Viitanen Pia
29 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Tässähän voisi kuvitella, että sillä tämä ratkaistaan, että pistetään kaikki verot valtion maksettaviksi. Mutta, puhemies, se, mitä sanoin, on oikeudenmukaisuuskysymys, ja se, mitä sanoin, on se, että tässä taloudellisessa tilanteessa emme näe, että se ensimmäinen ryhmä, kenelle pitää tarjota veronkevennyksiä, ovat ne kaikkein suurituloisimmat. Annetaan veronkevennyksiä mieluummin niille pieni- ja keskituloisille. Tämän minä sanoin, ja tässä meidän linjamme pitää. Me haluamme oikeudenmukaista, työllistävää ja viisasta veropolitiikkaa. — Kiitos, puhemies.
Arvoisa puhemies! Kyllä, juuri näin: kiitos ay-liikkeelle siitä, että ollaan taisteltu palkankorotuksista ja sitä kautta ostovoimaa voitu parantaa. Se on äärimmäisen myönteinen asia. [Heikki Vestman: Kiitos myös työnantajille!] Mutta emmehän me siitä mihinkään pääse, että eri puolueet tässä salissa tekisivät hieman erilaisia arvovalintoja. Me SDP:ssä tekisimme sen arvovalinnan, että pieni- ja keskituloisten verotus voisi olla keveämpää, mutta me emme ajattele ihan niin, että kun me elämme aika vaikeita aikoja taloudellisesti, niin ne kaikkein suurituloisimmat olisivat juuri niitä, kenelle tässä tilanteessa pitäisi vielä enemmän antaa veronkevennyksiä. Tai me emme ajattele niin, että tässä taloustilanteessa ne suuryritysten osingonsaajat ovat niitä, ketkä ihan ensimmäisenä tarvitsisivat niitä verohelpotuksia, mitä taas tämä hallitus haluaa antaa. Me haluamme esimerkiksi pitää pienituloisten puolta, me haluamme pitää keskituloisten puolta, mutta olemme sitä mieltä, että oikeudenmukaisuusnäkökulmasta emme olisi laittaneet kaikkia niitä satoja miljoonia euroja esimerkiksi suuryritysten veronkevennyksiin, mihin hallituksella nyt näyttää olevan varaa. Eli hallituksella on rahaa aina silloin, kun on kysymys rikkaimpien tai varakkaimpien eduista. Erityissuojeluksessa ovat nämä ryhmät, ja siinä me olemme kerta kaikkiaan eri linjoilla. Mutta tältä pohjalta, puhemies: tässä oli kotitalousvähennyksestä kysymys, ja siinäkin haluamme tukea kotona asuvia ikäihmisiä, haluamme tukea yrittäjiä, naisvaltaisia yrityksiä, ja sitä kautta kehotankin, että esimerkiksi hallituspuolueet voivat äänestää tämän SDP:n erittäin hyvän vaihtoehdon puolesta.
Puhemies! Tässä nyt mentiin veropolitiikkaan hieman laajemminkin, ja ihan ilokseni voin toistaa sen, minkä sanoin jo aikaisemmin, että kannattaa ihan oikeasti tutustua SDP:n vaihtoehtobudjettiin. Meidän jokaisessa vaihtoehtobudjetissamme on pieni- ja keskituloisen palkansaajan ja eläkkeensaajan verotus keveämpää kuin mitä hallitus on esittänyt — kaikkien pieni- keskituloisten palkansaajien ja eläkkeensaajien verotus on meidän vaihtoehdossamme keveämpää kuin mitä hallitus on esittänyt. Ehkä teidän kannattaisi mennä kysymään esimerkiksi joltain pienipalkkaiselta myyjältä, joka kuuluu ammattiyhdistysliikkeeseen, että kun te leikkasitte nämä jäsenmaksujen verovähennysoikeudet, paljonko siitä suuresta veronalennuksesta nyt sitten jäi sen pienituloisen tai keskituloisen käteen. Silloinhan tehtiin laskelmia, että saattaa muuten mennä pienillä tuloilla jopa miinuksille, jos on kuulunut ammattiyhdistysliikkeeseen, [Heikki Vestman: Jokaiselle jää enemmän käteen!] ja sitten esimerkiksi joku nelisen tonnia tienaava opettaja, muutama kymppi ehkä veronalennusta, 6 000 euroa tienaava insinööri, ei käytännössä veronalennusta lainkaan monessa tapauksessa, mutta auta armias sitten jos tienaa sata tonnia vuodessa, niin siellä kyllä hallituksella riittää rahaa ja veronalennuksia. Tämä on, puhemies, oikeudenmukaisuuskysymys, ja me olemme SDP:ssä ylpeänä esittäneet sellaisen verolinjan, joka on reilumpi, auttaa pieni- ja keskituloisia ja tukee pieni- ja keskituloisten ostovoimaa mutta ei ihan ajattele niin, että se kaikkein suurituloisin tässä tilanteessa tarvitsisi kaikkein eniten niitä veronkevennyksiä. Meidän vaihtoehtobudjetissamme oli muuten myös pienille yrittäjille avuksi kotitalousvähennys ja siellä oli arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nosto ja muitakin esityksiä, joten kannattaa tutustua niihin. Ehkä sieltä löytyisi jatkoonkin hallitukselle muutama asia, mihin voisi tarttua. Vaikka nyt tyrmäilette näitä esityksiä, niin kyllä siellä hyviä esityksiä löytyy SDP:llä.
Arvoisa puhemies! Niin, ja mitä tähän suhdanteeseen ja rakentamiseen liittyy, niin mehän kritisoimme jo muutama vuosi sitten sitä, kun rakennusala oli suuressa ahdingossa, eikä vieläkään ole toipumista näkynyt, ja silloin jo tarjosimme näitä suhdannetoimia. Rakentamisen puolella meillä oli tietyt esitykset, rakentamisen tukipaketti, jossa myös oli tämän kotitalousvähennyksen lisäksi toki tämä korjausavustus. Me esitimme korjausavustuksia kodeille, jolloin niistäkin kuulimme hallituksen vastauksen, että ei käy ja SDP:llä ei ole tyyliin vaihtoehtoa, mutta hyvä, että nyt sitten muutama vuosi myöhässä hallitus myös tähän SDP:n esitykseen tarttuu ja esittää nyt itse näitä korjausavustuksia. Mitä tulee asuntopolitiikkaan ja rakentamiseen, niin kun katsotaan hieman pitemmälle tähtäimelle, niin kyllähän tällä kaudella on tehty järisyttäviä muutoksia sinne ihan perusteisiin: Valtion asuntorahasto on lakkautettu ja erityisryhmien investointiavustus, jolla rakennetaan koteja ikäihmisille ja opiskelijoille, on leikattu minimiin. Tällä ei tosiasiassa pystytä enää valitettavasti rakentamaan muuta kuin joillekin vammaisryhmille ja asunnottomille ehkä muutamia kohteita, mikä sinänsä on hyvä, mutta koko ikäihmisten asumiskysymys, joka on varsin laaja ja iso, on kokonaan nyt sitten vedetty hallituksen toimesta sivuun. Eli jos puhutaan asuntopolitiikasta plus rakentamisen tukemisesta, niin kyllähän ne toimet ovat pikemminkin kokonaissaldoltaan menneet miinuksen puolelle siihen nähden, mitä sitten tulevina vuosina näistä kaikista alasajamisista tulee seuraamaan.
