politiikka.app

Marttinen Matias

Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmäSatakunnan vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

36 puheenvuoroa

0713helmikuu 2026: 13helmaaliskuu 2026: 6maahuhtikuu 2026: 4huhtoukokuu 2026: 5toukesäkuu 2026: 5kesheinäkuu 2026: 1heisyyskuu 2026: 2syy
17.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 132/2026 vpTalous

Kiitoksia oikein paljon, arvoisa rouva puhemies! Ja kiitoksia, hyvät kansanedustajat, käydystä keskustelusta, vaikka ymmärrettävästi, niin kuin tässä myös valiokunnan puheenjohtaja Satonen totesi, asiasta ei löytynyt salissa yhteisymmärrystä. Keskeinen peruste viedä eteenpäin tätä kokonaisuutta on nimenomaan hallinnon säästöt. Tämä perustuu siis meidän TEMin virkajohdon arvioon, valmisteluun, josta on poliittisesti päätetty totta kai kaikkien hallituspuolueiden kesken. En tiedä sitten, edustaja Lyly, onko teillä, kun SDP on hallitusvastuussa ollut, ollut jotenkin sellaisia tilanteita, että hallitus ei voisi kesken kautensa vielä tehdä lisää päätöksiä. Me olemme tehneet niitä varsin runsaasti, ja tämän päätöksen jälkeen olen vastannut poliittisesti siitä, että tämä kokonaisuus on saatu valmisteltua ja on viety nyt sitten eteenpäin. Täällä puhuttiin näistä säästöistä myös aika paljon. Esityksessä todetaan, että säästötaso on siellä 100 000:n ja 200 000:n euron välissä. Hyvät kansanedustajat, kun tämä hallitus tekee valtionhallintoon yhteensä yli 700 miljoonan euron säästöt, niin on aivan selvä asia, että kaikilla hallinnonaloilla meidän, ministeriöitten ja virastojen päällikköiden, velvollisuus on katsoa, millä tavalla veronmaksajien rahaa käytetään kaikista parhaalla ja vaikuttavimmalla tavalla. Jos on kerran niin, että meillä sitä rahoitusta käytetään osin tehottomasti, siten, että tehtävien siirroilla ja näiden toimintojen osittaisella lakkautuksella voidaan saada koottua niitä tehtäviä järkevämmin, [Puhemies koputtaa] niin totta kai niitä viedään kaikkinensa sitten eteenpäin. Haluan vielä tarttua tähän yhteen kohtaan, minkä edustaja Rantanen ainakin otti esille. Viittasitte tähän alustatyötä koskevaan kokonaisuuteen. Se on aivan totta, enkä myöskään väheksy millään tavalla työneuvoston tekemää työtä, mutta siihen muutama huomio. Ensinnäkään nämä lausunnot eivät ole olleet kuitenkaan juridisesti sitovia, jolloin on kyse siitä, että kun me puhumme alustatyöstä, joka on kyllä kieltämättä omalla tontillani yksi sanotaanko haastavimmista kokonaisuuksista kaikkinensa, niin tokkopa on kuitenkaan niin, että lausunnolla, joka ei ole juridisesti sitova, ratkaistaan myöskään niitä perustavanlaatuisia kysymyksiä, mitä liittyy alustatyön kokonaisuuteen, joten totta kai tarvitaan myös lainsäädäntöä ja tarvitaan myös muita toimia vastaavasti sitten siltä osin. Tämän lisäksi vielä, kun on tuotu esille tätä ehdotusta siitä, voitaisiinko työneuvosto ja yhteistoiminta-asiamiehen toimisto yhdistää, niin meidän virkavalmistelussa virkavastuulla, hyvät edustajat, virkavastuulla, on arvioitu, että tämä säästövaikutus vaikuttaa epärealistiselta, ja tältä osin tätä ei ole myöskään tässä kohtaa pidetty perusteltuna vaihtoehtona kulkea eteenpäin. Näitä eri vaihtoehtoja on valmistelussa totta kai käyty siltä osin läpi. Tämän lisäksi, kun viitattiin myös tähän tapausten määrään, mitä voisi edetä tuomioistuimiin, myös esityksessä on todettu se, että tämän riskin arvioidaan olevan näiden riitojen lisääntymisen osalta varsin vähäinen. Vielä, edustaja Rantanen, kun kysyitte näistä poikkeuslupa-asioiden maksuista, niin itse asiassa se maksutasohan on määrätty reiluun 300 euroon, jota voidaan myös perustellusta syystä alentaa. Eli tämäkin on ehkä hyvä tässä nyt kaikkinensa sitten tuoda esille. Mutta tämä esitys on nyt eduskunnan päätöksenteon alla, ja olen tuonut hallituksen perusteet teille esille, minkä takia minusta hyvin perustellusti tätä esitystä on viety eteenpäin. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Pöytäkirja
3.9.2026VastauspuheenvuoroSKT 115/2026 vpTalous

Kiitoksia, arvoisa herra puhemies, ja oikein hyvää alkavaa syksyä, hyvät kollegat! Näyttää siltä, oppositiokollegat, että olette saaneet levätä kunnolla kesällä, kun tätä tämän päivän keskustelua olen tässä saanut seurata. — On näin, että työttömyys on edelleen aivan liian korkealla tasolla. Sitä ei missään tapauksessa ole, edustaja Kettunen, kiistäminen. Samaan aikaan on myös totta, että talous kasvaa tällä hetkellä Suomessa erittäin vahvasti ja kuluttajien luottamus ja yrittäjien luottamus taas tulevaisuuteen on vahvistunut. Olemme kuulleet erittäin paljon myönteisiä investointiuutisia, ja hallituksen tekemällä politiikalla me haluamme vahvistaa tätä myönteistä kehitystä. Me uskomme siihen, että yrittäjien pitää maksaa vähemmän veroja, jotta taas vastaavasti heille jää tilaa yrityksessään tehdä investointeja. Me uskomme siihen, että taas vastaavasti kun kaikkien palkansaajien verotusta kevennetään, hyvät kollegat, ne rahathan menevät pääosin kulutukseen, ja kyllä, se auttaa taas vastaavasti, niin että tilanne paranee. On tehty iso määrä toimenpiteitä, ja kyllä vakuutan, [Puhemies koputtaa] että me emme seuraa tätä tilannetta toimettomina vaan toimimme määrätietoisesti joka viikko ja joka päivä asian hyväksi.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Voisin vastata tähän edustaja Harakan puheenvuoroon, jos nyt sain teidän pohdinnastanne aivan kiinni, TEMin päällikkönä. Investointinyrkin toiminnan keskeisenä tarkoituksena on koordinoida valtioneuvoston tasolla keskeisiä isoja teollisia hankkeita Suomessa, teollisia hankkeita. Tämän osalta taas vastaavasti me siis teemme valmistelua, [Timo Harakka pyytää vastauspuheenvuoroa] me kokoonnumme, me itse asiassa vedämme tällä hetkellä ministeri Puiston kanssa näitä palavereita yhdessä säännöllisesti ja käymme läpi kaikki nämä keskeisimmät isot teolliset hankkeet Suomen mittakaavassa ja katsomme, mitä linjauksia on syytä tehdä, jotta voidaan varmistaa valtakunnan tasolla, että ne hankkeet etenevät. Totta kai on niin, että vastaavasti talouspoliittinen ministerivaliokunta käsittelee merkittävimpiä kysymyksiä, ja samaan aikaan on myös niin, että Business Finland osaltaan valmistelee esimerkiksi hallituksen käyttöön ottaman verokannustimen tai suoran investointituen myöntämistä. Tässä on hyvin selkeä, keskeinen prosessi kaikkinensa. Kuten myös pääministeri on jo aiemmin tuonut vastaavasti esille, myös Garden Helsinki -hanketta olisi totta kai käsitelty myös talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa, mikä olisi ollut kuitenkin aivan normaali prosessi taas vastaavasti kaikkinensa. Ei tässä ole mitään erityistä tai hämärää. Haluan korostaa, että TEMin alla oleva investointinyrkki on ennen kaikkea tehty ja otettu käyttöön nimenomaan suuria, keskeisiä teollisia hankkeita varten, jotta me voimme koordinoida [Timo Harakka pyytää vastauspuheenvuoroa] ja pitää huolta siitä, että kaikilla niillä keinoilla, mitä taas meillä on käytettävissä, voidaan pitää huolta siitä, että kuokka menee maahan. Ja nyt me myös näemme, että siitä syntyy myös tuloksia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Kiitoksia kansanedustajille erittäin hyvistä kysymyksistä. Minä pyrin nyt vastaamaan näihin niin laajasti kuin pystyn, koska joudun valitettavasti poistumaan tämän puheenvuoron jälkeen. Kiitän jo tässä kohtaa kaikkia hyvästä keskustelusta, ja toivon, että ymmärrätte, kun kello tulee yhdeksän, että päivä se on huomennakin. Eräs hallituksen ministeri aina totesi, että viikko se on ensi viikollakin. Työt jatkuvat taas aamulla. Edustaja Polvinen, teillä oli monta kysymystä. En pysty sanomaan mitään tiettyä numeerista tavoitetta. Se ei ole myöskään kovin järkevää, koska niin monet eri parametrit vaikuttavat tällä hetkellä. Keskeisintä on siis se, miten maailmantalous kehittyy, mitä tapahtuu Lähi-idässä, mitä tapahtuu Ukrainassa, ja sen myötä taas vastaavasti Euroopan taloustilanteen ja Suomen talouden kehitys. On täysin mahdotonta sanoa tässä kohtaa, enkä halua... Totta kai toivon, että niin paljon päästään alaspäin kuin on vain mahdollista. Kohdemaayhteistyö toimii totta kai siis teorian tasolla koko ajan edelleen. Se on tällaista vahvempaa poliittista yhteistyötä, mutta täytyy muistaa, että näillä henkilöillähän täytyy olla työsuhde, mihin he tulevat taas vastaavasti töihin, elikkä heitä koskevat aivan normaalisti meidän Migrin prosessit siltä osin. Kävin Intiassa keväällä presidentin valtuuskunnan mukana, ja meillehän on tullut myös vaikka it-alalle hyvin paljon korkeasti koulutettuja intialaisia työskentelemään Suomeen. Elikkä tässä on kyse ennen kaikkea myös siitä, miten Suomi kykenee houkuttelemaan tulevaisuudessa kaikista koulutetuinta huipputason työntekijäjoukkoa. Se on hyvä myös muistaa tässä kaikkinensa. Sotealan osalta kyllä se minun viestini on ennen kaikkea se, että vaikka tällä hetkellä työttömyyttä on sotealan ammateissa, niin samaan aikaan se eläköitymisen voimakas aalto, jonka me tullaan näkemään jo tänä vuonna, ensi vuonna, tulevina vuosina, on niin voimakas, että meillähän tulee olemaan merkittävä työvoimapula joidenkin vuosien päästä. Tämä ei varmasti tällä hetkellä lohduta henkilöitä, jotka ovat jääneet työttömiksi, mutta tämä on fakta, ja tämä tulee olemaan seuraavan hallituksen ja myös seuraavan hallituksen sylissä hyvin voimakkaasti. Edustaja Lyly otti esille monia näkökulmia. Näistä paikallisista kuntien ja kaupunkien malleista meillä ei ole kovin hyvää kokonaiskuvaa, ja se on ihan totta, että meidän täytyy pyrkiä sitä vahvistamaan entisestään. Edustaja Merinen otti esille tekoälyn. Tästä voitaisiin puhua tunteja, mutta jos aivan tiiviisti pyrin kuvaamaan omaa ajatteluani, niin selvää on se, että tekoälyllä tulee olemaan kehittyneisiin länsimaihin, kuten myös Suomeen, meidän työmarkkinoille, kyllä isot vaikutukset. Se on aivan selvä asia. Meidän täytyy valmistautua siihen. Suomella on hyvä kyvykkyys myös siihen vastata. Oma johtopäätökseni on ollut kyllä työssäni koko ajan se, että kun tiedämme, että tämä globaali muutos on liikkeellä, niin Suomen kaltaisen pienen avotalouden pitää pyrkiä hyödyntämään se täysimääräisesti meidän talouden kasvun näkökulmasta. Vaikka tämä totta kai tarkoittaa myös sitä, että työtehtäviä tulee myös häviämään, uusia tulee myös syntymään. Vastaavasti kuitenkin se kansainvälinen arvio on se, että ainakin vielä tällä haavaa ne muutokset ovat olleet, sanotaan, kohtalaisen rajattuja. Tällä hetkellä me emme havaitse vielä Suomen työmarkkinoilla vaikka nuoria koskevaa dramaattista, suurta muutosta, vaikka samaan aikaan Yhdysvalloissa kylläkin tätä liikettä on jo ollut liikkeellä. [Puhemies koputtaa] Eli pyritään luomaan myös toivoa suomalaisten keskuuteen siitä, että kyllähän me tähän ratkaisut yhdessä löydämme, mutta ymmärrän, [Puhemies koputtaa] että tämä pelottaa monia ja aiheuttaa myös huolta tulevaisuudesta heidän osaltaan.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
16.6.2026VastauspuheenvuoroVK 4/2026 vpTalous

Kiitoksia paljon, arvoisa rouva puhemies! Aivan tiiviisti muutama huomio. Edustaja Kallio, kiitoksia vain paljon — hän onkin jo poistunut — näistä terveisistä. Totta kai aina voidaan katsoa vielä, löytyykö sitten jotain sellaista uutta, mitä taas voitaisiin viedä eteenpäin. Edustaja Kurvinen, te puhuitte kesätyöpaikoista, mutta eihän tässä nyt mistään kesätyöpaikoista ole kysymys, vaan nuorten työllistymissetelin osalta, kun tapasin itse asiassa viime viikolla kaikkien työllisyysalueiden johtajia — olen heitä kutsunut Helsinkiin aina muutaman kuukauden välein — niin heidän viestinsä minulle oli se, että itse asiassa heidän arvionsa on se, että hyvin useasti se setelin käyttö on johtanut pysyvään työllistymiseen näitten nuorten osalta. Totta ihmeessähän minä teen ne muutokset niihin ehtoihin, minkä jälkeen tänä kesänä vielä voidaan taas sitten joustavin ehdoin näitä seteleitä myöntää. On totta kai niin, että tämä kesätyökausihan menee ohi, mutta ihan yhtä laillahan me nähdään myöskin se, että kyllähän totta kai meidän nuoret tarvitsevat töitä myös kesän jälkeen, mennään syksyyn ja talveen. Tämä budjetointi riittää siihen, että rahat voidaan käyttää tänä vuonna ja ensi vuonna, ja totta kai nyt tässä tilanteessa mitä useampi vain pääsee heti kiinni töihin, niin aina vain kaikkinensa parempi. Edustaja Lyly, puhuitte viisaasti näistä seteleistä. Niitähän on nyt monenlaisia taas vastaavasti tarjolla. Pyritään kuitenkin siihen, että se hallinnollinen taakka olisi alueille niin matala kuin se vain on mahdollista, jotta myös ne kaikki keinot tulevat taas vastaavasti käyttöön. Ja kyllä, te olette aivan oikeassa myös siinä, että nämä aktivointiasteiden erot ovat siis erittäin suuret alueitten välillä. Ymmärrän siis sen, että alueethan haluaisivat valtiolta kaiken rahoituksen ilman minkään kaltaista sanktiomallia ja että he saavat vain tehdä ihan kaikki asiat, miten he itse lystäävät, mutta voitte kuvitella, moniko vastuuministeri pystyy tämmöiseen taas vastaavasti suostumaan. Eli tämä on tasapaino. Tarvitaan tietyt velvoitteet, tarvitaan tietty kannustin- ja rahoitusmalli, ja kyllä, tarvitaan myös vapautta sinne alueille. Ei ole yhtä oikeaa ratkaisua, mutta ehkä haluan vain sanoa myös eduskunnan pöytäkirjoihin, että kyllähän alueet haluaisivat kaiken sen vallan itselleen ilman, että valtiovalta ohjaa millään tapaa sitä toimintaa, mutta en itse usko, että sekään tuo hyviä tuloksia. Meidän täytyy käydä edelleen tätä asiaa läpi ja pitää huolta siitä, että kaikilla alueilla olisi vähintään kohtalainen tilanne. En ole tyytyväinen tähän tilanteeseen, minkä te nyt kuvasitte.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Pöytäkirja

