politiikka.app

Kalli Eeva

Keskustan eduskuntaryhmäSatakunnan vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

33 puheenvuoroa

0918helmikuu 2026: 4helmaaliskuu 2026: 4maatoukokuu 2026: 2toukesäkuu 2026: 18kessyyskuu 2026: 5syy
16.9.2026Varsinainen puheenvuoroVK 5/2026 vpMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Hallitus valmistelee parhaillaan kansallista ennallistamissuunnitelmaa, joka on itse asiassa yksi tämän vaalikauden suurimmista maa- ja metsätalouteen sekä laajemminkin maanomistajien omaisuuteen ja asemaan vaikuttavista ratkaisuista. Tuo kansallinen suunnitelma muodostaa siis valtavan kustannus- ja käyttörajoitusriskin maa- ja metsätaloudelle. Suunnitelman toimeenpanokustannuksiksi on arvioitu noin miljardi euroa vuodessa, ja vuotuinen rahoitusvaje voisi olla noin 400 miljoonaa euroa. Jos noita kokonaiskustannuksia arvioidaan, niin tosiaan vuoteen 2050 mennessä ne voivat nousta jopa 19 miljardiin euroon ja hakkuumahdollisuudet voisivat pudota merkittävästi. Tässäkin asiassa, arvoisa puhemies, kannattaisi katsoa, mitä Ruotsissa on tehty. Ruotsissa nimittäin hallitus asetti tälle valmistelulle tiukat poliittiset reunaehdot. Kaikki mahdolliset EU-joustot on hyödynnettävä täysimääräisesti tässä asiassa, eikä elinkeinoille tai yrityksille saa aiheuttaa ylimääräisiä rasitteita. Nyt valitettavasti Suomessa näitä vastaavia reunaehtoja ei ole jostain syystä asetettu. Haluaisinkin kysyä ministeriltä: miten hallitus on päätynyt tällaiseen ratkaisuun, että ei ole haluttu asettaa kansallisesti näitä reunaehtoja näin tärkeässä ja näin valtavan mittakaavan asiassa? Keskustan mielestä keskeneräistä suunnitelmaa ei missään nimessä pidä lähettää komissiolle, ja olemme sitä mieltä, että nämä Ruotsin mallin mukaiset reunaehdot on otettava käyttöön ja eduskunnalle on annettava asiasta selonteko. Tämä on mittakaavaltaan niin iso asia, että tästä voisi puhua pitkäänkin, mutta tosiaan toistan nyt vain kysymyksen: miten hallitus on päätynyt nyt siihen ratkaisuun, että näitä reunaehtoja ei ole asetettu?

Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja
16.9.2026Varsinainen puheenvuoroVK 5/2026 vpTalousLiikenneMaa- ja metsätalous

Arvoisa herra puhemies! Me tosiaan käymme täällä nyt tärkeää keskustelua suomalaisen ruuantuotannon ja laajemminkin suomalaisen maaseudun tilanteesta ja tulevaisuudesta. Tätä keskustelua käydään nyt jo kuudetta tuntia, ja kiitän kaikista puheenvuoroista, joissa on tunnistettu se vakava tilanne, jossa suomalaisella maaseudulla eletään. Kiitän myös ministeri Essayahia siitä, että olette sitkeästi istunut täällä kanssamme käymässä tätä keskustelua ja kuuntelemassa näitä huolestuneita — syystäkin huolestuneita — puheenvuoroja. Haluan nyt nostaa esiin vielä pari asiaa, jotka ovat tässä kyllä keskustelun kuluessa jo nousseetkin esiin ja jotka eivät suoraan kyllä kuulu maatalousministerin tontille, mutta toivon kuitenkin saavani näihin vastauksia ja vähintäänkin toivon, että hallituksen sisällä nämä asiat käydään huolellisesti läpi: Ensimmäinen kysymykseni liittyy kilpailulakiin, joka on täällä jo muutamaan otteeseen nostettu. Hallitus on nimittäin aivan oikein itse tunnistanut kilpailulain yhdeksi merkittäväksi tekijäksi ruokamarkkinan ja ruokaketjun oikeudenmukaisemman tulonjaon edistämiseksi, ja siten se onkin nostettu myös hallitusohjelmaan avattavaksi. Kysyisinkin: mitä tälle kuuluu, milloin saamme tämän esityksen eduskuntaan? Pitäisin tärkeänä, että sen tänne saisimme. Toinen huoleni tässä kohtaa liittyy maaseudun tiestöön, koska on tietysti myös ruuantuotannon kannalta tärkeää, että se infrastruktuuri siellä maaseudulla on kunnossa ja elämisen edellytykset kaikkineen ovat kunnossa, ja valitettavasti tilanne esimerkiksi maaseudun tiestön osalta on äärimmäisen huolestuttava. Olen jo pitkään seurannut korjausvelan kasvua ja perusväylänpidon tilannetta. Nyt kun esimerkiksi pian talossa käynnistyvää Orpon hallituksen viimeistä talousarvioesitystä alamme käsittelemään, niin sieltä huomaamme, että niin vain valitettavasti korjausvelka jälleen uhkaa kasvaa. Erityisen iso huoli tietysti kohdistuu sinne yksityisteiden määrärahoihin, koska tuo taso on ollut jo aiemmin tällä kaudella käsittämättömän matala ja nyt edelleen on valitettavan alhaisella tasolla. Tässä jo kävimme vähän keskustelua siitä, miten tuo yksityisteiden rahoitus on tässä männä vuosina kehittynyt ja edellisten hallitusten aikana muuttunut. Valitettavasti nyt Orpon hallituksen aikana tuo rahoitustaso on tosiaan laskenut voimakkaasti vuoden 23 jälkeen. Valtioneuvosto on itsekin todennut, että vuosien 24—25 määräraha on pienentynyt huomattavasti aiempiin vuosiin verrattuna, [Puhemies koputtaa] ja tämän vuoksi on jouduttu priorisoimaan ja rajaamaan hankkeita. Toivon, että tähän asiaan tartutaan.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, talousarvio)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (korjausvelka)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Tämä välikysymys on tehty siksi, että suomalainen maatalous on ajautunut vakavaan ja pitkittyneeseen kannattavuuskriisiin, johon hallitus ei ole kyennyt vastaamaan. Orpon hallitus lupasi ohjelmassaan parantaa maatalouden kannattavuutta ja ratkaista syventyneen kriisin nopeilla toimilla ja pitkäjänteisellä työllä. No, mikä on tilanne nyt kolme vastuuvuotta myöhemmin? Tilanne on se, että Suomen maatalouden kannattavuus on nyt koko EU-alueen heikoin. Taustalla vaikuttavat rajusti kohonneet tuotantokustannukset tilanteessa, jossa tuottajahinta ei ole noussut, vaan paikoin jopa laskenut. On siis selvää, että markkina ei toimi. Ruokaketjun tulonjako on kaukana oikeudenmukaisesta. Kun hallituksen tavoitteena oli siis korjata tilanne ja kääntää maatalouden kannattavuus, on lopputulos valitettavasti juuri päinvastainen: koko EU:n alueen heikoin kannattavuus. Sanon suoraan, että yhtälö, jossa kustannukset nousevat mutta hinta markkinoilla pysyy samana, on epäterve ja epäreilu. Tällaisen todellisuuden keskellä suomalaiset viljelijät kuitenkin toistuvasti elävät. Kustannuskriisi on pitkittynyt mutta samalla akuutisti kärjistynyt. Siksi hallituksen pitäisi nyt tehdä kaikkensa tilanteen korjaamiseksi välittömästi akuuttiin kustannuskriisiin vastaamalla ja samalla rakenteellisia uudistuksia edistämällä. Hallitus on ohjelmassaan itse tunnistanut myös kilpailulain muuttamisen keskeiseksi toimeksi markkinan tervehdyttämiseksi. Tästä huolimatta hallitus ei ole tuonut kilpailulain uudistusta eduskuntaan. Miksi näin? Hallituksen on vahvistettava myös elintarvikemarkkinavaltuutetun tiedonsaantioikeuksia, tuottajaorganisaatioiden oikeuksia ja kustannusindeksiehtoja. Rakenteellisten toimien on viimein näyttävä tuottajan saamassa hinnassa. Maatalouden kustannusten ohella myös byrokratia ja hallinnollinen taakka tuntuvat vain kasvaneen, vaikka tavoitteena oli niiden keventäminen. Myös rahoituksen saanti on vaikeutunut, mikä estää investointeja ja yritysten kehittämistä. Siksi hallituksen pitäisi nyt nykyistä pontevammin pureutua alan rahoitusongelmien ratkomiseen. Rahoituksen saatavuus ei saisi olla alan kasvun ja kehittymisen pullonkaula. Arvoisa puhemies! Kun tilanne on kriisiytynyt ja muut maat ympärillä tekevät ratkaisujaan, ei Suomikaan voi jäädä sivusta seuraamaan viljelijöiden ahdinkoa. Juhlapuheiden ja kauniiden kirjausten sijaan nyt vaaditaan toimia. Tällä välikysymyksellä keskusta vaatii, että tuottajien neuvotteluasemaa parantavien uudistusten lisäksi hallituksen on lyötävä pöytään ratkaisuja akuutin kustannuskriisin helpottamiseksi. Kiitänkin hallitusta niistä toimista, joista se on tänään ilmoittanut. Samalla kysyn, ovatko toimet riittäviä ja kohdentuvatko ne oikein. Erityisesti suomalaisilta kasvinviljelijöiltä kuuluu nyt vakavaa viestiä kohonneista kustannuksista. [Pertti Hemmilä: Kyllä!] Peltokasveja viljellessä lannoite- ja polttoainekustannukset ovat suuri kuluerä, mikä heijastuu voimakkaasti esimerkiksi öljy- ja juurikasvien sekä puitavien kasvien tuotantoon eli viljanviljelyyn. Tätä samaa huolta kasvinviljelijöiden tilanteesta ovat tänään täällä nostaneet esiin useat edustajat, kuten edustajat Viljanen, Mehtälä, Kontu, Hemmilä ja Kalmari, ja moni muukin varmasti. Eli kun markkinoilta saatava tuottajahinta ei nouse, viljelijä maksaa kasvaneet kulut omasta pussistaan, siis käytännössä tuottaa ruokaa talkoillen. Tilanne on kestämätön. Käteen jää siis koko ajan entistä vähemmän, ja silti viljelijän pitäisi ruokkia niin oma perhe kuin tehdä yrityksen seuraavan vuoden tuotantopanokset, ostaa, tehdä kasvukauden investoinnit, puhumattakaan niistä investoinneista, joilla yritystä kehitetään pidemmällä jänteellä. Tilanteeseen on vastattava. Ratkaisuja on. Esimerkiksi Ruotsissa on otettu käyttöön tuki, jota myönnetään kasvintuottajille hehtaariperusteisesti eri kasvilajeille kolmeen eri hehtaaritukiryhmään jaoteltuna. Näin tukea saataisiin jaettua euromääräisesti eniten sinne, missä tuotantopanostukset myös ovat korkeimmat. Kysyn ministeriltä: olisiko tässä järkeä myös Suomen päätöksentekoon, ja voisitteko harkita hehtaariperusteista tukea kasvinviljelijöiden ahdinkoon? Puhemies! Kaiken kaikkiaan tässä keskustan esittämässä välikysymyksessä on kyse perusasioista, huoltovarmuudesta ja kotimaisesta ruoantuotannosta, siitä, että koko Suomi on asuin- ja elinkelpoinen ja että elinvoima kehittyy koko Suomessa, siitä, että maalla voi ja pitää voida kasvaa paitsi ruoka myös lapset, työ ja tulevaisuus. Siksi meidän on tehtävä nyt kaikki mahdollinen tämän turvaamiseksi. [Pertti Hemmilä: Tähänastisista keskustan puheenvuoroista kaikkein rakentavin!]

