politiikka.app

Laine-Nousimaa Hanna

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmäPirkanmaan vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

19 puheenvuoroa

048helmikuu 2026: 8helmaaliskuu 2026: 0maahuhtikuu 2026: 1huhtoukokuu 2026: 4toukesäkuu 2026: 3kessyyskuu 2026: 3syy
22.9.2026Nopeatahtinen puheenvuoroHE 175/2026 vpTalousSote

Arvoisa herra puhemies! Tämän hallituksen budjettipolitiikassa on asioita, joita on vaikea ohittaa. Tavallisilta suomalaisilta vaaditaan jatkuvasti lisää: palveluista leikataan, järjestöjen rahoitusta leikataan, asiakasmaksuja korotetaan ja sosiaaliturvaa on jo heikennetty monella tavalla. Mutta samaan aikaan valtion velkaantuminen jatkuu erittäin suurena. Vuoden 2027 budjettitalouden alijäämäksi arvioidaan noin 13,2 miljardia euroa. Valtionvelan arvioidaan nousevan vuoden 2027 lopussa noin 214 miljardiin euroon. On perusteltua kysyä, mitä näillä leikkauksilla oikein tavoitellaan, kun velkaantuminen samalla kuitenkin jatkuu näin voimakkaana. Arvoisa herra puhemies! Erityisesti minua huolestuttavat tämän budjetin vaikutukset ihmisten arkeen. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuksia leikataan jälleen. Järjestöt eivät ole valtiolle pelkkä menoerä. Ne tarjoavat vertaistukea, kohtaamispaikkoja, neuvontaa, kriisiapua ja matalan kynnyksen tukea ihmisille, jotka eivät vielä tarvitse raskaita julkisia palveluja. Rahoituksen poistaminen järjestöiltä ei poista niiden asiakkaiden ongelmia. Ne voivat jäädä hoitamatta ja kasvaa. Tämä voi tulla yhteiskunnalle paljon kalliimmaksi. SDP ei hyväksy näitä 84 miljoonan euron järjestöleikkauksia. Arvoisa puhemies! Toinen huoleni liittyy asiakasmaksuihin. Hallitus korottaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja. Valtiontalouden kannalta kyse on pienestä summasta, mutta pienituloiselle ihmiselle uusi maksu voi olla merkittävä. Meidän pitää kysyä, syntyykö säästö todella silloin, jos ihminen jättää maksun vuoksi menemättä lääkäriin tai siirtää hoitoaan. Kun ongelma pahenee, yhteiskunta maksaa tästäkin pienestä säästöstä myöhemmin enemmän. Arvoisa herra puhemies! Seuraavana merkittävänä asiana työttömyys. Talous on kääntymässä kasvuun, mutta työttömyys ei ole vielä lähtenyt vastaavasti laskuun. Aamun uutinen Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta, jonka perusteella työttömiä on nyt 5 000 vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan, on hyvä. Ei tutkimus kuitenkaan vielä anna kuvaa siitä, onko suunta kestävä. Toivon todella, että on. Erityisen huolissani olen pitkäaikaistyöttömyydestä ja sen kasvusta. Viimeisin vahvistettu valtakunnallinen luku kertoo, että Suomessa oli toukokuussa lähes 140 000 pitkäaikaistyötöntä. Määrä on kasvanut vuodessa 17 prosentilla. Yli kaksi vuotta työttömänä olleita oli lähes 74 000, ja heidän määränsä oli kasvanut peräti neljänneksellä. Tämä ei ole enää vain suhdanneongelma. Arvoisa herra puhemies! Pitkittynyt työttömyys tarkoittaa menetettyjä työvuosia, pienempiä verotuloja ja kasvavia menoja. Vuoden 2025 alusta lähtien yhä suurempi osa tästä laskusta menee kuntien maksettavaksi. Kunnille siirrettiin TE-palvelujen järjestämisvastuu, ja samalla niiden vastuuta työttömyysetuuksien rahoituksesta kasvatettiin. Mitä pidempään ihminen on työttömänä, sitä suuremmaksi kunnan taloudellinen vastuu kasvaa. Tässä on yksi tämän budjetin suurista ristiriidoista. Kunnille annetaan enemmän vastuuta työttömyyden kustannuksista, mutta samaan aikaan kuntien taloutta kiristetään. Ja kun pitkäaikaistyöttömyys kasvaa, kuntien lasku kasvaa. Kuntien kannalta tarvittaisiin nyt ennen kaikkea vaikuttavia toimia, joilla ihmiset saadaan takaisin työelämään, ei vain lisää vastuuta ja kustannuksia. Talouskasvu auttaa, mutta se ei yksin riitä. Pellervon taloustutkimus arvioi tuoreessa ennusteessaan, että pitkäaikaistyöttömyyden purkaminen edellyttää talouskasvun lisäksi kohdennettuja toimia, joissa kuntien ja hyvinvointialueiden palveluilla on keskeinen rooli. Arvoisa herra puhemies! Tässä tullaan mielestäni koko budjettipolitiikan ytimeen. Järjestöiltä leikataan sitä työtä, jolla ehkäistään ongelmia. Palvelujen asiakasmaksuja korotetaan, kunnille siirretään yhä suurempaa vastuuta työttömyyden kustannuksista, ja samaan aikaan pitkäaikaistyöttömyys kasvaa. Silti valtion alijäämä on ensi vuonna yli 13 miljardia euroa. Tässä kohtaa pitää kysyä, onko todella onnistuttu löytämään ne toimet, jotka vahvistavat julkista taloutta ja luovat kasvua pitkällä aikavälillä, vai onko kuitenkin niin, että säästetään sellaisista palveluista, joiden puuttumisesta maksamme myöhemmin enemmän. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, velka, budjetti, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden, hyvinvointialue, asiakasmaksu)Pöytäkirja
22.9.2026VastauspuheenvuoroHE 175/2026 vpTalousSote

Arvoisa puhemies! Järjestöjen rahoituksesta leikataan jälleen, mutta järjestöt eivät ole vain meno valtion budjetissa. Ne tekevät valtavan määrän ennaltaehkäisevää työtä, tarjoavat vertaistukea, kohtaamisia, neuvontaa ja apua silloin, kun ihminen ei vielä tarvitse raskaita julkisia palveluja. Kun tämä työ vähenee, ongelmat eivät katoa. Ne voivat siirtyä myöhemmäksi ja tulla silloin paljon kalliimmaksi. Samaan aikaan hyvinvointialueiden palveluihin kohdistuu säästöpaineita ja asiakasmaksuja korotetaan. Arvoisa puhemies! Kysynkin hallitukselta: onko näiden järjestöleikkausten vaikutuksia arvioitu myös niiden kustannusten näkökulmasta, joita voi syntyä myöhemmin sosiaali- ja terveyspalveluihin, jos ennaltaehkäisevä työ heikkenee? — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu, hyvinvointialue, asiakasmaksu)Pöytäkirja
9.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 126/2026 vpTalousRakentaminen

