Grahn-Laasonen Sanni
38 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Suomessa onneksi nähdään tällä hetkellä merkkejä talouden kasvusta. Sitä on tavoiteltu koko hallituskausi. Sen eteen on tehty valtavasti töitä — isoja työmarkkinauudistuksia, isoja rakenteellisia uudistuksia, joilla pyritään vauhdittamaan kasvua, veroratkaisuja — ja tätä työtä jatketaan eteenpäin. Meidän ainoa tavoite siinä on huolehtia hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta, näistä palveluista, ja ihmisten työllistymisestä, koska me uskomme, että työn linjalla — sillä, että saamme työpaikkoja syntymään tähän maahan, että täällä kannattaa työllistää ihmisiä — poistetaan köyhyyttä ja semmoista haavoittuvuutta, näköalattomuutta, kaikkein parhaiten, myös lapsiperheköyhyyttä. [Suna Kymäläinen: Se on lisääntynyt teidän toimestanne!] Tätä työtä teemme. Onneksi nyt näyttää hivenen paremmalta taloudessa, ja STM:n viimeisimmän ennusteen mukaan näyttää siltä, että on mahdollista, että kesän aikana pitkäaikaistyöttömyys saadaan pikkuhiljaa vähenevälle uralle. Työministeri voi tarkentaa tästä eteenpäin, mutta hänellä on keinovalikoimaa laajasti. Tänäänkin on tehty päätöksiä muun muassa Päijät-Hämeen alueelle, Lahteen, siitä, millaisilla keinoilla tuetaan näitä haastavassa tilanteessa olevia alueita, jotta ihmiset löytävät työtä ja saadaan sitä kautta tilanne valoisammaksi. Näillä rakenne... [Puhemies koputtaa] Jatkamme mielellämme tästä aiheesta keskustelua, mutta haluan myös sanoa sen toivon viestin.
Arvoisa puhemies! Suomessa tehdään laadukasta tutkimusta, ja tämä on vahvasti meillä muun muassa THL:n ja muidenkin viranomaisten tutkinnassa, mitkä ovat tekijät taustalla lähisuhdeväkivallassa. Tämä on äärimmäisen vakava asia — kiitos siitä, että oppositiokin nostaa sitä. Haluan mainita kaksi konkreettista asiaa, joita tällä hallituskaudella on tehty tälle asialle. Toinen niistä on lähisuhdeväkivallan sovittelun kielto, joka oli erittäin tärkeä ja merkittävä päätös. Lähisuhdeväkivaltaa ei voi sovitella. Uhri ansaitsee oikeutta ja tekijä rangaistuksen, ja näihin tapauksiin pitää puuttua joka kerta erittäin määrätietoisesti. Tämä oli iso asia, jota edistimme jo alkukaudesta. Toinen on turvakotien rahoituksen merkittävä vahvistaminen. Vaikka meillä on julkisessa taloudessa haasteita, niin turvakotien rahoitus on noussut 23 prosentilla tällä hallituskaudella. Me olemme nostaneet sitä jokaisessa budjetissamme, ja me haluamme, että Suomessa on suojaa ja turvaa väkivallan uhriksi joutuneille naisille ja miehille, kaikille. Tätä työtä pitää määrätietoisesti jatkaa. Meidän toimet ovat olleet tässä vahvoja, mutta ne eivät riitä. Tarvitaan lisää, ja sitä hallitus työstää parhaillaan.
Arvoisa puhemies! Tänään eduskunnan lähetekeskusteluun tuomamme esitys on luonteeltaan tekninen ja julkista hallintoa helpottava. Esityksessä on kyse valtion varoista maksettavaksi säädettyjen etuusmenojen maksamista koskevien säännösten yhdenmukaistamisesta. Ehdotetuilla muutoksilla ei olisi vaikutuksia etuudensaajiin, heille maksettaviin etuuksiin tai etuuksien määriin. Muutoksilla ei myöskään puututtaisi eduskunnan budjettivaltaan tai siihen, minkä verran rahaa etuuksiin käytämme. Tarkoituksena on muuttaa maksamismenettelyä niin, että valtionosuuksien ennakoista ja niiden tarkistamisesta ei enää tehtäisi sosiaali- ja terveysministeriössä erikseen päätöksiä, vaan maksaminen perustuisi toimeenpanijan tekemään selvitykseen vuosittain tarvittavasta ja kuukausittain maksettavasta rahamäärästä. Ehdotetut muutokset selkeyttäisivät ja yhdenmukaistaisivat valtionosuuksien maksamista ja tarkistamista koskevia säännöksiä. Lisäksi ehdotettu muutos sujuvoittaisi ja yksinkertaistaisi valtionosuuksien maksamisen menettelytapoja sekä tarkentaisi maksamiseen liittyvää rahaliikennettä lähemmäksi reaaliaikaista käsittelyä. Nämä teknisluontoiset muutokset on tarkoitettu tulemaan voimaan 7.12.2026. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitos, eduskunta ja kiitos, myös Kelan valtuutettuina vaikuttavat kansanedustajat. Arvelen, että tämä asia on teille tuttu. Pitkältihän, niin kuin alussa kuvasin, tässä on kysymys enemmän teknisistä muutoksista, tällaisesta säädöshuollollisesta työstä, mutta löydän tästä kuitenkin ainakin kolmestakin näkökulmasta hallituksen toiminnan ja politiikan logiikkaa. Ensimmäinen niistä on nimittäin työn vastaanottamisen kannusteet ja se, että me haluamme, että sosiaaliturva kaikissa muodoissaan tukisi sitä, että mahdollisimman moni ihminen voisi osallistua työelämään ja että työn tekeminen Suomessa aina kannattaisi. Siksi käydyn suojaosakeskustelunkin jälkeen pidimme tärkeänä sitä, että tätä työttömyysetuuden sovittelua koskevaa pykälää selkiytetään, jotta on mahdollisimman selvää, että Suomessa voi sovitella työttömyysetuutta ja esimerkiksi lyhytkestoista työtä kansainvälisestikin vertaillen melko joustavasti. Uskoaksemme tämä selkiytys on työttömien työnhakijoiden ja työttömyysetuutta saavien näkökulmasta parannus. Toinen näkökulma on byrokratian vähentäminen. Sitä olemme tehneet hyvin systemaattisesti, ja se koskee myös sosiaaliturvaa, eli tämä vähentää byrokratiaa ja myös hallinnollisia vaiheita. Kolmas on sitten asiakaslähtöisemmin se ajatus, että haluamme, että Suomessa olisi yksinkertaisempi sosiaaliturva. Meillä on hyvin monimutkainen sosiaaliturvajärjestelmä, jota asiakkaan voi olla vaikea hahmottaa ja ymmärtää. Tässä on kyse toimeenpanon sujuvoittamisesta, mikä parhaimmillaan parantaa asiakkaalle tilannetta siten, että maksatus tapahtuu nopeammin ja luotettavammin ja asiakkaan kannalta myös vähemmällä vaivalla. Juuri tähän tähtää itse asiassa sekin, kun edustaja Lindén luki esityksestä tätä kytköstä tähän enemmän sosiaaliturvan väärinkäytöksiin puuttuvaan toiseen hallituksen esitykseen, että paitsi että pyritään sosiaaliturvarikollisuutta torjumaan ja väärinkäytöksiä estämään, niin myös sillä puolella on toisena tavoitteena se, että meidän sosiaaliturva olisi asiakkaan kannalta sujuvammin toimeenpantavissa. Tietenkin me kaikki veronmaksajina hyödymme siitä, jos Kela pystyy toimeenpanemaan sosiaaliturvaa matalammin kustannuksin, vähemmällä hallinnollisella työllä. Mutta arvelen, että varmasti valiokunta käy tästä nyt hyvinkin nämä yksityiskohdat vielä läpi käsittelyvaiheessa. Loppuun totean sen, että tästä esityksestä toden totta jätettiin pois tämä nuoren kuntoutusrahan lakkautusta koskeva osa. Siinä ajatuksena oli se, että tämä nuoren kuntoutusraha erillisenä etuutena olisi voitu lakkauttaa ja korvata toisilla etuuksilla. Siinä tavoitteena ei ollut siis vähentää sitä kohdejoukkoa, joka näitä etuuksia saa, vaan yksinkertaistaa sosiaaliturvaa. Eli ei olisi ikään kuin tarkoitus, että keneltäkään etuus tätä kautta evättäisiin, vaan että voisi olla toinen etuus ja näin ollen vähemmän tätä etuusbyrokratiaa ja myöskin vähemmän hajanaista sosiaaliturvaa. Mutta ymmärsin hyvin lausuntopalautteen luettuani, että tämä päämäärä ei ollut tullut ainakaan oikein ymmärretyksi eikä sitä kautta varmaan ollut onnistuneesti myöskään ministeriön valmistelussa kommunikoitu kentälle, joten katsoimme parhaaksi palautetta kuulla ja jättää tämän osan tästä esityksestä pois. Se voi olla sitten tulevienkin hallituskausien asia miettiä, miten tätä kuntoutusetuuksien viidakkoa voisi yksinkertaistaa niin, että se olisi asiakkaalle parempi ja ihmiset saisivat tarkoituksenmukaisen avun sekä palveluina että myöskin sosiaaliturvana. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Hallituksen tavoite on uudistaa sosiaaliturvaa siten, että järjestelmä on yksinkertaisempi ja työhön kannustavampi. Tässä esityksessä ehdotetaan muutettaviksi Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annettua lakia, sairausvakuutuslakia sekä yhteensä 15:tä muuta lakia. Muutokset ovat luonteeltaan teknisiä parannuksia ja korjauksia. Esityksen mukaan Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annettua lakia muutettaisiin kuntoutusrahan maksukausia koskevan säännöksen osalta. Sairausvakuutuslakiin lisättäisiin säännökset päivärahaetuutta koskevan päätöksen antamisesta sekä päivärahaetuuden maksamisen keskeyttämisestä tai sen vähentämisestä muuttuneiden olosuhteiden vuoksi. Esityksessä ehdotetaan myös muutettavaksi asiavirheen korjaamista koskevaa sääntelyä Kansaneläkelaitoksen soveltamissa etuuslaeissa. Esityksen mukaan Kansaneläkelaitos soveltaisi asiavirheen korjaamiseen hallintolakia, mistä säädettäisiin kussakin etuuslaissa. Kansaneläkelaitos voisi korjata asiavirheen asianosaisen vahingoksi ilman asianosaisen suostumusta, jos virhe on ilmeinen ja se on aiheutunut asianosaisen omasta menettelystä. Asiavirheen korjaamista koskevat muutokset sujuvoittaisivat etuuksien toimeenpanoa ja nopeuttaisivat virheellisten päätösten korjaamista. Menettelytapasääntelymuutosten tavoitteena on yhtenäistää Kelan toimeenpanemien etuuksien menettelysäännöksiä. Työttömyysturvalain sovitellun työttömyysetuuden määrää koskevaa säännöstä selkiytettäisiin. Eduskuntaakin kovasti puhuttaneen työttömyysetuuden ja työansioiden yhteensovittamisen lainsäädäntöä ehdotetaan siis parannettavaksi. Jatkossa tämä lainsäädäntö olisi helpommin ymmärrettävää ja sovellettavaa. Työttömyysturvalain sovittelua koskevan säännöksen muutoksen tavoitteena on selkeyttää sitä, miten sovittelu tapahtuu, ja kannustaa ottamaan vastaan osittaista työtä tai harjoittamaan sivutoimista yritystoimintaa. Suomessa työttömyysetuuden sovittelu on jo nykyisellään melko joustavaa ja kannustavaa. Etuus ei leikkaudu euro eurolta tulojen kasvaessa vaan vain 50 prosentilla. Etuutta ei siis heti menetä, jos tekee jonkin verran töitä ja saa lisätuloja. Lisäksi esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyyskassalakia siten, että se 1.5.2026 alkaen vastaisi 30.4.2026 saakka voimassa olevaa säännöstä Yrittäjäkassan maksamien etuuksien rahoituksesta. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan pääasiassa 1.1.2027. Kuntoutusrahan maksukausia koskeva säännös on kuitenkin tarkoitettu tulemaan voimaan 1.4.2027. Työttömyyskassalain muutosta sovellettaisiin 1.5.2026 alkaen maksetun ansiopäivärahan rahoittamiseen. Pahoittelen tätä hyvin teknistä esitystä, mutta siinä on useita sosiaaliturvan maksatukseen liittyviä sujuvoittamisia ja se monilta osin myös yhtenäistää käytäntöjä. Tärkeänä ehkä nostan tästä esiin tämän työttömyysturvan sovittelua koskevan säännöksen selkeyttämisen, koska sillä on aitoa merkitystä, että ihmiset ymmärtävät sen, miten Suomessa työttömyysturvaa ja työtä voidaan yhteensovittaa, että meidän järjestelmässä on tämä elementti olemassa ja että työtä aidosti kannattaa ottaa vastaan. Eli pidämme tätä tärkeänä myös ja ennen kaikkea työttömyysturvaa tarvitsevien ja osittaisesti työttömyysturvalla työskentelevien tilanteen helpottamiseksi ja parantamiseksi. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Suomalaisessa työelämässä pitää olla mahdollisuuksia myös silloin, kun työkykyä ei ole täysimääräisesti jäljellä. Erityisesti nuorten kohdalla mielenterveyssyyt ovat kasvava syy työkyvyttömyyseläkepäätöksille. Tämä uudistus, joka nyt on käsittelyssä, on monella tavalla inhimillinen uudistus. Osatyökykyisillä pitää olla aito mahdollisuus olla mukana työelämässä ja osallistua myös yhteiskunnalliseen toimintaan ilman pelkoa eläkkeen äkillisestä leikkaantumisesta. Tämä joustomalli, niin kuin kerrottu, mahdollistaa jäljellä olevan työkyvyn hyödyntämisen ja turvallisen paluun työelämään terveydentilan niin salliessa. Kyse on arvoista ja siitä, miten näemme ihmiset työelämässä. Täällä käytettiin hyviä puheenvuoroja siitä, että suomalainen työelämä on liikaakin on—off-henkistä, elikkä ajatellaan, että on töissä tai ei ole töissä. Siinä välillä on paljon muotoja ja myös paljon elämänkohtaloita ja erilaisia elämäntilanteita, joissa pitää sosiaaliturvajärjestelmän kyetä riittävään joustoon, jotta ihmisille on aina kaikissa tilanteissa työn vastaanottaminen mahdollisimman kannustavaa ja kannattavaa. Haluan kiittää vammais- ja potilasjärjestöjä tästä yhteistyöstä, että tätä uudistusta on pystytty viemään eteenpäin siinä hengessä, että mahdollisimman monella olisi mahdollisuus löytää paikkansa työelämästä ja sitä kautta myös vahvistaa omaa ja perheensä toimeentuloa. Kiitos ensinnäkin hyvin yksimielisestä vastaanotosta tälle esitykselle, mutta sitten paria kriittistä huomiota mielelläni kommentoin. Käsitykseni on se, että edellisellä hallituskaudella tämä uudistus ei edennyt kahdesta syystä. Toinen oli se, että toteuttamiskelpoista mallia ei löytynyt. Tämä oli hyvin riitainen työmarkkinaosapuoltenkin kesken, ja hallitus ei kyennyt tuottamaan viime kaudella tahtotilasta huolimatta sellaista hallituksen esitystä, jolla olisi ollut edellytyksiä edetä, ja se jäi tekemättä. Toinen syy on se, että loppukaudesta tätä esitystä ei myöskään priorisoitu, vaan se jäi hallitusohjelman vastaisesti — siis viime hallituskaudella — antamatta. Mielestäni se oli edelliseltä hallitukselta epäonnistuminen. Me halusimme tehdä toisin. Me halusimme käyttää tähän riittävän ajan, ja tätähän on kolme vuotta valmisteltu. Tästä on käyty valtava määrä keskusteluja työmarkkinaosapuolten kanssa. Tätä on yksityiskohdiltaan hiottu kolme vuotta käytännössä, ja tämä on ollut erittäin vaativa työ. Tämä esitys poikkeaa monella tavalla siitä toteuttamiskelvottomasta mallista, joka edellisen hallituksen pöydälle loppukaudesta jäi makaamaan. Nyt meillä on esitys, joka käsitykseni mukaan ratkaisee ongelmia ja tuo joustomallin inhimillisenä. Lausuntoajasta tuli edustaja Meriseltä huomio. Se liittyy taas täällä eduskunnan päässä sosiaali- ja terveysvaliokunnan työtilanteeseen. Eli meitä sitoo se eduskunnan valiokunnan asettama takaraja esityksille, ja en halunnut pieniltäkään osin riskeerata, että tämä ei ehtisi tällä hallituskaudella nyt eteenpäin. Toimitimme sen siis silloin eduskunnalle sovitussa aikataulussa. On totta, että lausuntoajasta jouduttiin hieman nipistämään, jotta varmistetaan, että tämä tärkeä asia menisi läpi. Mutta toisaalta sitä on käsitelty näiden osapuolten ja lausunnonantajien kesken erittäin laajasti ja yksityiskohtaisesti tämän matkan varrella, eli esitys, joka oli pöydälläni, oli käynyt jo läpi ikään kuin monta lausuntokierrokseen rinnastettavaa vaihetta. Eli tämä ei tullut varmastikaan järjestöille yllätyksenä. Isossa kuvassa tätä kannatettiin lausuntokierroksella laajasti. Tässä perustelut. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Arvoisa puhemies! Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovittamista koskevaksi lainsäädännöksi. Esitämme siis uudenlaista joustomallia. Joustomallin myötä työansioiden ja työkyvyttömyyseläkkeen yhteensovittamisesta tulee helpompaa ja joustavampaa. Osatyökykyisten oikeudesta ja mahdollisuuksista osallistua työelämään ja yhteiskuntaan on puhuttu pitkään. Nyt tulee tärkeä, konkreettinen askel parempaan. Esimerkiksi vammautuneet, pitkäaikaisesti sairaat tai tapaturmaisesti loukkaantuneet ihmiset ansaitsevat tulla nähdyiksi ja kuulluiksi, ja työelämässä on oltava paikkoja ja mahdollisuuksia myös heille. Joustomallin myötä työkyvyttömyys- ja osatyökyvyttömyyseläkkeellä olevan ei tarvitsisi enää pelätä, että eläke leikkautuu tai lakkaa heti lisäansioiden myötä. Malli mahdollistaa suojaosan ylittämisen kuukausikohtaisesti. Esityksen tavoitteena on helpottaa työkyvyttömyyseläkkeen aikana työskentelyä ja parantaa sen kannustimia. Lisäksi tavoitteena on turvata eläkkeensaajien yhdenvertainen kohtelu ja tehokas toimeenpano tässä etuudessa. Ehdotetussa mallissa eläkkeen ja työansioiden yhteensovitus tehtäisiin kalenterikuukausittain. Eläkkeensaajan työansioihin sovellettaisiin kalenterikuukausikohtaista suojaosaa. Jos kalenterikuukauden työansiot eivät ylittäisi suojaosan määrää, ne eivät vaikuttaisi eläkkeen maksamiseen. Lisäksi säädettäisiin kalenterivuosikohtaisesta määrästä joustoa, jonka suuruisiksi kalenterivuoden ajalta yhteenlaskettavat suojaosan ylitykset enintään voisivat nousta ilman, että eläkkeeseen työansioiden vuoksi tehtäisiin vähennyksiä. Suojaosan ylitykset vähentäisivät maksettavan eläkkeen määrää ylityksen osuudella vasta sen jälkeen, kun joustoa ei enää olisi jäljellä. Suojaosan ajoittaisten ylitysten seuraukset olisivat mallissa eläkkeensaajan kannalta kohtuullisia. Satunnaiset vähäiset suojaosan ylitykset eivät jouston vuoksi yleensä vaikuttaisi eläkkeeseen lainkaan. Vaikka eläkettä tulisi vähennettäväksi, vähennys vastaisi vain suojaosan ylityksen osuutta. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole, että eläkkeensaajan työansiot jatkuvasti ylittäisivät suojaosan. Työkyvyttömyyseläkkeen tarkoitus on kuitenkin korvata työkyvyttömyydestä aiheutuvaa ansionmenetystä. Ehdotuksen mukaan pitkään yhtäjaksoisesti toistuvat suojaosan ylitykset johtaisivat siihen, että eläke voisi lakata tai työeläkelakien mukainen täysi työkyvyttömyyseläke voisi muuttua osatyökyvyttömyyseläkkeeksi. Se, milloin suojaosan ylitykset johtaisivat näihin muutoksiin, määriteltäisiin tarkasti laissa. Lakimuutoksen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2028. Näin Kansaneläkelaitokselle ja työeläkelaitoksille sekä näiden asiakkaille jää riittävä aika varautua muutoksiin. Työkyvyttömyys- ja osatyökyvyttömyyseläkkeellä oleville joustomalli on helpottava parannus. Moni haluaa osallistua ja pystyy osallistumaan oman toimintakykynsä rajoissa. Toivon ja uskon, että tällaiselle helpotukselle löytyy eduskunnasta vahvaa tukea. Joustomalli on inhimillinen uudistus. Osatyökykyisillä pitää olla aito mahdollisuus olla mukana työelämässä ja osallistua myös yhteiskunnalliseen toimintaan ilman pelkoa eläkkeen äkillisestä leikkaantumisesta. Joustomalli mahdollistaa jäljellä olevan työkyvyn hyödyntämisen ja turvallisen paluun työelämään terveydentilan niin salliessa. Olen tästä uudistuksesta kovin iloinen. Sen puolesta on tehty kolme vuotta työtä. Myös edellisellä hallituskaudella oli tavoite vastaavan mahdollisuuden säätämisestä, mutta se ei edellisen hallituksen aikana toteutunut. Toivon, että eduskunta voisi käydä tästä hyvän keskustelun ja tehdä uudistuksen, joka parantaa ihmisten osallisuutta suomalaisessa työelämässä. Itse asiassa positiivisen työllisyysvaikutuksenkin tällä saavutamme. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Ei tämä syyttelemällä parane, sanoo opposition edustaja sen jälkeen, kun oppositio on syytellyt hallitusta kuusi ja puoli tuntia putkeen. [Antti Kurvinen: Kolme vuotta!] Olen kyllä vahvasti sitä mieltä, että syyttelemällä tästä ei mitään seuraa, ei kumminkaan puolin, mutta vaihtoehdoille olisi varmasti käyttöä ainakin siten, että niitä voitaisiin vertailla. Ja aivan kuten edustaja Valtola tässä totesi, niin SDP on vaihtoehtobudjettinsa vaikutusarvioita salannut, eikä niitä vieläkään ole saatu. [Tytti Tuppurainen: Tässä ne on!] — Teidän ensimmäisen vaihtoehtobudjettinne vaikutusarviot on salattu, se on tosiasia. — Mitä niissä teidän niin sanotuissa vaihtoehdoissa sitten on, niin te olette käytännössä hyväksyneet vaihtoehtobudjetissanne muun muassa ne sosiaaliturvaan kohdistuvat säästöt, joita te olette yksi kerrallaan täällä kritisoineet. Tämä on ihan tämmöinen kaava, joka tuntuu jatkuvan, että ensin kritisoidaan joka ainoaa esitystä, sen jälkeen hiljaa hyväksytään ne vaihtoehtobudjeteissa ja sitten vaaditaan vielä saman päivän aikana hallitukselta enemmän leikkauksia ja toisaalta leikkausten lopettamista. Järjestöavustuksiin kohdistuva esimerkki on hyvä esimerkki. SDP esiintyy järjestöjen suuntaan ja mielenosoituksissa, edustaja Tuppurainen, siten kuin he vastustaisivat näitä järjestöleikkauksia, vaikka tosiasiassa ovat hyväksyneet ne omassa vaihtoehtobudjetissaan isoilta osin. Mielestäni tämä on semmoinen fakta, joka olisi ihan hyvä avoimesti uskaltaa tunnustaa tässäkin keskustelussa. Hallituskautta on vielä lähes vuosi jäljellä, ja oppositio esiintyy täällä kuin se olisi jo voittanut vaalin ja jakelee todistuksia hallitukselle. Me teemme aivan joka päivä töitä Suomen puolesta, ratkomme näitä erittäin vaikeita ongelmia. Toivoisin malttia ja pitkäjänteisyyttä ja nöyryyttä myöskin oppositiolta sen edessä, minkälaisessa tilanteessa Suomi on. Onko se hallituksen epäonnistuminen, että sota jatkuu ja riehuu Euroopassa viidettä vuotta? Tai se, että amerikkalaiset valitsivat Trumpin presidentiksi, mikä on johtanut tulliuhkaan ja muuttuvaan geopoliittiseen ympäristöön? Tai Lähi-idän tilanne, joka on kireä ja aiheuttaa vakavia taloudellisia uhkakuvia myös Suomen taloudelle? Tai se, että korot ovat nousseet ja nostaneet edellisillä kausilla otetun velan hoitokuluja miljardiluokassa, mikä on osasyy tähän kasvaneeseen velkaan? Te puhuitte, oppositio, demarit, SDP, silloin viime kaudella, että lainaa kannattaa ottaa, kun sitä ei tarvitse maksaa takaisin ja se on lähes ilmaista. [Puhemies koputtaa] No nyt nähdään, että se on nostanut meidän velkaa miljardiluokassa. Voisiko tällaisessa tilanteessa oppositiolla olla hieman enemmän nöyryyttä ymmärtää myös, minkälaisessa toimintaympäristössä hallitus toimii, ja nähdä myös tässä politiikassa jotain valoa ja jotain hyvää?
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin ehdotitte yhtenä keinona Kela-korvausrahoituksen käyttämistä tämän hoitotakuun palauttamiseksi. [Minja Koskela: Satoja miljoonia euroja!] No, se ei ole budjettimielessä mitenkään mahdollista, koska tässä on kysymys kertaluonteisesta, valtion omaisuudesta irrotetusta investointiohjelman toimesta, joka ajoittuu koko tälle hallituskaudelle, eikä sillä voida pysyvästi lisätä valtion budjetissa velvoitteita hyvinvointialueille. Se on teknisesti mahdotonta, ja tunnette varmaan budjetoinnin logiikan. Toisaalta haluan myös korjata sen väärän käsityksen, kun te sanoitte, että terveysjäteille: Kela-korvauksia maksetaan ihmisille, siis potilaille, 65 vuotta täyttäneille suomalaisille, heidän lääkärikäynneistään yhdenvertaisesti, tasa-arvoisesti ja siten, [Välihuutoja — Puhemies koputtaa] että se on kaikkien käytettävissä oleva palvelu ja viime kädessä jopa toimeentulotuessa hyväksyttävä meno. Eli toisin sanoen tällä 65 vuotta täyttäneiden valinnanvapauskokeilulla mahdollistetaan asiointi yksityislääkärillä julkisen terveydenhuollon asiakasmaksun hinnalla yhdenvertaisesti kaikille, enkä voi ymmärtää mitään muuta syytä kuin ideologisen syyn sille, että vasemmisto tätä vastustaa. [Puhemies koputtaa] Haluan jatkaa ministeri Rydmanin sanoja sillä, että emme me tee näitä leikkauksia siksi, että tämä olisi meidän mielestämme niin kuin tavoiteltavaa, vaan siksi, että hyvinvointiyhteiskunta voitaisiin pelastaa.
Arvoisa puhemies! Ensinnäkään täällä ei kukaan ole varmuudella ajamassa hyvinvointivaltiota alas. Sellainen väite on kohtuuton. [Välihuutoja vasemmalta] En usko, että tästä salista löytyy sellaista ihmistä, joka kannattaisi sentyyppistä linjaa. Suomalaiset ovat vahvasti sitoutuneet [Hälinää — Puhemies koputtaa] suomalaisen, pohjoismaisen hyvinvointimallin säilyttämiseen, ja juuri siksi on välttämätöntä velkaantuneen maan taloutta tasapainottaa. Se on tulevaisuustyötä, jotta meillä on varaa näihin palveluihin ja mahdollisuuksia hyvään vanhushoivaan, hyvään hoitoonpääsyyn, laadukkaisiin palveluihin, syöpähoitoihin, synnytyksiin, lasten palveluihin, [Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Korulauseita!] kaikkeen tähän hyvään, jota haluamme vaalia, myöskin tulevaisuudessa. Toisekseen haluan sanoa, että tämä käyttämänne luku on epätarkka, eli hallitus on varannut näihin Kela-korvauksiin kertaluonteisesti koko hallituskauden ajalle hieman yli 300 miljoonaa euroa valtion budjetista, ja tätäkään rahaa ei kokonaisuudessaan ole allokoitu vielä. Mutta mihin sitä esimerkiksi on käytetty? Naisten gynekologikäynteihin, hedelmöityshoitoihin lapsettomuudesta kärsiville ja 65 vuotta täyttäneiden suomalaisten hoitoonpääsyn nopeuttamiseen mahdollistamalla yleislääkärikäynnit myös yksityisellä sektorilla julkisen terveydenhuollon hinnalla, [Puhemies koputtaa] mikä on nopeuttanut hoitoonpääsyä.