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja
16.9.2026VastauspuheenvuoroVK 5/2026 vpMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Kyllähän tämä on eriskummallista kuultavaa. Ministeriaitiosta annetaan ymmärtää, että hallitus on tehnyt, no, suunnilleen kaiken mahdollisen suomalaisen maatalouden hyväksi ja että suunnanmuutos on hyvässä käynnissä, ja samaan aikaan tilastot kertovat, että suomalaisen maatalouden kannattavuus on siis valahtanut koko EU:n heikoimmin kannattavaksi ja lähes neljä tilaa lopettaa päivittäin. Karu totuus on siis se, että suomalaisen ruoantuotannon tilanne on äärimmäisen vakava, hätä on suuri. Herääkin kysymys, tunnistaako hallitus tämän viljelijöiden ahdingon, vai kiistääkö se nämä tilastot, siis koko EU:n heikoimmin kannattavimmasta ruoantuotannosta. Kysynkin hallitukselta: Onko teillä oikea tilannekuva suomalaisen ruoantuotannon tilanteesta, ja mitä te aiotte tehdä tilanteen kääntämiseksi parempaan?

Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja
3.9.2026VastauspuheenvuoroSKT 111/2026 vpSoteKoulutus

Arvoisa puhemies! Suomi on todellakin Euroopan kärkimaa työttömyydessä, ja se on äärimmäisen valitettava kärkisija. Erityisen surullista on nuorisotyöttömyyden raju ja pitkittynyt kasvu, ja, arvoisa pääministeri, näillä nuorilla ei ole aikaa odottaa. Nyt tarvitaan välittömiä, radikaalejakin ratkaisuja, kuten keskustan esittämä nuorten takuutyö. Edes korkeakoulutus ei enää näytä suojaavan työttömyydeltä. Esimerkiksi korkeakoulutettujen naisten työttömyys on noussut hälyttäviin lukemiin. Yhteensä naisia on työttömänä nyt 14 000 enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan. Tätä kasvua selittävät esimerkiksi hallituksen tekemät toistuvat sotesäästöt — seurauksena siis työttömyyttä, vaikka Suomi tarvitsisi kipeästi näidenkin naisten osaamisen ja ammattitaidon. Arvoisa pääministeri, kun tavoitteenne oli plus 100 000 työllistä mutta saldo tällä hetkellä on miinus 70 000 työllistä, niin oletteko hallituksessa laskeneet, paljonko tämä jättityöttömyys on nostanut [Puhemies koputtaa] jo entisestään kovaa sopeutustarvetta? [Ben Zyskowicz: Soteen annettu neljä miljardia enemmän kuin silloin, kun te olitte hallituksessa!]

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (korkeakoulu)Pöytäkirja
17.6.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNS 5/2026 vpTalous

Arvoisa rouva puhemies! Suomi on tosiaan joutunut pääministeri Orpon hallituskauden aikana liiallisen alijäämän menettelyyn eli niin sanotulle EU:n talouden tarkkailuluokalle, ja kuten äsken edustaja Lohen erinomaisessa puheenvuorossa kuulimme, kaiken lisäksi tarkkailuluokalla on vieläpä käyttäydytty varsin kyseenalaisesti. Eli vaikuttaa siltä, että valitettavasti hallitus on niin sanotusti heittänyt hanskat tiskiin. No, tämähän tarkoittaa nyt sitä, että valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin tämän hetkisten arvioiden perusteella nettomenopolulla pysyminen tarkoittaisi tämän hetkisten tietojen valossa noin 600 miljoonan euron lisäsopeutuksen tarvetta vuodelle 2027 eli ensi vuodelle, ja vuodelle 2028 korjausliikkeen tarve on valtiovarainministeriön arvion mukaan jo 2,7 miljardia euroa. Todella äsken kuullun mukaisesti tuo sopeutustarve yhdelle vuodelle osuvana on mittakaavaltaan aivan valtava. Todella se vastaa samaa sopeutusta, johon tämä hallitus on kyennyt koko hallituskauden kuluessa, ja siitä voi päätellä, että seuraava, tuleva hallitus on todella vaativan urakan edessä. Siksi meidän pitäisi nyt toimia tavalla, joka helpottaisi tuota urakkaa ja siten kaikkien suomalaisten tilannetta. Jos hallitus ei usko oppositiota ja keskustaa, niin toivoisin, että talouden asiantuntijoiden näkemykset kuunneltaisiin huolella. Esimerkiksi Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn on todennut julkisuudessa, että hallituksen olisi perusteltua säätää finanssipolitiikan viritystä budjettiriihessä. Sen sijaan, että finanssipolitiikkaa siis kevennettäisiin, se olisi hyvä mitoittaa neutraaliksi. Rehnin mukaan voimistuva talouskasvu vuonna 27 antaa itse asiassa hyvän tilaisuuden toteuttaa julkista taloutta vahvistavia toimia eikä tätä mahdollisuutta nyt kannattaisi hukata. Mutta valitettavasti siltä näyttää, että hallitus on tuon tilaisuuden hukkaamassa, sillä julkisen talouden tervehdyttämisen sijaan hallitus on kertonut valmistelevansa tätä yhteisöveron alentamista siten, että muutos tulisi voimaan vuonna 2027. EU:n seuraamassa nettomenopolussa otetaan tosiaan huomioon myös nämä päätösperäiset veromuutokset, joten yhteisöveron alentaminen lisää vastaavasti muun sopeuttamisen tarvetta, eikä hallitus ole tehnyt tällaisia tarvittavia päätöksiä. Keskustan mielestä hallituksen pitäisi ottaa tämä julkisen talouden tilanne ja myös asiantuntijoiden näkemykset vakavasti ja tätä vasten jättää toteuttamatta tämä kallis yhteisöveron alentaminen ja päinvastoin tehdä lisää julkista taloutta vahvistavia päätöksiä budjettiriihessään tänä syksynä. Hallituksen on syytä toimeenpanna osa lisäsopeutuksista jo kuluvan vuoden seuraavassa lisätalousarviossa ja loput sitten tosiaan vuoden 27 talousarvioesityksessä, sillä Suomella ei nyt ole varaa välivuosiin. Suomella ei ole varaa siihen, että hallitus ikään kuin laskettelee tämän loppukauden ja kieltäytyy talouden tervehdyttämisestä vain vaalien vuoksi. Päättämällä tarvittavista uusista sopeutuksista varmistettaisiin, että Suomi ei ylitä tätä EU:n nettomenopolkua vuonna 2027, ja samalla jaksotettaisiin sopeutustarvetta useamman vuoden ajalle, jolloin myöskään tämä äärimmäisen vaativa vuoden 2028 sopeutustarve ei kasvaisi kohtuuttoman suureksi. Se olisi kyllä meidän kaikkien suomalaisten yhteinen etu. Arvoisa rouva puhemies! Tämän edellä olevan perusteella teen vastalauseen 2 mukaisen lausumaehdotuksen.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, talousarvio, budjetti, yhteisövero)Pöytäkirja
16.6.2026Varsinainen puheenvuoroVK 4/2026 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Yksinäisyys on yksi aikamme suurimmista vitsauksista. Tämä koskettaa kaikenikäisiä mutta liian usein myös lapsia ja nuoria. Meillä kaikilla, oikeastaan iästä tai elämäntilanteesta riippumatta, on tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi, tarve kuulua johonkin, tarve olla osa jotakin. Monelle tietysti esimerkiksi työpaikka tarjoaa työyhteisön ja siten mahdollisuuden kuulua johonkin. Monelle se saattaa olla opiskelupaikka, joka tarjoaa sitä kautta mahdollisuuden kuulua vaikkapa siihen opiskelijaporukkaan. Silloin tietysti sellaisessa tilanteessa, jos esimerkiksi työpaikkaa tai opiskelupaikkaa ei ole, näiden tarve vielä eri tavalla korostuu. Siksi haluan nostaa tässä keskustelussa nyt vielä esiin tämän järjestöjen merkityksen. On tärkeää, että jokaisella meistä on mielekästä tekemistä, ja järjestöt tarjoavat monille nuorille mielekästä tekemistä ja nimenomaan sen mahdollisuuden olla osa jotakin yhteisöä. Lasten ja nuorten ja perheiden arjessa tosiaan järjestöt tarjoavat paitsi sitä mielekästä tekemistä ja harrastuksia monesti myös vertaistukea ja niitä turvallisia yhteisöjä ja turvallisia aikuisia ympärille. Moni nuori löytää järjestötoiminnan kautta myös ystäviä, ehkä myös paikan kasvaa, paikan kokeilla rajojaan, paikan onnistua, kokea onnistumisen tunteita, ja saattaapa moni saada järjestötoiminnan kautta myös vaikkapa ensimmäisen luottamustehtävänsä. Joten toivon todella, että nyt kun keskustelu järjestöistä ja järjestötoiminnan rahoituksesta käy kuumana, hallituksessa on rohkeutta puolustaa järjestöjen toimintaa, koska totta kai se perustuu vapaaehtoisuuteen, yhdessä hyvän tekemiseen, kohtaamiseen, mutta ilman muuta se vaatii myös resurssit, jotta toimintaa voidaan asiallisesti järjestää. Toivon, että muistetaan, että se myös tarjoaa monelle vastauksen pois yksinäisyydestä, mahdollisuuden tulla kuulluksi ja nähdyksi.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Pöytäkirja
16.6.2026Varsinainen puheenvuoroVK 4/2026 vpSoteLiikenne