Arvoisa rouva puhemies! Eduskunnan osuustoimintaryhmän puheenjohtajana kiitän ministeri Merta tästä esityksestä. — Osuuskunnat ovat tärkeä osa suomalaista taloutta ja yhteiskuntaa. Ne tarjoavat ihmisille ja yrityksille mahdollisuuden tehdä yhdessä, omistaa yhdessä ja rakentaa pitkäjänteisesti yhteistä toimintaa. Siksi myös osuuskuntien sääntelyn pitää olla selkeää, toimivaa ja oikeudenmukaista. Tässä esityksessä on kyse ennen kaikkea siitä, että osuuskuntien arki helpottuu, ja niiden toimintaedellytykset säilyvät tasavertaisina osakeyhtiöiden kanssa. Monet muutoksista ovat teknisiä ja hallinnollisia, mutta juuri tällaiset muutokset voivat käytännössä vähentää turhaa työtä ja antaa enemmän aikaa itse toiminnalle. Pidän tärkeänä sitä, että jäsenyyteen ja jäsenten asemaan liittyviä säännöksiä selkeytetään. Tämä koskee esimerkiksi tilanteita, joissa yksi jäsenyys kuuluu useammalle henkilölle, yhteisölle tai verotusyhtymälle. On hyvä, että käytännön toiminta kirjataan selkeämmin lakiin ja samalla säilytetään osuuskuntien tärkeä periaate: yksi jäsenyys, yksi ääni. Myös edustajistoihin liittyviä säännöksiä ja jäsenen vastuuta maksamattomasta osuusmaksusta selkeytetään. Selkeät pelisäännöt vahvistavat jäsenten luottamusta ja helpottavat osuuskuntien hallintoa. Arvoisa rouva puhemies! Esityksessä on myös tärkeä taloudellinen uudistus. Osuuskunnan ylijäämää voidaan jatkossa jakaa tilikauden aikana vastaavalla tavalla kuin osakeyhtiöissä voidaan jakaa väliosinkoa. Tämä lisää osuuskuntien taloudellista joustavuutta. Lisäksi hallinnollista taakkaa kevennetään ja osuuskuntien lopettamista helpotetaan. On järkevää, ettei toimintansa jo päättänyt osuuskunta jää tarpeettomasti roikkumaan rekisteriin. Tärkeää on, että yritysten toimintaa helpotetaan tavalla, joka vahvistaa eikä heikennä oikeudenmukaisia toimintaedellytyksiä. Tässä esityksessä hyvä lähtökohta on yhdenvertaisuus. Osuuskunnilla ja osakeyhtiöillä tulee olla mahdollisimman tasavertaiset mahdollisuudet toimia ja työllistää. Meidän on pidettävä huolta siitä, että suomalaisessa yhteiskunnassa on tilaa erilaisille tavoille tehdä työtä, yrittää ja omistaa. Osuuskunnat ovat tästä hyvä esimerkki. Kun sääntely on selkeää ja turha hallinto vähenee, voimavaroja jää enemmän ihmisten, yhteisöjen ja talouden rakentamiseen. Tämä uudistus vie osuuskuntien sääntelyä oikeaan suuntaan: vähemmän turhaa hallinnollista taakkaa, selkeämmät pelisäännöt ja tasavertaiset toimintaedellytykset. Se on hyvää lainsäädäntöä ja vastuullista talouspolitiikkaa. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja
22.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 131/2025 vpTalous

Arvoisa herra puhemies! Alkoholilain lähtökohta on yksinkertainen: sen tarkoituksena on vähentää alkoholin aiheuttamia haittoja ihmisille, perheille ja koko yhteiskunnalle. Tätä tavoitetta ei pidä unohtaa myöskään silloin, kun keskustelemme verkkokaupasta, kilpailusta tai EU:n sisämarkkinoista. Alkoholin haitat näkyvät Suomessa joka päivä. Ne näkyvät päivystyksissä, lastensuojelussa, mielenterveys- ja päihdepalveluissa sekä perheiden arjessa. Siksi alkoholipolitiikassa jokainen päätös, joka lisää alkoholin saatavuutta tai näkyvyyttä, on arvioitava huolellisesti myös kansanterveyden näkökulmasta. Arvoisa herra puhemies! Hallitus perustelee esitystä sillä, että alkoholin etämyyntiin liittyvä oikeustila on ollut epäselvä ja sääntelyä on tarpeen selkeyttää. Oikeustilan selkeyttäminen onkin perusteltu tavoite. Samalla on kuitenkin kysyttävä, ratkaiseeko hallituksen esitys ne ongelmat, jotka etämyyntiin tosiasiassa liittyvät. Ulkomailta tapahtuva alkoholin tilaaminen ei ole uusi ilmiö. Suomalaiset ovat voineet hankkia alkoholijuomia toisista EU-maista jo pitkään. Keskeinen ongelma on ollut se, että verojen maksamista Suomeen ei ole pystytty valvomaan riittävän tehokkaasti. Tämä on vakava epäkohta. Alkoholin aiheuttamat kustannukset jäävät suomalaisen yhteiskunnan kannettavaksi, mutta verotulot eivät päädy Suomeen. Se ei ole oikeudenmukaista veronmaksajien näkökulmasta eikä reilua suomalaisille yrityksille, jotka noudattavat lakeja ja maksavat veronsa Suomeen. Arvoisa herra puhemies! Syytä on myös tunnistaa, että esitys lisää alkoholin saatavuutta ja näkyvyyttä: kotiinkuljetukset yleistyvät, verkkokaupan merkitys kasvaa, ja väkevien alkoholijuomien markkinointia verkossa vapautetaan. Alkoholin helpompi saatavuus ja väkevien alkoholien markkinoinnin määrän kasvu todennäköisesti myös kasvattavat kulutusta. Kulutuksen kasvaessa kasvavat myös haitat. Tästä tutkimusnäyttö on ollut hyvin johdonmukaista. SDP:n mielestä alkoholipolitiikan lähtökohtana tulee olla kansanterveyden suojeleminen, haittojen ehkäiseminen ja vastuullinen sääntely. Samalla on huolehdittava siitä, että Suomeen myytävistä tuotteista maksetaan myös Suomeen kuuluvat verot ja että kilpailu on reilua kotimaisten ja ulkomaisten toimijoiden välillä. Arvoisa herra puhemies! Alkoholilainsäädäntöä voidaan uudistaa, mutta uudistusten on vahvistettava vastuullisuutta, ei heikennettävä sitä. Kansanterveyden, veropohjan ja reilujen pelisääntöjen on kuljettava käsi kädessä. Tämä olisi sekä yhteiskunnan että suomalaisten perheiden etu. Kannatan myös edustaja Lindénin esittämää hylkäysehdotusta ja lausumaehdotuksia. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Pöytäkirja
22.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 56/2026 vpTalousSote