Arvoisa rouva puhemies! SDP esittää näitä parannuksia kotitalousvähennykseen osana SDP:n omaa vaihtoehtobudjettia, jossa kokonaisuudessa otetaan vähemmän velkaa kuin mitä hallitus ottaa. Eli meillä on erilaisia arvovalintoja kuin hallituksella. Meillä on kasvutoimia enemmän kuin hallituksella, ja meidän vaihtoehtobudjettimme on vastuullisempi, eli velkaannumme sen mukaan vähemmän kuin mitä hallitus esittää. Eli siten me rahoitamme nämä meidän kotitalousvähennyksen parannukset. Meidän vaihtoehdossamme muuten, jos veropolitiikasta puhutaan, muun muassa pieni- ja keskituloisten palkansaajien ja eläkkeensaajien verotus on keveämpää kuin hallituksen omissa esityksissä. Puhemies! Tässä on huvittavaa huomata se, että tässähän nimenomaan hallituspuolueet ovat nyt tulleet SDP:n esitysten linjalle, mikä minusta on sinänsä hyvä, kannatettava ja erinomainen asia. Muistan sen, kun aikaisemmin, jo muutama vuosi sitten, aloimme esittämään muun muassa työllisyyssyistä kotitalousvähennyksen parantamista. Kun me puhuimme hoiva-, hoito- ja kotitaloustyön työn osuuden korottamisesta, kun me puhuimme näistä asioista, niin hallitushan silloin raivoisasti vastusti SDP:n esityksiä ja oikeastaan aika paljon moittikin meitä, että eihän SDP:llä suurin piirtein mitään esityksiä ole, jotka toimisivat. Hyvä, että hallitus nyt on tarttunut siihen, että vähän korjaa omia leikkauksiaan tähän kotitalousvähennykseen. Samoin me esitimme matkakuluvähennyksen parantamista, esitimme omavastuun alentamista, mitä hallitus nytkin esittää, tosin maltillisemmin kuin mitä SDP tekisi, ja samoin esitämme enimmäismäärän nostoa. Silloin kyllä tätäkin taidettiin sieltä hallituspuolueista ja hallituksen ministeriaitiosta vähätellä ja vähän niin kuin jyrkästi vastustaakin, mitä SDP:n esityksiin tulee — ei haluttu myöntää, että niillä voisi olla jotain merkitystä, mutta hyvä, että nyt on tämä huomattu. Puhemies! Ihan haluan myös minä omassa puheenvuorossani vielä alleviivata, että kun täällä eräässä puheenvuorossa hieman aliarvioitiin kulttuurin mahdollisia hyvinvointivaikutuksia, niin kyllähän on olemassa lukuisia selvityksiä, kuinka paljon kulttuuriharrastus paitsi lisää henkistä terveyttä myös jopa voi edistää fyysistäkin terveyttä. Se lisää luovuutta, se lisää oppimista, osaamista, ja on mukavaa, että lapset pystyvät jo pienestä pitäen kulkemaan käsi kädessä kulttuurin kanssa. Tässähän sitten näitä työnantajien kulttuurietuja parannetaan, mikä ehdottomasti on hyvä ja myönteinen asia. Sitten myös kyllä kulttuurilla on kasvu- ja työllisyysvaikutus. Kun täällä vähän aliarvioitiin joitain taidenäyttelyjä, niin kyllähän ihan tutkimusten mukaankin kun vaikka museoihin, teattereihin ja orkestereihin panostetaan euroja, niin ne tuovat sitten kasvussa ja aluetalouksissa niitä euroja huomattavasti enemmän takaisin kuin mitä niihin panostetaan. Eli siksi lämmin kannatus tälle kulttuuri- ja liikuntaedunkin parantamiselle.
Arvoisa puhemies! Luulin, että tähän alkuun olisi valtiovarainvaliokunnan esittelypuheenvuoro, mutta koska sitä tässä ei ole, niin minäpä nyt sitten esittelen SDP:n vastalausetta tässä omassa puheenvuorossani. Kyseessähän on nimittäin kotitalousvähennykseen ja matkakuluvähennykseen sekä kulttuuri- ja liikuntaetuun tehtäviä parannuksia, mitkä sinänsä ovat aivan oikeansuuntaisia, ja tietenkin niitä voi kannattaa. Mutta kyllä me sosiaalidemokraatit olemme sitä mieltä, että tässä tilanteessa ne ovat myös riittämättömiä. Täytyy nimittäin huomioida, että tässähän hallitus nimenomaan paikkaa aiempia leikkauksiaan. Esimerkiksi tätä kotitalousvähennystä vuonna 25 leikattiin: leikattiin sen enimmäismäärää, leikattiin työkorvauksen prosenttia sekä nostettiin omavastuuta. Nyt hallitus hieman nostaa tätä enimmäismäärää sekä työkorvausta, ei kuitenkaan sille tasolle, missä se ennen hallituksen omaa leikkausta oli. SDP esittää tässä omassa vaihtoehdossaan, että tätä kotitalousvähennystä kehitetään niin, että kotitaloustyön, hoitotyön ja hoivatyön osalta tätä työkorvausprosenttia korotetaan 60 prosenttiin — eli suuremmaksi kuin hallituksen esityksessä — ja palkkaosuutta 30 prosenttiin. Me perustelemme tätä sillä, että tämä auttaa esimerkiksi ikääntyvien ihmisten kotona asumista ja tämä auttaa myös yrityselämää, naisvaltaisia yrityksiä, ja siksi mielestämme tätä kotitalousvähennystä tässä tilanteessa tulisi parantaa, jotta sillä olisi myös myönteisiä työllisyysvaikutuksia. Tässä vastalauseessamme myös esitämme, että selvitettäisiin mahdollisuudet kotitalousvähennyksen laajentamisesta asunto-osakeyhtiöihin, sillä nythän ongelma on, että esimerkiksi remonttikustannuksiin kyllä omakotitalossa voi saada kotitalousvähennystä, isompiin remonttikustannuksiin, mikä on hyvä asia, mutta esimerkiksi kerrostaloissa ja rivitaloissa vastaavalla tavalla sitä ei voida saada, koska ne ovat asunto-osakeyhtiöitä. Tähän matkakuluvähennykseenhän hallitus esittää omavastuun korotusta. Se on sinänsä ihan hyvä, mutta koska hallitus tähän matkakuluvähennykseen ei esitä enimmäismäärän nostoa, tämä sitten ei auta esimerkiksi haja-asutusalueella asuvia, pitkää työmatkaa tekeviä, sellaisia ihmisiä, joiden alueella esimerkiksi joukkoliikenne tai etätyö ei tule kysymykseen todellisena vaihtoehtona. Siksi meillä SDP:ssä on tässäkin oman vaihtoehtobudjettimme mukainen esitys. Me esitämme omavastuun korotusta sekä enimmäismäärän korotusta 8 400 euroon. Sitten, puhemies, mainitsemme tässä meidän vastalauseessamme myös työnantajan tarjoaman omaehtoisen liikunta- ja kulttuuritoiminnan. Nythän tätä kulttuuri- ja liikuntaetua parannetaan, mikä on äärimmäisen kannatettavaa ja varsin hyvä asia, mutta täytyy huomata, puhemies, että kyllä tämä on varsin vaatimaton korotus valitettavasti, että tällä lähinnä korvataan tätä vuosien varrella tullutta kustannusten nousua. Me kyllä pohdimme omassa vastalauseessamme, että jatkossa, kun tätä katsellaan, olisi syytä myös korottaa näitä kulttuuri- ja liikuntaetuja enemmän. Sillä on monta hyvää vaikutusta. Sitä kautta tietenkin ihmisten sekä fyysinen että henkinen hyvinvointi paranee, ja varmasti myös kasvuvaikutuksia voi olla sillä, jos ihmiset pääsevät enemmän ja enemmän kuluttamaan liikunta- ja kulttuuripalveluita. Varmasti positiivisia asioita myös tällä on saavutettavissa. Näillä terveisillä, puhemies, minä esitän, että tämä lakiesitys esitetään vastalauseessa 1 esitetyssä muodossa, SDP:n vaihtoehdon mukaisesti.
