Tynkkynen Oras

Arvoisa puhemies! Monessa puheenvuorossa on peloteltu veromoukarilla mutta oltu hipihiljaa leikkausmoukarista, vaikka kansantalouden näkökulmasta sekä isojen veronkorotusten että leikkausten välittömät vaikutukset ovat samansuuntaisia, eli ne molemmat hyydyttävät kansantaloutta. Tärkeä ero on kuitenkin se, että kun elämme hyvinvointiyhteiskunnassa, niin aika merkittävä osa valtion menoista liittyy enemmän tai vähemmän suoraan sellaisiin palveluihin tai turvaan, jotka hyödyttävät ja tukevat ja auttavat yhteiskunnan kaikkein heikoimpia ja köyhimpiä. Sen sijaan, jos veroja korotetaan, on mahdollista korottaa myös ja erityisesti haittaveroja. Jos vihreät saavat päättää, niin paljon mieluummin korotamme ympäristöveroja kuin leikkaamme köyhimmiltä, ja kun pääministeri Orpo kantoi huolta siitä, että maksetaan reilusti veroja, niin maksetaan nyt ennemmin reilusti veroja kuin leikataan suomalaisilta epäreilusti.

Kiitos, puhemies! Valtiovarainministeri Purra, te puolustelitte yhteisöveron laskua viittaamalla siihen, että Tanskassa on samankaltaisia aikeita. Te varmasti valtiovarainministerinä hyvin tiedätte, missä suhteissa Tanskan ja Suomen talouden tilanteet poikkeavat toisistaan. Esimerkiksi Tanskassa viime vuonna talous kasvoi 2,9 prosenttia. Valtiontalouden tasapaino oli hieman toisella tolalla, niin ikään 2,9 prosenttia ylijäämää, ei alijäämää. Valtionvelka Tanskassa oli viime vuonna 27,9 prosenttia, ja sen ennakoidaan laskevan ensi vuonna 26,2 prosenttiin. Olisiko kuitenkin niin, että kun Suomen talouden tilanne on aivan todella paljon tukalampi ja kun me velkaannumme niin kovaa vauhtia, kun meidän alijäämämme on niin korkea, että meillä on täysi työ saavuttaa EU:ssa yhteisesti sovitut tavoitteet, niin juuri tässä tilanteessa julkisen talouden heikentäminen tällä verolaskulla ei ole perusteltua?

Kiitos, puhemies! Aika monessa puheenvuorossa pohdittiin aika paljon sitä, millaisia tukia tarvittaisiin enemmän ja kuinka paljon. Sitten olemme kuitenkin tässä maassa siinä tilanteessa, että valtio velkaantuu sen yli 12 miljardia euroa vuodessa, ja voi olla, että hallituspohjasta riippumatta on hankalaa löytää kovin paljon lisää valtion kassasta rahaa uusiin tukiin. Sen takia toivoisin ehkä hieman enemmän pohdiskelua siitä, millä muilla keinoilla voimme kestävää ruuantuotantoa tässä maassa turvata ja maanviljelijöiden kannattavuutta parantaa. Tästä kiitos muun muassa edustaja Östmanille, joka puheenvuorossaan aika paljon omisti juuri tälle. Nostan yhden esimerkin. Nyt EU on päättänyt väliaikaisesti pysäyttää brasilialaisen naudanlihan maahantuonnin EU:n sisämarkkinoille, mikä on erittäin hyvä uutinen, mutta kannan huolta siitä, miten meidän kotimaiset maanviljelijämme pystyvät kilpailemaan halpatuonnin kanssa, jos se tuonti ei täytä niitä samoja ehtoja, mitä me omalta tuotannoltamme edellytämme. [Pertti Hemmilä: Hyvä puheenvuoro!]