Arvoisa rouva puhemies! Hyvinvointialueiden rahoitus ei ole vain tekninen kysymys valtion talousarviossa. Se ratkaisee sen, kuinka nopeasti ihminen pääsee lääkäriin, saako ikäihminen tarvitsemansa hoivan ja pystytäänkö pelastustoimi turvaamaan kaikkialla Suomessa. Hyvinvointialueiden rahoitusmallin muutoksia on arvioitava myös palveluiden ja ihmisten arjen näkökulmasta. Hallituksen esityksen tavoitteena on kehittää rahoitusmallia hallitusti ja ennakoivasti sekä turvata perustuslain mukaiset palvelut. Valitettavasti esityksen sisältö ei tue tätä tavoitetta. Esityksessä palvelutarpeen kasvun huomioimista heikennetään merkittävästi. Vuodesta 2027 alkaen palvelutarpeen kasvusta huomioitaisiin vain 60 prosenttia nykyisen 80 prosentin sijaan. Lisäksi määräaikaisesta korotuksesta luovuttaisiin. Samalla siirtymätasauksia muutetaan tavalla, joka siirtää kustannuksia hyvinvointialueiden kannettavaksi. Yhteensä vaikutus on 388 miljoonaa euroa vähemmän hyvinvointialueiden rahoitukseen vuoden 2029 tasolla. Asiantuntijakuulemisissa on tuotu esiin vakava huoli siitä, että leikkaukset kohdistuvat myös alueille, jotka ovat jo pystyneet vaikeilla sopeutustoimilla tasapainottamaan talouden, sekä alueille, joiden palvelutarve kasvaa voimakkaasti. Tämä ei ole oikeudenmukaista. Lisäksi se myös heikentää kannusteita tehdä vastuullisia uudistuksia ja tasapainottaa taloutta. Sosiaali- ja terveysvaliokunta on lausunnossaan arvioinut, että muutokset heikentävät palvelutarpeen kasvun mukaista rahoitusta tavalla, joka uhkaa lakisääteisten palveluiden turvaamista. Väestön ikääntyessä ja hoidon tarpeen kasvaessa ei rahoitusta voida irrottaa todellisista palvelutarpeista. Arvoisa rouva puhemies! SDP katsoo, että hyvinvointialueet tarvitsevat ennen kaikkea vakautta, ennakoitavuutta ja työrauhaa. Rahoitusmallia voidaan ja pitää kehittää, mutta muutosten on kannustettava palveluiden parantamiseen ja talouden hallittuun tasapainottamiseen, ei rangaistava niitä alueita, jotka ovat jo tehneet vastuullisia ratkaisuja. SDP:n vaihtoehdon tavoitteena on turvata palvelutarpeen mukainen rahoitus ja uudistaa järjestelmää vaiheittain sekä oikeudenmukaisesti. Mahdolliset muutokset siirtymätasauksiin on toteutettava niin, ettei yksittäisten alueiden palveluiden järjestäminen vaarannu. Hyvinvointialueille on annettava mahdollisuus kehittää toimintaansa pitkäjänteisesti sen sijaan, että ne joutuvat jatkuvasti uusiin säästöohjelmiin. Lopulta kyse on siitä, pidämmekö kiinni suomalaisen hyvinvointivaltion tärkeimmästä lupauksesta, siitä, että jokainen saa tarvitsemansa hoidon, hoivan ja avun silloin, kun sitä tarvitsee. Tätä lupausta ei saa murentaa lyhytnäköisillä rahoitusleikkauksilla. Kannatan myös edustaja Lindénin esittämää lakiesityksen hylkäämistä. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, talousarvio, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, hyvinvointialue)Pöytäkirja
10.6.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNS 3/2026 vpTalousSote

Arvoisa rouva puhemies! Käsittelemme julkisen talouden suunnitelmaa vuosille 2027—2030. Suunnitelma osoittaa karulla tavalla sen, että hallituksen talouspolitiikka ei ole onnistunut turvaamaan Suomen talouden kestävyyttä. Ihmisten luottamus tulevaisuuteen horjuu. Orastava kasvu on erittäin tervetullutta, ja toivomme todella, että se kestää. Julkisen talouden osalta orastava kasvu ei kuitenkaan vielä näy. Nuorten ja tulevien sukupolvien vuoksi meidän tulee olla huolissamme velkaantumisesta ja alijäämien kasvamisesta. Hallitus on luvannut taittaa velkasuhteen kasvun ja painaa alijäämän yhden prosentin tasolle. Todellisuus kuitenkin kulkee päinvastaiseen suuntaan. Alijäämä pysyy usean prosentin tasolla, velkasuhde nousee kohti sataa prosenttia bruttokansantuotteesta. Tämä ei ole pieni poikkeama tavoitteista vaan selkeä osoitus siitä, että talouspolitiikan suunta on väärä. Nykyisen suunnan merkitys etenkin nuorille on pystyttävä näkemään. Tulevaisuudenusko ei synny pelkistä numeroista, se syntyy siitä, miltä yhteiskunta näyttää ja millaisia mahdollisuuksia se tarjoaa. Työllisyys ei ole kehittynyt tavoitteiden mukaisesti. Työttömyys on kasvanut massatyöttömyydeksi, ja epävarmuus tulevaisuudesta on lisääntynyt. Toteutetut leikkaukset peruspalveluista ja turvaverkoista aikaansaavat tunteen siitä, että tulevaisuus ei olekaan parempi kuin nykyhetki. Tällaista viestiä ei soisi annettavan heille, jotka ovat vasta rakentamassa omaa paikkaansa opinnoissa, työelämässä ja yhteiskunnassa. Arvoisa rouva puhemies! Hyvinvointialueiden rahoituksen toistuvat leikkaukset ovat ajamassa alueet kestämättömään tilanteeseen. Alueiden rahoitus ei vastaa palvelutarpeen kasvua, eikä toiminnan kehittämiseen ole myöskään riittävää rahoitusta. Jatkuva säästöpaine kohdistuu etenkin ehkäiseviin ja varhaisen tuen palveluihin. Tämä on lyhytnäköistä politiikkaa. Ennaltaehkäisevästä työstä leikkaaminen pahentaa ongelmia, ja ne hoidetaan myöhemmin raskaammissa ja kalliimmissa palveluissa. Säästö, joka syntyy tänään, muuttuu huomenna lisälaskuksi. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksen leikkaukset ovat osa tätä huolestuttavaa kokonaisuutta. Järjestöjen avustusten puolittaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että matalan kynnyksen tuki ja ennaltaehkäisevä työ vähenevät merkittävästi. Se ei kuitenkaan tarkoita avun tarpeen vähenemistä. Se tarkoittaa sitä, että yhä useampi ihminen jää ilman apua tai hakeutuu raskaampien palvelujen piiriin. Näin kuormitetaan entisestään jo valmiiksi tiukilla olevia julkisia palveluita. Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen päätös pidensi hoitotakuuta kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen. Sosiaalidemokraatit esittävät hoitotakuun palauttamista 14 vuorokauteen. Tiedämme, että ajoissa annettu hoito ehkäisee ongelmien pahenemista. Nopea hoitoonpääsy vähentää kustannuksia pitkällä aikavälillä. Hoitoonpääsyn viivästyessä sairaudet pitkittyvät, mielenterveyden ongelmat syvenevät ja inhimillinen kärsimys kasvaa. Arvoisa rouva puhemies! Tätä kokonaisuutta tarkasteltaessa piirtyy selkeä ja huolestuttava kuva: velka kasvaa, alijäämät pysyvät korkeina, nuorten tulevaisuudenusko horjuu ja samalla palvelujärjestelmä rapautuu. Tämä heikentää ihmisten arkea ja lisää pitkän aikavälin kustannuksia. Sosiaalidemokraattien näkemyksen mukaan julkista taloutta on vahvistettava mutta sen on tapahduttava oikeudenmukaisemmin ja enemmän kasvua tukevalla tavalla. Talouspolitiikka ei ole vain lukuja ja prosentteja, se on ennen kaikkea valintoja. Nyt tehdyt valinnat eivät vahvista Suomea vaan uhkaavat heikentää sitä pysyvästi, sekä taloudellisesti että sosiaalisesti. Siksi talouden suuntaa on muutettava. Arvoisa rouva puhemies! Esitän, että käsittelyn pohjaksi otetaan SDP:n vastalause 1.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, hoitotakuu, hyvinvointialue)Pöytäkirja
26.5.2026Varsinainen puheenvuoroK 3/2026 vpTalousSoteKoulutusRakentaminen

