Lindén Aki

Arvoisa puhemies! Teen ehdotuksen, että tämä lähetettäisiin sosiaali- ja terveysvaliokuntaan, joka on erilainen kuin ymmärtääkseni puhemiesneuvoston ehdotus tämän lähettämisestä valiokuntaan. En rohkene tässä tehdä ehdotusta mistään lausunnosta, mutta sosiaali- ja terveysvaliokunta olisi mietintövaliokunta. Tässä käsitellään kuitenkin tupakoinnin haittoja, ja tupakka on siis addiktiivinen aine. Toki siinä korostuvat ympäristönäkökulmat, mutta kyllä tässä laissa on muutakin tähän liittyvää. Yleensä nämä on käsitelty sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, ja se on luontainen valiokunta tämän asian käsittelylle.

Arvoisa herra puhemies! En nyt toista ensimmäistä puheenvuoroani, mutta koska tämä nimenomaan liittyy terveystieteelliseen tutkimukseen ja lääketieteelliseen tutkimukseen, niin on mielestämme luontevampaa, että tämä aihepiiri käsitellään sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, jossa aikaisemminkin tämä asia on käsitelty. Ei sitä nytkään täällä esimerkiksi ollut tiedeministeri esittelemässä, vaan nimenomaan sosiaaliturvaministeri. Siellä STM:ssä pitkälti on osasto, jossa on näitä asioita käytännössä valmisteltu, ja kyllä tämä luontevammin sinne kuuluu. — Mutta eipä tästä nyt kannata varmaan pidempään tässä salissa väitellä. Kiitoksia.

Arvoisa herra puhemies! Kuten huomasimme, tämän lain esitteli sosiaaliturvaministeri, jolle lääkeasiat siellä STM:n työnjaossa kuuluvat. Minusta ensimmäinen havainto tässä nyt on se, että tämän pitäisi tulla sosiaali- ja terveysvaliokuntaan mietinnölle, ja sivistysvaliokunta antaisi lausunnon. Teen tällaisen ehdotuksen, joka ymmärtääkseni poikkeaa siitä, mitä puhemiesneuvoston kerrottiin tästä asiasta linjanneen. Muistan, kun tämä sama lainsäädäntökokonaisuus oli edellisen kerran nimenomaan sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyssä. Perehdyimme siihen hyvin huolellisesti. Olen monta kertaa eri sidosryhmille kertonut sen, että viisi lakia muodostaa eräänlaisen kokonaisuuden. Tässä itse asiassa nyt luetellaan esityksen ensimmäisellä sivulla yhteenvedossa kuusi lakia, joka on varmaan vielä oikeampi määritelmä. Elikkä meillä on erillinen laki lääketieteellisestä tutkimuksesta, sitten meillä on laki kliinisestä lääketutkimuksesta, sitten meillä on biopankkilaki ja sitten tämä toisiolaki. Sitten täällä on vielä tämä ihmisten elimien, kudosten ja solujen lääketieteellisestä käytöstä annettu laki. Nämä kaikki ovat sellainen kokonaisuus, jonka kokonaishallinta on erittäin vaativa asia. Silloin kun ne ovat olleet täällä yleensä jonkin muutoksen takia, niin se hallituksen esitys on ollut parisataasivuinen ja jopa laajempi. Nytkin se on sitä luokkaa. Nämä ovat erittäin monimutkaisia, vaativia asioita. On tärkeää, että me ajantasaistamme tätä lainsäädäntöä. Meillä on Suomessa todellista potentiaalia, aivan niin kuin tässä edeltävä puhuja sanoi, ja jossain määrin me olemme luoneet liian paljon esteitä ja byrokratiaa sisältävän mallin. Tutkijat ovat siitä olleet huolissaan. Eräitä asioita saatiin jo muutama vuosi sitten korjattua, mutta on hyvä, että korjataan edelleen, jotta tämä olisi joustavaa mutta samalla myös sitten tätä tietosuojaa kunnioittavaa, kun on ihmisten kaikista arkaluontoisimmista asioista kysymys. Lopuksi palaan siihen, mitä aluksi sanoin, eli tämä pitäisi lähettää sosiaali- ja terveysvaliokuntaan mietinnölle. Tämä on melko puhtaasti tällainen lääketieteellinen lainsäädäntö. Toki tähän liittyy lääketieteellinen tutkimus, mutta kun se lääketieteellinen tutkimuskin tapahtuu käytännössä siellä yliopistosairaaloissa ja muissa lääketieteellisissä yhteisöissä, niin esimerkiksi nämä eettiset toimikunnat ovat nimenomaan tällä hetkellä hyvinvointialueilla ja aiemmin sairaanhoitopiireissä olevia elimiä. Ja sitten SiV antaisi lausunnon tästä. — Kiitoksia.

Arvoisa herra puhemies! Luulen, että me kaikki ymmärtäisimme kohtuulliset, esimerkiksi inflaation mukaiset, maksujen korotukset, mikä tarkoittaisi tällä hallituskaudella yhteensä noin kymmenetä prosenttia. Mutta kun katson tätä korotusten tahtia, niin tällä hallituskaudella näyttää siltä, että terveyskeskusmaksun korotus sieltä 21 eurosta 36:een on 75 prosenttia. Sairaalan poliklinikkamaksun korotus 42 eurosta 78 euroon on 87 prosenttia. Ambulanssin omavastuumaksu nousee 25 eurosta 42:een. Sitten on kokonaan uusi maksu, leikkausmaksu, joka osin korvaa aiemman päiväkirurgisen maksun mutta laajenee kaikkiin muihin leikkauksiin. Ja ihan uusi maksu, erityistutkimusmaksu magneettitutkimuksista. [Suna Kymäläinen: Kuolleen säilyttäminen!] Ei tämä ole kohtuullista. Sen vaihtoehtona ei ole palvelujen leikkaaminen vaan muut fiskaaliset toimenpiteet. Siksi, valtiovarainministeri Purra, ettekö te ole arvioineet, että se suuryritysten verohelpotus tai rikkaimpien verohelpotukset olisivat sellainen vaihtoehto, [Puhemies koputtaa] jolloin ei tarvitsisi sitten korottaa näitä maksuja, jos jätettäisiin ne verohelpotukset tekemättä?

Arvoisa herra puhemies! Kiitän aluksi valtuutettujen puheenjohtaja Niemistä hyvästä ja kattavasta avauspuheenvuorosta tässä keskustelussa. Todellakin, niin kuin täällä on kerrottu, Kelan etuusmenot olivat viime vuonna 17,5 miljardia euroa. Suurin kokonaisuus on sairausvakuutus: 5,5 miljardia. Seuraavaksi suurimpana ovat sitten työttömyysturvaan liittyvät korvaukset. Sitten tämä 5,5 miljardia sairausvakuutuksessa jakautuu käytännössä niin, että hieman alle 2 miljardia siitä on lääkekorvauksia ja sitten hieman yli 2 miljardia on yhteensä päivärahakorvauksia jakautuen sairauspäivärahoihin ja vanhempainpäivärahoihin. Sitten siellä on matkakorvauksia ja sitten näitä julkisuudessa usein keskusteltuja Kela-korvauksia, joita itse asiassa on noin 200 miljoonaa euroa. Se tarkoittaa käytännössä korvauksia lääkäripalveluiden käytöstä, suun terveydenhuollon palveluista sekä fysioterapiasta, kuvantamisesta ja laboratoriopalveluista. Meillä aika ajoin keskustellaan meidän terveydenhuoltomme monikanavaisesta rahoituksesta, ja haluaisin tässä yhteydessä ottaa esille sen, että Suomen koko terveydenhuollon rahoitus on noin 30 miljardia euroa. Se ei ole siis se luku, joka valtion budjetissa on hyvinvointialueiden rahoitusta, vaikka se sattuu olemaan suunnilleen samansuuruinen, vaan tarkoitan nimenomaan terveydenhuollon rahoitusta. Siitä hyvinvointialueiden kautta tulee noin 20 miljardia ja, kuten äsken totesin, Kelassa sairausvakuutuksen kautta hieman yli 5 miljardia, ja sitten viimeinen 5 miljardia on suoraan taskusta eli omavastuu, ne asiakasmaksut, mitä meillä terveydenhuollossa maksetaan. On varmasti niin, että meillä erilaisissa arvioinneissa, mitä on määräajoin tehty ja joissa pohditaan tätä monikanavaisuutta, siihen liittyy tietynlaista tehottomuutta. Nyt aivan viimeisenä asiana eduskunta päättikin tässä kevätkauden lopuksi siirtää matkakorvauksista ambulanssilla tapahtuvat matkakorvaukset sinne hyvinvointialueiden rahoituksen piiriin. Minun mielestäni koko matkakorvaus olisi siirrettävissä hyvinvointialueille, koska se poistaisi sen vääristyneen insentiivin, mikä hyvinvointialueilla voi olla, että lakkautetaan pitkien matkojen päästä toimipisteitä, kun ajatellaan, että Kelahan ne korvaukset maksaa. Samaa keskustelua voidaan käydä toki muistakin sairausvakuutusetuuksista, esimerkiksi lääkekorvauksista ja eräistä muista, mutta se on laaja keskustelu, ja tässä nyt paikaltaan käytettävässä puheenvuorossa en lähde yksityiskohtaisemmin sitä ruotimaan. Tämä on yksi Suomen terveydenhuollon tehokkuuden kehittämisen asioista, että me vähennämme tätä monikanavaista rahoitusta.

Arvoisa rouva puhemies! Pyysin vielä toisen puheenvuoron sen takia, että nyt on uusi eduskunnan oikeusasiamies ja edellisen viranhaltijan kanssa kävimme tässä muutaman kerran keskustelua, jossa pyysin kiinnittämään huomiota siihen, mitä tälle arvokkaalle kertomukselle tulee tehdä tämän salin ulkopuolella. Kun itse työskentelin terveydenhuollon tehtävissä, niin silloisena aikana, jolloin sähköiset työvälineet eivät olleet niin yleisiä kuin nykyisin vaan oli tämä printtiversio, tein sillä tavalla sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä että Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä, että otatin tästä terveydenhuollon osiosta kopiot — yleensä 10—15 sivua oli niitä — ja se jaettiin siellä sitten sanotaan tuollaiselle 30—40 esimiestason henkilölle, jotta he lukisivat ja perehtyisivät siihen, koska tässä on erittäin arvokas kooste siitä, miten lakeja tulee tulkita Suomessa. Laithan ovat asioita, jotka tunnetaan terveydenhuollossa, ja sitten tietysti niille on perustelut, mutta juuri tätä kautta saadaan tietoa siitä, kuinka niitä tulisi soveltaa. Mielestäni nyt kun meillä on ollut jo vuosia tietysti käytössä sähköinen mahdollisuus, tulisi kiinnittää huomiota siihen, jos virastolla suinkin on siihen resursseja, että siellä kentällä, missä käytännössä toteutetaan tätä palvelua, myös muut kuin ne, jotka saavat jonkun huomautuksen tai joiden tekemisiin kiinnitetään huomiota, perehtyisivät siihen kokonaisuuteen, joka on sen kyseisen toimialan kooste näistä, koska tällä on erittäin suuri merkitys siinä, kuinka tulee toimia. — Kiitoksia.

Arvoisa rouva puhemies! Minulla on ollut tapana tässä yhteydessä käyttää puheenvuoro sen takia, että tässä on aina erittäin kattava näkemys siitä, minkälaisia perusoikeuksiin liittyviä ongelmia suomalaisessa yhteiskunnassa on, ja varmasti sellaista ihanneyhteiskuntaa, jossa niitä ei olisi lainkaan, ei pystytä luomaan. Mutta se, kuinka paljon niitä ongelmia raportoidaan, niin kuin täällä oikeusasiamies on kertonut, kertoo painotetusti, mihin yhteiskunnan lohkoihin ne tuntuvat tällä hetkellä erityisesti liittyvän. Otan konkreettisesti esimerkeiksi tässä nyt hoitoonpääsyn perusterveydenhuoltoon ja toisaalta ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoivan. Ne molemmat ovat täällä esillä. Jos puhutaan hoitoonpääsystä, niin meillä on ollut voimassa hoitotakuu. Siitä on tässä salissa käyty poliittista debattia ja äänestettykin, mikä on se kohtuullinen jonotusaika, mutta itse edustan ja puolueeni edustaa sitä näkökulmaa, että meillä myös kiireettömässä hoidossa tulisi olla mieluummin lyhyt kuin pitkä tämä hoitotakuuaika. On puhuttu viikosta ja kahdesta, mutta tällä hetkellä näyttää Suomessa valitettavasti siltä, että ihan siinä perusasiassa terveydenhuollossa eli perusterveydenhuollon lääkärin vastaanotolle pääsyssä on edelleen merkittäviä puutteita. Tämä tuli vähän mutkan kautta esille myös viime keväänä siinä yhteydessä, kun keskusteltiin sellaisesta vakavasta aiheesta, että miksi suomalaisten syövänhoitotulokset poikkeavat epäedulliseen suuntaan muiden Pohjoismaiden tuloksista, ja vähän sen jälkeen samaa keskustelua käytiin eräiden sydänsairauksien osalta. Kummassakin tapauksessa kävi ilmi, että ne hoidot siellä erikoissairaanhoidossa ovat periaatteessa aivan samoja kuin muuallakin, mutta meillä hoitoonpääsyn viive — kun se kuitenkin perusterveydenhuollon kautta tapahtuu sinne erikoissairaanhoitoon — on se syy. Eli kyllä olen sitä mieltä, että tässä saatiin lisää perustelua sille, että meidän täytyy tiukentaa hoitotakuuta ja sitten osoittaa sille tarvittava rahoitus. Toinen on tämä ympärivuorokautinen hoiva. Täällä jo mainittiinkin — olin sillä hetkellä tässä salissa kuulemassa — että eivät nämä niin sanotut desimaalit tässä mitään pelkkiä laskennallisia ole, vaan 0,6:n ja 0,7:n välinen ero on 5 000 työntekijää, mikä käytännössä näkyy siinä, kuinka paljon resursseja voidaan osoittaa kulloiseenkin työvuoroon siellä ympärivuorokautisessa hoivassa, missä ihmiset ovat tällä hetkellä toimintakyvyltään yhä rajoittuneempia verrattuna aikaisempaan. Nämä kaksi halusin nostaa esille, ja kiitän eduskunnan oikeusasiamiestä siitä, että myös tässä raportissa nämä ovat painotetusti esillä. — Kiitoksia.

Arvoisa puhemies! Ensiksi muutama sana näistä halleista yleensä. Turkuhalli rakennettiin aikanaan niin, että se valmistui vuonna 1991. Sillä on ollut monta nimeä historiansa aikana. Tietenkin Turku eli silloin jääkiekkobuumia, mutta itselläni on sieltä erittäin monta myönteistä muistoa kulttuuritapahtumista. Olen nähnyt maailman sen ajan merkittävimmät oopperatähdet, rock- ja poptähdet, kaikki siellä Turkuhallissa, ja nimenomaan omalla rahalla, ainakaan niihin aikoihin ei niitä kutsuja juuri tullut. No, yleensä se halli, joka on aina suurin Suomessa, pystyy keräämään nämä tähdet, ja sen jälkeen valmistui Hartwall-areenan nimellä käynnistynyt halli Helsinkiin, ja samalla tavalla siellä on tullut vierailtua. Paul McCartney, Tina Turner, Eric Clapton ja monet muut ovat olleet niitä, joita olen siellä käynyt katsomassa ja kuuntelemassa. Sen jälkeen valmistui Nokia-areena Tampereelle. Siellä olen käynyt muutamissa urheilutapahtumissa, ja on se hieno halli. On aivan varma, että jos pääkaupunkiseudulle tulee vielä merkittävämpi, 20 000 henkilöä vetävä halli, niin siitä tulee sillä hetkellä Suomen ykköshalli. Edustajakollega Lauri Lyly kävi yksityiskohdittain läpi, miten Tampereella halli rahoitettiin. Itse, vaikka olen ollut Turun kaupunginvaltuustossa aikanaan päätöstä tekemässä, jouduin kertaamaan, miten se Turkuhalli rahoitettiin. Googlesta löytyi, että se oli 145 miljoonaa markkaa, joka on 26 miljoonaa euroa, ja siitä 95 miljoonaa markkaa, siis kaksi kolmasosaa, Turun kaupunki rahoitti. Sitten aitioita myymällä saatiin 35 miljoonaa, ja myös valtio tuli mukaan teettämällä juhlarahan, jolla saatiin 25 miljoonaa, joka oli kuitenkin aika merkittävä osuus siitä kokonaisuudesta. No, se siitä historiasta. Nyt olemme käsittelemässä tätä Garden-hanketta ja ennen kaikkea sen valmistelua ja käsittelyä valtioneuvostossa ja ennen kaikkea siellä runsas vuosi sitten käydyssä kehysriihessä. Onhan tämä ollut surullinen tarina, ja minusta täällä nyt on varmasti kaikki se tärkeä kritiikki moneen kertaan esitetty, ja en voi nyt muuta kuin tiivistää omin sanoin, että kaverisuhmuroinnillahan yritettiin se valtion rahoitus saada hankkeeseen, jonka rahoitus varmasti muuten oli ja on edelleen todella sekaisin. Luulenpa, että tällä hetkellä näyttää siltä, ettei tästä koko hankkeesta kenties mitään tulekaan. En sano siihen, että se on hyvä tai huono asia, vaan katsotaan, mitä siinä tulee tapahtumaan. Täällä on tämä sana ”runttaus” ollut esillä, ja olen sen ikäinen, että minulle se tuo väistämättä mieleen sen hetken, kun silloinen tasavallan presidentti ilmoitti joulukuussa 1975, että ”olen kutsunut puolueet tänne runtatakseni tähän maahan hätätilahallituksen” [Johannes Koskinen: Runnatakseni!] — ”runnatakseni”. Täällä paremman muistin omaava kollega Koskinen korjasi, että ei se ollutkaan ”runtata” vaan ”runnata”. No, niin tai näin, mutta kaikki on täällä nyt käyty läpi. Syy, miksi itse pyysin tähän nyt puheenvuoron — en suinkaan muistellakseni menneitä tai vakuuttaakseni, että kollegat ovat tässä käyttäneet hyviä puheenvuoroja — on se, mitä siinä samassa kehysriihessä päätettiin. Sen verran näin vaivaa, että kaivoin asiakirjat esille. Hallituksen kehysriihessähän 22.—23.4. tehtiin päätöksiä muun muassa leikkaamalla kuntien valtionosuutta 75 miljoonalla eurolla, sitten alennettiin yli 9 000 euroa tienaavien verotusta noin 500 miljoonalla eurolla, myös alle 9 000 euroa tienaavien verotusta vähennettiin yhteensä noin 500 miljoonalla, mutta kun heitä sattui olemaan 40 kertaa enemmän, niin tästä tuli todella paljon mojovammat veronalennukset tietysti varakkaimmille. Sitten tehtiin tietenkin tämä yhteisöveropäätös, joka koskee vuotta 27. Eli noin puolellatoista miljardilla eurolla heikennettiin itse asiassa valtion velkaantumiskehitystä, joka olisi muuten jäänyt pienemmäksi, jos nämä verotulot olisi saatu kerättyä, mutta siellä tehtiin erittäin merkittäviä leikkauksia. Kävin niitä läpi. Vammaispalveluista leikattiin 3,6 miljoonaa euroa, sotepalveluista 10 miljoonaa, myös sairaalapäivystysten hännistä 4,3 miljoonaa, hoitajamitoituksesta 15 miljoonaa, seulonnoista 2 miljoonaa, vanhustenhuollon kotihoidosta 16 miljoonaa, sosiaalihuollosta päätettiin leikata 50 miljoonaa, työllisyydestä sosiaalihuollossa 12,5 miljoonaa, lastensuojelusta 5 miljoonaa, sosiaalityöntekijöiden velvoitteista 5 miljoonaa, kuntouttavasta työtoiminnasta 1,6 miljoonaa ja niin edelleen. Eli kyllähän tämä on se kysymyksenasettelu, minkä ihmiset asettavat tällä hetkellä, [Puhemies koputtaa] että johonkin löytyi kaverisuhmuroinnin kautta rahaa mutta samaan aikaan vietiin merkittävästi pienituloisilta ihmisiltä.

Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Forsgrénillä oli äsken erittäin kattava, hieno puheenvuoro tästä asiasta. Nostan vielä tästä paikalta puhuen muutaman asian esille. Tuossa äskeisessä puheenvuorossa tulikin jo tuo niin sanottu valeosto- ja sakkoproblematiikka. Sakot ovat niin pienet ja valvontaresurssit ovat niin vähäiset, eikä minulla ole tiedossani, että tässä valvontaresursseja oltaisiin millään lailla lisäämässä. Jos nyt verrattaisiin vaikka tuonne liikenteen puolelle, niin kyllähän nämä ovat ihan, niin kuin sanotaan, todella hyttysen ininää. Tässä kuitenkin olisi mahdollisuus varmasti valvonnan avulla saada jotain ryhtiä ja kuria tähän asiaan, mutta olen tämän suhteen vähän pessimistinen. Toinen asia, mihin kiinnitän huomiota — toki uskon, että se oli yksittäinen puheenvuoro, niin kuin meillä täällä jokainen tietysti on puolueensa edustaja mutta myös yksittäinen kansanedustaja — on se, kun perussuomalaisten edustaja totesi, että hänen mielestään pitää saada väkevät sinne kauppoihin. Kyllähän siinä tuli nyt aika voimakkaasti tämä kaupan etu, eikä mikään muu tunnu sen rinnalla sitten millään tavalla painavan. Kolmas asia, jonka nostan esille, on se, että kun puhutaan tästä kulutuksesta ja sitten sen ympärillä spekuloidaan, miten se on kehittymässä, ja verrataan eri maita keskenään, niin tiedetään, että tähän liittyy kulttuurisia muutoksia. Jo parikymmentä vuotta sitten alkoi Ranskassa vähentyä aikaisempi erittäin korkea alkoholinkulutus. Se liittyy pitkälti työelämän muutoksiin ja moniin muihin tällaisiin asioihin. Edelleen se on korkea ja aiheuttaa siellä paljon sairauksia. Me saimme sosiaali- ja terveysvaliokunnassa minusta hyvää tietoa, itsellenikin uutta, vaikka olen pitkälti aiemman ammatin kautta näitä asioita seurannutkin. Eli kun sen muuttaa absoluuttiseksi alkoholiksi — mikä on tässä tärkeää, koska me joudumme vertaamaan olutta, mietoja viinejä, väkeviä viinejä ja väkijuomia keskenään ja sitten yhteismitallistamaan ne — niin tällä hetkellä näyttää siltä, että tilastoitu kulutus, joka kattaa Alkon, vähittäiskaupan ja ravintolat, on noin 8—9 litraa absoluuttista alkoholia yli 15-vuotiasta suomalaista kohti. Verkkomyynti, tai -osto, on 2,5 litraa ja matkustajatuonti 2,5 litraa. Siitä tulee yhteensä 13—14 litraa vuodessa absoluuttista alkoholia yli 15-vuotiasta suomalaista kohti, joita on siis suunnilleen neljä miljoonaa. Se tekee käytännössä sen, että siis keskimäärin yli 15-vuotiaat suomalaiset juovat koskenkorvapullon joka viides päivä — no, tietenkin tämä muutettuna keskiolueksi näyttää sitten taas kovin erilaiselta. Mutta kaikkein traagisinta on se, että koko tästä kulutuksesta 10 prosenttia ihmisistä eli 400 000 suomalaista kuluttaa puolet, ja siellä on se todellinen ongelma sitten tietysti.

Arvoisa puhemies! Teen tärkeimmän asian ensin eli ehdotan tämän mietinnön hylkäämistä. Teen myös seuraavat lausumaehdotukset, jotka on myös toimitettu etukäteen sähköisesti edustajille, ja niitä on kolme: 1) ”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto selvittää alkoholin etämyynnin rekisteröimismenettelyn ja verotunnisteen käyttöönoton toteuttamista sekä ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin verovalvonnan tehostamiseksi ja veronkierron ehkäisemiseksi etämyynnissä.” 2) ”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto tekee arvioinnin tehtyjen alkoholilakimuutosten vaikutuksista Alkon asemaan ja ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin, jotta hallitusohjelman kirjaus Alkon kansanterveydellisen tehtävän ja aseman säilyttämisestä toteutuu.” 3) ”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto varmistaa ehkäisevän päihdetyön sekä alkoholihaittojen korjaamiseen riittävän valtion rahoituksen tai selvittää ja ottaa käyttöön mallin, jolla haittaveroja korvamerkitään suoraan haittojen ennaltaehkäisyn ja korjaamisen rahoitukseen.” Tässä varsinaiset ehdotukset. En käytä nyt laajempaa perustelupuheenvuoroa näiden puolesta, mutta tässä paikaltani käytettävissä olevan ajan puitteissa totean lyhyesti seuraavat asiat: Minulla oli tänään tänne liikennöidessäni autoradio päällä, ja kuulin pienen otteen käydystä radiokeskustelusta, jossa edustaja Tanus sanoi minusta erinomaisella tavalla, että alkoholin saatavuus ei ole Suomessa kenellekään ongelma tänä päivänä, ja olen siitä aivan ehdottoman samaa mieltä. Edelleen kuulin hänen myös sanovan, että tämän lain koko valvonta on reikäinen, joka oli hyvin valittu sana tähän yhteyteen. Täällä on mainittu edustaja Räsäsen puheenvuorossa äsken kuultuna verkkomainonnan tulo myös väkeviin, ja sitten tässä on tietysti kaiken kaikkiaan tämä verojen menetys, jota edustaja Sarkkinen äsken erinomaisella tavalla valotti. Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa kun oli laaja kuuleminen, niin saimme tuoreinta tietoa alkoholinkulutuksesta Suomessa, ja sen voisi esittää yhteenvetona muutettuna absoluuttiseksi ja yli 15-vuotiasta suomalaista kohti niin, että on 8—9 litraa tilastoitua alkoholinkäyttöä. Siinä on mukana silloin Alkon myynti, ravintolamyynti ja vähittäiskaupan myynti. Sitten on noin kaksi ja puoli litraa verkkomyyntiä ja toiset kaksi ja puoli litraa matkustajatuontia eli siis noin 13—14 litraa absoluuttiseksi alkoholiksi muunnettuna yli 15-vuotiaasta kohti. Tämä jakaantuu vielä erittäin epätasaisesti, ja osalle väestöä tästä on ihan valtavat haittaseuraukset, joita me sitten verorahoilla hoidamme niin siellä poliisin työssä kuin sairaaloissa. Senkin takia kohtuullinen verotus tässä olisi enemmänkin kuin paikallaan.

Arvoisa puhemies! Ajattelin vielä tämän keskustelun lopuksi palauttaa tämän tähän keskusteluun hyvinvointialueiden rahoituksesta — toki en tiedä, poikiiko tämä minun puheenvuoroni sitten lisää puheenvuoroja. Kun täällä niin monelta taholta todetaan aika yksiniittisesti, että rahoituslaki on huono, niin olen tässä nyt parin kolmen vuoden ajan kuunnellut, että alkaisi sitten tulla niitä esityksiä, millä tavalla se pitäisi sitten muuttaa. Periaatteessa, niin kuin täällä eräässä puheenvuorossa todettiin, tämä rahoituslain malli on hyvin samanlainen kuin mitä edellinen hallitus, Sipilän hallitus, esitti. Ero on se, että siinä siirryttiin viidessä vuodessa kuntaperusteisuudesta tarveperusteisuuteen, kun tässä nykyisessä on seitsemän vuoden siirtymäaika. Toinen ero on se, että sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksesta 80 prosenttia tulee tässä nykyisessä tarveperusteisesti, kun Sipilän mallissa tuli 100 prosenttia. Nämä ovat ne merkittävimmät erot. Kolmas ero on se, että silloin arvioitiin palvelutarpeen vuotuiseksi kasvuksi 2,4, mistä fiskaalisesti leikattiin 1,5 prosenttiyksikköä pois, jolloin jäljelle jäi 0,9, ja tässä oli 1,0 prosenttia — eli lähes sama kuin 0,9 — lähtökohtana mukana palvelutarpeen arvioinnissa. Eli tässä on niin monta muuttujaa, että toivoisin poliittisilta ryhmiltä — pitkälti tämä keskustelu varmaan käydään siellä parlamentaarisessa ryhmässä, ainakin niin toivon — että esittäisitte niitä muutoksia, joita pitäisi tehdä. Olen ihan tarpeeksi itse kuullut sitä, että ne alueet, joilla tarve on suurin, haluaisivat sieltä pois sen 13 prosenttia, joka määräytyy pelkän asukasluvun perusteella ilman tarvetta, ja taas ne alueet, joilla on nuori, terve väestö, haluaisivat, että sitä kasvatettaisiin, ja haluaisivat vähemmäksi sitä tarveperusteisuutta. Eli tässä on näitä alueellisia eroja. Tähän on ihan helppo, tai, sanotaan, mahdollista, rakentaa ne tärkeimmät korjaukset, jotka liittyvät ennen kaikkea nyt tietysti eräiden alueiden kohdalla jo syntyneisiin ongelmiin, joista edustaja Valtola ei minusta ollenkaan huonommin sanonut, että arviointimenettelyn kautta nyt on saatu esimerkiksi paljon pidemmät tasapainotusajat kuin oli alkuperäisessä laissa. Itse esitin omassa puheenvuorossani eräitä lisäkeinoja tähän. Ja sitten pitäisi käydä tietenkin nämä kriteerit läpi, mutta eivät ne yleensä näissä tämänkaltaisissa laeissa hirveän paljon poikkea siitä, mitä tähän nyt on rakennettu. Minusta yksi suurin ongelma tässä on tämä diagnoosien nykyisenkaltainen vääränlainen käyttö — sen totesin jo aikaisemmin puheenvuorossani. Toinen on jälkikäteistarkastuksen jakoperiaate. Siinä on ongelmia, mutta tämän olen jo aiemmin todennut. — Kiitoksia.

Arvoisa rouva puhemies! Heti puheenvuoroni aluksi teen nyt hylkäysehdotuksen tässä, koska vaikka hylkäysehdotus sai täällä jo kannatusta, niin kun tarkistimme tilanteen, niin edustaja Kvarnström ei ollut varsinaisesti tehnyt hylkäysehdotusta, vaikka käytti hienon ja asiallisesti kriittisen puheenvuoron tästä, joten teen nyt hylkäysehdotuksen. Hylkäämisen perusteet on täällä useassa puheenvuorossa jo erinomaisesti esitetty, enkä käy niitä yksityiskohdittain läpi. Kyseessähän on tällainen rahoituksen leikkaus, 388 miljoonaa euroa, jolle voidaan sitten laskea todellakin hyviä esimerkkejä, tai itse asiassa pitäisi sanoa huonoja, ikäviä esimerkkejä, siitä, mikä sen vaikutus on niillä alueilla, jotka eniten joutuvat kokemaan näitä leikkauksia. Niin kuin täällä juuri Kvarnströmin puheenvuorossa kerrottiin, esimerkiksi Länsi-Uudenmaan kohdalla tämä vastaa noin puolta terveysasemien yhteenlasketusta budjetista. Se, millä tavalla alueet sitten käytännössä tekevät tätä sopeutusta, jää tietenkin sitten alueiden itsehallinnon varaan. Kun täällä on monessa puheenvuorossa ja aikaisemmin näistä asioista keskusteltaessa nostettu aina esille, että rahoituslaki tarvitsee korjausta, niin siitä olen samaa mieltä. Olen ollut mukana lukuisissa keskusteluissa, joissa tätä on tuotu esille, ja olen huomannut, että on hyvin paljon sellaisia alueellisia intressejä, että joku hyvinvointialue haluaa korjausta, jota toinen hyvinvointialue ei halua, koska tämä on nollasummapeliä ja sitten pelätään, että jonkun lisärahoitus johtaa toisen alueen rahoituksen menetykseen. Olen itse kovasti miettinyt, mitkä voisivat olla ne tärkeimmät yleiset asiat, mitkä tässä rahoituslaissa pitäisi korjata, ja olen käytännössä päätynyt esittämään, että ainakin seuraavat kolme. Kaksi niistä kolmesta palautuu itse asiassa siihen poikkeukselliseen vuoteen 2023, jolloin hyvinvointialueet aloittivat, jolloin tuli 40 vuoteen korkein inflaatio Suomeen. Ennakkorahoitus, joka hyvinvointialueille annettiin, jäi viisi prosenttia jälkeen todellisesta kustannuskehityksestä, ja siitä syntyi sitten tämä 1,4 miljardin aukko. Kun samaan aikaan oli voimassa tämä vuoteen 26 mennessä tehtävä alijäämän tasoitus, se synnytti senkaltaisen ajolähtötilanteen, että hyvinvointialueet kerta kaikkiaan pakotettiin siihen, että ne nopeassa tahdissa ryhtyivät käymään yt-neuvotteluja ja tekemään myös hyvinkin ankaraa palvelupisteiden karsintaa, osin toki joillakin alueilla perusteltujakin mutta hyvin paljon sellaisia, jotka ovat käytännössä heikentäneet palveluja. Silloin olisi tietenkin siinä tilanteessa — eli olemme ajallisesti siinä vuoden 2023 viimeisessä kvartaalissa — istuvan hallituksen pitänyt ymmärtää, että nyt on tarvetta tehdä nopea muutos tähän rahoituslakiin ennen kaikkea juuri tämän alijäämän kattamisajankohdan suhteen. Hallitushan reagoi hyvin nopeasti kuntien osalta. Olen täällä puheenvuoroissa aiemmin todennut, että kun marraskuun 19. päivänä vuonna 23, joka oli niin sanottu kuntatalouden musta perjantai, kävi ilmi, että kunnat ovat menettämässä todella paljon valtionosuuksia, kun vuoden 22 verotustiedot valmistuivat, niin viikonlopun aikana hallitus reagoi siihen ja ilmoitti, että tätä ei toimeenpanna kahteen vuoteen ja sitten tulee vielä kolmen vuoden siirtymäaika sen päälle. Samalla tavalla olisi pitänyt silloin reagoida näihin hyvinvointialueisiin, mutta sitä ei sitten haluttu tehdä, ja mielestäni syyt ovat aika pitkälti poliittisia. Tämä on se tausta, ja näin ollen vielä sitten vuonna 24 tätä alijäämää tuli lisää 1,1 miljardia, eli yhteensä sitä oli siinä vaiheessa kertynyt 2,5 miljardia. Selväähän on, että se aika siihen kattamiseen vuoteen 26 ei millään olisi riittänyt kuin joillakin alueilla, joilla oli vähän parempi tilanne kuin muilla. Tähänhän me saimme nyt sitten tässä pari kuukautta sitten lain muutoksen kolmen vuoden taistelun ja odottamisen jälkeen. Tämä oli tietenkin yksi olennaisen tärkeä asia, mutta tämä tuli selvästi liian myöhään, ja tietyillä alueilla on vahinkoa tässä suhteessa tapahtunut. Toinen asia, joka siellä pitää ehdottomasti korjata, on sitten tämä jälkikäteistarkastuksen jakoperuste. Sehän jaetaan alueiden budjettien yleisessä suhteessa eikä huomioida sitä, mikä on konkreettisesti kunkin alueen oma alijäämä ollut, ja se on sitten johtuen juuri tästä hyvin voimakkaasta ensimmäisen vuoden suuresta alijäämästä lisännyt sitä alueiden välistä eroa. Kolmas asia liittyy sitten tähän liialliseen diagnoosipainotteisuuteen vielä sillä tavalla, että se perustuu siellä itse tuotannossa tietojärjestelmien avulla kerättyyn diagnoositietoon. Sinänsä pitää diagnoositietoja olla mukana siinä tarpeen arvioinnissa, mutta niiden tulee perustua valtakunnallisesti yhtenäisiin kriteereihin ja esimerkiksi Kelan rekistereihin tai muihin tällaisiin objektiivisiin asioihin. Nämä asiat olisi ensi sijassa tässä korjattava. Sitten olemme tietenkin siinä tilanteessa, että kun kuusi aluetta nyt on jo tässä arviointimenettelyssä, niin meillä on erityinen ongelma tullut tiettyjen alueiden suhteen. Minun mielestäni siihen löytyy keinoja, joiden tulee toki olla sellaisia, että ne eivät ole muilta alueilta niin sanotusti rahoitusta vähentäviä keinoja. En väitä, että nyt tässä vielä jäljellä olevan puheenvuoroni aikana esittämäni yksi keino olisi se ainoa, mutta esimerkiksi voitaisiin harkita sellaista, joka on ollut aikanaan sairaanhoitopiirijärjestelmässä käytössä, että tietyllä tavalla valtio voi esimerkiksi lunastaa 50 prosenttia peruspääomasta sillä alueella ja annetaan sitten kymmenen vuoden takaisinmaksuaika, jolloin saadaan tämmöinen pidennetty aika ja välitön rahoituskriisin rahoitusratkaisu. Eli tässä näitä eräitä keinoja. Nyt haluan todeta, että tässä lakiesityksessä, jota nyt esitin äsken hylättäväksi, on yhdeksän eri muutosta, joista kaksi selittää 90 prosenttia tästä leikkauksesta, ja ne ovat tämä palvelutarpeen leikkaus ja sitten toinen se siirtymätasauksen yleinen leikkaus. Seitsemän muuta ovat enemmän sellaisia, että ne tasapainottavat eri suuntiin alueiden keskinäistä rahoitusta. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Harvoin — tai itse asiassa en koskaan aikaisemmin — olen tehnyt niin, että lukisin täällä suoraan sanomalehdessä tai tiedotusvälineessä olevan kirjoituksen, mutta tässä kaksi vuorokautta sitten Ilta-Sanomissa päätoimittajakuntaan kuuluva Heidi Hagelin kirjoitti aivan erinomaisesti tästä käsiteltävästä aiheesta. En siteeraa sitä kokonaan, se oli aika pitkä kirjoitus, mutta kuitenkin osan: ”Eihän tämä nyt voi olla tällaista, että ihminen ei pysty hoitamaan omia asioitaan, puuskahti äitini. Hän oli saanut verottajalta tai pankista ilmoituksen, mutta kun hän yritti avata sitä digipalvelussa, mitään ei tapahtunut. Lupasin, että katsotaan yhdessä, kun tulen käymään.” ”Kuulen samaa jatkuvasti. Niin ystävieni puheissa omista vanhemmistaan kuin lukijapalautteissa, kun kirjoitan aihepiiristä.” ”Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo sanoi Helsingin Sanomien (12.6.) haastattelussa, että saa jatkuvasti vanhuksilta ja heidän omaisiltaan yhteydenottoja, joiden perussanoma on: voiko tämä olla totta. Jos et osaa hoitaa asioitasi digitaalisesti, asioiden hoitaminen on lähes mahdotonta. Terveysasiat, pankit, matkaliput, verottaja, parkkimaksut — kaikkeen tarvitaan digiä ja listaa voisi jatkaa loputtomiin.” ”Topo kertoo, miten ikäihmiset ovat saaneet laskuja käyttämättömistä terveydenhuollon ajoista. Ikäihminen ei edes tiennyt saaneensa aikaa, sillä ilmoitus tuli sähköiseen potilastietojärjestelmään, jota hän oli käyttänyt vain sukulaisensa avustuksella. Itse hän ei osannut käyttää järjestelmää.” ”Toinen lopetti käynnin uimahallissa, koska parkkimaksun pystyi maksamaan vain sovelluksella. Kolmannelta jäivät sukujuhlat väliin, koska bussimatkaa ei voinut maksaa käteisellä eikä kortilla — lippu olisi pitänyt ostaa sovelluksella.” Lopetan tässä vaiheessa tämän siteeraamisen, mutta erinomainen, laaja artikkeli. Kiinnitän nyt huomiota siihen, että pari kuukautta sitten me käsittelimme täällä eduskunnassa nimenomaan sitä lakia, joka on liitännäislaki nyt käsittelyssä olevalle laille, jossa käytännön tilanne on se, että kun henkilö esimerkiksi sukulaisensa avustuksella käy vaikka katsomassa omia Kanta-tietojaan tai sitten verotietojaan, niin automaattisesti kaikkiin näihin valtion digijärjestelmiin tulee ikään kuin viesti siitä, että kyllähän tämä henkilö osaa käyttää digitaalisia välineitä, ja sen jälkeen sellaisen täpän tai merkin, minkä on aiemmin tehnyt, että haluaakin paperisena nämä tiedot, vaikutus lakkaa ja syntyy edellä kuvatun kaltaisia tilanteita. Minusta tämä on erittäin vakava tilanne. Kiinnitän huomiota siihen, että esimerkiksi kokoomuksen eräät kansanedustajat aika näyttävästi saivat palstatilaa kritisoidessaan tätä nykyistä järjestelmää, mutta olivat sitten itse täällä säätämässä lakia. [Aino-Kaisa Pekonen: Näin on!] Siinä yhteydessä käytin itse puheenvuoron, jossa totesin, että olen monta kertaa kuullut myös hallituspuolueiden piiristä yksittäisten kansanedustajien näkemyksiä siitä, että tässä suhteessa Suomessa tilanne on nyt huolestuttava ja vakava, mutta sitten, kun tulee konkreettinen lainsäädäntötilanne, kuitenkin seistään sellaisen huononnuksen takana. Olen kovasti itse miettinyt, mitä tässä oikeasti pitäisi tehdä, koska pelkkään kritiikkiinkään en haluaisi tässä sortua. Eräs konkreettinen ratkaisu voisi olla sellainen, että jokaisessa kunnassa — mahdollisesti suurissa kaupungeissa tarvittaisiin useampiakin pisteitä — olisi kerta kaikkiaan joku piste tai sellainen, johon ihminen voi mennä ihan, voisiko sanoa, avuttomuutensa näissä asioissa näyttäen, että nyt ei osaa jotain asiaa tai pysty hoitamaan sitä, ja saisi tietysti opastusta mutta ihan käytännön apuakin siinä niin, että sitten hoidettaisiin se konkreettinen asia. Tietysti joku yksittäinen asia, vaikkapa äskeisessä pääkirjoituksessa mainittu bussilipun tilaaminen, vaikkapa näin paljon vaivaa näkemällä on aika keinotekoiselta ja hankalalta kuulostavaa, mutta jotainhan meidän täytyy ihan oikeasti tässä tehdä. Eikä pelkästään aika hoida tätä asiaa, koska nämä digitaaliset järjestelmät muuttuvat koko ajan yhä vaativammiksi ja ihminenkin, joka nyt tuntuu osaavan ja jollakin lailla pärjäävän nykyisessä maailmassa, ei kenties sitten kymmenen vuoden päästä pärjääkään. Eli tässä on oikeasti vakava asia, ja istuvan hallituksen, joka nyt on pääministeri Orpon hallitus, tulee ehdottomasti puuttua tähän tilanteeseen ja tehdä sellaista lainsäädäntöä ja sellaisia aloitteita ja ratkaisuehdotuksia, jotka auttavat ihmisiä tässä, eikä niin, että tässä luodaan lisää tätä digisyrjäytymistä ja sitten mennään patsastelemaan tiedotusvälineiden sivuille ja ollaan kovasti huolissaan siitä, mitä ollaan juuri itse aiheutettu. — Kiitoksia. [Aino-Kaisa Pekonen: Erittäin hyvä puhe!]

