politiikka.app

Orpo Petteri

Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmäVarsinais-Suomen vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

133 puheenvuoroa

01631helmikuu 2026: 17helmaaliskuu 2026: 26maahuhtikuu 2026: 15huhtoukokuu 2026: 31toukesäkuu 2026: 14kesheinäkuu 2026: 11heisyyskuu 2026: 19syy
17.9.2026VastauspuheenvuoroSKT 134/2026 vpEnergiaRakentaminen

Arvoisa puhemies! Aloitan taas sanomalla sen, että tämä datakeskusinvestointi on myönteinen uutinen. Lupaan sen, että hallitus tekee kaikkensa, että syntyy uutta energiantuotantoa täyttämään se tarve, mikä on, ja teemme kaikkemme, että kansalaisten sähkölaskut pysyvät kohtuullisella tasolla. Nythän tämä saa liikkeelle sen, että ydinvoiman kehittäminen lähti liikkeelle välittömästi Loviisassa. Fortum aloittaa siellä jatkolupien hakemisen ja tämän tehon nostamisen. Myöskin aiesopimus uuden ydinvoimalan rakentamisesta sinne naapuritontille on liikkeellä. Uusiutuvan energian projekteja lähtee varmasti liikkeelle, kun kysyntä kasvaa. Sitten nämä ovat aivan oleellisia, mitä ministeri Puisto sanoi, varsinkin tämä viimeinen, nostan sen esille, eli tämä priorisointimalli. Eli silloin me voidaan konkreettisesti katsoa, minkä verran meidän sähköverkkoon ja sähköjärjestelmään mahtuu näitä datakeskuksia. Me tarvitaan siis paljon toimia, mutta meidän täytyy luottaa itseemme siinä... Vaikka ette hallitukseen luota, niin luottakaa suomalaisiin erinomaisiin viranomaisiin siinä, että taatusti syntyy säätövoimaa, perusvoimaa. Verkkoon investoidaan miljardeja tällä hetkellä. [Puhemies koputtaa] Kokonaisuus on hyvin tarkkaan valtioneuvoston kokonaisuudessaan kontrollissa.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, sähkö, sähkövero)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! En tiedä, mikä on toivon puhetta ja epätoivon puhetta, mutta minun toivon puheeni edelleen lähtee siitä, että Suomi on paikka, jossa on työpaikkoja. Onko se masentava ajatus vai? Kun täällä on työpaikkoja, niin nuoret saavat töitä, ja kun meillä on korkeaa osaamista, niin meille syntyy korkeaa lisäarvoa tuottavia työpaikkoja. Ja tähän jatkuvaan syytökseen koulutuksesta leikkaamisesta: Kyllä, tämä aikuisten koulutustuki on leikkaus, [Minja Koskelan välihuuto] ja kyllä, on tehty jonkun verran korkeakouluihin leikkauksia, [Välihuuto vasemmalta] mutta opetus‑ ja kulttuuriministeriön budjetin pääluokka on kasvanut muistaakseni noin miljardilla tai yli siitä, kun me aloitettiin. Korkeakoulujen indeksit ovat voimassa. Tutkimukseen ja tuotekehitykseen miljardi euroa lisää rahaa, peruskouluun 200 miljoonaa. [Pia Lohikosken välihuuto] Uudistukset peruskouluun: oppimisen tuki, kännykkäkiellot. [Hälinää — Puhemies koputtaa] Mitä tämä on muuta kuin hyvää koulutuspolitiikkaa?

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti, leikkaus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
17.9.2026VastauspuheenvuoroSKT 128/2026 vpEnergia

Arvoisa puhemies! Päivitetään vähän tätä tilannekuvaa ja mietitään sitä kautta sitä meidän viestiä nyt työttöminä oleville ihmisille. Tilannekuva Suomessa on tällä hetkellä se, että meidän taloutemme kasvaa jopa historiallista vauhtia. Miksi se naurattaa tai huudattaa siellä? Se on erinomainen asia, hyvät sosiaalidemokraatit. Te ette sanallakaan puhuneet siitä, että Suomeen on tullut teollisuushistorian suurin investointi. [Vasemmalta: Koska ei tullut!] Tai oletteko huomanneet sitä, että meidän telakat käyvät täysillä? Suomeen on tulossa investointeja tällä hetkellä enemmän kuin juuri koskaan on nähty: [Välihuuto] puhtaaseen siirtymään, energiantuotantoon, sitä hyödyntävään teollisuuteen, paljon muuhunkin kuin datakeskuksiin. Se tarkoittaa työpaikkoja. Parempi työllisyys seuraa investointien ja talouden kasvun perässä. Mutta nyt on se näkymä olemassa, ja minun viestini suomalaisille työttömille on, että nyt on lupa toivoa parempaa tulevasta ja on mahdollista päästä töihin. Tuet ovat jossain paikassa tärkeitä, mutta tuet eivät luo pysyviä työpaikkoja. Nämä syntyvät hyvästä investointiympäristöstä ja [Puhemies koputtaa] yritysten halusta palkata, ja siinä me ollaan tällä hetkellä. [Miapetra Kumpula-Natrin välihuuto] Nyt työpaikkoja [Puhemies koputtaa] nimittäin on alkanut syntymään. [Aki Lindénin välihuuto]

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kun kuuntelee edustajan puhetta, niin tuntuu suurin ongelma olevan, että kyseessä on amerikkalainen yhtiö. Mutta itse asiaan: Kyllä minä olen erittäin iloinen Suomen puolesta tästä meidän teollisen historiamme yhdestä suurimmasta investoinnista Suomeen. Ne ovat Googlen arvioita, mutta joka tapauksessa puhutaan kymmenistätuhansista työpaikoista rakennusaikana, ja niitä töitä tehdään. Puhutaan tuhansista vakituisista työpaikoista. Jos siinä onnistutaan, että tähän ympärille syntyy vielä laajemmin datataloutta, ekosysteemiä, niin silloin me päästään siihen, mitä halutaan. Kuulkaa kun tämä on se tie, millä Suomi nousee tästä työttömyydestä. Suurin murhe ei ole nyt se, pitäisikö joku tuki vielä olla, vaan se, että saadaan aitoja työpaikkoja niille meidän ihmisille, jotka ovat käyneet kouluja. Niille nuorille ja työttömille ihmisille syntyy mahdollisuuksia päästä töihin. Tämä on erinomainen asia, ja hallitus huolehtii siitä osaltaan. Ja teemme kaikkemme, että Suomessa riittää sähköä ja se pysyy kohtuullisen hintaisena. Me emme voi luopua [Puhemies koputtaa] tästä sen takia, että meitä pelottaa tulevaisuus. Tartutaan tähän, [Puhemies koputtaa] ja pidetään huolta, että asiat menevät oikein. [Ben Zyskowicz: Ei kelpaa vasemmistolle työpaikat!]

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennusala)Pöytäkirja
17.9.2026VastauspuheenvuoroSKT 127/2026 vpEnergiaKoulutusLiikenne

Arvoisa puhemies! Pohjois-Karjalan tilanne on tietenkin vaikea, kun raja on kiinni, ja tämä iskee niille alueille kaikkein kovimmin. Pitkään on ollut se kehitys, että Itä-Suomessa on ponnisteltu elinvoiman ylläpitämiseksi. Nyt on kuitenkin hyvä asia se, että kun katsoo sitä yritysbarometria, niin sehän on, ehkä nyt sitten Pohjois-Karjalaan lukuun ottamatta, erinomaisen hyvä. Nyt yrityksissä, pk-yrityksissä, ympäri Suomen uskotaan, tehdään, investoidaan. Mitä tulee Itä-Suomen täsmätoimiin, Itä-Suomi-työryhmä teki työnsä, jatkaa koko ajan, ja niitä keinoja, joita siellä on nostettu, me ollaan määrätietoisesti tehty. Maakuntalennot, yhteydet on turvattu, rautatie- ja liikenneverkkoon on panostettu, yliopistot ovat saaneet aloituspaikkoja ja tohtorikoulutusohjelmaa. Nyt sitä neljänsadan sähköverkkoa vedetään sinne itäiseen Suomeen, mikä mahdollistaa investointien syntymisen. Todella paljon tehdään, ja erityistalousalue-esitys on valmistelussa, jotta siitä pystyttäisiin tekemään myös päätöksiä. Paljon tapahtuu.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö, sähkövero)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (yliopisto)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja
17.9.2026VastauspuheenvuoroSKT 127/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Onneksi suomalaisten kouluttautuminen ei ole kiinni pelkästään tästä yhdestä aikuiskoulutustuen elementistä. Meillä on tapoja kouluttautua, ja niitä kehitetään, kuten työministeri Marttinen hyvin kuvasi. Tämä työelämän muutos, tekoälyn yleistymisen nopea tahti on vakava kysymys. Siinä meidän pitää pystyä tukemaan meidän työntekijöitä — ja myöskin työttömäksi jääviä ihmisiä. Työttömille on omat koulutusjärjestelmänsä. Mutta työnantajien ja työntekijöiden yhdessä pitää löytää keinoja työpaikalla ollessaan, on kyse sitten valtiotyönantajasta, kuntatyönantajista tai yksityisestä sektorista. Se on jokaisen työnantajan etu ja oikeastaan velvollisuus huolehtia siitä, että työntekijöillä on parhaat edellytykset käyttää näitä uusia välineitä. Mielestäni meidän pitää pitää suomalaiset mukana tässä tekoälyn kehityksessä. Meidän pitää löytää tapoja, että jokaisella on valmiudet hyödyntää ja ymmärtää tekoälyä, sen käyttöä. Tätä me mietimme tällä hetkellä valtioneuvostossa ja valtioneuvoston piirissä, ja etsimme tapoja, miten suomalaisia [Puhemies koputtaa] tuetaan tässä muutoksessa.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kiitos tärkeästä keskustelusta. Kun me puhutaan suomalaisesta ruuasta ja huoltovarmuudesta, niin ei tärkeämpää asiaa meille kaikille voi ollakaan. On yhteinen asia pitää tästä ruoantuotannosta huolta. Kun hallitus aloitti, niin me listasimme parhaiden asiantuntijoiden, tuottajajärjestöjen kanssa kaikki ne asiat, joita haluttiin laittaa kuntoon, mikä luo pohjaa kestävälle ruuantuotannolle Suomessa. Me kirjoitettiin ne hallitusohjelmaan, ja ne on viety määrätietoisesti läpi. Näistä on tullut paljon kiitoksia, että me olemme tehneet juuri oikeita asioita. Se ei poista sitä tosiasiaa, että kannattavuus on edelleen valtava ongelma. Se on ollut sitä 20 vuotta vähintään, se on iso ongelma. Nämä kaikki toimet tietenkin parantavat edellytyksiä toimia, mutta se hinta pitää saada markkinoilta. Sinnekin me ollaan tehty elintarvikemarkkinalain uudistukset, ja me ponnistelemme viennin eteen, koska se on paras tapa saada aidosti lisää rahaa tähän elintarvikeketjuun, viedä sitä hienoa suomalaista ruokaa myöskin maailmalle. No, sitten me ollaan tehty kriisipaketti. Minä olen ottanut tämän keskustelun niin, että keskusta kiittää hallitusta kriisipaketista eli oikeista toimista. Voidaan olla tästä samaa mieltä. Onnittelut ministeri Essayahille hyvästä valmistelusta. Mutta se on se, mitä me pystymme tässä tilanteessa nyt tekemään: 140 miljoonaa euroa lisää tähän vaikeaan tilanteeseen. Erityisesti haluan myöskin itse korostaa sitä, minkä muun muassa edustaja Hemmilä ja monet muut nostivat esille, eli tätä kasvinviljelijöiden ahdinkoa, mikä on tällä hetkellä pahin. Sitten nostan yhden asian vain esille. Tässä ovat nämä ympäristötoimet nousseet esille. Kun vuosina 14—15 sain toimia maatalousministerinä hienon vuoden, ja siitä lähtien olen seurannut hyvin tarkasti ja nähnyt, kuinka paljon suomalaiset ruuantuottajat tekevät joka päivä suomalaisen ympäristön, vesiensuojelun puolesta, niin minusta syyllistäminen saisi jäädä nyt jo vähän vähemmälle. Tehdään yhdessä näitä toimia, niin kuin tälläkin hetkellä tehdään esimerkiksi Saaristomeren ja muiden arvokkaiden kohteiden ympärillä. Tämä on todella tärkeää, mutta antaa myöskin arvoa sille, mitä on jo tehty tähän mennessä. Nyt kaikkein tärkein asia tästä eteenpäin on neuvotella Euroopan unionista paras mahdollinen tulos seuraavaan rahoituskehyskauteen. Sen eteen teen itse töitä, maatalousministeri ja koko hallitus tekevät töitä. Paras mahdollinen tulos — me taistellaan sen eteen joka päivä. Sillä ratkaistaan se perusta, minkä päälle suomalainen ruuantuotanto jatkossakin seitsemän seuraavan vuoden ajan rakennetaan. Me ollaan suomalaisen tuottajan puolella.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Se hinta ei ole hallituksen leikkauspolitiikan, vaan hinta on siitä, että Suomessa ei ole pidetty huolta meidän julkisesta taloudesta. Vuosikymmenten aikana on päästetty paisumaan sen kokoiseksi tämä meidän julkinen talous, että meillä ei ole siihen enää varaa. Velkojen korot räjähtivät käsiin jo hallituskauden alussa perintönä aikaisemmilta ajoilta, ja sen lisäksi meidän väestön ikääntyminen kasvattaa kuluja, puolustusmenot, kaikki nousee. [Juha Mäenpää: Vihreä ilmastoideologia!] Silloin on ollut välttämätöntä säästää, ja niin kuin tekin, vihreät, olette sitoutuneet siihen, että myös ensi kaudella säästetään — ja vielä enemmän kuin tällä kaudella. Siis tämä on se syy. Samaan aikaan, kun puhutaan sosiaali- ja terveyspalveluista, vaikka te sen aina kiistätte, niin rahaa on lisätty neljä miljardia vuositasolla verrattuna siihen tasoon, kun me aloitettiin. [Oikealta: Hyvä! — Ben Zyskowicz: Kuulitteko, oppositio?] Siis neljä miljardia lisätty rahaa — ei leikattu — ja se on tehty siksi, että suomalaisten hoivasta ja hoidosta pidetään huolta, jotta heikoimmille on huolenpitoa. Näissä puitteissa me toimitaan. Mutta niin kuin ministeri Rydman on monta kertaa sanonut, meillä on maksukatto ja meillä pidetään takuuvarmasti huolta ihmisten hoivasta, [Puhemies koputtaa] hoitoonpääsystä ja varsinkin vaikeimmissa tapauksissa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja
3.9.2026VastauspuheenvuoroSKT 115/2026 vpTalousSote

Arvoisa puhemies! On selvää, että maksujen korotukset tuntuu, ja jos on pienet tulot, niin silloin ne pienetkin korotukset tuntuu. Mutta hyvinvointialueiden rahoituspohjaa meidän on vahvistettava, ja onneksi kuitenkin meillä on järjestelmät, joissa on maksukatot, ja kaikkein pienituloisimpia pystytään auttamaan näissä tilanteissa. Mutta hyvinvointialueiden rahoitus on valtavan kokoinen kysymys, ja hallitus on todellakin tehnyt sen eteen paljon. Me ollaan lisätty noin neljä miljardia tällä vaalikaudella hyvinvointialueiden rahoitusta kaiken tämän leikkaamisen keskellä. Se on mielestäni merkittävä summa ja osoittaa sen, että me todella välitetään siitä, että ihmiset pääsevät hoitoon sosiaali- ja terveyspalveluissa. Sitten edelleen palaan siihen: hallituksen päätökset vahvistavat julkista taloutta kokonaisuudessaan ensi vuonna 3,1 miljardia. Luultavasti — tunnen logiikan — saan toistaa tämän noin sata kertaa teille, mutta näin se nyt kuitenkin on. Lisäksi on kaksi eri asiaa — aidosti. Veropolitiikka on se, millä me luomme edellytyksiä kasvulle ja työllisyydelle ja hyvinvoinnille Suomessa, ihmisten työpaikoille ja toimeentulolle. Niistä syntyvillä verorahoilla me sitten pidämme yllä tätä koko hyvinvointia. Minusta se on hieman ikävä rinnastus, kun te pistätte näitä tällä tavalla rinnakkain.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu, hyvinvointialue)Pöytäkirja
3.9.2026VastauspuheenvuoroSKT 115/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Kiitos hyvästä kysymyksestä. — Todellakin on niin, että ne hallituksen toimet, joilla me on haluttu tähän maahan toimeliaisuutta ja yrittäjyyttä ja investointeja, ihmisiä kannustaa tekemään enemmän työtä, ottamaan vastuuta, ahkeroimaan ja palkkaamaan lisää väkeä, ovat kokonaisuus, ja jos tässä nyt ryhdytään pakittamaan, kun se talous nyt on lähtenyt vahvasti liikkeelle, se lyö veromoukarilla päähän sitä talouden kasvua, ja se tarkoittaa sitä, että työllisyyden positiivinen kehitys, joka on nyt lähtenyt liikkeelle, katkeaa siihen samaan paikkaan ja väitän ja uskon, että moni niistä investoinneista, jotka ovat nyt suunnittelupöydällä tai lähtemässä liikkeelle, ei lähtisi liikkeelle. Se olisi valtavaa myrkkyä, ja sen tähden tämä hallituksen talouspolitiikan linja on oikea — kasvun ja työllisyyden linja, jossa ihmisillä on toimeentuloa, siitä palkasta jää enemmän käteen ja yrittäjä hyötyy enemmän riskinotostaan. Tämä on ainut oikea linja. [Välihuutoja — Mauri Peltokangas: Suomen pelastus on oikeistohallituksen jatko! — Suna Kymäläinen: Luoja meitä siltä säästäköön!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Pöytäkirja
3.9.2026VastauspuheenvuoroSKT 114/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Hallituksella ei ole siis mitään muuta tavoitetta politiikassaan kuin se, että Suomi on hyvinvoiva yhteiskunta jokaiselle, kaikenikäisille ja varmasti erityisesti niille lapsille ja nuorille. [Välihuutoja vasemmalta] Teidän vasemmistopuolueiden, vihreät mukaan lukien, ajatus perustuu edelleen siihen vanhaan maailmaan, että jos meillä on ongelmia, niin korotetaan tukia, kerätään lisää veroja ihmisiltä — siis ihmisiltä — ja yrityksiltä. Se ei pelasta Suomea eikä meidän hyvinvointia eikä niitä perheitä. Ne perheet pelastetaan sillä, että isä ja äiti saavat töitä, että saavat palkkatuloja [Välihuutoja vasemmalta — Puhemies koputtaa] ja että se työ kannattaa ottaa vastaan mieluummin kuin elää tuilla. Ja kun me saadaan tämä yhteiskunta toimimaan, että meillä on korkea työllisyys, talouden kasvu, silloin meillä on varaa myöskin huolehtia vielä paremmin heikoimmassa asemassa olevista. Mutta minä sanon uudelleen sen, mitä tulee näihin heikoimmassa asemassa olevien ihmisten välttämättömiin palveluihin: yhteiskunnan tehtävä on kaikissa tilanteissa huolehtia niistä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Pöytäkirja
3.9.2026VastauspuheenvuoroSKT 113/2026 vpTalousYmpäristö

Jos vastaan tähän asialliseen osaan kysymyksestä. Suomi kilpailee täysin kansainvälisessä ja globaalissa ympäristössä, ja meidän yritysten toimintaympäristön on oltava kilpailukykyinen siinä tilanteessa. Muun muassa Ranska on laskemassa yhteisöveroaan. Se tietää, että ne päätökset tehdään niin, että nytkin, kun investointeja mietitään, mihin maahan ne esimerkiksi Euroopassa sijoittuvat, niitä mietitään Euroopan eri maiden välillä. Suomi ei ole kaikilta osin se kaikkein houkuttelevin paikka, muun muassa meidän maantieteellisen sijaintimme myötä tai vaikkapa kovasti velkaantuneen julkisen sektorin myötä, mutta Suomen pitää olla kaikessa, mitä me itse voimme tehdä, kilpailukykyinen. Ja kyllä se vaan niin on, että se yritysverotus on yksi niistä. Kun sitä viimeksi laskettiin valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen esityksestä — hyvä päätös — niin yhteisöverotuotot kasvoivat vuosi vuodelta sen jälkeen, vaikka sitä laskettiin paljon enemmän kuin me ollaan nyt tekemässä. Minä uskon ja hallitus uskoo siihen, että kun vähemmän verotetaan työtä ja yrittämistä, niin tässä maassa tehdään enemmän työtä ja yritetään enemmän.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, velka, yhteisövero)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
3.9.2026VastauspuheenvuoroSKT 113/2026 vpTalousTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Se nyt vaan on niin, että edelleenkin se talouden kasvu, se, että Suomi menestyy... [Naurua] — ja minä en edelleenkään ymmärrä, mikä siinä naurattaa, kun se on se, mitä me ollaan kai kaikki kaivattu — ...on se tie siihen, että me pystymme pitämään huolta palveluista ja ihmisistä tässä maassa ja turvallisuudesta. Siellä teidän kotipiirissänne taitaa talous kasvaa nopeiten Suomessa, ainakin nopeimmassa päässä, [Mika Riipi: Ja työttömyys myös!] ja työtä on tarjolla. [Mika Riipi: Ja työttömyys kasvaa!] — Joo, mutta on myöskin työtä tarjolla. — Se on se ainut tie. Se on ainut tie. Täällä salissa oppositio oli hyvin laajasti sitä mieltä keväällä, että mitään hyvää ei ole missään, kaikki on menetetty. Minä olen tänään istunut keskustelupöydässä, jossa oli eri alojen huippuasiantuntijoita Suomessa, ja se viesti on positiivinen, [Timo Harakka: Etelärannassa! — Naurua] erityisen positiivinen. Se on sitä eri teollisuudenaloilla. Meillä on toivoa meriteollisuudessa, teknologiateollisuudessa, kvanttilaskennassa, lääkealalla, monilla, monilla muilla aloilla, ja he uskovat tulevaan. Uskotaan mekin. Annetaan niille ihmisille, jotka ovat tällä hetkellä vailla työtä, aidosti toivoa, että tätä kautta se kääntyy. [Puhemies koputtaa] Ei ole oikotietä, meidän maa on ollut niin syvällä, mutta se on mahdollista.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
3.9.2026VastauspuheenvuoroSKT 113/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Se on ikävää, että joudumme tekemään leikkauksia, ja ne menevät läpi yhteiskunnan, läpi valtion budjetin. Mitä tulee tähän, miten leikkaukset järjestökenttään kohdentuvat, niin se prosessi on alkamassa. Sen takia on liian aikaista... Ei kukaan pysty sanomaan vielä, mikä on se lopullinen rahanjako, mutta se pääperiaate, josta me liikkeelle lähdemme ja josta ministeri kertoo lisää, on se kohtaava työ. Mahdollisimman hyvin me pyrimme löytämään ne kaikkein tärkeimmät palvelut, [Välihuutoja vasemmalta] joita heikommassa asemassa olevat ihmiset tarvitsevat, eli sen kohtaavan työn, ja tekemään ne painotukset niin, että niitä turvataan.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti, leikkaus)Pöytäkirja
3.9.2026VastauspuheenvuoroSKT 112/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Siis hallitus on jaloillaan — te aloititte siitä. Kyllä, hallitus pystyi tekemään päätöksiä vielä viimeisessä riihessään ja juuri sen mukaan, mitä me ollaan suunniteltu. Jos minä käytän termiä, että on saatu Suomi jaloilleen, niin se tarkoittaa sitä, että 20 vuoden taantuma-ajan tai kasvamattomuuden jälkeen Suomen talous kasvaa. Se on ylittänyt ensimmäisen kerran bruttokansantuotteessa vuoden 2008 tason. Tätä minä tarkoitan sillä, että Suomi on saatu jaloilleen. Suomen talous on lähtenyt kasvuun. Edustaja Virta, se on se, mikä mahdollistaa sen, että meillä on varaa jatkossa pitää huolta ihmisistä, hyvinvointiyhteiskunnasta. Ei velka, ei verojen korotukset, ei katteettomat lupaukset, vaan se, että tähän maahan syntyy työtä, talouskasvua, ihmisille toimeentuloa — se on se tapa. Sen jälkeen ei tarvitse jonain päivänä enää leikata. Mutta jos velkaantuminen on niin korkeaa kuin se on tällä hetkellä, niin on pakko myös sopeuttaa ja leikata koko julkiselta sektorilta, joka on yksi maailman suurimpia. [Välihuutoja]

