politiikka.app

Sillanpää Pia

Perussuomalaisten eduskuntaryhmäVaasan vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

58 puheenvuoroa

0815helmikuu 2026: 5helmaaliskuu 2026: 15maahuhtikuu 2026: 12huhtoukokuu 2026: 14toukesäkuu 2026: 11kessyyskuu 2026: 1syy
22.9.2026VastauspuheenvuoroHE 175/2026 vpTalousTurvallisuusLiikenne

Arvoisa puhemies! Me päättäjät puhumme talouskasvusta usein numeroina ja prosentteina, mutta mitä se tarkoittaa tavalliselle suomalaiselle perheenäidille tai -isälle? Yksi iso asia on se, että yhä useampi ihminen on löytänyt töitä. Työllisyys näyttää vihdoin kääntyneen parempaan suuntaan, sillä elokuussa Suomessa oli 34 000 työllistä enemmän kuin vuotta aiemmin ja työttömiä 5 000 vähemmän. Kun perheen vanhempi löytää töitä, se tarkoittaa perheelle säännöllisiä tuloja, taloudellista turvallisuutta ja uskoa siihen, että huomennakin pärjätään. Se tarkoittaa, että voidaan lyhentää asuntolainaa, ostaa perheelle tarvittavia asioita tai suunnitella tulevaa ainakin vähän luottavaisemmin. Yksi ongelma meillä kuitenkin nyt on: polttoaineen hinta. Me perussuomalaiset olemme vaatineet jakeluvelvoitteen laskua jo pitkään, mikä helpottaisi edes vähän tätä bensan hintaa. Kristillisdemokraatit tuntuvat olevan mukana. Olisinkin nyt kysynyt vielä muilta hallituspuolueilta: kävisikö tämä teillekin?

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine, jakeluvelvoite)Pöytäkirja
16.6.2026VastauspuheenvuoroVK 4/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Moni nuori saa pian tietää, pääsikö haluamaansa korkeakouluun opiskelemaan. Osa ilahtuu tuloksista, mutta osa joutuu pettymään. Onneksi kuitenkaan nyt saamatta jäänyt koulupaikka ei enää määritä kenenkään tulevaisuutta. Jos nuori jäi tällä kertaa ilman opiskelupaikkaa, meillä on nyt otettu käyttöön opintoseteli, joka antaa mahdollisuuden suorittaa jopa 30 opintopistettä avoimissa korkeakouluopinnoissa. Opintoja voi tehdä omaan tahtiin kahden vuoden ajan suomalaisissa yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa. Nuori voi siis opiskella, edetä ja rakentaa omaa osaamistaan ennen kuin hakee uudelleen seuraavassa yhteishaussa. Tulevaisuus ei pysähdy yhteen hakukierrokseen, vaan siitä se koulutie voi alkaa. Opintoseteli tarjoaa nuorille mahdollisuuden kerryttää korkeakouluopintoja ja hakea uudelleen entistä vahvemmalla pohjalla. Me perussuomalaiset katsomme, että tämänkaltaiset päätökset ovat niitä, jotka nimenomaan vahvistavat nuorten tulevaisuudenuskoa. Jos alkuperäinen suunnitelma ei toteudu, yhteiskunta tarjoaa varasuunnitelman, kuten opintosetelin, jotta nuoret pääsevät opiskelemaan.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu, yliopisto)Pöytäkirja
16.6.2026RyhmäpuheenvuoroVK 4/2026 vpKoulutusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Mikä on kaikkein tärkein asia, mitä me voimme tehdä nuorten tulevaisuuden eteen? Se on peruskoulu ja turvallinen koti, joista nuoret saavat perustaidot elämään: oppivat lukemaan, kirjoittamaan, laskemaan, keskittymään ja tekemään töitä pitkäjänteisesti sekä tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Näiden taitojen varaan rakentuvat jatko-opinnot, työelämä ja tulevaisuudensuunnitelmat. Siksi me perussuomalaiset olemme jo pitkään ajaneet peruskouluihin oppimistakuuta, jolla varmistamme, että jokainen lapsi oppii nämä taidot peruskoulun aikana. Se on parasta yhdenvertaisuutta, jota voimme tarjota nuorille lähtökohdista ja perhetaustasta riippumatta. Arvoisa puhemies! Liian monta vuotta meni hukkaan, kun annoimme lasten ja nuorten viettää puhelimella koulupäivät ja niiden lisäksi usein myös illat ja jopa yöt. Sen seuraukset näkyvät tänä päivänä oppimistuloksissa, keskittymiskyvyssä ja mielenterveydessä. Samalla sosiaalinen media toi monen nuoren elämään jatkuvan vertailun, paineet, nettikiusaamisen ja ahdistuksen. Koulujen kännykkäkielto olikin tarpeellinen ratkaisu, jonka vaikutukset tulevat näkymään yhä selvemmin tulevina vuosina. Arvoisa puhemies! Politiikassa muutokset tapahtuvat usein ärsyttävän ja turhauttavan hitaasti. Uudistusten valmistelu, hyväksyminen ja vaikutusten näkyminen vievät aikaa. Siksi voi joskus näyttää siltä, ettei mitään tapahdu, vaikka todellisuudessa tapahtuu paljon. Viime vuonna voimaan tulleen lasten ja nuorten terapiatakuun vaikutukset näkyvät vasta tulevina vuosina. Moni nuori kamppailee mielenterveyden haasteiden kanssa, mutta tärkeintä kuitenkin on se, että yhä useampi nuori saa apua ajoissa. Hyvinvointiin ja mielenterveyteen panostaminen on myös työllisyyspolitiikkaa, sillä vain hyvinvoiva ihminen on työkykyinen. Jokainen nuori, joka löytää takaisin opintojen, työharjoittelun tai työelämän pariin, on voitto sekä hänelle itselleen että koko yhteiskunnalle. Arvoisa puhemies! On tärkeää puhua nuorisotyöttömyydestä ja etsiä ratkaisuja siihen. Tilanne on monelle nuorelle vaikea. Työpaikkoja ei synny tähän maahan sillä, että minä tai muutkaan edustajat puhuvat täällä pöntössä siitä, että me tarvitsemme työpaikkoja. Työpaikat syntyvät yrityksiin, ja ne tulevat kasvun ja investointien myötä. Ja meidän tehtävämme onkin rakentaa sellaista Suomea, jossa kannattaa yrittää, investoida ja palkata se ensimmäinen työntekijä. Hallitus on tuonut tähän avuksi muun muassa nuorten työllistymissetelin, jonka avulla moni nuori voi saada sen ensimmäisen mahdollisuuden työelämään. En voi myöskään olla mainitsematta maahanmuuton vaikutusta nuorten työllisyystilanteeseen. Jos tänne tuotaisiin kymmeniätuhansia maahanmuuttajia lisää, mistä esimerkiksi tämän välikysymyksen tekijäpuolue keskusta haaveilee, se vain lisäisi nuorten työttömyyttä. Ja siinä, missä moni nuori työllistyi ennen siihen ensimmäiseen työpaikkaansa esimerkiksi siivousalalle tai pikaruokaravintolaan, nyt niissä törmää yhä useammin englantia puhuvaan maahanmuuttajaan. [Timo Harakka: Niin, just joo! Kaikki on maahanmuuttajien syytä! — Välihuutoja] Arvoisa puhemies! Kun luin tämän välikysymyksen, ajattelin kaikkia niitä nuoria, jotka pohtivat omaa tulevaisuuttaan. Samalla ajattelin niitä ominaisuuksia, jotka ovat aina auttaneet meitä suomalaisia vaikeina aikoina. [Välihuutoja — Perussuomalaisten ryhmästä: Käykääs kattoon pikaruokalaa!] Me olemme periksiantamaton kansa, joka on tottunut menemään vaikka läpi harmaan kiven. Samat ominaisuudet löytyvät myös meidän nuorista. He tarvitsevat vain joskus muistutuksen siitä, että he kyllä pärjäävät. Arvoisa puhemies! Kun kuuntelen oppositiota, minulle herää kysymys: miksi ihmeessä te puhutte niin negatiivisella tavalla nuorille heidän tulevaisuudestaan? Teitä kuunnellessa tulee mielikuva siitä, että nuorilla ei ole tulevaisuutta, he eivät pääse opiskelemaan tai töihin, he eivät tule tienaamaan omaa elantoa, ja sosiaalietuudetkin ovat niin pieniä, ettei niillä tule toimeen. Mutta tämähän ei pidä paikkaansa. [Välihuutoja — Vasemmalta: Lukekaa kyselyitä!] On totta, että meidän pitää puhua ongelmista, jotta me voimme myös ratkoa ne. Mutta jos jatkuvasti kerromme nuorille, että kaikki menee huonompaan suuntaan, tulevaisuus on menetetty ja toivoa ei ole, emme todellakaan auta yhtäkään nuorta. Puhuisitteko te näin teidän omille lapsillenne? Jos ette, niin miksi te puhutte näin meidän kaikille suomalaisille nuorillemme? [Välihuutoja vasemmalta] Arvoisa puhemies! Suomen ja tulevien sukupolvien tulevaisuus on meidän nuortemme käsissä. Nuoret tarvitsevat lisää syitä ja uskoa siihen, miten he tulevat pärjäämään. Joskus matkan varrella voi olla haasteita, ja tulevaisuudensuunnitelmia voi joutua muuttamaan. Suunnitelmien muutos voi olla joskus myös mahdollisuus onnistumiseen. Tämä jatkuva oppositiopuolueiden pessimistipuhe saisi vihdoin loppua. Me perussuomalaiset uskomme, että nuoret kyllä pärjäävät, ja niin pitäisi meidän kaikkien päättäjien uskoa. Ja nuoret pärjäävät vielä paremmin, kun me osoitamme heille sen, että me uskomme heihin ja heidän kykyihinsä. Vaikka te olisitte siellä oppositiossa menettäneet uskonne meidän nuorten tulevaisuuteen, me hallituksessa uskomme nuoriin edelleen.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja
9.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 35/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Maailmanlaajuisesti kunniaa ja mainetta tuonut suomalainen perusopetus on paininut haasteiden kanssa jo hetken aikaa. Oppimistulokset ovat laskeneet, ja syitä siihen on monia. Siksi tarvitsemme perusopetuslakiin muutoksia, jotta suunta voidaan kääntää vielä, kun siihen on mahdollisuus. Maailmassa, jossa teknologian, digilaitteiden ja tekoälyn käyttö kasvaa jatkuvasti, tarvitsemme varmuuden siitä, että tietyt perusasiat säilyvät ennallaan. Lasten on tärkeää oppia itsenäistä ajattelua ja kädentaitoja, sillä näiden oppiminen ei ole tänä päivänä enää itsestään selvää. Niin moni asia tarkistetaan helposti netistä tai tekoälyltä, eikä välttämättä pysähdytä ajattelemaan, ettei lukemamme olekaan totta. Sen haasteen kanssa painii lasten lisäksi myös moni aikuinen. On kuitenkin meidän aikuisten tehtävä huolehtia siitä, että lapset oppivat tarvittavat perustaidot. Arvoisa puhemies! Hallitus on tuonut käsittelyyn peruskoulun osaamistakuun, mikä tarkoittaa sitä, että jokaisen lapsen ja nuoren pitää oppia peruskoulussa riittävät perustaidot, eli lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan. On selvää, että ilman näitä taitoja kukaan ei pärjää jatko-opinnoissa eikä itsenäisessä elämässä. Silti olemme saaneet huomata, että meiltä valmistuu peruskoulusta jatkuvasti oppilaita, jotka eivät hallitse näitä perustaitoja. Näinhän tilanne ei missään nimessä saisi olla. Samaan aikaan, kun meidän nuorten oppimistulokset ovat laskeneet, heidän arvosanansa ovat nousseet. Eli todistuksessa voi olla ysi tai kymppi, mutta nuoren osaaminen ei välttämättä vastaa sitä millään tasolla. Eihän tässä ole mitään järkeä. Tämä ei myöskään ole reilua niille oppilaille, jotka tekevät kovasti töitä ansaitakseen aidosti kiitettävät numerot osaamisellaan. Lisäksi se ei myöskään ole reilua toisen asteen oppilaitoksille, jotka joutuvat luottamaan näihin arvosanoihin valitessaan opiskelijoita heille. Viimeiseksi tämä on reilua sille oppilaalle, joka ei ansaitse kiitettäviä numeroita, koska ei todellisuudessa kykene numeron vaatimiin taitoihin. Todistuksessa oleva kiitettävä ei tuo kenellekään perustaitoja, mutta vaikeuttaa huomattavasti tällaisen oppilaan tulevaisuutta. Me emme voi tehdä tällaista karhunpalvelusta enää yhdellekään nuorelle. Arvoisa puhemies, tämän esityksen on tarkoitus puuttua nimenomaan tähän ongelmaan. Oppilaan arviointiin tarvitaan selkeyttä ja yhteiset pelisäännöt koko maahan. Ei voi olla niin, että samalla osaamisella eri koulut antavat erilaiset arvosanat. Tarvitsemme samat kriteerit jokaiseen kouluun ympäri Suomen, jotta myös oppilaat tietävät, mikä on heidän lähtötasonsa ja mihin he voivat halutessaan tähdätä. Se helpottaa myös opettajien työtä. Kun laki määrittelee arvioinnin perusteet, opettajien ei tarvitse arvailla kriteerejä tai antaa helpotuksia vain siksi, että vanhemmat painostavat. Tämä laki antaa opettajille mahdollisuuden keskittyä siihen, mitä he tekevät parhaiten, eli opettamiseen. Arvoisa puhemies! Koulumaailma on muuttunut digilaitteiden myötä hyvin lyhyessä ajassa, ja erittäin iso muutos tapahtui koronapandemian aikaan. Teknologia, tekoäly ja älylaitteet ovat kaikkialla, ja siksi lasten ja nuorten perustaitojen merkitys on kasvanut entisestään. Mitä heikommaksi annamme nuorten perustaitojen jäädä, sitä todennäköisemmin näemme tulevaisuudessa syrjäytyneitä nuoria ilman jatko-opintoja tai työpaikkaa, ja silloin se on meidän vanhempien syytä, jos emme uskalla vaatia riittävästi meidän nuoriltamme. Säälikiitettävät ovat vain karhunpalvelus, johon tulemme törmäämään ennemmin tai myöhemmin haastavampien ongelmien muodossa. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa siihen, että yksikään nuori putoaa kärryiltä jo peruskoulussa. Siksi tämä kehitys täytyy pysäyttää nyt. Pelkkä osaamistakuu ei korjaa kaikkia ongelmia, mutta sen avulla voimme varmistaa, että oppilaiden arviointi on oikeudenmukaista, osaaminen perustuu todellisiin taitoihin ja jokaisella oppilaalla on mahdollisuus pärjätä tulevaisuudessa jatko-opinnoissa, työelämässä ja ihan vain siinä tavallisessa elämässä. Samalla on tärkeää tiedostaa se, että kouluissa on välttämätöntä olla tarpeeksi päteviä opettajia ja riittävästi koulunkäynnin avustajia. Silloin, jos koulunkäynnissä ilmenee haasteita, niihin pitää pystyä tarttumaan mahdollisimman nopeasti, jotta oppilas saa tarvitsemansa tuen koulunkäyntiin ja hänen on mahdollista tuen avulla suoriutua koulutehtävistä. Arvoisa puhemies! Perusopetusta täytyy edelleen kehittää, ja meidän täytyy uskaltaa puuttua haasteisiin tarvittaessa lainsäädännön kautta. Viime syksynä voimaan tullut koulujen kännykkäkielto oli yksi osa sitä, mutta toimia tarvitaan lisää, ja tämä käsittelyssä oleva esitys on tärkeä lisä kokonaisuuteen. Toivon, että voimme varmistaa laadukkaan suomalaisen perusopetuksen myös tuleville sukupolville. Lopuksi haluan kiittää opettajia, jotka toimitte haastavassa tehtävässä eri luokkatasoilla. Teette valtavan hyvää työtä suomalaisten lasten ja nuorten oppimisen eteen. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, oppiminen)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomalainen ruoka ei ilmesty itsestään kauppojen hyllyille. Sitä varten on tehty töitä pelloilla, maatiloilla, kasvihuoneissa ja loppuvaiheessa myös elintarvikealan tehtaissa. Suomalainen ruoka syntyy siis suomalaisesta työstä. Siksi tarvitsemme elintarvikelain uudistuksen, jotta tämä koko elintarvikeketju, jossa ruoka tulee monien eri vaiheiden jälkeen pellolta kaupan hyllylle ja lopulta ruokapöytään, olisi mahdollisimman reilu kaikille osapuolille. Arvoisa puhemies! Suomalainen ruuantuottaja on ansainnut kunnon korvauksen työstään. Jokainen ymmärtää, ettei ruuan tuottaminen ole mitään kevyttä ja helppoa hommaa. Sitä tehdään säässä kuin säässä, aamusta iltaan, ja työ on hyvin fyysistä. Siksi me emme voi jatkaa niin, että se, joka tekee kaikista raskaimman työn, saakin tuotantoketjussa palkkioista sen pienimmän siivun. Kun viljelijä, kotieläintuottaja tai elintarvikeyrittäjä tekee työnsä hyvin, siitä pitää myös saada oikeudenmukainen korvaus, sellainen, jolla tulee toimeen. Suomessa ruokakauppojen kilpailu on keskittynyt pääosin kahdelle suurelle toimijalle. Se tarkoittaa tuottajan kannalta sitä, ettei ole juurikaan varaa valita, kenelle möisi sen tuottamansa ruuan. Neuvottelut tällaisessa tilanteessa eivät ole koskaan tasavertaiset, ja kauppa on aina se, jolla on kädessään ne paremmat neuvottelukortit, ja juuri siihen ongelmaan me haluamme tällä esityksellä puuttua. Yksi osa tätä esitystä on myös se, että kauppojen omien tuotemerkkien suosiminen jatkossa kielletään. Me emme ole nyt tämän lain myötä poistamassa kauppojen omia merkkejä vaan haluamme, että kilpailu olisi aidosti reilua, ja se vaatii sen, että eri valmistajien omat tuotteet pääsevät kaupassa tasapuolisesti esille ja myyntiin eivätkä ne jää jatkuvasti kauppojen omien merkkien varjoon. Arvoisa puhemies! Tämä esitys ei pelkästään puolusta ruuantuottajien asemaa, vaan se huolehtii myös maamme huoltovarmuudesta. Olemme saaneet viime vuodet seurata sitä, miten maailmantilanne on saattanut muuttua joissakin maissa hyvinkin nopeasti normaalista poikkeustilaan. Siksi meidän täytyy varmistua siitä, että poikkeus- ja kriisitilanteessa pystymme kaikesta huolimatta tuottamaan kotimaista ruokaa. Se vaatii sen, että meillä on riittävästi ruuantuottajia eri puolilla Suomea ja että ruuantuottajilla on edellytykset tehdä työtään. Jos suomalainen ruuantuotanto ei ole kannattavaa, tilat lopettavat toimintansa, ja kun tilat lopettavat, ruuantuotannon osaaminen katoaa tila kerrallaan, ja jos päästämme osaamisen katoamaan, sitä ei hetkessä saada takaisin. Tällä esityksellä panostamme myös jatkuvuuteen. Kun ruuantuottajat tietävät, että he saavat työstään kunnon korvauksen eivätkä ole neuvottelutilanteessa kauppojen kanssa aina heikommassa roolissa, he toivon mukaan haluavat jatkaa tätä arvokasta työtä. Toivon mukaan se sama palo tähän työhön jatkuu myös seuraaville sukupolville. Arvoisa puhemies! Kotimaiseen ruuantuotantoon liittyvät vahvasti myös alueelliset päätökset. Kun varmistamme, että ihmisillä on mahdollisuus elää, tehdä töitä ja tulla toimeen myös maaseudulla, pidämme huolen koko Suomen elinvoimaisuudesta. Haluan tässä yhteydessä nostaa esille myös sen, että tällä hallituskaudella varmistimme, että nykyinen synnytyssairaalaverkosto säilyy koko maassa. Se luo turvaa myös maaseudulla asuville — että heidänkin on turvallista perheellistyä, kun synnytyssairaala ei ole kohtuuttoman matkan päässä. Samalla meidän täytyy huolehtia siitä, että harvaan asutulla seudulla on myös muita palveluita, jotta perheet pystyvät rakentamaan elämäänsä myös suurten kaupunkien ulkopuolelle. Arvoisa puhemies! Kotimaiseen ruokaan liittyvät olennaisesti myös julkiset hankinnat. Suomessa syödään joka päivä valtavat määrät aterioita päiväkodeissa, kouluissa, sairaaloissa ja varuskunnissa, ja juuri näissä paikoissa meidän tulisi suosia entistä enemmän kotimaista ruokaa. Olen sitä mieltä, että kaikkien julkisten palveluiden piirissä olevien tulisi tarjota ensisijaisesti vain ja ainoastaan Suomessa tuotettua ruokaa, kun sitä on meillä tarjolla — poikkeuksena toki tuotteet, joita meillä ei kasva, kuten ananas ja muut trooppiset hedelmät, mutta muuten en keksi syytä, miksi meillä pitäisi olla tarjolla mitään ulkomailla tuotettua, jos ruuan saa Suomesta. Tämä vahvistaisi entisestään kotimaista työtä, parantaisi huoltovarmuutta, ja koko elintarviketeollisuus ja suomalaiset ruuantuottajat hyötyisivät siitä. Arvoisa puhemies! Vaikka tämä esitys ei korjaa kaikkia ruuantuotannon ja -tuottajien asemaan liittyviä haasteita, tämä on muutos parempaan. Meidän täytyy edelleen jatkaa työtä sen eteen, että meillä on tulevaisuudessakin elinvoimainen ruuantuotanto ja tulevat sukupolvet saavat nauttia puhtaasta suomalaisesta ruuasta, kuten me olemme saaneet. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (sairaala)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
9.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 54/2026 vpKoulutusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Suomen kansalaisuus ei ole kertakäyttötavaraa tai mitään sellaista, mitä haluamme antaa kenelle tahansa. Se ei ole itsestäänselvyys, vaan se on yksi arvokkaimmista asioista, joita valtio voi myöntää yksittäiselle ihmiselle. Se ei myöskään ole pelkkä passi, vaan se on osa jotain paljon merkityksellisempää. Se on osoitus siitä, että me olemme osa samaa yhteiskuntaa ja meillä on keskenämme samat säännöt, oikeudet ja velvollisuudet. Siksi vähintä, mitä voimme vaatia Suomen kansalaisuutta hakevalta, on se, että häneltä edellytetään perustietoja suomalaisesta yhteiskunnasta, ja siihen tarvitsemme kansalaisuuslain muutosta. Arvoisa puhemies! Me perussuomalaiset olemme jo pitkään vaatineet, että Suomen kansalaisuutta hakevan täytyy osoittaa olevansa kansalaisuuden arvoinen. Jatkossa kansalaisuutta hakevan tulee osoittaa tuntevansa suomalaisen yhteiskunnan toimintaa ja perusperiaatteita sekä kyetä kertomaan omista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tässä maassa. Tämä tapahtuisi pääsääntöisesti niin kutsutulla kansalaisuuskokeella. Mikäli henkilö on jo suorittanut Suomessa suomen- tai ruotsinkielisen ylioppilas- tai korkeakoulututkinnon, erillistä koetta ei tarvitsisi tehdä. Jos myönnämme ihmiselle Suomen kansalaisuuden, meidän tulee varmistua siitä, että hän ymmärtää esimerkiksi sen, miten Suomessa tehdään päätökset, miten demokratia toimii, mitä kaikkea laki edellyttää kansalaiselta, mitä oikeuksia ihmisillä Suomessa on, mitä sukupuolten välinen tasa-arvo tarkoittaa ja minkälaiset arvot meidän suomalaisessa yhteiskunnassamme ovat tärkeitä. Arvoisa puhemies! Kansalaisuuskoe ei ole mikään uusi keksintö. Vastaavanlainen koe on itse asiassa ollut jo pitkään käytössä monissa eri maissa. Tämä ei siis ole mikään erikoisuus, vaan jatkossa Suomi toimii samalla tavalla kuin monessa muussakin maassa toimitaan, jos joku haluaa saada maan kansalaisuuden. Kansalaisuuden ehtoja on muutenkin kiristetty tällä hallituskaudella, mikä on ainoa oikea kehityssuunta. Esimerkiksi asumisaikavaatimusta on pidennetty kahdeksaan vuoteen. Itsensä ja perheensä pitää elättää omalla työllä, ja taustojen pitää olla nuhteettomat. Kansalaisuuskoe vain täydentää osaltaan näitä vaatimuksia. Arvoisa puhemies! Ennen kuin voimme edes ajatella antavamme jollekulle Suomen kansalaisuuden, on tiettyjä perusasioita, jotka pitää hallita. Ensin opitaan suomen kieli, opitaan suomalaisesta yhteiskunnasta ja kulttuurista sekä sitoudutaan yhteisiin sääntöihin ja lakeihin. Ihmisen tulee sopeutua meidän tapaamme elää ja elättää itsensä sekä perheensä tässä maassa. Jos kaikki menee hyvin ja ihmisestä tulee aidosti suomalaisen yhteiskunnan jäsen, hän on ansainnut kansalaisuuden. Kriteerit tulee pitää korkealla, sillä sitähän se kansalaisuuskin on: arvokas saavutus, jota pitää vaalia myös sen saamisen jälkeenkin. Arvoisa puhemies! Jotkut ovat vastustaneet tätä esitystä sillä perusteella, että kansalaisuuskoe voisi aiheuttaa stressiä tai estää kansalaisuuden saamisen. Meillä vaaditaan jo nyt esimerkiksi suomen kielen taidon osoittamista osana kansalaisuuden saamista. Ei ole liikaa vaadittua, että siinä samalla ihmisen täytyy osata perusasiat suomalaisesta yhteiskunnasta. Myös hakija voi olla ylpeä itsestään läpäistessään kansalaisuuskokeen, koska hänellä on silloin todistetusti perusasiat hallussa. Ja jos pelkkä kansalaisuuskoe aiheuttaa liikaa stressiä hakijalle, niin sitten sitä ei ehkä kannata hakea ollenkaan. Arvoisa puhemies! Olen hyvin tyytyväinen, että olemme tällä hallituskaudella saaneet kiristettyä merkittävästi maahanmuuttoon liittyviä lakeja, jotka ovat olleet liian löysällä pohjalla aivan liian pitkään. Jatkossa myös Suomen kansalaisuuden saamisen ehdot ovat entistä tiukemmat, jotta kansalaisuuden saisivat vain ja ainoastaan ne ihmiset, jotka sen aidosti ansaitsevat. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (korkeakoulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, kansalaisuus)Pöytäkirja
9.6.2026VastauspuheenvuoroHE 108/2026 vpMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Tänä aamuna, kun kävelin tänne eduskuntaan töihin, kiinnitin huomiota tuossa kivetyksellä runsaaseen hanhien ulosteen määrään. Muutama vuosi sitten kävin Hietaniemen rannalla ensimmäistä kertaa ikinä uimassa lapseni kanssa, ja muistan kiinnittäneeni huomiota silloin valtavaan määrään lintuja ja ulostetta rannalla. Sen jälkeen en olekaan siellä käynyt. Se, mikä meitä joitakin ehkä haittaa tietynlaisessa viihtyvyydessä kaduilla ja uimarannoilla, on yksi asia, mutta täysin toinen asia on se, mitä tuhoja nämä linnut tekevät viljelijöille. Jokainen meistä on varmaan lukenut uutisia — ja ainakin osa surullisena — siitä, miten nämä valtavat lintuparvet ovat tuhonneet joidenkin viljelyksiä aivan täysin. Samaan aikaan jotkut luonnonsuojeluideologistit puhuvat erillisistä parkkipaikkapelloista hanhille, ja se on kyllä mielestäni lähinnä märkä rätti ja läpsäisy viljelijän naamalle, joka tuottaa meille ruokaa täällä Suomessa ja joka on juuri menettänyt satonsa. Onneksi tälle asialle tehdään nyt korjausliike. Kiitos ministerille tästä esityksestä.

Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Jos suomalaisella sikatilalla todetaan salmonella, siitä aiheutuvat seuraukset voivat olla yrittäjälle todella vaikeita. Tauti pitää totta kai hävittää nopeasti, eläimiä voidaan joutua lopettamaan, tuotanto keskeytyy, ja tästä kaikesta aiheutuu todella suuria kustannuksia. Pahimmillaan yhden salmonellatapauksen seurauksena yrittäjä voi menettää vuosien työn ja koko yrityksen tulevaisuus voi vaarantua. Suomessa salmonellaa on torjuttu tehokkaasti jo vuosikymmenten ajan. Sen ansiosta suomalainen sianliha on maailman mittakaavassakin erittäin puhdasta ja turvallista. Suomalaiset ruuantuottajat ovat tehneet sen eteen paljon töitä, ja se on hyödyttänyt alan lisäksi koko yhteiskuntaa. Sianlihasta peräisin olevia salmonellatapauksia ei juurikaan ole, eikä siitä aiheudu myöskään terveydenhuollon kustannuksia. Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä suurin haaste on kuitenkin ollut se, että jos se salmonella osuu omalle tilalle, yrittäjä jää liian suuren taloudellisen riskin kanssa yksin. Vakuutukset eivät ole tänä päivänä enää niin kattavia, että niistä saisi minkäänlaista kunnollista turvaa näihin tilanteisiin. Pahimmassa tapauksessa yksi ainoa salmonellatapaus tilalla voi johtaa jopa koko yrityksen konkurssiin. Siksi hallitus esittää ratkaisuksi salmonellavahinkorahastoa. Rahaston toimintaidea perustuu siihen, että koko ala varautuu yhdessä niihin vahinkoihin, joita yksittäisille tiloille voi sattua. Sikayrittäjät maksavat vuosittain pienen salmonellavahinkomaksun, ja jos jollekin tilalle tulee salmonellatartunta, rahastosta voidaan korvata tilanteesta aiheutuvia kustannuksia. Kyse on siitä, että luomme alalle oman turvaverkon, joka auttaa, jos salmonellatapaus osuu omalle kohdalle. Valtio osallistuu rahaston alkupääomaan sen käynnistysvaiheessa, jotta järjestelmä saadaan heti toimintakuntoon. Sen jälkeen rahaston rahoitus perustuu pääosin alan omiin maksuihin. Arvoisa puhemies! Tämä on konkreettinen keino, jolla parannamme suomalaisen ruuan turvallisuutta entisestään. Kun yrittäjä tietää saavansa apua salmonellan sattuessa kohdalle, salmonellatapauksista ilmoitetaan entistä nopeammin ja vahinkoja voidaan torjua tehokkaammin. Se luo myös turvallisuudentunnetta yrittäjälle itselleen. On selvää, että kukaan ei voi täysin estää salmonellariskiä, vaikka toimisi kaiken suhteen oikein. Siksi on tärkeää, ettei taloudellinen riski lankea yksittäiselle yrittäjälle, joka tekee parhaansa tuottaakseen puhdasta ja turvallista ruokaa meille suomalaisille. Haluan myös muistuttaa, että liittyessään EU:n jäseniksi Suomi ja Ruotsi saivat niin kutsutut salmonellalisävakuudet. Se tarkoittaa sitä, että molemmat maat saavat noudattaa tiukempaa salmonellavalvontaa maassaan kuin mitä EU:n yleinen taso vaatisi, ja sen ansiosta myös Suomeen tuotavan sianlihan pitää olla tutkitusti salmonellavapaata. Suomi saikin nämä erityiset salmonellalisävakuudet juuri siksi, että meidän tautitilanne on poikkeuksellisen hyvä, ja meidän tulisikin pitää se jatkossa yhtä hyvänä. Arvoisa puhemies! Salmonellavahinkorahastolla saamme turvattua suomalaisen sianlihatuotannon jatkossa, ja samalla tuemme alan yrittäjiä, ettei yksikään sikatilallinen jäisi jatkossa yksin, jos se tautitapaus osuu omalle kohdalle. Haluan myös kiittää ministeriä tästä erinomaisesta esityksestä. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
2.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 15/2026 vpTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Täytyy tässä alkuun kommentoida muutamalle edelliselle puhujalle, että kun te mainitsitte, että perussuomalaiset olivat Sipilän hallituksessa mukana tekemässä tätä Bernerin taksilakiuudistusta, ja moititte sitä, niin miksi ette edellisessä hallituksessa korjanneet tätä Bernerin taksilakia jo sitten, vaan jätitte seuraavalle hallitukselle nämä korjaustoimet, ja nyt me todellakin korjaamme tämän. Taksilain uudistuksessa on tarkoitus muuttaa useita asioita liittyen lupiin, koulutukseen ja valvontaan. Se, mikä kuitenkin näkyy tavalliselle suomalaiselle ja erityisesti suomalaisille naisille, on taksialan turvallisuus. Vielä ennen vuotta 2018 moni suomalainen nainen valitsi taksikyydin kotiin illanvieton päätteeksi, koska pystyi luottamaan siihen, että pääsee turvallisesti kotiin ja kohtuullisella maksulla. Lakimuutoksen myötä tilanne kuitenkin muuttui hyvin radikaalisti. Siksi tässä nykyisessä taksilain uudistuksessa onkin kyse erityisesti siitä, että jokainen nainen voisi jatkossa ottaa taksin ilman pelkoa ja ettei yksikään nainen joutuisi tulevaisuudessa enää ryöstetyksi taksinkuljettajan toimesta tai seksuaaliväkivallan uhriksi. Arvoisa puhemies! Vuoden 2018 taksiuudistuksen jälkeen alalla tapahtui paljon muutoksia. Kilpailu lisääntyi, ja hinnat tulivat asiakkaille monin paikoin edullisemmiksi, mutta samalla sääntelyä purettiin sellaisilla tavoilla, jotka lopulta vain heikensivät ihmisten luottamusta koko taksialaan. Yhtäkkiä valvonta vaikeutui, kuljettajien osaamisessa alkoi näkyä suuria eroja ja asiakkaiden oli entistä vaikeampi tietää, kuka heitä oikein kuljettaa ja onko heillä yhteistä kieltä asiointiin. Valitettavasti olemme myös saaneet lukea tapauksista, joissa taksinkuljettaja on syyllistynyt vakaviin rikoksiin, kuten seksuaalirikoksiin. Jotkut taksinkuljettajat ovat toimineet näin todella suunnitelmallisestikin. On otettu kyytiin naisia illanviettojen jälkeen, ajettu syrjäseudulle ja raiskattu väkivaltaisesti. Jokainen tällainen tapaus on liikaa. Vaikka tiedämme, että suurin osa taksinkuljettajista tekee työnsä rehellisesti ja hyvällä ammattitaidolla, jokainen vakava rikos vaikuttaa koko alan luottamukseen. Se saa suomalaiset pohtimaan, uskaltavatko he tilata taksia, koska eivät tiedä, pääsevätkö he turvallisesti kotiin. Kaikki nimittäin eivät ole päässeet. Arvoisa puhemies! Tämä tilanne koskettaa erityisesti suomalaisia naisia. Moni nainen on saattanut pitää taksikyydin ajan sijaintitietoja päällä läheiselle, puhua matkan aikana puhelimessa tai tehdä muita toimia varmuuden vuoksi, ettei mitään sattuisi matkan aikana. Eikä tämän näin pitäisi olla. Jokaisen pitäisi päästä turvallisesti kotiin taksilla ilman, että joutuu olemaan varuillaan tai tekemään joitain erityisjärjestelyitä. Taksin pitäisi olla palvelua, josta maksetaan juuri siksi, että päästään helposti ja turvallisesti kotiin. Luottamuksen puute taksialaan on näkynyt mielestäni esimerkiksi siinä, että Suomeen on syntynyt yrityksiä, jotka tarjoavat taksikuljetuksia vain naisille, ja näissä yrityksissä on vain ja ainoastaan naiskuljettajia. Nämä yritykset eivät ole syntyneet tyhjästä. Ne ovat syntyneet siksi, että taksialan markkinoilla on ollut kysyntää sellaiselle kuljetuspalvelulle, jossa nainen voi aidosti kokea olonsa turvalliseksi matkan alusta sinne kotiin asti. Jokainen voisikin pysähtyä hetkeksi miettimään, mitä tämä kertoo nykytilanteesta. Onko mukamas normaalia, että tarvitsemme näitä naisille suunnattuja erityisiä kuljetuspalveluita, jotta naiset voivat kokea olevansa turvassa taksissa? Minun mielestäni ei ole. Tavoitteena pitäisi olla se, että tulevaisuudessa jokainen laillinen taksi on Suomessa turvallinen ja että jokainen asiakas voisi luottaa taksinkuljettajaan riippumatta siitä, onko kuljettaja nainen vai mies. Eli ei turvallisuuden pitäisi olla mikään erikoispalvelu vaan vähimmäisvaatimus. Arvoisa puhemies! Siksi me tarvitsemme taksilain uudistusta. Meidän täytyy tarkastaa kuljettajien taustat paremmin ja huomioida lupaharkinnassa mahdolliset väkivalta- ja seksuaalirikokset. On selvää, että kuljettajien koulutusta pitää lisätä ja tehostaa ylipäätään koko alan valvontaa. Samalla teemme tärkeän työn kaikkien rehellisten taksiyrittäjien ja kuljettajien eteen, joiden maine on kärsinyt epärehellisten ja vastuuttomien kuljettajien vuoksi. Tulevaisuudessa haluan luottaa siihen, että taksilla pääsee jälleen turvallisesti kotiin.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
2.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 32/2026 vpTurvallisuusMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Suomalaisessa yhteiskunnassa eläinten hyvinvointi on erittäin tärkeä arvo. On selvää, että tuotantoeläimiä täytyy kohdella vastuullisesti ja niiden hyvinvoinnista tulee huolehtia elinkaaren alusta loppuun. Tähän liittyy myös porsaiden kastraatio, joka on tutkimusten mukaan kivulias toimenpide, jos toimenpiteessä ei ole asianmukaista kivunlievitystä. Siksi onkin hyvin tärkeää, että lainsäädäntö velvoittaa tiloja kivunlievityksen käyttöön ja että sen toteuttamiseen on riittävät mahdollisuudet kaikilla tiloilla. Samalla meidän täytyy todeta ääneen, että kotimainen ruuantuotanto toimii tällä hetkellä monien paineiden alaisena. Tilanne on monin paikoin vaikea. Tuotantokustannukset ovat nousseet, markkinat ovat kansainvälisesti hyvin kilpailtuja, ja tuottajien kannattavuus on monilla aloilla heikko. Siksi meidän täytyy jatkuvasti arvioida, miten lainsäädäntö vaikuttaa sekä eläinten hyvinvointiin että maatilojen toimintaan. Tasapainoilu kaikkien seikkojen kesken voi olla toisinaan hyvin haastavaakin. Arvoisa puhemies! Tehdyn selvitystyön myötä on noussut esille huoli siitä, että yksin Suomessa toteutettava kastraatiokielto voisi aiheuttaa suuria kustannuksia koko sianlihaketjulle. Siinä tapauksessa vaikutukset ulottuisivat alkutuotannosta teollisuuteen ja vientiin asti. Siksi meidän on mielestäni pakko pohtia myös sitä, minkälaisia seurauksia tämänkaltaisella ratkaisulla olisi suomalaisen ruuantuotannon kilpailukyvylle ja kotimaisen tuotannon jatkuvuudelle. Tässä on kyse myös huoltovarmuudesta. On tärkeää, että jos Suomeen tulisi yllättävä poikkeustila, pystymme silloinkin tuottamaan mahdollisimman suuren osan ruuasta kotimaisesti. Se edellyttää sitä, että maataloudella ja koko elintarvikeketjulla täytyy olla edellytykset toimia kannattavasti myös tulevaisuudessa. Me emme esimerkiksi voi sallia sellaista tilannetta, jossa tuotanto siirtyisi enemmän ulkomaille. Siinä tapauksessa kyse ei olisi vaikutuksista yksittäisiin maatiloihin vaan myös kansalliseen ruokaturvaan. Toisaalta meidän pitää huolehtia myös siitä, että kehitämme edelleen ja tulevaisuudessa toimenpiteitä eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi. Suomalaisen eläintuotannon vahvuus on tähänkin asti ollut korkea hyvinvoinnin taso ja halu kehittää erilaisia tuotantotapoja, jotka perustuvat tutkittuun tietoon. Suomessa ollaankin monilla osa-alueilla paremmassa tilanteessa eläinten hyvinvoinnin suhteen kuin muissa maissa, ja työtä, tutkimusta ja kehitystä meidän täytyy edelleen jatkaa. Arvoisa puhemies! Itse en ainakaan halua asettaa vastakkain eläinten hyvinvointia kotimaisen ruuantuotannon kanssa. Tavoitteena tulisi olla sellainen ratkaisu, jossa molemmat näkökulmat huomioidaan mahdollisimman hyvin. Meidän täytyy huolehtia eläinten hyvinvoinnin lisäksi siitä, että suomalaisella maataloudella on toimintaedellytykset toimia tulevaisuudessakin ja että ruuantuotanto ja huoltovarmuus on turvattu. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja
2.6.2026VastauspuheenvuoroHE 32/2026 vpMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Suomalaisessa yhteiskunnassa eläinten hyvinvointi on erittäin tärkeä arvo. On selvää, että tuotantoeläimiä täytyy kohdella vastuullisesti ja niiden hyvinvoinnista tulee huolehtia elinkaaren alusta loppuun. Tähän liittyy myös porsaiden kastraatio, joka on tutkimusten mukaan kivulias toimenpide, jos toimenpiteessä ei ole asianmukaista kivunlievitystä. Siksi onkin hyvin tärkeää, että lainsäädäntö velvoittaa tiloja kivunlievityksen käyttöön ja että sen toteuttamiseen on riittävät mahdollisuudet kaikilla tiloilla. Samalla meidän täytyy todeta ääneen, että kotimainen ruoantuotanto toimii tällä hetkellä monien paineiden alaisena ja tilanne on vaikea. Tuotantokustannukset ovat nousseet, markkinat ovat kansainvälisesti hyvin kilpailtuja ja tuottajien kannattavuus on monilla aloilla heikko. Siksi meidän täytyy jatkuvasti arvioida, miten lainsäädäntö vaikuttaa sekä eläinten hyvinvointiin että maatilojen toimintaan. Tasapainoilu kaikkien seikkojen kesken voi olla toisinaan hyvin haastavaakin. Itse en ainakaan halua asettaa vastakkain eläinten hyvinvointia kotimaisen ruoantuotannon kanssa. [Puhemies koputtaa] Tavoitteena tulisi olla sellainen ratkaisu, jossa molemmat näkökulmat huomioidaan mahdollisimman hyvin.

Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
2.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 100/2026 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Joskus on hyvä todeta, että ennen ainakin jotkin asiat olivat paremmin. Kaikki uudistukset eivät todellisuudessa aina paranna asioita, ja tämä käsittelyssä oleva passi- ja henkilökorttilaki on siitä todella hyvä esimerkki — silloin täytyy uskaltaa palata vanhaan toimivaan käytäntöön. Suomessa passi oli hyvin pitkään voimassa, kymmenen vuotta kerrallaan. Vuonna 2006 passin voimassaoloaikaa lyhennettiin kuitenkin viiteen vuoteen, kun biometriset passit otettiin käyttöön. Silloin meille suomalaisille kerrottiin, että passien uusi tekniikka, tietoturva ja tunnistettavuus vaativat niille lyhyemmän voimassaoloajan. Nyt tilanne on toinen. Teknologia on kehittynyt, ja olemme nähneet, että suurin osa Euroopan maista on kaikesta huolimatta pitänyt passien voimassaoloajan kymmenessä vuodessa. Itse asiassa 24 EU-maassa passi on voimassa enintään sen kymmenen vuotta. Suomi on siis ollut tässä asiassa poikkeus muutaman muun maan lisäksi. Arvoisa puhemies! Passien ja henkilökorttien voimassaoloajan pidentäminen helpottaa suomalaisten arkea konkreettisella tavalla. Silloin kun passi ja henkilökortti ovat voimassa vain viisi vuotta, niitä täytyy uusia huomattavasti useammin. Se tarkoittaa hakemuksia, ajanvarauksia, passikuvia, maksuja ja jonottamista, ja esimerkiksi tällä hetkellä viisihenkisessä lapsiperheessä tämä tehdään viisi kertaa muutaman vuoden välein. Samalla vähennämme poliisin lupapalveluiden kuormitusta. Hakemusten määrä vähenee, samoin asioinnin tarve lupapalveluissa. Muutos vapauttaa aikaa ja vähentää kustannuksia. Resursseja voidaan ohjata muihin toimintoihin kuin loputtomiin määriin passihakemuksia. Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä pidän hyvänä asiana myös sitä, että turvallisuutta tullaan vahvistamaan eri tavoin. Käytäntöjä kasvokuvien toimittamisesta tiukennetaan, mikä vähentää mahdollisuuksia väärinkäytölle. Lisäksi alaikäisten passeihin lisättävät huoltajatiedot helpottavat perheiden matkustamista ja voivat osaltaan ehkäistä lapsikaappauksia kansainvälisesti. Me emme siis ole pelkästään pidentämässä passien voimassaoloaikaa vaan samalla parannamme koko järjestelmän toimivuutta ja turvallisuutta. Se on kaikkien etu, sillä suomalainen passi on hyvin arvokas dokumentti maailman mittapuulla. Arvoisa puhemies! Me perussuomalaiset olemme jo pitkään ajaneet takaisin kymmenen vuoden passien käyttöönottoa, ja on hienoa nähdä, että nyt se tavoite on toteutumassa. Meidän pitääkin edelleen jatkaa työtä sen eteen, että voimme purkaa turhaa kansalaisten arkea haittaavaa byrokratiaa ja sääntelyä, jotta se perusarki helpottuu. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
27.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 97/2026 vpTalousSoteTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Ihmisen lääkitystietojen täytyy löytyä helposti oikeasta paikasta silloin, kun niitä tarvitaan. Kyse on potilasturvallisuudesta, sujuvammasta arjesta ja myös siitä, miten käytämme järkevällä tavalla verorahoja. Suomessa on paljon iäkkäitä ja monisairaita potilaita, joilla voi olla käytössä useita lääkkeitä samanaikaisesti. Tiedot lääkityksistä eivät kuitenkaan aina ole samassa paikassa, vaan tiedot saattavat olla hajallaan eri järjestelmissä. Pahimmissa tapauksissa tiedot ovat ylhäällä paperilapulla tai vain ja ainoastaan iäkkään omaisen muistin varassa. Se lisää riskiä ja mahdollisuutta virheille. Silloin voi tulla tilanteita, joissa ihmiselle annetaan päällekkäisiä lääkkeitä, lääkkeiden yhteisvaikutukset havaitaan vaarallisiksi tai ihmiselle annetaan täysin tarpeettomia lääkkeitä vain siksi, ettei kenelläkään ole kokonaiskuvaa ihmisen senhetkisestä lääkityksestä. Siksi on todella tärkeää, että kehitämme Kanta-palveluita siten, että lääkityslista olisi oikeasti ajan tasalla ja mahdollisimman kattava. Arvoisa puhemies! Jokaisen suomalaisen tulisi saada turvallista hoitoa riippumatta siitä, asuuko esimerkiksi kotona tai palveluasumisessa. Kun varmistamme, että tieto lääkityksistä kulkee entistä paremmin lääkärin, hoitajan, apteekin ja tarvittaessa myös sosiaalihuollon välillä, vähennämme virheitä ja hoidon laatu paranee. Se tarkoittaa myös parempaa arkea ja hyvinvointia ihmisille. Hyvä ja odotettu muutos on myös se, että jatkossa myös itsehoitolääkkeet voidaan kirjata Kanta-lääkityslistalle. Moni ihminen käyttää esimerkiksi särkylääkkeitä, monivitamiineja tai muita valmisteita ilman, että kertoo niistä lääkärin tai hoitajan vastaanotolla. Silti niillä voi olla isoja yhteisvaikutuksia otettavien reseptilääkkeiden kanssa. Kun otettavien lääkkeiden kokonaisuus näkyy yhdestä paikasta, turvallisuus paranee. Tulevaisuudessa myös sosiaalihuollon ammattilaisilla olisi mahdollisuus nähdä lääkitystietoja silloin, kun se on heidän työnsä kannalta välttämätöntä. Esimerkiksi kotihoidossa, päihdehuollossa tai sosiaalihuollon laitoksissa työntekijät osallistuvat usein asiakkaiden lääkehoidon toteuttamiseen, ja silloin heillä täytyy olla käytössä oikeat ja ajantasaiset tiedot asiakkaista ja heidän lääkityksistään. Arvoisa puhemies! Potilasturvallisuutta parantavien seikkojen lisäksi tämä hallituksen esitys tuo myös taloudellisia hyötyjä. Kun jatkossa tiedot löytyvät yhdestä paikasta ja lääkityksiä arvioidaan kokonaisuutena, niin turhat lääkkeet, virheet ja päällekkäiset lääkevalmisteet vähenevät ja voivat jäädä kokonaan pois. Samalla työntekijöiden työaikaa säästyy niin hyvinvointialueilla kuin apteekissakin, jolloin vapautuvaa työaikaa voidaan käyttää muuhun. Kun tietoa keskitetään yhteen paikkaan, meidän tulee kuitenkin huolehtia ihmisten tietosuojasta. Lääketiedot ovat osa terveystietoja, ja niitä pitää käsitellä erityisellä tarkkuudella sellaisten henkilöiden toimesta, joilla on siihen työnsä puolesta oikeus ja aito tarve. Tässä esityksessä onkin huomioitu myös tietosuoja ja käyttöoikeudet, ja niiden osalta on tehty täsmennyksiä saadun lausuntopalautteen perusteella. Samalla täytyy huolehtia siitä, että jokaisella suomalaisella pitää olla mahdollisuus nähdä omat tietonsa ja ymmärtää, mihin niitä käytetään ja kuka niitä käyttää. Arvoisa puhemies! Olen hyvin tyytyväinen, että sotealalla hyödynnetään teknologiaa juuri tämänkaltaisiin hankkeisiin, jotka vähentävät kustannuksia, helpottavat työntekijöiden työtä ja samalla parantavat meidän kaikkien potilasturvallisuutta. — Kiitos ministerille tämän esityksen tuomisesta.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, terveys, hyvinvointialue, hoitaja)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
26.5.2026VastauspuheenvuoroHE 93/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Opiskeluaika on hyvin iso ja merkittävä elämänvaihe nuorilla. Toisilla nuorilla on jo pienestä asti selvää, mitä he haluavat opiskella ja mitä heistä tulee isona. Toisilla taas ei ole välttämättä selkeää suuntaa siitä, mihin he haluavat tähdätä, tai he joutuvat kokeilemaan eri vaihtoehtoja löytääkseen sen oman mielenkiintoisen alan. Vuosittain tuhansia oppilaita jää ilman opiskelupaikkaa. Nyt onkin hyvä, että tulee tämä opintosetelikokeilu, koska se on aito ja konkreettinen tapa tukea nuorten opintoja, ja jään mielenkiinnolla odottamaan tämän kokeilun tuloksia. Ja mikä on hienoa, niin lisäksi myös nuoret ovat itse suhtautuneet tähän kokeiluun positiivisesti. Se on hyvä uutinen. Verkkokuulemisissa lähes kaikki lukiolaiset ja suuri enemmistö ammatillisessa koulutuksessa opiskelevista pitivät opintoseteliä hyvänä mahdollisuutena. Tämä osaltaan kertoo siitä, että tämä kokeilu tulee tarpeeseen.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
26.5.2026VastauspuheenvuoroVNS 5/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Tässä täytyy kyllä muistuttaa edellisen hallituksen talouspolitiikasta, jonka seurauksia tälläkin hetkellä korjaamme. Vaikka Marinin hallituksella olisikin ollut hetkittäin pieniä haluja tehdä säästötoimia, he eivät ryhtyneet niihin. Julkinen paine oli liian kova. Oma kannatus oli tärkeämpää kuin vastuullinen yhteisten verorahojen käyttö. Säästöjen sijaan hehkuteltiin moneen kertaan, että rahaa on ja sitä jaettiin yhdelle jos toisellekin. Velaksi, totta kai. Opposition teatterissa on epäselvää, mikä on näytelmän juoni ja mihin tarinan halutaan päättyvän, mutta ehkä se onkin tarkoitus: esiintyä äänestäjille milloin milläkin tulokulmalla, joka sillä hetkellä saa eniten suosiota. Todellisuudessa tämä yhtälö ei kuitenkaan toimi. Toivon, että tässä hallituksessa me voimme tehdä ne vaikeat päätökset — toisin kuin edellinen hallitus — jotta meidän lapsemme ja lastenlapset voivat elää hyvää elämää ilman huolta siitä, onko heillä tulevaisuudessa mahdollisuutta rahoittaa verovaroin sitä hyvinvointiyhteiskuntaa, josta me olemme saaneet nauttia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Pöytäkirja
13.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 64/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Kun ihminen joutuu tilanteeseen, jossa hänen toimeentulonsa muodostuu suurimmaksi osaksi tai ainakin osittain työkyvyttömyyseläkkeen kautta, tilannetta ei pitäisi ajatella lopullisena. Työkyvyttömyyseläkkeen nostaminen ei siis tarkoita välttämättä loppuelämän työkyvyttömyyttä, ja siksi hallitus haluaakin helpottaa tämän esityksen myötä niiden ihmisten elämää, jotka haluavat ja kykenevät työskentelemään osittain työkyvyttömyyseläkkeen ohella. Meidän nykyinen järjestelmämme on monelle liian jäykkä, eikä se anna tarpeeksi joustoa eri elämäntilanteisiin. Jos ihminen ottaa vastaan vähänkin enemmän työtä tai tekee satunnaisen työkeikan, voi syntyä tilanne, jossa pelätään eläkkeen katkeamista tai toimeentulon vaarantumista. Se ei kannusta millään tavalla työntekoon, vaikka ihmisellä olisi siihen halua ja olemassa olevaa työkykyä. Tällä hetkellä moni on siis kannustinloukussa, koska ei ole kannattavaa mennä töihin, jos ei ole varmuutta siitä, miten ylimääräiset tulot vaikuttavat työkyvyttömyyseläkkeen maksamiseen. Arvoisa puhemies! Juuri tällä hallituksen esityksellä yritetään purkaa näitä kannustinloukkuja. Jatkossa työkyvyttömyyseläkkeellä oleva voisi ansaita tietyn suojaosan verran ilman, että eläke pienenee. Lisäksi järjestelmään tulee jatkossa joustoa koko kalenterivuodelle. Jos tulot vaihtelevat esimerkiksi keikkatyön tai lomarahojen vuoksi, pienet ylitykset eivät heti leikkaa eläkettä. Moni voi tehdä osa-aikatyötä, keikkatyötä tai pienimuotoista yrittäjyyttä, ja jokaisella ihmisellä työkyky ja jaksaminen työskentelyyn vaihtelee. Tässä uudistuksessa huomioidaan myös ihmisten erilaiset elämäntilanteet. Omaishoidon tukea ei lasketa työansioksi, ja työtuloja voi seurata jatkossa OmaKelan kautta aiempaa selvemmin. Järjestelmän pitääkin joustaa ihmisen mukana eikä rankaista siitä, että haluaa tehdä töitä. Työnteon pitää olla aina kannattavaa. Sen lisäksi, että työnteko on arvokasta yhteiskunnalle, se on arvokasta työntekijälle itselleen. Se pitää ihmisen mukana arjen rytmissä, lisää sosiaalista hyvinvointia ja ylipäätään ihmisen osallisuutta. Siksi yhteiskunnan täytyy kannustaa ihmisiä ennemmin osallistumaan eikä työntää sivuun. Arvoisa puhemies! Tämän esityksen tarkoituksena ei ole pakottaa ketään töihin vaan mahdollistaa työnteko niille, jotka haluavat tehdä töitä ja joilla on työkykyä jäljellä työskentelyyn. Sillä on toki myös yhteiskunnallisia vaikutuksia, kun yhä useammalla on mahdollisuus työskennellä. Ihmisille pitää antaa mahdollisuus yrittää, tehdä työtä omien olemassa olevien voimavarojensa mukaan ja kokea olevansa osa yhteiskuntaa ilman jatkuvaa pelkoa etuuksien menettämisestä. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Pöytäkirja
12.5.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVK 3/2026 vpTalousMaahanmuuttoMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Kun kuuntelee opposition puheenvuoroja, tulee hieman epäuskoinen olo. Tämä on tällä kaudella jo ties kuinka mones välikysymys, jossa pyöritellään samoja aiheita ja syytöksiä. On selvää, että oppositio on eri mieltä hallituksen linjauksista, mutta on melko paksua väittää hallituksen epäonnistuneen talouspolitiikassa. Epäonnistumista kuvaisi mielestäni paremmin se, miten kevytkenkäisesti Marinin hallitus otti velkaa välittämättä sen seurauksista. Arvoisa puhemies! Tiukka taloustilanne on pakottanut meidät kääntämään jokaisen kiven ympäri, kun olemme etsineet kohteita, joista säästää. Samalla on käynyt hyvin selväksi, miten julkiset menot ovat paisuneet valtaviin mittasuhteisiin kuin huomaamatta, koska kukaan ei ole pysähtynyt kyseenalaistamaan niitä. Pisteenä i:n päälle oli viime hallituksen velkaralli. Vaikka me nyt kovasti yritämme painaa velkajarrua, velkavauhti on kiihtynyt vuosien aikana aivan liikaa. Kun julkista rahaa on joskus ollut paljon enemmän, ihmisistä on tullut sokeita rahankäytölle. On keksitty aina vain uusia ja uusia käyttökohteita mutta unohdettu se, mistä raha oikeasti tulee. Se tulee tavallisten suomalaisten työntekijöiden ja yrittäjien työstä, joka kerätään yhdeksi suureksi potiksi, jota kutsumme julkiseksi rahaksi. Siksi se raha on niin valtavan arvokasta, ja siksi meidän pitäisi käydä tasaisin väliajoin läpi, mihin sitä rahaa kuluu. Suomalaisten kovalla työllä tuottama raha ei ole mikään itsestäänselvyys. Emme me voi jatkaa tilanteessa, jossa näiden leikkausten jälkeen alkaa uudet julkisten menojen lihotustalkoot. Näiden vuosien jälkeen meillä jokaisella pitäisi olla vielä kirkkaampana mielessä se, että jokainen veroeuro käytetään harkiten. Arvoisa puhemies! Opposition suunnalta saamme jatkuvasti kuulla täällä salissa, ettei mistään saisi leikata. Te olette valmiita jatkossakin jakamaan suomalaisten rahoja järjestötukien muodossa somalijärjestöille ja kehitysapuna ulkomaille, kun me taas yritämme näistä vähistä olemassa olevista rahoista keskittää rahaa suomalaisten hyvinvointiin ja palveluihin. Täällä salissa te jankutatte, ettei mikään hallituksen keinoista tai toimintatavoista kelpaa. Sitten te palaatte takaisin sinne suljettujen ovien taakse, otatte laskimen käteen ja alatte käymään lukuja läpi — kappas vain, siellä omissa vaihtoehtobudjeteissa olette kuitenkin monilta osin samaa mieltä hallituksen kanssa sopeuttamiskeinoista, joten voisitteko nyt ystävällisesti lopettaa tämän teatterin. Arvoisa puhemies! Mitä tulee työttömyyteen, niin kyllä, se on vakava asia, ja siksi hallitus on tehnyt toimia työllisyyden parantamiseksi. Oppositio puhuu paljon työttömyysluvuista mutta jättää kertomatta tärkeimmän osan. Työttömyys on noussut siksi, että työvoiman määrä on kasvanut. Maahanmuutto on lisännyt sitä, ja samalla sosiaaliturvauudistukset ovat siirtäneet ihmisiä toimeentulotuelta aktiivisiksi työnhakijoiksi. Eli ei työllisyys ole romahtanut siinä suhteessa kuin mitä oppositio yrittää antaa ymmärtää. Arvoisa puhemies! Olennaista tämänhetkisessä tilanteessa on ymmärtää se, että Suomen velkaantuminen ei pysähdy toiveajattelulla. Se ei pysähdy myöskään sillä, että oppositio tehtailee välikysymyksiä samasta aiheesta yksi toisensa jälkeen. Tilanne ei helpotu itsestään, ja siksi me tarvitsemme näitä hallituksen toimia, vaikka välillä ne ovatkin olleet äärimmäisen vaikeita päätöksiä. Helpoimmat säästökohteet on jo käytetty, mutta juuri siksi tarvitaan turhien vappusatasten lupaamisten sijaan konkretiaa. Hallitus on tehnyt vaikuttavaa talouspolitiikkaa. Olemme vahvistaneet työnteon kannattavuutta ja tehneet kaikkemme, ettei tuleville sukupolville jäisi tätä valtavaa velkataakkaa, jota on jo vuosia kerrytetty. Se työ ei aina näy heti, mutta tehtyjen päätösten vaikutukset näkyvät pitkällä aikavälillä. Me emme pelkää kantaa vastuuta, koska tiedämme, että tämä on juuri sitä talouspolitiikkaa, mitä Suomi tarvitsee.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, velka, leikkaus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
7.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 197/2025 vpSoteKoulutus

