politiikka.app

Talvitie Mari-Leena

Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmäOulun vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

21 puheenvuoroa

0611helmikuu 2026: 11helmaaliskuu 2026: 3maatoukokuu 2026: 2toukesäkuu 2026: 4kesheinäkuu 2026: 0heisyyskuu 2026: 1syy
10.9.2026EsittelypuheenvuoroHE 115/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! On ilo esitellä lakimuutos taiteen perusopetuksesta, sillä aiempi lainsäädäntö on 90-luvun lopusta, lähes kolmenkymmenen vuoden takaa. Taiteen perusopetus on yksi suomalaisen koulutusjärjestelmän helmi. Sen piirissä opiskelee viikoittain noin 130 000 lasta ja nuorta yhdeksällä eri taiteenalalla — musiikista ja tanssista kuvataiteeseen, käsityöhön, sirkustaiteeseen, teatteriin, arkkitehtuuriin, mediataiteisiin ja sanataiteeseen. Näiden taiteenalojen opetusta yhdistää vahva pedagoginen perusta, mutta niissä on myös omaleimaiset tavat oppia, opettaa ja ilmaista. Hallitusohjelman mukaisesti uudistamme taiteen perusopetusta koskevan lainsäädännön, joka tosiaan on perua 90-luvulta. Kyse on pitkään ja perusteellisesti valmistellusta ja odotetusta kokonaisuudistuksesta. Uudistus on tehty tiiviissä vuorovaikutuksessa toimijakentän kanssa, ja kaikkia taiteenaloja edustaneen työryhmän mietintö asiasta oli yksimielinen. Kiitos vielä jokaiselle työryhmässä työskennelleelle lakipohjan raameista sekä valmisteluun osallistuneille. Kiitos myös näkemyksensä ja asiantuntijuutensa esitykseen lausuneille toimijoille ja tahoille. Arvoisa puhemies! Nykyinen taiteen perusopetuksen lainsäädäntö on tosiaan jo pitkään tarvinnut päivitystä. Tänä aikana yhteiskunta on muuttunut. Väestörakenteen muutos ja alueellinen eriytyminen haastavat myös taiteen perusopetuksen järjestämisen edellytyksiä. Tämän vuoksi on välttämätöntä uudistaa lainsäädäntöä niin, että se turvaa mahdollisuudet taiteen perusopetukseen kaikkialla Suomessa — asuinpaikasta tai muista lähtökohdista riippumatta. Esityksen tavoitteena on, että yhä useampi lapsi ja nuori pääsee osalliseksi taiteen perusopetukseen. Nyt siis lapset ja nuoret asetetaan etusijalle. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan ensi vuoden elokuussa. Keskeinen keino tämän tavoitteen saavuttamiseksi on vahvistaa toimijoiden yhteistyötä. Yhteistyötä on tärkeää vahvistaa koulutuksen järjestäjien, oppilaitosten, kuntien, kulttuuritoimijoiden ja muiden koulutusmuotojen kesken. Selkeä ja ajantasainen lainsäädäntö luo tälle työlle kestävän perustan ja mahdollistaa joustavia ratkaisuja muuttuvassa toimintaympäristössä. Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan taiteen perusopetuksen olevan jatkossa kahden oppimäärän sijaan yhden 50 opintopisteen laajuisen oppimäärän mukainen. Yksi yhteinen oppimäärä tarjoaa selkeämmän ja vertailtavan osaamiskokonaisuuden sekä tuo uusia mahdollisuuksia ja parantaa saavutettavuutta. Suurin osa taiteen perusopetuksessa opiskelevista on alle 18-vuotiaita lapsia ja nuoria. Vaikka opetus on avointa kaikille, on esityksessä haluttu antaa alle 18-vuotiaille lapsille ja nuorille etusija oppilaaksioton yhteydessä. Tällä on haluttu vahvistaa erityisesti alle 18-vuotiaiden mahdollisuuksia osallistua taiteen perusopetukseen. Taiteen perusopetuksen laskennallisen valtionosuusrahoituksen suoritteena säilyisi edelleen opetustunti. Rahoitusjärjestelmää uudistetaan siten, että siinä huomioidaan nykyistä paremmin oppilasmäärät, oppimäärän suorittaminen ja alueellinen saatavuus. Tarkoituksena on turvata rahoituksen perusteeksi vahvistettavien suoritteiden vähimmäismäärä niille alueille, joilla väestön määrä vähenee. Arvoisa puhemies! Lakimuutoksessa ja päivityksessä on pyritty vaalimaan sitä, mikä nykyjärjestelmässä toimii hyvin. Samalla tavoitteena on luoda edellytyksiä uudistumiselle ja kehittymiselle sekä aiemmin mainitsemalleni vahvemmalle yhteistyölle. Taiteen perusopetus ei ole vain harrastusmahdollisuus. Se on osa suomalaista koulutusjärjestelmää, se on sen helmi, joka antaa oppilaille tiedot ja taidot kehittyä taiteen tekijäksi, kokijaksi ja osallistujaksi. Taiteen perusopetus vahvistaa sivistystä, osallisuutta ja merkityksellisyyden kokemusta. Taiteen perusopetusta koskevan lainsäädännön uudistamisessa ei ole kyse vain hallinnollisesta uudistuksesta. Kyse on kaikkien — mutta etenkin lastemme ja nuortemme — mahdollisuuksista oppia, kasvaa ja löytää oma äänensä. Kyse on sivistyksestä, yhdenvertaisuudesta ja tulevaisuuden osaamisesta. Kuten täällä suuressa salissa hyväksytyssä kulttuuripoliittisessa selonteossa linjataan, kulttuuri kuuluu kaikille ja kulttuuri on jokaisen oikeus. Tämä konkretisoituu monella tavalla tässä hallituksen esityksessä taiteen perusopetuksesta. Arvoisa puhemies! Toivon, että eduskunta käy tästä uudistuksesta rakentavan keskustelun ja sivistysvaliokunta tekee ansiokkaan mietinnön, kuten sillä on tapana, eli eduskunnan kanta lakimuutokseen tulee sitä kautta selväksi. Kyse on lasten ja nuorten mahdollisuuksista kasvaa taiteen, sivistyksen ja luovuuden parissa kaikkialla Suomessa, oppia uusia taitoja, saada uusia kavereita, oppia harjoittelemaan ja toimimaan tavoitteellisesti, tekemään ja työskentelemään myös sinnikkäästi — kuten ihan tällä viikolla Pisa-tuloksissakin on todettu, että sille sinnikkyydelle on tilausta ja tarvetta. Kyse on myös yhteisöllisyydestä, siitä että lapsella ja nuorella on yhteisö, jossa taiteen perusopetusta voi harjoittaa, ja sitä kautta hän kokee kuuluvansa johonkin tärkeään yhteisöön. Lapselle ja nuorelle on tärkeää oppia ilmaisemaan itseään ja siten ymmärtämään itseään ja myös toisia hieman paremmin. Tämä vahvistaa samalla lapsen ja nuoren yhteisöllisyyttä mutta myös koko kansakuntamme yhteisöllisyyttä. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
16.6.2026VastauspuheenvuoroVK 4/2026 vpSoteKoulutus

Kiitoksia edustajille vielä näihin harjoittelupaikkoihin palaamisesta. Kyllä, sen pyöreän pöydän keskustelun jälkeen velvoitin, että osasto toimii sen kanssa, että me saadaan toimivampi valtakunnallinen yhteinen malli sen alustan osalta eli tämmöinen tekninen toteutus, että me saadaan valtakunnalliset ohjeet ja että se koordinaatio on parempaa ympäri vuoden. Olen myöskin pyytänyt, että valmistelu käynnistyy tämmöisistä yhteisistä suosituksista, niin että meillä on yhteinen tilannekuva korkeakoulutuksella, hyvinvointialueella ja sillä julkisella sektorilla, joka tarjoaa nyt kyseessä olevia nimenomaan korkeakouluharjoittelupaikkoja. Yksityisen sektorin mukaantuloa on myöskin vauhditettu. Niin kuin sanoin aikaisemminkin, moni asia vaikuttaa nyt siihen, että harjoittelupaikoista on pulaa enemmän: Siellä ovat ne korkeammat sisäänotot, siellä on vuosina 23—24 vastavalmistuneiden korkea määrä — he ovat tietenkin työmarkkinoilla, ja silloin ei ole ollut niin suuri tarve harjoitteluille — ja sitten meillä on tietenkin alakohtaisia korkeitakin työttömyyslukuja nuorilla. Mutta yhteinen on asia, ja kyllä minä sanon, että toki on vastuu korkeakoulutuksen puolella, mutta laajempi vastuu erityisesti sotepuolella on myöskin hyvinvointialueilla ja yksityisellä sektorilla. [Puhemies koputtaa] — Oliko sitten vielä joku toinen asia tuohon liittyen — ei. Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, hyvinvointialue)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (korkeakoulu)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! On tosi tärkeää, että me puhutaan täällä nuorten tulevaisuudesta. Koulutuspaikka ja se, että nuorilla on harrastuksia ja työtä, ovat keskeisiä tekijöitä siinä, että nuorilla on uskoa tulevaisuuteen. Meillä ovat koulutustason mukaiset erot työllisyydessä OECD:n suurimpia. Jos me ajatellaan meidän nuoria, joilla ei ole toisen asteen tutkintoa tai korkeakoulututkintoa, niin pari vuotta sitten, vuonna 24, heistä vain 42 prosenttia oli töissä. Tämä kertoo siitä, että kaikkein keskeisintä on se, että koulutuspaikkoja on nuorille sekä toisella asteella että myöskin korkeakouluasteella. Se on paras sijoitus sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta. Vastavalmistuneiden työllisyydessä ei ole tapahtunut jyrkkiä muutoksia, eli esimerkiksi viime vuonna korkeakoulututkinnon suorittaneista yli 80 prosenttia työllistyi kuuden kuukauden elikkä tulevan puolen vuoden aikana. Mutta yksi asia, mistä olemme huolissamme ja mitä tässä edustajat ja sivistysvaliokunnan puheenjohtajakin nostivat esiin, on tämä harjoittelupaikkojen määrä. Erityisesti harjoittelupaikkojen määrä on kriittinen sotesektorilla. Eli siellä on jo nähtävillä, että se on hidastanut valmistumista, ja nuorilla on huoli siitä, ehtiikö valmistua siinä ajassa, että opintolainahyvitys astuu voimaan ja niin edelleen. Tässä tosiaan pari kuukautta sitten järjestin ministeri Rydmanin kanssa pyöreän pöydän keskustelun, ja totesimme, että tarvitsemme tähän konkreettisia toimia. Niitä konkreettisia toimia, joita todettiin, oli muun muassa se, että harjoitteluita pitää tasaisemmin ajoittaa ympäri vuoden. Nyt on selvästi näkyvillä eri aloilla, että vain tiettyyn aikaan haetaan harjoittelijoita, ja nuoret ovat valmiita hakemaan ja tekemään harjoitteluita ympäri vuoden. Meillä pitää olla myös yhteinen alusta, jossa on kaikki vapaat paikat. Sitten tuli tämmöisiä ongelmia, että jos on varattu harjoittelupaikka ja sitä ei käytetäkään tai tulee jotain mutkaa matkaan, niin sitä ei vapauteta. Eli nämä ovat ihan semmoisia pieniä konkreettisia asioita, mutta tärkeitä. Sitten hyvinvointialueilla myöskin tuotiin esiin se, että pitää olla strategisempi se päätös siitä, että harjoittelupaikkoja on, ja sen ei pidä perustua yksittäiseen tilanteeseen vaan siihen, että tiedetään jo tulevaisuudesta. Mutta on myöskin haasteita siinä, että meillä on osittain koronan johdosta ennätyskorkeat valmistumiset vuosina 23—24. Toisaalta sitten, kuten me tiedetään, me ollaan haluttu varautua yhteiskunnan muutokseen, joten me ollaan nostettu myöskin näitä soteopiskelupaikkojen määriä. Eli tässä on monta asiaa, jotka vaikuttavat siihen, että nyt ollaan tässä tilanteessa. Mutta me paneudumme asiaan ja me vahvistamme myöskin valtakunnallista koordinaatiota, sitä yhteistä toimivampaa alustaa harjoittelupaikkojen tarjontaan, ja on myöskin hyvinvointialueiden kanssa käyty keskustelua sosiaali- ja terveysministeriön puolella siitä, miten näitä asioita pystytään ratkaisemaan. Siellä pyöreässä pöydässäkin nostin esiin myös yksityisen sektorin merkityksen eli yksityisen sektorin vastuun siitä, että harjoittelupaikkoja lisätään. Hyvä yritys ja elinkeinoelämän edustaja ottaa tällä hetkellä harjoitteluun niitä tekijöitä, jotka ovat sitten tulevaisuuden hyviä työntekijöitä. Siinä mielessä tätä vastuuta tarvitaan myös sinne yksityiselle sektorille, jotta me saadaan myöskin sujuva siirtymä koulutuksesta työelämään. Mutta tässä riittää kyllä työtä ja tekemistä, jotta jokaisella nuorella olisi mahdollisuus myös valmistua siinä ajassa, jossa hän on suunnitellut, että harjoittelukin tapahtuu.

