politiikka.app

Hänninen Juha

Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmäOulun vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

92 puheenvuoroa

01020helmikuu 2026: 9helmaaliskuu 2026: 20maahuhtikuu 2026: 15huhtoukokuu 2026: 17toukesäkuu 2026: 19kesheinäkuu 2026: 0heisyyskuu 2026: 12syy
17.9.2026Varsinainen puheenvuoroLA 27/2026 vpEnergiaTurvallisuusRakentaminen

Arvoisa puhemies! Kiitän tämän aloitteen ensimmäistä allekirjoittajaa, edustaja Vestmania, erinomaisesta aloitteesta, jonka olen itsekin saanut allekirjoittaa. Käsiteltävänä oleva lakialoite on merkittävä. Datakeskukset ovat mahdollisuus, mutta niiden sähkönkulutus on valtava. Tämä tarkoittaa sitä, että datakeskuspolitiikka on samalla energiapolitiikkaa. Jos suuret datakeskukset käyttävät olemassa olevaa sähköntuotantoa ilman, että järjestelmään syntyy uutta tuotantoa, perusvoimaa, tai uutta joustokapasiteettia, säätövoimaa, seurauksena voi olla korkeammat sähkönhinnat, kasvavat kustannukset kotitalouksille sekä heikentyvä kilpailukyky suomalaiselle teollisuudelle. Juuri tästä meidän on oltava huolissamme, ja siihen tämä lakialoite antaa ratkaisuja. Aloitteen ydinajatus on yksinkertainen: jos ja kun datakeskus käyttää merkittävästi sähköä, sen tulee myös osallistua ratkaisun rakentamiseen. Aloitteessa esitetään, että suurilta datakeskuksilta voitaisiin edellyttää sähkönkulutusta vastaavaa uutta sähköntuotantoa sekä sähköjärjestelmää tukevaa joustokykyä ennen verkkoon liittämistä. Lisäksi datakeskukset velvoitettaisiin tarjoamaan joustoaan sähkömarkkinoille. Tämä on investointien mahdollistamista kestävällä tavalla. On kaikkien etu, että Suomeen syntyy uusia datakeskuksia, mutta on myös kaikkien etu, että samalla syntyy uutta sähköntuotantoa, uusia energiainvestointeja, uusia akkukapasiteetteja ja uusia ratkaisuja sähköjärjestelmän vakauden turvaamiseksi. Arvoisa puhemies! Tuore Googlen investointi osoittaa meille, että investointien ja energiavastuun yhdistäminen ei ole este investoinneille. Se voi olla jopa kilpailuetu. Suomella on nyt mahdollisuus olla maa, jossa datakeskukset kasvavat mutta tavalla, joka vahvistaa koko sähköjärjestelmää ja tukee huoltovarmuutta. Kannatan esitystä. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitän aloitteen tekijöitä ja allekirjoittaneita. Turvetta ei olla kieltämässä, tunnistamme sen käyttömahdollisuuden tärkeyden kuivikkeena ja uusiutuvana polttoaineena poikkeus- ja kriisitilanteissa. Siksi kansalaisaloitteen vaatimus turpeen luokittelemisesta uusiutuvaksi energiaksi ei ole mutkatonta. Kansainvälisessä päästölaskennassa turve ei ole uusiutuva polttoaine samalla tavalla kuin puubiomassa. Turve kyllä muodostuu luonnossa, turve on uusiutuvaa, se on tosiasia, mutta sen hitaan uusiutumisen vuoksi sitä käsitellään kansainvälisessä päästölaskennassa käytännössä samalla tavoin kuin fossiilisia polttoaineita. Päästökauppa perustuu EU-lainsäädäntöön, eikä Suomi voi kansallisesti irrottaa yhtä polttoainetta järjestelmästä omalla päätöksellään. Arvoisa puhemies! Tämä ei tarkoita sitä, etteikö turpeella olisi paikallisesti monille alueille suuri merkitys. Siksi pidän tätä kansalaisaloitetta erittäin tärkeänä. Se edellyttää meitä selvittämään kaikki mahdollisuutemme kotimaisen energian omavaraisuudessa, huoltovarmuudessa ja kokonaisturvallisuudessa strategisen turpeen osalta. Suomen etu ei ole ideologinen vastakkainasettelu — turpeen puolesta tai sitä vastaan — vaan Suomen etu on toimiva energiajärjestelmä, kohtuullinen sähkön hinta, vahva huoltovarmuus ja realistinen ilmastopolitiikka. Näillä perusteilla pidän kansalaisaloitteen huoltovarmuushuolia perusteltuina ja kannatan aloitteen perusteellista ja huolellista käsittelyä valiokunnassa. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Pöytäkirja
16.9.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVK 5/2026 vpEnergiaTurvallisuusMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Suomalaisen ruuantuotannon tulevaisuus, maatalouden kannattavuus ja maaseudun elinvoima ovat aivan liian tärkeitä asioita puoluepoliittiseksi syysnäytelmäksi. Nämä eivät ole asioita, joista yksin Suomen Keskusta huolehtii tässä maassa. Väite siitä, että hallitus olisi jättänyt suomalaisen maatalouden yksin, ei ole totta. Vaikeasta julkisen talouden tilanteesta huolimatta olemme tehneet tietoisia valintoja suomalaisen ruuantuotannon puolesta. Se on omavaraisuus-, huoltovarmuus- ja kokonaisturvallisuuskysymys. Maataloudesta ei ole leikattu, sopeutettu samaan tapaan kuin monilta muilta hallinnonaloilta, vaan rahoitusta on osin vahvistettu ja huoltovarmuutta tukeviin toimiin on panostettu. Arvoisa puhemies! Hallitus on juuri päättänyt noin 116 miljoonan euron kokonaisuudesta maatalouden tukemiseksi. EU:n kriisirahoitus kohdennetaan täysimääräisesti ruuantuotantoon. Tukimaksuja aikaistetaan ja rahaa suunnataan sinne, missä sitä eniten tarvitaan ja paine on suurin. Samalla energiaveron palautuksia on nostettu EU:n sallimaan enimmäistasoon ja maatalouden kustannuspaineita on lievennetty käytettävissä olevin keinoin. Oppositiosta käsin on helppo vaatia uusia satojen miljoonien eurojen tukipaketteja, mutta se ei vielä kerro vastuunkannosta. Vaikeampaa on kertoa, mistä rahat otetaan. Arvoisa puhemies! Hallituksen lähtökohta on selvä: maatalouden kannattavuuden on pitkällä aikavälillä perustuttava siihen, että tuotteista saatava hinta ja toimiva tukijärjestelmä yhdessä mahdollistavat yrittäjyyden, investoinnit ja tilojen kehittämisen. Kannattavuus ei voi perustua jatkuvasti kasvavaan velanottoon. Siksi olemme keskittyneet uudistamaan elintarvikemarkkinalainsäädäntöä, mikä vahvistaa alkutuottajien asemaa, parantaa elintarvikemarkkinavaltuutetun toimintaedellytyksiä ja puuttuu epäreiluihin käytäntöihin ruokaketjussa. Hallituksen tavoitteena on nimenomaan vahvistaa tuottajan neuvotteluasemaa suhteessa vahvoihin markkinatoimijoihin. Tätä linjaa on oppositio vastustanut. Arvoisa puhemies! Tämä hallitus ei ole vielä ratkaissut aivan kaikkea. [Anne Kalmari: Ei aivan!] Ne rakenteelliset ongelmat, joista tänään puhumme, eivät ole syntyneet vain kolmen viime vuoden aikana. Suomen EU-jäsenyyden aikana Suomen Keskusta on pitänyt maa- ja metsätalousministerin salkkua enemmän kuin mikään muu puolue. Tässä ovat nyt näytöt, joiden perään kysytään. [Välihuutoja keskustan ryhmästä] — Siellä muuten vasemmassa alareunassa on se nappi, josta voi painaa ja pyytää niitä puheenvuoroja. — Emme myöskään lupaa suomalaisille uutta lisävelkaa ratkaisuna vaikeaan tilanteeseen. Päinvastoin olemme vahvistaneet investointien rahoitusta, mahdollistaneet Finnveran aiempaa vahvemman roolin maataloudessa, helpottaneet nuorten viljelijöiden alalle pääsyä, parantaneet biokaasuinvestointien edellytyksiä ja puolustaneet maatalouden EU-rahoitusta tulevissa neuvotteluissa. Olemme keskittyneet politiikkaan, joka on vakaata ja ennustettavaa ja turvaa suomalaisen ruokatuotannon, huoltovarmuuden ja maaseutujen elinvoiman. — Kiitos, arvoisa puhemies. [Vastauspuheenvuoropyyntöjä]

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus, huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja
15.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 158/2026 vpEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Turvallisuusympäristömme ei ole enää sellainen kuin mihin olimme viime sotien jälkeen tottuneet. Perinteisten turvallisuusuhkien rinnalle ovat nousseet hybridivaikuttaminen, kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuvat häiriöt, miehittämättömien järjestelmien käyttö sekä rajat ylittävät turvallisuusuhat. Nyt tämän esityksen tavoitteena on päivittää Rajavartiolaitoksen toimivaltuuksia vastaamaan näitä muuttuneita turvallisuusympäristöjä. On ehdottoman tärkeää, että viranomaisillamme on mahdollisuus toimia tehokkaasti myös nykyisessä toimintaympäristössä. Arvoisa puhemies! Tämä esitys on hyvin valmisteltu, monipuolinen ja ajankohtainen. Ensinnäkin viime vuosina olemme nähneet Itämerellä useita tapauksia, joissa merenalaiset kaapelit ovat vaurioituneet. Kaasuputket, sähköyhteydet ja tietoliikennekaapelit ovat osa yhteiskuntamme elintärkeitä toimintoja. Jos niitä vahingoitetaan, vaikutukset voivat ulottua energiaturvallisuuteen, tietoliikenteeseen, huoltovarmuuteen ja kansalliseen turvallisuuteen. Siksi on perusteltua, että Rajavartiolaitokselle annetaan tämän osalta selkeä valvontatehtävä ja mahdollisuus estää tai keskeyttää merenalaiseen kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuva vahingoittaminen. Toisena tämä esitys vahvistaa turvallisuutta maamme sisärajoilla. Kun Rajavartiolaitokselle annetaan paremmat mahdollisuudet hyödyntää teknistä ja radioteknistä valvontaa sekä muodostaa ajantasaista tilannekuvaa sisärajojen tapahtumista ilman, että sisärajavalvontaa tarvitsee välttämättä palauttaa, on helpompi havaita poikkeamat, turvallisuusuhat ja tänä päivänä yleistyneet miehittämättömät kulkuneuvot ajoissa sekä reagoida niihin nopeasti. Kolmantena haluan korostaa, että turvallisuuden näkökulmasta tärkeää on myös Rajavartiolaitoksen ja Puolustusvoimien yhteistyön vahvistaminen. Siksi esitys sujuvoittaa virka-avun antamista ja selkeyttää rajajoukkojen asemaa tilanteissa, joissa niitä voidaan liittää Puolustusvoimiin. Suomen kokonaisturvallisuus perustuu viranomaisten saumattomaan yhteistyöhön, ja lainsäädännön on tuettava tätä yhteistyötä myös muuttuvissa olosuhteissa. Arvoisa puhemies! Uusia toimintavaltuuksia Rajavartiolaitokselle ehdotetaan tilanteessa, jossa turvallisuusympäristö on vahvasti muuttunut. Siitä huolimatta samalla oikeusturvasta, yksityisyydensuojasta ja suhteellisuusperiaatteesta pidetään kiinni. Turvallinen yhteiskunta on myös oikeusvaltio, joka huolehtii lakiensa perus- ja ihmisoikeusvaikutuksista. Kokonaisuutena arvioiden tämä esitys vahvistaa Suomen kokonaisturvallisuutta, huoltovarmuutta ja viranomaisten toimintakykyä. Se auttaa suojelemaan kriittistä infrastruktuuria, parantaa tilannekuvaa sisärajoilla ja merialueilla sekä antaa Rajavartiolaitokselle paremmat mahdollisuudet vastata tämän päivän ja huomisen turvallisuushaasteisiin. Siksi tämä esitys on hyvä ja tarpeellinen. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, rajavartio, huoltovarmuus)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitän aloitteentekijöitä ja allekirjoittaneita — kiitos. Turvetta ei olla kieltämässä. Tunnistamme sen käyttömahdollisuuden tärkeyden kuivikkeena ja uusiutuvana polttoaineena poikkeus- ja kriisitilanteissa. Sen sijaan kansalaisaloitteen vaatimus turpeen luokittelemisesta uusiutuvaksi energiaksi ei ole yhtä mutkaton asia. Kansainvälisessä päästölaskennassa turve ei ole uusiutuva polttoaine samalla tavalla kuin puubiomassa. Turve kyllä muodostuu luonnossa, turve on uusiutuvaa, se on tosiasia, mutta sen hitaan uusiutumisen vuoksi sitä käsitellään kansainvälisessä päästölaskennassa käytännössä samalla tavoin kuin fossiilisia polttoaineita. Tämä ei ole Suomen käsissä yksin päätettävissä oleva asia vaan perustuu kansainvälisiin laskentasääntöihin ja Euroopan unionin päästökauppajärjestelmään. Päästökauppa perustuu EU-lainsäädäntöön, ja sitäkin meidän pitää noudattaa, eikä Suomi voi kansallisesti irrottautua järjestelmästä yhtä polttoainetta järjestämällä omalla päätöksellään. Arvoisa puhemies! Tämä ei tarkoita sitä, etteikö turpeella olisi paikallisesti monilla alueilla suuri merkitys. Siksi pidän tätä kansalaisaloitetta tärkeänä. Se edellyttää meitä selvittämään kaikki mahdollisuutemme kotimaisen energian omavaraisuudessa, huoltovarmuudessa ja kokonaisturvallisuudessa strategisen turpeen osalta. Suomen etu ei ole ideologinen vastakkainasettelu turpeen puolesta tai sitä vastaan. Suomen etu on toimiva energiajärjestelmä, kohtuullinen sähkönhinta, vahva huoltovarmuus ja realistinen ilmastopolitiikka. Näillä perusteilla pidän kansalaisaloitteen huoltovarmuushuolia perusteltuina, ja kannatan aloitteen perusteellista ja huolellista käsittelyä valiokunnassa. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Pöytäkirja
10.9.2026Varsinainen puheenvuoroLA 27/2026 vpEnergiaTurvallisuusRakentaminen

Arvoisa puhemies! Kiitän edustaja Vestmania tästä todella ajankohtaisesta aloitteesta. Suomi tarvitsee investointeja. Me tarvitsemme uusia työpaikkoja, kasvua sekä puhtaan siirtymän hankkeita, jotka vahvistavat Suomen asemaa teknologian ja datatalouden edelläkävijänä. Juuri siksi on erittäin myönteistä, että tällä viikolla Google ilmoitti mittavasta investointiohjelmasta Suomeen. Tämä investointi kohdistuu datakeskus- ja infrastruktuurihankkeisiin muun muassa Haminaan, Kajaaniin, Muhokseen ja Vaalaan. Kyseessä on yhtiön historian suurin yksittäinen investointi Euroopassa, ja sen arvioidaan tukevan rakennusvaiheen aikana yli 37 000 työpaikkaa sekä tuovan miljardeja euroja lisäystä Suomen kansantalouteen. Arvoisa puhemies! Juuri tämän vuoksi nyt käsiteltävänä oleva lakialoite on erityisen merkittävä. Datakeskukset ovat mahdollisuus, mutta niiden sähkönkulutus on valtava. Tämä tarkoittaa sitä, että datakeskuspolitiikka on samalla energiapolitiikkaa. Jos suuret datakeskukset käyttävät olemassa olevaa sähköntuotantoa ilman, että järjestelmään syntyy uutta tuotantoa, perusvoimaa tai uutta joustokapasiteettia, säätövoimaa, seurauksena voi olla korkeammat sähkönhinnat, kasvavat kustannukset kotitalouksille sekä heikentyvä kilpailukyky suomalaiselle teollisuudelle. Juuri tästä meidän on oltava huolissaan, ja siihen tämä lakialoite antaa ratkaisuja. Aloitteen ydinajatus on yksinkertainen: jos ja kun datakeskus käyttää merkittävästi sähköä, sen tulee myös osallistua ratkaisun rakentamiseen. Aloitteessa esitetään, että suurilta datakeskuksilta voitaisiin edellyttää sähkönkulutusta vastaavaa uutta sähköntuotantoa sekä sähköjärjestelmää tukevaa joustokykyä ennen verkkoon liittämistä. Lisäksi datakeskukset velvoitettaisiin tarjoamaan joustoa sähkömarkkinoille. Tämä on investointien mahdollistamista kestävällä tavalla. On kaikkien etu, että Suomeen syntyy uusia datakeskuksia, mutta on myös kaikkien etu, että samalla syntyy uutta sähköntuotantoa, uusia energiainvestointeja, uusia akkukapasiteetteja ja uusia ratkaisuja sähköjärjestelmän vakauden turvaamiseksi. Arvoisa puhemies! Tuore Googlen investointi osoittaa meille, että investointien ja energiavastuun yhdistäminen ei ole este investoinnille. Se voi olla jopa kilpailuetu. Suomella on nyt mahdollisuus olla maa, jossa datakeskukset kasvavat, mutta kasvavat tavalla, joka vahvistaa koko sähköjärjestelmää ja tukee huoltovarmuutta. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja
10.9.2026Varsinainen puheenvuoroKAA 1/2026 vpEnergiaTurvallisuusYmpäristö

