Kivelä Mai
44 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Oliko Suomessa 2000-luvun alussa liian korkea verotus? Vastaus on, että ei ollut. Hallitus haluaa nyt kaikesta perustellusta kritiikistä huolimatta vielä tähän päälle tämän suuryritysten veronalennuksen, jonka kustannus on lähes miljardin. Mutta millä hinnalla tämä kokonaisveroasteen romahdus tehdään? Sillä hinnalla, että Suomessa eriarvoisuus kasvaa, sillä hinnalla, että sotesta leikataan satoja miljoonia ja sairastuneet joutuvat maksamaan näitä Rydmanin hintoja, [Perussuomalaisten ryhmästä: Ohhoh!] sillä hinnalla, että meillä on köyhyyskriisi ja lisää lapsia joutuu kasvamaan köyhyydessä. Tämä on arvovalinta, ja tämä on siis oikeiston mielestä ok. Toki myös sillä hinnalla, että valtiontalous on vaikeuksissa ja muut ryhmät kipuilevat nyt tämän velkajarrun kanssa, johon ei kukaan kuitenkaan näytä enää oikein uskovan. Ministeri Purra, onko tässä tilanteessa [Puhemies koputtaa] teistä varaa kokonaisveroasteen laskuun?
Arvoisa puhemies! Kyllä, itsekin ajattelen, että kyse ei ole vain ongelmista. Ruuantuotannossa ja maaseudulla laajemminkin on nimenomaan suuri potentiaali, mitä tulee niin ilmastokriisiin, luontokatoon kuin vaikka kestävään ruokajärjestelmään liittyen, mutta niiden toteutuminen edellyttää johdonmukaista politiikkaa ja sitä, että tuetaan ja mahdollistetaan ratkaisuja — eli esimerkiksi vähemmän ympäristölle haitallisia tukia ja enemmän tukea ja mahdollisuuksia kestävyyssiirtymään ja minimissään edes se, että olisi reilut peliehdot kestäville vaihtoehdoille. Sitten yksi huoli on datakeskusbuumi. Maaseudulla voidaan olla tekemässä kestävyyssiirtymää myös energian ja infran suhteen, mutta nytten uhkana on se, että ylikansalliset digijätit tulevat tänne vailla mitään kunnollisia ehtoja ja sitten samalla myös syövät meidän ilmastotavoitteet ja kestävyystavoitteet. Haluaisin kysyä: ministeri, miten te varmistatte, että tavalliset ihmiset, yhteiskunta ja veronmaksajat eivät joudu maksamaan siitä, [Puhemies koputtaa] että voitot viedään ulkomaille?
Arvoisa puhemies! Itsekin kiinnitin huomiota siihen, että eläinten oikeuksista ei tässä keskustelussa ole kovinkaan paljon puhuttu, vaikka tämä asia koskee mitä suurimmassa määrin myös eläimiä. Itse olen myös huomannut, että kun kierrän ympäri Suomea, niin joka puolella ihmiset tulevat kertomaan minulle, että eläinten hyvinvointi on heille erittäin tärkeä asia ja tärkeä poliittinen kysymys. No, tällä kaudella tosiaan eläinten asemaa on kuitenkin entisestään vain heikennetty. Ajattelen, että kasvipohjaiseen ruokaan panostaminen olisi hyvin tärkeä teko myös eläinten näkökulmasta. Totta kai samalla se olisi myös teko, joka lisäisi huoltovarmuutta. Se toisi uusia mahdollisuuksia niin ruoka-alan kasvulle kuin esimerkiksi vienninkin puolelle. Sen takia haluaisin kysyä vielä, ministeri, teiltä: miten te suhtaudutte esitykseen kansallisesta toimenpidesuunnitelmasta kasvipohjaisen ruuan osalta? Ja nyt painotan, että kyse ei ole pelkästään hehtaareista vaan kokonaisvaltaisesta strategiasta ja poliittisesta tahdosta tämän asian edistämiseksi. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Orpon—Purran hallituksen eriarvoistava politiikka on koko Suomen asia. Myös maaseudulla asuvat ovat joutuneet tämän hallituksen kurjistavan politiikan kärsijöiksi ja usein ensimmäisinä. Leikkausten myötä harvaan asutuilta alueilta poistuvat ensimmäisinä ihmisille tärkeät palvelut ja kaikki muu elinvoiman kannalta oleellinen: työpaikat, koulut, kulttuuri- ja harrastusmahdollisuudet. Maaseutu on tärkeä ja erottamaton osa suomalaista sosiaalista ja maantieteellistä kudosta. Maaseutu ei ole mikään resurssivarasto, josta vain rohmutaan luonnonvarat ja josta isot kaivosyhtiöt, metsäteollisuus ja ylikansalliset digijätit saavat voitot, kun haitat jäävät paikallisten maksettaviksi. Maaseudulla asuvat ihmiset ansaitsevat parempaa. Vasemmistoliiton mielestä myös maaseudun haasteisiin vastataan parhaiten turvaamalla ihmisten toimeentulo sekä panostamalla työpaikkoihin, koulutuslaitoksiin, palveluihin, liikenneyhteyksiin ja kestävään tuotantoon. Arvoisa puhemies! Suomalainen maatalous on vaikeassa kriisissä, ja viljelijät ovat tiukassa raossa. Eikä kyseessä ole vain kannattavuuskriisi. Kyseessä on eksistentiaalinen kriisi, ja hallitus on toimettomuudellaan ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa murentanut pohjaa koko suomalaisen ruuantuotannon perusedellytyksiltä. Hallitus ei ole tehnyt riittävästi päästöjen vähentämiseksi eikä ympäristön köyhtymisen pysäyttämiseksi eikä varsinkaan ole tehnyt ilmastotyön tekemisestä helpompaa maanviljelijöille. No, sen sijaan hallitus on vain kärjistänyt vastakkainasettelua maanviljelijöiden edun ja ilmastotyön välillä. Ekologisen kriisin torjuminen on maatalouden ensimmäinen elinehto. Jos me emme muuta kurssia, sään ääri-ilmiöt tulevat lisääntymään, maaperä tulee köyhtymään ja monimuotoinen luonto pölyttäjineen tuhoutumaan. Ruuasta tulee pulaa, ja maanviljelijät menettävät toimeentulonsa. Ruuantuotantoa ei pidä kytkeä irti aktiivisesta ilmasto- ja ympäristötyöstä. Päinvastoin maanviljelijöitä on tuettava tässä työssä. Ruuantuotanto on osa ilmastokriisin ja luontokadon ratkaisua. Tämän pitää näkyä paljon paremmin muun muassa maataloustukien kohdentamisessa. Maanviljelijöitä on tuettava uudistavassa viljelyssä ja ennallistamisasetuksen tavoitteiden saavuttamisessa. Turvepeltojen vettämistä ja kosteikkoviljelyä on tuettava. Arvoisa puhemies! Vasemmistoliiton tavoitteena on yhdessä maanviljelijöiden kanssa rakennettu ekologisesti kestävä kotimainen maatalous, joka tarjoaa tuottajille reilun hinnan tuotteistaan ja uusia taloudellisia mahdollisuuksia. Näitä uusia taloudellisia mahdollisuuksia syntyy erityisesti kasvipohjaisiin tuotteisiin, kuten kasviproteiineihin ja kasvipohjaisiin meijerituotteisiin, joista tulee Sitran ja Luken arvioiden mukaan ruoka-alan suurin kasvupotentiaali. Kasvipohjaiseen ruuantuotantoon siirtyminen on vastaus myös ruokaturvaa ja huoltovarmuutta koskeviin haasteisiin, kun riippuvuus ulkomaisista tuotantopanoksista, kuten lannoitteista ja rehusta, vähenee ja kun rehuntuotantoon käytetty maa-ala vapautuu suoraan ihmisille kelpaavien kasvien viljelyyn. Sitran ja Luken selvityksen mukaan Suomen on mahdollista saavuttaa proteiiniomavaraisuus kokonaan kasviperäisesti vuoteen 2040 mennessä. Olen itse saanut luotsata eduskunnan kasvisruokaverkostoa, joka on mielestäni hyvä esimerkki puoluerajat ylittävästä yhteistyöstä yhteisten tavoitteiden edistämiseksi. Vain kasvipainotteiseen ruokajärjestelmään siirtymällä me voimme saavuttaa ekologisesti, sosiaalisesti ja eettisesti kestävän ruokajärjestelmän, joka vastaa aikamme haasteisiin. Konkreettisena toimenpiteenä haluan esittää kansallisen kasvipohjaisen ruuan toimintasuunnitelmaa ja investointiohjelmaa, jollainen on Tanskassakin puoluerajat ylittävällä yhteistyöllä tehty. [Tuomas Kettusen välihuuto] Arvoisa puhemies! Näistä mainitsemistani syistä johtuen teen seuraavan epäluottamuslause-ehdotuksen: ”Orpon hallitus on ilmasto- ja ympäristöpoliittisella toimettomuudellaan vaarantanut ruoantuotannon toimintaedellytykset ja siten maanviljelijöiden toimeentulon ja tulevaisuuden. Siksi ehdotan, että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta.” — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Miksi ei ole kansallinen hätätila? Me olemme lukeneet, kuinka tänäkin kesänä kymmeniätuhansia ihmisiä on kuollut kuumuuteen pelkästään Euroopassa. Miksi tämä ei aiheuta mitään poliittista reaktiota? Jos ihmisiä kuolisi kymmeniätuhansia johonkin turvallisuusuhkaan, niin siihen reagoitaisiin, ja ilmastokriisi on myös turvallisuusuhka. mutta se on hyvin epäoikeudenmukainen sellainen. Kuumuus ei kohtele tasa-arvoisesti, kun ikäihmisten tai lasten tai sairaiden on vaikea selvitä näistä äärisäistä tai kun osa voi vaihtaa maisemaa samalla, kun toiset jäävät tekemään töitä sietämättömissä olosuhteissa. Tämän todellisuuden hallitus edelleen jättää huomiotta. tehdään turpeen kunnianpalautusta, lisätään päästöjä, jopa kannustetaan suurempiin hakkuisiin. Ministeri, kysyn: ovatko nämä tämänkään kesän uutiset mitenkään muuttaneet hallituksen prioriteetteja?
Arvoisa puhemies! Koko hallitus, nyt myös kokoomus ja RKP, on siis pitämässä kiinni näistä jättimäisistä sotejärjestöjen leikkauksista, leikkauksista, joita jopa Hesarin pääkirjoitussivulla kutsuttiin täysin ”kohtuuttomiksi”. Iso osa järjestöistä joutuu todennäköisesti lopettamaan, ja tästä tulevat kärsimään jo valmiiksi vaikeassa asemassa olevat ihmiset, kuten esimerkiksi vammaiset tai asunnottomat. Jälleen kerran hallitus on siis päättänyt tehdä täysin ideologisen päätöksen, jolla viedään niiltä, joilla on jo valmiiksi kaikista vähiten. Samaan aikaan te olette tehneet politiikkaa, jossa yhä useampi ihminen tulee tarvitsemaan apua. Miten nähdään, että näin isoilla leikkauksilla järjestökenttään on myös laajempi vaikutus? Tämä on suoranainen hyökkäys kansalaisyhteiskuntaa ja koko suomalaista demokratiaa kohtaan, mutta samaan aikaan kuitenkin niin vaalirahoittajille, niin kaikista rikkaimmille kuin vaikka golfaajille riittää tukea. Pääministeri, onko näin kohtuuton tilanne teidän tavoitteenne?
Arvoisa puhemies! Kokoomus on tosiaan jälleen onnistunut lunastamaan kaikki ne negatiivisimmat mielikuvat, jotka teihin liitetään siitä, kuinka väheksyen rikkaat oikeistolaiset suhtautuvat demokratiaan ja kuinka normaalina toimintatapana pidetään sitä, että junaillaan miljoonaetuja kavereiden kesken. Tämä tehdään samaan aikaan, kun pienituloisilta on aivan pokkana viety ne vähäisimmätkin tuet. Ei voi yksinkertaisesti olla niin, että demokratiassa kokoomuslaisilla on eri säännöt. Ensin tässä toiminnassa ei nähty mitään ongelmaa, ja vasta kun paine kasvoi liian suureksi, niin sitten myönnetään, että eihän tämä päivänvaloa kestä. Jo se, että hallitukseen kohdistuu korruptioepäily, on erittäin vakava asia. Se ei ole mitään kesäteatteria, ja sen takia me olemme täällä tänään, ja sen takia on tärkeää, että me olemme täällä tänään. Pääministeri Orpo, voitteko kertoa, onko tämä prosessi siis teidän mielestänne nyt paikkansa pitävä kuvaus siitä, [Puhemies koputtaa] miten te ja miten kokoomus ja miten hallitus suhtautuu hyvään hallintotapaan, suhtautuu virkamiesvalmisteluun [Puhemies: Aika!] ja siihen, että ihmiset voisivat luottaa tähän päätöksentekoon?
