Perholehto Pinja

Kiitos, arvoisa herra puhemies! Tällä hetkellä eletään erittäin nopeasti kiihtyvää murrosta, jota on verrattu monesti myös teollisiin vallankumouksiin. Tekoäly muuttaa myös työelämää todella nopeaa tahtia. Se muuttaa sitä niin, että osa työtehtävistä katoaa, mutta vielä useampi osa muuttuu, ja lähes kaikissa ammateissa tarvitaan uudenlaista osaamista. Pitäisi kai olla itsestäänselvyys, että mitä nopeampi muutos, sitä enemmän tarvitaan mahdollisuuksia päivittää osaamista, mutta mitä vielä. Kuten todettu, hallitus on toiminut päinvastoin esimerkiksi lakkauttamalla aikuiskoulutustuen mutta lisäksi heikentämällä vapaata sivistystyötä. On hyvin helppo jakaa ihmisille ohjeita, että pitää kouluttautua enemmän, hankkia uusi ammatti, mutta vaikeampi kertoa, miten se tehdään esimerkiksi taloudellisten paineiden keskellä. Arvoisa ministeri Marttinen, Suomessa maksetaan vuosittain miljarditasolla yritystukia. Olisiko aivan mahdoton ajatus harkita, että niiden ehtona olisi jatkossa paremmin myös henkilöstön koulutusmahdollisuudet ja osaamisen päivittäminen?

Arvoisa herra puhemies! Nuorisohan on aina pilalla. Ovat laiskoja, pukeutuvat väärin, tykkäävät vääristä asioista, valittavat liikaa, eivät mene töihin tai ainakin tekevät töitä liian vähän, opiskelevat hitaasti tai väärällä alalla. Ja jos nykynuoret sanovat olevansa huolissaan esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, toimeentulosta, mielenterveydestä tai siitä, uskaltaako nykymuotoiseen maailmaan unelmoida omasta jälkikasvusta, vastaus meiltä aikuisilta ja päättäjiltä on turhan usein, että pitäisi kovettaa nahkaa, että ennen oli itse asiassa paljon huonommin ja hurjemmin. Joskus siis tuntuu, etteivät nykynuoret kelpaa edes omalle tulevaisuudelleen, ja siksikin, puhemies, olen erityisen kiitollinen erityisesti edustaja Harakalle tästä lakialoitteesta. Ylisukupolvisuus, pitkäjänteisyys ja vastuu myös jälkeen tulevista kuulostavat usein aika itsestäänselvyyksiltä, mutta jos ne todella olisivat sitä, niin me kai toimisimme jo näiden periaatteiden mukaisesti. Kun eduskunta säätää lakeja ja poliitikot tekevät yhteiskunnallisia ratkaisuja, niin ikään kuin automaattisestihan pitäisi arvioida valintojen seurauksia paitsi meille, jotka elämme tässä ja nyt, myös kaikille heille, jotka jälkeen tulevat. Toden totta tässä suhteessa poliittinen järjestelmä kaipaa ryhtiliikettä. Päätöksenteon aikajänne on pirullisen lyhyt. Vaalikausi on neljä vuotta, budjetit laaditaan vuodeksi kerrallaan, gallupeja tulee kuukausittain ja otsikot vaihtuvat päivittäin tai oikeastaan vielä huomattavasti nopeammin, vaikkeivät yhteiskunnan suurimmat kysymykset juuri koskaan noudata tätä samaa aikataulua. Aikuiseksi kasvaminen jo yksistään kestää pari vuosikymmentä, koulutusinvestointien vaikutukset näkyvät vielä pidemmällä viiveellä, ja toisaalta esimerkiksi lapsiperheköyhyyden seuraukset eivät nollaannu yhtenäkään vaalipäivänä. Ajattelen, että meidän tulisi myös olla aika tarkkoja siitä, mitä oikeastaan tarkoitamme, kun puhumme tulevista sukupolvista, sillä nimenomaan tulevista ihmisistä on tullut politiikassa myös kohtuullisen kätevä perustelu, vaikuttava argumentti niihin hetkiin, jolloin omia ehkä pääosin arvovalintoja osin jopa piilotetaan nimenomaan jälkeen tulevien selän taa. Tulevat sukupolvethan eivät pääse itse näihin keskusteluihin kertomaan, mitä mieltä he ovat, mitä mieltä olisivat. Sen takia, että tulevien sukupolvien nimissä voidaan perustella mitä tahansa talouspolitiikasta koulutuspolitiikkaan tai ympäristöpolitiikasta työelämäkysymyksiin, on välillä uhkana tai vähintäänkin riskinä se, että tulevat sukupolvet myös inflatoituvat käsitteenä, jos heihin vedotaan kerta toisensa jälkeen tutkitun tiedon ja tosiasioiden sijaan valikoiden. Mehän nimittäin emme voi täällä väittää suojelevamme huomisen nuoria tai jotenkin pelastavamme Suomea, maapalloa heille, jos me emme ole kiinnostuneita esimerkiksi myös tämän päivän lapsista. Emme voi sanoa, että me teemme kipeitä ratkaisuja heidän tulevaisuutensa mahdollisuuksien vuoksi, jos samat ratkaisut heikentävät niiden lasten elämää, joista huomisen aikuisetkin ylipäätään muodostuvat. Erityisen konkreettisesti tämä minusta kiteytyy juuri lapsiperheköyhyyteen. Sen syventäminen ei ole ylisukupolvista vastuullisuutta vaan vastuuttomuutta, sillä lapsuudessa koetun köyhyyden ja pitkäaikaisen stressin vaikutuksista ei ole mitään epäselvyyttä. Puhemies! Toinen asia, jota jäin pohtimaan tämän lakialoitteen myötä, oli se, kenen näkökulmasta me lopulta määrittelemme sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden. Jos otan esimerkiksi nykynuoret, niin heitäkin kyllä kuullaan ja meillä on valtavan laadukasta nuorisotutkimusta muutenkin. Toisinaan kuitenkin tuntuu, että nuorten näkemyksiä uskotaan vain silloin, kun ne vahvistavat sen, minkä me aikuiset, me päätöksentekijät, olemme itse jo päättäneet olevan tärkeää. Esimerkiksi nuorisobarometrin tulokset kertovat paljon siitä, millaista tulevaisuutta nykynuoret arvostavat, millaisia kysymyksiä he pohtivat, ja siellä 86 prosenttia piti esimerkiksi ihmisoikeuksia, demokratiaa, luonnon monimuotoisuuden turvaamista ja eläinten oikeuksia jopa talouskasvua tärkeämpinä asioina. Tässä salissa me ehkä joskus pidämme näitä seikkoja jotenkin idealistisina, mutta minusta niitä kannattaisi ennen kaikkea kuunnella, sillä sukupolvien välinen oikeudenmukaisuushan tarkoittaa myös väistämättä sitä, että meidän täytyy sietää päätöksissä ja poliittisessa järjestelmässä myös sitä, että eri sukupolvilla voi olla, usein onkin, aika erilaisia käsityksiä hyvästä elämästä ja hyvästä yhteiskunnasta. Siksi tämän lakialoitteen mukainen kohtuullisen rakenteellinenkin uudistus siihen, miten me vastuun käsitämme ja miten me sen täällä eduskunnassa ehkä voisimme kantaa, voi olla myös silta näiden eri käsitysten, poliittisten ajatusten ja toisaalta tulevaisuudesta meitä kohden tulevien odotusten suhteen, koska sukupolvivastuu ei tietenkään tarkoita sitä, että me tietäisimme jotenkin täydellisesti, miltä maailma näyttää vuonna 2050 tai 2100, koska emme tietenkään tiedä, mutta ainakin on pakko yrittää nähdä omaa aikaa pidemmälle ja tehdä päätöksiä siihen peilaten. Kiitos vielä kerran erityisesti tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja, edustaja Harakalle, kaikille muille tähän aloitteeseen kontribuoineille ja kaikille puolueille myös. On oikein hienoa, että kaikista puolueista on löytynyt tälle yhteistä ajattelua, ja toivon aloitteelle oikein suurta menestystä myös eduskunnassa.

Kiitos, arvoisa herra puhemies, ja kiitos oikeusasiamiehelle kattavasta kertomuksesta ja ennen muuta sen esittelystä! Haluan myös heti alkuun sanoa kiitokset monille kollegoille. On erittäin ilahduttavaa, että selvästikin tätä on luettu laajasti, ja ehkä kaino toive on, että se tieto ja tilannekuva, joka tästä saadaan, myös johtaa jonkinlaisiin toimenpiteisiin, ei ainoastaan puheisiin siitä, mikä on tärkeää tai hyvinvointivaltiossa arvostettavaa. Edustaja Kvarnström edellä kuvasi erittäin hyvin tilannetta, jonka ajattelin itsekin nostaa esiin. Tässä kertomuksessahan on 17. kertaa mukana myös kymmenen keskeistä suomalaista perus- ja ihmisoikeusongelmaa, joista yksi on nimenomaan puutteet vanhusten oloissa ja kohtelussa. Nimenomaan vuonna 25 tarkastuksilta raportoitiin aika monenlaisia puutteita, kuten on jo mainittu, esimerkiksi riittämätön henkilöstömäärä ja myös perushoidon ja aivan sen perusarjen laiminlyönnit. Jokainen niistä on aika vakava, ja luulen, että täälläkin moni meistä tuntee ihmisiä, jotka ovat itse joutuneet kohtaamaan seuraukset siitä, että esimerkiksi henkilöstömäärä on riittämätön tai henkilöstön osaaminen ei ole sillä tasolla kuin sen tarvitsisi olla. Toivoisin, että kiinnitätte huomiota niin ikään sivuun 110, jossa tätä vanhuspalvelujen henkilöstömitoitusta ja ennen muuta sen laskemisen vaikutuksia käydään ansiokkaasti läpi. Täällähän välillä on pohdittu, onko sillä tosiasiassa merkitystä, onko se 0,6, 0,65 vai 0,7. Edustaja Lindén, joka täällä salissa myös istuu, on minusta tämän hyvin konkretisoinut aiemmin niin, että jos me katsomme esimerkiksi 30-paikkaista yksikköä, niin käytännössä se ero 0,6:n ja aiemmin tavoitellun 0,7:n välillä on yksi hoivahenkilö sekä aamu- että iltavuorossa, ja siinä puhutaan siis aidosti ja oikeasti merkittävästä resurssista. No, mitä tässä todella kävi, on se, että 1.1.2025 alkaen tämä istuva oikeistohallitus päätti henkilöstömitoitusta alentaa, ja sen seuraukset voitte lukea tästä kertomuksesta. Ilmeisesti moni hallituspuolueen kansanedustaja on näin onneksi jo tehnytkin. Tarkastusten perusteella tämä hoitajamäärän alentaminen on paitsi heikentänyt henkilöstön jaksamista myös vaikuttanut heikentävästi esimerkiksi palveluiden laatuun, ja minusta se on se viesti, joka teidän kannattaisi nyt ottaa vakavasti. Myös eduskunta käsitellessään tätä mitoitusta aiemmin korosti nimenomaisesti, että tämän tulisi olla hyvinvointialueilla se minimi, ei missään nimessä maksimi, ja kuten on käynyt ilmi, näin ei ole tapahtunut. Ymmärrettävästi myös hyvinvointialueilla on sellaiset taloudelliset paineet, että niillä ei ole varaa laittaa lakisääteisen yli kovinkaan paljoa resurssia, ja koska täällä eduskunnassa on yhteisesti ymmärretty tämä tarve siitä, että ei voida tavoitella pelkästään minimiä, niin toivon, että se jonkinlaisiin toimiin myös ohjaa meitä. Kiitos tästä kertomuksesta, ja hallituspuolueille toivon oikein paljon viisautta näiden huomioiden eteenpäinviemiseen.

