Viitala Juha
59 puheenvuoroa
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tässä vielä intouduin edellisestä puheenvuorosta itsekin ottamaan tämmöisen kokemusperäisen puheenvuoron siitä, että kun on työelämän edunvalvojana toiminut pitkään ja nähnyt niitä tilanteita, missä nimenomaan työelämän tasa-arvoa oltaisiin kaivattu vahvistettavan, niin ei voi olla miettimättä niitä — onko 20 vai 30, mutta kymmeniä kuitenkin — palkansaajan aseman heikennyksiä, joita tämä hallitus on vienyt kolmen vuoden aikana eteenpäin. Nyt kun sillä olisi ollut mahdollisuus oikeasti tehdä asioita, joilla kehitettäisiin työelämää ja tuotaisiin tasa-arvoa sinne lisää, otettaisiin iso harppaus, niin valitettavasti tässä nyt on jäänyt kyllä pikkuisen vaatimattomalle tasolle tämän direktiivin toimeenpano — niin kuin tässä on tuotu esille, minimitasolla mennään. Olisin toivonut, että tässä olisi tuotu sitten kerrankin sitä palkansaajan aseman vahvistamista varsinkin naispuolisille henkilöille, jotka kokevat tämmöistä tietynlaista palkkasyrjintää työelämässä. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Kyllä työelämän tasa-arvo on aivan keskeinen asia reilulle ja tasapainoiselle työelämälle, ja sitä meidän pitää tässä maassakin vielä kehittää. Tämän palkka-avoimuusdirektiivin tavoitteena on hyvin yksinkertainen ja kannatettava asia, eli samanarvoista työtä tekeville kuuluu sama palkka riippumatta sukupuolesta, ja siksi on erittäin tärkeätä, että direktiivi pannaan Suomessa kunnolla ja ajoissa täytäntöön. Tässä nyt hallitus ei kuitenkaan ole onnistunut. Täytäntöönpanon määräaika oli jo kesäkuun alussa, mutta hallituksen esitys annettiin vasta heinäkuussa. Lisäksi esityksestä puuttuu keskeinen asia eli samanarvoisen työn määritelmä. Ilman sitä töiden vertailu ei ole yhtenäistä, oikeusvarmuus heikkenee ja koko direktiivin ennaltaehkäisevä tavoite vaarantuu. Suomi on perinteisesti ollut maa, joka on pitänyt kiinni sovituista pelisäännöistä ja EU-lainsäädännön täsmällisestä toimeenpanosta. Nyt kuitenkin muutamat muut EU-maat ovat ehtineet tehdä tämän ennen Suomea. Siksi onkin mielestäni syytä kysyä, onko oikeusvaltioperiaatteen toteutuminen tälle hallitukselle tärkeää myös silloin, kun on kyse työelämän tasa-arvosta. Miksi Suomi ei näyttänyt tässäkin asiassa mallia vaan myöhästyi ja toi eduskuntaan esityksen, joka ei edes täytä direktiivin vähimmäisvaatimuksia? Arvoisa puhemies! Palkka-avoimuus on ennen kaikkea keino puuttua palkkasyrjintään ennen kuin siitä tulee vuosikymmeniä jatkuva ongelma. Jos työntekijä ei tiedä, miten hänen palkkansa suhteutuu samanarvoista työtä tekevien palkkoihin, on hänen hyvin vaikea, ellei jopa mahdotonta, tunnistaa tai haastaa perusteettomia palkkaeroja. Siksi on huolestuttavaa, että tästä hallituksen esityksestä puuttuu juuri se yksi keskeinen direktiivin elementti, samanarvoisen työn määritelmä. Ilman selkeitä ja yhteisiä kriteerejä jää liikaa tulkinnan varaan ja pahimmillaan palkka-avoimuuden tarkoitus vesittyy. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Esityksessä ehdotetaan tosiaan Rajavartiolaitokselle uutta merenalaisen kriittisen infrastruktuurin valvontatehtävää sekä siihen liittyviä uusia toimivaltuuksia puuttua merenalaisen kriittisen infran vahingoittamiseen sekä pysäyttää kansalaisuutta vailla oleva alus tai väärää lippua käyttävä suomalainen alus Suomen aluevesillä tai talousvyöhykkeellä. Tämä on hyvä, että kansallista turvallisuutta parannetaan ja viranomaisten toimintakykyä vahvistetaan. On erittäin kriittistä ja tärkeää, että Suomella on kyky turvata merialueensa ja reagoida toimintaan, jolla pyritään vahingoittamaan vedenalaista infrastruktuuria. Tähän liittyviä toimivaltuuksia koskevan lainsäädännön pitää olla ajan tasalla. Merialueen varmistaminen on kriittistä senkin vuoksi, että meillä kulkee tuonnista ja viennistä yli 95 prosenttia meriteitse ja meidän tarvitsemat tuotantohyödykkeet kulkevat pitkälti meriteitse, joten tämä korostaa sitä meidän Itämeren turvallisuuden merkitystä sotilaallisen uhan rinnalla. Tämä on erittäin tärkeätä. Kun hybridivaikuttamista on esiintynyt ja tämä geopolitiikka on hyvin epävakaata, niin se on myös sellainen seikka, joka tässä on syytä ottaa esille, mikä tukee tätä lain eteenpäinviemistä. On syytä nostaa esiin myös se, että viranomaisilla on oltava valtuuksien lisäksi myös tarvittavat resurssit aina toimia ja on oltava riittävästi koulutettua henkilöstöä ja riittävää kalustoa suorittaa tehtävää. Myös tarpeen kansainväliselle yhteistyölle sabotaasin estämiseksi voi tässä yhteydessä ottaa esiin. Mitä tulee tuohon esityksen valmisteluun, niin siinä on jossain määrin ollut epäselvyyttä, ja lausuntopalautekin sisälsi kritiikkiä. Esitystä onkin paljon korjattu lausuntokierroksella olleesta versiosta, ja tämän vuoksi tietenkin lakiesitys vaatii vielä erittäin tarkan ja huolellisen läpikäymisen valiokunnissa, ja uskon näin myös tapahtuvan. — Kaikkineen kyllä tuo Itämeren turvallisuuden varmistaminen on ilman muuta hyvä asia. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kiitos ministerille tämän lain esittelystä. — Voinenkin todeta, että otan ihan tervetulleeksi tämän esityksen omalta työkokemuspohjaltanikin. Olen 13 vuotta ollut teollisuudessa työsuojeluvaltuutettuna ja valitettavasti nähnyt ja joutunut olemaan mukanakin työperäisten sairauksien ja työtapaturmien ja muiden vastaavien selvittelyissä, joten on kiva, että täällä edistetään nyt terveellisempiä työolosuhteita. Terveelliset ja turvalliset työolosuhteet ovat lähtökohta kaikkeen työn tekemiseen, ja on hienoa, että niitä lähdetään parantamaan. Ammattitautien määrä on pitkällä aikavälillä Suomessa vähentynyt, ja se on oikein hyvä homma, mutta yksittäisinä vuosina on kuitenkin nähty poikkeuksellisen paljon piikkejä. Muun muassa covid-aikaan näin kävi. Kehityksen taustalla on parempi työsuojeluajattelu, ja kaikin puolin muutenkin vastuullisuus, joka on tullut työelämään monin paikoin, on tätä asiaa kyllä edistänyt. Vaikka ammattitaudit ovat vähentyneet, niin monet työperäiset sairaudet, kuten tuki- ja liikuntaelinten vaivat sekä mielenterveyden häiriöt, ovat edelleen erittäin yleisiä, ja ne eivät kuitenkaan useimmiten täytä ammattitaudin tiukkaa määritelmää, koska työn ei voida osoittaa olevan niiden pääasiallinen syy. Hallituksen esitys on monilta osin kannatettava, ja varsinkin sen tavoite tosiaan sääntelyn kehittämisessä vastaamaan terveydenhuollon tietojärjestelmien kehitystä on todellakin kannatettava. Siirtyminen digitaaliseen ilmoitusmenettelyyn helpottaa myös kokonaisprosessia siinä, kunhan ilmoitusjärjestelmät ovat toimivat eivätkä ne lisää lääkärien hallinnollista taakkaa. On tosiaan tärkeätä, että pystytään välttämään sitä tarpeetonta päällekkäistä kirjaamista, niin että saadaan silloin suorittavaan työhön enemmän sitä aikaa. Mutta kyllä jonkin verran minuakin huolettaa tämän lain ilmoitusvelvollisuuden rajaaminen vain ammattitauteihin. Ilmoitusvelvollisuus ammattitautien kohdalla on siis kannatettava, mutta kyllä pieni huoli on siitä, että tämä saattaa johtaa muiden työperäisten sairauksien ilmoittamisen vähenemiseen, ja toivottavasti näin ei kävisi. Tässä ehkä ottaisin vielä puheenvuoron lopuksi esille nämä psykososiaaliset kuormitustekijät ja psykososiaalisesta kuormituksesta johtuvat työperäiset sairaudet: ne ovat lisääntyneet tosi paljon, ja niiden tutkiminen on haasteellista, ja myöskin niiden diagnosointi ja raportointi tulisi saada sillä tavalla selkeämmäksi ja paremmaksi, jotta myös selvästi niitä tunnistettaisiin työelämässä paremmin ja sitä myöten saataisiin terveellisemmät ja turvallisemmat työolot meille kaikille. Työpaikkaselvityksien merkityksen ottaisin vielä tässä esille, eli kyllä ne tulevat tässä korostumaan, että työpaikkaselvityksiin panostettaisiin entistä enemmän ja työterveyslääkäreiden ammattitaidosta pidettäisiin huolta. — Nyt näyttää puheenvuoroaika loppuvan. Tässä olisi vielä asiaa, mutta kiitos.
Arvoisa puhemies! Tehokkaasta kotoutumisesta on todellakin meidän huolehdittava. Suomeen muuttaneiden kotoutumisen on oltava jokaisen maahanmuuttajan oikeus, mutta myös velvollisuuksia voidaan esittää. Kotoutuminen tarkoittaa yhteiskunnan sääntöjen ja toimintatapojen syvällistä sisäistämistä ja niiden mukaan toimimista sekä osallistumista omien kykyjen mukaan yhteiskuntaan sen aktiivisena jäsenenä. Suomeen muuttavalta on oikeutettua edellyttää mukautumista niihin periaatteisiin, joiden varassa Suomi yhteiskuntana toimii ja jotka usein ovat välttämätön edellytys sille, että täällä kyetään ylläpitämään vaurasta ja vakaata hyvinvointivaltiota. Vastaavasti Suomen on oltava vastaanottavainen yhteiskunta tänne muuttaville, ja tänne tulevilla on oltava selkeä reitti Suomen yhdenvertaiseksi ja täysivaltaiseksi kansalaiseksi. Tässä kokonaisuudessa erityisesti kielen oppimista ja nopeaa työllistymistä on edistettävä ja vastaavasti on torjuttava kaikin tavoin ajautumista passiiviseksi tukiasiakkaaksi, mitä täälläkin on esille tuotu. Eli kyllä tässä hyviä elementtejä on. Maahan muuttavien yhteiskunnalliselle ja demokraattiselle osallistumiselle on luotava turvalliset ja kannustavat puitteet kokonaisuudessaan. Kielen oppiminen on aivan avainasemassa tässä osallisuuteen pääsemisessä. Vaikka työelämässä voi pärjätä esimerkiksi englannin kielellä hyvinkin monessa paikassa, on maahan pysyvästi muuttavan tärkeää oppia suomen tai ruotsin kieli, kotimaisia kieliä, voidakseen osallistua yhteiskunnan eri toimintoihin. Sen takia näihin maahanmuuttajien kielikoulutuksiin onkin panostettava ja turvattava se, että jokaisella on täällä mahdollisuus oppia suomen tai ruotsin kieli ja siten edistää sitä kotoutumista ja päästä paremmin työmarkkinoiden käyttöön. Valiokunta varmasti tämän huolellisesti tulee käsittelemään, ja odotankin sitten sitä jatkokäsittelyä siitä, mitä tässä valiokuntakäsittelyn yhteydessä tulee esille. Vielä erityisesti nostan nämä vieraskieliset lapset ja heidän asemansa tässä kokonaisuudessa. Kyllä meidän pitää tehdä kaikkemme, että me pystytään tukemaan näitä vieraskielisiä lapsia siinä, että heille mahdollistetaan se suomen tai ruotsin kielen oppiminen. Tällaisia nostoja. Eli tässä lähetekeskustelussa nyt lähinnä painotan tätä kielen oppimisen merkitystä kotoutumisessa. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kiitän teitä, ministeri Meri, tämän lakiesityksen esittelystä. Kyseessä on siis ihmiskaupan torjumiseen liittyvä lakiesitys, joten esitys on kannatettava ja tulee valitettavasti tarpeeseen. Eli näitä tapauksia on meillä täällä Suomessakin kiihtyvällä vauhdilla tullut esille. Varsinkin kun puhutaan työperäisestä hyväksikäytöstä, niin sitä myös meillä valitettavasti täällä Suomessa ilmenee, ja pelkään pahoin, että esille tulleet tapaukset ovat vain jäävuoren huippu, joten ihmiskaupan torjuntaa ja uhrien suojaa on todella, todella tärkeätä vahvistaa. Ihmiskaupan uhrit ovat usein erittäin haavoittuvassa asemassa olevia, ja ihmiskauppaan liittyy usein pitkäkestoista psykologista vallankäyttöä. Tämä uusi hyväksikäyttöä koskeva kriminalisointi voisi ehkäistä hyvinkin ihmiskauppaa vähentämällä kysyntää ihmiskaupan yhteydessä tuotettaville palveluille ja edistää samalla yhdenvertaisuutta työelämässä ja myös asianmukaisia työansioita kaikille. Erityisen kannatettava tämä esitys on nimenomaan työperäisen ihmiskaupan uhrien suojan vahvistamisessa. Tämä uusi kriminalisointi ulottuu tilanteisiin, joissa ihmiskaupan uhrin tarjoamia palveluja käytetään tietoisesti hyväksi. Työperäisen hyväksikäytön kitkeminen on kaikkien suomalaisten etu ja Suomessa toimivien rehellisten yritysten etu. Myös uhrien tunnistamisen ja avun piiriin ohjaamisen tehostaminen on tosi tärkeätä. Oikea-aikainen apu on aina tärkeää, ja se korostuu varsinkin haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden kohdalla, joten on kannatettavaa lähteä tällaista lakiesitystä viemään eteenpäin, ja on hyvä, että nämä lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. — Kiitos esittelystä vielä.
Arvoisa puhemies! Kiitos ministeri Rantaselle tästä esittelystä. Tosiaan ehdotetun lainsäädännön tavoitteena on vahvistaa Rajavartiolaitoksen mahdollisuuksia ennalta estää ja torjua laittomaan maahantuloon ja ihmiskauppaan liittyvää järjestäytynyttä ja muuta vakavaa rikollisuutta. Tällaisessa toiminnassa on aivan keskeisessä osassa tietenkin tiedonhankinta, ja tietoahan me tarvitsemme lisää, jotta pystytään näitä uhkia torjumaan. On tärkeätä tunnistaa Suomen muuttunut turvallisuustilanne, joka selvästi tässä salissa on tunnistettu. Muuttunut turvallisuustilanne haastaa meidän yhteiskuntaa hyvin monenlaisilla ja erilaisilla tavoilla. Globaalit muutokset ja erilaisten hybridiuhkien ja järjestäytyneen rikollisuuden tuomat uhat tosiaan on ensin tarpeellista tunnistaa, jotta niihin voidaan puuttua, eli tämä marssijärjestys on juuri sillä tavalla, että sitä tiedustelutietoa tarvitaan. Kun me puhutaan järjestäytyneestä rikollisuudesta, niin tässä yhteydessä on hyvä muutama sana puhua myös siitä, miten järjestäytynyt rikollisuus on osittain jo onnistunut pesiytymään Euroopan suuriin satamiin. Tämä on sillä tavalla merkittävä asia, että jos päästään logistiikan solmukohtiin ja häiritsemään siellä toimintaa tai jopa omaa toimintaa hyödyttämään logistisilla väylillä, niin sillä saadaan merkittävää tuhoa aikaiseksi. Tämänkin vuoksi tämä asia on minun mielestäni syytä tässä yhteydessä ottaa esille. Nämä satamat kiinnostavat yhä enemmän tulevaisuudessa järjestäytynyttä rikollisuutta myös täällä Suomessa. Ihmiskauppa-asia tässä on olennainen osa, ja tunnistetaan ja tiedetään, että tietenkin yhtenä väylänä on laivaliikenne, johon liittyy tietenkin satamien toiminta. Tämän esityksen tavoitteet ovat lähtökohtaisesti hyvinkin kannatettavia, mutta on tärkeätä myös tunnistaa ne perusoikeuksien merkitykset tässä kokonaisuudessa. Tämän vuoksi on erityisen tärkeätä se, että esitys käydään huolellisesti läpi valiokunnassa, ja uskon, että näin myös tapahtuu. — Kiitos tästä esittelystä.
Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitos ministerille esittelystä. Tässä tosiaankin puhutaan nyt hyvästä esityksestä ja siitä, että tällä saadaan suomalaisten turvallisuutta kyllä lisättyä. Tämä keskustelu heräsi silloin viime keväänä näiden harhautuneiden droonien myötä, ja on tietenkin jälkiviisautta sanoa, että ehkä tämäntyyppiset mahdollisuudet, hybridiuhat tai droonien harhautumiset, oltaisiin voitu ennaltakin arvioida. Mutta siis parempi nyt myöhään kuin ei milloinkaan, että tätä edistetään, ja siitä kiitos teille. Olin itse viime viikolla vierailemassa hallintovaliokunnan kanssa Rajavartiolaitoksen vieraana itärajalla, ja käydyt keskustelut kyllä vahvistivat minulle käsitystä siitä, että tällainen järjestelmä on tarpeellinen. Nimenomaan, kuten edellisissäkin puheenvuoroissa on tullut esille, tämä monikanavainen tapa on hyvä, että on mahdollisimman laaja kattavuus näillä erilaisilla viesteillä. Joten kiitän omalta osaltani ja toivon valiokunnassa asiallista, hyvää ja ripeää käsittelyä tälle. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tosiaan tässä on käsittelyssä hallituksen esitys Rikosseuraamuslaitoksen koulutuksen uudistamisesta, ja oikeastaan hieman samoilla askelmerkeillä tästä lähden liikenteeseen mutta ehkä hieman lievemmin kuin tuossa edustaja Holopainen edellä. Tämä henkilöstöpula on todella tunnistettu, ja tämä on oikeastaan aika lailla mielenkiintoinen, ehkä semmoinen kaksipuolinenkin työturvallisuuskysymys ajatellen sillä tavalla, että nyt kun on yliasutettuja vankiloita ja meillä on se henkilöstöpula, niin se saattaa aiheuttaa tietenkin sen, että työturvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä ilmaantuu. Mutta ihan yhtä lailla tämä työssäoppimismalli voi pahimmassa tapauksessa hieman lisätä näitä työturvallisuushaasteita siinä, että siinä työn ohessa tehdään tätä koulutustoimintaa. Sinänsä tämmöinen työn ohessa opiskelu on monin paikoin ihan kannatettavaa, mutta kyllä tässä oli niitä huolia tullut esiin ja niitä itsekin kannan siitä, miten siinä nyt tällä hetkellä kovin työpaineisessa työympäristössä kyetään sitten suorittamaan tätä niin sanottua opetustehtävää työssäoppimismallissa. Tämän vuoksi onkin äärimmäisen hyvä, että tässä on tämä seurantaelementti mukana, minkä valiokunnan puheenjohtajakin toi tuossa esittelyssä esille. Tässä on siis paljon kannatettavia elementtejä ja kohtia, ja sille Rikosseuraamuslaitoksen koulutusjärjestelmän kehittämiselle on tarvetta. Hallitus kuitenkin tässä esittää esimerkiksi Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen johtokunnan lakkauttamista ja johtokunnan tehtävien siirtämistä Rikosseuraamuslaitoksen toimivaltaisille virkamiehille. Lakivaliokunnan mietinnössä päädyttiin esittämään neuvottelukunnan perustamista koulutuskeskuksen yhteyteen. Esitetty neuvottelukunta ei kuitenkaan ole mielestäni riittävä korvaamaan sitä nykyistä johtokuntaa, jonka keskeinen tehtävä on ollut koulutuskeskuksen toiminnan kehittämisessä, seuraamisessa ja tukemisessa sekä sille säädettyjen oikaisuvaatimusten ja muiden asioiden ratkaisemisessa. Tämä johtokunnan säilyttäminen on tärkeä osa myös koulutuksen pedagogisen osaamisen säilyttämistä, ja koulutuksen yhdenmukaisen laadun sekä opiskelijoiden oikeusturvan ja yhdenvertaisen aseman kannalta sillä on merkitys. Tämän vuoksi me mietinnön vastalauseessa on todettu, että hallituksen esitykseen sisältyvä toinen lakiehdotus hylättäisiin ja johtokunta säilytettäisiin, mutta muilta osin me tähän olisimme voineet lähteä mukaan, mutta siihen ei sitten ihan löytynyt keskustelussa tahtotilaa. Mutta palataan vielä tähän asiaan. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Luottamus on parasta valuuttaa, ja tänään puhumme juurikin luottamuksesta. Olemme siis käsittelemässä Garden Helsinki ‑hankkeen rahoitukseen liittyviä merkittäviä epäselvyyksiä. Kyse ei ole itse hankkeesta, vaan siitä taustasta, miten siellä taustalla on toimittu, eli päätöksen tekemisen läpinäkyvyydestä. Epäselvyydet kohdistuvat kokoomukseen ja Petteri Orpoon mutta yhtä lailla koko hallitukseen ja asioiden valmisteluun tai oikeastaan valmistelun puutteeseen. Tämän asian epäselvyydet ovat omiaan heikentämään kansalaisten luottamusta politiikkaan ja Suomen suuntaan aikana, jolloin poliittinen ilmapiiri kaipaa luottamusta ja elinkeinoelämä ennakoitavaa toimintaympäristöä enemmän kuin pitkään aikaan. Mediassa on puhuttu jopa korruptioepäilyistä sekä veronmaksajien rahojen kyseenalaisesta käyttämisestä. Myös pääministerin puheiden todenperäisyyttä on kyseenalaistettu. Pidän näitä äärimmäisen vakavina kysymyksinä. Hallituksen päätöksillä monilta tahoilta on leikattu viime aikoina rajusti. Samaan aikaan kuitenkin 35 miljoonaa on ollut löytymässä kokoomusta lähellä olevien etupiirien hankkeelle, tahoille, jotka ovat myös kokoomuksen merkittäviä vaalirahoittajia. Kokoomus on runtannut asiaa eteenpäin lähellä olevien vaalirahoittajien kanssa, ja samaan aikaan moni suomalainen on tuskastellut arjessaan, miten pärjää. En siis ihmettele ollenkaan, että näitä epäselvyyksiä on moni suomalainen ihmetellyt viime viikkoina muuallakin kuin tässä salissa. Hankkeessa aktiivisesti rahoituksia järjestelleet tahot ovat itse käyttäneet termejä, kuten että asia on ”junailtu” ja ”runtattu”. Tässä on kyse toimintatavoista ja avoimien toimintatapojen puutteesta, ja tämän asian kanssa on selvästi epäonnistuttu. Arvoisa puhemies! Asian vakavuutta kuvaa myös se, että oikeuskansleri on lähettänyt asiaa koskien pääministerille selvityspyynnön. Muutama esimerkki oikeuskanslerin kysymyksiin Helsingin Garden-hankkeen valtiontukea koskien: ”Kuka tai mitkä tahot olivat teihin ensimmäisen kerran yhteydessä Garden Helsinki ‑hanketta koskien, ja milloin ja miten yhteydenotto tapahtui?” ”Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan hankkeessa on jo mukana rakennusyhtiö SRV Yhtiöt Oyj. Oletteko ollut tietoinen, että eräs sen pääomistajista, Ilpo Kokkila, on lahjoittanut kokoomukselle ja teille vaalirahoitusta?” ”Onko Ilpo Kokkila tai muu SRV Yhtiöt Oyj:n edustaja ollut teihin tai avustajiinne yhteydessä Garden Helsinki ‑hankkeeseen liittyen?” ”Oletteko arvioinut olevanne asiassa esteellinen vaalirahoitukseen liittyvistä syistä tai muista syistä?” Kysymyksien asettelustakin voi päätellä, että kyseessä on sen sortin asioita, jotka eivät meidän yhteiskuntaamme kuulu. Arvoisa puhemies! Itse hanke on varmasti hyvä ja tarpeellinen, mutta vastaavissa projekteissa, joissa on julkista rahaa mukana, on rahoituspohjan oltava siltä osin hyvin avointa. Myös vaaleihin liittyvien rahoituksien tulee olla avointa ja läpinäkyvää. Joku saattaa ajatella, että antamalla vaalirahoitusta voi vaikuttaa myös päätöksien sisältöön, ja se ei tietenkään ole hyväksyttävää. Nyt ei ole kyseessä todellakaan mikään kesäteatteri, vaan vakava asia, joka tulee selvittää. Jään odottamaan pääministerin vastauksia oikeuskanslerin kysymyksiin ja ennen kaikkea jään odottamaan luottamusäänestystä ja sitä, mitä ratkaisuja pääministeri tulee tekemään vielä asian yhteydessä. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Puhumme tänään tärkeästä asiasta eli nuorisotyöttömyydestä ja nuorten tulevaisuudenuskosta. On hienoa, että ministereitä on vielä kuuntelemassa keskustelua. Kiitos palautteesta, ministeri Poutala. Ymmärtääkseni tarkoitit seuraavia puhujia, kun puhuit rakentavasta sävystä. Itse asiassa tämän kannustamana ja tästä rohkaistuneena ajattelinkin muuttaa hieman suunnitelmaa sillä tavalla — minulla olisi kyllä pitkä puhe tässä puhuttavana — että koska nämä asiat, joita tässä olisin kritiikkinä tuonut, on tänään kyllä tässä keskustelussa jo monestikin kuultu, niin puhutaan hiukan välittämisestä ja siitä, millaisen käyttäytymismallin me aikuiset annetaan lapsille ja nuorille. No, otetaan nyt alkuun kuitenkin, ettei nyt heti mennä näin inhimilliselle linjalle, niitä tosiasioita, jotka ovat valitettavia: eli korkea nuorisotyöttömyys ja leikkaukset sosiaaliturvaan, työelämän heikennykset. Nämä ovat juuri niitä asioita, joista on tässä paljon jo tänään puhuttu. Ne ovat kaikki omiaan heikentämään tulevaisuudenuskoa, se on aivan totta. Mutta siitä välittämisestä ajattelin tässä nyt tuoda keskusteluun sen, millaista roolimallia me annetaan kasvavalle nuorisolle, luodaanko me omalla toiminnalla semmoista positiivista tulevaisuudenkuvaa, että siihen on hyvä lähteä tasapainoista elämänpolkua rakentamaan. Kaikille lapsille ja nuorille tulisi luoda yhdenvertaiset mahdollisuudet tasapainoiseen tulevaisuuteen ja mahdollisuudet luoda sitä omaa polkua, mutta toiset tarvitsevat siihen enemmän tukea kuin toiset ihan senkin vuoksi, että kotona vallitsee erilaiset olosuhteet jokaisella lapsella. Meidän pitäisi löytää sellaisia keinoja, joilla me päästään pureutumaan niihin ongelmien juurisyihin, ja saada hoidettua niitä kuntoon. Muuten meillä ei täällä Suomessa kyllä tule resurssit riittämään. Resursseja tulisi ohjata enemmän sinne ennaltaehkäisevään työhön ja lisätä perheisiin annettavaa tukea. Jos vielä mietin niitä perheiden tilanteita, joissa on ehkä hieman epävakaita ympäristöjä, niin kyllä se välittäminen ja aikuisten oma käyttäytyminen on yhtenä avaintekijänä siinä, millaista maaperää niille lapsille luodaan. Liian usein se meidän oma käyttäytyminen kyllä luo sitä epävarmuutta. Jos mietitään kaikkea epäasiallista puhetta, epäasiallista ja varsinkin hyvin törkeää kirjoittelua somessa, niin siitä on tullut arkipäivää. Kyllä me voidaan pohtia, millaisen käyttäytymismallin periaatteessa tämäkin jo tuo kasvavalle lapselle. Tätä olisi meidän aikuisten syytä kyllä pohtia. Jos se lapsi näkee sitä epävakaata toimintaa kotona, niin kyllähän siinä välittyy tosiaan ihan vääränlainen käyttäytymismalli sille lapselle. Jos vielä mietitään välittämistä, niin kysytäänkö me aikuiset kotona riittävän usein lapsilta ja nuorilta ihan yksinkertaisia kysymyksiä: vaikka että miten koulussa meni tai miten treeneissä sujui. No, sillä yksinkertaisella kysymyksellä on muukin merkitys kuin vain se, että siihen saa vastauksen, että hyvin meni. Kysymys toimii osaltaan välittämisenä siitä, että lapsista ja nuorista välitetään, ja sen voi osoittaa arjessa ihan yksinkertaisillakin asioilla, eikä aina välttämättä tarvitse viestittää sitä älypuhelimella. No, tässä keskustelussa on hyvä ottaa minun mielestäni tämmöinenkin lähestymistapa esiin. Ehkä vielä se, että monet lähteet ja kyselyt kertovat, että nuoret kokevat, että heidän ääntään ei kuulla riittävästi, heillä ei ole riittävästi foorumeita tuoda omaa ääntään kuuluviin. Näitäkin voitaisiin miettiä, että miten me paremmin saataisiin sitä viestiä, mitä oikeasti lapsille ja nuorille kuuluu. Tämän päivän nuoret ovat fiksuja ja pärjäävät kyllä. He tarvitsevat vain vähän enemmän kannustusta ja rohkaisua meiltä aikuisilta. Elikkä me aikuiset voitaisiin katsoa vähän peiliin ja arvioida sitä omaa esimerkkiä ja antaa sitä tukea ja kannustusta lapsille ja nuorille. — Mutta ennen kaikkea tsemppiä kaikille nuorille omalle elämänpolullenne. Kyllä te löydätte kaikki oman hyvän polkunne. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esityksen tavoitteita voidaan pitää lähtökohtaisesti kannatettavina. Esityksen tavoitteena on uudistaa kotoutumispalveluja siten, että kotoutumispolitiikka perustuu kielen oppimiseen, työntekoon sekä suomalaiseen yhteiskuntaan perehtymiseen ja sen sääntöjen noudattamiseen. Tämä on siis kannatettavaa, että se on velvoittavaa ja korostaa myös maahanmuuttajien omaa vastuuta, mikä on tässä tärkeää. Pidämme onnistunutta, laadukasta ja tehokasta kotoutumisen edistämistä tärkeänä onnistuneen maahanmuuttopolitiikan takaamiseksi. Maahan muuttaneiden työllisyyden ja osallisuuden edistäminen ovat koko yhteiskunnan kannalta keskeisiä tavoitteita. Esityksen sisältö ei tue asetettuja tavoitteita riittävästi, ja painopiste on pääasiassa kotoutumisen resurssien leikkauksissa. Säästötoimet herättävät monissa valiokunnan saamissa asiantuntijalausunnoissa huolta kotoutumisen vaikuttavuudesta sekä siitä, että kotoutumispalveluilla ei ole mahdollisuutta jatkossa vastata riittävästi erilaisten asiakasryhmien tarpeisiin. Esitetyt muutokset kohdistuvat erityisen voimakkaasti keskisuuriin ja suuriin kaupunkeihin, joissa sekä kotoutuja-asiakkaiden määrä että palvelutarpeet ovat suurimmat. Pidämme sinänsä kannatettavina ja tarkoituksenmukaisina esitettyjä uudistuksia kotoutumista ja kielitaitoa edistävien koulutusten osalta. Kotoutumiskoulutuksen ja lukutaitokoulutuksen järjestäminen työvoimakoulutuksena sekä vastuun keskittäminen työvoimaviranomaiselle voivat parhaimmillaan selkeyttää järjestelmää ja vahvistaa koulutusten työelämälähtöisyyttä sekä kuntien kokonaisvastuuta. Olemme kuitenkin huolestuneita vapaan sivistystyön roolista ja siitä, että tärkeää osaamista ja joustavuutta menetetään ja maahan muuttaneiden erilaisten tarpeiden huomioimista heikennetään tavalla, joka ei ole kokonaisuuden kannalta tarkoituksenmukaista. Erityisen tärkeää on varmistaa, että haavoittuvassa asemassa olevat saavat riittävää tukea kotoutumiseen, etenkin mikäli he ovat työllistymispalveluiden ulkopuolella. Kotoutumislain uudistus on lisännyt merkittävästi kuntien vastuuta samaan aikaan, kun kotoutumisen rahoitusta on toistuvasti leikattu. Rahoitusleikkaukset ovat erityisen haastavia tilanteessa, jossa kunnille osoitetaan samanaikaisesti uusia tehtäviä. Tässä hallituksen esityksessä kunnille kohdistuvat rahoitusleikkaukset, yhteensä noin 36 miljoonaa euroa, heikentävät kuntien edellytyksiä toteuttaa lakisääteisiä tehtäviään. Kotoutumispalvelut ovat keskeisiä maahanmuuttajien kielitaidon, työmarkkinavalmiuksien, osallisuuden ja työllistymisen vahvistamisessa. Niihin kohdistuvat leikkaukset heikentävät suoraan maahanmuuttajien kotoutumisen ja työllistymisen edellytyksiä. Koska kunnat päättävät itse olemassa olevien resurssiensa kohdentamisesta, on vaarana, että kotoutumiseen kohdistuvat rahoitusleikkaukset heijastuvat myös muihin kuntien järjestämiin palveluihin. Arvoisa puhemies! Esitän edellä kuulluin perustein, että lakiehdotukset hylätään. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Itselläni ei ole aivan yhtä pitkä historia ydinenergian parissa kuin edustaja Lylyllä, mutta itsekin olen asunut 45 vuotta ydinvoimalan läheisyydessä ja ajattelinkin puhua vielä tästä hyväksyttävyydestä muutaman sanan. Omalla kotiseudullani Eurajoen lähellä Raumalla ydinvoiman hyväksyttävyys on hyvällä tasolla, ja jotenkin ajattelisin, että tähän on erittäin paljon vaikuttanut se, että ydinvoimasta on ruvettu puhumaan oikeilla termeillä ja ihmisten ymmärrys on lisääntynyt. Tämän informaation myötä, kun ymmärrys on kasvanut, hyväksyttävyys on lisääntynyt. Nämä pienydinvoimalat ovat todella mielenkiintoinen mahdollisuus, ja tervehdinkin ilolla kaikenlaista tki-toimintaa tämän asian ympärillä. Aina kaupallistamiseen asti on meillä mahdollisuuksia. Nimenomaan kun tarvitaan luotettavaa energiantuotantoa useista eri lähteistä, niin kyllä päästötön energia ja tämmöiset pienydinvoimala-asiatkin ovat oikein kannatettavia asioita. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Kuten edustaja Lyly puheenvuorossaan otti esille, niin nyt toisessa käsittelyssä oleva hallituksen esitys HE 24/2026 eduskunnalle ydinenergialaiksi ja siihen liittyviksi laeiksi olisi muuten hyväksyttävissä, mutta katsomme, ettei ydinaseen tuomista tai sijoittamista Suomeen tulisi nykytilanteessa sallia lainsäädännössä. Tämän vuoksi kannatan edustaja Lylyn tekemää hylkäysesitystä sekä hänen esittämäänsä lausumaa, jonka edustaja Razmyar on ennakkoon toimittanut. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva uudistus suullisen todistelun tallentamisesta on kokonaisuutena tärkeä ja kannatettava. Se voi parantaa oikeudenkäyntien laatua ja sujuvoittaa muutoksenhakua. Jätimme valiokunnan mietintöön kuitenkin lausumavastalauseen, joka koskee kuvatallenteiden käyttöä. Nyt esitetty järjestely, jossa kuvatallennetta katsotaan lähtökohtaisesti vain tuomioistuimen tiloissa, voi olla etenkin laajoissa asioissa raskas ja vaikeuttaa muutoksenhaun valmistelua. Oikeudenkäynnin julkisuus, yksityisyydensuoja ja henkilötietojen suoja on tietenkin turvattava, samalla on perusteltua selvittää, voisiko kuvatallenne olla tietyin edellytyksin myös oikeudenkäyntiasiamiehen ja syyttäjän käytettävissä. Tämän vuoksi esitän, että eduskunta hyväksyy mietintöön sisältyvän vastalauseen mukaisen lausumaehdotuksen. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Ehdotettu sääntely uhkaa tehdä hallinnon asiakkaille vaikeasti hahmottuvasta kokonaisuudesta entistä vaikeammin hahmotettavan. Eduskunnan oikeusasiamies esitti valiokunnalle antamassaan lausunnossa huolensa muutosten vaikutuksesta. Sähköisen tiedoksiannon sääntely on vasta huhtikuussa tullut voimaan, minkä vuoksi kokemuksia sähköisestä tiedoksiannosta ei vielä ole. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei vastikään säädetty Suomi.fi-palvelun käyttö ole kaikille kovinkaan yksinkertaista ja selkeää. Yksityisten katseluohjelmien mahdollistaminen ei saa vaikeuttaa sähköisten viranomaistiedoksiantojen kokonaisuuden hahmottamista asiakkaille. Erityisesti henkilöillä, joilla voi olla jo valmiiksi haasteita sähköisen viranomaispostin lukemisessa, saattaa olla vaikeuksia tunnistaa, mitä sovellusta tai katseluohjelmaa heidän tulee seurata. Oikeusministeriö kiinnitti valiokunnalle antamassaan lausunnossa huomiota siihen, että ehdotettu sääntely monimutkaistaisi hallinnon asiakkaan ja viranomaisen näkökulmasta sähköistä tiedoksiantomenettelyä ja erityisesti viranomaisen näkökulmasta tiedoksiantomenettelyyn liittyviä vastuukysymyksiä. Onkin ongelmallista, että vaikka sähköisen tiedoksiannon vastaanottaja olisi valinnut käyttää yksityistä digipostipalvelua, hänelle lähetettäisiin kuitenkin edelleen ilmoitus viestinvälityspalvelusta. Sen sijaan yksityinen palveluntarjoaja ei ilmeisesti olisi velvoitettu lähettämään ilmoitusviestejä tai ylipäänsä mahdollistamaan tällaista toiminnallisuutta. Lisäksi on huomioitava, että hallintovaliokunta on sähköisten tiedoksiantojen kohdalla pitänyt tärkeänä, että järjestelmä mahdollistaa sen, että viranomainen voi omalta osaltaan varmistua sähköisen viestin toimittamisesta. Yksityisten katseluohjelmien kohdalla viranomaisen ei kuitenkaan olisi mahdollista varmistua sähköisen viestin toimittamisesta vastaavalla tavalla, mikä on ongelmallista viranomaisen tiedoksiantovelvollisuuden toteuttamisen näkökannalta. Arvoisa puhemies! Palaamme tähän asiaan vielä esityksen toisessa käsittelyssä.