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, velka)Pöytäkirja
3.9.2026VastauspuheenvuoroSKT 111/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Ehkä näitä lukuja kannattaa kysyä tarkemmin valtiovarainministeriltä, mutta minä ymmärrän erittäin hyvin sen huolen, mikä työttömillä ihmisillä on, nuorilla, heidän perheillään. Mutta minä haluan toistaa nyt kuitenkin sen, että siihen, että Suomeen syntyy työtä ja työpaikkoja, tarvitaan talouden kasvua ja siihen tarvitaan investointeja, ja ne ovat nyt liikkeellä. Suomen talous on Euroopan vahvimmassa vedossa tällä hetkellä, tai ainakin kärkipaikoilla. [Naurua vasemmalta] — Ainakin kärkipaikoilla. Enkä minä ymmärrä, mikä siinä naurattaa. Jos se on ilon naurua, niin se on hyvä. — Mutta siis se on ainut mahdollisuus, millä me saadaan oikeasti Suomeen työpaikkoja. Mitä tulee erilaisiin keinoihin, miten me voidaan tässä tilanteessa auttaa työttömiä, niin me tehtiin jo kehysriihessä keväällä suuri määrä päätöksiä, joista työministeri varmasti kertoo mielellään, muun muassa se nuorten työllistämisseteli, joka on nyt alkanut vetämään, jolla me voidaan tuhansia nuoria saada töihin, tai pitkäaikaistyöttömien palvelut. Me tehdään toimia auttaaksemme, mutta ne todelliset työpaikat tulevat tämän talouskasvun myötä, ja se on nyt käynnissä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Pöytäkirja
3.9.2026VastauspuheenvuoroSKT 111/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Minulla on hyviä uutisia teille: toki meillä on aivan liian korkea työttömyys, mutta se toivo on siinä, että talous kasvaa Suomessa. Te ette sitä uskoneet keväällä ettekä viime alkuvuodesta, kun siitä alettiin puhumaan, että ne merkit näkyivät. Nyt koko kesä on nähty uutisia siitä, miten Suomen talous kasvaa. Investointeja tulee ennätysmäärä, ja kasvu on laaja-alaista ja vahvaa, Euroopan kärkeä. Ja se logiikka menee niin, että ensin pitää lähteä investointien liikkeelle, viennin lähteä vetämään, sen jälkeen ryhdytään palkkaamaan ihmisiä. Nyt myöskin jo asiantuntijat sanovat — ja se näkyy tilastoissa — että pahin on takana ja että nyt on lupa odottaa, että niitä työpaikkoja tulee. Minusta tämä on hyvä uutinen, ja kannattaa lukea kesän lehtiä, jos ne ovat jääneet huomaamatta. Siellä on täynnä hyviä uutisia siitä, miten Suomen talous kasvaa. Te ette sitä uskoneet, mutta kannattaa uskoa, koska se on nyt totta myös lukujen valossa. Enää ei ole kyse vain siitä, mihin minä uskon. Nyt se näkyy luvuissa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Pöytäkirja
3.9.2026VastauspuheenvuoroSKT 110/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! [Hälinää — Puhemies koputtaa] Ainakin se näyttää jatkuvan siitä, mihin keväällä jäätiin, että vastataan samaan kysymykseen uudelleen ja uudelleen. — Siis hallituksen toimet vahvistavat julkista taloutta ja sen rahoitusasemaa nettona 3,1 miljardia ensi vuonna. Tämä hallitusohjelma ja sen talousohjelma ovat kokonaisuus. Teillä on ilmeisesti sen verran aikaa, kun olette hallituksessa olleet, että tämä ei enää ole mielessä. No mitä tulee sitten näihin järjestökysymyksiin, niin haku... [Välihuutoja] Kyllä, me olemme joutuneet sopeuttamaan joka puolelta, myös järjestöistä, joka on yksi osa meidän hyvinvointiyhteiskuntaamme. — Se haku on tällä hetkellä auki, ja se, miten säästöt kohdentuvat, päätetään sitten myöhemmin. Mutta kaikissa tilanteissa hyvinvointiyhteiskunta Suomella on velvollisuus pitää huolta heikoimmassa asemassa olevista.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Pöytäkirja
3.9.2026VastauspuheenvuoroSKT 110/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Hyvää syyskautta minunkin puolestani. Ensinnäkin hallituksen talouspolitiikka on kokonaisuus. Sitä tehdään neljän vuoden jaksolla, ja kaikki ne toimet, joita on tehty, vahvistavat julkisen talouden rahoitusasemaa nettona ensi vuonna 3,1 miljardia — siis vahvistavat 3,1 miljardia. Toki te voitte sen näin palastella, ensi vuosi on budjetin jälkeen... Pelkästään ensi vuotta katsoen se on suht neutraali, hieman miinuksella. Mutta mitä tulee... [Välihuutoja] — 3,1 miljardia vahvistavat. — Mutta sitten jos... [Eduskunnasta: Miten tällä viikolla, ollaanko plussan puolella?] — Saanko puhua? Vastaan tähän toiseen kysymykseen. Se vaan menee niin, että jotta me voimme meidän hyvinvoinnistamme pitää huolta ja jotta meillä on varaa Suomessa huolehtia haavoittuvimmassa asemassa olevista ihmisistä, mikä on meidän velvollisuutemme kaikissa tilanteissa, niin me tarvitsemme investointeja, me tarvitsemme talouden kasvua, me tarvitsemme yrittäjyyttä, me tarvitaan kannusteita työn vastaanottamiseen, ja sitä me teemme. Siksi me pidämme huolta kansalaisten ostovoimasta, työn verotusta kevennetään ja estetään kiristyminen. [Puhemies koputtaa] Siksi me laskemme yritysverotusta, että me saamme tässä maassa ihmisille töitä [Puhemies koputtaa] ja kykenemme huolehtimaan heikommista.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero, budjetti)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Ensin vielä muutama vastauksen tapainen, ja sen jälkeen vähän yhteenvetoa: Ensinnäkin tähän Tampereen areenan vertaukseen täytyy sanoa se, että siinähän kokoluokan ja julkisen tuen määrä oli merkittävästi suurempi kuin mitä tässä esitettiin. Se, mitä tällä haettiin, oli se, että me saadaan nimenomaan yksityinen raha liikkeelle kustantamaan tämän suuren hankkeen. Siinä mielessä tämä päätös puolustaa tässäkin suhteessa paikkaansa. Kuitenkin tässä oli se, että Tampereellakin demaritkin näkivät tämän tyyppisen hankkeen hyvin perusteltuna. Mutta ehkä kuitenkin voisi sen verran vetää yhteen siitä, että kun olen kuunnellut tätä, niin harvoissa puheenvuoroissa on itse areenahanketta tai jonkinlaisen areenan rakentamista kukaan täällä vastustanut. Jos yritettäisiin hakea niitä yhteisiä näkemyksiä, niin se varmasti on aika pitkälle tämän salin näkemys, että pääkaupunkiseutu ja Suomi ansaitsisivat tällaisen areenan. Nyt kun me ollaan luomassa prosessi, kun näitä hankkeita on tullut siis 15 kuukauden aikana lisää, niin se antaa mahdollisuuden nyt rakentaa sellaisen menetelmän, jota siis ei ole tällä hetkellä olemassa, että ei tarvita erikoismenettelyjä, vaan kaikki tietävät, miten näille suurille hankkeille voi rahoitusta valtiolta hakea, vielä järjestelmällisemmin, vielä selkeämmillä ohjeilla. Minusta tämä on siis hyvä asia, että näin nyt päädytään tekemään. No, sitten tähän prosessiin: Edustaja Koskela, joka on ollut siis suurimman osan päivästä jossain muualla, taas kysyi tästä, miten tämä on mennyt, ja minä vielä kerran haluan sen toistaa, että tämä päätös oli ehdollinen ja se tehtiin kasvuriihessä, jonka tehtävänä oli löytää sekä lyhyemmän että pitkän aikavälin kasvu- ja työllisyystoimia siinä talouden tilanteessa, missä Suomi oli keväällä 25: ei tietoakaan talouden kasvusta. Kaikkialta haettiin ideoita siitä, mistä kasvua saadaan aikaan, oppositioltakin kysyttiin, ja yksi suuri huolenaihe oli rakennusalan tilanne. Garden-hankkeessa oli potentiaalia ja hankkeen näkemys siitä, että he saavat sen liikkeelle tämän vuoden aikana. Me annoimme siihen mahdollisuuden, ehdollisen rahoituksen, jos sillä olisi saatu tämä yksityinen rahoitus aikaan, mutta hanke ei ole siinä onnistunut. Se oli kokeilemisen väärtti, mutta he eivät ole siinä onnistuneet. Nyt hallitus tosiaan katsoi nopeutetussa aikataulussa... Edustaja Kurvinen, se ei ollut Paluu tulevaisuuteen eikä Menneisyyden vangit, vaan kyse oli siitä, että me katsoimme nyt, kun tämä keskustelu on käynyt niin kiivaana, nopeutetummassa aikataulussa sen, mikä on päätöksenteon pohja, ja totesimme, että hanke ei ole siinä kunnossa eikä olisi muuttunut kuukauden tai puolentoista aikana, joten totesimme sen jo ennen tätä eduskunnan käsittelyä, jotta asia on selvä, että meillä ei ole edellytyksiä tehdä tätä päätöstä tämän vuoden budjettiprosessin aikana eli tämän hallituskauden aikana. Mielestäni se olisi hyvä tuoda tietoon eduskunnalle. Vielä ehkä edustaja Koskelalle totean, että se sitaatti oli vastaus opposition juuri tekemään epäluottamuslauseeseen, oli se sitten onnistunut tai epäonnistunut, mutta se oli oppositiolle vastine. [Pia Lohikoski: Se ei mitenkään sopinut tilanteeseen, ei mitenkään!] Mutta sitten: Ymmärrämmekö sen, että suomalaisilla on vaikea ymmärtää sitä, jos samaan aikaan säästetään ja sitten käytetään rahaa muualle? Ymmärrän. Haluan jälleen kerran ja vielä kerran toistaa sen, että nämä eivät ole toisiaan poissulkevia. Julkisen sektorin velkaantuminen ja menotaso ovat niin korkeita, että säästöjä on jouduttu tekemään ja joudutaan tekemään ensi vaalikaudella lisää riippumatta hallituksen kokoonpanosta, mutta samaan aikaan pitää saada aikaan kasvua ja työllisyyttä Suomeen, ja sitä kasvuriihessä on haettu. Ja kun nyt alkavat toimimaankin ne keinot, mitä hallitus on määrätietoisesti vienyt eteenpäin, niin tämä oli yksi niistä, millä haettiin kasvulle toimia, ja kun se on investointi, se on kertaluonteinen. Minä ymmärrän sen, että ihmisillä on tätä vaikea hahmottaa, ja minä toivoisin, niin kuin edustaja Zyskowicz hyvässä puheenvuorossaan, että me kaikki, riippumatta siitä, onko hallituksessa tai oppositiossa, myöskin selventäisimme suomalaisille näiden eroa. Mutta, hyvät edustajat, minä haluan vielä vakuuttaa sen, että tähän päätökseen ei vaikuttanut se, kuka sitä ajoi. Hallitus teki päätöksen puhtaasti talouden kasvun, työllisyyden eli suomalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi myöskin tulevaisuudessa. Meillä ei ole ollut mitään muita motiiveja tässä työssä. Suomalaiset voivat luottaa siihen, mitä tämäkin keskustelu osoittaa, että Suomessa päätökset tehdään asiallisesti, ja jos jokin epäilyttää, niin sitten kokoonnutaan vaikka keskellä kesää niitä asioita puimaan. Tämä keskustelu on ollut tärkeä. Haluan kiittää siitä. On taidettu käyttää 181 puheenvuoroa. Olette tehneet kymmeniä kysymyksiä. Osaa on toistettu, mutta toisto on tärkeää, ja joka ainoaan kysymykseen on vastattu. [Vasemmalta: Ei ole vastattu!] — On vastattu, ja uskon, että tämä on ollut tarpeen. En epäile, etteikö keskustelu jatkuisi, mutta toivon, että tämä on selkeyttänyt tilannetta. Haluan vielä kerran kiittää kaikkia tästä kokoontumisesta ja tästä keskustelusta.

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka, budjetti)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen, rakennusala)Pöytäkirja
21.7.2026VNT 1/2026 vp

Arvoisa puhemies! Kun tuli taas konkreettisia kysymyksiä, olkoonkin, että samoja, niin katson tarpeelliseksi jälleen vastata. — Edustaja Kettusen kysymyksiin ensimmäisenä: Pidänkö siis oikeana tätä toimintatapaa? Jos viitattiin muun muassa näihin vaikutusarvioihin, niin tämä oli siis ehdollinen päätös, joka käynnisti valmistelun, virkavalmistelun, jossa kaikki nämä kriteerit olisi käyty läpi: hankkeen tila, rahoitus, se, onko se aloitus valmis. Sen taloudelliset ja työllisyysvaikutukset olisivat kaikki tulleet ja olleet ehtona sille, että se todellinen rahoituspäätös oltaisiin voitu tehdä, eli tämä olisi edennyt loogisesti. Edelleen toistan, että Vantaan hanke ei 15 kuukautta sitten ollut tällä tasolla, missä se on tänä päivänä. Tilanne on täysin muuttunut. Samoin Suvilahti-hankkeesta ei ollut tällaista vastaavaa tietoa, ja minusta se on tärkeää tässä todeta. Mitä tulee julkisuuteen, avoimuuteen, niin me kerroimme avoimesti riihen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa, että tämä päätös on tehty ja ehdollisena, ja se ei silloin kiinnittänyt enempää huomiota. Sen olen monta kertaa sanonut, että jos olisimme riihipäätöksen yhteyteen kirjoittaneet muutaman rivin enemmän ja kuvanneet, miten tämä hankkeen valmistelu jatkuu, niin se olisi voinut olla sellainen, mikä olisi hälventänyt tätä keskustelua. Mutta sitten vielä viimeinen kysymyksenne oli, aikooko hallitus arvioida tukiprosessia siten, että jatkossa kaikilla vastaavilla on tämä. Kyllä. Tämä on nimenomaan se, minkä me eilen päätimme valtioneuvostossa, eli me luomme sen menettelytavan, miten tällaiset isot areenahankkeet voivat määritellyllä prosessilla hakea tukea, koska sellaista ei tällä hetkellä ole määritelty. Vielä viimeksi edustaja Ojala-Niemelälle, joka puhui VTV:stä ja oli pahoillaan, että se ei ole vielä käytössä, haluan vain tarkentaa sen, että VTV ei tutki hallituksen tekemistä vaan Garden Helsinki ‑hankkeen toimijoiden tekemistä, ja se on erinomaisen hyvä asia.

Arvoisa puhemies! Tähän loppuun pitää sanoa, että vaalirahoitus on Suomessa laillista. [Niina Malm: Kyllä!] Se on hyvä muistaa kaiken tämän keskellä. Mutta nyt kun tuli tämä konkreettinen kysymys, johon tosin olen vastannut jo noin 20 kertaa tämän prosessin aikana, niin vastaan taas, eli mistä tämä tuli hallituksen pöydälle: No ensinnäkin kyseessä on lähes 20 vuotta vanha hanke, jota on edistetty pitkään. Kyseessä on hanke, jonka muun muassa Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi tai päätti tukea sitä kesällä 24 sosiaalidemokraattien, vasemmistoliitonkin ja vihreiden tukiessa tätä perusratkaisua. [Veronika Honkasalo pyytää vastauspuheenvuoroa] Sen lisäksi tämä hanke, jota oli esitelty, oli esitelty valtiovarainministeriössä. Tästä oli käyty keskusteluja OKM:n kanssa. Sitä oli esitelty hallituspuolueille. Ja kyllä, tämä hanke, kuten olen alusta lähtien sanonut, oli yksi kokoomuksen esityksistä, ja kun investointipakettia neuvoteltiin, se saatiin siihen kokonaisuuteen. No se kysymys, mitä te ette nyt tehnyt ja joka on tehty monta kertaa, että mihin se perustui, niin se ei perustunut vielä siinä vaiheessa virkavalmisteluun, vaan se oli poliittinen linjaus, josta alkaa virkavalmistelu, jossa vastataan niihin seuraaviin teidän kysymyksiinne, että mitkä ovat vaikutusarviot, ne tulevat siinä virkavalmistelussa, mitkä ovat kriteerit, ne tulevat virkavalmistelussa, ja sitten se päätös olisi tehty niiden pohjalta. Tämä on aivan looginen järjestys, miten tämä olisi mennyt, ja se vastaa lähestulkoon kaikkiin niihin kysymyksiin, mitä te olette tästä prosessista täällä keksineet kysyä. Tämän halusin vielä toistaa. [Kokoomuksen ryhmästä: Pitäisikö se kysyä vielä uudelleen?]

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Pöytäkirja
21.7.2026VNT 1/2026 vp

Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Nikkaselle: Omistajaohjausministeri Strand vastasi hyvinkin yksityiskohtaisesti siihen kysymykseen, ja mielestäni on parempi, että vastuuministeri vastaa. Hän varmaan toimittaa sen tai se löytyy pöytäkirjoista, miten hän vastasi teille. Kun kuuntelin tätä edustaja Heinäluoman puheenvuoroa, minusta siihen kulminoituu se ongelma, mikä meillä tässä keskustelussa on. Kun te oppositiosta kerta toisensa jälkeen sanotte, että en ole vieläkään vastannut, niin mihin en ole vastannut? Te ette hyväksyneet niitä vastauksia, ja te hoette, että ei ole vieläkään vastattu, mutta minä olen vastannut joka ainoaan kysymykseen. Sitten te vihjailette koko ajan, pidätte yllä sitä, että on jotain hämärää, ilman että te pystytte konkreettisesti näyttämään, missä se joku hämärä nyt sitten on. Teidän pitäisi tuoda — tuokaa — konkreettisesti ne asiat, mihin en ole vielä vastannut, kun olen vastannut näihin kysymyksiin lukemattomia kertoja. Samoin te kerta toisensa jälkeen viittaatte oikeuskansleriin, että oikeuskanslerikin kysyy näitä. Totta kai hän kysyy, koska hänelle on tullut pyyntöjä selvittää, mitä tässä on tapahtunut. Hän esittää tietenkin ne kysymykset silloin hallitukselle ja allekirjoittaneelle. Se on normaali käytäntö, mutta se ei kerro, että joku väärä olisi tapahtunut. Se on tapa selvittää. Ja minä olen luvannut avoimesti monta kertaa: Minä olen täysin käytettävissä. Minä vastaan jokaiseen kysymykseen ja teen sen mahdollisimman nopeasti mutta huolella, koska asia on vakava. Ja se vielä: Minä otan tämän keskustelun ja nämä syytökset hyvin vakavasti, todella vakavasti. Siksi olen tässä ja nyt. Siksi puhemiehen kanssa keskusteltuani tulin siihen johtopäätökseen, että kyllä, olemme valmiit antamaan hallituksen ilmoituksen eduskunnalle. En piileskele missään, en ole sitä tehnyt, ja olen vastannut kysymyksiin, vastaan jatkossakin, mutta minä toivon, että kun sitten vastaa, niin sitä kuunneltaisiin. Jos vielä uskoisikin, niin se olisi vielä parempi asia.

Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Honkasalo ei ole nyt paikalla, mutta vastaan kuitenkin hänelle, koska hän esitti erikoisen puheenvuoron, jossa sanoi, että ei Helsingin valtuusto ole tukenut tätä hanketta, ja syytti jälleen kerran asian tulkitsemisesta ikään kuin väärin. Jos Helsingin kaupunginvaltuusto on luovuttanut tontin Garden-hankkeelle ja kaavoittanut sille maa-alueen, niin mitä muuta se on kuin tähän hankkeeseen positiivisesti suuntautumista ja tukemista? Minun on aivan mahdoton käsittää tätä, varsinkin kun se tulee edustajalta, joka jatkuvasti syyttää allekirjoittanutta ja hallitusta väärän tiedon antamisesta. Mielestäni tämä oli kyllä erikoinen suoritus. Sitten vielä luen kyseisestä valtuustosta Paavo Arhinmäen puheenvuorosta yhden sitaatin: ”Ymmärtääkseni vasemmistoliitto on tuonut täällä ilmi, ettei itse hallia vastusteta eikä sitä, että yksityinen toimija rakentaa hallin.” Menee outoon valoon. No sitten, edustaja Siponen, miksi tämä arvio on muuttunut? No, se on muuttunut siksi, että kun 15 kuukautta sitten tehtiin tämä päätös, niin se hanke on muuttunut sen jälkeen. Se on pienentynyt, se ei ole lähtenyt silloin kuvatussa aikataulussa liikkeelle, sen rahoitus ei ole vielä kunnossa ja myöskään sen vaikuttaminen ei ole täyttänyt avoimuuskriteerien vaatimuksia, eli se on muuttunut monella tavalla. Näistä syistä meidän arviomme on muuttunut, ja tätä 35:tä miljoonaa ei näin ollen voida toteuttaa. Edustaja Diarran kanssa jaan saman pahan mielen siitä, että tämä hieno hanke ei tällä erää etene. Minä todellakin toivon, että se hanke laitetaan myöskin siellä hankeyhtiössä sellaiseen kuntoon, että tämäntyyppisiä keskusteluja ei tarvitse käydä, vaan se saadaan kuntoon, sille löytyy yksityinen rahoitus, markkinat toimivat ja Helsingin kaupunki tekee osansa ja se lähtee liikkeelle. Se olisi upeaa. Eikö niin? Jos tässä yhteydessä viitataan Vapaavuoreen ja hänen viesteihinsä, toimintamalliinsa ja kysytään, hyväksynkö sen, niin en. Ei kuulu tämän hallituksen toimintakulttuuriin ja tapoihin runtata, junailla. Me keskustelemme hallituskumppaneiden kanssa yhdessä joskus vähän kiivaamminkin, mutta me haetaan yhteisiä ratkaisuja, ja niin on tehty tässäkin tapauksessa. Vielä: Edustaja Mikkosella oli lukuisa määrä erilaisia kysymyksiä. Olen vastannut niihin lukemattomia kertoja, ja toivon... Ymmärrän, että tässä on niin paljon asioita, ettei kaikkea ehdi lukemaan, mutta kun otitte vaikka tämän kysymyksen, onko tämä EU:n kilpailulainsäädännön mukainen, niin sehän on nimenomaan siinä notifikaatioprosessissa tällä hetkellä, tai olisi ollut. Esimerkki, että isoon osaan tai mielestäni kaikkiin täällä esitettyihin kysymyksiin löytyy asialliset vastaukset. Sitten vielä edustaja Harakalle: Kunnia tietenkin sille, että olette tehnyt joskus ansiokasta toimittajatyötä, mutta ei tässä nyt ole samanlaista kipinää eikä käryä. Ei tässä ole kyse mistään hämärästä, vaalirahoituksella ei ole ollut vaikutusta. Onnea asian tutkiskeluun.

Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (kaavoitus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti edustaja Lohikosken kysymykseen: En ole antanut virheellistä tietoa kirjalliseen kysymykseen. Kirjalliseen kysymykseen vastasin hallituksen nimissä. Me näimme — hallitus — että tällä hankkeella toteutuessaan olisi positiivisia työllisyys‑ ja talousvaikutuksia. Se ei ollut valtiovarainministeriön vastaus, vaan hallituksen nimissä vastasin teille. Ei virheellistä tietoa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Vielä kerran tästä, onko kaikki tehty riittävän tiedon varassa: toistan toistamistani, kun kysytte kysymistänne, että tämä päätös tehtiin ehdollisena. Se vain on merkittävä sana, koska se käynnistää sen, että mitään tukea ei voida myöntää, ellei hanke täytä sille asetettuja tavoitteita. Ne poliittiset tavoitteet olivat se, että hanke lähtee liikkeelle, ja kaikissa tapauksissa, jos puhutaan satojen miljoonien rakennushankkeesta, kyse on tuhansista työpaikoista. Oli aivan selvää, että kun se virkavalmistelu siitä lähtee, jotta voidaan lopullinen päätös tehdä, niin nämä kaikki arviot tullaan tekemään virkatyönä, mutta on aivan selvää, että kyse olisi ollut rakennusaikana tuhansista työpaikoista. No, emme siis ole peruneet tätä hanketta. Se ei ole meidän asiamme. Me olemme todenneet, että tätä kehysriihen päätöstä ei ole mahdollista edistää yksinkertaisesti niistä syistä, jotka olen maininnut. Hanke on muuttunut, se on pienentynyt, se on viivästynyt ja sen aikataulu on venynyt. Me olisimme tulleet tekemään luultavasti tämän aivan saman päätöksen syyskuussa talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa, kun olisimme saaneet nämä tiedot, mutta nyt, kiitos tämän vilkkaan kesäkeskustelun, näitä asioita on selvitetty vielä nopeammassa tahdissa, ja siksi totesimme tämän tosiasian, että tämä ei vastaa sitä, mitä me keväällä 25 päätimme. Mutta hanke on edelleenkin kannatettava, ja toivottavasti se jonain päivänä etenee. Siksi me tarvitaan se väline, jota ei ole tällä hetkellä, jossa nämä suuret areenahankkeet voivat hakea jonkun mallin mukaisesti, ettei niitä tarvitse erillisinä päätöksinä tehdä. Mutta kun jatkuvasti toistetaan virkavalmistelun ohittamista, niin ei ole, vaan tehtiin poliittinen päätös, joka käynnistää virkavalmistelun. No, sitten vielä: ei sähköpostilla tilailla meiltä mitään päätöksiä. Me teemme päätökset Suomen työllisyyden ja talouden näkökulmasta itsenäisesti. Lobbauksella ei ollut merkitystä, ja se, mistä summa muodostui, oli vertailukelpoinen Tampereen areenan tukeen. [Krista Kiuru: No miksi kukaan ei sitten tiedä, kuka tämän päätöksen esitti?]

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennusala)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin sanon, että tässä ei ole paikkaa minkäänlaiselle ylimielisyydelle. Olen hyvin nöyrällä mielellä täällä eduskunnan edessä, se lienee kai selvää. Jos eduskunta haluaa kuulla minun näkemykseni minun toimintaani, niin silloin vastataan avoimesti ja rehellisesti. Se on minun tapani toimia. Minä haluan vakuuttaa teille ja suomalaisille, että tässä päätöksenteossa ei ole mitään suhmurointia, ei mitään epäeettistä. Me ollaan toimittu vain ja ainoastaan yhden motiivin takia, ja se on se, että me saadaan Suomeen työpaikkoja ja pysyvää toimeentuloa ihmisille ja että me saadaan velkaantuminen taittumaan tässä maassa ja me saadaan turvattua suomalainen hyvinvointiyhteiskunta. Minun toiminnassani tai hallituksen tavoitteissa ei ole mitään muita motiiveja. Haluan tämän kerta kaikkiaan sanoa, ja sydämestäni. Kaikki on kerrottu, kaikki tähän liittyvä on avattu. Tein sen päätöksen, kun tämä julkinen keskustelu tästä alkoi, että kaikki annetaan, mistä seurasi lisää keskustelua, minkä ymmärrän, mutta kaikki on avattu. Sitä en voi tietää, onko jossain jotain, mitä joku on lähettänyt ja mitä en ole nähnyt. Sitä en voi tietää. Haluan muuten sanoa senkin, että minä en millään ehdi kaikkia minun sähköpostejani lukemaan. Totta kai minä luen, kun tulee eduskuntaposti, pääministerin posti, satoja viestejä per päivä, seuraan parhaani mukaan, mutta kaikki varmaan ymmärtävät, että ihan jokaista postia ei millään tule luettua. No, mitä tulee tähän esteellisyyteen, josta edustaja Tynkkynen kysyi, niin itsekin odotan OKAn näkemystä asiasta. Olen toiminut vaalirahoituslain mukaisesti ja sen hengen mukaisesti. Vaalirahoituksesta on sen lainsäädännön mukaisesti ilmoitettu, ja tähän mennessä se ei ole tehnyt esteellisyyttä. Olisi iso muutos maan tapaan, [Vasemmalta: Ai maan tapa?] siihen, miten ennen on tulkittu, jos tämä tulkitaan eri tavalla. Kyse oli Valmet Automotiven asiassa nimenomaan valtion edusta. Pelkästään konkurssi olisi saanut aikaan takausvastuiden laukeamisen, muistaakseni noin 100 miljoonaa, puhumattakaan niistä työpaikoista, jotka olisivat lähteneet välittömästi. Valtion etu oli se, mitä oltiin päättämässä, [Puhemies koputtaa] ei kenenkään muun etu. Ihan lopuksi haluan sanoa, kun hallituksen politiikkaakin tässä jo ehdittiin noin yleisesti arvostelemaan, että, hyvät edustajat, talous kasvaa paljon ennakoitua nopeammin. Hallituksen työ tuottaa tulosta, ja meillä on vihdoinkin valoa myöskin Suomen taloudessa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kiitos lisäajasta. — Voiko luottaa? Kyllä voi luottaa. Se on aivan selvä. Edelleen seison niiden sanojeni takana, että tässä ei perimmiltään ole tehty mitään väärää. Kerta toisensa jälkeen tämä keskustelu kiertyy siihen, miksi valmistelu on ohitettu, ja kerta toisensa jälkeen vastaan, että ehdollisuus on se sana, koska me teimme poliittisen linjapäätöksen. Niitä tehdään esimerkiksi hallitusohjelmaneuvotteluissa lukuisia, kun eri puolueet tuovat sinne omia ajatuksiaan. Niin on tehty aina, ja niin tehdään jatkossa. Sieltä käynnistyi valmistelu, ja tämäkin oli virkavalmistelussa, ja kun olisi ollut päätöksenteon aika, niin se olisi perustunut virkapohjalta tehtyihin muistioihin ja päätösesityksiin. Näin politiikka toimii, ja siinä ei ole sinänsä mitään ihmeellistä. [Vasemmalta: Kuka sitä valmistelee?] Sitten vielä tästä prosessista. Minä olen sanonut alusta lähtien — no, tämä nyt kokoomuksen puheenjohtajana tai ryhmänvetäjänä — että kyllä, tämä oli kokoomuksen neuvottelutavoitteita. Näinhän se aina toimii. Puolueilla on erilaisia tavoitteita, niistä neuvotellaan ja päätetään yhdessä. Kannan vastuun, siitä ei ole kahta kysymystäkään. [Vasemmalta: Kantavatko muut?] Täällä edustaja Mäkynen sanoi, että olen viikkokausia ollut piilossa medialta. No, se nyt ei pidä ainakaan paikkaansa. Joitakin päiviä oli, etten vastannut, mutta kun en minä ehdi vastaamaan jokaiseen opposition kysymykseen enkä jokaiseen median pyyntöön. Olen antanut lukuisia haastatteluja, olen ollut A-studiossa, olen antanut kirjallisia vastauksia. Olen ollut sen kannalla, että kokoonnutaan tänne. Ja miksi kokoonnuimme? Minä sanoin alusta lähtien, että olen aina eduskunnan käytettävissä, ja kun eduskunta ja oppositiopuolueet, kaikki yhdessä, viime viikolla pyysivät, niin samana päivänä keskusteltuani puhemiehen kanssa totesin, että kutsutaan eduskunta koolle, annan tiedonannon. Ei tässä ollut jälleen mitään ihmeellistä, tässäkään asiassa. Olen valmis tähän keskusteluun, eikä ole salattavaa. [Oikealta: Väärin sammutettu!] Sitten tähän päätökseen. Harmi, että edustaja Biaudet lähti, kun hän kysyi perumisesta tai jäädyttämisestä tämän osalta. Siis edelleenkin toivon, että Garden-hanke jonain päivänä toteutuu — se olisi hieno pääkaupunkiseudulle — tai joku näistä nyt liikkeellä olevista hankkeista. [Ben Zyskowicz: Tulisi työtä ja toimeentuloa!] Mutta tällä hallituksella ei ollut enää edellytyksiä tällä aikataululla ja siitä johtuen, missä vaiheessa hanke on, tehdä enää näitä päätöksiä. Siksi me teimme tämän poliittisen linjauksen, mikä on faktoihin perustuvaa, että tämä ei ole enää mahdollista. Hanke on vielä niin kesken. Mitä sitten tulee näihin syytöksiin, kun edelleenkin vaalirahoituksesta, suhmuroinnista ja korruptiosta puhutaan, niin on erittäin hyvä, että oikeuskansleri sen tutkii. Oikeuskansleri tutkii, kun sitä häntä pyydetään tekemään, ja kanteluita on tehty ihan samalla tavalla kuin viime hallituksen aikana ja sitä edellisten hallitusten aikana ovat kansalaiset tehneet kanteluita, joita oikeuskansleri tutkii. Se ei itsessään tarkoita, että on tapahtunut jotain väärin. Siksi tuen tätä prosessia ja annan avoimesti kaiken tiedon, mitä kansleri haluaa. Edustaja Lindtman nosti esille tämän, että vastuuministeri ei tiennyt, miten päätös syntyi. Sitä ehkä selittää se, jos ette tarkastanut, että ministeri Poutala ei ollut silloin vielä ministeri, ja hän vastasi varmasti omasta näkökulmastaan. [Antti Lindtman: Ei edellinenkään tiennyt!] Hetki. — Sitten minä haluan vielä kommentoida lyhyesti tätä Valmet Automotivea. Mistä siinä oli kyse? Siinä oli kyse siitä, että tuhannet työpaikat olivat vaakalaudalla välittömästi, jos siellä olisi tullut konkurssi. Tämähän tuli täysin puhtaasta virkavalmistelusta, elinkeinoministerin ja omistajaohjausministerin esittelystä, ratkaisu, jolla se pelastettiin konkurssilta, nämä työpaikat pelastettiin ja samalla luotiin pohja sille, että sinne voidaan lähteä rakentamaan puolustusteollisuutta. Siksi olivat tärkeitä myöskin ne omistusjärjestelyt. Meillä, hallituksella ja minulla, oli vain ja ainoastaan Suomen valtion, veronmaksajien ja niiden työntekijöiden etu mielessä. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Sen lisäksi arvioin itse, että en ole esteellinen sen päätöksenteon yhteydessä. On erikoista, jos te kyseenalaistatte tämän päätöksen. Se on todella erikoista. Lopuksi ehkä haluan vain sanoa sen, että kun tässä nyt luottamuksen perään on kyselty, niin lainaan Täällä Pohjantähden alla ‑teoksen Akseli Koskelaa, joka sanoi, että minä en ole heiltä luottamustani saanut, joten en voi sitä myöskään menettää. [Välihuutoja — Naurua]

