Kaarisalo Riitta

Arvoisa herra puhemies! Olemme tänään keskustelleet suomalaisen maatalouden kriisistä, ja hyvä niin. Kuten me kaikki tiedämme, suomalaisen maatalouden kannattavuus on tällä hetkellä Euroopan heikoin, ja ainakaan toistaiseksi tässä maassa ei ole vielä tehty riittävän väkeviä toimia tämän tilanteen ratkaisemiseksi. Tässä salissa on tämän päivän keskustelun aikana nostettu esille hyvin erilaisia yksityiskohtia, toki tärkeitä sellaisia, mutta mielestäni tässä maailmanajassa olisi tärkeää pohtia nimenomaan kotimaisen ruuantuotannon merkitystä myös kriisinsietokyvyn ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Omavaraisuuden merkitys on tässä, kuten niin monessa muussakin asiassa, aivan keskeisessä roolissa. Arvoisa puhemies! Huoltovarmuus ei tarkoita sitä, paljonko Suomessa tuotetaan ruokaa tänä vuonna ja mihin hintaan. Kyse on ennen kaikkea siitä, säilyykö meillä riittävä tuotantokapasiteetti silloin, jos kriisi osuu kohdalle. Nyt kannattavuuskriisin keskellä olisi ensinnäkin varmistettava, että esimerkiksi viljelijällä on taloudellinen mahdollisuus ylläpitää ja jatkaa tuotantoa nyt ennen, mutta myös mahdollisen kriisin aikana. Alkutuottajan on tultava työllään toimeen, aivan kuten kaikkien muidenkin suomalaisten. Kun puhumme tässä salissa usein suomalaisesta väestönkehityksestä ja esimerkiksi maaseudun autioitumisesta, on hyvä muistaa, että myös nämä asiat liittyvät kiinteästi viime sijassa turvallisuuteen. Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri, Huoltovarmuuskeskus määrittelee elintarvikehuoltoa kokonaisuutena, jossa maatalous on kytkeytynyt muun muassa energiaan, logistiikkaan ja muihin kriittisiin toimintoihin. Mielestäni yksi relevantti kysymys, johon meillä myös on oltava vastaus, on hyvin yksinkertainen: jos kävisi niin, että kansainväliset toimitusketjut häiriintyisivät vakavasti, kuinka nopeasti me tosiasiallisesti pystymme Suomessa korvaamaan niiden menetyksiä? On huomionarvoista, että lannoitteet, energia, polttoaineet, koneet, varaosat, rehut, kuljetukset ja elintarviketeollisuus muodostavat yhden ison ketjun, ekosysteemin. Jos tuotantoedellytykset heikkenevät jo nykyään normaaliolosuhteissa, mahdollisuutemme selvitä vakavasta kriisistä heikkenevät olennaisella tavalla. En ole tämän päivän keskustelun aikana kuullut vielä, onko hallituksella kokonaisarvio siitä, mikä on Suomen kriittinen vähimmäistaso maatalouden tuotantokapasiteetille, ja miten hallitus aikoo varmistaa, että tuo kapasiteetti säilyy mahdollisen kriisin aikana, jos jo tällä hetkellä tilat lopettavat toimintansa kannattamattomuuden takia.

Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitokset myös ministerille tämän asian esittelypuheenvuorosta. On tosissaan ihan tärkeää, että tässä hyvin nopeastikin muuttuvassa toimintaympäristössä pidetään huolta siitä, että meidän lainsäädäntömme on aidosti ajantasainen. Tätähän itse asiassa eduskuntakin on tiedustelulainsäädännön osalta aika painokkaastikin edellyttänyt, että seurataan sen toimivuutta ja vaikutuksia ja nimenomaan näitä mahdollisia muutostarpeita. Täällä on jo painotettu ja tuotu esille se, että kyllähän meillä Suomessa täytyy ihan aidosti olla kyky torjua myös näitä uhkia, jotka tässä ajassa ihan todellisia ovat, mutta tässä nimenomaan nämä lainsäädännön tarvittavat muutokset ovat aivan keskeisiä. Kuten tässä hallituksen esityksessä kuitenkin itsessäänkin todetaan, tällä esityksellä on myös vaikutuksia, jotka ulottuvat ihan näihin perustuslaillisiin oikeuksiinkin. Siitä syystä on arvokasta, että jo tässä lainvalmisteluvaiheessa näihin asioihin on kiinnitetty erityistä huomiota, [Puhemies koputtaa] mutta tärkeää on siitä huolimatta, että käsittely on perusteellista niin puolustusvaliokunnassa kuin muissakin substanssivaliokunnissa.

Arvoisa rouva puhemies! Nyt käytävän keskustelun ytimessä ei ole Helsinki Garden yksittäisenä investointihankkeena. Väittely siitä, onko sen kaltaisille tapahtuma-areenoille Suomessa tarvetta, vie huomion pois vakavasta ydinkysymyksestä, siitä, miten Suomessa käytetään poliittista julkista valtaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, miten ja millä perusteella hallitus päätyi tukemaan hanketta. Pääministeri kysyi juuri, mitkä ovat avoimia kysymyksiä. Esimerkiksi seuraavat: Mikä viranomainen on vastannut asian valmistelusta? Kuka asian esitteli hallituksen kehysriihessä? Millaisia asiakirjoja hallituksella oli käytössään päätöstä tehdessä? Mihin ja minkä tahon tekemiin laskelmiin hankkeen vaikuttavuusarvioinnit, mukaan lukien arviot hankkeen työllisyysvaikutuksista, perustuivat? Tämä on ihan relevantti kysymys erityisesti, kun hanketta on perusteltu nimenomaan kasvutoimena. Oikeuskanslerin tavoin monet suomalaiset odottavat vastauksia näihin kysymyksiin, kuten myös moni täällä eduskunnassa, ja on hyvä, että niihin tullaan pikaisella aikataululla vastaamaan. Arvoisa puhemies! Suomessa on totuttu siihen, että julkisessa päätöksenteossa asioiden valmistelulla on ennalta säädetty järjestys. Tämän tietävät kaikki kunnallispolitiikassa toimineet, sen tietävät kaikki valtakunnan politiikassa toimineet. Täällä asiat valmistellaan ministeriöissä virkavastuulla. Vaikutukset arvioidaan tai ainakin tulisi arvioida perusteellisesti. Virkamiehet tekevät työnsä. Päätöksenteko on avointa, riippumatonta, ja perustelut kestävät päivänvalon. Juuri tästä syystä Suomi on ollut maa, jossa ihmiset voivat luottaa siihen, ettei ratkaisuja tehdä suljettujen ovien takana yksittäisiä intressiryhmiä suosien. Kun tämä luottamus horjuu, kansalaiset eivät lopulta enää kysy, mitä on päätetty, vaan keitä varten asioista on päätetty. Tällä kuluneella hallituskaudella tätä on joutunut pohtimaan harmillisen monta kertaa. On selvää, että eri tahot harjoittavat edunvalvontaa, eikä siinä ole mitään väärää, mutta on haitallista, jos sen seurauksena lopulta hämärtyy raja siitä, ketkä päätöksistä lopulta eniten hyötyvät ja miksi niitä todellisuudessa tehdään. On aivan aiheellista kysyä, oliko esimerkiksi alkoholilainsäädännön muutosten taustalla todella suomalaisten etu, yhteinen hyvä, vai lopulta ensi sijassa kaupan alan etu ja intressit. Arvoisa puhemies! Käymme tätä keskustelua täällä eduskunnassa, koska Helsinki Gardenin kohdalla virallinen valmistelu on ohitettu, normaalit menettelyt sivuutettu ja ratkaisuja valmisteltu tavalla, jota adjektiivi hähmäinen kuvaa osuvasti. Erilaisia kytköksiä on suorastaan kiusallisen paljon. Tämä on syy, miksi myös juuri tällaisesta menettelystä syntyy mielikuva kaverikapitalismista, ja sitä suomalaiset eivät voi sietää. Arvoisa puhemies! Pääministeri kantaa erityisen vastuun siitä, että valtioneuvoston vallankäyttö on avointa, hyvän hallintotavan mukaista, viime kädessä lainmukaista. Hän myös vastaa siitä, että koko hallituksen toiminta vahvistaa eikä murenna kansalaisten luottamusta edustukselliseen demokratiaan. On aivan pakko todeta, että kaikkien ministeri Rydmanin tempausten jälkeen alkaen STEA-avustusten kriteereistä sosiaalialan tutkimusrahoitukseen ja lopulta esimerkiksi UKK-instituuttiin tilanne ei aivan hallinnassa ole. Nyt kyse on siitä, että jos asianmukaiset valmistelukanavat voidaan sivuuttaa, syntyy epäilys, että toiset pääsevät sisään takaovesta samalla, kun muut odottavat vuoroaan etuovella. Se on demokratialle vaarallista, koska se romuttaa pohjaa kansalaisten luottamukselta ja toiminnan hyväksyttävyydeltä. Ajatus siitä, että poliittinen tahto voi syrjäyttää ne menettelytavat, joiden tarkoitus on nimenomaan suojata avoimuutta, yhdenvertaisuutta, riippumattomuutta ja parlamentaarista päätöksentekoa, ei ole yksinkertaisesti hyväksyttävissä. Arvoisa puhemies! Nyt käytävää keskustelua Helsinki Garden -sopasta ei kuitenkaan voi rajata koskemaan vain pääministeriä, sillä myös valtiovarainministeri Riikka Purra on keskeinen vastuuhenkilö tässä vyyhdessä. Tosiasia on, että hän on poliittisen valmistelun ja päätöksenteon yhteydessä hyväksynyt rahoituksen myöntämisen ja itse menettelyn. Hänen puolustuksensa julkisuudessa on ollut, ettei hän ole vastaanottanut lobbareita. Mutta hänen oma ministeriönsä on sitten sitäkin enemmän, ja ministerin on ollut pakko olla tietoinen tavasta, jolla päätöksentekoa on valmisteltu, ettei hanketta ole puoltanut OKM saati valtiovarainministeriö, ettei kunnollisia vaikuttavuusarviointeja ole. Olennainen kysymys Purralle onkin, missä vaiheessa hän muutti kantansa. Oliko menettely hyväksyttävissä päätöstä tehdessä, ja se muuttui ongelmalliseksi vasta, kun asiasta nousi julkinen kohu? — Kiitos.