Arvoisa puhemies! Nyt on siis käsittelyssä hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi metsästyslain sekä rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennalta ehkäisemisestä ja korvaamisesta annetun lain 4 §:n muuttamisesta. Tuon tähän keskusteluun yhden näkökannan omasta kotikaupungistani Raumalta. Elikkä Raumalle on kymmenisen vuotta sitten satamatoimintojen lomaan muuttanut Suomen suurin merimetsoyhdyskunta, noin 30 000 merimetsoa. Vaikka olen eläinten ystävä hyvin paljonkin ja monesti puhun eläinten puolesta, niin on tuotava tähän keskusteluun se näkökanta, mitä tämä Suomen suurin yhdyskunta on saanut aikaan. Raumalla on ollut meneillään iso sataman laajennushanke, mihin olisi tulossa vihreän siirtymän hankkeita elikkä juuri sellaisia teollisuushankkeita, joita me Suomeen tarvitsemme sen vuoksi, että saamme toimeentuloa ja vientituotteita mutta myös pystymme tekemään ympäristötekoja, mutta nämä merimetsot valitettavasti ovat hankaloittaneet näiden hankkeiden etenemistä hyvinkin paljon. Tämä on syytä tähän keskusteluun mielestäni tuoda. Yhtä lailla näiden 30 000 yksilön — nyttemmin uudet luvut taitavat olla kyllä 20 000:ta tai hieman vähemmän, elikkä ihan niin suuri tämä yhdyskunta ei enää ole — kalastusaluehan on noin 40—50 kilometriä. Tiedän muun muassa paikallisen kalastajan, kenen leivän nämä merimetsot ovat pitkälti vieneet pöydästä siinä muodossa, että ahvenet ovat maistuneet kyllä siellä Rauman merialueella niille varsin hyvin. Tämä on erittäin valitettavaa, ja olen ihan henkilökohtaisesti näitä keskusteluita käynyt heidän kanssaan, joiden elinkeino on tässä hyvin paljon häiriintynyt. Eli tämmöinen näkökanta, että se, että varsinkin nämä vihreän teollisuuden hankkeet ovat olleet näiden vuoksi jäissä, on varsin ikävää. Sen vuoksi itsekin tätä asiaa katselen, en nyt voi sanoa, että ilolla, mutta myötämielisesti kuitenkin. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Nyt tosiaan on käsittelyssä hallituksen esitys, missä ehdotetaan muutettavaksi poliisin ja muiden turvallisuusviranomaisten tiedonsaanti- ja tiedonluovutusoikeuksia koskevaa sääntelyä, ja kun toimivaltaisilla viranomaisilla on käytössään kaikki olennainen tieto, niin se on tietenkin hyvä asia, ja siihen pitää pyrkiä, jotta me voidaan erilaiset uhkakuvat ja varautuminen hoitaa tarvittavalla tavalla ja ennalta ehkäistä näitä. Pidän näitä tavoitteita tässä pääasiassa erittäin kannatettavina ja hyvinkin perusteltuina, mutta kuten tuossa edellä kuulimme edustaja Heinäluoman puheessa, niin tässä on tiettyjä ongelmia. On ongelmallista, että tiedonsaantioikeutta laajennetaan varsin lievienkin rikosten selvittämiseen, kuten esimerkiksi rahankeräysrikos, metsästysrikos ja rakennussuojelurikos. Sotealan toimijat ovat pitäneet tätä ongelmana, koska tällainen laajennus ei ole oikeasuhtainen suhteessa siihen, kuinka merkittävästi se voi heikentää luottamusta sosiaali- ja terveyspalveluihin. Olisi hyvä, että tiedonsaantioikeus tulisi olla vasta sellaisten rikosten selvittämiseksi, joissa enimmäisrangaistus olisi se kolme vuotta, joten kannatan edustaja Heinäluoman tekemää esitystä.
Arvoisa rouva puhemies! Tosiaan tämä alkoholin etämyynti ja sen ristiriidat kyllä mietityttävät itseänikin monen muun asian lisäksi ja juuri nämä erilaiset pelisäännöt kotimaiselle ja ulkomaiselle toiminnalle. Tuossa edellä kuultiinkin nämä, että ulkomailta jopa 80-prosenttista alkoholia saanee tilata ja ollaan erilaisessa asemassa verrattuna suomalaisiin toimittajiin, mutta tämä valvontakysymys tässä mietityttää erittäin paljon, että miten tämä lainmuutos tulee näkymään sitten siellä kotioloissa — veikkaanpa, että useissa perheissä, koska kyllä Suomessa me valitettavasti osataan juoda aika hyvin, vähän liiankin hyvin. Uskallan kyllä epäillä, että niillä, joilla on alkoholinkäytön suhteen ongelmia ja päihderiippuvuutta, ei tämä ainakaan heidän tilannettaan tule parantamaan. Nostan vielä yhden erityisen huolen esiin eli vaikutukset välillisesti lapsiin ja nuoriin. Suomessa alkoholijuomien tyypillisin juomistilanne on kotiympäristö, ja esitys saattaa hyvinkin paljon lisätä alkoholinkäyttöä juuri kotiolosuhteissa. Suomessa on nytkin miltei 90 000 alaikäistä lasta, joiden toisella tai molemmilla biologisilla vanhemmilla on jossain vaiheessa ennen lasten täysi-ikäistymistä vakava päihdeongelma, ja ainakin 42 000 lasta elää tällä hetkellä perheissä, joissa nämä ongelmat ovat hyvin ajankohtaisia. Perheissä, joissa tätä riskikäyttöä esiintyy, kasvaa silloin riski myös lasten ja nuorten kokemalle turvattomuuden tunteelle ja heitä koskevan huolenpidon laiminlyönnille. Jos alkoholinkäyttö kotioloissa lisääntyy erityisesti juuri niissä perheissä, joissa on valmiiksi jo tätä alkoholiongelmaa, niin kyllä se heijastuu lapsen turvalliseen polkuun kasvaa nuoreksi ja sitten kohta aikuiseksi. Arvoisa puhemies! Puhuimme viime viikolla täällä salissa lähisuhdeväkivallasta, ja juuri päihteet ja alkoholi ovat monesti hyvin merkittävä tekijä lähisuhdeväkivallan taustalla. Mikäli tämä esitys tosiaan lisää sitten alkoholinkäyttöä kotiolosuhteissa, niin silloin kasvaa riski myös lähisuhdeväkivallan lisääntymiseen, ja sitä kautta luonnollisesti myös lapset sitten joutuvat kokemaan vanhempien välistä väkivaltakäyttäytymistä, mikä ei ole kyllä omiaan siihen, että pitäisi luoda tasapainoinen tulevaisuus aikuisuuteen. Kyllä tämä laki on omiaan tuomaan sille polulle kuoppia. Tällainen näkökanta nimenomaan tuolta lapsien ja nuorien näkökannasta ja kotiympäristöistä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Olemme joutuneet valitettavasti lukemaan liikaa halveksuttavista tapauksista, joissa miehet vähättelevät ja suorastaan halventavat naisia. Yhä useampi nainen on myös joutunut kohtaamaan väkivallantekoja. Oppiiko liian moni lapsi siihen, että on hyväksyttävää vähätellä naisia ja jopa kohdistaa väkivaltaa heitä kohtaan, koska yhteiskunnassamme esiintyy niin paljon naisiin kohdistuvaa väkivaltaa? Meidän kaikkien aikuisten pitäisi toimia roolimalleina kasvaville lapsille, mutta nyt meillä liian monella miehellä on kyllä peiliin katsomisen paikka. Arvoisa hallitus! On myös verkossa esiintyvää väkivaltaa. Kaikki väkivalta ei ole fyysistä. Siihen on yhä hankalampaa puuttua, koska se nimenomaan tapahtuu tietoverkoissa. Onko teillä, arvoisa hallitus, tähän uusia toimenpiteitä ja ajatuksia, miten voisimme puuttua verkossa esiintyvään väkivaltaan?
Arvoisa rouva puhemies! Työperäinen hyväksikäyttö on Suomessa vakava ja liian yleinen ongelma. Viime aikojen uutisointi on osoittanut, että kyse ei ole yksittäistapauksista vaan ilmiöstä, joka koskettaa monia työntekijöitä eri toimialoilla. Siksi on tärkeää, että lainsäädäntö antaa viranomaisille riittävät keinot puuttua hyväksikäyttöön tehokkaasti ja ennalta ehkäisevästi. Hallituksen esitys sisältää useita tarpeellisia ja kannatettavia uudistuksia: törkeän kiskonnan työelämässä lisääminen rikoslakiin sekä rangaistusten kiristäminen vakavimmissa tapauksissa ovat tervetulleita muutoksia. Samalla on kuitenkin todettava, etteivät nämä muutokset yksistään riitä ratkaisemaan työperäisen hyväksikäytön ongelmaa. Tarvitsemme edelleen vahvempia ja laajempia keinoja, jotta hyväksikäyttöön voidaan puuttua nykyistä tehokkaammin. Tämän vuoksi esitämme vastalauseessamme lausumaa, jossa edellytetään hallitusta käynnistämään valmistelu alipalkkauksen kriminalisoimiseksi sekä arvioimaan valmistelun yhteydessä muun muassa Norjan mallin mukaista sääntelyä. Alipalkkauksen kriminalisointi olisi selkeä, oikeudenmukainen ja vaikuttava keino torjua työperäistä hyväksikäyttöä. Myös useat ammattiliitot ovat kannattaneet tätä ajatusta. Nyt käsiteltävänä oleva kiskontaa työelämässä koskeva säännös mahdollistaa puuttumisen vain osaan alipalkkaustapauksista. Erillinen alipalkkauksen kriminalisointi laajentaisi merkittävästi viranomaisten mahdollisuuksia puuttua väärinkäytöksiin. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että palkan tai sen osan maksamatta jättäminen olisi jo sellaisenaan rangaistavaa. Arvoisa puhemies! Hallitusta on syytä kiittää siitä, että nämä tärkeät esitykset on tuotu eduskunnan käsiteltäväksi. Ne ovat askel oikeaan suuntaan. Työperäisen hyväksikäytön laajuus kuitenkin osoittaa, että työtä on vielä paljon tehtävänä. Tarvitsemme jatkossakin määrätietoisia toimia, jotta hyväksikäytölle ei ole sijaa suomalaisessa työelämässä. Tämän vuoksi, arvoisa puhemies, esitän vastalauseen 1 mukaisen lausumaehdotuksen, joka kuuluu seuraavasti: ”Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy lainvalmisteluun alipalkkauksen kriminalisoimiseksi arvioiden tätä varten ainakin Norjassa käytetyn alipalkkauksen mallin.” — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Hallituksen hankintalain uudistukselle asettamat tavoitteet ovat kannatettavia. Alueellisen elinvoiman vahvistaminen, tehokkuus, kustannussäästöt ja yrittämisen toimintaedellytysten parantaminen ovat kaikki tavoitteita, jotka voimme varmasti kaikki tässä salissa allekirjoittaa. Valitettava tosiasia kuitenkin on se, että tämä hallituksen esitys ei tule toteuttamaan näitä tavoitteita vaan tulee toimimaan jopa päinvastaisesti. Esitys kaventaa kuntien itsehallintoa ja lisää kuntien ja alueiden kustannuksia ja hallinnollista taakkaa merkittävästi. Myös suuri osa lausunnonantajista valiokunnassa selkeästi vastusti lakiesitystä. Hallituksen esitykseen sisältyvillä vähimmäisomistusosuusvaatimuksilla tulee olemaan merkittäviä seurauksia erityisesti pienille kunnille ja kuntien yhteiselle kehittämistyölle. Kuntien yhteisomistuksessa olevat kehitysyhtiöt ovat yleisiä ja tärkeitä työkaluja alueen yhteisen elinvoimatyön tekemiselle. Yritystoiminnat eivät seuraa kuntarajoja, ja varsinkin alueellisten teollisuusklusterien kehittäminen vaatii kuntien tiivistä yhteistyötä. Hallituksen esittämä vaatimus 10 prosentin vähimmäisomistusosuudesta sidosyksiköissä vaikeuttaa erityisesti pienten kuntien osallistumista yhteisiin kehitysyhtiöihin. Hallituksen esitys tulee arvioiden mukaan lisäämään kuntien ja hyvinvointialueiden kustannuksia jopa sadoilla miljoonilla. Erityisen vakavia vaikutuksia uudistuksella olisi ict-palveluihin, tietohallintoon ja kuntien yhteisiin kehitysyhtiöihin. Huolestuttavia ovat myös esityksen vaikutukset hyvinvointialueiden kykyyn järjestää lakisääteiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Arvoisa puhemies! Kannatan edustaja Mäkysen tekemää hylkäysehdotusta sekä viittä lausumaehdotusta, jotka hän teki ja jotka edustaja Kaarisalo on jättänyt. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kansalaisuuskoe on hyvä lisä nykyiseen järjestelmäämme. On perusteltua, että Suomen kansalaisuutta hakevalla henkilöllä on riittävät perustiedot suomalaisesta yhteiskunnasta, sen oikeuksista, velvollisuuksista ja keskeisistä toimintaperiaatteista. Kansalaisuuden saaminen on merkittävä askel ihmiselle, joka on rakentanut elämänsä Suomeen. Siksi on kohtuullista odottaa, että kansalaisuuden hakija tuntee suomalaisen yhteiskunnan perusteita, kuten perus- ja ihmisoikeuksia, yhdenvertaisuutta, sukupuolten tasa-arvoa sekä yhteiskunnan keskeisiä pelisääntöjä. Parhaimmillaan kansalaisuuskoe tukee kotoutumista, vahvistaa osallisuutta ja kannustaa perehtymään suomalaiseen yhteiskuntaan. On tärkeää, ettei kansalaisuuskoetta nähdä irrallisena testinä, vaan osana laajempaa kotoutumisen kokonaisuutta. On kuitenkin syytä korostaa, että onnistuneen kotoutumisen tärkein edellytys on edelleen kielitaito. Suomen tai ruotsin kielen osaaminen on avain esimerkiksi työelämään, koulutukseen ja täysipainoiseen osallistumiseen yhteiskunnassamme. Siksi kielikoulutukseen ja kielen oppimisen mahdollisuuksiin on panostettava nykyistä vahvemmin. Samalla on huolehdittava siitä, että kotoutumispalvelut ovat saatavilla heti maahan saapumisesta lähtien. Mahdollisimman nopea aloitus kieliopinnoissa, ohjauksessa ja muissa kotoutumista tukevissa palveluissa antaa parhaat mahdollisuudet rakentaa elämää Suomessa ja kiinnittyä osaksi yhteiskuntaa. Kun yhteiskunta tarjoaa toimivat palvelut ja aidot mahdollisuudet kotoutumiseen, voidaan myös yksilöltä odottaa aktiivista osallistumista ja vastuunkantoa omasta kotoutumisestaan. Arvoisa puhemies! Kansalaisuuskoe voi olla toimiva väline suomalaisen yhteiskunnan tuntemuksen vahvistamisessa. Sen onnistuminen riippuu kuitenkin ennen kaikkea siitä, että kotoutumisen palvelut, kielikoulutus ja viranomaisten resurssit ovat kunnossa. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Tässä debatti ei nyt auennut, mutta olettaisin, että tässä olisi vasemmalta laidalta haluttu tuoda hyvin esille sitä asiaa, että on hienoa, että myös sieltä salin oikealta laidalta on selvästi tätä meidänkin linjaa kuunneltu. Ymmärtääkseni tuossa muutamissa edellisissä puheenvuoroissa siihenkin suuntaan, kun toisessa käsittelyssä esitämme vastalauseen lausumaa, näytti olevan puoltoa. Tämä oli oikeastaan todella miellyttävää kuultavaa. Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen muutokset ovat siis kannatettavia ja tarpeellisia. Siitä on oikein kiva tulla tähän puhujakorokkeelle puhumaan, kun olemme siitä asiasta samaa mieltä hallituksen kanssa. Eli nimikkeen ”törkeä kiskonta työelämässä” lisääminen lakiin — ja täten rangaistusten kiristäminen pahimmassa tapauksessa — on erittäin tervetullut muutos. On kuitenkin todettava se tosiseikka, mikä itse asiassa edellisessäkin puheenvuorossa todettiin, että hallituksen esittämät muutokset eivät vielä riitä vastaamaan työperäisen hyväksikäytön ongelmaan Suomessa. Kuten viime aikoina olemme saaneet lukea, työperäinen hyväksikäyttö on Suomessa huolestuttavan laaja ja yleinen ilmiö, johon puuttuminen vaatii entistä kovempia ja laajempia keinoja. Tämän vuoksi me tulemme toisessa käsittelyssä esittämään vastalauseessamme lausumaa, jossa vaaditaan hallitusta aloittamaan valmistelu alipalkkauksen kriminalisoimiseksi ja arvioimaan tässä valmistelussa ainakin Norjan mallin mukaista kriminalisointia. Eli tämä olisi juuri se seuraava steppi, mikä tässä voitaisiin ottaa, jotta me pystyttäisiin vielä entistä paremmin puuttumaan työperäiseen hyväksikäyttöön ja tukemaan niitä yrittäjiä ja yrityksiä, jotka toimivat reilusti — on tietenkin hienoa, että niitä ilman muuta on Suomessa isoin määrä yrityksistä, jotenka heille tässä myös on hyvä tukea osoittaa. Tämä alipalkkauksen kriminalisoiminen olisi hyvä malli viedä yhdessä eteenpäin. Se olisi tehokas, selkeä ja oikeudenmukainen keino työperäisen hyväksikäytön torjuntaan. Sitä ovat esittäneet myös useat ammattiliitot. Tässä esityksessä käsittelyssä oleva kiskonta työelämässä ‑säännös mahdollistaa puuttumisen vain osaan alipalkkatapauksista, ja erillinen kriminalisointi mahdollistaisi paljon laajemman puuttumisen tapauksiin. Elikkä se olisi juuri se työkalu, mitä tässä vielä jatkoksi tarvittaisiin. Se tarkoittaisi, että palkan tai sen osan maksamatta jättäminen olisi jo itsessään rangaistavaa. Tämän lisäksi SDP on esittänyt muun muassa ammattiliittojen kanneoikeuden mahdollistamista laissa. Myös siinä olisi erittäin hyvä työkalu kitkemään työperäistä hyväksikäyttöä. Kanneoikeus mahdollistaisi entistä laajemmin kanteiden nostamisen erityisesti kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevien hyväksikäytettyjen työntekijöiden puolesta. Toivoisinkin, että hallituksessa voitaisiin aloittaa myös tämän lakimuutoksen valmistelu, jotta muutos voitaisiin saada mahdollisimman nopeasti voimaan ensi kaudella, jos sitä ei enää tällä kaudella eduskunnan käsittelyyn ehtisi tuoda. Arvoisa puhemies! On siis syytä kiittää hallitusta tämän tarpeellisen esityksen tuomisesta eduskuntaan. Tämä on hyvä alku, mutta ongelman laajuus on kuitenkin niin suuri, että me tarvittaisiin vielä niitä vahvempia keinoja tämän työperäisen hyväksikäytön kitkemiseksi. Palataan siihen sitten vielä tämän kakkoskäsittelyn yhteydessä. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Ajattelin itsekin kiiruhtaa tähän saliin vielä keskusteluun mukaan, koska nyt on sillä tavalla aika harvinaislaatuinenkin tilanne, että olemme samasta kotikaupungista kotoisin olevan työministeri Marttisen kanssa samoilla linjoilla. Emme liian usein näin ole, niin siksi ajattelin tässä puheenvuoron positiivisessa hengessä käyttää. Kiitos, ministeri Marttinen, että tämmöisen esityksen toitte saliin. Eli kyllä, olemme ihan yhtä mieltä siitä, että tähän työllisyyden parantamiseen me tarvitaan aivan kaikki keinot käyttöön. Tämä käsittelyssä oleva esitys on kannatettava, koska on tärkeätä mahdollistaa työvoimaviranomaisille tulorekisterin laajempi tietojen käyttö tehtäviensä hoitamiseksi. Elikkä se on yksi työkalu lisää siihen työllistämisen työkalupakkiin — mitkä kaikki kylläkään eivät ole tällä kaudella olleet vaikuttavia, mutta nyt olemme kyllä samoilla linjoilla. Tässä voisi sanoa muutaman sanan vielä ehkä tästä tulorekisterin jatkokehittämisestä. Voisi miettiä, että sitä laajentaisi muillekin tahoille, esimerkiksi työttömyyskassoille, jotta ne pystyisivät paremmin tekemään tukipäätöksiä asiakkailleen. Ja sitten harmaan talouden torjunnassa nämä tulorekisterin kehittämisasiat ovat kyllä varmasti kanssa ihan hyviä työkaluja. Elikkä se tarjoaisi viranomaisille työkalun valvoa pimeän työn käyttöä ja veronkiertoa, alipalkkausta, tämäntyyppisiä työelämässä esiintyviä ongelmia, ja se vähentäisi sitä epäreilua kilpailua työmarkkinoilla ja tilkitsisi myös tietenkin veropohjaa, koska sitä kassavirtaakin vähän tähän maahan tarvittaisiin lisää. Näkisin, että tämä tulorekisterin kehittäminen myös lisäisi tasapainoa työmarkkinoille. Se olisi askel kohti reilumpaa työelämää siltäkin osin, että pystyttäisiin seuraamaan — jos siis tätä tulorekisteriä kehitettäisiin — mahdollisesti työehtosopimusten mukaisten vähimmäispalkkojen ja ylityökorvausten määriä ja muita, mikäli tätä jatkokehitettäisiin. Tänäänkin ollaan saatu valitettavasti lukea uutisia epäselvyyksistä marjanpoiminta-alalla. Tämäntyyppisissäkin asioissa nimenomaan jatkokehittämisen mahdollisuuksia näen. Näillä sanoilla vielä kiitos ministeri Marttiselle. Tosiaan vaihteeksi ihan kiva puhua täällä positiiviseen sävyyn. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Hallintovaliokunta on käsitellyt järjestyksessä kolmannen sisäisen turvallisuuden selonteon, joka muodostaa yhdessä ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon ja puolustusselonteon kanssa kolmen turvallisuusselonteon tärkeän kokonaisuuden. Käsittelimme nyt hyvin erilaista selontekoa kuin edellisellä kerralla, vuonna 2021. Turvallisuustilanteen muutos on ollut perustavanlaatuinen. Onkin olennaista, että tämä muutos näkyy niin selonteossa kuin sen käsittelyssä ja johtopäätöksissä. Kaikkien selontekojen ja turvallisuusstrategioiden pohjana on oltava yhteinen, ajantasainen tilannekuva sekä näkemys toimintaympäristömme uhkista, kehitysnäkymistä ja ‑tarpeista. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja maailman geopoliittinen murrosvaihe heijastuvat myös Suomen sisäiseen turvallisuuteen ja heikentävät sen ennustettavuutta. Kuten hallintovaliokunta korostaa mietinnössään, sisäinen ja ulkoinen turvallisuus kytkeytyvät erottamattomalla tavalla toisiinsa. Tämä on tärkeää tässä ajassa, jossa katseet ovat kääntyneet ulkoisen puolustuksen tarpeisiin. Sisäisen turvallisuuden viranomaiset — Rajavartiolaitos, poliisi ja pelastuslaitos — ovat kuitenkin viime viikkoinakin olleet etulinjassa, kun drooniuhkaa torjutaan ja siihen varaudutaan. Samalla sisäinen turvallisuus muodostaa turvallisuutemme ytimen, jonka varaan rakentuu vahva ja puolustamisen arvoinen Suomi. Arvoisa rouva puhemies! Viranomaisten toimintaedellytyksistä huolehtiminen, riittävät resurssit ja koulutettu, osaava henkilöstö ovat avainasemassa yhteiskuntamme turvallisuuden varmistajina. Samalla on huolehdittava riittävästä ennakoinnista uusien turvallisuusuhkien edessä, onpa kyse järjestäytyneen rikollisuuden uusista toimintamuodoista, terrorismin uhasta, hybridiuhkiin varautumisesta tai kriittisen infrastruktuurin suojaamisesta. Monet yksittäiset turvallisuusuhat kytkeytyvät laajempiin kokonaisuuksiin, jotka vaikuttavat koko yhteiskuntamme toimintaan. Esimerkiksi satamien häiriöttömän toiminnan varmistaminen on paitsi turvallisuus- myös huoltovarmuuskysymys. Kun jotain poikkeuksellista tapahtuu, on kyse sitten drooneista tai muusta varautumisesta, on suomalaisten voitava luottaa siihen, että tieto mahdollisesta turvallisuusuhasta saavuttaa heidät kaikki nopeasti. Nyt näin ei valitettavasti ole kuitenkaan aina käynyt. Uudet uhat haastavat meitä löytämään uusia keinoja sekä päivittämään lainsäädäntöä, toimintoja ja toimivaltuuksia, jotta uhkien laajemmilta vaikutuksilta voidaan välttyä. Erityisesti nykyisessä turvallisuustilanteessa on muistettava se, että normaaliaikojen viranomaistoimintamme turvaa meitä myös kriisi-, häiriö- ja poikkeustilanteissa. Tämän vuoksi rakenteiden, resurssien ja toimivaltuuksien pitää olla kunnossa nyt eikä vasta sitten hädän hetkellä. Arvoisa rouva puhemies! Monimutkaistuvien turvallisuusuhkien keskellä on yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden ja resilienssin kannalta keskeistä huolehtia myös arjen turvallisuudesta. On tärkeää ennaltaehkäistä sellaisia uhkia, joihin meillä on mahdollisuus vaikuttaa omalla toiminnallamme. On muistettava, että turvallisuus on kokonaisuus paitsi sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden osalta myös laajempana ilmiönä yhteiskunnassamme. Me sosiaalidemokraatit pidämme tärkeänä, että Suomen kokonaisturvallisuudesta huolehditaan kaikkina aikoina. Luottamus yhteiskuntaan, sen viranomaisiin ja ihmisten kesken, on tae sille, että Suomi on vahva ja pärjää myös mahdollisissa kriisitilanteissa. Sisäinen turvallisuus on kokonaisuus, jossa myös erilaiset ennaltaehkäisevät toimet ja eriarvoisuuden torjunta ovat tärkeässä roolissa. Emme halua luoda kasvualustaa nuoriso- ja jengirikollisuudelle, ääri-ilmiöille tai osattomuudesta kumpuavalle rikollisuudelle. Mikään raha tai toimivaltuudet eivät riitä turvallisuuden varmistamiseksi, jos yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden pohjaa murennetaan. Osana kokonaisturvallisuutta on huolehdittava oikeusvaltion toiminnasta, siitä, että apua saa hädän hetkellä ja että rikokset saadaan selvitettyä. On varmistettava, että ihmisillä on työtä ja tulevaisuudenuskoa. On huolehdittava, että lapset saavat oppia ja että sosiaali- ja terveyspalveluista pidetään huolta. Tälle kaikelle rakentuu turvallinen yhteiskunta. Arvoisa puhemies! SDP:n eduskuntaryhmä pitää hallintovaliokunnan mietintöä sisäisen turvallisuuden selonteosta ja sen johtopäätöksiä perusteltuina ja Suomen turvallisuuden kannalta oikeina. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Olen aikaisemmissa puheenvuoroissani käsitellyt pitkälti määräaikaisia työsuhteita ja tämän lain tuomaa epävarmuutta niiden muodossa, mutta on tässä esityksessä tosiaan muitakin epäkohtia, kuten lomautusilmoitusaikojen lyhentäminen, joka myös esityksessä on mukana. Se on asia, joka kohdalle osuessaan muuttaa nopeasti palkansaajan ja hänen lähipiirinsä, perheensä, arkea ja elämää, ja se on suora taloudellinen sanktio, kuten edellä edustaja Lyly hyvin kuvasi. Jos nämä lomautusilmoitusajat lyhennetään 14 päivästä 7 päivään, niin kyllä se on sillä tavalla, että siinä viikossa pitää aika paljon ihmisen sopeutua uuteen elämäntilanteeseen nopeasti. Se seitsemän päivän lomautusilmoitusaika on kyllä niin lyhyt, että jos mietitään, että siinä elämä muuttuu viikon aikana ja pitäisi järjestellä asioita ja sopeutua koko perheen siihen uuteen tilanteeseen, niin siinä on vaikka lainojen neuvottelemiset maksuvapaiden suhteen tai lasten päivähoitopaikka-asioiden hoitamiset, erinäisten tilausten peruuttamisia, siinä tulee aika paljon arjen asioita, joita siinä tulee sitten nopeasti hoitaa, ja tarvittavat säästötoimet voivat olla jopa mahdottomia toteuttaa sen seitsemän päivän lomautusilmoitusajan kuluessa. Tämä taloudellinen sanktio tulee tässä vielä kylkeen. Kyllä näillä vain vaikutuksia on. Myös tämä takaisinottovelvoitteen poistaminen on omiaan lisäämään sitä palkansaajan heikompaa asemaa työmarkkinoilla, niin kuin valiokunnan asiantuntijalausuntojen mukaan takaisinottovelvoitteen poistaminen heikentää myös työntekijöiden työsuhdeturvaa. Tiedän itse työelämästä tapauksia, että henkilö on irtisanottu ja miltei saman tien on lähes samoihin tehtäviin palkattu uusi henkilö. Tämänkaltaiset tilanteet tulevatkin varmasti lisääntymään tämän myötä. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Edustaja Satonen otti esiin puheenvuorossaan yhden aivan ydinasian tästä ongelmasta eli juuri sen, että meillä ei ole riittävästi työpaikkoja. Nämä toimenpiteet, mitä te, hyvä hallitus, teette heikentämällä työmarkkinoita ja palkansaajien asemaa, eivät valitettavasti työpaikkoja lisää. Kysynkin tässä suoraan teiltä: Mitä mieltä te olette sellaisesta asiasta, kun tiedän työelämästä esimerkiksi tilanteen, että henkilö, joka on määräaikaisuuksilla ollut työnantajan palveluksessa, sai 10-vuotismitalin? Tässä voisi kuvitella, että jonkunnäköistä ketjutusta ja perusteettomuuttakin on olemassa. Mitä mieltä olette tällaisesta tilanteesta?
