Kallio Vesa

Arvoisa rouva puhemies! Kiitos ministerille esittelystä. Tässä on ehkä hieman toistoa, mutta pidän nyt, kun olen tähän valmistautunut. Tosiaan tämän esityksen tavoitteena on sujuvoittaa tiekuntien hallintoa ja toimintaa ja sen avulla osaltaan turvata muun muassa elinkeinoelämän ja yksityisteiden varrella sijaitsevan asutuksen edellyttämää liikkumista. Tavoitteena on myös edistää tieosakkaan tiedonsaantia ja sitä kautta myös osakkaan oikeusturvaa sekä tehokasta tienpitoa, kuten ministeri tuossa totesi. Tässä yhteydessä on hyvä nostaa esille myös yksityisteiden merkitys koko Suomelle ja tällä hallituskaudella rajujen leikkausten kohteeksi joutuneet valtionavustukset yksityisteille. Nämä avustukset ovat pudonneet vajaaseen 30 miljoonaan euroon edellisen kauden noin 85 miljoonasta eurosta. Aiemmin parlamentaarisena työnä tehdyssä mutta nyt lähinnä virkamiestyöksi kutistuneessa Liikenne 12 ‑suunnitelmassa yksityisteiden valtionavustukset ovat jäämässä pysyvästi alhaiselle tasolle. Rahoitus vaihtelisi jatkossa kuuden ja kahdeksan miljoonan välillä, joista siitäkin noin puolet kuuluu lauttaliikenteen ylläpitoon. Näistä losseista joitain huomioita puheen lopussa. Arvoisa puhemies! Olemme varmasti kaikki — tai voisi olettaa, että olemme — yhtä mieltä siitä, että yksityistiet ovat olennainen osa Suomen liikennejärjestelmää ja koko yhteiskunnan toimivuutta. Vanhan sanonnan mukaan vientiteollisuus alkaa metsäautotien ja käytännössä yksityistien päästä. Suomessa tosiaan on noin 370 000 kilometriä yksityisteitä ja valtion ylläpitämiä maanteitä se noin 80 000 kilometriä, eli yksityistiet muodostavat noin 80 prosenttia koko tieverkosta. Käytännössä nämä yksityistiet ovat Suomen liikennejärjestelmän perusta. Ne yhdistävät kodit, maatilat, matkailu- ja muut yritykset, metsät ja vapaa-ajan asunnot osaksi kansallista tieverkkoa. Merkitys taloudelle ja huoltovarmuudelle on erittäin suuri. Niiden varrella sijaitsee noin 40 000 maatilaa, yli 30 000 yritystä, 250 000 omakotitaloa ja 190 000 vapaa-ajan asuntoa. Lisäksi yksityisteitä käyttää arviolta kaksi miljoonaa ihmistä, ja niiden varrella asuu noin 500 000 suomalaista. Aika monet näistä tienkäyttäjistä ovat kesäaikaan täältä pääkaupunkiseudulta. Arvoisa puhemies! Maa- ja metsätalouden sekä koko biotalouden näkökulmasta yksityistiet ovat korvaamattomia. Päivittäin yksityisteiltä lähtee noin 4 000 puurekkaa. Yli 90 prosenttia metsäteollisuuden käyttämästä puusta kulkee jossain vaiheessa yksityistieverkkoa pitkin. Ilman toimivia yksityisteitä puun hankinta, maatalouden kuljetukset sekä monet energia- ja tavaravirrat vaikeutuisivat merkittävästi, mikä heijastuisi suoraan Suomen vientiin, työllisyyteen ja kansantalouteen. Yksityistiet ovat myös keskeinen osa yhteiskunnan turvallisuutta ja toimintakykyä, kuten ministeri hyvin toi esille. Pelastuslaitoksen, hoiva- ja pelastuspalveluiden, sähkönjakelun, koulukuljetusten sekä muiden välttämättömien palveluiden on päästävä perille kaikkina vuodenaikoina. Toimiva yksityistieverkko varmistaa, että ihmiset, palvelut ja tavarat liikkuvat myös harvaan asutuilla alueilla ja poikkeusoloissa. Yksityistiet muodostavat Suomen laajimman tieverkon, turvaavat maaseudun elinvoiman, mahdollistavat merkittävän osan metsä- ja maatalouselinkeinon kuljetuksista sekä tukevat kansallista huoltovarmuutta. Arvoisa puhemies! Lopuksi näistä lautoista eli losseista: Järvi-Suomen näkökulmasta esityksen mukaiset muutokset ovat kannatettavia. Esityksessä ei ole kuitenkaan otettu huomioon yksityisteiden lauttapaikkojen valtionavustuksia, mitä voidaan pitää puutteena. Yksityistielaissa tulisi harkita säädettäväksi yksityisteiden lauttapaikkojen valtionavustuksien vähimmäismääräksi 80 prosenttia todellisista käyttö- ja kunnossapitokustannuksista. Tämä olisi linjassa myös Liikenne 12 ‑suunnitelman toimenpideohjelman kirjauksen kanssa, joka kuuluu: ”Yksityisteiden lauttapaikkoja koskeva avustus on vähintään 80 prosenttia todellisista käyttö- ja kunnossapitokustannuksista.” Valtiovarainministeriön ehdotuksessa vuoden 2027 talousarvioksi on yksityistieavustukset lauttojen käytön ja kunnossapidon sekä perusparannuksen tukemiseen eriytetty muista yksityistieavustuksista, mitä voidaan pitää hyvänä uudistuksena. Toki siihen varattu summa on liian pieni. Avustuksen vähimmäismäärästä säätäminen turvaisi riittävän rahoituksen valtion talousarviossa ja toisi myös ennakoitavuutta valtiontalouteen. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Käytän vielä toisen puheenvuoron. Täällä on käyty hyvin läpi tätä resurssikysymystä ja myös hoitoonpääsyä. Itse asiassa juuri kävin tuossa valtiosalin puolella keskustelun puhelimessa. Henkilö on käynyt tämmöisessä — hän on sen ikäinen, että pääsee tämmöiseen — seulontatutkimuksessa, ja siellä on todettu, että tarvitsee tehdä tähystystoimenpide, mutta vasta marraskuussa pääsisi siihen. Yksityiselle pääsee nopeastikin, mutta puhutaan nelinumeroisesta luvusta, johonka kaikilla ei välttämättä ole sitten mahdollisuutta. Voi vain kuvitella sen odotusajan siinä, useampi kuukausi, että onko mahdollisesti jotakin löydöstä. Sali on varsin tyhjä, mutta meillä ovat vähän niin kuin vakiojäsenet heti ensimmäisenä päivänä täällä paikalla. Arvoisa puhemies! Tosiaan tämän oikeusasiamiehen kertomuksen perusteella siinä esitettyjen ongelmien ratkaiseminen edellyttää ennen kaikkea sitä, että lainsäädännön velvoitteet ja niiden toteuttamiseen osoitetut voimavarat saadaan paremmin vastaamaan toisiaan elikkä ne ovat tasapainossa. Monissa kertomuksessa esiin nostetuissa ongelmissa yhteinen nimittäjä on tämä henkilöstö- ja resurssivaje, ja se on varmasti meille kaikille yhteinen ongelma ratkaistavaksi. Tämä koskee niin vanhuspalvelujen, lastensuojelun, mielenterveyspalvelujen ja Maahanmuuttoviraston käsittelyaikoja kuin oikeuslaitoksenkin toimintakykyä, ja näistä on puhuttu täällä moneen kertaan lakimuutosten käsittelyn yhteydessä. Jos ja kun palveluille ja viranomaisille asetetaan kunnianhimoisia velvoitteita ilman riittäviä voimavaroja niiden toteuttamiseen, jäävät perus- ja ihmisoikeudet käytännössä toteutumatta. Tämä tulee valiokuntakäsittelyssä käytännössä vastaan — ei varmaan montaa semmoista hallituksen esitystä ole, jossa tämä ei tulisi vastaan. Koska eduskunta käyttää budjettivaltaa, sillä on myös keskeinen vastuu varmistaa, että viranomaisilla on todelliset mahdollisuudet hoitaa niille säädetyt tehtävät, vaikka täällä kaikki päätökset tehdäänkin hallituksen esitysten mukaisesti ja pääsääntöisesti, tai käytännössä aina, ne menevät sellaisenaan sitten läpi. Kertomus osoittaa myös, että osa ongelmista johtuu puutteellisesta tai vanhentuneesta säätelystä. Pelkkä ongelmien tunnistaminen ei enää kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan konkreettisia lakimuutoksia ja niiden toimeenpanoa, olipa se hallituksen kokoonpano tai eduskunnan kokoonpano minkälainen tahansa. Lisäksi kertomus nostaa esiin tarpeen vahvistaa olemassa olevien velvoitteiden valvontaa. Useissa tapauksissa kyse ei olekaan siitä, että sääntöjä tai oikeuksia ei olisi olemassa, vaan siitä, etteivät ne toteudu käytännössä riittävän hyvin. Eduskunnan tulisikin seurata... — Tämä konditionaalin käyttö, anteeksi, johon minäkin alan jo oppia, on jotenkin tympeätä, koska siinähän vastuu sysätään aina jollekin muulle: tulisi, pitäisi, olisi; olisi kiva, jos joku muu tekisi jotakin. — Eduskunnan tulee seurata nykyistä järjestelmällisemmin esimerkiksi vanhuspalvelujen, lastensuojelun, mielenterveyspalvelujen ja hyvinvointialueiden palveluiden toteutumista sekä edellyttää hallitukselta säännöllistä raportointia havaittujen puutteiden korjaamisesta. Näin oikeusasiamiehen kertomuksessa vuodesta toiseen toistuvien ongelmien käsittely ei jää — olen kirjoittanut tänne ”jäisi” — pelkän keskustelun tasolle. Arvoisa puhemies! Eduskuntakeskustelun kannalta kertomuksen keskeinen johtopäätös on, että suomalainen oikeusvaltio kuitenkin toimii edelleen vahvasti ja kansainvälisesti arvioituna hyvin. Samalla kertomus muistuttaa, että kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten, kuten vanhusten, lasten, vammaisten henkilöiden, mielenterveyspotilaiden ja vapautensa menettäneiden henkilöiden, oikeudet eivät toteudu riittävän hyvin. Ongelmat eivät useinkaan johdu yksittäisten viranomaisten virheistä vaan resurssi- tai rakenteellisista puutteista, joiden ratkaiseminen edellyttää poliittisia päätöksiä. Oikeusasiamiehen kertomuksen keskeinen viesti eduskunnalle onkin, että Suomen suurimmat perus- ja ihmisoikeusongelmat eivät enää johdu puutteellisista oikeuksista laissa vaan siitä, ettei niiden toteuttamiseen kaikissa tilanteissa ole riittävästi henkilöstöä, aikaa tai rahoitusta. Siksi eduskunnan tärkein tehtävä ei ole enää tunnistaa ongelmia vaan varmistaa, että lainsäädäntö, resurssit ja valvonta vastaavat niitä oikeuksia, jotka perustuslaissa jokaiselle luvataan ja taataan. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Niin kuin täällä on jo vähän tuotu esille, tämä eduskunnan oikeusasiamiehen vuoden 2025 noin 300-sivuinen kertomus antaa aika lailla tämmöisen kaksijakoisen kuvan suomalaisen oikeusvaltion tilanteesta. Toisaalta kertomus osoittaa, että oikeusasiamiehen toiminta on ollut vaikuttavaa ja tehokasta, myös kasvaneen työmäärän keskellä. Toisaalta se muistuttaa, että erityisesti kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten oikeuksien toteutumisessa on edelleen vakavia puutteita, ja kuten edustaja Eerola toi esille, nämä monet puutteet ovat jatkuneet jo hyvin pitkään ja aivan liian pitkään. Myönteistä on se, että oikeusasiamiehen kanslia onnistuu käsittelemään tosiaankin ennätyksellisen suuren määrän kanteluita. Tietysti ei voida pitää hyvänä sitä kehitystä, että tämä määrä on niin suuri, vaan se on vakava oire jostakin. Myönteinen viesti liittyy myös ihmisoikeuksien valvontaan laajemmin: Suomen kansallinen ihmisoikeusinstituutio sai jälleen kansainvälisen A-statuksen. Toki sielläkin on tehtävää, mutta se osoittaa, että Suomen ihmisoikeusjärjestelmä täyttää korkeimmat kansainväliset riippumattomuutta ja vaikuttavuutta koskevat vaatimukset. Lisäksi oikeusasiamiehen ratkaisut ovat johtaneet viranomaisten korjaaviin toimenpiteisiin, mikä kertoo laillisuusvalvonnan käytännön vaikuttavuudesta, koska jos näin ei olisi tapahtunut, niin sitten järjestelmässä olisi vielä suurempia ongelmia. Arvoisa puhemies! Tosiaan kertomuksen vakavin viesti koskee näitä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisessa havaittuja rakenteellisia ongelmia. Erityisen huolestuttavana oikeusasiamies pitää vanhusten palveluissa esiintyviä puutteita. Henkilöstövajeet, kotihoidon ongelmat, hoitoonpääsyn vaikeudet sekä puutteet omavalvonnassa ovat edelleen merkittäviä ongelmia. Nämä havainnot herättävät kysymyksen siitä, toteutuvatko ikääntyneiden ihmisten oikeudet tosiasiallisesti yhdenvertaisesti eri puolilla Suomea, ja vastaus siihen on, että eivät toteudu. Myös lastensuojelu nousee kertomuksessa esiin keskeisenä ongelma-alueena, ja tästäkin on kuultu täällä hyviä puheenvuoroja. Siellä on sijaishuoltopaikkojen riittämättömyys, henkilöstöpula, palvelujen yhteensovittamisen vaikeudet sekä valvonnan puutteet, jotka heikentävät lasten oikeuksien toteutumista. Oikeusasiamiehen havainnot viittaavat siihen, että kyse ei ole enää yksittäisestä epäkohdasta vaan pitkäaikaisesta rakenteellisesta haasteesta. Tämä on sellainen kysymys, joka vaatii meiltä kaikilta puolueeseen katsomatta nopeita käytännön ratkaisuja. Arvoisa puhemies! Vammaisten henkilöiden oikeuksien osalta kertomus nostaa esille esteettömyyden, saavutettavuuden ja palvelujen saatavuuden ongelmat sekä itsemääräämisoikeuden toteutumiseen liittyvät puutteet, joista niistäkin on täällä jo tänään kuultu. Oikeusasiamiehen mukaan nämä kysymykset vaikuttavat edelleen merkittävästi vammaisten henkilöiden mahdollisuuksiin osallistua yhteiskuntaan yhdenvertaisina kansalaisina. Terveydenhuollossa huolta aiheuttavat erityisesti hoitojonot, mielenterveyspalveluiden saatavuus sekä itsemääräämisoikeutta koskevan lainsäädännön puutteet. Arvoisa puhemies! Kertomuksessa korostuu myös laajempi huoli oikeusvaltioresursseista. Samassa yhteydessä en malta olla mainitsematta sitä uutista, jonka joku aika sitten kuulin, että ylipäätään maailmassa oikeusvaltion määritelmän täyttäviä valtioita on noin kymmenkunta — siis kymmenkunta. Niitä oli 15 vielä jokunen aika sitten, mutta huonompaan päin näytetään vain menevän. Onneksi Unkari näytti esimerkkiä, että voidaan päästä parempaan. Nämä pitkät käsittelyajat viranomaisissa ja tuomioistuimissa heikentävät kansalaisten oikeusturvaa, ja apulaisoikeusasiamies toteaa, että monien viiveiden taustalla ovat resurssiongelmat, joihin ei voida vastata pelkästään hallinnollisilla toimenpiteillä. Lopulta kysymys palautuu tänne eduskunnan budjettivaltaan ja siihen, ovatko viranomaisille osoitetut voimavarat suhteessa niille asetettuihin velvoitteisiin. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Jälleen on se tilanne, että taitaa olla 170 puheenvuoroa, niin että kaikki oleellinen on sanottu. Täällä on puhuttu kansalaisten luottamuksesta poliittiseen päätöksentekoon. Se, mistä eniten tulee palautetta kansalaisilta, liittyy siihen, tai sitä kuvaa oikeastaan kaksi adjektiivia. Ne ovat ”pettymys” ja ”suru”. Siellä käytetään paljon värikkäämpiäkin termejä, mutta ne ovat sentyyppisiä, että niitä ei tässä salissa ehkä ole syytä mainita. Tämä palaute on voimistunut erityisesti tässä viime viikkoina ja kesän aikana. Eräs kollega tässä kesällä kertoi ihan julkisesti, että meidän poliitikkojen valuutta ei hänen mielestään ole rehellisyys, asiaosaaminen eikä kohteliaisuus vaan näkyvyys. Tämä kesä on kyllä vahvistanut tämän näkemyksen todeksi, että julkisuudessa on nähty kuva — nyt tässä tapauksessa erityisesti hallituksen toiminnasta — jossa tämä näkyvyys on ollut kyllä taattua. Mutta hieman on, niin kuin tämänkin päivän aikana on kuultu, sitten herännyt epäilystä rehellisyyden ja asiaosaamisen kohdalla. Tämä heijastuu myös koko eduskuntaan, tämä ei nyt koske vain hallitusta. Tänäänkin on tullut tästä palautetta. Eikä ainakaan tämänpäiväinen keskustelu tuon palautteen perusteella tätä synkkää kuvaa poliittisesta kulttuurista ja eduskunnan toiminnasta kirkasta. Sitten, kun minulla on vähän tapana aina kytkeä kaikkiin asioihin tämä itäinen Suomi: jos siitä olisi puhuttu yhtä paljon ja me oltaisiin saatu vaikka 35 miljoonaa, niin ehkä tämmöistä keskustelua ei olisi tarvinnut käydä, vaikka syytä sille olisi varmasti ollut. Sitten täällä on puhuttu paljon tapahtumista ja suurista tapahtumista. Ei ole mitään niitä vastaan, mutta meidän täytyy muistaa myös se, että tämä maa on täynnä näin kesällä valtavan paljon hienoja pieniä tapahtumia, joista monet kulttuuritapahtumat, korkeatasoiset, ovat jääneet ilman minkäänlaista tukea, yksittäisten tuhansien tai 10 000:n tukea, sen seurauksena, kun hallitus on tehnyt leikkauksia. Näillä on paikallisesti äärettömän suuri merkitys, ja niissä aika paljon käy ihmisiä täältä pääkaupunkiseudulta, kesäasukkaita ja muita. Nämä olisi hyvä huomioida. Tämän kansalaispalautteen perusteella toivon tosiaan, arvoisa puhemies, että tämä tämmöinen poliittisen kulttuurin alakulokohta me ollaan toivottavasti nyt nähty ja päästään ylöspäin, me kaikki. — Kiitos, ei muuta.

