politiikka.app

Hänninen Juha

Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmäOulun vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

74 puheenvuoroa

0917helmikuu 2026: 10helmaaliskuu 2026: 8maahuhtikuu 2026: 17huhtoukokuu 2026: 16toukesäkuu 2026: 16kesheinäkuu 2026: 0heisyyskuu 2026: 7syy

Arvoisa puhemies! Tuossa kollega Mäenpää pohti tätä meidän tilaa ja tulevaisuutta. Eli tässä on lähes 20 vuotta eletty yli varojen, syöty enemmän kuin tienattu. Siitä emme voi olla ylpeitä, emmekä myöskään varmastikaan lapsenlapsiltamme saa kiitosta siitä, että näin me ollaan haluttu miellyttää äänestäjiä ja otettu vaan lisää velkaa, kun olisi pitänyt tehdä jotain muuta. — Mutta mennään tähän varsinaiseen puheeseen. Arvoisa puhemies! Aloitteessa ehdotetaan niin sanottua sukupolvivastuulakia, jonka tarkoituksena olisi velvoittaa valtioneuvostoa arvioimaan päätösten vaikutuksia pitkällä ja erittäin pitkällä aikavälillä sekä huomioimaan nykyistä järjestelmällisemmin sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus. Tämä tavoite on kannatettava, sillä hyvässä päätöksenteossa pitäisi aina myös kysyä, millaisen Suomen jätämme lapsillemme ja lastemme lapsille. Huoli nuorten tulevaisuususkosta on todellinen ja yhteinen. Viimeisimmän nuorisobarometrin tulokset kertovat siitä, että yhä useampi nuori suhtautuu tulevaisuuteen aiempaa epävarmemmin tai pessimistisemmin. Siksi poliittisen järjestelmän on pystyttävä osoittamaan, että se kykenee tekemään pitkäjänteisiä ratkaisuja eikä ainoastaan reagoimaan akuutteihin kriiseihin. Arvoisa puhemies! Meillä on vastuu paitsi nykyisille suomalaisille myös tuleville sukupolville. Julkinen velka, ympäristön tila, koulutuksen taso, tutkimuksen ja innovaatioiden edellytykset sekä yhteiskunnan turvallisuus eivät ole vain tämän päivän kysymyksiä. Ne ovat myös tulevien sukupolvien oikeuksia ja mahdollisuuksia. Siksi pidän arvokkaana, että me myös täällä eduskunnassa pohdimme, miten pitkäjänteisyys, sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus sekä tulevaisuusvaikutukset voidaan nykyistä paremmin juurruttaa osaksi kaikkea päätöksentekoa. Tulevaisuutta ei voi ennustaa varmasti, mutta tulevaisuutta varten voi ja pitää valmistautua ja varautua. — Kiitoksia, arvoisa puhemies, ja hyvää yötä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tämän hallituksen esityksen ytimessä on yksinkertainen ajatus siitä, että Suomeen kotoudutaan ennen kaikkea työn, kielen ja yhteiskuntaan osallistumisen kautta. Tämä työn ja kotoutumisen linja on vastuullinen linja. Se tarkoittaa sitä, että Suomeen hiljattain muuttanut saa apua, mutta hänellä on kannustin kotoutua osaksi yhteiskuntaamme. Tämän nyt käsittelyssämme olevan uuden kotouttamistuen taso olisi hieman nykyistä yleistukea matalampi, mutta sitä saava henkilö voisi siirtyä normaalin yleistuen piiriin joko työssäoloehdon täyttämällä, kolmen vuoden asumisella tai osoittamalla riittävän suomen tai ruotsin kielen taidon. Tämä on todellakin työn ja kotoutumisen linja. Arvoisa puhemies! On selvää, että tässä esityksessä ei ole kyse vain etuusjärjestelmän muuttamisesta. Kyse on kotoutumispolitiikan suunnanmuutoksesta, jota Suomen talous ja turvallisuus edellyttävät. Tällä esityksellä halutaan vahvistaa ajatusta siitä, että yhteiskunnan tarjoama tuki kulkee käsi kädessä omien ponnistelujen kanssa. Kannustin on rakennettu erityisesti kielen oppimiseen, koska tutkimustieto osoittaa hyvin selvästi, että kielitaito on yksi tärkeimmistä työmarkkinoille pääsyä selittävistä tekijöistä. Mitä parempi kotimaisen kielen taito on, sitä paremmat mahdollisuudet henkilöllä on työllistyä, kouluttautua ja toimia täysipainoisesti suomalaisessa yhteiskunnassa. Arvoisa puhemies! Kaikesta edellä mainitsemastani riippumatta pidän erittäin tärkeänä sitä, että tämä esitys ei jätä vastuuta yksin maahanmuuttaneelle. Samaan aikaan, kun järjestelmään luodaan yksilöille kannustin kotoutua kulttuuriimme ja yhteiskuntaamme, kunnille ja työvoimaviranomaisille asetetaan velvollisuus huolehtia siitä, että kotoutumistuen piiriin kuuluva työnhakija pääsee palveluun viimeistään kuuden kuukauden kuluessa. Tämä niin sanottu takuuaika merkitsee sitä, että yhteiskunta ei voi vaatia kotoutumista, työllistymistä tarjoamatta samalla mahdollisuutta oppia kieltä, hankkia osaamista ja päästä työelämää kohti vieviin palveluihin. Tämä on järkilinja. Arvoisa puhemies! Tämän esityksen keskeinen viesti on, että suomalainen sosiaaliturva antaa turvaa, mutta samalla sen tulee kannustaa oppimaan kieltä, osallistumaan yhteiskuntaan ja rakentamaan omaa tulevaisuutta työn kautta. Suomeen saa tulla, mutta tänne on tultava kotoutumaan ja tekemään töitä. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Sanotaan nyt ihan tähän alkuun, että olen allekirjoittanut tämän erinomaisen ja tärkeän aloitteen. Tämä lakialoite käsittelee yhtä politiikan vaikeimmista mutta tärkeimmistä kysymyksistä: miten varmistamme, että päätöksemme eivät ole hyviä ainoastaan seuraavaan budjettiriiheen tai seuraaviin vaaleihin asti vaan ovat sitä myös seuraaville sukupolville. Aloitteen lähtökohta on yksinkertainen: julkinen päätöksenteko on usein väistämättä lyhytjänteistä. Hallitukset vaihtuvat, vaalikaudet päättyvät ja poliittinen keskustelu keskittyy helposti tämän päivän ongelmiin. Samalla monet Suomen suurimmista haasteista eivät kuitenkaan ratkea vuodessa tai edes yhdessä vaalikaudessa. Väestön ikääntyminen, julkisen talouden kestävyys, osaaminen, syntyvyys, ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuus ja turvallisuus ovat kaikki kysymyksiä, joiden vaikutukset ulottuvat vuosikymmenten päähän. Siksi myös politiikan on pystyttävä parempaan. Arvoisa puhemies! Aloitteessa ehdotetaan niin sanottua sukupolvivastuulakia, jonka tarkoituksena olisi velvoittaa valtioneuvostoa arvioimaan päätösten vaikutuksia pitkällä ja erittäin pitkällä aikavälillä sekä huomioimaan nykyistä järjestelmällisemmin sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden. Tämä tavoite on kannatettava, sillä hyvässä päätöksenteossa pitäisi aina kysyä myös, millaisen Suomen jätämme lapsillemme ja lastemme lapsille. Huoli nuorten tulevaisuususkosta on todellinen ja yhteinen. Viimeisimmän nuorisobarometrin tulokset kertovat siitä, että yhä useampi nuori suhtautuu tulevaisuuteen aiempaa epävarmemmin tai pessimistisemmin. Siksi poliittisen järjestelmän on pystyttävä osoittamaan, että se kykenee tekemään pitkäjänteisiä ratkaisuja, ei ainoastaan reagoimaan akuutteihin kriiseihin. Arvoisa puhemies! Meillä on vastuu paitsi nykyisille suomalaisille myös tuleville sukupolville. Julkinen velka, ympäristön tila, koulutuksen taso, tutkimuksen ja innovaatioiden edellytykset sekä yhteiskunnan turvallisuus eivät ole vain tämän päivän kysymyksiä. Ne ovat myös tulevien sukupolvien oikeuksia ja mahdollisuuksia. Siksi pidän arvokkaana, että me myös täällä eduskunnassa pohdimme, miten pitkäjänteisyyden, sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden sekä tulevaisuusvaikutukset voi nykyistä paremmin juurruttaa osaksi kaikkea päätöksentekoa. Tulevaisuutta ei voi ennustaa varmasti, mutta tulevaisuutta varten voi ja pitää valmistautua ja varautua. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka, budjetti)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, monimuotoisuus)Pöytäkirja
10.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 115/2026 vpTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Taiteen perusopetusta koskeva uudistus on paljon enemmän kuin koulutuspoliittinen tai kulttuuripoliittinen hanke. Kyse on siitä, millaisia valmiuksia annamme lapsille ja nuorille kasvaa aktiivisiksi, luoviksi ja yhteisöllisiksi kansalaisiksi. Tällä hallituksen esityksellä uudistetaan lähes 30 vuotta vanhaa järjestelmää vastaamaan tämän päivän tarpeita. Kaksi nykyistä oppimäärää yhdistetään yhdeksi valtakunnalliseksi oppimääräksi. Rahoitusjärjestelmää uudistetaan, hallintoa kevennetään, oppilaitosten yhteistyötä vahvistetaan ja alle 18-vuotiaille annetaan etusija oppilaaksi otossa tilanteissa, joissa paikkoja on vähemmän kuin hakijoita. Lisäksi taiteen alojen välistä yhdenvertaisuutta vahvistetaan ja opetuksen alueellista saatavuutta pyritään parantamaan. Nämä tavoitteet ovat oikeansuuntaisia. Arvoisa puhemies! Taiteen perusopetuksesta puhuttaessa puhutaan usein harrastamisesta, kulttuurista ja luovuudesta. Ne ovatkin tärkeitä asioita, mutta tämän esityksen yhteydessä on syytä puhua myös kokonaisturvallisuudesta, koska tämäkään asia ei ole irrallinen maamme turvallisuudesta. Kokonaisturvallisuus perustuu yhteiskuntaan, jossa ihmiset tuntevat kuuluvansa yhteisöihin, kykenevät yhteistyöhön, luottavat toisiinsa ja löytävät rakentavia tapoja käsitellä muutoksia, epävarmuutta ja kriisejä. Juuri tässä taidekasvatuksella on merkittävä rooli. Tämän esityksen perusteluissa todetaan, että taiteen perusopetus vahvistaa lasten ja nuorten tunne- ja vuorovaikutustaitoja, sosiaalista pääomaa, luottamusta sekä henkistä kriisinkestävyyttä. Nämä eivät ole vain kasvatuksellisia tavoitteita, vaan myös turvallisuustekijöitä. Yhteiskunta kestää kriisejä paremmin silloin, kun ihmisillä on näitä taitoja ja tunne yhteisöön kuulumisesta. Arvoisa puhemies! Pidän erityisen tärkeänä sitä, että uudistuksella pyritään parantamaan opetuksen saavutettavuutta eri puolilla Suomea. Pitkät välimatkat, väestönkehitys ja alueelliset erot eivät saa estää lapsia ja nuoria osallistumasta taiteen perusopetukseen. Jokaisella lapsella pitäisi olla asuinpaikasta riippumatta mahdollisuus löytää oma tapansa ilmaista itseään ja kehittää osaamistaan sekä kokea kuuluvansa suomalaiseen yhteiskuntaan. Tämä uudistus vahvistaa taiteen perusopetuksen asemaa osana suomalaista koulutusjärjestelmää, mutta samalla se vahvistaa myös jotain vielä suurempaa. Se koskettaa syvästi yhteiskuntamme henkistä kestävyyttä, yhteisöllisyyttä ja tulevaisuudenuskoa. Juuri niitä me tänä päivänä erityisesti tarvitsemme. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
8.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 25/2026 vpTurvallisuusKoulutus

Kiitos, arvoisa puhemies! On todettava, että rikosseuraamusala tarvitsee paljon uusia työntekijöitä. Vartijoiden tarve kasvaa, mutta koulutus ei ole pysynyt mukana. Siksi on tärkeää, että alan tutkintoa voidaan jatkossa suorittaa myös työn ohessa. Se auttaa meitä saamaan lisää osaavia ihmisiä valvonta- ja ohjaustehtäviin, sellaisiin tehtäviin, joissa ei riitä pelkkä yleinen koulutus, vaan tarvitaan rikosseuraamusalan omaa erityistä osaamista. Tämä tuo joustavuutta arkeen. Lisäksi se tuo kaivattua selkeyttä siihen, miten palveluja voidaan hankkia esimerkiksi päihdekuntoutukseen ja vankien arkitaitojen vahvistamiseen. Tätä tehdään jo nyt, mutta lainsäädäntö ei ole ollut kaikilta osin ajan tasalla. Jatkossa varmistetaan, että jokainen ulkopuolinen toimija toimii viranomaisten ohjauksessa, noudattaa salassapitoa ja tekee työnsä tavalla, joka tukee turvallista arkea vankiloissa ja yhdyskuntaseuraamuksissa. Arvoisa puhemies! Tämä lakiesitys ei ole vain hallinnollinen uudistus, sen ydintä on turvallisuus. Kokonaisuudessa keskeistä on turvallisempi työympäristö henkilöstölle, turvallisempi arki vangeille ja loppujen lopuksi turvallisempi maa meille kaikille. Siksi pidän esityksen tavoitteita oikeina ja perusteltuina. Lakivaliokunnassa tämä esitys on nyt huolellisesti käsitelty ja siihen on tehty tarpeellisia muutoksia. On totta, että rikosseuraamusalan koulutusjärjestelmän uudistuksen vaikutuksia on nyt seurattava tiiviisti ja mahdollisiin ongelmiin on vielä puututtava viivytyksettä. Vain siten rakennamme vahvaa Rikosseuraamuslaitosta ja turvallisempaa arkea suomalaisten koteihin. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
4.9.2026Varsinainen puheenvuoroK 7/2026 vpSoteTurvallisuusKoulutusYmpäristö

Arvoisa puhemies! Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan toimintakertomuksen ehkä tärkein viesti on se, että turvallisuus ei enää ole vain puolustus- tai ulkopolitiikkaa eikä sitä rakenneta yksin. Pohjoismaissa turvallisuutta tarkastellaan yhä vahvemmin kokonaisturvallisuuden näkökulmasta, jossa puolustuksen rinnalla korostuvat huoltovarmuus, rakennettu ympäristö, terveysturvallisuus, varautuminen, kyberturvallisuus ja kansalaisten kriisinkestävyys. Näin kuuluukin olla. Arvoisa puhemies! Erityisen merkittävää on, että Pohjoismaat ovat alkaneet rakentaa turvallisuutta entistä tiiviimmän yhteistyön kautta. Kertomuksessa korostuvat Nordefco-yhteistyö, Nato-jäsenyyden tuomat mahdollisuudet sekä yhteinen varautuminen kriiseihin. Keskeisiä teemoja olivat sotilaallinen liikkuvuus, huoltovarmuus, kriittisen infrastruktuurin suojaaminen, meriturvallisuus ja kyky torjua hybridi- ja kyberuhkia. Pohjoisen Suomen näkökulmasta on erityisen tärkeää, että kertomuksessa nostetaan esiin arktinen alue, Pohjois-Atlantti ja Itämeri. Näiden alueiden turvallisuus ja logistiikka eivät ole vain alueellisia kysymyksiä vaan koko Euroopan turvallisuuden kannalta keskeisiä. Arvoisa puhemies! Tässä kertomuksessa korostetaan myös sitä, että kokonaisturvallisuus rakentuu yhteiskunnan sisältä. Henkinen kriisinkestävyys, koulutus, kulttuuri, medialukutaito ja demokratian toimivuus ovat tärkeä osa turvallisuutta. Tämä on tärkeä viesti aikana, jolloin informaatiovaikuttaminen ja yhteiskunnan polarisoituminen ovat osa nykyaikaisia turvallisuusuhkia. Tästä myös Suomi on puhunut omalla puheenjohtajuuskaudellaan tänä vuonna. Tavoite yhteisestä pohjoismaisesta visiosta yhteisen kokonaisturvallisuuden vahvistamisesta on merkittävä. Arvoisa puhemies! Pohjoismaat ovat pieniä valtioita, mutta yhdessä ne muodostavat vahvan alueen, jonka turvallisuus perustuu luottamukseen, yhteistyöhön ja yhteisiin arvoihin. Juuri näitä vahvuuksia meidän on edelleen vahvistettava. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
3.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 25/2026 vpTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Rikosseuraamuslaitoksen työ on yksi yhteiskuntamme tärkeimmistä turvatehtävistä. Sen on pidettävä huolta siitä, että rangaistukset pannaan täytäntöön lain ja tuomion mukaan, mutta myös siitä, että vankiloissa pysyy järjestys ja että henkilöstö voi tehdä työnsä turvallisin mielin. Tänä päivänä vankiloissa eletään tilanteessa, jossa väkeä, asiakkaita, on aiempaa enemmän ja tilat ovat monin paikoin täynnä. Kun vankiloissa on tiukkaa, turvallisuus korostuu kaikessa toiminnassa. Tässä esityksessä ehdotetaan muutoksia, jotka selkeyttävät johtamista ja arjen työnjakoa. Kun jokainen tietää, kuka vastaa mistäkin, myös turvallisuus paranee. Arvoisa puhemies! On myös todettava, että rikosseuraamusala tarvitsee paljon uusia työntekijöitä. Vartijoiden tarve kasvaa, mutta koulutus ei ole pysynyt mukana. Siksi on tärkeää, että alan tutkintoa voidaan jatkossa suorittaa myös työn ohessa. Se auttaa meitä saamaan lisää osaavia ihmisiä valvonta- ja ohjaustehtäviin, sellaisiin tehtäviin, joissa ei riitä pelkkä yleinen koulutus vaan tarvitaan rikosseuraamusalan omaa erityistä osaamista. Tämä tuo joustavuutta arkeen. Lisäksi se tuo kaivattua selkeyttä siihen, miten palveluja voidaan hankkia esimerkiksi päihdekuntoutukseen tai vankien arkitaitojen vahvistamiseen. Tätä tehdään jo nyt, mutta lainsäädäntö ei ole ollut kaikilta osin ajan tasalla. Jatkossa varmistetaan, että jokainen ulkopuolinen toimija toimii viranomaisten ohjauksessa, noudattaa salassapitoa ja tekee työnsä tavalla, joka tukee turvallista arkea vankiloissa ja yhdyskuntaseuraamuksissa. Arvoisa puhemies! Tämä lakiesitys ei ole vain hallinnollinen uudistus. Sen ydintä on turvallisuus. Kokonaisuudessa keskeistä on turvallisempi työympäristö henkilöstölle, turvallisempi arki vangeille ja loppujen lopuksi turvallisempi maa meille kaikille. Siksi pidän esityksen tavoitteita oikeina ja perusteltuina. Lakivaliokunnassa tämä esitys on nyt huolellisesti käsitelty, ja siihen on tehty tarpeellisia muutoksia. On totta, että rikosseuraamusalan koulutusjärjestelmän uudistuksen vaikutuksia on nyt seurattava tiiviisti ja mahdollisiin ongelmiin on vielä puututtava välittömästi. Vain siten rakennamme vahvaa Rikosseuraamuslaitosta ja turvallisempaa arkea suomalaisten koteihin. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
17.6.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNS 5/2026 vpTalousTurvallisuusKoulutusRakentaminen

