politiikka.app

Kallio Vesa

Keskustan eduskuntaryhmäKaakkois-Suomen vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

18 puheenvuoroa

035helmikuu 2026: 3helmaaliskuu 2026: 5maahuhtikuu 2026: 0huhtoukokuu 2026: 3toukesäkuu 2026: 2kesheinäkuu 2026: 0heisyyskuu 2026: 5syy
16.9.2026Varsinainen puheenvuoroVK 5/2026 vpEnergiaKoulutusMaa- ja metsätalous

Arvoisa herra puhemies! No, nyt edustaja Östman poistui. Täällä on aika usein semmoinen olo, että voin kertoa jonkun asian jollekin, mutta en voi ymmärtää sitä hänen puolestaan, ja toisinpäin, että minulle voi kertoa jonkun asian, mutta se kertoja ei välttämättä voi minun puolestani sitä ymmärtää. Tänään on aika monessa kohti tällainen olo tullut. Missä, milloin ja kuka ja missä kohti ja mihin asioihin voi vaikuttaa — me vähän pyöritään siinä ympärillä, ja voi olla kuulijoiden välillä vähän vaikea hahmottaa, mistä täällä puhutaan. Minkälaisia toimenpiteitä minkäkin hallituksen aikana on tehty? Joo, jokainen hallitus tekee sellaisia toimia kuin sillä hallituskokoonpanolla pystyy erilaisten neuvottelujen ja sisäisten vääntöjen kanssa tekemään. Itse en ollut politiikassa aiemmin mukana ollenkaan, mutta taidan olla ainut, ainakin tällä hetkellä salissa, joka on maatalouspolitiikkaa pääaineena lukenut, ja aika pitkä historia tältä puolelta. Siis yliopistoahan ei kannata käydä eikä ylipäätään kouluja, jos politiikkaan haluaa, koska se vaikeuttaa tämmöistä asioiden yksinkertaistamista. Mutta jos katsotaan sitä paljon puhuttua tulostaulua, niin eihän se vain yksinkertaisesti hyvältä näytä. Vaikka sieltä nyt putsataan se yksittäinen vuosi, se 2022, pois, niin tulokset näyttävät huonoilta. Niin kuin sanoin jo aiemmin tänään, ei tämä mikään nautinto ole todeta tällaista. Totean jälleen kerran, että me ollaan samaa mieltä, kaikki halutaan maataloudelle parempaa. Ja se parempi on, kun katsotaan tuulilasista eteenpäin. Totta kai autolla ja moottoripyörällä tai millä tahansa kulkupelillä ajaessa kannattaa välillä vilkaista sinne taustapeiliin, ei peräpeiliin, koska peräpeilihän on ihan eri asia kuin taustapeili. Tähän oikeastaan kiertyy tämä... Vähän viittasin jo tähän poliittiseen kulttuuriin, ja edelleen toistan itseäni, että kaikki on jo moneen kertaan sanottu. Se, mikä häiritsee äärimmäisen paljon ainakin itseäni tässä eduskunnan työskentelyssä, on se — niin kuin edustaja Mehtälä sanoi, ja olen itse puhunut siitä monta kertaa — että monesta asiasta on tullut politiikan tekemisen väline sen sijaan, että olisi politiikan tekemisen kohde. Tämä edustaja Viljasen esille nostama Tynkkysen listahan oli malliesimerkki, ihan käsikirjaesimerkki tämmöisestä kunnon MAGA-politiikasta. Tehdään asioita, joilla haetaan kannatusta, jotta sitä kannatusta voidaan käyttää aivan muiden asioiden hoitamiseen. Maatalous, joka on varmaan viimeisenä, laittamatta nyt arvojärjestykseen eri asioita... On hävytöntä, että se otetaan tämmöisen politiikan tekemisen kohteeksi. Se näkyy sitten, minkälaiseen asemaan se sitten joutuu. Jälleen kerraten: kaikki me haluamme maataloudelle ja suomalaisille viljelijöille parempaa. Mutta oikeastaan semmoinen konkreettinen kysymys, kun täällä viitattiinkin jo siihen valtioneuvoston selontekoon tästä ruokastrategiasta, niin siellä lukee näin: ”Kauppapolitiikka ja kansainvälisen kaupan säännöt ja sitoumukset määrittävät ehtoja ruoka- ja maatalouspolitiikalle. Pandemia, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja geopolitiikan murros ovat tuoneet epävakautta kansainväliseen kauppaan ja korostaneet ruokaturvan omavaraisuuden ja kriittisten tuotantopanosten saatavuuden merkitystä. Suomen elintarvikevienti koki merkittävän šokin vuonna 2014 Venäjän asettamien vastapakotteiden seurauksena. Venäjän Ukrainaan aloittaman hyökkäyssodan vuoksi asetetut pakotteet ovat pysäyttäneet maiden välisen maatalous- ja elintarvikekaupan lähes täysin, eikä tilanne ole palautumassa ennalleen. Venäjän merkitys lannoitteiden ja energian toimittajana on myös hiipumassa.” Tässä on oikeastaan kuvattu varsin hyvin, hyvin tiiviisti ne asiat, mitkä ovat vaikuttaneet monella tapaa suomalaiseen maatalouteen. On todettu myös se, että kun täällä on, että mihin voidaan vaikuttaa, mihin ei voida vaikuttaa... Voihan siinä käydä niin, että jos esimerkiksi keskusta on ensi kaudella hallituksessa, niin sitten taas nämä samat puheet pidetään, allekirjoittajat vain puheissa vaihtuvat ja puolueet. Mutta miten näihin kysymyksiin ihan oikeasti vastataan, jotta se suomalainen viljelijä ja varsinkin se nuori lähtee sinne alalle? Sitten on ihan pakko mainita, arvoisa puhemies, näistä parista perussuomalaisten puheenvuorosta. Hehän erityisesti ovat ansioituneet tässä poliittisessa kulttuurissa, joka lähti silloin 2011 kummalliseen suuntaan ja 2017 entisestään korostui. Jos täällä ruvetaan houkuttelemaan puolueita seuraavaan hallitukseen, niin on kyllä aivan väärässä paikassa. Eivät ainakaan nämä rekordit, mitä Mäenpäältä, Keskisarjalta, Peltokankaalta ja Simulalta... Kyllä saa tahtia parantaa aika paljon ja tyylilajia vaihtaa, että se houkuttaa. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu, yliopisto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Edellisen puhujan kanssa on helppo olla yhtä mieltä siitä, että ehdottomasti kannattaa suosia suomalaista, monellakin tapaa. — Joitain huomioita, täällä on aika lailla kaikki jo useampaan kertaan sanottu: Täällä tuli ilmi tämä, miten työvoimaa kohdellaan, ja tukijärjestelmässähän on tämmöinen kuin sosiaalinen ehdollisuus, joka on ehtona siis sille, että täytyy noudattaa kaikkia Suomen työehtosopimuksia ja muuta siihen liittyvää lainsäädäntöä. Eli se on onneksi hoidossa, niin kuin pitääkin. Toki lähtökohtaisesti kaikki Suomen lakeja noudattavat. Tämä MYEL-eläkejärjestelmä, juuri näin kuin edustaja Lyly toi esille, on äärimmäisen tärkeä. Oma isäni, joka täytti 93 vuotta juuri, pääsi siihen silloin kun vuonna 74 tai 73 tuli tämä MYEL-järjestelmä — mutta se on juuri ja juuri takuueläkkeen päälle, eli ovat hyvin pieniä ne eläkkeet. Jos kuitenkin tästä tulostaulusta vähän, siihen liittyen: Meillä ilmestyy semmoinen paikallislehti kuin Juvan Lehti. Juva on hyvin voimakas maatalouspitäjä, ja siellä oli otsikko lehdessä nyt syksyllä, että ”Kulut kasvavat maatiloilla tuottoja nopeammin — maataloutta rasittavat kannattavuusongelmat ja työvoiman saatavuus”. Tämän otsikon alla oli juvalaisten viljelijöiden, nuorehkoja ja nuoria, näkemyksiä tilanteesta, ja ne eivät ole ehkä sellaisia, mitä me haluttaisiin kuulla ja mitä täällä on kuultu muun muassa ministeriaitiosta. Pari poimintaa lehtijutusta: ”Tilojen kulurakenne on tällä hetkellä ratkaisematon yhtälö. Tilojen kannattavuus heikkenee koko ajan. Tuotantokustannukset kasvavat, mutta tuottajahinnat laskevat. Polttoaineen hinta on noussut koko ajan, ja lannoitteidenkin tonnihinta on nyt 60 euroa korkeampi. Lannoitteet ovat viljelyn suurimpia muuttuvia kustannuksia.” Ja edelleen: ”Rehun hintakin on koko ajan noussut, eikä sitä pystytä siirtämään tuottajahintaan.” Tästä tuottajahinnasta nyt sitten täällä ollaan hyvin yksimielisesti todettu, että se tuottajahinta ja markkinoilta saatava hinta on se ratkaisu, ja onhan tämä nyt erikoista — niin kuin on muidenkin asioiden yhteydessä, turpeen kohdalla muun muassa — että me ollaan kutakuinkin samaa mieltä tästä asiasta mutta silti tuntuu, että me riidellään tästä, tietysti keinoista, ja tässä on paljon politiikkaa mukana. Mutta nämä tuottajahinnat: Kaikki me tiedetään tämä S- ja K-ryhmän vahva asema ja miten se toimii ja kun siellä keskusliikkeillä ainut arvo on se rahan tekeminen. Siellä on hyviä kauppiaita, erinomaisia paikallisia kauppiaita K-ryhmässä, ja on myös alueosuuskuntia, joissa osassa suositaan ja ymmärretään se paikallisuus, mutta se ketjuohjaus on niin vahva. Esimerkiksi omassa maakunnassa, jossa toimii Suur-Savon osuuskauppa, niin jos puhutaan tämmöisestä alueen elinvoimasta, se on muun muassa lakkauttamassa tämmöisiä vähän syrjemmässä olevia polttoaineen jakelupisteitä. Eli tullaan siihen, mitenkä vastuullisesti ylipäätään kaikki toimii tässä maassa. Tämä menee nyt ehkä vähän kauaksi tästä välikysymyksestä, mutta kuten jo sanoin, kaikki oleellinen on tullut sanottua, ja olen umpisurkea poliitikko, kun en jaksa toistaa aiemmin puhuttua. Välillähän S- ja K-ryhmän osalta on puhuttu tämmöisestä, että pitäisikö ne pilkkoa, ja ehkä siitä pitäisi uskaltaa puhua taas pienen tauon jälkeen, koska ei se korjaannu sieltä heidän itsensä kautta. Vaikka meillä on keskustan toimesta Sipilän kaudella luotu tämä elintarvikemarkkinalaki, jota on koko ajan viety parempaan suuntaan — ja kiitos, että sitä on edelleen viety, ja sitä pitää viedä — niin se ei vieläkään riittävästi auta. Arvoisa puhemies! Tämmöinen aluepoliittinen näkökulma: Jotta meille saadaan yrittäjiä maatalouteen, tai oli se mikä toimiala tahansa, niin tämän yhteiskunnan myös täytyy toimia, koska me toivotaan varmaan, että siellä on perheitä, ja jotta perheitä voidaan perustaa, niin siellä täytyy olla ne elämisen edellytykset, muutkin kuin että sitä maataloutta voitaisiin harjoittaa, jossa nyt tämä kannattavuus on se isoin ongelma. Onko siellä palveluja? Onko siellä sotepalveluja? Missä on synnytyssairaala? Onko siellä kouluja? Onko siellä päivähoitoa, varhaiskasvatusta, toisen asteen koulutusta? Esimerkiksi se, mitä kauempana maatalouskoulutus on jostain maakunnasta, niin kyllä se vain heijastuu siihen, onko sinne alalle tulossa nuoria yrittäjiä. Tuottavuudesta vielä yksi: Tämä on myös se problematiikka, että maatalouden tuottavuushan on kasvanut erittäin paljon, ja niin kuin tänään on hyvin tuotu esille näitä tilastoja, niin vaikka tuottavuus on kasvanut, niin kannattavuus ei. Elikkä se tuottavuushyöty on mennyt kaupalle ja teollisuudelle, ja siitä ei ole jäänyt sinne maataloudelle, minne se kuuluisi. Mutta ihan lyhyesti tästä poliittisesta kulttuurista: Täällä oikeastaan edustajat Mäenpää ja Keskisarja — täällähän ei perussuomalaisia ole enää ketään paikalla — olivat kyllä malliesimerkit siitä, miten tämä poliittinen kulttuuri on rappiolla, kun vakavasta aiheesta käytetään tämän tyyppisiä puheenvuoroja. Siihen toki syyllistytään varmaan ajoittain meistä jokainen, mutta ei tämä edistä minkään asian eteenpäinviemistä. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Kiitos ministerille esittelystä. Tässä on ehkä hieman toistoa, mutta pidän nyt, kun olen tähän valmistautunut. Tosiaan tämän esityksen tavoitteena on sujuvoittaa tiekuntien hallintoa ja toimintaa ja sen avulla osaltaan turvata muun muassa elinkeinoelämän ja yksityisteiden varrella sijaitsevan asutuksen edellyttämää liikkumista. Tavoitteena on myös edistää tieosakkaan tiedonsaantia ja sitä kautta myös osakkaan oikeusturvaa sekä tehokasta tienpitoa, kuten ministeri tuossa totesi. Tässä yhteydessä on hyvä nostaa esille myös yksityisteiden merkitys koko Suomelle ja tällä hallituskaudella rajujen leikkausten kohteeksi joutuneet valtionavustukset yksityisteille. Nämä avustukset ovat pudonneet vajaaseen 30 miljoonaan euroon edellisen kauden noin 85 miljoonasta eurosta. Aiemmin parlamentaarisena työnä tehdyssä mutta nyt lähinnä virkamiestyöksi kutistuneessa Liikenne 12 ‑suunnitelmassa yksityisteiden valtionavustukset ovat jäämässä pysyvästi alhaiselle tasolle. Rahoitus vaihtelisi jatkossa kuuden ja kahdeksan miljoonan välillä, joista siitäkin noin puolet kuuluu lauttaliikenteen ylläpitoon. Näistä losseista joitain huomioita puheen lopussa. Arvoisa puhemies! Olemme varmasti kaikki — tai voisi olettaa, että olemme — yhtä mieltä siitä, että yksityistiet ovat olennainen osa Suomen liikennejärjestelmää ja koko yhteiskunnan toimivuutta. Vanhan sanonnan mukaan vientiteollisuus alkaa metsäautotien ja käytännössä yksityistien päästä. Suomessa tosiaan on noin 370 000 kilometriä yksityisteitä ja valtion ylläpitämiä maanteitä se noin 80 000 kilometriä, eli yksityistiet muodostavat noin 80 prosenttia koko tieverkosta. Käytännössä nämä yksityistiet ovat Suomen liikennejärjestelmän perusta. Ne yhdistävät kodit, maatilat, matkailu- ja muut yritykset, metsät ja vapaa-ajan asunnot osaksi kansallista tieverkkoa. Merkitys taloudelle ja huoltovarmuudelle on erittäin suuri. Niiden varrella sijaitsee noin 40 000 maatilaa, yli 30 000 yritystä, 250 000 omakotitaloa ja 190 000 vapaa-ajan asuntoa. Lisäksi yksityisteitä käyttää arviolta kaksi miljoonaa ihmistä, ja niiden varrella asuu noin 500 000 suomalaista. Aika monet näistä tienkäyttäjistä ovat kesäaikaan täältä pääkaupunkiseudulta. Arvoisa puhemies! Maa- ja metsätalouden sekä koko biotalouden näkökulmasta yksityistiet ovat korvaamattomia. Päivittäin yksityisteiltä lähtee noin 4 000 puurekkaa. Yli 90 prosenttia metsäteollisuuden käyttämästä puusta kulkee jossain vaiheessa yksityistieverkkoa pitkin. Ilman toimivia yksityisteitä puun hankinta, maatalouden kuljetukset sekä monet energia- ja tavaravirrat vaikeutuisivat merkittävästi, mikä heijastuisi suoraan Suomen vientiin, työllisyyteen ja kansantalouteen. Yksityistiet ovat myös keskeinen osa yhteiskunnan turvallisuutta ja toimintakykyä, kuten ministeri hyvin toi esille. Pelastuslaitoksen, hoiva- ja pelastuspalveluiden, sähkönjakelun, koulukuljetusten sekä muiden välttämättömien palveluiden on päästävä perille kaikkina vuodenaikoina. Toimiva yksityistieverkko varmistaa, että ihmiset, palvelut ja tavarat liikkuvat myös harvaan asutuilla alueilla ja poikkeusoloissa. Yksityistiet muodostavat Suomen laajimman tieverkon, turvaavat maaseudun elinvoiman, mahdollistavat merkittävän osan metsä- ja maatalouselinkeinon kuljetuksista sekä tukevat kansallista huoltovarmuutta. Arvoisa puhemies! Lopuksi näistä lautoista eli losseista: Järvi-Suomen näkökulmasta esityksen mukaiset muutokset ovat kannatettavia. Esityksessä ei ole kuitenkaan otettu huomioon yksityisteiden lauttapaikkojen valtionavustuksia, mitä voidaan pitää puutteena. Yksityistielaissa tulisi harkita säädettäväksi yksityisteiden lauttapaikkojen valtionavustuksien vähimmäismääräksi 80 prosenttia todellisista käyttö- ja kunnossapitokustannuksista. Tämä olisi linjassa myös Liikenne 12 ‑suunnitelman toimenpideohjelman kirjauksen kanssa, joka kuuluu: ”Yksityisteiden lauttapaikkoja koskeva avustus on vähintään 80 prosenttia todellisista käyttö- ja kunnossapitokustannuksista.” Valtiovarainministeriön ehdotuksessa vuoden 2027 talousarvioksi on yksityistieavustukset lauttojen käytön ja kunnossapidon sekä perusparannuksen tukemiseen eriytetty muista yksityistieavustuksista, mitä voidaan pitää hyvänä uudistuksena. Toki siihen varattu summa on liian pieni. Avustuksen vähimmäismäärästä säätäminen turvaisi riittävän rahoituksen valtion talousarviossa ja toisi myös ennakoitavuutta valtiontalouteen. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, talousarvio, leikkaus)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, tieverkko)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja
10.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 115/2026 vpSoteKoulutusRakentaminen