Arvoisa puhemies! Puhun ensin nuorisotyöttömyydestä ja nuorison tulevaisuudenuskosta ja sitten siitä, mitä pitäisi tehdä: Meillä on tosiaan tässä maassa työttömyyskriisi, ja nuorten tilanne on erityisen lohduton. Nuorisotyöttömyys on noussut järkyttäväksi, ja meillä on jo 76 000 alle 30-vuotiasta työtöntä. Eli tämä tarkoittaa, että noin joka viides alle 25-vuotias on työtön. Usein täälläkin perustellaan tätä nuorten vaikeaa tilannetta suhdanteilla, mutta itse haluan korostaa, että vaikka suhdanteilla on oma roolinsa, niin ei se yksin selitä tätä nuorisotyöttömyyttä. Nyt kun nuorisotyöttömyys huitelee 22 prosentissa, niin on myös selvää, ettei tällaista rakenteellista ongelmaa ratkaista yksilöihin kohdistuvalla tsemppipuheella. On kuitenkin totta, kuten tässä välikysymyksessä nostetaan esille, että suhdanteiden muutokset vaikuttavat nuorten työllisyyteen enemmän kuin muiden ikäryhmien työllisyyteen. Samaan aikaan nuoret eivät myöskään ole mikään yhteiskunnasta erillinen saareke, ja yleinen taloustilanne vaikuttaa kovaa myös nuoriin, mutta on myös niin, että on tehty päätöksiä, joilla erityisesti vaikeutetaan ja on vaikeutettu nuorten tilannetta. Samaan aikaan on totta, ettei myöskään ole tehty niitä kunnollisia toimia, joilla voitaisiin tehokkaasti vaikuttaa nuorten työllisyyteen. Eli vaikka tätä yleistä huolipuhetta nuoriin liittyen on, niin hallitus ei ole tehnyt niitä toimia, joilla tätä nuorten tilannetta aidosti parannetaan. Aivan kuten edustaja Lohikoski ryhmäpuheessa sanoi, tämän hallituksen suurimpia epäonnistumisia on nuorten eriarvoisuuden lisääntyminen ja pahentaminen. Samaan aikaan nuorten paineet kasvavat, epävarmuus lisääntyy ja muutkin puolueet tarjoavat lähinnä vain kurjuutta. Sen takia mielestäni tässäkin keskustelussa on syytä kritisoida sitä, että täällä joukolla puolueiden toimesta sitoudutaan tähän velkajarru- ja talouskurilinjaan, koska, kuten on sanottu, se sitoo kädet ja tappaa unelmat. Nuorten tulevaisuususko on tosiaan romahtanut, ja nämä luvut ovat hälyttävän korkealla. On hyvä, jos nämä luvut ovat nyt mahdollisimman monen edustajan täälläkin herättäneet. Eli nuorisobarometrin mukaan vain joka kuudes nuori suhtautuu tulevaisuuteen valoisasti ja myönteisesti, ja erityisesti nämä työhön ja toimeentuloon liittyvät asiat vaikuttavat nuorten luottamukseen omaan tulevaisuuteensa liittyen. Nuoret eivät kuitenkaan ole tässäkään kysymyksessä samalla viivalla, eli erityisen paljon perheen sosioekonominen asema vaikuttaa nuorten hyvinvointiin ja tulevaisuudenuskoon. Meillä toimii täällä eduskunnassa nuorten puolella -verkosto, jonka varapuheenjohtajana saan toimia, ja me pidimme tästä aiheesta eli nuorten tulevaisuudenuskosta ja nuorisotyöttömyydestä erittäin hyvän tilaisuuden viime viikolla. Siellä itselleni jäi erityisesti mieleen tilasto, jonka mukaan vähävaraisten perheiden 15—19-vuotiaista nuorista vain 23 prosenttia koki olevansa kesälomaansa tyytyväinen. Minusta on hyvin surullista, että kun kesäloman pitäisi olla nuorten elämässä ihanaa, merkityksellistä aikaa ja kaikilla nuorilla pitäisi olla oikeus hyvään kesään sen kouluahkeroinnin jälkeen, niin suurimmalla osalla köyhien perheiden lapsista tämä oikeus ei toteudu. Kyllä minusta voi sanoa, että hallitus on myös osaltaan syypää monen perheen ahdinkoon, monen perheen taloudellisen ahdingon vaikeuttamiseen, joka vaikuttaa sitten nuorten hyvinvointiin ja vaikuttaa esimerkiksi siihen, voivatko nuoret viettää hyvää kesälomaa. No, mitä sitten pitäisi tehdä? On paljon toimivia malleja, toimivia ratkaisuja. Meillä on työpajatoimintaa, meillä on palkkatuki, meillä on Ohjaamo-malli, joka pitäisi vakiinnuttaa ja valtakunnallistaa. Sitten meillä on suojaosat, jotka pitäisi palauttaa. Meidän pitäisi perua nämä leikkaukset, jotka on esimerkiksi tehty amispuolelle. Ennen kaikkea tarvitaan nuorisotakuu, jota mekin olemme vasemmistoliitossa nostaneet esille. Eli vaikka se on ollut olemassa, niin se ei toteudu, [Puhemies koputtaa] koska meillä on tämä valtava määrä työttömiä nuoria. Eli toivoisin tukea muilta puolueilta tähän nuorisotakuuseen sitoutumiseen, ja se pitäisi kirjata ensi hallitusohjelmaan. Lopuksi kannatan edustaja Lohikosken tekemää epäluottamusehdotusta. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Minusta taas on suoraan sanottuna falskia, että täällä samat henkilöt pitävät nuorille näitä tsemppipuheita, jotka ovat nyt monta vuotta tehneet päätöksiä, joilla nuorten elämää vaikeutetaan. Nuoria on tietoisesti tiputettu köyhyyteen, perheitä on häädetty kodeistaan, koulutuksesta on leikattu, työttömyys on ennätyslukemissa, ja suojaosat poistamalla esimerkiksi työllistymistä on vain vaikeutettu. Nuorten elämää leimaa epävarmuuden lisääntyminen, ja tätä epävarmuutta hallitus on syventänyt. Nuorille, aivan niin kuin monille muillekin, toimeentuloon ja työhön liittyvät asiat ovat keskeisiä. 70 prosenttia nuorista kokee paineita työn saamisesta, ja tilanteessa, jossa nuorisotyöttömyys on noussut 22 prosenttiin, on selvää, että tässä on kyseessä rakenteellinen ongelma. Pyydettiin ratkaisuja, ja vasemmistoliitto esittää sitä, että jokainen puolue sitoutuisi tähän nuorisotakuuseen eli tähän kolmen kuukauden takuuseen työstä tai opiskelupaikasta tai muusta. [Puhemies koputtaa] Voitteko vastata, oletteko valmiina sitoutumaan tähän?
Arvoisa puhemies! Tosiaan tämä pitkän aikavälin ilmastosuunnitelma laadittiin nyt ensimmäistä kertaa, ja tässä suunnitelmassa tulisi ilmastolain mukaan esittää niitä skenaarioita, joilla voidaan vähentää kasvihuonekaasupäästöjä ja vahvistaa nieluja ja sopeutua ilmastonmuutokseen niin, että nämä ilmastotavoitteet saavutetaan. Mutta nyt tämä esitetty suunnitelma pohjaa näihin neljään niin sanottuun ääriskenaarioon, jotka ovat luonteeltaan vaihtoehtoisia ja kuvaavat monelta osin hyvin epätodennäköisiäkin yhteiskunnallisia kehityskulkuja. Se kritiikin kärki tässä omassa puheessani on se, että tässä suunnitelmassa vain yksi näistä skenaarioista johtaa tämän vuoden 35 hiilineutraalisuustavoitteen saavuttamiseen eli vain yksi näistä skenaarioista on ilmastolain vaatimusten mukainen. Silloinhan ei ole millään tavalla mahdollista vertailla erilaisia toimivia keinoja ja päästövähennyspolkuja kuin tämän suunnitelman avulla. Samaan aikaan me tiedetään, että hallitus on monessa paikkaa ollut toimimaton ja päinvastoin jopa lisännyt päästöjä ja vaikeuttanut näiden tavoitteiden saavuttamista, jolloin me ollaan jäämässä yhä kauemmas sekä kansallisista että myös näistä kansainvälisistä ilmastotavoitteista. Eli ajattelen, että Suomen ilmastopolitiikan ei pitäisi nojata kehityskuviin, jotka jo lähtökohtaisesti rikkovat ilmastolakia. Ajattelen, että tämäkin suunnitelma sen takia vaatisi kyllä päivittämistä jo mahdollisimman pian, jotta se vastaisi paremmin sitä tarvetta, joka ilmastolaissa on sille määritelty. Sitten tässä edellä edustaja Elo hyvin toi esille tätä muutakin kritiikkiä, mikä liittyy esimerkiksi tähän käsittelyaikatauluun, siihen, että nyt me ollaan jo kauden lopussa ja eihän meillä tässä käytännössä tämän suunnitelman kanssa, jos tätä kautta ajattelee, ole enää paljon mitään tehtävissä. Sitten talousvaliokuntakin tässä mietinnössä siteeraa ympäristövaliokuntaa, jossa nostetaan esille tämä, että tämän pitkän aikavälin suunnitelman ja näiden muiden suunnitelmien välillä ei vaikuta olevan mitään sisällöllistä yhteyttä, joten tämä kokonaisuuskin on hieman hutera. Eli tässä kritiikkinä on se, että tämä jää tällaiseksi irralliseksi, jolloin sillä ei sitten ole kovin paljon käyttöarvoa tässä meidän järjestelmässä. Eli ajattelen, että tämä ei ole kovinkaan käyttökelpoinen ja uskottava. Toivon, että me aidosti parannetaan myös tätä järjestelmää, millä me yritetään näihin ilmastotavoitteisiin päästä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Juuri julkaistu eläinten hyvinvoinnin valvontaraportti tuo esille, kuinka laiminlyöntejä löytyi jälleen jopa joka kolmannelta, yli joka kolmannelta, tuotantoeläintiloista. Yleensä tapana on ollut se, että jokainen hallitus vuorollaan parantaa eläinten hyvinvointia, mutta te olette nyt tekemässä päinvastoin. Ette puutu ilmiselvään eläinten kärsimykseen, kuten turkistarhaukseen, vaikka monessa maassa niin on jo tehty. [Petri Huru: Laillinen elinkeino! — Keskustan ryhmästä: Turkistarhaus on hyvä elinkeino!] Ja nyt viimeisimpänä haluatte, että tämä porsaiden kirurginen kastraatio jatkuu, vaikka viime kaudella se kiellettiin ja vaikka nyt verrokkimaa Tanskakin aikoo sen lopettaa. Suomalaiset eivät halua, että tässä maassa eläinten hyvinvoinnista päättävät lihateollisuuden lobbarit. Sen takia kysyn eläinten hyvinvoinnista vastaavalta ministeriltä: miksi teillä ei ole yhtäkään tavoitetta, jolla tässä maassa eläinten asemaa parannettaisiin, vaan te viette Suomea taaksepäin ja jopa tietoisesti lisäätte eläinten kärsimystä?
