Lindén Aki

Arvoisa herra puhemies! En nyt toista äskeistä puheenvuoroani, mutta johtuen siitä, että siinä viiteryhmässä, jonka kanssa olen aika paljon tekemisissä ja jota vaalien lähestyessäkin tapaan, tämä digitalisaation vauhti on yksi keskeinen huoli, joka minulle tuodaan esille, kaipaan tässä ihan konkreettisia ratkaisuja, joista tuossa yhden juuri mainitsin. En halua mitään byrokratiaa lisää. Ymmärrän, että ei ole mahdollista ihan valtavaa armeijaa ihmisiä palkata auttamaan jokaista niitä ehkä miljoonaa tai puolta miljoonaa suomalaista, jotka tällaista apua tässä tilanteessa tarvitsisivat, mutta jotain tämmöistä konkreettista meidän pitäisi täällä tehdä. Olen kuullut myös hallituspuolueista ja nytkin hallituspuolueiden ja opposition puolelta tätä samaa huolta. Yritän nyt ihan konkreettisen esimerkin tässä sanoa. Ei ole kuin kaksi päivää siitä aikaa, kun ikätoverini kertoi, että hän oli tehnyt anomuksen, että verotusta muutettaisiin. Se veropäätös tuli sitten sinne Suomi.fihin, ja sieltä hän sitten näki, että selvä juttu, hän saakin sitten vähän enemmän veronpalautusta nyt marraskuussa, kun ei sitä elokuussa tullutkaan, kun veropäätös siirtyi. Sitten hän ajatteli, että hän haluaa avata sen veropäätöksen siinä, mutta sitten tulee siihen läppärille tieto, että ponnahdusikkunat eivät aukene. No, hän sitten kysyi minulta, että mitä se tarkoittaa, että ponnahdusikkunat eivät aukene, ja mitä hänen pitää tehdä. Itse asiassa välitin tämän puheenvuoron eilen Verohallituksen ylijohtajalle, jonka tapasin tuolla kuntamarkkinoilla, ja keskustelimme tästä ongelmasta. Minäkin olen positiivisesti otettu siitä, kuinka hienosti verotusasiat ja eräät muut, vaikkapa Autorekisterikeskuksen asiat ja tällaiset sujuvat silloin, kun osaa tämän käytön, mutta ei sen tarvitse olla kuin tämmöinen pieni, vähän outo vastaus, mikä sieltä tulee, missä sitten pitäisi ruveta itse tekemään jotain, mitä ei osaa, ja silloin tietysti ihmiset soittavat kenties jollekin ystävälle tai lapsenlapselle tai kenelle sitten. Ihan oikeasti tässä on tämmöinen tilanne, jossa se kuilu tuntuu kasvavan. Eikä se ole niin, että se on vain joku ihan pieni ryhmä — käytän tämmöistä vähän kyseenalaista sanaa ihan pieni ryhmä reppanoita — jotka eivät tätä osaa, vaan on aika suuri joukko ihmisiä, varsinkin ikääntyneitä ihmisiä, jotka kokevat, että he eivät tällä hetkellä, niin kuin hienosti sanotaan, surffaa digitalisaation aallonharjalla.

Arvoisa herra puhemies! Tekoäly kehittyy valtavaa vauhtia, niin kuin tiedämme. En itse varmasti ole erityisen kehittynyt tekoälyn käyttäjä. Parhaani olen tässä tietysti joutunut yrittämään, niin kuin meistä itse kukin, ja olen havainnut niitä puutteita, joista esimerkiksi edustaja Hänninen äsken tuossa puhui. Joskus joutuu havaitsemaan, että asiasta, minkä itse muista lähteistä tietää olevan toisin, tekoäly kertookin sitten eri tavalla. En nyt tässä mitään esimerkkiä mainitse, mutta sellaisia tilanteita olen tässä kohdannut. Tässä on kysymys tietysti laajemmin kaikista näistä digitaalisista palveluista. Olen havainnut täällä eduskunnassa, että meille tulee aika usein lakiesityksiä, jotka liittyvät tähän kokonaisuuteen, ja käytämme täällä hyvin samantyyppisiä puheenvuoroja. Kerromme tästä huolesta, että myös niiden ihmisten, jotka eivät ole erityisen taitavia ja osaavia digitaalisten palveluiden käytössä, tulee saada muulla tavalla niitä palveluja ja sitten pitää myös saada neuvontaa, jotta oppisi paremmin käyttämään näitä digitaalisia palveluja. Mutta jos vertaan tätä siihen käytännön elämään, mikä meidän ympärillä on, niin näin ei kuitenkaan tapahdu. Eli täällä, vähän jyrkästi sanoen, käytetään hurskaita puheenvuoroja. Itsekin ihan yhdyn ministerin esittelyyn ja yhdyn edustaja Hännisen puheenvuoroon, mutta se todellisuus on kuitenkin sellainen, että meillä on varmasti miljoona suomalaista, jotka joutuvat tilanteisiin, joissa he hätääntyvät ja eivät saa asioita sujumaan. Kun täällä eduskunnassa olemme säätäneet lain, niin kuin keväällä säädimme esimerkiksi siitä, että valtion toimesta kaikki asiointi tapahtuu tällä hetkellä pääasiassa digitaalisesti ja sinne voi sitten laittaa semmoisen täpän, että jatkossa saakin ne vaikkapa entiseen tapaan postin kautta printtinä, mutta jos sitten vaikkapa sukulaisen avustamana on käynyt kerran katsomassa siellä verotiedoista jotain, niin automaattisesti siirtyy sinne kokonaan digitaaliselle puolelle ja sitten voi jäädä laskuja sinne ja voi olla veroasioita, jotka eivät selviä. Huomasin, että vaikka tätä arvostelimme aika voimakkaasti täällä opposition toimesta, niin kyllä vaan nekin laitettiin täällä läpi, mutta ei kulunut kuin kuukausi, niin Helsingin Sanomissa kokonaisen sivun verran yksi meidän hallituspuolueiden edustajista sitten paheksui kovasti, että Suomessa säädetään tällaisia lakeja, jotka nyt ovat ajaneet ihmiset tämmöiseen tilanteeseen. Ihan oikeasti tähän täytyy löytää ratkaisuja. Joka kunnassa täytyy olla piste, johon voi mennä ja saada sen avun silloin, kun joutuu tällaisiin tilanteisiin, eikä vain niin, että se on jotain teoriaa ja täällä hyvää tarkoittavasti kirjoitettu.

Arvoisa herra puhemies! Luulen, että me kaikki ymmärtäisimme kohtuulliset, esimerkiksi inflaation mukaiset, maksujen korotukset, mikä tarkoittaisi tällä hallituskaudella yhteensä noin kymmenetä prosenttia. Mutta kun katson tätä korotusten tahtia, niin tällä hallituskaudella näyttää siltä, että terveyskeskusmaksun korotus sieltä 21 eurosta 36:een on 75 prosenttia. Sairaalan poliklinikkamaksun korotus 42 eurosta 78 euroon on 87 prosenttia. Ambulanssin omavastuumaksu nousee 25 eurosta 42:een. Sitten on kokonaan uusi maksu, leikkausmaksu, joka osin korvaa aiemman päiväkirurgisen maksun mutta laajenee kaikkiin muihin leikkauksiin. Ja ihan uusi maksu, erityistutkimusmaksu magneettitutkimuksista. [Suna Kymäläinen: Kuolleen säilyttäminen!] Ei tämä ole kohtuullista. Sen vaihtoehtona ei ole palvelujen leikkaaminen vaan muut fiskaaliset toimenpiteet. Siksi, valtiovarainministeri Purra, ettekö te ole arvioineet, että se suuryritysten verohelpotus tai rikkaimpien verohelpotukset olisivat sellainen vaihtoehto, [Puhemies koputtaa] jolloin ei tarvitsisi sitten korottaa näitä maksuja, jos jätettäisiin ne verohelpotukset tekemättä?

Arvoisa herra puhemies! Kiitän aluksi valtuutettujen puheenjohtaja Niemistä hyvästä ja kattavasta avauspuheenvuorosta tässä keskustelussa. Todellakin, niin kuin täällä on kerrottu, Kelan etuusmenot olivat viime vuonna 17,5 miljardia euroa. Suurin kokonaisuus on sairausvakuutus: 5,5 miljardia. Seuraavaksi suurimpana ovat sitten työttömyysturvaan liittyvät korvaukset. Sitten tämä 5,5 miljardia sairausvakuutuksessa jakautuu käytännössä niin, että hieman alle 2 miljardia siitä on lääkekorvauksia ja sitten hieman yli 2 miljardia on yhteensä päivärahakorvauksia jakautuen sairauspäivärahoihin ja vanhempainpäivärahoihin. Sitten siellä on matkakorvauksia ja sitten näitä julkisuudessa usein keskusteltuja Kela-korvauksia, joita itse asiassa on noin 200 miljoonaa euroa. Se tarkoittaa käytännössä korvauksia lääkäripalveluiden käytöstä, suun terveydenhuollon palveluista sekä fysioterapiasta, kuvantamisesta ja laboratoriopalveluista. Meillä aika ajoin keskustellaan meidän terveydenhuoltomme monikanavaisesta rahoituksesta, ja haluaisin tässä yhteydessä ottaa esille sen, että Suomen koko terveydenhuollon rahoitus on noin 30 miljardia euroa. Se ei ole siis se luku, joka valtion budjetissa on hyvinvointialueiden rahoitusta, vaikka se sattuu olemaan suunnilleen samansuuruinen, vaan tarkoitan nimenomaan terveydenhuollon rahoitusta. Siitä hyvinvointialueiden kautta tulee noin 20 miljardia ja, kuten äsken totesin, Kelassa sairausvakuutuksen kautta hieman yli 5 miljardia, ja sitten viimeinen 5 miljardia on suoraan taskusta eli omavastuu, ne asiakasmaksut, mitä meillä terveydenhuollossa maksetaan. On varmasti niin, että meillä erilaisissa arvioinneissa, mitä on määräajoin tehty ja joissa pohditaan tätä monikanavaisuutta, siihen liittyy tietynlaista tehottomuutta. Nyt aivan viimeisenä asiana eduskunta päättikin tässä kevätkauden lopuksi siirtää matkakorvauksista ambulanssilla tapahtuvat matkakorvaukset sinne hyvinvointialueiden rahoituksen piiriin. Minun mielestäni koko matkakorvaus olisi siirrettävissä hyvinvointialueille, koska se poistaisi sen vääristyneen insentiivin, mikä hyvinvointialueilla voi olla, että lakkautetaan pitkien matkojen päästä toimipisteitä, kun ajatellaan, että Kelahan ne korvaukset maksaa. Samaa keskustelua voidaan käydä toki muistakin sairausvakuutusetuuksista, esimerkiksi lääkekorvauksista ja eräistä muista, mutta se on laaja keskustelu, ja tässä nyt paikaltaan käytettävässä puheenvuorossa en lähde yksityiskohtaisemmin sitä ruotimaan. Tämä on yksi Suomen terveydenhuollon tehokkuuden kehittämisen asioista, että me vähennämme tätä monikanavaista rahoitusta.

Arvoisa puhemies! Ensiksi muutama sana näistä halleista yleensä. Turkuhalli rakennettiin aikanaan niin, että se valmistui vuonna 1991. Sillä on ollut monta nimeä historiansa aikana. Tietenkin Turku eli silloin jääkiekkobuumia, mutta itselläni on sieltä erittäin monta myönteistä muistoa kulttuuritapahtumista. Olen nähnyt maailman sen ajan merkittävimmät oopperatähdet, rock- ja poptähdet, kaikki siellä Turkuhallissa, ja nimenomaan omalla rahalla, ainakaan niihin aikoihin ei niitä kutsuja juuri tullut. No, yleensä se halli, joka on aina suurin Suomessa, pystyy keräämään nämä tähdet, ja sen jälkeen valmistui Hartwall-areenan nimellä käynnistynyt halli Helsinkiin, ja samalla tavalla siellä on tullut vierailtua. Paul McCartney, Tina Turner, Eric Clapton ja monet muut ovat olleet niitä, joita olen siellä käynyt katsomassa ja kuuntelemassa. Sen jälkeen valmistui Nokia-areena Tampereelle. Siellä olen käynyt muutamissa urheilutapahtumissa, ja on se hieno halli. On aivan varma, että jos pääkaupunkiseudulle tulee vielä merkittävämpi, 20 000 henkilöä vetävä halli, niin siitä tulee sillä hetkellä Suomen ykköshalli. Edustajakollega Lauri Lyly kävi yksityiskohdittain läpi, miten Tampereella halli rahoitettiin. Itse, vaikka olen ollut Turun kaupunginvaltuustossa aikanaan päätöstä tekemässä, jouduin kertaamaan, miten se Turkuhalli rahoitettiin. Googlesta löytyi, että se oli 145 miljoonaa markkaa, joka on 26 miljoonaa euroa, ja siitä 95 miljoonaa markkaa, siis kaksi kolmasosaa, Turun kaupunki rahoitti. Sitten aitioita myymällä saatiin 35 miljoonaa, ja myös valtio tuli mukaan teettämällä juhlarahan, jolla saatiin 25 miljoonaa, joka oli kuitenkin aika merkittävä osuus siitä kokonaisuudesta. No, se siitä historiasta. Nyt olemme käsittelemässä tätä Garden-hanketta ja ennen kaikkea sen valmistelua ja käsittelyä valtioneuvostossa ja ennen kaikkea siellä runsas vuosi sitten käydyssä kehysriihessä. Onhan tämä ollut surullinen tarina, ja minusta täällä nyt on varmasti kaikki se tärkeä kritiikki moneen kertaan esitetty, ja en voi nyt muuta kuin tiivistää omin sanoin, että kaverisuhmuroinnillahan yritettiin se valtion rahoitus saada hankkeeseen, jonka rahoitus varmasti muuten oli ja on edelleen todella sekaisin. Luulenpa, että tällä hetkellä näyttää siltä, ettei tästä koko hankkeesta kenties mitään tulekaan. En sano siihen, että se on hyvä tai huono asia, vaan katsotaan, mitä siinä tulee tapahtumaan. Täällä on tämä sana ”runttaus” ollut esillä, ja olen sen ikäinen, että minulle se tuo väistämättä mieleen sen hetken, kun silloinen tasavallan presidentti ilmoitti joulukuussa 1975, että ”olen kutsunut puolueet tänne runtatakseni tähän maahan hätätilahallituksen” [Johannes Koskinen: Runnatakseni!] — ”runnatakseni”. Täällä paremman muistin omaava kollega Koskinen korjasi, että ei se ollutkaan ”runtata” vaan ”runnata”. No, niin tai näin, mutta kaikki on täällä nyt käyty läpi. Syy, miksi itse pyysin tähän nyt puheenvuoron — en suinkaan muistellakseni menneitä tai vakuuttaakseni, että kollegat ovat tässä käyttäneet hyviä puheenvuoroja — on se, mitä siinä samassa kehysriihessä päätettiin. Sen verran näin vaivaa, että kaivoin asiakirjat esille. Hallituksen kehysriihessähän 22.—23.4. tehtiin päätöksiä muun muassa leikkaamalla kuntien valtionosuutta 75 miljoonalla eurolla, sitten alennettiin yli 9 000 euroa tienaavien verotusta noin 500 miljoonalla eurolla, myös alle 9 000 euroa tienaavien verotusta vähennettiin yhteensä noin 500 miljoonalla, mutta kun heitä sattui olemaan 40 kertaa enemmän, niin tästä tuli todella paljon mojovammat veronalennukset tietysti varakkaimmille. Sitten tehtiin tietenkin tämä yhteisöveropäätös, joka koskee vuotta 27. Eli noin puolellatoista miljardilla eurolla heikennettiin itse asiassa valtion velkaantumiskehitystä, joka olisi muuten jäänyt pienemmäksi, jos nämä verotulot olisi saatu kerättyä, mutta siellä tehtiin erittäin merkittäviä leikkauksia. Kävin niitä läpi. Vammaispalveluista leikattiin 3,6 miljoonaa euroa, sotepalveluista 10 miljoonaa, myös sairaalapäivystysten hännistä 4,3 miljoonaa, hoitajamitoituksesta 15 miljoonaa, seulonnoista 2 miljoonaa, vanhustenhuollon kotihoidosta 16 miljoonaa, sosiaalihuollosta päätettiin leikata 50 miljoonaa, työllisyydestä sosiaalihuollossa 12,5 miljoonaa, lastensuojelusta 5 miljoonaa, sosiaalityöntekijöiden velvoitteista 5 miljoonaa, kuntouttavasta työtoiminnasta 1,6 miljoonaa ja niin edelleen. Eli kyllähän tämä on se kysymyksenasettelu, minkä ihmiset asettavat tällä hetkellä, [Puhemies koputtaa] että johonkin löytyi kaverisuhmuroinnin kautta rahaa mutta samaan aikaan vietiin merkittävästi pienituloisilta ihmisiltä.

Arvoisa rouva puhemies! Aivan ensimmäiseksi oli erittäin tärkeätä, että Uudenkaupungin autoteollisuus pelastettiin. Se on toinen kysymys, olisiko pääministerin pitänyt siinä sitten jäävätä, ja sitähän oikeuskansleri parhaillaan selvittää, ja siihen saadaan aikanaan vastaus. Varsinaisesti haluaisin tässä yhteydessä nostaa esille sen tulkinnan, jonka pääministeri ja edustaja Zyskowicz, jotka molemmat ovat paikalla, ovat täällä esittäneet, että investoinnit ja käyttömäärärahat ovat aivan eri asia ja niiden välillä on eräänlainen palomuuri. Olen yrittänyt tässä edustajakauteni aikana perehtyä erityisesti valtion budjettiin, ja katsoin, että siellä tulo-osastossa 13, alaluku 03.01, on yhdellä rivillä osaketulot ja osakkeiden myyntitulot. Jos meillä tulee valtion omistuksista osaketuloa tai myydään osakkeita, ne menevät sinne kokonaisuuteen. Budjetti on yleiskatteellinen. Mitä enemmän siellä on erilajisia tuloja, näitä tai verotuloja tai vaikka velkaa, sitä enemmän on silloin katetta siellä menopuolella, ja silloin voidaan käytännössä käyttää sitä rahoitusta. Totta kai on hallinnollisesti eri asia tehdä investointi tai tehdä käyttötalousratkaisu, mutta on aivan oikein se kritiikki, [Puhemies: Aika!] mikä täällä on esitetty, että tietyt leikkaukset ovat ikään kuin olleet samaa kokonaisuutta kuin tämä investointipäätös.

Arvoisa puhemies! Teen tärkeimmän asian ensin eli ehdotan tämän mietinnön hylkäämistä. Teen myös seuraavat lausumaehdotukset, jotka on myös toimitettu etukäteen sähköisesti edustajille, ja niitä on kolme: 1) ”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto selvittää alkoholin etämyynnin rekisteröimismenettelyn ja verotunnisteen käyttöönoton toteuttamista sekä ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin verovalvonnan tehostamiseksi ja veronkierron ehkäisemiseksi etämyynnissä.” 2) ”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto tekee arvioinnin tehtyjen alkoholilakimuutosten vaikutuksista Alkon asemaan ja ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin, jotta hallitusohjelman kirjaus Alkon kansanterveydellisen tehtävän ja aseman säilyttämisestä toteutuu.” 3) ”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto varmistaa ehkäisevän päihdetyön sekä alkoholihaittojen korjaamiseen riittävän valtion rahoituksen tai selvittää ja ottaa käyttöön mallin, jolla haittaveroja korvamerkitään suoraan haittojen ennaltaehkäisyn ja korjaamisen rahoitukseen.” Tässä varsinaiset ehdotukset. En käytä nyt laajempaa perustelupuheenvuoroa näiden puolesta, mutta tässä paikaltani käytettävissä olevan ajan puitteissa totean lyhyesti seuraavat asiat: Minulla oli tänään tänne liikennöidessäni autoradio päällä, ja kuulin pienen otteen käydystä radiokeskustelusta, jossa edustaja Tanus sanoi minusta erinomaisella tavalla, että alkoholin saatavuus ei ole Suomessa kenellekään ongelma tänä päivänä, ja olen siitä aivan ehdottoman samaa mieltä. Edelleen kuulin hänen myös sanovan, että tämän lain koko valvonta on reikäinen, joka oli hyvin valittu sana tähän yhteyteen. Täällä on mainittu edustaja Räsäsen puheenvuorossa äsken kuultuna verkkomainonnan tulo myös väkeviin, ja sitten tässä on tietysti kaiken kaikkiaan tämä verojen menetys, jota edustaja Sarkkinen äsken erinomaisella tavalla valotti. Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa kun oli laaja kuuleminen, niin saimme tuoreinta tietoa alkoholinkulutuksesta Suomessa, ja sen voisi esittää yhteenvetona muutettuna absoluuttiseksi ja yli 15-vuotiasta suomalaista kohti niin, että on 8—9 litraa tilastoitua alkoholinkäyttöä. Siinä on mukana silloin Alkon myynti, ravintolamyynti ja vähittäiskaupan myynti. Sitten on noin kaksi ja puoli litraa verkkomyyntiä ja toiset kaksi ja puoli litraa matkustajatuontia eli siis noin 13—14 litraa absoluuttiseksi alkoholiksi muunnettuna yli 15-vuotiaasta kohti. Tämä jakaantuu vielä erittäin epätasaisesti, ja osalle väestöä tästä on ihan valtavat haittaseuraukset, joita me sitten verorahoilla hoidamme niin siellä poliisin työssä kuin sairaaloissa. Senkin takia kohtuullinen verotus tässä olisi enemmänkin kuin paikallaan.