Arvoisa puhemies! Arvoisa pääministeri, tässä ei ole kyllä mitään naurun tai hymyn aihetta. Tätä täytyy katsoa nimenomaan arvovalintojen näkökulmasta. [Hälinää — Puhemies koputtaa] Teille on niin tärkeää laskea esimerkiksi pankkien ja suurten kauppajättien verotusta, että te olette valmiit tekemään budjetin, joka heikentää julkista taloutta, ja samaan aikaan te rahan puutteeseen vedoten leikkaatte järjestöiltä ja nostatte jo ennestään kovinkin korkeita asiakasmaksuja: terveyskeskusmaksuja, poliklinikkamaksuja, vanhustenhoivamaksuja. Kyllä nämä korotukset iskevät kaikkein eniten pienituloisiin, eläkkeensaajiin, sairaisiin, työttömiin. Te siis pyydätte sairaita, eläkkeensaajia osallistumaan talkoisiin samaan aikaan, kun te jaatte sitten suuryrityksille näitä jättiveronkevennyksiä. Pääministeri, minä kysyn nyt teiltä: kun te välttämättä haluatte keventää suuryritysten ja niiden osingonsaajien verotusta ja lähettää tämän laskun pienituloisille, niin tiedättekö te, miltä tuntuvat sen pienituloisen rahakukkarossa rajut asiakasmaksujen korotukset?
Arvoisa herra puhemies! Kannatan edustaja Räsäsen tekemiä tärkeitä ja hyviä ehdotuksia. Puhemies! Todellakin kun puhumme nyt tästä julkisesta taloudesta ja tästä lisätalousarviosta, mistä parhaillaan keskustelemme, on syytä huomata, että valitettavasti tässäkin se velkavuori kasvaa. Liki 300 miljoonaa velkavuorta lisää tämä hallitus lapioi, ja ei se tulostaulu tässä suhteessa erityisen hyvältä näytä. Puhemies! Toinen asia, mihin edustaja Räsänen tuossa aiemmin viittasi, oli tämä työllisyyskehitys. Meillä on valitettavan huonot työttömyyslukemat, Euroopan surkeiten hoidettu työllisyys, ja myös se maksaa. Se maksaa muutaman miljardin, kun emme ole päässeet niihin tavoitteisiin, mitä hallitus asetti lisätyöllisyyden puolesta. Puhemies! Tämä tulostaulu on siis heikko, ja sen lisäksi kiinnitän huomiota siihen, että hallituksen talouspolitiikka kokonaisuudessaan on ollut varsin epäreilua. Tyyppiesimerkki on tässä tämä yhteisöveron alennus, johon hallitus yhtäkkiä löysi rahaa liki miljardin. Tämä alennus on muuten siinäkin mielessä aika pelottava, että se vaarantaa meidän pysymisemme tässä nettomenopolulla, mutta se on myös epäreilu siinä suhteessa, että hallituksella kyllä riitti rahaa liki miljardi tähän suuryritysten veronkevennykseen. Se auttaa suuryrityksiä ja niiden osingonsaajia, ja samaan aikaan samassa kehysriihessä hallitus teki asiakasmaksukorotuksia, jotka iskevät eniten työttömiin, sairaisiin ja vanhuksiin. Eli tällaisella maksumoukarilla nyt sitten näitä ihmisiä rangaistaan hallituksen huonosta taloudenpidosta, huonoista työllisyysluvuista ja siitä, että hallituksella on kuitenkin rahaa sitten liki miljardi näihin suuryritysten veronkevennyksiin. Mutta, puhemies, sanon, että onhan tässä lisätalousarviossa muutamia ihan kannatettaviakin asioita ja tärkeitä asioita. Sitä en kiistä. Yksi sellainen, minkä haluan tässä puheenvuorossa mainita, on esimerkiksi tämä korjausrakentamisen tukeminen. Se on toivottavaa, että näin tapahtuu, mutta SDP esitti sitä jo kolme vuotta sitten. Olimme sitä mieltä, kun näimme, että rakennusteollisuus on erittäin huonossa tilassa, että sinne tarvittaisiin hieman apuja ja myös ihmisten kodit tarvitsevat korjausta, ja esitimme korjausavustuksia, ja mitä silloin hallituspuolueet tekivät? Jyrkästi vastustivat näitä SDP:n esityksiä ja kertoivat, että ei niitä nyt tarvita ja niistä ei ole mitään hyötyä ja SDP:llä siis ei ole mitään vaihtoehtoja. Sinänsä, puhemies, on tietenkin positiivista, että nyt sitten tähän SDP:n esitykseen on tartuttu. Toinen hyvä puoli on se, että hallitus yrittää iskeä myös nuorisotyöttömyyteen ja sinne budjetoi lisää rahaa, mutta kuten edustaja Räsänen tuossa edellä mainitsi, meidän ongelmamme nyt on se, että nämä toimet eivät ole olleet tehokkaita, ja meidän täytyy kyllä hanakammin tehdä työtä nuorisotyöttömyyden poistamiseksi. Näillä sanoilla, arvoisa puhemies, siis kannatan edustaja Räsäsen esityksiä.
Arvoisa herra puhemies! Todellakin tässä esityksessä parannetaan kotitalousvähennystä väliaikaisesti, niin ikään parannetaan työmatkavähennystä sekä korotetaan työnantajan tarjoamien liikunta- ja kulttuurietujen enimmäismääriä. Täytyy sanoa, että minä kyllä kannatan, puhemies, näitä esityksiä. [Oikealta: No hyvä!] — Eikö niin, että hyvä näin? Minä kannatan todellakin näitä esityksiä. — Täytyy sanoa, että on ihan ilahduttavaa, että hallitus on tässä tullut SDP:n linjoille. Nimittäin mehän olemme tässä jo siitä asti, kun hallitus leikkasi kotitalousvähennystä, esittäneet sen parantamista, perustelleet sitä muun muassa sillä, että naisvaltaisia yrityksiä voidaan tukea tätä kautta hoiva- ja hoito- sekä siivousavun kanssa, ja sitten tietenkin siinä on myös tämä rakennus- ja remonttipuoli olemassa. Samoin tämä työmatkavähennys: hallitushan heti ensi töikseen sitä leikkasi viime kauden tasosta, ja esitimme tässä matkan varrella ja kolmen vuoden ajan tämänkin osalta, että tätä voisi parantaa, ja hyvä — voiko tässä nyt sanoa, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan? — että olette tulleet sitten SDP:n linjoille. Silloin kun olemme tässä matkan varrella eri vuosina esittäneet näitä asioita, kotitalousvähennystä, työmatkavähennystä, niin hallituksen riveistä on kyllä raivokkaasti vastustettu näitä SDP:n esityksiä ja kerrottu, että ei nyt tarvita tällaisia, ja taas kerran huonoja esityksiä, SDP:llä ei ole vaihtoehtoja, mutta nyt sitten parista näistä vaihtoehdoista on hallituskin ottanut kopin, ja hyvä niin. Haluan sanoa henkilökohtaisesti tähän, että mielestäni myös tämän kulttuuri- ja liikuntaedun parantaminen on äärimmäisen hyvä toimenpide. Se lisää paitsi fyysistä myös henkistä huoltovarmuutta näinä päivinä, ja uskon, että sillä voidaan myös saada aikaan tietynlaista työllisyyttä, koska kuitenkin liikunta-alan yrittäjät, kulttuurialan toimijat voivat sitä kautta sitten saada lisää asiakkaita, ja tätä kautta voi myös taloudelle olla tästä ihan hyvää seurausta. Puhemies, vielä ehkä yksi asia tästä kotitalousvähennyksestä. Tämä on vähän sellainen oma lempilapseni, josta olen kyllä pitkään puhunut: Kun puhutaan nyt tässäkin yhteydessä, että kotitalousvähennyksen kautta näitä remontteja tuetaan, hyvä niin, niin olen jo pitkään pohtinut, ja olemme SDP:nkin vaihtoehtobudjeteissa nostaneet esiin, että voisi olla järkevää myös laajentaa tätä kotitalousvähennystä asunto-osakeyhtiöiden remontteihin. Nimittäin tällä hetkellähän omakotitaloihin voi tehdä kotitalousvähennyksellä laajempia remontteja, mutta asunto-osakeyhtiöihin eli kerros- ja rivitaloihin tyypillisesti tätä samaa vähennystä ei voida käyttää. Siksi jätän nyt tällaisen ajatuksen jyvän vielä sinne hallituksen riveihin, josko sitten tätä kotitalousvähennystä paitsi nyt parannetaan, niin voitaisiin tulevaisuudessa myös laajentaa. — Kiitoksia, arvoisa puhemies.