Arvoisa rouva puhemies! Tässä lähes neljän tunnin aikana on piirtynyt jotakuinkin seuraavanlainen kuva: ensinnä hallitus ei missään nimessä ole tehnyt mitään väärää, mutta kun huolet hankkeen junailuun liittyen nousivat median työn kautta julkisuuteen, niin nyt sitten peruutettiin se, mitä tehtiin, mikä ei siis ollut mitenkään väärin, mutta jatkoa varten kehitetään kuitenkin sellainen tapa toimia, joka ei ole väärin, vaikka omasta mielestä nytkään ei tehty mitään väärää. Eduskunta ja minä emme ole tuomioistuimia, mutta politiikassa usein, oikeastaan lähes aina, on niin kuin miltä näyttää, sekä hyvässä että pahassa, ihan kaikkia meitä toimijoita ja puolueita koskien. Tietenkin tilanteessa, jossa kokoomuslainen vaikuttaja lobbaa kokoomuksen johtamaa hallitusta hankkeesta, jonka taustalla on kokoomuksen merkittävä vaalirahoittaja, kannattaisi aika vakavasti jo ennakoiden pohtia, millä tavalla sellainen törmäyskurssi, joka nyt on päässyt syntymään, ja millä tavalla sellaiset huolet, joita on ollut esimerkiksi vaalirahoituksen vastikkeellisuudesta tai päättäjien esteellisyydestä, olisi voitu estää, sillä uskon, että itse asiassa tässäkin tapauksessa olisi ollut mahdollista toimia niin. Ajattelen, että nykytilanteessa ei järin ole voittajia. Myöskään tämä Garden Helsinki ‑hanke, joka itsessään voisi toteutuessaan olla hienokin elinvoimateko mahdollistaa tapahtumateollisuudelle monia asioita, ei jää tästä plussalle, politiikan tai istuvan hallituksen uskottavuudesta puhumattakaan. En ihmettele yhtään sitä, ettei hankkeen tukipäätöksestä piirtynyt kuva vastaa monienkaan suomalaisten oikeustajua. Sekä suomalaiset että myös oikeuskansleri ovat esittäneet pääministerille pitkän kysymyslistan. Kysymykset koskevat paitsi tätä tänään aiheena ollutta pääkaupunkiseudun, erityisesti Helsingin, hanketta myös Valmet Automotiven tapausta. Minusta kumpaakaan näistä ei kannata väheksyä vaan ottaa vakavasti. Ei tällainen ole mitenkään tavanomaista. Siksikin tuntuu hiukan surulliselta, että näiden lähes neljän tunnin aikana aika moni hallituspuolueen edustaja on päättänyt kuitenkin lähinnä herjata tätä eduskuntakeskustelua, jonka kuitenkin itse pääministeri Orpo katsoi käsittääkseni tarpeelliseksi ja jonka hallituspuolue perussuomalaisia edustava puhemies Jussi Halla-aho päätti kutsua koolle. Puhemies! Haluan myös sanoa, että en minä henkilökohtaisesti, sen liiemmin kuin ei SDP, vastusta investointeja, en missään nimessä vastusta elinvoimaa. Niitä koko Suomi tarvitsee. On valtavan tärkeää edistää niin liikunnallisuutta, urheilutapahtumia kuin kulttuuriakin, mutta vieläkin tärkeämpää on ehkä huolehtia, että kaikki se tehdään tavalla, jolla ihmisten luottamus säilyy, sillä jos syntyy vaikutelma, edes vaikutelma, siitä, että toiset elävät niukkuudessa samaan aikaan, kun toiset saavat erityiskohtelua hyvien yhteyksiensä ansiosta, rapautuu itse asiassa aika paljon enemmän kuin vain yhden hankkeen uskottavuus. Nimittäin silloin rapautuu luottamus siihen, että suomalainen demokratia toimii tasapuolisesti ja että se kohtelee jokaista suomalaista yhdenvertaisesti. Ajattelen, että tämän luottamuksen vahvistaminen on itse asiassa koko tämän salin yhteinen tehtävä. Ja olkoonkin niin, että monesta olemme täällä eri mieltä varmaan tänään ja jatkossakin, mutta haluan kyllä kiittää pääministeri Orpoa siitä, että tämä keskustelu on mahdollistunut, ja toivon, että kaikkiin kysymyksiin saamme jatkossakin vastauksia viimeistään siinä kohdin kuin on antaa oikeuskanslerin listaan kattava aineisto selvityksenä.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Kiitos pääministerille ja muille ministereille vastauksista. — Ajattelen, että itse asiassa helpoin tapa välttää tämä koko keskustelu ja syntynyt tilanne olisi ollut se, että hallitus olisi ennakkoon tunnistanut, kuinka ongelmallinen on tilanne, jossa kokoomuslainen vaikuttaja lobbaa kokoomuksen johtamaa hallitusta hankkeesta, jonka taustalla on kokoomuksen merkittäviä vaalirahoittajia. Ei ole mikään ihme, että tämänkaltainen tilanne herättää ihmisissä huolta. Politiikassa sanotaan joskus, että niin on kuin miltä näyttää, ja kyllähän tämä kieltämättä näyttää vakavalta, kun oikeuskanslerikin joutuu esittämään aika laajan selvityspyynnön pääministerille aiheesta. Te, pääministeri Orpo, sanoitte eilen, että hankkeen vaikuttamistyössä eli käytännössä Vapaavuoren toiminnassa on tapahtunut virheitä, ja näin varmaan onkin, mutta ajattelen, että vastuu päätöksistä ja tapahtumakuluista kuuluu poliitikoille. Haluaisin kysyä teiltä: olisiko kokoomus järjestänyt tuen tälle hankkeelle ilman ennakkoon määriteltyjä ehtoja ja ilman hakemusta myös siinä tapauksessa, jos kokoomuslainen Vapaavuori ei olisi asiaa lobannut? [Antti Kurvinen: Tämä on se ydinkysymys!]

Arvoisa rouva puhemies! Kiitokset kollegoille tästä tärkeästä keskustelusta ja ministereille vastauksista. Täytyy sanoa, että 28-vuotiaana kansanedustajana, joka siis kuuluu vielä toistaiseksi myös nuorisolain piiriin, olen aika hämmentynyt siitä, kuinka suloisen yksimielisesti me olemme aina kiinnostuneita nuorista, lapsista, lasten ja nuorten tulevaisuudesta, mutta samaan aikaan aika moni täällä tuntuu ostavan viestin siitä, että esimerkiksi hyvinvointiyhteiskunnan toistelu tai vähävelkaisuuden toistelu riittäisi korvaukseksi nuorten mielenterveyskriisistä, ennätystyöttömyydestä, riittäisi korvaukseksi kasvavasta lapsiperheköyhyydestä. Eli toisin sanoen kokemukseni on, että nuoret ovat aika usein lopun viimein maskotti eivätkä näy riittävän korkealla prioriteettilistalla. [Jenna Simula: Onko keskusta maskotti?] Haluaisin kysyä itse asiassa teiltä, pääministeri Orpo: Mitä ajattelette sukupolvivastuulaista? Se on ollut esimerkiksi tulevaisuusvaliokunnassa esillä, ja siitä täällä eduskunnassa on käyty keskustelua. Olisiko mahdollista, että me nostaisimme myös lainsäädännön tasolla nykyiset ja tulevat nuoret vahvemmin prioriteettilistalle?

Arvoisa puhemies! Teknologian ja erityisesti tekoälyn kehitys on tuonut samaan aikaan runsaasti uusia tapoja kontrolloida, kiristää, häpäistä ihmisiä. Olemme lukeneet myös uutisista järkyttävistä tapauksista, joissa erityisesti naisista on väärennetty seksuaalisia kuvia tai videoita, joita levitetään verkossa pahimmillaan lukemattomille ihmisille. Näissä niin sanotuissa deepfakeissä ei ole mitään feikkiä uhreille, vaan seuraukset ovat hyvin, hyvin haavoittavia. Ja vaikka ilmiö on kasvava, sen tunnistamisessa, tutkinnassa ja uhrien suojaamisessa on yhä puutteita. Tekojen määrä lisääntyy siis kiihtyvää tahtia, mutta lainsäädäntö ja viranomaisten keinot laahaavat perässä. Nollatoleranssin on koskettava myös digitaalista ympäristöä. Arvoisa oikeusministeri Meri, aikooko hallitus tehdä rangaistavaksi tällaisen oikeaa henkilöä esittävän seksuaalisen materiaalin tekemisen?