Arvoisa rouva puhemies! Kiitos edustaja Kallille. En minä sen takia tänne enää uudelleen tullut. [Naurua] Joitain huomioita vielä erityisesti matkailuun ja kehitysyhtiöihin, elinvoimayhtiöihin liittyen. Tästä hankintalain omistusrajavaatimuksesta tulisi sulkea pois yleishyödylliset yhtiöt, kuten elinvoimayhtiöt ja matkailuyhtiöt, ja erityisesti maakunnalliset kasvua tukevat yleishyödylliset yhtiöt tulisi suojella. Hallitusohjelmassa luvattiin, että sidosyksikön omistukselle asetetaan yleisen edun huomioon ottava vähimmäisomistusprosentti. Yleistä etua ei ole kuitenkaan huomioitu kaavamaisessa kymmenen prosentin omistusrajassa. Arvoisa puhemies! Kymmenen prosentin omistusoikeusvaatimus voi heikentää esimerkiksi Visit Finlandin ja matkailun alueellisten organisaatioiden toimintaa ja näin ollen suomalaisen matkailualan kehittämistä ja markkinointia. Suomessa toimii noin 20 matkailualueorganisaatiota. Ne kokoavat kuntia, matkailuyrityksiä ja muita alueellisia toimijoita yhteistyöhön. Matkailuyritykset eivät ole Visit Finland ‑organisaation kilpailijoita, vaan kyse on yhteistyökumppanuudesta. Pienet kunnat tippuisivat pois yhteisistä matkailuyhtiöistä, jolloin alueelliset yhteistyörakenteet hajoaisivat. Samalla yhteys valtakunnalliseen Visit Finland ‑järjestelmään katoaa. Kuten talousvaliokunnan mietinnössäkin todetaan, erityisesti mikro- ja pienyrityksillä ei käytännössä ole enää mahdollisuutta markkinoida palvelujaan yhtä laajasti tai toimia yhteistyössä Visit Finlandin kanssa ilman alueorganisaatioiden apua. Siis tämä on talousvaliokunnan mietinnössä todettu asia. Arvoisa puhemies! Kehitysyhtiöt ovat voittoa tavoittelemattomia kuntien omistamia ja rahoittamia alueen elinvoimaa kehittäviä organisaatioita, joista suurin osa toimii usean kunnan alueella. Yli puolet Suomen kunnista toteuttaa elinvoimatyötä yhden tai useamman kunnan omistaman sidosyksikköasemassa olevan kehitysyhtiön kautta, loput kuntaorganisaatiossa olevassa elinkeinotoimessa. Useiden asiantuntijalausuntojen mukaan nämä useamman kunnan omistamat ja jopa maakunnan laajuiset kehitysyhtiöt toimivat tehokkaina alustoina alueen elinvoimatyölle. Kehitysyhtiöt toimivat yritystoiminnan kehittämisessä jo nyt yhteistyössä yksityisen sektorin palveluntuottajien kanssa välittäen sekä myös ostaen niiden palveluja. Lakiesityksen tavoitetta markkinoilta oston kasvattamisesta ei edistetä kehitysyhtiöiden sisällyttämisellä lain kymmenen prosentin omistusrajavaatimuksen piiriin. Kuntatalouden kireydestä johtuen osalla pienimpiä kuntia ei yksin olisi mahdollisuutta resursoida elinvoimatyötä juuri lainkaan. Omistusosuusvaatimusta ei tule soveltaa ainakaan elinkeino- ja matkailuyhtiöihin, kun ne hoitavat yleishyödyllisiä tehtäviä eivätkä toimi kilpailijoina markkinoilla. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Heti alkuun kannatuspuheenvuoro edustaja Mehtälän tekemään vastalauseeseen ja siinä esitettyihin lausumiin. Täällä on pidetty erinomaisia puheenvuoroja, mutta nostan joitain teemoja vielä tässä erityisesti esille. Tämä paljon esillä ollut kymmenen prosentin omistusraja vaikuttaa erityisen vakavasti ja kalliisti kuntien toimintojen järjestämiseen ja, voi ajatella, jopa huoltovarmuuteen kuntien järjestämän ruokahuollon osalta. Vaikka esityksen tavoitteena on kilpailun lisääminen ja säästöjen aikaansaaminen, ovat esityksen vaikutukset etenkin kuntakentällä täysin päinvastaiset, kuten täällä on hyvin ja useaan kertaan todettu. Se lisää kustannuksia, mutta ei lisää kilpailua ja heikentää erityisesti pienien elintarvikkeita tuottavien tahojen mahdollisuuksia tarjota tuotteita jatkossa kuntien ruokapalveluille. Hallituksen esitys ei myöskään vastaa parlamentaarisen arviointiryhmän tavoitteita julkisten elintarvikehankintojen sääntelystä. Hankintakriteerejä koskevat hyvät periaatteet tulee kirjata velvoittavasti hankintalain pykäliin, jotta ne eivät jää pelkiksi tavoitteiksi. Lain tulee myös ohjata hankintayksiköitä tekemään elintarvike- ja ruokapalveluhankintoja, joissa noudatetaan kestäviä ja Suomen lain mukaisia tuotantotapoja. Kotimaisia ja ulkomaisia tuotteita on kohdeltava yhdenvertaisesti edellyttämällä samoja tuotantotapoja tuonnilta, mikä vahvistaa myös huoltovarmuutta. Lisäksi laadun tulee olla ensisijainen valintaperuste hankinnoissa, sillä ilman selkeää velvoittavuutta laatukriteerit jäävät helposti hinnan jalkoihin. Vähimmäisomistusosuuden kymmenen prosentin vaatimus koskisi esimerkiksi noin 20:tä ateriapalveluyhtiötä, joiden omistajia ovat yhdessä kunnat ja hyvinvointialueet. Uudistuksen hyödyt ovat epäselvät ja epäsuhdassa palveluiden uudelleenjärjestelystä aiheutuvaan työhön ja kustannuksiin. Arvoisa puhemies! Erityisen hankalat vaikutukset esitetyllä sääntelyllä on pieniin kuntiin — mikä on tuotu lähes jokaisessa puheenvuorossa esille — yksinkertaisesti sen takia, että pienen kunnan ei ole järkevää tai aina edes mahdollista toteuttaa ateriapalveluja yksin, ja sidosyksikköjärjestämisen rajoittaminen estää keskittämisen tuomat volyymihyödyt. Paikalliset ateriapalveluyhtiöt ovat myös ne, jotka takaavat lähi- ja luomuelintarvikkeiden laajan käytön ja hankkimisen, paikallisen ruuan. Mikäli pieni kunta joutuu luopumaan nykyisestä palveluiden järjestämistavastaan sidosyksikkömuutoksen myötä, se näkyy välittömästi koululaisten, varhaiskasvatuksen sekä vanhusten arjessa. Pelkät omistusjärjestelyt, saati muu palveluiden uudelleenjärjestäminen, johtavat merkittäviin taloudellisiin vaikutuksiin kunnissa. Erityisesti sidosyksiköissä, joissa on merkittävää omaisuutta tai tasearvo, muodostuvat osakkeiden hinnat merkittäviksi. Tällaista omaisuutta ovat muun muassa ympäri Suomen tehdyt keittiöinvestoinnit ateriapalveluyhtiöiden toiminnan alueelliseksi varmistamiseksi. Omistusjärjestelyjen mahdollistamiseksi kunnat joutuvat hakemaan lisärahoituksia lainoin ja muin rahoitusjärjestelyin, joita ei nykyisessä taloustilanteessa muutoin olisi tarpeen toteuttaa. Myös hyvinvointialueita edustava Hyvil on kriittinen esitystä kohtaan ja pitää esityksen muutoskustannusten korvaamista hyvinvointialueille välttämättömänä. Lisäksi Hyvil toteaa, että mikäli nyt kaavailtu muutos sidosyksikkösääntelyyn koskien vähimmäisomistusvaatimusta toteutuu, vaikeuttaa se huomattavasti ruokapalveluiden järjestämistä alueellisesti. Ruokapalveluiden järjestäminen on osa hyvinvointialueiden varautumista ja huoltovarmuutta ja erikoisruokavaliot huomioiden vaatii erityistä osaamista ja ravitsemuksen tuntemusta. Onkin mahdollista, että jos ruokapalveluiden järjestäminen ei ole mahdollista järjestää oman sidosyksikön kautta, hyvinvointialue ottaa toiminnan itselleen. Tästä järjestelystä syntyy isoja muutoskustannuksia, mutta mitään uutta markkinaa ei käytännössä synny. Paikallisesti tuotetut ateriapalvelut ovat osa suomalaista huoltovarmuutta, kokonaisturvallisuutta. Elintarvikehankintojen erityinen huomioiminen osana huoltovarmuutta ja varautumista on äärimmäisen tärkeää. Paikalliset keittiöt varmistavat ruuan toimitusvarmuuden myös poikkeustilanteessa. Julkisomisteisessa ateriapalvelussa, joka toimittaa ruuan laitoksiin vanhuksille ja lapsille, on kyse teollisen kokoluokan tuotannosta, jossa määrät ovat 15 000—40 000 annosta päivässä. Arvoisa puhemies! Hieman ehkä makaaberi sanonta, mutta englannin kielestä suomennettuna on olemassa sellainen kuin että tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla, ja kyllä tässä hieman sellaisia elkeitä on. — Kiitos. [Jaana Strandman: Ohhoh!]