Arvoisa rouva puhemies! Yksi huolestuttavimmista asioista Orpon hallituksen toteuttamassa politiikassa on ollut se, että se heikentää nuorten uskoa tulevaisuuteen. Vaikutukset eivät näy vain tänään, vaan ne näkyvät pitkään tulevaisuudessa, koko suomalaisen yhteiskunnan hyvinvoinnissa ja vakaudessa. Hallitus on perustellut kovat leikkaukset sillä, että ne palauttaisivat luottamuksen talouteen. Nyt näemme, ettei näin ole tapahtunut. Velka kasvaa, työllisyystavoitteet karkaavat, ja samaan aikaan hallitus käyttää miljardeja euroja veronkevennyksiin kaikkein hyvätuloisimmille. Kysymys kuuluu: kuka tästä politiikasta todella hyötyy, kun tavalliset suomalaiset maksavat laskun? Leikkaukset kohdistuvat opiskelijoihin, lapsiperheisiin, pienituloisiin, sairaisiin ja ikäihmisiin. Hyvinvointialueilla palveluiden saatavuus heikkenee, hoitojonot kasvavat ja eriarvoisuus lisääntyy. Monet asiantuntijat ovat varoittaneet leikkausten kasautumisesta samoille ihmisille, mutta hallitus ei ole vieläkään tehnyt kokonaisarviota päätöstensä vaikutuksista. Nuoret katsovat ympärilleen ja näkevät epävarmuutta. Opiskeluun kohdistetaan leikkauksia, aikuiskoulutustuki lakkautetaan, mielenterveyspalveluihin on vaikea päästä ja ensimmäisen työpaikan löytäminen on entistä vaikeampaa. Samaan aikaan hallitus kertoo, että nuorten pitäisi kantaa entistä enemmän vastuuta omasta pärjäämisestään. Miten rakennetaan tulevaisuudenuskoa tilanteessa, jossa yhteiskunnan viesti nuorille on se, että turvaa vähennetään, mahdollisuuksia kavennetaan ja epävarmuus kasvaa? Arvoisa rouva puhemies! Hallitus puhuu työllisyydestä ja kasvusta, mutta todellisuus on toinen. Työpaikkoja on menetetty, rakennusala on kriisissä, ja monen nuoren tie työelämään on entistä vaikeampi. Koulutusleikkaukset ja jatkuvat säästötoimet osuvat juuri niihin rakenteisiin, joiden pitäisi antaa nuorille mahdollisuus rakentaa omaa elämäänsä. Arvoisa rouva puhemies! Tulevaisuudenusko ei synny juhlapuheista. Se syntyy siitä, että yhteiskunta pitää huolta, tarjoaa mahdollisuuksia ja näyttää, että huominen voi olla parempi kuin tämä päivä. Sitä tehtävää tämä hallitus ei ole onnistunut täyttämään. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, velka, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (hoitojono, hyvinvointialue)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennusala)Pöytäkirja
26.5.2026VastauspuheenvuoroVNS 5/2026 vpTalousTurvallisuusKoulutus

Arvoisa herra puhemies! Talouspolitiikassa ei ole kyse vain numeroista. Kyse on myös siitä, millaisen tulevaisuuden tunneilmaston me rakennamme Suomeen. Orastavaa positiivista virettä on ilmassa. Siitä huolimatta juuri tällä hetkellä yhä useampi nuori kokee, ettei tulevaisuus näytä vakaalta eikä paremmalta. Opiskelijoilta on leikattu, mielenterveyspalveluihin pääsy takkuaa, työttömyys kasvaa, ja ensimmäisen työpaikan löytäminen on vaikeaa. Samaan aikaan hallitus kertoo, että tiedossa on vain lisää leikkauksia. Nuoret kyllä ymmärtävät talouden realiteetit, mutta he eivät ymmärrä sitä ristiriitaa, että samaan aikaan, kun heidän toimeentulostaan ja palveluistaan leikataan, hallitus tekee miljardiluokan veronalennuksia, jotka kasvattavat valtion alijäämää entisestään. Arvoisa puhemies! Nuorten tulevaisuudenuskoa ei rakenneta jatkuvalla epävarmuudella. Sitä rakennetaan koulutuksella, työllä, turvallisuudella ja sillä tunteella, että yhteiskunta pitää kaikki mukana. [Puhemies koputtaa] Nyt Suomi tarvitsee ennen kaikkea politiikkaa, joka palauttaa ihmisille luottamuksen huomiseen.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, leikkaus)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
12.5.2026Varsinainen puheenvuoroVK 3/2026 vpTalousSote