Arvoisa puhemies! Suomen julkisen talouden tila on rehellisesti sanottuna huolestuttava. Vaikka tämä hallitus on koko kauden tehnyt ankarasti töitä ja vaikeita päätöksiä, velka kasvaa silti edelleen nopeasti. On totta, että mitkään pikatoimet eivät riitä paikkaamaan sitä vuosien toimettomuutta ja viime hallituskauden velkarallia. Kaikesta huolimatta on yhtä tärkeää sanoa ääneen sekin, että kiitos nykyisen hallituksen hyvien toimien tilannekuva ei tänä päivänä ole enää yhtä yksipuolinen. Suomen taloudessa on nähtävissä käänne parempaan. Teollisuus kasvaa, vienti vahvistuu, ja talous on jälleen lähtenyt liikkeelle. Tänä keväänä olemme saaneet lukea useita uutisia siitä, kuinka Suomeen uskalletaan nyt investoida ja talous on alkanut osoittaa kasvun merkkejä. Tämä antaa meille tärkeän viestin siitä, että suunta voidaan vielä muuttaa. Se kertoo siitä, että olemme tehneet oikeita asioita vaikeassa tilanteessa. Arvoisa puhemies! Olemme tällä hallituskaudella tehneet mittavia päätöksiä velkaantumisen hillitsemiseksi. Ne ovat olleet miljardiluokan sopeutuksia sekä pysyviä rakenneuudistuksia, joiden vaikutukset näemme pitkällä aikavälillä. Yksittäinen päätös tai yksi vaalikausi on kuitenkin vaikutuksiltaan liian heikko, mikäli Suomi jatkaa entistä poukkoilun linjaa. Siksi keskeinen kysymys, jota tämä selonteko liiallisen alijäämän korjaamisessa peräänkuuluttaa, on se, löytyykö Suomelta pitkäjänteinen ja yli hallituskausien kantava sitoutuminen vastuulliseen talouspolitiikkaan. Juuri siihen perustuu kansalaisyhteiskunnan luottamus, ja ilman luottamusta velkaantuminen muuttuu nopeasti kalliimmaksi. Meidän on yhtä aikaa pidettävä menot hallinnassa, vahvistettava kasvua ja luotava ihmisille usko siihen, että huominen on parempi kuin tämä päivä. Ilman toivoa ei ole kestävää talouspolitiikkaa, ja se on totta, että ilman kestävää taloutta meillä ei ole kykyä vastata kriiseihin, ei kotimaassa eikä kansainvälisesti. Siksi talouden kuntoon laittaminen on yksi tärkeimmistä toimista turvallisemman Suomen rakentamiseksi. Arvoisa puhemies! Lopulta tässä asiassa kyse on myös sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Kun korkomenot kasvavat, jokainen korkoihin menevä euro on pois koulutuksesta, hoivasta ja turvallisuudesta — se on pois tulevaisuudelta. Siksi me emme voi himmentää tulevaisuuden toivoa elämällä velkarahalla tänään. Me emme voi siirtää tämän päivän laskua lastemme ja heidän lastensa maksettavaksi. Siksi tämän selonteon keskeinen viesti on tärkeä, ja valtiovarainvaliokunnan arvio siitä on yksimielinen. Se perustuu realistiseen tilannekuvaan. Hallituksen toimet ovat toistaiseksi olleet riittäviä korjaavan polun noudattamiseksi, mutta julkisen talouden haasteet ovat pitkäaikaisia ja edellyttävät ylivaalikautista sitoutumista sekä lisätoimia tulevina vuosina. Suomen talouden suunta on vielä meidän omissa käsissämme. Se ei käänny väittelemällä siitä, onko velkajarru tarpeellinen vai ei. Se edellyttää meiltä kaikilta vaikeita päätöksiä ja ennen kaikkea yhteistä poliittista tahtoa pitää Suomi vakaana, turvallisena ja tulevaisuuteen luottavana yhteiskuntana. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja
16.6.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVK 4/2026 vpTalousTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Kaikki turvallisuusuhkamme eivät tule rajojemme ulkopuolelta. Suomessa liian moni nuori kokee tulevaisuuden epävarmana, eikä tämä ole yksittäinen ilmiö. Tämän kehityksen on voinut nähdä jo pidemmän aikaa. Nuorisotyöttömyys on noussut sietämättömälle tasolle, ja nuorten tulevaisuudenusko on heikentynyt. Tämä on ratkaistava. Kun usko tulevaisuuteen horjuu, horjuu samalla Suomen henkinen kriisinkestävyys. Siksi kyse ei ole vain tilastoista, vaan nuorten uskosta omaan tulevaisuuteensa. Arvoisa puhemies! On selvää, että taustalla vaikuttaa heikko suhdanne. Kun yritykset lykkäävät rekrytointeja, se näkyy ensimmäisenä juuri nuorten kohdalla. Tämä ei ole vain Suomen ongelma eikä seurausta yksittäisestä poliittisesta päätöksestä. Toisaalta kun nuorten toimeentulo heikkenee, valtiontaloutta sopeutetaan, perheidenkin arki vaikeutuu ja nuorten mielenterveyden haasteet lisääntyvät, siirtyy nuorten epävarmuus koulutukseen, työelämään ja koko elämän suuntaan. Tämä ei ole vain inhimillinen ongelma, vaan se on myös yhteiskunnallinen riski ja ongelma. Jokainen nuori, joka jää pitkäksi aikaa työelämän ulkopuolelle, on menetys sekä hänelle itselleen että Suomelle. Tästä olemme varmasti kaikki samaa mieltä. Yksikään nuori ei saa jäädä ilman mahdollisuutta kouluttautua, työllistyä ja rakentaa omaa elämäänsä. Arvoisa puhemies! Tässä välikysymyksen ratkaisussa korostuu ajatus siitä, että valtio voisi luvata jokaiselle nuorelle työpaikan tai ratkaista ongelman erityisellä mallilla. Todellisuudessa nuorten työllisyys ei synny yhdellä hallinnollisella päätöksellä, vaan talouskasvusta, yritysten investoinneista ja toimivasta työmarkkinasta. Siksi tähän ongelmaan on jo alettu valamaan lukon avaimia. Nuorten työllistymissetelin rahoitusta on lisätty merkittävästi, jotta yritysten kynnys palkata nuoria madaltuu. Nuorisotyöttömyyden alueelliset pilotit vievät tukea sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Valtio lisää omia kesätyö- ja harjoittelupaikkojaan näyttääkseen esimerkkiä. Koulutukseen panostetaan lisäämällä aloituspaikkoja, ja opintoseteli sekä työttömyysturvaan tehdyt muutokset opiskelun helpottamiseksi yli 25-vuotiaille tarjoavat nuorille uusia mahdollisuuksia päästä kiinni opintoihin ja osaamisen kehittämiseen. Nämä eivät ole yksittäisiä lupauksia vaan kokonaisuus, joka rakentaa nuorille realistista polkua eteenpäin. Arvoisa puhemies! Nuoret eivät tarvitse vain puheita, kauniita sanoja tai lupauksia. He tarvitsevat todellisia mahdollisuuksia. He tarvitsevat ensimmäisen työpaikan, reitin eteenpäin ja tunteen siitä, että yhteiskunta ei jätä yksin vaan kantaa. Nuorten tulevaisuudenusko syntyy siitä, että yhteiskunta toimii, talous kasvaa ja nuori näkee edessään mahdollisuuksia, joihin hän kykenee tarttumaan. Siksi meidän on vältettävä politiikkaa, joka vain lupaa valtion rahaa mutta ei ratkaise ongelmien juurisyitä. Turvallinen Suomi rakennetaan sillä, että nuoretkin näkevät toimivan yhteiskunnan, jossa kannattaa opiskella, yrittää ja tehdä työtä ja ahkeruudesta palkitaan. Siksi meidän tehtävämme on varmistaa, että jokaisella nuorella on mahdollisuus rakentaa omaa elämäänsä ja unelmaansa, asuinpaikasta tai taustasta riippumatta. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 35/2026 vpTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Kun puhumme kokonaisturvallisuudesta, puhumme usein puolustuksesta, huoltovarmuudesta tai kyberturvasta. Ne ovat kaikki tärkeitä, mutta kokonaisturvallisuutta aloitetaan rakentamaan jo paljon aikaisemmin. Se nimittäin alkaa jo koulun pulpeteista. Jos lapsi ei opi lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan, hän jää haavoittuvaan asemaan — ei vain koulussa vaan koko elämässään. Se on riski, jota vastuullinen yhteiskunta ei voi hyväksyä. Tässä osaamistakuuta koskevassa esityksessä tärkeintä on yksinkertainen mutta vahva ajatus: jokaisella lapsella on oikeus oppia perusasiat ja yhteiskunnalla velvollisuus varmistaa se. — Kiitos, arvoisa puhemies. Kannatan esitystä.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 74/2026 vpTurvallisuusKoulutusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Suomen sisäinen turvallisuus ei perustu muureihin tai pelkoon vaan toimivaan yhteiskuntaan, jossa ihmiset ymmärtävät toisiaan, noudattavat yhteisiä sääntöjä ja osallistuvat työn kautta yhteiseen vastuuseen. Juuri tästä syystä kotouttamispolitiikka ei ole vain sosiaali- tai koulutuspoliittinen kysymys vaan ennen kaikkea turvallisuuspoliittinen kysymys. Haluamme nyt esittää muutoksia kotouttamislainsäädäntöön, koska nykyinen järjestelmä ei kaikilta osin tue riittävän nopeasti maahan muuttaneiden kiinnittymistä suomalaiseen yhteiskuntaan. Pitkittynyt kielitaidottomuus, työelämän ulkopuolelle jääminen ja epäselvä vastuunjako heikentävät yhteiskunnallista luottamusta ja lisäävät riskiä eriytymiselle. Turvallinen Suomi edellyttää, että nämä kehityskulut katkaistaan ajoissa, ja tämän myös hallintovaliokunnassa totesimme. Siksi tämän esityksen ytimessä on selkeä linjanmuutos. Jatkossa kotoutuminen nähdään määräaikaisena ja tavoitteellisena prosessina, joka alkaa heti maahantulosta ja jonka päämääränä on itsenäinen, työkykyinen ja yhteiskunnan sääntöihin sitoutunut ihminen. Kotoutuminen ei ole pysyvä palvelutila vaan silta osallisuuteen. Tämä on tärkeä viesti sekä maahan muuttaville että suomalaiselle yhteiskunnalle. Valiokunnan mietintö täydentää esitystä, ja se on nyt vielä parempi. — Kiitoksia, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (kotoutuminen)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 93/2026 vpTurvallisuusKoulutus