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, terveys, hyvinvointialue)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Huoli nuorten hyvinvoinnista, työllisyydestä ja tulevaisuudesta on tosiaan yhteinen tässä salissa, ja on hyvä, että se kuuluu myöskin näissä meidän puheenvuoroissa. Korkeakoulutus on edelleen yksi parhaimmista investoinneista sekä nuoren yksilön kannalta että meidän yhteiskunnan kannalta myös työllistymiseen. Viime vuoden lopussa esimerkiksi korkeakoulutettujen työllisyys oli yli 88,5 eli lähes 90 prosenttia. Se on sellainen luku, että ei meidän työllisyys, jos me mietitään koko väestön työllisyyttä, ole päässyt yli 80:een. Eli edelleen, vaikka meillä on korkeista vuosina 23—24 valmistuneista johtuen myös lukumäärällisesti korkea määrä työttömiä korkeakoulutettuja, niin korkeakoulutus on edelleen hyvä sijoitus sekä yhteiskunnan että yksilön kannalta. Tässä kysyttiin myöskin, mitä tehdään, jotta nuorille avataan ovia korkeakoulutukseen. Tosiaan tuoreen nuorisobarometrin mukaan yli 80 prosenttia nuorista haluaa tavoitella korkeakoulututkintoa, ja tällä hallituskaudella on tunnistettu myös se, että koulutus on edellisillä hallituskausilla kasaantunut. Edelliset hallitukset ovat lähinnä lisänneet aloituspaikkoja, mutta me teemme myöskin toimia siihen, että nuoret pääsevät aikaisemmin korkeakoulutukseen. Meillä tällä hetkellä keskimääräinen ikä korkeakoulutuksen aloittavalla on 24 vuotta, kun monissa muissa Euroopan maissa se on siis ikä, jossa valmistuu korkeakoulutuksesta. Sen takia tämä opintoseteli on nyt toiselta asteelta valmistuneille nuorille mahdollisuus päästä korkeakoulutukseen ja avaamaan niitä ovia, vaikka ei sitten pääsykokeista tai arvosanojen kautta muuten olisi pääsyä. Eli meidän on todella tärkeää varmistaa riittävät korkeakouluvalmiudet avata nuorille ovia toiselta asteelta nopeammin korkeakoulutukseen pääsyyn, jotta sitten sitä kautta myöskin pääsee siihen työelämään aikaisemmin. Arvoisa puhemies! Ihan tähän loppuun: Tässä oli erittäin hyviä puheenvuoroja myös yhteisöllisyydestä. [Puhemies koputtaa] Nyt eilen julkistetussa korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiossa on myöskin korkeakoulutettujen kanssa yhdessä sovittu, että läsnä- ja etäopetukseen tulee yhteiset pelisäännöt. [Puhemies koputtaa] Eli nuoret tarvitsevat sitä yhteisöä, [Puhemies koputtaa] ja myöskin korkeakouluyhteisö on yksi keino vahvistaa nuoren oppimista ja hyvinvointia.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu)Pöytäkirja
4.6.2026VastauspuheenvuoroSKT 98/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Kiitos kysymyksestä. — Käynnistin viime keväänä korkeakoulutuksen ja tutkimuksen tavoite- ja visiotyöskentelyn vuodelle 2040, ja siinä on ollut viime syksystä asti parlamentaarinen eli kaikkien eduskuntaryhmien yhteinen työskentely. Se julkaistaan 15.6., mutta olen aikaisemminkin sanonut julkisuuteen, että meillä on tavoite, että koulutus kuuluu kaikille, ja me haluamme erityisesti tarjota nuorille mahdollisuuksia koulutuksen saralla. Tässä visiotyössä olemme yhteisesti sopineet, että 2040:kin Suomi antaa lupauksen maksuttomasta korkeakoulututkinnosta kaikille, ja tämä on yksi yhteinen lupaus ja visio. Tällä hetkellä teen myöskin valmistelua siitä, että olisi mahdollista avoimen kautta tehdä koko tutkinto. Nythän on se tilanne, että voi tehdä osan tutkinnosta maksullisen avoimen kautta [Puhemies koputtaa] mutta sitä ei voi loppuun asti suorittaa vaan täytyy hakea tutkinto-opiskelijaksi. [Puhemies: Kiitoksia, aika!] Tämä on pieni marginaaliryhmä, mutta kyllä, [Puhemies: Aika!] tulevaisuudessakin maksuton koulutus... [Puhemies keskeyttää puheenvuoron, koska puheaika on ylittynyt]

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kiitos kaikille edustajille puheenvuoroista ja myöskin lämpimästä tuesta asialle. Täällä oli muutamia kysymyksiä: Ensinnäkin edustaja Wickström toi tämän viestinnän, joka on todella tärkeä osa, ja harvaa korkeakoulupolitiikan muutosta on pystytty näin nopeasti myöskin edistämään. Nyt tietenkin on tärkeää, että me tehtiin esimerkiksi tämä kysely, johon jo yli 4 000 nuorta vastasi, ja sitten on opiskelijajärjestöjen kanssa tiedotusta valmisteltu ja on myöskin valmius mahdollisesti ihan kirjeen lähettämiseen toiselta asteelta valmistuneille. Se riippuu sitten hieman siitä, missä vaiheessa tämä opintoseteli astuu voimaan, voisiko se astua voimaan jo elokuun alussa vai sitten myöhemmin. Tämä on todella tärkeä asia. Sitten tässä tuotiin esiin myöskin tämä, tuleeko joitain muita muutoksia näihin työttömyysetuuksiin, edustaja Lohikoski kysyi siitä. Jos nuori on siis työttömänä työnhakijana, niin hän voi opiskella avoimia korkeakouluopintoja, sellaisia, joissa kesto ei ole yhdenjaksoisesti yli kolmea kuukautta. Harva yksittäisistä kursseista olisi sellaisia, jotka kestäisivät useamman kuukauden. Se tietenkin sitten riippuu hieman siitä, miten se on jaksotettu, koska tässä kyse on hallituksen esityksestä ammattikorkeakoululakiin ja yliopistolakiin, elikkä muutoksia ei ole tässä yhteydessä tehty niihin muihin lakeihin. Sitten kysyttiin tästä, miten vapaa sivistystyö voi olla mukana. Vapaa sivistystyö voi olla mukana korkeakoulujen kautta. Siellä on sitä haastetta, että siellä on erilaisia järjestelmiä käytössä. Nyt tämän kevyen hallinnon ja myöskin joustavan ja nopean käyttöönoton osalta oli tärkeää valita sellainen järjestelmä, joka on käytössä kaikilla korkeakouluilla, ja siihen valikoitui tämä Opin.fi, jossa on jo nyt laajasti avoimen korkeakoulutuksen opintoja. Tämä toteutetaan tämän Opin.fi-alustan kautta. Jatkossa vapaa sivistystyö on varmaan enemmän mukana, kun he sitten myöskin saavat niitä omia järjestelmiään yhteensovitettua tämän Opin.fin kautta. Siinä on tietenkin myös se, että vapaan sivistystyön toimijoilla on erilaisia sopimuksia eri korkeakoulujen kanssa, eli siinäkin on tärkeätä sitten, että ne yhdenmukaistuvat. Tähän korvaukseen: Se korvaus on 20 euroa per opintopiste korkeakouluille. Lisäksi korkeakoulut saavat perusrahoituksen kautta korvausta näiden avoimien opintojen järjestämisestä. Jonkin verran tuotiin esiin huolta korkeakoulututkinnon suorittamisesta jatkossa kokonaan avoimen kautta. Se ei tosiaan ole tässä esityksessä. Se esitys on parhaillaan lausuntokierroksella. Lausuntokierroksen jälkeen sitä sitten katsotaan syksyllä, ja tavoite on, että se tuodaan eduskunnalle syksyllä. Meillä on tällä hetkellä sellainen tilanne, että työn ohessa opiskellaan muun muassa kasvatustieteitä, hallintotieteitä ja kauppatieteitä ja ei voi tehdä gradua ennen kuin saa sen tutkinnonanto-oikeuden. Eli tässä lausuntokierroksella olevassa hallituksen esityksessä selkeästi tuodaan esiin, että tämä on rajatuille, jo työssä käyville henkilöille tehty lisätoimenpide siitä, että pystyy suorittamaan tutkinnon työn ohessa. Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiotyössähän — jossa on ollut myöskin parlamentaarinen työskentely tämän koko talven, ja meillä on huomenna viimeinen ohjausryhmän kokous — tavoitteena on edelleen, että maksuton korkeakoulututkinto on myös vuonna 2040 ja yhteiskunta tarjoaa sen maksuttoman korkeakoulututkinnon. Tämä on laajasti sekä parlamentaarisessa työryhmässä että meillä ohjausryhmässä jaettu tavoitetila. Siinä mielessä näen, että korkeakoulututkinnon kokonaan avoimen kautta suorittaminen on pieni marginaalinen ryhmä, mutta se myöskin lisää siinä mielessä sitä luottamusta siihen, että voi sitäkin kautta tehdä sen gradun ja valmistua, eikä vain niin, että tiettyihin opintomääriin voi työn ohessa avoimen suorituksia tehdä. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (korkeakoulu, yliopisto)Pöytäkirja
26.5.2026EsittelypuheenvuoroHE 93/2026 vpTalousSoteKoulutus