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomalaiset todellakin ansaitsevat asiallista asioiden hoitoa. Tämä keskustelu on varmasti herättänyt paljon kysymyksiä. Voin toistaa tämän, mitä olen aikaisemminkin sanonut, mutta haluan nytkin vakuuttaa, että kun tämän asian käy läpi ja tämän perkaa, niin tämä on hoidettu asiallisesti — tämä on hoidettu asiallisesti. Ja vaikka edustaja Koskela ehti jo tämän nonsaleeraamaan, niin sana ”ehdollisuus” on kaiken ydin, sitä ei voi sivuuttaa tässä keskustelussa. Euroakaan ei ole maksettu eikä olisi maksettu ennen kuin hanke olisi ollut aloitusvalmis, ennen kuin kaikki siihen liittyvät vaikutusarviot olisi käyty huolellisesti läpi, tehty virkavalmistelussa virkavastuulla normaalin tavan mukaan. Tässä ei ole mitään kummallista. Edelliset lukemattomat hallitukset ovat tehneet poliittisia päätöksiä, joilla käynnistetään valmistelu erilaisista investointihankkeista, ja niin tulevat tekemään muuten seuraavatkin hallitukset. Sen jälkeen aloitetaan virkavalmistelu, jonka pohjalta tehdään lopullinen päätös. Me olisimme tehneet päätöksen Gardenista talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa syyskuussa, mutta koska tätä keskustelua on nyt nopeutetulla tahdilla käyty tämän kesän ajan, olemme käyneet tätä asiaa läpi nopeutetummin ja tulleet siihen tulokseen yhdessä, että koska hanke on muuttunut, hanke ei ole lähtenyt liikkeelle ja sen rahoitus on auki, niin me emme edistä nyt tätä kehysriihen päätöstä. Mutta edelleen sanon, että toivon, että Garden tai vastaava meidän maamme pääkaupunkiin tulee. Suomalaiset ansaitsisivat tällaisen kansainväliset mitat täyttävän hallin. [Suna Kymäläinen: Siitä ei nyt ole kysymys!] Mutta, edustaja Harkimo, se tulee sitten sen kautta, saako se hanke sen yksityisen rahoituksen, pystyykö virkavalmistelu puoltamaan tätä. Ja jos te olette oikeassa — niin kuin varmaan kaikki tuntevat teidän hallihistorianne, todella tiedätte paljon näistä asioista — niin silloinhan se ei toteudu eikä yhtään euroa veronmaksajien rahaa käytetä minnekään. Tämä on aivan päivänselvä asia, ja luulisi se ymmärrettävän. No, oliko sitten vaalirahoituksella jotain merkitystä tässä päätöksessä? Ei ollut. Me haimme vain ja ainoastaan suomalaisten etua, sitä, että Suomeen tulee työpaikkoja, niitä tuhansia työpaikkoja, joita rakennusaikana näin massiivinen hanke olisi laittanut liikkeelle, ja niitä valtavia määriä työpaikkoja, jotka syntyisivät pitkällä aikavälillä, kun Suomessa olisi tapahtumia, olisi tilaisuuksia, olisi kulttuuria, urheilua, liikuntaa. Se toisi matkailutuloja, turismia. Sitä me haettiin. Ei kai siinä ole mitään väärää, sen on täällä moni sanonutkin. Minusta tämä kannattaa kaikkien muistaa. Sitten se, että sotketaan tarkoituksellisesti käyttömenot ja investoinnit. Sitä minä en voi hyväksyä. Annetaan tarkoituksella ihmisille sellainen kuva, että jos me leikkaamme pysyviä menoja, [Eduskunnasta: Työpaikoilla ei niin väliä!] niin se olisi verrattavissa siihen, että me annetaan kertaluonteinen investointi, joka rahoitetaan valtion omaisuustuloilla. Ne ovat kaksi eri asiaa. Tämä 35 miljoonaa, jos se olisi annettu, ei olisi pois yhdestäkään sosiaali- ja terveystoimen palvelusta. Päinvastoin, sen mukanaan tuomilla verotuloilla ja kasvulla rahoitettaisiin niitä ihmisten palveluita. Tämä meillä on mielessä. Minä voin vakuuttaa teille, [Perussuomalaisten ryhmästä: Ei demarit ymmärrä tuommoista!] että ei itselläni eikä hallituksella ole mitään muita motiiveja, kun me tämän päätöksen olemme tehneet. Sitten tähän selvitykseen ja jatkotyöhön. Kuinkahan moni teistä ylipäänsä on lukenut sen selvityksen, mihin täällä viitataan? [Perussuomalaisten ryhmästä: Ei kukaan!] Ilmeisesti ei kukaan, koska se selvitys ei anna vastauksia niihin kysymyksiin, joita me haluamme tässä selvittää. Me haluamme tietää kapasiteettiarvioita näiden areenoiden rakentamisesta, kv-vertailua, kilpailutilannetta, kriteeristöä. Ei siitä selvityksestä löydy näihin vastauksia, arvon edustajat, niin että älkää silloin asettako näitä näin rinnakkain. Se on harhaanjohtamista ja väärän tiedon antamista. Ei sieltä löydy näihin vastauksia. Mutta on selvää, että nyt kun kilpailutilanne on muuttunut, areenahankkeita on useampia, [Puhemies koputtaa] niin kannattaa tehdä kriteerit, kun tähän nyt jatkoaika tulee, kannattaa tehdä selvitys, koska toivon, että Suomeen tällainen areena syntyy.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen, rakennusala)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Valtioneuvosto on antanut eduskunnalle tiedonannon hallituksen puoliväliriihen Garden Helsinki ‑hanketta koskevasta ehdollisesta tukipäätöksestä ja Suomen kulttuuri- ja liikuntapaikkarakentamisesta. On poikkeuksellista, että eduskunta kutsutaan kesken istuntotauon käsittelemään tämänkaltaista tiedonantoa. Julkinen keskustelu aiheesta on osoittanut, että on tarpeen, että eduskunta saa järjestäytyneesti oikeat ja tarkat tiedot siitä, mistä tässä ehdollisessa tukipäätöksessä on kysymys ja mistä siinä ei ole kysymys. Pääministerinä olen aina eduskunnan käytettävissä. Palaan ensin tilanteeseen, jossa hallitus kokoontui puoliväliriiheensä keväällä 25. Julkisen talouden vakavan tilanteen vuoksi hallitus oli joutunut tekemään lukuisia vaikeita säästöpäätöksiä. Talouskasvu ei ollut käynnistynyt. Niin hallituksessa kuin tässä salissa oli vahva näkemys siitä, että yksin säästämällä Suomi ei nouse. Tarvittiin vielä uusia kasvua vauhdittavia ratkaisuja. Ideoita pyydettiin laajasti yhteiskunnasta. Puoliväliriihi oli kasvuriihi. Kasvupaketti pohjautui pitkälti Risto Murron työryhmän esityksiin. Tämän lisäksi hallitus päätti muista kasvua ja työllisyyttä tukevista hankkeista. Pyrimme myös löytämään hankkeita, joilla voisi vauhdittaa rakennusalaa. Tässä kokonaisuudessa hallitus teki poliittisen päätöksen ehdollisesta valtionavustuksesta Garden Helsinki -hankkeelle. Garden Helsinki on lähes 20 000 hengen urheilu- ja tapahtuma-areena. Iso hanke toisi paitsi työtä rakennusaikana myös vetovoimaa pääkaupungille vuosikymmeniksi eteenpäin. Poliittisia päätöksiä tekee mandaatillaan jokainen hallitus. Arvoisa puhemies! Garden Helsinki -hankkeen ehdollisesta tuesta on käyty laajaa julkista keskustelua. Huolia on noussut muun muassa siitä, onko hallihankkeita kohdeltu tasapuolisesti, onko hallituksen päätös perustunut riittäviin vaikutusarviointeihin ja onko hanketta lobattu avoimesti. Hallituksen päätös ei ole ollut sidoksissa siihen, kuka tai ketkä työskentelevät hankkeessa. Vaikuttaminen ja vuoropuhelu kuuluvat poliittiseen päätöksentekoon. Suomessa on käytössä avoimuusrekisteri, jotta vaikuttamistyö poliitikkoja kohtaan olisi läpinäkyvää. Vastuu avoimuusrekisterin kirjauksista on aina vaikuttamistyötä harjoittavalla taholla. Jälkikäteen on käynyt ilmi, että Garden Helsinki -hankkeen edustajat eivät ilmoittaneet vaikuttamistyötä avoimuusrekisteriin. Siksi pidän tarpeellisena, että VTV kampaa hankeyhtiön toiminnan tältä osin tarkasti läpi. Hallituspuolueet tekivät tukipäätöksen yhdessä. Tavoitteemme oli vain ja ainoastaan saada Suomeen kasvua, työllisyyttä ja vetovoimaa. Keskustelun toinen päälinja on ollut se, toimiko hallitus päätöstä tehdessään oikein. Pidän hallituksen päätöksentekoon sekä minun toimintaani kohdistuvia epäilyjä vakavina. Siksi pidän tärkeänä, että oikeuskansleri selvittää tehdyt kantelut joutuisasti. On myös esitetty, että vaalirahoituksella olisi ollut vaikutusta hallituksen suhtautumiseen hankkeeseen. Ei pidä paikkaansa. Olen ja olemme toimineet vaalirahoituslain edellyttämällä tavalla. Olemme toimineet avoimesti ja luovuttaneet päätökseen liittyvät materiaalit julkisuuteen. Olen avannut päätöstä ja sen taustoja lukuisissa haastatteluissa ja erikseen kirjallisella lausunnolla. Lisäksi on keskusteltu siitä, miten hallitus tiukassa taloudellisessa tilanteessa osoitti 35 miljoonaa euroa areenahankkeelle. Ehdollisen valtionavustuksen tarkoituksena oli parantaa hankkeen mahdollisuuksia saada muu rahoitus kuntoon ja hanke käynnistymään. Garden Helsinkiä piti päästä rakentamaan tänä vuonna. Euroakaan tukea ei olisi maksettu ennen hankkeen toteutumista. Päätös hankkeen ehdollisesta tuesta on osa hallituksen investointiohjelmaa, joka on noin 4,7 miljardia euroa. Sillä tuetaan muun muassa investointeja huoltovarmuuteen, hiilestä irtaantumiseen sekä liikenneinfrastruktuurin peruskorjaukseen ja investointien kehittämiseen kaikkialla Suomessa. Investointiohjelma rahoitetaan valtion omaisuutta hyödyntämällä, eli investoinnit eivät lisää velkaantumista tai vaadi uusia säästöjä. Oppositio on tarkoitushakuisesti laittanut vastakkain hallituksen pysyviä menosäästöjä ja kertaluontoisia kasvuinvestointeja. On suomalaisten harhaan johtamista esittää, että perumalla yhden vuoden kertaluonteinen kasvuinvestointi voitaisiin välttää menosäästö toisaalla. Kasvuinvestointeja tehdään, jotta talous kasvaisi eikä olisi painetta tehdä niin raskaita säästöjä. Tässä salissa on vaadittu useasti valtion taseen laittamista töihin. Tästä on nyt kyse. Arvoisa puhemies! Palaan vielä puoliväliriiheen. Garden Helsinki -hankkeen toimijat olivat hakeneet valtiolta joko suoraa tukea tai valtiontakausta vieraalle pääomalle. Hanke toimitti valtiovarainministeriölle vapaamuotoisen hakemuksen valtiontakauksesta syksyllä 24. Valtiovarainministeriö suhtautui areenahankkeisiin kriittisesti ja nosti esiin erityisesti valtiontakaukseen liittyen useita huolia. Se ilmoitti hankkeelle kielteisestä kannastaan valtiontakaukseen loppuvuodesta 24. Puoliväliriihessä esityksiä tekivät niin valtiovarainministeriö, muut ministeriöt kuin hallituspuolueetkin. Hankkeen nostamiseen riihessä oli perusteltu syy: positiiviset talous- ja työllisyysvaikutukset. Kivistön hanke, johon Garden Helsinkiä on verrattu, oli puoliväliriihen aikaan täysin erilaisessa tilanteessa kuin nyt. [Kimmo Kiljunen: Paljon pidemmällä!] Hallituksella ei ollut puoliväliriihessä Kivistön hankkeesta vastaavaa tietoa kuin Garden Helsingistä. Gardenista oli jätetty valtiontakaushakemus, jossa käytiin hankkeen yksityiskohtia ja taloudellisia edellytyksiä kattavasti läpi. Vaikka valtiontakausta ei myönnetty, oli hallituksella hakemuksen yhteydessä annetut tiedot käytettävissä. Hallihankkeet eivät puoliväliriihessä siis kilpailleet keskenään. Neuvotteluissa haettiin sopu, jonka hallituspuolueiden puheenjohtajat ja koko hallitus hyväksyivät. Päätöksistä tiedotettiin julkisen talouden suunnitelman hyväksymisen jälkeen. Puoliväliriihessä hallitus päätti, että valtio varautuu ehdollisesti rahoittamaan Garden Helsinki -hankeen monitoimiareenan ja jäähallin osuutta kymmenen prosentin suoralla tuella eli 35 miljoonalla eurolla. Täsmällisemmät ehdollisuuden kriteerit jätettiin virkakunnan jatkovalmisteluun. Arvoisa puhemies! Garden Helsinki -hankkeen suunnitelmia on päivitetty puoliväliriihen päätöksen jälkeen. Hanke on viivästynyt, sen rahoitus on epäselvä, ja hallihankkeiden kilpailutilanne on muuttunut. On selvä, että hallitus olisi arvioinut päätöstään uudelleen. Näin oli tarkoitus syksyn ensimmäisessä talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa tehdä. Selvää on myös se, että tukipäätöksen yllä on varjo, jota avoimuus ei ole hälventänyt. Siksi hallitus on päättänyt, että ehdolliselle tukipäätökselle vuoden 25 puoliväliriihestä ei ole enää tukea. Garden Helsinkiä vastaavat hankkeet ovat edenneet harvoin ilman valtion tukea. Erittäin suuria, kansallisesti merkittäviä hankkeita ei pystytä rahoittamaan liikuntapaikkarakentamisen valtionavustuksista. [Vasemmalta: Joita on myös leikattu!] Siksi niitä käsitellään omina erillisinä kokonaisuuksinaan. On Suomen ja suomalaisten etu, että saamme kansainvälisiä urheilu- ja kulttuuritapahtumia noin 20 000:n yleisökapasiteetin areenalla. Meidän on pystyttävä kilpailemaan muiden Pohjoismaiden ja Baltian maiden pääkaupunkien kanssa. Tässä valossa Garden on edelleen erittäin tärkeä hanke. Valtiolta on puuttunut selkeä ja läpinäkyvä polku tämän kokoluokan hankkeiden tukemiseen. Siksi valtioneuvosto käynnistää nyt selvitystyön, jonka tavoitteena on se, että vastaavien hankkeiden valtiontuen hakemiselle määritellään yhdenmukainen ja selkeä väylä sekä kriteeristö. Ja samalla selvitetään, millainen kapasiteettitarve Suomessa on ison kokoluokan tapahtumapaikalle, millaisia kansainvälisiä esimerkkejä Suomen lähialueilla on ja millaisia hankkeita Suomessa on parhaillaan suunnitteilla. Selvitys valmistuu keväällä 27 ja on käytettävissä seuraavissa hallitusneuvotteluissa. [Arto Satonen: Erittäin hyvä! Eiköhän tämä ole tällä selvä!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennusala)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Keskustelu on loppujen lopuksi aika hyvää, koska kaikilla on sama tavoite jälleen kerran: miten me saamme meidän nuorille töitä ja tulevaisuudenuskoa. Sitähän meidän täytyy yhdessä rakentaa. Jälleen kerran me ollaan eri mieltä keinoista, miten sinne päästään, ja siitä, mitä on tehty tai jätetty tekemättä. Mutta kuulkaa, kun minä uskon siihen, että pistämällä tämän maan kilpailukyky kuntoon, panostamalla koulutukseen ja osaamiseen löytyy ainut kestävä tie sille, että meidän nuorilla on tulevaisuutta ja tulevaisuudenuskoa tässä maassa. Enkä moiti ketään, totean vain: Jälleen kerran te unohdatte kokonaan sen ulkopuolisen maailman, minkä keskellä Suomi tällä hetkellä on. On täysin kiistatonta, että ne alkoivat jo koronasta ja energiakriisistä [Eduskunnasta: Ukrainan sodasta!] — ja Ukrainan sodasta, kyllä — ja ne ovat jatkuneet tällä kaudella ja pahentuneet, eli globaali tilanne on huonontunut merkittävällä tavalla. Yhdysvaltojen muuttunut, tempoileva politiikka vaikuttaa joka kerta meidän talouslukuihin, joka kerta työllisyyslukuihin. Ei siltä voi ummistaa silmiä. Samaan aikaan, kun ne uutiset välittyvät suomalaisille lapsille ja nuorille, niin miltä se maailmankuva näyttää? Totta kai hallitus on varmaan syyllinen kaikkeen, mutta ei nyt sentään ihan kaikkeen. Kaiken tämän keskellä me ollaan pystytty pitämään Suomi yhtenä maailman turvallisimmista maista. Kaiken tämän keskellä me ollaan pystytty pitämään huolta meidän peruskoulutuksesta, ammatillisesta koulutuksesta ja korkeakoulujen rahoituksesta. Me ollaan lisätty aloituspaikkoja meidän nuorille yliopistoihin ja korkeakouluihin, 2 000. Tämä uusi opintoseteli on juuri nyt valmistuneille nuorille aivan loistava työväline. Jos et saa sitä opiskelupaikkaa sieltä yliopistosta, korkeakoulusta, minne me haluamme yhä useamman heistä pääsevän, voi opiskella 30 opintopistettä avoimessa ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Tämä on aivan loistava uudistus, iso muutos, [Antti Kurvinen: Tämä on hyvä asia!] joka me tehdään. Ja ne 500 kesätyöpaikkaa enemmän: Me vain pistettiin lisää rahaa siihen, että niitä on 500 enemmän. Olemme vedonneet, olen vedonnut kaikkiin suomalaisiin elinkeinoelämän järjestöihin, että palkatkaa nuoria, palkatkaa vielä yksi tai kymmenen, jos vain suinkin pystytte. Se vetoomus on todellakin otettu vakavasti, ei nauraen, vaan se on otettu vakavasti vastaan. Olen saanut viestejä yrittäjiltä: hieno avaus, me toimimme näin. Näin se toimii. Jos meillä on pärjääviä, menestyviä yrityksiä, niin meille syntyy työpaikkoja, niin nuorille kuin vanhemmillekin. Ja kyllä, edelleen olen optimisti siitä, että tämä maailma on menossa, Suomi on menossa, tällä hetkellä parempaan suuntaan. Kyllä, talous on vihdoinkin lähtenyt kasvamaan. Ja kyllä, ainoastaan kasvava talous tuottaa uusia työpaikkoja, tuottaa verotuloja, joilla me voidaan huolehtia palveluista ja koulutuksesta. Tämä on se tie, mihin minä uskon.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu, yliopisto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Välikysymyksen aihehan on mitä tärkein, meidän nuorten tilanne ja nuorten tulevaisuus. Siitä ei voida liikaa keskustella, ja tämä on oikea foorumi tietenkin sille. No, heti sanon siihen, kun keskusta välikysymyspuheenvuorossaan sanoi, että hallitus on luovuttanut, hallitus ei ota vakavasti: Kyllä otamme. En ymmärrä, miten voi sanoa, ettemme ottaisi vakavasti sitä, jos meidän nuorilla ei ole töitä, jos meidän nuorilla on ongelmia. [Jenna Simula: Vastakkainasettelua!] Totta kai me otetaan vakavasti. Me teemme kaikkemme, ja meidän politiikallamme on yksi ainoa tavoite, ja se on se, että Suomi on myös tulevaisuudessa hyvinvointiyhteiskunta, johon nuoret voivat rakentaa omaa tulevaisuuttaan, uskoa tulevaan, rakentaa perhettä, suunnitella tulevaa. Mitään muuta tavoitetta ei ole. Siihen tarvitaan terve talous, siihen tarvitaan hyvät palvelut, hyvä koulutus, ja näiden asioiden äärellä me tehdään töitä vaikeana aikana, erittäin vaikeana aikana. Me ollaan panostettu osaamiseen: peruskoulusta perustaidot jokaiselle, lukemisen, laskemisen vuosiviikkotunteja lisätty, oppimisen tuki, joka antaa jokaiselle koululaiselle paremman mahdollisuuden selvitä opinnoistaan. Me ollaan varmistettu julkinen vahva rahoitus kaikille koulutusasteille. Esimerkiksi ammatilliseen koulutukseen käytetään tänä päivänä kaksi miljardia euroa rahaa. On varmasti totta, että se pitää käyttää paremmin, tehokkaammin ja laadukkaammin, mutta rahoitusta käytetään merkittävä määrä. Me ollaan parannettu palveluita. Esimerkiksi terapiatakuu on erinomainen väline sille, mikä täällä nousee useissa puheenvuoroissa esiin: että meidän nuoristamme aivan liian moni kokee mielenterveyden ongelmia. Tämän hallitus toteutti. Sitten työllisyys ja talouden kasvu. Talouden kasvu ja työllisyys ovat kuitenkin avain kaikelle. Ilman talouden kasvua meillä ei ole työpaikkoja. Ilman työpaikkoja vanhemmilla ei ole tuloja. Ilman työpaikkoja meillä on työttömyyttä, niin nuoria kuin vanhempiakin ihmisiä työttömänä. Siksi hallitus on tehnyt suuren määrän toimia, joilla me saadaan maahan investointeja, uusia työpaikkoja, yritykset palkkaamaan lisää. Tämä on ollut myöskin täysin määrätietoista politiikkaa. Me ollaan tehty toimia, joilla me autetaan nuoria pääsemään töihin. Tätä työllistymisseteliä, 50 miljoonaa euroa, rakennetaan nyt koko ajan yhdessä kaupunkien, kuntien kanssa, yritysten kanssa, ja varmasti tulee toimimaan. Meillä on kaupunkien kanssa lähdössä liikkeelle pilotti, jossa nimenomaan nuoria työttömiä pyritään auttamaan ja saamaan työntekoon kiinni. Mutta se on niin, että nuoria varmasti painaa myöskin tämä maailmanmeno. Avaa minkä tahansa uutiskanavan, on se sitten kännykkä tai tabletti tai televisio tai lehdet, joka paikasta tulee vastaan sotaa, tappamista, väkivaltaa, vastakkainasettelua — varmasti vaikuttaa nuorten ja lasten tulevaisuudenuskoon. Tämän kaiken keskellä meidän tehtävämme on antaa toivoa, eikä niin kuin arvoisa välikysymyksen esittäjä sanoi, että ei ole näkymää paremmasta. [Antti Kurvinen: Tällä politiikalla ei ole!] Ei me voida tällaista viestiä lähettää meidän nuorille. Totta kai meillä on toivoa tässä maassa. Meillä on edelleen yksi maailman parhaita koulutusjärjestelmiä, hyvät ystävät. Meillä on nousevia, maailman parhaita yrityksiä, siis sekä uusia että vanhoja. Meillä on startupeja. Tähän maahan virtaa tällä hetkellä investointeja. Teollisuuden tilauskirjat ovat täynnä, koneet käyvät täysillä. Me nähdään tilastoista tällä hetkellä se, että nyt työllisyys on kääntymässä parempaan, ja kesän jälkeen ennustetaan pitkäaikaistyöttömyydenkin lähtevän laskuun. Sieltä ne työpaikat tulevat, talouden kasvusta ja piristymisestä. Asiat ovat menossa parempaan suuntaan tällä hetkellä. Pidetään tätä toivoa yllä, annetaan meidän nuorille toivoa eikä masenneta. [Välihuutoja — Puhemies koputtaa] Meillä on valtavasti tehtävää, aivan valtavasti tehtävää. Julkinen talous on edelleen kuralla ja tulee olemaan pitkään. Meillä on aivan liikaa ihmisiä, joilla ei ole työpaikkoja. Meillä on aivan liikaa nuoria, joilla on mielenterveyden kanssa ongelmia. Meillä on perheitä, joilla on ongelmia. Mutta siksi me tarvitaan hyvinvointiyhteiskunta nimeltä Suomi, joka pystyy korjaamaan näitä asioita siellä, missä apua tarvitaan. Mutta asiat ovat menossa parempaan suuntaan.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
11.6.2026VastauspuheenvuoroSKT 109/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Olemme todella iloisia, että pystyttiin tänään tämä esitys antamaan kotitalousvähennyksen parantamisesta. Enimmäismäärää korotetaan ja vähennysprosentteja korotetaan, ja tämä koskee tätä vuotta ja ensi vuotta. Nyt vielä sellainen mainospala, että se koskee kaikkia tänä vuonna tehtyjä kotitalousvähennyksen piiriin liittyviä toimia, eli ei tarvitse pantata yhtään ja odottaa lakiesityksen käsittelyä vaan voi lähteä liikkeelle. Totta kai meidän tavoitteena on nimenomaan helpottaa kotitalouksien asemaa ja piristää kotimaista kysyntää. Me nyt ollaan nähty jo se, että se vienti on lähtenyt vetämään, teollisuuden tilauskirjat ovat täynnä, toivottavasti vielä enemmän täynnä hetken päästä, mutta se kotien ja kotimaisen kysynnän vahvistaminen on meille äärettömän tärkeää. Nyt me nähdään senkin tapahtuneen, että tämä kotimainen kysyntä on vihdoinkin lähtenyt liikkeelle, ja tämä vahvistaminen osuu juuri hyvään saumaan. Kyllä ehkä on hyvä tämä viimeinen kyselytunti päättääkin siihen, että kyllä tämä oikeasti näyttää nyt paljon paremmalta. [Puhemies koputtaa] Suomen talous kasvoi nopeimmin koko Euroopassa, ja mennään yhdessä kesään tällä mielellä. [Eduskunnasta: Kyllä!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Pöytäkirja
11.6.2026VastauspuheenvuoroSKT 107/2026 vpSote

Arvoisa puhemies! Erinomainen kysymys. Siinä tuli hyvää listaa. [Juho Eerola: Positiivista viestiä!] Siis hallitus on todellakin tehnyt kevätkauden todella paljon töitä, ja kehysriihessä päätettiin vielä merkittävistä asioista, jotka tuodaan tänne, kuten esimerkiksi tämä yrittäjien eläkejärjestelmän, YELin, uudistus — erittäin tärkeä pienille yrityksille. Haluaisin myöskin nostaa tämän 30 opintopisteen setelin niille nuorille, jotka nyt valmistuvat eivätkä saa opiskelupaikkaa — aivan erinomainen asia. Sitten vielä yksi, mihin kiinnitän huomiota: Täälläkin on paljon puhuttu yritysten rahoitusten saannista. Tänään Finnvera on tehnyt päätöksen hallituksen kannustuksella, että se miljardilla osallistuu suomalaisten pk-yritysten, keskisuurten yritysten ja suuryritysten rahoitukseen, täydennetään sitä rahoitusta. [Arto Satonen: Oikein!] Nyt kun kasvu on lähtenyt käyntiin, niin tämä rahoituksen saanti on aivan välttämätöntä. Me ollaan tehty siis todella paljon merkittäviä uudistuksia, lainsäädäntöä niin sosiaali‑ ja terveyspuolella, [Suna Kymäläinen: Valitettavasti!] opetuksen saralla kuin työllisyydenkin eteen, ja työ jatkuu.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Maa- ja metsätalousministeri ja ympäristöministeri voivat omalta osaltaan täydentää, mutta EU-politiikasta vastaavana en ihan tunnista tätä murhetta nyt, mikä tässä on. Meillä on normaali valtioneuvoston valmistelu käynnissä EU-lainsäädäntöön ja sen toimeenpanoon liittyen, ja siitä tullaan normaaliin tapaan käymään keskustelu eduskunnan kanssa ja informoimaan eduskuntaa ja sen valiokuntia. Eli minusta prosessihuolta tässä ei ole. Sinänsä asia on erittäin suuri, koska EU:n hyväksymä ennallistamisohjelma on Suomelle äärettömän kallis, ja me pyrimme löytämään siihen järkevän ratkaisun sekä luontoarvojen että metsänomistajien ja suomalaisen metsien käytön näkökulmasta.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, luonto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja
11.6.2026VastauspuheenvuoroSKT 103/2026 vp

Arvoisa puhemies! Kiitos kysymyksestä. Ensin täytyy sanoa, että jos jossakin asiassa, niin tässä hallitus on tehnyt todella paljon konkreettisia toimia ja tulee vielä tekemään. Tosiaan on tämä sovittelun lopettaminen näissä parisuhdeväkivalta-asioissa, suojellaan lähisuhdeväkivallan uhreja, torjutaan perhe- ja parisuhdeväkivaltaa paremmalla yhteistyöllä viranomaisten välillä, turvakotien palveluiden saatavuus, kulttuuriin liittyvien väkivallan muotojen torjuminen ja niin edelleen. Selvityksessä on tämä lapsirauharikos, pakottavan kontrollin kriminalisointi. Me viemme nämä kaikki eteenpäin. Me viedään nämä kaikki eteenpäin. Mielestäni ei ole nyt ihan totta se, että me jollain tavalla emme ottaisi tätä vakavasti. Voin kertoa, että kyllä otetaan. Tämä tuntuu niin pahalta, ja kun me ollaan keskusteluja käyty ja me ollaan käyty tätä asiaa läpi, niin koko hallitus jakaa tämän, ja uskon, että me kaikki jaamme tämän. Ei tässä nyt ole hallitus—oppositio-rajoja, eikä saa olla. Meillä on yhteinen suomalainen ongelma ja häpeätahra. Me teemme kaikkemme [Puhemies koputtaa] ja otamme esityksiä vastaan.

11.6.2026VastauspuheenvuoroSKT 103/2026 vpTalousSoteTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Ensin lyhyt täsmennys: Siis hallitus on päättänyt kymmenen miljardin sopeutustoimista. Ja pitää erottaa brutto ja netto. Meillä on samaan aikaan ennustettua nopeammin jouduttu lisäämään valtavasti rahaa puolustukseen, mistä olemme kaikki samaa mieltä. Me ollaan jouduttu lisäämään miljardeja hyvinvointialueille soterahoitukseen — olemme samaa mieltä — ja sitten meillä on kasvavat korkomenot. Tämä selittää tämän bruton ja neton välisen eron, mutta kymmenen miljardin toimet on tehty. No, näitä on tehty siksi, että julkinen talous on päässyt ja päästetty niin huonoon kuntoon, ja seuraavatkin hallitukset, riippumatta väristä, [Suna Kymäläisen välihuuto] — riippumatta väristä — joutuvat jatkamaan sopeutuslinjalla, miljardi-, jopa kymmenen miljardin tasolla. No, kaiken säästämisen keskellä me ollaan pyritty näitä kuitenkin tekemään niin, että vaikka sosiaaliturvaakin on heikennetty, niin perustoimeentulosta on pyritty pitämään mahdollisimman hyvää huolta. Näitä leikkauksia viimesijaisista etuuksista on kohdistettu ennen kaikkea aktiivi-iässä oleville työikäisille, työkykyisille, ja nyt kun me nähdään, että talous on vihdoinkin lähtenyt kasvuun, [Puhemies koputtaa] niin me toivotaan, että mahdollisimman moni perheenisä ja -äitikin saisi töitä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, hyvinvointialue)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Pöytäkirja
11.6.2026VastauspuheenvuoroSKT 103/2026 vp

Arvoisa puhemies! Edustaja Kontula nosti kyllä aivan oleellisen asian esille. Jos me haluamme saada tämän katkeamaan ja jos me halutaan suojella myös näissä tilanteissa meidän lapsia ja nuoria, niin mielestäni on hyvä ajatus, että Suomeen säädetään laki, jolla me kriminalisoimme lapsirauharikokset — sen, että altistetaan pienet lapset kotona näkemään, kokemaan lähisuhdeväkivaltaa. Se pitää kriminalisoida. [Vasemmalta: Hyvä!] Tästä on selvitys oikeusministeriössä käynnissä, ja minusta tämä on erittäin tuettava ja edistettävä lakihanke.

