politiikka.app

Haatainen Tuula

Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmäHelsingin vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

18 puheenvuoroa

036helmikuu 2026: 1helmaaliskuu 2026: 5maahuhtikuu 2026: 1huhtoukokuu 2026: 4toukesäkuu 2026: 6kessyyskuu 2026: 1syy
10.9.2026VastauspuheenvuoroHE 115/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Kiitos ministerille asian esittelystä. Tämä lakiesityshän tuli jo ennen kesää, ja me ollaan jo sivistysvaliokunnassa hyvässä vauhdissa kuulemassa asiantuntijoita. Tätä on kyllä myönteisenä asiana tervehdittävä, koska tämä lainsäädäntö on tärkeää saada ajan tasalle. Haluaisin tässä yhteydessä näistä Pisa-tuloksista sanoa myös, että usein unohtuu se, että pelkkä aineopetus koulussa ei ole se, mikä muodostaa oppimisen edellytykset. Siihen liittyy myös hyvin vahvasti se, miten taideaineissa tai liikunnassa pystyy olemaan lapsilla harrastusmahdollisuuksia. Taiteen perusopetus on nimenomaan tarkoitettu lapsille ja nuorille. Nyt huoli ehkä nousee siitä, että kaikkialla varmasti tasapuolisesti päästään taiteen perusopetuksen piiriin. Erityisesti suurissa kaupungeissa — omassa kotikaupungissani Helsingissä — tämä rahoitus ei suinkaan riitä siihen, että kaikille lapsille olisi tarjolla mahdollisuus. [Puhemies koputtaa] Ministerille ehkä kysymys siitä: miten aiotte tämän osalta ponnistella?

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Pöytäkirja
16.6.2026VastauspuheenvuoroVK 4/2026 vpTalousSote

Arvoisa puhemies! Tämä nuorisokysymys on todella tärkeä, koska jos nuoret pelkäävät tulevaisuutta, ovat epävarmoja tulevaisuudesta, niin se helposti aiheuttaa katkeruutta. Jos katkeruus aiheuttaa vihaa, niin me olemme ison ongelman edessä, ja me aletaan olla siinä. Sen takia kaikki, mitä tehdään, on tärkeää. Täällä edustaja Lindtman puhui hyvin kriisijohtamisesta. Nyt tarvittaisiin hallituksessa tällaista yhteistä... Nyt Talvitie on koonnut omat ministerinsä, ja työministeri tekee omalla tahollaan, mutta nythän pitäisi koota yhteen kaikki ne ministerit, jotka ovat keskeisiä. Kyllä minä näen, että siinä ovat tärkeitä opetusministeri, työministeri ja sosiaali- ja terveysministeri, joiden kanssa yhdessä mietittäisiin konkreettiset, nopeat toimet. Tähän tarvitaan sitten sitä johtamista. Pääministeri nyt ei täällä tietenkään tähän aikaan illasta enää ole, mutta kyllä tämä olisi nyt pääministerin johdolla tehtävä organisointi, jossa pitäisi panna tällainen ryhmä pystyyn ja saada myös esityksiä jo budjettiriiheen, jossa myös mietitään sitä, miten näitä resursseja allokoidaan, [Puhemies koputtaa] jotta ne menevät nuorten hyväksi.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Pöytäkirja
16.6.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVK 4/2026 vpTalousSoteKoulutusYmpäristö