Arvoisa puhemies! Toivon, että jokainen nuori löytäisi itselleen elämässä oman paikan ja yhteisön — ja ajattelen, että varmasti me kaikki tässä salissa ajattelemme samoin — sellaisen yhteisön, jossa on hyvä olla, ja monelle se tarkoittaa nuoruusaikana opiskeluita, oman alan löytämistä ja työelämään etenemistä. Myös nuorten toiveet ovat sen suuntaisia. On todella hienoa, että tuoreen nuorisobarometrin mukaan 81 prosenttia nuorista eli 15—29-vuotiaista haluaa tavoitella korkeakoulututkintoa. Aivan liian moni nuori ei kuitenkaan saa tavoittelemaansa ja toivomaansa opiskelupaikkaa korkeakoulussa. Aloittaessani viime vuoden alussa tässä tehtävässä tiede- ja kulttuuriministerinä halusin tutustua nuoriin ja korkeakoulutuksiin liittyvään dataan tarkemmin. Sen jälkeen olen monesti sanonut, että järkytyin, miten moni vastavalmistuneista ei saa opiskelupaikkaa. Vuosittain toiselta asteelta valmistuneista jopa yli 24 000 nuorta jää ilman korkeakoulupaikkaa. Ajattelin silloin, että on tärkeää ratkaista se, miten voisimme avata nuorille ovia korkeakoulutukseen eri tavoin. Esitin viime kevään kasvuriihessä opintoseteliä yhdeksi kasvutoimeksi osana koulutustason nostoa. Pääministeri Orpon johdolla päätimme kasvuriihessä investoinneista, sekä opintosetelistä että lisäaloituspaikoista. Täydentävässä budjettiesityksessä näille osoitettiin yhteensä 100 miljoonan euron rahoitus kolmelle vuodelle. Osaaminen tulevaisuusinvestointina on kiistaton. Korkeakoulutus on sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta paras investointi tulevaisuuteen ja tae työllistymiseen. Arvoisa puhemies! Lähetekeskustelussa on nyt siis hallituksen esitys opintosetelistä, eli yliopistolakiin ja ammattikorkeakoululakiin lisättäisiin säännökset avoimen korkeakoulutuksen kolmivuotisesta opintosetelikokeilusta. Opintoseteli on uusi keino avata toiselta asteelta valmistuneille nuorille ovia korkeakouluun. Se nopeuttaa siirtymiä, vähentää alanvalintaan liittyvää kuormitusta ja tukee myös nuorten tulevaisuususkoa. Tulevina päivinä moni nuori valmistuu toiselta asteelta. Haluan sanoa jokaiselle: onnea valmistumisesta ja hienosta saavutuksesta. Opintoseteli on tarkoitettu toisen asteen viime jouluna tai tänä keväänä päättäneelle nuorelle, joka ei ole saanut jatko-opiskelupaikkaa. Opintosetelillä nuori voi opiskella avoimessa korkeakoulussa 30 opintopisteen verran maksutta, eli setelillä hän maksaa avoimen korkeakoulun kurssimaksuja. Opiskella voi avoimessa ammattikorkeakoulussa tai avoimessa yliopistossa. Pidän tärkeänä myös sitä, että nuoret saavat opintosetelillä ohjausta. Ohjaus tukee opintoihin hakeutumista ja niiden suorittamista sekä myöhempää tutkintoon johtavaan koulutukseen hakeutumista. Valmistelun aikana tiedotimme nuoria ja kysyimme nuorilta ajatuksia opintosetelistä. Teimme verkkokyselyn, johon vastasi lähes 4 600 nuorta. Saatujen vastausten perusteella nuoret suhtautuvat opintosetelikokeiluun erittäin positiivisesti. Lukiolaisista 96 prosenttia suhtautuu myönteisesti setelin käyttöön, ja ammatillisessa koulutuksessa opiskelevista 89 prosenttia suhtautuu myönteisesti setelin käyttöön. Arvoisa puhemies! Opintoseteli on osa Orpon hallituksen kokonaisuutta, jolla vahvistetaan koulutus- ja osaamistason nostoa. Lisäksi hallitus on esimerkiksi tehnyt päätökset merkittävistä lisäaloituspaikoista. Aloituspaikkoja on lisätty edeltäjäni ministeri Multalan päätöksillä osaajapula-aloille, kuten sairaanhoitajien, bioanalyytikoiden, varhaiskasvatuksen opettajien, lääkäreiden ja eläinlääkäreiden koulutuksiin. Maaliskuussa tein päätökset kasvun aloille tulevista uusista lisäaloituspaikoista, siis jo tälle vuodelle. Tässä kevään päätöksessä ensikertalaiset olivat pääasiallinen kohderyhmä, ja näiden lisäpaikkojen ja lisärahoituksen myötä hyväksymiskirjeen korkeakoulutukseen tulee saamaan ja opintonsa pääsee aloittamaan 1 095 opiskelijaa enemmän. Hallituksen esityksessä esitämme kolmivuotista opintosetelikokeilua. Tavoitteena siis on, että kokeilulainsäädäntö olisi voimassa jo elokuussa 2026, kun yhteishaun tulokset ovat selvillä. Opintosetelit olisivat tuolloin viime jouluna ja tänä keväänä toiselta asteelta valmistuneiden nuorten käytettävissä. On siis mahdollista, että nuoret voisivat saada opintosetelit käyttöön jo elokuun alusta alkaen, kuitenkin viimeistään tulevan syksyn aikana. Aikataulu tarkentuu eduskuntakäsittelyn aikana, ja tiedän, että sivistysvaliokunta on sitoutunut opintoseteliesityksen joustavaan ja ripeään käsittelyyn, ja kiitos siitä jo etukäteen.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Sote: sääntöpohjainen osuma (sairaala)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu, yliopisto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kiitos tosiaan tästä tärkeästä yhteisestä asiasta sivistysvaliokunnan puheenjohtajalle, edustaja Haataiselle tämän keskustelualoitteen muodossa. Luin muutama vuosi sitten Helsingin yliopiston tutkija Hannu Toivosen kirjan tekoälystä, ja sieltä opin, että tekoäly eli keinoäly on ensimmäistä kertaa tunnistettu ja sitä on lähdetty kehittämään 1950-luvulla. Eli emme ole ihan uuden asian äärellä, mutta tietenkin se tiedonvälitys ja teknologiset kyvykkyydet, mitä meillä on erilaisen laskentakapasiteetin ja kaiken muun kannalta, mahdollistavat nyt paljon nopeamman tekoälyn hyödyntämisen kuin mitä se on tarkoittanut 20 tai 10 vuotta sitten, ja sen takia se muuttaa meidän maailmaa ja meidän tiedonvälitystä ja tiedonkäsittelytaitoa nopeammin kuin koskaan aikaisemmin, niin kuin tässä tosi moni teistä edustajista sanoi. Näin on. Mitä tulee sitten lainsäädäntöön ja mitä me voimme tehdä yhtenä Euroopan unionin maana, niin kyllä tässä lainsäädäntöpuolessa olemme tosi vahvasti toisaalta EU:sta riippuvaisia ja toisaalta me haluamme, että EU tekee sitä sääntelyä, koska tiedetään, että kulttuuri- ja taidepuoli ei tunne maan rajoja, ja jos lähdetään siihen, että 20:llä eri tavalla aletaan EU-tasolla sääntelemään, niin se on sitten myöskin haitta meidän, Suomen, pienen kielialueen, kannalta mutta myöskin meidän luovan alojen toimijoille, joten me vahvasti nähdään se, että se EU-taso on se, mitä me tarvitsemme. Asia, mikä myöskin on todellakin yhteinen, on se läpinäkyvyys, jota todella moni edustaja tässä nosti esiin, eli tarvitaan selkeitä ja toimivia pelisääntöjä. Tämä teosten luvaton käyttö ja käytön helppous erilaisissa tekoälymallien koulutuksissa tuo tällä hetkellä sellaista epäreiluutta ja sellaista toimintaa, joka ei ole hyväksyttyä. Kaikkien aineistojen ja erityisesti tekoälymallien koulutusaineistojen läpinäkyvyys on tärkeää. Se on tärkeää koko sille luovan alan arvoketjulle, ja on tärkeää, että tätä läpinäkyvyyttä pystyttäisiin lisäämään. Silloin sisällöt ovat myöskin monipuolisempia. Minä ajattelen niin, että se läpinäkyvyys näissä tekoälyjen koulutusmateriaaleissa ja niissä aineistoissa on vähän samanlaista kuin viittausaineisto muutenkin aineistossa. Elikkä yhtä lailla meidän täytyy tulla vaatimaan tekoälyltä, että se kertoo, mistä se on sen aineiston saanut, samalla tavalla kuin muutenkin on lainauksessa kyse. No, sitten näihin EU-tasoihin. Olen keskustellut näistä asioista useamman kerran komissaari Virkkusen kanssa, tänään viimeksi, kun komissaari oli Suomessa ja eduskunnassa käymässä. EU:n tekijänoikeussuositukset tulivat tosiaan tällä viikolla, ja tekijänoikeuslainsäädäntöä ollaan uudistamassa, toki komissaari Micallefin johdolla, jota olen myöskin tavannut tässä reilun vuoden aikana useamman kerran. Tekoälystrategia on valmistelussa, luovien alojen strategia on valmistelussa. Se on valmistelussa komissaari Virkkusen johdolla. Tulossa on myös peliteollisuusstrategia. Näissä kaikissa tullaan katsomaan sitten sitä lainsäädäntöpuolta ja sääntelyn tarpeita EU-tasolla. Isona tavoitteena näissä on suojata tekijöiden asemaa lisensoinnilla, jotta tekijät saavat ansaitsemansa korvauksen työstään. Teistä edustajista moni näihin viittasi, valiokunnan puheenjohtaja ja Kaarisalo, ja samaten Asell, Mikkonen, Lyly ja Viitala kysyivät, mitä tälle sääntelylle ollaan tekemässä. Itse asiassa olisin hieman ajankohtaisemman tiedon äärellä, jos meillä olisi viime viikolla voinut olla EU:n kulttuuriministerikokous. Meillä piti olla viime viikolla Nikosiassa, Kyproksella kulttuuriministerikokous, mutta se tiistaina peruttiin brittien lähetystöön tulleen ohjusiskun vuoksi. Ministerikokous tosiaan kokonaan peruttiin ja siirrettiin myöhemmälle keväälle. Mutta olemme loppuvuodesta keskustelleet EU-tasolla siitä, miten mahdollisesti tulevaisuudessa pystyttäisiin sääntelemään luovien alojen toimijoiden oikeudesta omaan ääneen, kuvaan ja tämäntyyppisiin asioihin, jotka eivät ole yksinkertaisia asioita. Tässä erityisesti tarvitaan EU-puolen toimia. Edustaja Kiuru kysyi myöskin näistä mahdollisuuksista. Tekoälyn käyttöhän voi myös lisätä luovuutta, jos semmoiset tietyt toistuvat, rutiininomaiset työtehtävät saadaan ohjattua tekoälylle käyttöön ja ihmiselle jää enemmän aikaa siihen, että ongelmanratkaisua ja luovuutta voidaan toteuttaa laajemmin. Tekoäly voi toisaalta myös tehostaa työvaiheita, ehkä madaltaa kynnystä kokeilla uusia ilmaisun muotoja ja tukea niitä luovia prosesseja. Toisaalta se voi myöskin helpottaa pienten toimijoiden tuotantoa ja ehkä tarjota pienille toimijoille joitain sellaisia välineitä kansainvälistymiseen, mitä ei olisi muuten voinut tapahtua. Ainakin kun ajattelen Suomea pienenä kielialueena, niin nyt ovat lisääntyneet tämmöiset erilaiset äpit, ihan suomalaisten yritysten tekemät äpit, joilla