Kiitos, arvoisa puhemies! Kuvittelin, että tästä tulisi jotenkin positiivinen asia, kun puhutaan opintosetelistä ja tämmöisestä mahdollisuudesta, mutta kyllä tämä jostakin syystä kääntyi negatiiviselle puolelle. Tämäkin tulipalo on väärin sammutettu, ja mennään tällä. Suomen kokonaisturvallisuushan rakentuu ennen kaikkea ihmisistä, heidän osaamisestaan ja uskostaan omaan tulevaisuuteen. Siksi tämä opintoseteliuudistus ei ole vain koulutuspoliittinen ratkaisu, vaan se on myös osa laajempaa turvallisuuspolitiikkaa. Suomalainen menestys ja itsenäisyys on rakentunut sivistyksen varaan. Huolestuttavaa on se, että viime vuosina olemme nähneet merkkejä tämän perustan horjumisesta. Tuhannet nuoret jäävät vuosittain ilman korkeakoulupaikkaa, ja siirtymä korkeakoulutukseen on monelle hidas ja epävarma. Samalla tiedämme, että valtaosa nuorista haluaa korkeakoulututkinnon ja uskoo koulutuksen merkitykseen. Se, että nuoremme uskovat osaamiseen, on myös kokonaisturvallisuuttamme vahvistava tekijä. Kannatan esitystä. Lisäksi valiokunnan mietintö täydentää esitystä, ja se on nyt vieläkin parempi. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu)Pöytäkirja
11.6.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNS 4/2026 vpTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Venäjän raakalaismainen hyökkäyssota Ukrainassa on muuttanut Euroopan turvallisuustilannetta pysyvästi. Kyse ei ole vain Ukrainasta vaan koko Euroopan turvallisuusjärjestyksestä, kansainvälisestä oikeudesta ja siitä, millaiseen maailmaan me haluamme kuulua. Suomen turvallisuus rakentuu tänä päivänä yhä vahvemmin yhdessä muiden Euroopan maiden kanssa. Siksi on selvää, että meidän on kannettava oma vastuumme Ukrainan tukemisessa ja Euroopan puolustuksessa. Arvoisa puhemies! Suomen osallistuminen operaatio Legioon on tässä tilanteessa johdonmukainen ja perusteltu ratkaisu. Se on konkreettinen teko, jolla vahvistamme sitoutumistamme Ukrainaan ja koko Euroopan turvallisuuteen. Samalla se on selkeä investointi myös Suomen omaan turvallisuuteen. Myös ulkoasiainvaliokunta mietinnössään puoltaa Suomen osallistumista operaatio Legioon selonteossa esitetyn mukaisesti, koska se on osoitus Suomen sitoutumisesta Ukrainan tukemiseen tilanteessa, jossa Euroopan valtioiden odotetaan ottavan enemmän vastuuta Ukrainan tukemisesta. Turvallisuus ei synny pelkästään puolustautumalla vaan myös tukemalla heitä, jotka puolustavat samoja arvoja. Ukrainan kyky puolustaa itseään on suoraan yhteydessä koko Euroopan turvallisuuteen. Siksi Ukrainan puolustuksen tukeminen ei ole vain solidaarisuutta, vaan se on strateginen välttämättömyys. Meidän osallistumisemme operaatio Legioon vahvistaa Ukrainan puolustuskykyä konkreettisesti. Samalla se vahvistaa Ukrainan neuvotteluasemaa. Yhdessä tavoiteltu kestävä ja oikeudenmukainen rauha ei synny ilman, että Ukraina pystyy puolustamaan itseään ja käymään neuvotteluja vahvasta asemasta käsin. Arvoisa puhemies! Yksi tämän esityksen keskeisiä vahvuuksia on se, että se vastaa Ukrainan todellisiin ja muuttuviin tarpeisiin. Ukrainassa tilanne kehittyy jatkuvasti. Tämä tarkoittaa, että myös tuen on muututtava. Operaatio Legio perustuu siihen, että koulutustuki suunnataan niihin osa-alueisiin, joita Ukraina itse pitää ajankohtaisina. Näin varmistetaan, että tuki on vaikuttavaa ja että sen jokaisella panoksella saavutetaan mahdollisimman suuri hyöty. Suomi ei siis ainoastaan tue Ukrainaa vaan tekee sen järkevästi, kohdennetusti ja yhteistyössä muiden kumppaneiden kanssa. Tämän lisäksi operaatioon osallistuminen on myös osa Suomen johdonmukaista ulkopoliittista toimintaa ja vahvistaa entisestään Suomen profiilia Ukrainan vankkana tukijana. On myös tärkeää todeta, että operaatio Legio ei tarkoita suomalaisjoukkojen lähettämistä Ukrainan alueelle. Toiminta tapahtuu EU- ja Nato-maiden alueella, pääosin Puolassa, ja se keskittyy koulutus-, tuki- ja esikuntatehtäviin. Tämä on hallittu ja turvallinen tapa osallistua Ukrainan tukemiseen samalla, kun vahvistamme kansainvälistä yhteistyötä. Suomi on jo nyt yksi Ukrainan vahvimmista tukijoista suhteessa taloutensa kokoon, ja operaatio Legioon osallistuminen jatkaa tätä linjaa. Se osoittaa, että Suomi on valmis kantamaan vastuuta myös jatkossa. Arvoisa puhemies! Tässä ajassa turvallisuus ei synny yksin. Se rakennetaan yhdessä liittolaisten kanssa pitkäjänteisesti ja määrätietoisesti. Siksi Suomen osallistuminen operaatio Legioon on oikea ratkaisu. Me emme voi väsyä tukemaan Ukrainaa. Ukrainan kohtalo vaikuttaa koko Euroopan tulevaisuuteen. Se vaikuttaa myös meidän turvallisuuteemme. Siksi meidän on jatkettava tätä työtä määrätietoisesti, kestävästi ja vastuullisesti. Slava Ukraini! — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomen sisäinen turvallisuus ei perustu muureihin tai pelkoon vaan toimivaan yhteiskuntaan, jossa ihmiset ymmärtävät toisiaan, noudattavat yhteisiä sääntöjä ja osallistuvat työn kautta yhteiseen vastuuseen. Juuri tästä syystä kotoutumispolitiikka ei ole vain sosiaali- tai koulutuspoliittinen kysymys, vaan ennen kaikkea turvallisuuspoliittinen kysymys. Haluamme nyt esittää muutoksia kotouttamislainsäädäntöön, koska nykyinen järjestelmä ei kaikilta osin tue riittävän nopeasti maahan muuttaneiden kiinnittymistä suomalaiseen yhteiskuntaan. Pitkittynyt kielitaidottomuus, työelämän ulkopuolelle jääminen ja epäselvä vastuunjako heikentävät yhteiskunnallista luottamusta ja lisäävät riskiä eriytymisestä. Turvallinen Suomi edellyttää, että nämä kehityskulut katkaistaan ajoissa, ja tämän myös hallintovaliokunnassa totesimme. Siksi tämän esityksen ytimessä on selkeä linjanmuutos. Jatkossa kotoutuminen nähdään määräaikaisena ja tavoitteellisena prosessina, joka alkaa heti maahantulosta ja jonka päämääränä on itsenäinen, työkykyinen ja yhteiskunnan sääntöihin sitoutunut ihminen. Kotoutuminen ei ole pysyvä palvelutila vaan silta osallisuuteen. Tämä on tärkeä viesti sekä maahan muuttaville että suomalaiselle yhteiskunnalle. Arvoisa puhemies! Kielen osaaminen asetetaan uudistuksessa keskeiseen rooliin, koska yhteinen kieli on turvallisen yhteiskunnan perusedellytys. Ilman riittävää suomen tai ruotsin kielen taitoa ihminen jää helposti viranomaisten, työelämän ja arjen palvelujen ulkopuolelle. Se lisää väärinymmärrysten, konfliktien ja syrjäytymisen riskiä. Kun kielitaito todennetaan valtakunnallisella testillä ja oppimista seurataan järjestelmällisesti, varmistamme, että kotoutuminen ei jää puheeksi, vaan tuottaa todellista kykyä toimia suomalaisessa yhteiskunnassa. Samalla uudistuksessa aivan oikein vahvistetaan kotoutujan omaa vastuuta. Suomalainen yhteiskunta tarjoaa koulutusta, ohjausta ja tukea, mutta vastavuoroisesti edellyttää osallistumista. Kotoutumissuunnitelmaan sitoutuminen, työn hakeminen ja sovittuihin toimiin osallistuminen eivät ole vapaaehtoisia yksityiskohtia vaan osa yhteiskuntasopimusta. Tämä ei ole kovuutta vaan reiluutta. Yhteiset säännöt luovat ennakoitavuutta ja turvallisuutta kaikille. Saadakseen vapauksia on oikein myös kantaa vastuuta. Lopuksi tämä esitys myös selkeyttää järjestelmää hallinnollisesti kokoamalla rahoituksen ja vastuun yhteen kanavaan. Kun kotoutumisen järjestämisvastuu on selkeästi kunnilla ja rahoitus läpinäkyvää, pystytään paremmin seuraamaan tuloksia ja puuttumaan ongelmiin ajoissa. Tämä vähentää hallinnollista hajanaisuutta ja vapauttaa resursseja olennaiseen: kielitaitoon, työhön ja arjen osallisuuteen. Arvoisa puhemies! Suomi on avoin ja oikeusvaltioon nojaava maa, joka auttaa hädässä ja tarjoaa mahdollisuuden uuteen alkuun. Samalla Suomi on maa, jossa turvallisuus rakentuu luottamuksesta siihen, että yhteiset pelisäännöt koskevat aivan kaikkia. Tämä esitys vahvistaa tätä luottamusta ja tekee kotoutumisesta johdonmukaisempaa, vaikuttavampaa ja turvallisempaa koko yhteiskunnan kannalta. Kun kotoutuminen onnistuu, ehkäistään eriytymistä, vahvistetaan sisäistä turvallisuutta ja rakennetaan yhteiskuntaa, jossa suomalaisuus on yhteinen, opittava ja jaettu elämäntapa. Siksi pidän esitystä tarpeellisena ja oikeansuuntaisena, ja hallintovaliokunnan tekemin muutoksin se on entistäkin valmiimpi. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (kotoutuminen)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomen kokonaisturvallisuus rakentuu ennen kaikkea ihmisistä, heidän osaamisestaan ja uskostaan omaan tulevaisuuteensa. Siksi tämä opintoseteliuudistus ei ole vain koulutuspoliittinen ratkaisu, vaan se on myös osa laajempaa turvallisuuspolitiikkaa. Suomalainen menestys ja itsenäisyys ovat rakentuneet sivistyksen varaan. Huolestuttavaa on se, että viime vuosina olemme nähneet merkkejä tämän perustan horjumisesta. Tuhannet nuoret jäävät vuosittain ilman korkeakoulupaikkaa, ja siirtymä korkeakoulutukseen on monelle hidas ja epävarma. Samalla tiedämme, että valtaosa nuorista haluaa korkeakoulututkinnon ja uskoo koulutuksen merkitykseen. Se, että nuoremme uskovat osaamiseen, on myös kokonaisturvallisuuttamme vahvistava tekijä. Arvoisa puhemies! Nyt tarjoamme tähän ongelmaan ratkaisun. Opintosetelin avulla nuori voi aloittaa korkeakouluopinnot heti, vaikka opiskelupaikka ei olisi vielä avautunut. Nuori voi tutustua eri asioihin ja aloihin, vahvistaa opiskelutaitojaan ja rakentaa omaa polkuaan kohti tutkintoa ilman taloudellista estettä. Käytännössä kyse on mahdollisuudesta suorittaa maksuttomasti enintään 30 opintopisteen suuruiset avoimet opinnot kahden vuoden aikana. Tämä uudistus muuttaa välivuoden luonnetta. Siinä, missä välivuosi on monelle ollut pakkorako ja epävarmuuden aikaa, opintosetelin myötä siitä voi tulla myöhemmin opintoihin kiinnittymistä vahvistava ja suuntaa antava vaihe. Nuori ei jää ulkopuolelle vaan pysyy mukana oppimisessa ja yhteiskunnassa. Juuri sitä me tarvitsemme tänä päivänä. Arvoisa puhemies! Kyse on myös taloudesta ja Suomen tulevasta menestyksestä. Korkeampi koulutustaso vahvistaa tuottavuutta, tutkimusta ja innovaatioita sekä tukee työuria. Opintoseteli voi nopeuttaa siirtymää koulutukseen ja siten myös työelämään, mikä vahvistaa koko yhteiskunnan kantokykyä. Samalla se vahvistaa kansakuntamme sivistystä, joka on osa kriisinsietokykyä. Koulutettu yhteiskunta kykenee paremmin arvioimaan tietoa, torjumaan vaikuttamista ja sopeutumaan muutoksiin. Näin ollen investointi koulutukseen on myös investointi kokonaisturvallisuuteen. Sivistysvaliokunta on esitystä käsitellessään korostanut uudistuksen seurannan ja arvioinnin merkitystä opintosetelikokeilun edetessä, sillä vain siten voimme tietää, mahdollistaako tämä esitys sen, mitä siltä odotetaan. Arvoisa puhemies! Tämä opintoseteli lähettää nuorille tärkeän viestin siitä, että yhden hakukerran epäonnistuminen ei määritä koko tulevaisuutta. Se kertoo, että yhteiskunta tarjoaa uusia mahdollisuuksia ja tukea eteenpäin. Se on viesti Suomelle siitä, että emme jätä osaamispotentiaalia käyttämättä. Jokainen nuori, joka pääsee kiinni opintoihin, vahvistaa meidän yhteistä tulevaisuuttamme ja suomalaista kokonaisturvallisuutta. Siksi tätä opintoseteliuudistusta tulee katsoa myös osana jokaisen suomalaisen turvallista arkea. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Laitetaan nyt pitkät valot päälle. Tänään keskustelemme julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2027—2030. Se piirtää Suomesta kuvan, joka on syytä ottaa äärimmäisen vakavasti. Julkinen talous on syvästi alijäämäinen, velkasuhde jatkaa kasvuaan ja liikkumavara tuleville päätöksille kapenee vuosi vuodelta. Kyse ei ole yksittäisestä suhdannekuopasta, vaan pitkäaikaisesta rakenteellisesta ongelmasta, joka uhkaa hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjaa ja Suomen taloudellista turvallisuutta. Tämä on otettava vakavasti, ja tällä kaudella me olemme ottaneet sen erittäin vakavasti. Arvoisa puhemies! Suomi on aivan liian pitkään elänyt yli varojensa. Nyt lainarahalla elätetyn Suomen valtion velan korkomenot kasvavat nopeasti, ja vuoteen 2030 mennessä pelkät korkokulut nousevat jo yli kuuden miljardin euron. Se on valtava määrä rahaa. Se on rahaa, joka on suoraan pois koulutuksesta, sosiaali- ja terveyspalveluista sekä tulevaisuuden investoinneista. Se on rahaa, jonka maksamme eilisen hyvinvoinnista, eilisen turvasta. Se ei auta meitä huomenna. Tässä julkisen talouden suunnitelmassa tunnistetaan myös turvallisuusympäristön muutos ja siitä johtuva puolustusmenojen jyrkkä kasvu. Suomen puolustuskyvystä huolehtiminen on välttämätöntä, eikä siitä yksinkertaisesti voi tinkiä. Juuri siksi julkisen talouden on oltava kestävällä pohjalla. Taloudellinen vakaus on osa kansallista turvallisuutta. Velkaantunut valtio on haavoittuva valtio myös ulkoisten kriisien edessä. Arvoisa puhemies! On myös huomattava, että Suomi on asetettu EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn kaikista jo tehdyistä vaikeista päätöksistä huolimatta. Tämä on vakava muistutus siitä, että talouspolitiikan liikkumavara ei ole rajaton. Julkisen talouden suunnitelma tunnistaa tämän tilannekuvan. Se on meillä kaikilla hallussa. Juuri siksi sääntöpohjaisuudesta, menokehyksestä ja velkajarrusta kiinni pitäminen ei ole ideologiaa vaan edellytys sille, että Suomi säilyttää päätösvallan omassa talouspolitiikassaan. Vain valtio, joka voi itse päättää menoistaan ja hoitaa julkista talouttaan, on itsenäinen. Arvoisa puhemies! Meillä ei ole syytä vaipua apatiaan. On uskottava toivoon ja taisteltava tulevaisuudesta. Kasvulla ja työllisyydellä on tässä taistelussa ratkaiseva merkitys. Julkisen talouden ongelmia ei ratkaista pelkillä sopeutuksilla. Toki sekin on selvää, että kasvu ei synny toiveajattelusta. Me tarvitsemme nyt päätöksiä, jotka vahvistavat työnteon kannustimia, investointien edellytyksiä ja tuottavuutta. Julkisen talouden suunnitelma tuleville vuosille osoittaa, että näitä ratkaisuja on jo tehty, mutta niiden vaikutukset näkyvät viiveellä tässä heikossa suhdannetilanteessa. Arvoisa puhemies! Julkisen talouden suunnitelma tekee kiistattomasti selväksi sen, että seuraavien vuosien päätökset määrittävät pitkälle 2030-luvun talouspoliittisen liikkumavaran. Siksi keskeinen kysymys ei ole, näyttävätkö päätökset mukavilta lyhyellä aikavälillä. Sen sijaan meidän on kysyttävä, estävätkö päätökset sen, että Suomi ajautuu vielä vaikeampiin pakkoratkaisuihin myöhemmin. Tämä julkisen talouden suunnitelma on rehellinen tilannekuva mutta ei yksin ratkaise ongelmaa. On meidän tehtävämme varmistaa, että julkisen talouden suunta muuttuu myös käytännön päätöksenteossa. Me emme voi elää ja juhlia velkarahalla. Kyse on sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta, suomalaisen yhteiskunnan toimintakyvystä ja maan taloudellisesta itsemääräämisoikeudesta. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
10.6.2026VastauspuheenvuoroVNS 3/2026 vpSoteTurvallisuusKoulutus

Kiitos, arvoisa puhemies! Sieltä vasemmalta puolelta pyydettiin realiteetteja. Varmaan semmoinen yksi iso realiteetti, josta ei nyt näin päin ole puhuttu, on se, että me tarvitaan vähintään 100 000 uutta työpaikkaa, jotta voidaan taittaa tämä meidän velan ottaminen. Oletteko siitä samaa mieltä meidän kanssamme? Mennään nyt faktoihin. Suomi on aivan liian pitkään elänyt yli varojensa. Nyt lainarahalla elätetyn Suomen valtion velan korkomenot kasvavat nopeasti, ja vuoteen 2030 mennessä pelkät korkokulut nousevat jo yli kuuden miljardin euron. Se on valtava määrä rahaa. Se on rahaa, joka on suoraan pois koulutuksesta, sosiaali- ja terveyspalveluista sekä tulevaisuuden investoinneista ja turvallisuudesta. Se on rahaa, jonka maksamme eilisen hyvinvoinnista, eilisen turvasta. Se ei auta meitä huomenna. Tässä julkisen talouden suunnitelmassa tunnistetaan myös turvallisuusympäristön muutos ja siitä johtuva puolustusmenojen jyrkkä kasvu. Suomen puolustuskyvystä huolehtiminen on välttämätöntä, eikä siitä yksinkertaisesti voi tinkiä. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
9.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 86/2026 vpKoulutus

Kiitos, arvoisa puhemies! Käsittelemme nyt hallituksen esitystä, jolla helpotetaan työttömyysturvalla opiskelua. Lisäksi valiokunnan mietintö täydentää esitystä, ja nyt se on vielä parempi. Sen tavoitteena on, että yli 25-vuotias työtön työnhakija voisi jatkossa opiskella avoimia korkeakouluopintoja ilman pelkoa työttömyysturvan menettämisestä. Kyse on siis ennen kaikkea siitä, miten suhtaudumme oma-aloitteisuuteen, osaamisen kehittämiseen ja työnhaun tukemiseen. Työllistymistä tukevan tekemisen tulee aina olla kannattavaa. Arvoisa puhemies! Suomalainen työelämä muuttuu nopeasti. Monella alalla osaamisvaatimukset kasvavat, ja työn hakeminen ilman ajantasaista osaamista voi olla vaikeaa. Tässä tilanteessa jokainen mahdollisuus päivittää omaa osaamistaan on arvokas. Tämä esitys lähtee liikkeelle ajatuksesta, että järjestelmän ei pidä rangaista aktiivisuudesta vaan tukea sitä. Kun työtön työnhakija haluaa käyttää aikansa opiskeluun ja osaamisensa kehittämiseen, yhteiskunnan tehtävä ei ole asettaa tälle tarpeettomia esteitä. Nykytilanteessa työttömyysturvajärjestelmä on ollut suotta monimutkainen ja passivoiva. Lyhyet opinnot ovat sallittuja, mutta pidemmät kokonaisuudet voivat johtaa väliaikaisen työttömyysturvan menetykseen. Tämä aiheuttaa turhaa epävarmuutta ja byrokratiaa. Siksi korjaamme tätä ongelmaa nyt. Jatkossa avoimilla korkeakouluopinnoilla ei olisi vaikutusta työttömyysturvaan yli 25-vuotiaiden osalta, eikä opintoja tarvitsisi erikseen ilmoittaa viranomaisille. Tämä selkeyttää järjestelmää, vähentää hallinnollista työtä ja antaa ihmisille varmuuden siitä, että omaehtoinen osaamisen kehittäminen on mahdollista. Tätä esitystä käsitellessään työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on aivan oikein nostanut esiin, että lain hengen mukaista olisi myös selvittää mahdollisuus opiskeluun erillisopinto-oikeudella ja siitä seuraavat kustannukset. Näin opiskelua voitaisiin helpottaa entistäkin paremmin. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (korkeakoulu)Pöytäkirja
9.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 15/2026 vpTurvallisuusKoulutusLiikenne

Arvoisa puhemies! Tässä on jo useammasta suusta ihmetelty, että on kuitenkin joku edellinen taksiuudistus tehty tässä talossa ja toimiva ja turvallinen järjestelmä romutettiin. Se on varmasti yksi huonoimpia uudistuksia, mitä tässä talossa on koskaan ikinä tehty, mutta nyt se korjataan. Arvoisa puhemies! Taksilla liikkumisen pitää olla Suomessa turvallista jokaiselle kaikkina vuorokaudenaikoina ja kaikkialla tässä maassa. Viime vuosien huoli taksipalveluiden luotettavuudesta ja erityisesti matkustajien turvallisuudesta näkyy tämän esityksen perusteluissa hyvin selkeästi. Turvallisuudentunne on laskenut eniten juuri siellä, missä takseja käytetään eniten, kuten pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa. Tarkoituksemme on nyt vastata konkreettisesti niihin ongelmiin, joita kansalaiset ja viranomaiset ovat nostaneet esiin. Ensinnäkin kuljettajien rikostaustan arviointia laajennetaan: jatkossa taksinkuljettajan ajoluvan esteeksi voivat tulla myös henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset sekä seksuaalirikokset. Tämä on välttämätön askel, sillä kyse on ammatista, jossa kuljettaja vastaa matkustajan turvallisuudesta joka ainoa sekunti ajon aikana. Arvoisa puhemies! Taksien turvallisuus on osa arjen turvallisuutta. Kuljettajilta vaaditaan jatkossa koulutus, ja myös alalla jo toimivat velvoitetaan täydennyskoulutukseen. Asiakkaan kohtaaminen, turvallisuuskäytännöt ja erityisryhmien avustaminen ja reittien valinta eivät ole valinnaisia taitoja, vaan ne ovat taksipalvelun ydintä. Tähän asiaan liittyy kolme äärimmäisen tärkeää asiaa, nimittäin valvonta, valvonta ja valvonta. Siksi haluamme nyt tiukentaa valvontaa ja tehdä taksien tunnistamisesta jälleen aiempaa helpompaa. Värilliset taksikilvet, jotka luovutetaan vain luvanvaraiseen käyttöön, auttavat erottamaan luvan mukaisessa liikenteessä toimivat autot pimeistä takseista. Nämä kilvet vahvistavat poliisin valvontaa ja lisäävät matkustajien turvallisuudentunnetta. Lisäksi taksamittari tulee pakolliseksi kaikkiin takseihin. Se on yksi tärkeimmistä kuljettajan suojaa ja turvallisuutta lisäävistä toimista, sillä luotettava mittari estää väärinkäytöksiä ja varmistaa läpinäkyvän hinnoittelun. Liian moni valitus liittyy edelleen vedätyksiin ja epäselviin hintoihin, ja tähän esitys tuo selkeästi tiukempaa otetta. Nämä ovat toimia, jotka kumpuavat turvallisemman arjen takaamisesta. Kenenkään ei kuulu joutua pelkäämään taksissa. Arvoisa puhemies! Taksi on monelle iäkkäälle, liikuntarajoitteiselle tai yöaikaan liikkuvalle välttämätön palvelu. Siksi turvallisuuden vahvistaminen ei ole vain markkinakysymys. Se on osa arjen perusturvaa. Tämä esitys palauttaa luottamusta siihen, että taksiin voi nousta huoletta missä päin Suomea tahansa. Ja mikä tärkeintä, se palauttaa luottamusta siihen, että yhteiskunta toimii silloin, kun turvallisuutta on tarve vahvistaa. Valiokunnan mietintö täydentää esitystä, ja se on nyt vielä parempi. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja
9.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 35/2026 vpTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Kun puhumme kokonaisturvallisuudesta, puhumme usein puolustuksesta, huoltovarmuudesta tai kyberturvasta. Ne ovat kaikki tärkeitä, mutta kokonaisturvallisuutta aletaan rakentaa jo paljon aikaisemmin — se nimittäin alkaa jo koulun pulpeteista. Jos lapsi ei opi lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan, hän jää haavoittuvaan asemaan, ei vain koulussa vaan koko elämässä. Se on riski, jota vastuullinen yhteiskunta ei voi hyväksyä. Tässä osaamistakuuta koskevassa esityksessä tärkeintä on yksinkertainen mutta vahva ajatus: jokaisella lapsella on oikeus oppia perusasiat, ja yhteiskunnalla on velvollisuus varmistaa se. Arvoisa puhemies! Tänään Suomessa on mahdollista siirtyä vuosiluokalta toiselle ilman kunnollista lukutaitoa. On mahdollista saada kelvollinen numero todistukseen, vaikka todellinen osaaminen ei riitä jatko-opintoihin, ja on mahdollista, että saman osaamisen tasolla oleva lapsi saa eri kunnissa aivan eri arvosanat. Tämä ei ole lasten vika, eikä vika ole opettajissakaan — kyse on järjestelmän ongelmasta. Osaamistakuulla haluamme puuttua juuri tähän epäkohtaan. Esitys ei lisää kokeita, ei poista opettajan pedagogista vapautta eikä tee koulusta kylmää valvontakoneistoa. Se tekee jotakin paljon tärkeämpää, nimittäin selkeyttää yhteiset pelisäännöt. Kun vähimmäisosaaminen määritellään selkeästi ja valtakunnallisesti, opettaja saa selkänojan arviointiin. Siten myös oppilas saa rehellistä palautetta ja huoltaja voi luottaa siihen, että todistus tarkoittaa samaa kaikkialla Suomessa. Arvoisa puhemies! Kokonaisturvallisuus ei tarkoita vain varautumista kriiseihin, se tarkoittaa myös kykyä selviytyä arjesta. Siksi lukutaito on kriisinsietokykyä ja matemaattiset perustaidot toimintakykyä. Koulutus on demokratian turva. Yhteiskunta, jossa liian moni nuori jää ilman perustaitoja, rapautuu hiljalleen sisältä päin. Silloin syntyy syrjäytymistä, näköalattomuutta ja eriarvoisuutta, ja ne ovat todellisia turvallisuusuhkia. On syytä myös korostaa, että osaamistakuu ei ole lapsille ja nuorille rangaistus. Se on lupaus, lupaus siitä, että ketään ei päästetä putoamaan liian aikaisin, lupaus siitä, että emme valehtele lapselle hänen osaamisestaan. Siksi kyse on myös rehellisyydestä ja luottamuksesta. On kyse välittämisestä. Osaamistakuu toimii vain, jos tuki tulee ajoissa. Esityksessä aivan oikein korostetaan, että ennen luokalle jättämistä on käytävä kaikki lainmukaiset tukitoimet. Arvoisa puhemies! Suomalainen peruskoulu on ollut kansallinen menestystarina juuri siksi, että se on yhdistänyt sivistyksen ja yhdenvertaisuuden. Osaamistakuu ei riko tätä perinnettä, vaan se palauttaa yhteiset perustaidot keskiöön, jotta sivistys ja yhdenvertaisuus voivat toteutua. Kun perustaidot ovat kunnossa, nuori voi rakentaa tulevaisuuttaan. Kun osaaminen on vahvaa, Suomi on vahva, ja siksi kyse on kokonaisturvallisuudesta sen kaikkein syvimmässä merkityksessä. Siksi kannatan esitystä. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
4.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 86/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Käsittelemme nyt hallituksen esitystä, jolla helpotetaan työttömyysturvalla opiskelua. Sen tavoitteena on, että yli 25-vuotias työtön työnhakija voisi jatkossa opiskella avoimia korkeakouluopintoja ilman pelkoa työttömyysturvan menettämisestä. Kyse on siis ennen kaikkea siitä, miten suhtaudumme oma-aloitteisuuteen, osaamisen kehittämiseen ja työnhaun tukemiseen. Työllistymistä tukevan tekemisen tulee aina olla kannattavaa. Arvoisa puhemies! Suomalainen työelämä muuttuu nopeasti. Monella alalla osaamisvaatimukset kasvavat, ja työn hakeminen ilman ajantasaista osaamista voi olla vaikeaa. Tässä tilanteessa jokainen mahdollisuus päivittää omaa osaamistaan on arvokas. Tämä esitys lähtee liikkeelle ajatuksesta, että järjestelmän ei pidä rangaista aktiivisuudesta vaan tukea sitä. Kun työtön työnhakija haluaa käyttää aikaansa opiskeluun ja osaamisensa kehittämiseen, yhteiskunnan tehtävä ei ole asettaa tälle tarpeettomia esteitä. Nykytilanteessa työttömyysturvajärjestelmä on ollut suotta monimutkainen ja passivoiva. Lyhyet opinnot ovat sallittuja, mutta pidemmät kokonaisuudet voivat johtaa väliaikaiseen työttömyysturvan menetykseen. Tämä aiheuttaa turhaa epävarmuutta ja byrokratiaa. Siksi korjaamme tätä ongelmaa. Jatkossa avoimilla korkeakouluopinnoilla ei olisi vaikutusta työttömyysturvaan yli 25-vuotiaiden osalta eikä opintoja tarvitsisi erikseen ilmoittaa viranomaisille. Tämä selkeyttää järjestelmää, vähentää hallinnollista työtä ja antaa ihmisille varmuuden siitä, että omaehtoinen osaamisen kehittäminen on mahdollista. Tätä esitystä käsitellessään työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on aivan oikein nostanut esiin, että lain hengen mukaista olisi myös selvittää mahdollisuus opiskeluun erillisopinto-oikeudella ja siitä seuraavat kustannukset. Näin opiskelua voitaisiin helpottaa entistä paremmin. Arvoisa puhemies! On tärkeää korostaa, että tämä uudistus ei muuta työttömyysturvaa opiskelun väyläksi työnhaun sijaan. Työnhakijan velvollisuudet säilyvät ennallaan. Jatkossakin työtä on haettava, sitä on oltava valmis ottamaan vastaan, jos sitä on tarjolla, ja työllistymistä edistäviin palveluihin on osallistuttava. Kyse ei siis ole passiivisuudesta vaan aktiivisen työnhaun tukemisesta. Työttömyysturvalla opiskelun ei tule olla taloudellisesti opintotukea houkuttelevampi vaihtoehto, eikä mahdollisesta sivutoimisesta opiskelusta pidä tulla tosiasiallisesti päätoimista. Työttömyysturva on ensisijaisesti työllistymistä varten. Arvoisa puhemies! Tämä uudistus on askel kohti joustavampaa, kannustavampaa ja selkeämpää järjestelmää. Se tukee omaehtoista aktiivisuutta, vähentää turhaa byrokratiaa ja vahvistaa osaamista. Samalla meidän on kuitenkin huolehdittava siitä, että järjestelmä pysyy oikeudenmukaisena ja kestävänä myös pitkällä aikavälillä. Siksi vaikutusten seuranta on tärkeää. Työntekoon ja työn vastaanottamiseen tulee kannustaa niin nyt kuin myös tulevaisuudessa. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (korkeakoulu, opintotuki)Pöytäkirja
4.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 65/2026 vpTurvallisuusKoulutusRakentaminen

