politiikka.app

Kalmari Anne

Keskustan eduskuntaryhmäKeski-Suomen vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

69 puheenvuoroa

0816helmikuu 2026: 4helmaaliskuu 2026: 15maahuhtikuu 2026: 10huhtoukokuu 2026: 9toukesäkuu 2026: 16kesheinäkuu 2026: 2heisyyskuu 2026: 13syy
22.9.2026VastauspuheenvuoroHE 175/2026 vpTalousEnergiaLiikenne

Arvoisa rouva puhemies! Haluan ottaa kantaa ihmisten elinkustannuksiin tai kysyä siitä: Onko hallitus asettanut jotkut rajat sille, mitä sähkö saa maksaa tai mitä polttoaine saa maksaa, ilman että hallitus edelleenkään tekee toimia? Meillä on todellakin iso riski siihen, että ensi talven aikana sähkön hinta voi nousta ennätyskorkealle, jos tulee tyven, iso pakkasjakso. Ja meillä on todella iso riski myös siihen, että polttonesteitten hinta vielä vaan kallistuu. Tämä on omiaan myös taittamaan kasvua, jolloin mielestäni pitäisi etukäteen asettaa joku raja, jolloin hallituskin sitten toimisi. Ihan itse mietin sitä, miksi esimerkiksi bensaa halutaan verottaa paremmin kuin bittiä. Eikö vaikka digivero olisi [Puhemies koputtaa] paremmin kohdistettu kuin bensan verotuksen lisääntyminen, mitä tällä kaudella on tapahtunut?

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Pöytäkirja
22.9.2026VastauspuheenvuoroHE 175/2026 vpTalousLiikenne

Arvoisa rouva puhemies! Istun velkajarrutyöryhmässä, ja yhdessä sitouduimme siihen, että taloutta sopeutetaan. Siksi minusta se pettäminen, minkä teidän hallituksenne nyt teki, että otattekin lisää velkaa, näytätte tällaista esimerkkiä, voi olla kohtalokas Suomen tulevaisuudelle. Voi olla, että muutkaan eivät siihen enää pysty sitoutumaan, jos hallitus ei sitoudu siihen, mitä ollaan tehty. Toinen asia, missä minun mielestäni on iso virhe, on se, että ylimielisyydellänne ette tunnu ymmärtävän lainkaan, mitä siellä kentällä tapahtuu. Ei siellä ole sellainen riemuhehkutus nyt päällä. Siellä mietitään, pääseekö kauppaan, riittävätkö rahat ostoksiin, riittävätkö rahat polttoaineisiin tai lääkkeisiin. Siellä vanhukset miettivät, kun palvelut on viety, miten meidän tulevaisuudessa käy. Haluaisin, että myös hallitus osoittaisi ymmärrystä ja toivoa, ei ylimielisyyttä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Pöytäkirja
17.9.2026VastauspuheenvuoroSKT 131/2026 vpTalousLiikenne

Arvoisa herra puhemies! Olemme saaneet laskelmia siitä, että te itse asiassa verotatte polttoainetta juuri nyt paljon kovemmin kuin edellisellä hallituskaudella keskimäärin. [Keskeltä: Oho!] Nuo laskelmat, se teidän korotuksenne siitä edellisen kauden verosta, vähän vaihtelevat 19 sentistä 23 senttiin. Kumpi näistä laskelmista on oikein? Valtiovarainministerinä varmasti tiedätte sen. Sinnehän on korotettu muun muassa arvonlisäveroa, ja sen takia tosiaan valtio saa jokaisesta litrasta enemmän kuin edellisellä kaudella. Toisena kysymyksenä kysyn vielä: Luuletteko, että kuljetusalaa auttaisi paremmin, [Vilhelm Junnila: Tässäkö on keskustan talousosaaminen!] jos ammattidiesel tulisi käyttöön jo nyt eikä vuonna 28? Olisiko parempi, että se korotus olisi vaikka tuplaten vai vain sen kolme senttiä, vaikka keräätte näin paljon enemmän veroja?

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Pöytäkirja
16.9.2026Varsinainen puheenvuoroVK 5/2026 vpLiikenneMaa- ja metsätalous

Arvoisa rouva puhemies! Tämä ilta ehkä antoi toivoa. Toivoa sille maidontuottajalle, jonka tuottajahinta on laskenut 6,3 senttiä samaan aikaan kun maitopurkin hinta on noussut 24 senttiä kaupassa. Se ehkä antoi toivoa sille viljanviljelijälle, jonka kaikki puidusta viljasta saatu arvo on valunut polttoainekustannuksiin, joita on käytetty kevättöissä ja puinneissa ja kuivauksessa. [Pertti Hemmilä: Tulihan se sieltä!] Se ehkä antoi toivoa sille sianlihantuottajalle, jonka lihan hinta on romahtanut afrikkalaisen sikaruton takia ja jolla on pelko siitä, saadaanko tämä asia hallintaan. Se ehkä antoi toivoa ihmisille, joilta tietoliikenneyhteydet pätkivät tai jotka eivät saa soitettua edes kotoa puhelimella kunnolla, kun se pätkii. Se ehkä antoi toivoa yksityistien varressa olevalle ihmiselle, joka on huomannut, että enää korjauksiin ei ole rahaa. Ylipäätään maaseudun ihmisille, joilta palvelut ovat karkottuneet kauas. On ainakin yksi puolue, joka sydämestään ajaa maatalouden ja maaseudun asiaa. [Pertti Hemmilä: Kokoomus!] Me saimme jopa oppositiosta vaikutettua, kiitos ministerin, siihen, että pieni korjauspaketti tuli, ja se ehkä antaa toivoa siihen, että tältä hallitukselta voisi enemmänkin nähdä toimia maaseudun ja maatalouden hyväksi myös muiden ministereiden sektoreilta. Kiitos kaikille osallistujille. On hienoa, että täältä vielä löytyy myös yksi kokoomuksen ja yksi kristillisten kansanedustaja kuuden keskustan kansanedustajan lisäksi.

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa kunnioitettu puhemies! EU:n huonoin kannattavuus maatiloilla, mutta silti minä uskon suomalaiseen maatalouteen. Usko on koetuksella, kun miettii sukupolvenvaihdosneuvojan kanssa oman tilan jatkajan kanssa sitä, kannattaako vai ei. Siksikin toivon sydämestäni, että niitä toimia, mitä keskusta tänään on nostanut, vietäisiin eteenpäin. Ministeri Essayah on kiitettävästi istunut aitiossa kuuntelemassa ja on varmasti parhaansa tässä hallituksessa koettanutkin, vaikka se ei todellakaan ole riittänyt. Mutta nämä asiat kuuluvat monelle muullekin ministerille. Esimerkiksi ministeri Puisto vastaa kilpailulaista. Kilpailulaissa tukkujen asemaa olisi muutettava. Siellä pitäisi myydä samaan hintaan ostotuotteita kilpailijoille, ellei sitten tätä keskittynyttä tukkutoimintaa hajoteta. Tämä koskee niin myllyjä kuin kauppajättejä. Nimittäin meillä on edelleenkin Valion osalta Kivi-maitopäätös, jossa se joutuu määräävässä markkina-asemassa ollessaan myymään toisille samaan hintaan sitä raaka-ainetta. Tuottajaorganisaatioiden pitäisi pystyä olemaan valtakunnallisia, ja niiden pitäisi pystyä neuvottelemaan hinnoista, koska EU tämän jo mahdollistaa. Meidän tulisi antaa selkänoja niin, ettei tarvitse jännittää, että syytetään kartellista. Ministeri Multalan käsialaa on päästökauppa ja nimenomaan maa- ja metsätalouden kytkeminen siihen ihan Suomen kansallisilla omilla päätöksillä. Tämä lisää monta kymmentä senttiä polttoöljyn hintaan, ja siihen luvattiin, silloin kun sitä tehtiin, kompensaatiota, mutta sitä ei ole näkynyt. Miksi ihmeessä kytkeä maa- ja metsätalouden polttoaineet liikenteen päästökauppaan, kun ei ollut mikään pakko? Ministeri Ikoselle kuuluu käytännön hankintalaki, mutta työ- ja elinkeinoministerille kuuluu hankintalaki muutoin, eli sinne Puiston tontille. Hankintalakia tehtäessä keskusta esitti, että olisimme laittaneet sinne perälaudan siitä, että emme voisi ostaa julkisiin keittiöihin ruokaa, joka ei täytä Suomen lainsäädännön vaatimuksia. Tämä lausunnoissa todettiin mahdolliseksi, mutta sitä ei silti haluttu sinne lisätä. Kuvitelkaa, että käytämme suomalaisia verovaroja siihen, että ostamme ruokaa, joka ei täytä Suomen lainsäädännön edellytyksiä. Tähän saimme myös SDP:n ja muiden oppositiopuolueitten tuen. Toivon, että tähän asiaan vielä palataan, ja itse asiassa ministeri Ikonen pystyisi sen siinä käytännön hankinta-asetuksessaan myöskin muuttamaan. Ministeri Purra on nostanut bensan ja dieselin sekä polttoöljyn veroja niin paljon, että nyt maksetaan veroja enemmän kuin viime hallituskaudella keskimäärin. Bensasta maksetaan veroja 14 senttiä enemmän, dieselistä 23 senttiä enemmän ja polttoöljystä 19 senttiä enemmän kuin keskimäärin viime hallituskaudella. Tämä päätös on täysin valtiovarainministerin omissa käsissä. Sen lisäksi haluan vielä nostaa esille biokaasun tuotannon heikennykset. Kun kerran liikenteen päästökauppaan lisättiin maatalous, olisi kohtuullista, että se maatalous pystyisi korvaamaan tätä uusiutuvalla niin, että ei tarvitsisi maksaa näitä korkeita päästökaupan maksuja. Mutta mitä tehtiin? Biokaasuun ei enää uskottu, vaan biokaasun edellytyksiä on heikennetty ehkä viidellä kuudella eri lailla. Sieltä on karsittu tukia, siellä on jakeluvelvoitetta muutettu ja on tehty erilaisia joustomekanismeja, jolloin näitten polttoainejakelijoitten ei enää kannata ottaa biokaasua sinne, vaan ne voivat vaikka ostaa kosteikoita tai rahoittaa sähkötyökaluja ulkopuolisille toimijoille. Tässä muutamia esimerkkejä. Toivon, että niihin vielä tartutaan, sillä kun maailma kuivuu, niin Suomen ruuantuotantoa tarvitaan entistä enemmän. Meillä on entistä suurempi osuus koko maailman huoltovarmuudesta, [Puhemies koputtaa] mutta jos mitään ei tehdä, kurki ehtii kuolla ennen kuin suo sulaa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, diesel, polttoaine, jakeluvelvoite)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Historian keskittävin hallitus yrittää nyt esiintyä jotenkin maaseudun puolella olevana, mutta kaikista hupaisinta oli tämä EU-vaikuttaminen. Olemme saaneet kuulla, että koskaan Suomen historiassa näin heikosti ei ole sidosryhmiä kasattu yhteen ja yritetty vaikuttaa rahoituskehyksen maatalousosioon. On oletettavissa, että sieltä tulee 20 prosenttia takkiin. Kaiken hyvän päälle ennallistamisasiassa annettiin yhdessä vihreiden, vasemmistoliiton ja SDP:n kanssa ympäristöministeriön käsiin täysi valtakirja. Me keskustassa emme hyväksy tällaista toimintatapaa. Me haluaisimme, että siihen lyötäisiin perälauta ja käytettäisiin kaikki mahdolliset kansalliset joustot, ettei miljardilasku lankeaisi Suomelle.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja
16.9.2026VastauspuheenvuoroVK 5/2026 vpMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin tämä neuvottelutulos: Jos tämä hallitus pystyy samaan neuvottelutulokseen, nostan hattua. 20 prosenttia on tulossa alennusta. Elintarvikemarkkinalaki on tehty ministeri Lepän aikana, ja nyt on viides kerta, kun sitä uudistetaan. Kiitos ministeri Essayahille, että uudistaa, kokoomuksen vastustuksesta huolimatta. Mutta missä on kilpailulaki? Tiedän, että kokoomus sitä henkeen ja vereen vastustaa, mutta olisin suonut, että perussuomalainen ministeri olisi vienyt sen maaliin ja olisimme saaneet reilummat elintarvikemarkkinat, kaupan valtaa olisi suitsittu ja sisäänostajat, oli kyse myllyistä tai keskittyneestä kaupasta, olisivat joutuneet vertaisilleen tarjoamaan sen saman tuotteen ja tuottajaorganisaatiot voisivat järjestäytyä ilman pelkoa kartellista.

Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Essayah totesi, kun käytimme keskimääräisiä lukuja, että näitä ei pitäisi käyttää. No, käytetään sitten valkuaiskasvi-, öljykasvi- ja viljanviljelyn keskimääräisiä lukuja. Siellä kannattavuuskerroin on miinus 0,05. Miksi siitä huolimatta ette tee täsmätoimia — vielä sellaisia, jotka esimerkiksi polttoöljyn hintaan lisää vaikuttaisivat? Olisitte voineet EU:sta kysellä niitä. Kysyn myös valtiovarainministeriltä, kun meillä on Euroopan korkein dieselin hinta, 2,5 euroa, ja siitä kerätään 23 senttiä enemmän veroa kuin viime hallituskaudella keskimäärin, 23 senttiä enemmän veroja: eikö olisi jotain vastaantuloa maaseudun ihmisille, jotka joutuvat kulkemaan pitkiä matkoja? Sen lisäksi kilpailulaissa pitäisi tuottajaorganisaatioiden asemaa vahvistaa ja ostajan asemaa selkeyttää toiseen tapaan kuin nyt on.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
16.9.2026VastauspuheenvuoroVK 5/2026 vpTalousLiikenne

Arvoisa herra puhemies! Historian vaikuttavin välikysymys. On todella hienoa, että vastaatte tähän kriisiin 140 miljoonalla eurolla, mutta edelleen kysyisin: Kun nuo polttoaineitten hinnat ovat niin korkeita, aiotteko tulla jotenkin erityisesti vastaan maaseudun asukkaita tai maanviljelijöitä polttoaineissa? Tehän keräätte veroja nyt enemmän kuin keskimäärin edellisellä hallituskaudella. Silloin kerättiin esimerkiksi ysivitosesta 14 senttiä vähemmän ja dieselistä 23 senttiä vähemmän kuin nyt näillä polttoaineen hinnoilla keräätte. Tämän saman polttoöljyn kohdalla 19 senttiä enemmän te keräätte veroja. Aiotteko tehdä jotakin polttoaineiden hinnoille?