Arvoisa herra puhemies! Tällaisessa asiassa, missä on ollut aika voimakkaastikin esiintymässä muutosten puolesta mutta nyt kuitenkin päätynyt siihen, että tämä voidaan lievästi muutetussa muodossa niin sanotusti pitkin hampain hyväksyä, on varmaan tarkoituksenmukaista esiintyä hyvinkin maltillisesti ymmärtäen jossain määrin niitä toisistaan eroavia, aika paljonkin eroavia, näkemyksiä, joita tässä on. Tämän asian olennainen pykälähän on tämä poliisilain 4 luvun viitospykälä, jossa on lueteltu seitsemän eri esimerkkiä siitä, millä tavalla voitaisiin tätä tiedonsaantia nykyisestä muuttaa. Tästä antoi muun muassa Lääkäriliitto lausunnon silloin sosiaali- ja terveysvaliokunnan, joka oli lausuntovaliokunta, käsittelyssä. Kaivoin sen tuossa esille, vaikka nyt emme enää ole tässä ykköskäsittelyssä vaan kakkoskäsittelyssä. Noin lyhyenä tiivistyksenä voisi sanoa, että Lääkäriliitto oli valmis hyväksymään kolme niistä seitsemästä kohdasta. Siihen viimeisimpään, joka liittyy tähän etsintään, ehdotettiin yhden sanan, ”ja”, muutosta, joka kuitenkin on aika merkittävä, elikkä ”...kadonneen tai kadonneeksi epäillyn ja mahdollisesti hengen tai terveyden vaarassa olevan henkilön löytämiseksi”. Siinä täytyisi täyttyä tämä ehto, että henkilö on kadonnut ja epäillään, että hän on hengenvaarassa. Ihminenhän voi jollakin tavalla kadottaa itse itsensä muutoinkin, olematta millään lailla hengenvaarassa ja ilman, että siihen liittyy mitään etsintää tai mitään muuta. Nyt tämä ei muuttunut näiltä osin. Mutta jos nyt tämmöisen ihan lyhyen kriminaalipoliittisen asteikkotulkinnan tässä esittäisi, niin löydän helposti viisi eri sävyä tässä. On niin sanottu erittäin tiukka linja, minkä puolesta tässä äsken kuultiin muutama puheenvuoro, joissa oltiin sitä mieltä, että jopa hallintovaliokunnan tekemät muutokset menivät vähän liian lievään suuntaan. Sitten on ehkä sitä lievempi versio, jota edustaa nyt tämä hallintovaliokunnan tekemä mietintö, jossa eräitä kohtia, varsinkin sitä äskeisen pykälän kakkos- ja kolmoskohtaa, korjattiin. Sitten ehkä sitä lievempi versio oli se, mitä esimerkiksi Helsingin Sanomissa sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokoomuslaiset lääkäriedustajat kritisoivat. Ja sitten taas vielä lievempi oli se, mitä me esitimme sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ja mikä ei tullut siellä enemmistön päätökseksi. Ja sitten kaikkein lievin, jos näin voidaan sanoa, on tämä hylkyesitys. Halusin tämän tässä vielä selkeyttää, eli tähän on erilaisia tulkintoja olemassa. Itse ajoimme tähän tiettyjä muutoksia. Nyt sitten eräitä muutoksia saimme läpi, eräitä emme saaneet, mutta olemme päätyneet siihen, että siellä on hyviäkin kohtia, joiden takia tätä ei olisi syytä hylätä.

Arvoisa herra puhemies! Palaan tähän asiaan myöhemmin varsinaisessa puheenvuorossa, mutta haluan arvostella kuitenkin sitä, millä tavalla edustaja Heinonen valikoi osin mielikuvitukseen perustuen tällaisia tilanteita, että rikokseen syyllistyneet, taikka ehkä vielä siinä vaiheessa ei ole syyllisyyttäkään todettu, voivat mennä sairaalaan piileskelemään. Tätä samaa lakia arvosteltiin varsin runsaasti Helsingin Sanomissa kokoomuksen lääkärikansanedustajien toimesta, mutta itsekään me emme ole nyt esittämässä hylkyä, koska me päädyimme sosiaalidemokraatteina siihen, että teimme aika kattavan paketin muutosehdotuksia niihin seitsemään kohtaan, jotka tässä olivat. Hävisimme toki ne muutosehdotukset, mutta tässä myös esimerkiksi eksyneen ja katoavan vanhuksen tilanne ja esimerkiksi terveydenhuollon sisällä tapahtuvat rikokset ovat sellaisia asioita, joissa tätä tietosuojaa voidaan raottaa aiemmasta tiukkuudesta. [Puhemies koputtaa] Mutta kieltämättä tämä oli sellainen, missä jouduimme punnitsemaan tätä asiaa. Teimme muutosehdotuksia, [Puhemies koputtaa] mutta nyt emme kuitenkaan tee hylkäystä.

Arvoisa rouva puhemies! Oli mielenkiintoista kuulla peräkkäin edustajien Hänninen ja Mattila puheenvuorot, kun he ovat samasta Oulun vaalipiiristä, johon tämä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue kuuluu. Edustaja Hännisen mukaan tällä lakimuutoksella parannetaan turvallisuutta, mutta yhdyn täysin edustaja Mattilan puheenvuoroon niiltä osin kuin hän konkreettisesti osoitti, että tällä lakiesityksellä heikennetään alueen turvallisuutta, koska alue menettää 3,5 miljoonaa euroa sairaankuljetuskorvauksia. Tämä vastaa laskennallisesti kolmen ympärivuorokautisen ambulanssin ylläpitoa. Katson tätä asiaa ja lakiesitystä nyt vähän yleisemmältä kannalta. Tässä on kysymys monikanavarahoituksen purkamisesta. Nykyinen varapuhemies taisi olla ministerinä silloin, kun yli kymmenen vuotta sitten jätettiin yksi mietintö monikanavarahoituksen purkamisesta. Viime vaalikaudella istui myös parlamentaarinen työryhmä, joka käsitteli tätä samaa asiaa. Käytännössähän monikanavarahoituksen purkamisella tarkoitetaan sitä, että meillä noin viiden miljardin euron suuruiset sairausvakuutuskorvaukset ovat merkittävä osa meidän terveydenhuollon rahoitusta. Siitähän kaksi miljardia menee päivärahoihin suunnilleen puoliksi sairauspäivärahojen ja vanhempainpäivärahojen kesken, noin kaksi miljardia menee lääkekorvauksiin, ja se viimeinen miljardi jakaantuu sitten matkakorvausten, kuntoutusten ja hoitopalveluiden kesken. Nyt sitten todellakin ollaan päädytty osittain siihen, mitä se viime kauden monikanavatyöryhmä suunnitteli, eli ensimmäinen siirto tehdään, ja se koskee nyt ensihoidon ja muiden ambulanssikuljetusten matkakorvausten siirtoa hyvinvointialueiden rahoitukseen. Toisin kuin edustaja Hänninen totesi, ensihoidon järjestämisvastuu on ollut jo pitkään hyvinvointialueilla, niin kauan kuin hyvinvointialueet ovat olleet olemassa. Sitä ennen se oli sairaanhoitopiireillä, ja niille se siirrettiin kunnilta. Ne ovat rahoittaneet käytännössä budjeteistaan nämä valmiuskorvaukset, mutta matkakorvaukset ovat tulleet Kelalta, ja sitten palvelun käyttäjä on maksanut sen omavastuun, joka nyt viime vuosina on ollut 25 euroa. Se, mikä tässä esityksessä nyt on ongelmana ja miksi olemme yhdessä, koko oppositio, jättäneet hylkäysvastalauseen, on se, että tämä rahoituksen siirto hyvinvointialueille ei mene nyt kohdalleen, aivan niin kuin täällä mietinnössä asiasta kerrotaan. Täällä mietinnössä todetaan tällä tavalla: ”Esityksen mukaan edellä todetulla kohdentamistavalla eniten rahoitusta menettäisivät nykyisiin korvausmenoihin verrattuna Pohjois-Pohjanmaan ja Etelä-Savon hyvinvointialueet. Lisäksi rahoitusta menettäisivät Etelä-Pohjanmaan, Itä-Uudenmaan, Keski-Suomen, Keski-Uudenmaan, Kymenlaakson, Länsi-Uudenmaan ja Pohjois-Savon hyvinvointialueet.” Eli nämä menetykset ovat merkittäviä erityisesti tuossa kolmen hyvinvointialueen kohdalla. Niillä on siis käytettävissään tämän uudistuksen jälkeen vähemmän rahaa ambulanssitoimintaan kuin niillä on ollut sinä aikana, kun matkakorvaus on tullut Kelalta. Tämä on se merkittävin epäkohta tässä. Tähän sisältyy sitten myös muita asioita, joihin kannattaa suhtautua kriittisesti. Ensimmäinen on se, että tässä esitetään tätä omavastuun nostoa sairaankuljetuksessa 25 eurosta 43 euroon 70 senttiin — 75 prosentin korotus kahden vuoden aikana. Se on ihan käsittämätöntä, millä tavalla nykyisen hallituksen aikana on näitä terveydenhuollon erilaisia maksuja nostettu. Tietysti joku voi ajatella tästäkin niin, että jos yhteiskunnan osuus kuljetuksessa on useita satoja euroja, niin 43,70 on vähän, mutta on se nyt kuitenkin lähes kaksinkertainen verrattuna nykyiseen, ja monilla pienituloisilla sairailla ihmisillä se todella on tuntuva. Toinen, mikä näihin maksuihin liittyy, on se, että kaikki terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen asiakasmaksut jatkossa sidotaan hyvinvointialueindeksiin, kun ne nyt ovat olleet sidottuja kansaneläkeindeksiin ja tarkistus on tehty siltä pohjalta kahden vuoden välein. Tämä hyvinvointialueindeksi on sellainen, joka nousee nopeammin. Sekin on täällä mietinnössä suoraan sanottu, siteeraan sen tuossa lyhyesti: ”Hyvinvointialueindeksin käyttöönotto tarkoittaisi, että asiakasmaksut, käyttövarat ja tulorajat olisivat jatkossa aiempaa enemmän sidoksissa ansiotason kehitykseen. Ansiotaso on pitkällä aikavälillä kasvanut nopeammin kuin elinkustannukset, joten oletettavaa olisi, että asiakasmaksut kasvaisivat sääntelyn myötä nykyistä nopeammin.” Edelleen sitten niitä sakkomaksuja, joilla tarkoitetaan sitä, että jos henkilö ei ole tullut hoitoon taikka sovittuun tapaamiseen ja on jättänyt peruuttamatta tämän — mikä voi toki johtua muustakin kuin huolimattomuudesta, mutta ei ole saanut sitä peruutetuksi — niin siitä voidaan laittaa aika tuntuva sakkomaksu. Nyt tätä sakkomaksujen alaa laajennetaan tämmöisiin perheoikeudellisiin sosiaalihuollon asioihin aiemman terveydenhuollon sijasta. Eli tässä on useita tällaisia asioita. Ehkä viimeisenä mainitsen vielä sen, että kun nyt rahoitusta siirretään kuitenkin sieltä sairausvakuutuspuolelta sinne hyvinvointialueille, niin se tehdään käytännössä niin, että kun sairausvakuutuksen tulot kerätään vakuutetuilta — joita ovat tässä tapauksessa työntekijät, siis palkansaajat, yrittäjät ja eläkeläiset — niin heidän maksuosuus nousee kaksi prosenttiyksikköä verrattuna siihen, mikä se on nykyisin. Sillä tavalla otetaan se kompensaatio sitten näiltä henkilöiltä, kun toisaalta valtion rahoitusta hyvinvointialueille lisätään. Se veronmaksupohja on jossain määrin erilainen meillä valtionverotuksessa, jossa on useita muitakin veroja mukana: liikevaihtovero, perintövero ja muita. Tässä kaiken kaikkiaan tehdään taloudellisesti ratkaisuja, joita me emme voi hyväksyä, vaikka periaatteessa se siirto on ihan tavoiteltava asia. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Aloitan vastaamalla edustaja Junnilan äskeiseen puheenvuoroon. Minulla on tässä käsissäni kokoomuksen, perussuomalaisten ja ruotsalaisten vastalause tähän, ja 35 a §:ssä, jonka otsikko on ”Alkoholijuomien toimitus”, te esitätte poistettavaksi siitä seuraavat kuusi riviä, joiden sisältö on seuraava: ”Alkoholijuomien luovuttamisen yhteydessä tulee tarkastaa vastaanottajan ikä 40 §:n 4 momentissa tarkoitetusta asiakirjasta. Vastaanottajan ikä ja alkoholijuoman luovutusaika on kirjattava luvanhaltijan rekisteriin. Tiedot on säilytettävä luvanhaltijan rekisterissä kahden vuoden ajan tarkastuksen suorittamisesta, minkä jälkeen ne on poistettava. Alkoholijuomia ei saa luovuttaa, jos vastaanottaja kieltäytyy todistamasta ikänsä. Alkoholijuomien luovuttamisen yhteydessä tulee tarkastaa, ettei luovuttamiselle ole 37 §:n 1 tai 2 momentissa säädettyjä esteitä.” — Tämän te esitätte poistettavaksi tästä mietinnöstä, joka enemmistöpäätöksellä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa hyväksyttiin. No, varsinaisesti puheenvuorossa olin ajatellut käsitellä kolmea asiaa lyhyesti. Me tiukensimme siellä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa sitä luetteloa, jossa on lueteltu, mihin eri paikkoihin alkoholia ei voi toimittaa. Siitähän on olemassa hallituksen pohjaesityksessä tietynlainen luettelo. Myös hallituspuolueiden vastalauseessa esitettiin tiettyä lisäystä siihen varsinkin koulujen osalta, ja sitten siellä on vielä tarkempi luettelo StV:n enemmistön tekemässä mietinnössä. Mutta totesin siellä valiokunnan keskustelussa, että tämä tulee olemaan loppuun asti vaikea asia. Tuskin kukaan pystyy kirjoittamaan semmoista pykälää, johon on täydellisesti kirjoitettu kaikki ne paikat, joihin ei saisi tai ei olisi suotavaa toimittaa ja jotka laissa kiellettäisiin. Olen itse miettinyt esimerkiksi tilannetta, että on jotkut festivaalit jossakin, jotka tapahtuvat tosiaan siis rajatulla, aidatulla alueella. Entäpä jos joku innokas nuorisojoukko haluaa kuunnella sitä musiikkia hieman festivaalialueen ulkopuolella, verkkoaidan läpihän sitä hyvin kuulee, ja he tilaavat sinne sitten etämyyntinä alkoholia? Sitä ei ole tässä erikseen kiellettyä. Tällaisia paikkoja voi omassa mielikuvituksessaan merkittävästikin keksiä lisää. Toinen asia, josta kerroin jo aiemmassa puheenvuorossani, oli minulle havainto, josta järkytyin aika lailla. Se on tämä todella laajasti sallittu markkinointi verkossa väkevienkin alkoholijuomien suhteen. Kolmantena asiana mainitsen tässä, että kyllä kannattaisi ottaa vakavasti Alkon lausunto ja siihen liittyvä lakiasiaintoimisto Boreniuksen lausunto, jossa todetaan, että hallituksen alkuperäinen esitys — ja siis vastalauseen mukainen esitys — uhkaa Alkon monopoliasemaa, mikä on ristiriidassa myös hallitusohjelman oman kirjauksen kanssa.

Arvoisa rouva puhemies! Tämä paikalta pidetty puheenvuoro on ehkä enemmän matematiikkaa kuin alkoholipolitiikkaa. Siinä todella laajassa kuulemisessa, joka sosiaali- ja terveysvaliokunnassa tehtiin ja joka tuoreimpien lukujen osalta täydentyi tänään esimerkiksi edustaja Valtolan puheenvuorossa ja edustaja Bergin puheenvuorossa, on kyllä käynyt mielenkiintoisella tavalla ilmi, mikä taitaa olla se todellinen alkoholin käytön määrä Suomessa tällä hetkellä. Me saimme asiantuntijakuulemisessa tiedon, että meillä Suomessa tilastoitu alkoholimyynti oli noin 500 miljoonaa litraa, se kattaa siis vähittäiskaupan, Alkon ja ravintolat. Kun se sitten muutetaan — siinähän oluen painoarvo on varsin suuri — absoluuttiseksi alkoholiksi, niin se on 35 miljoonaa litraa. Yleensä on tapana tehdä tilastot niin, että me katsomme, paljonko se on sitten per yli 15-vuotias asukas, joita Suomessa on 4,2 miljoonaa, ja tuosta tulee tällä hetkellä, nykyisten lukujen valossa, noin kahdeksan litraa per yli 15-vuotias asukas, eli sekin on suurempi kuin tässä on vielä joku aika sitten oletettu. En käy samalla tarkkuudella läpi sitä matkustajamyyntiä, josta vastaavat luvut, eli siis kokonaismyynti litroina, on olemassa, mutta se muutettuna absoluuttiseksi ja se jaettuna 4,2 miljoonalla suomalaisella eli yli 15-vuotiaalla väestöllä saadaan käytännössä noin 2,5 litraa per jokainen suomalainen absoluuttiseksi alkoholiksi muutettuna. Ja nyt se uusin tieto sitten tästä verkkomyynnistä ei olekaan se meille asiantuntijakuulemisessa kerrottu 46 miljoonaa litraa vaan jo yli 60 miljoonaa litraa. Siinä sitten tietysti painottuvat myös tietyt prosenttiosuudet, ja siitä tulee toinen 2,5 litraa absoluuttista alkoholia per yli 15-vuotias asukas. Tästä saan yhteensä 8 plus 2,5 plus 2,5 eli 13 litraa absoluuttista alkoholia per yli 15-vuotias suomalainen. Ja kun tästä kulutuksesta kymmenen prosenttia siitä yli 15-vuotiaasta väestöstä käyttää puolet, niin kuulkaa, siitä tulee 60 litraa absoluuttista alkoholia vuodessa per se kymmenen prosentin osuus, joka on se suurkuluttajien osuus. Se on yli litra viikossa absoluuttista alkoholia. Ja kun puolen litran Kossu-pullossa, joka on 40-prosenttista, on 200 millilitraa alkoholia, niin käytännössä se tarkoittaa yli viittä Koskenkorva-pulloa viikossa. Se on aivan järkyttävä summa. Eli tässä nyt lähinnä alkoholipoliittista matematiikkaa. — Kiitoksia.

