Kallio Vesa

Arvoisa rouva puhemies! Se huhu oli aivan paikallaan. — Tosiaan myös oman eduskuntaryhmän puolesta kiitokset tästä esityksestä. Tässä tulee varmaan toistoa, mutta ne, jotka eivät seuraa koko keskustelua, voivat sitten näistä myöhemmin tätä seurata. Tosiaan tämän lakimuutoksen myötä tupakoinnin kieltäminen ei enää edellyttäisi kunnan päätöstä. Esityksellä helpotettaisiin siten asuntoyhteisöjen mahdollisuutta kieltää tupakointi omalla päätöksellään. ”Tupakointikiellon edellytyksenä olisi, että tiloista voi niiden rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi muutoin kuin poikkeuksellisesti kulkeutua tupakansapua toiselle parvekkeelle, toisen huoneiston hallinnassa tai muutoin yksinomaisessa käytössä olevaan ulkotilaan tai tällaiselle ulkoalueelle taikka toisen huoneiston sisätiloihin.” Itselläni on tuossa Pitäjämäessä vuokra-asunto, ja jos on parvekkeen ovi auki, niin ei tarvitse kellosta katsoa, paljonko kello tiettyyn aikaan on, koska sieltä alkaa tulla tätä savua, ei nyt kovin häiritsevästi mutta kuitenkin. ”Tupakoinnin kieltäminen asuintilassa edellyttäisi lisäksi, että tupakansavun kulkeutumista ei ole mahdollista rakenteiden korjaamisella tai muuttamisella kohtuudella ehkäistä.” Arvoisa puhemies! Kun tämä tulee nyt ympäristövaliokuntaan ja olen siellä jäsenenä, niin kävin näitä lausuntopalautteita vähän läpi. Esityksessä annetuissa lausunnoissa otettiin kantaa ennen kaikkea ehdotuksiin helpottaa tupakoinnin kieltämistä ja kieltää eräät kannabinoidit tupakkatuotteista ja tupakan vastikkeista. Valtaosa lausuntojen antajista kannatti sääntelyehdotuksia. Niiden nähtiin vähentävän terveyshaittoja, joita ympäristön tupakansavulle altistumisesta aiheutuu, nopeuttavan ja sujuvoittavan tupakointikieltojen toimeenpanoa asuntoyhteisöissä ja keventävän kuntien työtaakkaa. Monissa lausunnoissa kannatettiin sinänsä sitä, että tupakoinnin kieltämistä asuntoyhtiöissä helpotetaan, mutta pidettiin silti parempana vaihtoehtona sitä, että tupakointi asuntoyhtiöissä tai ainakin asuntojen parvekkeilla kiellettäisiin suoraan laissa. Tupakointikiellon säätäminen lakiin nähtiin tehokkaampana vaihtoehtona etenkin lasten ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien terveyden suojelemiseksi. Se nähtiin myös parempana eri asumismuodoissa elävien henkilöiden yhdenvertaisuuden ja tupakointikieltojen johdonmukaisuuden kannalta, koska huoneenvuokralakia oltiin säätämässä — ja ollaan jo nyt säädetty — siten, että tupakointi vuokra-asunnossa on sallittua vain vuokranantajan luvalla riippumatta siitä, milloin vuokrasopimus on solmittu. Moni lausunnonantaja olisi toivonut, että asuinyhteisö voisi päättää tupakointikiellosta ilman ehtoja ja lakiin nyt tulevia edellytyksiä. Monet viranomaiset ja järjestöt lausuivat kannattavansa sitä, että 79 §:ään ehdotettu sääntely koskisi myös sähkösavukkeiden käyttämistä. Eräiden kannabinoidien kieltämistä tupakkatuotteista ja tupakan vastikkeista kannatettiin lausunnoissa hyvin laajasti. Arvoisa puhemies! Nykyisin asuntoyhteisöt voivat hakea kunnalta tupakointikieltoa asuntoyhteisön huoneistoihin kuuluville parvekkeille, huoneistojen käytössä oleviin ulkotiloihin ja huoneistojen sisätiloihin. Prosessi on kuitenkin koettu kunnissa ja asuntoyhteisöissä raskaaksi ja työlääksi, kuten täällä on hyvin tuotu esille. Ne ovat hyvin aikaaviepiä. Sosiaali- ja terveysministeriö ohjaa ja kehittää tupakka- ja nikotiinipolitiikkaa. STM toteaa, että tupakointi on suurin yksittäinen terveysriski ja keskeinen syy väestöryhmien välisiin terveyseroihin. Tupakkatuotteet eivät ole normaaleja kulutushyödykkeitä. Ne aiheuttavat käyttäjälle vaikean riippuvuuden, ylläpitävät sitä ja sisältävät ihmisille myrkyllisiä aineita. Suomessa onkin asetettu tavoitteeksi tupakkatuotteiden ja muiden nikotiinipitoisten tuotteiden käytön loppuminen vuoteen 2030 mennessä. Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä laati mietinnön siitä, kuinka tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö loppuisi Suomessa vuoteen 2030 mennessä. Mietintö julkistettiin tammikuun lopussa 2023. Tupakka- ja nikotiinipolitiikalla tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla ehkäistään tupakkatuotteiden ja muiden vastaavien tuotteiden käytön aloittamista ja nikotiiniriippuvuuden syntymistä, edistetään tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden käytön lopettamista ja suojellaan väestön altistumista niiden savulle. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Edellisen puhujan kanssa on helppo olla yhtä mieltä siitä, että ehdottomasti kannattaa suosia suomalaista, monellakin tapaa. — Joitain huomioita, täällä on aika lailla kaikki jo useampaan kertaan sanottu: Täällä tuli ilmi tämä, miten työvoimaa kohdellaan, ja tukijärjestelmässähän on tämmöinen kuin sosiaalinen ehdollisuus, joka on ehtona siis sille, että täytyy noudattaa kaikkia Suomen työehtosopimuksia ja muuta siihen liittyvää lainsäädäntöä. Eli se on onneksi hoidossa, niin kuin pitääkin. Toki lähtökohtaisesti kaikki Suomen lakeja noudattavat. Tämä MYEL-eläkejärjestelmä, juuri näin kuin edustaja Lyly toi esille, on äärimmäisen tärkeä. Oma isäni, joka täytti 93 vuotta juuri, pääsi siihen silloin kun vuonna 74 tai 73 tuli tämä MYEL-järjestelmä — mutta se on juuri ja juuri takuueläkkeen päälle, eli ovat hyvin pieniä ne eläkkeet. Jos kuitenkin tästä tulostaulusta vähän, siihen liittyen: Meillä ilmestyy semmoinen paikallislehti kuin Juvan Lehti. Juva on hyvin voimakas maatalouspitäjä, ja siellä oli otsikko lehdessä nyt syksyllä, että ”Kulut kasvavat maatiloilla tuottoja nopeammin — maataloutta rasittavat kannattavuusongelmat ja työvoiman saatavuus”. Tämän otsikon alla oli juvalaisten viljelijöiden, nuorehkoja ja nuoria, näkemyksiä tilanteesta, ja ne eivät ole ehkä sellaisia, mitä me haluttaisiin kuulla ja mitä täällä on kuultu muun muassa ministeriaitiosta. Pari poimintaa lehtijutusta: ”Tilojen kulurakenne on tällä hetkellä ratkaisematon yhtälö. Tilojen kannattavuus heikkenee koko ajan. Tuotantokustannukset kasvavat, mutta tuottajahinnat laskevat. Polttoaineen hinta on noussut koko ajan, ja lannoitteidenkin tonnihinta on nyt 60 euroa korkeampi. Lannoitteet ovat viljelyn suurimpia muuttuvia kustannuksia.” Ja edelleen: ”Rehun hintakin on koko ajan noussut, eikä sitä pystytä siirtämään tuottajahintaan.” Tästä tuottajahinnasta nyt sitten täällä ollaan hyvin yksimielisesti todettu, että se tuottajahinta ja markkinoilta saatava hinta on se ratkaisu, ja onhan tämä nyt erikoista — niin kuin on muidenkin asioiden yhteydessä, turpeen kohdalla muun muassa — että me ollaan kutakuinkin samaa mieltä tästä asiasta mutta silti tuntuu, että me riidellään tästä, tietysti keinoista, ja tässä on paljon politiikkaa mukana. Mutta nämä tuottajahinnat: Kaikki me tiedetään tämä S- ja K-ryhmän vahva asema ja miten se toimii ja kun siellä keskusliikkeillä ainut arvo on se rahan tekeminen. Siellä on hyviä kauppiaita, erinomaisia paikallisia kauppiaita K-ryhmässä, ja on myös alueosuuskuntia, joissa osassa suositaan ja ymmärretään se paikallisuus, mutta se ketjuohjaus on niin vahva. Esimerkiksi omassa maakunnassa, jossa toimii Suur-Savon osuuskauppa, niin jos puhutaan tämmöisestä alueen elinvoimasta, se on muun muassa lakkauttamassa tämmöisiä vähän syrjemmässä olevia polttoaineen jakelupisteitä. Eli tullaan siihen, mitenkä vastuullisesti ylipäätään kaikki toimii tässä maassa. Tämä menee nyt ehkä vähän kauaksi tästä välikysymyksestä, mutta kuten jo sanoin, kaikki oleellinen on tullut sanottua, ja olen umpisurkea poliitikko, kun en jaksa toistaa aiemmin puhuttua. Välillähän S- ja K-ryhmän osalta on puhuttu tämmöisestä, että pitäisikö ne pilkkoa, ja ehkä siitä pitäisi uskaltaa puhua taas pienen tauon jälkeen, koska ei se korjaannu sieltä heidän itsensä kautta. Vaikka meillä on keskustan toimesta Sipilän kaudella luotu tämä elintarvikemarkkinalaki, jota on koko ajan viety parempaan suuntaan — ja kiitos, että sitä on edelleen viety, ja sitä pitää viedä — niin se ei vieläkään riittävästi auta. Arvoisa puhemies! Tämmöinen aluepoliittinen näkökulma: Jotta meille saadaan yrittäjiä maatalouteen, tai oli se mikä toimiala tahansa, niin tämän yhteiskunnan myös täytyy toimia, koska me toivotaan varmaan, että siellä on perheitä, ja jotta perheitä voidaan perustaa, niin siellä täytyy olla ne elämisen edellytykset, muutkin kuin että sitä maataloutta voitaisiin harjoittaa, jossa nyt tämä kannattavuus on se isoin ongelma. Onko siellä palveluja? Onko siellä sotepalveluja? Missä on synnytyssairaala? Onko siellä kouluja? Onko siellä päivähoitoa, varhaiskasvatusta, toisen asteen koulutusta? Esimerkiksi se, mitä kauempana maatalouskoulutus on jostain maakunnasta, niin kyllä se vain heijastuu siihen, onko sinne alalle tulossa nuoria yrittäjiä. Tuottavuudesta vielä yksi: Tämä on myös se problematiikka, että maatalouden tuottavuushan on kasvanut erittäin paljon, ja niin kuin tänään on hyvin tuotu esille näitä tilastoja, niin vaikka tuottavuus on kasvanut, niin kannattavuus ei. Elikkä se tuottavuushyöty on mennyt kaupalle ja teollisuudelle, ja siitä ei ole jäänyt sinne maataloudelle, minne se kuuluisi. Mutta ihan lyhyesti tästä poliittisesta kulttuurista: Täällä oikeastaan edustajat Mäenpää ja Keskisarja — täällähän ei perussuomalaisia ole enää ketään paikalla — olivat kyllä malliesimerkit siitä, miten tämä poliittinen kulttuuri on rappiolla, kun vakavasta aiheesta käytetään tämän tyyppisiä puheenvuoroja. Siihen toki syyllistytään varmaan ajoittain meistä jokainen, mutta ei tämä edistä minkään asian eteenpäinviemistä. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Kun edustaja Mikkonen kertoi tuolta Savonlinnasta, niin itselläni on nyt sitten Etelä-Savosta toinen kaupunki elikkä Mikkeli elävänä esimerkkinä. Mikkelin musiikkiopisto järjestää tällä hetkellä taiteen perusopetuksen varhaisiän opetusta erilaisina musiikkileikkikouluryhminä, soitinvalmennuksena ja erityisryhmille. Vuoden 2025 tilastoinnissa kokonaisoppilasmäärästä varhaisiän osuus oli 44 prosenttia. Oppilasmäärä on yhteensä noin 900, joista varhaisiän oppilaita on siis noin 400. Musiikkileikkikoulua opettaa yksi päätoiminen opettaja ja kolme sivutoimisesti. Soitinvalmennusta opettavat muun opetuksen rinnalla lähes kaikki opiston noin 40 soitonopettajaaa. Opetussuunnitelman mukainen varhaisiän musiikkikasvatus on olennainen osa musiikin taiteen perusopetuksen kokonaisuutta ja muodostaa perustan myöhemmälle oppimiselle. Musiikkipohjan rakentamisen lisäksi musiikkileikkikoululla on paljon muitakin tutkittuja hyötyjä. Varhaisiän musiikkikasvatus on ollut hyvin suosittua ja tavoittaa ison joukon perheitä. Jos musiikkileikkikoulu jää VOS-rahoituksen ulkopuolelle, joutuu opisto rahoittamaan sitä muulla tavoin, esimerkiksi asiakasmaksujen nostolla, mikä vähentää leikkikoulun saavutettavuutta merkittävästi. Arvoisa puhemies! Mikkelin musiikkiopisto tekee aktiivista yhteistyötä toisten taiteen perusopetuksen oppilaitosten kanssa toimialueellaan. Opistossa arvostetaan kaikkia taiteenaloja. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että eri taiteenlajien saavutettavuustavoitteet toteutuvat ja toiminta voi mahdollistua myös uusille toimijoille. Tähän tarvitaan kuitenkin uutta rahoitusta, jotta myös nykyisten oppilaitosten järjestämä opetus jatkuu elinvoimaisena. Mikkeliin ollaan käynnistämässä kaupungissa toimivien taiteen perusopetuksen oppilaitosten kesken yhteistyötä, jossa on mukana viisi oppilaitosta ja kuusi eri taiteenlajia. Lisäksi musiikkiopiston toimipisteissä Hirvensalmella, Juvalla, Kangasniemellä ja Mäntyharjussa tehdään aktiivista yhteistyötä paikkakunnalla toimivien muiden oppilaitosten kanssa. Mikäli hallituksen lakiesitys toteutuu esityksen mukaisesti ja ilman lisämäärärahaa, johtaa se musiikin valtionosuusrahoituksella annettujen tuntien vähenemiseen Suomessa arviolta 33 000 tunnilla niiden siirtyessä muille taiteenaloille. Tämä vähentää musiikin taiteen perusopetuksen saavutettavuutta ja laatua, mikä on selvästi ristiriidassa lain tavoitteiden kanssa. Arvoisa puhemies! Lakiesityksen myötä valtionosuuden laskennallisena perusteena käytettävän enimmäissuoritemäärän jako musiikin ja muiden taiteenalojen välillä eli musiikin oma rahoitusmomentti on poistumassa, ja tilalle ehdotetaan kaikille taiteenaloille yhteistä suoriterahoitusmallia. Esityksen mukaan lisäosa, joka perustuu oppilaiden ja oppimäärän suorittaneiden määrään, voisi enimmillään olla jopa 25 prosenttia tuntiperusteisesta vuosirahoituksesta. Uusi rahoitusmalli suosii niitä taidelajeja, joita opetetaan pääasiassa tai kokonaan ryhmäopetuksena. Mikkelin musiikkiopistossa on viime vuosina kehitetty ryhmäopetusta, kuten musiikkileikkikouluopetusta sekä esimerkiksi Tempo-orkesterivalmennusta ja muita ryhmäopetusmuotoja. Näillä on turvattu mahdollisimman monelle tutustuminen musiikin maailmaan. Ryhmäopetus toimiikin hyvin kiinnostuksen herättelijänä lajin pariin ja alkeissoittotaitojen hankkimiseen, mutta pitkällinen ja syvällinen instrumentin hallinta syntyy yksilöopetuksessa, johon musiikin opetus lopulta perustuu. Jos musiikin rahoitus vähenee, tulee se näkymään niin Mikkelin musiikkiopistossa kuin lukuisissa muissa musiikkiopistoissa nykyistä pidempinä jonoina instrumenttiopetukseen ja todennäköisesti myös soitinvalikoiman kaventumisena. Mikkelissä on tehty paljon töitä sen eteen, että oppilaspaikkaa odottavien jonot olisivat mahdollisimman lyhyet eri toimipisteissä ja että instrumenttien laaja kirjo näkyy ja kuuluu koko toimialueella. Arvoisa puhemies! Lakiuudistuksessa on myös hyvää, ja koko prosessi on saanut koko taiteen perusopetuksen kentän ajattelemaan kauemmas tulevaisuuteen. On luotu uusia kontakteja ja ideoitu yhdessä, miten voidaan parantaa entisestään taiteen perusopetusta uuden lain ja uusien opetussuunnitelmien perusteiden pohjalta. Myös opettajien kelpoisuus on kirjoitettu lakiesityksessä siten, että turvataan opetuksen laatu tulevaisuudessakin. Rahoitusmallin mahdollistama koulutuksen alueellisen saavutettavuuden turvaaminen on kuitenkin se, mikä on koko Suomessa tärkeää. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Ruokaviraston mukaan alueellisten ja paikallisten eläinten hyvinvoinnin valvontaviranomaisten tehtävänä on valvoa, että eläimiä kohdellaan eläinten hyvinvointisäädösten mukaisesti. Eläinten hyvinvointilain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista valvotaan eläinten hyvinvoinnin tarkastuksissa. Tarkastuksen tekijällä on oikeus päästä tiloihin, joita tarkastuksen tekeminen edellyttää, ja ottaa maksutta valvontaa varten tarvittavia näytteitä sekä tallentaa ääntä ja kuvaa. Hänellä on oikeus tarkastaa eläin, eläimenpitopaikka ja muut eläintenpitoon liittyvät tilat, eläintä varten tarkoitettu ravinto, juotava, varusteet ja välineet sekä eläintenpitoon liittyvät tiedot ja asiakirjat sekä muut valvonnan kannalta merkitykselliset asiat. Arvoisa puhemies! Julkisuuteen tulee säännöllisen epäsäännöllisesti tapauksia, joissa kotieläintuotantoa harjoittava viljelijä on kokenut, että valvontaeläinlääkäri on toiminut hänen etujensa vastaisesti. Lisäksi on huomioitava, että kaikki eivät halua tuoda asiaansa julkisesti esille. Keväällä uutisoitiin tapauksesta, jossa Vaasan hallinto-oikeus kumosi valvontaeläinlääkärin määräyksen sikalan tyhjentämiseksi. Oikeuden määräys tuli kuitenkin liian myöhään, ja tilallisen siat oli ehditty hävittää. Uutisen mukaan valvontaeläinlääkärin määräys perustui yhdellä valvontakäynnillä tehtyihin havaintoihin eläintenhoidon laiminlyönnistä. Lisäksi valvontaeläinlääkäri oli perustellut päätöstä aiemmin tehtyjen terveydenhuoltokäyntien raporteilla. Tila valitti päätöksestä ja vaati sikalan tyhjentämisen täytäntöönpanon kieltämistä. Perusteena oli muun muassa, että päätöksessä mainittuja puutteita ei ollut tai ne eivät olleet laajoja. Myös väite ruokinnan puutteellisuudesta oli tilan mukaan perusteeton. Uutisissa haastateltu eläinsuojeluvalvontoihin liittyviin tapauksiin erikoistunut juristi totesi, että kyseinen tapaus ei ole poikkeuksellinen ja että vastaavanlaisia yhteydenottoja tulee hänelle hyvinkin usein. Valvontaeläinlääkäreiden tekemien virheellisten päätösten seuraukset viljelijöille ovat merkittäviä niin henkisesti kuin taloudellisestikin. Osa tiloista on päätynyt valvonnan myötä jopa konkurssiin. Haastatellun juristin näkemyksen mukaan oikaisuja valvontaeläinlääkäreiden virheellisiin päätöksiin saadaan hyvin harvoin, koska viranomainen tukee usein toista viranomaista ja oikeuden kautta asian korjaamiseen ei viljelijöillä ole sen enempää taloudellisia kuin henkisiä resursseja. Arvoisa puhemies! Keskeinen ongelma valvontatapahtumissa on, ettei niistä tehdä tallennetta tai että tilallisella ei ole paikalla puolueetonta todistajaa, koska valvontatilanne tapahtuu yleensä ennalta ilmoittamatta. Todistajien tai nauhoitettujen tallenteiden avulla olisi mahdollista osoittaa, miten valvontatilanteessa on toimittu, mitä sanottu ja mitä todellisuudessa tehty. Nyt tilallisen asema on usein erittäin heikko, kun tapahtuman todentaminen jää käytännössä kokonaan valvontaeläinlääkärin harkinnan ja toimintatavan varaan. Tallentaminen on mahdollista, mutta sitä ei viranomaisen taholta ilmeisesti juurikaan tehdä. On viljelijän oikeusturvan kannalta ehdottoman tärkeää, että valvontaeläinlääkärin tarkastuksessa hänellä on tukena alan tunteva ammattilainen puolueettomana edustajana. Arvoisa puhemies! Tuotantoeläinten hyvinvointia edistetään lähes aina parhaiten huolehtimalla tuottajien jaksamisesta ja tuotannon kannattavuudesta. Nämä asiat harvoin tulevat kuntoon vain rangaistuksia koventamalla. Ei sillä, eläinten huonosta pidosta on täydet perusteet rangaista. Mutta kuitenkin tämän esityksen valiokuntakäsittelyssä tulee kiinnittää huomiota myös seuraaviin seikkoihin: millä toimenpiteillä turvataan viljelijöiden oikeusturva eläinten hyvinvoinnin tarkastuksissa, miten varmistetaan, etteivät valvontaeläinlääkärin virheelliset päätökset aiheuta viljelijöille sen enempää taloudellista kuin henkistä vahinkoa, millä lainsäädännöllisillä toimenpiteillä turvataan viljelijän asema valvontatapahtumissa nykyistä tasapuolisemmin, millä tavoin valvontaa suorittavien viranomaisten koulutusta voidaan kehittää, jotta valvontatapahtumissa ei jatkossa tapahtuisi virheitä, ja millä tavoin varmistetaan valvontaa suorittavien viranomaisten ja valvonta-asioita käsittelevien tuomioistuinten osaaminen kotieläintuotantoon liittyen? — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Käytän vielä toisen puheenvuoron. Täällä on käyty hyvin läpi tätä resurssikysymystä ja myös hoitoonpääsyä. Itse asiassa juuri kävin tuossa valtiosalin puolella keskustelun puhelimessa. Henkilö on käynyt tämmöisessä — hän on sen ikäinen, että pääsee tämmöiseen — seulontatutkimuksessa, ja siellä on todettu, että tarvitsee tehdä tähystystoimenpide, mutta vasta marraskuussa pääsisi siihen. Yksityiselle pääsee nopeastikin, mutta puhutaan nelinumeroisesta luvusta, johonka kaikilla ei välttämättä ole sitten mahdollisuutta. Voi vain kuvitella sen odotusajan siinä, useampi kuukausi, että onko mahdollisesti jotakin löydöstä. Sali on varsin tyhjä, mutta meillä ovat vähän niin kuin vakiojäsenet heti ensimmäisenä päivänä täällä paikalla. Arvoisa puhemies! Tosiaan tämän oikeusasiamiehen kertomuksen perusteella siinä esitettyjen ongelmien ratkaiseminen edellyttää ennen kaikkea sitä, että lainsäädännön velvoitteet ja niiden toteuttamiseen osoitetut voimavarat saadaan paremmin vastaamaan toisiaan elikkä ne ovat tasapainossa. Monissa kertomuksessa esiin nostetuissa ongelmissa yhteinen nimittäjä on tämä henkilöstö- ja resurssivaje, ja se on varmasti meille kaikille yhteinen ongelma ratkaistavaksi. Tämä koskee niin vanhuspalvelujen, lastensuojelun, mielenterveyspalvelujen ja Maahanmuuttoviraston käsittelyaikoja kuin oikeuslaitoksenkin toimintakykyä, ja näistä on puhuttu täällä moneen kertaan lakimuutosten käsittelyn yhteydessä. Jos ja kun palveluille ja viranomaisille asetetaan kunnianhimoisia velvoitteita ilman riittäviä voimavaroja niiden toteuttamiseen, jäävät perus- ja ihmisoikeudet käytännössä toteutumatta. Tämä tulee valiokuntakäsittelyssä käytännössä vastaan — ei varmaan montaa semmoista hallituksen esitystä ole, jossa tämä ei tulisi vastaan. Koska eduskunta käyttää budjettivaltaa, sillä on myös keskeinen vastuu varmistaa, että viranomaisilla on todelliset mahdollisuudet hoitaa niille säädetyt tehtävät, vaikka täällä kaikki päätökset tehdäänkin hallituksen esitysten mukaisesti ja pääsääntöisesti, tai käytännössä aina, ne menevät sellaisenaan sitten läpi. Kertomus osoittaa myös, että osa ongelmista johtuu puutteellisesta tai vanhentuneesta säätelystä. Pelkkä ongelmien tunnistaminen ei enää kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan konkreettisia lakimuutoksia ja niiden toimeenpanoa, olipa se hallituksen kokoonpano tai eduskunnan kokoonpano minkälainen tahansa. Lisäksi kertomus nostaa esiin tarpeen vahvistaa olemassa olevien velvoitteiden valvontaa. Useissa tapauksissa kyse ei olekaan siitä, että sääntöjä tai oikeuksia ei olisi olemassa, vaan siitä, etteivät ne toteudu käytännössä riittävän hyvin. Eduskunnan tulisikin seurata... — Tämä konditionaalin käyttö, anteeksi, johon minäkin alan jo oppia, on jotenkin tympeätä, koska siinähän vastuu sysätään aina jollekin muulle: tulisi, pitäisi, olisi; olisi kiva, jos joku muu tekisi jotakin. — Eduskunnan tulee seurata nykyistä järjestelmällisemmin esimerkiksi vanhuspalvelujen, lastensuojelun, mielenterveyspalvelujen ja hyvinvointialueiden palveluiden toteutumista sekä edellyttää hallitukselta säännöllistä raportointia havaittujen puutteiden korjaamisesta. Näin oikeusasiamiehen kertomuksessa vuodesta toiseen toistuvien ongelmien käsittely ei jää — olen kirjoittanut tänne ”jäisi” — pelkän keskustelun tasolle. Arvoisa puhemies! Eduskuntakeskustelun kannalta kertomuksen keskeinen johtopäätös on, että suomalainen oikeusvaltio kuitenkin toimii edelleen vahvasti ja kansainvälisesti arvioituna hyvin. Samalla kertomus muistuttaa, että kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten, kuten vanhusten, lasten, vammaisten henkilöiden, mielenterveyspotilaiden ja vapautensa menettäneiden henkilöiden, oikeudet eivät toteudu riittävän hyvin. Ongelmat eivät useinkaan johdu yksittäisten viranomaisten virheistä vaan resurssi- tai rakenteellisista puutteista, joiden ratkaiseminen edellyttää poliittisia päätöksiä. Oikeusasiamiehen kertomuksen keskeinen viesti eduskunnalle onkin, että Suomen suurimmat perus- ja ihmisoikeusongelmat eivät enää johdu puutteellisista oikeuksista laissa vaan siitä, ettei niiden toteuttamiseen kaikissa tilanteissa ole riittävästi henkilöstöä, aikaa tai rahoitusta. Siksi eduskunnan tärkein tehtävä ei ole enää tunnistaa ongelmia vaan varmistaa, että lainsäädäntö, resurssit ja valvonta vastaavat niitä oikeuksia, jotka perustuslaissa jokaiselle luvataan ja taataan. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Niin kuin täällä on jo vähän tuotu esille, tämä eduskunnan oikeusasiamiehen vuoden 2025 noin 300-sivuinen kertomus antaa aika lailla tämmöisen kaksijakoisen kuvan suomalaisen oikeusvaltion tilanteesta. Toisaalta kertomus osoittaa, että oikeusasiamiehen toiminta on ollut vaikuttavaa ja tehokasta, myös kasvaneen työmäärän keskellä. Toisaalta se muistuttaa, että erityisesti kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten oikeuksien toteutumisessa on edelleen vakavia puutteita, ja kuten edustaja Eerola toi esille, nämä monet puutteet ovat jatkuneet jo hyvin pitkään ja aivan liian pitkään. Myönteistä on se, että oikeusasiamiehen kanslia onnistuu käsittelemään tosiaankin ennätyksellisen suuren määrän kanteluita. Tietysti ei voida pitää hyvänä sitä kehitystä, että tämä määrä on niin suuri, vaan se on vakava oire jostakin. Myönteinen viesti liittyy myös ihmisoikeuksien valvontaan laajemmin: Suomen kansallinen ihmisoikeusinstituutio sai jälleen kansainvälisen A-statuksen. Toki sielläkin on tehtävää, mutta se osoittaa, että Suomen ihmisoikeusjärjestelmä täyttää korkeimmat kansainväliset riippumattomuutta ja vaikuttavuutta koskevat vaatimukset. Lisäksi oikeusasiamiehen ratkaisut ovat johtaneet viranomaisten korjaaviin toimenpiteisiin, mikä kertoo laillisuusvalvonnan käytännön vaikuttavuudesta, koska jos näin ei olisi tapahtunut, niin sitten järjestelmässä olisi vielä suurempia ongelmia. Arvoisa puhemies! Tosiaan kertomuksen vakavin viesti koskee näitä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisessa havaittuja rakenteellisia ongelmia. Erityisen huolestuttavana oikeusasiamies pitää vanhusten palveluissa esiintyviä puutteita. Henkilöstövajeet, kotihoidon ongelmat, hoitoonpääsyn vaikeudet sekä puutteet omavalvonnassa ovat edelleen merkittäviä ongelmia. Nämä havainnot herättävät kysymyksen siitä, toteutuvatko ikääntyneiden ihmisten oikeudet tosiasiallisesti yhdenvertaisesti eri puolilla Suomea, ja vastaus siihen on, että eivät toteudu. Myös lastensuojelu nousee kertomuksessa esiin keskeisenä ongelma-alueena, ja tästäkin on kuultu täällä hyviä puheenvuoroja. Siellä on sijaishuoltopaikkojen riittämättömyys, henkilöstöpula, palvelujen yhteensovittamisen vaikeudet sekä valvonnan puutteet, jotka heikentävät lasten oikeuksien toteutumista. Oikeusasiamiehen havainnot viittaavat siihen, että kyse ei ole enää yksittäisestä epäkohdasta vaan pitkäaikaisesta rakenteellisesta haasteesta. Tämä on sellainen kysymys, joka vaatii meiltä kaikilta puolueeseen katsomatta nopeita käytännön ratkaisuja. Arvoisa puhemies! Vammaisten henkilöiden oikeuksien osalta kertomus nostaa esille esteettömyyden, saavutettavuuden ja palvelujen saatavuuden ongelmat sekä itsemääräämisoikeuden toteutumiseen liittyvät puutteet, joista niistäkin on täällä jo tänään kuultu. Oikeusasiamiehen mukaan nämä kysymykset vaikuttavat edelleen merkittävästi vammaisten henkilöiden mahdollisuuksiin osallistua yhteiskuntaan yhdenvertaisina kansalaisina. Terveydenhuollossa huolta aiheuttavat erityisesti hoitojonot, mielenterveyspalveluiden saatavuus sekä itsemääräämisoikeutta koskevan lainsäädännön puutteet. Arvoisa puhemies! Kertomuksessa korostuu myös laajempi huoli oikeusvaltioresursseista. Samassa yhteydessä en malta olla mainitsematta sitä uutista, jonka joku aika sitten kuulin, että ylipäätään maailmassa oikeusvaltion määritelmän täyttäviä valtioita on noin kymmenkunta — siis kymmenkunta. Niitä oli 15 vielä jokunen aika sitten, mutta huonompaan päin näytetään vain menevän. Onneksi Unkari näytti esimerkkiä, että voidaan päästä parempaan. Nämä pitkät käsittelyajat viranomaisissa ja tuomioistuimissa heikentävät kansalaisten oikeusturvaa, ja apulaisoikeusasiamies toteaa, että monien viiveiden taustalla ovat resurssiongelmat, joihin ei voida vastata pelkästään hallinnollisilla toimenpiteillä. Lopulta kysymys palautuu tänne eduskunnan budjettivaltaan ja siihen, ovatko viranomaisille osoitetut voimavarat suhteessa niille asetettuihin velvoitteisiin. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on hyvin tuotu esille nämä keskustan esittämät tarpeelliset muutokset, mutta käyn vielä läpi tämmöisen listan, missä on meidän näkemyksiä siitä, mitä nyt ei pitäisi tehdä. Ensimmäisenä: Ei luoda mielikuvaa, että hyvinvointialueiden yhdistämisellä voitaisiin nämä ongelmat korjata. Ei ole olemassa tutkimuksellista näyttöä, että hyvinvointialueiden määrän karsiminen vähentäisi kustannuksia ja parantaisi palveluja. Päinvastoin, johtaminen ja päätöksenteko olisi silloin vaikeampaa ja tehottomuus ja kustannukset lisääntyisivät muun muassa tietojärjestelmien ja palkkojen yhtenäistämisen johdosta. Toisena: Ei lisätä hyvinvointialueiden rahoitukseen enää uusia diagnostiikkatekijöitä. Nykyisetkään eivät kirjaannu luotettavasti ja vääristävät siksi rahoitusta hyvinvointialueiden välillä. Kolmantena: Ei lisätä yksityisen terveydenhoidon rahoitusta, mikä sekin on täällä tuotu hyvin esille. Hallituksen jo päättämä lisärahoitus ei ole ohjannut sotepalveluiden kysyntää julkiselta yksityiselle samalla, kun on leikattu julkisen terveydenhuollon rahoitusta. Neljäntenä: Ei jäädä odottamaan seuraavaa vaalikautta, mikä sekin on tuotu hyvin esille. Aikaa on saada soteuudistus takaisin oikeille raiteille, jos on poliittista tahtoa. Ja viimeisenä, viidentenä: Ei luoda toivottomuuden ilmapiiriä. Soteuudistuksessa onnistutaan varmasti, jos edellä kerrotut korjaustoimet toteutetaan. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! En halunnut mitenkään painetta luoda tuossa. — Ensinnäkin kiitos hallituspuolueiden edustajille, jotka kaikki ovat tällä hetkellä ministeriaitiossa, että teillä on aika hyvä edustus siellä, ja kiitos hyvistä, rakentavista vastauspuheenvuoroista. Toki aina sävyeroja on. Kun tämän päivää on taas seurannut, niin olen paljon pohtinut sitä, millä tavoin me päästään tästä eteenpäin. Sitä keskustelua, mitä täällä käytiin, en tiedä, kuinka moni pitkäaikaistyötön nuori on jaksanut seurata tai muutoin, mutta nyt kun iltaa kohti mennään, niin ehkä enempi puhutaan sitten itse asiasta, kun puhutaan politiikkaa, ja ehkä se puolue-sana jätetään vähän vähemmälle. Tekisi mieli sanoa jotakin hyvinkin kerettiläistä, mutta kun tuo ryhmän puheenjohtaja tuli paikalle, niin en nyt sitten uskalla. [Antti Kurvinen: Rohkeasti vaan, minulla on laaja sydän!] Koska täällä on aika kattavasti kaikki jo käyty läpi, niin tosiaan teen sillä tavoin, kun en tämän alan asiantuntija ole, että kun tulen itäisestä Suomesta, joka poikkeaa hyvin paljon näistä kasvumaakunnista ja kasvukaupungeista, niin kuin on moneen kertaan tuotu esille, ja kun olen pyytänyt sieltä työllisyysalueilta kommentteja tähän aiheeseen, niin käyn niitä tässä läpi. Tosiaan tämä nuorisotyöttömyyden kasvu on ollut todella rajua Kaakkois-Suomessa, Etelä-Savossa, Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa. Erityisen huolestuttava on tosiaan tämä nuorten pitkäaikaistyöttömien määrän todella voimakas nousu. Koulutusta on aika usein näillä nuorilla mutta työkokemusta ja työpaikkaa ei ole. Alueilla koetaan, että nämä valtion toimet työmarkkinoilla ja lainsäädännössä eivät riittävällä tavalla tue työllistymistä ja työnsaantia. Tässä he ovat nostaneet esille joitain toimenpiteitä ja palveluja, joilla työvoimaviranomainen voisi ohjata sekä tukea nuorta työelämään. Nämä ovat suoraan alueilta tulleita. Ensimmäinen on tämmöinen työkokeilun pidentäminen puoleentoista vuoteen, mikä antaisi pitkäaikaisen kasvu‑ ja oppimisjakson työpaikan, jolloin työnantajan riski pienenisi. Toisena on työhön valmennuksella tukeminen työpaikan löytämisessä, sinne hakeutumisessa sekä molemminpuolisessa sitoutumisessa. Kolmantena oppisopimuksen tukeminen taloudellisesti, koska palkkatukirahoitus on vähentynyt työllisyysalueilla kolmannekseen TE-uudistuksen myötä. Arvoisa puhemies! Lisäksi näissä alueilta tulevissa viesteissä korostuvat just, kuten on tänäänkin tullut paljon esille, nämä nuorten mielenterveys‑ ja toimintakykyhaasteet, jotka pahenevat yleensä aina työttömyyden pitkittyessä ja jatkuessa. Sitten jo päivällä debatissa toin esille tätä pelkoa, mikä meillä on, että syntyy tämmöinen sukupolvi, joka ei pääse työn syrjään kiinni, kun ei saa sitä ensimmäistä työpaikkaa. Näillä alueilla pidettiin tätä tukea — he käyttivät termiä ”rekrytuki” — lähtökohtaisesti hyvänä, mutta ongelma on se, että tässä työmarkkinatilanteessa meidän alueilla — jossain Imatran seudulla erityisesti mutta koko itäisessä Suomessa — ei yksinkertaisesti ole työpaikkoja tarjolla. Työpajatoiminta, kuntien nuorisotyö, kolmannen sektorin palvelut ja toiminta ovat olleet aiemmin hyviä keinoja, ja näitä tulisi tukea jatkossakin. Tässä on käynyt niin, että näitä kolmannen sektorin toimijoita on paljon kadonnut sieltä. Niin kuin päivällä jo totesin, tämä pitäisi nähdä kokonaisuutena hyvinvointialueiden ja kuntien kanssa, että tämä kolmas sektori toimisi siinä. Toivotaan nyt, että tämä viimeaikainen, ainakin julkisuudessa kovana käynyt keskustelu ei ihan niin pahana toteutuisi. Arvoisa puhemies! Tässä on tosiaan tehty toimia hallituksen taholta työmarkkinoilla työlainsäädäntöön, mutta samaan aikaan näillä alueilla koetaan, että kunnilta on viety näitä työkaluja, joilla ne voisivat vaikuttaa juuri näihin paljon puhuttuihin sakkomaksuihin, ja olisi toivottavaa, että siihen olisi pystytty nopeammalla aikataululla puuttumaan. Kun tähän yhdistetään tämä työttömyysturvan rahoitusmalli, niin kunnat ja ennen kaikkea asiakkaat ovat tässä sitten kärsijän roolissa. Sellainen viesti sieltä tuli, että näillä alueilla toivottaisiin, että valtion ohjaus olisi vähäisempää ja annettaisiin vapauksia enempi sinne alueille, koska jokainen alue on hyvin erilainen. Luen ihan suoran sitaatin tähän loppuun: ”Kyllä meillä on velvollisuus ja motivaatio tehdä asioita ilman valtion ohjaustakin aluetalouden eduksi. Hallinnon uudistus kyllä onnistui, mutta työllisyyspalvelu-uudistus jäi tekemättä. Kattilaa vaihtamalla samoilla resepteillä ja aineksilla ei tule sen parempaa. Nythän me teemme samoja TE-toimiston hommia tiukassa valtio‑ ja lakiohjauksessa. Valtionkin fokus tulisi olla vaikuttavuuden mittaamisessa eikä prosessien mittaamisessa” — fokus tulisi olla vaikuttavuuden mittaamisessa eikä prosessien mittaamisessa. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Tätä keskustelua kuunneltuaan tulee mieleen se vanha sanonta, että suomalaiset ovat dynaamisia, muutoskykyisiä ja eteenpäin katsovia, mutta heistä valtaosa on alle viisivuotiaita. Kysyin Kaakkois-Suomen elikkä oman vaalipiirini alueen työllisyysalueelta kommentteja tähän keskusteluun. Siellä tuli esille, että rekrytuki on lähtökohtaisesti hyvä, mutta se nähdään käytännössä vastaavana kuin palkkatuki, ja tässä työmarkkinatilanteessa erityisesti meillä itäisessä Suomessa se ei ole oikein käynyt kaupaksi. Työllisyysalueiden mukaan työpajatoiminta, kuntien nuorisotyö, kolmannen sektorin palvelut ja toiminta ovat tarjonneet polkuja sekä ratkaisuja työelämään jo pitkään, ja niiden toimintaa tulisi edesauttaa jatkossakin. Kolmannen sektorin rahoitushan on muuttunut pitkään, jo yli kymmenen vuoden ajan, ja siihen reagointi on ollut toimijoille kutakuinkin pakollista. Osa on pystynyt uudistumaan mutta kaikki eivät, ja se on näkynyt näiden toimintojen vähentymisenä monissa maakunnissa. Siksi olisikin tärkeätä, että yhdistysten ja säätiöiden asemaa arvioitaisiin julkisten palvelujen jatkeena, ei mitenkään erillisinä, [Puhemies koputtaa] jos ja kun kunnat ja hyvinvointialueet eivät pysty palveluja enää tuottamaan, kun niiden rahoitusta on voimakkaasti leikattu.