Arvoisa herra puhemies! Kun edustaja Mikkonen kertoi tuolta Savonlinnasta, niin itselläni on nyt sitten Etelä-Savosta toinen kaupunki elikkä Mikkeli elävänä esimerkkinä. Mikkelin musiikkiopisto järjestää tällä hetkellä taiteen perusopetuksen varhaisiän opetusta erilaisina musiikkileikkikouluryhminä, soitinvalmennuksena ja erityisryhmille. Vuoden 2025 tilastoinnissa kokonaisoppilasmäärästä varhaisiän osuus oli 44 prosenttia. Oppilasmäärä on yhteensä noin 900, joista varhaisiän oppilaita on siis noin 400. Musiikkileikkikoulua opettaa yksi päätoiminen opettaja ja kolme sivutoimisesti. Soitinvalmennusta opettavat muun opetuksen rinnalla lähes kaikki opiston noin 40 soitonopettajaaa. Opetussuunnitelman mukainen varhaisiän musiikkikasvatus on olennainen osa musiikin taiteen perusopetuksen kokonaisuutta ja muodostaa perustan myöhemmälle oppimiselle. Musiikkipohjan rakentamisen lisäksi musiikkileikkikoululla on paljon muitakin tutkittuja hyötyjä. Varhaisiän musiikkikasvatus on ollut hyvin suosittua ja tavoittaa ison joukon perheitä. Jos musiikkileikkikoulu jää VOS-rahoituksen ulkopuolelle, joutuu opisto rahoittamaan sitä muulla tavoin, esimerkiksi asiakasmaksujen nostolla, mikä vähentää leikkikoulun saavutettavuutta merkittävästi. Arvoisa puhemies! Mikkelin musiikkiopisto tekee aktiivista yhteistyötä toisten taiteen perusopetuksen oppilaitosten kanssa toimialueellaan. Opistossa arvostetaan kaikkia taiteenaloja. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että eri taiteenlajien saavutettavuustavoitteet toteutuvat ja toiminta voi mahdollistua myös uusille toimijoille. Tähän tarvitaan kuitenkin uutta rahoitusta, jotta myös nykyisten oppilaitosten järjestämä opetus jatkuu elinvoimaisena. Mikkeliin ollaan käynnistämässä kaupungissa toimivien taiteen perusopetuksen oppilaitosten kesken yhteistyötä, jossa on mukana viisi oppilaitosta ja kuusi eri taiteenlajia. Lisäksi musiikkiopiston toimipisteissä Hirvensalmella, Juvalla, Kangasniemellä ja Mäntyharjussa tehdään aktiivista yhteistyötä paikkakunnalla toimivien muiden oppilaitosten kanssa. Mikäli hallituksen lakiesitys toteutuu esityksen mukaisesti ja ilman lisämäärärahaa, johtaa se musiikin valtionosuusrahoituksella annettujen tuntien vähenemiseen Suomessa arviolta 33 000 tunnilla niiden siirtyessä muille taiteenaloille. Tämä vähentää musiikin taiteen perusopetuksen saavutettavuutta ja laatua, mikä on selvästi ristiriidassa lain tavoitteiden kanssa. Arvoisa puhemies! Lakiesityksen myötä valtionosuuden laskennallisena perusteena käytettävän enimmäissuoritemäärän jako musiikin ja muiden taiteenalojen välillä eli musiikin oma rahoitusmomentti on poistumassa, ja tilalle ehdotetaan kaikille taiteenaloille yhteistä suoriterahoitusmallia. Esityksen mukaan lisäosa, joka perustuu oppilaiden ja oppimäärän suorittaneiden määrään, voisi enimmillään olla jopa 25 prosenttia tuntiperusteisesta vuosirahoituksesta. Uusi rahoitusmalli suosii niitä taidelajeja, joita opetetaan pääasiassa tai kokonaan ryhmäopetuksena. Mikkelin musiikkiopistossa on viime vuosina kehitetty ryhmäopetusta, kuten musiikkileikkikouluopetusta sekä esimerkiksi Tempo-orkesterivalmennusta ja muita ryhmäopetusmuotoja. Näillä on turvattu mahdollisimman monelle tutustuminen musiikin maailmaan. Ryhmäopetus toimiikin hyvin kiinnostuksen herättelijänä lajin pariin ja alkeissoittotaitojen hankkimiseen, mutta pitkällinen ja syvällinen instrumentin hallinta syntyy yksilöopetuksessa, johon musiikin opetus lopulta perustuu. Jos musiikin rahoitus vähenee, tulee se näkymään niin Mikkelin musiikkiopistossa kuin lukuisissa muissa musiikkiopistoissa nykyistä pidempinä jonoina instrumenttiopetukseen ja todennäköisesti myös soitinvalikoiman kaventumisena. Mikkelissä on tehty paljon töitä sen eteen, että oppilaspaikkaa odottavien jonot olisivat mahdollisimman lyhyet eri toimipisteissä ja että instrumenttien laaja kirjo näkyy ja kuuluu koko toimialueella. Arvoisa puhemies! Lakiuudistuksessa on myös hyvää, ja koko prosessi on saanut koko taiteen perusopetuksen kentän ajattelemaan kauemmas tulevaisuuteen. On luotu uusia kontakteja ja ideoitu yhdessä, miten voidaan parantaa entisestään taiteen perusopetusta uuden lain ja uusien opetussuunnitelmien perusteiden pohjalta. Myös opettajien kelpoisuus on kirjoitettu lakiesityksessä siten, että turvataan opetuksen laatu tulevaisuudessakin. Rahoitusmallin mahdollistama koulutuksen alueellisen saavutettavuuden turvaaminen on kuitenkin se, mikä on koko Suomessa tärkeää. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (asiakasmaksu)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja
8.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 130/2026 vpSoteKoulutusMaa- ja metsätalous