Arvoisa herra puhemies! Eilen keskusteltiin valtion velkakaton nostamisesta 270 miljardiin. Meitä oli suurin piirtein sama määrä puhujia siitä aiheesta kuin tästä. Tämä on oikeastaan vain esimerkkinä siitä, miten laaja-alaisesti täällä asioita käsitellään. Tosiaan tämän käsittelyssä olevan lakialoitteen taustallahan on pitkä ja varsin systemaattinen työ vaikuttaa suomalaiseen kotieläintuotantoon, ja sen takia keskityn nyt tässä siihen. Tästä johtuen nyt tässä käsittelyssä olevassa lakialoitteessa ei ole kyse pelkästään eläinten hyvinvoinnin parantamisesta, vaikka varmasti en yhtään epäile, etteikö valtaosa aloitteen allekirjoittajista siihen aidosti ja vilpittömästi pyrkisi. Tämän lakialoitteen yhteydessä käytävässä keskustelussa nostetaan esille ajatus eläimen itseisarvosta. Lähtökohtaisesti ja ensi kuulemalta tämä voi tuntua perustellulta ja aivan täysin loogiselta lähestymistavalta. Käytännössä tällä lakimuutoksella haetaan mahdollisuutta viedä oikeuslaitoksen ratkaistavaksi sitä, millä tavoin Suomessa voi kotieläintuotantoa harjoittaa vai saako harjoittaa lainkaan. Arvoisa puhemies! Otan käytännön esimerkin: Lypsykarjatilalla on lehmä, joka ei syystä tai toisesta enää tuota maitoa. Normaalisti tällainen lehmä menee alan termiä käyttäen poistoon, suomeksi sanottuna teuraaksi, ja tämä lehmä hyödynnetään erittäin tarkkaan ravinnoksi ja lukuisiin muihin käyttökohteisiin, lääkkeistä jalkineisiin. Se on uskomaton määrä, mitä kaikkea hyödyllistä tästä naudasta voidaan tehdä. Mikäli lainsäädäntöä muutetaan eläimen itseisarvon suuntaan, laukaisee se jossain kohtaa tilanteen, jossa oikeuslaitos joutuu ratkaisemaan, saako eläimen poistaa vai ei. Kuinka käy, mikäli oikeuslaitos päättäisi, että tuottamatonta eläintä ei saa poistaa? Tilanne tulisi kotieläintuotannon harjoittajan kannalta käytännössä täysin mahdottomaksi. Voidaan kysyä, onko tämä itse asiassa tämän aloitteen taustalla olevien toimijoiden todellinen tavoite, ja moni asia siihen viittaa. Täällä tuotiin aivan oikein esille, kuinka suuri joukko suomalaisista haluaa, että eläinten olosuhteita parannetaan, ja se on äärimmäisen hyvä asia. On vaikea keksiä ketään, joka olisi sitä mieltä, että niitä pitäisi huonontaa, mutta samaan aikaan täytyy kysyä, kuinka moni suomalainen tietää ja tuntee, minkälaisissa olosuhteissa tänä päivänä kotieläintuotantoa Suomessa harjoitetaan. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tässä tulee hieman toistoa siitä, mitä edustaja Lyly ansiokkaasti toi esille. Tosiaan valtion lainanotto toteutetaan perustuslain 82 §:n mukaisesti eduskunnan suostumuksella. Edellisen kerran velkakattoa korotettiin kesällä 2024, jolloin katto nostettiin 170 miljardista 205 miljardiin euroon, mutta velkaantuminen on tosiaan jatkunut voimakkaana, niin että tämäkin katto on ylittymässä jo tämän vuoden lopulla. Nyt uusi velan enimmäismäärä tulisi olemaan 270 miljardia. Siihen nähden tietysti tämähän on hämmentävää, että näinkin vähän tämä asia täällä meitä edustajia puhututtaa. Korotusta tulisi siis yhdellä kertaa 65 miljardia euroa. Vertailuksi voi ottaa luvun vuodelta 2008, jolloinka Suomen finanssikriisin alla velka oli noin 54 miljardia euroa. Nyt muutamassa vuodessa otetaan enemmän kuin valtionvelka oli tuolloin, ja uuden katon arvioidaan riittävän vuoteen 2030. Kukaan ei tästä tilanteesta voi nautintoa löytää — jonkinlainen ikävä suomenennätys kuitenkin. Arvoisa puhemies! Yleensähän Suomessa velkakattoon on suhtauduttu hyvin teknisesti. Ehkä eniten julkisuudessa on Yhdysvaltojen tilanne, missä hallinto menee välillä ihan pysähdyksiin ja se on tämmöinen politiikanteon väline. Niin kuin äsken sanoin, tämä ei ole semmoinen aihe, josta olisi tarpeen politikoida, vaan olisi tarpeen löytää siihen yhdessä ratkaisuja. Kuitenkin täytyy todeta se, että tilanteen tekee erikoiseksi, että samaan aikaan on kuitenkin hallitus tuonut eduskuntaan julkisen talouden suunnitelman vuosille 2027—2030, ja siinä seuraavalle vaalikaudelle tarvittava velkajarru näyttää vähän siltä, että poljin on ehkä poikki tai jarrusta pinta lähtenyt. Tämä ongelma siirtyy käytännössä kokonaan seuraavalle hallitukselle, koska tässä julkisen talouden suunnitelmassa valtion lisävelkaa on yhteensä 64 miljardia euroa sille suunnitelmakaudelle. Tietysti ihmetyttää, miksi ei ole mitään toimenpiteitä, joilla kompensoitaisiin näitä julkista taloutta heikentäviä toimia. Arvoisa puhemies! Mikäli nyt hallituksen esittämä uusikin velkakatto muutaman vuoden kuluttua täyttyy, ja ikävä kyllä, siltä se hieman näyttää, niin meillä on sitten lähes 50 000 euroa kansalaista kohti velkaa, jokaisella. Kysymys kuuluu, hyväksyykö eduskunta mittavan velkakaton korottamisen vai vaaditaanko hallitukselta toimenpiteitä. Kyllä varmaan eduskunta hyväksyy, mutta näiden toimenpiteiden perään tietysti voidaan kysyä. Arvoisa puhemies! Tämän velkakaton korottamista julkisen talouden suunnitelman valossa on vähän vaikea ymmärtää — on toki vähän vaikea ymmärtää myös aivan vasemman laidan puheita, joissa ei velkajarrulle olisi ollenkaan tarvetta, ja sitten myös joissain ryhmissä sitä, että on vähän kahdenlaista ilmaa. Se on toki ymmärrettävää, että myös puolueiden sisällä on erilaisia näkemyksiä, mutta mikäli velkaantumiskehitystä ei saada pysäytettyä, päätöksentekoon tulevat mukaan meidän poliitikkojen lisäksi myös rahoittajat, tavalla tai toisella. Siksi olisi parempi, että säilytetään se päätöksentekovalta ja ‑kyky täällä meillä. — Kiitos.

Arvoisa puhemies! Tämä on oikeastaan niitä harvoja tilanteita, että päästään keskustelemaan tästä asiasta, vaikka se on yksi suurimmista, mikä vaikuttaa yksityiseen omistusoikeuteen, Suomeen ja Suomen metsiin ja Suomen talouteen. Tässähän ollaan luomassa delegointivaltuus ympäristöministeriölle, joka sitten valmistelee valtioneuvoston päätettäväksi tämän varsinaisen ennallistamissuunnitelman. Tästä eteenpäin tämä on aika kevyt prosessi eduskunnan näkökulmasta, koska se menee sitten valtioneuvoston päätöksellä komission hyväksyttäväksi. Kysymys kuuluukin: luodaanko nyt ennallistamissuunnitelman kautta Suomeen sellainen tilanne, jossa EU-oikeudellisiin velvoitteisiin vedoten Suomessa joudutaan muuttamaan niin metsälakia kuin luonnonsuojelulakia — vaikka se meneekin seuraavalle hallitukselle? On täysin selvää, että Suomen kansalaisten oikeuksiin ja velvollisuuksiin ei voida puuttua tällaisella valtioneuvoston hyväksymällä suunnitelmalla — keskeinen oikeusvaltion delegointivaltuuden siirtoon liittyvä kysymys. Tällä on myös mittavat budjettiseuraukset, ja budjettivaltaakaan ei voi delegoida valtioneuvostolle ja sitoa eduskunnan käsiä, varsinkaan kun ei tiedetä tämän ennallistamissuunnitelman hintalappua.

Arvoisa rouva puhemies! Siteeraan vielä elossa olevaa isääni ensin tähän alkuun, että ”ettei nyt vaan menisi hyvä hermostuminen keneltäkään hukkaan”. [Naurua] Ja toinen: edesmennyt mummoni, kun oli vilkasta jälkikasvua, että ”istu alas, rauhoitu ja näytä levolliselta”. Olisi parempi, kun lopetettaisiin näiden kuvaaminen kokonaan. Keskustelun taso ehkä voisi nousta. Arvoisa puhemies! Terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset ovat tosiaan erittäin merkittäviä, niin kuin täällä on tänään tuotu esille. Niitähän on nostettu jo aiemmin, mutta nyt niihin tulee vielä hyvin merkittäviä korotuksia. Tähän mennessä erikoissairaanhoidon osalta niitä on nostettu 40 prosenttia. Perusterveydenhuollon terveyskeskusmaksua korotetaan 20 prosenttia, ja päiväkirurginen maksu ja erikoissairaanhoidon poliklinikkamaksut nousevat noin 10 prosenttia. Myös kotihoidon maksuja korotetaan. Hallitus on ilmoittanut myös korottavansa hammashoidon maksuja. Lisäksi hallitus päätti kehysriihessä myös kokonaan uusista maksuista, kuten leikkaus- ja toimenpidemaksu, 257 euroa, ja erityistutkimusten asiakasmaksu, 52 euroa, kuolemansyyn selvittämismaksu, 60 euroa, ja vainajan säilytysmaksu, 10 euroa vuorokaudessa. En tiedä sitten, että jos tässä leikkauksessa käy huonosti, niin miten näiden jälkimmäisten maksujen kanssa sitten käy. Erityistutkimuksella tarkoitetaan esimerkiksi magneettikuvausta tai tietokonetomografiaa tai varjoainekuvausta. Näistä laskutetaan erikseen myös, jos näitä tehdään sairaalassaoloaikana. Samoin leikkauksista ja muista isommista toimenpiteistä tulee jatkossa maksu sairaalapäivämaksun päälle. Yhteensä puhutaan helposti sadoista euroista. Jos ihmisillä ei ole rahaa, jätetäänkö hänet hoitamatta? Maksujen korotukset osuvat erityisesti pienituloisiin ja paljon palveluja käyttäviin, vaikka ministeri Rydman muuta väittikin A-studiossa. Hallitus vierittää vastuun maksujen korotuksista hyvinvointialueille toteamalla, että laissa säädetään vain enimmäismaksusta ja hyvinvointialue voi päättää tarjota palvelut maksutta tai periä niistä pienemmät maksut. Todellisuudessa hyvinvointialueiden liikkumavara on vähäinen, kun hallitus leikkaa vastaavan summan hyvinvointialueiden rahoituksesta kuin mitä se laskee laskennallisesti saatavan lisätuloja maksukorotuksella. Eli hyvinvointialueet siis menettävät rahat joka tapauksessa. Arvoisa puhemies! Hallitus on viemässä läpi myös lakimuutosta asiakasmaksujen indeksikorotuksista. Voimassa olevan lain mukaan asiakasmaksuja tarkistetaan joka toinen vuosi kansaneläkeindeksin eli yleistä hintatasoa seuraavan indeksin muutoksen mukaisesti. Hallitus esittää, että jatkossa asiakasmaksujen korotukset sidotaan hyvinvointialueiden hintaindeksiin. Vuonna 2036 maksutulot kasvaisivat jo 49 miljoonaan ja 2028 olisivat 13 miljoonaa euroa enemmän. Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu myös veroista. Itse edustan sitä kantaa, että veroja ei kannata rakastaa eikä vihata. Veroja, kuten muitakin usein tunteita herättäviä kysymyksiä, kannattaa tosiaan lähestyä äsken mainitsemaani mummon ohjetta noudattaen. Meidän perheemme on saanut veroille niin paljon vastinetta suomalaisen terveydenhoitojärjestelmän kautta, että emme jaksa vihata niitä. Jossain toisessa maassa emme kaikki olisi ehkä edes elossa tai olisimme konkurssissa. Jossain toisessa maassa vanhemmillani ei olisi ollut mahdollisuutta kannustaa ja laittaa meitä neljää lastaan koulutukseen, mutta Suomessa se on ollut mahdollista. Totta kai verotuksen on oltava työntekoon ja yrittämiseen kannustavaa, se on selvä asia, mutta oleellista on myös se, mitä saamme veroeuroille vastineeksi. Molempia puolia on tarkasteltava yhtä lailla. Arvoisa puhemies! Pienituloiselle jokainen euro on elämisen kannalta tärkeä, suurituloiselle ei. Pienituloisen taloudessa ei ole juurikaan särkymävaraa, hyvätuloisen taloutta ei jääkaapin rikkoutuminen tai vuokrankorotus kaada. Näitä eroja korostaa entisestään se, että samaan aikaan Suomessa viime vuonna laitettiin esimerkiksi rahastoihin noin miljardi euroa joka kuukausi ja kotitalouksilla on talletuksia enemmän kuin koskaan, lähemmäksi 120 miljardia euroa. Pahan päivän varalle onkin hyvä varautua. Kaikilla siihen ei ole mahdollisuutta, minkä vuoksi meillä on hyvinvointivaltio, jonka tehtävä on pitää huolta heikoimmista. Täällä salissa tosin kuulee viikoittain ellei päivittäin, että ihmisten pitää pärjätä omillaan ja valtion pitää vetäytyä kutakuinkin kaikesta. Sellainen valtio, joka ei välitä kansalaistensa tasapuolisesta ja oikeudenmukaisesta hyvinvoinnista, ei kuitenkaan ole länsimainen hyvinvointivaltio. Suomi voidaan vielä lukea niiden joukkoon, mutta kuinka kauan, jos sen puolustajat vähenevät nykyisellä vauhdilla? — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Jatkan liikenneteemasta, minkä edustaja Mikkonen nosti esille. Tosiaan ministeri Ranne poistui, ja oli sen verran erikoinen hänen puheenvuoronsa, että myös siitä on hyvä jatkaa. Hallitusohjelmaanhan on kirjattu alun perin neljän miljardin euron investointiohjelma, ja se on nyt jo yli neljä ja puoli miljardia, josta kolme ja puoli miljardia euroa liittyy väyläpolitiikkaan, ja rahoitus tapahtuisi myymällä valtion tuottamaa omaisuutta suuria summia, joista tosiaan pyöreä nolla Etelä-Savoon. JTS 2027—2030:n mukaan olisi investointiohjelman väyläpäätöksestä kaatumassa seuraavalle hallitukselle poikkeuksellisesti yli kaksi miljardia euroa. Tämä johtuu siitä, että hallitus on tehnyt päätökset ja sitoumukset tällä vaalikaudella, mutta nyt päätetyt hankkeet valtuuksineen muuttuvat valtion budjettirahoitukseksi ja rahoitustarpeiksi vasta ensi vaalikaudella. Seuraava hallitus joutuu siis päättämään, mistä nämä kiistanalaiset hankkeet rahoitetaan. Mikäli rahaa ei ole eikä valtion tuottavaa omaisuutta ole järkevää myydä, kysymys kuuluu: miten näille hankkeille lopulta käy?

