Hopsu Inka
28 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Taiteen perusopetus on kansainvälisestikin uniikki instituutio, ja voisi sanoa, että se on yksi tämmöinen suomalaisen koulutusjärjestelmän helmi. On hienoa, että sitä on päästy nyt uudistamaan. Jaan ihan saman huolen, joka täällä on nostettu aikaisemminkin, että kun tätä uudistusta valmisteltiin, oli tavoitteena saada siihen 10 miljoonan lisärahoitus, jolla sitten turvattaisiin se, että saadaan nyt muita taiteenaloja vielä vahvemmin mukaan, kun tällä hetkellä 90 prosenttia opetuksesta painottuu sinne musiikkiin. Se halutaan tietysti säilyttää ja myös siellä halutaan säilyttää ne yksilöopetuksen mahdollisuudet. Eli ei haluta rikkoa sitä, mikä jo toimii, mutta halutaan mahdollistaa taiteen perusopetus yhä useammalle nuorelle ja yhä laajemmalla skaalalla. Tämä raha sinne kyllä tarvittaisiin, ettei olemassa olevaa rikottaisi. Sitten haluan kysyä siitä, että oppilaitokset, joilla ei ole tätä OKM:n järjestämislupaa, ovat kantaneet huolta tästä siirtymäajasta. Eli näitä uusia malleja ei ole vielä, mutta kuinka turvataan, että toiminta jatkuu tässä katkeamatta?
Arvoisa puhemies! Pisa-tulokset ovat heikentyneet koko 2000-luvun niin matematiikassa, luonnontieteissä kuin lukutaidossa. Yhteiskunnan muutokset näkyvät koulussa: sosiaaliseen mediaan käytetyn ajan kasvu, unen ja keskittymiskyvyn heikkeneminen ja samaan aikaan koulutuksen ja pinnistelyn arvostuksen lasku yhteiskunnassa. Nämä haastavat koulujen arkea. Niin lahjakkaiden kuin heikkojen oppilaiden tulokset tippuivat. Kaikille oppilaille pitäisi pystyä koulussa tarjoamaan niin tukea kuin haastetta. Jo kolmannes pojista on heikkoja lukijoita, vaikka lukutaito on juuri se ja sellainen perustaito, jota tarvitaan kaikkeen muuhun oppimiseen. Budjettiriihessä hallitus leikkasi jälleen kuntien valtionosuuksia, nyt 110 miljoonalla eurolla, vaikka sivistystoimi on noin kolme neljäsosaa kuntien taloudesta. Arvoisa opetusministeri: miten varmistatte, ettei kunnissa tehdä [Puhemies koputtaa] leikkauksia varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen, kun hallitus kohdentaa [Puhemies koputtaa] sinne näin merkittävät leikkaukset?
Arvoisa puhemies! Oman nuoruuteni Eurooppa yhdistyi: Berliinin muuri kaatui. Erasmus-ohjelma houkutteli suuren määrän opiskelijoita oppimaan kieltä ja eurooppalaista kulttuuria yliopistoihin ympäri Euroopan. Kriisit näyttivät olevan takanapäin ainakin Euroopassa, ja myös perheet koti-Suomessa vaurastuivat laman jälkeen. Nyt valmistuvilla nuorilla heidän elämänpolulleen mahtuneet maailmantapahtumat ovat synkempiä: sota Euroopassa, globaali pandemia ja kiihtyvä ilmasto‑ ja luontokriisi. Päälle tulevat kiristynyt tahti, jota opinnoissa vaaditaan, heikentyneet opintoetuudet, kasvava lainamäärä, nuorten suuri työttömyys, sosiaalisen median luomat paineet ja turhautuminen. Kaksi kolmasosaa nuorista kokee säännöllisesti yksinäisyyttä tässä maailmassa Suomessa tällä hetkellä. Joka viides 16—24-vuotias kertoo kokeneensa yksinäisyyttä vähintään viiden vuoden ajan. Yksinäisyydellä taas on mielestäni vahva yhteys näihin mielenterveyshaasteisiin, joista useammassa puheenvuorossa täällä on jo puhuttu. Espoon nuorten hyvinvointilukuja katsoessa maahanmuuttajataustaisten poikien yksinäisyys korostuu siellä kokonaisuudessa vielä enemmän. Nostan yksinäisyysteeman ja yhteisöllisyyden tarpeen tähän puheen alkuun, sillä pidän niitä erittäin merkittävänä tekijänä nuorten hyvinvoinnille, ja tässä ne toimenpiteet eivät välttämättä ole niin kalliita, joilla sitä hyvinvointia voitaisiin edistää. Valitettavasti nuoret eivät odota sitä, että meidän talous kasvaa. Heidän nuoruus kulkee koko ajan eteenpäin. Lisää toimia nuorten tueksi ja työllistymiseksi tarvitaan enemmän ja olisi tarvittu jo. Hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset osuvat korostetusti nuoriin. Opiskelijoiden toimeentulo laskee pahimmillaan jopa 170 euroa kuukaudessa. Ansioturvan suojaosien poisto heikentää työn vastaanottamisen kannustimia. Suojaosat ovat auttaneet monia nuoria saamaan työn syrjästä kiinni ja ottamaan osa-aikatyötä vastaan. Juuri nuoret ovat yksi ryhmä, joka on osa-aikatyötä voinut hyödyntää. Nuorten hyvinvointiin panostaminen on ratkaisevaa sekä inhimillisesti että taloudellisesti. Mielenterveysongelmien ja syrjäytymisen kustannukset ovat valtavia koko yhteiskunnalle. Yksi syrjäytynyt nuori maksaa suomalaiselle yhteiskunnalle yli miljoona euroa ja mielenterveyden ongelmat jopa noin 11 miljardia vuodessa. Hallitus on kuitenkin päätynyt leikkaamaan nuorten kuntoutustuesta, nuorisotyöstä, esimerkiksi järjestöjen rahoituksesta — juuri siitä, missä on tehty arvokasta työtä nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja harrastustoiminnan järjestämiseksi. Harrastukset ja vapaaehtoistyö kerryttävät taitoja ja osaamista, mitkä ovat usein työllistymiselle ja työssä pärjäämiselle oleellisia. Tosiaan olemme koonneet sekä edustaja Hanna Holopaisen että vihreiden nuorten kanssa ehdotuksia nuorten työllistämiseen, ja esittelen seuraavaksi joitain näistä. Ensinnäkin asetetaan nuoret työllisyyspalveluiden keskiöön. Lisätään matalan kynnyksen elämänhallinnan vahvistamiseen keskittyviä palveluita, kuten starttivalmennusta ja Ohjaamo-palveluita. Niitä tulisi olla saatavilla kaikkialla Suomessa, ja niille olisi turvattava riittävät resurssit. Varmistetaan sujuva ohjaus Ohjaamoista matalan kynnyksen mielenterveys‑ ja päihdepalveluihin ja laajennetaan hyväksi todettua Vamos-toimintaa. Asetetaan nuoret etusijalle TE-palveluiden alkuhaastatteluissa, jotta tämä nuorisotakuun mukainen kolmen kuukauden ehto työn, opiskelun tai muun työllistymistä tukevan paikan löytymisestä tulisi mahdollisimman hyvin toteutettua. Otetaan joka kunnassa käyttöön kesätyöseteli 15—18-vuotiaille. Kaikilla kunnilla sitä ei vielä ole. Varmistetaan, että nuoret hyötyvät työkokeiluista. Huomioidaan siis kunnissa toteutettavien työkokeiluiden kohderyhmissä erityisesti alle 29-vuotiaat nuoret ja tarjotaan heille tarvittaessa lisätukea työkokeilupaikan löytämisessä esimerkiksi juuri Ohjaamojen kautta. Tarjotaan maahanmuuttajanuorille parempaa tukea työllistymiseen. Satsataan erityisesti heidän kielen oppimiseen ja oppisopimuskoulutuspaikkojen löytymiseen ja siihen, että sitä kielen oppimista voi tapahtua myös työn yhteydessä. Vahvistetaan nuorisotakuun seurantaa eli kerätään valtakunnallisia tietoja ja kohdennetaan meidän politiikkatoimia sitten tämän tiedon pohjalta, missä onnistutaan ja missä ei. Tässä kohtaa kiitos tästä koulutussetelikokeilun aloittamisesta. Siinä on yksi hyvä toimi, jonka hallitus on käynnistänyt. Laajennetaan harjoittelutuki koskemaan kaikkia korkeakouluopiskelijoita. [Puhemies koputtaa] Perutaan hallituksen hölmöt leikkaukset nuorten kuntoutukseen. Kuntouttava työtoiminta lakkaa, sosiaalinen kuntoutus lakkaa. Juuri nämä ovat auttaneet nuoria töihin. [Puhemies koputtaa] Arvoisa puhemies! Toimia, joita voisi tehdä, on paljon, ja niitä ei ole tehty riittävästi. Siksi kannatan edustaja Alametsän esitystä epäluottamuslauseeksi.
Arvoisa puhemies! Tämän lisäksi, että on ollut näitä kuntarahoituksen leikkauksia, niin VM:n arvio siitä, mikä TE-uudistuksen lisälasku kunnille on ollut sen kompensaation lisäksi, joka kunnille siis tehtiin uudistusta tehtäessä, on ollut 300—400 miljoonaa, eli se on aika iso summa sieltä kuntien rahoituksesta. Tämä on siis näitä nousseita työttömyysturvakuluja ja sakkomaksuja. Tähän ei ole tullut mitään uutta kompensaatiota eikä myöskään uutta mallia, jolla niitä sakkomaksuja voitaisiin tämmöisessä suhdannetilanteessa keventää. Sitä olen kyllä oppositiosta itse myös peräänkuuluttanut. Toinen asia, mistä halusin sanoa, on opettajien kohtaama väkivalta. Sen lisäksi, kun tässä puhuttiin tästä, miten pienissä kouluissa pystytään puuttumaan kiusaamiseen tai se nähdään paremmin, yleistynyt ilmiö on, että myös opettajaa kohtaan on väkivaltaa enemmän kuin ennen. Siinä myös tiedettäisiin ne keinot, joilla voitaisiin auttaa. Eli jos tiedetään, että luokassa on opiskelijoita tai oppilaita, jotka eivät ole täysin koulukuntoisia tai ovat aggressiivisia, niin sitä yksittäistä aikuista ei saa jättää yksin. Siellä pitäisi aina olla henkilöstöä, on se sitten koulunkäynninohjaaja tai avustaja tai erityisopetusresurssia, tai jos joku ei todellakaan ole koulukuntoinen, niin sitten sairaalakoulupaikkaa tai erityisluokkapaikkaa tarpeesta riippuen. Näitä ei pystytä tällä hetkellä riittävän nopeasti turvaamaan. Kyllä ammattihenkilöstö tietää sen, että tällaisessa tilanteessa itse asiassa koko luokan opetus kärsii, eivät ainoastaan ehkä ne kiusatut opiskelijat. Nämä ovat semmoisia tekijöitä, että kun väkivalta ja työn haastavuus kohdentuu myös opettajiin, niin alan houkuttelevuus kärsii. Palkkakehitys ei ole ollut hyvä. Me tiedetään, että tällä kaudella tuli vientivetoinen palkkamalli, joka sitoo sen palkkakehityksen vientialojen kehitykseen. Iso huoli on siitä, millä me koko opetussektorin, kasvatussektorin, houkuttelevuus turvataan myös jatkossa.