Arvoisa puhemies! Ammattikorkeakoululain uudistus koskee ensihoitajia, kätilöitä ja terveydenhoitajakoulutuksen rakennetta eli sitä, miten opinnot jatkossa järjestetään. Tärkeintä on se, että pystymme turvaamaan suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuollon osaamisen, henkilöstön saatavuuden ja laadukkaan koulutuksen alalle. Kätilön ammattini puolesta kannoin hyvin paljon huolta tämän esityksen myötä siitä, miten kätilöksi voi opiskella tulevaisuudessa. On esimerkiksi järkevää, että sairaanhoitajaksi jo valmistunut voi täydentää osaamistaan ja opiskella kätilöksi ilman, että tarvitsee suorittaa kokonaan toista ammattikorkeakoulututkintoa. Se vähentää päällekkäistä koulutusta ja samalla kohdentaa olemassa olevia opiskelupaikkoja paremmin niille, joilla ei vielä ole ensimmäistä korkeakoulututkintoa. Arvoisa puhemies! Minulle ja monelle muulle kätilölle tässä esityksessä tärkeintä oli se, että kätilöksi tulee voida valmistua jatkossakin neljässä ja puolessa vuodessa. Suomessa on todella laadukas kätilökoulutus, ja alan ammattilaiset ovat omaa huippuluokkaansa neljän ja puolen vuoden koulutuksella kansainvälisestikin. En siis voinut käsittää tilannetta, jossa tätä koulutusta yritettiin pidentää pitkällä lisäkoulutuksella sairaanhoitajakoulutuksen päälle. Takana tässä kaikessa tietysti olivat EU ja sen direktiivit, mitkäpä muutkaan. Valiokunnan mietinnössä todetaan, että kätilökoulutuksen uudistamisessa lähtökohtana on ollut se, että täytämme EU:n ammattipätevyysdirektiivin vaatimukset. Eli EU:ssa on päätetty direktiivistä, jonka pohjalta meidän täytyy muokata omaa lainsäädäntöä ja tässä tapauksessa kätilökoulutusta ja sen kestoa. Kätilöiden ja sairaanhoitajien ammattipätevyys kuuluu automaattisen tunnistamisen järjestelmään Euroopan unionissa. Se tarkoittaa suomeksi sanottuna sitä, että suomalainen kätilö voi jatkossa työskennellä muissa EU- ja Eta-maissa ilman lisäopintoja tai erillisiä pätevöitymisvaatimuksia. Tämä EU-direktiivi asettaa koulutukselle kuitenkin tarkat vähimmäisvaatimukset mukaan lukien 18 kuukauden ja 3 000 tunnin kätilöopinnot. Vaikka tiedämme, että kätilöopinnot tulevat sairaanhoitajaopintojen päälle, opiskeluaika ei saa venyä nykyistä pidemmäksi. Näin myös valiokunta linjasi mietinnössään. Arvoisa puhemies! Mikäli meillä olisi edessä tilanne, jossa kätilökoulutusta pidennettäisiin nykyisestä, lopputulos voisi olla suoraan sanottuna kamala. Moni opiskelija joutuisi pohtimaan, haluaako jatkaa sairaanhoitajaopintojen jälkeen kätilöopintoihin. Jo nyt soteala kamppailee veto- ja pitovoiman kanssa. Jos nuori ihminen joutuu pohtimaan, kestääkö koulutus neljä ja puoli vuotta vai huomattavasti pidempään, moni valitsee ymmärrettävästi jopa toisen alan. Lisäksi suomalaiset synnytyssairaalat tarvitsevat alalle koko ajan uusia ammattilaisia. Opintojen pidentyminen voisi johtaa siis siihen, että kätilöitä olisi entistä vähemmän saatavilla. Valiokunta onkin nostanut hyvin esille huolen siitä, että kätilökoulutuksen pidentyminen voisi ylipäätänsä vähentää kiinnostusta kätilön ammattiin, jonka voin itse todeta olevan yksi maailman parhaista ammateista. Meidän täytyy huomioida opinnoissa myös konkretia, eivätkä esimerkiksi jatkuvat kesäopinnot voi olla ratkaisu siihen, että tutkinnon voi suorittaa neljässä ja puolessa vuodessa. Kätilökoulutus sisältää suuren määrän työharjoittelua, ja harjoittelupaikkoja on jo nyt haastava saada erityisesti kesäaikana, kun vakituisten työntekijöiden lomat pyörivät. Moni kätilöopiskelija haluaa myös työskennellä kesäisin, joten ei ole realistista olettaa, että kätilöopiskelijat olisivat kesäisin työharjoittelussa, kun paikkojakaan ei välttämättä ole. Arvoisa puhemies! Siksi ammattikorkeakoulujen täytyy tarjota opiskelijoille mahdollisuus opiskella yhtäjaksoisesti siten, että opiskelija voi tulla valituksi sairaanhoitajakoulutukseen ja samalla ehdollisesti kätilökoulutukseen. Toisin sanoen jatkossakin voi hakeutua kätilökoulutukseen niin sanotusti suoraan. Lisäksi, kun sairaanhoitajaopintoihin sisällytetään kätilöosaamista tukevat opinnot, me mahdollistamme sen, että koko kätilökoulutuksen voi opiskella edelleen neljässä ja puolessa vuodessa. Samalla yhdistyy EU-direktiivin noudattaminen, korkeakoulutusten päällekkäisyys vähenee, ja turvaamme kätilöiden riittävän saatavuuden tulevaisuudessakin. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, terveyden, sairaala)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Lastensuojelulain uudistusta on odotettu jo hyvin kauan. Nykyinen laki on jäänyt kauas jälkeen siitä, mitä lastensuojelukentän arjen tarpeet olisivat vaatineet jo vuosia sitten. Alalla toimivilla ammattilaisilla ei yksinkertaisesti ole ollut keinoja puuttua erilaisiin tilanteisiin ajoissa ja kaikille turvallisilla tavoilla. Jokaisella lapsella on oikeus kasvaa turvallisessa kodissa ja ympäristössä. Lastensuojelu onkin sellainen palvelu, josta toivoisin, ettei meillä tarvitsisi olla sitä ollenkaan. Valitettavasti osa perheistä voi huonosti. Vanhemmat eivät kykene huolehtimaan lapsistaan, tai lapsi vahingoittaa itseään toistuvasti eri keinoin. Niissä tilanteissa suomalaisella yhteiskunnalla on velvollisuus suojella lapsia ja yrittää turvata se turvallinen arki ja kasvuympäristö heille parhaalla mahdollisella tavalla. Perheitä tulisikin auttaa ja tukea riittävällä tavalla, mutta ei liikaa tai liian vähän. Esimerkiksi huostaanotot ovat aina kriisitilanne lapselle ja koko hänen perheelleen, ja niitä tulisikin pyrkiä välttämään, jos on kevyempiä tukikeinoja, joilla turvata lapsen ja perheen hyvinvointi. Mitä enemmän panostamme perhetyöhön ja ennaltaehkäisevään tukeen, sitä pienemmät ovat riskit siihen, että lapsi joudutaan erottamaan vanhemmistaan. Arvoisa puhemies! Lastensuojelulain keskiössä on kyse rajoista, turvallisuudesta ja välittämisestä. Yksi iso uudistus on se, että niin sanottujen hatkanuorten tilanteeseen puututaan vihdoin vakavalla tasolla. Me kaikki tiedämme, mitä voi tapahtua, kun alaikäinen katoaa lastensuojeluyksiköstä päiviksi tai jopa viikoiksi. Olemme lukeneet näistä surullisista tapauksista uutisista, joissa erityisesti alaikäisiä tyttöjä on houkuteltu yksityisasuntoihin lupaamalla yöpaikka ja alkoholijuomia, mutta tilanne on päättynyt seksuaaliväkivaltaan ja raiskauksiin. Jokainen hatkareissu asettaa nuoren vaaraan. Vastassa voivat olla huumeet, hyväksikäyttö, väkivalta ja aikuiset, jotka haluavat vain hyötyä näistä nuorista. Tähän asti lastensuojelun työntekijöillä ei ole ollut esimerkiksi riittäviä toimivaltuuksia toimia nopeasti ja tehokkaasti näissä tilanteissa. Tähän tulee onneksi muutos. Lastensuojelulle annetaan jatkossa paremmat mahdollisuudet etsiä hatkanuoria, saada heidät takaisin lastensuojeluyksikköön ja estää vaarallisten aineiden sekä esineiden vienti laitoksiin. Arvoisa puhemies! Yksi lastensuojelulaitosten haasteista on ollut tiettyjen oikeuksien puuttuminen. Nuorilla on ollut oikeus omaan puhelimeen, eikä sitä ole voitu ottaa pois ilman hyvin painavia rajoitustoimenpiteitä. Se on tarkoittanut sitä, että lapsi tai nuori on voinut valvoa puhelimellaan koko yön, jolloin häntä ei saa aamulla kouluun. Se on heikentänyt normaalia arkea jo entisestään, kun yöt on valvottu ja päivät nukuttu — tavallisessa kodissa kun olisi selvää, että lapselta tai nuorelta voisi ottaa puhelimen pois yöksi, jos se häiritsee yöunia. Nuorelta voidaan tietyin edellytyksin ottaa pois myös rahaa, maksuvälineitä ja muuta vastaavaa omaisuutta. Lisäksi hallussa oleva puhelin voidaan ottaa pois, jos sen hallussapito vaarantaa lapsen tai muiden henkilöiden hengen, terveyden tai turvallisuuden, häiritsee sijaishuoltopaikan järjestystä tai aiheuttaa vaaraa omaisuudelle. Nämä tuovat selkeitä rajoja nykytilanteeseen, jossa lapsella on voinut olla hyvin paljon erilaisia oikeuksia, jotka todellisuudessa vain aiheuttavat hänelle itselleen haittaa. Jatkossa lastensuojelun työntekijöillä on siis paljon enemmän kasvatuksellisia keinoja ja työkaluja tukea lasten turvallista arkea. Valiokunnassa pidettiin hyvin tärkeänä myös sitä, että kansalliset suositukset digilaitteiden käytöstä otetaan huomioon jatkossa myös lastensuojelun laatusuosituksissa ja muussa ohjeistuksessa. Arvoisa puhemies! Haluan tuoda esiin myös huolen niistä lapsista ja nuorista, joilla on erittäin vaativa ja vakava tilanne, mutta nykyisen lastensuojelulain keinot eivät pysty heitä auttamaan. He eivät pärjää kotona, sijaisperheessä eivätkä tavallisessa lastensuojelulaitoksessa. Samalla heidän käytöksensä voi olla äärimmäisen väkivaltaista tai itsetuhoista, tai he voivat olla rikoskierteessä. Nämäkin nuoret ansaitsevat yhteiskunnan avun. Näille nuorille tarvitaankin paikka, jossa voidaan taata turvallisuus, kuntoutus, hoito, koulutus ja lapsen suojelu tarvittaessa omalta itseltään. Silloin kyseeseen tulee kuntouttava suljettu laitos, johon voidaan sijoittaa kaikista vakavimmin oireilevat nuoret. Kyse ei ole siitä, että haluaisimme sulkea nämä nuoret pois yhteiskunnasta, vaan kyse on siitä, että haluamme kuntouttaa heidät takaisin osaksi yhteiskuntaa, jossa heillä olisi hyvä tulevaisuus edessä. Samalla erityisen huolenpidon jakso eli EHO-jakso mahdollistetaan tarvittaessa 180 vuorokauteen asti nykyisen 90 vuorokauden sijaan. Ensisijaisesti jokaisen lapsen paikka on perheen luona. Jos lapsi ei syystä tai toisesta pysty elämään oman perheensä kanssa, lapsi tulisi sijoittaa ensisijaisesti sijaisperheeseen ja vasta toissijaisesti lastensuojeluyksikköön. Sitä varten tarvitsemme lisää sijaisperheitä eri hyvinvointialueille, ja se vaatii koulutusta ja tiedon lisäämistä. Arvoisa puhemies! Lastensuojelun kokonaisuudistus tarvitsee edelleen työtä. En voi olla korostamatta ennaltaehkäisyn, perheiden tukemisen ja varhaisen avun merkitystä. Ennaltaehkäisy ei yrityksistä huolimatta silti aina riitä. On tilanteita, joissa lapsi ja perhe tarvitsee vahvempia toimia, jotta turvallinen kasvuympäristö voidaan taata, ja siihen tarvitsemme tätä lastensuojelulain uudistamista. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden, hyvinvointialue)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kotihoidon tuki on tarkoitettu rahalliseksi tueksi perheille, joissa vanhempi jää kotiin hoitamaan alle kolmevuotiasta lasta. Kotihoidon tuella tuetaan sitä, että hyvin pieni lapsi saa vielä kasvaa rauhassa kotona eikä lasta tarvitse laittaa päiväkotiin liian varhain. Kotihoidon tuessa on kuitenkin omat haasteensa, sillä se asettaa perheet hyvin erilaisiin asemiin riippuen lähtötilanteesta. Siinä, missä kotihoidon tuki on suomalaiselle perheelle hyvä keino hoitaa lasta pidempään kotona ennen paluuta takaisin työelämään, maahanmuuttajaperheelle se voi olla tekijä, joka sitoo perheen vanhemman, erityisesti maahanmuuttajaäidin, vahvemmin kotiin. Arvoisa puhemies! Meidän täytyy pystyä puhumaan ääneen siitä, miten kotihoidon tuki vaikuttaa maahanmuuttajaäitien kotoutumiseen. Mitä useammin maahanmuuttajaperheissä äiti jää hoitamaan pieniä lapsia kotiin kotihoidon tuella, jopa hyvin pitkiksikin ajoiksi, sitä enemmän se vaikuttaa kotoutumiseen. Se hidastaa merkittävästi suomen kielen oppimista, vaikeuttaa työelämään pääsyä ja voi johtaa jopa pysyvään syrjäytymiseen työmarkkinoilta. On selvää, että jos olet vieraassa maassa maahanmuuttajana, et osaa kieltä ja olet vuodesta toiseen kotona lasten kanssa, todennäköisyydet oppia suomea heikentyvät merkittävästi. Se vaikuttaa myös työllistymiseen, ja tutkimusnäyttö tukee tätä. Kotihoidon tuella on negatiivinen vaikutus naisten työllisyyteen, ja vaikutus on usein entistä suurempi maahanmuuttajataustaisten äitien kohdalla. Esimerkiksi Suomessa tehdyt tutkimukset osoittavat, että kotihoidon tuen taso vaikuttaa suoraan työllisyyteen, ja samaa viestiä kertovat kansainväliset vertailut. Arvoisa puhemies! Tämän esityksen tavoitteena on edesauttaa ja nopeuttaa kotoutumista. Jatkossa kotihoidon tuen saaminen edellyttäisi pääsääntöisesti kolmen vuoden asumista Suomessa, ja samalla tuki kohdennettaisiin vain lapsen pääasialliselle hoitajalle. Kyseessä on niin kutsuttu kotihoidon tuen Norjan malli. Tämä esitys vahvistaa erityisesti maahanmuuttajanaisten taloudellista itsenäisyyttä ja mahdollisuuksia rakentaa omaa elämäänsä Suomessa. Esitykseen liittyy vahvasti myös se, kenelle meidän on tarkoitus kustantaa etuuksia suomalaisten veronmaksajien rahoista. Siksi asumisaikamuutos on hyvä ja odotettu muutos. Kotihoidon tuen, kuten muidenkin sosiaalietuuksien, tulisi olla ensisijaisesti suomalaisille ja vasta toissijaisesti muiden maiden kansalaisille. Lisäksi meidän täytyy pitää huoli siitä, ettemme lainsäädännöllä mahdollista tai edesauta tilanteita, joissa estämme tai vaikeutamme kotoutumista sitomalla maahanmuuttajaäidit koteihinsa kotihoidon tuen myötä. Arvoisa puhemies! On myös tärkeää huomioida tämän esityksen vaikutukset lapsiin. Todella pienelle lapselle paras paikka on usein kotihoidossa, mutta kun lapsi siirtyy varhaiskasvatukseen, se tukee myös maahanmuuttajataustaisten lasten kielenoppimista ja kotoutumista Suomeen. On arvioitu, että tämä uudistus voi lisätä merkittävästi vieraskielisten alle kolmevuotiaiden lasten osallistumista varhaiskasvatukseen, erityisesti suurissa kaupungeissa. Sen vaikutuksia voimme nähdä tulevaisuudessa konkreettisesti. Vaikka lapsi olisi vieraskielinen ja perhe maahanmuuttajataustainen, lapsi voi oppia täysin suomen kielen, kouluttautua ja työllistyä myöhemmin, ja sitähän me tavoittelemme kotoutumispolitiikalla. Vaikutuksia emme siis tule näkemään hetkessä vaan vuosien päästä. Arvoisa puhemies! Verovaroilla tuotettujen palveluiden ja etuuksien on tarkoitus tuottaa lisäarvoa ja hyvinvointia suomalaisille. Kun valtion kassasta maksetaan esimerkiksi etuuksia, meidän täytyy vaatia niiden olevan perusteltuja ja esimerkiksi maahanmuuttajien tuissa palveluiden pitää tukea aidosti kotoutumista ja osallistumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Meillä ei ole varaa tukea rahallisesti sellaista toimintaa, jossa lopputuloksena ovat syrjäytyneet maahanmuuttajaperheet ilman kielitaitoa. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (hoitaja)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
5.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 11/2026 vpTurvallisuusLiikenne

Arvoisa puhemies! Liikenneturvallisuus koskettaa oikeastaan jokaista, joka lähtee kotiovesta ulos. Se on kaikkien tielläliikkujien ja jalankulkijoiden yhteispeliä, jossa huomioimme toinen toisemme liikenteessä. Liikennetaitoja täytyy harjoitella, ja me aikuiset olemme tärkeässä roolissa siinä, minkälaista liikennekulttuuria opetamme lapsillemme. Suomi on ottanut tavoitteekseen, että vuoteen 2050 mennessä liikenteessä ei kuolisi yksikään ihminen. Se on hyvä tavoite, jonka toivoisi toteutuvan jo hyvin paljon aikaisemmin. Tavoite vaatii sen, että ihmiset ottaisivat vähemmän turhia riskejä liikenteessä ja meillä olisi enemmän ennakointia, pelisääntöjen noudattamista ja muiden huomioon ottamista. Tieliikennekuolemien määrä on Suomessa laskenut viimeisen vuosikymmenen aikana 29 prosenttia vuoteen 2023, kun keskimääräinen lasku EU:n alueella on ollut vain 16 prosenttia. Eli töitä liikenneturvallisuuden parantamiseksi on tehty jo paljon, mutta työ on vielä kesken. Arvoisa puhemies! Tämä esitys keskittyy erityisesti nuoriin kuljettajiin, sillä nuoret ovat liikenteessä yliedustettuina onnettomuuksissa. Vaikka nuoria on koko väestöstä vain pieni osa, he näkyvät tieliikenteen turmatilastoissa aivan liian usein. Näitä surullisia uutisia olemme lukeneet liikaa tässä muutamien viimeisten vuosien aikana. Väestöstä 15—24-vuotiaita nuoria on vain noin 11 prosenttia, mutta 29 prosenttia poliisin tietoon tulleista tieliikenteessä loukkaantuneista ja kuolleista vuosina 2020—2024 oli tämän ikäisiä. Se on paljon, ja jokainen loukkaantuminen ja kuolema on ollut täysin turha. On selvää, ettei uudella ja nuorella kuljettajalla ole kertynyt vielä ajokokemusta kortin saadessa ainakaan kovin paljoa. Ajokokemusta kertyy vain ajamalla ja olemalla liikenteessä, mutta olennaista on se, miten siellä liikenteessä ollaan. Ylinopeudet, alkoholi, riskit, puhelimella viestittely, pelleily tai näyttämisen halu kavereille eivät kuulu liikenteeseen. Siksi on järkevää, että lisäämme ajokoulutusta. Mitä enemmän puhumme liikenteen riskeistä ja opetamme nuoria tunnistamaan niitä, sitä paremmin nuoret osaavat myös välttää niitä. Yksi lisätunti ajo-opetusta tai teoriakoulutusta voi kuulostaa pieneltä määrältä, mutta joillekin se on enemmän kuin tarpeen. Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä yksi todella tärkeä muutos nykytilaan on se, että 17-vuotiaiden yöajoa rajoitetaan. On selvää, että yöaikainen ajaminen on riskialtista. Kun ajaa väsyneenä ja pimeässä, virheitä voi sattua myös kokeneillekin kuskeille. Riskit ovat suuremmat nuorille ja kokemattomille kuskeille, jotka saattavat usein myös kaveriporukan paineen alaisena sortua hölmöilyihin, kun ajellaan porukalla yöaikaan. Siksi on vain oikein, että rajoitamme alaikäisten nuorten yöajelua. Parhaimmassa tapauksessa se säästää ihmishenkiä. Autoihin lisättävä merkki alaikäisestä kuljettajasta on myös turvallisuutta parantava tekijä. Se kertoo muille tienkäyttäjille, että kyseessä on uusi ja nuori kuski, joka voidaan ottaa vielä paremmin huomioon liikenteessä. Ja täytyy muistaa, että liikenteessä sattuu virheitä ja niitä sattuu kaikille. Tärkeintä on oppia niistä virheistä, jotta niitä voi välttää jatkossa. Siihen liittyy tuleva ajokieltokoulutus. Jos nuori tekee virheen ja menettää ajokortin, tärkeintä on se, miten hän voi oppia toimimaan jatkossa toisin. Se on osa liikennekasvatusta, eli käydään läpi, mikä meni pieleen ja miten jatkossa toimitaan paremmin ja ennen kaikkea turvallisemmin. Arvoisa puhemies! On myös hyvä tiedostaa, että varsinkin maaseudulla on tärkeää, että nuoret pääsevät liikkumaan harrastuksiin, työharjoitteluun tai kesätöihin itsenäisesti, kun ei ole julkista liikennettä. Haasteen tekee se, miten liikkuminen toteutetaan mahdollisimman turvallisesti. Tässä esityksessä olevat muutokset tekevät parannuksia moneen asiaan, mutta työtä ja erityisesti nuorten liikennekasvatusta täytyy jatkaa. Se on myös jokaisen aikuisen vastuu. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja
5.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 79/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Tässä edellinen puhuja mainitsi, että kansainväliset opiskelijat ovat haavoittuvaisessa asemassa. Jäin tätä miettimään, että eikö lähtökohtaisesti kuitenkin pitäisi olla niin, että jos pyrkii toiseen maahan opiskelemaan, on riittävät kyvyt siihen ja taloudellinen pohja on sellainen, että pystyy lähtemään toiseen maahan opiskelemaan. Eihän se ajatus voi olla sellainen, että lähden toiseen maahan opiskelemaan ja oletan, että siellä elätetään minua sosiaalituilla ynnä muuta. Olisinkin kysynyt tästä ministeri Marttiselta, että miten te tätä ajattelette. Ehkä jopa olen vähän huolissani tästä meidän keskustelukulttuuristakin nykyaikana. Eihän se voi olla niin, että kaikki ihmiset ovat aina haavoittuvaisessa asemassa ja sillä perusteella meidän veronmaksajien rahaa käytetään näihin sosiaalietuuksiin enemmän kuin mitä meidän julkisen talouden tila antaa myöden tällä hetkellä missään määrin. Ehkä tätä on tehty kaiken kaikkiaan jo aivan liian monta vuotta, ja nyt ovat valtiolta rahat loppu. Tähän jos ministeriltä myös saisi näkemyksen. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Pöytäkirja
5.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 79/2026 vpTalousKoulutusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Ulkomaalaisilla opiskelijoilla täytyy olla varmistettu toimeentulo, miten elättää itsensä opintojen aikana, kun tulee Suomeen. Nykytilanne on kuitenkin ollut hyvin epäselvä. Vaikka me jo nyt vaadimme, että opiskelijalla täytyy olla riittävästi rahaa elääkseen Suomessa opintojen aikana, me olemme olleet tilanteessa, ettei oikein tiedetä, mitä tapahtuu, jos rahaa omaan elämiseen ei löydykään. Olennaista olisi kuitenkin se, ettei ulkomaalaisten opiskelijoiden elättäminen kuulu suomalaisten veronmaksajien kustannettavaksi sosiaalietuuksien muodossa. Arvoisa puhemies! Tämä esitys selkeyttää nykytilannetta. Jatkossa jos ulkomaalainen opiskelija hakee toimeentulotukea elämiseen, hänen oleskelulupaansa voidaan tarkastella uudelleen, ja jos toimeentulotukea on saatu, uutta oleskelulupaa ei lähtökohtaisesti myönnetä. Meidän täytyy muistaa se, mitä varten toimeentulotuki on. Se on tarkoitettu viimesijaiseksi turvaksi, kun ihmisellä ei ole muita toimeentulon lähteitä. On kuitenkin hyvä vetää raja siihen, kenelle toimeentulotuki on. Ensisijaisesti se on suomalaisille toimeentulon turvaksi, eikä sen tarkoitus ole mahdollistaa opiskeluperäistä maahanmuuttoa Suomeen, kun henkilöllä ei olekaan varaa elättää itseään opintojen aikana. Arvoisa puhemies! En myöskään malta olla nostamatta esiin sitä, miten olemme päätyneet tähän nykytilanteeseen. Ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä Suomessa on kasvanut hyvin nopeasti viime vuosina. Samalla on tullut ilmi tapauksia, joissa opiskelijoilla ei ole ollut riittävää toimeentuloa. Aiempien hallitusten aikana tämä tilanne paheni, kun opiskelijaperusteista maahanmuuttoa helpotettiin. Siitä seurasi se, että Suomeen tuli jatkuvasti enemmän ja enemmän opiskelijoita myös EU:n ulkopuolelta ilman, että pystyimme valvomaan, onko tulijoilla sitä riittävää toimeentuloa opiskella täällä. Nyt tällä esityksellä korjataan tätä epäkohtaa. Suomi on toiminut jo liian pitkään liian monen maan sosiaalitoimistona, eikä tilanne voi jatkua enää näin. Suomessa opiskelu edellyttää omaa taloudellista vastuuta, jos tulet tänne ulkomailta. Arvoisa puhemies! Hallitus on tämän kauden aikana kiristänyt ennätysmäärän maahanmuuttoon liittyviä lakeja, ja lisää on vielä tulossa. Myöhemmin tulee esimerkiksi esityksiä, joilla tiukennetaan muun muassa kielitaitovaatimuksia ja perheenyhdistämistä. Me perussuomalaiset olemme jo pitkään varoittaneet siitä, että jos opiskeluperusteinen maahanmuutto kasvaa liian nopeasti, se tuo mukanaan kasan ongelmia. Uutisista olemme lukeneet, kuinka esimerkiksi osa leipäjonojen jonottajista on näitä ulkomaalaisia opiskelijoita, jotka vievät jonopaikkoja suomalaisilta perheiltä. Arvoisa puhemies! Suomi voi olla edelleenkin houkutteleva maa ulkomaalaisille opiskelijoille. Meillä on laadukas korkeakoulutus, ja on hienoa, että se herättää kiinnostusta maailmanlaajuisesti. Sääntöjen täytyy kuitenkin olla selvät, eli jos tulet tänne ulkomailta opiskelemaan, se tapahtuu omalla kustannuksella eikä suomalaisten veronmaksajien maksamilla sosiaalietuuksilla. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (korkeakoulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, oleskelulupa)Pöytäkirja
5.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 83/2026 vpRakentaminen