Arvoisa rouva puhemies! Heti puheenvuoroni aluksi teen nyt hylkäysehdotuksen tässä, koska vaikka hylkäysehdotus sai täällä jo kannatusta, niin kun tarkistimme tilanteen, niin edustaja Kvarnström ei ollut varsinaisesti tehnyt hylkäysehdotusta, vaikka käytti hienon ja asiallisesti kriittisen puheenvuoron tästä, joten teen nyt hylkäysehdotuksen. Hylkäämisen perusteet on täällä useassa puheenvuorossa jo erinomaisesti esitetty, enkä käy niitä yksityiskohdittain läpi. Kyseessähän on tällainen rahoituksen leikkaus, 388 miljoonaa euroa, jolle voidaan sitten laskea todellakin hyviä esimerkkejä, tai itse asiassa pitäisi sanoa huonoja, ikäviä esimerkkejä, siitä, mikä sen vaikutus on niillä alueilla, jotka eniten joutuvat kokemaan näitä leikkauksia. Niin kuin täällä juuri Kvarnströmin puheenvuorossa kerrottiin, esimerkiksi Länsi-Uudenmaan kohdalla tämä vastaa noin puolta terveysasemien yhteenlasketusta budjetista. Se, millä tavalla alueet sitten käytännössä tekevät tätä sopeutusta, jää tietenkin sitten alueiden itsehallinnon varaan. Kun täällä on monessa puheenvuorossa ja aikaisemmin näistä asioista keskusteltaessa nostettu aina esille, että rahoituslaki tarvitsee korjausta, niin siitä olen samaa mieltä. Olen ollut mukana lukuisissa keskusteluissa, joissa tätä on tuotu esille, ja olen huomannut, että on hyvin paljon sellaisia alueellisia intressejä, että joku hyvinvointialue haluaa korjausta, jota toinen hyvinvointialue ei halua, koska tämä on nollasummapeliä ja sitten pelätään, että jonkun lisärahoitus johtaa toisen alueen rahoituksen menetykseen. Olen itse kovasti miettinyt, mitkä voisivat olla ne tärkeimmät yleiset asiat, mitkä tässä rahoituslaissa pitäisi korjata, ja olen käytännössä päätynyt esittämään, että ainakin seuraavat kolme. Kaksi niistä kolmesta palautuu itse asiassa siihen poikkeukselliseen vuoteen 2023, jolloin hyvinvointialueet aloittivat, jolloin tuli 40 vuoteen korkein inflaatio Suomeen. Ennakkorahoitus, joka hyvinvointialueille annettiin, jäi viisi prosenttia jälkeen todellisesta kustannuskehityksestä, ja siitä syntyi sitten tämä 1,4 miljardin aukko. Kun samaan aikaan oli voimassa tämä vuoteen 26 mennessä tehtävä alijäämän tasoitus, se synnytti senkaltaisen ajolähtötilanteen, että hyvinvointialueet kerta kaikkiaan pakotettiin siihen, että ne nopeassa tahdissa ryhtyivät käymään yt-neuvotteluja ja tekemään myös hyvinkin ankaraa palvelupisteiden karsintaa, osin toki joillakin alueilla perusteltujakin mutta hyvin paljon sellaisia, jotka ovat käytännössä heikentäneet palveluja. Silloin olisi tietenkin siinä tilanteessa — eli olemme ajallisesti siinä vuoden 2023 viimeisessä kvartaalissa — istuvan hallituksen pitänyt ymmärtää, että nyt on tarvetta tehdä nopea muutos tähän rahoituslakiin ennen kaikkea juuri tämän alijäämän kattamisajankohdan suhteen. Hallitushan reagoi hyvin nopeasti kuntien osalta. Olen täällä puheenvuoroissa aiemmin todennut, että kun marraskuun 19. päivänä vuonna 23, joka oli niin sanottu kuntatalouden musta perjantai, kävi ilmi, että kunnat ovat menettämässä todella paljon valtionosuuksia, kun vuoden 22 verotustiedot valmistuivat, niin viikonlopun aikana hallitus reagoi siihen ja ilmoitti, että tätä ei toimeenpanna kahteen vuoteen ja sitten tulee vielä kolmen vuoden siirtymäaika sen päälle. Samalla tavalla olisi pitänyt silloin reagoida näihin hyvinvointialueisiin, mutta sitä ei sitten haluttu tehdä, ja mielestäni syyt ovat aika pitkälti poliittisia. Tämä on se tausta, ja näin ollen vielä sitten vuonna 24 tätä alijäämää tuli lisää 1,1 miljardia, eli yhteensä sitä oli siinä vaiheessa kertynyt 2,5 miljardia. Selväähän on, että se aika siihen kattamiseen vuoteen 26 ei millään olisi riittänyt kuin joillakin alueilla, joilla oli vähän parempi tilanne kuin muilla. Tähänhän me saimme nyt sitten tässä pari kuukautta sitten lain muutoksen kolmen vuoden taistelun ja odottamisen jälkeen. Tämä oli tietenkin yksi olennaisen tärkeä asia, mutta tämä tuli selvästi liian myöhään, ja tietyillä alueilla on vahinkoa tässä suhteessa tapahtunut. Toinen asia, joka siellä pitää ehdottomasti korjata, on sitten tämä jälkikäteistarkastuksen jakoperuste. Sehän jaetaan alueiden budjettien yleisessä suhteessa eikä huomioida sitä, mikä on konkreettisesti kunkin alueen oma alijäämä ollut, ja se on sitten johtuen juuri tästä hyvin voimakkaasta ensimmäisen vuoden suuresta alijäämästä lisännyt sitä alueiden välistä eroa. Kolmas asia liittyy sitten tähän liialliseen diagnoosipainotteisuuteen vielä sillä tavalla, että se perustuu siellä itse tuotannossa tietojärjestelmien avulla kerättyyn diagnoositietoon. Sinänsä pitää diagnoositietoja olla mukana siinä tarpeen arvioinnissa, mutta niiden tulee perustua valtakunnallisesti yhtenäisiin kriteereihin ja esimerkiksi Kelan rekistereihin tai muihin tällaisiin objektiivisiin asioihin. Nämä asiat olisi ensi sijassa tässä korjattava. Sitten olemme tietenkin siinä tilanteessa, että kun kuusi aluetta nyt on jo tässä arviointimenettelyssä, niin meillä on erityinen ongelma tullut tiettyjen alueiden suhteen. Minun mielestäni siihen löytyy keinoja, joiden tulee toki olla sellaisia, että ne eivät ole muilta alueilta niin sanotusti rahoitusta vähentäviä keinoja. En väitä, että nyt tässä vielä jäljellä olevan puheenvuoroni aikana esittämäni yksi keino olisi se ainoa, mutta esimerkiksi voitaisiin harkita sellaista, joka on ollut aikanaan sairaanhoitopiirijärjestelmässä käytössä, että tietyllä tavalla valtio voi esimerkiksi lunastaa 50 prosenttia peruspääomasta sillä alueella ja annetaan sitten kymmenen vuoden takaisinmaksuaika, jolloin saadaan tämmöinen pidennetty aika ja välitön rahoituskriisin rahoitusratkaisu. Eli tässä näitä eräitä keinoja. Nyt haluan todeta, että tässä lakiesityksessä, jota nyt esitin äsken hylättäväksi, on yhdeksän eri muutosta, joista kaksi selittää 90 prosenttia tästä leikkauksesta, ja ne ovat tämä palvelutarpeen leikkaus ja sitten toinen se siirtymätasauksen yleinen leikkaus. Seitsemän muuta ovat enemmän sellaisia, että ne tasapainottavat eri suuntiin alueiden keskinäistä rahoitusta. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Harvoin — tai itse asiassa en koskaan aikaisemmin — olen tehnyt niin, että lukisin täällä suoraan sanomalehdessä tai tiedotusvälineessä olevan kirjoituksen, mutta tässä kaksi vuorokautta sitten Ilta-Sanomissa päätoimittajakuntaan kuuluva Heidi Hagelin kirjoitti aivan erinomaisesti tästä käsiteltävästä aiheesta. En siteeraa sitä kokonaan, se oli aika pitkä kirjoitus, mutta kuitenkin osan: ”Eihän tämä nyt voi olla tällaista, että ihminen ei pysty hoitamaan omia asioitaan, puuskahti äitini. Hän oli saanut verottajalta tai pankista ilmoituksen, mutta kun hän yritti avata sitä digipalvelussa, mitään ei tapahtunut. Lupasin, että katsotaan yhdessä, kun tulen käymään.” ”Kuulen samaa jatkuvasti. Niin ystävieni puheissa omista vanhemmistaan kuin lukijapalautteissa, kun kirjoitan aihepiiristä.” ”Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo sanoi Helsingin Sanomien (12.6.) haastattelussa, että saa jatkuvasti vanhuksilta ja heidän omaisiltaan yhteydenottoja, joiden perussanoma on: voiko tämä olla totta. Jos et osaa hoitaa asioitasi digitaalisesti, asioiden hoitaminen on lähes mahdotonta. Terveysasiat, pankit, matkaliput, verottaja, parkkimaksut — kaikkeen tarvitaan digiä ja listaa voisi jatkaa loputtomiin.” ”Topo kertoo, miten ikäihmiset ovat saaneet laskuja käyttämättömistä terveydenhuollon ajoista. Ikäihminen ei edes tiennyt saaneensa aikaa, sillä ilmoitus tuli sähköiseen potilastietojärjestelmään, jota hän oli käyttänyt vain sukulaisensa avustuksella. Itse hän ei osannut käyttää järjestelmää.” ”Toinen lopetti käynnin uimahallissa, koska parkkimaksun pystyi maksamaan vain sovelluksella. Kolmannelta jäivät sukujuhlat väliin, koska bussimatkaa ei voinut maksaa käteisellä eikä kortilla — lippu olisi pitänyt ostaa sovelluksella.” Lopetan tässä vaiheessa tämän siteeraamisen, mutta erinomainen, laaja artikkeli. Kiinnitän nyt huomiota siihen, että pari kuukautta sitten me käsittelimme täällä eduskunnassa nimenomaan sitä lakia, joka on liitännäislaki nyt käsittelyssä olevalle laille, jossa käytännön tilanne on se, että kun henkilö esimerkiksi sukulaisensa avustuksella käy vaikka katsomassa omia Kanta-tietojaan tai sitten verotietojaan, niin automaattisesti kaikkiin näihin valtion digijärjestelmiin tulee ikään kuin viesti siitä, että kyllähän tämä henkilö osaa käyttää digitaalisia välineitä, ja sen jälkeen sellaisen täpän tai merkin, minkä on aiemmin tehnyt, että haluaakin paperisena nämä tiedot, vaikutus lakkaa ja syntyy edellä kuvatun kaltaisia tilanteita. Minusta tämä on erittäin vakava tilanne. Kiinnitän huomiota siihen, että esimerkiksi kokoomuksen eräät kansanedustajat aika näyttävästi saivat palstatilaa kritisoidessaan tätä nykyistä järjestelmää, mutta olivat sitten itse täällä säätämässä lakia. [Aino-Kaisa Pekonen: Näin on!] Siinä yhteydessä käytin itse puheenvuoron, jossa totesin, että olen monta kertaa kuullut myös hallituspuolueiden piiristä yksittäisten kansanedustajien näkemyksiä siitä, että tässä suhteessa Suomessa tilanne on nyt huolestuttava ja vakava, mutta sitten, kun tulee konkreettinen lainsäädäntötilanne, kuitenkin seistään sellaisen huononnuksen takana. Olen kovasti itse miettinyt, mitä tässä oikeasti pitäisi tehdä, koska pelkkään kritiikkiinkään en haluaisi tässä sortua. Eräs konkreettinen ratkaisu voisi olla sellainen, että jokaisessa kunnassa — mahdollisesti suurissa kaupungeissa tarvittaisiin useampiakin pisteitä — olisi kerta kaikkiaan joku piste tai sellainen, johon ihminen voi mennä ihan, voisiko sanoa, avuttomuutensa näissä asioissa näyttäen, että nyt ei osaa jotain asiaa tai pysty hoitamaan sitä, ja saisi tietysti opastusta mutta ihan käytännön apuakin siinä niin, että sitten hoidettaisiin se konkreettinen asia. Tietysti joku yksittäinen asia, vaikkapa äskeisessä pääkirjoituksessa mainittu bussilipun tilaaminen, vaikkapa näin paljon vaivaa näkemällä on aika keinotekoiselta ja hankalalta kuulostavaa, mutta jotainhan meidän täytyy ihan oikeasti tässä tehdä. Eikä pelkästään aika hoida tätä asiaa, koska nämä digitaaliset järjestelmät muuttuvat koko ajan yhä vaativammiksi ja ihminenkin, joka nyt tuntuu osaavan ja jollakin lailla pärjäävän nykyisessä maailmassa, ei kenties sitten kymmenen vuoden päästä pärjääkään. Eli tässä on oikeasti vakava asia, ja istuvan hallituksen, joka nyt on pääministeri Orpon hallitus, tulee ehdottomasti puuttua tähän tilanteeseen ja tehdä sellaista lainsäädäntöä ja sellaisia aloitteita ja ratkaisuehdotuksia, jotka auttavat ihmisiä tässä, eikä niin, että tässä luodaan lisää tätä digisyrjäytymistä ja sitten mennään patsastelemaan tiedotusvälineiden sivuille ja ollaan kovasti huolissaan siitä, mitä ollaan juuri itse aiheutettu. — Kiitoksia. [Aino-Kaisa Pekonen: Erittäin hyvä puhe!]

Arvoisa rouva puhemies! Oli mielenkiintoista kuulla peräkkäin edustajien Hänninen ja Mattila puheenvuorot, kun he ovat samasta Oulun vaalipiiristä, johon tämä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue kuuluu. Edustaja Hännisen mukaan tällä lakimuutoksella parannetaan turvallisuutta, mutta yhdyn täysin edustaja Mattilan puheenvuoroon niiltä osin kuin hän konkreettisesti osoitti, että tällä lakiesityksellä heikennetään alueen turvallisuutta, koska alue menettää 3,5 miljoonaa euroa sairaankuljetuskorvauksia. Tämä vastaa laskennallisesti kolmen ympärivuorokautisen ambulanssin ylläpitoa. Katson tätä asiaa ja lakiesitystä nyt vähän yleisemmältä kannalta. Tässä on kysymys monikanavarahoituksen purkamisesta. Nykyinen varapuhemies taisi olla ministerinä silloin, kun yli kymmenen vuotta sitten jätettiin yksi mietintö monikanavarahoituksen purkamisesta. Viime vaalikaudella istui myös parlamentaarinen työryhmä, joka käsitteli tätä samaa asiaa. Käytännössähän monikanavarahoituksen purkamisella tarkoitetaan sitä, että meillä noin viiden miljardin euron suuruiset sairausvakuutuskorvaukset ovat merkittävä osa meidän terveydenhuollon rahoitusta. Siitähän kaksi miljardia menee päivärahoihin suunnilleen puoliksi sairauspäivärahojen ja vanhempainpäivärahojen kesken, noin kaksi miljardia menee lääkekorvauksiin, ja se viimeinen miljardi jakaantuu sitten matkakorvausten, kuntoutusten ja hoitopalveluiden kesken. Nyt sitten todellakin ollaan päädytty osittain siihen, mitä se viime kauden monikanavatyöryhmä suunnitteli, eli ensimmäinen siirto tehdään, ja se koskee nyt ensihoidon ja muiden ambulanssikuljetusten matkakorvausten siirtoa hyvinvointialueiden rahoitukseen. Toisin kuin edustaja Hänninen totesi, ensihoidon järjestämisvastuu on ollut jo pitkään hyvinvointialueilla, niin kauan kuin hyvinvointialueet ovat olleet olemassa. Sitä ennen se oli sairaanhoitopiireillä, ja niille se siirrettiin kunnilta. Ne ovat rahoittaneet käytännössä budjeteistaan nämä valmiuskorvaukset, mutta matkakorvaukset ovat tulleet Kelalta, ja sitten palvelun käyttäjä on maksanut sen omavastuun, joka nyt viime vuosina on ollut 25 euroa. Se, mikä tässä esityksessä nyt on ongelmana ja miksi olemme yhdessä, koko oppositio, jättäneet hylkäysvastalauseen, on se, että tämä rahoituksen siirto hyvinvointialueille ei mene nyt kohdalleen, aivan niin kuin täällä mietinnössä asiasta kerrotaan. Täällä mietinnössä todetaan tällä tavalla: ”Esityksen mukaan edellä todetulla kohdentamistavalla eniten rahoitusta menettäisivät nykyisiin korvausmenoihin verrattuna Pohjois-Pohjanmaan ja Etelä-Savon hyvinvointialueet. Lisäksi rahoitusta menettäisivät Etelä-Pohjanmaan, Itä-Uudenmaan, Keski-Suomen, Keski-Uudenmaan, Kymenlaakson, Länsi-Uudenmaan ja Pohjois-Savon hyvinvointialueet.” Eli nämä menetykset ovat merkittäviä erityisesti tuossa kolmen hyvinvointialueen kohdalla. Niillä on siis käytettävissään tämän uudistuksen jälkeen vähemmän rahaa ambulanssitoimintaan kuin niillä on ollut sinä aikana, kun matkakorvaus on tullut Kelalta. Tämä on se merkittävin epäkohta tässä. Tähän sisältyy sitten myös muita asioita, joihin kannattaa suhtautua kriittisesti. Ensimmäinen on se, että tässä esitetään tätä omavastuun nostoa sairaankuljetuksessa 25 eurosta 43 euroon 70 senttiin — 75 prosentin korotus kahden vuoden aikana. Se on ihan käsittämätöntä, millä tavalla nykyisen hallituksen aikana on näitä terveydenhuollon erilaisia maksuja nostettu. Tietysti joku voi ajatella tästäkin niin, että jos yhteiskunnan osuus kuljetuksessa on useita satoja euroja, niin 43,70 on vähän, mutta on se nyt kuitenkin lähes kaksinkertainen verrattuna nykyiseen, ja monilla pienituloisilla sairailla ihmisillä se todella on tuntuva. Toinen, mikä näihin maksuihin liittyy, on se, että kaikki terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen asiakasmaksut jatkossa sidotaan hyvinvointialueindeksiin, kun ne nyt ovat olleet sidottuja kansaneläkeindeksiin ja tarkistus on tehty siltä pohjalta kahden vuoden välein. Tämä hyvinvointialueindeksi on sellainen, joka nousee nopeammin. Sekin on täällä mietinnössä suoraan sanottu, siteeraan sen tuossa lyhyesti: ”Hyvinvointialueindeksin käyttöönotto tarkoittaisi, että asiakasmaksut, käyttövarat ja tulorajat olisivat jatkossa aiempaa enemmän sidoksissa ansiotason kehitykseen. Ansiotaso on pitkällä aikavälillä kasvanut nopeammin kuin elinkustannukset, joten oletettavaa olisi, että asiakasmaksut kasvaisivat sääntelyn myötä nykyistä nopeammin.” Edelleen sitten niitä sakkomaksuja, joilla tarkoitetaan sitä, että jos henkilö ei ole tullut hoitoon taikka sovittuun tapaamiseen ja on jättänyt peruuttamatta tämän — mikä voi toki johtua muustakin kuin huolimattomuudesta, mutta ei ole saanut sitä peruutetuksi — niin siitä voidaan laittaa aika tuntuva sakkomaksu. Nyt tätä sakkomaksujen alaa laajennetaan tämmöisiin perheoikeudellisiin sosiaalihuollon asioihin aiemman terveydenhuollon sijasta. Eli tässä on useita tällaisia asioita. Ehkä viimeisenä mainitsen vielä sen, että kun nyt rahoitusta siirretään kuitenkin sieltä sairausvakuutuspuolelta sinne hyvinvointialueille, niin se tehdään käytännössä niin, että kun sairausvakuutuksen tulot kerätään vakuutetuilta — joita ovat tässä tapauksessa työntekijät, siis palkansaajat, yrittäjät ja eläkeläiset — niin heidän maksuosuus nousee kaksi prosenttiyksikköä verrattuna siihen, mikä se on nykyisin. Sillä tavalla otetaan se kompensaatio sitten näiltä henkilöiltä, kun toisaalta valtion rahoitusta hyvinvointialueille lisätään. Se veronmaksupohja on jossain määrin erilainen meillä valtionverotuksessa, jossa on useita muitakin veroja mukana: liikevaihtovero, perintövero ja muita. Tässä kaiken kaikkiaan tehdään taloudellisesti ratkaisuja, joita me emme voi hyväksyä, vaikka periaatteessa se siirto on ihan tavoiteltava asia. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Kyseessä on tärkeä asia varsinkin kansanterveyden kannalta, ja koska tässä on käytetty jo useita hyviä puheenvuoroja, niin varmasti ne tärkeimmät nostot on jo nostettu esille. Yritän sitten tässä omassa puheenvuorossani jossain määrin koota yhteen tiettyjä tärkeimpiä asioita, mitä tähän asiaan liittyy. Mehän kaikki tiedämme, että alkoholi on päihdyttävä, addiktoiva aine, mutta toisaalta se on vuosisatojen aikana tullut osaksi meidän kulttuuria. Se aiheuttaa paljon haittoja. Erityisesti osa väestöstä kokee niitä hyvinkin voimakkaasti, ja se aiheuttaa, niin kuin täällä on todettu, niin terveydellisiä haittoja kuin muita tragedioita, on rikostilastoissa hyvin merkittävällä tavalla esillä. Vaikkapa sairaaloiden päivystyksissä viikonloppuisin tiedetään, että usein puolet kaikista henkilöistä on alkoholin tai nykyisin myös sitten valitettavasti monen muunkin päihteen vaikutuksen alaisia. Kuitenkin on tietysti kokemuksia myös siitä, että erilaiset kieltolakitoiminnot, joita noin 100 vuotta sitten yritettiin saada aikaiseksi, johtivat sitten omanlaiseensa rikoskierteeseen. Sen takia meidän on täytynyt yrittää tässä maltillisilla tavoilla säädellä, rajoittaa ja pitää jollakin tavalla kuosissa tätä alkoholin käyttöä. Suoraan sanottuna — sekin täällä on jo sanottu — eihän alkoholin saatavuus ole tällä hetkellä Suomessa minkäänlainen ongelma. On todella helposti saatavilla alkoholia, jolloin voidaan hyvin yksinkertaisesti kysyä, mihin nyt oikeasti tarvitaan sellaista lainsäädäntöä, että sitä saatavuutta lisätään niin, että sitä aletaan sitten kantaa kotiin, erilaisiin harrastuspaikkoihin ja muualle tällaisen etämyynnin seurauksena. Se ei kerta kaikkiaan nyt ole millään tavalla järkevää. Se palvelee ainoastaan alkoholibisneksen tiettyjä intressejä, niin kuin täällä edustaja Hemmilän erinomaisessa puheenvuorossa sanottiin, itse asiassa aika lyhytnäköisiä intressejä myös. Sitten voidaan jopa sanoa, että laajemmin katsottuna ravitsemus- ja majoitustoiminnan puitteissakin ollaan kriittisiä tähän, koska se varmasti osaltaan vähentää sitten sitä valvotusti tapahtuvaa alkoholinkäyttöä, jota esimerkiksi ravintoloissa tapahtuu ruokailun yhteydessä ja muualla. Eli kyllähän tässä jonkunnäköinen villi länsi on valitettavasti Suomeen tulossa. Olen koonnut tähän lyhyeen luetteloon noin kymmeneen kohtaan ne parikymmentä muutosta, joita sosiaali- ja terveysvaliokunta teki. Nekin täällä on mainittu esimerkiksi valiokunnan puheenjohtajan tämän mietinnön esittelypuheenvuorossa, mutta ryhmittelin ne tähän omalla tavallani. Ensimmäisenä me haluamme, että jakelijat, siis ihan ne konkreettiset työntekijät, jotka tätä kotiin toimittamista sitten suorittaisivat, saadaan paremmin johdon valvontaan ja alaisuuteen, eli käytännössä pitäisi olla työsuhteessa ja mahdollisimman hyvin valvottua toimintaa. Toinen kohta, joka ehkä on kaikkein tärkein tässä, on se, että haluamme rajata sen rajan yli tulevan etämyynnin myös tähän 5,5/8,0 tilavuusprosenttiin. Se on tietysti se merkittävin asia tässä, ja se vaatisi juuri niitä keskusteluja sitten EU-komission kanssa, joita tässä on tuotu esille. Kolmantena asiana haluamme lupaviranomaisille lisää valtaa. Se on oikeastaan useassa eri pykälässä tuotu eri tavoin esille. Sitten neljäntenä asiana tuo 17 b §, jossa olivat nämä verotunnisteasiat. Se on tuotu täällä erinomaisissa puheenvuoroissa esille. Oli todella opettavaista saada tässä laajan, noin sadan asiantuntijan kuulemisen yhteydessä lisää tietoa siitä, kuinka laajaa tämä yli rajan tapahtuva etämyynti tällä hetkellä Suomeen on. Viimeisimpiä tietoja saatiin siitä ihan äsken, ja ne olivat vielä merkittävämpiä, mitä kerrottiin, mitä iltapäivällä oli tiedotettu tästä asiasta. Näin ollen ei ole kohtuutonta puhua jopa 300 miljoonan euron veromenetyksistä tässä yhteydessä. Viidentenä asiana on tämä 18 vuoden iän varmempi varmistaminen kuin mitä tässä hallituksen pohjaesityksessä oli. Kuudentena kohtana se, että tiukemmin vielä rajattaisiin niitä paikkoja, joihin tätä etämyyntiä voisi toimittaa. Sitten kokonaan uutena asiana seitsemäs kohta: tuollainen 24 tunnin raja sen tilauksen ja toimituksen väliin, eli jäisivät tämmöiset impulsiiviset etäostot sitten selvästi pois. Sitten erittäin vakava asia. Itse asiassa hämmästyin, kun sen lakiesityksen aikanaan luin, että verkkomainonta tulisi verkossa tapahtuvana koskemaan aivan kaikkia väkeviä juomia. Kun me tiedetään nyt, kuinka laajoja netti- ja verkkoasiat noin muuten ovat ihmisten välisessä kommunikaatiossa, niin sehän on ihan sama kuin me räjäyttäisimme siis kaikkein väkevimmänkin alkoholin markkinoinnin täysin vapaaksi Suomessa. Sitten yhdeksäntenä asiana poliisin virka-apu maksuttomasti valvontaviranomaiselle silloin, kun sellainen on tarpeen, ja sitten tämä seuraamusmaksun merkittävä korottaminen niin, että maksimissaan se voisi olla 20 000. Nämä ovat siis korjauskeinoja tähän lakiin, joilla me saisimme tätä jollakin lailla vastuullisemmaksi ja kohtuullisemmaksi. Aivan samoin kuin edustaja Hemmilä totesi, ei tämä varmasti täytä sellaisenakaan niiden toiveita, jotka ihan oikeasti haluaisivat ehkä vielä tiukempaa alkoholipolitiikkaa, mutta tämä on eräänlainen kompromissi, millä me saamme tämän lain jollakin lailla järkeväksi ja toimivaksi, mitä se hallituksen alkuperäisessä esityksessä ei ollut, jossa se oli pelkästään alkoholiliiketoiminnan intressejä palveleva.