Arvoisa herra puhemies! Hallitus lupasi taittaa velan, parantaa työllisyyttä ja vahvistaa kasvua. Nyt velka kasvaa, työttömyys lisääntyy ja kasvu laahaa. Nämä eivät ole mielipiteitä. Nämä ovat Tilastokeskuksen, Eurostatin ja OECD:n lukuja. Työllisyys on heikentynyt, ja erityisesti nuorten ja pitkäaikaistyöttömien tilanne on huolestuttava. Samaan aikaan hallituksen leikkaukset heikentävät kotitalouksien ostovoimaa juuri silloin, kun talous tarvitsisi kysyntää ja luottamusta. Ammattiliittojen neuvottelemat palkankorotukset ovat ostovoimaa parantaneet. Ne parannukset eivät vain kosketa työelämän ulkopuolella olevien tilannetta. Arvoisa puhemies! Hallitus on myös lisännyt eriarvoisuutta. Sosiaali‑ ja terveysministeriön oman arvion mukaan kymmenettuhannet lapset putoavat pienituloisuuteen. Toimeentulotuen tarve kasvaa. Asunnottomuus on jälleen nousussa. Tämä ei ole vastuullista politiikkaa. Tämä on epäonnistunutta politiikkaa. Arvoisa puhemies! Yksi hallituksen epäonnistuneen politiikan vakavimmista seurauksista näkyy siellä, missä sen ei pitäisi näkyä lainkaan: eläkeläisten arjessa. Tutkimusnäyttö on tässä yksiselitteinen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja tutkijoiden analyysien mukaan juuri sosiaali‑ ja terveydenhuollon asiakasmaksut ovat keskeisin yksittäinen tekijä, joka lisää köyhyyttä Suomessa, ja vaikutus kohdistuu erityisesti ikääntyneisiin. Kun samaan aikaan tiedämme, että asiakasmaksut kasautuvat juuri vanhuksille ja pitkäaikaissairaille, on suunta selvä. Maksujen korotukset eivät ole neutraaleja päätöksiä, vaan ne sysäävät kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat yhä syvemmälle taloudelliseen ahdinkoon. Arvoisa puhemies! Tämä ei ole myöskään uusi ilmiö. Aiempi tutkimus osoittaa, että asiakasmaksujen korotukset ovat jo aiemmin lisänneet ikääntyneiden suhteellista köyhyyttä ja jopa siirtäneet ihmisiä köyhyysrajan alle, ja silti tämä hallitus jatkaa samalla linjalla, leikkaa etuuksia ja nostaa maksuja. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että yhä useampi eläkeläinen joutuu valitsemaan lääkkeiden ja ruuan välillä. Arvoisa puhemies! Tämä ei ole vastuullista talouspolitiikkaa. Tämä on politiikkaa, joka lisää köyhyyttä. Onko hallitus valmis myöntämään tämän ja muuttamaan suuntaa, vai jatketaanko päätöksiä, jotka osuvat kaikkein kovimmin niihin, joilla on kaikkein vähiten? Kun hallitus itse myöntää, että ei velkatavoitetta saavuta, on kysyttävä, mikä tavoite enää saavutetaan. Arvoisa puhemies! Suomi ei tarvitse selityksiä. Suomi tarvitsee suunnanmuutoksen. Onko hallitus siihen valmis? — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden, asiakasmaksu)Pöytäkirja
12.5.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVK 3/2026 vpTalousSote

Arvoisa herra puhemies! Tehty välikysymys ei ole syntynyt poliittisesta taktikoinnista vaan kovista faktoista. Hallitus asetti itselleen selkeät tavoitteet: velkaantumisen taittaminen, 100 000 uutta työpaikkaa, talouskasvun vahvistaminen ja suomalaisten elintason parantaminen. Nyt, vaalikauden puolivälin jälkeen, on rehellisesti todettava: suunta on väärä. Ei kyse ole mielipiteestä vaan mitattavasta todellisuudesta. Valtiovarainministeriön ennusteiden mukaan julkinen velka jatkaa kasvuaan kohti sataa prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Samalla alijäämä on jäänyt kauas hallituksen omasta tavoitteesta. Kun hallitus vielä itse esittää kymmenien miljardien lisävelanottoa tuleville vuosille, on vaikea nähdä, missä kohtaa velkaantumisen piti taittua. Arvoisa puhemies! Työllisyydessä tilanne on yhtä vakava. Tilastokeskuksen mukaan työllisten määrä on laskenut ja työttömien määrä kasvanut merkittävästi. Eurostatin vertailussa Suomi on ajautunut EU:n heikoimpien joukkoon työllisyyskehityksessä. Erityisen huolestuttavaa on nuorten ja pitkäaikaistyöttömien tilanne. Nämä eivät ole pelkkiä tilastoja vaan ihmisiä, joiden tulevaisuus on vaakalaudalla. OECD on puolestaan arvioinut Suomen talouskasvun kehittyneiden maiden heikoimmaksi vuonna 2025. Tämä on kova tuomio hallituksen talouspolitiikalle. Kasvun puute ei ole sattumaa. Elinkeinoelämän keskusliiton suhdannebarometrin mukaan heikko kysyntä on keskeisin kasvun este. Hallitus on omilla päätöksillään heikentänyt kotitalouksien ostovoimaa ja luottamusta, juuri niitä tekijöitä, joiden varaan kotimainen talous nojaa. Kun ihmisillä ei ole varaa kuluttaa, ei synny kasvua eikä työpaikkoja. Ainoa, mikä on nostanut ihmisten varaa kuluttaa, on ammattiliittojen neuvottelemat palkankorotukset, jotka koskevat tietysti ainoastaan palkansaajia. Arvoisa puhemies! Hallitus on epäonnistunut myös oikeudenmukaisuudessa. Sosiaali- ja terveysministeriön omien arvioiden mukaan kymmenettuhannet lapset putoavat pienituloisuusrajan alapuolelle. Leikkausten vaikutukset kohdistuvat erityisesti lapsiperheisiin, yksinhuoltajiin ja yksin asuviin. Samaan aikaan toimeentulotuen tarve kasvaa, täysin päinvastoin kuin hallitus tavoitteli. Myös asunnottomuuden kehitys on kääntynyt väärään suuntaan. Pitkäaikaisasunnottomuus, jota Suomessa on määrätietoisesti saatu vähennettyä, on jälleen kasvussa. Tämä on vakava merkki siitä, että yhteiskunnan turvaverkot ovat pettämässä. Arvoisa puhemies! Maailmassa on kriisejä, se on totta, mutta kriisejä on ollut ennenkin. Aiemmin Suomi on pystynyt pitämään pintansa verrokkimaihin nähden. Nyt emme pysty. Kun samaan aikaan muut maat pärjäävät paremmin, katse kääntyy väistämättä hallituksen omaan politiikkaan. Ja ehkä kaikkein paljastavin hetki nähtiin, kun valtiovarainministeri totesi julkisesti, ettei velkaantumisen vakauttamista tulla saavuttamaan. Kun hallitus itse myöntää epäonnistumisensa, ei kyse ole enää oppositiopuheesta, kyse on todellisuudesta. Arvoisa puhemies! Suomi ansaitsee parempaa. Suomi ansaitsee talouspolitiikan, joka rakentaa kasvua, vahvistaa työllisyyttä ja pitää huolta ihmisistä, ei heikennä heidän asemaansa. Tarvitsemme suunnanmuutoksen, joka perustuu investointeihin, osaamiseen, työhön ja oikeudenmukaisuuteen. Siksi kysymys on yksinkertainen mutta vakava: onko hallitus valmis tunnustamaan epäonnistumisensa ja muuttamaan talouspolitiikan suuntaa vai jatketaanko tietä, joka vie Suomen yhä syvemmälle jälkeen muista? — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Pöytäkirja
28.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 56/2026 vpTalousSote

Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esityksen keskeinen tavoite on turvata palvelut ja samalla hillitä kustannusten kasvua. Kokonaisuutta tarkasteltaessa syvemmin syntyy kuitenkin toinen kuva: kyseessä on ennen kaikkea leikkauslaki. Palvelutarpeen kasvusta aiotaan jatkossa huomioida vain 60 prosenttia. Samalla poistetaan aiempi korotus, joka on tunnistanut soteuudistuksen todelliset muutoskustannukset. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rahoitus ei enää seuraa ihmisten todellista palvelutarvetta. Väestö ikääntyy, hoivan tarve kasvaa, mutta rahoitus jää jälkeen. Arvoisa rouva puhemies! Erityisen ongelmallista tässä esityksessä on sen sisään rakennettu epäoikeudenmukaisuus. Esitys kohdistaa säästöjä kaikkiin hyvinvointialueisiin samalla logiikalla riippumatta siitä, miten alue on onnistunut järjestämään palvelunsa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että myös ne alueet, jotka ovat tehneet leikkauspäätöksiä, tehostaneet toimintaansa ja pitäneet taloutensa kunnossa, joutuvat maksajiksi. Tämä on väärä viesti. Se syö kannustimia, se rankaisee onnistumisesta. Uusi rahoitusmekanismi vie rahoitusta myös alueilta, joilla rahoitus olisi kasvamassa. Rahoituksen kasvuun on perusteltu syy: tarve kasvaa esimerkiksi väestön ikääntymisen, sairastavuuden tai pitkien etäisyyksien vuoksi. Tämäkään ei ole perusteltua ja oikeudenmukaista. Arvoisa puhemies! Samaan aikaan tiedämme, että monilla alueilla kamppaillaan jo nyt peruspalveluiden turvaamisen kanssa. Hoitojonot ja kasvavat palvelutarpeet eivät katoa säästämällä paperilla. On hyvä, että rahoitusmallia kehitetään ja että päätöksiä pyritään tekemään tutkimukseen perustuen Mutta tämän esityksen ongelma on selvä: se lähtee säästöt edellä, ei ihmisten palvelutarpeet edellä. Hyvinvointialueiden rahoituksen pitää olla oikeudenmukaista, ennakoitavaa ja ennen kaikkea riittävää. Nyt se ei sitä ole. Lähtötilannekaan eri hyvinvointialueilla ei ole ollut tasapuolinen eikä oikeudenmukainen. Sitä kohti meidän pitää kuitenkin päästä tulevaisuudessa. Jos haluamme aidosti kannustaa tehokkuuteen ja hyviin käytäntöihin, meidän ei pidä leikata niiltä, jotka ovat onnistuneet, vaan levittää heidän toimintamallejaan myös muille alueille. Toimintojen tehokkuuden lisääminen voi vaatia ensin lisää rahaa. Uusien toimintatapojen käynnistyttyä säästöä alkaa syntymään. Kehittämiselle pitää antaa mahdollisuus ja alueille siihen työrauha. Hätiköiden saatetaan tehdä kokonaisuutta vahingoittavia päätöksiä, joita on vaikea myöhemmin korjata. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, hoitojono, hyvinvointialue)Pöytäkirja
26.2.2026VastauspuheenvuoroSKT 29/2026 vpTalousSoteTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysministeri Rydman, koko tämän tunnin aikana te ette ole kertonut, miten kohdennatte nämä 100 miljoonan euron lisäsäästöt, joista olette niin innokkaasti luvannut pitää kiinni, ne säästöt, jotka tarkoittavat vanhusten arjessa heikennyksiä puhtauteen, ruokaan, henkilökunnan läsnäoloon ja yhteisöllisyyteen. [Juho Eerolan välihuuto] Kaikki tekijät vanhusten arjessa ympärivuorokautisessa hoivassa heikkenevät, mikäli leikkauksia sinne kohdistetaan, ovat ne ministerin listalla sitten missä kohdassa tahansa. Nyt teillä on, ministeri Rydman, viimeinen tilaisuus kertoa, miten nämä säästöt tulevat näkymään suomalaisten vanhusten hoidossa. Arvoisa puhemies! Kysynkin ministeri Rydmanilta: aiotteko puolustaa kehysriihessä suomalaista vanhustenhoitoa ja säästää meidän ikäihmisemme ministeri Purran saksilta?

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Pöytäkirja
26.2.2026VastauspuheenvuoroSKT 24/2026 vpTalousSote

Arvoisa herra puhemies! Ikäihmisten hoivan ongelmat eivät johdu alan ammattilaisista. Arvoisa ministeri Rydman, totesitte eilen, että teknologia on vanhustenhoivassa täydentävä palvelu. Nyt, kun ryhdytte tekemään laskuharjoituksia lisäleikkausten löytämiseksi, on hyvä muistuttaa yhdestä asiasta. Totesitte, että teknologisia laitteita lisäävässä säästölaissa on kyse vain laskennallisesta säästöstä, vaikka tosiasiassa leikkaus kohdistuu henkilöstöön — siis 50 miljoonan euron leikkaus. Ministeri Rydman, te toivottavasti ymmärrätte, että laskennallisten harjoitustenne takana on oikeasti ihmisiä, työpaikkoja, sotealan ammattilaisia. He eivät ole vain lukuja viivan alla. Arvoisa puhemies! Kysynkin sosiaali- ja terveysministeri Rydmanilta: voitteko luvata, että henkilöstön määrästä hoivassa ei enää leikata?

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, terveys)Pöytäkirja
25.2.2026VastauspuheenvuoroPI 1/2026 vpTalous

Arvoisa rouva puhemies! Pääministeri tänään puheessaan sanoi, että kaikille on taattava riittävät palvelut ja sosiaaliturva. Olen ymmärtänyt, että edes oikeus kotiin on perusoikeus. Näin ei enää ole. Kodittomuus on lähtenyt selkeään kasvuun erityisesti nuorilla ja naisilla. Tämä on selkeä seuraus sosiaaliturvan leikkauksista. Arvoisa rouva puhemies! Kaiken tämän kurjistumisen keskellä hallituksella on ollut varaa antaa 800 miljoonan veronalennus yhteisöveroon. Olisiko syytä perua tämä päätös ja kuunnella SDP:n vaihtoehtoa, jonka puheenjohtaja Lindtman juuri kertoi, ja alkaa toteuttaa oikeudenmukaista ja vastuullista talouspolitiikkaa, jolla ei rangaista heikoimpia, kuten lapset, vanhukset, vammaiset ja työttömät, vaan jaetaan kuormaa ja haetaan aidosti kasvun mahdollisuuksia? — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, yhteisövero, leikkaus)Pöytäkirja
24.2.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVK 1/2026 vpTalousSoteKoulutusRakentaminen

