Suhonen Timo
53 puheenvuoroa
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Edustaja Vestman julisti mahtipontisesti sitä, mitenkä palkansaajille jää nyt paljon enemmän rahaa käteen, ja kyllä totta vieköön, jäähän siellä tietysti palkansaajille enemmän rahaa käteen ja luonnollisesti ehkä niille, joilla on korkea palkkataso, vielä enemmän ja reilummin. Kun taas sitten puhutaan niistä pienituloisista ammattiliittojen jäsenistä, niillä nyt sitten se teidän veromoukari kajahtaa sitä myöten, kun te poistitte sen ammattiliittojen jäsenmaksun verovähennysoikeuden. On olemassa taulukkoja ihan selkeästi, joissa näkyy nimenomaan tämän teidän kehuman verotuksellisen huojennuksen vaikutus pieni- keskituloisille niin, että kyllä siellä on olemassa sellaisia tasoja, joissa tämä verovähennysoikeuden poistaminen nimenomaan tarkoittaa sitä, että nollille jää. Ja kyllä totean, kuten edustaja Viitanen, että siellä oli esimerkkejä siitä, että voi mennä jopa miinukselle. Tässä on teidän palkansaajaa koskeva verotusmuutos. Toki enpä nyt tietystikään hämmästele sen enempää sitä, että te olette poistaneet ammattiliittojen jäsenmaksun verovähennysoikeuden, koska se on sitä samaa linjaa, mitä te olette työntekijöille ja ammattiliitoille tässä koko kauden aikana tehneet. Moukaria on tullut joka suunnalta, valitettavasti.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Edustaja Viitanen hienosti toi puheessaan aiemmin esiin sen, että hallitus on osin tullut SDP:n linjalle, elikkä kotitalousvähennyksen ja nyt tämän työmatkakuluvähennyksen parantamisessa. Toki tätä työmatkavähennystä olisi voinut enemmänkin ottaa käyttöön, kuten puheessani toin esiin SDP:n vaihtoehdon. Samoin totean vielä sen, että hallitus olisi tätä tuloverolakimuutosta käsitellessään voinut vielä huomioida sen ja täydentää sitä, että olisi palauttanut tämän ammattiliittojen jäsenmaksun verovähennysoikeuden. Jos sen olisi palauttanut tässä, niin se jos mikä olisi tietysti vielä parantanut palkansaajien asemaa. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Hallitus on runtannut tällä kaudella erinäisiä asioita. Hallitus on runtannut toteuttamalla esimerkiksi EK:n toivelistan työelämäheikennyksistä. Samoin hallitus on runtannut leikkaamalla työttömiltä ja pienituloisilta lisäten merkittävästi köyhyyttä maassamme tilanteessa, jossa työttömyys vain kasvaa. Hallitus on runtannut ja leikannut sotepalveluista, ja tämän runttauksen alle jäivät esimerkiksi Varkauden ja Iisalmen ympärivuorokautiset päivystykset. Nyt viimeisin runttaus oli ohi virkavalmistelun 35 miljoonan euron tuki Helsingin hallihankkeelle tilanteessa, jossa hallitus on perustellut pienituloisilta leikkaamista valtion huonolla taloustilanteella. Arvoisa hallitus, miten koette, luottaako Suomen kansa tapaanne toimia runttaamalla ja junttaamalla tilanteessa, jossa moni pienituloinen miettii päivittäin, miten saada ruokaa pöytään? Arvoisa rouva puhemies! Olemme puhemiehen kutsusta tänään poikkeuksellisesti kesken istuntotauon keskustelemassa suurta kohua herättäneestä hallihankkeesta. Tämän koko kohun keskellä on herännyt ensinnäkin kysymys siitä, miten virallinen valmistelu on edennyt, ja toiseksi, kohteleeko valtio kaikkia Suomen alueita yhdenvertaisesti. Kun selkeitä, avoimia ja ennakolta tiedossa olevia kriteerejä ei ole, tulee selväksi, että hallituksen päätös hallihankkeessa perustuu suoraan sanottuna runttaukseen ja junailuun eikä tasapuolisiin pelisääntöihin. On myös huomionarvoista, että hallitus itse myöntää tiedonannossaan, ettei valtiontuen ehtoja ollut valmisteltu puoliväliriihessä. Ensin tehtiin poliittinen päätös rahasta, vasta sen jälkeen ryhdyttiin pohtimaan pelisääntöjä. Tällainen järjestys ei vahvista luottamusta julkisen vallan toimintaan. Arvoisa rouva puhemies! Suomen kilpailukyky ei synny vain yhdestä maailmanluokan areenasta, se syntyy siitä, että koko maa voi kehittyä. Jos valtiolla on mahdollisuus käyttää kymmeniä miljoonia euroja yksittäiseen hankkeeseen, on voitava perustella, miksi juuri tämä hanke palvelee koko Suomea paremmin kuin vaihtoehtoiset investoinnit muualla maassa. Meidän tulee rakentaa Suomea, jossa myös maakuntakeskuksilla ja kasvavilla kaupunkiseuduilla on mahdollisuus menestyä ja saada valtion tukea tasapuolisin perustein. Siksi tarvitaan valtakunnalliset, läpinäkyvät ja yhdenvertaiset kriteerit kaikille suurille investoinneille. Suomen menestys rakentuu koko maan menestyksestä, ei siitä, että pääkaupunki saa erityisaseman muiden kustannuksella. Arvoisa rouva puhemies! On selvää, että kansalaiset eivät tällaista hallituksen kymmenien miljoonien eurojen junttaus- ja runttausjakoa ymmärrä tilanteessa, jossa köyhyys, työttömyys ja epätoivo ovat kasvaneet. Luottamus hallitusta kohtaan ymmärrettävästi joutuu jälleen koetukselle. Haluan vielä lopuksi todeta seuraavaa: Hallitus ottaa tänäkin vuonna reippaasti uutta velkaa. Velkarahaa pitää käyttää ensisijaisesti uusien lisätulojen saamiseen, ja nämä lisätulot pitäisi saada esimerkiksi vientituloista, koska vientitulot kasvattavat käytettävissämme olevia rahoja. Muut hankkeet ovat taskusta toiseen siirtoja. Puolustusmenot ovat toki suuressa merkityksessä lainanotossa, mutta niidenkin myötä voimme saada vientituloja. Pääministeri kertoi seuraavaksi käynnistyvän selvityksen siitä, millaiselle areenalle Suomessa olisi tarvetta. Meidän pikimmiten tulee tehdä toimia, millä tavoin vientiteollisuuden toimintaedellytyksiä parannetaan. Näitä ovat esimerkiksi teiden ja rautateiden peruskorjaukset, ja varsinkin Itä-Suomessa näille on huutava tarve. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tämä hallituksen esitys on jälleen yksi esimerkki siitä, kuinka hyvinvointialueilta vaaditaan enemmän samalla, kun niiltä viedään resursseja. Hallitus on tällä esityksellä leikkaamassa hyvinvointialueiden rahoitusta lähes 400 miljoonalla eurolla. Samalla se väittää turvaavansa perustuslain edellyttämät palvelut. Yhtälöä on vaikea uskoa todeksi. Erityisen huolestuttavaa on, että palvelutarpeen kasvusta huomioitaisiin jatkossa vain 60 prosenttia nykyisen 80 prosentin sijaan. Väestö ikääntyy, hoidon tarve kasvaa, ja palveluiden kysyntä lisääntyy, mutta hallituksen vastaus on leikata rahoituksen kasvua. Tämä on ristiriidassa todellisuuden kanssa. Monet asiantuntijat ovat varoittaneet, että esitys heikentää rahoitusperiaatteen toteutumista ja vaarantaa lakisääteisten palveluiden järjestämisen. Käytännössä seurauksena voi olla lisää säästölistoja, henkilöstövähennyksiä ja palveluiden heikkenemistä hyvinvointialueilla. Samaan aikaan alijäämien kattamisvelvoitteet kiristyvät ja rahoituksen kasvu hidastuu, ja vaarana on, että alueet joutuvat tekemään ratkaisuja, jotka näkyvät myöhemmin kasvavina kustannuksina, pidempinä hoitojonoina ja heikompina palveluina. Arvoisa rouva puhemies! Tälläkin hetkellä hyvinvointialueilla tilanne on se, että siellä ollaan helisemässä palvelutarpeen ja palveluiden tuottamisen osalta, mitä tarpeita sillä hoidon saannilla sitten olisi. Esimerkiksi Pohjois-Savossa, kuten tiedämme, aikaisemmilla hallituksen päätöksellä on Iisalmen ja Varkauden ympärivuorokautinen päivystys lakkautettu, ja nyt sitten hyvinvointialueitten osalta Pohjois-Savossakin on tapahtunut ja tapahtuu rahoituksen osalta ja siitä johtuvista syistä keskittämistä. Muun muassa lastensuojelun tarpeen osalta ja sen toteuttamisen osalta myös Varkaudessa ollaan lastensuojelussa menettämässä joitakin palveluja Kuopiolle. Elikkä kaiken kaikkiaan palvelutarpeet ja rahoituksen heikkeneminen heijastuvat pahimmillaan tällaisena keskittämisenä ja hoidon saannin heikkenemisenä. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Nyt todennäköisesti pidän viimeisen puheenvuoron. Tämä keskustelu nuorten tilanteesta on kyllä tärkeä, ja se on herättänyt monia ajatuksia. Tuossa edustaja Jukkola äsken toisteli papukaijamaisesti sitä kokoomuksen viestiä, miten tämä hallitus on parantanut työllisyyttä ja parantanut työn vastaanottamista ja parantanut yrittäjyyttä ja mitä kaikkea nyt olikaan parannettu ja lakko-oikeuksia rajoitettu sun muuta, mutta kuitenkaan ne toimethan eivät vielä näytä varsinaisesti kyllä tuoneen paljoakaan 100 000 luvatusta työpaikasta. Toisaalta aina jaksan muistuttaa siitä, että niistä toimista, mitä hallitus teki työelämän osalta kehittäen elikkä siis heikentäen, jopa valtiovarainministeri on todennut silloin aiemmin monta kertaa, että niille toimillehan ei ole voitu tosiasiallisesti edes laskea mitään työllisyys‑ ja talousvaikutuksia. Näin on todettu monta kertaa, eli se siitä. Nyt annan kyllä kiitoksia tässä viimeisessä puheenvuorossa keskustan ryhmälle. Kyllä teitä on ollut ilo kuunnella sitä, minkälaisia esityksiä te olette tuoneet ja miten te olette suhtautuneet siihen, millä tavalla te olisitte valmiita tuomaan parannuksia työllisyyteen ja varsinkin nuorten työllisyyteen. Oikealta kuullut tyhjän paperin heitot kyllä joutavat nyt ihan omaan arvoonsa, voin näin todeta. Keskustalta hyviä puheenvuoroja. Taisi olla edustaja Kemppi, joka nosti esiin oppisopimuksen. Tämä itseltänikin unohtui eräässä vaiheessa. Oli tarkoitus siitä puhua, koska taas kun mennään vähän historiaan, niin 1997 itse työllistyin oppisopimuksella Varkauden paperi‑ ja kartonkitehtaalle koneasentajaksi. Ajatelkaa, kouluttauduin siis koneasentajaksi ja olin 21 vuotta siinä työsuhteessa haalarihommissa tehtaalla, elikkä on niitä oikeitakin töitä joskus tehty. Oppisopimuksen kehittäminen ja vahvistaminen vain tarkoittaa tietysti sitä, että siinä pitää ottaa huomioon se yritys ja sen mahdollisuus kouluttaa niitä uusia työntekijöitä, ketkä tulevat oppisopimuksella opiskelemaan sinne työpaikalle ja valmistumaan tärkeään työhön. Elikkä se vaatisi kyllä jonkinmoista täsmätukea yrittäjälle siinä, että siellä voidaan kiinnittää ne henkilöt, jotka sitten kouluttavat ja opettavat. Näinhän aikanaan on siis ollut, ja se oli kyllä toimiva ratkaisu. Itse suhtaudun erittäin myönteisesti oppisopimusideaan, siis tavallaan sen vahvistamiseen ja kehittämiseen. Se varmasti toisi kyllä nuorille ja uusille työntekijöille mahdollisuuksia astua uuteen työelämään. Se on äärimmäisen kannatettava ajatus, ja tätä oppisopimusasiaa ei kyllä kannata sitten tulevissa hallitusneuvotteluissa, mitä puolueita sitten onkaan joskus seuraavien vaalien jälkeen hallitusneuvotteluissa pohtimassa, kenenkään unohtaa, sen vahvistamista. Samoin SDP:n vaihtoehdossa olemme tuoneet korostetusti esille sitä, että työttömyysturvalla opiskelu pitäisi olla selkeästi mahdollista, niin kuin aikaisemminkin se oli, koska se tukee työllistymistä. Työttömyysturva ei niin sanotusti mene hukkaan, kun siellä opiskellaan sinä aikana: ihminen on oikeutettu tiettyyn toimeentuloon, ja hän saa omaa työmarkkina-arvoa parannettua opiskelullaan. Kyllähän tämä asia olisi äärimmäisen tärkeää myös palauttaa, kuten ennen vanhaan se oli käytössä. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Sain tähän tärkeään välikysymyskeskusteluun viestiä Hope ry:ltä. Hope — Yhdessä & Yhteisesti ry on suomalainen hyväntekeväisyysjärjestö, joka auttaa vähävaraisia ja kriisin kokeneita lapsiperheitä. Yhdistyksestä minulle laitettiin viestiä, jossa todetaan seuraavaa: ”Esteet vähävaraisissa perheissä ovat hyvin konkreettisia ja liittyvät varattomuuteen. On nuori, jonka suurin toive oli polkupyörä, jotta hän pääsisi syrjäisemmällä seudulla kulkemaan kesätöihin. Perheellä ei ollut varaa pyörään. On nuori, jonka haave on opiskella lääkäriksi ja päästä sitä ennen toiselle paikkakunnalle luonnontieteelliseen lukioon. Nykyinen keskiarvo riittäisi lukiopaikkaan kirkkaasti. Äiti on ainut tuki. Ei ole sukua tukemassa, eikä ole omaisuutta, jolla mahdollistaa opiskelu. Lapsilisä kuluu elämiseen. Siitä ei riitä laitettavaksi säästöön, saati sijoituksiin. Nuori pelkää, että varattomuus lopulta kaataa hänen tulevaisuudenhaaveensa.” Ja lainaus jatkuu: ”Huomioikaa kaikki nuoret. Pitäkää huolta, että lapsiperheköyhyys kääntyy laskuun. Nuoret toivovat, että vanhemmat voisivat itse heitä tukea, mutta esimerkiksi yksinhuoltajuus tai työskentely matalapalkka-alalla eivät sitä mahdollista. Älkää leikatko enää nuorilta tai lapsiperheiltä. Rahan lisäksi tarvitaan myös toivoa. Ruokkikaa luottamusta tulevaan. Teitä kuunnellaan, joten kannustakaa ja rohkaiskaa. Pitäkää viisailla päätöksillä tulevaisuudessa kaikki nuoret mukana.” Ja vielä lainaus jatkuu: ”Terveisemme päätöksentekoon: 1) Pitäkää meistä nuorista huolta. Edistäkää eduskunnassa nuorten työllisyyttä ja opiskelijoiden taloudellista tilannetta. Nämä ovat myös mielenterveystekoja. 2) Ennaltaehkäiskää lapsiperheköyhyyttä. Näin vanhemmat voivat tukea meitä lapsia ja nuoria itse. 3) Panostakaa päihteiden käytön ja rikollisuuden ehkäisyyn. 4) Mahdollistakaa erityisesti meille vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille ilmaisia tai halpoja harrastuksia ja tukekaa nuorisotoimintaa.” Arvoisa herra puhemies! Edellä lukemani viesti on totisinta totta tänä päivänä maassamme. Moni nuori ja nuoren vanhempi on todella huolissaan, miten tämän päivän nuori voi huomenna. Lisääntynyt lapsiperheköyhyys, lisääntynyt työttömyys ja lisääntynyt maailman yleinen epävarmuus jättävät nuoriin jäljen, joka näkyy pitkälle tulevaisuuteen. Meidän päättäjien tulisi huolehtia siitä, että tekemämme päätökset toisivat toivoa tulevaan. Valitettavasti tämä hallitus ei leikkausvimmallaan ole luonut toivoa tulevaan. Tämän vuoksi ymmärrän täysin tämän välikysymyksen hallitukselle. Politiikka ei ole ollut onnistunutta, ja meidän täytyisi luoda turvaa ja toivoa nuorille yksittäinen päätös kerrallaan. Se yksi iso vaikuttava asia olisi se, että lapsiperheköyhyyttä on saatava pienenemään. Se on tärkeä, tavoiteltava asia. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Arvoisa nuorisoministeri, lupasin kysyä teiltä nämä minulle kansalaisen toimittamat kysymykset: ”Miten hallitus voi samaan aikaan puhua nuorten tulevaisuuden rakentamisesta, kun opiskelijoiden perusturvaa heikennetään ja yhä useampi joutuu elämään köyhyysrajan tuntumassa? Miten opiskelijan pitäisi keskittyä opintoihin, jos arki rakentuu jatkuvalle toimeentulostressille, velkaantumiselle ja epävarmoille työkeikoille? Miksi opiskelijoiden yleinen asumistuki haluttiin heikentää asumislisäksi, vaikka tiedossa oli, että muutos pudottaa monen toimeentuloa jopa sadoilla euroilla kuukaudessa? Onko hallituksen mielestä realistista, että opiskelijat paikkaavat leikkaukset työnteolla tilanteessa, jossa töitä ei yksinkertaisesti ole tarjolla riittävästi? Millä konkreettisilla toimilla hallitus aikoo estää sen, ettei korkeakouluopinnoista tule yhä enemmän vain hyväosaisten mahdollisuus? Nuorilta odotetaan nopeampaa valmistumista. Miten se onnistuu, jos opiskelijat joutuvat käyttämään yhä enemmän aikaa toimeentulon paikkaamiseen? Ja vielä kysymys: Näkeekö ministeri riskin, että nykyinen politiikka lisää nuorten uupumusta, mielenterveysongelmia ja opintojen keskeyttämistä?”