Arvoisa rouva puhemies! Tämän esityksen tavoitteena on hallituksen mukaan saattaa päätökseen maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistuksen alueidenkäyttöä koskeva osuus. Käytännössä keskushallinnon otetta maankäytöstä vahvistetaan. Kun esitystä arvioidaan lausunnonantajien näkemysten perusteella, kuten eduskunnan oikeusasiamies, kunnat, maakuntaliitot ja tuulivoimarakentajat, voidaan päätyä muun muassa seuraavanlaisiin johtopäätöksiin: kaavoitusta ja rakentamista koskeva sääntely eriytetään neljään eri lakiin, se heikentää sääntelyn selkeyttä, ennakoitavuutta ja johdonmukaisuutta, maakuntakaavan merkitystä vähennetään, kuntien itsehallintoa rapautetaan ja erityisesti uusiutuvan energian rakentamisen byrokratiaa kasvatetaan. Esityksessä on paljon yhtymäkohtia hallituksen hankintalakiesityksen kanssa. Retoriikka ei aivan kohtaa todellisuuden kanssa. Kunnille tulee lisää byrokratiaa ja kustannuksia, joita ei kompensoida. Arvoisa puhemies! Esityksen mukaan sen keskeinen tavoite on selkeyttää alueidenkäytön ohjausta siten, että kaavoitus tukee hyvän elinympäristön muodostumista, kuntien ja kaupunkiseutujen kasvua sekä alueiden elinvoimaa. Tavoitteena on myös parantaa Suomen houkuttelevuutta investointikohteena ja vahvistaa yritysten kilpailukykyä. Uudistuksella pyritään edistämään kestävää kehitystä kaikilla osa-alueilla ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti. Myös ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen sekä luontokadon torjuminen on kytketty aiempaa vahvemmin osaksi alueidenkäytön suunnittelua. Samalla tähdätään siihen, että osallistumisoikeudet toteutuvat ennakoivasti ja rakentavasti ja että maanomistajan oikeudet ja velvollisuudet ovat sääntelyssä selkeitä ja oikeasuhtaisia. Voidaan kuitenkin perustellusti kysyä, miksi kaikkien näiden tavoitteiden vastaisesti rakentamisesta tehdään monimutkaisempaa, byrokraattisempaa ja kalliimpaa. Miksi laaditaan lainsäädäntöä, jonka seurauksena hallitus tekee Suomesta entistä riippuvaisemman ulkomailta tuotavasta fossiilisesta energiasta? Arvoisa puhemies! Esityksen perusteella sillä arvioidaan olevan laajasti taloudellisia, ympäristöllisiä ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tässä kohtaa, kun tämä ”taloudellinen” on mainittu ja se on selkeästi yksi keskeinen tekijä tässä, teenkin esityksen, että tästä pyydetään lausunto myös talousvaliokunnalta. Taloudellisesti uudistuksen arvioidaan parantavan investointien ennakoitavuutta ja vähentävän hallinnollista taakkaa erityisesti pitkällä aikavälillä. Lausunnonantajista ainakin kunnilla ja teollisuudella oli tästä varsin erilainen näkemys. Kuntien osalta tavoitteena on kaavaprosessien tehostuminen ja kustannusten hallinta. Käytännössä yhden lain sijaan jatkossa on kuitenkin neljä lakia, ja kustannukset kasvavat. Kaavojen sisältövaatimusten päivittäminen vahvistaa luonnon monimuotoisuuden ja ilmastotavoitteiden huomioon ottamista, käytännössä kuitenkaan jatkossa ei enää paikallisia olosuhteita oteta huomioon, vaan kaikkialla pitää toimia samalla tavalla. Kaupunkiseutujen maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelun yhteensovittaminen saa aiempaa vahvemman oikeudellisen perustan, mikä tukee eheää yhdyskuntarakennetta. Eheä yhdyskuntarakenne tarkoittaa suomeksi keskittämistä. Arvoisa puhemies! Lausunnonantajien huoli kohdistuu siihen, että esitys kaventaa kuntien ja maakuntien itsehallintoa, lisää hallinnollista taakkaa ja ohjaa alueidenkäyttöä jäykällä ja vaikeaselkoisella tavalla ilman riittäviä vaikutusarvioita. Esitys heikentää kuntien kaavoitusmonopolia ja alueellista harkintavaltaa, juuri niitä asioita, joita on tuotu lukuisia kertoja esille lukuisten muiden hallituksen esitysten eduskuntakäsittelyssä ja myös EU-asioiden osalta. Miksi nyt mennään eri suuntaan? Lausunnoissa kritisoidaan myös valtion ohjausvallan vahvistumista erityisesti valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteuttamiseen liittyvien määräaikojen, pakkokeinojen ja uhkasakkojen kautta, ja niitä pidetään osin jopa perustuslaillisesti arveluttavina. Kunnille ja maakunnan liitoille voi syntyä velvoite viedä kaavoitus läpi määräajassa ilman todellista mahdollisuutta vaikuttaa kaavan sisältöön, mikä on ristiriidassa kunnallisen ja maakunnallisen itsehallinnon kanssa. Keskushallinnon vallan vahvistaminen vaikuttaa olevan läpimenevä teema tässäkin hallituksen esityksessä, kuten se on kutakuinkin kaikilla muillakin hallinnonaloilla. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Huomaa, että olemme edustaja Viljasen kanssa samassa puolueessa. Juuri kirjoitin tähän, että ”ruoka ei ole joko—tai vaan sekä—että”. [Naurua] Ei saatu nyt tästä erimielisyyttä aikaiseksi. Joitain huomioita käydystä keskustelusta liikenteeseen liittyen: Itse tulen tuolta itäisestä Suomesta, jossa probleema on siinä, että julkinen liikenne on hyvin minimissään, raideliikennettä, erityisesti poikittaisliikennettä, ei ole ja meillä on ikääntyvä väestö, joka joutuu käyttämään sitä omaa henkilöautoa. Monasti vuosittain ei paljon ajeta, mutta se on välttämättömyys, kun muuta vaihtoehtoa ei ole. Ei ole varallisuutta eikä varaa vaihtaa eikä ehkä järkeäkään vaihtaa sitä hyvin toimivaa autoa sähköautoon. Elikkä tarkoitan tällä lähinnä sitä, että pitää nähdä, että tarvitaan erilaisia ratkaisuja eri puolilla maata erilaisille väestöryhmille. Edustaja Jukkola toi hyvin esille tämän Ilmatieteen laitoksen tutkimuksen. Harmillista, että kun se oli positiivinen uutinen maatalouden kannalta, niin se ei oikein julkisuutta saa millään muotoa. Meidän pitää tehdä sen eteen töitä. Sitten silloin kun aloitin eduskunnassa, ensimmäisiä asioita, mitä ihmettelin, oli se, että täällä ei olla kovin johdonmukaisia, ja minua sitten lohduteltiin ja sanottiin, että älä huoli, se johdonmukaisuus ei kuulu politiikkaan. [Naurua] Mutta kyllä minä silti toivoisin sitä, kun täällä hallituspuolueiden edustajia, jotka tänäänkin ovat pitäneet varsin pontevia puheita, kuittaa tämänkin suunnitelman siellä valiokuntakäsittelyssä, ja tänään on talousvaliokunnassa hyväksytty näitä ilmastoon liittyviä, myös ympäristövaliokunnassa, ja sitten täällä pidetään täysin 180 astetta päinvastaisia puheita. Mutta täällä on jokaisella oikeus siihen, ja ehkä osalla nämäkin ovat omantunnon kysymyksiä. — Kiitos, ei muuta.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Oleellista on ymmärtää, että mikään todellinen tekijä ei selitä hyvinvointialueiden valtavia rahoituksen lisäysten eroja. Toiset alueet voivat pitää jopa palvelut maksuttomina, kun muualla palvelumaksut pakotetaan korottamaan maksimitasolle, tai — niin kuin täällä on käytetty tätä termiä — tappiin, ja samalla leikkaamaan rajusti palveluista, kuten edustaja Lindénkin kuvasi äsken. Silti hallituksen taholta kuullaan toistuvasti syytteitä hyvinvointialueiden suuntaan, vaikka syy löytyy hallituksen piiristä. Varsinkin itäisen Suomen hyvinvointialueiden rahoitus, erityisesti Kaakkois-Suomen maakuntien, Etelä-Karjalan, Etelä-Savon ja Kymenlaakson, hyvinvointialueiden rahoitus, jää merkittävästi jälkeen muusta maasta. Vaikka hallitus on ainakin tekevinään oikeansuuntaisia korjauksia rahoitusmalliin, niin vauhti on aivan liian hidas eikä todellista tahtoakaan näytä oikein olevan. Tällä rahoitusmallin näennäisellä korjaamisella hyvinvointialueilla on edessä jatkuva sopeutusten ja yt-neuvotteluiden kierre. Onkin erikoista, miten onnetonta alueen hallituspuolueiden edustajien edunvalvonta tässä asiassa on ollut ja varsinkin itäisessä Suomessa. Arvoisa puhemies! Täällä päivällä kuultiin ajoittain jopa surullisia puheenvuoroja, joissa elettiin vahvasti menneessä. Täällä on oppinut kuulemaan usein tätä menneessä elämistä, ja siinä tulee aina mieleen se, että kun aikoinaan tuli avioero, niin olen miettinyt, että jos minä menisin viikonlopuksi kotiin ja koko viikonlopun puhuisin siellä minun ex-vaimostani, niin mitenkä lämmin ja pörröinen tunnelma siellä mahtaisi olla. Täällä on kyllä vähän samanlainen olo, eli ei ehkä ihan niin rakentavaa eikä eteenpäin katsovaa. Tunnen nykyisen puolisoni sen verran hyvin, että ehkä en ota tätä riskiä. Rahoitusmalliuudistus pitää tehdä nopeasti, ja ennen sen valmistumista ei hyvinvointialueiden eroja tule enää kasvattaa. Yksi keino on taata kaikille sama rahoituksen kasvu, jossa väestönmuutos otetaan huomioon, jolloin epäreiluuden kierre saadaan katkaistua. Nyt suunnitellut pienet muutokset johtavat siihen, että osa hyvinvointialueista joutuu vaatimaan riittävää rahoitusta oikeusteitse. Perusteena tälle on se, että perustuslain mukaan sotepalvelut on turvattava kaikille. Hallituksen esitys kohdistaa kuitenkin palvelutarpeen kasvuun liittyvistä säästötoimista suurimmat leikkaukset Etelä-Savoon, Pohjois-Karjalaan, Kainuuseen ja Lappiin. Pienemmät vaikutukset kohdistuvat Länsi-Uudellemaalle, Keski-Uudellemaalle, Vantaalle—Keravalle ja Helsinkiin. Rahoitusmallin epäoikeudenmukainen korjaus jättää seuraavalle hallitukselle synkän perinnön monen muun hallinnonalan päätöksen lisäksi. Arvoisa puhemies! Kuten täällä tänään on todettu myös hallituspuolueiden edustajien taholta, kyseessä on säästölaki — vajaa 400 miljoonaa euroa. Esityksessä myös myönnetään, että hyvinvointialueiden rahoitus kiristyy ja hyvinvointialueilla tasapainoilu perusoikeuksien toteutumisen ja riittävän rahoituksen välillä jatkuu. Esityksen vaikutusarvioiden mukaan rahoitus vähenee koko maan tasolla, mutta vaikutukset vaihtelevat huomattavasti alueiden välillä. Hallitushan tuotti uudet laskelmat lausuntokierroksen päättymisen aattona, mikä on poikinut kanteluita oikeuskanslerille liian lyhyestä lausuntoajasta. Myös tämä on asia, jota ei voi millään muotoa pitää hyvänä hallintona. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Kuten täällä on todettu, Liikenne 12 ‑suunnitelman pitkäjänteisyyttä tulee vahvistaa. Suomi otti vuonna 2021 viimeisenä Pohjoismaana käyttöönsä yli vaalikauden ulottuvan liikennejärjestelmäsuunnitelman. Nyt näimme, että hallitus ei tehdessään ohjelmaansa sitä noudattanut, eikä nyt täällä salissa oleva selonteko vie sitä oikeaan suuntaan. Ylivaalikautisesta suunnittelusta on palattu tekemään yhden vaalikauden mittaista väyläpolitiikkaa. Se ei ole Suomen etu. Suomi voisi parantaa väyläpolitiikan ja Liikenne 12 ‑suunnittelun jatkuvuutta tavalla, joka tekisi pitkäjänteisestä suunnittelusta hallituskausista riippumatonta, kuten muissa Pohjoismaissa tehdään. Tätä puheena oleva selonteko vie väärään suuntaan. Seuraavaa päivitystä ehdotetaan myöhennettäväksi vuoden 2031 eduskuntavaalien jälkeiseen aikaan, ja se on alisteinen valtiovarainministeriön teknisille kehyksille. Mikäli Liikenne 12 ‑suunnitteluun halutaan parannusta, niin keskeisin yksittäinen tekijä liittyy suunnitelman aikatauluun. Yli vaalikausien menevä jatkuvuus edellyttää, että uuden Liikenne 12 ‑suunnitelman valmistelu käynnistyisi riittävän ajoissa. Käytännössä tämä tarkoittaa valmistelun aloittamista viimeistään vaalikauden puolivälissä ja sen jatkumista seuraavista hallitusohjelmaneuvotteluista riippumatta. Muissa Pohjoismaissa valmistelu on jatkuvaa eikä sen nähdä olevan ristiriidassa poliittisen ohjauksen kanssa. Arvoisa puhemies! Jatkuvuutta tukisi myös Liikenne 12 ‑suunnitelman parlamentaarisen aseman vahvistaminen. Tämä käsittelyssä oleva suunnitelma on hallitusohjelmaan nojaava selonteko, jonka eduskunta käsittelee mutta joka ei aidosti sido tulevia hallituksia. Jatkuvuus paranisi, jos Liikenne 12 ‑suunnitelmalla olisi laaja parlamentaarinen yhteisymmärrys. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi Norjan mallin kaltaista käsittelyä, jossa pitkän aikavälin liikennesuunnitelma sitoo useita hallituksia peräkkäin. Tällöin Liikenne 12 toimisi liikennepolitiikan pysyvänä perustana eikä vain yhden hallituksen asiakirjana. Olennaista olisi myös selkeyttää hallitusohjelman ja Liikenne 12 ‑suunnitelman välistä suhdetta. Käytännössä meillä Suomessa hallitusohjelma ohittaa pitkäjänteisen suunnitelman. Jatkuvuuus myös vahvistuisi, jos hallitusohjelmaan kirjattaisiin nimenomaisesti, että liikenne- ja väyläpolitiikan linjaukset perustuvat muiden Pohjoismaiden tapaan voimassa olevaan Liikenne 12 ‑suunnitelmaan. Tällöin suunnitelmaa ei avattaisi jokaisella vaalikaudella uudelleen, vaan se toimisi vakaana pohjana. Arvoisa puhemies! Selonteon mukaan rahoituksen ennakoitavuus pitäisi meillä alistaa valtiovarainministeriön teknisiin kehyksiin ja vuosittaisiin budjettiprosesseihin. Se heikentää suunnittelun uskottavuutta ja pitkäjänteisyyttä. Muissa Pohjoismaissa toimitaan päinvastoin. Meilläkin osa rahoituksesta pitäisi sitoa monivuotisesti Liikenne 12 ‑suunnitelmaan tai tehdä niin, että suunnitelmakauden alussa määriteltäisiin selkeät ja riittävän sitovat rahoituskehykset. Tämä ei poistaisi eduskunnan budjettivaltaa mutta loisi vakaamman toimintaympäristön väyläpolitiikan harjoittamiselle. Kun pohja saataisiin edellä kuvatuilla tavoilla pitäväksi, perustyö voisi jatkua hallituskausista riippumatta vakaammalla pohjalla ja poliittinen ohjaus voisi keskittyä painotuksiin sen sijaan, että koko prosessi käynnistetään aina uudelleen. Tällainen malli on keskeinen osa muiden Pohjoismaiden suunnittelujärjestelmien vakautta. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Jatkan tästä rokoteasiasta. Elinkeinoelämän keskusliitto toteaa näin: rokottaminen lisää työkykyä, vähentää poissaoloja ja parantaa tuottavuutta. Elinkeinoelämän keskusliitto ja SAK yhdessä — siis yhdessä — toteavat, että Suomi tarvitsee työkykyisen väestön ratkaisuksi aikuisten rokotusohjelmaan ja että Suomessa on tällä hetkellä noin 1,4 miljoonaa yli 50-vuotiasta työntekijää ja terveyden ja työkyvyn ylläpitäminen on tärkeää työvoiman riittävyyden kannalta. Ja vielä täältä huomiona rokottamisen vaikutus kansantalouteen: Voidaan ehkäistä sairauspoissaoloja. Yhden poissaolopäivän kustannus 370 euroa päivässä, työpanoksen menetys seitsemän miljardia euroa vuodessa — seitsemän miljardia euroa vuodessa — ja tässäkin salissa on niitä, jotka jostain kummallisesta syystä vastustavat rokotteita. Kaikki tämä vaikuttaa sairaanhoitojärjestelmän kuormitukseen. Eli vähemmän sairauspoissaoloja, korkeampi tuottavuus, alhaisemmat sairausvakuutusmaksut, vahvempi julkinen talous. Yksilön elämänlaatu paranee, ja työurat pidentyvät. Elinkeinoelämän keskusliiton viesti, ja SAK siellä mukana. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Edustaja Eestilä nosti hyvin esille, että lainsäätäjä ei voi pakottaa toimijoita, kuka maksaa minkäkin verran. Lainsäätäjä ei voi myöskään pakottaa moraaliin ja etiikkaan. Minä en tykkää muistella vanhoja, mutta sen verran annan itselleni luvan, että muistan, että edellisessä työssä — silloin laki salli sen — oli mahdollista saada elintarvikkeista hintajakaumat: paljonko teollisuus sai, paljonko kauppa sai. Jätän nyt mainitsematta sen pääministerin, jonka aikana tämä laki muutettiin ja niitä ei enää saada. Sitten tuli elintarvikemarkkinalaki, ja nytten tätä viedään eteenpäin, ja toivon mukaan tästä päästään koko ajan eteenpäin. Hintajakauma — vaikka välttämättä sen perusteella ei voida tosiaan pakottaa mitään toimijaa tekemään tietyllä tavalla — kertoo jo kuluttajalle, kuka saa minkäkin verran. Jos olutpullossa korkki maksaa enemmän kuin viljelijän osuus tai reikäleivässä sen reiän tekeminen enemmän kuin viljelijän osuus, niin on se nyt aikamoinen signaali kuitenkin. Ministeri toi esille huoltovarmuuden. Huoltovarmuus on tosiaankin osa vastuullista elintarvikeketjua. Ilman koko ketjun kattavaa vastuullista toimintaa, joka mahdollistaa ruuan raaka-aineen kannattavan tuottamisen, ei huoltovarmuutta ole. S-ryhmälle pitää antaa kiitosta siitä, että sen kestävyysraportissa, johonka tuossa debattipuheenvuorossa viittasin, käsitellään huoltovarmuutta kohtuullisen laajasti. Kesko ja Lidl eivät huoltovarmuutta tuo näissä dokumenteissaan lainkaan esille, eikä S-ryhmäkään täydellisesti onnistu, koska se katsoo huoltovarmuutta vain omasta hyvin suppeasta näkökulmastaan. Kattava määrä kauppapaikkoja ja toimivat tietojärjestelmät ovat toki tärkeitä, mutta niillä ei ole mitään merkitystä, jos ei ole mitään, mitä siellä kaupassa myydä ja mitä sinne tietojärjestelmiin kirjata. Kananmunatilanne oli hyvä esimerkki tästä. Munia ei saa myytäväksi, jos niistä ei maksa sellaista hintaa, että niitä kannattaa tuottaa. Aito kuluttajaosuuskunta on sellainen, jolla on tavaraa hyllyssä kuluttajien ostettavaksi. Se on ihan joku muu talousjärjestelmä, jossa on tyhjiä hyllyjä nähty ja ehkä tänäkin päivänä nähdään. Arvoisa puhemies! Kaupan edustajaa ei voi johdonmukaisuuden puutteesta moittia. Se on vastustanut käytännössä kaikkia ruokaketjun epätasapainoa korjaavia esityksiä niin tällä kaudella kuin edellisellä kaudella, vaikka yksikään aiempi lakimuutos ei ole kuitenkaan heikentänyt kaupan tulosta, päinvastoin. Ruokakauppa on erittäin kannattavaa Suomessa. Siinä, joka ei onnistu ruokaa myymällä rikastumaan, täytyy olla jotakin pahasti vialla. Elintarvikemarkkinalain uudistaminen on siis välttämätöntä, ja seuraavat askeleet tulee laittaa heti valmisteluun. Tämä ei vielä riitä. Samaan aikaan tarvitaan kilpailulakiin muutoksia, jotta se ei toimi pelkästään kaupan aseman turvaajana. Oikea kilpailulaki on sellainen, joka turvaa suomalaisen ruuan saannin myös pitkällä aikavälillä ja myös todennäköisissä kriisitilanteissa. Kilpailulain lisäksi tarvitaan hankintalain uudistaminen, jotta Suomessa julkisissa hankinnoissa vaaditaan kaikilta tuotteilta suomalaisen lainsäädännön vaatimukset alkutuotannosta alkaen. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Politiikka on retoriikkaa, niin kuin olen oppinut, ja tämmöinen lause ministeriltä ainakin kertaalleen, ellei useammankin kerran kuultiin: kustannusten kasvun taittamisen kannustin. Kustannusten kasvun taittamisen kannustin — mielenkiintoinen lause, josta jokainen voi pohtia, mitä se sitten oikein tarkoittaakaan. Jätän sen kotiyleisöllekin mietittäväksi. Toinen, mitä vahvasti tuotiin ministeriltä esille, on tämä ylijäämäinen tulos, että yhteen laskien se on kasvanut. Se jää kertomatta, mikä se alijäämien kattamisen hinta on: irtisanomisia, epävarmuutta, huolta ja murhetta niille työntekijöille, osa ei palaa enää alalle, ja huolta ja murhetta ja turvattomuuden tunnetta myös niiden palvelujen käyttäjille. Se on se hinta kustannusten kasvun taittamisen kannustinten seurauksena. Arvoisa puhemies! Tuore valtakunnallinen diagnoositietoselvitys vahvistaa, että soterahoitusmallin tietopohja on puutteellinen ja johtaa hyvinvointialueiden epätasa-arvoiseen kohteluun. Erityisesti tämä iskee itäiseen Suomeen ja itäisen Suomen hyvinvointialueeseen — kuten moni muukin hallituksen politiikka. Hyvinvointialueiden rahoituksen perustana oleva tieto muodostuu eri tavalla eri puolilla Suomea. Se muodostuu epäselvien ohjeiden ja rakenteellisesti virheellisten käytäntöjen lopputulemana. Tämä tuottaa epäoikeudenmukaisen lopputuloksen, jossa ei ole kyse vain teknisestä diagnostiikkatietojen kirjaamisesta vaan siitä, pystyykö hyvinvointialue turvaamaan lakisääteiset palvelut ja kansalaisten yhdenvertaisuuden — pystyykö hyvinvointialue turvaamaan lakisääteiset palvelut ja kansalaisten yhdenvertaisuuden. Nyt käsittelyssä oleva hallituksen esitys ei tuo tähän perusongelmaan käytännössä mitään muutosta. Ei siitäkään huolimatta, vaikka asiantuntijoiden mukaan ratkaisu olisi tehtävissä, jos siihen olisi haluja. On perusteltua kysyä, miksi hyvinvointialueiden rahoitusmalli ei perustu THL:n tai talouspolitiikan arviointineuvoston arvioimiin parempiin vaihtoehtoihin. Arvoisa puhemies! Rakenteellisesti virheellisen tietopohjan käyttäminen miljardiluokan rahoituspäätösten perusteena ei ole hyväksyttävää. Maailmassa ei enää ole kuin kourallinen oikeusvaltioita, mutta ainakin Suomi voi itsensä vielä sellaiseksi luokitella. Tämä oikeusvaltioasema kuitenkin murenee, mikäli kansalaisten perusoikeuksien toteutuminen riippuu siitä, miten diagnooseja on eri hyvinvointialueilla kirjattu tai miten sattumanvaraista tietojärjestelmien toiminta sattuu olemaan. Kyse on paljon suuremmasta asiasta kuin pelkästä tietojen kirjaamisesta. Kyse on oikeudenmukaisuudesta ja yhdenvertaisuuden toteutumisesta koko maassa, jokaisen ihmisen kohdalla. Ei ole millään tavoin hyväksyttävää, että virheellisillä tiedoilla jaetaan noin kolmasosa valtion budjettivaroista kansalaisten elintärkeiden palvelujen järjestämiseen. Hallituksen olisi pitänyt puuttua tähänkin asiaan ripeämmin ja nopeammin. Tietoa oli muttei tahtoa sen hyödyntämiseen. Rahoitusmalli ja sen ohjaus sekä sääntely on uudistettava niin, että hyvinvointialueita kohdellaan tasapuolisesti. Muutoin oikeusvaltiomme ja hyvinvointivaltiomme jatkaa rapautumistaan, kun maata jaetaan tässäkin kohtaa voittajiin ja häviäjiin. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Vanhaa sanontaa käyttäen hallituksen esitys on oikeansuuntainen mutta riittämätön. Lakiesityksen perustelujen muissa vaihtoehdoissa todetaan seuraavaa: ”Vaihtoehtona nyt ehdotettavalle enimmäiskattamismääräajalle voidaan pitää alijäämän kattamiskauden aluekohtaista jatkamista enintään vuoden 2030 loppuun. Valtiovarainministeriön simulaatiolaskelman mukaan tämä tarjoaisi kuitenkin vain marginaalisen parannuksen alijäämien kattamiseen vaadittavaan nettokustannusuraan.” Valtiovarainministeriön näkökulmasta tämä voi toki olla marginaalinen parannus. Johtuen hallituksen tähän mennessä harjoittamasta kurittamisesta on hyvinvointialueiden talous vedetty niin kireälle, että niille yksittäistenkin miljoonien muutokset ovat merkittäviä. Jokaisen euron leikkaus on pois ihmisten terveydestä ja turvallisuudesta. Valtiovarainministeriöllä ja hallituksella näyttääkin olevan hukassa, montako nollaa missäkin leikattavassa summassa on, ja varsinkin se, mitkä näiden leikkausten vaikutukset ovat. Arvoisa puhemies! On täysin selvää, että pidempi alijäämien kattamisaika antaisi sadoille hyvinvointialueiden työntekijöille poispääsyn irtisanomisuhasta ja muutaman vuoden kuluttua takaisinpalkkauksesta, olettaen, että he ylipäätään ovat enää käytettävissä entisiin työtehtäviinsä. Kattamisajan pidentäminen antaisi myös inhimillisemmän aikataulun järjestää palvelunsa kolmen todella ison myllerryksen vuoden jälkeen, jotka hallitus on leikkauksillaan aiheuttanut. Hyvinvointialueet ovat jo leikanneet miljardeilla kustannusten kasvua, aivan kuten soteuudistuksella tavoiteltiin. Hyvinvointialueiden alijäämät eivät myöskään ole niiden oma vika, vaan kuten Erholan työryhmän raportissa sanotaan: ”Rahoituksen tason määräytymisperusteet eivät ole alkuvaiheessa vastanneet toteutunutta palvelutarpeen ja kustannusten kehitystä. Rahoituksen jälkikäteistarkistuskaan ei nosta rahoituksen tasoa pysyvästi yllättävän kustannusšokin jälkeen eikä täytä alkuvaiheen rahoituspohjan vajetta.” Hyvinvointialueet ansaitsevat tämän yhden vuoden lisähengähdyksen, joka lain perusteluissa on valtiovarainministeriönkin mielestä selkeä vaihtoehto. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Jatkan itäisen Suomen näkökulmasta: Tämän Euroopan laajuisen TEN-T-verkon kehittäminen: Siitä on linjattava tässä Liikenne 12 ‑suunnitelmassa yksiselitteisesti, että kattavan verkon kytkeytymistä ydinverkkoon ja ydinverkkokäytäviin tulee parantaa. Tämä edellyttää, että Suomi ajaa aktiivisesti valtatie vitosen lisäämistä tähän TEN-T-verkkoon, ja nythän tätä työtä ei hallituksessa tehdä. Kattavan verkon maanteiden ja ratojen kehittäminen parantaa merkittävällä tavalla itäisen Suomen saavutettavuutta ja kansainvälisiä yhteyksiä myös länteen, luoteeseen ja pohjoiseen. — Ja tässä kohtaa tämmöinen välihuomio, että olemme edustajakollega Kettusen kanssa kahdestaan täällä salissa. Toki myös puhemies on kansanedustaja, mutta jatkan Kettuselle ihan henkilökohtaisesti nyt tässä, toki myös sinne kotikatsomoihin. — Itäisen Suomen alueiden maakuntaliitot pitävät tärkeänä myös sitä, että alueiden ja pääkaupunkiseudun välinen kolmen tunnin saavutettavuustavoite säilyy liikennepolitiikan ohjaavana periaatteena, ja tämä tavoite ei toteudu ilman toimivia lentoyhteyksiä. Lentoasemaverkoston kehittämistä koskevissa linjauksissa tuleekin varmistaa, että alueelliset lentoasemat säilyvät osana Finavian lentoasemaverkostoa myös tämän hallituskauden jälkeen. Lentoasemien merkitystä tulee tarkastella osana valtakunnallisesti merkittävän liikennejärjestelmän toimivuutta ja ja osana matkaketjuja sekä alueellista saavutettavuutta ja kilpailukykyä. Arvoisa puhemies! Toimivat ja nopeat mobiiliverkot sekä kiinteät laajakaistayhteydet ovat osa liikennejärjestelmän peruspalvelutasoa, ja niiden on pystyttävä vastaamaan digitaalisten palveluiden kasvaviin vaatimuksiin. Itäisessä Suomessa on edelleen huomattavia — siis huomattavia — puutteita mobiiliverkkojen toimivuudessa ja peitossa sekä kiinteiden laajakaistayhteyksien saatavuudessa. Heikosti toimivat yhteydet aiheuttavat haittaa itäisen Suomen elinkeinoelämälle. Nyt jopa puoli miljoonaa suomalaista on jäämässä 5G-verkon ulkopuolelle. Toimivat yhteydet ja digitaaliset palvelut ja niiden kehittäminen ovat kustannustehokas keino vähentää fyysisen liikenteen tarvetta ja tukea alueellista tasa-arvoa ja alueiden elinvoimaa. Viestintäverkkojen osalta ei voida tyytyä olemassa olevien verkkojen ja palvelujen varmistamiseen, vaan resursseja pitää osoittaa yhteyksien määrätietoiseen kehittämiseen. Arvoisa puhemies! Iso virhe on, kuten täällä on aiemminkin tänään tuotu esille, että suunnitelman kärkitavoitteesta on poistettu saavutettavuus. Tämä muutos on sekä ristiriitainen suunnitelman vision kanssa että myös omiaan ohjaamaan liikennepolitiikkaa väärään ja yhä keskittävämpään suuntaan. Käytännössä se antaisi esimerkiksi Väylävirastolle ja Traficomille mandaatin jättää itäinen Suomi liikennejärjestelmien kehittämis- ja kunnossapitotoimien sekä suunnitelmien ulkopuolelle. Tätä samaa on viimeksi tuonut esille myös valtiovarainministeriön budjettipäällikkö — vaikka hänellä sattuukin olemaan mökki Pohjois-Karjalassa. Näin siitäkin huolimatta, että suurimmat kielteiset muutokset ovat kohdistuneet juuri itäiseen Suomeen. Maanpuolustuksen ja huoltovarmuuden kannalta koko maan elinvoimaisena pitämisen merkitys on kasvanut huomattavasti viime vuosina. Väyläviraston tulkinta on jo tällä hetkellä virheellinen saavutettavuuden osalta, kun se keskittyy vain väylien loppupäähän, vientisatamiin ja kasvukeskuksiin, ja unohtaa, ettei niihin saavu tuotteita eikä ihmisiä, ellei huolehdita myös väylien lähtöpäistä ja niiden yhdistämisestä loppupäihin. Saavutettavuus ei ole piste, se on jana pisteiden välillä. Arvoisa puhemies! Hallituksen liikennepolitiikan suunnanmuutoksesta on tänään puhuttu, ja siihen todellakin tarvitaan välttämättä muutos. Se koskee erityisesti itäistä Suomea, jolla on läntisen Euroopan pisin maaraja suhteessa Venäjään. Sen tyhjentäminen yrityksistä ja asukkaista väärällä liikennepolitiikalla vie elinvoimaisuuden edellytykset, jolloin kriisitilanteissa turvallisuuspoliittinen vaste Suomen sisällä tapahtuisi vasta syvemmällä sisämaassa. Ja lopuksi: Mitä tulee tämän suunnitelman valmisteluun ja valmistumiseen, kysehän ei ole enää ollut parlamentaarisesta työstä. Kyse on ollut enemmänkin parlamentaarisen työn hylkäämisestä. Kokouksia peruttiin toistuvasti, ja lopulta niissä ei keskusteltu itse sisällöstä käytännössä lainkaan. Liikenneministeriö ja ‑ministeri romuttivat koko Liikenne 12:n idean, idean, jonka tarkoituksena oli tehdä ylivaalikautista parlamentaarista väyläpolitiikkaa. Ministeri Ranne mainitsi useampaan otteeseen tänään ja on myös muussa yhteydessä puhunut, että nyt ei tehdä siltarumpuja. Kun tätä ohjelmaa ja suunnitelmaa katsoo, niin tämä vaikuttaa yhdeltä suurelta siltarummulta. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Eduskunnalla on tavoite säätää lakeja, jotka parantavat kansalaisten jokapäiväistä elämää. Lähtöolettamus on myös se, että kansalaiset noudattavat voimassa olevaa lainsäädäntöä. Mikäli tämä ei toteudu, ei mikään lainsäädäntö pysty sitä tilannetta korjaamaan. Taksipalvelut, kuten kaikki palvelut, edellyttävät luottamusta, selkeyttä ja turvallisuutta. Asiakkaan pitää kyetä luottamaan kaikissa olosuhteissa siihen, että hänen tilaamansa taksipalvelu täyttää nämä ehdot. Kuten täällä on tuotu esille, taksialalla suurin kritiikki on kohdistunut harmaaseen talouteen, ylihinnoitteluun ja huonoon asiakaspalveluun. Taksilainsäädäntö ei tälläkään hetkellä salli eikä ole sallinut mitään näistä. Kun valvontaa ei riittävästi ole, niin kaikki eivät lakia noudata. Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen tavoite on hyvä, mutta kuten täällä on sekin tuotu esille, niin maaseudulle takseja tämä esitys ei palauta eikä takaa, että lain rikkominen loppuu. Arvoisa puhemies! Nähtäväksi jää, palautuuko luottamus taksialaan näillä keinoilla. Kaikkien meidän tavoite se varmasti on. Varmaa on se, että takseille koituu uusia velvoitteita ja kustannuksia, jotka luonnollisesti näkyvät hinnoissa. Jotta uudistettukaan lainsäädäntö toimisi, edellyttää se toimivaa valvontaa ja lain mahdollistamia rangaistuksia sitä rikkoville. [Sheikki Laakso: Taksamittari on sitä!] Valvontaa ei ole, mikäli ei ole riittäviä viranomaisresursseja. Tämä edellyttää, että kaikki vastuuministeriöt ottavat tulosneuvotteluissaan yhteiseksi tavoitteekseen taksien valvonnan tehostamisen. Riittävä valvonta kunnollisine seuraamuksineen on nyt yhden hallituspuolueen ministereiden vallassa: Traficomin osalta ministeri Ranteen, harmaan talouden kitkemisen osalta Verohallinnon ja ministeri Purran ja poliisin osalta ministeri Rantasen. Tämä kolmikantaneuvottelu on toivon mukaan jo aloitettu. Arvoisa puhemies! Koulutusvaatimusten tiukentaminen on uudistuksen keskeisin osa, ja siitä vallitsee laajin yksimielisyys. Tarkoituksena on parantaa kuljettajien osaamista, mikä lisäisi turvallisuutta sekä vahvistaisi kuluttajien luottamusta taksialaan. Osaaminen on nykyisin liian kirjavaa ja palvelu saadun palautteen perusteella ajoittain hyvinkin heikkoa. Erityisesti tämä näkyy suurissa kaupungeissa. Taksisääntelyn purkamisen alkuperäinen ajatus siitä, että kilpailutilanteessa jokainen taksiyritys pitää palvelunsa priimakunnossa ja huolehtii kuljettajiensa osaamisesta, ei ole toteutunut. Taksamittaripakon osalta ainoa varmasti tiedossa oleva asia on, että se maksaa 1 000—2 000 euroa jokaista taksiautoa kohden. Takaako mittari, että sitä käytetään? Sen voi sammuttaa milloin tahansa. Taksiuudistuksen jälkeenkin taksissa piti olla laite, joka kirjaa ajon ja asiakas saa kuitin, olipa kyse taksamittarista tai muusta laitteesta. Värilliset rekisterikilvet ja taksikupupakko eivät ole onnistumisautomaatteja nekään, koska ne ovat helposti väärennettävissä, ja ilman riittävää valvontaa voi väärinkäyttö jatkua pitkäänkin. Ammatinharjoittamisessa ja hyvämaineisuuteen liittyvissä ongelmissa Traficom voi tulkita rikettä osoitukseksi ilmeisestä sopimattomuudesta taksialalle ja siten perusteeksi muuttaa, rajoittaa tai peruuttaa taksiliikennelupa taikka evätä tai perua taksinkuljettajan ajolupa. Se tapahtuu tapauskohtaisella harkinnalla. Tähän mennessä tulkintalinja on ollut hyvin löysä. Kuinka taataan, että se tiukkenee? Arvoisa puhemies! Kaikkinensa voidaan todeta, että ehdotetut lainmuutokset ovat jälleen uusi yritys palauttaa taksialan luottamus ja perusteltu sellainen. Nähtäväksi jää, kuinka lainmuutokset alkavat toimia, niin etteivät muutokset tuota vain lisäkustannuksia rehellisille takseille. Jatkossa ei saa olla niin, että mätiä omenia taksialalta ei saataisi karsittua pois pilaamasta koko taksialan mainetta ja syömästä rehellisten taksiyrittäjien leipää. Ei voi olla enää niin, että taksinkuljettajan kokeen voi käydä tekemässä kaveri, lupia annetaan kielitaidottomille, rikkeistä ei jää kiinni, ja jos jää, niin seuraamuksia ei tule. Siksi keskeinen kysymys kuuluu, kuinka taksialalla jokainen saadaan noudattamaan lakeja, yrittäjät eivät palkkaa alalle sopimattomia kuskeja ja viranomaisvalvonta noukkii pois ne, jotka eivät alalle kuulu ja pilaavat rehellisten taksiyrittäjien maineen. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on näistä hienoista, upeista maatalousyrittäjäurista kerrottu, ja minäkin vähän yli 20 vuotta sitä tein, toki hyvin pienimuotoisesti. — Eräs edustajakollega totesi osuvasti, että kaikki politiikka on aluepolitiikkaa, ja voi sanoa, että kaikki politiikka on myös maaseutupolitiikkaa. Tuossa viikonlopun lehdessä oli budjettipäällikkö Mika Niemelän kommentti, riittävätkö rahat asfalttiteihin maalla, ja se aiheutti aika paljon pöyristymistä läpi maan, ja ihan syystä, mutta se jätti varjoonsa paljon isomman asian: Niemelähän ei puhunut ainoastaan vain maaseudun teistä, vaan hän puhui koko suomalaisesta maaseudusta, suurimmasta osasta Suomea, ja hän totesi, että koko hyvinvointivaltion palvelulupaus tulee miettiä uusiksi. Mutta tämä lupaushan ei toteudu tälläkään hetkellä käytännössä millään politiikan osa-alueella, ei tiestön osalta, ei puhelin- eikä tietoliikenneyhteyksien, ei digitalisaation, ei sotepalveluiden, ei koulutusmahdollisuuksien, ei rahoituksen osalta. Näillä kaikilla on kohtalonyhteys siellä maaseudulla asumiseen, elämiseen, yrittämiseen ja vapaa-ajan asumiseen — mitä Niemeläkin tuntui harrastavan — ja jos ei katsota kokonaisvaltaisesti kaikkien politiikan osa-alueiden näkökulmasta, niin maaseudulla ei ole Suomessa tulevaisuutta.