Puisto Sakari
35 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Johtuen pitkälti tekoälybuumista, mistä juuri keskusteltiin, laskentakapasiteetin tarve on lisääntynyt, eli tulee paljon datakeskusinvestointeja. Nyt viimeisimmässä Fingridin puolivuosikatsauksessa heinäkuun lopussa ilmeni, että erilaisia datakeskusliityntäkyselyitä on tullut jopa sadan gigan arvosta. On ihan selvää, että se ei kokonaisuudessaan tule toteutumaan, mutta vaikka pieni osa tulisi toteutumaan, niin sillä on merkitystä meidän sähköjärjestelmälle. Me tarvitaan meidän sähköjärjestelmässä tietty määrä perusvoimaa, me tarvitaan siihen säätövoimaa, ja kysymys kokonaishallinnasta on minun mielestäni aivan relevantti. Meillä on nyt pari konkreettista hallituksen esitystä tulossa. Yksi on lausunnoilla, mikä liittyy datakeskusten rekisteröintiin. Se on omalla vastuullani. Siinä toimijat velvoitetaan antamaan tietyt tiedot, ovat ne sitten perimmäiset edunsaajat tai sitten erilaiset tekniset speksit. Toinen lakiesitys, mikä lähtee kohta liikkeelle, on näiden sähköliittymien priorisointi, eli sähköverkkoyhtiöt voivat priorisoida liittymiä.
Kiitos, arvoisa puhemies! Mitä tulee huoltovarmuuteen, huoltovarmuuden tavoite ja tarkoitus ovat tietysti se, että aivan kaikissa olosuhteissa yhteiskunnan kriittiset toiminnot, huoltovarmuus, toimivat. Tietysti omavaraisuus ja kotimaisuus ovat tärkeitä, keskeisiä perusteita tässä. Ne eivät ole ainoita perusteita. Siten viljavarastoissa tai huoltovarmuudessa ylipäätänsäkään ei voi olla riippuvuutta. Ei voi rakentaa yksittäisen satovuoden varaan, tai ei voi rakentaa paikallisten olosuhteiden varaan tai markkinatilanteen mukaan. [Antti Kurvisen välihuuto] Myöskin huoltovarmuudessa Huoltovarmuuskeskuksen on toimittava kilpailuneutraliteetin puitteissa. Jos nyt ajattelee tätä huoltovarmuustasoa, siis vähimmäisvaatimuksessa, kuudessa kuukaudessa, me ollaan sadan prosentin kotimaisuusasteessa ja korotetussa tasossa eli yhdeksässä kuukaudessa me ollaan lähes sadassa prosentissa, 98 prosentissa. Ja kun ajatellaan, että koko ajan näitä varastoja täytyy kierrättää, niin näkisin, että tämä hyvin korkea kotimaisuusaste, mikä on lähellä sataa prosenttia, on hyvin merkittävä taso.
Kiitos, arvoisa puhemies! Ministerit ja muun muassa edustaja Kinnari nostivat esiin ruokaviennin. Se on tärkeätä elinkeinopoliittisesti, elinkeinojen kannalta mutta myös huoltovarmuuden näkökulmasta, koska mitä enemmän meillä on ruokavientiä, sitä parempi myös huoltovarmuudelle. Ruokavienti etenee sinänsä ihan hyvin, noin viiden prosentin tahtia, mutta lähtötaso on kuitenkin suhteellisen matala, noin kaksi ja puoli miljardia vuodessa. Tavoite on kaksinkertaistaa se tulevien vuosien aikana, jolloin omasta mielestäni päästäisiin kohtuulliselle tasolle, mutta siitäkin vielä riittäisi kyllä matkaa kasvaa. Meillä on myös uusia mahdollisuuksia, esimerkiksi sanotaan vaikka Naton ohjelmat, erilainen hyllykelpoinen ruoka ja muu, mihin voidaan panostaa. Finnveran rahoituksen osalta 1. päivä toukokuuta lähtien Finnveran rahoitusta voi kohdistua muun muassa investointeihin, uusiin tuotantotiloihin, laajennuksiin, peruskorjauksiin ja erilaisiin tilainvestointeihin ja myös omistajanvaihdoksiin eli sukupolvenvaihdoksiin. — Kiitos.
Hyvä puhemies! Käsiteltävänä on hallituksen esitys auktorisoiduista teollisoikeusasiamiehistä annetun lain muuttamisesta. Auktorisoidut teollisoikeusasiamiehet ovat patentti-, tavaramerkki- tai mallioikeusasiamiehiä, jotka ovat läpäisseet teollisoikeuslautakunnan järjestämän auktorisointitutkinnon, jonka ammattinimike on lailla suojattu. Auktorisoidut teollisoikeusasiamiehet avustavat ja edustavat asiakkaitaan eli yrityksiä ja keksijöitä teollisoikeuksien, patenttien, tavaramerkkien ja mallioikeuksien suojaamisessa ja puolustamisessa. Teollisoikeusasiamiehet pyrkivät siis varmistamaan, että heidän asiakkaidensa henkinen omaisuus on juridisesti suojattu kilpailijoilta. Auktorisointi on laatutae, ja auktorisoidut asiamiehet ovat lakisääteisen valvontajärjestelmän piirissä. Myös auktorisoimaton toimija voi kuitenkin edustaa asiakkaita. Patentti- ja rekisterihallituksen yhteydessä toimii teollisoikeusasiamieslautakunta, joka vastaa auktorisointiin ja valvontamenettelyyn liittyvistä tehtävistä. Esityksessä ehdotetaan määräaikaisesta teollisoikeusasiamiesten auktorisoinnista luopumista ja auktorisoinnin muuttamista olemaan voimassa toistaiseksi. Ehdotus vähentää viranomaisten työmäärää, yksinkertaistaa sääntelyä ja tukee elinkeinovapauden toteutumista. Ehdotuksen mukaan auktorisointi voitaisiin palauttaa asiamiehen pyynnöstä myös siinä tapauksessa, että asiamies on itse pyytänyt auktorisoinnin poistamista. Ehdotus vähentää hallinnollista rasitetta. Valittaminen kaikista kyseisen lain kattamista markkinaoikeuden päätöksistä korkeimpaan hallinto-oikeuteen säädettäisiin KHO:n valituslupaa edellyttäväksi. Näin yhdenmukaistettaisiin kaikki lain kattamat valitusasiat valitusluvan varaisiksi. Lähtökohtaisesti valittaminen korkeimpaan hallinto-oikeuteen hallintotuomioistuimen päätöksistä edellyttää valitusluvan myöntämistä. Ehdotus nopeuttaisi asioiden käsittelyä KHO:ssa ja vapauttaisi resursseja niiden asioiden käsittelyyn, joiden voidaan olettaa sisältävän merkittäviä puutteita. Ehdotus on säädöshuoltoa ja vähentää hallinnollista rasitetta. Lain sisältämät vanhentuneet viittaukset hallintolainkäyttölakiin muutettaisiin viittaukseksi lakiin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa. Ehdotus on osa säädöshuoltoa. Asiamieheltä perittävä vuosittainen 250 euron valvontamaksu nostettaisiin 300 euroon. Ehdotus vastaa indeksikorotusta ja parantaisi lautakunnan kustannusvastaavuutta. Valvontamaksua ei ole lautakunnan yli 10-vuotisen voimassaolon aikana korotettu kertaakaan. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2027.
Kiitoksia, arvoisa puhemies! Kuten muutamakin edustaja nosti esiin, niin tänä päivänä mineraalit ovat tietysti kiinteä osa teollisuuspolitiikkaa, mutta ne ovat osa turvallisuuspolitiikkaa, kokonaisturvallisuutta. Tässä asetelmassa täytyy miettiä erilaisia riippuvuuksia, ja mineraalialalla — puhutaan sitten louhinnasta tai kaivostoiminnasta tai jalostuksesta tai erilaisesta mineraaliteknologiasta, liikkuvista työkoneista — Suomi on siinä asemassa, että enemmän on ehkä kysymys siitä, miten muilla on riippuvuutta meistä. Eli se ei ole pelkästään nyt toiseen suuntaan, vaan meillä on tässä yhteydessä paljon tarjottavana. Tämä on yksi niistä tärkeistä strategisista sektoreista ja myös osaltaan pääsylippu moniin kansainvälisiin kumppanuusverkostoihin ja liittoumiin, koska meitä kohtaan kohdistuu kiinnostusta. Itse tässä esityksessä, joka nyt on käsittelyssä, keskeinen ympäristön tulokulma on nimenomaan kiertotalouden vahvistaminen, eli tämä on sinänsä positiivinen asia ympäristön näkökulmasta. Mitä tulee näihin tarkkoihin lukuihin, niin nehän tietysti riippuvat niistä itse metalleista, siis puhutaanko perusmetalleista vai arvometalleista, strategisista mineraaleista, teollisista kaivannaisista, harvinaisista maametalleista. Suomella on kyllä aika iso tarjouma näistä maaperässä: nikkeliä tai kobolttia perusmetalleissa ja kultaa, hopeaa arvometalleissa. Meiltä löytyy myös erilaisia harvinaisia maametalleja. Meillä löytyy erilaisia teollisuusmetalleja, esimerkiksi platinaryhmän metalleja, platina, palladium, taitaa olla jonkun verran rodiumiakin ja niin edespäin. Meillä on aika laaja kattaus. Sitten meillä on paljon jalostusosaamista ja kyvykkyyttä, teollista jalostuskapasiteettia, eli se ei ole pelkästään se raaka-aine vaan nimenomaan sen jalostus korkeimman lisäarvon tuotteeksi. Tärkeä on tämä arvoketju aina sieltä etsinnästä kaivostoimintaan ja jalostukseksi, ja sitten on myös teknologiaa ja valmistusta näistä mineraaleista. Tarkat prosenttimäärät pitää tietysti katsoa segmenteittäin, mutta sanoisin, että Euroopassa, EU:ssa Suomi ja Ruotsi ovat ne isot kaivosmaat. Jos ajattelen ylipäätänsä kaivostoimintaa, niin isoja toimijoita ovat esimerkiksi Kanada, Australia ja sitten tietyillä segmenteillä Kiina on hyvin vahva, varsinkin harvinaisissa maametalleissa, sitten Venäjä, Etelä-Afrikka hallitsevat tiettyjä metalleja. Tässä päällimmäiset huomiot. Kiitos, hyvät edustajat.