Arvoisa rouva puhemies! Kyseessä on tärkeä asia varsinkin kansanterveyden kannalta, ja koska tässä on käytetty jo useita hyviä puheenvuoroja, niin varmasti ne tärkeimmät nostot on jo nostettu esille. Yritän sitten tässä omassa puheenvuorossani jossain määrin koota yhteen tiettyjä tärkeimpiä asioita, mitä tähän asiaan liittyy. Mehän kaikki tiedämme, että alkoholi on päihdyttävä, addiktoiva aine, mutta toisaalta se on vuosisatojen aikana tullut osaksi meidän kulttuuria. Se aiheuttaa paljon haittoja. Erityisesti osa väestöstä kokee niitä hyvinkin voimakkaasti, ja se aiheuttaa, niin kuin täällä on todettu, niin terveydellisiä haittoja kuin muita tragedioita, on rikostilastoissa hyvin merkittävällä tavalla esillä. Vaikkapa sairaaloiden päivystyksissä viikonloppuisin tiedetään, että usein puolet kaikista henkilöistä on alkoholin tai nykyisin myös sitten valitettavasti monen muunkin päihteen vaikutuksen alaisia. Kuitenkin on tietysti kokemuksia myös siitä, että erilaiset kieltolakitoiminnot, joita noin 100 vuotta sitten yritettiin saada aikaiseksi, johtivat sitten omanlaiseensa rikoskierteeseen. Sen takia meidän on täytynyt yrittää tässä maltillisilla tavoilla säädellä, rajoittaa ja pitää jollakin tavalla kuosissa tätä alkoholin käyttöä. Suoraan sanottuna — sekin täällä on jo sanottu — eihän alkoholin saatavuus ole tällä hetkellä Suomessa minkäänlainen ongelma. On todella helposti saatavilla alkoholia, jolloin voidaan hyvin yksinkertaisesti kysyä, mihin nyt oikeasti tarvitaan sellaista lainsäädäntöä, että sitä saatavuutta lisätään niin, että sitä aletaan sitten kantaa kotiin, erilaisiin harrastuspaikkoihin ja muualle tällaisen etämyynnin seurauksena. Se ei kerta kaikkiaan nyt ole millään tavalla järkevää. Se palvelee ainoastaan alkoholibisneksen tiettyjä intressejä, niin kuin täällä edustaja Hemmilän erinomaisessa puheenvuorossa sanottiin, itse asiassa aika lyhytnäköisiä intressejä myös. Sitten voidaan jopa sanoa, että laajemmin katsottuna ravitsemus- ja majoitustoiminnan puitteissakin ollaan kriittisiä tähän, koska se varmasti osaltaan vähentää sitten sitä valvotusti tapahtuvaa alkoholinkäyttöä, jota esimerkiksi ravintoloissa tapahtuu ruokailun yhteydessä ja muualla. Eli kyllähän tässä jonkunnäköinen villi länsi on valitettavasti Suomeen tulossa. Olen koonnut tähän lyhyeen luetteloon noin kymmeneen kohtaan ne parikymmentä muutosta, joita sosiaali- ja terveysvaliokunta teki. Nekin täällä on mainittu esimerkiksi valiokunnan puheenjohtajan tämän mietinnön esittelypuheenvuorossa, mutta ryhmittelin ne tähän omalla tavallani. Ensimmäisenä me haluamme, että jakelijat, siis ihan ne konkreettiset työntekijät, jotka tätä kotiin toimittamista sitten suorittaisivat, saadaan paremmin johdon valvontaan ja alaisuuteen, eli käytännössä pitäisi olla työsuhteessa ja mahdollisimman hyvin valvottua toimintaa. Toinen kohta, joka ehkä on kaikkein tärkein tässä, on se, että haluamme rajata sen rajan yli tulevan etämyynnin myös tähän 5,5/8,0 tilavuusprosenttiin. Se on tietysti se merkittävin asia tässä, ja se vaatisi juuri niitä keskusteluja sitten EU-komission kanssa, joita tässä on tuotu esille. Kolmantena asiana haluamme lupaviranomaisille lisää valtaa. Se on oikeastaan useassa eri pykälässä tuotu eri tavoin esille. Sitten neljäntenä asiana tuo 17 b §, jossa olivat nämä verotunnisteasiat. Se on tuotu täällä erinomaisissa puheenvuoroissa esille. Oli todella opettavaista saada tässä laajan, noin sadan asiantuntijan kuulemisen yhteydessä lisää tietoa siitä, kuinka laajaa tämä yli rajan tapahtuva etämyynti tällä hetkellä Suomeen on. Viimeisimpiä tietoja saatiin siitä ihan äsken, ja ne olivat vielä merkittävämpiä, mitä kerrottiin, mitä iltapäivällä oli tiedotettu tästä asiasta. Näin ollen ei ole kohtuutonta puhua jopa 300 miljoonan euron veromenetyksistä tässä yhteydessä. Viidentenä asiana on tämä 18 vuoden iän varmempi varmistaminen kuin mitä tässä hallituksen pohjaesityksessä oli. Kuudentena kohtana se, että tiukemmin vielä rajattaisiin niitä paikkoja, joihin tätä etämyyntiä voisi toimittaa. Sitten kokonaan uutena asiana seitsemäs kohta: tuollainen 24 tunnin raja sen tilauksen ja toimituksen väliin, eli jäisivät tämmöiset impulsiiviset etäostot sitten selvästi pois. Sitten erittäin vakava asia. Itse asiassa hämmästyin, kun sen lakiesityksen aikanaan luin, että verkkomainonta tulisi verkossa tapahtuvana koskemaan aivan kaikkia väkeviä juomia. Kun me tiedetään nyt, kuinka laajoja netti- ja verkkoasiat noin muuten ovat ihmisten välisessä kommunikaatiossa, niin sehän on ihan sama kuin me räjäyttäisimme siis kaikkein väkevimmänkin alkoholin markkinoinnin täysin vapaaksi Suomessa. Sitten yhdeksäntenä asiana poliisin virka-apu maksuttomasti valvontaviranomaiselle silloin, kun sellainen on tarpeen, ja sitten tämä seuraamusmaksun merkittävä korottaminen niin, että maksimissaan se voisi olla 20 000. Nämä ovat siis korjauskeinoja tähän lakiin, joilla me saisimme tätä jollakin lailla vastuullisemmaksi ja kohtuullisemmaksi. Aivan samoin kuin edustaja Hemmilä totesi, ei tämä varmasti täytä sellaisenakaan niiden toiveita, jotka ihan oikeasti haluaisivat ehkä vielä tiukempaa alkoholipolitiikkaa, mutta tämä on eräänlainen kompromissi, millä me saamme tämän lain jollakin lailla järkeväksi ja toimivaksi, mitä se hallituksen alkuperäisessä esityksessä ei ollut, jossa se oli pelkästään alkoholiliiketoiminnan intressejä palveleva.

Arvoisa rouva puhemies! Tämä hankintalaki tässä muodossaan on erityisesti julkiselle sosiaali- ja terveydenhuollolle erittäin huono asia. Käsittelimme sitä hyvin perusteellisesti sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, kuulimme lukuisia asiantuntijoita. Niistä yksi mielenkiintoisimpia oli sellainen kokonaisnäkemys, jossa lukusarja menee tällä tavalla: Suomen julkisten hankintojen kokonaisuudesta, joka on noin 38 miljardia euroa, tällä hetkellä valtaosa eli 31 miljardia on täysin suoraan jo hankintojen piirissä ja 7 miljardia, siis tuollainen noin viidennes, on sitten näiden sidosyksikköyhtiöiden toimintaa. Se jakaantuu kahtia niin, että siitäkin puolet on hankintaa, joka tehdään ulkopuolelta, ja toinen puoli eli kolme ja puoli miljardia on sitä omaa toimintaa. No, valtaosa näistä sidosyksiköistä on sellaisia, että niissä suuret kunnat, niin kuin täällä nyt on kerrottu, tulevat sen jälkeen kyllä pystymään jatkamaan, kun ne tekevät järjestelyjä, joissa sitten ne yli kymmenen prosentin omistusosuuden omaavat tulevat jäämään sinne. Mutta se pienten kuntien ongelma, kuten täällä on jo selkeästi viitattu, tulee olemaan todella suuri ja hankala. Itse asiassa tässä vapautuu markkinoille hyvin vähän mitään toimintaa — on arvioitu, että käytännössä jopa tuollainen 100—150 miljoonaa euroa eli lähinnä se pienosakkaiden osuus nyt sitten. Millä tavalla ne tulevat siitä sitten selviämään? Ja kun tätä verrataan näihin muutoskustannuksiin, niin ei tässä taloudellisessa yhtälössä todella ole mitään järkeä. Terveydenhuollossa on viime vuosina korostettu kovinkin paljon tätä suurtuotannon etua, ja se näkyy sitten useissa niissä yhtiöissä, joita ollaan esimerkiksi tukipalveluihin luotu mutta sitten myös ihan ydinpalveluihin, joita nyt edustavat ehkä tunnetuimmin Suomessa Pirkanmaalla toimivat Coxa ja Sydänkeskus Oy. Nyt näiden toiminta tulee selkeästi tässä vaikeutumaan, ja sama tulee näkymään tietysti muualla Suomessa vastaavissa yhtiöissä. Sitten on myös nämä kilpailurajoitukset, jotka ovat toki jo ennestään voimassa ja jotka ovat Suomessa paljon tiukemmat kuin sitten EU:n hankintadirektiivin määritelmät, eli vain tämä viisi prosenttia tai 500 000 euroa saa olla ulosmyyntiä. Esimerkiksi HUS Laboratorio voisi myydä tällä hetkellä markkinoilla paljon enemmän, mikä suoraan hyödyttäisi terveyspalveluiden käyttäjiä, mutta nämä rajoitteet jatkossakin heikentävät sitä. Kaiken kaikkiaan, niin kuin tässä edellinenkin puheenvuoron käyttäjä totesi, hylättävä lakiesitys.

Arvoisa rouva puhemies! Omalääkärijärjestelmä ja hoitotakuu ovat kuin vasen ja oikea jalka. Omalääkärimalli, jota SDP tavoittelee kaikille suomalaisille ja jonka alkusanat lausuttiin edellisen hallituksen aikana elokuussa, jolloin Juha Auvisen johdolla tehtiin mietintö siitä, millainen sen tulisi Suomessa olla, edellyttää sitä, että hoitotakuu toimii, koska vain jos pääsee terveyskeskukseen, voi jatkaa hoitoa omalla lääkärillä. Mitä tulee terapiatakuuseen, niin sen ensimmäinen askel on terveyskeskukseen pääsy. Jos ei pääse terveyskeskukseen kahdessa viikossa, ei terapiatakuukaan toteudu, koska se on sen ensimmäinen askel. Tässä Helsingin Sanomissa, jossa referoitiin tätä THL:n tutkimusta, jonka ympärillä keskustelu nyt pyörii, oli toisella sivulla aivan erinomainen kirjoitus, joka meidän kaikkien tässä salissa kannattaisi lukea, ”Terveydenhuollon järkeistäminen toisi suuria säästöjä”. Sen oli laatinut Päivi Korhonen, juuri edesmennyt yleislääketieteen professori Turun yliopistosta. Siinä sanotaan, että pitäisi voimakkaasti siirtää painopiste perusterveydenhuoltoon ja nimenomaan sinne julkiseen perusterveydenhuoltoon, terveyskeskuksiin. [Puhemies koputtaa] Onko tämä hallituksen linja?

Arvoisa herra puhemies! Otin itsekin tähän puheenvuoron, ja täällä kollegat ovat todenneet jo tässä olevan kyseessä myönteinen lakiesitys, joten en käytä nyt enempää aikaa sen toteamiseen omalta osaltani. Varmistin vielä tuosta mobiilipuhelimen kalenterista, että 13.4. minulla oli itselläni tapaaminen oman kotikaupunkini Turun kaupungin työllisyysalueen johdon kanssa. Sitä edelsi sellainen keskustelu kunnallishallinnossa, jossa olin esittänyt eräitä mielipiteitä, joita lähdettiin haastamaan, ja ne tukeutuivat taas pitkälti siihen keskusteluun, jota täällä eduskunnassa olin käynyt läheisen edustajakollega Lauri Lylyn kanssa. Sitten minulle järjestettiin tällainen tapaaminen, kansanedustajana tietysti, alueemme työllisyysalueen johdon kanssa, ja kävikin ilmi, joka oli minulle uutta, koska en ole tämän kysymyksen erityisasiantuntija, että aika erilaisia toimintamalleja maan eri työllisyysalueilla näytti olevan, ja siihen pitkälti liittyi sitten se, millaisen käsityksen olin ensin saanut, joka taas ei ollut kotikaupunkini Turun malli. Mutta siinä käytiin todella perusteellinen ja hyvä keskustelu, missä opin muutaman muunkin asian, jotka eivät minulle olleet aiemmin tuttuja. Seuraan toki työttömyysprosenttia niin, että se on melkein vakioaihe kotikaupunkini valtuustossa. Kun osavuosikatsaus tulee, pyydän sen puheenvuoron, jossa viimeksikin jouduin toteamaan, että 14,9 oli itse kaupungin alueen työttömyysprosentti, eli joka seitsemäs työikäinen on työttömänä. Ne kaksi asiaa, jotka yllättivät, olivat, että kuulin ensimmäisen kerran elämässäni luvun, kuinka paljon oli yli kymmenen vuotta työttömänä olleita. Mehän puhumme usein vuoden tai kaksi vuotta työttömänä olleista ja pitkäaikaistyöttömistä. Turun kaupungissa — tai sitten, tämä pitäisi tarkistaa, oliko koko työllisyysalueen luku — 3 000 henkilöä yli kymmenen vuotta ollut työttömänä. Se oli minulle ihan käsittämätön luku, ja silloin tulee mieleen kyllä juuri nämä puolueemme puheenjohtajan Antti Lindtmaninkin viime päivinä esille nostamat terveystarkastukset, koska siinä joukossahan varmasti on suuri osa itse asiassa henkilöitä, joilla ei joko koulutus tai sitten terveys oikein mahdollistakaan työntekoa. Toinen asia, joka siinä tuli esille, josta hämmästyin ehkä vielä enemmän, oli se, että kuinka pieni prosenttiosuus siitä htv:stä, henkilötyövoimasta laskennallisesti, mitä sitten alueella oli henkilöstöä käytössä, oikeasti meni sen työpaikan etsimiseen ja järjestämiseen. Jos oikein ymmärsin, niin se oli kaksi ja puoli prosenttia. Minä olisin luullut, että siihen tulee nolla perään, vähintään 25 prosenttia, mutta se resurssi tuntui menevän siihen työvoimahallinnointiin, ei niinkään siihen aktiiviseen työvoiman etsimispolitiikkaan. Halusin nyt tässä ihan välittää ministerin kuullen nämä asiat. — Kiitoksia.

Arvoisa puhemies! Nostan tässä esille yhden isomman asian ja yhden pienemmän asian. Kumpikin ovat silti tärkeitä. Otetaan se pienempi ensin: En olisi sitä muuten tässä nyt nostanut esille, mutta kun pääministeri luetteli näitä hallituksen saavutuksia viime vuodelta, niin hän mainitsi siinä tämän yli 65 vuoden ikäisille suunnatun Kela-korvausjärjestelmän. Sen mitä se ehti viime vuoden aikana toimia, neljä kuukautta, ja tänä vuonna on tullut muutama kuukausi lisää, niin eihän se oikeasti ole ollenkaan saavuttanut niitä tavoitteita, joita hallitus itse sille asetti. Silloin kun tätä asiaa käsiteltiin hallituksen esityksenä, perehdyin hyvinkin tarkasti tähän asiaan. Siellä oli tavoiteltu miljoonaa yleislääkärikäyntiä, ja sille oli sitten laskettu se noin 90 miljoonan kokovuotinen meno. Nyt kuukausitaso on ollut 15 000—20 000 käynnin luokkaa, joka sitten enteilee vuositasolla 200 000:ta käyntiä. Vertauskohtana meillä on noin viisi miljoonaa terveyskeskuslääkärikäyntiä ja kolme ja puoli miljoonaa yksityislääkärikäyntiä, jotka perustuvat sitten niihin aikaisempiin Kela-korvauksiin tai osin sitten ovat lähes ilman korvausta olevia käyntejä. No, tämä kertoo nyt siitä, että ei tämä ole niin sanotusti ottanut tulta ja se kritiikki, jota me esitimme, oli ihan paikallaan. Tämä rahanjakohan käytännössä menee nyt markkinamekanismin mukaan, eli siellä, missä on verraten laajaa yksityissektoritarjontaa, ne asiakkaat, jotka aikaisemmin ovat käyttäneet yksityissektoria eri syistä, käyttävät sitä jatkossakin, ja nyt osa heistä, yli 65-vuotiaat, silloin kun he tyytyvät yleislääkärikäyntiin, ovat sitten saaneet tämän korvauksen, ja he ovat tietenkin tyytyväisiä, ja tämä on ihan ymmärrettävää. Kuka tahansa meistä on tyytyväinen, jos on aiemmin maksanut jotain itse ja sitten se hoidetaankin osittain yhteiskunnan puolesta. Mutta millään tavalla tämä ei ole näkynyt parantuneena tilanteena siellä julkisen terveydenhuollon jonoissa, ja onkin käynyt ilmi, että tästä on tullut hyvin suuressa määrin tämmöinen yksityissektorin sisäänheittotuote. Toissa viikon lauantaina Kuopiossa olin puhumassa sosiaali- ja terveysasioista, ja eräs henkilö tuli minulle kertomaan, että hän oli oman tilanteensa takia kääntynyt tällaisen lääkärin puoleen ja sitten hänelle oli määrätty ultraäänitutkimus, jonka hinta oli 500 euroa. No, hän olisi varmasti saanut sen ultraäänitutkimuksen maksuttomasti julkisella puolella, mutta ei ihmisillä ole käsitystä siitä, mikä siellä nyt on sitten korvattua ja mikä siellä ei ole. Eli ei tätä nyt olisi kannattanut laajentaa vain sen takia, että sitä rahaa on jäänyt käyttämättä, koska tämä koko projekti nyt on osoittautunut aika heikosti onnistuneeksi.

Arvoisa puhemies! Myös ryhmämme kannattaa tätä tässä vaiheessa. Me äänestimme täällä jo aikaisemmin parista pykälämuutoksesta, ja en palaa niihin enää, mutta haluan pikkuisen valottaa tässäkin tilanteessa tätä valtion budjetin isointa momenttia, jolla on suuri yhteiskunnallinen merkitys muutoinkin palveluiden saannin kannalta, esittämällä kysymyksen, miksi olemme tässä tilanteessa, jossa nyt tätä lisäaikaa sitten annetaan. Täältä opposition taholtahan ehdotettiin ensimmäisen kerran muistaakseni jo marraskuussa vuonna 23, että tällainen lisäajan myöntäminen pitäisi antaa, ja nyt olemme sitten sen tänään hyväksymässä. Tämän taustallahan on se, että hyvinvointialueuudistuksen ensimmäisenä varsinaisena vuonna eli vuonna 2023 tapahtui 40 vuoteen suurin inflaatio. Se aiheutti sen, että ennakkoon annettu rahoitus, jonka kanssa myös kunnat olivat jonkun verran taktikoineet, oli riittämätön todellisiin toimintakuluihin verrattuna. Tuli noin viiden prosentin alijäämä, ja viisi prosenttia isoissa luvuissa tarkoitti sitten peräti 1,4:ää miljardia euroa alijäämää. No, onneksi siellä laissa oli tämä jälkikäteistarkistus niin, että kun keväällä 24 tilinpäätökset valmistuivat ja lopulliset luvut olivat sitten tarkasti selvillä, niin vuoden 25 talousarvioon alueille annettiin tietyn jakojärjestelmän mukaan, johon en tässä nyt mene, se alijäämähyvitys, joka oli edeltävänä vuonna syntynyt. Tämä on sitten synnyttänyt yhdessä sen kanssa, että laissa oli määritelty, että vuoteen 26 mennessä pitää alijäämien olla katettuina, tällaisen vuoristoratailmiön, jossa käy niin, että tälle nelivuotisjaksolle 23—26 sattuu kaksi vuotta, jolloin rahoitus on hyvä ja itse asiassa syntyy jonkun verran ylijäämää, eli ne ovat vuodet 25 ja nyt meneillään oleva vuosi 26. Mutta kun kaiken kaikkiaan neljä vuotta on tässä mukana ja ne ensimmäisten vuosien alijäämät ovat olleet todella merkittävät, tämä on ajanut sitten hyvinvointialueet tilanteeseen, jossa ne ovat itse yrittäneet monin keinoin: on ollut laajoja yt-menettelyjä, on ollut toimipisteiden sulkemisia ja muita tällaisia palveluja heikentäneitä päätöksiä. Sen takia tämä olisi pitänyt tehdä välittömästi, samalla tavalla kuin hallitus teki marraskuussa 23 kuntataloudelle, kun niin sanottu kuntatalouden musta perjantai siellä 17. marraskuuta kävi ilmi. Eli tässä suhteessa hallitus on paljon kovemmalla kädellä koetellut hyvinvointialueita. Mutta hyvä, kun nyt edes tämä muutos tässä tehdään, ja muutoinhan tämä rahoitus on käsittelyssä valiokunnassa parhaillaan laajemmin.