Arvoisa puhemies! Rakentamislain uudistuksen toinen osa liittyy asuntojen lyhytvuokraukseen. Lyhytvuokraustoiminta on kasvanut vuosien kuluessa hyvin nopealla tahdilla, mutta suomalainen lainsäädäntö ei ole pysynyt tämän toiminnan kehityksen mukana. Se on aiheuttanut epäselviä tilanteita heille, jotka harjoittavat asuntojen lyhytvuokrausta, mutta samalla myös taloyhtiöille ja kunnille. Toimintaa olisikin lainsäädännöllä tarkoitus säännellä, jotta toimintaan saataisiin kaikille selvät pelisäännöt. Esityksen mukaan asemakaava-alueella sijaitsevaa ei-vakituisessa käytössä olevaa asuntoa voisi vuokrata lyhytaikaisesti ilman lupaa enintään 90 päivää vuodessa. Kunnille annettaisiin mahdollisuus nostaa tätä rajaa tarvittaessa 180 päivään, jolloin paikallinen tilanne voidaan ottaa vuokraustoiminnassa huomioon. Silloin asukkaita tulee kuulla siitä, mitä he ajattelevat vuokrauksen vuorokausirajasta, ja ottaa heidän näkemyksensä huomioon päätöstä tehdessä. Arvoisa puhemies! On kuntia, joissa lyhytvuokraustoiminta paikkaa puuttuvaa hotellikapasiteettia ja on vain hyväksi paikallisille yrityksille. Jos majoitustilaa ei ole tarpeeksi, se tarkoittaa vähemmän matkailijoita ja vähemmän tuloja yrittäjille, mikä osaltaan vaikuttaa negatiivisesti myös työntekijöiden palkkaamiseen. Lyhytvuokrauksella on siis mahdollista saavuttaa paljon hyviä elementtejä paikallisesti. Se tuo myös mahdollisuuden yksityisihmisille tienata ylimääräistä tuloa. Toisaalta lyhytvuokrauksessa on ollut omat haasteensa. Joissakin kunnissa asuntoja ei riitä opiskelijoille ja tavallisille vuokraajille pitkäaikaisiksi kodeiksi, kun suurin osa kunnan asunnoista on vain ja ainoastaan lyhytvuokraustoimintaan. Lisäksi taloyhtiöillä on ollut haasteita puuttua ongelmiin, kun vaihtuvat asukkaat ovat aiheuttaneet häiriöitä, rikkoneet paikkoja tai muuten häirinneet talon muiden asukkaiden elämää. Siksi moni on kaivannut tätä lakia, ettei lyhytvuokraustoiminta olisi kuin villi länsi. Meidän täytyy huomioida toiminnan hyödyt ja haitat ja sen pohjalta rakentaa pelisääntöjä, jotta jokainen osapuoli tietää rajat toiminnalle. Arvoisa puhemies! Uuden lain myötä meidän täytyy seurata hyvin tarkasti, miten pelisäännöt toimivat käytännössä: onko niillä ollut minkälaisia vaikutuksia asumiseen, taloyhtiöihin, vuokraustoimintaan ja toisaalta myös paikalliseen elinkeinoelämään, ja ovatko vaikutukset olleet hyviä vai huonoja. — Kiitos.

Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen, rakentamislaki)Pöytäkirja
5.5.2026VastauspuheenvuoroHE 83/2026 vpEnergiaRakentaminen

Kiitos, arvoisa puhemies! Rakennusten energiatehokkuuden parantaminen on hyvä asia silloin kun emme lähde viemään sitä ääripäähän. Suomessa on osattu rakentaa hengittävästi ja ennen kaikkea terveitä taloja jo hyvin kauan. Moni rakennus onkin valitettavasti pilattu sillä, että niitä on energiatehokkuuden nimissä tiivistetty tiivistämisen perään ja lopputuloksena on pussitettu homeinen ja sisäongelmainen talo, jossa ilma ei kierrä. Tämän kanssa saamme olla hyvin tarkkana, ettemme ehdoin tahdoin pilaa rakennuksia lain tai EU-direktiivien vuoksi. Tässä käsittelyssä olevassa esityksessä päivitetään rakentamislakia vastaamaan uudistettua rakennusten energiatehokkuusdirektiiviä. Näiden muutosten myötä täytyy samalla pitää huoli siitä, että kaikenlainen sääntely säilyy kohtuullisena. Kun meille tulee EU-direktiivejä, joita joudumme jäsenmaana toimeenpanemaan, ne eivät saa aiheuttaa suomalaisille kotitalouksille tai kiinteistöjen omistajille ylimääräisiä tai kohtuuttomia velvoitteita. Jos ja kun meillä on kansallisessa lainsäädännössä liikkumavaraa, se täytyy hyödyntää suomalaisten etujen mukaisesti.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen, rakentamislaki)Pöytäkirja
5.5.2026VastauspuheenvuoroHE 74/2026 vpKoulutusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Kotoutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan on yksi tärkeimmistä tehtävistä, mitä henkilön tulee tehdä muuttaessaan Suomeen. Se ei ole tärkeää pelkästään yhteiskunnan vuoksi vaan henkilön itsensä vuoksi, ja tämä tuppaa jotenkin unohtumaan myös vihervasemmiston puheissa aika useasti. Kotoutuminen ja esimerkiksi kielen oppiminen ovat edellytyksiä sille, että voi ylipäätään elää tässä maassa tasapainoista ja hyvää elämää. Kukaan ei voi kotouttaa toista toisen puolesta. Ei ole sellaista tahoa, järjestelmää tai palvelua, joka tekisi sen kaiken työn ihmisen puolesta. Jokaisella Suomeen muuttavalla on sama tilanne edessä: oppia kieli, hankkia työpaikka ja elää meidän sääntöjen ja lakien mukaan. Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys tähtää siihen, että kotoutumisessa ei enää keskitytä maahantulijan oikeuksiin vaan siihen, mitä velvollisuuksia henkilöllä on. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tulijan omaa vastuuta kotoutumisesta lisätään. Kun tulet Suomeen, otat vastuun siitä, että integroidut tänne.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (oppiminen)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (kotoutuminen)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Marinin hallituksen tekemä soteuudistus oli käytännössä susi jo syntyessään. Tässä on nyt useampi vuosi seurattu kaikkia niitä ongelmia, mitä se toi mukanaan. Toki siellä uudistuksessa on myös hyviä asioita, mutta varsinkin tämä rahoituslaki on osoittautunut ongelmalliseksi. [Suna Kymäläisen välihuuto] Sitä ollaan tämän hallituksen toimesta korjattu nyt jo useampaan otteeseen ja tullaan korjaamaan edelleen. Tämä, kuinka suuria ongelmia on ja kuinka eriarvoisessa asemassa eri hyvinvointialueilla asukkaat ovat, käy yhä enemmän ilmi näitten vuosien nyt kuluessa. Meidän täytyy kyetä turvaamaan, että ihmiset pääsevät yhdenvertaisesti palveluihin jokaisella alueella — sama sitten, asuvatko maalla vai kaupungissa. Tämä esitys on nyt mielestäni ihan hyvä uudistus taas oikeaan suuntaan. [Välihuutoja vasemmalta — Krista Kiuru: Pelkkiä leikkauksia!] Varmasti korjattavaa riittää edelleen tulevaisuudessa, niin että saamme kaikki oikein. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, hyvinvointialue)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (susi)Pöytäkirja
22.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 51/2026 vpTalousTurvallisuusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Meidän ei pidä mahdollistaa tai ylläpitää tilannetta, jossa laittomasti maassa olevat ihmiset voivat oleskella Suomessa päivistä, kuukausista tai vuosista toiseen. [Miko Bergbom: Kaikki ulos!] Kuulemme varmasti tämän päivän puheissa, niin kuin on kuultukin, vasemmalta laidalta kommentteja siitä, miten yksikään ihminen ei ole laiton ja miten tämä hallituksen esitys olisi muka jollain tavalla kylmä. Olen samaa mieltä siitä, ettei yksikään ihminen ole laiton, mutta ihminen voi olla laittomasti maassa, jolloin hänellä ei ole perusteita jäädä oleskelemaan tänne, ja sellaiset ihmiset täytyy lähettää mahdollisimman nopeasti omaan kotimaahansa oleskelemaan. Arvoisa puhemies! Meillä on ollut hyvin erikoisia lakeja liittyen maahanmuuttoon, turvapaikkapäätöksiin ja karkotuksiin. Ne ovat perustuneet hyvään uskoon, ja siksi ne eivät ole loppujen lopuksi toimineet kovin hyvin. Tähän asti meillä on ollut tilanteita, joissa henkilö on saanut karkotuspäätöksen mutta valittaa päätöksestä ja on sen myötä voinut jäädä Suomeen hyvin pitkiksikin ajoiksi, eli syntyy tietynlainen välitila, jossa päätös on tehty mutta sitä ei voida panna täytäntöön. Surullisenkuuluisat esimerkit liittyvät turvapaikkahakemuksiin: Henkilö hakee turvapaikkaa, mutta todetaan, ettei sille ole perustetta, ja hän saa kielteisen päätöksen. Henkilö voi kuitenkin tehdä uuden hakemuksen kielteisestä päätöksestä huolimatta, jos tulee ilmi uusia seikkoja hakemuksen perusteeksi, mitä ensimmäisessä hakemuksessa ei ollut. Sitten henkilö muistaakin seuraavalla kerralla olevansa kristitty, jota vainottaisiin islamilaisessa kotimaassa, jos hänet palautettaisiin sinne. Jos tulee uusi kielteinen päätös, seuraavassa hakemuksessa muistetaan, että onkin homo, minkä vuoksi tarvitsee turvapaikan. Huonomuistisuuden vuoksi uusia hakemuksia tehdään milloin milläkin perusteella, miksi pitäisi saada jäädä Suomeen. Tämän koko ajan yhteiskunnan resursseja tuhlataan ja veronmaksajien rahoja vedetään suoraan sanottuna vessasta alas. Arvoisa puhemies! Jatkossa kun on todettu, ettei henkilöllä ole oikeutta olla Suomessa, hänet täytyy saada mahdollisimman pian maasta pois. Pelisääntöjen pitäisi olla kaikille samat ilman turhia vetkutteluja. Jatkossa karkotuspäätöksiä voidaan panna toimeen nopeammin. Jos karkotuspäätös tehdään, sitä ei voi lykätä loputtomiin valitusten vuoksi. Jos tuomioistuin toteaa, että karkotuksen keskeytykselle on perusteet, silloin se voidaan keskeyttää, mutta muuten järjestelmä ei enää jumitu siihen, että päätöksestä valitetaan loputtomiin. Päätöksillä pitää olla merkitys ja seuraukset, ja niiden pitää olla samat kaikille. Lisäksi tässä esityksessä huomioidaan turvallisuus entistä paremmin. Viranomaisille annetaan mahdollisuus määrätä maahantulokielto jo ennakkoon sellaisissa tilanteissa, joissa on perusteltu syy epäillä henkilön aiheuttavan uhkaa yleiselle järjestykselle tai kansalliselle turvallisuudelle. Eli ongelmiin pyritään puuttumaan ennen kuin mitään tapahtuu, jos meillä on sellaiset riskit tiedossa. Olennaista on myös se, että meillä on yhtenäinen linja näissä asioissa muun Euroopan kanssa. EU:ssa maahanmuuttopolitiikka kiristyy, ja tämä esitys vie Suomea samaan suuntaan, kuten pitääkin. Vuosikausien löysän maahanmuuttopolitiikan jälkeen me tarvitsemme hallitumpaa, selkeämpää ja ennen kaikkea parempaa lainsäädäntöä maahanmuuton ja turvapaikkaprosessien osalta. Arvoisa puhemies! Tämä esitys ei korjaa kaikkia olemassa olevia haasteita, mutta on tärkeää, että tunnistamme ne ongelmat, mitä meillä vielä on turvapaikkaprosesseihin liittyen. Kaikkia maahantulijoita ei voida palauttaa, vaikka siihen olisi perusteet, esimerkiksi palautuskieltojen vuoksi. Siihen joudumme pohtimaan ratkaisuja yhdessä muiden maiden kanssa, mutta nyt meidän täytyy tehdä ne parannukset, joihin meillä on mahdollisuus. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, turvapaikka)Pöytäkirja
22.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 8/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Kun alle 18-vuotias nuori syyllistyy rikokseen, kyseessä on kriisi, joka koskettaa nuoren lisäksi hänen perhettään ja lähipiiriään. Viime vuosina nuorten tekemät rikokset tuntuvat raaistuneen, eikä enää puhuta mistään pienistä kolttosista, joita nuoret ovat aina harrastaneet. On surullista, että nykypäivänä nuoret ovat syystä tai toisesta ajautuneet tilanteisiin, joissa he ryöstävät tai pahoinpitelevät muita ihmisiä, puhumattakaan muista vakavista rikoksista tai nuorisojengeihin kuulumisesta. Valitettavasti myös huumeet ovat osittain näissä tilanteissa mukana. Tärkein, mitä voimme tehdä, on pysäyttää rikollinen ja vakava haitallinen toiminta. Siinä vaiheessa, kun nuori syyllistyy vakavaan rikokseen, tilanteeseen olisi pitänyt pystyä puuttumaan jo paljon aikaisemmin. Tilanteen voi kuitenkin yrittää korjata, jotta nuorella olisi kaikesta huolimatta edessään mahdollisuus parempaan tulevaisuuteen. Arvoisa puhemies! Meillä on ollut tähänkin asti toimiva keino puuttua nuorten rikoksiin, mutta sitä on käytetty aivan liian vähän. Nuorisorangaistus on tutkitusti tehokas seuraamus 15—17-vuotiaille nuorille. Se ei ole pelkkä rangaistus, vaan siihen kuuluu myös valvontaa, tukea ja konkreettista tekemistä, joka auttaa nuorta takaisin oikealle polulle, eli sellaista toimintaa, jota nuori tarvitsee, jotta hän pystyisi myöhemmin elämään normaalia tasapainoista arkea ilman rikoksia ja päihteitä. Silti viime vuosina nuorisorangaistusta on käytetty hyvin vähän, vain noin 5—10 tapausta vuosittain. Hallitus haluaakin tämän esityksen myötä korjata tilannetta parempaan suuntaan. Rangaistuksen enimmäiskestoa pidennetään yhdestä vuodesta kahteen vuoteen, ja se tekee nuorisorangaistuksesta aidon vaihtoehdon niihin tilanteisiin, joissa muuten päädyttäisiin ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi nuorisorangaistukseen tuodaan mukaan samanlaisia elementtejä, mitä yhdyskuntapalvelussa on, kuten päihde- ja riippuvuushoitoa. Monella nuorella rikoskierteeseen liittyvät päihteet ja muut elämänhallinnan ongelmat. Jos niihin ei puututa, pelkkä rangaistus ei riitä tai saa nuorta muuttamaan elämänsä suuntaa. Tässä hallituksen esityksessä ymmärretään tämä kokonaisuus. Kyse ei ole vain nuorten tekemistä rikoksista ja niiden rangaistuksista, vaan nuoret tarvitsevat rangaistuksen ohella hyvin paljon moniammatillista tukea elämän eri osa-alueisiin. Pelkkä vankila ei irrota ketään rikoskierteestä. Arvoisa puhemies! Lakivaliokunta on nostanut hyvin esille sen, että palveluiden pitää oikeasti olla saatavilla nuorille. Ei riitä, että kirjoitamme lakiin hyviä tavoitteita, jos nuoret eivät todellisuudessa pääse hoidon tai palveluiden piiriin Siksi on tärkeää seurata, että päihde- ja riippuvuuspalvelut toimivat ja niitä on saatavilla riippumatta siitä, missä päin Suomea asuu. Toinen tärkeä asia on nopeus. Nuorten rikoksiin pitää puuttua nopeasti, ja kierre on katkaistava välittömästi. Jos oikeus- tai viranomaisprosessit venyvät ja nuori joutuu odottamaan kohtuuttoman pitkiä aikoja, seuraamusten tehokkuus pienenee. Nuoren elämässä muutama viikko, kuukausi tai vuosikin on jo hyvin pitkä aika odottaa, varsinkin jos nuoren arkeen kuuluu päihteet ja rikokset. Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys on osa laajempaa työtä nuoriso- ja jengirikollisuuden kitkemiseksi. Vaikka nuorten rikollisuus on pitkällä aikavälillä vähentynyt, tietyt vakavat rikokset, kuten ryöstöt ja pahoinpitelyt, ovat viime vuosina valitettavasti lisääntyneet. Rikollisuus on myös kasautunut pienelle joukolle nuoria, jolloin heille kohdistetuilla palveluilla voidaan saada hyviä tuloksia aikaan. Mitä aikaisemmin nuoren tilanteeseen puututaan, sitä paremmat mahdollisuudet meillä on katkaista rikoskierre. Jokainen yhteiskunnan ulkopuolelle menetetty nuori maksaa valtavia summia veronmaksajalle, mutta sitäkin suurempi menetys se on näiden nuorten perheille ja nuorelle itselleen, ja siksi me tarvitsemme nyt näitä keinoja, ettei yksikään nuori tipu kelkasta. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Pöytäkirja
22.4.2026VastauspuheenvuoroVNS 10/2025 vpLiikenneYmpäristö

Arvoisa puhemies! Suomi on pitkien välimatkojen maa, ja on tärkeää, että meidän liikennejärjestelmät ovat kunnossa. Jotta koko maa saadaan pidettyä asuttuna, on sanomattakin selvää, että niin lentoliikennereitit, junareitit kuin autotiet pitää olla kunnossa. On harmillista, että liian monta vuotta on annettu varsinkin teiden rapistua, ja se, että tämä on tehty lähinnä ilmastoideologisin perustein, on jotenkin täysin käsittämätöntä. Liikenne 12 ‑suunnitelman tavoitteet ovat kannatettavia, ja toivon todella, että tässä maassa liikenneverkosta pidetään parempaa huolta myös tämän hallituskauden jälkeen. Tämä hallitushan on korjausvelkaa saanut hoidettua huomattavasti pienemmäksi, ja toivon, että tämä kehitys jatkuu myös tulevilla hallituskausilla. — Kiitos.