Arvoisa puhemies! Jatketaan keskustelua hallituksen esityksestä, joka koskee sosiaaliturvan väärinkäytösten torjumista. — Sosiaaliturva kuuluu heille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat, ja nyt tuomme eduskunnan käsiteltäväksi esityksen, jolla torjumme yhteisesti rahoitettujen etuuksien väärinkäyttöä. Esimerkiksi väärennetyn tiliotteen toimittaminen tai tilien piilottaminen on rikos. Tämän esityksen myötä Kelalle tulee vahvempi oikeus saada oikeat tiedot ja tällainen huijaaminen vaikeutuu. Suomi on vahva ja välittävä hyvinvointiyhteiskunta. Täällä ketään ei päästetä putoamaan. Apua saa silloin, kun tilanne sitä vaatii. Valitettavasti on myös niin, että järjestelmää käytetään myös väärin oikeudettoman edun saamiseen. Kelan tiedonsaantioikeus on tärkeä keino järjestelmämme oikeudenmukaisuuden ja oikeutuksen vahvistamiseksi. Esityksellä vahvistamme näiden herkkien tietojen turvallista käsittelyä. Tällä hetkellä osa tietojenvaihdosta toteutetaan sähköpostitse, mikä on paitsi hallinnollisesti raskasta myös tietoturvan näkökulmasta riskialtista. Kansaneläkelaitos on kannattanut esitettyjä muutoksia. Uudistuksella tavoitellaan myös julkisen talouden säästöjä. Pääministeri Petteri Orpon hallitus on sopinut vuosien 2026—2029 julkisen talouden suunnitelmassa tästä uudistuksesta. Suunnitelmaan sisältyy kirjaus Kelan tiedonsaantioikeuksien lisäämisestä sosiaaliturvan väärinkäytön ehkäisemiseksi. Säästötavoite tämän sopeutustoimen osalta oli viisi miljoonaa euroa, ja tämä tavoite esitetyllä uudistuksella saavutetaan ja vähän enemmänkin. Kelan oikeutta saada tietoja rahalaitoksilta laajennettaisiin siten, että Kansaneläkelaitos voisi nykyistä useammin pyytää pankki- ja tilitietoja hakijan sijaan suoraan rahalaitoksilta. Esitämme, että Kela voisi jatkossa tehdä rahalaitostiedustelut tietoturvallisesti pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmän kautta. Etuuden hakijalla olisi kuitenkin aina sama oikeus kieltää pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmään tehtävää tilitapahtumatietoa koskeva kysely. Mikäli hakija käyttäisi kielto-oikeuttaan, tulisi hänen itse toimittaa tiliotteet Kelalle, kuten nykyisinkin. Esitys ei laajentaisi pankki- ja tilitietojen käsittelyä Kelassa. Kela pyytäisi tietoja samoissa tilanteissa kuin nykyisinkin. Mahdollisuus saada tehokkaammin ja luotettavammin tietoja rahalaitoksilta ennaltaehkäisisi etuuksiin kohdistuvia petos- ja väärennösrikoksia. Tilien salaaminen ei enää olisi mahdollista, ja Kela voisi luottaa rahalaitoksilta saatujen tietojen muokkaamattomuuteen. Samalla tämä mahdollisuus helpottaisi merkittävästi etuudenhakijoiden asiointia Kelan kanssa sekä tehostaisi ja nopeuttaisi Kelan etuuskäsittelyä. Henkilötietojen suojan näkökulmasta pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmä merkitsisi huomattavasti valvotumpaa ja tietoturvallisempaa järjestelmää nykytilaan verrattuna, eli uudistus vahvistaisi luottamusta. Arvoisa puhemies! Esitämme myös, että perustoimeentulotuen käsittelijällä olisi oikeus pyytää väärinkäytösepäilyä koskevissa tilanteissa suoraan laskuttajalta tietoja toimeentulotuessa huomioitavista menoista. Kela-takseihin kohdistuviin toistuviin väärinkäytöksiin puuttumiseksi Kelalla olisi oikeus luovuttaa vakuutettuja koskevia henkilötietoja matkojen yhdistelyä suorittavalle tilausvälityskeskukselle. Esityksessä ehdotetaan tarkennettavaksi myös toimeentulotuen hakijan velvollisuutta antaa tosiasiallista asuin- ja oleskeluosoitettaan koskevia tietoja Kelalle. Yllä kerrottujen ratkaisujen arvioidaan vähentävän etuuksien väärinkäytöksiä ja virheellisiä maksuja ennen kuin niitä pääsee tapahtumaan. Väärinkäytösten ja virheellisten maksujen vähentämisen ohella esityksen tavoitteena on tietojenvaihdon edistäminen. Tässä tarkoituksessa ehdotetaan tarkennettavaksi Kelan tiedonsaantioikeuksia sairausvakuutuslaissa, jotta Kela voisi jatkossa saada etuushakemuksen liitteeksi tarkoitetut lääkärinlausunnot ja todistukset Kannan kysely- ja välityspalvelun kautta. Kokonaisuutena edellä kerrotut ratkaisut helpottaisivat merkittävästi hakijoiden asiointia ja lyhentäisivät myös etuushakemusten käsittelyaikaa. Kyse on siis paitsi reiluudesta ja oikeuden toteutumisesta myös tarpeellisesta toiminnan tehostamisesta. Muutoksella saavutettaisiin 11,6 miljoonaa euroa etuus- ja toimintakuluja pienentävä vaikutus vuoden 28 tasolla. Vuonna 2027 säästön arvioidaan olevan pienempi, 5,8 miljoonaa euroa, sekin kuitenkin enemmän kuin mitä lähdimme tällä uudistuksella tavoittelemaan. Valtionosuus vuosittaisesta säästöstä olisi 9,5 miljoonaa euroa ja 4,7 miljoonaa euroa vuonna 2027. Kelan etuuksien väärinkäyttö on piilorikollisuutta ja veroeurojen väärinkäyttöä, ja tähän hallitus nyt puuttuu. Suomi herää tilanteeseen muita maita myöhemmin. Esimerkiksi Ruotsissa väärinkäytösten torjuntaan on panostettu jo erilaisilla keinoilla, ja Ruotsista itse asiassa myöskin Suomea on varoitettu siitä, että sosiaaliturvan väärinkäytöstilanteet saattavat kytkeytyä jopa järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Siksikin on tärkeää, että Suomi on hereillä ja puuttuu tähän rikollisuuden muotoon määrätietoisesti. Meillä on tätä varten hyvät, toimivat järjestelmät, ja nyt mahdollistamme niiden käyttöönoton ja paremman valmiuden torjua etuuksien väärinkäyttöä ja huijaamista. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Arvoisa puhemies! Aika ajoin eduskuntakeskustelu turhauttaa siksi, että käytetään tällaisia ylisanoja kuten apteekkiverkon massiivinen alasajo. Sellaista ei tässä maassa tulla näkemään, eikä sellaiseen mikään tehty toimi tule johtamaan. Hallitus on sitoutunut ohjelmassaan ja myös käytännön työssään siihen, että meillä säilyy maanlaajuinen apteekkiverkko myöskin tulevaisuudessa. Se, mikä on tosiasia, on se, että olemme joutuneet tekemään julkisen talouden säästötoimia myös tälle sektorille, niin kuin edellinenkin hallitus on tehnyt, mutta niitä on kohdennettu tarkasti siten, että pystyisimme pitämään kiinni siitä, että maanlaajuista apteekkiverkkoa suojellaan. Ei kukaan varmaan pysty lupaamaan sitä, että se säilyisi täysin muuttumattomana tulevina aikoina, ja myönnän, että nämä leikkaukset ja säästöt ovat erittäin ikäviä, mutta me pidämme kiinni siitä, että Suomessa on maanlaajuinen turvallinen apteekkijärjestelmä myöskin tulevaisuudessa. Minulla oli mahdollisuus itse asiassa tämän kyselytunnin alla keskustella eteläpohjalaisten apteekkarien kanssa, jotka lehteriltä ovat seuranneet tätä kyselytuntia, ja jatkamme sitä vielä kyselytunnin jälkeen varapuhemies Risikon mahdollistamana. Kannustan teitä kaikkia myöskin osallistumaan siihen keskusteluun, [Puhemies koputtaa] miten me voimme hyödyntää apteekkijärjestelmää paremmin osana meidän koko sotejärjestelmää [Puhemies koputtaa] ja saamaan näiden ammattilaisten upean ammattitaidon hyödyntämään myöskin soten ongelmien ratkaisussa.
Arvoisa puhemies, kiitos! Tämä oli erittäin tärkeä aihe, ja olen ja myös hallitus on samaa mieltä kysyjän kanssa siitä, eli meidän on välttämätöntä korjata yrittäjien eläkejärjestelmää. Tämä uudistus epäonnistui edellisellä hallituskaudella, [Keskustan ryhmästä: Tuo ei pidä paikkaansa!] ja se on johtanut sellaisiin tilanteisiin, joissa erityisesti hyvin pienituloiset ja yksinyrittäjät maksavat YEL-maksuja jopa tuloista, joita ei käytännössä ole. Tämä johtaa siihen, että nämä pienituloiset yrittäjät ovat erittäin suuressa ahdingossa ja me myös menetetään potentiaalista yritystoimintaa tästä maasta, jota me tarvittaisiin, jotta olisi verotuloja ja tulevaisuuden kasvua. Tämä uudistus on hallituksen työpöydällä, ja sen on tarkoitus valmistua aivan näinä viikkoina. Meillä on ollut tästä intensiivisiä neuvotteluja asiantuntijoiden tekemien laskelmien pohjalta, ja uskon, että pääsemme tiedottamaan siitä lähiaikoina. Hallitus haluaa korjata Marinin hallituksen epäonnistuneen YEL-uudistuksen. [Välihuutoja]
Kiitos, arvoisa puhemies! Suomessa on kohta kaksi vuosikymmentä eletty sellaista tilannetta, että meidän talous ei ole käytännössä kasvanut, ja se näkyy ihmisten taloudessa. Samoin näkyy tämä ankara työttömyystilanne, joka johtuu pääosin syistä, joihin me emme voi vaikuttaa. Me emme voi vaikuttaa sotien loppumiseen kuin hyvin rajallisesti tässä maailmassa. Me emme voi vaikuttaa aggressiiviseen naapuriin, joka sotii Ukrainassa. Me emme voi vaikuttaa siihen epävarmuuteen. Mutta se, mihin me voimme vaikuttaa, tämä hallitus vaikuttaa, ja ne ovat nimenomaan kasvun puolesta tehtäviä uudistuksia. Ne ovat työllisyysuudistuksia, ne ovat työmarkkinauudistuksia, ne ovat yrittäjyyden kannusteiden parantamista, jotta yrityksillä olisi mahdollisuuksia palkata ihmisiä, että me saataisiin talous kasvamaan, ihmisille töitä, ja se hyödyttää myös sitten laajasti koko yhteiskuntaa, kun me pystymme rahoittamaan niitä palveluja ja niitä etuuksia, jotka meidän hyvinvointiyhteiskuntaan kuuluvat ja jotka auttavat perheitä erittäin haastavissa elämäntilanteissa. Minä en usko, että tässä eduskunnassa meillä on eriävää näkemystä siitä, etteikö näitä perheitä pidä pystyä auttamaan. Mehän teemme näitä toimia, ja hallituksen motiivitoimia ovat hyvinvointiyhteiskunnan pelastaminen, palvelujen turvaaminen, [Puhemies koputtaa] sosiaaliturvan turvaaminen ja velkaantumiskierteen pysäyttäminen Suomessa.
Arvoisa puhemies! Minä puhuin työn tekemisen arvostamisesta, siitä, että kun pienipalkkainen ihminen herää aamulla töihin, niin sen pitää tuntua lompakossa, sen pitää olla kannattavaa. Siihen perustuu suomalainen hyvinvointiyhteiskunta. Siihen perustuu myös se ajatus, miksi me haluamme keventää nimenomaan työn verotusta painottaen pieni- ja keskituloisia, että työn tekeminen aina kannattaisi näissä tilanteissa. [Pia Viitanen: Miten se liittyy siihen, että työtön jää kotiin nukkumaan?] Minä haluan kertoa myös esimerkin siitä politiikasta, jota hallitus tekee ja joka liittyy tähän aiheeseen ja tähän suojaosakeskusteluun. Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen niin sanotusta joustomallista työkyvyttömyyseläkkeen ja pienten palkkatulojen yhteensovittamisesta, siis paremmasta yhteensovittamisesta, sillä ajatuksella, että jos työkyky on alentunut esimerkiksi onnettomuuden tai muun syyn takia, osatyökykyinen ihminen voisi palata palkkatöihin terveydentilan niin salliessa myös työkyvyttömyyseläkkeeltä. Tämä on uudistus, jota Marinin hallitus yritti tehdä. Se epäonnistui, se kaatui. Tällä hallituksella me ollaan tehty kolme vuotta tämän eteen töitä, ja se on tänään annettu eduskunnalle. Uskon, että kerrankin saattaa löytyä uudistus, jota oppositiokin voisi tukea. [Timo Heinonen: Kaatuuko se Kiurun vastustukseen?]
Arvoisa puhemies! Tässä on kaksi asiaa: Eli ensimmäinen on se, että hallituksen linja on se, että työn tekemisen pitää Suomessa kannattaa aina, ja me haluamme vahvistaa suomalaisten palkansaajien ostovoimaa, [Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Mutta ei pienituloisille, vai? — Välihuutoja vasemmistoliiton ryhmästä] ja siitä syystä hallitus on tehnyt työn verotukseen puolentoista miljardin euron kevennykset painottaen niitä pieni- ja keskituloisia. Sen lisäksi tämä hallitus on tehnyt kasvua tukevaa politiikkaa, jotta tästä työttömyydestä ja huonosta suhdanteesta ja kasvun puutteesta päästäisiin kohti parempia aikoja, eli työpaikkoja syntymään ja ihmisille toimeentuloa työstä. Se on se hallituksen linja. No, sitten toinen kysymys on julkisen talouden säästöt, joita tämä hallitus on joutunut tekemään ja joita valitettavasti myöskin seuraava hallitus joutuu tekemään, ja sehän johtuu taas valtion raskaasta velkaantumisesta, muun muassa siitä, että Marinin aikana otettujen velkojen korot ovat nousseet monella miljardilla, [Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Miksi ne korot piti muuttaa?] meillä on kasvava maanpuolustuksen tarpeiden käyrä, meillä on ikääntyvä väestö, ja Suomen julkinen talous on velkaantunut. Siitä syystä joudutaan tekemään myöskin säästöpäätöksiä. Ja miten olen havainnut, niin siitä huolimatta, että vasemmisto-oppositio, erityisesti SDP, on vaikka vastustanut käytännössä jokaista näistä säästöpäätöksistä, joita itsekin olen esitellyt tälle eduskunnalle, [Puhemies koputtaa] niin te ette enää viimeisimmissä vaihtoehtobudjeteissanne ole esittäneet niitä pois. [Puhemies koputtaa] Eli tulkitsen, ettei teillä ole yhtään sen enempää rahaa kuin hallituksellakaan. [Perussuomalaisten ryhmästä: Ohhoh! — Pia Viitanen: Unohtakaa meidän vaihtoehtobudjetti, arvoisa ministeri, ja vastatkaa kysymykseen!]