Arvoisa herra puhemies! Ruokaviraston mukaan alueellisten ja paikallisten eläinten hyvinvoinnin valvontaviranomaisten tehtävänä on valvoa, että eläimiä kohdellaan eläinten hyvinvointisäädösten mukaisesti. Eläinten hyvinvointilain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista valvotaan eläinten hyvinvoinnin tarkastuksissa. Tarkastuksen tekijällä on oikeus päästä tiloihin, joita tarkastuksen tekeminen edellyttää, ja ottaa maksutta valvontaa varten tarvittavia näytteitä sekä tallentaa ääntä ja kuvaa. Hänellä on oikeus tarkastaa eläin, eläimenpitopaikka ja muut eläintenpitoon liittyvät tilat, eläintä varten tarkoitettu ravinto, juotava, varusteet ja välineet sekä eläintenpitoon liittyvät tiedot ja asiakirjat sekä muut valvonnan kannalta merkitykselliset asiat. Arvoisa puhemies! Julkisuuteen tulee säännöllisen epäsäännöllisesti tapauksia, joissa kotieläintuotantoa harjoittava viljelijä on kokenut, että valvontaeläinlääkäri on toiminut hänen etujensa vastaisesti. Lisäksi on huomioitava, että kaikki eivät halua tuoda asiaansa julkisesti esille. Keväällä uutisoitiin tapauksesta, jossa Vaasan hallinto-oikeus kumosi valvontaeläinlääkärin määräyksen sikalan tyhjentämiseksi. Oikeuden määräys tuli kuitenkin liian myöhään, ja tilallisen siat oli ehditty hävittää. Uutisen mukaan valvontaeläinlääkärin määräys perustui yhdellä valvontakäynnillä tehtyihin havaintoihin eläintenhoidon laiminlyönnistä. Lisäksi valvontaeläinlääkäri oli perustellut päätöstä aiemmin tehtyjen terveydenhuoltokäyntien raporteilla. Tila valitti päätöksestä ja vaati sikalan tyhjentämisen täytäntöönpanon kieltämistä. Perusteena oli muun muassa, että päätöksessä mainittuja puutteita ei ollut tai ne eivät olleet laajoja. Myös väite ruokinnan puutteellisuudesta oli tilan mukaan perusteeton. Uutisissa haastateltu eläinsuojeluvalvontoihin liittyviin tapauksiin erikoistunut juristi totesi, että kyseinen tapaus ei ole poikkeuksellinen ja että vastaavanlaisia yhteydenottoja tulee hänelle hyvinkin usein. Valvontaeläinlääkäreiden tekemien virheellisten päätösten seuraukset viljelijöille ovat merkittäviä niin henkisesti kuin taloudellisestikin. Osa tiloista on päätynyt valvonnan myötä jopa konkurssiin. Haastatellun juristin näkemyksen mukaan oikaisuja valvontaeläinlääkäreiden virheellisiin päätöksiin saadaan hyvin harvoin, koska viranomainen tukee usein toista viranomaista ja oikeuden kautta asian korjaamiseen ei viljelijöillä ole sen enempää taloudellisia kuin henkisiä resursseja. Arvoisa puhemies! Keskeinen ongelma valvontatapahtumissa on, ettei niistä tehdä tallennetta tai että tilallisella ei ole paikalla puolueetonta todistajaa, koska valvontatilanne tapahtuu yleensä ennalta ilmoittamatta. Todistajien tai nauhoitettujen tallenteiden avulla olisi mahdollista osoittaa, miten valvontatilanteessa on toimittu, mitä sanottu ja mitä todellisuudessa tehty. Nyt tilallisen asema on usein erittäin heikko, kun tapahtuman todentaminen jää käytännössä kokonaan valvontaeläinlääkärin harkinnan ja toimintatavan varaan. Tallentaminen on mahdollista, mutta sitä ei viranomaisen taholta ilmeisesti juurikaan tehdä. On viljelijän oikeusturvan kannalta ehdottoman tärkeää, että valvontaeläinlääkärin tarkastuksessa hänellä on tukena alan tunteva ammattilainen puolueettomana edustajana. Arvoisa puhemies! Tuotantoeläinten hyvinvointia edistetään lähes aina parhaiten huolehtimalla tuottajien jaksamisesta ja tuotannon kannattavuudesta. Nämä asiat harvoin tulevat kuntoon vain rangaistuksia koventamalla. Ei sillä, eläinten huonosta pidosta on täydet perusteet rangaista. Mutta kuitenkin tämän esityksen valiokuntakäsittelyssä tulee kiinnittää huomiota myös seuraaviin seikkoihin: millä toimenpiteillä turvataan viljelijöiden oikeusturva eläinten hyvinvoinnin tarkastuksissa, miten varmistetaan, etteivät valvontaeläinlääkärin virheelliset päätökset aiheuta viljelijöille sen enempää taloudellista kuin henkistä vahinkoa, millä lainsäädännöllisillä toimenpiteillä turvataan viljelijän asema valvontatapahtumissa nykyistä tasapuolisemmin, millä tavoin valvontaa suorittavien viranomaisten koulutusta voidaan kehittää, jotta valvontatapahtumissa ei jatkossa tapahtuisi virheitä, ja millä tavoin varmistetaan valvontaa suorittavien viranomaisten ja valvonta-asioita käsittelevien tuomioistuinten osaaminen kotieläintuotantoon liittyen? — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
16.6.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVK 4/2026 vpSoteKoulutus