Kiitos, arvoisa puhemies! Kansalaisaloitteen ”Turve määriteltävä uusiutuvaksi ja poistettava päästökaupan piiristä — Huoltovarmuus ja edullinen kotimainen energia turvattava” lähtökohta on ymmärrettävä ja tärkeä. Turve on uusiutuvaa energiaa. Viime vuosien kriisit ovat muistuttaneet siitä, että energiapolitiikka ei ole vain ilmasto- ja elinkeinopolitiikkaa, kyse on myös turvallisuudesta ja huoltovarmuudesta. Suomessa on kyettävä varmistamaan, että lämpöä ja sähköä on saatavilla myös vaikeissa olosuhteissa, poikkeusoloissa ja häiriötilanteissa. Tästä näkökulmasta on perusteltua tunnistaa turpeen roolit osana Suomen omavaraisuutta, huoltovarmuutta ja kokonaisturvallisuutta. Kuivikkeena ja kasvuturpeena turve on korvaamaton. Arvoisa puhemies! Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä erottaa kaksi asiaa toisistaan: ensinnäkin kysymys on huoltovarmuudesta, toiseksi kysymys on turpeen luokittelusta uusiutuvaksi energiaksi ja sen poistamisesta päästökaupan piiristä. Huoltovarmuuden osalta hallitus on jo tehnyt merkittäviä ratkaisuja. Olemme esimerkiksi päättäneet jatkaa polttoturpeen varmuusvarastointia vuoteen 2030 asti ja huolehtia sen rahoituksesta. Olemme linjanneet talvienergiatuesta, jonka tavoitteena on ylläpitää sellaista tuotantokapasiteettia, joka kykenee käyttämään biopolttoaineita ja myös turvetta huoltovarmuuden kannalta tärkeissä tilanteissa. Tämä on vastuullista politiikkaa. Turvetta ei olla kieltämässä. Tunnistamme sen käyttömahdollisuuden ja tärkeyden poikkeus- ja kriisitilanteissa. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Pöytäkirja
9.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 152/2026 vpEnergia

Arvoisa puhemies! Kirkko on monille suomalaisille tärkeä osa elämää. Tällä esityksellä tehdään merkittäviä uudistuksia kirkon hallintoon seurakuntavaalien osalta. Se ei siis koske kirkon oppia, virkakysymyksiä tai seurakuntien perustehtäviä. Sen sijaan esityksen tavoitteena on siirtyä seurakuntavaaleissa ja kirkkoherranvaaleissa paperisista äänioikeutettujen luetteloista sähköiseen äänioikeusrekisteriin. Kyse on ennen kaikkea siitä, että vaalien toimittaminen olisi sujuvampaa, nopeampaa ja luotettavampaa niin äänestäjille kuin vaaleja järjestäville seurakunnille. Arvoisa puhemies! Tänä päivänä yhteiskunnassa suuri osa vaaleihin liittyvästä hallinnosta on jo pitkään perustunut sähköisiin rekistereihin. On perusteltua, että myös kirkon vaalimenettelyä kehitetään vastaamaan tätä aikaa. Se ei tarkoita, että todellisuudesta tulisi hankalampaa. Päinvastoin erityisen tärkeää tässä esityksessä on, että uudistus helpottaa ennakkoäänestämistä. Ennakkoäänestyksen suosio on kasvanut myös kirkollisissa vaaleissa, ja nykyinen järjestelmä sisältää paljon käsityötä, joka vie paljon aikaa sekä lisää inhimillisten virheiden mahdollisuutta. Sähköinen rekisteri vähentää tätä työtä ja vapauttaa seurakuntien voimavaroja varsinaiseen tehtäväänsä. Arvoisa puhemies! Uudistuksessa on myös kiinnitetty huomiota tietosuojaan ja oikeusturvaan. Koska kyse on kirkon jäsenrekisteriin perustuvista tiedoista, lainsäädännön tulee olla täsmällistä ja huolellista. Siksi esityksessä on säädetty rekisterin käyttötarkoituksesta, tietojen käsittelystä, muutoksenhausta ja rekisteriin tehtävistä korjauksista. Tämä on tärkeää siksi, että digitalisaatiota voidaan edistää vain silloin, kun ihmiset voivat luottaa siihen, että heidän tietonsa ovat turvassa. Arvoisa puhemies! Pidän myönteisenä sitä, että esityksellä pyritään tukemaan seurakuntademokratiaa. Erityisesti nuorille seurakuntavaalit ovat usein ensimmäinen kosketus äänestämiseen ja vaikuttamiseen. Mitä helpommaksi ja sujuvammaksi osallistuminen tehdään, sitä paremmin kannustamme ihmisiä käyttämään demokraattisia oikeuksiaan myös tulevaisuudessa. Harmillista on, etteivät nämä uudistukset ehdi tulla voimaan vielä tämän syksyn seurakuntavaaleissa, mutta tässä asiassa on parempi myöhään kuin ei milloinkaan. — Kiitoksia, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Ilmastovuosikertomusta tarkastellaan usein päästöjen, tavoitteiden ja ilmastopolitiikan näkökulmasta. Yhä enemmän sitä on kuitenkin syytä tarkastella myös turvallisuuden näkökulmasta. Ilmastonmuutos ei ole pelkästään ympäristökysymys, vaan se vaikuttaa huoltovarmuuteen, energiaturvallisuuteen, rakennetun ympäristömme kestävyyteen ja samalla koko yhteiskunnan kriisinsietokykyyn. Suomessa olemme jo nähneet, kuinka sääilmiöt, vaihtelevat talviolosuhteet, metsäpaloriskit ja tulvat aiheuttavat uusia haasteita niin viranomaisille, elinkeinoille kuin kansalaisille. Kun yhteiskunnan on pystyttävä toimimaan kaikissa olosuhteissa, on ilmastonmuutokseen sopeutuminen myös varautumista tuleviin turvallisuusuhkiin ja vahvistaa kokonaisturvallisuutta. Arvoisa puhemies! Nyt käsiteltävänä oleva ilmastovuosikertomus osoittaa samalla, että päästöjen vähentäminen ja energiantuotannon uudistaminen eivät ole vain ilmastotekoja, ne ovat myös turvallisuuspoliittisia ratkaisuja. Mitä omavaraisempi Suomi on energian suhteen ja mitä monipuolisempi energiantuotantomme on, sitä vähemmän olemme alttiita ulkoisille häiriöille ja kansainvälisille kriiseille. Energiaturvallisuus, puhtaat kotimaiset energialähteet ja toimivat sähköverkot ovat nykyisin tärkeä osa kansallista turvallisuutta siinä, missä monet perinteisemmätkin turvallisuusratkaisut. Ilmasto- ja turvallisuuspolitiikka eivät siis ole toisistaan erillisiä kokonaisuuksia, vaan ne tukevat toisiaan. Arvoisa puhemies! Erityisen tärkeää on huolehtia siitä, että siirtymä kohti vähäpäästöistä yhteiskuntaa toteutetaan tavalla, joka vahvistaa myös alueiden elinvoimaa, huoltovarmuutta ja kansalaisten luottamusta. Turvallinen yhteiskunta syntyy siitä, että ihmiset kokevat muutosten olevan hallittuja, oikeudenmukaisia ja ennakoitavia. Siksi ilmastovuosikertomuksen keskeinen viesti ei ole ainoastaan se, kuinka paljon päästöt ovat kehittyneet, vaan myös se, kuinka hyvin Suomi rakentaa kestävyyttä tulevaisuuden kriisejä vastaan. Ilmastotyö on parhaimmillaan samalla turvallisuustyötä, huoltovarmuustyötä ja varautumistyötä. Tätä kohti meidän on jatkossakin pyrittävä. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, sähkövero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja
3.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 133/2026 vpEnergiaTurvallisuusYmpäristö

Arvoisa puhemies! Käsittelemme tänään lakiesitystä, jossa kyse on ennen kaikkea Suomen ja Euroopan turvallisuudesta, huoltovarmuudesta sekä strategisesta riippumattomuudesta. Tämä lakiesitys käsittelee EU:n kriittisiä raaka-aineita koskevaa asetusta ja luo meille kansalliset rakenteet asetuksen toimeenpanolle ja valvonnalle. Tämä on tärkeää, sillä vain meillä Suomessa voimme tietää, mikä on meille tärkeää ja hyväksi. Arvoisa puhemies! Viime vuosien tapahtumat ovat osoittaneet, kuinka haavoittuvia kansainväliset toimitusketjut voivat olla. Energia, puolustusteollisuus, tietoliikenneverkot, akkuteknologiat ja puhtaan siirtymän ratkaisut tarvitsevat harvinaisia metalleja ja muita kriittisiä raaka-aineita. Jos niiden saatavuus häiriintyy, vaikutukset ulottuvat tänä päivänä nopeasti koko yhteiskuntaan. Siksi kriittiset raaka-aineet eivät ole enää vain teollisuuspolitiikkaa vaan myös turvallisuuspolitiikkaa. Tämän esityksen tavoitteena on varmistaa, että Suomi pystyy toteuttamaan EU:n kriittisiä raaka-aineita koskevan asetuksen velvoitteet. Kansalliset toimivaltaiset viranomaiset nimettäisiin, markkinavalvontaa vahvistettaisiin ja viranomaisille annettaisiin tarvittavat toimivaltuudet valvoa asetuksen noudattamista. Lisäksi säädettäisiin kansallisesta etsintäohjelmasta sekä käytöstä poistettuja kaivannaisjätealueita koskevasta tietokannasta. Nämä ovat hyvin kannatettavia ja tarpeellisia muutoksia. Arvoisa puhemies! Turvallisuuden näkökulmasta erityisen merkittävää on se, että esitys tukee raaka-ainehuollon pitkäjänteistä varmistamista. Samalla se auttaa tunnistamaan myös kaivannaisjätteisiin sitoutuneita kriittisiä raaka-aineita ja niiden hyödyntämismahdollisuuksia. Tämä on osa kiertotaloutta mutta myös osa huoltovarmuutta. Jokainen Suomessa tunnistettu ja vastuullisesti hyödynnettävä kriittinen raaka-aine vähentää riippuvuuttamme ulkopuolisista toimittajista ja lisää koko yhteiskunnan kriisinsietokykyä. Pohjoisen Suomen näkökulmasta tällä on erityinen merkitys. Monia Euroopan kannalta keskeisiä mineraalivarastoja sijaitsee juuri Suomessa. Oikein toteutettuna niiden hyödyntäminen voi vahvistaa alueellista elinvoimaa, tuoda investointeja ja lisätä työpaikkoja. Isossa kuvassa tämä vahvistaa koko Euroopan strategista omavaraisuutta. Samalla on tärkeää huolehtia kotimaisesta ympäristöstä, paikallisista yhteisöistä ja siitä, että toiminta tapahtuu vastuullisesti kestävällä tavalla. Arvoisa puhemies! Kriittisten raaka-aineiden saatavuus vaikuttaa puolustusteollisuuteen, energiantuotantoon, sähköistymiseen ja digitaaliseen infrastruktuuriin. Ilman niitä emme pysty rakentamaan niitä ratkaisuja, joihin tulevaisuuden turvallisuus ja kilpailukyky perustuvat. Siksi pidän tärkeänä, että Suomi huolehtii omalta osaltaan kriittisten raaka-aineiden saatavuudesta, toimitusketjujen toimivuudesta ja niiden valvonnasta, kuten tällä esityksellä tavoitellaan. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Nyt käsiteltävänä oleva ilmastovuosikertomus osoittaa samalla, että päästöjen vähentäminen ja energiatuotannon uudistaminen eivät ole vain ilmastotekoja, ne ovat myös turvallisuuspoliittisia ratkaisuja. Mitä omavaraisempi Suomi on energian suhteen ja mitä monipuolisempi energiatuotantomme on, sitä vähemmän olemme alttiita ulkoisille häiriöille ja kansainvälisille kriiseille. Energiaturvallisuus, puhtaat kotimaiset energialähteet ja toimivat sähköverkot ovat nykyisin osa kansallista turvallisuutta siinä, missä monet perinteisemmätkin turvallisuusratkaisut. Ilmasto- ja turvallisuuspolitiikka eivät siis ole toisistaan erillisiä kokonaisuuksia, vaan ne tukevat toisiaan. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, sähkövero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Pöytäkirja
1.9.2026Varsinainen puheenvuoroK 15/2026 vpSoteEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Turvallisuudesta puhuttaessa puolustus, rajaturvallisuus ja viranomaisten valmius toimia kriiseissä ovat tärkeitä, mutta yhtä tärkeä osa turvallisuutta on se, että ihmiset voivat luottaa yhteiskuntaan, viranomaisiin ja siihen, että heidän oikeutensa toteutuvat. Juuri tästä näkökulmasta eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2025 on tärkeä. Se muistuttaa meitä siitä, että kokonaisturvallisuus rakentuu myös oikeusvaltiosta. Jos ihminen ei saa tarvitsemaansa palvelua, jos käsittelyajat venyvät kohtuuttomiksi tai jos viranomaispäätöksiä ei tehdä lain edellyttämällä tavalla, luottamus yhteiskuntaan heikkenee. Siihen meillä ei ole varaa. [Tuomas Kettunen: Ei edes Itä-Suomessa!] Arvoisa puhemies! Oikeusasiamiehen kertomuksen keskeinen viesti on, että perusoikeuksien toteutumisesta on pidettävä huolta myös silloin, kun julkinen hallinto toimii vahvan paineen alla. Oikeusvaltion vahvuus mitataan juuri vaikeina aikoina. Silloin nähdään, pystyykö järjestelmä huolehtimaan ihmisistä yhdenvertaisesti ja lainmukaisesti. Erityisen tärkeää on huolehtia heistä, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa. Ikääntyneet, lapset, vammaiset henkilöt sekä erilaisia sosiaali- ja terveyspalveluja tarvitsevat ihmiset eivät saa joutua tilanteeseen, jossa oikeuksien toteutuminen riippuu asuinpaikasta, resursseista tai kyvystä vaatia niitä itse. [Tuomas Kettunen: Myös Itä-Suomessa!] Oikeusasiamiehen työ muistuttaa meitä siitä, että turvallinen yhteiskunta ei synny vain suojelemalla rajoja. Se syntyy myös siitä, että jokainen voi luottaa tulevansa kohdelluksi oikeudenmukaisesti. Arvoisa puhemies! Kertomuksesta nousevat esille digitaalisen yhteiskunnan haasteet. Sähköiset palvelut helpottavat asiointia ja tekevät hallinnosta tehokkaampaa. Samalla on kuitenkin huolehdittava siitä, ettei kukaan jää palveluiden ulkopuolelle. Yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että meistä jokainen suomalainen voi käyttää oikeuksiaan ja saada tarvitsemansa palvelut. Tämä näkökulma korostuu erityisesti harvaan asutuilla alueilla. [Tuomas Kettunen: Myös itäisessä Suomessa!] — Myös Itä-Suomessa. — Meidän on pidettävä huolta siitä, että perusoikeudet toteutuvat samalla tavalla niin Pohjois-Suomessa, Itä-Suomessa kuin etelän kasvukeskuksissa. Pitkät välimatkat eivät saa muodostua esteeksi oikeusturvalle tai hyvälle hallinnolle. Arvoisa puhemies! Oikeusasiamiehen kertomus ei ole vain arvio viranomaisten toiminnasta. Se on myös viesti meille lainsäätäjille. Meidän vastuullamme on huolehtia siitä, että säätämämme lait ovat käytännössä toteutettavissa, että viranomaisilla on riittävät resurssit tehtäviensä hoitamiseen ja että oikeusvaltion perusta säilyy vahvana myös muuttuvassa toimintaympäristössä. Haluan kiittää oikeusasiamiestä ja hänen toimistoaan tärkeästä työstä. Hyvät edustajat, Nyt on meidän vuoromme tehdä työmme hyvin ja huolehtia. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, rajaturvallisuus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Pohjois-Pohjanmaalta katsottuna merituulivoima ei ole vain osa energiaomavaraisuuttamme, se on hyvin konkreettinen mahdollisuus meidän rannikkomme kunnille, työllisyydelle sekä koko maan sähköntuotannolle. Meillä Perämerellä tuulee tasaisesti. Tilaa on, ja rannikkokunnissa osataan jo nyt elää energiahankkeiden kanssa. Mutta yksi asia on tähän asti ollut epäselvä: kuka maksaa verot, kenelle ne tulevat, ja millä pelisäännöillä näitä hankkeita Suomeen ylipäätään kannattaa rakentaa? Juuri tätä haluamme nyt selkeyttää. Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä laitetaan perusasiat kuntoon. Jos rakennetaan tuulivoimaa Suomen merille, niin siitä maksetaan verot Suomeen. Sekä kiinteistöverot että tuloverotus ulotetaan selkeästi myös Suomen talousvyöhykkeelle. Tämä ei ole veronkorotus tavalliselle ihmiselle eikä kunnalle tuleva lasku. Tämä on sitä, että suuret, kalliit investoinnit osallistuvat yhteisten menojen rahoittamiseen samalla tavalla kuin muuallakin Suomessa. Samalla merituulivoiman kiinteistöverotusta kevennetään niin, että se on samassa suhteessa maatuulivoiman kanssa. Nykyisellään merelle rakennettava voimala on ollut verotuksen takia selkeästi kalliimpi, vaikka se tuottaa sähköä tasaisemmin. Se ei ole ollut järkevää eikä reilua. Kyse on siis ennen kaikkea epäreilun kilpailun kitkemisestä ja lakien selkiyttämisestä. Arvoisa puhemies! Monelle pohjoispohjanmaalaiselle tärkeä kysymys on, mitä hyötyä tästä jää paikallisesti sinne, missä hankkeet oikeasti näkyvät. Tämän esityksen myötä vastaus on selvä: osa verotuotosta ohjataan rannikkokunnille, niille kunnille, joiden edustoilla voimalat pyörivät, joiden satamia, teitä ja sähköverkkoa käytetään ja joihin vaikutukset myös kohdistuvat. Tämä on tärkeä oikeudenmukaisuuskysymys. Jos merelle rakennetaan, ei ole oikein, että kaikki hyöty katoaa jonnekin muualle. Siksi valtiovarainvaliokunnan keskeinen arvio on, että sääntelyn selkeyttäminen Suomessa on välttämätöntä, jotta merituulivoimahankkeiden verokohtelu on ennakoitavaa ja investointiympäristö vakaa. Samalla se pitää perusteltuna verotuksen yhdenmukaistamista maatulivoiman kanssa sekä kuntien osuuden kasvattamista, jotta hankkeiden alueellinen hyväksyttävyys vahvistuu. Pohjois-Pohjanmaan pienille ja keskisuurille kunnille tämä voi pitkällä aikavälillä tarkoittaa merkittäviä tuloja ilman, että kuntien veroja tarvitsee korottaa. Arvoisa puhemies! Haluan vielä sanoa, että tämä ei ole nopean voiton hanke. Merituulivoima rakentuu hitaasti vuosien työnä, mutta jos pelisääntöjä ei tehdä nyt selviksi, hankkeet eivät etene ollenkaan. Tällä esityksellä Suomi antaa signaalin, että tänne kannattaa investoida, että verotus on ennustettavaa, reilua ja pitkäjänteistä ja että puhdas sähkö, huoltovarmuus ja alueellinen hyöty kulkevat käsi kädessä. Pohjois-Pohjanmaalle tämä tarkoittaa mahdollisuutta työhön, tuloihin ja siihen, että olemme mukana rakentamassa koko Suomen energiatulevaisuutta, emme sivustaseuraajina vaan tekijöinä. Siksi katson, että tämä hallituksen esitys on perusteltu ja tarpeellinen. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, tuulivoima, sähkövero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
22.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 17/2026 vpEnergiaTurvallisuusRakentaminen

