Lyly Lauri
36 puheenvuoroa
Arvoisa rouva puhemies! Suomen sähköntuotanto on entistä sääriippuvaisempaa. Kun se aikaisemmin oli aika lailla ennustettavaa ja tiedettiin, millä voimalaitoksilla tuotettiin ja noin poispäin, niin tuuli ja aurinko ovat tehneet tästä tuotantopuolesta entistä riippuvaisempaa säästä. Voi sanoa, että ennen kulutus oli sääriippuvaisempaa ja pakkaset ja milloin oli aurinkoa ja lämmintä vaikutti paljon, mutta nyt myöskin tämä tuotantopuoli on tässä, ja tämä on tehnyt tästä haasteellisen ympäristön. No, miksi Suomeen nyt sitten näitä datainvestointeja tulee, niin on kaksi hienoa asiaa: meillä on sähkön hinta kohtuullisen edullinen, Euroopan halvimpia, ja sitten meillä on erittäin puhdasta sähköntuotanto. Nämä molemmat tekijät ovat tässä ne meidän kilpailuvaltit. Edustaja Polvinen puhui näistä pienydinvoimalaitoksista, ja ne ovat ratkaisu käytännössä meillä lämmöntuotantoon. Ne eivät ole sähköntuotantoon liittyviä investointeja käytännössä. Ne ovat kuitenkin muutaman kymmenen megawatin hankkeita, jos tämmöisiä moduulisia tehdään. Sitten kun mennään satoihin megawatteihin, silloin voidaan puhua sähköntuotannosta. Ne ovat yleensä lämmöntuotantoon liittyviä asioita. Sitten rajojen yli menevät verkot pitää saada vahvaksi. Ruotsihan on vähän ongelmissa, koska se sisäinen verkko ei ole niin hyvä kuin meillä Suomessa. Norja on erikoisasemassa. Niillä on erityisen hyvä tilanne sen takia, että niillä on paljon vesivoimaa ja se on erittäin säädettävää tuotantoa. Olen kateellinen jopa, että niillä on niin hieno tilanne sen osalta. Sitten niillä on erittäin hyvät tuuliolosuhteet, kun katsoo sieltä Atlantin suunnasta. He saavat tämän pelittämään erittäin hyvin. Niin että kyllä me joudumme kilpailemaan tästä todella paljon, jos näitä hankkeita yleensä lisää tulee, ja niitä varmasti tulee. Uuden ydinvoimalaitoksen rakentaminen on aika pitkässä kaaressa, ja sitten kuka markkinaehtoisesti rakentaa tänne ydinvoimalaitoksen? Mielestäni yhteiskunnan ei pidä sotkeutua siihen markkinaehtoiseen tuotantoon. Sen pitää sitten olla sellainen, että se täällä markkinoilla toimii. Meillä eivät mitkään rahat riitä, jos yhteiskunta rupeaisi ydinvoimalaitostuotantoa tukemaan. Itse kritisoin sitä, että me jouduttaisiin semmoista asiaa tekemään. Meillä on omaa osaamista, jolla me pystytään tätä hyvin hoitamaan. Meillä on hyvä insinööritaito, ja meillä on tämä verkko esimerkillisessä mallissa maailman mittakaavassa. Nyt meidän pitää vain saada nostettua tuotantotasoa ja säädettävyyttä lisää. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Aloitan tämän, kun tämä on välikysymyskeskustelu, niin että kannatan tässä yhteydessä edustaja Rantasen tekemää epäluottamuslause-ehdotusta. Arvoisa puhemies! Itsekin olen maalta lähtöisin, ja ensimmäiset ansaitsemani pennoset ovat tulleet sokerijuurikkaan harvennuksesta ja perunapellolta, niin että hyvin on sieltä lähdetty maailmalle näistä lähtökohdista. Minua huolettaa tässä erityisen paljon se, mistä tässä iltapäivällä jo kyselin, näistä tilojen määrien kehityksestä ja henkilöitten määrän kehityksestä. Ne ovat todella dramaattisia, kun niitä katsoo lukujen valossa, jos vuonna 2000 meillä oli 78 000 tilaa, 2010 niitä oli enää pikkasen vajaa 60 000 ja nyt vähän vajaa 40 000, eli dramaattinen pudotus koko ajan, joka vuosi noin kolme prosenttia nyt viime vuosina vähentynyt tilojen määrä. Tämä samalla johtaa siihen, että maaseudun elinvoimaisuus vähenee, koska ihmisiä on vähemmän maatalouden piirissä. Ne viljelijät itse ja heidän perheidensä jäsenet muodostavat kaksi kolmasosaa siitä työvoimasta, joka siellä on, ja yksi kolmasosa on palkkatyössä siellä. Luken tilastojen mukaan heitä oli 2023 noin 118 000, joista 83 000 oli näitä viljelijöitä ja perheenjäseniä ja 35 000 palkattua työvoimaa. Täällä on aika paljon osa-aikatyötä, kun henkilötyövuosia nämä tekevät kuitenkin vain noin 55 000. Tämä on muistettava sieltä taustalta. Tämä on yksi osa sitä, kun katsotaan meidän maaseutua, kuinka elinvoimaisena se pysyy — siellä ensin pitää olla ihmisiä, ja jos ihmiset lähtevät pois, niin sitten lähtevät myös palvelut. Tavallaan tämä menee siinä järjestyksessä, ja tämä meidän pitäisi muistaa. Sen takia se maaseudun elinvoimaisena pitäminen on todella tärkeätä, ja tämä huoli on korkea. Sitten jos mietitään, minkälaista ammattitaitoa ja minkälaista osaamista ja minkälaista yritystoimintaa siellä pitää tehdä, että siellä menestytään, niin siihen varmasti pitää tehdä aika paljon toimenpiteitä, että pärjätään sitten jatkossa. Täällä on moni puheenvuoron käyttänyt huoltovarmuusmielessä ja ruuantuotantomielessä, jotka ovat erittäin tärkeitä meille, ja ilmastonmuutoksen ja muitten tekijöitten johdosta vielä enempi korostuu tämä kotimainen tuotanto ja se puoli. Mutta se maaseutu ei elä, jos me ei saada niille tuotteille asianmukaista hintaa, ja siksi kysyin ministeriltä myös siitä, kun valtion tuen osalta meillä ei ole varmaan tässä valtiontalouden tilanteessa mahdollisuuksia lisätä kovin paljon niitä tukia, vaan käytännössä pitää muilla keinoilla saada sille tuottajalle oikea hinta niistä tuotteista. Tämä on yksi tärkeä näkökohta. Toivon mukaan tämä elintarvikemarkkinalain tulo auttaa siinä, mutta vielä ilmeisesti ei ole hirveästi tuloksia sen perusteella nähtävissä. Toivon, että se tuo tullessaan aika paljon uutta. Arvoisa puhemies! Vielä sellainen asia, joka liittyy tähän henkilöstömäärän kehitykseen, liittyy siihen, että valtio on aika isossa roolissa: Kun me sanotaan, että noin miljardi maataloustukia ja muita maksetaan, niin valtio maksaa myöskin ison määrän MYELin kautta eläkkeisiin, yli 800 miljoonaa tämän lisäksi vielä, mikä on todella iso määrä valtion budjetista, kun me tiedetään, kuinka tiukka tilanne valtion budjetissa on. Tässä on vielä se, että kun maksajien määrä koko ajan vähenee ja sitten eläkkeiden meno kasvaa, miten täytämme tämän aukon. Se tulee olemaan varmasti tulevien vuosien isoimpia haasteita. Näitä eläkemaksuja on jo helpotettu niin, että alle 33 000:n tuloista maksetaan 13 prosenttia ja sitten vasta melkein 52 000:n tuloista 24 prosenttia, se mikä työmarkkinoilla yleisestikin työeläkkeistä maksetaan. Eli näitä on jo helpotettu, mutta tosiasia on, että sieltä tulee semmoinen asia, josta aika vähän on tässä salissa puhuttu, ja kun me puhutaan eläkejärjestelmistä yksityisellä puolella, yrittäjien osalta ja maatalouden puolella, niin varmasti eläkejärjestelmät tulevat olemaan semmoisia asioita, joita joudutaan tässä tarkastelemaan. Siinä mielessä tämän huolen halusin vielä tähän ministerille myöskin tuoda esille. — Kiitoksia.
Arvoisa puhemies! Tämä tulevaisuusvaliokunnan yhteinen lakialoite, jonka on 125 kansanedustajaa allekirjoittanut, on merkittävä avaus ja asia täällä eduskunnassa tehtynä, ja tätä kannattaa kyllä hehkuttaa. Olen itsekin tämän lakialoitteen allekirjoittanut. Toisaalta, kun katsotaan tätä maailmantilannetta tällä hetkellä, tulevaisuudenuskoa pitää pystyä näyttämään nimenomaan nuorille ja lapsille siihen, minkälaista tulevaisuutta tehdään ja missä pitää näyttää sitä suuntaa. Sitä pitää Suomen korkeimmassa päättävässä elimessä eli täällä eduskunnassa käyttää ja näyttää sitä suuntaa. Siinä mielessä tämä lakiesitys on kyllä erittäin kannatettava. Se tuo sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta, se tuo sen näkökulman kaikkeen päätöksentekoon täällä lainvalmistelussa ja muuta, tarkastelee pitemmällä aikavälillä niitä näkökulmia, mitä me täällä päätöksinä teemme. Erityisesti kun katsotaan meidän ympäristö- ja ilmastokysymyksiä, niin meillä lainsäädännössä niihin aika paljon puututaan, mutta on paljon muitakin asioita, joiden pitää olla meillä tässä tarkastelussa pitemmällä aikavälillä. Arvoisa puhemies! Näen tämän myöskin sellaisena isona askeleena tulevaisuusvaliokunnan työssä tämän vähän reilun 30 vuoden historian aikana. Tämä on semmoinen steppi, jolla on saatu vakiinnutettua tämä valiokunnan työ lainsäädäntöön, ja tässä mielessä ollaan tekemässä oikeita askeleita lainsäädäntöön. Arvoisa puhemies! Itse toivon, että tämä lakiesitys tulee täällä eduskunnassa hyväksytyksi ja siitä tulee arkipäiväinen osa meidän työtä ja siinä mielessä annamme oikean signaalin tuleville sukupolville työstämme täällä. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Ilmastolain tavoitteet on syytä pitää voimassa, ja niitten tavoitteitten, mitkä me ollaan tässä kirjattu, eteen pitäisi tehdä töitä. Näyttää siltä, että — kuten tässä edellisessäkin puheenvuorossa hyvin tuotiin esiin se, kuinka paljon ilmastovelkaa meille jää seuraaville kausille — tässä mielessä kaikki ratkaisut, mitä tälläkin kaudella tehdään, vaikuttavat sitten pidemmälle. Edustaja Tynkkynen hyvin kuvasi käytännönläheisesti sitä tonnien ottamista tuolta ilmakehästä, sitä, kuinka paljon sillä on vaikutuksia kaikkialla, ja se on tosi tärkeä huomio. Arvoisa rouva puhemies! Otin tämän puheenvuoron sen vuoksi, että meidän pitää olla edelläkävijä puhtaassa energiassa ja muissa toimenpiteissä, joilla tällä alueella toimitaan. Muun muassa EK:n toimitusjohtaja tänä aamuna taisi puhua tämän asian puolesta niin, että me ei saada olla perässähiihtäjiä vaan meidän pitää olla edelläkävijä näissä asioissa. Olen siitä samaa mieltä, ja se on meille pitkässä juoksussa kuitenkin kilpailuetu. Arvoisa rouva puhemies! Kannan vähän huolta: Kun me ollaan aika pitkälle nyt päästy sähköenergian tuotannossa puhtaan energian maaksi, eli meillä on 96 prosenttia sähköenergian tuotannosta puhdasta energiaa — siellä on ydinvoimaa, vesivoimaa, aurinkoa ja tuulta pääasiassa — niin se kertoo siitä, että energiasiirtymää pystytään tekemään. Nyt meillä on tulossa datakeskuksia, ja on arvioitu, että sähkön energiankulutus kasvaa noin 50 prosentilla tässä lähivuosina. Sitten me tiedetään, kuinka vaikeaa se energian tuotantomäärä on kattaa monesta syystä: Ydinenergian rakentaminen, joka on perusvoimaa, vie vähintään kymmenen vuotta ennen kuin se on käytännössä meillä käytettävissä. Moduuliydinvoimalaitokset ovat lähinnä lämmöntuotantoa. Ne eivät ratkaise tätä. Tuulikapasiteettia ja aurinkoa saadaan rakennettua aika nopeasti, mutta sitten verkko on semmoinen pullonkaula. Jos me halutaan verkkoa vahvistaa, niin se vie vähintään seitsemän kahdeksan vuotta ennen kuin me saadaan verkkoa vahvistettua noin laajassa mittakaavassa kantaverkonkin osalta. Meillä on tällaisia pullonkauloja, ja jos nämä datakeskusten sähkön tarpeet tulevat nopeasti, niin se tuo meille hankaluuksia tässä sähkön hinnassa. Mutta myöskin sitten se, millä tavalla se 50 prosenttia energiasta tuotetaan, on tässä erittäin iso kysymys. Siihen tietyllä tavalla toivoisi tietenkin vastauksia että, saadaanko ne tuotettua tällä puhtaalla energialla, niin kuin me ollaan tähänkin asti nyt saatu tuotettua, ja siinä mielessä ne energiainvestoinnit pitäisi saada aikaiseksi. Nämä merituulivoimalaitokset ja muut tällaiset, tuulivoimalaitosten sijoittelu ympäri Suomea ja verkon vahvistaminen tuonne Norjaan ja Ruotsiin auttavat meitä siinä, mutta se, mitä muuta pitää tehdä, liittyy varmasti nopeisiin ydinenergiaratkaisuihin. Arvoisa rouva puhemies! Kun katsoo sitten tätä hyvää vuosikertomusta tässä, niin sivulla 91 nähdään energialähteistä vuosina 2005—2024, kuinka selkeästi me olemme hiilestä päässeet laskusuuntaan erittäin voimakkaasti. Maakaasu on käytännössä tuolta poistunut, öljy on laskenut, ja sillä tavalla me päästään koko ajan näihin tavoitteisiin. Nämä, mitä me tässä tehdään, ovat niitä suoria toimenpiteitä. Täällä sivulla 92 on yksi mielenkiintoinen tilasto, joka kertoo tieliikenteen energiankulutuksesta energianlähteittäin. Kun täällä on vuosien 2005 ja 2025 kulutus, niin