Arvoisa puhemies, hyvät edustajat! Tässä esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki eräiden EU:n kriittisiä raaka-aineita koskevan asetuksen mukaisten velvoitteiden toimeenpanosta ja valvonnasta. Lisäksi muutettaisiin eräiden tuotteiden markkinavalvonnasta annettua lakia, Geologian tutkimuskeskuksesta annettua lakia, ympäristönsuojelulakia ja maa-aineslakia. EU:n kriittisiä raaka-aineita koskeva asetus astui voimaan 23. toukokuuta 2024. Asetuksen tavoitteena on muun muassa parantaa kriittisiin raaka-aineisiin liittyvää seurantaa ja vähentää niihin liittyviä toimitusriskejä sekä varmistaa näiden raaka-aineiden vapaa liikkuvuus sisämarkkinoilla ja ympäristönsuojelun korkea taso kiertotaloutta ja vastuullisuutta edistämällä. Asetus on suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä, mutta, kuten EU-asetukset usein, se edellyttää eräiltä osin täydentävää kansallista sääntelyä, kuten toimivaltaisesta viranomaisesta säätämistä. Eräitä asetuksen vaatimuksia on jo aiemmilla lainsäädännön muutoksilla kansallisesti pantu täytäntöön. Tämä hallituksen esitys täydentää asetuksen täytäntöönpanoa. Nyt esitetyillä uudella lailla ja lakien muutoksilla määrättäisiin useita asetuksen kansallisen täytäntöönpanon edellyttämiä toimivaltaisia viranomaisia, joista ei vielä ole säädetty kansallisesti. Kriittisten raaka-aineiden asetuksessa esimerkiksi asetetaan suoraan vaatimuksia eräille niin kutsuttuja kestomagneetteja sisältäville tuotteille. Tuotteiden vaatimukset koskevat muun muassa niiden merkintää tavalla, joka edistää tuotteiden sisältämien kriittisten raaka-aineiden kierrätystä. Vaikka vaatimukset tulevat suoraan EU-asetuksesta, kansallisesti on määritettävä se viranomainen, joka valvoo näiden tuotteiden markkinoille saattamista. Tässä esityksessä tämä kestomagneetteja sisältävien tuotteiden markkinavalvonta esitetään hajautettavan Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon ja muihin viranomaisiin, jotka valvovat kyseisiä tuotteita jo nykyisellään muista lähtökohdista. Asetus edellyttää jäsenvaltioita myös laatimaan tietokannan käytöstä poistetuista kaivannaisjätealueista sekä laatimaan niin kutsutun kansallisen mineraalien etsintäohjelman. Kansallisella etsintäohjelmalla tarkoitetaan yleistä kansallisen tai alueellisen tason etsintää esimerkiksi laatimalla ennustekarttoja mahdollisista mineraalipotentiaalisista alueista. Kaivannaisjätetietokantaan puolestaan on merkittävä maamme käytöstä poistetut kaivannaisjätealueet ja niihin liittyviä eräitä tarkempia tietoja. Näin pyritään parantamaan tietoa kiertotaloushankkeiden kannalta mielenkiintoisista käytöstä poistetuista jätealueista. Näistä tehtävistä vastaavaksi viranomaiseksi esitetään Geologian tutkimuskeskusta GTK:ta, jonka tehtäväalaan niiden on katsottu sopivan hyvin. Lisäksi asetus vaatii jäsenvaltioita laatimaan kriittisten raaka-aineiden kierrätyksen edistämiseen tähtäävän ohjelman. Ohjelmassa tulee olla toimenpiteitä muun muassa resurssitehokkuuden ja teknologisen kehityksen edistämiseksi, jätteen synnyn ehkäisemiseksi sekä kriittisiä raaka-aineita sisältävien tuotteiden uudelleenkäytön, korjauksen, keräyksen, lajittelun ja kierrätyksen lisäämiseksi. Työ- ja elinkeinoministeriötä esitetään ohjelmasta vastaavaksi viranomaiseksi. Asetuksen täytäntöönpanosta on myös raportoitava. Työ- ja elinkeinoministeriö esitetään määrättäväksi raportoinnista vastaavaksi viranomaiseksi. Edellä tarkoitettujen viranomaistehtävien määräämisen lisäksi säädettäisiin hallinnon sujuvan toiminnan varmistamiseksi tarpeellisista teknisistä säännöksistä. Lisäksi säädettäisiin informatiivisesti tiettyjen toiminnanharjoittajien velvoitteesta laatia alustava taloudellinen arviointitutkimus kaivannaisjätteiden sisältämien kriittisten raaka-aineiden hyödyntämispotentiaalista asetuksen mukaisesti. Velvoite tulee suoraan EU-asetuksesta, mutta informatiivisella sääntelyllä voidaan parantaa toiminnanharjoittajien tietoisuutta niitä koskevasta asetuksen velvoitteesta. Raaka-aineasetus jättää jäsenvaltioille vain vähän kansallista liikkumavaraa. Tällä hallituksen esityksellä pyritään asetuksen tehokkaaseen ja tarkoituksenmukaiseen täytäntöönpanoon sekä elinkeinotoiminnan harjoittajiin ja viranomaisiin kohdistuvan hallinnollisen taakan minimointiin. Lakien esitetään tulevan voimaan 1. marraskuuta 2026.
Kiitos, arvoisa puhemies! Käsiteltävänä on hallituksen esitys hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain muuttamisesta. Hyödyllisyysmalli on patentin kaltainen yksinoikeus, jota kutsutaan myös pikkupatentiksi. Esitys liittyy läheisesti patenttilain kokonaisuudistukseen, joka tulee voimaan ensi vuoden kesäkuussa. Esityksen tavoitteena on vähentää nykyisen lain soveltamiseen liittyviä tulkintaongelmia ja parantaa sääntelyn ennakoitavuutta. Esityksen mukaan hyödyllisyysmallilla suojattavalta keksinnöltä edellytettäisiin jatkossa samaa keksinnöllisyyden tasoa kuin patentilla suojattavalta keksinnöltä. Ehdotettu muutos poistaisi nykyisen lain soveltamiseen liittyviä ongelmia ja ristiriitoja sen osalta, että hyödyllisyysmalli saattaa joissakin tapauksissa olla patenttia vahvempi yksinoikeus, vaikka se suojaa pienemmän kehitysaskeleen keksintöjä ja pikkuparannuksia. Lakiin tehtäisiin myös patenttilain kokonaisuudistuksesta johtuvat pääosin säädöstekniset muutokset. Aineettomat oikeudet kannustavat yrityksiä innovaatiotoimintaan ja edistävät innovaatioiden hyödyntämistä yhteiskunnassa. Ne ovat näin ollen merkittävä osa innovaatiopolitiikkaa. Hyödyllisyysmallijärjestelmän ja patenttijärjestelmän vaikutukset yritysten innovaatiotoimintaan ovat kiinteässä yhteydessä toisiinsa. Hyödyllisyysmallioikeus nähdäänkin usein patenttisuojaa täydentävänä IPR-työkaluna. Sääntelyn ennustettavuudella ja selkeydellä arvioidaan yleisesti ottaen olevan myönteinen vaikutus innovaatiotoimintaan. Esitykseen sisältyvä laki on tarkoitus saattaa voimaan 1.1.2027. Arvoisa puhemies! Toivon esityksen saavan myönteisen vastaanoton eduskunnassa.
Kyllä se käy, arvoisa puhemies! Tulkitsen niin, että tälle lakiesitykselle löytyy kannatusta ja sitä pidetään tärkeänä ja tarpeellisena tärkeässä asiassa. Mitä tulee edustaja Hoskosen havaintoihin, niin ihan samoja kysymyksiä tästä jätekäsittelystä kyllä olen ihmetellyt pitkään. Kuten hyvin tiedätte, olen samoilla linjoilla kotimaisen energian tärkeydestä ja sen saatavuudesta paikallisesti, jolloin tällaiset kummalliset logistiset järjestelyt myös poistuisivat tai ainakin vähenisivät huomattavasti jo sillä.
Kiitoksia, hyvä puhemies! Tänään käsiteltävänä on hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä sekä siihen liittyviksi laeiksi. Esityksellä pannaan täytäntöön EU:n niin sanottu rahanpesupaketti, jonka tavoitteena on yhdenmukaistaa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämistä koskevaa sääntelyä muuttamalla se laajasti asetuspohjaiseksi. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä, jolla kumottaisiin nykyinen samanniminen laki. Rahanpesuasetusta — johon on koottu pääosa rahanpesun ilmoitusvelvollisia, kuten pankkeja, koskevasta sääntelystä — ja uutta rahanpesulakia tulisi jatkossa lukea yhdessä kokonaiskuvan muodostamiseksi sääntelystä. Ehdotetussa uudessa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetussa laissa säädettäisiin muun muassa kansallisista riskiarvioista, tilastoinnista, edunsaajarekisteristä, valvontaviranomaisten toimintavaltuuksista ja keskinäisestä yhteistyöstä sekä hallinnollisista seuraamuksista. Lisäksi lakiin sisällytettäisiin kansallisia säännöksiä, jotka täydentävät suoraan sovellettavaa EU-sääntelyä. Samalla ehdotetaan muutettavaksi lakia rahanpesun selvittelykeskuksesta kuudennen rahanpesudirektiivin täytäntöönpanemiseksi. Muutokset koskisivat erityisesti selvittelykeskuksen toimivaltuuksia, tiedonsaantioikeuksia sekä kansallista ja kansainvälistä tietojenvaihtoa koskevia säännöksiä. Pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmästä annettuun lakiin tehtäisiin muutoksia, joilla pantaisiin täytäntöön EU:n pankkitilirekistereitä koskeva sääntely, joka koskee muun muassa uusia vaatimuksia rekistereiden tietosisällöstä sekä rekistereiden yhteenliittämisestä. Lisäksi esityksessä ehdotetaan muutoksia useisiin muihin lakeihin, joihin tehtäisiin lähinnä teknisiä muutoksia. Rahanpesu ja terrorismin rahoittaminen muodostavat merkittävän uhan rahoitusjärjestelmän toimivuudelle ja vakaudelle. Niiden vaikutukset voivat ulottua laajasti talouteen, rahoitusmarkkinoihin sekä koko yhteiskuntaan. Taloudelliset seuraukset voivat näkyä esimerkiksi kansainvälisten pääomavirtojen häiriöinä, sijoitusympäristön heikkenemisenä ja taloudellisen epävarmuuden kasvuna. Rahanpesu ja terrorismin rahoittaminen voivat heikentää luottamusta rahoitusjärjestelmään, mikä saattaa johtaa pääomien siirtämiseen pois maasta sekä vaikeuttaa ulkomaisten investointien houkuttelemista. Rahanpesu liittyy usein muihin vakaviin rikollisiin ilmiöihin, kuten huumausaine- ja ihmiskauppaan. Näiden toimintojen mahdollistaminen tai niiden tuottamien varojen laillistaminen lisää rikollisuutta ja yhteiskunnallista epävakautta. Esitys koostuu pääosin EU-säännösten edellyttämästä täytäntöönpanosta. Uuden sääntelyn tavoitteena on parantaa ja yhtenäistää entisestään lainsäädännön noudattamista sekä tehostaa rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjunnassa toimivaltaisten viranomaisten yhteistyötä myös rajat ylittävissä tapauksissa. Uudessa rahanpesulaissa säädettäisiin siitä, mitkä viranomaiset valvovat rahanpesuasetuksessa määriteltyjä ilmoitusvelvollisia. Ehdotus vastaisi pääosin nykytilaa, mutta osalle valvojista tulisi uusia valvottavia, jotka on lisätty EU-sääntelyn soveltamisalaan, kuten arvotavara-, jalometalli- ja jalokivikauppiaat, joita valvoisi Lupa- ja valvontavirasto. Rahanpesulaissa säädettäisiin myös kansallisesta riskiarviosta, jonka laatisi keskusrikospoliisin Rahanpesun selvittelykeskus. Riskiarvio sisältäisi rahanpesun, terrorismin rahoittamisen ja kohdennettujen talouspakotteiden täytäntöönpanon, laiminlyönnin ja kiertämisen riskien arvioimisen. Valtiovarainministeriö, sisäministeriö ja ulkoministeriö vastaisivat toimintasuunnitelmasta, jolla puututtaisiin riskiarvioissa havaittuihin rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskeihin. Esityksen sisältämien lainsäädäntöehdotusten vaikutukset kohdistuvat pääasiassa viranomaisiin ja johtuvat täytäntöönpantavasta kuudennesta rahanpesudirektiivistä. Muutokset aiheuttavat viranomaisille kustannuksia etenkin tietojärjestelmiin tehtävien muutosten vuoksi sekä mahdollisten lisäresurssien tarpeena. Ilmoitusvelvollisiin kohdistuvat vaikutukset perustuvat lähinnä suoraan sovellettavaan rahanpesuasetukseen. Aikaisempaa yhtenäisempi sääntely voi kuitenkin helpottaa erityisesti useissa EU-jäsenvaltioissa toimivien ilmoitusvelvollisten toimintaa. Valvojia velvoitetaan entistä tiiviimpään yhteistyöhön toisten valvojien ja toimivaltaisten viranomaisten kanssa muun muassa ryhmävalvontaa ja valvontakollegioita koskevan sääntelyn myötä, mikä voi tehostaa valvontaa ja tehostaa siten rahanpesun estämistyötä. Esitetyt lait on tarkoitettu tulemaan valtaosin voimaan samaan aikaan kun uuden EU:n rahanpesuasetuksen soveltaminen alkaa eli 10. heinäkuuta 2027. Esitys sisältää kuitenkin eräitä tosiasiallisia edunsaajia koskevia säännöksiä, jotka kuudennen rahanpesudirektiivin mukaan tulisi saattaa voimaan jo aiemmin. Niiden kansallinen täytäntöönpanon määräaika olisi jo 10. heinäkuuta tänä vuonna. Arvoisa puhemies ja edustajat! Toivon esityksen saavan myönteisen vastaanoton eduskunnalta. Tämä on varsin laaja hallituksen esitys, 180 sivua. — Kiitoksia.