Kiitoksia paljon, arvoisa rouva puhemies! Tässä tuli ainakin joitakin kysymyksiä suoraan allekirjoittaneelle, joihin voisin nyt tiiviisti kommentoida. Ensinnäkin edustaja Kemppi hyvin, sanotaan, värikkäin sanakääntein puhui tästä nuorten työllistymissetelin, oliko se, räjäyttämisestä, vai mistä se mahtoi olla. Emme nyt kuitenkaan niin toimi, vaan haluan muistuttaa, että totta kai itseäni virkatehtävissä sitoo kuitenkin Suomen lainsäädäntö ja meillä on myös valtionavustuslainsäädäntö, joka asettaa tietyt reunaraamit. Eli mikäli valtio jakaa tällaisia avustuksia eteenpäin meidän yhteiskunnassa, niin se asettaa tietyt raamit sille, millä tapaa niitä rahoja voitaisiin käyttää. Mutta kun mennään vastaavasti katsomaan sitä, miltä se tilanne näyttää tällä hetkellä, niin, kuten totesin tuossa — en tiedä, olitteko salissa — nämä teidän luvut, mitä käytitte äsken pöntössä, eivät pidä paikkaansa. Puhutaan noin 500:sta tällä hetkellä, mutta se tieto ei ole aivan päivän päälle, koska meillä on kuitenkin yli 40 aluetta, jotka näitä päätöksiä tekevät, ja tiedän, että osalla alueista seteleitä on jo varattu hyvinkin huomattava määrä. Mutta joka tapauksessa, kuten totesin, setelin myöntäminen ja käyttö on laajentunut koko ajan. Pidän sitä hyvin myönteisenä, että näin on ollut. Toivottavasti voin kertoa jo aivan lähiaikoina siitä, mitä muutoksia setelin ehtoihin tullaan tekemään, mutta voin sanoa jo tässä kohtaa, että niitä kriteereitä tullaan huomattavasti vielä joustavoittamaan. En usko, että se tulee olemaan enää se keskeinen syy, vaan, hyvät kansanedustajat, se syy, minkä takia seteleitä on mennyt vielä niin vähän, johtuu kerta kaikkiaan vain siitä, että kysyntää työvoimalle ei ole ollut alueilla niin paljoa kuin mitä olimme toivoneet aikaisemmin. Mutta kun tiedämme sen, että talous on lähtenyt jo kasvuun — ja ainahan on niin, että noin puoli vuotta sen jälkeen, kun talouskasvu on lähtenyt liikkeelle, myös työmarkkina lähtee viriämään — niin on ihan selvä asia, olen hyvin vakuuttunut siitä, että kesän aikana, syksyn, talven mittaan tälle, kuulkaa, käyttöä tulee löytymään kaikkinensa. Eli tätä jatketaan. Rouva puhemies! Vielä lyhyesti toisesta asiasta elikkä tästä keskustan takuutyöajatuksesta. Tässä nyt varmasti puhutaan ainakin osin samoista kysymyksistä. Edustaja Kallin kanssa tässä kahden kesken tätä vähän tuossa sumplittiin, miltä tämä asia näyttää. Orpon hallituksen linja on ollut se, että me haluamme tukea sitä, että meidän nuoret työllistyvät yksityisellä sektorilla, suomalaisiin yrityksiin. Siihen on luotu nimenomaan tämä työllistymisseteli, joka on ikään kuin joustavoitettu malli käyttää palkkatukea käytännössä. No, tässä ehtojen mukaisesti nuorelle voidaan myöntää jopa 1 500 euroa sitä kompensaatiota per kuukausi. Ja taas vastaavasti teidän mallissanne — jos puhutte siitä, että tämä korvaus olisi työmarkkinatuen tai nykyisen yleistuen tasoinen — se on noin puolet pienempi, se on noin 800 euroa kuukaudessa, mikä se tuki kaikkinensa sitten olisi. Eli kyllä minusta nyt kuitenkin on niin, että yhteiskunnan tuki, jota myönnetään, pitää myöntää siten, että työpaikat syntyvät suomalaisiin yrityksiin ja sen tuen pitää olla kuitenkin tasoltaan sellaista, että sillä on myös aitoa vaikuttavuutta. Siksi uskon siihen, että nämä reunaraamit, mitä olemme ottaneet käyttöön, ovat soveltuvia kaikkinensa, tällä päästään eteenpäin. Vielä viimeisenä totean sen, että mitä tulee sakkomaksuihin, niin on ihan päivänselvä asia, että tulevan hallituksen ensi kevään vaalien jälkeen täytyy pohtia sitä, miten uudessa maailmassa kuntien kannustimet ovat toiminnassa. En ole halunnut ministerinä lähteä tekemään tässä kohtaa nopeita johtopäätöksiä, koska ensin pitäisi nähdä se, millä tapaa tämä järjestelmä toimii matalasuhdanteessa, miten elämme nyt, ja taas toisaalta, millä tapaa myös se sakkomaksukertymä muuttuu ja kehittyy, kun talous vetää hyvin ja vastaavasti työttömyys vähenee. Sen pohjalta päätöksentekijät voivat katsoa sitten sitä, mitä muutoksia siihen sakkomaksukertymään on ehkä järkevää tehdä. Te tiedätte hyvin, että edellinen hallitushan teki sen päätöksen siitä, että tehtävät siirrettiin kuntien vastuulle, ja siinä samassa rytäkässä tehtiin myös päätös siitä, minkä näköinen tämä sakkomaksukertymämalli on. Nyt arvioidaan taas vastaavasti sitä, mitä vaikutuksia sillä on sitten ollut. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Pöytäkirja

Kiitoksia paljon, herra puhemies! Tiiviisti vastaan ensinnäkin edustaja Mehtälälle, kun kysyitte, mitä maan hallitus on tehnyt suomalaisen pk-kentän työllistämisen tukemiseksi. Tässä nyt muutamia, mitä tässä nopeasti ehdin teille kirjoittaa: Paikallisen sopimisen laajentaminen, joka on tullut jo voimaan, irtisanomisen helpottaminen, määräaikaisuuksien käytön helpottaminen, takaisinottovelvollisuuden poisto alle 50 henkeä työllistäviltä yrityksiltä, yt-lain soveltamisrajan nosto 20 henkeä työllistävistä 50 henkeä työllistäviin yrityksiin, säästövapaita koskeva lainmuutos, jonka olen juuri esitellyt taas vastaavasti valtioneuvostolle. Mikroyrityslainaohjelma kaikista pienimmille yrityksille on Finnveran toimesta otettu uudelleen käyttöön, minkä lisäksi Finnvera on vielä toimeenpannut miljardin uuden rahoituskokonaisuuden, jotta taas meidän pk-kentän yritysten rahoitusta voidaan tukea. Olemme parantaneet nyt taas kotitalousvähennystä. Yrittäjävähennystä on nostettu, ja yhteisöverotusta kevennetään taas ensi vuoden alusta. Tämän lisäksi 50 miljoonaa euroa tullaan siis kohdentamaan nuorten työllistämisseteliin, mikä nimenomaan, niin kuin täällä edustaja Satonen toi esille, tarkoittaa, että puolet palkkakustannuksista tullaan siis kompensoimaan yrityksille, jotka työllistävät alle kolmekymppisen nuoren vastaavasti töihin. Tämän päälle vielä, hyvät kansanedustajat, maan hallitus on vienyt eteenpäin merkittävää norminpurkutyötä, joka kattaa satoja erilaisia normeja, joten kyllähän tässä nyt kaikenlaista on jo ehditty tekemään. Ja älkää huoliko, tehdään paljon lisää. Toisena asiana vielä, herra puhemies: Edustaja Kaikkonen kysyi siitä, mikä on tällä hetkellä tämä tilanne. Täytyy muistaa se, että minullahan ei ole aivan tarkkaa kuvaa siitä, koska meillä on yli 40 aluetta, mutta se viimeinen tieto viime viikolta oli se, että puhutaan noin 500 myönnetystä setelistä tällä hetkellä. Viittasin juuri siis siihen, että se aktiviteetti on kasvanut koko ajan ja kiinnostus on kasvanut koko ajan, ja uskon, että kun teen tällä ja ensi viikolla päätökset siitä, että näitä ehtoja tullaan taas muuttamaan, niin se kysyntä tulee entisestään kasvamaan.

Talous: sääntöpohjainen osuma (yhteisövero)Pöytäkirja

Kiitoksia oikein paljon, arvoisa rouva puhemies! Alkuvuonna Suomen talouskasvu on ollut kaikkien EU-maiden vahvinta. Meidän teollisuustuotanto on nyt viimein saanut kurottua kiinni sen 20 vuoden matalalennon, ja arvioidaan, että teollisuuteen syntynee vielä paljon lisää työtä. Investoinnit ovat liikkeellä, samoin kotimainen kulutus. Me kuulemme koko ajan lisää uusia myönteisiä uutisia meidän taloudesta, [Arto Satonen: Kyllä, näin on!] eilen viimeisenä Uudestakaupungista, jossa Valmet kertoi aloittavansa panssariajoneuvojen valmistustuotannon, joka tarkoittaa satoja, satoja uusia työpaikkoja pienelle paikkakunnalle. Eikö tämä ole hieno asia vastaavasti kaikkinensa? Samaan aikaan on totta kai myös niin, että meidän nuorten tilanne silloin, kun talous ei kasva, on kaikista vaikein, kaikista hankalin. Sen takia maan hallitus on nimenomaan kohdistanut useita ja laajoja toimenpiteitä meidän nuorten auttamiseksi. Ensinnäkin nuorten työllistämisseteli: Teen joko tällä viikolla tai ensi viikon alussa päätökset siitä, että ehtoja tullaan huomattavasti vielä keventämään. Olen saanut paljon hyvää viestiä kentältä siitä, että setelejä myönnetään koko ajan enenevässä määrin, ja minusta se on aika luontevaa myös, koska nyt kun taas talous on elpymässä, niin myös kysyntää työvoimalle on koko ajan lisää, ja se avaa tässä meidän nuorille lisää mahdollisuuksia. Pilotit suurempien kaupunkien kanssa: 11 suurinta kaupunkia on toimestani valittu pilotteihin, elikkä me teemme tiivistä yhteistyötä kaupunkien kanssa ja valitsemme sieltä ne alueet, joissa nuorisotyöttömyys on kaikista synkintä, ja sinne tullaan kohdistamaan uusia vaikuttavia toimia nuorten auttamiseksi. Tämän päälle vielä tulemme tekemään erikseen toimenpiteitä pitkäaikaistyöttömien osaamisen kehittämiseksi, ja kyllä, nämä koskevat myös niitä nuoria, joilla työttömyys on päässyt jo valitettavasti pitkittymään. Edustaja Kemppi täällä korosti sitä, että pitäisi tukea pk-yrittäjyyttä. No, hyvänen aika, mitä muuta tämän maan hallitus on tehnyt kolme vuotta kuin uudistanut työmarkkinoita laajasti, helpottanut yritysten rahoituksen saantia, jotta nimenomaan työpaikkoja syntyisi enemmän meidän pk-kenttään? Sinnehän, hyvät kansanedustajat, ne työpaikat vastaavasti syntyvät. Voimme vielä käydä teidän kanssanne läpi vaikka ihan yksityiskohtaisesti sen listan, mitä kaikkea on tehty, mutta me todella olemme halunneet tehdä uudistuksia, jotta se kynnys pk-kentässä madaltuu tarjota sitä uutta työtä vastaavasti sinne. Keskusta puhuu kauniisti takuutyöstä. Ymmärtäisin, jos vasemmistoliitto esittäisi vastaavasti tällaista. Maan hallitus on nimenomaan kohdistanut tukea rekrytointiin yrityksille. Siis keskusta haluaa käytännössä palkata meidän nuoret kovalla rahalla julkiselle sektorille. [Antti Kurvinen: Mieluummin kuin työttömyys!] Kuvittelisin, että entinen yrittäjäpuolue haluaisi kuitenkin tukea siinä, että meidän nuoret pääsevät yksityiselle sektorille töihin. Tämä on ehkä hyvä myös tässä todeta kaikkinensa eteen. Rouva puhemies! En malta olla sanomatta myöskään sitä, [Puhemies koputtaa] kun te täällä nyt toteatte näistä sakkomaksuista, niin kyllä, sakkomaksut kurittavat kuntien taloutta, [Puhemies: Aika!] mutta tämä malli, siis lainsäädäntö- ja rahoitusmalli, on teidän voimaan säätämää, [Puhemies koputtaa] viime kaudella teidän voimaan säätämää, [Puhemies: Aika!] ja sitä tällä hetkellä taas vastaavasti kunnat noudattavat. [Puhemies koputtaa] Kyllä, me arvioimme sitä, mitä muutoksia jatkossa on perusteltua tehdä tähän rahoitusmalliin, [Puhemies: No niin!] mutta ollaan nyt, hei, rehellisiä siinä, koska nämä muutokset on vastaavasti saatu aikaiseksi. [Puhemies: No niin, aika! — Naurua] Rouva puhemies! Me jatkamme työtä voimakkaasti ja pidämme kiinni siitä, että me emme anna senttiäkään periksi meidän nuorten puolesta. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Pöytäkirja
28.5.2026VastauspuheenvuoroSKT 90/2026 vpTalous

Kiitoksia paljon, arvoisa herra puhemies! Pidän ensinnäkin hyvänä, että myös opposition puolelta tuodaan esille näitä omia pohdintoja ja ehdotuksia. Olen kuullut niitä täältä salin vasemmasta laidasta hieman vähemmän tämän kyselytunnin aikana. Maan hallitus panostaa voimakkaasti nuorisotyöttömyyden torjuntaan. Olemme budjetoineet jo 50 miljoonaa euroa rahoitusta nimenomaan siihen, että alle 30-vuotiaan, joka palkataan siihen ensimmäiseen oman alan työpaikkaan, työnantajalle maksetaan puoleksi vuodeksi puolet nuoren palkkakustannuksesta. No, kuulostaako se pieneltä asialta? Ei siis todellakaan, vaan minun saamani viesti kentältä, kun kierrän paljon — olen käynyt nyt tässä kuukauden aikana muun muassa Kemissä, Joensuussa, Etelä-Suomen eri kunnissa ja kaupungeissa — on, että yrittäjät antavat erittäin paljon hyvää palautetta siitä, että maan hallitus panostaa juuri siihen, että sitä kynnystä palkata se nuori töihin ollaan vastaavasti alennettu. Vakuutan teille, hyvät kansanedustajat, että me jatkamme tätä työtä ympäri Suomea laajasti eri toimenpiteillä. Ja haluan sanoa meidän nuorille, että me haluamme, että heidän tulevaisuudenuskonsa [Puhemies koputtaa] tulee vahvistumaan tästä eteenpäin.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Pöytäkirja
28.5.2026VastauspuheenvuoroSKT 90/2026 vpTalous

Kiitoksia paljon, arvoisa herra puhemies! Kiitoksia edustajalle erittäin tärkeän aiheen esille nostamisesta ja myös tästä tärkeästä kysymyksestä. Haluan nyt kuitenkin korjata sen verran teidän väitettä, että tämä hallitus, Orpon hallitus, on nimenomaan tehnyt työllisyyspolitiikassa toimenpiteitä, joilla halutaan taas vastaavasti avata ovi meidän nuorille työelämään. Ensinnäkin laajasti ne työmarkkinauudistukset, mitä tämä hallitus on vienyt läpi: Se keskeisin tavoite on madaltaa yritysten kynnystä tarjota uutta työtä. No, ketkä hyötyvät siitä, että meillä syntyy uusia työpaikkoja yrityksiin? Meidän nuoret, joilla on vielä vähemmän työkokemusta kuin taas vastaavasti sitten kokeneemmilla työntekijöillä on. Ja toisena asiana: Hallitus on budjetoinut yhteensä 50 miljoonaa euroa rahoitusta nuorten työllistymissetelin käyttöön. Se käyttö leviää koko ajan, ja vaikka te SDP:n edustajat vähättelette setelin vaikutuksia, niin teinä en kyllä vähättelisi ollenkaan sitä, että sadat ja sadat nuoret [Timo Harakka: Sadat!] ovat päässeet kiinni ensimmäiseen oman alan työpaikkaan. Ja rahat tulevat riittämään tuhansien nuorten palkkaamiseen, [Puhemies koputtaa] joten, kyllä, me jatkamme työtä meidän nuorten hyväksi. [Antti Kurvinen: Satoja vai tuhansia? — Johannes Koskinen: Vastaus kysymykseen!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Pöytäkirja
27.5.2026EsittelypuheenvuoroHE 94/2026 vpTalousMaa- ja metsätalous