Arvoisa puhemies! Kysyjä viittaa tässä varmasti hallituksen päätökseen, joka liittyy julkisen talouden säästöihin suojaosista sosiaaliturvassa. Se on hallituksen säästötoimi julkiseen talouteen, joka johtuu siitä, että valtio on raskaasti velkaantunut ja olemme joutuneet näitä säästöjä tekemään käytännössä kaikille sektoreille, pois lukien maanpuolustus — ja lisäksi ollaan pyritty kaikin keinoin suojelemaan esimerkiksi peruskoulua ja koulutusjärjestelmää. Työttömyysturvan suojaosien poisto ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö työtä kannattaisi ja olisi tarkoituksenmukaista ottaa vastaan, mikäli sitä on tarjolla, ja näinhän suomalaiset toimivat. Me ollaan itse asiassa tänään hallituksena annettu eduskunnalle esitys, joka entisestään selkiyttää työttömyysturvan sovittelua, joka Suomessa jo tähänkin asti on ollut kansainvälisesti vertaillen tutkijoidenkin mielestä melko toimiva. Sen periaate on se, että työtä vastaanotettaessa etuus leikkaantuu suhteessa euroon 50 senttiä. Työn vastaanottaminen on näin ollen Suomessa tehty mahdolliseksi [Puhemies koputtaa] ja myöskin osa-aikatyön vastaanottaminen työttömyysetuutta kokonaan menettämättä.
Kiitos, arvoisa puhemies! Välikysymyksen ensimmäiset allekirjoittajat ovat jo aikaa sitten jättäneet salin, joten ajattelen, että varmasti tämä keskustelu alkaa olla loppusuoralla. Kiitos kansanedustajille tästä keskustelusta, erityisesti nyt salissa oleville edustajille hyvistä puheenvuoroista. Tämä loppuillan keskustelu oli rakentavaa. Siellä oli paljon hyviä ehdotuksia ja myös paljon sellaista viisautta, joka kumpuaa aiemmasta työhistoriasta. Esimerkiksi edustaja Lyly toi sitä tässä, ja entinen ministeri STM:stä myöskin, edustaja Lindén, ja moni muu täällä salissa, ja vielä kuultiin tällainen hieno aatepuheenvuoro tähän loppuun. Yritän päättää itsekin myönteisissä tunnelmissa tuomalla tietoonne tätä suojaosakeskusteluakin liippaavan hallituksen esityksen, joka on tarkoitus huomenna antaa valtioneuvoston istunnossa ja jota arvelen, että oppositiokin voisi tukea. Se liittyy työkyvyttömyyseläkkeen ja työansioiden yhteensovittamista helpottavaan joustomalliin, eli ihmiset, jotka ovat työkyvyttömyyseläkkeellä, voisivat tehdä töitä ilman pelkoa siitä, että menettää eläkkeen tai se leikkautuu kokonaan. Tämä joustavampi malli on mahdollisuus myös kokeilla töihin paluuta ja omien voimien riittävyyttä terveydentilan niin salliessa. Tämä on erinomaisen inhimillinen uudistus myös osatyökykyisten työllistämisen näkökulmasta. Palataan tähänkin ensi viikon lähetekeskustelussa. — Kiitos ja hyvää yötä!
Arvoisa puhemies! Kiitos eduskunnalle käydystä keskustelusta, joka vielä jatkuu. Kuten aiemminkin sanoin, tämä keskustelu on erittäin tärkeää käydä löytääksemme ennen kaikkea ratkaisuja siihen, miten saadaan yhä useampi suomalainen työelämään, miten saamme Suomeen syntymään uusia työpaikkoja, jotta niihin pystyisivät ihmiset tarttumaan, ja sitä kautta saisimme myös perheiden toimeentuloa paremmaksi. Pyrin tässä vastaamaan muutamiin kysymyksiin, joita suoraan esitettiin. Ensimmäisenä näihin suojaosiin, eli suojaosien poistaminen oli hallitukselta julkisen talouden velkaantumista hillitsevä säästötoimi. Sen tavoitteena oli siis säästää julkisia menoja, ja näitä säästöjä joudumme tekemään ja joutuu tekemään seuraavakin hallitus. Tässä uudistuksessa oleellista on ymmärtää, ettei se, että opposition ehdotuksesta palautettaisiin suojaosat, toisi sinällään uusia työpaikkoja. Kysehän on tästä etuuksien ja työn tekemisen tasapainosta. Kun puhutte kannustinloukkujen purkamisesta, niin suojaosien palauttaminen ei myöskään poista kannustinloukkuja vaan siirtää niitä, eli suojaosassa kannustinloukku muodostuu siihen kohtaan, mihin suojaosan yläraja asetetaan. Tässä hallituksen esityksessä on arvioitu sitä, että tämän esityksen tavoitteena on ennen muuta kokoaikatyön suosiminen elikkä se, että kannattaa ottaa vastaan työtä ja myös kokoaikaista työtä, [Aino-Kaisa Pekosen välihuuto] koska tämä suojaosa on muodostanut kannustinloukun siihen kohtaan, että on ollut tilanteita, inhimillisiä tilanteita, joissa on saatettu arvioida, ettei ole kannattanut ottaa enempää työtä vastaan kuin mihin se suojaosa on asettunut. Tästä on tutkittua tietoa myös edelliseltä kaudelta: kun suojaosia koronakaudella määräaikaisesti korotettiin, niin se kannustinloukku silmiinpistävästi siirtyi juuri siihen kohtaan. Tästä on myös tutkittua tietoa, johon toivon, että eduskunta tietysti päätökseensä nojaa: VATT eli Valtion taloudellinen tutkimuskeskus on tätä tutkinut ja arvioinut, että suojaosien poisto ei ole romahduttanut osa-aikatyön tekemistä Suomessa. No, nyt kun päästiin puhumaan näistä vaikutusten arvioinneista ja tutkitusta tiedosta, niin ihmettelen niitä vasemmiston puheenvuoroja, jotka täällä vähättelevät eduskunnan tietopalvelun riippumatonta laskentaa ja tutkittua tietoa, joka toteaa sen, että vasemmiston vaihtoehdossa on negatiivinen työllisyysvaikutus jopa 65 000. [Aino-Kaisa Pekosen välihuuto] Se tarkoittaa käytännössä sitä, että teidän esityksellänne, teidän vaihtoehdollanne, on 65 000 työllisen negatiivinen työllisyysvaikutus — siis enemmän työttömyyttä, ei vähemmän työttömyyttä. Minä ymmärrän, että kaikki täällä pyrkivät hyvään eli siihen, että työttömyys tässä maassa vähenisi, mutta tutkittuun tietoon nojaten teidän esityksellänne, teidän vaihtoehdollanne, on miinus 65 000 työllistä, siis miinus. [Välihuuto vasemmalta] Tällä hetkellä se, mihin hallitus on pyrkinyt ja tavoitellut ja mikä on ollut meidän hallitusohjelman tavoitteena, on myöskin se, että me teemme näitä työmarkkinauudistuksia, sosiaaliturvauudistuksia ja erilaisia työllisyyttä edistäviä toimia tavoitteena 100 000 uutta työllistä. Se on hallituksen esityksissäkin todettu, että tämä on keskipitkällä aikavälillä, eli ei voida tietysti olettaa, että se on heti, ja siihen vaikuttavat myöskin suhdanteet. Mutta olen varma siitä ja vakuuttunut siitä, että sinä päivänä, kun Suomessa talous lähtee kasvuun, niin työttömyys tulee vähenemään nopeasti, koska meillä on paljon ihmisiä työelämässä nyt työvoiman piirissä ja aktiivisesti etsimässä töitä. Meidän pitää tehdä täällä taas sitten kaikkemme sen eteen, että olosuhteet olisivat sellaiset, että näistä erittäin vaikeista geopoliittisista haasteista ja turvallisuustilanteesta huolimatta meillä Suomessa yrittäjyys kannattaisi ja meillä yrittäjät voisivat palkata lisää ihmisiä, että saataisiin talous kasvuun, jotta pääsisimme sitten hyötymään näistä tehdyistä uudistuksista myös siten, että se näkyy ihmisten arjessa ja syntyy työtä ja syntyy parempaa toimeentuloa. Eli meidän tavoitteenamme tällä hallituksella on työllisyyden vahvistaminen uudistamalla suomalaisia työmarkkinoita. Suhdanne on sitten toinen asia. Kukaan ei varmaan oppositiossakaan voi kiistää sitä, että nyt suhdanteessa tällä hetkellä menee erittäin huonosti ja että nämä geopoliittiset, turvallisuusympäristöämme rasittavat jatkuvat kriisit — Venäjän sotiminen Ukrainassa, Lähi-idän kriisi ja sen vaikutukset Suomen talouteen — iskevät asiantuntijoidenkin mukaan nimenomaan Suomeen erityisen rankasti. Tässä toivoin jo ensimmäisessä puheenvuorossani ja hallituksen vastauksessa, että oppositio olisi rehellinen siinä, mikä on hallituksen ja eduskunnan vallassa ylipäätään, että me emme pysty näitä sotia lopettamaan omilla päätöksillämme. Toki teemme sen eteen rauhanvälitystyötä ja osallistumme kansainväliseen diplomatiaan ja kehitämme omaa puolustustamme, mutta se, että huono suhdanne koettelee Suomea, ei ole yksinomaan hallituksen syytä, ja se täytyy oppositionkin olla täällä valmis myöntämään. — Kiitos. [Aki Lindénin välihuuto]
Kiitän eduskuntaa, arvoisa puhemies, tästä keskustelusta. Haluan palata siihen, mistä oikeastaan aloitettiinkin, elikkä siihen, että me varmasti kaikki täällä pidämme tämän välikysymyksen aihetta tärkeänä ja pidämme tärkeänä löytää ratkaisuja suomalaiseen köyhyyteen ja lapsiperheiden tilanteeseen ja myös suomalaisten ostovoimaan, niin kuin tällä hallituskaudella on tehty. Haluan myös sanoa sen, että tämä meidän motiivien kyseenalaistaminen hiertää merkittävällä tavalla hallitusta, koska me nimenomaisesti tavoittelemme näillä toimilla, mitä täällä tehdään — uudistuksia talouskasvun aikaansaamiseksi työmarkkinoilla, sosiaaliturvassa — sitä, että yhä useammalla suomalaisella olisi töitä, että ihmisillä olisi mahdollisuus seistä omilla jaloillaan, että ihmisillä olisi mahdollisuus elää omalla työllään ja elättää sillä myöskin oma perheensä ja päästä elämässä eteenpäin. Se on se päämäärä, hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen turvaaminen, joka tapahtuu verotulojen kautta, ja ne tulevat työstä ja yrittäjyydestä ja niin edelleen. Eli meidän pitää huolehtia tästä koko yhtälöstä. Sen lisäksi myöskin omassa puheenvuorossani ja hallituksen vastauksessa toimme esiin sen, mistä tämä korkea työttömyys tällä hetkellä johtuu ja miksi Suomi on niin suurissa vaikeuksissa tällä hetkellä, että se heijastuu ihmisten toimeentuloon ja aiheuttaa köyhyyttä. Se syy on näissä olosuhteissa ympärillämme, heikossa maailmantalouden suhdanteessa, merkittävässä epävarmuudessa, jota meillä on Putinin sotimisen myötä [Suna Kymäläisen välihuuto] mutta toisaalta myöskin esimerkiksi Lähi-idän tilanteen vuoksi, joka haastaa arjen kustannuksia, polttoaineen hintaa, ja tämä koko turvallisuusympäristö aiheuttaa ennen muuta niin merkittävää epävarmuutta suomalaiseen työelämään, talouteen, että työpaikat jäävät syntymättä. Paremmassa tilanteessa ilman muuta näillä sosiaaliturvaan tehdyillä kannustimilla olisi saavutettu jo merkittäviä työllisyysvaikutuksia, jotka pitkällä tähtäimellä ovat näiden hallituksen esitysten vaikutusarvioidenkin mukaan aivan varmasti realisoitumassa. Oppositiolle haluan sanoa sen, että vasemmistoliiton vaihtoehto tutkittuun tietoon pohjaten sisältää 65 000 työllisen negatiivisen työllisyysvaikutuksen. [Arto Satonen: Kyllä, näin on!] Sehän tarkoittaa [Aino-Kaisa Pekosen välihuuto] siis suomeksi sitä, että teidän vaihtoehto aiheuttaa työttömyyttä ihan kymmenillätuhansilla enemmän kuin mitä tämä hallituksen vaihtoehto aiheuttaa. SDP alkukaudesta salasi nämä omat vaihtoehtobudjettinsa vaikutusarviot varmaan juuri siitä syystä, ettei niitä kehdannut täällä salissa esitellä. Arvoisa SDP, pitää sekin sanoa tässä, että te olette nyt moittineet meitä tässä useamman tunnin sosiaaliturvaleikkauksista, joita ette enää edes vaihtoehtobudjetissanne ole esittäneet peruttaviksi. Eli te olette käytännössä hyväksyneet ne sosiaaliturvaleikkaukset, joita te tänään täällä kritisoitte. Vai ajatteletteko te, että suomalaiset eivät vain huomaa tätä asiaa, että SDP on hiljaa kuitannut nämä leikkaukset ja hyväksynyt hallituksen leikkaukset? [Veronika Honkasalon välihuuto] Vai ajatteletteko te, että toimittajat lehtereillä eivät ole hereillä ja paljasta tätä epäjohdonmukaisuutta teidän linjassa? Lisäksi haluaisin kuulla myöskin sen, että kun meillä on velkajarrusopimus tehty puolueiden kesken, mikä tarkoittaa sitä, että ensi vaalikaudella tullaan joutumaan tilanteeseen, jossa näitä sopeutuksia täytyy tehdä lisää — siihen on sitoutunut vasemmistoliittoa lukuun ottamatta kaikki muut puolueet — niin ymmärrättekö te, että te lähdette takamatkalta, kun [Välihuutoja vasemmalta] te olette vastustaneet kaikkia näitä tämänkin hallituksen sopeutuksia, ettekä te... Eikä täällä ole edustaja Lindtman paikalla ollut enää pitkään aikaan vastaamassa siihen kysymykseen, johon me tarvitsemme vastauksen, miten te olisitte hoitaneet tämän kauden sopeutuksen [Välihuutoja vasemmalta] ja miten te hoidatte tämän teidän sitoumuksenne velkajarru-Suomessa, kun esiinnytte talousvastuullisena puolueena, mihin valitettavasti ei kovin paljoa ole uskottavuutta.
