Sote
Sosiaali- ja terveyspalvelut sekä hyvinvointialueet.
1 411 puheenvuoroa. Osumat aiheen hakutermeihin on korostettu.
Arvoisa herra puhemies! Ensin kiitos edustaja Auttolle ystävällisistä ja suorastaan tsemppaavista sanoista. Kun me puhumme turvallisuudesta, niin useimmille tulee mieleen, että puhutaan sisäisestä turvallisuudesta, vain poliisista, mutta pitää muistaa, että meillä ei ole turvallista, vapaata oikeusvaltiota, jos se koko ketju siitä rikoksen tutkinnasta aina lainvoimaiseen tuomioon ei toimi, ja siinä syyttäjät ovat aivan keskeisimmässä roolissa. Itse asiassa tästä on tehty jopa yliopistollisia väitöskirjojakin, että syyttäjä on oikeastaan se henkilö, joka kuljettaa sen rikosasian ja huolehtii siitä mahdollisimman oikeasta ratkaisusta alusta loppuun. Syyttäjä on mukana yhteistyössä poliisin kanssa esitutkinnassa, suorittaa syyteharkinnan ja sitten syyttää juttua alioikeudessa käräjillä ja tarvittaessa ylemmissäkin oikeusasteissa. Syyttäjän roolia ei mielestäni voi ylikorostaa siinä, kun puhutaan turvallisesta oikeusvaltiosta ja rikosvastuun toteutumisesta ja siitä, että kaikki saavat oikeutta. Puhemies! On hyviä ratkaisuja tehty. Voin itse oppositiostakin kiittää. Hallitus on tehnyt hyviä ratkaisuja liittyen sisäiseen turvallisuuteen, ja on priorisoitu oikeuslaitosta, ja siitä kiitokset. Nyt on kuitenkin tullut liittyen vuoden 2027 talousarvioon aika huolestuttavia tietoja itselleni tuolta kentältä. Näyttää siltä, että kaikilta osin Syyttäjälaitoksen resurssit eivät ole riittäviä, ja meillä on riskinä jopa, että joudutaan määräaikaisia syyttäjiä sitten... Heillä eivät työt jatku, ja meillä vähenee väki sitä syyteharkintaa tekemästä. Tämä on kyllä iso uhka, kun me tiedetään, että aikamoinen jono on tuolla oikeuslaitoksessa ja todella, todella, voi sanoa, kohtuuttoman pitkiä käsittelyaikoja nyt on monella jutulla, ja ei hyvältä vaikuta. Toivottavasti nyt, kun me saimme tämän keltaisen kirjan tänne pöytään ja tähän tulee se budjetin täydennys, hallitus sitä katsoo budjetin täydennyksessä tai lisätalousarviossa. Toisessa käsittelyssä meillä on Syyttäjälaitoksen tietovarantoja koskeva esitys. Se on se tarkalleen, mitä käsitellään. Tähän liittyen, puhemies, otan vielä pari rakenteellista, reformistista tulevaisuuden asiaa esille: Ensinnäkin kun tekoäly tulee ja muuttaa meidän elämisen ja tekemisen tavat, niin tietenkään myöskään oikeuslaitos ei voi olla siinä immuuni. Tulee varmasti todella haastavia rajanvetotapauksia, mitä voidaan oikeusturvan näkökulmasta sitten antaa koneälyn hoidettavaksi, mutta oma näkökulmani on kyllä se, että täytyy myöskin oikeuslaitoksessa ottaa uusin teknologia käyttöön ja tehdä sitten meidän täällä talossa, Eduskuntatalossa, tarvittavat lakimuutokset. Toinen asia, arvoisa puhemies, jonka lopuksi haluan sanoa, on se, että meidän täytyy myös oikeuslaitoksessa ajatella sitä — vähän niin kuin me ollaan sosiaali- ja terveydenhuollossa, sotessakin, tehty — mitä asioita käsittelee tuomari ja mitkä asiat voi ratkaista syyttäjä. Kyllä meidän yksinkertaisimpia rikosasioitamme, tunnustettuja rikosasioita, entistä enemmän täytyy tehdä niin, että syyttäjillä on ammattitaito antaa niihin ratkaisuja. Jätetään ammattituomareille sitten ne monimutkaisemmat ja vakavammat rikosasiat ratkaistavaksi.
Arvoisa puhemies! Teen ehdotuksen, että tämä lähetettäisiin sosiaali- ja terveysvaliokuntaan, joka on erilainen kuin ymmärtääkseni puhemiesneuvoston ehdotus tämän lähettämisestä valiokuntaan. En rohkene tässä tehdä ehdotusta mistään lausunnosta, mutta sosiaali- ja terveysvaliokunta olisi mietintövaliokunta. Tässä käsitellään kuitenkin tupakoinnin haittoja, ja tupakka on siis addiktiivinen aine. Toki siinä korostuvat ympäristönäkökulmat, mutta kyllä tässä laissa on muutakin tähän liittyvää. Yleensä nämä on käsitelty sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, ja se on luontainen valiokunta tämän asian käsittelylle.
Arvoisa puhemies! Minusta oli ihan hyvä, että Satonen otti reilusti esiin sen, että tässä ajatellaan, että tässä autetaan sosiaali- ja terveysvaliokuntaa onnistumaan. Tämä varmasti äsken oli tällainen freudilainen lipsaus, mutta kyllähän se näkyy tässä kaikessa. Tässä nyt autetaan sosiaali- ja terveysvaliokuntaa onnistumaan käsittelemään näitä kaikkia asioita. Minä ihmettelen, miksei hallitus ole auttanut hallitusta onnistumaan paljon aikaisemmin. Meiltä tulee 31 budjettilakiesitystä, ja tässä talossa normaalisti alkaa olla aika vaikea käsitellä edes kaikella lisäajalla, siis kuudella tunnilla, 20:tä budjettilakiesitystä, varsinkin ottaen huomioon niiden kokoluokan plus sen, että niistä täytyy antaa muitakin lausuntoja. Jonkun olisi tämä tarvinnut miettiä, ja uskokaa tai älkää, niin kyllä te mietittekin. Te istuitte kehysriihessä ja mietitte, mitä näistä esityksistä saataisiin pois, koska tämä ei onnistu täällä. Hallitus mietti ja mietti, mutta yhtään esitystä ei löytynyt. Ja nyt te kaadatte tämän lastin tänne ja keksitte, mihin valiokuntiin näitä lähetellään, koska kehysriihessä ei löytynyt yhtään joustoa siihen. Miksi nämä laitettiin näin viime tippaan tänne? Teidän olisi pitänyt suunnitella työ paremmin ja tuoda nämä esitykset ajoissa käsittelyyn. Tästä, edustaja Satonen, on kysymys. Ja kun me sitten perustellaan näitä kiireellä, että nyt nämä täytyy kiireesti jossakin käsitellä, niin se on aivan toisenlaista kuin tässä Aittakumpu äsken totesi, että nämä pitää kuitenkin myös käsitellä huolellisesti. Esimerkiksi tässä saman illan keskustelussa me keskusteltiin tupakkalain muutoksesta, ja niissä puheenvuoroissa, jotka tässä ehdittiin käyttää — en valitettavasti saanut puheenvuoroa tämän 45 minuutin aikana vai puolen tunnin aikana, kun se lähetekeskustelu kesti — kukaan ei huomannut, että siinä muutetaan huumausainemääritelmiä. [Pekka Aittakumpu: Vielä voi varata puheenvuoroja!] — Minä olen varannut jo, ja aionkin pitää puheenvuoroja vielä. — Mutta siinä on kysymys siitä, että ajateltiin, että se on ihan hyvä, että se käsitellään ympäristövaliokunnassa. Nyt täytyy, kun täällä pidetään puheenvuoroja, hiukan joku sordiino olla päällä siinä, että mikä on eduskunnan huolellista käsittelyä. Tästä koko parvekelainsäädännöstä, että saako siellä polttaa vai ei, on 20 vuotta täällä eduskunnassa keskusteltu, ja se osoittaa hyvin sen, että on ihme, ettei tämä Uruguayta koskeva sosiaaliturvan muutossopimus, joka koskee työeläkkeitä, mennyt tänään työelämävaliokuntaan. Ja minun on täällä vain ihmeteltävä tätä menoa, koska mitään muita paikkoja meillä ei ole käydä kansakunnassa keskustelua kuin tämä foorumi. Ja kun täällä esitetään puheenvuoroja, missä huolellisesti asioita oikein hoidetaan, niin kyllä se tulee olemaan aikalainen työ, kun huolellisesti ympäristövaliokunta tutkii huumausainelainsäädäntöä. Hei, tällaiseen me ollaan menty, ja sitä kaikkea täällä saa tehdä. Ja jos me käytetään tällaisia puheenvuoroja täällä, hyvät kansanedustajat, niin me ollaan myös vastuussa siitä, minkälaista linjaa me edustetaan. Ja perussuomalaiset olivat mukana kannattamassa tällaisia esityksiä.
Arvoisa rouva puhemies! Kun tästä valiokuntatyöskentelystä puhutaan, niin en tällä hetkellä ole sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen, mutta olen työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa varajäsenenä. Täytyy sanoa, että olen iloinnut siitä, miten valiokunnassa asiat pystytään hyvin hoitamaan. Meillä on ollut tällä kaudella todella paljon merkittäviä hallituksen esityksiä ja muitakin asioita, joita on hoidettu, ja niihin ei jäädä jankkaamaan asioita, vaan hoidetaan ne ripeästi mutta kuitenkin huolellisesti ja otetaan se aika, mikä niihin tarvitaan. Arvoisa rouva puhemies! Haluan vielä todeta tämän, kun ministeri puheenvuorossaan jo aluksi totesi, että tämä sopimus on yritysten kannalta tärkeä ja erityisesti metsäteollisuudelle. Uruguay ja Suomihan molemmat ovat siinäkin mielessä samankaltaisia valtioita — vaikka etäisyys on pitkä — , että metsät ovat meille tärkeitä. Molemmat valtiot saavat merkittävän osan tuloistaan nimenomaan metsistä. Edustaja Lundén hyvin myöskin toi esille sen, että nykypäivänä ihmiset liikkuvat yhä enemmän maiden välillä ja yritykset tarvitsevat työntekijöitä ja tarpeet vaihtelevat. Siksi on tärkeää, että koko ajan tätä lainsäädäntöä tältäkin osin pidetään ajan tasalla. Varmasti tämäkin esitys kertoo hallituksen yritysmyönteisestä politiikasta. Me haluamme kasvua Suomeen, ja me haluamme, että yritykset menestyvät.
Arvoisa puhemies! Hyvä, että sosiaali- ja terveysvaliokunta on tämän asian ripeästi käsitellyt. Minä luulen, että nyt olennaista on se, että täällä asiat saadaan sujuvasti etenemään silloin, kun kyse on sellaisista asioista — tai kaikistakin, mutta nimenomaan sellaisista asioista — jotka ovat ihmisille tärkeitä. Ja kuten tässä on kuvattu, tämä on ollut kyllä tärkeä asia. Ehkä juuri sen takia tämä on tärkeää, että kun suomalainen metsäteollisuus on niin voimakkaasti investoinut Uruguayhin, niin se on tietysti johtanut siihen, että se on sellainen maa, jossa myöskin suomalaisia työntekijöitä on varsin paljon niissä hankkeissa ollut mukana. Jos en vallan väärin muista, niin Uruguay oli yhteen aikaan maailmassa ainoa maa, jossa Suomi oli suurin ulkomainen investoija. Nämä metsäteollisuushankkeet olivat niin mittavia — Uruguay on kuitenkin kohtuullisen pieni maa — Uruguayn mittakaavalla, että Suomi nousi siellä kaikkein suurimmaksi investoijaksi. Se on tietysti erittäin iso juttu myös. On erittäin hyvä, että tämmöisiä asioita hoidetaan. Kiitokset tässä vaiheessa ministerille ja myöskin ministeriön neuvottelijoille, jotka ovat tämän asian yhdessä Uruguayn kanssa saaneet aikaan. Kiitos myös sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asian ripeästä käsittelystä.
Arvoisa puhemies! Me olemme ottaneet tämän asian jo ennakkokäsittelyyn, ja kun tänään puhemiesneuvostossa tehtiin näitä esityksiä, joissa sosiaali- ja terveysvaliokunnalle työjärjestyksen mukaan kuuluvia asioita alettiin siirrellä, niin mietin, mahdetaanko tämäkin siirtää. Kiireessä ja ruuhkassa olisi sitten tehty turhaa työtä. Me ollaan tänään jo päätetty tässä asiassa asiantuntijakuuleminen, eli olemme olleet näinkin nopeasti käsittelemässä tätä asiaa. Tässä ministeri hyvin esitteli sen, että se pääongelma tulee siitä, että Uruguayn eläkejärjestelmässä joudut odottamaan sitä niin sanottua jättipottia 30 vuotta, jolloin pystyt sitten käytännössä eläketurvasi saamaan. Tähän epäkohtaan on järkevää ollut hakea kahdenvälisissä neuvotteluissa ratkaisua. Ja kun tämä tulee koskemaan noin 3 000:ta ihmistä, niin täytyy sanoa kuitenkin, että vaikka tätä täällä iltamyöhällä käsitellään, niin tällä on niille 3 000 ihmiselle iso vaikutus. Tämä esitys on tietenkin sitä normaalia sosiaaliturvan parantamista, jota tehdään meidän sopimusmaiden kanssa ja jossa yritetään saada aikaan ratkaisuja siitä, että ihmisten tarvitsisi kuulua vain yhteen eläkejärjestelmään samaan aikaan. Tässä nyt konkreettisesti tämä realisoituu. Tässä kun äskeisessä keskustelussa käytiin keskustelua siitä, voisiko työelämävaliokunta käsitellä työeläkkeisiin ja työeläkejärjestelmään liittyviä kysymyksiä, niin minusta ne eivät ole kyllä kovin kaukana koko siitä sosiaaliturvakokonaisuudesta. Eläketurva on sosiaaliturvaa. Ja semmoisessa ajattelussa, että sosiaaliturvasta otettaisiin palasia ja hoidettaisiin näin, tällä samalla esimerkillä nyt sitten tämä asia olisi pitänyt käsitellä työelämävaliokunnassa. Jokainen ymmärtää, että tällä ei ole kyllä kauheasti liikkumapintaa työelämävaliokunnan asioiden kanssa. Täten on tärkeää huomata, että kun me puhutaan sosiaaliturvasta, niin kuin tässäkin tapauksessa, niin eläketurvahan on aivan olennainen osa ihmisten sosiaaliturvaa. Jos me ajatellaan, että sosiaaliturvaan liittyvät kysymykset voitaisiin ulkoistaa jollekin muulle kuin sosiaali- ja terveysministeriölle tai sosiaali- ja terveysvaliokunnalle, niin me ollaan kyllä yhteiskunnassa aika hakusessa siinä, miten me arvioidaan myöskin näiden esitysten vaikutuksia. Tässä yhteydessä tämäkin esitys olisi käytännössä tarvinnut laittaa sitten sinne edustaja Satosen vetämään työelämävaliokuntaan sillä perusteella, että työelämän kysymykset käsiteltäisiin siellä sillä logiikalla, että myöskin eläketurva olisi sitä. Se on sosiaaliturvaa, ja jos me puhumme sosiaaliturvasta, niin meillä täytyy olla joku keskeinen käsitys sosiaaliturvan kaikista osista, eikä niin, että yksi porukka miettii pelkästään eläketurvaa sosiaaliturvana ja sitten kaikkien muidenkin tontille mahdollisesti levitettäisiin pakkaa. Kyllä sosiaaliturvan koko järjestelmä kuuluu edes yhdelle valiokunnalle vastattavaksi, ja tässä tapauksessa sitä tänään kunnioitettiin. Olen iloinen siitä, enkä tietenkään tarjonnut puhemiesneuvostossa sellaista vaihtaria, että tämä asia olisi käsitelty nyt työelämävaliokunnassa, koska työelämävaliokunta [Puhemies koputtaa] olisi tehnyt valtavasti töitä ja meillä oli tämä työ jo tehtynä, koska tänään on päätetty asiantuntijakuuleminen. [Puhemies koputtaa] Toivon, että joku järki olisi, kun näistä asioista käytäisiin keskustelua.
Arvoisa puhemies! Puhemiesneuvostossa kysyin vielä, oletteko varmoja, että ette todella halua lausuntoa edes StV:n antavan. Ja niin kuin tiedätte, pöytäkirjasta näkee, että tästä asiasta äänestettiin. Vetosin teihin vielä oven ulkopuolellakin tässä asiassa. [Arto Satosen välihuuto] Mutta niin täällä toimitaan kuin toimitaan, ja se kertoo tietysti siitä, että sellainen parlamentarismi, mikä perustuu näin löyhään asioiden hoitoon, on huolestuttavalla tasolla. Minä haluan ensinnäkin sanoa, että — tämä ei ole leikin asia myöskään, ministerit — en usko, että Partanen on halukas siirtämään eläkejärjestelmää missään tapauksessa Marttisen ministeriöön. Tämä on todella vakava kysymys. Tässä esityksessä tehdään, edustaja Satonen, paljon muutakin kuin se, minkä te luettelitte. Tässä on ihan selvästi sosiaali- ja terveysvaliokunnalle kuuluvia vastuita. Ensinnäkin tässähän lähdetään siitä, että tiedonsaannin turvaamiseksi kaikki eläkejärjestelmätahot saisivat nämä tiedot seuraavan vuoden alusta, jos muistan oikein, suoraan Kelan kanta-järjestelmästä, ja siihen liittyvät asiat kuuluvat aivan selvästi sosiaali- ja terveysvaliokunnan profiiliin. Tässä myöskin tehdään isoja muutoksia siihen, millä tavalla tämä järjestelmä itsessään tulee toimimaan. Ei siis pelkästään lähdetä siitä, että viimeiset laitokset otetaan tähän mukaan VILMA-periaatteen mukaan, vaan tässähän tehdään myöskin useita muita muutoksia, joista ministeri joitakin mainitsi. Tässä tiedonsaantioikeuksien lisäksi lähdetään siitä, että Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen ja Merimieseläkekassan nimiin tehdään muutoksia, eli käytännössä tässä tapauksessa Merimieseläkekassan valtuuskunnan kokouksen kokouskutsumissäännöstä muutettaisiin esitetyllä tavalla. Tässä tehdään työeläkkeiden toimeenpanoon käytännössä erityyppisiä ratkaisuja, joista on vuosikymmenten pitkä linja sosiaali- ja terveysvaliokunnan tekeminä muutoksina. Nyt me päätyisimme hallituskauden aivan loppupuolella siihen, että nyt TyV rupeaisi tekemään uusia linjoja tähän kokonaisuuteen. Lisäksi osa näistä koko tämän eläkejärjestelmän muutoksista on ollut käsittelyssä ja on käsittelyssä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa siitä huolimatta. Kyllä tämä kertoo minusta siitä, minkälaisessa tilanteessa me ollaan. Puhemiesneuvosto teki tällä viikolla viisaudessaan myöskin päätöksen siitä, että biopankkilaki laitetaan sivistysvaliokuntaan, ja jälkikäteen porukat tajusivat, että sillä ei ole mitään tekemistä tieteen edistämisen kanssa. Se on täysin sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskeva lainsäädäntö. Siinä muutetaan eettisiä käytänteitä, ja eettisissä asioissa päädytään puhemiesneuvostossa tekemään sellainen eettinen linjaus, että ei toimita lainkaan sen virkaesityksen mukaisesti, miten eettisiä asioita hyvinvointialueilla tultaisiin käsittelemään. Sen lisäksi koko se biopankkilakia koskeva kokonaisuus perustuu toisiolakiin, josta me käsiteltiin jo täällä ensimmäinen osa meidän valiokunnan johdolla, ja tulee vielä kaksi uutta EU-tasoista isoa pakettia siihen kokonaisuuteen. Eikä kukaan miettinyt puhemiesneuvostossa, miten hoidetaan tämä kokonaisuus, missä on neljä osaa ja yksi vasta korkattu valiokunnassa. Senkin paikkaansa paneminen muuten kesti tosi kauan, että saatiin ulos se, eikä siinä ole mitään ristiriitaa. Sekään ei ole poliittisesti millään tavalla särmäinen laki. Mutta ei tämä meno voi jatkua näin. Kyllä jonkun täytyy kantaa siitä myöskin vastuuta, että täällä voidaan luottaa myöskin meidän valiokunnassa siihen, että kun me suunnitellaan näitä prosesseja, niin me tiedetään, milloin meillä käsitellään mitäkin. Eli nythän meillä on sellainen tilanne, että meillä on tehty monta viikkoa eteenpäin ohjelmat, miten me käsitellään näitä asioita, ja me joudutaan jatkuvasti pelkäämään, että puhemiesneuvostossa esimerkiksi tämän asian kohdalla päädytään sellaiseen johtopäätökseen, että ei arvosteta lainkaan meidän kykyämme tehdä asiallinen mietintö tässä asiassa. Kyllä se kertoo siitä, missä tilanteessa eduskunnassa eletään, ja tämä voidaan tehdä äänestyspäätöksellä, muistaakseni 10—6. Silloin meidän kannattaisi miettiä vielä uuden kerran niitä perusteita, joita me täällä viljellään. En minäkään käy esittämässä sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asioita, jotka meille eivät kuulu.