Arvoisa herra puhemies! Suomi on ajautunut erittäin vakavaan tilanteeseen. Meillä on Euroopan korkein työttömyys, satojatuhansia ihmisiä on vailla työtä ja konkurssien määrä on ennätyslukemissa. Hallitus on omilla toimillaan pahentanut suomalaisten työttömyyttä ja heikentänyt työttömyysturvaa, jonka tuella olisi mahdollisuus nousta takaisin työelämään. Oppositiota arvostellaan negatiivisuuden lietsonnasta, mutta kuuntelemalla tavallisia suomalaisia olemme havainneet, että puheemme ovat täyttä totta. Monelta ihmiseltä on lähtenyt työ, perustoimeentulon turvaa on heikennetty ja on aiheutettu jopa vaara kodin menettämisestä. Hallituksen säästövimma, joka kohdistuu pääosin heikoimmassa asemassa oleviin kansalaisiin, on pakottanut myös hyvinvointialueet irtisanomaan hoitajia ja muuta sotehenkilöstöä. Sosiaali- ja terveysjärjestöt joutuvat myös vähentämään henkilökuntaansa, kun niiden rahoituksesta leikataan kolmannes. Miten tämä on mahdollista? Vanhustenhoito kärsii resurssien riittämättömyydestä. Käsipareja puuttuu jo valmiiksi, eli niitä ei pitäisi vähentää, vaan niitä pitäisi lisätä. Työttömiä työnhakijoita on KEHA-keskuksen aamun tiedotteen mukaan jo 346 400. Luku on 20 600 suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Pitkäaikaistyöttömien määrä on kasvanut vuodessa 27 300:lla. Nuoria, alle 25-vuotiaita työttömiä on 4 100 enemmän kuin vuosi sitten. Näin ei voi jatkua. Tämä ei ole taloudellisesti kestävää, eikä se ole inhimillisesti hyväksyttävää. Rakentaminen ja asuntokauppa on saatava liikkeelle, keinoja kyllä on, jos tahtoa löytyy. Hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikka on epäonnistunut. Luvattiin 100 000 uutta työpaikkaa, mutta lopputuloksena on saatu lähes saman verran lisää työttömiä. Erityisen huolissani olen nuorisotyöttömyyden kasvusta ja työttömyyden keston pitkittymisestä. Alkuvuoden aikana olen keskustelussa kuullut parinkin ison teollisuudenalan huolesta saada osaavia työntekijöitä ammatillisen koulutuksen kautta. Aikuisopintoraha on poistettu, ja ammatillisesta opetuksesta on leikattu. Näillä toimilla ei yrityksiin saada osaavaa työvoimaa eikä nuorille koulutusta, jonka turvin siirtyä työelämään. Näillä toimilla ei myöskään luoda yrityksiin uskallusta tulevaisuuden investointeihin Suomeen. Arvoisa herra puhemies! Tarvitaan suunnanmuutos. SDP on esittänyt useita keinoja, joilla kasvu saadaan käynnistymään: kotitalousvähennyksen korottaminen, ensimmäisen työntekijän palkkauksen tukeminen, alv:n alarajan nosto 30 000 euroon, suojaosan palautus osa-aikatyötä mahdollistamaan, aikuisopintotuen uusi malli, valtion tukeman asuntorakentamisen lisääminen — tässä esimerkkejä. Olisiko korkea aika ottaa ne käyttöön? Meillä ei ole varaa menettää yhtäkään ihmistä lisää työttömyydelle. Työttömille työnhakijoille on luotava todellisia väyliä työhön, yrittäjyyteen ja opiskeluun. Kannatan edustaja Rantasen esitystä epäluottamuksesta hallitukselle. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, terveys, hyvinvointialue)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen)Pöytäkirja
24.2.2026VastauspuheenvuoroVK 1/2026 vpTalousMaahanmuutto

Arvoisa rouva puhemies! Me tarvitaan Suomeen työpaikkoja. Meillä on järkyttävällä tasolla työttömyys. Paljon ollaan puhuttu näistä jäänmurtajakaupoista, jäänmurtajatilauksista. Tuovatko ne aidosti Suomessa työttömänä oleville ja erityisesti työttömille nuorille ja Suomen lakien mukaan toimiville yrityksille töitä? Ihmiskauppaa ja palkkavarkautta sekä veronkiertoa harjoittavat yritykset lennättävät tänne työntekijöitä. Ne työntekijät eivät ole maahanmuuttajia. Heidät tuodaan tekemään jotain tiettyä työtehtävää ja lennätetään pois alipalkattuina ja hyväksikäytettyinä. Miten tämä estetään? Mitä toimia hallitus aikoo vielä esittää? Me ollaan esitetty ehdotuksia siitä, että palkkavarkaus kriminalisoidaan, tilaajavastuuta vahvistetaan, ammattiyhdistysliikkeen kanneoikeus säädetään, monenlaisia toimenpiteitä, millä saadaan verotuloja lisää ja turvallisia työpaikkoja Suomeen. Miten aiotte toimia, arvoisa ministeri Marttinen?

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja
12.2.2026Varsinainen puheenvuoroHE 2/2026 vpTalousSoteMaa- ja metsätalous