Arvoisa puhemies! Tunnistettava henkilöllisyys on turvallisen arjen perusta. Henkilöllisyys on myös asia, joka on meille jokaiselle kaikkein tärkein. Siksi tässä esityksessä ei ole kyse vain kokonaisuudesta, joka täydentää teknisiä muutoksia sähköistä asiointia koskevaan käytäntöön. Kyse on paljon tärkeämmästä, nimittäin uudesta tavasta osoittaa henkilöllisyys turvallisesti, luotettavasti ja yhdenmukaisesti kaikkialla Euroopassa. Jatkossa kaikki EU:n jäsenmaat velvoitetaan tarjoamaan eurooppalainen digitaalinen tapa todentaa henkilöllisyys puhelimella yhtä luotettavasti kuin nykyiset vahvan sähköisen tunnistamisen välineet. Tällaiseen lompakkoon voitaisiin liittää myös muita henkilöön liittyviä vahvistettuja tietoja, kuten ajo-oikeus tai tutkintotiedot. Näin lain myötä syntyvä järjestelmä mahdollistaisi siitä tulevaisuuden asiointivälineen myös laajemmin viranomaispalveluissa ja muussa yksityiselämässä. Arjen turvallisuus syntyy siitä, että asiointi on helppoa. Juuri tällaiset uudet tavat toimia vahvistavat arjen turvallisuutta, kun ne luodaan huolellisesti ja vahvoiksi. Digitaaliset järjestelmät eivät saa altistaa meille tärkeimpiä tietoja, kuten henkilöllisyyttämme, uuden ajan vaaroille. Arvoisa puhemies! Toimiakseen luotettavalla tavalla tämä esitys vaatii myös uuden digitaalisen henkilöllisyystodistuksen, joka olisi järjestelmän kautta käytettävä viranomaisen myöntämä sähköinen asiakirja. Se perustuisi voimassa olevaan passiin tai henkilökorttiin, joten sen luotettavuus olisi samalla tasolla kuin nykyisten fyysisten asiakirjojen. Tämä antaisi ihmisille mahdollisuuden todistaa henkilöllisyytensä myös ilman muovikorttia. mikä lisää arjen asioinnin helppoutta. Huomiota on kuitenkin annettava myös sille, että sähköisten palvelujen kehittämistä ei tule jarruttaa. Vahvan sähköisen tunnistamisen turvallisuutta on parannettava entisestään ja digitaalisen järjestelmän turvallisuus taattava. Tällä esityksellä vahvistetaan vaatimuksia tunnistusvälineiden myöntämisen turvallisuudesta sekä mahdollistetaan passin tai henkilökortin voimassaolon tarkistaminen velvoittavammin kuin nykyisin, mikä myös ehkäisee identiteettivarkauksia ja verkkorikollisuutta. Siksi tämä esitys on selkeä toimi turvallisen arjen puolesta. Arvoisa puhemies! Tämä lainsäädäntökokonaisuus tekee Suomesta edeltäkävijän digitaalisen identiteetin käyttöön ottamisessa. Se parantaa kansalaisten mahdollisuuksia asioida sujuvasti, luotettavasti ja turvallisesti sekä kotimaassa että muualla Euroopassa. Lisäksi hallintovaliokunta on korostanut, että tällaisessa merkittävässä uudistuksessa keskeistä ei ole pelkästään uusi teknologia vaan sen luotettavuus ja hyväksyttävyys. Valiokunta painottaa erityisesti henkilötietojen vahvaa suojaa, tietojen käsittelyn säilyttämistä kotimaassa sekä selkeää ja oikeasuhtaista valvontaa ja seuraamusjärjestelmää. Näillä varmistetaan, että digitaalinen identiteetti rakentuu luottamukselle, jota ilman tämä uudistus ei voi onnistua. Samalla kukaan ei kuitenkaan ole velvoitettu ottamaan tätä uudenlaista digitaalista lompakkoa käyttöön. Kyseessä on vain vapaaehtoinen lisä, jonka tarkoitus on helpottaa arkea, ei vaikeuttaa sitä. Jokainen voi jatkaa asiointia myös aivan kuten ennenkin, omalla tutulla ja turvallisella tavalla. Siksi tämä uudistus on ennen kaikkea tulevaisuuden rakentamista. Sen myötä meillä on ajantasaiset välineet rakentaa entistä turvallisempaa ja toimivampaa digitaalista arkea. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tämä esitys maatalouden energiaveron lisäpalautuksesta on pieni mutta merkityksellinen osa Suomen kokonaisturvallisuutta. On tärkeää nähdä, että huoltovarmuus ei ole vain varastoja tai kriisisuunnitelmia, vaan se on myös sitä, että kotimainen ruuantuotanto on kannattavaa ja kykenee toimimaan myös kriisiaikoina. Suomalainen maatalous on viime vuosien aikana ollut kovassa paineessa. Polttoaineiden hinnannousu erityisesti Lähi-idän kriisin vaikutuksesta on nostanut tuotantokustannuksia nopeasti. Maataloudessa käytettävän kevyen polttoöljyn rooli on keskeinen, koska se on välttämätöntä traktoreissa, kuivureissa ja muissa tuotannon kannalta kriittisissä toiminnoissa. Siksi tämä esitys on perusteltu. Arvoisa puhemies! Esityksen tarkoituksena on vastata energian hinnannousun aiheuttamaan tilanteeseen. Se tarjoaa määräaikaisen lisätuen energiaveron palautukseen tälle ja ensi vuodelle. Kyse ei ole pysyvästä tukijärjestelmän muutoksesta vaan kohdennetusta kriisitoimesta, jolla helpotetaan tilannetta nyt, kun paine on suurimmillaan. Valtiovarainvaliokunta pitää esitystä perustellusti tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Maatalouden kannattavuus on jo pitkään ollut huolenaihe, ja kustannusten nousu on heikentänyt tilannetta entisestään. Tässä tilanteessa on tärkeää turvata tuotannon jatkuvuus. Arvoisa puhemies! Huoltovarmuuden näkökulmasta kysymys on hyvin konkreettinen. Jos tilat eivät selviä kustannuspaineista ja tuotanto vähenee, myös Suomen omavaraisuus heikkenee. Siksi tässä esityksessä ei ole kyse vain taloudesta tai tuesta, vaan kysymys on myös huoltovarmuudesta ja kokonaisturvallisuudesta. Kyse on siis hallitusta, tarpeellisesta ja sääntöjen mukaisesta tukitoimesta. Siksi myös valiokunnan johtopäätös on selkeä: Esitys on tarpeellinen, hyvin kohdennettu ja oikeasuhtainen vastuu akuuttiin tilanteeseen. Se tukee maatalouden toimintaedellytyksiä ja samalla vahvistaa Suomen huoltovarmuutta. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja
22.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 58/2026 vpEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Asuimmepa kaupungissa, kunnassa tai kylässä, yksi asia meitä kaikkia yhdistää. Viranomaisilta tulevan postin saapumiseen ajoissa ja turvallisesti pitää voida luottaa, jotta ehdimme myös lukemaan tiedon oikea-aikaisesti. Kun kirje kolahtaa postiluukusta tai viesti saapuu puhelimeen, sen pitää olla varma tieto. Tässä esityksessä on kysymys juuri tästä: luottamuksesta. Tällä lakimuutoksella mahdollistetaan se, että viranomaisen sähköinen viesti voidaan Suomi.fi-viestien lisäksi toimittaa myös yksityiseen digipostipalveluun, jos kansalainen itse niin haluaa. Arvoisa puhemies! Tämä onkin se tärkeä sana: ”haluaa”. [Hälinää — Puhemies koputtaa] Tässä esityksessä ketään ei pakoteta, mutta jokaiselle annetaan mahdollisuus ottaa viranomaisasiointi vastaan siellä, missä arki muutenkin hoituu. Nyky-Suomessa suuri osa meistä hoitaa laskut, palkkakuitit ja muut tärkeät paperit jo digitaalisesti. On luontevaa ja turvallista, että myös viranomaisviestit löytyvät samasta tutusta paikasta, eivät huku sähköpostien sekaan eivätkä vaadi uusien ohjelmien käyttöönottoa tai lähde harhailemaan epävarmoihin kanaviin. Turvallisuuden kannalta tärkeää on myös, että tämä uudistus ei avaa ovea holtittomuudelle. Yksityiset digipostipalvelut voivat toimia viranomaisviestien katseluohjelmina vain sopimuksella ja vain silloin, kun ne täyttävät laissa säädetyt tiukat vaatimukset tietoturvasta, häiriötilanteista ja viranomaisyhteistyöstä. Lisäksi valiokunnan mietintö täydentää esitystä, ja se on nyt vielä parempi. Tämä on vastuullista digitalisaatiota, jossa turvallisuus menee edellä, ei markkina. — Kiitos, arvoisa puhemies. [Aki Lindén: Alkoholilainsäädännössä menee markkina edellä ja turvallisuus vasta sitten! — Eveliina Heinäluoma: Tässä mennään säästöt edellä!]

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tämä esitys maatalouden energiaveron lisäpalautuksesta on pieni mutta merkityksellinen osa Suomen kokonaisturvallisuutta. On tärkeää nähdä, että huoltovarmuus ei ole vain varastoja tai kriisisuunnitelmia vaan se on myös sitä, että kotimainen ruuantuotanto on kannattavaa ja kykenee toimimaan myös kriisiaikoina. Suomalainen maatalous on viime vuosina ollut kovassa paineessa. Polttoaineiden hinnannousu erityisesti Lähi-idän kriisin vaikutuksesta on nostanut tuotantokustannuksia nopeasti. Maataloudessa käytettävän kevyen polttoöljyn rooli on keskeinen, koska se on välttämätöntä traktoreissa, kuivureissa ja muissa tuotannon kannalta kriittisissä toiminnoissa. Siksi tämä esitys on perusteltu. Arvoisa puhemies! Esityksen tarkoituksena on vastata energian hinnannousun aiheuttamaan tilanteeseen. Se tarjoaa määräaikaisen lisätuen energiaveron palautukseen tälle ja ensi vuodelle. Kyse ei ole pysyvästä tukijärjestelmän muutoksesta vaan kohdennetusta kriisitoimesta, jolla helpotetaan tilannetta nyt, kun paine on suurimmillaan. Valtiovarainvaliokunta pitää esitystä perustellusti tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Maatalouden kannattavuus on jo pitkään ollut huolenaihe, ja kustannusten nousu on heikentänyt tilannetta entisestään. Tässä tilanteessa on tärkeää turvata tuotannon jatkuvuus. Arvoisa puhemies! Huoltovarmuuden näkökulmasta kysymys on hyvin konkreettinen. Jos tilat eivät selviä kustannuspaineista ja tuotanto vähenee, myös Suomen omavaraisuus heikkenee. Siksi tässä esityksessä ei ole kyse vain taloudesta tai tuesta vaan kysymys on myös huoltovarmuudesta ja kokonaisturvallisuudesta. Kyse on siis hallitusta, tarpeellisesta ja sääntöjen mukaisesta tukitoimesta. Siksi myös valiokunnan johtopäätös on selkeä: Esitys on tarpeellinen, hyvin kohdennettu ja oikeasuhtainen vastaus akuuttiin tilanteeseen. Se tukee maatalouden toimintaedellytyksiä ja samalla vahvistaa Suomen huoltovarmuutta. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Pohjois-Pohjanmaalta katsottuna merituulivoima ei ole vain osa energiaomavaraisuuttamme, se on hyvin konkreettinen mahdollisuus meidän rannikkomme kunnille, työllisyydelle sekä koko maan sähköntuotannolle. Meillä Perämerellä tuulee tasaisesti, tilaa on, ja rannikkokunnissa osataan jo nyt elää energiahankkeiden kanssa. Mutta yksi asia on tähän asti ollut epäselvä: kuka maksaa verot, kenelle ne tulevat, ja millä pelisäännöillä näitä hankkeita Suomeen ylipäätään kannattaa rakentaa. Juuri tätä haluamme nyt selkeyttää. Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä laitetaan perusasiat kuntoon. Jos rakennetaan tuulivoimaa Suomen merille, niin siitä maksetaan verot Suomeen. Sekä kiinteistöverot että tuloverotus ulotetaan selkeästi myös Suomen talousvyöhykkeelle. Tämä ei ole veronkorotus tavalliselle ihmiselle eikä kunnalle tuleva lasku. Tämä on sitä, että suuret, kalliit investoinnit osallistuvat yhteisten menojen rahoittamiseen samalla tavalla kuin muuallakin Suomessa. Samalla merituulivoiman kiinteistöverotusta kevennetään niin, että se on samassa suhteessa maatuulivoiman kanssa. Nykyisellään merelle rakennettava voimala on ollut verotuksen takia selvästi kalliimpi, vaikka se tuottaa sähköä tasaisemmin. Se ei ollut järkevää eikä reilua. Kyse on siis ennen kaikkea epäreilun kilpailun kitkemisestä ja lakien selkeyttämisestä. Arvoisa puhemies! Monelle pohjoispohjanmaalaiselle tärkeä kysymys on, mitä hyötyä tästä jää paikallisesti sinne, missä hankkeet oikeasti näkyvät. Tämän esityksen myötä vastaus on selvä. Osa verotuotoista ohjataan rannikkokunnille, niille kunnille, joiden edustoilla voimalat pyörivät, joiden satamia, teitä ja sähköverkkoa käytetään ja joihin vaikutukset myös kohdistuvat. Tämä on tärkeä oikeudenmukaisuuskysymys. Jos merelle rakennetaan, ei ole oikein, että kaikki hyöty katoaa jonnekin muualle. Siksi valtiovarainvaliokunnan keskeinen arvio on, että sääntelyn selkeyttäminen Suomessa on välttämätöntä, jotta merituulivoimahankkeiden verokohtelu on ennakoitavaa ja investointiympäristö vakaa. Samalla se pitää perusteltuna verotuksen yhdenmukaistamista maatulivoiman kanssa sekä kuntien osuuden kasvattamista, jotta hankkeiden alueellinen hyväksyttävyys vahvistuu. Pohjois-Pohjanmaan pienille ja keskisuurille kunnille tämä voi pitkällä aikavälillä tarkoittaa merkittäviä tuloja ilman, että kuntalaisten veroja tarvitsee korottaa. Arvoisa puhemies! Haluan vielä sanoa, että tämä ei ole nopean voiton hanke. Merituulivoima rakentuu hitaasti vuosien työnä, mutta jos pelisääntöjä ei tehdä nyt selväksi, hankkeet eivät etene ollenkaan. Tällä esityksellä Suomi antaa signaalin, että tänne kannattaa investoida, että verotus on ennustettavaa, reilua ja pitkäjänteistä ja että puhdas sähkö, huoltovarmuus ja alueellinen hyöty kulkevat käsi kädessä. Pohjois-Pohjanmaalle tämä tarkoittaa mahdollisuutta työhön, tuloihin ja siihen, että olemme mukana rakentamassa koko Suomen energiatulevaisuutta, emme sivustaseuraajina vaan tekijöinä. Siksi katson, että tämä hallituksen esitys on perusteltu ja tarpeellinen. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, tuulivoima, sähkövero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
17.6.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNS 2/2026 vpEnergiaTurvallisuusLiikenne