Arvoisa puhemies! Työttömyys ei ole työttömän syy. Me emme ajattele näin, että työttömyys olisi työttömän syy. [Vasemmalta: Tehän sanoitte näin!] Minä en syyllistä yhtään työtöntä ihmistä, ja tällä hetkellä työttömyyden syy on lähinnä Putinin sotiminen Ukrainassa ja lisäksi tämä maailman epävarmuus, joka vaikuttaa Suomen talouteen ja tähän suhdanteeseen. [Hälinää — Puhemies koputtaa] Näitä Suomen talouden ongelmia hallitus pyrkii ratkaisemaan, jotta Suomessa olisi työtä jokaiselle. Minä myöskään en hyväksy sitä, että täällä sanoja vääristellään. [Krista Kiurun välihuuto — Puhemies koputtaa] Minä haluan toistaa sen, mitä sanoin, kun puhuin työttömyysturvasta. Meillä on kattava työttömyysturva, mutta oikeuksien rinnalla myös velvollisuuksia. Järjestelmän pitää olla reilu myös niille, jotka aamulla heräävät pienipalkkaiseen työhön, kun naapuri jää nukkumaan, siis reilu myös heille, jotka heräävät aikaiseen aamuvuoroon, kun me muut vielä nukumme. [Välihuutoja vasemmalta — Kokoomuksen ryhmästä: Kuunnelkaa!] Lisäksi sanoin, että pohjoismainen hyvinvointivaltio edellyttää kaikkien työhön kykenevien osallistumista ja aktiivista työnhakua. Tämä on osa suomalaisen sosiaaliturvan periaatteita. Meillä on kannustava mutta myös velvoittava vastikkeellinen sosiaaliturva. ”Tämän ääneen sanominen onnistuu muissa Pohjoismaissa demareiltakin, miksei täällä?” näin jatkoin. Mutta älkää vääristelkö sanoja. Minä en syyllistä työttömiä ihmisiä eikä tämä hallitus. Työttömyys ei ole ihmisen vika, [Veronika Honkasalo: Tehän sanoitte niin!] vaan työttömyys johtuu näistä meidän tällä hetkellä erittäin hankalista olosuhteista, suhdanteesta, Putinin sotimisesta Ukrainassa, maailman epävarmuudesta, mikä saa aikaan sen, että yritykset eivät uskalla tällä hetkellä investoida eivätkä palkata uusia ihmisiä. Näissä asioissa hallitus tekee kaikkensa korjatakseen Suomen kilpailukykyä ja saadakseen Suomen talouden kasvuun, ja tämä on meille oleellinen ja tärkeä asia. Tällä hallituskaudella hallitus on myöskin merkittävällä tavalla purkanut sosiaaliturvasta kannustinloukkuja ja rakentanut yksinkertaisempaa sosiaaliturvaa, joka olisi ihmisille myös helpompi ymmärtää, jotta olisi myöskin helpompi saada tästä järjestelmästä se tuki, mitä tästä järjestelmästä toivotaan. Haluamme julkisen sektorimme voivan hyvin, mutta tällä hetkellä on hyvä myöskin sanoa se, että Suomen julkinen sektori on OECD-maiden suurin, ja me tasaamme tuloeroja erittäin voimakkaasti. Haluan kysyä oppositiolta, joka käytti nämä puheenvuorot tässä salissa: onko joku asia, joka Suomessa olisi teidän mielestänne hyvin tällä hetkellä? Me emme varmasti nimittäin ole maailman onnellisin maa vahingossa. Meillä on hyvä hyvinvointivaltio, meillä on erinomaiset palvelut, meillä on koulutusmahdollisuuksia, meillä on mahdollisuuksia rakentaa omannäköistä elämää, ja tämän puolesta hallitus tekee töitä. Maailmanlaajuisesti köyhyyttä ovat eniten historian saatossa vähentäneet talouskasvu, teollistuminen ja koulutustason nousu. Näitä samoja lääkkeitä me haluamme käyttää tulevaisuudessakin: nostaa suomalaisten koulutustasoa, saada Suomen talouden kasvuun ja uudistaa suomalaisen yhteiskunnan rakenteita niin, että me pääsemme mukaan siihen kehitykseen ja edistykseen, joka tuo Suomeen uusia työpaikkoja, uusia kasvun mahdollisuuksia ja jopa nostaa ihmisiä köyhyydestä, niin kuin suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on sen historian läpi tehnyt.
Arvoisa puhemies! Varmasti se asia, josta kaikkein eniten saamme kansalaisilta palautetta, on se, missä sävyssä keskustelua eduskunnassa käydään. Väitän, että tässäkin aiheessa meillä on enemmän yhteistä kuin erottavaa: Me kaikki haluamme sellaisen Suomen, jossa ihmiset pysyvät mukana. Me kaikki pidämme täällä suunnilleen samoja asioita arvokkaina. Me arvostamme suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, sen palveluja, peruskoulua, vanhustenhoivaa, terveydenhuoltoa, lastenneuvoloita, lasten harrastuksien laajaa tukemista suomalaisessa yhteiskunnassa. Me haluamme, että kaikilla lapsilla on mahdollisuuksia rakentaa omannäköistä elämää, kasvaa turvassa. Me panostamme täällä yleiseen asevelvollisuuteen, yleiseen sisäiseen turvallisuuteen, siihen, että kaikilla olisi mahdollisimman hyvä olo. Ihan jokainen tässä salissa haluaa ehkäistä syrjäytymistä. Eli me pidämme, suomalaiset, samoja asioita arvokkaina. Se, mitä oppositio tekee tällä välikysymyksellä, on kyseenalaistaa hallituksen motiiveja, [Välihuutoja vasemmalta] mutta voin kertoa, että hallituksen motiivina näille toimille, joita on tehty esimerkiksi valtion velkaantumisen hillitsemiseksi, on hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen myöskin tuleville sukupolville. Se on meidän motiivimme tehdä näitä ajoittain erittäin kipeitä, vaikeita ratkaisuja, mutta myös sellaisia rakenneuudistuksia, joilla pyritään saamaan Suomen talous kasvuun ja kukoistukseen, koska sitä kautta, yrittäjyyden kautta, investointien kautta, syntyy suomalainen työ, joka tuo toimeentuloa perheille ja joka tuo niitä tulevaisuudennäkymiä ja turvaa ne verotulot, joista rahoitetaan nämä palvelut, joita me kaikki suomalaiset pidämme arvokkaina. Minä en syyllistä yhtään työtöntä ihmistä. Minä olen kasvanut 90-luvun Forssassa ja nähnyt työttömyyden hyvin läheltä. Mutta pidän kiinni siitä, että järjestelmän pitää olla reilu myös niille, jotka aamulla heräävät töihin, eli työn tekemisen Suomessa pitää kannattaa. Meidän vastuumme päättäjinä on pyrkiä tekemään kaikkemme, että Suomeen syntyy uutta työtä, että työpaikkoja olisi, että pystyisimme nostamaan lapsiperheitä köyhyydestä nimenomaan työn kautta, että vanhemmilla on työtä ja toimeentuloa, ja että lapset saavat myöskin nähdä sen esimerkin, että suomalaisessa yhteiskunnassa kaikki, jotka suinkaan pystyvät, osallistuvat ja ovat mukana tämän meidän arvokkaan hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa ja samalla luovat mahdollisuuksia omalle perheelle sen omannäköisen elämän rakentamisessa. Siellä syntyy se suomalaisten lasten ja nuorten kasvualusta ja hyvä huominen, ja tätä hallitus tavoittelee. Eli pyrimme työllisyyden vahvistamiseen kasvun kautta ja turvaamaan nämä palvelut, joita suomalaiset pitävät arvokkaina. Pari huomiota näihin kysymyksiin ja asioihin, jotka täällä nousivat esille. Yksi nosto täältä oli tämä valinnanvapauskokeilu iäkkäälle väestöllemme tai 65 vuotta täyttäneille suomalaisille. Täällä oppositio raivokkaasti vastustaa tätä hanketta, vaikka se on tuonut jo kymmenilletuhansille eläkeläisille nopeamman lääkäriinpääsyn, [Välihuutoja vasemmalta] joka näkyy kaikissa eläkeläistuloluokissa. Se on lisännyt perusterveydenhuollon palvelujen saatavuutta juuri siellä, missä on se kipeä kohta, eli meidän ikääntyvässä väestössämme, joka tarvitsee näitä palveluja. Ja tämä on kaikki julkisen terveydenhuollon, joka on se pääsääntö, päälle, eli uutta ajattelua meidän soteen. [Puhemies koputtaa] Keskustalaiset, tämä kokeilu on tuonut omalääkäreitä pienille paikkakunnille, kuten Kiuruvedelle ja Sieviin. [Puhemies koputtaa] Tämä palvelu on sen lisäksi hyvinkin sosiaalisesti oikeudenmukaisesti toteutettu, koska siinä on hintakattomalli ja sama omavastuu kuin julkisessa terveydenhuollossa, [Puhemies koputtaa] ja se on vielä perustoimeentulossa hyväksyttäviä menoja. Mielellään jatketaan tätä keskustelua, mutta vähemmän motiivien kyseenalaistamista, [Puhemies koputtaa] enemmän ratkaisuja velkajarru-Suomessa.
Arvoisa puhemies! Suomi on hieno hyvinvointiyhteiskunta. Meillä on vahvat turvaverkot, ja ihmiset saavat täällä apua ja tukea silloin kun sitä tarvitaan. Suomi on valitettavasti myös vaarallisesti velkaantuva maa. Tätä ylivelkaantumisen kierrettä olemme sitkeästi pyrkineet katkaisemaan koko tämän hallituskauden ajan ja tehneet säästöjä ja välttämättömiä uudistuksia talouskasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn parantamiseksi. Näiden ajoittain hyvin vaikeiden päätösten tavoitteena on turvata suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus, meille suomalaisille tärkeät palvelut — koulutus, terveydenhuolto, vanhuudenhoiva — sekä maanpuolustuskykymme epävakaassa maailmassa. Paras keino pienituloisuuden ja köyhyyden vähentämiseksi on se, että mahdollisimman monella työhön kykenevällä on mahdollisuus elättää itsensä ja perheensä omalla työllään. Työn pitää aina kannattaa. Samalla on totta, että juuri nyt elämme vaikeita aikoja. Meillä on Suomessa pulaa työpaikoista. Monissa kodeissa eletään nyt vaikeita tilanteita. Valitettavasti tämän hallituksen aikana maailmantilanne on muuttunut yhä vaarallisemmaksi. Venäjän aggressiivinen sota Ukrainassa jatkuu neljättä vuotta, Lähi-idän tilanne on kireä. Öljyn ja polttoaineiden hinta, tulli- ja kauppasodan uhka, epävarmuus ja epävakaus ovat kaikki myrkkyä turvallisuudelle, taloudelle ja luottamukselle. Siksi oppositionkin olisi hyvä olla rehellinen siitä, mikä osa taloutemme vaikeuksista on ylipäätään hallituksen ja eduskunnan käsissä. Me emme voi yksin päättää sotia emmekä vaikuttaa maailmantalouden suhdanteisiin. Mutta voin vakuuttaa, että teemme kaikkemme, jotta Suomen talous saadaan kasvamaan ja jotta suomalaisilla perheillä olisi töitä. Todistuksena siitä Orpon hallitus on vienyt läpi historialliset uudistukset työmarkkinoilla, työllisyydessä ja sosiaaliturvassa. Yrittäjyyden edellytyksiä on parannettu paikallisella sopimisella, työrauhalainsäädännöllä, luvituksen nopeuttamisella ja madaltamalla palkkaamisen kynnystä. Tulevalla yhdistelmävakuutuksella helpotamme palkkatyön ja yrittäjyyden yhteensovittamista. Parhaillaan korjaamme yrittäjien eläkevakuutuksen ongelmia katseemme erityisesti pienituloisten yrittäjien toimeentulossa. Olemme korjanneet suomalaisten ostovoimaa keventämällä työn verotusta puolellatoista miljardilla painottuen pieni- ja keskituloisiin. Hyvä uutinen on, että työllisyys on pysynyt korkealla tasolla: yli kahdella ja puolella miljoonalla suomalaisella on töitä. Maaliskuussa — tämä on hyvä uutinen, oppositio — työllisten määrä kasvoi 25 000:lla. Korkeiden työttömyyslukujen takana on myös työvoimaan laskettavien ihmisten määrän kasvu. Hallituksen tekemät sosiaaliturvauudistukset ovat aktivoineet työvoiman ulkopuolelta ihmisiä työnhakuun. Olemme merkittävästi parantaneet yritysten kannustimia palkata uutta työvoimaa. Kun talouskasvu käynnistyy, työttömyys tulee vähenemään Suomessa nopeasti. Nuorten vaikea työttömyystilanne on sydäntä särkevä asia. Taloustilanne kohtelee huonosti heitä, joilla on kaikki vasta edessä. Parasta, mitä voimme nuorten hyväksi tehdä, on panostaa talouskasvuun ja työllisyyteen, ja juuri niin me teemme. Syksyn budjettiriihessä kohdistimme 30 miljoonaa euroa nuorten työllistymisseteliin. Työttömyysturvalla opiskelua helpotetaan. Hallitus päättää ensi viikon kehysriihessä myös uusista työllisyyttä vahvistavista keinoista. Panostamme myös osaamiseen ja nuortemme koulutusmahdollisuuksiin. Olemme vahvistaneet peruskoulua monin toimin 200 miljoonan euron lisärahoituksella, toteuttaneet lasten ja nuorten terapiatakuun ja lisänneet tuntuvasti aloituspaikkoja korkeakouluihin, ja nyt tulossa on myös uusi, maksuton 