Arvoisa rouva puhemies! Me olemme tässä salissa aivan liian usein tässä samassa tilanteessa, jossa käsittelemme lakiesitystä, joka heikentää palkansaajan asemaa ja on omiaan myös lisäämään epävarmuutta työmarkkinoille. Tosiaan tänään tässä toisessa käsittelyssä oleva laki määräaikaisuuksien helpottamisesta tulisikin jättää säätämättä. Valiokuntakäsittelyn jälkeenkin esityksen perusongelma säilyy muuttumattomana, eli se lisää työelämän epävarmuutta ja syrjintäriskiä. Työnantaja voi siis jatkossa tehdä vuoden mittaisen määräaikaisen työsopimuksen ilman perustetta ja sen jälkeen jatkaa työsuhdetta perustellulla määräaikaisuudella. Tämä avaa väylän, jossa määräaikaisuutta voidaan käyttää pysyvän työvoiman tarpeen täyttämiseen. Lisäksi tämä laki toimii käytännössä pidennettynä koeaikana, kun työsuhde voidaan päättää määräaikaisuuden päättymiseen ilman irtisanomisperustetta. Hallitus perustelee työelämäheikennyksiään aina työllisyyttä kasvattavilla vaikutuksilla, mutta ainoa, mikä näillä toimilla kasvaa, on työelämän epävarmuus. Määräaikaisuuksien lisääntyminen tulee oletettavasti kohdistumaan erityisesti aloille, joilla ne ovat jo nyt yleisiä ja joilla työskentelee paljon naisia. Jopa hallituksen omassa esityksessä todetaan, että esitys voi lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Valiokunnan asiantuntijalausunnoissa tuotiin esiin, että määräaikaisten työsopimusten käytön helpottaminen sekä irtisanomismahdollisuuden laajentaminen heikentäisivät merkittävästi työntekijän työsuhdeturvaa ja lisäisivät epätyypillisten työsuhteiden käyttöä. Tästä onkin helppo mennä luottamuksen teemaan, kun mietitään, mitä tällä hetkellä yhteiskunta kaipaa, mitä meidän nuoret kaipaavat. He kaipaavat luottamusta tulevaisuuteen, he kaipaavat luottamusta siihen, että uskaltavat perustaa perheen, että on töitä tulevaisuudessa. Miten he rakentavat tasapainoista tulevaisuutta, kun työmarkkinat ovat epävarmat ja pirstaleista työsuhdetta on luvassa? Tämä varmasti vaikuttaa myöskin perheen perustamishaluihin. Tässä on monta seikkaa tuotu esille, ja olen vahvasti sitä mieltä, että nyt kun vielä on mahdollisuus, niin tämä huono esitys tulisi kaataa ja palauttaa se takaisin sinne elinkeinoelämän pöytälaatikkoon ja jättää sinne pölyttymään. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kyllä tässä työsuhdeturvan mureneminen ja epävarmuuden kasvu ovat nyt vaan valitettavasti käsillä. Jos tässä ihan nämä ydinasiat vielä kertaan ja itse asiassa peilaan ne työsuojeluviranomaisten toimintaan ja siihen, että on uusi Lupa- ja valvontavirasto perustettu, niin sitä kautta minulla on huoli siitä, miten työsuojeluviranomaisten resurssit tulevat riittämään, kun valiokuntakäsittelyn jälkeenkin tämän esityksen perusongelma säilyy kuitenkin muuttumattomana. Tämä esitys lisää määräaikaisia työsuhteita ja erityisesti perusteettomia määräaikaisuuksia, ja vaikka tähän esitykseen on tehty muutoksia, mitä tässä keskustelussa on tuotu esiin, niin tämä kokonaisvaikutus ei kuitenkaan muutu: työnantaja voi edelleen tehdä vuoden mittaisen määräaikaisen työsopimuksen ilman perustetta ja sen jälkeen jatkaa työsuhdetta perustellulla määräaikaisuudella. Tämä avaa käytännössä sen väylän, jossa määräaikaisuutta voidaan käyttää pysyvän työvoiman tarpeen hoitamiseen, ja se on omiaan lisäämään sitä epävarmuutta. Kun me mietitään taas niitä nuoria, jotka työelämään siirtyvät ja joilla pitäisi sitä tulevaisuudenuskoa löytyä, niin tämä ei sitä ole kyllä ainakaan vahvistamaan. Samalla työnantajan velvollisuus arvioida työvoiman pysyvyyttä siirtyy käytännössä sivuun ensimmäisen sopimusvaiheen osalta. Tämä on työoikeudellinen muutos, joka murtaa nykyisen järjestelmän keskeisen periaatteen eli sen, että määräaikaisuus on poikkeus ja pysyvä työ pääsääntö. Kyllä tämä sen väylän taas avaa, että määräaikaisuuksista tulee enemmän sääntö kuin poikkeus. Se on selvää, että se kehitys ei ole linjassa EU:n määräaikaisdirektiivin kanssa, jonka lähtökohta on päinvastainen, että määräaikaisia työsuhteita tulisi vähentää eikä lisätä. Suunta on tässäkin jälleen täysin väärä. Seurauksena on se kehitys, että pysyvien työsuhteiden sijaan yleistyy epätyypillinen ja epävarmempi työsuhdemuoto eli määräaikaisuus. Hallitus kuitenkin aina perustelee työelämäheikennyksiään työllisyyttä kasvattavilla vaikutuksilla, mutta ainoa, mikä tällä kasvaa, on se työelämän epävarmuus. Kyllä, kuten tässäkin salissa on monesti todettu, hallituksen omassa esityksessä todetaan, että esitys voi lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Tämä on mielestäni äärimmäisen vahva lause, kun se täällä on todettu, ja se ei ole mikään sivuseikka, vaan se on ihan suora tunnistettu riski, mikä nyt sitten mahdollistetaan työmarkkinoille. Kyllä meidän on ihan syytä olla aidosti huolissaan tämän lain vaikutuksista. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Olen aiemmin toiminut 13 vuotta työsuojeluvaltuutettuna isossa globaalissa yrityksessä ja nähnyt monenmoista työelämäasiaa ja valitettavan monet yt-neuvottelutkin käynyt neuvottelijana. Ymmärrän oikein hyvin sen, että erikokoisilla yrityksillä on erilaisia tarpeita ja haasteita ja toimintaympäristöt ovat hyvin erilaiset eri yrityksillä. Tämän vuoksi arvostankin suuresti sitä, mitä kuulimme puhujakorokkeelta edustaja Lundénilta. Hän on poistunut jo salista, mutta oikein mielelläni kuuntelin hänen terveisiään omasta yritystoiminnastaan, ja arvostan sitä kyllä suuresti. Hallitus on ottanut kyllä tietynlaista riskiä näissä palkansaajan aseman heikentämisissä ja siinä, että se pyrkii näin radikaalisti muuttamaan työelämää yhden hallituskauden aikana ja horjuttaa sitä hyvinvointia myös siellä työpaikoilla näillä toimenpiteillään. Näillä suunnitelluilla muutoksilla on aika paljon negatiivisia välillisiä vaikutuksia työn tuottavuuteen, mitä edustaja Lyly edellisessä puheenvuorossa hyvin otti esille. Niitä ei ole kyllä arvioitu riittävällä tavalla. Ihan esimerkiksi nämä kaikki lakimuutokset heikentävät työhyvinvointia hyvin runsaasti. Tiedetään, että työhyvinvoinnilla on suuri vaikutus työn tuottavuuteen sitä kautta, että se inhimillinen pääoma, mikä ei ole koneissa ja laitteissa vaan on meissä ihmisissä, on se, millä me innovaatioita ja uusia tuotteita luodaan. Nämä ovat kaikki nyt vastoin sitä, miten ihminen voi hyvin työssään, nämä heikentävät sitä tasapainoa. Minä pelkään, että sillä tavalla työn tuottavuus kärsii vielä enemmän niitten välillisten vaikutusten kautta kuin mitä edustaja Lyly otti esille prosentteina. Eli kyllä me viedään työelämää tosi paljon väärään suuntaan. Sitten jos me vielä mietitään meitä Suomena: Ollaan pieni reunamarkkina Euroopassa. Meillä ei ole täällä liikaa vahvuuksia. Yksi vahvuus meillä on se osaaminen, mikä meillä on. Valitettavasti kyllä myöskin koulutuksesta on leikattu. Sellainen innovaatiopolitiikka pitäisi saada meille yhdeksi keskeiseksi, että me saadaan uusia korkean jalostusasteen vientituotteita, mutta se vaatii sitä, että meillä on hyvinvoivia työntekijöitä myös tulevaisuudessa, jotta he voivat luottaa siihen, että he sitoutuvat niihin yrityksiin pitkäksi aikaa. Tämmöinen näkökanta vielä. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tässä tuli hieman kiire istuntosaliin, mutta juuri kerkesin vähän hengästyneenä puhumaan. Mutta mennään sitten tähän erittäin tärkeään asiaan, eli nyt ollaan jälleen heikentämässä palkansaajan asemaa, ja me ollaan aivan liian monta kertaa tässä samassa tilanteessa tässä istuntosalissa oltu. Itsellänikin on aika paljon kokemusta työelämän edunvalvontatouhuista, ja olen valitettavasti ollut turhan monissa yt-menettelyissä mukana neuvottelijana. Voin sanoa, että siinä ihmisen, palkansaajan, asema ja perheen elämä muuttuvat aika nopeasti, kun kohtaa yt-menettelyt. Nyt kun näitä aikoja vielä lyhennetään, niin siinä tavallisen nopeasti ihmisen elämä muuttuu ja se kyky reagoida tietenkin heikkenee siinä samaan aikaan. Tätä ketjuttamista, mitä pelkään tosi paljon, että se lisääntyy, olen valitettavasti nähnyt työelämässä kohtuullisen läheltäkin ja jopa tilanteita, että kymmenvuotismitalin on saanut henkilö, joka on määräaikaisilla työsuhteilla. Tämä on sellainen asia, että se minua ihmetyttää tosi paljon, jos kymmenen vuotta on henkilön työpanos kelvannut yritykselle ja ilmeisen iso tarve on ollut, koska on niin pitkään siinä ollut määräaikaisilla ja niitä on aina jatkettu. Minä ymmärrän yrityksen näkökannan siinä, että tällainen henkilöhän on tosi hyvä henkilöresurssi sille yritykselle, koska hänellä on ammattitaito, hän voi tulla ilman perehdytyksiä tai ainakaan mitään raskaita perehdytyksiä ja työhön opastuksia takaisin aina töihin, kun hänelle soitetaan sinne kotiin. Tämäntyyppinen työelämän epätasa-arvo ei saisi lisääntyä, mutta tämä laki kyllä mahdollistaa tämäntyyppistä toimintaa yhä enemmän. Valitettavasti tietenkin tässä työelämässä kohdistuu nyt enemmän naisiin tämäntyyppinen epätasapaino, mitä tämä laki tuo tullessaan. Eli tämmöinen huoli tähän väliin, ja kiitos vielä, arvoisa puhemies, että teillä oli malttia hieman odottaa, että pääsin paikalleni. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Työelämä todellakin tarvitsee tasapainoa eikä epävarmuutta. Jos mietitään nuorten henkilöiden perheen perustamista muun muassa, niin kyllähän se valtavaa epävarmuutta lisää, että tulee mahdollisuuksia, että on määräaikaisuuksien ketjutuksia yhä enemmän ja enemmän. Tiedän työelämästä sellaisenkin tapauksen, että määräaikaisilla työsuhteilla mentiin niin pitkälle, että saatiin työnantajan myöntämä kymmenen vuoden kunniamerkki. Mitä te sanotte tällaiselle henkilölle? Hän ei ole kymmeneen vuoteen pystynyt suunnittelemaan kunnolla elämäänsä eteenpäin, mutta hänen ammattitaitonsa on aina kelvannut samalle työnantajalle kuitenkin. Mitä te sanotte tällaiselle? Kymmenen vuotta määräaikaisuuksia.
Arvoisa puhemies! Jatkan hieman edustaja Kokon kanssa samoilla linjoilla tästä. Mukavaa välillä puhua sillä tavalla positiiviseen sävyyn, kun arvostettu ministerikin tuossa otti asian esille. Tosiaan Syyttäjälaitoksen työ on viime vuosina muuttunut ja muuttuu koko ajan vaativammaksi rikosasioiden monimutkaistumisen myötä ja digitalisaation ja kansainvälisten rikoskokonaisuuksien lisääntymisen myötä. Samalla on noussut esiin huoli kasvavasta työkuormasta ja pitkittyvistä käsittelyajoista. Ihan selkeästi koko oikeudenhoidon ketju on turvattava sillä tavalla, että käsittelyajat eivät pääse pitenemään — oikeusvaltion yksi perusasia. Tämä työkuorma-asia on tietenkin tärkeää tosiaan nostaa esille, ja että näihin haasteisiin vastaaminen edellyttää muutakin kuin vain rakenteiden tarkastelua eli niiden resurssien pitää olla kunnossa. Esityksen tavoitteena on selkeyttää johtamista, vähentää päällekkäisyyksiä ja yhtenäistää toimintatapoja. Nämä ovat kannatettavia asioita, ja juuri sitä tuotantotehokkuutta niillä saadaan. On perusteltua pyrkiä siihen, että syyttäjien työaika kohdentuu mahdollisimman pitkälti siihen varsinaiseen syyttäjän työhön. Tietojärjestelmiä ja tiedonhallintaa koskevat muutokset ovat kokonaisuuden ytimessä, ja sujuva tiedonkulku viranomaisten välillä on välttämätöntä, mutta sen rinnalla on pidettävä huolta siitä, että järjestelmät ovat aidosti käytettäviä, koska liian usein törmäämme myös siihen, että järjestelmien myötä tulee sitten myös muuta työaikaa niiden ympärillä käytettäväksi. Eli digitalisaation onnistuminen mitataan lopulta sillä, helpottaako se sitten sitä lopullista työntekoa vai ei. Mutta ihan hyvä lähteä tällaista kokonaisuutta viemään eteenpäin. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tänään debatissa, mitä kävimme useamman tunnin, peräänkuulutettiin paljon positiivisuutta ja positiivista näkökantaa. Haluankin aloittaa tämän nyt positiivisesti ja kiittää arvoisia ministereitä Marttinen ja Multala, kun olette täällä keskustelemassa meidän kanssa ja kuuntelemassa meidän viestiä. Se on arvostettavaa. Valitettavasti tämä minun positiivisuuteni loppuu aika lailla näihin sanoihin. [Vasemmalta: Rehellisyys on hyvä asia!] Kuten täällä on monesti todettu, hallituksen talouspolitiikka on epäonnistunutta. Työllisyys, talouskasvu ja velkaantumisen taittaminen ovat Orpon ja Purran hallituksen kolme keskeistä tavoitetta, joista jokaisessa hallitus on valitettavasti epäonnistunut. Hallitus on ollut kykenemätön politiikallaan tukemaan työllisyyttä ja kasvua, ja hallituksen leikkauspolitiikka on heikentänyt satojentuhansien suomalaisten toimeentuloa ja siten vaikuttanut negatiivisesti suoraan kotimaiseen kysyntään. Samalla hallituksen kurjistava politiikka yhdistettynä negatiiviseen puheeseen ja näköalattomuuteen on vienyt suomalaisten ja erityisesti nuorten luottamuksen ja uskon tulevaisuuteen. Hallituksen työelämäpolitiikka puolestaan lisää työelämän epävarmuutta. Kun tulevaisuus näyttää epävarmalta, lisääntyy pahan päivän varalle säästäminen ja kuluttaminen vähenee. Hekään eivät kuuluta, joilla olisi siihen varaa, joten hallituksen oma viestintä ja omat toimet ovat saaneet omalta osaltaan sisämarkkinat sakkaamaan. Nyt kuulimme tänään, ja olemme viime kuukausina kuulleet, että viesti on kyllä muuttunut positiiviseen asentoon. Nyt vielä sille viestille pitäisi olla vähän katetta. Arvoisa puhemies! Hallituksen elinkeinoelämää palvelevan politiikan piti korjata maan talouden ongelmat. Työntekijöiden oikeuksien heikentämisen piti nostaa työllisyyttä ja tukea talouskasvua. Kuitenkin kaikista hallituksen tekemistä heikennyksistä huolimatta työttömyys on korkeinta sitten 1990-luvun ja talouskasvu laahaa. Vain epävarmuus on lisääntynyt. Hallituksen lupaamat 100 000 työpaikkaa jäivät papereihin. Todellisuus on lähes päinvastainen. Hallituksen politiikan keskeinen ongelma onkin siinä, että Suomen talouden ja työllisyyden ongelmien korjaamisen sijaan se on keskittynyt ideologisiin toimiin työntekijöiden oikeuksien ja ammattiyhdistysliikkeen heikentämiseksi. Todellinen työllisyydenhoito on saanut väistää sivuun näiden kokoomuksen ja elinkeinoelämän pitkäaikaisten tavoitteiden alta. Tässä yhteydessä onkin hyvä kuuluttaa sitä pitkää elinkeinopoliittista katsetta, mitä me tässä salissa tarvitsisimme. Arvoisa puhemies! Sen sijaan, että hallitus olisi pystynyt myöntämään oman politiikkansa epäonnistumisen ja muuttanut suuntaa, on se löytänyt syyllisen aina edellisestä hallituksesta tai maailmalta. On totta, että maailman tilanne ei ole ollut kovin suotuisa tai vakaa, mutta Suomi on jäänyt selkeästi jälkeen muusta Euroopasta ja keskeisistä verrokkimaista. Maailmantalouden suhdanteet ovat samat koko Euroopassa, mutta me Suomessa laahaamme perässä. Edellisen hallituksen syyttäminen kolmen vuoden vallassaolon jälkeen on vain harhautusta hallituksen omasta epäonnistumisesta. Tämä hallitus ottaa enemmän velkaa kuin edellinen, vaikka tämän hallituksen ratkaistavana ei ole koronan aiheuttamaa kriisiä. Marinin hallitus jätti myös perintönään ennätyskorkean työllisyyden, joka on myös romutettu. Viime kuun kehysriihessä olisi ollut mahdollisuus muuttaa linjaa ja tehdä aitoja työllisyys- ja kasvutoimia. Sen sijaan saimme kehysriihestä vain hyvin pieniä toimia sinne tänne. Iso osa näistä hallituksen toimista on kyllä kannatettavia mutta kuitenkin riittämättömiä vastaamaan talouden nykytilanteeseen. Samalla kehysriihi oli viimeinen todistus siitä, että velkaantumisen taittamisen tavoite tulee jäämään hyvin kauas. Hallitus on jättämässä vastuun tästä kaikesta ja sen hoitamisesta seuraajalleen, kun hallitus on käyttänyt aikaansa edellisen hallituksen syyttämiseen ja luovuttaa ja nyt lyö työhanskat tiskiin keskeisten tavoitteidensa kanssa. Olisi aika arvioida omaa toimintaa hyvin kriittisesti ja miettiä sitä, pitäisikö hallituksen nyt erota. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tänään tässä salissa on jonkun verran puhuttu viestinnästä. Muistellaanpas muutaman vuoden taakse hallituksen alkutaivalta: ensimmäiset kaksi vuotta me kuulimme täällä salissa vain pelottelu- ja kriisiviestintää teiltä. Tämän pelotteluviestin vuoksi te osittain saitte myös kotimarkkinat sakkaamaan, koska nekään kotitaloudet, joilla olisi ollut varaa, eivät uskaltaneet kuluttaa. Te huomasitte tämän kahden vuoden jankutuksen jälkeen ja käänsitte positiivisen draivin päälle. Mutta nyt tämä on jäänyt pelkästään viestinnäksi, niitä tekoja ei ole vieläkään nähty. Moni kaipaisi nyt niiden puheiden lisäksi tekoja, jotka näkyisivät tavallisille suomalaisille positiivisessa hengessä. Palkkojen nousu ei tähän nyt käy, sillä se on ammattiliittojen ansiota. Eli mitä tekoja te teette heidän eteen, keillä on vaikeata pärjätä arjessa? Miten heille saadaan luotua sitä positiivista kuvaa? Arvoisa hallitus, te olette kyllä hukanneet oman aikanne. Pitäisikö nyt tehdä jotkut omat johtopäätökset, kun tulostauluja katselee? — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! [Välihuutoja] — Täältä on kiva muuten kuunnella itse asiassa tätä keskustelua myöskin. Mutta mennään asiaan, arvoisa rouva puhemies. Hallituksen viimeinen kehysriihi ja tämä julkisen talouden suunnitelma ovat kyllä osoituksia hallituksen epäonnistumisesta. Hallitus on epäonnistunut kaikissa keskeisissä tavoitteissaan: työllisyyden kasvattamisessa, talouskasvun tukemisessa ja velkaantumisen kääntämisessä. Hallitus on suoraan sanottuna luovuttanut näiden tavoitteiden suhteen, ja velkaantumista ei näytetä saavan kuriin, kuten on valtiovarainministeri Purrakin jo myöntänyt. Vuosittainen velanotto tämän julkisen talouden suunnitelman lopussa nousee jopa koronavuosien tasolle, ja silloin elettiin poikkeusoloja. On kyllä pakko käyttää taas termiä, että tämä tulostaulu on karmeaa katseltavaa. Kehysriihestä odotettiin toimia maan korkean työttömyyden ja laahaavan talouskasvun ratkaisemiseksi, mutta lopputulos on pettymys. Hallitus toki aikoo toteuttaa muutamia positiivisiakin toimia, kuten työmatkavähennyksen omavastuun laskemisen, pitkäaikaistyöttömien kouluttautumisen tukemisen sekä nuorisotyöttömyyspilotin käynnistämisen. Nämä ovat kuitenkin melko pieniä toimia ottaen huomioon tämän tilanteen ja työttömyystilanteen vakavuuden. Euroopan surkein työllisyyskehitys kun tässä maassa on, niin me kaivattaisiin todellakin vähän järeämpiä työkaluja tämän tilanteen korjaamiseen. Hallituksen työmarkkinapolitiikassa on priorisoitu kokoomuksen ja elinkeinoelämän tavoitteita työntekijöiden oikeuksien heikentämiseksi. Todettakoon vielä, että kyllä tässä myös perussuomalaiset ovat tyylikkäästi olleet mukana palkansaajan asemaa heikentämässä. Sen vuoksi työllisyyden hoito on jäänyt toissijaiseksi asiaksi. Työllisyystilannetta eivät pelkät laskennalliset työpaikat auta. Sen sijaan hallituksen politiikka on vaikeuttanut työllisyyden nostamista, kun toimeentuloleikkaukset, epävarmuuden lisääminen, ovat heikentäneet kotimaista kulutusta ja sisämarkkinaa. Kun epävarmuus kasvaa, kasvaa myös säästäminen pahan päivän varalle. Me tarvittaisiinkin sellaista pitkää katsetta, ja yhtenä tällaisena esimerkkinä sanoisin, että teollisuuspolitiikka on sellainen, missä sellaista kymmenen vuoden pitkää katsetta pitäisi pystyä meidän tässä salissa luomaan, jotta saamme tänne investointeja ja sitä kautta työpaikkoja. Hallituksen olisi pitänyt suunnata nämä voimavarat palkansaajien aseman heikentämisen sijaan työllisyyden parantamiseen ja talouskasvun tukemiseen, mutta hallitus jättää myös tämän velan seuraavalle hallitukselle ratkaistavaksi korkean työttömyyden ja työmarkkinoiden vaikeuttamisen lisäksi. Olette kyllä, nykyinen hallitus, arvostellut edellistä todella paljon ja näytätte myös siirtävän vastuuta seuraavalle hallitukselle, joten mielestäni on aiheellista kysyä: mihin te olette käyttäneet oman aikanne? — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kuulimme kyllä äsken ministeriaitiosta erikoista tekstiä edellisessä puheenvuorossa siitä, että jos järjestöltä leikataan, etteikö se olisi leikkaus ihmiseltä, joka tarvitsee tukea ja apua. Kyllä se on selvä leikkaus siitä. Mutta nykyisen hallituksen perintö tulevalle tulee olemaan rumaa katseltavaa. Saitte edelliseltä hallitukselta hyvän perinnön työllisyydessä, [Naurua perussuomalaisten ryhmästä] ja sen te olette kyllä romuttaneet. Mutta se ei ole karmein asia tässä hommassa, vaan karmein asia on se, että budjettiriihessä kirkastui se asia, että velkaantuminen vain teidän johdollanne jatkuu, ja tämän tulee maksamaan aivan tavallinen suomalainen. [Puhujan mikrofoni sulkeutuu — Ben Zyskowicz: Ja nyt ne demareiden säästökohteet, olkaa hyvä!] — Noin, nyt saimme mikrofonin takaisin päälle. Arvoisa hallitus! Arvoisa pääministerin sijainen Purra, olette nyt ollut kolme vuotta hallituksessa ja haukkunut edellistä hallitusta, ja nyt te siirrätte vastuun tulevalle hallitukselle. Mihin te olette hukannut tämän oman aikanne?