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Kokenut, arvostamani edustaja Zyskowicz aivan oikein havainnoi äsken omassa puheenvuorossaan sen, että täällä toisaalta sosiaalidemokraattien puolelta on tullut toiveita siitä, että enemmän sopeutusta ja enemmän tulopuolta, ja sitten toisaalta, kuten minäkin tänään puhuin siitä, että toimeentulotuen ja sosiaaliturvan varassa elävien ihmisten toimeentuloon pitäisi satsata. Näinhän se on. Sen verran totean näistä meidän SDP:n puolelta tulleista sopeutuslisätoiveista, että muun muassa yhteisöveron laskun peruminen on ollut yksi tämmöinen. Vajaa miljardi euroa olisi sieltä saatavaa. Tämä on ollut yksi meiltä, mitä olemme vaatineet ja esittäneet. Toisaalta minun esitykseni ja toiveeni on, että niille, keillä jää 150 euroa käteen elämiseen kuukaudessa, kyllä pitäisi saada parannusta, ja penäisin sitä parannusta sillä, kun täällä hallituspuolueitten kansanedustajat ovat tänäänkin useissa puheenvuoroissa todenneet, että talous lähtee kasvuun, työllisyys lähtee kasvuun ja asiat lähtevät parempaan suuntaan talouden osalta. Silloin minulla herää kysymys, olisiko viimeistään silloin aika parantaa näitten ihmisten toimeentuloa, jotka elävät 150 eurolla kuukaudessa. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Kun puhutaan taloudesta, niin on tärkeää kuitenkin kuvata se, mikä on tilanne ja miten tähän on tultu. Elikkä hallitus on epäonnistunut keskeisissä talouspoliittisissa tavoitteissaan. Velkaantuminen jatkuu, työllisyys on heikentynyt ja talouskasvu puuttuu. Samaan aikaan konkurssit lisääntyvät ja ihmisten luottamus tulevaisuuteen on poikkeuksellisen matalalla erityisesti nuorten keskuudessa. Vakavinta on, että epäonnistuneen politiikan lasku on sysätty kaikkein heikoimmassa asemassa oleville: Palveluista leikataan, sosiaaliturvaa heikennetään ja maksuja korotetaan. Hallituksen omien arvioiden mukaan pienituloisten määrä kasvaa 120 000 ihmisellä, joista yli 30 000 on lapsia. Arvoisa rouva puhemies! Tilanne on siis tämänkaltainen, mitä tuossa kerroin. Tänään onneksi kuulimme myös hallituspuolueitten kansanedustajilta, että talous lähtee parempaan suuntaan. Totta kai korostan, että kaikki sitä haluavat, että talous lähtee parempaan suuntaan, mutta kun realiteetti on se, että tänä päivänäkin myös minulle tulee viestiä tavan kansalaisilta siitä, että kuukaudessa jää käteen 150 euroa, jolla pitää elää, niin tilanne on todella karu. Elikkä itse haluaisin nähdä niin, että tämä politiikka muuttuu siihen suuntaan, että jos ja kun sitä nousua nyt tulee — vaikka talouden puolelta ja työllisyyden puolelta — niin pystyttäisiin kuitenkin vastaamaan näitten kansalaisten osalta siihen tarpeeseen, mitä palautetta me kuulemme, että kuukaudessa jää käteen esimerkiksi 150 euroa, jolla pitää elää, niin että saisimme näitten ihmisten elämää ja taloutta parannettua kuitenkin jatkossa. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tämän hallituksen taloustoimet voi kuvata siten, kuten aiemmin työministerinä toiminut Satonen kirjassaan kuvasi. Hän kuvasi kirjassaan, että tämä hallitus on tehnyt Suomen historian suurimmat sosiaaliturvaleikkaukset — näin lukee teidän kirjassa —, ja tämä on kuvaavaa siitä, mitä politiikkaa tämä hallitus on tehnyt. Kysynkin nyt, arvoisa rouva puhemies: Täällä edustaja Heinonen äsken kuvasi sitä, mitenkä hienosti talous lähtee paranemaan ja elpymään ja kaikki menee vahvasti parempaan suuntaan, ja totta kai me kaikki toivomme, että näin käy, mutta jos näin käy, niin millä aikataululla olette valmiita korjaamaan näitä tuhoja esimerkiksi sosiaaliturvaleikkausten osalta ja köyhyyden lisääntymisen osalta? Missä aikataulussa korjaatte tekemiänne tuhoja?
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Tänään tässä lisätalousarvion käsittelyssä kuulimme viestiä myös siitä, että talous olisi menossa parempaan suuntaan, ja tässä näitten keskustelujen lomassa on hyvä tuoda viesti taas yhdeltä kansalaiselta. Sain muutama päivä sitten viestin, joka kuului seuraavasti: ”Olette leikanneet jo työttömiltä. 40 päivän jälkeen lähtee 20 prosenttia työttömyyspäivärahasta, ja pian taas otetaan viisi pinnaa lisää. Esimerkiksi jos olet ollut normaalissa kaupan työssä ja saat palkkaa 1 800 euroa kuukaudessa ja firma irtisanoo, niin jossain vaiheessa saat päivärahaa noin 1 200 euroa, josta verot pois 25 prosenttia, jää käteen 900 euroa. Kahden kuukauden kuluttua 900 ja siitä vero, jää alle 700 euroa. 100 000 uutta työpaikkaa piti tulla, ja nyt työttömiä on saman verran lisää. Oletteko ylpeitä saavutuksestanne? Tämä koskee juuri niitä suomalaisia, jotka ovat syntyneet täällä.” Elikkä juuri tämänkaltaisia viestejä kun tulee kansalaisilta, niin tämä kuvastaa sitä tosiasiallista tilannetta, joka on siellä kansalaisten keskuudessa. Tämän vuoksi on syytä kysyä, että kun nytten sitten hallituksen edustajat ja ministerit kehuvat, että talous on lähtenyt parempaan suuntaan, niin eikö silloin lisätalousarvion käsittelyssä voisi olla parannuksia esimerkiksi juuri niille ihmisille, joilla on näin vaikeaa, kuten tässä viestissä äsken kuulimme, ja olla sitten vaikka satsauksia niille pienituloisille niin, että esimerkiksi työttömänä oleville tämä suojaosan palautus voisi olla mahdollista. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Hallitus on perustellut leikkauksia pienituloisilta välttämättömyydellä. On sanottu, että julkista taloutta on pakko vakauttaa, että velkaantuminen on saatava kuriin ja että vaikeitakin päätöksiä on tehtävä Suomen tulevaisuuden turvaamiseksi. Mutta samalla on syytä kysyä, että jos nämä leikkaukset ovat olleet niin välttämättömiä, miksi Suomi silti velkaantuu edelleen kiihtyvällä vauhdilla. Pienituloisilta on leikattu toimeentuloa, asumistukea ja muita tukia talouden tasapainottamisen nimissä, mutta velkaongelma ei ole kadonnut. Sen sijaan monen arki on muuttunut entistä vaikeammaksi. Tämä ei näy vain tilastoissa vaan ihmisten elämässä. Eräs kansalainen kuvaa tilannetta näin: ”On vaikea elää nyt yleistuella. Rahat ei riitä, kun asumistukeakin pienennettiin. Kaikkien laskujen jälkeen jää noin 150 euroa kuukaudessa ruokaan ja välttämättömiin hygieniatarvikkeisiin. Miten tuolla pärjää kuukaudessa? Hankalaa on.” Tässä palautteessa kiteytyy se todellisuus, jota moni suomalainen elää juuri nyt. Kun välttämättömien menojen jälkeen käteen jää noin viisi euroa päivässä ruokaan ja hygieniatarvikkeisiin, kyse ei enää ole säästämisestä tai vyön kiristämisestä. Kyse on toimeentulosta ja ihmisarvoisesta arjesta. Talouden vakauttaminen on tärkeä tavoite, mutta kun leikkaukset kohdistuvat voimakkaimmin niihin, joilla on vähiten liikkumavaraa, samalla kun velkaantuminen jatkuu, on aiheellista kysyä, onko valittu tie oikea ja oikeudenmukainen. Samalla voin vastata tähän kysymykseen, että tämä hallituksen tie on väärä ja tähän on saatava muutos viimeistään seuraavalla kaudella. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Pidän tätä taksilain uudistusta oikeansuuntaisena ja tarpeellisena. Suomalaisilla on oikeus luottaa siihen, että taksi on turvallinen, asianmukaisesti toimiva ja rehellisesti liiketoimintaansa harjoittava palvelu. Juuri tähän tämä esitys pyrkii vastaamaan. Taksialan vapauttamisen jälkeen kuluttajien luottamus alaan on monin paikoin heikentynyt. Siksi on perusteltua vahvistaa koulutusvaatimuksia, lisätä valvontaa ja torjua harmaata taloutta nykyistä tehokkaammin. On tärkeää, että kaikki alan toimijat pelaavat samoilla säännöillä, maksavat veronsa ja noudattavat toimialan velvoitteita. Kannatan myös toimia, joilla vahvistetaan kuluttajien turvallisuudentunnetta. Selkeästi tunnistettavat taksikilvet, laadukkaampi kuljettajakoulutus sekä luontevampi valvonta lisäävät luottamusta koko toimialaan. Taksinkuljettaja on asiakaspalveluammatissa, jossa ammattitaidolla, kielitaidolla, paikallistuntemuksella ja asiakkaiden asianmukaisella kohtelulla on suuri merkitys. Myös harmaan talouden torjunta on välttämätöntä. Taksamittarivaatimus ei yksin ratkaise kaikkia ongelmia, mutta se parantaa matkojen jäljitettävyyttä, hinnoittelun läpinäkyvyyttä ja viranomaisten mahdollisuuksia valvoa toimintaa. Se vahvistaa myös rehellisesti toimivien yrittäjien kilpailuasemaa. Kaiken kaikkiaan tämän uudistuksen tärkein tavoite on oikea: palauttaa luottamusta taksialaan, vahvistaa matkustajien turvallisuutta ja kitkeä harmaata taloutta. Siksi suhtaudun esitykseen myönteisesti. Arvoisa rouva puhemies! Haluan tässä yhteydessä tuoda esiin vielä seuraavan seikan, kun puhutaan taksialan toimintavarmuudesta: hyvinvointialueilla on ollut käynnissä kilpailutuksia, joissa moni taksiyrittäjä, joka tarjoaa palveluita hyvinvointialueilla, on helisemässä korvausten osalta hintojen tullessa alas, ja tätä kautta tietysti myös ihan työtä tekevät taksinkuljettajat, joilla on haasteita saada palkkaa käyttöönsä ja niin sanotusti palkkaa pussiin siitä työstä, koska siellä ilmeisesti työt tulevat vähenemään. Samoin Kela-kyytien osalta Kelan päätös laskea näitä korvauksia tulee vaikuttamaan saamieni tietojen mukaan taksiyrittäjien toimintaan heikentävästi ja tätä kautta tietysti myös ihan siis tavan taksikuskien työntekoon ja siitä saatavaan palkkaan valitettavasti heikentävästi. Nämä ovat ne asiat, mihinkä jatkossa kyllä kannattaisi kiinnittää siellä hyvinvointialueilla huomiota mutta myös toki Kelan suuntaan osoittaa huomiota niin että kannattaisi pikkuisen katsoa sitä, että taksiala toimii, kuljettajat saavat palkan ja Kela-kyydit toimivat kuten kuuluu. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Hyvää keskustelua ja tärkeä aihe, mutta lähinnä minun mielenkiintoni heräsi siinä vaiheessa keskustelua, kun täällä ruvettiin puhumaan siitä, onko hallitus satsannut perusopetukseen vai eikö ole. Ihan piti tarkistaa tuossa noita vanhoja tiedotteita, ja näin tämmöisen tekstin, jossa todetaan: ”Valtiovarainministeriön budjettiehdotus vuodelle 2026 esittää 150 miljoonan euron leikkausta kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin. Kevään riihessä hallitus on jo päättänyt 75 miljoonan euron leikkauksesta peruspalveluiden valtionosuuteen. Tämä tarkoittaisi suoria ja tuntuvia leikkauksia muun muassa perusopetukseen ja varhaiskasvatukseen samaan aikaan, kun juuri on astunut voimaan isoja uudistuksia uusine velvoitteineen. Perusopetuksen vahvistamisen toimenpiteisiin ohjattu 200 miljoonaa leikataan nyt toista kautta samasta valtionosuuspotista käytännössä kokonaan.” Eli en aivan allekirjoita edustajien toteamusta siitä, että nyt olisi satsattu varsinaisesti ja merkittävästi perusopetukseen. Se nyt ei ihan täysin kyllä pidä paikkaansa.
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Tässä lakiesityksessä on hyviä elementtejä, esimerkiksi se, että työsuojeluviranomaisella on oikeus saada salassapitosäännösten ja muiden tiedonsaantia koskevien rajoitusten estämättä työsuhteen vähimmäisehtojen noudattamisen ja ulkomaalaisen työvoiman käytön valvonnan kohdentamiseksi Verohallinnolta yksilöintitiedot ja muut työsuhteen vähimmäisehtojen noudattamisen ja ulkomaalaisen työvoiman käytön valvonnan kohdentamiseksi välttämättömät tiedot yritys- ja yhteisötietojärjestelmään rekisteröitävistä yksiköistä. Elikkä tällä tietysti voidaan vahvistaa ja parantaa sitä, että työperäiseen hyväksikäyttöön päästäisiin paremmin kiinni. Tämä lähtökohtaisesti on tietysti hyvä. Ainut, mikä minua tässä hieman huolestuttaa, on se, että aina kun työsuojeluviranomaiselle annetaan lisää valtuuksia ja mahdollisuuksia tehdä hyvää työtä, niin toisaalta mikä on resurssikysymys taustalla, millä tavalla varmistetaan ja vahvistetaan esimerkiksi työsuojeluviranomaisen resursseja ja toimintakykyä sen puolesta, jotta esimerkiksi tämä lakiesitys paremmin sitä tarkoitustaan sitten toteuttaa. Elikkä myös tämä huoli työsuojeluviranomaisen resurssien osalta on minulla tässä nyt päällimmäisenä mielessä. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Hallituksen kertomuksessa sosiaaliturvauudistusta kuvataan kauniilla sanoilla: yksinkertaistamista, kannustavuutta ja julkisen talouden vahvistamista. Mutta tavallisen ihmisen arjessa tämä näyttäytyy aivan toisenlaisena todellisuutena. Kun työttömyysturvaa heikennetään, asumisen tukea leikataan, toimeentulotuen ehtoja kiristetään ja samalla sosiaali- ja terveyspalveluiden maksuja nostetaan, kyse ei ole vain järjestelmän uudistamisesta. Kyse on siitä, että kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ihmiset laitetaan maksamaan hallituksen epäonnistuneen talouspolitiikan laskua. Hallitus puhuu kannustamisesta, mutta samaan aikaan työttömyys on kasvanut, pienituloisuus lisääntynyt ja yhä useampi perhe joutuu turvautumaan viimesijaiseen toimeentulotukeen. On vaikea nähdä, miten jatkuvat leikkaukset tuovat turvaa, luottamusta tai tulevaisuudenuskoa. Erityisen ristiriitaista on se, että sama hallitus kertoo tavoittelevansa lapsi- ja perhemyönteisyyttä sekä syntyvyyden vahvistamista. Samaan aikaan juuri lapsiperheiden toimeentuloa on heikennetty, palveluita karsittu ja epävarmuutta lisätty. Arvoisa herra puhemies! Lopuksi on todettava yksi asia suoraan. Edellinen tämän hallituksen työministeri on omassa kirjassaan kehunut sitä, miten tämä hallitus on tehnyt historiallisesti suurimmat leikkaukset sosiaaliturvaan Suomessa. Tähän tiivistyykin tämän hallituksen todellinen linja paremmin kuin yhteenkään kertomustekstiin: ylpeyden aiheeksi näyttää muodostuneen se, kuinka paljon ihmisiltä on otettu pois.