kokonaisterawattina laskettuna kulutus on pienentynyt sieltä 45:stä tuonne 40:een, ja varmasti liikennesuoritteiden määrä on kasvanut. Siellä on varmasti polttoainetehokkuutta parannettu ja kaikkea muuta, mutta sähkön osuus on pikkuhiljaa tuolla alkanut näkyä. Se ei ole vielä kovin suuri, ja toivoisin, että sitä pystyttäisiin tekemään voimakkaammin ja päästäisiin näihin meidän tavoitteisiin hyvin. Arvoisa rouva puhemies! Vielä tässä lopuksi tästä Suomen merkityksestä näissä per henkilö: Kun katsotaan tätä eurooppalaistakin tilastoa, 27 maan tilastoa, niin me ollaan täällä keskitasolla, ja nettopäästöissä me ollaan aika lailla korkealla tasolla. Kyllä meillä työtä riittää, ja se on tässä tosi tärkeää huomata, että me emme ole tässä yksin. Sitten jos katsotaan globaalisti tätä tilannetta — EU ja Yhdysvallat, Kiina ja muu maailma — niin varmaan pitää katsoa myöskin sitä, kuinka paljon populaa on eri puolilla, ja sekin vaikuttaa tähän niin, että se vähän hämärtää nämä suhdeluvut. Kaikilla meillä tulee olemaan töitä. Viimeiset uutiset: Kun katsotaan Nepalin onnettomuutta, Panaman kulkuyhteyksiä siellä kanavassa, EU:n lämpenemistä, ne ovat niitä konkreettisia näkymiä, mitä tästä ilmastonmuutoksesta ja lämpenemisestä on. Ihmiset eivät huomaa sitä puoltatoista astetta tai mitä tämä on, mutta nämä he huomaavat, ja minä luulen, että ihmiset näitten perusteella myöskin noteeraavat sen, että me teemme niitä toimia, ja erityisesti meidän nuoret ja lapset odottavat, että me teemme niitä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kiitoksia ministeri Puistolle esittelystä. Tärkeä asia, jota tarvitaan tätä EU-tasoista ohjaamista varten. Täällä edustajat Kallio ja Holopainen puhuivat tästä luonnonsuojelunäkökulmasta hyvin, ja siihen näkökulmaan varmaan tässä myöskin ministeriltä saadaan vastauksia. Oma huomioni tästä paketista on: Täällä tietenkin on laitettu paketin tavoitteeksi vahvistaa raaka-aineiden arvoketjuja Euroopassa, monipuolistaa tuontia strategisen riippuvuuden vähentämiseksi, parantaa kriittisiin raaka-aineisiin liittyvää seurantaa ja vähentää toimitusriskejä. Mutta sitten asetuksessa asetetaan tavoitteeksi, että 10 prosenttia kriittisten raaka-aineiden EU:n vuotuisesta kulutuksesta on peräisin louhinnasta EU:ssa, 40 prosenttia EU:n vuotuisesta kulutuksesta on peräisin jalostuksesta EU:ssa ja vähintään 25 prosenttia EU:n vuotuisesta kulutuksesta on peräisin kierrätyksestä EU:ssa. Yli 75 prosenttia pitäisi olla EU:n sisäistä toimintaa tässä, mikä on todella iso tavoite. Herääkin kysymys tämän osalta, arvoisa rouva puhemies: miten tällä hetkellä nämä tilanteet jakautuvat EU:ssa, miten nämä prosenttimäärät jakautuvat, kuinka pitkällä me tästä tavoitteesta olemme? Sitten toiseksi se, mikä liittyy tähän Suomen tilanteeseen: kun meillä on kriittisiä mineraaleja puhtaan siirtymän ja muittenkin tarpeiden osalta, niin miten suuri osuus prosentteina EU:n kriittisen mineraalin osuudesta on Suomessa? Minkälaisesta potentiaalista me puhumme Suomen osalta? Tiedän, että joillakin alueilla ollaan aika isossakin roolissa, mutta miten näitä mittaluokkia laitetaan? Minä yritin katsoa tästä lakiesityksestä niitä osuuksia, mutta en löytänyt kyllä täältä. Ollaan tässä ihan todella tärkeän asian kanssa tekemisissä. No, sitten jos katsotaan tätä sosiaalista ulottuvuutta, puhdasta luontoa ja muuta: Meillä on vuoden 2023 toiminnassa 45 kaivosta ja meillä on ollut kaivoksia ja varastoja, tavallaan niitä louhintajätteitä ja muita, joista me ei olla varmaan inventaariota tehty niin hyvin kuin pitäisi tehdä. Kuinka paljon nykyisessä tilanteessa meillä on hyödyntämättä niitä, joita me voisimme jatkossa hyödyntää? — Kiitos, rouva puhemies.
Arvoisa puhemies! Viime päivien uutiset Nepalin kriisistä tai eiliset uutiset Panaman kanavan tilanteesta kertovat tästä ilmastonmuutoksesta noin globaalilla tasolla, ja kyllä meidän pitää olla näissä asioissa sellainen maa, joka tekee sillä alueella erilaisia ratkaisuja, ja ollaan edelläkävijänä. Arvoisa ministeri, kysyisin teiltä nytten, kun meillä on teknologisista hiilensidontaratkaisuista puhuttu aika paljon täällä: miten pitkällä me olemme Suomessa teidän mielestänne tällä hetkellä tämäntyyppisissä ratkaisuissa, mitä liittyy hiilidioksidien talteenottoon ja muuhun, ja missä kohtaa voimme nähdä niitä tuloksia sen osalta? — Arvoisa puhemies, kiitos.
Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta on ihan asiallinen ja hyvä esitys, mutta kun muistetaan, mistä tässä on tultu, niin ensinnäkin kotitalousvähennys oli 2 250 euroa vuonna 23 ja se pudotettiin siitä 1 600 euroon ja nyt palautettiin 2 100 euroon ja vähän rajoja muutettiin, mutta ei palautettu siihen tasoon, mikä se oli aikoinaan. Nämä perusteet, juuri niin kuin täällä on tullut esiin, että sillä halutaan edesauttaa kotimaista kysyntää ja perheitten mahdollisuuksia ostaa tiettyjä palveluja ja ehkäistä harmaata taloutta, ovat juuri näitä asioita, mistä oppositio on tässä koko ajan puhunut, ja nyt hallitus onneksi on ne kuunnellut, mutta ei palauttanut sitä siihen määräänsä, mikä se oli 23 ja 24:kin vielä. Eli tässä mielessä vedetään takaisin sitä leikkausta, mikä aikaisemmin tehtiin, ja olisi ollut hyvä, että se olisi ollut voimassa tässä koko ajan, koska työllisyystilanne on koko ajan ollut erittäin erittäin huono. Tässä mielessä tämä on semmoinen asia, ja onneksi nyt vihdosta viimein tätä korjataan. Arvoisa puhemies! Tämä toinen esitys koskee työmatkakuluvähennystä, jolla omavastuuta alennettaisiin väliaikaisesti 800 euroon, ja siinäkin kannattaa muistaa se, että vuonna 2023 se alaraja oli 750 euroa ja yläraja 8 400 euroa. Nyt sitä alarajaa, 900, pudotettiin 800 euroon ja sitten yläraja pysyy edelleen 7 000 eurossa. Olisi ollut aika kohtuullista, että näitä pidempiä työmatkoja ja työn perässä liikkumista olisi tuettu ja nostettu tätä ylärajaa ylemmäs tästä 7 000:sta, sellaiseksi kuin se oli aikoinaan 2023. Tässä mielessä työn perässä liikkumista olisi kannustettu ja sen työn vastaanottamista vähän pitemmältä. Nämä olisivat olleet oikeita toimia, mutta kun näitäkin rajoja leikattiin silloin alussa ja nyt palautetaan yhdellä sadalla eurolla tuota alarajaa, niin käytännössä viedään asioita takaisinpäin siitä, miten ne olisi pitänyt viedä. Arvoisa puhemies! Sitten tämä liikunta- ja kulttuurisetelin enimmäismäärän nosto 540 euroon: Totta on, että se on vuodesta 2009 saakka ollut samalla 400 euron tasolla, ja nyt se on niin kuin inflaatiotarkistettu ja nostettu siihen 540 euroon, ja sitä myös on laajennettu koskemaan luonto-, kalastus- ja metsästystoimintaa. Tässä mielessä tämä on aiheellinen korjaus, ja tämähän on pysyvä muutos siihen. Nämä kaksi muuta ovat väliaikaisempia muutoksia ja kestävät vain tietyn ajan. Eli olisi kannattanut kuunnella jo aikaisemmin, näillä hyvillä perusteilla, mitä täältä nyt on tuotu näitten vaikutuksista, kotitalousvähennyksen ja erityisesti tämän matkakuluvähennyksen osalta niitä viestejä, mitä oppositiosta tuli, ja tämä ylärajan nosto olisi huomioitava tässä matkakuluvähennyksessä. Arvoisa puhemies! Edustaja Viitanen puhui myös kotitalousvähennyksen laajentamisesta siihen suuntaan, että asuntoyhtiöissä voisi sitä myöskin käyttää. Se kannattaisi ottaa valikkoon, kun mennään eteenpäin. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Nyt on kysymys erittäin isosta kuntien toimintaan vaikuttavasta asiasta. Siellä nämä sidosryhmä- eli in-house-yhtiöt ovat olleet luonnollinen osa kuntien välistä yhteistyötä, ja sillä tavalla näitä in-house-yhtiöitä on synnytetty, että monia niitä, mitä kunnat itse tekevät omina palveluinaan, on siirretty sitten yhdessä tehtäväksi in-house-yhtiöön, ja sillä tavalla on tehty yli kuntarajojen yhdessä asioita. Se on ollut se tapa, jolla on pystytty viemään asioita yhdessä eteenpäin. Usein nämä in-house-yhtiöt ovat syntyneet myös keskuskaupunkien ympärille, eli keskuskaupunki on ollut siinä isona toimijana ja sitten ympäristökunnat siitä tulleet osaksi sitä in-house-yhtiötä, ja omistukset usein menevät sen mukaan, miten se liikevaihto käytännössä siellä yhtiössä menee, eli iso on omistanut siitä noin puolet ja sitten nämä pienemmät kunnat yleensä prosenteista ylöspäin. Tämä on ollut se toimintamalli, jossa yleensä toimitaan. Parikymmentä tai 25 kuntaa on monta kertaa tällaisessa yhtiössä, joka tekee niitä. Ne myös syntyvät semmoisille alueille, joilla ei ole luonnollista kilpailua, ja siinä mielessä tilanne on. Nyt tätä ollaan tässä muuttamassa väkisin keinotekoisella kymmenen prosentin rajalla omistuksen osalta, ja jokainen voi miettiä, että kymmenen osakasta voi olla enintään siinä yhtiössä kymmenen prosentin omistuksella käytännössä. No sitten, arvoisa puhemies, paljon puhutaan, että nyt tämä liiketoiminta vapautuu kilpailulle. Meillä julkiset hankinnat Suomessa ovat 38 miljardia euroa, joista nämä in-house-yksiköt, sidosryhmäyksikköhankinnat, ovat seitsemän miljardia euroa — seitsemän miljardia euroa. No, nyt sitten noin puolet tästä seitsemästä miljardista eurosta hankitaan yksityisiltä yhtiöiltä toimintana, ja se toinen puoli on sitten sitä niin sanottua itse tekemistä. No, tämä on se tosiasiallinen tilanne tällä hetkellä. Nyt sitä sitten avataan markkinoille, ja no, avautuuko markkinoille tämä koko kolme ja puoli miljardia tai tämä seitsemän miljardia? Ei varmasti, koska ne isot toimijat voivat jatkaa in-house-yhtiö-toimintaa myöskin jatkossa, ja siinä mielessä tilanne tulee olemaan. Kun nyt Kuntaliitto on tehnyt aika paljon selvityksiä, joissa sidosyksikköjä on läpivalaistu, niin sidosyksiköitä, joissa on enemmän kuin kymmenen omistajaa, on 48 kappaletta ja siellä liikevaihto liikkuu noin kahden miljardin euron suuruusluokassa. Sitten näitten pienempien kuntien osuus tästä on viidestä 15 prosenttiin, eli kilpailulle avautuisi 50:stä 150 miljoonaan euroa. Ei seitsemää miljardia, vaan tämä 50—150 miljoonaa euroa. Tämä on se iso tausta-asia täällä, mitä yritetään nyt myydä vähän isompina lukuina. Isot omistajat jäävät sidosyksikköihin, jotka kilpailuttavat ja jatkavat työskentelyä. Eli tästä tulee erittäin isolta osalta pienille kunnille erittäin hankala asia, ja tämä tulee olemaan tuolla taustalla. Isot kunnat tässä toimivat. Sitten voi sanoa, että hyvinvointialueilla myös on tiettyjä tilanteita, joissa omistusrajat tulevat vastaan. Tampereella ovat muun muassa Sydänsairaala ja Coxa, jotka toimivat valtakunnallisesti, mutta kaikilla ei ole sitä kymmentä prosenttia siinä omistuksessaan, ja Fimlab yhtiönä toimittaa laboratoriopalveluja. Me tullaan näissä asioissa tekemään kovia muutoksia, jos nämä rajat tässä tulevat voimaan. Arvoisa puhemies! Mitä tässä on vielä tämän lain voimaantulon kanssa: Kunnille tämä pitäisi ensi vuoden kesäkuun loppuun mennessä tehdä, ja hyvinvointialueille se on vuoden 29 puoleenväliin vuotta. Eli siellä on siirtymäaikaa enemmän, ja kunnilla on todella vähän aikaa tätä tehdä. Siinä mielessä tässä tulee kuntien mukaan monien satojen miljoonien arvio siitä, kuinka nopeasti tätä toteutetaan, ja tämä tulee maksamaan todella paljon. Myös hallituksen omassa esityksessä puhutaan aika isoista summista. Arvoisa puhemies! Tämä lakiesitys on sellainen, että tätä on pakko muuttaa varsin nopeasti, jos tämä tällaisena tulee voimaan. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Kiitos kiitoksista. Tämä on tärkeä hanke, ja tämä kuvastaa sitä, että meitä oli tässä aika monta keräämässä. Edustaja Satonen, edustaja Bergbom ja edustaja Ovaska ovat tässä olleet keräämässä näitä nimiä. Täytyy sanoa, että se oli sillä tavalla helppoa, että kaikki tunnistivat tämän ongelman. Nämä valittamiseen liittyvät ongelmat ovat ympäri Suomea. Siinä kärsivät viattomat ihmiset. Siinä kärsivät aina semmoiset ihmiset, jotka eivät ole tällaisten asioitten parissa. Sitten kun katsotaan tätä, että ensin tehdään oikaisuvaatimus, sitten viedään siitä, kun oikaisuvaatimus ei johda tulokseen, hallinto-oikeuteen ja viime kädessä jopa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, niin tämä prosessi on tosi pitkä ja se vie kauan aikaa. Sen vuoksi tämän oikeusprosessin pituuteen pitäisi pystyä myös vaikuttamaan sillä tavalla kuin tässä on tuotu esiin, että yhden tuomarin käsittelyssä hallinto-oikeudessa pystyttäisiin käsittelemään, niin saataisiin aika nopeita käsittelyjä aikaiseksi. Kunnat pystyvät tämän oikaisuvaatimuksen käsittelemään aika nopeasti lautakunnissa ja muissa elimissä, niin että sillä lailla tämä menee hyvin. Minä toivon, että tämä lakiesitys tulee tällä kaudella vielä todeksi ja vietäisiin tätä ripeästi liikkeelle. Meillä olisi hyvin aikaa tämä tehdä. Nyt kun on lakihanke myöskin oikeusministeriössä ja ministeri Ikosen ja Multalan ympäristöministeriössä, niin minä luulen, että ne tukevat tätä hanketta ja tämä antaa poliittisen tuen niillekin hankkeille, koska minä luulen, että ne liikkuvat aika lailla samoilla alueilla. Tämä myös tuo sellaiseen tilanteeseen, että kun näitä valituksia on ollut esimerkiksi Tampereella, niin siellä on nytten luovuttu niistä tonteista ja muista. Rakentaminen ei ole edennyt ollenkaan, kun siitä on ruvettu valittamaan ja tämä on tuonut siihen hankaluuksia niille ihmisille. Hanke ei ole edennyt ollenkaan sitten niitten yksittäisten ihmisten osalta, jotka haluavat rakentaa kodin. Se on myöskin tuonut paljon byrokratiaa tähän käsittelyyn. Sitä käsittelyä pitää viedä kunnan organisaatiossa ja oikeuskäsittelyssä, ja sitä työtä tulee aika paljon. Sitten kuntien kannalta, kun kuntia ja kaupunkeja pitää tehdä joka päivä, niin tämmöiset valitusprosessit, jotka eivät ole aitoja, hidastavat niitten kehittämistä. Pitää pystyä valittamaan, ja kaavavalittaminen on entisellä tasolla. Tämä koskee vain näitä tontin luovuttamistilanteita, myyntitilanteita, ja sillä kohtaa ne, jotka ovat olleet siinä hakemassa niitä, vuokraamassa niitä, ostamassa niitä, ovat tässä asianosaisia, noin lyhyesti. Tässä yritetään sitä puolta tuoda. Itse näen tämän lakiesityksen erittäin tarpeelliseksi ja toivon tälle menestystä. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Ylen rooli Suomessa tänä päivänä, kun katsotaan tätä mediaympäristöä ja sitä, kuinka paljon sen ympärillä on sosiaalista mediaa ja kaikkea näitä valetietoja ja muuta, mitä tässä ympärillämme aina aika ajoin esiintyy, on erittäin tärkeä. Siinä mielessä tässä valiokunnan mietinnössä katsotaan Ylen roolia kokonaisuudessaan, miten se kykenee tuottamaan julkisen palvelun tehtävän muuttuvassa mediaympäristössä laadukkaasti, riippumattomasti ja koko maan kattavasti. Nämä ovat niitä ydinkysymyksiä. Sitten kun katsotaan, kuinka me pystytään tekemään tällä tällaista kansallista yhtenäisyyttä vahvistavaa ja yhteiskunnallista luottamusta lisäävää toimintaa, myös nämä ovat tärkeitä. Nyt kun tätä mietintöä katsoo, niin täällä kuitenkin aika isojakin toimenpiteitä on tehty: resurssien leikkausta, 2 000 työntekijää on ollut muutosneuvottelujen kohteena, säästötoimia on tehty aika paljon ja supistuvilla varoilla ja toimintamahdollisuuksilla pitää kyetä laadukkaaseen ja monipuoliseen tuotantoon. Kun sitten katsotaan, minkälaista laajuutta Yle esittää tällä alueella, niin se on tosi tärkeätä. Arvoisa rouva puhemies! Tämän mietinnön ehkä tärkein kohta liittyy kohtaan 11, jossa kiinnitetään huomiota luotettavan tiedon merkitykseen tilanteessa, jossa tekoäly mahdollistaa myös väärän ja harhaanjohtavan sisällön nopean tuottamisen ja levittämisen. On hyvä, että meillä on tämmöinen toimija, joka katsoo näitä asioita ja vie niitä sillä tavalla, että me voidaan luottaa niihin tietoihin. Kun tämä ympäristö on tältä osin niin isossa muutoksessa, on tärkeätä, että meillä on tämmöinen erittäin laadukas mediatalo. Täällä on sitten myös korostettu näitten mediatalojen yhteistyötä, ja se on tosi tärkeätä. Sitten tämä valiokunnan tärkeä loppukaneetti: ”Luotettavan tiedonvälityksen, moniäänisyyden, huoltovarmuuden ja kotimaisen mediakentän toimintaedellytysten merkitys korostuu entisestään teknologisen murroksen ja kansainvälisen kilpailun lisääntyessä.” Tähän on helppo yhtyä, ja olen tosi tyytyväinen tähän yksimieliseen mietintöön, joka tässä on tehty. Tässä on läpivalaistu hyvin Ylen toimintaa. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Hallitusohjelmassa hallitus ilmoitti: ”Hallitus toteuttaa uudistuksia työllisyyden nostamiseksi vähintään 100 000 työllisellä. Työllisyyden kasvulla tavoitellaan julkisen talouden vahvistumista yli kahdella miljardilla eurolla.” Tämä oli hallitusohjelman kirjaus. Nyt kun katsotaan sitten tilastoista, kuinka työttömyys on kehittynyt tässä koko hallituskauden ajan, ja nämä uudistukset ovat olleet jo voimassa, monet aika pitkäänkin, niin jokainen kuukausi vuotta aikaisempaan on huonompi koko hallituskauden ajan. Tämä ei näy millään tavalla täällä työllisyydessä. Pitkäaikaistyöttömiä on 140 000, alle 30-vuotiaita nuoria työttömiä on 80 000. Nämä ovat niin vakavia lukuja, että tämä on hallituksen suurin epäonnistuminen tuon velan hoitamisen ohella. Meillä on työttömyyskriisi. No, se saattaa johtua siitä, että hallituksella ei ole ollut aktiivista työllisyyspolitiikkaa ja keinoja miettiä, miten tätä voidaan leikata pienemmäksi. Se voi olla, että hallitus on sitoutunut ja hakeutunut vain näihin laskelmiinsa, joissa he ilmoittavat, että 100 000 uutta työllistä syntyy, mutta kun ne työllistymisen syntymisen taustat ovat tällaisia: aikuiskoulutustuen lakkauttaminen 10 000 työllistä, lapsikorotusten poistaminen työttömyysturvasta 10 000 työllistä, työttömyysturvan työssäoloehdon pidentäminen 12 kuukauteen 5 700 työllistä, ansiopäivärahan tason porrastus 12 800 työllistä. Nämä ovat hallituksen keinoja, joilla työllisyys kääntyy. Kun me mietitään, mistä se 100 000 tulee, niin työttömyysturvassa on yli 30 000 ja sitten on vielä tämä aikuiskoulutustuki. Kun katsotaan tätä aikuiskoulutustukea, niin kuin tässä edustaja Elo on hyvin puhunut aikuiskoulutustuen tarpeesta, niin sillä kouluttautuu työelämässä yli 30 000 seuraavalle tasolle, muuttaa omaa ammattiansa, päivittää ammattiansa. Nyt sitä ei enää ole. Ja sitten lapsikorotuksen lakkauttaminen työttömyysturvasta: työttömyysturvan lapsikorotus on ollut parasta köyhyyden torjuntaa, ja se on poistettu täältä. [Mira Nieminen: Työ on parasta köyhyyden torjuntaa!] — Tämä on sosiaaliturvassa parasta köyhyyden torjuntaa. Tämä keinoista. Täytyy sanoa, että me tulemme tarvitsemaan osaamista tulevassa tekoälyn muuttamassa työelämässä enemmän kuin vähemmän. Osaamisen vahvistamisen ja tuottavuuden kasvun hakemisen pitäisi olla nytten kaikilla työlistan kärjessä. Tarvitsemme panostuksia työuran aikaisen osaamisen kehittämiseen ja työttömyysoloajan osaamisen ja kouluttautumisen kehittämiseen. Niihin asioihin pitäisi panostaa koko ajan. Nämä ovat jääneet hallitukselta taka-alalle, ja niistä on leikattu. Työllisyydestä ja talouskasvusta ja kuluttajien luottamuksesta lähtevät asiat liikkeelle. Myös niitä tässä kaivataan. Nämä ovat avaintekijöitä taloudellisen kasvun toteuttamisessa. Luottamus on parasta valuuttaa. Epävarmuus tulevaisuudesta ja korkea työttömyys näkyvät tänä päivänä kuluttajien arjessa, säästämisessä ja Suomen taloudessa. Nämä ovat niitä asioita, joissa hallituksen olisi pitänyt toimia. Meillä on maailmanpolitiikan myllerryksiä, ilmastonmuutosta ja vaikeata talous‑ ja työllisyystilannetta tässäkin ympäristössä, mutta nämä kotimarkkina-asiat ovat jääneet taka-alalle. Sen vuoksi olemme siinä tilanteessa, että meidän talouskasvu on ollut nollan pinnassa. Nyt on ensimmäisiä orastavia merkkejä siitä, että talouskasvu lähtisi liikkeelle, mutta kun me ollaan nollan pinnassa oltu kolme vuotta, niin siitä on helppo ponnistaa liikkeelle. Lähtöluvut ovat todella matalalla. Tässä kaikki toivomme, että talouskasvu lähtisi liikkeelle, koska sitä kautta me myöskin voitaisiin saada jakovaraa ja velanhoitovaraa tänne talouteen, mutta hallitus on viivytellyt kaikissa näissä toimenpiteissä ja [Puhemies koputtaa] tehnyt vääriä toimenpiteitä tämän osalta. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! On sinänsä hyvä, että me luodaan yhtenäisiä sääntöjä EU:n sisällä ja tehdään tasapuolisia toimintaedellytyksiä teollisuudelle, mikä on kuitenkin tärkeä asia sen kilpailukyvyn kannalta ja kaiken kaikkiaan muutenkin. Sitten kun meillä ovat tässä mukana varmasti ne isoimmat teollisuuslaitokset, joilla on eniten merkitystä näissä ympäristöpäästöissä, niin se, miten pitkälle tässä päästään, niin kuin edustaja Pitko tässä toi esille, on sitten oma kokonaisuutensa, mutta itse näen tämän hyvänä, että me luodaan yhteisiä toimintaedellytyksiä ja puitteita EU:ssa. Se, mikä täällä on mielenkiintoista ja tulee korostumaan, on tietenkin näitten ympäristötehokkuuden ja energian tehokkaan käytön osalta, ja se tulee olemaan EU:ssa semmoinen asia, joka määrittelee monia asioita, ja nyt tässä myöskin määritellään sen osalta, minkälaisia tehokkuustoimenpiteitä tehdään, niin että mahdollisimman vähällä energialla tehtäisiin asioita, mikä on tässä hyvä asia ja kannatettava asia. Sitä, miten tämä nyt sitten puuttuu ja minkälaisia osia tämä nyt tarkoittaa esimerkiksi eri alueilla, muun muassa maataloudessa, kuinka monta prosenttia maatalouden kaikista ammoniakkipäästöistä tässä on, täällä tuodaan esiin. Itse katsoin tätä kokonaisuutta niin, että täällä myöskin aika kovin sanktioin ryhditetään tätä päätöksentekoa sillä tavalla, että teollisuusdirektiivin seuraamuksia, 79 artiklan mukaisia hallinnollisia maksuja, tulee, jos ei toimita näitten perusteiden mukaisesti, ja kaikkein vakavimpien rikkomuksien maksun tulisi olla vähintään kolme prosenttia oikeushenkilön vuotuisesta liikevaihdosta EU:ssa. Aika koviakin sanktioita tässä on, kun katsotaan tätä kokoluokkaa, niin että kyllä tätä myös ryhditetään kohtuullisen voimakkailla toimenpiteillä. Itse näen, että tässä on monia hyviä näkökohtia. Eritoten minä pidän tästä, että me teemme tätä EU-pohjaista sääntelyä näiden toimintaedellytysten ja ympäristövaikutusten osalta. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tässä on helppo yhtyä näihin puheenvuoroihin, joita tässä on tullut tämän tarpeellisuudesta. Tämä kiertotalous on joka tapauksessa meillä semmoinen asia, että sitä pystytään tekemään. Kiertotalous aina jonkun raaka-aine monessa mielessä. Mielenkiintoista ja hyvää tässä esityksessä on, että tämä on Eurooppa-tasoista säätelyä, koska silloin kun mennään yli rajojen, niin monen asian kanssa saadaan asioita vietyä eteenpäin. Täällä on myöskin jo jatkoaskeleita katsottu, miten biohajoavien ja kompostoitavien pakkausten tehtäisiin kansallista säätelyä, ja sen osalta tämä on moniaskeleinen lainsäädäntöprosessi. Kysyisin tästä, miten tämä tulee meillä sitten jatkossa esiin. Toinen asia, joka varmasti kuluttajia ja kansalaisia kiinnostaa, on se, että tämä pakkausasetuksen toimeenpano edellyttää myös sitä, että jäsenvaltiot sisällyttävät kansallisiin jätteen synnyn ehkäisemistä koskeviin ohjelmiin erityisen luvun pakkausten ja pakkausjätteen ja roskaantumisen ehkäisemisestä. Tämä on sillä tavalla mielenkiintoinen kokonaisuus, että kun menee katsomaan noita kaupunkien torialueita tai mitä tahansa maantien varsia ja muita, niin kyllä siellä aina harmittaa, kun katsoo, kuinka roskaisia tässä ollaan. Tässä mielessä on hyvä, että tähän kiinnitetään huomiota. Missä vaiheessa tämän osalta tämmöisen ohjelman valmistelu ympäristöministeriössä on, ja onko semmoinen tekeillä? Sitten ehkä kaikkein tärkeimpänä asiana minä näen täällä tämän jätteen synnyn ehkäisyyn osoitettavan rahoituksen, että täällä myöskin pakkausten tuottajia kehotetaan rahoittamaan tätä. Tämä on tosi hyvä asia, koska se nimenomaan tuo siihen semmoisia toimenpiteitä, joilla vähennetään sitä pakkausten tarvetta. Tässä tuli äsken, edellisessä puheenvuorossa, hyvin esiin take away -tuotteet, joita käytetään aika paljon. Kun ihmiset kävelevät se kahvimuki tai joku muu juomamuki kädessä tuolla kaupungilla, niitä kyllä näkyy tosi paljon. Tässä mielessä näitä kannattaa viedä eteenpäin, ja on hyvä, että tämä on tällaista ylikansallista ohjausta, jolloin me saadaan tuloksia aikaiseksi. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Ilmastokriisi etenee, niin kuin täällä on tullut hyvin esiin, ja vaikka epäilijöitäkin on, niin joka tapauksessa tieteelliset näytöt ovat niin vahvat, että siihen on uskominen. Ylipäätään kannattaa olla tyytyväinen siitä, että meillä on ylikansallisia määrityksiä ja sääntöjä. Eli EU:n säännöt ovat tässä mielessä hyviä, koska yksi maa ei pysty tekemään kaikkea, vaan tämä pitää tehdä ylikansallisesti ja saada asioita vietyä eteenpäin. Myös meidän teollisuus on tässä vihreässä siirtymässä ja todella haluaa sitä viedä eteenpäin. Kun kuuntelee teknologiateollisuuden tavoitteita, ne korostavat tätä näkökulmaa koko ajan. Tämä keskipitkän välin taakanjako, joka tässä nyt on pääasiassa kyseessä, liittyy liikenteeseen ja maatalouteen ja maankäyttöön noin yleisesti ottaen. On pari liikenteen osalta olevaa asiaa, jotka kannattaa huomioida, koska ne ovat myös omissa käsissä. Tuossa jo vastauspuheenvuorossa keskustelussa toin esille sen, että ihan konkreettisia asioita isojen kaupunkienkin osalta liikenteen päästöjen vähentämisessä ovat tämmöiset raideratkaisut. Meillä Tampereella, niin kuin tuossa toin esiin, on ratikka ollut todella iso menestys. Kansalaiset pitävät siitä erittäin paljon. Se on joukkoliikenneratkaisu, kaupunkikehitysratkaisu ja ilmastoteko, ja tämäntyyppisiä hankkeita pitäisi valtion olla edistämässä myös muissa kaupungeissa ja myös Tampereen seudulla vielä, kun se menee seudulliseksi. Tätä kautta me saadaan asioita myöskin liikenteen osalta päästövähennyksien osalta tehtyä, koska nämä lähimatkat ovat myöskin niitä suurimpia päästöjen aiheuttajia. Mielenkiintoinen tilanne oli, kun tässä yksi ilta seurasin televisiota, että sähkörekka oli esittelyssä. Se on juuri niitä ratkaisuja, joilla pystytään näitä asioita liikenteen osalta tekemään, ja he pitivät sitä erittäin hyvänä asiana liikenteen osalta. Arvoisa rouva puhemies! Tietenkin täällä on tullut hyvin esiin tämä Venäjän aiheuttama energiakriisi ja nyt tämä Iranin sodan tilanne, Hormuzinsalmi ja kaikki muut. Nämä vain kuvastavat sitä, kuinka paljon meidän pitää yrittää päästä fossiilisista polttoaineista ja fossiilisesta energiantuotannosta eroon. Sen takia nämä toimenpiteet, mitä me viedään nytten täällä energiatuotannossa, pienydinvoimalaitokset ja muut, ovat sellaisia, että me ei tarvita turvetta, siis muuten kuin tämmöisenä kriisipolttoaineena. Sähköhän meillä on jo 95-prosenttisesti fossiilivapaata, ja siinä ydinvoima, tuuli- ja vesivoima ovat keskiössä. Ja Suomi on omilla toimenpiteillään näyttänyt, kuinka näitä asioita voidaan tehdä. Se on meillä se kilpailuetu, jota meidän kannattaa viedä eteenpäin. Siinä mielessä, kun ajattelee valtion toimia, kannattaisi yrittää miettiä, miten erityisesti näitä päästövähennyskeinoja voidaan saada aikaan samalla päästöjä vähentäen ja julkista taloutta vahvistaen. Meidän pitäisi laittaa nämä kaksi siihen tavoitteeksi, ja silloin me jouduttaisiin miettimään asioita uudella tavalla. Tämä on semmoinen tärkeä asia. Arvoisa rouva puhemies! Kannatan edustaja Kvarnströmin tekemiä vastalause-ehdotuksia näin lopuksi. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tämä ilmastotyö on erittäin tärkeää ja tarvitsee käytännön tekoja. Tässä kun puhutaan, että lyhyet matkat liikenteessä tuottavat eniten päästöjä, silloin pitäisi edesauttaa myös valtion toimesta niitä hankkeita, jotka tekevät niitä asioita. Esimerkiksi nyt ratikka on semmoinen hyvä esimerkki siitä. Tampereella ratikka on joukkoliikenneratkaisu, se on kaupunkikehitysratkaisu, se on ilmastoteko. Ja 20,5 miljoonaa matkustajaa oli viime vuonna. Toivon, että Turussa ja Vantaalla ratikkaa rakennetaan ja meilläkin enemmän, koska tämä on nimenomaan niitä käytännön tekoja, joilla viedään näitä asioita eteenpäin nimenomaan liikenteen osalta — tämäntyyppisiä asioita. Tämä olisi myös valtiontalouden kannalta järkevää. Se olisi rakentamista, jota nyt tarvittaisiin paljon. Sillä tavalla edesautettaisiin myöskin kasvunäkökulmaa. Meidän pitäisi tällaisia hankkeita hakea. Tampere olisi rakentanut vähän enempi ratikkaa, kun me oltaisiin saatu valtiolta vähän paremmin tukea tähän vaiheeseen, mikä meillä nyt on meneillään. — Kiitoksia.
Arvoisa rouva puhemies! Ollaan erittäin tärkeän asian äärellä, kun tehdään liikennejärjestelmäsuunnitelmaa vuosille 2026—2037. Täällä debatissa tuli esiin puheenvuoroja siitä, että pitäisi saada sitoutettua paremmin tätä liikennejärjestelmäsuunnitelmaa yli hallituskausien. Olen siitä samaa mieltä, mutta muistuttaisin, että tämä hallitus oli ensimmäinen hallitus, joka ensimmäisen liikennejärjestelmäsuunnitelman sai käsiinsä ja sitten muutti sitä. Kyllähän tätä tavallaan... [Sheikki Laakson välihuuto] — Niin, mutta tällä kaudella oli ensimmäinen liikennejärjestelmäsuunnitelma 21, ja tässä mielessä tilanne on se kokonaisuus. [Sheikki Laakso: Ei ole yhtään eri!] Mutta kaikilla meillä on yhteinen ongelma. Meidän korjausvelka on todella korkealla tasolla, ja siihen pitäisi pystyä vastaamaan. Meidän korjausvelka on ratojen osalta 1,6 miljardia ja 2,6 miljardia teiden osalta, eli ollaan todella korkealla tasolla, ja sitten vesiliikenteessä 30 miljoonaa euroa. Nyt pitäisi miettiä sitä, että kun tämä korjausvelka näyttää kasvavan 5 miljardiin vuoteen 2030 mennessä ja 6 miljardiin vuoteen 2037 mennessä, niin miten me tämä yhtälö ratkaistaan. Tämä valiokunnan mietintö on erittäin ansiokas mietintö sillä tavalla, että siellä on aika hyvin kaivettu esiin ne keskeiset kohdat, mitä meidän liikennejärjestelmässä ja teiden ja ratojen ja muitten osalta pitäisi tehdä, ja myöskin joukkoliikenteen osalta niitä ongelmakohtia ja liikenteen solmukohtien korjaamista. Nyt me ollaan nämä kyllä pystytty tässä hyvin nostamaan esiin, mutta sitten varmaan se, miten ratkaistaan näitten osalta rahoitus, tulee olemaan tämän eduskunnan ehkä isoimpia kysymyksiä myöskin ensi kaudella, se, kuinka paljon liikennettä itseään tähän rahoitukseen sitoutetaan, kuinka paljon se rahoitus tulee sitten yleisistä verovaroista ja niin poispäin ja miten sitä tulee erilaisista veromuodoista. Tämä keskustelu meidän pitäisi käydä. Muuten me ei pystytä vastaamaan näihin isoihin haasteisiin, mitä meillä on. Varmasti jostain pitää niitä tuloja saada aikaiseksi. Arvoisa rouva puhemies! Olisin kiinnittänyt tässä huomiota vielä tähän pääratakysymykseen ja sen tärkeään merkitykseen Suomen kehityksen kannalta ja pääradan pullonkaulakohtiin erityisesti Tampereen ympärillä. Se vaikuttaa koko Suomen joukkoliikenteeseen, ja sen alueen osalta pitäisi tehdä jotain. Se on eniten matkustettu väylä: viisi miljoonaa, melkein kuusi miljoonaa, matkustajaa Tampereen ja Helsingin välillä, ja siitä ylöspäinkin kolme ja puoli miljoonaa matkustajaa. Eli todella suurista matkustajamääristä puhutaan, ja sitten myöskin teollisuuden liikenteessä on iso määrä, joten se väylä pitäisi viedä, niin kuin täällä aikaisemminkin olen sanonut, Helsingistä Tampereen, Seinäjoen, Oulun kautta, Tornion kautta Narvikin satamaan saakka. Silloin me päästäisiin semmoiseen tilanteeseen, että meillä olisi raideyhteys suoraan myöskin tuonne Atlantin rannalle. Se olisi huoltovarmuutta, se olisi elinkeinorata ja turvallisuusrata kaiken kaikkiaan. Siihen meidän pitäisi satsata. Se olisi semmoinen iso juttu. Sitten kun pääradan varressa kuitenkin tietyllä etäisyydellä on 60 prosenttia Suomen bkt:stä, niin ollaan aika isossa osassa. Arvoisa rouva puhemies! Vielä yhteen asiaan tässä kiinnittäisin huomiota, tähän liikenteen ja rahoituksien muuttamiseen sillä tavalla, että myöskin MAL-sopimuksia ja kuntien rahoittamista entistä enempi on tullut tässä joukkoliikennejärjestelmässä. Entistä isompia hankkeita viedään sinne kuntien rahoituksien osalle. Sitten joukkoliikenteen osalta tämä selonteko ei kovin paljon lupaa. Tässä jäädään aika lailla pieniin lukuihin. Sitten kun muistetaan, että joukkoliikenteeseen tuli neljän prosenttiyksikön alvin korotus tässä, niin se vaikuttaa erittäin paljon joukkoliikenteen kehitykseen jatkossa. Toivoisin, että tästäkin kysymys tehdään, koska sillä siirretään aika isoja määriä ihmisiä, ja se on myöskin ympäristöteko, ja sillä tavalla pystytään myöskin ruuhkia ja muita hoitamaan. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tässä on tullut esille, kuinka tärkeästä kokonaisuudesta kuitenkin tässä on kyse maanpuolustuksen ja huoltovarmuuden kannalta ja kuinka tärkeätä on saada tämmöiset tärkeät rakennushankkeet vietyä aika sujuvasti eteenpäin. Niitä voidaan myös sijoittaa vähän paremmin kuin aikaisemmalla lainsäädännöllä. Sitten kun tässä on puolustusministeriön arvio maanpuolustuksen tarpeista ja hankkeiden siihen liittyvästä kokonaisuudesta, niin tämä antaa tänne taustalle aika hyvän lähtökohdan, mitä näille pitää tehdä. Se, miksi ympäristövaliokunta on täällä nyt sitten ottanut toisenlaisen kannan näihin tiettyihin kohtiin ja laittanut siellä vihreitten ja sosiaalidemokraattien toimesta vastalauseen kahteen asiaan, jotka liittyvät valitusoikeuteen sellaisessa tilanteessa, joka koskee sen vaikutuspiirissä olevia ihmisiä, yleisöä, ja sitten sellaisissa tapauksissa, jotka vaikuttavat liikenteen ja teknisten verkostojen osalta liikaa, on se, että nämä ovat tämmöisiä tarpeellisia huomioita. Muuten lainsäädäntö on ihan kohdallaan, mutta kannatan edustaja Pitkon tekemää ehdotusta.
Arvoisa puhemies! Taidan olla tässä salissa ainut, joka on ollut ydinvoimalaitoksella töissä, ja voin sanoa, että kannatan ydinvoimaa ja puolueemme kannattaa sitä. Olen siellä ollut 12 vuotta töissä. Se on toiminut erittäin hyvin. Itse tähän asiaan: Meillähän on erittäin hyvä tilanne sen osalta, kun katsotaan meidän sähköntuotantoa ja siihen liittyviä asioita, että 95 prosenttia meidän sähköstä on puhtaasti tuotettua. Siellä on ydinvoima, tuuli ja vesi pääosassa, ja tässä mielessä olemme hyvässä tilanteessa. Nyt kun katsotaan maailmantilannetta tuonne Iranin ja sinne suuntaan, niin nähdään, että kaikesta tästä, missä näitä hiileen liittyviä asioita on, kannattaa pyrkiä pois ja yrittää löytää ratkaisuja sen osalta. Tietyllä tavalla kun katsotaan Suomen tilannetta, niin tässäkin esityksessä kuitenkin tämän mekanismin piiristä meiltä putoaa nytten 92 prosenttia yrityksistä pois, ja silti 99 prosenttia vielä päästösisällöstä pysyy mekanismin piirissä. Niin että tämä iso kuva on tässä hyvä, eli otetaan niiltä pois velvoitteita, jotka eivät vaikuta tähän kokonaisuuteen niin paljon, ja tämä tässä mielessä toimii hyvin. Tämä on meille myöskin kilpailukykykysymys. Kun katsotaan esimerkiksi EK:n ja muiden toimijoiden näkökulmia, niin kyllä siellä aika kovasti korostetaan puhtaan teknologian ja puhtaiden toimintojen luonnetta ja että sillä Suomi tulee pärjäämään maailmalla. Siihen meidän pitää luottaa, ja siihen meidän pitää satsata. Se, että me laitetaan samanlaisia velvoitteita ympäri rajojen Euroopan sisällä, on vain hyvä asia meidänkin osalta. — Kiitoksia.