Arvoisa rouva puhemies! Luen sen virkkeen, joka tuossa vastalauseessa, jota edustaja Valtola sanoi kannattavansa, aiotaan poistaa 17 §:stä mietinnön hyväksymistä muutoksista. Siinä mietinnön hyväksymässä pykälässä lukee seuraavaa: ”Alkoholijuoman toimittaja saa luovuttaa alkoholijuoman vastaanottajalle vain, jos lähetyksessä on valmisteverotuslain 80 §:n 1 momentissa tarkoitettu kuljetuksen yksilöivä verotunniste tai valmisteverotuslain 80 §:n 3 momentissa tarkoitettu veroedustajan valmisteveronumero.” Eli keino, joka oli hakusessa, millä voitaisiin varmistaa niitä veroja, on tässä. Mahdollisesti voi olla muitakin keinoja, mutta tämä nyt näytti varmalta keinolta. Tämän kohdan sieltä haluavat hallituspuolueet kristillisdemokraatteja lukuun ottamatta poistaa. Tämä liittyy juuri äsken käytettyihin edustajakollegoiden puheenvuoroihin koskien verotusta.

Arvoisa puhemies! Oli oireellista, että valtiovarainministeri luetteli kovin monia panostuksia ja määrärahojen lisäyksiä, koska eikös tilanne nyt ole niin, että meidän kaikkein suurin ongelmamme valtiontaloudessa on tällä hetkellä tuo 13,5 miljardin vajaus tälle vuodelle, ja nyt tämä vajaus eli velanotto vain kasvaa. Mitä tulee sitten siihen, että siellä oli ensimmäisen kerran pientä verotulojen kasvua, niin ensimmäisessä lisätalousarviossa arvonlisäveron määrä väheni arvion mukaan 323 miljoonaa, ja nyt siinä tapahtui pieni notkahdus, onneksi parempaan suuntaan, 122 miljoonaa euroa. Mutta tämä kokonaiskuva: kun meidän tulisi nimenomaan keskittyä nyt tähän velan jatkuvan kasvun pysäyttämiseen, niin se vaatisi, että myös muunlaisia ratkaisuja tehdään kuin vain ja ainoastaan niitä, joita hallitus on tehnyt, joissa kaikkein heikompiosaisilta otetaan tiettyjä etuuksia pois. Meillä on rikkaitten veronalennuksia ollut, meillä on yhteisöveronalennuksia tulossa. [Puhemies koputtaa] Kyllä tämä kokonaisuus pitäisi kohdistaa nimenomaan siihen velan hallintaan.

Arvoisa herra puhemies! Tähän asiaan, jota käsittelemme, eli alijäämään ja siihen, miten se saataisiin kurottua umpeen, liittyy valtava määrä yksityiskohtia, mutta yritän pysyä tässä isossa kuvassa. Jos nyt ihan tiivistäisin, niin olen samaa mieltä kuin olin tässä pari tuntia sitten siinä debattipuheenvuorossa, jossa totesin, että jos joku väittää vakavissaan, että me seuraavan kauden aikana, tai vielä siihen vaikka vuosi, pari päällekin, sellaisena viiden kuuden vuoden jaksona, pystymme pelkästään julkisen talouden menoja leikkaamalla kuromaan umpeen kymmenen miljardin alijäämän, niin ei tuo voi mitenkään olla mahdollista. Siis ihan aikuisen oikeasti, sanoisin. Jos me katsomme valtion budjettia, joka on nyt 92 miljardia euroa, siellä on lukuisia sellaisia kohtia, jotka eivät ole sillä tavalla edes harkinnanvaraisia, että niistä voisi ottaa rahaa pois, vaikka olisi minkälaista tahtoa tai minkälaiset voimasuhteet tahansa. Meillä on siellä korot, ne ovat sen suuruisia kuin ovat Meillä on siellä EU-jäsenmaksut. Se päätetään sen suuruisena kuin se on. Emme me voi sanoa, että me emme nyt tuota maksakaan, vaan maksamme jotain vähemmän. Meillä on siellä 11 miljardia eläkkeitä, joka summa ei siitä pienene muuta kuin eläkkeitä leikkaamalla, mikä ei ole kerta kaikkiaan tietenkään mahdollista. Sitten meillä on siellä puolustusmenot. No, niistä on täällä keskusteltu, tuleeko niiden nyt olla sitten juuri kolme prosenttia vai 3,5 ja mitä laskemme niihin mukaan, mutta noin yleisesti ottaen se on kuitenkin asia, josta on näissä oloissa vaikea mennä mitään ottamaan. Käytännössä jää jäljelle 60 miljardia euroa menoja, jotka ovat ylipäätään jollakin tavalla harkinnanvaraisia. Jos joku väittää, että sieltä voi ottaa kymmenen miljardia eli joka kuudennen miljardin pois, niin se on käytännössä mahdotonta. No, tästä tulee loogisesti siihen johtopäätökseen, että sopeutukseen tarvitaan ratkaisuja myös siellä tulojen puolella, ja siellä tulojen puolella meillä on tietenkin verot. Valtion omaisuudenkin myyminen tuottaa usein vain semmoisen kertaratkaisun, eikä se ole pitkällä tähtäimellä viisasta. No, nyt tietysti kaikki olemme samaa mieltä siitä, että kasvun olosuhteissa se, mitä äsken kuvasin, olisi paljon helpompi tehdä, luonnollisesti: jos silloin, kun bruttokansantuote kasvaa esimerkiksi vaikka kahdella prosentilla, onnistuisimme pitämään verotuksen tason täällä 40—42 prosentin tasolla. Erittäin vaikea olisi pitää julkiset menot kokonaan ilman kasvua, mutta jos näin onnistuisimme tekemään, niin meillä neljässä viidessä vuodessa kymmenen miljardin gäppi eli tämä alijäämä poistuisi. Mutta perusviestini on se, että jokainen realisti ymmärtää, että tässä tarvitaan myös tulosopeutusta eikä pelkästään menoja.

Arvoisa puhemies! Myös ryhmämme kannattaa tätä tässä vaiheessa. Me äänestimme täällä jo aikaisemmin parista pykälämuutoksesta, ja en palaa niihin enää, mutta haluan pikkuisen valottaa tässäkin tilanteessa tätä valtion budjetin isointa momenttia, jolla on suuri yhteiskunnallinen merkitys muutoinkin palveluiden saannin kannalta, esittämällä kysymyksen, miksi olemme tässä tilanteessa, jossa nyt tätä lisäaikaa sitten annetaan. Täältä opposition taholtahan ehdotettiin ensimmäisen kerran muistaakseni jo marraskuussa vuonna 23, että tällainen lisäajan myöntäminen pitäisi antaa, ja nyt olemme sitten sen tänään hyväksymässä. Tämän taustallahan on se, että hyvinvointialueuudistuksen ensimmäisenä varsinaisena vuonna eli vuonna 2023 tapahtui 40 vuoteen suurin inflaatio. Se aiheutti sen, että ennakkoon annettu rahoitus, jonka kanssa myös kunnat olivat jonkun verran taktikoineet, oli riittämätön todellisiin toimintakuluihin verrattuna. Tuli noin viiden prosentin alijäämä, ja viisi prosenttia isoissa luvuissa tarkoitti sitten peräti 1,4:ää miljardia euroa alijäämää. No, onneksi siellä laissa oli tämä jälkikäteistarkistus niin, että kun keväällä 24 tilinpäätökset valmistuivat ja lopulliset luvut olivat sitten tarkasti selvillä, niin vuoden 25 talousarvioon alueille annettiin tietyn jakojärjestelmän mukaan, johon en tässä nyt mene, se alijäämähyvitys, joka oli edeltävänä vuonna syntynyt. Tämä on sitten synnyttänyt yhdessä sen kanssa, että laissa oli määritelty, että vuoteen 26 mennessä pitää alijäämien olla katettuina, tällaisen vuoristoratailmiön, jossa käy niin, että tälle nelivuotisjaksolle 23—26 sattuu kaksi vuotta, jolloin rahoitus on hyvä ja itse asiassa syntyy jonkun verran ylijäämää, eli ne ovat vuodet 25 ja nyt meneillään oleva vuosi 26. Mutta kun kaiken kaikkiaan neljä vuotta on tässä mukana ja ne ensimmäisten vuosien alijäämät ovat olleet todella merkittävät, tämä on ajanut sitten hyvinvointialueet tilanteeseen, jossa ne ovat itse yrittäneet monin keinoin: on ollut laajoja yt-menettelyjä, on ollut toimipisteiden sulkemisia ja muita tällaisia palveluja heikentäneitä päätöksiä. Sen takia tämä olisi pitänyt tehdä välittömästi, samalla tavalla kuin hallitus teki marraskuussa 23 kuntataloudelle, kun niin sanottu kuntatalouden musta perjantai siellä 17. marraskuuta kävi ilmi. Eli tässä suhteessa hallitus on paljon kovemmalla kädellä koetellut hyvinvointialueita. Mutta hyvä, kun nyt edes tämä muutos tässä tehdään, ja muutoinhan tämä rahoitus on käsittelyssä valiokunnassa parhaillaan laajemmin.

Arvoisa puhemies! Tämä todellakin on ihan hyvä pieni ajankohta käydä tämmöistä yleisempääkin eläkepoliittista keskustelua, koska tässä tehdään todella, niin kuin kollegat ovat sanoneet, sinne rahoitusjärjestelmään vuositasolla jopa kahden miljardin suuruista keventävää vaikutusta, eli tällä tavalla helpotetaan tätä tilannetta näillä sijoitustuotoilla ja sitten toisaalta tällä indeksirajoittimella. Jatkan tästä, mitä edustaja Lyly äsken tuossa sanoi. Kun me hetki sitten täällä keskustelimme alijäämästä valtiontaloudessa ja julkisessa taloudessa, niin siinä lyhyessä minuutin debattipuheenvuorossa mainitsin, että meillä on valtion budjetissa eläkkeitä yhteensä 11 miljardia euroa. Sitä ei löydy sellaisena lukuna siellä sinänsä, mutta kun me laskemme yhteen valtion eläkkeet, kansaneläkkeet sekä yrittäjäeläkkeisiin ja maatalousyrittäjäeläkkeisiin eli MYELiin panostetun valtion osuuden, niin me saamme yhteensä noin 11 miljardia euroa meidän 92 miljardin euron valtion budjetista. Ja kuten totesin, mitä tahansa keskustelua me käymme tulevasta valtiontaloudesta ja alijäämän kattamisesta, niin valtion budjetissa on sellaisia menoja, joita ei yksinkertaisesti voi leikata pienemmäksi. Ihan teknisistä syistä me emme voi esimerkiksi korkomenoja pienentää. Ne ovat sen suuruiset kuin mitä kulloinenkin korkokanta ja tehdyt velkasopimukset edellyttävät. EU:lta tulee tietyt jäsenmaksut, noin kolmen miljardin luokkaa, ja ne ovat sen suuruiset kuin ne ovat. Ja sitten nämä eläkkeet — emmehän me lähde eläkkeitä leikkaamaan, se on aivan selvä asia. Nytkin me vaikutamme tässä lähinnä eläkemenoihin sillä tavalla, että sen, mitä vuosittain sitten kerätään niin vakuutetuilta kuin työnantajilta, kasvupainetta me tässä pienennämme. Kaiken kaikkiaanhan meidän julkisen talouden menoissa on kyseenalaista, pitääkö sinne ollenkaan sitten laskea eläkkeet tässä mielessä mukaan. Ne ovat rahastoitua palkkamenoa ja ikään kuin tulevaisuuteen sillä tavalla suunnattuja rahoja. Tämähän nousi tässä esille, kun olen itse ihmetellyt välillä, että kun meidän bruttoveroaste on se 42 prosenttia ja sitten kuitenkin puhumme siitä, että Suomessa julkisten menojen osuus on 50 tai 60 prosenttia, niin tämä erilainen laskentatapa, missä lasketaan eläkkeet osaksi näitä julkisia menoja, on kyseenalainen ja erilainen kuin monissa muissa maissa. Meillähän työeläkemenot ovat noin 36 miljardia ja eläkemenot kaiken kaikkiaan noin 40 miljardia, niin että ne ovat hyvin merkittävä asia meidän kansantaloudessa, ja puolitoista miljoonaa suomalaista saa erikokoista eläkettä, taitaa olla 1,7 miljoonaa viimeisin luku. Eli tässä ollaan hyvin merkittävien taloudellisten ja sosiaalisten asioiden kanssa tekemisissä, kun puhutaan eläkeasioista.

Arvoisa rouva puhemies! Olin luonnollisesti StV:n jäsenenä hyväksymässä tätä siellä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ja katsoin juuri läpi vielä kertaalleen nuo lausunnot. Niitä näkyy olevan yhteensä 27. Se sisältää toki myös ministeriöiden vastineet ja ministeriön yksittäisten virkamiesten antamat lisäselvitykset. Oli mielenkiintoista kyllä käydä läpi tämä kokonaisuus siinä mielessä, että tämä hyväksyttiin ja pidettiin erinomaisena asiana, että työmarkkinajärjestöt ovat voineet tällaisesta asiasta sopia. Itse ajattelenkin, että meidän työeläkejärjestelmä on käytännössä palkan jatketta, jolloin on luonnollista, että siitä sitten työnantajat ja työntekijäjärjestöt sopivat. Mutta jos ihan asian monipuolisuuden vuoksi mainitsen, niin siellähän oli myös kriittisiä lausuntoja. Esimerkiksi Etla oli aika tyytymätön tähän. Etla oli sitä mieltä, että tämä oli riittämätön ja tämä jäi näpertelyn tasolle. Finanssivalvonta olisi halunnut lisää tuollaista riskienhallinnan osaamista eläkevakuutusyhtiöihin, vaikka tässä vuosi pari sitten taidettiin muuttaa sitä lainsäädäntöä niin, että meillä on osaamista sijoitustoiminnasta voimakkaammin ihan lainsäädäntöä myöten todettu vakuutusyhtiöissä. Sitten myös eläkeläisjärjestöjen yhteistyöjärjestö EETU totesi, että he tietysti pikkusen pehmeästi kritisoivat tätä indeksirajoitinta, joka sitten käytännössä tekee sitä leikkausta tietyissä tilanteissa, jotka ehkä kuitenkin aika harvoin tulevat kohdalle. Sellainen laskelmahan olisi, että se olisi noin joka 7,7. vuosi, kun sellainen tulisi kohdalle, mutta täytyy muistaa, että siinäkin edellytetään, että kaksi vuotta peräkkäin tapahtuu tämä, että inflaatio on korkeampi. Sitten vielä mainitsen tässä tämän valtiovarainministeriön kannanoton. Se oli aika mielenkiintoinen: ”Valtiovarainministeriö kiinnittää huomiota siihen, että arvioiden perusteella uudistuksen positiiviset vaikutukset nykylainsäädäntöön verrattuna realisoituisivat vasta pitkällä aikavälillä. Tämä johtuu siitä, että niin kasvaneiden tuottojen kuin rahastoinnin kasvun vaikutukset perustuvat suurelta osin korkoa korolle ‑ilmiöön. Arvio uudistuksen vaikutuksesta julkiseen talouteen puolestaan perustuu kestävyysvajeeseen, joka on luonteeltaan äärettömän horisontin laskelma. Siten se huomioi uudistuksen mahdollisia vaikutuksia myös seuraavilla vuosisadoilla, joiden toteutuminen on jo hyvin epävarmaa.” Tämä oli aika mielenkiintoinen, kun puhutaan vuosisatoja tästä eteenpäin. Mutta kaiken kaikkiaan tämä on siis hyvin myönteinen uudistus. Se, miksi nostin viimeiseksi tämän valtiovarainministeriön kannanoton, liittyy kyllä siihen puheenvuoroon, jonka tuossa aikaisemmin käytin, kun keskustelimme ylipäätään tästä meidän alijäämästä: tässä oli niin pitkän tähtäimen tavoitteita, että jos me tällaisilla tavoitteilla vain ja ainoastaan yritämme ratkoa meidän nykyistä julkisen talouden alijäämää, niin ne jäävät kyllä todella kaukaiseen horisonttiin. Eli käytännössä ollaan tekemisissä paljon akuutimmankin tilanteen kanssa. Mutta siis kaiken kaikkiaan hyvä uudistus.

Arvoisa rouva puhemies! Pidin siitä pääministerin retoriikasta siinä edellisessä keskustelussa, kun pääministeri pohdiskeli sitä, että jos kerran nämä miinusmerkkiset ajat ovat olleet ulkoisten tekijöiden vaikutusta, niin eivätkö ne plusmerkkiset ole, tai jos ne ovat olleet hallituksen vikaa, niin eivätkö ne plussatkin ole hallituksen vikaa? Olen itse tätä samaa tuolta puhuja-aitiosta käyttänyt, eli kun hallitus on antanut ymmärtää, että kaikki huono on ulkoisista tekijöistä johtuen ja sitten taas myönteinen on hallituksen ansiota. Jos me nyt oikein katsomme tätä lähivuosien taloushistoriaa, niin kun tarpeeksi syvälle on menty, niin yleensähän sieltä on sitten ylös lähdetty. Katsoin juuri kasvuluvut finanssikriisin jälkeen: miinus kahdeksan prosenttia putosi bkt, sen jälkeen tuli kaksi vuotta, joina oli kasvu peräkkäisinä vuosina kolme prosenttia, tuli koronavuosi ja miinus kaksi prosenttia alas bkt, seuraava vuosi kasvua plus kolme prosenttia. Ihan selvä on, että totta kai talous sitten sopeutuu ja maailmakin muuttuu. Vielä merkittävämpi oli tietenkin se 90-luvun alun jättiläiskuoppa, josta sitten tuli 16 vuotta kasvua peräkkäin. Eivätköhän näille ole objektiiviset tekijät olemassa, eli on ulkoisia syitä ja on hallituksesta johtuvia syitä, kumpaankin suuntaan.

Arvoisa puhemies! Ajattelin käyttää aika inhorealistisen puheenvuoron tässä, mutta ennen sitä spekuloin itsekin: Spekuloimalla ja luomalla visioita ja tekemällä laskennallisia arvioita meillä on kaikilla valoisa tulevaisuus edessä. Viiden seuraavan vuoden aikana kahden prosentin kasvu ja siitä 40 prosentin bruttoveroaste hoitaisi koko tämän kymmenen miljardin vajeen tällä tavalla pois. Mutta jos joku täällä väittää, että valtion 92 miljardin budjetista voi pelkästään menoja leikkaamalla ihan momentti- ja lukutasolla poistaa kymmenen miljardia euroa, niin uskallan väittää, että siellä kolmasosa valtion budjetista on sellaisia, joita ei edes niin kuin juridisesti voi leikata, kuten korkomenoja, kuten EU:n jäsenmaksuja, kuten 11 miljardin eläkemenoja, kuten seitsemän miljardin puolustusmenoja. Meille jää sinne noin 60 miljardia, jotka ovat jossain määrin harkinnanvaraisia, ja otapa siitä kymmenen miljardia pois, niin eduskunnastakin lähtisi joka kuudes kansanedustaja kävelemään, ja myös muusta henkilökunnasta. Eli ollaan realisteja. [Puhemies koputtaa] Pelkillä valtion menojen leikkauksilla tätä ei voida hoitaa.