Arvoisa herra puhemies! Suomessa kirjattiin viime vuonna ennätysmäärä, yli 15 000, pari- ja lähisuhdeväkivallan uhreja. Kolme neljästä heistä on naisia. Moni elää pelossa pohtien, voiko tehdä rikosilmoituksen, uskaltaako lähteä suhteesta tai hakea apua. Pahimmillaan lähisuhdeväkivalta voi päättyä henkirikokseen. Tämä on ollut Suomessa vuosikymmenien häpeäpilkku. Kiitämme hallitusta siitä, että tälläkin kaudella on tehty monia oikeansuuntaisia toimia, mutta tilanne on yhä hälyttävä. Avun tarve kasvaa, ja monia keskeisiä uudistuksia odotetaan yhä. Lähisuhdeväkivallan torjunta on nostettava kansalliseksi kärkihankkeeksi. Samalla tulee esimerkiksi kriminalisoida pakottava kontrolli eli toisen jatkuva alistaminen ja rajoittaminen, kuten oikeusministeriön selvitys jo kolme vuotta sitten ehdotti. Arvoisa pääministeri Orpo, tukeeko hallitus SDP:n esitystä kärkihankkeesta, ja aikooko se ryhtyä toimiin pakottavan kontrollin kriminalisoimiseksi vielä tämän hallituskauden aikana?

Arvoisa herra puhemies! Arvoisa pääministeri, tiedän, että tämä voi tulla hallitukselle yllätyksenä, mutta tunnelin päässä oleva valo ei maksa yhdenkään nuoren laskuja, eikä se auta rakentamaan nuorille työtä ja toimeentuloa. Te luettelette paljon keinoja, mutta nuorten tilanne on vakava, ja nämä eivät valitettavasti siihen riitä. Hallitus ei ole kautensa aikana tehnyt yhtäkään toimea, joka sitouttaisi työnantajia palkkaamaan enemmän tai paremmin. Päinvastoin te olette helpottaneet nuorten ja muidenkin työntekijöiden irtisanomista. [Arto Satonen: Täh?] Nyt nähdään, että myös hallituksen työllistämisseteli jää auttamatta valitettavasti purkkapaikaksi. Se ei ole toiminut, eikä se riitä lähimainkaan ongelmien kokoon verraten. Yksi konkreettinen lisäkeino olisi tukea yksinyrittäjiä ensimmäisen työntekijän palkkaamisessa. [Sheikki Laakso: Näin tehdään!] Sen vuoksi SDP on esittänyt määräaikaista verohyvitystä ensimmäisen työntekijän rekrytointiin. Arvoisa työministeri Marttinen, voisitteko te tarttua tähän SDP:n konkreettiseen esitykseen, vai arvioitteko, että työllisyystilanne ei ole vielä niin heikko, että teillä on varaa jättää tarttumatta näihin konkreettisiin ehdotuksiin?

Arvoisa herra puhemies! Nyt viikonloppuna, kun Suvivirsi soi todennäköisesti monilla puolilla Suomea, nuoret juhlivat valmistumistaan. Lämpimät onnittelut jo ennakkoon kaikille! Nuorilla on elämä edessä, ja heidän tulisi uskoa, että huominen on täynnä mahdollisuuksia, mutta yhä useampi nuori kokee tällä hetkellä toisin. Nuorten laskeva tulevaisuususko on yksi Suomen hälyttävimmistä tiedoista. Valtiovarainministeri Purra sanoi viikonloppuna, ettei veronmaksajien rahan tehtävä ole kustantaa unelmia, mutta juuri sitähän toimiva yhteiskunta tekee: luo mahdollisuuksia ja huolehtii, että nuorten ei ole pakko luopua omista unelmistaan siksi, että lähtökohdat tai aika ovat vaikeat. SDP puolusti nuoria jo lähes kolme vuotta sitten välikysymyksellä. Nyt tilanne on sitäkin heikompi, eikä ratkaisuksi riitä se, että ministerit sanovat, että kasvua on luvassa, valoa tulossa. Arvoisa pääministeri Orpo, miksi hallitus jatkaa nuorten tulevaisuususkoa heikentävää politiikkaa sen sijaan, että rakentaisitte vakaan arjen perusedellytyksiä?

Arvoisa rouva puhemies! Valtaosa näistä esitetyistä muutoksista on aivan kannatettavia, ja me tuemme niitä. Mutta koska Suomessa vuokralla asuminen koskettaa tosiaankin noin 1,6:ta miljoonaa henkilöä, niin on erityisen tärkeää säilyttää tasapaino vuokralaisten ja vuokranantajien oikeuksien välillä, ja nähdäkseni tässä hallituksen esitys ei täysin onnistu. Tässä esityksessä vuokranantajan pidempää irtisanomisaikaa lyhennetään kuudesta kuukaudesta neljään kuukauteen, ja samalla tämä pidempi irtisanomisaika koskee jatkossa yhden vuoden sijaan vasta kaksi vuotta kestäneitä vuokrasuhteita. Se tarkoittaa siis, että yhä useampi suomalainen jää lyhyemmän irtisanomisajan piiriin, minkä myötä itse asiassa, kun tässä toistaiseksi voimassa olevassa lainsäädännössä eli nykylainsäädännössä on haluttu kannustaa nimenomaan pitkäaikaiseen asumiseen ja lisätä asumisen ennakoitavuutta, myös nämä nyt vähenevät. Näin ollen teen vastalauseen 1 mukaisen muutosehdotuksen koskien 52 §:ää.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Esittelen tiiviisti tämän ympäristövaliokunnan mietinnön koskien asuinhuoneiston ja liikehuoneiston vuokrausta koskevan lainsäädännön uudistamista: Tämän hallituksen esityksen tavoitteenahan on ajantasaistaa tämä lainsäädäntö niin, että muun muassa vähennetään vuokrasuhteisiin liittyviä erimielisyyksiä ja tulkinnanvaraisuuksia sekä oikeudenkäyntejä. Itsessään niihin lakien keskeisiin periaatteisiin ei ehdoteta muutoksia. Ajattelin, että esittelen erityisesti nämä valiokunnan tekemät muutamat muutokset. Itsessään valiokunnan mietintö on hyvin laaja. Hallituksen esityksestä ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella ympäristövaliokunta pitää tätä esitystä kokonaisuutena tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena ja puoltaa esitysten hyväksymistä, siis tosiaan osin muutettuina. No, ensinnä ympäristövaliokunta kiinnittää huomiota erityisesti tähän vuokrasopimusten kestoon liittyvään sääntelyyn. Vuokramarkkinoilla on aika pitkään jo käytetty sellaista sopimusmallia, jossa sopimus on ensin määräaikainen ja jatkuu sen jälkeen toistaiseksi voimassa olevana, ja tämä nyt sitten tunnistetaan myös laissa. Valiokunta ehdottaa kuitenkin teknistä korjausta sanamuotoon siten, että vuokrasuhde voidaan irtisanoa päättymään aikaisintaan määräajan loppuun, ei määräajan lopussa, jotta tämä tulkinta vastaa lain tarkoitusta eikä aiheuta tulkinnanvaraisuutta. Toinen valiokunnan tekemä täsmennys koskee huoneistossa asuvia henkilöitä koskevaa ilmoitusvelvollisuutta. Tässä valiokunta ehdottaa, että pykälän 1 momentista poistetaan sanat ”yhteisenä asuntona”, jottei niin ikään syntyisi epäselvyyttä siitä, millaisiin tilanteisiin tätä pykälää on tarkoitus soveltaa. Kolmantena muutoksena valiokunta ehdottaa siirtymäsäännösten muuttamista sen selventämiseksi, mitä säännöksiä sovelletaan jo voimassa oleviin vuokrasuhteisiin ja mitä niihin ei puolestaan sovelleta. Nämäkin muutokset ovat välttämättömiä siksi, että ehdotetun muotoilun perusteella ennen tämän lain voimaantuloa tehdyt sopimukset olisivat sitten joiltakin osin jäämässä epähuomiossa kokonaan ilman sääntelyä. Valiokunta selventää myös, että siirtymäsäännöksessä todettu ”tämän lain asemesta” ei viittaa lakiin kokonaisuudessaan vaan luonnollisesti vain siirtymäsäännöksessä erikseen lueteltujen säännösten vastinpareihin. Puhemies! Pari muuta nostoa tästä mietinnöstä, koska itsessään lainsäädäntö koskee yli miljoonaa suomalaista ja tämä on aika merkittävä kokonaisuus. Ensinnä tämä vuokravakuutta koskeva uudistus: Nyt voimassa olevassa laissa ei ole säännöksiä siitä, miten vakuuden palauttamisen sen kanssa tulisi menetellä tai mikä on palauttamisen takaraja. Tämä on aiheuttanut kyllä huomattavan määrän epäselvyyksiä. Nyt sitten säädetään 14 päivän määräaika, jonka laskemiseen liittyen valiokunta mietinnössään selventää, että siihen sovelletaan asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain ja liikehuoneiston vuokrauksesta annetun lain 12 §:n 2 momenttia. Tämä on olennainen kysymys siksi, että vuokrasopimuksen päättymispäivää tai hallinnan luovutuspäivää ei lueta siihen 14 päivän määräaikaan. Valiokunta käsittelee mietinnössä hyvin laajasti myös esimerkiksi vuokranantajan irtisanomisajan lyhentämistä kuudesta kuukaudesta neljään kuukauteen pitkäkestoisissa vuokrasuhteissa sekä esittää muutosten lisäksi myös seuraavan lausuman hyväksymistä: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy viivytyksettä lainvalmisteluun vuokranantajien tiedonsaantioikeudesta säätämiseksi sisäministeriön alan lainsäädännössä, jotta painavan syyn irtisanomisperusteen näytön saamista voidaan edistää ja turvata näin asumisrauha, ja antaa tästä selvityksen ympäristövaliokunnalle viimeistään 31.8.2027.” Puhemies! Mietintö ei ole yksimielinen, vaan siihen sisältyy pykälävastalause.

