Andersson Otto
22 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies, ärade talman! Kuten tuossa äsken ruotsiksi totesin, kotimainen maatalous on jo pitkään ollut rakenteellisessa kannattavuuskriisissä. Siksi on ollut täysin välttämätöntä, että hallitus on tällä kaudella antanut kauan kaivatut esitykset, joilla parannetaan tuottajien asemaa suhteessa päivittäistavarakauppaan. Nyt maailmanpoliittisen tilanteen ja erityisesti Iranin konfliktin takia polttoaineiden hinnat ovat nousseet voimakkaasti, ja tämä näkyy monen suomalaisen arjessa ja lompakossa. Se vaikuttaa myös suoraan suomalaisen ruuantuotannon kannattavuuteen. Sama tilanne on rakennusalalla, merenkulussa ja kuljetussektorilla. Tähän tilanteeseen on suhtauduttava vakavasti. Olisin kysynyt pääministeriltä, mutta hän ei ole tässä, ja kysyn siksi valtiovarainministeriltä: miten voimme reagoida tähän vaikeaan tilanteeseen?
Arvoisa puhemies, ärade talman! Googlen 13 miljardin euron investointi on ilahduttava asia. Se tuo työtä ja verotuloja sekä osoittaa, että Suomi on houkutteleva maa, mihin investoida. Samalla moni suomalainen on huolissaan siitä, loppuuko sähkö ja nouseeko sähkön hinta. Huoleen tulee tietenkin suhtautua vakavasti, ja siihen on vastattava. Samalla tiedämme, että teollisuuden vihreä siirtymä on Suomen talouden ja työpaikkojen kannalta kaikkein suurin potentiaali, mutta se edellyttää paljon puhdasta kotimaista sähköä. Itse ajattelen, että varmistamme sähkön kohtuullisen hinnan sillä, että saamme Suomeen lisää säästä riippumatonta, puhdasta sähköntuotantoa, ja lisäksi sillä, että pystymme esimerkiksi ohjaamaan teollisuuden ja datakeskusten hukkalämmön kaukolämpöverkkoon. Ministeri Multala, olenko oikeilla jäljillä, ja jos olen, niin miten varmistamme, että tämä toteutuu? — Kiitos, tack.
Se, että hallitus nyt vahvistaa freelancereiden ja luovalla taide- ja kulttuurialalla työskentelevien sosiaaliturvaa ottamalla käyttöön yhdistelmävakuutuksen, on hyvin kannatettava asia. RKP on työskennellyt pitkään palkka- ja yritystulojen yhdistämisen helpottamiseksi. Nyt se toteutuu. Myös korotetut kulttuurisetelit ovat luovalle alalle tärkeitä. On keskeistä, että veropolitiikalla edistetään työntekoa ja yrittäjyyttä, mikä näkyy myös nyt talousarvioehdotuksessa. Palvelualan ja erityisesti monien hoito- ja hoivapalveluja, lastenhoitoapua ja siivouspalveluja tarjoavien naisvaltaisten alojen kannalta kotitalousvähennyksen korotus on hyvin tärkeä.
Siksi on hyvä, että hallitus riihessä on päättänyt edistää uutta kielikohtaamisjärjestelmää. Sillä varmistetaan, että suomen- tai ruotsinkielinen potilas kohtaa samankielisen lääkärin tai hoitajan. Hoitoa ja hoivaa on saatava omalla äidinkielellä. Mutta olisin kysynyt ministeri Ikoselta: pitäisikö meidän tämän lisäksi muuttaa alueiden rahoitusta niin, että alueita palkittaisiin siitä, että palvelu hoidetaan hyvin suomen ja ruotsin kielellä?
Arvoisa puhemies, ärade talman! Olisin kysynyt sekä kulttuuri- että urheiluministeriltä: Jos me haluamme, että Suomen kilpailukykyä isojen kulttuuri- ja urheilutapahtumien järjestyspaikkana vahvistetaan, niin miten iso merkitys on sillä, että meillä on moderneja, yleisökapasiteetiltaan isoja areenoja? Miten ylipäätänsä näette tapahtumateollisuuden potentiaalin Suomen talouskasvun kannalta? — Kiitos.
Arvoisa puhemies, ärade talman! Kehysriihessä 2025 hallituspuolueet sopivat Garden Helsinki ‑hankkeen ehdollisesta valtiontuesta. Päätöksentekoon osallistuivat kaikki hallituspuolueet, ja päätös tehtiin yksimielisenä. Pääministerillä ja hallituksella on RKP:n eduskuntaryhmän luottamus.