Arvoisa puhemies! Meillä on Suomessa nykyisin selkeä työnjako oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen välillä, näiden kahden ylimmän lainvalvojan välillä. Mainitsen nyt vain yhden esimerkin eduskunnan oikeusasiamiehen alueelta, joka ei ole tänään käsittelyssä, mutta se johtuu siitä, että palaan samaan tematiikkaan hetken kuluttua tässä oikeuskanslerin lainvalvonnassa. Vuonna 2002 eduskunnassa tehtiin kantelu siitä, että Etelä-Suomessa näytti olevan kuntakohtaiset hoitojonot erikoissairaanhoidossa. Silloinen eduskunnan oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio otti tämän asian tutkittavakseen, ja hyvin perusteellisen selvityksen jälkeen se johti velvoitteeseen säätää hoitotakuu Suomeen. Mainitsen tämän sen takia, että siitä hoitotakuusta ja sen erilaisista sovelluksista keskustellaan edelleen tänä päivänä ja se on ajankohtainen kysymys, mutta se juontaa juurensa jopa sieltä lähtien. Nyt tällä kertaa tässä oikeuskanslerin kertomuksessa käsitellään täällä liitteessä annettuja lausuntoja. Laskin, että sivulla 128 oli lueteltu 15 sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan luonnosta laiksi, joista Oikeuskanslerinvirasto on antanut lausunnon. Tässä on joukossa erittäin merkittäviä lakeja, joita me olemme nyt tänä keväänäkin täällä eduskunnassa käsitelleet, vaikkapa lastensuojelulaki, asiakastietolaki, asiakasmaksulaki ja niin edelleen. Löysin tästä kolme neljä, jotka edelleen juuri tällä hetkellä ovat sosiaali- ja terveysvaliokunnassa käsiteltävänä. En mene niitten sisältöön. Tärkeää on minusta se, että oikeuskansleri on näitä huolella tutkinut. Mehän olemme havainneet, että meille on annettu liikaa lakiesityksiä, mikä johti esimerkiksi syksyllä sellaiseen tilanteeseen, että meillä ei kerta kaikkiaan työtilanteen johdosta, vaikka sunnuntaipäiväkin otettiin käyttöön valiokunnan työskentelyssä, ollut mahdollisuutta esimerkiksi antaa lausuntoa sisäisen turvallisuuden selonteosta, joka oli eilen täällä käsittelyssä. Tänään erään muun lain yhteydessä — joka tässäkin muuten mainitaan, eli tämä hyvinvointialueiden järjestämisvastuu- ja rahoituslaki — kuulimme poliisiylijohtajan lausunnon, ja se oli erittäin painavaa tekstiä, ja jouduin siinä yhteydessä sitten antamaan myönteistä palautetta poliisiylijohdolle siitä, että voi kunpa olisimme nuo näkemykset voineet sisällyttää siihen lausuntoon, jonka StV:n, siis sosiaali- ja terveysvaliokunnan, olisi pitänyt, jos työtilanne olisi ollut parempi, antaa hallintovaliokunnalle tähän sisäisen turvallisuuden selontekoon, mutta se ei siis käytännössä toteutunut. Nyt otan täältä esille minun mielestäni yhden tärkeimpiin kuuluvista vuoden aikana annetuista kannanotoista, ja se on tämä sivulla 102 mainittu hyvinvointialueiden velvoite alijäämän kattamiseen. Silloin aikanaan, kun tämä oikeuskansleri Tuomas Pöystin ratkaisema asia ja kannanotto annettiin, huolella tietenkin siihen perehdyin. Se oli erittäin merkittävä koko sosiaali- ja terveydenhuollon kentälle. Täytyy nyt tässä yhteydessä muistuttaa, että se vajaa 30 miljardia valtion budjetissa on noin kolmasosa koko meidän valtion budjetista, eli valtiovarainministeriön pääluokkaan kuuluva hyvinvointialueiden valtionosuus. Tässä punnittiin vastakkain tätä rahoitusperiaatetta, eli onko alueilla oikeus poiketa siitä vuodelle 26 asetetusta tavoiteaikataulusta taloutensa tasapainottamiseksi, jos toisessa vaakakupissa painaa se, että perusoikeuksia ei voida toteuttaa eli järjestää palveluita sellaisella tasolla kuin perustuslaki edellyttää, että ne pitäisi järjestää. Tämä jännite, joka tässä syntyi, oli seurausta siitä, että hyvinvointialueiden ensimmäisenä vuonna, vuonna 23, repesi valtava kuilu eli alijäämä sinne valtion ennakkoon antaman rahoituksen ja toteutuneen kustannuskehityksen välille. Tämän syyt on analysoitu muun muassa valtiovarainvaliokunnassa, ja ne ovat itse tästä soteuudistuksesta riippumattomia. Ennen kaikkea kyseisenä vuonna 2023 toteutui 40 vuoteen korkein inflaatio Suomessa. Vuoden 22 pitkien työtaisteluiden seurauksena hoitoalalle ja ylipäätään julkiselle sektorille saavutettiin kohtuullisen hyvät palkankorotukset, mikä oli tietenkin myönteinen asia sen työvoiman saatavuuden ja pitämisen kannalta, ja sitten ostopalvelujen hinnat nousivat merkittävästi. Etukäteen ei tätä kaikkea oltu voitu huomioida siellä hyvinvointialueiden rahoitusindekseissä, ja niinpä sinne tuli viiden prosentin alijäämä, joka vastasi rahassa 1,4:ää miljardia. Tämä toistui vähän lievempänä vielä vuonna 24, ja vastaavasti sitten se kompensaatio hyvinvointialueille saatiin vuonna 25, eli viime vuonna, jolloin alueet saivat jälkikäteistarkistuksena tuon vuoden 23 alijäämän, ja se aiheutti sitten 700 miljoonan euron ylijäämän viime vuonna hyvinvointialueille. Nyt kun oli asetettu siellä rahoituslaissa vuoteen 26 se takaraja, tämä johti tilanteeseen, jossa alueilla oli tietyllä tavalla sanottuna neljälle vuodelle todelliset menot mutta vain kahdelta vuodelta todelliset tulot. Silloin hallituksen olisi pitänyt reagoida välittömästi syksyllä 23 samalla tavalla kuin se reagoi kuntatalouteen niin sanottuna kuntatalouden mustana perjantaina 17. marraskuuta 23 eli nopealla tavalla lähteä muuttamaan tätä lainsäädäntöä näiltä osin. Nyt vasta tänä keväänä parhaillaan me käsittelemme tätä tasapainotusajan pidentämistä. Minun tulkintani tälle oikeuskanslerin kannanotolle näiltä osin on hyvin, hyvin selkeä, ja mielestäni siinä se kaikkein keskeisin kannanotto on se, että tämä perustuslain mukainen oikeus palveluihin pitää taata, niin kuin täällä sanotaan, ja silloin voidaan harkita myös hyvinvointialueen alijäämän kattamista koskevan hyvinvointialuelainsäädännön sisältöä ja määräaikoja. Tämän mukaisesti sitten hallitus joutui valmistelemaan — ja pitikin valmistella — esityksen, jossa tätä alijäämän kattamisaikaa pidennettiin. Eli tässäkin suhteessa erittäin merkittävään palvelukokonaisuuteen oikeuskanslerin kannanotolla oli aivan ratkaiseva merkitys, niin kuin aikanaan sillä, mistä aloitin, eduskunnan oikeusasiamiehen kannanotolla tähän hoitotakuuseen. — Kiitoksia.

Kiitoksia, arvoisa puhemies! Pahoittelen sitä, että edellinen paikalta käytetty puheenvuoro meni 20 sekuntia yli. Tämä jäänee pikkuisen alle sitten vastaavasti. — Halusin tässä vielä käyttää puheenvuoron ja luetella lyhyesti neljä kohtaa, jotka olisivat sellaisia, jolla tavalla pitäisi korjata tätä rahoituslakia. Nämä eivät ole meillä eduskuntaryhmässä tai puolueessa olleet vielä suuren keskustelun kohteena, mutta kun niistä olen muiden kanssa puhunut, niin enpä ole huomannut, että olisin yksin tätä mieltä, vaan kyllä nämä aika yleisesti jaettuja ovat, mutta eivät siis aivan virallisia kantoja. Ensimmäinen on tietysti asia, joka nyt tässä on jo meneillään, eli tämä alijäämän kattamisajan pidentäminen, joten siitä ei sen enempää. Toinen liittyy tähän jälkikäteistarkistuksen jakoperiaatteeseen: Eli se jälkikäteistarkistushan jaetaan ei suinkaan niin, että kukin hyvinvointialue saa sen oman kaksi vuotta aiemmin kertyneen alijäämänsä verran sitä jälkikäteistarkistusta, vaan se jaetaan hyvinvointialueiden budjettien suhteissa, mikä tarkoittaa käytännössä, että Helsinki saa noin 11 prosenttia aina siitä valtakunnallisesta potista, Pirkanmaa saa noin yhdeksän prosenttia, Varsinais-Suomi kahdeksan prosenttia ja Keski-Suomi neljä prosenttia, eli näiden budjettien suhteissa. Tämähän merkitsee sitä, että joku saa enemmän rahoitusta kuin mitä se oma alijäämä kaksi vuotta aiemmin oli ja joku saa jopa selvästi vähemmän sitä jälkikäteistarkistusta. Tämä ratkaisuhan tehtiin tietoisesti, jotta tässä olisi tämmöinen kannustuselementti, mutta kun se vuoden 23 inflaatio ja sen aiheuttama alijäämä osoittautui niin suureksi kuin se sitten oli, niin tämä on nyt lähtenyt voimakkaasti eriyttämään hyvinvointialueiden taloutta. Tätä kannustavuutta pitäisi mielestäni loiventaa, jos nyt ilmaisen tällä tavalla tämän asian. Kolmas asia on sitten se, että meillä on todellakin neljä hyvinvointialuetta hyvin vaikeassa asemassa. Kolme niistä on arviointimenettelyssä, ja sillä neljännellä ovat aika lähellä ne tunnusluvut sitä, mutta se ei ole kuitenkaan virallisesti arviointimenettelyssä. Kyllä nämä eivät tule nyt selviämään ihan sillä, että annetaan tätä pidennysaikaa vaikka vuoteen 30. En ole esittämässä tätä, että heille annettaisiin nyt valtion budjetista joku sinänsä ylimääräinen rahoitus, mutta uskon, että valtiovarainministeriölläkin olisi käytössä keinoja. Yksi keino voisi olla, että ne voisivat esimerkiksi myydä valtiolle peruspääomaansa tietyn määrän ja maksaa sen takaisin seuraavien kymmenen vuoden kuluessa. Sehän olisi vähän sama asia kuin pitkäaikaislaina. Ja neljäntenä, viimeisenä asiana on sitten tämä diagnoosikysymys, mutta siihen en nyt syvemmin tässä aikataulun puitteissa mene, mutta siihen pitää tehdä korjauksia. — Kiitoksia.

Arvoisa puhemies! Puhun ensin yhden minuutin tähän liittyvästä muusta asiasta, ja se on kuntatalouden musta perjantai, joka oli 17. päivä marraskuuta vuonna 2023. Miksi puhun siitä? Sen takia, että silloin ilmeni vuoden 22 verotulojen lopullinen kertymä ja valtiovarainministeriö antoi jo virka-ajan päätyttyä silloin perjantaina tiedotteen siitä ja se aiheutti šokin tuolla kuntakentässä, koska se olisi merkinnyt yli 500 miljoonan euron lisäleikkauksia vuoden 24 ja 25 kuntien valtionosuuksiin. Istuva hallitus, siis nykyinen Orpon—Purran hallitus, reagoi siihen viikonlopun aikana. Maanantaina ilmoitettiin, että tähän tulee muutos ja vuonna 24 ei näitä lisäleikkauksia tehdä, ja sitten niitä leikkauksia hyvitettiin 100 miljoonaa vuonna 25 ja 200 miljoonalla vuonna 26. Mainitsin tämän sen takia, että tämä kertoo siitä, että jos halutaan reagoida johonkin aluehallinnon tai kuntatalouden taloudelliseen ongelmaan, niin se on mahdollista. Aivan samana ajankohtana, loppusyksyllä 23, kuten täällä edustajakollega Lyly totesi puheenvuorossa, oli nähtävissä, mitä tapahtuu hyvinvointialueiden ensimmäisenä toimintavuonna, ja se johtui soteuudistuksen ulkoisista olosuhteista, pääasiassa neljästä asiasta: Kunnilta ei siirtynyt sitä määrää rahoitusta hyvinvointialueille, joka olisi vastannut vuoden 22 todellisia sosiaali- ja terveydenhuollon kuluja kuntien aikana. Inflaatio vuonna 23 oli korkein 40 vuoteen. Sitä ei oltu huomioitu siinä ennakkoindeksissä. Palkankorotukset, toki se sisältyy siihen inflaatioon, olivat merkittävät vuoden 22 työtaistelujen jälkeen. Ja ostopalvelut uudessa tilanteessa, jossa tapahtui tämä liikkeenluovutus, menivät uusiksi, ja hintojen nousut olivat kymmenen ja 20 prosentin välillä. Tämä johti siihen ennätyksellisen suureen alijäämään silloin vuonna 23, ja kun se toistui vielä hieman lievempänä vuonna 24, oltiin tilanteessa, jossa vuoteen 26 mennessä eivät hyvinvointialueet millään pysty kattamaan alijäämiä sillä, että ne vuosina 25 ja 26 saavat korvauksen, koska tämähän tarkoittaa, että kahdelta vuodelta tulee oikeat tulot mutta neljältä vuodelta on todelliset menot. Silloin olisi heti pitänyt tehdä tämä uudistus, joka nyt tässä tehdään, mutta sitä tietoisesti jätettiin tekemättä. Hyvinvointialueet olivat istuvalle hallitukselle punainen vaate, kuten täälläkin ollaan jo vähän lievästi ilmaistuna kuultu, että ne olivat se teidän uudistus, ja ne olivat tämmöisiä muuttuneessa tilanteessa opposition tyyssijoja, ja ei haluttu tehdä näitä muutoksia. Kolme vuotta tässä menetettiin, ja sinä aikana alueet ovat osin tehneet kehittämistyötä mutta myös virheellisiä palveluiden karsimisratkaisuja. [Puhemies koputtaa] Mutta hyvä, kun nyt tehdään tämä muutos. Kannatan edustaja Lylyn tekemää vastalauseen 1 mukaista ehdotusta.

Arvoisa rouva puhemies! Kun valtion velanottovaltuus nousee 205 miljardista 270 miljardiin, niin se on tietysti jättiläismäisen iso asia. Osoitan tässä kuitenkin jonkun verran ymmärrystä sille, mitä tässä viime vuosina on tapahtunut ja jopa tämänkin hallituskauden aikana, vaikka oppositiopuolueisiin tässä tietysti lukeudun ja tämä on monella tavalla herkullinen aihe. Tässähän on tiettyjä objektiivisia syitä ollut, mutta ehkä kaikkein suurin syy on se, että kun taloudellinen kasvu on pysähtynyt, niin se on sitten johtanut tilanteeseen, jossa me emme ole niitä väistämättä kasvavia menoja pystyneet rahoittamaan muuta kuin velalla. Siellähän usein mainitaan kolme asiaa eli korkomenot, puolustusmenot ja sitten hyvinvointialueiden rahoitus. Tästä jälkimmäisestä sanoisin sen, että jos se olisi edelleen piilossa siellä kuntataloudessa, niin kuin se aiemmin oli, eihän se yhtään sen helpottavampi tilanne olisi. Se vain ei näkyisi tässä valtiontaloudessa. Keskimäärinhän meillä oli 25 prosenttia se keskimääräinen sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuus, ja muut tulivat sitten rahoitettua sieltä kuntaveron kautta. Edustaja Lyly käytti hyvän puheenvuoron eritellen näitä viime hallitusten aikana tapahtuneita velkojen kasvuja, mutta otan itse vielä pidemmän loikan. Jos katsomme peräti koko Suomen itsenäisyyden aikaa, niin meillähän on ollut neljä tämmöistä voimakasta velan kasvun aikaa. Ensimmäinen oli tietysti ymmärrettävä, sotavuodet, joka sitten, kun talous lähti nopeasti elpymään sodan jälkeen, tasaantui siinä 50-luvun alkuun mennessä. Oikeasti 50-, 60- ja 70-lukukin olivat sellaisia, että ihan käsittämättömän matala oli se meidän velan osuus suhteutettuna bruttokansantuotteeseen, alle 10 prosenttia. Mutta sittenhän me ajauduimme tietenkin siihen 90-luvun alun syvään lamaan, ja silloin meillä ensimmäisen kerran oikein rajusti sodan jälkeen nousi valtionvelan määrä. Sen verran muistan, kun olen ollut aikuisiässä jo tuolloin ja jossain määrin vastuullisissa tehtävissäkin, että silloinhan tilanne erosi nykyisestä tilanteesta siinä, että velkarahaa ei tahtonut saada millään. Valtiovarainministeri Viinanen matkusteli ympäri maailmaa, ja yritettiin ottaa velkaa hirvittävällä korolla sieltä, mistä sitä vain oli saatavissa. No, sitten meillä tuli 17 vuotta kestävä pitkä taloudellisen nousun kausi tämän jälkeen, ja se velan osuus taas verrattuna bkt:hen suli verraten pieneksi. Sitten tulivat finanssikriisi 2008 ja 2009, ja sen jälkeen meillä ei alkanut enää alentua tämä velan osuus, ja nyt tietenkin koronakriisi, Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja sitten nämä muut tilanteet tässä, mitä viime aikoina ovat olleet, ovat siellä taustalla. Mutta kun meidän on pakko saada se talouskasvu liikkeelle, niin se on se merkittävin asia, millä me saamme tämän velankin sitten aikanaan hallintaan.

Arvoisa puhemies! Koska tämä laki ehti jo tulla sosiaali- ja terveysvaliokuntaan hieman ennakkoon ja pääsimme sitä siellä tarkastelemaan, niin huomasimme erään erikoisuuden tässä asiassa, joka sinänsä on pääosin viidessä eri asiakokonaisuudessa maksatusta koskeva varsin tekninen laki. Mutta jotta tulisin ymmärretyksi, mitä tarkoitan, niin siteeraan täältä ihan suoraan tästä lain printtiversiosta sivulta 19 kohdasta Pääasialliset vaikutukset. Sanon ensiksi, että tästä Pääasialliset vaikutukset -tekstistä, jossa on laskelmani mukaan 21 riviä, kolme neljäsosaa käsittelee muuta lakia kuin tätä lakia. Eli tässä lukee näin: ”Kansaneläkelaitoksen tiedoksisaantioikeutta koskevia säännöksiä toimeentulotukilaissa, yleistä asumistukea koskevassa laissa ja eläkkeensaajan asumistukea koskevassa laissa ehdotetaan muutettavaksi siten, että niissä säädettäisiin nykyistä täsmällisemmin ja tarkkarajaisemmin Kansaneläkelaitoksen oikeudesta saada rahalaitoksilta tietoja, jotka ovat välttämättömiä käsiteltävänä olevan asian ratkaisemista varten. Lisäksi mainittu...” — ja niin edelleen ja niin edelleen. Sitten kun itse tätä luin, niin hämmästelin, että hetkinen, sehän on eri laki. Sehän on se tiedoksisaantilaki, mitä me käsittelemme. No, sitten täällä tulee ikään kuin selitys, jossa sanotaan näin: ”Kokonaisuutena mainittu esitys” — eli siis se äsken viitattu esitys — ”ja tämä esitys” — eli nyt käsiteltävänä oleva esitys — ”yhdessä edistävät asianmukaista ja viivytyksetöntä viranomaistoimintaa sekä hyvän hallinnon perusteisiin kuuluvaa luottamuksensuojaa.” Eli kiinnitän siis huomiota siihen, että kuvattaessa tämän lain pääasiallisia vaikutuksia valtaosa tekstistä käytetään kokonaan muun lain kuvaamiseen. No, ei tämä mikään virhe ole, mutta tämä herätti huomiota. Siitä muusta laista: Se on juuri se laki, jonka suhteen ainakin itse ihan henkilökohtaisesti olen ollut sillä tavalla kiusaantunut, kun asetan sen yleisiin yhteyksiin niin, että siellä verotuksen toisessa päässä — vaikkapa kaikkein suurituloisimpien verotuksessa, heidän saamissaan mahdollisissa vähennyksissä tai parhaillaan käsiteltävässä alkoholin etämyyntiä koskevassa asiassa ja siinä ilmenneissä verotusongelmissa — jopa tuntuu siltä, että niitä ei välttämättä huolimatta valtiovarainvaliokunnan jaoston tahdosta tahdottaisi saada kuntoon, ja siinä toisessa päässä me niitä kaikkein pienituloisimmassa, haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten etuuksia haluamme yhä tarkemmin kyylätä ja antaa sitten Kelalle mahdollisuuden päästä rahalaitostietoihin sisälle, niin jotenkin tuli itsellä semmoinen olo, että tämä on eräällä tavalla sen kyseisen lain rinnakkaislaki, vaikka tässä on teknisesti ihan oikeita asioita. Halusin tämän ihan täällä täysistunnossa ääneen todeta.