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Kun nyt käsitellään selontekoa liiallisen alijäämän korjaamisesta, on syytä todeta seuraavaa: Hallitus on perustellut kovia leikkauksia yhdellä pääviestillä: velkaantuminen on saatava kuriin. Tämän perustelun varjolla pienituloisilta on leikattu, sosiaaliturvaa heikennetty ja palvelumaksuja nostettu. Ihmisille on sanottu, että nämä uhraukset ovat välttämättömiä Suomen talouden pelastamiseksi. Kun velkaantuminen oli hallituksen tärkein peruste päätöksille, joissa hallitus leikkasi pienituloisilta, miksi hallitus itse kasvattaa velkaa politiikalla, jossa lisäksi työttömyys ja köyhyys lisääntyvät? Sama koskee työelämäuudistuksia. Työntekijöiden oikeuksia heikennettiin, irtisanomista helpotettiin ja turvaa murennettiin sillä perustelulla, että työllisyys paranisi. Mutta mitä tapahtui? Työttömyys nousi ennätyslukemiin, ja Suomi ajautui Euroopan heikoimpien joukkoon työllisyyskehityksessä. Tässä on koko ongelman ydin. Hallitus on vaatinut tavallisilta ihmisiltä kohtuuttomia uhrauksia lupaamalla parempaa taloutta ja enemmän työtä, mutta tulokset ovat olleet päinvastaiset. Kun velka kasvaa ja työttömyys lisääntyy, millä perusteella hallitus voi enää väittää politiikkansa olleen onnistunutta? Arvoisa herra puhemies! Hetki sitten kuulimme perussuomalaisen edustajan puheenvuoron jälleen kerran siitä, että hallitus on leikannut toissijaisista asioista. Tämä hieman aina minua tuohduttaa, koska minä koen niin, että kun hallitus on leikannut muka, omien sanojensa mukaan, toissijaisista asioista, niin se ei kyllä kerta kaikkiaan pidä paikkaansa, koska esimerkiksi hallitus on leikannut lastensuojelusta, joka ei todellakaan ole toissijainen asia. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Olisin halunnut kysyä työministeriltä erittäin vakavan kysymyksen tästä määräaikaisia työsopimuksia koskevasta lakiesityksestä, mutta valitettavasti hän nyt ei päässyt jostain syystä paikalle. Esitystä on arvosteltu laajasti siitä, että se lisää perusteettomia määräaikaisuuksia, työn epävarmuutta ja erityisesti naisten syrjinnän riskiä työelämässä. Tämä huoli ei tule vain oppositiosta tai ammattiliitoilta. Poikkeuksellista tässä tilanteessa on se, että nyt kaikkien hallituspuolueiden naisjärjestöt ovat nousseet vastustamaan hallituksen omaa esitystä. Mukana ovat Kokoomusnaiset, KD Naiset, Perussuomalaiset Naiset ja Svenska Kvinnoförbundet, jotka ovat yhdessä opposition naisjärjestöjen kanssa vaatineet esityksen vetämistä takaisin valmisteluun. Heidän viestinsä on hyvin selkeä: tämä lakimuutos lisää työelämän epävarmuutta, kasvattaa syrjinnän riskiä ja kohdistuu erityisen raskaasti naisiin, koska juuri naiset työskentelevät miehiä useammin määräaikaisissa työsuhteissa. Ja mikä kaikkein merkittävintä, vaikutusarvioiden mukaan esitys ei edes merkittävästi edistä työllisyyttä tai talouskasvua. Arvoisa rouva puhemies! Kun jopa hallituspuolueiden omat naisjärjestöt katsovat, että tämä lakiesitys lisää epävarmuutta, syrjintää ja voi vaikeuttaa perheen perustamista, mitä hallitus vastaisi heille? Ja ennen kaikkea, miksi hallitus vie eteenpäin työelämäheikennystä, jota edes omat taustajärjestöt eivät pidä oikeana?
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Edustaja Satonen, te jälleen vakuuttelitte puheenvuorossanne, kuinka tärkeä tämä lakiesitys on työllisyyden kannalta. Kuitenkinhan on niin, että kun ei voida edes arvioida tällä olevan merkittävää työllisyys- tai talousvaikutusta, tälläkään ”työelämäuudistuksella”, kuten te puhutte näistä heikennyksistä, niin onhan se erikoista, että nyt täällä perustellaan tämän lakiesityksen tärkeyttä työllisyyden näkökulmasta ja kuitenkaan ette pysty itse edes arvioimaan, että sillä tosiasiallisesti olisi merkittävää työllisyys- ja talousvaikutusta.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Edustaja Satonen puhui kyllä ihan selvästi siitä, että tämän esityksen, mikä meillä nyt on käsittelyssä, ei todellakaan välttämättä pystytä osoittamaan tuovan parantavaa työllisyyttä tai talousvaikutuksia, aivan kuten ei ole osoitettu niiden aiempienkaan teidän tekemienne työelämäuudistusten. Ja kun edustaja Satonen on tainnut jossain todeta, että olisi tullut paljonkin uusia työpaikkoja mutta ne eivät vain ole vielä realisoituneet, niin tämähän on vähän niin kuin sama malli tässä asiassa. En antaisi paljon arvoa, edustaja Satonen, sille näkemykselle, minkä toitte esiin, että tämä olisi äärimmäisen tärkeää työllisyyden näkökulmasta. Ei ole. Tämä on ihan sitä samaa kauraa, mitä olette tuoneet aiemmissa, muissa työelämäpäätöksissä ja ‑esityksissä, missä työntekijöitten asemaa tullaan merkittävästi heikentämään, valitettavasti.
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Edustajamäärä vähenee, mutta puheet jatkuvat, ja näin kuuluukin. Tämän päivän aikana olemme keskustelleet paljon siitä, mikä taloudellinen tilanne on ja työllisyystilanne on, ja lähinnä ehkä syytelleet niin oppositio hallitusta kuin hallitus oppositiota, ja kaikki varmaan yhdessä jo tulevaakin hallitusta ehkä saattavat hieman syytellä. Mutta se ei paljon kansalaisia välttämättä kiinnosta, ketä täällä syytellään ja minkälaista kieltä täällä salissa käytetään. Ehkä kansalaisia eniten kiinnostaa se, saavatko he ruokaa pöytään, työllistyvätkö he ja minkälaista elämää he saavat vietettyä ja pystyvätkö he tulemaan toimeen. Luen teille nyt, arvoisat edustajat ja arvoisa puhemies, kansalaiselta yhden lainauksen, joka tuli hetki sitten: ”Jos hallituksen talouspolitiikkaa arvioidaan tavallisten ihmisten arjen kautta, moni huomaa sen epäonnistuneen. Työttömyys kasvaa, pienet yritykset kaatuvat, ja markkinat keskittyvät suuryrityksille, joilla on puskuria selvitä kriisistä. Samaan aikaan, kun ihmiset putoavat työterveyshuollon piiristä työttömyyden vuoksi, yksityiselle terveyssektorille ohjataan satoja miljoonia euroja julkista rahaa. Todella moni suomalainen miettii nyt täysin aiheellisesti sitä, tehdäänkö tätä politiikkaa tavallisten ihmisten vai suurten yritysten ehdoilla. Kyse on luottamuksesta siihen, keiden puolella yhteiskunta seisoo vaikeina aikoina. Nykyinen hallitus on tämän omilla valinnoillaan selvästi näyttänyt.” Arvoisa herra puhemies! Mielestäni nämä kansalaisten viestit ovat tärkeitä nimenomaan kuvaamaan sitä aitoa tilannetta siellä arjessa, jota ehkä kaikki tässäkään salissa olevat edustajat eivät välttämättä aina enää muista. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Tämä välikysymys koskee luottamusta, sitä, voiko tähän hallitukseen enää luottaa, kun se lupasi korjata Suomen suunnan. Hallitus lupasi pysäyttää velkaantumisen, hallitus lupasi vahvistaa työllisyyttä, hallitus lupasi luoda kasvua. Mutta mitä on tapahtunut? Velka kasvaa edelleen, työllisyys on romahtanut, kasvu laahaa perässä, konkurssit ovat ennätystasolla, ihmisten usko tulevaisuuteen on pohjamudissa. Kun hallitus epäonnistuu kaikissa tärkeimmissä tavoitteissaan yhtä aikaa, kyse ei ole enää suhdanteista — kyse on epäonnistuneesta politiikasta. Hallitus puhui 100 000 uudesta työllisestä. Todellisuus on karu. Työllisten määrä ei ole kasvanut vaan laskenut noin 77 000 ihmisellä hallituskauden aikana. Työllisyysaste oli hallituksen aloittaessa yli 78 prosenttia. Nyt se on pudonnut noin 75 prosenttiin. Tämä on poikkeuksellisen vakava epäonnistuminen hallitukselta, jonka piti olla nimenomaan työllisyyshallitus. Ja mitä hallitus teki samaan aikaan? Se heikensi työn tekemisen kannustimia niiltä ihmisiltä, jotka yrittivät parhaansa. Työttömyysturvan suojaosat poistettiin. Monelta osa-aikatyötä tekevältä katosi satoja euroja kuukaudessa. Hallitus puhui kannustinloukkujen purkamisesta, mutta käytännössä moni pienituloinen huomasi, ettei työ enää tuonut leipää pöytään samalla tavalla kuin ennen. Arvoisa herra puhemies! Tärkeintä pitäisi olla — yksi yksinkertainen asia: työllä pitää tulla toimeen. Mutta tämän hallituksen politiikka on tehnyt päinvastaista. Samaan aikaan, kun tavoitteet epäonnistuvat, lasku on lähetetty kaikkein heikoimmille. Sosiaaliturvaa on leikattu, asiakasmaksuja on nostettu, hyvinvointialueita pakotettu säästöihin, kuntien palveluista on leikattu. Pääministeri Orpo sanoi, ettei keneltäkään vaadita kohtuutonta. Silti arvioiden mukaan hallituksen päätökset lisäävät pienituloisten määrää noin 120 000 ihmisellä. Heistä yli 30 000 on lapsia. Millä moraalisella oikeudella hallitus voi sanoa puolustavansa työn ja perheiden Suomea, jos samaan aikaan lapsiköyhyys kasvaa poliittisten päätösten seurauksena? Arvoisa herra puhemies! Erityisen huolestuttavaa on, että myös lasten ja perheiden palveluissa hallituksen painopiste on väärä. Lastensuojelussa keskitytään raskaampiin toimiin ja rajoituksiin, vaikka todellinen tarve olisi varhaisessa tuessa ja perheiden auttamisessa ajoissa. Kun ongelmia ei ehkäistä, ne vain kasvavat myöhemmin sekä inhimillisesti että taloudellisesti. Ja mitä kehysriihi tarjosi tähän tilanteeseen? Ei suunnanmuutosta, ei uskottavaa kasvupakettia, ei vahvoja toimia työllisyyden parantamiseksi. Samaan aikaan hallitus pitää kiinni kalliista ja tehottomasta yhteisöveron alennuksesta, jonka hyödystä ei ole näyttöä tässä tilanteessa. Kun tavallisilta suomalaisilta leikataan, löytyvät rahat kuitenkin veronalennuksiin, jotka hyödyttävät valikoituja ryhmiä. Jos velkaantuminen oli hallituksen tärkein peruste vaikeille päätöksille, miksi hallitus itse kasvattaa velkariskiä politiikalla, joka ei tuo kasvua eikä työtä? Arvoisa herra puhemies! Suomi tarvitsee talouspolitiikkaa, joka yhdistää vastuullisuuden ja oikeudenmukaisuuden. Me tarvitsemme kasvua, investointeja ja työtä, mutta emme sellaista politiikkaa, jossa epäonnistumisten maksajiksi pannaan lapset, pienituloiset, työttömät ja tavalliset perheet. Kun velka kasvaa, työttömyys pahenee ja ihmisten toimeentulo heikkenee, vastuullinen johtopäätös on yksinkertainen: tämän hallituksen luottamus on ansaitusti kyseenalaistettu. Tämä hallitus sai mandaatin korjata Suomen suunnan. Nyt tämä mandaatti on saanut päätepisteen. Luottamusta hallituksen kurjistavalle politiikalle ei ole pätkän vertaa.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2027—2030 on osin tylyä ja karua luettavaa, kun ajatellaan ihan sitä tavallista kansalaista ja sitä, missä tilanteessa olemme nyt ja miltä se tulevaisuus näyttää. Sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta haasteet ovat mittavat. Hoitoonpääsy takkuaa, ja luottamus hoidon tasoon murenee. Samaan aikaan kun julkista sosiaali- ja terveyspalvelua murennetaan, yksityisiä terveysjättejä tuetaan. Esimerkiksi THL:n pääjohtaja Mika Salminen kritisoi hallituksen päätöstä laajentaa yli 65-vuotiaiden valinnanvapauskokeilua ja ylipäätään hallituksen linjaa panostaa Kela-korvauksiin. Salminen kertoo näkemyksistään Uuden Suomen haastattelussa: ”Ainoa keino, jolla nykyhallitus on pyrkinyt parantamaan perusterveydenhuoltoa, on rahoituksen ohjaaminen yksityiselle sektorille, Salminen sanoo. Samaan aikaan hallitus on esimerkiksi pidentänyt hoitotakuun kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen. Hallitus on perustellut Kela-korvauksiin ohjaamiaan miljoonia sillä, että ne ovat keino vahvistaa perusterveydenhuoltoa ja purkaa hoitojonoja. Esimerkiksi yli 65-vuotiaiden valinnanvapauskokeilun tavoitteena on ollut parantaa perusterveydenhuollon palveluiden saatavuutta ja edistää yhdenvertaisuutta yksityislääkäripalveluiden käytössä. ’Meillä ei nyt ainakaan vielä ole näyttöä, että se olisi kauheasti parantanut tilannetta. Aika paljon rahaa siihen kuitenkin meni’, Salminen sanoo Uuden Suomen haastattelussa. Alkuvaiheen tuloksista huolimatta hallitus päätti kehysriihessään laajentaa kokeilua niin, että mukaan tulee uusia tutkimuksia ja yleislääkärikäyntien enimmäismäärä kasvaa kolmesta kuuteen kalenterivuodessa. Kokeilua on myös tarkoitus pidentää vuodella eli niin, että se päättyisi vasta 31.12.2028.” Arvoisa rouva puhemies! Haluan tuoda esiin myös huolta kuntouttavan työtoiminnan ja sosiaalisen kuntoutuksen lopettamisen vaikutuksista. Kuntouttavassa työtoiminnassa mukana oleva henkilö laittoi tuntojaan ja kertoi seuraavaa: ”Kuntouttava työtoiminta ja sosiaalinen kuntoutus ovat monelle paljon enemmän kuin palveluja. Ne ovat yhteisöjä, joissa ihminen kohdataan aidosti, joissa häntä odotetaan ja joissa hänen elämästään ollaan kiinnostuneita. Niissä autetaan arjen asioissa, uusien taitojen opettelussa ja etsitään yhdessä polkuja eteenpäin. Pieni yhdeksän euron korvaus on monelle asiakkaalle ollut merkittävä tuki arjen rahoittamisessa, vaikka se päättäjän omassa budjetissa voi tuntua vähäiseltä. Asiakkaat kertovat usein kokevansa itsensä yhteiskunnan loisiksi. Tämä tunne ei synny tyhjästä vaan ympäröivästä ilmapiiristä. Kuitenkin heillä jokaisella on toive päästä töihin ja elättää itsensä ilman tukia. Monelle kuntouttava työtoiminta on ollut myös häpeän aihe, koska he eivät koe olevansa tuottavia. Todellisuudessa jokaisen kohdalle on osunut jotakin, mikä on vienyt voimat, ja usein tuki ei ole ollut oikea-aikaista. Mielenterveyden horjuminen, fyysisen terveyden pettäminen tai esimerkiksi koulukiusaamisen aiheuttama varhainen itsetunnon mureneminen voisivat kohdata meistä kenet tahansa ja kenen tahansa läheisen. Nykyinen asenneilmapiiri, jossa ihmisiä tarkastellaan ensisijaisesti kustannuksina, ei tue toipumista, se syrjäyttää. Yhteiskunta on rikki, jos sinne ei mahdu erilaisin voimavaroin varustettuja ihmisiä. Suurin osa haluaisi osallistua, mutta mahdollisuuksien puute, torjutuksi tulemisen pelko ja voimavarojen vähyys ajavat vetäytymään. Haluammeko todella lisää ihmisiä, jotka jäävät kotiensa vangiksi?” Arvoisa rouva puhemies! Pelkästään nämä mainitsemani asiat sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä sosiaalisen kuntoutuksen ja kuntouttavan työtoiminnan heikkenemisen osalta ovat todella merkittäviä heikennyksiä kansalaisten hyvinvointiin liittyen. Huono-osaisuus kasvaa, epätoivo lisääntyy. Tämä on tämän kauden hallituksen tavaramerkki, valitettavasti.