Arvoisa puhemies! Nuorten luottamus tulevaan on todellakin kokenut romahduksen. Vuonna 2025 optimismi maailman tulevaisuutta kohtaan oli heikompaa kuin kertaakaan aiemmin. Tämähän ei ole vain yhden kyselyn johtopäätös, vaan useat tutkimukset kertovat valitettavasti samasta vakavasta kehityksestä. Me tiedämme, kun täälläkin on nostettu esiin ilmastonmuutos ja käynnissä olevat sodat, että totta kai ne vaikuttavat nuoriin, mutta kyllä myös meillä täällä suomalaisessa yhteiskunnassa on tapahtunut valtavia muutoksia vain muutamassa vuodessa. Sosiaalidemokraatit nostivat jo hallituksen alkumetreillä tämän nuorten tilanteen esille. Me ennakoimme silloin, että hallituksen suunnitelmat vaikuttavat nuoriin kielteisesti ja kasaavat heidän päälleen kohtuuttomasti taakkaa. Nyt me valitettavasti näemme tämä kehityksen myös todeksi tulleena. Arvoisa puhemies! Nuorten pitkäaikaistyöttömyys on siis kaksinkertaistunut vain muutamassa vuodessa, ja tämänhän pitäisi nyt pysäyttää meidät kaikki. Valitettavasti hallituksen toimet ovat keskittyneet näihin leikkauksiin ja työelämän heikennyksiin, joilla on sitten odotettu olevan ikään kuin työmarkkinoita elvyttävä vaikutus, se, että tulisi uusia työpaikkoja. Mutta näin ei ole kuitenkaan käynyt, vaan me näemme, että työttömyys vain pahenee ja pitkäaikaistyöttömyys pahenee. No, nyt sitten, kun tämä nuorten tilanne on näyttäytynyt tällaisena, olemme saaneet tämän nuorisosetelin, joka on hyvä asia sinänsä, mutta se ei vain ole lähtenyt vetämään, ja nyt siihen on sitten nähtävästi tehty korjausliikkeitä. Minä itse ajattelen niin, että kun nämä työelämän heikennykset tulivat sieltä työnantajan käsikirjasta suoraan hallituksen ohjelmaan, niin kyllä työnantajien on myös kannettava vastuu siitä, että nuoret tällaisessa tilanteessa saisivat töitä. Sen takia minusta pääministerin pitäisi kutsua koolle EK ja Suomen Yrittäjät ja käydä heidän kanssaan vakava keskustelu. Nyt on kirjelmä laitettu, mutta kyllä se on vain otettava pöytään ja edellytettävä sitä, että tässä on myös toimittava. Sen isänmaallisuuden pitää näkyä tässä. Tässä on kysymys meidän maamme tulevaisuudesta. Arvoisa puhemies! Tähän nuorten heikkoon tilanteeseen vaikuttaa varmasti myös opiskelijoiden tilanne. Toimeentulo on vaikeutunut, opintotuki ei riitä, ja sitten kun työllä pitäisi saada lisäansioita, niitä töitä ei ole. Yksi, mikä on iso asia, on harjoittelupaikkojen puute, ja tästä olemme sivistysvaliokunnassakin kuulleet moneen otteeseen. Se on johtanut opintojen pitenemiseen ja valmistumisen lykkääntymiseen. Kun itse valmistuin sairaanhoitajaksi, niin harjoittelupaikka ja työpaikka olivat aivan saletisti varmoja — harjoittelupaikka tuli koulun kautta, ja työtäkin oli tarjolla. Eli siinä ei ollut ongelmaa, mutta nyt nämä ovat kiven takana. Se, mikä on tässä aika ikävää, on se, että tästä harjoittelupaikan löytymisestä on tullut opiskelijoille tämmöinen keskinäinen tosi stressaava nopeuskilpailu siitä, kuka kerkeää sen ensimmäisenä saada. Ja nyt kun — hienoa, että täällä ovat nyt ministerit paikalla — opetusministerikin on täällä paikalla, niin olisi hyvä kuulla, onko tähän nyt mietitty ammattikorkeakouluille ja ammatillisille oppilaitoksille sitä sparrausta, että nämä harjoittelupaikat etsitään sieltä koulun toimesta. Eihän se voi olla niin, että nämä nuoret yrittävät siellä kalastella niitä paikkoja. No, koulutuksestahan on leikattu, erityisesti nyt ammatillisesta koulutuksesta — toki paikkoja on myös lisätty eri koulutusasteille. Näissä ammatillisen koulutuksen leikkauksissa hallitus halusi tämän yli 100 miljoonan suunnata aikuiskoulutukseen, mutta valitettavasti siellä ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelee yhtä aikaa aikuiskoulutuksen piirissä olevia ja nuorisoasteen opiskelijoita. Eli, kyllä, ne leikkaukset ovat heikentäneet myös nuorten koulutusta ja tuntimääriä. Me ollaan tätä asiaa, siis ammatillista koulutusta, käyty sivistysvaliokunnassa ihan ylimääräisenä asiana läpi, kuultu eri tahoja tästä tilanteesta, ja kyllä huolta kannetaan hyvin laajasti tämän lähiopetuksen määrän vähentymisestä. Hyvät edustajat, puhemies! Nuoruushan on hyvin lyhyt vaihe ihmiselämässä, mutta on niin, että nuoruuden kokemukset — se, mitä nuorena kokee — ulottuvat hyvin pitkälle aikuisuuteen, ja se meidän päättäjien pitäisi muistaa. Nuoret eivät pyydä mahdottomia, he pyytävät vain ihan semmoista säällistä elämää, että olisi opiskelupaikka, olisi työtä ja pystyisi elättämään itsensä. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sairaala)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, opintotuki)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja
11.6.2026EsittelypuheenvuoroHE 93/2026 vpKoulutusMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan lisättäväksi yliopistolakiin ja ammattikorkeakoululakiin väliaikaiset säännökset avoimen korkeakouluopetuksen opintosetelikokeilusta. Ehdotettuun opintoseteliin oikeutetulla on kokeilun aikana oikeus osallistua avoimeen korkeakouluopetukseen maksutta. Esityksessä esitetään, että opintoseteli voidaan myöntää heille, jotka ovat suorittaneet ensimmäisen toisen asteen tutkintonsa 1. päivä joulukuuta 2025 — 31.7.2028 Suomessa alle 29-vuotiaana ja jotka ovat osallistuneet korkeakoulujen yhteishakuun mutta eivät ole saaneet tai vastaanottaneet opiskelupaikkaa. Kokeilun tarkoituksena on tuottaa tietoa opintosetelin vaikutuksista nuorten hakukäyttäytymiseen, opiskelualan valintaan, koettuun kuormitukseen ja korkeakoulutuspolulle kiinnittymiseen. Valiokunta kannattaa asiantuntijalausunnoissa esitetyin tavoin esityksen tavoitteita. Siirtymät koulutukseen ja työhön ovat keskeisiä nuorille paineita aiheuttavia tekijöitä. Tämänkin vuoksi ehdotus antaa nuorille mahdollisuuden oman korkeakouluopiskeluväylän löytämiseen ja akateemiseen maailmaan tutustumiseen, ja se on valiokunnan näkemyksen mukaan perusteltu. Ehdotettu kokeilu tarjoaa nuorille tilaisuuden perehtyä eri alojen opintoihin ja tukee siten heitä itselleen soveltuvimman alan hahmottamisessa ja vähentää koulutusvalintoihin liittyviä paineita. Opinnot voidaan myös hyväksilukea mahdollisiin tuleviin tutkinto-opintoihin, mikä voi nopeuttaa tutkinnon suorittamista. Tällä setelillä voi suorittaa yhteensä 30 opintopisteen laajuisia suomen- tai ruotsinkielisiä avoimena korkeakouluopetuksena järjestettäviä opintoja yliopistoissa tai ammattikorkeakouluissa. Seteliä voi käyttää useamman korkeakoulun ja alan opetustarjontaan ja koulutusmahdollisuuksiin tutustumiseen sekä yksittäisen korkeakoulun opintoihin, esimerkiksi avoimen korkeakouluopetuksen polku- tai väyläopintoihin. Hallituksen esityksessä ehdotettu opetuskieliä koskeva rajaus tarkoittaa, että opintosetelillä ei voi suorittaa sellaisia opintojaksoja ja ‑kokonaisuuksia, jotka tarjoillaan vain vieraskielisinä, kuten usein on englanninkielisinä toteutuksina, ja joiden suorittamiseen ei tarvita lainkaan suomen tai ruotsin kielen taitoa. Lakiesitys mahdollistaa kuitenkin sen, että suoritettaviin opintojaksoihin tai ‑kokonaisuuksiin voi suomen tai ruotsin kielen lisäksi sisältyä myös muunkielistä opetusta tai oppimateriaalia. Valiokunta toteaa mietinnössään, että ehdotettu opintoseteli on koulutuspoliittinen kokeilu, jonka tarkoituksena on tukea nuorten siirtymää koulutuspolulla sekä tarjota mahdollisuus tutustua maksutta korkeakouluopintoihin ilman, että nuorelle asetetaan tarpeettomia velvoitteita tai rajoituksia koulutukseen hakeutumiseksi. Esityksessä ei ehdoteta muutoksia etuuslainsäädäntöön, eikä sillä ole vaikutuksia nuorten toimeentulon hankkimisen edellytyksiin. Opintosetelin laajuus — se on siis 30 opintopistettä — ja käyttöaika, joka on kaksi vuotta, on mitoitettu siten, että nuoret voivat opiskella myös sivutoimisesti ja hankkia toimeentulonsa työskentelemällä opintojen ohessa. Valiokunta pitääkin tärkeänä, että kokeilun kohderyhmälle viestitetään opintosetelistä selkeästi ja että opintoseteliä koskevan neuvonnan ja ohjauksen yhteydessä nuorille annetaan tietoa myös opintojen aikaisesta toimeentuloturvasta. Lisäksi siinä tulee tuoda selkeästi esiin opintoseteliin liittyvän ja työttömyysturvaa koskevan hakuvelvoitteen erot. Opintosetelin saaminen edellyttää yhden korkeakoulupaikan hakemista, kun työttömyysturvalainsäädännössä tietyissä tilanteissa edellytetään hakemista vähintään kahteen koulutukseen. Vapaan sivistystyön roolista todettakoon, että käsiteltävänä oleva hallituksen esitys kohdistuu yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin eikä siinä ehdoteta säädettäväksi vapaan sivistystyön oppilaitosten opetuksesta. Vapaan sivistystyön oppilaitoksilla on kuitenkin mahdollisuus osallistua ehdotettuun kokeiluun korkeakoulun kanssa tehtävän sopimuksen perusteella. Vapaan sivistystyön toimijat edistävät keskeisesti koulutuksellista yhdenvertaisuutta, jatkuvaa oppimista sekä opintosetelikokeilun tavoitteiden toteutumista, vaikka niiden osallistuminen kokeiluun perustuu sopimusyhteistyöhön korkeakoulujen kanssa. Niiden rooli avoimen korkeakouluopetuksen kokonaisuudessa säilyy merkittävänä riippumatta siitä, miten ne opintosetelikokeiluun osallistuvat. Valiokunta korostaa kokeilua koskevan seurannan ja arvioinnin tärkeää merkitystä. Esityksen mukaan kokeilun vaikutuksia seurataan säännöllisesti koko kokeilun ajan eri tekijöiden näkökulmista. Onkin tärkeää, että arvioinnin tuloksia hyödynnetään päätettäessä kokeilun mahdollisesta jatkamisesta tai vakinaistamisesta. Valiokunta ehdottaa, että eduskunta hyväksyy lausuman, jossa edellytetään, että hallitus seuraa ja arvioi tarkoin opintosetelikokeilun etenemistä ja toteutumista ja antaa siitä selvityksen sivistysvaliokunnalle vuoden 2029 loppuun mennessä. Tähän mietintöön sisältyy yksi vastalause.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu, yliopisto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
11.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 131/2025 vp