Kiitoksia paljon, arvoisa herra puhemies! Työllisyyspalvelut siirtyivät kuntien vastuulle vuoden 2025 alussa. Alueilta on kuulunut paljon toiveita siitä, millaiset työkalut auttaisivat pääsemään kohti yhä vaikuttavampia palveluita. Yksi näistä esille nousseista asioista on ollut tulorekisterin käyttömahdollisuuksien laajentaminen. Tässä esityksessä ehdotetaan työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain ja tulotietojärjestelmästä annetun lain 13 §:n muuttamista. Esityksellä toteutetaan viime syksyn budjettiriihen työllisyyspaketin kirjaus varmistaa työllisyysalueille mahdollisuus hyödyntää nykyistä laajemmin tulorekisterin tietoja vaikuttavamman työllisyyden edistämisen mahdollistamiseksi. Lisäksi tulorekisterin laajempi hyödyntäminen avaisi myös mahdollisuuksia yksilöllisempien työllisyyspalveluiden tuottamiseksi. Työvoimaviranomaiselle siis mahdollistettaisiin nykyistä laajempi oikeus saada ja käsitellä asiakkaidensa tulotietojärjestelmään tallennettuja tulotietoja työvoimapalveluiden toimeenpanoa sekä niihin liittyviä tehtäviä varten. Tämä auttaisi erityisesti siinä, että työllisyysalueilla pystyttäisiin nykyistä paremmin arvioimaan palveluiden vaikuttavuutta. Tavoitteena on se, että viranomaiset pystyisivät tarjoamaan työnhakijoille entistä yksilöllisempiä ja paremmin kohdennettuja palveluita työllisyyden edistämiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että työvoimaviranomainen voisi hyödyntää tulotietoja yksilöllisemmissä tulosperusteisissa palveluhankinnoissa ja niiden kehittämisessä. Lisäksi esityksellä mahdollistettaisiin Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskukselle oikeus saada ja käsitellä tulotietojärjestelmään tallennettuja tietoja valtionavustuksiin liittyvien lakisääteisten tehtävien hoitamiseksi. Tämän muutoksen tavoitteena olisi vähentää hallinnollista taakkaa avustuksen hakijan ja Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskuksen osalta. Esityksellä arvioidaan olevan vähäisiä vaikutuksia valtionhallinnon viranomaisten toimintaan. Työllisyys-, kehittämis- ja hallintokeskukselle aiheutuisi noin puoli miljoonaa euroa maksava tietojärjestelmäkehitystyö, joka rahoitettaisiin aiemmin osoitetulla määrärahalla. Esityksestä ei aiheutuisi työvoimaviranomaisille uusia tai laajenevia valtionosuustehtäviä. Herra puhemies! Nämä muutokset ovat on tarkoitettu tulemaan voimaan kuluvan vuoden marraskuun alusta. — Kiitoksia kaikille.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
20.5.2026EsittelypuheenvuoroHE 86/2026 vpTalousKoulutus

Kiitoksia paljon, kunnioitettu rouva puhemies! Tässä, hyvät kansanedustajat, kyseessä on siis hallituksen esitys eduskunnalle työnhakijan avointen korkeakouluopintojen aikaista työttömyysturvaoikeutta koskevaksi lainsäädännöksi. Ensinnäkin hallitus siis päätti viime syksynä budjettiriihessä helpottaa työttömyysturvalla opiskelua mahdollistamalla yli 25-vuotiaiden työttömien osalta nykyistä laajemmin avoimia yliopisto-opintoja ja avoimia ammattikorkeakouluopintoja. Selkeänä tahtotilana oli se, että osaamista voisi vapaammin kehittää myös työttömyysjakson aikana. Tämä tultaisiin nyt toteuttamaan eduskunnan käsiteltäväksi annetulla hallituksen esityksellä. Tiedämme sen, että työllisyystilanne on ollut haastava viime vuosina, ja moni ymmärrettävästi pohtii, millaisin keinoin voisi osaamistaan kehittää. Hallitus pyrkii vastaamaan tähän tarpeeseen nyt helpottamalla edellytyksiä opiskella. Tämä on yksi toimi, jolla hallitus helpottaa työttömien mahdollisuuksia esimerkiksi päivittää tai kehittää osaamistaan ja sen kautta taas vastaavasti löytää työtä. Esityksen tavoitteena onkin selkeyttää työttömien opiskelumahdollisuuksia ja vähentää työttömyysetuuden saamisen edellytyksiin liittyvää hallinnollista työtaakkaa. Muutoksia tehtäisiin työttömyysturvalakiin, työvoimapalveluiden järjestämisestä annettuun lakiin ja kotoutumisen edistämisestä annettuun lakiin. Työttömyysturvalain muutokset ansiopäivärahaoikeudesta tulisivat sovellettaviksi myös työmarkkinatuen ja peruspäivärahan toukokuun alussa korvanneeseen yleistukeen. Työttömyysturvalain muutos on esitetyistä muutoksista keskeisin. Jatkossa siis 25 vuotta täyttäneellä työttömällä olisi mahdollisuus opiskella avoimia korkeakouluopintoja yliopistossa, ammattikorkeakoulussa, kansalaisopistossa ja kesäyliopistossa työttömyysetuutta menettämättä. Opinnoista ei tarvitsisi myöskään ilmoittaa työvoimaviranomaiselle. Turha byrokratia siis kevenee ja vähenee. Työttömyysturvalain muutos poistaisi työnhakijalta epävarmuuden siitä, mikä vaikutus hänen aikomillaan opinnoilla on työttömyysturvaoikeuteen. Toivon, että tämä kannustaa työttömiä aloittamaan opintoja. Vaikka kyseessä olevat opinnot eivät nykyisinkään yleensä ole esteenä työttömyysetuuden saamiselle, juuri opintoihin liittyvä selvittely on luonut epävarmuutta ja voinut myös estää opintojen aloittamisen. Nykyisin avointen korkeakouluopintojen aikaista työttömyysetuutta koskee 25 vuotta täyttäneiden työttömien osalta viisi eri säännöstä. Samalla kun työttömyysturvalakiin tehtäisiin edellä mainitsemani muutos, työvoimapalveluiden järjestämisestä annetusta laista ja kotoutumisen edistämisestä annetusta laista kumottaisiin säännökset, jotka koskevat näiden samojen opintojen tukemista työttömyysetuudella työvoimaviranomaisen harkinnan perusteella. Näillä muutoksilla pyritään mahdollisimman yksinkertaiseen kokonaisuuteen. Esityksen taloudelliset vaikutukset on arvioitu vähäisiksi. Esitettyihin muutoksiin sisältyy kuitenkin riskejä siitä, että työttömyysetuudesta muodostuisi opintotukea korvaava etuus, jos avoimista korkeakouluopinnoista muodostuisi tutkinto-opiskelua korvaava opintopolku. Hallitus on kuitenkin arvioinut nämä riskit pieniksi, ja riskejä on pyritty myös rajoittamaan erityisesti ehdotetulla 25 vuoden ikärajalla. Tämä rajaisi nuorimmat, vielä ensimmäistä tutkintoaan vailla olevat nuoret pois muutosten soveltamisalasta. Rouva puhemies! Jos eduskunta hyväksyy nämä muutokset, joita esitämme, ne on tarkoitus saattaa voimaan mahdollisimman pian, jotta jo alkusyksystä alkavat opinnot olisivat näiden muutosten piirissä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (korkeakoulu, opintotuki, yliopisto)Pöytäkirja

Kiitoksia paljon, arvoisa rouva puhemies! Kiitoksia edustajille hyvästä ja tasapainoisesta keskustelusta. On mukavampaa myös vastata, kun esille tulee hyviä huomioita ja sellaisia asioita, mitä taas ei tulla joka päivä aina tarkalleen ottaen pohtineeksi. Ensinnäkin nyt tästä kokoluokasta, minkä edustaja Lyly ja myös monet muut ottivat esille. On tosiaan näin, että meillä nimenomaan kansainvälisten opiskelijoiden määrä Suomessa on noussut aika voimakkaastikin, ja on tosiaan näin, niin kuin totesin myös avauspuheenvuorossani, että paitsi että valtaosalla opiskelijoista opinnot etenevät jopa nopeammin kuin taas vastaavasti suomalaisten opiskelijoiden myös kaikilta muilta osin he pärjäävät Suomessa hyvin ja pystyvät myös elättämään itsensä, mikä on kuitenkin se tärkeä lähtökohta. Tässä, edustaja Honkasalo, toitte esille puheenvuorossanne myös sen, että lähtökohtana pitää olla se, että se oma toimeentulo pitää turvata. Uskon, että me olemme itse asiassa tässä salissa kaikki samaa mieltä kuitenkin siitä, että lähtökohtaisesti Suomeen tulevan kansainvälisen opiskelijan tulee pystyä kattamaan oma elämisensä taas vastaavasti omilla varoillaan ja myös osoittamaan tämä siinä vaiheessa, kun oleskelulupaa sitten hakee. Tämä on totta kai se kaiken lähtökohta tässä. On totta, että tässä ei puhuta ainakaan vielä kovin laajasta ilmiöstä, mutta taas vastaavasti samaan aikaan, kun vastaan hallituksessa kuitenkin kansainvälisestä opiskelusta ja kansainvälisestä työperäisestä maahanmuutosta, on tärkeää myös huolehtia siitä, että jos me havaitsemme järjestelmässä joitain vuotokohtia, niin silloin niihin täytyy myös taas vastaavasti puuttua, jotta nämä ilmiöt eivät nouse myöskään laajemmiksi, eikö näin? Jotta voidaan pitää huolta siitä, että järjestelmä toimii kaikilta osin hyvin, ja jotta myös suomalaiset kokevat kaikissa olosuhteissa, että maahanmuutto Suomeen on hyväksyttävää. Tämän takia on minusta myös näiden kansainvälisten opiskelijoitten kannalta parempi, että lainsäädäntö toimii tällä tavalla. Nämä opiskelijat, jotka pystyvät taas hoitamaan asiansa, opiskelemaan hyvin aikataulussa ja monet myös työllistymään Suomeen — totta kai se on heidän etunsa mukaista, että tämä lainsäädäntö on ordnungissa, eikö näin? Tämän takia tämä muutos kaikkinensa tehdään. Agenttifirmojen käyttö nousi useiden kansanedustajien puheenvuoroissa esille. Tosiaan on näin, että tällä hetkellä jo hallituksen päätöksellä opetus- ja kulttuuriministeriö selvittää tätä agenttien toimintaa ja ennen kaikkea tätä agenttitoiminnan kieltämistä siten, että jatkossa vain nimenomaan näiden oppilaitosten kanssa sopimussuhteessa olevia toimistoja voitaisiin siellä lähtömaassa käyttää. Itse asiassa tämähän on myös juridisesti aika haastava kenttä kaikkinensa toimia, mutta uskon, että kaikkien puolueitten kesken ollaan samaa mieltä siitä, että tähän agenttien käyttöön siellä lähtömaissa liittyy se — kun puhutaan vielä kuitenkin kohtalaisesti kehittyvistä Aasian maista, joissa, kuten tiedetään, nämä toimistot ovat perineet jopa kymmeniätuhansia euroja varoja näiltä opiskelijoilta, joita he ovat auttaneet taas vastaavasti sitten saamaan ne luvat Suomeen — että on juuri näin, että jos on niin, että nämä opiskelijat ovat jo valmiiksi erittäin velkaantuneita, kun he tulevat Suomeen, niin sehän juuri altistaa heitä työperäiselle hyväksikäytölle. [Pia Sillanpää: Kyllä, juuri näin!] Sen takia on tärkeää myös — ja uskon, että olemme tästä samaa mieltä — että näihin ilmiöihin täytyy pystyä puuttumaan. Hallitus on ottanut tämän erittäin vakavasti ja käynyt läpi kaikki ne tavat, miten voidaan puuttua näihin lieveilmiöihin, koska tämä taas vastaavasti on myös sen kansainvälisen opiskelijan etu, että hänellä on aidot ja oikeat tiedot siitä, minkäkaltainen maa Suomi on opiskella, mikä on taas vastaavasti Suomen elintaso, kustannustaso. Myös tämän vuoksi nämä toimeentulovaatimukset tullaan nostamaan hallituksen päätöksellä myös lainsäädännön tasolle, jotta taas vastaavasti opiskelijat myös itse voivat näkyvämmin tiedostaa sen, minkäkaltaisia rahavaroja tarvitaan ylipäänsä, jotta taas Suomessa itsensä pystyy sitten elättämään. Tämä toinen paketti, mihin ainakin edustaja Rintamäki muistaakseni taisi viitata, on meillä valmistelussa, ja tosiaan sitten saadaan, eduskunnan päätöksin toki, toivottavasti tämän vuoden aikana säädettyä voimaan. Tältäkin osin ajattelen myös niin, että vaikka valtaosin tämä kansainvälisten opiskelijoitten asema ja tilanne toimii meillä hyvin, niin tässä kohtaa on tärkeää nyt puuttua niihin vuotokohtiin ja niihin lieveilmiöihin, jotta se koko järjestelmä säilyy suomalaisten näkökulmasta hyväksyttynä, oikeutettuna ja ennen kaikkea jotta näiden kaikkien opiskelijoiden, jotka pystyvät suorittamaan opintonsa tavoiteajassa ja elättämään itsensä, asema on Suomessa myös turvattu. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, oleskelulupa)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Kiitoksia tärkeästä kysymyksestä. Jos lähden, hyvät edustajat, liikkeelle vielä näistä riihen tuloksista nimenomaan kasvu- ja työllisyystoimien osalta, kuten valtiovarainministeri on todennut, samalla erittäin vaikeassa taloustilanteessa olemme joutuneet hakemaan rahoitusta kaikkiin näihin toimiin, mitä taas vastaavasti hallitus on vienyt eteenpäin. Sen takia olemme hakeneet nimenomaisesti kaikista vaikuttavimpia ja nopeasti käyttöön otettavia toimenpiteitä, jotka liittyvät vaikka rakentamiseen, korjausrakentamiseen, siihen, että me saamme aidosti nytten rakennustyömaita käyntiin ja suomalaisille ammattimiehille ja -naisille lisää työtä. [Krista Kiuru: Kolme vuotta meni siihenkin!] Kotitalousvähennystä tullaan korottamaan taas määräaikaisesti, ja kuten edustaja Mäkelä totesi, teemme myös itärajan maakuntiin omia toimenpiteitä. Oma arvioni on se, että näillä toimenpiteillä saadaan laajasti hyvin paljon myös aktiviteettia talouteen tänä vuonna, ja uskon, että itärajan maakunnat tulevat hyötymään merkittävästi näistä tehdyistä panostuksista.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (itäraja)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja
16.4.2026VastauspuheenvuoroSKT 62/2026 vpTalous

Kiitoksia, arvoisa herra puhemies! Edustaja Lohen hyvään ja rakentavaan kysymykseen jos lähden sieltä peräpäästä vastaamaan: Ensinnäkin suomalaisten ostovoimahan kehittyy tällä hetkellä, onneksi, erittäin myönteisellä tavalla. Se on hieno asia, koska aiemman vasemmistohallituksen aikanahan ostovoima leikkaantui rajusti, ja nyt viimein tässä on päästy parempaan suuntaan. Meidän hallitus ei myöskään usko siihen, että verotusta kiristämällä tämä maa tästä suosta nousee, ja me haluamme juuri myös sitä kautta suojella sitä, että suomalaisten kukkarolle ei mennä sen kautta, että valtio himoverottaisi vielä rajummin, niin kuin taas vastaavasti aiemmin on tehty. Se on myös tärkeä asia, joka myös suojelee yksityistä kulutuskysyntää. Olette aivan oikeassa siinä, että vielä alkuvaiheessa seteleitä on mennyt vähemmän. Erot eri alueilla ovat toki myös hyvin suuria, ja tämä toimeenpano on lähtenyt hitaammin liikkeelle osassa päin alueita. Seuraan totta kai hyvin tarkasti tilannetta, käyn keskustelua joka puolelle Suomea, ja totta kai otan kaiken palautteen vastaan, koska me haluamme, että seteli toimii niin hyvin kuin on mahdollista juuri siihen, [Puhemies koputtaa] että työttömänä olevat nuoret löytävät ja saavat työtä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero, leikkaus)Pöytäkirja

Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies! Varsin värikästä keskustelua on ollut myös seurata tätä omalta paikaltani. Kun oppositiosta heitetään ilmoille väite ja epäilys siitä, seuraammeko me tavan kansalaisten elämää, ja siitä, olemmeko me kentällä, tapaammeko me ihmisiä, niin voin kyllä vakuuttaa teille, että kyllä olemme. Aivan muutamia viikkoja sitten sain vierailla Tampereella, jossa sain tutustua pitkäaikaistyöttömien tilanteeseen, ja tapasin myös nuoria Tampereen Ohjaamossa. Pääsin heidän kanssaan keskustelemaan heidän tilanteestaan ja niistä huolista ja aika paljon myös siitä toivosta, mitä monet taas heistä kokivat. Ainakin itse pidän hyvin tärkeänä, että me kaikki tässä salissa olemme paljon kentällä, tapaamme suomalaisia. Ja ainakin itse koen, että saan hyvin paljon vastaavasti myös taas semmoista virtaa omaan työhöni, kun kuulen suoraan sen palautteen suomalaisilta, joten kyllä, olen paljon kentällä, ja kyllä, tapaan paljon työttömiä, tapaan paljon yrittäjiä, tapaan paljon suomalaisia, jotta taas saan kaiken sen palautteen omaan työhöni tueksi kaikkinensa. Rouva puhemies! Tiedämme sen, että kansainvälinen tilanne aiheuttaa nyt tällä hetkellä paljon huolta ja murhetta meidän talouteen, mutta onneksi samaan aikaan — kun katsomme nyt meidän viimeisimpiä työllisyyslukuja — tosiaan maaliskuun luvuissa työllisyys on noussut 25 000 hengellä vuoden takaiseen nähden. Vielä on liian aikaista sanoa, onko tämä nyt kehittymässä tämmöiseksi pysyväksi trendiksi. Mutta kun samaan aikaan tiedetään myös se ja olemme lukeneet, että myös avoimien työpaikkojen määrässä on ilmoitettu olevan virettä parempaan suuntaan, niin jos ennen kaikkea kansallinen tilanne rauhoittuu, voi hyvin olla, että tänä vuonna kuitenkin myös työllisyyden kasvussa nähdään selkeästi taas siirtymistä parempaan suuntaan. Täällä viitattiin hallitukseen ja siihen, että me luomme työpaikkoja. Hyvät kansanedustajat, minä en luo tähän maahan yhtään työpaikkaa. Suomalaiset yrittäjät ja yritykset luovat niitä työpaikkoja, ja lainsäätäjän tehtävänä on taas luoda semmoisia edellytyksiä tähän maahan, että se työllistäminen on mahdollista. Tällä hetkellä tämä on se keskeisin kysymys, minkä takia vaikka meidän nuoret eivät saa töitä, koska työpaikkoja ei kerta kaikkiaan vaan ole auki. Tämän vuoksi me olemme ottaneet käyttöön... [Suna Kymäläisen välihuuto] — edustaja Suna Kymäläinen, koetan vastata nytten, jos maltatte kuunnella — ...nuorille oman työllistymissetelin, joka on ollut muutamia kuukausia käytössä. Pidän sitä erittäin tarpeellisena, että juuri meidän nuoret pääsevät kiinni siihen ensimmäiseen oman alan työpaikkaan. Uskon, että tämä myös nauttii salissa taas vastaavasti vahvaa tukea. Olemme tehneet laajasti myös työmarkkinauudistuksia, jotka taas tukevat nimenomaan suomalaisten pk-yritysten kykyä kasvaa ja työllistää tulevina vuosina, koska sieltähän se kasvu tähän maahan nousee. Edustaja Zyskowicz otti esille startup-yritykset. Tämä hallitus on tehnyt merkittäviä verotukseen liittyviä muutoksia, jotta nämä kasvuyritykset voisivat kehittää toimintaansa Suomessa, koska sinne syntyy paljon uutta työtä. Myös verotuksen muutoksilla on tuettu sitä, että hyvin korkeasti koulutetut ulkomaiset erityisosaajat saataisiin houkuteltua taas näihin yrityksiin tekemään työtä, koska me tarvitsemme näitä hyvin korkeasti koulutettuja työntekijöitä kaiken kaikkiaan. Mutta samalla on selvää se, että tämän työttömyyden osalta ei ole mitään yhtä yksittäistä keinoa, jolla asia voidaan ratkaista, vaan tarvitaan hyvin laajasti erilaisia toimenpiteitä, ja sen takia me valmistelemme tällä hetkellä vielä uutta kokonaisuutta. Selvää on se, että me teemme aivan kaiken voitavan, jotta talouden käänne tapahtuu ja jotta tällä hetkellä vailla työtä olevat suomalaiset... Ymmärrän erittäin hyvin sitä, että valtaosa työttömänä olevista haluaisi lähteä töihin, jos työpaikkoja vain olisi. Näin se on. Meidän tehtävä on pitää huolta siitä, että suomalaiset yritykset voivat työllistää jatkossa enemmän. Se on meidän hallituksen politiikan aivan keskeinen tavoite, ja kaikki uudistukset työmarkkinoihin, sääntelyn purkuun, verotukseen, koulutuspolitiikkaan liittyvät siihen.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
8.4.2026EsittelypuheenvuoroHE 38/2026 vpTalous

Kiitoksia paljon, arvoisa herra puhemies! Hallitus toimii määrätietoisesti sääntelyn purkamiseksi ja yritysten hallinnollisen taakan keventämiseksi. Tätä työtä me teemme paitsi kansallisesti myös vaikuttamalla Euroopan unionin sääntelyyn. Nyt voimassa olevalla kaudella komissio on aloittanut tärkeän työn, jonka tavoitteena on helpottaa yritysten sääntelytaakkaa ja siten edesauttaa kasvua. Komissiolle on syytä antaa tähän vahva tuki. Kevyemmästä sääntelystä on kyse nyt myös käsittelyssä olevassa lakiehdotuksessa. Esitys juontuu komission vuosi sitten keväällä julkaisemasta omnibuspaketista, joka keventää merkittävällä tavalla raportoinnista aiheutuvaa hallinnollista taakkaa. Yhdenmukaisesti tämän paketin kanssa lakiesityksen tavoitteena on helpottaa yritysten hallinnollista rasitetta niin paljon kuin EU-lainsäädäntö sitä mahdollistaa. Esityksessä ehdotetaan kirjanpitolain muuttamista siten, että kestävyysraportointivelvollisten yritysten piiriä supistetaan. Tämän mukaisesti Suomessa raportointivelvollisiksi jäisi 130 suuryritystä, mikä vastaa yhtä kymmenesosaa nykylakiin verrattuna. Niin ikään raportoitaviksi edellytettyjen tietojen määrä tulee huomattavasti vähenemään EU-komission myöhemmin säädettävällä asetusmuutoksella. Direktiivi velvoittaa komission tähän raportoinnin sisältökevennykseen ilman, että siitä olisi tarpeen säätää Suomen eri laissa. Lakiehdotus vastaa direktiivin sisältöä käsittäen omnibuspaketin mukaisen raportointirajan korotuksen. Raportointivelvollisten piirin supistaminen direktiivin mukaisesti on perusteltua, jotta velvoitteet kohdistuvat aikaisempaa tarkoituksenmukaisemmin. Samalla kevennetään hallinnollista taakkaa EU-sääntelyn mahdollistamaan täyteen määrään. Ehdotuksessa ei ole mitään direktiivin ylittäviä lisävaatimuksia, vaikka direktiivi ne periaatteessa sallisikin. Tämä vastaa sitä, että hallitusohjelmassa pidetään tarpeellisena välttää EU-lainsäädännön toimeenpanon yhteydessä kansallista lisäsääntelyä. Toisaalta lakiehdotus sallii myös sen, että raportointirajat alittava yritys voisi vapaaehtoisesti eli niin halutessaan laatia kestävyysraportin ja varmentaa sen tilintarkastajalla. Hallituksen ja esityksen lakiehdotus ei vaikuta verokertymään eikä myöskään aseta uusia velvoitteita Verohallinnolle. Vaikutusta ei myöskään ole Patentti- ja rekisterihallitukselle, joka toimii kestävyystietojen rekisteriviranomaisena. Lainmuutos on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Lainmuutosta voitaisiin kuitenkin soveltaa takautuvasti eli jo viime vuodenvaihteessa alkaneella tilikaudella. Tällä halutaan mahdollistaa se, että uusien raportointirajojen alle jäävän yrityksen ei tarvitsisi laatia raporttia tältä vuodelta, vaikka se olisi ollut siihen nykylainsäädännön mukaisesti velvollinen. Herra puhemies! Toivon, että tämä sali antaa tukensa yritysten hallinnollisen taakan keventämiselle. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Pöytäkirja
26.3.2026VastauspuheenvuoroSKT 52/2026 vpTalousKoulutusMaahanmuutto

Kiitoksia oikein paljon, arvoisa herra puhemies! Kiitoksia edustajalle hyvin tärkeän ja ymmärrettävän asian esille nostamisesta. Tämä hallitus kannattaa sellaista työperäistä ja koulutusperäistä maahanmuuttoa, joka perustuu työvoiman tarpeeseen. Siksi en pidä kovin järkevänä tai myöskään perusteltuna, että kävisimme keskustelua näiden lukujen kautta, koska sehän totta kai vaikuttaa hyvin paljon, niin kuin te kerroitte myös, mikä on maan suhdannetilanne. Tässä taloustilanteessa on aivan päivänselvä asia, että me emme tarvitse yhtä paljon työperäistä maahanmuuttoa kuin taas vastaavasti tilanteessa, jossa maan talous kasvaa vahvasti ja jolloin myös nähdään selkeästi, että tietyille toimialoille laajasti ympäri Suomen kaikkiin työtehtäviin ei vain kerta kaikkiaan löydetä kotimaasta työntekijöitä. Haluan vakuuttaa teille, hyvät kansanedustajat, että tämä hallitus keskittyy siihen, että me ensisijaisesti katsomme, miten suomalaisia työttömäksi jääneitä voidaan auttaa, tukea, poluttaa, kouluttaa eteenpäin, ja samaan aikaan tehdään nimenomaan tarpeeseen perustuvaa kansainvälistä rekrytointia, jotta ne yritykset, jotka eivät löydä kotimaasta työntekijöitä, [Puhemies koputtaa] saavat kuitenkin paikat täytettyä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja
19.3.2026VastauspuheenvuoroSKT 46/2026 vpTalous

Kiitoksia, herra puhemies! Tästä SDP:n puheenvuorosta saa nyt sellaisen kuvan, että tämä tilanne ratkeaisi jollain yhdellä näppärällä, helpolla toimenpiteellä. [Välihuutoja vasemmalta] — Antakaa nyt vastata teille, puhutaan yksi kerrallaan. — Me olemme tehneet hyvin laajasti meidän työmarkkinoille, teollisuuspolitiikkaan, veropolitiikkaan toimenpiteitä, joilla on tuettu nimenomaan kotimaista kulutusta, sitä, että suomalaiset voivat mennä vaikka Raumalla sinne paikalliseen kauppaan Vanhassa Raumassa tai mennä parturiin, käyttää rahaa, mikä taas luo kysyntää ennen kaikkea naisvaltaisten pienten yritysten tilanteeseen, ja tämän päälle olemme vielä tehneet toimia, joilla tuetaan taas vastaavasti julkisia työllisyyspalveluita. Totta kai on niin, että pitää tehdä lisää toimenpiteitä, mutta haluan muistuttaa teitä, hyvät kansanedustajat, että jo tällä hetkellä meidän järjestelmässä työttömillä on hyvin laajat mahdollisuudet tehdä myös opintoja, ja olen aivan vakuuttunut siitä, että myös alueilla, kunnissa ja kaupungeissa [Puhemies koputtaa] katsotaan koko ajan sitä, mitä toimia voidaan tehdä vielä lisää, [Puhemies koputtaa] jotta alueen työttömiä voidaan auttaa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Pöytäkirja
19.3.2026VastauspuheenvuoroSKT 45/2026 vpTalous

Kiitoksia, herra puhemies! Kumpikaan näistä ehdotuksista, mitä, edustaja Kaikkonen, otitte esille, ei ole omassa salkussani, mutta niistä suojaosista taas vastaavasti sitten kollegaministerit vastaavat, ja verokysymykset ovat taas ministeri Purran vastuulla. Mutta tahtotilahan tähän on totta kai meillä yhteinen ja hyvin vahvasti jaettu. Me näimme jo tuossa loppuvuoden aikana, viimeisen vuosineljänneksen aikana, että tehtyjen työtuntien määrä, työllisten määrä, on lähtenyt oikein hyväänkin kasvuun. Myös viennin luvut ovat olleet jopa rohkaisevan hyviä, ja kyllä tällä hetkellä näyttää siltä, että meidän vientiyritykset pärjäävät kyllä kohtalaisen hyvin. Mutta on pakko sanoa, että tämä Iranin tilanne ja sen muodostama uhka globaaliin talouteen on jälleen uusi, musta pilvi myös Suomelle. Ja on totta kai niin, että jos tämä kriisi tulee pidentymään, sillä on valitettavasti myös vaikutukset taas Suomen taloustilanteeseen, ja tässä tilanteessa me emme tarvitsisi enää yhtään uutta globaalia iskua meidän talouteen. Mutta tämä vain korostaa sitä, että kaikki ne päätökset, mitkä ovat meidän omissa käsissämme, täytyy tehdä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Pöytäkirja
19.3.2026VastauspuheenvuoroSKT 45/2026 vpTalous

Kiitoksia, herra puhemies! Ja kiitoksia kysymyksestä, vaikka täytyy kyllä myöntää, että en ole teidän kanssanne samaa mieltä siitä, millaista politiikkaa maan hallitus tekee. Me haluamme, että suomalaisilla on tulevaisuudessa enemmän mahdollisuuksia työntekoon kuin on taas vastaavasti tällä hetkellä. [Välihuutoja] — Hyvät kansanedustajat, kuunnelkaa nyt, mitä teille vastaan. Pyrin aina vastaamaan myös näihin kysymyksiin, mitä te kansanedustajat taas vastaavasti meille esitätte. Tämän lakipaketin keskeisenä tarkoituksena on luoda meidän nuorille lisää mahdollisuuksia päästä työhön [Veronika Honkasalon välihuuto] — edustaja Honkasalo, meidän nuorille. Nuorisobarometrissa 70 prosenttia suomalaisista nuorista totesi, että työnsaanti ja epävarmuus sen ympärillä on heidän suurimpia huoliaan. [Pia Lohikoski: Te lisäätte epävarmuutta!] Minä haluan luoda lisää mahdollisuuksia meidän nuorille, jotta he taas vastaavasti pääsevät töihin, kiinni siihen ensimmäiseen työpaikkaan. Ja siinä, kyllä, tämä esitys tulee auttamaan meidän nuoria. Samalla olemme tehneet tähän myös täsmämuutoksia, joilla vastataan myös siihen keskusteluun ja niihin huoliin, [Puhemies koputtaa] joita on noussut esille. Minusta tämä kokonaisuus on varsin tasapainoinen, ja tulemme viemään sitä eteenpäin.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Pöytäkirja
12.3.2026VastauspuheenvuoroSKT 39/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies, kiitoksia! Löytyihän sieltä myös kysymys, johon voi tarttua. Edustaja Lyly, arvostan teidän hyvin pitkää kokemusta ja kaikkia niitä keskusteluita, mitä saan kanssanne käydä, mutta haluan kuitenkin muistuttaa, että valtiovallan tehtävänä ei ole luoda työpaikkoja tähän maahan, vaan se tehtävä kuuluu suomalaisille yrityksille. Meidän tehtävä on luoda edellytyksiä suomalaisille yrityksille, jotta he taas pärjäävät tässä kovassa kilpailussa, jotta he löytävät itselleen sopivia työntekijöitä ja jotta meidän yritykset voivat kasvaa ja kehittää toimintaansa, ja siihen työhön tämä hallitus keskittyy täysimääräisesti. Me teemme hyvin laajasti verotukseen, normien purkuun, luvituksen helpottamiseen tai vaikka työmarkkinauudistuksiin liittyviä uudistuksia ja jatkamme sitä, koska työ on eittämättä pahasti kesken. Olen samaa mieltä teidän kanssanne siitä, että pitää olla se syy palkata, totta kai, mutta olennaista on katsoa myös sitä, että kun valtaosa meidän yrityksistä on kooltaan hyvin pieniä, niin meidän täytyy pystyä laskemaan kynnystä työntekijän palkkaamiseen, ja se on nyt tässä se keskeinen tavoite.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Pöytäkirja
12.3.2026VastauspuheenvuoroSKT 39/2026 vpTalous

Arvoisa herra puhemies! Kiitoksia edustaja Harjanteelle hyvin rakentavasta otteesta, niin kuin teillä myös tapana tässä salissa on ollut. Mitä me tarjoamme? Ennen kaikkea siis sitä, että jos on käynyt näin, että on jäänyt työttömäksi, niin tarvitaan monia eri asioita: tarvitaan työllisyyspalveluiden tukea ja apua. Tämän vuoden alusta lukien olemme muuttaneet lainsäädäntöä niin, että alueilla voidaan entistä paremmin arvioida sitä, mille työttömille työnhakijoille on järkevää ohjata enemmän panostusta, enemmän palveluita, ja nähdäkseni tämä tilanne auttaa erityisesti pidempään työttömänä olevien ihmisten asemaa. Olemme keventäneet myös merkittävästi palkansaajien verotusta. Se on minusta oikein, koska nimenomaan he ovat itse nämä rahansa ansainneet, ja on tärkeää myös tukea taas vastaavasti sitä, että työssäkäynnin kannustimia voidaan parantaa. Mutta totta kai on selvää, että meidän täytyy tehdä vielä paljon lisää. Me tulemme myös parantamaan työttömyysturvalla opiskelun mahdollisuuksia. On tärkeää myös pitää huolta siitä, että myös työttömyysaikana sitä omaa osaamista voi kehittää, jotta taas vastaavasti sitten se mahdollisuus työllistyä paranee. Totta kai on selvää, että minä olen esitellyt tämän esityksen eduskunnalle, tämä on tällä hetkellä käsittelyssä tuolla valiokunnassa ja valiokunta tarkastelee, onko syytä tehdä joitakin täsmennyksiä tähän esitykseen. Se on normaalia lainsäädäntötyötä, ja siihen en halua tässä kohtaa ottaa kantaa, vaan kysymys on nyt siitä, miten eduskunta taas viisaudessaan toimii.