Arvoisa puhemies! Turpeen vahvuus polttoaineena on sen kotimaisuus ja varastoitavuus. Se on myös polttoteknisesti aika käypä polttoaine, sopii moniin vanhoihinkin voimaloihin, mutta siihen turpeen hyvät puolet sitten loppuvatkin. Turpeen kaivu kuormittaa vesistöjä, ja me suomalaiset maksamme turpeen käytöstä samentuneina ja saastuneina järvinä ja jokina. [Juha Mäenpää ja Hannu Hoskonen: Ei pidä paikkaansa!] Turpeen kaivu tärvelee suomalaista suoluontoa, ja se on tietysti väärä suunta tilanteessa, jossa Suomen suoluontotyypeistä yli neljäsosa on vaarantuneita, viidesosa erittäin uhanalaisia ja noin joka kolmastoista suoluontotyyppi peräti äärimmäisen uhanalainen. Turpeen poltto tunnetusti kuormittaa ilmastoa tuotettua energiayksikköä kohti. Turve on itse asiassa haitallisempikin polttoaine kuin kivihiili. Vaikka sinänsä turve uusiutuu, niin se ei suinkaan uusiudu millään mielekkäällä aikajänteellä, niin kuin biopolttoaineet — puhutaan kymmenistä vuosista — vaan turpeessa uusiutumiseen menee tuhansia vuosia. Mutta se, mikä keskustelussa helposti unohtuu, on se, että turve ei ole Suomen energiajärjestelmässä mitenkään välttämätön. Turpeen osuus kaukolämmön tuotannosta oli viime vuonna 4 prosenttia Suomessa. Sähköntuotannossa sen osuus oli vielä vaatimattomampi eli 0,6 prosenttia. Turve on siis jo nykyään Suomessa marginaalinen energiamuoto, ja sen osuus on jatkanut laskuaan jo pitkään, hallituskaudesta toiseen. Voisin ymmärtää turpeen perään haikailua, jos turve sentään olisi edullinen polttoaine. Sitähän se ei suinkaan ole. Turpeen käyttö on vähentynyt Suomessa ennen kaikkea siksi, että se on niin kallis polttoaine. [Hannu Hoskonen: Voi hyvänen aika!] Energiayhtiöt ovat valinneet edullisempia ratkaisuja, koska haluavat tuottaa energiaa asiakkailleen kohtuuhintaan, ja siinä turpeesta ei ole apua siitä huolimatta, että turvetta edelleen tuetaan Suomessa verotuilla. Turvetta ei siis veroteta samoilla periaatteilla kuin muita kiinteitä polttoaineita. En siis kannata turpeen käytön tekohengitystä, mutta en voi kannattaa tätä kansalaisaloitetta muistakaan syistä. Keskustelussa edellä moni kollega kannatti sitä, että turve luokiteltaisiin uusiutuvaksi. Taisi olla edustaja Mehtälä, joka ensimmäisenä muistutti, että se uusiutuvaksi luokitteleminen ei sinänsä vielä muuta yhtään mitään. Se ei tee turpeesta yhtään sen kilpailukykyisempää polttoainetta kuin mitä se nykyään on. Aloitteessa vaaditaan rajaamaan turve kansallisesti päästökaupan soveltamisalan ulkopuolelle. Aloitteessa ei kerrota, miten tämä tehtäisiin, mikä on ymmärrettävää, koska sitä ei voi tehdä. Suomi sen paremmin kuin mikään muukaan maa ei voi kansallisesti rajata turvetta päästökaupan soveltamisalan ulkopuolelle, eikä siihen myöskään olisi mitään perusteita. On vain oikein ja järkevää, että kun turve kuormittaa merkittävästi ilmastoa, niin siitä myös päästökaupassa maksetaan, niin kuin muistakin ilmastoa kuormittavista polttoaineista. Aloitteessa myös vaaditaan muuttamaan energiaverolain 3 §:n liite 1 siten, että turve siirretään uusiutuvien veroluokkaan. Oletan, että tällä aloitteen energiaverolailla viitataan lakiin sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta, jossa turpeen verotuksesta määrätään. Tämän kyseisen lain 3 § kuuluu kokonaisuudessaan näin: ”Toimivaltaisiin viranomaisiin sovelletaan, mitä valmisteverotuslain 4 §:ssä säädetään.” Siis tässä pykälässä ei alkuunkaan päätetä siitä, mitä aloitteessa väitetään tai kuvitellaan, että siinä päätetään, eikä siinä myöskään ole aloitteessa mainittua liitettä. Myöskään aloitteen perustelut eivät kestä lähempää tarkastelua. Aloitteessa viitataan siihen, että Ruotsissa turvetta kohdellaan Suomea hövelimmin, mutta jätetään jostain syystä mainitsematta, että Ruotsissa turve on vielä Suomeakin marginaalisemmassa asemassa energiajärjestelmässä. Se, että Ruotsissa turvetta on kohdeltu hövelimmin, ei ole johtanut siihen, että turvetta siellä energiantuotannossa käytettäisiin, koska turve ei vain siinä kisassa muiden energiamuotojen kanssa pärjää. Aloitteessa mainitaan, että Ruotsissa turvetta verotetaan kevyemmin kuin fossiilisia polttoaineita, mutta jätetään mainitsematta, että myös Suomessa turvetta verotetaan kevyemmin kuin fossiilisia polttoaineita, mutta tälläkään verotuella turpeen polttoa ei ole saatu kannattavaksi ja kilpailukykyiseksi. Aloitteessa väitetään, että turpeen käytön vähentäminen on lisännyt riippuvuutta tuontienergiasta. Tosiasiat eivät tue väitettä. Fossiilisilla polttoaineilla tuotettiin viime vuonna Suomessa kaukolämmöstä enää 7 prosenttia ja sähköstä vaivaiset 1,1 prosenttia. Suomi on onnistunut vähentämään sekä fossiilisten tuontipolttoaineiden että turpeen käyttöä yhtä aikaa sähkön ja lämmön tuotannossa. Miten se on tehty? Se on tehty lisäämällä tuuli- ja aurinkovoimaa, biomassaa, sähkökattiloita, lämpöpumppuja ja muita kotimaiseen uusiutuvaan energiaan perustuvia ratkaisuja. Satun tietämään tämän myös omakohtaisesti sen takia, että tulen Tampereelta, joka on ollut yksi Suomen suurimpia turpeen energiakäyttäjiä, ja olen nähnyt sen murroksen, mikä Tampereella on tehty, kun turpeen poltto on korvattu kotimaisilla puhtailla, uusiutuvilla energianlähteillä. [Mikko Savola: Siellä ei muuten ole montaa keskustalaista päättäjää!] Kansalaisaloite on siis esitetyssä muodossaan haitallinen, se on toteuttamiskelvoton ja heikosti perusteltu. Turve on menneisyyden polttoaine, joka ei tule takaisin riippumatta siitä, miten se määritellään, uusiutuvaksi tai uusiutumattomaksi, riippumatta siitä, kuinka paljon veronmaksajien rahaa käytetään sen tukemiseen. Sen perään haikailemisen sijaan kannattaa hyväksyä tosiasiat ja edetä kohti tulevaisuutta, joka perustuu kotimaiseen, kohtuuhintaiseen ja puhtaaseen energiaan.