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston ajankohtaisselonteko kuvaa maailmaa, jossa turvallisuus ei ole palannut pysyvään vakauteen eikä ole palaamassa. Tämä koskee koko Suomea, mutta se koskee erityisesti, konkreettisesti meitä Pohjois-Suomessa. Pohjoisessa turvallisuus ei ole vain käsite, se on rajaturvallisuutta, arktista toimintaympäristöä ja lisääntynyttä sotilaallista kiinnostusta lähialueillamme. Selonteko tekee selväksi sen, minkä pohjoisessa tiedämme: Venäjä on pitkäkestoinen, arvaamaton ja aggressiivinen turvallisuusuhka, ja tähän uhkaan on varauduttava pitkäjänteisesti myös tilanteessa, jossa sota Ukrainassa joskus päättyy. Arvoisa puhemies! Pohjois-Suomen merkitys korostuu entisestään Nato-jäsenyyden myötä. Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon muodostaa yhdessä arktisella alueella uudenlaisen turvallisuuspoliittisen kokonaisuuden. Ruotsin rooli Nato-rakenteissa Pohjois-Suomessa ja pohjoismainen puolustusyhteistyö vahvistavat pelotetta siellä, missä sitä eniten tarvitaan. Tämä ei lisää jännitteitä, vaan se lisää vakautta. Selonteko on myös selkeä siinä, että turvallisuus ei ole vain sotilaallista. Pohjoisessa huoltovarmuus, liikenteen ja energian rakenteet sekä toimitusketjujen toimivuus ovat kriittisiä koko Suomelle. Pitkät etäisyydet ja vaativa toimintaympäristö tarkoittavat, että varautumisen on oltava ennakoivaa ja realistista. Tässä suhteessa selonteon laaja turvallisuuskäsitys on aivan oikea. Arvoisa puhemies! Haluan korostaa selkeästi ja vastuullisesti, että Naton pelotteen tarkoitus on säilyttää rauha. Pelotteen tehtävä on estää sotilaallinen painostus ja pitää hyökkäyksen kynnys niin korkeana, että hyökkäystä ei synny. Tämä on myös pohjoisen Suomen turvallisuuden kannalta olennainen lähtökohta. Samalla tämä selonteko osoittaa, että pienelle maalle vahva EU ja tiivis pohjoismainen yhteistyö ovat paras turva. EU:n vahvistava rooli turvallisuudessa, puolustuksessa ja varautumisessa tukee Natoa ja täydentää sitä. Eurooppalaisten suurempi vastuu omasta turvallisuudestaan on tosiasia, ja Suomen on oltava tässä aktiivinen toimija. Arvoisa puhemies! Tämä ajankohtainen selonteko antaa realistisen tilannekuvan ja osoittaa suunnan, joka on Suomen kannalta oikea. Myös ulkoasiainvaliokunnan kokonaisarvio on tässä asiassa selkeä. Turvallisuusympäristön muutos on syvä ja pitkäkestoinen, eikä kyse ole tilapäisestä kriisistä vaan laajemmasta kansainvälisen järjestyksen murroksesta. Tässä tilanteessa johdonmukaisen ja perustellun kokonaisuuden muodostavat Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeiset linjat, kuten vahva kansallinen puolustus, Nato-jäsenyys sekä EU-vaikuttaminen ja muut kumppanuudet. Juuri siksi valiokunta katsoo, ettei selontekoon ole huomautettavaa, vaan linja vastaa realistisesti muuttuneen turvallisuusympäristön vaatimuksiin. Rauha ja vakaus eivät synny toivomalla, ne syntyvät varautumalla ja panostamalla turvallisuuteen. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus, rajaturvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Ydinenergialain uudistusta on valmisteltu laajassa viranomais- ja asiantuntijayhteistyössä. Tällaisessa asiassa emme voi seurata mielikuvia. Meidän on luotettava asian ammattilaisiin. Kyse on merkittävästä säädöskokonaisuudesta, joka vaikuttaa sekä Suomen energiajärjestelmän tulevaisuuteen että koko yhteiskunnan turvallisuuteen. Suomen tavoitteena on moninkertaistaa kotimainen puhtaan sähkön tuotanto. Tarvitsemme lisää päästötöntä, vakaata ja sään vaihteluista riippumatonta energiaa. Tämän esityksen tarkoitus on luoda sujuvat ja ajantasaiset puitteet sille, että uusia ydinvoimaloita voidaan suunnitella, luvittaa ja toteuttaa tehokkaammin tinkimättä turvallisuudesta. Talousvaliokunta on esityksen nyt käsitellyt huolellisesti, ja työn jälki näyttää hyvältä. Esitykseen on tehty tarpeelliset muutokset, jotta se vastaa tavoitteeseensa ja pitää yllä turvallisuuttamme. Valiokunnan mietintö täydentää esitystä, ja se on nyt entistäkin parempi. Kannatan esitystä. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, ydinenergia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 28/2026 vpEnergiaTurvallisuusYmpäristö

Kiitos, arvoisa puhemies! Tämä esitys saattaa paperilla näyttää tekniseltä, mutta todellisuudessa se liittyy keskeisesti Suomen turvallisuuteen. Tullin työ ei ole vain hallinnollista päätöksentekoa vaan osa koko maan rajaturvallisuutta, rikostorjuntaa ja huoltovarmuutta. Sen vuoksi Tullin tiedoksiantomenettelyjen on toimittava yhtä varmasti kuin rajavalvonnan itsensä. Tullin toiminnan perusta on jo pitkään ollut sähköinen. Valtaosa päätöksistä ja asiakirjoista kulkee digitaalisesti, ja kansainvälinen kauppa toimii nykyään tavalla, jossa paperi ei enää pysy vauhdissa mukana. Tällaisessa ympäristössä vanhentunut tiedoksiantolainsäädäntö ei ole vain epäkäytännöllinen, vaan voi muodostaa myös riskin, jota ei voi sallia. Arvoisa puhemies! Sähköinen tiedoksianto ei ole mukavuuspalvelu. Se on keino varmistaa, että tieto kulkee nopeasti, jäljitettävästi ja turvallisesti. Digitaalinen tiedoksianto vähentää riskiä siitä, että asiakirjat päätyvät vääriin käsiin, katoavat matkalla tai viivästyvät tavalla, joka aiheuttaa vahinkoa. Tämä esitys selkeyttää näitä prosesseja ja tuo ne nykypäivään tavalla, joka tukee koko tullitoiminnan luotettavuutta. Kun asiakirjat tulevat sähköisesti, ne eivät ole riippuvaisia postinkulusta tai siitä, missä henkilö fyysisesti oleskelee. Tämä on erityisen tärkeää tilanteissa, joissa päätöksiin liittyy velvoitteita tai määräaikoja. Tullin tehtäviin kuuluu myös sellaisia ratkaisuja, jotka edellyttävät nopeaa reagointia, ja siksi on olennaista, että tieto saavuttaa vastaanottajan ilman viiveitä. Sähköinen tiedoksianto tekee tämän mahdolliseksi. Tulli valvoo sekä turvallisuutta että taloudellista laillisuutta. On oikein, että lainsäädäntö tukee tämän tärkeän työn tekemistä. Lisäksi valiokunnan mietintö täydentää esitystä, ja se on nyt vieläkin parempi, eli kannatan esitystä. — Kiitoksia, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, rajaturvallisuus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 72/2026 vpEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Tänään käsittelemme yhtä vakavimmista ja herkimmin väärin ymmärretyistä turvallisuuspoliittisista kysymyksistä: keskustelemme ydinaseista. Siksi tästä asiasta on puhuttava täsmällisesti ja tosiasioihin nojaten. Tällä esityksellä ei päätetä ydinaseiden sijoittamisesta Suomeen, eikä Suomi ole ryhtymässä ydinasevaltioksi. Suomi on ydinaseeton maa, eikä tämä lakimuutos muuta sitä. Se on tärkeää muistaa, kun käymme keskustelua. Arvoisa puhemies! Se, mitä tässä esityksessä tehdään, on Suomen lainsäädännön päivittäminen vastaamaan sitä turvallisuuspoliittista todellisuutta, jossa Suomi nyt elää. Voimassa oleva ydinenergialain kielto on peräisin 1980-luvulta, siis ajalta, jolloin Suomi oli sotilaallisesti liittoutumaton ja Euroopan turvallisuustilanne oli perustavanlaatuisesti toisenlainen. Nyt Suomi on Naton jäsen. Nato on puolustusliitto, jonka pelote ja yhteinen puolustus perustuvat useiden tekijöiden kokonaisuuteen. Ydinpelote on osa tätä kokonaisuutta, ei siksi, että sitä haluttaisiin käyttää, vaan juuri siksi, että sitä ei tarvitsisi koskaan käyttää. Pelotteen perimmäinen tarkoitus on estää sota. Arvoisa puhemies! Tämän esityksen ydin on siinä, että Suomen oma lainsäädäntö ei saa muodostua esteeksi liittokunnan yhteisen puolustuksen suunnittelulle, uskottavuudelle tai toimeenpanolle. Muutos on tarkkarajainen. Ydinräjähteiden hankkiminen, valmistaminen, kehittäminen ja räjäyttäminen säilyvät rikoksina. Terroristinen toiminta pysyy raskaasti kriminalisoituna. Kansainväliset velvoitteemme, kuten ydinsulkusopimus ja ydinkoekieltosopimus, sitovat Suomea aivan kuten ennenkin. Puolustusvaliokunta on esitystä käsitellessään aivan oikein korostanut päätöksenteon kansallisuutta: vain me voimme päättää siitä, millä ehdoin Suomessa toimitaan. Arvoisa puhemies! Suomen turvallisuuspolitiikan tärkein tehtävä on estää se, ettei Suomi koskaan joudu sodan kohteeksi. Ennaltaehkäisevä uskottava pelote on juuri tätä varten. Se suojaa suomalaisia koteja, perheitä ja arkea. Se antaa selkeän viestin siitä, että Suomeen kohdistuva sotilaallinen painostus ei ole hyväksyttävää eikä kannatettavaa. Samalla Suomi jatkaa vahvaa työtään asevalvonnan ja ‑riisunnan sekä ydinaseiden leviämisen estämisen puolesta. Nämä tavoitteet eivät ole ristiriidassa uskottavan puolustuksen kanssa, vaan ne kulkevat rinnakkain. Arvoisa puhemies! Pidän esitystä harkittuna, tarkkaan rajattuna ja turvallisuusympäristön muutoksen huomioivana. Se ei lisää ydinaseita Suomeen tai maailmaan, mutta se vahvistaa Suomen turvallisuutta ja asemaa luotettavana liittolaisena. Lisäksi valiokunnan mietintö täydentää esitystä, ja se on nyt vielä parempi. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (ydinenergia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 17/2026 vpEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Tunnistettava henkilöllisyys on turvallisen arjen perusta. Henkilöllisyys on myös asia, joka on meille jokaiselle kaikkein tärkeintä. Siksi tässä esityksessä ei ole kyse vain kokonaisuudesta, joka täydentää teknisiä muutoksia sähköistä asiointia koskevaan käytäntöön. Kyse on paljon tärkeämmästä, nimittäin uudesta tavasta osoittaa henkilöllisyys turvallisesti, luotettavasti ja yhdenmukaisesti kaikkialla Euroopassa. Jatkossa kaikki EU:n jäsenmaat velvoitetaan tarjoamaan eurooppalainen digitaalinen tapa todentaa henkilöllisyys puhelimella yhtä luotettavasti kuin nykyiset vahvan sähköisen tunnistamisen välineet. Tällaiseen lompakkoon voitaisiin liittää myös muita henkilöön liittyviä vahvistettuja tietoja, kuten ajo-oikeus tai tutkintotiedot. Näin lain myötä syntyvä järjestelmä mahdollistaisi siitä tulevaisuuden asiointivälineen myös laajemmin viranomaispalveluissa ja muussa yksityiselämässä. Arjen turvallisuus syntyy siitä, että asiointi on helppoa. Juuri tällaiset uudet tavat toimia vahvistavat arjen turvallisuutta, kun ne luodaan huolellisesti ja vahvoiksi. Digitaaliset järjestelmät eivät saa altistaa meille tärkeimpiä tietoja, kuten henkilöllisyyttämme, uuden ajan vaaroille. Arvoisa puhemies! Toimiakseen luotettavalla tavalla tämä esitys vaatii myös uuden digitaalisen henkilöllisyystodistuksen, joka olisi järjestelmän kautta käytettävä viranomaisen myöntämä sähköinen asiakirja. Se perustuisi voimassa olevaan passiin tai henkilökorttiin, joten sen luotettavuus olisi samalla tasolla kuin nykyisten fyysisten asiakirjojen. Tämä antaisi ihmisille mahdollisuuden todistaa henkilöllisyytensä myös ilman muovikorttia, mikä lisää arjen asioinnin helppoutta. Huomiota on kuitenkin annettava myös sille, että sähköisten palvelujen kehittämistä ei tule jarruttaa. Vahvan sähköisen tunnistamisen turvallisuutta on parannettava entisestään ja digitaalisen järjestelmän turvallisuus taattava. Tällä esityksellä vahvistetaan vaatimuksia tunnistusvälineiden myöntämisen turvallisuudesta sekä mahdollistetaan passin tai henkilökortin voimassaolon tarkistaminen velvoittavammin kuin nykyisin, mikä myös ehkäisee identiteettivarkauksia ja verkkorikollisuutta. Siksi tämä esitys on selkeä, toimiva turvallisen arjen puolesta. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 58/2026 vpEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Asummepa kaupungissa, kunnassa tai kylällä, yksi asia meitä kaikkia yhdistää: viranomaisilta tulevan postin saapumiseen ajoissa ja turvallisesti pitää voida luottaa, jotta ehdimme myös lukemaan tiedon oikea-aikaisesti. Kun kirje kolahtaa postiluukusta tai viesti saapuu puhelimeen, sen pitää olla varma tieto. Tässä esityksessä on kysymys juuri tästä, luottamuksesta. Tällä lakimuutoksella mahdollistetaan se, että viranomaisen sähköinen viesti voidaan Suomi.fi-viestien lisäksi toimittaa myös yksityiseen digipostipalveluun, jos kansalainen itse niin haluaa. Arvoisa puhemies! Tämä onkin se tärkeä sana: haluaa. Tässä esityksessä ketään ei pakoteta mutta jokaiselle annetaan mahdollisuus ottaa viranomaisasiointi vastaan siellä, missä arki muutenkin hoituu. Nyky-Suomessa suuri osa meistä jo hoitaa laskut, palkkakuitit ja muut tärkeät paperit digitaalisesti. On luontevaa ja turvallista, että myös viranomaisviestit löytyvät samasta tutusta paikasta eivätkä huku sähköpostien sekaan eivätkä vaadi uusien ohjelmien käyttöönottoa tai lähde harhailemaan epävarmoihin kanaviin. Turvallisuuden kannalta on myös tärkeää, että tämä uudistus ei avaa ovea holtittomuudelle. Yksityiset digipostipalvelut voivat toimia viranomaisviestien katseluohjelmina vain sopimuksella ja vain silloin, kun ne täyttävät laissa säädetyt tiukat vaatimukset tietoturvasta, häiriötilanteista ja viranomaisyhteistyöstä. Tämä on vastuullista digitalisaatiota, jossa turvallisuus menee edellä, ei markkina. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
11.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 28/2026 vpEnergiaTurvallisuusYmpäristö