Arvoisa puhemies! On ilo kuulla, että meillä on tämmöinen yhteinen huoli meidän koulutuksen laadusta, ja tuntuu siltä, että jaetaan se täällä. Oppimistuloksista tässä oli puhetta. Ne ovat todellakin laskeneet myös muualla Euroopassa kännyköiden tulon kanssa samassa aikasyklissä, mutta suhteellisesti se Suomen pudotus on isompi ja monet Aasian maat taas ovat nousseet näissä vertailutuloksissa Euroopan ohi. Eli kyllä tässä varmasti osa selittyy kännyköillä, mutta tässä suhteellisessa pudotuksessa meillä on varmasti myös tämmöisiä omia kotimaisia tekijöitä. Tässä aikaisemmin puhuttiin opettajarekisteristä ja sen tarpeesta. Ihmettelen oikeastaan, että vaikka tämä on kustannuksiltaan noin miljoonan esitys ja sitä jo edellinen hallitus ja tämä hallitus ovat pyörittäneet pitkään, niin jostain syystä sitä ei olla saatu vietyä maaliin. Se olisi kyllä todella tärkeä tieto, kuinka meillä riittävät pätevät opettajat. Yksi iso huoli, mikä tällä hallituskaudella on tapahtunut, on että opettajien täydennyskoulutus on ajettu lähes kokonaan alas, eli sieltä ovat resurssit hävinneet. Juuri kun tässä puhuttiin vaikka tekoälyn hyödyntämisestä kouluissa, niin opettajat kertoivat suorasanaisesti viestin, että he eivät asiaa osaa riittävästi, opiskelijat menevät ohi, mutta mitään täydennyskoulutusta ei ole tarjolla julkisesti, ellei kunta sitten hanki jotain yksittäistä koulutuspäivää. Mutta sisältö on tosi iso, ja tarve olisi myös. Myös nämä kuntien leikkaukset, joita hallitus on tehnyt, osuvat suoraan koulutukseen, varhaiskasvatukseen. Valitettavasti se on näin. Eli vaikka meillä on ollut yksimielisiä mietintöjä sivistysvaliokunnassa siitä, mihin suuntaan asioita pitää kehittää, niin sitten kun katsoo vaihtoehtobudjetteja, niin niistä kyllä löytyy eroa siinä, kuinka paljon koulutukseen ollaan valmiita satsaamaan. Toivoisin, että seuraavalla hallituskaudella päästäisiin semmoiseen suunnitelmaan, jossa koulutuksen rahoituksessa edetään kohti pohjoismaista tasoa. En millään usko, että sillä, että me tiputaan koko ajan koulutuksen rahoituksessa, me voisimme pärjätä, olla yhtä kilpailukykyisiä. Kustannukset ovat täällä kuitenkin suunnilleen samaa luokkaa. Tämä koulutuksen investointirooli pitäisi nähdä. Olen tässä ihan samaa mieltä kuin edustaja Paasi täällä kuvasi, että kun on pieni maa, niin meillä eivät luonnonvarat riitä elättämään meitä pitkään, vaan se osaaminen on se, minkä varaan meidän pitää tulevaisuutta rakentaa.
Arvoisa puhemies! Tätä mittaamista Suomen kouluissa on kyllä tehty paljon, meillä tehdään valtakunnallisia kokeita — tässä edustaja Paasi peräänkuulutti sitä, että pitäisi mitata paremmin. Mielestäni opettajilla, kasvatusalan henkilöstöllä, on ollut tämä huoli ja viesti on ollut yhtenäinen jo pitkän aikaa, mutta valitettavasti kunnissa taloustilanne on ollut sellainen, että niitä kaikkia keinoja, mitä toivottaisiin, ei olla pystytty turvaamaan ja toteuttamaan. Kuten täällä useampi on jo kertonut, samaan aikaan, kun resurssit ovat vähentyneet tai resurssit ovat kohdentuneet enemmän tilakustannuksiin, it-kustannuksiin kuin itse siihen opettamiseen, nämä opiskelija- ja oppilasryhmät ovat paljon heterogeenisempiä, tarpeet ovat moninaisia. Ihan varmasti myös kännykät ja ruudulla vietetyn ajan lisääntyminen ovat vaikuttaneet lasten ja nuorten keskittymiskykyyn, ihan siihen virkeystilaan, jos illat menevät puhelimella valvoessa. Nämä kaikki vaikuttavat oppimisen edellytyksiin. Mittaamisen ja valtakunnallisten kokeiden lisäämisessä on haasteensa. Me tiedetään esimerkiksi brittiläisestä koulujärjestelmästä tutkimustuloksia siitä, kuinka se usein johtaa ei semmoisen laajan ymmärryksen ja sivistyksen syntymiseen vaan enemmän siihen, että pistemäisesti ulkoa opetellaan tietoja, joita sitten mitataan. Ei sekään ole huono, että sitäkin tehdään, mutta sellaisesta pelkästä kokeita varten opiskelusta jo hyvin nuorella iällä ei ole maailmanlaajuisesti tutkimuksissa hyviä tuloksia, enkä toivo, että tämä osaamistakuu meillä semmoiseen johtaisikaan. Pienet koulut, joita tässä edustaja Rasinkangas nosti, ovat todella tärkeitä. Viesti, joka tulee usein sekä vanhemmilta että opettajilta, on, että toivottaisiin, että ne pysyisivät eikä niitä lakkautettaisi. Tässä se pienen koulun koko eroaa kyllä hyvin paljon, puhutaanko maakunnista vai puhutaanko kaupungeista, sillä kaupungeissa 100—200 oppilaan kouluja pidetään jo pieninä ja niitä joudutaan lakkauttamaan, kun investointiresursseja ei ole korjata esimerkiksi niitä koulutiloja. Tänään viimeksi keskusteltiin kuntien parlamentaarisessa työryhmässä siitä, kuinka tätä koulutuksen laatua pystyttäisiin jatkossa... — Mikrofonista lähti ääni. — Eli miten ne resurssit kohdentuisivat niin, että koulutuksen laatu turvataan sekä siellä, missä meidän lasten määrä vähenee, että siellä, missä meillä on kasvava määrä lapsia ja nuoria, jotka ovat meidän tulevaisuuden työntekijöitä. Mitkä ovat ne kriteerit, joilla me saadaan se turvattua ja vahvistettua?
Arvoisa puhemies! Suomessa ollaan syystä huolissaan laskeneista oppimistuloksista. Viime vuosina on haluttu panostaa peruskouluissa perustaitoihin: lukemiseen, kirjoittamiseen ja laskemiseen. Oppimisen tuen uudistuksella taas haluttiin vahvistaa tukea tarvitsevien oppimista ja toisaalta tukea sitä muuta opetusryhmää saamassaan opetuksessa. Kuntien leikkaukset kuitenkin jättävät nämä uudistukset huteralle pohjalle. Koulujen vaikeutuneesta tilanteesta ja heikenneistä oppimistuloksista huolimatta arvosanat ovat säilyneet ennallaan. Vaatimustasoa on monien tutkimusten perusteella helpotettu. Osaamistakuun ajatus riittävän osaamisen saavuttamisesta ja yhdenvertaisesta arvioinnista on kaunis. Todellisuudessa monet muut tekijät kuin osaamistakuu vaikuttavat oppimistuloksiin kuitenkin merkittävästi enemmän. Näitä ovat koulujen ja luokkien ryhmäkoko, opettajien riittävä koulutus ja ammatin ja ylipäätään koulutuksen arvostuksen vahvistaminen. Tässä on tapahtunut merkittävää laskua suomalaisessa yhteiskunnassa. Lasten ja nuorten hyvinvointi, laadukkaiden oppimateriaalien turvaaminen, oppimisen tuen ja riittävän kieliopetuksen saatavuus ja niin edelleen — nämä tekijät yhdessä ratkaisevat. Ajattelen niin, että pelkästään luokallejättö ei auta, jos opetuksessa ja oppimisessa ei tapahdu selkeää muutosta ja jos ei saada riittävää oppimisen tukea turvattua tai toisaalta niitä oppimisen esteitä ratkottua. Esteet voivat toki johtua muistakin syistä kuin mitä kouluissa pystytään hoitamaan. Tässä laissa opetussuunnitelmien sisällöt aiotaan vuosiluokkaistaa, ja tästä asiasta olen kuullut huolenaiheita. Vuosiluokkaistaminen ja arvosanojen kriteereiden tarkentaminen tarkoittaa sitä, että opetussuunnitelman tavoitteita jaetaan täsmällisemmin vuosiluokkakohtaisesti ja sitten tähän arviointiin lisätään määrittelyjä. Tämä on valtavan iso urakka tehtäväksi ja vaativa työ. Opetussuunnitelmatyötä on Suomessa totuttu tekemään laajan asiantuntijajoukon voimin. Siihen on vakiintuneet, hyvät prosessit, joista on ihan maailmanlaajuisesti otettu oppia, mutta nyt näyttää siltä, että koko tälle vuosiluokkaistamistyölle kaikkien oppiaineiden osalta on varattu aikaa yksi vuosi ja resursseja tähän työhön ei ole varattu ollenkaan. Tästä syntyy iso huoli, minkälaista laatua pystymme sitten tässä osaamistakuussa turvaamaan. Toivoisin — nyt täällä ei ole ministeriä paikalla — että kertoisitte, miten tämä työ on ajateltu toteuttaa, sillä Opetushallitukseen, joka tätä opetussuunnitelmatyötä tekee, on tehty merkittävät leikkaukset tämän hallituskauden aikana, ja ne haastavat tätä valmistelutyötä entisestään. Sitten tämän vuoden jälkeen, kun koko tämä suunnittelu-uudistus tapahtuu, seuraava vuosi olisi aikaa näillä oppimateriaalin valmistajilla saada kaikki oppimateriaalit päivitettyä. Tässä pelkään taas sitä, että oppimateriaaliuudistukset usein johtavat siihen, että niistä syntyy lisäkustannuksia kunnille eli opetuksen järjestäjille, jotka joutuvat uusia oppimateriaaleja hankkimaan. Eli toivon, että näitä siirtymäaikoja pidettäisiin riittävän pitkinä ja resurssit tämän työn valmisteluun turvattaisiin.