Arvoisa puhemies! On taas se aika vuodesta, kun saamme käsitellä täällä eduskunnassa hallituksen vuotuista ilmastovuosikertomusta. Valitettavasti viesti on jälleen kerran sama kuin lukuisissa aiemmissakin vuosikertomuksissa, nimittäin olemme kaukana siltä polulta, jolla voisimme saavuttaa myös tämän istuvan hallituksen hyväksymän ja vahvistaman hiilineutraaliustavoitteen. Itse asiassa tämän hallituskauden aikana hiilineutraaliustavoite on lipunut kauemmaksi, ei lähemmäksi, ja mikä kaikkein lohduttominta, se on lipunut kauemmaksi hallituksen tietoisten päätösten takia — ei pelkästään sen takia, että hallitus on istunut kättensä päällä ja jättänyt tekemättä kaikki ne välittömät, tarvittavat lisätoimet, joilla päästöjä voidaan vähentää ja nieluja kasvattaa, vaan myös sen takia, että hallitus on tehnyt valinnan tietoisesti kasvattaa Suomen päästöjä omilla päätöksillään. Tästä jää karu taakka seuraavalle hallitukselle, jos — ja niin kuin toivon, kun seuraava hallitus kuitenkin jatkaa työtä hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisen eteen. Se työ on kahta vaikeampaa ja kalliimpaa sen takia, että neljä vuotta on tässä välissä menetetty. Se hankaloittaa huomattavasti urakkaa. Hallitus ei voi vetäytyä sen taakse, etteikö tiedettäisi, mitä pitää tehdä, jotta hiilineutraaliuspolulla voitaisiin pysyä, koska ne tarvittavat toimet on kuvattu paitsi lukuisissa asiantuntijatahojen, kuten ilmasto- ja luontopaneelien ja Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen, raporteissa myös itse asiassa hallituksen omissa asiakirjoissa. Hallituksen omista ilmastopolitiikkaa koskevista suunnitelmista löytyvät jo kaikki ne toimet, joilla pystyttäisiin merkittävästi päästöjä vähentämään ja nieluja kasvattamaan, tai ainakin kutakuinkin kaikki. Hallitus siis täysin tietää, mitä pitäisi tehdä, mutta valitsee olla tekemättä. Tänään keskustelussa on livetty jonkun verran myös tämän varsinaisen ilmastovuosikertomuksen ulkopuolelle käsittelemään laajemmin ilmastokriisiä ja Suomen osuutta siihen, ja ajattelin itse tätä esimerkkiä myös noudattaa. Perussuomalaisen puolueen kollegat edeltävässä keskustelussa toistivat ajatusta, että koska Suomen osuus maailman päästöistä on varsin pieni, niin sen takia Suomen ei tarvitse tehdä kovinkaan paljoa. [Miko Bergbom: Totta! — Enempää!] Jos tätä samaa ajatusta haluaa johdonmukaisesti soveltaa, niin voi ajatella, että vaikka Eirassa asuvien ihmisten osuus Suomen verotuloista on huomattavan pieni. Emme silti ajattele, että eiralaiset voisivat jättää veronsa maksamatta sen takia, että heitä on kovin vähän ja he kattavat vain pienen osan valtion verotuloista. [Miko Bergbom: Ne maksaa verot!] Minun osuuteni valtion verotuloista on hyvin pieni. En silti jätä veroja maksamatta vain sen takia, että siihen, että yksin minä en maksaisi veroja, tämä valtiontalous ei kaatuisi. Itse lähden päinvastoin siitä, että tarvitaan kaikkia. Kaikkien on tehtävä voitavansa. Kaikkien on ennen kaikkea tehtävä oma, oikeudenmukainen osuutensa, ja siinä Suomi voi tehdä vielä paljon nykyistä enemmänkin. Perussuomalaisen puolueen poliitikot edellä väittivät myös, että koska Suomen päästöt ovat kohtuullisen pieniä maailman mitassa, niin niillä ei ole vaikutusta. Tässä pieni ilmakehäfysiikan kertaus: hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n kuudennessa arviointiraportissa muistutetaan, että ihmiskunnan tuottamien kumulatiivisten hiilidioksidipäästöjen ja siitä seuraavan ilmaston kuumenemisen välillä on lineaarinen eli suora yhteys. Eli jokainen ilmakehään päästetty hiilidioksiditonni kuumentaa ilmastoa ihan yhtä paljon riippumatta siitä, päästetäänkö se ilmakehään Suomessa vai Kiinassa vai Yhdysvalloissa vai Intiassa vai Saksassa. Myös käänteinen on totta: jokainen hiilidioksiditonni, joka onnistutaan pitämään pois ilmakehästä, jarruttaa ilmaston kuumenemista ihan yhtä paljon riippumatta siitä, missä se päästövähennys onnistutaan tekemään. Sen takia jokaisella vähennetyllä päästötonnilla on väliä. Jokaisella tonnilla, jonka me onnistumme vähentämään täällä Suomessa päästöjä, on väliä, koska se jarruttaa ilmaston kuumenemista maailmanlaajuisesti. Edustaja Keskisarja tyylilleen lennokkaassa puheenvuorossa esitti — täältä yritän kaivaa muistiinpanoista — että ilmestyskirjan petoja ovat muun muassa nälkä ja kansainvaellukset. Hän jätti sanomatta sen, että jos ilmaston kuumenemista ei saada kuriin, meillä on tulevaisuudessa maailmassa huomattavasti enemmän nälkää ja huomattavasti enemmän kansainvaelluksia, ja se se vasta kalliiksi tuleekin.

Arvoisa puhemies! Ministeri Poutala, te sanoitte, että nuorille ei voi jättää perinnöksi vain velkaa, mutta juuri siihenhän teidän hallituksenne politiikka on johtamassa. Te olette leikanneet opiskelijoiden sosiaaliturvasta ja lisänneet opintotuen lainapainotteisuutta, ja tulokset näkyvät. Opintolainaa on ulosotossa nyt ennätysmäärä, ja samalla lainataakka opiskelijaa kohti on kasvanut rajusti. Nuorille ei pitäisi todellakaan jättää perinnöksi vain velkaa, niin kuin te, ministeri Poutala, sanoitte, mutta velka on juuri se perintö, joka tältä hallitukselta aivan liian monelle nuorelle tässä maassa on jäämässä.

Arvoisa puhemies! Saan aika ajoin yhteydenottoja kansainvälisiltä toimittajilta, joita kiinnostaa ydinvoiman tilanne Suomessa. Kun heille kuvaa suomalaista ympäristöä, niin se, mikä ehkä on vaikeinta ulkopuolisille selittää, on se, miten laaja konsensus Suomessa poliittisesti vallitsee ydinvoimasta. Se on kansainvälisesti hyvin poikkeuksellista, ja se on näkynyt myös tässä ydinenergialain kauan odotetun kokonaisuudistuksen käsittelyssä. Talousvaliokunnassa on vallinnut laaja yhteisymmärrys uudistuksen tavoitteista ja myös valtaosasta sen tarkempia piirteitä. Tässä yhteydessä on paikallaan kiittää talousvaliokuntaa asiallisesta ja perusteellisesta käsittelystä, jossa on otettu aikaa riittävästi tämänkaltaisen jättiuudistuksen käsittelemiseen ja on kuultu monipuolisesti eri näkökulmia. Särön tähän laajaan yhteisymmärrykseen on valitettavasti loppusuoralla tuonut se, että hallitus on halunnut sotkea myös toisen ydinenergialain uudistuksen, joka koskee ydinaseiden sallimista Suomen maaperällä, tähän samaan prosessiin. Se nähdäkseni tahraa tätä hyvin laajaa yhteisymmärrystä, joka vallitsee tästä ydinenergialain energiaosasta, enkä pidä tätä hallituksen valitsemaa linjaa tältä osin onnistuneena. Vihreiden poliittisessa ohjelmassa vuonna 2022 asetettiin tavoitteeksi uudistaa ydinenergialakia niin, että erityisesti pienydinreaktoreiden luvittamista helpotetaan turvallisuudesta tinkimättä, ja nyt tämä tavoite on toteutumassa tällä ydinenergialain uudistuksella. Se mahdollistaa aiempaa paremmin uuden teknologian soveltamisen, asettaa pienet ja suuret reaktorit samalle viivalle ja sujuvoittaa viranomaisprosesseja, mikä on perusteltua ja kannatettavaa. Valitettavasti hallitus on ehkä mennyt joiltakin osin turhan pitkälle tässä uudistuksessa ja pyrkinyt myös sujuvoittamaan prosesseja tinkimällä kansalaisten osallistumisesta ja tiedonsaannista. Talousvaliokunnassa jättämässämme vastalauseessa pyrimme korjaamaan näitä puutteita. Ensinnäkin siinä missä hallitus on esittänyt, että periaatepäätös siirtyisi suurissa reaktoreissa eduskunnalta valtioneuvostolle ja pienissä reaktoreissa peräti työ‑ ja elinkeinoministeriölle, me haluamme pitää suurista reaktoreista päättämisen eduskunnan käsissä entiseen malliin ja pienet reaktorit voisivat sopia sitten valtioneuvoston pöydälle. Tällä pyritään varmistamaan se demokraattinen kate ja yhteiskunnallinen hyväksyttävyys, joka tämänkaltaisissa, hyvin kauaskantoisissa ja vaikutuksiltaan merkittävissä hankkeissa on tarpeen. Periaatepäätösvaiheessa olisi nykyiseen tapaan syytä edelleen edellyttää Säteilyturvakeskuksen alustavaa turvallisuusarviota, sijaintikunnan puoltoa ja ympäristövaikutusten arviointia. Tämän myös vastalauseessa haluaisimme varmistaa. Uraani‑ ja toriumkaivosten luvituksen haluaisimme pitää Tukesin sijaan valtioneuvostolla. Tämän takia esitän, että lakiehdotukset hyväksytään vastalauseen 2 mukaisesti.