Arvoisa puhemies! Otin puheenvuoron tässä, kun edustaja Junnila otti esille tämän lainsäädännön menettelytavan puhemiesneuvostossa. Haluan vain todeta tässä nyt, että puhemies päättää aina, mitkä lait ja mietinnöt tänne saliin täysistuntoon tulevat. Siinä puhemiesneuvostolla ei ole minkäänlaista päätöksentekoroolia tai -mahdollisuutta, ei siis toimivaltaa.

9.6.2026EsittelypuheenvuoroHE 35/2026 vpSoteKoulutus

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen tarkoituksena on toteuttaa niin sanottu perusopetuksen osaamistakuu. Osaamistakuulla tarkoitetaan valtakunnallisesti määriteltyjä yhtenäisiä menettelyjä, joilla varmistetaan, että jokaisella perusopetuksen päättävällä nuorella on riittävät perustaidot, kuten luku-, kirjoitus- ja laskutaito. Tavoitteen saavuttamisen turvaaminen edellyttää, että perusopetuksessa on selkeät kansalliset tavoitteet osaamiselle ja että osaamisen arviointi perustuu yhtenäisiin kriteereihin. Osaamistakuun toteuttamiseksi esityksessä ehdotetaan lisättäväksi perusopetuslakiin kansallisesti yhtenäiset oppilaiden arviointiin ja opinnoissa etenemiseen liittyvät säännökset. Esityksen mukaan opetussuunnitelman perusteissa määritellään kansallisesti vähimmäisosaamisen taso, joka on edellytyksenä vuosiluokalta toiselle siirtymiseen. Tämän esityksen taustalla on pitkään jatkunut perustaidoissa, erityisesti lukutaidossa, havaittu oppimistulosten heikkeneminen. Myös sivistysvaliokunta on useassa eri yhteydessä tuonut esille huolensa oppimistulosten heikentymisestä ja kiinnittänyt huomiota perustaitojen oppimisen keskeiseen merkitykseen. Kotimaisten kielten opetuksen vahvistaminen on myös laajempi sivistyksellinen kysymys, koska lukemisen sujuvuus ja luetun ymmärtäminen vaikuttavat oppimiseen kaikissa oppiaineissa. Siksi lukemista edistävien käytäntöjen, kuten säännöllisen ohjatun lukemisen, kirjallisuuden monipuolisen käytön sekä kirjasto- ja kotiyhteistyön, tulee olla osa koulun toimintakulttuuria eikä pelkästään yksittäisen oppiaineen vastuulle kuuluva tehtävä. Valiokunta korostaa koulun ja kodin yhteistyötä perustaitojen oppimisessa. Huolena on ollut myös oppilaiden välisten erojen kasvaminen. Heikon osaamistason oppilaita on aikaisempaa enemmän, eikä osalla perusopetuksen päättävistä oppilaista ole riittävää osaamista pärjätäkseen toisen asteen opinnoissa. Samanaikaisesti kun oppilaiden oppimistulosarvioinnit osoittavat osaamistason heikentyneen, kouluissa annetuissa arvosanoissa on havaittu inflaatiota, mikä tarkoittaa, että oppilaat ovat voineet saada hyviä arvosanoja heikommalla osaamisella. Lisäksi oppimistulosarviointien perusteella samalla osaamistasolla olevat oppilaat voivat eri kouluissa saada toisistaan poikkeavia arvosanoja. Valiokunta pitää esitettyä lainsäädäntöä kannatettavana ja toteaa mietinnössään, että säädösesityksen tarkoituksena ei ole muuttaa nykyistä oppilaan arvioinnin keskeistä sisältöä vaan vahvistaa säädösperustaa yhdenvertaiselle oppilaan arvioinnille. Valiokunta korostaa, että osaamistakuun toteuttamiseksi oppiainekohtaisten tavoitteiden ja sisältöjen sekä oppilasarvioinnin kriteereiden tulee muodostaa selkeä ja johdonmukainen kokonaisuus. On hyvä, että valtakunnalliset kriteerit laaditaan opetussuunnitelman perusteissa vuosiluokkakohtaisesti. Valiokunta pitää valtakunnallisesti yhtenäisesti sovellettavia säännöksiä merkityksellisinä oppilaiden yhdenvertaisen kohtelun kannalta. Niillä varmistetaan, että arviointi on yhdenmukaista ja opetuksen järjestäjästä tai opettajasta riippumatonta. Arvioinnin yhdenmukaisuudella on erityinen merkitys perusopetuksen päättöarvioinnissa, koska sen perusteella suoritetaan valinnat perusopetuksen jälkeisiin opintoihin. Valiokunta pitää hyvänä, että hallituksen esityksessä korostetaan oppimisen tuen ensisijaisuutta siten, että oppilaan tulee saada hänen tarpeidensa edellyttämiä tukitoimia ennen kuin luokalle jättämistä edes harkitaan. Valiokunta korostaa, että oppilaan luokalle jättäminen on viimesijainen pedagoginen ratkaisu eikä se voi perustua terveydentilaan vaan ainoastaan tilanteeseen, jossa oppilas ei ole saavuttanut vähimmäisosaamista hänelle annetuista tukitoimista huolimatta. Valiokunta toteaa, että ehdotettu uudistus ei ole vain lainsäädännön vaan myös toimintakulttuurin muutos. Lainsäädännön uudistamisessa kattavalla ja pitkäkestoisella toimeenpanon tuella on keskeinen merkitys. Valiokunta pitää tärkeänä, että ehdotetun uudistuksen toimeenpanoa tuetaan vahvistamalla kaikkien opettajien oppilasarvioinnin osaamista. Valiokunta toteaa mietinnössään, että arviointikriteerit yksinään eivät riitä varmistamaan oppilaiden arvioinnin yhdenmukaisuutta vaan lausuntojen mukaan sen varmistamiseen tarvitaan myös kansallisia arviointivälineitä ja ‑materiaaleja, kuten tehtäväpankkeja. Valiokunta ehdottaakin, että eduskunta hyväksyy lausuman, jossa edellytetään, että hallitus selvittää toimet valtakunnallisten tehtäväpankkien laatimiseksi peruskoulujen yhdenmukaisen arvioinnin tueksi. Valiokunta painottaa, että uudistusta tulee seurata tarkoin, kiinnittäen huomiota muun muassa esityksen tavoitteena olevan oppimisen ja osaamisen arvioinnin yhdenvertaisuuden edistämisen toteutumiseen. Valiokunta ehdottaa mietinnössään lähinnä tarkentavia muutoksia lakiesityksen 22 §:n 5 momenttiin ja 22 b §:n 2 momenttiin. Hallituksen esitykseen sisältyy osaamistakuun toteuttamista edellyttävien sääntömuutosehdotusten lisäksi ehdotukset muun muassa asetuksenantovaltuuksien ja Opetushallituksen toimivaltaa koskevien säännösten tarkistamiseksi vastaamaan perusopetuslain edellyttämiä täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimuksia. Valiokunta pitää myös näitä säännösesityksiä kannatettavina. Valiokunnan mietintö hyväksyttiin yksimielisesti. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Pöytäkirja
4.6.2026EsittelypuheenvuoroHE 18/2026 vpTalousKoulutusYmpäristö