Arvoisa rouva puhemies! Olin luonnollisesti StV:n jäsenenä hyväksymässä tätä siellä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ja katsoin juuri läpi vielä kertaalleen nuo lausunnot. Niitä näkyy olevan yhteensä 27. Se sisältää toki myös ministeriöiden vastineet ja ministeriön yksittäisten virkamiesten antamat lisäselvitykset. Oli mielenkiintoista kyllä käydä läpi tämä kokonaisuus siinä mielessä, että tämä hyväksyttiin ja pidettiin erinomaisena asiana, että työmarkkinajärjestöt ovat voineet tällaisesta asiasta sopia. Itse ajattelenkin, että meidän työeläkejärjestelmä on käytännössä palkan jatketta, jolloin on luonnollista, että siitä sitten työnantajat ja työntekijäjärjestöt sopivat. Mutta jos ihan asian monipuolisuuden vuoksi mainitsen, niin siellähän oli myös kriittisiä lausuntoja. Esimerkiksi Etla oli aika tyytymätön tähän. Etla oli sitä mieltä, että tämä oli riittämätön ja tämä jäi näpertelyn tasolle. Finanssivalvonta olisi halunnut lisää tuollaista riskienhallinnan osaamista eläkevakuutusyhtiöihin, vaikka tässä vuosi pari sitten taidettiin muuttaa sitä lainsäädäntöä niin, että meillä on osaamista sijoitustoiminnasta voimakkaammin ihan lainsäädäntöä myöten todettu vakuutusyhtiöissä. Sitten myös eläkeläisjärjestöjen yhteistyöjärjestö EETU totesi, että he tietysti pikkusen pehmeästi kritisoivat tätä indeksirajoitinta, joka sitten käytännössä tekee sitä leikkausta tietyissä tilanteissa, jotka ehkä kuitenkin aika harvoin tulevat kohdalle. Sellainen laskelmahan olisi, että se olisi noin joka 7,7. vuosi, kun sellainen tulisi kohdalle, mutta täytyy muistaa, että siinäkin edellytetään, että kaksi vuotta peräkkäin tapahtuu tämä, että inflaatio on korkeampi. Sitten vielä mainitsen tässä tämän valtiovarainministeriön kannanoton. Se oli aika mielenkiintoinen: ”Valtiovarainministeriö kiinnittää huomiota siihen, että arvioiden perusteella uudistuksen positiiviset vaikutukset nykylainsäädäntöön verrattuna realisoituisivat vasta pitkällä aikavälillä. Tämä johtuu siitä, että niin kasvaneiden tuottojen kuin rahastoinnin kasvun vaikutukset perustuvat suurelta osin korkoa korolle ‑ilmiöön. Arvio uudistuksen vaikutuksesta julkiseen talouteen puolestaan perustuu kestävyysvajeeseen, joka on luonteeltaan äärettömän horisontin laskelma. Siten se huomioi uudistuksen mahdollisia vaikutuksia myös seuraavilla vuosisadoilla, joiden toteutuminen on jo hyvin epävarmaa.” Tämä oli aika mielenkiintoinen, kun puhutaan vuosisatoja tästä eteenpäin. Mutta kaiken kaikkiaan tämä on siis hyvin myönteinen uudistus. Se, miksi nostin viimeiseksi tämän valtiovarainministeriön kannanoton, liittyy kyllä siihen puheenvuoroon, jonka tuossa aikaisemmin käytin, kun keskustelimme ylipäätään tästä meidän alijäämästä: tässä oli niin pitkän tähtäimen tavoitteita, että jos me tällaisilla tavoitteilla vain ja ainoastaan yritämme ratkoa meidän nykyistä julkisen talouden alijäämää, niin ne jäävät kyllä todella kaukaiseen horisonttiin. Eli käytännössä ollaan tekemisissä paljon akuutimmankin tilanteen kanssa. Mutta siis kaiken kaikkiaan hyvä uudistus.

Arvoisa puhemies! Meillä on Suomessa nykyisin selkeä työnjako oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen välillä, näiden kahden ylimmän lainvalvojan välillä. Mainitsen nyt vain yhden esimerkin eduskunnan oikeusasiamiehen alueelta, joka ei ole tänään käsittelyssä, mutta se johtuu siitä, että palaan samaan tematiikkaan hetken kuluttua tässä oikeuskanslerin lainvalvonnassa. Vuonna 2002 eduskunnassa tehtiin kantelu siitä, että Etelä-Suomessa näytti olevan kuntakohtaiset hoitojonot erikoissairaanhoidossa. Silloinen eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio otti tämän asian tutkittavakseen, ja hyvin perusteellisen selvityksen jälkeen se johti velvoitteeseen säätää hoitotakuu Suomeen. Mainitsen tämän sen takia, että siitä hoitotakuusta ja sen erilaisista sovelluksista keskustellaan edelleen tänä päivänä ja se on ajankohtainen kysymys, mutta se juontaa juurensa jopa sieltä lähtien. Nyt tällä kertaa tässä oikeuskanslerin kertomuksessa käsitellään täällä liitteessä annettuja lausuntoja. Laskin, että sivulla 128 oli lueteltu 15 sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan luonnosta laiksi, joista Oikeuskanslerinvirasto on antanut lausunnon. Tässä on joukossa erittäin merkittäviä lakeja, joita me olemme nyt tänä keväänäkin täällä eduskunnassa käsitelleet, vaikkapa lastensuojelulaki, asiakastietolaki, asiakasmaksulaki ja niin edelleen. Löysin tästä kolme neljä, jotka edelleen juuri tällä hetkellä ovat sosiaali- ja terveysvaliokunnassa käsiteltävänä. En mene niitten sisältöön. Tärkeää on minusta se, että oikeuskansleri on näitä huolella tutkinut. Mehän olemme havainneet, että meille on annettu liikaa lakiesityksiä, mikä johti esimerkiksi syksyllä sellaiseen tilanteeseen, että meillä ei kerta kaikkiaan työtilanteen johdosta, vaikka sunnuntaipäiväkin otettiin käyttöön valiokunnan työskentelyssä, ollut mahdollisuutta esimerkiksi antaa lausuntoa sisäisen turvallisuuden selonteosta, joka oli eilen täällä käsittelyssä. Tänään erään muun lain yhteydessä — joka tässäkin muuten mainitaan, eli tämä hyvinvointialueiden järjestämisvastuu- ja rahoituslaki — kuulimme poliisiylijohtajan lausunnon, ja se oli erittäin painavaa tekstiä, ja jouduin siinä yhteydessä sitten antamaan myönteistä palautetta poliisiylijohdolle siitä, että voi kunpa olisimme nuo näkemykset voineet sisällyttää siihen lausuntoon, jonka StV:n, siis sosiaali- ja terveysvaliokunnan, olisi pitänyt, jos työtilanne olisi ollut parempi, antaa hallintovaliokunnalle tähän sisäisen turvallisuuden selontekoon, mutta se ei siis käytännössä toteutunut. Nyt otan täältä esille minun mielestäni yhden tärkeimpiin kuuluvista vuoden aikana annetuista kannanotoista, ja se on tämä sivulla 102 mainittu hyvinvointialueiden velvoite alijäämän kattamiseen. Silloin aikanaan, kun tämä oikeuskansleri Tuomas Pöystin ratkaisema asia ja kannanotto annettiin, huolella tietenkin siihen perehdyin. Se oli erittäin merkittävä koko sosiaali- ja terveydenhuollon kentälle. Täytyy nyt tässä yhteydessä muistuttaa, että se vajaa 30 miljardia valtion budjetissa on noin kolmasosa koko meidän valtion budjetista, eli valtiovarainministeriön pääluokkaan kuuluva hyvinvointialueiden valtionosuus. Tässä punnittiin vastakkain tätä rahoitusperiaatetta, eli onko alueilla oikeus poiketa siitä vuodelle 26 asetetusta tavoiteaikataulusta taloutensa tasapainottamiseksi, jos toisessa vaakakupissa painaa se, että perusoikeuksia ei voida toteuttaa eli järjestää palveluita sellaisella tasolla kuin perustuslaki edellyttää, että ne pitäisi järjestää. Tämä jännite, joka tässä syntyi, oli seurausta siitä, että hyvinvointialueiden ensimmäisenä vuonna, vuonna 23, repesi valtava kuilu eli alijäämä sinne valtion ennakkoon antaman rahoituksen ja toteutuneen kustannuskehityksen välille. Tämän syyt on analysoitu muun muassa valtiovarainvaliokunnassa, ja ne ovat itse tästä soteuudistuksesta riippumattomia. Ennen kaikkea kyseisenä vuonna 2023 toteutui 40 vuoteen korkein inflaatio Suomessa. Vuoden 22 pitkien työtaisteluiden seurauksena hoitoalalle ja ylipäätään julkiselle sektorille saavutettiin kohtuullisen hyvät palkankorotukset, mikä oli tietenkin myönteinen asia sen työvoiman saatavuuden ja pitämisen kannalta, ja sitten ostopalvelujen hinnat nousivat merkittävästi. Etukäteen ei tätä kaikkea oltu voitu huomioida siellä hyvinvointialueiden rahoitusindekseissä, ja niinpä sinne tuli viiden prosentin alijäämä, joka vastasi rahassa 1,4:ää miljardia. Tämä toistui vähän lievempänä vielä vuonna 24, ja vastaavasti sitten se kompensaatio hyvinvointialueille saatiin vuonna 25, eli viime vuonna, jolloin alueet saivat jälkikäteistarkistuksena tuon vuoden 23 alijäämän, ja se aiheutti sitten 700 miljoonan euron ylijäämän viime vuonna hyvinvointialueille. Nyt kun oli asetettu siellä rahoituslaissa vuoteen 26 se takaraja, tämä johti tilanteeseen, jossa alueilla oli tietyllä tavalla sanottuna neljälle vuodelle todelliset menot mutta vain kahdelta vuodelta todelliset tulot. Silloin hallituksen olisi pitänyt reagoida välittömästi syksyllä 23 samalla tavalla kuin se reagoi kuntatalouteen niin sanottuna kuntatalouden mustana perjantaina 17. marraskuuta 23 eli nopealla tavalla lähteä muuttamaan tätä lainsäädäntöä näiltä osin. Nyt vasta tänä keväänä parhaillaan me käsittelemme tätä tasapainotusajan pidentämistä. Minun tulkintani tälle oikeuskanslerin kannanotolle näiltä osin on hyvin, hyvin selkeä, ja mielestäni siinä se kaikkein keskeisin kannanotto on se, että tämä perustuslain mukainen oikeus palveluihin pitää taata, niin kuin täällä sanotaan, ja silloin voidaan harkita myös hyvinvointialueen alijäämän kattamista koskevan hyvinvointialuelainsäädännön sisältöä ja määräaikoja. Tämän mukaisesti sitten hallitus joutui valmistelemaan — ja pitikin valmistella — esityksen, jossa tätä alijäämän kattamisaikaa pidennettiin. Eli tässäkin suhteessa erittäin merkittävään palvelukokonaisuuteen oikeuskanslerin kannanotolla oli aivan ratkaiseva merkitys, niin kuin aikanaan sillä, mistä aloitin, eduskunnan oikeusasiamiehen kannanotolla tähän hoitotakuuseen. — Kiitoksia.

Kiitoksia, arvoisa puhemies! Pahoittelen sitä, että edellinen paikalta käytetty puheenvuoro meni 20 sekuntia yli. Tämä jäänee pikkuisen alle sitten vastaavasti. — Halusin tässä vielä käyttää puheenvuoron ja luetella lyhyesti neljä kohtaa, jotka olisivat sellaisia, jolla tavalla pitäisi korjata tätä rahoituslakia. Nämä eivät ole meillä eduskuntaryhmässä tai puolueessa olleet vielä suuren keskustelun kohteena, mutta kun niistä olen muiden kanssa puhunut, niin enpä ole huomannut, että olisin yksin tätä mieltä, vaan kyllä nämä aika yleisesti jaettuja ovat, mutta eivät siis aivan virallisia kantoja. Ensimmäinen on tietysti asia, joka nyt tässä on jo meneillään, eli tämä alijäämän kattamisajan pidentäminen, joten siitä ei sen enempää. Toinen liittyy tähän jälkikäteistarkistuksen jakoperiaatteeseen: Eli se jälkikäteistarkistushan jaetaan ei suinkaan niin, että kukin hyvinvointialue saa sen oman kaksi vuotta aiemmin kertyneen alijäämänsä verran sitä jälkikäteistarkistusta, vaan se jaetaan hyvinvointialueiden budjettien suhteissa, mikä tarkoittaa käytännössä, että Helsinki saa noin 11 prosenttia aina siitä valtakunnallisesta potista, Pirkanmaa saa noin yhdeksän prosenttia, Varsinais-Suomi kahdeksan prosenttia ja Keski-Suomi neljä prosenttia, eli näiden budjettien suhteissa. Tämähän merkitsee sitä, että joku saa enemmän rahoitusta kuin mitä se oma alijäämä kaksi vuotta aiemmin oli ja joku saa jopa selvästi vähemmän sitä jälkikäteistarkistusta. Tämä ratkaisuhan tehtiin tietoisesti, jotta tässä olisi tämmöinen kannustuselementti, mutta kun se vuoden 23 inflaatio ja sen aiheuttama alijäämä osoittautui niin suureksi kuin se sitten oli, niin tämä on nyt lähtenyt voimakkaasti eriyttämään hyvinvointialueiden taloutta. Tätä kannustavuutta pitäisi mielestäni loiventaa, jos nyt ilmaisen tällä tavalla tämän asian. Kolmas asia on sitten se, että meillä on todellakin neljä hyvinvointialuetta hyvin vaikeassa asemassa. Kolme niistä on arviointimenettelyssä, ja sillä neljännellä ovat aika lähellä ne tunnusluvut sitä, mutta se ei ole kuitenkaan virallisesti arviointimenettelyssä. Kyllä nämä eivät tule nyt selviämään ihan sillä, että annetaan tätä pidennysaikaa vaikka vuoteen 30. En ole esittämässä tätä, että heille annettaisiin nyt valtion budjetista joku sinänsä ylimääräinen rahoitus, mutta uskon, että valtiovarainministeriölläkin olisi käytössä keinoja. Yksi keino voisi olla, että ne voisivat esimerkiksi myydä valtiolle peruspääomaansa tietyn määrän ja maksaa sen takaisin seuraavien kymmenen vuoden kuluessa. Sehän olisi vähän sama asia kuin pitkäaikaislaina. Ja neljäntenä, viimeisenä asiana on sitten tämä diagnoosikysymys, mutta siihen en nyt syvemmin tässä aikataulun puitteissa mene, mutta siihen pitää tehdä korjauksia. — Kiitoksia.

Arvoisa puhemies! Puhun ensin yhden minuutin tähän liittyvästä muusta asiasta, ja se on kuntatalouden musta perjantai, joka oli 17. päivä marraskuuta vuonna 2023. Miksi puhun siitä? Sen takia, että silloin ilmeni vuoden 22 verotulojen lopullinen kertymä ja valtiovarainministeriö antoi jo virka-ajan päätyttyä silloin perjantaina tiedotteen siitä ja se aiheutti šokin tuolla kuntakentässä, koska se olisi merkinnyt yli 500 miljoonan euron lisäleikkauksia vuoden 24 ja 25 kuntien valtionosuuksiin. Istuva hallitus, siis nykyinen Orpon—Purran hallitus, reagoi siihen viikonlopun aikana. Maanantaina ilmoitettiin, että tähän tulee muutos ja vuonna 24 ei näitä lisäleikkauksia tehdä, ja sitten niitä leikkauksia hyvitettiin 100 miljoonaa vuonna 25 ja 200 miljoonalla vuonna 26. Mainitsin tämän sen takia, että tämä kertoo siitä, että jos halutaan reagoida johonkin aluehallinnon tai kuntatalouden taloudelliseen ongelmaan, niin se on mahdollista. Aivan samana ajankohtana, loppusyksyllä 23, kuten täällä edustajakollega Lyly totesi puheenvuorossa, oli nähtävissä, mitä tapahtuu hyvinvointialueiden ensimmäisenä toimintavuonna, ja se johtui soteuudistuksen ulkoisista olosuhteista, pääasiassa neljästä asiasta: Kunnilta ei siirtynyt sitä määrää rahoitusta hyvinvointialueille, joka olisi vastannut vuoden 22 todellisia sosiaali- ja terveydenhuollon kuluja kuntien aikana. Inflaatio vuonna 23 oli korkein 40 vuoteen. Sitä ei oltu huomioitu siinä ennakkoindeksissä. Palkankorotukset, toki se sisältyy siihen inflaatioon, olivat merkittävät vuoden 22 työtaistelujen jälkeen. Ja ostopalvelut uudessa tilanteessa, jossa tapahtui tämä liikkeenluovutus, menivät uusiksi, ja hintojen nousut olivat kymmenen ja 20 prosentin välillä. Tämä johti siihen ennätyksellisen suureen alijäämään silloin vuonna 23, ja kun se toistui vielä hieman lievempänä vuonna 24, oltiin tilanteessa, jossa vuoteen 26 mennessä eivät hyvinvointialueet millään pysty kattamaan alijäämiä sillä, että ne vuosina 25 ja 26 saavat korvauksen, koska tämähän tarkoittaa, että kahdelta vuodelta tulee oikeat tulot mutta neljältä vuodelta on todelliset menot. Silloin olisi heti pitänyt tehdä tämä uudistus, joka nyt tässä tehdään, mutta sitä tietoisesti jätettiin tekemättä. Hyvinvointialueet olivat istuvalle hallitukselle punainen vaate, kuten täälläkin ollaan jo vähän lievästi ilmaistuna kuultu, että ne olivat se teidän uudistus, ja ne olivat tämmöisiä muuttuneessa tilanteessa opposition tyyssijoja, ja ei haluttu tehdä näitä muutoksia. Kolme vuotta tässä menetettiin, ja sinä aikana alueet ovat osin tehneet kehittämistyötä mutta myös virheellisiä palveluiden karsimisratkaisuja. [Puhemies koputtaa] Mutta hyvä, kun nyt tehdään tämä muutos. Kannatan edustaja Lylyn tekemää vastalauseen 1 mukaista ehdotusta.

Arvoisa rouva puhemies! Kun otin tämän asiakirjan käsiin, niin hämmästyin ensiksi, että täällä ei ole sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausuntoa, mutta kun tässä kokouksen aikana asiaa selvittelin — ja toki itse olen valiokunnan jäsen — niin havaitsin, että 8. päivänä lokakuuta, kun tämä oli lähetetty StV:hen, me teimme siinä työtilanteessa päätöksen, että me emme anna tästä lausuntoa. Nostan tässä kuitenkin esille sellaisia asioita, jotka sosiaali- ja terveydenhuollon kannalta katsottuna ovat erittäin tärkeitä asioita. Hyvin nopeasti tässä luettelo: alkoholiin, sen vääränlaiseen käyttöön ja alkoholismiin liittyvät ongelmat, perheväkivalta, huumeet, monella tavalla häiriintyneiden ihmisten käyttäytyminen täällä yhteiskunnassa, 750 itsemurhaa vuosittain, ensihoidon päivystyksen ongelmat, köyhyys, lapsiköyhyys, työttömyys, ja niin edelleen. Eli jos kysymme ihmisiltä, mikä heidän turvaansa eniten järkyttää tämän päivän Suomessa — ja emme katso siis rajojemme ulkopuolelle — niin luulenpa, että tuosta luettelosta löytyy niitä seikkoja. Mutta tosiaan StV:n lausuntoa tässä nyt ei ole liitteenä. [Jari Ronkainen: Täsmälleen samaa mieltä!]

Arvoisa rouva puhemies! Kun valtion velanottovaltuus nousee 205 miljardista 270 miljardiin, niin se on tietysti jättiläismäisen iso asia. Osoitan tässä kuitenkin jonkun verran ymmärrystä sille, mitä tässä viime vuosina on tapahtunut ja jopa tämänkin hallituskauden aikana, vaikka oppositiopuolueisiin tässä tietysti lukeudun ja tämä on monella tavalla herkullinen aihe. Tässähän on tiettyjä objektiivisia syitä ollut, mutta ehkä kaikkein suurin syy on se, että kun taloudellinen kasvu on pysähtynyt, niin se on sitten johtanut tilanteeseen, jossa me emme ole niitä väistämättä kasvavia menoja pystyneet rahoittamaan muuta kuin velalla. Siellähän usein mainitaan kolme asiaa eli korkomenot, puolustusmenot ja sitten hyvinvointialueiden rahoitus. Tästä jälkimmäisestä sanoisin sen, että jos se olisi edelleen piilossa siellä kuntataloudessa, niin kuin se aiemmin oli, eihän se yhtään sen helpottavampi tilanne olisi. Se vain ei näkyisi tässä valtiontaloudessa. Keskimäärinhän meillä oli 25 prosenttia se keskimääräinen sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuus, ja muut tulivat sitten rahoitettua sieltä kuntaveron kautta. Edustaja Lyly käytti hyvän puheenvuoron eritellen näitä viime hallitusten aikana tapahtuneita velkojen kasvuja, mutta otan itse vielä pidemmän loikan. Jos katsomme peräti koko Suomen itsenäisyyden aikaa, niin meillähän on ollut neljä tämmöistä voimakasta velan kasvun aikaa. Ensimmäinen oli tietysti ymmärrettävä, sotavuodet, joka sitten, kun talous lähti nopeasti elpymään sodan jälkeen, tasaantui siinä 50-luvun alkuun mennessä. Oikeasti 50-, 60- ja 70-lukukin olivat sellaisia, että ihan käsittämättömän matala oli se meidän velan osuus suhteutettuna bruttokansantuotteeseen, alle 10 prosenttia. Mutta sittenhän me ajauduimme tietenkin siihen 90-luvun alun syvään lamaan, ja silloin meillä ensimmäisen kerran oikein rajusti sodan jälkeen nousi valtionvelan määrä. Sen verran muistan, kun olen ollut aikuisiässä jo tuolloin ja jossain määrin vastuullisissa tehtävissäkin, että silloinhan tilanne erosi nykyisestä tilanteesta siinä, että velkarahaa ei tahtonut saada millään. Valtiovarainministeri Viinanen matkusteli ympäri maailmaa, ja yritettiin ottaa velkaa hirvittävällä korolla sieltä, mistä sitä vain oli saatavissa. No, sitten meillä tuli 17 vuotta kestävä pitkä taloudellisen nousun kausi tämän jälkeen, ja se velan osuus taas verrattuna bkt:hen suli verraten pieneksi. Sitten tulivat finanssikriisi 2008 ja 2009, ja sen jälkeen meillä ei alkanut enää alentua tämä velan osuus, ja nyt tietenkin koronakriisi, Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sitten nämä muut tilanteet tässä, mitä viime aikoina ovat olleet, ovat siellä taustalla. Mutta kun meidän on pakko saada se talouskasvu liikkeelle, niin se on se merkittävin asia, millä me saamme tämän velankin sitten aikanaan hallintaan.