Arvoisa puhemies! Minä haluan, että eläimet saavat perusoikeudet ja että eläinten asema huomioidaan perustuslain tasolla. Muunlajisten elämä on heille itselleen tärkeää, ja eläinten oikeudet ovat merkittävä yhteiskunnallinen kysymys. Ajattelen, että lopulta kyse on sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Selvää on, että nykyinen lainsäädäntö suhteessa muihin eläinlajeihin ei ole ajantasainen eikä looginen. Voimassa oleva lainsäädäntö käytännössä mahdollistaa eläinten hyvin laajamittaisen hyväksikäytön, joka ei ole millään tavalla perusteltua itsessään mutta ei myöskään suhteessa siihen, mitä laissa tavoitellaan. Eli laki tunnistaa sen, että eläimiä tulee kohdella hyvin ja eläimille kuuluu oikeus hyvään elämään, mutta tämä ei sitten käytännössä toteudu, koska laki mahdollistaa myös sen, että eläimet rinnastuvat käytännössä esineisiin. Erityisen räikeästi tämä näkyy silloin, kun kyse on ihmisen taloudellisesta toiminnasta, eli erityisen räikeästi laki sallii tuotantoeläiminä pidettyjen eläinten oikeuksien loukkaamisen. Nykyisellään meillä on siis lainsäädäntöä, jonka tarkoitus on edistää eläinten hyvinvointia, mutta käytännössä se ylläpitää eläinten kärsimystä. Eli laki ei toteudu edes eläinten perustarpeiden osalta. On siis selvää, että nykylainsäädännössämme on merkittävä epäkohta, ja tämä on sellainen epäkohta, jota ei voi korjata kosmeettisilla muutoksilla, vaan koko lainsäädännön perusprinsiipit pitää ottaa kriittiseen tarkasteluun. No, perustuslaki linjaa oikeudesta elämään, ja elämän turvaamisen tärkeys on yhteiskunnallisen hallinnon lähtökohta. On erikoista, että tämä lähtökohta on niin selkeä, mutta sitten toisten lajien kohdalla se ei toteudu vähäisimmässäkään määrin. Eli minusta meidän pitäisi ymmärtää oikeus elämään laajemmin ja kunnioittaa elämää sen eri muodoissa parhaamme mukaan. Ajattelen myös, että mitä arvokkaampana me pidämme kaikkea elämää, sitä paremmin me voimme kunnioittaa ja turvata myös ihmisoikeuksia. Eli yksinkertaistettuna: jos me rakennamme sellaista maailmaa, jossa on mahdollisimman korkea kynnys väkivaltaan ketään tuntevaa yksilöä kohtaan, on se turvallisempi paikka meille kaikille. Tämä sama toimii tietenkin myös toisinpäin, eli on aika selvää, että kun mennään päinvastaiseen suuntaan, kuten nyt maailmanpolitiikassa mennään, niin sellainen maailma on turvattomampi meille kaikille. Arvoisa puhemies! Ajattelen tietenkin, että eläinten oikeudet ovat tärkeitä itsessään tämän laajemman ajatuksen lisäksi ja ihminen on osa eläinkuntaa ja myös muut eläimet ovat yksilöitä, joilla on itseisarvo ja joilla on omat tarpeensa ja intressinsä. Tämä asia eläinten perusoikeuksista on minulle myös henkilökohtaisesti tärkeä. Olen tehnyt tästä aiheesta viime kaudella lakialoitteen ja olen ollut esimerkiksi Cambridgessa luennoimassa tästä aiheesta kansainvälisessä eläinoikeuskonferenssissa ja muutenkin omistanut suuren osan ajastani eläinten oikeuksien edistämiseen. Ajattelen, että politiikassa on paljon tärkeitä asioita, mutta eläinten oikeudet ovat tärkeyteensä nähden tällainen huomattavan alipriorisoitu teema, ja siksikin pidän tärkeänä sitä priorisoida. Sen takia ajattelen myös, että tämä kansalaisaloite on tärkeä. Tämän aloitteen käsittelyä on ollut mielenkiintoista seurata, ja on jo itsessään merkittävää, että eläinten oikeuksia peilataan suhteessa perustuslakiin ja että me olemme saaneet kuulla asiantuntijoita tässä asiassa. Eli ajattelen, että jo tällä käsittelyllä me olemme ottaneet yhteiskuntana askeleita eteenpäin tässä asiassa ja siinä, että eläinten oikeudet otetaan vakavasti. Eli kiitos jälleen kerran aloitteen tekijöille tästä tärkeästä työstä, joka ei varmastikaan lopu tähän käsittelyyn. Puhemies! Kuten tähän mietintöön jätetyssä vastalauseessa on tuotu esille, perustuslakivaliokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan perustuslaissa on aukko koskien eläinten hyvinvoinnin turvaamista. Ajattelen, että on tämän käsittelyn perusteella selvää, että perustuslakiin tarvitaan muutos eläinten aseman ja suojelun vahvistamiseksi. Tätä esitetään tässä vastalauseessa lausuman muodossa, ja toivonkin, että mahdollisimman moni kollega voi tätä lausumaa kannattaa. Kannatan siis edustaja Hopsun tekemää esitystä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys on monelta osin kannatettava, mutta sen keskeinen ja myös merkittävä puute on se, että siinä ollaan nyt heikentämässä vuokralaisen oikeuksia olennaisesti, ja ajattelen ja meidän ryhmä ajattelee, että se ei ole hyväksyttävää. Tulee myös muistaa, että nämä järjestäytyneiden vuokranantajien kokemukset eivät kyllä anna aivan kaikenkattavaa kuvaa vuokramarkkinoiden tosiasiallisista ongelmista, ja siksi nämä vuokrasuhteen heikommassa asemassa olevan osapuolen eli vuokralaisen oikeudet on huolellisesti lailla turvattava. Nyt tässä käsillä olevassa esityksessä ollaan tosiaan lyhentämässä tätä vuokranantajan irtisanomisaikaa kuudesta kuukaudesta neljään kuukauteen. Tämän lisäksi tätä pidempää irtisanomisaikaa halutaan alkaa soveltamaan vasta siinä vaiheessa, kun vuokrasuhde on kestänyt kaksi vuotta, tämän nykyisen yhden vuoden sijaan. Kyllä se niin on, että nämä muutokset olennaisesti heikentävät vuokralaisen asumisturvaa ja eniten tässä tulevat kärsimään haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt, vuokralaiset, sellaiset pienituloiset, ikääntyneet, vammaiset henkilöt, joille tämä uuden asunnon järjestäminen lyhyessä ajassa voi olla hyvinkin vaikeaa, eli jos on esimerkiksi näitä erityistarpeita. Tämä kyllä tuli hyvin selväksi siellä valiokuntakäsittelyn asiantuntijakuulemisessakin, kun tätä erikseen käsittelimme. Eli tämä esitys ei nyt tällä hetkellä turvaa vuokrasuhteen osapuolten tasapainoista asemaa. Siksi ehdotan, että tämä toinen lakiehdotus hyväksytään mietinnön mukaisena mutta että tämä ensimmäinen lakiehdotus hyväksytään edustajille erikseen toimitetun ehdotuksen mukaisena. Teen tämän ehdotuksen nyt tässä, koska en valitettavasti työmatkan takia päässyt tätä esitystä tekemään valiokunnassa. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Israel on toteuttanut Gazassa kansanmurhan. Se toteuttaa etnistä puhdistusta Etelä-Libanonissa. Länsirannan tilanne on pahempi kuin koskaan. Iskut ja pommitukset jatkuvat, ja Israelin johto on etsintäkuulutettuna sotarikoksista ja ennen kaikkea edelleen pitää yllä tätä apartheidpolitiikkaa, miehitystä ja saartoa. Nyt viimeisimpänä israelilaiset joukot ovat jälleen laittomasti pysäyttäneet ja ottaneet kiinni humanitääristä apua kuljettaneen laivueen. Itse olen hieman kyllästynyt siihen, että kun me täällä peräänkuulutamme Suomelta vastuun kantamista, peräänkuulutamme konkreettisia toimia, niin emme niitä vastauksia saa, ja todellisuudessa ette pysty antamaan meille vastausta edes siihen, miksi puolustusministeriö on mukana asekonferenssissa Israelin kanssa. Kysyn, pääministeri: mitä konkreettista Suomi omalla aktiivisuudellaan aikoo tehdä, jotta voidaan painostaa Israelia tässä järkyttävässä tilanteessa?
Arvoisa puhemies! Sanon nyt vähän eri tavalla. Suomi on ollut monella tapaa poikkeuksellisen onnistunut maa, ja suomalaisen yhteiskuntamallin menestys on perustunut vahvaan sosiaaliturvaan, progressiiviseen verotukseen ja siihen, että myös rikkaat tietävät saavansa paljon jotain enemmän kuin ylimääräisiä euroja: turvallisen maan, sellaisen, jossa ei tarvitse asua piikkilanka-aitojen takana ja jossa lapset voivat mennä itse kouluun; maan, jossa jopa asunnottomuutta onnistuttiin laskemaan yli vuosikymmenen ajan ennen teitä. Te päätitte, että tämä malli ei ole säilyttämisen arvoinen. [Ben Zyskowicz: Höpö höpö!] Teidän talouspolitiikkanne on vienyt Suomea kauemmas juuri niistä elementeistä, jotka ovat tehneet Suomesta niin onnistuneen maan. [Ben Zyskowicz: Eikö Suomi ole enää tuollainen maa?] Haluan kysyä, pääministeri: ovatko rikkaiden veroalet ja suuryritysten lahjominen tämän arvoista? [Ben Zyskowicz: Nytkö meillä asutaan piikkilankojen takana?]
Arvoisa puhemies! Tosiaan tällä esityksellä nyt ollaan panemassa täytäntöön teollisuuspäästödirektiivin muutoksia, ja nämä keskeiset muutokset koskevat soveltamisalan laajennusta, teollisuuslaitosten päästörajoja ja vaatimusta ympäristöjärjestelmästä ja siirtymäsuunnitelmasta. Kävin lausuntoja läpi, ja niissähän tätä on yleisesti ottaen pidetty kannatettavana. Itsekin näen, että tässä on paljon hyvää, mutta toki pitää perehtyä tähän valiokunnassa sitten vielä tarkemmin. Jos katsotaan nyt ensin laajentamista eläintilojen osalta, tässä on selvitetty vaikutuksia, ja kuten Sykenkin raportissa tuodaan esille, ammoniakkipäästöjen osalta, joista Suomessakin maatalous aiheuttaa 88 prosenttia, kapasiteettirajan ylittävien tilojen lantaperäiset ammoniakkipäästöt muodostavat tällä hetkellä noin 13 prosenttia Suomen lantaperäisistä päästöistä ja noin yhden prosentin maatalouden ammoniakkipäästöistä — eli merkittävä asia, toki myös metaani- ja dityppibioksidipäästöjen osalta. En nyt käy niitä kaikkia tässä läpi, mutta joka tapauksessa ajattelen, että sika- ja siipikarjatilojen soveltamisalan laajentaminen on perusteltua. Toki kaikista kannattavinta olisi katsoa eläintuotannon kokonaisuutta ja laajuutta ja sen haitallisia ympäristövaikutuksia ja sitten panostaa erityisesti siirtymään kohti kasvipohjaista tuotantoa, mutta se nyt on toki sitten hieman eri asia. Myös siirtymäsuunnitelmille tuli kannatusta, niin että saadaan sitten tietoa siitä, miten nämä laitokset tulevina vuosikymmeninä siirtyvät paremmin kiertotalouden ja ilmastoneutraaliuden periaatteiden mukaisiksi toimijoiksi, joista äskenkin puhuttiin. Sitten vielä näistä päästörajoista: En nyt malta olla sanomatta, että me olemme valiokunnassakin kuulleet siitä, että näitä uusia lupia arvioidaan, mutta sitten meillä ovat ne olemassa olevat, vanhat luvat, ja meillä on aikaisemmin ollut määräaikaistarkastukset näihin vanhoihin lupiin. Meille on suoraan sanottu, että osittain näiden vanhojen lupien olemassaolo hidastaa tätä vihreää siirtymää. Yhdessä lausunnossa tämänkin asian kohdalla tuotiin esille huomio, että olisi hyvä palauttaa määräaikaiset tarkastukset olemassa oleviin lupiin liittyen ympäristönsuojelulakiin ja vesilakiinkin. Kysyisin ministeriltä: voitaisiinko tätä asiaa harkita? Tämä aiheuttaa mielestäni vähän epäreilun tilanteen. No, tässä olisi paljon muutakin asiaa, mutta ehkä tässä kysymykset nyt tällä kertaa.