11.6.2026VastauspuheenvuoroSKT 103/2026 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Kiitän tästä kysymyksestä. On hyvä, että tämä nostetaan esille tässä salissa ja tällä foorumilla. Mitään synkempää kohtaa suomalaisessa yhteiskunnassa on vaikea kuvitella, ajatella, kuin lähisuhdeväkivalta useimmiten naisia, lapsia, läheisiä kohtaan. Meidän täytyy yhdessä tarttua tähän. Siksi minä voin vakuuttaa — sen lisäksi, että hallitus on tehnyt paljon, ja kiitos, kun sen totesitte — että joka ainut keino, mitä me voimme yhdessä löytää tämän vastenmielisen ilmiön torjumiseksi, me tehdään ja tähän tartutaan. Meillä on tosiaan tehty paljon. Vireillä on paljon asioita, joista vastaavat ministerit voivat kertoa enemmän. Haluan vielä sanoa, että se on jotain kammottavaa, mitä suomalaisissa kodeissa tapahtuu. Meidän pitää huolehtia siitä, että tässä maassa jokainen — lapsi, aikuinen, tyttö, äiti — saa elää turvassa omassa kodissaan ilman, että joutuu pelkäämään [Puhemies koputtaa] oman turvallisuutensa puolesta. [Perussuomalaisten ryhmästä: Hyvä vastaus!]

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
4.6.2026VastauspuheenvuoroSKT 96/2026 vpSote

Arvoisa puhemies! Kuntaministeri voi jatkaa, mutta tämä mallihan, jossa meillä on näitä negatiivisia valtionosuuksia, johtuu siis edellisen hallituksen tekemästä soteuudistuksesta ja rahoitusmallista [Välihuutoja] — pyydän anteeksi, että joudun viittaamaan edelliseen hallitukseen, mutta kun edellinen hallitus sen teki — ja on osoittautunut, että se on erittäin erittäin virheellinen malli, ja sen korjaaminen on osoittautunut erittäin vaikeaksi. [Välihuutoja — Puhemies koputtaa] Tämä hallitus ei ole ollut vähentämässä kuntien määrää. Jos syntyy vapaaehtoisia kuntaliitoksia, me tuemme niitä. Me kannustamme niihin, jos kunta itse arvioi, että olosuhteista johtuen olisi järkevämpää toimia jonkun toisen kunnan kanssa yhdessä. Me tuemme sitä. Mutta emme me ole esittäneet kuntien määrän vähentämistä. Suomen kuntarakenne on hajanainen, sen uskallan sanoa. 306 kuntaako meillä tällä hetkellä on? Se on liikaa tämän kokoiseen maahan, [Antti Kurvinen: Siinä se kuultiin!] ja olisi järkevää päästä yhdessä ratkaisuun siitä, [Puhemies: Aika!] miten kuntien määrä olisi elinvoimaisempi.

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote)Pöytäkirja
4.6.2026VastauspuheenvuoroSKT 96/2026 vpSoteKoulutus

Arvoisa puhemies! Niin kuin ihan tosissanne esittelette vuoden 12 kuntakarttoja, [Naurua perussuomalaisista] ettekö te parempaan pystyisi? Minä ajattelisin, että kuntakentässä on tapahtunut aika paljon sen jälkeen. On viety läpi soteuudistus, valtava muutos noiden päivien jälkeen, silloin siitä ei ollut tietoakaan. Meillä kunnat ovat olleet aivan uudessa tilanteessa tämän soteuudistuksen myötä, ja nyt samaan aikaan, kun hyvinvointialueita laitetaan hyvään kuntoon ja toimimaan, on tullut aika sille, että mietitään kuntien tulevaisuutta, ja minusta on hyvä, että siitä keskustellaan. Varmasti eri puolueilla on erilaisia näkemyksiä, mutta kaikkein tärkeintä on se, että meillä on terve kuntarakenne, kunnat ovat elinvoimaisia. Olisi hyvä, että niissä kunnissa syntyisi lapsia ja että siellä kunnassa olisi koulu ja että ne lähipalvelut, ne tarpeelliset, olisivat siellä saatavilla ja ennen kaikkea se elinvoima niissä kunnissa. Siihen meidän hallitus tähtää, että Suomessa olisi yrityksiä ja työpaikkoja joka kunnassa, jotta se kunta voi pärjätä muullakin kuin valtionapujen varassa. Mutta älkää, hyvänen aika, noin kaukaa niitä olkiukkoja hakeko.

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, hyvinvointialue)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Pöytäkirja
4.6.2026VastauspuheenvuoroSKT 94/2026 vpSote

Arvoisa puhemies! On totta, että se tilanne on nyt heikompi kuin se oli vuosi tai kaksi sitten, mutta jos katsotaan koko hallituskauden aikana, niin se on hieman parempi kuin silloin kun edellinen hallitus lopetti. [Vasemmalta: Ei ole! — Välihuutoja] Me teemme töitä sen eteen, että me saamme tämän koko järjestelmän toimimaan. Me ollaan tehty sitä hallituksessa lainsäädännön muodossa. Me ollaan tehty sitä yhdessä hyvinvointialueiden kanssa. Sitä tekevät kymmenettuhannet ammattilaiset ympäri Suomen. Vain ja ainoastaan tavoitteena on, että suomalainen ihminen pääsee hoitoon, kun sitä tarvitsee. Esimerkiksi erikoissairaanhoidon osalta hoitoonpääsy toteutuu nyt paljon paremmin. Kyllä, siellä on pystytty purkamaan korona-aikana kertynyttä jonoa, mikä on täysin ymmärrettävää. Asiat menevät eteenpäin. Tämä puolitoista miljoonaa ihmistä omalääkärimallin piiriin ja omatiimi-, omalääkäri- ja omahoitajamallin kehittäminen ovat hienoja asioita, joilla me korjaamme tätä ongelmaa. Nämä ovat hienoja asioita. Samaan aikaan kun me luovuimme mekaanisesta hoitotakuusta, me olemme pystyneet purkamaan, muistaakseni sadoissa miljoonissa, vuokralääkäreille maksettavia korvauksia ja pystytty käyttämään niitä niiden omien lääkäreiden ja hoitajien palkkoihin.

Sote: sääntöpohjainen osuma (hoitotakuu, hyvinvointialue)Pöytäkirja
4.6.2026VastauspuheenvuoroSKT 94/2026 vpSote

Arvoisa puhemies! Mielestäni asiasta vastaava ministeri Rydman vastasi erinomaisesti tähän, mutta totean nyt omalta osaltani vielä nämä perusasiat: Hallituskauden aikana erikoissairaanhoidon hoitojonot on painettu alle puoleen. Perusterveydenhuollossa on valitettavasti vielä tekemistä, mutta siellä se taso on siis hieman parempi kuin silloin, kun edellinen hallitus lopetti. [Krista Kiuru: Siis mitä te puhutte?] On otettu jonkun verran takapakkia. Tämä tiedostetaan, ja me teemme korvaavia toimenpiteitä. Yksi keskeinen on ministeri Rydmanin mainitsema omalääkärimalli, jolla nimenomaan pyritään parempaan henkilökohtaiseen palveluun, nopeampaan hoitoonpääsyyn ja hoitosuhteen jatkuvuuteen. [Krista Kiuru: Omalääkärin toteutuminen vaatii 150 miljoonaa rahaa!]

Sote: sääntöpohjainen osuma (hoitojono)Pöytäkirja
4.6.2026VastauspuheenvuoroSKT 94/2026 vpSote

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin kysymyshän on äärettömän tärkeä. Sujuva hoitoonpääsy on kuitenkin meidän terveydenhuoltojärjestelmän aivan olennainen osa, ja kuten varmasti tiedätte, hallitus ja virkamiehet ja meidän ammattilaiset hyvinvointialueilla tekevät kaikkensa, että nämä saadaan sujumaan, ja sitä työtä pitää jatkaa. Tämä lasten ja nuorten hoitoonpääsyn lakisääteinen hoitotakuu ei valitettavasti toteudu tällä hetkellä tyydyttävästi, ja hallitus aikoo tähän puuttua. Se on asia, joka pitää saada kuntoon. Mitä tulee sitten taas lasten ja nuorten mieliterveyspalveluihin, niin terapiatakuu, joka astui voimaan 1.5., näyttäisi toimivan. Siitäkin nyt odotetaan lisää tuloksia, mutta se on ollut erittäin tärkeä uudistus.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden, hoitotakuu, hyvinvointialue)Pöytäkirja
28.5.2026VastauspuheenvuoroSKT 90/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Ei tulisi mieleenkään. [Antti Lindtman: Hyvä!] Suomessa pitää enemmänkin miettiä, miten meillä on talouden kasvua ja varaa maksaa parempia palkkoja, miten edelleenkin voidaan keventää ansiotulojen verotusta, [Välihuutoja sosiaalidemokraattien ryhmästä — Puhemies koputtaa] jotta ihmiset tulevat toimeen omalla palkallaan, jotta kannattaa tehdä töitä, ottaa vastuuta, kehittää itseään, yrittää, ottaa yrittämisen riskiä. Ei me voida... Esimerkiksi nämä ylityökorvaukset ovat niin oleellinen osa satojentuhansien suomalaisten tulonmuodostusta. Ei se ole se paikka, mistä tässä nyt lähdetään leikkaamaan, enkä sellaista lähtisi esittämään. [Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Hyvä! — Ben Zyskowicz: Ei yhdenvertaisuuslautakunta hyväksyisi sitä, sehän olisi syrjintää, sehän perustuu kristinuskoon!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero, leikkaus)Pöytäkirja
28.5.2026VastauspuheenvuoroSKT 90/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Tässä oli paljon kysymyksiä, ja ehkä valtiovarainministeri voi vastata osaltaan. — Edustaja Tuppurainen, en ole vieraantunut, emme ole vieraantuneet. Meillä on hyvin tarkka kuva siitä, missä Suomessa mennään niin työttömyysluvuissa kuin työllisyysluvuissa ja työttömyyden rakenteessa mutta myöskin niissä yksilöiden tarinoissa, ikävissä tarinoissa, jos ei sitä ensimmäistä työpaikkaa ole saanut. Tiedämme tämän todellakin, ja se tuntuu, ja se tuntuu pahalta. Siksi me jatkamme niitä toimia, joilla me saamme tämän maan talouden kasvuun ja näille nuorille niitä työpaikkoja ja niille nuorille, jotka haluavat opiskella, että he pääsevät opiskelemaan. Haluan kertoa sen, että tämä on tehtävissä. Meillä on nyt selkeät luvut siitä, että meidän taloutemme käänne on tapahtunut näistä vaikeista olosuhteista huolimatta, ja se on se toivo, että Suomessa on talouden kasvua ja työpaikkoja ja pärjääviä yrityksiä. Sinne ne nuoret pääsevät töihin. Mutta meidän pitää tällä hetkellä huolehtia heistä, niin että heillä on opiskelupaikka ja että he saavat palveluita ja apua työllistymiseen, ja me teemme aivan varmasti kaikkemme. [Tytti Tuppurainen: Mitenkä se yhteisövero? Ei tullut vastausta!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (yhteisövero)Pöytäkirja
28.5.2026VastauspuheenvuoroSKT 90/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Ensin haluan kertoa, että hallitus haluaa pitää kaikki mukana. Tässä teidänkään kysymyksenasettelussa — no, ehkä se ei ollut tarkoituskaan — minä en yhtään keinoa kuullut. Hallitus tekee töitä jatkuvasti ja on tehnyt sen eteen, että meillä olisi talouden kasvua ja työpaikkoja, ja se on kaiken avain. Ilman niitä työpaikkoja ei ole myöskään työllisiä ihmisiä. [Antti Kurvinen: Keskustalla on keinoja! — Perussuomalaisten ryhmästä: Tyhjä paperi!] Mutta me ollaan tehty myöskin asioita, joilla nuoret pääsevät opintoihin. Me ollaan lisätty aloituspaikkoja. Edelleenkin mainostan tätä opintoseteliä, koska niin moni nuori — jopa 20  000 nuorta voi jäädä vuosittain vaille sitä opiskelupaikkaa — voi kuitenkin käyttää sen ajan itsensä kehittämiseen, opiskella avoimessa ammattikorkeakoulussa tai avoimessa yliopistossa. Eli me teemme ja me olemme tehneet paljon toimia, jotta syntyy työpaikkoja, mutta myöskin antaaksemme opiskelumahdollisuuksia meidän nuorille.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (yliopisto)Pöytäkirja
28.5.2026VastauspuheenvuoroSKT 90/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Minä jotenkin arvasin, että te nostatte esille tämän toiveen, että puhutaan talous kasvuun. Sillä minä viittaan tähän keskusteluilmapiiriin — kun kaikki on huonosti edelleenkin, niin kuin tässä teidän kysymyksenasettelussanne. Meillä on ongelmia ja meillä on haasteita, mutta meillä on samaan aikaan myöskin tapahtunut taloudessa käänne. Tämä ei ole minun mielipiteeni tai toiveeni, vaan se on täyttä totta. Teollisuustuotanto on ensimmäisen kerran ylittänyt vuoden 2008 tason. Kotimainen kulutus, joka on ilmeisesti yli puolet meidän taloudesta, on lähtenyt vihdoinkin kasvuun, siitä huolimatta, että Iranissa käydään sotaa. Meillä on hyvin tiedossa se, että ensin tarvitaan talouden käänne ja työllisyys lähtee kohenemaan perässä. Työ- ja elinkeinoministeriön viimeisen ennusteen ja arvion mukaan työttömyys lähtee laskuun kesän jälkeen. Se vaatii, että ensin saadaan talous kasvuun, ja nyt se on kasvussa. Meidän tehtävämme olisi myöskin omilla puheillamme tukea tätä myönteistä kehitystä, mikä näkyy suomalaisissa yrityksissä tällä hetkellä. Sinne ne työpaikat syntyvät. Ei hallitus luo työpaikkoja, [Puhemies koputtaa] vaan menestyvät suomalaiset yritykset, ja nyt niillä näyttää menevän paremmin. [Vasemmistoliiton ryhmästä: Hallitus voi palauttaa suojaosat! — Aino-Kaisa Pekonen: Ei sanaakaan suojaosista! — Perussuomalaisten ryhmästä: Eikö työpaikat ole parempi ratkaisu?]

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Pöytäkirja
28.5.2026VastauspuheenvuoroSKT 90/2026 vpEnergiaLiikenneYmpäristö

Arvoisa puhemies! Ympäristö- ja ilmastoministeri voi varmasti tästä jatkaa. Mutta se on ihan selvää, että isoa osaa nuorista ilmastonmuutos ja luontokato huolestuttavat erittäin paljon. Kyllä tälläkin saralla hallitus on toiminut, jatkaa sitä pitkän linjan ilmastopolitiikkaa, mitä Suomessa on tehty, ennen kaikkea me ollaan keskitytty päästöjen vähentämiseen. Valtion vanhojen metsien suojelu on etenemässä. Me ollaan jatkettu luonnonsuojeluohjelmia. Ennen kaikkea pitäisi kiinnittää huomiota siihen isoon strategiseen valintaan, että me halutaan tehdä Suomesta puhtaan energian suurvalta, päästä eroon fossiilisista polttoaineista, korvata ne puhtaalla suomalaisella energialla, ydinvoimalla, aurinkovoimalla, tuulivoimalla ja sitä kautta saada Suomi kohti hiilineutraaliutta. Tässä työssä me ollaan edetty erittäin hyvin.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, tuulivoima)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, luonto, päästö)Pöytäkirja
28.5.2026VastauspuheenvuoroSKT 90/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Todellakin ensi viikonloppuna juhlitaan koulujen päättymistä ja Suvivirsi soi, ja antaa sen soida. [Timo Heinonen: Hyvä!] Mutta mitä tulee nuorten tulevaisuudenuskoon, niin sitä varmasti koetellaan tällä hetkellä. Maailmassa sodat ja kriisit ja kotimaan pitkään jatkunut vaikea talouden tilanne luovat kyllä näköalattomuutta, ja meidän täytyy tehdä töitä sen eteen, että Suomen tulevaisuus on parempi, nuoret voivat uskoa siihen, että Suomessa on töitä ja tänne voi rakentaa omaa hyvää elämää. Mutta kyllä hallitus on tehnyt paljon. Nyt juuri eduskunnalle annettiin muun muassa esitys siitä, että ne nuoret, jotka eivät heti saa korkeakouluopiskelupaikkaa, voivat opiskella 30 opintopistettä ilmaiseksi avoimessa ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. [Juho Eerola: Hyvä!] Tämä on aivan mahtava uusi uudistus, ja kun meillä on kymmeniätuhansia nuoria, jotka odottavat sitä ensimmäiseen opiskelupaikkaan pääsyä, tämä on todella hyvä. Samaan aikaan muistutan siitä, että olemme panostaneet paljon peruskoulun kuntoon laittamiseen eli siihen, että jokainen saisi hyvät eväät sille elämälle.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu, korkeakoulu, yliopisto)Pöytäkirja
27.5.2026VNS 7/2025 vp

Puhemies! Kiitos valiokunnalle erittäin ansiokkaasta työstä tärkeän asian äärellä. Se on juuri niin kuin edustaja Harakka puheenvuoronsa alussa sanoi, että on kansainvälisesti hyvin poikkeuksellista tämä työ, mitä Suomessa on jo kymmenien vuosien ajan tehty. Itsekin törmään tähän maailmalla: se kiinnostaa. Ehkä sille on tarvetta tänä päivänä yhä enemmän, se olisi aika monessa maassa paikallaan, mutta on hienoa, että Suomessa tätä työtä tehdään. Minä haluan tämän puheenvuoron käyttää antaakseni tukeni eduskunnan työlle, yhteistyölle, kulloisenkin valtioneuvoston kanssa, koska tämä on niin välttämätöntä työtä ennakoida tässä maailmassa, joka sitten taas puheenjohtaja Kontulan sanoin on epävakaa ja huonosti ennustettava ja arvaamaton, ja silloin tämä skenaariotyö on entistä tärkeämpää. Mitään varmaa ratkaisua ei löydy, mutta jos pyritään katsomaan niitä isoja haasteita, joita meidän planeetta kohtaa, joita maamme kohtaa, niin silloin kuitenkin voidaan kulloistakin päätöstä tehdessä käyttää sitä siellä taustalla tiedoksi. Siksi minä tuen tätä ajatusta siitä, että näiden selontekojen järjestys käännettäisiin ja että tämä toimintaympäristön analyysi asiantuntijapohjalta ajoittuisi vaalikauden loppupuolelle, jolloin se olisi nimenomaan hallitusohjelmaneuvotteluihin valmistautumisen ja niitten neuvottelujen käymisen tukena, jotta niihin kulloinkin ajassa tehtäviin päätöksiin saataisiin mukaan ajatus siitä, mikä se tulevaisuusskenaario on. Minusta tämä on erittäin hyvä. Kun itse sain eduskunnalta mandaatin johtaa edellisiä hallitusneuvotteluja, niin ajattelen, että tämäntyyppinen taustapaperi ja työ olisi ollut hyvin arvokasta siinä nimenomaan tuoreeltaan. Jos tämä olisi kaikkien eduskuntapuolueiden käytössä hyvissä ajoin ennen vaaleja, niin sillä voisi olla myöskin vaikutusta puolueiden vaalitavoitteisiin ja siihen keskusteluun, jota yhteiskunnassa vaalien alla käydään. No, sitten teidän tähän toiseen esitykseenne tästä sukupolvivastuulaista, vastuullisuuslaista. Mielestäni se on vähintään selvittämisen arvoinen asia, koska tämä tarve on ilmeinen. Nämä luvut — jotka tulivat muun muassa tässä edustaja Harakan puheenvuorossa esille siitä, miten nuoret uskovat omaan tulevaisuuteensa: 80 prosentin tulevaisuususkoisuudesta 61 prosenttiin tai maailman kehityksessä neljänneksestä puoleen pessimistiseksi — ovat hälyttäviä. Kun sen näkee ihan omasta nuorisosta — kaksi parikymppistä siellä kotona — miten he murehtivat sitä, mihin tämä maailma on menossa ja millainen heidän elämänsä tulee olemaan, niin sen myöskin omakohtaisesti tietää, kuinka tärkeätä tämä työ olisi. Mehän teemme täällä eduskunnassa näitä päätöksiä emme tätä päivää varten vaan tulevaisuutta varten, ja siksi näissä päätöksissä pitäisi olla kunnon arvio siitä, mitkä nämä ylisukupolviset vaikutukset ovat. Tämä varmasti ei ole yksinkertainen asia, miten tämä tehdään. Se vaatii resursseja, ja siksi tämän asian selvityksen käynnistäminen voisi olla nyt se ensimmäinen asia, joka tästä liikkeelle laitetaan. Mutta vielä kerran kiitos tästä hyvästä mietinnöstä, ja työ jatkuu.