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! En halunnut mitenkään painetta luoda tuossa. — Ensinnäkin kiitos hallituspuolueiden edustajille, jotka kaikki ovat tällä hetkellä ministeriaitiossa, että teillä on aika hyvä edustus siellä, ja kiitos hyvistä, rakentavista vastauspuheenvuoroista. Toki aina sävyeroja on. Kun tämän päivää on taas seurannut, niin olen paljon pohtinut sitä, millä tavoin me päästään tästä eteenpäin. Sitä keskustelua, mitä täällä käytiin, en tiedä, kuinka moni pitkäaikaistyötön nuori on jaksanut seurata tai muutoin, mutta nyt kun iltaa kohti mennään, niin ehkä enempi puhutaan sitten itse asiasta, kun puhutaan politiikkaa, ja ehkä se puolue-sana jätetään vähän vähemmälle. Tekisi mieli sanoa jotakin hyvinkin kerettiläistä, mutta kun tuo ryhmän puheenjohtaja tuli paikalle, niin en nyt sitten uskalla. [Antti Kurvinen: Rohkeasti vaan, minulla on laaja sydän!] Koska täällä on aika kattavasti kaikki jo käyty läpi, niin tosiaan teen sillä tavoin, kun en tämän alan asiantuntija ole, että kun tulen itäisestä Suomesta, joka poikkeaa hyvin paljon näistä kasvumaakunnista ja kasvukaupungeista, niin kuin on moneen kertaan tuotu esille, ja kun olen pyytänyt sieltä työllisyysalueilta kommentteja tähän aiheeseen, niin käyn niitä tässä läpi. Tosiaan tämä nuorisotyöttömyyden kasvu on ollut todella rajua Kaakkois-Suomessa, Etelä-Savossa, Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa. Erityisen huolestuttava on tosiaan tämä nuorten pitkäaikaistyöttömien määrän todella voimakas nousu. Koulutusta on aika usein näillä nuorilla mutta työkokemusta ja työpaikkaa ei ole. Alueilla koetaan, että nämä valtion toimet työmarkkinoilla ja lainsäädännössä eivät riittävällä tavalla tue työllistymistä ja työnsaantia. Tässä he ovat nostaneet esille joitain toimenpiteitä ja palveluja, joilla työvoimaviranomainen voisi ohjata sekä tukea nuorta työelämään. Nämä ovat suoraan alueilta tulleita. Ensimmäinen on tämmöinen työkokeilun pidentäminen puoleentoista vuoteen, mikä antaisi pitkäaikaisen kasvu‑ ja oppimisjakson työpaikan, jolloin työnantajan riski pienenisi. Toisena on työhön valmennuksella tukeminen työpaikan löytämisessä, sinne hakeutumisessa sekä molemminpuolisessa sitoutumisessa. Kolmantena oppisopimuksen tukeminen taloudellisesti, koska palkkatukirahoitus on vähentynyt työllisyysalueilla kolmannekseen TE-uudistuksen myötä. Arvoisa puhemies! Lisäksi näissä alueilta tulevissa viesteissä korostuvat just, kuten on tänäänkin tullut paljon esille, nämä nuorten mielenterveys‑ ja toimintakykyhaasteet, jotka pahenevat yleensä aina työttömyyden pitkittyessä ja jatkuessa. Sitten jo päivällä debatissa toin esille tätä pelkoa, mikä meillä on, että syntyy tämmöinen sukupolvi, joka ei pääse työn syrjään kiinni, kun ei saa sitä ensimmäistä työpaikkaa. Näillä alueilla pidettiin tätä tukea — he käyttivät termiä ”rekrytuki” — lähtökohtaisesti hyvänä, mutta ongelma on se, että tässä työmarkkinatilanteessa meidän alueilla — jossain Imatran seudulla erityisesti mutta koko itäisessä Suomessa — ei yksinkertaisesti ole työpaikkoja tarjolla. Työpajatoiminta, kuntien nuorisotyö, kolmannen sektorin palvelut ja toiminta ovat olleet aiemmin hyviä keinoja, ja näitä tulisi tukea jatkossakin. Tässä on käynyt niin, että näitä kolmannen sektorin toimijoita on paljon kadonnut sieltä. Niin kuin päivällä jo totesin, tämä pitäisi nähdä kokonaisuutena hyvinvointialueiden ja kuntien kanssa, että tämä kolmas sektori toimisi siinä. Toivotaan nyt, että tämä viimeaikainen, ainakin julkisuudessa kovana käynyt keskustelu ei ihan niin pahana toteutuisi. Arvoisa puhemies! Tässä on tosiaan tehty toimia hallituksen taholta työmarkkinoilla työlainsäädäntöön, mutta samaan aikaan näillä alueilla koetaan, että kunnilta on viety näitä työkaluja, joilla ne voisivat vaikuttaa juuri näihin paljon puhuttuihin sakkomaksuihin, ja olisi toivottavaa, että siihen olisi pystytty nopeammalla aikataululla puuttumaan. Kun tähän yhdistetään tämä työttömyysturvan rahoitusmalli, niin kunnat ja ennen kaikkea asiakkaat ovat tässä sitten kärsijän roolissa. Sellainen viesti sieltä tuli, että näillä alueilla toivottaisiin, että valtion ohjaus olisi vähäisempää ja annettaisiin vapauksia enempi sinne alueille, koska jokainen alue on hyvin erilainen. Luen ihan suoran sitaatin tähän loppuun: ”Kyllä meillä on velvollisuus ja motivaatio tehdä asioita ilman valtion ohjaustakin aluetalouden eduksi. Hallinnon uudistus kyllä onnistui, mutta työllisyyspalvelu-uudistus jäi tekemättä. Kattilaa vaihtamalla samoilla resepteillä ja aineksilla ei tule sen parempaa. Nythän me teemme samoja TE-toimiston hommia tiukassa valtio‑ ja lakiohjauksessa. Valtionkin fokus tulisi olla vaikuttavuuden mittaamisessa eikä prosessien mittaamisessa” — fokus tulisi olla vaikuttavuuden mittaamisessa eikä prosessien mittaamisessa. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Heti alkuun kannatuspuheenvuoro edustaja Mehtälän tekemään vastalauseeseen ja siinä esitettyihin lausumiin. Täällä on pidetty erinomaisia puheenvuoroja, mutta nostan joitain teemoja vielä tässä erityisesti esille. Tämä paljon esillä ollut kymmenen prosentin omistusraja vaikuttaa erityisen vakavasti ja kalliisti kuntien toimintojen järjestämiseen ja, voi ajatella, jopa huoltovarmuuteen kuntien järjestämän ruokahuollon osalta. Vaikka esityksen tavoitteena on kilpailun lisääminen ja säästöjen aikaansaaminen, ovat esityksen vaikutukset etenkin kuntakentällä täysin päinvastaiset, kuten täällä on hyvin ja useaan kertaan todettu. Se lisää kustannuksia, mutta ei lisää kilpailua ja heikentää erityisesti pienien elintarvikkeita tuottavien tahojen mahdollisuuksia tarjota tuotteita jatkossa kuntien ruokapalveluille. Hallituksen esitys ei myöskään vastaa parlamentaarisen arviointiryhmän tavoitteita julkisten elintarvikehankintojen sääntelystä. Hankintakriteerejä koskevat hyvät periaatteet tulee kirjata velvoittavasti hankintalain pykäliin, jotta ne eivät jää pelkiksi tavoitteiksi. Lain tulee myös ohjata hankintayksiköitä tekemään elintarvike- ja ruokapalveluhankintoja, joissa noudatetaan kestäviä ja Suomen lain mukaisia tuotantotapoja. Kotimaisia ja ulkomaisia tuotteita on kohdeltava yhdenvertaisesti edellyttämällä samoja tuotantotapoja tuonnilta, mikä vahvistaa myös huoltovarmuutta. Lisäksi laadun tulee olla ensisijainen valintaperuste hankinnoissa, sillä ilman selkeää velvoittavuutta laatukriteerit jäävät helposti hinnan jalkoihin. Vähimmäisomistusosuuden kymmenen prosentin vaatimus koskisi esimerkiksi noin 20:tä ateriapalveluyhtiötä, joiden omistajia ovat yhdessä kunnat ja hyvinvointialueet. Uudistuksen hyödyt ovat epäselvät ja epäsuhdassa palveluiden uudelleenjärjestelystä aiheutuvaan työhön ja kustannuksiin. Arvoisa puhemies! Erityisen hankalat vaikutukset esitetyllä sääntelyllä on pieniin kuntiin — mikä on tuotu lähes jokaisessa puheenvuorossa esille — yksinkertaisesti sen takia, että pienen kunnan ei ole järkevää tai aina edes mahdollista toteuttaa ateriapalveluja yksin, ja sidosyksikköjärjestämisen rajoittaminen estää keskittämisen tuomat volyymihyödyt. Paikalliset ateriapalveluyhtiöt ovat myös ne, jotka takaavat lähi- ja luomuelintarvikkeiden laajan käytön ja hankkimisen, paikallisen ruuan. Mikäli pieni kunta joutuu luopumaan nykyisestä palveluiden järjestämistavastaan sidosyksikkömuutoksen myötä, se näkyy välittömästi koululaisten, varhaiskasvatuksen sekä vanhusten arjessa. Pelkät omistusjärjestelyt, saati muu palveluiden uudelleenjärjestäminen, johtavat merkittäviin taloudellisiin vaikutuksiin kunnissa. Erityisesti sidosyksiköissä, joissa on merkittävää omaisuutta tai tasearvo, muodostuvat osakkeiden hinnat merkittäviksi. Tällaista omaisuutta ovat muun muassa ympäri Suomen tehdyt keittiöinvestoinnit ateriapalveluyhtiöiden toiminnan alueelliseksi varmistamiseksi. Omistusjärjestelyjen mahdollistamiseksi kunnat joutuvat hakemaan lisärahoituksia lainoin ja muin rahoitusjärjestelyin, joita ei nykyisessä taloustilanteessa muutoin olisi tarpeen toteuttaa. Myös hyvinvointialueita edustava Hyvil on kriittinen esitystä kohtaan ja pitää esityksen muutoskustannusten korvaamista hyvinvointialueille välttämättömänä. Lisäksi Hyvil toteaa, että mikäli nyt kaavailtu muutos sidosyksikkösääntelyyn koskien vähimmäisomistusvaatimusta toteutuu, vaikeuttaa se huomattavasti ruokapalveluiden järjestämistä alueellisesti. Ruokapalveluiden järjestäminen on osa hyvinvointialueiden varautumista ja huoltovarmuutta ja erikoisruokavaliot huomioiden vaatii erityistä osaamista ja ravitsemuksen tuntemusta. Onkin mahdollista, että jos ruokapalveluiden järjestäminen ei ole mahdollista järjestää oman sidosyksikön kautta, hyvinvointialue ottaa toiminnan itselleen. Tästä järjestelystä syntyy isoja muutoskustannuksia, mutta mitään uutta markkinaa ei käytännössä synny. Paikallisesti tuotetut ateriapalvelut ovat osa suomalaista huoltovarmuutta, kokonaisturvallisuutta. Elintarvikehankintojen erityinen huomioiminen osana huoltovarmuutta ja varautumista on äärimmäisen tärkeää. Paikalliset keittiöt varmistavat ruuan toimitusvarmuuden myös poikkeustilanteessa. Julkisomisteisessa ateriapalvelussa, joka toimittaa ruuan laitoksiin vanhuksille ja lapsille, on kyse teollisen kokoluokan tuotannosta, jossa määrät ovat 15 000—40 000 annosta päivässä. Arvoisa puhemies! Hieman ehkä makaaberi sanonta, mutta englannin kielestä suomennettuna on olemassa sellainen kuin että tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla, ja kyllä tässä hieman sellaisia elkeitä on. — Kiitos. [Jaana Strandman: Ohhoh!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Kuten täällä valiokunnan puheenjohtaja toi esille, tämä mietintö on tosiaan yksimielinen, eikä siihen oikeastaan sen enempää. Niitä kriittisiä kohtia tuli myös siellä esille, niin kuin on tullut näissä muissakin puheenvuoroissa. Kiitos myös ministerille, että olette täällä paikalla. Ei ollut tarkoitus siitä Fingridistä mainita, mutta kun toitte sen esille, niin kyllä me edelleen itäisessä Suomessa hieman ollaan huolissaan siitä, mikä se Fingridin todellinen tahto siellä investointeihin on, koska se uusiutuvan energian tuotanto on kriittinen tekijä meillä investointien liikkeelle lähtöön. Vaikka varsinaista kritiikkiä tähän itse mietintöön ei ole mutta on mahdollisuus puhua puurakentamisesta, niin käytän tilaisuuden hyväkseni. Siellä suunnitelmaluonnoksen palautteessahan oli maininta, että puutuotteiden ja puurakentamisen roolia päästövähennys- ja nieluratkaisuna olisi myös voinut käsitellä suunnitelmaluonnoksessa enemmän, niin että tästä jokunen sana: Tämä puurakentaminen on ollut hieman semmoinen ihmetyksen aihe täällä. Siitä aika paljon puhutaan myönteisessä mielessä, mutta ihan hirvittävästi ei ole nähtävissä semmoisia konkreettisia toimenpiteitä. Otan joitain tutkimuksia tässä siihen liittyen esille, joista kaksi on Tampereen yliopiston rakennetun ympäristön tiedekunnassa tehtyjä tutkielmia. Ensimmäinen on tämmöinen Markus Lehtosen Kannattaako puusta rakentaa Suomessa?, ja siinä todetaan, että Suomessa metsien kasvu riittää hyvin kattamaan rakennusteollisuuden tarvitseman puumäärän. Lehtosen mukaan Suomesta ei puu lopu rakentamalla puurunkoisia taloja ja rakennusteollisuus voisi lisätä merkittävästi puun käyttöä. Tutkielmassa todetaan edelleen, että puurakentamisella on mahdollista vähentää merkittävästi rakentamisen kokonaishiilipäästöjä. Erityinen merkitys tutkielman mukaan on pitkäaikaisten hiilivarastojen muodostumisen ja korvausvaikutusten kannalta. Rakennettaessa puusta muodostuu kymmenien ja jopa satojen vuosien ikäisiä hiilivarastoja, jotka ovat pois ilmakehän hiilestä. Lehtosen tutkielman johtopäätökset ovat, että puurakentamisen korvausvaikutus muodostuu siitä, että käyttämällä puisia rakennustuotteita voidaan korvata muista rakennusaineista valmistettuja tuotteita ja näin laskea rakentamisen kokonaishiilijalanjälkeä merkittävästi. Puurakentamisen kasvua jarruttaviksi tekijöiksi Lehtosen tutkielmassa todetaan rakennusalan tiedon ja kokemuksen puute korkean puurakentamisen osalta, puutteellinen puurakennustuotteiden standardointi sekä puurakennushankkeiden kokeminen taloudellisena riskinä. Arvoisa puhemies! Toinen samaisen Tampereen yliopiston tutkimuksista on Karoliina Alatalon tutkielma Kokemuksia 2000-luvun alun Suomen suurista puukouluista. Siinä ovat esimerkkeinä Pudasjärven, Tuupalan ja Mansikkalan koulut. Siellä tutkittiin, miten puun käyttö koulurakennuksessa näkyy ja miten se koetaan. Tästä tutkielmasta ilmenee, että uusien koulujen rakentamisen taustalla on usein entisen koulun sisäilmaongelma, halu tukea paikallista toimijaa ja toimia ekologisesti sekä arkkitehtuurin yhteneväisyys. Käyttäjäpalautteissa kaikissa kouluissa painottuivat sisäilma, akustiikka ja viihtyvyys. Kävi myös ilmi, että puu koettiin terveellisenä ja miellyttävänä vaihtoehtona sisäilmaongelmien jälkeen. Kunnat myös pitivät puurakentamista ilmastotietoisena valintana, ja päätöksenteossa haluttiin painottaa paikallisten toimijoiden tukemista. Kunnat näkivät nämä myös asioina, joilla ne voivat brändätä itseään ja kohottaa kunnan itsetuntoa. Alatalon mukaan puun akustiset ominaisuudet koettiin erityisen hyvinä koulurakennuksissa, koska ne vähensivät merkittävästi yleistä melua. Yhteistä puukouluille oli puun laaja ja näkyvä käyttö, luonnonvalon hyödyntäminen sekä ekologisuuden lisääminen rakentamalla myös käytävät ja aulat toiminnallisiksi tiloiksi. Alatalon tutkielman johtopäätökset olivat, että puiset koulurakennukset koettiin erittäin onnistuneiksi ja puun käyttöä aiotaan jatkossakin jatkaa kunnissa. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, yliopisto)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen, rakennusala)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, päästö)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Erinomaista keskustelua. Harmi, että meitä on näin vähän täällä, mutta äärimmäisen mielenkiintoista ja hyvää keskustelua. — Tässä vaiheessa voin todeta, että en missään nimessä ole perustuslain asiantuntija, hyvä, jos oikein minkään lain, mutta jos oikein olen ymmärtänyt — ja tämä nyt on ehkä sinänsä epärelevantti keskustelu — niin se itseisarvo on tosiaan siellä esitöissä mainittu mutta lain pykälässä se taitaa olla niin, että sitä ei ole siellä, ja on toki varmasti eri asia, onko se sitten perustuslaissa mainittu. Tämä edustaja Kiljusen esille nostama oli mielenkiintoinen, ja kyllähän tässä tietysti aika synkissä vesissä on varmaan moni muukin kuin minä ollut, kun on seurannut tätä ihmiskunnan kehitystä, kuinka paljon resursseja me käytämme tuhoamiseen ja toistemme tappamiseen ja vahingoittamiseen kaikin mahdollisin keinoin. En tiedä, pitääkö paikkansa, mutta eräässä radio-ohjelmassa, jota kuuntelin, väitettiin näin — en tiedä, miten sitä pystytään edes mittaamaan — että ihmiskunnan älykkyysosamäärä kääntyi laskuun vuonna 1995 ja siitä asti on menty huonompaan suuntaan. On sen verran ikää itsellänikin, että voisin vaikka allekirjoittaa. Suomen jääkiekon MM-mestaruuteen se ei taida kuitenkaan liittyä, vaikka sattui samalle vuodelle. Sitten se pohdinta, kun täällä monta kertaa joutuu miettimään sitä, että kun pitää säätää lakeja mutta jos me ei noudateta niitä tai se laki on semmoinen, että sen noudattaminen on tulkinnanvaraista tai vaikeata — en sano, että tässä on semmoisesta kyse — niin miten me ihmiset sitten ylipäätään noudatettaisiin lakia ja ylipäätään osattaisiin käyttäytyä ihmisiksi tai joissain tapauksissa voisi sanoa ehkä jopa eläimiksi. Arvoisa puhemies! Nostan vähän tätä kotieläintuotannon näkymää laajemminkin, koska täällä on hyvin monipuolisesti tätä aihetta käsitelty muutenkin. Joku vuosi sitten oli Aalto-yliopiston tutkija Mika Jalavan haastattelu Maaseudun Tulevaisuudessa, ja hänen pääviestinsä oli, että eläintuotanto tulee säilymään merkittävänä osana maailman ruuantuotantoa myös jatkossa. Sitaatti Maaseudun Tulevaisuuden haastattelusta: ”Karjatalouden näkymät ilmaston muuttuessa eivät ole yhtä huolestuttavia kuin viljan viljelyn, sillä ilmastonmuutoksen aiheuttamia vaihteluita pystytään hallitsemaan nurmiviljelyssä paremmin kuin hyvin voimakkaassa viljan viljelyssä. Jalavan näkemys eläintuotannon merkityksen säilymisestä perustuu kansainvälisen tutkimusryhmän selvitykseen, jossa on tutkittu maailman biomassojen tulevaisuudennäkymiä maailman ilmaston neljän eri lämpenemismallin tilanteissa. Jalava on yksi ryhmän tutkijoista. Karjatalouden vähentymistä hidastaa myös tiivis kytkös muuhun viljelyyn. Globaalin ruuantuotannon näkökulmasta alueita tulisi käyttää nykyistä vahvemmin siihen, missä ne ovat parhaimmillaan. ’Siellä, missä ei voida tuottaa ruokaa suoraan ihmisille, muunnetaan biomassaa eläinten kautta ihmisten ravinnoksi’, Jalava sanoo viitaten nurmien ja laidunten käyttöön. ’Asioita katsotaan liian helposti haittanäkökulmasta. Pitäisi nähdä myös positiiviset puolet ja kokonaisuus. Jos maailman väestö edelleen kasvaa, ruokaa on pakko tuottaa lisää ja tehokkuutta tuotannossa tarvitaan.’ Etenkin Suomen osalta tulevaisuus näyttää nurmirehun saatavuuden kannalta positiiviselta, vaikka vuosien välinen vaihtelu lisääntyy. ’Mitä pahemmaksi ilmastonmuutos menee, Suomen tilanne pysyy silti kohtuullisena. Monella muulla alueella haasteita tulee paljon enemmän’, Jalava toteaa.” Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessorit Marketta Rinne ja Matti Pastell sekä erikoistutkija Terhi Mehtiö kirjoittivat joitain vuosia sitten blogikirjoituksen otsikolla ”Maito ja naudanliha kuuluvat kestävään ruokajärjestelmään”. Kirjoituksen pääviesti löytyy näistä seuraavista sitaateista: ”Kotieläintuotannon kokonaisvaikutuksia arvioitaessa pitää huomioida koko ruokajärjestelmä, sillä kotieläinten vaikutus ilmastolle ja ympäristölle on hyvin monitahoinen. Lisäksi vaikutukset ovat erilaisia Suomessa, kehittyvissä maissa ja globaalisti tarkasteltuna. Suomessa tuotantopanokset käytetään tehokkaasti lopputuotteisiin, kun eläinten perinnöllinen taso, ruokinta ja hoito ovat huipputasoa. Suomessa ovat myös maailman parhaat vesivarat ja runsaasti peltoalaa lannan ravinteiden hyödyntämiseen, joten voidaan jopa ajatella, että meillä olisi mahdollisuus kantaa nykyistä suurempi vastuu globaalista kotieläintuotannosta.” ”Naudanliha ja maitotuotteet ovat usein erityisessä tarkastelussa suurempien ilmastopäästöjen takia, jotka johtuvat märehtijöiden tuottamasta metaanista. Märehtijän pötsissä elävät mikrobit mahdollistavat ihmisille, sioille ja siipikarjalle syötäväksi kelpaamattoman nurmen ja kuitupitoisten sivutuotteiden muuntamisen lihaksi ja maidoksi. Pötsimikrobit kuitenkin tuottavat samalla metaania, jonka märehtijä poistaa pötsistä röyhtäilemällä. Metaanin hiili on peräisin biomassaan sitoutuneesta hiilestä, eli se ei vapauta uutta fossiilista hiiltä ilmakehään.” Myös Huoltovarmuuskeskus on nostanut esille, että erityisesti nurmeen perustuvan kotieläintuotannon jatkuminen on välttämätöntä ja suuressa osassa Suomen huoltovarmuuden näkökulmasta. Tällä hetkellä enempi suomalaista ruuantuotantoa ja kotieläintuotantoa erityisesti uhkaavat runsaat valkoposkihanhikannat. Kuten näissä sitaateissa hyvin todetaan, kotieläintuotannolla on perusteltu, ja todennäköisesti kasvava, rooli suomalaisessa ruokaketjussa ja sitä kautta huoltovarmuuden ylläpitämisessä. Se ei ole pois tietenkään siitä, että meillä on muita tuotantotapoja. Koko ajan kehittyy uusia. Tämä on sekä—että, tämä ei ole joko—tai-asia, ja se rooli kasvaa myös globaalisti, kun ruuan kysyntä kasvaa. Pitää muistaa, että meillä suomalaisilla ei ole oikeutta syödä toisten, meitä heikommassa asemassa olevien pöydästä eikä juoda heidän kaivostaan. Mitä vähemmän meillä on omaa kotieläintuotantoa, sitä enemmän tulemme näin tekemään. Arvoisa puhemies! Miksi tätä näkökulmaa tässä nostan esille? Täällä on hyvin tuotu se, että täällä on erilaisia arvoja, ja tämä demokratiakeskustelu oli erittäin mielenkiintoinen — no, koetan olla menemättä siihen, koska kello käy. Keskeinen kysymys on siinä, että kun täällä puhuttiin, että on erilaisia arvoja, niin kuin demokratiaan kuuluu, ja on hyvä, että ne tuodaan täällä esille ja voidaan näin rauhassa siitä keskustella, mutta tähän samaan nyt sitten, että jos tätä asiaa käsitellään jatkossa eduskunnassa, on syytä jokaiselta puolueelta tulla selkeä kanta siihen, haluavatko ne sallia kotieläintuotannon Suomessa vai eivät. Edellisessä puheenvuorossa sanoin siitä, että tässä on osalla sellainen näkymä pidemmällä aikavälillä, että kotieläintuotantoa ei enää Suomessa harjoitettaisi. Ilman selkeää vastausta tähän kysymykseen ei ole mahdollista säätää toimivaa lainsäädäntöä eläinten asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (yliopisto)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
6.5.2026Varsinainen puheenvuoroVNS 3/2026 vpTalousSoteTurvallisuusKoulutus