Arvoisa puhemies! Suomalaisen yhteiskunnan iso lupaus on ollut, että koulutus on maksutonta. Kaikille avoimella koulutuksella on ollut valtavan suuri merkitys siinä, että kaikenlaisista taustoista tuleville on ollut tarjolla mahdollisuus opiskella niin pitkälle kuin tahtoa ja kykyä on. Nyt, hallitus, kuitenkin leikkaatte kunnilta ammatillisesta koulutuksesta, korkeakoulujen perusrahoituksesta ja opintotukietuuksista, lisäätte opintotuen lainapainotteisuutta, rajoitatte toisen tutkinnon suorittamisoikeutta ja lanseeraatte avoimen korkeakoulun maksullisen tutkinnon. Samaan aikaan keskustelu lukukausimaksuista on pulpahtanut pinnalle. Tiedämme maailmalta, että lukukausimaksut vähentävät vähävaraisista perheistä tulevia opiskelijoita eivätkä aidosti tuo lisäeuroja koulutukseen. Arvoisa tiede- ja kulttuuriministeri, onko hallitus sitoutunut maksuttomaan koulutukseen? Mitä teette sen eteen, että maksuton koulutus säilyy Suomessa? [Pia Lohikoski: Hyvä kysymys!]
Arvoisa puhemies! Suomi on jäänyt auttamattomasti jälkeen verrokkimaiden koulutustasosta. OECD-maiden kärjessä korkeakoulutus on 60 prosentin luokkaa nuorten aikuisten ikäluokasta. Suomessa korkeakoulutuksen suorittaneiden nuorten aikuisten osuus on vain 39 prosenttia. Suomi on sijalla 31 eli 38 maan tilaston hännillä. Meidän pitää myöntää, ettemme enää ole koulutuksen kärkimaa. Nykyisillä toimilla saamme tasoa nostettua siihen puoleen ikäluokasta, joka on tällä hetkellä tavoitteeksi asetettu taso, aikaisintaan 2030-luvun lopulla tai 2040-luvulla. Se on aivan liian myöhään kilpailukykymme nostotavoitetta ajatellen. Opintosetelikokeilun lähtökohdat ovat varsin kannatettavat. On hyvä, että ilman opintopaikkaa jääneet nuoret saavat avoimen korkeakoulun kautta tuntumaa korkeakouluopintoihin. Koulutukseen kiinni pääseminen on tärkeää aikana, jolloin työllistyminen on poikkeuksellisen vaikeaa. Haluan siis kiittää hallitusta, kun tässä on siihen syytä. Me vihreät olemme pitkään kannattaneet avointen korkeakoulujen opintojen tekemistä maksuttomiksi, etenkin juuri ilman opiskelupaikkaa jääneille. Seuraavana askeleena vastaavaa voisi tarjota kaikille, joilla ei vielä ole korkeakoulututkintoa suoritettuna, esimerkiksi tutkintojen puuttuvien opintokokonaisuuksien tekemiseen. Arvoisa puhemies! Opiskelu avoimessa yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa ei ole kuitenkaan sama asia kuin tutkintokoulutukseen osallistuminen, eikä tämä saa olla ovenavaus koulutuksen maksullisuudelle tai lukukausimaksuille Suomessa. Tutkinnonanto-oikeus ei siis vihreistä saa siirtyä maksullisen toiminnan piiriin. Oleellista olisi turvata sujuvat siirtymät avoimista korkeakouluista ja yliopistoista tutkinto-opiskelijoiksi. Nyt näissä on paljon vaihtelevuutta. Avoimessa opiskelevat nuoret jäävät myös paitsi esimerkiksi opintososiaalisista etuuksista, opiskelijaterveydenhuollosta ja korkeakoulujen tarjoamasta yhteisöstä. Päätavoitteen tulisi siis edelleen olla se, että korkeakoulujen ovet avautuisivat mahdollisimman monelle nuorelle. Hallituksen koulutusasteen korottamiseen varaama kertaluontoinen sadan miljoonan euron summa on auttamattomasti liian vähän, sillä tämä sama raha jakautuu opintosetelikokeilun lisäksi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen aloituspaikkojen lisäämiseen. Jotta korkeakoulujen koulutusaste saataisiin nousemaan yli puoleen ikäluokasta ja tulevaisuudessa siihen 60 prosenttiin eli OECD-maiden kärkeen ja tällä hetkellä olemassa oleva nykyinen hakijasuma saataisiin purettua, tarvittaisiin seuraaville kymmenelle vuodelle noin miljardin panostuksia. Tämä lisäpanostus varmistaisi myös, että korkeakoulutuksen laatu pystyttäisiin pitämään kansainvälisestikin korkeana. Nyt meidän opiskelijakohtainen rahoitus on jäänyt muiden Pohjoismaiden taa. Eli tässä on nyt kolmelle vuodelle rahoitus, joka käytännössä tarvittaisiin vuosittain. Osasta korkeakouluista on myös kuulunut huolta siitä, ettei kokeilussa maksettava korjaus, 20 euroa per opintopiste, kata opetuksen eikä ohjauksen todellisia kustannuksia. Eli lisääntyneestä koulutuksesta saattaa valua kuluja korkeakoulujen maksettavaksi muuten. Tämä on tietysti aina riski sille, miten sitä laatua saadaan pidettyä yllä. Arvoisa puhemies! Haluan kysyä myös, löytävätkö ammatillisen tutkinnon suorittaneet nuoret kokeilun pariin. Jotta Suomen korkeakoulutusastetta saadaan korotettua puoleen ikäluokasta tai korkeammalle, tulee myös ammatillisen koulutuksen tarjota yhtäläinen mahdollisuus korkeakoulutuksen piiriin pääsyyn. Tämä edellyttää lisää ohjausta, kannustusta ja riittävää lähiopetusta myös ammattioppilaitosten puolelle. Ihmettelen myös sitä, että tässä on rajattu nyt englanninkieliset ja muunkieliset opinnot avoimen korkeakoulun osalta pois kokeilun piiristä ja tämä seteli mahdollistuu ainoastaan suomen- ja ruotsinkielisiin opintoihin. Korkeakoulut ovat kuitenkin panostaneet siihen, että varsin laadukkaita ja hyviä kursseja on tarjolla myös englannin kielellä. En ymmärrä tätä rajausta. Lisäksi vapaan sivistystyön oppilaitokset, kuten kesäyliopistot, ovat jääneet tässä kokeilussa pahasti sivuun. Opintosetelietuuden käyttö toteutetaan Opin.fi-palvelun kautta, johon vapaan sivistystyön oppilaitoksilla ei ole pääsyä, eikä sitä ole mahdollista myöskään tarjota tämän kokeilun aikataulussa. Mutta kun kokeilu on kolmevuotinen, niin toivoisi, että tässä valiokunta katsoisi, onko mahdollista, että tulevina vuosina vapaan sivistystyön oppilaitokset pääsisivät tähän mukaan. Vielä viimeisenä nostan aiheen, joka on tämä, että Suomessa 77 prosenttia nuorista pitää välivuosia ennen korkeakoulussa aloittamista. OECD-maissa vastaava keskiarvo on 44 prosenttia. Opintojen aloitusikä on Suomessa keskimäärin 24 vuotta, ja OECD-maiden keskiarvo on 22 ikävuotta. Ensikertalaiskiintiön piti olla tämmöinen toimi, jolla näitä välivuosia ehkäistään, mutta nyt näyttää siltä, että nuoret eivät ota saamaansa koulutuspaikkaa aina vastaan, jos ei ole se ensimmäinen suosikki, opintoala, korkeakoulu tai yliopisto, vaan he panttaavat näitä tärkeäksi koettuja ensikertalaispisteitä, jotta voisivat sitten seuraavana vuonna hakea uudestaan. Olemme ehdottaneet, että näitä ensikertalaispisteitä ei menettäisi ensimmäiseen 60 opintopisteeseen mennessä, vaikka ottaisi tällaisen toissijaisen paikan vastaan, eli voisi sitten keskimäärin sellaisen vuoden verran opiskella ja katsoa, olisiko se oma ala mahdollisesti sittenkin se oma toissijainen tai kolmassijainen valinta tai alkaako sitä mahdollisesti viihtymään siellä toisella opiskelupaikkakunnalla. Toivon, että valiokunta tätä käsitellessään pohtii tätäkin.
Arvoisa puhemies! Kiitos ensinnäkin siitä, että saadaan opintoseteli tänne käsittelyyn. Vihreät ovat pitkään esittäneet, että kun meillä näin iso osa nuoria jää ilman sitä ensimmäistä opiskelupaikkaa, niin me voisimme tarjota maksuttomat opinnot avoimessa korkeakoulussa — ovat ne sitten yliopisto- tai amk-opintoja — ja näin saada tämän nuorten korkeakouluopiskelupolun nopeasti käyntiin. Meillä jää useampi vuosi väliin. Suomessa keskimääräinen aloitusikä on 24 vuotta, ja me ollaan muita OECD-maita perässä siinä, milloin opinnot päästään aloittamaan. Mutta ei olla missään vaiheessa vihreissä ajateltu niin, että tämä opinnonanto-oikeus siirtyisi avoimille korkeakouluille ja näin muodostuisi tällainen maksullinen korkeakouluväylä Suomeen. Tästä kysyisin vielä hallituksen ajatuksia: minkä vuoksi sellainen ajatus tuntuu olevan nyt, että maksullista väylää rakennetaan rinnakkain?
Arvoisa puhemies! Olisi kiva keskustella tästä laista niin, että tätä taustaa tunnettaisiin vähän paremmin. Lain on tehnyt nyt joku, joka tuntee koulutusjärjestelmää hyvin huonosti. Kansanopistojen tekemä kotoutumiskoulutus ei ole, ministeri, kuten te olette sanonut, pilipalikoulutusta, vaan se on sitä laadukasta. Siellä meillä on pätevät opettajat, jotka koulutusta antavat, ja tulokset ovat hyviä verrattuna näihin kilpailutettuihin koulutuksiin, joissa lopputulos on ollut se, että yksi viidestä saavuttaa sen kielitaidon, joka on tavoitteena, jolla ammatillisessa koulutuksessa voisi pärjätä. Eli nyt ajamme alas sitä osaa koulutuksesta, joka on toiminut, ja ajamme samalla alas myös mahdollisia opettajan tehtäviä ympäri Suomea. Nämä samat opettajat, jotka ovat voineet työllistyä kansanopistoihin, ovat meillä lukio-opettajia, ammatillisen koulutuksen opettajia, ja näin ovat saaneet kokonaisen työpaikan meillä seuduilla, joilla väki vähenee. Tämä on erittäin huono esitys, 47 miljoonan leikkausesitys, jonka käytännössä kunnat joutuvat kompensoimaan.