Arvoisa puhemies! Tässähän on kyse täydentävästä lisätalousarvioesityksestä, ja me olemme valtiovarainvaliokunnassa olleet niin nopeita, että itse asiassa olemme jo käsitelleet tätä koskevan lakiesityksen, eli se on siellä käsitelty. Jonkin verran kyllä keskustelua siellä verojaostossa herätti tämä kovin nopea aikataulu, eli tämä tuli todella lyhyellä varoitusajalla, nopeasti, ja emme kerinneet kunnolla sitten asiantuntijakuulemiseen, mutta tässä oli tietenkin tämä aikataulupaine, että pitää saada nopeasti eteenpäin. Sinänsähän tätä tilapäistä veronpalautusta on käytetty keinona jo aikaisemmin, vuosina 17, 18, 21 ja nyt. Tämän esityksen ongelma on se, että kun maataloutta toki tulee tukea, niin pitäisi kehittää vähän toisenlaisia keinoja siihen tukeen kuin tämä, jolla tuetaan fossiilista energiaa. Aiemmissa käsittelyissä jaostossa, esimerkiksi vuonna 21, olemme painottaneet, että tämän tulisi olla kertaluonteista, mutta kun melkein joka vuosi tuodaan aina tämä sama esitys, niin siinä vähän käy sen ympäristön kannalta hassusti. Eli todellakin kiirehtisin niitä toimia, että kun tukitoimia tarvitaan, tehtäisiin ne muutoin kuin tukemalla fossiilista energiaa. [Juha Mäenpään välihuuto] Mitä tulee, puhemies, muuten tähän lisätalousarvioon, niin kun täällä oli jokin aika sitten tämä varsinainen esitys käsittelyssä, silloin monessa puheenvuorossa kiinnitettiin huomiota siihen, että jälleen kerran valtionvelkaa lisätään, ja niinpä sitten lisätään tällä täydentävälläkin esityksellä, tällä kertaa se 10 miljoonaa. Me nostimme esiin tuossa aiemmassa lähetekeskustelussa — ja toistan kyllä tämän saman huolen — että kun hallitus jatkuvasti tuo esityksiä, jotka lisäävät velkaa, lisäävät velkavuorta, [Välihuutoja oikealta] niin tietenkin samaan aikaan voisi tuoda myös esityksiä, jotka vähentäisivät sitä velkavuorta. Ennen kaikkea peräänkuulutan hallitukselta vastuullisuutta ja sitä, että tässä tilanteessa, tässä valtiontalouden tilanteessa, [Jari Koskelan välihuuto] hallituksen tulisi perua ehdottomasti tämä yhteisöveron alennus, jolla liki miljardi laitetaan tehottomaan veronalennukseen. Eli tästä peräänkuulutan hallitukselta viisaita päätöksiä jatkossa peruuttaakseen tämän yhteisöveron alennuksen. [Välihuuto]
Rouva puhemies! Kyllähän tämä julkisen talouden suunnitelma osoittaa sen, että hallitus on epäonnistunut kaikissa taloustavoitteissaan. Meidän työttömyys on hurjissa lukemissa, ja velkaa tullaan ottamaan historiassa eniten tämän hallituksen aikana. On varsin ikävää, että maksajiksi tälle epäonnistumiselle hallitus on löytänyt jälleen kerran pienituloiset, sairaat ja vanhukset. [Timo Heinonen: Voi voi!] — Voi voi, kyllä, juuri näin, arvoisa oikeisto. — Nämä ovat hyvin ikäviä arvovalintoja, että hallitus antaa rahaa toisella kädellä suuryrityksille ja niiden osingonsaajille veronkevennyksinä, ja toisella kädellä sitten nostetaan näitä asiakasmaksuja ihan ennätystasolle. [Pauli Kiurun välihuuto] Hallitus on esimerkiksi jo leikannut vanhustenhoivasta, ja nyt sitten korotetaan kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoivan maksuja. Terveyskeskusmaksun korotukset iskevät pahiten työttömiin, eläkkeensaajiin, pienituloisiin ihmisiin, ja nyt sitten hallitus tällä maksumoukarilla — sanoisin suorastaan: maksumoukarilla — kurittaa juuri näitä ihmisiä. [Timo Heinonen: Aikamoista!] Tämä teidän maksumoukarinne on hyvin epäoikeudenmukainen. Tämä suunta on aivan väärä. Nämä ovat vääriä arvovalintoja. [Timo Heinonen: Ei nimeksikään totuutta!]
Arvoisa herra puhemies! Toden totta, meillä on hurja velkatilanne, ja velkavuori sen kun kasvaa, ja työllisyystilanteemme on äärimmäisen huono. Juuri siksi SDP on kolme vuotta esittänyt useita keinoja, joilla työllisyystilannettamme parannettaisiin, [Timo Heinonen: Olisi esittänyt neljä vuotta sitten!] ja on erittäin hyvä, että hallitus on nyt tarttunut joihinkin näistä SDP:n esittämistä vaihtoehdoista, kuten tähän energiatehokkuusavustukseen asuinrakennuksille. Esitimme tätä jo kolme vuotta sitten, koska rakennusala oli kriisissä ja tarvitsi paljon tukea, tarvitsee edelleen, ja silloin hallitus raivoisasti vastusti tätä SDP:n esitystä. Mutta on ihan hyvä, ministeri, että olette tähän nyt tarttuneet, sillä toden totta, tämänkaltaisia tukitoimia edelleen tarvitaan. SDP:hän tuolloin esitti myös kotitalousvähennyksen parantamista, jota hallitus raivokkaasti vastusti, mutta on hyvä, että siihenkin päätitte tarttua. SDP esitti työmatkavähennyksen parantamista, jota hallitus vastusti raivokkaasti, mutta on hyvä, että siihenkin päätitte siellä kehysriihessä tarttua. Eli joistain hyvistä asioista olette ottaneet koppia, ja toivottavasti sitten niiden avulla [Puhemies koputtaa] tämä työllisyyskin kohenee.