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero)Pöytäkirja
25.2.2026VastauspuheenvuoroPI 1/2026 vpTalous

Arvoisa rouva puhemies! Muutamaan asiaan voisin ottaa kantaa. Ensinnäkin SDP:n työllisyys- ja kasvuasioista: Te olette, edustaja Lindtman, puhunut tästä pääomamarkkinan kehittämisestä täällä uljaasti pitkään, mutta en tiedä, oletteko huomannut, että hallitushan on tehnyt jo nämä toimenpiteet. Me olemme pääomittaneet merkittävästi Teollisuussijoitusta, millä on ollut jo hyvin merkittävää vaikutusta taas vastaavasti tuolla pääomamarkkinoilla. Tämän nyt vain tässä haluan todeta, että hienoa, että olette tullut hallituksen linjoille tältä osin. Samoin myös työllistymissetelin osalta on hienoa, että annatte sille tukenne. Tiedämme, että nämä setelit on nyt jo jaettu tuolla alueilla, ja uskon, että hyvin nopeasti tuhansille suomalaisille nuorille me saamme annettua apua niin, että he pääsevät kiinni siihen ensimmäiseen oman alan työpaikkaan. Ja totta kai katson vielä, mitä muuta tässä saisimme taas tehtyä kaikkinensa. Rouva puhemies! Itseäni tässä keskustelussa kyllä edelleen hämmästyttää se, että kun ajatellaan tätä kautta, jolla tämä hallitus, hyvät kansanedustajat, on tehnyt erittäin, erittäin mittavasti julkisen talouden säästötoimenpiteitä, niin, edustaja Lindtman ja SDP, olette vastustaneet systemaattisesti, hyvin laajasti kaikkia niitä toimenpiteitä. Ja nyt taas vastaavasti vaalikauden loppupuolella te olette heränneet siihen, että julkiseen talouteen täytyykin tehdä toimenpiteitä. On hienoa, että puolueet yhdessä ovat löytäneet tämän ratkaisun taas vastaavasti tuon velkajarrun osalta, mutta onhan tuo nyt todella epäuskottavaa, todella epäuskottavaa. Siis te esitätte taas vastaavasti nyt niitä toimenpiteitä, mitä tämä hallitus on tehnyt hyvin laajasti jo aikaisemmin. Me pidämme kiinni meidän hallituksen linjasta ja kyllä katsomme, että säästöt tulevat myös kaikkinensa tehtyä. Rouva puhemies! Toisena asiana: SDP näyttäytyy tällä hetkellä palkansaajien verotuksen keventämisen puolueena — siis puolue, joka on vuosikymmeniä täällä istunut, ja paljonko te kevensitte vaikka palkansaajien verotusta ollessanne hallituksessa? Tämä hallitus keventää 1,6 miljardilla eurolla ahkerien työssäkäyvien suomalaisten verotusta, koska se on oikeaa politiikkaa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero, velka)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Kiitoksia tosiaan, hyvät kollegat, käydystä keskustelusta. Kiitän tässä kohtaa tästä päivästä ja hyvästä yhteistyöstä. Jatkamme varmasti huomenna asian parissa. Mutta muutamaan kokonaisuuteen tässä ehdin ottamaan kantaa. Aloitan edustaja Merisen hyvistä kysymyksistä. Otitte esille nuorten ja nuorten aikuisten tilanteen, ja se on ihan juuri näin, niin kuin kuvasitte, että mikään ei tee niin valtavaa tuhoa ja vahinkoa nuorelle ihmiselle kuin se, että valmistumisen jälkeen ei sitä ensimmäistäkään oman alan työpaikkaa löydä. Se on päivänselvä asia. Minä toimin tällä hetkellä suojelijana tämmöisessä valtakunnallisessa kesätyökampanjassa kuin Kesätyö.fi. Kun se avattiin, siellä oli noin 10 000 kesätyöpaikkaa ja harjoittelupaikkaa tarjolla. Määrä on noussut. Se on taas yksi osoitus siitä, että tehdään myös valtiovallan päästä toimia. Toisaalta taas olen tavannut erikseen sekä julkisen puolen että yksityisen puolen työnantajia ja korostanut heille suoraan sitä tarvetta, että heidän pitää ottaa huomioon myös nämä harjoittelumahdollisuudet taas vastaavasti siinä, että saadaan niitä polkuja työelämään taas rakennettua. Mutta ei, se ei ole riittävästi, eikä tämä nyt ole mikään autuaaksi tekevä asia, vaan totta kai on niin, että mitä paremmin talous kasvaa, sitä enemmän myös näitä niin sanottuja entry-level-paikkoja avautuu työelämään. Tekoälyn vaikutuksista: Me näemme tällä hetkellä sen, että Yhdysvalloissa tekoäly on vaikuttanut nimenomaan nuorten aikuisten työllisyyteen. Se näkyy jo hyvin monista eri tutkimuksista. Samaa vaikutusta me emme näe yhtä selvästi Suomessa, mutta on selvää, että joillakin toimialoilla, joillakin teollisuudenaloilla tekoälyn käytöllä on ollut taas vastaavasti tehostavaa vaikutusta, ja se on varmasti näkynyt ennen kaikkea siinä, miten nuoremmat työntekijät ovat päässeet organisaatioihin esille. En halua rinnastaa tilannetta tuonne lätäkön toiselle puolelle, mutta selvää on se, että tekoälyllä on jo tällä hetkellä vaikutusta meidän työmarkkinoilla. Tämä oikeastaan korostaa vain sitä, että korkeakoulupolitiikkaa, koulutuspolitiikkaa, työllisyyspolitiikkaa ja teollisuuspolitiikkaa tehdään erittäin, erittäin tiiviisti tulevien vuosien osalta. Käyttöön liittyy myös paljon mahdollisuuksia, mutta erityisesti ymmärrän erittäin hyvin sen, että nuorempien aikuisten osalta se herättää kysymyksiä ja pohdintaa siitä, mikä taas heidän asemansa on kaikkinensa työmarkkinoilla tältä osin. Edustaja Lyly otti niin monta kysymystä, että aika ei kyllä mitenkään riitä niihin vastaamiseen. Mutta jos otan nyt sen verran kiinni, että kun piilotyöpaikoista kysyitte, niin olen erikseen korostanut työllisyysalueiden suuntaan sitä, että tätä pitäisi nyt systemaattisesti käydä läpi. Me tiedämme, että riippuen alueesta näitä paikkoja voi olla aika paljonkin. Nimenomaan nyt se olisi aika tärkeää työtä tehtäväksi alueilla, koska sen kautta saadaan hyvin myös polutettua ihmisiä töihin, koska työvoimaa on nyt hyvin saatavilla. Siis kaiken järjen mukaan kaikkien alueiden pitäisi tehdä tätä työtä juurikin tällä hetkellä. Palkkatuen osalta minulla on käynnissä ministeriössä työ. Tavoitteena on siis keventää sitä koskevaa sääntelyä, laventaa näitä ehtoja, jotta nimenomaan alueilla voidaan itse tehdä ne ratkaisut siitä, minkä mittaisia vaikka ne jaksot ovat, tai purkaa sitä hallinnollista työtä taas ympäriltä, jotta sen houkuttelevuus myös työkaluna olisi nykyistä parempi. Me tiedämme sen, että palkkatuki, kun se kohdistuu ennen kaikkea yksityisen sektorin työnantajille, on kaikista vaikuttavin julkisen työllisyyspolitiikan työkalu, ja sen käyttöä pitää pystyä voimakkaasti myös lisäämään. Edustaja Polvinen otti sakkomaksut esille. Tästä käytin mielestäni jo aikaisemmin aika laajan puheenvuoron kaikkinensa. En pysty lupaamaan siihen mitään suurta muutosta. Kyse on siis siitä aikaisemmasta tehtävien siirrosta, mikä on tehty aikaisemman hallituksen aikana, jolloin on päätetty myös tämä sakkomaksukertymä. On myös hyvä muistaa se, että tämän järjestelmän tehtävänähän on kannustaa kuntia aktiiviseen työvoimapolitiikkaan, jotta ne sakkomaksukertymät saadaan katkaistua. Se on sitten eri keskustelu, nähdäänkö eri ryhmissä ja eri puolilla Suomea, että se itse kannustinmalli toimii oikealla tavalla. Mutta on tärkeää myös muistaa se, että kun kunnat ja kaupungit ovat saaneet sen koko vastuun — tämä koskee myös, edustaja Kemppi, teitä, kun kysyitte tästä Päijät-Hämeen tilanteesta — niin vastustakaa nyt, hyvät kollegat, niitä alueen päättäjiä. Mikään ei estä sitä, etteikö Päijät-Hämeen työllisyysalue voi lisäbudjetoida määrärahoja vaikka työllisyyspolitiikkaan, [Hilkka Kemppi: Rahat loppuivat helmikuussa!] koska samaan aikaan on niin, että valtio on siirtänyt kunnille juuri sen määrärahan, mitä käytettäisiin... [Hilkka Kempin välihuuto] — Malttakaa kuunnella, niin vastaan nyt teille ensin. — ...valtio on siirtänyt kunnille juuri sen määrärahan, mitä käytettäisiin vastaavana ajankohtana taas kunnissa työllisyyspalveluitten — tämä on fakta — hoitamiseen. Ymmärrän sen, että tämä herättää paljon keskustelua, mutta samaan aikaan en hyväksy missään tapauksessa myöskään sitä, että uudessa tilanteessa, jossa tehtävien vastuu on siirtynyt kunnille ja kaupungeille, kunnanjohtajat tulevat taas valtion kukkarolle vaatimaan lisää rahoitusta. Ei, nyt se toimii niin, että kunnat ja kaupungit budjetoivat sitten lisää määrärahoja. Se on täysin mahdollista. Tätä tehdään myös eri puolilla Suomea, ja toivon, että me myös vastuutamme alueita tekemään entistä aktiivisempaa työvoimapolitiikkaa. Jos on lainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä tai jos on muita kysymyksiä, millä me voimme auttaa alueita onnistumaan työllisyyden hoidossa, me teemme sen, mutta lisää rahaa valitettavasti tässä tilanteessa me emme voi luvata työllisyyden hoitoon alueille. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, budjetti)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Kiitoksia kansanedustajille hyvistä puheenvuoroista ja kommenteista. En varmasti nyt pysty aivan kaikkiin kysymyksiin vastaamaan, mutta pyrin ainakin kohtalaisen laajasti. Edustaja Laine-Nousimaa, aloitan teistä, kun kysyitte jäänmurtajakokonaisuudesta ja siitä, mikä se työllistävä vaikutus kotimaassa on. Vastaukseni on ehdoton ja yksiselitteinen: Se on erittäin merkittävä. Se on erittäin merkittävä, kun me tiedämme sen, että meriteollisuuden alihankintayrityksiä on Suomessa noin 1 200 ja se verkosto ulottuu läpi koko Suomen. On näin, että osalla telakoista on myös kohtalaisen paljon ulkomaalaisia työntekijöitä. Se ei sinänsä ole ongelma, kun haetaan sellaisiin tehtäviin, joihin ei löydy kotimaasta vastaavasti tekijöitä, mutta ongelma tulee siitä, jos tehdään hyvin pitkiä alihankintaketjuja. Kuka tietää Turun Meyerin telakalla, tullaanko sen kahdeksannen tason alihankintayrityksessä noudattamaan suomalaisia työehtoja tai maksamaan TESien mukaisia palkkoja? Olen sanonut suoraan myös telakoiden toimitusjohtajille ja johdolle, että minun keskeinen tavoitteeni tässä tilanteessa on se, että kun tilauskirjat ovat täynnä, suomalaisten työntekijöiden määrä nousee meriteollisuudessa. Ja kun puhutaan näistä ongelmista, joita on ollut esillä, niin olen myös todennut telakoiden toimitusjohtajille, että odotan, että ne ongelmat laitetaan kuntoon. Jos näin ei tapahdu, niin me palaamme asiaan. Hallitus on jo tekemässä myös rikoslakiin sääntelyn kiristystä, joka koskee kiskontaa työelämässä. Kyllä me haluamme nämä palkkavarkaat ja konnat laittaa kuriin, koska valtaosa alan yrittäjistä ja yrityksistä kuitenkin toimii lakien ja sääntöjen mukaisesti. Mutta jos ei toimi, niin siitä kuuluu ankara ja tiukka rangaistus, koska muuten tämä tilanne ei myöskään tule kaikilta osin kuntoon. Mitä tuli näistä maahanmuuttoon liittyvistä luvuista, on selvää, että erityisesti ukrainalaisia on kohtalaisen paljon työttömänä. Minä uskon, että kaikki tässä salissa toivottavat ukrainalaiset Suomeen tervetulleiksi. Me olemme puolustaneet Ukrainaa voimakkaasti, tukeneet heitä, mutta on valitettavasti myös näin, että useastakin syystä johtuen kaikki ukrainalaiset eivät ole saaneet sitä tarvittavaa tukea ja apua tuolla alueilla. Heidän polkunsa työelämään on ollut osin aika vaikea, mutta samaan aikaan pitää muistaa — eikö niin — että he ovat äärimmäisen työteliästä kansaa. Jokainen heistä haluaa mennä töihin, kun löytyy vain se oma polku. Ja minä uskon kyllä siihen, että me haluamme poluttaa näitä ihmisiä taas vastaavasti työelämään voimakkaammin, ja meillä myös monella alalla, puhutaan vaikka alkutuotannosta, on hyvin paljon työtehtäviä, minne käytännössä me emme vain löydä kotimaista työvoimaa. Nyt on vain kysymys siitä, miten tätä työtä saadaan alueilla tehtyä voimakkaammin, jotta heille löytyy myös mahdollisimman laajasti työpaikkoja sitten jatkossa. Esille nousivat aika laajasti myös sakkomaksut. Ainakin edustaja Eskelinen — hän ei valitettavasti ole enää paikalla — otti ne esille. Nyt on, hyvät kansanedustajat, tärkeää muistaa se, että myös kunnat halusivat voimakkaasti työllisyydenhoidon tehtävät omalle vastuulleen. Ja jos on niin, että vastuut siirtyvät valtiolta kuntien vastuulle, niin eikö ole myöskin järkevää ja aivan perusteltua silloin, jos kunnilla ja kaupungeilla on kaikki ne työkalut käytössään, että samalla myös se rahoitusvastuu on voimakkaammin siirtynyt kuntien ja kaupunkien vastuulle? Kuten totesin, tämä malli sakkomaksuista järjestämisvastuun siirrosta on tehty aikaisemman hallituksen aikana. Se valmisteltiin minusta hyvin, koska nähtiin, että tämä tehtävien siirto onnistui vuosi sitten äärimmäisen sujuvasti. Me arvioimme nyt kyllä sitä, onko tarpeen tehdä tiettyjä täsmämuutoksia tähän malliin, mutta on tärkeää myös muistaa se, että kovin suuria muutoksia en voi teille luvata, koska niillä on myös julkisen talouden sisällä aika isoja taloudellisia vaikutuksia ja budjettirajoite rajoittaa myös omaa toimintaani tässä kohtalaisen paljon. Suojaosista: Uskon, että vastuuministeri Grahn-Laasonen pystyy vastaamaan niistä. En mene niihin nyt sen enempää. Mutta loppuun vielä, rouva puhemies: Täällä edustaja Suhonen totesi, että missä ovat kasvutoimet, missä on vastuu. Oletteko siis sitä mieltä, että minä en täällä vastuuministerinä, kun vastaan teidän kysymyksiinne, kantaisi ministerivastuuta näistä tekemistäni toimista ja päätöksistä? Minä puolustan täällä hallituksen linjaa parlamentissa niin kuin kuuluu. Minun kuuluu nauttia eduskunnan luottamusta, ja minä perustelen teille tarvittaessa joka ainoan hallituksen tekemän ratkaisun. Ja kuten totesin, me teemme lisää. Kasvutoimia on tehty kymmeniä erilaisia. Lisää on vastaavasti tulossa. Totesin myös sen, että tänä keväänä valmistellaan uusia päätöksiä hallituksen kehysriihessä. Me käymme läpi kaikki tulleet ehdotukset myös opposition puolelta. Minulla ei ole mitenkään vaikea ottaa vastaan hyviä ehdotuksia vaikka keskustan ryhmästä, vaikka SDP:n ryhmästä. Hyvät kansanedustajat, ymmärrän, että olemme eri mieltä, mutta toivon kuitenkin jonkinlaista tolkkua siihen, mitä tässä salissa oikein puhutaan. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Kiitoksia kansanedustajille puheenvuoroista. Ainakin osassa niistä olin tunnistavanani, että myös kansainvälisellä suhdanteella on vaikutusta Suomen tilanteeseen. Muistelen myös näin, että edustaja Kaikkonen on tämän ihan rehellisesti todennut haastattelussa aikaisemmin. [Antti Kaikkonen: Kyllä!] Kun kuuntelin teidän ryhmäpuheenvuoroanne, lienee niin, että teidän on ehkä syytä käydä ryhmän sisällä jotain keskustelua. Edustaja Räsänen näytti siirtävän kaiken vastuun vastaavasti taas hallituksen päälle. Totta kai on niin, hyvät kansanedustajat, että sillä, mitä tapahtuu globaalissa taloudessa, Euroopan taloudessa ja Ukrainassa, on poikkeuksellisen voimakas vaikutus tänne Pohjolaan ja Suomen tilanteeseen. Samaan aikaan me näemme kuitenkin sen, hyvät kansanedustajat, että onneksi Saksan talous on kasvamassa vahvasti. Siellä hallitus tekee voimakkaita investointeja, mikä taas vetää myös meidän vientiteollisuutta parempaan kuntoon. Totesin puheenvuoroni alussa, että me näemme monia hyviä merkkejä meidän taloudessa, tehtyjen työtuntien määrässä, talouskasvussa, siinä, että joulukuusta tammikuuhun, hyvät kansanedustajat, työttömyysaste on kääntynyt laskuun. Nämä ovat hyviä uutisia. Mutta samaan aikaan haluan todeta sen, että ymmärrän täysin, että nämä makrotason luvut eivät lohduta yhtään työtöntä, yhtään perhettä, jossa kärsitään työttömyydestä, jossa pohditaan sitä, onko varaa maksaa vuokraa, onko varaa ostaa lapsille ruokaa tai viedä heitä harrastuksiin. Tietenkään se ei auta. Mutta kyllä meidän tehtävämme, hyvät kansanedustajat, on tässä salissa myös luoda luottamusta suomalaisiin siitä, että kaikki ei ole pielessä. [Aino-Kaisa Pekonen: Miten sitä luottamusta tulee, jos te leikkaatte!] On myös merkkejä siitä, että asiat menevät parempaan suuntaan, ja kyllä, minä ja koko hallitus keskitymme täysimääräisesti joka päivä, joka viikko siihen. Me teemme lisää päätöksiä ja teemme kaiken sen voitavan, jolla voidaan nimenomaan vahvistaa kasvun näkymää ja edellytyksiä kaikkinensa Suomessa. Herra puhemies! Opposition puheenvuoroista ja ehdotuksista paistaa läpi myös se, että oikeastaan kaikki teidän ehdotukset tarkoittavat lisää velanottoa. Tuntuu siltä, että näissä ehdotuksissa millään hinnalla ei ollut oikeastaan väliä, mutta vastaavasti taas hallituksen päässä me joudumme myös kyllä kantamaan vastuuta ja huolehtimaan siitä, että Suomen julkisen talouden tilannetta voidaan ylläpitää. [Anne Kalmari: Että hyväosaiset saavat lisää rahaa!] Ja samaan aikaan siis, kyllä, on tehty merkittäviä säästöjä, [Eduskunnasta: Entä yhteisöveron alennus! — Keskustan ryhmästä: Kaljaveron alennus!] jotta nimenomaan velkaantuminen saadaan hallintaan, ja samaan aikaan on viety eteenpäin merkittäviä uudistuksia työmarkkinoille, sosiaaliturvaan ja teollisuuspolitiikkaan ja purettu sääntelyä. Ja nyt vielä viimeisenä asiana käydään läpi sitä, miten saadaan turvattua yritysten rahoituksen saanti. Kun yrittäjä kävelee pankkiin, että hän saa rahoitusta, saa vietyä hankkeensa eteenpäin, saa investoitua, [Anne Kalmari: Enää ei saa mennä, ennen sai!] eikö se ole hyvä asia? Sen takia me käymme ensimmäisenä hallituksena tätä asiaa läpi. Tätäkään, keskusta, te ette tehneet, kun vastaavasti vallassa olitte. [Anne Kalmari: Ensimmäisenä leikkasitte pienyritysrahat!] Hyvät kansanedustajat, kuten myös monen muun asia, mitä täällä tuotiin esille, me parannamme siis työttömien mahdollisuutta opiskella työttömyysturvalla. Voi olla, että tämä meni teiltä siis ohi. Me olemme tehneet jo muutoksia myös työllisyyspalveluitten lainsäädäntöön. [Antti Kurvinen: Entä suojaosa, niin että kannattaa mennä töihin?] Minkä takia? Sen vuoksi, että työllisyysalueilla olisi enemmän joustoa ja mahdollisuutta katsoa, mitkä työnhakijat tarvitsevat enemmän tukea ja palveluita. En minä ole se oikea henkilö päättämään siitä, vaan minä luotan ja uskon niihin ammattilaisiin tuolla kentällä. He tarvitsevat lisää työkaluja, ja sen takia me myös annamme heille kaikkinensa niitä. Ja kyllä, vakuutan teille, että me teemme lisää päätöksiä ja me pidämme huolen siitä, että työttömäksi jääneiden ihmisten luottamus tulevaisuuteen vahvistuu. Se on tämän hallituksen lupaus: me teemme kaiken voitavan ja viemme näitä uudistuksia eteenpäin. Herra puhemies! Viimeisenä asiana: Jos te olette huolissanne Suomen työttömyystilanteesta, niin ensimmäinen asia, mitä teidän tulisi silloin tehdä, on tukea hallituksen eteenpäin viemiä uudistuksia työmarkkinoille [Välihuutoja vasemmalta] ja muita uudistuksia, koska muissa Pohjoismaissa näitä on tehty. Ja nimenomaan me tarvitsemme myös vahvasti kasvuun liittyviä uudistuksia, joten minusta on hyvin epäloogista samaan aikaan vastustaa laajasti niitä, koska vastaavasti monessa muussa maassa näitä toimia on tehty. Minä uskon siihen, kuten täällä tuotiin myös esille, [Välihuutoja vasemmalta] että tulevina vuosina nämä uudistukset tulevat vahvistamaan meidän yritysten asemaa ja tukemaan sitä, että yhä useampi suomalainen yritys pystyy palkkaamaan lisää työntekijöitä. Se on tämän hallituksen keskeisin tavoite. Se on meidän uudistusten keskeisin tavoite. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka, yhteisövero, leikkaus)Pöytäkirja
24.2.2026Varsinainen puheenvuoroVK 1/2026 vpTalousTurvallisuusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! On selvää, että edelliset vuodet ovat koetelleet Suomea ja suomalaisia. Vaikka työttömyys on yhteiskunnalle vakava ongelma, niin vielä suurempi ongelma se on ihmiselle itselleen. Kun aamulla ei olekaan työvuoroa, johon lähteä, totta kai se luo toivottomuutta ja suurta huolta. Viime vuodet ovat olleet Suomelle ja suomalaisille vaikeat. Tämän ihmisten ja kotien huolen otamme hallituksessa äärimmäisen vakavasti. Olemme tehneet ja teemme jatkossakin kaikkemme, jotta tilanne kääntyy parempaan suuntaan. Viime syksyn budjettiriihessä hallitus päätti lukuisista työllisyyttä edistävistä toimista. Päätimme ensinnäkin ohjata 30 miljoonaa euroa työllisyysseteliin nuorten työllistymisen edistämiseksi. Päätimme toimista, joilla pienten yrittäjien työllistämiskykyä parannetaan, joilla työllistymistä edistävien palveluiden vaikuttavuutta lisätään ja joilla voimme kannustaa nykyistä paremmin yrittäjyyteen. Herra puhemies! Kun yrityksillä menee hyvin ja markkinoilla on kysyntää, yritykset tarvitsevat lisää työntekijöitä. Kun talous kasvaa, myös työpaikkojen määrä kasvaa. Talouden mittarit ovat viime aikoina olleet rohkaisevia. Niihin on hyvä oppositiossakin tutustua. Ensinnäkin Tilastokeskuksen ennakkotiedot osoittavat, että Suomen bruttokansantuote kasvoi 0,6 prosenttia viime vuoden lopulla. Samoin kasvoivat työllisyys ja tehtyjen työtuntien määrä. Talous on kääntynyt kasvuun viime vuonna. Tämä, jos mikä, luo toivoa. Myös viennin kehityksessä on myönteisiä merkkejä. Tavaraviennin arvo nousi viime vuonna noin neljä prosenttia. Palveluiden viennin arvo nousi vuoden viimeisellä neljänneksellä ennätykselliseen lähes 11 miljardiin euroon. Tilauskantojen kehitys kertoo myös tulevaisuuden positiivisesta kehityksestä. Suomen suurimman vientialan tilauskanta on noussut räjähdysmäisesti. Teknologiateollisuudessa uusien tilausten arvo kasvoi loppuvuonna 45 prosenttia. Jäänmurtajatilaukset ovat tuoneet telakoille täydet tilauskirjat. Wärtsilä laajentaa Vaasassa ja ilmoitti helmikuussa 140 miljoonan euron investoinnista. Eikö tämä ole hyvä asia? [Oikealta ja keskeltä: Kyllä!] Positiiviset signaalit näkyvät nyt myös kotimaan markkinoilla. Vähittäiskaupassa myynti on kasvanut syyskuusta lähtien. Tämä kertoo, että suomalaisten kyky kuluttaa on kasvanut. Se ei ole ihme, sillä palkansaajien ostovoima on noussut kohisten viimeisten kolmen vuoden aikana. Naisilla ostovoima on nyt jopa parempi kuin kertaakaan kymmeneen vuoteen — parempi kuin kertaakaan kymmeneen vuoteen. Herra puhemies! Talouden mittareiden välittämä viesti suomalaisille on siis varsin rohkaiseva. Suomella on kaikki edellytykset kasvuun. Tämä on edellyttänyt Suomen uudistamista, ja sen tehtävän hallitus on ottanut äärimmäisen vakavasti. Suomi on vuodesta 2008, finanssikriisistä lähtien, ollut tilanteessa, jossa edellytyksiä kestävälle kasvulle ei kerta kaikkiaan ole ollut. Suomessa ei ole tehty uudistuksia vuosikymmeniin. Nyt niitä, hyvät kansanedustajat, tehdään. Suomella on kaikki edellytykset pitkän aikavälin menestykseen — menestykseen, joka on kestävää ja johon jokainen suomalainen pääsee osaksi. Sen takia tätä työtä tehdään. Rehellistä on kuitenkin myös vasemmisto-opposition myöntää, että tämä ei onnistu ilman yhteiskuntamme valjastamista kohti kasvun edellytyksiä: [Timo Heinonen: Kuunnelkaapa!] sitä, että parannamme kilpailukykyämme niin työmarkkinoilla kuin osaamisessa, sitä, että julkista taloutta sopeutetaan vastaamaan todellista kantokykyämme, ja sitä, että pystymme tukemaan yrittäjien edellytyksiä onnistua. [Antti Kurvinen: Millä tavoin?] Arvoisa puhemies! Ensinnäkin kevennämme työn verotusta historiallisella tavalla. Olemme ottaneet käyttöön verokannustimen puhtaan teollisuuden investoinneille. Olemme sujuvoittaneet investointeja yhden luukun luvituspalvelulla. Me kevennämme yhteisöveroa, perkaamme pankkisääntelyä ja varmistamme, että yritykset saavat rahoitusta investointeihinsa. [Anne Kalmari: Eivät ole saaneet!] Olemme uudistaneet suomalaisia työmarkkinoita, jotta yhä useampi yritys uskaltaa palkata uusia työntekijöitä. Tämä on keskeisin lääke siinä, että ihmisille saadaan töitä ja toimeentuloa. Jokainen suomalainen ansaitsee saada mahdollisuuden päästä osaksi suomalaista työelämää. Hallituksen investointipäätökset sekä 3,3 miljardin euron määräaikainen investointipaketti työllistävät vuosittain kymmeniä tuhansia suomalaisia. Hankkeita toteutetaan ympäri Suomea, ja niillä parannetaan kansalaisten arkea, yritysten toimintaedellytyksiä ja turvallisuutta. Uusia hankkeita käynnistyy tänäkin vuonna liki miljardilla eurolla. Myös nuorten pääsy työuraan kiinni pitää varmistaa. Siihen jo mainittu 30 miljoonan euron panostus tähtää. Nämä työllisyyssetelit on nyt saatu alueiden käyttöön, ja ne tulevat varmasti hyödyttämään tuhansia, tuhansia nuoria joka puolella Suomea siinä, että he pääsevät työn syrjään kiinni. Työttömyys on tällä hetkellä liian korkealla tasolla, mutta tilanne ei ole toivoton. Työllisyysasteemme on itse asiassa EU:n keskitasoa — itse asiassa jopa hienoisesti keskitason paremmalla puolella. Tänäkin päivänä kaksi ja puoli miljoonaa suomalaista käy töissä. Eikö se ole hyvä asia? Korkeiden työttömyyslukujen takana on myös... [Välihuutoja vasemmalta] — Kannattaa kuunnella, hyvät kansanedustajat. — Korkeiden työttömyyslukujen takana on myös työvoimaan laskettavien ihmisten määrän kasvu. Hallituksen tekemät uudistukset ovat aktivoineet työvoiman ulkopuolelta ihmisiä työnhakuun. Myös maahanmuutto kasvattaa työvoiman määrää. Koska työvoima kasvaa ensisijaisesti maahanmuutosta, kasvaa myös työllisten ja työttömien määrä maahanmuuton seurauksena. Ulkomaalaisten osuus työttömistä työnhakijoista oli noin 15 prosenttia viime joulukuussa 2025. Muualla kuin Suomessa syntyneiden työttömyysaste on noussut reilusta 10 prosentista melkein 20 prosenttiin. [Piritta Rantasen välihuuto] Arvoisa puhemies! Suomen tilannetta ei kestävästi ratkaista millään muulla kuin talouskasvulla. Kasvu on ainoa lääke ja ainoa tie saada suomalaisille lisää työtä, lisää mahdollisuuksia ja lisää toimeentuloa. Jokainen suomalainen varmasti ymmärtää, että kun valtion kassa on tuhlattu ja velaksi on eletty vuosikausia, ei tässä julkisen talouden tilanteessa tällä hallituksella ole mahdollisuutta tehdä muutoksia velkakuormaa kasvattamalla — eikö niin, hyvät SDP:n kansanedustajat? [Antti Lindtman: Paljonko se on kasvanut?] Se tie on kuljettu loppuun, ja se on osoittautunut kestämättömäksi suomalaisten kannalta. [Pia Viitanen: Tämä hallitus tekee ennätyksen velanotossa!] Tämä hallitus on suunnannut toimet kasvun ja yrittäjyyden edistämiseksi, sillä, hyvät kansanedustajat, yrityksissähän ne työpaikat syntyvät, eikö näin? Herra puhemies! Tuntuu siltä, että oppositiossa ei taideta edes haluta nähdä niitä myönteisiä merkkejä, joita Suomessa tapahtuu joka päivä. Ei edes haluta nähdä sitä, että Suomella on lukuisia syitä myös optimismiin, siihen, että tulevaisuuteen voi ja kannattaa luottaa. Kun oppositio peräänkuuluttaa toimia työllisyyden edistämiseksi ja työttömien palveluiden parantamiseksi, on syytä muistaa, että työllisyyspalvelu-uudistus sakkomaksuineen ja velvoitteineen on edellisen hallituksen käsialaa. [Välihuutoja vasemmalta] Tässä uudessa työllisyysalueiden mallissa on eletty nyt vuosi, ja hallitus on jo tällä hetkellä keventänyt työllisyysalueiden kaavamaisia velvoitteita. Mallissa on yhä ongelmia, me käymme niitä läpi ja ratkaisemme niitä keskeisiä kysymyksiä. Se, mitä nyt tarvitaan, on investointien edelleen vauhdittamista, rauhaa Ukrainaan ja luottamusta kasvuun. Luottamusta ei synny sillä, että synkistellään ja pelotellaan suomalaisia tarpeettomasti [Timo Heinonen: Kuulitteko?] — eikö niin, edustaja Lindtman? Kun vienti vetää, talous kasvaa ja ostovoima jatkaa paranemistaan, [Antti Kurvinen: Fantastinen tilanne!] niin mieluummin voisimme jopa yhdessä ruokkia tätä positiivista kehitystä — vai mitä olette mieltä oppositiossa? Hallitus myös valmistautuu kohti kehysriihtä, ja kaikki vaikuttavat toimet ovat meillä harkinnassa, totta kai. [Antti Lindtman: Hyvä!] Painotamme kuitenkin, että velkarahan pumppaaminen ei ole se tie, johon Suomella on varaa. [Joona Räsänen: Ettekö te sitä juuri tee?] Sellaista lupausta ei ole reilua myydä suomalaisille. Siksi on syytä painottaa toimien vaikuttavuutta. Herra puhemies! Hyvät kansanedustajat! Pelon sijaan nyt on syytä kylvää suomalaisille luottamusta [Arto Satonen: Juuri näin!] — pelon sijaan nyt on syytä kylvää suomalaisille luottamusta. Sitä suomalaiset tarvitsevat.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero, velka, budjetti, yhteisövero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja

Kiitoksia, arvoisa herra puhemies! Kiitoksia, hyvät kansanedustajat, hyvästä ja laadukkaasta keskustelusta. — Ensinnäkin haluan todeta sen, että onpa hienoa kuulla kuitenkin, että olemme tästä itse tavoitteesta samaa mieltä, mutta sen jälkeen tämä yhteisymmärrys lähteekin salissa rapautumaan. On tärkeää muistaa se, hyvät kansanedustajat, että ei tämä in-house-yhtiö mikään autuaaksi tekevä voima kunnissa myöskään ole ollut. Katsotaan nyt vaikka sitä, millainen sotku on syntynyt tuhansille ja tuhansille julkisen sektorin työntekijöille Sarastian palkkasotkussa. Kyse oli in-house-yhtiöstä. Ei se ole mikään autuaaksi tekevä voima, joka ratkaisee nämä kuntien haasteet tai johtaa automaattisesti siihen, että kuntien asukkaat saavat jotenkin huomattavan laadukkaita tai kustannustehokkaita palveluita, [Oikealta: Päinvastoin!] vaan harkintaa täytyy olla. Kunnilla on jatkossakin laajasti omaa harkintavaltaa siitä, millä tavalla nämä palvelut tullaan järjestämään. Tämä lainsäädäntöhän ei estä näiden in-house-yhtiöiden käyttämistä, kun vain tämä kymmenen prosentin sääntö tulee voimaan — ei estä jatkossakaan. Hyvät kansanedustajat, muutamiin näihin teidän kysymyksiin pyrin tässä nopeasti vastaamaan: Edustaja Kumpula-Natri, otitte ihmiskauppaa koskevan kysymyksen: poissulkuperusteena se on voimassa jo tällä hetkellä meidän lainsäädännössä, ja siltä osin ei ole tehty myöskään esitykseen mitään muutoksia. Pk-yritysten tilanne nousi paljon esille: Näen itse asiassa niin, että nimenomaan nämä lainsäädäntöön nyt tehtävät muutokset, ensinnäkin siis velvoite uusia kilpailutus ja myös velvoite pilkkoa julkinen hankinta pienempiin osiin, nimenomaan varmistavat sitä, että missä päin Suomea nytten ollaankaan — ollaanko vaikka Joensuussa tai Kittilässä esimerkiksi — juuri ne paikalliset yritykset pääsevät mukaan niihin julkisiin hankintoihin, koska suurin ongelmahan meillä on ollut se, että mitä suuremmiksi nämä julkisen hankinnan kokonaisuudet kasvavat, niin se yritysten joukko, jolla on edes kyvykkyyttä lähteä tekemään tarjouspyyntöä, laskee hyvin voimakkaasti. Juuri siinä kohtaa, kun mennään suurempiin in-house-yhtiöihin, meidän pk-yritykset eivät kerta kaikkiaan kykene enää jättämään näitä tarjouspyyntöjä. Minä haluan ja me haluamme, että nämä suomalaiset pk-yritykset voivat tarjota hyviä ja laadukkaita palveluita eri puolilla Suomea taas vastaavasti suomalaisten asian osalta. Lainsäädännön valmistelusta useampi kansanedustaja kysyi: Lainsäädännön arviointineuvosto antoi asiasta lausunnon ja esitti meille myös paljon kehittämiskohteita, ja meidän virkakunta teki kaikki nämä vaikutusarviointeihin tehtävät muutokset. Se on normaalia. Hyvät kansanedustajat, täällä on hyvin kokeneita kansanedustajia salissa, ja te tiedätte, että tämä on aivan normaalia lainsäädännön valmistelutyötä. Sitä vartenhan nämä esitykset lähetetään lausunnoille, sitä varten kerätään palautetta, ja sen pohjalta tehdään taas täsmennyksiä esityksiin. Samoin Oikeuskanslerinviraston kanssa olemme tehneet hyvää yhteistyötä, ja juuri näitä säätämisjärjestysperusteluita on yhdessä heidän kanssaan katsottu ja niitä on täsmennetty. Mutta nämä itse fundamentit, pykälämuutokset, ovat säilyneet koko tämän prosessin ajan aivan yhdellä ja samalla tavalla. En ota kantaa siihen, mitkä valiokunnat eduskunnassa asiaa käsittelevät. Se on taas vastaavasti teidän päätettävissä oleva asia. Minä vastaan siitä, että perustelen ja esittelen ja vastaan teidän kysymyksiin tältä osin. Edustaja Suhonen myös totesi täällä, minusta aika rohkeastikin, että näillä perustuslaillisilla huomioilla ei olisi ollut merkitystä. En tiedä, mihin te perustatte tämän väitteenne. Toivon kuitenkin, että jos tässä salissa jotain väitetään ja syytetään ministeriä suoraan, voidaan sitten myös kertoa, mihin perustatte väitteenne, koska me olemme tehneet kaikki ne muutokset, mitä Oikeuskanslerinvirasto on esitykseen pyytänyt tehtäväksi. Suhtaudun hyvin suurella nöyryydellä myös siihen työhön, mitä taas vastaavasti heillä on siellä tehty. Rajausten osalta: Olemme jättäneet jätehuollon ja jätevesipuolen kokonaan esityksen ulkopuolelle. Pidin sitä hyvin tärkeänä. Teimme hyvin tarkan analyysin siitä ja totesimme, että tämä lainsäädäntö ei sovellu käytännössä sinne jätehuollon sektoriin ollenkaan. Samoin totesimme, että hyvin rajatut kuntien yhteiset palvelut, kuten vaikka kirjastotoimen tietojärjestelmät, jotka tehdään yhdessä kaikkien suomalaisten kuntien kesken, on ihan järkevää jättää vastaavasti tästä hankkeesta kaikkinensa pois. Olemme myös tehneet, kuten edustaja Ollikainen totesi, lainsäädäntöön pidemmät siirtymäajat niihin tilanteisiin, jos kunnassa tai kaupungissa nähdään, että esimerkiksi nykyisten sopimusten irtisanomiseen liittyisi merkittäviä korvausvaateita tai kustannusriskiä. He voivat hakea myös pidempää, jopa vuoteen 2030 asti ulottuvaa siirtymäaikaa. Eikö, hyvät kansanedustajat, tämä juuri kuulu hyvään lainvalmisteluun, että haetaan myös selkeitä joustoja ja rauhaa tuonne kentälle tehdä näitä muutoksia? Edustaja Eskeliselle — joka on valitettavasti poistunut: Pitäydyn kyllä siinä väitteessäni, että minulla ei olisi ollut mitään tarvetta lähteä tekemään lainsäädännön muutoksia, jos tämä in-house-kysymys olisi pysynyt jossain järkevässä kontrollissa, mutta se, että kunnat jättävät kilpailuttamatta näitä palveluita ja hankkivat minimaalisia omistusosuuksia in-house-yhtiöistä, hyvät kansanedustajat, ei ole kestävää, koska suomalaiset veronmaksajat maksavat tämän lystin lopulta kokonaan ja he ansaitsevat laadukkaat ja hyvät palvelut ja he ansaitsevat, että heidän verovarojaan käytetään kustannustehokkaalla tavalla. Sen takia se 38 miljardin euron potti, mitä käytetään julkisiin hankintoihin, vaatii meiltä hyvin paljon huomiota, ja sitä tässä olemme tehneet. In-house-yhtiöistä totean vielä sen verran, että olemme myös nähneet ja arvioineet, että viimeisen kymmenen vuoden aikana in-house-yhtiöt ovat haukanneet yhä suuremman osan tästä markkinasta. Totta kai on niin, että yhtiön tehtävähän on hakea kasvua markkinasta, eikö niin? Ei se julkinen yhtiö toimi yhtään eri tavalla, eikö niin, edustaja Räsänen? Se toimii juuri näin. Julkinen yhtiö hakee sitä kovempaa kasvua sieltä markkinasta, ja on vastaavasti taas niin, että suomalaiset pk-yrittäjät kärsivät siitä tilanteesta ja se heikentää sitä alueellista ja paikallista elinvoimaa. [Oikealta: Juuri näin!] Me tiedämme myös sen, että tämän esityksen on arvioitu tuovan kestävästi vuositasolla pysyvää säästöä, kun julkiset hankinnat tehostuvat, ja se kyllä sitten kustantaa myös sen alkuvaiheen kustannuksen, joka syntyy tässä kaikkinensa kunnille. Herra puhemies! Kiitän kansanedustajia hyvästä ja laadukkaasta keskustelusta ja tulleista huomioista. Olen teidän käytettävissä myös jatkossa tämän asian käsittelyn osalta. — Kiitos. [Matias Mäkynen: Miksi kymmenen prosenttia?]

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Pöytäkirja

Kiitoksia, arvostettu herra puhemies! Tässä esittelen seuraavana hankintalain muutosten kokonaisuuden eduskunnalle: Tämän esityksen tavoitteena on uudistaa julkisia hankintoja vastaamaan paremmin nykyajan taloudellisia ja yhteiskunnallisia haasteita. Siksi nyt laitamme rajat sidosyksiköiden täysin karanneelle laajamittaiselle käytölle, verrytämme markkinaa ja luomme konkreettisia mahdollisuuksia ja edellytyksiä pärjätä pienille ja keskisuurille yrityksille kaikkialla Suomessa, kaikilla alueilla. Julkiset hankinnat muodostavat merkittävän osan kansantaloudestamme. Siksi on erittäin olennaista, miten ja millaisilla kriteereillä yhteisiä verovarojamme käytetään. Kyse ei ole vain muutaman vuoden aikajänteestä. Tätä uudistustyötä tehdään Suomen ja suomalaisten pitkäjänteinen etu edellä. Hankintalain uudistus on erittäin merkittävä rakenteellinen uudistus, jolla lisätään kilpailua ja parannetaan markkinoiden toimivuutta. Samalla tehostetaan julkisen sektorin toimintaa, saadaan säästöjä keskipitkällä aikavälillä sekä parannetaan yritysten toimintaedellytyksiä. Toimivat markkinat edesauttavat koko yhteiskuntaa ja Suomen talouskasvua. Samalla on selvää, että kun sidosyksiköiden käyttö on mennyt näin pitkälle, on väistämättä edessä myös muutostyötä. Keskeisintä tässä koko uudistuksessa on se, että pienet ja keskisuuret yritykset pääsevät mukaan nykyistä huomattavasti paremmin julkisten hankintojen kilpailutuksiin. Tällä on merkitystä niin alueellisesti ja paikallisesti kuin koko Suomen näkökulmasta. Esityksen ytimessä on julkisen sektorin kilpailun ja tehokkuuden lisääminen ja kustannussäästöjen aikaansaaminen. Ehdotetuilla muutoksilla velvoitetaan hankintayksiköt kiinnittämään entistä enemmän huomiota hankintojen huolelliseen suunnitteluun. Huolellisesti valmisteltu ja suunniteltu hankintaprosessi on avainasemassa siinä, että kilpailua saadaan lisättyä ja yrityksille avattua mahdollisuuksia päästä mukaan prosesseihin ja sitä kautta kilpailuun. Sidosyksiköitä koskevilla muutoksilla taas vahvistamme markkinoiden toimivuutta. Tilanne on tällä hetkellä se, että meillä on Suomessa muodostunut hyvin laaja sidosyksiköiden käyttötapa. Hankintalakia tai vähintäänkin sen henkeä on kierretty vuosien mittaan räikeästi. Kunnat ja hyvinvointialueet ovat ostaneet marginaalisia, jopa alle prosentin kymmenyksen suuruisia, omistusosuuksia näistä yhtiöistä ja käyttäneet tätä perusteena olla kilpailuttamatta hankintojaan näiltä yhtiöiltä. On aivan kestämätöntä, että jopa 0,02 prosentin omistuksella kierretään kilpailutuksia ja että in-house-yhtiöt omistavat myös ristiin toisiaan. Nyt hallitus uudistaa julkisia hankintoja vastaamaan paremmin nykyajan taloudellisia ja yhteiskunnallisia haasteita. Parantamalla julkisen sektorin tuottavuutta luomme samalla tilaa alueelliselle elinvoimalle ja yrittäjyydelle. Me mahdollistamme sen, että markkinaa voi ylipäänsä syntyä. Haluamme myös varmistaa, että suomalaiset yritykset pääsevät nykyistä helpommin mukaan näihin tarjouskilpailuihin. Siksi esityksessä puretaan esteitä ja luodaan edellytyksiä sille, että pk-sektorin yritysten innovatiivisuus ja osaaminen saadaan laajemmin hyödyntämään koko yhteiskuntaa. Kilpailun lisääntyminen on paitsi yritysten myös veronmaksajien etu. Muuttunut turvallisuusympäristö edellyttää meiltä myös tiukempaa otetta julkisissa hankinnoissa. Tässä esityksessä vahvistetaan huoltovarmuuden ja turvallisuusnäkökohtien huomioimista läpi koko hankintaprosessin ja sopimuskauden. Vastuullisuus tarkoittaa myös sitä, ettemme hyväksy epärehellistä toimintaa. Siksi esitämme hankintalakiin tiukennusta, jonka myötä lainvoimainen tuomio törkeästä kirjanpitorikoksesta tai tietyistä ympäristörikoksista johtaa jatkossa pakolliseen poissulkemiseen tarjouskilpailuista. Lisäksi selkeytämme hankintayksiköiden tiedonsaantioikeuksia. On välttämätöntä, että hankintayksiköillä on riittävät työkalut varmistua myös sopimuskumppanien, alihankkijoiden ja voimavarayksiköiden nuhteettomuudesta. Tällä esityksellä teemme siis suomalaisista julkisista hankinnoista entistä ammattimaisempia, vastuullisempia ja taloudellisesti kestävämpiä. Kyse on, hyvät kollegat, järkevästä taloudenpidosta ja suomalaisen yrittäjyyden edistämisestä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
12.2.2026VastauspuheenvuoroSKT 10/2026 vpTalousKoulutus

Arvoisa herra puhemies! Kiitoksia edustaja Lylylle hyvästä kysymyksestä, ja kyllä sen näkee teidän kysymyksistä, että te tiedätte kyllä, mistä te kysymyksiä esitätte. Arvostan teidän... [Välihuuto] — No, eikö se nyt ole ihan hyvä, että välillä myös opposition kansanedustajia kehutaan? Voin jättää sen vähemmälle jatkossa, jos se teitä häiritsee. [Välihuutoja] Mutta tähän itse vastaukseen: Olen täysin samaa mieltä siitä, että tällä hetkellä vaikean taloustilanteen myötä nimenomaan se, että työttömyys näyttää rakenteellistuvan, on kaikista vaikein kysymys. Sen takia on niin, että meidän täytyy käyttää voimakkaasti myös koulutusta tässä apuna, tukena, muuntokoulutuksia, täydennyskoulutuksia, tukea sitä, että työttömäksi jääneet henkilöt voivat kehittää sitä omaa osaamistaan. Työllisyyspalveluista, niiden roolista, puhuin jo aikaisemmin. Minulla on käynnissä myös työ palkkatuen kehittämiseksi ja sen hallinnollisen työtaakan vähentämiseksi. Minkä vuoksi? Siksi, että yhä useampi yritys voisi käyttää ketterämmin ja paremmin myös palkkatukea hyödyksi jatkossa. Ja vielä kaiken päälle: meidän työmarkkinauudistukset ovat olennaisen tärkeitä myös siitä näkökulmasta, [Puhemies koputtaa] että työttömäksi jääneet henkilöt pääsevät töihin ja kynnys palkata uusia työntekijöitä madaltuu.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
12.2.2026VastauspuheenvuoroSKT 10/2026 vpTalous