Nödmeddelandena måste komma snabbt till alla finländares telefoner på finska, svenska och engelska.
Arvoisa puhemies, ärade talman! On helppo yhtyä siihen näkemykseen, että vaikka me tarjoamme nyt koulutusapua Ukrainalle, niin meillä on ennen kaikkea myös todella paljon opittavaa Ukrainalta. Minäkin kiinnitän huomiota juuri tähän droonikysymykseen, ja olisin esittänyt ministerille saman kysymyksen: miten voimme tätä yhteistyötä syventää? Ja samalla olisin kysynyt ministeriltä, onko vielä joku yhteistyön muoto, mikä meidän mielestänne pitäisi ottaa vahvemmin käyttöön.
Ärade talman! Dessa styrkor är väsentliga eftersom de ger Ukraina förmågan att inte bara hålla försvarslinjer, utan att med ökad kunskap agera taktiskt och effektivt. För Finland och finländare är det viktigt att kunna ge den här typens stöd till Ukraina. När ett land i Europa attackeras, då påverkar det hela vårt säkerhetssystem. När internationell rätt bryts, då påverkar det oss alla. Därför innebär stödet till Ukraina också en förstärkning av hela Europas säkerhet. Finland kan bidra med sitt mångsidiga kunnande i försvarsfrågor, men också vi har mycket att lära oss av Ukraina. Legio-styrkorna handlar om att kombinera militärt stöd med utbildning och samarbete. De handlar om att bidra med det vi är bra på: utbildning, kompetens, samordning och tillit mellan aktörer. Det är också viktigt att verksamheten sker i tätt samarbete med andra europeiska länder, inom Nato och inom EU.
Arvoisa puhemies, ärade talman! Nordean eilen julkaisema talousennuste toteaa seuraavasti: ”Suomen talous on vihdoin kääntynyt laaja-alaiseen kasvuun yksityisessä kulutuksessa ja teollisuuden vetämänä. Lähi-idän kriisin myötä nousseet energiahinnat ja korot kuitenkin hidastavat loppuvuoden talouskehitystä. Kasvu on tullut laaja-alaisesti yksityisestä kulutuksesta, teollisuudesta ja investoinneista.” Talous on myös psykologiaa. Siksi Suomi tarvitsee nyt lisää tämäntyyppisiä positiivisia viestejä. Suomi tarvitsee tulevaisuudenuskoa. Suomi tarvitsee kasvua, joka luo työpaikkoja ja uusia investointeja. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö yhteiskunnan ongelmiin pitäisi suhtautua vakavasti. Meidän pitää suhtautua nöyrästi työttömyyslukuihin. Mutta ehkä tässä salissa meidän kaikkien olisi hyvä välillä myös nähdä Suomen mahdollisuudet ja vahvuudet. — Kiitos.
Arvoisa puhemies, ärade talman! Suomen suurin kasvun potentiaali löytyy teollisuuden vihreästä siirtymästä. Kyse on miljardien eurojen investoinneista, työpaikoista ja uusista verotuloista. Lisäksi se on yksi tehokkaimpia keinoja hillitä ilmastonmuutosta. Vihreän siirtymän hankkeita on nyt onneksi vireillä koko rannikon pituudelta Kokkolasta Kotkaan. Vihreän siirtymän edistämiseksi hallitus on ottanut käyttöön voimakkaan verokannustimen, mutta jotta tässä siirtymässä onnistutaan, me tarvitaan myös paljon puhdasta kotimaista sähköä. Siksi on todella tärkeätä, että hallitus on kehysriihen yhteydessä vahvasti linjannut uuden ydinvoiman rakentamisen edistämiseksi. Voisitteko, ministeri Multala, koko eduskunnalle avata, millä eri keinoin hallitus nyt pyrkii siihen, että me saadaan sekä pienempiä että isomman mittakaavan uusia ydinvoimaloita Suomeen?
Ärade talman! Regeringen riktar nästa år en 40 miljoner euros tilläggsfinansiering till vården och omsorgen. Det här är viktigt, då vi vet att välfärdsområdenas situation är svår och att en reform av finansieringslagen inte kommer att ske före nästa valperiod. Genom finansieringen har välfärdsområdena möjlighet att till exempel utveckla den efterlängtade egenläkarmodellen och stärka den svenskspråkiga servicen inom vården. Ett annat viktigt beslut är att skapa ett skatteavdrag för donationer till tredje sektorns vård- och omsorgsorganisationer.