Arvoisa puhemies! Tässä ovat todella merkittävät asiat nyt vastakkain, kun tätä keskusteluakin kuuntelee, kun meillä puhutaan talousmetsien hyödyntämisestä ja luonnonsuojelusta pesimäaikana. Nämä molemmat tekijät ovat fundamentteja tietyllä tavalla, ja nyt näitten yhteensovittamisesta tässä pitäisi olla kyse. EU-direktiivi tuo tähän nyt meille pakon keskustella tästä asiasta ja laittaa ne rajat, missä kohtaa on järkevää toteuttaa niitä, ja direktiivi antaa meille aika paljonkin ohjeita siitä. Mutta ennen kaikkea, kun tähän tutustuin, niin lausuntopalautteissa on yllättävän paljon näkemyseroja, ja ihan fundamenttisista kysymyksistä, kun katsoo täällä näin. Täällä arvioidaan, että eniten kritiikkiä sai linnuston arviointivelvoite — jossa katsotaan, kuinka paljon niitä on — ja kuinka se tehdään, ja puunkorjuun pitkäaikaiset rajoitusalueet, kuinka laajoja ne ovat ja mihin asioihin siinä vaikutetaan. Pesimäaikana säästettävien rakennepiirteiden turvaamista ja maankäytön ilmoituksiin liitettävää pesimäaikaisten hakkuiden ilmoitusvelvollisuutta pidettiin tarpeellisena, mutta hallinnollisesta taakasta siinäkin taas todetaan. Mutta erityisen iso näkemysero tulee täällä luonnonsuojelulain 82 §:n yleispoikkeussäännöstä koskevasta muutoksesta, jossa metsäala kannatti ja luonnonsuojelujärjestöt ja tutkijat vastustivat. Niin että siellä on isoja näkemyseroja, joita tässä on nyt käsiteltävänä. Toivonkin, että nyt kun tätä käsittelyä täällä meillä talossa tehdään eri valiokunnissa, niin on tämä mahdollisuus, että me voidaan metsiä hyödyntää mutta säästetään luontoa. Tämähän ei ole ainutkertaista, onhan meillä näitä erilaisia luontorajoitteita olemassa, joista ehkä kaikkein tunnetuin on saimaannorppa, joka on suojeltu hyvin tarkasti ja niin poispäin. Siinäkin on tietynlainen taloudellinen rajoite olemassa niille kalastajille, mutta silti halutaan, että tämmöisiä tehdään. Kyllä luonto on monella tavalla ainutkertainen, ja nyt tämä tasapainotus pitää tässä valiokuntakäsittelyssä saada sellaiseksi, että tämä voi toteutua direktiivin mukaisena mutta myöskin niin, että me pystytään näitä molempia elementtejä hyödyntämään: sitä taloudellista puolta ja sitten luontoarvoja. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Vielä vähän ydinvoiman muistelua, kun olin silloin paikalla, kun tämä ensimmäinen ydinvoimalaitos laitettiin. Olin 12 vuotta ydinvoimalaitoksessa töissä, ja tämä on lämmin aihe meikäläiselle, kun on saanut olla tekemässä Suomen sähköhuoltoa sielläkin päässä. Arvoisa rouva puhemies! Silloin kun ensimmäisiä ydinvoimalaitoksia rakennettiin Suomeen, niitä tehtiin 25 vuoden käyttöiälle, ja sille ne kustannukset laskettiin. Nyt on 49 vuotta mennyt, ja niitä samoja voimalaitoksia on vieläkin käytössä. Niitä laitteistoja on uusittu ja tehty sillä tavalla, että niitä voidaan käyttää. Ainut asia, joka siellä on se kriittisin asia, on paineaste, jossa se lämpö tuotetaan niissä sauvoissa ja muissa, mitkä siellä ovat uraania täynnä. Se tavallaan on se prosessi, joka on aika stabiili, mutta siellä kuitenkin tätä kammiota, jossa ne ovat, neutronit pommittavat, ja sitä pitää vähän uusia aina välillä. Se on vähän niin kuin kuparia: koputettaessa se kovenee. Tässä on vähän sama ilmiö, ja sen takia sitä pitää aina uusia pikkasen. Arvoisa rouva puhemies! Se, minkä takia pyysin puheenvuoron, liittyy tähän, että nyt kun täällä puhutaan paljon näistä pienydinvoimalaitoksista, niin ne ovat käytännössä lämmöntuotantoon tarkoitettuja voimalaitoksia kaupunkiseuduille ja asutuskeskuksiin, joissa kaukolämpöä tarvitaan. Se tavallaan tuottaa nyt sitten sen tilanteen, että kun meillä on tuotanto noin 35 terawattituntia ja siitä energiapuu ja teollisuuden puujäte kattavat noin 40 prosenttia, niin varmaa on, että tämä alue tulee pienenemään siinä, kun ydinenergialla tuotetaan tätä lämpöä, ja se poistaa kivihiilen ja öljyn ja maakaasun varmaan niistä valikoimista. Niitä ei tarvita, ja ollaan sillä lailla riippuvaisia vain omasta tuotannosta. Nämä Lähi-idän tilanteet, mitkä tässä ovat olleet hyvin esillä, näyttävät erittäin hyvin sen, miksi näin pitää olla. Mitä tämä ydinenergia, tämä puhdas sähkö, Suomelle tarkoittaa, niin tietenkin se tarkoittaa sitä, että me saamme puhtaasta energiasta hyvinvointia, ja se pitäisi pystyä tässä näyttämään. Energia on kuitenkin keskeinen osa meidän teollisuusstrategiaa. Nämä kulkevat käsi kädessä. Mutta ennen kaikkea pitäisi myös huomioida, että suomalaisten kuluttajien ja yritysten on saatava tästä puhtaasta energiasta hyötyä. Tietyllä tavalla sekin kokonaisuus täällä on, koska kun niille asiakkaille tätä toimitetaan, niin me saadaan hinnaltaan ja sitten ympäristön kannalta puhtaampaa toimintaa ja halvempaa energiaa. Tämä on kannattavaa tästäkin syystä. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! 49 vuotta sitten helmikuussa Loviisan ydinvoimalaitos laitettiin valtakunnan verkkoon, eli vuonna 1977. Olin silloin töissä ja paikalla, kun näin tapahtui. Siinä mielessä tämä on minulle aika tuttu aihe, josta tässä puhutaan. Voi sanoa, että sen jälkeen on aika paljon tapahtunut ydinvoiman osalta. Se ei ole ollut aina näin suosittua kuin se tällä hetkellä on. Tšernobyl 1986 huhtikuussa toi siihen aika lailla oman sävynsä, ja nyt sitten kun katsotaan näitä Pyhäjoen Hanhikiven tilanteita, mitä tässä on tapahtunut, niin tämä ympäristö on tässä paljon muuttunut. Arvoisa rouva puhemies! Tämä 564-sivuinen lakiesityspaketti on todella merkittävä, ja sanoisin, että hyvä päivitys nykyaikaan siitä, mitä ydinenergia meille merkitsee. Siinä mielessä on hyvä, että tämä hallituksen esitys on täällä meillä käsittelyssä. Sitten kun katsotaan tätä ydinenergian historiaa vielä taaksepäin, niin täällä on viitattu siihen tilanteeseen, että jo silloin tehtiin meidän jätteitten osalta se päätös, että ne ydinpolttoaineet, mitä Suomessa käytetään, pitää sijoittaa tänne Suomeen. Se oli aika ennakkoluuloton päätös, ja se on ollut erittäin hyvä päätös. Nyt tällä hetkellä meillä on ydinjätteen sijoittaminen maailman huippua tästä syystä, että sitä on jouduttu koko ajan tekemään. Ja sitten tällä ydinjätteeseen liittyvällä rahastoinnilla, joka kerätään näitten ydinvoimayhtiöitten tuotoista ja ydinvoimalla tuotetusta sähköstä, on myöskin varmistettu, että se pystytään myöskin tekemään. Tätä ei ole monessa maassa. Me ollaan tässä mielessä oltu aika ennakkoluulottomia. Sitten jos katsotaan näitä ydinvoimalaitoksia, niin me ollaan hyvin iso ydinvoimatoimi. Meillä on viisi ydinvoimalaitosta, ja meidän sähköntuotannosta noin 40 prosenttia tulee ydinvoimalla, mikä antaa meille myös valtavasti osaamista näitten ydinvoimaloitten käytön osalta. Historia on osoittanut, että meidän ydinvoimalaitosten käyttöasteet ovat maailman huippuluokkaa, verrataan niitä mihin maahan vain, jotka maailmassa ydinvoimaa käyttävät. Tämä on hyvä jatkumo siihen, että me voidaan viedä tätä eteenpäin. Arvoisa rouva puhemies! Nämä ydinvoimalapäätökset ovat aina erittäin pitkiä prosesseja. Se, kun tässä nyt on tätä päätöksentekoprosessia jonkin verran joustavoitettu, siinä mielessä varmaan nopeuttaa sitä. Sitten niihin tiettyihin kysymyksiin, mitä täällä edustaja Tynkkynen toi esiin, kannattaa varmaan hakea nyt vastauksia, koska itse uskon, että tämä perustamispäätös ja perustamislupa on tässä sellainen, joka on se merkittävin asia siinä vaiheessa, ja sitten se lähtee menemään kyllä aika hyvin siitä eteenpäin. Sitten näissä keskusteluissa aika useasti sekoittuu nyt tämä iso ydinvoimalaitos... Me varmaan tarvitaan tähän perusenergiantuotantoon yksi iso ydinvoimalaitos lähivuosikymmenenä, ainakin rakentamisen osalta, jos siihen on taloudelliset edellytykset. Itse en näe, että valtio jotenkin lähtisi tukemaan ydinvoiman tuotantoa niin kuin tuotantona, vaan ehkä valtion rooli on sitten enempi näissä modulaarisissa voimaloissa sen tutkimuspanostuksen ja sen kehittämisen osalta, mutta ei enää sitten, kun sitä tuotantoa tehdään. Se on sen verran kallista tukemista sitten, jos tähän lähdetään. Meidän sähkömarkkina on semmoinen, että se toimii ilman tukia tällä hetkellä kohtuullisen hyvin. Tilanne isojen ydinvoimalaitosten osalta on se, että me tarvitaan niitä. Nyt tämä modulaarinen puoli on erittäin hyvä ajatus. Tässä käytännössä puhutaan nyt lämpövoimalaitosten osalta, koska lähtökohtaisesti vielä kaikki tämä modulaarinen puoli on tehty vain lämmöntuotantoon. Se on yksinkertaisempi toteuttaa kuin sitten se, jos siinä on sähköä ja muuta. Isojen ydinvoimalaitosten osalta meillä on ollut semmoinen ongelma, että se lämmöntuotanto, mikä siitä tulee nyt, menee käytännössä kaikissa näissä mereen. Niiden voimaloiden olisi pitänyt olla jonkin verran lähempänä näitä lämmönkäyttäjiä. Jossain vaiheessa puuhattiin, että Loviisastakin tuotaisiin kaukolämpöputki tänne Helsinkiin, mutta täällä Helsingin päässä ei oltu oikein innokkaita siihen, vaikka se olisi hyvin voitu tuottaa sieltä. Siellä on paljon hukkaan mennyt energiaa, joten kyllä tässäkin mielessä tätäkin pitää sitten miettiä jossain vaiheessa, kun sitten mietitään sitä isomman ydinvoiman tuloa. Eli me tarvitaan näitä voimalaitosratkaisuja, jotka liittyvät tähän meidän perustuotantoon. Ydinvoimalaitoslämmöntuotannossa nämä pienydinvoimalaitokset korvaavat polttolämmöntuotantoa, eli sieltä puun polttaminen varmaan jonkin verran poistuu ja niin poispäin, ja se tulee vielä enemmän puhtaaksi. Tämä sopii meidän tähän isoon sähköntuotantokokonaisuuteen. Meillä on 95—96 prosenttia sähköntuotannosta jo puhdasta. Sitten meidän erityisen iso ongelma on tällä hetkellä se, että meidän sähköntuotanto on aikaisempaan verrattuna enempi sääriippuvaista kuin se on ollut. Meillä on aurinkoa ja erityisesti tuulta paljon, ja sitä ei ollut aikaisemmin, vaan meillä oli käytännössä ydinvoimaa ja hiilivoimaa ja sitten vesivoimaa, ja se oli aika semmoista stabiilia. Nyt meillä on tuotantopuolikin tullut erittäin heiluvaksi, ja sen takia tämmöistä perusvoimaa tarvitaan niin tänne sähköntuotannon puolelle kuin sitten lämmöntuotantoon, jolla me tätä pystytään korvaamaan. Me tarvitaan ennustettavaa sähkön hintaa kilpaillessamme teollisuudesta, datakeskuksista ja muista, ja tämä malli on tässä hyvä. Minulla olisi niin paljon muutakin asiaa, mutta taidan jatkaa vielä seuraavassa puheenvuorossa. — Kiitoksia.