Arvoisa rouva puhemies! Siteeraan vielä elossa olevaa isääni ensin tähän alkuun, että ”ettei nyt vaan menisi hyvä hermostuminen keneltäkään hukkaan”. [Naurua] Ja toinen: edesmennyt mummoni, kun oli vilkasta jälkikasvua, että ”istu alas, rauhoitu ja näytä levolliselta”. Olisi parempi, kun lopetettaisiin näiden kuvaaminen kokonaan. Keskustelun taso ehkä voisi nousta. Arvoisa puhemies! Terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset ovat tosiaan erittäin merkittäviä, niin kuin täällä on tänään tuotu esille. Niitähän on nostettu jo aiemmin, mutta nyt niihin tulee vielä hyvin merkittäviä korotuksia. Tähän mennessä erikoissairaanhoidon osalta niitä on nostettu 40 prosenttia. Perusterveydenhuollon terveyskeskusmaksua korotetaan 20 prosenttia, ja päiväkirurginen maksu ja erikoissairaanhoidon poliklinikkamaksut nousevat noin 10 prosenttia. Myös kotihoidon maksuja korotetaan. Hallitus on ilmoittanut myös korottavansa hammashoidon maksuja. Lisäksi hallitus päätti kehysriihessä myös kokonaan uusista maksuista, kuten leikkaus- ja toimenpidemaksu, 257 euroa, ja erityistutkimusten asiakasmaksu, 52 euroa, kuolemansyyn selvittämismaksu, 60 euroa, ja vainajan säilytysmaksu, 10 euroa vuorokaudessa. En tiedä sitten, että jos tässä leikkauksessa käy huonosti, niin miten näiden jälkimmäisten maksujen kanssa sitten käy. Erityistutkimuksella tarkoitetaan esimerkiksi magneettikuvausta tai tietokonetomografiaa tai varjoainekuvausta. Näistä laskutetaan erikseen myös, jos näitä tehdään sairaalassaoloaikana. Samoin leikkauksista ja muista isommista toimenpiteistä tulee jatkossa maksu sairaalapäivämaksun päälle. Yhteensä puhutaan helposti sadoista euroista. Jos ihmisillä ei ole rahaa, jätetäänkö hänet hoitamatta? Maksujen korotukset osuvat erityisesti pienituloisiin ja paljon palveluja käyttäviin, vaikka ministeri Rydman muuta väittikin A-studiossa. Hallitus vierittää vastuun maksujen korotuksista hyvinvointialueille toteamalla, että laissa säädetään vain enimmäismaksusta ja hyvinvointialue voi päättää tarjota palvelut maksutta tai periä niistä pienemmät maksut. Todellisuudessa hyvinvointialueiden liikkumavara on vähäinen, kun hallitus leikkaa vastaavan summan hyvinvointialueiden rahoituksesta kuin mitä se laskee laskennallisesti saatavan lisätuloja maksukorotuksella. Eli hyvinvointialueet siis menettävät rahat joka tapauksessa. Arvoisa puhemies! Hallitus on viemässä läpi myös lakimuutosta asiakasmaksujen indeksikorotuksista. Voimassa olevan lain mukaan asiakasmaksuja tarkistetaan joka toinen vuosi kansaneläkeindeksin eli yleistä hintatasoa seuraavan indeksin muutoksen mukaisesti. Hallitus esittää, että jatkossa asiakasmaksujen korotukset sidotaan hyvinvointialueiden hintaindeksiin. Vuonna 2036 maksutulot kasvaisivat jo 49 miljoonaan ja 2028 olisivat 13 miljoonaa euroa enemmän. Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu myös veroista. Itse edustan sitä kantaa, että veroja ei kannata rakastaa eikä vihata. Veroja, kuten muitakin usein tunteita herättäviä kysymyksiä, kannattaa tosiaan lähestyä äsken mainitsemaani mummon ohjetta noudattaen. Meidän perheemme on saanut veroille niin paljon vastinetta suomalaisen terveydenhoitojärjestelmän kautta, että emme jaksa vihata niitä. Jossain toisessa maassa emme kaikki olisi ehkä edes elossa tai olisimme konkurssissa. Jossain toisessa maassa vanhemmillani ei olisi ollut mahdollisuutta kannustaa ja laittaa meitä neljää lastaan koulutukseen, mutta Suomessa se on ollut mahdollista. Totta kai verotuksen on oltava työntekoon ja yrittämiseen kannustavaa, se on selvä asia, mutta oleellista on myös se, mitä saamme veroeuroille vastineeksi. Molempia puolia on tarkasteltava yhtä lailla. Arvoisa puhemies! Pienituloiselle jokainen euro on elämisen kannalta tärkeä, suurituloiselle ei. Pienituloisen taloudessa ei ole juurikaan särkymävaraa, hyvätuloisen taloutta ei jääkaapin rikkoutuminen tai vuokrankorotus kaada. Näitä eroja korostaa entisestään se, että samaan aikaan Suomessa viime vuonna laitettiin esimerkiksi rahastoihin noin miljardi euroa joka kuukausi ja kotitalouksilla on talletuksia enemmän kuin koskaan, lähemmäksi 120 miljardia euroa. Pahan päivän varalle onkin hyvä varautua. Kaikilla siihen ei ole mahdollisuutta, minkä vuoksi meillä on hyvinvointivaltio, jonka tehtävä on pitää huolta heikoimmista. Täällä salissa tosin kuulee viikoittain ellei päivittäin, että ihmisten pitää pärjätä omillaan ja valtion pitää vetäytyä kutakuinkin kaikesta. Sellainen valtio, joka ei välitä kansalaistensa tasapuolisesta ja oikeudenmukaisesta hyvinvoinnista, ei kuitenkaan ole länsimainen hyvinvointivaltio. Suomi voidaan vielä lukea niiden joukkoon, mutta kuinka kauan, jos sen puolustajat vähenevät nykyisellä vauhdilla? — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden, hyvinvointialue, asiakasmaksu, sairaala)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
24.3.2026Varsinainen puheenvuoroLA 4/2026 vpKoulutus