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, korjausvelka)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja
22.4.2026VastauspuheenvuoroHE 52/2026 vpTurvallisuusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Turvapaikkajärjestelmän täytyy olla samaan aikaan tehokas ja oikeudenmukainen. Liian löysä lainsäädäntö on valitettavasti mahdollistanut järjestelmän hyväksikäytön liian pitkään. Siksi tarvitsemme seulontamenettelyt, joilla voimme varmistaa, että jokaisen maahan tulevan henkilöllisyys, turvallisuusriskit ja suojelun tarve arvioidaan mahdollisimman nopeasti ja luotettavasti. Kun käytössä on lisäksi nopeutetut menettelyt, perusteettomat hakemukset voidaan käsitellä hyvin nopealla aikataululla, mikä säästää aikaa kaikilta, sekä yhteiskunnalta että hakijalta itseltään, kun vastaus saadaan nopeasti. Myös palautusjärjestelmä tarvitsee kipeästi tehostamista. Tällä hetkellä meillä on ongelmana, että osaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista ei saada palautettua lähtömaihin. Se heikentää koko järjestelmän uskottavuutta. Nämä ovat ongelmia, jotka pitää pystyä ratkaisemaan yhdessä muun Euroopan kanssa, sillä ne eivät ole pelkästään Suomen ongelmia vaan laajempi haaste. Kiitos ministerille tästäkin esityksestä.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (turvapaikka)Pöytäkirja
22.4.2026VastauspuheenvuoroHE 51/2026 vpMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Meillä on ollut hyvin erikoisia lakeja liittyen maahanmuuttoon, turvapaikkapäätöksiin ja karkotuksiin. Ne ovat perustuneet hyvään uskoon, ja siksi ne eivät ole loppujen lopuksi toimineet kovin hyvin. Tähän asti meillä on ollut tilanteita, joissa henkilö on saanut karkotuspäätöksen mutta valittaa päätöksestä ja on sen myötä voinut jäädä Suomeen hyvin pitkäksikin ajaksi. Eli syntyy tietynlainen välitila, jossa päätös on tehty mutta sitä ei voida panna täytäntöön. Surullisenkuuluisat esimerkit liittyvät turvapaikkahakemuksiin: Henkilö hakee turvapaikkaa, mutta todetaan, ettei sille ole perustetta, ja hän saa kielteisen päätöksen. Henkilö voi kuitenkin tehdä uuden hakemuksen kielteisestä päätöksestä huolimatta, jos tulee ilmi uusia seikkoja hakemuksen perusteeksi, mitä ensimmäisessä hakemuksessa ei ollut, ja tämän myötä tämä on voinut toistua lukemattomia kertoja. Jatkossa kun on todettu, ettei henkilöllä ole oikeutta olla Suomessa, hänet täytyy saada mahdollisimman pian maasta pois. Pelisääntöjen pitäisi olla kaikille samat ilman turhia vetkutteluja. Jatkossa karkotuspäätöksiä voidaan panna toimeen nopeammin, ja se on erittäin hyvä asia. — Kiitos.

Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, turvapaikka)Pöytäkirja
15.4.2026Varsinainen puheenvuoroVK 2/2026 vpTalousKoulutus

Arvoisa puhemies! Välikysymyksen aihe eli köyhyys ja elinkustannusten nousu on hyvin tärkeä ja ajankohtainen keskustelu käytäväksi. Keskustelun lisäksi meidän täytyy myös löytää ratkaisuja tilanteeseen. On helppoa syytellä ja etsiä syyllisiä, mutta vaikeampaa on löytää sellaisia ratkaisuja, jotka parantavat ihmisten taloudellista asemaa pysyvästi. Siihen tarvitaan myös muutakin kuin pelkkiä poliittisia päätöksiä. Kyse ei ole siis siitä, kuinka paljon ihmisille maksetaan erilaisia tukia tai että kaikkien pitäisi ansaita saman verran. Kyse on siitä, että meillä olisi tässä maassa tarpeeksi työpaikkoja, mahdollisimman helppoa yrittää ja palkata työntekijöitä ja että työstä saatavalla palkalla tulisi toimeen. Tasapäistäminen, jossa tavoitteena on kaikille saman verran, ei sen sijaan toimi. Arvoisa puhemies! Haluan kertoa teille pienen tarinan sosialismista ja tasapäistämisestä ja siitä, miksi ne eivät toimi. Seuraava teksti on netin syövereistä löydetty, ja alkuperäinen kirjoittaja on minulle tuntematon: ”Erään yliopiston taloustieteen professori totesi kerran, ettei ollut koskaan reputtanut yhtään opiskelijaa, mutta päätyi lopulta reputtamaan kokonaisen vuosikurssin kerralla. Kyseinen vuosikurssi oli inttänyt, että sosialismi toimii ja siinä kukaan ei olisi köyhä eikä kukaan rikas vaan tasa-arvo vallitsisi. Professori oli siten todennut, että kokeillaan sosialismia kyseisellä vuosikurssilla. Kaikkien opiskelijoiden arvosanoista laskettaisiin keskiarvo, ja jokainen saisi saman arvosanan 0—5:n väliltä. Silloin kukaan ei saisi yksinään hylättyä eikä kukaan saisi yksinään kiitettävää. Ensimmäisen välitentin jälkeen arvosanoista todellakin laskettiin keskiarvo ja jokainen sai nelosen. Meni siis vielä aika hyvin. Kuitenkin ne opiskelijat, jotka olivat päntänneet kovasti, olivat tuohtuneita, kun taas vähän lukeneet opiskelijat olivat iloisia. Toisen välitentin lähestyessä ensimmäiseen tenttiin vain vähän lukeneet opiskelijat pänttäsivät edellistäkin kertaa vähemmän, koska viimeksikin vähäisempi lukeminen riitti saamaan hyvän numeron. Viime kerralla paljon päntänneetkin halusivat päästä vähemmällä, joten hekin lukivat vähemmän, koska he eivät edellisellä kerralla hyötyneet paljosta lukemisesta käytännössä lainkaan. Toisen välitentin keskiarvo olikin vain kakkonen, eikä kukaan ollut enää iloinen. Sama meno jatkui, ja lopulta kolmannesta välitentistä jaettiinkin jo kaikille hylätyt arvosanat. Tenttien jatkuessa arvosanat eivät enää parantuneet, mutta kinastelu ja syyttely sen sijaan lisääntyivät. Ne johtivat yleiseen pahaan mieleen ja siihen, ettei kukaan halunnut enää opiskella muiden hyväksi eikä oikeastaan itsensäkään hyväksi, koska eivät siitä sen kummemmin hyötyneet. Opiskelijat olivat yllättyneitä, kun lopulta kaikki opiskelijat saivat myös vuosikurssista hylätyn. Professori kertoi opiskelijoille, että myös sosialismi epäonnistuu aina lopulta, koska silloin kun palkinto on suuri, onnistumiseen vaadittava työmäärä on myös suuri, mutta kun valtio ottaa palkinnon pois, niin kukaan ei enää yritä tai edes halua onnistua.” Arvoisa puhemies! Tämä asia ei voisi olla yksinkertaisempi. Tähän tarinaan liittyy viisi opetusta. Ensimmäiseksi, köyhiä ei voi rikastuttaa köyhdyttämällä rikkaat lainsäädännöllä. Toiseksi, mitä yhdelle annetaan ilman työntekoa, sen on jonkun muun täytynyt työllä tehdä. Kolmanneksi, valtio ei voi antaa kenellekään mitään, mitä se ei ensin ottanut pois joltain toiselta. Neljänneksi, varallisuutta ei voi monistaa jakamalla sitä. Ja viidenneksi, kun puolet ihmisistä ajattelee, ettei heidän tarvitse tehdä töitä toisen puolen huolehtiessa heistä, ja kun toinen puoli ajattelee, ettei heidän kannata tehdä töitä, koska joku muu saa siitä hyödyn, niin se on minkä tahansa kansakunnan lopun alku. Arvoisa puhemies! Tämä hallitus ei rakenna politiikkaa ja päätöksiä tämänkaltaisten kokeilujen ja epäonnistumisten varaan. Meidän tavoitteemme ei ole tasata lopputuloksia alaspäin vaan nostaa suomalaisten mahdollisuuksia ylöspäin. Suomessa vähävaraisuus ei ole mikään uusi ilmiö. Se on usein ylisukupolvista, ja se on muuttanut muotoaan tässä sadan vuoden aikana. Täällä kukaan ei kuole nälkään, mutta vähävaraisuus on läsnä liian monen ihmisen arjessa päivittäin monilla muilla tavoin. Lähes puolet niistä, joiden vanhemmat ovat olleet toimeentulotuen varassa, päätyvät samaan tilanteeseen aikuisena. Tämä ei ole yhden hallituksen aiheuttama ongelma vaan haaste hyvin pitkältä ajalta ennen tätä päivää. Siksi hallitus keskittyy siihen, että korjaamme työllistymisen ja toimeentulon rakenteita pitkälle tulevaisuuteen. [Aki Lindén: Ei näy tuloksia!] Työnteon ja työn vastaanottamisen täytyy aina olla kannattavampaa kuin etuuksilla eläminen, ja siihen olemme jo tehneet muutoksia. Arvoisa puhemies! Hallitus työskentelee sen eteen, että ihmisten velkaantuminen ja taloudellisten ongelmien oravanpyörä saadaan katkaistua. — Kiitos. [Aki Lindén: Tähän asti se on pahentunut!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (yliopisto)Pöytäkirja
15.4.2026VastauspuheenvuoroVK 2/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Pienituloisuus ja köyhyys on ikävä ja vakava asia, joka koskettaa aivan liian monta suomalaista. On helppoa luetella ongelmia, mutta haastavaa löytää ratkaisuja, jotka todella toimivat. Oppositio puhuu köyhyydestä mutta jättää kertomatta, mitkä olisivat heidän vaihtoehtonsa. Kannattaako oppositio vaihtoehtoja, joissa etuuksilla eläminen on kannattavampaa kuin työnteko? Vai haluatteko keskittyä siihen, että tuotte tänne entistä enemmän porukkaa ulkomailta, [Välihuutoja vasemmalta] jotta verorahoja olisi entistä vähemmän käytettävänä suomalaisille? Me hallituksessa poistamme työnteon ja yrittämisen esteitä, jotta työnteko olisi aina se kannattavampi vaihtoehto kuin kotiin jääminen. Me rakennamme Suomea, jossa jokaisella on mahdollisuus työllistyä ja menestyä, mutta samalla pidämme huolen heistä, jotka eivät siihen pysty esimerkiksi sairauden tai vamman vuoksi. Köyhyyttä ja pienituloisuutta ei poisteta sillä, että tukia kasvatetaan ja sitä jaetaan yhä suuremmalle joukolle. Silloin jaettava potti vähenee, eikä siitä riitä aidosti niille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Pöytäkirja
14.4.2026Varsinainen puheenvuoroVNS 1/2026 vpSoteTurvallisuusKoulutusYmpäristö

Arvoisa puhemies! Moni ei varmastikaan aina muista, miten tärkeä rooli kotimaisella ruualla on meidän jokaisen suomalaisen arjessa. Jos meillä ei olisi suomalaisia ruuantuottajia, söisimme ulkomailta tuotua ruokaa. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että olisimme aina muiden maiden armoilla ruuan suhteen. Poikkeustilanteessa en edes haluaisi miettiä, miten tulisimme toimeen. Siksi täytyy muistaa, että kotimainen ruuantuotanto on osa huoltovarmuutta ja jokaisen suomalaisen turvallisuutta. Meidän päättäjien velvollisuus on huolehtia siitä, että Suomessa pystyy toimimaan ruuantuottajana, että se on kannattavaa ja että sillä tulee toimeen. Ruuantuotannon täytyy toimia myös silloin, kun meillä on mahdollinen kriisi tai poikkeustila päällä. Huoltovarmuus ei kuitenkaan synny itsestään. Se edellyttää päätöksiä, jotka kantavat vuosikymmenten päähän. Päätösten pitää olla sellaisia, jotka turvaavat viljelijöiden toimeentulon, helpottavat maatilojen sukupolvenvaihdoksia ja varmistavat, että ruokaa tuotetaan koko maassa. Jos maatiloja lopettaa, on selvää, ettei niitä saa kriisin keskellä rakennettua tai otettua käyttöön kovin nopeasti takaisin. Siksi jokainen päätös, joka vahvistaa kotimaisen ruuan asemaa, on panostus Suomen turvallisuuteen. Se vaatii sen, että arvostamme kotimaista ruokaa ja käytämme sitä niin päiväkodeissa ja kouluissa kuin myös kotona, kun teemme valintoja, mitä ostamme ruokakaupasta. Meillä on suomalaista ruokaa myös tulevaisuudessa, kunhan ostamme ja käytämme sitä. Arvoisa puhemies! Suomalainen ruoka on puhdasta, turvallista ja vastuullisesti tuotettua. Nämä ovat juuri niitä meidän suurimpia vahvuuksiamme ruuantuotannossa. Meillä käytetään vähän antibiootteja, huolehdimme eläinten hyvinvoinnista, ja ruuantuotanto tapahtuu puhtaalla maaperällä ja puhtaasta vedestä. Näiden eteen on tehty jo kauan aikaa töitä, että olemme päässeet ruuantuotannossa tähän pisteeseen. Kun mietimme ja kehitämme suomalaista ruokajärjestelmää, me erotumme jo valmiiksi näiden meidän vahvuuksiemme ansiosta. Siksi meidän ei tulisi ikinä ryhtyä kilpailemaan ruuan edullisuudella vaan sen laadulla, joka on ensiluokkaista. Onko missään parempaa ja puhtaampaa ruokaa kuin Suomessa? Tämä tarjoaa myös suuret mahdollisuudet viennille. Ympäri maailman on kysyntää turvalliselle ja ennen kaikkea puhtaalle ruualle, ja se kysyntä kasvaa koko ajan. Me voimme olla maailmalla se edelläkävijä ruuantuotannossa, kunhan pidämme jatkossakin riman korkealla ja kehitämme ruuantuotannon mahdollisuuksia. Siihen tarvitsemme jokaisen ruuantuottajan mukaan. Arvoisa puhemies! Suomalainen ruoka on osa lasten ja nuorten arkea aina päivähoidosta peruskouluun ja sieltä jatko-opintoihin. Laadukas ja ravitseva ruoka on suoraan yhteydessä siihen, miten meidän lapset ja nuoret jaksavat koulupäivän ja pystyvät keskittymään opiskeluun. Kun lapsi saa koulussa riittävästi hyvää ruokaa, hän jaksaa oppia, liikkua, kasvaa ja harrastaa, eli hyvä kouluruoka tukee myös lasten koulutyötä. Suomalainen kouluruokailu on maailman mittapuulla hyvin ainutlaatuinen järjestelmä, josta voimme olla erittäin ylpeitä. Sen avulla meillä on mahdollisuus tarjota kaikille lapsille ja nuorille päivittäin lämmin, monipuolinen ja ravitseva ateria. Se on myös osa lasten ruokakasvatusta ja kotimaisen ruuan arvostamisen opettamista jo pienestä pitäen. Lapsille ja nuorille pitää myös opettaa enemmän, mistä ruoka tulee lautaselle. Moni lapsi on valitettavasti vieraantunut todellisuudesta, kun jauheliha ostetaan kaupasta lihahyllystä ja maito kylmäkaapista. Ei muisteta tai ehkä välttämättä halutakaan kertoa, mistä ruoka oikeasti tulee, ettei kukaan vain pahoita mieltään. Ruuan arvostus kasvaisi varmasti entisestään, kun jo lapsesta asti tiedettäisiin, mitä sen ruuan eteen on tehty ennen kuin se ilmestyy lautaselle syötäväksi. Pidän hyvin tärkeänä, että panostamme kouluruuan laatuun ja kotimaisuuteen myös tulevaisuudessa. Kun lapset oppivat arvostamaan hyvää, kotimaista ja puhdasta ruokaa, he arvostavat suomalaista ruokaa myös aikuisena. Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan vielä lisätä, että kouluruuan suhteen on tärkeää huomioida, että valinnat tehdään aina lasten terveys edellä. Toisin sanoen ruokapolitiikassa ei pidä antaa sijaa ilmastoideologiselle ajattelulle millään muotoa, missään hetkessä. Lisään vielä sen, että kun joitakin vuosia sitten kasvisruokailijat ovat joutuneet vaatimaan itselleen kasvisruokia kouluun tarjolle joka päivä, niin tällä hetkellä tilanne on kääntynyt toisinpäin, ja usea suomalainen lapsi ja nuori kysyy, eikö heillä ole oikeutta vaatia sekasyöjänä tai lihansyöjänä myös lihaa joka päivä kouluruuaksi. Tämä meidän ehdottomasti pitäisi saada korjattua ja lopettaa tämmöinen ilmastoideologinen ajattelu meidän ruokapolitiikassa. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja
14.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 174/2025 vpSoteTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Tämän esityksen keskiössä on varautuminen sellaisiin tilanteisiin, joita emme toivo koskaan tapahtuvan. Vaikka Suomen turvallisuustilanne on tällä hetkellä tasainen, emme voi koskaan luottaa siihen, että tilanne tulisi olemaan sama myös tulevaisuudessa. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on osoittanut konkreettisesti sen, että kriisit voivat syntyä hyvinkin nopeasti ja kriiseillä on omat vaikutuksensa myös lähialueisiin. Ukrainan sodan lisäksi olemme joutuneet seuraamaan viime aikoina maailmantilanteita, joissa eri maat ovat joutuneet sodan keskelle. Siksi myös Suomen täytyy pystyä reagoimaan nopeasti silloin, jos ja kun maassamme vallitsee poikkeustila tai kriisi. Iso osa tätä varautumista on kyky ottaa vastaan kansainvälistä apua silloin, kun omat resurssimme eivät riitä kaikkeen. Arvoisa puhemies! Nykyinen lainsäädäntö ei vastaa tämänkaltaisiin tilanteisiin tarpeeksi hyvin. Tällä hetkellä ulkomaisten terveydenhuollon ammattilaisten tulisi täyttää kaikki kansalliset lupa-, rekisteröinti- ja kielitaitovaatimukset, vaikka apua tarvittaisiin välittömästi. Kriisitilanteessa meillä ei voi olla tällaista byrokratiaa, joka voi pahimmillaan viivästyttää elintärkeää apua ja vaarantaa potilasturvallisuuden. Tässä esityksessä terveydenhuollon ammattihenkilölakia muutettaisiin siten, että se mahdollistaisi kansainvälisen avun vastaanottamisen nopeasti silloin, kun sille on tarve. Eli kun Suomi olisi virallisesti pyytänyt apua esimerkiksi EU:lta, liittolaisilta tai kansainvälisiltä järjestöiltä, ulkomaiset terveydenhuollon ammattilaiset voisivat toimia Suomessa ilman normaaleja, hitaita lupamenettelyjä. Tämä koskisi nimenomaan tilapäisiä poikkeuksia, joihin sisältyvät vakavat kriisi- ja häiriötilanteet. Normaalioloissa säilyisi edelleen tiukka lupa- ja valvontajärjestelmä. Arvoisa puhemies! On selvää, että byrokratia ei saa estää tai hidastaa avun saamista silloin, kun sitä täällä eniten tarvitaan. Terveydenhuolto on olennainen osa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta ja myös huoltovarmuutta. Siksi meidän täytyy varmistaa, että Suomi pystyy toimimaan nopeasti ja tehokkaasti niissä tilanteissa, joissa tarvitsemme kansainvälistä apua. Oli kyseessä sitten luonnonkatastrofit, suuronnettomuudet tai muut laajat turvallisuuskriisit, meidän on ennakoitava ja oltava valmiita nyt eikä pohdittava näitä asioita vasta kriisin äärellä.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Pöytäkirja
14.4.2026VastauspuheenvuoroVNS 1/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Suomalainen ruoka on lasten ja nuorten arkea aina päivähoidosta peruskouluun ja sieltä jatko-opintoihin. Laadukas ja ravitseva ruoka on suoraan yhteydessä siihen, miten meidän lapset ja nuoret jaksavat koulupäivän ja pystyvät keskittymään opiskeluun. Kun lapsi saa koulussa riittävästi hyvää ruokaa, hän jaksaa oppia, liikkua, kasvaa ja harrastaa. Eli hyvä kouluruoka tukee myös lasten koulutyötä. Suomalainen kouluruokailu on maailman mittapuulla hyvin ainutlaatuinen järjestelmä, josta voimme olla hyvin ylpeitä. Sen avulla meillä on mahdollisuus tarjota kaikille lapsille ja nuorille päivittäin lämmin, monipuolinen ja ravitseva ateria. Se on myös osa lasten ruokakasvatusta ja kotimaisen ruuan arvostamisen opettamista jo pienestä pitäen. Huolta kouluruoan suhteen kuitenkin on viime vuosina noussut enenevästä kasvisproteiinin käytöstä lihaproteiinin sijaan ja lähinnä ideologisista syistä. Kun aiemmin kasvisruokailija joutui kysymään, onko hänelle tarjolla joka päivä kasvisruokaa, nyt lihansyöjä joutuu kysymään, onko hänelle tarjolla joka päivä liharuokaa. Arvoisa ministeri, pystymmekö korjaamaan tätä tilannetta kouluruokailun suhteen?