Arvoisa puhemies! Kyllä se niin on, että tämän yhteiskunnan, sivistyksenkin mitta on se, kuinka me kohtelemme niitä, jotka eivät itse voi puolestaan puhua. Eläimet ovat sellaisia, ja siksi meidän täytyy täällä eduskunnassakin myös eläinten hyvinvointia pitää esillä. Siksi oli hyvin tärkeää, että viime kauden loppupuolella todellakin uudistimme tämän eläinten hyvinvointilain, koska se oli kuitenkin jo pitkään sitä uudistamista odottanut. Monessa kohtaa siinä mentiin kuitenkin eteenpäin, ei taaksepäin, niin kuin nyt tässä esityksessä valitettavasti mennään. Kun tuossa laissa todellakin säädettiin, että tarpeettoman kivun tuottaminen ja kärsimyksen tuottaminen eläimille on kiellettyä, niin on täysin käsittämätöntä, että nyt tämä hallitus on suorastaan taantumuksellinen siinä, että tässä lähdetään sitten takapakkia ottamaan. Meillä melkein miljoona pikkuporsasta kastroidaan vuosittain, ja se kyllä aiheuttaa nimenomaisesti tarpeetonta kipua ja kärsimystä. Täällä on jo todettu se, että muun muassa Tanskassa, joka on valtavan suuri lihantuottaja ja ‑viejä, ollaan tästä luopumassa 2030. Se ehkä kertoo, että otamme takapakkia myös tähän yleiseen kehitykseen nähden, kun varsinkin myös Euroopan unionissa suunta on enemmänkin kieltämään kuin sitten löysentämään näitä säädöksiä. Täällä käytettiin jossain vastauspuheenvuorossa sellaista termiä, että tietävätköhän vastustajat tyyliin edes, mikä on sika. Täällä on vastustajien joukossa asiantuntijalausunnoissa muun muassa Suomen Eläinlääkäriliitto, Suomen Kunnaneläinlääkäriliitto, Suomen Tuotantoeläinlääkäriyhdistys, joten luulisi, että sieltä nyt löytyisi jonkin verran niitä asiantuntijoita, jotka tietävät sitten, mikä on sika tai porsas tai minkälaista kärsimystä näistä toimista tulee. Myöskään Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA ei suosittele porsaiden kirurgista kastraatiota, sillä se aiheuttaa vakavia haittoja porsaille. Ja kuten todettu, kyllä suomalaiset kuluttajat toivovat sitä, että meidän ruuantuotantomme on eettistä ja on vastuullista. Me olemme suorastaan profiloituneet tällä, ja siinäkin mielessä on hyvin ikävää, että nyt mennään ihan väärään suuntaan. Jos nyt tämä kielto kumotaan, me viittaamme kintaalla tutkittuun tietoon, me viittaamme kintaalla kuluttajien mielipiteeseen, me viittaamme kintaalla tuoreeseen eläinten hyvinvointilakiin kaikkinensa. Täällä tuotiin myös ilmi, että parhaillaan maa‑ ja metsätalousministeriö itse rahoittaa Luonnonvarakeskuksen tutkimusta tästä asiasta. On täysin posketonta, että silloin, kun tutkimustuloksia ei olla vielä edes saatu, jo kiirehditään tätä kiellon kumoamista. Todellakin ennakkotietojen mukaan sieltä on tulossa tulosta, että tämä olisi täysin hallittavissa ilman, että tätä kieltoa nyt kumota tarvitsisi. Eli minä vielä kerran vetoan: toivottavasti eduskunta tässä on viisas ja ei sitten tule tätä kieltoa kumoamaan. Olen hyvin pettynyt siihen, että hallitus tällaisen esityksen eduskuntaan toi.
Arvoisa puhemies! Ehkä tässä kannattaisi kuunnella asiantuntijalausuntoja. 53 lausuntoa vastusti tätä esitystä, muun muassa aluehallintoviranomaiset, eläinlääkärit, eläinjärjestöt, Helsingin yliopiston eläintieteellinen tiedekunta, Turun yliopisto ja niin edelleen. Kyllä minä uskon näitä asiantuntijoita, ja toistan sen, minkä sanoin jo lähetekeskustelussa, että tämä esitys on todella surullinen, tämä on takapakkia. Juuri viime kaudella saimme säädettyä eläinten hyvinvointilain, jossa kiellettiin tarpeettoman kivun ja kärsimyksen tuottaminen eläimille, ja nyt me sitten menemme täysin takapakkia tästä viime kaudella säädetystä hyvinvointilaista eläimille. Me menemme myös, puhemies, takapakkia siinä suhteessa, että suomalaiset kuluttajat toivovat vastuullisesti ja eettisesti tuotettua ruokaa. Tämä on täysin kuluttajankin toiveiden vastaista lähteä nyt sitten takapakkia menemään tähän viime kaudella aikaansaatuun parannukseen nähden.
Arvoisa herra puhemies! Kyllä se suuri uutinen tässä keskustelussa taitaa olla se, että nyt sitten hallitus itse ensimmäisenä rikkoo yhteisiä sääntöjä tästä velkaantumisen jarruttamisesta. Nimittäin täällä valtiovarainministeriön oma arvio on, että hallitus jättää seuraavalle hallitukselle perintönä 2,7 miljardin sopeutustarpeen heti vuodelle 28. Eli siis sama hallitus, joka saarnaa muille, on itse kasvattamassa nyt tätä velkavuorta ja jättämässä sen sitten ikävänä perintönä tuleville hallituksille. Puhemies! Samaan aikaan te olette nyt pahentaneet tätä tilannetta tällä mainitulla yhteisöveron kevennyksellä. Nythän valtiovarainministeriön omassa lakiesityksessäkin jo todetaan, että tämän yhteisöveron kevennyksen aiemmin arvioidut myönteiset vaikutukset ovat huomattavasti pienempiä ja epävarmoja, joten nyt olisi varmasti aika tämä peruuttaa. Arvoisa hallitus, te olette ihan valtavasti käyttäneet energiaa opposition ja SDP:n haukkumiseen. Käyttäkää edes puolet siitä tämän velkaantumisen taittamiseen, niin ehkä meillä olisi parempi tilanne.
Arvoisa puhemies! Minä tuossa kuuntelin, että kyllä hallitus nyt kovaa haukkuu SDP:tä ja oppositiota. Kyllä minä tiedän, mistä se johtuu. [Eduskunnasta: Aiheesta!] Se johtuu siitä, että hallituspuolueilla on huono omatunto, huono omatunto petetyistä lupauksista. [Oikealta: Ei! Nyt on paksua!] Kokoomus lupasi 100 000 uutta työpaikkaa. Nyt ollaan saman verran miinuksella. Kokoomus lupasi lopettaa velkaantumisen. Te teette historiassa ennätysmäärän velkaa. Perussuomalaiset kertoivat, että pienituloisilta leikkaaminen ei heille käy. No, nyt tiedämme, että kyllä kävi. Nyt sitten suurella suulla siellä puolustetaan suurituloisten veronkevennyksiä. Perussuomalaiset lupasivat pitää työmiesten ja työnaisten puolta. Nyt sitten vain työelämän heikennyksiä, potkulakeja ja kaikkea tätä täällä puolustetaan. Eli huonosta omastatunnosta, arvoisa puhemies, siitä tämä kaikki haukkuminen johtuu. [Sanna Antikaisen välihuuto] Puhemies! Toden totta tässä Evan kyselyssä kaksi kolmasosaa suomalaisista oli sitä mieltä, että Suomessa mennään nyt väärään suuntaan. [Ben Zyskowiczin välihuuto] Jopa kokoomuksen kannattajien usko oli romahtanut, joten eikö tämä antaisi jotain osviittaa, että nyt olisi aika tehdä johtopäätöksiä?
Arvoisa puhemies! Kun tätä keskustelua täällä kuuntelee, niin minusta kyllä tuntuu siltä, että hallituspuolueet yrittävät nyt haukkumalla oppositiota ja naureskelemalla peittää sen, että he ovat itse epäonnistuneet jäätävästi omassa politiikassaan. Tämä tulostaulu on aika dramaattinen: velkavuori jatkaa kasvamista, ja sataatuhatta luvattua työpaikkaa ei näy, päinvastoin miinuksella mennään ja rajusti. Kyllä minusta, puhemies, tuntuu myös siltä, että hallitus ei enää ottanut kovin tosissaan siellä kehysriihessään tätä velkaantumisen taittamista. Hallitus löysi siellä liki miljardin suuryritysten veronkevennyksiin ja päätti sitten maksattaa tämän epäonnistumisensa pienituloisilla, sairailla ja vanhuksilla. Esimerkiksi terveyskeskusmaksujen nosto iskee pahiten työttömiin ja eläkkeensaajiin. Vanhustenhoivaan on tehty leikkauksia, ja nyt tulevat sitten asiakasmaksujen korotukset päälle. Eihän, puhemies, tämä suunta nyt ole oikea. Suomalaiset tarvitsevat parempaa. Haluan sanoa, että toisin kuin sieltä oikealta väitetään, niin SDP:n vaihtoehdossa esimerkiksi pieni- ja keskituloisen, tavallisen suomalaisen verotus olisi keveämpää ja suurin osa yrityksistä voittaisi.