Arvoisa puhemies! Käymme täällä keskustelua välikysymyksestä nuorisotyöttömyydestä ja nuorten tulevaisuudenuskon heikkenemisestä. Takana on jo pitkä mutta valtavan tärkeä keskustelu. En ole kyllä aivan varma, onko tilannekuva aivan täysin jaettu. Se on toki totta, että Suomessa on paljon hyvinvoivia lapsia, hyvinvoivia nuoria ja hyvinvoivia perheitä, mutta samanaikaisesti totta on myös se, että moni kokee arjessaan jatkuvaa huolta ja jatkuvaa epävarmuutta ja monen tulevaisuus näyttää sumuiselta. Kysehän ei ole vain mistään yksittäisestä kriisistä tai yhdellä keinolla ratkaistavissa olevasta ongelmasta, vaan nimenomaan monien huolien kasautumisesta: toimeentulon kiristymisestä, työn puutteesta — näistä aiheista täällä on käytetty monia hyviä puheenvuoroja — mutta myös arkea tukevien erilaisten palveluiden heikkenemisestä ja tulevaisuudennäkymien synkkenemisestä. Niinhän se on, että kun erilaiset huolet kasaantuvat, niin myös luottamus siihen, että elämä kantaa eteenpäin, tahtoo heiketä. Hallituksen tämän vaalikauden aikana tekemät useat päätökset ovat pahentaneet tilannetta. Jo monessa puheenvuorossa aiemmin on todettu, että asiantuntijoiden arvioiden mukaan siis jopa 30 000 uutta lasta on vajonnut lapsiperheköyhyyteen hallituksen toimien seurauksena. Yhä useampi vanhempi joutuu tinkimään lasten ja nuorten harrastuksista, vaatteista tai jopa arjen välttämättömistä menoista. Tähän liittyen esimerkiksi edustaja Hamari käytti äsken hyvän puheenvuoron. Varmasti meille kaikille tulee säännöllisesti palautetta ja viestiä ja yhteydenottoja siitä, miten esimerkiksi perheen on täytynyt tehdä tiukkoja päätöksiä tai valintoja esimerkiksi lopettaa lapsen harrastus, koska siihen ei enää ole ollut varaa. Tämä on arkea monen perheen elämässä tällä hetkellä. Puhemies! Kun puhuin aiemmin nuorten työttömyysongelman ratkaisemisesta, niin ajattelin nyt keskittyä palveluihin ja nostaa sieltä muutaman keskeisen asian, muutaman esimerkin. Tosiasiahan on siis se, että viime vuosina tämän hallituskauden aikana monista lasten ja perheiden palveluista on säästetty. Tämä on näkynyt monella saralla esimerkiksi hyvinvointialueiden palveluissa. Hyvinvointialueiden eli sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta esimerkiksi palveluverkkoa on jouduttu karsimaan, ja se on johtanut siihen, että monet palvelut ovat ikään kuin karanneet kauemmas. Nuoren näkökulmasta se on tarkoittanut sitä, että palvelu ei välttämättä ole enää ollut saavutettavissa. Kaikkialla Suomessa ei esimerkiksi ole julkista liikennettä, ja kaikilla ei välttämättä ole mahdollisuutta ikään kuin päästä edes sinne palvelun luokse, jos se on fyysinen palvelu. Samalla kun monia palveluita on myös digitalisoitu — mikä on sinällään erittäin hyvä asia, koska on tosiaan tärkeää, että palveluita tarjottaisiin monikanavaisesti, ja tiedän, että monella eri hyvinvointialueella tehdään tärkeää työtä tähän liittyen — on myös tärkeää tunnistaa se, että ne eivät sovellu kaikille eivätkä kaikkiin tilanteisiin. Otetaan vaikkapa esimerkiksi se, että monet nuoret kärsivät tänä päivänä ahdistuneisuudesta, ja siihen saattaa liittyä esimerkiksi se, että heille voi olla todella vaikea poistua esimerkiksi omasta kodistaan. Tällaisessa tapauksessa osa sitä kuntoutusta on se, että nuoren kanssa pystytään sopimaan jostakin palvelusta siten, että nuoren pitää mennä tiettynä aikana tiettyyn paikkaan, ikään kuin astua ulos sieltä omasta kodistaan, omasta ovestaan ja saapua sinne ammattilaisen kohtaamiseen ja tapaamiseen. Ja kun nyt on käynyt niin, että osin myös vain säästösyistä näitä fyysisiä kohtaamisia, tapaamisia, on jouduttu karsimaan, niin on tunnistettava, että nämä digitaaliset vaihtoehdot eivät sovellu kaikille eivätkä kaikkiin tilanteisiin. Puhemies! Nostan vielä nopeasti esiin huolen tästä hallituksen päätöksestä poistaa tämän kasvatus- ja perheneuvonnan... Olen erittäin huolissani, jos se tarkoittaa sitä, että perhekeskukset eivät enää jatku sillä tavalla kuin ne ovat tähän asti toimineet. Toivon todella, että hallitus huolehtii siitä, että perhekeskustyö jatkuu kaikkialla Suomessa ja on kaikkien perheiden tavoitettavissa.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu, hyvinvointialue)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja
16.6.2026VastauspuheenvuoroVK 4/2026 vpSote

Rouva puhemies! Tämän päivän keskusteluissa omaan korvaani ovat särähtäneet ne ikään kuin syytökset siitä, että me välikysymyksen tekijät synkistelisimme. Mutta emme me synkistele, vaan tässähän on kyse siitä, että meillä todellakin on nyt ensimmäistä kertaa sotien jälkeen sukupolvi, jonka enemmistö pelkää huomisen olevan huonompi ja joka uskoo elävänsä myös taloudellisesti epävarmemmassa tilanteessa kuin omat vanhempansa. Tämä näkyy esimerkiksi nuorisobarometrin tuloksissa. Tämä heijastuu. Tämä on ymmärrettävää myös, kun katsotaan nuorisotyöttömyyden tilannetta. On aivan selvää, että silloin pitäisi myös instrumentit virittää sillä tavalla, että kynnys olisi mahdollisimman matala, koska todellakin, jos jokin meille yhteiskunnassa maksaa inhimillisesti ja taloudellisesti, niin se on se, jos me menetämme nuoria niin, että he eivät pääse työhön kiinni. Sitten on myös yhtä selvää se, että meillä on nuoria, jotka tarvitsevat myös muita palveluita. — Nyt aika loppuu, en pysty käymään sote-palveluiden osalta läpi tämän enempää, mutta haluan tämän kyllä merkkauttaa, että palveluita tarvitaan monenlaisia.

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote)Pöytäkirja
16.6.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVK 4/2026 vp

Arvoisa puhemies! Nuorilta kysytään usein, millaisessa Suomessa he haluavat elää tulevaisuudessa. Tänään meidän pitäisi kysyä myös, millaista tulevaisuutta Suomi nuorilleen tarjoaa. Juuri nyt tulevaisuus ei näyttäydy niin kirkkaana ja mahdollisuuksia tarjoavana kuin sen soisi nuorillemme olevan. Työpaikkaa ei löydy, kesätyö jää saamatta, harjoittelupaikka puuttuu. Opintojen jälkeen liian monelle nuorelle ei avaudu ovi työelämään vaan työttömyyteen. Valitettavasti hallituksen päätökset ovat osin pahentaneet tilannetta. Talouden tasapainottamispyrkimyksissä on unohtunut työn ja tulevaisuususkon merkitys, ja, arvoisa puhemies, siksi tämä välikysymys on tehty. Nuorilla ei ole aikaa odottaa vuosia. Ei ole aikaa odottaa suhdanteiden paranemista, globaalin geopolitiikan myllerrysten rauhoittumista. Niillä on, totta kai, merkitystä, mutta samalla tiedämme tutkimuksista, että työuran alku vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen. Pitkittynyt työttömyys, ulkopuolisuuden kokemus ja heikentyvä hyvinvointi voivat jättää jäljen koko elämän kulkuun. Erityisen huolestuttavaa tässä vallitsevassa kehityksessä on, että nuorten mahdollisuudet alkavat määräytyä yhä enemmän syntymäpaikan, perhetaustan tai asuinalueen perusteella. Tässä kehityksessä suunta on kertakaikkisen väärä. Mahdollisuudet opiskella, työllistyä ja rakentaa omaa tulevaisuutta eivät saa riippua siitä, missä päin Suomea sattuu asumaan tai millaiseen perheeseen on syntynyt. Suomi todellakin tarvitsee suunnanmuutoksen. Siksi keskusta on ehdottanut hallitukselle useita toimenpiteitä, joilla tilannetta voitaisiin korjata. Olemme ehdottaneet nuorille takuutyötä valmistumisen jälkeen. Tämä olisi enemmän kuin oikein, jotta jokaisella nuorella olisi mahdollisuus päästä kiinni työelämään ja hankkia ensimmäiset työkokemukset. Itseäni hämmästyttivät työministeri Marttisen ja muutamien muiden kokoomusedustajien puheenvuorot, joissa suorastaan hyökättiin tätä keskustan esittämää nuorten takuutyötä kohtaan. Tässä keskustan mallissa on siis kyse siitä, että nuoren saama työmarkkinatuki ohjattaisiin nuoren työllistävälle yritykselle — ministeri Marttinen, yritykselle — tai muulle organisaatiolle, kuten julkiselle organisaatiolle tai järjestölle ikään kuin palkkatukena. Hämmästelen tätä hyökkäystä kokoomuksen suunnalta. Ehkä kaikista puolueista juuri kokoomus ainakin ennen on pitänyt työn tekemistä ja yrittäjyyttä tärkeinä — nyt mieluummin pitäisikin maksaa työttömyydestä kuin työn tekemisestä. Eihän tässä keskustan mallissa tietenkään ole kyse mistään pysyvästä toimenpiteestä vaan nimenomaan poikkeuksellisesta määräaikaisesta toimenpiteestä, koska myös tämä tilanne on nyt poikkeuksellisen vaikea. [Mikko Savola: Erittäin perusteltua!] Tarvitsemme siis lisää kesä- ja harjoittelupaikkoja, enemmän kannusteita yrityksille palkata nuoria sekä nykyistä toimivamman ja aidosti käytettävän työllistämissetelin. Samalla keskusta on kantanut huolta siitä, että jokainen lapsi, nuori ja perhe saa tarvitsemansa avun ajoissa. Matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut ja perheneuvolat olisivat juuri nyt tarpeeseen tulevia panostuksia lasten, nuorten ja koko Suomen tulevaisuuteen. Arvoisa puhemies! Keskustan välikysymyksen ytimessä on kysymys siitä, onko hallituksella valmiutta tai ylipäätään kykyä rakentaa Suomea, jossa jokainen nuori saa mahdollisuuden, vai ajelehtiiko Suomi nyt suuntaan, jossa liian moni jää odottamaan omaa vuoroaan. Valitettavasti vastaus tänään kuullun perusteella on jälkimmäinen. Me keskustassa katsomme, ettei tähän tule tyytyä. Nuoret ansaitsevat vahvan viestin siitä, että yhteiskunta ei jätä heitä yksin, sillä keskustan mielestä ihan jokaiselle nuorelle kuuluu työ, mahdollisuus ja toivo paremmasta huomisesta.