Arvoisa rouva puhemies! Tuli jo toinen aihe peräkkäin, josta en ollut ajatellut pitää puheenvuoroa, mutta on niin mielenkiintoinen keskustelu, ja huomaa olevansa tässä asiassa vähän niin kuin keskellä tässä. Täällä tulee monenlaisia näkemyksiä, ja on meitä keskustalaisia huhujen mukaan muitakin vielä tuolla vapaalla jalalla. Tässä on oikeastaan se hieno puoli, että demokratiassa me voidaan keskustella erilaisista näkökulmista. Tietysti mennään aika syvälle sitten siinä keskustelussa, jos ruvetaan miettimään, mitä on suomalainen kulttuuri ja mitä kaikkea siihen liittyy ja miten paljon se on muuttunut vuosien ja vuosikymmenten ja vuosisatojen varrella. Suomi on aika nuori valtio kuitenkin, ja me ollaan oltu Ruotsin vallan ja Venäjän vallan alla, ja on tainnut saamelaisia asua täällä ennen meitä. Eli kaikki tällainen, enkä missään nimessä, kun en ole asiantuntija, mene siihen. Menin vuonna 74 kouluun, jolloinka peruskoulu alkoi, ja oikeastaan tulee semmoisia muistikuvia, kun tulee ikää enempi, mitä jälkeenpäin vasta huomaa, oikeastaan pitkän ajan päästä. Otan esimerkin, että maantiedon tunnilla käytiin läpi Itä-Euroopan maita, ja huomasin myöhemmin sitten, mitenkä romantisoitu kuva niistä luotiin. Joku Romania: siellä viljapellot lainehtivat ja tehtiin koko ajan uusia tuotantoennätyksiä, ja aivan upea ja värikäs oli se Romanian vaakuna — täydellinen diktatuuri ja täysin niin kuin mätä valtio, ja meille luotiin tällaista, niin kuin jokaisessa ajassa ja joka vuosikymmenellä meille opetetaan, ja toivon mukaan nykyään aina vain vähemmän ja vähemmän. [Juha Hänninen: Se oli sitä sosialismia!] — No, suomettumista ilmeisesti se oli. No, sitten toinen: Yli 20 vuotta järjestötyössä — sillä ei ole väliä, mistä järjestöstä on kyse, vaikka ehkä joku tietääkin täällä, missä olen ollut — ja minulla oli alusta alkaen toimihenkilönä ja toiminnanjohtajana siinä liitossa, että kaikki jäsenet ovat saman arvoisia, eli ihan sama, minkä kokoinen yritys on tai mitä he ajattelevat mistään asioista, he ovat samanarvoisia jäseniä siinä järjestössä. Minulle tuli tämä ajatus nyt kun tätä keskustelua täällä kuuli, että tässä on vähän sama asia, että meillä on näitä raja-aitoja tosi paljon ja meillä tämmöisenä aikana varsinkin paljon enemmän pitäisi olla ymmärrystä siitä, miten erilaisia me voimme olla mutta silti samanlaisia ja suomalaisia, ja miten senkin sitten kukakin määrittää. Veljeni lapset olivat yhdessä vaiheessa niin, että yksi on japanilaisen kanssa, yksi kolumbialaisen ja yksi romanialaisen kanssa naimisissa, ja jokaisella on erilainen kulttuuritausta, ja kaikkien kanssa on tultu hyvin toimeen. Eli kaikki, mikä yhdistää meitä, on hyvästä, ja kaikki, mikä erottaa meitä, on pääsääntöisesti pahasta, ja miten me tätä yhteistä näkemystä ja ymmärrystä toisista, erilaisista kulttuureista ja muista... Niin kuin sanoin, en ota nyt tähän lakialoitteeseen kantaa. Edesmennyt äitini, joka menehtyi tuossa marraskuussa, oli syvästi uskonnollinen, ollut lapsuudesta asti, hyvin nuoresta asti, mutta hän ei koskaan tuputtanut meille mitään. Hän vain opetti sen, että kaikki ihmiset ovat arvokkaita, kaikki ihmiset ovat lähtökohtaisesti saman arvoisia, ja vasta nyt täällä on tajunnut, että tämä oli aika alkiolainen lähestymistapa. Mutta viimeiset kolme vuotta olen vasta huomannut, miten paljon... En esitä, että pitäisi olla tämmöistä oppiainetta kuin kepulaisuus — kuinka petän kaikkia muita paitsi itseäni. [Naurua] — Kiitos, nyt menee jaaritteluksi, ja lopetan.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Pöytäkirja
12.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 15/2026 vpTalousTurvallisuusKoulutus

Arvoisa rouva puhemies! Eduskunnalla on tavoite säätää lakeja, jotka parantavat kansalaisten jokapäiväistä elämää. Lähtöolettamus on myös se, että kansalaiset noudattavat voimassa olevaa lainsäädäntöä. Mikäli tämä ei toteudu, ei mikään lainsäädäntö pysty sitä tilannetta korjaamaan. Taksipalvelut, kuten kaikki palvelut, edellyttävät luottamusta, selkeyttä ja turvallisuutta. Asiakkaan pitää kyetä luottamaan kaikissa olosuhteissa siihen, että hänen tilaamansa taksipalvelu täyttää nämä ehdot. Kuten täällä on tuotu esille, taksialalla suurin kritiikki on kohdistunut harmaaseen talouteen, ylihinnoitteluun ja huonoon asiakaspalveluun. Taksilainsäädäntö ei tälläkään hetkellä salli eikä ole sallinut mitään näistä. Kun valvontaa ei riittävästi ole, niin kaikki eivät lakia noudata. Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen tavoite on hyvä, mutta kuten täällä on sekin tuotu esille, niin maaseudulle takseja tämä esitys ei palauta eikä takaa, että lain rikkominen loppuu. Arvoisa puhemies! Nähtäväksi jää, palautuuko luottamus taksialaan näillä keinoilla. Kaikkien meidän tavoite se varmasti on. Varmaa on se, että takseille koituu uusia velvoitteita ja kustannuksia, jotka luonnollisesti näkyvät hinnoissa. Jotta uudistettukaan lainsäädäntö toimisi, edellyttää se toimivaa valvontaa ja lain mahdollistamia rangaistuksia sitä rikkoville. [Sheikki Laakso: Taksamittari on sitä!] Valvontaa ei ole, mikäli ei ole riittäviä viranomaisresursseja. Tämä edellyttää, että kaikki vastuuministeriöt ottavat tulosneuvotteluissaan yhteiseksi tavoitteekseen taksien valvonnan tehostamisen. Riittävä valvonta kunnollisine seuraamuksineen on nyt yhden hallituspuolueen ministereiden vallassa: Traficomin osalta ministeri Ranteen, harmaan talouden kitkemisen osalta Verohallinnon ja ministeri Purran ja poliisin osalta ministeri Rantasen. Tämä kolmikantaneuvottelu on toivon mukaan jo aloitettu. Arvoisa puhemies! Koulutusvaatimusten tiukentaminen on uudistuksen keskeisin osa, ja siitä vallitsee laajin yksimielisyys. Tarkoituksena on parantaa kuljettajien osaamista, mikä lisäisi turvallisuutta sekä vahvistaisi kuluttajien luottamusta taksialaan. Osaaminen on nykyisin liian kirjavaa ja palvelu saadun palautteen perusteella ajoittain hyvinkin heikkoa. Erityisesti tämä näkyy suurissa kaupungeissa. Taksisääntelyn purkamisen alkuperäinen ajatus siitä, että kilpailutilanteessa jokainen taksiyritys pitää palvelunsa priimakunnossa ja huolehtii kuljettajiensa osaamisesta, ei ole toteutunut. Taksamittaripakon osalta ainoa varmasti tiedossa oleva asia on, että se maksaa 1 000—2 000 euroa jokaista taksiautoa kohden. Takaako mittari, että sitä käytetään? Sen voi sammuttaa milloin tahansa. Taksiuudistuksen jälkeenkin taksissa piti olla laite, joka kirjaa ajon ja asiakas saa kuitin, olipa kyse taksamittarista tai muusta laitteesta. Värilliset rekisterikilvet ja taksikupupakko eivät ole onnistumisautomaatteja nekään, koska ne ovat helposti väärennettävissä, ja ilman riittävää valvontaa voi väärinkäyttö jatkua pitkäänkin. Ammatinharjoittamisessa ja hyvämaineisuuteen liittyvissä ongelmissa Traficom voi tulkita rikettä osoitukseksi ilmeisestä sopimattomuudesta taksialalle ja siten perusteeksi muuttaa, rajoittaa tai peruuttaa taksiliikennelupa taikka evätä tai perua taksinkuljettajan ajolupa. Se tapahtuu tapauskohtaisella harkinnalla. Tähän mennessä tulkintalinja on ollut hyvin löysä. Kuinka taataan, että se tiukkenee? Arvoisa puhemies! Kaikkinensa voidaan todeta, että ehdotetut lainmuutokset ovat jälleen uusi yritys palauttaa taksialan luottamus ja perusteltu sellainen. Nähtäväksi jää, kuinka lainmuutokset alkavat toimia, niin etteivät muutokset tuota vain lisäkustannuksia rehellisille takseille. Jatkossa ei saa olla niin, että mätiä omenia taksialalta ei saataisi karsittua pois pilaamasta koko taksialan mainetta ja syömästä rehellisten taksiyrittäjien leipää. Ei voi olla enää niin, että taksinkuljettajan kokeen voi käydä tekemässä kaveri, lupia annetaan kielitaidottomille, rikkeistä ei jää kiinni, ja jos jää, niin seuraamuksia ei tule. Siksi keskeinen kysymys kuuluu, kuinka taksialalla jokainen saadaan noudattamaan lakeja, yrittäjät eivät palkkaa alalle sopimattomia kuskeja ja viranomaisvalvonta noukkii pois ne, jotka eivät alalle kuulu ja pilaavat rehellisten taksiyrittäjien maineen. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on näistä hienoista, upeista maatalousyrittäjäurista kerrottu, ja minäkin vähän yli 20 vuotta sitä tein, toki hyvin pienimuotoisesti. — Eräs edustajakollega totesi osuvasti, että kaikki politiikka on aluepolitiikkaa, ja voi sanoa, että kaikki politiikka on myös maaseutupolitiikkaa. Tuossa viikonlopun lehdessä oli budjettipäällikkö Mika Niemelän kommentti, riittävätkö rahat asfalttiteihin maalla, ja se aiheutti aika paljon pöyristymistä läpi maan, ja ihan syystä, mutta se jätti varjoonsa paljon isomman asian: Niemelähän ei puhunut ainoastaan vain maaseudun teistä, vaan hän puhui koko suomalaisesta maaseudusta, suurimmasta osasta Suomea, ja hän totesi, että koko hyvinvointivaltion palvelulupaus tulee miettiä uusiksi. Mutta tämä lupaushan ei toteudu tälläkään hetkellä käytännössä millään politiikan osa-alueella, ei tiestön osalta, ei puhelin- eikä tietoliikenneyhteyksien, ei digitalisaation, ei sotepalveluiden, ei koulutusmahdollisuuksien, ei rahoituksen osalta. Näillä kaikilla on kohtalonyhteys siellä maaseudulla asumiseen, elämiseen, yrittämiseen ja vapaa-ajan asumiseen — mitä Niemeläkin tuntui harrastavan — ja jos ei katsota kokonaisvaltaisesti kaikkien politiikan osa-alueiden näkökulmasta, niin maaseudulla ei ole Suomessa tulevaisuutta.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja
5.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 11/2026 vpTurvallisuusKoulutusLiikenne