Arvoisa puhemies! Minulle urheilu ei ole ollut pelkkä harrastus. Se on ollut työ, elämäntapa ja kova koulu. Se on ollut merkittävä osa elämääni. Vaikka lopetin kilpaurheilun, nyrkkeily ja liikunta ovat pysyneet vahvasti elämässä mukana. Urheilu-ura opettaa kurinalaisuutta, vastuuta ja itsensä likoon laittamista, mutta sen se opettaa myös, että mikään ura ei kestä ikuisesti, ei urheilijan ura eikä kansanedustajan ura. Harva huippu-urheilija päättää uransa juhlapuheeseen. Tiedän sen, kuinka ura päättyy hiljaa loukkaantumiseen, iän tuomiin rajoihin tai muuhun yhtä yleiseen syyhyn. Sen jälkeen edessä on uusi elämä, usein vielä kohtuunuorena, mutta ilman sitä turvaa, joka monilla muilla työntekijöillä on itsestäänselvä. Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys tarttuu aitoon ja akuuttiin ongelmaan. Se on paitsi tarpeellinen myös oikeudenmukainen. Se korjaa tilanteen, jossa urheilijoille säädetty lakisääteinen eläkevakuutus on jäänyt markkinoilla vaille tarjoajia. Tämä ei ole urheilijan valinta eikä urheilijan vika. Se on rakenteellinen ongelma, joka kuuluu lainsäätäjälle. Nyt tehdään siis se, mitä vastuullisen yhteiskunnan kuuluu. Meidän tehtävämme on varmistaa, että lakisääteinen turva on myös tosiasiallisesti saatavilla. Tämä on pieni laastari oikeaan ruhjeeseen. Siksi meidän tulee jatkossa selvittää muitakin tapoja urheilijan vakuutusturvan vakauden ja ennakoitavuuden lisäämiseksi sekä kehittää urheilijan sosiaaliturvaa pitkäjänteisesti kokonaisuutena. Turvallisuus ei voi olla vain tekstiä ilman todellista käytäntöä. Mahdollisuus käyttää sijoitussidonnaisia eläkevakuutuksia vastaa tätä päivää ja vakuutusmarkkinoiden todellisuutta. Samalla se antaa urheilijalle pidemmän aikavälin kannalta paremman mahdollisuuden saada työstään myös vanhuudenturvaa. Arvoisa puhemies! Urheilijoiden urat ovat lyhyitä, minkä vuoksi monilla eläkekertymät jäävät hyvin pieniksi. Siksi pidän erityisen tärkeänä sitä, että tämä esitys mahdollistaa pienten eläkesäästöjen maksamisen kertasuorituksena sekä eläkkeen maksamisen määräaikaisena urheilijan omalla suostumuksella. On vaikea perustella, miksi suomalaisen urheilijan olisi saatava eläkettään muutamien kymmenien eurojen kuukausierinä, kun järkevä kertakorvaus auttaisi uuden elämän rakentamisessa. Siksi tämä ei ole holtitonta vapautta vaan realismin tuomista järjestelmään, joka on aiemmin kohdellut urheilijoita mekaanisesti vain paperilla. Arvoisa puhemies! Urheilu opettaa vastuunkantoa, ja tämä esitys kunnioittaa sitä. Urheilija saa valinnanvapautta mutta myös vastuun, koska sijoitussidonnainen malli ei lupaa ilmaista varmuutta vaan antaa mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen pitkällä aikavälillä. Tämä on linjassa urheilijan arvojen kanssa. Yhteiskunta, joka nauttii urheilijoiden työstä, saavutuksista ja heistä kasvaneista esikuvista, ei saa kääntää heille selkäänsä silloin, kun urheilu-ura päättyy. Siksi tämä esitys vie meitä askeleen lähemmäs reilumpaa järjestelmää. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja
2.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 15/2026 vpTurvallisuusKoulutusLiikenne

Arvoisa puhemies, hyvät kollegat! Kiitän ministeri Rannetta, vaikka hän ei olekaan paikalla, siitä tärkeästä ja arvokkaasta ja merkittävästä työstä, että hän on tämän taksilain uudistuksen, korjaussarjan, saanut työnnettyä kohta ihan täysin läpi — eli kiitoksia. Taksiasian kuntoon saattaminen: No, tässä ei syyllisiä kannata etsiä, tai voi niitäkin etsiä, mutta syitä voi tietysti etsiä tuohon asiaan enemmän. Taksilla liikkumisen pitää olla Suomessa turvallista jokaiselle kaikkina vuorokaudenaikoina ja kaikkialla maassa. Viime vuosien huoli taksipalveluiden luotettavuudesta ja erityisesti matkustajien turvallisuudesta näkyy tämän esityksen perusteluissa hyvin selkeästi. Turvallisuudentunne on laskenut eniten juuri siellä, missä takseja käytetään eniten, kuten pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa. Tarkoituksemme on nyt vastata konkreettisesti niihin ongelmiin, joita kansalaiset ja viranomaiset ovat nostaneet esille. Ensinnäkin kuljettajien rikostaustan arviointia laajennetaan. Jatkossa taksinkuljettajan ajoluvan esteeksi voivat tulla myös henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset sekä seksuaalirikokset. Tämä on välttämätön askel, sillä kyse on ammatista, jossa kuljettaja vastaa matkustajan turvallisuudesta joka sekunti ajon aikana. Arvoisa puhemies! Taksien turvallisuus on osa arjen turvallisuutta. Kuljettajilta vaaditaan jatkossa koulutus, ja myös alalla jo toimivat velvoitetaan täydennyskoulutukseen. Asiakkaan kohtaaminen, turvallisuuskäytännöt, erityisryhmien avustaminen ja reittien valinta eivät ole valinnaisia taitoja, vaan ne ovat taksipalvelun ydintä. Tähän asiaan liittyy kolme äärimmäisen tärkeää asiaa: valvonta, valvonta ja vielä kerran valvonta. Siksi haluamme nyt tiukentaa valvontaa ja tehdä taksien tunnistamisesta jälleen aiempaa helpompaa. Värilliset taksikilvet, jotka luovutetaan vain luvanvaraiseen käyttöön, auttavat erottamaan luvanmukaisessa liikenteessä toimivat autot pimeistä takseista. Nämä kilvet vahvistavat poliisin valvontaa ja lisäävät matkustajien turvallisuudentunnetta. Lisäksi taksamittari tulee pakolliseksi kaikkiin takseihin. Se on yksi tärkeimmistä kuljettajan suojaa ja turvallisuutta lisäävistä toimista, sillä luotettava mittari estää väärinkäytöksiä ja varmistaa läpinäkyvän hinnoittelun. Liian moni valitus liittyy edelleen vedätyksiin ja epäselviin hintoihin, ja tähän esitys tuo selkeästi tiukempaa otetta. Nämä ovat toimia, jotka kumpuavat turvallisemman arjen takaamisesta. Kenenkään ei kuulu joutua pelkäämään taksissa. Arvoisa puhemies! Taksi on monelle iäkkäälle, liikuntarajoitteiselle tai yöaikaan liikkuvalle välttämätön palvelu. Siksi turvallisuuden vahvistaminen ei ole vain markkinakysymys, se on osa arjen perusturvaa. Tämä esitys palauttaa luottamusta siihen, että taksiin voi nousta huoletta missä päin Suomea tahansa, ja mikä tärkeintä, se palauttaa luottamusta siihen, että yhteiskunta toimii silloin, kun turvallisuutta on tarve vahvistaa. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja
27.5.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNS 7/2025 vpTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Käsittelemme tänään tulevaisuusselonteon ensimmäistä osaa, joka ei ennusta tulevaisuutta vaan auttaa meitä paremmin varautumaan siihen. Turvallisuus syntyy kyvystä toimia yhtä aikaa useilla rintamilla. Se syntyy puolustuskyvystä, taloudesta, liikkumatilasta, toimivasta yhteiskunnasta ja korkeasta osaamistasosta. Se on myös kykyä ymmärtää muutosta, ennakoida riskejä ja toimia epävarmuudessa. Selonteko esittää neljä erilaista skenaariota vuoteen 2045 asti. Ne kuvaavat maailmaa, jossa yhteistyö joko vahvistuu tai heikkenee, teknologia keskittyy harvoille, blokkijako syvenee tai koko järjestelmä alkaa murentua. Maailma moninapaistuu, suurvaltakilpailu kiristyy, ja turvallisuusympäristö pysyy epävakaana. On selvää, että yksikään näistä ei toteudu sellaisenaan, mutta kaikki niistä sisältävät elementtejä, joihin meidän on hyvissä ajoin varauduttava. Tämä vaatii meiltä hyvää valmiutta. Arvoisa puhemies! Tästä seuraa kokonaisturvallisuuden kannalta keskeinen johtopäätös. Meidän on kyettävä rakentamaan yhteiskunta, joka kestää useita erilaisia tulevaisuuksia. Me emme voi nojata vain yhteen oletukseen, siihen, että maailma kehittyy suotuisasti. Siksi myös Suomen kokonaisturvallisuusajattelua on vietävä vahvasti eteenpäin. Valmius tulevaisuuteen tarkoittaa ennen kaikkea kykyä säilyttää meillä itsellämme riittävä määrä strategisia toimintavaihtoehtoja. Tämä on kokonaisturvallisuuden ydin. [Vilhelm Junnila: Oikein!] Se tarkoittaa, että yhteiskuntamme on oltava samanaikaisesti vakaa, turvallinen, joustava ja vahva mutta uudistumiskykyinen. Se tarkoittaa myös sitä, että päätöksenteossa ei riitä reagointi vaan tarvitaan myös tämän selonteon kaltaista vahvaa, ennakoivaa otetta. Arvoisa puhemies! Vaikka selonteko tarkastelee maailman muutosta laajasti, se jättää osin varjoon sen, mitä muutokset tarkoittavat ihmisten arjessa, yhteiskunnan sisäisessä dynamiikassa, resilienssissä ja luottamuksessa. Tämä on keskeinen kysymys kokonaisturvallisuuden kannalta. Turvallisuus ei ole vain rakenteita ja järjestelmiä vaan myös ihmisten kokemaa turvaa ja uskoa tulevaisuuteen. Ilman luottamusta ei ole kriisinsietokykyä, ja ilman yhteiskunnallista eheyttä ei ole turvallisuutta. Tämä selonteko antaa meille tärkeän viestin: maailma ei ole palaamassa vakauteen, vaan epävarmuus on uusi normaali. Siksi Suomen on rakennettava vahvuutensa asioihin, jotka toimivat kaikissa mahdollisissa tulevaisuuksissa. Näitä ovat koulutus, osaaminen, talouden kestävyys, toimiva demokratia ja kyky pitää yhteiskunta yhtenäisenä. Tämä on tulevaisuusselonteon keskeinen viesti, ja siihen meidän on vastattava teoilla. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies, kunnioitetut kollegat! Suomen kokonaisturvallisuus rakentuu ennen kaikkea ihmisistä, heidän osaamisestaan ja uskostaan omaan tulevaisuuteensa. Siksi opintoseteliuudistus ei ole vain koulutuspoliittinen ratkaisu, vaan se on myös osa laajempaa turvallisuuspolitiikkaa. Suomalainen menestys ja itsenäisyys ovat rakentuneet sivistyksen varaan. Huolestuttavaa on se, että viime vuosina olemme nähneet merkkejä tämän perustan horjumisesta. Tuhannet nuoret jäävät vuosittain ilman korkeakoulupaikkaa, ja siirtymä korkeakoulutukseen on monelle hidas ja epävarma. Samalla tiedämme, että valtaosa nuorista haluaa korkeakoulututkinnon ja uskoo koulutuksen merkitykseen. Se, että nuoremme uskovat osaamiseen, on myös kokonaisturvallisuuttamme vahvistava tekijä. Arvoisa puhemies! Nyt tarjoamme tähän ongelmaan ratkaisun. Opintosetelin avulla nuori voi aloittaa korkeakouluopinnot heti, vaikka opiskelupaikka ei olisi vielä avautunut. Nuori voi tutustua eri aloihin, vahvistaa opiskelutaitojaan ja rakentaa omaa polkuaan kohti tutkintoa ilman taloudellisia esteitä. Käytännössä kyse on mahdollisuudesta suorittaa maksuttomasti enintään 30 opintopisteen suuruiset avoimet opinnot kahden vuoden aikana. Tämä uudistus muuttaa välivuoden luonnetta. Siinä, missä välivuosi on monelle ollut pakkorako ja epävarmuuden aikaa, opintosetelin myötä siitä voi tulla myöhemmin opintoihin kiinnittymistä vahvistava ja suuntaa antava vaihe. Nuori ei jää ulkopuolelle vaan pysyy mukana oppimisessa ja yhteiskunnassa. Juuri sitä me tarvitsemme tänä päivänä. Arvoisa puhemies! Kyse on myös taloudesta ja Suomen tulevasta menestyksestä. Korkeampi koulutustaso vahvistaa tuottavuutta, tutkimusta ja innovaatioita sekä tukee työuria. Opintoseteli voi nopeuttaa siirtymää koulutukseen ja siten myös työelämään, mikä vahvistaa koko yhteiskunnan kantokykyä. Samalla se vahvistaa kansakuntamme sivistystä, joka on osa kriisinsietokykyä. Koulutettu yhteiskunta kykenee paremmin arvioimaan tietoa, torjumaan vaikuttamista ja sopeutumaan muutoksiin. Näin ollen investointi koulutukseen on myös investointi kokonaisturvallisuuteen. Arvoisa puhemies! Tämä opintoseteli lähettää nuorille tärkeän viestin siitä, että yhden hakukerran epäonnistuminen ei määritä koko tulevaisuutta. Se kertoo, että yhteiskunta tarjoaa uusia mahdollisuuksia ja tukee eteenpäin. Se on viesti Suomelle siitä, että emme jätä osaamispotentiaalia käyttämättä. Jokainen nuori, joka pääsee kiinni opintoihin, vahvistaa meidän yhteistä tulevaisuuttamme ja suomalaista kokonaisturvallisuutta. Siksi tätä opintoseteliuudistusta tulee katsoa myös osana jokaisen suomalaisen turvallista arkea. — Kiitoksia, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
26.5.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNS 5/2026 vpTalousTurvallisuusKoulutusRakentaminen