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Tieteen tietotekniikan keskus Oy eli CSC-nimisen osakeyhtiön sidosyksikköaseman edellytyksistä, sen omistaman tutkimusinfrastruktuurin yhteiskäytöstä sekä varautumisvelvollisuudesta. Esitys liittyy eduskunnassa käsiteltävänä olevaan julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön muuttamista koskevaan esitykseen, ja esityksissä ehdotettujen lakien on tarkoitus tulla voimaan samanaikaisesti. CSC:n toiminnan tarkoituksena on kehittää ja tarjota suomalaisen tutkimuksen, opetuksen, kulttuurin, hallinnon ja tietohallinnon tieto- ja viestintäteknisiä palveluja opetus- ja kulttuuriministeriölle, korkeakouluille ja tutkimukselle sekä opetus- ja kulttuuriministeriön toimialalle sekä muulle julkiselle hallinnolle. CSC:n tehtävänä on ylläpitää ja kehittää opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan keskitettyä ict-infrastruktuuria. Siihen kuuluvat muun muassa kansalliset supertietokoneet sekä CSC:n hallinnoima ja osin EU:n rahoittama ja sen jäsenmaiden käytössä oleva LUMI-supertietokone, kansallinen tieteellisen laskennan ympäristö ja tutkimuksen tietoverkko sekä koulutuksen ja tutkimushallinnon palvelut. Hallituksen esitys kytkeytyy myös lähitulevaisuudessa käyttöön otettavaan LUMI AI -supertietokoneen käyttöön. Sivistysvaliokunta ehdottaa hallituksen esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana. Valiokunnan mietintö on yksimielinen. Sivistysvaliokunta puoltaa hallituksen esityksen ehdotusta säätää siitä, että CSC:hen ei sovelleta hankintalainsäädännön muuttamista koskevassa esityksessä ja talousvaliokunnan mietinnössä ehdotettua edellytystä kymmenen prosentin vähimmäisomistusosuudesta. Tämä tarkoittaa, että CSC:n katsotaan olevan jatkossakin valtion ja yliopistojen sekä ammattikorkeakoulujen sidosyksikkö, kun sitä koskevat muut hankintalainsäädännön mukaiset edellytykset täyttyvät. CSC:n tarjoamat palvelut liittyvät kiinteästi kansallisen koulutusjärjestelmän sekä korkeakoulujen harjoittaman koulutus- ja tutkimustoiminnan ylläpitämiseen, sen toteuttamiseen ja tukemiseen. Yhtiöllä on merkittävä rooli Suomen tieteen kansainvälisen tason tutkimuspalvelujen ja huippututkimuksen edellytysten tarjoajana. Aineistojen tulee olla säilyttämisen ohella käytettävissä viranomaistehtävien, tutkimuksen ja yleisöpalvelun tarpeisiin, ja on tärkeää, että tutkimusinfrastruktuurin käyttötarpeet tunnistetaan ja turvataan CSC:n palvelutuotannossa. Sivistysvaliokunta kannattaa myös hallituksen esityksen ehdotusta siitä, että CSC:llä on mahdollisuus myydä kansallisten supertietokoneiden laskentakapasiteettia taloudellisiin tarkoituksiin, kun siihen vuosittain kohdistettu kapasiteetti on enintään 20 prosenttia yhtiön vuotuisesta kokonaislaskentakapasiteetista Edellytyksenä on lisäksi, että kansallisten supertietokoneiden suurlaskentakapasiteettia voidaan myydä vain siltä osin kuin sitä ei tarvita korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten omaan käyttöön, mikä korostaakin korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten tarpeiden ensisijaisuutta. Ehdotettu 20 prosentin ulosmyyntiraja koskee vain kansallisten supertietokoneiden kapasiteetin käyttöä, muilta osin noudatetaan hankintalain mukaista viiden prosentin ulosmyyntiä. Ehdotettu sääntely helpottaa erityisesti yritysten ja muiden taloudellisiin tarkoituksiin laskentakapasiteettia käyttävien toimijoiden mahdollisuuksia suunnitella suurteholaskennan käyttöä omaan tutkimus- ja kehitystoimintaansa pitkäjänteisesti. Ehdotetun lain mukaan CSC:n tulee valmiussuunnitelmin ja toiminnan etukäteisvalmisteluin sekä muilla toimilla varmistaa hallinnoimansa tutkimusinfrastruktuurin sekä muiden palvelujensa toimintavarmuus myös poikkeusoloissa ja häiriötilanteissa. Sivistysvaliokunnan näkemyksen mukaan myös CSC:n varautumisvelvollisuudesta säätäminen on perusteltua, koska CSC:n palvelut ovat keskeisiä tutkimukselle, koulutukselle myös kulttuuriperinnölle ja viranomaistehtäville. Kotimainen ja eurooppalainen laskenta- ja datainfrastruktuuri sekä niiden toimintavarmuudesta huolehtiminen ovat myös keinoja vähentää riippuvuutta Euroopan ulkopuolisista palveluista.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu, yliopisto)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
12.5.2026VastauspuheenvuoroVK 3/2026 vp