Kiitos, arvoisa puhemies! Haluan edustaja Heinosta lohduttaa, että muun muassa ympäristövaliokunnassa, joka on mietintövaliokunta tämän edellä mainitun rakentamislain osalta, ovat hyvin laajat kuulemiset käynnissä koskien nimenomaan tätä lyhytvuokrausta, ja siinähän olennainen huomio on tämä, mihin edustaja viittasi, että kun kyse on kaavan vastaisesta toiminnasta, missä määrin sitä sallitaan tai ei sallita. Siitähän on nyt varmasti kansalaiskeskustelua käyty myös niin, että pitäisikö olla mahdollisuus kuntakohtaisesti tarvittaessa mennä hallituksen esitystä kireämpiin vuorokausirajoituksiin ja toisaalta sallia toisen tyyppiset, korkeammat vuorokausimäärät. Varsinainen puheenvuoroni tai miksi sen pyysin koski tätä edustaja Kiurun nostamaa huomiota: On juurikin näin, että koko ajan häiriöiden ikään kuin luonne on monimuotoistunut, mutta samalla hyvä asia, mikä tähän hallituksen esitykseen sisältyi tämän asunto-osakeyhtiölain puitteissa, on se, että kun tällä hetkellä nimenomaan jos lyhytvuokraus esimerkiksi aiheuttaa häiriötilanteita käytävässä ja siellä rapussa, siihen on ollut hyvin hankalaa tai käytännössä mahdotontakin puuttua, ja jatkossa myös tämän tyyppiset häiriöt ovat sitten sääntelyn piirissä. Eli varmaan askel kerrallaan parempaan tässäkin mennään, mutta oli oikein hyvä tämä edustaja Kiurun huomio myös.

Kiitos, arvoisa herra puhemies! Oikeastaan tästä valiokunnan yksimielisestä mietinnöstä haluaisin nostaa esiin erityisesti sen, että valiokunnan asiantuntijakuulemisissa kiinnitettiin laajasti huomiota ongelmaan, joka liittyy nimenomaan näihin asumishäiriötilanteisiin, siihen, että esimerkiksi naapureilla on korkea kynnys tehdä ilmoituksia omalla nimellään, ja toisaalta siihen, että tällä hetkellä tilanne on se, että näitä naapureita tai viranomaisia on usein hankala pyytää esimerkiksi henkilötodistajiksi oikeudenkäynteihin, koska ei ole laajaa tiedonsaantioikeutta näistä tiedoista. Tämän vuoksi valiokuntahan ehdottaa nyt sitten, että valmistelua pitäisi jatkaa sisäministeriön johdolla erillisessä hankkeessa niin, että jatkossa näiden poliisiraporttien luovuttaminen olisi tietyin reunaehdoin, eli tietenkin sieltä henkilötiedot ja muut vastaavat yksityisyyden piiriin kuuluvat asiat pois lukien, mahdollistaa antaa sellaiseksi näytöksi tilanteessa, jossa häiriötä on aiheutettu kohtuuttomasti. Tämä on erittäin hyvä asia. Valiokunnan mietinnössä on myös muita lausumaehdotuksia, ja toivottavasti ne nauttivat eduskunnassa myöhemmin laajaa kannatusta. Nimittäin on kyllä tärkeää, että jokainen suomalainen voi luottaa siihen, että jos häiriöitä tapahtuu, niihin sitten puututaan. Ympäristövaliokunnan jäseniä ei taida olla paikalla, mutta täytyy sanoa, että heidän kanssaan oli oikein hyvää yhteistyötä yli puoluerajojen, ja se varmaan kiteyttää kaiken olennaisen.

Arvoisa puhemies! Kyllä on nyt hämmästeltävä näitä asuntopolitiikkaan ja rakentamiseen liittyviä kommentteja. Nimittäin silloin, kun tämä hallitus aloitti, se ensi töikseen alkoi romuttaa kohtuuhintaisen asuntotuotannon välineitä. Meillä on lakkautettu monia sellaisia peruspilareita, jotka Suomessa ovat olleet poikkeuksellisen hyviä — ja mikä on tulos? Kun asumisneuvontakin lakkautettiin, niin häädöt ovat lisääntyneet ja asunnottomuus lisääntynyt niin ikään. Mutta kunnat oli varsinainen aihe, miksi pyysin puheenvuoroni. Aivan oikein edustaja Siponen tässä totesi, että kunnissa ollaan todella tiukilla. Me kaikki tiedämme varmasti, että VOS-uudistus kaatui. Toisaalta samaan aikaan hallitus on edelleen edistämässä hankintalakia, josta aiheutuu aivan mammuttimaiset kustannukset kunnille, 0,6 miljardista jopa 3 miljardiin. Millä rahalla kunnissa voidaan peruspalveluita tasa-arvoisesti enää tarjota ihmisille, jos tämä todella päästetään menemään kaiken kukkuraksi vielä läpi?

Arvoisa rouva puhemies! Tätä aikaa kuvaa hyvin se, kuinka jo pelkkä sana ”oikeudenmukaisuus” tuntuu toisten mielestä radikaalilta vasemmistolaisuudelta. Sellaiseksi on poliittinen keskusteluilmapiiri muuttunut. Empatia leimataan heikkoudeksi, kohtuullisuus vanhanaikaisuudeksi ja oikeudenmukaisuus jonkinlaiseksi ongelmaksi. Tuntuu, että sellaisin ajatuksin tätä Suomea johdetaan. Orpon—Purran hallituksen vastaus lähes kaikkeen on ollut sama: leikataan, heikennetään, kiristetään, murennetaan. Leikataan sosiaaliturvaa, heikennetään työelämän turvaa, kuritetaan opiskelijoita, työttömiä, sairaita ja lapsiperheitä ja samalla jaetaan kuitenkin velkarahaa, veroaleja, heille, joilla jo valmiiksi menee itse asiassa vähintäänkin hyvin. En tiedä, mistä lähtien tämä sanoma on riittänyt talouspoliittiseksi saati yhteiskunnalliseksi visioksi, enkä ainakaan ajattele niin, että se riittäisi korvaukseksi kasvavasta lapsiperheköyhyydestä, asunnottomuuden lisääntymisestä tai esimerkiksi siitä turvattomuuden tunteesta, jota ikäihmiset kokevat. Julkisen talouden tilanne on Suomessa vakava, sitä ei SDP kiistä. Ei sitä tarvitse mitenkään vähätellä tai kierrellä, koska jokainen velanhoitoon kuluva euro voitaisiin käyttää esimerkiksi koulutukseen, ihmisten hyvinvointiin, hoitoon ja hoivaan, turvallisuuteen, työllisyyteen, kestävään kasvuun. Mutta ei taloutta pidä tasapainottaa millä tahansa keinoilla: ei niin, että pienituloisilta leikataan samalla, kun suuryrityksille tarjotaan kallista yhteisöveroalennusta; ei niin, että julkisia palveluita ajetaan ahtaalle samalla, kun rahaa ohjataan yksityiseen terveysbisnekseen; eikä niin, että tavallisten ihmisten arjesta tehdään epävarmempaa. Ja sitten ihmetellään, miksi kulutus ei vedä, miksi luottamus murenee ja miksi kasvu ei todella käynnisty. Ilman luottamusta on yhteiskunnassa vaikea tehdä oikeastaan yhtään mitään. Jos ei luota siihen, että huominen on turvattu, ei uskalla kuluttaa, vaihtaa työtä, yritys ei uskalla investoida, ihminen ei uskalla opiskella. Sen takia myös talouspolitiikan pitäisi rakentaa suomalaisessa yhteiskunnassa luottamusta eikä murentaa sitä. Puhemies! Tämä hallitus on epäonnistunut kaikissa kolmessa keskeisessä tavoitteessaan: velkaantumisen taittamisessa, työllisyyden edistämisessä ja kasvun käynnistämisessä. Eikä ole siksi ihme, että täällä salissakin on tänään kovin paljon haluttu puhua lähinnä SDP:stä, Espanjasta, sosialisteista ja milloin mistäkin. Huudetaan oravaa niin paljon, ettei vahingossakaan tarvitsisi kantaa vastuuta ja puhua siitä, mitä hallitus on itse saanut omilla päätöksillään aikaan. Käsillä on ennennäkemätön hyökkäys suomalaista hyvinvointivaltiota, sotejärjestelmää, järjestöjä, julkisia palveluita ja ihmisten perusarjen turvallisuudentunnetta kohtaan. Näin taannoin uutisotsikon, jossa luki, että moni suomalainen toivoo seuraavalta eduskunnalta, sinne valittavilta päättäjiltä, ennen muuta ymmärrystä ihmisten tavallisesta arjesta, enkä yhtään ihmettele, minkä takia. Ihmiset eivät koe niin siksi, että joku sanoi televisiodebatissa jotakin, vaan siksi, että päätökset eivät täsmää ihmisten arjen kanssa. SDP:lle talous ei ole mitään elämästä irrallista mekaniikkaa, joka tapahtuu jossakin siellä, vaan se on väline rakentaa turvallisuutta, vapautta, vahvaa yhteiskuntaa, mahdollisuuksia ihmisille ja yrityksille. Sen takia meidän vaihtoehtommekin rakentuu kolmelle periaatteelle: oikeudenmukaisuudelle, työllisyydelle, kestävälle kasvulle. Oikeudenmukaisuus ei tokikaan tarkoita sitä, että ei tarvitsisi tehdä yhtään mitään, vaan se tarkoittaa sitä, että tehdään reilusti ja kohtuullisesti. Valtaosa suomalaisistakin ymmärtää, että julkista taloutta pitää tasapainottaa, mutta he aivan perustellusti odottavat, että ne päätökset ovat edes jotenkin kohtuullisia, että samoilta ihmisiltä ei oteta kerta toisensa jälkeen. Ja kyllä se oikeudenmukaisuus tässä tilanteessa tarkoittaa myös sitä, että täytyy käyttää laajaa keinovalikoimaa. Ei voi olla ideologisesti sokea ja valita vain tiettyjä toimia, koska se johtaa siihen tilanteeseen, jossa Suomi tällä hetkellä on. Sitten toinen periaate eli työllisyys: Sen varaan koko suomalainen hyvinvointivaltio on rakennettu, mutta sekä työllisyyttä että sopimusyhteiskuntaa on kaikki kolme edellistä vuotta pyritty murentamaan. Se ei ole oikea eikä se ole hyvä tie. Se on myös suomalaisten yritysten etu, että täällä kilpaillaan reilusti: ei etsitä halpatyövoimaa, poljeta työehtoja, vaan noudatetaan yhteisiä pelisääntöjä. Ja lopulta se kasvu: Millään muulla tavalla ei tästä suosta tulla ylös kuin kestävällä kasvulla. Täytyy sanoa, että se ei tule pelkästään toivomalla. Se tulee pitkäjänteisellä politiikalla, sillä, että me luotetaan ihmisten hyvinvointiin, osaamiseen, kaikkiin niihin peruspilareihin, joita Suomessa on olemassa, koska meillä on täällä kaikki valttikortit käsissämme, kunhan me vain itse käyttäisimme niitä. Ei tehdä sellaista politiikkaa, joka murentaa ihmisten luottamusta yhteiskuntaan ja sen yhdessä rakentamiseen.