Arvoisa rouva puhemies! Hankintalain uudistaminen on merkittävä kokonaisuus kunnille ja hyvinvointialueille. Kyse ei ole teknisestä yksityiskohdasta vaan laista, joka vaikuttaa suoraan arjen palveluihin, palvelujen järjestämiseen, niiden hintaan ja joustavuuteen. Lakiesityksessä on tavoitteita, joita on helppo kannattaa: avoimuus, kilpailu ja väärinkäytösten estäminen. Mutta samalla esityksessä on useita kohtia, jotka herättävät vakavaa huolta kuntien ja hyvinvointialueiden näkökulmasta. Ensinnäkin sääntely lisää merkittävästi taloudellista ja hallinnollista taakkaa. Kuntaliiton mukaan kuntien kustannukset voivat nousta jopa 600 miljoonaa euroa. Kunnat ja hyvinvointialueet kamppailevat jo nyt resurssipulan, osaajavajeen ja kasvavien kustannusten kanssa. Kun hankintoihin tuodaan lisää velvoitteita, yksityiskohtaista dokumentointia ja juridista riskiä, se vie aikaa pois perustehtävästä, palvelujen järjestämisestä ihmisille. Toiseksi esitys kaventaa liikkumavaraa tilanteissa, joissa tarvitaan joustavuutta ja paikallistuntemusta. Hyvinvointialueilla esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen hankinnat eivät ole pelkkiä markkinasuorituksia. Ne ovat osa hoitoketjuja, jatkuvuutta ja potilasturvallisuutta. Liian jäykkä hankintalainsäädäntö voi pahimmillaan heikentää palvelujen laatua ja saatavuutta. Hankintalain muutoksen myötä avautuu markkinoilla tilaa myös yrityksille, joita kukaan meistä ei sinne toivo. Nämä yritykset eivät noudata suomalaista lainsäädäntöä vaan kiertävät työnantajavelvoitteita ja veronmaksuvelvoitteita. Meidän lainsäädäntömme ei ole ajan tasalla ehkäistäkseen harmaan talouden ja työperäisen hyväksikäytön ongelmia. Tämä asia pitäisi viipymättä laittaa kuntoon. Arvoisa rouva puhemies! Lakiesitys herättää vakavia kysymyksiä myös hyvinvointialueilla. Vähintään kymmenen prosentin omistusvaatimus uhkaa käytännössä estää esimerkiksi Pirkanmaalla Tekonivelsairaala Coxan ja Sydänsairaalan mahdollisuudet hankkia laboratoriopalveluita Fimlabilta. Näille sairaaloille ei ole markkinoilla vaihtoehtoisia toimijoita, jotka pystyisivät tuottamaan vastaavat palvelut. Kyse ei siis ole kilpailun lisäämisestä vaan riskistä, joka voi heikentää hoidon sujuvuutta ja potilasturvallisuutta. Lopuksi on syytä kysyä, siirtyvätkö vastuu ja riski kohtuuttomasti paikallistasolle. Jos sääntely monimutkaistuu mutta rahoitus ja tuki eivät seuraa perässä, seuraukset näkyvät suoraan kuntalaisten ja potilaiden arjessa. Hankintalain tulee tukea kuntien ja hyvinvointialueiden kykyä toimia tehokkaasti, vastuullisesti ja inhimillisesti Nyt esityksessä on kohtia, jotka on syytä vielä korjata, jotta hyvä tarkoitus ei käänny käytännössä itseään vastaan. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu, hyvinvointialue, sairaala)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
12.2.2026Varsinainen puheenvuoroHE 183/2025 vpTalousTurvallisuus

Arvoisa rouva puhemies! Mikäli harmaata taloutta ei saada torjuttua, seuraukset ovat kohtuuttomia kolmelle taholle: laillisesti toimiville yrityksille, työntekijöille, jotka joutuvat hyväksikäytön ja riiston kohteeksi, sekä valtiolle, joka ei saa verotuloja, jotka sille kuuluisivat. Harmaan talouden torjunnassa kyse on oikeudenmukaisuudesta ja ihmisoikeuksista. Nyt käsittelyssä oleva lakiesitys laajentaa Harmaan talouden selvitysyksikön toimivaltaa. Selvitysyksikön toimiala ulotettaisiin myös sellaisiin luonnollisiin henkilöihin, joilla ei ole organisaatiokytkentää. Tiedonkeruuta, tiedon säilyttämistä ja tietojen käyttöä laajennetaan, esitutkintaviranomaisten mahdollisuuksia pyytää velvoitteidenhoitoselvityksiä väljennetään ja julkisia hankintayksiköitä lisätään selvitysten pyytäjien joukkoon. Kaikki tämä kuulostaa hyvältä, mutta todellisuudessa kyse on ennen kaikkea rakenteellisesta ja hallinnollisesta hienosäädöstä. Esitys lisää tiedon liikkuvuutta viranomaisten välillä, mutta se ei puutu itse harmaan talouden ytimeen. Arvoisa rouva puhemies! Lakiesitys ei sisällä uusia sanktioita, ei uusia velvoitteita eikä uusia keinoja puuttua alipalkkaukseen, työehtojen kiertämiseen tai pitkiin alihankinnan ketjutuksiin. Se parantaa viranomaisten mahdollisuuksia tarkastella ilmiöitä mutta ei muuta sitä tosiasiaa, että harmaata taloutta harjoittava voi edelleen toimia varsin pienellä riskillä. Konkreettisesti vaikuttavat toimet ovat kuitenkin tiedossa. Alipalkkauksen kriminalisointi on konkreettinen keino puuttua työntekijöiden hyväksikäyttöön. Tilaajavastuun vahvistaminen katkaisisi ketjuja, joissa vastuu häviää alihankintaportaisiin. Ammattiyhdistysliikkeen kanneoikeus antaisi työntekijöille todellisen mahdollisuuden puolustaa oikeuksiaan myös silloin, kun yksittäinen työntekijä ei siihen uskalla tai kykene ryhtymään. Arvoisa rouva puhemies! Näitä keinoja tässä esityksessä ei ole. Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite jatkaa harmaan talouden torjuntaa. Tämä esitys täyttää tuon kirjauksen muodollisesti mutta ei sisällöllisesti. Harmaata taloutta ei voiteta selvityksiä laajentamalla, jos samalla hyväksytään se, että epärehellinen toiminta kannattaa edelleen enemmän kuin rehellinen. Laillisesti toimiville yrityksille tämä tarkoittaa jatkuvaa epäreilua kilpailua. Tämä koskettaa vahvasti suomalaisia yrityksiä. Työntekijöille se tarkoittaa sitä, että hyväksikäyttö jatkuu, vaikka se tunnistetaan. Valtiolle se tarkoittaa jopa miljardien tulonmenetystä vuosittain. Toivon, että jatkovalmistelussa uskalletaan tarttua niihin keinoihin, joilla harmaata taloutta oikeasti torjutaan. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Pöytäkirja
11.2.2026VastauspuheenvuoroHE 189/2025 vpTalousSote

Kiitos, arvoisa puhemies! Hallituksen esitys on hyvä ja tarpeellinen tässä tilanteessa. Olisi kyllä ollut äärettömän tärkeätä, että sitä jatkoaikaa olisivat saaneet kaikki ne alueet, joilla ongelmia on, ei vain osa. Ongelmaa tähän tilanteeseen tuo myös se, kuten tässä edellä kuultiin, että lausunnolla on rahoituslakiin liittyvä muutos, joka on heikentämässä alueista osan tilanteita, leikataan rahaa. Nyt me tarvittaisiin tämmöinen kokonaisratkaisu, josta nyt sitten puhuttiin, että parlamentaarinen työryhmä kokoontuu ja lähtee pohtimaan tätä hyvinvointialueiden rahoitusta, mikä on ihan äärettömän tärkeätä, mutta jos jo ennen sitä, ennen kuin parlamentaarinen ryhmä lähtee toimimaan ja neuvottelemaan, tehdään isoja leikkauksia alueiden rahoitukseen ja aiheutetaan lisää tilanteita, jotka eivät ole oikeudenmukaisia alueiden kesken, niin ollaan vielä isommissa ongelmissa. Elikkä nyt tehtävillä muutoksilla pitäisi saada tilannetta paremmaksi, ei aiheuttaa ristiriitaa ja epäoikeudenmukaisuuden kokemusta niillekin alueille, jotka ovat jo asiansa aika lailla kuntoon laittaneet. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Pöytäkirja