Arvoisa rouva puhemies! Täytyy sanoa, että voin kyllä tällä kertaa yhtyä edustaja Lauri Lylyn puheenvuoroon ihan kaikilta osin. Varsinkin tämän eläkekattoasian osalta ajattelen kyllä aivan samalla tavalla, että se ei meidän järjestelmään sovi ja johtaisi juuri siihen, että sitten tulisi tämän yhteisen järjestelmän ulkopuolisia ratkaisuja, ja se ei olisi kenenkään etu. Ylipäätään tämä meidän työeläkejärjestelmä on paljon mainettaan parempi. Se on varsin hyvässä kunnossa, ja sen haasteet eivät tule tällä hetkellä ollenkaan sen järjestelmän sisältä, ehkä pikemminkin sen ulkopuolelta — että miten tämä julkinen talous tässä sitten muuten kestää. Mitä sitten tulee tähän käsittelyyn, että missä valiokunnassa näitä asioita käsitellään, niin se on tietysti totta, että nykyisen voimassa olevan valiokuntaoppaan mukaan nämä kuuluvat sosiaali- ja terveysvaliokunnalle, ja sen takia sitä virkamiehet alun perin myöskin esittivät. Olen pitkään ollut jo sitä mieltä, että oikeampi paikka ylipäätään näille kaikille työeläkeasioiden käsittelyille olisi työelämä- ja tasa-arvovaliokunta, jolle se luontevasti kuuluisi, koska niin kiinteä osa myöskin työelämän kysymyksiä on, miten tämä eläkejärjestelmä siihen nivoutuu. Mutta se on toki mahdollista. Kun kuulin tässä sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajan puheenvuoron, niin ei minulla ainakaan ole mitään sitä vastaan, jos tämä lähetetään lausunnolle myöskin sosiaali- ja terveysvaliokuntaan. Itse asiassa jos tämä päätös nyt täällä äänestyksen jälkeen pitää voimansa ja jos ei sitä puhemiesneuvostossa esimerkiksi huomenna muuteta, niin voin aivan hyvin kyllä esittää sitten työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle, että pyydämme lausunnon myös sosiaali- ja terveysvaliokunnalta, ja nimenomaan silloin sosiaali- ja terveysvaliokunta voi luontevasti keskittyä siihen lausunnossaan. Lausuu tietysti, mitä haluaa, mutta voi keskittyä esimerkiksi juuri siihen osaan, jota edustaja Krista Kiuru tässä erityisen tärkeänä heidän valiokuntansa näkökulmalta katsottuna piti. Siitä ei kannata nyt tehdä mielestäni mitään isoa numeroa, missä tämä käsitellään, mutta se on olennaista ja hyvä asia, että en ole kuullut tässä salissa vielä yhtään puheenvuoroa, jossa tätä esitystä ei olisi pidetty hyvänä. Eli tämä on todellakin menossa laajalla enemmistöllä eteenpäin, ja hyvä niin. Toivottavasti myös mahdollisimman nopeasti.
Arvoisa puhemies! Tämä esitys, joka tässä on, on hyvin ristiriidaton esitys. Olimme ajatelleet valiokunnassa, että yhdellä kuulemisella olisimme saaneet tämän asian kuntoon, mutta yllättävää oli se, että puhemiesneuvostossa oli tänään paljon viisautta paikalla ja siellä ajateltiin, että tämän asian käsitteleminen ei olisi lainkaan tarpeellista sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Nimenhuutoäänestys tässä paljastaa, että hallituspuolueet päätyivät toimimaan puhemiesneuvostossa niin, että työeläkejärjestelmän kysymyksiä ja sosiaali- ja terveysministeriön toimintavastuulle kuuluvaa lainsäädäntöä käsiteltäisiin tässä talossa tämän esityksen osalta yksinomaan työelämävaliokunnassa. Pohjaehdotus puhemiesneuvostossa oli, että esitys käsiteltäisiin vain sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, mutta pohjaehdotuksesta huolimatta päädyttiin siihen, että virkaesitystä ei noudatettu edes sen osalta, että tämä esitys olisi käsitelty sosiaali- ja terveysvaliokunnassa edes lausunnon näkökulmasta. Päädyttiin siis siihen, että täysin päin virkaesitystä keksittiin, että tämä laitettaisiin työelämävaliokuntaan. Niin kuin ministeri tässä ansiokkaasti esitteli äsken tämän puheenvuorossaan, tässä tuodaan nämä kaksi viimeistä laitosta mukaan tähän järjestelyyn. Se on täysin kannatettava ehdotus, sitä on suorastaan odotettu. Mutta sen lisäksihän tässä ehdotuksessa lähdetään siitä, että ihmisten terveydentilaa koskevat tiedot tulisivat nyt Kanta-palveluun. Se on täysin sosiaali- ja terveydenhuollon kysymys. Ihmettelenkin puheenjohtaja Satosen logiikkaa tässä, että työelämävaliokunta rupeaisi hallinnoimaan Kanta-palveluun liittyviä asioita. Se menee minusta kyllä aika pitkälle, kun otetaan huomioon, minkälaisesta eduskunnan instituutiosta on kysymys. Meidän pitäisi kuitenkin pystyä turvaamaan näiden lakien asianmukainen, perehtynyt ja pitkää linjaa edustava keskustelu sillä, että me ollaan vuosikymmeniä tehty näihin asioihin lakiteknisiä muutoksia, joskus isojakin reformeja. Ja tässä tapauksessa ilman minkäänlaista valmistelua 15 minuutin säädöllä päädytään tekemään aika isoja historiallisia muutoksia. Minusta tuo edustaja Kymäläisen ehdotus on nimenomaan asiallinen. Siinä sosiaali- ja terveysvaliokunta olisi mietintövaliokunta ja työelämävaliokunta olisi antanut tästä asiasta lausunnon. Nyt puhemiesneuvosto esittää eduskunnalle, että tämä ei tulisi lainkaan sosiaali- ja terveysvaliokuntaan käsiteltäväksi, vaikka tämä on ministeri Partasen ja sosiaali- ja terveysministeriön tekemä lakiesitys. Silloinhan tämä olisi pitänyt valmistella jo alun perin niin, että Marttinen olisi valmistellut tämän esityksen ja tuonut eduskuntaan. Mutta se ei myöskään ole hallituksen pelisääntöjen mukaista eikä nykyisen hallituksen ohjeistuksen mukaista. Jopa se työttömyysturva, joka oli, palautettiin kiireen vilkkaa tämän hallituskauden aikana vielä tällaisen kokeilun jälkeen takaisin sinne, mihin se kuului. Eli, arvoisa puhemies, vielä kertaan: Aion myöskin kannattaa tätä edustaja Suna Kymäläisen tekemää ehdotusta, jossa tämä asia käsiteltäisiin mietinnön antamista varten sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, jolle sitten työelämävaliokunta tekisi lausunnon. Edes sitä, lausunnon antamista, ei sallittu sosiaali- ja terveysvaliokunnalle näin tärkeässä työeläkejärjestelmää koskevassa lainsäädännössä. [Puhemies koputtaa] Sen takia aloitettiin kyselytuntikin sitten myöhässä.
Arvoisa rouva puhemies! Olisi hyvä, että eduskunta pitäytyisi käytännöissään, ja sen vuoksi esitän, että tämä hallituksen esitys 146 lähetetään mietinnön laatimista varten sosiaali- ja terveysvaliokuntaan, jolle työ- ja tasa-arvovaliokunta antaisi lausunnon, kuten virkaesitys puhemiesneuvostolle alun perin kuului.
Arvoisa puhemies! Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen työeläkejärjestelmän viimeisen eläkelaitoksen periaatteen laajentamista koskevaksi lainsäädännöksi ja eräiksi muiksi laeiksi. Esityksessä ehdotetaan, että työeläkejärjestelmän viimeisen eläkelaitoksen periaate, niin kutsuttu VILMA-periaate, laajennettaisiin koskemaan Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan palveluksen piiriin kuuluvien henkilöiden eläketurvaa sekä Ahvenanmaan julkisen sektorin eläkkeitä koskevan maakuntalain mukaisesti vakuutettujen henkilöiden eläketurvaa. Viimeisen eläkelaitoksen periaatteella tarkoitetaan, että viimeinen eläkelaitos toimii eläkehakemuksen ratkaisevana eläkelaitoksena eli antaa yhden yhteisen päätösyhdistelmän eläkkeenhakijan kaikista VILMAn piiriin kuuluneiden eläkejärjestelmien eläkkeistä. Ahvenanmaa ja Suomen Pankki ovat toivoneet VILMA-menettelyyn liittymistä. Ahvenanmaan maakunnan eläketurvan toimeenpanon siirtymisestä Kevalle, eläkemenojen maksusta ja Kevan kustannusten korvauksesta säädetään tasavallan presidentin Ahvenanmaan itsehallintolain 32 §:n nojalla sekä Ahvenanmaan maakunnan hallituksen suostumuksella annetussa, eräiden Ahvenanmaan maakunnan palveluksessa olevien henkilöiden eläketurvan hoitamista koskevassa asetuksessa, joka tulee voimaan 1.1.2027. Ahvenanmaa muuttaa omaa maakuntalakiaan samassa aikataulussa. Sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltu lakiesitys on pitkälti eläketekninen. Esityksen tavoitteena on sujuvoittaa eläkepäätöksen hakemista ja yksinkertaistaa eläketurvan toimeenpanoa. Esityksellä ei ole vaikutusta eläkkeiden rahoitukseen eikä eläke-etuuksiin. Lisäksi ehdotetaan, että työeläkealan toimijoiden tietojensaantioikeuksia koskevaa säännöstä muutettaisiin, sillä työeläkejärjestelmä siirtyy vastaanottamaan eläke- ja etuusasian toimeenpanossa tarpeelliset terveydentilaa koskevat tiedot sähköisesti 1.1.2027 Kelan Kanta-palvelun kysely- ja välityspalvelun kautta. Lisäksi ehdotetaan, että työeläkevakuutusyhtiöistä annettuun lakiin lisättäisiin säännökset eläkeasioiden neuvottelukunnasta. Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen nimi muutettaisiin Melaksi. Lisäksi ehdotetaan, että Merimieseläkekassa voisi käyttää nimestään lyhennettä MEK. Lisäksi Merimieseläkekassan valtuuskunnan kokouksen koollekutsumissäännöstä nykyaikaistettaisiin siten, että vaatimus kokouskutsun lähettämisestä kirjattuna kirjeenä poistettaisiin ja kokouskutsu voitaisiin lähettää sähköpostitse tai postitse. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2027.
Arvoisa rouva puhemies! Se huhu oli aivan paikallaan. — Tosiaan myös oman eduskuntaryhmän puolesta kiitokset tästä esityksestä. Tässä tulee varmaan toistoa, mutta ne, jotka eivät seuraa koko keskustelua, voivat sitten näistä myöhemmin tätä seurata. Tosiaan tämän lakimuutoksen myötä tupakoinnin kieltäminen ei enää edellyttäisi kunnan päätöstä. Esityksellä helpotettaisiin siten asuntoyhteisöjen mahdollisuutta kieltää tupakointi omalla päätöksellään. ”Tupakointikiellon edellytyksenä olisi, että tiloista voi niiden rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi muutoin kuin poikkeuksellisesti kulkeutua tupakansapua toiselle parvekkeelle, toisen huoneiston hallinnassa tai muutoin yksinomaisessa käytössä olevaan ulkotilaan tai tällaiselle ulkoalueelle taikka toisen huoneiston sisätiloihin.” Itselläni on tuossa Pitäjämäessä vuokra-asunto, ja jos on parvekkeen ovi auki, niin ei tarvitse kellosta katsoa, paljonko kello tiettyyn aikaan on, koska sieltä alkaa tulla tätä savua, ei nyt kovin häiritsevästi mutta kuitenkin. ”Tupakoinnin kieltäminen asuintilassa edellyttäisi lisäksi, että tupakansavun kulkeutumista ei ole mahdollista rakenteiden korjaamisella tai muuttamisella kohtuudella ehkäistä.” Arvoisa puhemies! Kun tämä tulee nyt ympäristövaliokuntaan ja olen siellä jäsenenä, niin kävin näitä lausuntopalautteita vähän läpi. Esityksessä annetuissa lausunnoissa otettiin kantaa ennen kaikkea ehdotuksiin helpottaa tupakoinnin kieltämistä ja kieltää eräät kannabinoidit tupakkatuotteista ja tupakan vastikkeista. Valtaosa lausuntojen antajista kannatti sääntelyehdotuksia. Niiden nähtiin vähentävän terveyshaittoja, joita ympäristön tupakansavulle altistumisesta aiheutuu, nopeuttavan ja sujuvoittavan tupakointikieltojen toimeenpanoa asuntoyhteisöissä ja keventävän kuntien työtaakkaa. Monissa lausunnoissa kannatettiin sinänsä sitä, että tupakoinnin kieltämistä asuntoyhtiöissä helpotetaan, mutta pidettiin silti parempana vaihtoehtona sitä, että tupakointi asuntoyhtiöissä tai ainakin asuntojen parvekkeilla kiellettäisiin suoraan laissa. Tupakointikiellon säätäminen lakiin nähtiin tehokkaampana vaihtoehtona etenkin lasten ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien terveyden suojelemiseksi. Se nähtiin myös parempana eri asumismuodoissa elävien henkilöiden yhdenvertaisuuden ja tupakointikieltojen johdonmukaisuuden kannalta, koska huoneenvuokralakia oltiin säätämässä — ja ollaan jo nyt säädetty — siten, että tupakointi vuokra-asunnossa on sallittua vain vuokranantajan luvalla riippumatta siitä, milloin vuokrasopimus on solmittu. Moni lausunnonantaja olisi toivonut, että asuinyhteisö voisi päättää tupakointikiellosta ilman ehtoja ja lakiin nyt tulevia edellytyksiä. Monet viranomaiset ja järjestöt lausuivat kannattavansa sitä, että 79 §:ään ehdotettu sääntely koskisi myös sähkösavukkeiden käyttämistä. Eräiden kannabinoidien kieltämistä tupakkatuotteista ja tupakan vastikkeista kannatettiin lausunnoissa hyvin laajasti. Arvoisa puhemies! Nykyisin asuntoyhteisöt voivat hakea kunnalta tupakointikieltoa asuntoyhteisön huoneistoihin kuuluville parvekkeille, huoneistojen käytössä oleviin ulkotiloihin ja huoneistojen sisätiloihin. Prosessi on kuitenkin koettu kunnissa ja asuntoyhteisöissä raskaaksi ja työlääksi, kuten täällä on hyvin tuotu esille. Ne ovat hyvin aikaaviepiä. Sosiaali- ja terveysministeriö ohjaa ja kehittää tupakka- ja nikotiinipolitiikkaa. STM toteaa, että tupakointi on suurin yksittäinen terveysriski ja keskeinen syy väestöryhmien välisiin terveyseroihin. Tupakkatuotteet eivät ole normaaleja kulutushyödykkeitä. Ne aiheuttavat käyttäjälle vaikean riippuvuuden, ylläpitävät sitä ja sisältävät ihmisille myrkyllisiä aineita. Suomessa onkin asetettu tavoitteeksi tupakkatuotteiden ja muiden nikotiinipitoisten tuotteiden käytön loppuminen vuoteen 2030 mennessä. Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä laati mietinnön siitä, kuinka tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö loppuisi Suomessa vuoteen 2030 mennessä. Mietintö julkistettiin tammikuun lopussa 2023. Tupakka- ja nikotiinipolitiikalla tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla ehkäistään tupakkatuotteiden ja muiden vastaavien tuotteiden käytön aloittamista ja nikotiiniriippuvuuden syntymistä, edistetään tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden käytön lopettamista ja suojellaan väestön altistumista niiden savulle. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Hallitus esittää muutosta tupakkalakiin. Tavoitteena on vähentää altistumista tupakansavulle ja parantaa asumisviihtyvyyttä. Parveketupakointi vaikuttaa myös muihin talon asukkaisiin. Tupakansavu voi kulkeutua parvekkeelta toisiin asuntoihin ja sisätiloihin. Asukas voi siis altistua savulle omassa kodissaan ilman omaa tupakointia. Tupakansavu sisältää terveydelle haitallisia aineita, ja passiivinen tupakointi lisää esimerkiksi sydän‑ ja hengityselinsairauksien riskiä. Tupakointi aiheuttaa myös paloturvallisuusriskin. Lakimuutoksen myötä asuntoyhteisö voisi päättää tupakointikiellosta itse. Päätös tehtäisiin kahden kolmasosan määräenemmistöllä. Nykyisessä järjestelmässä kunta tekee päätöksen asuntoyhteisön hakemuksesta, ja prosessi voi kestää pitkään. Tämä esitys siis vapauttaa myös kuntien resursseja. Perussuomalaisten näkökulmasta päätösvaltaa tuodaan lähemmäksi taloyhtiöitä ja asukkaita, mikä on erittäin järkevää. Taloyhteisö tuntee oman rakennuksensa, sen rakenteet ja asumisolosuhteet. Samalla asukkaiden oikeusturvasta ja kuulemisesta tulee huolehtia. Tupakointikielto koskee siis parvekkeita, huoneistojen hallinnassa olevia ulkotiloja sekä tietyin edellytyksin huoneistojen sisätiloja. Kielto koskisi myös sähkötupakointia. Kiinteistöliitto on kuitenkin nostanut esiin huolen sääntelyn tulkinnanvaraisuudesta. Selkeät kriteerit ovatkin tärkeät, jotta päätöksenteko pysyy yhdenmukaisena ja asukkaiden oikeudet toteutuvat. Tämä esitys on erinomainen esitys savuttoman Suomen edistämiseksi. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys on hyvä esimerkki sellaisesta norminpurusta, jossa byrokratia vähenee, kuntien työ kevenee ja samalla ihmisten arki paranee. Samalla se myös vahvistaa kokonaisturvallisuutta käytännön tasolla. Kun turhaa byrokratiaa puretaan tämän esityksen tavoin, väestön terveys paranee, viranomaisten resursseja vapautuu olennaisiin tehtäviin ja asumisen turvallisuus vahvistuu. Nämä eivät ole pieniä seikkoja vaan iso osa arjen turvallisuutta. Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä tupakointikiellon saaminen taloyhtiöön voi kestää kuukausia ja vielä vaatii kunnan päätöksen. Esityksessä päätösvaltaa siirretään sinne, missä asia käytännössä kuuluu ratkaista. Se siis siirretään asuntoyhteisöille itselleen. Kuntaa ei enää tarvita välikädeksi tilanteessa, jossa taloyhtiö haluaa suojata asukkaitaan naapureista kulkeutuvalta tupakansavulta. Kyse ei ole vain asumisviihtyvyydestä. Tämä asia koskettaa syvästi terveyttä, turvallisuutta ja oikeasuhtaista hallintoa. Tupakansavu on terveyshaitta, ja kaikkein vaikeimmassa asemassa ovat lapset, ikääntyneet ja liikuntarajoitteiset henkilöt, jotka eivät voi itse vaikuttaa siihen, mitä omassa kodissaan hengittävät. Siksi on oikein, että päätöksenteko on nopeaa ja lähellä heitä, joille se kuuluu. Arvoisa puhemies! Tämä esitys on hyvä toisestakin syystä, nimittäin samalla vapautamme kuntien resursseja. Vuonna 2025 kunnissa käytettiin asuntoyhteisöjen tupakointikieltoasioihin lähes kuusi- ja puolituhatta työtuntia. Ne tunnit voidaan jatkossa käyttää muihin tehtäviin, jotta kuntalaisten arki on yhä parempaa ja turvallisempaa. Tämä esitys on konkreettinen, toteuttaa tavoitteitamme purkaa tarpeettomia normeja, vahvistaa paikallista päätöksentekoa ja sujuvoittaa ihmisten arkea. Kaikkea ei tarvitse ratkaista viranomaispäätöksillä, jos yhteisöt pystyvät tekemään päätökset itse. Siksi pidän tätä esitystä kannatettavana ja erinomaisena. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Arvoisa puhemies! Itsekin yhdyn kiittelemään ministeriä tästä esityksestä. Koteihin kulkeutuva tupakansavu on sekä terveys- että asumisviihtyvyyskysymys, ja siihen ei olla vielä toistaiseksi pystytty tarpeeksi tehokkaalla tavalla puuttumaan. Nykyinen sääntely ei todella ole mahdollistanut sellaista puuttumista, että ihmiset voisivat varmistua siitä, että kun he kohtaavat tällaista haittaa, niin siihen löytyy työkalut, vaan usein tähän ei edes olla haluttu lähteä, ja jos siihen on lähdetty, niin prosessit ovat kestäneet monesti niin pitkään, että asukas on jo ehtinyt vaikkapa muuttaa pois asunnosta. Mielestäni koteihin ei kuulu naapureiden tupakansavu, ja kuitenkin näen, että myös näiden tupakoivien asukkaiden oikeuksia tässä pitää punnita. Se, että tässä on velvoitettu tilojen haltijoiden kuuleminen ennen tätä päätöstä ja heille annettu mahdollisuus itse estää savun kulkeminen, on hyvä esitys.