Arvoisa puhemies! Kolme vuotta sitten pääministeri Orpon johdolla hallitus asetti itselleen kaksi keskeistä tavoitetta: Vakautatte julkisen talouden velkasuhteen vaalikauden loppuun mennessä ja käännätte sen laskuun. Lupasitte, että kautenne aikana suomalaisiin yrityksiin syntyy satatuhatta uutta työpaikkaa. Niiden piti vahvistaa julkista taloutta kahdella miljardilla, mutta nyt olemme saman verran pakkasella. Tämä on hallituksen työllisyyspolitiikan täydellinen haaksirikko, josta suomalaiset nyt kärsivät. Hallitus on hokenut, että on pakko leikata ja kun oikein kovasti leikataan ja poljetaan työntekijöiden oikeuksia, kasvu käynnistyy ja työpaikkoja syntyy. Kun muualla suhdanteen ollessa sama talous on kasvanut hyvän tovin, OECD:n mukaan Suomen kasvu oli viime vuonna kehittyneiden maiden heikoin. Eurostatin mukaan työttömyys on Euroopan korkein, velkaannumme eniten ja vauhti vain kiihtyy. Kasvuun pääsemme nyt viimeisenä kiinni. Nyt olemme tilanteessa, jossa joudumme käsittelemään hallituksen selontekoa eduskunnalle Suomen joutumisesta EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn. VM:n tuoreiden lukujen mukaan 90 prosentin velka-aste rikotaan tänä vuonna ja vuosikymmenen loppuun mennessä se kipuaa lähemmäs sataa prosenttia. Tosiasia on, että Orpon hallitus tehtailee nyt Suomen historian velkaennätyksiä ja valtiovarainministeri Purra on todennut, ettei talouden tavoitteita saavuteta. Arvoisa puhemies! Suomi on sitoutunut noudattamaan EU:n finanssipoliittisia sääntöjä. Julkisessa keskustelussa huomio on kiinnittynyt eduskuntaryhmien välisen parlamentaarisen työn tuloksena hyväksyttyyn "velkajarruun". Olennaisempaa on, että tällä hetkellä EU-säännöt edellyttävät tulevina vuosina suurempaa julkisen talouden sopeutusta kuin mitä kansallinen finanssipoliittinen laki velvoittaisi. SDP on kritisoinut perustellusti hallituksen päätöstä alentaa jo ennestään pohjoismaisittain kilpailukykyisen yleisen yhteisöveron alentamista. Sen vaikutukset ovat lyhyellä aikavälillä olemattomat ja pidemmälläkin heikot. Viime päivinä valtionvarainministeriö on tarkentanut laskelmiaan, ja sen sijaan, että veroale rahoittaisi itse itsensä, se tulee julkiselle taloudelle vielä arvioituakin kalliimmaksi. Kasvun sijasta se lyö vuosittaisen lähes miljardin euron loven valtion kassaan. Pääministeri Orpo, tilanteessa, jossa Suomi on jo joutunut talouden tarkkailuluokalle ja meille on asetettu tiukka nettomenojen kasvu-ura, päätös yhteisöveron alennuksesta ja sen ajoittamisesta ensi vuodelle on vastuuton. Valtiovarainministeri Purra, te tiedätte kyllä, mitä tämä toimi tarkoittaa käytännössä, ja kerrotaan se nyt muillekin. Ministeriönne arvion mukaan Suomi noudattaa nettomenopolkua vielä tänä vuonna puolustuspoikkeuslausekkeen turvin. Mutta ensi vuonna, alennuksen tultua voimaan, putoamme siltä dramaattisella tavalla. Suomeksi sanottuna: Suomessa on tehtävä poikkeuksellisen raju sopeutus jo vuonna 28. Eli tietoisen laiminlyöntinne takia uusi hallitus joutuu ensimmäisessä budjetissaan, ensi töikseen, päättämään jopa 2,7 miljardin lisäsopeutuksesta. Arvoisa puhemies! Hyvä hallitus, kyllä, näin synkkä on huomenlahja, jonka te olette jättämässä jälkeenne. Arvoisa puhemies! Keväällä eduskunnassa päästiin parlamentaariseen sopuun — vasemmistoliittoa lukuun ottamatta — vahvistaa julkista taloutta vastuullisesti ja pitkäjänteisesti. On aivan kohtuullista odottaa, että puolueet pitävät yhteisistä linjauksista kiinni. Mutta, hyvä hallitus, eihän se nyt voi olla niin, että samaan aikaan, kun te suureen ääneen vaaditte oppositiolta sopeutustoimia ja leikkauslistoja, itse viis veisaatte nettomenopolusta, parlamentaarisesta sovusta saati siitä hallitusvastuusta, jota kannatte. Arvoisa puhemies! Tulevat vuodet eivät anna taloudessa paljon liikkumavaraa, mutta se ei tarkoita, etteikö politiikkaa voisi tehdä kestävämmin ja jakaa sopeutuksen taakkaa maksukyky huomioiden. SDP on esittänyt joka vuosi perustellun ja reilumman vaihtoehdon, jossa velkaa otetaan vähemmän. Jokaiselle leikkaukselle, jota olemme vastustaneet, olemme esittäneet korvaavan keinon. Arvoisa hallitus, teillä on vielä aikaa muuttaa Suomen suuntaa. Perukaa suunniteltu yhteisöveron alennus, korjatkaa listaamattomien yritysten osinkoverotus ja luopukaa yksityisen puolen Kela-korvauksien nostosta. Ne ovat kaikki, ministeri Purra, asiantuntijoiden esittämiä ratkaisuja. Nyt on viimeinen aika toimia, mikäli ette halua jäädä historiaan hallituksena, joka jättää jälkeensä katteettomien lupausten ohella ennätyksellisen velkataakan muiden maksettavaksi.

Arvoisa herra puhemies! Kiitos Vigeliukselle tästä kommenttipuheenvuorosta. Viittasin tuossa äskeisessä puheenvuorossa lähinnä edustaja Lehtisen puheenvuoroon, jossa hän aikaisemmin totesi kutakuinkin näin, että koska maahanmuutto on merkittävin Suomen sisäistä turvallisuutta uhkaava asia ja kun siihen voidaan vaikuttaa, niin siksi se on niin tärkeässä osassa ja keskiössä tässä nykyisin tehtävässä politiikassa. Minä lähinnä totesin sen, että vaikka totta kai meillä on tässä yhteiskunnassa sellaisia ilmiöitä, joihin on suhtauduttava vakavasti ja kiihkottomasti ja joissa on tehtävä toimenpiteitä ja joiden juurisyihin on myös pyrittävä puuttumaan, niin samaan aikaan on ymmärrettävä, että myös kaikella sillä muulla politiikalla, mitä tässä yhteiskunnassa tehdään, on hyvin merkittävä vaikutus siihen, millä tavalla tämä yhteiskunta pysyy vakaana, eheänä, ja millä tavalla ihmisten osallisuus ja hyvinvointi ja tulevaisuudenusko ja toivo tässä maassa kehittyvät. Viittasin myös siihen, että jos tällainen yleinen poliittinen keskustelu niin mediassa kuin tässä salissakin, tässä talossa, kulminoituu ikään kuin vasemmistoliiton ja perussuomalaisten väliseksi nokitteluksi ilta toisensa jälkeen, niin en henkilökohtaisesti usko, että se aidosti vie näitä asioita eteenpäin. Sanon tämän kaikella kunnioituksella. Tarkoitukseni ei ole tässä ilkeillä, vaan olen ihan aidosti tätä mieltä. Ja ehkä juuri sen takia, että jos tässä ajassa tämä yleinen polarisaatio ylipäätään ja tietynlainen kahtiajakautuneisuus etenee ja julkinenkin keskustelu pahimmassa tapauksessa äityy tämmöiseksi tietynlaisten poliittisten ääripäiden väliseksi, niiden sävyttämäksi keskusteluksi ja se vie ylipäätään ilmatilan näiden asioiden käsittelyltä, niin kyllä silloin sitä suurempi vastuu on meillä poliittisilla päättäjillä. Kuten täällä aikaisemmin todettiin, on aivan selvää se, että esimerkiksi meidän keskeisillä sisäisestä turvallisuudesta vastaavilla viranomaisilla tulee olla riittävät resurssit, meidän oikeusvaltiosta vastaavilla toimijoilla tulee olla riittävät resurssit, mutta sen lisäksi on ymmärrettävä ja kyettävä käymään entistä enemmän keskustelua myös siitä, millaisin poliittisin päätöksin ja arvovalinnoin me kykenemme turvaamaan ja ylläpitämään omaa yhteiskunnallista vakautta ja kansalaisten henkistä kriisinsietokykyä. Kun nyt kokonaisturvallisuudestakin on paljon puhuttu, niin kyllä henkisen kriisinsietokyvyn eli suomeksi sanottuna kansalaisten toimintakyvyn varaan loppuviimein meidän sisäinen turvallisuutemme kestävällä tavalla rakentuu.

Kiitos, arvoisa herra puhemies! Meillä on tosiaan käsittelyssä sisäisen turvallisuuden selonteko, josta hallintovaliokunta on nyt antanut mietintönsä. Selonteossa kuvataan sisäisen turvallisuuden toimintaympäristössä tapahtunutta muutosta ja määritellään keskeisimmät sisäisen turvallisuuden politiikan painopisteet ja tavoitteet. Aivan olennaista tässä talossa on tosiaan tiedostaa keskeiset lainsäädäntöön liittyvät muutostarpeet ja toisaalta oleelliset toimet viranomaisten toimivaltuuksien kehittämiseksi. Tämä selonteko tosiaan eroaa merkittävästi edeltäjästään, vuonna 21 käsitellystä, ja se on täysin perusteltua, koska maailma ympärillämme on muuttunut aivan perustavanlaatuisella tavalla ja on selvää, että sen vaikutukset säteilevät voimakkaasti myös Suomeen, paitsi ulkoiseen turvallisuuteemme myös sisäiseen turvallisuuteemme. Kaikki kolme keskeistä turvallisuuspoliittista selontekoa, ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko, sisäisen turvallisuuden selonteko ja puolustusselonteko, muodostavat kokonaisturvallisuuden keskeisen viitekehyksen, ja on ensiarvoisen tärkeää, että näiden tilannekuva meitä ympäröivistä keskeisistä uhista on mahdollisimman yhteinen ja kollektiivisesti jaettu, toki huomioiden sen, että jokaisessa selonteossa huomio ja painopisteet eroavat substanssi ja toimiala huomioiden. Arvoisa puhemies! Nyt käsiteltävänä oleva sisäisen turvallisuuden selonteko painottuu perustellusti niin sanottuun kovaan turvallisuuteen, mutta sisäinen turvallisuus ei kuitenkaan ole, aivan kuten selonteossakin todetaan, vain turvallisuusviranomaisten toimintaa. On tärkeää, että kovan sisäisen turvallisuuden ohella tuodaan esille myös se, että ihmisten kokema hyvinvointi yhteiskunnassa, demokratia, luotettava hallinto, oikeusvaltio ja toimivat instituutiot luovat todellista pohjaa yhteiskunnalliselle vakaudelle ja sitä kautta myös sisäiselle turvallisuudelle. Tämä on ollut ja tulee olemaan myös tulevaisuudessa se keskeinen tekijä, mikä erottaa meidät lukuisista muista maailman valtioista. Nostan tässä yhteydessä esille esimerkiksi Yhdysvallat, jossa pääsääntöisesti lapset eivät voi kulkea ilman aikuisia itsenäisesti kouluun kävellen tai pyöräillen tai jossa iso osa väestöstä, erityisesti sen varakkain osa, joutuu suojaamaan kotinsa teräsaidoilla, hälytysjärjestelmillä ja jopa vartijoilla. Mielestäni me täällä Suomessa pysähdymme aivan liian harvoin miettimään, miksi oma maamme ja yhteiskuntamme on niin turvallinen ja vakaa kuin se todella on. Mielestäni on tärkeää ymmärtää se, että sisäistä turvallisuutta ylläpidetään ja varmistetaan ensi sijassa huolehtimalla, etteivät kansalaiset syrjäydy ja köyhdy, että esimerkiksi alkoholi- ja päihdepolitiikkamme tukee eikä heikennä kansalaisten hyvinvointia ja että ihmiset saavat tarvitsemansa avun ja tuen silloin, kun sitä aidosti tarvitaan. Kokemusta oikeudenmukaisuudesta ei myöskään voida tässä kokonaisuudessa millään lailla väheksyä. Huomionarvoista on myös se, että syrjäytymiseen liittyy usein myös yksinäisyys, ja mikäli ihmiset eivät koe olevansa merkityksellinen osa yhteiskuntaa, eivät koe osallisuutta vaan sen sijaan toivottomuutta, niin sillä on väistämättä aivan kriittinen vaikutus ja merkitys siihen, mihin suuntaan kokonaisturvallisuutemme kehittyy. Tätä asiaa mielestäni meidän ei yksinkertaisesti ole varaa sivuuttaa, ja ehkä juuri tästä syystä on niin hämmentävää, että perussuomalaiset ikään kuin ideologisista syistä sulkevat tältä tosiasialta silmänsä ja korvansa. Tässä yhteydessä on kyllä annettava erityiskiitos edustaja Ronkaiselle. Tänään hän piti erinomaisen ja rakentavan, asiallisen puheenvuoron. Samalla haluan kyllä edustaja Lehtiselle sanoa siitä, että on totta ja on välttämätöntä, että tiettyihin ilmiöihin suhtaudutaan vakavasti ja kiihkottomasti. On tehtävä toimenpiteitä ja etsittävä samalla ratkaisuja juurisyihin, mutta ei maahanmuuttopolitiikka voi olla se ainoa ja keskeinen asia poliittisella agendalla, koska on aivan selvää, että silloin kun toimitaan hallitusvastuussa, niin se, millä on erityisen suuri merkitys ihmisten hyvinvoinnille tässä yhteiskunnassa, liittyy siihen, minkälaista sosiaali- ja terveyspolitiikkaa tässä maassa tehdään, minkälaista koulutuspolitiikkaa tässä maassa tehdään, minkälaista työllisyyspolitiikkaa tässä maassa tehdään. Nämä ovat juuri niitä asioita, joihin hallituspuolueet omalla kaudellaan aina pyrkivät mahdollisimman hyviä ratkaisuja aikaansaamaan. Maahanmuuttopolitiikka ei suinkaan ole se ainoa tai pääasia, jolla ihmisten hyvinvointia ylläpidetään. Mutta yhtä kaikki, tässä ajassa tarvitaan mielestäni päämäärätietoisuutta ja ennen kaikkea tietynlaista kiihkottomuutta, koska mielestäni huonoin tilanne on se, että tässä yhteiskunnassa poliittinen keskustelu polarisoituu tiettyjen ääripäiden väliseksi nahisteluksi. En usko, että se ainakaan tuo tullessaan mitään hedelmällistä ja hyvää. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Mielestäni on erittäin tärkeää se, että sisäisen turvallisuuden selonteon osalta tuodaan esille se, että ihmisten kokema hyvinvointi yhteiskunnassa, demokratia, luotettava hallinto, oikeusvaltio ja toimivat instituutiot luovat todellisen pohjan yhteiskunnalliselle vakaudelle ja sitä kautta myös sisäiselle turvallisuudelle. On aivan itsestään selvää, että keskeisillä sisäisestä turvallisuudesta huolehtivilla viranomaisilla on riittävät resurssit, että oikeusvaltiota ylläpitävillä toimijatahoilla on riittävät resurssit, ja että lainsäädäntömme on kunnossa. Mutta on ymmärrettävä se, että sisäistä turvallisuutta ylläpidetään ensi sijassa huolehtimalla, että kansalaiset eivät syrjäydy, köyhdy, ja että esimerkiksi alkoholi- ja päihdepolitiikkamme tukee kansalaisten hyvinvointia eikä heikennä sitä, ja että yhdenvertaisuus toteutuisi mahdollisimman hyvin. Toivoisin, että myös perussuomalaiset puhuisivat näistä asioista.