Kiitoksia, arvoisa puhemies! Itse keskityn tehtäväni puolesta kasvun agendaan, ja on ollut hienoa lukea uutisia nyt tältä päivältä teollisuuden tuotannosta, joka kasvoi maaliskuussa 7,3 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen. Teollisuuden ja rakentamisen liikevaihdot kasvoivat maaliskuussa liki 6 prosenttia vuoden takaisesta. Palveluissa kasvu oli 5,4 prosenttia. Minä ajattelen, että täällä on takana muutama sellainen ilmiö, jotka tulevat yllättämään meidät vielä positiivisesti. Toinen liittyy startup-kenttään. Siellä jo viime vuonna startup-yrityksillä oli itse asiassa ennätysinvestoinnit, ja tämä kenttä alkaa olemaan siinä tilanteessa, että monet näistä yrityksistä pystyvät aikaisempaa paremmin skaalaamaan todella isosti maailmalle, ja me uskotaan, että tässä tulee kasvua tapahtumaan vielä pitkälle ensi vuosikymmenelle. Eli nämä startup-yritykset kehittyvät kymmenien, satojen miljoonien suuruusluokkaan, osa menee miljardiluokkaan ja päälle sen, kasvavat jopa suuriksi globaaleiksi yrityksiksi. Toinen asia liittyy siihen, mitä me oikeastaan nähdään erilaisilla vienninedistämismatkoilla, oikeastaan missä tahansa me liikutaankin. Viimeksi olin Kanadassa tasavallan presidentin kanssa. Siellä oli mukana 42 suomalaista yritystä, ja suomalaisille yrityksille, elinkeinoelämälle kohdistui tosi kova kysyntä. Me ollaan tosi vahvoja monilla keskeisillä sektoreilla, on se sitten energiateknologiaa tai vaikka verkkoteknologiaa, laivanrakennusta. Meillä on just sellaisia vahvuuksia sellaisilla aloilla, millä löytyy kysyntää, mutta toisaalta tämä maailman vaikea tilanne myös korostaa suomalaisia vahvuuksia. Kun haetaan nyt turvallisuutta, toimitusvarmuutta, niin suomalaiset ovat pitkään keskittyneet laatuun, tekevät korkealaatuisia tuotteita toimitusvarmasti, ja meillä tämä taloudellinen turvallisuus tai huoltovarmuus on jotain, mitä me ollaan oikeastaan aina ajateltu ja kehitetty ja tehty tuotekehitystä. Minä ajattelen, että tämä on semmoinen vahvuus, millä me tullaan menestymään myös haastavissa olosuhteissa.
Kiitoksia, arvoisa puhemies! Joissakin puheenvuoroissa tulivat esiin investoinnit. Joitakin lukuja viime vuodelta: Suomeen tuli 527 ulkomaalaista investointihanketta, mikä on 160 enemmän kuin toissa vuonna, niin että aika hyvä kasvu siinä. Kun tarkastellaan Business Finlandin tätä verohyvitysinstrumenttia, niin sinnehän tuli bruttona hankkeita yli 20 miljardia, jopa 22 miljardia. Se on tietysti eri summa kuin se varsinainen nettosumma, mikä tulee toteutumaan, mutta se oli hyvin positiivinen yllätys. Myös viime vuosi oli itse asiassa startup-yritysten suhteen ennätysvuosi. Sillä sektorillahan menee varsin lujaa. Esimerkiksi bisnesenkelit ja pääomasijoittajat ovat kertoneet tästä, että nyt tulee vielä vuosia ja vuosia kehitystä, ja se näkyy nyt monilla teknologia-aloilla. Täällä nousi muun muassa tekoäly puheeksi. Myös turpeesta oli tämä linjaus liittyen varmuusvarastointiin, siihen, että saadaan tätä kiertoa tapahtumaan sinne. Se edellyttää varastointiin ja näihin polttotekniikoihin investointeja, mitä tehdään.
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin kiitoksia vielä hallintovaliokunnalle tästä mietinnöstä. Se oli minun mielestäni oikeinkin hyvä mietintö, ja siinä on kuvattu hyvin niitä asioita, mitä esimerkiksi monet edustajatkin ottivat tässä esille. Muun muassa edustaja Ollikainen otti sen, että meidän pitää eri alueiden yhteistyötä sujuvoittaa ja myös eri toimijoiden rooleja, kuten esimerkiksi maakuntien, maakuntien liittojen, myös työllisyysalueiden ja hyvinvointialueiden. Tämä on minusta yksi semmoinen asia, mikä pitää saada kuntoon. Silloin pystytään myös tekemään aidosti parempia kumppanuuksia, esimerkiksi maakunnat pystyvät tekemään yhteistyötä. Ja pyritään välttämään sitä, että intressit tavallaan lähtisivät liikaa eriämään siinä. Totta kai minä ymmärrän sen, että maakunnat ovat myös edunvalvontaorganisaatioita, niille kuuluu tämmöinen edunvalvonnallinen näkökulma. EU-vaikuttamista, mihin edustaja Eskelinen viittasi, tosiaan nyt tehdään suhteessa EU:hun valtioneuvoston kanslian johdolla. Seuraavan kerran itse asiassa pääministeri Petteri Orpo osallistuu epäviralliseen huippukokoukseen huomenna. Siellä ovat nämä asiat esillä, ja tietysti on tärkeätä saada Suomen edut turvattua. Aika paljon on tullut positiivista palautetta siitä, miten EU:ssa on havahduttu itäisten alueiden tilanteeseen. Myös erilaiset turvallisuuspoliittiset asiat on otettu paljon enemmän huomioon nyt, eli tämä resilienssi. Siitähän on tämä EastInvest-ohjelma ja myös esimerkiksi tämä ResilEast-ohjelma, mitkä tulevat Suomelle tarpeeseen. Seuraavan kerran itse keskustelen Vilnassa. Liettuassa on tällainen raja-alueiden kokous perjantaina, ja siellä on mahdollisuus keskustella muun muassa komissaari Kubiliuksen kanssa, ja myös aluekehittämisestä vastaava komissaari Fitto on paikalla, eli pidämme näitä asioita esillä paljon. Erityistalousalueista: Itse olen sitä mieltä, että se kannattaa kytkeä nimenomaan tähän NRP-kokonaisuuteen eli tehdä semmoinen valmistelu, missä me leivotaan se sisään tähän uuteen EU-ohjelmakauteen. Se vaatii joka tapauksessa resurssit ja erilaista lainsäädäntö- ja asetusmuutosta ja sellaisen valmistelun, mikä sitten kantaa. Edustaja Strandman otti koulutuksen esille. Vähenevät ikäluokat ovat todella iso haaste. Se on varsinkin harvaan asutuille alueille haaste. Ehkä tietynlainen positiivinen kulma siitäkin voidaan löytää, eli että silloin yhtä oppilasta kohden resurssit voivat jopa kasvaa, mutta en kuitenkaan siitä kokonaiskuvasta tietenkään ole mitenkään iloinen. Valtion roolista: Korostan nimenomaan sitä, mihin edustaja Riipi viittasi, että tämä NRP, eli kyseessä oleva kumppanuusohjelma, on aivan toisenlainen ohjelma kuin mitä aikaisemmin on tehty. Siihen tuodaan erilaisia rahastoja yhteen, ja silloin se, että pyritään rakentamaan nimenomaan aito kumppanuusohjelma, on tietysti tässä todella tärkeää. Eli Suomi toimittaa yhden kumppanuusohjelman, ja sillä mennään, mutta sitä paremmalla syyllä erilaisten alueiden, kuntien, valtion — myös valtion sisällä eri ministeriöiden — pitää pelata todella hyvin yhteen. — Tässä ainakin päällimmäiset. Kiitoksia.