Arvoisa puhemies! Kiitos hyvistä kysymyksistä ja kommenteista edustajille. Minä haluan tässä kommentoida nyt niin montaa kuin ehdin: Ensin edustaja Suhoselle, joka kysyi perhepolitiikasta: Kun tuossa listasin vähän, mitä kaikkea on tehty — siis panostukset peruskouluun, sen vahvistamiseen ja parantamiseen, työrauhaan, opettajien työmahdollisuuksiin, terapiatakuun toteuttaminen nuorille, veroetu lapsiperheille, lukulahja lapsille, äitiyspakkauksen arvon kasvattaminen, nuorten työllistämisseteli, kesätyöpaikat — niin kyllä sitä listaa sieltä aika paljon löytyy, kun hyvällä silmällä lukee. Sitten Laine-Nousimaa sanoi, että työmarkkinat ovat kaaoksessa. Ovatko ne? Ovatko työmarkkinat kaaoksessa? Minusta ne eivät ole kaaoksessa. Työmarkkinoilla oli työmarkkinoiden uudistamiseen liittyen kieltämättä poikkeuksellinen erimielisyys, mutta eivät minusta meidän työmarkkinat ole kaaoksessa. No sitten, jos näitä käyn nopeasti läpi, kun tekisi moneen mieli kommentoida, edustaja Rintamäki puhui paljon turvallisuudesta ja varautumisesta, ja siinä mielessä tuo äskeinen keskustelu EDP:stä ja velkajarrusta, julkisen talouden tervehdyttämisestä, on todella tärkeä, koska ilman vahvaa julkista taloutta ja kasvavaa yksityistä taloutta ei meillä ole kykyä huolehtia meidän turvallisuudesta kuten ei hyvinvointiyhteiskunnastakaan. Sitten oikeastaan kolmen arvon demarin puheenvuorot — Räsänen, Lindén, Lyly — joissa pohditte talouskasvua: Ehkä aloitan edustaja Lindénistä. Se on juurikin näin, että nämä asiat eivät ole mustavalkoisia. En minä väitä, että kaikki hyvä, mitä tapahtuu, on hallituksen ansiota, vaikka mieli tekisi, mutta ei se myöskään ole niin kuin mitä olen kuunnellut täällä korvat punaisina pari vuotta, että kaikki johtuu hallituksen politiikasta. Josko me löytäisimme hyvällä keskustelulla jonkun yhteisen maaston siitä, että on selkeästi asioita, joita hallitus on tehnyt, jotka parantavat jo nyt ja tulevat parantamaan työllisyyttä, talouden kasvulukuja, on selkeästi uudistuksia, jotka tulevat vahvistamaan julkista taloutta — säästöt, sopeutukset ovat olleet sellaisia — mutta ei tämä tullut valmiiksi vielä sillä, vaan tarvitaan enemmän. Kun edustaja Lyly kysyi tästä talouskasvusta, niin katselin tuossa hieman. Hallituksen talouspolitiikan ohjelma rakennettiin keväällä 23 valtiovarainministeriön ennusteiden pohjalle ja valtiovarainministeriön laskelmiin meidän talouspolitiikan linjausten vaikutuksista, ja silloin kuvaavaa on se, että kasvuluvut arvioissa olivat 1,2—1,9 välillä näille vuosille, ja kun me on jääty tosiasiassa lähelle nollaa, niin tästä tämä gäppi tulee. Eli noin puolitoista prosenttia korkeammalla talouden kasvulla me olisimme sillä polulla, mitä lähdettiin hakemaan. Mutta kyllä se vain on niin, että tämä maailman raju muutos, epävarmuus, sodat, kauppasodat, ne kaikki, ovat vaikuttaneet siihen, että meidän toimintaympäristö on ollut mahdoton. Samaan aikaan on tullut epäluottamus ja epävarmuus koteihin eikä ole käytetty rahaa vaan on säästetty. Nekin kaikki ovat mielestäni ihan olemassa olevia tosiasioita. Nyt on tapahtunut käänne. Ensin tapahtui viennissä, teollisuustuotanto on huippuluvuissa tällä hetkellä, ja vihdoin kotitaloudet ovat alkaneet kuluttamaan. Vähintään puolet taloudesta syntyy kotitalouksista ja kotimaisesta kysynnästä. Jos se näkyy asuntokauppana, remontteina, kodinkoneostoksina, palveluiden käyttämisessä, se tarkoittaa suomalaisille töitä ja se tarkoittaa valtiolle verotuloja. Sitten vielä: Minusta edustaja Hänninen nosti erittäin tärkeän asian esille, perheväkivallan, lähisuhdeväkivallan, ja sanon nyt tässä, että minusta ovat järkyttäviä ne luvut Suomessa tapetuista naisista. Minun mielestäni se on järkyttävää. Musta piste tässä maassa, ei näin voi olla. Hallitus on tällä saralla toiminut — lainsäädäntöä kiristetty, turvakotien rahoitusta lisätty, sovittelua on poistettu — mutta ei tämä vielä riitä. Joku tässä maassa mättää, ja sen eteen meidän kaikkien täytyy tehdä enemmän töitä, että me pääsemme pureutumaan niihin juurisyihin, mistä tämä kauhea kehitys johtuu. Ei yhtään enää, jos tahtotilan saa sanoa. Arvoisa puhemies! Vielä viimeiseksi: Edustaja Valtola kysyi kehysriihestä, joka on myöskin oma suosikkini tässä matkan varrella. Neljä asiaa nopeasti: osaaminen, energiapolitiikka, työmarkkinat ja työn kannustavuus. Osaaminen, tutkimus, tuotekehitys — niihin panostaminen edelleen. Puhtaan siirtymän vauhdittaminen on ehdottomasti voittava strategia Suomelle nyt ja tulevaisuudessa. Työmarkkinoiden joustojen edistäminen ei ehkä suoraan ollut pelkästään kasvuriihen asia, mutta se on ollut merkittävä kasvutoimi ja tulevaisuuden kannalta oleellinen. Sitten ylipäänsä työn kannustavuuden lisääminen eli progression keventäminen, paluumuuttajien veroporkkanat, työsuhdeoptiojärjestelyt ja niin edelleen ovat olleet erittäin hyviä, kasvua tukevia uudistuksia, ja vain niin me pystytään huolehtimaan meidän hyvinvointiyhteiskunnastamme.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, velka)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Valtioneuvosto antaa vuosittain eduskunnalle kertomuksen hallituksen toiminnasta ja valtiontalouden hoidosta, kuten perustuslaissa on säädetty. Vuosikertomus on valmisteltu yhteistyössä kaikkien ministeriöiden kesken valtioneuvoston kanslian johdolla. Hallitus on johdonmukaisesti vienyt hallituskauden ajan eteenpäin uudistuksia, joilla vahvistetaan Suomen tulevaisuutta kilpailukykyisenä hyvinvointivaltiona — ‑yhteiskuntana, tarkemmin sanottuna —, uudistuksia, jotka olisi pitänyt Suomessa tehdä jo vuosikymmeniä sitten. Suomen julkisen talouden menot ja tulot ovat olleet rakenteellisessa epätasapainossa jo pitkään. Hallitus on jatkanut vaarallisesti velkaantuneen julkisen talouden tervehdyttämistä valtiovarainministeriön laskelmien mukaan yhteensä kymmenen miljardin euron sopeutustoimilla. Vaikka vuoden 2025 talouskasvu jäi vaisuksi, sopeutustoimet paransivat tilannetta suhteessa aiempaan vuoteen. Julkisyhteisöjen menojen kasvu jäi runsaaseen prosenttiin. Viimeksi menojen kasvu on ollut hitaampaa vuonna 2017. Mittavista sopeutustoimista huolimatta julkinen talous on edelleen vaikeassa tilanteessa. Sopeutustoimet eivät koske vain tätä hallitusta, ne jatkuvat seuraavilla vaalikausilla. Haluan kiittää kaikkia eduskuntapuolueita, jotka sitoutuivat parlamentaariseen velkajarruun. Velka pidetään kurissa, oli hallitus minkä värinen tahansa. Velkajarru on tae suomalaisille siitä, että me poliitikot pidämme yhteisistä rahoistamme huolta. Näistä ja tulevista sopeutuksista huolimatta Suomi on ja säilyy edelleen hyvinvointiyhteiskuntana. Meillä on vahvat turvaverkot, ja apua saa, kun sitä tarvitsee. Maailma ympärillämme on levoton. Suurvaltakilpailu on kiristynyt. Venäjän raaka hyökkäyssota Ukrainassa jatkuu. Viimeaikainen Iranin sota on lisännyt epävarmuutta maailmanmarkkinoilla. Turbulenssi näkyy myös suomalaisten arjessa. Suljettuna pysyvä itäraja vaikeuttaa entisestään Suomen asemaa Euroopan pohjoisena saarena — saarena, jonka yksi reuna on suljettu. Tukemme Ukrainalle jatkui myös vuonna 2005 horjumatta. Avustimme Ukrainaa kehitysyhteistyön, humanitäärisen avun, materiaaliavun ja puolustustarviketuen muodossa noin 550 miljoonalla eurolla. Turvallisuusympäristön muutos, tunnistetut riskit ja suorituskykyvaatimukset ovat edellyttäneet myös turvallisuusviranomaisten resurssien varmistamista niin puolustusmenojen kasvattamisen kuin poliisin, suojelupoliisin ja Rajavartiolaitoksen rahoituksen turvaamisen osalta. Arvoisa puhemies! EU-politiikassa keskityimme ennakkovaikuttamaan komission esitykseen EU:n seuraavaksi monivuotiseksi rahoituskehykseksi. Komission esityksessä Suomelle osoitettua turvallisuuden ja sisäasioiden rahoitusta onkin yli miljardi euroa enemmän nykykauteen verrattuna. Rahoituskehysesityksen lisäksi ennakkovaikuttamisen pääprioriteetteja olivat Euroopan kokonaisturvallisuus. Kutsuin joulukuussa koolle eastern flank ‑huippukokouksen. Kahdeksan jäsenvaltiota sitoutui yhdessä edistämään itäisen sivustan lippulaivahanketta ja eurooppalaista droonipuolustusaloitetta. Rakenteellisten uudistusten ja talouden sopeutustoimien ohella hallitus on tehnyt lukuisan määrän kasvua vauhdittavia toimia, joiden myötä Suomessa olisi työtä ja kasvua, mahdollisuuksia jokaiselle suomalaiselle rakentaa parempaa tulevaisuutta. Puoliväliriihessä hallitus päätti laskea yritysten yhteisöveron 20 prosentista 18 prosenttiin Edellisen kerran yhteisöveroa laskettiin vuonna 2014 valtiovarainministeri Urpilaisen johdolla 24,5 prosentista 20 prosenttiin. Hallitus teki historiallisen suuret kevennykset työn verotukseen. Kevennykset tulevat kaikille tulotasoille painottuen pieni- ja keskituloisiin. Lapsiperheiden vanhemmille ja eläkeläisille on tehty tuntuvat verokannustimet työntekoon. Me uudistimme Tesin, ja me pääomitimme sitä. Me nostimme perintöveron ja lahjaveron alarajaa. Alensimme perintöveron maksuajalta maksettavaa korkoa. Päätimme toteuttaa ilman korkeakoulupaikkaa jääneille nuorille maksuttoman 30 opintopisteen opintosetelin avoimeen korkeakouluun. Tämä on erityisen ilahduttava asia näin ylioppilasjuhlien kynnyksellä. Esitys on lähetekeskustelussa tämän keskustelun jälkeen, ja sivistysvaliokunta on luvannut käsitellä esityksen mahdollisimman pian, jotta nuoret saisivat tämän mahdollisuuden heti tulevana syksynä. [Jaana Strandman: Kyllä!] Joka vuosi ylioppilaiksi valmistuneista jopa kymmeniätuhansia jää vaille opiskelupaikkaa. Sen lisäksi aikaisemmilta vuosilta pyrkimisjonossa on kymmeniätuhansia nuoria. Tämä on itse asiassa paljon suurempi asia kuin moni on ajatellut. Nyt kuluvan vuoden huhtikuussa pidetyssä kehysriihessä me jatkoimme panoksia kasvuun ja tulevaisuuteen. Haluan tässä yhteydessä suunnata katsettani myöskin tämän vuoden tekemisiin, koska ne rakennetaan tämän hallitusohjelman mukaisesti ja viime vuoden päätösten päälle ajassa: Me päätimme korjata viime vaalikaudella tehdyn epäonnistuneen yrittäjien eläkevakuutusjärjestelmän. Uudistuksella helpotetaan erityisesti pieni- ja keskituloisten sekä yksinyrittäjien asemaa. Me vauhditamme rakennusalan nousua ja työllisyyttä. Päätimme määräaikaisesta asuinrakennusten korjausavustuksesta. Me helpotamme oman asunnon ostamista nostamalla valtion takaaman asp-asuntolainan enimmäislainamäärää ja yhtenäistämme asp-lainan takaisinmaksuajan enimmäispituuden 40 vuoteen. Uudistamme työsuhdeoptioiden verotusta, ja vahvistamme siten kasvuyritysten mahdollisuuksia houkutella osaavia työntekijöitä. Suomi on noussut ainakin pohjoismaisittain vertailtuna kasvuyritysten ja startupien ja kärkimaaksi houkuttelevuudeltaan. 65 vuotta täyttäneiden valinnanvapauskokeilua laajennetaan fysioterapiakäynteihin iäkkäiden ihmisten arjen toimintakyvyn turvaamiseksi. Me päätimme myös panostuksista tärkeisiin väylähankkeisiin, korjausvelan purkuun ja raidehankkeiden edistämiseen. Kohdistimme uutta rahoitusta muun muassa Karjalan radan kehittämiseen. Ja vaikka suomalaisten ostovoima on tämän vaalikauden aikana pitkästä aikaa taas vahvistunut, hallitus päätti kasvattaa kotitalousvähennystä, jotta yhä useampi koti rohkaistuisi käyttämään muun muassa siivous- tai hoiva-apua tai teettämään remontteja. Nämä ovat konkreettisia päätöksiä, jotka luovat ja vauhdittavat Suomen kasvua. Hallituksen työ ei ole mitenkään maalissa vaan jatkuu. Arvoisa puhemies! Kuluneen kevään aikana olemme saaneet lukuisia positiivisia uutisia taloudesta. Pankkikonserni Nordean korttidatan mukaan ihmiset ovat alkaneet kuluttaa. Suomalainen hissiyhtiö Kone on nousemassa maailman suurimmaksi hissivalmistajaksi. Viime vuonna suomalaiset startupit ja kasvuyritykset keräsivät ennätyssuuren summan rahoitusta, yhteensä lähes kaksi miljardia euroa. Tämä on enemmän kuin koskaan ennen. Ulkomaiset investoinnit Suomeen kasvoivat viime vuonna 14 prosenttia. Suomen kasvu oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Euroopan nopeinta, ei siis hitainta. Julkisten menojen hillitseminen ja laajat kasvutoimet tuottavat nyt tulosta. Arvoisa puhemies! Vuonna 25 hallitus antoi eduskunnan käsiteltäväksi yhteensä 204 esitystä, niistä kevätistuntokaudella 77 esitystä ja syysistuntokaudella 127. Esitykset kohdistuivat laajasti yhteiskunnan kaikille sektoreille. Esityksillä muun muassa vahvistettiin osaamista ja panostettiin koulutukseen. Lisäsimme alaluokilla äidinkielen ja matematiikan opetusta, eli perustaitoja meidän lapsille ja nuorille. Käynnistimme tohtorikoulutuksen pilottihankkeen ja annoimme yliopistoille lisärahoituksen tuhannen uuden tohtorin kouluttamiseksi. Lisäsimme korkeakoulujen aloituspaikkoja ja toteutimme vihdoin pitkään kaivatun lasten ja nuorten terapiatakuun. Arvoisa puhemies! Tämä hallitus sai käsiinsä vaarallisesti velkaantuneen Suomen. Talous ei ollut kasvanut, uudistukset oli jätetty tekemättä, ja velkaa pidettiin lähes ilmaisena. Tätä politiikkaa oli harjoitettu vuosikymmeniä, ja nyt se oli tullut tiensä päähän. Koska maailmantilanne ei juuri meitä auta, meidän on tehtävä ja me olemme tehneet sen, mikä on meidän käsissä. Meidän on pidettävä huolta siitä, että Suomi on erinomainen paikka perustaa perhe, oppia, tutkia, tehdä työtä, yrittää ja investoida. Me saamme Suomen kasvun tielle. Arvoisa puhemies! Haluan lopuksi kiittää eduskuntaa hyvästä yhteistyöstä vuonna 2025.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero, velka, yhteisövero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, rajavartio, itäraja)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu, yliopisto)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennusala)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (korjausvelka)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies, hyvät kollegat! Ensinnäkin aloitetaan taas siitä, miksi tätä kaikkea tehdään, miksi taloutta sopeutetaan, miksi se on niin tärkeää, että sitoudutaan Euroopan menokehykseen. Se on siksi, että vain sillä, että julkinen talous pidetään terveellä pohjalla, me pystytään takaamaan suomalainen hyvinvointi. Ainoastaan terveellä julkisella taloudella pystytään huolehtimaan heikommista ja pystytään pitämään yllä ne kaikkein tärkeimmät asiat yhteiskunnassa, kuten koulutus, perheiden palvelut, sosiaali‑ ja terveyspalvelut, vanhusten palvelut — ei mitenkään muuten. Mutta se tarvitsee rinnalleen dynaamisen, menestyvän yksityisen talouden, ja näitä molempia hallitus on tehnyt ja tekee. On väärin sanoa, että me oltaisiin lopetettu työ. Ei todellakaan. Kymmenen miljardin urakka, jota me teemme, on historiallista kokoluokkaa, ja me viemme sen maaliin. Me emme lopettaneet ensi vuodellekaan, vaan seuraavassa budjetissa on miljardin luokassa lisää sopeutustoimia, jotka ovat välttämättömiä. Se, että lähes kaikki puolueet ovat sitoutuneet velkajarruun, tarkoittaa sitä, että työ tulee jatkumaan ensi kaudella. Mielestäni sen keskustelun aika, mitä ensi kaudella tehdään, on nyt tästä eteenpäin syksyn aikana, vaalien alla, jolloin puolueet tulevat esittelemään omia vaihtoehtojaan. Nyt puhutaan vielä tästä kaudesta, siitä, missä nyt ollaan, ja siihen jään edelleenkin kaipaamaan SDP:n vaihtoehtoa. Vasemmistoliitolla selkeä vaihtoehto näyttää olevan, mutta SDP:n vaihtoehto huutaa poissaolollaan. Täällä olen parin vuoden ajan kuunnellut sitä, että hallituksen talouspolitiikka on syynä siihen, että Suomen talous ei kasva. Siihen ei siis ole vaikuttanut kansainvälinen tilanne, sodat, eivätkä siihen kuulemma ole vaikuttaneet edellisen hallituksen teot. Eikö siinä ole kääntäen, että nyt kun talous on kääntynyt kasvuun, niin silloin se on hallituksen talouspolitiikan ansiota? Kerran näillä ulkoisilla tekijöillä ei ole merkitystä meidän talouslukuihin, eikä edellisen hallituksen perinnöllä, niin se on silloin hallituksen ansiota. Olen tyytyväinen tästä huomiosta. [Naurua oikealta] Ja kuulkaa, kun se talous nyt kasvaa, ja sanon tämän ennen kaikkea suomalaisille, koska oppositio ei sitä kuitenkaan usko: toivoa on. Olen puhunut siitä täällä kolme vuotta, että kun me teemme oikeita asioita kilpailukyvyn parantamiseksi, työmarkkinoiden uudistamiseksi, työn verotuksen keventämiseksi, luvituksen nopeuttamiseksi, byrokratian purkamiseksi, tutkimukseen ja innovaatioihin panostamiseksi, niin tämä kääntyy. Ja kun minä olen kulkenut eri puolilla Suomea siellä teidän vaalipiireissänne, niin siellä on positiivinen tunnelma ollut jo pitkään. Yrittäjät ovat sanoneet, että nyt investoidaan, tämä on kääntymässä parempaan. Täällä on vähän naureskeltukin sille. Siinä käy vähän niin kuin Lintilälle Sipilän hallituksen aikana, joka näki, että talous kasvaa. Haluaisin kuulla ennusteen nyt tällä hetkellä, mutta puheenvuorosta se ei kyllä kuulunut. Teollisuustuotanto on vuoden 2008 tason ylittänyt ensimmäisen kerran. Kuluttajat ovat lähteneet liikkeelle. Se näkyy pankkien luottokorttitiedoista, maksukorttitiedoista. Työllisyys: Pitkäaikaistyöttömyys taittuu nyt. Ollaan iloisia siitä. Se on mahtava uutinen, että kesän aikana odotetaan, että käänne tapahtuu jopa pitkäaikaistyöttömien määrässä. Tämä antaa toivoa. [Aki Lindén: Jo oli aikakin!] — Nimenomaan, jo oli aikakin. — Ja voi, kun se käänne olisi tullut nopeammin, mutta kun tosiasia on se, että se on johtunut ennen kaikkea ulkoisista tekijöistä, siitä, että meidän toimintaympäristö on ollut niin epävakaa, yhdistettynä siihen, että ne meidän hallituksen tekemät uudistukset alkavat puremaan pikkuhiljaa. Mutta nyt se alkaa näkymään, ja minä iloitsen siitä. Minä iloitsen jokaisesta isästä ja äidistä, joka pääsee töihin, jokaisesta nuoresta, joka saa ensimmäisen työpaikan — toivottavasti mahdollisimman moni saa kesätyöpaikan — ja yrittäjästä, joka näkee, että nyt taas menevät kaupaksi minun palveluni ja tuotteeni. Tätä meidän pitää tukea. Jos te kaikki olette sitä mieltä ja olemme sitä mieltä, niin puhutaan tästä. Puhutaan yhdessä Suomi kasvuun.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, velka, budjetti)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
21.5.2026VastauspuheenvuoroSKT 85/2026 vp

Arvoisa puhemies! Olisi vielä hyvä, että ulkoministerillä olisi ollut mahdollisuus paikalla tämä keskustelu käydä, koska hän tekee joka päivä tämänkin asian parissa töitä. Toistan osin, mitä sanoin, mutta siis nyt esimerkiksi konkretiaa oli se, että näitä pakotteita väkivaltaisia siirtokuntia kohtaan saatiin eteenpäin. Sen lisäksi jatkuvasti sekä ulkoasiainneuvostossa että EU-huippukokouksessa Lähi-idän tilannetta, Gazan tilannetta, Etelä-Libanonin tilannetta käydään läpi, koko ajan, haetaan keinoja yhdessä, miten pystytään vaikuttamaan. Meillä oli viime Eurooppa-neuvoston yhteydessä kokous tuon alueen maiden johtajien kanssa, ja nimenomaan Gazan-kysymys ja Libanonin-kysymys olivat keskeisesti esillä. Haettiin yhdessä Syyrian, Egyptin ja monien muiden maiden johtajien kanssa ratkaisua tähän tilanteeseen. Siis ei pidä myöskään antaa sellaista kuvaa, että Suomi ei tee mitään. Suomi tekee ja paljon — sen, mihin meidän painoarvolla pystytään — [Puhemies koputtaa] ja aivan varmasti haluamme saada sen kriisin ratkeamaan.

21.5.2026VastauspuheenvuoroSKT 85/2026 vp

Arvoisa puhemies! Ensin totean sen, että Suomi ei mitenkään voi hyväksyä sitä kohtelua, joka on Suomen kansalaisiin kohdistunut. Tämä on aivan selvä. Tästä on käyty keskustelu myöskin Israelin suurlähettilään kanssa, ja viesti hallitukselta on ollut siis aivan selvä. Mitä assosiaatiosopimukseen tulee, niin me tuemme sen avaamista ja sen keskustelun liikkeelle lähtemistä. Se olisi jo sinänsä erittäin vahva toimi, ja sitä kautta saataisiin prosessi käyntiin ja voitaisiin tarkastella silloin tätä suhdetta.

21.5.2026VastauspuheenvuoroSKT 85/2026 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Me toimimme EU-rintamassa. Ja nyt EU:ssa, kun Unkarissa kansa äänesti ja siellä valta vaihtui, nämä pakotteet väkivaltaisia siirtokuntia kohtaan pystyttiin viemään eteenpäin. Tämä kuvaa hyvin sitä, että Euroopan unionissa on vaikea löytää yhteistä linjaa, koska me emme voi tehdä määräenemmistöpäätöksiä keskeisissä ulkopolitiikkaan, turvallisuuspolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä, ja mielestäni se olisi tarpeellista. Mutta me emme hyväksy väkivaltaa. Emme hyväksy niitä Israelin toimia, jotka ylittävät puolustuksen ja jotka rikkovat kansainvälistä oikeutta. Me olemme tämän tuoneet kaikissa käänteissä selväksi, ja me toimimme osana kansainvälistä yhteisöä näiden väkivaltaisuuksien ja kansainvälisen oikeuden rikkomisen lopettamiseksi.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Pöytäkirja
21.5.2026VastauspuheenvuoroSKT 84/2026 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Ei hallituksella ole tavoitetta entisestään syventää puolustusyhteistyötä. Meillä on käynnissä tietyt hankinnat, jotka on tehty — anteeksi, että sanon tämän — jo edellisen hallituksen kaudella. Mitä tulee Lähi-idän tilanteeseen, niin me teemme koko ajan töitä yhdessä Euroopan unionin maiden kanssa ja muilla tahoilla, jotta tämä Lähi-idän tilanne saadaan ratkeamaan. Viikko sitten ulkoasiainneuvostossa hyväksyttiin pakotteita väkivaltaisille siirtolaisille. Samaan aikaan me mietitään sitä, onko tämä assosiaatiosopimus avattava, ja hyvin voimakkaasti tuodaan esille se, että Israelin toiminta ei ole hyväksyttävää silloin, kun se ei ole puolustusta. Se tilanne on siellä todella vaikea, niin kuin se on ollut koko ajan. Me pyrimme kaikin keinoin olemaan mukana siinä kehityksessä, että ratkaisut löytyvät.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Pöytäkirja
21.5.2026VastauspuheenvuoroSKT 83/2026 vp

Kiitos, arvoisa puhemies! Jag vill gratulera det 120-åriga Svenska folkpartiet.

21.5.2026VastauspuheenvuoroSKT 82/2026 vpTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Nyt haluan vähän kyllä puolustaa sisäministerin erinomaisia puheenvuoroja. Hän on lukemattomia kertoja kertonut tässä, että meillä ei ole katvetta, pahaa ongelmaa, tässä viestimisessä, koska meillä on monikanavainen järjestelmä, lukuisia eri kanavia, mutta siitä tehdään vielä parempi, kun me saadaan tämä pakotettu viestijärjestelmä, [Jenna Simula: Keskusta politikoi!] ja se tulee niin nopeasti kuin mahdollista. Ei ole päivämäärää nyt antaa, mutta tänäänkin sen tiimoilta tehdään koko ajan töitä, koko ajan painetaan päälle, että se tulee niin nopeasti kuin mahdollista. Kaikki nämä ministeri Rantasen useaan otteeseen kertomat eri kanavat takaavat sen, että se tieto kyllä saadaan todella laajasti suomalaisille. Nyt oleellisempaa on se, että suomalaiset tietävät seuraavalla kerralla, miten pitää toimia. Siinä oli selkeästi ongelma, ja sen me erityisesti nyt haluamme korjata. Tulemme tekemään kaikkemme, että kun se vaaratiedote tulee, niin ei tarvitse miettiä, voiko viedä lapsen kouluun, lähettää lapsen kouluun, voiko lähteä töihin, kulkeeko joukkoliikenne, vaan tässä yhteiskunnassa on selvät sävelet. Tämä laitetaan kuntoon.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Pöytäkirja
21.5.2026VastauspuheenvuoroSKT 82/2026 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Enempää en voisi olla samaa mieltä kysymyksen tästä kokonaisuudesta: juurisyihin pitää päästä kiinni. Tällä hetkellä nimenomaan edelleenkin me tuemme Ukrainaa sen taistelussa. 90 miljardin lainan vapautuminen Unkarin vaalien jälkeen oli loistava uutinen Ukrainalle. Se pystyy puolustautumaan, se pystyy varustautumaan, se pystyy kehittämään myöskin omia puolustusjärjestelmiään. Toinen on sitten nämä pakotteet. Me saatiin niin ikään tuossa Eurooppa-neuvostossa hyväksyttyä se 20. pakotepaketti Venäjää kohtaan, ja seuraava on valmistelussa. Me haemme laajempaa kansainvälistä yhteistyötä Euroopan unionin ulkopuoleltakin tämän varjolaivaston toiminnan kuriin saamiseksi — se on tapa, millä Putin pumppaa rahaa sotakassaansa — ja monia, monia muita töitä tehdään sen eteen, että pystytään heikentämään Venäjää ja samaan aikaan vahvistamaan Ukrainaa. Se on se tie, millä tämä karmea sota ja tappaminen saadaan loppumaan, pakotetaan Putin ja Venäjä tätä kautta neuvottelupöytään. Ilahduttavaa on se, kun katsoo, miten Ukraina tällä hetkellä puolustautuu, [Puhemies koputtaa] että miten se kykenee puolustautumaan, ja se antaa toivoa.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Pöytäkirja
21.5.2026VastauspuheenvuoroSKT 82/2026 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Kiitos. — Tähän yhteensovittamiseen: Heti maanantaina aamulla seitsemän jälkeen olivat kansliapäälliköt koolla, ja heti käytiin läpi tämä tilanne ja lähdettiin hakemaan parantamisen paikkoja. Nyt me edelleen jatketaan tätä. Tosiaan viittasin edellisessä puheenvuorossani siihen, että toimijoita laajasti — viranomaiset ja alueelliset toimijat, työnantajat, työntekijät — kutsutaan koolle käymään keskustelua. Sen lisäksi ensi tiistaina kokoontuu ensimmäisen kerran uusi varautumisen ministerityöryhmä. Kaikkien näiden tarkoituksena on se, että tämä kaikki toimii saumattomasti eri ministeriöiden välillä, eri viranomaisten välillä, ja kaikella tavoitellaan a) Suomen turvallisuutta ja b) suomalaisten turvallisuudentunnetta. Me nimenomaan halutaan, että suomalaiset voivat elää arkeaan rauhassa — Suomeen ei kohdistu suoraa sotilaallista uhkaa, mutta tämä sota roiskuu tänne — ja meidän täytyy tehdä se tavalla, että suomalaiset voivat luottaa siihen, että uhat torjutaan ja järjestelmät toimivat, ja ihmiset tietävät, mitä näissä tilanteissa pitää tehdä. Minä luulen, että se oli se suurin, että yksinkertaisesti ei tiennyt. Jos vaaratiedote tulee, ensi kerralla pitää tietää, miten minä toimin.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
21.5.2026VastauspuheenvuoroSKT 82/2026 vpSote

Arvoisa puhemies! Haluan vielä nyt todeta sen, että siis EU-lainsäädäntö edellytti tämän vaaratiedotejärjestelmän tekemistä jo viime kaudella. Siksi ministeri Rantanen totesi aivan oikein, että viime hallitus ei tehnyt sitä rahoitusta. [Jenna Simula: Oli tärkeämpääkin tekemistä! — Perussuomalaisten ryhmästä: Kehitysapu on niin tärkeätä!] Meidän hallituksemme kirjasi tämän ohjelmaan. Viime vuonna, vuosi sitten, tämä rahoitus on myönnetty, ja nyt tämä vaaratiedotusjärjestelmä etenee yhtenä tärkeänä osana tähän kokonaisuuteen eli monikanavaiseen tiedotusjärjestelmään. Mutta mielestäni tämä ei ole nyt se paikka, missä riidellään hallitusten välisistä tekemisistä, mistä te aloititte tämän, vaan nyt pitäisi katsoa, [Välihuutoja — Puhemies koputtaa] arvoisa oppositio, arvoisa SDP, yhdessä sitä, mitä nyt tehdään. Ja edelleenkin vakuutan teille, että viranomaiset ovat käyneet ja vielä nyt näiden viime perjantain tapahtumien jälkeen käyvät läpi kaiken, mitä me voidaan tehdä paremmin. Tulen maanantaina kutsumaan kaikki keskeiset viranomaiset, myös kuntien edustajat, hyvinvointialueiden edustajat, työmarkkinajärjestöt, vielä keskustelemaan siitä. Me vastaamme kysymyksiin, haemme ideoita, katsomme, miten me saamme koko maan tasolla tämän toimimaan vielä paremmin. [Puhemies koputtaa] On selvää, että meille tulee näitä uusia uhkia, ja koko ajan pitää vain toimia paremmin.

Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Pöytäkirja
21.5.2026VastauspuheenvuoroSKT 82/2026 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Kiitos hyvin laajasta kysymyksestä. Yritän pääpiirteittäin vastata. — Ensinnäkin haluan kiinnittää huomion siihen, että kun oli tämä vakava epäilys ja varoitus siitä, että Suomeen voi tulla näitä droneja räjähdelastissa, niin minusta Puolustusvoimat toimi esimerkillisesti. Heillä oli kyky havainnoida, jos joku olisi lähestynyt, ja kyky torjua. Se meni hienosti. Viranomaisten välinen yhteistyö tällä kertaa pelasi. Pelastusviranomaiset saivat tiedon, ja he tekivät tämän hälytyksen kansalaisille. Se, mikä ei mennyt niin hyvin, oli se, että me ei olla riittävästi varauduttu siellä kotien tasolla siihen, mitä tämä tarkoittaa, ja siihen me kiinnitetään nyt erityistä huomiota, kansalaisille viestimiseen ja heidän tietoisuutensa lisäämiseen siitä, mitä pitää tehdä. Mitä tulee tähän koko muuhun kokonaisuuteen, niin me ollaan aloitettu tämä valmistautuminen toki jo aikaisemmin, mutta nyt vielä erityisesti kiihdytetään viranomaisten välistä yhteistyötä, katsotaan, mitä vielä täytyy tehdä paremmin, onko lainsäädännössä muuttamistarpeita, tarvitaanko lisää kalustoa ja vaaratiedotejärjestelmää viedään eteenpäin. Voin vakuuttaa suomalaisille, [Puhemies koputtaa] että hallitus tekee tässä nyt kaikkensa yhdessä viranomaisten kanssa.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Ensin muutama vastaus. Aloitan tästä ilmastopolitiikasta. Olen erittäin tyytyväinen siitä, että Suomi on ollut EU:n päästökauppajärjestelmän vahvin puolustaja, koska sekä se on tuottanut tulosta ilmastopoliittisesti että meidän taloutemme on selkeästi jo hyötymässä siitä. [Oras Tynkkynen: Oikein!] Eli toivottavasti jotain hyvää voitte nähdä täälläkin suunnassa. Sitten tähän Itä-Suomi-kysymykseen. Taisi kysyjä lähteä jo. [Välihuuto] — Aha, kyllä, joo. Ajattelin, että kävikö niin kuin mainitsemallenne ministerille, mutta siellä olittekin vielä. — Pelkästään kehysriihen päätöksiä oli se, että meillä on selkeät kirjaukset nyt maakuntalentojen jatkovalmistelusta. Ne päättyvät 28, ja todettiin, että se valmistelu pitää tehdä nyt, jotta ei tule taukoa. Karjalan radan seuraava vaihe, sitten Huutokoskella se kantaverkon kunnon linja, joka oli investointilistan häntäpäässä, mutta Itä-Suomen takia se sieltä on käsin nostettu niin, että se etenee nopeammassa aikataulussa. Erityistalousalueet: selkeä kirjaus, ja valmistelu jatkuu niin, että meillä olisi toivottavasti syksyllä valmiiksi päätettäväksi ne asiat. Sitten tähän koko keskusteluun. Onhan se totta, että taloudessa on eletty erittäin vaikeaa aikaa. Se alkoi viime hallituskaudella koronan ja Ukrainan sodan myötä. Sitä ennen meillä on ollut pitkä taantuma-aika finanssikriiseineen ja eurokriiseineen, mutta tämä on ollut erityisen vaikeaa aikaa. Meidän hallituksella ei ollut enää mahdollisuutta käyttää velkaelvytystä. Me olemme joutuneet silti ottamaan velkaa, mutta me emme ole voineet juurikaan velalla elvyttää. Tämä on ollut vaikeaa, mutta me ollaan puskettu sen takia näitä kilpailukykyä ja tuottavuutta parantavia uudistuksia eteenpäin, koska me halutaan varmistaa, että tulevat vuosikymmenet ovat kasvun vuosikymmeniä. Se on juuri niin kuin edustaja Lyly sanoi: jos kasvu olisi toteutunut yhden prosenttiyksikön korkeampana 23 lähtien, niin kuin valtiovarainministeriö käytännössä ennusti, minkä pohjalle hallitus teki oman taloussuunnitelman, niin tämä olisi aivan erinäköinen. Mutta kun valitettavasti ei voi kasvuksi muuttua, niin silloin tämä on erinäköistä. Nyt on ollut jatkuvaa taistelua siirtyviä maalitolppia vastaan, uusia säästölistoja, uusia kasvutoimia. Minä uskallan väittää, ja koetan nyt jättää opposition moittimisen vähemmälle tässä viimeisessä puheenvuorossani mutta sanon, että oppositio yrittää täydellisesti häivyttää toimintaympäristön muutokset syynä siihen, että Suomen talous kohtaa merkittäviä vaikeuksia. Vasemmistoliitosta suorastaan naureskellaan sille, kun minä mainitsen, että on ollut kauppasotaa, Trumpin poukkoilevaa politiikkaa, Grönlantia, Venezuelaa, Irania. Minä en näe siinä mitään naurettavaa, se vain valitettavasti iskee. No, voi mennä sitten vaikka sinne bensapumpulle katsomaan, niin kyllä se siellä näkyy. Totta kai tämä on siis vaikuttanut tähän. Toistan sen, minkä olen monta kertaa sanonut: kun ne pilvet ovat siellä maailmalla vähän hälventyneet turvallisuuden näkökulmasta, niin välittömästi Suomen talous on lähtenyt kasvuun. Mutta nyt on jotain erityistä. Hormuzinsalmen tilanteesta huolimatta Suomen talous on tällä hetkellä kovemmassa kasvussa kuin se on ollut. Tämä kertoo suuresta muutoksesta, ja siitä ekonomistit ja eri tutkimuslaitokset ja pankit puhuvat. Tämä tapahtuu tämän epävarmuuden vallitessa. Ja minä olen tietenkin sitä mieltä, että siihen vaikuttavat hallituksen lukemattomat toimet kilpailukyvyn parantamiseksi. Siihen vaikuttaa se, että ihmisten ostovoima on parantunut, ja siihen vaikuttaa se, että kotitalouksilla on tällä hetkellä potentiaalia, eli pankkitileillä on enemmän rahaa suomalaisilla kodeilla kuin on ollut koskaan. No, toki sekin vääristeltiin. Se väännettiin siihen kulmaan, että kaikilla ei ole. No, se on totta. Mutta kotitalouksilla on enemmän kuin koskaan Suomen historiassa. Meillä on potentiaalia. Nyt kun me nähdään myöskin luottokorttitiedoista, että myöskin kotitalouksien kysyntä on lähtenyt liikkeelle ja myöskin korjausrakentaminen on lähtenyt liikkeelle, ja kun me piristetään asuntokauppaa, niin tässä on kaikki mahdollista — tässä on kaikki mahdollista. Ne eväät on ja se perusta on rakennettu, kilpailukyky on laitettu kuntoon. Jos joku maailman kriisi meidät nyt tästä taas lannistaa, niin Suomi tulee olemaan todella suurissa vaikeuksissa, ja silloin jos vaihtoehtona on nykyhallituspohjan linjan sijaan vasemmiston olematon linja, niin se ei ole kylläkään ratkaisu silloin siihen tilanteeseen. Ainut tie on pistää perusta kuntoon ja korjata kilpailukykyä, uskoa siihen, mitä tehdään, ja uskoa niihin vahvuuksiin, mitä Suomella on. Meillä on valtavia vahvuuksia: suomalaiset ihmiset, luonto, ympäristö, kyky sopia asioita, puhdas energia, osaaminen, huippuyrityksiä. Meille on kaikki mahdollista, kun lopetettaisiin ylenpalttinen voivottelu.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (korjausrakentaminen)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, luonto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin lähdetään nyt liikkeelle siitä, että totta kai, jos tehdään säästöjä, minä ymmärrän, että se on jostain pois. Totta kai se silloin koskee niitä ihmisiä, joihin säästöt kohdistuvat. Mutta Suomen tilanne ei todellakaan ole niin lohduton kuin oppositio antaa ymmärtää. Suomi on hyvinvointiyhteiskunta edelleen. Meillä on vahvat turvaverkot. Meillä saa apua vaikeina hetkinä ja silloin, kun apua tarvitsee. Jos joku muuta väittää, niin mielestäni vääristelee asiantilaa. Suomessa käytetään sosiaaliturvaan ja tuloerojen tasaamiseen paljon rahaa suhteessa bruttokansantuotteeseen. Me ollaan Euroopan ja koko maailman kärkipaikoilla. Pitäisi taas olla joku raja siinä, kuinka pahaksi maailmaa maalaa. Mutta se on selvä myöskin, etteivät tilastot ihmisten tilannetta paranna vaan työ, ja siihen tämä hallitus on alusta lähtien keskittynyt. Uskallan väittää, että työllisyystilanne olisi huonompi ilman niitä hallituksen lukemattomia uudistuksia, joita me ollaan tehty. Me ei tänä päivänä nähtäisi niitä orastavia kasvulukuja, joita me nähdään, jos hallitus ei olisi tehnyt näitä kasvua ja työllisyyttä tukevia uudistuksia. [Antti Lindtman: Päinvastoin, päinvastoin!] Tämä ei näyttäisi nyt paremmalta, kun katsoo eteenpäin, jos me emme olisi panostaneet puhtaaseen energiaan, tekoälyyn, korkeaan teknologiaan, tutkimukseen ja tuotekehitykseen, yritysten toimintaympäristöön, kilpailukyvyn parantamiseen, työmarkkinauudistuksiin, luvituksen nopeuttamiseen, byrokratian purkuun, verotuksen keventämiseen. Meillä on aivan selkeä linja toisin kuin SDP-oppositiolla, jolla linjaa ei ole tai niitä sitten on niin monta, että ei erota. Me emme todellakaan tiputa kintaita emmekä muuten myöskään lapasia. Me teemme töitä. Me teimme kehysriihessä selkeän työlistan loppuvaalikaudelle. Kotitalousvähennys, YELin korjaaminen, asuntomarkkinat, rakentamisen paketti ja niin edelleen — [Antti Lindtman: Sieltä ne tulivat, SDP:n vaihtoehdot!] lukemattomia töitä, jotka ovat juuri tähän hetkeen ne, mitä Suomi tarvitsee, jotta lisätään luottamusta, jotta saadaan pyöriä pyörimään, jotta talous lähtee kasvuun. Tämä on aivan selkeä työohjelma tähän loppuun, ja siihen päälle kaikki se, mitä on hallitusohjelmassa vielä kesken, tehdään. Edelleen minä haluan sanoa sen, että kaiken synkkyyden keskellä me nähdään tällä hetkellä, että meidän taloudessa tapahtuu jotain poikkeuksellista. Tämäkään ei ollut oma sanoitus, vaan tämä on ekonomistien toteamaa. Meidän talous kasvaa tällä hetkellä hyvin lupaavasti, ja toivotaan nyt edes yhdessä todellakin, että tämä talouden kasvu kestää. Katsotaan niitä lukuja. Katsotaan, miten me voidaan niitä vielä parantaa. Ei kannata vielä niin paljon niitä gallupeja katsella, vaikka kuinka hyvältä näyttää. Todelliset gallupit katsotaan sitten vuoden päästä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja

Taitaa olla hieman hätä päällä, kun haetaan kaikenlaisia selityksiä. [Välihuutoja vasemmalta] Pääministeri Sánchez tuli vierailemaan, ja keskustelimme nimenomaan Suomen turvallisuustilanteesta, Euroopan puolustuksen vahvistamisesta. Hän sai hyvän kuvan siitä, miten Suomen itäraja on meidän yhteinen rajamme, ja kiitin häntä siitä näkemyksestä. [Vasemmalta: Hyvä, juuri näin!] Minulla ei ollut silloin mitään moitteen sijaan, kun me puhuttiin tästä asiasta. Olisiko pitänyt olla? No, ei. [Vasemmalta: Ei!] Sitten on aivan eri asia se, miten muuten maan asioita hoidetaan. Minusta teidän kannattaa nyt kantaa oma vastuu omista puheistanne eikä kannata sotkea muita ihmisiä siihen. [Pia Viitanen: Samalla tavalla!]

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, itäraja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kovin vähän oli jälleen kerran uusia ratkaisuja. Ehkä edustaja Oras Tynkkyselle kunniamaininta: Siinä oli useita avauksia. En tiedä, olenko samaa mieltä, mutta kuitenkin yritystä oli. Mutta minäpä luen tämän oppositiosynkistelyn keskellä taas muutamia uutisotsikoita: ”Oura, Iceye ja IQM imivät Suomeen ennätysmäärän ulkomaista rahaa”. ”Ulkomaiset investoinnit lisääntyivät Suomessa: 527 investointiprojektia Suomeen”. ”Suomessa tehtiin alkuvuonna ennätysmäärä yrityskauppoja, ’putkessa’ lisää”. ”Kone julkisti Suomen historian suurimman yrityskaupan”. ”Ekonomisti: Suomen talous kasvaa nyt vauhdilla — ’Enemmän kuin kukaan uskalsi unelmoida’”. ”Suomalainen vetyhanke saamassa 224 miljoonaa euroa EU:n innovaatiorahastosta”. ”Tilastokeskus: Teollisuustuotanto kasvoi maaliskuussa 26 sekä edellisestä kuukaudesta että vuoden takaisesta”. ”Nordean asiakkaat ovat alkaneet käyttäytyä poikkeavalla tavalla — jotain isoa voi nyt olla tapahtumassa”. ”Pörssit takovat ennätyksiä”. [Antti Kurvinen: Missä todellisuudessa te elätte?] Arvoisat edustajat, nämä olivat uutisotsikoita ja nämä olivat ekonomistien lausuntoja. Nämä ovat tosielämästä. Myöskin kun katsotaan talouden kasvua, niin ensimmäisellä neljänneksellä Suomen talous on kasvanut. Minä toivon, että tämä kasvu jatkuu, ja minä tiedän, että hallituksen tekemät rakenteelliset uudistukset tukevat tätä kasvua, ja se on oleellista. Se politiikka, mitä me olemme tehneet, tähtää talouden kasvuun, kestävään kasvuun. Toivotaan yhdessä, toivon, että oppositiokin toivoo, että tämä talouden kasvu jatkuu. Ja kun te puhutte siitä tulostaulusta, niin, arvoisa oppositio, tätä hallituskautta on lähes vuosi jäljellä, koska tämä hallitus jatkaa tämänkin välikysymyksen jälkeen. [Vasemmalta: Auta armias!] Mielestäni sitä tulostaulua kannattaa katsoa sitten. Jos me onnistumme siinä, että tämä talouden kasvu pystytään pitämään yllä — siihen tarvitaan myöskin apua ulkomailta, niin mister Trumpilta kuin Putinilta — se tulostaulu tulee näyttämään paljon paremmalta. [Välihuutoja] Toivon, että te olette tästä samaa mieltä, koska se on tässä oleellista. Lopuksi: Mitä tulee SDP:n politiikkaan, ei linjaa, ei vaihtoehtoa. Te olette haukkuneet jokaisen säästön, ja sen jälkeen te olette kuitanneet ne seuraavissa vaihtoehtobudjeteissa — tämä on syytä kertoa ihmisille — niin sosiaaliturvan leikkaukset kuin leikkaukset eri puolille yhteiskuntaa, joita olemme joutuneet tekemään. Sen lisäksi teidän kasvutoimenne ovat edelleen veronkiristyksiä, listaamattomien yritysten verotuksen kiristys tuli muun muassa tässä listassa. Eli ei ole teillä talouspolitiikan linjaa. Se tuli tänään jälleen selväksi.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, leikkaus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies, hyvät edustajat! Hallitusohjelmassa määriteltiin selkeä visio Suomelle. Hallitus asetti itselleen keskeiset tavoitteet: saada aikaan kestävää kasvua, parantaa suomalaisten elintasoa, taittaa uhkaavaa velkaantumiskehitystä sekä tehdä päätökset, jotka vauhdittavat työllisyyttä. Hallitus ja sen ohjelma rakennettiin niiden puolueiden varaan, jotka ymmärsivät velkaantumisen vaaran Suomen tulevaisuudelle ja olivat valmiita uudistamaan yhteiskuntaa. Ne puolueet, jotka eivät halunneet vastuuta kantaa, ovat oppositiossa. Hallituksen strategian ytimessä on talouskasvun vauhdittaminen ja työllisyyden vahvistaminen yhdessä sopeutusten kanssa. Passivoivaa sosiaaliturvaa ja verotusta on uudistettu, jotta työn vastaanottaminen kannattaa. Maailman jäykimpiin kuuluvia työmarkkinoita on vuosikymmenten vastustamisen jälkeen uudistettu. Työvoimapalveluita on uudistettu. Me olemme tehneet sitä, mitä muissa Pohjoismaissa on tehty jo vuosikymmeniä sitten. Valtio ei synnytä työpaikkoja, vaan luo niiden syntymiselle edellytykset. Työ syntyy yrityksiin. Siksi investointeja on vauhditettu, jotta saisimme tuotantoa ja tehtaita. Suomesta on rakennettu puhtaan siirtymän suurvaltaa vauhdittamalla fossiilivapaata energiantuotantoa. Kasvuyritysten toimintaympäristöön on tehty historiallisen laajat uudistukset. Ulkomaisten huippuosaajien lähdeveroa on kevennetty. Startupien toivoma työsuhdeoptioiden verotus uudistetaan. Yksityisen kasvupääoman tieltä raivataan sääntelyä. Teollisuussijoitusta on sitouduttu pääomittamaan, jotta kasvuun riittää sinivalkoista pääomaa ja yritykset voisivat jäädä Suomeen kasvamaan. Tätä strategiaa hallitus on toteuttanut koko vaalikauden ajan. Hallitus on mitoittanut ja ajoittanut sopeutukset valtiovarainministeriön virka-arvioon perustuen. Arvoisa puhemies! Tämänkin kauden jälkeen meillä on vahva sosiaaliturva ja palvelut. On vastuutonta vääristelyä ja ihmisten pelottelua väittää muuta. On selvää, että sellaisia sopeutustoimia ei ole, jotka eivät näkyisi kenenkään arjessa. [Välihuutoja vasemmalta] Suomi on yksi maailman tasaisimman tulonjaon maista. Keskeisin tekijä lapsiperheiden heikentyneen taloustilanteen taustalla on se, että työstä on pulaa. On koko perheen etu, että lasten vanhemmilla on töitä. Siksi me työskentelemme vimmaisesti kasvun puolesta. Olemme tehneet välttämättömän, jotta hyvinvointiyhteiskuntaa riittäisi myös tuleville sukupolville. Arvoisa puhemies! Keväällä 23 valtiovarainministeriö ennusti talouskasvun käynnistymistä. Jo samana kesänä näkyi merkkejä Euroopan teollisuuden heikosta vedosta. Suomen rakennussalan alakulo ei piristynytkään. Korkotaso pysyi korkealla, ja se kaatoi nostokurjet. Hallitus reagoi heti. Jo syksyn 23 budjettiriihessä sovimme mittavista asunto- ja rakennusmarkkinoita tukevista toimenpiteistä. Esimerkiksi korkotukivaltuuksia kasvatettiin tukemaan asuntorakentamista. Oppositio vaatii edelleen valtion tukeman asuntorakentamisen laajamittaista lisäämistä. Ongelma vain on, että tällä tavalla edellinen, vasemmistojohtoinen hallitus pumppasi rakentamiseen kuplaa. Markkinoilla on tälläkin hetkellä liikaa valmiita, myymättömiä asuntoja. Nyt oppositio on huolissaan asuntojen hintojen laskusta. Opposition keinoilla hinnat olisivat laskeneet vielä enemmän, ja rakentamisen piristyminen siirtyisi entistä pidemmälle tulevaisuuteen. Venäjän hyökkäyssota: Se on iskenyt Suomen talouteen voimakkaasti. Jouduimme sulkemaan itärajamme loppuvuodesta 23. Ihmisten ja tavaroiden liikkuminen loppuivat. Metsäteollisuudelta poistui tätä myötä 10 miljoonaa kuutiometriä raaka-ainetta. Odotettua selvästi heikomman kehityksen seurauksena myös julkisen talouden tilannekuva muuttui. Valtiovarainministeriön suosituksesta hallitus teki kehysriihessä 24 päätökset uusista kolmen miljardin euron suorista sopeutuksista. Jälleen ryhdyttiin odottamaan kasvua, mutta Euroopan teollisuus ei lähtenytkään elpymään. Saksassa ja Ranskassa koettiin hallituskriisit, ja epävarmuus velloi. Trump valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi, ja kauppapolitiikka muuttui. Tullit iskivät teollisuuden vientimahdollisuuksiin kovaa, ja epävarmuus kasvoi. Hallitus toimi jälleen kerran. Kasvun haurauden vuoksi puoliväliriihessä päätettiin lähes 50:stä uudesta kasvutoimesta. Toimet tehtiin toimitusjohtaja Risto Murron kokoaman talouden huippuasiantuntijaryhmän suositusten pohjalta. Julkista taloutta heikentävät päätökset katettiin uudelleenkohdennuksilla. Viime vuoden lopulla valtiovarainministeriön ennustama kasvu hiipui — jälleen kerran. Hallitus reagoi taas nopeasti. Budjettiriihessä päätettiin uudesta miljardin sopeutuskokonaisuudesta. No tämän vuoden alkuun ovat osuneet Venezuela, Grönlanti, kauppasodan uhka ja viimeisimpänä koko maailmantaloutta ravistanut Iranin sota. Siksi hallitus teki kehysriihessä luottamusta ja kasvua vauhdittavia uusia päätöksiä. Edelliseltä hallitukselta hirveään kuntoon jäänyttä yrittäjäeläkelakia korjataan, kotitalousvähennystä parannetaan, korjausrakentamista sekä julkisia investointeja vauhditetaan. Turvallisuustilanne ja maailman tapahtumat: ne huolestuttavat suomalaisia, ja siksi varautuminen kodeissa on ymmärrettävää. Asuntomarkkinoiden palautuminen: se ottaa myös aikaa. Kaikista näistä syistä kuluttajien luottamus on ollut odotettua vaimeampaa. Julkista taloutta samaan aikaan haastavat kasvaneet korkomenot ja välttämättömät panostukset puolustukseen ja huoltovarmuuteen. Sosiaali- ja terveyspalveluihin on lisätty neljä miljardia euroa. Tänä vuonna säästöjä toteutetaan reilun miljardin edestä, ja ensi vuonna velkaa taitetaan lähes miljardin kokonaisuudella. Mikäli valtiovarainministeriö olisi kehysriihessä suosittanut uusia sopeutuksia, olisi hallitus niitä tehnyt. [Antti Lindtman: Mites se velkatavoite?] Vaikka velkasuhdetavoitteen saavuttaminen näyttää epätodennäköiseltä, me olemme onnistuneet pitämään, edustaja Lindtman, kohtalon omissa käsissämme. Jos kymmenen miljardin sopeutuksia ei olisi tehty, viime kaudella alkanut velkaantumiskehitys olisi jo ajanut meidät hallitsemattomalle uralle. [Antti Lindtman: Hyvä, että myönsitte! — Välihuutoja] Joka kerta, kun maailman kriisit ovat hieman hellittäneet, on kasvu lähtenyt käyntiin. Tämä kertoo meidän kilpailukykymme vahvuudesta. Kun suhdanne kääntyy, reformimme alkavat voimakkaasti tukemaan kasvua ja kansalaisten hyvinvointia. Arvoisa puhemies! Hallitus vastaa nyt kahdeksanteentoista välikysymykseen. Välikysymyksen tarkoituksena on kaataa toimiva hallitus. Kun koko vasemmisto-oppositio tähän järeään aseeseen tarttuu, suomalaisilla on oikeus odottaa, että oppositiolla on selvä vaihtoehto hallituksen politiikalle. Sellaista ei ole. [Välihuutoja] Oppositio on viimein ryhtynyt olemaan huolissaan velkaantumisesta, mutta ei esitä uusia sopeutuksia. Sen sijaan se on vastustanut jokaista säästöesitystä. Oppositio on huolissaan työllisyyskehityksestä, mutta on vastustanut jokaista työllisyyttä parantavaa uudistusta. [Välihuutoja] Omia ehdotuksia ei ole. Oppositio on huolissaan talouskasvusta, mutta ehdotuksia talouskasvun edellytysten parantamiseksi on nolla — nolla. Te oppositiossa luotte kuvaa, että talouskehitys olisi ollut aivan erilaista, jos olisitte olleet vallassa. Mitä te siis olisitte tehneet toisin? Hallitus on tehnyt kaiken, mikä on omissa käsissämme. Esimerkiksi EU-komissio ja luottoluokittajat ovat pitäneet hallituksen toimia oikeina, mutta te sanotte tietävänne asiantuntijoita paremmin. Arvoisa puhemies! Ympärillämme tapahtuu paljon hyvää juuri nyt. Yrityskauppoja syntyy runsain mitoin. Esimerkiksi Koneesta tehdään maailman suurinta hissiyhtiötä. Tänään Nordea kertoi, että Suomen teollisuus on viimein elpynyt lähes 20 vuoden kuopasta, ja kuluttajatkin ovat heräämässä. Kasvuyritykset ovat keränneet historiallisen paljon sijoituksia. On risteilijä- ja jäänmurtajakaupat. Työttömyys on kasvanut, kun työmarkkinoille osallistutaan ennätysmäärin. Työllisyysaste on kuitenkin hyvää eurooppalaista keskitasoa, ja työllisten määrä on pysynyt hyvällä tasolla. Työllisyyttä on onnistuttu kannattelemaan poikkeuksellisen haastavissa olosuhteissa. Kuluttajien ostovoima on palautunut Marinin kauden aikana kaivetusta kuopasta. Suomalaisten tileillä on rahaa, ja palkat ovat nousussa. Hallituksen mittavat veronkevennykset jättävät lisää euroja kotitalouksille. [Hälinää — Puhemies koputtaa] Tuotanto kasvaa kaikilla teollisuuden aloilla nyt. Ennakkotiedot kasvusta ovat suorastaan räjähtäviä. Meillä jokaisella on vastuu nyt siitä, että emme omilla puheilla laula kasvua taas suohon. Nähdään se hyvä, mitä meillä on, ja, hyvä oppositio, rakennetaan sen päälle.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero, velka, budjetti)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, itäraja, huoltovarmuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja
7.5.2026VastauspuheenvuoroSKT 80/2026 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Täällä alettiin laatimaan jo seuraavia säästölistoja, ja valitettavasti se on sinänsä tarpeen, koska seuraavalla hallituksella, minkä värinen se onkaan, on edessä noin kymmenen miljardin sopeutumis- ja säästöurakka, ja se on valtava tehtävä. Silloin pitää keskittyä siihen, että me määritellään yhdessä suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusta ja ydin ja huolehditaan isänmaan turvallisuudesta, ja sen jälkeen me joudumme arvioimaan kaikki muut kulut. Mutta tietenkään tällä se ei pelkästään ratkea, vaan sillä, että me samaan aikaan rakennetaan tähän maahan kasvua ja sitoudutaan yhdessä sen säästämisen lisäksi talouden kasvuun, koska talouden kasvu takaa meille hyvinvoivan Suomen myös jatkossa.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
7.5.2026VastauspuheenvuoroSKT 75/2026 vpTalousSoteTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin se, että hallitus on tehnyt selkeän päätöksen jo hallitusohjelmaneuvotteluissaan: me emme ole eläkkeisiin puuttuneet. Se on ollut selkeä linjavalinta, ja uskon, että olemme edustaja Kiljusen kanssa samaa mieltä, että se on ollut viisas valinta. No, mitä sitten tulee näihin säästötoimenpiteisiin, tehostamiseen, maksukorotuksiin, niin kyllä ne osuvat tietenkin laajasti. Mutta samaan aikaan jälleen kerran muistutan siitä, että kokonaisrahoitusta on pystytty kaiken säästämisen keskellä lisäämään neljä miljardia tämän hallituskauden aikana, mikä on merkittävä summa. Se tehdään siksi, että koko tämä meidän sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmä toimii mahdollisimman hyvin. Mutta mitä tulee talouspolitiikkaan, niin siis se tilanne, missä me ollaan, jossa korkojen nousu, josta varoitimme jo viime kaudella useaan otteeseen, on neljä miljardia enemmän vuoden 27 tasossa kuin silloin, kun me aloitettiin. Se on peruja menneiltä ajoilta, jossa ovat olleet varmasti lähes kaikki puolueet mukana. Sen lisäksi nämä sote-menot neljä miljardia [Puhemies koputtaa] ja puolustusmenot noin pari miljardia. Tämä on vain se kokonaistotuus, jossa me joudumme [Puhemies koputtaa] näitä asioita ratkomaan.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, terveys, terveyspalvelu)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Pöytäkirja
7.5.2026VastauspuheenvuoroSKT 74/2026 vpTalousSote

Arvoisa puhemies! Siis hallituksella on talouspolitiikka, toisin kuin SDP:llä. [Naurua — Välihuutoja sosiaalidemokraattien ryhmästä — Puhemies koputtaa] Sitten tähän hoitoonpääsyyn: THL:n tilaston perusteella [Hälinää — Puhemies koputtaa] 84 prosenttia potilaista pääsee hoitoon 14 päivän sisällä perusterveydenhuollossa. [Aki Lindén: Se ei ole lääkäritilasto!] — Tämä on THL:n tilastosta. — Perusterveydenhuollon vastaanotto, minä palaan edelleen siihen. Siellä hyvinvointialueilla tehdään hartiavoimin töitä sen eteen, että hoitoonpääsy on sujuvaa ja se menee parempaan suuntaan, parempaan suuntaan. Ollaan yhdessä tyytyväisiä siitä ja tuetaan edelleenkin hyvinvointialueiden työtä. Monissa paikoissa on jo onnistuttu erinomaisesti. Mitä sitten tulee näihin maksuihin, kuten tässä ministeri Rydman sen hyvin totesi, niin ei ole mukavaa nostaa maksuja, ei ole mukavaa tehdä leikkauksia, mutta kun rahaa ei ole. Meillä ei ole sitä mahdollisuutta kuin teillä, edustaja Tuppurainen: vastustaa jokaista säästöä ja samaan aikaan vaatia tekemään lisää säästöjä. Me joudumme kantamaan [Puhemies koputtaa] vastuuta, ja kannamme sitä vastuuta siksi, että niillä vanhuksilla, [Puhemies koputtaa] heikoimmassa asemassa olevilla, lapsilla ja perheillä olisi hyvinvointiyhteiskunta-Suomi [Puhemies koputtaa] myös tulevaisuudessa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Pöytäkirja
7.5.2026VastauspuheenvuoroSKT 73/2026 vpSoteMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Särähti korvaan se, että hallitus ei ole tehnyt mitään hyvää sosiaali- ja terveyspalvelujen eteen, niin te ilmeisesti tarkoititte. Jos katsotaan sitä työtä, mitä hyvinvointialueilla on tehty, ja johon työhön hallitus, sosiaali- ja terveysministeriö ja ammattilaiset ovat osallistuneet, niin kyllä tässä maassa on tehty todella paljon töitä sieltä kentältä perushoitajista aina sinne ministeriön virkamiehiin sen eteen, että asiat menevät parempaan suuntaan. Ja taas tästä kaikesta mustamaalaamisesta huolimatta haluan sanoa sen, että Suomessa tällä hetkellä hyvinvointialueet menevät koko ajan eteenpäin näiden asioiden kanssa. Hoitoonpääsy on parantunut tämän hallituskauden edetessä. [Vasemmalta: Eikä ole!] Hoitoonpääsy on parantunut tämän hallituskauden edetessä. Paljon tuottavuutta on parannettu. menkää katsomaan hyvinvointialueille. Meidän pitää tukea tätä työtä. Ja taas kerran toistan senkin: neljä miljardia on lisätty hyvinvointialueiden rahoitusta, siis neljä miljardia. Se on valtava summa. Tämä kertoo siitä, että hyvinvointialueiden rahoituksen turvaaminen on oikeasti ollut hallituksen yksi prioriteetti.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu, hyvinvointialue)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
7.5.2026VastauspuheenvuoroSKT 72/2026 vpTalousSoteKoulutus

Arvoisa puhemies! Kun kehysriihestä puhutaan, niin täytyy taas kerran aloittaa siitä, missä tilanteessa me ollaan. On välttämätöntä jatkaa sopeutustoimia, joita oppositiostakin on kovin sanoin vaadittu, ja sen lisäksi saada aikaan kasvua ja työllisyyttä, jotta me saadaan ihmisille ostovoimaa ja jotta me saadaan verotuloja, joilla me voidaan pitää yllä meidän tärkeitä palveluita. Meillä ei ole mitään muuta tavoitetta kuin se, että meillä on hyvää ja laadukasta hoitoa, hyvät sosiaali- ja terveyspalvelut ja hyvä koulutus ja hyvinvointiyhteiskunnan ydin toimii. Me joudutaan tekemään erilaisia ratkaisuja, millä me saadaan tässä tiukassa tilanteessa tämä yhtälö toimimaan, ja silloin kun me haetaan sitä kokonaisuutta, niin valitettavasti on jouduttu myöskin katsomaan näitä maksuja. Kuitenkin ajattelen niin, että kun meillä on maksukatot ja kaikkein vähävaraisimmat voivat turvautua toimeentulotukeen ja lisäksi hyvinvointialueilla on vastuu kohtuullistaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten maksuja, [Puhemies koputtaa] niin tämä kokonaisuus on sitä kautta kohtuullinen.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu, hyvinvointialue)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja

Kiitos paljon, arvoisa puhemies! Pitää kuitenkin aloittaa siitä, missä maailma menee, koska sillä on suuri vaikutus avoimeen pienen Suomen talouteen. Eli Venäjän sodan vaikutukset ovat meille erittäin suuria, vaikuttaneet bkt:hen negatiivisesti vuosia, alkaen jo viime hallituskaudelta, mutta kriisi on syventynyt ja ongelmat pahentuneet. Nyt näitä kriisejä on seurannut toinen toisensa jälkeen, ja Iranissa, Persianlahdella käytävän sodan vaikutukset ovat taas erittäin suuria. Mutta siihen kiinnitän huomiota, että aina kun — viimeisen vuoden, puolentoista, kahden aikana — pilvet ovat harventuneet maailmalla, Suomen talous on lähtenyt kasvuun. Siitä voi tehdä sen johtopäätöksen yksinkertaistetusti, että kilpailukykymme ja taloutemme alkavat olla hyvässä kunnossa — siitä pitää olla tyytyväisiä — ja uskallan väittää, että se on suurelta osin siinä kunnossa, koska hallitus on tehnyt kilpailukykyä parantavia uudistuksia, parantanut yrittämisen ja investointien kannusteita ja kannustanut ihmisiä tekemään töitä ja ottamaan vastuuta. Lukemattomia kasvu-uudistuksia. Ne näkyvät siinä nousukäyrässä. Nyt tietenkin teemme kaikkemme, jotta maailmalla kriisit saataisiin ratkottua niin Ukrainassa kuin Persianlahdella, jotta me saataisiin todella tilaa meidän viennille ja uskoa suomalaisille tulevaisuuteen. Sitä he tarvitsevat. Minä ymmärrän oikein hyvin sen, että moni kantaa huolta työttömyydestä tai siitä, että sitä tulevaisuusnäkymää ei kaikilla ole. Mutta samaan aikaan, kaiken tämän synkistelyn keskellä, hyvät edustajat, Suomessa työllisten määrä on lähes sama kuin silloin, kun hallitus aloitti. Se kertoo minulle siitä, että Suomen talous on dynaaminen, koska vaikka me ollaan nähty aivan liikaa yt-neuvotteluja, konkursseja, niin jonnekin koko ajan syntyy uusia työpaikkoja. Iloitaan siitä yhdessä. Suomen talous on dynaaminen, uusia työpaikkoja on syntynyt. Työvoiman määrä on kasvanut, ja se sitten taas osin selittää meidän työttömyyttä, joka on liian korkea. Hallitus keskittyi kehysriihessään, joka on yksi päätöksenteon paikka hallituksen päätöksenteon ketjuissa, ratkomaan ongelmia. Ensinnäkin me jatkettiin velan jarruttamista: lähes miljardin, yli 700 miljoonan lisäsäästöt, jotka on sovittu aikaisemmin tai sovittiin riihessä. Valtiovarainministeriön asiantuntijat plus monet muut ekonomistit sanoivat, että nyt ei ollut oikea aika tehdä miljardin luokassa enää uusia säästöjä, ja uskon, että se oli järkevää. Mutta me viemme loppuun sen 10 miljardin ohjelman, minkä me olemme aloittaneet. Sen lisäksi me tehtiin toimia työllisyyden parantamiseksi ja työttömien auttamiseksi: kymmenillä miljoonilla toimia nuorisotyöttömien auttamiseksi, työllistämisseteli, tukea koulutukseen, samoin pitkäaikaistyöttömille, yhteistyö suurten kaupunkien kanssa, joissa työllisyyden ongelmat ovat suurimpia. Minusta nämä ovat erinomaisia ratkaisuja. Yritysten puolesta teimme ratkaisuja: YEL-uudistus, ministeri Grahn-Laasosen valmistelema, hallituksen hyväksymä, todella tervetullut kasvutoimi yrittäjien, pienyrittäjien ja keskisuurten yritysten keskuudessa. Me teimme rakennusalalle paketin, jota täälläkin on monet kerrat pyydetty. Nyt me saatiin valmiiksi, ja se on kiitelty. Kasvuyritysten verotuksen uudistaminen. Kolmanneksi me tehtiin toimia suomalaisten kotien tulevaisuudenuskon ja luottamuksen parantamiseksi. Kotitalousvähennyksen vahvistaminen: tästäkin on täällä monet kerrat puhuttu. Asp:n ehtojen parantaminen, jotta yhä useammalle, itse asiassa tuhansille suomalaisille nuorille, aukenee helpompi tie oman asunnon hankkimiseen, ja sitä kautta asuntomarkkinat piristyvät. Työmatkavähennyksen parantaminen tässä polttonesteiden korkeiden hintojen maailmassa. Me tehtiin siis täsmätoimia, tärkeitä sellaisia. Ymmärrän, että näistä ei oppositio halua paljon puhua. [Timo Harakka: Me ehdotimme niitä!] — Siitäkään huolimatta. Mutta nämä ovat hyviä, vai mitä, edustaja Harakka? Mutta se, mitä me teemme tällä hetkellä isommassa kuvassa: se, että me panostamme puhtaan energian suurvalta-ajatteluun ja uuteen energiantuotantoon, se, että me panostamme korkeaan teknologiaan, tutkimukseen ja tuotekehitykseen, tekoälyyn laajasti eri projekteilla, se, että me tuetaan meriteollisuutta, puolustusteollisuutta, kaivannaisteollisuutta — juuri 40 miljoonan sijoitus Finnish Minerals Groupille Keliberiin litiumin kaivamisen edistämiseksi — se, että me panostetaan matkailuun, turismiin, osaamiseen. Me tehdään juuri niitä asioita, joilla Suomi tulee pärjäämään tulevaisuudessa, joilla me saadaan ihmisille töitä. Meillä on selkeä strategia, ja se toimii. Te näette uutisista, miten näiltä aloilta me kuulemme hyviä investointipäätöksiä, enemmän investointeja Suomeen kuin pitkiin aikoihin, sijoituksia suomalaisiin kasvuyrityksiin, ja pitkään aikaan Euroopan suurin yrityskauppa. Meillä on paljon hyvää ilmassa, on lupa myöskin uskoa parempaan tulevaisuuteen, [Puhemies koputtaa] vaikka samaan aikaan meillä on isoja ongelmia, joita me joudumme ratkomaan. [Timo Heinonen: Olisipa Lindtman nyt kuulemassa!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakennusala)Pöytäkirja
16.4.2026VastauspuheenvuoroSKT 62/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Edustaja Lindtman, te ja teidän joukkueennehan on se, joka jatkuvasti puhuu siitä naapurista, työttömästä ihmisestä, kuin hän olisi laiska. Se olette te. [Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Vastatkaa kysymykseen!] Te haluatte vääristellä tämän viestin. Emme me ole niin sanoneet. [Välihuutoja — Puhemies koputtaa] Te vääristelette viestin, te toitotatte sitä, ilmeisesti tarkoituksella. [Timo Heinonen: Totta kai!] Mitä tulee sitten tähän työllisyystilanteeseen, niin siis työpaikkojen määrä, johon viittasitte, ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen on lähtenyt kasvuun. Pieni kasvu, mutta se on kasvu. Iranissa Persianlahdella käytävästä sodasta huolimatta meidän taloutemme kasvaa, ja sen ennustetaan kasvavan. Jos me emme olisi tehneet kaikkia niitä työllisyyteen ja kasvuun liittyviä uudistuksia, meidän tilanteemme olisi paljon pahempi. Jos me olisimme toimineet niin kuin te olette esittäneet eli jättäneet uudistukset tekemättä, niin meidän työttömyystilanteemme olisi pahempi ja meidän kasvumme olisi heikompaa. [Miapetra Kumpula-Natri: Suojaosa, pääministeri!] Jos me olisimme jättäneet säästöt tekemättä niin kuin te olette meiltä vaatineet, niin meillä olisi miljardeja enemmän velkaa ja miljardeja enemmän korkokuluja. Me haluamme kuulla teidän todellisen vaihtoehtonne [Puhemies koputtaa] ja odotamme sitä kuin kuuta nousevaa. [Oikealta: Sitä ei ole!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka)Pöytäkirja
16.4.2026VastauspuheenvuoroSKT 62/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! On aivan selvää, että kun on jouduttu sopeuttamaan taloutta ja on jouduttu tekemään leikkauksia, niin kyllä, ne myöskin silloin ovat pois ihmisten toimeentulosta. Mutta meillä on kuitenkin lähdetty siitä, että me säilytämme suomalaisen vahvan perusturvan. Se on kaiken ydin, että se perusturva pysyy vahvana. Mutta samaan aikaan — voi olla, että minä toistan itseäni — ainut kestävä tapa siihen on se, että me saadaan tähän maahan työpaikkoja ja sitä kautta ihmiset pystyvät huolehtimaan itsestään ja läheisistään ja verotuloilla pystytään huolehtimaan heikommassa asemassa olevista. Täällä sanottiin aikaisemmin, että työllisten määrä on laskenut. Ei ole. [Antti Lindtman: Siis tämän hallituskauden aikana?] Itse asiassa kaikesta turbulenssista huolimatta työllisten määrä on pysynyt lähes samalla tasolla — lähes samalla tasolla — kuin se oli hallituksen aloittaessa. [Antti Lindtman: Tällä hallituskaudella?] Ja työttömien määrä sen sijaan on kasvanut, mutta siihen osittain vaikuttaa se, että me olemme tehneet uudistuksia, jotka ovat lisänneet työllisten määrää Suomessa, mikä on sinänsä hyvä asia. [Puhemies koputtaa] Mutta työpaikkoja me tarvitsemme, ja sen eteen me teemme töitä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, leikkaus)Pöytäkirja
16.4.2026VastauspuheenvuoroSKT 62/2026 vpTalousLiikenne

Arvoisa puhemies! Siitä samasta syystä, miksi se polttoaineen hinta on noussut, Suomen talous ei kasva ja työllisyys ei parane ja verotuloja ei kerry. Siksi, edustaja Harkimo, meillä ei ole tuosta vaan antaa, vaan me tarvitsemme niitä verotuloja, joita syntyy. Me tarvitsemme niitä välttämättömien hyvinvoinnin palveluiden pyörittämiseen ja velkaantumisen hillitsemiseen. Mutta olemme luvanneet sen, että me seuraamme tätä tilannetta hyvin tarkasti. Jos sota pitkittyy ja jos ne vaikutukset iskevät vielä lujemmin sinne kotitalouksiin, niin silloin meidän on tehtävä toimia ja me teemme toimia, mutta me teemme ne silloin harkitusti ja käytämme ne varat, joita meillä on, sinne, missä ne kaikkein eniten auttavat.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, velka)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Pöytäkirja
16.4.2026VastauspuheenvuoroSKT 62/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Ymmärrän politiikkaa, mutta en sellaista politiikkaa, missä tahallaan vääristellään asioita. [Välihuutoja] En ymmärrä sitä, koska kyse on siitä, että sen pienituloisen ihmisen kannattaa lähteä töihin, että siitä saa hyödyn, että lähtee töihin, [Vasemmalta: Ja naapuri jää nukkumaan!] verrattuna siihen, että olisi tukien varassa. Eikö se ole aivan oikein? [Vasemmalta: Miksi te leikkasitte ne suojaosat?] Teidän puheenjohtajanne, joka ei nyt ole paikalla, sanoi eräässä tentissä, että on ihan oikein, että voi jäädä kotiin ideologisin perustein, vaikka olisi työtä tarjolla. [Välihuutoja oikealta — Perussuomalaisten ryhmästä: Voi hyvänen aika!] Tämä erottaa taas kerran meidät teistä täysin. Meidän mielestämme työtä pitää ottaa vastaan. [Vasemmalta: Vaikka menisi miinukselle!] Meillä on tässä maassa myöskin velvoitteita, mutta nyt tosiasia on se, jottei taas vääristellä, että meillä on tilanne, että meillä on liian vähän työpaikkoja, ja siihen hallitus keskittyy tulevassa budjettiriihessä, kehysriihessä, että me saamme kasvua aikaan, yrityksille intoa työllistää ja kotitalouksien luottamusta paranemaan, että kysyntä kasvaa ja työpaikkoja syntyy. [Aki Lindén: Kolmeen vuoteen ei ole syntynyt!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti, leikkaus)Pöytäkirja
16.4.2026VastauspuheenvuoroSKT 62/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Tätä varmaan kannattaa kysyä puheenjohtaja Lindtmanilta. Oletan, että tämä on sitten SDP:n tulevassa ohjelmassa. Hallitus on tehnyt jo kautensa alussa sen arvovalinnan, että me emme lähteneet leikkaamaan eläkkeitä. Jos mietitään meidän eläkeläisiä, suuri osa on hyvin pienituloisia, jotka ovat pienellä työeläkkeellä, kansaneläkkeellä, takuueläkkeellä. Kansainvälisesti vertaillenkin juuri muistan nähneeni vertailun, jossa todettiin, että Suomen eläkkeiden tasot eivät ole mitenkään erityisen korkealla. Eli kyllä lähtökohta meille on ollut ja on tämän hallituskauden loppuun se, että me emme eläkkeisiin kohdistuvia leikkauksia tee. [Petri Huru: Kuulitteko?]

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Pöytäkirja
16.4.2026VastauspuheenvuoroSKT 62/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! On aivan välttämätöntä, että kannustinloukkuja on purettu, ja kyllä, isossa kuvassa hallituksen toimet purkavat kannustinloukkuja, lisäävät kannusteita ottaa työ vastaan. Ja kyllä, esimerkiksi ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastaminen on leikkaus etuuksiin. Sen on laskettu ja sen on tutkimustulosten perusteella sanottu olevan toimiva malli. [Pia Lohikosken välihuuto] Eli kyllä, on siis tehty heikennyksiä, mutta tavoitteena on kuitenkin kannusteiden lisääminen. Mutta sitten me tullaan taas siihen perusajatukseen, että kun teille vasemmalla jokainen ongelma yhteiskunnassa korjataan sillä, että lisätään tukia ja lisätään rahaa, niin meillä se ylimmäinen tavoite on se, että me saadaan tähän maahan työpaikkoja, jotta meillä on varaa pitää heikoimmista ihmisistä huolta — jotta on varaa pitää heikoimmista ihmisistä huolta. [Pia Lohikosken välihuuto] Jos te sanotte, että me olemme vieraantuneita arjesta, niin minä sanon edelleen, että te olette täysin vieraantuneita maailmasta. [Vasemmalta: Ei olla! — Oikealta: Kyllä!] Vasemmisto-oppositio on ilmeisesti ainut, [Puhemies koputtaa] joka ei ymmärrä, mitä maailmalla tapahtuu ja miten vakavat vaikutukset sillä on meidän talouteen ja ihmisten arkeen. [Pia Lohikoski: Niin että toimeentulotuesta leikkaatte sata prosenttia!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Pöytäkirja
16.4.2026VastauspuheenvuoroSKT 62/2026 vp

Arvoisa puhemies! En olisi uskonut, että vielä jatkatte tätä väärinymmärtämistä tahallanne. [Vasemmalta: Ei se ole väärinymmärrystä vaan sanatarkka sitaatti!] Jos katsotte sen kontekstin, tiedätte sen, mikä on hallituksen tavoite. Meidän tavoitteemme on se, että työn vastaanottaminen kannattaa aina. Mielestäni Suomen hyvinvointiyhteiskunnan perusperiaate on se, että työikäinen ja työkykyinen ihminen käy töissä. Tietenkin täytyy olla työpaikkoja, mutta on täysin väärin väittää, että me syyllistäisimme työttömän ihmisen. Mutta samaan aikaan minä uskallan sanoa sen, että jos työtä on tarjolla, niin silloin a) sen pitää olla kannattavaa ja b) työikäisen ja työkykyisen ihmisen velvollisuus on myöskin ottaa se vastaan. Työn pitää olla kannustavaa, sen pitää olla palkitsevampaa kuin työttömyysturvalla tai sosiaalituella eläminen, ja siksi sillä ihmisellä — ja tämä on oleellista — joka lähtee pienipalkkaiseen työhön, pitää olla kannusteet kunnossa. Vai oletteko te tästä eri mieltä? [Vasemmalta: Sitä me kysytään!]

16.4.2026VastauspuheenvuoroSKT 62/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Minä sanoin aikaisemmin, että kehysriihen kaikkein keskeisin tehtävä on saada töitä, työpaikkoja niille perheiden isille ja äideille. Se on ainoa kestävä tapa, millä me voimme heikommassa asemassa olevien tilannetta auttaa, niin perheiden kuin muutenkin. Se, että meillä on kestäviä työpaikkoja ja meillä on korkea työllisyys, takaa sen, että meillä on paljon verotuloja, ja niillä meillä on taas varaa pitää yllä meidän hyvinvointiyhteiskuntaa. Me ollaan tehty joitakin täsmätoimia perheiden helpottamiseksi, muun muassa lapsilisiin tehtiin korotuksia, vanhempainpakkauksen arvoa on nostettu ja niin edelleen, mutta kuitenkin me ollaan sen tosiasian edessä, että resurssit ovat rajalliset. Nyt meidän täytyy saada aikaan työtä, ja siitä hyvä uutinen on se, että ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen avoimien työpaikkojen määrä on lähtenyt kasvuun. Toivotaan, että tämä kehitys jatkuu. Se antaa toivoa. Me ollaan tehty aivan oikeita asioita, ja se suurin syyllinen siihen, että meillä on vaikea tilanne, löytyy kylläkin maailmalta. [Puhemies koputtaa] Se löytyy Venäjältä, joka on hyökkäyssodassa, tai Yhdysvalloista, jonka presidentti aiheuttaa epävarmuutta.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Pöytäkirja
16.4.2026VastauspuheenvuoroSKT 62/2026 vp

Arvoisa puhemies! Hallitus todellakin kokoontuu kehysriiheen ensi viikolla. Kyllä meidän tärkein tavoitteemme on siellä tehdä sellaisia päätöksiä, että me saadaan kasvua liikkeelle ja töitä suomalaisille. Me tullaan käyttämään se liikkumavara, mitä meillä on, ja ne ideat ja mahdollisuudet, joita meidän pöydällä on, parhaalla mahdollisella tavalla, jotta suomalaiset saisivat töitä, jotta yhä useampi työtön ihminen saisi mahdollisuuden lähteä töihin, jotta niissä lapsiperheissä, joiden toimeentulosta yhdessä kannamme huolta, mahdollisimman moni isä tai äiti saisi töitä. Tämä on kaikkein oleellisin asia tässä. Ja sitten, mitä tulee näihin kannusteisiin, edelleenkin sanon sen, mitä sosiaaliturvaministeri sanoi: Suomessa on kansainvälisestikin vertaillen kohtuullisen hyvät kannusteet myöskin työttömyysturvalta ihmisen ottaa lyhytaikaista työtä vastaan. Eli ei kannata antaa kuvaa, että se olisi kokonaan jotenkin poistettu. [Matias Mäkynen: Kannusteet ovat hyvät, mutta silti pitää leikata!]

Kiitos, arvoisa puhemies! Hyvät edustajat, ensinnäkin täytyy sanoa, että on siis tärkeää käydä tätä keskustelua, mutta olisi tärkeää myöskin ymmärtää se, että kukaan tässä salissa ei halua, että tässä maassa on köyhiä, että tässä maassa on työttömiä. Se ei ole yhdenkään puolueen, se ei ole hallituksen tavoite, vaan tavoitteemme on vahva suomalainen hyvinvointi, jossa mahdollisimman moni ihminen käy töissä. Se, että yritetään jatkuvasti antaa ymmärtää, että motiivi ja tavoite ovat joku muu, ihmisten elämän kurjistaminen, on väärin. Se ei pidä paikkaansa. [Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Se on valinta!] Me ollaan tehty juuri niitä uudistuksia ja reformeja, joita ovat ensinnäkin lukuisat asiantuntijat ehdottaneet, suositelleet työmarkkinoiden uudistuksia, verotuksen keventämistä, jotta työtä kannattaa ottaa vastaan, sosiaaliturvan uudistuksia, [Vasemmalta: Miten ne suojaosat?] jotta työtä kannattaa ottaa vastaan. Itse asiassa juuri tästä ministeri Grahn-Laasonen puhui, että työ kannattaa ottaa vastaan. Meillä on ollut aikaisemmin ongelma se, että eri tukimuodot ovat muodostaneet kannustinloukun. Oletteko kuulleet sellaisesta? Me olemme pyrkineet purkamaan kannustinloukkuja, jotta kannattaa lähteä töihin. Ja minusta on väärin, että te vääristelette tämän työttömien syyllistämiseksi. Siitä ei ole kyse. Jos haluaa jotain syyllistää, niin se on suomalainen järjestelmä, meidän sosiaaliturvajärjestelmä, joka ei ole ollut kannustava. Ja toistan: Minusta on väärin, että te vääristelette ministerin tarkoitusta, mistä hän tässä puheenvuorossaan puhui. Minusta se ei ole hyväksyttävää. Jos te koettaisitte ihan argumentein pärjätä tässä, ette vääristelemällä. [Välihuutoja vasemmalta] Hyvät ystävät, miten tähän maahan saadaan hyvinvointia? Miten tässä maassa vähennetään lapsiperheköyhyyttä? Siihen tarvitaan dynaaminen talous ja työpaikkoja, menestyviä yrityksiä, startupeja, yksinyrittäjiä, jotka haluavat palkata sen ensimmäisen työntekijän. Me tarvitaan investointeja, pääomia ulkomailta. Kaikkea tätä hallitus tekee ja edistää. Minä uskallan väittää, että me ollaan laitettu maan kilpailukykyä kuntoon ja me olisimme aivan eri tilanteessa, jos jatkuvat shokit maailmalta eivät iskisi meidän talouteen. Me olisimme aivan eri tilanteessa. Nytkin ennustuslaitokset sanovat, että jälleen kerran kasvuennusteita joudutaan reivaamaan alaspäin, koska maailman shokit iskevät. Ja mitä se tarkoittaa, että niitä lasketaan alaspäin? Se tarkoittaa sitä, että ennusteet työllisyyden parantamisesta, verotulojen kasvusta, velkaantumisen taittamisesta menisivät parempaan suuntaan... [Antti Lindtman: Mites ne muut EU-maat?] — Mikä on ero muihin EU-maihin? Edustaja Lindtman, katsokaa karttaa. Katsokaa karttaa, lukekaa historiaa. Miettikää, mitä suomalaiset tekevät tällä hetkellä. Suomalaiset varautuvat. Suomalaiset ovat fiksuja. Suomalaiset varautuvat tällä hetkellä. Suomalainen säästää. Suomalainen on huolissaan, kun hän kuuntelee meidän riitelyä. [Välihuutoja vasemmalta] Mutta minä haluan sanoa nytkin suomalaisille, että tämä peli ei ole menetetty. Suomessa on huippuosaamista, hienoa teknologiaa, upeita yrityksiä. Investointeja on liikkeellä, ja niitä on lähdössä lisää. Me pärjäämme, hyvät suomalaiset. Me pärjätään. Me pärjätään jatkossakin. Meillä on edelleenkin yksi maailman parhaita koulutusjärjestelmiä. Me satsataan tutkimukseen, tuotekehitykseen ja innovaatioihin. Me ollaan huippuja tekoälyssä, digitalisaatiossa. Sieltä niitä uusia työpaikkoja tulee ihmisille. Sillä me torjumme köyhyyttä ja vähäosaisuutta, että tämä maa on vauras, osaava, yrittävä, ahkera. Silloin meillä on mahdollisuus pitää huolta köyhimmistä, heikommista, yhteiskunnan vähäosaisista. Ei ole mitään muuta tietä. Teidän tienne on yritetty, se ei ole toiminut. [Välihuutoja vasemmalta] Nyt on aika pistää nämä rakenteet kuntoon, hankkia isille, äideille töitä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, velka)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
15.4.2026Varsinainen puheenvuoroVK 2/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Me emme tietenkään halua kaikkea sitä kehitystä, mitä me nähdään, esimerkiksi lapsiperheköyhyyttä. Emme tietenkään, se ei ole millään tavalla tavoiteltavaa. [Vasemmalta: Sitähän te tavoittelette!] Jokainen lapsi, jokainen perhe on tärkeä. Suomen on oltava maa, jossa jatkossakin jokainen lapsi voi elää sellaista elämää, ettei tarvitse murehtia aikuisten asioita ja jossa voi haaveilla omasta tulevaisuudestaan, ja tämä on meidän tarkoitus. Me haluamme, että mahdollisimman monella vanhemmalla on työtä, että lapset näkevät, kun vanhemmat lähtevät töihin, ja että sillä työtulolla tulee toimeen, että on ostovoimaa, kun pitää huolehtia perheestään ja lapsistaan. Tämän eteen me olemme tehneet töitä. Me haluamme, että meillä on hyvät palvelut, laadukkaat palvelut kaikille, että me turvaamme hyvinvointiyhteiskunnan ytimen. Sen eteen me olemme tehneet töitä. Mutta kun te sanotte, että me olemme arjesta vieraantuneita, [Vasemmalta: Kyllä!] niin, hyvä oppositio, emme ole. Me saamme nämä viestit. Meillä on tuttavia, meillä on ystäviä, meillä on läheisiä, joista me kyllä tiedämme, mitä maassa tapahtuu. Mutta minä sanon, että te olette täydellisesti maailmasta vieraantuneita, kun te ette näe mitään merkitystä sille, muutamaa sivulausetta lukuun ottamatta, missä tilanteessa Suomi tällä hetkellä on, [Antti Lindtmanin välihuuto] miten šokki toisensa jälkeen iskee Suomen talouteen [Pia Lohikosken välihuuto] ja iskee meidän talouden kasvuun ja työpaikkoihin, niihin työpaikkoihin, joiden pitäisi tulla niille isille ja äideille, niille työttömille, niille nuorille, jotka hakevat ensimmäistä työpaikkaansa, tai pitkäaikaistyöttömälle. Tämä on tosiasia, ei mielipidekysymys. Meidän työllisyys on itse asiassa pysynyt kaiken tämän keskellä hyvällä tasolla, [Antti Lindtman: Hyvä, se on hyvä!] noin 2,5 miljoonaa, lähes se sama taso, mistä hallitus lähti liikkeelle. Työttömyys, kyllä, se on kasvanut samaan aikaan, koska työvoiman määrä on kasvanut. Ihmiset ovat ilmoittautuneet työvoimaan, koska kyllä, sen työn pitää olla kannattavampaa ja siitä on tehty kannattavampaa kuin sosiaaliturvalla eläminen. Minusta, edustaja Koskela, on myöskin väärin se — kun te tarkkaan vahditte meidän puheitamme [Vasemmalta: Kyllä!] — että te itse aiheutatte vastakkainasettelua. Te tahallanne ymmärrätte väärin, [Vasemmalta: Aijaijai!] ja te leimaatte ihmisiä, heidän motiivejaan. Minusta, edustaja Koskela, se on väärin ja se vain pahentaa tilannetta. [Välihuutoja] Mutta mitä meidän pitää tehdä? Kyllä, huolehtia myös valtiontaloudesta. Kyllä, vahva valtiontalous on edelleenkin köyhän paras tuki ja ystävä. Se vaatii sitä, että holtiton velkaantuminen on saatava kuriin, [Pia Viitasen välihuuto] ja sitä on tehty miljardeilla. Jos minä kuuntelen oppositiojohtaja Koskelan puheita, niin ei kun miljardeja lisää. Ja mihin se johtaa? Miljardeja lisää korkomenoihin. Ja mistä se on pois? [Veronika Honkasalon välihuuto] Se on pois lapsiperheiltä, köyhiltä, palveluista, hyvinvointiyhteiskunnasta. Ei sellaiseen politiikkaan ole paluuta. Me olemme kokeilleet Suomessa sitä, että me elimme yli varojemme. [Välihuutoja vasemmalta] Me totuimme siihen, että me korjaamme niitä ongelmia, mitä yhteiskunnassa nähdään, [Puhemies koputtaa] laittamalla lisää rahaa, lisää tukia. Meillä ei ole enää varaa siihen. Me tarvitsemme työtä ihmisille, talouden kasvua ja terveen valtiontalouden.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, velka)Pöytäkirja
9.4.2026VastauspuheenvuoroSKT 60/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Ensin täytyy aloittaa siitä, että olen täysin samaa mieltä, että yrittäjä tekee parhaansa ja yrittäjä kyllä palkkaa, kun edellytykset ovat kunnossa, ja yrittäjä investoi, kun edellytykset ovat kunnossa. Hallitus on tehnyt merkittävän määrän yrittämisen edellytysten parantamiseen suuntaavia toimia, kuten paikallisen sopimisen, joka on pk-yritysten pitkäaikainen toive. Yritysverotuksen keventäminen on merkittävää. Moni byrokratian purku, työmarkkinauudistukset, kaikki, ovat olleet niitä, mitä yrittäjät ovat toivoneet. Toivon todella, että varsinkin kun talouskasvu jonain päivänä kunnolla lähtee liikkeelle, silloin nämä nähdään uusina työpaikkoina. Mitä tulee erilaisiin tukitoimiin, niin valitettavasti en voi luvata tässä, että tästä tartutaan, vaan kuten totesin aikaisemmassa vastauksessa, se liikkumavara, mikä meillä on tehdä työllisyyttä ja kasvua tukevia toimia, mietitään erittäin huolella, ja jokaisen euron, siis veronmaksajien euron, käyttö pitää harkita niin, että sille saadaan paras mahdollinen vastine.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Pöytäkirja
9.4.2026VastauspuheenvuoroSKT 59/2026 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Ensin täytyy SDP:tä nyt vähän hillitä: Ne vaalit ovat vasta vuoden päästä. Sinne on matkaa. Ei vielä, ei vielä. [Välihuutoja] Mitä kehysriiheen tulee, niin kyllä tämä suomalaisten huoli sekä turvallisuudesta että hyvinvoinnista otetaan erittäin vakavasti. Me teemme kaikkemme sen eteen, että Suomi on turvassa: vahvistetaan puolustusta, vahvistetaan drone-kykyjä, tehdään sillä puolella töitä. Samaan aikaa meidän täytyy jatkaa julkisen talouden korjaamista, mutta sitten katse myöskin sinne kotitalouksiin, miten me voidaan lisätä kotitalouksien luottamusta ja sitä arjessa pärjäämistä. Kuten valtiovarainministeri sanoi, meillä liikkumavaraa ei paljon ole, ja sen takia pitää erittäin huolella miettiä sitten ne keinot, joita mahdollisesti voidaan käyttää, mutta me ymmärrämme todella hyvin sen, kuinka synkältä tämä aika tällä hetkellä näyttää. Jos sota tuolla Persianlahdella vielä jatkuu ja pahenee, sen vaikutukset voivat olla todella vakavia Suomelle. Siksi pitää ponnistella samaan aikaan, [Puhemies koputtaa] että se konflikti saadaan päättymään. Me tulemme tekemään viisaita päätöksiä julkisen talouden eteen, työllisyyden eteen ja kotitalouksien luottamuksen vahvistamiseksi. [Vasemmalta: Kuten tähänkin asti!]

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Aloitetaan nyt taas kerran korjaamalla. Me emme ole romuttaneet ihmisten ostovoimaa, vaan ostovoima romuttui teidän hallituskaudellanne. [Välihuutoja — Puhemies koputtaa] Kolme vuotta peräkkäin suomalaisten ostovoima on parantunut. Se on johtunut palkkaratkaisuista, ja se on johtunut meidän veropolitiikasta, alhaisesta inflaatiosta, alentuneesta korkotasosta. Näistä se on johtunut. Mutta sitten vielä: Se on se sosiaalidemokraattisen ajattelun ja meidän ajattelumme ero, että jos me työtä ja yrittämistä verotamme vähemmän, se tuottaa enemmän verotuloja, enemmän työtä, enemmän hyvinvointia ja enemmän kykyä huolehtia heikommista. Ei ole muuta tietä. Te yrititte sitä toista tietä viimeksi: lisää veroja, enemmän velkaa. Sitä me olemme korjaamassa, ja se on kova tie, varsinkin kun toimintaympäristö on niin vaikea kuin se tällä hetkellä on. Puheenjohtaja Lindtman sanoi eilen, kun puhuttiin turvallisuuspolitiikasta, että tämä maailma on muuttunut paljon vaikeammaksi. Eikö se päde ollenkaan talouteen? [Mauri Peltokangas: Erinomainen vastaus, pääministeri!

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, velka)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
9.4.2026VastauspuheenvuoroSKT 55/2026 vpTalousKoulutus

Arvoisa puhemies! Kysymyksen asettelu oli jo hyvin erikoinen: en tietenkään halua. Me haluamme hallituksessa ja itse haluan, että tässä maassa hoiva toimii ja ihmiset saavat tarvitsemansa avun ja palvelut. Mutta nyt on ihan oikeasti kohtuullista, viitaten aikaisempiinkin kysymyksiin, muistuttaa arvon oppositiota siitä, missä ajassa me näitä töitä teemme. [Vasemmalta: Nämä ovat arvovalintoja!] Ukrainan sota, Gazan kriisi, nyt viimeisenä Iranin taistelut, sota, kauppasodat. Tällaisia turbulensseja harvoin Suomen talous on kohdannut, ja siksi meillä on haasteita. Tästä huolimatta meidän talous kasvaa. Se kasvaa tälläkin hetkellä. Työllisyys maaliskuussa parani, ja sitä kautta vain ja ainoastaan me pystymme pitämään huolta ihmisten hoivasta ja huolenpidosta ja koulutuksesta, meidän hyvinvointiyhteiskuntamme ytimestä, mutta se vaatii nyt meiltä kaikilta paljon. Tämä on erittäin haastava aika, mutta voitte olla aivan varma siitä, että kukaan täällä ei halua, että ihmisillä olisivat huonommin asiat.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
26.3.2026VastauspuheenvuoroSKT 52/2026 vp

Arvoisa puhemies! Kuten monta kertaa sanoin, kaikki nämä ideat, joita tänäänkin täällä on esiin nostettu, varmasti käydään läpi ja katsotaan, mikä on järkevin ja vaikuttavin ratkaisu suomalaisten ja suomalaisten kotien ja pärjäämisen puolesta.