30 opintopisteen opintoseteli avoimeen korkeakouluun. Koulutus on tilastojen valossa edelleen kaikkein paras tae hyvään työmarkkina-asemaan ja palkkakehityksen. Koulutus on parasta mahdollisuuksien tasa-arvoa ja tärkein keino katkaista ylisukupolvista köyhyyttä. Johtuen julkisen talouden heikosta tilasta sosiaaliturvaan on tällä hallituskaudella tehty merkittäviä leikkauksia. Niiden yhteisvaikutuksia on arvioitu kattavasti muutosten yhteydessä ja seurataan edelleen eduskunnan tahdon mukaisesti, kuten seurataan EU:n yleistavoitteen toteutumista köyhyys- ja syrjäytymisriskissä olevien määrän pienentämiseksi. Eurostatin tuoreimman tilaston mukaan köyhyys- ja syrjäytymisriskissä olevien henkilöiden määrässä Suomi on EU:n keskiarvon alapuolella, parhaiten pärjäävien EU-maiden joukossa. Olemme myös vahvistaneet maahanmuuttajien kannustimia työntekoon. Jatkossa myös kansainvälisten opiskelijoiden toimeentulovaatimukset ovat tiukemmat. Suomeen tulevan täytyy olla varautunut tämän maan hintatasoon. Arvoisa puhemies! Hallitus on purkanut merkittävällä tavalla sosiaaliturvan kannustinloukkuja ja lisännyt velvoittavuutta pohjoismaisella työn linjalla. Tätä työtä on jatkettava. Oppositio on vaatinut suojaosien palauttamista. Suojaosien poisto oli julkisen talouden säästötoimi. Sillä myös lisättiin kokoaikatyön kannustimia. [Vasemmalta: Minkä kokoaikatyön?] Mikäli oppositio esittää niiden palauttamista, se vastatkoon ensimmäisenä kysymykseen, mistä noin 56 miljoonaa euroa tähän toimeen otetaan. [Välihuutoja vasemmalta] Opposition pelottelusta on voinut saada kuvan, ettei osa-aikatyötä kannata ollenkaan ottaa vastaan, ja se ei pidä paikkaansa. Suomessa on toimiva ja kansainvälisesti vertaillen kiitelty työttömyysturvan sovittelu: kun tienaat euron, työttömyysetuus alenee 50 sentillä. Me hallituksessa myös uskomme tutkittuun tietoon: Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen mukaan suojaosien poistaminen ei ole romahduttanut osa-aikatyön tekemistä. Yleisesti työnteon kannustimia on parannettu tuntuvasti lukuisilla eri toimenpiteillä. Arvoisa oppositio, ottaako työtä vastaan vai ei — lyhytaikaistakin, jos sitä on tarjolla — ei voi olla oma valinta. Meillä on kattava työttömyysturva, mutta oikeuksien rinnalla on myös velvollisuuksia. Järjestelmän pitää olla reilu myös niille, jotka aamulla heräävät pienipalkkaiseen työhön, kun naapuri jää nukkumaan. Pohjoismainen hyvinvointivaltio edellyttää kaikkien työhön kykenevien osallistumista ja aktiivista työnhakua. Tämän ääneen sanominen onnistuu muissa Pohjoismaissa demareiltakin, miksi ei täällä? [Veronika Honkasalo: Aikamoista puhetta!] Arvoisa puhemies! ”Ekonomisti yllättyi: Suomalaisilla on nyt rahaa kuin vanhoina hyvinä aikoina — naisten reaalipalkat ovat ennätyssuuret”. [Suna Kymäläinen: Kiitos ay-liikkeen!] Näin uutisoi Helsingin Sanomat helmikuussa, ja tämä otsikko pitää paikkansa. Naisten ostovoima on tällä hetkellä korkeammalla kuin se on ollut kertaakaan kymmeneen vuoteen. Hallitus on keventänyt merkittävästi työn verotusta. Ostovoimaa parantaa edelleen sellainen politiikka, joka tähtää kasvuun ja yhteiskunnan uudistumiseen. Työhön kannustava politiikka on pitkällä aikavälillä myös tehokkainta pienituloisuuden ja köyhyyden vähentämiseksi. Suomi tasaa tuloeroja voimakkaasti progressiivisella verotuksella ja kattavalla sosiaaliturvajärjestelmällä. Ihmisistä pidetään huolta. OECD-vertailun mukaan Suomen julkinen sektori on kehittyneiden maiden suurin. Sosiaaliturvamenot ovat tässä vertailussa suurin menoerämme. Ei voi, hyvä oppositio, sanoa, että hyvätuloiset eivät osallistuisi talkoisiin, sillä tuloerojen tasaamisessa olemme maailman kärkeä. Joku raja on siinäkin, kuinka paljon voidaan karhuta veroja työtä tekeviltä, eläkeläisiltä ja rehellisiltä suomalaisilta yrittäjiltä. Mutta hyvä uutinen on se, että ketään Suomessa ei jätetä pulaan. Ei, vaikka oppositio niin ihmisille jatkuvasti uskotteleekin. Pelottelupuheet kiirivät kauas ja epäluottamus leviää. Pienituloisuus ja heikko työmarkkina-asema kulkevat käsi kädessä. Myös lapsiperheiden pienituloisuuteen liittyy useimmiten se, ettei vanhemmilla ole työtä. Vanhempien työllisyyden tukeminen on kiistatta kaikkein tehokkain ja kestävin tapa vähentää lapsiperheköyhyyttä, ja se on hallituksen tavoite. Säästöt on toteutettu tällä hallituskaudella tavalla, joka huomioi heikoimmassa asemassa olevien, erityisesti lapsiperheiden, aseman. Esimerkiksi toimeentulotuki, vammaisetuudet ja elatustuki on rajattu sosiaaliturvan indeksijäädytysten ulkopuolelle. Asumistuen ja toimeentulotuen säästöissä on painotettu enemmän yksinasuvia ja pyritty suojaamaan lapsiperheitä. Julkisen velan vähentämiseksi tehtävillä säästöillä on kuitenkin aina vaikutuksia, ja se on rehellistä sanoa ääneen. Ei sellaista sopeutusta ole olemassakaan, joka ei jollain tavalla vaikuttaisi. Kielteisiä vaikutuksia ei ole mahdollista täysin välttää. Tämä on hyvä tiedostaa kaikkien niiden puolueiden, jotka ovat velkajarruunkin sitoutuneet. Arvoisa puhemies! Säästöt eivät vaikeasta tilanteesta huolimatta ole koko kuva. Olemme tehneet etuuksiin myös parannuksia ja priorisoineet niille rahoitusta. Ulosotossa olevien asemaa olemme vahvistaneet tekemällä ulosoton määräaikaisesta suojaosuuden korotuksesta pysyvän. Lapsilisien korotusosat on kohdennettu niihin perheisiin, joissa tutkimusten valossa on keskimäärin suurempi köyhyysriski. Monilapsisten perheiden lapsilisään ja alle 3-vuotiaasta lapsesta maksettavaan lapsilisään on tehty korotus tämän hallituskauden alussa. Myös lapsilisän yksinhuoltajakorotuksen määrää on kasvatettu ja äitiysavustukseen eli vauvaperheiden äitiyspakkaukseen on tehty tasokorotus. Verotuksen työtulovähennyksessä otettiin käyttöön lapsikorotus vuoden 2025 alusta. Työtulovähennyksen enimmäismäärää korotettiin 50 eurolla jokaisesta verovelvollisen huollettavana olevasta alaikäisestä lapsesta. Korotus myönnetään lapsen molemmille vanhemmille. Yksinhuoltajille korotus tehdään kaksinkertaisena. Arvoisa puhemies! Asunnottomuuden kasvu on huolestuttavaa, ja suhtaudumme tilanteeseen hyvin vakavasti. Olemme sitoutuneet pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseen ja teemme toimia sen puolesta. Jokainen asunnoton hyvinvointiyhteiskunnassa on liikaa, ja koti on jokaisen oikeus. Asunnottomuus on Suomessa edelleen onneksi vähäistä kansainvälisesti vertaillen ja vähentynyt merkittävästi 80—90-luvuilta. Suomi on onnistunut asunnottomuuden hillinnässä. Orpon hallitus sääti valtion tukemiin vuokra-asuntoihin tulorajat. Jatkossa nämä asunnot kohdistuvat heille, jotka niitä oikeasti tarvitsevat. On yksinkertaisesti väärin, että tuetun asumisen piiriin on voinut päästä, vaikka tulot ovat hyvät. Yksityinen rakentaminen ei tällä hetkellä vedä, ja siksi hallitus on pitänyt julkista asuntorakentamista korkealla tasolla. Samoin olemme toteuttaneet lukuisia infrahankkeita ja investoineet esimerkiksi teiden kunnossapitoon ihan historiallisella tavalla. Tämä luo työtä ja voita leivän päälle moneen kotiin. Rakennusalan vaikeuksien taustalla on erityisesti uusien asuntojen heikko kysyntä. Kysyntää olemme pyrkineet lisäämään muun muassa pidentämällä asuntolainojen enimmäisaikaa sekä kehittämällä ASP-järjestelmää. Asuntomarkkinoilla aito käänne tapahtuu vasta, kun ihmisten luottamus talouteen palaa, kun koteja uskalletaan taas ostaa ja remontoida. Rakentaminen ja asuntomarkkinat ovat esillä myös tulevassa kehysriihessä. Arvoisa puhemies! Lopuksi: Suomen talouden ongelmien juurisyy on talouskasvun puute. Talouskasvu alkaa yrityksistä. Suomen on oltava hyvä paikka yrittää ja kansainvälisesti houkutteleva investoida ja kasvaa. Siksi kevennämme yhteisöveroa. Se on kasvutoimi — kasvutoimi, jota te, arvoisa oppositio, vastustatte, vaikka se toimi tutkitusti viime kerralla, kun uudistus tehtiin sosiaalidemokraattisen valtiovarainministerin johdolla. Verotuloilla, työllisyydellä ja kasvulla hyvinvointiyhteiskunnan ydintehtävät — koulutus, sosiaaliturva ja sotepalvelut — turvataan myös tuleville sukupolville. Me suomalaiset tässä maailman onnellisimmassa maassa tulemme pärjäämään yhdessä.
Arvoisa puhemies! Olen aivan varma siitä, että tässä salissa jokainen on lapsen puolella ja sitoutunut lapsen oikeuksien sopimukseen ja siihen politiikkaan, joka on tehnyt Suomesta varmasti yhden lapsiystävällisimmistä maista tässä maailmassa. Se näkyy myöskin mittauksissa, kun Suomea mitataan, [Perussuomalaisten ryhmästä: Onnellisin maa edelleen!] minkälainen maa tämä on syntyä tai minkälainen maa tämä on kasvaa lapsena ja nuorena, ja tätä linjaa jatkamme. Kun olemme esimerkiksi joutuneet tekemään valtiontalouteen välttämättömiä säästöjä syistä, joita tässä on jo lueteltu — meidän valtion velkaantuminen on kestämätöntä, ja meidän on korjattava julkista taloutta ja sen suuntaa — niin niissä päätöksissä on joka vaiheessa arvioitu vaikutuksia lapsiin ja tehty myöskin useita valintoja, [Välihuutoja — Puhemies koputtaa] henkilökohtaisesti tehty useita valintoja, sen puolesta, että pyrimme pehmentämään ja vähentämään niitä vaikutuksia nimenomaan lapsiin ja perheisiin. Lisäksi on tehty myöskin lapsimyönteisiä päätöksiä, kuten vaikkapa lapsilisän korottaminen vauvaperheissä, monilapsisissa perheissä, opiskelevissa perheissä ja yksinhuoltajaperheissä. Ja esimerkkinä viimeisimmissä kun on tehty asumistukeen tai toimeentulotukeen liittyviä säästölakeja, [Puhemies koputtaa] niissä on pyritty näitä lasten kertoimia eli lasten osuutta siitä loiventamaan. Tämä on nimenomaan sen tyyppisiä valintoja, joita meidän on välttämätöntä tehdä, mutta säästöiltä julkiseen talouteen me emme voi välttyä. [Vasemmalta: Mutta kun te annatte veronkevennyksiä kaikkein hyvätuloisimmille!]
Arvoisa puhemies! Hallituksen tavoitteena on se, että Suomi olisi vahva hyvinvointiyhteiskunta myöskin tulevaisuudessa. Tämä on sanottu täällä ennenkin, mutta sanon sen edelleen, että kestävin tapa vähentää köyhyyttä on edistää Suomessa työllisyyttä. Tämä koskee myös lapsiperheitä. Eli mitä enemmän me saamme ihmiset töihin ja mitä enemmän me saamme Suomeen syntymään uusia työpaikkoja, mitä paremmin saisimme Suomen taloutta kasvuun, sitä parempi on ennen kaikkea heikoimmassa asemassa olevien tilanne, koska silloin meillä on kykyä myöskin huolehtia hyvinvointiyhteiskunnan palveluista ja etuusjärjestelmästä kestävämmin. Nyt tällä hetkellä olemme erittäin suurissa haasteissa johtuen pitkään jatkuneesta velkaantumisesta ja toisaalta kasvun puutteesta, joka johtuu tällä hetkellä ennen muuta ei hallituksesta vaan maailmantilanteesta, turvallisuustilanteesta, sen luomasta epävarmuudesta. Näitä syitä te ette kyllä oppositiosta voi yksin hallituksen harteille vyöryttää. Se olisi mielestäni kyllä tilannekuvassa väärä tulkinta. Me elämme tällä hetkellä erittäin vaikeassa ympäristössä, [Mauri Peltokangas: Ei demareita kiinnosta!] mutta hallitus on tehnyt mittavat toimet julkisen talouden sopeuttamiseksi sisältäen kyllä myös säästötoimia. Sen lisäksi olemme tehneet työmarkkinoilla uudistuksia ja lukuisia rakenteellisia uudistuksia, jotka pitkällä aikavälillä tulevat nostamaan tämän maan uuteen kasvuun.