Arvoisa herra puhemies! Kyllä tämä kehysriihi oli jäätävä epäonnistuminen. Tosiasia on, että te heititte kaikki tavoitteenne niin velkaantumisesta kuin työllisyydestä romukoppaan, ja mikä pahinta, tämän kaiken maksajiksi te pistitte sairaat ja vanhukset. Parhaillaan, arvoisa hallitus, meillä on eduskunnassa laki, jossa leikataan vanhustenhoivasta 50 miljoonaa, kotihoidosta ja ympärivuorokautisesta hoivasta, ja sen päälle esitetään nyt näitä asiakasmaksujen korotuksia, ja samaan aikaan tietenkin hallitukselta kyllä löytyi rahaa niihin yhteisöveron kevennyksiin. Eli tämä hallitus keskittyy jälleen vain pitämään rikkaiden ja varakkaiden veroedut ennallaan, ja samaan aikaan hallitus päätti pistää sen tavallisen suomalaisen jälleen kerran maksamaan. [Perussuomalaisten ryhmästä: Höpö höpö!] Arvoisa puhemies! Ministeri Purra, kun te nyt olette ihan oikeasti täysin epäonnistuneet kaikissa taloustavoitteissanne ja te maksatatte ne sairailla ja vanhuksilla, [Perussuomalaisten ryhmästä: Ei voi olla totta!] näettekö te, että tämä on oikein, ja ettekö todellakaan näe, että nyt olisi hyvä aika tehdä johtopäätöksiä ja erota? [Naurua oikealta] — Voitte te nauraa, mutta tämä on vakava kysymys.
Arvoisa herra puhemies! Kyllä tämä on ylimielisyyden huippu tältä hallitukselta, jonka aikana on 140 000 pitkäaikaistyötöntä ja tehdään ennätyksiä huonossa työllisyyden hoidossa, kun tämän hallituksen ministeri toteaa, että työttömät ovat naapureita, jotka jäävät nukkumaan [Välihuutoja] — naapureita, jotka jäävät nukkumaan — tässä tilanteessa, missä teidän työllisyyspolitiikkanne on ollut Euroopan surkeinta. [Johanna Ojala-Niemelä: Niinhän te sanoitte, mitä sitä kiertelemään!] Puhemies! Näillä ihmisillä on todella vaikeaa. Perheissä mietitään, onko rahaa ruokaan, onko rahaa lasten harrastuksiin. Olette saattaneet leikkauksillanne 31 000 lasta köyhyyteen. Olette leikanneet hoitoonpääsystä ja vanhustenhoivasta. Nämä kaikki lisäävät ihmisten huolta ja turvattomuutta. Ja mitä te teette tänä aikana? Tekin, ministeri, puheenvuorossanne puolustitte suuryritysten veronkevennyksiä, joihin teillä on varaa tulevaisuudessa kehysriihessä, ja samaan aikaan totesitte, että teillä ei ole varaa siihen suojaosan palauttamiseen, siihen keinoon, jolla se työtön voisi auttaa itse itseään. Miten te voitte, ministeri, tehdä tällaisia arvovalintoja?
Arvoisa puhemies! Tämä on erittäin surullinen esitys. Viime kaudella kun saatiin tämä kielto aikaan, se oli merkittävä parannus, ja on käsittämätöntä, että nyt otetaan tällaista takapakkia. Tämä tuottaa eläimille tarpeetonta kipua ja kärsimystä, ja lausuntokierroksella lähes kaikki tahot jalostusteollisuutta lukuun ottamatta vastustivat tätä. Täällä oli 53 lausuntoa, muun muassa aluehallintovirastoilta, eläinlääkäreiltä, eläinjärjestöiltä, jotka vastustivat tätä esitystä. Kotimaiset kuluttajat toivovat eläinystävällisyyttä, ja kaiken kaikkiaan, mikäli tämä nyt menee eteenpäin, tällä kyllä sitten lyödään poskelle niin suomalaisten kuluttajien toiveita kuin tutkittua tietoa kuin tätä eläinten hyvinvointilain henkeäkin. Puhemies! Täällä edustaja Marttila viittasi tähän Luken tutkimukseen. Myös minä haluan osaltani kysyä ministeriltä: miten ihmeessä tämä esitys viedään läpi ennen kuin tutkimus valmistuu? Eläinten hyvinvointikeskuksen lausunnon mukaan alustavien tulosten mukaan karjujen kasvatuksen aikaiset haasteet ja kustannukset ovat hallittavissa toimintatapoja kehittämällä.
Arvoisa herra puhemies! Ministeri Purra, tosiasia on, että teidän vahtivuorollanne te olette suojelleet kaikkein suurituloisimpia, kaikkein rikkaimpia ja varakkaimpia. Se on hyvin hämmentävää, ministeri, sillä ennen vaaleja te sanoitte, että pienituloisilta leikkaaminen ei teille käy, ja nyt sitten te kovaan ääneen tälläkin kyselytunnilla puolustitte kaikkein rikkaimpien veronkevennyksiä ja tulevia yhteisöveron kevennyksiä. Tosiasia on, että teidän vahtivuorollanne suurituloisten veronkevennykset ovat kymmenkertaisia verrattuna alempiin tuloluokkiin, ja totuus on myös se, että tämä yhteisöveron alennus auttaa eniten suuria yrityksiä ja niiden osingonsaajia. Nyt, ministeri, kun ajat ovat sellaiset, että monet ihmiset kokevat huolta toimeentulosta, huolta arjen pärjäämisestä, joutuvat tinkimään, niin kysyn teiltä: Kun tämä kehysriihi nyt lähestyy, niin millaisia valintoja aiotte tehdä? Olisiko nyt vihdoin sen tavallisen suomalaisen vuoro, vai aiotteko jälleen kerran suosia varakkaimpia ja esimerkiksi suuryritysten osingonsaajia tavallisen suomalaisen sijaan?
Arvoisa herra puhemies! Arvoisa pääministeri, ongelmahan tässä nyt on se, että tällä hetkellä, kun asumisen kustannukset nousevat, ruuan hinta nousee ja bensan hinta nousee, siitä kaikkein eniten kärsivät pienituloiset ja teidän politiikallanne te olette suosineet kaikkein eniten suurituloisia. Teidän saksienne jäljiltä meillä on valitettavasti Suomessa ennätysmäärä köyhiä ihmisiä, ja veronkevennyksenne tälle vuodelle suosivat todella kovatuloisia ihmisiä, 9 000 euroa kuussa tienaavia, samaan aikaan, kun tavallinen opettaja, insinööri, kaupan myyjä sai ehkä hieman muruja tai saattoi jäädä jopa pakkaselle. Tällä hetkellä olette löytämässä miljardi euroa yhteisöveron alennukseen, joka hyödyttää kaikkein suurimpia yrityksiä. Ei se tällä hetkellä auta pieni- eikä keskituloisten ostovoimaa parantamaan. Pääministeri, minä kysyn nyt teiltä: Voisitteko tässä tilanteessa tähän tilanteeseen peilaten myöntää, että teidän veroratkaisunne tälle vuodelle, missä suositte suurituloisia, olivat virheellisiä? Otatteko tästä jatkossa opiksenne, ja voisitteko nyt tosissanne sen yhteisöveron kevennyksen peruuttaa ja tukea sillä rahalla pienituloisia ja keskituloisia suomalaisia ihmisiä?