Arvoisa rouva puhemies! Oikeastaan kiinnitän tässä huomiota nyt palveluvalikoiman periaatteiden osalta kahteen asiaan, ja kun ministerikin on paikalla vielä toivottavasti kolmen minuutin ajan, niin haluan muutaman seikan tuoda esille. Ensinnäkin tästä tarveperiaatteesta: Tämähän on keskeinen osa jo nykyään voimassa olevaa järjestelmää, ja ihan arkijärki mutta myös tutkittu tieto ovat todistaneet meille sen, että mitä paremmin tarpeisiin vastaavat, oikeaan aikaan annetut palvelut toteutuvat, niin ne tuovat sitten myös todellista säästöä pidemmällä aikavälillä, kun ne vähentävät näitten raskaampien palvelujen tarvetta. Tiedetään, että esimerkiksi tänä päivänä sosiaalipalveluissa tämmöistä toteutumatonta palvelujen tai tuen tarvetta on erityisesti lapsiperheitä tukevien palvelujen, sosiaalityön ja toisaalta myös ikäihmisten arjen palvelujen osalta. Tässä yhteydessä haluan nostaa esille sen huolen, että nyt kun esimerkiksi sosiaalipalveluihin kohdennetaan tämä 100 miljoonan leikkaus, niin on aidosti olemassa vakava riski esimerkiksi näiden perheneuvoloiden osalta, jos niistä todella poistuu tämä lakisääteisyys. Kun me tiedetään se, että hyvinvointialueilla nykyiselläänkin leikataan ja karsitaan käytännössä nimenomaan niitä ei-lakisääteisiä palveluja, kun ne rahat eivät meinaa riittää edes näihin lakisääteisiin, niin kun ajatellaan sitä todennäköisyyttä, ettei sitten tämänkaltaista palvelua nimenomaan lakkautettaisi sen takia, että se ei ole lakisääteistä, vaikka se lakkauttaminen voisi olla kuinka järjetöntä tahansa, mutta nämä talouden realiteetit ovat tällaisia, niin tämä riski on ihan aito. Toivoisin, että sitä mietitään. Sitten toinen koskee tätä turvallisuusperiaatetta. Haittatapahtumiahan esiintyy Suomessa joka kymmenennellä hoitojaksolla, ja on arvioitu, että lähes 20 prosenttia potilaista altistuu nimenomaan lääkehaitalle sairaalahoidon aikana ja että nämä lääkehaitat aiheuttavat jopa neljänneksen iäkkäiden potilaiden erikoissairaanhoidon päivystyskäynneistä. Tämä myös aiheuttaa ihan merkittäviä kustannuksia myös tänne terveydenhuollon kentälle. Jäin miettimään sitä, että kun tämä turvallisuusperiaate on jo nykyiselläänkin käytössä, niin mikä se ajatus on siitä, millä tavalla nyt tämä uudistettava lainsäädäntö tätä tilannetta nykyisestä parantaisi.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Aivan ensi alkuun kiitokset ministerille tämän lainsäädännön esittelystä. Tämän esityksen mukaanhan tosiaan terveydenhuoltolaissa ja sosiaalihuoltolaissa säädettäisiin periaatteista, joiden mukaan palvelujen ja menetelmien kuuluminen palveluvalikoimaan ja niiden pois rajaaminen toteutetaan julkisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Kuten todettiin, palveluvalikoimaan kuulumisen ja kohdentamisen periaatteet edistäisivät palvelujen vaikuttavuutta ja yhdenvertaisuutta. Tämän lainsäädännön tavoitteenahan on todella lisätä palveluvalikoimaa koskevien valintojen avoimuutta ja hyväksyttävyyttä sekä kansallisesti että palvelujen järjestämisen ja toteuttamisen tasolla, ja näitä tavoitteitahan sinänsä voidaan pitää aivan kannatettavina. Kyllä minun mielestäni ihan relevantti huomio ja tosiasia on sekin, että kyllä meidän täytyy kyetä myös keskittämään resursseja esimerkiksi sellaisiin hoitomuotoihin ja palveluihin, joiden vaikuttavuus on aidosti todennettavissa, koska tämä on tietenkin ihan taloudellisten resurssien kustannusvaikuttavuudenkin näkökulmasta aivan oleellista. Mutta on muutama yksityiskohta, joihin tässä vaiheessa haluaisin kiinnittää huomiota: Ensinnäkin näiden taloudellisten vaikutusten suuruus riippuu olennaisesti siitä, miten periaatteita sitten käytännössä tullaan soveltamaan. Eli tämä periaatteiden säätäminen itsessään ei laukaise merkittäviä välittömiä muutoksia julkistaloudellisiin menoihin ja tuloihin. Täällä hallituksen esityksessähän arvioidaan, että mahdolliset palveluvalikoiman rajaamisen seurauksena vapautuvat resurssit todennäköisesti käytetään painotusten muutoksena muuhun palveluvalikoimaan kuuluvaan toimintaan ja siten ehdotettujen periaatteiden soveltaminen voi muuttaa resurssien kohdentamista mutta todennäköisesti ei tuota suoria säästövaikutuksia, ja on todettava, että on erinomaista, jos näin todella on, sillä muussa tapauksessahan periaatteet uhkaavat heikentää julkista sotepalvelujärjestelmää ja sen rahoitusta, ja tämä ei tietenkään ja toivottavasti ole tämän lainsäädännön lähtökohtana. Mutta sitten muutama huomio toimeenpanoon. Siinä on nähtävissä riskejä, jos eri asiakas- ja potilasryhmien ominaisuuksia ja erityistarpeita ei kansallisessa tai alueellisessa soveltamisessa tunnisteta. Palveluvalikoimaa saatetaan tällöin rajata tai kohdentaa epätarkoituksenmukaisella tavalla. Tähän voi sisältyä myös se riski, että jollakin hyvinvointialueella periaatteita ei sovelleta kokonaisharkintaan perustuen vaan nimenomaan kustannusten perusteella. Näiden riskien välttämiseksi olisikin keskeistä myös tunnistaa, ettei tätä tarveperiaatetta ja vaikuttavuuden periaatetta tule tulkita yksioikoisesti, vaan niin, että myös tosiasiallisesti kaikkia palveluvalikoiman periaatteita eli tarveperiaatetta, turvallisuutta, vaikuttavuutta, kustannusvaikuttavuutta sekä yhdenvertaisuutta ja ihmisarvon loukkaamattomuutta tulisi myös soveltaa tämän palveluvalikoiman määrittelyä koskevassa kokonaisharkinnassa. Kyllä tämä tarveharkinnan huomioiminen esimerkiksi myös sosiaalipalvelujen osalta on mielestäni aivan keskeistä, kun tiedetään se, että vaikuttavuuden toteaminen sinänsä voi olla haasteellista, koska tarpeet ovat hyvin pitkälti yksilöllisiä ja se, mikä on vaikuttavaa yhdellä, ei välttämättä ole sitä sitten toisella. Mutta ehkä viimeisenä huomiona totean vielä sen, että nämä periaatteet itsessään eivät tuota lisäarvoa, mikäli tämä vastuunjako, päätöksentekotasot ja periaatteiden keskinäinen punninta jäävät soveltaville epäselviksi, ja ilman tämmöistä kansallista sisältöohjausta, konkreettisia soveltamisohjeita sekä riittäviä rakenteita näiden periaatteiden käytännön merkitys jää vähäiseksi. Mutta oikeastaan, arvoisa rouva puhemies, tällaisilla huomioilla. — Kiitoksia.

Arvoisa rouva puhemies! Kiitos ministerille tämän lakiesityksen esittelystä. Vesilain uudistamisesta ja vaelluskalakantojen elvyttämisestä oli tosiaan kirjaus jo viime hallituskaudella hallitusohjelmassa, ja tämän hankkeen valmisteluhan silloisessa oikeusministeriössä myös aloitettiin. Tämä vesilain uudistaminen itsessään on ollut SDP:n tavoitteena jo pitkään, ja on hyvä, että asia nyt etenee, koska joitain parannuksia tämän säännöksen myötä olisi tulossa, mutta haluan kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että myös merkittävää kritiikkiä on esitetty sen suhteen, että vesilain uudistamisen alkuperäinen tavoite, joka oli siis vaelluskalakantojen elvyttäminen, ei näillä säännöksillä nyt toteutuisi. Pidän kyllä tärkeänä sitä, että täällä eduskunnassa valiokuntakäsittelyssä tarkasti sekä ympäristö- että huoltovarmuusnäkökohdista tätä esitystä arvioidaan ja mietitään myös sitä, voitaisiinko näitä asetettuja tavoitteita vielä joillakin muutoksilla edistää.