Kiitoksia, arvoisa puhemies! Malttakaa vielä hetken, sillä varmaan puheenvuoroja riittää ihan kaikille hetken kuluttua. — Suomen julkisen talouden tila on rehellisesti sanottuna huolestuttava. Vaikka tämä hallitus on koko kauden tehnyt ankarasti töitä ja vaikeita päätöksiä, velka kasvaa silti edelleen nopeasti. On totta, että mikään ja mitkään pikatoimet eivät riitä paikkaamaan sitä vuosien toimettomuutta ja viime hallituskauden velkarallia. Kaikesta huolimatta on yhtä tärkeää sanoa ääneen sekin, että kiitos nykyisen hallituksen hyvien toimien tilannekuva ei enää tänä päivänä ole yhtä yksipuolinen. Suomen taloudessa on nähtävissä käänne parempaan. Teollisuus kasvaa, vienti vahvistuu, ja talous on jälleen lähtenyt liikkeelle. Tänä keväänä olemme saaneet lukea useita uutisia siitä, kuinka Suomeen uskalletaan nyt investoida ja talous on alkanut osoittamaan kasvun merkkejä. Tämä antaa meille tärkeän viestin siitä, että suunta voidaan vielä muuttaa. Se kertoo siitä, että olemme tehneet oikeita asioita vaikeassa tilanteessa. Arvoisa puhemies! Olemme tällä hallituskaudella tehneet mittavia päätöksiä velkaantumisen hillitsemiseksi. Ne ovat olleet miljardiluokan sopeutuksia sekä pysyviä rakenneuudistuksia, joiden vaikutukset nähdään pidemmällä aikavälillä. Yksittäinen päätös tai yksi vaalikausi on kuitenkin vaikutukseltaan liian lyhyt ja heikko, mikäli Suomi jatkaa entistä poukkoiluaan ja sen linjattomuutta. Siksi keskeinen kysymys, jota tämä selonteko liiallisen alijäämän korjaamisesta peräänkuuluttaa, on siinä, löytyykö Suomelta pitkäjänteinen ja yli hallituskausien kantava sitoutuminen vastuulliseen talouspolitiikkaan. Juuri siihen perustuu kansalaisyhteiskunnan luottamus, ja ilman luottamusta velkaantuminen muuttuu nopeasti kalliimmaksi. Arvoisa puhemies! Puhumme paljon velkaantumisen taittamisesta. Se ei ole kohtuutonta eikä kylmää, kun päätökset tehdään vastuullisesti. Talouspolitiikka ei ole vain säästämistä, se on tulevaisuuden rakentamista. Meidän on yhtä aikaa pidettävä menot hallinnassa, vahvistettava kasvua ja luotava ihmisille usko siihen, että huominen on parempi kuin tämä päivä. Ilman toivoa ei ole kestävää talouspolitiikkaa, ja se on totta, että ilman kestävää taloutta meillä ei ole kykyä vastata kriiseihin, ei kotimaassa eikä kansainvälisesti. Siksi talouden kuntoon laittaminen on yksi tärkeimmistä toimista turvallisemman Suomen rakentamiseksi. Arvoisa puhemies! Lopulta tässä asiassa kyse on myös sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta. Kun korkomenot kasvavat, jokainen korkoihin menevä euro on pois lapsilta, nuorilta, koulutuksesta, hoivasta ja turvallisuudesta. Se on pois tulevaisuudelta. Siksi emme voi himmentää tulevaisuuden toivoa elämällä velkarahalla tänään ja huomenna. Me emme voi siirtää tämän päivän laskua lastemme ja heidän lastensa lapsille maksettavaksi. Siksi tämä selonteon keskeinen viesti on tärkeä. Suomen talouden suunta on vielä meidän omissa käsissämme. Se ei käänny väittelemällä siitä, onko velkajarru tarpeen. Se edellyttää meiltä kaikilta vaikeita päätöksiä ja ennen kaikkea yhteistä poliittista tahtoa pitää Suomi vakaana, turvallisena ja tulevaisuuteen luottavana yhteiskuntana. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja
20.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 86/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Käsittelemme nyt hallituksen esitystä, jolla helpotetaan työttömyysturvalla opiskelua. Sen tavoitteena on, että yli 25-vuotias työtön työnhakija voisi jatkossa opiskella avoimia korkeakouluopintoja ilman pelkoa työttömyysturvan menettämisestä. Kyse on siis ennen kaikkea siitä, miten suhtaudumme oma-aloitteisuuteen, osaamisen kehittämiseen ja työnhaun tukemiseen. Työllistymistä tukevan tekemisen tulee aina olla kannattavaa. Arvoisa puhemies! Suomalainen työelämä muuttuu nopeasti. Monella alalla osaamisvaatimukset kasvavat ja työn hakeminen ilman ajantasaista osaamista voi olla vaikeaa. Tässä tilanteessa jokainen mahdollisuus päivittää omaa osaamistaan on arvokas. Tämä esitys lähtee liikkeelle ajatuksesta, että järjestelmän ei pidä rangaista aktiivisuudesta vaan tukea sitä. Kun työtön työnhakija haluaa käyttää aikaansa opiskeluun ja osaamisensa kehittämiseen, yhteiskunnan tehtävä ei ole asettaa tälle tarpeettomia esteitä. Nykytilanteessa työttömyysturvajärjestelmä on ollut suotta monimutkainen ja passivoiva. Lyhyet opinnot ovat sallittuja, mutta pidemmät kokonaisuudet voivat johtaa väliaikaisen työttömyysturvan menetykseen. Tämä aiheuttaa turhaa epävarmuutta ja byrokratiaa. Siksi korjaamme tätä ongelmaa. Jatkossa avoimilla korkeakouluopinnoilla ei olisi vaikutusta työttömyysturvaan yli 25-vuotiaiden osalta eikä opintoja tarvitsisi erikseen ilmoittaa viranomaisille. Tämä selkeyttää järjestelmää, vähentää hallinnollista työtä ja antaa ihmisille varmuuden siitä, että omaehtoinen osaamisen kehittäminen on mahdollista. Arvoisa puhemies! On tärkeää korostaa, että tämä uudistus ei muuta työttömyysturvaa opiskelun väyläksi työnhaun sijaan. Työnhakijan velvollisuudet säilyvät ennallaan. Jatkossakin työtä on haettava, sitä on oltava valmis ottamaan vastaan ja työllistymistä edistäviin palveluihin on osallistuttava. Kyse ei siis ole passiivisuudesta vaan aktiivisen työnhaun tukemisesta. On myös huomattava, että avoimet korkeakouluopinnot ovat pääsääntöisesti lyhytkestoisia. Tämä tarkoittaa, että vaikutukset työnhakuun ovat rajallisia ja opiskelu on mahdollista sovittaa yhteen aktiivisen työnhaun kanssa. Avoimet opinnot voivat toimia väylänä tutkinto-opintoihin ja nopeuttaa myöhempää opiskelua, kun suorituksia voidaan hyväksilukea. 25 vuoden ikäraja on osana esitystä juuri siksi. Työttömyysturvalla opiskelun ei tule olla taloudellisesti opintotukea houkuttelevampi vaihtoehto, eikä mahdollisesta sivutoimisesta opiskelusta pidä tulla tosiasiallisesti päätoimista. Työttömyysturva on ensisijaisesti työllistymistä varten. Arvoisa puhemies! Tämä uudistus on askel kohti joustavampaa, kannustavampaa ja selkeämpää järjestelmää. Se tukee omaehtoista aktiivisuutta, vähentää turhaa byrokratiaa ja vahvistaa osaamista. Samalla meidän on kuitenkin huolehdittava siitä, että järjestelmä pysyy oikeudenmukaisena ja kestävänä myös pitkällä aikavälillä. Siksi vaikutusten seuranta on tärkeää. Työntekoon ja työn vastaanottamiseen tulee kannustaa niin nyt kuin myös tulevaisuudessa. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (korkeakoulu, opintotuki)Pöytäkirja
20.5.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNS 4/2026 vpTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on muuttanut Euroopan turvallisuustilannetta pysyvästi. Kyse ei ole vain Ukrainasta vaan koko Euroopan turvallisuusjärjestyksestä, kansainvälisestä oikeudesta ja siitä, millaiseen maailmaan me haluamme kuulua. Suomen turvallisuus rakentuu tänä päivänä yhä vahvemmin yhdessä muiden Euroopan maiden kanssa. Siksi on selvää, että meidän on kannettava oma vastuumme Ukrainan tukemisessa ja Euroopan puolustuksessa. Arvoisa puhemies! Suomen osallistuminen operaatio Legioon on tässä tilanteessa johdonmukainen ja perusteltu ratkaisu. Se on konkreettinen teko, jolla vahvistamme sitoutumistamme Ukrainan ja koko Euroopan turvallisuuteen. Samalla se on myös selkeä investointi Suomen omaan turvallisuuteen. Kun Suomi osallistuu yhdessä Pohjoismaiden, Baltian maiden ja Puolan kanssa Ukrainan tukemiseen, me vahvistamme alueellista turvallisuusyhteistyötä ja osoitamme, että Eurooppa seisoo yhtenäisenä vihollisen, Venäjän, aggressiota vastaan. Turvallisuus ei synny pelkästään puolustautumalla vaan myös tukemalla niitä, jotka puolustavat kanssamme samoja arvoja. Ukrainan kyky puolustaa itseään on suoraan yhteydessä koko Euroopan turvallisuuteen. Siksi Ukrainan puolustuksen tukeminen ei ole vain solidaarisuutta, vaan se on tärkeä strateginen välttämättömyys. Meidän osallistumisemme operaatio Legioon vahvistaa Ukrainan puolustuskykyä konkreettisesti. Samalla se vahvistaa Ukrainan neuvotteluasemaa. Yhdessä tavoiteltu kestävä ja oikeudenmukainen rauha ei synny ilman, että Ukraina pystyy puolustamaan itseään ja käymään neuvotteluja vahvasta asemasta käsin. Arvoisa puhemies! Yksi tämän esityksen keskeisiä vahvuuksia on se, että se vastaa Ukrainan todellisiin ja muuttuviin tarpeisiin. Ukrainassa tilanne kehittyy jatkuvasti. Tämä tarkoittaa, että myös tuen on muututtava tarpeen mukaan. Operaatio Legio perustuu siihen, että koulutustuki suunnataan niihin osa-alueisiin, joita Ukraina itse pitää ajankohtaisina. Näin varmistetaan, että tuki on vaikuttavaa ja että jokaisella panoksella saavutetaan mahdollisimman suuri hyöty. Suomi ei siis ainoastaan tue Ukrainaa vaan tekee sen järkevästi, kohdennetusti, vaikuttavasti ja yhteistyössä muiden kumppaneiden kanssa. On myös tärkeää todeta, että operaatio Legio ei tarkoita suomalaisjoukkojen lähettämistä Ukrainan alueelle. Toiminta tapahtuu EU- ja Nato-maiden alueella, pääosin Puolassa, ja se keskittyy koulutus-, tuki- ja esikuntatehtäviin. Tämä on hallittu, viisas ja turvallinen tapa osallistua Ukrainan tukemiseen samalla, kun vahvistamme kansainvälistä yhteistyötä. Suomi on jo nyt yksi Ukrainan vahvimmista tukijoista suhteessa taloutensa kokoon, ja operaatio Legioon osallistuminen jatkaa tätä linjaa. Tästä olen erityisen ylpeä. Se osoittaa, että Suomi on valmis kantamaan vastuuta myös jatkossa. Arvoisa puhemies! Tässä ajassa turvallisuus ei synny yksin. Se rakennetaan yhdessä liittolaisten kanssa pitkäjänteisesti ja määrätietoisesti. Siksi Suomen osallistuminen operaatio Legioon on oikea ratkaisu. Me emme voi tai saa väsyä tukemaan Ukrainaa. Ukrainan kohtalo vaikuttaa koko Euroopan tulevaisuuteen. Se vaikuttaa myös meidän turvallisuuteemme. Siksi meidän on jatkettava tätä työtä määrätietoisesti, kestävästi ja vastuullisesti. Slava Ukraini! — Kiitoksia, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
13.5.2026VastauspuheenvuoroHE 149/2025 vpKoulutus