Arvoisa puhemies! On tosiaan selvää, että meidän tulee siirtyä kiertotalouteen ja tehostaa kierrätystä myös pakkausten osalta. Suomi ei monessa kohtaa ole ollut tässä asiassa mitenkään edelläkävijä, vaan enemmänkin siellä häntäpäässä kierrätyksen suhteen. Tämä on sitten myös sellainen asia, joka on tuonut meille, yhteiskunnalle, kustannuksia. Jos katsoo vaikka näitä Suomen EU-jäsenmaksuja, niistähän osa maksetaan siitä, jos vaikka muovilla on huono kierrätysaste. Tämä on ollut käsittääkseni kymmeniä miljoonia vuosittain, mitä on maksettu siitä, että muovia ei ole saatu kiertoon, ja ei ole tietenkään veronmaksajien näkökulmastakaan järkevää käyttää rahaa tällaisiin kertakäyttökulutuksen maksuihin. No, tämä pakkausten parempi kierrättäminen on ehdottomasti tärkeää, ja vasemmisto kannattaa sitä, että tätä asiaa edistetään. Minä ajattelen myös, että kiertotalouden ei pitäisi olla mitään sellaista ylimääräistä, vaan se pitäisi saada valtavirtaistettua talouden toiminnan lähtökohdiksi, ja myös pakkauspuolella tulee tehdä nämä tarvittavat ympäristötoimet ja vähentää sitä kautta näitä ympäristöhaittoja mutta toki myös sitten terveyshaittoja ja vähentää riippuvuutta esimerkiksi fossiilisista tuontipolttoaineista, joista olemme nyt nähneet näitä selkeitä esimerkkejä, mitä ongelmia niistäkin sitten syntyy. No, tässä kävin läpi näitä komission vaikutusten arviointeja tästä ehdotuksesta, ja tosiaan täällä on ihan hyviä lukuja tämän pakkausjätteen vähentämisen osalta ja hyviä lukuja kasvihuonekaasujen vähentämisen osalta, ja toki myös sitten nämä säästöt ovat ihan merkittäviä lukuja täällä, kun puhutaan kymmenistä miljardeista vuoteen 2030 mennessä, jos vertaa tähän perusuraan. No, tässä esityksessä myös tuodaan näitä erilaisia vaikutuksia toimialoille. Lausunnonantajissa oli sekä kannatusta että vastustusta näille eri muutoksille, mutta itse kyllä painottaisin sitä, että tässä mahdollistetaan uutta liiketoimintaa ja mahdollistetaan näitä innovaatioita ja muita, siis tietenkin näiden ympäristö- ja muiden hyötyjen lisäksi. Käymme näitä sitten varmasti valiokunnassa tarkemmin läpi. Täällä yksi asia, joka kiinnitti huomioni ja jota kyllä moni kannatti, oli se, että nämä paalirehupakkaukset rajataan tämän tuottajavastuun ulkopuolelle. En tiedä, onko ministerillä siihen kommenttia. Itseäni kiinnosti se, miksi tämä rajaus on tehty ja miten hyvin sitten varmistetaan se, että tämä paalimuovi päätyy kiertoon. Lupa- ja valvontavirastosta kuitenkin tuotiin esille, että olisi tärkeää saada sekin muovi kiertoon. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Kaupunki tosiaan kuuluu ennen kaikkea sen asukkaille eikä Airbnb:lle, ja vasemmistoliiton ryhmän mielestä on tärkeää tässä kohtaa varmistaa esimerkiksi seuraavia asioita: se, että kunnilla säilyy päätösvalta ja oikeus ohjata sitä alueensa maankäyttöä; toisaalta asuinalueiden viihtyvyys eli asumiseen tarkoitettujen alueiden pysyminen sellaisessa tilassa, jossa asukkaiden oikeudet toteutuvat; ja sitten toisaalta taloyhtiöiden oikeus kieltää lyhytvuokraus, johon toki varmasti vastataan myös toisaalla lainsäädännössä; ja sitten neljäs asia on valvonnan varmistaminen. Ajattelen, että lyhytvuokrauksessakin on toki eroja sen suhteen, vuokraako silloin tällöin, vaikka loma-aikana, omaa asuntoaan vai onko kyse sijoittajalähtöisestä, hyvin laajamittaisesta bisneksestä, ja erityisesti tällaista ammattimaista lyhytvuokrausbisnestä tulee säädellä, jotta sitten varmistetaan se kohtuuhintaisten asuntojen ja kotien riittävyys myös sellaisissa paikoissa, joissa eniten turismi vaikuttaa asumiseen, eli esimerkiksi Rovaniemen kaltaisissa paikoissa. Nostan täältä lausunnosta sen, että kun oikeusministeriön lausunnon perusteella tämä rakennusvalvontaviranomaisen työtaakka lainvalvonnassa vaatisi nykyistä huomattavasti laajempia resursseja, huoneistoissa asumista olisi hyvin vaikea valvoa, toimintaan puuttuminen olisi osin jopa mahdotonta ja valvonta edellyttäisi tarkan selvityksen hankkimista asunnon käytöstä ja asunnossa eri aikoina käyvien henkilöiden jatkuvaa seurantaa, niin oikeusministeriö myös arvioi, että siinäkin tapauksessa, että viranomainen onnistuisi sitten toteamaan tässä niin kutsutun laittoman toiminnan, se ei ehtisi puuttua siihen uhkasakolla kyseisen kalenterivuoden aikana. Eli nämä oikeusministeriön esittämät esimerkit mielestäni hyvin kuvaavat sitä, miten hankala tämä valvontapuoli on. Tämä on se asia, johon ministeri varmaan kohta vastaa, millä mekanismeilla tämän lain noudattamista sitten pystytään valvomaan ja millä resursseilla, niin kuin tässä tuotiin oikeusministeriön toimesta esille. Myös tämä oma-aloitteinen kirjanpito — onhan senkin luotettavuus vähän kyseenalainen, kuinka uskottavaa on se, että vuokraaja itse sitten ilmoittaa, että olen nyt ylittänyt nämä päivärajat. Tässä on aika paljon auki olevia kysymyksiä mielestäni.
Arvoisa puhemies! Rovaniemen asuntotilanne on tosiaankin varottava esimerkki siitä, kun asuntojen ammattimaista lyhytvuokrausta ei säännellä eikä kaupunkilaisten huolia oteta tosissaan. Esimerkiksi lapsiperheille ja, niin kuin täällä hyvin kuultiin, opiskelijoille on tämän seurauksena ollut entistä vähemmän kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja tarjolla, ja se on johtanut jopa ihan kohtuuttomiin tilanteisiin. Vasemmiston lähtökohta on ollut se, että meillä tulee olla tiettyjä rajoituksia tähän lyhytvuokrausbisnekseen, jotta kaupunkilaisten oikeus kohtuuhintaiseen asumiseen ja miellyttävään asuinympäristöön toteutuu. No, tämä esitys nyt näyttää siltä, että tämä esitys on jäänyt hieman ohueksi näiden ongelmien ratkaisemiseksi, kun ei edes tätä niin kutsuttua ammattimaista lyhytvuokrausta ja sen ehtoja ole määritelty. Eli, ministeri, miten ja millä resursseilla tätä sääntelyn toimeenpanoa, erityisesti lyhytvuokraajien velvollisuutta näiden vuokrauspäivien kirjaamiseksi, valvotaan, ja miten tämän sääntelyn toimeenpanosta siis varmistutaan? — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Ihan ensimmäisenä haluan nostaa esille, että hallitus tällä esityksellä heikentää ihmiskaupan uhrien avunsaantia ja oikeusturvaa. Me olemme juuri tänä aamuna vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä käsitelleet ulkomaisen työvoiman hyväksikäyttöä ja kuulleet erittäin painavaa asiaa tästä. Nyt siis hallitus esittää, että uhreille annetuista palveluista aiheutuneiden kustannusten korvaukset poistetaan. Mielestäni tämä on törkeä esitys. Oletteko te, ministeri, lukenut näitä lausuntoja, joita esimerkiksi oikeuskansleri tai Rikosuhripäivystys on teille laatinut? Tai oletteko te, hyvät kollegat, esimerkiksi lukeneet tätä Teittisen Pitkä vuoro -kirjaa, joka on teille jaettu? Itse ajattelen, että on sietämätöntä, että Suomessa on tällainen rakenteellinen ilmiö modernista orjuudesta, ja nyt tällä esityksellä entisestään tätä tilannetta pahennetaan. Muutenkin tämä esitys on käytännössä leikkauslaki, [Puhemies koputtaa] ja luulisi olevan meidän kaikkien intresseissä se, että kotoutuminen onnistuu, mutta tällä sitä vain vaikeutetaan.
Arvoisa puhemies! Se, että Suomi hallituksen johdolla nyt puolustaa ihmisoikeuksia ja kansainvälistä oikeutta valikoiden, ei todellakaan ole Suomen etu. Ei voi olla niin, että jos miehittäjä on Venäjä, niin asia tuomitaan ja vastatoimia tehdään, mutta jos miehittäjä on Israel, niin ei toimita eikä tuomita kunnolla. Eli ei voi olla niin, että kv-oikeudella on väliä, kun kyse on Ukrainasta, mutta ei silloin, kun kyse on Lähi-idästä. Jokainen voi myös punnita, kuinka paljon tähän nykyiseen maailmanpoliittiseen tilanteeseen vaikuttaa se, että Netanjahun on annettu suorittaa palestiinalaisten kansanmurhaa rauhassa, kun kansainvälinen yhteisö on katsonut vierestä. Tällaiset kaksoisstandardit mahdollistavat sitä turvatonta maailmaa, joka ei ole Suomen etu. Haluaisin tähän liittyen kysyä, ministeri: edistääkö Suomi tätä EU:n ja Israelin välisen yhteistyösopimuksen jäädyttämistä edes kaupan osalta, koska siihen ei tarvita yksimielisyyttä, johon yleensä vedotaan silloin, kun esitämme näitä toimia?
Arvoisa puhemies! Fakta on se, että hallitus on omilla päätöksillään tähänkin suunnitelmaan liittyvien ilmastotavoitteiden toteutumista vaikeuttanut erityisesti siellä liikenteen puolella. Samaan aikaan ilmastokriisi etenee, ilmasto kuumenee, ja riskinä on jopa näiden keikahduspisteiden ylittäminen. Eli aivan näistä epävarmuuksista riippumatta tästä isosta kuvasta ei ole kyllä mitään epäselvyyttä. Meillä ei ole varaa eikä suoraan sanottuna myöskään aikaa olla ottamatta näitä riskejä huomioon. Ja kyllä, niin kuin meille nyt on kerrottu, on todennäköisempää tutkijoiden mukaan, että tämä Pohjois-Atlantin merivirtojen kiertoliike sortuu tällä vuosisadalla kuin on sortumatta. Eli, edustaja Garedew, tämä on se syy, minkä takia meillä on ilmastolaki, tämä on se syy, minkä takia ilmastotoimia tarvitaan, ja me vaadimme, että Suomi tekee oman osansa, ihan niin kuin jokainen muukin maa. No, tämäkin suunnitelma itsessään tuo esille sen, [Puhemies koputtaa] että näitä lisätoimia tarvitaan. Haluaisin kysyä ministeriltä: mitä ajatuksia teille tämä tieto AMOCin sortumisesta herättää, [Puhemies koputtaa] ja kuinka te arvioitte toimimattomuuden kustannuksia?
Arvoisa puhemies! Ensin hallitus tuhoaa Suomen talouden, työllisyystilanteen ja ihmisten tulevaisuudenuskon, ja mitä sitten tähän päälle? Esitys siitä, että Suomen ydinasekielto puretaan. En luonnollisesti kannata tätä oikeiston esitystä, joka on huonosti perusteltu, huonosti valmisteltu, huonosti johdettu prosessi ja myös sisällöllisesti iso muutos Suomen perusteltuun linjaan, ydinaseettomaan linjaan. En myöskään ajattele, että tämä ydinasekiellon purkaminen lisäisi Suomen turvallisuutta, vaan päinvastoin. Suomen on oltava jatkossakin ydinaseeton, ja Suomen tulee jatkossakin toimia ydinaseriisunnan ja ydinaseettoman maailman eteen. Nyt kyllä on myös todettava, että vaarana on se, että tällainen ydinaseriisunta heikentyy myös laajemmin. Ministeri, haluaisin kysyä: miten voi olla, että tällainen esitys tuodaan eduskuntaan ilman, että siinä on kunnolla analysoitu niitä riskejä ja ongelmia, jotka tämä muutos aiheuttaa?
Arvoisa puhemies! Valtiovarainministeri Purra, kun arvioidaan teidän valintojanne, niin te valitsitte, että köyhiltä otetaan ja rikkaille annetaan. Suomalaisilla pienituloisilla oli siis teidän mielestänne liikaa rahaa ja teillä ja teidän rikkailla kavereillanne liian vähän. [Ben Zyskowicz: Mitäs köyhiltä nyt otettiin?] Te valitsitte politiikan, jossa köyhimmät laitettiin maksamaan, ja nyt te olette vielä antamassa tätä yhteisöveroalea, sitä lähes miljardilla eurolla alentamassa. Tällaiseen avokätiseen suuryritysten lahjomiseen teillä kuitenkin on varaa. [Ben Zyskowicz: Ja mitäs köyhiltä nyt otettiin?] No, nyt lähes miljoona suomalaista elää syrjäytymis- ja köyhyysriskissä, työttömyystilanne on Euroopan pahin, perheissä joudutaan nipistämään ruuasta, ja jopa asunnottomuuden te onnistuitte kääntämään kasvuun. Me varoitimme teitä, te ette kuunnelleet. Ministeri, haluaisin tietää, arvioitteko te edes kehysriihessä sitä, miksi tässä tilanteessa yritysten voittojen tukeminen on teille tärkeämpää kuin ihmisten tukeminen. [Ben Zyskowicz: Just sitä me arvioitiin, kyllä!]