Arvoisa puhemies! Hyvä hallitus, te lupasitte satatuhatta uutta työpaikkaa vaalikauden aikana. Fakta on, että Tilastokeskuksen mukaan työttömyys on kasvanut vaalikauden aikana 100 000 ihmisellä ja työllisyys on heikentynyt lähes 80 000 ihmisellä. Eurostatin mukaan työllisyyskehitys on ollut EU:n heikointa ja Suomi on noussut EU:n korkeimman työttömyyden maaksi. [Sinuhe Wallinheimon välihuuto] Pitkäaikaistyöttömyys lähestyy jo 90-luvun laman lukuja, ja alle 30-vuotiaita työttömiä työnhakijoita on lähes 80 000 nuorta. Pitkäaikaistyöttömyys ja nuorisotyöttömyys — me tiedämme — jättävät yhteiskuntaan ja ihmisiin todella pitkän jäljen. Hyvä hallitus, ei tätä voi kyllä onnistumiseksi sanoa. Arvoisa pääministeri, Evan tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa suomalaista on havainnut, että keisarilla ei ole vaatteita. [Perussuomalaisten ryhmästä: Niinkö siellä lukee?]

Arvoisa puhemies! Kyseessä on hallituksen esitys laeiksi ammattikorkeakoululain ja opintotukilain muuttamisesta. Tässä esityksessä ehdotetaan muutoksia erityisesti niin kutsuttuja kaksoistutkintoja eli ensihoitaja-, kätilö- ja terveydenhoitajakoulutusta koskevaan sääntelyyn. Ehdotettu koulutusrakenteen uudistaminen vähentää tarvetta suorittaa useampia samantasoisia korkeakoulututkintoja. Ensihoitaja-, kätilö- ja terveydenhoitajakoulutus ovat jatkossakin opintotukeen oikeuttavaa koulutusta. Sivistysvaliokunta toteaa mietinnössään, että uudistuksen päätavoitteena on mahdollistaa aiemmin sairaanhoitajakoulutuksen suorittaneiden kouluttautuminen ensihoitajaksi, kätilöksi ja terveydenhoitajaksi ilman, että heidän tarvitsee suorittaa toinen ammattikorkeakoulututkinto. Esityksellä halutaan selkeyttää ja sujuvoittaa tutkinnon jo suorittaneiden koulutuspolkuja ja mahdollistaa tutkintoon johtavan koulutuksen aloituspaikkojen kohdentaminen niille, joilla ei vielä ole korkeakoulututkintoa tai opinto-oikeutta samantasoisen korkeakoulututkinnon suorittamiseen. Valiokunnan mietinnössä on käsitelty erityisesti kätilökoulutukseen liittyviä ehdotuksia. Ehdotuksen mukaan kätilöiden koulutus on tarkoitus toteuttaa jatkossa erikseen säänneltynä koulutuksena, johon pääsyn edellytyksenä on sairaanhoitajan muodollista pätevyyttä osoittava asiakirja, jonka laajuudeksi säädetään 18 kuukautta ja 3 000 tuntia. Hallituksen esityksessä on kuvattu laajasti, miten ensihoitaja-, kätilö- ja terveydenhoitajakoulutuksen rakennetta on pohdittu eri yhteyksissä. Vaihtoehtoisia tapoja uudistaa kaksoistutkintojen rakennetta on käsitelty muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriössä sekä sosiaali- ja terveysministeriön yhteisessä hankkeessa. Hallituksen esityksessä todetaan, että kehittämishankkeessa oli laaja yksimielisyys siitä, että työmarkkinoiden toimivuuden vuoksi ensihoitajien, kätilöiden ja terveydenhoitajien on jatkossakin saatava laillistus sairaanhoitajiksi. Tämän vuoksi valmistelu ei ole pohjautunut sellaiseen tutkintoon johtavan koulutuksen toteuttamiseen, joka tuottaisi ainoastaan ensihoitajan, kätilön tai terveydenhoitajan ammatillisen osaamisen ja kelpoisuuden. Kätilöt ja yleissairaanhoidosta vastaavat sairaanhoitajat kuuluvat EU:n ammattipätevyysdirektiivin automaattisen tunnistamisjärjestelmän piiriin, kun kansallinen koulutus täyttää ammattipätevyysdirektiivissä säädetyt vähimmäisvaatimukset. Kätilökoulutusta koskevan sääntelyn uudistamisessa yhtenä lähtökohtana on ollut, että koulutusmallin pitää mahdollistaa ammattipätevyysdirektiivin tarkoittama automaattinen tunnustaminen. Muutamissa sivistysvaliokunnan saamissa asiantuntijalausunnoissa on kritisoitu kätilökoulutuksen tuntimäärään perustuvaa sääntelyä. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan ratkaisu perustuu ammattipätevyysdirektiiviin, jossa säädetty kätilöopintojen laajuus on haastavaa muuntaa Suomen opintopistejärjestelmään sopivaksi. Tämän vuoksi sääntelyssä on päädytty pitäytymään tämän direktiivin sanamuodoissa. Sivistysvaliokunta toteaa mietinnössä pitävänsä tärkeänä, että esityksen mukaan kätilökoulutuksen tavoitteellinen suoritusaika on säädettävästä tuntimäärästä riippumatta puolitoista lukuvuotta. Mietintöön on myös kirjattu sivistysvaliokunnan vahva tahtotila siitä, että kätilön ammattiin on mahdollista pätevöityä jatkossakin yhtäjaksoisesti toteutettavilla neljän ja puolen vuoden opinnoilla. Mietinnössä on myös käsitelty asiantuntijakuulemisessa esiin nostettua vaihtoehtoa, että kätilökoulutus toteutettaisiin ylempänä ammattikorkeakoulututkintona. Sivistysvaliokunta päätyi toteamaan mietinnössään, että kätilökoulutuksen toteuttaminen ylempänä ammattikorkeakoulututkintona rikkoisi ammattikorkeakoulututkintojärjestelmän nykyisen kokonaisuuden ja hämärtäisi tutkintotasojen välistä selkeää työnjakoa. Nykyisin ammattikorkeakoulututkintotasoista koulutusta ei ole myöskään mahdollista muuttaa korkeammalle tutkintotasolle ilman merkittävää koulutuksen sisällöllistä uudistamista. Valiokunnalle ei kuitenkaan ole tullut tietoa siitä, että nykyisen kätilökoulutuksen tuottama osaaminen olisi osoittautunut työelämän tarpeisiin nähden riittämättömäksi tai vaatisi huomattavaa kehittämistä. Myös sosiaali- ja terveysvaliokunta on todennut lausunnossaan, että nykyisen kätilökoulutuksen tuottama osaaminen on työelämän tarpeisiin nähden riittävä ja tarkoituksenmukainen. Nyt ehdotetussa mallissa sairaanhoitajakoulutuksen ja kätilökoulutuksen yhteenlaskettu tavoitteellinen suoritusaika on viisi vuotta, ja yhtäjaksoisena koulutuksena kätilön ammattiin on edelleen mahdollista pätevöityä neljässä ja puolessa vuodessa Sivistysvaliokunta pitää sosiaali- ja terveysvaliokunnan tavoin välttämättömänä, että ehdotettujen muutosten vaikutuksia erityisesti kätilöiden saatavuuteen seurataan. Lisäksi sivistysvaliokunta toteaa, että mahdollisia muutoksia ylemmän ammattikorkeakoulutuksen asemaan ja luonteeseen sekä tutkintojärjestelmän kokonaisuuteen onkin syytä tarvittaessa pohtia myöhemmin eri sidosryhmien kanssa toteutettavassa laajassa valmisteluprosessissa esimerkiksi hallitusohjelmakirjauksen pohjalta. Sosiaali- ja terveysvaliokunta on kiinnittänyt lausunnossaan sivistysvaliokunnan huomiota riittävän käytännön harjoittelun järjestämisen haasteisiin. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille, että opintoja tulisi voida edistää myös kesällä, jotta sekä teoria- että käytännön opinnot saadaan toteutettua tavoiteajassa. Harjoittelupaikkoja on kuitenkin kesäaikaan vain rajoitetusti tarjolla henkilöstön kesälomien vuoksi. Sivistysvaliokunnan mietinnössä todetaankin, että opintojen suorittaminen tavoiteajassa ei voi pohjautua säännönmukaisesti kesäopintoihin tai kesällä suoritettuihin käytännön harjoitteluihin. Sivistysvaliokunta kannattaa hallituksen esitykseen sisältyviä lakiehdotuksia ja puoltaa niiden hyväksymistä muuttamattomina. Mietintöön sisältyy ensihoitajien laillistamiseen liittyvä lausumaehdotus sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausuntoon sisältyneen esityksen mukaisesti. Lopuksi totean, että mietintöön sisältyy oppositioryhmien yhteinen vastalause.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden, sairaala)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu, opintotuki)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
7.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 169/2025 vp