Arvoisa rouva puhemies! Kiinnitin huomiota tähän kuntatalousosioon, joka oli tuossa ministeri Ikosen puheenvuoron alkuosassa. Tiedän, että muutkin kiinnittivät siihen huomiota, joten otan siihen nyt ihan yhden tietyn näkökulman. Olen sen täällä aikaisemminkin maininnut, ja se liittyy siihen, että kun 19. marraskuuta vuonna 24 oli se kuntatalouden musta perjantai, niin viikonlopun aikana hallitus reagoi siihen asiaan silloin. Kysehän oli siitä, että tuona päivänä valmistui vuoden 23 verotus ja kävi ilmi, että verotuloja oli kertynyt paljon vähemmän kuin oli oletettu, ja kun samaan aikaan piti ensimmäisen kerran sitten jakaa verotulot uudella tavalla hyvinvointialueiden ja kuntien kesken, oli kuntia uhkaamassa ihan kerta kaikkiaan iso verotulojen menetys. Ja viikonlopun aikana, tai tuskin sen viikonlopun aikana, mutta maanantaina hallitus ilmoitti, että pariin vuoteen tätä ei toimeenpanna, ja kunnille annettiin sitten lisää aikaa: siis leikkaus tulee, mutta kuitenkin annettiin lisää aikaa. Tässä on merkittävä ero siihen, millä tavalla hallitus toimi hyvinvointialueiden rahoituksen tasapainotusajan saamisessa. Kolme vuotta me täällä odotimme sitä, että saisimme lisää aikaa, ja nyt sitten hallitus on ollut valmis siihen.

Arvoisa puhemies! Olen rakentanut tämän puheenvuoroni sellaisella periaatteella, kun kuuntelin varsinkin tämän keskustelun parin ensimmäisen tunnin aikana eräitä hallituspuolueiden ja myös valtioneuvoston jäsenten esittämiä argumentteja, joissa huomasin mielestäni virheitä, taikka olen niistä eri mieltä, että haluan tällä kertaa kommentoida niitä. Aivan ensimmäinen koski sitä — se ei tullut täältä valtioneuvoston taholta mutta tuli hallituspuolueiden taholta — jossa väitettiin minusta aika häikäilemättömästi, että me oppositiossa emme haluaisi talouskasvua Suomeen. Sehän on minusta häikäilemätön väite sen takia, että kaikkihan me tiedämme, kuinka suomalaiset kärsivät tällä hetkellä talouskasvun puutteesta: asuntojen arvot alenevat, asuntovelat pysyvät silti entisen suuruisina, kaikki tämä tilanne, ja tietysti korkea työttömyys kaikkein räikeimpänä asiana. Mehän todella tarvitsemme ja haluamme talouskasvua, ja me olemme kritisoineet hallitusta siitä, että hallitus ei mielestämme ole toiminut sillä tavalla, että niillä kaikilla keinoilla, jotka sillä on käytössä, se olisi pystynyt edistämään talouskasvua. Tämä ensimmäisenä kommenttina. Toinen hyvin mielenkiintoinen ja usein täällä toistettu tällainen rakenteellinen väite kulkee niin, että luetellaan pitkä joukko ulkoisia tekijöitä, joista kerrotaan koko tämän huonon tilanteen Suomessa johtuvan, mutta sitten annetaan ymmärtää, että jos tapahtuu myönteinen käänne, niin se ei suinkaan johdu sitten niissä ulkoisissa tekijöissä tapahtuneesta myönteisestä muutoksesta, esimerkiksi kansainvälisen taloussuhdanteen paranemisesta, vaan se johtuu niistä hallituksen omista toimenpiteistä. Tämähän ei ole niin kuin looginen väite, että vain huonot asiat ovat seurausta ulkoisista asioista, ja jos tulee myönteisiä merkkejä ja signaaleja, niin ne olisivat sitten hallituksen ansiota. Eihän tuollaiseen logiikkaan kukaan aikuinen oikeasti voi uskoa. Kolmas asia liittyy keskusteluun siitä, millä tavalla meillä tuloveroa on alennettu. Jälleen kerran kuulin sen valtiovarainministerin esittämänä niin, että valtaosa verojen alennuksista on kohdistettu pieni- ja keskituloisille. Tämähän on eräänlainen silmänkääntötemppu. Jos me teemme jonkunnäköisen rajapyykin vaikkapa 8 000 euron bruttokuukausitulojen kohdalle, niin on totta, että sen tulorajan alapuolella on 97 prosenttia kaikista Suomen tulonsaajista ja sen rajan yläpuolella on kolme prosenttia kaikista Suomen tulonsaajista. Tällä tavalla sanottuna tietysti voidaan sanoa, että on enemmän niitä ihmisiä, jotka ovat saaneet veronalennuksia, kuin niitä, jotka ovat sen rajan yläpuolella. Mutta katsotaanpa niitä summia. Eli se yli 8 000 tienaavien veronalennus on 500 miljoonaa euroa, joka on käytännössä yhtä paljon kuin kaikkien niiden suomalaisten, 97 prosentin, veronalennus, jotka ovat alle 8 000 euron kuukausitienestissä. Tästä seuraa tietenkin se, että nämä pieni- ja keskituloisten veronalennukset ovat 20—30 euroa kuukaudessa, ja nekin sitten kompensoituvat pois esimerkiksi ammattiliittoon kuulumisen kautta, kun sitä verovähennystä ei voi tehdä. Vastaavasti keskiarvot nousevat helposti sinne 1 000 euroon kuukaudessa ja enempäänkin silloin, kun puhumme suurituloisista. No, neljäs asia ja toiseksi viimeinen tässä listassa, minkä ehdin nyt todeta, on se, että tietyt hallituksen toimenpiteet ovat sellaisia, joita ekonomistit kyllä pitävät työllisyyttä lisäävinä, mutta väitän, että niidenkin ajoitus on väärä. Eihän se työvoiman tarjonta, joka on ekonomistien käyttämä termi sille, että heikennetään esimerkiksi ihmisten sosiaaliturvaa ja työttömyysetuuksia, ole toimiva malli siinä tilanteessa, kun meillä ei ole niitä työpaikkoja saatavilla, eli nämä asiat on väärin ajoitettu. Viidentenä nostan esille sen, että toki on aivan totta, että meillä on valtava talouden sopeutusurakka edessämme, mutta tässä hallituksen leikkausten joukossa on tiettyjä leikkauksia, jotka ovat minusta erityisen ikäviä ja turmiollisia. Nopeana luettelona totean vain täällä jo usein mainitut: työttömyysturvan suojaosan poisto, työttömyysturvan lapsikorotuksen poistaminen, hoitotakuun heikennys, asiakasmaksujen liian rajut korotukset ja aikuiskoulutustuen lakkauttaminen. Nämä ovat erityisesti sellaisia, joille on todellakin helppo löytää vastaava kompensaatio, esimerkiksi meidän vaihtoehtobudjetissa, ja jotka ainakin olisi saanut jäädä tekemättä hallituksen toimesta. — Kiitoksia.

Arvoisa rouva puhemies! On todella minusta hyvä, että käymme täällä neljän suurimman puolueen edustajien kesken — vaikka aika myöhään illalla — vielä tämmöistä hyvää talouspoliittista keskustelua. Arvostan tässä kovasti näkemyksiänne, vaikka en kaikista tietenkään ole samaa mieltä. Pyysin puheenvuoron nyt vastatakseni edustaja Heikkiselle hänen äskeiseen kysymykseensä Missään nimessä en itse kannata enkä tietenkään aja mitään sellaista linjaa, että Suomi syöksyisi nyt nykytilanteesta vielä syvempään kuiluun tai vertauskuvallisesti törmäisi johonkin seinään ja sitten tarvittaisiin joku ulkopuolinen taho ikään kuin järjestämään meidän puolesta asiamme. Ei missään nimessä. Kyllä me demokraattisessa maassa itse vastuullisesti nämä hoidamme. Käytin esimerkkinä tuota 90-luvun lamaa, koska — ehkä erotuksena tässä nyt kollegoista, johtuen ihan biologisesta tosiasiasta — olen ollut vastuullisissa tehtävissä silloin 90-luvun alussa, ja se oli monella tavalla, kuulkaa, mielenkiintoista aikaa, ja olen siitä sitten myös pitänyt ihan talouspoliittisia esitelmiä, toki painottuen osin tietysti sosiaali- ja terveydenhuoltoon mutta ihan myös talouspuoleen. Ihan lyhyesti, jos kerrataan, mitkä olivat ne keinot, joita silloin käytettiin. Tilannehan oli silloin pahempi kuin nyt. Siis nythän me tuskailemme sen kanssa, että meillä on niin paljon velkaa, ja me haluaisimme yhdessä katkaista tämän velan kasvun. Silloinhan tilanne oli se, että Suomi ei meinannut saada mistään velkaa. Silloin valtiovarainministeri Viinanen matkusti Japaniin, ja sieltä sitten joka puolelta maailmaa yritettiin anella, että mistä saataisiin velkaa. Mutta silloin tehtiin se, että kun työttömyys lähenteli melkein 500 000:ta pahimmillaan, niin kaikkien niiden, joilla vielä oli töitä, verotus pantiin, kuulkaa, ihan tappiin. Jos me puhumme nykyisistä verotasoista, niin ne veroprosentit olivat silloin, minullakin hyväpalkkaisena virkamiehenä, selvästi korkeammat kuin mitä ne ovat tällä hetkellä. Sitten leikattiin aika voimakkaasti erilaisia julkisia palveluja ja etuuksia, sitten lainattiin maailmalta niin paljon rahaa kuin ikinä saatiin, ja näillä keinoilla yritettiin voittaa se tilanne. Sittenhän oli ehkä kaikkein merkittävintä se, että kolmeksi vuodeksi neuvoteltiin työmarkkinoilla sopimus, jossa palkat eivät nousseet ollenkaan ja lomarahat lainattiin pois. Siis se oli miinus kuusi prosenttia tietenkin se lomarahojen leikkaaminen. Tässähän edustaja Lyly viittasi vankalla kokemuksella siihen, että sopu työmarkkinoilla kaikkein vaikeimpina aikoina on äärimmäisen tärkeää. Kyllä suomalaiset ymmärtävät sitten, miten näistä mennään. Sitten oli mielenkiintoista se, että kuntapuolella, missä itse työskentelin, oli silloin käytössä tämä velvoitetyöllistäminen, eli 500 ansiosidonnaisen päivän jälkeen kunnan velvollisuus oli palkata kuudeksi kuukaudeksi tekemään töitä, ja sitten pääsi taas ansiosidonnaiselle. Ja kuulkaa, 30 prosentin työttömyydestä — Pori, Rauma, länsirannikon viennistä eläneet teollisuuskaupungit, Meri-Porin kaupunginosassa Pihlavassa [Puhemies koputtaa] työttömyys nousi 50 prosenttiin — Suomi lähti sitten nousuun Lipposen hallituksen johdolla, joita kausia tuli kaksi peräkkäin, ja puhemiehemmekin sitten jälkimmäisessä Lipposen hallituksessa oli. — Lopetan tähän. Kiitoksia.

Arvoisa rouva puhemies! Jouduin olemaan hetken poissa salista eräässä toisessa kokouksessa, mutta tultuani saliin olen kuullut todella hyviä puheenvuoroja, ja minusta tässä keskustelussa on ollut rakentava sävy. Tarkoitan tässä nyt edustajien Lyly, Bergbom, Heikkinen ja Lohi puheenvuoroja. Edustaja Kettusen puheenvuoroa en kuullut, sitten ehkä aiemmin käytitte sellaisen. Kirjoitin jopa tähän muistilapulleni, että ”musiikkia korville”, millä tarkoitan sitä, että vaikka en ole samaa mieltä niistä kaikista säästökohteista, joita edustaja Bergbom tässä luetteli, niin minusta se oli reipasta ja rehellistä puhetta, että niitä oli listattu. Haluan tässä vähän samassa hengessä kuin äsken edustaja Räsänen todeta, että kyllä sosiaalidemokraatit osaavat sopeuttaa. Kävin jossain vaiheessa läpi sitä, ketkä sosiaalidemokraatit ovat olleet valtiovarainministereitä Suomen historiassa, ja en ryhdy nyt aikaa käyttämään sen luettelon esittämiseen. Mielenkiintoinen nimi oli ensimmäinen, eli Tannerin hallituksessa lääkäri Hannes Ryömä oli valtiovarainministeri, josta sittemmin Lääkintöhallituksen pääjohtaja. Kovin moni on siellä ollut vaikeana aikana valtiovarainministerinä, kun on jouduttu tekemään niin sanottuja kovia ratkaisuja. Olen nautiskellut viime vuosina siitä, että olen lukenut Mauno Koiviston kirjaa Linjan vetoa, jossa hän kertoo tilanteesta maan taloudessa ennen kuin Paasion hallitus aloitti vuonna 66 ja sitten siitä, mitä hän valtiovarainministerinä vuosina 66—68 joutui tekemään. Ne ovat olleet, kuulkaa, aika hurjia asioita, mitä siinä jouduttiin tekemään, ja siltikin devalvaatioon siinä sitten loppuvaiheessa jouduttiin. Itselläni on oma kokemus kuntajohtamisesta 90-luvun laman aikana teollisuuskaupunki Porista, jossa terveysviraston päällikkönä ja sen taloudesta vastaavana henkilönä jouduin vuonna 92 kahdeksan eri kertaa kaupungintalolta tulleen — eli kaupungin johdon taholta tulleen — ohjeen perusteella leikkaamaan sitten niitä terveydenhuollon menoja, pitämään kahdeksaa lääkärivirkaa 40:stä kokonaan avoinna ilman täyttölupaa ja tekemään siellä monia, monia tällaisia supistuksia. Sittemminhän saatiin maan talous kääntymään nousuun, ja nousua kesti 17 vuotta sitten sillä erää. Mutta haluan tässä nyt korostaa sitä, että jokainen varmasti ymmärtää, että jos lähdetään vaikka kahdeksan miljardin summasta — sitten on tietysti vielä haastavampaa, jos puhutaan isommista summista — niin eihän sitä ilman myös tulojen lisäystä pystytä tekemään. Ei kukaan pysty oikeasti leikkaamaan siis kahdeksaa miljardia valtion menoja. Täytyy muistaa, että valtion budjetissa on paljon semmoisia menoja, joita ei edes teknisesti pysty oikeastaan leikkaamaan. Emme me voi omalla päätöksellä vaikkapa päättää, että maksamme EU:lle vähemmän jäsenmaksuja, ja meillä on 11 miljardia eläkkeitä siellä eri kohdissa: kansaneläkkeet, valtion omat eläkkeet, YEL-eläkkeet, MYEL-eläkkeet. Eli siellä on kuitenkin paljon semmoista, mihin on aika vaikea tehdä tätä. Kyllä me tarvitsemme siis sekä menojen leikkaamista että tuloja lisää. Sitten voidaan kysyä, että mitenkäs maan kasvulle sitten käy, kun me tyrehdytämme näillä mahdollisen kasvun. Ehkä joudutaan menemään joskus niin sanotusti pohjan kautta ennen kuin se uusi nousu tulee, mutta viisasta olisi tietenkin, että voidaan myös kohdentaa sitten jotain ihan semmoisiin tietoisiin kasvutoimiin. Haastava urakka on edessä, ja katsotaan, ketkä sitä sitten vuoden päästä lähtevät toteuttamaan. [Puhemies koputtaa] Kritiikkihän tuli nyt siitä, että nykyisen hallituksen toimenpiteillä tämä ei ole näkyvästi lähtenyt onnistumaan.

Kiitoksia, rouva puhemies! Näissä minuutin puheenvuoroissa kannattaa keskittyä yhteen ja mielestään tärkeimpään asiaan. Me korostimme nyt kovasti sitä, että ehkä hätkähdyttävin asia heti kehysriihen jälkeen julkaistuissa tilastoissa ja sittemmin tässä julkisen talouden suunnitelmassa oli se raju velan kasvu Suomessa. Nyt on 196 miljardia tämä valtionvelka, ja vuonna 2030 sitä lisätään vielä 17,4 miljardilla. Ymmärrämme näitä taustasyitä. Niistä olemme ministerin kanssa myös valtiovarainvaliokunnassa keskustelleet. Siellä on puolustusmenojen kasvu, siellä on suuren velkamäärän korkojen nousu ja tällä tavalla. Mutta nyt se meidän kärki tässä keskustelussa oli vähän sama, mikä tuli myös RKP:n Otto Anderssonin puheenvuorossa ja monissa muissakin puheenvuoroissa, että ei voida kyllä veronalennuksilla päästä siihen, ainakaan suurituloisten ja yhteisöveron alennuksilla, että me saamme kurottua tätä velkaa umpeen. Tämähän on ihan mahdoton ajatus. Tässä kun viitattiin näihin meidän vaihtoehtobudjetteihimme, niin kyllä nämä kolme asiaa — yhteisövero, suurituloisten tulovero ja sitten tämä listaamattomien yritysten vero — [Puhemies koputtaa] ovat kolme keskeistä elementtiä tässä. Tämän haluan vielä korostaa. Emme me ole peitelleet sitä.

Arvoisa puhemies! Kaivoin esille kokoomuksen viime vaalien edellä julkaiseman vaaliohjelman. Siinä keskeinen tunnus oli: ”Haluamme, että Suomi ottaa vähemmän velkaa kuin ennen.” No, täällä salissa nyt on tuotu nämä vastaansanomattomat numerot kyllä esille. Hallituksen täytyisi jotenkin ymmärtää, että kolmea asiaa ei voi saada yhtä aikaa: velan kasvun taittamista, tiettyjä välttämättömiä lisämenoja, jotka hallituskin näkee tarpeellisina, ja samanaikaisesti verojen alentamista. Kaksi näistä voi aina tehdä yhtä aikaa, mutta se tapahtuu yleensä aina sen kolmannen kustannuksella. Jos esimerkiksi velkaa alennetaan ja veroja alennetaan, niin silloin ei voi mitään lisämenoja tehdä. Tai jos velkaa alennetaan ja lisämenoja hyväksytään, niin silloin eivät vastaavasti verot alene. Tai jos veroja alennetaan ja menoja lisätään, niin silloin ei voida velkaa alentaa. Tämähän on fakta, tosiasia, ja hallitus on jollakin tavalla näitten kolmen asian ympärillä pyörinyt. Ainakin yksi lopputulos on se, että velan määrä sen kun kasvaa ja sitä otetaan lähivuosina vuosittain aina vain lisää.

Arvoisa puhemies, ärade talman! Viime eduskuntavaalien jälkeen sorvattiin Säätytalolla ohjelmaa tälle vaalikaudelle. Hallituspuolueilla oli kova usko, että velkaantuminen taitetaan ja Suomen talous saadaan nousuun. Lääkkeiksi valittiin suurituloisten veronkevennykset, sosiaaliturvan leikkaukset ja työmarkkinoiden sanelupolitiikka. Kuluneet kolme vuotta ovat viimeistään osoittaneet, että valittiin väärät lääkkeet. Ei tullut 100 000:ta uutta työpaikkaa, ei tullut talouskasvua, velkaantuminen ei taittunut. Tuli Euroopan epäonnistunein talouspolitiikka ja unionin korkein työttömyys. Samalla velka nousi ennätyslukemiin. Nyt ihmisiä patistetaan sosiaaliturvan ja koulutuksen leikkauksilla työpaikkoihin, joita ei kerta kaikkiaan ole olemassa. Voiko suuremmin epäonnistua? [Timo Harakka: No ei kyllä voi!] Pääministeri on vakuuttanut, että sopeutustoimissa keneltäkään ei vaadita kohtuuttomia, mutta monet leikkaukset ovat osuneet samoihin heikossa asemassa oleviin ihmisiin. Pienituloisten määrä on kasvanut 120 000:lla, heistä 30 000 on lapsia. Epävarmuus kalvaa myös keskiluokkaa. Työttömyyden noustua lähes 350 000:een ja työttömyysturvan heikentyessä leviää pelko niidenkin keskuuteen, joilla vielä on töitä. Tällöin ei uskalleta kuluttaa kuin pakollisiin menoihin. Asuntokauppa tyrehtyy. Luottamus rapautuu. Tämä on se tuntematon jarru, joka ehkäisee nousun alkamista. Arvoisa puhemies! Hallitus vetoaa aina heikkoon suhdanteeseen ja kansainvälisiin kriiseihin. On totta, että näillä on vaikutusta energian hintoihin ja ihmisten mielialoihin, mutta ne eivät yksin selitä maamme talouden jäämistä jälkeen muusta Euroopasta. Hallituksen omat toimenpiteet ovat myös pahentaneet tilannetta. Työmarkkinapolitiikassa hallituksen koventunut linja on syönyt luottamusta. Julkisten palvelujen leikkaukset ovat lisänneet työttömyyttä. Suurituloisten veroalennukset ovat kasvattaneet valtion velkaantumista ja korkomenoja. Työttömyysturvan suojaosan poisto vähentää työvoiman tarjontaa. Terveydenhuollossa toteutetaan kummallisinta terveyspolitiikkaa ikinä. Terveyskeskusjonoja pidennetään, asiakasmaksuja korotetaan ja rahaa ohjataan satoja miljoonia yksityiseen terveydenhuoltoon muutaman isoimman kaupungin varakkaammalle väestölle. Tälle on vaihtoehto. Se on työn ja toivon vaihtoehto, luottamuksen lisäämisen vaihtoehto. SDP on johdonmukaisesti tällä kaudella, joka ikinen vuosi, esittänyt vaihtoehdon hallituksen politiikalle. Niissä velkaa otetaan vähemmän mutta sopeutuksen taakka jaetaan oikeudenmukaisemmin. Kaikille vastustamillemme hallituksen leikkauksille olemme esittäneet korvaavan sopeutustoimen. Tämä on sitä oikeudenmukaisuutta, jota hallituksen politiikka ei ole ihmisille tarjonnut. Tällä rakennetaan luottamusta. SDP:n vaihtoehdossa palautamme työttömyysturvan ja asumistuen suojaosat emmekä hyväksy rajuja terveydenhuollon maksujen korotuksia. Esitämme useita toimenpiteitä asuntokaupan vauhdittamiseksi. Vihreä siirtymä ei ole meille uhka vaan mahdollisuus. [Arto Satonen: Ja mitkä olikaan säästötoimet?] Tätä on toistuvasti korostanut myös teknologiateollisuus. Siksi suuntaamme rahoitusta puhtaan energian investointeihin. [Timo Heinonen: Lisää hitasasuntoja!] Verotuksella paitsi rahoitetaan julkisia menoja puolustuksesta kirjastoihin myös vähennetään eriarvoisuutta. Siksi esitämme listaamattomien yritysten osinkoverotuksen uudistamista, yritystukien perkaamista, suurituloisten verotuksen progression pitämistä vuoden 2025 tasolla ja erityisesti hallituksen härkäpäisesti ajaman yhteisöveroalennuksen perumista. Arvoisa puhemies! Hallituksen viimeinen kehysriihi jäi näpertelyksi, vaikka tilanne olisi edellyttänyt käänteentekeviä ratkaisuja. Nyt hallitus jättää seuraajalleen perinnöksi ennätysvelkaantumisen, konkurssitsunamin ja järkyttävän korkean työttömyyden. Sama hallitus vaatii oppositiolta leikkauslistojen esittämistä ensi vaalikaudelle, vaikka se itse ei ole halukas tai kyvykäs muuta kuin kauhistelemaan edessä olevaa urakkaa maan talouden korjaamisessa. Tämä hallitus on epäonnistunut ja lyönyt hanskat naulaan. Se tarjoilee viimeisiä namuja omille eturyhmilleen. Samalla se viime töikseen tyhjentää valtion kassan ja jättää karmaisevan velkavuoren, yli 17 miljardia vuodessa, seuraajalleen. Tätä rakasta isänmaata tämä hallitus ei saa nousuun. [Minja Koskela: Ei saa seuraavakaan!] Suomi ansaitsee parempaa.