16.6.2026VastauspuheenvuoroVK 4/2026 vp

Arvoisa rouva puhemies! Kun puhutaan nuorten työllisyydestä, niin kannattaa muistaa, että ensimmäisen työpaikan merkitys on paljon enemmän kuin vain työstä saatava palkka tai vain toimeentulo. Ensimmäinen työpaikka avaa ovia elämässä eteenpäin. Se monesti tarjoaa mahdollisuuden itsenäistyä, kenties muuttaa omaan kotiin, suunnitella ja rakentaa elämäänsä ja tehdä omia valintoja, ja siksi juuri työpaikat ja harjoittelupaikat ovat se avainkysymys. Siksi keskusta on esittänyt, suorastaan vaatinut, tätä nuorten takuutyötä, sillä jokaiselle nuorelle pitäisi olla mahdollista avautua ovi elämässä eteenpäin. Tällä hetkellä todellakin liian moni nuori lähettää kymmeniä ellei jopa satoja hakemuksia ilman, että saa yhtään vastausta, saati työpaikkaa. Siksi kysyn hallitukselta: Mitä te vastaatte näille nuorille? Mitä te vastaatte näille nuorille? Lupaatteko tehdä enemmän, sillä tämä resepti, [Puhemies koputtaa] jota nyt harjoitetaan, ei selvästikään toimi?

Arvoisa puhemies! Ennallistamissuunnitelmassa on todella kyse yhdestä Suomen tulevaisuuteen, Suomen luonnonvarojen käyttöön ja alueiden kehitykseen eniten vaikuttavasta päätöksestä. Kustannusarviotkin ovat valtavat. Toki ne vaihtelevat hyvin paljon, mutta on arvioitu, että toimeenpanokustannukset voisivat olla jotain 13 ja 19 miljardin euron haarukassa. Kyse ei siis todella ole mistään vähäpätöisestä hallinnollisesta asiasta vaan suunnitelmasta, joka tulee vaikuttamaan metsiin, maatalouteen, vesistöihin, energiantuotantoon, investointeihin ja alueiden kehitykseen vuosikymmeniksi eteenpäin. Siksi on täysin perusteltua, että nyt tämän lakiesityksen yhteydessä lakiin kirjattaisiin selkeät kansalliset reunaehdot suunnitelman laatimiselle. Kuten edellä kuulluissa puheenvuoroissa, useammissakin, on kuultu ja tullut todettua, pidän myös itse vakavana puutteena sitä, että hallitus ei ole esittänyt arviota suunnitelman taloudellisista vaikutuksista, saati siitä, miten tämän suunnitelman toimeenpano tultaisiin rahoittamaan. Vastuullinen päätöksenteko edellyttää, että näin merkittävien toimien kustannukset ja vaikutukset tunnetaan ennen päätöksiä. Erityisen ongelmallista, suorastaan käsittämätöntä, on myös se, että eduskunnalle ei anneta minkäänlaista roolia tämän suunnitelman käsittelyssä. On vaikea ymmärtää, miksi näin laajakantoista Suomen tulevaisuuteen vaikuttavaa suunnitelmaa halutaan valmistella, toimittaa Euroopan komissiolle ja hyväksyä ilman eduskunnan parlamentaarista käsittelyä. Keskustan edustajat ovat tehneet valiokunnissa kovasti töitä, jotta esitystä saataisiin korjattua hyväksyttävämpään muotoon. Eduskunnalle annettaisiin mahdollisuus käsitellä ennallistamissuunnitelmaa, parannettaisiin maanomistajien oikeusturvaa ja varmistettaisiin, että luonnon monimuotoisuuden tavoitteita toteutetaan tavalla, joka ottaa huomioon myös maaseudun elinvoiman, elinkeinojen toimintaedellytykset, omistusoikeuden sekä Suomen taloudellisen kestävyyden. Nämä muutokset ovat erittäin tarpeellisia, ja siksi toivon menestystä edustaja Kallion tekemille, vastalauseen 1 mukaisille muutosesityksille.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (monimuotoisuus, vesistö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 131/2025 vpTalous

Arvoisa rouva puhemies! Haluan vain tiiviisti todeta, että minusta on äärimmäisen murheellista, että käsittelemme täällä nyt esitystä alkoholipolitiikan merkittävästä vapauttamisesta tilanteessa, jossa alkoholi aiheuttaa yhteiskuntaamme merkittäviä ongelmia, jotka ulottuvat elämän eri osa-alueille. Täällä on käytetty hyviä puheenvuoroja, joissa on kuvattu kattavasti näitä ongelmia, joita alkoholi yhteiskuntaamme aiheuttaa, viimeisimpänä edustaja Räsänen hyvässä puheenvuorossaan. Veromenetyksistä on puhuttu, on puhuttu kotimaisten ja ulkomaisten toimijoiden epäreilusta kohtelusta, on kosketeltu alkoholisairauksia, niiden vaikutuksia, työstä poissaoloja. Ehkä sittenkin kaikkein sydäntäsärkevintä on ajatella niitä perheitä, niitä lapsia, niitä läheisiä, joita alkoholinkäyttö koskettaa. Tiedämme, että esimerkiksi lähisuhdeväkivallassa taustalla on monesti alkoholi ja sen myötä myös muut päihteet. On todella sydäntäsärkevää ajatella, että tämän esityksen myötä nuokin tilanteet voivat pikemminkin lisääntyä kuin vähentyä, minkä pitäisi olla meidän kaikkien yhteinen tehtävä: pyrkiä tekemään sellaista sääntelyä, että näistä äärimmäisen sydäntäsärkevistä ongelmista päästäisiin eroon. Kaiken kaikkiaan kustannukset tämän esityksen myötä uhkaavat kasvaa, niin inhimilliset kuin taloudelliset. Siksi en voi kannattaa tätä esitystä — päinvastoin pidän tätä esitystä äärimmäisen ongelmallisena ja vastuuttomana. Ehkäpä tuosta sinänsä hyvästä lausumasta, johon täälläkin on jo viitattu moneen otteeseen, voi päätellä, miten laajasti asiantuntijat ovat tuoneet esiin erilaisia huolia ja ongelmia, joita tähän esitykseen liittyy. Eihän sitä muuten tuon kaltaista lausumaa sinne olisi tarvinnut lisätä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 113/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Tämä kotitalousvähennyksen ja työmatkavähennyksen määräaikainen parannus on ehdottomasti kannatettava ja tarpeellinen, samoin liikunta- ja kulttuuriedun parantaminen. Toivotan nämä esitykset tervetulleiksi ja annan niille tukeni. On erittäin hyvä, että hallitus nyt viimein on päättänyt osin purkaa näitä päätöksiä, joilla se alkukaudesta päätti kiristää suomalaisten verotusta. Esitykset ovat siis kannatettavia, mutta harmittelen kyllä sitä, että kotitalousvähennyksen ehtoja ei nyt palauteta sille tasolle ja niille ehdoille, joilla se oli vielä vuonna 2024, mikä olisi keskustan budjettivaihtoehdossa ollut näin. Haluan myös korostaa esitystä, jonka keskusta on tehnyt nyt moneen kertaan aiemmin, että tämä vähennys voitaisiin tuplata yksin asuvien ja yksinhuoltajien osalta. Yhden aikuisen taloudessahan esimerkiksi remonttien teettäminen ja toteuttaminen on muutoinkin vaikeampaa, kun maksajia on vain yksi, ja sitten myös kun tämän vähennyksen saa tietysti tällä hetkellä vain yksinkertaisena, niin silloin tietysti remonttien tekeminen on vaikeampaa. Olisikin perusteltua, että yhden aikuisen talouksissa tämä vähennys olisi tuplat siitä, mitä yhdelle hengelle. Haluan myös todeta tästä matkakulujen omavastuun heikennyksen osittaisesta perumisesta, että pidän hyvänä, että tätä nyt parannetaan, mutta siinäkin olisi ollut perusteltua palata sille tasolle, jolla se aiemmin oli. Mutta kiitoksia tästä esityksestä. Tuki sille.

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero, budjetti)Pöytäkirja
12.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 36/2026 vp

Arvoisa puhemies! On erittäin hyvä, että elintarvikemarkkinalain uudistuksen toinen vaihe saadaan nyt viimein valmiiksi ja eduskunnan päätettäväksi. Kyse on pitkään valmistellusta kokonaisuudesta, jolla vahvistetaan elintarvikeketjun heikoimmassa asemassa olevien toimijoiden asemaa ja pyritään siten tasapainottamaan neuvotteluvoimaa ruokaketjussa. Esityksessä on paljon kannatettavia lakimuutoksia: Kaupallisten kostotoimien kieltoa tehostetaan, poikkeuksellisten olosuhteiden aiheuttamiin kustannusšokkeihin voidaan reagoida aiempaa paremmin ja tavarantoimittajien liikesalaisuuksien suojaa vahvistetaan. Myös kaupan omiin tuotemerkkeihin liittyviä pelisääntöjä selkiytetään, ja tämähän on asia, johon on liittynyt sääntelyssä erityisen paljon epäselvyyksiä. Esitys ansaitsee kiitoksen, mutta muistutan, että työtä reilumman elintarvikemarkkinan puolesta on jatkettava myös tämän jälkeen. Seuraava luonteva askel on kilpailulainsäädännön päivittäminen. Päivittäistavarakauppa on Suomessa poikkeuksellisen keskittynyttä, ja siksi markkinoiden toimivuuden kannalta myös kilpailusääntelyn ajantasaisuutta on syytä arvioida. Toivonkin, että hallitus tarttuu hallitusohjelman kirjauksen mukaisesti myös kilpailulain uudistamistarpeiden tarkasteluun vielä tämän vaalikauden aikana.