Arvoisa puhemies! Nyt on kyllä todettava, että hyvin poikkeuksellisia ovat hallituksen ja hallituspuolueen edustajien puheenvuorot ja käytös ja kovia ovat syytökset oppositiota kohtaan. Aivan kuten te kuvittelisitte, että tulostenne peittämiseksi hyökkäys on paras puolustus. Pääministeri Orpo, kyllä tosiasia on se, että te vastaatte päätöksistänne ja niiden tuloksista ja tulevat hallitukset sitten omistaan. Talous ja työllisyys jäävät jäljiltänne järkyttävään kuntoon, ja ilman talouskasvun ihmettä me olemme todella syvässä suossa. Pääministeri, oman julkisen talouden suunnitelmanne viesti on karu, ja merkittävin sopeutustarve siirtyy nyt tulevalle hallitukselle. Kaiken tämän keskellä te romutatte valtion tulopohjaa, eikä yksikään, ainakaan julkisesti annettu lupaus toteudu. Pääministeri, millä perusteella väitätte politiikkaanne onnistuneeksi?

Arvoisa puhemies! Kyllähän johdonmukaista nyt olisi se, että hallituspuolueet tässä salissa pystyisivät edes puolustamaan oman työnsä tuloksia, mutta ymmärrän, miksi näin ei ole, sillä hallitus on epäonnistunut kaikissa tavoitteissaan, koskivat ne sitten velkaa, työllisyyttä tai kasvua. Kaikkein rikkaimmat tässä maassa saavat velkarahalla valtavat veronkevennykset, ja kaikkein heikoimmat ottavat ne suurimmat iskut vastaan. Pääministeri antoi sanansa, ettei kenenkään tarvitse kärsiä kohtuuttomasti, ja perussuomalaisille nyt ei tällaisen menon pitänyt alun alkaenkaan sopia, mutta tässä olemme. Ministeri Purra, onko nyt kuitenkin niin, että hallitus on aivan itse omilla toimillaan, veroratkaisuillaan romuttanut mahdollisuudet saada tämä velkaantuminen kuriin ja hidastanut kasvun käynnistymistä kotimaista kysyntää heikentävillä toimilla, vai ovatko nekin maailmanpoliittisen tilanteen aikaansaannoksia?

Arvoisa herra puhemies! Käsittelemme siis valtioneuvoston selontekoa valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta vuosille 2026—2037. Viime kaudella Suomeen rakennettiin SDP:n johdolla ensimmäinen valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma, jossa linjattiin muun muassa periaatteet ja askelmerkit liikennejärjestelmän kehittämiselle ja toisaalta myös rahoitukselle seuraavan 12 vuoden aikana. Suunnitelman piti olla Suomen liikennepolitiikan pitkäjänteinen selkäranka. Sen tehtävänä on kirkastaa valtion tahtotila, prioriteetit ja vastuut. Juuri siksi on mielestäni huolestuttavaa, että tämä päivitys ei nyt ratkaise liikenteen rahoituksen perusongelmia vaan siirtää niitä eteenpäin jälleen. Mielestäni hallitus on heikentänyt parlamentaarista valmistelua tehden esimerkiksi aikaisemmasta todellisesta työryhmästä lähinnä seurantaryhmän. Liikenne 12 -työn piti perustua tutkittuun tietoon, virka-arvioihin ja parlamentaariseen valmisteluun. Orpon hallitus kuitenkin heikensi tätä perustaa jo hallitusohjelmassaan, kun se julkaisi oman investointiohjelmansa hankelistauksineen. Kyse on siitä, että hallitus näin romuttaa pohjaa viemällä eteenpäin hankkeita ohi virkatyönä valmistellun investointiohjelman. Pidän tätä henkilökohtaisesti tosiaan huolestuttavana kehityssuuntana. Alueilla onkin perustellusti koettu, että pitkäjänteinen pullonkaulojen purkaminen jäi poliittisten listausten varjoon. Suomi tarvitsee liikennepolitiikkaa, jossa valtio kantaa vastuunsa, korjausvelka pysäytetään, raideliikenteelle luodaan suunta ja rahoitus rakennetaan kestävälle pohjalle. Kuntien näkökulmasta yksi viesti on ollut selvä: valtion liikennevastuut on pidettävä valtiolla. Kunnat toki tarvitsevat toimivaa yhteistyötä valtion kanssa, mutta ne eivät voi olla yksin valtion rahoitusvajeen paikkaajia. Arvoisa puhemies! Samaan aikaan korjausvelka nyt kuitenkin kasvaa edelleen. Huonokuntoisten teiden ja siltojen määrä lisääntyy, eikä rahoitus riitä kattavasti edes väyläverkon kunnossapidon tarpeisiin. Hallitus myös puolittaa kehittämishankkeiden kehysrahoituksen kautensa aikana ja paikkaa tätä kokonaisuutta valtion omaisuuden myynnillä. Se ei ole kestävää politiikkaa. Tosiasia on, että korjausvelan on arvioitu nousevan yli viiteen miljardiin euroon vuoteen 30 mennessä ja noin kuuden miljardin euron tasoon vuoteen 37 mennessä. Olemme, hyvät kollegat, kuulleet, että tässäkin salissa vastuuministeri on todennut, että korjausvelan kasvu saadaan kuriin tällä hallituskaudella, mutta nämä kommentit eivät ikävä kyllä pidä paikkaansa. Arvoisa puhemies! Kun valtiontalouden tilanne ja kantokyky rajoittaa liikennejärjestelmän kehittämistä, on entistäkin tärkeämpää parantaa Suomen saantia eurooppalaisesta rahoituksesta. Kuten valiokunta peräänkuuluttaa, meillä on vakava tarve hyödyntää täysimääräisesti Euroopan unionin rahoitusmahdollisuuksia ja mahdollisesti myös Natosta saatavaa rahoitusta ja keinoja myös sijoituspääoman saamiseksi liikennesektorin hankkeisiin ja kehittämiseen. Arvoisa puhemies! Yhdyn myös täysin liikenne- ja viestintävaliokunnan näkemykseen siitä, että sekä huoltovarmuuden että ilmastotavoitteiden kannalta on keskeistä tehdä sellaista liikennepolitiikkaa, joka nimenomaan vähentää Suomen liikennejärjestelmän riippuvuutta fossiilienergiasta. Totean vielä lopuksi, että Liikenne 12 -suunnitelman merkitys ei ole hävinnyt mihinkään. Päinvastoin sen merkitys korostuu. Peräänkuulutan kuitenkin vastuunkantoa siitä, että parlamentaarisesta, yli hallituskausien ulottuvasta sopimisesta pidetään kiinni, ja toisaalta siitä, että me kunnioitamme asiantuntijatietoon pohjautuvaa, valmisteltua tietoa liikenneinfran kehittämisestä. Tämä on edellytys sille, että kehitämme omaa liikennejärjestelmäämme kestävästi, pitkäjänteisesti ja vastuullisesti. Aivan lopuksi: Tässä vaiheessa kuitenkin liikenne- ja viestintäministerille kiitos siitä, että tosiaan nämä sotilaallisen liikkuvuuden äärimmäisen arvokkaat ja tärkeät hankkeet lähtevät nyt toden teolla liikkeelle. Tässä yhteistyö ministeriöiden sekä Puolustusvoimien välillä on ollut hyvin tiivistä ja toimivaa. Toivotan näille pyrkimyksille kaikkea onnea ja menestystä. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Meillä on tosiaan käsittelyssä nyt talousvaliokunnan mietintö koskien ”Krääsätalous kuriin — suomalaisyritysten ja kuluttajien oikeuksien puolesta” ‑kansalaisaloitetta, ja tässä yhteydessä on myös sitten käsitelty edustaja Elon erinomaista toimenpidealoitetta. Ihan ensi alkuun lämmin kiitos sekä aloitteen tekijöille että allekirjoittaneille ja myös edustaja Elolle. Olen pitkään henkilökohtaisesti ja myös edustamani kansanliike SDP on painottanut kaikkien niiden toimien tärkeyttä, joilla vähäarvoisten tuotteiden pakettiralliin voidaan puuttua. Olen henkilökohtaisesti iloinen siitä, että talousvaliokunnan mietintö oli yksimielinen ja nyt sitten näillä neljällä lausumalla myös hallitusta kiritetään jatkotoimiin. Talousvaliokunnan tavoin koen, että tässä ei ole kyse vain yksittäisestä kuluttajakysymyksestä vaan nimenomaan laajasta talous-, kilpailu-, verokertymä-, ympäristö- ja turvallisuuskysymyksestä. Näillä aloitteilla on ollut todella merkittävä rooli tärkeinä keskustelunavaajina, sillä tämä ilmiö on ihan aidosti vakava ja ajankohtainen. Nykyiset ongelmat kohdistuvat todellakin erityisesti EU:n ulkopuolelta verkkokaupan kautta suoraan kuluttajille toimitettaviin vähäarvoisiin tuotteisiin, ja tämä nykytilanne on täysin kestämätön. Nostan esimerkiksi Tullin tilanteen. Pelkästään vuonna 25 näitten EU:n ulkopuolelta tulevien tavaraerien määrä nousi Suomessa yli 40 miljoonaan, ja siis näistä 98,5 prosenttia tulee Kiinasta. Kyllähän tämä kertoo, että tämä tilanne on täysin kestämätön, ja kuten täällä on jo aikaisemmissa puheenvuoroissakin tuotu esille, näihin tuotteisiin liittyy myös vakavia turvallisuusriskejä. Arvoisa puhemies! Tosiaan samanaikaisesti tämän kansalaisaloitteen eduskuntakäsittelyn kanssa on työministeri Marttisen asettama työryhmä kartoittanut näitä keinoja erityisesti halpatuontiin liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi. Työryhmän tehtävänä oli tunnistaa kansallisia ja EU-tason toimenpiteitä sekä tehdä myös ehdotuksia ensisijaisista jatkotoimista. Osallistuin tämän asian käsittelyyn talousvaliokunnan varajäsenenä osin näiden kuulemisten myötä, ja niiden perusteella rohkenen todeta, että ikävä kyllä tuli ja jäi semmoinen vaikutelma, että hyvin paljon voimavaroja ja energiaa on jälleen käytetty kuvaamaan itse ongelmaa ja ennen kaikkea kertomaan meille kansanedustajille, mitä ei voida tehdä ja miksi ei voida tehdä. Kun näin 26 vuoden kokemuksella poliittisena päättäjänä rohkenen väittää, että eihän tämä ilmiö ihan satunnainen tai täysin uusi tai harvinainen ole, niin tästä syystä kyllä kannustan nyt tässä jatkotyöskentelyssä keskittymään ja käyttämään hyvin paljon voimavaroja ja energiaa ja huomiota kiinnittämään nimenomaan siihen, mitä ne keinot ovat, joita sitten todella eteenpäin viemme ja saamme asioita vietyä suotuisalla tavalla eteenpäin. Arvoisa puhemies! Tähän loppuun totean vielä sen, että vaikka talousvaliokuntakin katsoi, etteivät nämä aloitteiden ehdottamat suorat ratkaisut sellaisenaan ole toteuttamiskelpoisia, niin näihin aloitteessa esitettyihin ongelmiin on yhtä kaikki syytä puuttua. Tästä syystä tämä mietintö sisältääkin nämä neljä lausumaa. Näistä ehkä keskeisin mielestäni on tämä ensimmäinen, joka siis edellyttää, että valtioneuvosto selvittää kansallisia toimia halpatuontiin puuttumiseksi ja valmistelee viipymättä tähän liittyvät ehdotukset lainsäädännön muuttamiseksi. Ehkä nostan vielä esille sen ajatuksen, että näiden lainsäädännön lopputulemien täytyy aidosti olla sillä tavalla vaikuttavia, että ne todella muuttavat sitten tätä kuluttajakäyttäytymistä. Tämä on sinänsä myös haastava kysymys, koska tiedämme, että esimerkiksi Temusta tilataan paljon tuotteita sen takia, että ihmisillä ei ole muuhun varaa. Ehkä siitä syystä en pidä hedelmällisenä sitä, että kuluttajia kovin paljon tästä toiminnasta sinänsä syyllistettäisiin, enkä väitä, että kukaan nyt täällä olisi näin varsinaisesti tehnytkään. Tämä korostaa sitä tarvetta kuitenkin tälle lainsäädännölle. Jos siinä onnistutaan, niin se on myös tehokas keino sitten osaltaan vaikuttamaan tähän kulutuskäyttäytymiseen. — Kiitoksia.