Arvoisa puhemies, ärade talman! Tässä salissa on kevään aikana puhuttu paljon kasvusta. Oppositiosta on kysytty esimerkiksi kotitalousvähennyksen korotuksen ja korjausrakentamisen edistämisen perään. [Vasemmalta: Kyllä!] Nyt hallitus on riihessä päättänyt, että kotitalousvähennystä korotetaan ja korjausrakentamista edistetään 110 miljoonan euron paketilla. [Miapetra Kumpula-Natri: Miksi vasta nyt?] Siksi on yllättävää kuulla, että oppositiosta hallituksen kasvutoimet on kuitattu näpertelynä. Suomessa on noin 230 000 yksinyrittäjää. En usko, että pienituloinen yrittäjä pitää yrittäjien eläkejärjestelmän uudistamista näpertelynä. En myöskään usko, että suomalainen pienyrittäjä pitää kotitalousvähennyksen korotusta näpertelynä. [Vasemmalta: Entäs alvin korotusta?] Se on erityisen tärkeää korjaus-, remontti- ja rakennusalalla, siivousalalla, hoito- ja hoiva-alalla. Arvoisa valtiovarainministeri: eikö YEL-uudistus, yrittäjävähennyksen ja kotitalousvähennyksen korotus, ole juuri pienituloisen pienyrittäjän aseman parantamista [Puhemies koputtaa] esimerkiksi naisvaltaisilla aloilla? [Välihuutoja]
Arvoisa puhemies, ärade talman! Öljyn hinnan nousulla on vaikutuksia esimerkiksi kotimaiselle kuljetusalalle ja maataloudelle. Kotimainen maatalous on jo pitkään kärsinyt kannattavuuskriisistä. Jokainen lisäkustannus vaikeuttaa tilannetta. Siksi on tärkeää esimerkiksi varmistaa kohtuuhintaisen lannoitteen saatavuus. Mutta ilman kannattavaa markkinaa Suomessa ei tulevaisuudessa ole maataloutta. Maanviljelijöiden on saatava parempi korvaus tekemästään työstä. Maailman puhtain ruoka ei synny itsestään. [Antti Kurvinen: Nyt puhutaan asiaa, hyvä!] Jonkun on aina vilja viljeltävä, karja kasvatettava ja kala merestä nostettava. Jos mikään muu ei auta, on lakia muutettava. Siksi hallitus on tänään antanut esityksen elintarvikemarkkinalain uudistamisesta. Tätä myös oppositio on tänne toivonut. [Antti Kurvinen: Kyllä!] Sen kautta luodaan reilummat pelisäännöt markkinoille ja vahvistetaan tuottajien ja kotimaisen elintarviketeollisuuden asemaa [Puhemies: Kysymys!] suhteessa päivittäistavarakauppaan. Arvoisa pääministeri, eikö tämä ole yksi askel maatalouden kannattavuuden parantamiseksi?
Arvoisa puhemies, ärade talman! On selvää, että sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusjärjestelmää on uudistettava. Hyvinvointialueet, niiden henkilökunta ja asukkaat ansaitsevat mallin, joka paremmin turvaa palvelut ja tukee esimerkiksi alueiden ennaltaehkäisevää työtä. Olen myös samaa mieltä siitä, että hyvinvointialueiden päättäjien syyllistäminen ei tässä kyllä ole oikein. He tekevät parhaansa. Sen sijaan meillä kaikilla puolueilla tässä salissa on nyt yhteinen vastuu ja mahdollisuus korjata soterahoitusjärjestelmän puutteet. Se ei ole helppo tehtävä, ja itse ajattelen, että sen sijaan, että työryhmä nyt syyllistyisi suomalaisten soteuudistusten perisyntiin eli hallintoon tuijottamiseen, olisi syytä vain keskittyä siihen, että rahat saadaan jatkossa riittämään. Itse katson, että hyvinvointialueiden määrän tarkasteleminen pitäisi jättää tästä työstä pois. Olisin kysynyt pääministeriltä: millä aikataululla ajattelette, että tulosta pitäisi tässä ryhmässä syntyä? — Kiitos.