Arvoisa puhemies! Mielelläni vastaan tässä edustaja Väyrysen kysymykseen, mikä sen kulukehityksen olisi pitänyt olla: sen olisi pitänyt olla se, mikä siinä vuonna 22 säädetyssä rahoituslaissa oli. Ei siellä mitään kuutta miljardia ollut, eikä tässä nyt olla mitään kahta miljardia sieltä vielä onnistuttu hallituksen toimesta pois nappaamaan. Noin 650 miljoonaa on onnistuttu vähentämään, ja tässä kun tulee nyt vielä 400, niin se miljardi rupeaa kyllä täyttymään. Nyt täytyy muistaa, että tässäkin keskustelussa menevät koko ajan kahdet eri kulut ja kustannukset sekaisin, vaikka ne toisiinsa liittyvätkin. Valtion kustannus eli se rahoitus, mikä hyvinvointialueille annetaan, on eri kuin se sotealueiden kulukehitys. Kuten itse kerroin, sotealueiden kulukehitys on saatu putoamaan 11,9 prosentista ensimmäisenä vuonna 1,6 prosenttiin kolmantena vuonna. Sehän on ihan valtava muutos, ja se on siellä alueilla tehty. Se, että valtio on sitten joutunut laittamaan enemmän rahaa kuin mikä tämä kustannuskehitys on ollut, on johtunut siitä ensimmäisestä vuodesta, aivan niin kuin täällä edustaja Lyly kertoi. Ei kukaan tiennyt silloin, kun kunnat budjetoivat vuonna 21 soterahoitustaan vuodelle 22, joka muodosti pohjan sille valtion rahoitukselle vuonna 23, että vuonna 23 inflaatio on 10 prosenttia, palkankorotukset 6—7 prosenttia, ostopalvelujen kulut 15:tä prosenttia. Siitä tuli se 1,4 miljardin aukko. Kuka muu tai mikä muu voi täyttää sen aukon kuin valtio? Eivät kunnat voi, koska tämä ei ole enää kuntien toimintaa, ei se henkilökunta eikä johto voi. Se on valtio, jolloin valtio on kieltämättä joutunut laittamaan tähän enemmän rahaa kuin mikä se varsinainen kulukehitys siellä alueella on ollut johtuen siitä, että se ensimmäisen vuoden rahoitus oli käytännössä vajaan miljardin verran alimittainen verrattuna siihen, mikä oli se todellinen tarve. Tämä ihan lyhyesti tästä. Minä vielä totean, että tämä palvelutarveindeksi, josta me nyt puhumme, perustuu tieteelliseen tutkimukseen, jonka nimi on SOME eli sosiaalimenomalli, jonka on tehnyt THL. Tämä asia muodostaa nyt kaksi kolmasosaa koko tämän lain sisällöstä, sen 268 miljoonaa siitä 388:sta. Sen takia nimenomaan sosiaali- ja terveysvaliokunnan tulee nyt olla tässä se ensisijainen valiokunta eli mietintövaliokunta. Tämä palvelutarve on ollut siis 1,02 prosenttia vuonna 23, seuraavana vuonna 1,05 ja 1,07 seuraavana vuonna, ja tänä vuonna se on 1,02. Tämä perustuu siis nimenomaan ihan sellaiseen tieteelliseen tutkimukseen, mikä on tämän toiminnan sisältöä, ja ne asiat kuuluvat sosiaali- ja terveysvaliokunnalle, ei tämän lain yleinen rakenne, joka kieltämättä kuuluu hallintovaliokunnalle.

Arvoisa rouva puhemies! Tämä soterahoituslaki on varmasti yksi niitä kaikkein eniten käsiteltyjä lakeja täällä eduskunnassa, ja me olemme nyt saaneet pala kerrallaan erilaisia muutosehdotuksia tähän lakiin. Tietysti sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö perustelevat sitä, että ne tulevat tällä tavalla yksittäisinä ilman uutta kokonaisarviota, milloin kiireellä ja milloin muilla tekijöillä, mutta nyt meillä on tällainen eräs kooste näistä muutoksista. Tärkeintä tässä tietenkin on nähdä kokonaisuus. Täällä on hyvin paljon monimutkaisia yksityiskohtia, ja vaikka meillä ei ole tapana kesken olevaa valiokuntakäsittelyä millään lailla referoida enkä itsekään aio niin tehdä, niin sen verran voitte varmasti ymmärtää, että kyllä tämä lakiesitys koetaan aika monimutkaisena. Itse käytin nyt varsin paljon aikaa käydäkseni tätä läpi ja olin myös sen lausuntokierroksella olleen luonnoksen huolella käynyt läpi, koska tässähän on kysymys, niin kuin usein täällä on sanottu, siitä kaikkein suurimmasta momentista meidän valtion budjetissa eli hyvinvointialueiden rahoituksesta. Se tärkein asia on tietenkin nyt tässä lakiesityksen painetussa versiossa sivulla 59, jolla on taulukko, joka päätyy siihen, että vuonna 29 verrattuna nykyiseen voimassa olevaan lainsäädäntöön annettaisiin hyvinvointialueille tässä taulukossa ja tässä lakiesityksessä olevin perustein 388 miljoonaa euroa vähemmän rahaa. Minusta on turha nyt kiistellä siitä, onko tämä leikkaus vai mikä, koska kaikkihan me tiedämme, että muista tekijöistä johtuen — vaikkapa kustannustason muutoksesta johtuen tai sitten tehtävien lisääntymisestä johtuen tai jälkirahoituksesta johtuen — tämä rahoitus muuttuu myös. Eli tämä on leikkaus siihen tasoon, joka muuten toteutuisi, mutta sitten on muita tekijöitä, jotka taas muilta osin nostavat tätä rahoitusta, ennen kaikkea tietenkin tuo kustannustason muutos eli hyvinvointi-indeksi. Tässä on yhdeksän eri kohtaa, joilla on vaikutusta hyvinvointialueiden rahoitukseen, ja niistä kolme on merkittävämpiä kuin muut. Nimittäin ne muut eivät vaikuta kokonaisuuteen, mutta niillä on yksittäisiin alueisiin merkittäviä vaikutuksia. Valtiontalouden kannalta ne ovat sitten kustannusneutraaleja. Se tarkoittaa siis sitä, että saman verran kuin joidenkin alueiden rahoitus vähenee, niin sitten muiden alueiden rahoitus kasvaa. Keskityn sen takia nyt ihan lyhyesti näihin tärkeimpiin: Eli tuosta 388:sta valtaosa eli 268 miljoonaa muodostuu tuon palvelutarveindeksin muuttamisen seurauksena. Mikä on tämä palvelutarveindeksi? Käytetään myös tämmöistä lyhennettä kuin ”some”, joka taas on lyhenne sanasta ”sosiaalimenot”. Eli kun tämä rahoituslaki säädettiin, niin tiedossa oli silloin huolella tehty THL-johtoinen tutkimus, joka osoitti, että keskimäärin noin yhdellä prosentilla ikärakenteen muutoksesta johtuen sosiaali- ja terveydenhuollon menot kasvavat vuosittain. Niinpä tuohon lakiin säädettiin sitten sellainen yhden prosentin lisäys vuosille 23 ja 24 ja sitten asetettiin kieltämättä sellainen tehostamistavoite, että se 1 prosentti putoaa 0,8:aan vuodesta 25 alkaen. Tämä on ilmaistu usein myös toisin, eli pudotettiin 20 prosentilla sitä palvelutarvetekijää, eli siitä annetaan vain 80 prosenttia. Tässä helposti voivat mennä nämä prosentit sekaisin, koska 80 prosenttia yhdestä prosenttiyksiköstä on tietenkin se 0,8 prosenttiyksikköä. No, nyt tähän tehdään vuodesta 27 alkaen sellainen muutos, että se pudotetaan sitten sinne 0,6 prosenttiyksikköön. Samalla tehdään toinen muutos, se tulee voimaan vuodesta 28 alkaen. Eli määräaikaiseksi suunniteltu eli seitsemäksi ensimmäiseksi vuodeksi suunniteltu uuden järjestelmän eräänlainen muutostuki, jonka suuruus oli 0,2 prosenttiyksikköä, lakkaisi jo vuoden 28 alusta alkaen, kun se nyt voimassa olevan lainsäädännön mukaan olisi vielä ollut vuosina 28 ja 29 käytössä. Kun tämä muutos tehdään, niin siinä leikkautuu sitten hyvinvointialueiden rahoituksesta tasaisesti sama prosentuaalinen osuus eri hyvinvointialueilta, ja sen yhteisvaikutus on 268 miljoonaa. Sitten tämä 120 miljoonaa tulee täältä siirtymätasauksesta kahdella tavalla. Ensinnäkin sen porrastusta muutetaan, ja sitten sinne tehdään semmoinen tasajakoinen säästö. Tämä jälkimmäinen on merkittävämpi. Sen osuus on 91 miljoonaa, ja tällä porrastuksella on sitten kokonaisvaikutus 29 miljoonaa. Näistä muodostuu sitten tämä 388 miljoonaa. Sitten en käy niitä tarkemmin läpi. Täällä on näitä muita asioita, joilla on sitten vaikutuksia eri hyvinvointialueiden keskinäiseen rahoitussuhteeseen. En tässä nyt sen voimakkaammalla äänensävyllä tätä asiaa käsittele, mutta totean, että tässä nyt sitten lähes 400 miljoonalla eurolla on tarkoitus vähentää hyvinvointialueiden rahoitusta, ja kun tiedetään, millainen tilanne siellä on — irtisanomisia yhteenlaskettuna enemmän kuin oli sosiaali- ja terveysalalta peräti 90-luvun alun lamassa, palvelupisteiden jatkuvia sulkuja ja monia ongelmia — niin tämä tulee sitten lisäksi nykyisten muiden leikkausten tai säästöjen seurauksena näiltä osin selvästi heikentämään hyvinvointialueiden mahdollisuuksia tuottaa väestölle niitä palveluita, joita alueella tarvitaan. En sano tällä sitä, etteikö tuottavuutta pidä tehdä. Ehdottomasti pitää tehdä tuottavuutta, ja siitä tänään aamulla oli erittäin hyvä Sitran raportti, jonka olen ollut vastaanottamassa siellä tilaisuudessa, missä se esiteltiin, mutta ei myöskään pidä mennä tällä tavalla leikkaamaan tätä rahoitusta. — Kiitoksia.

Arvoisa rouva puhemies! Ensin hyvät uutiset ja sitten kritiikkiä. Hyvä uutinen tässä on se, että monikanavaisen rahoituksen purku on hyvä asia. Viime eduskuntakaudella oli työryhmä, joka pohti laajasti tätä monikanavaisuutta, ja matkakorvaukset olivat se asia, josta ehkä oltiin kaikkein eniten yksimielisiä. Katsoin juuri Kelan tilastoista, että viime vuonna Kelan matkakorvauksia, siis kaikkia matkakorvauksia, maksettiin 364 miljoonaa euroa, ja kaksi vuotta sitten, vuonna 23, se summa oli 309 miljoonaa euroa. Se kasvu on aivan valtava. Osa siitä kasvusta selittyy varmasti sillä, että hyvinvointialueilla ei ole kannustinvaikutusta tässä asiassa, vaan ne voivat lopettaa sitten toimipisteitä, jolloin asiakkaiden matkat pitenevät, koska sehän menee Kelan piikkiin sitten. Tämä kertoo hyvin yksinkertaisella tavalla tämän monikanavaisuuden ongelman. Niitä on paljon muitakin ongelmia. No, tässä siirretään ensihoidon ja eräiden muiden sairaankuljetusten kustannuksia hyvinvointialueiden puolelle, ja se on hyvä asia. Se on kaiken kaikkiaan 121 miljoonan euron siirto. Mutta entäs sitten se kritiikki? Se, millä tavalla tämä raha kohdennetaan hyvinvointialueille, on aika kummallinen asia. Se ei noudata sitä periaatetta, kuinka paljon sillä maantieteellisellä alueella on tähän asti käytetty Kela-korvausten rahaa näihin vastaaviin kuljetuksiin, vaan sille on tehty tämmöinen oma laskelma, jossa 85 prosenttia painoarvosta tulee siitä yleisestä tarveperusteisuudesta ja 15 prosenttia sitten siitä haja-asutus- eli asukastiheydestä. Tietenkin tämä jälkimmäinen on painava asia tässä, mutta se näkyy esimerkiksi sillä tavalla, että Pohjois-Pohjanmaan alueella, joka on laaja alue ja sisältää paljon näitä harvaan asuttuja alueita, he sillä tavalla menettävät kolme miljoonaa euroa. Itse tulen alueelta, joka on saamassa vähän alle kolme miljoonaa lisää tässä rahoituksen jakamisperiaatteen muutoksessa. Sitten erittäin negatiivisena asiana, ehkä kaikkein negatiivisimpana tässä, pidän sitä, että tämä ambulanssikuljetuksen nykyinen omavastuu, se 25 euroa, nousee 43,7 euroon, eli 75 prosenttia on se nousu. Sitten täällä on muitakin kummallisuuksia, esimerkiksi tämä käyttämättä jääneen ja ilmoittamatta jätetyn maksun alan laajennus, joka on erittäin huono asia. Siihen pykälään on tullut rivikaupalla lisää niitä kohteita, joissa sitä voidaan soveltaa. Vielä lopuksi mainitsen tämmöisen enemmän fiskaalisen asian, että kun sairausvakuutusmenot tällä tavalla vähenevät, niin se johtaa sairausvakuutusmaksun nousuun, ja sen maksajina on hieman eri ryhmä, eli palkansaajat ja eläkeläiset, kuin valtion verorahoista tapahtuva kustannusten maksaminen, jossa kaikki muutkin verolajit ovat mukana, ja tässä sorretaan palkansaajia ja eläkeläisiä.

Arvoisa rouva puhemies! Kävin tuossa ennen yhtätoista pyytämässä ennakkoon sen puheenvuoron, mutta käytän sen sitten myöhemmin, kun siirrytään niihin pidempiin puheenvuoroihin. Tässä nyt debattipuheenvuorona haluan todeta, että tässähän vähennetään rahoitusta 388 miljoonalla eurolla vuodesta 26 vuoteen 29 siitä tasosta, jonka se nyt voimassa oleva, kieltämättä edellisen hallituksen aikana säädetty, laki muuten olisi hyvinvointialueille taannut. Eniten vähennetään Helsingiltä, 93 miljoonaa, toiseksi eniten Länsi-Uudeltamaalta, 66 miljoonaa, Varsinais-Suomelta 46 miljoonaa ja Pohjois-Pohjanmaalta 37 miljoonaa. Kolme aluetta saa myös lisärahoitusta: Etelä-Karjala peräti 1 miljoonan, Lappi 2 miljoonaa ja Keski-Pohjanmaa 3 miljoonaa. Eli kyllähän tämä nyt on aivan selvästi rahoituksen nykyisen tason leikkauslaki. Tämä on aivan kiistatonta, ja tämähän tulee näkymään siinä, mitenkä palvelut pystytään tyydyttämään, ja johtamaan myös henkilöstön irtisanomisiin.

Arvoisa puhemies! Se, että velka kasvaa tai alijäämä 17 miljardiin vuoteen 30, ei kerro siitä, että te olisitte sitoutuneet minkäänlaiseen velkajarruun. On asioita, joista tämä hallitus ei näköjään suostu luopumaan. Te ette luovu tehottomasta ja kalliista yhteisöveron alennuksesta, joka lisää valtionvelkaa liki miljardilla eurolla. Te ette luovu kaikkein hyvätuloisimpien veronalennuksista — ette, vaikka niiden rahoittaminen tekee vakavia reikiä hyvinvointivaltiomme turvaverkkoihin. Kaiken huipuksi ja kaikesta huolimatta te ette saa tätä velkaantumista kuriin, vaan teidän kurssillanne velkaa pitää ottaa vuosikymmenen lopussa jo äsken mainitsemani 17 miljardia lisää vuodessa. Varapääministeri Purra: Kun hallituksen politiikka on näin levällään, niin mitä te ajattelette? Ettekö te voisi tehdä nyt sen ainoan oikean johtopäätöksen? Tämän hallituksen johdolla näitä asioita ei saada Suomessa kuntoon. Aiotteko todella vielä jatkaa?

Arvoisa puhemies! Suomea vaivaa vakava sairaus. Sen nimi voisi olla kuihtumissairaus, latinaksi morbus tabes. Jos todetaan tauti ja siihen annetaan väärää lääkettä, voi käydä niin, että tauti pahenee. Tämän olemme nähneet. Kehysriihessä hallitus löysi kymmeniin eri kohteisiin lisää rahoitusta, mutta aina löytyy yksi kohde, josta hallitus haluaa leikata: se on julkinen terveydenhuolto ja vanhustenpalvelut. Hallituksella oli viimeisessä kehysriihessään mahdollisuus tehdä iso suunnanmuutos taloudessa, mutta se jätti sen käyttämättä. Hallitus on nyt heittänyt kaikki työllisyyttä ja velkaantumista koskevat tavoitteensa romukoppaan. Tämän seurauksena hallitus maksattaa epäonnistuneen talouspolitiikkansa jälleen kerran uusina säästöinä ja leikkauksina tavallisille suomalaisille. Arvoisa varapääministeri Purra, ymmärrättekö, mitä tämä tarkoittaa ihmisten arjessa? Suomalaiset maksavat jo nyt omasta taskustaan terveydenhuollosta paljon enemmän kuin EU-maissa yleensä.

Arvoisa rouva puhemies! Ihan täältä paikalta puhuen ensin muutama kommentti verotuksesta, jotka jäivät äskeisessä puheenvuorossani käymättä ajan loppuessa, ja sitten muutama kommentti täällä käytyyn keskusteluun. Meillä on paljon puhuttu erityisesti hallituksen toimesta siitä, mitenkä veronalennukset painottuvat pieni- ja keskituloisille. Katsotaanpa vähän näitä lukuja. Viimeisimmän tilaston mukaan Suomessa on noin 170 000 henkilöä, jotka ansaitsevat verotettavia tuloja yli 100 000 euroa vuodessa kukin, ja se yhteinen kertymä on noin 170 miljardia euroa. Siitä pääomatulojen osuus on 12 miljardia, ja muu on sitten ansio- ja palkkatuloa. Näiden henkilöiden osuus kaikista veroa maksavista on 3,3 prosenttia. No nyt tämä ryhmä, siis tämä 3,3 prosenttia, saa rahallisesti yhteensä yhtä paljon rahana veronalennusta kuin se 97 prosenttia. Se raja kulkee juuri siinä noin 9 000 euron kohdalla, niin kuin täällä on tuotu esille. Eli tietenkin voi sanoa, että lukumääräisesti veronalennukset painottuvat sinne pieni- ja keskituloisiin, mutta siellä se yksittäisen veronalennuksen suuruus on tuollaista 20—25 euron luokkaa kuukaudessa, joka sitten voi myös kompensoitua esimerkiksi tämän ammattiliittoon kuulumisen verovähennysoikeuden poistumisen myötä. Vastaavasti sitten siellä yli 9 000 euroa ansaitsevien joukossa keskimääräisen veronalennuksen keskiarvo menee ihan sinne tuhanteen euroon kuukaudessa — toki niin, että oikein suuria tuloja nauttivien osalta se on tietysti merkittävästi vielä suurempi. Eli kyllähän tämä on nyt täysin epäsolidaarista veropolitiikkaa, niin kuin jokainen ymmärtää. Tähän sitten vielä se ensi vuodelle suunniteltu yhteisöveron alentaminen, niin kyllä meillä veropolitiikassa jos missä ollaan tehty todella epäsolidaarisia ratkaisuja. Sitten vielä, sikäli kun ehdin, muutama kommentti niistä asioista, mitä täällä on tuotu esille. Edustaja Sillanpään pitkä esimerkki tästä ihmeellisestä kertomuksesta: ei hän varmaan taida itsekään uskoa siihen, ja en oikein ymmärrä, mikä yhteys sillä oli nyt käytävään keskusteluun, koska eihän kukaan Suomessa esitä mitään tuon kaltaista. Yhtä hyvin voisi sanoa, että amerikkalaisten mielestä Suomen terveydenhuoltoa kutsutaan sosialistiseksi, koska se on verorahoilla rahoitettua, niin kuin meidän koulujärjestelmäkin on. Onko se sitten huono, tämä suomalainen koulujärjestelmä tai se, että meillä ei tarvitse maksaa terveyspalveluista kuin omavastuita? Tosin niitäkin on korotettu. Mutta tätä keskustelua nyt ei kannata näiltä osin sen pidempään tässä jatkaa. — Kiitoksia.