Arvoisa puhemies! Kiitos eduskunnalle jälleen keskustelusta. — Eläkejärjestelmää on kehitetty pitkäjänteisesti, huollettu ja hoidettu kestävästi yhdessä, ja jälleen on saavutettu neuvotteluratkaisu, joka vie eläkejärjestelmää kestävämpään suuntaan. Varmasti eivät kaikki paineet tähän purkautuneet eläkejärjestelmän kehittämisestä tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Uusia eläkeuudistuksia on varmasti luvassa, mutta tämä on merkittävä askel, ja kiitän siitä, että se sai hyvän vastaanoton eduskunnassa myös opposition suunnalta. Tämä on hallitukselle merkittävä uudistus. Tämä on meidän hallitusohjelman mukainen tai itse asiassa ylittää niitä sille asetettuja tavoitteita. Hallituksella oli merkittävä huoli eläkemaksujen nousupaineista tuleville vuosille ja ylipäätään eläkejärjestelmän kestävyydestä ja myös sen yhteydestä laajemmin meidän julkiseen talouteen. Tässä onnistuttiin rakentamaan uudistus, joka saa laajaa yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä, ja se on eläkejärjestelmän kohdalla tärkeää, ja se on myös se pitkä linja, jolla eläkejärjestelmää on Suomessa kehitetty. Kuten nyt viime päivien uutisista ja kirjoitteluistakin on voinut lukea, niin kyllä suomalainen eläkejärjestelmä kestää kansainvälistä vertailua ja suomalaiset voivat luottaa meidän eläkejärjestelmämme kestävyyteen. Toki jatkossakin ja joka vaiheessa on pyrittävä tasapainoon ja katsomaan myös sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta, koska meillä on nyt pienet työikäiset ikäluokat, joilta odotetaan enemmän, ja siksi pitää panostaa edelleen ehyisiin työuriin, työhyvinvointiin, työssäjaksamiseen, kehittymiseen, osaamiseen ja siihen sukupolvien väliseen oikeudenmukaisuuteen, jotta luottamus säilyy eläkejärjestelmäänkin. Hallitus on itse asiassa antamassa aivan lähiaikoina esityksen myös niin sanotusta joustomallista, joka helpottaa työkyvyttömyyseläkkeeltä töihin paluuta tai työn tekemistä työkyvyttömyyseläkkeen ohessa ja mahdollistaa ilman eläketulon kokonaista äkillistä leikkaantumista työskentelyn aiempaa paljon paremmin. Tästä esityksestä olen hyvin tyytyväinen, koska se huomioi vajaatyökykyisten mahdollisuudet myöskin työelämässä. Mitä loppuun haluaisin sanoa, on se, että kyllä, olen myöskin sitä mieltä, että meidän eläkekeskustelussa on viime viikkoina ja kuukausina ollut paljon populisminkin aineksia. Julkinen keskustelu on monin osin mennyt melkoisille populistisille kierroksille. Yhtenä esimerkkinä vaikkapa keskustan ehdotus eläkekatosta, jossa puhuttiin yli 10 000 euroa tienaavista, ja nyt vihreät näyttäisivät menevän tähän mukaan. Eli meillä on Suomessa — tarkistin nämä luvut — yli 10 000 euroa eläkettä saavia 2 240 henkilöä. Kokonaiseläkkeensaajista tämä on noin 0,15 prosenttia. Näin ollen nämä esitykset, että meidän eläkejärjestelmän ja julkisen talouden kestävyyttä ratkaistaisiin tällaisilla eläkekattoesityksillä, ovat ennen kaikkea vaalipolitiikkaa ja populismia. Tällaisella katolla ei autettaisi sen paremmin ihmisten luottamusta eläkejärjestelmään kuin sen todellista kestävyyttäkään. Jos Suomessa olisi eläkekatto, se pienentäisi lakisääteisiä eläkemenoja vasta pitkällä aikavälillä. Sen sijaan vakuutusmaksutulo pienenisi välittömästi ja maksussa olevien eläkkeiden rahoittamiseksi olisi nostettava eläkevakuutusmaksuja. Eläkekatto siis heikentäisi vahvalle pohjalle saatetun työeläkejärjestelmämme kestävyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Eläkejärjestelmää tulee jatkossakin kehittää sillä periaatteella, että eläkettä kertyy työstä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tässä salissa käsitellään esitystä, joka kiristää tasa-arvolakia raskaus- ja perhevapaasyrjinnän torjumiseksi Suomessa. Olisi saattanut ajatella, että se olisi esitys, josta eduskunnasta löytyisi yhteistä tahtoa, että tämä olisi sellainen esitys, jota oppositiokin tukisi, mutta ei. Kyllä vahvasti vaikuttaa siltä, että on väärin sammutettu tai väärät esittäjät. Edellisellä hallituskaudella, Marinin hallituksen kaudella, luvattiin kovasti toimia raskaussyrjinnän torjumiseksi — oli työryhmätyötä ja erilaista pohdintaa, mutta se ei johtanut minkäänlaisiin lopputuloksiin tämän osalta. Tästäkin näkökulmasta tällä kaudella otetaan askeleita, jotka olisi pitänyt ottaa jo aikaa sitten, eli tasa-arvolain kiristykset torjumaan raskaus- ja perhevapaasyrjintää Suomessa. Tämän jälkeen tasa-arvolaista käy suoraan ilmi se, että syrjintä vanhemmuuden ja perhehuoltovelvollisuuden perusteella on kiellettyä ja että syrjinnän kielto koskee myös määräaikaisia työsuhteita, eli syrjintä on kiellettyä. Lisäksi tähän tulee uusia keinoja, keinoja, joita aiemmin ei ole ollut. Ne eivät ole kosmeettisia. Niistä tärkeimpänä tai maininnan arvoisena nostan esiin tämän edustaja Partasen syvällä ammatillisella kokemuksella jo esiin nostaman selvitysvelvollisuuden merkityksen, eli tulee kirjallinen selvitysvelvollisuus työnantajalle määräaikaisuuden päättymisen syistä tai palvelussuhteen jatkamatta jättämisestä, jos määräaikaisessa palvelussuhteessa oleva on palvelussuhteen aikana ilmoittanut raskaudesta, synnytyksestä tai perheenhuoltovelvollisuudesta. Se on jatkossa perusteltava kirjallisesti, [Piritta Rantanen: Mitäs sanktioita tulee?] jos ei määräaikaisuus jatku, ja silloin siinä on myöskin muutoksenhaulle tai sen kyseenalaistamiselle vahvempi perusta. Tämä on merkittävä ja tärkeä asia. Samoin olen samaa mieltä siitä, mikä nousi täällä esiin, että näiden yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakuntiin tulevien tapausten kohdalla on tärkeätä se, että kanneaika keskeytyy ennen lautakunnan päätöstä, jotta syrjinnän kohde ehtisi nostaa kanteen, mikäli lautakunta ratkaisee tämän asian työntekijän eduksi. Tämä on myös semmoinen parannus asiaan, joka tällä hetkellä aiheuttaa hankalia tilanteita ja väärää kohtelua, kun on voinut tulla lautakunnasta henkilölle selkeä viesti, kun on ollut syrjintätilanne tai siitä epäily, niin että ei ole voinut sitten enää viedä tätä asiaa eteenpäin ja saada oikeutta. Nyt tämä tilanne korjaantuu tällä merkittävästi paremmaksi. Mutta en näitä muutoksia kyllä voi pitää kosmeettisina, ja toivon, että oppositio vielä harkitsee tukea näille toimille. Se, mikä hallituksen yleinen linja ja kokoaikainen pyrkimys on ollut, on se, että meillä Suomessa sukupuolesta riippumatta ihmisillä olisi työpaikkoja tulevaisuudessa niin että me saataisiin Suomi kasvuun. Me ollaan tehty työmarkkinoiden uudistamista siksi, että Suomen talous olisi kilpailukykyinen, että meillä syntyisi yrittäjyyttä, meillä syntyisi uusia työpaikkoja ja että meillä olisi mahdollisuuksia työelämässä. Niin kuin työministeri on monta kertaa todennut, ei sen määräaikaisen työsuhteen vaihtoehto ole useinkaan kokoaikainen työsuhde vaan työttömyys, ja silloin meille oleellinen asia on se, että niitä työpaikkoja ylipäätään syntyy niin että saadaan nuorille ihmisille jalka oven väliin työelämään, mikä on erityisen tärkeätä. Nyt eletään vaikean taloudellisen suhdanteen aikaa, mutta näitä uudistuksia tehdään pitkällä tähtäimellä, että Suomen talous voisi hyvin, että meillä olisi työllisyyttä, että olisi tulevaisuudenuskoa meidän nuorilla ihmisillä. Edustaja Honkasalolle toteaisin vielä sen, että sukupuolivaikutusten arviointia on tehty niin sosiaaliturvaa koskevien esitysten yhteydessä, yhteisvaikutusten arvioinnissa kuin näissä kaikissa muissakin esityksissä. Hallituksen ohjelmassa ja myös tasa-arvo-ohjelmassa on ollut se, että tätä sukupuolivaikutusten arviointia pyritään tehostamaan. Sellaista suoraa johtopäätöstä ei kyllä voi näistä vaikutusarvioista sanoa, että esimerkiksi sosiaaliturvaa koskevilla muutoksilla olisi ollut erityisesti naisiin osuva vaikutus, [Veronika Honkasalo: Yksinhuoltajanaisten asemaan!] vaan kyllä niitä vaikutuksia on molempiin ja kaikkiin sukupuoliin. Tietysti aina vähän eri tavalla ne esitykset vaikuttavat niihin. Samoin sitten mainitsitte sen, että erityisesti nuorten naisten lapsihaaveiden kannalta tämä olisi ongelmallinen. Meillä on tällä hetkellä syrjäytymiskehityksessä nähtävissä se, että meillä erityisen paljon nuoria miehiä on jäämässä kokonaan lapsettomiksi. [Veronika Honkasalo: Niin, teidän hallituksen päätösten perusteella!] Meidän tavoitteena ja tietysti tehtävänä tässä yhteiskunnassa on pyrkiä varmistamaan se, että lapsitoiveet voisivat toteutua mahdollisimman monen kohdalla. Tämä on ison keskustelun paikka, ja toivon, että olisi jossain hetkessä enemmänkin aikaa sille, miten lapsitoiveita tuetaan Suomessa. Hallitus on tehnyt sen eteen jo paljon muun muassa palauttamalla Kela-korvaukset hedelmöityshoitoihin ja niin edelleen. Työelämän tasa-arvossa meillä on edelleen paljon tehtävää, ja tämä esitys, joka nyt on käsittelyssä, tukee työelämän tasa-arvoa Suomessa.
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin Suomi katsoo länteen, ei itään, ja me olemme osa Eurooppaa. Toimimme tässä läntisessä liittoumassa osana Euroopan unionia, [Minja Koskela: Mikä vastaus tämä on? — Välihuutoja vasemmalta] ja se on ihan selvä linja tähän teidän kysymyksenne ensimmäiseen osaan. Toiseen osaan: Kaikkien näiden kriisien keskellä valitettavasti elämme myös velkakriisiä, eli Suomessa on vaarallisesti velkaantunut hyvinvointiyhteiskunta. Tämä on useiden hallituskausien tuotosta. [Veronika Honkasalo: Vastatkaa kysymykseen!] Viime hallituksen kaudella pysyviä menoja lisättiin kriisienkin ulkopuolella tavalla, joka on nyt johtanut siihen, että kun korot nousevat, niin myöskin lainakustannukset nousevat ja valtiontalouden velkaantuminen kiihtyy entisestään. [Perussuomalaisten ryhmästä: Juuri näin!] Tämä hallitus on tehnyt kymmenen miljardin euron sopeutusohjelman, jota se vie eteenpäin, ja valitettavasti seuraavalla kaudella puolueiden yhteisestä sopimuksesta joudutaan tätä urakkaa jatkamaan. Siitä syystä en pysty lupaamaan, että perumme leikkauksia.
Arvoisa puhemies! Hallitus tekee valtavasti töitä sen eteen, että Suomessa talouden käänne saadaan aikaan, että meillä olisi tulevaisuudessa työpaikkoja enemmän, että ihmiset pääsisivät työelämään kiinni, että nuoret pääsisivät työelämään ja niin edelleen — työmarkkinauudistukset, sosiaaliturvan kannusteloukkujen purkaminen, se valtava työ kasvun eteen, mitä hallitus on jo tehnyt. Mutta se, mikä on tosiasia, on se, että uudet negatiiviset yllätykset ovat seuranneet toisiaan. Eli nyt tällä hetkellä elämme tätä tämänkin päivän keskusteluissa olevaa tilannetta Lähi-idässä, jonka välittömät vaikutukset näkyvät valitettavasti myöskin Suomen taloudessa ja Suomen työllisyydessä. Suojaosista on käyty keskustelua täällä runsaasti. Se on yksi julkisen talouden säästötoimi, johon hallitus on joutunut turvautumaan, koska me yritämme samaan aikaan myöskin lopettaa velkaantumista. Mutta siihen on pitkä matka, ja se on seuraavankin hallituskauden urakka. Haluan korostaa sitä, että työttömyysturvan sovittelu Suomessa toimii yllättävän hyvin. Meillä on olemassa järjestelmä, jossa kannattaa ottaa pienituloistakin työtä ja osa-aikaistakin työtä vastaan, ja työttömyysetuus sovittuu verrattain hyvin. [Puhemies koputtaa] Tätä tietoa olisi tärkeää levittää, että työn tekeminen kannattaa Suomessa.
Kiitos, arvoisa puhemies! Varmasti yksi syy siihen, että Suomi on maailman onnellisin maa jo yhdeksättä kertaa, on se, että Suomi on panostanut lapsiperheisiin ja vauvoihin ja lapsiin [Välihuutoja vasemmalta] ja luonut järjestelmän, jota kansainvälisesti ihaillaan. Meillä on erinomaiset lasten palvelut ja myös terveydenhuolto, joka on esimerkiksi saanut maailman mitassa käytännössä vietyä lapsikuolleisuuden Suomessa aivan maailman pienimmälle tasolle. Näitä palveluja me olemme luoneet kaikkina vuosikymmeninä. Tälläkin hallituskaudella on muun muassa parannettu äitiyspakkausta, on panostettu opiskelijavanhempien lapsilisään, on tuotu työtulovähennykseen lapsikorotukset ihan merkittävänä lapsiperheiden tukena, palkansaajien työn verotusta on kevennetty [Sofia Virran välihuuto] ja pyritty luomaan niitä edellytyksiä Suomessa. Meillä on lisäksi tehty täsmätoimia myöskin lapsihaaveiden ja ‑toiveiden toteutumisen puolesta muun muassa palauttamalla Marinin hallituksen leikkaamat Kela-korvaukset hedelmöityshoitoihin ja korottamalla niitä tuntuvasti. Monia muitakin toimia tässä on tehty sen eteen, että Suomi on myöskin maailman onnellisin ja paras maa toivoa ja toteuttaa lapsihaaveita. [Puhemies koputtaa] Jatketaan tätä työtä.
Arvoisa puhemies! Hallitus on ollut erittäin aktiivinen siinä, että olemme pyrkineet purkamaan kannustinloukkuja, luomaan uutta kasvua, uusia työpaikkoja, olemme tehneet työmarkkinauudistuksia, olemme tehneet rakenteellisia uudistuksia suomalaisessa yhteiskunnassa. Mutta se, mikä meillä on ongelmana, on tämä toimintaympäristö. Jälleen vaikeuskerroin kasvoi, kun Lähi-idän tilanne kiristyi, ja sillä on väistämättömiä vaikutuksia myöskin Suomen talouteen ja valitettavasti työttömyyteen. Kun tässä kysyttiin keinoista suojaosien palauttamiseen, niin se on ollut hallitukselle julkisen talouden säästötoimenpide. Eli tässä keskustelussa jälleen unohtuu se asia, että elämme erittäin velkaantuvassa maassa, vaarallisesti velkaantuvassa, [Mikko Savolan välihuuto] onneksi kuitenkin maailman onnellisimmassa maassa, mutta meillä ei ole sitä mahdollisuutta tässä hallituksessa, että voisimme tehdä sitä edustaja Lylyn peräänkuuluttamaa aktiivista työllisyyspolitiikkaa velaksi, koska Suomi ei voi velkaantua enää lisää. [Hälinää — Puhemies koputtaa] Se on näin. Elikkä ei ole niitä keinoja, että voitaisiin tehdä sen tyyppistä politiikkaa. Suojaosien palauttaminen automaattisesti tarkoittaisi työpaikkojen syntyä, [Anne Kalmarin välihuuto] eikä VATTin tutkimuksen mukaan se myöskään ole romahduttanut osa-aikatyön kannusteita tai suosiota. [Aki Lindén: Yhteisövero ja perintövero!]