Arvoisa puhemies! Kouluissa historiaa opiskellessa sitä mietti, mitä aikalaiset ymmärsivät kulloinkin käsillä olleista murroksista. Mikseivät he pontevammin pyrkineet estämään kansanmurhia tai vähemmistöjä sortavien vallanpitäjien nousua? Se maailma, jossa me 70-luvulla syntyneet saimme kasvaa, on murroksessa. Demokratian globaali heikkeneminen on jatkunut lähes kaksi vuosikymmentä, ja yli 70 prosenttia maailman väestöstä elää nyt autoritäärisissä valtioissa tai demokratiakehityksen taantumassa. Ilmiö näkyy kansalaisoikeuksien rajoittamisena, populismin nousuna ja keskinäisen luottamuksen murenemisena. Tämä muutos ei tapahdu itsestään. Niin Kiinassa kuin USA:ssa on vallassa ajattelu, jossa liberaali demokratia nähdään heikkoutena tai vastustuksen kohteena. Sääntöpohjaista maailmanjärjestystä murennetaan. Esimerkistä käy, kuinka Kiina vielä Venäjän anneksoidessa Krimin 2014 ilmaisi syvän huolen ja vaati diplomaattisia toimia. Täysimittaisen hyökkäyssodan alkaessa Ukrainaan samaa reaktiota ei enää nähty. Kuten selonteko toteaa, maailmaa määrittävät yhä enemmän valta, voima ja kilpailu. USA on antanut Israelille lähes vapaat kädet Palestiinan tuhoamisessa ja Etelä-Libanonin pommittamisessa. Se ei ole edes pyrkinyt hakemaan YK:n mandaattia toimilleen Iranissa tai Venezuelassa. Puheet Grönlannin ja Kuuban valloittamisesta osoittavat yhteisistä sopimuksista piittaamatonta omien intressien ajamista. Selonteon arvio Yhdysvaltojen muuttuneesta toimintalogiikasta presidentti Trumpin toisella kaudella kuvaa todellisuutta aiempaa suoremmin mutta yhä diplomaattisesti. Emme saa nojata liian toiveikkaaseen ajatukseen siitä, että Yhdysvaltojen ja Euroopan suhde olisi ennallaan. Näin ei ole. Yhdysvaltojen nykyistä suuntaa ja sen vaikutuksia Euroopan ja koko maailman turvallisuuteen ja vakauteen pitäisi arvioida vielä realistisemmin. Liittolaisemme on ennalta arvaamaton ja Euroopan turvallisuutta osin haastava.
Arvoisa puhemies! Maahanmuuttajien perehtyminen suomalaiseen yhteiskuntaan on tärkeää. Riittävät ja laadukkaat resurssit kotoutumiseen ovat tärkeitä tämän yhteiskuntatiedon saavuttamiseksi. Valitettavasti juuri kotoutumistyöstä on kunnilta leikattu. Järjestötyö, tukiperheet, arjen kulttuuriin tutustuminen ovat tärkeitä. Työskennellessäni opettajana useat maahanmuuttajaperheet kysyivät hyvin arkeen liittyvissä asioissa tukea. Esimerkiksi veroilmoituksen täyttäminen oli sellainen, joka ei ole tuttu, ja varsinkin kun se ilmoitus on vieraalla kielellä, niin olisihan sille syytä, että olisi joku taho, joka voisi opastaa tässä ja tämäntyyppisissä arjen asioissa. [Sanna Antikaisen välihuuto] Opettajan ammattitehtävään ei tämä kuulu, mutta totta kai suomalaisena kansalaisena halusin, että se veroilmoitus tulee oikein täytettyä, ja siinä autoin. Mutta tämäntyyppiset opit, tämäntyyppinen tuki olisivat niitä, jotka varmistaisivat sen, että kotoutuminen onnistuu. Suomen kansalaisuuden ehdot ovat jo nyt tiukat, ja muuhun... [Sanna Antikainen: Ei pidä paikkaansa!] — Anteeksi, jos täällä voisi huutelua olla vähemmän, niin voin keskittyä paremmin. Joo. — Suomen kansalaisuuden ehdot ovat nyt tiukat, ja meillä on ruuhkaa kansalaisuushakemusten käsittelyssä. Tämä jono on pitkä, Migrin mukaan normaalitilanteessa 34 kuukautta. Aiemmin tästä käsittelyajasta sai arvion Migriltä, siitä, kuinka kauan käsittelyyn ja päätökseen on menossa aikaa. Nykyisin tätä tietoa ei enää hakijoille anneta. Tiedossa on, että yli kymmenen vuotta Suomessa jo asuneet, myös perheelliset, odottavat yhä näitä kansalaisuuspäätöksiä. Näin pitkät odotusajat eivät todellakaan ole kohtuullisia, jos elämä on jo tänne rakennettu. Esimerkiksi Kauppakamari nosti lausunnossaan tästä esityksestä esiin, että on riskinä, että tästä syntyy prosessiin jälleen uusi pullonkaula. Haluaisin muistuttaa hallituspuolueita myös siitä, että juuri kehysriihen yhteydessä tuotiin esitys siitä, että valtionhallinnosta leikataan 60 miljoonaa euroa lisäsäästöjä jo aiemmin tehtyjen säästöjen päälle. Mutta tämä on selvästi hallituksen valinta, että tätä byrokratiaa halutaan lisätä, vaikka aika usea näistä lausunnonantajista toteaa, että jo nämä aiemmin lainsäädäntöön tehdyt muutokset, joissa on pidennettyä asumisaikaa, kielivelvoitteiden pidentämistä, tulorajoja, todennäköisesti täyttävät jo kaikki nämä hallituksen esityksessä asetetut tavoitteet. Esimerkiksi Suomen Asianajajat nosti esiin, että tämä muutos on todennäköisesti aivan tarpeeton. Jyväskylän yliopisto huomautti lausunnossaan esityksen pohjautuvan hyvin ohueen tutkimustietoon. Yliopisto epäilee, onko koe oikeasti vastaus kotoutumisen ongelmiin, vai onko kyse enemmän symbolisesta eleestä. Ja tässä taloustilanteessa mielestäni tällaisiin symbolisiin eleisiin ei pitäisi satsata vaan ennemmin siihen aitoon kielen oppimiseen, aitoon kotoutumiseen. Niitä resursseja ja keinoja sen saavuttamiseen ei tule. Mutta sen verran positiivistakin palautetta pitää antaa, että on hyvä, että tässä esityksessä on päädytty siihen, että tämä koe mittaa yleistietoa, ei arvoja. Yhteiskunnan tällaiset perusperiaatteet, oikeudet ja velvollisuudet ovat hyviä tietää, ja näiden kautta näiden kansalaisuutta hakevien ihmisten osallisuus meidän suomalaisessa yhteiskunnassa voi vahvistua. Siksi meidän pitää varmistaa, että hakijoilla on hyvät edellytykset nämä tiedot ja taidot saada.
Arvoisa puhemies! On surullista jälleen nähdä hallituksen arvovalintoja: velka kasvaa, mutta köyhimmät maksavat. Leikataan heikoimpia tukevilta järjestöiltä, joita ministeri tuntuu oikein inhoavan. Lakkautetaan kuntouttava työtoiminta, leikataan kehitysyhteistyöstä ja lakkautetaan sosiaalinen kuntoutus. Mihin näitä ihmisiä aiotaan sitten siirtää, minkälaisen tuen piiriin? Myös opiskelijoille pyllistetään jälleen. Hallitusohjelmassa luvattiin tehdä opintotuen kokonaisuudistus, jossa opiskelijoiden toimeentulo piti turvata. Viimeinen hallituksen riihi on käsillä, eikä rahoitusta tähän kokonaisuudistukseen näy. Perheellisille opiskelijoille luvataan lisätukea. Tuleeko se muiden opiskelijoiden pussista — tässä tilanteessa, jossa opiskelijoiden asumistuesta on jo säästetty, opiskelijoiden toimeentulo on heikentynyt, opiskelijoiden lainamäärät vain kasvavat? Mihin oikein kuivui tämä opintotuen kokonaisuudistus?
Arvoisa puhemies! Ajattelin tähän loppuun nostaa näitä lukuja muualtakin kuin keskustan ohjelmasta. Täällä EK sanoo, että tavoitteena on sen mukaan vähintään 45 000 työperäisen nettomaahanmuuttajan vuositaso, ja tässä on Ilkka Oksalan perusteita: ”Väestökehitys ja huoltosuhde heikkenevät nopeasti, koska syntyvyys on laskussa. Yrityksissä on suurta huolta, miten osaavaa työvoimaa on saatavilla, kun nousukausi alkaa. Työhön johtavan maahanmuuton lisääminen ja maahanmuuttajien kotouttaminen ovat yksi ensi vaalikauden tärkeimmistä toimista”, toteaa EK:n johtaja. Sitten Etlan lukuja: Etlan tutkimuksen mukaan työikäisen väestön vakauttaminen vaatisi noin 44 000 hengen vuotuista nettomaahanmuuttoa, mikä on selvästi enemmän kuin nykytaso. Tässä on näitä Etlan perusteita: ikääntyminen heikentää talouden kasvua sekä työvoiman määrän vähenemisen että tuottavuuskehityksen hidastumisen kautta. Suomalaisen ja kansainvälisen tutkimuksen mukaan suurin osa ikääntymisen vaikutuksesta syntyy nimenomaan tuottavuuden heikkenemisestä, kun työvoima siirtyy matalan tuottavuuden aloille ja uutta teknologiaa omaksutaan aiempaa hitaammin. Maahanmuutto ei voi ratkaista koko ikääntymisestä aiheutuvaa taloudellista haastetta, mutta sen on oltava osa ratkaisua. Eli täällä on varsin selkeitä perusteita siihen, että jos haluamme tätä Suomen taloutta vahvistaa, niin meidän on tämä meidän ikääntyminen otettava vakavasti, myös maahanmuuttajien tänne tulo ja täällä se kotoutuminen, koulutuksen saaminen ja työllistyminen. Tämä tällainen syyttelevä keskustelu ei Suomea kyllä nousuun saa.
Kiitos, arvoisa puhemies! Vähintäänkin sieltä kysyttiin — jos nyt muistan sanasta sanaan — kuinka monta tutkintoa ja ammattia valtion tulee kustantaa. Tämä kysymys on kuultu tämän lakiesityksen käsittelyn yhteydessä moneen kertaan, ja tämä on iso yhteiskunnallinen keskustelu, jota meidän pitäisi avoimesti avoimin kortein käydä. Jos pyrkimys on siinä, että meidän korkeakoulutuksen maksuttomuutta aiotaan muuttaa, niin sanokaa se ääneen, että se on se tavoite. Ja jos aiotaan alanvaihdosta tehdä vaikeampaa, niin on mahdollisuus jatkossa sitten ilmeisesti osan puolueista mielestä tehdä yksi tutkinto, ja jos haluat vaihtaa alaa, niin se ei enää sitten maksuttomasti ole mahdollista. Olisi hienoa, että kävisimme avoimin kortein tämän keskustelun.