Arvoisa rouva puhemies! Olen itse sitä mieltä, että digitalisaation hyödyntäminen mahdollisimman laajasti on perusteltua silloin, kun se hyödyttää aidosti kansalaisia ja koko yhteiskuntaa niin toiminnallisesti kuin taloudellisestikin, silloin, kun tämä hyödyntäminen tapahtuu turvallisesti, kansalaisten perusoikeudet toteuttavasti ja varmistavasti ja yhteiskunnallista kriisinkestävyyttä vaarantamatta. Tämä nyt esitettävä muutos on hyvin merkittävä, sillä sen mukaan viranomaisen sähköiset tiedoksiannot olisivat tulevaisuudessa mahdollisia Suomi.fi-palvelun ohella myös yksityisen toimijan tarjoamassa digitaalisessa palvelussa. Kyse on siis avustavan julkisen hallintotehtävän siirtämisestä yksityiselle toimijalle sopimusperusteisesti. Tämä on asia, joka ihan aidosti vaatii huolellista arviointia. Nyt käsittelyssä olevalla esityksellä luodaan ensi sijassa edellytyksiä uusille digitaalisille liiketoimintamalleille eikä tavoitella sinänsä taloudellisia säästöjä. Tässä yhteydessä puheenvuorossani haluaisin nostaa esille muutaman huomion. Ensinnäkin kannan edelleen huolta siitä, miten eri väestöryhmät pysyvät mukana tässä digitalisaatioon liittyvässä kehityksessä, koska yhä tänäkään päivänä ei ole realismia odottaa, että kaikilla olisi riittäviä digitaitoja. Näinhän ei ole. Esimerkiksi mitä tulee tähän katseluohjelman valintamahdollisuuteen, niin siihen voi myös liittyä riskejä oikeusturvan toteutumisen kannalta, koska henkilön tulee ymmärtää, että katseluohjelmaa koskevan valinnan ja siitä viestinvälityspalvelun käyttäjärekisteriin seuraavan merkinnän tekeminen todella tarkoittaa sitä, että henkilön on jatkossa seurattava valitsemaansa palvelua vastaanottaakseen viranomaisten lähettämät sähköiset tiedoksiannot ja muut viestit. Näiden epävarmuuksien ja oikeusturvaankin liittyvien kysymysten johdosta SDP ei esimerkiksi tukenut aikaisemmin keväällä eduskunnan hyväksymää lakiesitystä liittyen sähköisen tiedoksiannon ensisijaisuuteen viranomaistoiminnassa. Oikeastaan se toinen huolenaihe koskee sitä, miten näitä henkilötietoja ja viranomaispäätöksiä koskevia tietoja ylipäätään liikutetaan verkossa aidosti turvallisesti. Tämä kysymys on otettava vakavasti, sillä teknologian kehittyessä kehittyvät myös mahdollisuudet erilaiseen rikolliseen toimintaan. Meillä on tästä esimerkkejä jo tänä päivänä, mutta todellisuudessa tämä teknologian kehitys ja siinä tapahtuvat loikat ovat sitä tasoa, että meidän voi olla hyvin hankala ja haasteellista ennakoida ja arvioida niitä askeleita, joita rikolliset näissä asioissa pystyvät meitä huomattavasti nopeamminkin ottamaan. Tänä päivänä digitalisaatioon liittyy myös paljon erilaisia vaaranpaikkoja yhteiskunnallisen huoltovarmuuden kannalta, joten tästä syystä todella painotan, että tätä hallituksen esitystä on nyt käytävä huolellisesti läpi valiokuntatyössä. — Kiitoksia.

Arvoisa rouva puhemies! Jatkan vielä hieman tuota edellistä puheenvuoroani. Totesin tosissaan, että ulko- ja turvallisuuspoliittisten tekijöiden huomioiminen puolustushankinnoissa on välttämätöntä, mutta se ei siis todellakaan aina ole kovin helppoa tai yksinkertaista. On realismia todeta se, että esimerkiksi tietystä maasta tulevan toimittajan maariskiä ei ole uskottavalla tavalla mahdollista arvioida koko hankinnan elinkaarta koskien. Ja vaikka riskejä ei pystytä täysin poistaa, on niitä siitä huolimatta pyrittävä hallitsemaan mahdollisimman pitkälti, ja juuri siksi erityisesti kriittisten järjestelmien osalta olennaista on luoda elinjaksoaikaiset ylläpidon järjestelyt, joissa muihin maihin kohdistuvien kriittisten riippuvuuksien syntymistä voitaisiin näin ollen ehkäistä. Mutta sitten, arvoisa rouva puhemies, vielä strategisten riippuvuuksien osalta on hyvä huomioida se, että vaikka esimerkiksi puolustushankinnoissa keskeistä on lopulta aina se todellinen suorituskyky ja esimerkiksi pelkkä tuotteen alkuperän eurooppalaisuus ei voi olla hankinnan ainoa peruste, voidaan eurooppalaisten Nato-maiden merkittäviä panostuksia puolustusteollisen sektorin kehittämiseen pitää kuitenkin äärimmäisen tervetulleena ja hyvänä kehityksenä, sillä se nimenomaan avaa uusia mahdollisuuksia eurooppalaisten asejärjestelmien ostolle, ja tämä edelleen nimenomaan vähentäisi myös riippuvuuttamme esimerkiksi EU:n ulkopuolisista toimijoista ja maista. — Kiitoksia.