Arvoisa rouva puhemies! Täällä kyllä harrastetaan kuullun ymmärtämistä maajoukkuetasolla. Kuten edustaja Tuppurainen totesi, SDP on joka syksy vaihtoehtobudjetissaan esittänyt vaihtoehdon. Te voitte sen käydä verkkosivuilta lukemassa. Siellä on myös vaikutusarvioinnit, joita täällä on myös peräänkuulutettu. Ajattelen, että se suurin ero meidän välillä ei ole se, pitääkö julkista taloutta tasapainottaa. Kyllä pitää, mekin mieluusti käyttäisimme jokaisen euron, joka tällä hetkellä menee velanhoitomenoihin, aivan muuhun. Mutta se suurin ero on se, että kun on mammuttimainen kysymys, niin siihen ei voi vastata pienillä ratkaisuilla, vaan tarvitaan laaja, oikeudenmukainen keinovalikoima, ja se on suurin puute teidän vaihtoehdossanne.

Kiitos, arvoisa puhemies! Mitä enemmän hallituspuolueet täällä puhuvat SDP:stä, sen selvemmäksi käy se, kuinka epävarmoja te todellisuudessa olette omasta poliittisesta linjastanne — eikä se ole mikään ihme, koska katastrofiluku toisensa perään on seurannut koko tämän hallituskauden ajan, ja ihmisten luottamus syystäkin horjuu, ei pelkästään hallituksen politiikkaan vaan myös heidän omaan tulevaisuuteensa. Se, että kulutus on jäissä, pistää väistämättä kapuloita myös julkisen talouden rattaisiin. Tällä hetkellä kaikista tärkeintä olisi palauttaa ihmisten luottamus, valaa uskoa siihen, että huomenna voi olla paremmin, ja samaan aikaan vahvistaa tuottavuutta, kasvattaa työllisyyttä ja saada aikaan kestävää kasvua. Mutta mitä te teette: te itse lähdette jarruttamaan myös sitä vihreää kasvua, joka Suomelle on valtava mahdollisuus, esimerkiksi lakihankkeella, joka tulee estämään tuuli- ja aurinkovoimahankkeiden tuloa Suomeen. Miten ihmeessä näin pääsee käymään?

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Kiitos ministerille esittelystä. Oikeastaan varmaan kaikki täällä ymmärtävät sen, että asuntojen lyhytvuokraus on Suomessa lisääntynyt laajamittaisesti viime vuosina, niin kuin on ympäri Eurooppaa, ja on hirvittävän hyvä, että siihen, toivottavasti, saadaan selkeitä pelisääntöjä. Niitä on kaivattu. Se, että rakentamislaki ei ole tunnistanut tätä lyhytvuokrausta, on noussut esiin myös muiden hallituksen jo antamien esitysten yhteydessä, joita ympäristövaliokunta onkin käsitellyt. Haluaisin kuitenkin tehdä noston, joka sivuaa hieman tätä siinä mielessä, että kun nimenomaisesti EU-tasolla on etsitty jo ratkaisuja ja Euroopan unionista on annettu vuonna 24 rekisteröintiasetus, niin sitähän me emme kansallisesti vielä ole käyttöön ottaneet, mutta se voisi olla omiaan helpottamaan sitten tätä lyhytvuokrauksen seuraamista. Olisiko ministerin mahdollista tätä kokonaisuutta kommentoida?

Arvoisa rouva puhemies! Ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa aivan oikein kuvataan, että YK:n turvallisuusneuvoston pysyvistä jäsenistä osa on osoittanut syvää piittaamattomuutta YK:n peruskirjaa kohtaan, mutta yhtäkään maata ei tässä mainita. Niin ikään aivan oikein kuvataan, että kansainvälistä oikeutta rikotaan yhä räikeämmin, mutta tässäkään yhtäkään maata ei nimetä. Kansainvälistä oikeutta ovat rikkoneet paitsi Venäjä myös Yhdysvallat ja Israel. Tähän peilaten on hieman ongelmallista, kuinka vähän Lähi-idän tilannetta selonteossa käsitellään. Hallituksesta on toistuvasti ylipäätään vakuutettu, että Suomi on sitoutunut edistämään kahden valtion mallia, mutta tosiasia on kuitenkin se, että sen edellytyksenä on, että molemmat osapuolet ovat laajasti tunnustettuina valtioina. Lopuksi, puhemies, haluan kiinnittää huomiota siihen, että digitaalinen suvereniteetti on nostettu esiin. Tähän liittyen Yhdysvallat on myös keskeinen toimija. Jos katsotaan esimerkiksi pakotteita, joita Yhdysvallat on asettanut ICC:n tuomareita ja syyttäjiä vastaan, niin se toivottavasti herättää meidät siihen, että myös tätä välinettä käytetään tällä hetkellä vallankäytön kautta.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Aika lailla kolme vuotta olen miettinyt usein sitä, että joihinkin asioihin hallituksella on hirvittävästi aikaa ja energiaa, mahdollisuuksia tarttua, ja toisiin ei sitten juurikaan, ja tämä asiakasmaksukysymys noin laajemminkin liittyy siihen. Nimittäin silloin, kun hallitus jo ihan ensimmäistä kertaa teki sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasmaksujen enimmäismääriin korotuksia ja leikkasi vastaavan, saman summan pois hyvinvointialueilta, esimerkiksi oikeusasiamies lausui, että nimenomaan bare minimum — eli ikään kuin tämmöinen vähimmäistaso, ihan pienin asia, mitä voisi tehdä helpottaakseen nimenomaisesti heikoimmassa asemassa olevien ihmisten asemaa — olisi se, että seurantavastuu näistä maksukatoista siirrettäisiin viranomaistaholle eli tässä tapauksessa hyvinvointialueelle. Toinen ehdotus, joka on usein ollut esillä, on koskenut sitä, pitäisikö nämä kaikki sosiaali- ja terveyspalveluita koskevat maksukatot ylipäätänsä yhdistää, eli silloin vaikkapa lääkekatto, asiakasmaksut ja matkat olisivat samassa. Mitään näistä asioista hallitus ei ole kyennyt edistämään kolmen vuoden aikana, mutta sen sijaan kerta toisensa jälkeen tänne tuodaan sen suuntaisia esityksiä, joissa sen yksittäisen ihmisen taloudellista vastuuta niistä palveluista kasvatetaan ja toisaalta sitten hyvinvointialueiden edellytyksiä tarjota niitä palveluita heikennetään. Tämä on kyllä sellainen kysymys, jota en pysty ymmärtämään, ja ilmeisesti jäävät seuraavalle hallitukselle tehtäväksi nämäkin muutokset, koska tässä ei mitään sellaista indikaatiota ole ollut, että tehtäisiin edes näitä vähimmäisiä asioita, joita tosiaan esimerkiksi oikeusasiamies mutta myös sosiaali- ja terveysvaliokunta itse asiassa jo vuonna 2020 on omassa mietinnössään ehdottanut.

Arvoisa rouva puhemies! Ensinnäkin kiitos tämän kansalaisaloitteen tekijöille. — Me SDP:ssä olemme olleet puolustusvaliokunnan mietinnön ja ulkoasiainvaliokunnan lausunnon kannalla tunnistaen kuitenkin samalla, että nimenomaisesti tämä aloite on nostanut esiin tärkeitä näkökulmia ja nostanut esiin huolen puolustushankintojen periaatteista sekä ennen muuta, toivottavasti, käynnistänyt laajan yhteiskunnallisen keskustelun. Se on aika tervettä, että tällaista keskustelua voidaan käydä. Valiokunnat ovat tehneet aloitetta koskien aika kattavan työn ja korostaneet mietinnössä ja lausunnossa useita tärkeitä seikkoja, kuten esimerkiksi ulkoasiainvaliokunta toteaa, ”ettei nykyinen sääntely estä ulko- ja turvallisuuspoliittisten näkökohtien huomioon ottamista puolustushankintoihin liittyvässä valmistelussa ja päätöksenteossa”. Pidän tätä havaintoa aika merkittävänä, sillä nimenomaan se alleviivaa, ettei nykyinen sääntely siis estä ulko- ja turvallisuuspoliittisten näkökohtien huomioon ottamista. Lisäksi usea valiokuntien kuulema asiantuntija on todennut, että Suomen on muiden EU- ja Nato-maiden tavoin puolustushankintoja toteuttaessaan noudatettava kansainvälistä oikeutta, noudatettava kansainvälisiä pakotteita sekä EU:n ja kansainvälisten järjestöjen sitovia päätöksiä. Näin ollenhan ongelma ei oikeastaan ole se, etteikö näitä seikkoja voisi huomioida, vaan se, miten systemaattisesti ja läpinäkyvästi niin tehdään. Suomen keskeinen tavoite ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on selkeä. Se on turvata Suomen itsenäisyys, alueellinen koskemattomuus ja ihmisten turvallisuus. Se tarkoittaa tietenkin uskottavaa puolustuskykyä ja sitä, että puolustusta kehitetään pitkäjänteisesti. Samaan aikaan ainakin SDP:ssä me tunnistamme, että maailma ympärillä muuttuu ja että puolustushankinnoilla on yhä enemmän ja myös yhä laajempia vaikutuksia. Ne eivät ole mitenkään pelkästään teknisiä tai taloudellisia ratkaisuja, vaan kytkeytyvät esimerkiksi riippuvuuksiin, huoltovarmuuteen, geopoliittisiin suhteisiin ja myös siihen, miten Suomi toimii osana kansainvälistä yhteisöä. Sen vuoksi pidämme tärkeänä, että näitä hankintoja tarkastellaan koko elinkaaren ajalta myös kriisitilanteiden näkökulmasta ja että ulko- ja turvallisuuspoliittiset vaikutukset sekä kansainvälisen humanitäärisen oikeuden näkökulmat huomioidaan nykyistä systemaattisemmin, ja koska on näin, teen lausumaesityksen seuraavasti: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää puolustushankintojen hankintaprosessia koskevien periaatteiden kehittämistä nykyisen sääntelyn puitteissa siten, että puolustusjärjestelmän suorituskykyvaatimusten ja sotilaallisen huoltovarmuuden turvaamisen ohella hankinnoissa otetaan huomioon myös muut ulko- ja turvallisuuspoliittiset vaikutukset sekä kansainvälisen humanitaarisen oikeuden näkökohdat.”