Arvoisa puhemies! Tämä esitys saattaa paperilla näyttää tekniseltä, mutta todellisuudessa se liittyy keskeisesti Suomen turvallisuuteen. Tullin työ ei ole vain hallinnollista päätöksentekoa vaan tärkeä osa koko maan rajaturvallisuutta, rikostorjuntaa ja huoltovarmuutta. Sen vuoksi Tullin tiedoksiantomenettelyjen on toimittava yhtä varmasti kuin rajavalvonnan itsensä. Tullin toiminnan perusta on jo pitkään ollut sähköinen. Valtaosa päätöksistä ja asiakirjoista kulkee digitaalisesti, ja kansainvälinen kauppa toimii nykyään tavalla, jossa paperi ei enää pysy vauhdissa mukana. Tällaisessa ympäristössä vanhentunut tiedoksiantolainsäädäntö ei ole vain epäkäytännöllinen vaan voi muodostaa myös riskin, jota ei voi sallia. Arvoisa puhemies! Sähköinen tiedoksianto ei ole mukavuuspalvelu. Se on keino varmistaa, että tieto kulkee nopeasti ja jäljitettävästi ja turvallisesti. Digitaalinen tiedoksianto vähentää riskiä siitä, että asiakirjat päätyvät vääriin käsiin, katoavat matkalla tai viivästyvät tavalla, joka aiheuttaa vahinkoa. Tämä esitys selkeyttää näitä prosesseja ja tuo ne nykypäivään tavalla, joka tukee koko tullitoiminnan luotettavuutta. Myös hallintovaliokunta päätyi selkeyttämään esitystä hyvin muutoksin, minkä myötä se on nyt entistä parempi. Kun asiakirjat tulevat sähköisesti, ne eivät ole riippuvaisia postinkulusta tai siitä, missä henkilö fyysisesti oleskelee ja asuu. Tämä on erityisen tärkeää tilanteissa, joissa päätöksiin liittyy velvoitteita tai määräaikoja. Tullin tehtäviin kuuluu myös sellaisia ratkaisuja, jotka edellyttävät nopeaa reagointia, ja siksi on olennaista, että tieto saavuttaa vastaanottajan ilman viiveitä. Sähköinen tiedoksianto tekee tämän mahdolliseksi. Tulli valvoo sekä turvallisuutta että taloudellista laillisuutta. On oikein, että lainsäädäntö tukee tämän tärkeän työn tekemistä. Arvoisa puhemies! Kuten muissakin hallitusohjelman mukaisissa sähköistämistä koskevissa esityksissä, myös tässä on huomioitu ne ihmiset, joille sähköinen asiointi ei ole luontevaa. Tämä on tärkeää yhdenvertaisuuden ja oikeusturvan kannalta. Kokonaisuus rakentuu niin, että digikykyisille sähköinen asiointi on ensisijaista mutta ei pakollista, ja samalla paperinen tiedoksianto on edelleen käytettävissä silloin, kun se on tarpeen. Tällainen joustavuus on osa modernia turvallisuusajattelua. Järjestelmän pitää olla vahva, mutta sen pitää tunnistaa myös eri käyttäjäryhmien tarpeet. Arvoisa puhemies! Ennen kaikkea tämä lakiesitys vahvistaa Tullin kykyä toimia tehokkaasti ja luotettavasti tilanteessa, jossa kansainvälinen tavaraliikenne, rikostorjunta ja rajaturvallisuus ovat kiinteästi sidoksissa digitaalisiin järjestelmiin. Kun tiedoksianto toimii nopeasti ja läpinäkyvästi, koko valvontaketju vahvistuu. Siksi pidän esitystä välttämättömänä. Se parantaa sekä viranomaisen toimintakykyä että kansalaisten oikeusturvaa, mutta samalla se vahvistaa Suomen kokonaisturvallisuutta. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, rajaturvallisuus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Ydinenergialain uudistusta on valmisteltu laajassa viranomais‑ ja asiantuntijayhteistyössä. Tällaisessa asiassa emme voi seurata mielikuvia. Meidän on luotava ja luotettava asian ammattilaisiin. Kyse on merkittävästä säädöskokonaisuudesta, joka vaikuttaa sekä Suomen energiajärjestelmän tulevaisuuteen että koko yhteiskunnan turvallisuuteen. Suomen tavoitteena on moninkertaistaa kotimainen puhtaan sähkön tuotanto. Tarvitsemme lisää päästötöntä, vakaata ja sään vaihteluista riippumatonta energiaa. Tämän esityksen tarkoitus on luoda sujuvat ja ajantasaiset puitteet sille, että uusia ydinvoimaloita voidaan suunnitella, luvittaa ja toteuttaa tehokkaammin tinkimättä turvallisuudesta. Talousvaliokunta on sen nyt käsitellyt huolellisesti, ja työn jälki näyttää hyvältä. Esitykseen on tehty tarpeelliset muutokset, jotta se vastaa tavoitteeseensa ja pitää yllä turvallisuuttamme. Arvoisa puhemies! Suomi tarvitsee energiaa, joka on kohtuuhintaista, toimitusvarmaa ja kestävää. Kaikista väännöistä huolimatta ydinvoima täyttää nämä kriteerit. Se on energiamuoto, johon me suomalaiset voimme luottaa. Se on ollut pitkään maamme suurin yksittäinen sähköntuotantomuoto, ja osaamisemme on kansainvälisesti tunnustettua. Tässä esityksessä tehdään ennen kaikkea kahta asiaa: lupaprosessit nykyaikaistetaan ja uusien teknologioiden käyttöä mahdollistetaan. Uudistus poistaa päällekkäistä sääntelyä, selkeyttää viranomaisten työnjakoa ja tekee hankkeiden etenemisestä ennustettavampaa. Tämä parantaa riskienhallintaa sekä hankkeiden toteutusmahdollisuuksia koko niiden elinkaaren aikana. Teknologian kehittyessä emme myöskään saa jämähtää uudistamisessa. Puhtaan siirtymän näkökulmasta on tärkeää, että tässä uudistuksessa mahdollistetaan uusien teknologioiden, erityisesti pienydinvoimaloiden käyttöönottoa nykyistä paremmin. Arvoisa puhemies! Lopuksi on tärkeää todeta, että ydinturvallisuuden tasosta ei tingitä millään tavalla. Turvallisuusvaatimukset perustuvat jatkossakin kansainvälisiin sopimuksiin ja velvoitteisiin. Tämän uudistuksen tarkoituksena on vahvistaa Suomen kilpailukykyä investointikohteena, parantaa energiaomavaraisuuttamme ja antaa edellytykset modernin ydinenergiateknologian hyödyntämiselle. Samalla se luo ennakoitavuutta yrityksille ja varmistaa, että turvallisuus pysyy kaikessa tärkeimpänä asiana. Se antaa Suomelle työkalut olla jatkossakin vakaata, puhdasta ja investointeja houkuttelevaa energiajärjestelmää rakentava maa. Ja aivan lopuksi haluan muistuttaa, että meillä pohjoisessa Pyhäjoen Hanhikivenniemellä on tontti valmiina eli luvat ovat jo kunnossa seuraavaa ydinvoimahanketta varten. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, ydinenergia, sähkö, pienydinvoima)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Pöytäkirja
10.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 102/2026 vpTalousEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Hallituksen toinen lisätalousarvio tälle vuodelle reagoi muuttuneeseen tilanteeseen ja kohdentaa varoja sinne, missä tarve on selkeä. Työllisyyden vahvistaminen, turvallisuus ja puolustuskyky, oikeusjärjestelmän toimivuus sekä kasvua tukevat investoinnit eivät ole valtiontaloudessa sivuseikka. Siksi lisätalousarvion keskeinen tehtävä on turvata julkiset palvelut, yhteiskunnan toimivuus. Samalla sillä vahvistetaan Suomen kokonaisturvallisuutta. Arvoisa puhemies! Turvallisuus ei ole vain puolustusta. Se on myös sitä, että yhteiskunta toimii arjessa. Se tarkoittaa sitä, että viranomaiset pystyvät hoitamaan tehtävänsä, yhteiskunnan rakenteet ovat kunnossa ja kansalaiset voivat luottaa järjestelmään. Tässä lisätalousarviossa turvallisuus näkyy erityisesti lisäpanostuksina viranomaistoimintaan ja varautumiseen. Resursseja kohdennetaan muun muassa sisäiseen turvallisuuteen, rajaturvallisuuteen ja droonipuolustuskykyyn. Nämä ovat ratkaisevia tekijöitä tilanteessa, jossa toimintaympäristö on muuttunut aiempaa epävarmemmaksi. Samalla lisätalousarvio tukee taloudellista vakautta. Talouden vakaus on keskeinen osa turvallisuutta. Kun julkinen talous pysyy hallinnassa ja keskeiset palvelut toimivat, yhteiskunnan kriisinsietokyky vahvistuu, vaikka talouden kehitys on edelleen tiukka. Arvoisa puhemies! On tärkeää huomata, että lisätalousarvio ei ole tekninen korjaus budjettiin. Se on valinta siitä, mitä vastaamme ajankohtaisiin asioihin ja haasteisiin. Tässä esityksessä painotetaan varautumista, ennakointia ja viranomaisten toimintakykyä. Siinä vahvistetaan kasvun edellytyksiä, jotta työllisyys ja turvallisuus saadaan vahvistumaan. Lisäksi panostukset esimerkiksi huoltovarmuuteen, energiaturvallisuuteen ja kriittisiin rakenteisiin tukevat Suomen kykyä selviytyä häiriötilanteista. Nämä ovat keskeisiä tekijöitä kokonaisturvallisuudessa. Arvoisa puhemies! Tämän lisätalousarvion viesti on selkeä: turvallisuus rakennetaan useista osista. Se rakentuu taloudesta, viranomaisten toiminnasta ja arjen toimivuudesta. Kokonaisuutena esitys vahvistaa Suomen kykyä toimia muuttuvassa maailmassa. Se parantaa valmiuttamme vastata uhkiin ja tukee sitä, että Suomi on jatkossakin turvallinen ja vakaa yhteiskunta. — Kiitoksia, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, budjetti)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, rajaturvallisuus, huoltovarmuus)Pöytäkirja
10.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 72/2026 vpEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Tänään käsittelemme yhtä vakavimmista ja herkimmin väärin ymmärretyistä turvallisuuspoliittisista kysymyksistä. Keskustelemme ydinaseista. Siksi tästä asiasta on puhuttava rauhallisesti, täsmällisesti ja tosiasioihin perustuen. Tällä esityksellä ei päätetä ydinaseiden sijoittamisesta Suomeen, eikä Suomi ole ryhtymässä ydinasevaltioksi. Suomi on ydinaseeton maa, eikä tämä lakimuutos muuta sitä asiaa. Se on tärkeää muistaa, kun käymme tätä keskustelua. Arvoisa puhemies! Se, mitä tässä esityksessä tehdään, on Suomen lainsäädännön päivittäminen vastaamaan sitä turvallisuuspoliittista todellisuutta, jossa Suomi elää nyt. Voimassa oleva ydinenergialain kielto on peräisin 1980-luvulta, siis ajalta, jolloin Suomi oli sotilaallisesti liittoutumaton ja Euroopan turvallisuustilanne oli perustavanlaatuisesti toisenlainen. Nyt Suomi on Naton jäsen. Nato on puolustusliitto, jonka pelote ja yhteinen puolustus perustuvat useiden tekijöiden kokonaisuuteen. Ydinpelote on osa tätä kokonaisuutta, ei siksi, että sitä haluttaisiin käyttää, vaan juuri siksi, että sitä ei tarvitsisi koskaan käyttää. Pelotteen perimmäinen tarkoitus on estää sota. Arvoisa puhemies! Tämän esityksen ydin on siinä, että Suomen oma lainsäädäntö ei saa muodostua esteeksi liittokunnan yhteisen puolustuksen suunnittelulle, uskottavuudelle tai toimeenpanolle. Muutos on tarkkarajainen: Ydinräjähteiden hankkiminen, valmistaminen, kehittäminen ja räjäyttäminen säilyvät rikoksina. Terroristinen toiminta pysyy raskaasti kriminalisoituna. Kansainväliset velvoitteemme, kuten ydinsulkusopimus ja ydinkoekieltosopimus, sitovat Suomea aivan kuten ennenkin. — Puolustusvaliokunta on esitystä käsitellessään aivan oikein korostanut päätöksenteon kansallisuutta. Vain me voimme Suomessa päättää siitä, millä ehdoilla toimitaan. Arvoisa puhemies! Suomen turvallisuuspolitiikan tärkein tehtävä on estää se, ettei Suomi koskaan joutuisi sodan kohteeksi. Ennaltaehkäisevä, uskottava pelote on juuri tätä varten. Se suojaa suomalaisia koteja, perheitä ja arkea. Se antaa selkeän viestin siitä, että Suomeen kohdistuva sotilaallinen painostus ei ole hyväksyttävää eikä kannatettavaa. Samalla Suomi jatkaa vahvaa työtä asevalvonnan, -riisunnan ja ydinaseiden leviämisen estämisen puolesta. Nämä tavoitteet eivät ole ristiriidassa uskottavan puolustuksen kanssa, vaan ne kulkevat rinnakkain. Arvoisa puhemies! Pidän hallituksen esitystä harkittuna, tarkkaan rajattuna ja turvallisuusympäristön muutokset huomioivana. Se ei lisää ydinaseita Suomeen tai maailmaan, mutta se vahvistaa Suomen turvallisuutta ja asemaa luotettavana liittolaisena. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (ydinenergia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus)Pöytäkirja
9.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 41/2026 vpTalousSoteEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Kun puhumme huoltovarmuudesta ja turvallisuudesta, puhumme lopulta hyvin arkisista asioista: siitä, että kriisin hetkellä sairaalassa riittää suojavälineitä; siitä, että energiaa ja rakennustarvikkeita on saatavilla; ja siitä, että yhteiskunnan perustoiminnot eivät pysähdy tiukkaan lainsäädäntöön silloin, kun aikaa ei yksinkertaisesti ole. Tämä esitys vastaa suoraan siihen ongelmaan, jonka opimme viime vuosien kriisistä. Pandemia ja geopoliittiset häiriöt osoittivat, että vaikka tuotteita olisi periaatteessa olemassa, ne eivät aina pääse ajoissa markkinoille — sertifikaatit viivästyvät, toimitusketjut katkeavat ja kansalliset viranomaiset toimivat eri tahtiin. Tämä on vakava turvallisuusriski, joka meidän tulee torjua ennen kuin seuraava yhteiskunnallinen kriisi koettelee kestävyyttämme. Arvoisa puhemies! On syytä kysyä ääneen, mitä tämä esitys tekee käytännössä. Se luo selkeän hätätilamenettelyn, jota voidaan käyttää vain erittäin poikkeuksellisissa tilanteissa. Kun Euroopan unionissa todetaan sisämarkkinoiden hätätila ja tietyt tuotteet nimetään kriittisiksi, Suomi voi tämän lain nojalla toimia nopeasti. Viranomainen voi myöntää määräaikaisen luvan tuoda ja ottaa käyttöön turvallisia tuotteita silloinkin, kun normaali sertifiointiprosessi ei ehdi valmistua. Myös talousvaliokunta on tehnyt esitykseen tarkennuksia, jotka parantavat kokonaisuutta turvallisuuden näkökulmasta. Siksi turvallisuudesta ei tingitä, mutta turha viivyttely poistetaan. Arvoisa puhemies! On tärkeää korostaa, että kyse ei ole vapaalipuista tai sääntöjen romuttamisesta, päinvastoin. Laki edellyttää, että tuotteiden turvallisuus voidaan luotettavasti osoittaa, ne merkitään erikseen kriisinaikaisiksi tuotteiksi ja niitä valvotaan tavallista tarkemmin. Jos tuote osoittautuu vaaralliseksi, lupa voidaan välittömästi peruuttaa. Tämä on vastuullista varautumista, ei riskinottoa. Samalla esitys vahvistaa viranomaisten yhteistyötä, kun tieto poikkeusluvista, riskeistä ja markkinoille tulevista tuotteista liikkuu viranomaisten, Tullin ja muiden EU-maiden välillä. Tämä parantaa tilannekuvaa ja estää sen, että kriisin keskellä jokainen maa tai viranomainen toimii omissa siiloissaan. Arvoisa puhemies! Turvallisuus ja huoltovarmuus eivät synny kriisin hetkellä vaan etukäteen rakennetuista rakenteista. Varautumisen täytyy tapahtua syvän rauhantilan aikana. Tämä laki on juuri sellainen rakenne. Se varmistaa, että kun seuraava kriisi tulee, Suomi pystyy toimimaan nopeasti, hallitusti ja ennen kaikkea turvallisesti. Siksi pidän tätä esitystä tärkeänä osana Suomen varautumista ja kokonaisturvallisuutta. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Sote: sääntöpohjainen osuma (sairaala)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Pöytäkirja
9.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 75/2026 vpEnergiaYmpäristö