26.3.2026VastauspuheenvuoroSKT 52/2026 vpLiikenne

Arvoisa puhemies! Sehän tässä suurin huoli tällä hetkellä onkin, että jos tuo kriisi jatkuu ja syvenee, niin kuinka valtava se hintalappu on ja inhimillinen hintalappu. [Tuomas Kettunen: On jo nyt!] Jos tämä kriisi täydellä voimallaan jatkuu, pahenee, syvenee, niin se on todella vahingollista Suomelle ja suomalaisille kodeille. [Tuomas Kettunen: Tehkää jotain!] Siksi voin vakuuttaa, että kyllä, olen murehtinut ja laskenut. Siksi toistan nyt itseäni, että meidän täytyy nyt tarkkaan seurata tämän tilanteen kehittymistä mutta miettiä ja valmistella erilaisia ja tehokkaimpia mahdollisia keinoja tilanteen auttamiseksi niin siellä kotien tasolla kuin ylipäänsä koko Suomen taloudessa. On selvää, että kun tässä on niin paljon epävarmuustekijöitä vielä ilmassa, niin ei voi nyt rynnätä valitsemaan jotain yhtä työvälinettä. Siihen meillä ei ole varaa. Uskon, että suomalaiset ymmärtävät tämän ihan yhtä hyvin kuin minä ymmärrän sen, [Tuomas Kettunen: Ruotsissa on jo tehty, Espanjassa, Latviassa, mitä Suomi tekee?] mikä hätä sillä maanrakennusurakoitsijalla on sen polttoainelaskunsa kanssa. Mutta meidän täytyy nyt harkita ja tehdä sitten päättäväisesti [Puhemies koputtaa] oikeita ratkaisuja sen pohjalta.

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Pöytäkirja
26.3.2026VastauspuheenvuoroSKT 52/2026 vpMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Kiitos todella tärkeästä ja hienosti muotoillusta kysymyksestä. Siinä oli kansallisromantiikkaakin [Naurua] mutta oikeassa asiassa eli kotimaisen ruuan ja ruuantuotannon kohdalla. Tosiaan tämä varsinainen kysymys: Tämä elintarvikemarkkinalaki on tänään annettu eduskunnalle, ja siinä mielestäni löytyi erinomainen tasapaino siinä, että sillä vahvistetaan tuottajien asemaa. Tavoitteena on, että tuottaja saa mahdollisimman hyvän korvauksen omasta tuotteestaan eli suomalaisesta ruuasta, mutta kuitenkin se tehdään tavalla, jonka ei arvioida vaikuttavan kuluttajan asemaan eli ruuan hintaan siellä kaupassa. Tämä on ollut erittäin paljon tunteita herättävä lainsäädäntö, mutta mielestäni balanssi, joka tässä löydettiin näiden kahden asian välillä, on erinomainen. [Antti Kurvinen: Kokoomuskin tuli järkiinsä! — Perussuomalaisten ryhmästä: Kurviselta jäi tekemättä!]

Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
26.3.2026VastauspuheenvuoroSKT 52/2026 vpTalousLiikenne

Arvoisa puhemies! Hallitus on valinnut helpottaa ihmisten pärjäämistä arjessaan. Siksi me valitsimme jo hallitusneuvotteluissa sen tien, että me kohtuullistimme polttoaineverotusta eli autoilun kustannuksia ja me kohtuullistimme sen jakeluvelvoitteen uran, joka oli siis keskustan ja SDP:n suunnitelma, miten se olisi noussut todella jyrkästi ja nopeasti. Tänään meillä olisi korkeammat polttonesteen hinnat. Siis on tehty noin 300 miljoonalla toimia, mikä on erittäin iso summa. Nyt jos ajatellaan, että pyrittäisiin edelleen polttonesteitä ihan veronkevennyksillä alentamaan, niin senttiä kohti ne nousevat todella korkeiksi. Tämän vain sanon siksi, että kun me mietimme niitä keinoja, niin täytyy todellakin miettiä, mitkä ovat laajemmin sinne koteihin vaikuttavia [Perussuomalaisten ryhmästä: Juuri näin!] siinä keinovalikoimassa, koska tämä vaikutus tästä sodasta leviää niin laajasti aina sinne ruuan hintoihin asti. Mutta kaikki nyt riippuu siitä, kuinka pitkään [Puhemies koputtaa] tämä viheliäinen sota kestää ja kuinka syvät sen vaikutukset ovat.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine, jakeluvelvoite)Pöytäkirja
26.3.2026VastauspuheenvuoroSKT 52/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Toki hyvää oppositioretoriikkaa, että hallitus tässä vain odottelee, mutta ei me odotella. Me tehdään nyt koko ajan töitä, jotta selvitetään erilaisia vaihtoehtoja ja analysoidaan myöskin tämän sodan vaikutusta ja kestoa ja syvyyttä ja sen vaikutusten leviämistä yhteiskuntaan. Me viime kaudella nähtiin, että kun näitä ratkaisuja tehtiin hätiköimällä ja roiskimalla rahaa sinne tänne, se ei ole oikea ratkaisu. Ne ovat veronmaksajien rahoja, ja me käytämme ne vastuullisesti. [Välihuutoja — Puhemies koputtaa] — Taisi osua. — Me käytämme vastuullisesti myöskin ne veronmaksajien rahat ja katsomme parhaan mahdollisen kohteen, jos me jotain käytämme. Mutta on tässäkin pakko myöntää, että huoli on oikea. Kun se polttonesteen hinta nousee, autoilun kustannus nousee, työmatkojen kustannukset kasvavat, ja se on kaikki pois siitä käteen jäävästä tulosta. Totta kai tämä on vakava paikka, ja me ymmärrämme tämän.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Pöytäkirja
26.3.2026VastauspuheenvuoroSKT 52/2026 vpTalousTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Erittäin arvostettava puheenvuoro. Toki olen kuullut — pakko se nyt on sanoa — teidänkin ryhmänne piiristä viime päivinä aikamoista kielenkäyttöä. Jos pysähdytään hetkeksi sen ääreen, missä Suomi taas jälleen kerran on. Me ollaan oltu korona-ajassa, Ukrainassa käytävässä Venäjän hyökkäyssodassa. Hetki sitten kävimme omituista kriisiä Grönlannissa, ja nyt meillä on tämä. Siis maailmalta vyöryy Eurooppaan ja Suomeen kriisi toisensa perään, ja tässä maailmanajassa ne vaikutukset ovat välittömästi siellä kotona. Tämä on vakava paikka — tämä on erittäin vakava paikka. Onneksi meillä on perusrakenteet kunnossa. Suomi on turvallinen maa. Meillä on kaiken keskellä kuitenkin työllisten määrä pysynyt aika vakaana, vaikka työttömien määrä onkin kasvanut. Meillä on hienoja yrityksiä. Meidän pitäisi pystyä todellakin ratkomaan näitä päälle kaatuvia ongelmia, hoitaa Suomen turvallisuutta ja samaan aikaan luoda tulevaisuudenuskoa. Minä olen tosi huolissani niistä nuorista, [Puhemies koputtaa] jotka katsovat tämän maailman menoa ja miettivät, [Veronika Honkasalo: Kannattaako leikata?] miten me pärjätään tulevaisuudessa. [Puhemies koputtaa] Kyllä Suomi pärjää, kun me tehdään yhdessä päättäväisesti töitä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Ne kokemukset ovat jo yli kymmenen vuoden takaa, mutta asia tuli sinänsä rakkaaksi, että yritän vastata parhaani mukaan. Ennen nyt tätä viimeistä kriisiä maatalouden tila oli se, että meillä oli paljon hyvää kehitystä. Kaikkein suurimmissa vaikeuksissa ovat olleet erityisesti kasvinviljelytilat. Heidän kanssaan on käyty tiivistä keskustelua ja katsottu, miten voidaan tukea. Mutta nyt kun tämä kriisi lyö päälle, niin on selvää, että ne polttoaineiden ja energian kustannukset koskettavat ruuantuotantoa, ja tämä on taas jälleen kerran yksi kohta, missä meillä on vakava paikka. Siksi peräänkuulutan edelleen sitä, että meidän on katsottava tämän kriisin vaikutukset eri puolille yhteiskuntaa, pidettävä huolta meidän huoltovarmuudesta. Meidän pitää huolehtia kaikissa tilanteissa siitä, että Suomessa päästään kylvötöihin ja että suomalainen ruuantuotanto pyörii. Tämä on erittäin vakava kysymys ja varmasti hallituksen työlistalla.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Ensin totean sen, mitä hallitus on jo tehnyt polttoaineverotuksessa: Me ollaan kevennetty polttoaineiden verotusta ja tullaan keventämään yhteensä noin 300 miljoonalla eurolla. Sen lisäksi tätä jakeluvelvoitetta, jota sinänsä kehuitte, on lievennetty siitä kovin nousevasta urasta, jonka edellinen hallitus päätti. Mutta mitä tulee energiapolitiikkaan näin laajemmin, niin koska me ollaan Suomessa tehty viisasta energiapolitiikkaa — panostettu uusiutuviin, puhtaisiin energioihin, pidetty kiinni ydinvoiman rakentamisesta ja rakennettu tuulivoimaa, aurinkovoimaa, uusia energiamuotoja — me ollaan nyt siinä tilanteessa, että kun tämä kriisi lyö Eurooppaan, niin Suomessa ja muutamissa muissa maissa, joissa näin on tehty, meidän energian hinnat, siis laajasti energian hinnat, ovat Euroopan halvimpia. Ollaan siitä hetki tyytyväisiä. Se, missä se hinta nousee, on fossiiliset polttoaineet, ja silloin se näkyy nimenomaan siellä bensa- ja dieselpumpuilla, ja siksi se isku tulee niin välittömästi. Mutta tämä toinen puoli, eli energian hinta yleisesti, on Suomessa edullisempaa kuin muualla, lähestulkoon kaikissa Euroopan maissa. [Antti Kurvinen: Liian halpaa polttoainetta!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, tuulivoima)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel, polttoaine, jakeluvelvoite)Pöytäkirja
26.3.2026VastauspuheenvuoroSKT 52/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Hallituksen politiikan ja työmarkkinoillakin tehtyjen ratkaisujen myötä hallituksen toimikauden aikana palkansaajien ostovoima eli käytettävissä olevat rahat ovat nousseet vuosi vuodelta, ja nyt on kurottu kiinni se kuoppa, [Välihuuto vasemmistoliiton ryhmästä] mihin viime kaudella päädyttiin. Eli ostovoima on parantunut. Se on osin hallituksen toimien ansiota, ja se on erinomainen asia. Kyllä se tosiasia nyt kuitenkin on niin, että kuten te kuvasitte, meillä ei ole paljon liikkumavaraa, koska se velkaantuminen on alkanut jo aikaisemmilla vaalikausilla ja se jatkuu johtuen siitä, että meidän taloustilanne erityisesti Suomen ulkopuolella on niin vaikea. Meillä ei ole paljon liikkumavaraa, ja siksi ne keinot, joita nyt valitaan ja mitkä sitten mahdollisesti otetaan käyttöön, pitää valita huolella, valmistella hyvin, ei rynnätä johtopäätöksiin. Tehdään nyt kaikkemme sen eteen, että tämä karmea sota loppuisi ja sitä kautta maailmankauppa piristyisi ja se meidän lupaavasti vuoden alussa liikkeelle lähtenyt talouden kasvu pääsisi taas käyntiin. Suomalaiset ansaitsisivat sen, että meillä olisi parempaa näkymää. [Puhemies koputtaa] Valitettavasti sen joku aina jossain pilaa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka)Pöytäkirja
26.3.2026VastauspuheenvuoroSKT 52/2026 vpTalousTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Olemme aika monta kertaa käyneet edustaja Viitasen kanssa tätä keskustelua. Minä uskon siihen, että kun me verotamme työtä vähemmän, niin työtä tehdään enemmän ja syntyy enemmän verotuloja, syntyy dynamiikkaa talouteen, ihmisille jää enemmän rahaa käteen. Ja mitä tulee hallituksen veropolitiikan linjaan, niin kyllä se vain on niin, että siitä lähes puolentoista miljardin veropotista, jolla on kevennetty ansiotulojen verotusta, yli miljardi on mennyt pieni- ja keskituloisille. [Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Paljonko per henkilö?] Jos ei sitä olisi tehty, niin se olisi miljardi euroa enemmän veroja, ei vähemmän veroja. Ja kun niitä ylempiä progressioita on kevennetty, niin siitä kaikki tutkimus, kirjallisuus ja kokemukset muun muassa Ruotsista kertovat, että se rahoittaa itse itsensä, koska ihmiset tekevät silloin enemmän töitä. Siksi puolustan hyvin voimakkaasti tätä veropolitiikkaa, mitä on ansiotuloverotuksen osalta tehty. Mitä yhteisöveroon tulee, niin ensin huomaan sen, että te rahoitatte kaiken, mitä te esitätte, kun te esitätte paljon uusia keinoja eri puolille, tällä samalla yhteisöverolla. Minä ja me näemme sen nimenomaan Suomen kilpailukyvyn parantamisena, jotta me saadaan investointeja Suomeen, jotta me saadaan työpaikkoja [Puhemies koputtaa] ja sitä kautta ihmisille tuloja. [Eveliina Heinäluoma: Missä ne työpaikat ovat?]

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero, yhteisövero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Pöytäkirja
26.3.2026VastauspuheenvuoroSKT 52/2026 vpTalousEnergia

Arvoisa puhemies! Pitää oikeasti ymmärtää se, että meidän täytyy seurata tämän kriisin syvenemistä ja pitenemistä ja pahenemista. Se, että me nyt nopeasti tekisimme tässä ja heti jonkun päätöksen, että otamme juuri tuon keinon, olisi vähän hätiköityä. Siksi me käydään nopeasti ja järjestelmällisesti läpi vaikutukset ja erilaiset työkalupakissa olevat keinot ja se, mihin meillä on varaa, ja sen jälkeen teemme johtopäätöksiä. Me ollaan nähty vaikka viime kaudelta, kun tehtiin todella nopeasti vaikkapa energiatukipäätöksiä, että on jälkikäteen osoittautunut, että iso osa meni täysin hukkaan. Meillä ei ole varaa enää siihen, koska viime kaudella me nähtiin, että nopeat, hätiköidyt päätökset eivät ole järkeviä. Käytetään veronmaksajien rahat järkevästi. Me tulemme takuuvarmasti katsomaan, mitä pitää tehdä, ja teemme sen, mihin me pystymme, koska tämä huoli suomalaisten pärjäämisestä arjessa on aito. Pitää myöskin nähdä se, että tämä syy tulee nyt suoraan sieltä sodasta, jota käydään. Se vaikuttaa meihin välittömästi. Tämä on meidän yhteinen huolemme, ja tähän haetaan yhdessä ratkaisuja. Kaikki keinot otetaan käsittelyyn ja mietitään, mihin me pystymme.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Pöytäkirja
26.3.2026VastauspuheenvuoroSKT 52/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin yhdyn kyllä siihen näkemykseen, että tilanne on hyvin vakava. Persianlahdella Iranissa käytävän sodan vaikutukset tulivat välittömästi Suomeen. Se on osoitus siitä, miten me ollaan osa tätä maailmaa ja miten kriisi Iranissa todellakin vaikuttaa sinne koteihin. Polttonesteiden hinnat nousevat nopeasti, lähestulkoon saman tien, ja jos tämä sota kestää, pitkittyy niin se tulee näkymään ruokalaskussa, se tulee näkymään kuljetuskustannuksissa, työmatkavähennykset tulevat käytettyä loppuun ja niin edelleen — tämä on todella vakava paikka — asuntolainojen koroissa, inflaatiossa. Tämä koskee meitä kaikkia. Hallitus ottaa tämän erittäin vakavasti. Siksi me ollaan aloitettu ja annettu eilen valtiovarainministeriölle tehtäväksi arvioida erilaisia keinoja, jos tämä pitkittyy, miten me voimme auttaa. Mitä tulee näihin mainitsemiinne veronkevennyksiin, niin suurin osa veronkevennyksistä on kuitenkin ansiotuloverotuksen kevennystä keskituloisille. Ja mitä tulee yhteisöveron kevennykseen, niin sillä nimenomaan halutaan Suomeen investointeja ja työtä [Puhemies koputtaa] myös tulevaisuutta varten, jotta suomalaisilla on tuloja.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, yhteisövero)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kiitos mahdollisuudesta, ja kiitos suuren valiokunnan puheenjohtaja Sirénille tästä tärkeästä keskustelusta. Halusin edes lyhyesti ehtiä hieman kommentoimaan. Me tarvitaan vahvempi EU tällä hetkellä. Tämä globaali tilanne on sellainen, että meidän unionimme pitää olla vahvempi, sen pitää pystyä parempaan. Kaksi keskeistä asiaa: turvallisuus ja kilpailukyky. Ne ovat ne, mitä me tarvitaan tällä hetkellä Euroopan unionilta. Turvallisuuden ydin on eurooppalaisen puolustuksen vahvistaminen, itsenäisyyden lisääminen suhteessa Yhdysvaltoihin yhteistyössä Naton kanssa. Toinen, tämä kilpailukyky: sen keskeinen elementti on sisämarkkinat ja siellä sisällä pääomamarkkinaunioni, kaupan esteiden purku. Ajatelkaa, että tavarakaupassa ne sisämarkkinaesteet, joita meillä on, vastaavat noin 50 prosentin tariffeja, palveluiden kaupassa jopa yli 100 prosentin tariffeja. Nämä ovat järkyttäviä lukuja, ja sehän saa meidät ymmärtämään, kuinka valtava potentiaali meillä on sisämarkkinoilla. Siksi niitten kehittäminen on niin tärkeää, ja meidän pitää Suomena nyt tehdä kaikkemme, että me saadaan näitä asioita eteenpäin. MFF eli meidän yhteinen budjetti, jota nyt samaan aikaan neuvotellaan, on tarkoitus saada valmiiksi vuoden loppuun mennessä. Se on välttämätöntä, koska maailma on siinä tilassa, että me ei voida päästää sitä valumaan pidemmälle. Siellä me tehdään täyttä vaikuttamistyötä tällä hetkellä. Se on rakenteeltaan meidän tavoitteiden mukainen puolustuskilpailukyky. Itä-Suomi ja Suomen erityispiirteet, rajaturvallisuus, on huomioitu — miljardi euroa on pohjassa enemmän itäisen Suomen tukeen. Sen lisäksi panostukset uusiin teknologioihin ja kiertotalouteen, puhtaaseen siirtymään ovat juuri niitä, mitä me halutaan. Military mobilityn voisi vielä nostaa esille. Siinä meillä on suuret mahdollisuudet saada nimenomaan tänne Suomeen, pohjoiseen, itäisempään Suomeen, investointirahaa Euroopan unionista. Nämä ovat ne asiat, joihin nyt tässä pitää erityisesti keskittyä, plus sitten Ukrainan tukeminen. Me emme saa unohtaa sitä Ukrainaa kaiken tämän keskellä. Euroopan ja Suomen turvallisuus on riippuvaista siitä, että EU, Eurooppa ymmärtää Venäjän pysyvän uhan ja että Ukrainaan löytyy sellainen rauha, joka myöskin vahvistaa eurooppalaista turvallisuutta. Nämä kolme asiaa — Ukraina, puolustus ja turvallisuus, kilpailukyky — ovat keskeisiä asioita, ja kaikessa pidetään mielessä kirkkaana Suomen etu ja se, että näissä jokaisessa ratkaisussa saadaan myöskin Suomelle parasta mahdollista tulosta, vaikka tietenkin haluamme kehittää koko unionia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus, rajaturvallisuus)Pöytäkirja
5.3.2026VastauspuheenvuoroSKT 37/2026 vp

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin asunnottomuuden kehitys on oikeasti huolestuttavaa. Se on aidosti huolestuttavaa. Minusta se tavoite, mikä on meidän hallituksella ja mikä on ollut aikaisemmilla hallituksilla, että asunnottomuudesta pitää päästä maassamme eroon, on ainut oikea, ja sen eteen pitää tehdä töitä. Tämä hallitus tekee niiden aikaisempien hallitusten töiden päälle uusia toimenpiteitä. Meillä on asunnottomuuden poistamisohjelma, jota tehdään yhdessä suurten kaupunkien kanssa, joissa tämä ongelma nimenomaisesti on. Sitä työtä jatketaan. Ei ole yksittäistä helppoa keinoa, mutta tosissaan työtä tehdään. Asunnottomuuden kasvun taustalla on tietenkin monia tekijöitä. Totta kai tämä suhdanne vaikuttaa, työttömyys vaikuttaa. [Vasemmalta: Sosiaaliturvaleikkaukset!] — Sosiaaliturvaleikkauksilla on varmasti oma vaikutuksensa ollut, mutta myöskin pahentunut huumeongelma on yksi ilmiöistä asunnottomuuden takana. Meidän täytyy ymmärtää se, että a) tämä on vakavaa, b) me tarvitaan lukemattomia eri keinoja. Ja näiden äsken luettelemieni asioiden parissa me tehdään tällä hetkellä töitä.

5.3.2026VastauspuheenvuoroSKT 34/2026 vp

Arvoisa puhemies! Me tietenkin seurataan hyvin tarkasti ja huolissamme sitä kehitystä, mikä siellä Iranissa ja Persianlahden alueella Lähi-idässä tällä hetkellä on, ja nimenomaan arvioidaan myöskin sen vaikutusta Suomeen, meidän talouteen ja niihin suomalaisiin, noin kolmeen ja puoleen tuhanteen, jotka sillä alueella ovat ja joita pyrimme kaikin keinoin auttamaan, että he ovat turvassa ja pääsevät Suomeen turvaan. Tällä hetkellä arvioimme niin, että jos konflikti jää lyhytaikaiseksi, lyhytkestoiseksi eikä eskaloidu enempää, niin vaikutukset Suomeen jäävät kohtuullisen pieniksi. Mutta on selvä, että mikäli se jatkuu pidempään ja mikäli tämä kriisi eskaloituu entuudestaan, niin silloin on aivan varmaa, että se vaikuttaa niin maailmantalouteen, Euroopan talouteen kuin meidän suomalaistenkin talouteen. Tämä on juuri se maailma, missä me tällä hetkellä elämme: kriisi ja konflikti toisen perään.

5.3.2026VastauspuheenvuoroSKT 33/2026 vp

Arvoisa puhemies! Kyllä se sotku oli, mistä me aloitettiin. Eikä pelkästään ollut kämppä sotkussa, vaan perusta oli murentunut. Se, mitä me ollaan tehty: Me ollaan laitettu perustaa kuntoon. Me ollaan uudistettu työmarkkinoita, sosiaaliturvaa, luvitusta, purettu byrokratiaa. Suomen kilpailukykyä on laitettu kuntoon. Suomen osaamista on vahvistettu. Sen päälle me voidaan rakentaa sitä parempaa tulevaisuutta. Minä haluaisin tietää nyt sen listan, mitkä näistä hallituksen uudistuksista sosiaalidemokraatit aikovat perua, kun en ole sellaista listaa kuullut. [Oikealta: Eivät mitään! — Suna Kymäläinen: Mihin hallitus sitä tarvitsee? Teidän pitää tehdä ihan omia päätöksiä!] Minä haluan sen listan nähdä, koska teillä ei ole vaihtoehtoa ja te hiljaa hyväksytte sen, mitä me olemme tehneet, koska ne ovat oikeita toimia. Ne ovat niitä, mitä ekonomistit, asiantuntijat ovat kiittäneet, ja niistä me pidämme kiinni, koska minä olen aivan varma siitä, että tulevaisuudessa ne tuovat Suomelle ja suomalaisille hyvää: työtä suomalaisille, parempaa toimeentuloa suomalaisille, turvallisempaa ja vakaampaa Suomea.

5.3.2026VastauspuheenvuoroSKT 33/2026 vp

Arvoisa puhemies! Ne eivät maistu, koska ne eivät ole tehokkaita tai järkeviä. [Sofia Virta: Ai niin kuin hallituksen toimet on?] Perusongelma on se, että vaihtoehto on ollut kadoksissa. [Hälinää — Puhemies koputtaa] Mutta käytänpä tilaisuuden hyväkseni — kun tuli varmaan jo tähän vastattua — ja totean, että aina on myöskin asioita, joista kannattaa olla innostunut ja positiivinen, joten otanpa nyt esimerkiksi vaikkapa neljä vienninedistämismatkaa, joille olen päässyt osallistumaan ja vetämään Yhdysvaltoihin, Kiinaan, Intiaan, Etelä-Afrikkaan. Kymmeniä suomalaisia vientiyrityksiä matkassa: sekä uusia nousevia että vanhoja, jotka hakevat uusia markkinoita, vievät uusia tuotteita. He uskovat voimakkaasti Suomeen ja meidän korkeaan osaamiseen. Noilla matkoilla näkee jonkun aivan eri tunnelman kuin tämän maailmanlopun meiningin, jota te täällä kuvaatte Suomen taloudesta. Ne ovat innostuneita, siellä tehdään suomalaisille työpaikkoja, myydään suomalaista osaamista ja tuotteita maailmalle. Meillä on oikeasti suuria ongelmia meidän taloudessa, mutta meillä ei ole peli menetetty. Meillä on niin paljon hyvää, [Puhemies koputtaa] jonka päälle rakentaa. Meillä on juuri sitä osaamista, mitä maailmalla tarvitaan.

5.3.2026VastauspuheenvuoroSKT 33/2026 vpTalousEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Silloin kun hallitusohjelma aikanaan julkaistiin, sitä kehuttiin erityisesti siitä, että se oli rohkea kasvun ohjelma. Me ollaan viety se sellaisenaan läpi, [Välihuutoja] ja ne tulevat kaikki hyödyttämään Suomea. Mutta toistan taas senkin moneen kertaan täällä sanomani, että kun valitettavasti me emme paljon kokoamme enempää voi tehdä niille kriiseille, joita maailmassa on. Ukrainassa käytävän Venäjän hyökkäyssodan, joka jatkuu, syvenee ja pahenee, vaikutukset Suomeen ovat mittavat, tai nyt viimeisenä tämä Iranin sota — me emme voi näille asioille mitään, ja ne iskevät meihin. Ja miksi enemmän kuin esimerkiksi Ruotsiin? Siksi, että me ollaan rajamaa. Siksi, että se vaikuttaa ihmisten mieliin, ja minä ymmärrän sen. Ihmisillä on huoli ja murhe turvallisuudestaan, ja siihen liittyy myöskin talouden epävarmuuden ajassa huoli työstä. Mutta haluan sanoa suomalaisille sen, että me tehdään joka päivä töitä sen eteen, että se talouskasvu saadaan aikaan. Me tehdään vientiä, tuetaan sitä. Me tuetaan investointeja. Me investoidaan Suomessa infrastruktuuriin, puhtaaseen energiaan, tekoälyyn, tutkimukseen ja innovaatiotoimintaan. [Puhemies koputtaa] Koko ajan tehdään.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Ensin täytyy sanoa ihan rauhallisesti se, että kun te, hyvät sosiaalidemokraatit, olette vastustaneet jokaista säästöä, niin on täysin epäuskottavaa, että te nyt olette niin kauhean huolissanne velkaantumisesta. [Joona Räsänen: Hyvä, että joku on!] Te muistatte varmaan hyvin itse, millaisia puheenvuoroja te olette käyttäneet näiden kohta kolmen vuoden ajan. Se ristiriita on valtava. Toivon, että ihmiset näkevät tämän läpi. Mutta sitten näitä asioita: Siis ensinnäkin yhteisöveron hintaa on kompensoitu tekemällä veronkiristyksiä ja rahoitusratkaisuja, ja se tulee rahoittamaan itse itseään keskipitkällä aikavälillä jo. Ja ennen kaikkea se tuo kilpailukykyä ja työpaikkoja. Mitä muuta sitten on, mitä asiantuntijat ovat arvioineet hyväksi? Esimerkiksi marginaaliverojen laskeminen tuottaa veromenetykset takaisin. Se on nettopositiivinen. Nostitte yritysrahoituksen. Me ollaan lisätty Tesin rahoitusta, me ollaan luvattu, että me rahoitetaan Tesiä lisää, [Puhemies koputtaa] ja sillä on pystytty vivuttamaan valtava määrä investointeja liikkeelle. [Eduskunnasta: Kuinka paljon?] Me tehdään koko ajan.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, velka, yhteisövero)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
5.3.2026VastauspuheenvuoroSKT 32/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! On siis ennusteita tulojen kehityksestä, ja niiden ennusteiden laskemisen suurin syy on se, että talouden suhdanne on niin huono. Sen syy ei ole hallituksen veropäätökset. [Vasemmalta: Vaan?] Se ei ole hallituksen veropäätökset, ja meidän — tämän oikeamman laidan ja vasemman laidan — välillämme ero politiikassa on se, että teidän mielestänne asiat korjataan, kasvu saadaan aikaan ja kaikki ratkeaa korkeammalla verotuksella. Meidän politiikkamme lähtee siitä, että alhaisempi työn verotus, alhaisempi progressio, [Suna Kymäläinen: Mutta korkeampi arvonlisävero!] alhaisempi yrittämisen verotus tuovat enemmän työpaikkoja, enemmän verotuloja, enemmän hyvinvointia. [Välihuutoja vasemmalta] Meidän ongelmat julkisten menojen ja tulojen välillä ovat niin suuria tällä hetkellä, että nämä teidän veropuheenne eivät sitä mihinkään muuta. Sen sijaan meidän täytyy saada aikaan se muutos, että Suomessa kannattaa tehdä töitä ja yrittää, ja siksi näitä ei peruta. [Aino-Kaisa Pekonen: Mikä se syy oli?]

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero)Pöytäkirja
Näytä lisää (23)