Arvoisa puhemies! Jatkan vielä tuosta edellisestä. Eli on mahdollista, että tällä uudistuksella nyt aiheutetaan päinvastaista kuin mitä tavoitellaan, eli opiskeluajat saattavat pidentyä heillä, jotka haluavat tehdä kahden alan tai tämmöisen poikkitieteellisen opiskelukokonaisuuden. Suomi on sen verran pieni maa, että meillä ei ole jokaista tällaista poikkitieteellistä mahdollisuutta samalla tavalla tarjolla kuin vaikka Briteissä tai Ranskassa, joissa on tämmöisiä yhdistelmiä enemmän jo siinä vaiheessa, kun tutkintoa haetaan. Ajattelen niin, että opiskelualan vaihtaminen ei myöskään helpotu tällä yhtään, että sinä et voi kokeilla useampaa tutkintoalaa yhtä aikaa, vaan sinun täytyy sitten lopettaa se ensimmäinen opiskelusi, jos haluat alaa vaihtaa. Eikä tähän myöskään ole tehty semmoista joustoaikaa, joka olisi vielä ollut mahdollista lisätä, että sinulla olisi jonkun aikaa mahdollista pitää kahta tutkinto-oikeutta yhtä aikaa, viimeistellä ne opinnot ja sitten jatkaa siitä toisesta saamastasi opiskelupaikasta. Eli riski on, että opiskeluajat pitenevät entisestään. Tosiaan tässä mainittiin jo meidän esitys, jota on myös esimerkiksi SYL tukenut, että ensikertalaiskiintiö kuluisi vasta vuoden kuluttua siitä, kun olet opinnot aloittanut, tai 65 opintopisteen, tai sitä rajausta voisi tietysti yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa katsoa, missä kohtaa olisi hallinnollisesti järkevää, että katsottaisiin sen kiintiön kuluneen. Näin se mahdollistaisi sen, että alan vaihtaminen voisi tapahtua jo opintojen alkuvaiheessa, eikä tarvitsisi lykätä sen opiskelupaikan vastaanottamista, koska nyt tapahtuu se, että näiden ensikertalaispisteiden kuluttamista ei haluta tehdä, koska ne ovat monelle niin ratkaisevia korkeakouluun päästessä, että niitä säästääkseen ei oteta sitä toissijaista saatua opiskelupaikkaa vastaan vaan haetaan sitten seuraavana vuonna opintoihin uudestaan. On hienoa, että tämä opintoseteli hallituksella etenee avoimeen korkeakouluun ja avoimiin yliopistoihin. Toivottavasti saadaan se voimaan jo täksi syksyksi, niin että se oikeasti auttaisi nyt opiskelupaikkaa hakevia, näitä paikkoja jo useana vuonna hakeneita, tässä sumassa. Valitettavasti se on ilmeisesti astumassa voimaan ainoastaan näiden uusien kirjoittajien osalta, eli se ei isoa joukkoa vielä tulee auttamaan, mutta toivottavasti jatkuu niin, että sitten se joukko laajenee, joka tätä seteliä pystyisi jatkossa käyttämään. Olen samaa mieltä siitä, että tutkinnonanto-oikeuden pitäisi kuitenkin säilyä korkeakouluilla. On merkittävää, että siinä, missä se tutkimus ja lopputyö tehdään, on tämä tiedeyhteisö ja tutkimusyhteisö mukana.
Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä tosiaan rajataan opinto-oikeus korkeakouluissa vain yhteen opiskelupaikkaan kerrallaan. Perustelu, tai se tavoite, minkä hallitus kertoo, että tällä saataisiin lisää aloituspaikkoja, on ihan tarpeellinen ja hyvä. Me ollaan OECD-tilastoissa tiputtu keskiarvon alapuolelle meidän osaamistasossa, korkeakoulutustasossa, ja sitä todella pitäisi saada nousuun, mutta sitten kun kuulemisessa kuultiin korkeakouluja, niin he kertoivat, että he näkevät, että tällä syntyy lähinnä lisää byrokratiaa sen suhteen, että tarkastetaan opintopaikkojen määrää, ja uusiin aloituspaikoihin tästä ei vapaudu rahoitusta, sillä tällä hetkellä jo sisäänotoissa otetaan sen verran enemmän opiskelijoita sisään, että huomioidaan tämä, että osalla esimerkiksi lapsensaannin, armeijan, vaihto-opiskeluvuoden takia sinne syntyy näitä tyhjiä vuosia. Eli tällaista lisäpaikkamäärää tästä ei ole syntymässä. Uudet aloituspaikat tarvitsisivat lisärahoituksen, jotta sitten sitä korkeakoulutuksen laatua pystyttäisiin myös pitämään yllä. No, tästä syntyy myös sellaisia ongelmia, että jos on halunnut tehdä monialaisia opintoja tällä hetkellä, niin tämä nykyinen rahoitusmalli ei kannusta yliopistoja ja korkeakouluja niitä kovasti tarjoamaan, ja tämän vuoksi jotkut ovat hakeutuneet lukemaan kahta tutkintoa yhtä aikaa. Tämä määrä, joka näin toimii, ei myöskään ole kovin hurja, mutta niillä, joilla rahkeita on tehdä kahta tutkintoa yhtä aikaa, pitäisi mielestäni se mahdollisuus olla. Olisi myös ollut syytä tuoda tämäntyyppisen esityksen kanssa yhtä aikaa esitys siitä, miten kannustetaan jatkossa korkeakouluja tarjoamaan lisää sivuaineopintoja mahdollisesti toisesta korkeakoulusta, toisesta tiedekunnasta, mahdollisesti myös ammattikorkeakoulusta, koska siellä se mahdollisuus on vielä vähäisempi kuin yliopistoissa. Näiden pienien opintokokonaisuuksien, joita myös täydennyskoulutuksessa tarvitaan enemmän, rahoitusmallia pitäisi kehittää sitten siihen suuntaan, että näitä olisi mahdollista edistää. Nyt tehdään ainoastaan tämä rajaus, joka rajaa sen mahdollisuuden, että teet esimerkiksi kahdesta tiedekunnasta tai kahdesta yliopistosta opintoja yhtä aikaa. Itse aikoinaan tein sekä valtiotieteellisiä opintoja että opettajankoulutusta, ja varsin hyödylliseksi olen nähnyt, että näitä molempia opintoja pystyi edistämään. No, sitten jos katsoo vähän pidemmälle ja vaikka Sitran juuri tekemää avausta siitä, että korkeakoulutuksesta pitäisi tehdä maksullista, niin näen tässä kyllä ison riskin siihen, että tässä valmistellaan sitä, että tämä toinen korkeakouluopiskelupaikka voidaan tehdä maksulliseksi, ja olisi ihan tärkeää kuulla esityksen tekijöiltä, että tästä irtisanouduttaisiin, tai sitten suoraan kerrotaan, että tämä maksullinen korkeakoulutus on se tavoite, [Puhemies koputtaa] joka hallituksella on.
Arvoisa puhemies! Lakialoite on laiksi rikoslain 25 luvun muuttamisesta koskien pakottavaa kontrollia. Lakialoitteen tarkoituksena on säätää rikoslakiin uusi rikosnimike: pakottava kontrolli. Säännöksellä kriminalisoitaisiin pitkäkestoinen, toistuva ja prosessimainen psyykkinen väkivalta. Pakottava kontrolli on eräs vakavimmista psyykkisen väkivallan muodoista ja usein osa lähisuhdeväkivallan jatkumoa. Se koostuu lukuisista teoista ja laiminlyönneistä, joilla pyritään kontrolloimaan uhrin elämää, rajoittamaan hänen sosiaalisia suhteitaan, hallitsemaan arkea ja murtamaan itsemääräämisoikeutta. Väkivallan vaikutukset voivat olla vakavia ja pitkäaikaisia, ja usein uhreilla esiintyy masennusta, ahdistusta, dissosiaatiohäiriöitä, itsetuhoisuutta ja sosiaalista eristyneisyyttä. Pakottavan kontrollin pitkäaikaiset vaikutukset voivat näkyä esimerkiksi uhrin fyysisessä sekä psyykkisessä terveydessä tai heikentyneenä taloudellisena asemana. Pakottavaa kontrollia voi ilmetä muun muassa jatkuvana tarkkailuna, yhteydenpidon rajoittamisena, rahankäytön kontrollina, toisen liikkumisen estämisenä, uhkailuna, vähättelynä, nöyryyttämisenä tai itsenäisten päätösten estämisenä. Pakottava kontrolli ilmenee usein tilanteissa, joissa tekijällä ja uhrilla on nykyinen tai aiempi läheinen ja jatkuva vuorovaikutussuhde, kuten perhe- tai seurustelusuhde, omaishoitosuhde, hoito- tai kasvatussuhde, tai kun tekijä toimii uhrin elämään syvästi vaikuttavassa yhteisössä tai auktoriteettiasemassa. Ilmiö ei aina näyttäydy ulospäin selkeänä väkivaltana, vaan se kietoutuu uhrin jokapäiväiseen elämään niin, että uhri menettää vähitellen kykynsä toimia itsenäisesti tai tehdä omia valintojaan. Pakottava kontrolli on siis väkivaltaa, joka muodostuu prosessimaisesti lukemattomista alistavista, painostavista ja kontrolloivista teoista. Pitkäaikaisvaikutukset näkyvät erityisesti henkilöillä, jotka ovat kasvaneet suljetuissa yhteisöissä, kuten joissain uskonnollisissa, romani- tai maahan muuttaneissa yhteisöissä — nämä esimerkit ovat tutkimustiedosta, ja samat on mainittu siellä lakialoitteessa. Tällöin henkilö on saattanut kasvaa pakottavaan kontrolliin lapsesta asti sekä nähnyt ilmiötä tapahtuvan ympärillään. Pakottavasta kontrollista on muodostunut normi, jolloin myös uhrilla saattaa olla vaikeuksia tunnistaa kokemaansa väkivallaksi. Kontrolli vaikuttaa myös yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja tasa-arvoon. Se ylläpitää ja uusintaa sukupuoleen perustuvaa vallankäyttöä ja tukee rakenteita, jotka sallivat toisen ihmisen hallinnan ja alistamisen erityisesti naisten ja tyttöjen kohdalla. Se voi olla yksi tekijä, joka estää naisia osallistumasta täysipainoisesti työelämään, koulutukseen tai poliittiseen toimintaan. Suomessa psyykkistä väkivaltaa arvioidaan nykylainsäädännössä rikosoikeudellisesti erillisinä tekoina, kuten pahoinpitelynä, vainoamisena, pakottamisena, uhkauksena tai vapaudenriistona. Nämä eivät kuitenkaan sellaisinaan kata koko pakottavan kontrollin kokonaisuutta, joka on toistuvaa, usein matalan intensiteetin väkivaltaa. Eli yksittäinen teko ei vielä usein ylitä tuomioon johtavaa rajaa eikä anna kuvaa koko kamalan ja pitkään jatkuneen tilanteen todellisuudesta. Myöskään vainoamisen tunnusmerkistö ei sovellu hyvin tilanteisiin, joissa uhri ja tekijä asuvat tai työskentelevät yhdessä. Samoin esimerkiksi pahoinpitelyn rangaistavuus edellyttää konkreettisten seurausten osoittamista, mikä tekee rikosprosessista haastavan erityisesti tilanteissa, joissa väkivalta ei ole fyysistä. Psyykkinen väkivalta tuleekin Suomessa rangaistavaksi äärimmäisen harvoin. Petteri Orpon hallitusohjelmassa on kirjaus pakottavan kontrollin kriminalisoimisen tarpeen selvittämisestä. Asiaa on jo selvitetty oikeusministeriön toimesta: oikeusministeriön vuonna 23 julkaisema selvitys ehdottaa nykytilan parantamiseksi ja uhrien suojelemiseksi uuden rikosnimikkeen säätämistä. Selvityksessä tuodaan esille, että nykyinen rikoslain sääntely ei ole riittävää, koska se ei tunnista tai tunnusta väkivallan jatkumonomaista luonnetta. Eli tämä lakialoitteeni perustuu myös tähän oikeusministeriön selvitykseen. Arvoisa puhemies! Erillisen säännöksen lisääminen vastaisi myös kansainvälisiin suosituksiin. Myös yhdenvertaisuusvaltuutettu on todennut, että lähisuhdeväkivallan kohteena olevien rikosoikeudellista suojaa on laajennettava. Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan asiantuntijakomitea GREVIO on huomauttanut, että Suomen lainsäädäntö ei täytä Istanbulin sopimuksen artiklan 33 vaatimuksia, koska se ei huomioi jatkuvaa ja yksittäisinä tekoina vähäiseltä näyttävää psyykkistä väkivaltaa. Tällainen väkivalta voi kuitenkin olla uhrin näkökulmasta kaikkein tuhoisinta. Lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut useita ratkaisuja lähisuhteessa tapahtuvasta väkivallasta, joissa jäsenvaltion ei ole katsottu ryhtyneen tarvittaviin toimenpiteisiin lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi. Tarvitaan myös merkittävästi enemmän viranomaisten osaamista pakottavan kontrollin ennalta ehkäisemiseksi ja nopeaksi ratkaisemiseksi. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on huomauttanut, että monet kansalliset rikoslain säännökset keskittyvät vakaviin väkivaltatapauksiin mutta eivät riittävästi kata psykologisen väkivallan jatkuvia ja toistuvia muotoja. Kansainvälisiä esimerkkejä pakottavan kontrollin lainsäädännöstä löytyy: Esimerkiksi Skotlanti sääti vuonna 2018 Domestic Abuse Act ‑lain, joka määrittelee lähisuhdeväkivallan jatkumona. Laki kattaa fyysisen, psyykkisen, taloudellisen ja seksuaalisen väkivallan ja keskittyy nimenomaan uhrin kokemaan hallintaan ja pelkoon. Laki mahdollistaa myös sen, että lapset tunnistetaan väkivallan uhreiksi, vaikka teko ei kohdistuisikaan heihin. Tämä lähestymistapa on vahva esimerkki siitä, miten väkivallan todellinen ulottuvuus voidaan tunnistaa ja ottaa huomioon. Skotlannin laki velvoittaa myös hallitusta laatimaan säännöllisesti raportteja lainsäädännön vaikutuksista. Raporteista arvioidaan tuomioiden määriä, uhrien kokemuksia oikeusprosessista, lasten tilannetta sekä sitä, onko laki johtanut väkivallan ennalta ehkäisyyn ja parempaan viranomaisyhteistyöhön. Tämä malli vahvistaa lainsäädännön vaikuttavuuden arviointia ja voi toimia esikuvana myös Suomelle.
Arvoisa puhemies! Lakialoitteessani esitetään muutettavaksi arvonlisäverolakia. Esityksen mukaan nykyisin alennettuun 14 prosentin suuruiseen verokantaan kuuluvista hyödykkeistä kirjoille luodaan oma arvonlisäverokanta, joka asetetaan nollaan prosenttiin. Esitys liittyi valtion vuoden 2026 talousarvioesitykseen ja sisältyi vihreiden vaihtoehtobudjettiin. Suomalainen kirjallisuus on yksi kulttuurimme ja sen kehityksen kulmakiviä. Pienellä kielialueella omankielinen kirjallisuus on tärkeää luku‑, kirjoitus‑ ja kielitaidon kannalta mutta myös sivistyksen ja kulttuurisen ymmärryksen kannalta. Me päättäjät emme voi katsoa vain sivusta, kun kirjallisuusala supistuu. Kulttuurin suojeleminen ja säilyttäminen vaativat tekoja sen tekijöiden toimintaedellytyksien säilyttämiseksi. Suomesta tuli viime vuoden alun arvonlisäverokannan korotuksen myötä Euroopan raskaimmin kirjallisuutta verottava valtio, eli Suomessa tehtiin korotus 10 prosentista 14 prosenttiin kirjallisuuden alvin osalta. Tämä korotus on aivan väärä suunta, kun meidän pitäisi vahvistaa lukutaitoa, vahvistaa osaamista ja oppimista. Veronkorotus osuu lukijoiden lisäksi koko kirjallisuusalaan, kirjailijoihin ja kääntäjiin, joista suuri osa toimii freelancereina ja yrittäjinä. Syksyllä 2025 Tanska päätti luopua kirjojen myyntiverotuksesta kokonaan. Kirjat on vapautettu arvonlisäverosta tai vastaavasta verosta myös Norjassa, Irlannissa, Isossa-Britanniassa, Tšekissä ja painettujen kirjojen osalta myös Kanadassa. Tämän Tanskan ison muutoksen myötä — heillä oli siis aikaisemmin korkeampi alvi — Suomen verotus on myös Euroopan kovin, ja tämä heikentää suomalaisen kirjallisuusalan myyntiä ja asemaa ja on suorassa ristiriidassa hallituksen itse asettaman tavoitteen kanssa vahvistaa lukutaitoa. Kirjojen arvonlisäveron laskeminen nollaan olisi tehokas keino tukea kirjallisuusalaa ja alentaa kirjojen hintoja, mikä tukisi erityisesti lapsiperheiden ja nuorten kirjahankintoja. Kirjallisuusala on muutenkin joutunut käymään läpi useita murroksia. Tiedämme, että äänikirjojen ja digikirjojen suosio on siellä yhtenä taustavaikuttajana. Koventuva kilpailu kansainvälisten menestyskirjailijoiden kanssa on myös vaikuttanut kotimaisten kirjojen myyntiin. Arvonlisäveron korotuksen arvioitiin siinä esityksessä, kun korotus tehtiin, tuovan valtion kassaan vuositasolla 19 miljoonaa euroa lisätuloja. Valtiovarainministeriön verokartoituksen perusteella kirjojen alv-tuotot ovat nyt yhteensä noin 56 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä esitys sisältyi sinne vihreiden vaihtoehtobudjettiin. Vaikka Kirjakauppaliiton mukaan painettujen kirjojen myynti jälleenmyyjille nousi viime vuonna noin 1,7 prosenttia, kaunokirjallisuuden myynti kuluttajille putosi 5,6 prosenttia. Erityisesti myynnin lasku osui kotimaiseen kirjallisuuteen. Kotimaisen kaunokirjallisuuden haastavasta asemasta kertoo, että sen myynti laski 6,7 prosenttia, kun taas käännetyn kirjallisuuden myynti kasvoi 5,3 prosenttia. Näistä luvuista ja kotimaisesta kirjallisuudesta meidän pitäisi todella olla huolissamme. Arvoisa puhemies! Meidän on syytä olla huolissaan myös suomalaisten lukutaidon heikkenemisestä ja tarttua toimeen kehityksen kääntämiseksi. Viimeisimmän PIRLS-tutkimuksen mukaan niiden lasten osuus, joiden lukutaito on huono, on kymmenen vuoden aikana tuplaantunut. Erittäin huonosti lukevien määrä on tuplaantunut viimeisessä viidessä vuodessa. Ylipäätään heikkoja lukijoita on aiempaa enemmän, ja samaan aikaan myös erinomaisten lukijoiden määrä on vähentynyt. Tämä ongelma pitää ottaa tosissaan niin kodeissa, kouluissa kuin yhteiskunnassa ja meidän täällä eduskunnassa. Luku‑ ja kirjoitustaito ovat edellytyksiä tulevaisuuden työelämässä pärjäämiselle. Tutkimustieto näyttää, että jo 30 minuutin päivittäinen lukeminen parantaa merkittävästi lukutaitoa. Enemmän lukevilla on laajempi sanavarasto ja kielitaito myös omassa äidinkielessä. On lisäksi vahvaa näyttöä, että lapsuudessa kotoa opittu lukeminen kantaa läpi elämän. Tämän takia kirjojen saattaminen perheiden sekä lasten ja nuorten saataville on erityisen tärkeää. Hallitus on myös ohjelmassaan nostanut painopisteeksi lasten ja nuorten lukutaidon vahvistamisen. Kirjojen myynnistä oppikirjoja on 44 prosenttia, ja myös näistä voidaan joutua säästämään kirjojen hintojen noustessa alvin korotuksen myötä. Kuntien tiukka taloustilanne on osoittanut myös sen, että nämä oppimateriaalihankinnat ovat niitä, joihin säästöt kohdistuvat. Tämä vaikutus lukutaitoon on ilmeinen. EU:ssa vuonna 22 hyväksyttiin arvonlisäverodirektiivi, ja sen mukaisesti EU-jäsenmaat voivat laskea kirjojen arvonlisäveron nollaan. Tämä mahdollistaa Suomessa suomalaisen kirjallisuusalan ja lukemisen tukemiseksi saman valinnan, mikä Tanskassa tehtiin. Tämän perusteella esitän lakialoitteessani, että seuraamme tätä esimerkkiä ja laskemme kirjojen arvonlisäveron nollaan.
Arvoisa puhemies! Tuossa pääministerin prioriteettien, turvallisuuden ja kilpailukyvyn, rajapinnassa ovat hyvin vahvasti ilmastotoimet, ja se on mitä tärkein EU:n yhteinen agenda. Sen olisin toivonut, että pääministeri olisi omaan listaukseensa nostanut. Eurooppa on edelleen Afrikan suurin kumulatiivinen ulkomainen sijoittaja. Sen osuus Afrikan kaupasta on kuitenkin pienentynyt viimeisen vuosikymmenen aikana. Afrikka-strategioiden laatimisesta huolimatta Kiina ja Persianlahden valtiot kasvattavat osuuttaan. Afrikassa on kasvava potentiaali eurooppalaisille yrityksille ja kasvava tarve investoinneille puhtaaseen energiaan, koulutukseen ja teolliseen kehitykseen. Merkittävistä uusiutuvan energian mahdollisuuksista ja resursseista huolimatta Afrikka on saanut vain kaksi prosenttia maailmanlaajuisista uusiutuvan energian investoinneista viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Tässä olisi sitä yhteistyön potentiaalia ja myös talouskasvun potentiaalia niin EU:lle kuin Suomelle.