Kiitoksia, arvoisa puhemies! Hyvät kansanedustajat! Aluekehittämisen lainsäädäntöä on tarpeen uudistaa nyt. Toimintaympäristö on muuttunut perustavanlaatuisesti, ja muutokset koskettavat kaikkia alueita eri tavoin — mutta kaikkia. Aluekehittämisen on vastattava paremmin alueiden haasteisiin ja kyettävä tukemaan niiden kasvumahdollisuuksia. Myös EU:n tuleva rahoituskausi tekee uudistuksesta ajankohtaisen. Investointeja ja kasvua on edistettävä laajasti alueiden erilaiset lähtökohdat tunnistaen. Kansallisen ja alueellisen kumppanuussuunnitelman valmistelu edellyttää toimivaa yhteistyötä alueiden ja valtion välillä. Geopoliittinen tilanne on muuttunut nopeasti. Alueiden kyky houkutella yritystoimintaa ja kumppanuuksia riippuu myös yhä selvemmin vakaudesta ja ennakoitavuudesta. Tämä näkyy suoraan aluekehittämisen tavoitteissa ja painotuksissa. Väestökehitys muokkaa Suomea eri alueilla eri tavoin. Monilla alueilla väestö vähenee ja ikääntyy, mikä vaikuttaa palveluihin ja työvoimaan. Toisaalla kasvu lisää painetta asumiseen ja infrastruktuuriin. Näihin tilanteisiin ei ole yhtä ratkaisua. Aluekehittämisen on perustuttava alueiden omiin vahvuuksiin ja erityispiirteisiin. Aluekehittämisen kasvu- ja elinkeinotoimet kytkeytyvät yhä selvemmin myös kokonaisturvallisuuteen, kriisinkestävyyteen ja huoltovarmuuteen. Luottamus ja osallisuus ovat edellytyksiä sille, että aluekehittäminen on vaikuttavaa. EU:n alue- ja rakennepolitiikka ja alueiden asema ja kokemus osallisuudesta on tärkeää. Talouden tilanne on tiukka. Kaikkea ei voi tehdä kaikkialla. Rakenteita on yksinkertaistettava, päällekkäisyyksiä purettava ja tehtäviä koottava. Yhteistyötä alueiden välillä on lisättävä. Resurssitehokkuus ei ole tavoite sinänsä vaan keino parantaa vaikuttavuutta. Aluekehittämisen on myös kyettävä ylittämään hallinnollisia rajoja. Tämä on nostettu esiin myös hallintovaliokunnan mietinnössä. Yhteistyö ei saa pysähtyä rakenteisiin. Strategista aikajännettä on myös pidennettävä yli hallituskausien. Samalla on todettava, että Suomen aluekehittämisen perusta on vahva. Pitkäjänteinen yhteistyö valtion, alueiden, kuntien, yritysten, korkeakoulujen ja järjestöjen välillä toimii. Uudistamisen tavoite ei ole purkaa tätä vaan vahvistaa ja ajanmukaistaa sitä. Hallintovaliokunta on korostanut kumppanuuden merkitystä kansallisten ja EU-tason uudistusten valmistelussa ja toimeenpanossa. Ilman alueiden sitoutumista uudistukset eivät toimi käytännössä. Selonteko kokoaa tilannekuvan ja osoittaa, missä uudistustarpeet ovat. Se ei vielä lukitse ratkaisuja. Käytännön linjaukset valmistellaan laajapohjaisessa työryhmässä työ- ja elinkeinoministeriön johdolla yhteistyössä. Aluekehityksen vaikuttavuutta on lisättävä, ja aluekehittämistä on johdettava tulosten kautta. Kysymys on siitä, millaisella mallilla Suomi pystyy kasvamaan ja uudistumaan eri puolilla maata seuraavien vuosien ja vuosikymmenen ajan. Hallintovaliokunnan mietintö antaa tähän hyviä eväitä.
Arvoisa puhemies ja edustajat! Tämä esitys on hyvin rajallinen ja aika tekninen asia, missä korjataan arvonlisäveropykälää, käytännössä arvonlisäverolliset hankinnat ja niiden tilittäminen. Asia korjataan tässä uudessa virastopohjaisessa mallissa ja Huoltovarmuusrahastossa, ja siihen tehdään myös hyvin fiksu siirtymäsäännös. Lausunnot ovat olleet tästä ihan yhteneväisiä. Tässä ei ole sen isommasta asiasta kiinni, mutta sikäli todella merkittävää, että tämä asia piti nyt korjata. Kun edustaja Timo Mehtälä kysyi tästä, niin on tärkeää nyt saada tämä asia eduskunnassa maaliin, jotta tämä tietty epäkohta tulee poistumaan. On hyvä, että tästä huoltovarmuusteemasta käydään keskustelua: akuutista tilanteesta ja myös pitkällä aikavälillä, kuten edustaja Harjanne puhui syvästä huoltovarmuudesta. On tärkeätä, että me keskustellaan tästä laajasti parlamentaarisesti. Kiitoksia edustaja Kike Elomaalle turvenäkemyksistä ja suomalaisesta ruuasta ja kommenteista siellä, samoin edustaja Mehtälälle. Tähän kysymykseen synteettisestä polttoaineesta: Itse näen sen siten, että meillä on tietysti näitä polttoainevarastoja, mutta näkisin, että kapasiteetti ja tekninen kyvykkyys valmistaa synteettisiä polttoaineita, esimerkiksi vedystä ammoniakkia, on itse asiassa tärkeää. Tätä kyvykkyyttä meidän pitää tarkastella myös huoltovarmuusnäkökulmasta. Tosiaan tilanne on niin, että kun me ollaan tehty pitkään, vuosikymmeniä, huoltovarmuustyötä, niin tästä huoltovarmuustyöstä ja kyvykkyydestä on tullut myös vientituote. Tämä näkyy jatkuvana kiinnostuksena oikeastaan kaikkialla ystävällismielisissä maissa, liittolaisilla, partnereilla, keiden luona me vieraillaan. — Kiitoksia.
Hyvä puhemies, edustajat! Esittelen hallituksen esityksen laeiksi huoltovarmuuden turvaamisesta ja Huoltovarmuuskeskuksesta annetun lain 14 ja 16 §:n sekä arvonlisäverolain 7 §:n muuttamisesta. Uudistuksen taustalla on tarve tehdä arvonlisäverolakiin tekninen muutos, joka johtuu 1. huhtikuuta 26 voimaan tulleen huoltovarmuuslain uudistuksesta. Eduskunta hyväksyi 16. helmikuuta uuden huoltovarmuuslain, jolla Huoltovarmuuskeskus muutettiin 1. huhtikuuta lukien valtion virastoksi, jonka toimintamenot rahoitetaan valtion talousarviosta. Huoltovarmuusrahasto säilytetään valtion talousarvion ulkopuolisena rahastona, ja sen rahoitus koostuu edelleen huoltovarmuusmaksusta. Rahastosta maksetaan huoltovarmuustoimenpiteet, kuten materiaalisen varautumisen hankinnat. Huoltovarmuuskeskuksella ja rahastolla olisi jatkossa erilliset kirjanpidot. Rahastolla ei kuitenkaan ole omia työntekijöitä, minkä vuoksi Huoltovarmuuskeskus tekee laissa määritellyt toimenpiteet rahaston lukuun. Huoltovarmuuslakiin ehdotetaan nyt täsmennyksiä siitä, miten materiaaliseen varautumiseen liittyvät liiketoimet kirjataan ja toteutetaan. Huoltovarmuuslakiin täsmennetään, että Huoltovarmuuskeskus tekee Huoltovarmuusrahaston lukuun materiaaliseen varautumiseen tarvittavat liiketoimintaperusteiset osto- ja myyntitoimet sekä kiinteistöjen, maa-alueiden, rakennusten ja rakennelmien hankintaan, vuokraukseen ja ylläpitoon liittyvät liiketoimet. Rahastoon tuloutetaan edellä mainittuihin toimintoihin kytkeytyvät tulot. Toinen keskeinen osa esitystä koskee arvonlisäverolain muuttamista. Arvonlisäverolain 7 §:ssä luetellaan ne valtion liikelaitokset ja eräät niihin verrattavat laitokset, joita ei arvonlisäverotuksessa katsota valtion osaksi. Voimassa olevan arvonlisäverolain 7 §:n 1 momenttiin sisältyvässä luettelossa mainitaan tällä hetkellä Huoltovarmuuskeskus. Huoltovarmuuskeskuksen muututtua virastoksi se on jatkossa osa valtion arvonlisäverotuskokonaisuutta, joten se tulisi poistaa arvonlisäverolain 7 §:n 1 momentista. Arvonlisäverolain 7 §:ään tulisi lisätä Huoltovarmuusrahasto, jotta rahasto olisi erikseen verovelvollinen liiketoiminnan muodossa tapahtuvasta materiaaliseen varautumiseen liittyvästä toiminnasta. Rahastolla olisi siten oikeus vähentää niiden hankintojen arvonlisävero, jotka kohdistuvat liiketoiminnan muodossa tapahtuvaan materiaaliseen huoltovarmuustoimintaan. Näihin lukeutuvat edellä mainitut materiaaliseen varautumiseen tarvittavat liiketoimintaperusteiset osto- ja myyntitoimet sekä kiinteistöjen, maa-alueiden, rakennusten ja rakennelmien hankintaan, vuokraukseen ja ylläpitoon liittyvät liiketoiminnot. Arvonlisäverolain 7 §:ään esitetään siis lisättävän Huoltovarmuusrahasto, jotta rahasto olisi erikseen verovelvollinen liiketoiminnan muodossa tapahtuvasta materiaaliseen varautumiseen liittyvästä toiminnasta. Tällöin rahastolla olisi oikeus vähentää verollista liiketoimintaansa varten ostamistaan tavaroista tai palveluista suoritettavat arvonlisäverot. Jos arvonlisäverolain 7 §:n 1 momenttiin ei lisättäisi säännöstä siitä, että Huoltovarmuusrahasto olisi erikseen verovelvollinen harjoittamastaan arvonlisäverolain 1 §:ssä tarkoitetusta liiketoiminnan muodossa tapahtuvasta toiminnasta, tämä voisi johtaa tarpeeseen lisäpääomittaa Huoltovarmuusrahastoa valtion talousarviosta rahaston toiminta- ja maksukyvyn ylläpitämiseksi. Lakien ehdotetaan tulevan voimaan 1. toukokuuta 2026, mutta sekä huoltovarmuuslain muutoksia että arvonlisäverolain 7 §:n muutosta liittyen Huoltovarmuusrahaston liiketoiminnan muodossa tapahtuvaan toimintaan sovellettaisiin jo 1.4.2026 alkaen. Tällä varmistetaan, ettei syntyisi kuukauden mittaista siirtymävaihetta huoltovarmuuslain voimaan tulosta lähtien, kun viraston ja rahaston kirjanpidot eriytyvät. Arvoisa puhemies! Toivon esityksen saavan myönteisen vastaanoton eduskunnassa. — Kiitos.