Arvoisa rouva puhemies! Kaikkihan me kannatamme byrokratiasta karsimista ja vastaavasti sitten resurssien siirtoa niihin varsinaisiin palveluihin taikka etuuksiin. Kiinnitän huomiota kuitenkin siihen, että nyt on tullut kovin monta tämän kaltaista, sinänsä siis hyvää ja kannatettavaa lakiesitystä, ja niitä voisi myös paketoida laajemmaksi kokonaisuudeksi. Esimerkiksi silloin kun soteuudistuksesta säädettiin, niin kulki sellaisella nimellä kuin Sote 100 eräs paketti, missä oli 95 tai 96 lakia, joissa kaikissa oli tehty niitä teknistyyppisiä korjauksia, jotka tietyllä tavalla olivat heijastusvaikutusta sitten soteuudistuksesta. Eräissä laeissa, muun muassa yhdessä, joka juuri nyt on käsittelyssä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, on sitten esimerkiksi monikanavaisuuden purkuun eli sairaankuljetuksen rahoituksen siirtoon hyvinvointialueille kytketty yhteen kokonaan toisen tyyppinen asia, esimerkiksi asiakasmaksujen tietynlainen laajennus, käyttämättä jätetyn sosiaalipuolelle tapahtuvan käynnin sakkomaksun laajennus. Eli sitten toisaalta kytketään samaan lakiin hyvin erityyppisiä. Varsinainen puheenvuoroni pihvi oli nyt siinä, että voisi ainakin kymmenkunta sellaista lakia, joita olemme viimeisten parin kuukauden aikana saaneet, paketoida yhdeksi kokonaisuudeksi, jossa olisi tällainen yhteinen ikään kuin byrokratian karsimisen henki ja ratkaisuja. — Kiitoksia.

Arvoisa rouva puhemies! Aivan ensimmäiseksi kannatan edustaja Merisen tekemää hylkäysehdotusta ja myös sitä lausumaehdotusta. Perusteluita täällä tietysti ollaan jo kuultu. Tiivistäisin ne nyt seuraavaksi: tässä ovat näitä ongelmakohtia juuri nämä kiinniottotilanteisiin liittyvät asiat, joista on keskusteltu; sitten se, että tulisi tämmöinen yksi — sanonpa suoraan — vähän vankilamainen, nimeltään kuitenkin kuntouttava suljettu laitos, siis koko Suomeen yksi tällainen; sitten sen johtajan pätevyys, josta ei kuitenkaan edellytettäisi tällaista sosiaalityöntekijän pätevyyttä; ja sitten se, että ei tulisi niitä lakisääteisiä hybridiyksikköjä, joilla siis tarkoitetaan tällaista psykiatrisen sairaanhoidon ja lastensuojelun yhteistä yksikköä. Siitä tulee se hybridikäsite. Nämä ovat sellaisia asioita, jotka meidän mielestämme ovat nyt puutteita. Tähän lakiin jäi siis puutteita, mutta kyllä täällä meidän vastalauseessa lukee ihan näin: ”Katsomme, että hallituksen esitykseen on valiokunnan asiantuntijakuulemisten ja saatujen lausuntojen pohjalta tehty useita välttämättömiä muutoksia, joilla esitystä on saatu parempaan suuntaan.” Siis verrattuna siihen alkuperäiseen esitykseen. ”Jätämme kuitenkin mietintöön vastalauseemme, sillä edelleen lakiin jäisi nyt esitettyjen toimien osalta eräitä epäkohtia, joita ehdotamme korjattaviksi.” Mehän teimme sitten näitä korjauksia ajatellen ne pykälämuutokset siinä ykköskäsittelyssä. Niistä äänestettiin, ja pykälämuutokset tulivat hylätyiksi. Nyt me olemme sen osin vaikeankin ratkaisun edessä, pitäisikö sitten koko tämä lakiesitys hylätä vai päästää läpi tällaisessa epätyydyttävässä muodossa, ja olemme päätyneet tälle hylkäämisen kannalle. Tässä oli erityisen hyvä puhua edustaja Suhosen viisaan puheenvuoron jälkeen. Koko lastensuojelu on niin valtavan tärkeä kysymys, että se on jo pitkään kaivannut sitä kokonaisuudistusta. Minullahan oli itselläni mahdollisuus vuonna 22 toimia perhe- ja peruspalveluministerinä. Olimme silloin tuomassa erästä lastensuojelulain muutosta tänne eduskuntaan, ja silloin lapsiasiainvaltuutettu sanoi ihan henkilökohtaisesti, että kyllä tarvitaan nyt se kokonaisuudistus, ettei tätä tilkkutäkkiä vain loputtomiin korjata, ja silloin me itse asiassa jätimme sen muutoksen tekemättä ja käynnistimme sen kokonaisuudistuksen. No, sitä kokonaisuudistusta on luvattu, ja olen ymmärtänyt, että vielä tämän eduskuntakauden aikana tulee enemmän uudistusta. Nyt olivat nimenomaan nämä kovat keinot tässä korostetusti käsittelyssä. Jotenkin minusta tuntuu, että lastensuojelussa sen kaiken lähtökohta on lapsen suojelu. Nyt me puhumme siitä, että kriminellit on saatava kiinni ja me haluamme suojella muita ihmisiä näiltä kriminelleiltä lapsilta. Tämä on jotenkin se henki tässä, ja olemme päätyneet sitten tähän hylkäämisehdotukseen.

Arvoisa rouva puhemies! Pyysin vastauspuheenvuoron vain yhdestä syystä: siitä, että edustaja Garedew äsken puheenvuorossaan muutamankin kerran sanoi, että tämän nyt esitetyn lastensuojelulain mukaan tullaan perustamaan näitä hybridiyksiköitä. Laissahan nimenomaan ei ole näitä yksiköitä koskevia määräyksiä. Ne on jätetty pois siitä laista, ja sen takia siinä vastalauseessa, jonka meidän edustajamme samoin kuin vihreiden ja vasemmiston edustajat jättivät, todetaan: ”Katsomme, että hybridiyksiköiden perustamisesta on säädettävä nyt esitettyä velvoittavammin siten, että hyvinvointialueiden on sovittava vähintään yhden psykiatrian ja lastensuojelun yhteensovitetun yksikön perustamisesta kullakin yhteistoiminta-alueella.”

Arvoisa puhemies! Koska tämä laki ehti jo tulla sosiaali- ja terveysvaliokuntaan hieman ennakkoon ja pääsimme sitä siellä tarkastelemaan, niin huomasimme erään erikoisuuden tässä asiassa, joka sinänsä on pääosin viidessä eri asiakokonaisuudessa maksatusta koskeva varsin tekninen laki. Mutta jotta tulisin ymmärretyksi, mitä tarkoitan, niin siteeraan täältä ihan suoraan tästä lain printtiversiosta sivulta 19 kohdasta Pääasialliset vaikutukset. Sanon ensiksi, että tästä Pääasialliset vaikutukset -tekstistä, jossa on laskelmani mukaan 21 riviä, kolme neljäsosaa käsittelee muuta lakia kuin tätä lakia. Eli tässä lukee näin: ”Kansaneläkelaitoksen tiedoksisaantioikeutta koskevia säännöksiä toimeentulotukilaissa, yleistä asumistukea koskevassa laissa ja eläkkeensaajan asumistukea koskevassa laissa ehdotetaan muutettavaksi siten, että niissä säädettäisiin nykyistä täsmällisemmin ja tarkkarajaisemmin Kansaneläkelaitoksen oikeudesta saada rahalaitoksilta tietoja, jotka ovat välttämättömiä käsiteltävänä olevan asian ratkaisemista varten. Lisäksi mainittu...” — ja niin edelleen ja niin edelleen. Sitten kun itse tätä luin, niin hämmästelin, että hetkinen, sehän on eri laki. Sehän on se tiedoksisaantilaki, mitä me käsittelemme. No, sitten täällä tulee ikään kuin selitys, jossa sanotaan näin: ”Kokonaisuutena mainittu esitys” — eli siis se äsken viitattu esitys — ”ja tämä esitys” — eli nyt käsiteltävänä oleva esitys — ”yhdessä edistävät asianmukaista ja viivytyksetöntä viranomaistoimintaa sekä hyvän hallinnon perusteisiin kuuluvaa luottamuksensuojaa.” Eli kiinnitän siis huomiota siihen, että kuvattaessa tämän lain pääasiallisia vaikutuksia valtaosa tekstistä käytetään kokonaan muun lain kuvaamiseen. No, ei tämä mikään virhe ole, mutta tämä herätti huomiota. Siitä muusta laista: Se on juuri se laki, jonka suhteen ainakin itse ihan henkilökohtaisesti olen ollut sillä tavalla kiusaantunut, kun asetan sen yleisiin yhteyksiin niin, että siellä verotuksen toisessa päässä — vaikkapa kaikkein suurituloisimpien verotuksessa, heidän saamissaan mahdollisissa vähennyksissä tai parhaillaan käsiteltävässä alkoholin etämyyntiä koskevassa asiassa ja siinä ilmenneissä verotusongelmissa — jopa tuntuu siltä, että niitä ei välttämättä huolimatta valtiovarainvaliokunnan jaoston tahdosta tahdottaisi saada kuntoon, ja siinä toisessa päässä me niitä kaikkein pienituloisimmassa, haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten etuuksia haluamme yhä tarkemmin kyylätä ja antaa sitten Kelalle mahdollisuuden päästä rahalaitostietoihin sisälle, niin jotenkin tuli itsellä semmoinen olo, että tämä on eräällä tavalla sen kyseisen lain rinnakkaislaki, vaikka tässä on teknisesti ihan oikeita asioita. Halusin tämän ihan täällä täysistunnossa ääneen todeta.

Arvoisa rouva puhemies! Kiinnitin huomiota tähän kuntatalousosioon, joka oli tuossa ministeri Ikosen puheenvuoron alkuosassa. Tiedän, että muutkin kiinnittivät siihen huomiota, joten otan siihen nyt ihan yhden tietyn näkökulman. Olen sen täällä aikaisemminkin maininnut, ja se liittyy siihen, että kun 19. marraskuuta vuonna 24 oli se kuntatalouden musta perjantai, niin viikonlopun aikana hallitus reagoi siihen asiaan silloin. Kysehän oli siitä, että tuona päivänä valmistui vuoden 23 verotus ja kävi ilmi, että verotuloja oli kertynyt paljon vähemmän kuin oli oletettu, ja kun samaan aikaan piti ensimmäisen kerran sitten jakaa verotulot uudella tavalla hyvinvointialueiden ja kuntien kesken, oli kuntia uhkaamassa ihan kerta kaikkiaan iso verotulojen menetys. Ja viikonlopun aikana, tai tuskin sen viikonlopun aikana, mutta maanantaina hallitus ilmoitti, että pariin vuoteen tätä ei toimeenpanna, ja kunnille annettiin sitten lisää aikaa: siis leikkaus tulee, mutta kuitenkin annettiin lisää aikaa. Tässä on merkittävä ero siihen, millä tavalla hallitus toimi hyvinvointialueiden rahoituksen tasapainotusajan saamisessa. Kolme vuotta me täällä odotimme sitä, että saisimme lisää aikaa, ja nyt sitten hallitus on ollut valmis siihen.

Arvoisa puhemies! Olen rakentanut tämän puheenvuoroni sellaisella periaatteella, kun kuuntelin varsinkin tämän keskustelun parin ensimmäisen tunnin aikana eräitä hallituspuolueiden ja myös valtioneuvoston jäsenten esittämiä argumentteja, joissa huomasin mielestäni virheitä, taikka olen niistä eri mieltä, että haluan tällä kertaa kommentoida niitä. Aivan ensimmäinen koski sitä — se ei tullut täältä valtioneuvoston taholta mutta tuli hallituspuolueiden taholta — jossa väitettiin minusta aika häikäilemättömästi, että me oppositiossa emme haluaisi talouskasvua Suomeen. Sehän on minusta häikäilemätön väite sen takia, että kaikkihan me tiedämme, kuinka suomalaiset kärsivät tällä hetkellä talouskasvun puutteesta: asuntojen arvot alenevat, asuntovelat pysyvät silti entisen suuruisina, kaikki tämä tilanne, ja tietysti korkea työttömyys kaikkein räikeimpänä asiana. Mehän todella tarvitsemme ja haluamme talouskasvua, ja me olemme kritisoineet hallitusta siitä, että hallitus ei mielestämme ole toiminut sillä tavalla, että niillä kaikilla keinoilla, jotka sillä on käytössä, se olisi pystynyt edistämään talouskasvua. Tämä ensimmäisenä kommenttina. Toinen hyvin mielenkiintoinen ja usein täällä toistettu tällainen rakenteellinen väite kulkee niin, että luetellaan pitkä joukko ulkoisia tekijöitä, joista kerrotaan koko tämän huonon tilanteen Suomessa johtuvan, mutta sitten annetaan ymmärtää, että jos tapahtuu myönteinen käänne, niin se ei suinkaan johdu sitten niissä ulkoisissa tekijöissä tapahtuneesta myönteisestä muutoksesta, esimerkiksi kansainvälisen taloussuhdanteen paranemisesta, vaan se johtuu niistä hallituksen omista toimenpiteistä. Tämähän ei ole niin kuin looginen väite, että vain huonot asiat ovat seurausta ulkoisista asioista, ja jos tulee myönteisiä merkkejä ja signaaleja, niin ne olisivat sitten hallituksen ansiota. Eihän tuollaiseen logiikkaan kukaan aikuinen oikeasti voi uskoa. Kolmas asia liittyy keskusteluun siitä, millä tavalla meillä tuloveroa on alennettu. Jälleen kerran kuulin sen valtiovarainministerin esittämänä niin, että valtaosa verojen alennuksista on kohdistettu pieni- ja keskituloisille. Tämähän on eräänlainen silmänkääntötemppu. Jos me teemme jonkunnäköisen rajapyykin vaikkapa 8 000 euron bruttokuukausitulojen kohdalle, niin on totta, että sen tulorajan alapuolella on 97 prosenttia kaikista Suomen tulonsaajista ja sen rajan yläpuolella on kolme prosenttia kaikista Suomen tulonsaajista. Tällä tavalla sanottuna tietysti voidaan sanoa, että on enemmän niitä ihmisiä, jotka ovat saaneet veronalennuksia, kuin niitä, jotka ovat sen rajan yläpuolella. Mutta katsotaanpa niitä summia. Eli se yli 8 000 tienaavien veronalennus on 500 miljoonaa euroa, joka on käytännössä yhtä paljon kuin kaikkien niiden suomalaisten, 97 prosentin, veronalennus, jotka ovat alle 8 000 euron kuukausitienestissä. Tästä seuraa tietenkin se, että nämä pieni- ja keskituloisten veronalennukset ovat 20—30 euroa kuukaudessa, ja nekin sitten kompensoituvat pois esimerkiksi ammattiliittoon kuulumisen kautta, kun sitä verovähennystä ei voi tehdä. Vastaavasti keskiarvot nousevat helposti sinne 1 000 euroon kuukaudessa ja enempäänkin silloin, kun puhumme suurituloisista. No, neljäs asia ja toiseksi viimeinen tässä listassa, minkä ehdin nyt todeta, on se, että tietyt hallituksen toimenpiteet ovat sellaisia, joita ekonomistit kyllä pitävät työllisyyttä lisäävinä, mutta väitän, että niidenkin ajoitus on väärä. Eihän se työvoiman tarjonta, joka on ekonomistien käyttämä termi sille, että heikennetään esimerkiksi ihmisten sosiaaliturvaa ja työttömyysetuuksia, ole toimiva malli siinä tilanteessa, kun meillä ei ole niitä työpaikkoja saatavilla, eli nämä asiat on väärin ajoitettu. Viidentenä nostan esille sen, että toki on aivan totta, että meillä on valtava talouden sopeutusurakka edessämme, mutta tässä hallituksen leikkausten joukossa on tiettyjä leikkauksia, jotka ovat minusta erityisen ikäviä ja turmiollisia. Nopeana luettelona totean vain täällä jo usein mainitut: työttömyysturvan suojaosan poisto, työttömyysturvan lapsikorotuksen poistaminen, hoitotakuun heikennys, asiakasmaksujen liian rajut korotukset ja aikuiskoulutustuen lakkauttaminen. Nämä ovat erityisesti sellaisia, joille on todellakin helppo löytää vastaava kompensaatio, esimerkiksi meidän vaihtoehtobudjetissa, ja jotka ainakin olisi saanut jäädä tekemättä hallituksen toimesta. — Kiitoksia.

Arvoisa puhemies! Mainitsen muutaman tosiasian hoitoonpääsystä. 1. syyskuuta vuonna 23 tuli voimaan kahden viikon hoitotakuu edellisen hallituksen lakiesityksen pohjalta. Sitä ennen meillä vain puolet väestöstä pääsi kahdessa viikossa terveyskeskuslääkärin vastaanotolle. Tämä lainmuutos aikaansai sen, että hyvin nopeasti 80 prosenttia potilaista pääsi kahden viikon aikana. Se laki ehti olla voimassa 16 kuukautta, viimeiseen päivään asti vuonna 24, jolloin nykyinen hallitus romutti sen lain ja palattiin takaisin aikaisempaan, kolmen kuukauden hoitotakuuseen. Välittömästi, THL:n tilastojen mukaan, romahti hoitoonpääsy. Jälleen olemme siinä tilanteessa, jossa vain hieman yli puolet pääsee kahdessa viikossa hoitoon. Tämä on faktaa. Nämä numerot ovat THL:n hoitoonpääsytilastoista suoraan. Ministeri Rydman, aiotteko ottaa uudelleen tämän hoitotakuun käyttöön sellaisessa muodossa kuin se oli aiemmin ja satsata sen rahasumman, joka tähän tarvitaan, sinne terveyskeskuksiin?

Arvoisa rouva puhemies! On todella minusta hyvä, että käymme täällä neljän suurimman puolueen edustajien kesken — vaikka aika myöhään illalla — vielä tämmöistä hyvää talouspoliittista keskustelua. Arvostan tässä kovasti näkemyksiänne, vaikka en kaikista tietenkään ole samaa mieltä. Pyysin puheenvuoron nyt vastatakseni edustaja Heikkiselle hänen äskeiseen kysymykseensä Missään nimessä en itse kannata enkä tietenkään aja mitään sellaista linjaa, että Suomi syöksyisi nyt nykytilanteesta vielä syvempään kuiluun tai vertauskuvallisesti törmäisi johonkin seinään ja sitten tarvittaisiin joku ulkopuolinen taho ikään kuin järjestämään meidän puolesta asiamme. Ei missään nimessä. Kyllä me demokraattisessa maassa itse vastuullisesti nämä hoidamme. Käytin esimerkkinä tuota 90-luvun lamaa, koska — ehkä erotuksena tässä nyt kollegoista, johtuen ihan biologisesta tosiasiasta — olen ollut vastuullisissa tehtävissä silloin 90-luvun alussa, ja se oli monella tavalla, kuulkaa, mielenkiintoista aikaa, ja olen siitä sitten myös pitänyt ihan talouspoliittisia esitelmiä, toki painottuen osin tietysti sosiaali- ja terveydenhuoltoon mutta ihan myös talouspuoleen. Ihan lyhyesti, jos kerrataan, mitkä olivat ne keinot, joita silloin käytettiin. Tilannehan oli silloin pahempi kuin nyt. Siis nythän me tuskailemme sen kanssa, että meillä on niin paljon velkaa, ja me haluaisimme yhdessä katkaista tämän velan kasvun. Silloinhan tilanne oli se, että Suomi ei meinannut saada mistään velkaa. Silloin valtiovarainministeri Viinanen matkusti Japaniin, ja sieltä sitten joka puolelta maailmaa yritettiin anella, että mistä saataisiin velkaa. Mutta silloin tehtiin se, että kun työttömyys lähenteli melkein 500 000:ta pahimmillaan, niin kaikkien niiden, joilla vielä oli töitä, verotus pantiin, kuulkaa, ihan tappiin. Jos me puhumme nykyisistä verotasoista, niin ne veroprosentit olivat silloin, minullakin hyväpalkkaisena virkamiehenä, selvästi korkeammat kuin mitä ne ovat tällä hetkellä. Sitten leikattiin aika voimakkaasti erilaisia julkisia palveluja ja etuuksia, sitten lainattiin maailmalta niin paljon rahaa kuin ikinä saatiin, ja näillä keinoilla yritettiin voittaa se tilanne. Sittenhän oli ehkä kaikkein merkittävintä se, että kolmeksi vuodeksi neuvoteltiin työmarkkinoilla sopimus, jossa palkat eivät nousseet ollenkaan ja lomarahat lainattiin pois. Siis se oli miinus kuusi prosenttia tietenkin se lomarahojen leikkaaminen. Tässähän edustaja Lyly viittasi vankalla kokemuksella siihen, että sopu työmarkkinoilla kaikkein vaikeimpina aikoina on äärimmäisen tärkeää. Kyllä suomalaiset ymmärtävät sitten, miten näistä mennään. Sitten oli mielenkiintoista se, että kuntapuolella, missä itse työskentelin, oli silloin käytössä tämä velvoitetyöllistäminen, eli 500 ansiosidonnaisen päivän jälkeen kunnan velvollisuus oli palkata kuudeksi kuukaudeksi tekemään töitä, ja sitten pääsi taas ansiosidonnaiselle. Ja kuulkaa, 30 prosentin työttömyydestä — Pori, Rauma, länsirannikon viennistä eläneet teollisuuskaupungit, Meri-Porin kaupunginosassa Pihlavassa [Puhemies koputtaa] työttömyys nousi 50 prosenttiin — Suomi lähti sitten nousuun Lipposen hallituksen johdolla, joita kausia tuli kaksi peräkkäin, ja puhemiehemmekin sitten jälkimmäisessä Lipposen hallituksessa oli. — Lopetan tähän. Kiitoksia.