Kiitos, arvoisa puhemies! Tässä edustaja Merinen kertoi, että nämä ennaltaehkäisevät työt ja toimet, totta kai, ovat kaikista tärkein asia tässä vaiheessa. Minä tunnistan kyllä, että aika monella vanhemmalla tänä päivänä on vanhemmuus vahvasti hukassa. Eli meillä on viranomainen se lähiomainen välillä. Me ollaan todellakin semmoisessa hetkessä ihan sen takia, että eivät nämä ennaltaehkäisevät toimet eivätkä vanhempien... No, enää ei saa käyttää sanoja ”kuri” ja ”järjestys”, niitä ei saa koulussa eikä perheessä käyttää. Ihan varmaa on, että se ennaltaehkäisevä työ on kaikista tärkein asia. Mutta sitten näistä toimista: poliisilla on se valta, heillä on riittävät keinot, voimankäyttökeinotkin tarvittaessa, ottaa kiinni hatkanuoria, mutta me kaikki tiedetään, että se resurssi ei missään tapauksessa riitä. Eli meillä ei ole... Poliiseilla on sitten myös semmoisia muitakin tärkeitä tehtäviä, joissa henkeä ja terveyttä uhataan. Nyt tämän takia tässä lakialoitteessa on kerrottu, että tullaan ottamaan jossakin vaiheessa mahdollisesti käyttöön, sitten kun tämä laki hyväksytään, semmoisia paikkoja, kuten meillä Limingassa ollaan suunnittelemassa. — Kiitoksia.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Pöytäkirja
13.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 149/2025 vpSoteTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Viime vuosina olemme nähneet lastensuojelussa ilmiöitä, joissa pelkät hyvät aikomukset eivät ole riittäneet. Luvattomat poissaolot sijaishuollosta, päihde- ja väkivaltakierteet sekä mielenterveyden vakavat häiriöt ovat altistaneet lapsia hyväksikäytölle, rikollisuudelle ja hengenvaaralle. Kyse on ennen muuta siitä, miten yhteiskunta kantaa vastuunsa kaikkein haavoittuvimmista lapsista silloin, kun turvallisuus, terveys ja henki ovat vaarassa. Siksi tämä esitys vastaa näihin konkreettisiin turvallisuusuhkiin. Arvoisa puhemies! Haluamme vahvistaa viranomaisten keinoja toimia ennaltaehkäisevästi ja nopeasti. Lapsen etsiminen ja palauttaminen voidaan jatkossa toteuttaa ripeämmin. Paikannustietoja voidaan hyödyntää matalammalla kynnyksellä, ja poliisin virka-apu kytketään mukaan silloin, kun lapsen turvallisuus sitä vaatii. Kyse ei ole kontrollista vaan lapsen suojelemisesta. Samalla hallitus esittää kuntouttavan suljetun laitospalvelun perustamista niille lapsille, jotka vakavasti vaarantavat oman tai toisen turvallisuuden eikä muilla keinoilla pystytä katkaisemaan rikos- tai päihdekierrettä. Kyse ei ole rangaistuksesta vaan viimesijaisesta suojelutoimesta, jossa yhdistyvät tiukka turvallisuus ja vahva moniammatillinen kuntoutus. Jokainen rajoitus on määräaikainen, perusteltu ja valvottu, ja lapsen oikeusturva säilyy. Turvallisuus ei synny vain toimivaltuuksista vaan myös osaamisesta ja luottamuksesta. Siksi tämä esitys nostaa henkilöstövaatimuksia, selkeyttää rajoitustoimenpiteitä ja korostaa tarkkaa kirjaamista ja valvontaa. Tämä on tärkeää sekä lasten että työntekijöiden turvallisuuden kannalta. Kun säännöt ovat selkeät, riski mielivallasta tai epävarmuudesta pienenee. Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysvaliokunta on huolellisesti käsitellyt esityksen ja tehnyt siihen tarpeellisia muutoksia. Valiokunta katsoo mietinnössään myös tulevaisuuteen. Lastensuojelulain kokonaisuudistuksen toisessa vaiheessa sääntelyn soveltavuutta, päätöksenteko- ja muutoksenhakujärjestelmää sekä valvontaa tulee selkeyttää ja painopistettä vahvistaa ennaltaehkäiseviin lapsia ja perhettä tukeviin palveluihin. Lain toimeenpanoon ja valvontaan on vastattava riittävillä resursseilla, ja henkilöstön koulutus ja osaaminen on turvattava. Lisäksi meidän tulee seurata lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteensovitettujen yksiköiden sekä kuntouttavan suljetun laitospalvelun vaikuttavuutta ja varmistaa, että lapsen oikeudet toteutuvat kaikissa olosuhteissa. Arvoisa puhemies! Lopuksi on todettava, että tämä esitys toteuttaa perustuslain ja lapsen oikeuksien sopimuksen ydintä. Jokaisella lapsella on oikeus elämään, turvallisuuteen ja erityiseen suojeluun. Tämä esitys vahvistaa yhteiskunnan kykyä puuttua ajoissa, katkaista haitalliset kehityskulut ja palauttaa lapselle mahdollisuus turvalliseen tulevaisuuteen. Siksi pidän tätä esitystä välttämättömänä ja kannatettavana turvallisuusuudistuksena. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
13.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 197/2025 vpSoteTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Turvallisuus rakentuu monesta kerroksesta. Yksi niistä on vahva, osaava ja oikea-aikaisesti käytettävissä oleva sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö. Turvallisuus ei synny vain rajojen suojelusta tai viranomaisista. Sitä ovat luomassa myös ensihoitajat, kätilöt ja terveydenhoitajat, jotka ovat yhteiskunnan arjen ja kriisin etulinjassa. Juuri tämän vuoksi käsiteltävänä oleva hallituksen esitys on ennen kaikkea turvallisuutta vahvistava esitys. Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysalalla on Suomessa pitkäkestoinen ja laaja henkilöstöpula. Se näkyy ensihoidon vasteajoissa, perheiden palveluiden saatavuudessa sekä synnytys- ja äitiyshuollon kuormituksessa. Kun koulutuspolut ovat nykyisin päällekkäisiä ja hitaita, osaavaa henkilöstöä valmistuu liian vähän ja liian myöhään. Tällä uudistuksella puramme juuri näitä esteitä. Jatkossa sairaanhoitajakoulutuksen jo suorittanut voisi pätevöityä ensihoitajaksi, kätilöksi tai terveydenhoitajaksi ilman uuden samantasoisen tutkinnon tekemistä. Jatkossa ensihoitajaksi tai kätilöksi voisi valmistua puolessatoista vuodessa ja terveydenhoitajaksi jopa yhdessä vuodessa sairaanhoitajakoulutuksen jälkeen. Arvoisa puhemies! Tämä ei ole vain koulutusjärjestelmän tehostamista, se on kriisinsietokyvyn vahvistamista. Ensihoitajat ovat usein ensimmäiset, jotka saapuvat onnettomuuspaikalle. Terveydenhoitajat ovat koulujen ja perheiden turvallisuusverkko. Kätilöt puolestaan turvaavat synnytysten turvallisuuden ja äitiyshuollon jatkuvuuden. Kun koulutuspolut lyhenevät ja selkeytyvät, osaajia valmistuu enemmän, nopeammin ja vaikuttavammin. Tämä lisää pitkällä aikavälillä koko alan työvoiman saatavuutta ja vahvistaa meidän huoltovarmuuttamme myös niillä alueilla, joilla henkilöstöpula on jo akuutti. Sivistysvaliokunta on esitystä käsitellessään korostanut, että meidän on huolehdittava siitä, että parhaillaan käynnissä olevan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskevan lainsäädännön uudistuksen yhteydessä säädetään myös oikeudesta harjoittaa ensihoitajan ammattia laillistettuna ammattihenkilönä. Tämä on pieni asia mutta tärkeä osa kokonaisuuden toimivuutta. Arvoisa puhemies! Turvallinen Suomi tarvitsee toimivan ensihoidon, vahvan äitiyshuollon ja kattavat peruspalvelut. Jokainen näistä aloista kantaa vastuuta ihmishenkien pelastamisesta ja yhteiskunnan toimintakyvystä. Tämä esitys ei ainoastaan selkeytä koulutusjärjestelmää, vaan se turvaa palvelut, joihin kansalaiset luottavat silloin, kun hätä on kaikista suurin. Siksi tämä esitys on ennen kaikkea investointi Suomen turvallisuuteen. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden, sairaala)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
12.5.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVK 3/2026 vpTalousSoteTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Vaikea suhdanne on alkanut kääntyä: talous kasvaa, investointeja tehdään ja teollisuuden tilauskannat ovat piristyneet. Tästäkin huolimatta oppositio kysyy nyt, onko hallitus valmis muuttamaan talouspolitiikan suuntaa. Meillä ei ole mahdollisuutta palata siihen politiikkaan, jossa lasku jätettiin seuraaville sukupolville. Taloutemme ongelma ei ole se, että tämä hallitus olisi tehnyt liikaa uudistuksia, vaan se, että välttämättömiä uudistuksia lykättiin aivan liian pitkään. Olemme tällä kaudella sopineet historiallisesta sopeutuskokonaisuudesta, jonka ansiosta valtio otti jo viime vuonna ja ottaa tänä vuonna arviolta neljä miljardia euroa vähemmän velkaa kuin ilman näitä päätöksiä olisi jouduttu ottamaan. Ilman tehtyjä päätöksiä Suomen tilanne olisi siis jo nyt merkittävästi heikompi. Budjettitalouden menoja on sopeutettu pysyvästi samalla, kun puolustukseen ja hyvinvointialueisiin on ollut pakko panostaa. Tämä on vastuunkantoa tilanteessa, jossa velan korkomenot nousevat rajusti ja syövät rahaa koulutukselta, hoivalta ja turvallisuudelta. Arvoisa puhemies! On totta, että velka kasvaa ja työttömyys on liian korkealla. Me emme sitä kiistä, mutta on harhaanjohtavaa väittää, että se olisi tällä kaudella tehtyjen uudistusten syy. Tätä varten olemme tehneet laajan kasvua tukevan uudistusohjelman. Riippumattoman arvion mukaan hallitus on toteuttanut yli 500 kasvutoimea tukeakseen maamme talouskasvun syntymistä. Työn verotusta on kevennetty kaikilla tulotasoilla, erityisesti pieni- ja keskituloisilla, ja yrittämisen ja investointien edellytyksiä on vahvistettu verotusta, rahoitusta ja työmarkkinoita uudistamalla. Silti me täällä nyt kuuntelemme, kuinka opposition toimesta velkaa moititaan mutta sen hillitsemiseen tarvittavia säästöjä vastustetaan — erikoinen tilanne —, kuinka säästöjä esitetään vaihtoehtobudjetissa mutta puheissa vaaditaan niiden perumista. Työllisyyttä vaaditaan lisää, mutta työnteon ja yrittämisen kannusteiden parantaminen torjutaan. Kasvua peräänkuulutetaan, mutta samaan aikaan esitetään veronkiristyksiä työlle, yrittäjille ja investoinneille. Tällaista yhtälöä ei yksinkertaisesti ole mahdollista ratkaista. Tällainen poukkoileva politiikka ei ole kestävää. Arvoisa puhemies! Tämä hallitus tekee nyt niitä välttämättömiä rakenteellisia muutoksia, jotka olisi pitänyt saada sovituksi aikaa sitten. Ero aiempaan on selvä: Emme palkkaa velkarahalla työntekijöitä. Emme riko valtiontaloudelle asetettua kehystä. Sen sijaan muutamme rakenteita ja tuemme sitä, että yrityksillä on edellytys panostaa kasvutoimiin. Siksi työllisyysvaikutukset tulevat viiveellä. Hallitus kantaa vastuunsa nyt, jotta seuraaville sukupolville jäisi muutakin kuin velkaa ja selityksiä. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero, velka, budjetti)Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
8.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 16/2026 vpTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! [Hälinää — Puhemies koputtaa] Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut perusteellisesti. Venäjän raakalaismainen hyökkäyssota Euroopassa on nostanut esiin sen, miten sisäinen ja ulkoinen turvallisuus kietoutuvat yhteen. Hybridivaikuttaminen, rajahäiriöt, muuttunut rikollisuus sekä äkilliset, vaikeasti ennakoitavat tilanteet ovat usein ensimmäisenä poliisin vastuulla. [Hälinää — Puhemies koputtaa] He toimivat ensimmäisenä silloin, kun tilanne ei vielä ole selvästi sotilaallinen tai valtion rajat ylittävä. Poliisi joutuu tänä päivänä vastaamaan yhtä lailla niin epäselviin droonihavaintoihin kuin nopeasti eskaloituviin sisäisiin häiriöihin sekä moniin tilanteisiin näiden välillä. Kun nämä häiriöt levittäytyvät samanaikaisesti useisiin tilanteisiin tai jatkuvat pitkään, poliisin nykyresurssit ovat lujalla koetuksella. Tämän koimme jo vuonna 2015 pakolaiskriisissä sekä korona-ajan Uudenmaan sulun aikana. Turvallinen Suomi rakennetaan yhdessä ja riittävin resurssein. Siksi on selvää, että nyt eduskunnalle uudelleen annettu esitys poliisin reservin perustamisesta on odotettu ja tervetullut. Arvoisa puhemies! Tämän poliisin reserviä koskevan esityksen tarkoitus on turvata poliisin toimintakyky silloin, kun yhteiskunnan turvallisuutta koettelee laaja ja poikkeuksellinen pitkittynyt häiriö. Esitys ei ole keino korvata poliisin normaaleja resursseja, eikä sitä ole tarkoitettu yhteiskuntamme arkipäivän tarpeisiin. Kyseessä on ennen kaikkea varautumisen toimi, joka on osa kokonaisturvallisuuttamme. Esityksessä ehdotetaan, että reservi perustuu poliisikoulutusta saaneisiin ihmisiin, heihin, jotka ovat saaneet laajan perus- ja ihmisoikeuksia sekä viranomaisen toimintavaltuuksia ja operatiivista toimintaa koskevan koulutuksen, olivatpa he opiskelijoita, työelämässä muualta kuin poliisivirasta tai eläkkeellä. Tarkasti rajattu ja osaava reservi vapauttaa kriisien aikana poliisin resursseja sinne, missä niitä tarvitaan, laskematta viranomaistoiminnan luotettavuuden tasoa. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
7.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 197/2025 vpSoteTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Suomen turvallisuus rakentuu monesta kerroksesta. Yksi niistä on vahva, osaava ja oikea-aikaisesti käytettävissä oleva sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö. Turvallisuus ei synny vain rajojen suojelusta tai viranomaisista. Sitä ovat luomassa myös ensihoitajat, kätilöt ja terveydenhoitajat, jotka ovat yhteiskunnan arjen ja kriisien etulinjassa. Juuri tämän vuoksi käsiteltävänä oleva hallituksen esitys on ennen kaikkea turvallisuutta vahvistava esitys. Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysalalla on Suomessa pitkäkestoinen ja laaja-alainen henkilöstöpula. Se näkyy ensihoidon vasteajoissa, perheiden palveluiden saatavuudessa sekä synnytys- ja äitiyshuollon kuormituksessa. Kun koulutuspolut ovat nykyisin päällekkäisiä ja hitaita, osaavaa henkilöstöä valmistuu liian vähän ja liian myöhään. Tällä uudistuksella puramme juuri näitä esteitä. Jatkossa sairaanhoitajakoulutuksen jo suorittanut voisi pätevöityä ensihoitajaksi, kätilöksi tai terveydenhoitajaksi ilman uuden samantasoisen tutkinnon tekemistä. Jatkossa ensihoitajaksi tai kätilöksi voisi valmistua puolessatoista vuodessa ja terveydenhoitajaksi jopa yhdessä vuodessa sairaanhoitajakoulutuksen jälkeen. Arvoisa puhemies! Tämä ei ole vain koulutusjärjestelmän tehostamista, se on kriisinsietokyvyn vahvistamista. Ensihoitajat ovat usein ensimmäiset, jotka saapuvat onnettomuuspaikalle. Terveydenhoitajat ovat koulujen ja perheiden turvallisuusverkko. Kätilöt puolestaan turvaavat synnytysten turvallisuuden ja äitiyshuollon jatkuvuuden. Kun koulutuspolut lyhenevät ja selkeytyvät, osaajia valmistuu enemmän, nopeammin ja vaikuttavammin. Tämä lisää pitkällä aikavälillä koko alan työvoiman saatavuutta ja vahvistaa meidän huoltovarmuuttamme myös niillä alueilla, joilla henkilöstöpula on akuutti. Sivistysvaliokunta on esitystä käsitellessään korostanut, että meidän on huolehdittava siitä, että parhaillaan käynnissä olevan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskevan lainsäädännön uudistuksen yhteydessä säädetään myös oikeudesta harjoittaa ensihoitajan ammattia laillistettuna ammattihenkilönä. Tämä on pieni asia, mutta tärkeä osa kokonaisuuden toimivuutta. Arvoisa puhemies! Turvallinen Suomi tarvitsee toimivan ensihoidon, vahvan äitiyshuollon ja kattavat peruspalvelut. Jokainen näistä aloista kantaa vastuuta ihmishenkien pelastamisesta ja yhteiskunnan toimintakyvystä. Tämä esitys ei ainoastaan selkeytä koulutusjärjestelmää, vaan se turvaa palvelut, joihin kansalaiset luottavat silloin, kun hätä on suurin. Siksi tämä esitys on ennen kaikkea investointi Suomen turvallisuuteen. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden, sairaala)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
7.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 149/2025 vpSoteTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Viime vuosina olemme nähneet lastensuojelussa ilmiöitä, joissa pelkät hyvät aikomukset eivät ole riittäneet. Luvattomat poissaolot sijaishuollosta, päihde- ja väkivaltakierteet sekä mielenterveyden vakavat häiriöt ovat altistaneet lapsia hyväksikäytölle, rikollisuudelle ja hengenvaaralle. Kyse on ennen muuta siitä, miten yhteiskunta kantaa vastuunsa kaikkein haavoittuvimmista lapsista silloin, kun turvallisuus, terveys ja henki ovat vaarassa. Siksi tämä esitys vastaa näihin konkreettisiin turvallisuusuhkiin. Arvoisa puhemies! Haluamme vahvistaa viranomaisten keinoja toimia ennaltaehkäisevästi ja nopeasti. Lapsen etsiminen ja palauttaminen voidaan jatkossa toteuttaa ripeämmin. Paikannustietoja voidaan hyödyntää matalammalla kynnyksellä, ja poliisin virka-apu kytketään mukaan silloin, kun lapsen turvallisuus sitä vaatii. Kyse ei ole kontrollista vaan lapsen suojelemisesta. Samalla hallitus esittää kuntouttavan suljetun laitospalvelun perustamista niille lapsille, jotka vakavasti vaarantavat oman tai toisten turvallisuuden, eikä muilla keinoilla pystytä katkaisemaan rikos- tai päihdekierrettä. Kyse ei ole rangaistuksesta vaan viimesijaisesta suojelutoimesta, jossa yhdistyvät tiukka turvallisuus ja vahva moniammatillinen kuntoutus. Jokainen rajoitus on määräaikainen, perusteltu ja valvottu, ja lapsen oikeusturva säilyy. Turvallisuus ei synny vain toimivaltuuksista vaan myös osaamisesta ja luottamuksesta. Siksi tämä esitys nostaa henkilöstövaatimuksia, selkeyttää rajoitustoimenpiteitä ja korostaa tarkkaa kirjaamista ja valvontaa. Tämä on tärkeää sekä lasten että työntekijöiden turvallisuuden kannalta. Kun säännöt ovat selkeät, riski mielivallasta tai epävarmuudesta pienenee. Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysvaliokunta on huolellisesti käsitellyt esityksen ja tehnyt siihen tarpeellisia muutoksia. Valiokunta katsoo mietinnössään myös tulevaisuuteen. Lastensuojelulain kokonaisuudistuksen toisessa vaiheessa sääntelyn sovellettavuutta, päätöksenteko- ja muutoksenhakujärjestelmää sekä valvontaa tulee selkeyttää ja painopistettä vahvistaa ennaltaehkäiseviin, lasta ja perhettä tukeviin palveluihin. Lain toimeenpanoon ja valvontaan on varattava riittävät resurssit, ja henkilöstön koulutus ja osaaminen on turvattava. Lisäksi meidän tulee seurata lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian yhteensovitettujen yksiköiden sekä kuntouttavan suljetun laitospalvelun vaikuttavuutta ja varmistaa, että lapsen oikeudet toteutuvat kaikissa olosuhteissa. Arvoisa puhemies! Lopuksi on todettava, että tämä esitys toteuttaa perustuslain ja lapsen oikeuksien sopimuksen ydintä. Jokaisella lapsella on oikeus elämään, turvallisuuteen ja erityiseen suojeluun. Tämä esitys vahvistaa yhteiskunnan kykyä puuttua ajoissa, katkaista haitalliset kehityskulut ja palauttaa lapselle mahdollisuus turvalliseen tulevaisuuteen. Siksi pidän tätä esitystä välttämättömänä ja kannatettavana turvallisuusuudistuksena. — Kiitoksia, arvoisa puhemies.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tänään keskustelemme julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2027—2030. Se piirtää Suomesta kuvan, joka on syytä ottaa äärimmäisen vakavasti. Julkinen talous on syvästi alijäämäinen, velkasuhde jatkaa kasvuaan, ja liikkumavara tuleville päätöksille kapenee vuosi vuodelta. Kyse ei ole yksittäisestä suhdannekuopasta, vaan pitkäaikaisesta rakenteellisesta ongelmasta, joka uhkaa hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjaa ja Suomen taloudellista turvallisuutta. Tämä on otettava vakavasti, ja tällä kaudella me olemme ottaneet sen erityisen vakavasti. Arvoisa puhemies! Suomi on liian pitkään elänyt yli varojensa. Nyt lainarahalla elätetyn Suomen valtionvelan korkomenot kasvavat nopeasti, ja vuoteen 2030 mennessä pelkät korkokulut eli velanhoitokulut nousevat jo yli kuuden miljardin euron. Se on rahaa, joka on suoraan pois koulutuksesta, sosiaali- ja terveyspalveluista sekä tulevaisuuden investoinneista. Se on rahaa, jonka maksamme eilisen hyvinvoinnista, eilisen turvasta. Se ei auta meitä huomenna. Tässä julkisen talouden suunnitelmassa tunnistetaan myös turvallisuusympäristön muutos ja siitä johtuva puolustusmenojen reilu kasvu. Suomen puolustuskyvystä huolehtiminen on välttämätöntä, eikä siitä yksinkertaisesti voi tinkiä. Juuri siksi julkisen talouden on oltava kestävällä pohjalla. Taloudellinen vakaus on osa kansallista turvallisuutta. Velkaantunut valtio on haavoittuva valtio myös ulkoisten kriisien edessä. Arvoisa puhemies! On myös huomattava, että Suomi on asetettu EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn kaikista jo tehdyistä vaikeista päätöksistämme huolimatta. Tämä on vakava muistutus siitä, että talouspolitiikan liikkumavara ei ole rajaton. Julkisen talouden suunnitelma tunnistaa tämän tilannekuvan. Juuri siksi sääntöpohjaisuudesta, menokehyksestä ja velkajarrusta kiinni pitäminen ei ole ideologinen asia, vaan edellytys sille, että Suomi säilyttää päätösvallan omassa talouspolitiikassaan. Vain valtio, joka voi itse päättää menoistaan ja hoitaa julkista talouttaan, on itsenäinen. Arvoisa puhemies! Meillä ei ole syytä vaipua apatiaan. On uskottava toivoon ja taisteltava paremmasta tulevaisuudesta. Kasvulla ja työllisyydellä on tässä taistelussa ratkaiseva merkitys. Julkisen talouden ongelmia ei ratkaista pelkillä sopeutuksilla. Toki sekin on selvää, että kasvu ei synny toiveajattelulla. Me tarvitsemme nyt päätöksiä, jotka vahvistavat työnteon kannustimia, investointien edellytyksiä ja tuottavuutta. Julkisen talouden suunnitelma tuleville vuosille osoittaa, että näitä ratkaisuja on jo tehty, mutta niiden vaikutukset näkyvät viiveellä tässä heikossa suhdannetilanteessa. Arvoisa puhemies! Julkisen talouden suunnitelma tekee kiistattomasti selväksi sen, että seuraavien vuosien päätökset määrittävät pitkälle 2030-luvun talouspoliittisen liikkumavaran. Siksi keskeinen kysymys ei ole se, näyttävätkö päätökset mukavilta lyhyellä aikaviiveellä, vaan sen sijaan meidän on kysyttävä, estävätkö päätökset sen, että Suomi ajautuu vielä vaikeampiin pakkoratkaisuihin myöhemmin. Tämä julkisen talouden suunnitelma on rehellinen tilannekuva, mutta se ei ratkaise ongelmaa. On meidän tehtävämme varmistaa, että julkisen talouden suunta muuttuu myös käytännön päätöksenteossa. Me emme voi elää ja juhlia velkarahalla. [Puhemies koputtaa] Kyse on sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta, [Puhemies koputtaa] suomalaisen yhteiskunnan toimintakyvystä. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
5.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 16/2026 vpTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut perusteellisesti. Venäjän raakalaismainen hyökkäyssota Euroopassa on nostanut esiin sen, miten sisäinen ja ulkoinen turvallisuus kietoutuvat yhteen. Hybridivaikuttaminen, rajahäirinnät, muuttunut rikollisuus sekä äkilliset, vaikeasti ennakoitavat tilanteet ovat usein ensimmäisinä poliisin vastuulla. He toimivat ensimmäisinä silloin, kun tilanne ei vielä ole selvästi sotilaallinen tai valtion rajat ylittävä. Poliisi joutuu tänä päivänä vastaamaan yhtä lailla niin epäselviin drone-havaintoihin kuin nopeasti eskaloituviin sisäisiin häiriöihin sekä moniin tilanteisiin näiden välillä. Kun nämä henkilöt levittäytyvät samanaikaisesti useisiin tilanteisiin tai tilanteet jatkuvat pitkään, poliisin nykyresurssit ovat lujalla koetuksella. Tämän koimme jo vuoden 2015 pakolaiskriisissä sekä korona-ajan Uudenmaan sulun aikana. Turvallinen Suomi rakennetaan yhdessä ja riittävin resurssein. Siksi on selvää, että nyt eduskunnalle uudelleen annettu esitys poliisin reservin perustamisesta on odotettu ja tervetullut. Arvoisa puhemies! Tämän poliisin reserviä koskevan esityksen tarkoitus on turvata poliisin toimintakyky silloin, kun yhteiskunnan turvallisuutta koettelee laajasti poikkeuksellinen ja pitkittynyt häiriö. Esitys ei ole keino korvata poliisin normaaleja resursseja, eikä sitä ole tarkoitettu yhteiskuntamme arkipäivän tarpeisiin. Kyseessä on ennen kaikkea varautumisen toimi, joka on osa kokonaisturvallisuuttamme. Esityksessä ehdotetaan, että reservi perustuu poliisikoulutusta saaneisiin ihmisiin: heihin, jotka ovat saaneet laajan perus- ja ihmisoikeuksia sekä viranomaisen toimivaltuuksia ja operatiivista toimintaa koskevan koulutuksen, olivatpa he opiskelijoita, työelämässä muualla kuin poliisin virassa tai eläkkeellä. Tarkasti rajattu ja osaava reservi vapauttaa kriisin aikana poliisin resursseja sinne, missä niitä tarvitaan, laskematta viranomaistoiminnan luotettavuuden tasoa. Tämä poliisin reservi ei ole varajoukko arkisiin tehtäviin vaan voimavara niihin tilanteisiin, joissa poliisin toimintakykyä mitataan koko yhteiskunnan toiminnan kannalta. Kokonaisturvallisuuden ydin on juuri siinä, että yhteiskunta pystyy toimimaan häiriöiden keskellä. Vaikka se ei toimisi täydellisesti, se toimii riittävän hyvin, jotta kansalaisten luottamus säilyy ja yhteiskunta pysyy pystyssä. Arvoisa puhemies! Tässä hetkessä poliisin reservin perustaminen ei ole vain varautumista vakaviin tai vaarallisiin tilanteisiin — se on vastuullista ja ennakoivaa turvallisuuspolitiikkaa. Pienelle maalle toimiva viranomaisyhteistyö on tärkeä turvallisuutemme tae, mutta meidän on myös oltava valmiina ja valppaina niitä hetkiä varten, kun hätä on suurin. On oikein, että poliisilla on oma tarkkaan määritelty reservi, jonka avulla voimme reagoida poikkeustilanteisiin silloin, kun turvallisuusympäristön realiteetit sitä vaativat. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitän ministeri Rantasta erinomaisesta työstä tämänkin asian edistämiseksi. Kiitos. — Suomen sisäinen turvallisuus ei perustu muureihin tai pelkoon vaan toimivaan yhteiskuntaan, jossa ihmiset ymmärtävät toisiaan, noudattavat yhteisiä sääntöjä ja osallistuvat työn kautta yhteiseen vastuuseen. Juuri tästä syystä kotouttamispolitiikka ei ole vain sosiaali- tai koulutuspoliittinen kysymys vaan ennen kaikkea turvallisuuspoliittinen kysymys. Haluamme nyt esittää muutoksia kotouttamislainsäädäntöön, koska nykyinen järjestelmä ei tue riittävän nopeasti maahan muuttaneiden kiintymistä suomalaiseen yhteiskuntaan. Pitkittynyt kielitaidottomuus, työelämän ulkopuolelle jääminen ja epäselvä vastuunjako heikentävät yhteiskunnallista luottamusta ja lisäävät riskiä eriytymisestä. Turvallinen Suomi edellyttää, että nämä kehityskulut katkaistaan ajoissa. Siksi tämän esityksen ytimessä on selkeä linjanmuutos. Jatkossa kotoutuminen nähdään määräaikaisena ja tavoitteellisena prosessina, joka alkaa heti maahantulosta ja jonka päämääränä on itsenäinen, työkykyinen ja yhteiskunnan sääntöihin sitoutunut ihminen. Kotoutuminen ei ole pysyvä palvelutila vaan silta osallisuuteen. Tämä on tärkeä viesti sekä maahan muuttaville että suomalaiselle yhteiskunnalle. Arvoisa puhemies! Kielen osaaminen asetetaan uudistuksessa keskeiseen rooliin, koska yhteinen kieli on turvallisen yhteiskunnan perusedellytys. Ilman riittävää suomen tai ruotsin kielen taitoa ihminen jää helposti viranomaisten, työelämän ja arjen palvelujen ulkopuolelle. Se lisää väärinymmärrysten, konfliktien ja syrjäytymisen riskiä. Kun kielitaito todennetaan valtakunnallisella testillä ja oppimista seurataan järjestelmällisesti, varmistamme, että kotoutuminen ei jää puheeksi vaan tuottaa todellista kykyä toimia suomalaisessa yhteiskunnassa. Samalla uudistuksessa aivan oikein vahvistetaan kotoutujan omaa vastuuta. Suomalainen yhteiskunta tarjoaa koulutusta, ohjausta ja tukea mutta vastavuoroisesti edellyttää osallistumista. Kotoutumissuunnitelmaan sitoutuminen, työn hakeminen ja sovittuihin toimiin osallistuminen eivät ole vapaaehtoisia yksityiskohtia vaan osa yhteiskuntasopimusta. Tämä ei ole kovuutta vaan reiluutta. Yhteiset säännöt luovat ennakoitavuutta ja turvallisuutta kaikille. Saadakseen vapauksia on oikein myös kantaa vastuuta. Lopuksi, tämä esitys myös selkeyttää järjestelmää hallinnollisesti kokoamalla rahoituksen ja vastuun yhteen kanavaan. Kun kotoutumisen järjestämisvastuu on selkeästi kunnilla ja rahoitus läpinäkyvää, pystytään paremmin seuraamaan tuloksia ja puuttumaan ongelmiin ajoissa. Tämä vähentää hallinnollista hajanaisuutta ja vapauttaa resursseja olennaiseen: kielitaitoon, työhön ja arjen osallisuuteen. Arvoisa puhemies! Suomi on avoin ja oikeusvaltioon nojaava maa, joka auttaa hädässä ja tarjoaa mahdollisuuden uuteen alkuun. Samalla Suomi on maa, jossa turvallisuus rakentuu luottamuksesta siihen, että yhteiset pelisäännöt koskevat aivan kaikkia. Tämä esitys vahvistaa tätä luottamusta ja tekee kotoutumisesta johdonmukaisempaa, vaikuttavampaa ja turvallisempaa koko yhteiskunnan kannalta. Kun kotoutuminen onnistuu, ehkäistään eriytymistä, vahvistetaan sisäistä turvallisuutta ja rakennetaan yhteiskuntaa, jossa suomalaisuus on yhteinen, opittava ja jaettu elämäntapa. — Kiitoksia, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (kotoutuminen)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Kielen osaaminen asetetaan uudistuksessa keskeiseen rooliin, koska yhteinen kieli on turvallisen yhteiskunnan perusedellytys. Ilman riittävää suomen tai ruotsin kielen taitoa ihminen jää helposti viranomaisten, työelämän ja arjen palvelujen ulkopuolelle. Se lisää väärinymmärrysten, konfliktien ja syrjäytymisen riskiä. Kun kielitaito todennetaan valtakunnallisella testillä ja oppimista seurataan järjestelmällisesti, varmistamme, että kotoutuminen ei jää puheeksi vaan tuottaa todellista kykyä toimia suomalaisessa yhteiskunnassa. Samalla uudistuksessa aivan oikein vahvistetaan kotoutujan omaa vastuuta. Suomalainen yhteiskunta tarjoaa koulutusta, ohjausta ja tukea, mutta vastavuoroisesti edellytetään osallistumista. Kotoutumissuunnitelmaan sitoutuminen, työn hakeminen ja sovittuihin toimiin osallistuminen eivät ole vapaaehtoisia yksityiskohtia vaan osa yhteiskuntasopimusta. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (kotoutuminen)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
28.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 65/2026 vpTurvallisuusKoulutusRakentaminen