Kiitoksia, hyvä puhemies ja edustajat! Tällä esityksellä on aika pitkä tausta, eli tämä lähtee finanssikriisistä, kohta jo lähes 20 vuotta sitten tapahtuneesta. Sehän johti siihen, että finanssialaa lähdettiin sääntelemään voimakkaammin. Yhdysvalloissa tehtiin esimerkiksi Dodd—Frank‑reformi, ja kansainvälisesti on tehty kansainvälistä standardia pankkilainsäädännölle, ja se on tämä Basel III. Se kertoo paljon, että tämä Baselin pankkivalvontakomitean työ kesti vuoteen 2017 saakka, mistä siitäkin on jo pitkä aika, ja nyt sitä implementoidaan. Tällä esityksellä ei kiristetä pääomavaatimuksia. Kun ajatellaan tätä koko kuvaa ja kun tässä on hyvin kokonaisvaltainen regulaatio, niin sillä on hallinnollisia vaikutuksia — valitettavasti, voisi sanoa — mutta sitten taas jäsenvaltioissa me kansallisilla optioilla pyritään hallinnollisesti kevyempään sääntelyyn, oikeasuhtaisuuteen ja joustavuuteen tässä isossa kehityksessä. Tämä keskeisin optio liittyy juuri tähän asuntoluottojen kokonaisriskipainolattiaan, mikä me otetaan käyttöön. Tämä tarkoittaa sitä, että pankki voi käyttää omaa sisäistä riskienhallintamallia, mikä johtaa siihen, että vakavaraisuusvaatimukset tällä mallilla ovat alhaisemmat, eli tämä on luotonannon kannalta myönteinen optio. Aiheuttaako tämä vakavaraisuuteen huolia, kysyi edustaja Hamari. En näe niin, mutta tietysti aina, kun kevennetään vakavaraisuutta, siinä on olemassa mahdollisuus ikään kuin toiseen suuntaan. Mutta näkisin, että huoli on pikemminkin toistepäin, niin että meillä on liian kireä sääntely, niin kuin tässä keskustelussa on monessa kohtaa tullut esille. Näitä muita asioita, mitä pyydettiin tekemään: Tässä otettiin se jäsenvaltio-optio käyttöön kokonaisriskipainolattialle. Kuten edustaja Kalmari totesi, Finnveran pienrahoitusohjelma jatkuu, siitä pidettiin huolta. Eduskunnassa on parhaillaan hallituksen asuntorahoitusesitys, jossa on mukana taloyhtiölainojen helpottaminen, siellä on asuntolainojen pidentäminen, asuntolainakatto eli tämä niin kutsuttu enimmäisluottosuhde. Näistä monet ovat Fivan päätöksen alla, osa hallituksen asetuksen alla. Ja järjestöjä koskien: Peruspankkipalveluselvitys on valmistunut joku aika sitten. Se lausuntokierros on päättynyt aika hiljattain, ja se tulee käsittelyyn pian. Eli siinä on tämä järjestökenttä, myös yrityspuoli, kuluttaja-asiakkaat, kuten esimerkiksi ikääntyneet ja vammaiset ihmiset, eli heidän asemaansa tarkastellaan siellä. Onko tätä ilmiötä muualla? Sanoisin, että tästä on paljon keskustelua. Esimerkiksi viime kesänä tapasin Lontoon ylipormestarin, joka vastaa siis Lontoon finanssimarkkinoiden kehityksestä, Alastair Kingin. Hän on esimerkiksi vedonnut pankkeihin, että voitteko te mennä ainakin piirun verran alaspäin tässä varovaisuudessa. Hän sanoi — tästä oli myös Helsingin Sanomissa juttu — että hän ei sano, että mennään ikään kuin kympistä vaikka ykköseen, mutta menkää nyt ainakin kympistä ysiin. Tämä oli hänen viestinsä. Tässä keskeisimmät asiat, arvoisa puhemies.
Arvoisa puhemies, hyvät edustajat! Tänään käsiteltävänä on hallituksen esitys luottolaitosdirektiivin muutosdirektiivin täytäntöönpanosta. Esityksen taustalla ovat luottolaitoksia koskevat luottolaitosdirektiivin ja vakavaraisuusasetuksen muutokset. Direktiivin ja asetuksen muutoksilla on saatettu voimaan Euroopan unionissa vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen uudistetut kansainväliset standardit pankkilainsäädännölle eli niin kutsutut Basel III -standardit. Lisäksi muutoksien tavoitteena on kehittää pankkivalvontaa sekä vahvistaa pankkisektoria kohtaamaan paremmin ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan — ESG:hen — liittyviä riskejä. Luottolaitosdirektiivin täytäntöönpano edellyttää muutoksia useisiin kansallisiin lakeihin, kuten luottolaitoslakiin, Finanssivalvonnasta annettuun lakiin sekä sijoituspalvelulakiin. Lakimuutokset koskevat useita eri osa-alueita, esimerkiksi luottolaitosten hallintoa ja riskienhallintaa, viranomaisten tietojenvaihtoa, kolmansien maiden sivuliikkeiden vaatimuksia sekä Finanssivalvonnan valvontatyötä ja toimivaltuuksia. Lisäksi lakimuutokset koskevat Finanssivalvonnan riippumattomuutta. Muutosten myötä Finanssivalvonnan johtokunnan jäseniä sekä Finanssivalvonnan virkamiehiä velvoittavat esimerkiksi karenssisäädökset, sekä kiellot hankkia tai luovuttaa tiettyjä rahoitusvälineitä. Direktiivin tarjoama kansallinen liikkumavara ehdotetaan esityksessä hyödynnettäväksi panemalla täytäntöön ne kansalliset optiot, jotka mahdollistavat joustavuutta ja vähentävät hallinnollista taakkaa. Lisäksi esityksessä ehdotetaan otettavaksi käyttöön EU:n vakavaraisuusasetuksen tarjoama kansallinen optio asuntoluottojen riskipainoa koskevasta määräaikaisesta siirtymäajasta. Kyseinen siirtymäaika mahdollistaa sisäisiä riskimalleja käyttäville pankeille suotuisamman vakavaraisuuskohtelun kokonaisriskipainolattian laskennassa. Lisäksi täytäntöönpanosta erillisenä asiana ehdotetaan hallituksen esityksessä muutoksia Suomen Pankin riippumattomuuden vahvistamiseksi. Muutokset esitetään Suomen Pankin virkamiehistä annettuun lakiin. Ehdotettujen muutosten myötä Suomen Pankki voisi jatkossa tehdä karenssisopimuksia virkamiesten kanssa. Ehdotetuista muutoksista seuraa vaikutuksia erityisesti luottolaitoksille, Finanssivalvonnalle ja Suomen Pankille. Näille tahoille tulee tiettyjä uusia velvollisuuksia, jotka vaikuttavat niiden hallinnolliseen taakkaan. Riskienhallintaa ja valvontaa koskevat muutokset tehostavat luottolaitosten riskienhallintaa sekä riskien viranomaisvalvontaa, mikä parantaa rahoitusjärjestelmän vakautta. Lisäksi samalla esityksellä pannaan täytäntöön EMIR-direktiivi ja annetaan EMIR-asetusta täydentävää kansallista sääntelyä keskusvastapuolia koskien. Esitykseen sisältyvät lait on tarkoitus saattaa voimaan mahdollisimman pian, jotta luottolaitosdirektiivi saadaan pantua täytäntöön.
Arvoisa puhemies! Aloitan käsittelemällä luovia aloja. Siinä näen, että meidän on tärkeätä onnistua oikeastaan koko siinä arvoketjussa, eli lähdetään sisällöistä eteenpäin aina siihen kaupallistamiseen ja myyntiin. Kun minä tarkastelen sitä arvoketjua, niin näkisin sillä tavalla, että sisällöt ovat aika lailla kunnossa, se kyvykkyys ja osaaminen, ajatellaan me sitten designia tai arkkitehtuuria, esittäviä taiteita, kirjallisuutta. Meillä on paljon kyvykkyyttä ja osaamista, ja meidän pitää saada paljon paremmin tuotua tämä potentiaali käytäntöön ja kaupallistaa se. Minä aika pitkälti sanoisin, että monella markkinalla näyttää suoraan sanottuna aika hyvältä, vaikka Japanissa. Siellä on vaikka muumeja tai vaikka elokuvatuotantoa tai vaikka klassista musiikkia tai heavy metal -musiikkia, hyvin paljon kiinnostusta, mutta silti paljon tehtävää. Minä pari asiaa nostan erityisesti esille. Luovat alathan ovat tekemisissä nimenomaan aineettoman pääoman kanssa. Mehän ollaan tässäkin keskustelussa investointinäkymistä kiinnitetty paljon huomiota aineelliseen pääomaan, erilaisiin rakennuksiin, koneisiin, laitteisiin. Miten me saadaan aineettomalle pääomalle ja sen rahoitukselle paremmat näkymät? Tässä me itse asiassa mietitään sitä hyvinkin aktiivisesti, yritetään ottaa parhaita käytäntöjä siihen. Monet näistä aloistahan näkevät tavallaan sen tulevan tulovirran, mutta miten me saadaan sitten rahoitettua se, niin tämä on minun mielestäni se avainasia. Tietysti kaikki tämä viennin edistäminen ja brändäys ja brändiekosysteemien rakentaminen tähän meidän vahvaan sisällölliseen osaamiseen on tärkeätä. Tämä on sikälikin tärkeä kysymys, että tässä ei ole kysymys pelkästään näistä varsinaisesti luovien alojen menestymisedellytyksistä, vaan niillä on tärkeä rooli, sanotaan, vaikka teollisuudessa, teollisuuden muotoilussa, tai kun tehdään joitain isoja infrahankkeita, vaikka lentokenttiä maailmalla. Miten me saadaan meidän arkkitehtuuriosaamista siinä kiinni, taikka matkailussa, kulttuurimatkailussa ja niin edespäin? Tässä ehkä pystyn jonkun verran avaamaan tätä kysymystä. Vähän aikaa on jäljellä, mutta minä nopeasti käsittelen vielä. Yritysrahoituksessa on näitä julkisia instrumentteja, Finnveraa, Business Finlandia, niistä on jo keskusteltu, mutta se pankkien liiallinen riskien välttäminen on se keskeinen. Tämä nyt näyttäisi nytkähtävän eteenpäin aika hyvinkin, ja täytyy nyt toivoa, että tämä kehitys jatkuu. Yritysrahoitustilanne näyttäisi lieventyvän. Korjausrakentaminen on minun mielestäni todella tärkeä. Siinä on moni tärkeä asia, asuntojen ja kiinteistöjen arvo, työllisyysvaikutukset, ja sillä on myös iso alueellinen ulottuvuus. Tämähän on sellainen toimiala, mikä on minun ja ministeri Multalan välillä. Tähän liittyvät erilaiset vakuusasiat korjausrakentamisessa ja niin edespäin. — Aika on täynnä. Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Oppositio kysyi aikaisemmin pääministeriltä. Mainitaan, että on joku suhdanneinstrumentti, mikä ollaan otettu käyttöön, ja tämä hallituksen esitys asuntorahoituksesta, joka on nyt eduskunnassa käsittelyssä, on nimenomaan suhdanneinstrumentti, ja sitä on tarkoitus käyttää laskusuhdanteessa Finanssivalvonnan tai hallituksen tekemän päätöksen mukaisesti, laventaa luotonantoehtoja. Toivon, että tämä saa hyvän vastaanoton eduskunnassa, niin kuin nyt siltä näyttää. Tämä pureutuu nimenomaan tähän kysyntälaitaan, ja se on siinäkin mielessä hyvin fiksu instrumentti. Täällä annettiin olettaa, että Business Finlandin tilanne olisi jotenkin heikentynyt. Tässä itse asiassa Business Finlandin rahoitus nimenomaan kasvaa tänä vuonna. Yksi sellainen ohjelma, joka on just otettu käyttöön, on avattu rahoitushaku, on niin kutsuttu Sprint-ohjelma, jossa haetaan nimenomaan pienyrityssektorille, kasvupotentiaalia omaaville yrityksille lisärahoitusta. Tämä on hyvä instrumentti. Lisäksi haluan muistuttaa siitä, että monissa sellaisissa käytännöissä, mitä Business Finlandilla on, esimerkiksi niin kutsutuissa Veturi-ohjelmissa, on hyvin laaja sektori yrityksiä mukana, pieniä yrityksiä ja keskisuuria yrityksiä, sellaisia yrityksiä, jotka nimenomaan pystyvät pureutumaan vientimarkkinoille, ottaen esimerkiksi merenkulkusektorin. Siinä on johtava yritys, ja sitten siinä on valtava kirjo monia muita yrityksiä. Tai sitten ruoka- ja elintarvikesektorilla on vaikka Valion johtama Veturi-hankeohjelma, ja siinä on valtavan laaja määrä muita suomalaisia yrityksiä edistämässä ruokavientiä, minkä näkymät näyttävät varsin positiivisilta. Siellä on tullut mukavasti investointeja tällä sektorilla, ja ala kasvaa noin viisi prosenttia, ja näkisin, että siellä me mennään vielä lujaa eteenpäin ja pitkään.