Arvoisa herra puhemies! Aivan ensimmäiseksi haluan sanoa, että arvostan sitä, että ministeri on paikalla näin pitkän keskustelun aikana. Se on minusta erittäin hyvä asia, minkä panen myönteisenä merkille. Toiseksi haluan sanoa, että pyrin aivan tietoisesti nyt varsin maltilliseen esitykseen, vaikka aihe on sellainen, että siinä joutuu kyllä vähän tuota omaa tunnearsenaalia pidättelemään, koska kysymys on kovinkin vakavista asioista. Täällä on köyhyys ja sen ilmeneminen tämän päivän Suomessa kuvattu hyvin konkreettisesti pätevillä esimerkeillä ja on myös numeroilla kerrottu sen laajuudesta ja on ollut yksilöllisiä esimerkkejä siitä. Se on erittäin vakava asia. Se on aivan selvä. Sen takiahan tämä välikysymyskin on tehty. Myös ne leikkaukset, jotka ovat lisänneet köyhyyttä, on täällä mainittu, enkä niitä ryhdy muuten luettelemaan kuin ehkä ne kolme omasta mielestäni vakavinta, eli tämä suojaosien poisto, asumistuen leikkausten eräs osa ja sitten työttömyyskorvauksen lapsikorotuksen poistaminen, jotka kohdistuvat usein yhdessä samoihin ihmisiin. Nämä haluan tässä erikseen mainita. Sen haluan sanoa, että mahtoiko tuo ministerin viittaus siihen nukkumiseen ja sillä tavalla symbolisesti laiskuuteen työttömyyden syynä olla sittenkin lipsahdus. Ehkä se siinä puheessa tuntuu jotenkin tulevan. Mutta vakavasti ottaenhan jokainen meistä ymmärtää — ja uskon, että ministerikin ymmärtää — että kun meillä on 350 000 työtöntä, niin emmehän me voi heitä laiskuudesta syyttää. Siellä joukossa on ihmisiä, jotka eivät koskaan tule työllistymään. Muuten toissa päivänä eli maanantaina, kun en ollut täällä eduskunnassa, tapasin Turun kaupungin työllisyysalueen johtohenkilöitä ja päivitin itselleni tiettyjä tietoja. Vaikka näiden numeroiden kanssa paljon olen ollut tekemisissä ja niitä olen täällä eduskunnassa kuullut, niin ensimmäisen kerran kuulin Turun kaupungista luvun siitä, kuinka paljon on ollut kymmenen vuotta työttömänä olleita. Se oli yli kaksituhatta henkilöä — kymmenen vuotta työttömänä olleita. Kyllähän se kertoo siitä, että kysymys on varmasti sairauksista, on kysymys ammattitaidottomuudesta, monista sellaisista asioista, joihin nämä yksilöt ovat syyttömiä. Varmasti meidän suuresta työttömien joukosta tietyn osan — en rohkene mitään numeroa esittää — tulisi päästä itse asiassa eläkkeelle, ja sitten tietysti osa olisi kuntoutettavissa sekä lääkinnällisen kuntoutuksen, sosiaalisen kuntoutuksen että ammatillisen kuntoutuksen kautta mahdollisesti töihin. Mutta suurin osahan kärsii rakenteellisesta työttömyydestä, siitä, että meillä tällä hetkellä ei ole niitä töitä, joihin ihmiset niin kovasti pyrkivät, kun haluaisivat niitä työpaikkoja saada. Tämä laiskuuteen viittaaminen on itse asiassa vanha tämmöinen konservatiivinen narratiivi. Siinä tuli nyt kaksi sivistyssanaa valitettavasti peräkkäin, mutta törmäsin siihen, koska ihan muutama päivä sitten lukaisin erinomaista vanhaa kirjaa, Pekka Kuusen kirjoittamaa kirjaa, ”60-luvun sosiaalipolitiikka”. Sen alussa hän kuvailee ihan meidän klassisen aikamme kirjallisuuteen viitaten — Putkinotkoon eli Joel Lehtoseen ja Ilmari Kiantoon viitaten — sitä äärimmäistä köyhyyttä, joka meillä vallitsi 1900-luvun alussa, ja siinä hän sitten minusta aika hienolla tavalla käsittelee sitä, mitä tarkoittaa olla passiivinen ja mitä on toisaalta aktiivinen. Mutta se, että pyöritään tämän ajatuksen ympärillä, että köyhyys olisi yksilöllinen valinta tai laiskuutta tai jotain muuta, ei minusta sovi tähän päivään ollenkaan. Sitten vielä haluan täällä korostaa sitä, että ei täällä vasemmistopuolueiden taholta olla sanottu, että emmekö me näkisi, että myös suhdanteilla on oma osuutensa tässä. Se on ihan selvä asia. Mutta ei tietenkään voi olla myöskään niin, että kaikki ongelmat johtuvat nyt jostain ulkoisista tekijöistä tai edellisestä hallituksesta mutta kaikki hyvä, mitä kenties saadaan tulevaisuudessa aikaan, johtuukin sitten hallituksen omista teoista. Jos ne suhdanteet paranevat, niin varmasti työllisyystilannekin sitten paranee, mutta ei sekään sitten ole saman logiikan mukaan hallituksen ansiota, jos kerran tämä nykyinen huono tilannekaan ei ole hallituksen vika. Mutta väärään aikaan on tehty nyt vääriä toimenpiteitä, eli matalasuhdanteessa, joka nyt on, ei pitäisi tehdä näitä leikkauksia, joita nyt on tehty. Se on minusta se suurin ongelma. — Nyt aika loppuu. Kiitoksia, arvoisa puhemies.

Arvoisa rouva puhemies! Kun ensi lauantaista on tasan vuosi tuleviin eduskuntavaaleihin, luulisi, että täällä salissa käy eläkepoliittinen keskustelu kiivaana, mutta aika rauhalliselta tämä vaikuttaa, ja esitys on tietysti myönteinen monella tavalla, niin että siinä mielessä tämän ymmärtää. Hämmästyin tässä pari viikkoa sitten, kun julkisuudessa oli tieto, jota itse en ollut aikaisemmin havainnut, että yli 16-vuotiaista suomalaisista 30 prosenttia saa eläkettä — siis yli 16-vuotiaista suomalaisista 30 prosenttia saa eläkettä. Se prosentti tuntui kovin korkealta. Siinä tietenkin ovat kaikki eri eläkemuodot mukana, perhe-eläkkeet, työkyvyttömyyseläkkeet, vanhuuseläkkeet ja niin edelleen. Toki se kertoo myös meidän ikärakenteesta varsin paljon. Esitän tässä eräitä lukuja, joita tässä edustaja Lylykin otti jo esille: Viimeisin tilasto eli viime vuoden keskiarvo kuukausieläkkeestä omaa eläkettä saavilla oli, kuten täällä on jo mainittu, 2 138 euroa, miehillä 2 388 euroa ja naisilla 1 930 euroa. 55 prosenttia työeläkkeen saajista saa alle 2 000 euron suuruista eläkettä, siis yli puolet saa alle 2 000 euron suuruista, ja yli 4 000 euron eläkettä saa kuusi prosenttia kaikista työeläkettä saavista. Tästähän voi sitten päätellä, että se keskiluku eli mediaani, jonka molemmilla puolilla on yhtä monta tapausta, on 1 886. Minun johtopäätökseni on se, että Suomessa on varsin matala eläkkeiden taso loppujen lopuksi, ja nyt Helsingin Sanomien laajassa vertailussa eri maiden välillä tämä tuli myös osoitettua. Kiinnitän myös huomiota siihen, että samassa lehden numerossa erään puolueen puheenjohtaja esitti aika räväkästi, että nimenomaan eläkeläisiltä pitäisi nyt sitten leikata tässä ja tehdä sillä tavalla tätä Suomen sopeutusta. Meillä työeläkevarat ovat kaiken kaikkiaan 290 miljardia, eli se, mikä on rahastoituna, ja työeläkemenot 37 miljardia euroa, ja kaikki eläkemenot yhteensä 41 miljardia, josta vanhuuseläkkeet muodostavat tietysti suurimman osan. On erinomaista, että työmarkkinaosapuolet ovat neuvotelleet näistä ratkaisuista, koska eläke on pitkälti palkan jatketta, ja silloin se sopii juuri niiden neuvotteluiden joukkoon. Vielä lopuksi haluan todeta, että kerran laskeskelin vähän itsekseni, mutta ehkä ihan joku oikea asiantuntija voisi tämän selvittää, että valtion budjetissa on oikeasti 11 miljardia eläkkeitä. Siellä ovat valtion eläkkeet, siellä ovat kansaneläkkeet, ja sitten siellä on yrittäjäeläkkeitä ja maatalousyrittäjäeläkkeitä, ja kun ne kaikki laskee yhteensä, niin siitä tulee hämmästyttävän suuri summa. En ota tässä nyt kantoja asioihin, mutta halusin todeta tällaisia perusasioita tässä keskustelussa. — Kiitoksia.

Arvoisa herra puhemies! Pyysin puheenvuoron vasta kuunneltuani kotvan aikaa tätä keskustelua. Halusin kiinnittää huomion nimenomaan tähän, mistä edustaja Kemppikin viimeksi puhui, tähän digikuilukysymykseen, erityisesti sen takia, että viime viikon tiistaina me käsittelimme täällä lakia, joka liittyi sähköiseen tiedoksiantoon Verohallinnossa. Siitä äänestimmekin viime viikon keskiviikkona. Oppositio esitti yksimielisesti sen lain hylkäämistä, koska siinä tehdään ratkaisu, joka tulee vaarantamaan todennäköisesti tuhansien ikäihmisten taloudellisia etuja tällä hetkellä. Eli OmaVero-järjestelmän sisälle lyödään sellainen käytäntö, että siellä on sellainen täppä, jota täppäämällä voi ilmoittaa, että saa jatkossakin kirjallisessa muodossa tiedot, mutta jos on kerrankin käynyt siellä OmaVerossa jonkun ihan muun asian takia, niin automaattinen tietojenkäsittely poistaa sen ja sillä tavalla tulkitaan, että nyt henkilö ei enää tarvitse niitä kirjallisessa muodossa. Sen jälkeen, ilmoittamatta mitään kansalaiselle, ne alkavat tulla vain digitaalisesti, ja sitten ihminen voi ihmetellä, että mitähän lähetyksiä on tullut eikä tiedä niistä yhtään mitään. Tämä ei siis ole se laki, jota nyt käsittelemme, mutta tässä puhuttiin nyt hyvinkin voimakkaasti ikäihmisten digikuilusta, joka kattaa varmaan puoli miljoonaa suomalaista. Kun aivan konkreettisesti käsittelimme viime viikolla asiaa, jossa me lisäsimme tätä digikuilua, niin hallituspuolueiden edustajilla ei ollut tarvetta olla siitä asiasta eri mieltä eli meidän opposition kanssa samaa mieltä. Mutta nyt tässä asiassa käytetään, kehtaan sanoa, hurskastelevia puheenvuoroja, joissa kerrotaan, että aina pitää huolehtia siitä, että ikäihmisetkin saavat kirjallisessa muodossa nämä asiat. Se, mitä tulee Tullin resursseihin ja kaikkeen, mitä niistä on sanottu, on ehdottoman paikkansapitävää. Täällä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa meillä on käsittelyssä alkoholin kotiinkuljetusasiat, joita ei nyt käsittelyn ollessa kesken ole tietenkään asiallista käydä yksityiskohdiltaan läpi, mutta julkisuudessakin olleiden tietojen mukaan me tiedämme, että Tullin resurssithan eivät tällä hetkellä millään tavalla tule riittämään. Vaikka tekisimme sen valtiovarainvaliokunnan ehdottaman tietynlaisen veromerkinnän, niin meillä jää kymmenien miljoonien eurojen edestä saamatta veroja sen takia, että ei ole resursseja tarkistaa ulkomailta tilatun alkoholin verojen maksua. Mutta myös nämä halusin tähän keskusteluun mukaan.

Arvoisa herra puhemies! En koe tarvetta arvostella hallitusta sellaisesta, johon hallitus ei ole niin sanotusti syypää, mutta silloin kun selvästi on olemassa tilanne, jossa hallitus olisi voinut toimia toisin ja on sitten omalla tekemättömyydellään tai virheellisillä ratkaisuilla aiheuttanut ongelman, niin silloin on syytä esittää arvostelua. Vaikka tässä tulee nyt pieni toisto, niin nimenomaan, kuten edustaja Lylykin täällä hetki sitten sanoi, vielä vuosi sitten hallituksen taholta ilmoitettiin, että mitään tällaista alijäämien kattamisajan pidentämistä ei ole tarvetta tehdä, vaan jäädään odottamaan ja ikään kuin kannustetaan ja painostetaan alueita ratkomaan itse nämä ongelmat. Tässä on todella nyt sitten neljä kertaa tapahtunut hallituksen toimesta tällainen pieni perääntyminen. Ensimmäinen vaihe oli todella tämä, että ei mitään alijäämän kattamisen pidentämistä. Sen jälkeen tuli lausunnolle lakiesitys, jossa oli vuosi 28, mutta siinä asetettiin tietyt ehdot, joihin esimerkiksi 5—6 hyvinvointialuetta ei olisi päässyt, eli kytkettiin se tilanne siihen, että pitää tulla ylijäämää vuodelta 25. No, sitten kun lakiluonnosta korjattiin näiltä osin, saimme sen lakiluonnoksen käsiteltäväksi, missä tämä äsken mainittu ehto oli poistettu, ja nyt sitten, kun tuli uusia tietoja tästä viime vuoden kertyneen ylijäämän vaikutuksesta siihen vuoden 27 jälkikäteistarkistukseen, on tullut täydentävä esitys. No, hyvä, että näin on toimittu, mutta ihan niin kuin täällä jokseenkin kaikissa puheenvuoroissa on sanottu, tässä on nyt viivytelty. Se viivyttely on aiheuttanut sitten tuolla kentällä laajan yhteistoimintaneuvottelujen aallon, jopa tuhansien henkilöiden irtisanomisia, harkitsemattomiakin toimipisteiden lakkautuksia — tällä painotuksella halusin sanoa, että kyllä ihan harkittujakin toimipistelakkautuksia on alueilla tehty, mutta nyt on jouduttu paniikissa tekemään niitä liikaa — erilaisten etuuksien pitämistä minimitasolla, maksujen viemistä korkeimmalle mahdolliselle tasolle ja ylipäätään monilla sektoreilla, ei toki kaikilla, palveluiden heikentämistä. Tämä on ollut minun mielestäni hallituksen tietoinen valinta. Uskallan väittää tämän väitteen siinä valossa, että hallitus on kohdellut eri tavalla kuntia ja hyvinvointialueita. Kun 19. marraskuuta 24 oli niin sanottu kuntatalouden musta perjantai, niin viikonlopun aikana hallitus linjasi ratkaisun, että kunnille annetaan lisää aikaa sen syntyneen tilanteen ratkaisemiseksi. Silloin ihan samoina ajankohtina oli jo tiedossa, että hyvinvointialueet ovat ajautumassa omista syistään ja tämän rahoituslain ongelmien johdosta vaikeuksiin, ja siinä kuitenkin sitten viivyteltiin. Mikä on se merkittävin juurisyy tämän kaiken takana? Tässä voidaan tietysti katsoa myös ihan rehellisesti edellisen hallituksen enemmistöllä säädettyä rahoituslakia, jota aika pitkälti kuitenkin itse olen valmis puolustamaan noin rakenteellisena ratkaisuna, eli mitä elementtejä tuollaisessa rahoituslaissa pitää olla. Mutta se suuri ongelma oli siinä, että se rahoituslaki oli tehty olosuhteisiin, jolloin meillä 20 edeltävää vuotta oli ollut 1—3 prosentin inflaatio. Sitä ei oltu tehty olosuhteisiin, joissa yhtäkkiä tulee 10 prosentin inflaatio. Nyt me olemme ajautuneet tilanteeseen, että se jälkikäteistarkistus, mikä siinä rahoituslaissa on erittäin hyvä elementti, aiheuttaa nyt sen, että meillä on tässä varsinainen vuoristoratailmiö. Meillä tuli se syvä alijäämä, 1,4 miljardia alueille yhteensä vuonna 23, sitten tuli vielä 1,1 miljardia alijäämää vuonna 24 ja sitten viime vuonna tuli se vuoden 23 alijäämän korvaus, jälkikäteistarkistus, 1,4 miljardia. Alueet olivat jo saaneet jossain määrin aika merkittävästikin kustannuskehityksensä hallintaan niin, että keskiarvo viime vuodelta on enintään kaksi prosenttia, taitaa jäädä pikkuisen allekin. Siinä tilanteessa sitten syntyi tietysti tästä jättiläissuuresta jälkikäteistarkistuksesta ylijäämää viime vuodelle, ja se taas aiheuttaa sitten ongelmia vuodelle 27, kun tämä tänä vuonna kertynyt ylijäämä otetaan huomioon miinusmerkkisenä vuoden 27 tulevassa jälkikäteistarkistuksessa. Eli tämä vuoristoratailmiö pitäisi saada katkeamaan. Sen pääsyy on se vuosi 23. Jos se olisi ollut matalan inflaation vuosi, sellaisen alle viiden prosentin inflaation vuosi, me emme olisi ajautuneet tällaiseen tilanteeseen, missä me nyt olemme. Ja tätä vielä tavallaan on kärjistänyt tuo jälkikäteistarkistuksen jakoperiaate, joka laadittiin aivan tietoisesti sellaiseksi kuin se laadittiin, eli sen piti olla kannustava. Tässä sanotaan, että ei ole kannustavia elementtejä, mutta sen piti olla kannustava sillä tavalla, että se antaa vähän enemmän niille alueille, jotka ovat niin sanotusti hoitaneet taloutensa hyvin, mutta ei anna kokonaan anteeksi alijäämiä niille alueille, joilla alijäämät ovat suurimmat. Tämä on näin voimakkaissa erotilanteissa, mitä alueiden välillä on, synnyttänyt sen, että tämä jälkikäteistarkistus vain lisää näitä eroja. Olen käyttänyt tällaista esimerkkiä, että jos meillä on kaksi aluetta, jotka ovat 200 000 asukkaan alueita ja kummallakin on se 5 000 euroa per asukas valtionosuutta, ja toinen tekee ekana vuonna 30 miljoonan alijäämän ja toinen tekee 70 miljoonan alijäämän, niin kumpikin saa 50 miljoonaa jälkikäteistarkistusta. Toinen saa 20 miljoonaa ikään kuin kannustusrahaa, ja toinen jää ilman 20:tä miljoonaa. Nyt tämä vaikutus on ollut liian jyrkkä. Eli tässä laissa on korjattavaa, mutta ennen kaikkea se perusongelma oli siellä vuodessa 23, ja sen takia nykyisen hallituksen olisi pitänyt reagoida viimeistään syksyllä 24. Jo siinä vuodenvaihteessa 23—24 olisi ollut mahdollisuus, kun nähtiin tämä tilanne. Näiltä osin esitän arvostelua, mutta yhdessähän tämä pitää korjata.

Arvoisa herra puhemies! Otan tässä puheenvuoroni aluksi heti sitaatin, se on teknisesti helpompaa tällä tavalla. Täällä kertomuksen sivulla 120 todetaan näin: ”Käynneillä” — siis apulaisoikeusasiamiehen käynneillä — ”hyvinvointialueilla tuli esiin, että järjestämisvastuun valvonta koettiin vaikeaksi, ja hyvinvointialueilla pohdittiin, miten se tulisi järjestää. Varsinkin yksityistä palvelutuotantoa oli toki valvottu aiemminkin. Hyvinvointialueet toivoivat sosiaali- ja terveysministeriöstä ja valvontaviranomaisilta ohjausta järjestämisvastuun valvontaan ja myös muuhun omavalvontaan.” Otin tuon sitaatin vain tuossa, ja sitten jatkan tässä omilla kannanotoillani. Nämä valvontakysymykset ovat itselleni hyvin tärkeitä. Varmaan johtuu osittain aiemmista virkatehtävistä, mutta myös täällä eduskunnassa olen pyrkinyt olemaan salissa, kun näistä keskustellaan, niin oikeuskanslerin kuin sitten oikeusasiamiehen kertomuksesta ja niistä laadituista mietinnöistä. Kuten täällä jo aiemmissa puheenvuoroissa todettiin, tässä valvontaviranomaisten välinen työnjako on selvästi selkiytynyt. Se on hyvä asia. Eri vuosina tässä oikeuskanslerin kertomuksessa otetaan tiettyjä teemoja esille. Tässä on erityisesti nyt käytetty puheenvuoroja digitalisaatioteemasta, ja vaikka lähtökohtana aiemman oikeuskansleri Pöystin kirjoituksessa on juuri tämä digitalisaatiomyönteisen lainsäädännön kehittäminen ja sille asetettavat vaatimukset, niin aivan viime päivinä täällä salissa on ollut esillä muutama laki, joissa ihan oikeasti on syytä huolestua siitä, että aiheuttaako se sitten sivuvaikutuksenaan ehkä puolenkin miljoonan suomalaisen syrjäytymisen. Me usein toteamme täällä, että meidän täytyy huolehtia myös niistä ihmisistä, jotka eivät ole taitavia digitaalisten välineiden käytössä, mutta meillä ei tunnu olevan konkreettisia ratkaisuja, miten se tehdään. Toivon, että tähän jatkossa voitaisiin täälläkin vielä lisää keskustella, ottaa kantaa. Hyvinvointialueista tuossa käsitellään pari konkreettista tapausta, ja siinä mielessä tein sen välihuutoni, että kun tässä oululaistaustainen kollega meni käyttämään puheenvuoroa, niin toinen niistä käsitteli Oulun yhteispäivystyksen tilannetta ja toinen myös muulla tavalla mielenterveystyötä. Mutta siellä kentällä tällä hetkellä ihan oikeasti ehkä se suurin tilanne on hoitoonpääsyn haasteellisuus. Tiedotusvälineissä oli juuri esimerkkejä siitä, että leikkausjonot eivät tule Valviran asettamista uhkasakoista huolimatta näköjään kuntoon. Myös hoitoonpääsy perusterveydenhuoltoon on heikentynyt THL:n tilastojen mukaan. Toivon, että jatkossakin näihin tärkeisiin ja vakaviin asioihin myös sen olemassa olevan työnjaon puitteissa oikeuskansleri ottaa riittävästi huomiota. — Kiitoksia.