Arvoisa rouva puhemies! Meillä on käsittelyssä valtioneuvoston maaseutupoliittinen selonteko, ja se on sinänsä erittäin tarpeellinen, koska on todella pitkä aika tästä edellisestä ja siitä, kun tätä on täällä salissa käsitelty. Arvoisa rouva puhemies! Ensin lähtevät ihmiset ja sitten palvelut. Tämä on semmoinen polku, mikä tuolla maaseudulla kohdataan hyvin useasti. Se, miten voimme tämän kehityspolun muuttaa, on sitten iso kysymys. Kun katsotaan tätä suomalaisen yhteiskunnan kehitystä, tulee yhtä aikaa monenlaisia ongelmia: voidaan ajatella julkisen talouden rakennetta, elinkeinorakenteen ja palvelurakenteen muutoksia, ja sitten väestö ikääntyy erityisesti maakuntien reuna-alueilla. Meillä on tällaisia monia yhtäaikaisia haasteita, joihin pitäisi pystyä vastaamaan, ja erityisesti näihin vastaaminen on hankalinta tuolla maaseudulla. No, miten niitä mahdollisuuksia voitaisiin tässä nostaa esiin? Ensinnäkin työpaikka on yksi keskeinen pitovoima, myös maaseudulla. Silloin kun on työpaikka, niin silloin siellä yleensä pysytään ja voidaan ajatella, että sitä elämistä sinne tehdään. Tämä pitäisi mahdollistaa, ja kun täällä aiemmin esillä ollutta työmatkojen verovähennysoikeutta pienennettiin pari vuotta sitten, niin nyt se varmasti heijastuu siihen, että kun työn perässä maaseudulta on yleensä lähdetty vähän pitemmällekin, niin se on vähän hankalampaa tämän johdosta. Arvoisa rouva puhemies! Resurssit ovat maaseudulla. Siellä ovat metsät, ruokatuotanto, mineraalit, luonto ja niin poispäin. Meillä on paljon asioita maaseudulla, ja voisi ajatella, että se on myöskin meidän semmoinen resurssilähde, josta meidän pitää pitää huolta. Se on myöskin meidän energiaomavaraisuutemme keskeisimpiä asioita. Siellä on tuulivoima, siellä on biokaasu, puu, aurinkovoimalakeskittymät ovat maaseudulla, ja tämä on myöskin huoltovarmuuskysymys. Kun siinä mielessä katsomme Suomea, niin maaseutu muodostaa meille tässä erittäin ison resurssiasian, joka meidän pitää huomioida, kun me ajatellaan, miten maata kehitetään. Arvoisa rouva puhemies! Sitten kun katsotaan, voidaanko me tähän jotenkin yhteiskunnassa vaikuttaa, niin varmasti nämä hyvät tekijät, julkinen toimija, kunnat ja hyvinvointialueet ja niiden palveluverkko, ovat myöskin avainasemassa siinä, miten ihmiset päätöksiä tekevät, missä he pysyvät, ja niin poispäin. Tavallaan tämä asia on myöskin olemassa. Kouluverkko on ilmeisen iso vaikuttava tekijä siihen, miten lapsiperheet pysyvät paikkakunnalla. Arvoisa rouva puhemies! Meillä on täällä talossa käsittelyssä hankintalakikokonaisuus, joka erityisesti seutukunnalla ja pienten kuntien osalta tulee muodostamaan aika isoja haasteita. Tässäkin mielessä pitäisi myöskin ymmärtää, että kuntarakenne on hyvin erilainen, ja siellä pitäisi mahdollistaa monenlaiset yhteistoiminnan muodot kuntien välillä. Tätä in-house-yhtiömallia, jolla kunnat hoitavat palvelujaan ja tekevät yhdessä, pitäisi katsoa niin, että se koskee kipeimmin juuri maaseutuun ja pieniin kuntiin. Arvoisa puhemies! Täällä on myöskin puhuttu kiinteistöistä ja kiinteistöjen hinnasta. Voi sanoa, että tämä on iso haaste sen vuoksi, että arvo koko ajan putoaa niitten osalta, kun väki vähenee ja lainoitusta ei saa pankeilta. Tässäkin on sellainen kokonaisuus, joka meidän pitäisi pystyä tekemään niin, että maaseudulla pystytään asuminen ja asumisen olot myöskin jatkossa hyvin hoitamaan. Täällä puhuttiin yhteyksistä, tieverkosta. Tietoliikenneyhteydet ovat ihan keskiössä. Voidaan sanoa, että etätyö on maaseudulle mahdollisuus, ja silloin se vaatii tietoliikenneyhteyksiä. Monia tämmöisiä keskeisiä asioita voidaan täällä hoitaa, mutta ehkä kaikkein tärkein asia on, että meidän pitäisi pystyä, arvoisa rouva puhemies, antamaan maaseudulle myöskin tämmöinen näkymä siitä, että maaseutu on tärkeässä roolissa meidän tulevaisuudessa. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tämä on EU-direktiivin täytäntöönpano, ja sinänsä hyvä, kun eurooppalainen sääntely-ympäristö rakennetaan yhtenäiseksi kokonaisuudessaan tältäkin osin. Se, mikä tässä on merkittävää, on se, että tässä puhutaan sellaisesta kehityspolusta, joka esimerkiksi akkujen osalta nyt tarkoittaa sitä, että 2018—2030 akkukapasiteetin arvellaan kasvavan 14-kertaiseksi. Eli akkujätettä tulee todella paljon, ja niitten uusiokäyttäminen ja niitten raaka-aineeksi hyödyntäminen on erittäin tärkeässä roolissa, ja siinä mielessä tämä lakiesitys palvelee tätä kokonaisuutta erittäin hyvin. Akkuja tarvitaan meillä erittäin paljon sähköenergian varastoinnissa, kun meillä on tuulivoimaa 28 prosenttia Suomen sähköntuotannosta ja sitten meillä on aurinkovoimaakin noin puolitoista prosenttia. Eli kun me ollaan sääriippuvaisia todella paljon tästä tuotannosta, niin me tarvitaan akkuja. Tämäkin asia on tässä hyvä huomioida. Siellä syntyy akkujätettä, ja akkuja tarvitaan siellä paljon jatkossakin, niin että tätä kiertoa tältä osin on tarpeellista tehdä. Siinä mielessä raaka-aineiden uudelleen käyttäminen on tässä tarpeellista lainsäädännöllä ohjata. Tämä tuottaa jonkin verran myöskin hallinnollista taakkaa ja erilaisia asioita näitten hoitamiseksi, mutta tämä on niin sanottua hyvää hallinnollista taakkaa, koska tämä ohjaa hoitamaan asioita oikealla tavalla ja me saadaan hyödynnettyä tämä kokonaisuus, joka tässä on. Kun aikoinaan sähkö- ja elektroniikkaromua ruvettiin keräämään, olin itse aikaisemmassa työelämässä semmoisessa tilanteessa, semmoisessa yhteisössä mukana, joka oli tätä laittamassa liikkeelle, ja kun nämä yhtiöt rupesivat keräämään ja ottamaan vastaan sähköromua, niin se oli ensimmäisiä askeleita tältä osin, ja ollaan hyvällä tiellä tältä osin. Tämä on myöskin luonnonvarojen erittäin isoa säästämistä, kun me näitä kierrätetään. Arvoisa rouva puhemies! Tämä on kannatettava esitys, ja hyvä, että tämä viedään meillä eteenpäin. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Erittäin hyviä kommentteja edustaja Satoselta. Täytyy sanoa, että tässä se kommentti, josta tämä lähti liikkeelle, oli, että tämmöinen toimiva yhteiskunta ja kehittynyt yhteiskunta pystyy parhaiten huolehtimaan siitä, että me pystytään näitä erilaisia ympäristöhaasteita ratkomaan. Meillä ovat työkalut olemassa, ja tässä mielessä ollaan. Teollisuuden osalta vielä täytyy sanoa se, että teollisuuden sähkönkulutus ja siellä metsäteollisuus ovat aika isossa roolissa. Se oli suurimmillaan tuolla 2007, ja nyt se on pudonnut kymmenen terawattituntia siitä luvusta, kun se oli pikkasen vajaa 50 silloin. Muu kulutus, eli kotitaloudet ja muu, on sitten noussut sen saman kymmenen suurin piirtein. Tämä on tarkkaan ottaen se tilanne. Siinä mielessä ollaan muuttumassa aika paljon. Mutta minä kannan huolta siitä, että meidän sähköntuotantokyky on ollut se noin 85 terawattituntia nyt viimeiset 15 vuotta, suurin piirtein samalla tasolla, ja nyt kun me ajatellaan, että meidän pitäisi 50 prosentilla kasvattaa lähivuosikymmeninä sitä, niin se on meillä se haaste. Meidän pitäisi siihen pystyä vastaamaan. Arvoisa rouva puhemies! Oli pakko kaivaa taas esiin, kun minulla on näitä taulukoita täällä. Bioenergia eli puu on suuri energialähde, ja kun katsotaan puuston poistumaa metsästä, elävästä pystypuustosta, niin se on noin 90 miljoonaa kuutiometriä, josta sinne metsään jää noin 16 miljoonaa karkeasti ottaen. Hakkuukertymä on ollut vuonna 2024 noin 74 miljoonaa, josta sitten polttopuuksi pientalotarpeeseen, kotitarpeeseen meni vajaa seitsemän. Sitten markkinahakkuut ovat 67, josta teollisuuspuu oli käytännössä 62, ja viisi meni energiapuusta metsähakkeeksi. Loppujen lopuksi metsähaketta menee aika vähän siihen energiapuuhun. Sitten tukkipuuta oli 29, ja 33 on ollut kuitupuuta. Kyllä tämä valtaosa meidän metsästä menee kuitenkin sinne teollisuuden tarpeisiin. Täällä puhutaan aika paljon siitä, kuinka isoa puutavaraa se hakepuu on ja onko se oikea paikka sitä polttaa vai pitäisikö sitä jalostaa enemmän, ja se on varmaan semmoinen asia, ja se, minkä tasoinen tämä hakkuu meillä voi olla tähän metsän kasvuun nähden. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Tynkkynen viittasi tässä Lähi-itään, ja niin taisin minäkin edellisessä puheenvuorossani. Vielä korostaisin sitä fossiilisten polttoaineiden ongelmaa, mikä tällaisessa konfliktitilanteessa on. Meillähän on lähimenneisyydessä toinenkin esimerkki: silloin kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, fossiilisten polttoaineitten hinnat nousivat Euroopassa valtavasti, kaasu ja öljy, ja siitä seurasi inflaatio, joka heijastui myös tänne ja meille myöskin näkyi täällä monella tavalla. Niin että mitä enempi me ollaan omavaraisia näissä energiakysymyksissä, sen parempi se on. Sitten jos katsotaan, miten me ollaan tässä viime vuosina sähköenergian tuotannossa muututtu: 2010 meillä oli 88 terawattituntia tuotanto, ja tällä hetkellä noin 85, eli pysynyt suurin piirtein samalla tasolla tämän 15 vuoden kuluessa. Meidän nettotuonti oli silloin 12 prosenttia, ja nyt se on kuusi, ja tuodaan Ruotsista käytännössä valtaosa. Silloin tuotiin Venäjältä ja noin poispäin. Maakaasua oli 12 prosenttia, mitä käytettiin sähköenergian tuotannossa, ja sekin oli käytännössä Venäjältä. Tällä hetkellä käytetään 0,9 prosenttia, ja se on varavoima. Turvetta käytettiin noin 6,7 prosenttia sähköenergian tuotannossa, ja nyt 0,6, eli kymmenesosaan on pudonnut. Eli nämä ovat isoja muutoksia. Sitten suurin muutos: kivihiiltä oli 15 ja puoli prosenttia sähköntuotannossa 2010, ja nyt 0,3. Eli tämä on niin dramaattisesti muuttunut 15 vuodessa, ja nyt me ollaan 96 prosenttia puhtaan energian valtio omassa tuotannossa käytännössä, ja tässä iso osa on tuulivoiman ansiota ja pieni osa on aurinkovoimaa, mutta tuulivoima on se isoin ja merkittävin muutos tässä näin. Sillä tavalla ollaan pystytty hoitamaan tätä. Ja meillä on Euroopan halvin tuotantokustannus sähkössä tällä hetkellä, ja siinä mielessä voidaan olla hyvällä tasolla. Sitten kun arvioidaan tätä suunnitelmaa vielä, niin totta kai me tarvittaisiin ydinvoimaa lisää, isoja ydinvoimalaitoksia varmaan yksi tai kaksi. Koska nämä Olkiluodot ovat käytössä 2038 asti, niin niitä pitää jatkaa tai sitten pitää rakentaa lisää, ja sama Loviisalla on 2050-luvulla. Nämä hankkeet vievät kymmenen vuotta, ja meidän ehkä ydinvoimaa pitää rakentaa perustuotannoksi, koska sähkönkulutuksen arvioidaan kasvavan noin 50 prosentilla tästä hetkestä, mitä se nyt on. Me tarvitaan kaikkia tällaisia puhtaan energian muotoja. Sitten lämmityksessä, kaukolämmössä, pienydinvoimalaitokset tulevat varmaan olemaan yksi ratkaisu tulevaisuudessa. — Tämä niin kuin tällaisena vähän tietoiskuna tähän tilanteeseen. Äsken minulta jäi vielä mainitsematta tästä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmasta, että isoilla kaupungeilla on aika selkeät hiilidioksidipäästötavoitteet, ja siellä on päästy aika hyvin, muun muassa Tampere on aika lähellä päästä sinne, mitä 2030 on tavoiteltu. Meillä jää ihan pieni osa siitä toteutumatta. Myöskin näiden kaupunkien toimenpiteiden olisi ehkä pitänyt olla täällä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa mukana. Niitä ei tässä nyt näy. Arvoisa rouva puhemies! Tämä sähköenergia on erittäin iso asia meille, ja meidän pitäisi miettiä, kuinka merkittävä osa tämä on meidän tulevaa teollisuusstrategiaa. Sillä on merkitystä siinä, miten me tullaan pärjäämään. Sitten meidän pitäisi jollain tavalla saada sitä kuluttajien ja yritysten etua näkyviin, mitä me tällä puhtaalla sähköenergialla tuodaan, eli siitä tulee kilpailuetua yrityksille, ja mitä siitä tulee kuluttajille? Tämä on semmoinen asia, joka meidän pitää tässä myös pystyä ratkaisemaan. Näen tässä hirveästi mahdollisuuksia, ja kun EK:n yrityskentältä kysytään, niin he haluavat pitää nämä ilmastotavoitteet, ja jos niitä ruvetaan muuttelemaan, niin heidän tavallaan se bisnesajattelu... Me ollaan pieni toimija maailmassa, mutta jos me pystytään tällä alueella olemaan johtava toimija, niin me saadaan sitä työtä tänne, kun me ollaan tämmöinen avotalous. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Puhun sähköstä. Kun olen ydinvoimalaitoksella ollut pitkään töissä, niin mielelläni siitä nyt tässä pääosin puhun. Ensinnäkin toteaisin sen, että tämä maailmanpoliittinen tilanne on juuri tänään sellainen, että kaikki ymmärtävät, että fossiilisiin polttoaineisiin nojautumisella on aika isoja riskejä tälläkin hetkellä, kun katsotaan tuonne Lähi-itään. Siinä mielessä meidän pitää miettiä, miten me huoltovarmuus‑ ja muussa näkökulmassa pääsemme semmoiseen energiasektoriin, jolla me turvaamme sen, että meillä on täällä kotimaassa tuotantoa ja kilpailukykyistä tuotantoa erityisesti sähköenergian osalta. Arvoisa rouva puhemies! Tässä on kehityssuunta se, että me siirrymme koko ajan entistä enempi sähkön käyttämiseen erilaisissa toiminnoissa, niin liikenteessä kuin sitten tuolla teollisuudessa, ja sitä kautta sähkön merkitys tulee vain kasvamaan, ja sen, miten sitä tuotetaan. Se on ilmastoteko sillä tavalla, että meillä tällä hetkellä sähköenergiassa hiilidioksidineutraalin sähkön osuus on jo 96 prosenttia Suomen sähköntuotannosta — 96 prosenttia Suomen sähköntuotannosta. Valtaosa siitä tuotetaan ydinvoimalla, noin 40 prosenttia, tuulivoimalla tuotetaan noin 28 prosenttia ja vesivoimalla vajaa 16 prosenttia. Nämä ovat ne päätoiminnot. Biomassa on 11 prosenttia. Nämä luvut ovat varsin tuoreita ja kertovat siitä, miten me tehdään asioita. Jos me tehdään tällä puhtaalla sähköllä, niin on aina myöskin ilmastoteko ja iso ratkaisu, miten tätä viedään eteenpäin. Meillä tässä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassakin puhutaan aika paljon liikenteestä. Liikenteen päästöt ovat noin 35 prosenttia näistä päästöistä, mitä tässä nyt on, ja sitten liikenteen päästöistä iso osa syntyy tieliikenteessä, 96 prosenttia siitä eli valtaosa siitä liikenteestä. Siellä henkilöautot ovat puolet siitä, 52 prosenttia, kuorma-autot noin 35 prosenttia, linja-autot ja pakettiautot ovat sitten vähemmän. Eli täältä tulee se suunta. Tämä selonteko antaa myöskin sen näkökulman, miten nämä päästöt näiltä osin laskevat, ja arvio on, että sillä laskua saadaan aikaiseksi, mutta se ei synny itsestään. Jos arvioidaan joukkoliikenteen ja yleensä liikenteen käyttötapamuutosta, niin sillä on iso merkitys. Jos ajatellaan joukkoliikenteen osuutta, isoissa kasvukeskuksissa sitä kannattaa viedä eteenpäin. Esimerkiksi Tampereella on raitiotien osuus: matkustajia on 20,5 miljoonaa vuositasolla tällä hetkellä, ja kasvaa koko ajan, eli kulkutapaosuus on muuttunut. Sitten jos arvioidaan näitä muita toimenpiteitä, joita liikkumisessa on kaupunkien välillä, niin kannattaa miettiä, miten me pystytään joukkoliikenneratkaisuilla viemään niitä, että saadaan kulkutapaosuutta. Siellä raideratkaisut ovat keskiössä mutta myöskin sähköistetyt välineet. Sitten ennen kaikkea tämä sähköistyminen tuolla henkilöautopuolella ja jopa pakettiauto‑ ja kuorma-autopuolella on selkeä suunta. Jos me katsotaan tätä meidän sähkön hintaa, niin meillä on Euroopan edullisin sähkön hinta tällä hetkellä tuotantomuodossa. Se kannattaa muistaa. Se on iso kilpailuetu, ja kun se on puhdasta, niin siinä on meillä jo semmoinen asia, jota meidän kannattaa viedä eteenpäin. Tämä selonteko ei anna oikeastansa kauheasti vastauksia siihen, kuinka me viedään tätä kulkutapaosuutta sellaiseen suuntaan, että sähköllä liikuttaisiin enempi. Tässä, voi sanoa, meillä on vielä aika paljon töitä. Arvoisa rouva puhemies! Viiden minuutin aikaraja tulee täyteen, ja minä taidan ottaa seuraavan puheenvuoron. Pääsin vasta alkuun. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Energian käyttö on tässä keskeisessä roolissa, ja me ollaan yhdellä alueella onnistuttu tekemään puhdasta energiaa, eli sähköenergian tuotanto on 96-prosenttisesti puhtaasti tuotettua. Ydinvoima, tuuli ja vesi ovat siellä, yli 80 prosenttia tulee näillä tavoilla. Nyt on kysymys siitä, miten me siirretään energian käyttöä sähkön suuntaan yhä enemmän. Se on ilmastoteko, koska näin voidaan tehdä, ja silloin tulee kysymys siitä, kuinka paljon me esimerkiksi täällä puhutusta liikenteestä siirretään sille sektorille: kuinka paljon joukkoliikenneratkaisuissa on sähköisiä, kuinka paljon kasvukeskusten välisessä liikenteessä on sähköisiä ratkaisuja, kuinka paljon autojen käyttö sähköistyy ja niin poispäin. Nämä kysymykset ovat niitä konkreettisia asioita, mitä meidän pitäisi täällä edistää. Kysynkin nyt hallitukselta: mitä konkreettisia ja vaikuttavia toimia tehdään nimenomaan, jotta kulkutapaosuus muuttuisi paljon tänne sähkön suuntaan?