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel, polttoaine)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Voi ylimielisyyttä! Kaikki on hyvin hallituksen mielestä, älkää valittako, viljelijät. Kiitos kuitenkin niistä toimista, joita välikysymyksen vuoksi teette. [Naurua perussuomalaisten ryhmästä — Puhemies koputtaa] Minua nimittäin sattuu sydämeen se hätä, joka suomalaisilta viljelijöiltä nyt kuuluu. Ihmiset kysyvät, kuinka tästä vuodesta selvitään. Mitä ensi vuonna kannattaa enää tuottaa? Uskaltaako investoida? Löytyykö tilalle jatkajaa? Eri puolilla Suomea kysytään, mitä suomalaiselle ruualle, maaseudulle ja huoltovarmuudelle tapahtuu, jos oma tuotantomme hiljalleen rapautuu. Ja kyllä, arvoisa puhemies, minua myös pistää vihaksi se välinpitämättömyys, jolla hallitus on tähän asti maatalouden ahdinkoon suhtautunut. Sillä tilanne on vakava. Suomen maatalouden kannattavuus on koko Euroopan heikoin — siis todellakin koko Euroopan heikoin. Se on häpeällinen sijoitus. [Pertti Hemmilä: Se on teille tuttua!] Missä tahansa muussa asiassa tällainen viimeinen sija olisi valtakunnan pääuutinen. Suomalaiset viljelijät ansaitsevat parempaa. Ministeri kertoi, miten paljon hyviä päätöksiä on tehty. Mutta politiikkaa ei mitata tehtyjen päätösten lukumäärällä vaan niiden tuloksilla. Ja tulos on tämä: Suomen maatalouden kannattavuus on EU:n heikoin. Siksi keskusta teki tämän välikysymyksen. Suunta on muutettava nyt. Arvoisa puhemies! Lähi-idän pitkittyvä kriisi on lyönyt uuden kierroksen maatalouden kustannuksiin. Polttoaine maksaa järkyttävän paljon. Lannoitteiden hinnat ovat nousussa. Energia kallistuu. Viljelijä ei voi vain siirtää näitä kustannuksia tuotteensa hintaan. Laskut tulevat nyt. Edellisellä vaalikaudella maatalouden vakavaan kustannuskriisiin luotiin helpotusta lähes 400 miljoonalla eurolla. Eikä valtiontalouden tilanne ollut silloinkaan helppo. Oli korona, Venäjän hyökkäyssota ja energiakriisi. [Timo Heinonen: Ja rahaa on!] Silti yksi asia ymmärrettiin: Suomen oma ruuantuotanto on kriisissä turvattava. Se on huoltovarmuutta. Se on turvallisuutta. Se on isänmaan asia. Nyt helpotusta kustannuksiin ei näy. Toisin kuin Suomi Ruotsi on käyttänyt kansallista liikkumavaraa, vaikka juuri Suomessa maatalouden kannattavuus on Euroopan heikoin. Miksi? Ja kustannuskriisin päälle tuli vielä afrikkalainen sikarutto. Sianlihan vienti EU:n ulkopuolelle on jo häiriintynyt, ja taloudelliset menetykset voivat nousta kymmeniin miljooniin euroihin. Kriisin hoito vaatii poliittista johtajuutta. Valtion on sitouduttava korvaamaan afrikkalaisen sikaruton torjunnasta, rajoituksista ja markkinahäiriöistä aiheutuvat kohtuuttomat menetykset. Viljelijää ei saa tässäkään kriisissä jättää yksin. Arvoisa puhemies! Kysymys on siitä, onko meillä omaa ruuantuotantoa vielä kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden päästä. Maatilojen määrä vähenee yli tuhannen tilan vuosivauhtia. Lähes neljä tilaa päivässä lopettaa. Eikä vain pieniä tiloja. Maksuvaikeuksiin ajautuvat isot investoineet yksiköt. Viljelijät vähentävät lannoitusta, myyntikasvien viljelyä ja investointeja. Viime kevään tuottajakyselyssä 77 prosenttia arvioi maksuvalmiutensa heikkenevän. Maaseudulta loppuu toivo. Näin ei voi jatkaa loputtomasti. Arvoisa puhemies! Kaikkein karuinta tässä hallituksen politiikassa on lupausten ja todellisuuden välinen kuilu. Perussuomalaiset vaativat ennen vaaleja maatalouden hätätilan julistamista. Kannattavuuden parantamiseksi oli lähes parinkymmenen kohdan lista vaatimuksia: tuotantorakennusten kiinteistöveron poisto, energiakustannusten alentaminen, byrokratian purkaminen, viljelijälle reilumpi osuus ruuan hinnasta. Missä nämä kaikki ovat nyt? Nuo haihtuvalla musteella kirjoitetut tekstit taisivat lentää Säätytalon roskakoriin. Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah lupasi puolestaan vappupuheessaan maatalouspolitiikkaan täyskäännöksen. [Sari Essayah: Kyllä!] Nyt kannattavuus on Euroopan heikoin. Ministeri Essayah, tätäkö tarkoittaa täyskäännös? Jos tarkoittaa, suunta on ollut väärä. Yli kolmen vuoden jälkeen hallitusta pitää arvioida sen omien tekojen ja tulosten perusteella. Nyt vastaan tulevat petetyt lupaukset. Hallitus lupasi, ettei maatalouden kustannuksia nosteta kansallisin päätöksin eikä byrokratiaa lisätä. Mitä tehtiin? Molempia on lisätty, niin byrokratiaa kuin kustannuksia. Tietäisittepä, millaista on täyttää tänä päivänä sähköinen kasvinsuojeluilmoitus kasvi-, kasvuvaihe-, tehoaine- ja muine koodeineen. Viljelijöiden kukkarosta tilkitään valtiontalouden kurjuutta järkyttävillä lupa- ja valvontamaksuilla. Esimerkiksi hanhien karkottamisen lupamaksut nostettiin 1 500 euroon. 1 500 euroa siitä, että saa lyödä kattilan kansia yhteen pellon reunassa. Luomuvalvonnan perusmaksu oli aiemmin 160 euroa, nyt se on 231 euroa ja siihen päälle tuntiperusteinen tarkastusmaksu 163 euroa tunti. Siinä kun päivän kierrät tarkastajan kanssa laskemassa paaleja, tulee tarkastukselle mukavasti hintaa. Tässä vain pari esimerkkiä. [Antti Kaikkonen: Voiko nämä olla totta?] Mutta kaikkein karmein kustannusten nousu on polttoaineiden hinnassa. Edellisen hallituksen lopettaessa [Mauri Peltokangas: Nostitte polttoaineveroa!] polttoöljyn hinta oli yksi euro 30 senttiä, nyt hinta on kahdessa eurossa. [Ben Zyskowicz: Hallituksen vika!] Mitä teki hallitus? Maa- ja metsätalouden polttoaineet te päätitte ulottaa uuteen päästökauppaan. Kymmeniä senttejä lisää löpöön Suomen omilla kansallisilla päätöksillä yhdessä vihreiden ja vasemmiston kanssa. [Keskustan ryhmästä: Oho!] Siis ilman minkäänlaista pakkoa. Seurauksena on kymmenien miljoonien lisälasku suomalaiselle maa- ja metsätaloudelle. Arvoisa puhemies! Petettyjen lupausten lista, se valitettavasti jatkuu. Lupasitte turpeelle kunnianpalautuksen. Mitä tapahtui? [Mauri Peltokangas: Te romutitte koko elinkeinon!] Lupakustannuksia on nostettu, ja uusiin tuotantoalueisiin ei saada edes lupia. Kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuus uhkaa loppua vuosikymmenen loppuun mennessä — siis muutamassa vuodessa. Tätäkö oli turpeen kunnianpalautus? Lupia ei saada muihinkaan energiainvestointeihin, että saataisiin halvempaa sähköä tai polttoainetta, ei. Energiainvestoinnit seis, sanovat perussuomalaiset yhdessä ympäristöministeriön ja Tampereen lupayksikön kanssa. Luvattiin reilumpaa ruokaketjua. Missä se näkyy? Ministeri Jari Lepän johdolla Suomeen saatiin elintarvikemarkkinalaki. Lakia on tälläkin kaudella uudistettu, hyvä niin. Mutta nyt sitä pitää alkaa elää todeksi. Sen pitää näkyä viljelijän saamassa hinnassa ja siinä, ettei kaikkea kustannusriskiä kaadeta alkutuottajan niskaan. Entä missä viipyvät kilpailulain uudistukset? [Mikko Savola: Antaa kokoomuksen vastata tähän!] Hallitus sitoutui parlamentaarisen maatalouden kannattavuusraportin toimeenpanoon, mutta kaupan ostajavoimaan puuttuva kilpailulain uudistus on edelleen tekemättä. Sen sijaan kauppajättien liiketoimintamahdollisuuksia hallitus on kyllä ehtinyt laajentaa. Viinit ja aamun närästyslääkkeet ruokakauppoihin kyllä onnistuu. Joko nyt olisi suomalaisen ruuantuottajan vuoro? Arvoisa puhemies! Hallituspuolueet lupasivat myös pitää Suomen puolta EU:ssa. Nyt sitä lupausta todella mitataan. Hallitus valmistelee ennallistamissuunnitelmaa, jonka toimeenpanon kustannukset ovat ympäristöministeriön mukaan yli 30 miljardia, suunnitelmaa, jonka rahoitus, kansallisten joustojen käyttö ja vaikutukset maanomistajiin ovat täysin avoinna. Ruotsi on lähtenyt siitä, että joustot hyödynnetään täysimääräisesti ja ylimääräisiä kansallisia rasitteita ei hyväksytä. Meillä Purran—Orpon hallitus on antanut suunnitelman teon ympäristöministeriön käsiin, eikä mitään perälautaa kustannuksille ole asetettu. Te annoitte tämän tapahtua, hallituspuolueiden kansanedustajat. [Juha Mäenpää: Te jätitte tyhjän paperin!] Vihervasemmistohallitukselta tätä olisi voinut odottaa, mutta oikeistohallitus… [Ben Zyskowicz: Tehän sen tiedätte, kun olitte siinä hallituksessa!] Keskusta ei hyväksy tätä. Suomen pitää tehdä ennallistamisasioissa vähintään sama kuin Ruotsissa. Me emme voi lähettää itsellemme miljardilaskua ja kutsua sitä Suomen edun puolustamiseksi. Arvoisa puhemies! Ja entä sitten suomalainen maaseutu? Maaseudun ihmiset eivät vaadi kohtuuttomia. Tien pitää olla ajettavassa kunnossa. Tietoliikenneyhteyksien pitää toimia. Välttämättömien palvelujen pitää olla kohtuudella saavutettavissa. Mutta hallitus on leikannut yksityistieavustuksia ja maaseudun tietoliikenneyhteyksiä. Palveluja keskitetään yhä kauemmaksi. Huoltovarmuutta ei rakenneta tyhjentyvälle maaseudulle. Se, missä tämä hallitus on todella onnistunut, on suomalaisen maaseudun alasajo. [Ben Zyskowicz: Ja te vaaditte lisää säästöjä!] Suomalaisia jaetaan kahden kerroksen väkeen. Meille keskustassa tämä ei käy. Arvoisa puhemies! Tässä välikysymyksessä on lopulta kyse lupauksista ja niiden pettämisestä. Hallitus lupasi täyskäännöksen. Tuloksena on EU:n heikoin kannattavuus. Hallitus lupasi olla nostamatta maatalouden kustannuksia. Silti niitä lisätään. Hallitus lupasi turpeelle kunnianpalautuksen. Nyt jopa kasvu- ja kuiviketurpeen saatavuus on vaarassa. Hallitus lupasi pitää Suomen puolta EU:ssa. Nyt edessä ovat miljardiluokan ennallistamiskustannukset. Lupaukset on petetty. Nyt tarvitaan tekoja — ei ongelmien peittelyä, selittelyä eikä uusia tyhjiä lupauksia. Hallituksen pitää vastata, [Puhemies koputtaa] miksi sen lupaama täyskäännös on johtanut tähän tilanteeseen ja mitä se aikoo vielä tehdä suunnan muuttamiseksi, vai aikooko mitään. Arvoisa puhemies! [Puhemies koputtaa] Koska hallituksen politiikan tulokset osoittavat, ettei se ole kyennyt turvaamaan suomalaisen maatalouden kannattavuutta, kotimaisen ruuantuotannon tulevaisuutta eikä elinvoimaisen maaseudun perusedellytyksiä, esitän seuraavan epäluottamuslauseen: ”Eduskunta toteaa, että hallitus on epäonnistunut suomalaisen maatalouden kannattavuuden, kotimaisen ruuantuotannon ja maaseudun tulevaisuuden turvaamisessa, eikä hallitus siksi nauti eduskunnan luottamusta.”

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja
10.9.2026VastauspuheenvuoroHE 115/2026 vp

Arvoisa herra puhemies! Samaan aikaan kun opetussuunnitelmia uudistetaan, ne palaavat ikään kuin juurilleen perusasioihin, mikä on erittäin hyvä asia. Ennen oli Kataisen hallituksen aikaan tehty lähes 27 eri tavoitetta, jotka olivat kyllä maailmaa syleileviä ja parantavia ja varmasti tasa-arvoa ja moninaisuutta ja kaikenlaista lisääviä, mutta sieltä oli unohdettu, että pitäisi myös oppia lukemaan ja laskemaan. Nyt kun näihin opetussuunnitelmassa palataan, niin on erittäin tärkeää, että siinä rinnalla kuitenkin kulkee tämä luovuus. Eli annan täydet kiitokset siitä, että myös tämä asia huomioidaan. Mutta tärkeintähän peruskoulussa on se, että löydämme sen päämäärän, sen fokuksen, mihin keskittyä, eikä niin, että kukaan opettajista ja vanhemmista ei tiedä, mikä on tärkeintä. Ja tärkeintä peruskoulussa kuitenkin yhteisöllisyyden ja kaiken hyvän lisäksi on se, että siellä opitaan perustaidot, [Puhemies koputtaa] joilla voi muutakin oppia.