Kiitos, arvoisa puhemies! Ensinnäkin korjaan sen väitteen, että Finnveran pienyritysrahoitusohjelma olisi jotenkin lopetettu. Ei sitä ole lopetettu, [Anne Kalmari: Se on vaan laitettu tauolle!] vaan sitä on kehitetty edelleen, ja se on parhaillaan käynnissä. Tässä ohjelmassa nimenomaan on kyse mikrolainaohjelmasta yrityksille, jotka työllistävät alle kymmenen ihmistä, ja heidän liiketoiminnan laajentamisesta ja kehittämisestä ja koneinvestoinneista, laiteinvestoinneista ja uusien työntekijöiden palkkaamisesta, uusien toimipisteiden perustamisesta. Tämä on hyvin järkevä ohjelma, ja me jatketaan sitä tämän hallituksen aikaisemmin käyttämää ohjelmaa ja laajennetaan ja parannetaan sitä. Investoinnit nousivat muutamassakin puheenvuorossa esille, ja toissa viikolla taisi olla, kun puhuttiin puhtaan siirtymän, puhtaan energian ja kiertotalouden projekteista: viime vuosi oli itse asiassa ennätysvuosi, yli kahdeksan miljardia ja 174 hanketta. Se aiheuttaa jopa sen kysymyksen, että päästäänkö me samaan tänä vuonna, koska niitä on toteutunut sen verran paljon. Hallitus tietysti omilla toimillaan nimenomaan on ollut mukana edistämässä hankkeita. Paljon kertoo siitä se, että tässä Business Finlandin verovähennysinstrumentissa, missä haetaan tällaista win-win-tyylistä verokannustinta, että valtio kompensoi 20 prosenttia tulevista, toteutuneista hankkeista tuloverotuksessa, yli 20 miljardia on näitä hankkeita putkessa. Sehän on ihan valtava määrä sillä alalla. Edustaja Hoskonen nosti hyvin esille turveluvituksen, siis kasvu- ja kuiviketurpeen, ja jaan tämän huolen. [Antti Kurvinen: Mitä teette sille hallituksessa?] Siinähän on aika nopeastikin saatava uudelleen luvitusta käyntiin, koska siinä on parin kolmen vuoden aikaikkuna, että muuten kasvu- ja kuiviketurve ja sitä myöten myös huoltovarmuus tulee kärsimään — tärkeä asia. [Hannu Hoskonen: Tehdään homma selväksi tällä kaudella heti! — Anne Kalmari: Tuemme jos teette!] — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Sääntely on kasvanut vuoden 2008 finanssikriisistä asti eri tasoilla — Basel-sääntely, EU-taso, niin edespäin — ja se on mennyt liian pitkälle. Me ollaan tehty erilaisia toimia kansallisesti. Muun muassa luottolaitoslaissa pankkien vakavaraisuus- ja riskienhallintamallissa otettiin käyttöön kansallinen lievennys. Uskon, että sillä tulee olemaan vaikutusta rahoitukseen. Viimeksi eilen käsiteltiin hallituksen esitystä asuntorahoituksesta, josta tuotiin muutamakin elementti. Luin tilannetta siten, että se sai varsin hyvän vastaanoton eduskunnassa. Toivon, että se menee läpi. Kolmisen viikkoa sitten minulle luovutettiin peruspankkipalveluita koskeva selvitys. Se on tällä hetkellä lausuntokierroksella, sitä käsitellään. Sillä tätä ongelmaa taklataan toiselta puolelta. Toinen puoli on sitten tämä itse markkinoiden toiminta, eli puhutaan tästä pankkien liian pitkälle menevästä riskien välttelystä. Tässä on aika paljon positiivisia uutisia nyt. OP-Pohjola itse asiassa kirjoitti hiljattain, että heillä yritysluotot ovat kasvaneet noin kolmanneksella. Näkisin, että nyt tämä kasvun pullonkaula lähtee purkaantumaan. Hyvää kehitystä tällä sektorilla.
Puhemies! Siis EU:n budjettineuvottelut ovat käynnissä, ja tämä agenda on vahvasti esillä meillä oikeastaan joka viikko. Ensi viikolla menen sinne kahteen neuvostoon ja jatkan samaa agendaa, ja seuraava rahoituskausi on vuodesta 28 eteenpäin. Siinä on tarkoitus nimenomaan tälle raja-alueelle — on kyse sitten rajaturvallisuudesta, puolustuksesta, kaksikäytöstä tai alueiden elinvoimasta — saada rahoitusta ja ylläpidettyä elinvoimaa. Kaikkea ei tietenkään tapahdu tuki-instrumenttien myötä, ja sen takia meidän on tärkeää saada koko maan elinvoima kasvuun. Meille on aika hienoja uutisia hiljattain tullut myös kaupan alalta, vientiteollisuudelta, eri aloilta, kotitalouksien ostovoimasta, ja ajattelen, että itäinen Suomi seuraa sitä. Mutta sitten me tarvitaan näitä tiettyjä täsmätoimia, sanotaan vaikka investointeihin. Me katsotaan meidän investointeja, konkreettisesti pyritään ohjaamaan ja myötävaikuttamaan siihen, että me saadaan konkretisoitua niitä Itä-Suomen alueelle, eri teollisuudenaloillekin.
Arvoisa puhemies! Tästä erityistalousaluekokeilusta haluaisin sen sanoa, että yksi vaihtoehto, mitä siinä kannattaa tosissaan tutkia, on se, jos sen saisi kumppanuusohjelman kautta sinne sisään, koska EU:lla on myös intresseissä tehdä vähän vastaavia alueellisia esityksiä, ja tätä itse mietin. Matkailu on tosi tärkeää, ja siinähän Lapin matkailu on hyvä esimerkki. Se, mitä siellä on onnistuttu tekemään oikein, on pitkällä aikavälillä tällainen yhtenäinen ajattelu. Yritykset toimivat hyvin yhteen maakuntien kanssa. Me tarvitaan samanlaista ajattelua sinne itäiseen Suomeen, ja olen tästä käynyt siis ihan keskeisimpien yritysten kanssa, myös ulkomaalaisten, esimerkiksi ihan lentoyhtiöidenkin kanssa keskustelua, millä voisi saada matkailuvirtaa sinne. Näkisin, että siinä on kovinkin iso potentiaali, sanotaan, vaikka luontomatkailu tai kulttuurimatkailu ja niin edespäin. Ajattelen, että tässä on paljon potentiaalia, ja se myös tasoittaa tätä matkailun kausivaihtelua siten, että matkailu on ja pysyy kestävänä koko Suomessa.
Kiitos, arvoisa puhemies! Ensinnäkin täytyy tähän yleiseen tilanteeseen todeta, että meillä on aika paljon positiivisia uutisia, jos ajattelee vaikka teknologiateollisuuden tilauskantoja, tai nyt Helsingin Sanomat maanantaina julkaisi, että kuluttajien ostovoima on parantunut huomattavasti yli odotuksen. Tässä on aika paljon positiivisia uutisia. Itä-Suomen osalta tilanne on vaikea, jos ajattelee maanlaajuisesti. Tosin siellä on melkoisia valopilkkuja. Me haetaan EU-vaikuttamista. Tämä budjettineuvotteluhan on käynnissä, tämä niin kutsuttu kumppanuusohjelma. Näistä erityisistä alueista tällaisia ei ole ollut Suomessa aikaisemmin, ja niissä täytyy tietysti arvioida myös erilaiset tällaiset kokeilulainsäädännölliset asiat, niin että se ei ole ihan helppoa. Itse tarkastelisin myös sitä, että kun EU:n kautta tulee erilaista aloitetta — sanotaan nyt alueellista — liittyen rajaturvallisuuteen, niin olisiko se tavallaan yksi semmoinen hyvä kanava, mihin voisi ehkä ajaa tätä kokeilunäkökulmaa. Ajattelen siinä, että meidän pitää aika tarkasti se kokeilun suunnittelu myös suunnitella. Se ei ole ihan niin helppo juttu kuin pelkästään se alueiden speksaaminen.
Arvoisa puhemies! Itsekin korostan sitä, että me käydään Euroopan unionin suhteen — siellä valmistetaan tätä kumppanuusohjelmaa — jatkuvasti keskustelua. Itsekin olen yhden komissaarin tavannut toissa päivänä. Itse asiassa ensi viikolla lähden EU:n kilpailukykyneuvostoon, tapaan siellä useammankin komissaarin, mukaan lukien puolustuskomissaarin, mikä liittyy tähän turvallisuustilanteeseen. Me haemme rajainstrumenttia myös tähän, harvaan asuttujen alueiden instrumenttia. Yksi semmoinen keskeinen asia, jos minä yhden nostan, missä on paljonkin tehtävää, on esimerkiksi matkailu. Näkisin, että Järvi-Saimaan ja Savonlinnan seudulla on paljon markkinapotentiaalia, mitä pystyttäisiin käyttämään. Itse oikeastaan jatkuvasti kaikissa yhteyksissä tuon tätä potentiaalia esiin, ja se palvelee hyvin. Jos ajatellaan, niin Lapin matkailuhan on nyt ennätyslukemissa, tulee ennätystalvi, mutta jos me saadaan enemmän kausitasoitettua, että esimerkiksi kesämatkailua tulee, niin se palvelisi oikein loistavasti koko Suomen matkailualaa. Tässä yksi esimerkki.
Kiitos, arvoisa puhemies! Edustaja Hännisen innoittamana ajattelin käyttää lyhyen puheenvuoron vielä tähän loppuun. Hän puhui yritysten kasvusta. Haluan korostaa sitä, että aineeton pääoma on Suomessa alihyödynnetty. Me kiinnitetään ministeriössä tähän aika paljon huomiota ja siihen, miten aineettomia oikeuksia pystyisi käyttämään sanotaan vaikka luovilla aloilla mutta myös muilla aloilla esimerkiksi rahoituksen välineenä, vakuutena, ja sitä kautta saamaan enemmän kasvurahoitusta. — Kiitoksia.