Arvoisa puhemies! Minulle urheilu ei ollut pelkkä harrastus. Se on ollut työ, elämäntapa ja kova koulu. Se on ollut merkittävä osa elämääni. Vaikka lopetin kilpaurheilun, nyrkkeily ja liikunta ovat pysyneet vahvasti elämässäni mukana. Urheilu-ura opettaa kurinalaisuutta, vastuuta ja itsensä likoon laittamista, mutta se opettaa myös, että mikään ura ei kestä ikuisesti. Harva huippu-urheilija päättää uransa juhlapuheeseen. Tiedän sen, kuinka ura päättyy hiljaa loukkaantumiseen, iän tuomiin rajoihin tai muihin syihin. Sen jälkeen edessä on uusi elämä, usein vielä kohtuunuorena, mutta ilman sitä turvaa, joka monilla muilla työntekijöillä on itsestäänselvää. Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys tarttuu aitoon ja akuuttiin ongelmaan. Se on paitsi tarpeellinen myös oikeudenmukainen. Se korjaa tilanteen, jossa urheilijoille säädetty lakisääteinen eläkevakuutus on jäänyt markkinoilla vaille tarjoajia. Tämä ei ole urheilijan valinta eikä urheilijan vika. Se on rakenteellinen ongelma, joka kuuluu lainsäätäjälle. Nyt tehdään siis se, mitä vastuullisen yhteiskunnan kuuluu. Meidän tehtävämme on varmistaa, että lakisääteinen turva on myös tosiasiallisesti saatavilla. Turvallisuus ei voi olla vain tekstiä ilman todellista käytäntöä. Mahdollisuus käyttää sijoitussidonnaisia eläkevakuutuksia vastaa tätä päivää ja vakuutusmarkkinoiden todellisuutta. Samalla se antaa urheilijalle pidemmän aikavälin kannalta paremman mahdollisuuden saada työstään myös vanhuuden turvaa. Arvoisa puhemies! Urheilijoiden urat ovat lyhyitä, minkä vuoksi monilla eläkekertymät jäävät pieniksi. Siksi pidän erityisen tärkeänä sitä, että tämä esitys mahdollistaa pienten eläkesäästöjen maksamisen kertasuorituksena sekä eläkkeen maksamisen määräaikaisena urheilijan omalla suostumuksella. On vaikea perustella, miksi suomalaisen urheilijan olisi saatava eläkettään muutamien kymppien kuukausierinä, kun järkevä kertakorvaus auttaisi uuden elämän rakentamisessa. Siksi tämä ei ole holtitonta vapautta vaan realismin tuomista järjestelmään, joka on aiemmin kohdellut urheilijoita mekaanisesti vain paperilla. Arvoisa puhemies! Urheilu opettaa vastuunkantoa, ja tämä esitys kunnioittaa sitä. Urheilija saa valinnanvapautta mutta myös vastuun, koska sijoitussidonnainen malli ei lupaa ilmaista varmuutta vaan antaa mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen pitkällä aikavälillä. Tämä on linjassa urheilijan ja urheilun arvojen kanssa. Yhteiskunta, joka nauttii urheilijoiden työstä, saavutuksista ja heistä kasvaneista esikuvista, ei saa kääntää heille selkäänsä silloin, kun urheilu-ura päättyy. Siksi tämä esitys vie meitä askeleen lähemmäs reilumpaa järjestelmää. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja
23.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 35/2026 vpTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Kun puhumme kokonaisturvallisuudesta, puhumme usein puolustuksesta, huoltovarmuudesta tai kyberturvasta. Ne ovat kaikki tärkeitä, mutta kokonaisturvallisuutta aletaan rakentamaan jo paljon aikaisemmin — se nimittäin alkaa jo koulun pulpeteista. Jos lapsi ei opi lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan, hän jää haavoittuvaan asemaan, ei vain koulussa vaan koko elämässä. Se on riski, jota vastuullinen yhteiskunta ei voi hyväksyä. Tässä osaamistakuuta koskevassa esityksessä tärkeintä on yksinkertainen mutta vahva ajatus: jokaisella lapsella on oikeus oppia perusasiat, ja yhteiskunnalla on velvollisuus varmistaa se. Arvoisa puhemies! Tänään Suomessa on mahdollista siirtyä vuosiluokalta toiselle ilman kunnollista lukutaitoa. On mahdollista saada kelvollinen numero todistukseen, vaikka todellinen osaaminen ei riitä jatko-opintoihin, ja on mahdollista, että saman osaamisen tasolla oleva lapsi saa eri kunnissa aivan eri arvosanat. Tämä ei ole lasten vika, eikä vika ole opettajissakaan. Kyse on järjestelmän ongelmasta. Osaamistakuulla haluamme puuttua juuri tähän epäkohtaan. Esitys ei lisää kokeita, ei poista opettajan pedagogista vapautta eikä tee koulusta kylmää valvontakoneistoa. Se tekee jotakin paljon tärkeämpää, nimittäin selkeyttää yhteiset pelisäännöt. Kun vähimmäisosaaminen määritellään selkeästi ja valtakunnallisesti, opettaja saa selkänojan arviointiin. Siten myös oppilas saa rehellistä palautetta ja huoltaja voi luottaa siihen, että todistus tarkoittaa samaa kaikilla Suomessa. Arvoisa puhemies! Kokonaisturvallisuus ei tarkoita vain varautumista kriiseihin, se tarkoittaa myös kykyä selviytyä arjesta. Siksi lukutaito on kriisinsietokykyä ja matemaattiset perustaidot toimintakykyä. Koulutus on demokratian turva. Yhteiskunta, jossa liian moni nuori jää ilman perustaitoja, rapautuu hiljalleen sisältä päin. Silloin syntyy syrjäytymistä, näköalattomuutta ja eriarvoisuutta, ja ne ovat todellisia turvallisuusuhkia. On syytä korostaa myös, että osaamistakuu ei ole lapsille ja nuorille rangaistus. Se on lupaus, lupaus siitä, että ketään ei päästetä putoamaan liian aikaisin, lupaus siitä, että emme valehtele lapselle hänen osaamisestaan. Siksi kyse on myös rehellisyydestä ja luottamuksesta. On kyse välittämisestä. Osaamistakuu toimii vain, jos tuki tulee ajoissa. Esityksessä aivan oikein korostetaan, että ennen luokalle jättämistä on käytävä kaikki lain mukaiset tukitoimet. Arvoisa puhemies! Suomalainen peruskoulu on ollut kansallinen menestystarina juuri siksi, että se on yhdistänyt sivistyksen ja yhdenvertaisuuden. Osaamistakuu ei riko tätä perinnettä, vaan se palauttaa yhteiset perustaidot keskiöön, jotta sivistys ja yhdenvertaisuus voivat toteutua. Kun perustaidot ovat kunnossa, nuori voi rakentaa tulevaisuuttaan. Kun osaaminen on vahvaa, Suomi on vahva, ja siksi kyse on kokonaisturvallisuudesta sen kaikkein syvimmässä merkityksessä. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
22.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 8/2026 vpTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Suomen turvallisuus rakentuu siitä, että jokainen nuori löytää paikkansa meidän yhteiskunnastamme. Siksi meidän on pystyttävä puuttumaan nuorten rikollisuuteen riittävän varhain, määrätietoisesti ja oikeudenmukaisesti. Tänään käsiteltävä esitys vastaa tähän tarpeeseen vahvistamalla nuorisorangaistusta osana rikosoikeudellista kokonaisuutta. Arvoisa puhemies! Nuorten tekemät rikokset ovat viime vuosina olleet esillä naapurimaassamme Ruotsissa tutuksi tulleen jengiytymiskehityksen myötä. Pahimmillaan nuori voi ajautua nopeasti rikoskierteeseen, jossa ensimmäiset virheet muuttuvat yhä vakavammiksi teoiksi. Tämän kierteen katkaiseminen on nuoren tulevaisuuden kysymys, mutta ennen kaikkea se on myös turvallisuuskysymys. Nyt tarkoituksemme on lisätä tähän kehityskulkuun puuttumisen keinoja pidentämällä nuorisorangaistuksen enimmäiskestoa yhdestä vuodesta kahteen vuoteen ja laajentamalla sen käyttöalaa. Tämä on merkittävä uudistus. Se mahdollistaa kokonaisuuden, jossa nuorta voidaan ei vain rangaista virheistään vaan tukea, ohjata ja valvoa nykyistä vaikuttavammin ja juuri niin pitkään kuin se tulevien rikosten ehkäisemiseksi on tarpeen. Samalla rikoksen vakavuus otetaan nykyistä selkeämmin huomioon jatkotoimia valittaessa. Tämä tekee puuttumisen prosessista jatkossa ehyen ja vaikuttavamman. Arvoisa puhemies! Nuorisorangaistus ei ole pelkkä valvonta tai rangaistus, se on turvallisemman yhteiskuntamme keino, johon sisältyy ohjausta koulutukseen, tukeen, arjen hallintaan ja mahdollisuus päihde- tai riippuvuushoitoon. Se on seuraamus, joka yhdistää kontrollin ja tuen tavalla, jota ehdollinen vankeus ei kaikissa tilanteissa mahdollista. Näin pystymme puuttumaan juuri niihin tekijöihin, jotka altistavat nuoren uusille rikoksille. Siksi tälle keinolle on myös annettava aikaa. Suuret muutokset nuorten varhain omaksumissa elämäntavoissa, lähi- ja tuttavapiirissä ja arjessa eivät tapahdu yhdessä yössä. Lakivaliokunta on kuitenkin korostanut, että tästäkin huolimatta tiedon tulee kulkea viipymättä. Siksi tämä esitys vahvistaa myös viranomaisten yhteistyötä ja seuraamusselvitysten laatua, jotta tuomioistuin saa kokonaiskuvan nuoren tilanteesta ja seuraukset voidaan mitoittaa oikein ja oikea-aikaisesti. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
22.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 72/2025 vpTurvallisuusKoulutus