Arvoisa rouva puhemies! Kun tuossa debatissa tuo minuutti on kovin, kovin lyhyt aika käsitellä näin tärkeitä asioita, niin jatkan hieman vielä tästä meriliikenteen teemasta ja sen merkityksestä. Tässä on tullut puheenvuoroissakin esille se, että yli 90 prosenttia meidän viennistä ja tuonnista kulkee meriteitse, ja ollaan tässä mielessä todellakin saarivaltio, joka on siis täysin riippuvainen meille tuotavista tuotantopanoksista ja myös siitä, että ne tuotteet, mitä me täällä valmistetaan, me saadaan sitten maailmalle. Me ei millään muulla tavalla niitä pystytä täältä... Raiteita ei esimerkiksi Narvikiin siinä määrin pystytä koskaan kehittämään, että me voitaisiin sitten näitä meidän tuotteita täysmääräisesti sitä kautta viedä, jotenka tämän takia se meriliikenteen toimivuuden turvaaminen kaikissa tilanteissa on maamme huoltovarmuuden ja turvallisuuden kannalta aivan keskeistä. Meriliikenteen toimivuus ja kilpailukyky on luonnollisesti keskeinen tekijä kansantalouden kannalta. Itämeren turvallisuustilanteen kiristyessä myös meriliikenteen epävarmuus lisääntyy, ja se näkyy myös kustannuksissa. Tämä korostaa merenkulun turvallisuuden ja toimintaedellytysten ylläpitämistä tässä hetkessä, mutta samalla on tehtävä pitkäjänteistä työtä merenkulun kehittämiseksi. Meidän on myös löydettävä uusia keinoja kestävän meriliikenteen edistämiseksi ja fossiilisten polttoaineiden riippuvuuden vähentämiseksi. Erityisesti talvimerenkulun toimivuus on Suomen vientiteollisuuden elinehto, esimerkiksi jäänmurtajien riittävyys ja kilpailukykykysymykset, mikä ratkaisee vientimme toimintavarmuuden. Samalla on varauduttava Itämeren muuttuneeseen turvallisuustilanteeseen kehittämällä vaihtoehtoisia reittejä ja satamia sekä pitämällä suomalainen kauppalaivasto vahvana. Meriliikenne ei ole vain liikennepolitiikkaa, se on ihan yhtä lailla teollisuus-, turvallisuus- ja huoltovarmuuspolitiikkaa, joka vaatii pitkäjänteistä satsausta satamien, väylien ja laivaston toimintaedellytyksiin. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tässä on jo tullut esille yhtenä erittäin tärkeänä ja kriittisenä asiana merenkulun sujuvuus, ja meriliikenteessä oikeastaan yksi tuotantoketjun osa on tämä satamien syöttöliikenne. Eli meidän pitää varmistaa se, että meillä ovat raideliikenne ja myös maantiet siinä kunnossa, että satamien syöttöliikenne ei häiriinny. Se on meille aivan kriittinen osa-alue niin huoltovarmuuden kuin tuonnin ja viennin ja talouden kannalta. Aika paljon meillä on huonokuntoisia siltoja, ja se on hyvä ottaa myös esille, että raskas kalusto ei pysty kulkemaan, eikä itse asiassa kevyempikään kalusto, jos sillat eivät ole siinä kunnossa, että niiden yli voi raskasta kalustoa ajaa. Eli merenkulun merkitys on valtavan tärkeä, ja on hienoa, että se oli tässä esittelyssä otettu esille. Tavallaan sitä tuotantoketjun osaa siinä haluan vielä korostaa, että niiden tavaroiden pitää myös liikkua satamista käyttökohteisiin. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Eduskunnassa on keskusteltu aivan syystäkin paljon hallituksen epäonnistumisesta maan talouden ja työllisyyden hoidossa, mutta hallituksen yksi keskeinen epäonnistuminen on köyhyyden kasvu tässä maassa. Entistä yhä useammat suomalaiset joutuvat arjessaan pohtimaan, miten rahat riittävät menoihin. Kasvavat ruokajonot, häätöjen ja asunnottomuuden lisääntyminen ja lapsiperheiden lisääntyvät haasteet kertovat karua kieltä hallituksen leikkausten seurauksista. Toimeentulon haasteet koskevat työttömiä, eläkeläisiä, opiskelijoita, työssäkäyviä, pienyrittäjiä. Hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset ja elinkustannusten nousu vaikuttavat laajasti suomalaisten arjessa pärjäämiseen. Hallitus on tehnyt useita leikkauksia työttömyysturvaan ja asumistukeen, heikentänyt opiskelijoiden toimeentuloa, nostanut sotepalveluiden maksuja, nostanut arjen kustannuksia ennätyskorkealle yleisen arvonlisäverokannan korotuksella. Kaiken tämän päälle hallitus on vielä leikannut kaikista viimesijaisimmasta tuesta, toimeentulotuesta, niin, että tuen tasoksi voi jäädä pahimmillaan alle 300 euroa kuussa. Luullaanko hallituksessa todella, että tällaisella voi tulla täällä meidän maassa toimeen? Hallituksen aloitteessa pääministeri Orpo lupasi, että keneltäkään ei vaadita kohtuuttomuuksia, mutta minun mielestäni tämä on kyllä jo todella kohtuutonta. Arvoisa puhemies! Toimeentulon haasteet koskevat myös monia pienituloisia työssäkäyviä ja pienyrittäjiä. Palkka ei kaikilla meinaa enää riittää itsensä ja perheensä elättämiseen. Monet ovat muun muassa osa-aikatyössä vasten tahtoaan, kun kokoaikaista työtä ei ole riittävästi saatavilla. Tähän vaikuttavat myös kohonneet elinkustannukset ja hallituksen arvonlisäveron korotukset. Samalla hallitus painottaa tekemänsä veronalennukset niin, että kaikista hyvätuloisimmat saavat selkeästi eniten lisää käteen, kun monelle duunarille ei jää juuri mitään lisää. Tilastoissa näkyvä ostovoiman nousu on työntekijöiden liittojen neuvottelemien palkankorotusten eikä hallituksen ansiota. Suuryrityksille kyllä löytyy vielä ensi vuodelle useiden satojen miljoonien verolahja. Arvoisa puhemies! Keskustelussa on nostettu esiin monia hätkähdyttäviä lukuja, mutta niistä ehkä kaikista huolestuttavin on pienituloisissa perheissä asuvien lasten määrän kasvu leikkauksien myötä jopa 31 000 lapsella. Lapsena koettu köyhyys vaikuttaa tutkitusti pitkälle aikuisuuteen. Köyhyydessä kasvaminen heikentää lapsen hyvinvointia monin tavoin ja usein vaikuttaa myös pärjäämiseen opinnoissa. Kenenkään lapsen ei pitäisi joutua stressaamaan perheensä taloudesta, mutta aivan liian moni joutuu näin tällä hetkellä tekemään. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Politiikkatoimilla tulisi vähentää köyhyyttä, ei lisätä sitä, mutta nyt teidän toimillanne, hallitus, köyhyys on lisääntynyt. Nyt kun hallitus pian kokoontuu viimeiseen varsinaiseen kehysriiheensä, on paikallaan kysyä, millaisia päätöksiä hallitus aikoo tulevassa kehysriihessään tehdä koskien pienituloisia ja millaisia arvovalintoja aiotte tehdä vähävaraisten osalta. [Perussuomalaisten ryhmästä: Lisää töitä!] Syyt Suomen talouskehityksen surkeaan tilaan löytyvät osaksi myös hallituksen omista epäonnistumisista, eivät niistä kodeista, joissa päivästä toiseen kamppaillaan työttömyyden ja elinkustannusten kanssa. Arvoisa ministeri Purra, oletteko valmiit huomioimaan heitä, keillä on vaikeaa pärjätä tällä hetkellä arjessa, ja esimerkiksi tarkastelemaan asumistuen ja työttömyysturvan suojaosien poistoa?
Arvoisa herra puhemies! Suomessa on jo pitkään ollut tarve löytää kohtuullisempi tapa hakea oikeutta arjen riita-asioissa ja erityisesti vuokrariidoissa, joissa vastakkain voivat olla, ja melko useasti ovatkin, aivan tavalliset ihmiset. Hallituksen esitys pienten riita-asioiden menettelystä vastaa tähän tarpeeseen melko hyvin. Liian moni vuokralainen tai vuokranantaja luopuu asiansa viemisestä oikeuteen, ei siksi, että se asia olisi vähäpätöinen, vaan siksi, koska riski on liian suuri. Nykyisin häviäjä voi joutua maksamaan vastapuolen kuluja useita tuhansia euroja, ja tämä on riski, jota moni ei uskalla ottaa. Nyt ehdotettu menettely rajaa kuluriskin enintään noin tuhanteen euroon. Se on iso askel kohti oikeuden saatavuutta, jonka tulee olla oikeus kaikille eikä vain varakkaille. Uusi menettely tekee prosessista myös yksinkertaisemman ja nopeamman. Asia voidaan ratkaista pitkälti kirjallisesti, tai asianajaja ei ole välttämätön. Tuomari ohjaa prosessia aktiivisesti ja huolehtii siitä, että asia tulee riittävästi selvitetyksi. Samalla varmistetaan, että pienituloisilla on mahdollisuus oikeusapuun. Tämä on välttämätöntä, jotta oikeusturva toteutuu yhdenvertaisesti. Oikeuden saatavuus ei saa olla kiinni ihmisten maksukyvystä. Arvoisa puhemies! Tämä uudistus on oikeansuuntainen ja tarpeellinen, mutta se ei vielä yksistään ole riittävä. Soveltamisalan laajentaminen on keskeinen jatkokysymys. Nyt käsittelyssä olevan esityksen mukaisesti menettely tulee koskemaan lähinnä vuokrasuhteisiin liittyviä riitoja, mutta samankaltaista kevennettyä menettelyä tarvittaisiin myös kuluttajariidoissa ja muissa pienemmissä arjen kiistoissa. Kun kokemuksia on kertynyt, on perusteltua edetä laajentamiseen, ja tätä myös lakivaliokunta edellyttää mietinnössään. Lakivaliokunta nostaa mietinnössään esiin kaksi huolta, joihin hallituksen olisi vastattava: tuomioistuinten resurssit ja digitalisaation vaikutukset. Jos käräjäoikeudet ovat jo nyt kuormittuneita, on vaarana, että uudistuksen tavoitteet oikeuden saannin nopeuttamiseksi eivät kuitenkaan toteudu. Ilman riittäviä resursseja emme voi taata nopeampaa käsittelyä, ja kun menettelyä digitaalisesti kehitetään, on pidettävä huolta siitä, että jokaisella on mahdollisuus asiointiin. Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys madaltaa kynnystä hakea oikeutta ja auttaa tavallisia ihmisiä ratkaisemaan arkisia ongelmia kohtuullisin ehdoin. Kun oikeus on aidosti kaikkien ulottuvilla, yhteiskunnan luottamus ja oikeusvaltio vahvistuvat. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Kiitos minunkin puolestani edustaja Suhoselle tärkeän asian esille nostamisesta. Hän toi avauspuheessaan esille omia kokemuksiaan lapsuudestaan, ja kyseinen historia on minulle tuttu mutta silti asian kuullessani aina yhtä vaikuttava. Meidän tulee kaikille lapsille varmistaa, että jokaisella on turvallinen polku läpi lapsuuden ja nuoruuden. Mutta yhteiskunnan rakenteet ovat muutoksessa, ja yhä useampi perhe tarvitsee siihen tukea. Turvallinen polku voidaan mahdollistaa sillä tavalla, että meillä on tukirakenteet kunnossa. Turvallisen lapsuuden ja nuoruuden varmistamisessa viranomaisten lisäksi myös järjestöillä on iso rooli. Puheenvuoron loppuun muistelen yhden yhteiskuntaa hyvin tuntevan henkilön toteamusta. Hän sanoi tavatessamme viestin meille päättäjille. Se kuului näin: jos ette mitään muuta tiedä, mitä teette, niin pelastakaa ainakin lapset ja nuoret.