Arvoisa puhemies! On kyllä surullinen ajankuva, että vasemmistoliitto on ainoa ryhmä, joka valiokunnassa kannatti tämän kansalaisaloitteen hyväksymistä, sillä mikäli Suomi ottaa ihmisoikeudet tosissaan, niin täällä enemmistö kannattaisi sitä, ettei Suomi käy asekauppaa räikeästi kansainvälistä oikeutta rikkovien ja hyökkäyssotaa käyvien maiden kanssa. No, ilmeinen epäkohta on Suomen osallisuus palestiinalaisten kansanmurhaan. Aivan minimivaatimus on se, että Suomi lopettaa kaiken asekaupan Israelin kanssa. Olen tätä esittänyt viime kaudella Israelin harjoittaman apartheidpolitiikan ja miehityspolitiikan takia, mutta viimeistään nyt Gazan kansanmurhan jälkeen tämän pitäisi olla kaikille selvää. Niin kauan kun Suomi on missään tekemisissä Israelin kanssa asekauppojen muodossa, Suomi on osaltaan osallinen ja vastuullinen palestiinalaisten sorron jatkumisesta. Lisäksi tämä on myös Suomelle riski. On riski sitoa asehankintoja maahan, [Puhemies koputtaa] joka syyllistyy rikoksiin ihmisyyttä vastaan ja jonka johtajat ovat etsintäkuulutettuja sotarikoksista.
Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys maanpuolustuksellisesti tärkeistä tuotantolaitoksista on merkitykseltään painava, ja siihen nähden tämä esitys on valmisteltu aivan liian kiireellisessä aikataulussa. Tämän takia tähän esitykseen on jäänyt monia epäselviä perustelulausumia ja säännösehdotuksia, ja näin totesi myös oikeusministeriö ympäristövaliokunnan saamassa selvityksessä. Toinen kritiikki tähän prosessiin liittyen on se, että hyvän lainvalmistelun kannalta ongelmallista on, jos lausuntopalautteen antamiseen varattu aika on hyvin paljon tavallista lyhyempi. Tässä tälle lausuntomenettelylle varattiin aikaa vain vajaa kolme viikkoa, vaikka säädösvalmistelun kuulemisohjeen mukaan kirjallisten lausuntojen antamiseen tulee laajoissa hankkeissa varata aikaa vähintään kahdeksan viikkoa. Tätä painotti myös oikeuskansleri omassa lausuntopalautteessaan. Sen takia kiinnostaakin, miksi hallitus ei ole halunnut antaa tälle esitykselle asiallista käsittelyä. Arvoisa puhemies! Kaavoituksella on tietenkin tärkeä funktio. Se on olemassa syystä, ja sen avulla voidaan luoda ennakoitavaa ja suunnitelmallista alueidenkäyttöä, jossa eri maankäyttö‑ ja taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset tarpeet huomioidaan. Kaavoitus on myös keskeinen osa demokratian paikallista toteutumista ja perustuslaissa turvattua kuntien itsehallintoa. Eli ajattelen, että kaavoitus tulisi voida ohittaa vain painavasta syystä. Kun täällä tuotiin esille nämä valitukset, niin itse ajattelen, että siinäkin oleellista on se, että koko prosessi ja viranomaiset on resursoitu hyvin, niin että kaikki nämä prosessin vaiheet voidaan sitten toteuttaa hyvässä aikataulussa. Eli kyse on myös resursseista. Tässä esityksessä tarkoitetut hankkeet eivät ole alueidenkäytön kannalta vähäpätöisiä, eivätkä niiden vaatimat maa-alat ole pieniä, ja lisäksi niillä voi olla haitallisia vaikutuksia luonnolle tai läheisten asuinympäristöjen turvallisuudelle. Siksi näiden tuotantolaitosten sijoituslupaa tulisi soveltaa vain hyvin tarkasti rajattuihin hankkeisiin. Itse ajattelen, että tässä hallituksen olisi tuotava eduskuntaan tällainen hyvän lainvalmistelun periaatteet paremmin huomioiva vastaava lakiesitys, jossa sitten vaikutusten arvioinneissa ja näissä ehdotuksissa olisi huomioitu nyt nämä tähän esitykseen sisältyvät ongelmakohdat. Tämän takia vasemmistoliitto tulee ensi viikolla esittämään tähän hallituksen esitykseen vastalausetta. Kaiken lisäksi sitten ympäristövaliokunta päätyi vielä heikentämään tätä esitystä entisestään. Emme myöskään siis kannata näitä valiokunnan tekemiä sisällöllisiä muutoksia.
Arvoisa puhemies! Viime kaudella tehtiin uusi laki eläinten hyvinvoinnista, ja se ei ollut mikään eläinoikeuslaki eli sellainen laki, joka meillä pitäisi olla, jos me ottaisimme eläinten oikeudet tosissamme, mutta joitain parannuksia siihen kuitenkin sisältyi. Tähän uuteen eläinlakiin saatiin parannus liittyen porsaiden kirurgisen kastraation kieltämiseen. Porsaiden kirurginen kastraatio aiheuttaa pienille porsaille kipua, stressiä ja kauhua. Kirurgisessa kastraatiossa porsas pidetään pakolla paikallaan, kivespussiin tehdään viilto, kivekset nostetaan ylös ja siemennuorat katkaistaan leikkaamalla. Jokainen voi kuvitella tämän toimenpiteen kivuliaisuutta ja sitä, onko se juuri sitä turhaa kärsimystä, jota eläimille ei ole sallittua tehdä — tai ei ainakaan pitäisi olla. Vastaus on, että tutkitusti tällainen teko on tietenkin erittäin tuskallinen ja porsaat osoittavat kipua tässä tilanteessa pyrkimällä tilanteesta pois rimpuilemalla ja kiljumalla. Oleellista on se, että kun tämä toimenpide on ohi, niin kipu ei kuitenkaan ole ohi, eli jälkikipu luonnollisesti kuuluu tällaiseen toimenpiteeseen. Teko aiheuttaa porsaille kudosvaurioita, ja tämä kipu voi jatkua jopa useiden päivien ajan. Kun kastraatio tehdään hyvin nuorille eläimille, joilla ei nykytiedon mukaan ole taitoja hallita kipua psyykkisellä tasolla, niin tämä voimakas kipukokemus voi olla jopa niiden fysiologiaa muuttava tekijä. No, miksi sitten jotain näin julmaa tehdään? Kastraatiota tehdään sianlihassa mahdollisesti esiintyvän epämiellyttävän karjunhajun ehkäisemiseksi, ja kuten täällä on kuultu, tämän ehkäisemiseksi olisi toki muitakin vaihtoehtoja. Järkevintä mielestäni kuitenkin olisi, ettei karjuporsaita kastroitaisi lainkaan, kuten monessa muussa maassa, esimerkiksi Espanjassa. Toinen vaihtoehto olisi tämä immunokastraatio eli rokottaminen. Voi siis perustellusti sanoa, että tämä toimenpide on turha eli turhaa kärsimystä. Kuten tässä esityksessä lukee, useasti oikeastaan, kastraatiokiellosta on hyötyä eläinten hyvinvoinnille, mutta huomionarvoista on se, että tässä esityksessä myös lukee, että tästä on tiettyjä taloudellisia hyötyjä myös tuottajille näiden eläinten paremman rehuhyötysuhteen, nopeutuneen tuotantokierron ja vähentyneen työmäärän ansiosta. Sen takia onkin perusteltua kysyä, onko tämä kumoaminen nyt itse asiassa tuottajien etu ollenkaan. Arvoisa puhemies! Viime kaudella hyväksyttyyn uuteen lakiin tosiaan kirjattiin, että tästä kastraatiosta luovutaan, mutta siihen sisältyi kuitenkin tämä valitettavan pitkä siirtymäaika eli vuoden 34 loppuun — ja kyllä, tähän lakiin sisältyi velvoite käyttää kipulääkettä vuoden 24 alusta lähtien ja sitten vuodesta 27 alkaen tämä velvoite käyttää puudutetta. Mutta nyt, kun tämä kielto ei ole siis tosiaan ehtinyt vielä edes astua voimaan, hallitus on lähtenyt tätä kumoamaan. No, lausuntopalautteen perusteella eri tahot hyvin laajasti vastustavat tämän kiellon kumoamista. Yli 50 lausunnonantajaa vastustaa esitystä. Sitä vastustavat niin eläinlääkärit, eläinasiajärjestöt, asiaa valvovat viranomaiset kuin tietenkin kansalaiset laajasti. No, kuka tätä esitystä sitten kannattaa? Käytännössä lihateollisuus. Tämän kiellon uudelleenarvioinnin takana ovat pelkästään taloudelliset syyt, lihalobbareiden aktiivinen lobbaus ja halu edistää sianlihan vientiä ulkomaille. Eli suora ja lyhyt vastaus onkin, että hallitus tässä jälleen kerran painottaa suurten yritysten voitonteon maksimointia enemmän kuin eläinten kärsimyksen vähentämistä. Tämä ei ole tietenkään yllättävää, mutta väärin tämä on. Arvoisa puhemies! Tämä kausi ei tosiaan ole ollut hyvä eläimille, ja tämä esitys kastraatiokiellon perumisesta on jälleen erittäin paha takaisku eläinten hyvinvoinnin edistämiselle. Tällä kaudella on tehty useita muitakin päätöksiä, joilla eläinten oikeuksia heikennetään. Ensitöikseen hallitus lakkautti eläinsuojeluasiamiehen viran, metsästystä on sallittu törkeällä tavalla, kuuttien annetaan kuolla verkkoihin. Turkistarhaukselle ohjautuu edelleen yhteiskunnan rahaa korvausten muodossa, ja metsästykseen myös riittää rahaa, vaikka muilta ryhmiltä leikataan. Toisin kuin ministeri täällä kertoi, iso kuva EU-politiikassa on myös se, että hallitus käytännössä aktiivisesti käyttää pelimerkkejään eläinten aseman heikentämiseen myös EU-tasolla. Eläinten hyvinvoinnin kannalta oleellisia esimerkiksi maatalouspoliittisia linjauksia tai sääntelyä on haluttu heikentää myös EU-pöydissä. Tätä listaa voisi tietenkin jatkaa vaikka kuinka kauan. Mutta tämäkään esitys ei ole nyt vielä loppuun käsitelty, ja nyt on mielestäni oikea aika kääntää katse sinne hallituspuolueiden suuntaan ja kysyä, millä tavalla tämä sopii esimerkiksi kokoomuslaisten eläintenystävien arvomaailmaan ja kuinka näin julmaa tekoa voidaan perustella. No, eläinten kärsimys ei tietenkään muutu yhtään sen oikeutetummaksi vain, koska eläimet eivät voi puolustaa itseään. Se ei ole eläinten vika, vaan se on meidän järjestelmämme vika. Eläimet ovat itsessään tärkeitä, ja eläinten hyvinvointi on otettava vakavasti. Eläinten oikeuksissa on kyse sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Hallitus on kerta toisensa jälkeen alleviivannut sitä, kuinka he eivät välitä sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, oli kyse sitten ihmisistä tai eläimistä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kuka tässä maassa oikein päättää eläintensuojelun tasosta? Hallituksen vastaus on, että lihateollisuus saa päättää. Kirurginen kastraatio aiheuttaa eläimelle kipua ja suoranaista kauhua, ja se on juuri sitä turhaa kärsimystä, jonka ei pitäisi tässä maassa olla sallittua. No, nyt kun tämä kastrointikielto ei ole edes ehtinyt voimaan, niin te hallituksessa olette sitä jo kumoamassa. [Petri Huru: Onneksi!] Aiotte siis aivan hymyssä suin täällä taipua näiden lihalobbareiden tahtoon, vaikka teidän pitäisi olla se taho, joka tässä maassa vastaa eläinten hyvinvoinnin edistämisestä — edistämisestä eikä heikentämisestä. No, oikeistolle eivät nämä hyvinvointikysymykset kyllä paljon vaa’assa paina. Se on nähty ihmisten kohdalla, ja se nähdään kerta toisensa jälkeen myös eläinten kohdalla. Te aina painotatte voiton tekoa enemmän kuin sitä, että parannettaisiin hyvinvointia ja estettäisiin kärsimystä. Minua kiinnostaa, kun hallituspuolueissa on näitä niin kutsuttuja eläinten ystäviä, aiotteko te hyväksyä tämän. [Puhemies koputtaa] Jopa näin julmaa tekoa te aiotte siis tieten tahtoen päättää, että pitää jatkaa Suomessa?