Kiitos, arvoisa puhemies! Kun käsittelemme esitystä ympäristönsuojelulain muuttamisesta, emme käsittele vain lupaehtoja, raja-arvoja tai direktiivien toimeenpanoa. Me käsittelemme kysymystä siitä, millaisen tulevaisuuden rakennamme lapsillemme ja lastemme lapsille. Kyse on viime kädessä siitä, että välitämme kansastamme ja turvaamme heille tulevaisuuden. Puhtaan siirtymän onnistuminen ei synny yksittäisistä hankkeista tai vapaaehtoisuudesta. Se syntyy ennustettavista, oikeudenmukaisista ja pitkäjänteisistä pelisäännöistä, jotka ohjaavat teollisuutta, energiantuotantoa ja luonnonvarojen käyttöä yhteiskunnan kannalta kestävälle uralle. Tähän me haluamme nyt panostaa. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies, hyvät kollegat! Kun käsittelemme esitystä ympäristönsuojelulain muuttamisesta, emme käsittele vain lupaehtoja tai säädösten toimeenpanoa. Kyse on siitä, millaiset pelisäännöt ohjaavat suomalaisen teollisuuden, maatalouden ja koko yhteiskunnan kehitystä tulevina vuosikymmeninä ja millaisen ympäristön jätämme tuleville sukupolville. Toimimme nyt, jotta teollisuuden päästöjä vähennetään, ympäristötehokkuutta parannetaan ja hallitusti siirrytään kohti ilmastoneutraalia taloutta. Tämä kokonaisuus on paitsi tarpeellinen ja perusteltu myös kokonaisturvallisuuden kannalta merkittävä. Jos ympäristömme ei voi hyvin, uhkaa se vesihuoltoa, ruokaturvaa ja energian saatavuutta. Siksi ympäristöriskit ovat väistämättä samalla pitkän aikavälin turvallisuusriskejä. Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä keskeistä on, että ympäristönsuojelu, teollinen kehitys ja ilmastovastuu nähdään toisiaan tukevina tavoitteina. Kun laitoksilta edellytetään parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan perustuvia ratkaisuja, ympäristöjärjestelmiä ja pitkän aikavälin siirtymäsuunnitelmia, luodaan kehikko, jossa päästöjä voidaan vähentää samalla, kun teollisuuden kilpailukykyä vahvistetaan. Kun sääntely ohjaa toimintaa kokonaisvaltaisesti, ei huomio ole pelkästään päästörajoissa vaan myös energia- ja materiaalitehokkuudessa sekä kiertotaloudessa. Tämä vahvistaa suomalaisen teollisuuden huoltovarmuutta ja kykyä vastata tulevaisuuden vaatimuksiin. Arvoisa puhemies! Muutos ei ole vain periaatteellinen linjaus, vaan sillä on myös konkreettisia vaikutuksia. Sääntely laajenee uusiin toimialoihin ja koskee aiempaa useampia toimijoita, mikä lisää sekä yritysten velvoitteita että viranomaisten työmäärää. Tämän vuoksi puhtaan siirtymän onnistuminen ei riipu vain siitä, mitä säädetään, vaan myös siitä, miten sääntely pystytään käytännössä toteuttamaan. On tärkeää, että siirtymä toteutetaan tavalla, joka ei aseta yksittäisiä toimijoita kohtuuttomaan asemaan. Siksi esityksen vahvuus onkin siinä, että se yhdistää kunnianhimoiset ympäristötavoitteet ja hallitun siirtymän sekä tunnistaa siirtymän erilaisuuden eri toimialoilla ja eri alueilla. Kun muutokset toteutetaan pitkän siirtymäajan kautta, yritykset saavat lisää ennakoitavuutta ja aikaa sopeutua muutoksiin. Se on ratkaisevaa, koska investoinnit puhtaaseen teknologiaan eivät synny epävarmuudessa ja turvattomuudessa. Yhteiskuntamme tarvitsee vakautta, valmiutta ja tilannekuvan tarkkuutta. Arvoisa puhemies! Puhtaan siirtymän ydin ei ole kieltojen kasaaminen vaan vastuun jakaminen ajallisesti ja oikeudenmukaisesti. Tämä esitys vie Suomea suuntaan, jossa ympäristön kantokyky, taloudellinen toimeliaisuus ja yhteiskunnan vakaus kulkevat rinnakkain käsi kädessä. Ympäristön kantokyky ei ole neuvottelukysymys, se on ennen kaikkea turvallisuuskysymys. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies, hyvät kollegat ja yleisö siellä lehtereillä ja nettien ääressä! — Varmaan siellä osa katsoo kyllä televisiosta jääkiekkoa. — Ilmastopolitiikkaa ei voi enää käsitellä irrallisena kokonaisturvallisuudesta. Valtioneuvoston ilmastoselonteot osoittavat, että ilmastonmuutoksen hillintä ja turvallinen yhteiskunta kulkevat käsi kädessä. Suomen on tehtävä ilmastotyötä tavalla, joka vahvistaa kansallista kestävyyttä. Suomen vahvuus on ollut ja on jatkossakin puhdas, halpa ja luotettava energia. Se ei ole pelkkä ilmastosaavutus. Se on strateginen etu, joka suojaa meitä maailmanpoliittisilta painostusyrityksiltä ja turvaa suomalaisen teollisuuden kilpailukyvyn. Siksi energian omavaraisuus on nyt osa kokonaismaanpuolustusta. Arvoisa puhemies! Suurin ilmastoturvallisuuden haaste liittyy maankäyttösektoriin. Suomi on runsasmetsäinen maa. Meidän on osattava hyödyntää paremmin metsiin liittyvää korkeaa osaamistamme. Nämä maankäyttösektorin haasteet eivät ole vain ympäristöongelma, ne ovat myös taloudellinen ja turvallisuuspoliittinen riski. Jos nieluvelvoite siirtyy taakanjakosektorin maksettavaksi, kustannukset voivat nousta tavalla, joka vie resursseja pois maanpuolustuksesta, huoltovarmuudesta ja kriittisestä infrastruktuurista. Tässä seisomme vakaasti. Suomen ilmastopolitiikka ei voi nojata ratkaisuihin, jotka romuttavat metsätalouden toimintakyvyn, vaarantavat investoinnit tai heikentävät huoltovarmuuttamme. Pelkät hakkuurajoitukset eivät turvaa ilmastoa eivätkä Suomen turvallisuutta, sen sijaan tarvitaan selontekojen esiin nostamia toimia. Tarvitsemme metsien kasvua lisääviä hoitomenetelmiä, metsätuhojen ennaltaehkäisyä ja tilannekuvan parantamista korkealla metsätalousosaamisella. Arvoisa puhemies! Suomen ilmastopolitiikassa on kyse myös turvallisuudesta. Suomen pitää olla tulevaisuudessa puhtaan energian suurvalta, ei suursääntelyn uhri. Ilmastotavoitteet saavutetaan teknologialla, markkinaehtoisilla ratkaisuilla ja investoinneilla, eivätkä ne saa nostaa kansalaistemme arjen kustannuksia tai heikentää huoltovarmuutta. Turve ja sen käyttömahdollisuus on tärkeä osa huoltovarmuuttamme. Hallitus panostaa hiilidioksidin talteenottoon, vetytalouteen ja puhtaan siirtymän teollisuushankkeisiin, jotka vahvistavat sekä ilmastoa että taloutta. Ilmastopolitiikan on vahvistettava Suomen kykyä selviytyä kriiseistä. Tämä selonteko luo siihen perustan. Meidän tehtävämme on varmistaa, että ilmastoteot tehdään samalla linjalla kuin muutkin turvallisuuspoliittiset ratkaisut: realistisesti, taloudellisesti, vastuullisesti ja Suomen etua puolustaen. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomen energiajärjestelmä on muutoksessa. Muutos ei ole vain ilmastopolitiikkaa vaan ennen kaikkea turvallisuuspolitiikkaa. Venäjän hyökkäyssota on osoittanut, että energia on turvallisuutta ja huoltovarmuutta kaikkein konkreettisimmillaan. Suomi on nyt lähes kokonaan irti venäläisestä energiasta, ja tämä päätös vahvistaa koko yhteiskunnan kestävyyttä. Arvoisa puhemies! Tämä on ennen kaikkea strateginen vahvuus. Se on turvaa kriisejä vastaan. Halpa, puhdas ja kotimainen energia on paras vakuutus niin taloudelle kuin huoltovarmuudelle. Siksi tämän strategian ytimessä on puhtaan energian erittäin suuri lisärakentaminen. Tarvitsemme lisää tuulivoimaa, aurinkovoimaa, erityisesti ydinvoimaa, merituulivoimaa ja joustavaa säätövoimaa. Talousvaliokunta on selontekoa käsitellessään korostanut, että Suomelle on erittäin tärkeää vaikuttaa aktiivisesti siihen, että yli 95-prosenttisesti kestävää biomassaa polttoaineena käyttävät laitokset sisällytettäisiin takaisin EU:n yleiseen päästökauppaan. Vain näin turvaamme puhtaan energian riittävyyden myös pakkasilla ja tuulettomina hetkinä. Arvoisa puhemies! Huoltovarmuus ei ole vain sähköä, se on koko energiajärjestelmän kestävyyttä. Siksi strategia sisältää vahvat kirjaukset varautumisesta liittyen kaasuun, öljyyn, lämpöön ja kriittisiin rakenteisiin. Kaikki vaihtoehdot tulee selvittää ajoissa. Öljyvarastoja pidetään yllä vähintään viiden kuukauden kriisitarpeeseen. Puupolttoaineiden ja turpeen rooli huomioidaan lämmön toimitusvarmuudessa. Myös kyberturvallisuus on osa energiahuoltovarmuutta. Energiasektorin järjestelmät ovat suoraan hybridivaikuttamisen kohteita. Siksi sähköisen turvallisuuden vahvistaminen ja kriittisten verkkojen suojaaminen nostetaan nyt ensimmäistä kertaa strategiassa keskiöön. Tämä on oivallinen suunta Suomelle. Arvoisa puhemies! Suomi on vahvassa asemassa. Meillä on puhdas sähkö, vakaat markkinat ja toimiva kantaverkko, jonka kehittämisestä pidetään huolta. Tämä houkuttelee meille lisää investointeja, jotka lisäävät työtä ja samalla vahvistavat huoltovarmuuttamme. Jokainen uusi sähköä käyttävä tehdas on samalla myös syy rakentaa lisää puhdasta sähköntuotantoa Suomeen. Energia- ja ilmastostrategia on siis suunnitelma turvallisuudesta. Se pitää sisällään vision huoltovarmuudesta, mutta se on myös osoitus siitä, että Suomi pysyy pystyssä kriiseissä ja vaurastuu. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, sähkö, tuulivoima)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Käsittelemme tänään tärkeää esitystä, joka koskee polttoaineiden kestävyyskriteereitä ja erityisesti vähähiilisten polttoaineiden asemaa tulevaisuuden energiajärjestelmässä. Kyse ei ole vain ilmastopolitiikasta, vaan osallisina tässä ovat myös Suomen huoltovarmuus, teollisuuden kilpailukyky sekä energiansaannin varmuus. Arvoisa puhemies! Tällä esityksellä päästökauppalakia muutettaisiin siten, että muuta kuin biologista alkuperää olevien uusiutuvien polttoaineiden ja vähähiilisten polttoaineiden nollapäästöisyyden osoittamista koskevat vaatimukset lisättäisiin lakiin. Samalla kansallista järjestelmää laajennettaisiin siten, että sillä olisi mahdollisuutta osoittaa myös vähähiilisten polttoaineiden vaatimustenmukaisuus. Tämä on tärkeää ei pelkästään ilmaston kannalta vaan myös siksi, että markkinat toimivat vain, jos luottamus toimii. Kannatan esitystä. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Pöytäkirja
26.5.2026Varsinainen puheenvuoroK 3/2026 vpSoteEnergiaTurvallisuus

Kiitos, arvoisa puhemies! Kunnioitettu pääministeri ja yleisö siellä lehterillä ja nettien ääressä! Hallituksen vuosikertomus vuodelta 2025 piirtää selkeän kuvan ajasta, jossa elämme nyt. Turvallisuusympäristömme on kiristynyt, geopoliittiset jännitteet ovat kasvaneet, ja Suomeen kohdistuu yhä monipuolisempia uhkia. Juuri tällaisena aikana mitataan se, pystyykö valtio suojelemaan kansalaisiaan. Siksi tämän hallituksen työn yksi selkeä läpileikkaava teema on ollut sisäisen turvallisuuden vahvistaminen. Arvoisa puhemies! Suomi on turvallinen maa vain, jos laki on vahva ja viranomaisilla on riittävät keinot toimia. Tämä hallitus on sen ymmärtänyt ja sen eteen myös töitä tehnyt. Poliisin operatiivista toimintakykyä on vahvistettu, henkilöstömäärä on kasvanut, ja tavoite 8 000 poliisista on selkeä. Rikollisuuteen puututaan aiemmin ja aikaisemmin. Järjestäytynyttä rikollisuutta torjutaan järjestelmällisesti, ja viranomaisten yhteistyötä on tiivistetty. Kyse ei ole vain kovimmista toimista vaan siitä, että ihmiset voivat luottaa siihen, että viranomaisapua saa silloin, kun sitä todella tarvitaan. Arvoisa puhemies! Olemme tehneet myös arvovalintoja, ja sen olemme sanoneet selvästi ja ääneen. Me panostamme turvallisuuteen, sillä se on tulevaisuuden Suomen elinehto. Jatkossa on entistä selkeämpää, että väkivalta ei ole sovitteluasia vaan se on rikos. Perhe‑ ja lähisuhdeväkivallan sovittelusta luopuminen vahvistaa uhrien asemaa ja varmistaa, että rikoksesta seuraa aina vastuu. Turvakotien rahoituksen lisääminen tarkoittaa konkreettista turvaa heille, jotka sitä kipeimmin tarvitsevat. Oikeusprosesseja on sujuvoitettu, jotta oikeutta ei tarvitse odottaa kohtuuttoman kauan. Vakavien rikosten rangaistuksia on kiristetty, jotta lainsäädäntö vastaa paremmin yhteiskuntamme oikeustajua. Jatkossa vanki voi olla ensikertalainen vain kerran eikä tappo koskaan vanhene. Kun nöyryytysväkivaltaan ja jengirikollisuuteen puututaan kovemmin, on se viesti siitä, että yhteiskunta ei hyväksy väkivaltaa missään muodossa. Arvoisa puhemies! Sisäinen turvallisuus on rajaturvallisuutta, varautumista ja kykyä kestää kriisejä. Siksi olemme vastanneet päättäväisesti välineellistettyyn maahan tunkeutumiseen ja antaneet viranomaisille työkaluja suojata rajaa. Sen lisäksi turvallisuus tarkoittaa myös sitä, että yhteiskunta toimii kriiseissä. Tämän vuosikertomuksen mukaan sähkö, vesi, tietoliikenne ja terveydenhuolto on tunnistettu yhteiskunnan elintärkeiksi osiksi. Kun nämä toimivat, myös arki toimii, ja kun arki toimii, turvallisuus säilyy. Arvoisa puhemies! Yksi tärkeimmistä viesteistä vuosikertomuksessa on se, että turvallisuus ei synny yksittäisestä päätöksestä vaan johdonmukaisesta politiikasta. Turvallinen Suomi on sellainen maa, jossa rikoksiin puututaan ajoissa, uhrit saavat oikeussuojan, viranomaisilla on keinot toimia ja kansalaiset voivat luottaa yhteiskuntaan. Tämä on juuri se suunta, johon olemme vieneet Suomea. — Kiitoksia, arvoisa puhemies.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, rajaturvallisuus)Pöytäkirja
22.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 60/2026 vpTalousEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies, hyvät kollegat ja yleisö täällä paikan päällä ja nettien ääressä! Tämä hallituksen esitys ei ole tavanomainen verotekninen lakimuutos. Se on ennen kaikkea ulko- ja turvallisuuspoliittinen kannanotto. Itäinen naapurimaamme, vihollinen Venäjä, käy Ukrainassa raakalaismaista hyökkäyssotaa vielä tänäkin päivänä. Se rikkoo tietoisesti kansainvälistä oikeutta. Samalla Venäjä on järjestelmällisesti purkanut ne kansainväliset sopimukset, joiden varaan valtioiden välinen luottamus ja vastavuoroisuus rakentuvat. Sellaiseen valtioon me emme voi luottaa. Tämä esitys koskee tilannetta, jossa Venäjä on yksipuolisesti elokuussa 2023 keskeyttänyt Suomen ja Venäjän välisen kaksinkertaisen verotuksen estämistä koskevan sopimuksen keskeisten artiklojen soveltamisen. Se on olennainen valtiosopimusrikkomus, eikä Suomi voi vain katsoa vierestä. Arvoisa puhemies! Valtiosopimukset eivät ole meidän yksipuolista hyväntahtoisuuttamme. Ne perustuvat vastavuoroisuuteen ja sääntöihin. Kun Venäjä hylkää nämä säännöt, Suomi ei voi jatkaa sopimuksen soveltamista ikään kuin kyse olisi normaalista sopimuskumppanista. Siksi tämä esitys tekee juuri sen, mitä oikeusvaltiolta edellytetään. Kyse ei ole kostosta, kyse on oikeusvaltion itsepuolustuksesta. On myös tärkeää sanoa ääneen, että tämä päätös on osa laajempaa kokonaisuutta, jossa Suomi irrottautuu Venäjän vaikutuspiiristä askel askeleelta taloudellisesti, oikeudellisesti ja poliittisesti. Hyökkäyssodan seurauksena Suomen ja Venäjän välinen taloudellinen kanssakäyminen on jo romahtanut. Esityksessä todetaan suoraan, että myös verosopimuksen soveltamisen keskeyttämisen taloudelliset vaikutukset jäävät valtion tasolla vähäisiksi. Edes valtiovarainvaliokunnassa ei nähty tarpeita muutokselle tämän esityksen osalta. Se kertoo yhdestä asiasta: Suomi ei enää elä Venäjän talouden varassa. Arvoisa puhemies! Venäjän hyökkäyssota on osoittanut, että taloudelliset sopimukset, energiariippuvuus ja keskinäinen kauppa eivät estä autoritaarista valtiota ryhtymästä raakaan, voimaa käyttävään politiikkaan. Päinvastoin, niitä voidaan käyttää välineinä painostukseen ja kiristykseen. Siksi Suomi ei voi ylläpitää järjestelyjä, jotka luovat kuvan normaalista yhteistyöstä valtion kanssa, joka toimii häikäilemättömästi ja rikkoo niitä periaatteita, joille Euroopan rauha on rakennettu. Suomi tekee selväksi sen, että me seisomme Ukrainan rinnalla, me puolustamme kansainvälistä oikeutta ja emme voi hyväksyä sopimusten valikoivaa noudattamista. Siksi tämä esitys on oikeudellisesti perusteltu, ulkopoliittisesti johdonmukainen ja turvallisuuspoliittisesti välttämätön. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Käsittelemme tänään tärkeää esitystä, joka koskee polttoaineiden kestävyyskriteereitä ja erityisesti vähähiilisten polttoaineiden asemaa tulevaisuuden energiajärjestelmässä. Kyse ei ole vain ilmastopolitiikasta, vaan osallisena tässä on myös Suomen huoltovarmuus, teollisuuden kilpailukyky sekä energiansaannin varmuus. Arvoisa puhemies! Tällä esityksellä päästökauppalakia muutettaisiin siten, että muuta kuin biologista alkuperää olevien uusiutuvien polttoaineiden ja vähähiilisten polttoaineiden nollapäästöisyyden osoittamista koskevat vaatimukset lisättäisiin lakiin. Samalla kansallista järjestelmää laajennettaisiin siten, että sillä olisi mahdollista osoittaa myös vähähiilisten polttoaineiden vaatimustenmukaisuus. Tämä on tärkeää, ei pelkästään ilmaston kannalta vaan myös siksi, että markkinat toimivat vain, jos luottamus toimii. Arvoisa puhemies! Haluan korostaa erityisesti huoltovarmuuden roolia. Muutettaessa kestävyyskriteeristöjen määräytymistä on aivan oikein, että esityksessä täydennetään samalla Huoltovarmuuskeskuksen mahdollisuutta jatkossa osoittaa uusiutuvien polttoaineiden lisäksi hankkimiensa vähähiilisten polttoaineiden kestävyys lain mukaisesti. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Suomi pystyy jatkossakin rakentamaan varautumistaan kotimaisiin ja luotettavasti todennettuihin energialähteisiin. Kun energiajärjestelmä monipuolistuu biopolttoaineisiin, synteettisiin polttoaineisiin ja vetyyn, myös huoltovarmuuden on seurattava mukana. Siksi Suomen etu tässä esityksessä on selvä. Tämä esitys tukee monipuolista energiapohjaa, toimivia markkinoita sekä kotimaista tuotantokykyä. Arvoisa puhemies! Suomen vahvuus on ollut kyky yhdistää ilmastotavoitteet ja huoltovarmuus. Tämä esitys jatkaa samalla linjalla. Se ei rakenna vain kestävää sääntelyä, vaan se rakentaa luottamusta siihen, että energiamurros voidaan tehdä turvallisesti, hallitusti ja suomalaisen yhteiskunnan kannalta kestävästi. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Pöytäkirja
19.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 60/2026 vpTalousEnergiaTurvallisuus