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tähän alkuun tuli mieleen semmoinen vanha sanonta, että voin kertoa teille jonkun asian, mutta en voi ymmärtää sitä teidän puolestanne — erityisesti kun turpeesta täällä on varsin värikkäitä sanankäänteitä käytetty. Mutta asiaan. Ilmastonmuutokseen vaikuttamisessa ja sopeutumisessa toimettomuus ei ole reilua eikä vastuullista. Tärkeintä on purkaa riippuvuus fossiilisten polttoaineiden sekä raaka-aineiden tuottajamaista. Tämä sota on sitä osoittanut erityisen dramaattisella tavalla. Tämä vahvistaa energiaomavaraisuuttamme ja kriisinkestävää yhteiskuntaa. Se ei onnistu ilman ennakoitavaa politiikkaa ja pitkäjänteisiä ohjauskeinoja. Tämän tulee olla pohjana koko ilmastopolitiikallemme. Kansainvälisen ilmastodiplomatian lisäksi Suomen tulee vaikuttaa Euroopan unionissa vahvan, erilaiset ratkaisut ja jäsenmaiden olosuhteet tunnistavan ilmastopolitiikan puolesta. Yhden politiikan malli ei toimi erilaisissa jäsenmaissa, eikä se toimi Suomen sisälläkään. Arvoisa puhemies! Tarvitaan vastuullisia, yli vaalikausien ulottuvia tekoja, joilla on laaja hyväksyntä. Tarvitaan vähemmän vaalipuheita ja enemmän tosiasioihin ja tieteeseen perustuvia tekoja. Näissä teoissa biotaloudella on Suomessa aivan keskeinen rooli. Arvoisa puhemies! Ympäristö- ja ilmastoministeri vastasi tammikuussa keskustalaisten kansanedustajien tekemään kirjalliseen kysymykseen puurakentamisen edistämisestä. Vastaus ei kaikilta osin meitä kysyjiä tyydyttänyt. Metsäbiotalouden tiedepaneelilta on myös tullut uutta tietoa puurakentamiseen liittyen. Tiedepaneelin tutkimuksen mukaan rakennettu ympäristö aiheuttaa kolmanneksen kaikista Suomen päästöistä. Tutkimushankkeessa laaditut skenaariot osoittavat, että puun käytön lisääminen rakentamisessa voi vähentää rakennetun ympäristön vuosittaisia kokonaispäästöjä jopa 11 prosenttia verrattuna nykyiseen tasoon. Suurin potentiaali puun käytön lisäämiseen on kerrostalorakentamisessa. Suomi on Euroopan toiseksi kerrostalonvaltaisin maa. Lähes puolet kaikista asunnoista sijaitsee kerrostaloissa, ja noin kolme neljäsosaa uusista asunnoista rakennetaan kerrostaloihin. Kuitenkin vain noin neljä prosenttia asuinkerrostaloista on nykyisin puurunkoisia. Tiedepaneelin mukaan puurakentamisen lisäämisellä saavutettavat päästösäästöt ovat merkittävän suuruisia suhteessa keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa esitettyihin muihin päästövähennystoimiin. Arvoisa puhemies! Tiedepaneelin tutkimushankkeen lähtökohtana on ollut, että puun käyttöä rakentamisessa voidaan lisätä ilman metsien hakkuumäärien kasvattamista. Puun ohjaamisella enenevässä määrin rakentamiseen voitaisiin hakkuita Tiedepaneelin mukaan jopa vähentää. Puun käytön lisääminen perustuisi myös nykyistä enemmän hybridirakentamiseen eli käyttöön yhdessä betonin, teräksen ja muiden materiaalien kanssa. Puurakentamisen mahdollisuuksia ilmastopolitiikassa ei Metsäbiotalouden tiedepaneelin mukaan ole otettu Suomessa vielä riittävän hyvin huomioon. Esimerkiksi Tanskassa rakennusten päästörajojen kiristyminen on lisännyt biopohjaisten rakennusmateriaalien käyttöä. Lisäksi EU:ssa valmistellaan parhaillaan vapaaehtoisia hiilivarastomarkkinoita, jotka voivat toteutuessaan parantaa puupohjaisten ratkaisujen kilpailukykyä. Sitaatti tiedepaneelitutkimushanketta johtaneelta Aalto-yliopiston professori Matti Kuittiselta: ”Rakennusten hiilisertifikaateista voi tulla merkittävä tulonlähde rakentajille ja kiinteistöjen omistajille. Tässä ilmastotoimet ja talous ohjaavat rakentamista samaan suuntaan.” Arvoisa puhemies! Metsäbiotalouden tiedepaneelin tutkimushanke nostaa esille selkeitä syitä, miksi puurakentaminen ei Suomessa kehity. Viime vuonna voimaan astunut rakentamislaki ja sen nojalla annetut asetukset rakennusten ilmastoselvityksistä ja hiilijalanjäljen raja-arvoista eivät tiedepaneelin mukaan ohjaa riittävästi rakentamisen materiaalivalintoja. Hiilijalanjäljen raja-arvot on sen mukaan asetettu liian väljiksi. Tutkimuksen tulosten pohjalta tiedepaneeli on laatinut neljä politiikkasuositusta puun käytön lisäämiseksi rakentamisessa. On perusteltua kysyä hallitukselta, mikä sen kanta näihin suosituksiin on. Aikooko hallitus tehdä vähähiilisen rakentamisen ohjelman ja ohjata sen kautta vähähiilistä rakentamista ja erityisesti puurakentamisen osalta? Tuleeko hallitus kiristämään rakennusten hiilijalanjäljen raja-arvoja vähäpäästöisten materiaalien käytön lisäämiseksi ympäristöministeriön teettämien selvitysten pohjalta? Onko hallitus päivittämässä kerrostalorakentamisen sääntelyä vastaamaan muiden Pohjoismaiden sääntelyä, jotta Suomen rakennusmääräykset sekä rakennustekniset ja toiminnalliset vaatimukset edistävät puupohjaisia ratkaisuja niin teknisesti, toiminnallisesti kuin kustannuksiltaan varteenotettaviksi vaihtoehdoiksi? Millä tavoin hallitus ohjaa puunkäyttöä pitkäikäisiin ja korkean arvonlisän kohteisiin? Onko hallituksella suunnitelmia perustaa Suomeen puurakentamisen osaamiskeskus, joka toimisi puurakentamisen tki-toiminnan ja osaamisen vahvistajana pitkäjänteisesti? Arvoisa puhemies! Metsät, puu ja biotalous eivät ole ongelma. Ne antavat ratkaisuja meidän ihmisten aiheuttamiin ongelmiin. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Kiitos edustaja Heinoselle. Innostuin katsomaan, että 16. tuote on rättänä elikkä savolainen mustikkakukko. Ja nyt kun pystyy nostamaan itäistä Suomea esille, niin on pakko lukea, mitä se tarkoittaa: ”Savolaisessa mustikkakukossa yhdistyivät Savon alueelle ominainen marjojen keruukulttuuri ja ikivanhan kaskeamisperinteen juurruttama rukiin monipuolinen käyttö.” Kun itse asun Mikkelin Anttolassa, niin savolainen mustikkakukko on valittu Mikkelin pitäjänruoaksi vuonna 1984. Savolaisen mustikkakukon maantieteellisen alueen muodostavat Pohjois-Savon ja Etelä-Savon maakunnat. Arvoisa puhemies! Puheenvuorooni liittyy samaten se, minkä edustaja Heinonen hyvin nosti siinä lopussa esille. Hallituksen esityksen Lausuntopalaute-luvun lopussa todetaan seuraavaa: ”Esityksen valmistelussa ei katsottu mahdolliseksi esittää resursointia lisämäärärahaesityksillä valtion vuoden 2026 talousarvioon. Asetuksen edellyttämä toimeenpano rahoitetaan ainakin ensivaiheessa kohdentamalla olemassa olevia resursseja uudelleen, tehostamalla viranomaisten nykyisiä tehtäviä ja toimintaa sopeuttamalla. Resurssitarpeet nojaavat arvioihin tulevien valvontatehtävien määrästä ja laadusta, joista täsmällisempää tietoa on saatavilla vasta, kun viranomaisille kertyy käytännön kokemusta valvontatehtävistä.” Arvoisa puhemies! Edellä mainittu teksti hallituksen esityksestä liittyy Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin lausuntoon. Antamassaan lausunnossa Tukes ei kannattanut ehdotusta, jonka mukaan se säädetään laissa markkinavalvontaviranomaiseksi. Tukes katsoo, että tehtävä on muun muassa viranomaisresurssien käytön kannalta tarkoituksenmukaista säätää Kilpailu- ja kuluttajavirastolle. Tukes perusteli kantansa vaikealla resurssitilanteella. Tämä on tullut esille myös muussa yhteydessä. Muun muassa talousvaliokunnan kuulemisessa tuli esille se, että tehtäviä on lisätty heille merkittävästi, mutta samaan aikaan resursseja on hallituksen toimesta myös jouduttu voimakkaasti vähentämään. Lainaus Tukesin lausunnosta: ”Tukesin resurssitilanne on vaikea. Jos Tukes ei saisi lisäresursseja ehdotettua markkinavalvontatehtävää varten, tehtävä veisi resursseja sellaisilta valvontasektoreilta, joissa turvallisuus on keskeistä ja joissa riskit hengelle ja terveydelle voivat olla merkittäviä.” Yhtenä esimerkkinä tästä voidaan mainita maatalouden tarvitsemien kasvinsuojeluaineiden viranomaistehtävät, ja tämä on syytä ottaa valiokuntakäsittelyssä vakavasti huomioon. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Täällä eduskunnassa joku sanoi, että ei pitäisi aina mainita, että on ensimmäisen kauden edustaja tai jonkun kauden, mutta sanonpahan nyt kuitenkin, että ensimmäisen kauden edustajana olen monia asioita joutunut pohtimaan. Yksi semmoinen aihe on ollut se — erään kollegan kanssa tätä ruodittiin — että on olemassa todellisuus ja sitten on tämmöinen poliittinen todellisuus, ja päädyttiin siihen, että meillä kaikilla, meitä on 200 kappaletta täällä, on vähän semmoinen oma poliittinen todellisuus. Se tietysti voi vähän vaihdellakin siinä, että ollaanko oppositiossa vai hallituksessa. On tietyt aiheet, joissa tämä erityisesti nousee esille. Tämä ilmasto on varmasti yksi semmoinen. Välillä ehkä myös itseltä unohtuu se, mikä se todellisuus on, joka on tämän salin ulkopuolella, ja mikä on sitten se poliittinen todellisuus ja minkälaisia puheita me täällä pidämme. Ikävää on tietysti siinä se, jos kansalaisille, joidenka toivotaan meitä äänestävän, annetaan semmoinen kuva, että se poliittinen todellisuus olisi lähempänä totta kuin se oikea todellisuus. Mutta, turpeesta on tänään puhuttu, ja, arvoisa puhemies, energia- ja ilmastostrategian mukaan 2000-luvun alusta huomattavat määrät fossiilisia polttoaineita ja turvetta on korvattu puupolttoaineilla. Yhdessä Venäjän puuntuonnin loppumisen kanssa tämä on nostanut kotimaisen puun käyttöä. Tämä turpeen energiakäyttö nousee, tänäänkin on noussut monta kertaa, kovasti keskusteluun johtuen siitä, että meidän soilla tietysti on suuri energiaresurssi olemassa. Nyt tullaan siihen poliittiseen todellisuuteen, elikkä pidetään puheita, joilla ei kyllä todellisuuden kanssa välttämättä ole kovinkaan suurta yhtymäkohtaa. Eikä tämä tarkoita sitä, ettenkö olisi samaa mieltä, että turve on äärimmäisen merkittävä resurssi, joka meidän pitäisi pystyä hyödyntämään. Mutta se energiaturpeen asema ratkaistiin kuitenkin jo vuosituhannen alkupuolella EU:n päästökauppalailla, mitä erityisesti edustaja Mehtälä on hyvin pitänyt julkisuudessakin esillä. Silloin kun päästöoikeuksien hinta nousi voimakkaasti, turpeen käyttö romahti. Sillä ei ole käytännössä mitään merkitystä, äänestetäänkö täällä turve uusiutuvaksi vai ei, sillä ei ole vaikutusta päästökauppaan. Mikäli polttoturve halutaan takaisin, hallituksen tulisi aloittaa neuvottelut turpeen irrottamiseksi päästökaupasta. Silloin sen kotimainen käyttö voisi teoriassa lisääntyä, siis teoriassa. Hallitus voisi jo nyt poistaa turpeen energiaveron tai nostaa sen verotonta käyttömäärää, kuten viime kaudella tehtiin. Päästökaupan takia veron poisto ei tosin alentaisi turpeen hintaa juurikaan. Arvoisa puhemies! Kiireellisintä on varmistaa suomalaiselle metsätaloudelle, kasvihuonetuotannolle ja ruuantuotannolle välttämättömän kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuus. Tästä on ilmeisesti menossa joku selvitystyö, mutta kovin hidasta tuntuu olevan sen eteneminen. Tämä edellyttäisi uusien turvetuotantoalueiden avaamista, joista olisi elintärkeän kasvu- ja kuiviketurpeen lisäksi mahdollista saada nostettua energiaturvetta varmuusvarastoon pahan päivän varalle. Varmuusvarastoinnista vuoteen 2028 on olemassa edellisen hallituksen aikana tehty päätös, mutta tässä strategiassa ei esitetä mitään konkreettista, miten mennään siitä eteenpäin. Eli tässäkin kohtaa hallitus on laahannut jalkoja eikä tuloksia ole nähty. Tässä on esimerkki siitä, että omistajuus puuttuu tässä asiassa, niin kuin se puuttuu esimerkiksi biokaasussa, mistä myös täällä on tänään puhuttu useampaan otteeseen, ja hyvä niin, että on puhuttu. Suomen huoltovarmuudesta voidaan lakata puhumasta, mikäli meillä ei ole maa- ja metsätalouden toimintaedellytyksiä. Siinä turve on keskeisessä roolissa, mutta täytyy löytyä ne realistiset, oikeat keinot, millä se asia ratkaistaan. Se ratkeaa siellä todellisuudessa, ei täällä meidän poliittisessa todellisuudessa. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Kokoomuslainen ympäristöministeri Kai Mykkänen totesi syksyllä 23, että polttoturpeen käyttö loppuu viimeistään vuonna 2030. Nykyinen ministeri on todennut samaa ja vuonna 2019 Mykkäsen kanssa kritisoi edellistä hallitusta turpeen verotuesta. Täällä on tuotu jo esille, että perussuomalaiset lupasivat viime eduskuntavaaleissa keskeyttää päästökaupan, julistaa turpeen uusiutuvaksi ja poistaa siltä energiaveron. Näistä yksikään ei tullut hallitusohjelmaan. Edellisellä hallituskaudella Huoltovarmuuskeskus perusti polttoturpeen varmuusvaraston, jota oli tavoitteena ylläpitää vähintään vuoteen 2028 saakka. Tästä ei ole mitään konkreettisia kirjauksia tässä energia- ja ilmasto-ohjelmassa. Koska hallitus ei ole turvetuotantoa edistänyt, niin nyt on kansalaisaloite, jonka kaikki varmaan tietävät, jossa esitetään turpeen määrittelemistä uusiutuvaksi sekä poistamista päästökaupan piiristä. Toivottavasti mahdollisimman moni allekirjoittaa sen, että se tulee tänne käsittelyyn, niin että saadaan lopultakin jonkinlainen tolkku siihen, mikä hallituksen turvelinjaus sitten on. [Juha Mäenpää: Kuka esti sen käsittelyn viime kaudella? Se oli kepu!]