Kiitos, arvoisa herra puhemies! Tämän hallituksen eläinpolitiikkaa kuvastaa aika hyvin se, että kun kausi alkoi, niin ensi töiksenne te lakkautitte eläinsuojeluasiamiehen viran, ja samaan aikaan te, ministeri Essayah, ilmoititte myös puolustavanne turkistarhauksen jatkumista. [Petri Hurun välihuuto] Kyllähän tämä lain vesittäminen on tietenkin ihan luonnollinen jatkumo sille työlle, jota olette aika selkeästi tässä halunneet myös edistää. Ongelma on mielestäni vain se, että tiede on asiassa aika selkeä. Lausuntokierroksellakin viesti oli selkeä. Valtaosa asiantuntijoista, kuten Suomen Eläinlääkäriliitto, vastusti tämän kiellon poistamista. Julkisuudessa olleiden tietojen perusteella on kohtuullisen selvää se, että nimenomaan eläin‑ ja lihateollisuuden voimakas lobbaus on saanut teidät nyt tässä pakittamaan. Kyllä itselläni herää kysymys siitä, miksi me säädetään täällä lakia eläinten hyvinvoinnista, jos itse asiassa, de facto, sillä eläinten hyvinvoinnilla ei ole täällä minkäänlaista arvoa.

Kiitos, puhemies! Ehdin jo aiemmin sanoa oikeastaan pääasiani, mutta yksi teema, johon kollegat sekä tässä asiakohdassa että itse asiassa edellisessäkin viittasivat, jäi sanomatta. Se liittyy kyllä nimenomaan näihin häätöihin ja siihen, millä tavalla niissä on mahdollista käyttää erilaista materiaalia poliisiviranomaiselta tai muilta viranomaisilta. Tiedossahan on nimenomaan jopa sellaisia tapauksia, joissa on ollut mahdotonta vaikka poliisia kutsua henkilötodistajaksi, koska ei ole vain ollut riittävästi näyttöä osoittaa. Toivon, että tämä ehkä voi olla sellainen asia, että vaikkei se sisälly itsessään tähän hallituksen esitykseen, kuten ministerikin kuvasi aiemmin, niin ehkä valiokuntakäsittelyn yhteydessä valiokunta löytäisi yksimielistä ajattelua sen suhteen, että tämä sitten ehkä asianomaisessa ministeriössä ja sen kautta myöhemmin toisessa valiokunnassa etenisi. Nimittäin erittäin ongelmallinen tilanne on kyllä muille siinä asunto-osakeyhtiössä asuville ihmisille myös se, jos he kokevat oman turvallisuutensa vaarantuvan siitä, että pitäisi omalla nimellä lähteä kertomaan erinäisistä tilanteista — ja tietenkin käänteisesti myös niin päin, että sen henkilön, joka omistaa asunnon, oikeusturvahan on myös kyseessä siinä, jos ollaan liikaa vain ihmisten kertomusten perusteella etenemässä. Puolin ja toisin tietenkin se siinä tasapainottaa, mutta luulen ainakin näiden puheenvuorojen perusteella, joita täällä kuulimme, että ehkä tästä löytyy poikki puolueiden yhteneväisiä näkemyksiä.

Arvoisa puhemies! Kiitos ministerille tästäkin esittelystä. Kokonaisuudessaan olen tismalleen samaa mieltä siitä, että varmasti moni muutos on omiaan helpottamaan erilaisiin häiriötilanteisiin puuttumista. Esimerkiksi nimenomaan tämä uusi hallintaanottoperuste mahdollistaa asunto-osakeyhtiössä sellaisiin tilanteisiin puuttumisen, jossa asunnossa vierailevat ihmiset tai siellä lyhytaikaisesti asustavat ihmiset aiheuttavat merkittävää häiriötä vaikka siellä rappukäytävässä. Nykytulkinnan mukaisestihan näihin ei ole ollut mahdollista puuttua. No sitten tämä lyhytvuokraus, joka on tietty tässäkin esityksessä vain suht pieni osa mutta ihan hyvä parannus, on nähdäkseni kuitenkin vielä vähän haastava siinä mielessä, että tässä laissahan ei määritellä lyhytvuokrausta, vaan ilmeisesti tarkoitus on odottaa, että ympäristöministeriöstä annetaan rakentamislain muutos, jossa sitten asettamalla päivärajoitus tälle vuokraamiselle näin määriteltäisiin. Onko tämä käsitys oikea?

Arvoisa herra puhemies! Kiitos ministerille esittelystä. Täällä muutamassa puheenvuorossa on mainittu tasapuolisuus, ja varmaan se on ollut johtavana ajatuksena tässä hallituksen esityksessä, mutta substanssivaliokunnan näkökulmasta odotan kyllä mielenkiinnolla, että pääsemme tätä siellä käsittelemään. Nimittäin kun katsoo hallituksen esitystä, niin siellä on kuitenkin tämäntyyppisiä seikkoja kuten vuokranantajan irtisanomisajan lyhentäminen kolmanneksella siitä, mitä se nykyisellään on, ja toisaalta tämä niin sanottu kahden vuoden kynnys, joten kyllä se vuokralaisten näkökulmasta valiokunnan varmaan täytyy arvioida, mikä on tämän vaikutus asumisturvaan. Lyhytvuokraus on myös mainittu muutaman kerran. Tämä on ehkä sellainen asia, jota jonkin verran olen myös pohtinut, että nyt sekä tämä hallituksen esitys että seuraavaksi ministerin esittelemä ja sitten vielä YM:ssä valmistelussa oleva rakentamislain muutos, kaikki, jotenkin muodostavat kokonaisuuden ja niitä pitäisi myös yhdessä kyetä arvioimaan.

Arvoisa puhemies! Haluaisin vastata tähän ministerin kritiikkiin siitä, että mainitsimme ryhmäpuheessamme joustot. Ehkä lähtökohtainen ajatushan on siis sellainen, että joustot ovat olleet mukana suomalaisessa ilmastopolitiikan järjestelmässä pidempään, mutta on hyvin eri asia käyttää niitä silloin, kun on pakko, kun esimerkiksi pitäisi saada viimeinen osuus toteutettua, se olisi erittäin kallista kansantaloudelle tai se olisi hyvin epäoikeudenmukaista suomalaisille, kuin silloin, että joustoja käytetään keppihevosena sille, että ei tarvitse itse tehdä mitään. Tästä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmasta näkee hyvin, että vaikka me toteutettaisiin kaikki lisätoimet, joita hallitus on sinne linjannut — vaikka ne kaikki, joista siis edelleenkään valtaosalle ei löydy tosiaan minkäänlaisia määrärahoja — vaikka ne kaikki toteutuisivat, me ei silti välttämättä saavuteta niitä tavoitteita, joihin me ollaan kansallisesti sitouduttu ja jotka me ollaan yhdessä EU:ssa käyty sopimassa. Sen takia toivoisin, että kun meillä on järjestelmä, niin ensisijaisesti pyritään vahvistamaan nieluja ja pyritään tekemään päästövähennyksiä ja sen jälkeen, jos ei mitään muuta keksitä, turvaudutaan niihin joustoihin.

Arvoisa rouva puhemies! Oikeastaan ilahduin, kun kuulin edustaja Harkimon puheenvuoron, koska pidin siitä, että siinä nähtiin ilmastonmuutos nimenomaan myös mahdollisuuksina. Tämähän on se keskeinen viesti, jota myös kotimainen elinkeinoelämä, meidän niin sanotut sinivalkoiset yritykset ovat tuoneet. Se on ollut esillä Murron raportissa, se on ollut teollisuusyritysten niin sanotussa Finlandia-julistuksessa. Tämä on nimenomaan se asia, jonka pitäisi yhdistää ihan jokaista päättäjää tässä salissa, jokaista puoluetta, koska meillä on paljon saavutettavaa. Varsinainen kysymykseni ehkä liittyy nyt siihen, että kun valtiontalouden tila on ollut hankala ja on sanottu, että kaikki laarin pohjat on kaivettu, niin kuitenkin on jätetty käyttämättä vielä näitä ympäristön, ilmaston näkökulmasta ihan vaikuttavia keinoja, esimerkiksi kahdesti selvitetty maankäytön muutosmaksu, niin sanottu luontohaittamaksu, jolla voisi olla jopa 100 miljoonaa euroa vuotuista tuloutustakin. Onko tämä sellainen kysymys, jota voitaisiin vielä edistää?