Arvoisa rouva puhemies! Vastaus edustaja Bergbomille, kun hän puhui pienituloisista — tämä on tositarina: ”Pieni tositarina tuhansien joukossa. 80-vuotias eläkeläinen, 35 vuotta pienituloista työtä takana, 15 vuotta sen jälkeen eläkkeellä. Raitistui aikanaan 30-vuotiaana tukien kautta, eli oli niin sanottu tuottava yhteisön jäsen yli 35 vuotta. Indeksikorotuksen kautta eläke nousi vähän, ja puoli vuotta myöhemmin Kela peri pienen pienestä asumistuesta osan pois tuon korotuksen vuoksi. Maksettava heti, eli korotus kääntyi miinukselle tuen laskun myötä. Ja nämä tarinat ovat niin monen arkea. [Markus Lohi pyytää vastauspuheenvuoroa] Harva pystyy takautuvan maksun kerralla maksamaan, joten alamäki ja maksuvaikeudet ovat tätäkin kautta arkipäivää ikäihmisillekin.” Edustaja Bergbom puhui äsken pienituloisuuden vähenemisestä, jos ymmärsin oikein. Tässä on sitä karua totuutta siitä, että myös ikäihmiset kärsivät pienituloisuuden kasvamisesta johtuen teidän asumistuen leikkauksistanne.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! On todettava suoraan ja rehellisesti: Hallitus on luovuttanut kaikissa tavoitteissaan. Hallitus on epäonnistunut keskeisissä talouspolitiikan tavoitteissaan. Velkaantuminen ei ole taittunut, työllisyys ei ole vahvistunut, ja talouskasvu on jäänyt syntymättä. Maamme on ajautunut tilanteeseen, jossa velka ja köyhyys kasvavat, työttömyys on EU:n heikoimpia ja konkurssin määrä on ennätystasolla. Se, mistä hallitus ei ole luopunut, on kaikista vaikeimmassa asemassa olevilta leikkaamisesta. Kaikki keskeiset lupaukset on petetty, ja mikä vakavinta, epäonnistuneen politiikan lasku on laitettu niiden maksettavaksi, joilla on vähiten. Palveluista leikataan, sosiaaliturvaa heikennetään ja asiakasmaksuja nostetaan, ja mikä huolestuttavinta, ihmisten luottamus tulevaan on romahtanut. Hallitus lupasi, ettei keneltäkään vaadita kohtuuttomia. Silti pienituloisten määrä kasvaa 120 000 ihmisellä. Heistä yli 30 000 on lapsia. Tämä on suunta, jota ei voi hyväksyä. Eilen Warkauden Lehdessä oli Varkauden Pelastakaa Lapset ry:n puheenjohtajan kirjoitus, josta luen osan: ”Yhdistyksemme tukee Varkauden seudulla vuosittain satojen lasten ja nuorten harrastamista. Haluamme näin osaltamme olla tukemassa lasten ja nuorten yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja hyvää kehitystä. Viime vuonna yhdistyksemme jakoi yhteensä noin 30 000 euron verran harrastustukea, johon tuki saatiin keskusjärjestöjen kautta sekä lahjoituksina paikallisilta yrityksiltä. Erityisen huolestuttavana merkkinä perheiden tiukentuneesta tilanteesta pidämme ruoka-avun tarpeen kasvua. Perheiltä saamissamme viesteissä kerrotaan ruuan puutteesta, minkä lisäksi myös hygieniatarvikkeista saattaa olla pulaa — pikkulapsiperheissä ei esimerkiksi ole aina varaa vaippoihin. Tämä on lapsen oikeuksien näkökulmasta hälyttävää. Huolenamme on, että toimeentulotuen kiristysten myötä tilanne tulee vaikeutumaan vielä entisestään. Keskusjärjestöjen kautta jaettava tuki ruokalahjakortteihin on liian pieni alueellamme olevaan tarpeeseen nähden. Etenkin koululaisten lomien aikaan perheillä on suuri taloudellisen tuen tarve ruokaan.” Arvoisa rouva puhemies! Kehysriiheltä odotettiin käännettä, mutta sitä ei tullut. Tarvittavien rakenteellisten ratkaisujen sijaan nähtiin näpertelyä. Pienet kasvutoimet eivät riitä tilanteessa, jossa talous laahaa ja työttömyys kasvaa. Samalla hallitus tekee päätöksiä, jotka pahentavat ihmisten arkea. Sote-asiakasmaksuja korotetaan tilanteessa, jossa ulosottoon päätyi koko viime vuoden osalta maassa yhteensä noin 507 000 sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä varhaiskasvatuksen asiakasmaksua. Tämä kertoo karua kieltä siitä, kuinka moni ei enää selviä maksuistaan. Kuntien valtionosuuksia leikataan lisää, ja se osuu suoraan peruspalveluihin: koulutukseen, varhaiskasvatukseen, nuorisotyöhön ja työllisyyspalveluihin, juuri niihin palveluihin, jotka tukevat arkea ja ehkäisevät ongelmia. Myös järjestöihin kohdistuvat leikkaukset heikentävät kansalaisyhteiskuntaa. Moni tärkeä toiminto on vaarassa loppua kokonaan. Arvoisa rouva puhemies! On myös todettava, että yksittäisiä oikeansuuntaisia toimia kehysriihestä löytyi. Rakennusalan ja asuntomarkkinoiden tukemiseen esitetyt toimet sekä nuorten työllistämiseen suunnatut panostukset ovat askelia oikeaan suuntaan, mutta ne ovat riittämättömiä kokonaisuuteen nähden, ja ne tulevat liian myöhään. Edellisen hallituksen syyttely ei enää riitä selitykseksi. Vastuu on tällä hallituksella. Tämä hallituskausi on talouspolitiikan osalta menetetty, ja seuraava hallitus joutuu korjaamaan tämän valtavan velka- ja työttömyysperinnön. SDP on esittänyt joka vuosi punnitun vaihtoehdon, jossa velkaa otetaan hallitusta vähemmän ja sopeutustoimet jaetaan oikeudenmukaisemmin. Ihmiset kaipaavat nyt vaihtoehtoa. SDP on esittänyt kasvu- ja työllisyystoimia: suojaosien palauttamista, asuntomarkkinoiden vahvistamista, vihreän siirtymän investointien tukemista ja kasvuyritysten vahvistamista. Julkisen talouden sopeutus tulee tehdä oikeudenmukaisesti. Siksi olemme esittäneet listaamattomien yritysten osinkoverotuksen uudistamista, yritystukien perkaamista ja suurituloisten verotuksen progression pitämistä vuoden 2025 tasolla ja erityisesti hallituksen ajaman yhteisöveroalennuksen perumista. Nämä edellä kuullut vaihtoehdot eivät hallitukselle kelpaa. Arvoisa rouva puhemies! Kysymys kuuluu: kuinka paljon vahinkoa ehditään vielä tehdä ennen kuin hallitus vaihtuu?
Arvoisa herra puhemies! Olemme nyt historiallisessa tilanteessa: olemme Euroopan kärkimaa työttömyydessä. Työttömyystaso on poikkeuksellisen korkea sitten 1990-luvun lama-ajan. Pitkäaikaistyöttömyys on noussut järkyttävälle tasolle: pitkäaikaistyöttömiä on nyt noin 140 000. Emme ole siis kovin kaukana 1990-luvun lama-ajan lukemista. Arvoisa hallitus! Hallitusvastuukaudellanne olemme siis ajautuneet työllisyyden ja työttömyyden osalta lamaan väärien talouslinjausten ja poliittisten linjaustenkin vuoksi. 1990-luvun laman tilanteessa käynnistettiin laajoja työllisyyskoulutuksia, jotta ihmiset siirtyisivät uusiin ammatteihin: lisättiin tukityöllistämistä, kuten harjoittelupaikkoja ja työpajoja, ja valtio ja kunnat lisäsivät infrahankkeita, joilla pyrittiin luomaan työpaikkoja nopeasti. Arvoisa hallitus, miksi ette vieläkään ota vakavasti tilannettamme ja ota käyttöön vahvempia toimia työllisyyden parantamiseksi, kuten 1990-luvun laman aikana tehtiin?
Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies! Kun tänään olemme puhuneet tästä asiasta, mikä liittyy tietysti hyvinvointialueitten rahoituksen toteutumiseen, niin itseäni kummastuttaa debattipuheenvuorossakin esille tuotu asia siltä osin, että kun hyvinvointialueet ovat kuitenkin velvollisia tuottamaan niitä sosiaali- ja terveyspalveluita ja sitten tässä salissakin muun muassa päätetään siihen liittyvistä rahoituksista, niin se on vähän ristiriitaista siltä osin, mitenkä sitten saadaan sillä rahoituksella hyvinvointialueilla asioita toteutumaan, kuten kuuluisi. Arvoisa rouva puhemies! Lainaan nytten tekstiä, joka tuli arvostamaltani hyvinvointialueen päättäjältä Varkaudesta: ”Useiden hyvinvointialueiden taloutta rasittavat merkittävästi myös ennen uudistusta kertyneet alijäämät. Kun nämä yhdistetään nykyisiin ja tuleviin leikkauksiin, kokonaisuus on muodostunut kohtuuttomaksi. Taloudellinen paine on ohjannut toimintaa jatkuvaan säästötilaan sen sijaan, että katseen pitäisi olla palvelujen kehittämisessä ja ihmisten hyvinvoinnin edistämisessä. Talous on toiminnan ykkösohjuri, mikä ei ole ollut uudistuksen tavoite. Jatkuvat yt-ruletit pyörivät ja aiheuttavat jatkuvaa epävarmuutta ja myös imagohaittaa sotealoille. Epävarmuus ja niukoilla resursseilla työskentely myös uuvuttaa ja sairastuttaa, minkä seurauksia sataa laariin myös taloudellisina menetyksinä muun muassa sairauslomien osalta. Ja sitten taas säästetään, ja kierre on siinäkin siis valmis. Myös tavoite, että palvelut ovat yhdenvertaiset, laadukkaat ja helposti saatavilla, karkaa koko ajan kauemmaksi, esimerkkinä Varkauden ja Iisalmen ympärivuorokautisen päivystyksen lakkautumiset. Palveluita keskitetään sitä kovemmalla kädellä, mitä nopeampia ja kovempia säästöjä tarvitaan, eikä vaikuttavuuden arviointia ehditä tehdä. Loppukustannukset ovat kuitenkin usein loppujen lopuksi kalliimmat kuin lähtötilanne oli. Tältä on helppo ummistaa silmät, kun vain nopeita euroja lasketaan ja jos ei katsota asiakkaan ja potilaan näkökulmasta, saatikka mitä tapahtuu heille, kenellä ei ole enää varaa eikä mahdollisuutta liikkua hoidon ja palveluiden ääreen. Keskittäminen heijastuu myös kuntien talouteen elinvoimaisuuden kautta. Jos ei ole palveluita, ei ole kohta asukkaitakaan.” Arvoisa rouva puhemies! On siis hyvä huomioida se, että kun päätetään rahoituksesta hyvinvointialueitten osalta, niin sitten hyvinvointialueilla taas päättäjät joutuvat tilanteeseen, jossa tulee tapahtumaan asioita, joita ei pitäisi sitten tapahtua. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Nyt käsiteltävänä olevassa hallituksen esityksessä alueellista liikuntaneuvostoa koskeva säännös ehdotetaan kumottavaksi. En varsinaisesti tähän ota liiemmin kantaa puolesta tai vastaan, mutta haluan todeta sen, mitä ensimmäisessä käsittelyssä tässä lakiesityksen kohdassa pidin puheenvuoron siitä, että kuitenkin liikunnan tukeminen, harrastusten tukeminen ovat ensisijaisesti kuntien yksi merkittävimmistä velvoitteista tuottaa palvelua tältä osin. Siinä puheenvuorossa aiemmin nostin esiin sen, mitenkä esimerkiksi kuntien valtionosuuksien kehitys tulee jatkossa tapahtumaan ja mihin suuntaan se menee — ja nythän me tiedämme. Kehysriihessähän tuli tieto, että kuntien valtionosuuksista leikataan 60 miljoonaa euroa, joten koen tämän yhtenä merkittävänä vaikuttimena siihen, että liikunnan, harrastusten ja tältä osin kuntien peruspalveluitten toteuttaminen tulee olemaan entistä haasteellisempaa, ja se on harmi juttu, koska se on kaikista keskeisintä, että se kunta pystyy tuottamaan tärkeää palvelua: on uimahalleja, on liikuntahalleja, on monta erilaista harrastusmahdollisuutta lapsille, nuorille ja sitten toki myös seniorikansalaisille. Tämä kehysriihen päätös siitä 60 miljoonan euron leikkauksesta kuntien peruspalveluista ja valtionosuuksista on kyllä valitettavasti merkittävä heikennys.
Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esitys leikkaa hyvinvointialueiden rahoitusta lähes 400 miljoonalla eurolla vuoteen 2029 mennessä. Tämä tarkoittaa sitä, että hallitus tietoisesti alimitoittaa rahoituksen suhteessa kasvavaan hoidon tarpeeseen. Seuraukset ovat jo nähtävissä. Hyvinvointialueita ohjataan jatkuvaan säästökierteeseen, jossa talous ohittaa ihmisten hoidon ja yt-neuvottelut, henkilöstön uupuminen ja palveluiden karsiminen ovat arkea. Samaan aikaan puhutaan yhdenvertaisista palveluista, vaikka todellisuus menee päinvastaiseen suuntaan. Oma esimerkkinsä on myös se, että Varkaudesta ja Iisalmesta on hallituksen päätöksellä ajettu ympärivuorokautiset päivystykset alas. Arvoisat ministerit, miksi te ette anna hyvinvointialueille tosiasiallista mahdollisuutta toteuttaa kattavasti sosiaali- ja terveyspalveluita? Hyvinvointialueiden rahoitusta ja tulevaisuuden muutostarpeita ollaan pohtimassa parhaillaan myös parlamentaarisesti. On hämmentävää, että samalla kun pohditaan tulevaa yhdessä puolueiden kesken, hallitus tekee kuitenkin jatkuvasti omia muutoksia ja heikennyksiä alueiden rahoitukseen.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tässä innostuin vielä yhden puheenvuoron lyhyesti käyttämään. Ihan tuli vain tuossa mieleen sellainen asia, kun edustaja Kettunen kehui tai totesi siis juosseensa Cooperissa, oliko se 2 600 vai 800, kuitenkin aika hyvä tulos, niin itsellä viimeisin tulos on tasan 3 000, mutta siitä on kyllä aikaa. En tiedä, paljonko nyt menee. Tämän vuoksi en pyytänyt puheenvuoroa, vaan lähinnä siksi, arvoisa rouva puhemies, että kun aiemmassa puheenvuorossa korostin kuntien ja kaupunkien merkitystä siinä, mitenkä sitä liikuntamahdollisuutta voidaan järjestää ja toteuttaa ihan lähtien sieltä varhaiskasvatuksesta ja toteutuen sitten aikuisikään ja myös seniorikansalaisien osalta toteutettavaksi, niin totta kai nyt on pakko myös huomioida se, että täällä valtion tasollahan me tietysti annetaan tietyt mahdollisuudet myös sille, mitenkä kunnissa ja kaupungeissa tämä mahdollisuus on toteutettavissa. Tietysti valtionosuuksien kauttahan kunnissa ja kaupungeissa on tietty mahdollisuus järjestää sitten näitä peruspalveluita, joihinka myös liikuntapalvelut kuuluvat mielestäni hyvin vahvasti. Mutta sitten on myös semmoinen seikka, että valtio tukee liikuntapaikkojen rakentamista ja peruskorjausta tietyillä avustuksilla: opetus- ja kulttuuriministeriö, aluehallintovirastot ja näin poispäin. Elikkä silloin tuki koskee myös sitä, jos esimerkiksi uusi uimahalli rakennetaan, että kaupunki voi anoa valtiolta tukea suoraan tähän. Ja nyt mennään siihen asian ytimeen, mitä edustaja Polvinen itse asiassa aiemmin toi esiin, että odottiko hän, että kehysriihestä voisi tulla lisää satsausta rahallisesti nimenomaan tällaisiinkin asioihin. Minäkin jään nyt sitä mielelläni odottamaan, ja katsotaan, minkälaisia satsauksia valtion puolelta tulee nimenomaan siihen, koska valtionosuusjärjestelmän kautta niitä ikäviä leikkauksia on tapahtunut niihin tukiin ja sitä kautta myös saattaa olla vähemmissä määrin mahdollista kunnilla toteuttaa näitä tärkeitä palveluja, niin tuleeko sitä tukea sitten muuta kautta. Tämä oli edustaja Polviselta hyvä puheenvuoro. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! On kyllä hämmästyttävää kuunnella hallituspuolueitten kansanedustajien puheenvuoroja siitä, mitenkä hienosti asiat ovat heidän mielestään, kuinka paljon he ovat tehneet tämän maan ja suomalaisten hyväksi, kuinka he ovat lisänneet työllisyyttä, ehkäisseet köyhyyttä ja niin poispäin ja niin poispäin. [Markku Siponen: Se on sitä arjesta vieraantumista!] Kuitenkin, hyvät hallituksen edustajat, olette leikanneet työttömyysturvan suojaosan, asumistuen suojaosan ja lopulta veitte toimeentulotuestakin vähäisen suojaosan. Olette vieneet kannustimet vähäisellekin työnteolle ennätysvaikean työttömyyden tilanteessa. Samaan aikaan, kun olette, hallitus, kurjistaneet tavallisten ahkerien suomalaisten arkea, annatte yli 9 000 euroa kuussa tienaaville entistä lempeämpää verokohtelua ja olette päättäneet suosia suuryrityksiä antamalla heille veronkevennyksiä velkarahalla ajassa, jossa Suomen sekä kansalaisten talous on ajettu ennätyksellisen ahtaalle. Hallituksen suurituloisia suosivat linjaukset ovat kestämättömiä niin oikeudenmukaisuuden kuin talouden näkökulmasta. Samaan aikaan tavalliset suomalaiset — työssäkäyvät ihmiset, eläkeläiset, opiskelijat ja lapsiperheet — joutuvat tinkimään yhä enemmän arjen menoista, jopa siihen tilanteeseen, että valintaa tehdään lääkkeitten ja leivän välillä. Arvoisa puhemies! Tässä moni hallituspuolueen kansanedustaja on viitannut aina vaan papukaijamaisesti toistaen näihin työelämäuudistuksiin, mitkä siis tosiasiassa ovat ministereittenkin omien arvioitten mukaan... Silloin kun ne ovat täällä käsittelyssä olleet ja niistä on päätetty, niin siellä on todettu, että näitten ei ole voitu arvioida tuovan juurikaan työllistämisvaikutuksia tai taloudellisiakaan vaikutuksia. Näinhän siellä omissa ministereitten arvioissakin on todettu, ja totta vieköön. Meillä on tilanne tässä työttömyyden osalta se, että työttömyys on kasvanut niin, että kahden vuoden aikana työttömiä on tullut lisää 55 262 henkilöä. Alle 25-vuotiaita työttömiä on tullut lisää 10 071 työtöntä. Pitkäaikaistyöttömyys on lisääntynyt kahden vuoden aikana niin, että se on lisääntynyt 47 910 työttömällä. Ja te kehutte täällä teidän politiikkaa, työllisyysvaikutuksia, työelämäuudistuksia. Tämä on käsittämätöntä, tämä teidän puheitten käyttö liittyen tähän tilanteeseen, missä me puhutaan aivan aidosti ja oikeasti välikysymyksestä ja epäluottamuslauseesta hallitukselle siitä, että tässä maassa köyhyys on lisääntynyt, työttömyys on lisääntynyt ja, mikä pahinta, velkaantuminenkin vain lisääntyy. Te otatte enemmän velkaa kuin se haukkumanne Marinin hallitus. Mitä ihmettä? Siis uskomatonta teatteria, valitettavasti, arvoisat hallituspuolueitten kansanedustajat.
Kiitoksia, arvoisa herra puhemies! Kun me puhutaan köyhyydestä Suomessa, niin ei silloin puhuta numeroista, vaan me puhutaan niistä ihmisistä. Me puhumme arjesta, jossa jokainen euro ratkaisee. Tänään on sanottava rehellisesti ja suoraan: tämä hallitus on omilla päätöksillään lisännyt köyhyyttä Suomessa. Olen saanut viestejä ihmisiltä, joiden elämä on muuttunut jopa yhdessä yössä. Yksinhuoltaja kertoo viestissään, kuinka hallituksen leikkaukset veivät työttömyysturvan suojaosan, lapsikorotukset ja puolittivat asumistuen. Tulot putosivat yli 400 euroa kuukaudessa. Hän tekee osa-aikatyötä, hoitaa samalla iäkästä äitiään ilman korvausta ja jaksaminen on äärirajoilla, koska järjestelmä ei tue vaan se rankaisee. Arvoisa herra puhemies! Mitä tämä on, ellei epäonnistunutta politiikkaa? Toinen viesti tulee Varkaudesta. 56-vuotias nainen kertoo, että hän tekee henkilökohtaisen avustajan työtä muutamia kymmeniä tunteja kuukaudessa. Palkka on pieni, mutta työ on ensiarvoisen tärkeää. Suojaosan poisto vei siitäkin valitettavasti toimeentulon kannusteen. Käteen jää käytännössä muutama euro tunnilta, ja samaan aikaan hallitus väittää, että tämä kannustaa työntekoon. Käsittämätöntä. Arvoisa puhemies! Kaikille ei ole tarjolla kokoaikatyötä. Kaikilla ei ole mahdollisuutta lisätä tuntejaan. Kaikki eivät voi muuttaa työn perässä toiselle puolelle Suomea. Silti hallitus rakentaa politiikkaa oletukselle, että ongelma on ihmisissä, ei rakenteissa. Totuus on toinen. Ongelma on siinä, että turvaa puretaan samaan aikaan, kun epävarmuus kasvaa. Lapsiperheisiin kohdistuvat leikkaukset ovat tästä räikein esimerkki. Lapsiperheköyhyys kasvaa, palvelut heikkenevät, tulevaisuudenusko horjuu. Tämä ei vahvista julkista taloutta. Tämä siirtää kustannukset tulevaisuuteen raskaampina ja kalliimpina. Inhimillisen kärsimyksen hintalappu on mittaamaton. Kun lapsi kasvaa köyhyydessä, se näkyy oppimisessa, terveydessä ja mahdollisuuksissa. Se on inhimillinen tragedia mutta myös yhteiskunnallinen virhe. Arvoisa puhemies! Hallitus on tehnyt myös arvovalintoja, jotka kertovat suunnasta. Samaan aikaan, kun pienituloisilta leikataan, verotusta kevennetään siellä, missä tarve ei ole suurin. Sama logiikka näkyy arjen tasolla. Esimerkiksi kotitalousvähennyksen leikkaus iskee suoraan ikäihmisiin. Yksin asuva eläkeläinen joutuu nyt maksamaan satoja euroja enemmän välttämättömistä töistä, joita ei enää itse jaksa tai pysty tekemään. Tämä ei ole kohtuullista Tämä ei ole oikeudenmukaista. Arvoisa herra puhemies! Ihmiset eivät halua elää tukien varassa. He haluavat tehdä työtä, kantaa vastuuta ja elättää perheensä, mutta silloin järjestelmän pitäisi tukea sitä, ei estää. Suojaosien poistaminen, tukien leikkaukset ja työelämän epävarmuuden lisääminen tekevät juuri päinvastoin. Arvoisa herra puhemies! Tämä kaikki tiivistyy yhteen kysymykseen: Kenen Suomea tämä hallitus rakentaa? Sellaista Suomea, jossa ahkeruus ei kannata, sellaista Suomea, jossa yksinhuoltaja joutuu valitsemaan jaksamisen ja toimeentulon välillä, sellaista Suomea, jossa ikäihminen ei enää selviä arjestaan ilman kohtuutonta taloudellista taakkaa, vai sellaista Suomea, jossa pidämme toisistamme huolta? Arvoisa herra puhemies! Edellä kuvatuilla syillä tämä hallitus ei todellakaan nauti luottamustani.
Kiitoksia, arvoisa herra puhemies! Yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomus on tärkeä kokonaisuus, josta tulisi ottaa huomioon päätöksenteossa yhdenvertaisuusvaltuutetun konkreettisia esityksiä. Kun säästöt ja leikkaukset kohdistetaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleviin, vastuu on poliittinen eli vastuu on hallituksen. Vielä vakavampaa on se, että säästöjen ja leikkausten vaikutuksia ei ole haluttu arvioida kunnolla, tai jos on arvioitu, niitä ei ole haluttu korjata. Työelämässä tämä myös näkyy suoraan. Yhdenvertaisuusvaltuutetulle tulevat yhteydenotot ovat yli kaksinkertaistuneet, ja työelämä on noussut suureksi syrjinnän kentäksi. Työsuojeluviranomaisille tulevat ilmoitukset kasvavat samaan aikaan. Syrjintä ei ole vain teoreettinen ongelma, vaan se koskee ihmisiä terveydentilan, iän tai vammaisuuden perusteella. Se näkyy jo rekrytoinnissa, siinä, kuka pääsee edes mukaan työelämään. Moni työkyvyltään rajoittunut jää pahimmillaan kokonaan työelämän ulkopuolelle. Se ei ole vain yksilön tragedia, vaan se on myös yhteiskunnan epäonnistuminen, ja samaan aikaan hallitus heikentää kaikkien työntekijöiden asemaa. Kun työelämän turvaa puretaan, määräaikaisuuksia lisätään, irtisanomista helpotetaan ja suojaa heikennetään, syntyy ilmapiiri, jossa työntekijä jää pahimmillaan yksin. Syrjinnän riski kasvaa, ja turva heikkenee. Arvoisa herra puhemies! Suomessa syrjinnän sanktiot eivät ole riittävän tehokkaita. Uhrin pitää itse viedä asia oikeuteen, eikä siihen useimmilla ole edes mahdollisuutta. Tämä on oikeusturvan näkökulmasta kestämätöntä. Kysymys kuuluu: Kantaako hallitus vastuun, ja tekeekö hallitus korjaavia toimia? Vai hyväksytäänkö se, että työelämä muuttuu yhä epävarmemmaksi, epätasa-arvoisemmaksi ja kovemmaksi juuri niille, jotka tarvitsevat turvaa eniten?
Arvoisa herra puhemies! Valtiovarainministeri on useasti todennut, että hallituksen leikkaukset kohdistuvat ensisijaisesti kohteisiin, jotka eivät ole suomalaisten hyvinvoinnin kannalta välttämättömiä, ja on käyttänyt tästä ilmaisua ”toisarvoiset asiat”. Tilanne on maassamme tänään se, että meillä on ennätystyöttömyys, ennätysköyhyys ja ennätysvelkaantuminen. Arvoisa ministeri Purra, onko toisarvoista se, kun työttömyys, köyhyys ja epätoivo ovat lisääntyneet ja samaan aikaan hyvätuloiset ovat saaneet suurimmat veronalennukset? Ja onko teiltä tulossa tänä keväänä lisää teidän mielestänne toisarvoisia leikkauksia, mitkä lisäävät suomalaisten epätoivoa, vai oletteko vihdoin valmis tekemään päätöksiä, joilla se tiukassa tilanteessa oleva suomalainen saa helpotusta elämäänsä?
Arvoisa herra puhemies! Hallituksen työllisyyspolitiikka on keskittynyt kolmeen asiaan: työttömiltä leikkaamiseen, työntekijän työsuhdeturvan heikentämiseen, työntekijän ja työttömän koulutusmahdollisuuksien huonontamiseen. Työttömyysturvan leikkauksella hallitus kannusti työttömiä työllistymään. Työttömyysturvan suojaosan poistoa hallitus perusteli niin, että tällä leikkauksella osa-aikatyöntekijää autettiin työllistymään kokoaikaiseksi työntekijäksi. Ja kuinkas on käynyt: työtön ei ole työllistynyt, vaikka hallitus kuinka heiltä on leikannut, koska niitä töitä ei ole. Arvoisa työministeri, voisiko yksi pitkäaikaistyöttömän työllistämistoimi olla se, että palauttaisitte vuorotteluvapaan? Aikanaan vuorotteluvapaalle jääneen työntekijän tilalle palkattiin pitkäaikaistyötön, ja vuositasolla tämä tarkoitti useitten tuhansien työntekijöitten, siis niiden, jotka olivat pitkäaikaistyöttömiä, palkkaamista ja työllistämistä. Voisiko tämmöinen toimi olla yksi vaihtoehto?
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tämä on tärkeää keskustelua ollut ja tärkeä lakiesitys, joten ihan vielä tavallaan yhteenvetona muutamaa asiaa haluan tässä korostaa. Hallituksen esityksessä viitataan hallitusohjelmaan, mutta tarve on puuttua työperäiseen hyväksikäyttöön ilman hallitusohjelman mainintaakin. Aiemmassa lainsäädännössä on ollut mukana syrjintäelementti, jonka takia monikaan tapaus ei ole edistynyt, koska sen osoittaminen on ollut hankalaa. Uusi lainsäädäntö selkeyttää tilannetta työperäisen hyväksikäytön kohdalla. Muutoksen myötä myös muihin kuin ulkomaalaisiin kohdistuva kiskonta olisi selvemmin rangaistavaa, kun syrjintäelementtiä ei enää olisi. Siten esimerkiksi nuoriin tai vammaisiin työntekijöihin kohdistuvaan hyväksikäyttöön voitaisiin puuttua nykyistä paremmin. Kannatan siis ehdotettuja muutoksia, mutta ne ovat sellaisinaan riittämättömiä. Hallituksen tulisi tehdä vielä enemmän työperäisen hyväksikäytön estämiseksi. SDP on sitä mieltä, ettei kilpailua pidä käydä palkkoja polkemalla, liian pitkiä työpäiviä vaatimalla tai muutenkaan työntekijöiden oikeuksia heikentämällä. Kiskontaa työelämässä koskevan sääntelyn ajantasaistaminen ei poista tarvetta muun muassa palkkavarkauden kriminalisoinnille eikä ammattiliittojen kanneoikeudelle. Myös viranomaisten toimintaedellytysten pitää olla kohdallaan työperäiseen hyväksikäyttöön puuttumiseksi. Palkkavarkauden kriminalisointi olisi tärkeää, niin että siihen voitaisiin puuttua tehokkaammin. Alipalkkaus on yleisimpiä työperäisen hyväksikäytön muotoja, ja ehdotettujen sääntelyjen ulkopuolelle jää edelleen suuri osa alipalkkauksista. Ammattiliittojen kanneoikeus on tärkeä asia, ja myös ministeri Meri on itse lokakuussa 2025 todennut kannattavansa sitä, samoin perussuomalaiset vielä vaalien alla. Kanneoikeudella tarkoitetaan sitä, että ammattiliitto voi nostaa oikeudessa kanteen työntekijän puolesta. Tämä mahdollistaa epäkohtiin puuttumisen myös silloin, kun työntekijä ei itse uskalla tai osaa tuoda asiaa esille. Työntekijän ei siis tarvitse erikseen antaa suostumustaan siihen, että asiaa käsitellään tuomioistuimessa silloin, kun kyseessä on ammattiliittojen kanneoikeuden voimassaolo. Uhrien lisäksi työperäinen hyväksikäyttö haavoittaa tervettä kilpailua ja rehellisesti toimivia yrityksiä. Myös yhteiskunta häviää, kun verotuloja jää saamatta ja lailliset markkinat vääristyvät. Tällä hetkellä työperäinen hyväksikäyttö on liian kannattavaa, sillä kiinnijäämisriski on matala ja sanktiot pieniä. Joten lopuksi vielä totean, että tämä esitys, mitä nyt käsitellään, on tervetullut, mutta tarvitaan vielä enemmän.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tämä on pääosin hyvää keskustelua ollut siitä, miksi tätä lainsäädäntöä nyt tällä tavalla korjataan, kuten kuuluu, että nimenomaan työperäisen hyväksikäytön estäminen olisi sitten vahvemmalla pohjalla. Kun täällä monessa puheenvuorossa sitten kysellään, miksei edellinen hallitus sitä, ja me taas vastaavasti kysellään, miksei nykyinen hallitus nyt tätä, niin on pakko todeta se, että meillä on mennyt läpi useita tämän kauden aikana tehtyjä lakiesityksiä, joissa nimenomaan työttömän ja työntekijän oikeuksia ja etuja on kyllä heikennetty mitä suurimmissa määrin, siis niitä on todella iso määrä. Esimerkiksi työttömyysturvan omavastuuta on heikennetty, lomakorvauksen jaksotus on palautettu, työmatkavähennyksen leikkaus on toteutettu, työttömyysturvan suojaosa on poistettu, lakko-oikeutta on rajattu, lakkosakkoja on asetettu työntekijöille, aikuiskoulutustuki on lakkautettu, vuorotteluvapaa on lakkautettu, työssäoloehto on muutettu 6 kuukaudesta 12 kuukauteen, ansioturva on porrastettu, on työssäoloehdon kertymisen lakkautus palkkatuetussa työssä, on paikallisen sopimisen uudistus, joka on tarkoittanut osin sitä, että nimenomaan lähetettyjen työntekijöitten osalta voi olla riski siihen, että siellä tapahtuu juuri jonkinlaisia väärinkäytöksiä, ansiosidonnaisen korotusosa on poistettu, irtisanomista on helpotettu, ja nyt se määräaikainen työsuhdemahdollisuus perusteetta vuodeksi on tulossa. Elikkä on valtava määrä tämän hallituskauden aikana tehty heikennyksiä, joten haluan todeta, että nyt tämä pienikin korjaus parempaan suuntaan, mikä nyt nimenomaan tämän lakiesityksen käsittelyssä on, on hieno juttu, mutta tarvitaan vielä lisää. Sen takia tässä minäkin olen halunnut korostaa omissa puheenvuoroissani sitä, että esimerkiksi alipalkkauksen kriminalisointi ja sitten ammattiliittojen kanneoikeus ovat todella tarpeellisia. Jos ei tällä kaudella niitä nyt sitten hallitus saa aikaiseksi, niin toivottavasti seuraava hallitus seuraavalla kaudella.
Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies! Pidän työperäisen hyväksikäytön kitkemistä ja yleensäkin työntekijöiden oikeuksien vahvistamista tarpeellisena, mutta totean samalla, että tämä hallituksen esitys ei ole yksinään riittävä. Hyväksikäyttöön puuttuminen edellyttää lisäksi vahvempia keinoja, joilla työntekijät pääsevät käytännössä paremmin turvaamaan oikeuksiansa. Haluan korostaa ammattiliittojen kanneoikeuden merkitystä osana kokonaisuutta. Olen tehnyt asiasta lakialoitteen laiksi järjestökanteesta työsuhteeseen liittyvässä riita-asiassa. Valitettavasti tämä ei tuolloin saanut kannatusta hallituksen edustajilta, mutta jospa nyt olemme tulleet asiassa lähemmäs toisiamme. Arvoisa rouva puhemies! Työperäisen hyväksikäytön ongelma ei ole vain lainsäädännön tasolla vaan siinä, että oikeudet jäävät usein käyttämättä. Moni hyväksikäytetty työntekijä on riippuvainen työnantajastaan, velkaantunut tai pelkää työnsä ja oleskelulupansa puolesta. Hyväksikäyttö ei lopu sillä, että rikoslaki on kunnossa, jos kukaan ei uskalla viedä asiaa eteenpäin. Pidän siis todella tärkeänä, että hallituksen esityksessä työperäiseen hyväksikäyttöön puututaan rikoslain keinoin ja sääntelyä selkeytetään. Uudistus jää kuitenkin vajaaksi, jos samaan aikaan ei puututa siihen, miksi suorastaan rikolliset tapaukset jäävät pahimmillaan piiloon. On hyvä, että rikosvastuuta vahvistetaan, mutta yhtä tärkeää on kysyä, miksi niin moni tapaus ei koskaan päädy viranomaisten tietoon. Olen siis jo aiemmin esittänyt ammattiliitoille kanneoikeutta, joka mahdollistaisi oikeudenkäynnin työntekijän puolesta ilman, että tämän tarvitsee itse ryhtyä prosessin vetäjäksi. Kyse on hyvin konkreettisesta muutoksesta: siirretään riskiä pois yksittäiseltä työntekijältä. Nyt liian moni joutuu valitsemaan oikeuksiensa ja toimeentulonsa välillä. Rikoslain uudistaminen ja järjestökanteen mahdollistaminen eivät ole vaihtoehtoja, vaan ne täydentävät toisiaan. Rikoslaki toimii silloin, kun tapaus tulee ilmi. Järjestökanteella varmistetaan, että se ylipäätään tulee ilmi ja asiaan puututaan kuten kuuluu. Arvoisa rouva puhemies! Jos haluamme oikeasti kitkeä työperäistä hyväksikäyttöä, meidän on rakennettava järjestelmä, jossa oikeuksia voi käyttää myös käytännössä. Siksi järjestökanteen edistäminen on seuraava välttämätön askel, ja totean myös sen, että alipalkkauksen kriminalisointi on seuraava askel. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tässä olemme tämän asian ympärillä käyneet hyvää keskustelua jo jonkin aikaa, elikkä maaseutupoliittinen selonteko on tärkeä. Tässä yhteydessä on korostunut se aluepolitiikan merkitys, ja varsinkin itäsuomalaisena edustajana haluan todeta Itä-Suomen merkittävyyden. Siihen vaikuttaa, totta kai, paljon maatalous, siihen liittyvä toiminta, työllisyys, omavaraisuus ja kaikki muu ja sitten, totta kai, teollisuus, metsäteollisuus ja muu vastaava tilanne, mikä vaikuttaa siihen, miten Itä-Suomessa pärjätään. Tässä aiemmissa puheenvuoroissa ministeri oli hyvin vastaamassa kysymyksiin ja keskusteluun. Hän totesi jotenkin niin, että tällä hallituskaudella olisi Itä-Suomeen satsattu, oliko peräti tuplasti enemmän kuin viime kaudella hallitus satsasi. Toki tämä kuulostaa erikoiselta, koska itse olen kotoisin sieltä Pohjois-Savosta ja Varkaudesta, ja siellä hallituksen päätöksellä on ajettu alas käräjäoikeutta, ulosottotoimintaa, verotoimistoa, ympärivuorokautista päivystystä sairaalan osalta, ja mitä vielä on tulossakaan, eli koen sen, että Pohjois-Savossa ja siellä Keski-Savon puolella ei ehkä koeta ihan samankaltaisesti, kuten ministeri totesi, että tämä hallitus olisi satsannut jopa tuplasti enemmän kuin aiempi hallitus. Tämän haluan vielä tässä kohdassa tuoda esiin, että näillä on iso vaikutuksensa sen koko alueen elinvoimaan, minkälaisia palveluita, peruspalveluita siellä on tarjolla, puhumattakaan sosiaali- ja terveyspalveluista. Kaikki vaikuttaa sen alueen kehittymiseen, menestymiseen, työllisyyteen, elinkeinoon ja näin poispäin, ja se on myös tätä maaseutupoliittista ohjelmaa. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Valtioneuvoston maaseutupoliittisen selonteon myötä on tärkeää huomioida ainakin seuraavat asiat: Itä-Suomeen tarvitaan nyt pikaisesti pito- ja vetovoimaa vahvistavia toimia, joilla varmistetaan yritysten toimintamahdollisuudet sekä tarjotaan myös opiskelunsa päättäville nuorille mahdollisuus jäädä kotiseudulleen asumaan ja työskentelemään. Kaupunkikeskuksia lukuun ottamatta Itä-Suomi on valtaosin harvaan asuttua maaseutua, jolla huoltosuhde heikkenee erityisen voimakkaasti. Kaupungit vetävät työikäistä väestöä puoleensa, mutta maaseudulla työpaikat syntyvät pikemmin sinne, missä ihmiset ovat. Maaseudun elinkeinoelämällä on potentiaalia, sillä suurin osa maaseudun yrityksistä on pieniä mikro- ja pk-yrityksiä, joiden mahdollisuutta työllistää tulee vahvistaa. Myös perheyrityksillä on merkittävä rooli työllistäjinä muun muassa Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa. On tärkeää varmistaa ammattitaitoisten työntekijöiden riittävyys, joten korkeakoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen tarvitaan lisää panostuksia leikkauslinjan sijaan. Itä-Suomen elinvoimaa haastaa myös liikenneverkon epätasapainoinen kehittäminen. Infran merkitystä elinvoimalle ei aina ymmärretä riittävästi. Raideliikenteen tavaraliikennekapasiteetti ei ole Itä-Suomessa ajan tasalla, minkä takia joudutaan turvautumaan kalliimpiin maantiekuljetuksiin. Tieliikenteessä hallituksen panostukset ovat kohdentuneet pääväyliin, vaikka esimerkiksi alempi tieverkko on juuri Itä-Suomessa metsäteollisuudelle aivan keskeinen. Maaseudulla heikot tietoliikenneyhteydet heikentävät asukkaiden arjen sujuvuutta sekä muodostuvat helposti pullonkaulaksi yritysten kehittämisessä ja investoinneissa. Kiinteisiin valokuituverkkoihin tarvitaan siis tukirahoitusta. SDP on ehdottanut työ- ja elinkeinoministeriön investointituesta 75 miljoonan kohdentamista itäisen Suomen hankkeisiin sekä vihreän siirtymän verokannustimen laajentamista ja voimassaolon pidentämistä, jotta myös Itä-Suomen pk-yritykset pääsisivät mukaan. On jo korkea aika polkaista käyntiin alueen siirtoverkkohanke ja mahdollistaa tuulivoiman rakentaminen itäisessä Suomessa, jotta yritykset uskaltavat investoida alueelle. Sitkeä itäinen Suomi on osoittanut kriisinkestävyytensä välittömästi finanssikriisin ja koronapandemian iskemisen jälkeen. Itärajan sulkeminen on aiheuttanut itäiselle Suomelle kuitenkin poikkeuksellisen tilanteen, johon tulee nyt vastata poikkeuksellisin keinoin. Mutta hallitus tarjoaa toimien sijaan vain selvityksiä ja EU suoran tuen sijaan lainarahaa samalla, kun lupaukset erityistalousalueesta antavat vain odottaa itseään.
Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies! Puhutaanpa nyt keskipitkän tai pitkän aikavälin ilmastosuunnitelmasta, niin haluan korostaa yhden Suomen merkittävimmän työllisyyden ja verotulon tuojaa. Metsäteollisuus on yksi Suomen talouden kivijaloista, ja erityisesti Itä-Suomi on sen sydän. Merkittävä osa maamme puunhankinnasta, jalostuksesta ja metsäteollisuuden työpaikoista sijaitsee Itä-Suomessa. Siksi metsäteollisuuden toimintaedellytysten turvaaminen ei ole vain alueellinen kysymys vaan koko Suomen tulevaisuuden kysymys. Metsäteollisuus on turvattava pitkäjänteisellä ja ennakoitavalla politiikalla. Tarvitsemme realistista ja johdonmukaista metsäpolitiikkaa, joka tunnistaa metsien kasvun ja kestävän käytön merkityksen. Suomen metsät kasvavat enemmän kuin niitä käytetään, ja aktiivinen metsänhoito, uudistaminen, taimikonhoito, lannoitukset ja sekapuusto vahvistavat sekä hiilinieluja että puun saatavuutta. Arvoisa rouva puhemies! Metsäteollisuus Suomessa ei ole auringonlaskun ala. Kasvua ja uusia työpaikkoja syntyy uudistumisesta, tuotannon sivuvirtojen paremmasta hyödyntämisestä, uusista vientituotteista ja tuotannon tehostamisesta. Puurakentamisen lisääminen kotimaassa vahvistaa arvoketjua ja sitoo hiiltä pitkäaikaisiin rakenteisiin. Investointien edellytyksiä ovat toimiva puuhuollon logistiikka — erityisesti kuljetusten siirtäminen entistä enemmän raiteille — kilpailukykyiset kustannukset ja bioenergian kestävä asema osana energiajärjestelmää. Kun metsäteollisuus menestyy Itä-Suomessa, koko Suomi menestyy. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tässä puhuttaessa nyt lisätalousarviosta on tietysti hyvä huomioida, mikä tilanne on, ja kuten tiedetään, Suomen talouden tila on yhä edelleen heikko varovaisista positiivisista merkeistä huolimatta. Kasvun käynnistyminen on viivästynyt, ja hallituksen talouspolitiikka on epäonnistunut sen itse itselleen asettamien tavoitteitten suhteen. Työllisyyden ja kasvun laiminlyönti sekä työmarkkinoille luotu epävarmuus ovat heikentäneet talouskehitystä ja kiihdyttäneet velkaantumista, ja tämä on tietysti vaikuttanut myös koko tämän meidän Suomenmaan kansalaisten ja yhteiskunnan luottamuksen rapautumiseen. Tietysti kun puhutaan nyt sitten työllisyydestä, taloudesta ja niistä tunnusmerkeistä, niin ei pidä unohtaa myöskään sitä inhimillistä puolta, mikä näihin kaikkiin tunnuslukuihin ja niitten takana oleviin ihmisiin liittyy. Tietysti näiden myötä pitäisi huomioida lisätalousarviossa paremmin se, että meillä hallituksen päätöksillä lapsiperheköyhyys on lisääntynyt merkittävästi, kurjuus ja epätoivo ovat lisääntyneet. Näitä toimia pitäisi huomioida mitä pikimmiten ja paremmin lisätalousarviossakin. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tänään julkaistut työttömyysluvut ovat pysäyttäviä. Pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut vuodessa 27 300 henkilöllä. Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita on nyt 42 300 eli 4 100 enemmän kuin vuosi sitten. Erityisesti nuorten työttömyyden kasvu on huolestuttavaa, sillä sen vaikutukset ulottuvat pitkälle tulevaisuuteen ja heikentävät kokonaisen sukupolven asemaa työmarkkinoilla. Tämä on inhimillinen tragedia niille, jotka ovat pudonneet työttömyyteen, ja toivoa ei näy. Hallituksella on ollut liki kolme vuotta aikaa panostaa työttömyyden hoitoon ja työllisyyden parantamiseen, mutta mitä on tapahtunut? Hallitus on toteuttanut hallitusohjelmaansa tunnollisen tarkasti huolimatta siitä, mitä se ohjelma on tehnyt Suomelle ja suomalaisille. Hallitusohjelma noudatti 100-prosenttisesti EK:n ja Suomen Yrittäjien toiveiden tynnyreitä. Työsuhdeturvaa on heikennetty, että yritykset työllistäisivät ja koska työntekijä on lähtökohtaisesti hallituksen mielestä riski. Työttömiltä on leikattu useaan otteeseen ja useasta kohtaa, koska hallituksen mielestä työtön työllistyy, kun häneltä vain rajusti leikataan toimeentulosta niin paljon, että ei meinaa ruokaa saada pöytään. Työntekijöiden kouluttautumismahdollisuuksista on leikattu, koska hallituksen mielestä koulutus ja työntekijän työmarkkina-arvon parantaminen on turhaa, koska tärkeää on tehdä koulutuksen sijaan töitä. Arvoisa hallitus, ymmärrättekö te, mitä olette tehneet tälle maalle? Ymmärrättekö te, mitä olette tehneet näille ihmisille, jotka kamppailevat epätoivoisesti päivittäisen toimeentulon kanssa, kun olette heiltä leikanneet? Ymmärrättekö te, miltä heistä tuntuu, kun samaan aikaan olette parantaneet hyvätuloisten tuloja veronkevennyksillä? Ymmärrättekö te, minkä kuvan annatte työntekijöille, jotka etsivät töitä, joita ei ole, vaikka olette antamassa yrityksille 800 miljoonan euron veronkevennyksen? Arvoisa hallitus, tämä on todella surullinen ajankuva, ja teidän on kannettava vastuu sekä tehtävä korjaavia työllisyystoimia. Arvoisa työministeri, nyt taas kun sanon tämän vastuun, viittasin aiemmin tähän vastuuseen ja totesin silloin puheenvuorossani, että missä ovat työpaikat, missä ovat kasvutoimet, missä on vastuu, ja, arvoisa ministeri, te ikään kuin hieman tuohduitte siitä, kun minä penäsin vastuuta. Minä tarkoitan tällä vastuulla aivan samaa kuin edustaja Malm äsken viittasi vastuuseen siitä, minkälaisia tuloksia meillä on nyt nähtävänä ja minkälaisia päätöksiä hallitus on tehnyt. Aiemmin hallitus on kehunut esimerkiksi työelämäuudistuksilla paljon ja nimenomaan vedonnut työllisyyteen, vaikka asiantuntijatkin arvioivat, että niillä työllisyysuudistuksilla ei ole mitattavia arvioita työllistymisen parantumisesta. Jopa valtiovarainministeri on todennut, että ei voida mitata työllisyyden parantumista niillä toimilla mutta että arkijärjellä voisi kuvitella niitä olevan. Nyt kun me katsomme arkijärjellä, mitä tässä kolmen vuoden aikana on tapahtunut ja mihinkä suuntaan meidän luvut ovat menneet, niin tätä minä tarkoitan, arvoisa ministeri, vastuulla. Tämä oli se minun pointtini. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Suomi on Euroopan kärkimaa työttömyydessä, ja se ei tietenkään anna aihetta ilakointiin vaan päinvastoin antaa aihetta suureen huoleen. Järisyttävien työttömyystilastojen takana on aina ihminen: ihminen, joka on huolissaan toimeentulosta; ihminen, joka on huolissaan elämästä; ihminen, joka on huolissaan tulevaisuudesta. Hallituksen toimilla on saatu aikaan osin Euroopan korkein työttömyysaste. Pitkäaikaistyöttömyys kasvaa, mutta hallituksen toimet jäävät puheisiin. Missä ovat konkreettiset keinot ja aikataulu? Hallituksella on lista leikkauksista mutta ei listaa toimista, joilla pitkäaikaistyöttömät oikeasti saataisiin paremmin työllistymään. Hallitus toistaa 90-luvun virheitä: kiristetään ja leikataan, vaikka talous ja työllisyys sakkaavat. Hallituksen politiikka ei toimi, sen osoittaa ihmisten arki. Eikö silloin olisi vastuullista myöntää virhe ja muuttaa suuntaa? Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen työllisyystoimet ovat keskeisesti olleet seuraavat: 1) työntekijöiden työsuhdeturvan heikentäminen, 2) työttömiltä leikkaaminen, 3) työntekijöiden koulutusmahdollisuuksien heikentäminen. Alle 25-vuotiaitten työttömyys on hallituksen vallan alla lisääntynyt merkittävästi. Onko tämä se toivo, jota olette niin kipeästi tahtoneet tarjota? Pitkäaikaistyöttömyys on lisääntynyt merkittävästi. Onko tämä se, jolla Orpo luo uskoa huomiseen? Arvoisa hallitus, nyt tarvitaan ihmisille viestiä siitä, että tulevaan voi oikeasti luottaa. SDP palauttaisi aikuiskoulutustuen uudistettuna ja asumistuen sekä työttömyyskorvausten suojaosat. SDP on esittänyt lukuisia muitakin toimia, joilla Suomeen voitaisiin luoda työtä ja luottamusta. Me tukisimme rakennusalaa täsmätoimin ja vauhdittaisimme asuntokauppaa ensiasunnon ostajille suunnatuilla määräaikaisilla kannustimilla. Työllisyyskehityksemme on siis Euroopan heikoin, ja ihmisten luottamus mataa. Eikö nyt olisi hallituksenkin vihdoin herättävä ja tuotava konkreettisia työllisyystoimia, kuten SDP on pitkään vaatinut? Kokoomuksen puheenjohtaja kysyi näyttävästi ennen viime eduskuntavaaleja, että kukahan tämänkin sotkun siivoaa. Orpon—Purran hallitus on ollut vallassa kohta kolme vuotta. Tulostaulu näyttää järkyttäviä lukuja: Suomi on tarkkailuluokalla taloudessa, työttömyydessä sekä inhimillisen hädän lisäämisessä, kun päätöksenne myötä 31 000 lasta lisää putoaa köyhyyteen. Kysynkin hallitukselta, tai vaikka työministeriltä tässä vaiheessa, kukahan tämänkin sotkun siivoaa? Arvoisa rouva puhemies! Kannatan edustaja Rantasen aiemmin tekemää esitystä epäluottamuksesta hallitukselle. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Suomessa on tällä hetkellä Euroopan heikoin työllisyyskehitys. Hallituksella on ollut lähes kolme vuotta aikaa korjata suuntaa, mutta tulokset ovat heikot. Hallitus on toteuttanut ohjelmaansa tunnollisesti, vaikka sen vaikutukset suomalaisiin ovat olleet kylmät ja kovat. Työsuhdeturvaa on heikennetty muka työllisyyden nimissä. Työttömiltä on leikattu toistuvasti, ikään kuin toimeentulon kurjistaminen loisi työpaikkoja. Koulutuksesta on säästetty, vaikka osaaminen on ainoa kestävä tie parempaan työllisyyteen. Samaan aikaan hallitus on valmistelemassa 800 miljoonan euron veronkevennyksiä yrityksille ja parantaa veronkevennyksillä hyvätuloisten asemaa. Hallituksen viesti on karu: työttömyys on yksilön syy, mutta hyväosaisia pitää palkita. Ja tänään kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa pyydettiin kansalaisia olemaan lannistumatta. Arvoisa työministeri, missä ovat työpaikat, missä ovat kasvutoimet, missä on vastuu, ja onko ainut konkreettinen teko hallitukselta se, että pyydetään kansalaisia olemaan lannistumatta?
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tietysti kun puhutaan valtiontaloudesta, on pakko todeta, että on tietysti tärkeää turvata julkisen talouden kestävyys. Hallituksen tavoite vahvistaa julkista taloutta onkin perusteltu, mutta siitä jäädään todennäköisesti jälkeen. Hallituksen vinoutuneen politiikan ja kasvun laiminlyönnin seurauksena verotulot vähenevät, työllisyys heikkenee, ja näiden seurauksena velkaantuminen kasvaa edelleen suurista vaalipuheista huolimatta. Hallitus on surkean politiikkansa seurauksena ajanut Suomen EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn eli talouden tarkkailuluokalle. Nyt tulisi vahvistaa veropohjaa ja perua suunnitteilla oleva yhteisöveron lasku. Hallitus ajaa julkisen talouden hoidossa merkittävät ja epäoikeudenmukaiset leikkaukset ja unohtaa lähes tyystin veropuolen hyödyntämisen julkisen talouden vahvistamisessa asiantuntijoiden suositusten vastaisesti lukuun ottamatta merkittäviä korotuksia arvonlisäveroon ja muihin kulutusveroihin. Arvoisa rouva puhemies! Kun puhutaan taloudesta, niin on pakko todeta se, että aina siellä talouden tunnuslukujen ja havaintojen takana on myös ihminen. Ja sitten vaikutuksista kansalaisiin ja yhteiskuntaan on pakko vielä lainata pikkuisen eilistä tärkeää raporttia. Se liittyy kuitenkin tähän talouskeskusteluunkin. Siis kun eilisessä käsittelyssä lapsiasiavaltuutetun kertomuksessa käytiin läpi niitä havaintoja, mitä vaikutuksia näillä talouspoliittisilla ratkaisuilla hallituksella on ollut, niin esimerkiksi siellä lapsiasiavaltuutetun kertomuksessa lukee näin: ”Tällä seurantajaksolla on ollut myös käsiteltävänä hallituksen esityksiä, joissa kuvatut vaikutukset lapsiin ovat käytännössä pelkästään negatiivisia ja esityksissä myös todetaan selkeästi ehdotusten olevan lapsen edun vastaisia. Ainoaksi perusteluksi lapsen edun mukaisista ratkaisuista poikkeamiseen mainitaan se, että esitykset toteuttavat hallitusohjelman kirjauksia. Lapsivaikutusarvioinneilla ei ole ollut siten mitään merkittävää vaikutusta lopputulokseen.” Tämän halusin todeta sen takia, että aina kun puhutaan taloudesta ja sen merkittävyydestä, niin aina kuitenkin siellä taustalla ovat sitten ne ihmiset, ja kuten tuosta lapsiasiavaltuutetun kertomuksestakin kuullaan, niin välttämättä aina ne toimenpiteet eivät ole kyllä järkeviä eivätkä hyväksyttäviä. — Kiitos.
Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies! Lapsiasiavaltuutetun kertomuksen tarkoitus on antaa eduskunnalle katsaus lasten asemasta ja heidän oikeuksiensa toteutumisesta Suomessa vuosina 2022—2025. Tavoitteena on auttaa eduskuntaa huomioimaan lapsen oikeudet päätöksenteossaan, jotta se voisi edistää hyvää ja lapsioikeusperustaista lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikkaa. Lapsiasiavaltuutettu tekee tässä kertomuksessa neljä ehdotusta: Ensimmäinen ehdotus on, että lapsen edun ensisijaisuus sisällytetään perustuslain perusoikeussäännöksiin. Toiseksi ehdotetaan lainsäädäntöä, joka varmistaa yhtenevät rakenteelliset ratkaisut ja työnjaon lasten ja nuorten mielenterveyspalveluihin koko maassa. Kolmanneksi ehdotetaan, että Suomeen perustetaan lapsipolitiikan arviointineuvosto ja määritellään samalla lapsipolitiikan seurannan mittarit ja tietokanta, josta ne löytyvät. Neljäntenä on vaatimus, että lastensuojelulain uudistus toteutetaan aidosti kokonaisuudistuksena. Arvoisa rouva puhemies! Tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa on todella tärkeää, että nämä lapsiasiavaltuutetun ehdotukset huomioidaan päätöksenteossa ja niihin suhtaudutaan vakavasti. Viimeaikaiset sosiaaliturvan leikkaukset ovat syventäneet lapsiperheiden taloudellista ahdinkoa entisestään, ja tuoreimpien ennusteiden mukaan suhteellisessa köyhyydessä elävien lasten määrä tulee lisääntymään 31 000 lapsella, jolloin näiden lasten määrä kasvaa yli 150 000:een. Tämä fakta on todella surullinen. Aineellisessa puutteessa eläminen tarkoittaa, etteivät ihmisen rahat riitä pakollisiin menoihin, kuten asunnon lämmittämiseen tai ehjiin huonekaluihin. On vaikeuksia maksaa asumista ja lainoja, eikä rahaa lasten harrastuksiin, syntymäpäiviin tai kaverikyläilyihin ole. Vuonna 2021 aineellista puutetta koki 3,7 prosenttia lapsista. Toukokuussa 2025 aineellista puutetta koki kymmenen prosenttia lapsista. Lapsuudessa koetulla köyhyydellä on lukuisten tutkimusten mukaan kielteisiä vaikutuksia, jotka vaikuttavat pitkälle yksilön elämään asumisen, ravinnon ja virikkeiden puutteiden sekä sosiaalisten tekijöiden, kuten kiusaamisen ja yksinäisyyden, kautta. Köyhyyden ehkäisyssä sosiaali- ja työvoimapoliittisilla mutta myös laajemmilla yhteiskunnallisilla toimilla on merkitystä. Useat tutkimukset osoittavat, että lapsiköyhyys on yhteydessä ylisukupolviseen syrjäytymiseen, matalaan koulutukseen, mielenterveyden ongelmiin, työttömyyteen ja rikollisuuteen. Vaikka valtion menojen sopeuttamistarpeesta vallitsi 2020-luvun alkupuolella varsin laaja yhteiskunnallinen konsensus, monet tahot kritisoivat hallituksen leikkauspolitiikkaa nimenomaan siksi, että se kohdistuu lapsiin ja nuoriin. Esimerkiksi ekonomisti Sixten Korkman totesi vuonna 2024: ”Lapsilta leikkaaminen on sekä ilkeää että tyhmää. Me suuret ikäluokat löydämme syylliset julkisen talouden ongelmiin ihan vain katsomalla peiliin.” Laskelmienkin mukaan hallituksen leikkaukset sosiaaliturvaan lisäävät merkittävästi köyhien lasten määrää. Arvoisa rouva puhemies! Saan kansalaisilta paljon viestejä, joissa tulee esiin tässä lapsiasiavaltuutetun kertomuksessakin mainittuja faktoja lapsiperheköyhyyteen liittyen. Lapsiperheen isä kirjoitti viikonloppuna minulle seuraavaa: ”Ei ole kiva olla osa-aikainen työntekijä, työtunnit 25 tuntia. Työttömyyskassa maksaa 244 euroa. Osa-aikaista työntekijää rangaistaan. Osa-aikaisena työntekijänä pitää hakea kolmea työpaikkaa kuukaudessa, vaikka töitä ei ole. Nyt ei naurata vaan itkettää. Välillä joutuu miettimään, mistä saa lapselle ruokaa. Tähän on Suomessa tultu. Kuukaudessa tulot vajaa 500 euroa. Tästä kun maksaa kaikki laskut, syödään makaronia pojan kanssa joka päivä. Ei tätä kestä pitkään.” Lapsiasiavaltuutetun kertomus on arvokas asiakirja lasten ja nuorten parhaaksi. Lapsiperheiltä tulevat arjen viestit ovat myös erittäin tärkeitä viestejä siitä, missä tilanteessa olemme Suomessa lapsiperheiden, lastemme ja nuortemme hyvinvoinnin osalta. Molemmat näistä kertovat karua kieltä siitä, että pieleen on mennyt ja asian on muututtava lastemme, nuortemme ja heidän paremman tulevaisuutensa vuoksi. — Kiitos.
Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies! Tämä käsittelyssä oleva lapsiasiavaltuutetun kertomus eduskunnalle 2026, tämä kirja, on luettu, ja tämä on kyllä äärimmäisen arvokas paketti siitä, mitenkä lapsiasiavaltuutettu on arvioinut lastemme ja nuortemme tilanteen olevan tässä yhteiskunnassa tänä päivänä. Luen nyt suoraan täältä otteita tästä kertomuksesta. Nämä otteet ovat kyllä todella surullista kuultavaa, mutta nämä ovat faktoja. ”Kesällä 2023 aloittanut pääministeri Petteri Orpon hallitus antoi ristiriitaisen viestin lapsiperheille. Yhtäältä hallitusohjelmassa korostettiin palvelujen kehittämisen tarvetta, toisaalta esitettiin merkittäviä leikkauksia lapsiperheiden sosiaaliturvaan. Hallitusohjelman lapsia, nuoria ja perheitä koskevassa osuudessa painotettiin monia kehittämiskohteita, muun muassa lapsi- ja perhevaikutusten arviointia, lapsistrategian toimeenpanoa ja mielenterveyspalveluja.” ”Hallituksen ensisijainen tavoite oli kuitenkin valtion velkaantumisen hillitseminen menoja karsimalla.” ”Tämä tarkoitti erittäin kireää talouskuria hyvinvointialueille, mikä on väistämättä heijastunut myös lasten, nuorten ja perheiden palveluihin. Lisäksi palvelulupauksia karsittiin muun muassa hoitotakuussa sekä lastensuojelun jälkihuollossa. Suurimmat sosiaaliturvan leikkaukset kohdistuivat työttömyyttä kokeneisiin lapsiperheisiin. Työttömyysturvasta — myös työttömän perusturvasta — poistettiin lapsikorotukset, mikä syvensi pienituloisimpien perheiden ahdinkoa. Sosiaaliturvan suojaosien poistaminen puolestaan vaikeutti osa-aikatyötä tekevien — erityisesti yksinhuoltajien — taloudellista asemaa.” ”Siinä missä niukentunut toimeentulo on yhteydessä kasvaneeseen sotepalvelujen tarpeeseen, hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset loivat lisäpainetta lasten, nuorten ja perheiden palveluille.” Arvoisa rouva puhemies! Ehkä kaikista järkyttävin kohta tässä kirjassa on seuraava — sivulla 66, Palvelutarve kasvaa -otsikon alla lukee näin: ”YK:n lastenjärjestö Unicef julkaisi keväällä 2025 Suomen näkökulmasta vähemmän mairittelevan vertailun lasten hyvinvoinnista.” ”Suomen tulokset heikkenivät olennaisesti nuorten itsemurhissa, lasten ylipainossa ja oppimistuloksissa. Nuorten eli 15—19-vuotiaiden itsemurhien määrissä Suomen tilanne on niin huono, että se sijoittui vertailun häntäpäähän.” Tämä on karmeaa luettavaa ja kuultavaa siitä, mikä meidän tilanne lastemme ja nuortemme osalta tässä yhteiskunnassa tällä hetkellä on. Arvoisa rouva puhemies! Vielä muutama lainaus tästä ansiokkaasta kirjasta, mikä perustuu siis faktoihin. Täällä lukee näin: ”Lapsiasiavaltuutettu on antanut seurantajaksolla lähes 200 lausuntoa hallituksen esityksistä niiden eri valmisteluvaiheissa. Lausunnoista noin puolet on annettu eduskunnan valiokunnille. Yleisenä huomiona seurantajakson lainvalmistelusta voidaan todeta, että sitä on leimannut valtava kiire. Hallitusohjelmaa on edistetty pala kerrallaan, ja erityisesti talouden sopeuttamista koskevat esitykset ovat edenneet etupainotteisesti ja nopeassa tahdissa eduskuntaan asti. Valmisteluvaiheen lausuntokierroksilla lausuntoajat ovat olleet usein huomattavasti lyhyempiä kuin ohjeistuksissa suositellaan, eikä lausuntopalautteen käsittelylle ole varattu riittävästi aikaa. Sen seurauksena lainvalmistelun laatu on kärsinyt ja päätöksiä on tehty puutteellisiin vaikutusarviointeihin perustuen. Lapsiasiavaltuutetun käsitys saa tukea muun muassa oikeuskanslerin lausunnoista ja lainsäädännön arviointineuvoston havainnoista.” Täällä lukee vielä niin, että ”Tällä seurantajaksolla on ollut myös käsiteltävänä hallituksen esityksiä, joissa kuvatut vaikutukset lapsiin ovat käytännössä pelkästään negatiivisia ja esityksessä myös todetaan selkeästi ehdotusten olevan lapsen edun vastaisia. Ainoaksi perusteluksi lapsen edun mukaisista ratkaisuista poikkeamiselle mainitaan se, että esitykset toteuttavat hallitusohjelman kirjauksia. Lapsivaikutusarvioinneilla ei ole ollut siten mitään merkittävää vaikutusta lopputulokseen.” ”Seurantajaksolla on tehty lukuisia, erityisesti sosiaaliturvaan liittyviä muutoksia erillisinä hallituksen esityksinä ilman, että esitysten yhteisvaikutuksia olisi arvioitu, tai niitä on arvioitu vasta siinä vaiheessa, kun esitys on jo annettu eduskunnalle tai vasta jälkikäteen lakimuutosten tultua voimaan. Esitysten negatiiviset vaikutukset ovat kohdentuneet merkittävässä määrin heikoimmassa taloudellisessa asemassa oleviin lapsiperheisiin. Jälkikäteiset arvioinnit ovat osoittaneet, että negatiiviset vaikutukset lapsiperheisiin ovat huomattavia ja aiemmin esitettyjä arvioita suurempia.” Arvoisa rouva puhemies! Tässä kertomuksessa on myös otettu kantaa lastensuojelulakiin liittyvään päivitykseen, ja lapsiasiavaltuutettu toivoo, että tätä lakimuutosta olisi käsitelty kokonaisuutena. Totta tosiaan, silloin kun puhutaan lastensuojelusta elikkä siitä, mihinkä pahimmillaan perheet saattavat joutua sen myötä, kun on työttömyys ja köyhyys jatkunut, niin mitenkä palvelut pelaavat lastensuojelussa ja mitä silloin, kun puhutaan esimerkiksi sijaishuollosta tai sitten sijaispalveluista tai huostaanotoista, minkälaisia lakikriteereitä ja minkälaista lain toteuttamista siellä tapahtuu, niin se on sitten taas ihan aivan oma lukunsa. — Kiitos, arvoisa rouva puhemies.