11.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 131/2025 vpSoteTurvallisuusLiikenne

Arvoisa rouva puhemies! On syytä todeta heti alkuun, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan enemmistö ei onneksi ole hyväksynyt hallituksen esittämiä muutoksia alkoholilakiin sellaisinaan vaan on asettunut vastuullisemman alkoholipolitiikan jatkamisen kannalle. Suomen alkoholipolitiikan tavoitteena on ollut vähentää alkoholin aiheuttamia terveydellisiä, sosiaalisia ja yhteiskunnallisia haittoja. Tämä tavoite on kirjattu suoraan alkoholilakiin. Lain tarkoituksena ei ole helpottaa alkoholin saatavuutta tai lisätä sen kulutusta vaan ehkäistä alkoholin suoraan ja välillisesti aiheuttamia haittoja ja niistä yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia rajoittamalla alkoholin myyntiä ja valvomalla siihen liittyvää elinkeinotoimintaa. Alkoholin kotiinkuljetuksen salliminen on merkittävä laajennus alkoholin saatavuuteen. Tutkimuksista tiedämme, että alkoholin saatavuus on hinnan ohella keskeisin alkoholinkulutukseen vaikuttava tekijä. Riski alkoholin ongelmakäytön lisääntymiseen olisi erityisen suuri, jos sallisimme hallituksen esityksessään esittämän mukaisesti alkoholin toimituksen muutamalla klikkauksella pikatoimituksena kotiovelle asti. Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa mietinnössään, että erityisesti ikääntyneiden, ongelmallisesti alkoholia käyttävien ja näissä perheissä elävien lasten kokemat haitat kasvaisivat entisestään. Valiokunnan ehdottama muutos toimituksen viivästämisestä 24 tunnilla sen tilauksesta onkin välttämätön. Alkoholin kotiinkuljetukseen liittyy valvontaongelmia. Ikärajavalvonta on ollut kansainvälisten kokemusten perusteella yksi suurimmista ongelmista alkoholin toimituksissa suoraan ostajalle. Valiokunta ehdottaakin, että ostajan velvollisuus olisi todistaa ikänsä. Viranomaisten olisi käytännössä mahdotonta valvoa tehokkaasti sitä, ettei alkoholia luovuteta alaikäisille tai päihtyneille henkilöille, jos kotiintoimituksissa ei olisi minkäänlaista ostajan iän valvontaa. Kuljetusyritysten työntekijöiden asema herättää huolta. Alkoholia kotiin kuljettava lähetti joutuu yksin arvioimaan, onko alkoholin luovuttaminen lainmukaista. Jos vastaanottaja on päihtynyt tai alaikäinen, juomien luovuttamisesta pitäisi pystyä kieltäytymään asiakkaan kotiovella. Jokainen ymmärtää, että tällaiset tilanteet voisivat muodostua vaikeiksi ja jopa työturvallisuusriskiksi työntekijälle. Alkoholin saatavuuden lisäämisen vaikutukset eivät rajoitu yksittäisiin toimituksiin. Poliisin mukaan saatavuuden lisääntyminen kasvattaa järjestyshäiriöiden, väkivallan ja liikenneonnettomuuksien riskiä. Äsken päättyneellä kyselytunnilla kävimme keskustelua lähisuhdeväkivallasta, ja valitettava tosiasia on, että lähisuhdeväkivallankin taustalla ovat varsin usein päihteet, myös alkoholi. Siksi hämmästyttääkin, että tästä huolimatta hallitus on vapauttanut alkoholin saatavuutta ja tavoittelee edelleen entistä vapaampaa alkoholipolitiikkaa. Alkoholi on myös yhteydessä ainakin kahteensataan erilaiseen sairauteen. Vuonna 2024 alkoholiperäisiin tauteihin ja alkoholimyrkytyksiin menehtyi Suomessa lähes 1 600 ihmistä. Nämä luvut muistuttavat siitä, että alkoholin liikakäyttö on edelleen merkittävä kansanterveydellinen ongelma. Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää mietinnössään kansanterveydellisestä näkökulmasta ja alkoholihaittojen ehkäisemisen kannalta tärkeänä sitä, että Alkon monopoliasema väkevämpien alkoholijuomien vähittäismyynnin osalta säilytetään eikä etämyynnillä mahdollisteta alkoholiyhtiön kanssa kilpailevaa myyntikanavaa väkevämpien alkoholijuomien osalta. Valiokunta pitää aiheellisesti myös yhdenvertaisuuden kannalta perusteltuna sitä, että kotimaisia vähittäismyyjiä ja ulkomaisia etämyyjiä kohdeltaisiin samalla tavalla lainsäädännössä, mikä ei olisi hallituksen esittämässä muodossa toteutunut. Puhemies! Vastuullinen alkoholipolitiikka ei tarkoita holhoamista. Se tarkoittaa sitä, että päätöksiä tehdään tutkimustiedon, alkoholista suoraan ja välillisesti syntyvien haittojen ehkäisyn ja yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta. Siksi alkoholin kotiinkuljetuksen laajentamiseen tulee suhtautua erittäin kriittisesti, ja siksi valiokunnan enemmistön linja vastuullisemman alkoholipolitiikan puolustamiseksi ansaitsee tuen.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja
11.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 114/2026 vpTalousMaa- ja metsätalous

Puhemies! Edustaja Heikkiselle toteaisin, että todella toivon, että kävisitte tiivistä keskustelua nyt kasvinviljelijöiden kanssa, niin että varmistaisitte sen, että olisi yhteinen ymmärrys siitä tilannekuvasta, siitä todellisuudesta, jossa he elävät. Itse kun olen käynyt sitä keskustelua, niin yksikään kasvinviljelijä ei ole nostanut esiin toivetta akuutisti nyt keventää yhteisöverotusta, mutta nämä muut ehdotukset, joita täällä on tänäänkin esitetty, ovat kyllä nousseet esiin, ja siksi nyt vain halusin varmistaa, että onhan siellä käyty tiiviisti tätä keskustelua. Varsinainen syy, miksi halusin pyytää puheenvuoron, liittyi Metsähallituksen säästöihin ja tuloutuksiin. Todella itsekin olen huolissani näistä säästöistä, joiden vaikutukset näyttäisivät nyt valuvan sinne, että esimerkiksi retkeilyalueista ei todella pystytä enää pitämään huolta. Sitä kautta on täytynyt yrittää löytää muunlaisia ratkaisuja pitää retkeilypaikoista huolta. Esimerkiksi oman kotikuntani osalta onneksi löytyi ratkaisu, jossa kunta ja yhdistykset yhteistyössä pyrkivät ainakin osin paikkaamaan niitä säästöjä, jotka aiheuttavat ongelmia retkeilyalueiden kehittämiselle ja kunnossapidolle. Toivoisinkin siksi, että kun säästöjä tehdään, niin ajateltaisiin julkista taloutta nyt kokonaisuutena eikä siilomaisesti.

Talous: sääntöpohjainen osuma (yhteisövero)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! On helppo yhtyä edustaja Siposen erinomaiseen puheenvuoroon. Tässä asiassa on todella kyse ruokaturvasta, huoltovarmuudesta, turvallisuudesta, siitä, että meillä on kaikissa oloissa ruokaa niin sanotusti omasta takaa. Siksi tämä esitys on ilman muuta tervetullut, kannatettava. Kiitän hallitusta siitä, mutta samalla on todettava, että tähän kustannuskriisien tilanteeseen suhteutettuna tämä on riittämätön. Edellisissä puheenvuoroissa on jo tuotu ansiokkaasti esiin niitä helposti toteutettavissa olevia lisätoimenpiteitä, joilla voitaisiin tulla nyt varsin suuressa ahdingossa olevaa maataloutta vastaan. Itse tulen Satakunnasta ja tunnistan myös erittäin kouriintuntuvasti esimerkiksi erityisesti näiden kasvinviljelytilojen tilanteen. Tilanne on ollut jo useamman vuoden ajan vaikea, ja todella ahdinko sen kuin vain syvenee nyt, kun polttoaineiden ja lannoitteiden hinnat ovat olleet kovassa nousussa. Toivonkin todella, että hallituksella olisi valmiutta nyt pikaisesti arvioida lisätoimenpiteitä ja tällaista ohjelmakokonaisuutta, toimenpidepakettia, jossa arvioitaisiin esimerkiksi tämä kiinteistöveron vähintäänkin määräaikainen poisto ja yhtenä vaihtoehtona myös tämä lannoitteiden kustannustuki, jota viime kaudellakin hyödynnettiin.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja
10.6.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNS 3/2026 vpTalousEnergiaRakentaminenYmpäristö

Arvoisa rouva puhemies! Orpon hallituksen talouspolitiikan keskeinen ongelma on yksinkertainen: tavoitteet ja tulokset eivät kohtaa. Nyt käsittelyssä oleva julkisen talouden suunnitelma osoittaa tämän karulla tavalla, ja tämä ei ole vain hallituksen suuri epäonnistuminen vaan kaikkien suomalaisten yhteinen ongelma ja murhe. Hallitus on luvannut tasapainottaa julkista taloutta, parantaa työllisyyttä ja taittaa velkaantumisen. Tähän mennessä yksikään näistä tavoitteista ei valitettavasti ole toteutunut. Suomalaisille luvattiin paljon enemmän kuin nyt on saatu todistaa. Arvoisa puhemies! Hallitus lupasi 100 000 uutta työllistä. Todellisuus on ollut toinen. Työttömyys on noussut lähes sysimustiin lukemiin, pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut, ja nuorten työllisyystilanne on murheellinen. Yhä useampi suomalainen joutuu kysymään, missä ovat ne työpaikat, joita hallitus lupasi. Hallitus lupasi taittaa velkaantumisen. Nyt velkasuhde kasvaa edelleen, ja julkisen talouden alijäämä on karannut hallitusohjelmassa asetetuista tavoitteista. Hallitus lupasi vauhdittaa investointeja. Silti rakentaminen on ajautunut historialliseen ahdinkoon, asuntokauppa on pysähdyksissä ja yritykset lykkäävät investointejaan epävarmassa toimintaympäristössä. Me kaikki toivomme, että talouden orastavat pienet valonpilkahdukset kääntyvät kestäväksi kasvuksi, mutta sen varaan ei voi vain laskea toivotaan toivotaan -meiningillä, vaan Suomi tarvitsee uskottavan kasvustrategian. Arvoisa puhemies! Taloudessa luottamus on usein ratkaisevin tekijä. Kun ihmiset luottavat tulevaisuuteen, he uskaltavat kuluttaa, investoida, rakentaa ja yrittää. Kun yritykset luottavat toimintaympäristöönsä, ne uskaltavat palkata ja investoida. Viime vuosina luottamuspääoma on kuitenkin rapautunut erittäin huolestuttavalla tavalla. Hallituksen olisi syytä tunnistaa tässä asiassa vastuunsa. Verolinjaukset ovat muuttuneet kesken matkan. Yritykset ovat saaneet ristiriitaisia viestejä investointien edellytyksistä. Energia- ja ilmastopolitiikan ratkaisut ovat aiheuttaneet epävarmuutta monilla toimialoilla. Suomella olisi mahdollisuudet nousta esimerkiksi puhtaan energian, biokaasun ja kiertotalouden edelläkävijäksi, mutta investointeja hidastavat epäselvät linjaukset, hallinnollinen byrokratia ja jatkuvasti muuttuvat pelisäännöt. Investoinnit eivät synny maahan, jossa poliittinen riski kasvaa ja toimintaympäristö muuttuu jatkuvasti. Siksi hallituksen tärkeimpiä ja kiireellisimpiä tehtäviä olisi palauttaa vakaus, ennakoitavuus ja luottamus päätöksentekoon. Arvoisa puhemies! Suomi tarvitsee suunnanmuutoksen. Tarvitsemme uskottavat toimet velkasuhteen vakauttamiseksi ja kääntämiseksi pysyvästi alenevalle uralle. Tarvitsemme konkreettisen ohjelman alijäämän pienentämiseksi. Tarvitsemme vaikuttavat toimet 100 000 uuden työllisen tavoitteen saavuttamiseksi. Tarvitsemme kasvutoimia, joilla Suomen talouskasvu voidaan vähintään kaksinkertaistaa nykyisiin ennusteisiin verrattuna. Tarvitsemme politiikkaa, joka palauttaa luottamuksen, vahvistaa työnteon kannustimia, tukee yrittäjyyttä ja tekee Suomesta houkuttelevan investointikohteen. Tarvitsemme enemmän työtä, enemmän kasvua ja enemmän tulevaisuudenuskoa. Arvoisa rouva puhemies! Suomen vahvuus on aina ollut siinä, että vaikeinakin aikoina olemme kyenneet yhdistämään taloudellisen vastuullisuuden, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja uskon tulevaisuuteen. Nyt tarvitsemme jälleen tätä samaa kykyä. Siksi esitän, että eduskunta hyväksyy vastalauseen numero 2 mukaisen kannanoton.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, velka)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja
9.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 2/2026 vpTurvallisuusMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Halusin vielä pyytää puheenvuoron kiittääkseni edustaja Kalliota erinomaisesta puheenvuorosta, jossa hän nosti esiin tämän lakiesityksen muutosten vaikutukset ruokaturvaan ja paikallisiin ruokaketjun toimijoihin. Siis erityisesti suomalaiset ruuantuottajat, elintarvikealan yrittäjät ja yritykset ja ruokapalveluiden tuottajat voivat näiden muutosten myötä ajautua vielä vaikeampaan tilanteeseen. Kyllä meidän yhteinen tehtävämme olisi pikemminkin parantaa näiden toimijoiden toimintamahdollisuuksia ja -edellytyksiä ja varmistaa siten paikallista elinvoimaa, huoltovarmuutta ja ruokaturvaa. Kiitoksia vielä kaikista näistä puheenvuoroista, joissa tämä asia on nostettu esiin.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
9.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 2/2026 vpTalous