Arvoisa puhemies! Täällä salikeskustelussa on tuotu esille huoli siitä, miten esimerkiksi historiantutkijat pystyvät nyt sitten tässä tilanteessa, kun arkistolaitos on vähentämässä näitä toimipisteitä, tekemään sitä työtä niin, että se on mutkatonta ja että nämä aineistot ovat helposti saavutettavissa. Historiantutkijat ovat tuoneet esille myös sitä, että se fyysinen aineisto on ihan eri asia käydä läpi, se kasa ja aineisto, kuin että digitaalisessa muodossa yrittää saada selvää siitä, mitä niissä aineistoissa se sisältö oikeasti on. Minusta tässä on nyt tämän analogisen ja tämän digitaalisen muodon välinen erilaisuus, joka puhuu siitä, että me tarvitaan myös näitä analogisia aineistoja ja niidenkin pitäisi olla helposti saavutettavissa, jotta historiantutkijat pystyvät tekemään tätä työtä perusteellisesti ja mahdollisimman mutkattomasti. Eli kyllä tämä huoli on ihan todellinen, ja nyt varmasti jatkossa pitäisi tätä keskustelua tutkijoiden kanssa käydä, niin että se, mikä on tavallaan se työkalu ja se maasto, jossa sitä tehdään, palvelee sitä tutkimusta, mikä on todella tärkeää meille kaikille.

7.5.2026EsittelypuheenvuoroHE 169/2025 vp

Arvoisa puhemies! Sivistysvaliokunnan puheenjohtajana esittelen tämän mietinnön, jonka hyväksyimme sivistysvaliokunnassa. Me kannatamme tätä hallituksen esitystä, jossa siis annetaan uusi arkistointilaki nykyisen tilalle. Valiokunta piti tarpeellisena puoltaa tätä hallituksen esitykseen sisältyvää lakiehdotusta, mutta siinä on eräitä muutoksia. Eli valiokunta ehdottaa, että 1. lakiehdotuksen 5, 7, 11, 19, 22 ja 25 §:iin tehdään lähinnä lakia täsmentäviä ja selkeyttäviä muutoksia ja että 2. lakiehdotus hyväksytään muuttamattomana. Tällä esityksellähän saatetaan arkistotoimi vastaamaan sen tämänhetkistä toimintaympäristöä, ja tavoitteena on, että yhdenmukaistetaan arkistolainsäädäntö asiakirjojen julkisuutta, tiedonhallintaa ja tietosuojaa koskevan lainsäädännön kanssa. Nämä muutokset myös tukevat nykylainsäädäntöä paremmin arkistoinnin integroimista osaksi tiedonhallintaa ja digitalisointia. Valiokunta toteaa tässä mietinnössään, että arkistolainsäädännön kokonaisuudistus on välttämätön, jotta voidaan saada toimiva arkistointi varmistettua digiympäristössä, jossa arkistoinnista on tullut datan hallintaa. Lakiehdotus mahdollistaa koko julkisen hallinnon yhteisen tietovarannon, jossa tiedot säilyvät varmasti ja kustannustehokkaasti ja josta ne saadaan nopeasti ja kattavasti yhteiskunnan käyttöön. Valiokunta pitää tärkeänä myös huolehtia viranomaisten riittävästä osaamisesta ja arkistoinnin resursoinnista. Vaikka esityksen tavoitteena on säilyttää useat voimassa olevat lain perusratkaisut ennallaan, uutta tiedonhallinnan ja tutkimuksellisten tarpeiden osaamista tarvitaan esimerkiksi arkistoinnin suunnittelua ja arkistoitavaksi tarkoitetun aineiston arvonmääritystä koskevien velvoitteiden täyttämiseksi. Ehdotetun arkistointilain yhteensovittaminen muun lainsäädännön kanssa edellyttää myös selkeää ja riittävää ajantasaista ohjeistusta, ja ohjeistusta tulisi kohdistaa arkistointilakia soveltavien toimijoiden lisäksi arkistossa olevaa aineistoa tarvitseville, sitä hyödyntäville tutkijoille ja yleisemminkin kansalaisille. Valiokunta sisällytti mietintöön myös lausumaehdotuksen, jonka mukaan eduskunta edellyttää, että ehdotetun lainsäädännön toimivuutta sekä mantereella että Ahvenanmaalla seurataan ja että mahdollisten havaittujen epäkohtien korjaustoimiin ryhdytään viipymättä. Tämä mietintö sisältää myös vastalauseen.