Arvoisa rouva puhemies! Heti alkuun kannatuspuheenvuoro edustaja Mehtälän tekemään vastalauseeseen ja siinä esitettyihin lausumiin. Täällä on pidetty erinomaisia puheenvuoroja, mutta nostan joitain teemoja vielä tässä erityisesti esille. Tämä paljon esillä ollut kymmenen prosentin omistusraja vaikuttaa erityisen vakavasti ja kalliisti kuntien toimintojen järjestämiseen ja, voi ajatella, jopa huoltovarmuuteen kuntien järjestämän ruokahuollon osalta. Vaikka esityksen tavoitteena on kilpailun lisääminen ja säästöjen aikaansaaminen, ovat esityksen vaikutukset etenkin kuntakentällä täysin päinvastaiset, kuten täällä on hyvin ja useaan kertaan todettu. Se lisää kustannuksia, mutta ei lisää kilpailua ja heikentää erityisesti pienien elintarvikkeita tuottavien tahojen mahdollisuuksia tarjota tuotteita jatkossa kuntien ruokapalveluille. Hallituksen esitys ei myöskään vastaa parlamentaarisen arviointiryhmän tavoitteita julkisten elintarvikehankintojen sääntelystä. Hankintakriteerejä koskevat hyvät periaatteet tulee kirjata velvoittavasti hankintalain pykäliin, jotta ne eivät jää pelkiksi tavoitteiksi. Lain tulee myös ohjata hankintayksiköitä tekemään elintarvike- ja ruokapalveluhankintoja, joissa noudatetaan kestäviä ja Suomen lain mukaisia tuotantotapoja. Kotimaisia ja ulkomaisia tuotteita on kohdeltava yhdenvertaisesti edellyttämällä samoja tuotantotapoja tuonnilta, mikä vahvistaa myös huoltovarmuutta. Lisäksi laadun tulee olla ensisijainen valintaperuste hankinnoissa, sillä ilman selkeää velvoittavuutta laatukriteerit jäävät helposti hinnan jalkoihin. Vähimmäisomistusosuuden kymmenen prosentin vaatimus koskisi esimerkiksi noin 20:tä ateriapalveluyhtiötä, joiden omistajia ovat yhdessä kunnat ja hyvinvointialueet. Uudistuksen hyödyt ovat epäselvät ja epäsuhdassa palveluiden uudelleenjärjestelystä aiheutuvaan työhön ja kustannuksiin. Arvoisa puhemies! Erityisen hankalat vaikutukset esitetyllä sääntelyllä on pieniin kuntiin — mikä on tuotu lähes jokaisessa puheenvuorossa esille — yksinkertaisesti sen takia, että pienen kunnan ei ole järkevää tai aina edes mahdollista toteuttaa ateriapalveluja yksin, ja sidosyksikköjärjestämisen rajoittaminen estää keskittämisen tuomat volyymihyödyt. Paikalliset ateriapalveluyhtiöt ovat myös ne, jotka takaavat lähi- ja luomuelintarvikkeiden laajan käytön ja hankkimisen, paikallisen ruuan. Mikäli pieni kunta joutuu luopumaan nykyisestä palveluiden järjestämistavastaan sidosyksikkömuutoksen myötä, se näkyy välittömästi koululaisten, varhaiskasvatuksen sekä vanhusten arjessa. Pelkät omistusjärjestelyt, saati muu palveluiden uudelleenjärjestäminen, johtavat merkittäviin taloudellisiin vaikutuksiin kunnissa. Erityisesti sidosyksiköissä, joissa on merkittävää omaisuutta tai tasearvo, muodostuvat osakkeiden hinnat merkittäviksi. Tällaista omaisuutta ovat muun muassa ympäri Suomen tehdyt keittiöinvestoinnit ateriapalveluyhtiöiden toiminnan alueelliseksi varmistamiseksi. Omistusjärjestelyjen mahdollistamiseksi kunnat joutuvat hakemaan lisärahoituksia lainoin ja muin rahoitusjärjestelyin, joita ei nykyisessä taloustilanteessa muutoin olisi tarpeen toteuttaa. Myös hyvinvointialueita edustava Hyvil on kriittinen esitystä kohtaan ja pitää esityksen muutoskustannusten korvaamista hyvinvointialueille välttämättömänä. Lisäksi Hyvil toteaa, että mikäli nyt kaavailtu muutos sidosyksikkösääntelyyn koskien vähimmäisomistusvaatimusta toteutuu, vaikeuttaa se huomattavasti ruokapalveluiden järjestämistä alueellisesti. Ruokapalveluiden järjestäminen on osa hyvinvointialueiden varautumista ja huoltovarmuutta ja erikoisruokavaliot huomioiden vaatii erityistä osaamista ja ravitsemuksen tuntemusta. Onkin mahdollista, että jos ruokapalveluiden järjestäminen ei ole mahdollista järjestää oman sidosyksikön kautta, hyvinvointialue ottaa toiminnan itselleen. Tästä järjestelystä syntyy isoja muutoskustannuksia, mutta mitään uutta markkinaa ei käytännössä synny. Paikallisesti tuotetut ateriapalvelut ovat osa suomalaista huoltovarmuutta, kokonaisturvallisuutta. Elintarvikehankintojen erityinen huomioiminen osana huoltovarmuutta ja varautumista on äärimmäisen tärkeää. Paikalliset keittiöt varmistavat ruuan toimitusvarmuuden myös poikkeustilanteessa. Julkisomisteisessa ateriapalvelussa, joka toimittaa ruuan laitoksiin vanhuksille ja lapsille, on kyse teollisen kokoluokan tuotannosta, jossa määrät ovat 15 000—40 000 annosta päivässä. Arvoisa puhemies! Hieman ehkä makaaberi sanonta, mutta englannin kielestä suomennettuna on olemassa sellainen kuin että tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla, ja kyllä tässä hieman sellaisia elkeitä on. — Kiitos. [Jaana Strandman: Ohhoh!]

Arvoisa rouva puhemies! Siteeraan vielä elossa olevaa isääni ensin tähän alkuun, että ”ettei nyt vaan menisi hyvä hermostuminen keneltäkään hukkaan”. [Naurua] Ja toinen: edesmennyt mummoni, kun oli vilkasta jälkikasvua, että ”istu alas, rauhoitu ja näytä levolliselta”. Olisi parempi, kun lopetettaisiin näiden kuvaaminen kokonaan. Keskustelun taso ehkä voisi nousta. Arvoisa puhemies! Terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset ovat tosiaan erittäin merkittäviä, niin kuin täällä on tänään tuotu esille. Niitähän on nostettu jo aiemmin, mutta nyt niihin tulee vielä hyvin merkittäviä korotuksia. Tähän mennessä erikoissairaanhoidon osalta niitä on nostettu 40 prosenttia. Perusterveydenhuollon terveyskeskusmaksua korotetaan 20 prosenttia, ja päiväkirurginen maksu ja erikoissairaanhoidon poliklinikkamaksut nousevat noin 10 prosenttia. Myös kotihoidon maksuja korotetaan. Hallitus on ilmoittanut myös korottavansa hammashoidon maksuja. Lisäksi hallitus päätti kehysriihessä myös kokonaan uusista maksuista, kuten leikkaus- ja toimenpidemaksu, 257 euroa, ja erityistutkimusten asiakasmaksu, 52 euroa, kuolemansyyn selvittämismaksu, 60 euroa, ja vainajan säilytysmaksu, 10 euroa vuorokaudessa. En tiedä sitten, että jos tässä leikkauksessa käy huonosti, niin miten näiden jälkimmäisten maksujen kanssa sitten käy. Erityistutkimuksella tarkoitetaan esimerkiksi magneettikuvausta tai tietokonetomografiaa tai varjoainekuvausta. Näistä laskutetaan erikseen myös, jos näitä tehdään sairaalassaoloaikana. Samoin leikkauksista ja muista isommista toimenpiteistä tulee jatkossa maksu sairaalapäivämaksun päälle. Yhteensä puhutaan helposti sadoista euroista. Jos ihmisillä ei ole rahaa, jätetäänkö hänet hoitamatta? Maksujen korotukset osuvat erityisesti pienituloisiin ja paljon palveluja käyttäviin, vaikka ministeri Rydman muuta väittikin A-studiossa. Hallitus vierittää vastuun maksujen korotuksista hyvinvointialueille toteamalla, että laissa säädetään vain enimmäismaksusta ja hyvinvointialue voi päättää tarjota palvelut maksutta tai periä niistä pienemmät maksut. Todellisuudessa hyvinvointialueiden liikkumavara on vähäinen, kun hallitus leikkaa vastaavan summan hyvinvointialueiden rahoituksesta kuin mitä se laskee laskennallisesti saatavan lisätuloja maksukorotuksella. Eli hyvinvointialueet siis menettävät rahat joka tapauksessa. Arvoisa puhemies! Hallitus on viemässä läpi myös lakimuutosta asiakasmaksujen indeksikorotuksista. Voimassa olevan lain mukaan asiakasmaksuja tarkistetaan joka toinen vuosi kansaneläkeindeksin eli yleistä hintatasoa seuraavan indeksin muutoksen mukaisesti. Hallitus esittää, että jatkossa asiakasmaksujen korotukset sidotaan hyvinvointialueiden hintaindeksiin. Vuonna 2036 maksutulot kasvaisivat jo 49 miljoonaan ja 2028 olisivat 13 miljoonaa euroa enemmän. Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu myös veroista. Itse edustan sitä kantaa, että veroja ei kannata rakastaa eikä vihata. Veroja, kuten muitakin usein tunteita herättäviä kysymyksiä, kannattaa tosiaan lähestyä äsken mainitsemaani mummon ohjetta noudattaen. Meidän perheemme on saanut veroille niin paljon vastinetta suomalaisen terveydenhoitojärjestelmän kautta, että emme jaksa vihata niitä. Jossain toisessa maassa emme kaikki olisi ehkä edes elossa tai olisimme konkurssissa. Jossain toisessa maassa vanhemmillani ei olisi ollut mahdollisuutta kannustaa ja laittaa meitä neljää lastaan koulutukseen, mutta Suomessa se on ollut mahdollista. Totta kai verotuksen on oltava työntekoon ja yrittämiseen kannustavaa, se on selvä asia, mutta oleellista on myös se, mitä saamme veroeuroille vastineeksi. Molempia puolia on tarkasteltava yhtä lailla. Arvoisa puhemies! Pienituloiselle jokainen euro on elämisen kannalta tärkeä, suurituloiselle ei. Pienituloisen taloudessa ei ole juurikaan särkymävaraa, hyvätuloisen taloutta ei jääkaapin rikkoutuminen tai vuokrankorotus kaada. Näitä eroja korostaa entisestään se, että samaan aikaan Suomessa viime vuonna laitettiin esimerkiksi rahastoihin noin miljardi euroa joka kuukausi ja kotitalouksilla on talletuksia enemmän kuin koskaan, lähemmäksi 120 miljardia euroa. Pahan päivän varalle onkin hyvä varautua. Kaikilla siihen ei ole mahdollisuutta, minkä vuoksi meillä on hyvinvointivaltio, jonka tehtävä on pitää huolta heikoimmista. Täällä salissa tosin kuulee viikoittain ellei päivittäin, että ihmisten pitää pärjätä omillaan ja valtion pitää vetäytyä kutakuinkin kaikesta. Sellainen valtio, joka ei välitä kansalaistensa tasapuolisesta ja oikeudenmukaisesta hyvinvoinnista, ei kuitenkaan ole länsimainen hyvinvointivaltio. Suomi voidaan vielä lukea niiden joukkoon, mutta kuinka kauan, jos sen puolustajat vähenevät nykyisellä vauhdilla? — Kiitos.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Oleellista on ymmärtää, että mikään todellinen tekijä ei selitä hyvinvointialueiden valtavia rahoituksen lisäysten eroja. Toiset alueet voivat pitää jopa palvelut maksuttomina, kun muualla palvelumaksut pakotetaan korottamaan maksimitasolle, tai — niin kuin täällä on käytetty tätä termiä — tappiin, ja samalla leikkaamaan rajusti palveluista, kuten edustaja Lindénkin kuvasi äsken. Silti hallituksen taholta kuullaan toistuvasti syytteitä hyvinvointialueiden suuntaan, vaikka syy löytyy hallituksen piiristä. Varsinkin itäisen Suomen hyvinvointialueiden rahoitus, erityisesti Kaakkois-Suomen maakuntien, Etelä-Karjalan, Etelä-Savon ja Kymenlaakson, hyvinvointialueiden rahoitus, jää merkittävästi jälkeen muusta maasta. Vaikka hallitus on ainakin tekevinään oikeansuuntaisia korjauksia rahoitusmalliin, niin vauhti on aivan liian hidas eikä todellista tahtoakaan näytä oikein olevan. Tällä rahoitusmallin näennäisellä korjaamisella hyvinvointialueilla on edessä jatkuva sopeutusten ja yt-neuvotteluiden kierre. Onkin erikoista, miten onnetonta alueen hallituspuolueiden edustajien edunvalvonta tässä asiassa on ollut ja varsinkin itäisessä Suomessa. Arvoisa puhemies! Täällä päivällä kuultiin ajoittain jopa surullisia puheenvuoroja, joissa elettiin vahvasti menneessä. Täällä on oppinut kuulemaan usein tätä menneessä elämistä, ja siinä tulee aina mieleen se, että kun aikoinaan tuli avioero, niin olen miettinyt, että jos minä menisin viikonlopuksi kotiin ja koko viikonlopun puhuisin siellä minun ex-vaimostani, niin mitenkä lämmin ja pörröinen tunnelma siellä mahtaisi olla. Täällä on kyllä vähän samanlainen olo, eli ei ehkä ihan niin rakentavaa eikä eteenpäin katsovaa. Tunnen nykyisen puolisoni sen verran hyvin, että ehkä en ota tätä riskiä. Rahoitusmalliuudistus pitää tehdä nopeasti, ja ennen sen valmistumista ei hyvinvointialueiden eroja tule enää kasvattaa. Yksi keino on taata kaikille sama rahoituksen kasvu, jossa väestönmuutos otetaan huomioon, jolloin epäreiluuden kierre saadaan katkaistua. Nyt suunnitellut pienet muutokset johtavat siihen, että osa hyvinvointialueista joutuu vaatimaan riittävää rahoitusta oikeusteitse. Perusteena tälle on se, että perustuslain mukaan sotepalvelut on turvattava kaikille. Hallituksen esitys kohdistaa kuitenkin palvelutarpeen kasvuun liittyvistä säästötoimista suurimmat leikkaukset Etelä-Savoon, Pohjois-Karjalaan, Kainuuseen ja Lappiin. Pienemmät vaikutukset kohdistuvat Länsi-Uudellemaalle, Keski-Uudellemaalle, Vantaalle—Keravalle ja Helsinkiin. Rahoitusmallin epäoikeudenmukainen korjaus jättää seuraavalle hallitukselle synkän perinnön monen muun hallinnonalan päätöksen lisäksi. Arvoisa puhemies! Kuten täällä tänään on todettu myös hallituspuolueiden edustajien taholta, kyseessä on säästölaki — vajaa 400 miljoonaa euroa. Esityksessä myös myönnetään, että hyvinvointialueiden rahoitus kiristyy ja hyvinvointialueilla tasapainoilu perusoikeuksien toteutumisen ja riittävän rahoituksen välillä jatkuu. Esityksen vaikutusarvioiden mukaan rahoitus vähenee koko maan tasolla, mutta vaikutukset vaihtelevat huomattavasti alueiden välillä. Hallitushan tuotti uudet laskelmat lausuntokierroksen päättymisen aattona, mikä on poikinut kanteluita oikeuskanslerille liian lyhyestä lausuntoajasta. Myös tämä on asia, jota ei voi millään muotoa pitää hyvänä hallintona. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri hyvin toi esille sen, mistä tässä hallituksen esityksessä on kyse, eli ambulanssikuljetukset ja ensihoitopalveluun sisältyvät kuljetukset rahoitettaisiin jatkossa valtion hyvinvointialueille osoittamalla rahoituksella ja hyvinvointialueille säädettäisiin oikeus periä näistä palveluista asiakasmaksuja. Periaatteessa tosiaan voidaan pitää oikeana toimenpiteenä tätä rahoitusvastuun siirtoa hyvinvointialueille. Sen sijaan tätä asiakkaiden rahoituksen osuuden kasvattamista, kuten edustaja Lindénkin toi osaltaan esille, voidaan kyllä kyseenalaistaa. Tämä on myös sillä tavalla johdonmukainen hallituksen linjan kanssa, että tämä ikävä työ jää sinne hyvinvointialueille, kun asiakkaille perustuslain mukaan kuuluvista palveluista peritään jatkossa maksuja. Tämä aiheuttaa taas osaltaan tahran hyvinvointialueiden maineeseen, vaikka syyllinen on ministeriaitiossa. Esitetty malli myös vähentää jälleen muun muassa Etelä-Savon hyvinvointialueen rahoitusta, elikkä tämäkin hallituksen esitys heikentää itäisen Suomen asiaa. Se täytyy sanoa, että hallitus toimii johdonmukaisesti, epäreilusti mutta johdonmukaisesti. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Täällä joillakin on katse kovasti siellä Marinin hallituksen peräpeilissä, mutta jos katsotaan nyt kuitenkin tuulilasista sinne tulevaa. Otan tämän saaristolain muutoksen tähän keskusteluun. Itse tulen Etelä-Savon hyvinvointialueelta Eloisalta, joka on siinä Saimaan sylissä. Tämä muutoshan vähentää 700 000 eurolla meillä rahoitusta, vaikka ollaan sisämaan suurin saaristoalue, ja tästäkin huolimatta, vaikka olemme suurin saaristoalue, niin juuri ja juuri täytämme nämä uudet määritelmät. Saaristoisuuden osalta asian voikin tiivistää tähän siteeraukseen Puumalan kunnanjohtajalta: ”Saaristoisuuden ja saaristoisten hyvinvointialueiden osalta lakimuutos on syytä tehdä vasta siinä vaiheessa, kun hyvinvointialueiden kaikki olosuhdetekijät päivitetään ja samassa vaiheessa voidaan realistisesti katsoa, miten etenkin kausiasuminen tulee hyvinvointialueiden rahoituksessa huomioida.” — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Jatkan tästä rokoteasiasta. Elinkeinoelämän keskusliitto toteaa näin: rokottaminen lisää työkykyä, vähentää poissaoloja ja parantaa tuottavuutta. Elinkeinoelämän keskusliitto ja SAK yhdessä — siis yhdessä — toteavat, että Suomi tarvitsee työkykyisen väestön ratkaisuksi aikuisten rokotusohjelmaan ja että Suomessa on tällä hetkellä noin 1,4 miljoonaa yli 50-vuotiasta työntekijää ja terveyden ja työkyvyn ylläpitäminen on tärkeää työvoiman riittävyyden kannalta. Ja vielä täältä huomiona rokottamisen vaikutus kansantalouteen: Voidaan ehkäistä sairauspoissaoloja. Yhden poissaolopäivän kustannus 370 euroa päivässä, työpanoksen menetys seitsemän miljardia euroa vuodessa — seitsemän miljardia euroa vuodessa — ja tässäkin salissa on niitä, jotka jostain kummallisesta syystä vastustavat rokotteita. Kaikki tämä vaikuttaa sairaanhoitojärjestelmän kuormitukseen. Eli vähemmän sairauspoissaoloja, korkeampi tuottavuus, alhaisemmat sairausvakuutusmaksut, vahvempi julkinen talous. Yksilön elämänlaatu paranee, ja työurat pidentyvät. Elinkeinoelämän keskusliiton viesti, ja SAK siellä mukana. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Myönnän, että voitte keskeyttää, jos puhun asian vierestä kovin pahasti. Täällä tulivat nämä kissat ja niiden rekisteröinti, ja juuri tänään tuli yksi kansalaispalaute. Näkökulmana siis se, että itse tulen tuolta vähäväkisiltä, näivettyviltä, taantuvilta puutealueilta elikkä itäisestä Suomesta, ja kun siellä viimeisenä vanhuuden turvana jopa sotepalveluja korvaamassa on se 13-vuotias kissa tai sitten se kolmirotuinen koira, niin ovat aika huolissaan ne mummot ja papat siellä, että pitääkö nämä nyt tosiaan lähteä siruttamaan johonkin paikkaan, josta he eivät edes tiedä, missä se on ja mitä se maksaa. Pitää ottaa myös tämmöinen inhimillinen näkökulma näissä huomioon. — Kiitos, ei muuta. [Aki Lindén: Hyvä puheenvuoro!]