Arvoisa rouva puhemies, iso kiitos! Minulla on monta kysymystä tähän tilanteeseen, kun huomasin, että nyt alkaa ilta mennä siihen tulokseen, että ehkä ministerien vastauksia ei enää saada kaikkiin kysymyksiin. — Ensinnäkin tämä yleinen tilanne: Työttömyyden pitäisi olla aina väliaikainen olotila, ja siihen joutumista ei pitäisi pelätä, koska niitä tulee työuralla silloin tällöin, ja se pitäisi pystyä tekemään niin, että se talous ei romahda silloin kun työttömyysturvalle joudutaan. Tämä tavallaan niin kuin lähtökohtaisesti. Se, mikä meitä huolestuttaa, on se, että kuluttajien luottamus laski tammikuussa Tilastokeskuksen mukaan, ja suurin syy on työttömyyden pelko. Kotimarkkina ei lähde liikkeelle tässä sen vuoksi. Arvoisa työministeri, meillä on pöytälaatikossa niin sanottuja piilotyöpaikkoja, ja nyt pitäisi yrittää saada työnvälitykseen myös ne työpaikat näkyväksi sen takia, että vaikka niitä töitä ei haettaisi sitä kautta, niin tiedettäisiin, minkälaisia osaamistarpeita työmarkkinoilla on. Mitä aiotte tehdä sen eteen, että nämä niin sanotut piilotyöpaikat sieltä tulisivat näkyviin? Sitten kun katsotaan työllisyyspalveluja, niin niistä on tulossa nytten sosiaalitoimistoja aika pitkälle, kun 25—30 prosenttia siellä on sellaisia työttömiä, jotka tarvitsevat muuta palvelua kuin työnvälityspalvelua. Miten aiotte sitä asiaa käydä lävitse työllisyysalueitten kanssa? Siellä tarvitaan sosiaaliosaajia ja muita asioita, niin että miten sitten tehdään? Sitten olen huolestuneena kuullut, että kuntouttava työtoiminta ollaan ajamassa alas — ainakin semmoisia raportteja on näkyvissä, että siellä olisi menossa huonompaan suuntaan. Vielä kun se on hyvinvointialueilla sellaisessa roolissa, että se ei ole siellä kovin tärkeässä roolissa, niin mitä ajattelette, miten hyvinvointialueita painostettaisiin enemmän satsaamaan niihin asioihin, jotka tässä tarvitaan? No, sitten se, että meillä ei ole välityömarkkinoita ja me tarvittaisiin välityömarkkinoita, käytännössä sosiaalialan järjestöistä ja muista — onko sille alueelle tulossa joitain uusia asioita? Sitten kun mietitään tätä kokonaisuutta vielä, niin työttömyydessä meillä on semmoinen ongelma, että kun satatuhatta työpaikkaa luo noin kaksi miljardia tähän yhteiskuntaan — niin kuin hallituskin on laskenut — ja kun meillä on 400 000 työtöntä, niin siellä on kahdeksan miljardin potti käytännössä menetettyä työpanosta, ja meillä olisi hoitovelkaa, infravelkaa ja ympäristövelkaa. Miten me tämä yhtälö ratkaistaan? Tämä on se iso ongelma, jota meidän pitäisi purkaa, niin että me päästään siihen, että ihmiset ovat työelämässä. No, sitten vielä työllisyysalueitten osalta se tilanne, että miten niitä työllisyysalueen sääntöjä voisi kehittää, jotta työllisyysalueet voisivat tehdä vapaammin niitä päätöksiä palkkatuetusta työstä ja niiden jaksojen pituuksista tai sitten voisivat lähettää työvoimapula-ammatteihin opiskelemaan ihmisiä, ja tavallaan sitä kautta osaamistasoa nostetaan — ja tämä on myös opetusministeriössä, työvoimapoliittisessa koulutuksessa. Siihen odottaisin panostuksia. Sitten ehkä tässä suhteessa voisi miettiä sitä, että ainakin väliaikaisesti miettisi sitä, että jos kunta laittaa ihmisiä koulutukseen, niin siltä osin, kun ollaan siellä koulutuksessa, sitä niin sanottua sakkomaksua ei menisi, niin että olisi tämmöinen panostus, jolla me saataisiin kuntia tekemään niitä asioita. Sitten voisi ajatella, että meidän pitäisi näitä työllisyysalueiden työllistämistoimenpiteitä arvottaa sitä taustaa vasten, kuinka ne vaikuttavat, ja meidän pitäisi tutkimustietoa saada myöskin siitä. Sitten kaikkein tärkein asia: Vaikka me tehtäisiin työllisyysalueilla mitä, niin työvoiman tarve ratkaisee, kuinka moni sitten työllistyy. Yritykset viime kädessä ratkaisevat sen, onko heillä tarvetta, ja se on se, minkä kautta se tulee. Tällä osaamistason parantamisella ja muulla pehmennetään joitain portaita, mutta siihen puoleen meidän pitää saada talouskasvua aikaiseksi. — Kiitoksia. Jatkan seuraavassa, mutta odotan näihin vastauksia.
Arvoisa rouva puhemies! Muistan tämän hyvin, ja täytyy sanoa, että se yhteisöveron lasku ei tuottanut semmoista buustia, mitä silloinkin myytiin sen osalta, ja sen voi katsoa suoraan niistä lukusarjoista. Me ollaan tehty aika isoja muutoksia tässä viimeisen 15 vuoden aikana: On poistettu Kela-maksu yrityksille, se oli miljardi euroa. Tämä yhteisövero oli suuruusluokaltaan noin miljardi euroa, ja sitten kaksi miljardia euroa siirrettiin työnantajien sosiaalimaksuja palkansaajapuolelle kiky-neuvottelujen seurauksena. Me tehtiin aika isoja muutoksia. Neljä miljardia euroa on siirretty suoraan yrityksille. Me ollaan oltu vuodesta 2008 lähtien tähän asti semmoisessa, että kasvua ei ole tullut. Nämä neljä miljardiakaan ei ole tuonut siihen kasvua, niin että kyllä tässä vähän muunlaisia toimenpiteitä pitää miettiä, millä tavalla se tulee. Sähkön hinnasta olen samaa mieltä. Se on sellainen asia, joka meidän pitää pystyä pitämään Euroopan halvimpana, niin kuin meillä nyt tällä hetkellä on. Sähkön hinta on ollut vuosikymmeniä Suomessa se, jolla me ollaan pärjätty. Meillä on sähköä kuluttavaa teollisuutta ollut aika paljon, ja se on ollut meillä semmoinen kilpailutekijä, yksi tuotantotekijä puun ja metsän ohella. Tietyllä tavalla se on, mutta siihen liittyy monipuolinen tuotanto ja vahvat verkot ja niin poispäin, niin että me pystytään sitä tekemään. Mutta siinäkin on nyt paljon haasteita, miten me vastataan näihin isoihin sähköhankkeisiin, joita meillä datakeskuksien ja muitten osalta tulee tässä olemaan. Kyllä silläkin puolella töitä tarvitsee tehdä. Kun tämä 800 miljoonaa euroa otetaan velalla Valtion Eläkerahastosta — tehtiin se miljardin euron vippaus siinä, että se pystyttiin rahoittamaan — niin tosiasiassa se velkasuhde kasvaa siitä huolimatta vuodenvaihteen 2026—2027:nkin yli, eli ei se sitä tuonut mukanaan. Kyllä tässä tarvitaan monenlaisia toimia, ja työllisyyteen meidän pitäisi saada panostuksia. Se 100 000 työllistä, kaksi miljardia euroa kokonaisuutena on hyvä laskentatapa. Meillä on 350 000 nyt työvoiman ulkopuolella, ja kuinka iso työpanos siinäkin menetetään? Meillä on kuitenkin hoivavelkaa, infravelkaa ja ympäristövelkaa, niin että työtäkin varmasti olisi, kun me vain saadaan talouden rattaat pyörimään. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Meillä on Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta käsittelyssä, ja täytyy sanoa, että Suomi on sitoutunut hiilineutraalisuustavoitteeseen, joka on ensiarvoisen tärkeätä myös ilmastonmuutoksen vastaisessa kamppailussa. Se, päästäänkö siihen 2035 näillä toimenpiteillä, on kyllä ison kysymysmerkin takana. Kunnianhimoinen politiikka avaa ovia suomalaisyritysten osaamiselle ja luo mahdollisuuksia työllisyydelle ja teollisuudelle. Arvoisa puhemies! Meidän ydinpolitiikan pitäisi olla energian osalta se, että se on riittävän monipuolisesti tuotettua, se on puhdasta, se on edullista, se on ennustettavaa ja se on toimitusvarmaa ja myös huoltovarmaa. Nämä kriteerit kun täyttyvät, niin me ollaan aika pitkällä siinä, mitä meillä pitäisi ajatella energiaomavaraisuudesta. Erityisesti tämä koskee sähköenergiaa. Mielenkiintoista tässä koko raportissa ja strategiassa on se, että tässä puhutaan puhtaan energian suurvallaksi pääsemisestä. Nyt otan muutamia lukuja siihen tilanteeseen. Meillä sähköenergian kokonaiskäyttö on ollut keskimäärin noin 85 terawattituntia vuodessa vuodesta 2007 lähtien tähän päivään asti. Noin 20 vuotta olemme pysyneet sähköenergiassa tällä tasolla. Nyt täällä raportissa, strategiassa tuodaan esiin, että 2030 meillä olisi kulutus 110 terawattituntia ja 2040 130 terawattituntia. Eli tässä vajaassa 15 vuodessa sähkön kokonaiskäyttö kasvaisi puolitoistakertaiseksi nykyisestä, ja 20 vuotta se on ollut paikallaan. Eli tässä mielessä meillä on aika iso haaste, jos siihen päästään. Näinä viimeisinä vuosina on tapahtunut niin, että teollisuuden sähkönkäyttö on pienentynyt ja kotitalouksien ja muun käyttö on kasvanut. Isot muutokset ovat tapahtuneet meidän tuotantotavassa. 2010 meillä oli tuulivoimaa vain noin 0,3 prosenttia, kun se tällä hetkellä on 26 prosenttia, ja ydinvoima on kasvanut 25:stä 37 prosenttiin. Sitten toiseen suuntaan olevat muutokset, jotka ovat puhdistaneet meidän sähköntuotantoa, hiilidioksidipäästöjä: kivihiili on tippunut 15 prosentista 0,3:een, turve on pudonnut 6,7:stä 0,6 prosenttiin ja maakaasu 12,5 prosentista 0,9:ään. Eli tämä muutos on ollut todella merkittävä. Tuulivoiman osuus ja ydinvoiman osuus on tosi korkea. Miten hyvin me olemme sitten onnistuneet koko tässä muutoksessa? Meillä on tällä hetkellä näillä tuotantotavoilla Euroopan halvin sähkö. Se on noin 40 euroa megawattitunti, ja se on Euroopan halvin. Voi sanoa, että kun katsotaan EU-maiden tasolla ja mennään Unkariin, Italiaan ja Irlantiin, joissa on tukkuhinta yli 100 euroa megawattitunti, niin se kertoo sen kokonaisuuden. Ruotsi on aika lähellä meitä ja Norja, ja meillähän on yhteiset pohjoismaiset sähkömarkkinat, ja se tuo siihen semmoista varmuutta. Suomen vuosihintojen keskimuutos, kun sitä on suhteutettu kuluttajahintaindeksiin, on ollut pitkään tämä 40—50 euroa per megawattitunti. Venäjän hyökättyä 2022 Ukrainaan se kolminkertaistui suurin piirtein, kolmin—nelinkertaistui. Se oli se piikki, mutta muuten me ollaan pystytty pitämään tämä kohtuullisen hyvänä, ja nyt meillä on todella puhdas sähköenergiantuotanto. Nyt jos tätä kokonaisuutta arvioidaan tästä eteenpäin, niin täytyy sanoa, että meidän pitää löytää tähän investointikohteita, joilla me panostetaan eri tuotantotapoihin, säätövoimaan, verkkoon eri alueille, huippujen tasaamiseen ja huoltovarmuuteen. — Kiitoksia. Jatkan seuraavassa.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tässä on erittäin monta kohtaa, joita tästä lakiesityksestä voi arvioida. Ensinnäkin kun puhutaan tästä 38 miljardista eurosta, onko se paljon vai vähän, kun verrataan eurooppalaisesti, niin EU on arvioinut, että EU-komission mukaan julkiset hankinnat muodostavat noin 15—20 prosenttia EU:n bruttokansantuotteesta. 