16.4.2026VastauspuheenvuoroSKT 62/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Vanhan sanonnan mukaan voidaan kannustaa kepillä tai porkkanalla. Hallitus on tässä nyt tietoisesti valinnut kepin porkkanan sijaan, ja tämä porkkana on unohdettu sinne laarin pohjalle. Koko kautenne ajan te olette hallituksessa tehneet heikennyksiä työntekijöiden asemaan: milloin on kasvatettu epävarmuutta työmarkkinoilla, milloin leikattu tukia ja heikennetty palkansaajien neuvotteluasemaa, ja nyt me näemme nämä surulliset tulokset. Sen lisäksi hyvätuloisia on kannustettu massiivisilla veronkevennyksillä. Arvoisa hallitus, voisitteko kertoa, miksi pienituloisia pitää kannustaa toimeentuloa heikentämällä ja epävarmuutta lisäämällä, kun samaan aikaan tarjotaan näitä suuria veronkevennyksiä suuryrityksille ja hyvätuloisille? [Sheikki Laakso: Myös pienille yrityksille!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Pöytäkirja
12.3.2026VastauspuheenvuoroKA 2/2026 vp

Arvoisa puhemies! Kiitos ministerille vastauksista, ja kiitos kaikille tähän keskusteluun osallistuneille. Voi sanoa lyhyesti, että tekoäly on hyvä renki, mutta se on huono isäntä. Pitää muistaa, että tekoäly on tekninen keino hyödyntää olemassa olevien tai edesmenneiden taiteilijoiden, luovien alojen työntekijöiden, työn tuotoksia. Nyt on kysymys sitten siitä, mikä tässä aloitteessa oli keskeistä, että nämä luovien alojen työntekijät saavat siitä korvauksen. Meillä on tekijänoikeuslainsäädäntö olemassa, ja korvauksia maksetaan tällä hetkellä niin sanotussa normaalissa tilassa, eli jos lainaa jotain teosta, niin siitä korvaukset sitten menevät. Kun tuli uusi alusta, Spotify esimerkiksi, sekin on saatu tähän, sieltä menevät korvaukset musiikin tekijöille. Nyt tämän tekoälyn osalta tämä avoimuus, lisensointi ja sitten se, että se lasku lentää ja sen laskun myötä rahat sitten menevät tekijälle, se ketju pitää saada toimimaan. Ongelmana on se, että nämä suuret yritykset Euroopan ulkopuolelta eivät piittaakaan meidän laista. Tämä on se kysymys, jossa tarvitaan sitten isosti EU:ta, ja siinä toivon mukaan — ja uskonkin — hallituksen ministerit painavat päälle, että sinne saadaan sellaiset sopimukset, että tämä toteutuu niin kuin normaalisti pitää. — Kiitos.

12.3.2026VastauspuheenvuoroKA 2/2026 vp

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on tullut monessa puheenvuorossa esiin se tosiasia, että luovan työn tekijöiden ja yritysten neuvotteluasema on hyvin heikko suhteessa näihin teknologiayrityksiin, jotka aika yleisesti ovat amerikkalaisia teknologiayrityksiä. Kysehän tässä on myös siitä, miten suomalaisen kulttuurin tekijät, eurooppalaisen kulttuurin tekijät pärjäävät tässä, mihin rahavirrat menevät, tulevatko ne tekijöiden kukkaroon vai menevätkö ne sinne amerikkalaisten yhtiöiden lihottamiseen. Nyt tämä neuvotteluaseman vahvistaminen on se todella tärkeä asia, eli meidän pitää kyetä luomaan sellainen sääntely ja menetelmät, joilla luovan alan työntekijät pystyvät tässä kisassa pärjäämään. Nythän näitä ratkaisuja tehdään oikeussaleissa. Esimerkiksi Saksasta saatiin periaatteellisesti hyvin merkittävä tekoälyä koskeva tekijänoikeustuomio marraskuun 2025 alussa. Siinä tuomiossa yhdysvaltalaisen OpenAI-yhtiön todettiin loukanneen tekijänoikeuksia sen käytettyä luvattomasti tekijänoikeudella suojattuja laulujen sanoituksia, ja OpenAI määrättiin maksamaan korvauksia ja poistamaan luvatta käytetyt sanoitukset palvelimiltaan. Nyt kysyn ministeriltä: mitä voisimme tehdä paremmin, että tämä ei mene oikeussalien kautta, koska nämä oikeudenkäynnit ovat todella kalliita?