Kiitoksia, arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys ei ole tavanomainen verotekninen lakimuutos. Se on ennen kaikkea ulko- ja turvallisuuspoliittinen kannanotto. Itäinen naapurimaamme Venäjä käy Ukrainassa raakalaismaista hyökkäyssotaa vielä tänäkin päivänä. Se rikkoo tietoisesti kansainvälistä oikeutta. Samalla Venäjä on järjestelmällisesti purkanut ne kansainväliset sopimukset, joiden varaan valtioiden välinen luottamus ja vastavuoroisuus rakentuvat. Sellaiseen valtioon me emme voi luottaa. Tämä esitys koskee tilannetta, jossa Venäjä on yksipuolisesti elokuussa 2023 keskeyttänyt Suomen ja Venäjän välisen kaksinkertaisen verotuksen estämistä koskevan sopimuksen keskeisten artiklojen soveltamisen. Se on olennainen valtiosopimusrikkomus, eikä Suomi voi vain katsoa vierestä. Arvoisa puhemies! Valtiosopimukset eivät ole meidän yksipuolista hyväntahtoisuuttamme. Ne perustuvat vastavuoroisuuteen ja sääntöihin. Kun Venäjä hylkää nämä säännöt, Suomi ei voi jatkaa sopimuksen soveltamista ikään kuin kyse olisi normaalista sopimuskumppanista. Siksi tämä esitys tekee juuri sen, mitä oikeusvaltiolta edellytetään. Kyse ei ole kostosta, kyse on oikeusvaltion itsepuolustuksesta. On myös tärkeää sanoa ääneen, että tämä päätös on osa laajempaa kokonaisuutta, jossa Suomi irtautuu Venäjän vaikutuspiiristä askel askeleelta taloudellisesti, oikeudellisesti ja poliittisesti. Hyökkäyssodan seurauksena Suomen ja Venäjän välinen taloudellinen kanssakäyminen on romahtanut. Esityksessä todetaan suoraan, että myös verosopimuksen soveltamisen keskeyttämisen taloudelliset vaikutukset jäävät valtion tasolla vähäisiksi. Se kertoo yhdestä asiasta: Suomi ei enää elä Venäjän talouden varassa. Arvoisa puhemies! Venäjän hyökkäyssota on osoittanut, että taloudelliset sopimukset, energiariippuvuus ja keskinäinen kauppa eivät estä autoritääristä valtiota ryhtymästä raakaa voimaa käyttävään politiikkaan. — Kiitoksia, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
19.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 84/2026 vpEnergiaTurvallisuusYmpäristö

Arvoisa puhemies! Käsittelemme nyt hallituksen esitystä vesilain muuttamisesta. Sen keskeinen tavoite on mahdollistaa kalatalousvelvoitteiden ja ‑maksujen liittäminen myös niin sanottuihin nollavelvoitelaitoksiin. Tällä uudistuksella pyritään parantamaan vaelluskalakantojen tilaa ja samalla tukemaan luonnon monimuotoisuutta. Mielestäni kyse ei kuitenkaan ole vain vaelluskaloista ja luonnosta; on yhtä tärkeää tarkastella esitystä myös huoltovarmuuden näkökulmasta. Arvoisa puhemies! Huoltovarmuutta silmällä pitäen tämä esitys on tasapainoinen ja vastuullinen. Vesivoima on Suomen sähköjärjestelmässä keskeinen tuotantomuoto. Se tarjoaa säätökykyä ja tukee sähköjärjestelmän käyttövarmuutta ja on siksi tärkeä osa kansallista huoltovarmuutta. Erityisesti häiriötilanteissa vesivoiman merkitys korostuu. Samalla on kuitenkin todettava, että nollavelvoitelaitosten kokonaismerkitys sähköjärjestelmän kannalta on hyvin rajallinen. Valtaosa näistä laitoksista on pieniä, eikä niiden osuus koko sähköntuotannosta ole suuri. Esitystä varten tehtyjen ennakkoarvioiden mukaan kaikkien nollavelvoitelaitosten yhteenlaskettu vaikutus sähköntuotantoon on hyvin vähäinen ja kalatalousvelvoitteiden myötä poistuvan kapasiteetin vaikutus energian hintaan olisi vain joitakin prosentin kymmenesosia. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että esitys ei vaaranna Suomen huoltovarmuutta. Arvoisa puhemies! Vaaran sijaan tämä esitys voi parhaimmillaan tukea huoltovarmuutta. Sen vahvuus on siinä, että se ottaa huomioon sekä ympäristötavoitteet että energiahuollon tarpeet. Lainsäädäntöön sisältyy nimenomaan vaatimus siitä, että päätöksenteossa huomioidaan laitoksen merkitys sähköntuotannolle ja sähköjärjestelmän käyttövarmuudelle sekä mahdollisuus myös arvioida vaikutuksia huoltovarmuuteen. Tämä varmistaa, että sähköjärjestelmän kannalta keskeiset laitokset tunnistetaan ja niiden toimintaedellytykset turvataan. Lisäksi esityksessä on huomioitu kohtuullisuus. Kalatalousvelvoitteista ei saa aiheutua luvanhaltijalle kohtuuttomia kustannuksia suhteessa saavutettavaan hyötyyn, ja luvanhaltijalla on oikeus korvaukseen, jos velvoitteista aiheutuu merkittävää vesivoiman menetyksestä johtuvaa taloudellista haittaa. Nämä mekanismit turvaavat osaltaan energiantuotannon jatkuvuutta ja vähentävät riskiä siitä, että tuotantokapasiteettia poistuisi hallitsemattomasti käytöstä. Vaikka esityksen valtakunnallinen vaikutus on pieni, yksittäisillä laitoksilla voi olla paikallista merkitystä. Siksi tapauskohtainen harkinta on tärkeä osa tätä uudistusta. Arvoisa puhemies! Tämä esitys osoittaa, että ympäristönsuojelua ja huoltovarmuutta ei tarvitse asettaa vastakkain vaan on mahdollista toteuttaa molemmat tavoitteet samanaikaisesti. Se on myös Suomen etu. Esitys päivittää vanhentunutta säätelyä vastaamaan nykyisiä ympäristö- ja EU-velvoitteita mutta tekee sen tavalla, joka ottaa huomioon energiajärjestelmän toimivuuden ja yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, monimuotoisuus)Pöytäkirja
19.5.2026VastauspuheenvuoroHE 84/2026 vpEnergiaTurvallisuus

Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitän ministeri Merta tämän tärkeän asian edistämisestä. Huoltovarmuutta silmällä pitäen tämä esitys on tasapainoinen ja vastuullinen. Vesivoima on Suomen sähköjärjestelmässä keskeinen tuotantomuoto. Se tarjoaa säätökykyä, tukee sähköjärjestelmän käyttövarmuutta ja on siksi tärkeä osa kansallista huoltovarmuutta. Erityisesti häiriötilanteessa vesivoiman merkitys korostuu. Samalla on kuitenkin todettava, että nollavelvoitelaitosten kokonaismerkitys sähköjärjestelmän kannalta on rajallinen. Valtaosa näistä laitoksista on pieniä, eikä niiden osuus koko sähköntuotannossa ole suuri. Esitystä varten tehtyjen ennakkoarvioiden mukaan kaikkien nollavelvoitelaitosten yhteenlaskettu vaikutus sähköntuotantoon on hyvin vähäinen ja kalatalousvelvoitteiden myötä poistuvan kapasiteetin vaikutus energian hintaan olisi vain joitakin prosentin kymmenyksiä. — Kiitoksia.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Pöytäkirja
13.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 175/2025 vpEnergiaYmpäristö

Arvoisa puhemies! Elämme ajassa, jossa rikollisuus ei enää pysähdy rajalle eikä rajoitu fyysiseen ympäristöömme. Vakavat rikokset suunnitellaan, toteutetaan ja peitetään yhä useammin digitaalisessa ympäristössä. Todisteet eivät ole mapissa hyllyllä vaan pilvipalveluissa, viestisovelluksissa ja ulkomaisten palveluntarjoajien järjestelmässä. Tässä esityksessä ei säädetä uudesta rikosnimikkeestä tai laajenneta viranomaisten valtuuksia summittaisesti. Nyt rakennamme selkeän, oikeudellisesti säännellyn ja EU-tasolla yhdenmukaistetun järjestelmän sähköisten todisteiden hankkimiseksi rikosoikeudellisessa menettelyssä. — Kiitoksia, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
13.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 71/2026 vpSoteEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Tämä turvallisuutta koskeva esitys vahvistaa sitä, miten Suomi varautuu muuttuvaan maailmaan. Turvallisuus ei tänä päivänä synny vain perinteisistä uhkista, yhä useammin se syntyy kyvystä suojata yhteiskuntaamme näkymättömiltä mutta erittäin vakavilta riskeiltä, kuten kyberuhkilta. Kyberturvallisuus ei ole enää vain tekninen kysymys. Siinä on kysymys siitä, toimiiko yhteiskunta myös häiriötilanteissa. Siinä on kysymys siitä, pysyvätkö terveyspalvelut käynnissä, toimiiko vesihuolto ja säilyvätkö kansalaisten tiedot turvassa. Siksi se on yhteiskunnassamme niin kriittinen ja tärkeä kysymys tässä ajassa. Arvoisa puhemies! Tämä esitys vahvistaa suomalaisen yhteiskunnan kriisinkestävyyttä. Onnettomuustutkintakeskus saa jatkossa toimivallan tutkia myös erittäin vakavia kyberturvallisuuspoikkeamia. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi hyökkäystä potilastietojärjestelmiin, energiaverkkoihin tai maksujärjestelmiin. Kyse on poikkeamasta, joka voi vaarantaa kansallisen turvallisuuden, viranomaisten toimintakyvyn tai jopa ihmisten terveyden. Kyse ei siis ole pelkästään tietoliikenneongelmasta vaan koko yhteiskunnan toimivuudesta. Tämä on merkittävä askel turvallisuuden näkökulmasta siksi, että turvallisuus ei synny pelkästään siitä, että reagoimme kriisin hetkellä. Turvallisuus syntyy siitä, että opimme tapahtuneesta. Turvallisuustutkinta ei etsi syyllisiä, vaan se etsii syitä. Se tarkastelee rakenteita, johtamista, järjestelmiä ja lainsäädäntöä ja sen perusteella antaa suosituksia, joilla vastaavat tilanteet voidaan jatkossa välttää. Samalla kuitenkin tiedonsaantioikeudet, tutkintavaltuudet ja henkilötietojen käsittely sidotaan tiukasti välttämättömyyteen ja oikeasuhtaisuuteen. Tämä on tärkeä lähtökohta luottamuksen kannalta. Kansalaiset voivat luottaa järjestelmään silloin, kun turvallisuutta rakennetaan oikeusvaltion periaatteiden pohjalta. Siksi tämä on juuri sitä ennakoivaa turvallisuustyötä, jota yhteiskunta tänä päivänä tarvitsee. Arvoisa puhemies! Turvallinen yhteiskunta ei ole sellainen, jossa häiriöitä ei tapahdu. Se on sellainen, joka kestää häiriöt ja oppii niistä ja vahvistuu niiden jälkeen. Tämä esitys vie meitä juuri tähän suuntaan. Se vahvistaa ennakointia, parantaa reagointikykyä ja ennen kaikkea lisää ymmärrystä siitä, miten vakavia häiriöitä voidaan ehkäistä tulevaisuudessa. Siksi tämä on turvallisuuden kannalta tärkeä ja perusteltu uudistus. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden, terveyspalvelu)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
5.5.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNS 2/2026 vpEnergiaTurvallisuusLiikenne