Arvoisa rouva puhemies! Tässä on käytetty jo erinomaisen hyviä puheenvuoroja, missä tämän lain ongelmat on nostettu esille, eli edustajien Viitanen, Elo ja Kalli puheenvuorot, ja sitten kannatuspuheenvuorot ovat tulleet edustajilta Lyly ja Kallio tässä. En koe tarvetta toistaa niitä ongelmia, jotka näissä puheenvuoroissa on käyty jo perusteellisesti läpi, niin kuin näissä vastalauseissakin ihan kirjallisessa muodossa. Käytin tästä asiasta puheenvuoron jo ykköskäsittelyssä, mutta ajattelen ihan vakavasti, että tämä on kyllä niin suuri asia, että tämä olisi vaatinut vielä perusteellisemman keskustelun julkisuudessa ja täällä eduskunnassakin, kun ihan tarkemmin ryhtyy nyt miettimään, mistä tässä on kysymys. Olin tänään tuuraamassa erästä edustajakollegaa, joka on työmatkalla. Olin siis tapaamassa erästä vierasryhmää hänen sijastaan, ja kun kerroin, että esimerkiksi tämmöinen laki on meillä nyt tänään täällä käsittelyssä, ja he edustivat tällaista vireää mutta vanhempaa sukupolvea kuitenkin, niin kyllä aika moni siinä ihmetteli, miten tässä nyt tulee pärjäämään. Eli ihan niin kuin täällä on sanottu, hyvä tarkoitus nyt kyllä pilaantuu sillä, että tänne on tehty niin pitkälle meneviä automaatioita, että jos jossain viranomaispalvelussa käyt sähköisesti, niin siitä automaattisesti — käytän nyt kansanomaisesti ilmaisua — tietokone tulkitsee, että nyt olet sitten kompetentti siihen, että kaikki viranomaisasiointi tästä lähtien tapahtuu sinulle sähköisessä muodossa. Itse tässä viime viikolla sain kolme kirjettä verottajalta, eli siellä oli kaksi kiinteistöveroa — oma ja puolisoni kiinteistövero ja erään kuolinpesän kiinteistövero — ja sanotaan näin, että kyllä se tuntui turvalliselta, kun ne tulivat kirjeinä, ja tiedän, että 6.8. ja 6.10. ne menevät maksuun. Tämä on kyllä liian nopeaa etenemistä nyt tähän digitaaliseen suuntaan, vaikka kehitys vääjäämättä kulkee tähän suuntaan. 30 vuoden päästä tämä tuskin on mikään ongelma, mutta kyllä tästä seuraavan viiden vuoden aikana suuria ongelmia tulee. Kiinnitän vielä huomiota siihen, että yleensä kun olemme näistä digitalisaation haasteista täällä puhuneet, niin olen huomannut, että eräät kansanedustajakollegat ovat hyvin aktiivisesti käyttäneet puheenvuoroja ja vaatineet huomion kiinnittämistä siihen, että ei tässä kyseessä ole mikään pieni erityisryhmä. Me voimme puhua vähintään puolesta miljoonasta ihmisestä. Täällä edustaja Pauli Kiuru on usein näistä puhunut, edustaja Juha Mäenpää on näistä puhunut, ja kyllä tässä on kysymys vakavasta asiasta, johon eduskunnan täytyisi suhtautua vakavasti ja tehdä ennen kaikkea niitä positiivisia ratkaisuja. Nyt on konkreettisesti kysymys yhdestä lakiehdotuksesta, jossa tämän hylkääminen on se positiivinen ratkaisu, mutta meidän täytyy muuten pyrkiä ratkaisemaan tätä asiaa.

Arvoisa rouva puhemies! Kuten tässä asian esitellyt valiokunnan puheenjohtaja, edustaja Lohi, totesi, niin tähän on jätetty kaksi vastalausetta. Päädyin itse siihen, että koska vastalause, jossa itse olen mukana, on varsin lyhyt, on käytännöllisintä, että lukaisen sen tässä, ja se on puheenvuoroni sisältö. Se kuuluu näin: ”Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että jatkossa Verohallinnon päätökset ja asiakirjat annetaan tiedoksi sähköisesti ilman erillistä suostumusta, jos asiakas käyttää OmaVeroa tai jos asiakkaalla on Suomi.fi-viestit-tili käytössä. Postitse toimitettavat asiakirjat säilyvät käytössä vain niille henkilöille, jotka eivät asioi sähköisesti. Valittu toteutustapa sisältää kuitenkin merkittäviä oikeusturvariskejä, jotka kohdistuvat ensisijaisesti valmiiksi haavoittuvassa asemassa oleviin ryhmiin. Esityksessä siirrytään suostumusperusteisesta mallista järjestelmään, jossa sähköinen tiedoksianto voi tapahtua ilman vastaanottajan erillistä suostumusta. Käytännössä kansalaisen vastuulle jää isolta osin varmistaa aktiivisesti itse, ettei hän kuulu sähköisen tiedoksiannon piiriin. Esitettyjen lakimuutosten myötä jää todellinen riski, että tietyissä tilanteissa esimerkiksi ihmisen verotukseen vaikuttavista tosiasiallisista päätöksistä lähetetyt viranomaisviestit eivät tavoita kohdettaan. Ongelma korostuu etenkin ikäihmisillä sekä muistisairailla, joiden tietotekniset valmiudet eivät välttämättä vastaa tilanteen vaatimukseen, ja näin asettaa kohtuuttoman taakan heille sekä heidän omaisilleen. Tällöin ilmeisenä vaarana voi olla palveluiden saatavuuden hankaloituminen tai pahimmassa tapauksessa jääminen kokonaan niiden ulottumattomiin. Muutos on liian nopea ja suoraviivainen ja näin ollen aiheuttaa tarpeetonta sekaantumista ja vaikeuksia asioinnissa. Nyt haettu pieni säästö toimintamenoissa uhkaa koitua isommaksi laskuksi tulevaisuudessa, kun ihmisten asiointi viivästyy ja hankaloituu ja tätä kautta päätösten käsittelyajat venyvät. Verohallinto on eräs keskeisimpiä viranomaispalveluja Suomessa, ja on ensiarvoisen tärkeää, että kaikille verovelvollisille taataan selkeä ja esteetön mahdollisuus asiointiin ja omien veropäätöstensä hoitamiseen. Nyt ehdotettu laki vaarantaa viranomaisen yhdenvertaisen toiminnan ja saavutettavuuden.” — Tämä on siis sen sisältö. Olin itse mukana, kun tätä käsiteltiin valiokunnassa, ja olen kovasti miettinyt tätä asiaa, koska muutama päivä sitten me keskusteltiin siitä yleislaista, jonka käytännön sovellus tämä nyt sitten erityisasiassa eli verotuksessa on, ja kiinnitin siinä keskustelussa huomiota siihen, että emme puhu pelkästään mistään pienestä ryhmästä ihmisiä, vaan meillä on tiedossa, että ainakin puoli miljoonaa ihmistä, mahdollisesti suurempikin joukko, ei ole vielä niin käytännöllisiä digitalisaation käyttäjiä, että tämmöinen riski on todella olemassa. On hyvä, että siirrytään digitalisaatioon, mutta tässä tapauksessa riski on suuri, koska se edellyttää koko ajan sellaista aktiivista kannanottoa, että ilmoittaa, että näiden pitää tulla minulle postitse, eli se ei riitä, että sen on kerran tehnyt. Äkkinäinen käväisy vaikkapa niillä sivuilla siellä OmaVerossa käytännössä nollaa sen tilanteen, ja sitten ihminen ei tiedäkään, että enää se ei tule hänelle postitse. — Tässä vain perustelua tälle.

Arvoisa rouva puhemies! Tässä on minusta käytetty pelkästään hyviä puheenvuoroja, ja kiitän myös ministeriä tämän asian esittelystä. Tätä korjaussarjaa on kauan odotettu. Totta kai aina voi toivoa, että joku asia olisi vielä paremmin hoidettu, mutta minäkin haluan nyt täältä opposition puolelta todeta, että olen varsin tyytyväinen siihen, mitä tässä on saatu aikaiseksi. Median kautta tulin seuranneeksi tietysti, niin kuin me monet muutkin, että tässä kovasti käytiin vääntöä siellä hallituksen sisälläkin. Tässä edustaja äsken edellä kysyi, miten aikanaan ylipäätään tämmöinen on voinut syntyä. Sanoisin, että sellainen sokea usko markkinavoimien kaikkivoipaisuuteen, jossa ajatellaan, että sinne vain kaikki ajamaan, sitten hinnat tulevat alas ja kuka vain osaa tätä. Näinhän siinä ei käynyt, niin kuin kaikki hyvin tiedämme. Tuli turvattomuutta, tuli vääränlaista hinnoittelua, tuli harmaata taloutta, ja siellä pimitettiin veroja. Toisaalta sitten maaseudulla kävi niin, että tarjonta väheni, mutta täällä pääkaupungissa saattoi tuolla seisoa 50 taksia, ja siellä sitten kuljettajat tappelivat keskenään asiakkaista. Tämä koko asiahan meni ihan ranttaliksi. Kiitos, että ollaan saatu korjaussarja.

Arvoisa rouva puhemies! Olen täällä täysistunnossa herkällä korvalla kuunnellut useita kertoja keskusteluja, joissa puhutaan digiköyhyydestä eli siitä, että melko yllättävän suurellakin osalla Suomen kansalaisista on tilanne se, että he eivät suinkaan ole niitä kansalaisia, joista joskus sanotaan, että he surffaavat digitalisaation aallonharjalla. Eli kyse ei ole nyt vain erityisryhmistä, vaan esimerkiksi tuossa edustaja Kontulan puheenvuorossa eriteltiin hienolla tavalla, minkälaisista erilaisista ryhmistä voi olla kysymys: ikääntyneistä tai muuten vähän eri tavalla elävistä ihmisistä tai niin, että jotkut osaavat käyttää jotain palvelua, mutta se ei ole taas sama kuin että he olisivat täysin digitalisoituneet, jos käytän tällaista ilmaisua. Meillä oli tänään tuossa puolenpäivän aikaan valtiovarainvaliokunnassa käsittelyssä Verohallinnon osalta jo erillislainsäädäntöä, joka liittyy nyt tässä käsittelyssä olevaan yleislakiin, jonka seurauksena tilanne tulee olemaan sellainen, että erilaiset verotusta koskevat tiedot tulevat sitten sinne OmaVeroon ja henkilö ei saa sinänsä mitään herätettä niistä, vaikka olisi sinne itse ilmoittanut, että haluaa ne edelleen vaikkapa postitse. Jos olet sitten vaikkapa sen verran kokenut, että olet siellä käynyt jotain erityisasiaa katsomassa tai kerran vuodessa sitä niin sanottua veroilmoitusta tai -selvitystä tuossa toukokuulla tehdessä käynyt, niin sitten voi mennä monta kuukautta, että ei ole käynyt, ja silloin Verohallinto automaattisesti ikään kuin reagoi sillä tavalla, että henkilö ei ole enää ikään kuin sellaisen postituksen piirissä. Siellä aivan varmasti tulee käymään niin, että ihmisille tulee taloudellisia haasteita tässä, eli sinne tulee maksettavaksi jotain veroja tai muita, joista ei sitten ole sillä tavalla tietoinen kuin pitäisi olla. En nyt itse katso olevani tässä ryhmässä, mutta täällä olen kuullut hyvin monia keskusteluja, joissa ei ole ollenkaan ollut mitään hallitus—oppositio-asetelmaa: esimerkiksi kokoomuksen edustaja Pauli Kiuru on usein puhunut tästä, perussuomalaisten keskuudesta olen kuullut puheenvuoroja. Olen itse kovasti miettinyt, mitä kaikkea meidän pitäisi tehdä, jotta me tästä digiköyhyydestä pääsisimme eroon. Erilaiset monipalvelupisteet, erilainen kouluttautuminen, siitä huolehtiminen, että yhteydet ylipäätänsä ovat toimivat, järjestöjen käyttäminen tässä, palveluiden suunnittelu yhdessä kansalaisten kanssa ovat niitä keinoja, mutta ainakaan ei nyt pitäisi tehdä niin, että me heikennämme tilannetta nykyisestä. Kyse on oikeasti puolesta miljoonasta, jopa 600 000—700 000 ihmisestä, ei vain jostain muutamasta 10 000:sta.

Arvoisa puhemies! Miten menee Suomen sosiaali- ja terveydenhuollossa? Sydämet ja lonkat leikataan, synnytykset hoidetaan, mutta vanhustenhoivaan pääsyä jonottaa laittoman kauan 800 haurasta ihmistä. Vammaisten palveluissa ja lastensuojelussa on vakavia puutteita, ja moniin terveyskeskuksiin on pitkät jonot, hammashuollosta puhumattakaan. THL:n pääjohtaja kirjoitti Helsingin Sanomissa 19. helmikuuta: ”Suomalaisten luottamus sosiaali- ja terveydenhuollon toimivuuteen on kyselyiden mukaan romahtanut viime vuosina. Tyytymättömyys on kansainvälisesti verraten suurta.” Uutissuomalainen kertoi 11. helmikuuta, että ”terveyskeskusten lääkärivastaanotolle pääsy on heikentynyt hoitotakuun pidentämisen ja rahoituksen leikkaamisen seurauksena”. Vaikka hallitus kehuskelee laittaneensa miljardeja lisää hyvinvointialueille, irtisanovat ne henkilöstöä. Syy on se, että palkkojen, tarvikkeiden ja ostopalveluiden hintojen korotuksiin on laki velvoittanut antamaan rahoitusta, mutta sen ohella on kiistattomasti palveluista myös leikattu: 615 miljoonaa euroa on leikattu tehtävämuutoksista, 208 miljoonaa uusia leikkauksia on valmistelussa, ja 390 miljoonan euron leikkaukset ovat lausunnolla, yhteensä yli miljardi. SDP:n tavoite on nopea ja vaivaton hoitoonpääsy terveyskeskukseen. Tiukka hoitotakuu ja sen vaatima rahoitus on palautettava. Omalääkäri- ja omahoitajamalli on toteutettava koko maassa. Rahat tähän ovat olemassa, mutta ne käytetään nyt väärällä tavalla. Vanhustenhoivaa ja kotihoitoa on lisättävä. Korkea ikä ei saa olla rangaistus vaan kunnia-asia. Käsittelyssä oleva 50 miljoonan euron leikkaus on torjuttava. Soterahoituksen ongelmat on korjattava. Meillä on siihen kustannustehokas malli. Nyt suunniteltu 390 miljoonan euron leikkaus on peruutettava. [Vasemmalta: Juuri näin!]

Arvoisa rouva puhemies! Otan tästä raportista esille sivulta 63 VTV:n näkemyksen siitä, millä tavalla heidän mielestään Suomessa pitäisi finanssipolitiikan valvontaa järjestää. Tässä lukee näin: ”VTV katsoo hallituksen esitykseen eduskunnalle antamassaan lausunnossa, että asianmukaisia perusteluja valvontatehtävän siirrolle ei ole esitetty, kuten ei myöskään eduskunnan edellyttämää, lähtökohtaisesti erittäin tarpeellista selvitystä valvonta- ja arviointitehtävän järjestämisestä. VTV näkee esitetyn järjestelyn heikentävän merkittävästi finanssipolitiikan valvonnan riippumattomuuden takeita.” Sitten se jatkuu vielä yksityiskohtaisilla perusteluilla. Tässähän oli taustalla se, että tämä valvontatehtävä siirtyisi VTV:ltä talouspolitiikan arviointineuvostolle. VTV:n resurssit ovat huomattavasti merkittävämmät, ja VTV ei ole samalla tavalla edes sidoksissa tai läheisessä suhteessa valtiovarainministeriöön eli valvottavaan kuin tietyllä tavalla sitten talouspolitiikan arviointineuvosto on. Tämä asia käsiteltiin täällä eduskunnassa viime syksyn aikana, ja minun mielestäni tässä on aika merkittävästä asiasta kysymys. Toivottavasti valvonta ei tule sitten kuitenkaan heikkenemään. Tässä edustaja Lyly edellä otti sitten esille näitä talouspolitiikan ja finanssipolitiikan tavoitteita, joita hallitus on itselleen asettanut, ja suora sitaatti, otsikko sivulta 39: ”Hallituksen toimet jäävät 100 000 hengen työllisyystavoitteesta.” Tämä on erittäin merkittävä raportti. Olin viime kesäkuuhun asti tarkastusvaliokunnan jäsen, ja voi sanoa näin, että pidin erittäin paljon sen työskentelytavasta ja siellä olevasta ilmapiiristä ja siitä, että kun sehän ei ole varsinaisesti mitään erillislakiehdotuksia käsittelevä valiokunta, niin siellä voitiin syvällisesti ja hyvän ajan kanssa kuulla johtavia asiantuntijoita monista talouden keskeisistä kysymyksistä, ja myös henki ja keskustelu oli siellä rakentavaa. Esimerkiksi juuri näitä valvontaraportteja käytiin hyvin huolellisesti läpi. Minusta he asiantuntijavoimin toteavat aika selkeästi sen, että finanssipoliittiset tavoitteet ovat ehkä olleet oikeansuuntaisia, siis tavoiteasetannaltaan, niin kuin on kirjoitettu, mutta niiden saavuttamisesta on jääty kovinkin kauas, kuten tässä edellä esimerkiksi edustaja Lyly äsken totesi.

Arvoisa rouva puhemies! Meillä on todella käsittelyssä erittäin tärkeä raportti, jonka on lapsiasiavaltuutettu laatinut, ja se ansaitsisi merkittävästi laajemman huomion kuin minkä se on nyt saanut ja saamassa. Toivottavasti tätä käsitellään eduskunnassa ja yhteiskunnassa laajemminkin vielä tämän täysistuntokeskustelun jälkeen. Tämähän ei ole joka vuosi annettava raportti, vaan edellinen on vuodelta 2022, ja nyt siis neljän vuoden jälkeen on uusi kattava, laaja, tärkeä raportti käytettävissä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta, jonka jäsenenä olen ollut taas uudelleen viime syksystä lähtien, on usein kuullut lapsiasiavaltuutettua, koska me olemme käsitelleet siellä lastensuojeluun liittyviä kysymyksiä, sosiaaliturvaa, terveyspalveluita, ja kaikissa niissä kysymys lapsista ja lasten oikeudesta ja asemasta on ollut keskeinen. Kuten täällä jo keskustelussa on todettu, lapsiasiavaltuutettu teki eduskunnalle neljä varsinaista aloitetta. Yksi liittyi perusoikeuksiin, niin että ne kirjattaisiin erikseen mainittuina lasten perusoikeuksina perustuslakiimme. Toinen liittyi mielenterveyspalveluiden järkeistämiseen ja vaikuttavuuden lisäämiseen ja parantamiseen. Kolmas liittyi lapsipolitiikan arviointineuvoston luomiseen, joka arvioisi lainsäädäntöä ja yhteiskunnallisia asioita nimenomaan lasten näkökulmasta asiantuntijavoimin, ja neljäs liittyi sitten lastensuojelulain uudistamiseen kokonaisuudessaan. En käy tietenkään näitä kaikkia tässä läpi, mutta tuosta lastensuojelulain kokonaisuudistuksesta haluan todeta, niin kuin siinä raportissakin mainitaan, että toukokuussa 2022 ollessani ministeri... Sitä siinä ei todettu, mutta satuin olemaan se ministeri, jonka päätöksellä ja arvion pohjalta päädyttiin siihen, mitä tuossa esitettiin, eli että me tarvitsemme osittaisuudistusten sijasta lastensuojelulain kokonaisuudistuksen. Tämän siinä myös lapsiasiavaltuutettu mainitsee ja mainitsi muuten viimeksi tänään. Meillähän ei ole tapana valiokuntien asiantuntijakuulemisia referoida, enkä tietenkään sitä nyt muilta osin teekään kuin että tänään käydyssä kuulemisessa nousi esille tämä sama kysymys, että tarvitaan kokonaisuudistusta, joka painottuisi nimenomaan, aivan niin kuin tuossa raportissa kerrotaan, voimakkaammin ennaltaehkäisyyn. Siinä mainitaan tämä Imatran malli, puhutaan jopa Imatran ihmeestä, ja sitten siteerataan professori Hiilamoa, joka totesi, että jos niissä panostuksissa, joita koko yhteisössä Imatralla tehtiin menneinä vuosina, koko Suomessa olisi menetelty samalla tavalla, meillä olisi satoja miljoonia euroja enemmän käytettävissä rahaa vaikeimpien tapauksien hoitamiseen, koska meillä sitten säästyisi rahaa kaiken kaikkiaan, koska ennaltaehkäisy olisi vähentänyt näitä ongelmia. Tässä tuli edustaja Sillanpään puheenvuorossa esille ihan oivallisella tavalla tämä ahdistuneisuuden lisääntyminen ja sen mahdollinen ja vahvasti oletettu yhteys, josta olen samaa mieltä, sosiaalisen median käyttöön ja älypuhelinongelmaan, jota olemme täällä eduskunnassa käsitelleet. Olin läsnä viime viikolla tuolla Meilahdessa, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, jossa järjestettiin koko maan laajuinen mielenterveysalan ja päihdealan toimijoiden tilaisuus. Kun minulla oli mahdollisuus esittää siellä tervehdys ja kuulla sitten muitakin puheenvuoroja, niin nimenomaan tämä ahdistuneisuus ja sen lisääntyminen yhteiskunnassa korostuivat voimakkaasti — ei niinkään se, että meillä olisivat vakavimmat mielenterveyshäiriöt, siis vakavat psykiatriset sairaudet, lisääntyneet, mutta ahdistuneisuus on moninkertaistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja se toki pitkään jatkuessaan johtaa sitten tietysti myös vakavampiin seurauksiin. Viimeisenä ja tietyllä tavalla tärkeimpänä, jos nyt näin asioita voi arvottaa, nostan esille tämän lapsiperheköyhyyden ja syrjäytymisen, joka on kiistaton asia. Tietysti tässä oppositiopuolueeseen kuuluvana olisi helppo kohdistaa kritiikki hallitukseen, ja en aio sitä välttääkään. Mutta muotoilen ehkä sanontani näin, että vaikka olemme täällä opposition toimesta äänestäneet hyvin monissa asioissa, joissa hallitus on tehnyt leikkaus- ja säästöehdotuksia, niitä vastaan, niin luulen, että kaikkein ikävimmät niistä ovat kuitenkin olleet juuri niitä, jotka ovat kohdistuneet lapsiperheisiin, lasten asemaan. Täällä mainittiinkin edustaja Lylyn puheenvuorossa esimerkiksi lapsikorotusten poistaminen työttömyysturvasta. Monien muiden asioiden ohella tämä on lisännyt nimenomaan lapsiperheköyhyyttä. 1. päivä joulukuuta vuonna 23 emeritusprofessori Hasse Karlsson julkaisi Helsingin Sanomissa mielipidekirjoituksen. En siteeraa sitä, vaikka se minulla tuossa kuinka ollakaan älypuhelimessa olisi edessäni. Olen aikaisemminkin täällä tämän lyhyen mielipidekirjoituksen tainnut lukea kokonaan ääneen. Hän puhuu siinä toksisesta stressistä, jolla tarkoitetaan sitä, että esimerkiksi äidin kokema köyhyyden ja vaikean elämäntilanteen aiheuttama stressi alkaa vaikuttaa jo sikiötasolla kehittyvään lapseen ja sen seurausvaikutukset ovat elinikäiset ja tulevat yhteiskunnassa usein hyvin kalliiksi. Eli kyllä meidän tulee tehdä kaikki, mitä voidaan tehdä yhteiskunnassa — ja todella paljon voitaisiin tehdä, jos poliittista halua olisi — lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi ja kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien lasten tilanteen helpottamiseksi. — Kiitoksia.