Arvoisa puhemies! Tupakointi aiheuttaa terveyshaittaa paitsi tupakoitsijoille myös ympärillään oleville. Terveyshaitan lisäksi esimerkiksi asuntoon sisään kulkeutuva tupakansavu haittaa asumismukavuutta. Tupakansavu voi jopa laskea asunnon arvoa. Koti on paikka, jossa jokaisella tulisi olla oikeus hengittää puhdasta sisäilmaa ja käyttää omaa asuntoaan, parvekettaan ja piha-aluettaan ilman, että naapurista kulkeutuva tupakansavu rajoittaa arkea. Terveys- ja asumismukavuushaitan vuoksi kunnan viranomaisen on jo pidempään ollut mahdollista määrätä asuntoyhteisöön, kuten asunto-osakeyhtiöön, tupakointikielto tiettyjen edellytysten täyttyessä. Kunnan ottaminen mukaan prosessiin on kuitenkin hidastanut prosesseja ja aiheuttanut ylimääräisiä kustannuksia. Nyt hallitus purkaa normeja ja tuo tupakoinnin rajoittamisen asuntoyhteisön omiin käsiin, tietysti vain lakisääteisten edellytysten täyttyessä. Arvoisa puhemies! Käsiteltävänä on siis hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain muuttamisesta. Kuten sanottu, esityksessä keskeisimpänä asiana on helpottaa taloyhtiöiden ja muiden asuntoyhteisöjen mahdollisuuksia puuttua tupakansavuongelmiin. Myös eduskunnassa on tunnistettu, miten vakava ongelma naapurista tuleva tupakansavuhaitta on, ja hiljattain asunto-osakeyhtiölain muuttamista koskevan hallituksen esityksen käsittelyn yhteydessä eduskunta lausuikin edellyttävänsä, että hallitus kiirehtii tupakkalain muuttamista koskevan hallituksen esityksen antamista. Voimassa olevan tupakkalain mukaan asuntoyhteisö voi hakea kunnalta tupakointikieltoa ja kunnan on määrättävä tupakointikielto, jos laissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Tupakkalaki mahdollistaa periaatteessa tehokkaan puuttumisen asuntoyhteisöjen tupakansavuongelmiin, mutta käytännössä tupakointikiellon hakeminen kunnalta on koettu hitaaksi ja raskaaksi, minkä lisäksi kuntien on käytännössä vaikeaa valvoa kieltojen noudattamista ja puuttua niiden rikkomiseen. Koteihin kulkeutuvan tupakansavun ongelmat koskettavat merkittävää osaa väestöstä, sillä yksistään kerrostaloissa asuu noin 40 prosenttia suomalaisista. Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan tupakkalakiin nyt muutoksia, joiden nojalla asuntoyhteisö voisi kieltää tupakoinnin rakennuksen huoneistoihin kuuluvilla parvekkeilla, huoneistojen käytössä olevissa ulkotiloissa ja huoneistojen sisätiloissa. Kiellon edellytys on, että tiloista voi rakenteiden tai muiden olosuhteiden vuoksi muutoin kuin poikkeuksellisesti kulkeutua tupakansavua toisen huoneiston parvekkeelle, ulkotilan oleskelualueelle tai sisätiloihin. Asuinhuoneiston asuintiloissa kielto edellyttäisi lisäksi, ettei savun kulkeutumista voida kohtuudella ehkäistä rakenteita korjaamalla tai muuttamalla ja että tilan haltijalle on ennen päätöstä annettu mahdollisuus ehkäistä savun kulkeutuminen omilla toimillaan. Kiellon edellytykset olisivat samat kuin ne ovat voimassa olevassa laissa, mutta jatkossa päätöksentekijänä olisi kunnan sijasta asuntoyhteisö itse. Esityksellä toteutettaisiin siten pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelman kirjausta kuntien toimintaedellytysten vahvistamisesta ja normien purkamisesta kuntien tehtäväkentästä. Arvoisa puhemies! Selvää on, että asiaan liittyy eri suuntiin vaikuttavia perusoikeuksia: yhtäältä suojataan ihmisten elämää, terveyttä ja oikeutta terveelliseen ympäristöön, toisaalta tunnistetaan, että tupakointikiellolla voidaan rajoittaa tupakoivan henkilön yksityiselämää, itsemääräämisoikeutta ja omaisuuden käyttöä. On huomattava, että kysymys ei siis olisi yleisestä tai rajoittamattomasta tupakointikiellosta, vaan tupakoinnin kieltämiselle olisi jatkossakin tarkat edellytykset. Perusoikeuksista on pyritty huolehtimaan myös esimerkiksi siten, että asuntoyhteisön olisi kuultava tilojen haltijoita ennen kiellosta päättämistä, mikä on tärkeää sekä päätöksenteon oikeellisuuden että asukkaiden vaikutusmahdollisuuksien kannalta. Kielto olisi myös viivytyksettä lakkautettava, jos sille ei ole enää edellytyksiä, ja lisäksi laissa säädettäisiin tupakointikieltoa koskevista oikeussuojakeinoista. Joka tapauksessa kysymys on perusoikeusherkästä asiasta, ja siksi hallitus pitääkin suotavana, [Ben Zyskowicz: Mikäpä ei olisi!] että perustuslakivaliokunta antaisi esityksestä lausunnon. Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan tupakkalakiin myös eräitä muita muutoksia. Niistä keskeisin on se, että tupakkatuotteista ja tupakan vastikkeista kiellettäisiin eräät kannabinoidit, kuten CBD. CBD on hampussa esiintyvä psykoaktiivinen yhdiste, eikä se ole Suomessa huume. Sitä sisältäviä tuotteita markkinoidaan usein yhtäältä terveyshyödyillä ja toisaalta kannabikseen liittyvillä mielikuvilla, minkä vuoksi tuotteet voivat erityisesti lasten ja nuorten näkökulmasta hämärtää rajaa laillisten tuotteiden ja huumausaineeksi määriteltyjen kannabistuotteiden välillä. Kieltämällä kannabinoidit pyritään suojaamaan erityisesti lapsia ja nuoria tällaisilta tuotteilta ja niiden terveyshaitoilta. Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen tarkoituksena on tehdä sääntelystä toimivampaa, vähentää kuntien hallinnollista työtä ja antaa asuntoyhteisöille paremmat mahdollisuudet ratkaista omaa asuinympäristöään koskevia ongelmia. Kyse on käytännönläheisestä muutoksesta, jolla voidaan parantaa monen ihmisen arkea.
Arvoisa puhemies! Työelämä muuttuu, ja lainsäädännön täytyy pysyä muutoksessa mukana. Yhä useampi suomalainen yhdistää palkkatyötä yrittäjyyteen. Työtä voidaan tehdä usealle työnantajalle yrittäjänä, palkansaajana tai eri muodoissa eri aikoina. Hallitus esittää yhdistelmävakuutusta, jonka avulla palkkatulo ja yritystoiminnan tulot voidaan huomioida yhdessä työttömyysturvaa kerryttäessä. Tämä tuo turvaa ihmisille, joiden toimeentulo muodostuu useasta lähteestä. Yhdistelmävakuutus olisi vapaaehtoinen. Henkilö voisi itse päättää, mitkä tulonlähteensä hän haluaa vakuuttaa työttömyyden varalta. Palkkatyön ja yrittäjyyden ei tarvitse tapahtua samanaikaisesti, sillä eri työmuodot voivat vuorotella. Työssäoloehto täyttyisi, kun henkilö kerryttää 28 kuukauden tarkastelujaksolla yhteensä 12 työssäoloehtokuukautta palkkatulosta ja yritystoiminnan vakuutustulosta. Samalla huolehditaan siitä, että aiemmin kertyneet oikeudet säilyvät tilanteessa, jossa yhdistelmävakuutuksen ehdot eivät työttömyyden alkaessa täyty. Yhdistelmävakuutus on tarkoitettu monimuotoisesti työllistyville henkilöille. Myös henkilöt, jotka saavat työskentelyapurahaa, kuten taiteilijat, tai toimivat perhehoitajina palkkatyön tai yrittäjyyden ohessa, voivat ottaa yhdistelmävakuutuksen. Arvoisa puhemies! Esityksen vaikutukset julkiseen talouteen ovat maltilliset. Samalla parempi työttömyysaikainen toimeentulo voi vähentää tarvetta toimeentulotuelle ja yleiselle asumistuelle. Omaishoitajien asema on arvioitu esityksen valmistelussa erikseen. Valmistelussa selvitettiin mahdollisuutta vakuuttaa omaishoidon palkkio työttömyyden varalle. Arvion perusteella tämän ratkaisun katsottiin voivan heikentää omaishoitajien asemaa, joten omaishoidon palkkiota ei tässä esityksessä liitetä yhdistelmävakuutukseen. Omaishoitajat tekevät yhteiskunnalle erittäin arvokasta työtä huolehtimalla läheisistään ja mahdollistamalla heidän asumisensa omassa kodissaan. Heidän työnsä tukee hoidettavien ihmisten arkea ja vähentää osaltaan sosiaali- ja terveyspalvelujen tarvetta. Omaishoitajien jaksamisesta ja toimeentulosta huolehtiminen on tärkeää myös tulevaisuudessa. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! [Hälinää — Puhemies koputtaa] Jotenkin uskon, että hallitus itsekin ymmärtää sen epäloogisuuden siinä, että aikuiskoulutustuki poistettiin tilanteessa, jossa työelämän kenttä on valtavassa murroksessa ja ihmisiltä häviää työpaikkoja ja tarvitaan uudenlaista osaamista. Toki yhtä epäloogista on se, miten suuren työttömyyskriisin ja työelämän murroksen keskellä hallituksen politiikan seurauksena on leikattu niitä työpaikkoja. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset Suomessa työskentelevät julkisella sektorilla, järjestösektorilla tai yksityisellä sektorilla. Hallituksen politiikan myötä tuhansia ammattilaisia on saanut potkut julkiselta sektorilta ja nyt sotejärjestösektorilta. Jää kysymys, mihin näiden ihmisten ajatellaan nyt työllistyvän. Kun niitä työpaikkoja viedään julkiselta ja niitä viedään järjestökentältä, niin onko tarkoitus siis siirtää suomalaisten hoitajien, sotealan ammattilaisten osaaminen yksityiselle sektorille? Enkä usko, että sieltäkään jokaiselle työpaikkaa löytyy. Näitä ihmisiä, jotka potkut ovat jo saaneet, ei enää auta uudistettu aikuiskoulutustuki, vaikka se muuten Suomeen tarvitaan. Mutta kysyn arvon hallitukselta: Mikä on viesti näille ammattilaisille? Missä heidän oletetaan työskentelevän, vai elävätkö he nyt sillä jatkuvasti [Puhemies koputtaa] niukennetulla työttömyysturvalla?
Arvoisa herra puhemies! Mielestäni, edustaja, vastasin tähän kyllä jo aiemmassa puheenvuorossani, mutta kerrataan vielä uudelleen: Siis vuosittain valtiovalta rahoittaa korkeakoulujen koulutuksia noin kymmenellä miljoonalla eurolla, jolloin esimerkiksi tilanteessa, jossa henkilö haluaa vaikka jatkaa opintoja sairaanhoitajasta terveystieteen maisteriksi tai varhaiskasvatuksen opettajasta erikoistua entisestään, edelleen se on mahdollista. Samaan aikaan katsotaan myös tapoja siihen, miten ne työelämästä poissaolon ajat saataisiin niin lyhyiksi kuin vain on mahdollista. Niin kuin te kaikki tiedätte varmasti hyvin, näihin tutkintoihinhan liittyy myös pakollisia harjoitteluita, mutta kun käytännössä kyseessä on kuitenkin jo hyvin kokeneita henkilöitä, hyvin kokeneita työntekijöitä, jotka ovat tehneet myös pitkään työuraa, niin katsomme myös sitä läpi — samaan aikaan kun nämä koulutuksiin osallistumiset sovitaan yhdessä työnantajan kanssa — miten mahdollisimman pienellä poissaololla sitten myös nämä harjoittelut saadaan kuitattua. Elikkä kuten sanoin, siis jo noin tuhat opiskelijaa on aloittanut näissä koulutuksissa, ja tätä mallia nyt me kehitämme ja viemme [Puhemies koputtaa] sitten eteenpäin.
Arvoisa herra puhemies! Niin, kuten toin jo esille, nimenomaan tässä yhteydessä, kun aikuiskoulutustuesta on luovuttu ja se on lakkautettu, on otettu käyttöön nimenomaan näitä uusia pilotteja, joissa on aloittanut jo aivan merkittävä määrä myös opiskelijoita, ja myös sosiaali- ja terveysalan koulutuksia on lähtenyt tältä osin liikkeelle. Laajemminkin uskon myös siihen, että tulevaisuudessa yhä enemmän tätä työuran aikaista osaamista ja koulutusta ja työntekoa tullaan yhdistämään. En usko, että Suomessa on enää paluuta aikaan, jossa meillä on taas hyvin pitkiä poissaoloja työelämästä. Aikuiskoulutustuesta yhtenä huomiona myös se, että vuosittain aikuiskoulutustuella opiskeli yhtä paljon esimerkiksi lähihoitajia koulutusalalle kuin taas vastaavasti valmiita lähihoitajia oli koulutusalalta pois. Eli tällaisen mallin käyttäminen ei tarkoita suoraan myöskään sitä, että alalla näiden pätevien ammattilaisten määrä kokonaisuutena kasvaisi. Myös tämä on minusta tärkeää muistaa tässä keskustelussa.
Arvoisa puhemies! Niin, ministeri Marttinen, te juuri sanoitte, että mitään mallia ei ole olemassa. Ensin pitää olla työtön, ennen kuin voi kouluttautua eteenpäin. Siitähän aikuiskoulutustuessa oli kyse, että voi itse aktiivisesti vaikuttaa omaan tulevaisuuteen. Mutta kun hallitus perusteli tätä koulutustuen lakkauttamista sillä, että tilalle rakennetaan uusia tapoja kouluttautua, niin nyt vastauksessanne kuului, että niitä ei ole. Soteala oli tästä, kuten mainitsitte, yksi keskeinen esimerkki, ja siellä oli muun muassa lähihoitajien eteneminen sairaanhoitajaksi. Mutta nyt jos ei vielä oletettavasti — toivottavasti — lähihoitajalla ole sitä työttömyyttä, niin kun aikuiskoulutustuki on lakkautettu, niin miten ihmeessä esimerkiksi yksinhuoltajanainen, joka tekee kolmivuorotyötä, työn ohessa pystyy tulevaisuudessa opiskelemaan, vaikkapa sitten siellä alemmalla korkeakoulutasolla? SDP on esittänyt teille aikuiskoulutustuen mallia, ja jopa työnantajapuoli on pyytänyt, että koulutukseen täytyisi panostaa. Miksi siis SDP:n ehdottama hyvä malli ei ole teille kelvannut?
Kiitoksia paljon, arvoisa herra puhemies! Ja kiitoksia myös tärkeän kysymyksen esille nostamisesta. Meillä on edelleen käytössä lukuisia eri keinoja siihen, miten työelämässä olevat tai aikuiset laajemmin voivat kehittää omaa osaamistaan työuran aikana. Kävin Lappeenrannassa viime viikolla ja tapasin siellä nimenomaan paperitehtaan edustajia, joista monet ovat nyt valitettavasti menettäneet työnsä. Vaikka nyt vastauksena teille, edustaja Malm: jo tällä hetkellä meillä on kaikilla alueilla käytössä aivan selvät menettelyt siihen, että esimerkiksi työvoimakoulutuksella voidaan henkilö, joka on jäänyt työttömäksi, kouluttaa toiseen tutkintoon, toiseen ammattiin, toisen yrityksen palvelukseen. Hyvät kansanedustajat, meillä on jo tällä hetkellä erittäin vakiintuneet, toimivat polut käytössä. Tämän lisäksi maan hallitus on rahoittanut myös uusia pilotteja, joiden kautta noin tuhat opiskelijaa on päässyt aloittamaan opintonsa sekä sivistysalan että sosiaali- ja terveysalan koulutuksissa. Näiden pilottien kautta on tarkoitus, edustaja Malm, sitten vetää nämä kokemukset yhteen ja lähteä luomaan sitä uutta valtakunnallista mallia.