Arvoisa rouva puhemies! Nämä uudistuksen tavoitteet ovat ilman muuta hyviä ja kannatettavia, mutta valitettavasti tämän esityksen sisältö pitää sisällään niin monia ja mittaluokaltaan niin merkittäviä ongelmia, että tätä esitystä ei todella tällaisenaan voi hyväksyä, vaan tämä esitys pitäisi itse asiassa valmistella kokonaan uudelleen. Edustaja Mehtälä tekee pian keskustan vastalauseen mukaisen esityksen, mutta käyn tässä vielä tiiviisti läpi näitä esityksen keskeisiä ongelmia: Ensinnäkin tämä kymmenen prosentin kaavamainen omistusraja aiheuttaa etenkin pienten kuntien palvelutuotannolle ilmeisiä ongelmia, kuten tässäkin keskustelussa jo moneen otteeseen on kuultu. Se vaarantaa paikoin jopa lakisääteisiä palveluja, ja tämä kohtuuttoman lyhyt siirtymäaika pahentaa entisestään tätä ongelmaa. Toiseksi myös maakunnallinen ja kuntien yhteinen elinvoimayhteistyö uhkaa vaikeutua, mikä on erityisen ongelmallista nimenomaan pienten yrittäjien ja yritysten sekä sen myötä alueellisen elinvoiman näkökulmasta. Nämä kuntien yhteiset elinvoimayhtiöt ovat tarjonneet matalan kynnyksen palveluja nimenomaan pk-yrityksille, pienille yrittäjille ja yrityksille. Kolmanneksi tämä uudistus aiheuttaa ilmeisiä riskejä myös kyberturvallisuudelle. Yhteiskunnan elintärkeään infraan liittyvän kyberturvallisuuden vaarantuminen tunnistettiin asiantuntijalausunnoissa, ja myös mietinnössä suoraan todetaan, että uudistus todennäköisesti heikentäisi kyberturvallisuuden tasoa. Keskustan mielestä tämä viesti pitäisi ottaa tosissaan. Puhemies! Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä nämä kustannukset, siis jopa 600 miljoonaan nousevat muutoskustannukset, ne eivät ole pikkujuttu. Tällainen euromäärä on valtava kustannus kaikissa oloissa, mutta etenkin tässä julkisen talouden tilanteessa, jossa nyt olemme, tällaisen kustannustaakan aiheuttaminen kunnille eli kuntalaisille, veronmaksajille, on vastuutonta. Viimeksi tänään olemme täällä salissa käyneet lisätalousarviokeskustelun yhteydessä keskustelua julkisesta taloudesta ja siitä, miten Suomi velkaantuu edelleen rajulla vauhdilla, ja siksi tämänkaltaiset esitykset ovat sellaisia, mitä on vaikea ymmärtää. Meidän pitäisi pikemminkin löytää esityksiä, jotka auttaisivat julkista taloutta, eivät toimisi päinvastoin. Puhemies! Tässä esityksen keskeisiä ongelmia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, velka)Pöytäkirja
9.6.2026VastauspuheenvuoroHE 102/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Tosiasia on se, että nettosopeutus todella jää aivan murto-osaan siitä, mitä hallitus tavoitteli, ja se on kyllä hallitukselta suuri epäonnistuminen ja kaikkien suomalaisten yhteinen murhe. Velkaantuminen siis jatkuu rajuna, [Perussuomalaisten ryhmästä: Te ette yrittäneet! — Sara Seppänen: Olisitte edes jostain säästäneet!] ja kun samanaikaisesti myös työttömyystilanne on sanalla sanoen sysimusta, niin on kyllä vaikea ymmärtää niitä hallituspuolueiden edustajien puheenvuoroja, joissa on todettu tilanteen olevan valoisa, ellei jopa fantastinen. Esimerkiksi tämä nuorisotyöttömyystilanne on todella murheellinen. Nuorisotyöttömyyden nujertaminen edellyttää nyt määrätietoisia toimia, ja tämä 20 miljoonan euron panostus nuorten rekrytointitukeen ilman muuta tarvitaan, mutta se on aivan liian vaatimaton, kun tilanne siis nyt on se, että työttömiä alle 30-vuotiaita on jo lähemmäs 80 000. [Jenna Simula: Keskusta on jakopuolue!] Toivoisin vastausta edustaja Siposen jo aiemmin esittämään kysymykseen: eikö tilanne ole riittävän vakava, että nyt kannattaisi harkita keskustan esittämää nuorten takuutyötä?

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka)Pöytäkirja
2.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 2/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Alkuun todettakoon, että uudistuksen tavoitteet lisätä palvelutuotannon kustannustehokkuutta ja alueellista elinvoimaa ovat kannatettavia. Siksi ne esityksen sisältämät muutokset, jotka aidosti edistävät kilpailua, ovat perusteltuja ja tervetulleita. Esimerkiksi vaatimus markkinakartoituksen tekemisestä on kannatettava, tosin nyt esitettävä kymmenen miljoonan euron raja-arvo on aivan liian korkea. Arvoisa puhemies! Vaikka uudistuksen tavoitteet ovat kannatettavia, niin kyllä tämä kokonaisuus pitää sisällään niin merkittäviä puutteita, niin merkittäviä ongelmia, että tällaisenaan tätä kokonaisuutta ei voi hyväksyä. Tässä keskustelussa on jo käytetty lukuisia hyviä puheenvuoroja, joissa on avattu niitä lukuisia ongelmia, joita tähän kokonaisuuteen sisältyy, viimeisimpänä edustaja Mehtälä erinomaisessa puheenvuorossaan. Mutta koska vaikutukset ovat niin merkittävät, niin haluan nyt vielä itsekin käydä läpi tiiviisti näitä keskeisiä ongelmia. Itse asiassa keskeisin ongelma kytkeytyy nimenomaan tähän kaavamaiseen kymmenen prosentin vähimmäisomistusvaatimukseen sidosyksiköiden käytölle, joka on monissa puheenvuoroissa täälläkin tullut esiin. Tätä ongelmaa pahentaa vieläpä muutokseen liittyvä kohtuuttoman lyhyt siirtymäaika. Tästä seuraa merkittävä uhka erityisesti pienten kuntien taloudelle ja palvelutuotannolle sekä pieniä kuntia laajemmin kustannustehokkaalle elinvoimayhteistyölle ja vielä laajemmin Suomea ja suomalaisia koskettavalle kyberturvallisuudelle. Ensin pari sanaa taloudesta ja uudistuksen aiheuttamista kustannuksista. Uudistuksesta aiheutuvien muutoskustannusten on todella arvioitu nousevan 450 miljoonasta jopa 600 miljoonaan euroon. Tämä kustannus siis kohdistuisi erityisen raskaasti pieniin ja keskisuuriin kuntiin. 600 miljoonaa euroa on valtava summa kaikissa oloissa, mutta yhdistettynä muutoinkin vaikeaan julkisen talouden tilanteeseen se on näiden pienten kuntien kuntalaisten näkökulmasta kestämätöntä ja vastuutonta. Entä sitten alueellinen elinvoimatyö, tuo alueellinen elinvoimatyö, joka itse asiassa palvelee erityisesti yrittäjiä ja yrityksiä? Yksi omaakin kotimaakuntaani koskettava huoli liittyy esityksen vaikutuksiin kuntien yhteiseen ja maakunnalliseen elinvoiman edistämiseen. Esitetty kymmenen prosentin omistusraja nimittäin uhkaisi myös alueellisten kehitysyhtiöiden ja vaikkapa matkailunedistämisyhtiöiden toimintaa. Näiden aktiivinen toiminta on palvellut erinomaisesti etenkin pieniä ja keskisuuria yrityksiä ja edistänyt samalla alueellista elinvoimaa. Siksi omistusrajavaatimuksesta tulisi ehdottomasti sulkea pois yleishyödylliset yhtiöt, kuten elinvoimayhtiöt ja maakunnallista kasvua tukevat kehitysyhtiöt. Talousvaliokunnan mietinnössäkin tämä ongelma itse asiassa tunnistetaan ja todetaan, miten esimerkiksi mikro- ja pienyrityksillä ei käytännössä enää olisi mahdollisuutta markkinoida palvelujaan yhtä laajasti tai toimia yhteistyössä Visit Finlandin kanssa ilman alueorganisaatioiden apua. Keskustan mielestä pelkkä ongelman toteaminen ei riitä, jos samaan aikaan ollaan kuitenkin valmiita viemään tämä merkittäviä ongelmia aiheuttava lakiesitys läpi. Arvoisa puhemies! Vielä pari sanaa kyberturvallisuudesta. Talousvaliokunnan mietinnössä todella suoraan todetaan, että uudistus todennäköisesti heikentäisi kyberturvallisuuden tasoa palvelurakenteen sirpaloitumisena, siirtymävaiheeseen liittyvinä haavoittuvuuksina sekä osaamisen ja kyvykkyyksien heikkenemisenä. Tämä on muuten kovaa tekstiä. Tämä on kovaa tekstiä, jonka äärelle viimeistään kannattaisi pysähtyä. Eli mietinnössä todetaan, että uudistus todennäköisesti heikentäisi kyberturvallisuuden tasoa. Kaikkein kriittisimmin muutokset kohdistuisivat ict- ja tietohallinnon palveluihin eli palveluihin, joiden varassa toimii yhteiskunnan elintärkeä infrastruktuuri. Useissa lausunnoissa korostetaan, miten kunnilla ja pienillä hankintayksiköillä ei ole riittävää osaamista kilpailuttaa ja valvoa vaativia kyberturvallisuus- ja ict-kokonaisuuksia itsenäisesti, saati resursseja kilpailla parhaista ict-arkkitehdeistä tai kyberturva-asiantuntijoista. Lakiesityksen arvioidaan lisäävän myös riippuvaisuutta suurista kansainvälisistä ict-toimijoista, mikä voi kaventaa kansallista päätösvaltaa kyberturvallisuusasioissa sekä lisätä haavoittuvuutta kriisitilanteissa, jos palvelut, datan hallinta ja osaaminen keskittyvät Suomen rajojen ulkopuolelle. Puhemies! Näistä ongelmista johtuen en voi kannattaa tätä kokonaisuutta, joka itse asiassa pitäisi palauttaa uuteen valmisteluun ja tuoda huolellisesti aivan uudelleen valmisteltuna, nämä tunnistetut ongelmat ratkaistuna, eduskunnan käsittelyyn.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Pöytäkirja
6.5.2026VastauspuheenvuoroVNS 3/2026 vpTalousSote