Kiitos, puhemies! Olen vuosien varrella saanut olla mukana tekemässä kohtuullisen määrän julkisia hankintoja ja tarjoamassa julkisiin hankintoihin, ja sitä kautta aivan ruohonjuuritasolta on tullut nähtyä julkisten hankintojen merkitys. Hankinnathan ovat tärkeitä kansantaloudellisesti — niin kuin edellisissä puheenvuoroissa on tuotu esiin, niissä pyörii vuositasolla ei vain miljardeja vaan kymmeniä miljardeja euroja — ja sen takia pienetkin hyödyt, mitä voidaan saada hankintojen tehokkuudessa, voivat olla julkisen talouden kannalta aivan olennaisia ja ehdottoman tervetulleita, mutta julkiset hankinnat ovat valtavan tärkeitä myös sen takia, mitä niillä hankitaan. Niillä hankitaan meille kaikille suomalaisille hyvin tärkeitä palveluita, on sitten kyse erikoissairaanhoidosta tai vaikka oman kunnan ruokahuollosta. Hallituksen esityksessä hankintalain uudistamiseksi tavoitteet ovat hyvinkin kannatettavia — pyritään edistämään vapaata kilpailua ja pk-yritysten asemaa markkinoilla ja saamaan myös taloudellisia hyötyjä hankintoja tekeville julkisille yksiköille — mutta valitettavasti monessa suhteessa hallituksen esitys ei näitä tavoitteita tasapainoisella tavalla pysty edistämään. Tosiaan, niin kuin edeltävissä puheenvuoroissa on hyvin tuotu esiin, se isoin kiistakysymys on aika selvästi tämä kymmenen prosentin vähimmäisomistusosuus sidosyksiköille, kun halutaan niiltä hankintoja tehdä. Se johtaa käytännössä, niin kuin talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisissakin on hyvin tullut esiin, aika kohtuuttomiin ja tarpeettoman hankaliin tilanteisiin ennen kaikkea pienille kunnille ja pienille hyvinvointialueille. Toki isommillekin saattaa päänvaivaa jonkin verran aiheutua. Tämä kymmenen prosentin vähimmäisomistusosuuden edellytyksen ongelma olisi mahdollista ratkaista aika monellakin eri tavalla. Itse asiassa hallituksen esitys suhteessa siihen lausuntokierrokselle lähteneeseen versioon oli parannus siinä suhteessa, että siinä tehtiin sektoreiden perusteella tiettyjä rajauksia. Se oli kannatettavaa ja järkevää. Vesihuolto ja jätehuolto ovat molemmat esimerkkejä sellaisista sektoreista, joilla tämän kaltainen kymmenen prosentin kaavamainen, jäykkä raja aiheuttaisi paljon enemmän ongelmia kuin mitä se pystyisi ratkaisemaan. Periaatteessa olisi voitu lähteä rajaamaan lisää sektoreita tämän kymmenen prosentin rajan ulkopuolelle. No, toinen vaihtoehto on tietysti luopua kokonaan tästä kymmenen prosentin rajasta ja antaa julkisia hankintoja tekeville yksiköille vapaus valita, missä tilanteessa on tarkoituksenmukaista hyödyntää sidosyksiköitä ja missä taas ei. Tässä vihreiden vastalauseessa päädyttiin kuitenkin kolmanteen ratkaisutapaan, ja siinä sinänsä pidetään edelleen tämä kymmenen prosentin raja laissa mukana mutta rajataan sen soveltaminen vain tilanteisiin, joissa sen sidosyksikön vuotuinen liikevaihto ylittää 15 miljoonaa euroa. Tästä seuraisi se, että ensinnäkin tämän hallituksen esityksen mukaisesti pystyttäisiin lisäämään kilpailua sellaisissa tilanteissa, joissa ne sidosyksiköt ovat todella huomattavan suuria ja niissä pyörii merkittäviä määriä veronmaksajien varoja ja joissa myös ehkä on odotettavissa, että ainakin osassa tapauksista tällaisia korvaavia, yksityisiä markkinoita olisi mahdollista luoda. Mutta sitten kun puhutaan vaikka Ylä-Karjalan kuntien hankkimista ict-palveluista tai vaikka ruokahuollosta, niin huoli on, että välttämättä näitä korvaavia palveluita ei syntyisi, ja sen takia olisi edelleen paikallaan sallia näitten pienempien sidosyksiköiden toiminnan jatkuvan nykyiseen malliin. No, ihan tällä yhdellä eurorajan muuttamisella kaikkia näitä hallituksen esityksen ongelmia ei pystyttäisi ratkaisemaan, ja sen takia tässä vastalauseessa on myös esitetty, että hallituksen esitykseen sisältyviä siirtymäaikoja pidennettäisiin nykyisestä, jolloin ensinnäkin hankintayksiköillä olisi enemmän aikaa sopeutua näihin uuden lain velvoitteisiin ja hakea ne toimivat uudet mallit mutta myös olisi aikaa seurata sen lain etenemistä ja siinä matkan varrella tarvittaessa tehdä muita tarvittavia tarkennuksia. Uskon, että näillä vastalauseen mukaisilla korjauksilla pystyttäisiin varjelemaan sitä, mikä tässä hallituksen esityksessä on hyvää ja kannatettavaa mutta korjaamaan niitä merkittäviä ylilyöntejä ja ongelmia, mitä siihen nykymuodossaan sisältyy. Sen takia kannatan edustaja Harjanteen edellä tekemää esitystä.