Arvoisa puhemies! Kiitos ministerille esittelystä. Itsekin ajattelen, että kun tässä on useampi kohta, mitä nyt muutetaan, niin osa näistä on ihan kannatettavia sinällään ja sitten osaa varmasti vielä ympäristövaliokunnassa pohdimme. Tässä kohtaa itselläni olisi ministerille muutamia kysymyksiä, jotka liittyvät juuri tähän lyhytvuokraukseen. Ensimmäinen oli juuri tämä, kun useassa lausunnossa on tuotu esille se, että pidetään ongelmallisena sitä, että tätä määritelmää ei ole tehty, niin sama kysymys kuin edustaja Perholehdolla: onko siis se ajatus nyt niin, että nimenomaan tämän rakentamislain kautta se määritelmä sitten saadaan, ja sen takia sitä ei tässä ole? Toinen kysymys liittyy näihin vuokralaisten oikeuksiin ja siihen, keneen nämä mahdolliset haittavaikutukset kohdistuvat. Näettekö tämän mahdollisena, mikä pitäisi vielä paremmin huomioida, eli vuokralaisten oikeuksien huomioimisen tässä kohtaa? Sitten vielä tästä lyhytvuokrauksen valvonnasta: [Puhemies koputtaa] miten käytännössä se toteutuu, kun tähänkin kohtaan [Puhemies koputtaa] on kohdistunut kritiikkiä? — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Olen samaa mieltä siitä, että tämän lain päivittäminen on ajankohtaista, ja on selvää, että tässä on nyt useita esityksiä koottu tähän samaan esitykseen. Osa niistä hyödyttää vuokranantajaa ja osa hyödyttää vuokralaista. [Timo Heinonen: Juuri näin!] Tätä voidaan toki kiittää esimerkiksi siitä, mitä edustaja Lohikoskikin tässä mainitsi vuokravakuuden palauttamiseen liittyen. Se on hyvä uudistus, mutta kyllä tässä ehkä kokonaisuudessaan haaste on se, että kun jo valmiiksi tämä valtatasapaino on epäsuhtainen vuokranantajaa kohtaan ja nyt kun tehdään vielä heikennyksiä vuokralaisen asemaan, niin kyllähän se meissä vasemmistossa tietenkin herättää huolen siitä, miksi halutaan entisestään sitten vielä vahvistaa vuokranantajan asemaa tässä tilanteessa, jossa vuokralainen on heikommalla. Eli kysyisin vielä, miksi esimerkiksi tämä irtisanomisaika pitää lyhentää kuudesta kuukaudesta neljään kuukauteen. Neljä kuukautta on aika lyhyt aika [Puhemies koputtaa] etsiä uutta kotia, kun tiedetään, miten isosta asiasta on kyse, [Puhemies koputtaa] jos vaikka koko perheen pitää muuttaa. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tämä keskustelu sai tuossa aikaisemmassa osiossa kyllä aika uskomattomia käänteitä, joita olisin halunnut vielä siihen lopuksi kommentoida. Me aloitimme tämän lakialoitteen esittelyn edustaja Sarkkisen kanssa sillä, että me tarvitsemme dialogia, me tarvitsemme lisää yhteisymmärrystä, me tarvitsemme sitä, että me kuuntelemme toisiamme eri taustoista, ja sitten täällä oli puheenvuoroja, joissa suunnilleen syytettiin eri katsantokantaan kuuluvia ihmisiä lapsiin kohdistuvasta väkivallasta ja kaikesta väkivallasta, mitä yhteiskunnassa esiintyy. Annettiin myös ymmärtää, että erilaiset eettiset arvot olisivat kristillinen yksinoikeus, mikä ei tietenkään pidä paikkaansa, ja niin poispäin. Tätä hieman ihmettelen. Sitten täällä puhuttiin myös valinnanvapaudesta, ja halusin vielä nostaa tämän seikan, koska en sitä tuossa pönttöpuheessa ehtinyt sanoa. Eli juuri tällä hetkellähän me kavennetaan perheiden ja lasten valinnanvapautta, koska tällä hetkellä meillä on tilanne, että esimerkiksi ET-opetusta ei voi valita, mikäli kuuluu johonkin uskontokuntaan. Ainakin itse olen saanut tästä palautetta, että tätä ei pidetä yhdenvertaisena, että lapsen ja perheen pitää olla kirkkoon kuulumattomia, jotta voi osallistua ET-opetukseen. Jos ajattelisi, että haluaa kuulua kirkkoon, mutta ajattelee, että elämänkatsomustieto olisi se paras vaihtoehto koulun puolelta, niin nyt näin ei voi tehdä. Jos me peräänkuulutamme valinnanvapautta, että jokainen saa itse valita, niin annetaan sitten kaikkien minimissään valita elämänkatsomusoppi riippumatta siitä, mihin uskontokuntaan kuuluu. No, totta kai tämä pidemmälle viety esitys eli tämä yhteinen katsomusaine olisi mielestäni vielä parempi, mutta minimissään pitäisi mahdollistaa tämä valinnanvapaus jo nyt tällä hetkellä. Perheet ovat eriarvoisessa asemassa. Tämä esitys lisäisi yhdenvertaisuutta, ja kuten aiemmin sanoin, minusta on hyvin outoa, että me haluamme koulussa jakaa lapset oman taustansa perusteella eri ryhmiin, kun koulussa se opetus ei ole tunnustuksellista. Eli kun se uskonnonopetus pitäisi joka tapauksessa tapahtua jossain muualla kuin koulussa, niin mikä on se peruste, että me jaamme lapsia siellä opetuksessa näihin eri uskontokuntiin? Jokaisella on tietenkin uskonnonvapaus, mutta kouluopetus on sitten asia erikseen. No niin. Viimeinen pointti: Täällä vedottiin myös koulujen arkeen. Ainakin Helsingissä tätä lakimuutosta nimenomaan halutaan ja sitä tarvitaan ja sitä ollaan joka tapauksessa nyt edistämässä. [Puhemies koputtaa] Käsittääkseni ainakin Helsingissä meillä on myös hyvin laaja yhteisymmärrys eri puolueiden välillä, että tämä on hyvä kehityskulku, että mennään kohti tätä yhteistä katsomusainetta. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kun täällä nostettiin esille tämä Helsingin kaupungin päätös puolittaa maito- ja lihatuotteiden hankinnat, niin olisin siihen kommentoinut, että se ei tosiaan ollut yksin edustaja Kivelän päätös, vaikka toki mielelläni siitä kunniaa otankin, vaan se oli Helsingin valtuuston enemmistön päätös. Esimerkiksi koko keskustan valtuustoryhmä oli sen esityksen takana. Eli sikäli on tärkeää nostaa esille se, että täällä luodaan aika paljon sellaista vastakkainasettelua, jota sitten toisissa yhteyksissä kyllä voidaan purkaa ja jota ei esiinny, myös keskustan kanssa ja muiden, esimerkiksi oikeistopuolueiden kanssa. Eihän näitä aloitteita huvikseen tehdä, eikä tätä lintudirektiiviäkään ole huvikseen tehty, vaan nämä yrittävät vastata ongelmaan, ja se ongelma on se, että luontokato etenee, meillä on käsissä kuudes sukupuuttoaalto, me ihmiset olemme täysin riippuvaisia luonnosta ja mitään maataloutta tai metsätaloutta ei voida hoitaa kuolevalla planeetalla, ja uskon, että tekin tiedätte tämän, joten vaikka täällä sanotaan, että muualla on metsät hakattu mutta täällä hoidetaan asiat hyvin, niin emme me hoida niitä asioita tarpeeksi hyvin, koska jos me hoitaisimme ne asiat tarpeeksi hyvin, silloin meillä luonnon monimuotoisuus pysyisi yllä ja tämä uhanalaistumiskehitys olisi pysäytetty ja ilmastokriisissä tehtäisiin oma osamme eli hoidettaisiin tämä nielupolitiikka kunnolla. Kyllä te tiedätte nämä asiat. Meidän tavoite on se, että metsätalous ja ruokajärjestelmä on kestävä ja on planeetan rajoissa, ja se on myös joka ikisen näiltä aloilta elantonsa saavan ihmisen toimeentulon edellytys. Tätä yhteen sovittamista meidän kaikkien on pakko tehdä.
Arvoisa puhemies! Kuten tässä hallituksen esityksessä lukee, tämä lintudirektiivi tosiaan velvoittaa Suomea toteuttamaan suojelujärjestelmän luomiseksi nämä tarvittavat toimenpiteet, joilla sitten kielletään muun muassa lintujen tahallinen häirintä erityisesti lisääntymis- ja jälkeläisten kasvatusaikana silloin, kun se vaikuttaa merkittävästi tämän direktiivin tavoitteisiin. Nyt tämä EU-tuomioistuimen ratkaisu tosiaan täsmentää tätä tulkintaa, ja tämän tulkinnan myötä meidän pitää nyt sitten täsmentää meidän kansallista sääntelyämme. Tässä tavoitteena on ollut laittaa metsän hakkuut jatkossa lintudirektiivin vaatimusten mukaisiksi. Tämähän on erittäin hyvä tavoite, ja tämä olisi pitänytkin tehdä kunnolla. Nyt kuitenkin hallitus on tehnyt esityksen, jossa nämä metsänkäytölle säädetyt velvoitteet linnuston suojelemiseksi eivät ole riittäviä lintujen tosiasialliseksi suojelemiseksi. Toisin sanoen hallitus esittää sellaisia velvoitteita, joiden toteuttaminen ei takaa sitä, ettei metsänkäytöstä aiheudu haittaa linnustolle. Kuten sanoin debatissa aiemmin, tässä esityksessä ei tästä syystä tule säätää, että näiden edellä mainittujen ehtojen täyttyessä metsänkäyttöä ei määritelmän mukaisesti voitaisi pitää luonnonsuojelulain mukaisena kiellettynä tahallisena tekona, kuten tässä esityksessä nyt on. Tässä esityksessä asetetut ehdot ovat ihan liian epämääräiset tätä tavoitetta varten. Tällainen linjaus olisi tämän direktiivin tavoitteiden vastainen, minkä ei siis pitäisi tässä kohtaa nyt olla mahdollista. Itse ajattelen tosiaan, että paras tapa olisi kieltää hakkuut kokonaan lintujen pesimäaikana. Näin sitten varmasti suojeltaisiin lintuja tämän direktiivin mukaisesti. Arvoisa puhemies! Nyt kun tässä on metsälaki käsittelyssä, niin ajattelen, että meillä olisi päivitystarpeita monilta muiltakin osin, jotta me saataisiin metsänkäytöstä aidosti kestävää ja jotta metsäekosysteemit saataisiin suojeltua. Olemme huomanneet, että nämä vapaaehtoisuuteen perustuvat järjestelmät eivät riitä. Meillä luontokato etenee, metsäluontotyyppien ja lajistojen uhanalaistumiskehitys jatkuu, ja monen metsäluontotyypin pinta-ala on pienentynyt merkittävästi. Eli tarvetta olisi päivittää metsälakia, koska metsät ovat lajimääräisesti kaikkein tärkein elinympäristö niin elinvoimaisille kuin uhanalaisillekin lajeille. Me ollaan tehty näitä esityksiä, mitkä liittyvät esimerkiksi siihen, että palautettaisiin puuston järeyttä ja ikää koskevat vähimmäisvaatimukset ja velvoitteita suojavyöhykkeiden perustamiseksi hakkuista säästettäville lahopuille ja niin edespäin. Eli toivoisin, että nyt tehtäisiin tässä samaan aikaan sellaisia tekoja, jotka ovat ehdottoman tarpeellisia. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kiitos edustaja Sarkkiselle hyvästä lakialoitteen esittelystä, ja lisäksi haluan kiittää edustaja Lohikoskea, joka on myös mukana tässä aloitteen laatimisessa. Tässä lakialoitteessa on siis kyse siitä, että me haluamme, että peruskoulun ja lukion uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetus korvataan kaikille oppilaille yhteisellä katsomusaineella, jonka nimi olisi katsomusoppi. No, miksi tällainen uudistus tarvitaan? Nostan itselleni tärkeimmät perustelut: Ensinnäkin yhdenvertaisuus ja syrjimättömyys: Jo nyt siis edellytetään, ettei tunnustuksellista uskonnonopetusta harjoiteta koulussa, eli jo nyt uskonnon harjoittaminen ja koulujen opetus ovat eri asioita. Tämän lakialoitteen tavoitteena on parantaa oppilaiden yhdenvertaisuutta ja edistää lapsen edun, kaikkien lasten sivistyksellisten oikeuksien sekä uskonnon- ja omantunnonvapauden toteutumista. Sitten toiseksi yhteenkuuluvuus: Minusta olisi tärkeää, että koulu toisi eri uskontokuntia ja uskonnottomia lapsia yhteen eikä erottelisi oppilaita uskonnon mukaan. Minusta tavoitteen pitää olla se, että me lisäämme kaikkien ymmärrystä eri uskonnoista, eri kulttuureista ja eri vakaumuksista osana opetusta. Ajattelen, että meidän pitää kriittisesti arvioida sitä, kuinka nykymuotoinen, eriytetty uskontojen opetus toteuttaa tätä tavoitetta, vai käykö niin, että uskontojen mukaan jaettu opetus jakaa aivan tarpeettomasti oppilaita ryhmiin ja jopa pahimmillaan voi luoda turhia ennakkoluuloja lasten välillä. Uskonkin, että yhteinen katsomusoppi lisäisi eri taustoista tulevien oppilaiden keskinäistä ymmärrystä ja yhteistyötä, ja tämä sitten tietenkin vähentäisi niitä ennakkoluuloja ja syrjintää. Koen, että juuri tässä ajassa tällaista myös kipeästi tarvitaan. Sitten kolmanneksi ovat nämä käytännön syyt, eli nykyään on vaikea valvoa eri uskontojen opetuksen laatua. Tällainen eriytetty opetus hankaloittaa koulupäivien järjestelyjä, hankaloittaa lukujärjestysten laadintaa, ja niin edespäin. Tuoreessa Helsingin Sanomien artikkelissa kaikki haastatellut opettajat tosiaan kannattivat tätä yhteistä katsomusoppia, ja tässä tuotiin juurikin esille myös näitä ihan käytännön syitä. Toki tämä myös säästäisi kustannuksissa. Sitten opetusministeri Adlercreutz tosiaan kertoi viime vuoden lopulla, että hän selvityttää nyt tätä yhteistä katsomusainetta. Lähtökohtaisesti tämä on tietenkin hyvä asia, mutta hieman ihmettelen tätä, koska asiaahan on jo selvitetty. Eli viime kaudella opetusministerinä toiminut Li Andersson selvitti tätä asiaa, ja se valmistunut selvitys esittää, että katsomusaineita tulisi kehittää siitä näkökulmasta, mikä on eri uskonnoille ja elämänkatsomustiedon opetukselle yhteistä, tavoitteena yhteinen katsomusaine. Eli meillä on tarpeeksi tietoa, asiaa on selvitetty, ja nyt voitaisiin jo siirtyä tästä selvittelystä eteenpäin. Arvoisa puhemies! Nostan vielä esimerkiksi kotikaupunkini Helsingin. Helsinki on monikulttuurinen kaupunki, ja meillä on lapsia monista taustoista, niin kuin toki monessa muussakin Suomen kunnassa, mutta Helsingissä tosiaan suurin osa lapsista ei kuulu evankelis-luterilaiseen kirkkoon, ja silti sen opetus tuntuu olevan siellä koulussa tällainen normi tai lähtökohta. No, Helsingissä yhteistä katsomusainetta testataan jo 22 koulussa, ja siksi onkin hyvä, että tämä asia etenee nyt laajemminkin. Helsinki on nimittäin ottamassa yhteisen katsomusaineen käyttöön jo ensi vuonna. Nyt me kuitenkin tiedämme, että lainsäädäntö ja perusopetuksen opetussuunnitelma eivät vielä täysin mahdollista sitä, että tätä katsomusainetta opetetaan kokonaan yhdessä. Tämä tietenkin sitten huomioidaan Helsingin mallissa, mutta tämä on nyt jälleen yksi esimerkki siitä, että lainsäädäntömuutosta todella tarvitaan, ja sitten siellä ollaan jo etenemässä käytännön tasolla joka tapauksessa. Arvoisa puhemies! Uskonnoilla on suuri merkitys niin yksilöiden elämään kuin kulttuuriin ja yhteiskuntiin laajemminkin. On tärkeää, että me ymmärrämme toisiamme ja ymmärrämme toistemme katsomuksia ja taustoja ja että meidän tietomme uskonnoista on laajaa ja monipuolista eikä vain oman perheen katsomukseen liittyvää. Samaan aikaan tässä ajassa tarvitaan tiedon lisäksi myös eri uskontojen ja uskonnottomien ihmisten välistä tulemista yhteen, ja koulun uskonnonopetusta pitää siis päivittää nykyaikaan. Ymmärrys erilaisista katsomuksista on osa sivistystä, ja on aikuisten tehtävä varmistaa, että kaikki lapset saavat yhdenvertaista opetusta eri uskontoihin ja katsomuksiin liittyen. Kaikille yhteinen katsomusaine asettaisi lapset yhdenvertaiseen asemaan ja edistäisi ymmärrystä ihmisten välillä. Toivonkin, että tämä lakialoitteemme saa nyt kannatusta laajasti eri eduskuntaryhmistä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! On erittäin kannatettavaa, että metsälakia päivitetään vastaamaan lintudirektiivin vaatimuksia, mutta nyt näyttää kuitenkin siltä, että tässä hallituksen esityksessä metsänkäytölle säädetyt velvoitteet linnuston suojelemiseksi eivät ole tosiasiallisesti riittäviä tämän tavoitteen toteutumiseksi. Näiden velvoitteiden täyttäminen ei siis poissulje sitä mahdollisuutta, etteikö metsänkäytöstä voisi koitua metsän linnustolle haitallisia seurauksia. Esimerkiksi tässä esityksessä ei tule säätää, että mainittujen ehtojen täyttyessä metsänkäyttöä ei määritelmän mukaisesti voida pitää luonnonsuojelulain mukaisena kiellettynä tahallisena tekona. Eli nämä asetetut ehdot ovat aivan liian epämääräiset, ja tällainen linjaus olisi myös lintudirektiivin tavoitteiden vastainen. Kaikista tehokkain ja yksinkertaisin keino luonnonvaraisten lintujen suojelemiseksi olisi tietenkin kieltää hakkuut kokonaan lintujen pesimäaikana. Ministeri, miksi näin ei tehdä? [Mikko Savola: Milläs Suomi sitten elää?]
Arvoisa puhemies! Haluan myös lähteä mahdollisuuksista ja nostan esille sen, kuinka kasvipohjaisen ruoan sektori on keskeinen osa EU:n kilpailukykyä ja kestävää tulevaisuutta. Suomessa on arvioitu, että koko ruokasektorin kasvupotentiaalista jopa yli puolet, 53 prosenttia, tulee kasviproteiineista, solumaataloudesta ja kasvimeijerituotteista. Eli tähän sektoriin panostamalla me panostettaisiin myös alkutuottajien toimeentuloon ja pitkän tähtäimen toimintaedellytyksiin. No, itse ajattelen, että tästä pitäisi tehdä koko EU:ssa prioriteetti. Meillä saataisiin talous-, terveys-, ilmasto-, maatalous- ja turvallisuuspoliittisiakin hyötyjä. Kysyisin teiltä, ministeri Strand: miten hallitus on huomioinut tämän ruokasektorin siirtymään liittyvän huomattavan potentiaalin, ja miten te aiotte näitä asioita EU-vaikuttamisessa edistää?
Arvoisa puhemies! Pääministeri Orpo, te lupasitte poistaa pitkäaikaisasunnottomuuden, mutta miten on mennyt? Asunnottomuus kasvaa toista vuotta peräkkäin, ja nyt myös pitkäaikaisasunnottomuus on kääntynyt kasvuun. Eniten kodittomuus on lisääntynyt kotikaupungissani Helsingissä. Ennen Orpon hallitusta asunnottomuutta saatiin tässä maassa laskettua yli 10 vuotta putkeen, mutta teidän kaudellanne se ei edes vähene vaan se kasvaa. Eli, pääministeri, te sanoitte myös, että yksikin koditon on liikaa, mutta te olette kasvattaneet kodittomien määrää viidenneksellä. Pääministeri, miten te arvioitte tätä teidän lupaustanne poistaa pitkäaikaisasunnottomuus, ja onko teistä kohtuullista, että nämä kodeistaan häädetyt ihmiset maksavat nyt hinnan siitä, että te haluatte päästä antamaan rikkaille kavereillenne vielä lisää rahaa?
Arvoisa puhemies! Samaan aikaan, kun oikeistohallituksen politiikka näkyy nyt hoitojonojen kasvuna, palvelujen karsimisena ja hoitohenkilöstön irtisanomisina ympäri Suomen, yksityisille terveysjäteille hallitus on kyllä jakanut rahaa avokätisesti, ja tämä rahan jakaminen jatkuu. Aiemmissa Kela-korvauksien korotuksissa kävi täsmälleen niin kuin vasemmistoliitto etukäteen varoitti, eli ne valuivat firmojen hintojen korotuksiin ja voittoihin. Vaikka olette ymmärtäneet perua osan epäonnistuneista korotuksista, esitätte jälleen myös uusia korotuksia Kela-korvauksiin. Kysynkin, pääministeri: miten näiden tietojen valossa rahan jakaminen terveysjättien voittoihin on teistä parempi idea kuin se, että rahat käytettäisiin sen sijaan julkisten palveluiden vahvistamiseen, siis sinne, jonne te esitätte nyt vain lisää leikkauksia?
Arvoisa puhemies! Iso kuva on se, että ilmastokriisi etenee nopeammin kuin on ajateltu ja me lähestymme uhkaavasti jopa näitä keikahduspisteitä, minkä jälkeen kuumeneminen alkaa voimistaa itseään niin, että sitä ei ole enää mahdollista pysäyttää. Nykymenolla me olemme joka tapauksessa menossa noin 3—4 asteen kuumenemiseen, ja sellaisessa maailmassa yhteiskunnat ja talouden rakenteet lakkaavat toimimasta tavalla, johon me olemme tottuneet. Tämä kaikki korostaa ilmastotoimien kiireellisyyttä, ja myös suomalainen yhteiskunta on hyvin yksimielisesti halunnut näitä lisätoimia päättäjiltä. Eli ajattelen, että jokainen poliitikko, joka ei ota tätä tosissaan, ei ole tämän tilanteen tasalla eikä ole oman työnsä tasalla. Toki myös ilmastolaki velvoittaa hallitusta reagoimaan. No, näitä keinoja olisi paljon, niitä on täällä lueteltu vaikka kuinka paljon. Haluan kysyä ympäristöministeriltä: mitä te haluatte vastata niille ihmisille, [Puhemies koputtaa] joille te olette ennen vaaleja luvanneet pitää kiinni tästä vuoden 2035 [Puhemies koputtaa] tavoitteesta?
Arvoisa puhemies! Kokoomus täällä esittää, että se on sitoutunut ilmastolakiin, että te olisitte ihmisten ja ilmastotoimiin sitoutuvien sektoreiden puolella, mutta ettehän te ole. Tämä tulee hyvin selväksi, kun näitä suunnitelmia arvioidaan. Perussuomalaiset taas suoraan vastustavat ilmastotyötä. On siis ihan selvää, ettei ilmastolakia noudateta. Valitsemalla tämän linjan Orpon hallitus on ilmastopolitiikan vapaamatkustajien puolella ja veronmaksajille kasvavien kustannusten kannalla. Onkin hyvin kuvaavaa, että perussuomalaisten ryhmästä sanottiin, että päästöjen vähentäminen kansalaisten omilla valinnoilla on kannatettavaa. Ymmärrättekö te, että te olette nyt vastuussa? Kansalaistenko pitäisi näitä ilmastopäätöksiä teidän puolestanne tehdä? Ihan käsittämätöntä. Ympäristöministeri, voitteko suoraan sanoa, oletteko sitoutuneet ilmastolakiin, [Pia Sillanpään välihuuto] ja voitteko vastata, kenen teistä pitää maksaa sen kustannukset, että te tietoisesti lisäätte päästöjä?