Arvoisa puhemies! Keskustan reseptin ytimessä on nimenomaan luottamuksen jälleenrakennus, ja se edellyttää luottamuksen palauttamista myös siihen, että apua saa silloin, kun sitä tarvitsee, lompakon paksuudesta riippumatta. Hallitus on moneen otteeseen korottanut sotepalveluiden asiakasmaksuja, ja se osuu erityisen kovasti pienituloisiin ja tietysti myös paljon palveluita tarvitseviin. Näiden joukossa on paljon myös lapsiperheitä. Annan esimerkin päätöstenne vaikutuksista: Umpilisäkkeen poisto on melko tavallinen lapsille päivystyksenä tehtävä leikkaus, ja siitä toivutaan usein parin päivän ajan sairaalassa. Hallituksenne aloittaessa kolme vuotta sitten perheelle koitui lapsen kolmen päivän sairaalahoidosta enintään 125 euron lasku. Jatkossa kaikkien tekemienne ja nyt päättämienne uusien korotusten jälkeen perheen postilaatikkoon tipahtaa lapsen yllättävän sairastumisen vuoksi jopa nelinkertainen, yli 470 euron lasku. [Juho Eerola: Kaikki on leikattu, jopa umpilisäke!] Tällainen yllättävä melkein 500 euron lasku on valtavan suuri mille tahansa lapsiperheelle mutta erityisesti pienituloisille. [Puhemies koputtaa] Onko tämä kohtuullinen?

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, asiakasmaksu, sairaala)Pöytäkirja
6.5.2026RyhmäpuheenvuoroVNS 3/2026 vpTalousSote

Arvoisa puhemies! Toimeentuloa, sitä tämä maa nyt tarvitsee, kyllä, lisää työpaikkoja, mutta myös sitä, että me tulemme toimeen keskenämme: ei toista ilman toista. [Jani Mäkelä: Sen takia te teitte välikysymyksen!] Suomi ei nouse vastakkainasettelulla. Suomi nousee yhteistyöllä — ja vain sillä. Kaikki kaikessa on luottamus. Se pitää jälleenrakentaa: koteihin ja työpaikoille, kautta maan. Suomalaisten ihmisten pitää voida taas uskoa Suomeen, suomalaisten yritysten pitää voida taas uskoa Suomeen — siihen, että kyllä kaikki järjestyy, siihen, että tämän maan parhaat päivät ovat vielä edessäpäin. Arvoisa puhemies! Isoin vastuu luottamuksen palauttamisessa on meillä päättäjillä. Kun Suomi on näin vakavassa paikassa, ylimielisyyteen ei luulisi olevan kenellekään varaa — kaikkein vähiten heillä, joilla on kaikkein eniten valtaa. Nyt käsiteltävänä olevassa julkisen talouden suunnitelmassa hallitus kaavailee, että valtio ottaisi lisävelkaa 64 miljardia euroa vuoteen 2030 mennessä. Julkisen talouden suunnitelmasta käy ilmi, ettei hallitus ole kyennyt saavuttamaan yhtäkään hallitusohjelman keskeisistä taloustavoitteista: ei työllisyydessä, ei velkaantumisen taittamisessa, ei talouden tasapainottamisessa. Tästä huolimatta, en valitettavasti kuullut hitustakaan nöyryyttä valtiovarainministerin puheenvuorossa enkä kokoomuksen tai perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoroissa, en tosiasioiden tunnustamista, saati valmiutta yhteistyöhön. Hallitus perustelee tilannetta suhdanteilla, mutta tuntuvat ne suhdanteet muuallakin Euroopassa. Silti juuri Suomessa on kaikkein korkeimmaksi kasvanut työttömyys. Tällä menolla ei saada aikaan ratkaisuja yhteisiin ongelmiin. Tällä menolla suomalaisille ei tule työtä, turvaa ja tulevaisuudenuskoa. Kun parasta, mihin hallitus pystyy, on sen itse tekemiensä leikkausten osittainen peruminen, kuten kotitalousvähennyksen ja työmatkavähennysten osalta nyt sentään tehdään, on selvää, ettei tämä riitä. Tarvitaan enemmän. Arvoisa puhemies! On uuden politiikan, uuden johtajuuden ja uuden yhteistyön aika. Suunnanmuutos tarkoittaa, että parannamme yhdessä etenkin pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuuksia kasvaa, investoida ja työllistää. Siksi keskusta helpottaisi ensimmäisen työntekijän palkkaamista sivukuluja keventämällä ja uudistaisi yhteisöverotusta tavalla, jossa yrityksen sisään jätettäviä voittoja verotettaisiin kevyemmin kuin ulosjaettavia. Nämä toimet kannustaisivat kasvuun, investointeihin ja työllistämiseen. [Välihuutoja] Suunnanmuutos tarkoittaa, että käännämme yhdessä kaikki kivet nuorten tulevaisuudenuskon palauttamiseksi ja nuorisotyöttömyyden nujertamiseksi. Siksi keskusta toteuttaisi nuorten takuutyön, joka takaisi kaikille vastavalmistuneille nuorille työpaikan. Suunnanmuutos tarkoittaa myös, että turvaamme yhdessä terveydenhoidon, vanhustenhoivan ja muut arjen palvelut tasa-arvoisesti kaikkialla maassa. [Juho Eerola: Niin kuin tämä soteuudistuskin!] Suomen on oltava maa, jossa voi luottaa siihen, että hoitoon pääsee ja apua saa, kun sitä tarvitsee. Suomen on oltava maa, jossa kenenkään ei tarvitse pelätä vanhenemista. Siksi keskustan tavoite on omalääkäri jokaiselle suomalaiselle ja perhehoidon lisääminen huolenpidossa ikäihmisistä. Arvoisa puhemies! Pois luottamuslamasta, vastakkainasettelusta yhteistyöhön, työtä, turvaa ja tulevaisuudenuskoa, lisää inhimillisyyttä ja empatiaa, pidetään kaikki mukana, luottamuksen jälleenrakennusta: Siinä on Suomelle uutta suuntaa. Siinä on toivon tietä. [Petri Honkonen: Vaikea olla eri mieltä!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, velka, yhteisövero, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, terveyden)Pöytäkirja
17.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 157/2025 vpTalousEnergia

Arvoisa rouva puhemies! Tämän esityksen tavoitteet todellakin ovat sinänsä ihan kannatettavia. Kyllähän moni meistä nykyisin asioitaan hoitaa netissä, ja esimerkiksi nämä verottajan digitaaliset palvelut ovat hyvin suosittuja, mutta valitettavasti hyvissäkin tavoitteissa voidaan kuitenkin epäonnistua huonon toimeenpanon vuoksi, ja tämä käsittelyssä oleva lakiesitys on malliesimerkki sellaisesta. Tämän lakiesityksen perusongelma on siis siinä, että se todellakin muuttaa sähköiset tiedoksiannot suostumusperusteisesta mallista automaattisesti käyttöön tulevaksi velvoitteeksi. Pääasiallinen vastuu muutoksen mukanaan tuomista seuraamuksista siirtyisi siis viranomaiselta kansalaiselle. Keskustan mielestä verovelvollisella tulee olla oikeus kieltäytyä ensisijaisesta sähköisestä asioinnista pysyvästi, jolloin sähköinen tiedoksianto aktivoituu vasta, kun verovelvollinen sitä erikseen pyytää. Hallituspuolueiden mielestä sen sijaan ilmeisesti kohtuullisena aikana voidaan pitää 60:tä päivää, jonka ajan ilmoitus OmaVeron käytön lopettamisesta on ainoastaan voimassa. Keskustan mielestä on käsittämätöntä verovelvollisten kyykyttämistä, että heitä vaaditaan tämän ajan umpeuduttua taas erikseen seuraavien sähköisten asiointikertojen yhteydessä etsimään Verohallinnon palvelusta sähköistä tiedoksiantoa koskeva kohta ja merkitsemään kielto siihen. Keskusta pitää kohtuuttomana myös sitä, että hallituksen OmaVerossa sähköisestä tiedoksiannosta nimenomaisesti kieltäytynyt verovelvollinen voi siis joutua tästä huolimatta veroasioissakin sähköisen tiedoksiannon piiriin sen vuoksi, että on käyttänyt jotain muuta julkishallinnon palvelua Suomi.fi-tunnistusta käyttäen. Jatkossa Suomi.fi-viestitili avattaisiin jokaiselle henkilölle automaattisesti heti, kun hän tunnistautuu johonkin viranomaispalveluun, ilman että hänen suostumuksensa tai ymmärryksensä palvelun oikeudellisista vaikutuksista olisi varmistettu. Lainmuutosten myötä kansalainen voi siis joutua esimerkiksi sellaiseen tilanteeseen, jossa hän saa oikeudellisesti sitovia tiedoksiantoja tietämättään, mikäli hän ei ole syystä tai toisesta ilmoittanut viestinvälityspalveluun sähköistä osoitettaan. Sama ongelma on automaattisessa tilin uudelleenavautumisessa. Nämä ongelmat voivat helposti johtaa muun muassa määräaikojen umpeutumiseen, maksu- ja velkomusmerkintöihin sekä muihin oikeudenmenetyksiin. Kun tiedoksianto katsotaan aina annetuksi kolmantena päivänä riippumatta siitä, onko henkilö viestiä tosiasiallisesti avannut tai pahimmillaan edes tiennyt tilinsä olemassaolosta, lakiesitys synnyttää myös oikeusturvariskin, jota emme voi pitää hyväksyttävänä. Käytännössä esitys siirtäisi tiedoksiannon valvontavelvollisuuden viranomaiselta yksilön harteille tavalla, joka ei ole asianmukainen ottaen huomioon kansalaisten erilaisen toimintakyvyn ja digiosaamisen. Arvoisa rouva puhemies! Asiantuntijakuulemisten perusteella lakiesityksen hallinnolliset ja taloudelliset vaikutukset on arvioitu optimistisesti ja osin virheellisesti. Säästöt sen sijaan ovat epävarmoja. Sen sijaan virheiden, oikaisuvaatimusten ja valitusten ja digitukitarpeen lisääntyminen voi kasvattaa kustannuksia paljonkin. Tätä me emme hyväksy, ja siksi teen vastalauseen 2 mukaisen esityksen ja esitän lakiehdotuksia hylättäväksi.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Pöytäkirja
17.3.2026VastauspuheenvuoroVNS 10/2025 vpLiikenne