Arvoisa rouva puhemies! Oli tietenkin ihan tärkeää se, että siellä verojaostossa ja valtiovarainvaliokunnassa lisättiin siihen alkuperäiseen esitykseen oikeastaan perustuslakivaliokunnankin edellyttämänä tämä 60 päivän aika, jolloin tämä ilmoitus on voimassa, mutta se ei valitettavasti poista sitä ongelmaa, että kyllä sieltä sitten sen jälkeen tiputaan, tai jos kirjaudutaan johonkin muuhun Suomi.fi-palveluun, niin kyllä silloin se täpän taikavoima lakkaa ja jälleen kerran henkilö joutuu sinne sähköiseen menettelyyn, vaikka olisi jo kerran ilmoittanut haluavansa paperilla nämä asiat. Puhemies! Oikeastaan pyysin tämän puheenvuoron siksi, että vähän ennakoin, mitä edustaja Lindén aikoo sanoa, sillä olen kuullut hänen tästä aikaisemminkin puhuvan, ja olen täsmälleen samaa mieltä hänen kanssaan, että kaiken kaikkiaan, kun me olemme nyt siirtyneet tähän digiyhteiskuntaan, sen yksi iso tasa-arvohaaste tänä päivänä on se, että kaikki pysyvät mukana, ja meillä on todella satojatuhansia ihmisiä, jotka itsestään eivät vain siellä mukana pysy. Osa ei koskaan tule varmasti digimaailmaan sisään pääsemäänkään, ja osa sitten pärjää tosiaan opastettuna ja neuvoja saaden. Mutta kyllä tässä tarvittaisiin todellakin sellaista yhteistä ponnistusta ja hyvin kokonaisvaltaista suunnitelmaa kaikilla sektoreilla, kaikilla viranomaissektoreilla, pankeissa, joka paikassa, miten ihminen ylipäätään voi asioida, jos ei ole riittäviä digitaitoja, ja miten voimme opettaa enemmän digitaitoja, miten voimme taata digituen paremmin tänä päivänä. Täällä mainittiin se, että esimerkiksi digituen resursseja on leikattu. Ne ovat vapaaehtoisten järjestöjen ja kuntien varassa, ja voi sanoa, että se ei ole ollenkaan riittävää tänä päivänä. Miten voimme varmistaa, että jokaisella on pääsy näille laitteille, ja miten voimme tosiaan varmistaa sen, että kaiken kaikkiaan resurssit riittävät ja ihmiset saavat kylliksi tätä tukea? Siksi, puhemies, minä kyllä ihan todella haluaisin tähän ääneen sanoa saman kuin edustaja Lindén, että ottaisimmeko ihan eduskuntanakin jollakin tavalla tästä koppia, että kirjaisimme ihan vaikka seuraaviin hallitusohjelmiin, tai miksemme vaikka heti — hetihän tässä täytyisi toimia — sitoutuisi siihen, että kaikkien tämänkaltaisten lakien yhteydessä pyrkisimme siihen positiiviseen ratkaisuun myös niiden ihmisten kannalta, keillä ei ole riittäviä digitaitoja. Ja aivan kuten Lindén mainitsi, tässä tapauksessa se positiivinen ratkaisu on se, että hylätään tämä keskeneräisesti tuotu, liian aikaisin tuotu, huonosti valmisteltu laki, mutta jokaisessa muussakin asiassa tämä pitäisi miettiä aina sen myönteisen kannalta.
Arvoisa rouva puhemies! Kyseessä siis on sähköinen tiedonanto Verohallinnossa, ja tämä on erityislaki, jolla on yhteys täällä aiemmin käsiteltyyn yleislakiin. Tähän alkuun täytyy varmasti todeta, että totta kai digitaalinen asiointi on, ilman muuta, nyt jo yleistä ja tulee yleistymään koko ajan. Osaltaan se tuo nopeutta, tehokkuutta, säästöjäkin. Tavoite sinänsä on ihan hyvä, mutta tässä esityksessä ongelma tulee nyt siitä, miten tätä tavoitetta lähdetään edistämään. Tämän meidän digiaikamme suurin ongelma on se, miten kaikki ihmiset pidetään mukana, ja meillä on tälläkin hetkellä iso joukko ihmisiä, joilla ei ole tarvittavia digitaitoja. Me puhutaan varmasti yli 500 000 ihmisestä ja varmasti ylikin. Osa ihmisistä tälläkin hetkellä on ihan sinut digiajan kanssa, osa taas ei ole ollenkaan, ja sitten on iso joukko ihmisiä, jotka osaavat jotakin, osaavat vähän, mutta eivät hallitse tarpeeksi asioidakseen kaikki asiat digillä yksin tai ilman apua. Huomattava joukko ihmisiä käyttää tälläkin hetkellä esimerkiksi näitä Suomi.fi-palveluita tai OmaVeroa nimenomaan avustetusti, ja koska näin on, minä sanon, että nämä lait, tämä yleislaki ja tässä tämä Verohallintoa koskeva laki, tulevat aiheuttamaan valitettavasti kohtuuttomia tilanteita, ongelmia, epätietoisuutta ja sekaannuksia. Esimerkiksi juuri kun verotuksesta on kysymys, niin silloin voi tulla myös ikäviä taloudellisia seuraamuksia. Se ydinongelma ja ydinkysymys tässä esityksessä kuuluu, voidaanko ilman ihmisen omaa suostumusta siirtyä siihen, että hänelle tulee verottajan posti sähköisesti, ja onko hyväksyttävä, että tiettyjen vaiheiden seurauksena ihminen saattaa kieltäytymisestä huolimatta palata sähköiseen menettelyyn, vieläpä niin, että ei itse sitä edes tiedosta. Tässähän siis voi käydä niin, että ihminen on laittanut OmaVerossa täpän kohtaan, että haluaa viranomaispostin paperilla, ja myöhemmin, tietyn ajan kuluttua, kirjautuu itse tai läheisen avustamana OmaVeroon ja sitten palautuukin automaattisesti sähköiseen menettelyyn. Ja asian tekee vielä vaikeammaksi se, että myös kirjautuminen mihin tahansa muuhun Suomi.fi-palveluun johtaa samaan lopputulokseen myös veropuolella, eli jälleen olet sähköisen menettelyn piirissä. Tämä tulee aiheuttamaan paljon ongelmia esimerkiksi juuri niissä tilanteissa, joissa henkilö läheisensä avustamana katsoo omia tietojaan jonkun viranomaisen sähköisestä asiointipalvelusta, ja kun mietitään tätä maailmaa ja tätä päivää, niin kyllä me voimme sanoa, että tämä on varmaan monissa kodeissa tänä päivänä varsin yleistä. Ajatellaan esimerkiksi sellaista tilannetta, että henkilö on kerran käynyt laittamassa täpän OmaVerossa, että haluaa postin paperilla. Sen jälkeen esimerkiksi omaisen avustamana mennään katsomaan OmaKannasta, mitä vaikkapa lääkäri on siellä lääkärillä käynnin jälkeen OmaKantaan kirjannut, ja kuinka ollakaan, tämän käynnin jälkeen myös veropuolella täpästä huolimatta palaudutaan sähköiseen menettelyyn. Varmasti tällaisessa tilanteessa on varsin todennäköistä, ettei itse henkilö edes tiedosta tätä, että jälleen kerran on palattu sähköiseen menettelyyn, ja tietenkin oletetaan, että se täppähän on siellä veropuolella laitettu ja kaikki on sillä selvä, ja tämä tilanne on sitten kyllä kohtuuton. Ilman muuta pitäisi olla niin, että jos kerran OmaVerossa on kieltäytynyt sähköisestä menettelystä, pysyy se voimassa, ja tulisi olla niin, ettei joudu sähköiseen menettelyyn käyttäessään jotakin muuta Suomi.fi-palvelua. Meillä valiokunnassa verojaostossa monet asiantuntijat suhtautuivat tähän varsin kriittisesti, esimerkiksi Veronmaksajat, Suomen Yrittäjät, oikeusministeriö ja vanhusasiainvaltuutettu. Esimerkiksi vanhusasiainvaltuutettu välitti kansalaisten yhteydenottoja, joissa ihmiset kokivat, että sen jälkeen, kun ei ole enää kyennyt käyttämään tietokonetta tai sähköisiä palveluja, kaikkien yhteiskunnan ovien koetaan sulkeutuvan. Tämä täytyy ottaa tosissaan. Yhteiskunnan on toimittava myös niille, joilla ei ole tarvittavia digitaitoja. Eli, puhemies, nyt me mennään liian kiireellä ja liian yksioikoisesti eteenpäin, ja armotta, valitettavasti, tämä esitys tulee tarkoittamaan, että iso joukko ihmisiä putoaa ulkopuolelle. Uskallan sanoa, vaikka pelkäänkin sanoa sen, että tästä tulee varmasti iso hässäkkä, tulee monia sekaannuksia, tulee kohtuuttomia tilanteita, ja tästä, puhemies, minä olen todella, todella huolissani. SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton vastalauseessa todetaan muun muassa, että valittu toteutustapa sisältää merkittäviä oikeusturvariskejä, jotka kohdistuvat ensisijaisesti valmiiksi haavoittuvassa asemassa oleviin ryhmiin. Tämän vastalauseen perusteella, puhemies, minä esitän, että tämä esitys hylätään.