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Kiitos ministerille esittelystä ja siitä, että ilmastoselonteot ylipäänsä tuotiin eduskuntaan tällä vaalikaudella. On välttämätöntä ja hyvä, että edes tältä osin omaa kansallista ilmastolakiamme pyrittiin noudattamaan. Valitettavasti juuri muusta emme voi kiitosta antaa. Suomen ilmastopolitiikan perustana ovat sekä kansallinen hiilineutraaliustavoite vuodelle 2035 että EU:ssa yhdessä sovitut velvoitteet. Suomen on puolitettava taakanjakosektorin päästöt vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Orpon hallitus, mukaan lukien perussuomalaiset, on sanonut sitoutuneensa tavoitteisiin. Nämä selonteot kertovat kuitenkin, että tosiasiassa hallitus on luopunut Suomen vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteesta. Selonteoissa esitetyt toimet ja niiden rahoitus ovat riittämättömiä, eikä poliittinen tahtotila kanna. Hallitus on omilla päätöksillään jopa lisännyt päästöjä esimerkiksi heikentämällä jakeluvelvoitetta ja viemällä monilta ilmastotoimilta rahoituksen. Puhemies! SDP tunnistaa kyllä, että tilanne on vaikea. Arvioiden mukaan Suomen pitäisi painaa taakanjakosektorin päästöjä alas noin 1,8 miljoonaa tonnia vuoteen 2030 mennessä. Selonteot, etenkin KAISU, eivät kuitenkaan osoita riittäviä lisäkeinoja tämän saavuttamiseksi, vaan noin puolet tarpeesta jää roikkumaan ilmaan vailla uskottavaa suunnitelmaa. Me emme voi nojautua joustoihin, vaan tarvitaan lisää aitoja päästövähennyksiä. Lisäksi lähes kaikista esitetyistä lisätoimista, kuten hankinta- ja infratuista, puuttuvat yhä määrärahat. On huolestuttavaa, että liikennesektorin laiminlyönti voi aiheuttaa Suomelle jopa kymmenien miljoonien eurojen sakon, mikäli EU-tukia joudutaan maksamaan takaisin. Haasteena on myös romahtanut maankäyttösektorin hiilinielu. Näköpiirissä ei ole sitä, että taakanjakosektori voisi hyödyntää sieltä joustoja — päinvastoin. Hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen edellyttääkin eri sektorien toimien tarkkaa yhteensovittamista: sitä, että päästövähennykset ja nielujen vahvistaminen toteutetaan kokonaisuutena. Myös kunnat ja alueet on otettava vahvemmin mukaan. Paikallisen ilmastotyön arvo on tunnustettava samalla, kun isoja rakenteellisia muutoksia viedään eteenpäin. Reilu muutos edellyttää lisäksi sitä, että pienituloisten ja syrjäseuduilla asuvien asema turvataan ja ettei elinkustannusten nousu muodostu kohtuuttomaksi kenellekään. Mutta mitä Orpon hallitus teki heti kautensa alkupuolella? Se avasi ilmastolain ja poisti kuntien ilmastosuunnitelmat vesittäen tämänkin ohjausvälineen. Ei silti niin huonoa, ettei jotain hyvääkin: päästökauppa on todella osoittanut tehonsa. Sen laajeneminen polttoaineiden jakelijoihin on tärkeä askel. Ilmastopaneeli on esittänyt jatkoksi teknologisten nielujen liittämistä päästökauppaan ja pitkällä aikavälillä päästökauppajärjestelmien yhdistämistä tavalla, jossa päästöoikeuden hinta ei laske samalla. Sen sijaan kansainvälisiä ilmastoyksiköitä ei tulisi sisällyttää päästökauppaan. Toivon, että hallitus todella kuulee nämä suositukset. Toinen vetoomuksemme koskee ilmastopolitiikan suunnittelujärjestelmän uudistamista. Selontekoja ei tule tehdä niiden itsensä vuoksi vaan aidosti ohjaamaan päästövähennyksiä. Kustannustehokkaimmat toimet on valittava, luontovaikutukset huomioitava, teknologianeutraaliutta vaalittava ja toimista suosittava niitä, jotka parhaimmillaan vahvistavat myös Suomen taloutta. Virkamiestyönä julkaistava päästövähennystoimien kartoitus olisi yksi konkreettinen tapa erottaa poliittinen päätöksenteko ja virkamiesvalmistelu selkeämmin toisistaan. Mallia voisi ottaa valtiovarainministeriön meno- ja rakennekartoituksesta, kuten VTV:kin on ehdottanut. Ilmastopolitiikkaan tarvitaan ajantasaista tietoa erityisesti ennen hallitusohjelmaneuvotteluita. Tällä hetkellä vaikuttavia toimia karsitaan pois poliittisin ja ideologisin perustein jo valmisteluvaiheessa. Puhemies! Ennen kaikkea haluan kuitenkin sanoa, että me suomalaiset kyllä pystymme, jos me haluamme. SDP on esittänyt useita asiantuntijoiden kannattamia toimia, joihin hallitus ei kuitenkaan ole vielä tarttunut. Panostaisimme kuntien ilmastotyöhön ja joukkoliikenteeseen, emmekä olisi alentaneet jakeluvelvoitetta. Puuttuisimme fossiilitaloutta ylläpitäviin tukiin lakkauttamalla turpeen verotuen ja poistamalla maatalouden energiaveron palautuksen fossiilisen energian osalta. Maltillistaisimme polttoon perustuvan energiantuotannon verotukia, edistäisimme kustannustehokkaita päästövähennystoimia turvemailla, ja ennen muuta ottaisimme vihdoin ja viimein käyttöön maankäytön muutosmaksun. Ennen vuoden 2019 vaaleja parlamentaarinen pyöreä pöytä linjasi ilmastopolitiikkaa seuraavalle kaudelle. Nyt jos koskaan me täällä Suomessa tarvitsisimme saman: yhteisen pöydän, yhteisen suunnan ja ennen muuta myös yhteisen vastuunkannon.

Arvoisa herra puhemies! Täällä usein sanotaan, että ei ole varaa tehdä joitakin toimia, ja se pitää varmasti kutinsa, mutta samaan aikaan hallitus tekee kyllä hartiavoimin töitä sen eteen, että sellaisetkin investoinnit esimerkiksi vihreään siirtymään ja energiaan, jotka tänne voisivat tulla, varmasti vesitetään. Esimerkiksi tämä alueidenkäyttölaki, joka on tulossa nyt keväällä eduskuntaan, uhkaa pistää jäihin yli sata isompaa aurinkovoimahanketta. Siellä kaavoitusta jatkossa edellytetään sellaisilta hankkeilta, jotka ovat yli 50 hehtaaria. Sama ongelma koskee tuulivoimasääntelyä. Sinne te olette laittamassa 1 250 metrin etäisyysvaatimuksen, joka ei ohjaa näitä hankkeita sellaisille alueille, joilla olisi jo rakennettu jotain, vaan nimenomaan metsiin, meidän kansallisomaisuutemme keskelle, jolloin joudutaan hakkaamaan luontoa pois alta, että saadaan näitä. Kysyisin siksi: miksi ehdoin tahdoin te haluatte kampittaa niitä investointeja, jotka eivät maksa meille mitään vaan ennen muuta tuovat?

Arvoisa rouva puhemies! Kyllähän se nyt vaan niin on, että näillä näytöillä, joita tällä hallituksella on, teillä ei olisi varaa jättää yhtäkään toimea tekemättä aivan riippumatta siitä, kuka ja mitä ehdottaa. Nimittäin tulokset tauluilla ovat aika surkeita, katsoipa sitten asunnottomuutta, lapsiperheköyhyyttä tai esimerkiksi työttömyyttä, jota nyt tänään tässä ollaan taivasteltu — kerta toisensa jälkeen katastrofilukuja. Mutta aika monen muun kollegan tapaan kannan kyllä erityistä huolta meidän nuorista. Teidän vahtivuorollanne nuorten, alle 25-vuotiaiden, työttömyys on lähes tuplaantunut. Meillä on yli 80 000 alle kolmekymppistä nuorta työttömänä. Sellaisen laskuharjoituksen tässä tein, kun te niin kovasti olette täällä tänäänkin tästä yhteisöveron alennuksesta pitäneet, että kun tällä hetkellä nuorisotyöseteli riittää noin viidelle prosentille työttömänä olevista nuorista, niin vaikka te maksaisitte sen jokaiselle nuorelle, joka on työttömänä, jokaiselle alle kolmekymppiselle nuorelle, se maksaisi vähemmän kuin mitä te käytätte nyt tähän tehottomaan, asiantuntijoiden mielestä aivan tarpeettomaan yhteisöveron alennukseen. Kysyn teiltä, työministeri Marttinen: tämäkö on se arvovalinta, [Puhemies koputtaa] jonka te olette halunnut nuorisotyöttömyyden eteen tehdä?