9.9.2026VastauspuheenvuoroHE 139/2026 vp

Arvoisa herra puhemies! Arvoisa ministeri, haluan myöskin antaa teille kiitosta. Taisin antaa aika jyrkkääkin palautetta silloin, kun oli se droonitilanne päällä. Moni koodari laittoi postia, että he pystyisivät päivissä tällaisen tekemään, ja suunnitelmat ministeriöllänne olivat hyvin kauaskantoiset. Luulen, että teidän työllänne ne suunnitelmat muuttuivat niin, että hallituksen esitys on nyt tässä. Kuitenkin on se asia, minkä edustaja Räsänen nosti, eli se, että matkapuhelinverkon kuuluvuus on erittäin heikko osassa Suomea, erityisesti juuri siellä itäisessä Suomessa, mutta myös monilla keskisen Suomen alueilla. Kysyisin: Oletteko ministeri Ranteen kanssa käyneet tätä läpi, sillä operaattorillahan on velvollisuus hoitaa tämä matkapuhelinverkko kuntoon? Miksi tätä painetta ei laiteta sinne puhelinoperaattoreille?

Arvoisa herra puhemies! Minä kysyn sitä, miksi me nojaamme edelleenkin niihin laskelmamalleihin, jotka on todettu esimerkiksi professori Annamari Laurénin suulla huonommiksi kuin ei mitään, siis huonommiksi kuin hihasta vedetty arvio. Nämä mallithan eivät esimerkiksi samalla tavoin kuin Ruotsissa ota faktapohjaista metsien hiilensidontaa huomioon. Maatalouden puolelta: Edustaja Honkasalo totesi, että siellä ei ole mitään tehty. Siellä on paljon tehty, mutta nämä mallit eivät ota huomioon fossiilisten lannoitteitten vähentymistä, eivät biokaasun tuotantoa, eivät nurmen hiilensidontaa, eivät maanparannus- ja kerääjäkasvia, eivät lehmämäärän vähentymistä, eivät vähemmän suolistokaasua aiheuttavaa rehua, eivät suomalaista tuotantotapaa, joka poikkeaa keskimääräisistä naudan päästöistä, eivätkä sitä, että turvepeltojen todellinen määrä onkin maanäyteanalyysien mukaan alle puolet Luken alkuperäisestä arviosta. Mitään näistä [Puhemies koputtaa] ei ole otettu huomioon.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja
21.7.2026Varsinainen puheenvuoroVNT 1/2026 vpSote

Arvoisa herra puhemies! Kyse ei ole siitä, etteikö urheiluhalleja ja erilaisia hankkeita pitäisi tehdä, ja niitä pitää tehdä, ympäri Suomea. Jyväskylän Hippos ei saanut lainkaan rahoitusta. Kyse ei ole kuitenkaan tästä asiasta, vaan kyse on siitä, voiko poliitikkoihin luottaa. Ei ole oikein, jos jonkun omatunto kolkuttaa, että nyt vähän vedetään alta lipan asioita. Ollaan keskusteltu tahojen kanssa, jotka pyytävät ohituskaistaa, ollaan runnottu ja ollaan käytetty väyliä, jotka eivät ole terveellä pohjalla. Siitä tässä on kyse. Vähintä, mitä mielestäni tämä hallitus voisi tehdä, on pyytää anteeksi sitä, mikä on hyvin ilmeistä, että suuret vaikuttajatahot vaikuttavat ohi valmistelun päätöksentekoon, jos näin on. Jos näin ei ole, se pitää hyvin selvästi pystyä todistamaan. Vähintä, mitä voidaan tehdä, on se, että avataan nyt kaikki ne vaikuttamiskanavat, mitä tässä tämän hallituskauden aikana on tehty. Itse asiassa nostin jo tuossa debatissakin sen, että meistä on aika monesti tuntunut, luulen, yli puoluerajojen hallituksen ja opposition puolella, että tiettyihin asioihin ollaan vaikutettu hyvin vahvasti omaa yritystoimintaa tai omaa sijoitustoimintaa edistäen. Tulee mieleen esimerkiksi terveysbisnes. Tulee mieleen esimerkiksi kauppojen vahva tukeminen tämän hallituksen toimesta. Voisin luetella ehkä kuusi erilaista lainsäädäntöhanketta tai ‑ehdotusta, jotka ovat sataneet kauppojen laariin ja heikentäneet muitten asemaa. Tulee mieleen myös muita tämäntyyppisiä toimintoja. Vetoaisinkin ihan kaikkiin meihin kollegoihin, että silloin kun tuntuu, että joku asia ei ole oikein, siihen ei pidä lähteä, vaikka siitä olisi seurauksena rahoitusta seuraavissa vaaleissa tai vähän kiitollisuudenvelkaa edellisistä vaaleista. Näillä töillä ei ole pitkät kantimet, ja jossain kohtaa kosahtaa. Toivotan menestystä hallitukselle, mutta toivon myös avoimuutta ja pahoittelua, ei ylenkatsomista tai asioitten kiistämistä.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Pöytäkirja
21.7.2026VastauspuheenvuoroVNT 1/2026 vpSote

Arvoisa rouva puhemies! Minua pitkän linjan poliitikkona huolestuttaa se, voivatko kansalaiset luottaa päätöksentekoon tulevaisuudessa. Meistä on monesti tällä kaudella tuntunut, että päätöksien takana on jotain hähmäistä. On tuntunut, että terveydenhuoltojätit ohjailevat tai kaupat, kaupan keskusliikkeet, ohjailevat päätöksentekoa, ja nyt sitten on erilaisilla instansseillakin tutkimukset tästä päällä. Parasta mielestäni, pääministeri Orpo ja valtiovarainministeri Riikka Purra, olisi, että te irtisanoutuisitte korruptiosta ja kertoisitte, että vaalirahoittajilla ei ole pääsyä teidän päätöksentekoonne suhmuroinnilla.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 58/2026 vpSoteEnergia

Arvoisa rouva puhemies! Edustajat Koskela ja Elo käyttivät todella hyvät puheenvuorot. Digitalisaatio on nykypäivää, ja monelle siitä on todella paljon hyötyä, että saa erilaiset viranomaisviestit nopeasti ja omalla kännykällään auki aivan missä vain. Mutta meillä on tässä yhteiskunnassa suuri joukko väkeä, jolla ei ole edellytyksiä toimia näin. Nyt jo näkee vaikeuksia siitä talvellisesta päätöksestä, [Mauri Peltokangas: Pitäisikö se lakkauttaa?] missä Suomi.fi-postilaatikkoon näitä viestejä alkoi tulla, ja luulen, että vielä enemmän sekavuutta tulee tämän lainsäädännön myötä. Tässä varmasti alkavat erilaiset toimijat, vilunkipelaajat laitella erilaisia viestejä, joilla houkutellaan vanhuksia tai muuten heikkoja digitaitoja omaavia ihmisiä kirjautumaan paikkoihin, mihin ei tulisi kirjautua, ja antamaan itse tietojaan sinne. Meillä ei ole tämän lainsäädännön myötä kerrottu siitä tilanteesta, kuka kantaa vastuun, jos viesti ei tavoita sitä ihmistä, kelle se on tarkoitettu. Näinhän on nyt jo käynyt hyvin usein. Jos ajatellaan, että omaisten, järjestöjen tai kuntien pitää sitten hoitaa niin, että kirjaudutaan vaikkapa älypuhelimella, jonka vaikkapa vanhus kuitenkin omistaa, niin oletteko miettineet sitä, että aina se omainen ei ole paikalla auttamassa siinä? Se voi olla aika satunnainen ihminen, kelle se kännykkä annetaan kaikkine tietoineen, ”haetko minun puolestani sen terveystiedon” tai ”kun menetin vaikka aivoinfarktin takia ajokortin, niin se poliisitieto tulee ilman ilmoitusta sinne”. [Mauri Peltokangas: Mutta eihän sitä ole pakko ottaa käyttöön!] — Kun tässä sanotaan, että eihän sitä ole pakko ottaa käyttöön, niin suomalaiset ovat viranomaiskansaa. Jos meille tulee viesti sinne sähköiseen postilaatikkoon, jonne on kehotettu menemään katsomaan, sinne Suomi.fi:hin, ja kysytään, että hyväksytkö, niin aika moni varmasti hyväksyy, kun ajattelee, että viranomaiset haluavat näin. Eli tämä ei ole todellakaan ongelmaton. Samaan aikaan kun järjestöiltä on viety rahat ja omaiset asuvat yhä kauempana, pelkään, että tästä koituu oikein vakaviakin seurauksia, jolloin edes vetoomus, [Puhemies koputtaa] että seuratkaa, hallituspuolueet, tekin jatkoa tästä. Mielestäni nyt tehtiin vähän liian hötäkässä tämä. Olisi pitänyt yhdessä valmistella koko paketti.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Tässä luonnonsuojelulain esityksessä on myös hyviä asioita. Luontoarvokaupan saaminen alkuun on hyvä, vaikka toki olisimme vähän toivoneet — tai emme edes vähän: se olisi ollut syytä toteuttaa vähemmän byrokratiaa vaativaksi niin, että se todellisuudessa lähtisi toimintaan. Sinänsä pienemmiltä yrityksiltä tätä byrokratiaa ei vaadita, mikä on hyvä asia. Mielestäni on hyvä myöskin se, että susi nyt sitten komission myötävaikutuksella pystytään siirtämään metsästettäväksi lajiksi. Näin sen kanssa toimiminen jatkossa helpottuu. Haluan kuitenkin vielä tuohon ennallistamisasiaan palata sen verran, että keskusta olisi halunnut, että suunnitelmaa laadittaessa on hyödynnettävä kaikki se kansallinen liikkumavara, mikä meillä on, vältettävä kansallisia lisävelvoitteita, minimoitava maanomistajille, yrityksille ja yhteiskunnalle aiheutuvat haitat, huomioitava vaikutukset huoltovarmuuteen, ruoantuotantoon, energiantuotantoon, metsätalouteen ja aluekehitykseen ja varmistettava suhteellisuusperiaatteen, yhdenvertaisuuden ja omaisuudensuojan toteutuminen. On surullista, että emme asettaneet mitään reunaehtoja tälle ennallistamisasetukselle vaan annamme vallan ympäristöministeriölle.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, luonto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsästys, susi, metsä)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 91/2026 vpYmpäristöMaa- ja metsätalous

Arvoisa herra puhemies! Luonnonsuojelulain ennallistamisosio markkinoitiin tälle talolle pienenä teknisenä muutoksena, teknisenä asiana. Se on tämän kauden suurin asia maaseudun ja Suomen kansantalouden kannalta, suurin asia, ja me annamme valtakirjan sen toteuttamiseen ympäristöministeriölle tällä lainsäädännöllä. Perussuomalaiset, kokoomus, RKP ja kristilliset haluavat antaa valtakirjan suurimmasta Suomen kansantalouteen vaikuttavasta suunnitelmasta ympäristöministeriölle, jolla ei ole ajatusta siitä, että pitäisi katsoa taloudellisia kestävyyden elementtejä, sosiaalisia kestävyyden elementtejä. Ympäristöministeriö katsoo ympäristökestävyyden näkökulmasta tätä. Niinpä lopputulema onkin se, että kun aikoinaan Luonnonvarakeskus teki arvion ennallistamisesta, se teki arvion 13—19 miljardista, mutta sen jälkeen, kun maa- ja metsätalousvaliokunta oli päättänyt tästä asiasta ja antanut lausunnon ympäristövaliokunnalle, oli ennen antanut lausunnon ja luvan sinne ympäristöministeriölle, niin sen jälkeen saimme oikein yhden kerran tässä talossa kuulla parisen tuntia siitä, mitä tämä suunnitelma voisi sisältää. Siellä kysyin, mitä tämä maksaa, ja ympäristöministeriöstä sanottiin, että 30 miljardia euroa — 30 miljardia euroa. Se oli tuplaantunut se rahasumma, mikä tähän käytetään, ja koska uskon, että millään hallituksella ei takataskusta löydy 1,2:ta miljardia vuodessa laittaa tähän ennallistamissuunnitelmaan, niin tiedättekö, mikä on seuraus? Seuraus on se, että istutaan toisten housuilla tuleen. Näinhän tämä homma menee. Eli tulee harmaata suojelua, tulee velvoittavia vaatimuksia ja tulee kieltoja, joista ei korvata maanomistajalle mitään. Minä en ymmärrä sitä, miksi meidän täytyy ensimmäisenä partiopoikana olla viemässä tämä ennallistamissuunnitelma EU:hun. Tehän meinasitte tehdä täysin saman virheen metsäkatoasetuksen kanssa. Suomi oli ensimmäisenä tekemässä maltaita maksavia säännöksiä, todella byrokraattisia säännöksiä, jotka varsinkin pienimuotoisen sahayritystoiminnan ja tämäntyyppisiä olisivat tuhonneet täysin. Me saimme onneksi estettyä sen viemällä asian perustuslakivaliokuntaan, ja niinhän sitten kävi, että muutama viikko sitten se vedettiin kokonaan pois. EU:ssa valmistellaan Draghin raportin mukaisesti paljon inhimillisempi, taloudellisesti järkevämpi tapa torjua metsäkatoa, koska metsäkadon torjuminen on järkevä asia. Näin pitäisi tehdä tässä ennallistamisasetuksessakin, asettaa pelisäännöt, kuten edustaja Kallio tässä vaati, ja pitäisi katsoa ensin, lähtevätkö muut maat tähän ylipäätään. Meillä on EU:ssa paljon asetuksia, joiden osalta 20 vuotta on odoteltu tiettyjä maita, että jokohan ne pikkuhiljaa tämmöisen tekisivät. Mutta Suomessa halutaan antaa ensimmäisten maitten joukossa ympäristöministeriölle valta lähettää ennallistamisasetus EU:hun. Mielestäni tämä on järjetöntä. Ympäristöministeriössä ei pidetä siitä, että turvemaita käytetään ylipäätään yhtään mihinkään. Se on syötetty sinne EU:n päähänkin, ja huomautan, että ympäristöministeriön arvion mukaan meillä on kymmenen prosenttia pelloista turvemaita ja noin kolmannes Suomen metsistä on turvemetsiä. Jos näille tulee käytön rajoitteita sen suunnitelman mukaisesti, mikä EU:lle laitetaan, niin se on, kuulkaa, kansantaloudellisesti melkoinen kysymys, mutta minkäänlaisia rajauksia tämä hallituspohja ei halunnut tehdä. Te luotatte sokeasti siihen, että ympäristöministeriössä asuu kaikki viisaus, annetaan sinne valta tällaisessa asiassa. En ymmärrä, miksi näin. Vielä vetoankin siihen, että kun teillä on mahdollisuus olla viemättä sitä elokuun loppuun mennessä ja odottaa vähän, mitä muut maat tekevät, niin älkää antako tätä valtakirjaa. Äänestetään nyt yhdessä tämä laki kumoon ja valmistellaan se rauhallisesti ja huolella niin, että Suomen maatalous pystyy jatkamaan, Suomen metsäsektori pystyy jatkamaan, pystymme edelleenkin investoimaan maaseudulla. Mielestäni tämä laki on todella huono tältä kohtaa.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 108/2026 vp

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Mehtälä tuossa totesikin sen, että alkoi tulla epätoivo, kun Suomen ylin päätöksentekotaho on edellyttänyt toimia ja mentiin aivan vastakkaiseen suuntaan. Lupamaksut nousivat 1 500 euroon siitä, että saa kattilankansia lyödä yhteen pellolla ja pelotella niitä hanhia pois, jotka tulevat sitten tunnin tai muutaman tunnin päästä takaisin. Tässä systeemissä oli kerta kaikkiaan jotakin tragikoomista. Mehän silloin edellisellä kaudella koetimme niitä lupia sillä tavalla helpottaa, että kun Varsinais-Suomen ely, joka ei ollut ehkä kauhean innokas niitä lupia myöntämään, ei niitä saanut myönnettyä, niin palkkasimme sitten sinne lisäresursseja, mutta ilmeisesti kytkökset BirdLifeen olivat aika vahvat — näin olen kuullut — ja lupien saanti ei siitä juurikaan sitten parantunut, ja sen takiahan me sinne Pohjois-Karjalaan sitä luvitusta sitten toivoimme. Nythän meillä on lupavirasto, jossa on kylläkin sitten edunvalvontayksikkö, jonka asiantuntijat tulevat sitten eri puolilta käsittelemään, mutta riistahallinto myöntää sitten poikkeuslupia — niin että tämäkin asia tietyllä tapaa on kunnossa. Vielä haluan tuota merimetsokysymystä sillä tavalla nostaa, että jos meillä kalakannat heikkenevät Itämerellä, niin mielestäni ei ole oikein, että me katsomme läpi sormien, että hyljekannat kasvavat mahdottomiksi tai merimetsokoloniat syövät kalaa. Se on luonnontieteellinen fakta. Toivon, että ei kävisi niin, että me tuhoamme kalastuselinkeinon, kun emme osaa luonnon tasapainoa laittaa oikealle tolalle. Nyt tässä kyllä toimittiin juuri niin kuin pitäisi mielestäni toimiakin: turvataan suomalaisia hennompia lajeja. Näinhän vaikkapa vieraslajien torjunnassa pyritään toimimaan, ja nyt varmaan haahkakin elpyy osittain niillä alueilla, missä merimetsotuhot ovat olleet todella merkittäviä.

Arvoisa herra puhemies! Kiitos hallitukselle. Viime kaudella tähän taloon tuli kansalaisaloite valkoposkihanhista, ja yhdessä varsin suurella enemmistöllä hyväksyimme kansalaisaloitteen seurauksena seuraavat lausumat: ”1) Eduskunta edellyttää, että hallitus vaikuttaa aktiivisesti komissioon ja EU:n jäsenvaltioihin, jotta Bernin sopimusta muutetaan ja sen myötä valkoposkihanhi siirretään lintudirektiivin liitteeseen II.” Tiedän, että tätäkin työtä on tehty, mutta nämä asiat ovat pitkissä kantimissa. ”2) Eduskunta edellyttää, että lintudirektiivin 9 artiklassa säädettyjä poikkeusmahdollisuuksia hyödynnetään ja lintujen karkottaminen ampumalla sallitaan myös keväällä pesintärauha huomioiden.” Tämä lausuma toteutui nyt täysimääräisesti, sillä aina kun on kasvustoa ja yli viisi hanhea, niin näin tapahtuu. ”3) Eduskunta edellyttää, että poikkeusluvalla ammuttujen valkoposkihanhien hyödyntäminen sallitaan ja että hallitus valmistelee esityksen luonnonsuojelulain muuttamisesta siten, että lintudirektiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisen poikkeuksen perusteella mahdollistetaan poikkeusluvalla tapetun valkoposkihanhen haltuunotto ja asiallinen hyötykäyttö” — siis myös asiallinen hyötykäyttö. Tämä tehtiin vähän toisin, mutta erittäin hyvin: itse asiassa tämä malli, mitä toteutetaan, on parempi. Ja vielä neljäntenä: ”Eduskunta edellyttää, että valkoposkihanhia koskevat poikkeuslupa-asiat siirretään Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta Pohjois-Karjalan elyyn ja samalla lupamenettelyä sujuvoitetaan.” Nythän poikkeusluvat, joita niitäkin saatetaan tarvita, haetaan riistahallinnolta, ja ne ovat valituskelpoisia, toisin kuin tämä nyt tehty esitys. Huomautan vielä, että itse asiassa, vaikka vihreät ja vasemmisto jättivät vastalauseen, he kirjoittivat vastalauseessaan näin: ”Valkoposkihanhien aiheuttamien haittojen ehkäisyssä karkottaminen ampumalla on yksi keino. Koska valkoposkihanhi on elinvoimainen laji, voidaan poikkeusluvalla ammuttujen hanhien hyödyntäminen ravinnoksi sallia”, sanoivat vihreät ja vasemmistoliitto tuolloin. [Pertti Hemmilä: Milloin?] — Siinä kansalaisaloitteen yhteydessä. — ”Oikea tapa tehdä tämä on siirtää valkoposkihanhi metsästyslain piiriin. Poikkeusten tekeminen luonnonsuojelulakiin on väärä tie.” He eivät siksi yhtyneet valiokunnan mietintöön, ja nythän itse asiassa heidän ääntään on aika pitkälti kuunneltu. Sanon tämän sen takia, että emme turhaa vastakkainasettelua tälle vaikealle kysymykselle tekisi, koska jokainen ymmärtää, että 1,6 miljoonaa valkoposkihanhea ei ole uhanalainen laji. Sitä kannattaa järkevästi vähentää ja haittoja kannattaa vähentää metsästämällä. Nimittäin vaikka paukkupatruuna hetkellisesti auttaisi, niin kuka haluaa vapaaehtoisesti käyttää aikaansa joihinkin paukkupatruunoihin? Nyt palkintona on hanhipaisti, ja uskon, että metsästystä riittävästi tapahtuu siellä, missä on ongelmia. Siksi oli tärkeää, että tämä ulotettiin koko maahan, koska selkeästi nämä alueet leviävät. Keski-Suomessakin on jo hanhituhoja, siis useita hehtaareja, kymmeniä hehtaareita, yksittäinen viljelijä menettänyt. Se ei ole aivan yhtä laajamittaista kuin Pohjois-Karjalassa, mutta tuhoja muuallakin on. Kun meillä on sitten lisäksi vielä näitä viljelijöitten omista maataloustuistaan rahoittamia hanhipeltoja, elikkä kun sinne on laitettu yli kaksi miljoonaa euroa tällaisiin hanhipeltoihin, niin siellä on laskeutumispaikkoja kyllä riittävästi. Suomalaisen viljelijän tehtävä on tuottaa ruokaa suomalaisille, ei kasvattaa ruokaa valkoposkihanhille. Mielestäni tämä on ainut kestävä tapa toimia, joten kiitän siltä osalta hallitusta. Myös merimetsoasiassa on tunnistettava, että yksi merimetso syö 500 grammaa päivässä, ja kun niitä on kolonioita, niin se on valtava määrä tuhoa, mitä kalastajille aiheutetaan. Ainut pieni kauneusvirhe ehkä tässä oli se, että näille istutuspaikoille tai kalankasvatukseen ei tällä lainsäädännöllä luvitusta tullut, mutta se perustui siihen, että näistä ei ole tutkimusta. Toivon, että sitä tutkimusta myöhemmin tehdään, niin että näihinkin asioihin voidaan palata. Tarkoitus on pitää lintukannoista asianmukaista huolta, ei tuhota niitä, mutta tehdä se järkevästi, niin kuin metsästyksessä aina on tapana. Pidetään kannat elinvoimaisina eikä anneta merimetson tai valkoposkihanhen tuhota suomalaisia lajeja, haahkaa tai töyhtöhyyppää, joitten pesintärauhaa nämä nyt häiritsevät.

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsästys, metsästyslaki, metsä, tuottaja)Pöytäkirja
15.6.2026VastauspuheenvuoroHE 112/2026 vpTalous

Arvoisa herra puhemies! Tämän selityksen kyllä nyt hyväksyn, niin kuin totesin, että biokaasun osalta tämä hallitus on nyt mennyt taaksepäin. Itse asiassa olin silloin edellistä hallitusohjelmaa kirjoitettaessa vastaamassa nimenomaan näistä biokaasuosioista ja silloin sanoin, että jos ei näillä päätöksillä biokaasun tuotanto lähde Suomessa käyntiin, niin ei sitten koskaan. Mutta on vähän harmillista, että osa näistä hankkeista vähän senkin takia nyt sitten on hyytynyt, kun sinne on lisää byrokratiaa tullut. Mutta summa summarum: hyvä, että myös SDP potentiaalisesti kannattaa sitä, että suomalaista viljelijää tuetaan, ja toivon, että myös heidän vaihtoehtoisessa budjetissaan tämä on huomioitu.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Tämä esitys energiaveron palauttamiseksi kevyen polttoöljyn osalta on ihan hyvä esitys, mutta vähän huvittaakin se, miten suuri hehkutus tästä 10 miljoonan euron palautuksesta on, kun ottaa huomioon sen, että silloin edellisellä kaudella viljelijoille kohdistunut kustannuskriisi oli pienempi kuin nyt, ja silloin teimme 400 miljoonan euron kriisipaketin. Tämäkin on toki jo toinen kevyen polttoaineen veron palautus, ja tämä nykyinen on neljä senttiä litra, elikkä 5 000 litralla se tarkoittaa 200 euroa ja 10 000 litralla 400 euroa. Mutta kerrataanpa, mitä edellisellä hallituskaudella tehtiin. Oli 300 miljoonan euron kriisipaketti ruoantuotannolle. Se sisälsi maatalouden tuotantorakennusten kiinteistöveron määräaikaisen alennuksen, energiaveron palautuksia, jotka olivat huomattavasti suurempia, ja kohdistuivat myös sähköön. Itse asiassa sähkö olisi nytkin erittäin tärkeä elementti, koska koskaan Suomen historiassa ei ole ollut niin kallista pörssisähköä kuin mitä oli tammi—helmikuussa. Siihen edellisen kauden pakettiin sisältyi varainsiirtoveron poisto maatilan yhtiöittämisen yhteydessä ja viiden prosentin yrittäjävähennys. Eli kun täällä hehkutettiin yhteisöveron alennusta, niin silloin tuli viiden prosentin yrittäjävähennys verotukseen. Sähkökustannusten tuki: EU:n kriisirahoitusta hyödynnettiin erilaisiin kriisivälineisiin, maataloustukien maksatusta aikaistettiin ja Makeraa pääomitettiin. Ymmärrän valtion taloudellisen tilanteen nyt ja ymmärrän senkin, että tämän mittaluokan kädenojennukseen ei ehkä ole mahdollisuutta, mutta ehkä sellainen ylenpalttinen hehkuttaminen tältä paketilta kannattaisi jättää pois, mutta on erittäin hyvä, että tämä toimi tehtiin. Edustaja Viitanen istunnossa totesi, että tämä kohdistuu täysin väärin. Itse asiassa otetaanpa esimerkiksi luomuviljelijät, mitä Pia Viitanen on monesti täällä istunnossa hehkuttanut. Heiltä menee huomattavasti enemmän polttoainetta peltotöihin kuin tavanomaiselta viljelijältä, [Pertti Hemmilä: Se pitää paikkansa!] koska käyntikertoja siellä samalla hehtaarilla on paljon useammin. Meillä ei ole todellakaan korvaavia menetelmiä pellolle, traktoreita, jotka toimisivat sähköllä tai vedyllä. Nämä ovat pitkällä tulevaisuudessa. Mutta sen sijaan vähän annan pyyhkeitä tälle hallitukselle siitä, että biokaasun käyttö maatiloilla vaikeutui sen takia, että sen todentaminen tuli erittäin haasteelliseksi. Tiedän, että varmasti isot energiayhtiöt ovat olleet lobbaamassa, mutta olisi ollut hyvä, että hallitus olisi pystynyt silti pysymään selkä suorana ja tekemään sellaista politiikkaa, joka mahdollistaisi biokaasun käyttöä paremmin. Esimerkiksi Ruotsissa on huomattavasti kevyempi byrokratia biokaasussa, ja meidän ei olisi ollut pakko lähteä tämäntyyppiseen toimeen. Itse asiassa kollegan kanssa laskettiin, että neljä biokaasulle epäedullista päätöstä on tehty tällä hallituskaudella. Toivoisinkin, että seuraava hallitus pystyisi näitä korjaamaan, vetämään kaikki Suomi-lisät pois sieltä erilaisesta byrokratiaviidakosta ja sen lisäksi biokaasun osalta mahdollistamaan biokaasutraktoreitten liikennekäytön. Onhan se aika surullista, että Valtra kyllä tekee biokaasutraktoreita, mutta niitä ei myydä Suomeen. [Eveliina Heinäluoma pyytää vastauspuheenvuoroa]

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, yhteisövero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Enpä voisi enempää samaa mieltä olla edustaja Heinosen ja edustaja Autton kanssa siitä, että tämä pakotepäätös tai poikkeuksen purkaminen on oikea päätös, mutta soisin, että meillä EU:ssa yleisemmin mutta myös Suomessa pystyttäisiin vielä tiukemmin pidättäytymään esimerkiksi... [Puhujan mikrofoni sulkeutuu] ...soisin, että EU:ssa mutta myös Suomessa pystyttäisiin pidättäytymään venäläisestä energiasta vielä enemmän. Esimerkiksi on aivan outoa, kun miettii sitä asiaa syvemmin, että meillä olisi EU:n sisällä omia energiavaroja, esimerkiksi turve, mutta EU lähtökohtaisesti estää niitten käytön ja mieluummin mahdollistaa venäläisen fossiilisen polttoaineen hankinnan, polttoaineen, jonka varat käytetään Ukrainaa vastaan sotimiseen. Lannoitteitten osalta on tehty poikkeuksia, ja näitä poikkeuksia on vähän väärinkin käytetty, mutta ennen kaikkea haluaisin tässä yhteydessä hallitukselle tehdä pyynnön. Nimittäin kun meidän lannoiterajamme, kadmiumrajamme siellä lannoitteissa, on niin korkea, niin nyt kun Venäjältä tuotavaa lannoitetta ei juurikaan onneksi Suomessa ole, niin meillä on käytännössä Yaralla monopoliasema sen takia, että aikoinaan Kemiralle tehtiin tällainen kadmiumpoikkeus. Sillä haluttiin suojata kotimaista, valtio-omistuksessa olevaa lannoiteteollisuutta. Nämä kadmiumrajat ovat paljon korkeammat kuin esimerkiksi Suomessa, ja niinpä tilanne on Suomessa muodostunut sellaiseksi, että viljelijän kannattaa ostaa Ruotsista Yaran tekemät lannoitteet ja maksaa rahti niistä. Hän saa silti lannoitteet halvemmalla. Jos tekisimme muutoksia näihin kadmiumrajoihin, vaikkapa vain ruotsalaiseen tasoon vertaisimme, emme edes eurooppalaiseen tasoon, niin meillä jonkun verran aukenisi markkinoita ja pystyisimme saamaan tänne kilpailua, ja näin viljelijöitten asema helpottuisi. Jatkossa meidän on kyllä pystyttävä myös lannoitteitten osalta parempaan, koska Suomessa on kaksi ainoaa Euroopan fosforikaivosta, apatiittikaivosta. Toinen on Siilinjärvellä ja käytössä sillä Yaralla, ja toinen on Soklissa, ja se on tällä hetkellä valtion omistuksessa. Samoin se suurin ongelma, mikä eurooppalaisittain meillä on vastassa, on se, että halvalla maakaasulla tuotettu ammoniumtyppi virtaa Eurooppaan, ja se on lannoitteitten raaka-aine. Tätä ammoniakkia pystyttäisiin tekemään Fischer—Tropsch-menetelmällä, mutta se vie paljon energiaa, ja se on kalliimpaa kuin venäläinen lannoite, jolloin pitää olla luotto siihen, että sille olisi [Puhemies koputtaa] markkinoita. Toivon, että pystymme tulevaisuudessa investoimaan myös tähän sekä ennen kaikkea kierrätyslannoitteisiin.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Viime kaudella otettiin vähemmän velkaa, ja te ette todellakaan ole sitä neljää miljardia säästäneet: 2,5 miljardia on kokonaissopeutustoimet. Mitä tulee tähän maatalouteen, viime kaudella annettiin lähes 400 miljoonan euron kriisipaketti, ja siitä huolimatta sieltä perussuomalaisista tuli Tynkkysen listaa. [Petri Huru: Romutitte turvekoneet!] Vaikka me kiinteistöveroa poikkeuksellisesti alennettiin, niin sanottiin, että joo, perussuomalaiset kyllä muuttaisivat pysyvästi tämän lainsäädännön. Te olette kolme ja puoli vuotta olleet vallassa — ei näy. Ja miksi esimerkiksi korottuneita sähkön kustannuksia ei kompensoitu? Eli tämä on oikeansuuntainen mutta täysin riittämätön. [Jari Koskelan välihuuto] Ylipäätäänhän on surullista, että tällaisiin kriisipaketteihin täytyy mennä. Siksi olen iloinen siitä, että elintarvikemarkkinalainsäädäntö viimein muuttui — kiitos siitä. Mutta ajatelkaa, jos te olisitte saaneet sen riitelyn tehtyä vaikka puoli vuotta tai vuosi ennemmin, niin se olisi voimassa nyt ja olisi voinut käydä niin, [Puhemies koputtaa] että kauppa olisi tullut vastaan ja nostanut hintoja. Varhaisperunan tuotanto [Puhemies koputtaa] uhkaa loppua, kun kauppa vedättää suomalaista viljelijää.

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja
9.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 36/2026 vpMaa- ja metsätalous

Arvoisa herra puhemies! Kun tämä laki saatiin päätökseen valiokunnassa, me kaikki spontaanisti taputimme, ja luulen, että vastaanotto on myös tässä salissa samansuuntainen. Varmasti kaikki näkevät maatalouden, suomalaisen ruuantuotannon, ahdingon. Sen takia haluan nyt tässä puheenvuorossa nostaa vielä seuraavat stepit tuleville vuosille ja seuraavaan hallitusohjelmaan. Tässä laissahan ei varsinaisia sanktioita väärästä toiminnasta ollut. Sitä pohdittiin, olisiko näin voinut olla, mutta se olisi ollut vähän isomman prosessin asia. Sen lisäksi, että ne sanktiot tästä laista puuttuvat, niin meidän pitäisi miettiä koko kilpailulainsäädäntöä ja Kilpailuviraston tulkintoja siitä, millaista markkinoilla toimimisen pitäisi olla. Miksi me ajattelemme, että kauppa voi toimia kahden suuren tukkuostajan voimin? Toki siellä on määräävän markkinaosapuolen lainsäädännöt, mutta sitten toisaalta elintarvikejalostajat eivät voi kehittyä niin kuin monissa muissa maissa, joissa niistä on tullut isoja kansainvälisiä toimijoita. Meillä jatkojalostajat eivät voi fuusioitua. Tämä on oikeastaan aika epäterve tilanne, että toinen osapuoli voi olla vahva ja toinen osapuoli ei. Ja kaikista suurin vääryys on se, että vaikka EU mahdollistaa tuottajaorganisaatiot, niin meillä on joku kotitekoinen tulkinta siitä, että nämä eivät voisi olla vaikkapa valtakunnallisia toimijoita. Totta kai heikomman osapuolen turvaksi luotu EU-säännöstö mahdollistaa mahdollisimman väljän tulkinnan, ja vähintään tämä tulkinta mielestäni meidän tulee seuraavassa hallitusohjelmassa muuttaa.

Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssämme on elintarvikemarkkinalain muutos. Se jatkaa pitkää sarjaa, jolla tuottajien asemaa elintarvikeketjussa yritetään parantaa. Kuten puheenjohtajamme valiokunnasta totesi, valiokunta oli lopulta yksimielinen, ja siinä asian läpiviemisessä ei ihan vähäinen rooli ollut myöskään oppositiolla, mutta kiitän ennen kaikkea puheenjohtajaa, että tämä on nyt tässä. Mistä lainsäädännössä on kyse? Ehkä tärkein muutos on se, että elintarvikesektorilla on neuvotteluvelvollisuus poikkeuksellisissa olosuhteissa. Jos tämä laki olisi ollut voimassa, nyt olisi ollut pakko käydä neuvotteluja, koska sähkön hinta oli korkeimmalla tasolla tammi-helmikuussa kuin koskaan Suomen historiassa. Tällä hetkellä polttoaineitten hinnat ovat korkeammalla tasolla kuin koskaan Suomen historiassa, ja siitä seurauksena lannoitteitten, rehujen, rahtien, kaikkien kustannukset ovat nousseet. Tämä velvoite sitoo neuvotteluosapuolia. Pöytään on mentävä, mutta toki markkinataloudessa emme voi päättää, mitä sieltä pöydästä syntyy. Toiseksi suurin asia mielestäni oli se, että kaupan omia tuotemerkkejä, niin sanottuja private labeleita, ei voi enää suosia. Ei voi olla niin, että brändituote on kuin kyykkyviini siellä kaupan alahyllyllä ja kaupan oma tuotemerkki on aseteltu hyvin tai että on aivan erilaiset katteet brändituotteista tai kaupan omista tuotemerkeistä. Myöskään kohtuuttomia sopimusehtoja ei voi samaan tapaan jatkaa. Meillähän on ollut tällainen plagiointikäytäntö hyvin yleistä elintarvikemarkkinassa, että vaaditaan vaikka kestävyys- tai elintarviketurvallisuus- tai terveyssyistä johtuen reseptiikat uusista tuotteista, mitä on tehty. Eihän missään muussa toimialassa toimisi niin, että plagioidaan suoraan toisten tuotekehittelemä tuote ja sitten kääritään voitot siitä ja sijoitetaan sinne alahyllyyn se brändituote, myydään kovalla voitolla ilman tuotekehitystä oma private label. Tämä asia ei voi jatkua. Myöskin jos väärinkäytöksiä tällä tavoin tai muutoin ilmenee tuotteen toimittajilta, nyt voidaan tämä asia nostaa framille ja siitä ei voi seurata kostotoimia. Eli tähän asti, jos joku ei ole suostunut vaikkapa reseptiikkaa toimittamaan, tämä toimija ei ole saanut hyllypaikkaakaan välttämättä. Nyt tällaiset kostotoimet ovat kiellettyjä, vaikka kaupanala vastusti tätäkin asiaa kovasti, he olisivat halunneet, että totta kai kostaa pitää saada, jos toimija vaatii omia oikeuksiaan. Myöskin elintarvikemarkkinavaltuutettu saa lisää mahdollisuuksia hakea tietoa, tehdä tietopyyntöjä, ja näin hän voi oman toimistonsa avulla valvoa heikomman asemaa entistä paremmin. Tämäkään laki ei ole käänteentekevä, ja totta kai, kun meillä on oligopolistinen kauppa ja myöskin pörssissä toimivaa jalostusyritystä siinä monesti tuottajan ja kaupan välillä, niin emme me tälläkään lailla voi taata, että se tuottajan asema välttämättä paranee, mutta tämä on aivan varmasti edistysaskel oikeaan suuntaan. Kun alussa mainitsin tästä neuvotteluvelvoitteesta, pyydän nyt kaikkia toimijoita, jotka kuulevat tämän puheenvuoroni, että tehdään sen lain pykälä yhdessä todeksi. Vaaditaan tuottajina, ehkä osuustoiminnan jäsenenä tai luottamushenkilönä, ehkä kuluttajana sitä, että nyt kun meillä on lainsäädäntö takana, niin neuvottelut pitää aukaista. Tehdään tämä lainsäädäntö todeksi. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
9.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 2/2026 vpTalousSoteMaa- ja metsätalous

Arvoisa rouva puhemies! Nostan kolme pointtia tästä hankintalaista. Ensinnäkin velkajarrutyöryhmän jäsenenä ihmettelen sitä, että tällaisessa julkisen talouden tilanteessa halutaan aiheuttaa kunnille 600 miljoonan edestä kustannuksia — tämä tulee Kuntaliiton laskelmista. Toiseksikin nämä kustannukset eivät koidu oikeastaan niinkään suurille kaupungeille, vaan tämän on tarkoituskin olla pienten kuntien pakkoliitoslaki. Eli tällä hankintalailla ajetaan pieniä kuntia isompiin yksiköihin. Ja kolmanneksi olen erittäin surullinen siitä, minkä vaikutuksen tämä hankintalaki antaa suomalaiseen ruoantuotantoon ja suomalaisen ruoan, lähi- ja luomuruoan ja ylipäätään suomalaisen ruoan, hankkimiseen. Me olisimme voineet tässä lain yhteydessä säätää sen, että julkisiin ruokapalveluihin ei oteta ruokaa, joka ei täytä Suomen lainsäädännön velvoitteita, mutta se ei hallitukselle kelvannut. Me olisimme voineet tätä kymmenen prosentin sääntöä muuttamalla, tai tekemällä poikkeuksia, varmistaa sen, että kuntien yhdessä omistamat, esimerkiksi hyvinvointialueen kanssa tai useamman kunnan yhteistyönä omistamat, ruokahuoltoyksiköt olisivat voineet toimia järkevällä tavalla, mutta tämä hallitus ei sitä halunnut. Se ei halunnut varmistaa erityisruokavalioita, ei lähiruokaa, ei luomuruokaa, ei sitä, että hankintaosaamista olisi niin, että pystytään paikallista hankkimaan, kun toisella puolella valittajina ovat vastassa isot kansainväliset jättiyhtiöt. Eli nyt sitten kuntiin joudutaan palkkaamaan uutta väkeä, jos halutaan tällaiseen lopputulemaan päästä. Tämä hankintalaki on näiltä osin täysi susi.

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka)Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (susi)Pöytäkirja
9.6.2026VastauspuheenvuoroHE 108/2026 vp

Arvoisa herra puhemies! Kun sekä täällä salissa että yleisemminkin vihreät ja vasemmisto ovat sanoneet, että joustavoitettaisiin luvanantoa ja tehtäisiin muita keinoja, niin onhan se ihan naurettavaa, että me järjestäisimme tämmöisessä taloudellisessa tilanteessa kymmenillätuhansilla euroilla jotain lasershow’ta taivaalle, kun on tällainenkin keino. Itse asiassa se lupajärjestelmä ei todellakaan toimi. Keskimäärin pellot on syöty tai merimetson osalta kalat syöty ja verkot tuhottu silloin, kun se lupa viimein tulisi. Se karkotuslupakin, että saa lyödä kattilankansia yhteen, maksaa 1 500 euroa, ja se todennäköisesti ei saavu ajoissa. Tämä nykyjärjestelmä ei todellakaan toimi. Kiitän ministeriä siitä, että tällainen maanläheinen järkikeino on tullut.

9.6.2026VastauspuheenvuoroHE 108/2026 vp

Arvoisa herra puhemies! Kiitän tästä esityksestä. Samalla kuitenkin kysyn: miksi ihmeessä kalankasvatus- ja kalanistutuspaikat jäivät pois merimetson lainsäädännöstä? Olisi toki tärkeää, että voisimme kalankasvatusta järkevästi toteuttaa. Vielä valkoposkihanhen osalta kysyisin, kun meillä oli ne lausumat, joissa edellinen eduskunta edellytti näitä toimia ja siellä oli myöskin lausuma EU-vaikuttamisesta: mitä sille asialle kuuluu? Sitten siellä oli toinen lausuma poikkeuslupien, joita niitäkin edelleen voidaan tarvita valkoposkihanhenkin kohdalla, päätöksenteon siirtämisestä sinne, missä on osaaminen, eli silloiseen Pohjois-Karjalan elyyn. Nythän meillä on yhteinen lupavirasto, mutta ne osaajat edelleenkin ovat ilmeisesti alueilla, jolloin kysyisin: [Puhemies koputtaa] siirretäänkö se Varsinais-Suomesta Pohjois-Karjalaan?

9.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 101/2026 vpTurvallisuusMaa- ja metsätalous

Arvoisa herra puhemies! Aivan ensiksi tahdon kiittää ministeriä hyvästä lainsäädännöstä. Kun suomalainen kuluttaja, äiti, leipoo lapsensa kanssa kakun, hän voi huoletta antaa lapsen nuolla taikinakulhon. Kun suomalainen isä grillaa possua grillissä, ei haittaa, jos nuolaisee sormenpäästä nesteitä. Meillä on maailman puhtain ja turvallisin ruoka. Se ei ole tullut itsestään, se on pitkäjänteisen työn tulos, ja silloin kun liityimme EU:hun, huomasimme, että tästä turvallisesta laadusta täytyy pitää kiinni ja meidän tulee varmistaa se kotimaan säännöksin. Meillä aloitti tällainen Eläintautien torjuntayhdistys, joka sai aikaan sen, että koko ala sitoutui vaatimuksiin, jotka ovat paljon korkeampia kuin muualla, ja samalla koetettiin huolehtia, että muualta tulevalla raaka-aineella olisi samoja pelisääntöjä, niin että oma ala pysyisi pystyssä. Kaikki tämä kuitenkin maksaa, ja tänään meillä on yksi esimerkki siitä, miten valtio voi tulla avuksi silloin, kun tilanne menee kohtuuttomaksi. Meillä salmonellaa ei esiinny — ei kananmunissa, ei lihassa — mutta se tarkoittaa sitä, että salmonellavalvonta on tarkkaa, ja jos sitä tilalta löytyy, siitä aiheutuu saneeraus, joka aiheuttaa kustannuksia. Ala pitkään pystyi rahoittamaan tätä omilla vakuutusmaksuillaan, mutta sitten tultiin tilanteeseen, että vakuuttajat eivät kerta kaikkiaan vakuuttaneet enää asiallisilla vakuutuksilla ja oltiin ikään kuin umpikujassa: luopuako hyvästä eläinterveydestä — siitä, jonka takeena muuten osaltaan on se, että meillä kuiviketurvetta tuotetaan tulevaisuudessakin, se auttaa eläintautien torjunnassa ja luo hyvät olosuhteet kasvualustaksi — pitääkö kiinni eläintuotteitten turvallisuudesta ja laadusta vai höllentää sitä, kuten muissa maissa, kun ala ei siitä pystyisi enää itse huolehtimaan? Meillä on nyt päätetty, kiitos hallituksen ja ministerin, pitää edelleenkin kiinni tästä turvallisuudesta ja tehdä tällainen salmonellarahasto sika-alalle. Se on erittäin hyvä asia, ja on tärkeää, että sinne saadaan kertaluonteisesti pääomapotti, joka pitää sen toiminnan järkevällä tasolla. Mutta ennen kaikkea haluan vielä tässäkin yhteydessä kiittää kaikkia niitä tuottajia, jotka tekevät todella paljon ennaltaehkäisevää työtä, niin että se tuotantotapa on sellainen — aivan kuten oma isäni aikanaan sanoi — että navettaan pitäisi pystyä menemään vaikka sukkasillaan. Tähänhän siellä pyritään, niin sikaloissa kuin kanaloissa. Ne ovat siistejä. Siellä tehdään kaikki tarvittavat toimet, että eläimet pysyisivät kunnossa. Nyt vielä, kun vakuutusasiatkin ovat tämän hallituksen esityksen myötä kunnossa, tosin vasta pienellä viiveellä, ala pystyy turvallisesti jatkamaan sitä toimintaa, millä tehdään suomalaisille kuluttajille maailman paras elintarvike.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Kun Suomen kotieläintuotannolle on tehty lisävaatimuksia, niin olisin toivonut sieltä vasemmalta laidalta joskus jonkun kehuvan niitä, nostavan suomalaista tuotantoa, sanovan, että kulutetaan suomalaista lihaa, kun se on tehty niin laadulla. Te kaikki tiedätte sen, että Suomessa tilavaatimukset ovat aivan toista luokkaa kuin muualla Euroopassa. Te tiedätte, että meillä possu saa pitää saparonsa, meillä tiineytyshäkit on kielletty siirtymäajalla ja porsitushäkkien rakentaminen on kielletty, mutta olenko kuullut yhtään kehua sieltä vasemmalta laidalta? En, koska te ette joka tapauksessa haluaisi, että sitä lihaa tuotetaan. [Mikko Savola: Tämä on se ydin!] Ja kun esimerkiksi immuunikastraatio on mahdollinen — sitähän ei kielletä, vaikka siinä toki pistetään pari kertaa isommalla neulalla ja pistetään hormonipätkää eläimeen — niin toki tällä menetelmällä varmasti tuotetaan tulevaisuudessa. [Puhemies koputtaa] Kehutteko sitten suomalaista sianlihaa, [Puhemies koputtaa] jos joku tuottaa sillä menetelmällä?

Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
28.5.2026VastauspuheenvuoroSKT 90/2026 vp

Arvoisa herra puhemies! Suvivirsi soikoon peruskouluissa, valmistujat hakekoot todistuksia ammattikouluissa ja ammattikorkeakouluissa. On kuitenkin monia nuoria, jotka eivät voi sen takia hakea sitä todistusta — 3 500 nuorta — että kun eivät saaneet harjoittelupaikkaa, niin he eivät voineet valmistua. Keskusta haluaa takuun siitä, että kenenkään nuoren opinnot eivät viivästy sen takia, että ei saa harjoittelupaikkaa. Kysynkin hallitukselta: mitä te voisitte tehdä tälle asialle? Toinen asia, minkä haluaisin nostaa, on se, että vaikka teillä on terapiatakuu olemassa, niin nuorten matalan kynnyksen mielenterveyspalveluihin on itse asiassa vaikea päästä. Terapia tulee siellä seuraavilla asteilla, mutta monesti nuori tarvitsisi apua tässä ja nyt. Ja luulen, että se olisi paljon taloudellisempaa kuin päästää nuori [Puhemies koputtaa] synkkään masennuksen tilaan, jota monesti hallituskin [Puhemies koputtaa] puheillaan laiskuudesta ja muusta nostaa. Mitä voisitte tehdä tälle?

20.5.2026VastauspuheenvuoroVNS 4/2026 vpKoulutus

Arvoisa herra puhemies! On aivan selvää, että tässä operaatio Legiossa pitää olla mukana. Kysyisin: kun Yhdysvallat on osin vetäytymässä muun muassa rahoituksellisesti Ukrainan tukemisesta ja Euroopalla on suurempi vastuu, niin mitä keinoja te näette siihen, että Eurooppa pystyy tämän vastuunsa entistä paremmin kantamaan ja että eivät vain halukkaitten koalition maat olisi taloudellisessa vastuussa? Ja toinen kysymys: kun Ukrainalla on niin vahvaa osaamista sekä drooneista että droonipuolustuksesta, elektronisesta sodankäynnistä, niin onko se näissä koulutustilaisuuksissa vai joissain muissa yhteyksissä, missä Suomi saa kaiken sen mahdollisen opin? Olemmehan samalla puolella.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
19.5.2026VastauspuheenvuoroHE 91/2026 vpTalousYmpäristö

Arvoisa rouva puhemies! Ennallistamisasetuksen kustannukset ovat Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan 13—19 miljardia, ja tämän potin te aiotte siirtää pois eduskunnan päätöksistä — ja myöskin sen asian, että me voisimme tässä talossa varmistua siitä, että esimerkiksi maanomistajan oikeusturva toteutuu. Toki tässä lainsäädännössä on muita, ihan järkeviä kokonaisuuksia. Oikeastaan ainut kysymykseni on, arvoisa ministeri: tuleeko ennallistamisasetukseen liittyvä lainsäädäntö tähän taloon, jolloin tuon kokoisesta potista voidaan keskustella tässä talossa samaan aikaan, kun Suomen talous on täysin kuralla ja meillä pitäisi päinvastoin edistää elinkeinoja eikä vaikeuttaa niitä, vai onko jatkossa niin, että ympäristöministeriön virkamiehet päättävät, miten tämä ennallistaminen menee?

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
12.5.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVK 3/2026 vpTalousEnergiaYmpäristö

Arvoisa rouva puhemies! Soisin, että liikaa ylimielisyyttä ei olisi tässä talossa, kun nähdään, mikä on talouden tilanne. [Aino-Kaisa Pekonen: Just näin!] Tämä välikysymys on tehty tosissaan, ja meillä eri puolueilla on tosissaan olevia ehdotuksia siitä, miten tilannetta voisi parantaa. Jos mennään vaikkapa tähän velka-asiaan, niin mielestäni on kohtuutonta leimata toisia puolueita niin kauan kuin tämä hallitus ei pystynyt kymmenen miljardin tavoitteestaan muuta kuin 3,5—4 miljardin sopeutuksiin tutkimuslaitosten mukaan. Kun istun velkajarrutyöryhmässä, siellä vuodet 26 ja 27 näyttävät sopeutusten osalta nollaa, puhdasta nollaa, mikä tarkoittaa, että seuraavalle hallituskaudelle siirtyy enemmän. Tilanne ei tietenkään ole helppo, mutta luulisi, että tosiasioitten tunnustaminen helpottaisi myös ratkaisujen tekemistä, onhan hallituskautta kuitenkin vielä jäljellä. Työllisyyteen, talouden kasvuun kannattaisi tehdä toimia. Me keskustassa parantaisimme julkista taloutta poistamalla yhteisöverohelpotuksen, jonka suurimmat saajat Suomessa vuoden 24 tilastojen mukaan ovat OP, Nordea, K-ryhmä, S-ryhmä, Bayer, Fortum, LähiTapiola, Sandvik ja Danske Bank. Esimerkiksi OP sai 7,6 miljoonan kädenojennuksen. Ei ihme, että kun Nordea sai suunnilleen samankokoisen, sieltä ihan myönteisiä kommentteja sitten tuleekin. On syytä tullakin. Keskusta haluaisi poistaa myös Turun tunnin junan rahoituksen, sillä se on täysin kannattamaton. Haluamme tekoälyä virastoihin. On oikein hyvä, että virastoselvitys on tehty, nimittäin virastojen aikakausi on ollut muutama kymmenen vuotta sitten, ja tällaisen toimeenpano-, paperiviraston, joka lyö leimoja, aikakausi on ohi kerta kaikkiaan. Meidän pitäisi pystyä parempaan, että saamme toimeenpanot ministeriöitten päätöksille. Ennen kaikkea toivon talouskasvua, ja lupasin tuossa debatissa, että nostan niitä asioita. Investoinnit, joita yritykset ovat meillä suunnitelleet: ennen puhuttiin kolmesta miljardista, mutta nyt tämä on noussut kymmeniin miljardeihin. Siksi kaikkia niitä hankkeita, mitä Suomessa tapahtuu, kannattaisi edistää, eikä lyödä jarruja. Meillähän milloin tuulivoima halutaan laittaa jäihin, milloin aurinkopaneelit, milloin kotimaisen energian tuotanto, oli se sitten bioenergiaa tai turvetta. Esimerkiksi energia on yksi asia, minkä soisin olevan aina etusijalla. Kun on kotimaista energiaa, pois Venäjältä tuodusta fossiilisesta, jolla rahoitetaan Ukrainan sotaa, niin aina kannattaisi edistää sitä. Luvituksen lisäksi lupaus toimintaympäristöstä on tärkeä. Vielä siihen luvitukseen sellaisen pienen detaljin haluaisin nostaa, että luvitusaikataulu alkaa siitä, kun liitteitä on pyydetty, ja niitä saatetaan pyytää vaikka vuodenkin viiveellä. Pitäisi olla sellainen vaikka kuukauden aika, milloin ympäristöluvituksessa liitteitä pyydetään, ja siitä lähtee juoksemaan sitten se luvitustakuun aika. Olin tilaisuudessa, jossa puhuttiin norminpurusta ruoka-alalla. Niin viljelijät, Elintarviketeollisuusliitto, MaRa kuin kauppa, kaikki, sanoivat, että normeja on tullut lisää tällä kaudella. Meidän pitäisi yhdessä pystyä parempaan. Se ei ole helppoa, koska EU, mutta pitää pystyä. Alustatalous on tullut jäädäkseen, ja sitä meidän täytyy pystyä verottamaan ja luomaan Suomeen alustoja, koska se vie rahaa niin hotelleilta, takseilta, ravintola-alalta kuin monesta, monesta muusta. Meidän pitää tunnistaa tämä ilmiö ja tajuta, että se raha ei pyöri Suomessa, jos emme tee tälle asialle jotakin, ja kaikkien näitten varsinaisten toimijoitten tilanne heikkenee. Nuoret töihin. [Puhemies koputtaa] Keskusta haluaa tällaisen takuutyöllisyyden nuorille. Samoin systemaattinen panostus teknologiaan opetuksessa, ja se, että perheitten tilannetta kannattaa helpottaa. [Puhemies koputtaa] Se pistää rahan pyörimään Suomessa. — Kiitoksia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, velka, yhteisövero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, tuulivoima)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
12.5.2026VastauspuheenvuoroVK 3/2026 vpTalous

Arvoisa rouva puhemies! Tässä tuntuu, että täällä on alikersanttilahtisia, jotka sanovat, että tässä on rätingit, ei voi olla nälkä. Teidän kannattaisi hallituksessa nyt kuunnella ihan oikeasti niitä nuoria, mennä keskustelemaan niitten perheitten kanssa, jotka eivät pysty lapsilleen mahdollistamaan vaikkapa harrastustoimintaa. Te tietysti olette ajatelleet ihan hyvin, että keppi ja porkkana auttavat erilaisiin asioihin, mutta huomaatteko, että kannustatte hyväosaisia porkkanalla, 8 000 euron verohelpotuksella teidän tuloluokan ihmisille, ja pienituloisia te kannustatte kepillä? Te ajattelette, että näin se toimii, että sillä ihmiseen tulee yrittäjyyttä, mutta jos lannistettua lyödään, maassa makaavaa potkitaan, niin se ei kuulkaa auta yhtään mihinkään. Minulla on paljon esityksiä yritystoimintaan, mitä toivoisin, että ihan oikeasti kuuntelisitte. Sen takiahan tämä välikysymys on tehty, että me päästäisiin taloudessa ja yrityselämässä eteenpäin, [Puhemies koputtaa] että sitä työtä löytyisi.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Pöytäkirja
7.5.2026Varsinainen puheenvuoroSKT 73/2026 vpTalousSoteTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Ministeri Rydman, vai ette leikkaa palveluista? Kummitätini toive toteutui. Hän nukkui pois ennen kuin hänen tarvitsi muuttaa sadan kilometrin päähän toiseen hoivakotiin kauas läheisistään ja ystävistään. Monet kotipitäjän palvelukodin asukkaat ja heidän omaisensa odottavat siirtoa itku silmässä. Yhä useampi ikääntynyt asuu kotona entistä pidempään, vaikka avun tarve lisääntyy jatkuvasti. Tämän mahdollistaa pitkälti se, että läheiset, puolisot ja aikuiset lapset sekä muut omaiset huolehtivat turvallisuudesta, lääkehoidosta, asioinnista ja usein myös varsinaisesta hoivasta, jopa oman jaksamisensa äärirajoilla ja terveyden kustannuksella. Palveluasuntoihin ei pääse, vaikka haluaisikin. Kukaan ei saisi mielestäni joutua elämään pelossa siitä, pärjääkö huomenna kotona tai riittävätkö omat tai läheisten voimat, jos kunto äkillisesti heikkenee. Kysynkin, ministeri: eikö niin, että ikäihmiset, [Puhemies koputtaa] jotka rakensivat meille tämän Suomen, ovat ansainneet turvaa, [Puhemies koputtaa] eivät leikkauksia?

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Haluan puheenvuorossani nostaa bitin ja junavaunujen liikkumisen. Nimittäin Taiwan tuottaa 96 prosenttia Euroopan kehittyneimmistä siruista, ja me tiedämme, mitä Kiinanmerellä odottaa. Mielestäni Euroopan pitäisi varautua tähän. Toinen asia on, että me emme tiedä, mitä Itämerellä tapahtuu, jolloin mielestäni meidän pitäisi EU:n voimin huolehtia sekä pohjoisista yhteyksistä pohjoiseen päin että myös sivuttaisyhteyksistä aina Ruotsiin, että itärajalle on pääsy kaikissa tapauksissa. Miten suhtaudutte esiin nostamiini asioihin? Kannattaisiko myös niitä tämän energian ja lannoitteiden lisäksi ottaa EU:ssa keskusteluun, kun puhumme ulko- ja turvallisuuspolitiikasta?

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, itäraja)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
5.5.2026VastauspuheenvuoroVNS 2/2026 vpEnergiaLiikenne

Arvoisa rouva puhemies! Nostin tuossa puheessani esiin ruokaturvan ja lannoitteitten saannin. Nyt kun Hormuzinsalmi on tukossa, koko Eurooppa kärsii siitä, että lannoitteitten hinnat tuplaantuvat. Samoin on energian laita. Kysynkin: Olisiko Euroopan syytä toimia tässä asiassa, kun pystyisimme olemaan ostamatta venäläistä ammoniumtyppeä, jolla rahoitetaan Ukrainan sotaa, ja pystyisimme paremmin olemaan ostamatta venäläistä fossiilista lannoitetta. Meillä esimerkiksi on Suomessa turve, joka on täysin vajaakäytössä. Eikö sekin olisi parempi polttoaine kuin ostaa Venäjältä?

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimintaympäristö on ollut nopeassa muutoksessa hyväksyttyjen selontekojen jälkeen. Keskusta ehdotti puolustusselonteon käsittelyn yhteydessä Suomen linjan päivittämistä Yhdysvaltain ulkopolitiikan nopeasta muutoksesta ja murroksesta johtuen. Tänä vuonna nopeat käänteet ovat jatkuneet. Olemme nähneet tapahtumat Venezuelassa, uhkaukset Grönlannin haltuun ottamisesta, Putin-mielisen johtajan tukemista Unkarissa, hyökkäyksen Iraniin ja Lähi-idän laajentuneen konfliktin sekä palestiinalaisasutuksen hävittämistä. Meidän ulkopoliittinen johtomme on ollut hiirenhiljaa, [Vasemmistoliiton ryhmästä: Näin on!] kuten Suomessa on kautta aikain opittu olemaan. ”Köyhän on oltava nöyrä ja siedettävä kylmää”, kuuluu vanha sanonta, mutta onko jossain sentään raja? Yhdysvallat on Suomelle keskeinen liittolainen, mutta maan poliittisen johdon äkkinäisiin ratkaisuihin olisi syytä varautua. Keskeistä on rakentaa eurooppalaisempaa Natoa sekä vahvistaa Euroopan omaa puolustuskykyä. Rauhanponnistelut Venäjän Ukrainaan kohdistaman raa’an hyökkäyssodan lopettamiseksi eivät ole tuottaneet tulosta. Venäjä ei ole osoittanut aitoa halua rauhaan. Työn täytyy jatkua. Suomen turvallisuus rakentuu vahvasta kansallisesta puolustuksesta osana Naton yhteistä pelotetta ja puolustusta sekä EU:n jäsenyydestä ja kumppanuuksista liittolaisten kanssa. Kaiken tapahtuneen valossa on perusteltua, että hallitus on tuonut eduskunnan käsittelyyn selonteon toimintaympäristöstä ja Suomen painopisteistä lähivuosille. Arvoisa puhemies! Keskusta pitää tärkeänä, että selonteon valiokuntakäsittelyssä käydään perusteellinen keskustelu tarvittavista toimista ja pyritään mahdollisimman laajaan yhtenäisyyteen suurissa linjoissa. Politikoinnille tai kukkopoikailulle ei saa olla sijaa, kun puhutaan turvallisuudesta ja viimesijaisesta pelotteesta. Kansallinen yhtenäisyys ulkopolitiikan suurissa linjoissa vahvistaa Suomen asemaa ja turvallisuutta. Arvoisa puhemies! Keskustan eduskuntaryhmä painottaa maamme kokonaisturvallisuuden keskeistä merkitystä. Kokonaisturvallisuus rakentuu omavaraisuudesta, huoltovarmuudesta ja koko maan elinvoimasta. Suomen on ylläpidettävä riittävää omavaraisuutta avainaloilla, kuten elintarvikkeissa, energiassa ja lannoitteissa sekä lääkkeissä ja puolustustarvikkeissa. Jos kuljetusreiteissä on vakavia haasteita, huoltovarmuuden turvaaminen korostuu entisestään. Pohjoisen Suomen yhteyksiä on parannettava Ruotsiin ja Norjaan. Ne palvelevat sekä turvallisuutta että elinkeinoelämää. Pohjoismaat ovat Suomen läheisimmät kumppanit, joiden kanssa yhteistyötä on syytä edelleen syventää puolustuksessa, logistiikassa ja arktisella alueella. Arvoisa puhemies! Suomen on oltava jatkossakin aktiivinen monenvälisen yhteistyön puolustaja ja kehittäjä — erityisesti nyt, kun haasteet ovat suuret. Kansainvälinen oikeus ja säännöt ovat pienen maan turva. Suomi pärjää epävakaassa maailmassa, kun huolehdimme omasta toimintakyvystämme ja olemme luotettava ja rakentava liittolainen. Keskusta haluaa kehittää koko Suomen turvallisuutta. Keskustalle kansallinen eheys on kivijalka, jota ei tule horjuttaa.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus, huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
14.4.2026VastauspuheenvuoroVNS 1/2026 vpKoulutus

Arvoisa rouva puhemies! Vetoaisin kaikkiin tämän salin ihmisiin, että emme tekisi vastakkainasettelua vaan olisimme kaikki suomalaisen ruuan puolella, oli se sitten proteiinikasveja, olisi se viljaa, kasviksia, lihaa, maitoa, kotimaista kalaa, riistaa, marjoja, ihan mitä hyvänsä. Kunhan olemme suomalaisen ruuan puolella, luomme tähän maahan työpaikkoja ja rahavirrat pysyvät tässä maassa. Saamme myös puhdasta ja turvallista ruokaa samalla. Kouluruokailusta haluaisin kysyä ministeriltä: voisitteko ajatella, että yhteistyössä muiden ministereitten kanssa saisimme aikaan muutoksen niin, että kouluruokailun jälkeen ei olisi se vapaa välitunti, jolloin oppilaat kiirehtivät pois, ja toinen asia, että opettajat palaisivat turvaamaan ruokarauhan ja tekemään siitä yhteisöllisen hetken tällaisella valvontakorvauksella tai ilmaisella ruualla? Ehkä saisimme palautettua kouluruokailua sille kuuluvaan asemaan.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Pöytäkirja
14.4.2026VastauspuheenvuoroVNS 1/2026 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Suomalainen ruoka on huoltovarmuutemme peruskallio. Suomalainen ruoka on, kuten tiedämme, puhdasta, turvallista ja vastuullisesti tuotettua. Laadukkaat raaka-aineet jalostuvat elintarvikeketjun työntekijöitten taitavissa käsissä maistuviksi tuotteiksi. Mutta surullista on, että vaikka vaatimuksemme koko ketjun osalta ovat todella kovat verrattuna mihinkään muuhun maahan maailmassa, emme saa siitä lisäarvoa. Kysynkin ministeriltä: mitä voisimme tehdä, että laatutuotteista saisi laatutuotteitten hinnan?

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Kansallinen ruokastrategia on tärkeä ja tarpeellinen asiakirja. On hyvä, että rakennamme suomalaista kestävää ruokajärjestelmää aina 2040-luvulle saakka. Mutta samalla on sanottava suoraan: Pelkät visiot eivät riitä. Nyt tarvitaan tekoja. Arvoisa puhemies! Selonteko tunnistaa aivan oikein ruokajärjestelmämme keskeiset haasteet: alkutuotannon heikon kannattavuuden, arvonlisän epätasaisen jakautumisen ja riippuvuuden tuontipanoksista. Nämä eivät ole uusia ongelmia. Tässä hetkessä uutta on se, että ne ovat nyt kärjistyneet ruuantuottajia kurittavaksi kannattavuus- ja kustannuskriisiksi. Kriisi uhkaa koko kotimaisen ruuantuotannon tulevaisuutta. Tässä kyse ei ole yksittäisistä tiloista tai tuotantosuunnista vaan koko ruokaketjun rakenteellisesta ongelmasta — kalastusta ja kalankasvatusta myöten. Keskustan mielestä ei ole oikein, että se, joka kantaa ketjussa suurimmat riskit ja tekee isoimman työn, saa tuloksesta pienimmän osuuden. Tämä on äärimmäisen vakava viesti, joka kuultiin myös viime viikolla, kun nuoret tuottajat järjestivät mielenilmauksen eduskunnan edessä. ”Kuka viljelee, jos eivät nuoret?”, kuului heidän kysymyksensä päättäjille. Pohdimme tätä asiaa myös kotitilallamme. Tätä kysymystä sietäisi jokaisen tässä salissa, etenkin ministeriaitiossa, pohtia vakavasti. Arvoisa puhemies! Sama vakava viesti kuuluu päivittäin joka puolelta Suomea. Kustannukset ovat nousseet rajusti, mutta tuottajahinnat eivät ole pysyneet mukana. Päinvastoin esimerkiksi maidon tuottajahinta on merkittävästi laskenut. Inflaatio on syönyt tukien ostovoimaa, rahoitus on kiristynyt, ja monilla tiloilla puskurit ovat kerta kaikkiaan lopussa. Tämä näkyy konkreettisesti lopettamispäätöksinä, velkaantumisena ja tuotantokapasiteetin menetyksenä. Samalla olemme nähneet tilanteita, joita emme uskoneet enää näkevämme: tyhjiä hyllyjä kaupoissa. Viimeistään sen pitäisi olla hälytysmerkki koko yhteiskunnalle. Kotimainen elintarvikemarkkina ei toimi niin kuin sen pitäisi. Suomalaista ruokaa pitää olla saatavilla kaikkina aikoina, ja mikä tärkeintä, vielä niin, että ruokaa on varaa sekä ostaa että tuottaa. Omavaraisuutta ja ruuan huoltovarmuutta ei kuitenkaan paranneta juhlapuheilla, virkamiestyöryhmillä eikä visiopapereilla. Niitä pidetään yllä ja vahvistetaan joka päivä arkisessa työssä tiloilla, pelloilla ja navetoissa. Helpotusta arkeen tuovat vain konkreettiset viljelijän kustannustaakkaa keventävät toimenpiteet, esimerkiksi kevennykset energiaveroon tai tuotantorakennusten kiinteistöveroon — välittömästi. Arvoisa puhemies! Käsittelyssä olevassa ruokastrategiassa halutaan vielä entisestään vähentää ruuantuotannon ilmasto- ja ympäristövaikutuksia. On ristiriitaista asettaa lisävaatimuksia viljelijöille, kun heidän taloudelliset edellytyksensä heikkenevät. Tässä maailmantilanteessa ei ole aika miettiä turvepeltojen vettämisiä vaan sitä, miten saamme ruuantuotannon säilymään. Suomen Keskusta vaatii, että päästölaskentoihin otetaan mukaan tieteellisesti mitatut nurmien ja kerääjäkasvien hiilensidonnat. Jos haluamme edistää strategian tavoitteita vähentää päästöjä, vahvistaa luonnon monimuotoisuutta ja kehittää ruokajärjestelmää, meidän on ensin varmistettava, että tiloilla on ylipäätään mahdollisuus jatkaa toimintaansa. Arvoisa puhemies! Visio onnellisen ruuan maasta ei toteudu ilman onnellisia ruuantuottajia. Onnellisen ruuan maa edellyttää sitä, että viljelijä saa työstään kohtuullisen toimeentulon. Viennistä on turha tehdä julistuksia, ellei alkutuotannossa ja jalostuksessa voida investoida ja uskoa tulevaisuuteen. Tämä tarkoittaa konkreettisia toimia: ruokaketjun tulonjaon korjaamista ja viljelijän neuvotteluaseman vahvistamista, kustannuspaineiden helpottamista akuutin kriisin keskellä, rahoituksen saannin ja investoinnin turvaamista, kotimaisen ruuan aseman vahvistamista markkinoilla ja julkisissa hankinnoissa, kilpailulain muuttamista ja tukun oligopolin purkamista, norminpurkua muuallakin kuin puheissa. Julkisissa ruokahankinnoissa tulee ostaa vain Suomen lainsäädännön mukaista ruokaa. Arvoisa puhemies! Keskeinen kysymys kuuluu: riittääkö hallituksella tahtoa tehdä tarvittavat päätökset? Selonteko antaa suuntaviivoja, mutta se ei tuo ratkaisuja tähän päivään. Visioinnin tulee muuttua hallituksen esitysten ja eduskunnan päätösten kautta teoiksi. Hallituskautta on sentään vielä vuosi jäljellä, ja kehysriihikin on edessä. Nyt tarvitaan päätöksiä — ei vuonna 2040 vaan tässä ja nyt.

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, monimuotoisuus, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
9.4.2026VastauspuheenvuoroHE 32/2026 vpMaa- ja metsätalous

Arvoisa herra puhemies! Kuten ministeri tuossa sanoi, EU:ssa ei olla etenemässä tässä asiassa, ja siksi on ihan järkevää säilyttää kilpailukyky. Ja aivan kuten edustaja Eestilä sanoi, itse asiassa kipuhan loppuu, kun kivunlievitys tulee sinne tiloille ja tilat pystyvät kannattavasti tekemään. Tässä talossa en ole kuullut kenenkään vastustavan kissojen kastraatiota — itse asiassa sitä on vaadittu pakolliseksi. On aivan samasta asiasta kyse possujen kohdalla. Nyt vain se voidaan tehdä siellä tiloilla. Se on tärkeä asia, kun viime kaudellakin jo otimme eläinten hyvinvointilainsäädäntöön sen, että emme halua tuottaa kipua eläimille. Nyt se ratkaisu löytyi tällä tavalla, joka ei meidän kustannuksia nosta ja vie kilpailukykyä ja siirrä tuotantoa muihin maihin. Tämä on ihan järkevä ratkaisu — kiitos ministerille tästä ongelman ratkaisutavasta.

Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
7.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 36/2026 vp

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Toivon todella, että ne uhkapilvet, mitä edustaja Lundén tässä näkee, eivät toteudu vaan tämä vie nyt kuitenkin hyvään suuntaan. Siinä meillä on täysin yhteinen toive, että toivottavasti entistä enemmän näitä lähituotteita ja selkeästi merkittynä. Tiedän, että teidän tuttu kauppaketjunne on näin paljon toiminutkin, ja toivottavasti tämä toiminta entisestäänkin lisääntyy. — Kiitos.

7.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 36/2026 vp

Arvoisa herra puhemies! Arvostamani edustaja Lundénin puheenvuoron jälkeen on pakko käyttää puheenvuoro. On totta, että tämä lainsäädäntö ei koske ulkomailta tilattavia tuotteita, se ei toimi kansainvälisissä tilanteissa. Automaattisesti tätä ei pysty sinne soveltamaan, jolloin tietysti ulkomaisten tuotteitten kilpailukyky jossain mielessä voi parantua, jos sitä epätervettä kauppatapaa halutaan suosia. Miksi tämäntyyppinen lainsäädäntö elinkeinovapaassa Suomessa tarvitaan? Syy on se, että meillä ei missään muussakaan toiminnassa esimerkiksi polkumyyntihinnoittelua pysty toteuttamaan, ja kauppa on samalla elintarvikevalmistaja kuin se on myyjä. Itse asiassa olen useasti miettinyt, miksi ihmeessä kilpailulainsäädäntö, joka puuttui vaikkapa Valion hintojen alentamiseen kauppaketjussa, ei puutu nyt samalla tavalla private label ‑maitojen hintojen polkumyyntiin. Tämänhän pitäisi olla itsestäänselvää, että näitä jalostajia, jotka ovat kaupan omia jalostajia, pitäisi koskea samat pelisäännöt. Kun niistä tuotteista jo niin iso osa on kaupan itse tekemiä, niin siinä pitäisi kilpailuviranomaisen todeta, että siellä pitää täysin samantapaisesti valvoa kuin muissa toimijoissa. Ja minkä takia sitten jopa siellä kaupan sisätiloissa elinkeinovapaus ei saa toteutua, ja miksei private labeleita saa työntää jonnekin nurkkaan ja kaikkia brändituotteita esille? Täytyy sanoa, että kyllä tämä kuluttajana harmittaa. Esimerkiksi kun meidän pitäjässämme ainoa kauppa on osuusryhmän kauppa, joka on täyttänyt kansainvälisten jättien tuotteilla, kaiken maailman coopeilla ja rainboweilla, minun lähikauppani hyllyt, ja minä en saa enää kotimaisia brändituotteita lainkaan sieltä. Minusta tämä on todella väärin. Jos ollaan kuluttajaosuuskunta, niin mielestäni pitäisi kuluttajaa kuunnella niin, että kuluttaja, joka haluaa suomalaisia tuotteita, pystyisi niitä ostamaan sieltä pienemmästäkin kaupasta. Minusta on ihan tervettä, että vähän katsotaan sen asian perään, voiko syrjäyttää brändituotteet ja viedä ne jonnekin kyykkyhyllyyn, aivan kuten ennen oli kyykkyviinit ja private labelit vietiin siihen esille. Ei tämäkään ole tervettä enää nykypäivänä. Siinä on jotain samaa, kun viittasitte, edustaja Lundén, aivan hyvin siihen elinkeinovapauteen ja siihen, että ei me olla ihan kuin naapurissa. Ei tuokaan toiminta ole mielestäni tervettä.

Arvoisa herra puhemies! Suomen kauppa ja sen sisäänosto on maailman keskittyneintä. Meillä on käytännössä kaksi tukkuria, jotka ostavat tuotteet sisään. Meillä on samalla Euroopan kannattavin tai toiseksi kannattavin kauppa ja itse asiassa myös kauppa, joka olisi varmasti kannattavin, ellei se maksaisi osuuspääoman korkoja ennen tuloksen julkistamista pois — siis kuunnelkaa: osuuspääoman korot maksetaan ennen tuloksen julkistamista. Tämähän on vähän sama asia kuin jos osakeyhtiöissä maksettaisiin ennen osingot pois ja sitten katsottaisiin, mitä jää viivan alle. Tässä tilanteessa meillä kuitenkin on Euroopan alhaisimpia tuottajahintoja. Meidän elintarvikemarkkina ei ole reilu, eikä se toimi terveellä tavalla. Monet hallituspohjat ovat jo tehneet muutoksia elintarvikemarkkinalakiin, mutta toki vahvemman oikeutta käyttää valtaansa on vaikea pois mitata. Siksi kiitänkin tätä lainsäädäntöä. Se osaltaan tekee tästä sisäänostamisesta sillä tavoin reilumpaa, että kaupat eivät voi suosia omia tuotemerkkejään toisten tuotekehityksen osalta. Eihän missään muussakaan tuotteessa homma toimi niin, että voi plagioida tuotteen täysin estoitta, niin kuin tässä tapauksessa monesti pyydetään reseptiikat muka kestävyyden tai elintarviketurvallisuuden vuoksi näiltä toimittajilta, ja sitten muutaman viikon päästä aletaan jo parhaimmillaan tai pahimmillaan valmistaa omaa tuotetta. Eli tämä lainsäädäntö pyrkii estämään tällaista väärinkäyttöä ja myös omien private labeleitten, omien tuotemerkkien, suosimista hyllyasettelulla tai muulla toiminnalla, esimerkiksi hinnoittelulla. Tämä on hyvä asia. Sen lisäksi tämä lainsäädäntö pyrkii suojaamaan heikompaa osapuolta kaupallisilta kostotoimilta. Kun ilmoituksen väärästä toiminnasta voi tehdä elintarvikemarkkinavaltuutetulle, tämä voi tehdä tutkimusta anonyymipohjalta, ja näin päästään useammin kiinni väärinkäytöksiin, ja myös näitä kaupallisia kostotoimia, jos kauppaliikkeet sitten väärin toimivat erilaisten väärinkäytösilmoitusten vuoksi, pystytään seuraamaan tarkemmin. Elintarvikemarkkinalakiin lisättäisiinkin säännös velvollisuudesta neuvotella heikomman osapuolen pyynnöstä myös sopimuksen sisällöstä uudelleen poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi. Nythän meillä on juuri käsissä tällaiset poikkeukselliset olosuhteet. Sain esimerkiksi eräältä maidontuottajalta sähköpostin, että mitenkähän käy tänä vuonna, kun tammi—helmikuun sähkön hinnat ovat olleet yhteensä jo yli 14 000 euroa, rehujen, lannoitteitten, urakoinnin, rahtien, kaikkien kustannukset ovat nousseet ja polttoöljyn hinta on jo kalliimpaa kuin dieselin verollinen hinta tankilta. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että kovan kilpailutuksen vuoksi viljelijöitten omistama osuusmeijeri ei ole pystynyt maksamaan edes nykyistä hintaa vaan on joutunut alentamaan hintaa 3,5 senttiä. Samaan aikaan kauppaketjujen pomot televisiossa puhuvat siitä, miten kuluttajan täytyy valmistautua maksamaan lisää hintaa — lisää hintaa siitä, että kaupan kate kasvaa, siitä, että he saavat tuotteen halvemmalla ja vaativat kuluttajalta enemmän. Tässä lainsäädännössä myöskin oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annettua lakia muutettaisiin niin, että elintarvikemarkkinavaltuutettu voisi hakea markkinaoikeudelta ostajalle määrättävää kieltoa jatkaa neuvotteluvoimaltaan heikompien tavarantoimittajien kannalta kohtuuttoman sopimusehdon tai sopimuskäytännön käyttämistä. Näin silloin kun toimittaminen on epäedullista ja kannattamatonta ja uhkaa viedä konkurssiin toimittajaa, voidaan nämä toimitukset katkaista. Ylipäätään tämä koko lainsäädäntöehdotus on juuri askel oikeaan suuntaan, ja voi sanoa näin, että jos jostain puolelta kaupasta kuuluu valitusta, että nyt kuluttajahinnat nousevat tai tämä on heille jotenkin raskasta, niin silloinhan tämä on esimerkki siitä, että tätä markkina-asemaa on käytetty väärin. Niiden, jotka ovat toimineet terveellä pohjalla tähänkin asti, ei tarvitse muuttaa minkäänlaista toimintatapaa. Ja private labeleita edelleenkin pystyy olemaan, ja niitä täytyykin pystyä olemaan, niin että kuluttajalla on valinnanmahdollisuutta. Luulen, että entistä enemmän tulee sen kaltaista toimintaa, mitä monissa esimerkiksi lähiruokaa myyvissä K-kaupoissa on, että ostetaan läheltä tulevilta toimittajilta suoraan pellolta kauppaan ja pöytään tavaraa. On kaikkien etu, että suomalainen elintarvikealkutuotanto säilyy ja että suomalainen jatkojalostus säilyy. Elintarvikesektori työllistää yli 300 000 työpaikkaa, ja niistä työpaikoista meidän kannattaa jo yhteiskunnan vuoksikin pitää kiinni. Samalla kuluttaja saa puhtaimman ja turvallisimman ruuan, mitä missään maapallolla on.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
7.4.2026VastauspuheenvuoroHE 36/2026 vpMaa- ja metsätalous

Arvoisa rouva puhemies! Heikompi osapuoli voi pyytää sopimusta auki silloin, kun panoshinnat ovat vahvasti muuttuneet. Meillä on nyt käsillä, kuten ministerikin mainitsi, juuri se tilanne. Kysynkin: jos me saataisiin valiokunnassa tämä laki valmiiksi hyvin pian, niin voitaisiinko sitä käyttää nyt tämän kevään aikana? Ja vielä mitä tulee näihin kaupan hinnalla uhkailuihin, niin onhan tämä oikeastaan sairasta, että esimerkiksi maidon hinta suurimmalla toimijalla on laskenut näinä aikoina, ja samaan aikaan kauppa puhuu siitä, miten aikoo nostaa kuluttajahintoja. Kate tulee jäämään kaikki sinne kauppaan. Näin on tapahtunut todella usein, esimerkiksi perunakriisin aikana, kun perunan saatavuus heikkeni: tuottajahinnat tippuivat, kauppa otti paremman katteen. Näihin epäkohtiin on pakko pystyä puuttumaan tällä lailla. Onhan niin, että juuri tällaisessa tilanteessa nämä sopimukset voitaisiin aukaista?

Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
7.4.2026VastauspuheenvuoroHE 36/2026 vpMaa- ja metsätalous

Arvoisa rouva puhemies! Haluan kiittää ministeri Essayahia, aivan kuten olen kiittänyt ministeri Kurvista, Leppää, Anttilaa ja Tiilikaista aina silloin, kun näitä elintarvikemarkkinalain uudistuksia on tehty. Ei pidä odottaa liikoja, mutta on erittäin hienoa, että puskitte tämän lain eteenpäin hallituskumppaneittenne vastustuksesta huolimatta. Mitä tulee siihen, nostaako tämä hintoja, niin kukaan tervejärkinen suomalainen ei voi sanoa niin, että olisi tärkeämpää, että väärällä, epäterveellä kauppatavalla, jolla poljetaan suomalaisia tuottajia ja heidän omistamiaan elintarvikejalostajia, pitäisi saada kuluttajien hinnat matalammiksi. Näin ei voi olla, ja siksi on tärkeää tehdä steppejä eteenpäin. Toki olisin toivonut kilpailulainsäädännön uudistusta, mutta tämä on erittäin hyvä alku. Elintarvikemarkkinavaltuutettu esitti muutamia huomioita lausunnossaan, ja toivon, että pystymme niihin vielä valiokunnassa tarkemmin perehtymään. Tässä vaiheessa ministerille kiitokset, olette ne ansainnut.

Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
7.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 37/2026 vpTalousEnergiaLiikenneYmpäristö

Arvoisa herra puhemies! Hiilirajamekanismi on ihan järkevä mekanismi, joka estää sen, että kun Suomessa ja koko Euroopassa kustannukset ilmastotoimien vuoksi ovat korkeammat, niin sitten muista maista ei tuotteita tule tilalle tai eurooppalaiset tuotannot eivät karkaa muualle, mistä ne tuotaisiin halvemmalla takaisin. On ihan hyvä, että sitä tarkastellaan ja säädetään. Olisi hyvä, että erilainen krääsätuonti vähenisi. Nyt se toki vähenee ihan Hormuzinsalmen seurauksenakin. Kysymykseni ministerille liittyykin siihen, miten tämä maailmanpoliittinen tilanne ja tämä hiilirajamekanismi osuvat tällä kertaa yhteen. Hiilirajamekanismi oli keskustelussa EU:ssa lannoitteitten kohdalta. Miten se asia nyt etenee? Tiedätte varmasti, että viljelijöiden tilanne on ennennäkemättömän huono juuri nyt. Oli kaksi korkeinta sähkönhintakuukautta, mitä juuri koskaan on ollut, ja polttoaineen hinnat tässä verottomassa polttoaineessa ovat korkeammat kuin dieselin hinnat tankilla. Samoin rahdit, urakoinnit, lannoitteet — kaikkien hinnat ovat nousseet. Miten tämä hiilirajamekanismi nyt sitten näihin lannoitteisiin kohdistuu?

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja
Näytä lisää (19)