Arvoisa rouva puhemies! Käymme tänään keskustelua puolustushankintojen sääntelyä koskevasta kansalaisaloitteesta. Ensi alkuun siis kiitos aloitteen tehneille ja sen allekirjoittaneille, koska pidän erittäin arvokkaana sitä, että kansalaisaloite on osaltaan lisännyt keskustelua puolustushankintojen periaatteista sekä niiden suhteesta kansainväliseen oikeuteen ja Suomen ulko‑ ja turvallisuuspoliittisiin tavoitteisiin. Totean aivan aluksi, että puolustushankinnat ovat jo nykyisin tiukan sääntelyn alaista toimintaa, mikä paitsi perustuu omaan kansalliseen lainsäädäntöön, mutta sen lisäksi meitä sitovat esimerkiksi kansainvälisten järjestöjen sitovat päätökset ja velvoitteet. Olemme sitoutuneet kansainväliseen oikeuteen ja kansainvälisiin pakotteisiin. On myös hyvä huomata, ettei nykyinen sääntely millään tavoin estä ottamasta ulkopoliittisia kysymyksiä huomioon tai puntaroimasta hankintamaan vallitsevaa ihmisoikeustilannetta, kun hankintoja valmistellaan. Arvoisa puhemies! Kuten ulkoasiainvaliokunta lausunnossaan toteaa, Puolustusvoimien materiaalihankinnat perustuvat pitkäjänteiseen suunnitteluun, jossa arvioidaan erityisesti asejärjestelmien suorituskykyä Suomen olosuhteissa ja poikkeusoloissa, sotilaallista huoltovarmuutta, elinkaarikustannuksia sekä järjestelmien soveltuvuutta reserviläisarmeijalle. Ulkoasiainvaliokunta toteaa niin ikään, että Suomen ulko‑ ja turvallisuuspolitiikan tärkeimpänä päämääränä on turvata Suomen itsenäisyys ja alueellinen koskemattomuus, estää Suomen joutuminen aseelliseen konfliktiin ja taata suomalaisten turvallisuus ja hyvinvointi. Näiden tavoitteiden saavuttaminen edellyttää, että Suomi kykenee kehittämään puolustuksensa suorituskykyjä ja ylläpitämään uskottavaa puolustuskykyä. Puolustushankintoja sekä niihin mahdollisesti kohdistuvaa lisäsääntelyä on valiokunnan mielestä tarkasteltava tästä lähtökohdasta. Arvoisa puhemies! Myös puolustusvaliokunta omassa mietinnössään korostaa, että myös jatkossa uskottavan puolustuskyvyn edellyttämät materiaalihankinnat toteutetaan ensisijaisesti aina suorituskykyperusteisesti eli silloin, kun Suomi ja Puolustusvoimat tekevät hankintoja, hankitaan vain sellaista, mikä aidosti vastaa sotilaallisen maanpuolustuskyvyn tarpeisiin. Hankinnoissa tulee pyrkiä turvaamaan myös sotilaallinen huoltovarmuus ja hankittujen järjestelmien toimintakyky kaikissa olosuhteissa Materiaalihankintoja toteuttaessaan puolustushallinto arvioikin erilaisia elinkaaren aikaisia riskejä niin järjestelmien toimitusten kuin elinkaaren aikaisten tuen, ylläpidon ja jatkokehittämisen osalta. Tämä vaatii kuitenkin jatkuvaa kehitystyötä. Ulko‑ ja turvallisuuspoliittisten tekijöiden huomioiminen puolustushankinnoissa on välttämätöntä, mutta se ei aina ole kovin helppoa tai yksinkertaista. Ensinnäkin hankittavien järjestelmien käyttöikä on usein hyvin pitkä, jopa 50 vuotta. On realismia todeta, että tietystä maasta tulevan toimittajan maariskiä ei ole uskottavalla tavalla mahdollista arvioida koko edellä mainittua ajanjaksoa koskien, ja juuri siksi erityisesti kriittisten järjestelmien ollessa kyseessä olennaista on luoda elinjakson aikaiset ylläpidon järjestelyt, joissa muihin maihin kohdistuvia kriittisiä riippuvuuksia pyritään mahdollisimman hyvin hallitsemaan, joskaan niitä ei pystytä täysin poistamaan. Puolustusvaliokunta korostaa, että hankintoihin sisältyvää maariskiä on mahdollista pienentää kehittämällä systemaattisesti Suomen puolustuksen teollista ja teknologista perustaa. Esimerkiksi tällä hetkellä olemme yhä tilanteessa, jossa ohjusaseistus on ostettava ulkomailta. Valiokunta katsookin, että ohjusten lisenssivalmistuksen, kokoonpanon ja yhteistuotannon mahdollisuudet tulisi arvioida viipymättä osaksi Suomen puolustusteollista kehitystä. Arvoisa puhemies! Erityisesti ulkoasiainvaliokunta tarkasteli kansalaisaloitetta käsitellessään kysymystä siitä, onko Suomen liittolaismailla vastaavaa sääntelyä kuin mitä kansalaisaloitteessa Suomelle esitetään. Saadun esityksen mukaan vastaavaa lainsäädäntöä ei ole Suomen verrokkimailla tai muilla Pohjoismailla. Arvoisa puhemies! Yhdyn näkemyksessäni sekä ulkoasiain‑ että puolustusvaliokunnan arvioon siitä, että voimassa oleva EU-direktiiviin perustuva hankintalainsäädäntö sekä SEUT 346 artiklan suojaama kansallisen turvallisuuden poikkeus tarjoavat riittävät oikeudelliset puitteet turvallisuus‑ ja ulkopolitiikan kannalta keskeisten näkökohtien huomioon ottamiselle tapauskohtaisesti ja riskiperusteisesti, sillä siitähän nyt on nimenomaan kyse, tarvitsemmeko me erillistä lisäsäätelyä vai emme. Luotan vahvasti siihen, että Suomessa puolustushankintoja toteutetaan vastuullisesti ja kestävällä tavalla. Valppautta ja valvontaa meidän on kuitenkin ylläpidettävä, sillä hankintaprosessien kehittäminen on jatkuvaa. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Tämä kansalaisaloite on tarjonnut meille arvokkaan mahdollisuuden käydä eduskunnassa keskustelua Suomen sotilaallisen puolustuksen hankintaa koskevista periaatteista. Uskottavan puolustuskyvyn materiaalihankinnat perustuvat aina ensisijaisesti suorituskykyperusteisuuteen. Silloin kun ostamme, meidän on ostettava sellaista, mikä aidosti vastaa puolustuskykymme tarpeisiin ja edellytyksiin. Vaikka laki julkisista puolustushankinnoista ei velvoita huomioimaan esimerkiksi hankintamaan ihmisoikeustilannetta tai ulko- ja turvallisuuspoliittisia kysymyksiä laajemmin, on selvää, että näin me siitä huolimatta teemme, sillä aivan kuten kaikkien muidenkin EU- ja Nato-maiden myös Suomen on noudatettava kansainvälistä oikeutta, kansainvälisiä pakotteita sekä EU:n kansainvälisten järjestöjen sitovia päätöksiä. Tämä tarjoaa mielestäni erittäin hyvän viitekehyksen, jota vasten myös me hankintojamme toteutamme. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Keskustelemme tänään siis suomalaisten köyhyydestä ja suomalaisten kokemasta köyhyydestä. Mielenkiintoinen keskustelu meillä on tosiaan kyllä tässä käynnissä, ja kyllä edustaja Garedewille täytyy todeta, että sellaista asiaa ei näiden kolmen vuoden aikana ole tässä salissa käsitelty, jossa perussuomalaiset eivät tavalla tai toisella voisi maahanmuuttajia syyttää. Mutta tässä ajassa, jossa Suomen talous on todella sakannut ja velkaantuminen on kirjaimellisesti lähtenyt käsistä, hallituksen suurituloisia suosiva linjaus ja linjaukset ylipäätään ovat kestämättömiä niin oikeudenmukaisuuden kuin taloudenkin näkökulmasta. Ja kyllä edustaja Garedewille täytyy sitäkin tässä nyt hieman terästää, että tosiasiassa tämä nykyinen hallitus on jo nyt kasvattanut velkaa enemmän kuin paljon parjattu Marinin hallitus koko viime kaudella yhteensä. Enkä saata uskoa, että poliittinen muistinne on kerta kaikkiaan niin lyhyt, että unohdatte myös sen, että te itse asiassa puolsitte tätä otettavaa velkaa lähes täysimääräisesti ja vaaditte myös, että sitä jopa otetaan lisää. Mutta nyt te olette jäämässä historiaan eniten velkaa kasvattaneena hallituksena, ja kaiken lisäksi te vielä ehdoin tahdoin jatkatte tätä kehitystä räätälöimällä kalliin ja tehottoman yhteisöveron alennuksen ja toki näiden ylimpien marginaaliverojen alentamisen, ja sen te teette velkarahalla. Eli tiivistäen: kaikkein varakkaimpien veronkevennykset rahoitetaan velalla, siis velkataakkaa kasvattamalla, vaikka todellista talouskasvua nämä toimet eivät tuo tullessaan. Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri Grahn-Laasonen, sanon aivan suoraan sen, että mielestäni on älyllisesti epärehellistä se, että te tältä salilta peräänkuulutatte toistuvasti rehellisyyttä, jos te ette itse noudata tätä omaa kehotustanne. Olen jo pitkään ollut huolissani tästä vallitsevasta keskustelukulttuurista, ja olisi aidosti äärimmäisen arvokasta ja tärkeää, jos valtioneuvoston jäsenet itse edesauttaisivat tätä tarvittavaa muutosta. Kukaan ei väitä, että suhdanteet olisivat tämän nykyisen hallituksen vika. Mutta tosiasia on se, että teidän talous- ja työllisyyspoliittiset toimet ja ratkaisut ovat syventäneet suhdanteen kielteisiä vaikutuksia talouskasvuun — kulutuskysynnän kyykkääminen, työttömyyden kasvu, pitkäaikaistyöttömyyden kasvu, lapsiperheköyhyys, asunnottomuus — ja ihmisten kokemaan turvaan ja hyvinvointiin, ja tätä me, oppositio, kritisoimme ja olemme esittäneet vaihtoehtoisia toimia, joilla tätä tilannetta voisi yrittää korjata. Kyllä tässä kehysriihessä teillä on nyt aivan viimeinen mahdollisuus niihin tarttua. Arvoisa puhemies! On tärkeää keskustella siitä, miksi köyhyys Suomessa kasvaa, mutta toivon, että meillä olisi aidosti kyky myös muodostaa yhteinen ymmärrys siitä, mitä köyhyyden ja huono-osaisuuden kasvu merkitsee yhteiskunnallisen vakauden, turvallisuuden, talouden ja henkisen kriisinkestävyyden kannalta, koska tässä on ihan aidosti kyse vakavasta asiasta. Kun me puhumme turvallisuudesta, me puhumme yleensä meidän vastuunkannosta, mikä tulee sotilaallisen puolustuskyvyn vahvistamisesta, ja näin on ilman muuta oltava. Mutta mikään rauta rajalla ei auta, jos tämän kansakunnan henkinen kriisinsietokyky romahtaa. Tämä on oikeasti sellainen asia, johon meidän tulee suhtautua vakavasti. Mutta minä päätän tämän puheenvuoroni siteeraamalla laajasti arvostettua taloustieteilijä Sixten Korkmania. Hän toteaa näin: ”Petteri Orpon hallituksen ohjelman otsikko on ’Vahva ja välittävä Suomi’. Hallitusohjelman sisällöstä ja toteutuksesta voi olla montaa eri mieltä, mutta otsikko on hyvä. Sitä voisivat käyttää myös seuraavat hallitukset, jotka toivottavasti pystyvät muuttamaan sanan lihaksi.” Eli päätöksiä on tehtävä järjellä ja sydämellä. Siitä on kyse, ja tässäpä meillä todella sitä sarkaa piisaa. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Kyllä mielestäni niin pääministerin kuin kokoomuksenkin olisi nyt hyvä muistaa se fakta, että tässä ajassa te kevennätte kaikkein rikkaimpien verotusta velaksi, siis velaksi, ja se on aika uskomatonta. Tilanne on se, että tässä maassa ei tällä hetkellä yksinkertaisesti ole työtä, ja sillä on iso merkitys, miten hallituksen ministeri työttömistä puhuu. Tässä maassa köyhät ja työttömät eivät jää oma-aloitteisesti ja omasta tahdosta aamulla kotiin nukkumaan. Toisin kuin rikkailla, heillä tätä valinnanvapautta ei ole. Toivon, että olisimme yhteisymmärryksessä edes siitä, mitä köyhyyden ja huono-osaisuuden kasvu merkitsee yhteiskunnallisen vakauden, turvallisuuden, talouden ja henkisen kriisinkestävyyden näkökulmasta, koska se on aidosti vakava asia.

Kiitos, arvoisa herra puhemies! Käsittelyssämme on siis todella yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomus, ja tässä yhteydessä olisi mahdollista esittää moniakin eri huomioita, mutta ehkä ihan tässä ensimmäiseksi, riippumatta niistä puheenvuoroista, mitä tänään on aikaisemmin kuultu, mieleni tekee kuitenkin yhä todeta, että tässä salissa ei ole äärivasemmiston tai äärioikeiston edustajia. Tästä haluan lähteä ja tähän myös luottaa. Sen takia ehkä pidän hieman erikoisena, että tämäntyyppistä vastakkainasettelua niin kovin aktiivisesti ylläpidetään. En ole henkilökohtaisesti itse tällaiseen keskusteluun oikein vihkiytynyt, mutta aina sitä vanhakin voi uutta oppia. Keskityn nyt kuitenkin tekemään muutaman noston nimenomaan työelämässä esiintyvästä syrjinnästä, sillä valtaosa yhdenvertaisuusvaltuutetun syrjintä- ja yhdenvertaisuusyhteydenotoista koskee nimenomaan sitä. Huomionarvoista on, että samalla kun työelämäyhteydenotot ovat yli kaksinkertaistuneet, myös työsuojeluviranomaisen saama syrjintäyhteydenottojen määrä on jatkanut kasvamistaan. Kun näitä yhteydenottoja tarkastellaan lähemmin, käy selväksi, että yleisimpinä syrjintäperusteina työelämässä tulevat korostuneesti esille muut henkilöön liittyvät syyt: terveydentila, alkuperä, vammaisuus ja ikä. Kun puhutaan esimerkiksi muusta henkilöön liittyvästä syystä, tarkoitetaan esimerkiksi työntekijän ammatillista toimintaa. Ammatillinen toiminta onkin syrjintärikoksen tunnusmerkistössä yksi erityisesti mainituista syrjintäperusteista. Siinä voi olla kyse esimerkiksi työntekijän oikeuksien puolustamisesta ilman varsinaista liitäntää ammattiyhdistystoimintaan. Arvoisa herra puhemies! Työelämää koskevissa yhteydenotoissa ovat korostuneet myös rekrytointiin liittyvät asiat. Perinteisesti viranomaisen tietoon, kuten tuomioistuinten käsiteltäväksi, on tullut erityisesti työsuhteen päättämistä koskevia syrjintätapauksia. Myös monet vammaiset henkilöt kohtaavat työelämässä syrjintää, joka tavanomaisesti ilmenee jo työhönotossa. Merkittävä osa työkykyisistä vammaisista henkilöistä jää työvoiman ulkopuolelle, ja tätä voidaan pitää inhimillisesti kestämättömänä tilanteena. Syrjinnällä on kielteisiä vaikutuksia vammaisten henkilöiden yhteiskunnalliseen asemaan, heidän hyvinvointiinsa ja myös taloudelliseen tilanteeseen. Arvoisa puhemies! Kuten totesin, on arvokasta, että käsittelemme tätä viranomaiskertomusta, mutta tähdennän, että yhdenvertaisuusvaltuutetun kehotukset on aidosti kyettävä viemään myös käytäntöön. Ei riitä, että me tässä salissa yksin käymme keskustelua, vaikka se arvokasta onkin. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Pitkon pääsääntöisesti erinomaista puheenvuoroa kuitenkin opponoin ehkä siltä kantilta, että ei tietenkään ole tarkoitus liioitella tämmöiseen suomalaiseen kaavoitusprosessiin liittyvää problematiikkaa, mutta ei se nyt ole mitenkään tavatonta, että tämmöisten erityisesti isojen teollisuusinvestointien prosesseihin saattaa kyllä helposti mennä se kymmenen vuotta, jos lähdetään liikkeelle siitä, että kaavoitus kuntakentällä saadaan aluilleen ja että se menee asianmukaisesti kaikki lainsäädännön mukaiset kuulemiset, ja erityisesti siis silloin, jos niistä valitetaan. [Jaana Strandman: Juuri näin! — Miko Bergbom: Kiitos!] Kun tähän vielä mahdollisesti lasketaan päälle poliittiset erimielisyydet näistä hankkeista, niin kyllä silloin, kun nämä kaikki riskit oikeasti realisoituvat, ne ovat todella pitkissä kantimissa. Ja sitten kun puhutaan tämän kokoluokan, esimerkiksi tämän Porin TNT-tehtaan mittakaavan, puolustusteollisista investoinneista, niin ne erityisesti vaativat tarkkuutta ja harkintaa. En usko, että kukaan tässä salissa on väittänyt sellaista, että aina nämä kaavoitusprosessit kestäisivät kymmenen vuotta, mutta kyllä niissä tapauksissa, kun yhtä aikaa moni asia menee pieleen ja kun niistä valitetaan ja kun meidän oikeuslaitoksella ei ole riittäviä resursseja käsitellä näitä valituksia kohtuullisessa ajassa, äkkiä hupsahtaa kyllä vuosikausia. [Mika Kari: Näin se menee!]