Arvoisa herra puhemies! Politiikka on retoriikkaa, niin kuin olen oppinut, ja tämmöinen lause ministeriltä ainakin kertaalleen, ellei useammankin kerran kuultiin: kustannusten kasvun taittamisen kannustin. Kustannusten kasvun taittamisen kannustin — mielenkiintoinen lause, josta jokainen voi pohtia, mitä se sitten oikein tarkoittaakaan. Jätän sen kotiyleisöllekin mietittäväksi. Toinen, mitä vahvasti tuotiin ministeriltä esille, on tämä ylijäämäinen tulos, että yhteen laskien se on kasvanut. Se jää kertomatta, mikä se alijäämien kattamisen hinta on: irtisanomisia, epävarmuutta, huolta ja murhetta niille työntekijöille, osa ei palaa enää alalle, ja huolta ja murhetta ja turvattomuuden tunnetta myös niiden palvelujen käyttäjille. Se on se hinta kustannusten kasvun taittamisen kannustinten seurauksena. Arvoisa puhemies! Tuore valtakunnallinen diagnoositietoselvitys vahvistaa, että soterahoitusmallin tietopohja on puutteellinen ja johtaa hyvinvointialueiden epätasa-arvoiseen kohteluun. Erityisesti tämä iskee itäiseen Suomeen ja itäisen Suomen hyvinvointialueeseen — kuten moni muukin hallituksen politiikka. Hyvinvointialueiden rahoituksen perustana oleva tieto muodostuu eri tavalla eri puolilla Suomea. Se muodostuu epäselvien ohjeiden ja rakenteellisesti virheellisten käytäntöjen lopputulemana. Tämä tuottaa epäoikeudenmukaisen lopputuloksen, jossa ei ole kyse vain teknisestä diagnostiikkatietojen kirjaamisesta vaan siitä, pystyykö hyvinvointialue turvaamaan lakisääteiset palvelut ja kansalaisten yhdenvertaisuuden — pystyykö hyvinvointialue turvaamaan lakisääteiset palvelut ja kansalaisten yhdenvertaisuuden. Nyt käsittelyssä oleva hallituksen esitys ei tuo tähän perusongelmaan käytännössä mitään muutosta. Ei siitäkään huolimatta, vaikka asiantuntijoiden mukaan ratkaisu olisi tehtävissä, jos siihen olisi haluja. On perusteltua kysyä, miksi hyvinvointialueiden rahoitusmalli ei perustu THL:n tai talouspolitiikan arviointineuvoston arvioimiin parempiin vaihtoehtoihin. Arvoisa puhemies! Rakenteellisesti virheellisen tietopohjan käyttäminen miljardiluokan rahoituspäätösten perusteena ei ole hyväksyttävää. Maailmassa ei enää ole kuin kourallinen oikeusvaltioita, mutta ainakin Suomi voi itsensä vielä sellaiseksi luokitella. Tämä oikeusvaltioasema kuitenkin murenee, mikäli kansalaisten perusoikeuksien toteutuminen riippuu siitä, miten diagnooseja on eri hyvinvointialueilla kirjattu tai miten sattumanvaraista tietojärjestelmien toiminta sattuu olemaan. Kyse on paljon suuremmasta asiasta kuin pelkästä tietojen kirjaamisesta. Kyse on oikeudenmukaisuudesta ja yhdenvertaisuuden toteutumisesta koko maassa, jokaisen ihmisen kohdalla. Ei ole millään tavoin hyväksyttävää, että virheellisillä tiedoilla jaetaan noin kolmasosa valtion budjettivaroista kansalaisten elintärkeiden palvelujen järjestämiseen. Hallituksen olisi pitänyt puuttua tähänkin asiaan ripeämmin ja nopeammin. Tietoa oli muttei tahtoa sen hyödyntämiseen. Rahoitusmalli ja sen ohjaus sekä sääntely on uudistettava niin, että hyvinvointialueita kohdellaan tasapuolisesti. Muutoin oikeusvaltiomme ja hyvinvointivaltiomme jatkaa rapautumistaan, kun maata jaetaan tässäkin kohtaa voittajiin ja häviäjiin. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Vanhaa sanontaa käyttäen hallituksen esitys on oikeansuuntainen mutta riittämätön. Lakiesityksen perustelujen muissa vaihtoehdoissa todetaan seuraavaa: ”Vaihtoehtona nyt ehdotettavalle enimmäiskattamismääräajalle voidaan pitää alijäämän kattamiskauden aluekohtaista jatkamista enintään vuoden 2030 loppuun. Valtiovarainministeriön simulaatiolaskelman mukaan tämä tarjoaisi kuitenkin vain marginaalisen parannuksen alijäämien kattamiseen vaadittavaan nettokustannusuraan.” Valtiovarainministeriön näkökulmasta tämä voi toki olla marginaalinen parannus. Johtuen hallituksen tähän mennessä harjoittamasta kurittamisesta on hyvinvointialueiden talous vedetty niin kireälle, että niille yksittäistenkin miljoonien muutokset ovat merkittäviä. Jokaisen euron leikkaus on pois ihmisten terveydestä ja turvallisuudesta. Valtiovarainministeriöllä ja hallituksella näyttääkin olevan hukassa, montako nollaa missäkin leikattavassa summassa on, ja varsinkin se, mitkä näiden leikkausten vaikutukset ovat. Arvoisa puhemies! On täysin selvää, että pidempi alijäämien kattamisaika antaisi sadoille hyvinvointialueiden työntekijöille poispääsyn irtisanomisuhasta ja muutaman vuoden kuluttua takaisinpalkkauksesta, olettaen, että he ylipäätään ovat enää käytettävissä entisiin työtehtäviinsä. Kattamisajan pidentäminen antaisi myös inhimillisemmän aikataulun järjestää palvelunsa kolmen todella ison myllerryksen vuoden jälkeen, jotka hallitus on leikkauksillaan aiheuttanut. Hyvinvointialueet ovat jo leikanneet miljardeilla kustannusten kasvua, aivan kuten soteuudistuksella tavoiteltiin. Hyvinvointialueiden alijäämät eivät myöskään ole niiden oma vika, vaan kuten Erholan työryhmän raportissa sanotaan: ”Rahoituksen tason määräytymisperusteet eivät ole alkuvaiheessa vastanneet toteutunutta palvelutarpeen ja kustannusten kehitystä. Rahoituksen jälkikäteistarkistuskaan ei nosta rahoituksen tasoa pysyvästi yllättävän kustannusšokin jälkeen eikä täytä alkuvaiheen rahoituspohjan vajetta.” Hyvinvointialueet ansaitsevat tämän yhden vuoden lisähengähdyksen, joka lain perusteluissa on valtiovarainministeriönkin mielestä selkeä vaihtoehto. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Noin 240 valtion aluehallinnon toimipaikkaa on lakkautettu tai ollaan lakkauttamassa: poliisiasemia, ajokorttikoepaikkoja, oikeusaputoimistoja, maanmittaustoimistoja, maistraatin palveluja ja ulosottotoimistoja — siis 240 toimipaikkaa. [Juho Eerola: Mikä poliisiasema lakkautetaan!] Tämä on hallituksen valinta, vaikka Suomen turvallisuutta tulisi luoda yhdessä valtion, hyvinvointialueiden, kuntien, viranomaisten, kansalaisyhteiskunnan ja paikallisten yhteisöjen voimin. Julkisen vallan tehtävä on turvata yhteiskunnan toimintaedellytykset koko maassa. Tämä on välttämätöntä kaikissa strategioissa, suunnitelmissa ja erityisesti lainsäädäntöhankkeissa. Arvoisa puhemies! Kysymys pääministerin sijaiselle: Kun hallituksen jo tehdyillä ja tulossa olevilla päätöksillä valtio on keskittämässä palvelunsa suurimpiin kaupunkeihin ja vetäytymässä suuresta osasta maata, niin mitä teillä on sanoa niille lukemattomille ihmisille, jotka tuntevat olonsa hylätyksi ja turvattomaksi teidän politiikkanne seurauksena?

Arvoisa rouva puhemies! Tässä samalla, kun on tämä hallituksen esitys, muutetaan valtioneuvoston asetusta poikkeuksista lepoaikoihin. Käytän tätä tilaisuutta hyväkseni, koska on tullut kahden eri toimialan toimijoilta yhteydenottoja tähän liittyen. Arvoisa puhemies! Suomessa ammattiliikenteen ajo- ja lepoaikoja säädellään EU:n ajo- ja lepoaika-asetuksella, lailla liikenteen palveluista sekä valtioneuvoston asetuksella ajopiirturikorttien myöntämisestä ja poikkeuksista ajopiirturin käytössä. EU:n ajo- ja lepoaika-asetuksen 13 artiklassa annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus myöntää yksittäistapauksittain asettamiensa edellytysten mukaisesti poikkeuksia 5—9 artiklan säännöksistä 13 artiklassa esitettyjen ehtojen mukaisesti. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle artiklan nojalla myönnetyistä poikkeuksista, ja komissio ilmoittaa niistä muille jäsenvaltioille. Tämä tulee siis suoraan sieltä tekstistä. Poikkeuksista päättäminen ja niistä säätäminen yllä mainituin puittein on kansallinen valinta. Tämä on Suomessa päätetty tehdä valtioneuvoston asetuksessa, joka on annettu liikennepalvelulain nojalla. Käytännössä on tullut vastaan tapauksia, joiden osalta olisi syytä tarkastella niiden lisäämistä näiden poikkeusten piiriin. Ne liittyvät maatilan sisäiseen lietteen eli karjalannan siirtoon ostopalveluna sekä luonnonvesistöihin istutettavien kalojen kuljetukseen. Arvoisa puhemies! Suurilla kuljetuspalveluja käyttävillä kotieläintiloilla on usein lietevarasto kotieläinrakennuksen yhteydessä, mistä lietettä kuljetetaan niin sanottuihin satelliittisäiliöihin odottamaan sopivaa levitysajankohtaa tai siirtona konttiin, josta se siirretään levityskalustoon ja levitetään ravinteeksi peltoon. Molempia siirtoja suoritetaan usein kiireisimmän viljelysesongin aikana kuljetusyrittäjiltä tilattavana ostopalveluna, johon kuuluu siirtokalusto kuljettajan kanssa. Nykyinen ajo- ja lepoaika-asetus ilman kansallista poikkeusmahdollisuutta käytännössä keskeyttää lietteen siirron juuri kiireisimmän sesongin aikaan, mikä ei ole maatalousyrittäjän eikä kuljetusyrittäjän edun mukaista, koska työ viivästyy ja se aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia. Työn viivästyminen kielteisine seuraamuksineen kertautuu, kun se tapahtuu jokaisella palvelua ostavalla maatilalla. Toinen tapaus on suoraan luonnonveteen istutettavien kalojen kuljetus, jossa olennaista on, että elävät kalat saadaan riittävän nopeasti veteen. Normaalissa istutuspäivässä on useita pysähdyksiä, jolloin ylimääräisiin pysähdyksiin ajo- ja lepoaikojen takia ei ole mahdollisuutta, koska se vaarantaa kalojen terveyden, jopa niiden hengen. Syksyllä tilannetta vaikeuttaa valoisan ajan lyheneminen. Liian tiukoista lepoaikavaatimuksista johtuvaa odottelua voidaan pitää kyseenalaisena myös pienpoikasten ja eläinsuojelun näkökulmasta. Istutuspäivän pituus on normaalisti noin 10—14 tuntia, kun otetaan huomioon matkat kuormaukseen ja paluu viimeiseltä istutuspaikalta. Arvoisa puhemies! Edellä kuvatut ongelmat olisivat korjattavissa täydentämällä valtioneuvoston antamaa asetusta ajopiirturikorttien myöntämisestä ja poikkeuksista ajopiirturin käytössä. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Täällä on näistä hienoista, upeista maatalousyrittäjäurista kerrottu, ja minäkin vähän yli 20 vuotta sitä tein, toki hyvin pienimuotoisesti. — Eräs edustajakollega totesi osuvasti, että kaikki politiikka on aluepolitiikkaa, ja voi sanoa, että kaikki politiikka on myös maaseutupolitiikkaa. Tuossa viikonlopun lehdessä oli budjettipäällikkö Mika Niemelän kommentti, riittävätkö rahat asfalttiteihin maalla, ja se aiheutti aika paljon pöyristymistä läpi maan, ja ihan syystä, mutta se jätti varjoonsa paljon isomman asian: Niemelähän ei puhunut ainoastaan vain maaseudun teistä, vaan hän puhui koko suomalaisesta maaseudusta, suurimmasta osasta Suomea, ja hän totesi, että koko hyvinvointivaltion palvelulupaus tulee miettiä uusiksi. Mutta tämä lupaushan ei toteudu tälläkään hetkellä käytännössä millään politiikan osa-alueella, ei tiestön osalta, ei puhelin- eikä tietoliikenneyhteyksien, ei digitalisaation, ei sotepalveluiden, ei koulutusmahdollisuuksien, ei rahoituksen osalta. Näillä kaikilla on kohtalonyhteys siellä maaseudulla asumiseen, elämiseen, yrittämiseen ja vapaa-ajan asumiseen — mitä Niemeläkin tuntui harrastavan — ja jos ei katsota kokonaisvaltaisesti kaikkien politiikan osa-alueiden näkökulmasta, niin maaseudulla ei ole Suomessa tulevaisuutta.