Arvoisa puhemies! Ilmastokriisi etenee, eikä hallituksella ole muuta vastuullista positiota kuin varmistaa, että riittävät ilmastotoimet tehdään. Tästä ei pääse yli eikä ympäri. Ilmastotoimien vaihtoehto ei ole toimettomuus, koska toimettomuus tarkoittaa ilmastotoimien tekemistä silloin, kun se on vielä kalliimpaa ja vielä vaikeampaa. Kansalaiset ja eri toimialat hyvin yksimielisesti haluavat, että ilmastotavoitteista pidetään kiinni. He haluavat, että päättäjät tekevät tarvittavat päätökset ja kantavat vastuunsa. Ei ole vaihtoehtoista tulevaisuutta, jossa ilmastokriisi voitaisiin jättää huomiotta. Ja koska olemme sitoutuneet ilmastotavoitteisiin, niin kansainvälisesti kuin kansallisesti, on meidän joka tapauksessa toimittava. Suomelta, ja nyt Orpon hallitukselta, ei myöskään edellytetä enempää kuin että se tekee oman osansa. Toimettomuus ei siis yksinkertaisesti ole vaihtoehto. Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on tänään kaksi erittäin keskeistä ilmastolain suunnittelujärjestelmään kuuluvaa asiakirjaa. Niiden tarkoitus on viitoittaa Suomen tietä ilmastolaissa linjattuihin tavoitteisiin, joista keskeisimpänä on tavoite hiilineutraaliudesta vuoteen 2035 mennessä. Se, että näiden ilmastosuunnitelmien käsittely on nyt niputettu erillisten keskustelujen sijaan yhdeksi kokonaisuudeksi, tarkoittaa, että minimoidaan ilmastopolitiikalle tässä salissa suotava aika ja vaiva. Tämä on toki hallituksen yleisen ilmastopoliittisen linjan hengen mukaista. Tämä kaventaa myös mahdollisuutta käydä kriittistä keskustelua hallituksen laatimien suunnitelmien sisällöstä. Ja kritiikkiä, ikävä kyllä, jälleen kerran löytyy. Aloitetaan keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmasta. Suunnitelmassa esitetty toimenpidekokonaisuus on riittämätön ilmastovelvoitteidemme saavuttamiseksi. Hallitus epäonnistuu eri päästösektoreiden yhteenkytkeytyneisyyden tarkastelussa ja sen huomioimisessa, että tavoitteiden saavuttamatta jättäminen yhtäällä vaikuttaa sitten myös onnistumiseen toisaalla. Epäonnistumista enemmän tämä vaikuttaa tietoiselta päätökseltä, taktiselta silmien ummistamiselta, jotta hallituksen ei tarvitse kohdata sitä tosiasiaa, että nykyisellä, hallituksen valitsemalla kehitysuralla kaikki ilmastotavoitteemme ovat vaarassa jäädä saavuttamatta. Liikenteen osalta tämän hallituksen toiminta on erästä asiantuntijaa lainatakseni ”sanalla sanoen häpeällinen”. Esitetyillä toimilla ei puoliteta liikenteen päästöjä tavoitteen mukaisesti. Hallitus esittää joitakin liikenteen lisätoimia, mutta niillä aikaansaatu päästövähenemä ei vastaa edes sitä liikenteen päästöjen kasvua, joka hallituksen muista omista toimista seuraa — häpeällistä tosiaan. Johtopäätöksenä on pakko todeta: oikeistohallitus on epäjohdonmukaisen ja poukkoilevan, veronmaksajien rahoja tuhlailevan ilmastopolitiikan ilmentymä ja pääministeri Orpo on sen henkilöitymä. Arvoisa puhemies! Ilmastolain alainen pitkän aikavälin ilmastosuunnitelma on laadittu nyt ensimmäistä kertaa koskaan. No, hallituksen suunnitelma sisältää neljä eri skenaariota, joista tasan yhdessä saavutamme kaikki ilmastolain alaiset tavoitteemme. Vain yksi skenaarioista johtaa vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseen. Suunnitelma ei näin ollen mahdollista sellaisten vaihtoehtoisten polkujen vertailua, joilla ilmastotavoitteet voitaisiin saavuttaa, ja se on siten tarkoitukseensa nähden täysin kelvoton. Tästä syystä ympäristöjärjestöt ovatkin nyt valittaneet Orpon hallituksen pitkän aikavälin ilmastosuunnitelmasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. He ovat täysin oikeassa todetessaan, että ilmastosuunnitelmassa ei edes yritetä esittää uskottavia vaihtoehtoja päästövähennystavoitteiden saavuttamiselle. Ilmastopolitiikkamme on siis tarkoitus nojata tähän paperiin, jossa esitetyt erilaiset kehityskuvat ovat jo lähtökohtaisesti ilmastolakia rikkovia. Kaiken lisäksi pitkän aikavälin ilmastosuunnitelma saatetaan laatia seuraavan kerran vasta kymmenen vuoden päästä, jolloin Suomen pitäisi jo olla hiilineutraali. Eli johtopäätöksenä on pakko todeta: Orpon hallituksen ilmastopoliittinen perintö tulee olemaan käsistä karanneet ilmastotavoitteet ja seuraavalle hallitukselle sysätty lähes mahdoton urakka.
Arvoisa puhemies! Hallituksen politiikasta on vaikea keksiä hyvää sanottavaa, mutta johdonmukaista se ainakin on ollut: johdonmukaista sosiaaliturvan rapauttamista, työntekijöitä vastaan käymistä, nuorten ja pienituloisten elämän vaikeuttamista ja köyhyyden ja jopa asunnottomuuden lisäämistä. Johdonmukaista on ollut myös ilmasto- ja ympäristöpolitiikka, jossa tarvitut toimet loistavat poissaolollaan, ja jos jotain onkin tehty, niin se on ollut huonoa luonnon kannalta. Hallituksen intressit ovat siis jossain aivan muualla kuin ihmisten ja luonnon puolustamisessa. Teidän intressinne ovat rikkaiden kestitsemisessä, eli hallitus, jos joku täällä, tekee hyvin perinteistä ja ideologista luokkapolitiikkaa. Pääministeri, aiotteko te perua tämän rikkaiden verolahjan, vai onko teidän mielestänne kenties rikkailla liian vähän?
Arvoisa puhemies! Jos ilmastokriisiä ei saada hillittyä, on aivan turha miettiä ihmisten hyvinvoinnin parantamista tai ihmisoikeuksien toteutumista, saati sitten yritysten kilpailukykyä ja Suomen talouden menestymistä. Siksi ekologinen kriisi on edelleen politiikan tärkeimpiä ja myös kiireellisimpiä kysymyksiä, ja siksi riittävät ilmastotoimet ovat sekä pakollisia että oikein. Eivätkä ihmiset ole tyhmiä: enemmistö suomalaisista haluaa, että me pidämme kiinni ilmastolain tavoitteista ja pyrimme saavuttamaan ne, myös kaikki tulevaisuuttaan ajattelevat yritykset ovat sitoutuneet ilmastotyöhön. On siis laajasti Suomen etu, että ilmastotavoitteiden eteen tehdään riittävät toimet, mutta nyt ongelma vain on se, että hallitus ei toimi. Eli haluan kysyä vielä ympäristöministeriltä: onko kokoomus luovuttanut ilmastolain tavoitteen suhteen ja toimii näin tietoisesti lakia vastaan, vai oletteko kantamassa oman vastuunne ja aiotte tehdä riittävät päätökset, jotta tämä tavoite toteutuu?
Arvoisa puhemies! Sanotaan, että hiljaa hyvä tulee. Mutta tuleeko? Orpon hallituksen energia- ja ilmastostrategiaa saatiin kyllä odotella, mutta on vaikea hahmottaa, mikä sen tekemisessä kesti. Strategia on nimittäin lohduttoman huono: se ei tuo mitään aidosti uusia toimia ilmastopolitiikan ongelmien ratkaisemiseksi, ja tärkeimmät toimet loistavat edelleen poissaolollaan. Sanonta ei siis päde tässä, eikä se päde ilmastopolitiikassa laajemminkaan. Hallituksen esittämä toimenpidepaketti ei ole aikataulussa eikä vastaa niihin tavoitteisiin, joihin me olemme ilmastolaissa ja EU-tasolla sitoutuneet. Strategiaa lukiessa piirtyy kuva, ettei hallitus edes yritä uskottavasti esittää tavoittelevansa päästövähennyssitoumuksiamme. Kokoomus näyttää käytännössä luopuneen ilmastolain vuoden 2035 hiilineutraaliustavoitteesta. Lisätoimien tarve tavoitteen saavuttamiseksi on 34 miljoonaa tonnia hiilidioksidiekvivalenttia. Kysyn hallitukselta, missä ovat ne toimet, joilla tämä päästövähennyskuilu kurotaan umpeen? Vai sanoudutteko julkisesti irti lakiin kirjatusta ilmastotavoitteestamme? Hallituksen ilmastopolitiikan yksi suurimmista häpeäpilkuista on täysi toimettomuus maankäyttösektorilla. Asiantuntija-arvioiden mukaan maankäyttösektorille on muodostumassa massiivinen, peräti 200 miljoonan tonnin kumulatiivinen päästövähennyskuilu vuosien 2021—2030 ajalta. Tämä alijäämä uhkaa kaatua taakanjakosektorille siellä toteutettavina lisätoimina. Samaan aikaan taakanjakosektorin tavoitteiden saavuttaminen näyttää jo nykyisellään epätodennäköiseltä. Hallitus näyttää tuudittautuvan siihen, että maankäyttösektorin velvoitteiden massiivinen laiminlyönti ei tule heijastumaan taakanjakosektorille, vaikka nykyisessä EU-sääntelyssä niin säädetään. Hallitus yrittää nyt pelastautua ennen kaikkea madaltamalla EU-politiikan tavoitetasoa ja asettamalla pelisäännöt uusiksi. Eli yhteenvetona: hallituksen ilmastopolitiikka, kokoomuksen johdolla, on romahtanut kuin korttitalo, ja hallitus yrittää epätoivoisesti lakaista koko sotkun maton alle. Arvoisa puhemies! Maankäyttösektorin kriittisestä asemasta huolimatta hallitus pitää kiinni siitä, että metsien käyttöä ei tulla rajoittamaan. Ei, vaikka tutkijat toistuvasti toteavat, että hakkuiden hillitseminen on välttämätöntä ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Tämänhetkisen tilannekuvan perusteella näyttää siltä, että Suomen ilmastotavoitteiden saavuttaminen vaatii hakkuiden vähentämistä jopa arvioitua enemmän, jos muiden sektorien päästövähennyskehitys on energia- ja ilmastostrategiassa arvioidun mukaista. Puupohjaisia polttoaineita ei ole tällä hetkellä hinnoiteltu samalla tavalla kuin fossiilisia polttoaineita, mikä tarkoittaa sitä, että päästökauppa vuotaa maankäyttösektorin puolelle. Muualla tehdyt panostukset päästövähennyksiin valuvat siis hukkaan metsien päästöintensiivisen ja tehottoman käytön takia, jota tukee muun muassa puupohjaisten polttoaineiden verottomuus. Käytännössä metsäteollisuuden annetaan vapaamatkustaa yhteisissä ilmastotalkoissa samaan aikaan, kun muut hiili-intensiiviset teollisuudenalat kantavat vastuuta. Onko tällainen tilanne teknologianeutraalisuuden nimiin vannovan hallituksen mielestä hyväksyttävää? Ja onko hallituksesta hyväksyttävää, että muut toimijat ja kansalaiset joutuvat maksamaan tästä vapaamatkustamisesta koituvan hintalapun? Arvoisa puhemies! Haluan kuulla hallitukselta: jos se on sitoutunut ilmastolain tavoitteisiin mutta samaan aikaan myös siihen, ettei metsien käyttöä rajoiteta, niin kumpi on sille tärkeämpi linjaus? Koska tilanne on tämä: molemmista ei voida pitää kiinni. Se on ollut selvää jo pitkään ja käy uudestaan ilmi tästä strategiasta. Hallituksen on tehtävä valintoja näihin tosiasioihin pohjaten. Oletteko ihmisten, ilmastolain ja ilmastotoimiin osallistuvien sektoreiden puolella vai vapaamatkustajien puolella? Ilmastokriisin estäminen on edelleen tärkeimpiä tehtäviämme. Hallituksen on aika lopettaa tämä ponneton ilmastopoliittinen esitys, jonka kulmakiviä ovat olleet epätodennäköisyyksiin tuudittautuminen, numeroilla kikkailu ja aktiivinen harhaanjohtaminen, ja alettava kantamaan vastuuta.