Arvoisa rouva puhemies! Kiitän osaltani tästä keskustelusta, jota salissa on käyty. Se on ollut erinomaista ja myös hyvin rakentavaa, mihin olemme tietenkin näiden asioiden äärellä tottuneetkin, ja hyvä niin. Kuten tuossa äsken totesin, tämä nykyinen lupaprosessi ja lupajärjestelmä on tosiaan monimutkainen ja valitusprosessit voivat hidastaa hankkeiden toteuttamista vuosia. Tosiaan esimerkiksi Porissa on parhaillaan käynnissä tämä 200 miljoonan euron hanke, jossa Forcit rakentaa mittavaa TNT-tuotantolaitosta. Tämä TNT:hän, jota käytetään siis nimenomaan ammuksissa ja kranaateissa, on kriittisen tärkeä ammustuotannon kannalta. Huomionarvoista on esimerkiksi se, että tällä hetkellä Euroopassa on vain yksi tuotantolaitos — sijaitsee Puolassa — jossa tätä räjähdettä tuotetaan. Eli kyse on puolustuskyvyn ja sotilaallisen huoltovarmuuden kannalta aivan kriittisestä aineesta. Tämä tosiasia, että Porin TNT-tehtaan lupapäätöksistä on valitettu Turun hallinto-oikeuteen ja tämä oikeusprosessi tulee merkittävästi hidastamaan tämän tehtaan valmistumista, on toki aidosti vakava ja kriittisen oleellinen kysymys. Tämä on osittain yksi esimerkki siitä, minkä takia tämäntyyppistä lainsäädäntötyötä tässä talossa tarvitaan.

Arvoisa rouva puhemies! Käsittelemme nyt esitystä, jolla muutetaan vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annettua lakia, niin sanottua kemikaaliturvallisuuslakia ja rakentamislakia. Mainittuihin lakeihin lisätään maanpuolustukselle tärkeitä tuotantolaitoksia koskevat säännökset. Ehdotettujen muutosten kautta voimme nopeuttaa maanpuolustukselle ja varautumiselle tärkeiden tuotantolaitosten sijoittamista ja lupamenettelyä. Lisäksi kemikaaliturvallisuuslakiehdotuksessa ehdotetaan rajoitettavaksi tietojen luovuttamista yleisölle siltä osin kuin rajoittaminen on välttämätöntä kansallisen turvallisuuden ja kansainvälisten sopimusten kannalta. Tiivistäen tämän lainsäädännön tavoitteena on siis parantaa Suomen sotilaallista huoltovarmuutta sujuvoittamalla maanpuolustukselle tärkeiden tuotantolaitosten sijoittamista. Muutosehdotusten taustalla on heikentynyt kansainvälinen turvallisuustilanne ja tarve vahvistaa Suomen puolustusteollista perustaa. Arvoisa rouva puhemies! Olen tätä lakiesitystä osaltani ollut käsittelemässä puolustusvaliokunnassa, jossa laadimme kuulemisten perusteella lausunnon ympäristövaliokunnalle. Saamamme selvityksen perusteella nykyinen säätely on rakennettu pääosin siviilitoiminnan ja avoimuuden lähtökohdista. Tämä tarkoittaa, että vaarallisia kemikaaleja ja räjähteitä käsittelevien laitosten hankkeissa korostuvat laajat kuulemiset ja tiedonsaanti, mikä on tärkeää ympäristön ja turvallisuuden kannalta, mutta tämä voi joissakin puolustukseen liittyvissä hankkeissa olla ongelmallista kansallisen turvallisuuden näkökulmasta. Esityksellä on pyritty löytämään tasapaino siten, että osallistumis- ja muutoksenhakuoikeudet säilyvät, mutta kaikkein arkaluonteisimpien tietojen levittämistä voidaan rajoittaa, jos se nähdään välttämättömäksi maanpuolustuksen kannalta. Käytännössä esitys luo mahdollisuuden hankkeiden lupien nopeampaan käsittelyyn, luo uuden erityisen sijoittamisluvan, jolla laitoksia voidaan tietyin edellytyksin sijoittaa myös ilman asemakaavaa, sekä mahdollistaa sen, että kansallisen turvallisuuden kannalta arkaluonteisia tietoja voidaan rajoittaa tulevaisuudessa. Rakentamislakiin lisättävän poikkeusmenettelyn osalta on painotettava, että edellytyksenä poikkeuksen soveltamiselle olisi nimenomaan puolustusministeriön lausunnon perusteella laitoksen olennaiseksi katsottava merkitys maanpuolustukselle sekä se, että luvanhakija olisi asettanut hyväksyttävän vakuuden. Puolustusvaliokunta korosti, että itse turvallisuusvaatimuksista ei tingitä. Laitosten on edelleen täytettävä kemikaaliturvallisuutta ja rakentamista koskevat vaatimukset. Arvoisa rouva puhemies! Puolustusvaliokunta yhtyi kuultujen asiantuntijoiden arvioon siitä, että nykyinen lupajärjestelmä on monimutkainen ja valitusprosessit voivat hidastaa hankkeiden toteuttamista vuosikausia. Tätä voidaan nykyinen turvallisuustilanteen muutos huomioiden pitää kestämättömänä, sillä sotilaallinen huoltovarmuus on keskeinen osa kansallista puolustuskykyä. Se tarkoittaa kykyä turvata Puolustusvoimien ja muiden turvallisuustoimijoiden materiaalinen, logistinen ja infrastruktuurinen toimintakyky kaikissa turvallisuustilanteissa, ja tämä edellyttää myös omavaraisuutta. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan ei ole poissuljettua sekään, että nykyistä laajaa valitusoikeutta voidaan tietoisesti käyttää Suomeen vihamielisesti suhtautuvien tahojen toimesta maanpuolustuksen kannalta tärkeiden laitosten rakentamisprosessien viivyttämiseen. Tällöin kyse olisi selvästi hybridivaikuttamisesta. Nyt esitetyllä sääntelyllä osaltaan varmistamme, että jatkossa maanpuolustukselle tärkeiden tuotantolaitosten rakentaminen saadaan käyntiin ilman viiveitä. Arvoisa rouva puhemies! Ympäristövaliokunta teki kuitenkin lakiin sellaisia pykälämuutoksia, jotka ovat mielestäni olleet kyseenalaisia, ja tästä syystä sen käsittelyn yhteydessä on myös jätetty vastalause. Hallituksen esitys sisältää siis maanpuolustuksen kannalta tärkeitä muutoksia rakentamislakiin ja kemikaaliturvallisuutta koskevaan lakiin, ja ne ovat itsessään perusteltuja mutta valiokunnan tekemät pykälämuutokset eivät. Siksi vastalauseessa muun muassa esitetään, että toinen lakiesitys hyväksytään hallituksen alkuperäisen esityksen mukaisena. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Kiitos minunkin puolestani ministerille tämän kokonaisuuden esittelystä. Elintarvikemarkkinalain uudistamisessa tosiaan markkinoiden toimivuus ja reiluus ovat aivan avainasemassa. Yksi merkittävä ongelma Suomessa, aivan kuten täällä on jo todettukin, on se, että meidän elintarvikemarkkinamme ovat ihan kansainvälisestikin vertailtuna poikkeuksellisen keskittyneet, ja on aivan välttämätöntä, että näitä pelisääntöjä paitsi täsmennetään ja selkeytetään myös alkutuottajien asemaa sitten tätä kautta kohennetaan. Elintarvikeketjun pienillä toimijoilla ei useinkaan ole riittävää neuvotteluvoimaa puolustautua hyvän kauppatavan vastaisia käytäntöjä vastaan ja niiden varalta. Siksi pidän erittäin hyvänä, että tällä lainsäädännöllä erityisesti kielletään ja rajoitetaan käytäntöjä, jotka heikentävät viljelijöiden ja tavarantoimittajien asemaa suhteessa näihin suurempiin ostajiin. Ja huomionarvoista on sekin, että vahvistamalla viljelijöiden asemaa edistetään myös markkinoiden vakautta, ja pidän tätä erittäin tärkeänä.