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Tässä esityksen tavoitteena on kehittää sääntelyä niin, että asuntorahoituksen saatavuutta on mahdollista helpottaa joustavammin matalasuhdanteissa. Näin esityksellä parannetaan asuntorakentamisen ja kaupan edellytyksiä etenkin tilanteessa, jossa asuntojen hinnat ja kauppamäärät laskevat. Asuntoyhteisöille asetettuja rajoitteita ehdotetaan muutettaviksi antamalla uusi valtioneuvoston asetus eräistä asuntoyhteisöluottoja koskevista rajoituksista. Asetus mahdollistaisi enimmäisluotto-osuuden asettamisen 60—70 prosentin välille ja 1—2 vuotta kestävän lyhennysvapaan ensimmäisen viiden vuoden aikana uudiskohteen käyttöönotosta sekä enimmäislaina-ajan asettamisen 30 ja 35 vuoden välille. Tältä osin näen tämän tietysti myönteisenä, kun puhutaan uudisrakentamisesta ja siihen liittyvistä piristämistarpeista. Otan kuitenkin esiin huoleni siitä, kun puhutaan asunto-osakeyhtiöistä, että siellähän meillä on valtakunnassa aika laaja tämmöinen korjausremonttipommi odottamassa, nimenomaan asunto-osakeyhtiöitä kun ajatellaan. Siellä on asunto-osakeyhtiöillä monta sellaista tilannetta, että tarvitsisi ihan välttämättömiä peruskorjauksia tehdä asunto-osakeyhtiöissä, mutta pankki ei anna lainaa, ja sittenhän taloyhtiöt ja osakeyhtiöt ovat ongelmissa ja sitä kautta myös asuntojen omistajat. Tämä on iso haaste, ja olen tätä aiemminkin ministereiltä kysellyt ja kysyn edelleen nyt teiltä, ministeri, tätä asiaa, vaikka tämä ei suoraan juuri teidän hallinnonalallenne kuulukaan, mutta ehkä saatatte tietää, mistä tässä on kysymys, ja siksi kysyn. Elikkä valtiontakauksilla on mahdollista ollut rahoittaa asunto-osakeyhtiöitten korjausrakentamisia ja peruskorjauksia. Valtion takausvarauksia muun muassa 2025 oli budjetissa peräti sata miljoonaa euroa, elikkä ei puhuta mistään pienestä asiasta. Ongelma siinä on ollut se, että nämä kriteerit ovat olleet sen verran tiukat, että asunto-osakeyhtiöt eivät ole pystyneet hyödyntämään tätä valtiontakausta siten kuin ehkä oli tarkoitus hyödyntää. Lähinnä kysymys kuuluu, onko tästä tietoa, mitenkä tätä valtiontakausta asunto-osakeyhtiöitten korjausrakentamiseen pystytään edesauttamaan ja minkälaisia kriteeristön muutoksia siinä olisi tulossa, jotta sitä saataisiin paremmin käyttöön ja asunto-osakeyhtiöt saisivat sitten korjausrakentamiseen apua tarvittaessa. Tätä kysyin aiemmin vuosi sitten. Ministeri vastasi silloin, että tämä asia on selvityksessä. Nyt kysyn: onko teillä tietoa tästä asiasta? — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Edustaja Hänninen pyysi meitä kuuntelemaan tarkasti. Minä pyydän myös hallituksen edustajia kuuntelemaan tarkasti omaa näkemystäni liittyen hallituksen vuosikertomukseen ja siihen, mitä hallitus on toimillaan saanut aikaiseksi. Kokoomuksen puheenjohtaja Orpo kyseli näyttävästi ennen eduskuntavaaleja mainoksissa, että kukahan tämänkin sotkun siivoaa. Pääministeri Orpon hallitus on ollut vallassa kohta kolme vuotta. Tulostaulu näyttää, että Suomi on talouden tarkkailuluokalla. Olemme myös ennätystyöttömyydellä pudonneet työttömyyden tarkkailuluokalle. Yritysten konkurssien määrä on ennätyslukemissa: olemme pudonneet konkurssien osalta tarkkailuluokalle. Lapsiperheköyhyys lisääntyy hallituksen päätöksillä 31 000 lapsella: putoamme siis lapsiperheköyhyyden tarkkailuluokalle. Hallituksen politiikka ei luo kasvua eikä rakenna luottamusta tulevaisuuteen. Päinvastoin politiikka kärjistää vastakkainasettelua ja lisää tuloeroja yhteiskunnassa. Hallituspuolueiden kovat puheet velkaantumisen taittamisesta ovat menettäneet uskottavuutensa, kun merkittävistä leikkauksista huolimatta velkaantuminen ei ole taittumassa ja rahat käytetään hyvätuloisten veronkevennyksiin. Hallituksen leikkauksiin ja työehtojen heikennyksiin perustuvalta politiikalta on siis pudonnut pohja pois, ja jäljet ovat nähtävissä työllisyyden heikkenemisessä. Hallitus on laiminlyönyt kasvutoimet ja omalla sanelupolitiikallaan ajanut työmarkkinat lähes kaaokseen. Hallitus puhuu 100 000 uuden työpaikan luomisesta mutta on sen sijaan menettänyt toimettomuuden seurauksena kymmeniätuhansia työpaikkoja vähintään, kun esimerkiksi rakennusalan kriisiin ei reagoitu ajoissa ja ihmisten luottamus on romahtanut. Hallituksen leikkauspolitiikka iskee pahiten jo valmiiksi heikossa asemassa oleviin, ja veropolitiikka suosii jo valmiiksi hyvätuloisia. Leikkaukset tulevat johtamaan tuloerojen kasvuun sekä palveluiden saannin heikkenemiseen hyvinvointialueilla ja tätä kautta myös terveydenhuollon saannin eriarvoistumiseen. Monien asiantuntijoiden varoitustenkin mukaan vaarana on leikkausten kasautuminen samoille ihmisille. Hallitus ei ole vieläkään teettänyt kokonaisarviota leikkaustensa vaikutuksista. Hallituksen leikkaukset varsinkin perheille luovat näköalattomuutta ja pahoinvointia sekä syventävät sosiaalisia ongelmia. Arvoisa rouva puhemies! Toivon todella, että tulevien vuosien osalta vuosikertomukset olisivat myönteisempiä kertomuksia Suomen ja suomalaisten puolesta. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Hallituksen esitys hankintalain muuttamiseksi on herättänyt poikkeuksellisen laajaa ja yksiselitteistä kritiikkiä kunnissa, kaupungeissa ja Kuntaliitossa. Silti hallitus vie esitystä eteenpäin kuin asiantuntijalausunnoilla, kuntien huolilla tai perustuslaillisilla kysymyksillä ei olisi juurikaan merkitystä. Esitys rajoittaa kuntien mahdollisuuksia käyttää omia sidosyksiköitään ja pakottaa kunnat markkinoille silloinkin, kun se ei ole taloudellisesti eikä toiminnallisesti järkevää. Erityisesti pienille ja keskisuurille kunnille tämä on kohtuutonta ja kaventaa kuntien itsehallintoa. Itä-Suomessa Keski-Savossa sijaitseva Varkauden kaupunki on lausunnossaan todennut, että vaikutusten arviointi puuttuu olennaisesti. Lainsäätäjä on viemässä läpi merkittävää rakennemuutosta tietämättä, mitä se kunnille, palveluille ja veronmaksajille maksaa. Tämä on vastoin hyvää lainvalmistelua ja perustuslakivaliokunnan vakiintunutta käytäntöä. Kysynkin ministeriltä: miten hallitus voi perustella näin mittavan hankintalain uudistuksen, kun sen vaikutuksia ei ole arvioitu kuntakohtaisesti? Se heikentää kuntien itsehallintoa, lisää kustannuksia ja vaarantaa peruspalveluiden, kuten ruoka- ja puhtauspalveluiden, järjestämisen erityisesti Itä-Suomessa.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Lisätalousarviossa alijäämä paisuu lähes 1,4 miljardiin euroon. Muutos johtuu suurimmaksi osaksi verotulojen romahduksesta. Surkea työllisyys- ja talouspolitiikka on johtanut siihen, että kerta toisensa jälkeen verotuloarvioita joudutaan alentamaan. Suomella ei kerta kaikkiaan ole varaa alentaa jo entuudestaan kilpailukykyistä yhteisöverokantaa. Aikooko hallitus tosiaan syventää hurjia alijäämiä vielä lähes miljardin veronalennuksella, jonka kasvuvaikutus on asiantuntijoidenkin mukaan hyvin vaatimaton? Epäonnistuttuaan kaikissa taloudellisissa tavoitteissaan hallitus aikoo nyt heittää vastuullisuuden viimeiset rippeetkin yli laidan. Arvoisat hallituksen edustajat, joita ei kyllä salissa tällä hetkellä ole ainoatakaan, Itä-Suomi hiljenee entisestään, työpaikkoja katoaa ja työttömyys on monilla alueilla ennätyskorkealla, mutta hallitukselta ei tule yhtään täsmällistä alueellisesti kohdennettua työllisyystoimea, ei investointiohjelmaa, ei teollisuuspolitiikkaa, ei uskottavaa alueellista elinvoimastrategiaa. On vain yleisiä toiveita siitä, että markkinat kyllä hoitavat, ja eivät ne hoida, johtuen osin hallituksen saamattomuudesta. Ja kun puhutaan saavutettavuudesta, huoltovarmuudesta ja liikenteen parantamisesta, niin kuva on suorastaan huolestuttava. Turun tunnin juna hallitsee raideliikenteen suurta kuvaa, muualle tulee rippeitä ja Itä-Suomeen ei sitäkään. Savon rata, Karjalan rata, poikittaisyhteydet, tavaraliikenne on sysätty sivuun. Itä-Suomen saavutettavuus heikkenee, ja sen mukana katoavat investoinnit, työpaikat ja usko tulevaan. Tämä ei ole liikennepolitiikkaa, tämä on valikoivaa unohtamista. Arvoisa rouva puhemies! Samaan aikaan Suomi kamppailee ennätyksellisen työttömyyden ja köyhyyden kanssa. Lapsiperheet, yksinhuoltajat, pienituloiset palkansaajat ja työttömät joutuvat valitsemaan ruuan, lääkkeiden ja asumisen välillä. Tämä ei ole marginaalinen ilmiö. Tämä koskettaa jo ihan tavallista suomalaista. Ja miten hallitus reagoi? Leikkaamalla sosiaaliturvaa, heikentämällä työelämän turvaa ja jakamalla veronkevennyksiä hyvätuloisille ja varakkaille. Arvoisa hallitus, tämä ei ole vastuullista talouspolitiikkaa. Tämä on tietoinen arvovalinta, jossa köyhyyttä ja kurjuutta lisätään ja samalla kerrotaan, että vaihtoehtoja ei ole. Ja kyllä niitä vaihtoehtoja on, niitä ei vain haluta käyttää. Hallituksen politiikka syventää alueellista eriarvoisuutta, rapauttaa luottamusta yhteiskuntaan ja jättää kokonaisia maakuntia, erityisesti Itä-Suomen, oman onnensa nojaan. Tämä tie johtaa pysyvään jakautumiseen, voittajiin ja häviäjiin, keskuksiin ja unohdettuihin alueisiin. Arvoisa hallitus, kuinka paljon köyhyyttä, työttömyyttä ja alueellista näivettymistä Suomi vielä kestää ennen kuin hallitus myöntää epäonnistuneensa ja muuttaa suuntaa?
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi henkilötietojen käsittelystä Rikosseuraamuslaitoksessa annettua lakia, ulosottokaarta, verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annettua lakia sekä työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annettua lakia. Ulosottokaareen lisättäisiin ulosottomiehelle mahdollisuus oma-aloitteisesti luovuttaa tietoja epäillystä rikoksesta esitutkintaviranomaisille nykyistä laajemmin siten, että se kattaisi myös työperäistä hyväksikäyttöä koskevat rikokset. Verohallinnolle mahdollistettaisiin tietojen oma-aloitteinen luovuttaminen työsuojeluviranomaiselle myös silloin, kun kyse olisi työsuhteen vähimmäisehtojen noudattamisen sekä työolosuhteiden ja ulkomaalaisen työvoiman käytön valvonnasta. Työsuojeluviranomaisen oikeutta saada tietoja useampaa toimijaa koskevana tietojoukkona toiselta viranomaiselta valvonnan kohdentamista varten laajennettaisiin siten, että jatkossa se koskisi myös työsuhteen vähimmäisehtojen noudattamisen ja ulkomaalaisen työvoiman käytön valvontaa. Lisäksi laajennettaisiin työsuojeluviranomaisen oikeutta saada tietojoukko Verohallinnolta tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä annetun lain noudattamisen valvonnan kohdentamista varten. Arvoisa rouva puhemies! Aina kun puhutaan työsuojeluviranomaisen oikeuksien vahvistamisesta ja rikollisen työperäisen hyväksikäytön ehkäisystä, on se äärimmäisen kannatettavaa. Täytyy valitettavasti myös todeta tässä yhteydessä se, että on harmi, että kun nyt tällä hallituskaudella työhön ja työoikeuksiin liittyviä uudistuksia elikkä heikennyksiä on mittavasti tehty tässäkin talossa tämän kauden aikana, niin osalla näistä päätöksistä on arvioiden mukaan mahdollisia vaikutuksia siihen, että myös työperäisen hyväksikäytön lisääntyminen voi siis olla mahdollista, ja tämä on tietysti valitettavaa. Tämänkin vuoksi nämä esitykset tässä ovat toki kannatettavia. Arvoisa rouva puhemies! Kannatan äsken edustaja Lylyn tekemää esitystä siitä, että tämä esitys kävisi työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa lausunnolla, koska tämä asiahan kuuluu myös sille instanssille. — Kiitos.