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
7.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 44/2026 vpMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys, jonka tarkoitus on purkaa turhaa byrokratiaa. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että suomalaisille pienpanimoille, tislaamoille ja viinitiloille annetaan mahdollisuus myydä omia tuotteitaan suoraan asiakkaalle paikan päällä. Moni suomalainen on varmasti käynyt esimerkiksi kesällä kotimaisessa pienpanimossa tai viinitilalla ja halunnut ostaa heidän tuotteitaan mukaan. Se ei kuitenkaan ole ollut mahdollista, mikä on herättänyt kysymyksen, miksi ihmeessä näitä tuotteita ei saa ostaa suoraan mukaan. Nyt tätä lakia ollaan vihdoin muuttamassa. Arvoisa puhemies! Vaikka kyse on alkoholilain muutoksesta, tämä uudistus tukee ennen kaikkea suomalaista työtä. Se tukee niitä yrittäjiä, jotka ovat usein hyvin pieniä toimijoita mutta tekevät laadukkaita kotimaisia tuotteita. Samalla se tukee matkailua. Kun ihmiset liikkuvat ympäri Suomen, he käyvät kohteissa, kuten pienpanimoissa, ja tukevat sitä kautta paikallista yrittäjyyttä ja elinvoimaa. Kyse ei ole siitä, että tämän esityksen myötä avataan hallitsematon alkoholin myynti. Kyse on turhan byrokratian purkamisesta ja hyvin rajatusta ja valvotusta toiminnasta. Jatkossakin toimintaan tarvitaan edelleen lupa ja toiminta koskee vain tietyn kokoisia tuottajia. Lisäksi on arvioitu, että alkoholin kokonaiskulutukseen tällä esityksellä ei ole juurikaan vaikutusta. Tämä muutos onkin ennen kaikkea järkevä helpotus niille, jotka jo nyt toimivat alalla. Alkoholiin toki liittyy aina myös haittoja, eikä niitä pidä vähätellä. Tässä esityksessä on kuitenkin löydetty hyvät keinot tukea yrittäjyyttä ilman, että alkoholin haitat lisääntyvät. Monessa maassa on täysin normaalia, että paikalliselta valmistajalta voi ostaa tuotteen mukaan. Sillä ei pitäisi olla merkitystä, onko ostettava tuote käsityönä valmistettu saippua, kodinesine tai vaikkapa pienpanimon käsityöolut. Se on osa matkailukokemusta ja myös keino saada matkailijat palaamaan kyseiseen paikkaan uudelleen. Siksi voisi ajatella, että tämä uudistus tekee Suomesta entistä houkuttelevamman kohteen matkailun kannalta ja toisaalta myös tukee kannusteita yrittämiselle. — Kiitos.

Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
26.3.2026VastauspuheenvuoroKA 1/2025 vp

Arvoisa puhemies! Lastensuojeluilmoitusten määrä on kasvanut. On syytä pohtia, mistä tämä kasvu kertoo. Onko kyse siitä, että lasten ja perheiden pahoinvointi on lisääntynyt, vai siitä, että ilmoituksia tehdään hyvin paljon päällekkäin ja ehkä herkemmin kuin ennen? Todennäköisesti tämä johtuu molemmista ja useista muista vaikuttavista tekijöistä. Aikamme yksi suurimmista haasteista on sosiaalinen media ja päihteet. Teinit voivat tilata huumeita kotiovelle muutamilla viesteillä, anonyymisti. Siinä vaiheessa, kun me aikuiset pohdimme täällä, mitä pitäisi tehdä, moni nuori on jo päihdekoukussa. Lastensuojelu onkin suuren haasteen edessä, ja tilanne on äärimmäisen vaikea. Lastensuojelulakia ollaan päivittämässä, ja avainasemassa siinä on kuunnella alan työntekijöitä. Jos järjestelmässä tai toimintamalleissa on vikaa, niitä täytyy uskaltaa muuttaa. Ala kärsii myös työvoimapulasta, ja vaikka kelpoisuusvaatimuksissa joustaminen herättää huolta, meidän täytyy löytää ne keinot, joilla varmistamme, ettei yksikään lapsi jää ilman apua sen takia, ettei päteviä työntekijöitä ole riittävästi.

26.3.2026VastauspuheenvuoroKA 1/2025 vpSote

Arvoisa puhemies! Lastensuojelussa on kyse erityisesti lapsen oikeudesta turvalliseen arkeen ja pysyviin ihmissuhteisiin. Silloin, kun lapsi joudutaan sijoittamaan oman perheen ulkopuolelle, se on iso kriisi ja elämänmuutos niin perheen kuin myös lapsen näkökulmasta. Siksi lastensuojelu tarvitsee sijaisperheitä, joissa sijoitettu lapsi saa mahdollisuuden kasvaa osana perhettä ja saa turvallisen arjen sekä yhteisön, johon kiinnittyä. Silti vain noin 41 prosenttia sijoitetuista lapsista asuu sijaisperheessä, mikä on mielestäni aivan liian vähän. Sen lisäksi, että sijaisperhe on lapselle lähtökohtaisesti parempi vaihtoehto laitoshoidon sijaan, se on myös yhteiskunnalle edullisempaa. Laitoshoito maksaa nimittäin keskimäärin yli kolminkertaisesti perhehoitoon verrattuna. Meidän täytyykin lisätä sijaisperheiden valmennusta, tukea ja näkyvyyttä hyvinvointialueilla. Kyse ei ole siitä, että tällä haettaisiin säästöjä, vaan kyse on siitä, minkälaisen lapsuuden me haluamme tarjota sijoitetuille ja haavoittuvaisessa asemassa oleville lapsille: paikan osana perhettä vai paikan, jossa asuu laitoksessa [Puhemies koputtaa] vaihtuvien ohjaajien kanssa?

Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Pöytäkirja
25.3.2026Varsinainen puheenvuoroLA 7/2026 vpTalousSote

Arvoisa puhemies! Näin perheenäitinä ja kätilönä lastenneuvola on minulle erittäin tuttu asia, kuten varmasti jokaiselle vanhemmalle. Tiedämme kaikki, että Suomessa lastenneuvolan ansiosta olemme saaneet edistettyä lasten ja perheiden tasa-arvoa ja pystyneet tarjoamaan tukea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, oli sitten kyse terveydellisestä ongelmasta tai perheen elämäntilanteeseen liittyvästä asiasta. Lastenneuvolan hyödyt ovat kiistattomia, joten miksi keksiä pyörää uudelleen, kun voisimme hyödyntää jo olemassa olevaa palvelumallia myös iäkkäiden kanssa? Arvoisa puhemies! Tämän lakialoitteen tavoitteena on se, että jokainen hyvinvointialue velvoitettaisiin järjestämään seniorineuvontapalveluja, niin kutsuttua seniorineuvolaa, joka toimisi ennaltaehkäisevänä palveluna iäkkäille. Aloitteessa on paljon hyvää. Haluamme kaikki, että suomalaiset vanhukset voivat elää mahdollisimman pitkään terveinä, toimintakykyisinä ja omassa kodissaan niin halutessaan. Suomalaiset ikääntyvät hyvin nopeasti, ja vanhusten määrä kasvaa kovaa vauhtia. Yli 70-vuotiaiden määrä on kasvanut jo yli miljoonaan, ja siinä samalla lisääntyvät riskit kaatumisille, erilaisille sairauksille, yksinäisyydelle sekä mielenterveyden haasteille. Mitä enemmän pystymme tarjoamaan ennaltaehkäiseviä palveluita, varhaista tukea ja neuvontaa, sitä paremmin ne voivat vähentää raskaita ja kalliita palveluita myöhemmin. Tästä on myös käytännön kokemuksia hyvinvointialueilta, sillä seniorineuvolatoiminta on ollut suosittua, vaikuttavaa ja kustannustehokasta niillä alueilla, missä sitä on jo päästy järjestämään. Arvoisa puhemies! Tämän aloitteen tavoite on ehdottomasti oikea. Siitä on kuitenkin tärkeää käydä keskustelua, sillä aloitteen myötä hyvinvointialueille tulisi uusi lakisääteinen velvoite lisää. Nykyinen lainsäädäntö kuitenkin mahdollistaa ennaltaehkäisevien palvelujen järjestämisen eri tavoilla jo nyt, kuten esimerkiksi seniorineuvolana tai muina sopivina ratkaisuina kyseiselle alueelle. Eli ongelma ei ole siinä, etteikö näitä palveluita olisi mahdollista järjestää, vaan se, että niiden toteuttaminen vaihtelee hyvin paljon riippuen alueesta. Siksi pohdinkin, onko uusi lakisääteinen velvoite oikea ratkaisu tässä tilanteessa, kun painimme julkisen talouden ja vähäisten verorahojen kanssa. Jokainen uusi lakisääteinen tehtävä tarkoittaa käytännössä aina uusia menoja. Vaikeassa taloustilanteessa meidän täytyy olla hyvin tarkkoja siitä, että jokaisen veroeuron kohdalla mietitään hyvin tarkkaan, mihin me sen käytämme. Samalla meidän kuitenkin täytyy varmistaa, että peruspalvelut pyörivät ja ihmiset pääsevät hoitoon. Olennaista on se, että senioripalveluissa, kuten monissa muissakin ennaltaehkäisevissä palveluissa, säilyisi alueellinen joustavuus. Hyvinvointialueet ja kunnat tuntevat parhaiten oman alueen asukkaiden tarpeet, ja siksi alueella pitäisi olla mahdollisuus miettiä parhaat ratkaisut aina paikallisesti ilman, että näitä palveluita määritellään jostain ylemmältä taholta. Alueiden hyvä yhteistyö korostuu tässä myös todella paljon, sillä senioritoimintaa voisi järjestää yhdessä alueiden kesken eikä aina vain oman alueen tuotantona. Tässä on mahdollisuus hyödyntää myös teknologian tuomia ratkaisuja. Arvoisa puhemies! Haluan kiittää edustaja Mattilaa tästä hyvästä aloitteesta. Jo pelkästään tämän asian nostaminen yleiseen keskusteluun voi auttaa hyvinvointialueita miettimään, minkälaisia ennaltaehkäiseviä senioripalveluita he voisivat järjestää, vaikka palveluista ei tulisikaan lakisääteisiä tässä vaiheessa. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden, hyvinvointialue)Pöytäkirja
24.3.2026Varsinainen puheenvuoroLA 1/2026 vp

Arvoisa puhemies! Meillä Suomessa varmaan kestää nyt vielä tovi, ennen kuin me mahdollista somekieltoa saadaan voimaan, mutta tässä aloin itsekin tutustumaan tarkemmin näihin THL:n uusiin digisuosituksiin, ja ajattelin tässä nyt käyttää tilaisuuden hyväksi ja käydä läpi näistä muutaman noston. Täällä ensinnäkin sanotaan digitaalisten laitteiden käytöstä alle viisivuotiaille näin: ”Lapsi tarvitsee päivittäin kasvokkaista vuorovaikutusta, leikkiä, lukemista, liikkumista, ulkoilua, säännöllistä ruokailua ja riittävästi unta. Aikuisten tulee tarvittaessa rajoittaa ruudulla oloa, jotta lapsen arki on toimivaa ja tasapainoista. Digitaalisia sisältöjä tulisi lapsen iän huomioiden käyttää aluksi yhdessä aikuisen kanssa.” Sitten täällä on 0—2-vuotiaat: Alle kaksivuotiaille ei suositella lainkaan ruutuaikaa. Tämä on oikeastaan aika hyvä kysymys, että monessakohan perheessä Suomessa tällä hetkellä noudatetaan tätä, ja myönnän kyllä, että varmasti omienkin lasten kohdalla on aikoinaan kyllä ruutua katsottu alle kaksivuotiaanakin. Sitten täällä on 2—5-vuotiaat, joille suositellaan ruutuaikaa enintään tunti päivässä, ja tässä on hyviä ehdotuksia, mitä voisi sen tilalla tehdä: kuunnella musiikkia ja lukea kirjoja ja näinpäin pois. Sitten täällä on digitaalisten laitteiden käytön suositukset 6—13-vuotiaille. Tähän kommenttina alkuun, että tässä lukee, että lapsi tarvitsee päivittäin kasvokkaista vuorovaikutusta, leikkiä, lukemista, liikkumista, ulkoilua, säännöllistä ruokailua ja riittävästi unta ja aikuisten tulee rajoittaa ruutuaikaa tarvittaessa. Lapsen omasta puhelimen hankinnasta: 6—13-vuotiaille ei suositella lainkaan älypuhelinta. Jos 6—13-vuotiaille halutaan hankkia puhelin, suositellaan puhelinta, jossa on vain rajalliset ominaisuudet, kuten soitto- ja viestimahdollisuus. Tässä on meillä Suomessa varmasti jokaisella vanhemmalla tekemistä, jolla on alaikäisiä lapsia. Aika pitkälle päästäisiin jo näissäkin, kun noudatettaisiin nyt näitä THL:n suosituksia. Meidän lapset voisivat paremmin, olisi vähemmän mielenterveysongelmia ja näinpäin pois. Tosiaan tässä näille 6—10-vuotiaillekin suositellaan ruutuaikaa enintään tunti päivässä. Nyt me tiedetään kaikki — esimerkiksi ihan jo kaikki sarjat, Netflix ja muut — että siellä on lukemattomat määrät jaksoja eri sarjoista, jotka ovat tosi koukuttavia. Niitä tulee monesti itsekin katsottua jokunen jakso putkeen, myönnän sen. Lapsilla on täysi mahdottomuus näistä kieltäytyä, jos eivät vanhemmat huolehdi siitä, että oikeasti mennään ulos ja leikitään niitä leikkejä ja rajoitetaan sitä ruutuaikaa. Oikeastaan pidin tämän puheen nyt vähän silläkin, että jokainen vanhempi, joka tätä nyt sattuu katsomaan, voisi käydä tutustumassa näihin THL:n uusiin ohjeisiin. Jos me lähdettäisiin näitä noudattamaan, niin minä luulen, että me saataisiin paljon mielenterveyttä parantavaa aikaiseksi. — Kiitos.

24.3.2026Varsinainen puheenvuoroLA 1/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Suomessa on puhuttu viime aikoina paljon siitä, pitäisikö sosiaalinen media kieltää lapsilta ja nuorilta, ja tämä edustaja Seppäsen lakialoite on erittäin ajankohtainen. Kirjoitin tästä kolumnin jonkin aikaa sitten, ja ajattelin lukea teille tämän kolumnini, koska se koskee täysin tätä lakialoitetta: ”Osa meistä suomalaisista näkee somekiellon sensuurina, mitä ei pitäisi vapaassa maassa harjoittaa, kun taas osa pitää ajatusta hyvinkin kannatettavana. Itse kuulun niihin, jotka ovat valmiita rajoittamaan somea esimerkiksi alle 15-vuotiailta.” Tai alle 16-vuotiailta, niin kuin edustaja Seppäsen aloitteessa. ”Lapset eivät tarvitse somea mihinkään. Lasten pitää saada olla lapsia, leikkiä ja elää mielikuvitusmaailmassa. Nuoret tarvitsevat kasvurauhan ilman somemaailman paineita.” ”Iso ongelma nykytilanteessa on siinä, että suurin osa nuorten maailmankuvasta rakentuu somen kautta. Sieltä opitaan, mikä on normaalia, tavoiteltavaa ja hyväksyttävää, vaikka ne eivät pitäisikään paikkaansa. Aikuisten ja yhteiskunnan on mahdotonta vaikuttaa sisältöön, jolle nuoret altistuvat, ja vastuu on siirtynyt teknologiajättien käsiin. Se jos mikä on vastuutonta. Toistaiseksi teknologiajättien toimenpiteet lasten ja nuorten suojelemiseksi ovat olleet minimaalisia. Uutismedian liiton Kantar-tutkimuslaitoksella vuosi sitten teettämä kyselytutkimus kertoo, että 53 prosenttia 13—18-vuotiaista nuorista seuraa uutisia TikTokista. Jos rajoitamme somea, meidän on varmistettava, että nuoret saavat muiden väylien kautta luotettavia uutisia ja että esimerkiksi kouluissa opetetaan oikeita asioita — laadukasta, tutkittua, ikätasoista tietoa, ei ideologista sekoilua eikä huuhaa-oppeja, kuten että miehillä olisi kohtu. Lapsilla ja nuorilla on oikeus ymmärtää maailmaa tosiasioiden pohjalta eikä somevideoista, joita kuka tahansa voi tehdä ilman faktoja. Sosiaalisen median haitat nuorille ovat hyvin tiedossa. Nuorille some tuo jatkuvan ulkonäköpaineen, vertailun ja kehokuvan vääristymät. He oppivat nopeasti, että heidän arvonsa mitataan tykkäyksissä. Algoritmit nostavat esiin myös aggressiivisia roolimalleja ja äärimielipiteitä, puhumattakaan somessa leviävästä nöyryytysväkivallasta tai somehaasteista, joiden seurauksena nuoria on jopa kuollut. Lisäksi some aiheuttaa tutkitusti keskittymiskyvyn rapautumista, univajetta, ahdistusta ja tunteen siitä, ettei koskaan ole tarpeeksi. Some ei ole neutraali alusta. Se on rakennettu koukuttamaan, mittaamaan ja ohjaamaan. Some ei ole lasten ja nuorten aivoja varten — eikä kyllä aikuistenkaan. Mahdollinen somekielto — jos Suomessa sellainen saadaan aikaiseksi — on toteutettava suunnitelmallisesti ja rajatusti. Meidän on katsottava kokemuksia niistä maista, missä somekielto on jo toteutettu, kerättävä tietoa, missä on onnistuttu ja missä ei. Pelkkä kielto ilman tukea, kasvatusta ja mediataitojen opetusta ei riitä. Aikuisilta tämä vaatii rohkeutta. On helpompaa puhua lasten suojelemisesta kuin ottaa oikeasti vastuu laittamalla heille rajoja ja sanomalla ’ei’ somelle. On selvää, että kasvatusvastuu ja rajojen asettaminen on vanhempien vastuulla. Mutta vanhemmat tarvitsevat tässä tukea. Esimerkiksi Islannissa saatiin hyviä tuloksia sillä, että laitettiin yhteiset kotiintuloajat nuorille päihdeongelmien keskellä. Vanhempien oli helpompi noudattaa näitä, kun säännöt olivat yhteiset kaikille, ja tämän myötä päihdeongelmat vähenivät. On selvää, että nuorten täytyy pystyä kommunikoimaan keskenään, ja tätä varten täytyy olla sopivia sovelluksia saatavilla. Itse ajattelen, että Snapchatin voisi ehkä pitää, mutta Facebook, TikTok ja Instagram joutavat roskakoriin.” Kannatan lämpimästi tätä edustaja Seppäsen lakialoitetta ja toivon, että tämä menestyy meillä täällä eduskunnassa. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Pöytäkirja
24.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 27/2026 vpTalousSote