Arvoisa herra puhemies! Edellisen puhujan kanssa on helppo olla yhtä mieltä siitä, että ehdottomasti kannattaa suosia suomalaista, monellakin tapaa. — Joitain huomioita, täällä on aika lailla kaikki jo useampaan kertaan sanottu: Täällä tuli ilmi tämä, miten työvoimaa kohdellaan, ja tukijärjestelmässähän on tämmöinen kuin sosiaalinen ehdollisuus, joka on ehtona siis sille, että täytyy noudattaa kaikkia Suomen työehtosopimuksia ja muuta siihen liittyvää lainsäädäntöä. Eli se on onneksi hoidossa, niin kuin pitääkin. Toki lähtökohtaisesti kaikki Suomen lakeja noudattavat. Tämä MYEL-eläkejärjestelmä, juuri näin kuin edustaja Lyly toi esille, on äärimmäisen tärkeä. Oma isäni, joka täytti 93 vuotta juuri, pääsi siihen silloin kun vuonna 74 tai 73 tuli tämä MYEL-järjestelmä — mutta se on juuri ja juuri takuueläkkeen päälle, eli ovat hyvin pieniä ne eläkkeet. Jos kuitenkin tästä tulostaulusta vähän, siihen liittyen: Meillä ilmestyy semmoinen paikallislehti kuin Juvan Lehti. Juva on hyvin voimakas maatalouspitäjä, ja siellä oli otsikko lehdessä nyt syksyllä, että ”Kulut kasvavat maatiloilla tuottoja nopeammin — maataloutta rasittavat kannattavuusongelmat ja työvoiman saatavuus”. Tämän otsikon alla oli juvalaisten viljelijöiden, nuorehkoja ja nuoria, näkemyksiä tilanteesta, ja ne eivät ole ehkä sellaisia, mitä me haluttaisiin kuulla ja mitä täällä on kuultu muun muassa ministeriaitiosta. Pari poimintaa lehtijutusta: ”Tilojen kulurakenne on tällä hetkellä ratkaisematon yhtälö. Tilojen kannattavuus heikkenee koko ajan. Tuotantokustannukset kasvavat, mutta tuottajahinnat laskevat. Polttoaineen hinta on noussut koko ajan, ja lannoitteidenkin tonnihinta on nyt 60 euroa korkeampi. Lannoitteet ovat viljelyn suurimpia muuttuvia kustannuksia.” Ja edelleen: ”Rehun hintakin on koko ajan noussut, eikä sitä pystytä siirtämään tuottajahintaan.” Tästä tuottajahinnasta nyt sitten täällä ollaan hyvin yksimielisesti todettu, että se tuottajahinta ja markkinoilta saatava hinta on se ratkaisu, ja onhan tämä nyt erikoista — niin kuin on muidenkin asioiden yhteydessä, turpeen kohdalla muun muassa — että me ollaan kutakuinkin samaa mieltä tästä asiasta mutta silti tuntuu, että me riidellään tästä, tietysti keinoista, ja tässä on paljon politiikkaa mukana. Mutta nämä tuottajahinnat: Kaikki me tiedetään tämä S- ja K-ryhmän vahva asema ja miten se toimii ja kun siellä keskusliikkeillä ainut arvo on se rahan tekeminen. Siellä on hyviä kauppiaita, erinomaisia paikallisia kauppiaita K-ryhmässä, ja on myös alueosuuskuntia, joissa osassa suositaan ja ymmärretään se paikallisuus, mutta se ketjuohjaus on niin vahva. Esimerkiksi omassa maakunnassa, jossa toimii Suur-Savon osuuskauppa, niin jos puhutaan tämmöisestä alueen elinvoimasta, se on muun muassa lakkauttamassa tämmöisiä vähän syrjemmässä olevia polttoaineen jakelupisteitä. Eli tullaan siihen, mitenkä vastuullisesti ylipäätään kaikki toimii tässä maassa. Tämä menee nyt ehkä vähän kauaksi tästä välikysymyksestä, mutta kuten jo sanoin, kaikki oleellinen on tullut sanottua, ja olen umpisurkea poliitikko, kun en jaksa toistaa aiemmin puhuttua. Välillähän S- ja K-ryhmän osalta on puhuttu tämmöisestä, että pitäisikö ne pilkkoa, ja ehkä siitä pitäisi uskaltaa puhua taas pienen tauon jälkeen, koska ei se korjaannu sieltä heidän itsensä kautta. Vaikka meillä on keskustan toimesta Sipilän kaudella luotu tämä elintarvikemarkkinalaki, jota on koko ajan viety parempaan suuntaan — ja kiitos, että sitä on edelleen viety, ja sitä pitää viedä — niin se ei vieläkään riittävästi auta. Arvoisa puhemies! Tämmöinen aluepoliittinen näkökulma: Jotta meille saadaan yrittäjiä maatalouteen, tai oli se mikä toimiala tahansa, niin tämän yhteiskunnan myös täytyy toimia, koska me toivotaan varmaan, että siellä on perheitä, ja jotta perheitä voidaan perustaa, niin siellä täytyy olla ne elämisen edellytykset, muutkin kuin että sitä maataloutta voitaisiin harjoittaa, jossa nyt tämä kannattavuus on se isoin ongelma. Onko siellä palveluja? Onko siellä sotepalveluja? Missä on synnytyssairaala? Onko siellä kouluja? Onko siellä päivähoitoa, varhaiskasvatusta, toisen asteen koulutusta? Esimerkiksi se, mitä kauempana maatalouskoulutus on jostain maakunnasta, niin kyllä se vain heijastuu siihen, onko sinne alalle tulossa nuoria yrittäjiä. Tuottavuudesta vielä yksi: Tämä on myös se problematiikka, että maatalouden tuottavuushan on kasvanut erittäin paljon, ja niin kuin tänään on hyvin tuotu esille näitä tilastoja, niin vaikka tuottavuus on kasvanut, niin kannattavuus ei. Elikkä se tuottavuushyöty on mennyt kaupalle ja teollisuudelle, ja siitä ei ole jäänyt sinne maataloudelle, minne se kuuluisi. Mutta ihan lyhyesti tästä poliittisesta kulttuurista: Täällä oikeastaan edustajat Mäenpää ja Keskisarja — täällähän ei perussuomalaisia ole enää ketään paikalla — olivat kyllä malliesimerkit siitä, miten tämä poliittinen kulttuuri on rappiolla, kun vakavasta aiheesta käytetään tämän tyyppisiä puheenvuoroja. Siihen toki syyllistytään varmaan ajoittain meistä jokainen, mutta ei tämä edistä minkään asian eteenpäinviemistä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Suomalaisen maatalouden kannattavuus on ollut liian pitkään heikkoa. Luonnonvarakeskuksen mukaan vuodet 23—25 olivat kannattavuudeltaan koko 2000-luvun heikoimmat. Vuonna 25 maatilat saavuttivat keskimäärin vain noin neljänneksen tavoitteena olevasta yrittäjätulosta. Nyt tilannetta vaikeuttaa uusi kustannusten nousu. Polttoaineen, lannoitteiden, energian ja muiden tuotantopanosten hinnat syövät tilojen kannattavuutta. Tätä ongelmaa ei ratkaista puheilla suomalaisen ruuan arvostuksesta. Viljelijän täytyy saada työstään kunnollinen toimeentulo. Puhemies! Pohjois-Suomessa tämä kysymys näkyy erityisen konkreettisesti. Pohjoinen on merkittävä maidon- ja naudanlihantuotannon alue. Tuotantoa harjoitetaan olosuhteissa, joissa kasvukausi on lyhyempi, etäisyydet ovat pitkiä ja kuljetuskustannukset suuria. Luonnonvarakeskuksen arvio vahvistaa, että pohjoinen tuki on edelleen ratkaisevan tärkeä. Se on hidastanut maatilojen vähenemistä ja auttanut säilyttämään tuotantoa siellä, missä luonnon olosuhteet ovat vaikeimmat, mutta sekään ei enää pysäytä rakennemuutosta. Esimerkiksi maatilojen määrän ennustetaan vähenevän tänä vuonna noin kuusi prosenttia. Samalla yksittäisen maitotilan kustannukset ovat huomattavia. Jo vuoden 24 keskimääräisellä maitotilalla polttoaineisiin kului lähes 19 000 euroa, sähköön 11 000 ja lannoitteisiin lähes 17 000 euroa. Kun energia- ja tuotantopanokset kallistuvat, nämä eivät ole pieniä muutoksia tilan taloudessa. Ja kun maatila Pohjois-Suomessa lopettaa, vaikutushan ei jää vain naapuriin Se vaikuttaa kuljetusyritykseen, koneurakoitsijaan, eläinlääkäriin, elintarviketeollisuuteen ja kylän palveluihin. Se vaikuttaa työpaikkoihin ja lopulta siihen, pysyykö maaseutu asuttuna. Siksi maatalouspolitiikka on myös aluepolitiikkaa. Arvoisa puhemies! Hallitus on vastannut kustannuskriisiin muun muassa maatalouden energiaveron lisäpalautuksella. Se on tarpeellinen mutta mittaluokaltaan ongelmiin nähden hyvin rajallinen toimi. Tarvitsemme ennen kaikkea pitkäjänteisiä ratkaisuja maatalouden kannattavuuteen. Ruokaketjun tulonjakoa on saatava oikeudenmukaisemmaksi. Viljelijän neuvotteluasemaa suhteessa kauppaan ja elintarviketeollisuuteen on vahvistettava. Markkinoiden toimivuudesta ja kilpailusta on pidettävä huolta. Investointeihin ja sukupolvenvaihdoksiin tarvitaan ennustettava näkymä, jotta nuori ihminen uskaltaa sitoutua alalle vuosikymmeniksi ja vientiin tulee panostaa enemmän. Samalla meidän täytyy ymmärtää, ettei maaseudun elinvoima synny pelkillä maataloustuilla. Pohjois-Suomessa tarvitaan toimivia teitä, tietoliikenneyhteyksiä, koulutusta, sosiaali- ja terveyspalveluita sekä mahdollisuus yrittää ja käydä töissä pitkistäkin etäisyyksistä huolimatta. On ristiriitaista puhua maaseudun elinvoimasta, jos samaan aikaan palvelut etääntyvät ja tieverkko rapautuu. Koko Suomea ei voida kehittää kasvukeskusten ehdoilla. Arvoisa puhemies! Turvallisuuspoliittinen tilanne on viime vuosina opettanut meille, ettei omavaraisuutta voi rakentaa vasta kriisin alettua. Suomalainen ruuantuotanto on osa huoltovarmuutta siinä missä energia, infrastruktuuri ja maanpuolustuskin Meillä täytyy olla pellot, tuotantoeläimet, osaavat viljelijät ja toimiva elintarvikeketju myös silloin, kun kansainväliset toimitusketjut häiriintyvät. Pohjois-Suomen tuotanto on osa tätä kokonaisuutta. Sitä ei pidä nähdä kustannuksena, josta voidaan huonoina talousvuosina tinkiä, vaan strategisena voimavarana. Kyse ei ole siitä, kuinka monta maatilaa Suomessa on ensi vuonna, vaan siitä, onko Suomessa kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua riittävästi ihmisiä, jotka haluavat ja pystyvät tuottamaan meille ruokaa. Jokaisella suomalaisella pitäisi olla mahdollisuus terveelliseen, ravinteikkaaseen ja kohtuuhintaiseen lähiruokaan. — Kiitos.
Kiitoksia, arvoisa puhemies! Ensinnäkin kiitoksia edustajille ryhmäpuheenvuoroista ja monista huomioista siellä. Ensinnäkin on hyvä huomata, että keskusta piti maa- ja metsätalousministerin salkkua yhtäjaksoisesti vuodet 2015—23. Nelisen vuotta sitten siinä välikysymyskeskustelussa, jota täällä moni muisteli, keskusta vastasi täällä välikysymykseen maatalouden ahdingosta, ja siinä yhteydessä, ironisesti, keskustan omat edustajat vaativat, että muun muassa Välitä viljelijästä -malli vakinaistetaan, vahvempi lainsäädäntö saadaan ruokaketjun epätasapainoa tasapainottamaan, elintarvikemarkkinavaltuutetulle pitää saada lisää toimintakykyä, sopimusten avaamista silloin, kun kustannukset muuttuvat, parempia rahoitusmahdollisuuksia, määrätietoista ruokaviennin kasvattamista. Tätä kaikkea tämä hallitus on tehnyt. Tämä hallitus on tehnyt nämä asiat. Täytyy sanoa, että silloin vuonna 22 keskusta totesi, että se elintarvikemarkkinalaki, joka heillä oli, ei ollut vielä riittävä. Tämä hallitus ei ole halunnut vain todeta, että siinä on vielä puutteita, vaan on lähtenyt toteuttamaan ne kaikkein keskeisimmät muutokset tähän elintarvikemarkkinalakiin, [Anne Kalmari: Se ei ole vieläkään riittävä!] joilla nyt oikeasti voidaan tähän markkinoitten epätasapainoon puuttua. Sitten muutamia huomioita: Täällä edustaja Kalmari nosti esille nämä julkisoikeudelliset maksut, ja hän muisteli tätä vanhaa lakia, eli vanhan lain aikana ympäristöministeriön alaisuudessa 1 400 euroa oli valkoposkihanhia koskeva poikkeuslupa. Tänä päivänä, kun tehtiin lakimuutos, jolla valkoposkihanhia voidaan poikkeusluvalla metsästää suojametsästyksen avulla, tuo summa on 70 euroa. Eli hyvä päivittää nämä omat tietonsa. Tietysti ette voineet tässä hetkessä antaa tunnustusta siitä, että tämä hallitus on saanut aikaiseksi merkittävän muutoksen siihen, mikä esimerkiksi tuolla Itä-Suomessa huomattavasti aiheuttaa kustannuksia ja byrokratiaa viljelijöille. Sitten jos puhutaan tästä kannattavuusasiasta, niin tämä korvauskelpoisuus on noussut useissa niissä viesteissä, mitä viljelijät ovat antaneet ja ottaneet yhteyttä. Se on kaikkein merkittävimpiä takeita nimenomaisesti sille kannattavuudelle, kun peltolohkoille saadaan haettua ne tuet, jotka niille kuuluvat. Vuodesta 2004 meillä on ollut tämä epäoikeudenmukainen tilanne, jossa suuri osa peltoja on ollut ilman korvauskelpoisuutta. Nyt tällä 20 miljoonalla me voimme saada korvauskelpoisuuden kaikille peltolohkoille Suomessa. Tämä on ehkä yksi merkittävimpiä maatalouspoliittisia tekoja tämän hallituksen toimesta. Uskon, että Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla erityisesti tällä hetkellä iloitaan suuresti tämän hallituksen tekemästä maatalouspolitiikasta. Sitten nostaisin vielä esille täältä SDP:n edustaja Rantasen. Te oikeastaan luettelitte kaikki ne asiat, mitä juuri olin omassa puheessani tuonut esille, eli kannattaa kuunnella näitä puheenvuoroja. Elikkä te vaaditte tukitoimia. Eikö se 140 miljoonaa riitä, kun olette samanaikaisesti monissa vaihtoehtobudjeteissa olleet valmiita leikkaamaan maataloudelta 100 miljoonaa? [Perussuomalaisten ryhmästä: Ohhoh! Oijoijoi!] Ja entä sitten nimenomaisesti se muutos, että me tällä hetkellä saimme läpi komissiossa tämän ylläpitovelvoitteen, joka tarkoittaa juuri sitä, että hömppäheinälle tukea ei tulevaisuudessa mene, vaan nimenomaisesti sinne ruokaa tuottavaan maatalouteen? Ja huoltovarmuuskriteeri, sehän tuli juuri tässä hankintalaissa, jota te kiivaasti vastustatte. Siinä hankintalaissa on mukana huoltovarmuuskriteeri, jolla pystytään nimenomaisesti varmistamaan se, että siellä hyvinvointialueilla, kunnissa voidaan julkisissa hankinnoissa huomioida lähellä tuotettu kotimainen ruoka. Proteiinin omavaraisuutta on lisätty ja ruokaviennin kasvuohjelma on tehty. Eli kaikki ne, mitä te tuossa vaaditte, että pitää tehdä, on jo toteutettu. Sitten vielä vihreille ja vasemmistolle: Olitte tästä kasvisproteiinista huolissanne. Öljykasvien sadot ovat kasvaneet niin, että öljykasvit olivat vuonna 2020, kun vihreät ja vasemmisto olivat hallituksessa, 30 000 hehtaaria, nyt 68 000 hehtaaria. Sama juttu, kun katsomme palkokasvien kohdalta hernettä: vuonna 20, kun vihreät ja vasemmisto olivat hallituksessa, 25 000 hehtaaria, nyt yli 53 000 hehtaaria. [Välihuutoja] Kaksinkertaistettu kasviproteiinin, öljykasvien tuotanto tämän hallituksen toimesta. — Kiitoksia.
Arvoisa puhemies! Lienee itsestäänselvää, että tässä maassa, meille kaikille rakkaassa Suomessa, ei tuoteta tulevaisuudessa ruokaa, jos maaperä on niin köyhtynyt, ettei se kykene tuottamaan satoa. Ruokaa ei tuoteta, jos toimitushäiriöt tai maailman konfliktit katkaisevat niiden tuotantopanosten, kuten polttoaineiden tai lannoitteiden saannin, [Juha Mäenpää: Tai turpeen!] joista suomalainen ruuantuotanto on riippuvainen. Eikä se sato kasva itsestään siellä pellossa tai ruoka ilmesty kaupan hyllylle, jos ei ole suomalaisia maatalousyrittäjiä ja viljelijöitä ruokaa turvaamaan. Ei ole kovin kauan aikaa siitä, kun sain eräältä varsinaissuomalaiselta neljän lapsen isältä viestin. Hän kertoi olevansa epätoivoinen, kertoi perheen kamppailevan köyhyyden kanssa, kuvasi, miten lasten ja vaimon elämään on osunut moni hallituksen leikkauksista, ja jatkoi, että hän on niin pettynyt siihen, miten tässä maassa on niin kovin pitkään annettu ymmärtää, että kaikki voi maataloudessa jatkua ennallaan ja nyt hän kamppailee köyhyyden kanssa yrittäessään vastuullisena pientuottajana tuottaa suomalaisille ruokaa. Asiantuntijat ja tutkijat ovat pitkään varoittaneet, että suomalainen ruuantuotanto vaarantuu, jos me emme ota tosissamme sitä faktaa, että kun ilmasto muuttuu, kun luonto köyhtyy, sillä on vaikutuksia suomalaiseen ruuantuotantoon. Vihreät ovat varoittaneet, että kaupan keskittyminen ei ole fiksua. Se, että alkutuottaja ei saa reilua korvausta työstään, on älytöntä, mutta tälle ei ole tehty tarpeeksi. Perussuomalaisten lausahdus siitä, että tämä hallitus tekee viljelijä-, maatalousyrittäjämyönteistä ilmastopolitiikkaa, on vastuuton, sillä ei ole mitään viljelijämyönteistä tehdä ilmastopolitiikkaa, jossa ei pureta riippuvuuksia fossiilisista polttoaineista, joiden hinnan maksavat viljelijät, ja olemme riippuvaisia siitä, mitä maailmanmarkkinoilla tapahtuu. Miksi ei olisi vastuullista ilmastopolitiikkaa auttaa suomalaisia maatalousyrittäjiä siirtymään biokaasuun, päästöttömään liikkumiseen ja niin edespäin? Tai mitä ajattelette, kumpi kohtaa ensin ilmastokriisin seuraukset, me jakkopuvut päällä tässä salissa vai viljelijät pelloilla? [Mikko Savola: Olen molempia!] He näkevät siellä jo nyt, mitä tarkoittavat rankkasateet, kuivuus tai maaperän köyhtyminen. Jokainen varmasti ymmärtää, että sellainen maaperä, joka ei ole ravinnerikas, ei myöskään pidä ravinteita pellossa. Silloin ne valuvat vesistöihin, Saaristomeri rehevöityy, eivätkä silloin saaristomeri-ohjelmat auta, jos ei uskalleta katsoa sitä isointa ongelmaa. Ja se ei ole viljelijöiden ongelma, se ei ole suomalaisten ruuantuottajien ongelma. Se on päättäjien ongelma, että ei ole tehty tarpeeksi tarpeeksi ajoissa, autettu sitä välttämätöntä siirtymää, joka on edessä. Mitä kauemmin me päättäjät hidastelemme ja leikimme, että ilmastokriisi ei joko ole totta tai luontokatoa ei tapahdu tai että me emme voisi vaikuttaa siihen, mitä kotimaiselle luonnolle tapahtuu, sitä enemmän maksavat hintaa suomalaiset ruuantuottajat, joilla on jo aivan varmasti tarpeeksi vaikeaa. Joten olen erittäin tyytyväinen, että eduskunta käy tätä keskustelua, ja toivon, että tämä lisää ymmärrystä sille, miksi vihreät ovat vaatineet, että ympäristöturvallisuus otetaan vahvemmaksi osaksi kokonaisturvallisuutta. Ei meillä ole puhdasta vettä, ei meillä ole sitä ruokaa, jos me emme huomioi näitä kysymyksiä ajoissa. Ei se ole wokettamista, eikä se ole pelkästään vihreää. Se on isänmaallista. Muistatte varmaan, kun aikoinaan vihreät puhuivat siitä, miten pitää irtautua fossiilisesta energiasta. Muistatte varmaan, miten sitä saatettiin vastustaa. Mutta muistatte varmaan, miten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja aika nopeasti tuli näkyväksi, että kyse ei ollut vain ympäristöteoista vaan turvallisuudesta. Suomi kesti tuon tilanteen paljon paremmin, koska olimme onneksi fiksusti yhdessä siirtyneet toisenlaiseen energiantuotantoon. Sama ymmärrys tarvitaan nyt maatalouden puolelle, mutta on hämmentävää, miten maatalouspolitiikassa uppiniskaisesti jatketaan samaan suuntaan, vaikka nähdään, että viljelijöillä ei ole kovin helppoa tänäänkään. Kun tätä keskustelua käydään, niin ei tätä voida käydä käymättä sitä puhetta siitä, mikä on suomalaisen lihatalouden, kasvisruuantuotannon tulevaisuus. Se polarisoi ja se menee usein jopa aika lapselliseksi, vaikka meillä on tutkittua tietoa siitä, että nykyinen lihankulutus ei ole kestävällä tasolla kansanterveyden näkökulmasta, ja sote-kustannukset ovat aika isoja, kuten olemme huomanneet. Ja jälleen: emme me ole vastaan suomalaisia yrittäjiä, jotka siellä maatalouden puolella, lihataloudessa toimivat. On täysin kohtuutonta, että pienet eläintilalliset, vastuullisesti toimivat yrittäjät häviävät kilpailussa tehomaataloudelle. Se ei ole suunta, jossa me haluamme Suomea edistettävän. Me haluamme, että Suomi ottaa mallia Tanskasta, jossa on panostettu kasvispohjaiseen ruuantuotantoon, tehty siitä valttikortti, huoltovarmuustekijä. [Välihuutoja] — Kyllä, mutta siellä on siirrytty ja investoitu. Miksi me emme investoisi kasvistuotantoon? Ihmettelen myös sitä keskustelua maataloudesta, miten silloin aina nousevat vain puheet eläintaloudesta. Mihin unohtuu viljelijöiden asema, ruuantuottajien asema, joilla on aika vaikeaa ja joille on aika kauan kerrottu, että kaikki voi jatkua ennallaan. Itse en syyttäisi vain tätä hallitusta, katsoisin aika paljon pidemmälle. Mutta vetoan, että suomalainen eduskunta ottaa tosissaan ilmastokriisin, luontokadon, tekee tarvittavat toimet, jotta tässä maassa voidaan tuottaa suomalaisille ruokaa, tarvittaessa jopa kriisitilanteessa riippumatta toimitusketjuista. Valitettavasti vihreiden mielestä hallitus ei ole asian varmistamiseksi tarpeeksi tehnyt. Siksi vihreä eduskuntaryhmä ei voi antaa luottamustaan hallitukselle, joka ei ole ottanut ympäristökriisiä riittävän vakavasti tai auttanut vastaamaan suomalaisten viljelijöiden hätään.