Arvoisa puhemies! Kiitän erityisesti siitä, että tämä asia nousee esiin. Naisiin kohdistuva väkivalta on Suomessa järkyttävän yleistä. Se on vakava ilmiö, ja jo tämän alkuvuoden aikana, ystävänpäivään mennessä, ainakin viisi naista on menettänyt henkensä lähisuhdeväkivallan uhrina. Tähän on vahvasti herätty, itse asiassa jo hallitusneuvotteluissa. Tämän hallituksen toimesta on jo viety läpi lähisuhdeväkivallan sovittelun kielto, mikä on tärkeää. Uhri tarvitsee oikeutta ja tekijä rangaistuksen teoistaan, lähisuhdeväkivaltaa ei voi sovitella. Hallitus on lisännyt turvakotien rahoitusta jokaisessa budjetissaan eli joka vuosi, ja se on merkittävää ja erittäin tärkeää ja myöskin vahvistaa meidän sitoutumista Istanbulin sopimukseen, jossa lähisuhdeväkivaltaan puututaan. Lisäksi on tehty lukuisia kiristyksiä lainsäädäntöön, muun muassa pakkoavioliittojen kriminalisoiminen, tyttöjen sukuelinten silpomiseen puuttuminen, muitakin toimia muun muassa kunniaväkivaltaan liittyen. Elikkä naisiin kohdistuvaan väkivaltaan on erittäin monia toimia jo tehty. Tätä työtä on äärimmäisen tärkeä jatkaa, ja nyt myöskin Suomi osallistuu delegaatiolla YK-kokoukseen, [Puhemies koputtaa] jossa pyritään myös kansainvälistä näkökulmaa vahvistamaan naisiin kohdistuvan väkivallan pysäyttämiseksi.
Arvoisa puhemies! Naistenpäiväviikolla aloitan vastaamalla, mitä hyvää on tarjota naisille: On edullisemmat gynekologikäynnit, eli tämä hallitus on korottanut Kela-korvauksia 70 euroon gynekologikäynneistä. Lisäksi hallitus edistää vaihdevuosioireiden parempaa tunnistamista työterveydessä — tämä koskee puolta meidän väestöstämme tietyssä iässä. Kuukautissuojien arvonlisäveroa on alennettu. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa torjutaan, turvakoteihin panostetaan. On erittäin paljon hyviä asioita naisille. On selvää, että sotessa riittää korjattavaa, ja tässä keskustelussa on hyvin käynyt esille se vahva viesti eduskunnasta, että meidän pitää saada korjattua meidän vanhusväestön hoivaan ja esimerkiksi hoitoonpääsyyn liittyviä ongelmia. Näitä asioita parhaiten ratkotaan hyvällä, rakentavalla yhteistyöllä. Siitä syystä pidän viisaana sitä, että pääministeri on kutsunut koolle parlamentaarisen yhteistyön, jossa samaan tapaan kuin me pystymme ratkomaan vaikeita turvallisuuspoliittisia kysymyksiä, maanpuolustuksen resursseja ja niin edelleen, pystytään myöskin meidän hyvinvointiyhteiskunnan perustaa vahvistamaan yhdessä. Mutta samaan aikaan täytyy todeta se, että me kaikki puolueet olemme myöskin parlamentaarisessa yhteistyössä, vasemmistoliittoa lukuun ottamatta, sitoutuneet velkajarruun, ja meidän on pakko kääntää Suomen velkaantunutta suuntaa taloudessa, joten näin ollen myöskin tässä sotessa meidän pitää pystyä saamaan näillä resursseilla, jotka kasvavat — neljällä miljardilla on kasvanut jo pelkästään tällä kaudella — enemmän, parempaa laatua irti. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että meidän pitää pystyä uudistamaan toimintatapoja. Ammattilaiset tekevät erinomaista ja loistavaa työtä, ja lähtökohdan pitäisikin olla se, [Krista Kiuru: Miten tämä liittyy sosiaaliturvaministerin hallinnonalaan?] että meidän soteammattilaiset voisivat käyttää ja hyödyntää mahdollisimman hyvin omaa ammattitaitoaan nimenomaan ihmisten kohtaamiseen, ja siihen tarvitaan avuksi sitten parempaa johtamista ja toisaalta myöskin esimerkiksi edistystä, teknologista apua. Valmiuteen ja varautumiseen ei tässä keskustelussa ehditty mennä kovin syvälle, mutta siihen hallitus on panostanut erittäin paljon, muun muassa meidän kriittisen soteinfran suojaamiseen vakavissa häiriötilanteissa [Puhemies koputtaa] ja poikkeusoloissa. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Tämän hallituksen tehtävänä ovat olleet raskaat julkisen talouden sopeutukset, mutta kun te nostatte jatkuvasti tätä yhteisöveroa esiin, niin tämän hallituksen tavoitteena on myös kääntää Suomen talous kasvuun, tehdä yrittämisestä, työpaikkojen luomisesta, investoinneista entistä kannattavampia Suomessa. Siksi vuosi sitten hallitus päätti kevään kehysriihessä laajasta kasvuohjelmasta jo sen hallitusohjelmassa olevan vahvan kasvuagendan päälle. Siellä on työmarkkinoiden uudistamista ja sosiaaliturvan kannusteita mutta myös veroratkaisuja, jotka ruokkivat Suomen talouden kasvua, enkä missään tapauksessa voisi ajatella hyvänä ratkaisuna sitä, että lähdetään vähentämään ennustettavuutta ja perumaan yhteisöveroalennusta, joka nimenomaan lisää yritysten kilpailukykyä, investointeja ja kansainvälistä houkuttelevuutta Suomelle. [Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Ja velkaa!] Tähän on myöskin hallitus vastuullisesti, niin kuin kaikkeen muuhunkin, tehnyt vastaavat tarvittavat toimet sen rahoittamiseksi, [Joona Räsänen: Tämähän ei pidä paikkaansa!] ja tämä on vastuullinen linja. Eli pitää pystyä samaan aikaan kiihdyttämään talouden kasvua, hillitsemään menoja ja uudistamaan Suomea. No, sitten ihan muutama nosto omalta sektorilta, mitä kysyttiin: YEL-uudistuksesta kysyi edustaja Wallinheimo jo kauan aikaa sitten: Se on hallitukselle tärkeää, että me korjaamme Marinin hallituksen aikana epäonnistunutta YEL-uudistusta nimenomaan lisäämään yrittäjyyden kannusteita Suomessa. Kaikkiin odotuksiin on mahdotonta vastata, koska jokainen yrittäjä on erilainen, tilanne on erilainen ja meillä on julkisen talouden raskaat paineet myöskin siellä, veronmaksajien osuus yrittäjien eläkkeistä, jo maksussa olevista eläkkeistä, on noussut yli puolen miljardin. Mutta pystymme tekemään sinne korjauksia, ja näitä on tarkoitus esitellä lähiviikkoina ja korjata sitä epäonnistunutta laskuria ja epäonnistunutta uudistusta, joka viime kaudella lopuksi tehtiin. Sitten hallitus tuo eduskunnalle yhdistelmävakuutuksen, joka tuo suojaa monimuotoisessa työssä. [Puhemies koputtaa] Eli työttömyysturvaa voi jatkossa kerryttää silloin, jos sekä tekee palkkatyötä että toimii yrittäjänä ja kenties myöskin saa apurahoja. Eli tämmöinen pitkään odotettu uudistus, ja monia muita hyviä uudistuksia, kuten tasa-arvolain kiristäminen raskaus- ja perhevapaasyrjinnän torjumiseksi.
Kiitos, arvoisa puhemies! Vaikka te oppositiosta täällä tuntikaupalla syytätte hallitusta ties mistä, niin taidamme kuitenkin kaikki tietää, mikä on tosiasiallinen syy sille, että Suomen talous ei tällä hetkellä kasva, ja mikä on se tekijä, joka luo eniten epävarmuutta. Kyllä se on se Venäjän uhka ja turvallisuusympäristö ja sen luoma turbulenssi, globaali turvallisuustilanne. Tänään tulee neljä vuotta Ukrainan sodan syttymisestä, ja kyllä sillä on vaikutuksia myös Suomen talouteen. Ennen kaikkea se on inhimillinen tragedia sodan runtelemassa maassa, ja me haluamme tämän loppuvan, mutta kyllä se vaikuttaa Suomen talouteen. Se vaikuttaa niihin mielialoihin, mitä on yrityksissä: uskaltaako investoida, uskaltaako palkata. Se vaikuttaa myös yksityiseen kulutukseen, kun ihmiset varautuvat omassa taloudessaan ja miettivät pahan päivän varalle. Kun tilanne on tämänkaltainen, niin siinä tilanteessa voisi kuvitella, että oppositiossa ja koko eduskunnassa olisi sitä henkeä, että yhdessä ratkottaisiin näitä asioita, tuotaisiin ehdotuksia, yhdessä vietäisiin reformeja eteenpäin ja tulisi myös tukea joskus, koska nyt tuntuu välillä siltä, että tämä on pelkkää valitusvirttä. Sitten ehkä pinnan alla vaihtoehtobudjeteissa näkyy, että kyllä sitten monia reformeja kuitenkin tuetaan. Keskustakin on tukenut näitä kritisoimiaan uudistuksia, käytännössä kaikkia. Meidän pitää tehdä niitä lisää, se on ihan selvä asia. Meillä ei myöskään ole täällä sitä mahdollisuutta, että me voitaisiin tehdä valtavia työllisyyspanostuksia velkarahalla, koska rahaa ei ole. Tällä hallituksella ei ole semmoista mahdollisuutta, eikä tule olemaan seuraavillakaan hallituksilla. Siksi ennen kaikkea nämä reformit ovat todella tärkeitä. Täällä on nostettu esiin suojaosat. Tietenkin olisi varmasti niin, että siinä on myös positiivisia puolia, että meillä olisi suojaosat edelleen voimassa, mutta se on ollut osaltaan myös julkisen talouden säästötoimi. Tutkittuun tietoon nojaten, VATTin tutkimuksen mukaan, se ei ole romahduttanut osa-aikatyötä Suomessa. Me olemme tuomassa myös hallituksen esityksen, joka kirkastaa ja selkeyttää tätä työttömyysturvan sovittelua niin, että kaikille olisi entistä selvempää, että työtä kyllä kannattaa ottaa vastaan niin, että se ei johda kohtuuttomiin etuusmenetyksiin myöskään osa-aikatyön kohdalla. Lisäksi olemme tuomassa ihan hetken kuluttua tämmöistä niin sanottua joustomallia, joka mahdollistaa myöskin vajaalla työkyvyllä paluun työskentelyyn — myös työkyvyttömyyseläkkeeltä työelämään — ilman, että se johtaa kohtuuttomiin eläkkeen menetyksiin. [Puhemies koputtaa] Tämä on yksi esimerkki sentyyppisestä uudistuksesta, jota hallitus haluaa viedä eteenpäin: tehdään niitä mahdollisuuksia palata työelämään, ja pyritään myöskin sosiaaliturvan aktiivisella luonteella siihen, [Puhemies koputtaa] että ihmiset olisivat työvoiman piirissä.
Arvoisa puhemies! Hallitus suhtautuu erittäin vakavasti alkoholihaittoihin, ja tervehdimme ilolla sitä kehitystä, mitä Suomessa nyt on nähty jo pitkään, elikkä että alkoholin kokonaiskulutus on ollut laskussa ja esimerkiksi myös nuorista näkee sen, että humalahakuinen juominen on vähentynyt. Enemmän nuorten kohdalla tällä hetkellä olen huolissani huumeista ja muun muassa siitä, että täällä eduskunnassakin eilen äänestettiin jopa kannabiksen laillistamisen puolesta [Vasemmalta: Ei äänestetty! — Veronika Honkasalo: Väärää tietoa!] vasemmalla puolella salia. En ymmärrä tämäntyyppistä kehitystä. [Hälinää — Puhemies koputtaa] Se, mitä tällä hallituskaudella tehdään, niin jatketaan käytännössä alkoholilain kokonaisuudistamista Sipilän hallituksen kauden linjan mukaisesti, eli maltillisesti ja harkitusti tehdään alkoholilakiin vapauttavia muutoksia eurooppalaiseen suuntaan, kuitenkin huolehtien siitä, että haittoihin suhtaudutaan vakavasti. Muun muassa alkoholin verotusta on tällä hallituskaudella kiristetty useaan otteeseen. [Aino-Kaisa Pekonen: Ministeri antoi täällä kyllä väärää todistusta!]
Arvoisa puhemies! Tämä uudistus kohtelee aivan samalla tavalla kaikkia riippumatta taustasta. Toimeentulotuen uudistuksen tavoitteena on pyrkiä saamaan ihmiset aktiivisesti palvelujen piiriin ja ennen kaikkea työllistymään ja opiskelemaan, eli pois työttömyydestä, pois syrjäytymiskierteestä. Tämä on erityisesti nuorten kohdalla äärimmäisen tärkeä asia. Tavoitteena tässä uudistuksessa on se, että myöskin haetaan ensisijaisia etuuksia, koska niihin on kytketty palveluja, kuten velvollisuus hakea työtä tai osallistua kotoutumista edistäviin palveluihin. Tätä pidän hyvin tavoittelemisen arvoisena. Se auttaa ihmisiä hankalista elämäntilanteista eteenpäin. Sen lisäksi tähän uudistukseen sisältyy julkisen talouden säästöjä, joita tämä hallitus on joutunut tästä erittäin vaikeasta taloustilanteesta johtuen tekemään. Meidän linjana sosiaaliturvan uudistamisessa on aina työhön kannustava pohjoismainen linja.
Arvoisa puhemies! Tämä korkea työttömyys ja haastava turvallisuustilanne, suhdanne, jossa eletään, on kyllä hallituksella murheena, niin kuin on koko eduskunnalla. Me toivomme, että me koko ajan pystymme päätöksillämme vahvistamaan sitä tulevaisuudennäkymää, ja paljon on tehty toimia. Tämä toimeentulotuen menojen kasvu liittyy useampaan tekijään. Yksi on tämä suhdanne ja korkea työttömyys, joka nostaa luonnollisesti etuusmenoja. Toinen syy on sitten tästä velkaantumisesta ja vaarallisesta talouden tilanteesta johtuvat välttämättömät julkisen talouden säästöt, joita myös on viety eteenpäin. Kolmas syy on sitten ukrainalaisten runsas määrä, eli tämä toimeentulotuki on heidän sosiaaliturvansa tällä hetkellä, ja tähänkin pyritään löytämään kestävämpää ratkaisua sallimalla ukrainalaisille pääsy yleistuen piiriin. Tästä nimenomaisesta lastensuojelun kysymyksestä olen saanut useamman viestin ihan lähipäivinä. Käymme tätä Kelan kanssa läpi. Kelan aiempi tulkintakäytäntö edellisen voimassa olleen lain mukaan oli toisenlainen kuin se on tänään, ja katsomme tätä asiaa, sitä, miten lastensuojelun jälkihuollon nuorten tilanne voidaan turvata mahdollisimman hyvin. [Puhemies koputtaa] Mutta tälläkin hetkellä se on hyvinvointialueiden vastuulla ja hyvinvointialueilla on käytössään ehkäisevä ja täydentävä toimeentulotuki, eli pystytään kyllä korjaamaan tätä tilannetta heidän kohdallaan.