Arvoisa rouva puhemies! Jouduin olemaan hetken poissa salista eräässä toisessa kokouksessa, mutta tultuani saliin olen kuullut todella hyviä puheenvuoroja, ja minusta tässä keskustelussa on ollut rakentava sävy. Tarkoitan tässä nyt edustajien Lyly, Bergbom, Heikkinen ja Lohi puheenvuoroja. Edustaja Kettusen puheenvuoroa en kuullut, sitten ehkä aiemmin käytitte sellaisen. Kirjoitin jopa tähän muistilapulleni, että ”musiikkia korville”, millä tarkoitan sitä, että vaikka en ole samaa mieltä niistä kaikista säästökohteista, joita edustaja Bergbom tässä luetteli, niin minusta se oli reipasta ja rehellistä puhetta, että niitä oli listattu. Haluan tässä vähän samassa hengessä kuin äsken edustaja Räsänen todeta, että kyllä sosiaalidemokraatit osaavat sopeuttaa. Kävin jossain vaiheessa läpi sitä, ketkä sosiaalidemokraatit ovat olleet valtiovarainministereitä Suomen historiassa, ja en ryhdy nyt aikaa käyttämään sen luettelon esittämiseen. Mielenkiintoinen nimi oli ensimmäinen, eli Tannerin hallituksessa lääkäri Hannes Ryömä oli valtiovarainministeri, josta sittemmin Lääkintöhallituksen pääjohtaja. Kovin moni on siellä ollut vaikeana aikana valtiovarainministerinä, kun on jouduttu tekemään niin sanottuja kovia ratkaisuja. Olen nautiskellut viime vuosina siitä, että olen lukenut Mauno Koiviston kirjaa Linjan vetoa, jossa hän kertoo tilanteesta maan taloudessa ennen kuin Paasion hallitus aloitti vuonna 66 ja sitten siitä, mitä hän valtiovarainministerinä vuosina 66—68 joutui tekemään. Ne ovat olleet, kuulkaa, aika hurjia asioita, mitä siinä jouduttiin tekemään, ja siltikin devalvaatioon siinä sitten loppuvaiheessa jouduttiin. Itselläni on oma kokemus kuntajohtamisesta 90-luvun laman aikana teollisuuskaupunki Porista, jossa terveysviraston päällikkönä ja sen taloudesta vastaavana henkilönä jouduin vuonna 92 kahdeksan eri kertaa kaupungintalolta tulleen — eli kaupungin johdon taholta tulleen — ohjeen perusteella leikkaamaan sitten niitä terveydenhuollon menoja, pitämään kahdeksaa lääkärivirkaa 40:stä kokonaan avoinna ilman täyttölupaa ja tekemään siellä monia, monia tällaisia supistuksia. Sittemminhän saatiin maan talous kääntymään nousuun, ja nousua kesti 17 vuotta sitten sillä erää. Mutta haluan tässä nyt korostaa sitä, että jokainen varmasti ymmärtää, että jos lähdetään vaikka kahdeksan miljardin summasta — sitten on tietysti vielä haastavampaa, jos puhutaan isommista summista — niin eihän sitä ilman myös tulojen lisäystä pystytä tekemään. Ei kukaan pysty oikeasti leikkaamaan siis kahdeksaa miljardia valtion menoja. Täytyy muistaa, että valtion budjetissa on paljon semmoisia menoja, joita ei edes teknisesti pysty oikeastaan leikkaamaan. Emme me voi omalla päätöksellä vaikkapa päättää, että maksamme EU:lle vähemmän jäsenmaksuja, ja meillä on 11 miljardia eläkkeitä siellä eri kohdissa: kansaneläkkeet, valtion omat eläkkeet, YEL-eläkkeet, MYEL-eläkkeet. Eli siellä on kuitenkin paljon semmoista, mihin on aika vaikea tehdä tätä. Kyllä me tarvitsemme siis sekä menojen leikkaamista että tuloja lisää. Sitten voidaan kysyä, että mitenkäs maan kasvulle sitten käy, kun me tyrehdytämme näillä mahdollisen kasvun. Ehkä joudutaan menemään joskus niin sanotusti pohjan kautta ennen kuin se uusi nousu tulee, mutta viisasta olisi tietenkin, että voidaan myös kohdentaa sitten jotain ihan semmoisiin tietoisiin kasvutoimiin. Haastava urakka on edessä, ja katsotaan, ketkä sitä sitten vuoden päästä lähtevät toteuttamaan. [Puhemies koputtaa] Kritiikkihän tuli nyt siitä, että nykyisen hallituksen toimenpiteillä tämä ei ole näkyvästi lähtenyt onnistumaan.

Arvoisa puhemies, ärade talman! Viime eduskuntavaalien jälkeen sorvattiin Säätytalolla ohjelmaa tälle vaalikaudelle. Hallituspuolueilla oli kova usko, että velkaantuminen taitetaan ja Suomen talous saadaan nousuun. Lääkkeiksi valittiin suurituloisten veronkevennykset, sosiaaliturvan leikkaukset ja työmarkkinoiden sanelupolitiikka. Kuluneet kolme vuotta ovat viimeistään osoittaneet, että valittiin väärät lääkkeet. Ei tullut 100 000:ta uutta työpaikkaa, ei tullut talouskasvua, velkaantuminen ei taittunut. Tuli Euroopan epäonnistunein talouspolitiikka ja unionin korkein työttömyys. Samalla velka nousi ennätyslukemiin. Nyt ihmisiä patistetaan sosiaaliturvan ja koulutuksen leikkauksilla työpaikkoihin, joita ei kerta kaikkiaan ole olemassa. Voiko suuremmin epäonnistua? [Timo Harakka: No ei kyllä voi!] Pääministeri on vakuuttanut, että sopeutustoimissa keneltäkään ei vaadita kohtuuttomia, mutta monet leikkaukset ovat osuneet samoihin heikossa asemassa oleviin ihmisiin. Pienituloisten määrä on kasvanut 120 000:lla, heistä 30 000 on lapsia. Epävarmuus kalvaa myös keskiluokkaa. Työttömyyden noustua lähes 350 000:een ja työttömyysturvan heikentyessä leviää pelko niidenkin keskuuteen, joilla vielä on töitä. Tällöin ei uskalleta kuluttaa kuin pakollisiin menoihin. Asuntokauppa tyrehtyy. Luottamus rapautuu. Tämä on se tuntematon jarru, joka ehkäisee nousun alkamista. Arvoisa puhemies! Hallitus vetoaa aina heikkoon suhdanteeseen ja kansainvälisiin kriiseihin. On totta, että näillä on vaikutusta energian hintoihin ja ihmisten mielialoihin, mutta ne eivät yksin selitä maamme talouden jäämistä jälkeen muusta Euroopasta. Hallituksen omat toimenpiteet ovat myös pahentaneet tilannetta. Työmarkkinapolitiikassa hallituksen koventunut linja on syönyt luottamusta. Julkisten palvelujen leikkaukset ovat lisänneet työttömyyttä. Suurituloisten veroalennukset ovat kasvattaneet valtion velkaantumista ja korkomenoja. Työttömyysturvan suojaosan poisto vähentää työvoiman tarjontaa. Terveydenhuollossa toteutetaan kummallisinta terveyspolitiikkaa ikinä. Terveyskeskusjonoja pidennetään, asiakasmaksuja korotetaan ja rahaa ohjataan satoja miljoonia yksityiseen terveydenhuoltoon muutaman isoimman kaupungin varakkaammalle väestölle. Tälle on vaihtoehto. Se on työn ja toivon vaihtoehto, luottamuksen lisäämisen vaihtoehto. SDP on johdonmukaisesti tällä kaudella, joka ikinen vuosi, esittänyt vaihtoehdon hallituksen politiikalle. Niissä velkaa otetaan vähemmän mutta sopeutuksen taakka jaetaan oikeudenmukaisemmin. Kaikille vastustamillemme hallituksen leikkauksille olemme esittäneet korvaavan sopeutustoimen. Tämä on sitä oikeudenmukaisuutta, jota hallituksen politiikka ei ole ihmisille tarjonnut. Tällä rakennetaan luottamusta. SDP:n vaihtoehdossa palautamme työttömyysturvan ja asumistuen suojaosat emmekä hyväksy rajuja terveydenhuollon maksujen korotuksia. Esitämme useita toimenpiteitä asuntokaupan vauhdittamiseksi. Vihreä siirtymä ei ole meille uhka vaan mahdollisuus. [Arto Satonen: Ja mitkä olikaan säästötoimet?] Tätä on toistuvasti korostanut myös teknologiateollisuus. Siksi suuntaamme rahoitusta puhtaan energian investointeihin. [Timo Heinonen: Lisää hitasasuntoja!] Verotuksella paitsi rahoitetaan julkisia menoja puolustuksesta kirjastoihin myös vähennetään eriarvoisuutta. Siksi esitämme listaamattomien yritysten osinkoverotuksen uudistamista, yritystukien perkaamista, suurituloisten verotuksen progression pitämistä vuoden 2025 tasolla ja erityisesti hallituksen härkäpäisesti ajaman yhteisöveroalennuksen perumista. Arvoisa puhemies! Hallituksen viimeinen kehysriihi jäi näpertelyksi, vaikka tilanne olisi edellyttänyt käänteentekeviä ratkaisuja. Nyt hallitus jättää seuraajalleen perinnöksi ennätysvelkaantumisen, konkurssitsunamin ja järkyttävän korkean työttömyyden. Sama hallitus vaatii oppositiolta leikkauslistojen esittämistä ensi vaalikaudelle, vaikka se itse ei ole halukas tai kyvykäs muuta kuin kauhistelemaan edessä olevaa urakkaa maan talouden korjaamisessa. Tämä hallitus on epäonnistunut ja lyönyt hanskat naulaan. Se tarjoilee viimeisiä namuja omille eturyhmilleen. Samalla se viime töikseen tyhjentää valtion kassan ja jättää karmaisevan velkavuoren, yli 17 miljardia vuodessa, seuraajalleen. Tätä rakasta isänmaata tämä hallitus ei saa nousuun. [Minja Koskela: Ei saa seuraavakaan!] Suomi ansaitsee parempaa.

Arvoisa rouva puhemies! Perussuomalaisten edustaja Reijonen pääsi nyt mieliaiheeseen, ja kyllä tästä ihan mielelläni olen valmis keskustelemaan, koska uskallan väittää, että tällä hetkellä sosiaali- ja terveydenhuollon luottamusmiespaikkojen ja niistä maksettavien palkkioiden määrä on 80 prosenttia vähemmän kuin se oli ennen tätä uudistusta. Otetaan esimerkiksi Varsinais-Suomi. Meillä oli erikseen sairaanhoitopiiri, sillä oli osavastuualueet, eli maakunta oli jaettu eri osiin ja niillä oli lautakunnat, oli erityishuoltopiiri, oli 27 kunnan 15 eri kuntainliittoa tai tämmöistä kuntayhtymäorganisaatiota, sitten oli Turun kaupungilla oma lautakunta. Kaikki tämä yhteenlaskettuna oli moninkertainen määrä luottamusmiespaikkoja, joista maksettiin näitä palkkoja. Kerran, kun näistä asioista täällä keskusteltiin, tulin niin uteliaaksi, että katsoin, että aika hyvän vuosipalkkion edustaja Reijonenkin sieltä Kuopion kaupunginhallituksesta sai, mutta nehän eivät tietenkään ollenkaan kuulu nyt tähän keskusteluun, vaan ainoastaan ongelmat ovat täällä hyvinvointialueilla. Haluaisin, että lasketaan vaikka ihan yhdessä tämä asia ja katsotaan, paljonko ennen meni rahaa ja paljonko nyt menee. Väitän, että se on noin 80 prosenttia vähemmän kuin mitä menee tällä hetkellä.

Arvoisa rouva puhemies! En tiedä, onko korrekti menettelytapa, että kysymme sieltä kateederin puolesta neuvoa. Eli tarkoitan sitä, että kun tämä keskustelu alkoi, niin kerrottiin puhemiesneuvoston päätös, joka oli, että lähetetään sosiaali- ja terveysvaliokuntaan. Tuleeko minun — meidän — tehdä täällä nyt se esitys uudelleen, jotta se olisi käsittelyssä, kun täällä on tehty siitä poikkeava esitys, vai onko se lähtökohtaisesti mukana? Jos saan tähän vastauksen. Sitten jos ei tarvitse tehdä sitä, niin en tee sitä.

Arvoisa puhemies! Mielelläni vastaan tässä edustaja Väyrysen kysymykseen, mikä sen kulukehityksen olisi pitänyt olla: sen olisi pitänyt olla se, mikä siinä vuonna 22 säädetyssä rahoituslaissa oli. Ei siellä mitään kuutta miljardia ollut, eikä tässä nyt olla mitään kahta miljardia sieltä vielä onnistuttu hallituksen toimesta pois nappaamaan. Noin 650 miljoonaa on onnistuttu vähentämään, ja tässä kun tulee nyt vielä 400, niin se miljardi rupeaa kyllä täyttymään. Nyt täytyy muistaa, että tässäkin keskustelussa menevät koko ajan kahdet eri kulut ja kustannukset sekaisin, vaikka ne toisiinsa liittyvätkin. Valtion kustannus eli se rahoitus, mikä hyvinvointialueille annetaan, on eri kuin se sotealueiden kulukehitys. Kuten itse kerroin, sotealueiden kulukehitys on saatu putoamaan 11,9 prosentista ensimmäisenä vuonna 1,6 prosenttiin kolmantena vuonna. Sehän on ihan valtava muutos, ja se on siellä alueilla tehty. Se, että valtio on sitten joutunut laittamaan enemmän rahaa kuin mikä tämä kustannuskehitys on ollut, on johtunut siitä ensimmäisestä vuodesta, aivan niin kuin täällä edustaja Lyly kertoi. Ei kukaan tiennyt silloin, kun kunnat budjetoivat vuonna 21 soterahoitustaan vuodelle 22, joka muodosti pohjan sille valtion rahoitukselle vuonna 23, että vuonna 23 inflaatio on 10 prosenttia, palkankorotukset 6—7 prosenttia, ostopalvelujen kulut 15:tä prosenttia. Siitä tuli se 1,4 miljardin aukko. Kuka muu tai mikä muu voi täyttää sen aukon kuin valtio? Eivät kunnat voi, koska tämä ei ole enää kuntien toimintaa, ei se henkilökunta eikä johto voi. Se on valtio, jolloin valtio on kieltämättä joutunut laittamaan tähän enemmän rahaa kuin mikä se varsinainen kulukehitys siellä alueella on ollut johtuen siitä, että se ensimmäisen vuoden rahoitus oli käytännössä vajaan miljardin verran alimittainen verrattuna siihen, mikä oli se todellinen tarve. Tämä ihan lyhyesti tästä. Minä vielä totean, että tämä palvelutarveindeksi, josta me nyt puhumme, perustuu tieteelliseen tutkimukseen, jonka nimi on SOME eli sosiaalimenomalli, jonka on tehnyt THL. Tämä asia muodostaa nyt kaksi kolmasosaa koko tämän lain sisällöstä, sen 268 miljoonaa siitä 388:sta. Sen takia nimenomaan sosiaali- ja terveysvaliokunnan tulee nyt olla tässä se ensisijainen valiokunta eli mietintövaliokunta. Tämä palvelutarve on ollut siis 1,02 prosenttia vuonna 23, seuraavana vuonna 1,05 ja 1,07 seuraavana vuonna, ja tänä vuonna se on 1,02. Tämä perustuu siis nimenomaan ihan sellaiseen tieteelliseen tutkimukseen, mikä on tämän toiminnan sisältöä, ja ne asiat kuuluvat sosiaali- ja terveysvaliokunnalle, ei tämän lain yleinen rakenne, joka kieltämättä kuuluu hallintovaliokunnalle.

Arvoisa rouva puhemies! Olihan tuo nyt todellinen epäluottamuksen osoitus sosiaali- ja terveysvaliokunnalle, jossa — niin kuin muissakin valiokunnissa — hallituspuolueilla on enemmistö, ja se kannatuspuheenvuoro tuli äsken vielä sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäseneltä itseltään. Kuitenkin on niin, että tällä kertaa tässä rahoituslain muutoksessa on kysymys hyvin paljon sosiaali- ja terveydenhuollon sisäisistä asioista. Siellä esimerkiksi diagnoosien käyttö, yksityissektori versus julkinen sektori, mitä diagnooseja käytetään ja muut tällaiset asiat ovat nyt keskeisesti sisällä, ja tämä on se perustelu, minkä takia nyt mietintövaliokunnan tulisi olla sosiaali- ja terveysvaliokunta. Tässä ei ole kysymys vain yleisestä rahoituslain rakenteesta, joka muuten, kun rahoituslaki säädettiin, perustui sosiaali- ja terveysvaliokunnan antamaan mietintöön, niin kuin koko se sotepaketti kokonaisuutena. Otan tästä hallituksen esityksestä esille sivun 30. Siinä on erinomainen taulukko siitä, millä tavalla nettokustannukset ovat hyvinvointialueilla kehittyneet nyt tämän kuluneen kolmen vuoden aikana, ja lukuhan on kaikille tuttu varmasti muutoinkin, ainakin niille, jotka nyt ovat täällä salissa: 11,9 prosenttia vuonna 23, 2,9 prosenttia vuonna 24 ja ennakkotieto viime vuodelta, 1,6 prosenttia. Eli todella tiukoille on pystytty saamaan tämä kehitys, siis 1,6 prosenttia, alle 2 prosentin, viime vuonna. Eli se ensimmäinen vuosi tässä oli se ongelma, 11,9 prosenttia. Kunnissa muuten samaan aikaan menot kasvoivat 10 prosenttia. En ole kuullut täällä keskusteluja, missä niin sanotusti, kuvaannollisesti, levitettäisiin tuhkaa päälle ja revittäisiin hiuksia sillä, että niin huonosti ovat nämä kunnat hoitaneet asiansa, että kustannukset ovat niin paljon nousseet. Tämä on suunnilleen samaa tasoa, lievästi korkeampi oli hyvinvointialueilla, mutta jos ajatellaan, että kunnissa tällä hetkellä käyttötalouden menoista kolme neljäsosaa kohdistuu supistuvaan väestöryhmään eli lapsiin ja nuoriin, koska koulutus on se ala, ja hyvinvointialueilla se on sitten ikääntyvä väestö ja muu väestöosa, joka kasvaa, niin tämäkin jo selittää tuon eron. Eli ongelma ei tällä hetkellä, enää kahteen vuoteen, ole ollut tämä kustannusten kasvu, vaan ongelma on tämä rahoituksen väärä rytmitys. Se tulee kieltämättä sieltä hyvinvointialueen rahoituslaista, mutta se tulee juuri sillä perusteella, minkä erinomaisessa puheenvuorossa edustaja Lyly tässä hetki sitten totesi: kun tulee kompensaatio siitä ensimmäisen vuoden suuresta alijäämästä, niin viime vuonna tuli sitten tätä ylijäämää. Haluan korostaa tätä, että kustannuskehitys on saatu kuriin, ja tarvittaessa jatkan sitten puheenvuoroa vaikka toisella puheenvuorolla, eli en tule nyt pönttöön jatkamaan. — Kiitoksia.