Arvoisa puhemies! Suomalaisessa maataloudessa ja ruoantuotannossa on kysymys yhtä elinkeinoa huomattavasti laajemmasta asiasta: turvallisuudesta, huoltovarmuudesta ja kansallisesta kriisinkestävyydestä. Ruoka ei synny kaupan hyllyyn, eikä huoltovarmuutta rakenneta kriisin hetkellä. Se rakennetaan joka päivä suomalaisilla maatiloilla, elintarvikeyrityksissä, kuljetusketjussa ja maaseudun yrityksissä. Kansallinen tahtotila oman ruoantuotannon turvaamisesta on toivottavasti tässä salissa yhteinen ja luja. Arvoisa puhemies! Välikysymyksen tilannekuvaa maa- ja elintarvikesektoristamme on tarpeen tarkentaa. Keskustan peräänkuuluttama suunnanmuutos on hyvässä vauhdissa. Nuorten aloittavien viljelijöiden määrä on kääntynyt nousuun, investoinnit ovat lähteneet liikkeelle, ja tiloja kehitetään. Nyt useampi kuin joka kolmas maidontuottajista arvioi tilansa lähitulevaisuuden kannattavuuden olevan erittäin tai melko hyvä — tämä kertoo uskosta tulevaisuuteen. Vuonna 2022, edellisen hallituksen aikana, vain noin joka viides arvioi samoin. Viimeksi nykyiselle tasolle päästiin vuonna 2014, eikä silloinkaan ministeri ollut keskustapuolueesta. [Oikealta: Hyvä niin!] Naudanlihasta maksetaan Suomessa nyt EU-jäsenyytemme parasta — huom. parasta — tuottajahintaa, vaikka teollisuudelta ja kaupalta on yhä lupa odottaa enemmän. Kuluvalla hallituskaudella on vahvistettu nuorten viljelijöiden aloitustuen rahoitusta yli miljoonalla eurolla vuodessa samalla, kun yrittäjätulovaatimuksen kertymistä on kevennetty. Vuoden 2024 kriisituki, yli 11 miljoonaa euroa, suunnattiin nuorille. Toimet ovat kasvattaneet sukupolven vaihdoksia yli tavoitteiden. Suomi on nuorten viljelijöiden osuudessa yli EU:n keskiarvon, ja lomitusjärjestelmämme ja tämän hallituksen vakinaistama Välitä viljelijästä -toiminta herättävät kiinnostusta muissakin EU-maissa alan vetovoiman lisääjinä. Hallitus on johdonmukaisesti ohjannut tukia ruoantuotantoon. Olemme uudistaneet korvauskelpoisuuksien jakomallin ja myöntäneet erilliset kiintiöt itäisen Suomen ohjelman alueelle ja nuorille tuottajille. Tiloilta tulleen palautteen perusteella tämä on merkittävin kannattavuutta parantava toimi vuosikausiin. Korvauskelpoisuus mahdollistaa näille hehtaareille myös ympäristökorvaukset, joten se kannustaa ympäristötoimiin. Kun hallitus aloitti työnsä, investoinnit olivat jäässä edellisen hallituksen metsäkatoasetukseen liittyneiden tulkintalinjausten vuoksi. Annoimme viljelijöille investointivarmuuden vakuuttamalla komission siitä, ettei parin puun kaataminen navettarakentamisen alta aiheuta Euroopan metsäisimmässä maassa metsäkatoa. Maatalouden investointihalukkuus on ollut kasvussa jo parin vuoden ajan. Tilakohtaista investointituen enimmäismäärää nostettiin ensi vuodelle 1,4 miljoonaan euroon, Finnveran rahoitus avattiin maataloudelle, ja Makeran valtiontakausvaltuus nostettiin 20 miljoonaan euroon. Maataloustukien rahoitus on määrätietoisesti turvattu, joitakin tukitasoja kuten luomua on jopa nostettu, eikä ruokaa tuottavasta maataloudesta ole leikattu. Tämä kaikki on tehty tilanteessa, jossa valtiontaloutta on ollut välttämätöntä sopeuttaa merkittävästi. Samalla tunnistamme, että kannattavuuskehitys on ollut yli hallituskausien erityisen hankalaa kasvinviljelytiloilla kustannusten ja maailmanmarkkinahintojen paineessa. Siksi viljasektorillamme tarvitaan sekä tuotannon monipuolistamista että vahvempaa markkinavoimaa ja viennin jalostusasteen nostoa. Viime vuosina rehuvalkuaisen ja elintarvikkeeksi menevän kasviproteiinin viljelyalat ovat kasvaneet merkittävästi, ja olemme oikealla tiellä vahvistaessamme valkuaisomavaraisuutta muun muassa erikoiskasvien viljelyn tukirahoitusta lisäämällä. Arvoisa puhemies! Emme ole sulkeneet silmiämme energian hinnannousulta, sään ääri-ilmiöiltä, maailmanmarkkinoiden heilahteluilta ja turvallisuusympäristön muutoksilta, jotka aiheuttavat epävarmuutta. Välikysymyksessä vaaditaan toimenpiteitä ensi vuoden budjettiin, mutta hallituksessa aloitimme toimet jo keväällä, kun Lähi-idän kriisi iski, ja päätimme nostaa maatalouden energiaveron palautuksen EU:n sallimaan maksimiin sekä tänä että ensi vuonna. Se tarkoittaa yhteensä 20 miljoonaa euroa lisää maatiloille. Maksamme EU:n kriisitukea 8,8 miljoonaa euroa. Kokonaisuus, jolla maataloutta tuemme, on kuitenkin moninkertainen. Kolmannessa lisätalousarviossa tuomme kriisituen kansallisen täydennyksen, 17,5 miljoonaa euroa, ja kuten budjettiriihen yhteydessä sanoin, erityisesti viljasektorin tilannetta ajatellen teemme luonnonhaittakorvaukseen merkittävän korotuksen, yhteensä 65 miljoonaa euroa, joka maksetaan kahdessa erässä ensi vuonna. Siitä 10 miljoonaa maksetaan vuoden 2026 perusteella jo toukokuussa. Se kohdentuu nyt aiempaa paremmin nimenomaan ruoantuotantoon, sillä komissio on hyväksynyt rehunurmen luonnonhaittakorvaukselle asetettavan ylläpitovelvoitteen, jolla puututaan niin sanottuun hömppäheinäongelmaan. Se tarkoittaa sitä, ettei pelkkä niittely riitä. Sikataloudelle on valmistelussa oma tukensa, noin kymmenisen miljoonaa euroa. Lisäksi myönnämme korvauskelpoisuuksia koko maahan noin 20 miljoonalla eurolla. Kun kaikki nämä toimet summaa yhteen, niin siitähän noin 140 miljoonaa euroa näyttäisi kertyvän. [Antti Kurvisen välihuuto] Lisäksi parannamme maatilojen maksuvalmiutta maksamalla ennakkomaksuja [Hälinää — Puhemies koputtaa] normaalia aikaisemmin yli 240 miljoonaa euroa. Pyysin huhtikuussa komissaarilta juridista poikkeusta, jonka komissio päätti toteuttaa. Samoin budjettiriihessä linjasimme, että huolehdimme afrikkalaisen sikaruton torjunnan akuuteista kustannuksista ja arvioimme vaikutuksia elinkeinoihin ja aluetaloudelle. ASF-tilanteen kannalta on aivan ensisijaista, että akuutit toimet keskittyvät määrätietoisesti epidemian varsinaiseen rajoittamiseen ja lopulta hävittämiseen Suomesta. [Mikko Savola: Aika paljon vielä tehtävää!] Arvoisa puhemies! Kriisitukia tärkeämpiä ovat pitkän aikavälin toimet ja markkinoiden toimivuus. Kuten MTK:n puheenjohtaja Hemmilä hyvin otsikoi: ”Toimivat markkinat ovat parasta maatalouspolitiikkaa”. Viime hallituskaudella parlamentaarinen työryhmä kokosi toimet, joita maatalouden kannattavuus edellyttää. Tämän hallituskauden aikana ne on toteutettu: Elintarvikemarkkinalaissa on vahvistettu sopimusosapuolten välistä tasapainoa ja lisätty sopimusten läpinäkyvyyttä. Elintarvikemarkkinavaltuutetun resursseja on lisätty, ja tiedonsaantioikeudet ovat nyt kilpailulain muutoksella valtuutetun mukaan riittävät. Olemme tehneet aktiivista vaikuttamistyötä myös EU-tasolla epäterveiden kauppatapojen kitkemiseksi, ja komissio on luvannut direktiivin uudistuksen alkuvuodesta 2027. Tämä on juuri sitä rakenteellista muutosta, jota välikysymyksessä peräänkuulutetaan. Hankintalain uudistuksessa suomalaisten ruoantuottajien aseman vahvistamiseksi lisätty huoltovarmuuskriteeri edellyttää sen käyttöönottoa julkisissa hankinnoissa, ja vastuu on jokaisella päättäjällä kunta- ja hyvinvointialuetasolla. [Anne Kalmarin välihuuto] Kustannuskriisien juurisyihin on myös syytä puuttua pitkäjänteisesti. Olemme luoneet vuoteen 2040 asti ruokastrategian, jota käsitellään parhaillaan selontekona eduskunnassa. Sen tarkoitus on rakentaa ruokajärjestelmästämme kestävä ja kannattava. Se on yksi keskeisimmistä hallitusohjelman kokonaisuuksista ja varsin uudenlainen toimintatapa aiempien hallituskausien strategiatyöhön nähden. Työn jatkumista suunnitelmallisesti ja määrätietoisesti yli hallituskausien varmistaa uusi ruokaneuvosto. Elintarvikeviennin strateginen koordinaatio on järjestetty uudelleen ja luotu yrityslähtöinen ruokaviennin kasvualusta. Viennin eteen tehdyt lukuisat toimet alkavat näkyä: ruokaviennin määrä on hallituskauden aikana kasvanut 18 prosenttia ja viennin arvo 7 prosenttia. On vahvistettu markkinaseurantaa, tuettu tuottajaorganisaatioiden perustamista, uudistettu tasausvaraus. Tekeillä on ravinteiden kierrätyksen ja lannoitehuoltovarmuuden tiekartta, ja teillä on eduskunnassa käsiteltävänä salmonellarahasto. Selvitämme puhtaan kotimaisen ammoniakin tuotantoa, ja vahvistamme kierrätysravinteiden ja biokaasun edistämistä kohdentaen ravinnekiertotuelle 5 miljoonaa euroa ja ravinteiden kierrätyksen investoinneille puoli miljoonaa euroa vuosittain. Kadmium-rajan määräaikainen muutos Ruotsin tasolle tuo sekin toivottua kilpailua lannoitemarkkinaan. Turvallisuus- ja kemikaalivirastolle ollaan myöntämässä tukea kasvinsuojeluaineiden lupajärjestelmän ruuhkan helpottamiseksi. Norminpurkua on tehty koko kausi niin kansallisesti kuin EU-tason yksinkertaistuksilla. Arvoisa puhemies! Maaseutupoliittisen selonteon eduskuntakäsittely on käynnissä. Selonteko määrittää pitkän ajan maaseutuvision, poikkihallinnolliset tavoitteet ja suositukset maaseudun elinvoiman uudistamiseksi. Toimivat tietoliikenneyhteydet, liikenneverkot, yksityistiet, saaristoliikenne sekä kohtuullisesti saavutettavat perus- ja välttämättömyyspalvelut ovat maaseudun elinvoiman ja maamme kokonaisturvallisuuden keskeisiä edellytyksiä. Tärkeitä alueellisen ja paikallisen maaseudun kehittämisen toimia tehdään kymmenen elinvoimakeskuksen ja kymmenien Leader-ryhmien toteutuksella. Näitä toimia ovat esimerkiksi maatilojen ja muiden yritysten kehittäminen, laajakaistayhteydet, turvallisuus ja varautuminen, ympäristö- ja vesihuoltoinvestoinnit sekä kylien ja osallisuuden vahvistaminen. Kyse on alueelliseen elinvoimaisuuteen ja kokonaisturvallisuuteen oleellisesti liittyvistä toimenpiteistä ja rahoituskohteista, joihin paikalliset yritysten ja yhteisöjen vastinrahoitus ja talkootyö tuovat satojen miljoonien eurojen lisän. Hallitus on omalta osaltaan huolehtinut muun muassa kyläkauppatuen uudesta mallista ja resursoinut lasten ja nuorten 4H-työtä ja kylävaratoimintaa. Maaseudulla asuvan näkökulmasta ei ole ollut merkityksetöntä, että nyt suden ja karhun kannanhoidollinen metsästys ja valkoposkihanhien ja merimetsojen suojametsästys on mahdollistettu. [Pertti Hemmilä: Sekin vielä!] Arvoisa puhemies! Neuvottelutilanne EU:n tulevasta rahoituskehyksestä tiivistyy kohti ratkaisuaan. Pidämme vahvasti kiinni siitä, että maataloudelle kohdistuva EU-rahoitus antaa vakaan ja ennakoitavan pohjan tulevien vuosien ruoantuotannolle ja sen kehittämiselle. Hallitukselle viljelijälle menevä raha on ollut prioriteetti, ja siksi iso onnistuminen neuvotteluissa on se, että maataloudelle on oma korvamerkitty osuutensa. Neuvotteluissa puolustamme suomalaista viljelijää. Kaikkia puolueita ja sidosryhmiä tarvitaan nyt mukaan tukemaan viljelijää, aktiivisesti toimeenpanemaan ruokastrategiaa ja rakentamaan yhdessä suomalaisen maatalouden ja maaseudun tulevaisuutta.
Arvoisa puhemies! Naisten ja miesten keskimääräinen palkkaero on Suomessa edelleen yli 15 prosenttia, ja palkkaero seuraa naisia läpi työuran aina eläkkeeseen asti. Kuten täällä on tänään jo useampaan kertaan todettu, keskeinen este samapalkkaisuuden toteutumiselle on nimenomaan palkkauksen läpinäkyvyyden puute, ja siksi tämä palkka-avoimuusdirektiivi ja nyt tämä esitys tulevat sinänsä tarpeeseen. On kuitenkin valitettavaa, että Orpon hallitus toimeenpanee tämän palkka-avoimuusdirektiivin kansallisesti, kuten on todettu, myöhässä, mutta myöskin pääosin vähimmäistasolla, vaikka naisten ja miesten keskimääräinen palkkaero Suomessa on selvästi korkeampi kuin EU:ssa keskimäärin. Eli perusteita tiukemmalle sääntelylle todella on. Nostan tässä vielä esiin näitä keskeisiä puutteita. Ensinnäkin ilman selkeää samanarvoisen työn määritelmää laki ei osu palkkaerojen keskeisimpään rakenteeseen eli alojen vahvaan sukupuolittumiseen, ja siksi samanarvoisen työn määritelmä olisi syytä kirjata lakiin. Toiseksi uudet raportointi- ja arviointivelvoitteet koskisivat vain vähintään sadan työntekijän työnantajia, kun nykyinen palkkakartoitusvelvoite alkaa jo 30:stä. Lisäksi ongelmana on, että lyhyissä kausitöissä ja tilapäisissä tehtävissä olevia voidaan jättää pois sadan työntekijän laskennasta. Ammattiliitto Pro on huomauttanut, että tämä esitys voisi jopa heikentää nykyistä suojaa, ja tietysti tämä raja tässä on myös ongelma. Kolmanneksi hallituksella olisi direktiivin puitteissa ollut mahdollisuus säätää uusi laiminlyöntimaksu kohdistumaan palkka-arvioinnin toimittamatta jättämisen lisäksi myös itse palkkaeron korjaamatta jättämiseen, mutta näin hallitus päätti olla tekemättä. Olen myös huolissani siitä, että tasa-arvovaltuutetun oma arvio sille annettavien uusien työtehtävien hoidon kustannuksista on paljon suurempi kuin hallituksen sille osoittama rahasumma. Hyvätkin uudistukset voi vielä vesittää helposti sillä, että valvovalla viranomaisella ei ole resursseja selvitä tehtävistään, ja nyt on riski, että tässä on käymässä juuri niin. Arvoisa puhemies! Minimitasolle kirjoitettu palkka-avoimuuslaki ei auta tekemään tämän hallituksen työelämäpolitiikasta tasa-arvoista. Pikemminkin se korostaa sitä, miten monilla toimilla hallitus on kyykyttänyt erityisesti pienipalkkaisia naisvaltaisten alojen työntekijöitä ja vaikeuttanut naisten työmarkkina-asemaa. On sementoitu sotealan naisten palkkakuoppa vientivetoisella palkkamallilla, on mahdollistettu raskaussyrjintä heikentämällä irtisanomissuojaa ja helpottamalla pitkiä määräaikaisuuksia ja on vaikeutettu uudelleenkouluttautumista poistamalla aikuiskoulutustuki. Ei riitä, että tämä laki auttaisi havaitsemaan palkkaeroja joskus ensi vuosikymmenellä, vaan niitä pitää aktiivisesti pyrkiä myös poistamaan, ja siinä hallitus nyt ei tällä esityksellä onnistu. Me tarvitsemme lain, joka ei vain näytä palkkaeroja vaan tosiaan auttaa tehokkaasti niitä poistamaan. Samanarvoinen työ on määriteltävä selkeästi, raportointiraja laskettava 30 työntekijään, yksilöille on annettava toimiva oikeustie ja valvontaan osoitettava riittävät resurssit. Oli vähän surullista kuulla ministerin tässä aiemmin toteavan, että syy sille, että tällä minimillä mennään ja näitä asioita ei mukana ole, on se, että hallitusohjelmaan on jotain kirjattu ja sen mukaan sitten mennään. Tietenkin toivon, että tätä lakiesitystä nyt tietenkin eduskunnassa voi valiokunnassa vielä parantaa, ja tämän lisäksi me tarvitaan määrätietoista työelämän segregaation purkamista, tasaisemmin jakautuvaa hoivavastuuta, raskaus- ja perhevapaasyrjinnän tehokasta torjuntaa sekä naisvaltaisten alojen parempaa palkkakehitystä. Nyt valitettavasti näyttää siltä, että hallituksella ei näytä olevan suunnitelmaa näiden rakenteiden muuttamiseen.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Haluan nostaa tässä ajoneuvolain muutosta koskevassa esityksessä esiin yhden itselle varsin tärkeän asian, nimittäin sopimuspalokuntien toimintaedellytykset. Suomessa sopimuspalokunnat ovat aivan keskeinen osa pelastustoimen toimintakykyä. Erityisesti juurikin harvaan asutuilla alueilla ensimmäinen apu voi tulla nimenomaan sopimuspalokunnalta. Sopimuspalokuntien merkitys ei ole siis mikään pelkkä sivuseikka, vaan ne ovat aidosti osa meidän turvallisuuttamme ja sitä perustaa. Tästä syystä on tärkeää, että myös lainsäädäntö tukee niiden toimintaa. Hallituksen esityksessä ehdotetaan uutta määritelmää sopimuspalokunnan pelastusautoille. Siinä ajoneuvon pitäisi olla enintään 3,5 tonnia, nelivetoinen ajoneuvo, jossa on lava. Lausuntopalautteessa on nostettu aivan aiheellisesti yksi kysymys esiin: miksi lainsäädännössä pitäisi olla näin tarkka määritelmä, ja millainen ajoneuvo sopimuspalokunnan pitäisi sitten lain mukaan hankkia? Taajamassa tai hyväkuntoisten teiden alueilla kaksivetoinen ajoneuvo voi olla aivan riittävä. Toisaalta lavavaatimus voi rajata pois sellaisia henkilöiden tai kaluston kuljettamiseen soveltuvia ajoneuvoja, joita palokunta tosiasiassa tarvitsee. Yksi asia on vielä sähköistyminen. Jos sääntely rajaa ajoneuvotyypit liian tarkasti, se voi samalla vaikeuttaa sopimuspalokuntien siirtymistä vähäpäästöisempiin ajoneuvoihin, ja en usko, että tämä on tarkoituksenmukaista. Minusta lähtökohdan pitäisi olla yksinkertainen: sopimuspalokunnan pitää voida hankkia tehtäväänsä tarkoituksenmukainen ja turvallinen ajoneuvo ilman, että lainsäädäntö pakottaa ostamaan tiettyä ajoneuvotyyppiä. Yksi tärkeä asia, minkä nostan vielä esille, on verotus. Jos sopimuspalokunta hankkii pelastustoimen käyttöön ajoneuvon omalla rahallaan, sitä ei pitäisi asettaa verotuksessa huonompaan asemaan kuin vastaavaa pelastuslaitoksen ajoneuvoa. Suomen Sopimuspalokuntien Liitto on lausunnossaan nostanut tämän asian varsin selkeästi esille. Tässä pitäisi muistaa yksi asia: sopimuspalokuntien rahat eivät synny tyhjästä. Kun vapaaehtoiset ihmiset hankkivat ja ylläpitävät kalustoa, jotta meidän arki turvataan, he kantavat itse osan siitä kustannuksesta, jonka muuten joutuisi kantamaan hyvinvointialue tai valtio. Siksi lainsäädännön pitäisi helpottaa tätä toimintaa, ei tehdä siitä tarpeettoman kankeaa ja kohtuuttoman kallista palokunnille. Toivonkin, että valiokunnissa kuullaan tästä asiasta myös sopimuspalokuntien ääntä ja tarkastellaan lausuntopalautteessa esitettyjä muutostarpeita. Se vain on niin, että kun maailma muuttuu, arjen on kestettävä, ja sopimuspalokuntien toimintakyvystä ei pidä säästää väärässä paikassa. Meidän pitää huolehtia siitä, että apu tulee jatkossakin kaikkialle Suomeen myös silloin, kun apua tarvitaan nopeasti.