voidaan esimerkiksi eri kieliä tuottaa meidän taide- ja kulttuuripuolen esityksissä. Sanon tähän loppuun, että kun saamelaisoopperan maailman ensi-ilta oli tammikuussa Oulu2026:n puitteissa ja siellä oli useampaa saamen kieltä, niin sitten jokaisen oli mahdollista äpillä nähdä esitys ruotsiksi, englanniksi, suomeksi tai eri saamen kielillä ja sen pystyi saamaan itse siihen eteen. Olisi ollut mahdotonta esimerkiksi oopperassa tai teatterissa tuottaa kuutta eri kieltä johonkin skriinille tai vastaavalle, eli meillä on erilaisia mahdollisuuksia. Ja kun tuossa kävin muutama viikko sitten katsomassa tuon Kaija Koo ‑elokuvan Kaunis, rietas, onnellinen, niin siinähän oli myös hyödynnetty tekoälyä Kaija Koon luvalla joissakin näissä laulukohtauksissa. Ajattelen, että tämäntyyppisiin se sopii, kun on sovittu yhdessä artistien kanssa, miten sitä käytetään, miten hyödynnetään, ja silloin sitten sitä myöskin osataan käyttää. Mutta tämä vain kertoo siitä, että pitää löytyä ne reilut pelisäännöt, pitää olla sitä lisensiointia, pitää olla sitä läpinäkyvyyttä, ja sitten niiden pelisääntöjen on tärkeä olla sieltä EU-tasolta yhteiset. Arvoisa puhemies! Ihan loppuun vielä, kun kysyttiin tästä AVMS-direktiivistä. Itse asiassa täällä on juuri ministeri Ranne, jonka kanssa ollaan viety eteenpäin tätä tilausohjelmapalveluiden maksuvelvoitetta, ja siitä on tarkoitus antaa hallituksen esitys sitten syyskaudella, ja komissaari on kertonut, että muilta osin kaikkineen AVMS-direktiiviä ollaan myöskin EU-tasolla nyt uudistamassa. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, yliopisto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Kaiken kaikkiaan hyvää keskustelua, rakentavaa sellaista, välillä vähän vierestä ja välillä sitten ihan täysin hallituksen esityksestä, joka nyt on käsittelyssä, mutta se kuuluu tähän saliin. Tässä tosiaan erityisenä tavoitteena on se, että me mahdollistetaan muille kuin valtiolle, tutkimuslaitoksille ja korkeakouluille eli meidän yksityiselle sektorille sen laskentakapasiteetin hyödyntäminen. Eli niin kuin sanoin, tässä on todellakin kyse siitä tiedetyöläisen nykyajan naulasta ja vasarasta, jotta hän pystyy toimimaan, mutta myöskin siitä, että sen tutkimus- ja kehitystoiminnan osalta yritys- ja elinkeinoelämä pystyy hyödyntämään tämmöistä meidän kansallista merkittävää sijoitusta. Alkuvuonna CSC:n tekemästä yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta vaikuttavuudesta tehdyn tutkimuksen mukaan yhden euron investointi suurteholaskennan palveluihin tuottaa yhteiskunnalle 25—37 euron hyödyn. Hankintalaki on ministeri Marttisen puolella, mutta siitä kuitenkin totean sen, että tulevaisuudessakin yhteishankinnat, hankintarenkaat, keskitetyt yhteishankinnat ja kaikki tällaiset ovat mahdollisia. Kyse on myöskin sitten siitä, miten meillä julkisella puolella on sitä osto- ja hankintaosaamista. Ajattelen erityisesti näin tiedeministerinä, että se osaaminen voi kehittyä ja kertyä myöskin sinne julkiselle ja kunnalliselle puolelle, ja siihen on tärkeätä yhteiskunnallisestikin kannustaa. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (korkeakoulu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Kyseessä on siis CSC — Tieteen tietotekniikan keskus Oy:hyn liittyvä hallituksen esitys. Arvoisa puhemies! Supertietokoneet tuovat merkittävää lisäetua suomalaiselle tutkimukselle, teollisuudelle, osaamisen kehittämiselle, työllisyydelle ja kilpailukyvylle. Suurteholaskimet ovat nykypäivän tiedetyöläisen naula ja vasara riippumatta siitä, mitä hän nikkaroi ja millä alalla hän tiedettä tekee. Nyt käsittelyssä olevan lakiesityksen keskeinen tavoite on mahdollistaa kansallisen Roihu-supertietokoneen kapasiteetin tarjoaminen myös muille kuin omistajille eli muille kuin valtiolle ja valtion tutkimuslaitoksille sekä korkeakouluille. Nämä uudet käyttäjät olisivat ennen kaikkea startup-yrityksiä ja pk-yrityksiä, joiden olisi mahdollista käyttää kapasiteettia omaan tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Kapasiteetti ei siis sovellu käytettäväksi yrityksen operatiiviseen liiketoimintaan. Kapasiteetin eli laskenta-ajan käyttö olisi näille ulkopuolisille toimijoille markkinahintaista. Vastaavasta kapasiteetista ei sinänsä ole kansallista tarjontaa, joten markkinat eivät tältä osin vääristy. Ulosmyynti koskee vain niin sanottua ylijäämäkapasiteettia eli sitä kapasiteettia, mikä jää valtiolta, tutkimuslaitoksilta ja korkeakouluilta ylitse, eli sillä hetkellä nämä omistajat eivät sitä tarvitsisi. CSC — Tieteen tietotekniikan keskus Oy voi nyt jo tarjota hallinnoimistaan LUMI-supertietokoneesta ja tulevasta LUMI AI -supertietokoneesta laskenta-aikaa yrityksille taloudelliseen toimintaan enintään 20 prosenttia kapasiteetista. Kansalliset supertietokoneet on tarkoitus saada tältä osin tasavertaiseen asemaan eurooppalaisten supertietokoneiden kanssa. Jo nykyisin olisi mahdollista myydä kansallisten koneiden kapasiteettia hankintalain salliman viiden prosentin tai 500 000 euron verran, mutta CSC:n näkökulmasta ei ole ollut mielekästä rakentaa tarvittavaa palvelua näin vähäistä ulosmyyntiä varten. Arvoisa puhemies! LUMI-supertietokoneen kapasiteetin tarjoamisesta yrityksille on saatu myönteisiä kokemuksia. LUMI:n yrityskäyttäjiä on tähän mennessä ollut yhteensä 124 kappaletta, ja yrityskäytön osuus vuotuisesta kokonaiskapasiteetista on ollut enimmillään seitsemän prosenttia. CSC:lle on muodostunut osaamista ja myöskin riittävä tietopohja siitä, millaista tukea yritykset tarvitsevat laskentakapasiteettinsa käyttöön. Lakiesitys linkittyy eduskunnassa käsiteltävänä olevaan hankintalakiin ja sen muutokseen siten, että hankintalakiin esitettyä kymmenen prosentin sidosyksikön minimiomistusrajaa ei sovellettaisi CSC:hen. CSC on valtion ja korkeakoulujen omistama sidosyksikkö. Valtio omistaa CSC:stä 70 prosenttia ja korkeakoulut 30 prosenttia. Korkeakoulujen lukumäärän vuoksi korkeakoulujen kaikki omistusosuudet jäävät alle kymmenen prosentin rajan. CSC:n omistamat ja hallinnoimat supertietokoneet ovat niin suuria investointeja, ettei yksittäinen korkeakoulu tai valtion tutkimuslaitos pystyisi sellaista toteuttamaan. Lisäksi CSC:n tuottamat muut palvelut ovat suurelta osin sellaisia, että ne palvelevat koko korkeakoulukenttää. Näin ollen yhtiön omistusten koon rajaaminen hankintalain muutoksessa esitettävällä tavalla ei ole mahdollista eikä julkisen talouden kannalta mitenkään perusteltua. CSC:n poikkeamista kyseisestä pykälästä on valmisteltu yhteistyössä työ- ja elinkeinoministeriön hankintalain valmistelijoiden kanssa, ja hankintalain muutosta koskevassa hallituksen esityksessä on mainittu CSC:tä koskevan erityislainsäädännön valmistelu opetus- ja kulttuuriministeriössä. Lakiesityksessä on lisäksi haluttu vahvistaa yhtiön varautumista ja tältä osin raportointia omistajille, koska yhtiö ylläpitää tutkimuksen, koulutuksen ja kulttuurin keskeistä kansallista ict-infrastruktuuria. Nykyisessä toimintaympäristössä varautuminen on korostunut ja sensitiivisen datan käsittely edellyttää turvallisuuden korostumista myös normaalioloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa. Arvoisa puhemies! Nämä tekoälykoneiden ja supertietokoneiden kapasiteetit ovat mahdottoman isoja asioita. Tässä nyt meidän tämänhetkiset kaksi supertietokonetta tämän vuoden aikana poistuvat, ja Mahti ja Puhti tullaan korvaamaan sitten Roihulla, joka tänä vuonna otetaan käyttöön ja on siis yksi kansallinen suurteholaskin. Roihu on siellä Kajaanissa, Renforsin Rannassa, vanhassa paperikonetehtaassa. Jos me yritettäisiin korvata Roihun tehoa tällaisilla teholäppäreillä — saamieni erilaisten tietojen pohjalta tein tällaisen paperi- ja päässälaskuharjoituksen, joten voi mennä hieman pieleen, mutta kuitenkin saatte jonkinlaista osviittaa — niin tarvittaisiin 102 000 teholäppäriä vierekkäin yhteen kytkettynä, ja jos yksi läppäri olisi parin sentin paksuinen, niin se käytännössä tarkoittaisi yli kahta kilometriä läppäreitä päällekkäin yhteen kytkettynä. Tämä on siis tämän tänä vuonna avattavan Roihun kapasiteetti. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
26.2.2026VastauspuheenvuoroSKT 29/2026 vpSoteKoulutus