Arvoisa puhemies! Jaan ne huolet, jotka täällä on nostettu esiin perusväylänpitoon liittyen ja tähän kasvavaan korjausvelkaan liittyen. Se on todella yhteinen huoli, ja on tietysti hyvä ja välttämätöntä, että tässä 12-vuotissuunnitelmassa on nyt yhdessä päätetty, että sinne pitää löytyä lisää rahoitusta. Toki se jää sitten tulevien hallitusten huoleksi ratkaista. Jaan myös edustaja Viljasen esiin nostaman huolen yksityisteihin liittyen. Se on elinkeinoelämämmekin kannalta täysin välttämätöntä, että myös yksityistiet pidetään kunnossa. Kyllä myös se näkymä kehittämishankkeiden osalta on haastava, etenkin kun otamme huomioon sen, että hyvin merkittävä osa tuosta rahoituksesta on jo sidottu. Eli kun katsomme, mikä osa siellä näköpiirissä olevan rahoituksen osalta on vielä niin sanottua sitomatonta rahoitusta, niin toivoisin kyllä, että meillä olisi mahdollisuus ratkaista niitä pullonkauloja, joita meillä edelleen on merkittävästi eri puolilla Suomea. Nostan omalta kotiseudultani esimerkiksi valtatiet 8 ja 2.

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (korjausvelka)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Täällä on käytetty paljon hyviä puheenvuoroja, ja todellakin turve on äärimmäisen tärkeä polttoaine ja raaka-aine niin meidän energiahuollon kuin ruokahuollon ja ruokaturvan näkökulmasta. Siksi onkin vaikea ymmärtää tätä tilannekuvaa vasten ja vieläpä tässä maailmantilanteessa, jossa me olemme, miksi hallitus haluaa luopua kokonaan turpeen energiakäytöstä vuoteen 2030 mennessä. [Tuomas Kettunen: Miksi?] Ymmärrämme hyvin, että moni toimi, esimerkiksi päästökauppajärjestelmästä irrottautuminen, olisi hyvin vaikea toimi, joka vaatisi aikamoista lobbausta, mutta on olemassa myös toimenpiteitä, joita hallitus voi omin toimin tehdä, ja on toimivalta toimia, esimerkiksi verotukseen liittyvät kysymykset. Niistä Suomi voi päättää itse. Esimerkiksi turpeen verotuksen osalta voi tehdä päätöksiä ja poistaa vaikka turpeen valmistevero kokonaan. Tai ainakin pyydän teitä nyt verottoman lämmitysturpeen ylärajan osalta säilyttämään sen siellä 10 000 kilowattitunnissa, joka viime kaudella päätettiin. [Puhemies koputtaa] Nyt aiotte sen poistaa kokonaan. Se on kestämätön päätös.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Pöytäkirja
4.3.2026VastauspuheenvuoroPI 2/2026 vpSote

Arvoisa puhemies! [Hälinää — Puhemies koputtaa] Hyvä pääministeri, kiitos ilmoituksesta. Totesitte puheenvuorossanne näin: ”Hallitusohjelmassa annoimme sotelle merkittävän painoarvon.” Kun lukee hallitusohjelmaa ja varsinkin hallitusohjelman liitteitä, niin selviää, että tarkalleen ottaen tuo painoarvo tarkoittaa kahden miljardin euron säästöjä, jotka päätettiin kohdistaa juuri hyvinvointialueille. Täytyy todeta, että keskustalla ja hallituksella on kyllä kovin erilainen käsitys siitä, mitä tarkoittaa merkittävä painoarvo. Totesitte myös: ”Ongelma ei ole siis yleisesti sotepalveluiden laadussa vaan ihmisten mielikuvassa niiden tilasta.” On varmasti niin, että paikoin palvelut ovat myös parantuneet, mutta tosiasia on myös se, että moni ikäihminen jonottaa jopa kuukausia saadakseen tarvitsemaansa hoitoa ja hoivaa eri puolilla Suomea tälläkin hetkellä. Myös moni perheenäiti jonottaa saadakseen tarvitsemiaan palveluita lapselleen, esimerkiksi vammaisten kuljetuspalveluita on karsittu ja leikattu eikä esimerkiksi moni omaishoitaja saa kipeästi tarvitsemaansa apua työhön. [Puhemies koputtaa] Onko siis kyse kenties ihmisten vääristä mielikuvista vai todellisista ongelmista näiden palveluiden saatavuudessa?

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, hyvinvointialue)Pöytäkirja
25.2.2026VastauspuheenvuoroPI 1/2026 vpTalousSote

Arvoisa rouva puhemies! Alkuun toteaisin ministeri Rydmanille ja miksei koko hallitukselle, että leikkaaminen ei ole sama asia kuin kustannusten kasvun hillintä. Tämä on nyt äärimmäisen tärkeä asia ymmärtää erityisesti, kun me puhutaan suomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluista ja niiden rahoituksesta. Nimenomaan nyt on tilanne, että siellä hyvinvointialueilla ei pystytä tekemään niitä toimia, jotka auttaisivat siinä kustannusten kasvun hillinnässä, mikä on aivan välttämätöntä. Siksi olisi nyt tärkeää lopettaa sellainen säästäminen, joka aiheuttaa tulevaisuudessa enemmän kustannuksia. Sitten minä palaisin vielä tähän yhteisöverouudistukseen, jonka arvioitu verotulojen menetys on siis nyt tällä tavalla se noin 800 miljoonaa euroa. Ymmärtäisin tämän toimen, jos Suomen yhteisöverotaso olisi jotenkin ei-kilpailukykyinen suhteessa verrokkimaihin, mutta tällä hetkellä ei tällaista suurta ongelmaa ymmärtääkseni ole. Tai jos ajat olisivat paremmat. Mutta nyt kun meillä on huonot, vaikeat ajat ja julkisen talouden tilanne on vaikea, niin meidän täytyisi tehdä äärimmäisen kustannustehokkaita toimia. Siksi me tekisimme reformin, jossa sinne sisään jätettäviä voittoja verotettaisiin kevyemmin kuin ulos jaettavia. Tämä voitaisiin tehdä kustannustehokkaammin julkisen talouden näkökulmasta. Siksi pyydän vielä harkitsemaan tätä ehdotusta vakavasti. [Puhemies koputtaa]

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, yhteisövero, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu, hyvinvointialue)Pöytäkirja
25.2.2026VastauspuheenvuoroPI 1/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Hyvä pääministeri Orpo, viittasitte puheenvuorossanne muutamiin tunnettuihin suomalaisiin sananlaskuihin ja sanontoihin, ja siihen listaan olisi voinut lisätä vielä ainakin yhden, joka kuuluu: ”Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.” [Petteri Orpo: Älä muuta sano!] Olemme todella juuri parlamentaarisen velkajarrutyöryhmän kautta laajasti yhdessä sopineet julkisen talouden tervehdyttämisestä ja alati kiihtyvän velkaantumisen kääntämisestä. Meidän ei kannata todellakaan täällä liikaa käyttää aikaa siihen, mitä edelliset hallitukset ovat tehneet, vaan keskittyä pikemminkin siihen, mitä voimme tehdä juuri nyt, mitä voimme vielä tehdä, ja toki myös katsoa, mitä pitää tulevaisuudessa tehdä. Edustaja Anderssonin peräänkuuluttamassa hengessä tätä työtä voidaan tehdä myös yhdessä, ja aikaa on vielä. Tätäkin vaalikautta on todellakin vielä vuosi jäljellä, ja täällä on todella laajasti peräänkuulutettu nyt sitä yhteisöveron kaavamaisen keventämisen perumista, joka toisi sen lähes miljardi euroa tuloja. [Puhemies koputtaa] Eikö sitä kannattaisi vielä harkita?

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka, yhteisövero)Pöytäkirja
24.2.2026VastauspuheenvuoroVK 1/2026 vp

Arvoisa puhemies! Nuorisotyöttömyys on todellakin murheellisen korkealla, ja pitkäaikaistyöttömien määrä hätyyttelee todellakin jo 90-luvun laman lukemia. Kaikkein lohduttominta on se, että avoimien työpaikkojen määrä vähenee edelleen samalla, kun konkurssien määrä kasvaa. Tämä on johtanut siihen, että jopa kesätyöpaikkoja hakevat nyt ammattilaiset, joilla on pitkä työura ja vakuuttava CV. Ajatelkaa, olemme tällaisessa tilanteessa. Tätä viestiä kuultiin itse asiassa jo viime vuonna, jo viime kesänä, ja nyt kun avoimia työpaikkoja on yhä vähemmän, myös niitä kesätyöpaikkojakin on avoinna yhä vähemmän, niin tämä tilanne on siis todellinen. Meillä ammattilaiset hakevat parin kuukauden kesätyöpaikkoja. Voitte kuvitella, miltä se tuntuu nuoresta valmistuvasta, jonka pitäisi päästä sinne työelämään, ensimmäiseen työpaikkaansa kiinni, kun hakijoita jokaista työpaikkaa kohti on jopa satoja. Tilanne on äärimmäisen lohduton. Olisin toivonut, että tähän keskusteluun olisi hallituksen puolelta esitetty [Puhemies koputtaa] jo uusia toimia, ja niitä me nyt odotamme.

5.2.2026VastauspuheenvuoroHE 199/2025 vp

Arvoisa puhemies! Ymmärrän, että työllistämisen kynnystä on tarpeen madaltaa, ja on tärkeää, että pohdimme yhdessä keinoja, miten sitä voisimme toteuttaa, mutta, arvoisa puhemies, ei sitäkään voi tehdä hinnalla millä hyvänsä. Tosiasia on, että tämä nyt käsittelyssämme oleva esitys uhkaisi jopa lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Tämä selviää myös lain esitöistä. Ja kun tiedämme, että valitettavasti Suomessa raskaussyrjintä on tälläkin hetkellä edelleen vakava, todellinen ongelma, pitäisi meidän nyt pikemminkin yhdessä pyrkiä löytämään keinoja siihen, että pääsisimme tästä ilmiöstä eroon. Siksi näen kyllä, että tämä esitys on erittäin ongelmallinen, ja toivon, että tämän yhdessä voimme täällä myös todeta, kun käsittely käynnistyy.