Arvoisa puhemies! Kiitos taas oikein hyvästä keskustelusta, ja kiitos siitä, että saatiin laajasti kannatusta ja tukea myös tälle esitykselle. — Edustaja Hamari esitti hyvän kysymyksen siitä, onko tämä nyt riittävä ja tulevatko kaikki asiat ratkaistua tällä esityksellä. Voisin sanoa näin, että saamme korjattua ehkä pahimmat pullonkaulat pois, millä pääsemme sitten edistämään tutkimusta ja päästään parempaan suuntaan. Mutta tuli tietenkin esityksen valmistelun aikana myös minulle se käsitys, että nämä tutkimuslainsäädäntökokonaisuuteen kohdistuvat muutostarpeet ovat hyvin laaja-alaisia ja itsessään tämä koko lainsäädäntökokonaisuus on melko laaja, ja kaikkia esillä olleita muutostoimia ei siten vielä voitu toteuttaa tässä hallituksen esityksessä. Koska tästä tuntuu olevan myös eduskunnalla aika laaja yhtenäinen suunta ja käsitys, että tätä me haluamme Suomessa edistää, niin uskon vahvasti myös siihen, että tulevalla hallituskaudella pystymme sitten vielä jatkamaan tätä tärkeää työtä. Edustaja Hamari nosti hyvin esille myös sen, minkälainen merkitys tällä tutkimuksella on parhaimmillaan myös meidän kansantalouteen. Ministeri Sanni Grahn-Laasonen aloittikin sosiaali- ja terveysministeriössä naisten terveysstrategian, ja sitä on viety nyt hienosti eteenpäin. Tämän naisten terveysstrategian eteenpäinviemisessä itseäni on pysäyttänyt esimerkiksi yksi luku: jos me panostaisimme naisten terveyteen ja sen tutkimukseen enemmän ja veisimme sitä yhdessä eteenpäin enemmän, niin naisten terveyden tuottopotentiaali Suomessa voisi olla jopa 2,8 miljardia euroa, ja silloin puhutaan jo melko suurista luvuista. Mennään taas askel eteenpäin ja katsotaan, mitä sitten seuraavaksi.
Arvoisa herra puhemies! En nyt toista ensimmäistä puheenvuoroani, mutta koska tämä nimenomaan liittyy terveystieteelliseen tutkimukseen ja lääketieteelliseen tutkimukseen, niin on mielestämme luontevampaa, että tämä aihepiiri käsitellään sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, jossa aikaisemminkin tämä asia on käsitelty. Ei sitä nytkään täällä esimerkiksi ollut tiedeministeri esittelemässä, vaan nimenomaan sosiaaliturvaministeri. Siellä STM:ssä pitkälti on osasto, jossa on näitä asioita käytännössä valmisteltu, ja kyllä tämä luontevammin sinne kuuluu. — Mutta eipä tästä nyt kannata varmaan pidempään tässä salissa väitellä. Kiitoksia.
Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä ytimenä on kysymys siitä, millä ehdoilla tiedettä saa tehdä Suomessa, millä edellytyksillä tutkija pääsee toteuttamaan tutkimustaan, miten tutkimuseettinen ennakkoarviointi järjestetään ja miten tutkimusaineistoja voidaan hyödyntää. Esitys koskettaa myös laajemmin tiedepolitiikkaa, tutkimusetiikan koulutusta, tutkimusinfrastruktuurin käyttöä ja Suomen kilpailukykyä tutkimusympäristönä. Tämä kokonaisuus kuuluu mielestäni luontevasti sivistysvaliokunnan asiantuntemuksen piiriin. Olisi siis loogista, että esitys lähetetään sivistysvaliokuntaan mietinnön laatimista varten ja lausunnolle sosiaali- ja terveysvaliokuntaan. Tämä ei tarkoita, etteikö StV:n asiantuntemus asian käsittelyn osalta olisi esityksen suhteen tarvittavaa. Toivon kuitenkin sivistysvaliokunnan jäsenenä, että myös SiV kuulee laajasti asiantuntijoita tästä kyseisestä rajapinnasta. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Ihan alkuun: kannatan tätä edustaja Lindénin tekemää ehdotusta siitä, että tämän esityksen käsittelisi sosiaali- ja terveysvaliokunta, jolle sivistysvaliokunta antaisi lausunnon. Mutta nyt sitten haluan kiittää ministeriä tästä lakiesityksestä. Tämä on erittäin tärkeä ja sujuvoittaa tutkimuksen tekemistä. Mehän tiedämme, että yhden kliinisen lääketutkimuksen arvo Suomessa on noin 10 miljoonaa euroa, josta siis potilaan suoraan saama hyöty hoidoissa ja tutkimuksissa on 1,2 miljoonaa. Elikkä puhutaan tosi isoista summista, ja siksi meidän pitää tehdä kaikkemme, että me pystytään helpottamaan sitä, että me saadaan lisää kliinisiä tutkimuksia Suomeen. Ja kun niiden määrä on dramaattisesti nyt laskenut, niin varmasti kaikki jaamme tämän, että niitä ehdottomasti tarvitsemme Suomeen lisää ja tutkimuksen edellytyksiä täytyy parantaa. Siksi on hyvä, että tämä lakiesitys nyt on täällä. Suomella on poikkeuksellisen hyvät edellytykset olla terveystutkimuksen kärkimaa. Meillä on laadukkaat rekisterit ja biopankit, vahvaa tutkimusosaamista sekä kansalaisten korkea luottamus terveydenhuoltoon — tai ainakin oli, ehkä se on nyt tällä kaudella vähän laskenut, mutta lähtökohtaisesti kuitenkin — ja tutkimukseen luotetaan. Näitä vahvuuksia meidän pitää edelleenkin pyrkiä vahvistamaan. Tutkimus on oleellinen osa terveydenhoitoa. Ilman tutkimusta meillä ei ole uusia hoitoja, ei lääkkeitä, diagnostiikkaa tai myöskään vaikuttavampia palveluita. Samalla on kyse myös Suomen kilpailukyvystä. Itse asiassa tässä yhteydessä mainitsen, että talousvaliokunta vieraili juuri Turussa. Vierailimme siellä muun muassa erilaisissa yrityksissä, jotka tekevät tutkimusta ja kehittävät terveydenhuoltoa, ja kyllä myöskin sieltä viestit olivat sellaisia, että näitä edellytyksiä pitää parantaa tällä alalla. Suomen pitäisi nähdä näissä kasvunäkymissä ehkä enemmän vielä sosiaali- ja terveysala ja siihen liittyvät tutkimus, kehitys ja innovaatiot, myös kasvun lähteenä, ei pelkästään menoeränä, vaan nimenomaan sieltä voidaan myös sitä kasvua saada. Sieltä voi nousta niitä yrityksiä, ja meillä voi olla myöskin vientimahdollisuuksia terveysdataan liittyen ja biopankkeihin liittyen, joten kaikessa mahdollisessa, mitä voimme tehdä, totta kai pitää tutkimuksen edellytyksiä parantaa. Siksi olisinkin halunnut vielä tähän loppuun kysyä ministeriltä: ajatteletteko, että tällä esityksellä ratkaistaan riittävästi ne käytännön ongelmat, jotka tällä hetkellä vaikeuttavat lääketieteellistä ja terveystieteellistä tutkimusta Suomessa? Aika paljon on kuulunut myös sitä, että edelleen se rakenne on aika monimutkainen. Siellä on sellaisia esteitä, mitä me varmasti voisimme vielä miettiä jatkossa. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Kuten huomasimme, tämän lain esitteli sosiaaliturvaministeri, jolle lääkeasiat siellä STM:n työnjaossa kuuluvat. Minusta ensimmäinen havainto tässä nyt on se, että tämän pitäisi tulla sosiaali- ja terveysvaliokuntaan mietinnölle, ja sivistysvaliokunta antaisi lausunnon. Teen tällaisen ehdotuksen, joka ymmärtääkseni poikkeaa siitä, mitä puhemiesneuvoston kerrottiin tästä asiasta linjanneen. Muistan, kun tämä sama lainsäädäntökokonaisuus oli edellisen kerran nimenomaan sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyssä. Perehdyimme siihen hyvin huolellisesti. Olen monta kertaa eri sidosryhmille kertonut sen, että viisi lakia muodostaa eräänlaisen kokonaisuuden. Tässä itse asiassa nyt luetellaan esityksen ensimmäisellä sivulla yhteenvedossa kuusi lakia, joka on varmaan vielä oikeampi määritelmä. Elikkä meillä on erillinen laki lääketieteellisestä tutkimuksesta, sitten meillä on laki kliinisestä lääketutkimuksesta, sitten meillä on biopankkilaki ja sitten tämä toisiolaki. Sitten täällä on vielä tämä ihmisten elimien, kudosten ja solujen lääketieteellisestä käytöstä annettu laki. Nämä kaikki ovat sellainen kokonaisuus, jonka kokonaishallinta on erittäin vaativa asia. Silloin kun ne ovat olleet täällä yleensä jonkin muutoksen takia, niin se hallituksen esitys on ollut parisataasivuinen ja jopa laajempi. Nytkin se on sitä luokkaa. Nämä ovat erittäin monimutkaisia, vaativia asioita. On tärkeää, että me ajantasaistamme tätä lainsäädäntöä. Meillä on Suomessa todellista potentiaalia, aivan niin kuin tässä edeltävä puhuja sanoi, ja jossain määrin me olemme luoneet liian paljon esteitä ja byrokratiaa sisältävän mallin. Tutkijat ovat siitä olleet huolissaan. Eräitä asioita saatiin jo muutama vuosi sitten korjattua, mutta on hyvä, että korjataan edelleen, jotta tämä olisi joustavaa mutta samalla myös sitten tätä tietosuojaa kunnioittavaa, kun on ihmisten kaikista arkaluontoisimmista asioista kysymys. Lopuksi palaan siihen, mitä aluksi sanoin, eli tämä pitäisi lähettää sosiaali- ja terveysvaliokuntaan mietinnölle. Tämä on melko puhtaasti tällainen lääketieteellinen lainsäädäntö. Toki tähän liittyy lääketieteellinen tutkimus, mutta kun se lääketieteellinen tutkimuskin tapahtuu käytännössä siellä yliopistosairaaloissa ja muissa lääketieteellisissä yhteisöissä, niin esimerkiksi nämä eettiset toimikunnat ovat nimenomaan tällä hetkellä hyvinvointialueilla ja aiemmin sairaanhoitopiireissä olevia elimiä. Ja sitten SiV antaisi lausunnon tästä. — Kiitoksia.
Arvoisa puhemies! Kiitos ministerille esityksen eduskuntaan tuomisesta. Pidän tämän esityksen tavoitetta erittäin tärkeänä. Suomella on poikkeuksellisen hyvät edellytykset korkeatasoiselle lääketieteelliselle tutkimukselle. Meillä on osaamista, on laadukkaat terveys- ja rekisteriaineistot sekä biopankit. Liian usein tutkimuksen tekemistä ovat kuitenkin vaikeuttaneet pirstaleiden sääntely, päällekkäiset menettelyt ja epäselvät tulkinnat. Tällä esityksellä näitä esteitä puretaan. Erityisen tärkeänä pidän biopankkien mahdollisuuksien parempaa hyödyntämistä, tutkimusaineistojen saatavuuden selvittämisen helpottamista sekä eettisten arviointimenettelyjen selkeyttämistä. Tutkittavien oikeuksista, tietosuojasta ja tutkimuksen eettisyydestä ei tietenkään tingitä, mutta vahva tutkimusetiikka ja sujuva tutkimusympäristö eivät ole toisiensa vastakohta. Suomen kannattaa tavoitella paikkaa maana, jossa lääketieteellinen tutkimus on sekä korkeatasoista että turvallista ja sujuvaa tehdä. Se tuo meille tutkimusta ja investointeja, mutta ennen kaikkea uusia hoitoja, parempaa diagnostiikkaa ja terveyshyötyä suomalaisille. Tämä esitys vie meitä oikeaan suuntaan. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Lääketieteellinen tutkimus on monessa mielessä meille tärkeä suuri mahdollisuus. Kun Suomessa kannattaa tehdä lääketieteellistä tutkimusta, saamme Suomeen myös ensimmäisenä uusia lääkkeitä ja lääketeollisuuden työpaikkoja. Tämä palvelee kansanterveyttä, tämä palvelee kansantaloutta. Sen vuoksi hallitus on käytettävissään olevin keinoin pyrkinyt varmistamaan, että Suomessa tutkimusinfra on kunnossa. Keskeinen elementti toimintaympäristön kannalta on lainsäädäntö. Jo aiemmin olemme korjanneet niin kutsutun toisiolain, nyt me selkiytämme tutkimuslainsäädäntöä muutoin. Samalla uudistuksessa varmistetaan kansalaisten yksityisyyden suojan ja oikeuksien kunnioittaminen sekä sosiaali- ja terveystietojen tietoturvallinen käsittely. Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kuutta eri sosiaali- ja terveysalan tutkimustoimintaa koskevaa lakia. Esityksen piiriin kuuluvat laki lääketieteellisestä tutkimuksesta, laki kliinisestä lääketutkimuksesta, laki lääkinnällisistä laitteista, biopankkilaki, laki ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä sekä laki sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä, eli niin sanottu toisiolaki. Esityksen tavoitteena on edistää Suomessa tehtävää tutkimusta ja mahdollisuutta hyödyntää suomalaisia sosiaali- ja terveydenhuollon rekisteritietoaineistoja, jotka ovat globaalissa mittakaavassa ainutlaatuisia. Tarve tutkimuslainsäädännön selkiyttämiselle on noussut esiin käytännön tutkimustyössä. Myös eduskunnan valiokunnat ovat aiempien lakihankkeiden käsittelyjen yhteydessä kiinnittäneet huomiota tarpeeseen selkiyttää tutkimustoimintaa koskevaa lainsäädäntökokonaisuutta. Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan useita muutoksia tutkimustoimintaa koskeviin lakeihin. Toisiolakiin ehdotetaan lisättäväksi nimenomaiset oikeusperusteet, joiden nojalla voidaan koostaa tietoa rekisteritietojen soveltuvuudesta erilaisten hankkeiden aineistoiksi. Esityksellä myös mahdollistettaisiin tutkittavien etsiminen kliinisiin tutkimuksiin olemassa olevien potilastietojen perusteella sekä tutkimuksiin soveltuvien henkilöiden kontaktointi nykyistä kohdennetummin ja joustavammin. Näiden toimien tarkoituksena on edistää erityisesti kliinisten lääketutkimusten käynnistämistä Suomessa ja tukea tutkimusten rekrytointitoimenpiteiden suorittamista. Biopankkien tehtäviä täsmennettäisiin siten, että biopankit voisivat palvella nykyistä joustavammin ja laajemmin erityyppisiä lääke- ja terveystieteen alan tutkimuksia. Tähän liittyvä keskeinen ehdotus on mahdollistaa biopankin taholta suoritettavat niin sanotut takaisinkutsut. Jatkossa biopankilla olisi oletuksena oikeus ottaa yhteyttä biopankille suostumuksen antaneisiin henkilöihin ja kysyä heidän halukkuuttaan antaa lisänäytteitä sekä osallistua sellaisiin uusiin tutkimuksiin, jotka edellyttävät henkilön aktiivista osallistumista. Myös tämän muutoksen tarkoituksena on edistää lääke- ja terveystieteen alan tutkimusten käynnistämistä Suomessa. Biopankkien kautta toteutettavilla tutkimusten rekrytointitoimenpiteillä on mahdollista houkutella erityisesti kansainvälisiä monikeskustutkimuksia Suomeen, ja edistää siten terveysalan kasvua. Esityksellä myös täsmennettäisiin ihmisperäisiä näytteitä sekä kuolleita henkilöitä koskevaa tutkimussääntelyä tietyiltä osin. Mahdollisuutta käyttää kuolleen ihmisen ruumista lääketieteellisissä tutkimuksissa joustavoitettaisiin poistamalla vaatimus, jonka mukaan tutkimustoiminnan on tapahduttava ruumiinavauksen yhteydessä. Tämän muutoksen tarkoituksena on sujuvoittaa erityisesti elinsiirtoihin liittyvää tutkimusta, jossa on nykylainsäädännön vaatimusten vuoksi ilmennyt esteitä. Harvinaissairauksia koskevien tutkimusten toteuttamista sujuvoitettaisiin rajaamalla tutkittavan suostumukseen perustuvat harvinaissairauksien tutkimukset pois toisiolain soveltamisalasta. Sääntelyyn, joka koskee hätätilanteissa suoritettavia tutkimuksia, tehtäisiin täsmennyksiä, joiden tarkoituksena on selkiyttää nykytilanteeseen liittyviä tulkintaepäselvyyksiä. Lisäksi esityksellä selkiytetään lääketieteellisten tutkimuseettisten toimikuntien lausuntomenettelyjä sekä yhdenmukaistetaan toimikuntien antamiin lausuntoihin sovellettavia muutoksenhakumenettelyjä. Arvoisa puhemies! Esityksen valmistelun tukena on toiminut laaja työryhmä, jossa oli mukana edustajia muun muassa yliopistoista, hyvinvointialueilta ja viranomaisista. Muutosehdotukset on valmisteltu tiiviissä yhteistyössä työryhmän kanssa ja kentän tarpeita kuunnellen. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan vaiheistetusti vuosien 2027 ja 2028 alussa. Lakiehdotuksiin sisältyvät henkilötietojen käsittelyä koskevat säännökset sekä tietyt valtakunnallisen lääketieteellisen tutkimuseettisen toimikunnan toimintaa sujuvoittavat muutokset tulisivat voimaan tammikuussa 2027. Ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä annetun lain ja biopankkilain muutokset sekä muut lääketieteellisiä tutkimuseettisiä toimikuntia koskevat muutokset tulisivat voimaan tammikuussa 2028. — Kiitos.