Arvoisa puhemies! Hyvinvointialueilla on vastuu suomalaisille kaikista tärkeimmistä palveluista, kun alueet vastaavat siitä, miten me pääsemme lääkäriin, hoitajille, miten pelastuspalvelut on järjestetty ja miten sosiaalihuolto toimii. Siinä on iso vastuu, miten järjestää palvelut laadukkaasti mutta samalla huolehtia siitä, että verorahat riittävät nyt ja tulevaisuudessa. Tähän liittyy myös hallituksen esitys muuttaa hyvinvointialuelakia. Kun katsoo viime vuoden talouslukuja, hyvinvointialueiden yhteenlaskettu tulos oli yli 400 miljoonaa euroa parempi kuin mitä osasimme odottaa, ja samalla kustannusten kasvua on saatu hillittyä todella hyvin. Tärkeintä tässä tilanteessa on kuitenkin se, että samaan aikaan palveluiden yhdenvertaisuus on parantunut. Työtä täytyy silti jatkaa, eikä sen suhteen tule olemaan valmista vielä pitkään aikaan. Arvoisa puhemies! Vaikka monelta alueelta on tullut hyviä uutisia, kaikki alueet eivät ole samassa tilanteessa. Alueet ovat hyvin erilaisia keskenään jo lähtien siitä, keitä alueella asuu. Joillekin alueista alijäämien kattaminen vuoteen 2028 mennessä on ollut yksinkertaisesti liian tiukka tavoite. Hyvinvointialueet ovat olleet toiminnassa nyt muutaman vuoden, ja alun jälkeen kävi hyvin nopeasti selväksi se, että nykyisen hallituksen pitäisi ryhtyä korjaamaan ilmi tulleita valuvikoja. Tämä esitys on osa tätä korjaussarjaa. Sen myötä hyvinvointialueille voidaan myöntää lisäaikaa alijäämien kattamiseen vuoden 2029 loppuun asti. Se ei silti tarkoita sitä, että alueelle olisi avoinna loputon piikki, jota ei tarvitse maksaa takaisin. Lisäaikaa ei myönnetä automaattisesti, vaan alueella täytyy olla kunnollinen suunnitelma, ja valtiovarainministeriö antaa omalla harkinnallaan arvion uudesta määräajasta. Arvoisa puhemies! Jos me emme myöntäisi alueille lisäaikaa, monella alueella olisi vastassa epärealistiset ja äkilliset sopeutustoimet. Käytännössä se voisi tarkoittaa sitä, että palveluista leikattaisiin, ja se näkyisi ihmisten arjessa esimerkiksi siinä, että hoitoonpääsy voisi viivästyä ja hoitojonot kasvavat. Sitä meistä ei halua kukaan. Tällä esityksellä saamme tuettua hyvinvointialueiden taloudenpitoa ilman, että yksikään alue joutuu tekemään huonoja ratkaisuja palveluiden tai rahankäytön suhteen. Hallitus onkin tällä kaudella lisännyt hyvinvointialueiden rahoitusta yli neljällä miljardilla eurolla. Siitä huolimatta meillä on vain rajattu määrä verorahoja käytettävänä, ja siksi jokaisen alueen täytyy sitoutua siihen, että ne käytetään parhaalla mahdollisella tavalla suomalaisten hyväksi. Arvoisa puhemies Tämä esitys antaa lisäaikaa niille hyvinvointialueille, jotka sitä aidosti tarvitsevat, mutta samalla se huolehtii siitä, että jokainen alue ymmärtää taloudelliset tosiasiat. Kyse ei ole pelkästään siitä, että Suomessa on ollut jo pitkään haastava taloudellinen tilanne. Kyse on siitä, että meillä on koko ajan entistä vähemmän työikäisiä ihmisiä ja vastaavasti vanhusten määrä kasvaa koko ajan. Se lisää myös hoidon tarvetta, ja meidän täytyy keksiä, miten nämä palvelut järjestetään kaikille myös tulevaisuudessa. Siihen täytyy ryhtyä valmistautumaan jo nyt. Suuri vastuu tästä on hyvinvointialueiden päättäjillä, joiden täytyy keksiä ratkaisuja vuosien ja vuosikymmenien päähän. Se ei ole mikään helppo paikka, mutta uskon, että me yhdessä pystymme tähän. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (hoitojono, hyvinvointialue)Pöytäkirja
18.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 21/2026 vpMaahanmuuttoRakentaminen

Arvoisa puhemies! Suomalainen yhteiskunta on rakennettu ja pidetty toiminnassa työnteolla. Olemme aina olleet kovia tekemään töitä, mutta työnteko perustuu hyviin työoloihin, reiluuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Ne ovat sellaisia periaatteita, joita täytyy noudattaa, oli kyse sitten suomalaisesta tai ulkomailta Suomeen tulevasta työntekijästä. Arvoisa puhemies! On surullinen tosiasia, että Suomessakin esiintyy työperäistä hyväksikäyttöä. Viranomaiset ovat tuoneet ilmi tapauksia, joissa Suomeen tulleet työntekijät ovat alipalkattuja, heiltä on peritty perusteettomia etukäteismaksuja työpaikoista, työntekijöiden työaikakirjanpidossa on ollut merkittäviä puutteita, jopa sellaisia tilanteita, joissa työntekijä on esitetty näennäisesti yrittäjänä, vaikka todellisuudessa työntekijä on ollut täysin työnantajan vallan alla. Me olemme saaneet lukea tapauksista, joissa ihmisiltä on peritty tuhansia euroja pelkästä työpaikan saamisesta tai ihmiset on pakotettu tekemään 12—14 tunnin työpäiviä ilman kunnollisia taukoja tai korvauksia tehdystä työstä, palkkoja on jätetty tahalteen maksamatta tai niitä on peritty työntekijöiltä takaisin. Nämä eivät ole mitään yksittäistapauksia vaan ilmiö, joka on tuntunut pahentuvan maahanmuuton lisääntyessä Suomeen. Tämä ilmiö vääristää työmarkkinoita ja samalla polkee sekä suomalaisten että ulkomaalaisten työntekijöiden asemaa, ja siksi meidän täytyy puuttua tähän ilmiöön lainsäädännöllä. Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen esityksessä säädetään kaksi uutta rikosnimikettä: kiskonta työelämässä ja törkeä kiskonta työelämässä. Jatkossa olennaista on se, että työn ja siitä maksettavan palkan välillä on selkeä epäsuhta tai että työntekijää hyväksikäytetään muilla tavoilla. Törkeissä hyväksikäyttötapauksissa rangaistuksia tullaan myös kiristämään. Vankeusrangaistus ei olisi jatkossa enää mikään poikkeus, vaan ainoa oikea seuraamus niissä tilanteissa, joissa tavoitellaan suurta taloudellista hyötyä tai aiheutetaan työntekijälle vakavaa vahinkoa. Yritykset voidaan jatkossa asettaa vastuuseen, niille voidaan määrätä yhteisösakkoja ja vakavissa tapauksissa jopa liiketoimintakielto. Myös viranomaisten keinot puuttua tähän ilmiöön paranevat tämän esityksen myötä. Törkeissä tapauksissa viranomaiset voivat käyttää telekuuntelua, eli tätä ilmiötä yritetään kitkeä pois kaikin mahdollisin keinoin. Arvoisa puhemies! Perussuomalaisille on ollut aina hyvin selvää, että työperäinen maahanmuutto ei saa tarkoittaa halpatyömarkkinoiden rakentamista, saati ihmisten hyväksikäyttöä. Se ei ole oikein suomalaisen eikä ulkomaalaisen työntekijän näkökulmasta. Työperäinen hyväksikäyttö koskettaa koko työmarkkinaa. Kun Suomeen tulee ulkomaalainen työntekijä, jolle maksetaan työstä liian vähän tai hänet pakotetaan jopa maksamaan siitä, että hän saa työskennellä täällä, se luo epäreilun tilanteen työmarkkinoille, puhumattakaan siitä, kuinka väärin ja epäinhimillinen tilanne on ihmiselle. Silloin luodaan myös paine laskea suomalaisten palkkoja ja heikentää työehtoja, jos tänne saadaan aina tuotua epärehellisin keinoin lisää ihmisiä, jotka tekevät työn puoli-ilmaiseksi, vaikkakin pakotettuna tai painostettuna. Siksi on niin valtavan tärkeää, että saisimme kitkettyä tämän ilmiön kokonaan pois. Siinä on kyse oikeudenmukaisuudesta sekä kansallisesta edusta. — Kiitos.

Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, työperäinen)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston selonteko valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta vuosille 2026—2037 kuulostaa tavallisen suomalaisen korvaan hienolta poliittiselta kapulakieleltä. Todellisuudessa siinä on kuitenkin kyse suomalaisen arjesta. Kyse on siitä, miten lapset kulkevat turvallisesti kouluun ja aikuiset työpaikoille, ja siitä, pääseekö yritysten tavaraliikenne ajamaan kohteisiinsa ja maitotilallisen maitoautot meijerille, jotta meillä olisi aamupalajugurttia kaupassa ostettavana. Suomessa välimatkat ovat pitkät, ja monilla alueilla toimivaa joukkoliikennettä ei yksinkertaisesti ole. Siksi toimiva tieverkosto ei ole mikään ylellisyys, vaan tarvitsemme sitä siksi, että suomalainen arki pyörii. Se on välttämättömyys. Vaikka joku suuren kaupungin keskustassa asuva autoton ihminen ajattelee, etteivät nämä asiat kosketa häntä, se ei pidä paikkaansa: Kun tiet ovat kunnossa, yhteiskunta toimii. Jos tiet rapautuvat, koko yhteiskunnan toiminta vaikeutuu. Arvoisa puhemies! Haluan katsoa tulevaisuuteen, jossa koko Suomi on asutettu ja saavutettavissa. Liikenne ei ole vain liikkumista paikasta toiseen. Siihen liittyy myös turvallisuus ja huoltovarmuus. Viime vuodet ovat korostaneet, kuinka tärkeää meidän on varmistaa yhteiskunnan toimivuus kriisitilanteissa. Silloin täytyy olla selvää, että meillä ovat tiet kunnossa, väylät toimivat ja satamat, radat ja lentoyhteydet ovat luotettavalla pohjalla. Huoltovarmuudesta puhutaan paljon, koska se liittyy melkeinpä kaikkeen. Teiden ja liikenteen osalta huoltovarmuus tarkoittaa käytännössä sitä, että ruoka, lääkkeet ja energia liikkuvat koko maassa kaikissa tilanteissa, niin normaali- kuin kriisioloissa. Se tarkoittaa myös sitä, että Puolustusvoimat pystyvät liikkumaan nopeasti ja tehokkaasti tarvittaessa. Siksi tässä käsittelyssä olevassa suunnitelmassa varaudutaan myös sotilaallisen liikkuvuuden parantamiseen. Arvoisa puhemies! Haluan vielä korostaa teiden merkitystä koko Suomen kuljetusjärjestelmälle. Kaikki eivät tiedä, että noin 90 prosenttia tavarasta kulkee Suomessa kuorma-autoilla. Käytännössä siis melkein kaikki tavara kulkee ainakin jossakin vaiheessa maanteitä pitkin. Se on valtava määrä kuljetuksia, toimituksia ja tavaraa. Siksi meillä täytyy olla hyväkuntoinen tieverkko, sillä se on suoraan yhteydessä Suomen kilpailukykyyn. Kun rekat kulkevat teillä, yritykset voivat investoida ja kasvaa. Kun logistiikka toimii, Suomi pystyy viemään tuotteitaan maailmalle, ja sitä me haluamme tässä taloustilanteessa, eli kasvua. Rekat ja muut autot eivät kulje itsestään. Tieverkko on myös monen suomalaisen työpaikka. Se on kuljetusyritysten, kuljettajien ja monien muiden alojen päivittäinen työympäristö. Myös se on syy panostaa tieverkoston kunnossapitoon, jotta näiden alojen työntekijät voivat ajaa turvallisesti hyväkuntoisilla teillä. Me kaikki tiedämme, että suomalaiset tiet on jo vuosia jätetty rappeutumaan ja ne ovat monin paikoin järkyttävässä kunnossa. Korjausvelka on kasvanut pitkän ajan kuluessa. Viime kaudella, kun Marin ja Saarikko olivat vallassa, tuntui, että rahaa käytettiin enemmän vihreän siirtymän nimissä vain joukkoliikenteeseen ja sähköautoihin. Ajateltiin, ettei autoilijalla ja tiestön kunnolla ole yhtään mitään väliä, vaikka eipä se joukkoliikennekään kulje, jos tiet ovat montuilla. Tällä hallituskaudella tiestöön on sen sijaan panostettu suuria summia, ja tavoitteena on edelleen se, ettei korjausvelka enää kasva ja tiet pysyvät kunnossa niin ammattiautoilijoille kuin perheille ja työntekijöille. Arvoisa puhemies! Liikenne ei tarkoita vain tieverkostoa, vaan se on suurempi kokonaisuus. Satamat ovat Suomen viennin yksi elinehdoista. Jäänmurtajat varmistavat, että tavara liikkuu myös talvella. Lentoliikenne yhdistää maakunnat toisiinsa ja koko Suomen muuhun maailmaan. Raideliikenne palvelee täällä pitkien välimatkojen maassa myös työmatkaliikennettä. Samalla huomioidaan myös kaupunkiseutujen tarpeet. On hyvä, että pidämme huolta jalankulkuväylistä, pyöräilyn mahdollisuuksista ja joukkoliikenteen kehittämisestä siellä, missä ne toimivat. Samalla täytyy muistaa, että koko Suomi ei ole yhtä suurta kaupunkia. Siksi liikennepolitiikan täytyy palvella sekä kaupunkilaisia että maaseudulla asuvien tarpeita. Arvoisa puhemies! Liikenneverkoston kehittämisessä täytyy huomioida myös julkisen talouden vaikea tilanne. Rahaa ei ole rajattomasti, ja siksi jokainen investointi täytyy miettiä hyvin tarkkaan. Rahoitus täytyy kohdentaa sinne, missä siitä on eniten hyötyä: liikenneturvallisuuteen, elinkeinoelämän kuljetuksiin, huoltovarmuuteen ja siihen, että koko Suomi pysyy saavutettavana myös tulevaisuudessa. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, tieverkko, raideliikenne, korjausvelka)Pöytäkirja
17.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 71/2025 vp

Arvoisa puhemies! Mistä tässä niin sanotussa sinivilkkusabotaasissa on kyse? Kyse on yksinkertaisesti siitä, että kun ensihoitajat, poliisi tai palomiehet ovat menossa auttamaan ihmisiä, niin joku päättää tulla näiden työtehtävien väliin ja häiritsee, uhkailee, pahoinpitelee henkilöstöä tai rikkoo kalustoa. Eli tarkoituksena heillä on estää sen työn tekeminen, jota varten nämä ihmiset on hälytetty paikalle. Kyseessä ei ole mikään pieni ilmiö. Ensihoitajat ovat tuoneet ilmi, että väkivalta ja uhkailu ovat heille arkipäivää. On puukotuksia, kuristamisia, jopa tilanteita, joissa ambulanssia kohti on ammuttu. Helsingissä arvioidaan, että lähes päivittäin joku ensihoitaja kohtaa uhkaavan tilanteen. Ja nyt puhumme Suomen tilanteesta, vaikka tämä saattaisi kuulostaa siltä, mitä Ruotsissa tapahtuu. Tilanne on suoraan sanottuna järkyttävä. Jokainen voi miettiä, miltä tuntuisi, jos joutuisi omassa työssään kohtaamaan tämänkaltaista väkivallan uhkaa joka ikinen päivä. Siksi tämä lakimuutos on tärkeä. Tällä lailla tehdään selväksi se, että ensihoitajia, poliiseja ja palomiehiä ei häiritä. Jatkossa, jos estät poliisia, ambulanssia tai palomiehiä tekemästä työtään väkivallalla, uhkailulla tai vaikka rikkomalla heidän välineitään, siitä voi saada jopa neljä vuotta vankeutta ja lievemmissäkin tapauksissa tulee seuraamuksia, kuten kuuluukin. Arvoisa puhemies! Tämä lakimuutos on ollut jo pitkään monien toive. Ensihoitajat, palomiehet ja heidän etujärjestönsä ovat vaatineet tätä muutosta jo vuosia. He ovat tuoneet hyvin selvästi esiin näkemyksensä siitä, että nykyinen tilanne ei riitä suojelemaan heitä. Ei lakimuutos toki poista väkivaltaa tai häirintätilanteita, mutta toivon mukaan ankarat seuraamukset estävät edes osan teoista ja tuomitut toimivat esimerkkinä sille, mitä tapahtuu, jos harjoitat sinivilkkusabotaasia. Tässä laissa on myös vedetty rajoja, mikä katsotaan sinivilkkusabotaasiksi ja mikä ei. Me emme ole kieltämässä mielenosoituksia tai niin kutsuttua rauhanomaista kansalaisaktivismia. Jos ihmiset kokoontuvat asiallisesti ja ilman väkivaltaa, tämä laki ei siihen puutu. Teon pitää olla tahallinen, oikeudeton ja sen pitää oikeasti estää tai vaikeuttaa viranomaisten toimintaa. Eli jatkossakin ihmiset saavat osoittaa mieltään, kunhan päästävät tarvittaessa ambulanssin perille. Arvoisa puhemies! Tämä lakimuutos on myös viesti koko yhteiskunnalle. Me arvostamme ja kunnioitamme niiden ihmisten työtä, jotka tulevat paikalle silloin, kun kenellä tahansa meistä on jokin hätänä. Siksi meidän ei tule hyväksyä sitä, että heidän työtään vaikeutetaan tahallisesti tai että he joutuvat väkivallan kohteeksi. Haluankin kiittää ministeri Leena Merta tästä loistavasta muutoksesta. — Kiitos.

17.3.2026VastauspuheenvuoroVNS 10/2025 vpEnergiaKoulutusLiikenne

Arvoisa puhemies! Liikenneverkossa on kyse suomalaisten arjesta. Kyse on siitä, miten lapset kulkevat turvallisesti kouluun ja aikuiset työpaikoille, ja siitä, pääsevätkö yritysten tavaraliikenne ajamaan kohteisiinsa ja maitotilallisen maitoautot meijerille, jotta meillä olisi aamupalajogurttia kaupasta ostettavana. Suomessa välimatkat ovat pitkät, ja monilla alueilla toimivaa joukkoliikennettä ei yksinkertaisesti ole. Siksi toimiva tieverkosto ei ole mikään ylellisyys, vaan tarvitsemme sitä siksi, että suomalainen arki pyörii. Se on välttämättömyys. Me kaikki tiedämme, että suomalaiset tiet on jo vuosia jätetty rappeutumaan ja ovat monin paikoin järkyttävässä kunnossa. Korjausvelka on kasvanut pitkän ajan kuluessa. Viime kaudella, kun Marin ja Saarikko olivat vallassa, tuntui, että rahaa käytettiin enemmän vihreän siirtymän nimissä vain joukkoliikenteeseen ja sähköautoihin. Tällä kaudella perussuomalaisen ministerin Lulu Ranteen johdolla on nyt urakalla laitettu teitä kuntoon. Lämmin kiitos ministerille.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, tieverkko, korjausvelka)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomalaisen maatalousyrittäjän työ on enemmän kuin pelkkä työ: hän tuo ruuan pöytään meille suomalaisille ja vahvistaa omalta osaltaan maamme huoltovarmuutta. Kun puhumme maaseutupoliittisesta selonteosta, puhumme samalla siitä, kuinka paljon arvostamme kotimaista työtä ja puhdasta suomalaista ruokaa myös tulevaisuudessa. Suomalainen ruoka on maailman puhtaimpien joukossa. Meillä on tiukat vaatimukset. Haluamme tietää, mistä ruoka tulee, että eläinten hyvinvointi on taattu ja viljely hoidettu asianmukaisesti. Silloin jokainen meistä voi luottaa siihen, että lautasella oleva kotimainen ruoka on laadukasta. Nämä asiat eivät kuitenkaan ole itsestään selviä, vaan ne syntyvät suomalaisten maatalousyrittäjien jokapäiväisestä työstä, jota tehdään usein vaikeissa taloudellisissa olosuhteissa. Kustannukset nousevat, sääolosuhteet vaihtelevat ja taloustilanne on hankala. Jos haluamme turvata kotimaisen ruuantuotannon, meidän täytyy huolehtia siitä, että maatalousyrittäjillä on mahdollisuus tehdä työtään kannattavasti. Kyse on koko Suomen ruokaturvasta, maaseudun elinvoimasta ja siitä, että suomalainen puhdas ruoka säilyy osana arkeamme myös tuleville sukupolville.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja
10.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 17/2026 vpSote

Arvoisa puhemies! Maailma muuttuu ja digitalisoituu vauhdilla, ja aika monella kansalaisella on ehkä huolta siitäkin, kuinka pysytään mukana. En sano sitä, ettenkö itsekin mahdollisesti tai todennäköisestikin ottaisi käyttöön tällaista digitaalista lompakkoa tulevaisuudessa, mutta kuulun varmasti niihin kansalaisiin, joilla on huolta myös siitä, mihin kaikkeen tämä mahdollisesti jossain vaiheessa voi johtaa. Tässä esityksessä on erittäin tärkeää, että tässä mainitaan tämä vapaaehtoisuus ja tietosuojaan kiinnitetään erityistä huolta. Osalla meistä on varmasti lähinnä korona-ajoista muistona se, millä tavalla esimerkiksi perusoikeuksia rajattiin koronapassilla, ja se oli nimenomaan tämmöinen digitaalinen terveystodistus. Niinä aikoina keskusteltiin myös siitä, miten esimerkiksi Kiinassa rajoitettiin vielä voimakkaammin liikkumista ja esimerkiksi kauppaan pääsyä tällaisten digipassien muodossa. Tämä on erittäin huolestuttavaa. Mielestäni kansalaisilla on huoli siitä, voiko tämä jossain vaiheessa Suomessakin johtaa tällaiseen, että meidän terveystietojen perusteella digilompakon myötä pystytään rajoittamaan ihmisten perusoikeuksia meidän omassa maassa ja Euroopassa yleensäkin. Edustaja Strandman esitti erittäin hyvät kysymykset ministerille — jaan nämä samat huolet — ja myös edustaja Eerolan kommentit ikääntyvien osalta olivat tosi hyviä. Meidän täytyy myös muistaa se, että kaikki eivät välttämättä näitä digipalveluita osaa samalla lailla käyttää eivätkä edes halua käyttää. On erittäin tärkeää, että tämä vapaaehtoisuus huomioidaan myös tulevassa mietinnössä valiokunnassa hyvin. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Pöytäkirja
Näytä lisää (8)