38 miljardia taitaa olla alle 15 prosenttia Suomessa, eli me ollaan EU:n keskiarvon alapuolella tällä tavalla laskien. Arvoisa rouva puhemies! Tässä kun arvioidaan myös sitä, ketkä ovat suurimpia hankkijoita, niin varmasti isommat kunnat ja isommat toimijat ovat niitä hankkijoita. Näitä sidosyksikköjä ja in-house-yhtiöitä perustetaan usein keskuskaupungin ympärille, ja ympäristökunnat ja seutukunnat ja seudulla olevat kunnat liittyvät siihen mukaan. Kaikki saavat niitä palveluja yhteisesti, ja saadaan niitä edullisesti toteutettua yhteistyöllä. Se on ollut luonnollinen osa kuntien yhteistyötä, ja tämä on tässä yhtenä tärkeänä tekijänä. Sitten jos arvioidaan vielä sitä, että kun täällä ministeri Marttinenkin totesi, että halutaan isompia hankintayksiköitä, niin nythän tässä jaetaan niitä koottuja hankintayksiköitä pienemmiksi. Tämä logiikka ei oikein toimi minusta tässä ollenkaan, kun pitää olla kymmenen prosentin osuudella. Jos on ollut aikaisemmin isompi määrä toimijoita siinä, niin varmaan se liikevaihto ja toiminta ovat olleet laajempia. Eli tämä logiikka ei pidä. Tämä kymmenen prosentin raja on todella tämmöinen ihan kaavamainen ratkaisu. Ymmärrän sen tilanteen, että kun tässä on 0,01 prosentin omistuksilla haettu sidosyksikköasemaa, niin se on varmasti liian pieni. Itse näkisin, niin kuin täällä edustaja Mikkonenkin hyvin toi esille, että varmasti lukuja tämän välillä löytyisi. Mielestäni se omistusosuus, jolla sidosyksikköasema tulee, voisi olla 1—3 prosentin välillä. Silloin oltaisiin kohtuullisilla luvuilla. Eli tietyllä tavalla tästä kymmenen prosentin rajasta tulee todella kaavamainen, ja pienet kunnat tässä erityisesti ovat häviäjinä. No, sitten jos arvioidaan tätä myöskin siltä kantilta, että kun täällä puhutaan tästä EU:n hankintarajasta, niin se on sillä tavalla mielenkiintoinen, että näitä hankintarajoista kun puhutaan — täytyy kaivaa se terminologia tuolta — niin rakentamisessa ne ovat noin 5,4 miljoonaa ja sitten palveluissa ne ovat noin 216 000. Näitten osalta päästään tällaisiin lukuihin, jotka täällä taustalla myöskin ovat. Eli me joudutaan tarkastelemaan täällä talossa nyt erittäin paljon sitä, mihin kohtaan näitä rajoja tässä vedetään. Arvoisa rouva puhemies! Sitten on tämmöinen perustuslaillinen kysymys, jota varmasti täällä pitää harkita: tämä kuntien itsehallinto, miten siihen suhtaudutaan? Kunnat ovat itsehallinnollinen yksikkö, ja kuinka paljon voidaan puuttua siihen, kuinka kunta saa järjestää toimintojaan? Tässähän nyt puututaan siihen perusasiaan, että kunta järjestää omalla tavallaan toisten kuntien kanssa yhdessä näitä asioita. Siinä mielessä on hyvä, että tätä arvioidaan täällä hyvin laajasti. Arvoisa rouva puhemies! Tässä on tietenkin hyviäkin asioita, jotka liittyvät tähän, että jos tietyn EU:n kynnysarvon ylittävään hankintaan on vain yksi tarjous, niin se voidaan hylätä. Sitten on tämä, että markkinavuoropuheluun kannustetaan, mikä on hyvä asia, ja hankinta olisi jaettava osiin, jotta pienemmilläkin yrityksillä on mahdollisuus osallistua. Ne ovat hyviä asioita. Eli kyllä tässä on hyvääkin, mutta tämä kymmenen prosentin raja on tässä erittäin ongelmallinen. Toinen ongelmallinen asia, joka tässä on erityisesti, on tämä siirtymäaika, joka tarkoittaisi sitä, että vähän yli vuodessa pitäisi tämä tehdä. Siirtymäaika 30.6.27 saakka on liian nopea, ja täytyy sanoa, että se ei tämän lain soveltamisen osalta ole ollenkaan toimiva. Vaikka täällä joissain palveluissa on vähän pitemmät, esimerkiksi sotepalveluiden osalta, niin täytyy sanoa, että ne eivät riitä ja näitä siirtymäaikoja pitää tässä tarkastella. Arvoisa rouva puhemies! Täällä on tullut hyviä esimerkkejä. Muun muassa Pirkanmaalla Coxa ja Sydänsairaala ja niitten palveluiden osto Fimlab-nimiseltä yhtiöltä on ollut erinomainen toimintamalli, ja nyt tässä se vaarantuu. Edustaja Laine-Nousimaa hyvin kuvasi tätä tilannetta, ja kannatan niitä näkemyksiä, mitä hän toi esiin tämän asian osalta. Arvoisa rouva puhemies! Paljon on töitä tämän lain osalta täällä talossa edessä, ja toivottavasti tämä korjaantuu siihen suuntaan kuin täällä nyt puheenvuoroissa on tullut esille. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Ministeriltä tuli aika nopeasti vastaus. Kun oltiin tässä roskien siirtelyssä yli rajojen, niin heti tuli asetus, ja täytyy sanoa, että tämä on erittäin nopeata ministeriön toimintaa. Miksi pyysin puheenvuoron, niin joka tapauksessa tässä täytyy muistaa jätteitten uudelleenhyödyntämisestä se, että jäte on toisen raaka-aine aina, kun tätä tehdään, ja tämä on iso asia. Kun tätä jätehuoltoa on tehty Pirkanmaalla yli kuntarajojen aika paljon ja sitten kun kyselee esimerkiksi Pirkanmaan jätehuollosta, kuinka tämä on kehittynyt vuosien varrella, niin jos niillä on kaiken kaikkiaan ollut sata yksikköä jotain jätteitä aikaisemmin, niin enää yksi prosenttiyksikkö jää sinne niin, että sitä ei kierrätetä. Tämä on niin valtava muutos, mitä tässä on tapahtunut vuosikymmenten aikana, ja Suomi on aivan kärkipäässä tässä jätteitten hyödyntämisessä monelta osin. Meillä on paljon tekemistä muovissa ja tällaisissa, mutta näitten kaatopaikkojen ja muitten osalta ne eivät ole enää kaatopaikkoja, ne ovat tavallaan kierrätyslaitoksia. Arvoisa rouva puhemies! Aikaisemmassa tehtävässä Sähköliiton aikana sähkö- ja elektroniikkaromusta oltiin aika paljon huolissaan, ja silloin se sitten laitettiin liikkeelle, vuosikymmeniä sitten. Se on ollut aika tehokas tapa, miten se kerääntyy tällä hetkellä Suomessa näitten toimijoitten osalta ja päätyy oikeisiin jatkojalostuksiin, ja sillä tavalla ollaan hyvä. Nyt tähän jatkoksi tulee tämä akkujen osalta, ja täytyy sanoa, että nämä ovat kyllä kaikki semmoisia esityksiä, joita on helppo kannattaa, ja näitä kannattaa viedä eteenpäin. Tässä roskien kierrättämisessä yli rajojen on ne ongelmat, koska kaikissa maissa tämä toiminta ei ole niin yhteiskunnallisesti järjestäytynyttä kuin Suomessa. Tässä mielessä tämä tietojenvaihto — esimerkiksi nyt tässä on hyvä esitys siitä, että Syke saisi enempi tietää, minkälaista tavaraa tulee — valvonnan kannalta on kyllä erittäin hyvä asia. Tämä viittaa nyt esimerkiksi siihen Vantaan asemaan. Se Vantaan jätepolttoasema on hyvä esimerkki siitä, että se on tehokas. Se tuottaa Vantaalle ja tälle alueelle edullisempaa kaukolämpöä, kun tätä hyödynnetään, koska raaka-ainetta tulee tätä kautta, mutta myöskin pitää katsoa sellaista tavaraa, että se ei aiheuta ympäristöhaittoja täällä. Se meidän pitää tietää etukäteen. — Kiitoksia.
Arvoisa rouva puhemies! Kiitos paljon ministerille vastauksesta. Totta kai kiinnostaa vähän se, kuinka paljon näitä tapauksia on, kuinka isoon määrään sitten vaikutetaan näillä kysymyksillä, ja sitten se, minkälaisia rangaistuksia näistä on ollut. Sen tyyppisiä pieniä taustatietoja olisi hyvä saada. Kun minä nopeasti yritin katsoa tästä lakiesityksestä, en päässyt niihin kiinni, ja ne olisi hyvä tietää. Minua vaivaa näissä aina tämä: Kun joitain asioita saadaan kuntoon rakenteessa, niin se kyllä korjaa vähän ulkopuolellakin olevia ongelmia, ja se on sillä lailla hyvä kehityssuunta. Sitten kun katsotaan, niin tässäkin salissa on aika monta kertaa tuotu esiin roskien tuominen Vantaan jätteenpolttolaitokselle, ja sielläkin on erilaisia päästöjuttuja ja muita olemassa. Kuinka paljon tämäntyyppinen lainsäädäntö auttaa niitten osalta lähtömaassa ja tässä meidän maassa näitten käsittelyssä? Täällä aina vähän rönsyilee tämä. Kun tässä ei ollut paljon puheenvuoroja, niin ajattelin vielä tämän kysyä.
Arvoisa rouva puhemies! Kun luin tätä varsin teknistä lakiesitystä kaiken kaikkiaan, niin totta kai nämä ovat erittäin tärkeitä asioita, jotka tässä ollaan tuomassa rikosten ja muitten rangaistusten piiriin sen takia, että tässä puhutaan ympäristörikoksista ja erilaisista päästöjen vähentämiseen liittyvistä toimenpiteistä, mutta minua jäi tässä kiinnostamaan erityisesti se, että nyt kun tiedetään, että meillä on semmoisia yrityksiä, jotka puliveivaavat vähän kaikilla asioilla, myös näillä ympäristöasioilla, niin onko ministerillä taustatietoa tai taustakeskusteluissa tullut näkemyksiä siitä, miten paljon tämä vaikuttaa myös niihin muihin asioihin, esimerkiksi työoloihin ja kaikkiin muihin, kuten pätevyysvaatimuksiin, ketkä saavat mitäkin asioita tehdä, kun näitä asioita tarkkaillaan näin vahvasti. Arvoisa rouva puhemies! Tietenkin on hyvä, että tämä on EU:ssa yhdenmukaista lainsäädäntöä, joka tässä on myöskin taustalla. Sitä pidän tässä hyvänä, että me saadaan tätä yhteistä sääntöpohjaa tähän EU:n markkinaan. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tämä on juuri sellainen lakiesitys, että pitäisi mennä laillisin keinoin rikollisten perässä siihen ympäristöön, missä he toimivat, ja tavallaan antaa lupa tehdä näitä asioita. Sinänsä ollaan vaikeassa ympäristössä, kun ollaan tuolla tietoverkon ympärillä, siinä, miten se hoidetaan sillä tavalla, että ne kaikki asiat tulevat hoidettua niin kestävästi, että ne sitten pystytään todentamaan. Tämä lakiesitys on tietyllä tavalla tämän peitetoiminnan osalta täydennys siihen aikaisempaan, viime vuonna voimaan tulleeseen esitykseen. Sillä tavalla on hyvä, että tässä yritetään laittaa samanlaisia ja yhdenmukaisia toimintavaltuuksia ja ‑oikeuksia viranomaisille. Kysyisin nyt, kun ministeri on paikalla, tästä Oikeuskanslerinviraston lausunnosta näistä vaikutuksista. Täällä annetaan ymmärtää, että esityksestä on osin vaikea saada käsitystä siitä, mitkä ovat tämän tosiasialliset vaikutukset. Esityksessä on sanottu, että ei ole merkittäviä vaikutuksia, ja täällä pyydetään jatkovalmistelussa selvittämään ja pohtimaan, miten nämä esitykset vaikuttavat. Onko ministerillä käsitys tästä, minkälaisia vaikutuksia tällä tosiasiallisesti on, kun tätä nyt täydennetään tältä osin?
Arvoisa rouva puhemies! Edustajat Heinonen ja Ovaska tässä hyvin avasivat tätä näkökulmaa nimenomaan näiden yli rajan menevien tietojen osalta, esimerkiksi nämä meidän vaalijutut ja sen, kuinka asiat aika monellakin viranomaisella alkavat jo olla pilvipalveluissa eivätkä ole ollenkaan täällä Suomessa. Tämä on yksi osa tätä meidän turvallisuusympäristöä, että kun on nämä rajat ylittävät toiminnot ja rikollisuus, joka leviää koko ajan verkkoympäristössä muutenkin, niin kuinka suojassa ja turvassa nämä meidän viranomaistoiminnot ovat. Siihen toivoisi ministeriltä vastausta, mitä toimenpiteitä tässä on tarkoitus tehdä, että me pystyttäisiin luottamaan siihen, miten nämä meidän viranomaistoiminnot tehdään tuolla yli rajojen ja myös semmoisissa ympäristöissä, jotka eivät ole meidän omissa käsissämme. — Kiitos.