Arvoisa puhemies ja arvoisat ministerit! Terveydenhuollon tiedonkulun parantaminen on erittäin tärkeä asia, ja siinä meillä on kyllä todella vielä tekemistä. Tässä esityksessä tavoitteena on lisätä ilmoitusten määrää, parantaa tiedonkulkua ja sitä kautta parantaa työolosuhteita, ja tämä tavoite on erittäin kannatettava. Työperäisten sairauksien seurannan tarkoitus ei ole kerätä kuitenkaan tietoa tiedon vuoksi, vaan tarkoitus on tunnistaa haitallisia työolosuhteita ajoissa, ehkäistä sairastumista ja ylläpitää ihmisten työkykyä. Katson näin fysioterapeuttisesta näkökulmasta myös, että tietysti halvemmaksi tulee aina ennaltaehkäistä niitä sairauksia kuin sitten hoitaa niitä, joten siksi toivon, että kun tässä on paljon ollut hyviä puheenvuoroja siitä, puhutaanko nyt vain ammattitaudeista ja mikä se ilmoitusvelvollisuus on, niin siitä käydään sitten valiokunnassa vielä hyvä keskustelu. Oikeastaan toivon, että juuri näihin kolmeen asiaan — että se ilmoittaminen tehtäisiin lääkärille mahdollisimman helpoksi, sekin on jo tullut tässä keskustelussa esille, ja sitten nämä perustellut ammattitautiepäilyt eivät jää järjestelmän ulkopuolelle, ja myös muista työperäisistä sairauksista saadaan jatkossa riittävästi tietoa — siellä valiokunnassa kiinnitetään huomiota. Olisin ministeriltä vielä kysynyt: osaatteko kertoa jotakin näistä tietojärjestelmistä, mitä kautta nämä tiedot siirtyvät tai miten ne on integroitu vaikka nykyisiin järjestelmiin ja millä tavalla se on hoidettu, ettei tästä aiheudu lisätaakkaa myöskään lääkäreille? — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kiitos ministerille tämän lain esittelystä. — Voinenkin todeta, että otan ihan tervetulleeksi tämän esityksen omalta työkokemuspohjaltanikin. Olen 13 vuotta ollut teollisuudessa työsuojeluvaltuutettuna ja valitettavasti nähnyt ja joutunut olemaan mukanakin työperäisten sairauksien ja työtapaturmien ja muiden vastaavien selvittelyissä, joten on kiva, että täällä edistetään nyt terveellisempiä työolosuhteita. Terveelliset ja turvalliset työolosuhteet ovat lähtökohta kaikkeen työn tekemiseen, ja on hienoa, että niitä lähdetään parantamaan. Ammattitautien määrä on pitkällä aikavälillä Suomessa vähentynyt, ja se on oikein hyvä homma, mutta yksittäisinä vuosina on kuitenkin nähty poikkeuksellisen paljon piikkejä. Muun muassa covid-aikaan näin kävi. Kehityksen taustalla on parempi työsuojeluajattelu, ja kaikin puolin muutenkin vastuullisuus, joka on tullut työelämään monin paikoin, on tätä asiaa kyllä edistänyt. Vaikka ammattitaudit ovat vähentyneet, niin monet työperäiset sairaudet, kuten tuki- ja liikuntaelinten vaivat sekä mielenterveyden häiriöt, ovat edelleen erittäin yleisiä, ja ne eivät kuitenkaan useimmiten täytä ammattitaudin tiukkaa määritelmää, koska työn ei voida osoittaa olevan niiden pääasiallinen syy. Hallituksen esitys on monilta osin kannatettava, ja varsinkin sen tavoite tosiaan sääntelyn kehittämisessä vastaamaan terveydenhuollon tietojärjestelmien kehitystä on todellakin kannatettava. Siirtyminen digitaaliseen ilmoitusmenettelyyn helpottaa myös kokonaisprosessia siinä, kunhan ilmoitusjärjestelmät ovat toimivat eivätkä ne lisää lääkärien hallinnollista taakkaa. On tosiaan tärkeätä, että pystytään välttämään sitä tarpeetonta päällekkäistä kirjaamista, niin että saadaan silloin suorittavaan työhön enemmän sitä aikaa. Mutta kyllä jonkin verran minuakin huolettaa tämän lain ilmoitusvelvollisuuden rajaaminen vain ammattitauteihin. Ilmoitusvelvollisuus ammattitautien kohdalla on siis kannatettava, mutta kyllä pieni huoli on siitä, että tämä saattaa johtaa muiden työperäisten sairauksien ilmoittamisen vähenemiseen, ja toivottavasti näin ei kävisi. Tässä ehkä ottaisin vielä puheenvuoron lopuksi esille nämä psykososiaaliset kuormitustekijät ja psykososiaalisesta kuormituksesta johtuvat työperäiset sairaudet: ne ovat lisääntyneet tosi paljon, ja niiden tutkiminen on haasteellista, ja myöskin niiden diagnosointi ja raportointi tulisi saada sillä tavalla selkeämmäksi ja paremmaksi, jotta myös selvästi niitä tunnistettaisiin työelämässä paremmin ja sitä myöten saataisiin terveellisemmät ja turvallisemmat työolot meille kaikille. Työpaikkaselvityksien merkityksen ottaisin vielä tässä esille, eli kyllä ne tulevat tässä korostumaan, että työpaikkaselvityksiin panostettaisiin entistä enemmän ja työterveyslääkäreiden ammattitaidosta pidettäisiin huolta. — Nyt näyttää puheenvuoroaika loppuvan. Tässä olisi vielä asiaa, mutta kiitos.
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Esityksessä ehdotetaan esimerkiksi muutettavaksi työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annettua lakia. Muutettavaksi ehdotettu sääntely koskee lääkärin velvollisuutta ilmoittaa työsuojeluviranomaiselle ammattitaudista tai muusta työperäisestä sairaudesta. Työolosuhteiden parantamisen vuoksi lääkärillä olisi silti edelleen oikeus ilmoittaa muistakin työperäisistä sairauksista. Ilmoitus välitettäisiin työsuojeluviranomaisille pääsääntöisesti terveydenhuollon valtakunnallisten tietojärjestelmäpalvelujen avulla. Esityksen tavoite on kannatettava. On järkevää päivittää lääkärin ilmoitusvelvollisuutta vastaamaan nykyisiä tietojärjestelmiä ja samalla vahvistaa työperäisten sairauksien tunnistamista ja työolosuhteitten parantamista. Arvoisa herra puhemies! Itse teollisuudessa yli 20 vuotta töitä tehneenä olen nähnyt sen haasteen, mikä liittyy varsinkin teollisuuden alan työympäristöön ja työsuojeluun. Siellä on monenlaisia vaaratekijöitä, kemikaaleja ja muita tämmöisiä häiriöitä, jotka voivat sitten edesauttaa jopa tiettyjen ammattisairauksien syntymistä. Olen nähnyt sen, että aika haastavaa on monesti sen prosessin etenemisen kannalta tunnistaa sekä tehdä toimenpiteitä, jotta sen työntekijän, joka mahdollisesti on altistunut joillekin tietyille vaaroille niin, että ammattitautia voidaan epäillä, asia saadaan vietyä hienosti loppuun asti sen työntekijän kannalta ja toki myös sitten turvaamaan muita työntekijöitä siltä, että näitä vastaavia sairastumisia ammattitautiin ei sitten tulisi. Elikkä siltä osin tämä esitys on kyllä kannatettava, ja toivotaan, että tämä tuo sitten hyviä tuloksia tulevaisuudessa.
Arvoisa puhemies! Kiitos ministerille lakiesityksen esittelystä. Työperäinen sairaus kertoo usein siitä, että työpaikalla on jotain, johon pitää puuttua. Siksi tiedon kulkeminen lääkäriltä työsuojeluviranomaiselle on tärkeää. Sen avulla voidaan tunnistaa työpaikan ongelmia ja ehkäistä uusien sairauksien syntymistä. Hallituksen esityksen tavoite ilmoitusmenettelyn digitalisoimisesta ja tiedonkulun parantamisesta on kannatettava. Kun ilmoittaminen tehdään helpoksi ja tieto kulkee nopeasti, voidaan myös työsuojelun resursseja käyttää tehokkaammin. Esityksessä on kuitenkin yksi merkittävä riski. Jatkossa lääkärin ilmoitusvelvollisuus koskisi vain ammattitauteja. Muista työperäisistä sairauksista lääkärillä olisi oikeus ilmoittaa, mutta ei velvollisuutta. Tämä voi johtaa siihen, että juuri varhaiset merkit työpaikan ongelmista jäävät ilmoittamatta. Esimerkiksi psykososiaalinen kuormitus, sisäilmaongelmat ja muut työympäristön riskit voivat näkyä työntekijän terveydessä jo ennen kuin kyse on varsinaisesta ammattitaudista. Tämä on erityisen tärkeää muuttuvassa työelämässä. Myös tekoälyn lisääntyminen muuttaa työn tekemistä ja voi joissain tilanteissa lisätä kognitiivista kuormitusta. Meidän pitää pystyä tunnistamaan myös tällaisia uusia työelämän terveysriskejä. Arvoisa puhemies! SDP pitää tärkeänä, että digitalisaatio etenee, mutta samalla ilmoitusjärjestelmän pitää tuottaa mahdollisimman kattavaa tietoa työelämän ongelmista. Erityisesti perusteltujen ammattitautiepäilyjen ilmoitusvelvollisuuden tulee säilyä, kuten HALI lausunnossaan muistuttaa. Lääkäri voi usein vain epäillä ammattitautia, kun lopullinen ratkaisu tehdään myöhemmin vakuutusjärjestelmässä. Jos ilmoitusvelvollisuus koskee vain jo todettua ammattitautia, tärkeää tietoa voi jäädä viranomaisvalvonnan ulkopuolelle. Lisäksi ilmoittamisen pitää olla lääkärille mahdollisimman helppoa. Terveydenhuollossa tarvitaan enemmän aikaa potilastyöhön, ei lisää turhaa hallinnollista työtä. Tavoitteen pitää olla selvä: tunnistetaan työperäiset terveysriskit ajoissa, puututaan niihin ajoissa ja pidetään suomalainen työelämä turvallisena. Kysynkin ministeriltä: onko hallitus valmis varmistamaan, että perusteltujen ammattitautiepäilyjen ilmoitusvelvollisuus säilyy ja ettei uudistus heikennä työsuojelun mahdollisuuksia tunnistaa työpaikkojen terveysriskejä ajoissa? — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen laeiksi työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain 46 a §:n, työterveyslaitoksen toiminnasta ja rahoituksesta annetun lain sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetun lain 76 §:n muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan uudistusta niin sanottuun työsuojelun valvontalain 46 a §:n sääntelyyn, joka koskee lääkärin velvollisuutta ilmoittaa työsuojeluviranomaiselle ammattitaudeista ja muista työperäisistä sairauksista. Nykyään työsuojeluviranomaisen on toimitettava ilmoitus edelleen Työterveyslaitokselle työperäisten sairauksien rekisteröintiä eli käytännössä tutkimusta ja tilastointia varten. Lääkärin ilmoitus on työtapaturma- ja ammattitautilainsäädäntöön ja ammattitautien viralliseen vahvistamiseen ja korvaamiseen verrattuna erillinen menettelynsä. Ilmoituksen tavoitteena on kehittää työolosuhteita ja siten ennaltaehkäistä ammattitauteja ja muita työperäisiä sairauksia. Työperäisten sairauksien ennaltaehkäisyn kautta voidaan myös hillitä sairauksista eri tahoille aiheutuvia kustannuksia. Ammattitautien ennaltaehkäisy on voimassa olevan EU:n työterveyttä ja -turvallisuutta koskevan strategiakehyksen yksi päätavoitteista. Lääkärin ilmoitus on yksi keinoista, joilla tähän tavoitteeseen voidaan pyrkiä. Lääkärin ja työsuojeluviranomaisen yhteistyöllä ja sitä koskevalla sääntelyllä on myös hyvin pitkä historia. Nykyään ilmoitusten määrä on kuitenkin liian vähäinen. Ilmoitusta koskeva sääntely on vanhaa ja sitä ei välttämättä tunneta. Myös ilmoitusmenettelyn käytännöt voivat olla kankeita. Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaankin, että sääntely lääkärin ilmoitusvelvollisuudesta uudistettaisiin kokonaan. Uudistuksessa huomioitaisiin, että tietosuojalainsäädäntö ja perustuslakivaliokunnan lausuntokäytäntö ovat kehittyneet. Ilmoitusmenettelyssä hyödynnettäisiin puolestaan terveydenhuollon valtakunnallisia tietojärjestelmäpalveluja, joista säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetussa laissa. Hallituksen esityksen mukaan lääkärin ilmoitusvelvollisuus koskisi vain ammattitauteja. Ammattitaudeissa työolosuhteet ovat sairauden pääasiallinen syy. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvien sairauksien joukkoa siis supistettaisiin. Supistuksen syynä olisi ilmoitusvelvollisuuden kriminalisointi. Vain ammattitaudit voidaan rajata tyhjentävästi. Ammattitaudit määritellään työtapaturma- ja ammattitautilainsäädännössä niiden korvattavuuden vuoksi. Muissa työperäisissä sairauksissa työolosuhteet ovat vain sairauden osasyy. Muita työperäisiä sairauksia ei määritellä lainsäädännössä. Silti niistäkin tarvitaan tietoa työpaikkojen työolosuhteiden kehittämiseen. Siksi hallituksen esityksessä ehdotetaan, että lääkärillä olisi oikeus ilmoittaa muista työperäisistä sairauksista työsuojeluviranomaiselle. Lääkärin tulisi kuitenkin ilmoittaa potilaalle etukäteen, että lääkäri aikoo tehdä tämän ilmoituksen. Näin potilas ei yllättyisi, että muustakin työperäisestä sairaudesta kuin ammattitaudista ilmoitetaan. Halutessaan potilaalla olisi tietosuojalainsäädäntöön perustuva oikeus vastustaa henkilötietojensa käsittelyä eli tämän ilmoituksen tekemistä. Esitettävä sääntely lääkärin ilmoituksesta olisi voimassa olevaan sääntelyyn verrattuna selkeämpää sen osalta, keiden potilaiden sairauksia ilmoitetaan ja mitä tietoja ilmoitetaan. Koska kyse on sairaustapausten ilmoittamisesta, ilmoituksiin sisältyisi myös salassa pidettäviä tietoja ja niin sanottuja arkaluonteisia henkilötietoja. Hallituksen esityksessä ehdotetaan myös muutosta Työterveyslaitoksen tietojen saantiin. Esityksen mukaan Työterveyslaitos saisi osan lääkärin aiemmin työsuojeluviranomaiselle ilmoittamista tiedoista suoraan terveydenhuollosta. Kansaneläkelaitos voisi pääsääntöisesti toteuttaa tiedonsaantioikeuden terveydenhuollon palvelunantajien puolesta hyödyntämällä terveydenhuollon valtakunnallisiin tietojärjestelmäpalveluihin tallennettuja tietoja. Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen tavoitteena on, että lääkärin ilmoitusta koskeva sääntely vastaisi terveydenhuollon valtakunnallisia tietojärjestelmäpalveluja koskevan sääntelyn kehitystä. Tavoitteena on myös ilmoitusten määrän lisääminen ja siten työolosuhteiden parantaminen. Esityksellä ei olisi merkittäviä vaikutuksia eikä se vaikuttaisi valtion talousarvioon. Esityksen takia olisi tehtävä joitakin muutoksia eri toimijoiden tietojärjestelmiin, mutta muutoskustannusten arvioidaan olevan maltillisia. Työolosuhteita parantamalla ja sairauksia ennaltaehkäisemällä voidaan hillitä sairauksista eri tahoille aiheutuvia kustannuksia. Kaiken kaikkiaan esitys vaikuttaisi myönteisesti työvoiman suojeluun. Ehdotettava sääntely olisi myös lääkärin aseman ja potilaan henkilötietojen käsittelyn kannalta aiempaa selkeämpää. Esityksellä ei ole suoraa yhteyttä pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmaan. Esitys kuitenkin tukee hallitusohjelman tavoitteita terveydenhuollon tiedonkulun sujuvoittamisesta ja työturvallisuuden edistämisestä. Esitys on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä kolmikantaisesti, ja valmistelu päättyi yksimielisesti. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan tietojärjestelmäsyistä vasta 7.1.2030 ilman erillisiä siirtymäaikoja.
Arvoisa puhemies! Tässä muutaman edustajan puheenvuoroissa tuli hyvin esille se, että suurin syy Suomessa palkkaeroille ovat meidän segregoituneet työmarkkinat. Tämä esitys ei valitettavasti siihen puutu, mutta se antaa meille kyllä sellaisen ikään kuin jatkotyöskentelyn mahdollisuuden ja myös tarpeen. Meidän pitää pystyä tarttumaan paremmin työmarkkinoiden segregaatioon, jotta pystymme aidosti myös vielä paremmin puuttumaan siihen, että meillä on Suomessa todellakin palkkaero noin 16 senttiä miesten ja naisten euron välillä. Tässä tuli muutaman kerran kysymystä siitä, täyttääkö tämä lainsäädäntö sen minimitäytäntöönpanon. No, lakihan on tietenkin ollut oikeuskanslerin ennakkotarkastuksessa ja myöskin muutosten jälkeen laintarkastuksessa. Me olemme myös saaneet arviointineuvostolta tästä arvosanaksi 4/5, ja tietenkin myös oikeuskansleri on tarkistanut sen, että tämä täyttää vaaditut säädökset. Näin ollen pitäisi olla meille kaikille hyvinkin selvää, että me olemme tämän täytäntöön panneet niin kuin se kuuluu panna. Tässä tuli puhetta myös tästä aikataulusta. Tiedän, että olemme tässä myöhässä. Ajattelen kuitenkin niin, että kaikista arvokkainta on se, että me olemme tämän lain hyvin valmistelleet. Niin kuin sanoin, arviointineuvosto antoi meille tästä lainvalmistelusta erittäin hyvät arvosanat, 4/5, ja minusta se on myös erittäin tärkeätä, koska välillä on myös kuullut moitteita siitä, että lainvalmistelu ei ole aina ollut opposition mielestä tarpeeksi hyvää. No, miksi vasta nytten ja miksi tämän minimin mukaan, niin kuten ehkä tiedätte, hyvä oppositio, tämä on aika monimutkaista sääntelyä. Te yrititte sitä myös itse viime hallituskaudella. Teillä oli varsin kunnianhimoiset kirjaukset siitä, ja ne olivat minusta erittäin hyvät. Olisin todella toivonut, että olisitte pystyneet ne viemään maaliin. Ihmettelenkin sitä, minkä takia sitten marraskuussa 22 ilmoititte, että esitystä ei tulla eduskunnalle antamaan. Tämä varmasti myös kertoo teille siitä, miten hankalasta kokonaisuudesta tässä on kyse. Mutta nyt olemme vihdoin ja viimein saamassa tätä eteenpäin ja olemme yksi tätä nopeimmin eteenpäin vievistä maista koko Euroopan unionissa. Toivon todella, että esimerkiksi Pohjoismaat voisivat tässä Suomesta ottaa mallia tulevaisuudessa. No, mitä tulee sitten näihin muutamiin kysymyksiin esimerkiksi tästä samanarvoisen työn määritelmästä, niin meillä tulee tasa-arvolakiin uusi 3 a §. Se on muutettu lausuntovaiheen jälkeen, ja myös lausuntopalaute on pyritty tässä asiassa ottamaan huomioon. Samanarvoinen työ ei ole täysin uutta meidän kansallisessa lainsäädännössä. Meillä on voimassa olevassa tasa-arvolaissa samanarvoisen työn maininta, sen lain 6 b §:ssä ja 8 §:ssä, ja sitä on käsitelty myös hallituksen esityksessä 19/2014. Lisäksi meillä on erilaisia järjestelmiä, millä tätä samanarvoisen työn määritelmää voidaan niin työehtosopimuksista tulkita kuin myöskin voimme tulkita sitä sosiaali- ja terveysministeriön tekemästä uudesta ohjeistuksesta. Tämä on varsin hyvin tässä otettu kyllä huomioon. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tämä on tärkeä asia, mistä keskustelemme, elikkä turve uusiutuvaksi ‑kansalaisaloitteesta. Tuossa aikaisemmin sanoin jo siitä, että meidän pitäisi ehkä ajatella tätä asiaa sillä tavalla, että mehän pyrimme saamaan rahaa maahan sillä lailla, että me yritämme saada vientiä aikaan, ja tätä vientiä ehkä voisimme myös korvata sillä tavalla, että yrittäisimme estää tuontia. Energian osalta voisimme jättää ostamatta yhden rekkakuorman öljyä, joka nykypäivän hinnoilla — rekkaan sopii noin 56 000 litraa öljyä — on karkeasti lähes 100 000 euroa. En tiedä tämän päivän tarkkaa hintaa, mutta oletan, että se nyt on vähintään 80 000 euroa. Tämä yksi öljyrekka voidaan korvata kahdella nykyaikaisella täysperävaunulla hyvälaatuista palaturvetta. Tämä palaturverekka maksaa noin 6 000 euroa ja kaksi rekkaa tietenkin 12 000 euroa, elikkä tämä on paljon halvempaa. Tämä on käsittämätöntä, että me paasataan rahaa ulkomaille. Ei tästä kukaan vihreä mitään hyödy. Laivoihin menee polttoainetta, ne syövät sitä. [Hannu Hoskosen välihuuto] — Sitten edustaja Hoskonen tuossa äskeisessä ansiokkaassa puheenvuorossaan sanoi sen, että turve on puhtaampaa kuin puun poltto. [Hannu Hoskonen: Kyllä!] Minä itse vähän ajattelin, että nyt Hoskonen puhuu omiansa, mutta Hoskonen ei puhunut omiansa. Elikkä itse palamistapahtumassa turve on hiukan puuta puhtaampaa, [Hannu Hoskonen: Se on fakta!] mutta jos otetaan huomioon se korjuuketju ja siinä kulunut polttoaine, niin turve on paljon puhtaampaa. Vaikka nyt tässä aloitteessa puhutaan energiaturpeesta, niin täällä on nostettu ansiokkaasti esille nämä muutkin kuin energiakäytön turve, elikkä kuivike- ja kasvuturve. Hallitusohjelmassa on liitteenä Huoltovarmuuskeskuksen muistio, ja siinä kerrotaan se, että nämä ovat kaikki alisteisia toisilleen, elikkä kuivike- ja kasvuturve ovat alisteisia energiaturpeen tuotannolle. Sen takia meidän kannattaa puhua kokonaisuudesta. Kun nyt on siedettävämpää puhua kuivike- ja kasvuturpeesta ja niiden tarpeellisuudesta, niin on hyvä kuitenkin huomata, että niiden tuotantokustannukset ovat alisteisia sille energiaturpeelle. Minä otan tästä yhden mielipidekirjoituksen ja luen siitä pienen palan: ”Ruokaturva koostuu ruoan saatavuudesta, ihmisen kyvystä hankkia ruokaa, ruoan käytettävyydestä ja turvallisuudesta sekä ruoan tarjonnan vakaudesta”, kirjoittaa Marttaliitto. Yksi kotimaisen ja myös eurooppalaisen ruokaturvan turvaaja on turve. Kasvuturve tai kasvualusta on elinehto kustannustehokkaalle kasvihuonetuotannolle. Vaihtoehtoisia raaka-aineita on heikosti saatavilla. [Puhelin värisee ja puhuja pitää tauon — Tuomas Kettunen: Maakunnasta soitetaan!] Puukuitua ei ole tarjolla oikeaan hintaan, kookoskuidun maahantuonti on kallista, ja muut vaihtoehdot eivät Euroopassa riitä vastaamaan kasvavan puutarhaviljelyn kysyntään. Ministeriön virkamiehiltä on tullut selvä viesti, että ihan turha on edes etsiä mitään parempaa tai korvaavaa tuotetta. Tämä on ihan käsittämätöntä, että sitä on etsitty. Suomesta viedään jo nyt Eurooppaan itse asiassa kymmeniä laivakuormia kasvuturvetta ja kasvualustoja. Minun pitää rehellisesti sanoa, että viimeisen vuoden aikana on viety satoja kuormia, kun muualla Euroopassa ovat olleet kelit tai muut semmoiset. Viime vuonna on viety satoja kuormia ruoan, vihannesten ja muun muassa kukkienkin tuotantoon turvetta. Suomalaiselle turvetuotannolle nähdään mahdollisuuksia tulla jopa kriittisen tärkeäksi kasvuturpeen toimittajaksi Euroopassa. Antibioottiresistenssi tarkoittaa sitä, että bakteeri kykenee vastustamaan antibioottia. Maailmalla vuosittain jopa 4,7 miljoonaa kuolemaa liittyy bakteeriperäiseen antibioottiresistenssiin, mikä tekee siitä yhden suurimmista maailmanlaajuisista terveysuhista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL sekä Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea huomauttavat, että maailmanlaajuisesti jo yksi kuudesta bakteeri-infektiosta on vastustuskykyinen tavanomaisille antibiooteille, mikä tekee hoidosta tehottomampaa ja lisää komplikaatioiden riskiä. Ongelman torjumiseksi on kuitenkin keinoja, ja — monille ehkä hieman yllättäen — turve on yksi niistä. Kuiviketurpeen happamuus parantaa hygieenisyyttä ruoantuotannossa, ja sillä on antibakteeriset ominaisuudet. — Nyt aikani tulee täyteen. Sen verran haluan vielä muistuttaa vihreitä — minkä Oras Tynkkynen tuossa unohti vallan — että kun he moittivat tätä turvetta, niin turvesuolta lähtevä vesi on yleensä puhtaampaa kuin se oja, minne se laskee. Toinen tärkeä asia, mikä vihreiden tulisi huomata, on se, että te usein puhutte siitä, että Suomessa hakataan paljon metsiä ja puuta. Minä olen itsekin vähän huolissani siitä, ja se johtuu siitä, että ei polteta turvetta. Jos turvetta käytettäisiin, niin puuhun verrattuna se pinta-ala on varmaan yksi kahdeskymmenesosa tai yksi kolmaskymmenesosa siitä, mitä puuta käytettäessä energiaksi vaaditaan. — Kiitoksia.