Kiitoksia, puhemies! Hyvät edustajat! Tässä viidennessä omassa asiakohdassani käsiteltävänä on hallituksen esitys patenttilaiksi. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi patenttilaki, joka korvaisi voimassa olevan patenttilain. Esityksen tavoitteena on nykyaikaistaa, selkeyttää ja yksinkertaistaa monilta osin vanhentunut voimassa oleva patenttilaki. Patenttilainsäädännön yleisenä tavoitteena on edistää keksinnöllistä toimintaa ja elinkeinoelämän kehitystä yhteiskunnassa. Aineettomat oikeudet, kuten patenttioikeudet, kannustavat yrityksiä innovaatiotoimintaan ja edistävät innovaatioiden hyödyntämistä yhteiskunnassa. Ne ovat näin ollen merkittävä osa innovaatiopolitiikkaa. Nykyinen patenttilaki tuli voimaan vuonna 1968, ja siihen on tehty lukuisia osittaisuudistuksia. Patenttilakia ei kuitenkaan ole tarkasteltu kattavasti sen voimaantulon jälkeen. Lain on katsottu olevan yleisesti ottaen vanhentunut ja säädösteknisesti kokonaisuudistuksen tarpeessa. Patenttilaki sisältäisi jatkossakin patenttioikeuteen liittyvät perussäännökset. Patenttilaissa säädettäisiin muun muassa patentin antaman yksinoikeuden sisällöstä, patenttihakemuksesta, patentin myöntämisestä ja patentin loukkauksesta johtuvista seuraamuksista. Laajasta uudistamistarpeesta huolimatta nykyistä lakia on pidetty kohtuullisen toimivana, joten esityksessä ei ehdoteta suuria yksittäisiä muutoksia nykytilaan. Patenttilain uudistamisella arvioidaan olevan myönteinen vaikutus yritysten innovaatiotoimintaan erityisesti siitä näkökulmasta, että selkeä ja ajantasainen sääntely, joka on mahdollisimman yhdenmukainen kansainvälisen, eurooppalaisen ja pohjoismaisen patenttisääntelyn kanssa, on helpommin hallittavissa myös niille yrityksille, joissa IPR-osaamisen eli aineettoman pääoman osaamisen taso ei lähtökohtaisesti ole kovin korkea. Sääntelyn ennustettavuudella ja selkeydellä arvioidaan yleisesti ottaen olevan myönteinen vaikutus innovaatiotoimintaan. Esitykseen sisältyvät lait on tarkoitus saattaa voimaan 1. tammikuuta 2027. Hyvä puhemies! Toivon esityksen saavan myönteisen vastaanoton eduskunnassa. — Kiitos.
Arvoisa puhemies, voin minä lyhyesti kommentoida tätä. — Tämä Tukesin näkökulma oli ihan relevantti. Muistan sen monista muistakin asiayhteyksistä, että siellä valvontatehtävät ovat lisääntyneet, ja voi sanoa, että markkinavalvonnan pelin henkikin on muuttunut, ja he tekevät sitä kyllä aika rajallisilla resursseilla. Tukes sinänsä viranomaisena kuuluu kollegaministeri Marttiselle, mutta relevantti huomio, kiitos siitä. Vielä edelliseen keskusteluun viitaten, kun puhuttiin kansallisesta lisäsääntelystä, korostan sitä, että tässä komissio on tosiaan myöntänyt poikkeuksen, mikä on annettu itse asiassa seitsemälle jäsenvaltiolle, mukaan lukien Suomelle. Silloin suomalaisten tuotteiden rekisteröinti tapahtuu suoraan Euroopan unionin teollisuusoikeuksien virastoon eli vältetään yksi tällainen steppi tässä, mutta meillä on tämä kansallinen yhteyspiste, mitä edellytetään, elikkä Patentti‑ ja rekisterihallitus. — Kiitoksia.
Hyvä puhemies! Hyvät edustajat, tässä on käsiteltävänä hallituksen esitys laiksi käsityö- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen suojasta sekä muutettavaksi eräiden tuotteiden markkinavalvonnasta annettu laki, sähköisen viestinnän palveluista annettu laki ja Patentti- ja rekisterihallituksesta annettu laki. Muutoslait ovat luonteeltaan teknisiä. Esityksellä on tarkoitus antaa EU:n käsityö- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen suojaa koskevaa asetusta täydentävät säännökset. Täytäntöön pantavalla asetuksella perustetaan uusi immateriaalisoikeudellinen suojajärjestelmä käsityö- ja teollisuustuotteille. Kyse on esimerkiksi sellaisista tuotteista kuten keramiikka, luonnonkivi ja tekstiilit. Suoja perustuu tiettyyn maantieteelliseen alueeseen. Unionin laajuisen käsityö- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen suojan on arvioitu vaikuttavan myönteisesti EU:n kilpailukykyyn sekä asemaan kansainvälisissä kauppaneuvotteluissa. Asetuksen täytäntöönpanosta aiheutuvat hallinnolliset kustannukset on pyritty pitämään minimissään eduskunnan mandaatin mukaisesti. Suomi on pyytänyt ja saanut poikkeuksen asetuksen kaksiportaisesta rekisteröintijärjestelmästä — siis kansallinen taso ja EU-taso. Suomalaiset tuottajat voivat hakea rekisteröintiä suoraan Euroopan unionin teollisoikeuksien virastoon, EUIPOon. Esityksessä ehdotetaan kansalliseksi yhteyspisteeksi Patentti- ja rekisterihallitusta hakemuksiin liittyviä kysymyksiä varten sekä yhteydenpitoon komission ja EUIPOn välillä. PRH:lla on rekisteröintiviranomaisena osaamista suojatuista nimistä ja vakiintunutta yhteistyötä EUIPOn kanssa. Patentti- ja rekisterihallitus valvoo myös maantieteellisellä merkinnällä varustetun tuotteen vaatimustenmukaisuutta ennen tuotteen asettamista markkinoille. Markkinoille saattamisen jälkeisestä valvonnasta vastaavaksi viranomaiseksi ehdotetaan Turvallisuus- ja kemikaalivirastoa. Tukesin tulee seurata maantieteellisten merkintöjen käyttöä markkinoilla mukaan lukien sähköinen kaupankäynti. Markkinavalvontalain soveltamisalaan ehdotetaan lisättäväksi tämä laki eli laki käsityö- ja teollisuustuotteiden maantieteellisistä merkinnöistä. Esitykseen sisältyvät lait on tarkoitus saattaa voimaan keväällä 26. Hyvä puhemies! Hyvät edustajat, toivon esityksen saavan myönteisen vastaanoton täällä eduskunnassa. — Kiitos.
Kiitoksia, arvoisa puhemies ja edustajat! Tietysti mitä tulee Ruotsin ja Suomen pääomamarkkinoihin, niin hyvin vahvasti jaan tämän näkemyksen, että Ruotsissa ollaan aika paljon edellä ja listautumisessa varsinkin. Edustaja Lylyn kysymykseen ei varmaan ole ihan yksiselitteistä vastausta. Nythän tässä esityksessä esitteen julkistamisrajaa nostetaan kahdeksasta miljoonasta 12 miljoonan rajaan, mutta sitten kun katsoo listautumisia viime vuosina, niin niitä on ollut suhteellisen vähän Helsingissä, eli puhutaan suurin piirtein muutamista: vuonna 25 viisi kappaletta, siis First North -kasvumarkkinassa ja sitten myös Helsingin pörssissä yhteensä, ja aikaisempina vuosina vähemmän. Vuonna 23 taisi olla ihan vain pari listautumista. Miten tämä esitys sitten muuttaa näitä: sitä on varmaan aika vaikea arvioida, mutta positiivisesti, sanoisin näin. Mitä tulee sitten tähän kielikysymykseen: Oikeastaan viittaisin siihen, mistä tämä keskustelu lähti liikkeelle, eli edustaja Hännisen puheenvuoroon, että siinä on se sijoittajansuoja ja kansalliskielen asema, ja sitten sen jälkeen tapahtuneisiin puheenvuoroihin, mitkä liittyivät tähän kansalliseen lisään ja lisäsääntelyyn. Se on oikeastaan punninta näiden kahden asian välillä. Sellainen huomio Ruotsin tilanteesta pörssissä, että siellä esimerkiksi tiedotteissa ruotsi on se kieli. Tämä on se punninta, mikä tässä on vallalla. — Kiitoksia.
Hyvä puhemies ja edustajat! Tässä esityksessä on kyse pääasiassa Euroopan unionin listautumissäädöskokonaisuuden täytäntöönpanosta. Tällä säädöskokonaisuudella muutetaan rahoitusmarkkinatoimijoita koskevaa sääntelyä. Nämä muutokset ovat osa EU:n pääomamarkkinaunionihanketta, jolla parannetaan Euroopan pääomamarkkinoita edistämällä niiden yhdentymistä. Säädöskokonaisuuden johdosta esityksessä ehdotetaan kansallisesti muutettavaksi useampaa rahoitusmarkkinasääntelyn alaan kuuluvaa lakia. Muutosten keskeinen sisältö: Merkittävimmät kansalliseen sääntelyyn vaikuttavat muutokset ovat seuraavat. Listautumishetkellä yleisön hallussa olevien osakkeiden määrän vaatimusta alennetaan. Vaatimusta alennetaan listautumisen houkuttelevuuden parantamiseksi. Esitteen julkistamisvelvollisuutta koskevaa euromääräistä alarajaa nostetaan. Alarajan nostolla pyritään alentamaan esitteen laatimisesta johtuvaa hallinnollista taakkaa. Pienten ja keskisuurten yritysten sanktioita markkinoiden väärinkäyttösäännösten rikkomisesta kevennetään siten, että keventämisellä on tarkoitus varmistaa seuraamusten oikeasuhtaisuus pienille ja keskisuurille yrityksille. Listautumisesitteessä edellytetään yhä kansallisen kielen käyttöä sijoittajansuojan varmistamiseksi. Liikkeeseenlaskijoille asetettujen vaatimusten selkeyden vuoksi edellytetään yhä perusasiakirjan käyttöä, kun varsinaista esitettä ei edellytetä. Lisäksi kansallisesti pidennetään liikkeeseenlaskijan omilla osakkeilla tehtyjen kauppojen ilmoittamisaikaa. Esityksen yhteydessä täydennetään myös sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusdirektiivin täytäntöönpanoa. Lisäksi esityksessä ajantasaistetaan ja tehdään teknisluonteiset muutokset rahoitusmarkkinasäädösten salassapitovelvollisuutta koskevaan sääntelyyn. Vaikutukset: Lakiehdotusten merkittävimmät vaikutukset kohdistuvat rahoitusmarkkinoihin ja rahoitusmarkkinatoimijoihin, kuten sijoittajiin ja arvopapereiden liikkeeseenlaskijoihin. Muutoksilla ei arvioida olevan merkittäviä vaikutuksia muihin toimijoihin. Listautumissäädöskokonaisuudella pyritään alentamaan liikkeeseenlaskijoiden hallinnollista taakkaa listautumisen eri vaiheissa eli listautumista edeltävässä vaiheessa, listautumisantivaiheessa ja listautumisannin jälkeisessä vaiheessa eli listalla olossa. Muutosten tarkoituksena on tehdä liikkeeseenlaskijoita koskevasta sääntelystä joustavampaa ja oikeasuhtaisempaa suhteessa yrityksen kokoon huomioiden samalla sijoittajansuojan säilyminen. Ehdotetuilla muutoksilla on tarkoitus vaikuttaa listautumisen houkuttelevuuteen, helppouteen ja hallinnollisiin kustannuksiin erityisesti pienempien liikkeeseenlaskijoiden osalta. Lait on tarkoitettu tulemaan pääsääntöisesti voimaan 5. päivänä maaliskuuta 26. — Kiitoksia.