Kiitos, arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin täytyy sanoa suuri kiitos lapsiasiainvaltuutetulle paitsi pitkäjänteisestä työstä myös jälleen kerran tästä eduskuntakertomuksesta. Ainakin itse ajattelen, että tämä on meille päättäjille yksi olennaisimmista työkaluista seurata lasten ja nuorten asemaa ja heidän oikeuksiensa toteutumista Suomessa. Ajattelen, että puhun tänään yhdestä näistä artikkeleista ja nimenomaan Heikki Hiilamon sellaisesta. Nimittäin yhdenkään lapsen tai nuoren ei pitäisi joutua odottamaan apua mielenterveyteen kuukausitolkulla, ei yhdenkään, ja silti Suomessa on yhä viime vuosinakin ollut aivan liian monta lasta ja nuorta, joita on roikotettu yli kolme, siis ei yli yhden, ei yli kahden, vaan yli kolme kuukautta jonossa mielenterveyspalveluihin. Tämähän kävi karusti ilmi sosiaali- ja terveysministeriön kesällä 24 tekemästä selvityksestä, johon professori Heikki Hiilamokin tässä eduskuntakertomuksessa viittaa. Se, että joillakin harvoilla hyvinvointialueilla, esimerkiksi Kainuun alueella, palvelut toimivat ihan hyvin, ei lohduta vaikkapa pirkanmaalaisia, joista jopa useampi kuin joka toinen lapsi tai nuori, siis useampi kuin joka toinen lapsi tai nuori, ja HUS-alueellakin joka kuudes lapsi ja nuori, joutui tuon selvityksen aikaan odottamaan mielenterveyspalveluihin pääsyä yli 90 päivää. Siis kolme kuukautta jonossa, yli kolme kuukautta jonossa, jossa kukaan ei varmasti tule hoidetuksi. Hoitoonpääsyn lisäksi sekin, mitä apua ja tukea tarjotaan ja kenelle, riippuu todella paljon hyvinvointialueesta. Viime vuonna tätä viestiä toi tämän lisäksi esimerkiksi Valtiontalouden tarkastusvirasto, joka totesi, että nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluissa on isoja alueellisia eroja sekä perus- että erityistasolla. Jo itsessään se, kuka ylipäätään milläkin hyvinvointialueella lasketaan nuoreksi, asettaa lapset ja nuoret eriarvoiseen asemaan. Ja miksi? No, ei oikeastaan harmainta aavistusta, koska VTT totesi niin ikään senkin, etteivät nämä nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluiden ikärajat kovinkaan usein perustu mihinkään lääketieteelliseen näkemykseen nuoruusiästä, vaan ovat puhtaasti valintoja. Eikä siis tähän kaikkeen peilaten ole kovin ihme, että kun lapsiasiavaltuutettu esittää nyt kertomuksessaan neljä suositusta, niin yksi niistä koskee nimenomaan lasten ja nuorten päihde- ja mielenterveyspalveluita. Se koskee sitä, että meidän on pakko luoda Suomessa lasten ja nuorten turvaksi nykyistä yhtenäisemmät rakenteet ja selkeämmät työnjaot. Olisikin ihan todella hienoa, jos täällä eduskunnassa voitaisiin yhdestä asiasta olla yksimielisiä ja että se asia olisi se, että lasten ja nuorten mielenterveyden tai päihderiippuvuuksien hoito ei saa olla kiinni siitä, millä postinumeroalueella sattuu nuori tai lapsi asumaan. Puhemies! Samaan aikaan kun on kaikki syy parantaa lasten ja nuorten pääsyä mielenterveys- ja päihdepalveluiden piiriin, pitäisi myös muistaa, etteivät ne haasteet synny missään tyhjiössä eikä lasten ja nuorten hyvinvointia voi siten koskaan tarkastella jotenkin yksittäisenä tai muusta yhteiskunnallisesta kehityksestä irrallisena ilmiönä. Toisin sanoen lasten ja nuorten mielenterveyskään ei ala hoitojonosta, vaan se alkaa arjesta, ja tässä lapsiasiavaltuutetun kertomuksen esipuheessakin jo sanotaan tosi suoraan se tosiasia, että jos lapsiperheköyhyys lisääntyy, myös kaikki muut vaikeudet syvenevät. Poliittisilla päätöksillä on aina vaikutusta ihmisten taloudellisiin resursseihin ja sitä kautta myös mielenterveyteen. Esimerkiksi SOSTEn arvion mukaan tämän hallituksen leikkausten seurauksena pienituloisten määrä kasvoi vuonna 24 noin 40 000 ihmisellä. Näistä aika iso osa oli lapsia. Tällä ei voi olla olematta vaikutuksia mielenterveyteen perheiden tasolla ja koko yhteiskunnassa. Köyhyyden ehkäisy ei siis ole pelkästään sosiaalipolitiikkaa, vaan se on myös esimerkiksi työvoimapolitiikkaa ja se on laajempaa yhteiskuntapolitiikkaa. Sen takia toivon, että ihan jokainen kansanedustaja lukisi tämän kertomuksen ja sisäistäisi myös sen viestin siitä, ettei esimerkiksi mielenterveyttä lasten ja nuorten mutta ei myöskään aikuisten kohdalla voi koskaan käsitellä vain palvelukysymyksenä, vaan sen pitäisi olla paljon laajempi kysymys siitä, minkälaiset elämän edellytykset yhteiskunta ylipäätään tarjoaa ja kenelle.

Kiitos, rouva puhemies! Ei ole tarkoitus pitkittää, mutta tästä edellisestä puheenvuorosta tuli mieleeni asia, jonka unohdin sanoa: Tokikin ymmärrämme myös sen, että ei varmaan ole kovin realistista ajatella, että tällaisia maanpuolustuksellisesti tärkeitä hankkeita, jotka tämänkaltaista menettelyä tarvitsevat, tulisi jotenkin kymmenittäin, saati sadoittain. Eli siinä mielessä, vaikka vertasin itsekin tähän vihreän siirtymän luvitukseen, en tietenkään ajattele näin, että se ihan täysin sama olisi. Hienoa, jos ja kun siellä on näitä turvaetäisyyksiä ja muita ikään kuin perälautoja rakennettuna, mutta aina kun mennään ohi kaavoituksen ja tässä tapauksessa nyt sitten edetään ikään kuin tällaisella hankekohtaisella lupamenettelyllä, niin se on kiistatta erilainen menettely, ja silloin sitä vaan on syytä aika huolella arvioida.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Kiitos ministerille tämänkin hallituksen esityksen esittelystä. Hymähdin tässä itsekseni, koska oli hauska huomata, että olin jo valiokunnan puheenjohtajan kanssa itse asiassa kohtuullisen samoilla ajatuksilla itselle kirjannut tästä muutaman huomion. Ensinnä on varmaan niin, että maailma on muuttunut, ja kyllä se tunnistetaan, että kansallisen turvallisuuden tarpeet näkyvät oikeastaan kirjaimellisesti ihan kaikessa. Mutta yleisesti ottaen on nimenomaan näin, että on hyvä pohtia, kuinka johdonmukainen tai hyvä tapa toimia on sellainen menettely, jossa useammille erilaisille hanketyypeille lähdetään rakentamaan ohituskaistoja. Niin kuin tässä edustaja Pitko viittasi, meillähän on jo hieman samantyyppinen, toki eri tarpeista kummunnut, nopeutettu menettely näille vihreän siirtymän hankkeille. Näen, että ongelma nimenomaan tällaisissa kiertoteissä on ensinnä se, että tämä luvituksen resursointi on tunnistettu ihan yksimielisesti meillä valiokunnassakin haastavaksi ja siitä on useamman kerran kantaa otettu. Toinen on nimenomaan tämä kaavoituksen ja osin myös kuntien itsehallinnon asema, joka oli myös huomioitu aika kriittisissäkin lausunnoissa koskien tätä hallituksen esitystä. Huomasin, että valmistelussa oli otettu kantaa myös siihen. Se, mikä tässä oli minusta ilahduttavaa, on toki se, että usein kun luvituksen yhteydessä jotakin nopeutetaan, herää huoli ympäristövaikutuksista, mutta tällä ei nyt ainakaan tällä tietoa tämän hallituksen esityksen mukaisesti pitäisi erityisiä ympäristövaikutuksia siinä mielessä olla, että se yva ja muut tarpeelliset prosessit siellä säilyvät eikä niihin sinänsä mitään tasoa heikentäviä seikkoja ole tulossa. Mielenkiinnolla odotan itsekin sitä, että saadaan tämä vielä valiokuntaan. Siellä nyt sitten erityisesti varmaan tätä luvituksen kokonaisuutta ja kaavoituksen asemaa tullaan tarkastelemaan, jos ja kun on niin, että tämä siihen liittyy ja kunnillakin monenlaisia näkemyksiä on ollut.

Kiitos, arvoisa herra puhemies, ja kiitos ministerille esittelystä! Nostan hattua myös siitä, että näin vinkeän esityksen tänne viitsii tulla esittelemään, nimittäin harva hallituksen esitys on kerännyt yhtä paljon, yhtä pitkäkestoisesti ja yhtä laajaa kritiikkiä kuin tämä, eikä mikään ihme. Tässä salissa on tänään jo esitelty monia niitä seikkoja, joiden vuoksi tämä on ongelmallinen, mutta kyllä itse kannoin aika suurta huolta etenkin tiistaina, kuten edustaja Mikkonenkin tuossa viittasi, lukiessani tätä valtion kyberturvallisuusjohtajan tuoreinta lausuntoa. Hänhän viittasi muun muassa tämän HE:n taustaselvityksenä olleeseen markkinaselvitykseen, jonka mukaan nämä kyberturvallisuuspalvelut voisivat jopa 3—4-kertaistua kustannuksiltaan tämän hallituksen esityksen myötä. Kysyisin oikeastaan ministeriltä tähän liittyen, kuka tai mikä taho on antanut sellaisen arvion, että tällä hankintalain uudistuksella olisi taloudellisesti kannattavia vaikutuksia, koska nimenomaisesti katsoisin niin, että tällä saadaan aikaan aivan päinvastaisia.

Kiitos, arvoisa herra puhemies! Olisi jotenkin hieman helpompi ymmärtää tämän lain sisältöä ja tavoitteita, jos niillä olisi jonkinlaista tukea esimerkiksi tutkimusnäytöstä tai niistä lausunnoista, joita tämä on osakseen saanut. Mutta itse asiassa jo silloin, kun Orpon—Purran hallitus oli Säätytalolla ja pyysitte esimerkiksi ministeriöstä tietoa sekä irtisanomissuojan heikentämisestä että näistä perusteettomista pätkätöistä, kerrottiin, että näillä ei ole oikeastaan minkäänlaista tekemistä valtiontalouden kanssa eikä näillä ole myöskään juuri mitään tekemistä työllisyydenhoidon kanssa. Sen takia täytyy kyllä sanoa, että minä olen aika surullinen, että sellaisen lain, jolla ei ole mitään tekemistä talouden kanssa — eikä sillä ole mitään tekemistä työllisyyden kanssa, mutta sillä on aivan selkeitä riskejä, esimerkiksi ja erityisesti naisten työmarkkina-asemaan — te olette valmiit viemään läpi vain ja ainoastaan siksi, että se on teille selvästi valta-asemakysymys. Kysyn teiltä, ministeri Marttinen: todellako nämä riskit ovat ottamisen arvoisia?