Arvoisa puhemies! Tämä on tärkeä asia. Meillähän on ollut aikaisemmin niin, että englanninkielisissä sosiaali- ja terveyspuolen koulutuksissa ei ole vaadittu alkuvaiheessa eikä myöskään loppuvaiheessa sitä suomen kielen riittävää osaamista. Nyt on jo useamman vuoden, ainakin kahden vuoden ja kolmattakin vuotta, osassa ammattikorkeakouluja menty tällaisiin toiminnallisesti kaksikielisiin tutkintoihin. Se tarkoittaa siis käytännössä sitä, että koulutus alkaa englannin kielellä sosiaali- ja terveyspuolella, mutta heti tutkinnon alkuvaiheessa aletaan lisäämään systemaattisesti suomen tai ruotsin kielen opetusta osana sitä koulutuksen antamista. Eli englannin kielen opetus vähenee sinne loppuvaiheeseen, ja suomen tai ruotsin kielen opetus osana nimenomaan tätä muuta ammattiosaamiskieltä kasvaa. Tämä tarkoittaa sitä, että kun ammattikorkeakoulusta valmistuu, niin hoitajalla on riittävä suomen tai ruotsin kielen taito ja hänellä on kyky vastata sitten myöskin työelämän tarpeisiin. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, hoitaja)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
25.2.2026VastauspuheenvuoroPI 1/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Kun kyse on nimenomaan tämän vuoden lainsäädäntöasioista, niin tuon tähän vielä muutaman kulttuuripuolen asian, vaikka niitä nyt ei niin kovasti täällä salissa kyseltykään. Ajattelen, että viime vuonna käytiin laajaa, hyvää kulttuuripoliittista keskustelua. Meillä on taiteen perusopetuksen uudistaminen. Siinä on lausuntokierrokset käyty loppuvuodesta. Työryhmältä tuli yksimielinen esitys viime kesänä, ja nyt sitten käydään lausuntojen pohjalta hallituksen esitystä, ja se on tarkoitus antaa tässä kevätkauden aikana. Siinä on todella tärkeää se, että meidän taiteen perusopetuksen, joka on meidän tämmöisen suomalaisen koulutusjärjestelmän helmi — siis 130 000 lasta on joka viikko taiteen perusopetuksen parissa — saavutettavuutta ja saatavuutta pyritään varmistamaan ja myöskin sitä vahvistamaan tässä tilanteessa. Lainsäädäntö on 90-luvulta. Sitten viime vuonna tehtiin myöskin päätös siitä, että tilausohjelmapalveluiden rahoitusvelvoitelainsäädäntö, elikkä tämmöinen AVMS-direktiivi, Suomeen tehdään. Tavoitteena on nimenomaan sen kotimaisen av-tuotannon ja av-sisältöjen tukeminen, ja tämäkin on tarkoitus saada sitten syksyksi käsittelyyn ja jo ensi vuoden alusta voimaan. Tekijänoikeuksista on välillä aika paljonkin puhetta. Tavoitteena on, että tekijänoikeuslakia päivitetään. Tehdään muun muassa sopimuslisenssisäännöksiin muutamia muutoksia, jotka ovat tarpeellisia tässä ajassa. Korkeakoulutuksen ja tieteen ja tutkimuksen puolelta tietenkin merkittävät t&k-panostukset, tänä vuonnakin 240 miljoonaa euroa enemmän tutkimukseen ja kehitykseen rahaa. CSC:n lainsäädäntöä ja tutkimusinfran yhteiskäyttöön liittyvää lakia päivitetään. Tuodaan tämä opintosetelikokeilu eduskunnalle, eli ne nuoret, jotka jäisivät toisen asteen jälkeen ilman korkeakoulupaikkaa, saisivat vuoden opiskella avoimen korkeakoulutuksen kautta. [Puhemies koputtaa] Myöskin sitten ulkomaanopintolakia tässä kesällä on tarkoitus tuoda, jotta sitten näitten ulkomailla suoritettujen tutkintojen vastaavuusvaatimukset paranevat. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu)Pöytäkirja
25.2.2026VastauspuheenvuoroPI 1/2026 vpSoteKoulutus

Kiitos, arvoisa puhemies! Tässä sivistysvaliokunnan puheenjohtaja, edustaja Haatainen puhui koulutustason nostosta, ja muutamat muutkin edustajat viittasivat koulutuksen asioihin. Erityisesti tämä meidän osaamis- ja koulutustason nosto: Me olemme käyneet sitä dataa läpi viimeisten vuosien ajalta, ja se, että pelkkiä aloituspaikkoja on lisätty — edellisellä hallituskaudella niitä lisättiin 10 500 — ei ole nostanut meidän koulutustasoa, osaamistasoa, vaan koulutus on kasaantunut. Syksyllä 23 joka neljäs korkeakoulussa aloittanut oli sellainen, jolla oli jo toinen tutkinto tai kaksikin tutkintoa tai toinen opiskelupaikka jo aktiivisena. Sen takia me ollaan edelleen lisätty aloituspaikkoja näille pullonkaula-aloille, muun muassa sotealalle, lääketieteelliseen, eläinlääketieteelliseen. Tällä hetkellä on korkeakouluilla haku näille kasvun aloille. Nämä ovat yksiä keinoja, ja senpä takia tarvitsemme pari muuta keinoa. Uusista keinoista tänä vuonna on tulossa opintosetelikokeilu: kolmivuotinen kokeilu, jossa ne toisen asteen opiskelijat, jotka valmistuvat toiselta asteelta tänä keväänä, pystyisivät saamaan, jos he eivät saa korkeakoulupaikkaa, opintosetelin vuodeksi. Tämä on tarkoitus antaa eduskunnalle loppukeväästä. Se aukaisisi meidän korkeakoulupaikkoja nuorille, erityisesti niille, jotka eivät ole päässeet niihin heti suoraan lukiosta tai ammatillisesta koulutuksesta, ja sitä kautta pystyisimme nostamaan koulutustasoa. Lisäksi on myöskin tämän vuoden aikana tavoite viime vuoden kehys- ja kasvuriihen päätöksiin pohjautuen tuoda eduskunnalle esitys siitä, että avoimen kautta on mahdollista korkeakoulututkinto suorittaa. Se on toki maksullinen tutkinto, ja se on enemmän sitten sellaisille henkilöille, joilla on jo toinen tutkinto alla ja joiden työelämäasema on sellainen, että he pystyvät myöskin koulutuksesta maksamaan. Samalla kuitenkin pidämme tosi tärkeänä ja siitä asiasta kiinni, että yhteiskunta tarjoaa jokaiselle nuorelle maksuttoman korkeakoulututkinnon. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Edustajien muutamiin kysymyksiin: Erityisesti edustaja Merinen toi esiin korkeakoulujen mahdollisuudet vaikuttaa siihen, miten valmistunut voi työllistyä. Korkeakouluilla on useita erilaisia keinoja vaikuttaa siihen, millaiset työelämävalmiudet tutkinnon suorittaneilla on. Esimerkiksi juuri ilmestyneen Karvin arviointiraportin mukaan työelämään osallistumista opetussuunnitelmatyössä olisi hyvä parantaa. Meillä on tällä hetkellä korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiotyö käynnissä, eli pohditaan tavoitteita 2040:een ja näitä toimenpiteitä tämän kevään aikana. On varmasti niin, että tullaan nostamaan työelämävalmiuksien parantamista. Tämä koskee myöskin erityisesti kansainvälisiä opiskelijoita. Työministeri Marttisen kanssa pidimme ennen joulua tämmöisen pyöreän pöydän keskustelun, jossa käytiin läpi kansainvälisten opiskelijoiden työllistymistilannetta. Siellä näkyy selvästi se, että jos et saa harjoittelupaikkaa yrityksessä, niin on entistä vaikeampi työllistyä myöskin sen valmistumisen jälkeen. Opintojen aikaiset harjoittelut, opinnäytetyöt ja työelämän kanssa tehtävät projektit auttavat nimenomaan työelämäyhteyksien rakentumisessa opintojen aikana. Myöskin sen takia on tärkeätä, että niihin kannustetaan ja korkeakoulut niitä myöskin tekevät. Korkeakouluilla on myöskin urapalvelut, mutta tässäkin näkyy se haastava tilanne, että myöskin näitä harjoittelupaikkoja on ollut nyt vaikeampi saada, koska vuosina 23—24 niitä korkeakoulusta valmistuneita on enemmän. Arene arvioi, että 3 500 AMK-opiskelijan valmistuminen saattaa viivästyä näitten harjoittelupaikkojen vuoksi. Edustajat Sarkomaa ja Laiho tästä tekivät kirjallisen kysymyksen alkuvuodesta, ja kun heille vastasin viime viikolla, niin totesin siinä, että sosiaali- ja terveysministerin kanssa ollaan järjestämässä pyöreän pöydän keskustelua, johon kutsutaan hyvinvointialueita, Arene, korkeakouluja ja yrityksiä, ja me mietitään, mitä me voimme tehdä sille, ettei ainakaan lakisääteinen harjoittelupaikka viivästyttäisi niitä opiskeluja. Sitten, arvoisa puhemies, ihan lyhyesti vielä vastaan, koska ainakin edustajat Kettunen, Polvinen ja Räsänen, Hanna, kysyivät itäisen Suomen ohjelmasta. Hallitus tosiaan arvioi. Mehän nimitimme kauppaneuvos Bromanin tekemään esityksiä itäisen Suomen asioiden parantamiseksi, ja tämä erityistalousalue on hallituksella edelleen arvioinnissa, toisin kuin on annettu ymmärtää. Me ollaan tehty valtavia panostuksia. Me ollaan muun muassa Fingridin investointikykyä nostettu miljardilla eurolla, eli se on nyt 5,2 miljardia tulevalle kymmenelle vuodelle. Fingrid käynnisti sen Huutokoski—Kontiolahti-hankkeen yva-prosessin. Sen pitäisi valmistua tänä syksynä. Me ollaan kohdennettu itäisen Suomen kestävän matkailun kasvuohjelmaan kolme miljoonaa euroa. TEM myönsi Imatran seudun ja sen lähialueiden äkillisen rakennemuutoksen toimintasuunnitelman toteuttamiseen rahaa. Me saatiin viime vuonna Euroopan komissiolta 50 miljoonaa euroa rahaa rajapuoleen. [Puhemies koputtaa] Eli tosi paljon on tehty toimenpiteitä, mutta siinä itäisen Suomen ohjelmassa [Puhemies koputtaa] on edelleen toimenpiteitä, mitä hallitus arvioi. Minun mielestäni myöskin sekä Kajaanin seudun että Imatran seudun erityistalousalueen kohdalla on tärkeätä, että hallitus vielä arvioi, mitä niille voi tehdä. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, hyvinvointialue)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (korkeakoulu)Pöytäkirja