Kunnioitettu puhemies! Valtioneuvoston ajankohtaisselonteko kuvaa maailmaa, jossa turvallisuus ei ole palannut pysyvään vakauteen eikä ole palaamassa. Tämä koskee koko Suomea, mutta se erityisen konkreettisesti koskettaa meitä Pohjois-Suomessa. Pohjoisessa turvallisuus ei ole vain käsite, se on rajaturvallisuutta, arktista toimintaympäristöä ja lisääntynyttä sotilaallista kiinnostusta lähialueillamme. Selonteko tekee selväksi sen, minkä pohjoisessa tiedämme: Venäjä on pitkäkestoinen, arvaamaton ja aggressiivinen turvallisuusuhka. Tähän uhkaan on varauduttava pitkäjänteisesti myös tilanteessa, jossa sota Ukrainassa joskus päättyy. Arvoisa puhemies! Pohjois-Suomen merkitys korostuu entisestään Nato-jäsenyyden myötä. Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon muodostaa yhdessä arktisella alueella uudenlaisen turvallisuuspoliittisen kokonaisuuden. Ruotsin rooli Nato-rakenteissa Pohjois-Suomessa ja pohjoismainen puolustusyhteistyö vahvistavat pelotetta siellä, missä sitä eniten tarvitaan. Tämä ei lisää jännitteitä vaan lisää vakautta. Selonteko on myös selkeä siinä, että turvallisuus ei ole vain sotilaallista. Pohjoisessa huoltovarmuus, liikenteen ja energian rakenteet sekä toimitusketjujen toimivuus ovat kriittisiä koko Suomelle. Pitkät etäisyydet ja vaativa toimintaympäristö tarkoittavat, että varautumisen on oltava ennakoitavaa ja realistista. Tässä suhteessa selonteon laaja turvallisuuskäsitys on aivan oikea. Arvoisa puhemies! Haluan korostaa selkeästi ja vastuullisesti, että Naton pelotteen tarkoitus on säilyttää rauha. Pelotteen tehtävä on estää sotilaallinen painostus ja pitää hyökkäyksen kynnys niin korkeana, että hyökkäystä ei tule eikä synny. Tämä on myös Pohjois-Suomen turvallisuuden kannalta olennainen lähtökohta. Samalla tämä täsmäselonteko osoittaa, että pienelle maalle vahva EU ja tiivis pohjoismainen yhteistyö ovat paras turva. EU:n vahvistuva rooli turvallisuudessa, puolustuksessa ja varautumisessa tukee Natoa ja täydentää sitä. Eurooppalaisten suurempi vastuu omasta turvallisuudestaan on tosiasia, ja Suomen on oltava tässä aktiivinen toimija. Arvoisa puhemies! Tämä ajankohtainen selonteko antaa realistisen tilannekuvan ja osoittaa suunnan, joka on Suomen kannalta oikea. Pohjoisen näkökulmasta tärkeintä on, että Suomi pysyy johdonmukaisena, vahvistaa liittolaisuutta ja huolehtii siitä, että myös Pohjois-Suomi on kiinteä osa turvallisuusratkaisuja — ei vain maantieteellisesti vaan myös strategisesti. Rauha ja vakaus eivät synny toivomalla, vaan ne syntyvät varautumalla, olemalla valmis ja panostamalla turvallisuuteen. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus, rajaturvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja
5.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 10/2026 vpEnergiaMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Olen nähnyt vuosikymmenten aikana, kuinka meidän yhteiset vesialueemme, metsämme ja maamme sekä niistä huolehtimaan pyrkivä osakaskuntatoiminta ovat yhä samojen sääntöjen varassa, vaikka yhteiskunta ympärillämme on muuttunut. Tämän esityksen keskiössä on demokratialle elintärkeä asia: se, että päätöksentekoon osallistuminen ja sen mahdollisuus ovat kaiken toimivan yhteistyön perusta. Arvoisa puhemies! Tämä lakiesitys vastaa siihen tarpeeseen, joka on kentällä ollut nähtävissä jo pitkään. Osallistuminen osakaskuntien kokouksiin on edelleen vaatinut fyysistä läsnäoloa, vaikka yhteiskunta ympärillämme toimii nykyisin vahvasti verkottoituneiden sähköisten palvelujen avulla. Kaikki yhteisalueen asukkaat eivät välttämättä asu alueen tuntumassa tai kykene matkustamaan kokouspaikalle. Siten moni iäkäs ihminen sekä vapaa-ajan asukas jää helposti kokonaan osakaskunnan toiminnan ulkopuolelle. Asiat, jotka koskettavat heidän omaisuuttaan ja oikeuksiaan, jäävät muiden päätettäväksi. Se ei ole oikein. Tässä esityksessä avaamme mahdollisuuden osallistua näihin kokouksiin myös etänä tietoliikenneyhteyden kautta. Tämä parantaa osakkaiden yhdenvertaisuutta tässä ajassa, mutta ei velvoita ketään luopumaan perinteisestä tavasta kokoontua. Kokonaisuutena tämä on yksi arkijärkevimmistä muutoksista pitkään aikaan, ja on ihme, ettei tähän ole puututtu vielä aikaisemmin. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Elämme ajassa, jossa rikollisuus ei enää pysähdy rajalle eikä rajoitu fyysiseen ympäristöömme. Vakavat rikokset suunnitellaan, toteutetaan ja peitetään yhä useammin digitaalisessa ympäristössä. Todisteet eivät ole mapissa hyllyllä vaan pilvipalveluissa, viestisovelluksissa ja ulkomaisten palveluntarjoajien järjestelmissä. Tässä esityksessä ei säädetä uudesta rikosnimikkeestä tai laajenneta viranomaisten valtuuksia summittaisesti. Nyt rakennamme selkeän, oikeudellisesti säännellyn ja EU-tasolla yhdenmukaistetun järjestelmän sähköisten todisteiden hankkimiseksi rikosoikeudellisessa menettelyssä. Arvoisa puhemies! Tämä on ennen kaikkea turvallisuuskysymys. Terrorismin torjunta, lapsiin kohdistuvien rikosten selvittäminen, järjestäytynyt rikollisuus, kyberrikollisuus ja vakava talousrikollisuus ovat ilmiöitä, joissa keskeinen näyttö on nykyisin digitaalisessa muodossa. Ilman mahdollisuutta saada näitä tietoja ajoissa rikokset jäävät selvittämättä ja rikoksen uhrit vaille oikeutta. Siksi meillä ei ole varaa ylimääräiseen byrokratiaan, vaan hallinnon on oltava selkeä. Tässä esityksessä suomalaisille viranomaisille annetaan mahdollisuus käyttää eurooppalaisia esittämismääräyksiä ja säilyttämismääräyksiä tilanteissa, joissa rikoksen selvittämiseksi tarvittavat tiedot ovat toisen jäsenvaltion alueella toimivan palveluntarjoajan hallussa. Uudistus on tärkeä, jotta globaaleihin rikosketjuihin ja kansainvälisiin jengeihin voidaan puuttua tehokkaasti. On tärkeää korostaa, että kyse ei ole yksilön oikeusturvan sivuuttamisesta. Menettelyn on perustuttava lakiin, toimivaltaisiin viranomaisiin, rajattuihin edellytyksiin ja EU-tasolla sovittuihin suojamekanismeihin. Mitä vakavammasta ja arkaluontoisemmasta tiedosta on kyse, sitä tiukempia on myös vaatimusten oltava. Näin yhdistetään kaksi oikeusvaltion ydintehtävää: tehokas rikostorjunta ja kansalaisten perusoikeuksien turvaaminen. Lakivaliokunta on nyt käsitellyt tämän hyvän ehdotuksen ja tarkentanut, että siinä asetettua rikkeistä seuraavaa seuraamusmaksua ei saa määrätä ennen kuin palveluntarjoajalle on huomautuksella annettu mahdollisuus korjata rikkomus tai laiminlyönti. Tämä tarkennus on välttämätön, jotta laki ja sanktiot toimivat reilulla tavalla. Arvoisa puhemies! Turvallisuus ei tänä päivänä ole vain rajavalvontaa tai poliisin läsnäoloa kaduilla. Se on myös sitä, että yhteiskunnalla on kyky toimia digitaalisessa ympäristössä, jossa rikollisuus liikkuu sekunneissa maasta toiseen. Tällä esityksellä vahvistetaan juuri tätä toimivuutta. Se tekee selväksi, että rikollinen ei voi piiloutua datakeskuksen, pilvipalvelun tai valtion rajan taakse. Samalla esitys on osa laajempaa kokonaisuutta, jossa Suomi vahvistaa sisäistä turvallisuuttaan ja oikeusvaltiota digitaalisessa ajassa. Haluamme turvata uhrien oikeuksia, parantaa rikosten selvittämistä ja luoda ennakoitavat pelisäännöt yrityksille. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
5.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 75/2026 vpEnergiaTurvallisuusYmpäristö

Arvoisa puhemies! Kun käsittelemme esitystä ympäristönsuojelulain muuttamisesta, emme käsittele vain lupaehtoja, raja-arvoja tai direktiivien toimeenpanoa. Me käsittelemme kysymystä siitä, millaisen tulevaisuuden rakennamme lapsillemme, lastemme lapsille ja heidän lapsilleen. Kyse on viime kädessä siitä, että välitämme kansastamme ja turvaamme sille tulevaisuuden. Puhtaan siirtymän onnistuminen ei synny yksistään hankkeista tai vapaaehtoisuudesta. Se syntyy ennustettavista, oikeudenmukaisista ja pitkäjänteisistä pelisäännöistä, jotka ohjaavat teollisuutta, energiantuotantoa ja luonnonvarojen käyttöä yhteiskunnan kannalta kestävälle uralle. Tähän me haluamme nyt panostaa. Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä keskeistä on se, että ympäristönsuojelu, teollinen kehitys ja ilmastovastuu eivät ole vastakohtia vaan ne kytketään yhteen toisiaan tukevaksi kokonaisuudeksi. Kun edellytetään parasta käyttökelpoista tekniikkaa, ympäristöjärjestelmiä ja siirtymäsuunnitelmia kohti puhdasta, kiertotalouteen perustuvaa ja ilmastoneutraalia toimintaa, luodaan jatkuvuutta vuosikymmeniksi eteenpäin. Tärkeydestään ja kiireydestään huolimatta lapsemme kannalta ratkaisevaa on myös se, että siirtymä tehdään hallitusti — ei niin, että lykätään vastuu tuleville sukupolville, eikä niin, että nykyisiltä yrityksiltä ja teollisuudelta viedään sääntelyllä toimintaedellytykset. Puhdas siirtymä tulee tehdä hallitusti siten, että yritykset, viranomaiset ja yhteiskunta tietävät ajoissa, mihin suuntaan olemme yhdessä menossa. Tämä laki korostaa ennakoitavuutta, jota investoinnit puhtaaseen teknologiaan ja kestävään tuotantoon tarvitsevat. Arvoisa puhemies! Puhtaan siirtymän ydin ei ole kieltojen kasaaminen vaan vastuun jakaminen reilusti ajassa. Tämä esitys tunnistaa sen, että siirtymä on erilainen eri toimialoilla ja eri alueilla, mutta suunta on yhteinen. Ympäristön kantokyky ei ole neuvottelukysymys. Se on ennen kaikkea turvallisuuskysymys. Siksi keinot sen turvaamiseksi on rakennettava oikeusvaltion ja elinkeinovapauden puitteissa. Lapsillemme ja heidän lapsilleen on voitava sanoa, ettei heidän tarvinnut kantaa meidän tekemättömiä päätöksiämme. Tällaisilla laeilla luodaan se kehys, jossa puhdas siirtymä ei ole uhka hyvinvoinnille vaan sen edellytys. Siksi pidän tätä esitystä perusteltuna ja tulevaisuuteen katsovana. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tämä kokonaisuus koskee rakentamislain muutoksia, joilla pannaan täytäntöön keskeisiä EU-säädöksiä sekä vastataan kotimaassa tunnistettuihin sääntelyn puutteisiin. Esityksessä yhdistyy kolme kokonaisuutta: rakennusten energiatehokkuus, rakennustuotteiden sääntely sekä asuinrakennusten lyhytvuokrauksen selkeyttäminen. Nämä ovat tarpeellisia ja odotettuja muutoksia rakennuslaissa. Arvoisa puhemies! Energiatehokkuuden osalta kyse on siitä, että Suomi toimeenpanee rakennuksia ja niiden energiatehokkuutta koskevien direktiivien velvoitteet sekä saattaa voimaan uuden EU:n rakennustuoteasetuksen. Etenkin meillä täällä pohjoisessa vuodenaikojen vaihtelujen myötä rakennukset kuluttavat merkittävän osan energiasta ja aiheuttavat siksi suuren osan päästöistä, minkä takia niiden rooli ilmastotavoitteiden saavuttamisessa on keskeinen. Siksi nyt täsmennämme päästöttömän rakennuksen määritelmää, vahvistamme uusiutuvan energian vähimmäisosuutta rakennuksissa sekä varmistamme, että uudet rakennukset suunnitellaan kestävällä ja pitkäjänteisellä tavalla. Samalla tämä esitys vahvistaa rakennustuotteiden vaatimustenmukaisuutta, edistää kiertotaloutta ja varmistaa, että markkinoilla olevat tuotteet täyttävät turvallisuutta ja ympäristöä koskevat vaatimukset, joiden valvonta ja rikkeistä koituvat seuraamukset ovat uskottavia ja yhdenmukaisia koko EU:ssa. On meidän tehtävämme huolehtia siitä, että vaatimukset ovat teknisesti ja taloudellisesti toteuttamiskelpoisia. Arvoisa puhemies! Eniten tässä esityksessä on herättänyt huomiota tavoite selkeyttää lyhytvuokrauksen sääntelyä asemakaava-alueilla. Lyhytvuokraus on yleistynyt nopeasti, mutta sitä koskeva lainsäädäntö ja oikeustila on ollut epäselvä sekä asukkaille, asuntojen omistajille että viranomaisille. Näin ei voi jatkua. Tämän esityksen lähtökohtana on selkeys ja ennakoitavuus. Siinä asetetaan lyhytvuokraukselle rajat omaisuudensuojaa kunnioittaen. Ennen kaikkea tällä ratkaisulla haetaan tasapainoa. Yhtäältä turvataan asuinalueiden elinympäristö ja asumisviihtyvyys ja toisaalta mahdollistetaan lyhytvuokraus erityisesti niillä alueilla, joilla sillä on merkittävä rooli matkailussa ja paikallistaloudessa. Esitys ei kiellä lyhytvuokrausta vaan tuo sille selkeät ja laissa säädellyt pelisäännöt, kuten kuuluu ollakin. Arvoisa puhemies! Kokonaisuutena tämä esitys vahvistaa sääntelyn selkeyttä, parantaa oikeusvarmuutta ja luo edellytyksiä kestävälle rakentamiselle sekä hallitulle kaupunkikehitykselle. Se vastaa EU-velvoitteisiin mutta ottaa samalla huomioon Suomen erityispiirteet ja kuntien erilaiset tilanteet. Näillä muutoksilla rakennetaan pitkäjänteisesti kestävää, turvallista ja toimivaa elinympäristöä myös tuleville sukupolville. Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen, rakentamislaki)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, päästö)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Pohjois-Suomen merkitys korostuu entisestään Nato-jäsenyyden myötä. Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon yhdessä muodostaa arktisella alueella uudenlaisen turvallisuuspoliittisen kokonaisuuden. Ruotsin rooli Nato-rakenteessa Pohjois-Suomessa ja Pohjoismaiden puolustusyhteistyö vahvistavat pelotetta siellä, missä sitä eniten tarvitaan. Tämä ei lisää jännitteitä vaan lisää vakautta. Selonteko on myös selkeä siinä, että turvallisuus ei ole vain sotilaallista. Pohjoisessa huoltovarmuus, liikenteen ja energian rakenteet sekä toimitusketjujen toimivuus ovat kriittisiä koko Suomelle. Pitkät etäisyydet ja vaativa toimintaympäristö tarkoittavat, että varautumisen on oltava ennakoivaa ja realistista. Tässä suhteessa selonteon laaja turvallisuuskäsitys on aivan oikein. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja
29.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 72/2026 vpEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Tänään käsittelemme yhtä vakavimmista ja herkimmin ymmärretyistä turvallisuuspoliittisista kysymyksistä. Keskustelemme ydinaseista. Siksi tästä asiasta on puhuttava täsmällisesti ja tosiasioihin nojaten. Tällä esityksellä ei päätetä ydinaseiden sijoittamisesta Suomeen, eikä Suomi ole ryhtymässä ydinasevaltioksi. Suomi on ydinaseeton maa, eikä tämä lakimuutos muuta sitä. Se on tärkeää muistaa, kun käymme keskustelua. Arvoisa puhemies! Se, mitä tässä esityksessä tehdään, on Suomen lainsäädännön päivittäminen vastaamaan sitä turvallisuuspoliittista todellisuutta, jossa Suomi nyt elää. Voimassa oleva ydinenergialain kielto on peräisin 1980-luvulta, siis ajalta, jolloin Suomi oli sotilaallisesti liittoutumaton ja Euroopan turvallisuustilanne oli perustavanlaatuisesti toisenlainen. Nyt Suomi on Naton jäsen. Nato on puolustusliitto, jonka pelote ja yhteinen puolustus perustuvat useiden tekijöiden kokonaisuuteen. Ydinpelote on osa tätä kokonaisuutta, ei siksi, että sitä haluttaisiin käyttää, vaan juuri siksi, että sitä ei tarvitsisi koskaan käyttää. Pelotteen perimmäinen tarkoitus on estää sota. Arvoisa puhemies! Tämän esityksen ydin on siinä, että Suomen oma lainsäädäntö ei saa muodostua esteeksi liittokunnan yhteisen puolustuksen suunnittelulle, uskottavuudelle tai toimeenpanolle. Muutos on tarkkarajainen. Ydinräjähteiden hankkiminen, valmistaminen, kehittäminen ja räjäyttäminen säilyvät Suomessa kaikissa tilanteissa rikoksina. Terroristinen toiminta pysyy raskaasti kriminalisoituna. Kansainväliset velvoitteemme, kuten ydinsulkusopimus ja ydinkoekieltosopimus, sitovat Suomea aivan kuten ennenkin. Arvoisa puhemies! Suomen turvallisuuspolitiikan tärkein tehtävä on estää se, ettei Suomi koskaan joudu sodan kohteeksi. Ennaltaehkäisevä uskottava pelote on juuri tätä varten. Se suojaa suomalaisia koteja, perheitä ja arkea. Se antaa selkeän viestin siitä, että Suomeen kohdistuva sotilaallinen painostus ei ole hyväksyttävää eikä kannattavaa. Samalla Suomi jatkaa vahvaa työtään asevalvonnan, -riisunnan ja ydinaseiden leviämisen estämisen puolesta. Nämä tavoitteet eivät ole ristiriidassa uskottavan puolustuksen kanssa, vaan ne kulkevat rinnakkain. Arvoisa puhemies! Pidän hallituksen esitystä harkittuna, tarkkaan rajattuna ja turvallisuusympäristön muutoksen hyvin huomioivana. Se ei lisää ydinaseita Suomeen tai maailmaan, mutta se vahvistaa Suomen turvallisuutta ja asemaa luotettavana liittolaisena. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (ydinenergia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Alueidenkäyttölain uudistus on myös turvallisuuspoliittinen ratkaisu. Pohjoisessa Suomessa maankäyttö ei ole vain kaavoitusta, vaan se on huoltovarmuutta, rajaturvallisuutta ja koko maan kriisinsietokykyä. Siksi pohjoinen Suomi on myös keskeinen osa Suomen energiaomavaraisuutta. Tuulivoima, aurinkovoima ja muut yhteiskunnan kriittiset rakenteet rakentuvat siellä alueille, joilla etäisyydet ovat pitkiä ja luonto vahvasti läsnä. Tämä esitys tuo vihdoin selkeät pelisäännöt, joiden mukaan kunnilla säilyy päätösvalta, mutta myös valtakunnalliset turvallisuustarpeet energiaverkoissa, liikenteessä ja maanpuolustuksessa on otettava kaavoituksessa vakavasti. Arvoisa puhemies! On tärkeää, että uusi laki tunnistaa Pohjois-Suomen todellisuuden. Harva asutus, pitkät huoltoketjut ja rajojen läheisyys edellyttävät järkevää ja ennakoitavaa maankäyttöä. Huoltovarmuus ei synny paperilla vaan toimivista teistä, junaradoista, sähköverkosta ja paikallisesta hyväksyttävyydestä. Pidän välttämättömänä, että uusiutuvan energian rakentaminen etenee hallitusti ja turvallisesti. Selkeät etäisyyssäännöt tuulivoimalle ja aurinkovoiman ohjaaminen oikeille alueille vahvistavat sekä hyväksyttävyyttä että investointivarmuutta. Arvoisa puhemies! Tämä laki antaa kunnille työkalut ja vastuuta mutta myös velvoitteen katsoa kokonaisuutta. Pohjoisen näkökulmasta se on oikein. Päätökset tehdään lähellä, mutta Suomen turvallisuus edellä. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, tuulivoima, sähkövero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, rajaturvallisuus, huoltovarmuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen, kaavoitus, kaavoituksen)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (luonto)Pöytäkirja
Näytä lisää (42)