Arvoisa puhemies! Mario Draghi korostaa Euroopan kilpailukykyraportissa, että EU:n on kurottava kiinni Yhdysvaltojen ja Kiinan innovaatioetumatka. Tämä vaatii merkittäviä investointeja tutkimukseen, teknologiaan ja uusiin ratkaisuihin. Euroopan haasteita ovat jähmeä teollinen rakenne, heikko polku innovaatioista markkinoille sekä liian rajallinen tutkimuslaitos- ja korkeakouluverkosto innovaatioiden kehittämiseksi. Siksi tarvitsemme enemmän panostuksia koulutukseen, korkeakouluihin, tutkimuksen laatuun. Tämä kaikki on myös Suomen etu. Rahoituksen turvaamiseksi on tarkasteltava myös yhteistä eurooppalaista lainanottoa ja omien varojen kehittämistä, joilla voidaan vauhdittaa niin Euroopan varautumista, josta täällä jo useat hyvin puhuivat, kuin investointeja vihreään siirtymään ja uuteen teknologiaan.
Arvoisa puhemies! Ensin ministeri Talvitielle kiitoksia siitä, että tämä avoimen korkeakoulun opintoseteli etenee toivottavasti jo ensi syksyksi avuksi. Säilyttäisin kuitenkin siinä tutkinnonanto-oikeuden korkeakouluilla ja yliopistoilla. Sitten näihin sosiaalihuollon uudistusten pariin, valmistelusta tuli juuri mittavia muutosehdotuksia. Ehdotettu uudistus riskeeraa asiantuntijoiden mukaan lastensuojelun avohuollon. Lastensuojelulakiin olisi jäämässä vain kallis sijaishuolto, kun juuri ennaltaehkäisyyn pitäisi ensisijaisesti panostaa. Laskitte myös jo aikaisemmin jälkihuollon ikärajaa, ja nyt näissä lisäsäästöehdotuksissa on ikärajan pudotus entisestään 21 tai 22 vuoteen. Olisin kysynyt ministeriltä: voisivatko hallitus ja ministeri tässä kohtaa jo torpata tämän kaikista hauraimmilta ja haavoittuvimmilta lisäleikkaamisen?
Vielä muutamia vuosia sitten olimme edelläkävijöitä myös vihreässä siirtymässä. Nämä olivat meidän vahvuuksia ja näitä heikentämällä hallitus kaivaa Suomelle entistä syvempää kuoppaa. Juuri nyt kannattaisi varmistaa, ettei kukaan putoa kelkasta. Vihreät ovat vaatineet suojaosien palauttamista, jotta myös osa-aikatyön vastaanottaminen olisi kannattavaa. Olemme vaatineet kotoutumiskoulutuksen laadun vahvistamista, kielikoulutuksen jatkomahdollisuuksien tukemista myös työssäkäyville maahanmuuttajille, mentorimallia, jotta vieraalla kielellä työtään aloittava saisi tukea ja häntä auttava tästä korvauksen. Olemme vaatineet kuntouttavan työtoiminnan, työkokeilujen ja palkkatuen vahvistamista, jotta työelämään pääsy ja sinne paluu onnistuisivat. Olemme esittäneet korkeakoulujen aloituspaikkojen merkittävää lisäämistä tukemaan nuorten vaikeaa tilannetta ja vaatineet valtiota mukaan nuorten harjoittelupaikka- ja kesätyötalkoisiin. Ylipäätään oleellista on nyt kaikin keinoin tukea yksilön aktiivisuutta. Pitkäaikainen vihreiden vaatimus on perustulon käyttöönotto. Se toimisi lääkkeenä nykyisenlaisessakin tilanteessa. Työvoimaviranomaisen ei tarvitsisi käyttää aikaansa sen valvomiseen, onko näyttelijä kuvannut työnhakuvideon tai muusikko soittanut kitaraa pitääkseen ammattitaitoaan yllä, ei tarvitsisi harkita, onko yrittäjän tekemä yrityksen markkinointi uusia toimeksiantoja saadakseen liikaa työtekoa, tai kyseenalaistaa seurakunnan vapaaehtoistyöhön osallistumista työllistymisen esteenä. Kaikkien näiden vapauttamista työttömille pidämme järkevänä. On vaikea nähdä, että minkään opintojen rajoittamisessa työttömiltä olisi perusteita, jos työnhakukelpoisuus samalla säilyy. Tarvitsemme nopeasti myös uuden aikuiskoulutustuen, jota vihreistä olemme esittäneet. Työllisyysvastuiden siirto kuntiin oli yhteisesti hyväksi nähty ratkaisu. Näillä työttömyysluvuilla kunnat ovat kuitenkin pulassa sakkomaksujen kanssa. Kasvaneet sakkomaksut syövät kunnan resurssia etsiä uusia työpaikkoja, tehdä yhteistyötä yritysten ja oppilaitosten kanssa ja kehittää työllisyyspalveluita. Olisi vain järkevää kohtuullistaa sakkomaksuja tässä tilanteessa. Arvoisa puhemies! Kansalaisten varovaisesta kulutuksesta on haettu syytä talouden takapakkiin. Kansalaisten lisäksi myös yritykset ovat olleet varovaisia, varovaisia investoimaan kasvuun ja sitä kautta uusiin työpaikkoihin. Mikro- ja yksinyrittäjät julkaisivat syksyllä selvityksen, jossa jopa 11 prosenttia olisi valmis palkkaamaan uuden työntekijän vuoden sisällä. Se tarkoittaisi 30 000 uutta työpaikkaa. Olemme vaatineet hallitusta huomioimaan teollisuuden rinnalla juuri pienten- ja keskisuurten yritysten potentiaalin. Olemme esittäneet myös keinoja ensimmäisen työntekijän palkkauksen helpottamiseen. Arvoisa puhemies! Hallitus ei ole reagoinut riittävällä vakavuudella ja nopeudella työttömyyskriisiin, eikä se ole tarttunut ehdotettuihin työttömyyttä helpottaviin toimiin. Se ei ole mahdollistanut työttömyyden hoidon kehittämistä ja toimivaa tukea yksilöille muutoksessa. Edellä mainitun perusteella esitän, ettei hallitus nauti eduskunnan luottamusta.
Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen mukaan ammattikorkeakoululakia muutettaisiin siten, että ensihoitajakoulutus, kätilökoulutus ja terveydenhoitajakoulutus olisivat erilliseen sääntelyyn perustuvia koulutuksia, jotka suoritettaisiin sairaanhoitajakoulutuksen lisäksi. Mielestäni uudistuksen lähtökohdat ovat hyvät, sillä on sekä yksilön että julkisten resurssien käytön kannalta viisasta, että opiskelijoita ei laiteta opiskelemaan pätevöitymisen vuoksi päällekkäisiä samantasoisia tutkintoja, vaan he voivat erikoistua suorittamalla tarvittavat täsmäopinnot. Myös esitykset ammatillisen koulutuksen opetuksen osalta vaikuttavat järkeviltä. Esityksen pohdintaa herättäväksi kohdaksi muodostuu kuitenkin koulutuksista pisin eli kätilökoulutus. Se sisältäisi jatkossa kolmen ja puolen vuoden sairaanhoitaja (AMK) -tutkinnon ja puolentoista vuoden pätevöitymiskoulutuksen kätilöksi. Tosiaan tästä puolestatoista vuodesta on jo useampi taho todennut, että siihen ei kyllä se harjoitteluaika tunnu millään mahtuvan. Tämän esityksen mukaan tämä olisi yhteensä viiden vuoden mittainen, sisällöltään vaativa mutta ei antaisi suorittajalle silti ylempää ammattikorkeakoulututkintoa vaan kaksi alempaa korkeakoulututkintoa. Kätilöliitto on painottanut, että kätilökoulutuksen pituus ja laajuus ilman ylemmän tutkinnon statusta heikentävät kätilön ammatin ja koulutuksen vetovoimaa. Vaatimukset ovat kyllä todella kovat: viiden vuoden opiskelu ja sen lisäksi vielä kahden vuoden työkokemusvelvoite siihen väliin ennen kuin voi tätä erikoistumista lähteä tekemään, eli se vastaa aivan korkeakoulujen, yliopistojen maisteritutkintojen kestoa. Esimerkiksi Ruotsissa kätilökoulutus on puolitoistavuotinen, 90 opintopisteen ylemmän tason jatkokoulutus sairaanhoitajan tutkinnon suorittaneille. Ruotsissa tutkintoa tarjotaan ammattiin tähtäävänä ylemmän tason korkeakoulututkintona, joka vastaa tätä Bolognan prosessin toisen portaan tutkintoa. Se ei kuitenkaan ole maisterin tutkinto eli vastaa pitkälti suomalaista ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Hallituksen esitys vaikuttaa mukailevan pitkälti Ruotsin tutkintomallia sillä poikkeuksella, että tosiaan kätilötutkintoa ei lasketa ylemmäksi ammattikorkeakoulututkinnoksi. Meidän on mahdollista Ruotsin mallin mukaisesti pitää tutkintoa ylempänä korkeakoulututkintona, ja oikeastaan haluaisin kysyä hallitukselta, miksi tähän ratkaisuun ei ole päädytty. Voisin kysyä myös, voisiko tätä koulutukseen hakeutumisen kahden vuoden työssäoloehtoa muuttaa tai voisiko sen poistaa. Ruotsissa ammattipätevyysdirektiivin C-mallissa työssäoloehto on Suomesta poiketen vain vuoden mittainen. Asiantuntijalausunnoissa HUS on nostanut esiin myös sellaisen vaihtoehdon, että meillä olisi tällainen alempi AMK-tutkinto, joka olisi kätilötutkinto erikseen, ja sitten siitä voisi vielä jatkaa kätilötutkinnon ylempään AMK-tutkintoon. He nostavat tätä vaihtoehtoa sen vuoksi, että pulaa kätilöistä on, ja on huoli siitä, että nämä pidentyneet tutkinnot entisestään lisäävät tätä kätilöpulaa. Suomalainen kätilökoulutus täyttää tänä vuonna 210 vuotta. Vuonna 1816 Turkuun perustettiin ensimmäinen kätilökoulu, ja sen myötä Suomessa on pitkä kätilökoulutuksen historia. Se oli myös ensimmäinen naisille suunnattu ammatillinen koulutus. Tämän juhlavuodenkin kunniaksi toivon, että meillä tätä kätilöiden pätevyyttä ja osaamista naisvaltaisessa asiantuntija-ammatissa todella arvostetaan ja pohditaan vielä sitä, voisiko tästä tutkinnosta hyvin kevyesti kehittää myös sen ylemmän korkeakoulututkinnon. Vielä loppuun haluan nostaa huolen uusien kätilöiden valmistumisen esteistä. Eilen Helsingin Sanomista saimme lukea kahdesta kätilöopiskelijasta, jotka kertoivat, millaista on, kun harjoittelupaikat menevät sekunneissa ja kilpailu on kovaa erityisesti täällä pääkaupunkiseudulla. Opiskelijat tunnistavat, miten tärkeitä harjoittelut ovat täyden ammattipätevyyden saamiselle. Harjoittelupaikkojen pulan ohella haasteita ovat tuoneet hankaluus sovittaa niitä osaksi opintoja. Tosiaan muun muassa Tehy on nähnyt tämän esityksen ongelmana sen, että tähän puoleentoista vuoteen näitä harjoitteluaikoja ei pysty sovittamaan, koska harjoittelujen ohjausta ei ole kesäisin kätilöopiskelijoille tarjolla, ja sen takia käytännössä tämä opintojen pituus tulee olemaan se kaksi vuotta, tai näin on arvioitu. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene teki tämmöisen isommankin selvityksen sosiaali- ja terveysalan harjoittelupaikkojen pulasta, ja sen selvityksen mukaan on 3 500 opiskelijan valmistuminen viivästynyt sen takia, että näitä harjoittelupaikkoja sotealalle ei löydy, ja toivon, että hallitus kyllä lähtee tätä myös ratkomaan.