Arvoisa herra puhemies! Kun kaikki täällä salissa olevat — tosin meitä ei kovin montaa täällä ole — ja muutenkaan eivät varmaan vielä ole lukeneet tätä erinomaista valtuutetun kertomusta, niin nostan sieltä joitain huomioita, joista, ikävä kyllä, tuli oma olo varsin huonoksi, lähestulkoon pahoinvoivaksi välillä. ”Tilastotiedon valossa kiusaaminen ja yksinäisyys ovat merkittäviä ongelmia lasten elämässä. Kouluterveyskyselyn mukaan noin yhdeksän prosenttia 4.—5. luokan oppilaista joutuu koulukiusatuksi vähintään kerran viikossa ja 11 prosenttia 8.—9. luokan oppilaista kokee, ettei heillä ole yhtään läheistä ystävää. Kiusaamista ja yksinäisyyttä kokevien lasten määrä on noussut viime vuosina. Hälyttävää on, että useimmat kiusaamista kokeneet tai sitä todistaneet lapset kokevat myös, ettei kiusaamiseen ole puututtu riittävän tehokkaasti. Kouluterveyskyselyn mukaan vain noin puolet 8.—9. luokan oppilaista ajattelee, että koulukiusaaminen on loppunut tai vähentynyt kiusaamisesta kertomisen jälkeen.” — Vain puolet! — ”Tapaamisissa lapset ovat kertoneet, että esimerkiksi kiusaajan puhuttelu tai pakotettu anteeksi pyytäminen eivät yleensä auta, vaan kiusaaminen jatkuu. Surullisin tilanne on kiusatun näkökulmasta.” Tämä on siis suoraan sieltä kertomuksesta. Tässä sitaatti nuoren sanomana: ”Kiusaaminen ei ole okei. Sellainen ajatus pitäisi olla jokaisella päässä. Koska kiusatulle tulee siitä negatiivinen muisto, joka jättää jäljen koko loppuelämäkseen. Mutta kiusaaja taas, niin hänelle se on vaikka normi tiistai, niin hän ei tietystikään sitten luultavasti edes muista sitä.” Arvoisa puhemies! Toinen yhtä surullinen poiminta kertomuksesta: ”Myös lapsiköyhyys on Suomessa todellinen ilmiö, jonka seuraukset ovat mittavat. ’Köyhyys on mahdollisuuksien puutetta’, nimesi Lauri Mäkinen kollegoineen osuvasti lapsiköyhyyttä käsittelevän tutkimuksensa. Sen mukaan köyhyyden sosiaalinen ulottuvuus näyttäytyy ulkopuolisuutena sekä puutteellisina mahdollisuuksina osallistua muille tavallisiin aktiviteetteihin, kuten harrastuksiin. Emotionaalisesti köyhyys aiheutti häpeää, surua, kateutta ja stressiä.” ”Riittävät perustaidot mahdollistavat yksilön kehityksen, kouluttautumisen ja osallisuuden yhteiskunnassa. Perhetausta, kuten koulutus ja tulotaso, ennustavat suoraviivaisesti lapsen koulupolkua. Korkean sosioekonomisen taustan lapset saavat parempia arvosanoja, hakeutuvat muita useammin lukioon, jäävät harvemmin koulutuksen ulkopuolelle, ja heitä siirretään vähiten yksilöllistettyyn opetukseen.” — Se todetaan hyvin tässä kertomuksessa. — ”Tiina Ristikari ja kumppanit siteeraavat ruotsalaista koulutussosiologi Donald Broadya: ’Ainoa jotenkin varma tapa menestyä koulussa on, että valitsee hyvin koulutetut suurituloiset vanhemmat.’” — Ainoa jotenkin varma tapa menestyä koulussa on, että valitsee hyvin koulutetut suurituloiset vanhemmat, sitaatti päättyy. Arvoisa puhemies! Ja vielä kolmas: ”YK:n mukaan maailmassa on käynnissä 61 väkivaltaista konfliktia, mikä on suurin lukema toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Kaikki nämä maailman kriisit kurittavat lapsia ja heijastuvat myös Suomeen. Lapsen oikeuksia puolustavat instituutiot tekevät vahvaa yhteistyötä niin Pohjoismaissa, Euroopassa kuin globaalisti. Lapsiasiavaltuutetun toimisto on neljän vuoden aikana osallistunut yli 80 kansainväliseen tilaisuuteen tai tapaamiseen ja vaikuttanut Euroopan lapsiasiavaltuutettujen verkoston ENOC:n johtokunnassa. Kansainvälinen työ on opettanut, että lasten hyvinvointia tukevat ja vaikeuttavat asiat ovat hyvin samanlaisia eri puolilla Eurooppaa. Monissa maissa on havaittu lasten ja nuorten psyykkisen pahoinvoinnin lisääntyminen, ja ilmiön yhteyttä covid-19-pandemian seurauksiin, älylaitteisiin, yksinäisyyteen, vaatimusten kasvuun ja elinympäristön muutoksiin selvitetään. Sekä lapsiin kohdistettu että lasten tekemä väkivalta ovat lisääntyneet monissa maissa. Lasten yhdenvertaiset oikeudet riittävään elintasoon ja palveluihin, kuten terveydenhuoltoon, eivät toteudu. Ero hyvin toimeentulevien ja heikko-osaisten lasten välillä kasvaa niin oppimisen, terveyden, toimeentulon kuin tulevaisuudennäkymien osalta.” Arvoisa puhemies! Näitä lukiessa täällä eduskunnassa meidän aikuisten viikoittain nähtävä ja kuultava kiukuttelu hävettää entistäkin enemmän. Anteeksi.

Arvoisa herra puhemies! Kiitos edustaja Heinoselle. Innostuin katsomaan, että 16. tuote on rättänä elikkä savolainen mustikkakukko. Ja nyt kun pystyy nostamaan itäistä Suomea esille, niin on pakko lukea, mitä se tarkoittaa: ”Savolaisessa mustikkakukossa yhdistyivät Savon alueelle ominainen marjojen keruukulttuuri ja ikivanhan kaskeamisperinteen juurruttama rukiin monipuolinen käyttö.” Kun itse asun Mikkelin Anttolassa, niin savolainen mustikkakukko on valittu Mikkelin pitäjänruoaksi vuonna 1984. Savolaisen mustikkakukon maantieteellisen alueen muodostavat Pohjois-Savon ja Etelä-Savon maakunnat. Arvoisa puhemies! Puheenvuorooni liittyy samaten se, minkä edustaja Heinonen hyvin nosti siinä lopussa esille. Hallituksen esityksen Lausuntopalaute-luvun lopussa todetaan seuraavaa: ”Esityksen valmistelussa ei katsottu mahdolliseksi esittää resursointia lisämäärärahaesityksillä valtion vuoden 2026 talousarvioon. Asetuksen edellyttämä toimeenpano rahoitetaan ainakin ensivaiheessa kohdentamalla olemassa olevia resursseja uudelleen, tehostamalla viranomaisten nykyisiä tehtäviä ja toimintaa sopeuttamalla. Resurssitarpeet nojaavat arvioihin tulevien valvontatehtävien määrästä ja laadusta, joista täsmällisempää tietoa on saatavilla vasta, kun viranomaisille kertyy käytännön kokemusta valvontatehtävistä.” Arvoisa puhemies! Edellä mainittu teksti hallituksen esityksestä liittyy Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin lausuntoon. Antamassaan lausunnossa Tukes ei kannattanut ehdotusta, jonka mukaan se säädetään laissa markkinavalvontaviranomaiseksi. Tukes katsoo, että tehtävä on muun muassa viranomaisresurssien käytön kannalta tarkoituksenmukaista säätää Kilpailu- ja kuluttajavirastolle. Tukes perusteli kantansa vaikealla resurssitilanteella. Tämä on tullut esille myös muussa yhteydessä. Muun muassa talousvaliokunnan kuulemisessa tuli esille se, että tehtäviä on lisätty heille merkittävästi, mutta samaan aikaan resursseja on hallituksen toimesta myös jouduttu voimakkaasti vähentämään. Lainaus Tukesin lausunnosta: ”Tukesin resurssitilanne on vaikea. Jos Tukes ei saisi lisäresursseja ehdotettua markkinavalvontatehtävää varten, tehtävä veisi resursseja sellaisilta valvontasektoreilta, joissa turvallisuus on keskeistä ja joissa riskit hengelle ja terveydelle voivat olla merkittäviä.” Yhtenä esimerkkinä tästä voidaan mainita maatalouden tarvitsemien kasvinsuojeluaineiden viranomaistehtävät, ja tämä on syytä ottaa valiokuntakäsittelyssä vakavasti huomioon. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Tämä hallituksen esitys muuttaisi ammattikorkeakoululakia siten, että ensihoitajakoulutus, kätilökoulutus ja terveydenhoitajakoulutus olisivat erilliseen sääntelyyn perustuvia koulutuksia, jotka suoritettaisiin sairaanhoitajakoulutuksen lisäksi. Ensihoitajakoulutuksen ja kätilökoulutuksen tavoitteellinen suoritusaika olisi puolitoista lukuvuotta ja terveydenhoitajakoulutuksen yksi lukuvuosi. Ensihoitaja- ja terveydenhoitajakoulutuksen voisi kuitenkin suorittaa edelleen myös nykyiseen tapaan yhtenäisenä koulutuksena sairaanhoitajakoulutuksen kanssa. Uudistuksen tavoitteeksi hallitus kertoo, että sairaanhoitajakoulutuksen aiemmin suorittaneet voisivat pätevöityä ensihoitajan, kätilön ja terveydenhoitajan tehtäviin muulla tavoin kuin suorittamalla toisen samantasoisen ammattikorkeakoulututkinnon. Tämä selkeyttäisi ja sujuvoittaisi esityksen mukaan tutkinnon jo suorittaneiden koulutuspolkuja. Samalla se mahdollistaisi tutkintoon johtavan koulutuksen aloituspaikkojen kohdentamisen niille, joilla ei ole vielä korkeakoulututkintoa tai opinto-oikeutta samantasoisen korkeakoulututkinnon suorittamiseen. Ensihoitaja-, kätilö- ja terveydenhoitajakoulutus olisivat opintotukeen oikeuttavaa koulutusta. Opintolainan saaja olisi oikeutettu opintolainahyvitykseen silloin, kun koulutus suoritetaan tavoiteajassa sairaanhoitajakoulutuksen lisäksi. Arvoisa puhemies! Koulutusta tarjoavien tahojen osalta on tuotu esille, että hallituksen esityksessä tulisi huomioida, että säännellystä ensihoitajakoulutuksesta valmistuneet henkilöt laillistetaan ensihoitajiksi. Vastaavasti on tärkeää varmistaa, että terveydenhoitajakoulutuksen suorittanut henkilö käyttää terveydenhoitajan ammattinimikettä ja että laillistaminen ja rekisteröityminen terveydenhoitajaksi tapahtuvat. Erikseen säännellyn koulutuksen osalta ensihoitajan, kätilön ja terveydenhoitajan osaamisen tulisi olla sama kuin tutkintokoulutuksessa. Tällä voidaan varmistaa ammattiin laillistettujen, ammattinimikettä käyttävien, tutkintokoulutuksen ja erikseen säännellyn koulutuksen käyneiden yhdenvertaisuus työelämässä. Osaaminen tulisi kuvata erikseen säädetyn koulutuksen osaamistavoitteena, joka auttaa aiemmin hankitun osaamisen tunnistamiseksi. Lisäksi tulisi huomioida, että opiskelijoiden opintososiaaliset edut pysyvät samoina kuin nyt. Olisikin hyvä, että muutos huomioitaisiin myös ammattikorkeakoulujen rahoitusmallissa. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tulin tälle puolelle — kun täällä on kaksi pönttöä — puhumaan, koska tällä puolella, missä istuvat hallituspuolueiden edustajat, heistä eivät nyt enää tähän aikaan illasta ole kaikki paikalla. Ehkäpä he ovat ”olumppialaisia” seuraamassa, niin kuin suomalaisittain sanotaan. Päivän keskustelusta jäin kahdelta hallituspuolueen edustajalta hieman ihmettelemään, kun he nostivat esille elintarvikkeet ja siihen liittyvät näkökulmat. Jos puhutaan julkisista elintarvikehankinnoista, niin isoin ongelma siellä on maksettava hinta. Kun tiedetään, missä kannattavuusongelmissa suomalainen maatalous on, niin kun elintarvikehankinnat ovat yleensä niin, että volyymit ovat jonkinkokoisia, että pitää olla jonkinkokoinen tavarantoimittaja, ja taas hinta on hyvin niukka tietäen kuntien taloudellisen tilanteen, niin se on hyvä, että on olemassa tämmöinen yksi markkinakanava lisää, mutta se ei ole mikään kovinkaan merkittävä tekijä maatalouden kannattavuuden näkökulmasta. Toinen oli sitten se, miten kilpailutetaan, onko siellä kotimaista ja minkälaiset ehdot se täyttää, ja kyllä nykyinen lainsäädäntö antaa aika hyvin mahdollisuudet, ja Motivalla on ollut erittäin hyvät ohjeet. Esimerkiksi omassa kotikaupungissani Mikkelissä kotimaisuusprosentti on varsin korkea. Elikkä siinä ehkä keskustelua vietiin vähän semmoiseen suuntaan, mikä ei tämän päivän keskustelun varsinainen aihe kuitenkaan ole. Arvoisa puhemies! Hallitus tosiaan myöntää, että kertaluontoiset kustannukset kunnille ja hyvinvointialueille voisivat olla jopa 450 miljoonaa euroa, ja kuten täällä on todettu, Kuntaliitto on arvioinut jossain vaiheessa, että jopa 600 miljoonaa. Mikä se sitten todellisuudessa tulee olemaan, se jää nähtäväksi. Vuosittaiset säästöt jäisivät 37—74 miljoonan haarukkaan, ja takaisinmaksuaika kustannuksille olisi noin kymmenen vuotta. Mitään takeita siitä, että kilpailutukset onnistuisivat tai markkinoille syntyisi tarjontaa tai kunnille ja hyvinvointialueille koituisi minkäänlaisia säästöjä, ei ole voitu esittää. Sen sijaan hankintalaista on tulossa entistä monimutkaisempi, mikä vaikeuttaa kilpailutukseen osallistumista ja todennäköisesti lisää kustannuksia, kun joudutaan käyttämään kalliita konsultteja. Ja onko olemassa riittävästi osaajia, kun pakotetaan pirstomaan näitä hankintayksiköitä? Eli tämä hallituksen esitys ajaa erityisesti pienet ja keskisuuret kunnat tilanteeseen, jossa toimivat yhteistyömallit puretaan ilman takeita, että markkinoilla olisi tarjontaa samanlaisille palveluille. Täällä ovat erittäin hyvin tulleet esille kyberuhkat ja myös ict-palveluiden, talous- ja henkilöstöhallinnon sekä ruokahuollon ja pesulapalvelujen kaltaisia elintärkeitä tukipalveluja. Kyse ei ole siis siitä, etteikö täällä tarvita kilpailutusta ja tule edistää yrittäjyyttä ja estää epäreilut kilpailutukset, mutta nämä keinot eivät tämän toteuttamiseksi ole toimivia. Kuten hallitus itsekin myöntää, nämä syrjivät pieniä ja keskisuuria kuntia, koska isojen kaupunkiseutujen, pääkaupunkiseudun ja muiden kasvukeskusten ongelmien ratkomiseen eivät sovi samat keinot kuin pieniin kuntiin. Mikäli sidosyksiköt ovat markkinahäirikköjä, pitää niihin puuttua viranomaisvalvonnalla, ja se on jo tällä hetkellä mahdollista. Jos lainsäädännössä on aukkoja, ne voidaan tilkitä kuntalain kautta tai erityislainsäädännössä. Arvoisa puhemies! Ratkaisu ei ole tehdä hankintalaista entistäkin monimutkaisempi, joka itsessään vaarantaa onnistuneet kilpailutukset. Ja vielä on se, että nämä markkinapuutealueet ovat todellinen ongelma, joka on syytä ottaa huomioon. Yhden politiikan malli ei toimi tässäkään. Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen mukaan ainoa ongelma olisi sidosyksikkökunnan liian pieni omistusosuus hankintayksiköstä, niin kuin täällä on moneen kertaan tuotu esille. Hallitus kuitenkin antaa myös ohjeet, millä tavoin nykyisestä sidosyksiköstä pois joutuva kunta voisi jatkossakin välttyä pakkokilpailutukselta, jolloin voidaan kysyä, miksi tällaiseen hallinnolliseen piirileikkiin on tarvetta käyttää aikaa. Hallituksen suuria kaupunkeja suosiva linja näkyy myös tässä esityksessä: vähimmällä pääsevät suurimmat kunnat, joissa liikkuvat suurimmat rahavirrat. Hallitus kuvittelee lisäävänsä yrittäjien markkinaosuutta pienten kuntien hankintapakolla, vaikkei näissä välttämättä edes ole markkinoita, joita kilpailuttaa. Hallitus myös jälleen kerran syyllistää kuntia ja hyvinvointialueita, mitä on hyvin vaikea ymmärtää. Voidaan perustellusti kysyä, miksi hallitus haluaa lisätä hallinnollista taakkaa, purkaa toimivia yhteistyörakenteita ja ajaa ne pienempiin yksiköihin tekemään asiat itse tai perustamaan esimerkiksi kuntayhtymän. Tämän uudistuksen maksajiksi eivät joudu hallitus tai oppositio täällä, vaan kunnissa ja hyvinvointialueilla asuvat ihmiset korkeampina veroina tai heikentyvinä palveluina. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Täällä erityisesti päivällä keskustelussa joutui jälleen kerran, ties monennenko kerran, miettimään sitä, onko niin, että asioita ei voi korjata, jos ne eivät ole omaa syytä. Yhteisten asioiden hoitamisessa tämä on jotenkin todella kummallinen ajattelutapa, mutta tämä salihan on paljastanut muutenkin, että vaikka Suomessa on vallan kolmijako, niin kyllä täällä tuomioita ja syyllisiä kiivaasti haetaan milloin mistäkin porukasta. Kuten täällä on aiemmin todettu hyvissä puheenvuoroissa, hyvinvointi on Suomen talouskasvun, turvallisuuden ja kriisinkestävyyden perusta, mutta tämä on nyt vaarassa. Olemme tilanteessa, jossa luottamus järjestelmään on murentunut. Vielä neljä vuotta sitten kolme neljästä suomalaisesta uskoi terveys- ja sosiaalipalvelujärjestelmän toimivan, ja nyt vain puolet luottaa niihin. Samaan aikaan kuitenkin käytännössä asiakastyytyväisyys on hyvinvointialueilla pystytty pitämään korkealla, eli ihmiset siellä tekevät parhaansa tässä erittäin vaikeassa tilanteessa, mutta rahoitusjärjestelmä ei tee. Tässä ristiriidassa onkin se ongelman ydin: sotejärjestelmän rahoitus ei perustu todelliseen tarpeeseen. Nykyinen diagnoosipohjainen malli suosii paperilla näkyvää tietoa, ei ihmisten arkea. Hyvä, että tästä on selvitystyö aloitettu. Riittääkö aika, että saadaan oikeasti korjauksia, jää nähtäväksi. Mutta tämä on ajanut alueet eriarvoiseen ja eriytyneeseen asemaan. Toisella puolella maata voidaan kehittää uusia ratkaisuja, mutta toisella puolella maata joudutaan nostamaan maksuja ja karsimaan toimivia palveluja. Kun täällä korostettiin sitä, että nyt hyvinvointialueet ovat tehneet hyvää tulosta noin niin kuin yhteen laskien, niin se on vähän sama kuin minä kysyin kollegalta, onko hänellä velkaa. Hän sanoi, että no, on. No, lohduttaako häntä yhtään se, kun minulla ei ole yhtään velkaa. Hän sanoi, että no, ei se hänen asemaansa yhtään lämmitä. Arvoisa puhemies! On vaikea ymmärtää, miten joku voisi väittää oikeudenmukaiseksi sitä, että toisen alueen diagnoosikirjaukset vähentävät toisen alueen rahoitusta, vaikka menettävällä alueella sairastavuus ei ole laskenut millään tavalla. Suorastaan irvokasta on se, että yksityisten lääkäriasemien tekemät diagnoosit otetaan huomioon rahoituksessa, vaikka kyseiselle hyvinvointialueelle ei aiheudu näistä mitään kustannuksia. Pelkästään vuonna 2025 tällaista katteetonta rahaa on jaettu yli 60 miljoonaa euroa osalle hyvinvointialueista. Tästä ovat hyötyneet Ruuhka-Suomen alueet, ja muut Suomen hyvinvointialueet menettävät rahoitusta — jotenkin tuttua muiltakin politiikan osa-alueilta. Hyvinvoivien hyvinvointia lisätään, pahoinvoivien pahoinvointia pahennetaan. Tällä menolla esimerkiksi edelläkävijänä aiemmin tunnettu Etelä-Karjala on jäämässä luokalle, ja se ei hyödytä yhtään ketään. Arviointimenettelyt eivät tätä tilannetta korjaa, päinvastoin ne tuottavat vain lisää työtä, hallinnollista humppaa ja kustannuksia. Arvoisa puhemies! Ei näin rakenneta yhdenvertaista Suomea. Hyvinvointialueet ja kansalaisten hyvinvointi eriytyvät koko ajan, koska rahoitusjärjestelmän perustuksia ei korjata. Hallituksen esityksessä on hyviä uudistuksia, mutta ne eivät korjaa perustaa, minkä vuoksi eriytyminen alueiden välillä vain syvenee koko ajan. Korjaukset jäävät siksi esityksessä näennäisiksi. Myös uusin esitys rahoitusmallin korjaamisesta jättää perusteet korjaamatta. Kyse ei ole turhasta valittamisesta, vaan oikeudenmukaisuudesta sekä sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta. Eilen tuolla oli Kaakkois-Suomesta mielenosoittajia, jotka toivat tämän huolensa esille, ja heidät leimattiin hallituspuolueen edustajan toimesta, että se oli vaalitemppu ja että he lisäsivät vastakkainasettelua. Se oli aikamoinen isku vasten kasvoja näille ihmisille, jotka ovat aidosti huolissaan. Arvoisa puhemies! Tarvitaan reilu ja kestävä ratkaisu. On analysoitava lähtötilanne ja hyödynnettävä kaikki käytössä oleva tieto yhdessä valtion ja hyvinvointialueiden kanssa. Sen jälkeen on muutettava rahoitusmalli vastaamaan todellisia tarpeita. Ennen kuin tämä on saatu tehtyä, on siirryttävä käyttämään vakaampaa demografista eli väestöpohjaista mallia, joka huomioi ihmiset ja heidän tarpeensa, ei eri tavoin tehtyjä kirjauksia. Siirtymä tähän malliin on tehtävä nopeasti, jotta eriytyminen ei enää kumuloidu eikä varsinkaan eskaloidu. Tämä malli on myös talouspoliittisen arviointineuvoston esitys, jonka valtiovarainministeriö ohitti vedoten siihen, että korjaukset olisivat niin isoja. Juuri se on se syy, miksi korjaukset on tehtävä, koska niiden tarve on niin suuri. Jos välttämättömät asiat jätetään sen takia tekemättä, että ne tuntuvat isoilta ja vaikeilta, niin silloin on vaihdettava töihin sellaiset ihmiset, jotka pystyvät suoriutumaan heille kuuluvista töistä eivätkä välttele niitä. Mikäli me poliitikot olemme näiden välttämättömien uudistusten tiellä, silloin on meidät vaihdettava. Arvoisa puhemies! Viisas ja rohkein on se, joka uskaltaa nostaa kätensä virheen merkiksi ja tekee muutoksia sen sijaan, että jatkuvasti väittää koko muun Suomen olevan väärässä. Kun rahoitus on oikeudenmukaista, voimme palauttaa luottamuksen, vahvistaa hyvinvointia ja rakentaa kasvu-uralle pääsevän Suomen. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Päivällä alkanutta keskustelua jatketaan. — Tosiaan voi laittaa tyytyväisyydellä merkille, että hallitus on tarttunut opposition ja hyvinvointialueiden vaatimukseen hyvinvointialueiden alijäämien kattamisajan pidentämisestä. Toimena tämä on oikeansuuntainen, mistä on syytä kiittää. Tässä yhteydessä on kuitenkin syytä muistuttaa, että alijäämien kertyminen hyvinvointialueille johtui useista eri syistä. Tämä on tunnustettu muun muassa valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Marina Erholan työryhmän raportissa, joka toteaa seuraavasti: ”Rahoituksen tason määräytymisperusteet eivät ole alkuvaiheessa vastanneet toteutunutta palvelutarpeen ja kustannusten kehitystä. Rahoituksen jälkikäteistarkistuskaan ei nosta rahoituksen tasoa pysyvästi yllättävän kustannussokin jälkeen, eikä täytä alkuvaiheen rahoituspohjan vajetta.” Suomeksi tämä tarkoittaa, että alijäämät eivät ole hyvinvointialueiden syytä. Niitä ei ole myöskään syytä syyllistää, vaan niitä on tarve ja velvollisuus auttaa. Arvoisa puhemies! Tämän perusteella on tarve myös evästää mietintöä tekevää valiokuntaa. Lakiesityksen mukaan alijäämät tulee kattaa vuoden 2028 loppuun mennessä. Tämä aikataulu on aivan liian tiukka, useille alueille käytännössä mahdoton. Mikäli hyvinvointialueet pakotetaan kattamaan alijäämänsä kahdessa vuodessa, on seurauksena niiden tarjoamien palvelujen mureneminen. Seurauksena on hoitajien ja lääkäreiden irtisanomisia jo aiemmin tehtyjen jatkoksi, ja muutaman vuoden päästä heitä pitäisi palkata taas uudelleen. Tosin meidän kaikkien on hyvä myös ymmärtää, että hallitus asettaa tiukkoja ehtoja alijäämien kattamisajan pidennykselle. Sitä pitää ensin hakea, ja hakemuksessa on pystyttävä todistamaan, että kaikki alijäämät olisi katettu viimeistään vuonna 2028, mieluummin jo vuonna 2027. Sen jälkeen valtiovarainministeriön laskukone — vai liekö tekoäly — näyttää peukaloa joko ylöspäin tai alaspäin. Mikäli peukalo on alas, seurauksena on arviointimenettely. Eli peruslähtökohta alijäämien kattamisesta tämän vuoden lopussa ei ole muuttunut. Arvoisa puhemies! Hallituksen esitykseen tarvitaan vielä ainakin kaksi vuotta lisäaikaa. Tämä on täysin tekninen toimenpide, joka vähentää byrokratiaa ja lisää hyvinvointialueiden itsenäisyyttä — itsenäisyyttä, mikä niille lain mukaan kuuluisikin mutta mitä hallitus on halunnut niiltä jatkuvasti kaventaa. Nyt arviointimenettelyn piiriin on menossa lähes puolet hyvinvointialueista. Valtiovarainministeriö voi toki palkata lisää väkeä arviointimenettelyjä varten sekä palkata eläkeläisiä kertomaan alueille samat asiat, mitkä ne itsekin tietävät, että pitää tehdä. Miksi hallitukselle ei riitä se, että hyvinvointialueet pystyvät sitoutumaan sopeutuksiin, kääntämään taloutensa ylijäämäiseksi ja jossain vaiheessa kattamaan alijäämänsä? On aivan yhdentekevää, pystyvätkö ne kattamaan alijäämänsä yhdessä, kahdessa, kolmessa vai neljässä vuodessa. Eduskunta on luonut itsehallinnon hyvinvointialueille. Meidän tulee luottaa siihen, eikä ministeriöiden byrokratiaan. Arvoisa puhemies! Tähän samaan asiaan liittyy myös hallituksen lausunnoille laittama esitys rahoituslain uudistamiseksi. Myöskään tämä esitys ei korjaa rahoituslain ominaisuuksia, jotka eriyttävät alueita. Hallituksen esitykseen sisältyvät jälleen valtavat leikkaukset hyvinvointialueiden rahoitukseen, eivätkä eriytymistä kaventavat asiat juurikaan etene — voi sanoa päinvastoin. Kun hallituksella ei näytä olevan sen enempää kykyjä kuin halujakaan puuttua rahoitusmallin kansalaisten eriarvoisuutta lisääviin tekijöihin, niin käsillä olevan lain yhteydessä on kuitenkin erinomainen tilaisuus estää hyvinvointialueiden talouden äkkijarrutukset eli palvelujen pilaaminen. Pari vuotta lisäaikaa alijäämien kattamiseen antaisi edes mahdollisuuden tehdä muutoksia järkevässä tahdissa. — Kiitos.