Arvoisa rouva puhemies! Kuten täällä on hyvin tuotu esittelyssä ja muutenkin esille, tällä esityksellä täsmennettäisiin ja osin tiukennettaisiin ehtoja, joilla 17-vuotias voisi saada henkilöauton ajokortin poikkeusluvalla, ja samalla tämä yöaikainen ajaminen henkilöautoluokan ajoneuvolla käytännössä kiellettäisiin. Tarkoituksena on varmistaa, että poikkeuslupa haetaan vain nuoren jatkuvaan ja olennaiseen liikkumistarpeeseen. Samalla pyritään parantamaan liikenneturvallisuutta, mikä on varmasti meille kaikille yhteinen tavoite. Arvoisa puhemies! Tähän lakiluonnokseen annettiin yhteensä yli 60 lausuntoa. Lausunnoissa kannatettiin laajemmin nuorten liikenneturvallisuuden parantamista, riskientunnistamiskoulutuksen laajentamista ja sisällön kehittämistä, teoriakokeen vilpin sanktiointia, ajokieltokoulutuksen laajentamista alempiin ajokorttiluokkiin sekä ajokortin palauttamisvelvollisuuden poistamista. Erimielisyyttäkin näissä lausunnoissa oli muun muassa poikkeusluvan ehtojen kiristämisestä. Osa lausunnonantajista piti ehdotuksia liian tiukkoina ja vaati muun muassa matka-ajan lyhentämistä ehdotetusta puolestatoista tunnista yhteen tuntiin, kulkemisvaatimusten joustavoittamista sekä työsuhteen vähimmäiskeston muuttamista. Myös yöaikainen ajokielto 17-vuotiaille oli tällainen aihe. Sitä puolustavien mukaan sillä on selkeä yhteys onnettomuustilastoihin, niin kuin täällä on hyvin tuotu esille. Sitä vastustavien mielestä sillä on kielteisiä vaikutuksia ammatilliseen koulutukseen, harrastuksiin ja laajoille alueille, joissa joukkoliikenne on heikko. Tätä on hyvä valiokuntakäsittelyssä sitten pohtia myös tästä näkökulmasta. Alaikäisen kuljettajan tunnuksen suhteen tuotiin esiin huolia muun muassa yksityisyydestä, leimautumisesta ja mahdollisesta epätoivotusta liikennekäyttäytymisestä, kuten opetuskolmion kanssa on tapahtunut. Osa lausunnonantajista piti tunnusta hyödyllisenä valvonnalle. Itse olen niin vanha, että olen ajanut tällä kahdeksankympin lätkällä, ja en nyt muista, että siitä suurempaa harmia olisi ollut. Ehkä joillekin oli, toisille ei. Arvoisa puhemies! Esityksen tavoite parantaa nuorten liikenneturvallisuutta on luonnollisesti hyväksyttävä ja kannatettava. Tässä tulikin jo tästä promillerajasta puhetta, ja ministeri hyvin toi esille, että työ on jatkumassa. Se on erinomaista kuulla. Samassa yhteydessä voisi pohtia myös tätä matkustajamäärän rajoittamista, joka sisältyi silloin vuoden 2022 muutosesitykseen mutta raukesi sitten vaalikauden päättymisen vuoksi. Kun puheena olevan lakiesityksen itseisarvoinen tavoite on vähentää poikkeuslupia, voidaan kysellä myös nuorten yhdenvertaisuudesta, kun kynnys poikkeusluvalle nousee selvästi, ja sitä, korvautuuko henkilöauto mopoautolla, jolloin olemme taas tiettyjen samojen ongelmien edessä kuin aiemmin. Ja sitten tämä valvontaresurssi, mikä tuli poliisilausunnosta, on myös valiokuntakäsittelyssä hyvä käydä läpi. Ja kuten ministeri totesi, simulaattori ei korvaa aitoa ajotilannetta, ja on tullut yllättävän monelta nuorelta itseltään esille, että he pitäisivät hyvänä, että olisi tätä ajoharjoittelumahdollisuutta. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tähän alkuun tuli mieleen semmoinen vanha sanonta, että voin kertoa teille jonkun asian, mutta en voi ymmärtää sitä teidän puolestanne — erityisesti kun turpeesta täällä on varsin värikkäitä sanankäänteitä käytetty. Mutta asiaan. Ilmastonmuutokseen vaikuttamisessa ja sopeutumisessa toimettomuus ei ole reilua eikä vastuullista. Tärkeintä on purkaa riippuvuus fossiilisten polttoaineiden sekä raaka-aineiden tuottajamaista. Tämä sota on sitä osoittanut erityisen dramaattisella tavalla. Tämä vahvistaa energiaomavaraisuuttamme ja kriisinkestävää yhteiskuntaa. Se ei onnistu ilman ennakoitavaa politiikkaa ja pitkäjänteisiä ohjauskeinoja. Tämän tulee olla pohjana koko ilmastopolitiikallemme. Kansainvälisen ilmastodiplomatian lisäksi Suomen tulee vaikuttaa Euroopan unionissa vahvan, erilaiset ratkaisut ja jäsenmaiden olosuhteet tunnistavan ilmastopolitiikan puolesta. Yhden politiikan malli ei toimi erilaisissa jäsenmaissa, eikä se toimi Suomen sisälläkään. Arvoisa puhemies! Tarvitaan vastuullisia, yli vaalikausien ulottuvia tekoja, joilla on laaja hyväksyntä. Tarvitaan vähemmän vaalipuheita ja enemmän tosiasioihin ja tieteeseen perustuvia tekoja. Näissä teoissa biotaloudella on Suomessa aivan keskeinen rooli. Arvoisa puhemies! Ympäristö- ja ilmastoministeri vastasi tammikuussa keskustalaisten kansanedustajien tekemään kirjalliseen kysymykseen puurakentamisen edistämisestä. Vastaus ei kaikilta osin meitä kysyjiä tyydyttänyt. Metsäbiotalouden tiedepaneelilta on myös tullut uutta tietoa puurakentamiseen liittyen. Tiedepaneelin tutkimuksen mukaan rakennettu ympäristö aiheuttaa kolmanneksen kaikista Suomen päästöistä. Tutkimushankkeessa laaditut skenaariot osoittavat, että puun käytön lisääminen rakentamisessa voi vähentää rakennetun ympäristön vuosittaisia kokonaispäästöjä jopa 11 prosenttia verrattuna nykyiseen tasoon. Suurin potentiaali puun käytön lisäämiseen on kerrostalorakentamisessa. Suomi on Euroopan toiseksi kerrostalonvaltaisin maa. Lähes puolet kaikista asunnoista sijaitsee kerrostaloissa, ja noin kolme neljäsosaa uusista asunnoista rakennetaan kerrostaloihin. Kuitenkin vain noin neljä prosenttia asuinkerrostaloista on nykyisin puurunkoisia. Tiedepaneelin mukaan puurakentamisen lisäämisellä saavutettavat päästösäästöt ovat merkittävän suuruisia suhteessa keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa esitettyihin muihin päästövähennystoimiin. Arvoisa puhemies! Tiedepaneelin tutkimushankkeen lähtökohtana on ollut, että puun käyttöä rakentamisessa voidaan lisätä ilman metsien hakkuumäärien kasvattamista. Puun ohjaamisella enenevässä määrin rakentamiseen voitaisiin hakkuita Tiedepaneelin mukaan jopa vähentää. Puun käytön lisääminen perustuisi myös nykyistä enemmän hybridirakentamiseen eli käyttöön yhdessä betonin, teräksen ja muiden materiaalien kanssa. Puurakentamisen mahdollisuuksia ilmastopolitiikassa ei Metsäbiotalouden tiedepaneelin mukaan ole otettu Suomessa vielä riittävän hyvin huomioon. Esimerkiksi Tanskassa rakennusten päästörajojen kiristyminen on lisännyt biopohjaisten rakennusmateriaalien käyttöä. Lisäksi EU:ssa valmistellaan parhaillaan vapaaehtoisia hiilivarastomarkkinoita, jotka voivat toteutuessaan parantaa puupohjaisten ratkaisujen kilpailukykyä. Sitaatti tiedepaneelitutkimushanketta johtaneelta Aalto-yliopiston professori Matti Kuittiselta: ”Rakennusten hiilisertifikaateista voi tulla merkittävä tulonlähde rakentajille ja kiinteistöjen omistajille. Tässä ilmastotoimet ja talous ohjaavat rakentamista samaan suuntaan.” Arvoisa puhemies! Metsäbiotalouden tiedepaneelin tutkimushanke nostaa esille selkeitä syitä, miksi puurakentaminen ei Suomessa kehity. Viime vuonna voimaan astunut rakentamislaki ja sen nojalla annetut asetukset rakennusten ilmastoselvityksistä ja hiilijalanjäljen raja-arvoista eivät tiedepaneelin mukaan ohjaa riittävästi rakentamisen materiaalivalintoja. Hiilijalanjäljen raja-arvot on sen mukaan asetettu liian väljiksi. Tutkimuksen tulosten pohjalta tiedepaneeli on laatinut neljä politiikkasuositusta puun käytön lisäämiseksi rakentamisessa. On perusteltua kysyä hallitukselta, mikä sen kanta näihin suosituksiin on. Aikooko hallitus tehdä vähähiilisen rakentamisen ohjelman ja ohjata sen kautta vähähiilistä rakentamista ja erityisesti puurakentamisen osalta? Tuleeko hallitus kiristämään rakennusten hiilijalanjäljen raja-arvoja vähäpäästöisten materiaalien käytön lisäämiseksi ympäristöministeriön teettämien selvitysten pohjalta? Onko hallitus päivittämässä kerrostalorakentamisen sääntelyä vastaamaan muiden Pohjoismaiden sääntelyä, jotta Suomen rakennusmääräykset sekä rakennustekniset ja toiminnalliset vaatimukset edistävät puupohjaisia ratkaisuja niin teknisesti, toiminnallisesti kuin kustannuksiltaan varteenotettaviksi vaihtoehdoiksi? Millä tavoin hallitus ohjaa puunkäyttöä pitkäikäisiin ja korkean arvonlisän kohteisiin? Onko hallituksella suunnitelmia perustaa Suomeen puurakentamisen osaamiskeskus, joka toimisi puurakentamisen tki-toiminnan ja osaamisen vahvistajana pitkäjänteisesti? Arvoisa puhemies! Metsät, puu ja biotalous eivät ole ongelma. Ne antavat ratkaisuja meidän ihmisten aiheuttamiin ongelmiin. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (yliopisto)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen, rakentamislaki)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä, tuottaja)Pöytäkirja
24.2.2026VastauspuheenvuoroVK 1/2026 vpKoulutus