Arvoisa herra puhemies! Kiitos ministerille tästä esittelypuheenvuorosta. — Tarve poliisin reserville on tosiaan ollut esillä useita vuosia, ja Poliisihallitus on nimenomaan korostanut reservin olevan tarpeellinen yllättävissä, runsaasti henkilöstöresursseja sitovissa ja ajallisesti pitkittyvissä turvallisuustilanteissa poliisin valmiuden sääntelymekanismina. Kuten täälläkin on jo tuotu esille, yksi tällainen tilanne oli tosiaan covid-19-pandemiaan liittyneen Uudenmaan sulkuoperaation yhteydessä. Sisäministeriö asetti tosiaan jo huhtikuussa 22 tämän esiselvityshankkeen, jonka valmistelusta vastasi tuolloin sisäministeriön poliisiosaston, puolustusministeriön, Poliisihallituksen ja Pääesikunnan edustajista koostunut työryhmä. Työryhmä arvioi itse, että turvallisuusympäristön muutosten johdosta tarve poliisireserville on entisestään korostunut. Siksi esitys siitä, että poliisilla on käytössään reservi, jolla turvataan voimavarat aivan kaikissa tilanteissa, on lähtökohtaisesti kannatettava. Esimerkiksi hyvin vakaviin häiriötilanteisiin, joiden hoitamisessa poliisin olemassa olevat normaalit voimavarat eivät riitä, on syytä varautua nykyisessä turvallisuustilanteessa. Korostan kuitenkin sitä, että reservin käyttökynnyksen on tosiaan oltava korkea ja sitä tulee käyttää vain poikkeuksellisissa häiriötilanteissa. Tässä yhteydessä mielestäni huomionarvoista on se, että aina ensisijaisesti on huolehdittava poliisin normaaleista resursseista ja voimavaroista, joilla turvataan viranomaisten toimintaa mahdollisimman pitkälle myös erilaisissa häiriötilanteissa, ja tämä on nimenomaan se asia, josta ehkä tässä nykytilanteessa olen erityisen huolissani. SDP:ssä on korostettu nimenomaan poliisien määrän kasvattamisen tarvetta. Tämän työn me käynnistimme viime hallituskauden aikana, ja nyt Orpon hallitus tätä työtä on jatkanut. Mutta kun on asetettu tavoite tästä 8 000 poliisin määrästä tämän vaalikauden loppuun mennessä, niin ollaan vielä epävarmoja, tullaanko sitä ylipäätään saavuttamaan. Viitaten tähän aiempaan keskusteluun on liian yksinkertaistettua todeta, että kyse on vain seinistä. Kyllä se niin on, että silloin kun etäisyydet kasvavat, niin paitsi se koettu turvallisuus heikkenee myös ihan aidosti todellisuudessa turvallisuus heikkenee, koska me olemme pitkien etäisyyksien ja välimatkojen maa. Arvoisa puhemies! Nyt esitetty malli, hallituksen esityksen malli poliisin reservistä, on kuitenkin huomattavasti paljon parempi, tai sanotaanko näin, että se on ottanut askeleita eteenpäin edellisestä esityksestä, Sipilän hallituksen esityksestä, joka tuolloin todettiin perustuslakivaliokunnassa toteuttamiskelvottomaksi. On erinomaista, että reservipoliisit otettaisiin tämän esityksen mukaan nyt määräaikaisiin virkasuhteisiin ja he toimisivat määräaikaisissa virkasuhteissa. Mutta luonnollisesti kyse on silti hyvin perusoikeusherkästä sääntelystä, jossa on kyse rikosasioissa toimivaltaisten lainvalvontaviranomaisten toimivaltuuksien käytöstä, ja siksi tämä esitys on luonnollisesti myös tässä talossa hyvin perusteellisesti ja huolellisesti valiokunnissa käsiteltävä. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Maaseutupoliittisen selonteon aikajänne ulottuu 2040-luvulle ja ylittää kuluvan vaalikauden. Sen tavoitteena on turvata kestävä elinvoimaisuus vahvistamalla asuttavuutta, osallisuutta ja toimintaedellytyksiä eri maaseutualueilla. Kun tätä selontekoa luki, tuli mieleen, että maaseutupolitiikassa olisi nyt palattava perusasioihin. Kaikki alkaa elinvoiman ja työllisyyden varmistamisesta. Elinvoimasta, kuten yritysten toimintaedellytyksistä ja työpaikoista, huolehtimisen tulee siis olla myös maaseutupolitiikan keskiössä. Työpaikat ovat avain siihen, että ihmiset ja palvelut pysyvät maaseudulla ja nuorilla on myös mahdollisuus palata kotiseudulleen työhön opiskelujensa jälkeen. Vetovoiman ohella pitovoima on maaseudulle erityisen tärkeää, koska siellä työpaikat seuraavat väestöä, kun taas kaupunkeihin muutetaan työn perässä. Aluekehityksen merkitys elinvoiman rakentamisessa on niin ikään tärkeä. Sitä tehdään alueiden vahvuuksien pohjalta. Tavoitteena on elinvoiman lisääminen, poikkihallinnolliseen toimintaan kannustaminen ja alueellisten voimavarojen kokoaminen yhdessä määriteltyjen tavoitteiden edistämiseksi. Kasvukeskusten, seutukaupunkien ja maaseudun yhteistyön on perustuttava erilaisten alueiden tunnustettuihin vahvuuksiin ja strategisiin valintoihin. Alueiden ääntä on kuunneltava, sillä tämänkaltaisia päätöksiä ei voida tehdä yksin Helsingistä käsin. Todettakoon, että elinvoimaan kytkeytyy myös rahoituspolitiikka. Jos ihmiset ja yritykset eivät saa lainaa, maaseutujen elinvoima ei pääse kehittymään. Toiseksi, liikenneinfran ohella digitaalinen saavutettavuus on yksinkertaisesti varmistettava. Niin sanottu digitaalinen kuilu maaseudun ja kaupunkien välillä on hälyttävällä tavalla kasvanut. Esimerkiksi mobiiliverkon kattavuus on heikointa harvaan asutulla seudulla ja ydinmaaseudulla. Traficomin arvion mukaan siis noin 50 000 kotitaloutta on täysin nopean yhteyden ulkopuolella, siis yhä 2020-luvulla elettäessä. 3G-verkon purkaminen ja valokuituyhteyksien hidas rakentuminen vaikuttavat voimakkaasti paitsi elinvoimaan ja työllisyyteen myös suoraan turvallisuuteen. Meillä on katvealueita niin, että eivät puhelimetkaan kuulu. Kolmanneksi, palvelujen fyysisen saatavuuden merkitystä ei voi väheksyä. Peruspalvelujen merkitys niin terveydelle ja hyvinvoinnille kuin esimerkiksi maaseudun elinkelpoisuudelle on korvaamaton. Sotepalvelujen ohella olennaisia ovat välttämättömyyspalvelut, viranomaistoiminta. Viimeksi tänään äänestimme sähköisestä tiedoksiannosta. On täysin kestämätöntä, että esimerkiksi verotukseen liittyvä asiointi muuttuisi pääosin sähköiseksi. On myös muistettava, että Suomessa on yli 600 000 ihmistä, joilla valmiudet käyttää digitaalisia palveluja ovat heikot. Ylipäätään, jos palvelut puuttuvat, häviävät asukkaat ja sen perässä myös työpaikat. Jos näin pääsee käymään, on näivettymisen kierrettä vaikea katkaista. Nostan esille viimeiseksi huoltovarmuuden ja turvallisuuden. Koko Suomi, erityisesti itäinen Suomi, on syytä pitää mahdollisimman pitkään ja hyvin asuttuna. Kotimaisen ruokatuotannon edellytystenkin on oltava kunnossa. Tämä on aidosti vakava asia. Huomionarvoista on myös se, että maaseudulla yhteisöillä ja kansalaistoimijoilla on erityinen rooli myös turvallisuuden ylläpitämisessä. He ylläpitävät monia sellaisia yhteiskunnallisia tehtäviä, joista kaupungissa vastaavat joko julkinen sektori tai elinkeinoelämän toimijat. Kuten on helppo huomata, maaseudun elinvoiman osalta monet asiat kietoutuvat toisiinsa, eikä päätösten vaikutuksia ole aina helppo ennakoida tai nähdä selvästi. Siksi pidän tärkeänä, että päätöksenteon yhteydessä on panostettava aikaisempaa enemmän myös kokonaisvaikutusten arviointiin, sillä tämä on aidosti yhteinen asia, asuipa ihminen sitten kaupungissa tai harvaan asutulla alueella. Tämä on päättäjien yhteinen tehtävä asuinpaikasta riippuen, ja me tarvitsemme aidosti vaikuttavia toimia. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! On ikävä todeta, että tähän taloon on jälleen tuotu käsiteltäväksi lakiesitys, joka on saanut osakseen poikkeuksellisen paljon perusteltua kritiikkiä jo ennen kuin sitä aletaan käsitellä: 700 lausuntoa, joista pitkälle yli 80 prosenttia on ollut kielteisiä. Pidän näin lainsäätäjänä hieman kohtuuttomana sitä, että valiokuntien tehtäväksi on sysätty vastuu korjata valuvikaisen esityksen lukuisia heikkouksia, kun vastuuhan on nimenomaan hallituksella siitä, että se antaa sellaisia esityksiä, jotka ylipäätään ovat kohtuullisesti käsiteltävissä. Miksi asianmukainen valmistelu olisi ollut tärkeää? Tämän lakiesityksen muutokset ovat merkittäviä, ja niillä on valtavia vaikutuksia niin julkiseen talouteen, palvelujen saatavuuteen, niiden turvallisuuteen kuin kuntien perustuslailliseen oikeuteen harjoittaa itsehallintoaan. Olen sitä mieltä, että lakiesitys itsessään ja sen tavoitteet ovat kannatettavia — siis nimenomaan tavoitteet ovat kannatettavia ja uudistustarpeita on, se on täysin totta — mutta ongelma on nimenomaan se, että tällä esityksellä näitä tavoitteita ei tulla saavuttamaan. Päinvastoin, seurauksia voidaan pitää Suomen ja suomalaisen yhteiskunnan kokonaisedun vastaisina, eikä ole liioiteltua todeta, että kustannusten noustessa tämä esitys on loppuviimein myös suomalaisten veronmaksajien edun vastainen. Arvoisa puhemies! Hallitusohjelmassa esitetyn kymmenen prosentin vähimmäisomistusosuuden seuraukset kohdistuvat erityisesti pieniin ja keskisuuriin kuntiin sekä hyvinvointialueisiin. Näiden palvelujen tuottamiskustannukset nousisivat kestämättömällä tavalla. Niillä ei välttämättä ole edes mahdollisuuksia hyödyntää markkinoita siten, että aitoa kilpailua olisi, saati että sitä syntyisi. Todellisuudessa alueilla ja kunnissa voi olla vain yksi palvelujen tarjoaja ja suurella todennäköisyydellä vielä suuryritys, eikä mitään todellista tai aitoa, tervettä markkina-asetelmaa ole. On selvää, että joka tapauksessa lähes kaikki kunnat ja kaupungit joutuvat tekemään huomattavia omistusjärjestelyjä ja turvautumaan markkinoihin silloinkin, kun taloudellista perustetta ei ole. Arvioidut kustannukset julkiselle taloudelle ovat järkyttäviä. Kuntaliitto ja valtiovarainministeriö itse ovat arvioineet hintalapuksi lähes puolta miljardia. FCG:n arvion mukaan muutoskustannukset huomioiden kyse on jopa 600 miljoonasta. On aivan selvää, ettei talousvaikeuksissa rypevä kuntakenttä, hyvinvointialueista puhumattakaan, selviä näistä kustannuksista. Arvoisa puhemies! Kiinnitän lopuksi huomiota siihen, että elämme, ikävä kyllä, aikaa, jossa turvallisuusympäristömme on muuttunut perustavanlaatuisella tavalla, ja elämme jo nyt hybridivaikuttamisen keskellä. Odotettavissa on, että tämänkaltainen vaikuttaminen tulee vain lisääntymään entisestään, ja tämä tarkoittaa myös sitä, että kyberturvallisuuden ja tietoturvan merkitys kasvaa ennennäkemättömällä tavalla. Siksi on merkille pantavaa, että valtion turvallisuusjohtaja Paananen on varoittanut, että hallituksen valmistelema hankintalain uudistus voi toteutuessaan heikentää vakavasti Suomen kyberturvallisuutta. Erityisesti tässäkin ongelma koskee sidosyksiköitä koskevaa kymmenen prosentin vähimmäisomistusvaatimusta. Se Paanasen mukaan uhkaa romahduttaa nykyiset toimivat ict- ja kyberturvallisuusrakenteet, joihin erityisesti kunnat, hyvinvointialueet mutta myös osa valtionhallinnosta nojaavat. Palvelujen siirtyminen pois in-house-yksiköistä myös moninkertaistaisi kyberturvan kustannukset, sillä kuten hankintalakiehdotuksen taustalla olevat markkinaselvitykset osoittavat, kyberturvapalvelujen kustannukset voivat nousta jopa kolme- tai nelinkertaisiksi, mikäli palvelut siirretään sidosyksiköiltä kokonaan yksityisille toimijoille. Paanasen mukaan käytettävissä olevan kyberturvallisuuden osaamis- ja tietotaso heikkenisi merkittävästi, mikäli sidosyksiköiden roolia kavennetaan. Arvoisa puhemies! Suuri huoli koskee siis sitä, että uuden, tiukkenevan kilpailutuspakon nojalla Suomen kyberturvallisuuden ulkoistaminen kansainvälisille pääomille kiihtyisi. Tämä paitsi uhkaa suomalaista yrittäjyyttä myös voi muodostaa todella aidon turvallisuusuhan. Tätä taustaa vasten pidän käsittämättömänä, ettei hallitus ole tehnyt vaikutusarviota hankintalakiesityksen vaikutuksista Suomen turvallisuuteen. Arvoisa puhemies! Lopuksi totean, että mielestäni tätä lakiesitystä ei tulisi tässä muodossaan hyväksyä. Se on raakile, ja sitä ei olisi ylipäätään pitänyt tähän taloon tuoda, mutta jos hallitus ei ole vetämässä sitä pois, on tämän talon valiokuntakäsittelyssä kyettävä korjaamaan niitä valuvikoja, joita siinä kiistatta on, ja toivon tähän myös valmiutta hallituspuolueiden edustajilta. Se olisi osoitus vastuullisesta lainsäädäntötyöstä. — Kiitos.