Arvoisa rouva puhemies! Tästä on helppo jatkaa edellisen puhujan, suuresti arvostamani edustaja Suhosen jalanjäljillä ja todeta heti alkuun, että on hyvä, että hallitus on ryhtynyt keinoihin viime vuonna paljastuneiden erittäin huolestuttavien hyväksikäyttötapausten jälkeen työperäisen hyväksikäytön kitkemiseksi. Tässä hallituksen esityksessä olevat tiukennukset ovat hyvin kannatettavia, mutta valitettavasti kuitenkin ne ovat riittämättömiä tämän ongelman taklaamiseen. On hyvä, että työelämässä tapahtuvan kiskonnan rikossäännöstä uudistetaan ja rangaistuksia vakavimmissa tapauksissa kiristetään ottamalla käyttöön myös törkeä kiskonta työelämässä ‑rikosnimike. Myös syrjintäelementin vaatimuksen poistaminen on hyvä uudistus, sillä se mahdollistaa tapauksiin puuttumisen entistä laajemmin ja helpommin. Myös yritysten vastuun laajentaminen uusiin rikosnimikkeisiin on kannatettavaa. Työperäinen hyväksikäyttö on kuitenkin osoittautunut meillä julkisuudessa olleiden tietojen perusteella valitettavan yleiseksi ilmiöksi työmarkkinoilla. Tämän takia sen kitkeminen ja ennaltaehkäiseminen vaatii laajempaa keinovalikoimaa ja muutosta niin lainsäädännössä, valvonnassa kuin myös asenteissa. Moninaisia toimia siis tarvitaan, jotta kaikki työntekijät saavat oikeudenmukaisen palkan ja hyvät työolot sekä rehelliset ja hyvin asiansa hoitavat yrittäjät pääsevät reilumpaan kilpailuasetelmaan. Tässä on tietenkin pakko todeta, että näitä onneksi meillä Suomessa suurin osa ilman muuta on, eli rehellisiä yrittäjiä, jotka toimivat pelisääntöjen mukaan. Arvoisa rouva puhemies! Olemme SDP:stä ehdottaneet monia keinoja, joita tarvitaan työperäisen hyväksikäytön kitkemiseksi ja torjumiseksi. Näistä kaksi keskeistä ovat palkkavarkauden kriminalisointi ja ammattiliittojen kanneoikeus. Palkkavarkauden tai alipalkkauksen kriminalisointi olisi tehokas, selkeä ja oikeudenmukainen keino torjua työperäistä hyväksikäyttöä työntekijöiden asemaa vahvistaen. Tässä hallituksen esityksessä oleva kiskonta työelämässä ‑säännös mahdollistaa puuttumisen vain osaan tapauksista, joissa työntekijälle ei ole maksettu hänelle kuuluvaa palkkaa. Alipalkkauksen kriminalisointi sen sijaan tekisi palkan tai sen osien maksamatta jättämisestä itsestään jo rangaistavan teon, ja tämä mahdollistaisi paljon laajemman puuttumisen ongelmatapauksiin. Ammattiliittojen kanneoikeus puolestaan mahdollistaisi epäkohtiin puuttumisen entistä tehokkaammin ja laajemmin, kun kanteen nostaminen ei ole kiinni pelkästään työntekijän mahdollisuudesta toimia yksin. Tämä vahvistaisi erityisesti kaikista heikoimmassa asemassa olevia, joille kanteen nostaminen muun muassa kielitaidon tai suomalaisen järjestelmän tuntemattomuuden vuoksi on vaikeaa. Tällaiset työntekijät voivat myös pelätä oman työnsä ja siihen perustuvan oleskelulupansa puolesta, minkä takia he eivät välttämättä uskalla jättää kannetta itse. Arvoisa rouva puhemies! Työperäinen hyväksikäyttö on Suomessa valitettavasti merkittävä ongelma. Tästä kertovat useat viime vuosina paljastuneet tapaukset, ja valitettavasti pelkään, että nämä ovat vain jäävuoren huippu. Onkin tärkeää, että hallitus etsii ratkaisuja tilanteen parantamiseksi. Valitettavasti kuitenkin tämä käsiteltävänä oleva esitys jää valitettavan riittämättömäksi, vaikkakin on hyvä. Kun hallituksen työelämäpolitiikka on keskittynyt työntekijöiden aseman heikentämiseen, olisi aika, että hallitus tekisi myös työntekijöiden asemaa vahvistavia esityksiä enemmänkin. Tämä olisi myös rehtien suomalaisten yrittäjien etu. Reilut työehdot ja reilu kilpailu on työntekijöiden sekä yritysten yhteinen etu. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Tekoälystä kun puhumme, niin monesti puhutaan silloin myös tuotantotehokkuuden lisäämisestä ja sen kaltaisista asioista, mutta kun me puhutaan juuri kulttuurialasta ja luovasta alasta, silloin keskustelu on kyllä hyvä pitää siinä, että välttämättä sitä tuotantotehoa ei niinkään siihen tuotokseen mutta ehkä niihin tuotantotapoihin sitten pystytään kuitenkin saamaan avuksi. Luovat alat ja luovien alojen edustajatkaan eivät ymmärtääkseni vastusta tekoälyn käyttöä, mutta vaativat selkeitä pelisääntöjä ja sitä oikeudenmukaisuutta niihin korvauksiin. Kyllähän se on aivan kohtuutonta, jos joku tuottaa materiaalia ja sitten sillä henkilön tuottamalla materiaalilla pystytään tuottamaan lisäarvoa jossain toisaalla. Kyllä näihin on ne pelisäännöt löydyttävä, se oikeudenmukaisuus, tässä koko keskustelussa. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tämä on erittäin tärkeä keskustelu, jota nyt tässä käydään, ja kiitos keskustelualoitteen laatijoille. Ollaan ison äärellä. Luovien alojen suuri merkitys tässä maassa taloudelle ja työllisyydelle ei välttämättä aina tule esiin, mutta tämän keskustelun yhteydessä se varmasti saa myös huomioarvoa. Ala työllistää yli 100 000 suomalaista päätyökseen ja on lähes kolme prosenttia maamme bkt:stä, eli kyllä erittäin merkittävästä alasta on kyse. Tämä tekoälyn vaikutus ja tekoälyn vyöryminen näkyy jo tällä alalla, ja kyllä monet, esimerkiksi musiikintekijät, tämän kanssa jo tuskastelevatkin. Tekoäly ei kuitenkaan koskaan voi korvata sitä ihmisen tekemää työtä. Se voidaan aputyökaluksi valjastaa, mutta se tarvitsee sääntelyä, se on aivan selvä asia, niin että artistien tai taiteen tekijöiden oikeudet turvataan. Nyt kun ministeri on paikalla, kysyisin nopeasti: onko valmisteilla olevassa AVMS-direktiivissä kenties joitain heijastevaikutuksia tai epäsuoria vaikutuksia tähän? — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Digitalisaatio tuo paljon mahdollisuuksia kehittää myös viranomaistoimintaa ja viranomaisten kanssa asiointia. Sähköisen viestinnän laajempi käyttöönotto tuo monenlaista tehokkuutta ja nopeutta myös viranomaisviestintään, mutta samalla meidän kuitenkin pitää ja tarvitsee pitää huolta siitä, että muutoksessa pysyvät kaikki ihmiset mukana. Ihmisten valmiudet käyttää digitaalisia alustoja vaihtelevat hyvin paljon, ja viranomaisten kanssa viestimisen tulee onnistua jatkossakin muutenkin kuin verkon välityksellä. Tämä hallituksen esitys sähköisen tiedoksiannon ensisijaisuudesta on pääasiassa kannatettava, mutta valitettavasti hallituksen esitys kuitenkaan ei riittävästi huomioi erilaisia erityisryhmiä, joilla ei ole samanlaisia valmiuksia käyttää sähköisiä välineitä kuin suurimmalla osalla ihmisistä. Viranomaisten lähettämien tiedoksiantojen perillemeno on jatkossakin varmistettava kaikissa tilanteissa. Tällä hetkellä sähköisten viranomaisviestien lähettäminen Suomi.fi-palveluun on mahdollista vain henkilön nimenomaisella suostumuksella ja edellyttäen, että henkilö on antanut viestinvälityspalveluun sähköpostiosoitteensa ilmoitusten lähettämistä varten. Erityisryhmien huomioimiseksi muutoksessa tulisi mahdollistaa myös sähköpostiosoitteen sijasta puhelinnumeron antaminen tilin avaamisen yhteydessä. Tämä olisi keino mahdollistaa tekstiviestiherätteet saapuneista tiedoksiannoista. Pidänkin ongelmallisena sitä, ettei ole selvitetty, miten SMS-herätteen lähetyksen voisi rajata tietyille ryhmille, esimerkiksi ikäihmisille, joilla ei ole älypuhelinta. Niissä tapauksissa, joissa tiedoksi annettava asiakirja on luettavissa viranomaisen omasta asiointipalvelusta, Suomi.fi-viestinkäyttäjä saa heräteviestin Suomi.fi-viestitilille sekä ilmoittamaansa sähköpostiosoitteeseen. Erikseen ilmoitettaessa heräte tulisi saada myös tekstiviestillä. Tämän problematiikan vuoksi tämän lain ensimmäisessä käsittelyssä teimmekin vastalauseen muutosehdotuksia, jotka on jo käsitelty. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Nyt tosiaan puhutaan aika lailla itseäni lähellä olevista asioista, ja siitä teemasta pääsen hyväksyttävyyteen ja siihen, miten tieto lisää hyväksyttävyyttä. No joo, asun tosiaan 15 kilometrin päässä ydinvoimalasta ja noin viiden kilometrin päässä paperitehtaasta ja sellutehtaasta. Valitettavasti olen kyseisessä paperitehtaassa ollut neuvottelevana osapuolena porukassa kahden paperikoneen alasajon yhteydessä, ja ne ovat kuulkaa valitettavia tilanteita, kun yön yli mentäessä satoja työpaikkoja katoaa. Se on tässä keskustelussa tullut esiin. Senkin vuoksi haluan tässä vielä tämän puheenvuoron käyttää. Ja se ydinvoima ja hyväksyttävyys oli tässä minulla se pointti. Eli Eurajoella, Raumalla ja Porissa — Olkiluoto kolmosen tai ykkösen tai kakkosen lähiympäristössä — on tosi korkea hyväksyttävyys ydinvoimalle. Minusta tuntuu, että se johtuu siitä, että siellä tunnetaan ja tiedetään asia, ollaan totuttu sen kanssa olemaan ja elämään. Mitä enemmän sitä tietoisuutta tulee, niin hyväksyttävyyskin kasvaa, joten kaikissa näissä asioissa, kun ruvetaan uudentyyppistä teollisuutta tai toimintaa tekemään, se tieto on siinä se, millä saadaan sitä hyväksyttävyyttä täällä meidän kansakunnassa. Tuossa edellinen puhuja puhui hieman vetureista ja sähkökulkuneuvoista. Sellaisena pienenä ajatuksena tähän loppuun vielä siitä, mikä on sähkölaivojen tulevaisuus: No, ammoniakkipolttoaineilla ja muilla saadaan laivaliikennettä vihreämmäksi, mutta kyllä jossain vaiheessa varmasti sähkölaivatkin tulevat tiettyjä reittejä operoimaan. Muun muassa Itämeren allas on sellainen alue, että siellä on kymmeniä reittejä, varmaan lähemmäs sata reittiä, mitä sähkölaivalla pystyttäisiin operoimaan kohtuujärkevästi. Tuleeko se huomenna? Ei varmaan tule huomenna, mutta kyllä uskon, että lähivuosina Itämeren alueella on reittejä, joita operoidaan sähkölaivalla, useampiakin. Itse asiassa pienenä illan viimeisenä mainoslauseena vaikka mainittakoon se, että ensi keskiviikkona on Kansalaisinfossa tilaisuus, jossa on paikalla RMC:n toimitusjohtaja, jolla voisi olla mielenkiintoista keskusteltavaa muun muassa sähkölaivoista. Tervetuloa sinne kaikki häntä kuulemaan keskiviikkona puolen päivän aikaan ensi viikolla!
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tässä illan mittaan tuntuu, että keskustelut monesti tässä salissa muuttuvat rakentavammiksi, ja nyt päästään jopa sellaiseen pisteeseen, että lähden tässä tukemaan kokoomusedustajan, edustaja Satosen puheenvuoroa [Mikko Savola: Sinipunaa pukkaa!] metsäteollisuuden merkityksestä ja siitä, millaisia aluetaloudellisia vaikutuksia ja pitkiä arvoketjuja se luo. Edustaja Satonen toi esille hyvin vaikuttavia lukuja, ja tästä onkin hyvä lähteä pohdiskelemaan sitä, miten me löydetään ne ratkaisut, että me kyetään täällä metsänhoito tekemään sillä tavalla, että meillä riittää raaka-ainetta mutta silti pidetään ympäristötavoitteista huolta. Minä uskon vahvasti, että nämä asiat ovat yhteensovitettavissa. Puhdas energia, ydinvoima, edustaja Lyly otti niitä tuossa esille, ja myös niitä ajatuksia on oikein helppo lähteä tukemaan. Me tarvitaan esimerkiksi tuulivoiman rinnalle lisää ydinvoimaa ja perusvakaata energiantuotantoa sääolosuhteiden vuoksi heittelehtivien energiamuotojen lisäksi, jotka ovat ilman muuta hyviä puhtaan energian tuotantoja, esimerkiksi tuulivoima ja merituulivoima, jos hankkeita saataisiin lähtemään liikkeelle, mutta tällä hetkellä valitettavasti merituulivoimahankkeet tuntuvat vähän sakkaavan. Me tarvitaan monipuolinen energiapaletti tähän maahan. Me tarvitaan tulevaisuudessakin metsäteollisuutta. Meidän pitää huolehtia siitä, että me pystymme hakkuita suorittamaan sillä tavalla, että metsät eivät kuitenkaan vaarannu. Vielä näistä vihreän teollisuuden mahdollisuuksista. Me ollaan sellaisessa tilanteessa, että me emme välttämättä tulevaisuudessa ihan bulkkitavaralla täällä pärjää. Meidän pitää löytää korkeamman jalostusasteen tuotteita vientiin, ja vihreä siirtymä tarjoaa tähän mahdollisuuksia. Viime vuonna maahamme valmistui noin kahdeksan miljardin euron arvosta uusia hankkeita. Toivon, että tämä on vain alku ja tästä päästään jatkamaan ja kuullaan lisää positiivisia uutisia vihreän siirtymän myötä tulevista teollisuushankkeista. Eli voidaan oikeastaan puhua teollisuus 2.0 -tyyppisestä ratkaisusta eli siitä, että me pystytään tämmöinen perinteinen savupiipputeollisuus muuttamaan ympäristöystävälliseen muotoon ajatellen vaikka hiilidioksidin talteenottoratkaisuita. Kyllä näissä meillä on mahdollisuuksia. Tässä intoutui puhumaan oikein enemmänkin, koska tosiaan on siitä harvinaislaatuinen tilanne, että tuntuu, että nyt ruvetaan tässä illan mittaan löytämään yhteistyön säveliä. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Maamme talous on tosiaan heikossa tilassa. Vaikka varovaisia positiivisia merkkejä onkin vähän nähtävissä, tosiasia on se, että Suomi on jäänyt pahasti jälkeen muuta Eurooppaa talouskasvussa ja työttömyydessä ollaan Euroopan ykkösiä. Talouskasvun ja työllisyyden haasteilla on tietenkin merkittävä vaikutus myös valtiontalouteen, ja kasvun luominen on yksi parhaista keinoista vahvistaa julkista taloutta, mutta hallituksen epäonnistuminen kasvu- ja työllisyyspolitiikassa näkyy myös tässä lisätalousarviossa. Hallitus on tosiaan epäonnistunut julkisen talouden tasapainottamisen tavoitteessaan. Tästä huolimatta hallitus on yhä viemässä läpi pääasiassa suuryrityksiä hyödyttävän 800 miljoonan yhteisöveron alennuksen ensi vuodelle, mitä tässä on paljon edellisissäkin puheenvuoroissa kritisoitu. Pidän sitä hyvin erikoisena, ja sitä olisikin syytä miettiä ja perua tämä päätös tässä talouden tilanteessa. Kotimaisen kysynnän heikkouteen vaikuttaa korkean työttömyyden lisäksi hallituksen politiikka, joka on ollut omiaan heikentämään ihmisten luottamusta talouteen Tässä on aika paljon luottamuksestakin kyse ja siitä, saadaanko sisämarkkinat pyörimään. Tämä kuristava leikkauslinja ja synkistelevät puheet ja työelämän kasvanut epävarmuus ovat heikentäneet sitä talouden luottamusta ja luottamusta tulevaisuuteen. Sillä tavalla myös ne ihmiset, joilla olisi varaa tässä yhteiskunnassa kuluttaa, eivät sisämarkkinoille ole rahaa laittaneet liikkeelle. Me tarvitaan selkeä suunnanmuutos talouskasvuun, investointeihin ja työllisyyteen. Tällä tavalla saadaan Suomea nousuun. Toisaalta julkisen talouden tasapainottamisessa yhdessä sovittujen periaatteiden mukaisesti pitää edetä. Edellisissäkin puheenvuoroissa viittasin niihin pitkiin näkymiin, mitä yrityksille pitää pystyä tarjoamaan, jotta ne investoisivat, pitkään politiikkaan, pitkäjänteiseen politiikkaan, myös talouden hoitamisessa. Myöskin sitä peräänkuuluttaisin tässä keskustelussa. Vielä ihan muutaman vaihtoehdon tässä ehdotan, kun monesti sanotaan, että meillä ei ole SDP:ssä edes esittää mitään vaihtoehtoja. Asuntomarkkinoita voitaisiin vauhdittaa esimerkiksi ensiasunnon ostajien kannusteilla, tai yritysten kasvua voitaisiin vauhdittaa tukemalla rahoitusmahdollisuuksia, kohdistamalla toimia suurtyöttömyyden taittamiseen vaikka kotitalousvähennyksen parantamisella hoiva- ja hoitotyössä. Nämä olisivat ihan selkeitä asioita, millä sisämarkkinoita voitaisiin tukea. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Kun yhteiskunnan turvallisuutta uhkaa henkilö, jonka väkivaltainen käyttäytyminen toistuu ja jonka kohdalla uusi rikos on aidosti todennäköinen, niin on täysin selvää, että lainsäätäjällä on silloin oltava keinot puuttua siihen asiaan. Tunnistan oikein hyvin hallituksen esittämien lakimuutosten tarpeellisuuden. Samalla on kuitenkin huomioitava, että varmuusvankeus merkitsee poikkeuksellista askelta suomalaisen rikosoikeuden kannalta. Se siirtää painopistettä menneestä teosta tulevaisuuden arvioon, ja siinä kohdin oikeusvaltio joutuu aikamoiseen testiin. On myös muistettava käytännön todellisuus: tuomioistuinten ja Rikosseuraamuslaitoksen toimivat resurssit, jotka ovat jo tällä hetkellä kovin koetuksella. On pitkiä käsittelyaikoja, ja se tuo painetta käsittelyprosesseihin. Jos tehtäviä ja arviointeja lisätään, niin samalla pitää turvata riittävät voimavarat, jotta näitä arvioita voidaan tehdä. Myöskin lainsäädännön asiassa on oltava täsmällisyyttä ja suhteellisuutta, ja sen on perustuttava säännölliseen ja todelliseen uudelleentarkkailuun. Eli tämä on varmasti käytännön tasolla kohtuullisen haastava, vaikka nimenomaan tuossa alussa totesin, että tarpeellinen tämä on. Mutta haluan tuoda esiin sen, että niitä haasteitakin varmasti siinä tulee olemaan. Turvallisuus ja oikeusvaltio eivät ole toistensa vaihtoehtoja, vaan kyllä ne ovat toistensa edellytyksiä. Sillä tavalla ehkä myös tämä lauseke tukee ajatusta, että tällaiselle tarvetta on. Yhteiskuntaa ei suojella kestävällä tavalla, jos suojelun nimissä horjutamme niitä periaatteita, joiden mukaan oikeudenmukaisuus rakentuu. Eli tällaista näkökantaa tässä on ihan hyvä tuoda mukaan. Kyllä se on ihan totta, että meidän tehtävämme on huolehtia siitä, että kansalaisten turvallisuus vahvistuu. Se on ihan hyvä ja ainut periaate, mikä meillä tässä pitää olla, kuitenkin sillä tavalla, että niitä perusoikeuksia pyritään kunnioittamaan. Tähän vielä lopuksi kuitenkin se ydinasia, mikä tähän problematiikkaan liittyy, ja se, ettei meidän tarvitsisi näihin käsittelyihin päätyä, on se, että uusintarikollisuuden mahdollisuuksia on kuntouttavalla toiminnalla pyrittävä kitkemään pois. Se ongelma skaalautuu muutenkin, jos meillä vapautuu vankeja, joilla on alttiutta uusia rikoksia. Niin kuin hyvin tiedetään, uusintarikollisuus on kuitenkin aika isolla prosentilla sellainen, että sitä tapahtuu, niin myös tähän kuntouttavaan puoleen pitäisi panoksia laittaa. Se on mielestäni tässä keskustelussa myös hyvä ottaa esille. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Mennään tuosta pelottelusta ja höpöhöpöpuheesta ilmastonmuutoksen mahdollisuuksiin ja siihen, miten meidän pitää onnistua yhteensovittamaan samaan yhtälöön ilmastonmuutoksen tuomat mahdollisuudet, vihreät investoinnit, ja tämän hetken teollisuus. Tämä onkin yksi meidän mahdollisuus siinä, että me saadaan sitä kasvua ja työpaikkoja tänne maahan, mutta se ei synny itsestään, vaan se vaatii tekoja ja pitkäjänteistä politiikkaa. Kysyisinkin, arvoisa ministeri: miten te näette tämän pitkän politiikan merkityksen siinä, että me pystytään luomaan yrityksille investointimahdollisuuksia tai sitä näkymää, että he uskaltavat investoida? Esimerkkinä tässä voisi mainita jotain vaikka metsänhoidon kehittämisestä ja vaikka hiilidioksidin talteenoton mahdollisuuksista. Korostan nimenomaan sitä, että näitä jokerikortteja meillä ei ole liikaa tällä hetkellä ja tämä vihreä teollisuus ja vihreä siirtymä on se meidän mahdollisuus. Toivon, että me pystytään yhdessä löytämään täällä salissa niitä ratkaisuita, että voidaan tänne saada ne investoinnit, mistä nyt on kilpailtu. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Kuulimme äsken edellisen puhujan, edustaja Keskisarjan, tuttua retoriikkaa, ja hyvin maahanmuuttoteemoihin painottuvaa, [Petri Huru: Ja hyvin osuvaa!] ja tätä maahanmuuttoteemapainotteisuutta me olemme tänään itse asiassa perussuomalaisten puheenvuoroissa hyvin paljon kuulleet kyllä muiltakin. No, se ei varmaan ketään tässä salissa yllättänyt, että tähänkin työttömyyden pahenemiseen ja palkansaajien aseman kurittamiseen on saatu kytkettyä tämä perussuomalaisille tuttu maahanmuuttoretoriikka. [Juha Mäenpää: Se on hieno asia!] Mutta mennään asiaan. Arvoisa puhemies! On todella valitettava tosiasia, että tämä hallituksen työllisyyspolitiikka on aika lailla epäonnistunut. Näin uskallan arvioida, arvoisa ministeri Marttinen, kun me tulostaulua katsomme. [Petri Huru: Työllisyys on EU:n keskitasoa!] Hallituksen on turha vedota laskennallisiin työpaikkoihin ja suhdanteisiin, kun todellisuus on, että maamme työttömyysaste on Euroopan korkein ja suhdanne on heikko kautta lailla koko Euroopan. [Petri Huru: Työllisyys keskitasoa!] On myös tosiasia, että hallituksen omat toimet ovat osasyynä tähän talouden ja työllisyyden huonoon kehitykseen myöskin. Hallituksen työelämäpolitiikan keskiössä on ollut työntekijöiden ja ammattiliittojen oikeuksien ja aseman heikentäminen. Kokoomuksen ja elinkeinoelämän pitkäaikaiset ideologiset tavoitteet on laitettu työllisyyden hoidon edelle, ja nyt näemme sen tuloksen, kun tulostaulua katsomme. Työelämän epävarmuuden lisääminen on ollut omiaan heikentämään palkansaajien luottamusta talouteen ja tulevaisuuteen. Yksi syy huonoon tilanteeseen on heikosti kehittynyt kotimainen kysyntä, ja tämä johtuu osittain siitä, että kotitaloudet ovat nostaneet säästämisastettaan. Hallituksen sopeutustoimet ovat osaltaan lisänneet sitä tulevaisuuden pelkokerrointa, ja tämä on heikentänyt sitä kotimaista kysyntää. Tähän kun yhdistää julkisen sektorin rajut säästöt, jotka ovat lisäksi hankaloittaneet tilannetta, koska niiden myötä moni on menettänyt työpaikkansa, niin tästä muodostuu yhtälö, että kotimainen kysyntäkin on saatu sakkaamaan. Vielä kun siihen lisää tämän, miten hallitus on rakentanut tämän talouspolitiikkansa pelottelun varaan ja loputtomien leikkauksien varaan, niin ihmiset ovat kiristäneet tosiaankin kukkaron nyörejään ja yritysten kassavirrat ovat heikentyneet ja lopulta on työpaikkoja kadonnut. Hallituksen politiikka on ollut valitettavasti myrkkyä kotimarkkinoille, ja se näkyy nyt näissä työttömyysluvuissa ja myös talouskasvun puutteena. Arvoisa herra puhemies! Pelottelupuhe ja leikkaukset ovat osuneet samaan aikaan, kun monella työttömällä on jo valmiiksi ollut vaikeuksia löytää työtä eikä osaaminen tai työkyky aina kohtaa niitä tarjolla olevia työpaikkoja. Nyt hallitus puhuu työllisyydestä ja luottamuksesta, mutta käytännössä se leikkaa sekä työpaikkoja että ihmisten kykyä ja rohkeutta kuluttaa ja käyttää rahaa. Tämä on väärä lääke tilanteessa, jossa talous ja työllisyys yskivät. Hallituksen olisi syytä siirtyä pelottelusta ja leikkauslinjasta kohti kotimaista kysyntää, työllisyyttä ja kasvua kasvattavaa politiikkaa. Arvoisa puhemies! Tosiasia on se, että valtaosa työttömistä tekee kaikkensa löytääkseen töitä, mutta ahkerasta hakemisesta huolimatta liian moni jää vaille työpaikkaa. Osalla saattaa olla työkyky alentunut tai osaaminen ei vastaa niitä avoimia tehtäviä siellä työnhakualueella. Koulutusleikkaukset ja aikuiskoulutustuen lakkauttaminen tekevät siitä uudelleenkouluttautumisesta entistä vaikeampaa, mikä osaltaan hankaloittaa myös uuden työpaikan saamista sen jälkeen, kun on työpaikkansa menettänyt. Eli kun työelämä muuttuu kiihtyvällä vauhdilla, niin pidän aika lyhytkatseisena sitä, että aikuiskoulutustukia leikataan, koska kyllä pysyäkseen työmarkkinoiden käytössä kaikkien on päivitettävä työuran aikana osaamistaan tai mahdollisesti päivitettävä suuntautumistaan siihen omaan osaamiseensa. Sen sijaan, että hallitus ja työministeri Marttinen keskittyisivät työllisyyden parantamiseen, olette tuoneet eduskuntaan jatkuvasti esityksiä, jotka heikentävät vain palkansaajan asemaa, ja minä pidän näitä hyvin ideologisina esityksinä. Muun muassa heti kevätistuntokauden aluksi saimme eduskunnan käsittelyyn uusia heikennyksiä palkansaajien asemaan. Hallitus voisi valita tehokkaampiakin keinoja työllisyyden vahvistamiseen, kuten debatissakin esille otettu mikroyrittäjien verohyvitys ensimmäisen työntekijän palkkaamisen tueksi. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Hallitus ei näytä saavuttavan työllisyystavoitteitaan, se on aivan selvää. Mutta sen sijaan hallitus näyttää saavuttavan omat sekä omien eturyhmiensä täysin ideologiset tavoitteet palkansaajien aseman romuttamiseen. Se on hyvin valitettavaa. Työministeri Marttinen, te olette tuonut eduskuntaan heti kevätistuntokauden alussa jälleen käsittelyyn uusia lakeja, jotka heikentävät palkansaajan asemaa, mutta palkansaajan aseman heikentämiset eivät ole kuitenkaan luoneet niitä uusia työpaikkoja. Tässä yhteydessä on kyllä huomattava, että näitä palkansaajan aseman heikennyksiä on ollut siunaamassa perussuomalaiset täysin mukana. Se on käsittämätöntä. Mutta, arvoisa ministeri Marttinen: olisiko jo aika myöntää, että tämä resepti teillä ei ole ollut toimiva, ja olisiko aika myöntää, että nyt olisi hyvä kokeilla niitä toisenkin tyyppisiä työkaluja sen kasvun saamiseksi, esimerkkinä vaikka verohyvitys mikroyrityksille ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen?
Arvoisa herra puhemies! Ilmastopolitiikassa on kyse toisaalta meidän kaikkien ja erityisesti tulevien sukupolvien tulevaisuuden kysymyksestä, mutta ilmastopolitiikka on myös Suomen taloudelle suuri mahdollisuus. Vihreä kasvu ei kuitenkaan synny itsestään, vaan tarvitaan myös sitä tukevaa politiikkaa. Hallituksen selonteossa on tähän tähtääviä tärkeitä kirjauksia, mutta valitettavasti hallituksen politiikka tähän asti ei ole riittävästi tukenut vihreää kasvua. Hallituksen U-käännös ilmastotavoitteista sekä tempoileva veropolitiikka ovat toimia, jotka rapauttavat yritysten investointiympäristöjä. Lisäksi päätökset, kuten jakeluvelvoitteen kevennykset, ovat jarruttaneet investointeja tähän maahan. Puhtaan energian saatavuus ja sen ripeä lisääminen on erittäin keskeistä ja keskeinen edellytys vihreän siirtymän onnistumiselle. Ilman laajaa päästöttömän energian tuotantoa ei teollisuuden sähköistäminen, vetytalous eikä uuden vähähiilisen teollisuuden syntyminen ole mahdollista. Tämä ei onnistu uusiutuvien energiamuotojen rajoittamisella. Pitää muistaa tässä yhtälössä myös se, että tarvitsemme myös perusvoimaa ja säätövoimaa ja sen lisäämistä, ja myös ydinvoimasta onkin erittäin hyvä käydä keskustelua tässä yhteydessä. Sitäkin me kyllä vielä tarvitsemme. Arvoisa puhemies! Samalla on syytä korostaa osaamisen merkitystä vihreän siirtymän onnistumiselle. On vaikea hahmottaa, miten Suomi voi menestyä kestävässä kasvussa ja houkutella korkean jalostusarvon investointeja, jos emme samaan aikaan panosta suomalaisen työvoiman osaamiseen, korkeakoulutukseen ja tutkimukseen. Erityisesti yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen asema vihreän siirtymän mahdollistajina pitäisi nostaa tässä keskiöön. On myös pidettävä mielessä, että kestävä, puhdas siirtymä ei ole vain ilmasto- ja talouspolitiikkaa. Ilmastotoimien kustannusten on jakauduttava reilusti eri väestöryhmien ja alueiden kesken. Samalla hajautettu ja päästötön energiajärjestelmä vahvistaa Suomen huoltovarmuutta. Vihreä siirtymä voi tuoda Suomeen mittavaa talouskasvua ja uusia työpaikkoja, mutta se edellyttää pitkälle katsovia päätöksiä. Koulutukseen ja tutkimukseen tehdyt panostukset ratkaisevat sen, pystymmekö hyödyntämään siirtymän tarjoamat mahdollisuudet täysimääräisesti myös taloudellisesti. On tärkeää nähdä, että ilmastotavoitteet, talouskasvu ja huoltovarmuus eivät ole ristiriidassa keskenään. Fossiilienergiasta irtautuminen, uusiutuvan energian hajautettu tuotanto sekä energiajärjestelmämme vahvistaminen tukevat sekä päästövähennyksiä että kansallista turvallisuuttamme. Suomi tarvitsee menestyäkseen pitkän ja selkeän teollisuuspoliittisen katseen, jonka yhtenä isona teemana on nimenomaan energia- ja ilmastostrategia. Me tarvitaan vihreitä teollisuuden investointeja ja korkean jalostusarvon uusia vientituotteita, ja tämän vuoksi korostan sitä pitkää aikajännettä ja ylivaalikautista katsetta, jotta voimme tarjota yrityksille houkuttelevia investointiympäristöjä. Arvoisa puhemies! Tähän loppuun vielä edustajien Hoskonen ja Kettunen innoittamana hieman metsäteollisuudesta, [Tuomas Kettunen: Tärkeä aihe!] kun muistan, että olen tästä tärkeästä aiheesta kuullut teidänkin puhuvan. [Tuomas Kettunen: Voisin puhua vaikka koko illan!] Myös itse olen sillä kannalla, että meidän pitää mahdollistaa myös metsäteollisuudelle toimintaedellytykset tulevaisuudessa, ja sen vuoksi meidän pitää keskittyä metsien kasvuun ja metsien hoitoon entistä tarkemmin ja suunnitelmallisemmin. Metsäteollisuuden tuotteilla korvataan fossiilisilla raaka-aineilla tehtyjä tuotteita, se on hyvä muistaa siinä metsä-hiili-keskustelussa. Se on edelleen todella merkittävä elinkeino Suomelle ja koko kansantaloudelle. Biopolttoaineista voisin puhua pitkäänkin, mutta aika rupeaa nyt loppumaan. Ehkä viimeiset sekunnit vielä tästä metsien hoidosta: oikea-aikaisesti toteutettu, kasvupaikalle sopiva metsänhoito vahvistaa kasvua ja hiilensidontaa pitkällä aikajänteellä, mutta se samalla myös tarjoaa sitä raaka-ainetta meille elintärkeälle metsäteollisuudelle. [Timo Suhonen: Loistava puheenvuoro! — Keskeltä: Järkipuhetta!]
Arvoisa rouva puhemies! Tähän loppuun vielä sellainen näkökanta, että vaikka julkinen keskustelu huumausaineista pyörii yleensä aika paljon suurten kaupunkien ja kasvukeskusten ympärillä, niin meidän pitää huolehtia myös siitä, että pienemmissä kunnissa ja kaupungeissa ei jouduta näiden ongelmien kanssa vastaavanlaisiin ongelmiin. Muun muassa Satakunnassa julkaistiin noin vuosi sitten yllättävä uutinen, kun 10 000 ihmisen Huittisten jätevesilaitokselta löytyi kuudenneksi eniten huumejäämiä koko Suomessa. Silloin uutisoitiin, että siinä saattaa taustalla olla takana myös Sastamalan ja Punkalaitumen jätevedet, jotka kyseisellä laitoksella puhdistetaan. Tein asiasta silloin kirjallisen kysymyksen ja sain siitä poikkeuksellisen paljon huolestuneita yhteydenottoja eri tahoilta. Eli haluan korostaa vielä sitä, että tämä on myös pienempien paikkakuntien ongelma. Jos vielä tähän Punkalaitumen tilanteeseen ja Huittisten tilanteeseen otan sellaisen näkökannan, että nyt viime viikolla Satakunnan Kansa uutisoi nimenomaan erittäin laajasta huumevyyhdistä juuri siellä Punkalaitumen alueella, eli siellä koko kyläyhteisö ja koko Punkalaitumen yhteisö on kärsinyt tästä ongelmasta. Eli sellainen näkökanta tähän loppuun, että vaikka puhutaankin kannabiksen laillistamisesta, niin ihan yhtä lailla täällä on hyvin puheenvuoroissa tullut esille se, että monesti kannabiksen käyttö laajenee muihinkin päihteisiin ja sen myötä myös ongelmat skaalautuvat isommiksi nimenomaan niillä pienemmilläkin paikkakunnilla. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Esitän tähän alkuun kiitokseni kansalaisaloitteen tekijöille. Tämän aloitteen ainoan käsittelyn keskustelu on oikein hyvä paikka ja tarjoaa mahdollisuuden puhua laajemminkin päihdepolitiikasta. Valitettavasti yhteiskunnassamme on sille lisääntyvissä määrin tarvetta. Tarvetta on keskustelun lisäksi myös toimenpiteille, joilla päihteiden ongelmakäyttöä voidaan ennaltaehkäistä. Kestävän päihdepolitiikan tavoitteena tulee olla ehkäistä päihteiden ongelmakäytöstä aiheutuvia terveysvaikutuksia sekä syrjäytymistä. Näin on syytä olla myös kannabiksen osalta. Lakivaliokunta ei puoltanut nyt käsittelyssä olevaa kansalaisaloitetta. Olin sitä myös itse kyseisessä valiokunnassa käsittelemässä, ja osoitan myös kiitokseni lakivaliokunnan puheenjohtajalle ja jäsenille asiallisesta käsittelystä. Keskeistä huumausainepolitiikassa on haittojen ehkäisy ja se, että hoitoon pääsee mahdollisimman matalalla kynnyksellä. Hoitoonpääsyyn tulee olla toimivia reittejä. Valitettavan usein hoitopolulle pääseminen on monelle liian ison kynnyksen takana ja varsinkin juuri heillä, ketkä sitä eniten kaipaisivat. Hoitojen kehittämisessä on kiinnitettävä erityistä huomiota päihteidenkäyttäjiin, joilla on myös samanaikaisesti muita haasteita terveyden kanssa, esimerkiksi vaikka mielenterveyden ongelmia. Apua huumeongelmiin pitää pystyä saamaan ilman pelkoa siitä, että avun hakeminen ajaa entistä suurempiin ongelmiin. Arvoisa puhemies! Muutama huomio valiokunnan mietinnöstä: Valiokunta korosti, että huumeiden käyttäjien osalta hoitoon pääsemisen tulisi olla ensisijaista verrattuna rikosoikeudellisiin seuraamuksiin ja oikeus päihdepalveluihin pitää olla kaikilla. Valiokunnan THL:ltä saaman selvityksen mukaan vaikka kannabis on useilla mittareilla vähemmän haitallinen kuin monet muut päihdyttävät aineet, se voi aiheuttaa riippuvuutta ja sen käytöstä voi koitua monenlaista terveyshaittaa. Esimerkiksi useiden tutkimusten perusteella kannabiksen käytöstä aiheutuvat psykoosit ovat lisääntyneet ja psykoosiin sairastuneista joka kolmas sairastuu myöhemmin skitsofreniaan. Sosiaali- ja terveysministeriöltä saadun selvityksen mukaan kannabiksen säännöllinen käyttö on yhteydessä erilaisiin psyykkisiin häiriöihin, kuten ahdistuneisuuteen, masentuneisuuteen ja psykoosiin, mikä lisää tietenkin terveydenhuollon kustannuksiakin. Ongelmakäyttö voi myös vaikuttaa yksilön työllistymismahdollisuuksiin ja työkyvyn ylläpitämiseen, mikä heijastuu kansantalouteen ja sosiaaliturvajärjestelmään. Kannabiksen käyttö on myös yhteydessä lisääntyneeseen keuhkosyövän ja keuhkoputkentulehduksen riskiin. Nämä muutamina terveysvaikutuksina. Tähän loppuun korostan vielä sitä tarvetta meillä tosi laajalle keskustelulle päihteiden haitoista ja ongelmien ennaltaehkäisemisestä. Yhteiskunnan polarisoituminen on omiaan lisäämään päihteidenkäytön mukanaan tuomia ongelmia. Valitettavasti joudun tässä lopuksi toteamaan, että hallitus on monilla toimillaan juuri lisännyt sitä riskiä, että ihminen ajautuu päihteiden käyttöön. Edellinen puhuja, edustaja Tynkkynen, toikin hyvin ansiokkaasti esille tätä hallituksen epäjohdonmukaisuutta liittyen näihin useisiin leikkauksiin ja muihin hallituksen lakihankkeisiin, jotka ovat ristiriidassa päihdepolitiikan kanssa noin niin kuin yleisesti. En kannata, valiokunnan tavoin, lainvalmisteluun ryhtymistä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Valtaosa työttömistä tekee kaikkensa saadakseen töitä, mutta valitettavasti liian moni jää vaille työpaikkaa. Hallituksen tavoite oli satatuhatta uutta työllistä, mutta nyt kuitenkin kaikessa tässä hallituksen voimavarat ovat menneet palkansaajien aseman heikentämiseen. Arvoisa työministeri Marttinen, tuotte tänään tässä keskustelussa lähetekeskusteluun uusia palkansaajan asemaa heikentäviä esityksiä, ja minun onkin aivan pakko kysyä teiltä, ministeri Marttinen: ovatko nämä teidän ideologiset esitykset vain hankkeita heikentää työmarkkinajärjestelmää, koska teidän aikaisemmatkaan toimet eivät ole työllisyyttä parantaneet?