Kiitos, arvoisa puhemies! Tässä esityksessä ei ole kansallisia optioita tai muuta liikkumavaraa. Rahanpesupuolen seuraamussäännöksiin tehdään muutoksia, mutta ne lähinnä saatetaan vastaamaan rahanpesulain aiemmin muutettua soveltamisalaa. Tätä on tehty myös muissa laeissa vastaavasti. Tässä lakiehdotuksessa tosiaan tämä ESG-luokitusten läpinäkyvyys ja vertailukelpoisuus on se juttu, eli se, että tämä ESG-luokitusten alla oleva toiminta olisi johdonmukaisempaa ja läpinäkyvämpää ja fiksumpaa. Mitä tulee näihin erilaisiin tietojen kalasteluihin, niin vaikka ne eivät nyt tähän esitykseen suoraan liity — paitsi että tässä on tietty täsmennys rahanpesulakiin tuotu mukaan — huoli on hyvin relevantti. Itse kannustaisin pankkeja ottamaan käyttöön näitä erilaisia omia toimenpiteitä. Esimerkiksi jos tulee joku outo siirto jollekin maantieteelliselle alueelle tai joku summa, missä ei arkijärjen mukaan ole järkeä, niin pankit itse tekisivät tällaista omaa seurantaa ja kontrollia, ja osa pankeistahan on tehnytkin sitä jo. Itse asiassa tekoälyä pankit ovat ottaneet aika hyvinkin käyttöön ja sillä pystyneet vastaamaan aika hyvinkin itse asiassa näihin kalastelu- ja muihin ongelmiin. Ainakin jonkun verran on pystytty suitsimaan näitä väärinkäytöksiä pankkien omalla toiminnalla tällä saralla, mutta vielä on toki paljon tehtävää. Se on sellainen ilmiö, että se tulee tuolta kansainväliseltä puolelta, eli me nähdään se ensin muualla, sanotaan, jopa muissa Pohjoismaissakin, ja sitten aika nopeasti nämä ilmiöt ovat täällä Suomessakin. Että kehotan pankkeja toimimaan tällä sektorilla ja kehittämään näitä työkaluja entistä enemmän, ja jos ei siinä onnistuta, niin sitten vain tiukempia sääntöjä kehiin tältä puolen.
Kiitoksia, arvoisa puhemies! Tämän hallituksen esityksen tavoitteena on parantaa ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan eli ESG:hen liittyvän luokitustoiminnan läpinäkyvyyttä ja laatua. Kyseinen EU-asetus on Suomessa suoraan sovellettavaa oikeutta. Jäsenvaltiot velvoitetaan kuitenkin nimeämään kansallinen toimivaltainen viranomainen, jolle Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen voi siirtää tiettyjä toimivaltuuksiaan. Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että Finanssivalvonta nimetään EU-asetuksessa tarkoitetuksi kansalliseksi toimivaltaiseksi viranomaiseksi. EU-asetus ei sisällä kansallisia optioita tai muuta liikkumavaraa. Hallituksen esityksessä ehdotetaan myös pieniä korjauksia Finanssivalvonnasta annetun lain määritelmään, joka koskee muita finanssimarkkinoilla toimivia tahoja. Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen suoravalvonnassa olevat tahot ehdotetaan rajattavaksi määritelmän ulkopuolelle. Muutoksilla kavennettaisiin Finanssivalvonnan valvontavaltuuksia sellaisiin toimijoihin, jotka ovat Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen suoravalvonnan piirissä. Lisäksi muusta kokonaisuudesta erillisenä asiana ehdotetaan teknisiä korjauksia rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annettuun lakiin asianajajia koskeviin seuraamussäännöksiin. Esityksen mukaan rahanpesusääntelyn mukaiset hallinnolliset seuraamukset voitaisiin kohdistaa jatkossa ainoastaan elinkeinotoimintaa harjoittaviin asianajajiin ja asianajoyhtiöihin eikä enää asianajajiin ja heidän avustajiinsa henkilökohtaisesti. Muutoksella seuraamussäännökset saatettaisiin vastaamaan aiemmin muutettua rahanpesulain soveltamisalaa. Lait on tarkoitettu tulemaan pääosin voimaan 2. päivä huhtikuuta 2026, jolloin jäsenvaltioiden on nimettävä EU-asetuksen mukainen kansallinen toimivaltainen viranomainen. — Kiitoksia.
Kiitoksia, arvoisa puhemies! Tosiaan tämä varsinainen esitys on varsin maltillinen. Tässähän monet näistä laajennuksista ovat erilaisten lukkojen takana, kuten Finanssivalvonnan johtokunnan päätöksen tai valtioneuvoston asetuksen takana. Myös tämä poikkeus laina-aikojen pituudessa 35 vuoteen kattaa osan noista toimista, joten ajattelen, että tämä on hyvä ja tarpeellinen uudistus, joka ei vaaranna finanssivakautta tai tuo kotitalouksien kannalta kielteisiä vaikutuksia, isommin ainakaan. Se taloyhtiölainojen huoli, mikä täällä ainakin yhden edustajan kohdalta tuotiin esiin, on ihan relevantti, mutta tässäkin tämä liikkumavara on suhteellisen pieni, eli puhutaan 60—70 prosentista. Myös lyhennysvapaan pituus saa olla 12—24 kuukautta, ja lainojen enimmäispituus on tosiaan 30—35 vuotta, eli mitään kovin suurta asiaa tässä ei tehdä, ja tosiaan tässä on asetus takana. Eli tässä on tarkoitus olla nimenomaan suhdanneinstrumentti. Edustaja Eestilä otti esille kysymyksen, mikä on näkemys tästä korkoinstrumenttien käytöstä Suomen asuntomarkkinoilla. Pitää ihan täysin paikkansa, että suomalaiset ovat käyttäneet vaihtuvakorkoisia lainoja, pääosin euribor 12 kuukautta, ja nyt kun muutama vuosi sitten, vuodesta 22 lähtien, korot alkoivat nousemaan negatiivisesta ensin nollaan ja siitä positiiviseen ja sinne neljän prosentin päälle plus marginaali, niin kyllä se oli merkittävä korkošokki, ja se vaikuttaa nimenomaan, juuri niin kuin kuvasitte, käytössä oleviin varoihin ja sitä kautta muuhun kulutukseen ja tietysti asuntokustannusten hallintaan. Silloin kotitaloudet joutuivat selvästi tiukemmalle. Nyt tämä tilanne on onneksi helpottanut, eli vaihtuvakorkoiset ovat siinä vähän päälle kaksi. Meille tulevat nämä šokit nopeammin kyllä, mutta sitten toisaalta ne taittuvatkin nopeammin, kun meillä on tämä vaihtuvakorkoinen markkina. En itse ehkä uskoisi, että se kulttuuri nyt ihan nopeasti lähtee vaihtumaan esimerkiksi keskieurooppalaiseen suuntaan, mutta kiinteillä koroilla on etunsa ilman muuta, ja monet ovat varmaan tämän havainneetkin. Minun täytyy tsekata tämä edustaja Suhosen ottama asia tarkemmin vielä. Ja nämä määräaikaisuudet, mitä edustaja Niemi otti esille: Pankkien asiakasarviointi ja luottotietoarviointi on tietysti hyvin relevantti näkökohta, siis määräaikaisuudet, mutta näkisin myös, että kun työelämä pirstoutuu ja tulee enemmän määräaikaisuuksia ja osa-aikaisuuksia ja työn ja yrittäjyyden yhteensovittamista, niin tämä on entistäkin relevantimpi kysymys. Tämä on varmasti yksi osasyy siihen, miksi — kuten edustaja Lyly itse asiassa otti esille — kaupungeissa vuokra-asuminen on yleistynyt. Eli tässä suhteessa näkisin, että tässä on tapahtunut trendin muutos Suomessa. — Tässä ehkä päällimmäiset. Kiitoksia, puhemies ja edustajat.
Hyvä puhemies! Ensimmäinen tänään esittelemäni hallituksen esitys koskee asuntorahoituksen sääntelyä. Esityksen tavoitteena on lisätä kotitalouksien valinnanvaraa ja mahdollistaa sääntelyn joustot taloudellisissa laskusuhdanteissa. Esityksessä ehdotetut toimet sovittiin keväällä 2025 hallituksen puoliväliriihessä osana Suomen talouskasvua elvyttävien toimenpiteiden kokonaisuutta. Vaikka joitain merkkejä asuntokaupan elpymisestä on ollut nähtävissä, niin asuntomarkkinat ovat olleet edelleen heikohkossa vireessä, ja kauppamäärät ovat nousseet maltillisesti. Asuntomarkkinat ja rakentaminen ovat toisiinsa kytkeytyneitä ja tietysti tärkeä osa Suomen kansantaloutta. Sääntelyä joustavoittamalla voimme vaikuttaa asuntorahoituksen ehtoihin. Tarvittaessa näitä ehtoja keventämällä voimme matalasuhdanteessa tukea asuntomarkkinoita ja sitä kautta rakentamista. Tähän tavoitteeseen pyritään nyt käsiteltävänä olevalla hallituksen esityksellä. Asuntorahoituksen saatavuutta helpotettaisiin käytännössä kolmella tavalla: Ensinnäkin Finanssivalvonnalle mahdollistettaisiin asuntolainakaton keventäminen matalasuhdanteissa. Toiseksi asuntoluottojen enimmäistakaisinmaksuaikaa pidennettäisiin 35 vuoteen. Kolmanneksi asuntoyhteisöluottoja koskevia rajoituksia muutettaisiin niin, että niitä olisi mahdollista tarvittaessa helpottaa valtioneuvoston asetuksella. Lisäksi Finanssivalvonnan seuraamusmaksuja koskevaa säännöstä muutettaisiin EU:n vertailuarvoasetuksen muutoksen takia. Esityksen vaikutusten arvioidaan olevan maltillisia, koska sääntely pysyy pitkälti muuttumattomana. Muutoksilla annetaan ennen kaikkea lisävälineitä reagoida asuntomarkkinoiden matalasuhdanteisiin. Samoin muutoksilla mahdollistetaan nykyistä pidemmät asuntolainat, jolloin kotitaloudet voivat entistä paremmin säästää ja sijoittaa lainanhoidon ohella. Esitykseen sisältyvät lait on tarkoitus saattaa voimaan 1. huhtikuuta 2026. Hyvä puhemies! Toivon esityksen saavan myönteisen vastaanoton eduskunnassa. — Kiitos.