Kiitoksia, arvoisa puhemies! Tärkeätä keskustelua, ja niin kuin monet ovat tässä puheenvuoroissa todenneet, yhteinen on asia. Se, miten moni suomalainen pystyy myöskin työelämään osallistumaan ja sillä tavalla omaa ja meidän yhteistä tulevaisuutta rakentamaan, on sekä henkilökohtaisesti että myöskin meidän kansantaloudellisesti tärkeä asia. Itselläni on vastaukset nimenomaan korkeakoulutuksen kannalta: Meillä on selvä näkymä siitä, että korkeakoulutus on edelleen parasta investointia sekä henkilökohtaisesti että myöskin sitten yhteiskunnallisesti. Vaikka korkeakoulutettujen työttömyys on tällä hetkellä korkea, niin on tärkeää huomata myös se, että korkeakoulutettujen työllisyysaste on lähes ennätystasolla: viime vuoden toisella neljänneksellä korkeakoulutettujen työllisyysaste oli 88,6. Näitä lukuja, siis meidän työllisyysaste lähentelee melkein 90:tä, ei ole pitkiin aikoihin totuttu näkemään. Eli meillä on korkeakoulutettuja työttömänä paljon, mutta on tärkeätä myös huomata, että osa siitä johtuu siitä, että 23 ja 24 oli paljon korkeakouluista valmistuneita, koska osa pitkitti valmistumista, ei pystynyt valmistumaan korona-aikana, toisaalta osa on sitten pystynyt valmistumaan. Eli meillä on paljon korkeakoulutettuja työttömänä, mutta myöskin työllisyysaste on korkea. Sitten mitä tulee vielä tähän oman osaamisen kehittämiseen työttömyysturvalla, niin kuten ministeri Marttinen totesi, työttömyysturvalla voi tosiaan opiskella nykyään. Voi opiskella tutkinnon osia tai tutkinnon loppuun, tai sitten voi tehdä lyhytkestoista opiskelua. Nämä kaikki ovat aika laajoja, ja niitä on myöskin laajennettu, eli sitä omaa osaamistaan pystyy kehittämään. On hienoa, että aiempaa suurempi osa korkeakoulutetuista myöskin osallistuu työmarkkinoille ja harvempi jää sen työvoiman ulkopuolelle. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (korkeakoulu)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kiitos edustajille esiin nostetuista asioista. Ajattelin lyhyesti kommentoida sivistyshallinnon uudistusta ja Kotuksen eli meidän Kotimaisten kielten keskuksen tilannetta ja sitten tätä, miten korkeakouluissa englannin kieltä opetetaan, ja toisaalta sitten, miten suomen ja ruotsin kieli turvataan. Jonkin verran on noussut huolta tästä Kotimaisten kielten keskuksesta ja sen tehtävistä. Tehtävät on edelleen turvattu. Meillä on tosiaan tämän vuoden alusta tullut tämä sivistyshallinnon uudistus, eli 11 opetus‑ ja kulttuuriministeriön virastoa on yhdistynyt viiteen. Kotimaisten kielten keskus, Kotus, on nykyään yksi Opetushallituksen osasto, mutta sillä on edelleen laissa samat tehtävät ja vastuut, ja vaikka se ei enää ole oma virasto ja näistä 11 virastosta on tullut viisi virastoa, niin edelleen nämä palvelut samalla tavalla turvataan. Eli kyse on enemmän siitä, että me saamme sieltä hallinnosta tehokkuutta ja resurssien yhteensovittamista. Sitten näistä korkeakoulujen opetus‑ ja tutkintokielistä. Meillä on laissa korkeakoulut, joissa kieli on suomi, korkeakoulut, joissa on kieli ruotsi, ja korkeakoulut, joissa se on suomi ja ruotsi, ja muilla korkeakouluilla se on pääsääntöisesti suomi. Mutta meidän laki myöskin mahdollistaa sen, että korkeakoulut voivat opetus‑ ja tutkintokielenä käyttää muuta kuin suomea ja ruotsia. Nyt nähdään se, että se englannin rooli on vahvistunut, ja senpä takia me ollaan reagoitu siihen kahtalaisesti. Toisaalta on tehty kansalliskielistrategia ja kielipoliittinen ohjelma, ja niillä vahvistetaan suomen ja ruotsin asemaa akateemisina ja hallinnollisina kielinä. Toisaalta korkeakouluja ohjataan myöskin tarjoamaan palvelut ja opetusta useilla kielillä yhdenvertaisesti. Tarkoituksena ei ole sinänsä rajoittaa englanninkielistä tarjontaa vaan varmistaa, että nämä kansalliskielet säilyvät täysipainoisina opetus‑ ja tutkintokielinä ja että englanninkielinen koulutus täydentää, ei korvaa sitä suomen‑ ja ruotsinkielistä koulutusta. Nyt meillä on tullut tällaisia toiminnallisesti kaksikielisiä ja kielituettuja tutkintoja, joissa siis ensin saatetaan aloittaa englannin kielellä mutta heti lisätään sitä suomen tai ruotsin kielen osuutta siinä opetuksessa. Näin ollen esimerkiksi sosiaali‑ ja terveysalalle valmistuessa täytyy olla joko ruotsin tai suomen kielen riittävät taidot, jotta voi ajatella, että työllistyy Suomessa sosiaali‑ ja terveysalalle. Eli vaikka aloittaa englanninkielisen tutkintokoulutusohjelman, niin sitä englanninkielisyyttä vähennetään ja suomen tai ruotsin kielen opetusta sitten lisätään. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu)Pöytäkirja

Kiitoksia, arvoisa puhemies! Kiitos edustajille hyvistä kysymyksistä ja nostoista. Tässä kysyttiin, edustaja Hiltunen kysyi, miksi kätilökoulutuksen osalta tätä kestoa nyt pidennettäisiin, ja vastaus löytyy tosiaan siitä EU:n ammattipätevyysdirektiivistä, joka nyt jatkossa edellyttää, että kätilön koulutus suoritetaan vasta sairaanhoitajatutkinnon suorittamisen jälkeen. Sitten tässä oli useampi kysymys siitä, miksi kätilökoulutuksesta ei tehdä eikä esitetä tehtävän YAMK-tasoista tutkintoa. No, ensinnäkin siis kätilöiden kouluttaminen YAMK-tutkintoon edellyttäisi kätilökoulutuksen sisältöjen muuttamista. Kun YAMK-tutkinnoille on säädetty edellytyksiä, muun muassa valmiudet tieteellisen jatkotutkinnon suorittamiseen, niin näiden edellytysten lisääminen kätilökoulutukseen pidentäisi siis huomattavasti sitä koulutuksen pituutta. Eli sinne tulisi lisää koulutussisältöjä, joita pitäisi käydä, jos se olisi YAMK-tutkinto. Edustaja Hopsu ihan oikein tuossa totesi, että yksi este on myöskin työssäoloehdon täyttyminen. Mutta siinä ei ole pelkästään se työssäoloehto, elikkä jos YAMK-tutkintoa haluaa suorittaa, niin tarvitaan vähintään kaksi vuotta työkokemusta. Mutta se ei ole se ainut este, vaan myös ne, mitä toin äsken esiin. Mutta jatkossa meillä on esimerkiksi nyt korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiotyöskentely ja toimenpiteiden pohtiminen ja työstäminen tämän loppukevään aikana. Tämä YAMK-tutkinnon työssäoloehto on minun mielestäni sellainen asia, jota on syytä tässä miettiä. Kuten edustaja Hopsu toi esiin, siinä on myöskin tämmöisiä kansainväliseen vertailuun liittyviä asioita, joita on ehkä syytä poistaa. Ja sitten Eloranta kysyi, miksi tätä ei uudistettu kokonaisuutena. No, silloin ei olisi ollut mahdollisuutta tehdä tässä ajassa tätä muutosta, joka sitten kuitenkin vastaa siihen, että jos me mietitään ammattikorkeakoulututkintoja, joita on suoritettu vuosina 2015—2023, niin nimenomaan terveydenhoitaja-, kätilö- ja ensihoitajapuolella on ollut 16—20 prosentilla jo se edellinen sotealan tutkinto, eli aika laajalla osalla on sitä päällekkäistä koulutusta. Sitten edustaja Castrén totesi tästä ensihoitajan ammattinimikkeen laillistamisesta, että se on tärkeä, ja Hänninen Suomen turvallisuuden näkökulmasta. Ja sitten Kallio totesi säännellystä koulutuksesta laillistaa ensihoitaja ja sitten tästä rahoitusmallista. Meillä on korkeakoulujen rahoitusmalli nyt voimassa 25—28, ja osana tätä korkeakoulutuksen ja tutkimuksen [Puhemies koputtaa] visiotyöskentelyä valmistaudutaan sitten siihen vuoden 28 jälkeiseen rahoitusmalliin. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, terveyden, sairaala)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettaviksi ammattikorkeakoululakia ja opintotukilakia. Eli kyse on esityksestä niin sanotuille sotekaksoistutkinnoille. Kokonaisuutenaan tämä muutos on yksi pieni osa niistä keinoista, joilla toteutetaan koulutustason nostoa. Kuten äskeisessäkin esityksessä, yhteisenä tavoitteena on, että nostetaan korkeakoulutettujen nuorten aikuisten osuutta mahdollisimman lähelle 50:tä prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Muutos mahdollistaa opiskelupaikkojen tarjoamisen mahdollisimman monelle sellaiselle, jolla ei ole vielä tutkintoa tai opiskeluoikeutta. Ja tämä lakimuutos auttaa jonkin verran myös siinä, koska lakimuutoksella ehkäistään koulutuksen kasautumista. Toisena tavoitteena on toimeenpanna EU:n ammattipätevyysdirektiiviä, ja siitä siis tulee tämä vaade, että jatkossa kätilön koulutus suoritetaan vasta sairaanhoitajatutkinnon jälkeen. Nykytilanteessa sairaanhoitaja, joka haluaa kouluttautua ensihoitajaksi, kätilöksi tai terveydenhoitajaksi, suorittaa samantasoisen sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon, vaikka hän olisi suorittanut jo sairaanhoitajakoulutuksen. Se vie kuitenkin opiskelupaikan henkilöltä, joka voisi muuten aloittaa suorittamaan ensimmäistä korkeakoulututkintoa. Ammattikorkeakoululakia ehdotetaan siis muutettavaksi siten, että lakiin lisätään uusi koulutustyyppi. Kyseessä on sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon jälkeen tai sen lisäksi suoritettava ensihoitaja-, kätilö- tai terveydenhoitajakoulutus, ei siis -tutkinto. Vastaavia, jo pitkään käytössä olleita koulutuksia, jotka eivät ole