Arvoisa rouva puhemies! Tämä soterahoituslaki on varmasti yksi niitä kaikkein eniten käsiteltyjä lakeja täällä eduskunnassa, ja me olemme nyt saaneet pala kerrallaan erilaisia muutosehdotuksia tähän lakiin. Tietysti sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö perustelevat sitä, että ne tulevat tällä tavalla yksittäisinä ilman uutta kokonaisarviota, milloin kiireellä ja milloin muilla tekijöillä, mutta nyt meillä on tällainen eräs kooste näistä muutoksista. Tärkeintä tässä tietenkin on nähdä kokonaisuus. Täällä on hyvin paljon monimutkaisia yksityiskohtia, ja vaikka meillä ei ole tapana kesken olevaa valiokuntakäsittelyä millään lailla referoida enkä itsekään aio niin tehdä, niin sen verran voitte varmasti ymmärtää, että kyllä tämä lakiesitys koetaan aika monimutkaisena. Itse käytin nyt varsin paljon aikaa käydäkseni tätä läpi ja olin myös sen lausuntokierroksella olleen luonnoksen huolella käynyt läpi, koska tässähän on kysymys, niin kuin usein täällä on sanottu, siitä kaikkein suurimmasta momentista meidän valtion budjetissa eli hyvinvointialueiden rahoituksesta. Se tärkein asia on tietenkin nyt tässä lakiesityksen painetussa versiossa sivulla 59, jolla on taulukko, joka päätyy siihen, että vuonna 29 verrattuna nykyiseen voimassa olevaan lainsäädäntöön annettaisiin hyvinvointialueille tässä taulukossa ja tässä lakiesityksessä olevin perustein 388 miljoonaa euroa vähemmän rahaa. Minusta on turha nyt kiistellä siitä, onko tämä leikkaus vai mikä, koska kaikkihan me tiedämme, että muista tekijöistä johtuen — vaikkapa kustannustason muutoksesta johtuen tai sitten tehtävien lisääntymisestä johtuen tai jälkirahoituksesta johtuen — tämä rahoitus muuttuu myös. Eli tämä on leikkaus siihen tasoon, joka muuten toteutuisi, mutta sitten on muita tekijöitä, jotka taas muilta osin nostavat tätä rahoitusta, ennen kaikkea tietenkin tuo kustannustason muutos eli hyvinvointi-indeksi. Tässä on yhdeksän eri kohtaa, joilla on vaikutusta hyvinvointialueiden rahoitukseen, ja niistä kolme on merkittävämpiä kuin muut. Nimittäin ne muut eivät vaikuta kokonaisuuteen, mutta niillä on yksittäisiin alueisiin merkittäviä vaikutuksia. Valtiontalouden kannalta ne ovat sitten kustannusneutraaleja. Se tarkoittaa siis sitä, että saman verran kuin joidenkin alueiden rahoitus vähenee, niin sitten muiden alueiden rahoitus kasvaa. Keskityn sen takia nyt ihan lyhyesti näihin tärkeimpiin: Eli tuosta 388:sta valtaosa eli 268 miljoonaa muodostuu tuon palvelutarveindeksin muuttamisen seurauksena. Mikä on tämä palvelutarveindeksi? Käytetään myös tämmöistä lyhennettä kuin ”some”, joka taas on lyhenne sanasta ”sosiaalimenot”. Eli kun tämä rahoituslaki säädettiin, niin tiedossa oli silloin huolella tehty THL-johtoinen tutkimus, joka osoitti, että keskimäärin noin yhdellä prosentilla ikärakenteen muutoksesta johtuen sosiaali- ja terveydenhuollon menot kasvavat vuosittain. Niinpä tuohon lakiin säädettiin sitten sellainen yhden prosentin lisäys vuosille 23 ja 24 ja sitten asetettiin kieltämättä sellainen tehostamistavoite, että se 1 prosentti putoaa 0,8:aan vuodesta 25 alkaen. Tämä on ilmaistu usein myös toisin, eli pudotettiin 20 prosentilla sitä palvelutarvetekijää, eli siitä annetaan vain 80 prosenttia. Tässä helposti voivat mennä nämä prosentit sekaisin, koska 80 prosenttia yhdestä prosenttiyksiköstä on tietenkin se 0,8 prosenttiyksikköä. No, nyt tähän tehdään vuodesta 27 alkaen sellainen muutos, että se pudotetaan sitten sinne 0,6 prosenttiyksikköön. Samalla tehdään toinen muutos, se tulee voimaan vuodesta 28 alkaen. Eli määräaikaiseksi suunniteltu eli seitsemäksi ensimmäiseksi vuodeksi suunniteltu uuden järjestelmän eräänlainen muutostuki, jonka suuruus oli 0,2 prosenttiyksikköä, lakkaisi jo vuoden 28 alusta alkaen, kun se nyt voimassa olevan lainsäädännön mukaan olisi vielä ollut vuosina 28 ja 29 käytössä. Kun tämä muutos tehdään, niin siinä leikkautuu sitten hyvinvointialueiden rahoituksesta tasaisesti sama prosentuaalinen osuus eri hyvinvointialueilta, ja sen yhteisvaikutus on 268 miljoonaa. Sitten tämä 120 miljoonaa tulee täältä siirtymätasauksesta kahdella tavalla. Ensinnäkin sen porrastusta muutetaan, ja sitten sinne tehdään semmoinen tasajakoinen säästö. Tämä jälkimmäinen on merkittävämpi. Sen osuus on 91 miljoonaa, ja tällä porrastuksella on sitten kokonaisvaikutus 29 miljoonaa. Näistä muodostuu sitten tämä 388 miljoonaa. Sitten en käy niitä tarkemmin läpi. Täällä on näitä muita asioita, joilla on sitten vaikutuksia eri hyvinvointialueiden keskinäiseen rahoitussuhteeseen. En tässä nyt sen voimakkaammalla äänensävyllä tätä asiaa käsittele, mutta totean, että tässä nyt sitten lähes 400 miljoonalla eurolla on tarkoitus vähentää hyvinvointialueiden rahoitusta, ja kun tiedetään, millainen tilanne siellä on — irtisanomisia yhteenlaskettuna enemmän kuin oli sosiaali- ja terveysalalta peräti 90-luvun alun lamassa, palvelupisteiden jatkuvia sulkuja ja monia ongelmia — niin tämä tulee sitten lisäksi nykyisten muiden leikkausten tai säästöjen seurauksena näiltä osin selvästi heikentämään hyvinvointialueiden mahdollisuuksia tuottaa väestölle niitä palveluita, joita alueella tarvitaan. En sano tällä sitä, etteikö tuottavuutta pidä tehdä. Ehdottomasti pitää tehdä tuottavuutta, ja siitä tänään aamulla oli erittäin hyvä Sitran raportti, jonka olen ollut vastaanottamassa siellä tilaisuudessa, missä se esiteltiin, mutta ei myöskään pidä mennä tällä tavalla leikkaamaan tätä rahoitusta. — Kiitoksia.

Arvoisa rouva puhemies! Ensin hyvät uutiset ja sitten kritiikkiä. Hyvä uutinen tässä on se, että monikanavaisen rahoituksen purku on hyvä asia. Viime eduskuntakaudella oli työryhmä, joka pohti laajasti tätä monikanavaisuutta, ja matkakorvaukset olivat se asia, josta ehkä oltiin kaikkein eniten yksimielisiä. Katsoin juuri Kelan tilastoista, että viime vuonna Kelan matkakorvauksia, siis kaikkia matkakorvauksia, maksettiin 364 miljoonaa euroa, ja kaksi vuotta sitten, vuonna 23, se summa oli 309 miljoonaa euroa. Se kasvu on aivan valtava. Osa siitä kasvusta selittyy varmasti sillä, että hyvinvointialueilla ei ole kannustinvaikutusta tässä asiassa, vaan ne voivat lopettaa sitten toimipisteitä, jolloin asiakkaiden matkat pitenevät, koska sehän menee Kelan piikkiin sitten. Tämä kertoo hyvin yksinkertaisella tavalla tämän monikanavaisuuden ongelman. Niitä on paljon muitakin ongelmia. No, tässä siirretään ensihoidon ja eräiden muiden sairaankuljetusten kustannuksia hyvinvointialueiden puolelle, ja se on hyvä asia. Se on kaiken kaikkiaan 121 miljoonan euron siirto. Mutta entäs sitten se kritiikki? Se, millä tavalla tämä raha kohdennetaan hyvinvointialueille, on aika kummallinen asia. Se ei noudata sitä periaatetta, kuinka paljon sillä maantieteellisellä alueella on tähän asti käytetty Kela-korvausten rahaa näihin vastaaviin kuljetuksiin, vaan sille on tehty tämmöinen oma laskelma, jossa 85 prosenttia painoarvosta tulee siitä yleisestä tarveperusteisuudesta ja 15 prosenttia sitten siitä haja-asutus- eli asukastiheydestä. Tietenkin tämä jälkimmäinen on painava asia tässä, mutta se näkyy esimerkiksi sillä tavalla, että Pohjois-Pohjanmaan alueella, joka on laaja alue ja sisältää paljon näitä harvaan asuttuja alueita, he sillä tavalla menettävät kolme miljoonaa euroa. Itse tulen alueelta, joka on saamassa vähän alle kolme miljoonaa lisää tässä rahoituksen jakamisperiaatteen muutoksessa. Sitten erittäin negatiivisena asiana, ehkä kaikkein negatiivisimpana tässä, pidän sitä, että tämä ambulanssikuljetuksen nykyinen omavastuu, se 25 euroa, nousee 43,7 euroon, eli 75 prosenttia on se nousu. Sitten täällä on muitakin kummallisuuksia, esimerkiksi tämä käyttämättä jääneen ja ilmoittamatta jätetyn maksun alan laajennus, joka on erittäin huono asia. Siihen pykälään on tullut rivikaupalla lisää niitä kohteita, joissa sitä voidaan soveltaa. Vielä lopuksi mainitsen tämmöisen enemmän fiskaalisen asian, että kun sairausvakuutusmenot tällä tavalla vähenevät, niin se johtaa sairausvakuutusmaksun nousuun, ja sen maksajina on hieman eri ryhmä, eli palkansaajat ja eläkeläiset, kuin valtion verorahoista tapahtuva kustannusten maksaminen, jossa kaikki muutkin verolajit ovat mukana, ja tässä sorretaan palkansaajia ja eläkeläisiä.

Arvoisa rouva puhemies! Kävin tuossa ennen yhtätoista pyytämässä ennakkoon sen puheenvuoron, mutta käytän sen sitten myöhemmin, kun siirrytään niihin pidempiin puheenvuoroihin. Tässä nyt debattipuheenvuorona haluan todeta, että tässähän vähennetään rahoitusta 388 miljoonalla eurolla vuodesta 26 vuoteen 29 siitä tasosta, jonka se nyt voimassa oleva, kieltämättä edellisen hallituksen aikana säädetty, laki muuten olisi hyvinvointialueille taannut. Eniten vähennetään Helsingiltä, 93 miljoonaa, toiseksi eniten Länsi-Uudeltamaalta, 66 miljoonaa, Varsinais-Suomelta 46 miljoonaa ja Pohjois-Pohjanmaalta 37 miljoonaa. Kolme aluetta saa myös lisärahoitusta: Etelä-Karjala peräti 1 miljoonan, Lappi 2 miljoonaa ja Keski-Pohjanmaa 3 miljoonaa. Eli kyllähän tämä nyt on aivan selvästi rahoituksen nykyisen tason leikkauslaki. Tämä on aivan kiistatonta, ja tämähän tulee näkymään siinä, mitenkä palvelut pystytään tyydyttämään, ja johtamaan myös henkilöstön irtisanomisiin.

Arvoisa puhemies! Suomea vaivaa vakava sairaus. Sen nimi voisi olla kuihtumissairaus, latinaksi morbus tabes. Jos todetaan tauti ja siihen annetaan väärää lääkettä, voi käydä niin, että tauti pahenee. Tämän olemme nähneet. Kehysriihessä hallitus löysi kymmeniin eri kohteisiin lisää rahoitusta, mutta aina löytyy yksi kohde, josta hallitus haluaa leikata: se on julkinen terveydenhuolto ja vanhustenpalvelut. Hallituksella oli viimeisessä kehysriihessään mahdollisuus tehdä iso suunnanmuutos taloudessa, mutta se jätti sen käyttämättä. Hallitus on nyt heittänyt kaikki työllisyyttä ja velkaantumista koskevat tavoitteensa romukoppaan. Tämän seurauksena hallitus maksattaa epäonnistuneen talouspolitiikkansa jälleen kerran uusina säästöinä ja leikkauksina tavallisille suomalaisille. Arvoisa varapääministeri Purra, ymmärrättekö, mitä tämä tarkoittaa ihmisten arjessa? Suomalaiset maksavat jo nyt omasta taskustaan terveydenhuollosta paljon enemmän kuin EU-maissa yleensä.

Arvoisa rouva puhemies! Ihan täältä paikalta puhuen ensin muutama kommentti verotuksesta, jotka jäivät äskeisessä puheenvuorossani käymättä ajan loppuessa, ja sitten muutama kommentti täällä käytyyn keskusteluun. Meillä on paljon puhuttu erityisesti hallituksen toimesta siitä, mitenkä veronalennukset painottuvat pieni- ja keskituloisille. Katsotaanpa vähän näitä lukuja. Viimeisimmän tilaston mukaan Suomessa on noin 170 000 henkilöä, jotka ansaitsevat verotettavia tuloja yli 100 000 euroa vuodessa kukin, ja se yhteinen kertymä on noin 170 miljardia euroa. Siitä pääomatulojen osuus on 12 miljardia, ja muu on sitten ansio- ja palkkatuloa. Näiden henkilöiden osuus kaikista veroa maksavista on 3,3 prosenttia. No nyt tämä ryhmä, siis tämä 3,3 prosenttia, saa rahallisesti yhteensä yhtä paljon rahana veronalennusta kuin se 97 prosenttia. Se raja kulkee juuri siinä noin 9 000 euron kohdalla, niin kuin täällä on tuotu esille. Eli tietenkin voi sanoa, että lukumääräisesti veronalennukset painottuvat sinne pieni- ja keskituloisiin, mutta siellä se yksittäisen veronalennuksen suuruus on tuollaista 20—25 euron luokkaa kuukaudessa, joka sitten voi myös kompensoitua esimerkiksi tämän ammattiliittoon kuulumisen verovähennysoikeuden poistumisen myötä. Vastaavasti sitten siellä yli 9 000 euroa ansaitsevien joukossa keskimääräisen veronalennuksen keskiarvo menee ihan sinne tuhanteen euroon kuukaudessa — toki niin, että oikein suuria tuloja nauttivien osalta se on tietysti merkittävästi vielä suurempi. Eli kyllähän tämä on nyt täysin epäsolidaarista veropolitiikkaa, niin kuin jokainen ymmärtää. Tähän sitten vielä se ensi vuodelle suunniteltu yhteisöveron alentaminen, niin kyllä meillä veropolitiikassa jos missä ollaan tehty todella epäsolidaarisia ratkaisuja. Sitten vielä, sikäli kun ehdin, muutama kommentti niistä asioista, mitä täällä on tuotu esille. Edustaja Sillanpään pitkä esimerkki tästä ihmeellisestä kertomuksesta: ei hän varmaan taida itsekään uskoa siihen, ja en oikein ymmärrä, mikä yhteys sillä oli nyt käytävään keskusteluun, koska eihän kukaan Suomessa esitä mitään tuon kaltaista. Yhtä hyvin voisi sanoa, että amerikkalaisten mielestä Suomen terveydenhuoltoa kutsutaan sosialistiseksi, koska se on verorahoilla rahoitettua, niin kuin meidän koulujärjestelmäkin on. Onko se sitten huono, tämä suomalainen koulujärjestelmä tai se, että meillä ei tarvitse maksaa terveyspalveluista kuin omavastuita? Tosin niitäkin on korotettu. Mutta tätä keskustelua nyt ei kannata näiltä osin sen pidempään tässä jatkaa. — Kiitoksia.

Arvoisa rouva puhemies! Teen aivan ensimmäiseksi tämän pykälämuutosehdotuksen, joka on kuvattu täällä valiokunnan mietinnön vastalauseessa. Eli teen sen ehdotuksen. Sitten käytän tästä myös tällaisen kuvailevan ja pohdiskelevan puheenvuoron. Valiokunnan puheenjohtaja on esteellinen tänään esittelemästä tätä mietintöä, eikä tämän puheenvuoroni ole tarkoitus olla mikään korvaava esittely, vaan jonkun verran referoin eräitä keskeisiä asioita tässä: Meillä on sosiaali- ja terveysvaliokunnassa erittäin paljon lakeja käsittelyssä, niin kuin kaikki täällä eduskunnassa tiedämme, ja joukossa on erittäin laajakantoisia ja suuria lakeja, joita on käsitelty jopa sieltä syyskaudelta alkaen, ja sitten on tällaisia pienempimuotoisia, ja en sano, että nämä ovat vähämerkityksellisiä, mutta helpompia ja yksinkertaisempia. Tämä kuvautuu hyvin täällä mietinnön sivulla viisi seuraavassa virkkeessä, jossa todetaan: ”Valiokunta toteaa, että esityksessä ehdotetuissa lakimuutoksissa on kyse nykytilan täsmennyksistä, jolloin ehdotetut muutokset ovat käytännössä nykytilaan nähden verraten pieniä.” Tämä todetaan siis ihan suoraan tässä. Eilen tai sitten toissa päivänä oli televisiouutisten yhteydessä pieni osuus Keski-Suomen hyvinvointialueelta, ja siellä itse asiassa tuttu pitkän linjan yleislääkäri kertoi sellaisesta toiminnasta, jota he olivat siellä harjoittaneet, että esimerkiksi potilasrekistereistä kun löytyy tiettyjä sellaisia laboratoriotuloksia tai muita, jotka voivat sitten muodostaa riskin joillekin kansansairauksille, tällaiseen väestönosaan tai näihin ihmisiin oli sitten kohdistettu tiettyjä tällaisia lähestymisiä ja terveyttä edistäviä toimenpiteitä ja oltu heihin yhteydessä. Itse asiassa kun tämä nyt käsittelyssä oleva lakiesitys oli täällä lähetekeskustelussa, tämä oli se asia, jota itse odotin ja oletin tällä koko lakiesityksellä tarkoitettavan, mutta tämä jäi käytännössä paljon suppeammaksi. Täällä valiokunnan yleisperusteluissa todetaan, että keskeinen motiivi tämän hallituksen esityksen sisällölle oli, että ”nykyinen oikeustila potilastietojen käsittelystä on esityksen perustelujen mukaan epäselvä”. Eli tehtiin selvemmäksi, miten näitä tietoja voidaan käyttää sitten tämmöiseen ennakolliseen tarkoitukseen. Mutta edelleen sitten huomattiin, että siitä oli jätetty Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, siis HUS-yhtymä, pois, ja yksimielisesti sitten HUSin lausuntoon ja muihinkin asiantuntijalausuntoihin nojaten lisäsimme HUSin tähän mukaan. Se on tässä mietinnössä myös tietenkin sitten esitelty ja siellä pykälissä huomioitu. Sitten vielä toteaisin tässä, että tämä, mihin äsken tuossa viittasin, että tätä voitaisiin oikeastaan laajemmin soveltaa kuin mitä nyt ollaan valmisteltu, niin sekin täällä todetaan mietinnössä. Se on tällaisessa virkkeessä: ”Valiokunta pitää tärkeänä, että jatkovalmistelussa arvioidaan mahdollisuuksia hyödyntää potilastietoja nykyistä vaikuttavammin väestötasolla sairauksien ehkäisemiseksi sekä kansanterveyden edistämiseksi.” Tämä oli siis se asia, jota itse toivoin tältä lailta, mutta se jäi nyt paljon kapeammaksi. Sitten tässä tulee tämä rokotusasia, johon tämä vastalauseemmekin ja pykälämuutos liittyvät, eli täällä todetaan näin: ”Asiantuntijakuulemisessa nostettiin esille myös sääntelytarve liittyen potilastietojen tehokkaampaan hyödyntämiseen ihmisten tavoittamisessa kansallisen rokotusohjelman mukaisiin rokotuksiin. Ehdotettu sääntely ei koske näitä tilanteita.” Eli niiden tietojen, onko joku vailla rokotusohjelmaan kuuluvaa maksutonta rokotetta, joka voisi edistää ja ylläpitää hänen terveyttään, käsittely ja hyödyntäminen sitten suhteessa siihen väestönosaan jäi tämän lain ulkopuolelle. Ihan viimeisenä kommenttina vielä totean, että minusta oli hyvin osuva tämä valiokunnan mietinnön viimeinen kappale, jossa todetaan näin: ”Valiokunnan näkemyksen mukaan keskeisessä roolissa myös ennakoivan terveydenhuollon vaikuttavuuden varmistamisessa tulee olla valtakunnallisesti kattava omalääkäreihin perustuva toimintamalli. Omalääkärin avulla voidaan myös ennakoivilla toimilla parantaa hoidon jatkuvuutta. Omalääkärit voisivat ennakoivien toimien avulla myös kohdentaa työpanosta niihin potilaisiin, jotka hyötyvät siitä eniten.” Tämä oli hyvin tärkeätä. Tiedän, että nykyinenkin hallitus osaltaan on edistämässä omalääkärimallia, mutta se edistäminen tapahtuu tavattoman hitaasti. Hallituskausi alkaa olla jo lopuillaan, ja vauhdin pitäisi olla nopeampi, koska koko maahan pitäisi saada kattava omalääkärijärjestelmä. — Kiitoksia.