Arvoisa puhemies! Hallitus perustelee tutkinto-oikeuden rajaamista yhteen tutkintoon kerrallaan sillä, että näin saataisiin korkeakoulujen resurssia kohdennettua ensikertalaisten opiskelupaikkoihin. Korkeakoulut kuitenkin kertovat lausunnossaan, etteivät lakkautetut opinto-oikeudet muutu uusiksi aloituspaikoiksi. Käytännössä hallituksen esitys siis rajoittaa nuorten mahdollisuuksia etsiä omaa polkuaan ja sopivaa alaa. Hallituksen viesti on, että se ei näe tarpeelliseksi mahdollistaa opiskelualan vaihtoa ja monimuotoista, poikkitieteellistä kouluttautumista. Esityksessä kuvataan, että hallituksen tavoite on nostaa korkeakoulutettujen nuorten aikuisten osuus mahdollisimman lähelle 50:tä prosenttia vuoteen 2030 mennessä, mikä on ollut yhteinen tavoite jo pitkään ja mistä toimet valitettavasti ovat puuttuneet. Tulevaisuudessa meillä olisi tarve päästä lähemmäs OECD:n kärkimaita ja 60 prosentin korkeakoulutusastetta nuorten aikuisten osalta. Koulutustaso ei kuitenkaan nouse keinoilla, joilla oman mielekkään opiskelualan etsimistä rajataan ja vaikeutetaan. Nuorilla on jo nyt aiempaa kovemmat paineet valita heti alussa oikea opiskeluala, ja ensikertalaisuuden painottaminen opiskelijavalinnoissa yhdessä tämän esityksen kanssa on omiaan lisäämään paineita. Myös hallituksen aiemmat toimet jatkuvan oppimisen ja aikuiskoulutuksen rajaamisesta luovat vielä entisestään painetta siihen, että ensimmäisellä valintakerralla pitäisi osua oikeaan. Tilanteessa, jossa opiskelija todella haluaa suorittaa ja kykenee suorittamaan kahta tutkintoa yhtä aikaa, joutuu hän nyt hallituksen esittämässä mallissa opiskelemaan ne peräjälkeen, eli opintoajat pitenevät. On vaikea ymmärtää, mikä lisähyöty saavutetaan sillä, että opintoja ei pystyisi suorittamaan lainkaan limittäin. Arvoisa puhemies! Vain alle kolmella prosentilla opiskelijoista on useita opinto-oikeuksia. Näiden taustalla on lukuisia erilaisia elämäntilanteita ja työllistymiseen liittyviä opiskelijan arvioita. Pelkkä opinto-oikeus ei myöskään kuluta korkeakoulujen resursseja. Olennaista on se, suorittavatko opiskelijat näitä opintoja. Esityksen perusteluissa viitataan Suomen ylioppilaskuntien liiton ja Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otuksen vuonna 2019 tekemään tutkimukseen, jonka tulosten mukaan useamman opiskeluoikeuden hankkiminen on yleisemmin kytköksissä 1) omien kiinnostuksen kohteiden selkiytymättömyyteen ensimmäisiin opintoihin haettaessa tai niiden muotoutumiseen ensimmäisten opintojen aikana, 2) valmistumisen lähestyessä tärkeiksi nouseviin työllistymiseen liittyviin pohdintoihin ja lisäopintoihin, joita ne edellyttävät, 3) opintoihin liittyviin tekijöihin, kuten opiskeluvaikeuksiin ja lisäksi 4) elämäntilanteeseen, itsenäistymiseen, perheeseen, sosiaalisiin suhteisiin sekä terveyteen liittyviin tekijöihin, jotka vaikuttavat oleellisesti siihen, millaiseksi kunkin opiskelijan opintopolku muodostuu. Korkeakoulut siis osaavat tällä hetkellä mitoittaa annettavan opetuksen ja aloituspaikat sillä perusteella, kuinka paljon niihin todellisuudessa osallistuu opiskelijoita. Tiukennusten sijaan tarvittaisiin opintojen ohjausta, tukea opintoihin, riittävää opintotukea — työssäkäynti on usein yksi tekijä, joka hidastaa opintojen etenemistä — riittäviä resursseja tukipalveluihin ja opiskelijoiden terveydenhuoltoon. Jo nykyään moni nuori pitää välivuosia, koska he haluavat saada opinto-oikeuden juuri haluamastaan koulutusohjelmasta, siis opintojen välivuosia toisen asteen ja korkeakoulutuksen aloituksen välissä, ja he säästävät näitä ensikertalaispisteitä. Me ollaan vihreissä esitetty, että ensimmäisen vuoden korkeakouluopinnot 60 opintopisteen suorittamiseen saakka eivät vielä kuluttaisi tätä opiskelijan ensikertalaiskiintiötä, eli silloin olisi kannattavampaa ottaa vastaan se opiskelupaikka, jonka haussa saa, vaikka se ei välttämättä olisi se ensimmäinen ja suosittu vaihtoehto. Tällöin tämä vastaanottamisen kynnys siis madaltuisi ja opiskelija pääsisi tutustumaan korkeakouluopintoihin ja voisi sitten vuoden jälkeen halutessaan hakeutua vielä uudestaan sille haluamalleen alalle, tai jos vaikka lääkäriksi haluavalle kemian opinnot osoittautuvatkin vuoden aikana mielenkiintoisiksi, niin sitten jatkaa sillä alalla. Lisäksi olemme esittäneet merkittävää lisäpanostusta uusiin aloituspaikkoihin, painottuen juuri tuleviin vuosiin, jolloin sitä hakijasumaa, joka meille on kertynyt näistä opiskelijoista, jotka kerta toisensa jälkeen pyrkivät korkeakouluihin, päästäisiin purkamaan. Tässä työllisyystilanteessa uudet aloituspaikat myös mahdollistaisivat nuorille järkevän opiskelupaikan sen sijaan, että he odottavat työttömyyskorvauksella.
Arvoisa puhemies! Suomessa määräaikaisissa työsuhteissa olevien palkansaajien osuus on jo entuudestaan korkeampi kuin useimmissa muissa EU-maissa. Määräaikaisten työsuhteiden hyödyntäminen on Suomessa kasvanut voimakkaasti viimeisten 15 vuoden aikana. Suomen määräaikaisten osuus, 15,8 prosenttia, on EU-maista viidenneksi korkein, kun EU:n keskiarvo on 13,5 prosenttia. Olisin ministeriltä kysynyt, tavoitellaanko tässäkin EU:n kärkisijaa, kuten työttömien määrän suhteen on tehty? Esitys tosiaan keskittyy pääasiassa julkisen sektorin naisvaltaisille aloille, ja esimerkiksi Opettajien ammattijärjestön lukujen mukaan noin 20 prosenttia opetusalalla työskentelevistä työskentelee määräaikaisessa työsuhteessa. Määräaikaisuus on yleisintä uran alkuvaiheessa kaikilla sopimusaloilla. Esimerkiksi alle 30-vuotiaista opettajista 59 prosenttia on määräaikaisessa työ- tai virkasuhteessa kunta-alalla. Yliopistoissa tutkimus- ja opetushenkilöstöstä yli 60 prosenttia on määräaikaisessa työsuhteessa, ja tässä luvussa ei ole mukana väitöskirjatutkijoita, joista työsuhteessa olevat ovat säännönmukaisesti määräaikaisia. Koitin ministeriltä kysyä, harkitsiko hallitus sellaista lakiesitystä, jossa julkinen sektori olisi rajattu pois ja lakiesitys olisi kohdentunut tältä osin vain yksityiseen, kun kuulosti siltä, että ministerin perustelut koskivat sitä, että hyödyt, nämä mahdolliset uudet työpaikat, syntyisivät juuri sinne yksityiselle sektorille. No, tässä esityksessä työsopimuslain nykyistä sääntelyä määräaikaisesta työsopimuksesta muutetaan siten, että jatkossa työsopimus olisi mahdollista tehdä määräaikaisena myös ilman erityistä perustetta vuodeksi. Määräaikaisen työsopimuksen voisi tehdä ilman perusteltua syytä myös silloin, jos työnantajan ja työntekijän välisen edellisen työsuhteen päättymisestä on kulunut sopimuksen alkamishetkellä vähintään kaksi vuotta. Ymmärtääkseni tässä lausunnolla olleessa versiossa tämä kesto oli vielä viisi vuotta kahden vuoden sijaan. Tämäkin olisi jo auttanut kitkemään tätä perhevapaan aiheuttamaa raskaussyrjintää perhevapaan pitäjiä kohtaan. Olisin kysynyt ministeriltä: Mitä harkintaa ja sellaista palautetta tuli, mikä muutti tätä hallituksen lakiesitystä kahden vuoden mittaiseksi tämän viiden vuoden sijaan? Semmoinen parannus toivottavasti sentään voitaisiin täällä eduskunnassa vielä tehdä, mutta ylipäätään en kannata esitystä.
Arvoisa puhemies! Nuorten työttömyysluvut ovat hurjia. Allianssin mukaan alle 30-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli joulukuussa 80 000. Nuorten tosiaan pitäisi olla ennemmin opiskelemassa tai työelämässä, ei ainakaan pitkäaikaistyöttöminä. Oma tyttäreni ajeli tänään penkkarirekassa ystäviensä kanssa, ja tietenkin äitinä pohdin, että miten hänen tulevat opiskelumahdollisuudet: aukeaako opiskelupaikka, löytyykö kesätyöpaikka? Entä kuinka tämmöinen optimistinen elämänasenne säilyy maailman kriisien keskellä? Me ollaan vihreissä esitetty nuorten työllisyystilannetta helpottamaan myös opiskelupaikkojen merkittävää lisäämistä korkeakouluihin. Tämä olisi keino, joka toimisi myös siihen, miten Suomen taloutta saataisiin pitkällä aikajänteellä vahvistettua. Aikooko hallitus tarttua tähän ja tässä tilanteessa lisätä korkeakoulujen aloituspaikkoja?