12.3.2026VastauspuheenvuoroKA 2/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Tekoälyn kehitys on ollut kiivasta, ja riskit näyttäytyvät vielä suuremmilta kuin mitä aiemmin on ajateltu. Olemme nähneet sosiaalisen median vaikutuksista ja sieltä nähneet, ettei teknologinen kehitys ole aina pelkkää hyvää, vaan myös rajojen asettamista ja sääntelyä yksinkertaisesti tarvitaan. Luovien alojen kannalta tärkeintä on, että todellisten tekijöiden kuten kirjailijoiden, esittävien taiteilijoiden ja muiden oikeudet pystytään turvaamaan ja suojaamaan. Näin ollen tarvitaankin tavallaan kolmen L:n läpiviemistä. Ne ovat läpinäkyvyys, lisensointi ja laskutus. Läpinäkyvyyttä siihen, millä nämä tekoälymallit koulutetaan. Lisensointia siihen, että tekoälyllä on luvat työntekijöiltä ja yhdessä sovitut ehdot materiaalin käyttöön ja että lasku lähtee siitä ja tulot käytöstä päätyvät sitten oikeille tekijöille. Vain näin me voimme varmistaa sen, että tekoäly ei syö luovan alan tulevaisuutta [Puhemies koputtaa] ja teoksista voidaan löytää edelleen samaistumispintaa ja koskettavuutta.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä generatiivisesta tekoälystä puhutaan valtavasti, sillä sen käyttö on kasvanut räjähdysmäisesti vain muutamassa vuodessa niin Suomessa kuin maailmallakin. Tekoälyn kasvu näkyy monella yhteiskunnan sektorilla. Tämä näkyy työpaikkojen vähenemisenä myös sellaisissa työtehtävissä, joita olemme tottuneet pitämään vaikeasti korvattavina uusilla teknologioilla. Samalla työ muuttaa luonnettaan ja tarvitaan uudenlaisia valmiuksia ja tekijöitä. Luovat alat ovat erityisessä murroksessa tekoälyn käytön lisääntyessä. Tästä huolensa ovat esittäneet lukuisat luovien alojen, kuten kirjallisuuden, musiikin ja kuvataiteen, toimijat. Sivistysvaliokuntana päätimmekin ehdottaa, että eduskunta käy tämän ajankohtaiskeskustelun tekoälyn vaikutuksista luovien alojen tulevaisuudelle, ja kiitän valiokuntaa aktiivisuudesta. Olen itse huolissani siitä, miten tekoäly vaikuttaa luovan alan tekijöiden tulonmuodostukseen. Jo nyt monien luovan alan ammattilaisten tulot ovat liian pieniä ja ansainta epävarmaa, ja tekoäly mutkistaa tulojen muodostumista entisestään. Tekoäly ei tuota mitään sinällään itsenäisesti, vaan sen kaikki tuotokset perustuvat olemassa olevan materiaalin hyödyntämiseen ja muuntelemiseen. Kuitenkaan korvaukset käytöstä eivät päädy luovan alan sisältöä todellisuudessa tehneille vaan tekoälyjäteille. Tämä johtaa valtavaan epäsuhtaan, jossa voitot käytetyistä töistä kerää vain hyödyntäjä, ei oikea tekijä. Arvoisa puhemies! Tekoälyn vaikutus näkyy jo monin eri tavoin luovilla aloilla niin visuaalisessa taiteessa, kirjallisuudessa, av-tuotannossa kuin musiikin teossakin. Kirjallisuuden alalla tekoäly-yhtiöt ovat käyttäneet tekijänoikeuden alaisia teoksia tekoälyn kouluttamiseen ilman tekijän suostumusta. Esimerkiksi AI-teknologiayritys Anthropic sopi syksyllä 2025 maksavansa 1,5 miljardia dollaria sopimuskorvauksia 500 000 kirjallisen teoksen oikeudenhaltijoille. Anthropicin tämänhetkinen markkina-arvo on 350 miljardia euroa. Tämä on vain yhden tekoäly-yhtiön tapaus, ja se kertoo siitä, minkä mittaluokan tulonmenetyksestä kirjallisuudentekijöille on kyse. Musiikintekijöiden tuloista lähivuosina on vaarassa jopa 25—30 prosenttia eurooppalaisen analyysin mukaan, kun heidän musiikkinsa korvautuu tekoälyn tuottamalla sisällöllä. Sisältöä tuotetaan tekoälypalveluissa pohjautuen alkuperäisiin tekijänoikeudella suojattuihin ihmisen luomiin teoksiin. Niitäkin käytetään ilman lupaa, ilman korvauksia ja tunnustusta alkuperäisille tekijöille. Suomessakin oikeudetta tuotettu tekoälymusiikki on vienyt satoja taustamusiikkiasiakkaita lisensiointia toteuttavalta GT Musiikkiluvilta. Menetys on noin miljoona euroa vuodessa. Visuaalisen taiteen alueella tekoäly on jo pidempään rapauttanut tervettä markkinaa. Kuvittajat ry:n jäsenistä 73 prosenttia kertoo huolestaan tilausten vähenemisestä tekoälyn käytön myötä. Britannian kuvittajajärjestön mukaan 32 prosenttia kuvittajista kertoo jo menettäneensä toimeksiantoja tekoälyn vuoksi esimerkiksi markkinointikuvitusten osalta. Järjestön mukaan menetys on yli 10 000 euroa per kuvittaja. Arvoisa puhemies! Nämä esimerkit kertovat konkreettisesti siitä, miten oikeat tekijät jäävät pimentoon, kun pieni joukko tekoäly-yhtiöitä kerää voitot ammattilaisten työtä hyväksikäyttämällä. Tähän kehitykseen on vielä mahdollista puuttua ja rajoittaa tekoäly-yhtiöiden haitallisia toimintatapoja. On luotava helpot menettelytavat sille, että oikeudenomistajat voivat kieltää teostensa käytön. On myös varmistettava, että yhteisiä pelisääntöjä noudattavat kaikki palvelut, joita Euroopassa tarjotaan, vaikka niiden tekoälymallit koulutettaisiinkin muualla. Lisäksi on luotava velvoite avoimuudesta, jotta teosten tekijät tietävät teostensa käytöstä ja pystyvät valvomaan oikeuksiaan. Koska tekoälytoimijat ovat pitkälti kansainvälisiä ja suuria toimijoita, on tekoälyyn liittyvät epäkohdat ja rakenteelliset ongelmat ratkaistava ensisijaisesti EU-tasolla. EU-parlamentti hyväksyi tämän viikon tiistaina tärkeät tekijänoikeussuositukset tekoälylle, ja nyt onkin varmistettava, että niihin ei tule porsaanreikiä, joilla alustat pystyisivät luikertelemaan pois vastuusta. Suomen onkin toimittava EU:n suuntaan aktiivisesti ja puolustettava luovaa työtä ja tekijänoikeuksia, jotta sääntely ja toimintamallit rakentuvat ammattilaisten kannalta oikeudenmukaisiksi. Keinoja siis löytyy. Nyt tarvitaan vain tahtoa laittaa ne käytäntöön, jotta meidän rikas ja rakas kulttuurimme ei köyhdy ja luovan alan ammattilaiset saavat ansaitsemansa arvostuksen ja ansainnan työstään. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
5.3.2026VastauspuheenvuoroSKT 32/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Sanoisin, että kaikkein synkimpänä perintönä tältä hallitukselta jää tämä massiivinen työttömyys. Erityisesti nuorten työttömyys varmasti huolestuttaa meitä kaikkia, ja jos tämä nuorisotyöttömyys pääsee kroonistumaan, niin sen jäljet ovat todella vakavat ja kestävät pitkään. Tänä päivänä aivan liian moni ihminen joutuu pois työmarkkinoilta ja perheet ovat pulassa. He eivät pääse rakentamaan elämäänsä eivätkä investoimaan tulevaisuuteen, ja mikä pahinta, syrjäytymisriski kasvaa koko ajan. Julkisen talouden tasapainotus vaatii nimenomaan työllisyyden vahvistamista, mutta tämän hallituksen työkalupakissa ei näytä olevan mitään kunnollisia toimia, että saisimme tämän käännettyä inhimillisellä tavalla. Siellä on vain keppiä kepin perään, sosiaaliturvan leikkauksia ja työelämän heikennyksiä, ja nämä tulokset, mitä näemme, puhuvat surullista totuutta. Arvoisa pääministeri, teillä on kaikki mahdollisuudet vielä kääntää, tehdä toimia, [Puhemies koputtaa] jotka aidosti parantaisivat työllisyystilannetta. Aiotteko tarttua niihin?

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Pöytäkirja
25.2.2026VastauspuheenvuoroPI 1/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Me tarvitsemme kasvua, ja kaikki tietävät, että kasvu on kytköksissä vahvasti osaamiseen. Me tiedämme myös, että meillä on vakavia puutteita osaamisessa ja koulutuksessa. Pisa-tulosten mukaan erittäin hyvin suoriutuneiden määrä on vähentynyt, ja samanaikaisesti myös heikosti suoriutuneiden määrä on kasvanut. Tiedämme, että peruskoulu on se pohja, jolle tämän kaiken pitäisi rakentua, ja siksi perusopetuksen vahvistaminen ja sen kuntoon saattaminen on aivan ykkösasia. Peruskoulutuksesta siirrytään toiselle asteelle, ja nyt tullaan siihen, mikä on minusta nyt oikein fataalia tulevien työmarkkinoiden ja ammattilaisten saatavuuden kannalta. Koulutustason nosto pitää voida tehdä niin, että 2030 meillä on vähintään 50 prosenttia korkeakoulutuksen saanut, mutta ammatillisen koulutuksen heikko tila ja puutteet siellä estävät nyt pääsyä ammattikorkeakoulutukseen monille nuorille, koska heidän osaamisensa ei riitä. Kysyn nyt opetusministeriltä: [Puhemies koputtaa] miten ammatillista koulutusta tullaan vahvistamaan niin, että tämä koulutuksen tason nosto aidosti tulee tapahtumaan?

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu)Pöytäkirja