Arvoisa herra puhemies! Kiitoksia edustajalle rakentavasta otteesta tässä keskustelussa. Haluan muistuttaa teitä, että tämä hallitus on tehnyt kymmeniä erilaisia ratkaisuita, joilla nimenomaan tavoitellaan nyt vahvempaa työllisyyttä ja talouskasvua. Työmarkkinauudistukset ovat yksi niistä, mutta taas toisaalta me aiomme myös parantaa opiskelumahdollisuuksia työttömyysturvalla. Itse asiassa jo tällä hetkellä meillä on varsin laajat mahdollisuudet työttömiksi jääneille henkilöille täydentää omaa osaamistaan tai vaikka suorittaa kesken jäänyt tutkinto loppuun. Se on hyvin järkevää. On totta kai tärkeää, että sen ajan, jonka joutuu olemaan työttömänä, voi käyttää parhaalla mahdollisella tavalla hyödyksi siinä, että voi kehittää sitä omaa osaamistaan. Me ilman muuta haluamme näitä mahdollisuuksia kehittää, ja tulen myöhemmin tänä keväänä antamaan eduskunnalle tästä myös oman esityksen. On myös tärkeää pitää huolta siitä, että työllisyyspalvelut ovat kunnossa, ja sen takia teimme myös lainmuutoksia tämän vuoden alusta, minkä myötä nyt sääntelyä osin keventämällä työllisyysalueet voivat kohdentaa palvelua paremmin heille, jotka tarvitsevat enemmän tukea, neuvontaa ja opastusta. [Puhemies koputtaa] Pidän sitä myös hyvin tärkeänä erityisesti heidän osaltaan, [Puhemies koputtaa] jotka ovat jo pidempään olleet työttöminä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Pöytäkirja
12.2.2026VastauspuheenvuoroSKT 10/2026 vpTalousMaahanmuutto

Kiitoksia, herra puhemies! Pahoittelen, edustajat, korjaan: siis vuoden 2022 lopulla työllisten määrä kääntyi laskuun, ei siis nousuun. Pahoittelen tätä. Joka tapauksessa edustaja Harkimon kysymykseen: On tärkeää myös muistaa se, että jo tällä hetkellä me tarvitsemme useille eri toimialoille eri työtehtäviin myös kansainvälistä työvoimaa. Me emme saisi kuitenkaan kaikkia työpaikkoja täytettyä ilman että voidaan tehdä myös kansainvälisiä rekrytointeja. Samaan aikaan kuitenkin lähtökohta on se, että Suomeen tullaan töihin, mikäli on työsuhde luvassa, ja sen myötä haetaan taas vastaavasti oleskelulupaa Suomeen. Ja vastaavasti mikäli työsuhde päättyy, niin meidän lainsäädännön mukaan täytyy löytää uutta työtä tai sitten oleskelulupa Suomessa päättyy. Näin ollen siis pidän tätä meidän järjestelmää varsin kestävänä. Totta kai on ymmärrettävää, että vaikeassa taloustilanteessa, kyllä, myös kansainvälisen työvoiman työttömyys on kasvanut, mutta haluan korostaa sitä, että me tarvitsemme monenlaista työvoimaa Suomeen. Tällä hetkellä työntekijöitä on hyvin tarjolla, [Puhemies koputtaa] joten se myös antaa meille pohjaa vahvemmalle kasvulle tulevina vuosina.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (oleskelulupa)Pöytäkirja
5.2.2026Varsinainen puheenvuoroHE 199/2025 vpTalousSote

Kiitoksia, arvoisa herra puhemies! Kiitoksia kansanedustajille käydystä keskustelusta. — Nyt minun täytyy kyllä aloittaa tästä edustaja Viitalan puheenvuorosta: Puhuitte ideologisista uudistuksista. Jos me katsomme nyt ihan raakarehellisesti, minkä kaltaista työllisyyspolitiikkaa, talouspolitiikkaa on tehty Pohjoismaissa 30 vuoden aikana, niin Suomi poikkeaa meidän verrokkimaista täysin siinä, että meillä ei poliittinen järjestelmä eivätkä myöskään palkansaajat ja työnantajat yhdessä ole kyenneet tekemään juuri minkään kaltaisia uudistuksia meidän työmarkkinamalliin. Tämä jää aika usein sanomatta myös tässä. Minusta kysymys on nyt siitä, että tehdään kohtuullisia muutoksia, joilla parannetaan nimenomaan sitä kynnystä työllistää, parannetaan sitä, ja samaan aikaan palkansaajan, työntekijän asema säilyy meidän lainsäädännössä erittäin vahvana näistä muutoksista huolimatta. Työllisyysvaikutuksiin: On totta kai niin, että tämmöisten hyvin rajattujen muutosten tekemiselle lainsäädäntöön on tutkimuskirjallisuudessa aina hyvin vaikeaa arvioida hyvin tarkkoja vaikutuksia. Tämähän ei ole pelkästään ainoa esitys, vaan se koskee laajemmaltikin tämänkaltaisia rakenneuudistuksia, mitä vastaavasti tehdään. Tässä keskustelussa itseäni vaivaa paljon se, että on piirretty semmoinen kuva, että ikään kuin työllisyys olisi meillä joku tämmöinen vakioinen laatikko, että meillä on sata yksikköä työllisyyttä tässä maassa ja sitten siitä joku osa on määräaikaisuuksia, edustaja Lyly, ja joku osa on taas vakituisia työsuhteita, mutta näinhän se ei ole. Usein on niin, että sen määräaikaisen työsuhteen vaihtoehto ei ole vakituinen työsuhde vaan sen vaihtoehto on työttömyys. Tämä jää monta kertaa tässä keskustelussa täysin väärälle huomiolle. Minä haluan, että nuoret saavat sen ensimmäisen mahdollisuuden päästä töihin, ja sen takia niitä joustoja tarvitaan vastaavasti lisää myös meidän lainsäädäntöön. Erittäin tärkeää on myös katsoa läpi ja puhua tästä ketjuttamisen ehkäisemisestä, mutta, hyvät kansanedustajat, lukekaa se hallituksen esitys rauhassa, nyt vaikka tänä iltana pistäkää se, edustaja Ovaska, tyynyn alle ja katsokaa... [Jouni Ovaska: Pistetäänkö saunan pesään?] — Edustaja Ovaska, kuunnelkaa, olkaa hyvä. Käyn tämän läpi. — Eli ketjuttamisen kiellon osalta nythän tämä esitys on se, että tässä uudenkaltaisessa määräaikaisuudessa puhutaan siitä, että se määräaikaisuus saa kestää enintään vuoden, saa olla enintään kolmessa pätkässä, ja sen jälkeen lainsäädännössä työnantajalla on velvoite tarjota vakituista — huom. vakituista — työsuhdetta tälle työntekijälle. Tällä hetkellä meidän julkisen sektorin tilannehan on se, että meillä on vaikka sairaanhoitajia pitkään nykyisen kaltaisissa määräaikaisissa työsuhteissa, joihin vaaditaan kyllä peruste, mutta lainsäädännössähän ei ole mitään velvollisuutta tarjota vakituista työsuhdetta. [Arto Satonen: Aivan!] Tämä on se ongelma, minkä takia nämä sairaanhoitajat, vaikka HUSissa, joilta olen saanut paljon viestejä, eivät saa vakituista työsuhdetta, mutta tämähän tarttuu nyt äärimmäisen tehokkaasti nimenomaan siihen. Meille tulee nyt lainsäädäntöön ensimmäistä kertaa velvoite siitä, että nämä henkilöt, jotka tulevat tämän määräaikaisen työsuhteen piiriin, voivat — kyllä — olla vuoden siinä määräaikaisuudessa, mutta sen jälkeen täytyy tarjota vakituista työsuhdetta. Sitä on myös hyvin vaikea kiertää tosiasiassa. Vaikka se työsuhde kestäisi vähemmän aikaa, niin vastaavasti myös silloin on velvollisuus tarjota tälle työntekijälle tätä työtä. Olemme myös kirjanneet lainsäädäntöön tämän ”työtehtävän tai vastaavan kaltaisen työtehtävän”. Jos on joku semmoinen konnatyönantaja, joka muuttaakin hieman sitä työsuhteen sisältöä, niin hän ei pysty kiertämään lainsäädäntöä, jos puhutaan vastaavan kaltaisesta työtehtävästä. Ja vielä tämän kaiken päälle työnantajalla on myös sitten velvollisuus tehdä selvitys siitä, jos on niin, että sen työsuhteen ei ole taas mahdollista jatkua. Hyvät kansanedustajat, ymmärrän sen, että tämän asian ympärillä käydään paljon keskustelua, ymmärrän sen täysin, mutta nyt joku tolkku myös siihen, mitä tässä salissa oikein väitetään hallituksen suuntaan. Me haluamme, että ennen kaikkea nuoret pääsevät töihin kiinni. Me haluamme, että nuorilla on mahdollisuus perustaa perhe, mutta jotta voi perustaa perheen, niin pitää olla taloudellista turvaa, eikö niin? Pitää olla työtä, pitää olla töissä, pitää päästä töihin, jotta sen oman elämän pääsee rakentamaan. Sen takia vastaavasti tarvitaan myös niitä toimenpiteitä, joilla taas tässä pääsemme kaikkinensa eteenpäin. Ymmärrän hyvin sen, että tämä virke, mitä täällä olette toistaneet vaikutusarvioinnista... Meidän virkakunta on pahoitellut julkisuuteen. Se on erittäin huonosti, tai taisin itse käyttää sellaista kieltä eräässä haastattelussa, että se on erittäin tökerösti muotoiltu. Mutta siinä virkkeessä — täällä ainakin vasemmalta laidalta kollegat jättivät sen virkkeen kesken, mutta se kannattaa lukea kokonaan — selviää myös se, mitä vaikutuksia sillä on kaikkinensa sitten haettu. Minä suhtaudun perhe- ja raskausvapaasyrjintään äärimmäisen vakavasti. [Piritta Rantanen: No ei se siltä näytä!] — Kävin juuri, edustaja Rantanen, läpi myös tämän ketjuttamisen kiellon, ja on muuten niin, että tehän ette hallituksessa tehneet tälle ketjuttamisen ehkäisylle yhtään mitään. Ette tehneet asialle yhtään mitään. Mitä te teitte sen eteen, että vaikka sitä määräaikaisessa työsuhteessa olevien sairaanhoitajien aikaa, mitä he ovat määräaikaisessa työsuhteessa, voitaisiin ehkäistä? Nythän tällä lainsäädännön velvoitteella päästään puuttumaan näihin tilanteisiin. Ja olen aivan varma asiasta, että tämä tulee torjumaan myös ketjuttamista erittäin tehokkaasti kaikkinensa. [Välihuutoja sosiaalidemokraattien ryhmästä] Vielä viimeiseksi, herra puhemies: Täällä oli puhetta vientimallista, ja nyt taas sama asia, että faktat pöytään, hyvät kollegat. Kun vientimallia säädettiin lainsäädäntöön, te syytitte erittäin voimakkaasti, että se tulee ajamaan naisvaltaiset julkisen sektorin alat palkkakuoppaan, eikö niin? No, miten kävi palkkaneuvotteluissa? Palkkaneuvotteluissa nimenomaan julkisen sektorin naisvaltaiset liitot neuvottelivat yleistä tasoa korkeammat palkankorotukset itselleen sotesektorilla. [Välihuutoja vasemmalta] Toivon, että pitäydytään myös faktoissa ja että myös pohditaan, millä argumenteilla tätä keskustelua kaikkinensa käydään. Vientimalli toimii, ja se jättää myös joustoa eri liitoille käydä keskustelua ja pohtia asiaa eteenpäin. Herra puhemies! Vielä viimeisenä asiana palkansaajan näkökulmasta: Lainsäädännössä on heille myös mahdollisuus sen vuoden määräaikaisuuden osalta, että kuuden kuukauden jälkeen he voivat irtisanoa sen työsopimuksen. Jos on vaikka niin, että tämä määräaikainen työntekijä saakin vaikka vakituisen työsopimuksen muualta, niin hän voi puolen vuoden jälkeen irtisanoa sopimuksen ja siirtyä taas vastaavasti sitten toiseen työtehtävään. Uskon, että eduskunta käy tämän asian hyvin huolella läpi, mutta toivon, että vaikka täällä salin vasemmassa laidassa monet teistä tätä myös vastustattekin, niin katsokaa myös aidosti näitä elementtejä, mitä toin tässä keskustelussa esille. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, sairaala)Pöytäkirja
5.2.2026VastauspuheenvuoroSKT 2/2026 vpTalous

Kiitoksia, arvoisa puhemies! Kiitoksia edustajalle erittäin hyvästä kysymyksestä. Kun katsomme Suomen talouden lukuja, niin ne antavat meille kuitenkin toivoa siitä, että parempaa kohti ollaan menossa niin talouskasvun, työllisyyden kuin tehtyjen työtuntien osalta. Mutta ymmärrän täysin sen, että ne makroluvut eivät kyllä yhtään lohduta siinä tilanteessa olevia suomalaisia, että kotona kärsitään työttömyydestä ja pelätään, riittävätkö rahat vuokranmaksuun tai saadaanko lasten menot taas vastaavasti hoidettua. Totta kai se ottaa aikaa, mutta kuitenkin viesti on se, että toivottavasti pahimman yli on tässä päästy. Työttömyysturvalla opiskelun mahdollisuudet ovat tällä hetkellä onneksi kohtalaisen laajat. Me olemme itse asiassa myös laajentamassa niitä, jotta nimenomaan sinä aikana, kun sitä työtä ei ole nyt saatavilla, sitä omaa osaamista on mahdollista kehittää. Työllisyyspalveluita katsotaan läpi niin, että nimenomaan pitkään työttömänä olleet henkilöt saisivat paremmin tukea ja apua. Käymme läpi myös laajemmin julkisia työllisyyspalveluita, myös palkkatuen käyttöä, jotta sen käyttäminen kunnissa olisi vielä vaikuttavampaa ja kannattavampaa, jotta yhä useampi nyt työttömänä oleva pääsisi taas vastaavasti töihin. [Puhemies koputtaa] Haluan vakuuttaa teille, hyvät kansanedustajat, että me teemme kaiken sen voitavan, [Puhemies koputtaa] mikä on meidän käsissä, jotta voimme auttaa työttömänä olevia suomalaisia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Pöytäkirja
5.2.2026VastauspuheenvuoroSKT 1/2026 vpTalous

Kiitoksia, arvoisa herra puhemies! Oikein hyvää alkanutta kevätkautta! Toivon kaikkien opposition kollegoiden kanssa vahvaa ja hyvää yhteistyötä, koska nämä isot vaikeudethan, joita Suomella tällä hetkellä on käsissään, ovat meidän yhteisiä asioita. Siksi on minusta myös tärkeää, että me käymme nyt tätä yhteistä keskustelua tässä salissa. Maan hallitus on tehnyt laajasti toimenpiteitä nimenomaan talouskasvun ja vahvemman työllisyyden eteen. Tämän vuoden alussa on otettu käyttöön uusi nuorten työllistymisseteli kaikkialla Suomessa. Se saataneen aivan lähiviikkoina käyttöön, ja se tarkoittaa juuri siis tuhansille, tuhansille nuorille pääsyä taas siihen ensimmäiseen oman alan työpaikkaan. Tänään pääministerin kanssa tapasimme suurimpien kaupunkien johtoa, ja siinä juuri meidän keskustelun ytimessä olivat juuri nuoret pitkäaikaistyöttömät, se, minkä kaltaisia toimenpiteitä voidaan tehdä lisää, jotta heidän asemaansa voidaan vahvistaa. Me käymme laajasti läpi erilaisia uusia toimenpiteitä, ja totta kai myös kuulemme kaikkia ehdotuksia tästä salista.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Pöytäkirja