Arvoisa rouva puhemies! Hieman on nyt tullut semmoinen olo, ettei tämä yksimielisyys nyt taida vielä tänään ratketa näissä asioissa, mutta jospa minä nyt jonkun sanan tässä sanon. Elikkä tuore pk-yritysbarometri kertoo, että pk-yrityksillä on edelleen rahoituksen saannin kanssa ongelmia, ja tämä on aika yhteisesti jaettu näkymä täällä. Erityisesti tuolla meillä itäisessä Suomessa harva pk-yritys pystyy S-ryhmän tai Keskon tavoin niin sanotusti perstaskusta rahoittamaan näitä kehittämishankkeita, investointeja ja sitä kasvua, elikkä niihin tarvitaan sitä pankkilainaa ja takauksia. Rahoituksen saatavuus, hinta ja vakuudet ovat ne suurimmat esteet, jotka vaikuttavat myös niiden työpaikkojen syntyyn mutta myös niiden työpaikkojen säilyttämiseen. Nämä samat yritykset samaan aikaan pyrkivät pitämään viimeiseen asti kiinni siitä osaavasta työvoimasta, mitä heillä on, koska sitä ei ole varaa menettää. Elikkä työvoiman löytäminen ja samaan aikaan siitä kiinni pitäminen on tämmöinen yhtälö tässä. Samaan aikaan ne panostavat sen työvoiman osaamistason nostoon, johonka tarvitaan silloin kouluttautumis- ja koulutusmahdollisuuksia. Nyt nämä kysymykset on jo moneen, moneen kertaan täällä esitetty, ja olemme varmaan jatkossakin eri mieltä niistä, mutta onko mitään erityisiä toimia, joilla tämä yhtälö, mikä on erilainen, saadaan toimimaan: maailma on Espoossa [Puhemies koputtaa] täysin erilainen kuin meillä siellä itäisessä Suomessa. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
18.2.2026Varsinainen puheenvuoroK 1/2026 vpSoteTurvallisuusKoulutus

Arvoisa herra puhemies! Kun kaikki täällä salissa olevat — tosin meitä ei kovin montaa täällä ole — ja muutenkaan eivät varmaan vielä ole lukeneet tätä erinomaista valtuutetun kertomusta, niin nostan sieltä joitain huomioita, joista, ikävä kyllä, tuli oma olo varsin huonoksi, lähestulkoon pahoinvoivaksi välillä. ”Tilastotiedon valossa kiusaaminen ja yksinäisyys ovat merkittäviä ongelmia lasten elämässä. Kouluterveyskyselyn mukaan noin yhdeksän prosenttia 4.—5. luokan oppilaista joutuu koulukiusatuksi vähintään kerran viikossa ja 11 prosenttia 8.—9. luokan oppilaista kokee, ettei heillä ole yhtään läheistä ystävää. Kiusaamista ja yksinäisyyttä kokevien lasten määrä on noussut viime vuosina. Hälyttävää on, että useimmat kiusaamista kokeneet tai sitä todistaneet lapset kokevat myös, ettei kiusaamiseen ole puututtu riittävän tehokkaasti. Kouluterveyskyselyn mukaan vain noin puolet 8.—9. luokan oppilaista ajattelee, että koulukiusaaminen on loppunut tai vähentynyt kiusaamisesta kertomisen jälkeen.” — Vain puolet! — ”Tapaamisissa lapset ovat kertoneet, että esimerkiksi kiusaajan puhuttelu tai pakotettu anteeksi pyytäminen eivät yleensä auta, vaan kiusaaminen jatkuu. Surullisin tilanne on kiusatun näkökulmasta.” Tämä on siis suoraan sieltä kertomuksesta. Tässä sitaatti nuoren sanomana: ”Kiusaaminen ei ole okei. Sellainen ajatus pitäisi olla jokaisella päässä. Koska kiusatulle tulee siitä negatiivinen muisto, joka jättää jäljen koko loppuelämäkseen. Mutta kiusaaja taas, niin hänelle se on vaikka normi tiistai, niin hän ei tietystikään sitten luultavasti edes muista sitä.” Arvoisa puhemies! Toinen yhtä surullinen poiminta kertomuksesta: ”Myös lapsiköyhyys on Suomessa todellinen ilmiö, jonka seuraukset ovat mittavat. ’Köyhyys on mahdollisuuksien puutetta’, nimesi Lauri Mäkinen kollegoineen osuvasti lapsiköyhyyttä käsittelevän tutkimuksensa. Sen mukaan köyhyyden sosiaalinen ulottuvuus näyttäytyy ulkopuolisuutena sekä puutteellisina mahdollisuuksina osallistua muille tavallisiin aktiviteetteihin, kuten harrastuksiin. Emotionaalisesti köyhyys aiheutti häpeää, surua, kateutta ja stressiä.” ”Riittävät perustaidot mahdollistavat yksilön kehityksen, kouluttautumisen ja osallisuuden yhteiskunnassa. Perhetausta, kuten koulutus ja tulotaso, ennustavat suoraviivaisesti lapsen koulupolkua. Korkean sosioekonomisen taustan lapset saavat parempia arvosanoja, hakeutuvat muita useammin lukioon, jäävät harvemmin koulutuksen ulkopuolelle, ja heitä siirretään vähiten yksilöllistettyyn opetukseen.” — Se todetaan hyvin tässä kertomuksessa. — ”Tiina Ristikari ja kumppanit siteeraavat ruotsalaista koulutussosiologi Donald Broadya: ’Ainoa jotenkin varma tapa menestyä koulussa on, että valitsee hyvin koulutetut suurituloiset vanhemmat.’” — Ainoa jotenkin varma tapa menestyä koulussa on, että valitsee hyvin koulutetut suurituloiset vanhemmat, sitaatti päättyy. Arvoisa puhemies! Ja vielä kolmas: ”YK:n mukaan maailmassa on käynnissä 61 väkivaltaista konfliktia, mikä on suurin lukema toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Kaikki nämä maailman kriisit kurittavat lapsia ja heijastuvat myös Suomeen. Lapsen oikeuksia puolustavat instituutiot tekevät vahvaa yhteistyötä niin Pohjoismaissa, Euroopassa kuin globaalisti. Lapsiasiavaltuutetun toimisto on neljän vuoden aikana osallistunut yli 80 kansainväliseen tilaisuuteen tai tapaamiseen ja vaikuttanut Euroopan lapsiasiavaltuutettujen verkoston ENOC:n johtokunnassa. Kansainvälinen työ on opettanut, että lasten hyvinvointia tukevat ja vaikeuttavat asiat ovat hyvin samanlaisia eri puolilla Eurooppaa. Monissa maissa on havaittu lasten ja nuorten psyykkisen pahoinvoinnin lisääntyminen, ja ilmiön yhteyttä covid-19-pandemian seurauksiin, älylaitteisiin, yksinäisyyteen, vaatimusten kasvuun ja elinympäristön muutoksiin selvitetään. Sekä lapsiin kohdistettu että lasten tekemä väkivalta ovat lisääntyneet monissa maissa. Lasten yhdenvertaiset oikeudet riittävään elintasoon ja palveluihin, kuten terveydenhuoltoon, eivät toteudu. Ero hyvin toimeentulevien ja heikko-osaisten lasten välillä kasvaa niin oppimisen, terveyden, toimeentulon kuin tulevaisuudennäkymien osalta.” Arvoisa puhemies! Näitä lukiessa täällä eduskunnassa meidän aikuisten viikoittain nähtävä ja kuultava kiukuttelu hävettää entistäkin enemmän. Anteeksi.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
17.2.2026Varsinainen puheenvuoroHE 197/2025 vpSoteKoulutus

Arvoisa herra puhemies! Tämä hallituksen esitys muuttaisi ammattikorkeakoululakia siten, että ensihoitajakoulutus, kätilökoulutus ja terveydenhoitajakoulutus olisivat erilliseen sääntelyyn perustuvia koulutuksia, jotka suoritettaisiin sairaanhoitajakoulutuksen lisäksi. Ensihoitajakoulutuksen ja kätilökoulutuksen tavoitteellinen suoritusaika olisi puolitoista lukuvuotta ja terveydenhoitajakoulutuksen yksi lukuvuosi. Ensihoitaja- ja terveydenhoitajakoulutuksen voisi kuitenkin suorittaa edelleen myös nykyiseen tapaan yhtenäisenä koulutuksena sairaanhoitajakoulutuksen kanssa. Uudistuksen tavoitteeksi hallitus kertoo, että sairaanhoitajakoulutuksen aiemmin suorittaneet voisivat pätevöityä ensihoitajan, kätilön ja terveydenhoitajan tehtäviin muulla tavoin kuin suorittamalla toisen samantasoisen ammattikorkeakoulututkinnon. Tämä selkeyttäisi ja sujuvoittaisi esityksen mukaan tutkinnon jo suorittaneiden koulutuspolkuja. Samalla se mahdollistaisi tutkintoon johtavan koulutuksen aloituspaikkojen kohdentamisen niille, joilla ei ole vielä korkeakoulututkintoa tai opinto-oikeutta samantasoisen korkeakoulututkinnon suorittamiseen. Ensihoitaja-, kätilö- ja terveydenhoitajakoulutus olisivat opintotukeen oikeuttavaa koulutusta. Opintolainan saaja olisi oikeutettu opintolainahyvitykseen silloin, kun koulutus suoritetaan tavoiteajassa sairaanhoitajakoulutuksen lisäksi. Arvoisa puhemies! Koulutusta tarjoavien tahojen osalta on tuotu esille, että hallituksen esityksessä tulisi huomioida, että säännellystä ensihoitajakoulutuksesta valmistuneet henkilöt laillistetaan ensihoitajiksi. Vastaavasti on tärkeää varmistaa, että terveydenhoitajakoulutuksen suorittanut henkilö käyttää terveydenhoitajan ammattinimikettä ja että laillistaminen ja rekisteröityminen terveydenhoitajaksi tapahtuvat. Erikseen säännellyn koulutuksen osalta ensihoitajan, kätilön ja terveydenhoitajan osaamisen tulisi olla sama kuin tutkintokoulutuksessa. Tällä voidaan varmistaa ammattiin laillistettujen, ammattinimikettä käyttävien, tutkintokoulutuksen ja erikseen säännellyn koulutuksen käyneiden yhdenvertaisuus työelämässä. Osaaminen tulisi kuvata erikseen säädetyn koulutuksen osaamistavoitteena, joka auttaa aiemmin hankitun osaamisen tunnistamiseksi. Lisäksi tulisi huomioida, että opiskelijoiden opintososiaaliset edut pysyvät samoina kuin nyt. Olisikin hyvä, että muutos huomioitaisiin myös ammattikorkeakoulujen rahoitusmallissa. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden, sairaala)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu, opintotuki)Pöytäkirja