Kiitos, arvoisa puhemies! Turvallisuus ei synny itsestään. Se rakennetaan yhdessä koulutuksessa, valmiudessa, varautumisessa ja ennen kaikkea korkeassa halussa puolustaa omaa maataan. Suomalainen asevelvollisuusjärjestelmä on yksi maailman vahvimmista juuri siksi, että se perustuu yhteiseen tahtoon ja vastuuseen. Tässä esityksessä puretaan lainsäädännön esteitä, jotka ovat aiemmin rajoittaneet yksilön mahdollisuutta osallistua maanpuolustukseen. Muutos on oikeudenmukainen ja linjassa sen ajatuksen kanssa, että jokaisella kansalaisella, joka haluaa osallistua kotimaamme puolustamiseen, tulee olla siihen mahdollisuus. Arvoisa puhemies! Kyse on yksinkertaisesti siitä, että halukkuutta ei saa torjua byrokraattisista tai vanhentuneista syistä. Meidän on kannustettava kaikkia nuoria, naisia, reserviläisiä ja erityisosaajia mukaan yhteiseen tehtävään. Turvallisuus on yhteinen asia, ja me tarvitsemme kaikki mukaan, vain siten olemme matkalla oikeaan suuntaan. On kuitenkin sanottava tämä nyt ääneen: Korkea maanpuolustustahto ei yksin riitä. Yhtä tärkeää on, että pidämme huolta nuorten kunnosta ennen palvelukseen saapumista sekä reservin toimintakyvystä myös palveluksen jälkeen. Vahvan puolustustahdon ja lain esteiden purkamisen lisäksi meidän on pantava itsemme liikkeelle joka päivä. Arvoisa puhemies! Puolustusvaliokunta on nyt käsitellyt esityksen, ja heille on syytä antaa erityistä kiitosta. He ovat tehneet esitykseen kielellisiä muutoksia. On tärkeää, että lait on kirjoitettu siten, että ne kannustavat kansalaisia yhteisen maanpuolustuksen äärelle. Valiokunnan esityksessä on esimerkiksi kirjaukset, että Ahvenanmaan kotiseutuoikeuden omaava henkilö voisi jatkossa hakeutua suorittamaan asepalvelusta, ei hakea vapautuksen kumoamista. Käytännössä toimenpide on sama, mutta sanavalinnoilla on tässä suuri merkitys. Jokaista tulee kannustaa yhteiseen työhön kansallisen turvallisuutemme puolesta, ja tämä laki onnistuu siinä paremmin kuin aiemmin. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
22.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 23/2026 vpTurvallisuusKoulutus

Kiitoksia! On niin mielenkiintoinen aihe, että tässähän varmaan saadaan kulumaan melko pitkästi aikaa. Pitää sanoa lähinnä yhdestä asiasta tuossa, että ei tule vain suurelle yleisölle epäselvyyttä, että Suomen kenttäarmeija on huonossa kunnossa. Nyt puhutaan siitä alokas-Cooperista, eli kun varusmiehet tulevat palvelukseen, niin se alokas-Cooper on huolestuttavan heikko. Mitä siitä voisi päätellä? Ensinnäkin tiedän sen, että ihmiset, jotka sijoitetaan reserviin, ovat kohtuukunnossa — ettei tule tämmöistä ajatusta, että sotilaat ovat huonossa kunnossa — vaan se kansa, joka tulee sinne varusmiespalvelukseen, on huolestuttavan heikossa kunnossa. Mitä siinä joudutaan sitten ensi alkuun tekemään? Siellä kuntoutetaan — käytän tämmöistä sanaa — varusmiehiä, että heidät päästään kouluttamaan oikeita sodanajan tehtäviä varten. Se on se harmittava asia. Yhtään varusmiestä meillä ei ole varaa hukata myöskään siellä Puolustusvoimissa, näin evp-sotilaana voin sen sanoa. Siellä jokaiselle tietenkin löytyy kunnon ja suorituskyvyn mukainen tehtävä ja paikka ja sodanajan tehtävä. Eli kenttäarmeijan suorituskykyvoima on reservin kunto ja voima. Eli, kaikki reserviläiset, jotka katsotte tätä lähetystä, ruvetkaa treenaamaan ihan tosissaan. Vihollinen treenaa joka ainoa päivä.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen esityksessä on kyse ennen kaikkea liikenneturvallisuudesta, oikeudenmukaisista pelisäännöistä ja viranomaisten valvontakyvystä. Kyse ei ole vain teknisestä hienosäädöstä vaan siitä, miten huolehdimme ihmisten turvallisuudesta teillä ja pidämme liikennejärjestelmän uskottavana. Arvoisa puhemies! Kun säännöt ovat epäselviä, niiden noudattaminen ja valvonta heikkenevät. Nyt esitetyt täsmennykset parantavat viranomaisten mahdollisuuksia puuttua laittomaan toimintaan, vähentävät harmaata taloutta ja vahvistavat kuljetusalan turvallisuuskulttuuria. Liikenne- ja viestintävaliokunta on mietinnössään todennut, että tämä esitys helpottaa ja tehostaa valvontaa sekä ehkäisee epätervettä kilpailua. Tämä on juuri sitä, mitä lailta tarvitsemme. Tärkeä osa tätä liikenteen turvallisuutta parantavaa esitystä on hallinnollisten seuraamusmaksujen käyttöönotto. Seuraamusten on oltava todellisia ja perittävissä myös silloin, kun kyse on ulkomaalaisista toimijoista. On erittäin perusteltua, että tulevassa lainsäädäntötyössä otamme huomioon myös valiokunnan antaman lausunnon, jossa edellytetään konkreettisten keinojen selvittämistä seuraamusmaksujen tehokkaammaksi perimiseksi. Ilman toimivaa täytäntöönpanoa sääntely jää helposti näennäiseksi. Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetut muutokset koskettavat muitakin kuin ulkomaalaisia ammattikuljettajia. Nyt esitetyissä ajokortteja koskevissa muutoksissa turvallisuus on syytä pitää erityisen tarkasti esillä. B-luokan ajo-oikeuden laajentamisella painavampiin, vaihtoehtoisella polttoaineella kulkeviin ajoneuvoihin voidaan helposti edistää kuljetusalaa ja myös päästövähennyksiä, mutta se ei saa tapahtua liikenneturvallisuuden kustannuksella. Kuten liikenne- ja viestintävaliokunta korostaa, on tärkeää, että muutoksen vaikutuksia seurataan huolellisesti ja että tarvittaessa ryhdytään täydentäviin toimiin esimerkiksi koulutuksen osalta. Myös ajokokeen vastaanottajia koskevissa muutoksissa turvallisuusnäkökulma säilyy keskiössä. Ajokokeiden saatavuus on tärkeää, mutta samalla on varmistettava, että osaamisen taso säilyy ja että arviointi on luotettavaa ja yhdenmukaista koko maassa. Siksi mahdollisuudet päästä ajokokeeseen on tarpeen turvata muuttamalla sääntelyä esityksen mukaisesti siten, että ajokokeen vastaanottajien saatavuus paranee. Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys muodostaa kokonaisuuden, jossa liikenneturvallisuus, valvonnan uskottavuus ja vastuun toteutuminen kulkevat käsi kädessä. Kun sääntely on selkeää ja seuraamukset toimivia, myös turvallisuus paranee. Näistä syistä pidän tätä esitystä perusteltuna ja valiokunnan mietintöä hyvin tasapainotettuna. — Kiitoksia, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Pöytäkirja
17.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 72/2025 vpTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Turvallisuus ei synny itsestään, se rakennetaan yhdessä — koulutuksessa, valmiudessa, varautumisessa — ja ennen kaikkea korkeasta halusta puolustaa omaa maataan. Suomalainen asevelvollisuusjärjestelmä on yksi maailman vahvimmista juuri siksi, että se perustuu yhteiseen tahtoon ja vastuuseen. Tässä esityksessä puretaan lainsäädännön esteitä, jotka ovat aiemmin rajoittaneet yksilön mahdollisuutta osallistua maanpuolustukseen. Muutos on oikeudenmukainen ja linjassa sen perusajatuksen kanssa, että jokaisella kansalaisella, joka haluaa osallistua kotimaamme puolustamiseen, tulee olla siihen mahdollisuus. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Tänä vuonna valmistelemme sosiaaliturvauudistusten kokonaisuutta. Tämä esitys osoittaa sitä, että jatkossa kaavailtu yleistuki korvaisi peruspäivärahan ja työmarkkinatuen. Tämän muutoksen yhteydessä meidän velvollisuutemme on varmistaa, että järjestelmä toimii oikeudenmukaisesti, ennakoitavasti ja ennen kaikkea siten, että suomalaisten arjen turvallisuus vahvistuu. Sosiaali- ja terveysvaliokunta on käsitellyt esityksen huolellisesti ja kiinnittänyt huomiota siihen, että meidän tulee viipymättä selvittää nyt säädettävän yleistuen tarveharkinnan vaikutukset heihin, jotka ovat tehneet päätöksen siirtyä osittaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle. Arvoisa puhemies! Arjen turvallisuus syntyy siitä, että ihmisillä on varmuus toimeentulosta myös muutostilanteessa. Työttömyys, uranvaihto tai maahanmuutto ovat tilanteita, joissa ihminen tarvitsee tukea enemmän. Tämä esitys korjaa yleistuen osalta sen, että alkuperäisessä muodossa esitys yleistuesta ei riittävällä tavalla huomioinut aiempien työttömyysturvasäännösten käytäntöjä odotusajan osalta. Yleistuen odotusaikaa ei tule soveltaa silloin, kun ihminen osallistuu työvoimakoulutukseen, opiskelee työttömyysetuudella tuettuna tai suorittaa kotoutumisen edellyttämää luku- ja kirjoitustaidon koulutusta. Kun ihminen ottaa konkreettisen askeleen kohti työelämää, häntä ei pidä rangaista odotusajalla. Yhteiskunta hyötyy aina siitä, kun ihminen kouluttautuu, uudistaa osaamistaan tai kotoutuu suomalaiseen yhteiskuntaan. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja
16.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 49/2026 vpEnergiaTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Tämä esitys koskee ennen kaikkea luottamusta. Se kiteytyy luottamuksessa siihen, että suomalainen sosiaaliturva toimii oikein. Hyvinvointiyhteiskunnan turvallisuus ei rakennu vain maanpuolustuksesta. Sisäinen turvallisuus ei ole vain poliisia ja viranomaisia. Se rakentuu reilusta ja kestävästä sosiaaliturvasta. Se vaatii toimivia järjestelmiä ja luottamusta siihen, että säännöt koskettavat aivan kaikkia. Arvoisa puhemies! Sosiaaliturvan väärinkäytöt murentavat tätä luottamusta. Ne heikentävät oikeudenmukaisuuden tunnetta, ja ne luovat tilaa harmaalle taloudelle ja järjestelmälliselle rikollisuudelle. Kun etuuksia maksetaan virheellisesti tai niitä käytetään väärin, kärsivät siitä ne, jotka tukea oikeasti tarvitsevat. Tämä lakiesitys vahvistaa sisäistä turvallisuutta puuttumalla juuri näihin väärinkäytöksiin. Se tekee virheellisistä maksuista harvinaisempia ja vahvistaa oikeudenmukaisuutta. Tämä lakiesitys vahvistaa Kelan mahdollisuuksia saada oikeat tiedot oikeaan aikaan. Kun Kela saa tarvitsemansa tiedot ajoissa ja turvallisesti, etuuksia ei käytetä rikolliseen toimintaan: asumistuki ei rahoita rikollisympäristöjä, eivätkä Kela-taksit ole väärinkäytön väline. Tieto liikkuu jatkossa sähköisesti ja turvallisesti, minkä myötä hallinnollinen taakka kevenee ja asiointi helpottuu rehellisille etuudensaajille. Samalla suojaamme julkista taloutta. Virheelliset maksut ja väärinkäytökset maksavat yhteiskunnalle vuosittain kymmeniä miljoonia. Ne ovat pois koulutuksesta, hoivasta ja turvallisuudesta. Esitys ei laajenna valvontaa summittaisesti. Esityksen tavoitteista huolimatta tietosuoja säilyy vahvana ja tietoja käytetään vain silloin, kun se on välttämätöntä. Näin myös henkilön oikeudet on turvattu ja oikeusturva säilyy. Arvoisa puhemies! Sisäinen turvallisuus alkaa arjesta. Se alkaa siitä, että yhteiskunnan tukijärjestelmää ei voi käyttää hyväksi, siitä, että julkinen valta toimii ennakoivasti, ei jälkikäteen. Tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskunta ei voi perustua epäluottamukselle. Sen on perustuttava siihen, että yhteiset varat käytetään oikein. Tämä esitys vahvistaa sosiaaliturvan kestävyyttä, kansalaistemme luottamusta sekä yhteiskuntarauhaa. Siksi se vahvistaa Suomen turvallisuutta. Siksi esitys on tärkeä ja perusteltu. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
15.4.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVK 2/2026 vpTalousEnergiaTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Kun puhumme köyhyydestä, emme puhu vain tulonsiirrosta. Täälläkin viljelty narratiivi siitä, että köyhiltä otetaan ja rikkaille annetaan, on väärä. Ehkä on oikeammin sanottu, että varakkailta ihmisiltä ei oteta nyt aivan niin paljon kuin ennen. Isommassa kuvassa me puhumme nyt Suomen turvallisuudesta, ja se koskettaa meitä kaikkia. Tiedämme kyllä, että sellainen yhteiskunta, jossa ihmiset kokevat pysyvää epävarmuutta toimeentulostaan, on haavoittuva. Köyhyys rapauttaa luottamusta, lisää syrjäytymistä ja heikentää kriisinkestävyyttä. Siksi köyhyyden ehkäisy ei ole vain sosiaalipolitiikkaa, vaan se on myös yhteistä turvallisuuttamme. Arvoisa puhemies! Monella suomalaisella on nyt taloudellisesti tiukkaa — tätä ei tule vähätellä. Myös Suomella on nyt taloudellisesti tiukkaa. Kuitenkin on meidän vastuullamme katsoa tilannekuvaa niin tässä hetkessä kuin huomenna. On meidän tehtävämme varmistaa, että Suomi kykenee auttamaan kansalaisiaan vaikeissa tilanteissa myös ylihuomenna. Juuri tästä syystä olemme tehneet vaikeita mutta välttämättömiä päätöksiä julkisen talouden vakauttamiseksi. Vahva valtiontalous ei ole itseisarvo vaan edellytys sille, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevien turva voidaan rahoittaa myös kriiseissä, sodan, pandemian tai energiašokin keskellä. Tämä on osa kansallista turvallisuutta ja varautumistamme. Arvoisa puhemies! Köyhyyttä ei torjuta pysyvästi velkarahalla. Velka sisältää turvaa tulevaisuudesta nykyhetkeen ja heikentää samalla huomiselta mahdollisuutta suojata ihmisiä. Juuri nyt maksamme laskua aiemmasta velanotosta, siis emme vain velasta vaan myös korkoja sen ottamisesta. Korkoja maksetaan jo lähes neljä miljardia euroa. Sillä rahalla saisi jo paljon turvallisuutta, terveyttä ja köyhyyden poistoa. Tänään käytetty velkaeuro on huomenna kalliimpi. Siksi todellinen turva syntyy työstä, osaamisesta ja osallisuudesta. Tärkeimmät toimet köyhyyden ehkäisyssä vahvistavat työllisyyttä, yritysten investointiedellytyksiä ja sitä, että työn vastaanottaminen on aina kannattavaa. Mahdollisimman monen työikäisen ja työkykyisen tulisi ottaa vastaan työtä, jolla tulee toimeen. Valitettavasti nyt ei ole työtä kaikille riittävästi tarjolla. Näin olemme toimineet, ja samalla on huolehdittu siitä, ettei kaikkein heikoimmassa asemassa oleville käännetä selkää. Se tarkoittaa esimerkiksi panostuksia erityisesti lapsiin ja lapsiperheisiin, joissa on yhteiskuntamme toivo ja tulevaisuus. Lapsilisiä on korotettu, opintotuen huoltajakorotusta nostettu ja lapsikohtainen työtulovähennys on otettu käyttöön, jotta muiden tehtyjen muutosten vaikutuksia lapsiperheisiin on voitu lieventää. Asunto, koti, on jokaisen ihmisen ihmisoikeus. Myös asunnottomuuden ehkäisyyn on osoitettu resursseja ja lähisuhdeväkivaltaan on puututtu, jotta jokainen voisi saada turvallisen kodin, jossa rakentaa arkea tulevaisuuteen luottaen. Kyse ei ole täydellisestä ratkaisusta, mutta ne osoittavat, että turvaa rakennetaan kerros kerrokselta. Arvoisa puhemies! Suomen turvallisuus ei synny vain rajoilla ja puolustuksessa, se syntyy myös keittiönpöytien äärellä, kodeissa ja arjessa. Teemme vaikeita päätöksiä tänään, jotta usko huomiseen, turvaan säilyy. Se on kestävintä köyhyyden ehkäisyä, ja se on vastuullista [Puhemies koputtaa] turvallisuuspolitiikkaa. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (opintotuki)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies, hyvä yleisö täällä paikan päällä ja siellä nettien ääressä! Ruokapoliittinen selonteko muistuttaa meitä yhdestä perustavanlaatuisesta asiasta, nimittäin siitä, että ruoka ei ole vain kulutushyödyke. Kun puhumme kotimaisesta ruuasta, kyse on myös Suomen kokonaisturvallisuudesta. Viime vuosien kriisit ovat osoittaneet, että huoltovarmuus ei synny pelkästään varastoista yksin. Sen perustukset rakentuvat myös toimivasta kotimaisesta ruokajärjestelmästä, joka kestää häiriöitä, tunnistaa ja ehkäisee riippuvuuksia ja sietää muutoksia. Nyt käsittelyssämme oleva ruokapoliittinen selonteko tekee oikein nostaessaan ruuan tuotannon, jalostuksen ja jakelun osaksi yhteiskunnan kokonaisturvallisuusajattelua. Suomi on poikkeuksellisen pitkälti omavarainen ruuassa, mutta samalla liian riippuvainen myös tuonnista silloin kun se kohdistuu lannoitteisiin, rehuun, energiaan ja koneisiin. Siksi on olennaista, että selonteossa painotetaan kotimaisen tuotannon jatkuvuutta, hajautettua rakennetta ja riskien hallintaa. Huoltovarmuutta on se, että ruokaa tuotetaan koko maassa monipuolisesti, ei vain tehokkaissa keskuksissa, eikä vain tiettyjä ruokia. Arvoisa puhemies! Haluan nostaa esiin, että tämä ruokapoliittinen selonteko ei kosketa vain maatalouttamme, ruokajärjestelmäämme tai kansallista turvallisuuttamme. Se on myös kansanterveyttä koskeva asiakirja. Terveellinen kotiruoka on yksi tehokkaimmista ennalta ehkäisevän terveydenhuollon muodoista. Kun syömme enemmän kotimaisista, puhtaista raaka-aineista valmistettuja ruokia, vähennämme sairauksia ja samalla terveydenhuollon kustannuksia. Terveellinen kotiruoka on siksi turvallisuuskysymys siinä missä huoltovarmuuden kannalta kriittinen kotimainen ruokateollisuus ja maanviljely. Erityisen tärkeänä pidän julkisten ruokapalvelujen roolia tässä kokonaiskuvassa. Kouluruoka, sairaalaruoka ja työpaikkaruokailu eivät ole vain aterioita. Ne ovat ruokapolitiikan arkea, joka vaikuttaa miljooniin suomalaisiin päivittäin. Tämä selonteko tunnistaa nämä arjen ruokapalvelut osana kansallista hyvinvointiamme. Arvoisa puhemies! Ruokapoliittinen selonteko ei lupaa nopeita voittoja, vaan rakentaa kestävää suuntaa. Se yhdistää turvallisuuden, huoltovarmuuden ja terveellisen kotiruuan tavalla, joka vastaa tämän ajan todellisuutta. Suomalaisen ruuan puolustaminen ei ole nostalgiaa, vaan se on vastuullista turvallisuuspolitiikkaa. Siksi pidän tätä selontekoa tärkeänä ja kannatettavana. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden, sairaala)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja
Näytä lisää (24)