Arvoisa puhemies! Pääministeri, tosiasia on, että te olette epäonnistuneet kaikissa talouspoliittisissa tavoitteissanne, ja se osoittaa, että teidän politiikkanne on ollut epäviisasta. Sanon myös, että politiikkanne on ollut sen lisäksi epäreilua. Olen nimittäin ihmetellyt joitakin teidän arvovalintojanne. Te olette sanoneet, että rahaa ei ole, ja olette leikanneet pienituloisilta, olette leikanneet hoitoonpääsystä, olette leikanneet vanhustenhoivasta. Parhaillaan käsittelemme esitystänne, jossa vanhustenhoivasta leikataan 50 miljoonaa euroa. Tämä on järkyttävää, mutta samaan aikaan, pääministeri, te olette löytäneet miljardi euroa siihen, että yhteisöveroa kevennetään, ja vaikka sitä äsken puolustelittekin, niin tosiasia on, että tämä on keinona varsin tehoton ja varsin kallis ja auttaa kaikkein eniten suurimpia yrityksiä ja niiden omistajia. Eli hallituksella ei ole rahaa vanhustenhoivaan, mutta hallituksella on rahaa yhteisöveron kevennykseen. Tekisi mieli sanoa: oi aikoja, oi tapoja. Pääministeri, kysyn teiltä vielä kerran: Miten katsotte, että teillä on varaa tehdä miljardin aukko talouteen velaksi keventämällä yhteisöveroa? [Puhemies koputtaa] Mikä on teidän vastuunne tässä?
Arvoisa herra puhemies! Arvoisa pääministeri, kyllä nyt teillä ja teidän hallituksellanne on näytön paikka. Nimittäin nyt kysytään, noudatatteko te itse ja teidän hallituksenne niitä tiukkoja sopeutusvaatimuksia, mitä te olette joka puheessanne korostaneet. Nimittäin minusta on hieman outoa, että näiden tiukkojen talousraamien aikana te olette löytämässä liki miljardin yhteisöveron alennukseen, joka kuitenkin työllistämis- ja kasvumielessä on varsin kallis ja varsin tehoton toimi ja hyödyttää kaikkein eniten suuria yrityksiä ja niiden omistajia. Pääministeri, muutenkin minä hieman ihmettelen teidän arvovalintojanne. Teillä ei ole rahaa hoitoonpääsyyn, teillä ei ole rahaa vanhustenhoivaan. Juuri nyt meitä odottaa 50 miljoonan lisäleikkaus vanhustenhoivasta, mikä on järkyttävää. Minä, pääministeri, nyt kysyn teiltä: Nyt mitataan teidän sananne. Aiotteko perua yhteisöveron miljardin kevennyksen? Se tuo miljardin aukon talouteen [Puhemies koputtaa] eikä ole tehokas työllistämistoimi. Aiotteko perua sen, pääministeri?
Arvoisa rouva puhemies! Nyt tarvitaan todellakin luottamusta. Valitettavasti tuoreen tilaston mukaan kuluttajien luottamus laski tammikuussa, ja työttömyyden pelko on suurta. Se on suurimmillaan sitten koronavuosien. Puhemies, kun tilanne on tällainen, niin on suorastaan häkellyttävää, että hallituksen vastaus tähän on työelämän turvallisuuden heikentäminen, kuten irtisanomissuojan heikentäminen. Eihän tästä, ministeri, löydy päätä eikä oikein sitä häntääkään. Me olemme nyt nähneet hallituksen saksi- ja keppipolitiikan seuraukset. Tulostaulu on heikko: työttömyys ennätyslukemissa. Puhemies, SDP on esittänyt useita esityksiä, joilla voitaisiin tarttua tilanteeseen tässä ja nyt, esimerkiksi nostamalla arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa tai sitten kotitalousvähennyksen parantamisella, johon muun muassa kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kopra myönteisesti suhtautui julkisuudessa. Puhemies! Kysyn nyt teiltä, arvoisa hallitus: voisiko tämä kotitalousvähennyksen parantaminen, mitä SDP on ehdottanut, olla yksi palikka siellä teidän [Puhemies koputtaa] keinovalikoimassanne tulevaisuudessa? [Ben Zyskowicz: SDP:hän on vastustanut kotitalousvähennystä! — Pia Viitanen: Kannattaa katsoa meidän vaihtoehtobudjettiamme! — Sari Sarkomaan välihuuto]
Arvoisa herra puhemies! Ministeri Purra, teidän lisätalousarviossanne verotuloarvioita tarkistetaan alaspäin liki miljardilla ja velkaa otetaan toden totta se 1,4 miljardia lisää, ja se on järkyttävää, kuten te, ministeri, itsekin tuossa totesitte. Kyllä täytyy olla rohkeutta katsoa myös sitä omaa tulostaulua. Se oma tulostaulu näyttää nyt siltä, että työttömiä on satatuhatta enemmän kuin hallituskauden alussa, velkaa otetaan ennätysmäärä Euroopassa, konkursseissa tehtiin 2000-luvun ennätys. Kyllä tämä hallitus tekee ennätyksiä, mutta, puhemies, ongelma on se, että ne ennätykset tehdään väärään suuntaan, eikä niillä väärän suunnan ennustuksilla nyt sitä kasvua ja työllisyyttä kyllä luoda. Ja kun täällä on, ministeri, puhuttu siitä, onko sitä rahaa vai eikö ole, niin on suorastaan pakko toistaa se kysymys, onko teillä todellakin nyt rahaa siihen, että te pistätte ensi vuonna noin miljardin verran yhteisöveron alennukseen, kun kaikki asiantuntijat ovat todistaneet, että sen kasvuvaikutukset ovat hyvin kyseenalaiset. Onko teillä, ministeri, [Puhemies koputtaa] rahaa tähän?
Arvoisa herra puhemies! Pääministeri Orpo, te nousitte valtaan sillä, että te lupasitte 100 000 uutta työllistä, ja nyt toden totta on tullut sitten 100 000 työtöntä lisää. Kaikista hurjinta tässä, pääministeri, on se, että hallitus on omilla toimillaan lisännyt työttömyyttä. Esimerkiksi VTV:n raportti kertoi, että talouskasvua on voinut hidastaa se, että hallitus teki leikkauksia työttömyysturvaan aikana, jolloin työpaikkoja ei ole. [Ben Zyskowicz: Ne olisikin pitänyt tehdä viime kaudella!] Näin köyhyys kasvaa, ostovoimaa ei synny ja talouskierre alaspäin on olemassa. Nyt tarvitaan kipeästi kansalaisten luottamusta, ja valitettavasti hallitus on tätä luottamusta heikentänyt omilla saksillaan sekä lisäämällä työelämän epävarmuutta, heikentämällä pelisääntöjä. Ja nyt, puhemies, kysyn: Pääministeri Orpo, te äsken sanoitte, että kaikki keinot katsotaan, ja kuten sanottu, SDP on monia keinoja jo esittänyt. Voisitteko konkreettisesti sanoa, tartutteko esimerkiksi siihen esitykseemme, että muutetaan veropolitiikan suuntaa niin, [Puhemies koputtaa] että olisi tavallisen suomalaisen vuoro ja suunnattaisiin veronkevennykset pieni- ja keskituloisille?