Arvoisa puhemies! Edustaja Vähämäki arvioi, että hallitus on onnistunut loistavasti. Miltä se loistava onnistuminen oikein sitten käytännössä näyttää? No, työttömyys on kasvanut, asunnottomuus on kasvanut, lapsiperheköyhyys on kasvanut, konkurssit ovat kasvaneet ja velkaantuminen on ennätyslukemissa. Jos tämä todella on hallitukselta loistava onnistuminen, niin kuin perussuomalaisen puolueen edustaja väittää, niin kauhistuttaa ajatella, millainen mahtaisikaan olla epäonnistuminen. Edustaja Partanen omassa puheenvuorossaan totesi, että emme ole ilmastonmuutoksesta vastuussa. Aina välillähän käy poliittisessa keskustelussa niin, että vahingossa sanotaan ääneen se, mitä ei kuulunut sanoa ääneen. Kyllä ajattelen, että tämä kuvaa hyvin hallituksen linjaa. Ilmastovastuuta tosiaan ei ole ollut tällä hallituksella erityisen suurta halua kantaa.

Lopulta ratkaisevaa on se, onnistummeko luomaan riittävästi uutta ja uudistamaan riittävästi vanhaa. Vihreiden talouspaketissa esitimme liki 60 ratkaisua talouden vahvistamiseksi neljässä korissa: osaamisen lisääminen, vihreän siirtymän vauhdittaminen, kansainvälisten osaajien värvääminen ja talouden uudistaminen. Nostan jokaisesta korista yhden esimerkin. Mitä jos käynnistäisimme tässä maassa avoimen ammatillisen opetuksen? Mitä jos ulottaisimme vihreän siirtymän verokannustimen pienempiinkin investointeihin? Mitä jos lisäisimme kielenopetusta Suomeen rekrytoitaville työntekijöille jo lähtömaassa? Entä jos kohdistaisimme tk-kannustimen selvemmin myös kasvuyrityksille? Viidessä minuutissa en valitettavasti ehdi luetella enempää vihreitä ratkaisuja. Niistä voi onneksi lukea lisää muun muassa vihreiden talouspaketista, vaihtoehtobudjeteista, talouspoliittisesta ohjelmasta, hiilineutraaliuspaketista, työelämäohjelmasta ja tietysti lukuisista yksittäisistä avauksista. Pääviesti on kuitenkin selvä: ratkaisuja on, vaihtoehtoja on. Ja koska hallitus ei valitettavasti ole tarttunut reiluihin ja kestäviin vaihtoehtoihin talouspolitiikassa, joudun tukemaan edustaja Tuppuraisen epäluottamusesitystä.

Kiitos, puhemies! Teidän hallituksenne päätti leikata sosiaali- ja terveystyötä tekeviltä järjestöiltä jälleen lisää, ja kun te leikkaatte näiltä järjestöiltä jälleen lisää, niin te leikkaatte niiltä sadoiltatuhansilta suomalaisilta, jotka näiltä järjestöiltä apua ja tukea saavat. Te leikkaatte siis syöpäpotilailta, päihdeongelmaisilta, eläkeläisiltä, hiv-positiivisilta, oppimisvaikeuksista kärsiviltä, muistisairailta, asunnottomilta, vammaisilta ihmisiltä, lapsilta, mielenterveysongelmaisilta, henkirikosten uhrien läheisiltä, omaishoitajilta, ukrainalaisilta, syömishäiriöisiltä, lapsettomilta, romaneilta, lähisuhdeväkivaltaa kokeneilta ihmisiltä, ja niin edelleen ja niin edelleen. Kysyn teiltä, hallituksen edustajat: Mitä te sanotte niille ihmisille, jotka teidän leikkaustenne jälkeen nyt jäävät ilman tätä järjestöjen tukea ja turvaa? Sanotteko, että tuli sentään turvepaketti ja kompostitarkastajista päästiin eroon? [Välihuutoja]

Kiitos, puhemies! Tiukka taloustilanne ja sosiaaliturvan heikentäminen ovat johtaneet siihen, että seksipalveluja myyvien määrä lisääntyy, näin kertoi Aamulehti viime viikolla. Seksityötä tekevien ihmisten parissa työskentelevä Pro-tukipiste sanoo: ”Joka vuosi palveluihimme on hakeutunut noin satakunta uutta ihmistä enemmän kuin edellisinä vuosina. Opiskelijoita alkoi tulla seksipalveluiden myyjiksi tavallista enemmän, kun opiskelijat siirtyivät viime vuonna yleisestä asumistuesta opintotuen asumislisään.” Ja Pro-tukipiste kantaa jutun mukaan huolta myös siitä, että etenkin parikymppiset lastensuojelun entiset asiakkaat ovat alttiita hyväksikäytölle, sillä heidän saamaansa tukea on heikennetty. Hyvät ministerit, millaisia ajatuksia teissä herättää tieto siitä, että ihmisiä näyttää ajautuvan tekemään seksityötä tekemienne sosiaaliturvan leikkausten takia?

Arvoisa puhemies! Pääministeri Orpo kiisti hallituksen olevan arjesta vieraantunut, ja hän sanoi: ”Meillä on tuttavia, meillä on ystäviä, meillä on läheisiä, joista me kyllä tiedämme, mitä maailmassa tapahtuu.” No, minullakin on köyhiä tuttavia, ystäviä ja läheisiä, mutta sen lisäksi olen itse kasvanut lapsuuteni köyhyydessä ja muistan, miltä tuntui mennä kouluun siinä vähän nololta näyttävässä puserossa, jonka äitini oli ommellut sen takia, että meillä ei ollut varaa ostaa kaupasta uusia vaatteita. Ja muistan, miten äitini itki keittiön pöydän äärellä, kun hän mietti, miten saisi laskut maksettua. Jos te hallituksessa todella ette olisi vieraantuneita köyhien suomalaisten arjesta, jos te todella ymmärtäisitte kaikkien suomalaisten hätää tässä vaikeassa tilanteessa, niin luulen, että te ette pystyisi tekemään näitä leikkauksia kaikkein köyhimmiltä suomalaisilta. Ja koska te olette valinneet tehdä nämä leikkaukset, niin uskon, että ainakin osa siellä hallituksessa ei kykene näkemään tätä köyhien suomalaisten hätää, ei siinä koko kauheudessaan ja laajuudessaan. Ministeri Grahn-Laasonen perusteli jo puheenvuoronsa kärkeen vaikeita päätöksiä sillä, että tavoitteena on turvata hyvinvointiyhteiskunta. Minua ei lakkaa hämmästyttämästä se ajatus, että hyvinvointiyhteiskunta pitää turvata murentamalla hyvinvointiyhteiskuntaa. Hyvinvointiyhteiskunnan kantava ajatus on ollut se, että kaikkia ihmisiä kannatellaan vaikeiden elämänvaiheiden yli kattavalla sosiaaliturvalla, ja se, että kaikille turvataan heidän tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut. Ja nyt tämä hallituksen ratkaisu hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseen on leikata juurikin näistä hyvinvointiyhteiskunnan keskeisistä rakennuspuista. Toistuvasti hallituspuolueiden edustajat ovat tässä keskustelussa painottaneet, että työn pitää aina kannattaa, ja kuitenkin juuri tämä hallitus on lopettanut tästä maasta sosiaaliturvan suojaosat, joiden tarkoitus on ollut mahdollistaa se, että työn vastaanottaminen kannattaa silloinkin, kun ei ole mahdollista syystä tai toisesta ottaa vastaan kokopäiväistä työtä tai sitä ylipäätään ei ole tarjolla. Se ei alkuunkaan tee työn vastaanottamisesta kannattavaa. Ministeri Grahn-Laasonen myös esitti toiveikkaan ajatuksen, että kun talouskasvu käynnistyy, työttömyys lähtee nopeaan laskuun. Kuitenkin meillä on tuoreita arvioita siitä, että huolestuttavan suuri osa nykyisestä työttömyydestä on sen kaltaista, että työttömillä ihmisillä on yksi tai useampia vaikean työttömyyden tunnusmerkkejä, jotka tulevat hankaloittamaan sen työpaikan saamista silloinkin, kun suhdanne jossain vaiheessa selvästi kääntyy. Sekin askarrutti ministeri Grahn-Laasosen puheenvuorossa, kun hän toi esiin sen, että Suomi on onnistunut asunnottomuuden vähentämisessä, mikä on totta, ja jätti häveliäisyyttään sanomatta: paitsi sitten, kun tämä hallitus aloitti työnsä ja tämä onnistuminen asunnottomuuden vähentämisessä päättyi ja kääntyi asunnottomuuden kasvuun. Edustaja Fagerström sanoi puheenvuorossaan, että työnteko kannattaa aina, koska ihminen saa muun muassa kokemusta, sosiaalisia taitoja ja ystäviä. Itse ajattelen niin, että työnteon pitäisi kannattaa aina, koska siitä saa palkkaa, josta jää käteen jotain. Se, että siitä saa myös kokemusta, sosiaalisia taitoja ja ystäviä, on toki hyvä asia, mutta työnteon pitäisi ehkä johtaa myös parempaan toimeentuloon. Edustaja Hänninen peräänkuulutti köyhille ihmisille uskoa, toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Itse ajattelen, että köyhät suomalaiset tarvitsevat uskoa, toivoa ja lähimmäisenrakkautta enemmän työtä, yrittäjyyttä ja turvaa. Ja ehkä hieman vähemmällä uskomisella pärjäisimme, jos saisimme hieman enemmän tekoja tämän maan köyhimpien suomalaisten puolesta.

Arvoisa puhemies! Kun hallitus leikkaa kaksin käsin suomalaisten perusturvasta ja palveluista, niin perussuomalaisen puolueen poliitikkojen ainoa patenttivastaus on yrittää kääntää keskustelu maahanmuuttoon, [Pia Sillanpää: Ei ole ainoa!] mutta, edustaja Rintamäki, kuka leikkasi suomalaisten toimeentulotuesta? Oliko se maahanmuuttajat, vai oliko se teidän hallituksenne? [Välihuutoja] Kuka leikkasi suomalaisten työttömyysturvasta? Oliko se maahanmuuttajat, vai oliko se teidän hallituksenne? Kuka täällä on tehnyt ne päätökset, joitten takia Suomessa 31 000 lasta tipahtaa köyhyyteen? Oliko se maahanmuuttajat, vai oliko se teidän hallituksenne?

Kiitos, puhemies! Ministeri Grahn-Laasonen peräänkuulutti oppositiolta rehellisyyttä tunnustaa, mikä osa Suomen vaikeuksista on hallituksen omissa käsissä ja mikä ei. Yritän vastata tähän ministerin pyyntöön. Hallituksen käsissä ei ole ratkaista Hormuzinsalmen sulkemista tai Trumpin tulleja tai Ukrainan sotaa, ei ainakaan kokonaan. Mutta on ihan kokonaan hallituksen käsissä valita leikata työttömiltä, pitkäaikaissairailta, opiskelijoilta ja pienituloisilta työntekijöiltä. Ja on ihan kokonaan hallituksen omissa käsissä valita antaa veronalennuksia suurituloisille, fossiilisille tuontipolttoaineille ja suuryrityksille. On kokonaan teidän käsissänne valita kasvattaa suomalaisten köyhyyttä ja eriarvoistumista. [Eduskunnasta: Erittäin hyvä puheenvuoro!]