tutkintoja, ovat esimerkiksi erikoislääkärin ja opettajan koulutukset, jotka suoritetaan tutkinnon jälkeen. Uudistuksen jälkeen sairaanhoitajakoulutuksen jo suorittanut, joka haluaa ensihoitajan, kätilön tai terveydenhoitajan tehtäviin, voisi suorittaa pelkän ensihoitajan, kätilön tai terveydenhoitajan koulutuksen. Jatkossa ei siis tarvitsisi enää hakeutua suorittamaan toista kokonaista ammattikorkeakoulututkintoon johtavaa koulutusta. Arvoisa puhemies! Nuorten toiselta asteelta valmistuvien koulutuspolut on pyritty pitämään uudistuksessa mahdollisimman samanlaisina kuin nyt. Opiskelija suorittaa nelivuotisen koulutusohjelman, joka antaa osaamisen sekä sairaanhoitajaksi että ensihoitajaksi tai terveydenhoitajaksi. Nuorille koulutukseen hakeutuville hakemisessa ei siis näkyisi merkittävää eroa nykytilanteeseen. Sen sijaan sairaanhoitajakoulutuksen jo suorittaneiden koulutuspolku ensihoitajaksi tai terveydenhoitajaksi muuttuu: opiskelija suorittaa terveydenhoitajaksi yksivuotisen 60 opintopisteen koulutuksen tai ensihoitajaksi puolitoistavuotisen 90 opintopisteen koulutuksen. Myös kätilökoulutukseen voi hakeutua yhtä aikaa sairaanhoitajakoulutuksen kanssa. Kätilökoulutus kuitenkin voidaan suorittaa EU-direktiivin vaatimusten mukaisesti aina vasta sairaanhoitajakoulutuksen jälkeen. Kätilöiden koulutuspolku pitenee muodollisesti nykyisestä neljästä ja puolesta vuodesta viiteen vuoteen. Ja tietenkin tämä koulutuspolun piteneminen tällaisenaan on harmittavaa. Siltä ei kuitenkaan voitu välttyä, koska sairaanhoitajakoulutuksen laajuus on Suomessa kolme ja puoli vuotta ja kätilökoulutuksen laajuus on vuoden 2005 ammattipätevyysdirektiivin nojalla puolitoista vuotta. Suomalaista laadukasta sairaanhoitajakoulutusta ei haluttu heikentää lyhentämällä sitä. Samalla halusimme varmistaa myös sen, että kätilöillä on jatkossakin myös sairaanhoitajakoulutus. Koulutusajan kokonaiskesto kuitenkin lyhenee, jos opiskelija ottaa kätilökoulutuksen sisältöjä sairaanhoitajakoulutuksen vapaavalintaisiin opintoihin, ja näin ollen koulutuksen pituus on neljä ja puoli vuotta. Arvoisa puhemies! Esitetyt uudet koulutukset eivät ole siis suoria tutkintoja, mutta ensihoitajat, kätilöt ja terveydenhoitajat suorittavat jatkossakin sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon, jonka sisältönä on sairaanhoitajan pätevyys. Tähän sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoon liitetään kaksi tutkintonimikettä tai useampi tutkintonimike eli sairaanhoitaja (AMK) -tutkintonimikkeen lisäksi ensihoitaja-, kätilö- tai terveydenhoitaja (AMK) -tutkintonimike. Koulutukset suoritetaan joko sairaanhoitajan tutkintokoulutuksen yhteydessä tai sen jälkeen. Ensihoitaja-, kätilö- ja terveydenhoitajakoulutus olisi jatkossakin aivan samalla tavalla säänneltyä koulutusta ja niitä järjestettäisiin ammattikorkeakoululakiin lisättävien uusien säännösten nojalla. Uudistuksen tavoitteena on turvata ensihoitaja-, kätilö- ja terveydenhoitajakoulutuksen toteutuminen jatkossakin ammattikorkeakouluissa nykyisen tasoisena laadukkaana ja arvostettuna koulutuksena. Toisin kuin julkisuudessa on nostettu esiin huolia, uudistuksella ei heikennetä koulutuksen laatua tai rahoitusta. Opiskelija voisi koulutuksen suoritettuaan hakea laillistusta terveydenhoitajaksi tai kätilöksi Valvirasta kuten nykyisinkin. Myös ensihoitajakoulutus tuottaisi saman ammatillisen kelpoisuuden. Arvoisa puhemies! Opiskelijoiden oikeus opintotukeen ja opintolainahyvityksen säilyy samana, ja se turvataan samassa esityksessä lainsäädäntömuutoksin. Opiskelijoiden asema on samanlainen kuin tutkintoon johtavassa koulutuksessa. Ensihoitajat, kätilöt ja terveydenhoitajat saisivat siis jatkossakin laadukasta, laeilla säänneltyä koulutusta, joka johtaa samoihin pätevyyksiin ja ammattinimikkeisiin kuin aiemmin. Heillä olisi myös oikeus opintotukeen vastaavissa tilanteissa kuin nykyäänkin. Muutoksena olisi koulutuksen keston lyheneminen jo tutkinnon suorittaneille ja kokonaisten tutkintojen koulutuspaikkojen vapautuminen ensikertalaisille. Viime vuoden lopussa opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti sidosryhmille keskustelutilaisuuden uudistuksesta. Olemme myös erikseen kuulleet alojen liittoja. Näissä keskusteluissa on noussut tärkeitä asioita huomioina, ja kiitän siitä palautteesta ja dialogista. Arvoisa puhemies! Vielä muutama sana ammatillisesta opettajankoulutuksesta. Osana tätä uudistusta ammattikorkeakoululakiin lisättäisiin ammatillisen opettajankoulutuksen asetuksenantovaltuus. Tämä tarkoittaa, että jatkossa ammatilliseen opettajankoulutukseen kuuluvista opinnoista, opintojen rakenteesta ja osaamistavoitteista voidaan säätää asetuksella tarkemmin. Ammatillisen opettajankoulutuksen osalta tehtäisiin tarkennuksia myös muihin lain säännöksiin, osin vastaavasti kuin ensihoitaja-, terveydenhoitaja- ja kätilökoulutusten osalta. Muutoksilla ei ole tarkoitus ammatillisen opettajakoulutuksen osalta muuttaa merkittävästi nykytilaa, vaan tavoitteena on tehdä näkyväksi eri opintojen tuottamaa osaamista sekä säätää kyseisten opintojen osaamistavoitteista, jotta ammattikorkeakouluissa suoritettavien opettajankoulutuksen opintojen sisällyttäminen Suomen tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehykseen olisi jatkossa mahdollista. Olen valmiina keskustelemaan ja kuuntelemaan edustajien kysymyksiä ja vastaamaan niihin.

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, terveys, terveyden, sairaala)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu, opintotuki)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kiitoksia hyvistä nostoista ja kysymyksistä. Lähden nyt poikkeuksellisesti toisessa aikajärjestyksessä. Ensinnäkin edustaja Siposelle: Tässä hallituksen esityksessä on tosiaan arvioitu, että kun 66 000 paikasta noin 6 000:lla oli jo aikaisemmin opiskelupaikka, joista puolet luopui siitä vapaaehtoisesti, eli reilu 3 000 jäi, ja sitten kun tästä on tehty käyttäytymisvaikutusten arviointia tarkoittaen sitä, että on arvioitu, että noin puolet niistä paikoista pystyttäisiin siirtämään ensikertalaisille — ei tietenkään sillä hetkellä elikkä sinä syksynä, kun he vapauttavat sen aikaisemman, vaan sitten seuraavina vuosina — niin siirtyisi 1 500 paikkaa ensikertalaisille seuraavana vuonna. Kuten siinä hallituksen esityksessä lukee, se on käyttäytymisarviointia, joten ei voi suoraan laittaa, että exactly, näin juuri. No sitten edustaja Lylyn todella hyvä kysymys. Juuri tästä syystä... Tätä kun on nyt analysoitu, niin me emme pärjää pelkästään sillä, että me lisäämme niitä koulutuspaikkoja. Se ei yksinkertaisesti nosta meidän koulutustasoa. Edellinen hallitus lisäsi 10 500 aloituspaikkaa kolmessa vuodessa. Miten kävi kevään 23 ylioppilaille? Yli 20 000 oli syksyllä vailla opiskelupaikkaa, ja syksyllä 23 aloittaneista joka neljäs oli sellainen, jolla oli jo tutkinto tai kaksi tai kolme paikkaa avoimena. Eli se, että me vain lisäämme korkeakoulun aloituspaikkoja — olemme lisänneet kaikki nämä viimeiset vuodet, kolme hallituskautta — ja meidän ikäluokat pienenevät samassa suunnassa — ei lisää meidän osaamistasoa. Ainoastaan koulutus kasaantuu ihmisille kahden kolmen samantasoisen tutkinnon osalta. Tämä on myös siellä ammatillisella koulutuksella. En ole siitä vastuussa, mutta dataa kun olen käynyt läpi, niin meillä on aloja, joissa työllistymisvaikutukset ovat 40 prosenttia, ja työllistymisvaikutuksiin ei vaikuta se, minkä tutkinnon on käynyt, vaan lähinnä se, missä kohdassa on tavallaan sen tutkinnon käynyt työmarkkinatilanteeseen liittyen, ja takana voi olla kaksi tai kolmekin ammatillista tutkintoa. Eli me emme voi ratkaista varsinkaan tämän koulutusjärjestelmän kestävyyden osalta sitä niin, että me vain lisäämme niitä aloituspaikkoja. Sen takia me tarvitsemme toimia. Me tarvitsemme tämän toimen, mutta me tarvitsemme myös sen opintosetelin, joka juuri — niin kuin edustaja Lyly hyvin kuvasi tässä — avaa ovia korkeakoulutukselle. Edustaja Hopsu ja muutamat muut kysyivät ensikertalaisuuden pisteiden vaikutuksesta, ettei se ole liian voimakas. Tässä oli useampi edustaja, joka kysyi siitä, että jos ensikertalaisuuskiintiön vaikutus on liian suuri yhdessä tämän kanssa, niin käykö niin, että ei uskalla ottaa sitä koulutuspaikkaa vastaan. Täällä on sivistysvaliokunnan puheenjohtaja ja useampia edustajia, jotka ovat sivistysvaliokunnan jäseniä: meillä on todella kova tavoite, että tässä tämän vuoden aikana yhdessä saisimme tämän opintosetelin voimaan syksyksi, mikä tarkoittaa sitä, että pystyy opiskelemaan avoimen kautta ja kokeilemaankin sitä alaa eikä menetä sitä ensikertalaisuuspistettä, jos kokee, että ei ole niin varma siitä, että haluaa ottaa sen paikan vastaan. Sitten tässä tuotiin esiin, että moni tällä hetkellä suorittaa kahta tutkintoa yhtä aikaa. Jos on niin, että opinnot ovat loppuvaiheessa, niin mikään ei estä opintojen suorittamista loppuun ja ottamasta sitä paikkaa vastaan sitten. Minä oikeastaan mietin, että mikä on se kannustin sellaisella henkilöllä, joka haluaa suorittaa sen tutkinnon, mitä nyt suorittaa, hakeutua toiselle alalle kesken tutkinnon, jos kerran aikoo suorittaa molemmat tutkinnot. [Puhemies koputtaa] Näkisin tässä, että ne, jotka suorittavat kahta tutkintoa aktiivisesti — ainakin datan perusteella, [Puhemies koputtaa] mitä on tässä hallituksen esityksessäkin käyty läpi — ovat marginaaliryhmä. Niitä ei ole se 6 000 ja risat. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Koulutus on vaikuttavin ja parhain investointi niin henkilökohtaiseen kuin yhteiskunnalliseen kehitykseen. Koulutus on keskeinen tekijä niin kulttuuriseen, sosiaaliseen kuin taloudelliseen menestykseemme ja hyvinvointiimme vaikuttava tekijä. Koulutus vaikuttaa myös ympäristöasioihin, sillä tarvitsemme uusia ympäristöystävällisiä teknologioita, jotta voimme pelastaa yhteisen planeettamme. Meillä on ollut jo muutaman hallituskauden yhteinen tavoite: eli vähintään puolet nuorista aikuisista olisi korkeasti koulutettu. On aika myöntää, että Suomen koulutustaso ei kuitenkaan ole noussut vuosiin. OECD-maissa koulutustasoa tarkastellaan korkeakoulutettujen nuorten aikuisten osuudella, ja siinä Suomi on pudonnut kärkisijoilta OECD-maiden keskiarvon alapuolelle. Tässä hallituksen esityksessä on kyse yhdestä toimenpiteestä koulutustason nostamiseen eli yhden opiskeluoikeuden säännöstä. Se tarkoittaa, että ottaessaan vastaan opiskelupaikan korkeakoulussa opiskelijan tulee luopua aiemmista saman tasoisista tai alemman tasoisista opiskelupaikoista. Yhden opiskelupaikan säännös toteutetaan muuttamalla yliopistolakia ja ammattikorkeakoululakia. Esityksen tavoitteena on vahvistaa nuorten sivistyksellisiä oikeuksia. On tärkeää, että tiedostamme, että vaikka ikäluokat pienenevät, myös koulutukseen osoitettavat voimavarat ovat rajalliset. Koulutustason noston mutta myös oikeudenmukaisuuden kannalta on perusteltua, että mahdollisimman moni, jolla on taidot ja kyvyt sekä motivaatio, pääsisi opiskelemaan korkeakoulussa. Arvoisa puhemies! Pääministeri Petteri Orpon hallitus käynnisti keväällä 24 edeltäjäni, ministeri Multalan johdolla toimenpidekokonaisuuden, jonka tavoitteena on nostaa koulutustasoa ja sujuvoittaa korkeakoulutuksen opintopolkuja. Korkeakouluja on kannustettu muun muassa kehittämään valintakokeita ja siirtohakuja sekä parantamaan läpäisyä, muun muassa tämä on ensi kertaa huomioitu myös korkeakoulujen rahoituskehyksessä 25—28. Näillä ja muilla toimilla pystymme suuntaamaan korkeakoulutusta entistä enemmän niille, joilla ei vielä ole korkeakoulussa opiskelupaikkaa tai korkeakoulututkintoa. Joka vuosi huomattava määrä jo aiemmin opiskelupaikan saaneita hakee uutta opiskelupaikkaa. Vuonna 2024 opiskelupaikan vastaanottaneista noin 6 500:lla oli voimassa oleva muu opiskeluoikeus. Monet uuden opiskeluoikeuden saaneista myös pitävät aiemmat opiskeluoikeutensa, koska ymmärrettävästi opiskelijalla ei ole ollut mitään tarvetta tai syytä luopua aiemmin saamistaan opiskeluoikeuksista. Yhden opiskelupaikan sääntelyehdotus tarkoittaa, että kun opiskelija ottaa vastaan uuden tutkintoon johtavan opiskeluoikeuden, hänen voimassa olevat saman ja alemman tasoiset opiskeluoikeudet päättyisivät. Esitys ei siis kohdistu ensimmäistä opiskelupaikkaansa hakeviin, vaan niihin, joilla opiskelupaikka jo on. Esityksen keskeisenä tavoitteena on nimenomaan tarjota mahdollisuus korkeakoulututkinnon suorittamiseen entistä useammalle henkilölle, jolla tutkintoa tai opiskeluoikeutta ei vielä ole. Esitys ei koske niin sanottua ensikertalaisuuskiintiötä, eikä esitys vaikuta näihin kiintiösäännöksiin. Ehdotettu sääntely päinvastoin parantaa ensikertalaisten asemaa, ja sen arvioidaan kohdentavan paikkoja heille nykyistä enemmän, sillä sääntely todennäköisesti vähentää opiskeluoikeuden jo saaneiden hakua toiseen, rinnakkaiseen opiskelupaikkaan. Nykytilanteessa usean alan yhtäaikainen tutkinnonsuorittamisoikeus voi olla houkutteleva keino kokeilla uutta opintoalaa, mutta opiskelupaikkojen oikeudenmukaisen jakautumisen ja koulutusjärjestelmän kestävyyden ja tuottavuuden kannalta se on ongelmallista. Tutkinnon suorittamisen aikana voisi jatkossa hakeutua toiseen koulutukseen tai kokeilla toista opintoalaa. Lisäksi olisi mahdollisuus täydentää osaamistaan sivuaineoikeudella tutkinto-opiskelijaksi hakeutumisen sijaan tai tehdä korkeakoulujen välistä ristiin opiskelua ja hyödyntää avointa korkeakouluopetusta niin kuin nytkin. Arvoisa puhemies! Esityksen toisena tavoitteena on parantaa myös korkeakoulujen resursointia. Vähentämällä korkeakouluissa vailla aktiivista käyttöä olevia opiskeluoikeuksia ja näistä johtuvaa työtä mahdollistetaan korkeakouluille säästyvien resurssien kohdentaminen koulutustarjontaan ja koulutuksen laadun kehittämiseen. Nykytilanteessa yhteiskunnan ja korkeakoulujen resursseja ei käytetä mahdollisimman tehokkaasti, jos aiemmin saatu opiskeluoikeus on vailla aktiivista käyttöä. Opintosuoritustietojen perusteella näin käy valtaosalle niistä opiskelijoista, joilla on useampia tutkintoon johtavia opiskeluoikeuksia. Vain pieni osa aktiivisesti opiskelee kahta tai useampaa tutkintoa yhtäaikaisesti. Kolmantena tavoitteena on kannustaa opiskelijoita suunnitelmallisempaan opiskeluun ja keskittymään yhden tutkinnon suorittamiseen ja siten helpottamaan suorittamista tavoiteajassa. Korostan vielä, että alan vaihtaminen olisi mahdollista jatkossakin eikä esitys vaikeuta uuden opiskelupaikan hakemista tai vastaanottamista. Arvoisa puhemies! Entä sitten kahden tutkinnon suorittaminen? Jatkossa siis toisen saman tasoisen tutkinnon suorittaminen on mahdollista mutta peräkkäin, ei samaan aikaan. Aktiivisille ja lahjakkaille opiskelijoille avoin korkeakouluopetus, sivuaineoikeus ja ristiin opiskelu antavat mahdollisuuksia suorittaa toisen tutkinnon opintoja tutkinto-opiskelun rinnalla, ja suoritetut opinnot voidaan hyväksilukea toiseen tutkintoon. Yhden opiskelupaikan muutoksesta on tärkeä kertoa ja viestiä selkeästi tulevan kevään aikana. Tunnistan jo nyt, että se on aiheuttanut epätietoisuutta ja epävarmuutta opiskelupaikan säilymisestä. Siksi on tärkeää ohjauksella ja viestinnällä tehdä erityisesti ensimmäistä opiskelupaikkaansa hakeville tiettäväksi, että muutos ei vaikeuta alan vaihtamista vaan ainoastaan estää useamman tutkinnon suorittamisen yhtäaikaisesti. Tavoitteena on, että laki tulisi voimaan 1.8.2026. Silti lakeja sovellettaisiin ensimmäisen kerran syksyn 26 opiskelijavalinnassa eli tammikuussa 27 alkavassa koulutuksessa. Koulutustason nostamisen tarpeellisuudesta on meillä laaja yksimielisyys. Esitys ei vielä yksin vie Suomea kohti sitä, mutta se on yksi esitys niistä tärkeistä toimenpiteistä, joilla etenemme kohti yhteistä tavoitetta. Näillä ajatuksilla mielellään kuuntelen lähetekeskustelua ja vastaan edustajien esiin nostamiin mahdollisiin kysymyksiin. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu, yliopisto)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
5.2.2026VastauspuheenvuoroSKT 2/2026 vpKoulutusRakentaminen

Arvoisa puhemies! Kiitos tästä erittäin tärkeästä kysymyksestä. — Hallitus teki viime marraskuussa päätöksen, että tälle vuodelle on varattu sata miljoonaa euroa korkeakoulutettujen aloituspaikkojen lisäyksiin ja tämän opintosetelin toteuttamiseen. Itse asiassa ihan näinä päivinä on korkeakouluille mennyt kirje, että tänä keväänä haetaan noin 800 korkeakoulun aloituspaikkaa kasvun aloille, ja tavoite on, että niissä opiskelijat voivat aloittaa jo tänä syksynä. Siinä mielessä rahoitus on siihen. Mutta sitten kun tässä oli myös puhetta korkeakoulutettujen työllisyystilanteesta ja työttömyystilanteesta, niin meillähän on viime aikoina ollut se näkymä, että enemmän opiskellaan ja valmistutaan korkeakouluista kuin ammattikouluista, ja tämä myöskin nostaa sitä korkeakoulutettujen työttömyysastetta. Mutta esimerkiksi viime vuoden lopun kolmanneksella korkeakoulutettujen työllisyysaste oli kuitenkin ennätyslukemissa. 88,6 prosenttia on korkeakoulutettujen työllisyysaste, [Puhemies koputtaa] ja se on todella korkea, joten edelleen se on vahva viesti siitä, [Puhemies koputtaa] että kun kouluttautuu, se on paras tae sekä henkilökohtaisesti että yhteiskunnallisesti tulevaisuuden rakentamiseen.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja