politiikka.app

Kemppi Hilkka

Keskustan eduskuntaryhmäHämeen vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

47 puheenvuoroa

0612helmikuu 2026: 9helmaaliskuu 2026: 7maahuhtikuu 2026: 2huhtoukokuu 2026: 6toukesäkuu 2026: 12kesheinäkuu 2026: 1heisyyskuu 2026: 10syy
16.9.2026Varsinainen puheenvuoroVK 5/2026 vpMaa- ja metsätalous

Arvoisa rouva puhemies! Haluan pitää näin lopuksi vielä puheenvuoron ruokaviennistä. [Pertti Hemmilä: Lopuksi!] Nimittäin ruokavienti, toden totta keskustelun kuluessa siihen on usein viitattu, on Suomelle kansallinen jalokivi. Ruuantuotanto on kansainvälisesti menestyvää liiketoimintaa, mutta vaikka meillä Suomessa on paras tuoteturvallisuus ja maailman puhtain ruoka, niin siitä huolimatta me alisuoriudumme ruokaviennin osalta. Se on tällä hetkellä noin kahden ja puolen miljardin euron bisnes, mutta me voisimme kasvattaa sen, jopa kolminkertaistaa, niin kuin olen aikaisemmin esittänyt. Olen kiitollinen hallitukselle erittäin hyvistä hallitusohjelmakirjauksista ja myös teoista ruokaviennin nostamiseksi, mutta se kunnianhimon taso vielä tulisi nostaa korkeammalle. Ajan joka päivä ohi esimerkiksi Fazerin suuresta investoinnista Lahden moottoritieltä ja tiedän, että investointeja tapahtuu. Olen niistä erittäin ylpeä ja kiitollinen, että niitä edistyy. Mutta kyllähän meidän pitää tunnistaa, että tuottajalle tämä ruokavientiin mukaan lähteminen on samanlainen investointi kuin joku muukin tuotantolaitos. Se ei ole mikään pikku juttu. Se on vastaava kuin tekisit robottinavetan tai ostaisit uuden puimurin. Kohdemarkkina pitää tuntea, ja jakelukanavien pitää olla kunnossa. Ruokavienti voi lähteä käyntiin vain, jos me kansallisesti myös rakennamme tätä brändiä. Ei sinne Saksan markkinoille kannata lähettää jokaista tuottajaa yksi kerrallaan, vaan pitäisi mennä kansallisesti yhtenä ryhmänä ja tukea tätä bisnestä. Ajattelen, että yritysten toimintaympäristön kuntoon laittaminen on ensimmäinen askel. Siksi ajattelen, että tämä välikysymys ei ole ollenkaan turha siitä huolimatta, että hallitus on tämän ruokaviennin edistämiseksi tehnyt toimenpiteitä. Nimittäin jos tilojen yleinen kannattavuus ei ole kunnossa, niin ei siellä ole sitä vakavaraisuutta ja kykyä tehdä näitä investointeja, joilla tätä vientiä voisi lisätä, saatikka aloittaa ja kasvattaa kapasiteettia tuotannolle. Nämä kaikki tarvitaan, jotta tämä meidän ruokavienti voi olla tikkikunnossa. Meillä on pistemäisiä toimia, mutta kokonaisuus on edelleen sirpaleinen. Ajattelen, että myös kunnianhimoa pitää nostaa. Me pystyisimme kolminkertaistamaan ruokaviennin. Olemme matkalla sinne, mutta vauhti on aivan liian hidas. Ruuantuotanto todellakin voisi olla yksi Suomen keskeisimmistä viennin tuotteista.

Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
16.9.2026Varsinainen puheenvuoroVK 5/2026 vpTurvallisuusMaa- ja metsätalous

Arvoisa rouva puhemies! Lämmin kiitos ministerille. Te olette ollut täällä salissa jo lähes kahdeksan tuntia, ja se on varsin kunnioitettava aika. Ajattelen, että jokainen puheenvuoro on merkityksellinen, kun puhumme ruuasta, jota kuitenkin syömme joka ikinen päivä. Haluaisin vielä palata tähän ruokaketjun vääristymään kaurahiutale-esimerkin kautta. Ruuan hinta on noussut yli 20 prosenttia, mutta raha ei päädy alkutuottajalle. Kaurahiutaleet maksavat kaupassa 1 euro 35 senttiä kilolta — olen tämän monesti huomannut pienten lasten vanhempana — mutta suomalainen maanviljelijä saa tästä vain 20 senttiä. Se on aika merkittävä vinoutuma. Meillä kasvinviljelijät ovat kuluneen vuoden aikana järjestäneet kaksikin kriisikokousta. Siellä on merkittävä kustannuslisä, ja kaupan hinnat eivät seuraa perässä. Tätä ruokaketjun vinoutunutta arvonmuodostusta ei ratkaista ilman kilpailulain uudistamista. Saman näimme keväällä maidon hinnan osalta: tuottajalle tuli kolmessa kuukaudessa tiputusta maidon hintaan 10 prosenttiyksikköä, elikkä se teki noin 6,5 senttiä litralta, keskikokoisella tilalla noin 40 000 euroa miinusta siihen tulokseen. Nämähän ovat aivan ennakoimattomia kustannuksia. Siis näitä ei pysty mitenkään maaseudulla ja maataloudessa toimiva yrittäjä ennakoimaan, millainen on se tuottajan tulo ja tuottajalle maksettava korvaus. Eli pidän tätä erittäin härskinä ja ajattelen, että se, että meillä on Euroopan keskittynein kauppa, on meille erittäin nolo asia. Se tulee korjata, sillä suomalaisen huoltovarmuuden pitää olla aukotonta. Suomalaisen ruuan omavaraisuutta pitää kasvattaa, se on siellä 80 prosentissa. Meidän pitää nostaa se korkeammalle, ja se tapahtuu ruokavientiä edistämällä, mutta pohjalla pitää olla tietenkin se, että nämä tuottajalle maksettavat korvaukset ovat kohtuulliset, ja nyt näin ei paikoin ole. Me tarvitsemme muutoksen kilpailulakiin, ja kysyisin vielä ministeriltä: milloin tämä kilpailulain muutos on tulossa eduskuntaan, ja milloin pääsemme sitä viemään eteenpäin?

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja
16.9.2026Varsinainen puheenvuoroVK 5/2026 vpMaa- ja metsätalous

Arvoisa rouva puhemies! Olen kiinnittänyt erityisesti huomiota nuoriin viljelijöihin. Nimittäin yleensä sukupolvenvaihdosten, omistajavaihdosten kautta myös tilojen tuottavuus paranee. Tilat tekevät siis investointeja yleensä silloin, kun uusi sukupolvi aloittaa. Ja siksi ihailen valtavasti näitä nuoria, jotka ottavat kiinni tilanpidosta ja jatkavat maataloutta. Viljelijäväestön ikääntyessä hallitus on kuitenkin leikannut nuorten viljelijöiden aloitustuesta lähes kolmanneksen tälle vuodelle, ja samaan aikaan maatalousyrittäjien lomituspalveluiden määrärahaa on pienennetty kolmella miljoonalla eurolla. Tämä heikentää tietenkin jaksamista ja sukupolvenvaihdoksien näkymiä entisestään. Ehdottaisin ministerille, voisiko sukupolvenvaihdoksissa, omistajanvaihdoksissa tehdä vähän myös uutta. Semmoinen uusi innovaatio tähän kohtaan voisi olla CAP-valmisteluihin vietävä mentorointituki tai valmennuskorvaus. Nimittäin yksi merkittävä syy siihen, että tiloja ei oteta haltuun, on se, että nämä sukupolvenvaihdokset viivästyvät. Eli ne tapahtuvat niin myöhään, että seuraava sukupolvi on ehtinyt perustaa omat yritykset tai omat bisneksensä, mennä muualle töihin. Tämä oikea-aikaisuus sukupolvenvaihdoksissa on erittäin tärkeätä. Nyt kuitenkin, kun tilanpitäjillä on valtavasti osaamista, on ilman muuta selvää, että edellinen omistajaporukka voi siirtyä myös uusiin tehtäviin eikä työura lopu siihen, jos tila vaihtaa omistajaa. Sen rinnalle haluaisin kuitenkin luoda tällaisen valmennuskorvauksen, jota esimerkiksi myös maaseutunuoret ovat aikaisemmin tukeneet. Eli tässä idea olisi esimerkiksi tämmöinen Slovenian kaltainen malli, missä mentorointikausi voisi olla kolme vuotta, ja tämä ei rajoittuisi perheen sisäisiin omistajavaihdoksiin. Tällöin maatalouden luopumistuki ikään kuin uudelleen otettaisiin käyttöön. Vaikka EU:n vuoksi jouduimme siitä luopumaan, niin nyt ottaisimme vähän uudenlaisen mallin käyttöön. Sehän oli varsin tykätty tuen muoto. Tämä antaisi luopuvalle sukupolvelle mahdollisuuden kulkea rinnalla ja tukea tässä sukupolvenvaihdoksessa. Sitä kautta se antaisi myös tälle aloittavalle uudelle tuottajalle paremman turvan ja tuen alkumetreille. Onko hallituksella rohkeutta luoda uusia välineitä maatalouspolitiikkaan? Voisiko tällainen yksi keino olla valmennuskorvauksen luominen? Sille on nyt momentum, kun CAP-valmistelua viedään eteenpäin ja jälleen kerran Suomen kantoja kysytään.

Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja
16.9.2026Varsinainen puheenvuoroVK 5/2026 vpEnergiaLiikenneMaa- ja metsätalous

Arvoisa rouva puhemies! Me täällä keskustelemme maataloudesta, nimittäin maataloudessa on vakava kannattavuuskriisi. Siihen on monia syitä. Tietenkin tämä kaupan ylivalta on mahdoton, ja siihen tarvitsisimme tänne tämän markkinalain niin, että me voisimme suitsia sitä ja saisimme reilumman hinnan tuottajalle. Sitten siihen vaikuttavat nämä kustannusten nousut. Olemme keskustelleet polttoaineesta, olemme keskustelleet monista muistakin asioista, ja ajattelen, että näitä keskustan ratkaisuja, joita olemme tänään esittäneet, kannattaisi vielä hiukan puida ja ruotia. Me esitämme täällä, että me jatkaisimme maatalouden energiaveron lisäpalautusta vuoden 2027 polttoaineen kulutukseen. Olisiko tämä sellainen ratkaisu, mikä tässä varsin kriittisessä kustannuskriisissä voitaisiin toteuttaa? Me esitämme, että poistettaisiin maatalouden tuotantorakennusten kiinteistövero määräajaksi. Tämä olisi noin 16 miljoonaa euroa, eli sillä arvolla voisimme tukea maataloutta. Tai että me ottaisimme käyttöön Ruotsin mallisen kansallisen kustannustuen polttoaine- ja lannoitekustannusten nousuun. Voisiko sieltä löytyä ratkaisu? Katsoisimme Ruotsista mallia, miten tällaisessa tilanteessa voidaan nopeasti reagoida niin, että se näkyy tuottajien ahdingossa eivätkä nämä tuet jää roikkumaan pitkien aikojen päähän. Sitten tämä sikaruton torjunta, josta itse asiassa aloitin — pidin siitä ensimmäisen puheenvuoron tänään jo tunteja sitten. Siinä toimet ovat tulleet liian myöhään ja olleet riittämättömiä. Esimerkiksi: asun keskellä Suomea, Lahden korkeuksilla, ja tällä hetkellä sikarutto on tunnin matkan päässä, ja jos se on tunnin matkan päässä Lahdesta, niin kyllä se on silloin aika lähellä lävistämään tämän koko maan. Sikataloudelle tästä rutosta voi tulla jopa 40 miljoonan vientitulojen menetykset puhumattakaan siitä, että sillä on vaikutuksia myös metsätalouteen, puunkuljetukseen ja moniin muihin asioihin. Voisiko tässä ottaa uutta vaihdetta silmään niin, että me saisimme esimerkiksi tämän edustaja Savolan esittämän tapporahan villisikojen metsästykseen ja sillä saisimme tilannetta hallintaan ja pystyisimme tässä kohtaa rajaamaan taudin jollekin alueelle? Erittäin kriittinen toimi. Sitten hallituksen on kerrottava, mitä kilpailuongelmille on tosiasiassa tehty, ja tuotava tarvittavat kilpailulain muutokset eduskuntaan. Voisiko tämän edistää jo tänään? Nimittäin kyllähän ministeri on täällä ollut kunniakkaasti paikalla koko keskustelun ajan, joten voitteko vielä kertoa, mitä tälle kilpailulaille on tehty. Siitä on tänään paljon puhuttu. Täällä ovat esimerkiksi kokoomusedustajat maininneet, että tälle on tehty jotain. Oma käsitykseni on se, että tämä jumittaa ja tälle ei ole tehty mitään, eduskunnassa emme ole päässeet tällaista lainsäädäntöä käsittelemään. Kun sitä täällä kehutaan, niin mitä sille on tehty ja milloin me pääsemme käsittelemään tällaisia lakeja?

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsästys, metsä, tuottaja)Pöytäkirja
16.9.2026VastauspuheenvuoroVK 5/2026 vpTalousMaa- ja metsätalous

Arvoisa rouva puhemies! Nyt kysyn: Mitä hallitus aikoo tehdä, jotta ennallistamisasetus ei tulisi voimaan tällaisena kuin se tässä hetkessä on Suomelle esitetty? Siis aiotteko te tarttua Ruotsin malliin, ja aiotteko te esittää neuvotteluita komissiolle siitä, että talousmetsät jäisivät tämän ennallistamisasetuksen ulkopuolelle? Sillä ei ole mitään tekemistä edellisten hallitusten kanssa, sillä ei ole mitään tekemistä tulevien hallitusten kanssa. Momentum on tässä ja nyt, ja jos sitä ei nyt käytetä, niin te voitte syyttää seuraavalla hallituskaudella, että kuinka tälle asialle ei ole tehty mitään, ja joku muu sitä sitten päättää varmaan. Tällaisessa tilanteessa käyttäisin ajan viisaasti ja neuvottelisin komission kanssa näistä muutoksista, koska on erittäin kriittistä, että suomalaisille metsänomistajille, 600 000 suomalaiselle, ei tule toistakymmentä miljardia euroa lisälaskua siitä, että hakkuutulot menetetään, tai tämmöinen epäselvä esitys vie heiltä käytännössä toimeentuloa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Otan vielä pätkän uudestaan, kun ministeri saapui takaisin. Nimittäin tämä asia on niin ajankohtainen ja merkityksellinen. Metsä pitää meidät hengissä. Metsä pitää meidät hengissä niin monella tavalla tässä maassa, eikä vähiten sen takia, että viennin tuloistamme 17 prosenttia tulee metsätaloudesta ja metsä on ollut uusiutuva luonnonvara, sellainen raaka-aine, joka korvaa fossiilisia polttoaineita monellakin tavalla. Metsä pitää hengissä myös monia maatiloja. Se nimittäin toimii eräänlaisena pankkina monelle tilalle ylisukupolvisuudessaan. Kertakaikkisesti metsänomistajia ihailen suuresti. Ajattelen, että tämä ennallistamisasetuksen eteneminen ei ole pikkujuttu metsätalouden kannalta. Siksi haluan kysyä ministeriltä: Aikooko Suomi esittää komissiolle neuvotteluita kansallisten joustojen käytöstä talousmetsien kohdalla? Siis aiommeko me ennallistamisasetuksen kohdalla, ennen kuin me päästämme mitään papereita tästä maasta eteenpäin, esittää komissiolle kansallisia joustoja niin, että talousmetsät voitaisiin sulkea ennallistamisasetuksen ulkopuolelle? Se olisi erittäin kriittistä. Tämän talousmetsän kansallinen merkitys on niin suuri. Se on siis merkittävä vientituote. Se on merkittävä talouden kivijalka tälle maalle. Sen avulla on rakennettu [Tuomas Kettunen: Juuri näin!] hyvinvointi tähän maahan, ja metsänomistajia on tässä maassa 600 000. Ajattelen, että omaisuudensuojan puolustaminen ei ole pikkujuttu. Haluaisin vastauksen kysymykseen: aikooko Suomi esittää komissiolle näitä neuvotteluita ja edistää näitä kansallisia joustoja täysimääräisesti, [Milla Lahdenperä pyytää vastauspuheenvuoroa] aivan kuten Ruotsissa ollaan edistetty eli laitettu tiukat tähän kohtaan? Luonnon hyväksi tarvitaan työtä, mutta se on tietenkin tehtävä yhdessä metsänomistajien kanssa. Tämäntyyppistä lainsäädäntöä, joka on ensinnäkin runnovaa, erittäin epäselvää ja määrittelemätöntä, ei tulisi edistää tässä maassa. Esimerkiksi tämä heikentämättömyysvelvoite on erittäin epämääräinen, eikä meillä ole keskustelustakaan päätellen vielä tarkkaa käsitystä siitä, mitä kustannuksia tästä ennallistamisasetuksesta Suomelle tulisi. On arvioitu, että se kustantaisi noin miljardi euroa vuodessa, ja toisaalta on arvioitu, että nämä menetetyt hakkuutulot olisivat toistakymmentä miljardia euroa, siis suuria summia. Eikä Suomella ole tällaiseen varaa, varsinkin kun otetaan huomioon, että me puhumme nyt metsänomistajien, tavallisten suomalaisten, omaisuudesta, jota sosialisoitaisiin tällä tavalla. Se ei keskustalle käy.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja
16.9.2026Varsinainen puheenvuoroVK 5/2026 vpTalousMaa- ja metsätalous

Arvoisa rouva puhemies! Lämmin kiitos ministerille, että olette täällä vielä tuntien keskustelun jälkeen. Haluan pitää puheenvuoron metsästä. Nimittäin metsä on meille niin valtava kulta monellakin tavalla, että olen erittäin huolissani ennallistamisasetuksen etenemisestä. Hallitus on viemässä kansallista ennallistamissuunnitelmaa eteenpäin ilman selkeitä kansallisia reunaehtoja. Kustannukset ovat miljardi euroa vuodessa ja rahoitus vain 400 miljoonaa. Mistä tämä lisärahoitus oikein otetaan? Nämä päätökset vaikuttavat suomalaiseen metsäteollisuuteen ja julkiseen talouteen vuosikymmeniä eteenpäin — siis vuosikymmeniä eteenpäin. Suomen tulisi käyttää ilman muuta kaikki kansalliset joustot talousmetsien turvaksi. Olisiko talousmetsä sellainen kohde, johon ennallistamista ei uloteta ollenkaan, koska sen kansallinen merkitys on liian suuri? Siis 17 prosenttia viennistä tulee metsäteollisuudesta. Olisiko se niin merkittävää tälle maalle tällaisessa konkurssitilanteessa, että tätä ennallistamissuunnitelmaa ei sinne ulotettaisi? Haluaisin kysyä ministeriltä, joka valitettavasti poistui, mutta toivottavasti tulee takaisin, kun tavarat ovat vielä täällä: Aikooko Suomi esittää komissiolle neuvotteluita kansallisten joustojen käytöstä talousmetsien kohdalla? Aikooko Suomi esittää tällaisia neuvotteluita? Kun täällä on paikalla esimerkiksi edustaja Hemmilä, joka edustaa pääministeripuoluetta, niin kysyn: aikooko Suomi esittää neuvotteluita komissiolle? Jos niitä ei nyt esitetä, me olemme auttamatta liian myöhässä. Me voimme vetkutella, pitää sopimusta, te voitte viedä sen pöydälle, ja sitten se kaatuu seuraavan hallituksen käsiin. Mikäli neuvotteluissa ei nyt edetä kiireesti, niin me olemme auttamatta liian myöhässä. [Pertti Hemmilä: Tietääkseni on jo esitetty!] Esimerkiksi tämä heikentämättömyysvelvoite on erittäin epäreilu: jopa kymmenen miljardia menetettyjä hakkuutuloja. Jos valtio ei kompensoi, niin nämä kaikki kustannukset kaatuvat metsänomistajien niskoille. Pidetäänkö yhdessä kiinni omaisuudensuojasta? Me olemme keskustassa pitäneet kiinni metsien omaisuudensuojasta kynsin ja hampain hallituskaudesta toiseen. Nyt on hallituspuolueiden aika. Pitäkää kiinni omaisuudensuojasta. Aikovatko hallituspuolueet viedä tämän komissiolle, esittää, että kansallisten joustojen piiriin otetaan talousmetsät ja sitä kautta tämä lasku ei tulisi metsänomistajille? [Pertti Hemmilän välihuuto]

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsästys, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Keskustelemme maataloudesta ja ruuan ja maaseudun pärjäämisestä nyt viidettä tuntia. Salissa ei ole puhemiehen lisäksi yhtään perussuomalaista, ja kokoomuksen edustajia on jäljellä enää kaksi. Toivoisin, että myös hallituspuolueet palaisivat keskustelemaan. Tämä on nimittäin kohtalonkysymys [Peter Östmanin välihuuto] kaikkien suomalaisten näkökulmasta. Kiitän kuitenkin ministeriä, joka on istunut täällä erittäin tunnollisesti ja kuunnellut tätä keskustelua. Se on mielestäni arvokasta, kun puhumme ruuasta, jota kaikki meistä syövät. Suomalaisen maatalouden kannattavuus on Euroopan heikointa. Suomessa on Euroopan kallein diesel, ja neljä tilaa lopettaa joka päivä. Siinä lienee riittävästi syitä välikysymykselle, ja koen, että keskustelu tämän osalta on ollut antoisaa. Te lupasitte täyskäännöksen, ja sitä ei ole tullut. Tästä on esitetty tänään useita eri lukuja. Tilojen määrä on puolittunut 2000-luvulla ja kannattavuuskerroin pudonnut kuudesosaan tällä hallituskaudella. Viljelijän tuotto ja kustannukset eivät kohtaa, ja te pyörittelette strategioita, mutta tilojen kustannusten nousu nyt vaatii toimia. Lannoitteiden, polttoaineiden ja sähkön hinnannousu ajaa viljelijöitä yhä ahtaammalle. Kentän viesti on erittäin karua. Lannoitteet ovat niin kalliita, ettei niitä käytetä. Polttoöljy on niin kallista, ettei viljaa ole varaa kuivata, jos eteen sattuu sadekausi. Diesel maksaa tankilla 2,5 euroa, vähän pumpusta riippuen. Polttoaineiden hinnat ovat nousseet tänä vuonna merkittävästi, ja siihen ei ole puututtu. Edellisten hallitusten syyttely lienee aika turhaa, kun hinnannousu pelkästään tänä vuonna on ollut melkoista. Kun asiakas tankkaa tankilla Suomen kalleinta dieseliä, niin Suomi kerää ennätyspotin veroja. Tämä hallitus on romuttanut yksityistieavustukset, joiden avulla muun muassa puu liikkuu metsistä tehtaille. Myös tämä on ollut merkittävä osa maatalouden kannattavuutta. Yksityistiekorvaukset ovat niin alhaalla, etteivät ne paljon enää voisi laskea. Muistan, kun Sipilän pääministerikaudella nämä luvut liikkuivat siellä 20—30 miljoonassa eurossa, ja nyt olemme 6 miljoonassa eurossa. [Peter Östman: Ei, vaan 5—10:ssä!] Siinä on merkittävä ongelma. Investointeja ei rakenneta rapistuvien teiden varaan, ja tästä meillä kaikilla on yhdessä vastuu. Meillä on Euroopan korkein dieselin hinta, ja siitä kerätään enemmän veroja. [Hälinää — Puhemies koputtaa] On häpeällistä, että huoltovarmuutta pidetään yllä ulkomailta tuotavalla viljalla. Lähtökohtana pitää olla suomalainen ruoka ja kotimainen tuotanto erityisesti nyt, kun tilojen tulevaisuus on vaakalaudalla. Pitkät valikoima- ja hinnoittelujaksot eivät saa johtaa kaupoissa siihen, että kustannusnousut jäävät kuukausiksi yksin tuottajien tai elintarvikeyritysten kannettaviksi. Sopimuksiin tarvitaan toimivia hinnantarkistusmekanismeja, ja kilpailulaki on vähintä, mitä te voitte nyt eduskuntaan kiireellisesti tuoda. Kirjaukset ovat hyviä hallitusohjelmassa, mutta niitä ei ole vielä nähty meidän pöydällä. Valtiontakausjärjestelmiä on vahvistettava ja vaiheittaisia sukupolvenvaihdoksia helpotettava verotuksen ja rahoituksen keinoin. Riippuvuutta tuontilannoitteista ja fossiilisista tuotantopanoksista on vähennettävä. Kotimaista ravinnekiertoa, kierrätyslannoitteita, biokaasua ja muuta maatilojen energiantuotantoa on edistettävä investoinneilla ja purkamalla niiden sääntelyä. Nyt olemme todistaneet vuodessa ainakin viittä uutta sääntelyä biokaasuun. Ei näin voi jatkua, kun me haluamme huoltovarmuutta ja myös tuottavaa ravinnekiertoa. Sitten tästä byrokratiasta ja absurdeista valvontamaksuista: Hallitus lupasi purkaa byrokratiaa, mutta hallinnollinen taakka ja lupamaksut ovat päinvastoin moninkertaistuneet. Esimerkiksi hanhien karkottamisen lupamaksu nostettiin 1 500 euroon ja luomuvalvonnan perusmaksu on 231 euroa plus 163 euron tuntimaksu. Viljelijöiden kukkaroista tilkitään nyt valtiontalouden aukkoja. Keskusta on erittäin huolissaan siitä, onko tässä maassa suomalaista ruokaa jatkossakin. Olen kiitollinen kaikille, jotka tätä asiaa tänään ja tulevaisuudessa salissa puolustavat. Toivon ripeitä toimia esimerkiksi sikaruton taltuttamiseksi.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel, polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja
16.9.2026VastauspuheenvuoroVK 5/2026 vpLiikenneMaa- ja metsätalous

Arvoisa rouva puhemies! Suomessa on Euroopan kannattamattomin maatalous. Neljä tilaa lakkaa joka ikinen päivä, ja meillä on Euroopan kallein diesel. Huoli on toden totta vakava. Kyllä minä pysähdyin, kun naapurin pellolla hyppi 40 villisikaa, ja viimeisin sikaruttoon sairastunut tapaus löytyy tunnin ajomatkan päästä. Afrikkalainen sikarutto on riehunut maassamme jo puolitoista kuukautta. Reagointi on ollut auttamattoman hidasta ja täysin riittämätöntä. Seuraan kauhulla tartuntavyöhykkeen leviämistä: 37 todettua tapausta jo kolmessa kunnassa. Liian vähän ja liian myöhään. Me tarvitsemme palkkion kaadetuista villisioista, aitaamista ja teknologiaa raatoetsintään. Me tarvitsemme maailman parhaat käytänteet käyttöön. Missä ne ovat? Missä on lupaus tulevaisuudesta, kun tiloilta saattaa lähteä 40 miljoonan euron vientitulot? Täällä pääministeri puhui kauniisti elintarvikeviennistä — 40 miljoonan euron vientitulot. Arvoisa maa- ja metsätalousministeri, vastaavatko sikaruton toimet teistä maa- ja metsätalouden tarpeita?

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja
15.9.2026VastauspuheenvuoroHE 129/2026 vp

Arvoisa herra puhemies! On tietenkin tärkeää, että tuodaan lainsäädäntöä, joka vie naisten ja miesten välistä tasa-arvoa eteenpäin, mutta olen sinänsä ollut ehkä vähän pettynyt tällä hallituskaudella siihen, että ensin hallitus oli poistamassa esimerkiksi tätä 2 500 euron kertakorvausta naisten työnantajille siinä kohtaa, kun jää perhevapaalle. Luojan kiitos, se peruttiin, mutta eikö nyt olisi kello lyönyt niin paljon, että tulisi esimerkiksi arvioida sitä, pitäisikö tämän kertakorvauksen olla huomattavasti parempi tällaisessa tilanteessa, kun lapsia syntyy näin vähän ja me huomataan, että on tapahtunut merkittävää vinoutumista? Naisia ei uskalleta palkata, ja minusta tähän pitäisi puuttua voimakkaammin tässä tilanteessa. Lisäksi naisten euro on 86 senttiä, kun huomioi ammatin ja työnkuvan, ja kyllä tähän pitäisi saada voimakkaampia toimia. Tässä laissa on parannuksia, mutta kiritän hallitusta vielä puntaroimaan, voisiko joku tämän salin hyvistä esityksistä vielä päätyä mukaan esitykseen.

21.7.2026Varsinainen puheenvuoroVNT 1/2026 vp

Arvoisa herra puhemies! Olen istunut täällä salissa seitsemän tuntia kuuntelemassa mielestäni tarpeellista keskustelua ja eritoten palauttamassa luottamusta yhteisten asioiden hoitamiseen. Minusta se on kaikkien kansanedustajien tärkein tehtävä tällä hetkellä. Tässä hankkeessa ei ole kyse siitä, etteikö tapahtuma-areenaa tai ulkomaista rahaa tarvittaisi, etteikö se olisi tervetullutta. Kyse on siitä, että eikö yhtä lailla Vantaan hanke olisi ollut selvittämisen arvoinen. Eikö julkisella rahalla tulisi tehdä sellaisia hankkeita, jotka ovat mahdollisimman vaikuttavia, ja niin, ettei meillä olisi kaverijärjestelmää, vaan olisi sellainen järjestelmä, että vaikuttavuus aina pätisi? Ajattelen, että on joitakin avoimia kysymyksiä. Ensinnäkin te olette korostaneet ehdollisuutta. Mitkä ovat olleet ehdollisuuden kriteerit? Eli oletteko sopineet kehysriihessä jonkinlaisista kriteereistä? Mitkä ovat ne ehdot, jotka päätyivät tälle jälkimmäiselle listalle, joka tänään on todettu? Siitä olisin kiinnostunut. Lisäksi: Miksi investointiohjelmaan alun perin päätyi tämä Garden, vaikka koko valtiovarainministeriö on tämän päivän keskustelun pohjalta vastustanut sitä? Ainakin valtiovarainministeri sanoi, että hän on vastustanut sitä, ja ministeriö on vastustanut sitä. Miten on mahdollista, että valtiovarainministeri on ollut päättämässä hankkeesta, vaikka hän vastustaa sitä? Mielestäni tässä on joitain selvittämättömiä kysymyksiä edelleen. Lisäksi tunnistan, että normaalitapaus tämä ei ole, ja ehkä sitä kuvaa se, että hanke on peruttu jo ennen kuin olemme päässeet keskustelun loppuun, mutta myös ilman Vantaan Sanomien tutkivaa journalismia tämä 35 miljoonan euron hanke olisi vielä valmistelussaan. Sen takia mietin, että on tälläkin keskustelulla ja työpäivällä paikkansa. Vaikka tänään jää varmasti vielä avoimia kysymyksiä, niin olen luottavainen siihen, että oikeuskansleri tutkii kaikki epäilykset asianmukaisesti. Suomi on sellainen maa, jossa oikeusvaltio toimii. Kiitoksia ministereille siitä, että olette tänään olleet keskustelemassa koko seitsemän tuntia.

16.6.2026Varsinainen puheenvuoroVK 4/2026 vpEnergiaTurvallisuusKoulutus

Arvoisa herra puhemies! Nuoret toden totta haaveilevat aivan tavallisista asioista: perheestä, työstä, omistusasumisesta tai ainakin omasta kodista, parisuhteesta, koulutuksesta — sellaisista asioista, joista me kaikki olemme joskus haaveilleet ja osa on saavutettukin. On Suomelle eduksi, jos nuorten haaveet ja unelmat voisivat toteutua. Tässä ei ole kyse vain siitä, millaisia nuoria on — onko meillä onnellisia nuoria ja töissä käyviä nuoria ja miten Suomi pyörii — vaan kyse on siitä, että näitä muita isoja tavoitteita, kuten taloutta ja turvallisuutta, ei voida saavuttaa, jos ei nuorten haaveisiin voida vastata. Mielestäni tänään on käyty ansiokasta keskustelua jo kahdeksatta tuntia siitä, mitä ratkaisuja voisimme löytää. Olemme löytäneet yhteistä tilannekuvaa ehkä hiukan paremmin, ehkä jonkinlaisia lukuja, joiden pohjalle rakentaa ratkaisuja. Uskon, että tästä keskustelusta on ollut hyötyä. Haluan kiittää myös ministeri Poutalaa siitä, että olette ollut koko tämän keskustelun ajan salissa. Ainakin minulla on sellainen olo, että olette ottanut tämän keskustelun vakavasti. Se on ensimmäinen askel kohti niitä toimenpiteitä ja keinoja, joita olemme peräänkuuluttaneet tässä välikysymyksessä. Ehkä muutama yhteenveto: Kunnianhimon tasoa on mahdollista nostaa. Muistutan teitä 90-luvun laman vaikeista ajoista. Soitin Esko Aholle, silloiselle pääministerille. Vaikka olemme kuulleet paljon, mistä leikattiin ja mitä tehtiin, niin siitä huolimatta niihin aikoihin luovuttiin opintolainasta, luotiin opintoraha — haluttiin huolehtia siitä, että jokainen opiskelija pääsee opintoihin kiinni ja voi lähteä haaveilemaan ja tavoittelemaan omia unelmiaan. Silloin luotiin ammattikorkeakoulut, koko maan kattava korkeakouluverkko. Tehtiin erittäin kunnianhimoisia ratkaisuja ja politiikkaa. Voisimmeko, uskaltaisimmeko tehdä sellaisia ratkaisuja nyt? Näivettämisestä, keskittämisestä, nysväämisestä, selittelystä pitää päästä eroon. Pitää kohdentaa energia uusiin ratkaisuihin ja toimenpiteisiin, jotta pääsemme eteenpäin. Sitten ajattelen, että olemme oppineet sen, että keinoja ja vaihtoehtoja on. Niitä on tänään esitelty useita tässä salissa. Tässä ovat jotkut ryhmät saaneet kiitosta, välillä on haukuttu. Minusta lopputulos on se, että olemme kuitenkin saaneet pöydälle uusiakin avauksia tässä keskustelussa, ja pidän sitä erittäin arvokkaana. Kiitän kaikkia keskusteluun osallistuneita ja hyvin tähän valmistautuneita. Sitten kiitän myös niitä nuoria, jotka ovat ottaneet osaa tähän keskusteluun eri tavoin lähestymällä meitä täällä edustuksellisen demokratian edustajina tai tekemällä vaikka omia eväitä ja listoja etäyhteyksin. Pidän näitä yhtä arvokkaina. Lopuksi haluan todeta, että yhteistyö vie pisimmälle. Toivon, että nuorten asiaa voitaisiin kehittää yhdessä, kaikki puolueet yhdessä rintamassa, ja sitä kautta luoda heille työtä, turvaa ja tulevaisuususkoa. [Puhemies koputtaa] — Tämä on viimeinen puheenvuoroni.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu)Pöytäkirja
16.6.2026Varsinainen puheenvuoroVK 4/2026 vpRakentaminen

Arvoisa herra puhemies! Tämä Polvisen loistava puheenvuoro on aivan täysin totta. Nimittäin minun ikäluokastani, minun ikäisistäni miehistä vain puolella on lapsia, ja lähes kaikki ovat toivoneet niitä. Siinähän näkyy hyvin selvästi myös alueellisia eroja. Kun esimerkiksi ministeri Poutala on puhunut hienosti perheellistymisestä ja sen merkityksestä nuoren elämässä, siinä tulee huomioida myös tämä tasapainoinen aluekehitys ja se, miten palvelut saadaan pidettyä kaikkialla Suomessa. Sen puolesta pitää yhdessä taistella, ja voi olla niin, että se on yhden puolueen juttu tässä talossa. Haluan loppuun kiittää Akavan opiskelijoiden puheenjohtajaa Kasper Laaksosta tästä heidän evästyksestään tähän välikysymyskeskusteluun ja nuorten työllisyyden hoitamiseksi. Samalla haluan toivoa ääneen, että myös muut nuorisojärjestöt ja opiskelijajärjestöt ottaisivat kantaa aiheeseen ja julkaisisivat näkemyksiään tämän ongelman selättämiseksi. Kasperin ulostuloista pisti silmään se, että hän toteaa näin: ”Se varmasti madaltaa tulevaisuudenuskoa, jos päätöksiä tehdään puolestasi, eikä voi luottaa siihen, että niitä tehdään sinun parhaaksesi.” Tämä kommentti pysäytti, koska olen täysin samaa mieltä, ja sitten aloin miettimään, että kyllähän edustuksellisessa demokratiassa nimenomaan tulisi vahvistaa luottamusta. Luottamus on kaiken a ja o. Meillä on ollut sukupolvisopimus tässä maassa, että sukupolvet pitävät huolta toisistaan ja nuorten tulevaisuus on aina vähän parempi kuin edellisen sukupolven. Nyt kun tämä ei enää tilastollisesti näyttäydy sellaisena ja nuorten usko, selvästikin, siihen, että me kykenemme huolehtimaan heidän parhaastaan, on ainakin jokseenkin kärsinyt, niin minusta tämä nuorten tulevaisuususkon kriisi on hallituksen yksi keskeisimmistä kriiseistä. Toivon siksi, että hallitus ottaa tämän keskustelun tosissaan ja tekee myös aktiivisesti toimia sen eteen, että sukupolvisopimuksen, luottamuksen rakentamiseksi voitaisiin tehdä korjausliike Suomessa. Se tarkoittaa korjausliikettä työmarkkinoilla, sopua työnantajien ja työntekijöiden välillä. Se tarkoittaa korjausliikettä aluepoliittisesti. Se tarkoittaa korjausliikettä sukupuolien välillä siinä, että arvomaailmat kohtaisivat ja me rakentaisimme enemmän siltoja kuin eriyttäisimme ihmisiä klikkiotsikoiden aikana erilaisiin somekupliin ja äppeihin. Se edellyttää sitä, että me rakennamme tasapainoa Suomeen, ja se ei tule riitelyllä — se ei tule riitelyllä — vaan se tulee yhdessä tekemällä ja sopupolitiikan keinot löytämällä, ja siihen haluan hallitusta kannustaa.

Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja
16.6.2026Varsinainen puheenvuoroVK 4/2026 vp

Arvoisa herra puhemies! Hyvä, että edustaja Jukkola herätti kokoomuksen tässä keskustelussa henkiin tuntien jälkeen. Oli arvokasta kuulla näitä puheenvuoroja. Keinoista en ollut kovastikaan eri mieltä, mutta sitten se iso kuva: ei voi sanoa, että kaikki on nyt hyvin ja että näin vain jatketaan ja työt jatkuvat, kun uusia keinoja ei ole esitelty ja Suomen nuorten työllisyystilanne on 80 000 henkilöä pakkasella. Silloin pitää olla rohkeutta katsoa tilannekuvaa uudelleen, tarkastella, mitä voitaisiin tehdä paremmin, ja siihen keskusta on esittänyt tänään runsaasti keinoja, joihin ette ottanut kantaa. Toivonkin, että heräätte myös kommentoimaan näitä keinoja. Kolleganne, edustaja Vuornos on jo torpannut tämän nuorten takuutyön, mutta rohkenen sitä uudelleen esittää tässäkin vaiheessa iltaa. Nimittäin jos pelkästään kolmen kaupungin maksamat noin sadan miljoonan euron sakkomaksut tänä vuonna pistettäisiin — sen sijaan, että ne maksetaan valtiolle pois sieltä alueilta — aktiiviseen työllistämisen käyttöön, eli niillä työllistettäisiin nuoria palkkatuen kaltaisesti järjestöihin, yksityisiin yrityksiin, myös kuntiin, julkiselle sektorille, niin minusta se olisi parempi kuin se, että nuoret ovat työttöminä kotona ja heille maksetaan kotiin. Ilman muuta kannattaisi harkita tällaista toimea, ja sitä keskusta on esittänyt. Tai sitten tämä teidän kehittämänne nuorten työllistämisseteli. Olemme sinänsä sanoneet, että hyvä, että tämmöinen seteli luotiin erittäin vaikeaan tilanteeseen, mutta muutaman sadan nuoren työllistäminen tällä setelillä ei ratkaise vielä isoa kuvaa. Miksi nämä kriteerit ovat niin tiukat? Esimerkiksi kotimaakunnassani kymmenen nuorta on onnistunut saamaan tämän setelin, kolme on evätty ja loput eivät ole uskaltaneet edes hakea. Eihän tilanne nyt voi olla näin karu. Kyllä tässä pitäisi antaa jonkin verran luottoa sinne alueille ratkaista tämä asia. Ja kun sinne pistetään kymmeniä miljoonia euroja, niin eiväthän ne nyt voi olla lume-euroja. Ne pitää saada käyttöön. Ja kun nuoret nyt tarvitsevat työtä, niin totta kai näiden kriteerien pitäisi olla jo uudistettu. Onneksi työministeri on nyt vuoden harkinnan jälkeen sanonut ääneen, että hän alkaa ainakin pohtimaan näiden kriteerien uudistamista. Minusta sille on erittäin kova kiire, ja kesälomalle ei pitäisi lähteä ennen kuin kriteerit on uudistettu ja lanseerattu ja setelit ovat jaossa. Sitten kolmantena keinona kysyn edustaja Jukkolalta, joka viimeiseksi kokoomuksesta on salissa: miten suhtaudutte tähän Vantaan malliin tästä työelämäpainotteisesta perusopetuksesta? Heillä kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisia joka vuosi noin 700 tulee tämmöiseen TEPPO-opetukseen, eli kun he valmistuvat, niin heillä on takataskussa cv, jossa on kymmeniä työtodistuksia. He siis opiskelevat perusopetuksessa 5—7 viikkoa työpaikoilla. Voisiko tämä olla malli, mikä voitaisiin laajentaa koko Suomeen? Minusta tämä on erittäin raikas uusi avaus, enkä ole kuullut kenenkään vielä kommentoivan tätä salissa. Sen kuulin ministeriaitiosta, että ministerit ovat kuitenkin tähän tutustuneet, ja ajattelen, että nyt kannattaisi ottaa kantaa. [Puhemies koputtaa] Mitä mieltä on nuorisoministeri?

16.6.2026Varsinainen puheenvuoroVK 4/2026 vpSoteTurvallisuus

Arvoisa herra puhemies! Arvoisa ministeri, tuossa pohdin aikaisemmin, että teitä varmasti harmitti, kun kutsuin pääministeriä vastaamaan tähän välikysymykseen, mutta tarkoitukseni ei ollut sanoa, että nuorisoministeri olisi hoitanut hommiansa huonosti. Päinvastoin, ajattelen, että olette hoitanut työtänne esimerkillisesti ja erittäin hyvin, erityisesti tavaten nuoria. Tarkoitukseni oli hahmottaa sitä pitkälinjaista käsitystä, mikä minulla on ollut Suomen nuorisopolitiikan johtamisesta ja sen kehittämistarpeista. Ajatukseni kumpuaa vuodelta 2015, kun sain tehdä töitä valtion nuorisoneuvoston puheenjohtajana koko sen neljän vuoden vaalikauden silloisen pääministerin Juha Sipilän hallituksen aikana ministeriössä. Näin läheltä sen, kuinka kehitimme nuorisotakuuta eli sellaista mallia yhdessä silloisten hallituskumppaneiden kanssa, joka ottaisi huomioon nuoren elämän kokonaisvaltaisesti eli huomioisi työn, harrastusmahdollisuudet, joista ministerikin on ansiokkaasti puhunut, ottaisi huomioon opiskelut, harjoittelut, perhe-elämän, varusmiespalveluksen, turvallisuuden, kaiken sen, mitä Suomen valtioneuvosto tekee. Olen törmännyt kerta toisensa jälkeen tilanteeseen, että Suomessa on ansiokkaita virkamiehiä, jotka kyllä tietävät, mitä pitäisi tehdä, mutta toimien yhteensovittaminen jää helposti suunnittelun tasolle, sillä hallintomme on varsin siilomainen ja sirpaleinen. Sen vuoksi olen vuodesta 2015 asti esittänyt, että tämä valtion nuorisoneuvosto, joka edelleen pyörii, voitaisiin siirtää esimerkiksi pääministerin alaisuuteen valtioneuvoston kansliaan ja sitä kautta koota yhden ministerin harteille nuorten asiat ja erityisesti nuorten asioiden parissa toimivat virkamiehet. Nähdäkseni tällainen kokonaisvaltainen nuorisoasioiden kehittäminen tukisi sitä, että meidän tilanne nuorten osalta ei jäisi yksittäisiksi toimenpiteiksi vaan pystyisimme johtamaan kokonaisuutta. Kokonaisuuden johtamista tämä aika toden totta tarvitsee. Nimittäin luvut ovat karmivia: 80 000 nuorta työttömänä, meillä on melkein 4 000 nuoren valmistuminen kiinni siitä, että harjoittelupaikkoja ei saa, 30 000 lapsiperheköyhää tullut lisää. Meillä on ihan faktaa pöydällä siitä, että tilanne ei ole menossa parempaan suuntaan. Nyt toivoisin erityisesti pääministeriltä koko valtioneuvoston johtajana sitä, että tämän tosiasian äärelle pysähdyttäisiin, ministerit pistettäisiin töihin omien sektoreidensa osalta, ja erityisesti nuorisoministerin tehtävä olisi tietenkin katsoa, että nämä toimenpiteet menevät maaliin asti ja tuloksia syntyy. Toivoisin, että tämänkaltaista kehittämistä voitaisiin tehdä, ja uskon, että se olisi eduksi erityisesti nuorten asioiden ajamiselle. Mehän Suomessa olemme hyviä kehittämään tai reagoimaan kriiseihin. Me olimme hyvin tehokkaita reagoimaan terveydelliseen koronakriisiin. Kun Suomi on kohdannut sotia tai erilaisia turvallisuuskriisejä, me olemme reagoineet niihin nopeasti. Meidän lainsäädäntömme on kunnossa, ja asiat hoituvat. Mutta näissä hitaissa kriiseissä, kuten syntyvyys, lapsiperheköyhyys, nuorisotyöttömyys, me emme ole kovin hyviä. Uskallan sanoa sen ääneen, nimittäin se näkyy numeroista. Voisiko tätä muutosta ajaa, ja voisivatko myös valtioneuvoston ministerit saada tästä vielä paremmin koppia, niin että pääsisimme johtamaan tuloksellisesti ja saisimme tämän karmivan nuorisotyöttömyyden selätettyä tämän vuoden puolella? Lopuksi haluan nostaa esiin yhden keinon, josta ei ole tänään vielä käyty keskustelua — sellaisiakin löytyy seitsemän tunnin puheenvuorojen jälkeen. Se liittyy oppisopimuskoulutukseen. Nimittäin oppisopimuspaikkoja on vuosittain noin 70 000, ja pysähdyin tänään siihen, että omassa maakunnassani Päijät-Hämeessä oppisopimusten määrä on vähentynyt tuhannella paikalla viime vuonna. Siis se on raju määrä, ja se johtuu tietenkin siitä, että meillä on vaikea työllisyystilanne, Euroopan surkein, ja sitten siihen päälle vielä monenlaiset yhteistoimintaneuvottelut. Voisiko ministeriö tehdä töitä sen eteen, että me selkeyttäisimme työsuhteen ja oppisopimuskoulutettavien eroja niin, että oppisopimuksia voitaisiin tehdä kunnianhimoisesti myös sellaisina aikoina, [Puhemies koputtaa] kun Suomella on vaikea työllisyystilanne?

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
16.6.2026Varsinainen puheenvuoroVK 4/2026 vpSoteKoulutusMaa- ja metsätalous

Arvoisa herra puhemies! Lämmin kiitos ministereille: seitsemättä tuntia keskustelemassa nuorten työllisyydestä ja lapsiperheköyhyydestä tässä salissa. On arvokasta, että käydään tätä keskustelua Suomen ydinkysymyksistä. Ajattelin tässä kohtaa iltaa pitää puheenvuoron lapsiperheköyhyydestä. Nimittäin sain kunnian tehdä vuonna 2020 selvityksen siitä, miten Suomi voisi päästä eroon lapsiperheköyhyydestä. Tuo selvitys luovutettiin tuon aikaiselle valtiovarainministeri Saarikolle, ja olen aina aika ajoin palannut sen sisältöön. Nyt kun tämä välikysymys niin keskeisesti liittyy lapsiperheköyhyyteen, koen tarpeelliseksi nostaa sieltä muutamia näkökulmia. Selvitys kiteytti tutkimuskentän viestit siihen, että vanhempien sosioekonominen tausta periytyy sukupolvelta toiselle. Toinen fakta oli se, että köyhien lasten huoltajilla on muiden lapsiperheiden huoltajia matalampi koulutustaso. Kolmas fakta liittyy siihen, että lähes puolella köyhistä lapsista on töissä käyviä huoltajia, ja huomaan, että erityisesti tämä fakta usein unohdetaan keskusteluissa, eli työ ja työllä pärjääminen liittyvät keskeisesti lapsiperheköyhyyteen. Myös isot kulut ja taloudenhallintataitojen puute näkyvät köyhyyden taustalla monellakin tavalla. Tässä selvityksessä linjasin niin, että melko nopealla aikataululla lapsiperheköyhyys pitäisi puolittaa ja sitten pidemmällä aikajänteellä päästä siitä kokonaan eroan. Vaikka olemme menneet takapakkia huomattavasti näistä luvuista ja tavoitteita ei ole saavutettu, niin siitä huolimatta uskon vahvasti, että puolueet jakavat vahvan tahdon siitä, että lapsiperheköyhyydestä voitaisiin vielä päästä yhdessä eroon. Alle kolmivuotiaiden lasten perheissä köyhyysriski on koko 2000-luvun ollut selvästi suurempi kuin kouluikäisten lasten perheissä, ja on syytä huomioida myös, että esimerkiksi monilapsisten perheiden ja yksinhuoltajaperheiden lapset ovat yliedustettuina näissä ryhmissä. Sitten näihin toimenpide-ehdotuksiin ja ehkä niiden reflektoimiseen tässä ajassa. Ensin ehdotan täällä, että tulisi luoda kuntien toimintakulttuurin muutos, niin että kunnissa pystyttäisiin tiedolla johtamaan ja tukemaan lapsiperheköyhyydestä eroon pääsemistä. Ajattelen, että tänään edustaja Hemmilä piti hyvän puheenvuoron siitä, miten lapsivaikutusten arvioinnit tulisi saada kaiken päätöksenteon ytimeen. Tunnistan, että esimerkiksi sosiaali- ja terveysvaliokunnassa me emme ole saaneet riittäviä lapsivaikutusten arviointeja. Sen sijaan olemme kuitenkin saaneet tiukkoja lukuja siitä, että käytännössä köyhyysriskissä olevien lasten tunnistaminen on kyetty tekemään etukäteen: muun muassa THL, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, on tuottanut erittäin laadukasta tietoa siitä, missä päin Suomea lasten köyhyys lisääntyy sosiaaliturvaleikkausten myötä ja missä määrin. Toivon, että sitä voitaisiin seurata jatkossa vielä tarkemmin ja sen mukaan myös tehdä päätökset. Toinen vaatimus liittyy perhekeskuksiin. Nyt olen huolissani siitä, että tällä hallituskaudella sosiaali- ja terveyspalveluista on poistettu perhekeskusten täsmärahoitus, ja nyt riskissä ovat perheneuvolat ja niiden erityinen maininta laissa. Koen tärkeäksi sen, että lapsiperhepalveluissa kyetään tunnistamaan, että esimerkiksi nämä perhekeskukset eli yhden luukun palvelu on ollut sellainen toimintamuoto, jolla on saatu nimenomaan puututtua lapsiperheköyhyyteen, ja tämänkaltaista palvelua pitäisi tukea. Sitten nostan täältä esiin esimerkiksi lastensuojelun asiakkaiden tukemisen. Meillä on ollut talossa lastensuojelun muutospaketti, ja meille on tulossa uusi lastensuojelun paketti. Voisiko tähän seuraavaan pakettiin sisällyttää sen, että perhehoidosta tulisi kunnianhimoinen tavoite ja me ottaisimme konkreettisen luvun, miten perhehoitoon pyritään nimenomaan lastensuojeluasiakkaiden kohdalla? Viimeiseksi nostan esiin tämän syrjäytymiskierteeseen puuttumisen. Uskon, että yksi keino syrjäytymiskierteeseen puuttumiseen on se, että nuoret saavat työpaikan. Nimittäin meillä on nyt 80 000 nuorta vailla töitä. Voisimmeko me ottaa tämän yhteiseksi projektiksi ja sitä kautta pitää huolta, että tässä maassa ei ole yhtään semmoista nuorta, joka on koulutuksen, työelämän ja muiden kontaktien ulkopuolella? Toivon, että löytäisimme näihin yhteistä säveltä ja toisaalta myös löytäisimme sävelen päästä eroon lapsiperheköyhyydestä.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden, terveyspalvelu)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
16.6.2026VastauspuheenvuoroVK 4/2026 vpKoulutus

Arvoisa rouva puhemies! Haluan vielä jatkaa keskustelua ministeri Talvitien teemoista, nimittäin nämä harjoittelupaikat ja niihin kiinni pääseminen. Sehän on aivan ydinkysymys, että kun valmistut koulusta, et valmistu tyhjän CV:n kanssa. Tämän pitäisi yhteiskunnan turvata. Että kun valmistut peruskoulusta, niin sinulla on jonkinlainen käsitys työelämästä, kun valmistut toiselta asteelta, niin vielä isompi, ja kun valmistut korkeakoulusta, niin sinulla vähintään pitää olla työkokemusta. Siksi nämä harjoittelupaikat ovat erittäin kriittisiä, aivan kuten ministeri kuvaili. Kuitenkin ihmettelen sitä, että viime vuonna ja sitä edellisenä vuonna meillä lukujen mukaan vähän vajaan 4 000 opiskelijan valmistuminen jäi kiinni siitä, että he eivät saaneet harjoittelupaikkaa. Siitä on, kuulkaa, jo yli puoli vuotta aikaa, puhumattakaan vuodesta 2024, josta alkaa olla jo hyvä tovi. Mitä hallitus on tehnyt tähän mennessä sen eteen, että näitä harjoittelupaikkoja saataisiin? Miten hallitus on kirittänyt ja puuttunut tähän ongelmaan, sitä kysyisin. Sitten kysyisin vielä kantaanne tähän Vantaan TEPPO-ohjelmaan: [Puhemies koputtaa] voisiko työelämäpainotteista perusopetusta laajentaa koko Suomeen?

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu, korkeakoulu)Pöytäkirja
16.6.2026VastauspuheenvuoroVK 4/2026 vp

Lämmin kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tämä oli kyllä ennätys. Samassa lauseessa te, ministeri Marttinen, haukuitte edellisen hallituksen ja siirsitte tämän päätöksen seuraavalle hallitukselle. [Lauri Lyly pyytää vastauspuheenvuoroa] Nyt on tämän hallituksen aika toimia. Teillä on vuosi valtaa. Nuorille tämä vuosi on erittäin kriittinen sen kannalta, työllistyvätkö nämä 80 000 nyt työttömänä ollutta nuorta, vai odottelemmeko me vain kädet ristissä, että jotain tapahtuu. Me tarvitsemme aktiivisia toimia. Olen aivan varma, että te viisaana ministerinä sen tiedätte. Toivon, ettette käytä aikaa edellisen hallituksen haukkumiseen tai seuraavalle hallitukselle tehtävien jakamiseen, vaan toimitte nyt, koska tämän hallituksen aika ja valta on nyt. Sitten näihin lukuihin, olen tarkistanut niitä. Esimerkiksi Lahden kaupunki: nuorten työllistymisseteliä on myönnetty kymmenen kappaletta, rahaa on mennyt 73 500 euroa, kolme kielteistä päätöstä, kun kriteerit eivät ole täyttyneet, ja rahaa saatiin 940 000 euroa, eli käyttöaste on alle kymmenen prosenttia. Teidän on myönnettävä, että tämä seteli ei toimi.

Arvoisa rouva puhemies! Arvokasta, että keskustelua on käyty näin pitkään salissa, ja toivoisin, että vielä hallituspuolueidenkin kansanedustajat saapuisivat takaisin saliin, niin että pääsisimme jatkamaan. Tämä on Suomen tulevaisuuskysymys: mitä me teemme 80 000 nuorelle, jotka ovat tällä hetkellä työttöminä? Ajattelen, että se on taloudellinen kysymys, se on ennen kaikkea tulevaisuuskysymys, se on ennen kaikkea tämän maan tulevaisuuden kannalta kriittinen kysymys. Ja aivan oikein, täällä on ansiokkaasti ministereitä vielä paikalla — kiitän teitä läsnäolostanne — mutta kansanedustajia toivoisin saliin myös hallituspuolueista. Arvoisa puhemies! Lähdin opettajaksi, koska en voi kuvitella mitään innostavampaa kuin nuorten ja lasten oppiminen ja se potentiaali, mikä ihmisellä on silloin, kun pyrkii kehittämään itseänsä, ympäristöänsä ja olemaan paras mahdollinen versio itsestään. Ajattelen, että se on sellainen kantava voima, että vaikka me murehdimme velkajarrua, me murehdimme Suomen talouden ja turvallisuuden tilannetta, niin meidän tulisi nähdä nuorten tulevaisuus keskeisenä ratkaisuna myös näihin keskeisimpiin kysymyksiin. Siksi kuuntelin tänään aika pöyristyneenä valtiovarainministerin puheenvuoroa, kun hän sanoi, ettei täällä salissa ole käyty yhtään keskustelua taloudesta. Kyllä minusta talous on myös ihmisten työllisyyttä, talous on ihmisten käyttäytymistä, ja sehän meille tähän maahan talouden muodostaa. Työllisyydellä on suora yhteys tämän maan taloudelliseen tilanteeseen. Siksi ajattelen myös tätä virkettä, jota on toistettu, että ”te pelottelette nuoria”. On sanottu, että ”te pelottelette nuoria”, ”miksi te olette tehneet tämän välikysymyksen, kun pelottelette nuoria”. Arvon kansanedustajat, hyvät kollegat, kyllä nuoret ovat tätä viisaampia. Nuorissa on kaikki vahvuus ja viisaus, ja eivät he muodosta maailmankuvaansa kahdensadan tai edes sadan oppositiokansanedustajan kommentin perusteella. Heissä on kaikki viisaus. Heitä me haluamme kirittää töihin. Heitä me haluamme auttaa toteuttamaan unelmiansa perheestä, omistusasunnosta, omasta yrityksestä, asumisen mahdollisuuksista siellä, missä heidän sydän on, ja siinä pitää pystyä tukemaan paremmin. Eivät heidän aivonsa sula tai muodostu muutaman sadan kansanedustajan kommenttien puheilla. Arki on se, mikä nyt mättää, kun työtä ei ole, ja siihen pitää yhdessä löytää ratkaisu. Keskusta on tarjonnut tänään salissa useita eri ratkaisuehdotuksia, ja haluaisin vielä läsnä olevilta ministereiltä kysyä, miten te suhtaudutte näihin keskustan esityksiin. Täällä edustaja Vuornos, kokoomuksen kansanedustaja, torppasi jo tämän esityksemme nuorten takuutyöstä, mutta rohkenen kuitenkin nostamaan sen vielä esiin, koska täällä on muun muassa ministeri Talvitie, ja uskon, että ymmärrätte, että kolmen kaupungin noin 100 miljoonan euron sakkomaksut, Oulun, Lahden ja Tampereen yhdessä tänä vuonna maksamat sakkomaksut, siis 100 miljoonaa euroa, olisivat varmasti paremmassa käytössä, jos niillä voitaisiin tukea nuoria täsmätoimin työllistymään palkkatuen kaltaisella mekanismilla ja sitä kautta saisimme aktiivisuutta myös työmarkkinoille. Sen lisäksi haluan kysyä, miten hallitus suhtautuu keskustan esitykseen työllistämissetelin räjäyttämisestä. Hallitus on varovaisesti ilmaissut, että aikovat laajentaa kriteereitä, mutta koska työllisyys on annettu kuntien tehtäväksi, niin eikö olisi kohtuullista, että tällaisia kriteereitä ei olisi, vaan nämä työllistämissetelien määrittelyt jäisivät paikallisen harkinnan varaan. Tämä nykyinen työllistämisseteli on lumelääke, iso lupaus mutta tyhjä sisältä. Siitä kertoo se, että neljässä kuukaudessa tämän vuoden alusta alkaen työllistämisseteliä on myönnetty vain 150 nuorelle. Siis 30 miljoonan euron potti on jäämässä käyttämättä, kun siitä vain muutama miljoona on käytetty, ja elämme kuitenkin jo keskikesää. Voisiko sen räjäyttää? Voisiko tilalle tarjota jotain, missä luottaisimme paikallisten valtaan ja pitäisimme siitä huolta? Viimeiseksi kysyn: olisiko rohkeutta peruskoulun työelämäpainotteisten linjojen laajentamiselle? Vantaalla on erittäin hyvä malli, TEPPO-koulutus, jossa kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisia nuoria ohjataan työelämään normaalia voimakkaammin. He toimivat työelämässä, työssä, käytännössä 5—7 viikkoa vuodessa. Voisiko tämän mallin ottaa käyttöön kaikkialla Suomessa ja sitä kautta huolehtia, ettei yksikään nuori valmistu peruskoulusta ilman CV:tä, jossa on työkokemusta? [Puhemies koputtaa] Toivon, että voisitte harkita tätä uutta esitystä ja myös ilmaisisitte kantanne. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, oppiminen)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
16.6.2026VastauspuheenvuoroVK 4/2026 vp

Arvoisa rouva puhemies! Lämmin kiitos ministeri Poutalalle erittäin hyvästä vastauksesta. En ole ollut päivääkään ministerinä, [Eduskunnasta: Vielä tulet olemaan!] mutta voisin kuvitella, että ei ole pahitteeksi, jos pääministeri valtioneuvoston johtajana on vahvasti mukana johtamassa näin isoa asiaa kuin 80 000 nuoren työpaikan saamista. Te olette paljon vartijana, mutta niin on pääministerikin, joka johtaa hallitusta. Nuorten tulevaisuus tulee olemaan valoisa, olen siitä aivan varma, mutta lisää tekoja se vaatii. Nyt kun katson tätä keskustelua, on paljon selittelyä, myös paljon näpertelyä, paljon isoja puheita, joiden takana on loppujen lopuksi myös tyhjiä papereita. [Naurua oikealta] Ajattelen, että meidän tarvitsee löytää niitä yhteisiä ratkaisuja, enkä ole kuullut muita esityksiä tästä salista kuin sen, minkä edustaja Vuornos, joka toki jo poistui, ampui alas heti kättelyssä, tämän keskustan esityksen takuutyöstä. Ajattelen, että se olisi hyvä esitys. Miten suhtaudutte nuorten työllistämissetelin räjäyttämiseen? Voisiko paikallisille antaa vallan kokonaan niistä kriteereistä? Eikö se olisi tätä päivää? Ja miten suhtaudutte tähän työelämäpainotteiseen perusopetukseen, sen laajentamiseen?

16.6.2026Varsinainen puheenvuoroVK 4/2026 vpSoteKoulutusLiikenne

Arvoisa puhemies! Nuorissa on tulevaisuus. He ovat täynnä osaamista, toivoa, potentiaalia, lupausta. Heidän unelmansa ovat juuri sitä polttoainetta, mitä Suomi tässä ajassa tarvitsee. Mutta juuri nyt liian moni nuori kohtaa työmarkkinat, joilla töitä ei löydy, harjoittelupaikkoja ei ole ja tulevaisuudenusko horjuu. Nyt jos koskaan nuoret tarvitsevat meitä, he tarvitsevat työtä ja turvaa. Nyt jos koskaan nuoret tarvitsevat tulevaisuudenuskoa. Arvoisa puhemies! Missä on pääministerin vastaus? Nuorissa on Suomen tulevaisuus. Siksi olisi ollut kohtuullista odottaa, että pääministeri itse olisi vastannut välikysymykseen. Välinpitämättömyys hätkähdyttää. [Välihuutoja — Perussuomalaisten ryhmästä: Taas tuli omaan nilkkaan, keskusta!] Tilanne ei todellakaan ole sellainen, että siitä selvittäisiin ilman jokapäiväistä johtajuutta. Kevään uutiset nimittäin maalaavat synkkää kuvaa. Suomella on tällä hetkellä Euroopan pahin työttömyys: lähes 80 000 alle 30-vuotiasta on työttömänä. [Arto Satonen: Tyhjä paperikin oli parempi!] Turvassa eivät ole edes korkeakoulutetut. Työttömiä korkeakoulutettuja on jo yli 40 000, ja vastavalmistuneiden työttömyys kasvaa erittäin nopeasti. Tuhannet maisterit, insinöörit ja sotealan ammattilaiset ovat vailla töitä jo valmistuttuaan. Tutkinto ei enää takaa työtä, ja muutos on tapahtunut kuin varkain. Samalla hallitus on leikannut ammatillisesta koulutuksesta yli sata miljoonaa euroa vuodessa niin, että se näkyy laadussa. Liian moni ammatillisessa koulutuksessa oleva nuori ei saa enää edes lain takaamaa määrää lähiopetusta. Tämä on häpeäpilkku, koska ammatillisen koulutuksen duunarit ovat edellytys ylväille kasvupuheille. Ja samalla vaikutusarvioiden mukaan jopa 30 000 lasta on valumassa köyhyyteen hallituksen päätösten seurauksena. Perheiden ja nuorten turvaverkkoja saksitaan samalla kun niiden tarve on suurimmillaan. Esimerkiksi eroperheiden lapsilta viedään perheneuvolan tuki. Viimeisimpänä hallitus on ministeri Rydmanin johdolla ajamassa alas tärkeää järjestötyötä, esimerkiksi perheiden tukea ja mielenterveyden tukea, joista monet nuoret ovat riippuvaisia. Arvoisa puhemies! Kun nämä faktat asetetaan pöytään, yksi asia käy selväksi: hallituksen politiikka ei vastaa nuorten kriisiin. Hallitus ei johda nuorten tulevaisuutta kohti parempaa. Selittely ja näpertely saavat riittää, nuorille pitää saada töitä. Vaikka vastaamassa on tänään kristillisdemokraattien ministeri, niin kokoomus johtaa Suomea ja sen työttömyyttä. Teillä on eniten valtaa ja eniten vastuuta. Ette voi vain vedota olosuhteisiin ja jättää tekemättä. Teidän on kannettava vastuunne ja ymmärrettävä nuorten todellisuus. Te ette voi heittää nuorten tulevaisuutta vain kristillisdemokraattien tehtäväksi. [Ben Zyskowicz: Kuka näin on tehnyt?] Nuorten arjesta nousee nyt esiin kolme karua totuutta: Ensimmäinen totuus on työn puute. Nuoret kertovat, että heiltä vaaditaan työkokemusta jo ennen sitä ensimmäistä työpaikkaa. Sosiaali- ja terveysalalla opiskelijoiden valmistuminen viivästyy harjoittelupaikkojen puutteen vuoksi. Tekniikan aloilla nuoret kertovat, että heiltä vaaditaan valmiita näyttöjä työelämästä, vaikka he eivät ole koskaan päässeet vielä näyttämään kykyjään. [Juha Mäenpää: Miten nämä kuuluu hallitukselle?] Toinen totuus on järjestelmän rankaisevuus. Hallitus poisti työttömyysturvan suojaosan, ja se vei kannattavuuden pienistä työkeikoista ja lisäsi epävarmuutta monen kohdalla. Osa-aikaisenkin työn tekemisen pitäisi aina olla kannattavampaa kuin työttömänä jouten olon, mutta nyt moni nuori kokee, että järjestelmä sakottaa työstä eikä kannusta siihen. Kolmas totuus on näköalattomuus. Nuorisobarometrin mukaan nuorten luottamus tulevaisuuteen on vakavasti horjunut, ja se on meidän kaikkien ongelma. Ensimmäistä kertaa sotien jälkeen meillä on sukupolvi, jonka enemmistö pelkää huomisen olevan tätä päivää huonompi, ja joka uskoo elävänsä taloudellisesti epävarmemmin kuin vanhempansa. Kun nuori tekee kaiken oikein — opiskelee, tekee työtä ja yrittää — ja silti on työttömänä, ei se ole nuoren vika. Silloin nuoria syrjäytetään rakenteilla ja politiikalla, joka ei tarjoa heille mahdollisuutta reiluun alkuun. Se on häpeäksi yhteiskunnalle, ei nuorelle itselleen. Arvoisa puhemies! Parempi vaihtoehto on olemassa. [Mauri Peltokangas: Keskustan tyhjä paperi!] Kaiken ytimessä on työ, työ, työ — tässä ja nyt. Kaiken ytimessä on työ. Siksi katse kääntyy suomalaisiin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Ne voivat ratkaista nuorisotyöttömyyden, mutta tekijän palkkaaminen on yrittäjälle aina taloudellinen riski. Jos haluamme nuoret töihin, meidän on madallettava yrittäjän riskiä ottaa nuori töihin. [Juha Mäenpää: Sitähän hallitus on tehnyt!] Keskusta esittää nuorten työtakuuta. Me esitämme, että nuorten työttömyysturva ja kuntien maksamat työttömyyssakot muutetaan suoraksi palkkatueksi yrityksille, kunnille ja järjestöille. Jo pelkästään Tampereella, Oulussa ja Lahdessa näihin sakkomaksuihin kuluu tänä vuonna yli sata miljoonaa euroa — kuulitte oikein: pelkästään kolmessa kaupungissa yli sata miljoonaa euroa. Tämä raha pitäisi käyttää nuorten palkkaamiseen, ei passiivisuuden ylläpitämiseen. Löytyykö tähän muutokseen kokoomukselta rohkeutta? Keskustalla on myös muita valmiita toimia. Puolittaisimme työnantajan sivukulut ensimmäisestä palkattavasta työntekijästä vuodeksi. Uudistaisimme nuorten työllistämissetelin selkeäksi ja helposti haettavaksi. [Mauri Peltokangas: Sehän oli luettavissa jo hallitusneuvotteluissa!] — Ja kestänyt on: hallituksen työllistämisseteli on kyennyt työllistämään vain muutamia kymmeniä. Esimerkiksi kotikaupungissani Lahdessa, naapurissa, vain kymmenen nuorta on hyötynyt tästä setelistä. Vahvistaisimme matalan kynnyksen mielenterveyspalveluja ja perheneuvoloita ennen kuin ongelmat kärjistyvät kestämättömän raskaiksi ja erikoissairaanhoitoa tarvitseviksi. 11 hyvinvointialuetta on vähentänyt hallituksen soteleikkausten myötä neuvolapalveluita Suomessa, ja nyt te vastaatte siihen poistamalla perheneuvoloiden kirjauksen laista. Lopputulos on karmeaa seurattavaa. Jos ette ministeriaitiossa halua kuunnella minua tai opposition edustajia, niin kuunnelkaa edes nuoria itseään. Eräs nuori sanoi: ”Ei toivois mitään enempää kuin että pääsis tekemään jotain hyödyllistä” — jotain hyödyllistä. Siinä kiteytyy tämän välikysymyksen ydin. Suomalaiset nuoret eivät pyydä erityiskohtelua. He pyytävät mahdollisuutta opiskella, tehdä töitä ja rakentaa omaa elämäänsä. Heidän unelmansa veisivät Suomea rutkasti eteenpäin. Työpaikka ja koulutus auttavat siinä, että myös perhehaaveet ja asuntolainatoiveet voivat toteutua. Nuorilla on kaksi kertaa todennäköisempää tehdä lapsihaaveistaan totta, jos heillä on hyvä koulutus ja tulotaso. Suomen pitää olla maa, joka sanoo nuorelle: sinä kuulut tänne, sinä olet tärkeä, ja sinun tulevaisuudellasi on merkitystä. Kun opiskelet, saat työtä. Sinun unelmasi voivat toteutua. Mutta juuri nyt moni nuori kokee päinvastaista, ja siitä vastuu kuuluu Orpon hallitukselle jo neljättä vuotta. Suomalaisen yhteiskunnan suuri lupaus paremmasta huomisesta murenee. Hallitus ei ole kyennyt vastaamaan nuorten työttömyyden kriisiin eikä vahvistamaan nuorten uskoa tulevaisuuteen. Nuoret ovat valmiita kantamaan vastuuta tulevaisuudesta, mutta Orpon hallitus ei ole kantanut vastuutaan nuorista. Siksi, arvoisa puhemies, teen seuraavan epäluottamuslause-ehdotuksen: ”Hallitus on päästänyt nuorten työttömyyden sietämättömäksi, lisännyt politiikallaan eriarvoisuutta ja heikentänyt nuorten tulevaisuudenuskoa. Näkymää paremmasta ei ole. Hallitus on antanut periksi, ja vaarana on, että yhä useampi nuori seuraa perässä. Siksi eduskunta toteaa, että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta.”

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, terveys, hyvinvointialue)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Pöytäkirja
11.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 131/2025 vpTalousSoteEnergiaTurvallisuus

Arvoisa rouva puhemies! Minulle on suuri mysteeri, miksi hallitus niin kovalla innolla keskittyy viinan ja kaljan vapauttamiseen ja samalla leikkaa hyvinvointialueiden päihdepalveluista. Suomessa on työttömiä toiseksi eniten koko Euroopassa, ja hallituksen iltakouluissa tätä lakia on ruodittu päivätolkulla. Nyt soisi ryhtiä tähän touhuun. Onneksi sosiaali‑ ja terveysvaliokunta teki mietinnön, joka korjaa edes tämän lain valuvikoja minusta merkittävällä tavalla. Siitä kertonee myös se, että muutoksia tehtiin yhteensä kymmenen kappaletta tähän lakiin. Se on erittäin poikkeuksellista talon lakeja säätäessä. Vetoan teihin, kokoomus, SDP, perussuomalaiset, älkää kävelkö valiokunnan yli ja muuttako tätä lopputulosta uudestaan. Uskaltakaa ajatella omilla aivoilla. Kompromissi on hyvä. Kolmesta syystä: Ensimmäinen liittyy kansanterveyteen. Alkoholin vapauttaminen on jo nyt pahentanut haittoja ja lisännyt kustannuksia hyvinvointialueilla. Eihän tätä alkuperäistä kannattanut edes Kuluttajaliitto, jonka olettaisi kannattavan alkoholin kotiinkuljetusta ja kuluttajan helpompaa saatavuutta. Suurin osa kuultavista suhtautui hallituksen esitykseen erittäin kriittisesti ja katsoi, että esityksellä lisätään alkoholin saatavuutta, mikä lisää haittoja, kuten alkoholiriippuvuutta ja väkivaltaa, sekä yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia. Näiden osalta tätä on parannettu merkittävästi. Toinen näkökulma: reilun kilpailun näkökulma. Istun talousvaliokunnassa, ja tämä ensimmäinen esitys olisi johtanut suomalaisten yritysten syrjintään — en voi käsittää — suomalaisten yritysten syrjintään. Näillä termeillä sitä kuvattiin kuulemisessa, jossa olen itse istunut. Alkuperäinen esitys olisi mahdollistanut räikeän kilpailuvääristymän ulkomaisten ja kotimaisten toimijoiden välillä. Ulkomailta voi tilata viinaa kotiin ja kotimaan ravintolasta ei edes viinipulloa. Ulkomaisten yritysten etämyynnin sitominen vähittäismyynnin ylärajaan on vähintä, mitä pitää tehdä. Myös valvonnan tulisi koskea tasapuolisesti sekä kotimaisia että ulkomaisia toimijoita, ja ulkomaisille ei ollut vastaavaa valvontaa kuin kotimaisille. Tämän osalta tuli merkittäviä parannuksia, ja pidän niitä kriittisinä. Kolmas on sitten tämä wolttausnäkökulma. [Mauri Peltokankaan välihuuto — Vilhelm Junnilan välihuuto] Nimittäin lainsäädännön ei tule mahdollistaa niin sanottuja alkoholin pikatilauksia, ja sen osalta tähän on tehty nyt tämmöinen vuorokauden palomuuri. Suomessa on paljon esimerkkejä lähisuhdeväkivallasta, joka pahenee, jos alkoholia saa nopeasti kotiovelle kesken juomistilanteen. Erityisen huolestuttava on hallituksen esitys väkevien alkoholijuomien markkinoinnin laajentamisesta verkossa ja suoratoistopalveluissa. Se on tässä korjattu. Asiantuntijoiden arvio on myös selvä. Markkinoinnin lisääminen lisää alkoholinkäyttöä, ja erityisesti olen huolissani nuorista ja heidän käytöstään, kun he seuraavat vaikuttajamarkkinointia. Arvoisa rouva puhemies! Vaikka suomalaisten alkoholinkäyttö on vuosikymmenten saatossa vähentynyt, ei se poista sitä tosiasiaa, että alkoholi on edelleen yksi merkittävimmistä terveyteen, hyvinvointiin ja turvallisuuteen vaikuttavista tekijöistä. Sen takia alkoholiin liittyvä lainsäädäntö pitää aina käsitellä huolella. Ennen kaikkea ongelmakäyttö ja viinan tilaaminen kotiovelle on ongelmallista lapsille, ja siksi alkoholilainsäädäntöä tulisi aina arvioida lasten paras edellä. Perheissä vanhemman käyttö aiheuttaa myös lapsen arkeen muutoksia. Yksikään lapsi tässä maassa ei ansaitse lasista lapsuutta. Tämän eteen toivoisin, että hallitus palaisi vielä tarkastelemaan erityisesti hyvinvointialueiden leikkauksia, joiden kautta erityisesti lasten päihderiippuvaisten vanhempien tuomiin huoliin puuttuminen on heikentynyt. Lisäksi on tärkeää, että valiokunta on esittänyt vahvan sähköisen tunnistautumisen käyttöönottoa verkko-ostoissa sekä velvollisuutta tarkistaa vastaanottajan ikä luovutuksen yhteydessä. Näitä ei ministerin pohjassa ikävä kyllä ollut. Arvoisa puhemies! Kiitos sosiaali‑ ja terveysvaliokunnalle, että löytyy rohkeutta muuttaa pohjaa. Valiokunta on perusteellisesti esittänyt muutoksia, joilla etämyynti rajataan samoihin alkoholijuomiin, joita kotimaiset vähittäismyyjät voivat toimittaa. Tämä on tärkeää sekä kansanterveyden että yritysten yhdenvertaisen kohtelun näkökulmasta. On vaikea perustella tilannetta, jossa ulkomaiset toimijat voisivat myydä suomalaisille vahvempia alkoholijuomia etämyynnillä samalla, kun kotimaiset yritykset olisivat rajoitusten alla. Sitten palaan tähän talousvaliokunnan puheenjohtaja, edustaja Junnilan puheenvuoroon, jossa hän sanoi, että eurooppaoikeuden tulkinta on yksimielinen. Olen itsekin istunut talousvaliokunnassa. On totta, että talousvaliokunnan lausunnossa on todettu, että talousvaliokunnan osalta eurooppaoikeuden näkemys oli yksimielinen, mutta kun siirryin sosiaali‑ ja terveysvaliokuntaan käsittelemään tätä lakia, niin voin todeta, että sen jälkeen se ei enää ollut yksimielinen. [Vilhelm Junnila: Mistä se johtuu?] Se näyttää siltä, että vain muutaman eurooppaoikeuden tulkitsijan perusteella me emme voi vielä todeta tätä selkeäksi. Sen osalta totean omalta osaltani, että mielestäni talousvaliokunnan lausunnossa on virheellinen ilmaisu, ja jos voisin sitä korjata, niin puuttuisin siihen nyt viisaammilla aivoilla. Muutoksia tarvitaan myös harmaan talouden torjuntaan, kuten valiokuntakin totesi. Tullin verovälttelyarvio alkoholin kohdalla on noin 100 miljoonaa euroa. Se johtuu siis siitä, että Tulli ei saa tehdä pistokokeita EU:n sisämarkkinoiden osalta kolmansista maista tuleville tuotteille. Siksi valvonta on tehotonta, eikä hallitus esittänyt siihen parannusta. Onneksi kuitenkin tämä valiokunnan pohja esittää. — Lämmin kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, hyvinvointialue)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Tämähän on laki maatalouden energiaveron lisäpalautuksesta. Kyse on tuottajille maksettavasta energiaveron lisäpalautuksesta, jonka määrä on noin neljä senttiä per litra. Siis keskiverroin sellaisella tilalla, jossa tila käyttää noin 10 000 litraa polttoöljyä vuodessa, lisäpalautus voisi olla noin 400 euroa. Tämä on hyvä laki, tämä on hyvä muutos, tämä on parannus, ja kannatan ja keskusta kannattaa tätä vahvasti, mutta mittakaava ei ole riittävä. On tosiasia, että Iranin sota on nostanut nopeasti erityisesti polttoaineiden ja lannoitteiden hintoja. Tämä on aiheuttanut jo vaikeuksia aivan kuljetusalalla ja maataloudessa. Keskusta vetosi jo riihen alla siihen, että tehdään nyt riittävä kriisipaketti, jotta voidaan turvata suomalainen ruuantuotanto, tuo meidän suomalaisten kulta ja turvallisuuden kannalta aivan keskeinen edellytys. On hyvä muistaa, että viime kaudella maatalouden kustannuskriisiin vastattiin lähes 400 miljoonan euron kriisipaketilla. Nyt mittakaava on hyvin erinäköinen. Kriisiin vastaaminen määräaikaisella tukiohjelmalla olisi ollut todellakin paikallaan, ja tähän keskustalla oli useita esityksiä, esimerkiksi maatalouden määräaikainen kiinteistöverovapaus ja lannoitteiden kustannustuki. Kannatan tätä esitystä täydestä sydämestäni. Haluan pitää huolta suomalaisesta ruuasta, mutta toivon, että otatte nämä muut esitykset huomioon, kun valmistelette jatkoa — nimittäin tilanne tuolla tiloilla tuottajien keskuudessa on käymässä ahtaaksi kustannusten noustessa.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Kiitoksia, arvoisa herra puhemies! Tässä salissa ei enää riitoja saa aikaan, kun täällä on kaksi edustajaa, yksi hallituksesta ja yksi oppositiosta. Edustaja Valtolan kanssa on ollut mukava toimia sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, mutta kommentoin niitä kysymyksiä, mitä hän tuossa esitti. Demareita en minäkään sörki — en ota heidän kannoistaan selvää, joten vastatkoon itse vaikkapa huomenissa niihin asioihin. Ennusteitahan on potkittu eteenpäin nyt kolmisen vuotta. Esimerkiksi rakennusteollisuudessa on jatkuvasti ennustettu parempaa aikaa ja nousua, investointeja, mutta ennusteita on potkittu eteenpäin. Erityisesti tämä on kuormittanut, koska odotetaan kasvua ja kun petytään, niin sitten myöskin siirretään investointeja ja toiveita ja odotuksia eteenpäin. Ajattelen, että en lähtisi ennustamaan nyt vielä ihan valtavaa kasvua. Kuitenkin aika moni mittari näyttää siltä, että sellaista ei ole saatavissa myöskään syksyn osalta. Hallitus on luvannut satatuhatta uutta työpaikkaa — se on vakavasti pakkasella. Hallitus on luvannut velkaantumisen taittamisen — se on vakavasti pakkasella. Hallitus on luvannut kuuden miljardin säästöt — ne eivät tule toteutumaan. Ajattelen, että ei kannata luvata sellaisia asioita, mitä ei pysty täyttämään, ja siitähän tässä välikysymyksessä on kyse, kyetäänkö johtamaan tämän maan taloutta ja työllisyyttä. Aikaa on annettu neljä vuotta. Siinä ajassa mittarit pitäisi saavuttaa, ja jos niitä ei saavuta, sitten pitäisi yhdessä sanoa, että nämä eivät tule täyttymään ja keksiä parempia keinoja, että maaliin pääsee. Tälle maalle ei riitä kunnianhimoksi se, että palataan normaaliin, vaan tämä maa vaatii kunnianhimoisen tulevaisuuden. Minä olen aivan varma, että sellainen saadaan yhdessä rakennettua: valoisa tulevaisuus tälle maalle. Se edellyttää inhimilliseen pääomaan investoimista, erityisesti osaamiseen, koulutukseen, vauvoihin. Olemme tänään kuulleet Vauvarahasto-avauksen, ja toivon vahvasti, että se voisi olla yhteinen puolueiden jakama positiivinen avaus. Se, että saisimme 17 000 lasta enemmän tähän maahan joka vuosi, lienee kuitenkin tavoite, josta voimme yhdessä haaveilla, tai se, että saisimme esimerkiksi esikoisia syntymään enemmän. 82 prosenttia syntymättömistä lapsista selittyy sillä, että esikoiset eivät synny tähän maahan. Ajattelen, että tämä rahasto voi olla yksi ratkaisu siinä. Tai sitten tämä energiapolitiikka: Samalla voimme lisätä turvallisuutta, saada kasvua aikaan. Lopetetaan se pähkinänkuorien raahaaminen sieltä Afrikasta. Aletaan tekemään sellaista energiapolitiikkaa, joka nojaa vahvasti alueisiin, lähienergiaan, vetyyn, biokaasuun, erilaisiin pienydinvoimaratkaisuihin. Luotetaan siihen, että teknologia auttaa meitä. Niin se on kerta toisensa jälkeen osoittautunut, että tulevaisuus on valoisa, kunhan uskallamme myös investoida ja lähdemme tosiasioiden pohjalta, emme kuvitteellisten lukujen pohjalta.

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, pienydinvoima)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Huomaan, että keskustelussa olemme toistuvasti sekoittaneet suhdanteista toipumisen ja kestävän talouskasvun. Haluan omalla puheenvuorollani vielä näin illan päälle, varttia vaille 11, kuvata sitä, miten nämä eroavat toisistaan. Nyt näemme tuskaisen hidasta suhdanteista toipumista. Siis esimerkiksi tämä edustaja Niemisen kehuma Nordean korttidata: me näemme, että ostokyky palaa pikkuhiljaa. Jonkin verran investointeja tulee, ja niitä on täällä ehditty kehumaan. Mutta ei tämä kuitenkaan vielä maksa velkajarrua tai saa meidän talouttamme siihen kuntoon, mihin oletan, että yhdessä haluamme päätyä. Se on hyvä alku mutta ei riitä alkuunkaan. Ei näin hienon maan tulevaisuutta voi rakentaa näin heppoisen talouskasvun varaan. Kun hallitus ei ole täyttänyt yhtään talouden tai työllisyyden tavoitettaan, on mielestäni selvää, että tulisi silloin tarkastella, mitä muutoksia politiikassa pitää tehdä, että tähän pitkäjänteiseen talouskasvuun päästään kiinni. Pitkäjänteinen talouskasvu tulee tuplata. Se on minusta selviö. Se perustuu tietenkin siihen, että talouden tuottokyky oikeasti paranee, esimerkiksi työn tuottavuus kasvaa. Tähän voisimme päästä keskustan esittämällä tekoälyhypyllä, mutta se edellyttää voimakkaita investointeja vaikkapa jatkuvaan oppimiseen, jota hallitus on ikäväkseni ajanut alas, siis vapaaseen sivistystyöhön ja jatkuvaan oppimiseen. Me tarvitsemme uusia innovaatioita, ja niiden osalta meidän pitää huolehtia siitä, että tutkimuksen ja kehittämistoiminnan lisäksi nyt poissyöty innovaatiorahoitus myös jatkossa tulee huomioiduksi. Teknologia kehittyy. Miten pysymme sen tahdissa? Nyt tarjoamme hyvinvointialueille teknologialääkkeitä mutta emme kuitenkaan tarjoa rahoitusta tämän teknologiahypyn tekemiseen. Sen sijaan leikkaamme kaksi miljardia pois. Näiden toimien pitäisi toimia käsi kädessä sen kanssa, mistä me oletamme, että se kasvu lähtee. Yritykset investoivat, ja sen takia pieniä ja keskisuuria yrityksiä tulisi kirittää. Tähän keskusta on esittänyt Viron veromallia, jolloin voisimme saada kasvua aikaan myös pienissä yrityksissä. Tämä edellyttää myös riittävää työvoimaa, ja sen takia olen järkyttyneenä seurannut, miten hallitus on sanonut ei myös korkealle osaamiselle. Esimerkiksi Turun ammattikorkeakoulu palautti kaksi ja puoli miljoonaa euroa lukukausimaksuja sen takia, että opiskelijat eivät päässeet tähän maahan. Tämä ei ole kestävää maalle, jossa syntyy 40 000 lasta vuosittain. Siis korkeakouluun ei päästy. Mietin myös sitä, että pähkinänkuorten raahaaminen Afrikasta Helenin kattiloihin ei tietenkään ole mitenkään järkevää tässä maassa. Voisimmeko tuoda tolkkua energiapolitiikkaan, rakentaa vahvaa lähienergiaa, luottaa biokaasuun, [Puhemies koputtaa] keventää normitusta ja sitä kautta luoda kasvua tälle maalle?

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, velka, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (korkeakoulu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
12.5.2026VastauspuheenvuoroVK 3/2026 vpSote

Arvoisa rouva puhemies! Tässä ministeri kuvasi, miten sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitusta on saatu kuriin — tai en muista, mitä termiä käytitte — mutta se tarve sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoituksessa on pienentynyt. Alijäämien kattamisessa on onnistuttu. Sehän on tietenkin onnistuminen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistumiselta, ja on yhdessä tunnistettu, että tämän mallin peruspalikat ovat kunnossa. Mutta siitä olen kyllä täysin eri mieltä, että kyllä meidän pitää yhdessä katsoa peiliin, että kahden miljardin euron säästöt sosiaali- ja terveyspalveluihin ovat olleet äkkivääriä ja ovat aiheuttaneet tilanteita, että hoitojonot ovat kasvaneet ja toisaalta hoitoon hakeutuminen on viivästynyt. Tähän vaikuttavat esimerkiksi nämä asiakasmaksut Nyt saan viestiä hyvinvointialueilta. Suomessa on yli 300 keskustan aluevaltuutettua ympäri Suomea, ja he tuovat viestiä siitä, että hallituksissa joudutaan nyt oikeasti puntaroimaan sitä, että kun on laitettu niin kohtuuttomat asiakasmaksut — siis 80 euroa peruskäynti erikoissairaanhoidossa, synnytys saattaa maksaa jopa tonnin tässä maassa — niin tämä ei ole kohtuullista. Miten, ministeri, kommentoitte, mitä näille maksuille voidaan tehdä, että hoitoon hakeutuminen olisi parempaa?

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu, hoitojono, hyvinvointialue, asiakasmaksu)Pöytäkirja
12.5.2026Varsinainen puheenvuoroVK 3/2026 vpTalousTurvallisuus

Arvoisa rouva puhemies! Suomen tulevaisuus tulee taatusti olemaan valoisa, siitä olen aivan varma, mutta se edellyttää tiukkaa johtamista, ja tuloksiakin pitää tulla. Kuuntelin hallituksen kiukkuisia vastauksia siksi ihmeissäni. Ei tässä välikysymyksessä keskustalla ole kyse siitä, onko säästetty oikeista kohdista vai ei. Kyse on siitä, että hallituksen omat tavoitteet työllisyyden ja talouden kuntoon laittamiseksi — ne keskeisimmät lupaukset tälle vaalikaudelle — eivät ole toteutumassa, ja tästä ei suostuta käymään keskustelua. Täällä edustaja Valtola kutsui tätä oikeanlaiseksi talouspolitiikaksi. Kerro, millä mittarilla talouspolitiikka onnistuu. Hallitus johtaa tätä maata harhaan puhuessaan kaiken maailman lumevaikutuksista ja tulevista työpaikoista. Nyt on aika mitata tämän kauden saldoa niiltä osin, mitä ei enää ehdi kymmenessä kuukaudessa korjaamaan: 100 000 uutta työllistä, Euroopan surkein työttömyys ja työmarkkinaosapuolten ilmiriita. Hallitus lupasi 100 000 uutta työllistä, mutta on siitä jäljessä 177 000 työllistä. 80 000 nuorta on työttömänä tällä hetkellä, ja hallituksen sinänsä hyvät keinot ovat kuitenkin osoittautuneet täysin riittämättömiksi. Niissä puhutaan noin muutaman tuhannen ihmisen työllistymisestä. Teidän työpaikkanne ovat haaveuni, jota ei tulla saavuttamaan sinne päinkään, toisin kuin keskustalaisen pääministerin Sipilän johdolla tehtiin, kun erittäin vaikeassa välissä luotiin 150 000 uutta työpaikkaa. Velkaantumisen taittaminen: Hallituksen keskeinen lupaus oli kääntää Suomen valtionvelan suhde bruttokansantuotteeseen laskuun. Julkinen talous ei ole vahvistunut. Olemme EU:n alijäämämenettelyssä. Hallitus puhuu talouden valonpilkahduksista, mutta samaan aikaan valtiovarainministeriö laski huhtikuussa Suomen kasvuarvion vain 0,6 prosenttiyksikköön. Kumpaa meidän oletetaan uskovan, hallituksen juhlapuheita vai ministeriötä? Orpon hallitus tulee ottamaan yli 50 miljardia euroa velkaa. Se on huomattavasti suurempi summa kuin mistä edellisiä hallituksia haukutaan. Hallitus lupasi myös vakauttaa velkasuhteen. Muistan sen erityisen hyvin. Istuin tuossa pääministerin työryhmässä puolueeni edustajana. Velka on kuitenkin nousemassa niistäkin ennusteista jo 90 prosentin velkasuhteeseen, ja se on tälle maalle täysin kestämätön suunta. Hallitus lupasi saada alijäämän prosenttiin bkt:stä — ennuste vuodelle 27 on 4,6 prosenttia. Hallitus on puhunut kannustavasta sosiaaliturvasta, mutta hallituksen omistakin riveistä on jo kerrottu, että esimerkiksi työttömyysturvan suojaosa pitäisi palauttaa, sillä osa-aikaiset työntekijät eivät enää ota työtä vastaan. Se on osoittautunut hankalaksi myös sesonkiluonteisissa töissä, joissa suojaosan turvin on pystytty ottamaan lyhyempijaksoista työtä vastaan. Myös tekoälyhyppy olisi suuri mahdollisuus taloudellisesti tälle maalle, mutta se kävelee erittäin huonosti käsi kädessä sen kanssa, että samaan aikaan on kurjistettu esimerkiksi kuntoutusta ja jatkuvaa oppimista. Kannustan hallitusta voimakkaasti siihen, voitaisiinko luoda raju jatkuvan oppimisen tekoälyyn kannustava paketti, jolla pystyttäisiin valmentamaan ihmisille sellaista osaamista, mitä työelämä tällä hetkellä tarvitsee. Tämä on suuri mahdollisuus, ja sitä ei voi tässä maassa hukata. Kuuden miljardin sopeutus on valunut käsistä. Säästöjä ovat tietenkin heikentäneet veronkevennykset, joiden vuoksi hallitus ei tule täyttämään omaa sopeutustavoitettaan. Se tulee jäämään miljardeilla jälkeen siitä, mitä pääministerin suulla tässä maassa on luvattu. Voisi siis sanoa, että hallituksen monotoninen kasvun povaaminen ei juurikaan hetkauta tilanteessa, jossa tulokset puhuvat puolestaan. Ajattelen, että esimerkiksi Viron veromalli, jota keskusta on esittänyt tässä salissa useaan kertaan — pienille ja keskisuurille yrityksille kohdistuva tuki siihen, että ne voisivat kasvaa ja työllistää — voisi olla lääke tähän tilanteeseen: sellainen lääke, joka auttaisi pieniä yrityksiä nousemaan kaikkialla Suomessa. Voisiko hallitus ottaa edes sen työlistallensa? Yhteisöverot, puolustusmenot, on heitetty tuleville vuosille ilman mitään varattua lisärahoitusta. Mitä se tämmöinen löperö taloudenpidon touhu on? Ei kai nyt lasten kukkarosta lainaamista ennen ole hyvällä katsottu. Arvoisa hallitus, minkä työllisyys- tai taloustavoitteen olette saavuttamassa? Me todella tarvitsemme sitä, koska tämän maan tulevaisuus on valoisa ja se pitää rakentaa. [Aki Lindén: Kyllä se oli kympin puhe!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, velka, yhteisövero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Pöytäkirja
12.5.2026VastauspuheenvuoroVK 3/2026 vpTalous

Arvoisa rouva puhemies! Tässä peräänkuulutettiin opposition vaihtoehtoa. Täytyy sanoa, että oppositiossakin puolueesta riippuen on hyvin erinäköiset vaihtoehdot, mutta jotta päästään keskustelemaan niistä, pitäisi tunnistaa yhteinen tilannekuva. On välttämätöntä, että tämä yhteinen tilannekuva tunnistetaan. Kun muistelen Sipilän pääministerikautta, jolloin kaikki strategiset tavoitteet saavutettiin, siis esimerkiksi 150 000 työpaikkaa, merkittävä kilpailukyvyn parantaminen, velkaantumisen osalta merkittäviä tuloksia ja niin edelleen, niin ajattelen, että tämänkaltaista strategista ajattelua ja keskustelua pitäisi löytyä hallitukselta nyt, [Mira Nieminen: Keskusta ajatteli oikeistolaisesti silloin!] mutta se edellyttää rehellistä tilannekuvaa, ja sitä tilannekuvaa pääsee kehittämään vasta, kun katsoo totuutta silmiin. Tämän hallituksen yksikään työllisyyden ja talouden tavoite ei ole toteutumassa. Hallituksen olisi välttämätöntä ottaa oppositio mukaan keskusteluun siitä, miten tästä johdetaan Suomi kuivalle maalle ja luodaan tulevaisuuteen katsova tulevaisuus.

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka)Pöytäkirja
7.5.2026VastauspuheenvuoroSKT 73/2026 vpSote

Arvoisa herra puhemies! Asiakasmaksujen korotuksissa ollaan menty jo liian pitkälle. Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa synnytykset. Me olemme kaikki samaa mieltä siitä, että vauvoja tarvitaan. Me olemme myös varmasti kaikki samaa mieltä siitä, että kaikilla pitää olla varaa vauvoihin ja synnytyksiin. Ei pidä joutua pelkäämään synnyttämistä. Nythän tilastot jo todistavat, että hyvin pärjäävät saavat lapsitoiveensa toteutettua ja he, joilla on pienempi tulotaso, eivät. Erikoissairaanhoito maksaa jatkossa lähes 80 euroa per käynti. Jos päädyt sektioon, se maksaa lähes 260 euroa. Ja kun haava pitää hoitaa ja imetys saada sujumaan siellä sairaalassa, kun kotona se on monesti haastavampaa, niin lisäpäivilläkin on hintansa. Siis synnytys saattaa maksaa jatkossa jopa tonnin tässä maassa. Tämä ei ole kohtuullista, ja se on tismalleen päinvastainen suunta kuin millaisena hallitus kuvailee [Puhemies koputtaa] lapsimyönteistä yhteiskuntaa. Arvoisa ministeri Rydman: ettekö te voisi rajata edes hätäsektioita tämän ulkopuolelle?

Sote: sääntöpohjainen osuma (asiakasmaksu, sairaala)Pöytäkirja
17.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 42/2026 vpTalousEnergiaTurvallisuus

Arvoisa herra puhemies! Tämähän on talousvaliokunnassa käsitelty yksimielisenä ja varsin teknisenä muutoksena laissa tässä vaiheessa. Kyse on kuitenkin siitä, että tästä säännöksestä poistetaan Huoltovarmuuskeskus-sana, jonka valtion virastoksi muuttamisen jälkeen katsotaan olevan jatkossa voimakkaammin osana valtiota. Haluan siksi sanoa ääneen, että pidän erittäin tärkeänä, että Huoltovarmuuskeskuksen ykköstavoite on paitsi tietenkin huolehtia siitä, että huoltovarmuus kaikissa olosuhteissa toimii, myös erityisesti huolehtia koko Suomen osalta siitä, että koko Suomen asiat näkyvät Huoltovarmuuskeskuksen toiminnassa. On kriittistä, että heillä on käsitys kaikkien maakuntien tarpeista ja ominaisuuksista. En voi olla korostamatta riittävästi sitä, kuinka tärkeää on huolehtia tietenkin ruoan huoltovarmuudesta ja energian huoltovarmuudesta. Keskusta on nostanut esiin myös sitä, että esimerkiksi turpeen osalta on nähtävissä, että turve on kriittinen osa huoltovarmuuspolttoaineita, ja toivon, että tämä keskus jatkossa myös huolehtii siitä, että meillä on riittävät energiavarat tilanteeseen kuin tilanteeseen. Edustaja Heinosen puheenvuorosta haluan vielä jatkaa sen verran, että on hyvä havainto, että Huoltovarmuuskeskuksella on myös ennakoiva rooli. Erityisesti tänään, kun talousvaliokunnassa on tullut hyväksytyksi tämä krääsätalous-kansalaisaloite — tai sitä ei viedä eteenpäin sellaisenaan, mutta valiokunta yksimielisesti on löytänyt niitä epäkohtia, mihin puuttua, mitä pidän erittäin historiallisena ja arvokkaana tässä talossa — niin on syytä huomioida, että Huoltovarmuuskeskuksen pitää yhä voimakkaammin tehdä yhteistyötä myös esimerkiksi kybertoiminnan kanssa varautuen uusiin uhkiin, uusiin tarpeisiin. Sitten toisaalta myös esimerkiksi pakettiralliin liittyvässä varautumistehtävässä heillä on varsin laaja toiminta-alue, ja onneksi heiltä löytyy myös laajaa asiantuntijuutta tästä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Pöytäkirja
10.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 31/2026 vpEnergiaYmpäristö

Arvoisa herra puhemies! Tämä on todellakin varsin tekninen muutos, yhden sanan muutos, joten esitystä tuen vahvasti, eikä se ole aiheuttanut talossa kummempia keskusteluita. Mutta haluan tukea tätä edustaja Viljasen esiin tuomaa näkökulmaa siitä, että luomuvalvontamaksuja tulisi kohtuullistaa. Toisaalta nostan esiin myös sen, että luomutuotantohan hyötyy esimerkiksi silloin, kun lannoitteiden hinnat kohoavat voimakkaasti. Samanlainen tilanne nähtiin vaikka energiakriisin aikana edellisellä hallituskaudella, ja luomuhan siitä hyötyi, koska lannoitteita pystyttiin eri tavalla järjestelemään ja luonnonmukainen tuotantotapa tuki vähän erilaista kustannusrakennetta. Eli ajattelen, että luomussa on myös kustannushyötyjä sellaisilla hetkillä, kun tuotanto on muuten kriisissä, ja toivon, että luomutuotantoa saataisiin tuettua sillä, että nämä luomuvalvontamaksut pidettäisiin kohtuullisina. Nimittäin me tarvitsemme luomua osana meidän tuotantoa. Se ehdottomasti tukee luonnon monimuotoisuutta.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (monimuotoisuus)Pöytäkirja
27.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 192/2025 vp

Lämmin kiitos, puhemies! Erittäin tarpeellinen lainsäädäntö, myöskin yksimielinen, joka on käsitykseni mukaan edennyt asianmukaisesti myös valiokunnassa. Kyse on tietenkin eläintautilain ja eläinten tuontia koskevan lain seuraavasta askeleesta. Se, miten itse näen tämän ja lähestyn tätä, niin tässä on tietenkin tuotantoeläinten suojelu aivan ydinkysymys. Tässä pyritään estämään esimerkiksi afrikkalaisen sikaruton tarttuminen suomalaiseen sikakantaan. Tämä on herkästi leviävä verenvuoto-, kuumetauti, jota Suomessa ei ole mutta esimerkiksi Virossa on. Villisikakannan myötä aito riski tällaisen tartunnan rajulle leviämiselle olisi ilmeinen, joten on tärkeää, että pyrimme suojelemaan tuotantoeläimet Suomessa. Mitä muita merkityksiä tällä lainsäädännöllä on? Tietenkin perheenjäsenen tuominen. Olen itsekin ollut tuomassa ulkomailta koiria, perheenjäseniä, meidän perheeseen, ja tiedän, että tällä hetkellä lainsäädäntö on erittäin tiukka. En saanut tuotua Japanista koiraa, koska en saanut järjesteltyä omistajan samanaikaista lentoa, ja oli monenlaisia muita ehtoja. Ehkä voisimme tarkastella myös tätä kasvattajan näkökulmaa yhä enemmän. Ymmärrän pentutehtailun kieltämisen, ja sen pitää olla tietenkin selkeä. Selkeä lainsäädäntö estää sellaisen kaupallisen tuonnin, jota emme halua Suomessa edistää, mutta sitten tietenkin kasvatustoiminnan mahdollistaminen, koiranäyttelyreissut, erilaiset kasvatustoiminnan muodot pitäisi pyrkiä turvaamaan, jotta geenikanta pysyy monipuolisena ja koiraroduissa perinnölliset sairaudet eivät jyllää. Tämän osalta meillä jää lainsäädäntöön varmasti vielä tarkasteltavaa. Tässä annetaan myös Ruokavirastolle ja Tullille oikeus toimeenpanna eläimen lopettaminen. Nämä ovat tietenkin hieman ääritapauksia, joissa on tapahtunut rikos, ja sen seurauksena siellä rajalla on sellainen eläin, joka ei olisi sinne saanut päätyä. Toivoisin, että tähän löydettäisiin jonkinlaisia karanteeniratkaisuja tai muita keinoja, koska tietenkin eläimet näissä tilanteissa ovat viattomia. Rabiesin osalta on ehdottoman tärkeää, että säätely on tiukkarajaista, nimittäin tämä vesikauhu on sen tyyppinen. Sehän voi tarttua myös ihmiseen ja on kuolemaan johtavaa. Se olisi erittäin vakava epidemia, jos rabiesta tulisi Suomeen. Olemme saaneet olla rabiesvapaita hyvin pitkään, ja ajattelen, että tämän osalta lainsäädännön pitää olla ehdottoman tarkkarajaista ja tiukkaa. Kiitos, että tämä edistyy.

26.3.2026VastauspuheenvuoroKA 1/2025 vp

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Hamarin puheenvuoro äsken oli erittäin pysäyttävä, ja olen tismalleen samaa mieltä esimerkiksi perheneuvoloiden ja lastensuojelun perhetyön merkityksestä. Ne pitää ehdottomasti pitää voimissaan. Olen jo vuosia ihmetellyt sitä, miten paljon meillä on kiireellisiä sijoituksia. Mielestäni se on erittäin kriittinen mittari. Nimittäin silloin kun lapsi sijoitetaan kiireellisesti, voidaan sanoa, että ollaan jo epäonnistuttu, koska kyllähän nämä tilanteet monesti pystytään ennakoimaan etukäteen, ja riittävällä ennalta ehkäisevällä tuella, perhekeskusten, neuvoloiden ja esimerkiksi perheneuvolan tuella, pystytään tuomaan tukea riittävän aikaisin. Päihdehuolet: Tällä hetkellä hallitus edistää alkoholin kotiinkuljetusta. Mielestäni siinä pitäisi tehdä kriittisesti arvio siitä, edistääkö se lapsen edun ensisijaisuutta, johon Suomi on lapsen oikeuksien sopimuksessa sitoutunut. Me tiedämme, että tällä on suhde lastensuojeluasiakkuuksiin. Arvoisa ministeri, millä tavalla te arvioitte näitä vaikutuksia lastensuojelun asiakkaiden näkökulmasta? Nyt on paljon muutoksia menossa.

26.3.2026VastauspuheenvuoroKA 1/2025 vpTalousSote

Arvoisa herra puhemies! Suomi on juuri niin vahva kuin miten se pitää huolta lapsistaan, erityisesti heikommassa asemassa olevista lapsistaan eli lastensuojelun asiakkaista. Ajattelen, että on huomionarvoista, että THL on tutkinut, että käytännössä vain kaksi hyvinvointialuetta täyttää lain kirjaimen. Asiakkaita on noin 48 lastensuojelun asiakasta per sosiaalityöntekijä tällä hetkellä Suomessa, ja käsittelyajat ylittyvät noin kolmasosalla asiakkaista — lapsista erittäin haavoittuvassa tilanteessa. Tilanne hyvinvointialueilla on karmiva. Tähän ovat tietenkin vaikuttaneet hyvinvointialueiden massiiviset leikkaukset, mutta toki myös se, että palveluita on heikennetty. Tarvitsisimme voimakasta toimintakulttuurin muutosta. Tiedän hyvinvointialueita, millä esimerkiksi perhehoidossa olevia lapsia on kotiutettu isoihin laitosyksiköihin. Tämä ei ole oikea suunta. Voisiko Suomi siirtyä Ruotsin suuntaan, missä noin 71 prosenttia lastensuojelun asiakkaista on perheolosuhteissa? [Puhemies koputtaa] Se olisi ehdottomasti inhimillisempi ratkaisu.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Pöytäkirja
25.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 28/2026 vpEnergiaTurvallisuus

Arvoisa herra puhemies! On erittäin järkevää, että Tullin palveluita digitalisoidaan. Aivan kuten edellä on todettu, on äärimmäisen järkevää, että Tullin virkamiehiltä vapautuu voimavaroja valvontaan, jatkuvasti kasvavaan pakettiralliin esimerkiksi Kiinasta. Viime vuonna Suomeen tuli 50 miljoonaa pakettia Kiinasta, keskihinta noin viiden euron pintaan. Tulli on arvioinut, että niistä 80 prosentissa on ollut jotain sellaista, mikä ei täytä meidän säädöksiä: siis esimerkiksi lapselle tuotteita, joista tulee näppylöitä tai ihottumaa, on käytetty vaarallisia kemikaaleja, tai joitain pattereita tai elektroniikkavälineitä, jotka voivat poksahtaa, räjähtää tai sytyttää tulipaloja. On sanomattakin selvää, että meidän täytyy lisätä valvontaa, ja se ei onnistu palkkaamalla lisää ihmisiä maassa, jossa väki vähenee. On sanomattakin selvää, että näiden prosessien sähköistäminen on yksi keino siihen, että näiltä virkamiehiltä vapautuu aikaa tähän valvontatyöhön. Se ei kuitenkaan ratkaise kaikkia ongelmia, ja sen takia haluan korostaa sitä, että Tullin rooli tämän sisäisen turvallisuuden, kokonaisturvallisuuden, kannalta on erittäin merkittävä. Meidän tulee jatkuvalla tahdilla kiinnittää huomiota siihen, millä tavalla me voimme turvata Tullin resurssit tässä maassa. He kuitenkin pitävät huolta meidän ulkorajoistamme ja myös suomalaisista sen osalta, että tänne ei tule materiaalia, joka on meille vahingoksi. Lisäksi haluan korostaa sitä, mistä tässä edustaja Juvonen puhui edellä, että esimerkiksi tämä ikäihmisten digikuilu on tosiasia ja on tietenkin välttämätöntä turvata kaikessa digitalisaatiossa ne polut, miten palveluita voidaan käyttää myös ilman digilaitteita tai tämmöistä henkilökohtaista digiosaamista. Sen takia haluan painottaa myös esimerkiksi jatkuvan oppimisen palveluita, vapaan kansansivistystyön palveluita. Ne ovat todella tärkeitä, että me saamme tämän Suomen kansan digitaidon kohdilleen.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
19.3.2026Varsinainen puheenvuoroK 5/2025 vpMaahanmuutto

Arvoisa herra puhemies! Lämmin kiitos oikeuskansleri Tuomas Pöystille ja koko oikeuskanslerin toimistolle tästä kertomuksesta, jota saan kunnian kommentoida jo itse asiassa seitsemäntenä vuonna perätysten. Ajattelen, että tämän raportin keskeisin sisältö itselleni on tämä kappale, mikä koskee digitalisaatiomyönteisyyttä ja digitalisaation kehittämistä, erityisesti digimyönteisen lainsäädännön kehittämistä, ja se on erittäin ansiokas kooste tässä kertomuksessa. Me kaikki käytämme etäyhteyksiä yhteydenpitoon, opiskeluun, kaupassakäyntiin, työn tekemiseen, erilaisiin asioihin. Etäyhteyksin me pystytään myös hoitamaan vanhuksiamme, opettamaan lapsiamme, tekemään monia sellaisia asioita, jotka ovat keskeinen osa oikeusvaltiota ja joita pitää tietenkin tarkastella myös lainsäädännön perusoikeuksien valossa. Kun istuin perustuslakivaliokunnassa viime kaudella, tein havainnon, että Suomen perustuslaki lähtökohtaisesti on aika nihkeä automatisaation ja digitalisaation kehittämiselle. Syy oli tietenkin esimerkiksi automatisoidun turvapaikkahakuprosessin osalta siinä ongelmassa, voidaanko katsoa, että viranhaltija voi olla vastuussa vaikka 300 päätöksestä tunnissa, että hän pystyisi käymään noin ison massan läpi ja sitä kautta vastaamaan myös virkavastuulla päätösten tekemisestä. Samaan pohdintaan olen törmännyt muun muassa opiskelija- ja oppilasterveydenhuollon kysymyksissä: minkälaista automatisaatiota, kenelle tiedot luovutetaan, tarvitseeko aina tehdä päätös ja niin edelleen. Ja nyt eduskunnassa on käsitteillä ikäihmisten teknologiaa koskeva lakiesitys HE 113, jonka yhteydessä jälleen kerran julkisuudessa on keskusteltu siitä, mikä on perustuslakivaliokunnan rooli tällaista teknologiaa, automatisaatiota, eteenpäin viedessämme. Me kaikki olemme varmasti yhtä mieltä siitä, että teknologiaa pitää edistää, ja ajattelen, että lainsäädännön pitää olla digi-, teknologia- ja automatisaatiomyönteinen. Aivan kuten oikeuskansleri täällä raportissa kertoo, esimerkiksi Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa on tämäntyyppistä keskustelua ja lainsäädännön perkaamista tehty. Tämä raportti antaa kuitenkin hyviä työkaluja. Me tarvitsemme selkeää sääntelyä, ehkä oikaisuvaatimusmenettelyä, ennakollista valvontaa. Tietenkin myös ministeriön tekemä pohjatyö lainsäädännölle on erittäin kriittinen. Vaikkapa nyt tämän tämän hetken teknologialain osalta olisin toivonut, että ministeriö olisi jo sinne hallituksen esityksen perusteluihin kyennyt kuvaamaan, minkälaista erilaista teknologiaa me käytämme hoivapalveluissa, että esimerkiksi [Puhemies koputtaa] hoidon tarpeen itsearviointi ja raskas hälytysjärjestelmä ovat eri asioita kuin automaattinen kirjaaminen tai niin edelleen. Toivoisin, [Puhemies koputtaa] että oikeuskansleri ottaisi vielä kantaa siihen, ollaanko tässä menossa parempaan suuntaan digimyönteisen lainsäädännön kannalta.

Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (turvapaikka)Pöytäkirja
13.3.2026Varsinainen puheenvuoroLA 2/2026 vpSoteKoulutusYmpäristö

Lämmin kiitos, arvoisa puhemies! Yritän pitää puheenvuoroni erittäin lyhyenä, jos joku muukin vielä ehtisi puhumaan tärkeästä aiheesta. — Edustaja Strandmanille lämmin kiitos aiheen esille nostamisesta. On erittäin ajankohtaista ja tärkeää, että tästä oppilashuollosta ja ylipäätään lasten tuen tarpeesta käydään keskustelua. Tiedonsaannissa on totta totisesti kehittämistä, ja mikäli se on lainsäädännöllisesti ratkaistavissa, niin tuen tällaisia muutoksia ilman muuta. Oma kokemukseni kuitenkin yläasteen opettajana on pitkälle ollut se, että kyse on paljon myös siitä käytännön työstä, miten toimintakulttuurissa mahdollistetaan tiedonsaanti. Lakihan ei kiellä millään tavalla esimerkiksi sellaista keskustelua pöydän ympärillä, jossa kaikki ammattilaiset ovat yhtä aikaa ja yhtä aikaa jaetaan tietoa lapsen tilanteesta ja käydään keskustelua sen kehittämiseksi, ja kannustan kouluyhteisöjä kehittämään näitä oppilas- ja opiskelijahuoltotapaamisia siihen suuntaan, että tieto liikkuisi ja tällaisia esteitä ei olisi. Sitten mitä tulee tähän hallinnolliseen uudistukseen elikkä hyvinvointialueiden perustamiseen ja siihen, että kuraattorit ja psykologit siirtyivät hyvinvointialueiden palvelukseen, niin olin itse sitä vastaan aluksi ja ajattelin, että se ei ollut järkevä siirto. Nyt kun se siirto on tehty, ajattelen, että näiden ammattilaisten työn järjestämisen kannalta on järkevää, että emme jatkuvalla siirrolla siirrä heidän työnantajaansa ja työsuhteitansa. On kehitettävissä nykymallissa niin, että kuraattorit ja psykologit ovat saatavissa jokaisessa koulussa ja aina lasten ja nuorten läheltä, ja tähän suuntaan sitä pitäisi kehittää, toki lähipalvelua laajasti kunnioittaen. Sitten korostan vain lopuksi, että tätä yhteisöllistäkin oppilas- ja opiskeluhuoltoa todella tarvitaan. Nimittäin tämä ennalta ehkäisevä työ, ryhmäytyminen ja erityistarpeiden havaitseminen lähtee pitkälti siitä arjesta. Lapsi on aina osana yhteisöä ja osana kaveriporukkaa, ja silloin kun häntä pystytään tukemaan siinä ympäristössä, tilanne on kaikkein paras. Toivon hallitukselta, että tarkastelette vielä tilannetta. Nimittäin kuulin, että näiden uusien muutosten seurauksena esimerkiksi pienryhmiä kotiseudullani on lakkautettu, eli on tulkittu niin, että pienryhmiä ei voi olla, koska laki määrittelee niin, että tietty määrä tämmöisiä lapsia ja nuoria, joilla on tarpeita paljon, voi olla samassa ryhmässä, ja sitten pienryhmiä on lakkautettu. Ajattelen, että pienryhmät ovat kuitenkin tosi hyvä tapa järjestää opetusta sellaisissa tilanteissa, joissa tarpeita on.

Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
13.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 202/2025 vpTalous

Arvoisa herra puhemies! Tämä on, toden totta, ollut talousvaliokunnassa sellainen hyvän mielen kokonaisuus, jota olemme edistäneet, ja olen iloinen, että saamme nyt tämän lain eteen, eli käsityö- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen suoja on kyseessä. Esitys on kulkenut rinnakkain Krääsätalous kuriin ‑aloitteen käsittelyn kanssa, jossa olemme pohtineet noin 50 miljoonan paketin kuljettamista Suomeen. Huomaamme voimakkaasti, että suomalaiset tuotteet, yrittäjät, erityisesti käsityö, taide, design mutta myös ruoka, aivan kuten edustaja Heinonen äsken totesi, tarvitsevat tämänkaltaista suojaa, jotta ne pärjäävät markkinoilla, joilla krääsää pukkaa. Suomesta tämän piirissä voisi olla luontevasti esimerkiksi Rauman pitsi. Se on käynyt esiin asiantuntijakuulemisissa, ja on todennäköistä, että meiltä joitakin kohteita löytyy suoralta kädeltä. Mutta toivon myös, että käsityöyrittäjät ja suomalainen käsityöperinne käydään läpi, design käydään läpi laajasti ja katsotaan, mitä muuta voisimme tälle listalle saada. On nimittäin ennakoitavaa, että nämä tuotteet saavat sillä myös näkyvyyttä ja sitä kautta ne varmasti hyötyvät matkailullisesti ja yrittäjätoiminnan kautta. Joten hyvä esitys, ja toki on hyvä myös se, että nämä kyseiset suojaa hakevat yhtiöt voivat hakea tätä suoraan EU:lta ja tätä hallinnollista taakkaa tai byrokratiaa ei tule sikäli lisää.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Pöytäkirja
26.2.2026Varsinainen puheenvuoroSKT 25/2026 vpTalousSote

Arvoisa herra puhemies! Viikko sitten Ylellä hoitajat kertoivat, miksi vanhusten epäselvät kuolemat laitoksissa eivät yllätä. Eihän tällaista saa tapahtua. Tilanne herättää kysymyksen: millaista vanhuuden turvaa pahoin velkaantuva Suomi vanhuksilleen tarjoaa? Vierailin myös hoivakodissa Sysmässä, jonka lämmin tunnelma alleviivasi minulle sitä, että hoitoalan ammattilaiset ovat rautaa. Heitä tarvitaan, ja he todellakin osaavat työnsä. Keskustan kanta on varsin selvä: vanhenemista ei pidä joutua pelkäämään. Meidän on tehtävä yhdessä kaikkemme, että vanheneminen on turvallista ja arvokasta Suomessa. Siksi perussuomalaisten ja uuden ministerin esiintulo tuntuu kylmäävältä: leikkauksia, leikkauksia jälleen kerran, leikkauksia lisää. Hallituksen suurin leikkauskohde on ollut meidän vanhuksemme. [Perussuomalaisten ryhmästä: Viime viikolla se oli lapsiperheet!] Ainoa hallituksen visio sosiaali‑ ja terveyspalveluille on keskittää ja näivettää. Korjausliikkeitä on välttämätön tehdä. Arvoisa ministeri, aiotteko te perua juuri eduskuntaan tuomanne [Puhemies koputtaa] lähes 400 miljoonan euron leikkaukset sosiaali‑ ja terveyspalveluihin?

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu, hoitaja)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Kyllä perussuomalaisten linja on täällä tullut jo selväksi, ja se jatkui tässä. Tällä kertaa syylliset olivat EU, Venäjä ja pankit, joskus joku muu, ja lopuksi sitten maahanmuutto. Ministeri jo ensimmäisessä puheenvuorossaan kertoi, että näistä työttömistä työnhakijoista on 15 prosenttia ulkomailta tulevia, ja heistä suurin osa ukrainalaisia, joita me emme ole kyenneet tässä tilanteessa työllistämään, vaikka he ahkeraa väkeä ovatkin. Syy, miksi pyysin puheenvuoron: Erityisesti aikuiskoulutustukeen haluaisin vielä palata, kun huomaan, että ahkera ministeri Talvitie, jota suuresti arvostan, on vielä salissa. Ajattelen, että tämä jatkuvan oppimisen ja oppimisen linkitys ylipäätään tähän työllistymiseen on erittäin kriittinen aikana, jolloin erityisesti tämä tekoäly muovaa työmarkkinoita ja uuden osaamisen tarve kasvaa jatkuvasti. Meiltä myös katoaa työpaikkoja tai sitten työpaikoissa vaaditaan korkeampaa osaamista kuin aikaisemmin, johtuen vaikkapa digitalisaatiosta tai sitten uusista teknisistä sovelluksista. Sen takia haluan kysyä aikuiskoulutustuesta. Tämähän oli tuki, jossa kouluttautui 30 000 ihmistä suunnilleen vuosittain, heistä 10 000 sote-alalle, 10 000 kasvatusalalle ja 10 000 sitten muille aloille, ja viimeisimmän kuulemani perusteella merkittävä määrä muun muassa metsäteollisuuden palvelukseen. Nimittäin tällaiset alat, jotka eivät välttämättä nuoria samalla tavalla houkuttele, ovat sitten tämän aikuiskoulutustuen kautta olleet merkittävä siirtymä, eli ihmiset sitten vaihtavat uraa sitä mukaa, kun ikää tulee. He ovat saattaneet havaita, että kun omalla alalla ei työllisty, niin esimerkiksi metsäteollisuus työllistää merkittävästi. Eli tämä on ollut tärkeä tuen muoto ja kriittinenkin, uskallan sanoa, jotta esimerkiksi erityisopettajia ja kätilöitä, monia tärkeitä ammattiryhmiä, on tähän maahan saatu. Mitä hallitus kaavailee aikuiskoulutustueksi? Ensin te kerroitte, että hallitukselta on tulossa uusi malli aikuiskoulutustueksi, jossa nämä väärinkäytökset on poistettu — teidän sanomanne mukaan väärinkäytökset on poistettu — ja tämä on uudistettu ja päivitetty malli. Sitten ministeri kertoi täällä, että tämä hoidetaan Jotpan rahoituksella eli jatkuvan oppimisen palvelukeskuksen rahoituksella ja että sinne on laitettu miljoonia lisää, ja sen takia sitten ei tarvita enää uutta mallia. Mutta nyt kun olen tutustunut tähän Jotpan palveluun, niin sehän on hyvin täsmäkoulutusta: siellä, täällä, tietyille aloille tai tietyille alueille. Se ei vastaa samaan tarkoitukseen kuin aikaisempi aikuiskoulutustuki, ja tämän vuoksi haluaisin kysyä, mitä tämän osalta tapahtuu. Sitten toinen asia vielä: opintolainat. Lukiosta valmistuvalla on nykyään 7 000 euroa keskiverroin lainaa, ammatillisesta koulutuksesta vähän enemmän, ja lukiosta jos valmistut, niin käytännössä valmistut vielä ilman minkäänlaista ammatillista osaamista. Eli mitä hallitus tälle tekee? Erityisesti toisen asteen lainat ovat mielestäni täysin kohtuuttomia. Myös toki korkea-asteella keskiverroin lainaa on 25 000 euroa, ja sen ennakoidaan nousevan aina 40 000 euroon asti hyvin piakkoin lähivuosina. Tähän kehitykseen pitäisi puuttua. Keskustalaisen pääministerin aikana 90-luvun laman vaikeimmissa tilanteissa tähän puututtiin, ja silloin luotiin opintoraha. Mikä on hallituksen ratkaisu tässä ajassa?

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja
24.2.2026Varsinainen puheenvuoroVK 1/2026 vpTalousSoteKoulutus

Arvoisa rouva puhemies! Hallitus tuntuu löytävän syyllisiä: sosiaali- ja terveyspalveluiden toimimattomuus, vanhuspalveluiden vähäisyys on alueiden vika, ja jälleen kerran se, että ihmiset eivät saa työllisyyspalveluita, on alueiden vika. Tämä on kerrassaan kiinnostavaa. Esimerkiksi tämä esimerkkialue, jonka nostin, Päijät-Häme, jossa näitä työllistämisen palveluita on ollut mahdoton saada viime vuonna helmikuusta eteenpäin, on tyypillinen esimerkki alueesta, missä samaan aikaan työttömyysturvan kuntaosuuden eli niin sanotun sakkomaksun osuus on tuplaantunut eli noussut 40 miljoonaan euroon. Täällä ministeri kertoo, että alueiden pitäisi rahoittaa enemmän. Nämä alueet ovat erittäin vaikeassa tilanteessa niin taloudellisesti kuin inhimillisen tilanteen osalta. Tässäkin kaupungissa on Suomen suurin työttömyysaste tällä hetkellä. Kyllä minä ajattelen, että nämä ovat kysymyksiä, mistä myös valtion tulee kantaa oma osansa, ja pitää tunnistaa, että näillä valtion tekemillä päätöksillä on suora vaikutus siihen, että työttömyys on lisääntynyt, ja erityisesti tällä seudulla nämä konkurssit, esimerkiksi virheet pienten ja keskisuurten yritysten osalta, kotitalousvähennys, äkkijyrkkä alv-korotus tai monet muut hallituksen toimet ovat aiheuttaneet tilanteen, että ei uskalleta investoida ja työttömyys on kasvanut ja toisaalta olemassa olevat yritykset ovat kaatuneet. Tilanne on siis valtava inhimillinen mutta myös taloudellinen tragedia, ja toivoisin ministereiltä ymmärrystä myös alueiden tilanteeseen. Ei voi jättää yksin varsinkaan tilanteessa, jossa työllisyysalueet aloittivat toimintansa viime vuoden alusta. Ne aloittivat tammikuussa, rahat loppuivat helmikuussa, ja täällä ministeri sanoi, että olisi pitänyt rahoittaa enemmän. Kymmenen kuukautta olisi pitänyt rahoittaa kunnan pussista tilanteessa, jossa sakkomaksut ovat tuplaantuneet. Minusta se on aika härski pyyntö. Sitten mitä tulee oppimiseen, niin nyt pitää huomata — Suomessa on siis Euroopan korkein työttömyys tällä hetkellä, tilanne on karmiva myös valtakunnallisesti — että työttömistä kaksi kolmasosaa on toisen asteen tutkinnon varassa, ja tämä on minusta asia, mihin hallituksen kannattaisi kiireellisesti kiinnittää huomiota, ensinnäkin puntaroida uudestaan tätä aikuiskoulutustuen leikkausta. Koko järjestelmä ajetaan alas tämän vuoden loppuun mennessä, ja sen jälkeen sen nostaminen uudelleen kestää muutaman vuoden niin, että me saadaan se koko järjestelmä kasaan. Voisiko olla niin, että te edes jättäisitte sen järjestelmän henkiin, niin että seuraava hallitus voisi valita toisin? Toivon tätä. Sitten tämä oppisopimuskoulutettavien määrä, joka on kertakaikkisesti romahtanut tällaisessa tilanteessa, kun näitä oppisopimuspaikkoja on vaikea saada, niitä on jopa peruuntunut tämän vaikean työllisyystilanteen takia ja yritysten tilanteen takia. Voisiko tässä vivuttaa ja auttaa jollakin tavalla, että oppisopimuksiin päästäisiin? Ylipäätään se, että on leikattu 120 miljoonaa ammatillisesta koulutuksesta, on suuri virhe aikana, jolloin nimenomaan jatko-opiskelukelpoisuutta ammatillisesta koulutuksesta korkeakouluun pitäisi parantaa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu)Pöytäkirja
24.2.2026Varsinainen puheenvuoroVK 1/2026 vpTalous

Arvoisa rouva puhemies! Olen erittäin huolissani tilanteesta. Kotiseudullani Päijät-Hämeessä on työttömiä tällä hetkellä 949 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten, siis vuodessa tullut lähes tuhat työtöntä lisää. Me olemme Suomen työttömyystilastojen kärjessä. Pelkästään Lahdessa työttömyyden prosentti on 17,5 prosenttia. Tämä on raju luku. Kun tiedetään, mitä alueella on yrityksille tapahtunut viime viikkojen aikana — esimerkiksi Sinuhen, Askon ja Sotkan konkurssit sekä Lahden kaupungin massiiviset irtisanomiset — ja työllisyyspalveluiden tilanne, niin ennakoin, että tämä luku tulee pahenemaan tulevien kuukausien aikana. Tilanne on karmiva. Tuossa palasin juuri omiin kirjallisiin kysymyksiini, ja olen kysynyt tasan vuosi sitten hallitukselta sitä, minkä takia hallitus ei tee mitään sen eteen, että Hämeen työllisyyspalveluiden resurssit saataisiin kohdalleen. Tein tämän kirjallisen kysymyksen niin, että siihen vastattiin helmikuussa, jolloin käytännössä työllisyyspalveluiden resurssit oli käytetty — siis toisena kuukautena vuodesta, helmikuussa, työllisyyspalveluiden resurssit oli käytetty. Kysyin tässä kirjallisessa kysymyksessä, mitä voidaan tehdä, kun palkkatukien vyörytys, palkkatukien leikkaukset sekä starttirahan ja työkokeilun riittämättömät resurssit ovat tulleet näkyviksi ja alueella tehdään kielteisiä päätöksiä. Eli työttömät laitettiin seisomaan jonoissa sen sijaan, että heitä olisi tuettu työn syrjään kiinni ja sitä kautta olisi saatu pidettyä leipä pöydässä. Hallitus ei halunnut siinä kohtaa puuttua tähän resursointiin. Kysyin tässä kirjallisessa kysymyksessä myös sitä, miten on mahdollista, että edes yksimielisesti eduskunnassa päätetty yli 55-vuotiaiden työllistämisen tuki ei toteudu. Eli alueilla tehtiin kielteisiä päätöksiä yli 55-vuotiaille tämän työllistämisen tuen osalta, vaikka tämä oikeus lukee laissa eduskunnan yksimielisesti päättämänä. Siitä huolimatta, kun rahaa ei ollut, tehtiin kielteisiä päätöksiä. Nämä ovat erittäin haastavia juttuja, ja tämän kirjallisen kysymyksen ja muuten asiasta käydyn uutisoinnin ja keskustelun jälkeen hallitus teki muutoksia, niin että kuitenkin nämä työllisyyspalvelut saatiin. Kun viime helmikuussa tein tämän kysymyksen, niin on ilman muuta selvää, että näistä ihmisistä, jotka tällä hetkellä ovat työttömänä, on tullut vielä tuhat työtöntä lisää alueella, ja nämä ihmiset tarvitsevat palveluita ja apua. Meidän yhteinen tavoite on ilman muuta se, että me haluamme välttää pitkäaikaistyöttömyyden ja rakenteellisen työttömyyden ja saada nuoret työhön kiinni, ja tässä me tarvitaan kaikki keinot. Arvoisat ministerit, mitä hallitus on tehnyt näiden edellä luettelemieni asioiden korjaamiseksi?

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Lämmin kiitos ministereille. Te olette täällä jo seitsemättä tuntia salissa, ja arvostan sitä kovasti. Asia on yhteinen ja varsin laaja. Useat hallituspuolueiden edustajat ovat kuitenkin täällä pyrkineet perustelemaan, miksi meillä ei olisi ongelmaa. Tästä tulen olemaan jyrkästi eri mieltä — 350 000 ihmistä työttömänä, joka viides nuori vailla töitä tällä hetkellä. Hallitus tekee varmasti parhaansa, mutta se ei riitä. Se ei riitä, ja näiden tehtyjen toimien odottelu ei ole mahdollista enää tällaisissa työttömyyslukemissa. Suhdanne on huono. Niin se oli viime kaudellakin, ja silloin meillä oli ennätystyöttömyys. Sota, energiakriisi ja monet muut murheet varjostivat myös edellistä hallituskautta. Tällä hallituskaudella te olette vajonneet Euroopan surkeimpiin työttömyyslukuihin, ja niitä me tällä hetkellä niitämme. Hallitus tekee kuitenkin myös selkeitä virheitä. Esimerkiksi työttömänä ei enää uskalla kokeilla pätkätöitä tai sesonkitöitä. Suojaosien poistaminen on aiheuttanut tilanteita, joissa ihminen kokee, että työttömänä olo on turvallisempaa kuin yksittäisen lyhyen pätkän vastaanottaminen. Moni kokee, ettei voi vaihtaa alaa, vaikka tulisi seinä vastaan oman työn tekemisessä. Aikuiskoulutustuki on romutettu, ja jatkuvaa oppimista on ajettu alas. Esimerkiksi oppisopimuskoulutustenkin määrä on tippunut nyt, kun yrityksillä on niin tiukkaa. Rakennusteollisuus on romahtanut puoleen kahdessa vuodessa, siis yhdeksän miljardin euron bisneksestä puoleen. Se on raju kolaus, eikä sitä ole auttanut kotitalousvähennyksen heikentäminen tai alv:n äkkikorotus. Myös verotuspolitiikan ennalta arvaamattomuus on aiheuttanut haasteita luottamukseen investoida ja sitä kautta rakennusteollisuuden vaikeuksia. Kuntouttavaa työtoimintaa on ajettu alas. Uskaltaisin kysyä ministereiltä: mitä tehdään kuntouttavalle työtoiminnalle, ja millä tavoilla esimerkiksi kuntouttavaa työtoimintaa tullaan lisäämään tulevina vuosina? Jokainen ihminen on tärkeä työmarkkinoilla vähenevän väestön Suomessa. Ja tietenkään esimerkiksi nämä leikkaukset Kelalta, joiden seurauksena muun muassa maaseudun lasten terapioita ajetaan alas, eivät ole irrallisia tästä työttömyystilanteesta tai kuntien vaikeuksista — tai palkkatuen heikentäminen. Uskallan kuitenkin ehdottaa: voisimmeko yhdessä löytää sellaisia keinoja, joilla tilanteeseen voitaisiin tuoda nopeita ratkaisuja? Ajattelen, että ne nousevat nimenomaan pienten ja keskisuurten yritysten tukemisella tässä kohdassa. Tällainen yksi keino voisi olla esimerkiksi Suomen versio Viron veromallista: voitaisiinko verottaa kevyemmin yrityksen sisään jätettävää varallisuutta ja esimerkiksi sitä kautta saada lisää työpaikkoja? Tai työnantajamaksujen keventäminen pitkäaikaistyöttömien ja nuorisotyöttömien palkkaamiseksi — sopisiko tällainen, ministeri Marttinen? Tohdin myös esittää, voisiko länsiradan eli niin sanotun Turun junan sekä Vantaan ratikan sijaan satsata nopeavaikutteisiin toimenpiteisiin asuntokaupan ja rakennusalan nostamiseksi ahdingosta ylös koko maassa. Ehkä kaipaisimme nyt erityisen nopeita toimia rakennusteollisuuden nostamiseksi. Sitten ehkä tästä koulutustilanteesta: Ajattelen niin, että uudelleenkouluttautujien määrää ei voi kutsua minkäänlaiseksi työllisten reserviksi. Täällä, ministeri Marttinen, te sanoitte, että uudelleenkouluttautujien tulee olla työmarkkinoiden käytettävissä. Mutta joskus on sellaisia elämäntilanteita, kuten sairauksia, osaamisvajeita, kadonneita työpaikkoja, jolloin uudelleenkoulutuksella on merkittävä rooli siinä, että ihminen pystyy tekemään työtänsä hyvin. Paitsi määrä myös työn tuottavuus on se, jota Suomi kovasti tarvitsee. Ajattelen, että ihmisen etu on uudelleenkouluttautua ja samaan aikaan Suomen etu on se, että me saamme ihmisille mielekkäitä töitä, jotta he jaksavat tehdä koko työuran ja vielä vähän päällekin. Se on meidän kaikkien yhteinen etu.

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero, leikkaus)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennusala)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
24.2.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVK 1/2026 vpTalousSoteMaahanmuutto

Arvoisa herra puhemies! Arvoisat ministerit, hyvät kollegat! Tänään on tärkeä päivä, nimittäin tämän maan valoisat päivät ovat vielä edessä. Meidän tehtävämme on tietenkin muuttaa suuntaa, ja tällä hetkellä emme pääse kovin paljon kehumaan. Ei naurata: ei naurata tilanne valtakunnallisesti, mutta ei se naurata myöskään tuolla Päijät-Hämeessä, omassa maakunnassani. Kun katson lukuja, niin työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta minun maakunnassani on 15,7 prosenttia, siis Suomen surkein — 15,7 prosenttia. Valtakunnallisesti ollaan rajuissa lukemissa. Suomessa on Euroopan surkein työttömyys kaiken kaikkiaan. Täällä vedotaan suhdanteisiin tai sodan uhkaan, mutta siitä huolimatta Suomi on Euroopan surkeimmassa tilanteessa. Meillä on yhteensä 346 400 työtöntä työnhakijaa, mikä on 20 600 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Sanoisin, että kaikki kepeät puheet siitä, miten työttömien määrä ei ole paha tai on maahanmuutto tai joku muu selitys, ovat varsin kepeitä ottaen huomioon, että tilanne on karmiva kaikkialla Suomessa ja se on pahentunut. Ystäväni valmistui insinööriksi kaksi vuotta sitten. Hän on edelleen työtön. Toinen tuttuni jäi työttömäksi kolme vuotta sitten rekkakuskin hommasta — edelleen työttömänä. Kuljettajan ammattipätevyyskortti on vanhentunut. Se olisi vaatinut noin 500 euroa, että sen olisi saanut pidettyä voimassa. Digipiirturikortin — noin sata euroa — hän piti voimassa. Hän odottaa työtä, on erittäin motivoitunut siihen. Minulle läheinen ihminen, joka kasvattaa lastaan työttömänä, on avautunut siitä, miten harrastukset on pitänyt jättää, kun rahaa ei ole, tai miten lomat on peruttu ja lapsi kysyy: ”äiti, miksi kaveri pääsee, mutta minä en?” Sellaista on työttömän arki. On hyvin vaikea perustella, miksi esimerkiksi työttömyysturvan lapsikorotus on leikattu tällaisena aikana pois. Suomessa on alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita 42 300, eli 4 100 enemmän kuin vuosi sitten. Heistä olen erittäin huolissani. Kun valmistuu tällaiseen maailmaan, missä työttömyys on enemmänkin todennäköisyys kuin uhka, ajattelen, että se on vaikea tilanne lähteä kasvattamaan omaa ammatillista itsevarmuutta. Kun ensimmäiset vuodet joutuu kokemaan epävarmuutta omasta osaamisestaan, jos työtä ei löydy, sillä on helposti jäljet koko työuralle. Erityisesti kaikille työttömille nuorille haluan sanoa, että me olemme teidän kanssanne ja pyrimme yhdessä taistelemaan Suomea siihen asentoon, että teillä olisi tilaa tehdä töitä ja näyttää parhaanne. On huomioitava — ja keskustelussa on myös ehkä vähemmän nostettu esille sitä — että työttömistä suurempi osa on naisia tällä hetkellä monilla aloilla, kuten sosiaali- ja terveysalalla. Esimerkiksi Etelä-Karjalassa irtisanottiin viime vuonna 300 sotealan ammattilaista, ja monet heistä ovat naisia. Ajattelen, että tämä työttömyystilanne osuu erittäin voimakkaasti naisiin. 1990-luvun laman aikaan pitkäaikaistyöttömien määrä oli korkeimmillaan 143 000, ja tästä luvusta ollaan enää vain muutaman tuhannen pitkäaikaistyöttömän päässä. Tilanne on erittäin valitettava, ja uskon ja toivon, että ministerit ottavat sen vakavasti. Esimerkiksi tämä nuorten seteli on tarjonnut näkymän siihen, että parempaa olisi edessä, mutta kun luvut ovat näin karmivia, niin se, että saamme sitä muutamalle, ei vielä auta meitä kokonaisuudessa. Työpaikat ovat tietenkin se valo, jota koko Suomi nyt tarvitsee. Työpaikat syntyvät siellä, missä lamppu syttyy aikaisin aamulla ja sammuu viimeisenä illalla: pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Sen takia keskusta on tarjonnut useita kasvutoimia, joista käyn muutaman teille vielä läpi. Palautetaan kotitalousvähennyksen ehdot ennalleen ja tehdään siitä entistä parempi tuplaamalla yksin asuvien ja yksinhuoltajien vähennysoikeuden enimmäismäärät. Tuntuva veronalennus eläkeiän täyttäneille työuran jatkamiseksi, ja veroale myös eläkkeellä töitä tekeville. Vastaantulo kunnille työttömyysturvan ja nuorten toimeentulotuen sakkomaksuihin, koska työttömyys johtuu valtakunnallisesta tilanteesta. Tai entä työnantajamaksujen keventäminen pitkäaikaistyöttömien ja nuorisotyöttömien palkkaamiseksi? Viimeiseksi totean: voisimmeko me esimerkiksi palauttaa kotitalousvähennyksen, parantaa sitä, [Puhemies koputtaa] tai varainsiirtoveron tilapäisellä alentamisella kiinteistöjen ja asunto-osakeyhtiöiden kaupoissa saada rakennusteollisuuden liikkeelle?

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, terveys)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja
17.2.2026VastauspuheenvuoroVNS 8/2025 vpTalousEnergiaTurvallisuus

Arvoisa rouva puhemies! Talousvaliokunnassa totta tosiaan vuosi sitten tehtiin neljä eri sääntelyä, joilla selvästi hankaloitettiin biokaasun investointeja, joten toivon, että ministeri ottaa ne uudelleen tarkasteluun ja katsotte, olisiko siellä sääntelymaailmassa jotain sellaista, mitä pystyisi helpottamaan niin, että näitä investointeja tulisi. Energiapolitiikkaa tulisi totta tosiaan johtaa pitkäjänteisesti. Se tuli näkyväksi muun muassa vuonna 2022 energiakriisin myötä. Vähän aikaisemmin, 2016, tässä samassa strategiassa me muun muassa johdimme Suomea voimakkaasti omavaraisempaan suuntaan energiatuotannossa: tuontiöljy puolitettiin, tuli kivihiilikielto, uusiutuvaa energiaa lisättiin rajusti. Energiaomavaraisuuden ja turvallisuuden tulisi olla energiapolitiikkamme ydin nytkin, ja osaltaan tämä strategia vastaa siihen, mutta toivon, että tässä myös petrattaisiin. Tarvitsemme vakaan, ennakoitavan ja pitkäjänteisen investointiympäristön, ja esimerkiksi sähkön kantaverkoista huolehtiminen olisi nyt erittäin kriittistä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
12.2.2026VastauspuheenvuoroSKT 10/2026 vpTalous

Arvoisa herra puhemies! Selittely jatkuu, ja vastuun välttely jatkuu. Vastauksen perusteella valtiovarainministeri Purralle ei kelpaa pienyrittäjyyttä tai työllisyyttä edistävä keino, kotitalousvähennyksen laajentaminen siihen, mitä se oli ennen kuin te leikkasitte sitä. Työministeri Marttinenkin on ehtinyt jo moittimaan kasvuesitysten tekijöitä. [Välihuuto oikealta] Ministeri sanoo olevansa pahoillaan ja pitävänsä jopa haitallisena ja harmillisena esityksiä varainsiirtoveron helpotuksista, määräaikaisesta poistamisesta, siis sen veron, mitä maksetaan useampi kymmenentuhatta, kun ostetaan oma koti. [Juha Mäenpään välihuuto] Keskusta on tosiaan tehnyt tällaisen esityksen. Emme silti ota näitä ministerin moitteita vastaan. Keskusta on tehnyt itse asiassa esityksiä jo yli 50, mutta hallitus ei ota niitä tosissaan. Toivoisin, että te katsoisitte tämän osalta peiliin, sillä Suomessa on Euroopan suurin työttömyys. Kysyn valtiovarainministeri Purralta: oletteko te valtiovarainministerinä tai koko hallituksena ottaneet tämän kannan, [Puhemies koputtaa] että varainsiirtoveron määräaikaisesta alentamisesta ei edes neuvotella, [Puhemies koputtaa] vai onko tämä kokoomuksen esitys?

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, leikkaus)Pöytäkirja
10.2.2026VastauspuheenvuoroHE 1/2026 vpTalousEnergia

Arvoisa herra puhemies! Tilanne on, toden totta, vakava: EU:n pahin työttömyys, velkaholhous ja luottamuksen murentuminen monellakin tavalla tässä maassa tällä hetkellä on erittäin vakavaa. Kiitos siitä huolimatta esimerkiksi vetyhankkeiden ja energian varastointihankkeiden edistämisestä tässä lisätalousarviossa. Sähkön hinta on ollut härskeissä summissa, mihin paras lääke on ilman muuta säävarman sähkön edistäminen ja lupien jouduttaminen. Mutta sitten ihmettelen, miten nämä rahat tulevat lisätalousarviossa helmikuussa. Eikö hallituksella olisi ollut kolme vuotta aikaa edistää tämänkaltaisia hankkeita? Nämä ovat olleet varsin hyvin tiedossa, että näille tarve on ilmeinen, jo aikoja sitten. Nyt laitamme lisää rahaa myös Lupa- ja valvontavirastoon, joka aloitti vasta tammikuussa. Miten jo helmikuussa tiedetään lisätalousarvion tarpeesta? Eikö se ollut joulukuussa tiedossa? Hallitus rakensi viranomaisen sisälle yleisen edun valvontayksikön, jolla on veto-oikeus kaikkeen. Nyt jo tiedämme, että kaikki mineraalinetsintäluvat ovat juntturassa ja osa jo aiemmin luvatuista luvista seisoo [Puhemies koputtaa] tai on saanut kielteisen päätöksen. Miten tähän reagoidaan?

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Pöytäkirja