Kiitos, puhemies! Alkuperäisessä hallituksen esityksessähän ehdotettiin, että asuntolainojen enimmäisaika pidennettäisiin 30:stä 35 vuoteen. Mitä tästä sanoivat asiantuntijat? Esimerkiksi Finanssivalvonta: Finanssivalvonnan käsityksen mukaan ehdotettu sääntelymuutos on siten omiaan heikentämään rahoitusvakautta tilanteessa, jossa ehdotetun sääntelymuutoksen hyödyt ovat epävarmat. Suomen Pankki: enimmäistakaisinmaksuajan pidentäminen esitetysti voisi kasvattaa rahoitusjärjestelmän vakautta uhkaavia riskejä erityisesti sellaisissa tilanteissa, joissa asuntojen voimakkaasti nousevat hinnat alkavat ruokkia itseään ja asuntomarkkinat ylikuumenevat. Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV on huolissaan siitä, että ehdotetut toimenpiteet eivät olisi tasapainossa asetettujen tavoitteiden ja kotitalouksien velkaantumista todennäköisesti lisäävien vaikutusten välillä. Rahoitusvakausvirasto RVV näkee riskinä, että esitykselle asetettuja, sinänsä täysin perusteltuja yhteiskuntapoliittisia tavoitteita ei tulla saavuttamaan nyt ehdotetuilla sääntelymuutoksilla. Sen sijaan on hyvin todennäköistä, että muutokset lisäävät kotitalouksien ja asunto-osakeyhtiöiden velkaantumista ja lisäävät näihin liittyviä taloudellisia ja rahoitusvakaudellisia kriisejä. Ja vielä vaikkapa professori Panu Kalmi: ”Sääntely on alun perin luotu hyvästä syystä: finanssikriisien ehkäisemiseksi ja kotitalouksien ylivelkaantumisen rajoittamiseksi. Vaikka luottovetoista finanssikriisiä ei juuri nyt ole näköpiirissä, ei ole syytä purkaa sen torjumisen mekanismeja.” No, nämä asiantuntijalausunnot koskivat siis hallituksen alkuperäistä esitystä, jossa ehdotettiin asuntolainojen enimmäisajan pidentämistä 30:stä 35 vuoteen. Mitä kävi talousvaliokunnassa? Siellä hallituspuolueet sosiaalidemokraattien ja keskustan tuella päättivät, että tätä asuntolainojen enimmäisaikaa pitäisi pidentää vielä tästä hallituksen esittämästä eli 35:stä 40 vuoteen. Kaikki ne samat ongelmat, joihin monet asiantuntijat ja viranomaistahot kiinnittivät huomiota valiokuntakäsittelyssä, pätevät tietysti myös tähän valiokunnan enemmistön esittämään laajennettuun pidennykseen, mutta merkittävästi suuremmassa laajuudessa. Lopulta valiokunnassa päädyttiin ainakin omalla eduskuntaurallani ehkä aika poikkeukselliseen tilanteeseen, että ainoina hallituksen esitystä puolustivat siis minä ja edustaja Yrttiaho, eli kaksi oppositiopuolueiden edustajaa. No, selvyyden vuoksi on syytä todeta, että näistä edellä mainituista riskeistä huolimatta voi sinänsä olla ihan perusteltua hallituksen esityksen esittämällä tavalla pidentää asuntolainojen enimmäisaikaa, mutta juuri näitten tunnistettujen riskien takia parempi olisi edetä siinä alkuperäisessä hallituksen esityksessä kuvatulla tavalla, kerätä kokemuksia, seurata vaikutuksia ja näitten kokemusten perusteella tarvittaessa seuraavassa vaiheessa laajentaa vielä enemmän tätä enimmäisaikaa nyt valiokunnan enemmistön hahmottelemalla tavalla, mutta ei tällä tavalla, ei näin hätiköiden. Sen takia teen vastalauseen mukaisen esityksen.

Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä oleva esitys on iso, tärkeä ja kauan odotettu, ja kauan odotettu se ei ole siksi, että hallitus olisi jotenkin viivytellyt, vaan sen takia, että kyseessä on erittäin iso urakka ja on vaatinut paljon vaivaa ja perehtyneisyyttä saada tämä esitys valmiiksi. Esityksessä on monta monessa, mutta varmastikin se aihe, joka meitä monia täällä erityisesti kiinnostaa, koskee pieniä modulaarisia ydinreaktoreita eli SMR:iä, joissa on kehittyvää teknologiaa ja markkinat. Potentiaalia näen itse Suomen olosuhteissa erityisesti lämmöntuotannossa, joko yhdyskuntien kaukolämmöntuotannossa tai teollisuuden prosessilämmöntuotannossa. Toki aika näyttää, voiko SMR:illä olla jokin rooli myös sähköntuotannon puolella. Erityisesti SMR:t ovat kiinnostava vaihtoehto sen takia, että siinä missä Suomen sähköntuotanto on jo nyt yli 95-prosenttisen päästötöntä, lämmöntuotannon puolella tekemistä riittää vielä enemmän. Vaikka sinänsä yhdyskuntien kaukolämmön tuotannossa fossiilisten polttoaineiden ja turpeen käyttöä on onnistuttu vähentämään merkittävästi, niin toistaiseksi aika iso osa siitä korvaamisesta on tapahtunut hyödyntämällä biomassaa, johon liittyy omat kestävyyshaasteensa. Teollisuuden prosessilämmön puolella taas ne tarvittavat lämpötilat ovat sen verran korkeita, että se rajoittaa vielä ainakin nykyään joitakin sähköistämisen mahdollisuuksia, ja silloin tarvitaan ainakin jonkin aikaa vielä muita kilpailukykyisiä teknologioita. On myös ihan uskottavia perusteluja sille, että SMR:t voivat ratkaista osan isomman kokoluokan ydinvoimaloihin liittyvistä haasteista, joihin muun muassa edustaja Harjanne edellisessä puheenvuorossa viittasi. On siis itse ydinvoimasta mitä mieltä tahansa, niin itse näen, että lainsäädännön pitää olla teknologianeutraalia, ajantasaista ja mahdollistavaa, ja koska meillä on luonnollisesti Suomessa ydinenergialaki, joka lähtee siitä, että Suomeen voidaan ydinvoimaa rakentaa, niin sen pitää olla sellainen, että se ei aseta uusia tekniikoita heikompaan asemaan tai estä niitten edistämistä, jos yrityksillä on kiinnostusta niitä viedä eteenpäin. Itselläni tässä vaiheessa, kun vielä ihan jokaista hallituksen esityksen 556 sivusta en kai ole lukenut, isoin kysymys liittyy päätöksenteon tasoihin. Hallitushan esittää nyt, että periaatepäätös siirtyisi eduskunnan käsistä valtioneuvostoon. Valtioneuvosto toisi edelleen selontekona asian tänne eduskuntaan, jolloin eduskunnalla olisi mahdollisuus käydä keskustelua, mikä on nähdäkseni ihan arvokasta demokratiassa, mutta pohtisin edelleen sitä, takaako itse asiassa ydinvoiman hyväksyttävyyden paremmin nykyisen kaltainen menettely, jossa eduskunta myös lopulta päättää periaatepäätöksestä. Voiko itse asiassa olla ydinvoiman edistämisen kannalta eduksi se, että tämä aika perusteellinen ja joskus vähän aikaakin vievä prosessi täällä eduskunnassa käydään. Ymmärrän, että osa ehkä ajattelee, että tällä hallituksen esityksellä pystytään nopeuttamaan käsittelyä tai vähentämään poliittista riskiä, mutta sitten on kuitenkin niin, että Suomessahan eivät periaatepäätökset ole kaatuneet eduskuntaan. Vuonna 1992 Matti Vanhasen kuuluisa ponsi sinänsä linjasi, että ydinvoimaa ei haluta rakentaa, mutta kaikki ne ydinvoimahankkeet, jotka tässä maassa ovat kaatuneet, ovat kaatuneet joko valtioneuvostossa tai markkinoilla, koska yhtiöt ovat päättäneet, että niitä hankkeita ei kannata myönteisestä periaatepäätöksestä huolimatta viedä eteenpäin, joten sitä poliittista riskiä, jota eduskunnan harteille tässä sälytetään, pidän Suomen oloissa minimaalisen pienenä. Ajattelen, että myös sillä perusteellisella käsittelyllä, jonka nykyisen kaltainen periaatepäätöksen päätösprosessi eduskunnassa takaa, on ehkä hieman paremmat edellytykset myös punnita sitä ydinenergialain perinteistä ajatusta yhteiskunnan kokonaisedusta. Ajattelen nyt vaikka sitä keskustelua, mitä käytiin Fennovoiman eli toisin sanoen Rosatomin ydinvoimahankkeen ympärillä, jossa huolet eivät niinkään liittyneet ydinvoimateknologiaan tai ydinvoimaan ratkaisuna, vaan niihin geopoliittisiin riippuvuuksiin, mitä se hanke olisi toteutuessaan Suomelle aiheuttanut. Toinen päätöksenteon muutoksen taso, joka itseäni mietityttää, on hallituksen esityksen ajatus siitä, että uraanin louhinnan kaivoslupa siirtyisi valtioneuvostolta viranomaiselle. Jälleen kerran ajattelen, että valtioneuvosto on kuitenkin se paikka, jossa pystytään laajemmin ja kattavammin pohtimaan yhteiskunnan etua kuin ehkä viranomaisen käsissä. Nämä ovat erityisesti sellaisia kysymyksiä, joita toivon, että myös sitten talousvaliokunnan käsittelyssä voidaan vielä pohtia.