Arvoisa puhemies, ärade talman! Pakko kyllä myöntää, että yllätyin hieman edustaja Honkasalon reaktiosta puheenvuorooni. [Veronika Honkasalo: Kolmas kerta mainittu! Vastauspuheenvuoro!] Se on oma asianne, jos haluatte kuitata yhteistyön toiveen kutsumalla minua oikeistolaiseksi. Se on ihan ok. Sen haluan kuitenkin sanoa, että se toive rakentavasta keskustelusta tulee suoraan tuolta kansalaisilta. Eilen se tuli suoran yhteydenoton kautta, ja vielä useammin se tulee turuilla ja toreilla, kun kiertelen kenttää Uudellamaalla. Niissä tapaamisissa ei juurikaan käy miljonäärejä, sen sijaan eläkeläisiä, opiskelijoita, työttömiä, maanviljelijöitä ja yrittäjiä. Sieltä se toive paremmasta keskustelukulttuurista, vähemmästä vastakkainasettelusta tulee. Itse katson, että meidän pitää pystyä demokratiassa olemaan eri mieltä ja keskustelemaan rakentavasti, ja kunnioitan viimeiseen asti teidän oikeuttanne olla sitä mieltä kuin olette.
Arvoisa puhemies, ärade talman! On kyllä todella tärkeätä, että me pääsemme yhdessä korjaamaan hyvinvointialueiden rahoitusta, niin että suomalaiset myös jatkossa saavat tarvitsemansa sotepalvelut. Nykyinen rahoitusmalli aiheuttaa ongelmia kaikkialla Suomessa. Tarvitsemme selkeästi yksinkertaisemman rahoitusmallin, joka myös tunnistaa ennaltaehkäisevän työn merkityksen paremmin rahoituksen jaossa. Monen aikaisemman soteuudistuksen ongelma on ollut se, että keskitytään pelkästään hallintoon. Arvoisa pääministeri, nyt kun parlamentaarinen työryhmä aloittaa työnsä, olisiko järkevää, että yritetään hoitaa nyt se kaikkein akuutein asia kuntoon eli tämä rahoitus? Olisin samalla kysynyt: millä aikataululla pääsemme töihin tässä tärkeässä asiassa, ja milloin olisi syytä tulla valmista? — Kiitos.
Ärade talman! Bästa kolleger! Ofta när vi går till närbutiken tar vi det kanske som givet att hyllorna är fyllda med fina inhemska råvaror. Det är viktigt att minnas att världens renaste mat inte kommer av sig självt. Det krävs alltid hårt arbete, dygnet runt och året runt. Någon måste odla växterna, föda djuren och fånga fisken. Samtidigt slutar i genomsnitt en finsk gård per dag. Vårt inhemska jordbruk lider av en lönsamhetskris. Nu krävs konkreta åtgärder, inte bara god vilja. Ändringen av livsmedelsmarknadslagen som förbättrar producenternas ställning måste därför framskrida enligt det förslag som nyss varit på utlåtande. Det är också viktigt att regeringen ännu i år ger förslaget om ändringen av Ålands självstyrelselag, så att 15 års arbete äntligen kan ros i land. Vid sidan om vården och omsorgen bör vårens fokus vara att finländarna ska få jobb, företagen vågar anställa och investeringar görs i Finland. Tillväxt och framtidstro behövs för att trygga välfärden.
Arvoisa puhemies, ärade talman! Työttömyystilanteeseen on suhtauduttava erittäin vakavasti. Itse en usko, että suomalaista työtöntä lohduttaa yhtään se tieto, että myös ulkomaalaisia on Suomessa työttömänä. Tällainen tieto ei työttömän arkea juurikaan helpota. Katse on syytä pitää oikealla korkeudella, eli tulee keskittyä siihen, miten saamme suomalaisille työpaikkoja, ja siksi on tärkeää, että hallitus kehysriihen yhteydessä tekee lisää työllisyystoimia ja kasvutoimia — siitä huolimatta, että kasvun osalta on jo näkyvissä positiivisia merkkejä, ja siitä huolimatta, että hallitus on tehnyt merkittäviä kasvutoimia jo aikaisemmin. Työministeri Marttisen esittämä nuorten työllistämisseteli on hyvä esimerkki onnistuneesta täsmätyöllisyystoimesta, ja niitä me tarvitsemme lisää. Mielestäni pitää suhtautua avoimesti myös erilaisiin kasvua vauhdittaviin veroratkaisuihin. Kaikki, mitä tehtävissä on, on tehtävä. Kysyisin pääministeri Orpolta: eikö olekin niin, että hallitus tulee kehysriihessä keskittymään juuri siihen, miten kasvua ja työllisyyttä [Puhemies koputtaa] voidaan parantaa?
Jotta tässä päästäisiin tulokseen, haluaisin kuitenkin toivoa, että se työryhmä ennen kaikkea keskittyisi rahoitukseen, ei toistaisi kaikkien soteuudistuksien perisyntiä eli tuijottaisi hallintoa. Jätetään hyvinvointialueiden määrät rauhaan. [Keskeltä: Sitoutuuko tähän myös kokoomus?] — Kiitos.