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tulin tälle puolelle — kun täällä on kaksi pönttöä — puhumaan, koska tällä puolella, missä istuvat hallituspuolueiden edustajat, heistä eivät nyt enää tähän aikaan illasta ole kaikki paikalla. Ehkäpä he ovat ”olumppialaisia” seuraamassa, niin kuin suomalaisittain sanotaan. Päivän keskustelusta jäin kahdelta hallituspuolueen edustajalta hieman ihmettelemään, kun he nostivat esille elintarvikkeet ja siihen liittyvät näkökulmat. Jos puhutaan julkisista elintarvikehankinnoista, niin isoin ongelma siellä on maksettava hinta. Kun tiedetään, missä kannattavuusongelmissa suomalainen maatalous on, niin kun elintarvikehankinnat ovat yleensä niin, että volyymit ovat jonkinkokoisia, että pitää olla jonkinkokoinen tavarantoimittaja, ja taas hinta on hyvin niukka tietäen kuntien taloudellisen tilanteen, niin se on hyvä, että on olemassa tämmöinen yksi markkinakanava lisää, mutta se ei ole mikään kovinkaan merkittävä tekijä maatalouden kannattavuuden näkökulmasta. Toinen oli sitten se, miten kilpailutetaan, onko siellä kotimaista ja minkälaiset ehdot se täyttää, ja kyllä nykyinen lainsäädäntö antaa aika hyvin mahdollisuudet, ja Motivalla on ollut erittäin hyvät ohjeet. Esimerkiksi omassa kotikaupungissani Mikkelissä kotimaisuusprosentti on varsin korkea. Elikkä siinä ehkä keskustelua vietiin vähän semmoiseen suuntaan, mikä ei tämän päivän keskustelun varsinainen aihe kuitenkaan ole. Arvoisa puhemies! Hallitus tosiaan myöntää, että kertaluontoiset kustannukset kunnille ja hyvinvointialueille voisivat olla jopa 450 miljoonaa euroa, ja kuten täällä on todettu, Kuntaliitto on arvioinut jossain vaiheessa, että jopa 600 miljoonaa. Mikä se sitten todellisuudessa tulee olemaan, se jää nähtäväksi. Vuosittaiset säästöt jäisivät 37—74 miljoonan haarukkaan, ja takaisinmaksuaika kustannuksille olisi noin kymmenen vuotta. Mitään takeita siitä, että kilpailutukset onnistuisivat tai markkinoille syntyisi tarjontaa tai kunnille ja hyvinvointialueille koituisi minkäänlaisia säästöjä, ei ole voitu esittää. Sen sijaan hankintalaista on tulossa entistä monimutkaisempi, mikä vaikeuttaa kilpailutukseen osallistumista ja todennäköisesti lisää kustannuksia, kun joudutaan käyttämään kalliita konsultteja. Ja onko olemassa riittävästi osaajia, kun pakotetaan pirstomaan näitä hankintayksiköitä? Eli tämä hallituksen esitys ajaa erityisesti pienet ja keskisuuret kunnat tilanteeseen, jossa toimivat yhteistyömallit puretaan ilman takeita, että markkinoilla olisi tarjontaa samanlaisille palveluille. Täällä ovat erittäin hyvin tulleet esille kyberuhkat ja myös ict-palveluiden, talous- ja henkilöstöhallinnon sekä ruokahuollon ja pesulapalvelujen kaltaisia elintärkeitä tukipalveluja. Kyse ei ole siis siitä, etteikö täällä tarvita kilpailutusta ja tule edistää yrittäjyyttä ja estää epäreilut kilpailutukset, mutta nämä keinot eivät tämän toteuttamiseksi ole toimivia. Kuten hallitus itsekin myöntää, nämä syrjivät pieniä ja keskisuuria kuntia, koska isojen kaupunkiseutujen, pääkaupunkiseudun ja muiden kasvukeskusten ongelmien ratkomiseen eivät sovi samat keinot kuin pieniin kuntiin. Mikäli sidosyksiköt ovat markkinahäirikköjä, pitää niihin puuttua viranomaisvalvonnalla, ja se on jo tällä hetkellä mahdollista. Jos lainsäädännössä on aukkoja, ne voidaan tilkitä kuntalain kautta tai erityislainsäädännössä. Arvoisa puhemies! Ratkaisu ei ole tehdä hankintalaista entistäkin monimutkaisempi, joka itsessään vaarantaa onnistuneet kilpailutukset. Ja vielä on se, että nämä markkinapuutealueet ovat todellinen ongelma, joka on syytä ottaa huomioon. Yhden politiikan malli ei toimi tässäkään. Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen mukaan ainoa ongelma olisi sidosyksikkökunnan liian pieni omistusosuus hankintayksiköstä, niin kuin täällä on moneen kertaan tuotu esille. Hallitus kuitenkin antaa myös ohjeet, millä tavoin nykyisestä sidosyksiköstä pois joutuva kunta voisi jatkossakin välttyä pakkokilpailutukselta, jolloin voidaan kysyä, miksi tällaiseen hallinnolliseen piirileikkiin on tarvetta käyttää aikaa. Hallituksen suuria kaupunkeja suosiva linja näkyy myös tässä esityksessä: vähimmällä pääsevät suurimmat kunnat, joissa liikkuvat suurimmat rahavirrat. Hallitus kuvittelee lisäävänsä yrittäjien markkinaosuutta pienten kuntien hankintapakolla, vaikkei näissä välttämättä edes ole markkinoita, joita kilpailuttaa. Hallitus myös jälleen kerran syyllistää kuntia ja hyvinvointialueita, mitä on hyvin vaikea ymmärtää. Voidaan perustellusti kysyä, miksi hallitus haluaa lisätä hallinnollista taakkaa, purkaa toimivia yhteistyörakenteita ja ajaa ne pienempiin yksiköihin tekemään asiat itse tai perustamaan esimerkiksi kuntayhtymän. Tämän uudistuksen maksajiksi eivät joudu hallitus tai oppositio täällä, vaan kunnissa ja hyvinvointialueilla asuvat ihmiset korkeampina veroina tai heikentyvinä palveluina. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Täällä erityisesti päivällä keskustelussa joutui jälleen kerran, ties monennenko kerran, miettimään sitä, onko niin, että asioita ei voi korjata, jos ne eivät ole omaa syytä. Yhteisten asioiden hoitamisessa tämä on jotenkin todella kummallinen ajattelutapa, mutta tämä salihan on paljastanut muutenkin, että vaikka Suomessa on vallan kolmijako, niin kyllä täällä tuomioita ja syyllisiä kiivaasti haetaan milloin mistäkin porukasta. Kuten täällä on aiemmin todettu hyvissä puheenvuoroissa, hyvinvointi on Suomen talouskasvun, turvallisuuden ja kriisinkestävyyden perusta, mutta tämä on nyt vaarassa. Olemme tilanteessa, jossa luottamus järjestelmään on murentunut. Vielä neljä vuotta sitten kolme neljästä suomalaisesta uskoi terveys- ja sosiaalipalvelujärjestelmän toimivan, ja nyt vain puolet luottaa niihin. Samaan aikaan kuitenkin käytännössä asiakastyytyväisyys on hyvinvointialueilla pystytty pitämään korkealla, eli ihmiset siellä tekevät parhaansa tässä erittäin vaikeassa tilanteessa, mutta rahoitusjärjestelmä ei tee. Tässä ristiriidassa onkin se ongelman ydin: sotejärjestelmän rahoitus ei perustu todelliseen tarpeeseen. Nykyinen diagnoosipohjainen malli suosii paperilla näkyvää tietoa, ei ihmisten arkea. Hyvä, että tästä on selvitystyö aloitettu. Riittääkö aika, että saadaan oikeasti korjauksia, jää nähtäväksi. Mutta tämä on ajanut alueet eriarvoiseen ja eriytyneeseen asemaan. Toisella puolella maata voidaan kehittää uusia ratkaisuja, mutta toisella puolella maata joudutaan nostamaan maksuja ja karsimaan toimivia palveluja. Kun täällä korostettiin sitä, että nyt hyvinvointialueet ovat tehneet hyvää tulosta noin niin kuin yhteen laskien, niin se on vähän sama kuin minä kysyin kollegalta, onko hänellä velkaa. Hän sanoi, että no, on. No, lohduttaako häntä yhtään se, kun minulla ei ole yhtään velkaa. Hän sanoi, että no, ei se hänen asemaansa yhtään lämmitä. Arvoisa puhemies! On vaikea ymmärtää, miten joku voisi väittää oikeudenmukaiseksi sitä, että toisen alueen diagnoosikirjaukset vähentävät toisen alueen rahoitusta, vaikka menettävällä alueella sairastavuus ei ole laskenut millään tavalla. Suorastaan irvokasta on se, että yksityisten lääkäriasemien tekemät diagnoosit otetaan huomioon rahoituksessa, vaikka kyseiselle hyvinvointialueelle ei aiheudu näistä mitään kustannuksia. Pelkästään vuonna 2025 tällaista katteetonta rahaa on jaettu yli 60 miljoonaa euroa osalle hyvinvointialueista. Tästä ovat hyötyneet Ruuhka-Suomen alueet, ja muut Suomen hyvinvointialueet menettävät rahoitusta — jotenkin tuttua muiltakin politiikan osa-alueilta. Hyvinvoivien hyvinvointia lisätään, pahoinvoivien pahoinvointia pahennetaan. Tällä menolla esimerkiksi edelläkävijänä aiemmin tunnettu Etelä-Karjala on jäämässä luokalle, ja se ei hyödytä yhtään ketään. Arviointimenettelyt eivät tätä tilannetta korjaa, päinvastoin ne tuottavat vain lisää työtä, hallinnollista humppaa ja kustannuksia. Arvoisa puhemies! Ei näin rakenneta yhdenvertaista Suomea. Hyvinvointialueet ja kansalaisten hyvinvointi eriytyvät koko ajan, koska rahoitusjärjestelmän perustuksia ei korjata. Hallituksen esityksessä on hyviä uudistuksia, mutta ne eivät korjaa perustaa, minkä vuoksi eriytyminen alueiden välillä vain syvenee koko ajan. Korjaukset jäävät siksi esityksessä näennäisiksi. Myös uusin esitys rahoitusmallin korjaamisesta jättää perusteet korjaamatta. Kyse ei ole turhasta valittamisesta, vaan oikeudenmukaisuudesta sekä sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta. Eilen tuolla oli Kaakkois-Suomesta mielenosoittajia, jotka toivat tämän huolensa esille, ja heidät leimattiin hallituspuolueen edustajan toimesta, että se oli vaalitemppu ja että he lisäsivät vastakkainasettelua. Se oli aikamoinen isku vasten kasvoja näille ihmisille, jotka ovat aidosti huolissaan. Arvoisa puhemies! Tarvitaan reilu ja kestävä ratkaisu. On analysoitava lähtötilanne ja hyödynnettävä kaikki käytössä oleva tieto yhdessä valtion ja hyvinvointialueiden kanssa. Sen jälkeen on muutettava rahoitusmalli vastaamaan todellisia tarpeita. Ennen kuin tämä on saatu tehtyä, on siirryttävä käyttämään vakaampaa demografista eli väestöpohjaista mallia, joka huomioi ihmiset ja heidän tarpeensa, ei eri tavoin tehtyjä kirjauksia. Siirtymä tähän malliin on tehtävä nopeasti, jotta eriytyminen ei enää kumuloidu eikä varsinkaan eskaloidu. Tämä malli on myös talouspoliittisen arviointineuvoston esitys, jonka valtiovarainministeriö ohitti vedoten siihen, että korjaukset olisivat niin isoja. Juuri se on se syy, miksi korjaukset on tehtävä, koska niiden tarve on niin suuri. Jos välttämättömät asiat jätetään sen takia tekemättä, että ne tuntuvat isoilta ja vaikeilta, niin silloin on vaihdettava töihin sellaiset ihmiset, jotka pystyvät suoriutumaan heille kuuluvista töistä eivätkä välttele niitä. Mikäli me poliitikot olemme näiden välttämättömien uudistusten tiellä, silloin on meidät vaihdettava. Arvoisa puhemies! Viisas ja rohkein on se, joka uskaltaa nostaa kätensä virheen merkiksi ja tekee muutoksia sen sijaan, että jatkuvasti väittää koko muun Suomen olevan väärässä. Kun rahoitus on oikeudenmukaista, voimme palauttaa luottamuksen, vahvistaa hyvinvointia ja rakentaa kasvu-uralle pääsevän Suomen. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Päivällä alkanutta keskustelua jatketaan. — Tosiaan voi laittaa tyytyväisyydellä merkille, että hallitus on tarttunut opposition ja hyvinvointialueiden vaatimukseen hyvinvointialueiden alijäämien kattamisajan pidentämisestä. Toimena tämä on oikeansuuntainen, mistä on syytä kiittää. Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä muistuttaa, että alijäämien kertyminen hyvinvointialueille johtui useista eri syistä. Tämä on tunnustettu muun muassa valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Marina Erholan työryhmän raportissa, joka toteaa seuraavasti: ”Rahoituksen tason määräytymisperusteet eivät ole alkuvaiheessa vastanneet toteutunutta palvelutarpeen ja kustannusten kehitystä. Rahoituksen jälkikäteistarkistuskaan ei nosta rahoituksen tasoa pysyvästi yllättävän kustannussokin jälkeen, eikä täytä alkuvaiheen rahoituspohjan vajetta.” Suomeksi tämä tarkoittaa, että alijäämät eivät ole hyvinvointialueiden syytä. Niitä ei ole myöskään syytä syyllistää, vaan niitä on tarve ja velvollisuus auttaa. Arvoisa puhemies! Tämän perusteella on tarve myös evästää mietintöä tekevää valiokuntaa. Lakiesityksen mukaan alijäämät tulee kattaa vuoden 2028 loppuun mennessä. Tämä aikataulu on aivan liian tiukka, useille alueille käytännössä mahdoton. Mikäli hyvinvointialueet pakotetaan kattamaan alijäämänsä kahdessa vuodessa, on seurauksena niiden tarjoamien palvelujen mureneminen. Seurauksena on hoitajien ja lääkäreiden irtisanomisia jo aiemmin tehtyjen jatkoksi, ja muutaman vuoden päästä heitä pitäisi palkata taas uudelleen. Tosin meidän kaikkien on hyvä myös ymmärtää, että hallitus asettaa tiukkoja ehtoja alijäämien kattamisajan pidennykselle. Sitä pitää ensin hakea, ja hakemuksessa on pystyttävä todistamaan, että kaikki alijäämät olisi katettu viimeistään vuonna 2028, mieluummin jo vuonna 2027. Sen jälkeen valtiovarainministeriön laskukone — vai liekö tekoäly — näyttää peukaloa joko ylöspäin tai alaspäin. Mikäli peukalo on alas, seurauksena on arviointimenettely. Eli peruslähtökohta alijäämien kattamisesta tämän vuoden lopussa ei ole muuttunut. Arvoisa puhemies! Hallituksen esitykseen tarvitaan vielä ainakin kaksi vuotta lisäaikaa. Tämä on täysin tekninen toimenpide, joka vähentää byrokratiaa ja lisää hyvinvointialueiden itsenäisyyttä — itsenäisyyttä, mikä niille lain mukaan kuuluisikin mutta mitä hallitus on halunnut niiltä jatkuvasti kaventaa. Nyt arviointimenettelyn piiriin on menossa lähes puolet hyvinvointialueista. Valtiovarainministeriö voi toki palkata lisää väkeä arviointimenettelyjä varten sekä palkata eläkeläisiä kertomaan alueille samat asiat, mitkä ne itsekin tietävät, että pitää tehdä. Miksi hallitukselle ei riitä se, että hyvinvointialueet pystyvät sitoutumaan sopeutuksiin, kääntämään taloutensa ylijäämäiseksi ja jossain vaiheessa kattamaan alijäämänsä? On aivan yhdentekevää, pystyvätkö ne kattamaan alijäämänsä yhdessä, kahdessa, kolmessa vai neljässä vuodessa. Eduskunta on luonut itsehallinnon hyvinvointialueille. Meidän tulee luottaa siihen, eikä ministeriöiden byrokratiaan. Arvoisa puhemies! Tähän samaan asiaan liittyy myös hallituksen lausunnoille laittama esitys rahoituslain uudistamiseksi. Myöskään tämä esitys ei korjaa rahoituslain ominaisuuksia, jotka eriyttävät alueita. Hallituksen esitykseen sisältyvät jälleen valtavat leikkaukset hyvinvointialueiden rahoitukseen, eivätkä eriytymistä kaventavat asiat juurikaan etene — voi sanoa päinvastoin. Kun hallituksella ei näytä olevan sen enempää kykyjä kuin halujakaan puuttua rahoitusmallin kansalaisten eriarvoisuutta lisääviin tekijöihin, niin käsillä olevan lain yhteydessä on kuitenkin erinomainen tilaisuus estää hyvinvointialueiden talouden äkkijarrutukset eli palvelujen pilaaminen. Pari vuotta lisäaikaa alijäämien kattamiseen antaisi edes mahdollisuuden tehdä muutoksia järkevässä tahdissa. — Kiitos.