Kiitos, puhemies! Ministeri Grahn-Laasonen, te edellä kuvasitte velkaantumista vaaralliseksi, mutta tiedättekö, mikä on myös vaarallista? Nuorten pitkäaikaistyöttömyys. Kolmessa vuodessa nuorten pitkäaikaistyöttömyys on tässä maassa lähes tuplaantunut. Ja jos pitkäaikaistyöttömyys on kova paikka ihan kenelle tahansa meistä, niin ajatelkaa sitä nuorta, joka ei ole vielä edes saanut jalkaansa työmarkkinoiden ovenrakoon. Miten pitkäaikaisia vaikutuksia sillä on, jos nuorten pitkäaikaistyöttömyyteen ei toden teolla puututa? Te, ministeri Marttinen, olette vastauksissanne yrittänyt kuvata sitä, miten hallitus on jo tehnyt joitakin toimia, mutta täytyy kysyä: kun te katsotte näitä nuorten pitkäaikaistyöttömyyden lohduttomia lukuja, niin riittävätkö ne, vai voidaanko odottaa, että te otatte tämän, sanoisinko, kansallisen kriisin vakavasti ja tuotte välittömästi tänne lisää toimia?

Kiitos, puhemies! Te, pääministeri Orpo, kuvasitte niitä hallituksen päätöksiä, joilla olette yrittäneet hillitä velkaantumista, mutta te jätitte kuvaamatta kaikki ne hallituksen päätökset, joilla te kiihdytätte velkaantumista. Valtiovarainministeri Purra, luen teille muutaman lainauksen. Ensinnäkin: ”Tiukassa taloustilanteessa veronalennukset pitää punnita erityisen tarkasti.” Toiseksi: ”Veronalennus hyödyttää eniten suuria, jo valmiiksi kannattavia yrityksiä ilman mitään takeita Suomeen tulevista uusista investoinneista tai työpaikoista.” Ja kolmantena: ”Yhteisöveroale on typerä, kallis ja tehoton.” Tiedättekö, kuka on sanonut näin? Perussuomalainen Nuoriso ‑järjestö. Haluaisin kysyä nyt teiltä, valtiovarainministeri Purra: voisitteko tulla tässä oman puolueenne nuorisojärjestön linjoille ja perua tämän yhteisöveroalen, joka on todella typerä, kallis ja tehoton? [Vasemmalta: Nuorissa on tulevaisuus!]

Kiitos, puhemies! Pääministeri Orpo, te sanoitte pitävänne Erholan raportin johtopäätöksiä monelta osin oikeina, ja se on hyvä tieto, koska siellä Suomen ehkä etevimmät asiantuntijat ovat tehneet tosissaan hyvää työtä ja käyneet näitä meidän nykyisen mallin haasteita ja kehittämistarpeita läpi. Arviointiryhmä muun muassa esitti, että rahoitusmallin kannustimia ennalta ehkäiseviin ja kustannusvaikuttaviin toimiin tulisi lisätä, ja kun tekin olette kiinnittänyt huomiota siihen, että nykyisellä menolla kustannuspaineet kasvavat aika hallitsemattomiksi, niin tämä ennaltaehkäisyyn satsaaminen on varmasti aivan välttämätöntä, jotta tulevaisuudesta selvitään. Asiantuntijat tässä arviointiryhmässä myös esittivät, että alueiden omaa rahoitusvastuuta lisätään ottamalla käyttöön verotusoikeus. Kun te, pääministeri, ja teidän puolueenne olette suhtautuneet aika nihkeästi tähän hyvinvointialueiden omaan verotusoikeuteen, niin nyt kun näin suopean kannanoton lausuitte tästä Erholan työryhmän raportista, oletteko valmiita arvioimaan tätä kantaanne uudelleen?