Arvoisa herra puhemies! Ennen kuin menen itse tuohon asiaan, niin puhutaanpa hiukan ensin vaalipolitiikkaa, joka täällä jo aloiteltiin. Kun täällä jo hiukan muisteltiin menneitä ja kaiveltiin nykyistäkin hallituskautta, niin nostetaanpa muutama asia esiin tähän alkuun. Edellisellä vaalikaudella turpeen käyttöä lähdettiin voimakkaasti vähentämään osana ilmastopolitiikkaa. Kotimaakuntani Keski-Suomi oli kolmanneksi suurin turvetuotannon maakunta Suomessa silloin, kun keskustapuolue toimi Marinin hallituksessa ja käytti maaseudun hyväksi myös maa- ja metsätalousministeriön päätösvaltaa. Silloin viherpesulla pestiin keskustapuolueen kumpparit pois savesta ja paljastuivat puolueen vasemmistonpunaiset kumisaappaat, mikä näkyi käytännössä vuosien 20—21 aikana siten, että turvetuotanto ja turpeen käyttö energialähteenä vähenivät liki 30 prosenttia. [Tuomas Kettunen: Tässä on se yhteistyö!] Tämä vaikutus näkyi rajusti myös Keski-Suomen elinkeinoelämässä. Tuolloin vuonna 21 Keski-Suomessa oli yli 5 300 hehtaaria turvesoita, ja alan arvioitiin työllistäneen silloin maakunnassa suoraan yli 300 henkilöä. Välilliset vaikutukset ulottuivat myös koneurakoitsijoihin, kuljetusyrittäjiin sekä huolto- ja korjauspalveluihin. Kun tuotanto ajettiin alas, vaikutukset näkyivät koko alueen elinvoimassa. Ne työpaikat ovat nyt kadonneet, ja turvepellot ovat vihreässä, keskustapuolueen käärimässä paketissa. Nyt kun näitä syytöksiä on puolin sun toisin heitelty, niin olisikohan nyt vihdoinkin aika seuraavissa hallitusneuvotteluissa sen tyhjän paperin sijaan jättää yhteistyössä perussuomalaisten kanssa sellaista ohjelmaa, joka veisi tätä asiaa eteenpäin ja edistäisi myöskin maakuntien ja maaseutujen tulevaisuutta? Arvoisa puhemies! Mitä tarkoittaa suomalaisessa kodissa sana ”turvallisuuspolitiikka” ihan käytännössä? Vastaus on, että katso Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa, joka on osoittanut, kuinka nopeasti energian saatavuudesta tulee kansallisen turvallisuuden kysymys. Olemme nähneet, miten energiaan kohdistuvat iskut jättävät kaupunkien kerrostalot, koulut ja sairaalat ilman lämpöä ja sähköä keskellä talvea. Tilalle on tarjolla kylmää aamupuuroa lapsille ja pikakahvia nuotiolla. Venäjän naapurina me emme voi Suomessa rakentaa energiapolitiikkaamme pelkästään normaalien olosuhteiden varaan. Meidän on varauduttava myös kriiseihin, toimitusketjujen häiriöihin, kyberhyökkäyksiin ja mahdollisiin hybridivaikuttamisen muotoihin. Siksi kotimainen turve tulee säilyttää kaikin keinoin energiatuotannon keinovalikoimassa huoltovarmuuden vuoksi. Turve on kotimainen polttoaine. Sen saatavuus ei riipu ulkomaisista toimittajista tai merikuljetuksista. Se on energiaa, joka on omissa käsissämme. Suomessa vahvuutemme on myös energian hajautettu rakenne. Maassamme toimii noin 1 200 kaukolämpölaitosta, ja tämä tarkoittaa, että energiantuotanto ei ole muutaman yksittäisen kohteen varassa. Hajautettu järjestelmä kestää häiriöitä huomattavasti paremmin kuin keskitetty malli. Juuri tällaiseen järjestelmään paikallisesti tuotettu turve soveltuisi erittäin hyvin. Turpeesta keskusteltaessa unohtuu usein yksi tärkeä asia: sitä ei voi käynnistää uudestaan nappia painamalla. Kun tuotantoalueet suljetaan, kalusto romutetaan tai myydään ja osaava työvoima siirtyy muille aloille, menetämme samalla huoltovarmuuden kannalta kriittisen osaamisen. Siksi nykyisten tuotanto- ja toimitusketjujen säilyttäminen on huoltovarmuuden näkökulmasta välttämätöntä. Arvoisa puhemies! Turvekysymyksessä ei ole kyse vain energiasta. Kyse on myös työpaikoista, alueellisesta elinvoimasta, ruokaturvasta ja kansallisesta turvallisuudesta. Muuttunut turvallisuusympäristö on osoittanut, ettei kaikkea voi rakentaa tuonnin tai yhden energiamuodon varaan. Tarvitsemme hajautetun, hyökkäyksen ja sabotaasin kestävän, monipuolisen ja kotimaisiin voimavaroihin nojaavan energiajärjestelmän. Siksi on perusteltua tarkastella uudelleen turpeen asemaa suomalaisessa energiapolitiikassa. Suomen tulee huolehtia siitä, ettei huoltovarmuuden kannalta tärkeä tuotantoketju katoa kokonaan. Energiaomavaraisuus ja kriisinsietokyky ovat yhä tärkeämpi osa kansallista turvallisuutta. Siksi kannatan kansalaisaloitteessa olevien toimenpiteiden tarkkaa käsittelyä valiokunnissa.
Arvoisa herra puhemies! Kun edustaja Mikkonen kertoi tuolta Savonlinnasta, niin itselläni on nyt sitten Etelä-Savosta toinen kaupunki elikkä Mikkeli elävänä esimerkkinä. Mikkelin musiikkiopisto järjestää tällä hetkellä taiteen perusopetuksen varhaisiän opetusta erilaisina musiikkileikkikouluryhminä, soitinvalmennuksena ja erityisryhmille. Vuoden 2025 tilastoinnissa kokonaisoppilasmäärästä varhaisiän osuus oli 44 prosenttia. Oppilasmäärä on yhteensä noin 900, joista varhaisiän oppilaita on siis noin 400. Musiikkileikkikoulua opettaa yksi päätoiminen opettaja ja kolme sivutoimisesti. Soitinvalmennusta opettavat muun opetuksen rinnalla lähes kaikki opiston noin 40 soitonopettajaaa. Opetussuunnitelman mukainen varhaisiän musiikkikasvatus on olennainen osa musiikin taiteen perusopetuksen kokonaisuutta ja muodostaa perustan myöhemmälle oppimiselle. Musiikkipohjan rakentamisen lisäksi musiikkileikkikoululla on paljon muitakin tutkittuja hyötyjä. Varhaisiän musiikkikasvatus on ollut hyvin suosittua ja tavoittaa ison joukon perheitä. Jos musiikkileikkikoulu jää VOS-rahoituksen ulkopuolelle, joutuu opisto rahoittamaan sitä muulla tavoin, esimerkiksi asiakasmaksujen nostolla, mikä vähentää leikkikoulun saavutettavuutta merkittävästi. Arvoisa puhemies! Mikkelin musiikkiopisto tekee aktiivista yhteistyötä toisten taiteen perusopetuksen oppilaitosten kanssa toimialueellaan. Opistossa arvostetaan kaikkia taiteenaloja. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että eri taiteenlajien saavutettavuustavoitteet toteutuvat ja toiminta voi mahdollistua myös uusille toimijoille. Tähän tarvitaan kuitenkin uutta rahoitusta, jotta myös nykyisten oppilaitosten järjestämä opetus jatkuu elinvoimaisena. Mikkeliin ollaan käynnistämässä kaupungissa toimivien taiteen perusopetuksen oppilaitosten kesken yhteistyötä, jossa on mukana viisi oppilaitosta ja kuusi eri taiteenlajia. Lisäksi musiikkiopiston toimipisteissä Hirvensalmella, Juvalla, Kangasniemellä ja Mäntyharjussa tehdään aktiivista yhteistyötä paikkakunnalla toimivien muiden oppilaitosten kanssa. Mikäli hallituksen lakiesitys toteutuu esityksen mukaisesti ja ilman lisämäärärahaa, johtaa se musiikin valtionosuusrahoituksella annettujen tuntien vähenemiseen Suomessa arviolta 33 000 tunnilla niiden siirtyessä muille taiteenaloille. Tämä vähentää musiikin taiteen perusopetuksen saavutettavuutta ja laatua, mikä on selvästi ristiriidassa lain tavoitteiden kanssa. Arvoisa puhemies! Lakiesityksen myötä valtionosuuden laskennallisena perusteena käytettävän enimmäissuoritemäärän jako musiikin ja muiden taiteenalojen välillä eli musiikin oma rahoitusmomentti on poistumassa, ja tilalle ehdotetaan kaikille taiteenaloille yhteistä suoriterahoitusmallia. Esityksen mukaan lisäosa, joka perustuu oppilaiden ja oppimäärän suorittaneiden määrään, voisi enimmillään olla jopa 25 prosenttia tuntiperusteisesta vuosirahoituksesta. Uusi rahoitusmalli suosii niitä taidelajeja, joita opetetaan pääasiassa tai kokonaan ryhmäopetuksena. Mikkelin musiikkiopistossa on viime vuosina kehitetty ryhmäopetusta, kuten musiikkileikkikouluopetusta sekä esimerkiksi Tempo-orkesterivalmennusta ja muita ryhmäopetusmuotoja. Näillä on turvattu mahdollisimman monelle tutustuminen musiikin maailmaan. Ryhmäopetus toimiikin hyvin kiinnostuksen herättelijänä lajin pariin ja alkeissoittotaitojen hankkimiseen, mutta pitkällinen ja syvällinen instrumentin hallinta syntyy yksilöopetuksessa, johon musiikin opetus lopulta perustuu. Jos musiikin rahoitus vähenee, tulee se näkymään niin Mikkelin musiikkiopistossa kuin lukuisissa muissa musiikkiopistoissa nykyistä pidempinä jonoina instrumenttiopetukseen ja todennäköisesti myös soitinvalikoiman kaventumisena. Mikkelissä on tehty paljon töitä sen eteen, että oppilaspaikkaa odottavien jonot olisivat mahdollisimman lyhyet eri toimipisteissä ja että instrumenttien laaja kirjo näkyy ja kuuluu koko toimialueella. Arvoisa puhemies! Lakiuudistuksessa on myös hyvää, ja koko prosessi on saanut koko taiteen perusopetuksen kentän ajattelemaan kauemmas tulevaisuuteen. On luotu uusia kontakteja ja ideoitu yhdessä, miten voidaan parantaa entisestään taiteen perusopetusta uuden lain ja uusien opetussuunnitelmien perusteiden pohjalta. Myös opettajien kelpoisuus on kirjoitettu lakiesityksessä siten, että turvataan opetuksen laatu tulevaisuudessakin. Rahoitusmallin mahdollistama koulutuksen alueellisen saavutettavuuden turvaaminen on kuitenkin se, mikä on koko Suomessa tärkeää. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Yritän vielä nyt kerran vääntää tämän rautalangasta. Edustaja Viitasen puheenvuoron perusteella jäi sellainen käsitys, että SDP:lle olisi itseisarvo se, että jonkun verotus on korkea. [Pia Viitanen: Ei, tässä tilanteessa!] Verotuksen funktio on se, että me kyetään rahoittamaan nämä monet hyvät hyvinvointivaltion palvelut — koulutus, terveydenhuolto — pitämään yllä oikeusvaltiota, turvallisuutta, sisäistä turvallisuutta, maanpuolustusta. Ja kun on niin, että veroja laskemalla verotuotot voivat nousta — ja näin siis todella Ruotsissa tapahtui todistetusti, kun sikäläinen solidaarisuusvero poistettiin, verotuotot nousivat — niin minkä ihmeen takia tällaista veroa pitäisi ylläpitää? Kateudesta — se oli kysymysmerkki — vai mistä syystä? Eli veroja keventämällä on mahdollista saada lisää verotuottoja kaikkiin näihin hyviin asioihin, tärkeisiin asioihin, palveluihin. Tottahan semmoinen veronkevennys kannattaa tehdä. Kannustan tutustumaan tähän Lafferin käyrään, joka todella osoittaa sen, että tietyn pisteen jälkeen, kun verotus käy kerta kaikkiaan liian ankaraksi, [Jari Koskela: Saturaatiopiste!] — saturaatiopiste — verotuotot eivät enää nouse. Suomi on niin ankara verottaja, varsinkin ansiotuloissa, ylimmissä tulodesiileissä, että tämä veronkevennys johtaa siis parempiin verotuottoihin. Se kannatti tehdä. Kaikki voittavat.
Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Viitanen tuossa hyvin perusteli tätä työnantajan tarjoamaa omaehtoista liikunta- ja kulttuuritoimintaa, mitä se tuo tullessaan. Toisaalta kun tässä on tämä noin viiden miljoonan euron panostus, eli tämä nosto vähentää verotuloja tällä määrällä, niin täytyy muistaa, että se lisää varmaan hyvinvointia ja terveyttä liikkumisen lisääntymisenä, ja kun näitä harrastusmahdollisuuksia laajennetaan, niin sitä työstä irtautumista tapahtuu enempi. Varmasti ne säästöt sitten siellä terveyden ja hyvinvoinnin alueella ovat sellaisia, että tämä veromenetys tulee tässä korvatuksi, ja siinä mielessä tämä on hyvä asia. Arvoisa rouva puhemies! Pyysin tämän puheenvuoron oikeastaan sen takia, kun tätä 7 000 euron ylärajaa tässä pohditaan, mitä se käytännössä tarkoittaa oman auton käyttöä koskien. Silloin kun julkista liikennettä ei ole, voi käyttää omaa autoa — kävelymatka on yli kolme kilometriä, odotusaikaa tulisi päivässä olemaan meno- ja paluumatkalla vähintään kaksi tuntia tai matka päättyy yöllä 00:n ja viiden välissä. Silloin oman auton käyttö on mahdollista. Nopeasti tuossa laskin, paljonko tämä 7 000 euron yläraja tarkoittaa, ja se tarkoittaa käytännössä semmoista 60 kilometrin työmatkaa sivu käytännössä, ja kun arvatenkin syrjäseudulla ja monessa paikassa kuljetaan paljon pitemmältä matkalta kuin 60 kilometrin päästä työpaikalle, niin aika nopeasti tulee täyteen tämä työmatkavähennyksen yläraja, ja siinä mielessä se rajan nostaminen sinne 8 400:aan olisi ollut paikallaan. Tässä mielessä tässä työllisyystilanteessa, kun toivotaan, että ihmiset liikkuisivat työn perässä, se olisi ollut myös semmoinen toimenpide, joka edesauttaisi tätä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Vaikka vasemmistoliiton eduskuntaryhmä kannattaa esityksen muita muutoksia, emme kannata kotitalousvähennykseen esitettäviä muutoksia. Hallituksen pyrkimys elvyttää työllisyyttä on kyllä kannatettava, mutta valittu keino eli kotitalousvähennyksen väliaikainen korottaminen on valitettavan tehoton. Tutkimustiedon perusteella tiedämme, että kotitalousvähennyksen korotuksen elvyttävä vaikutus on todennäköisesti vaatimaton ja kotitalousvähennyksen hyödyt painottuvat ja kumuloituvat erityisesti suurituloisille. Aikana, jolloin hallitus on merkittävästi heikentänyt tuloverotuksen progressiota, ei ole perusteltua antaa lisää hyvätuloisille suunnattuja verohelpotuksia. Koska kyseinen vähennys kohdistuu tuloveroon, pienituloisimmat eivät käytännössä pysty käyttämään tukea. Myös korotuksen takautuvuus on ongelmallinen. Koska korotusta sovellettaisiin takautuvasti myös vuoden 2026 osalta, sillä olisi todennäköisesti vielä vähemmän olennaisia käyttäytymisvaikutuksia, sillä päätökset tämän vuoden hankinnoista on jo pitkälti tehty. Esitettyjen muutosten ajoitusta on siis vaikea pitää tavoitteeseen nähden perusteltuna. Kyse on takautuvasti myönnettävästä veronkevennyksestä suurituloisille, ja sen työllisyyttä elvyttävä vaikutus on kyseenalainen. Kuten hallituksen esityksessä todetaankin: ”Tutkimuksen mukaan kotitalousvähennyksen vaikutukset palveluiden kysyntään ja työllisyyteen ovat keskimäärin hyvin pieniä, eikä tutkimuksessa havaittu vaikutuksia veronkierron määrään. Tästä seuraa, ettei ehdotetulla muutoksella arvioida olevan merkittäviä pysyviä työllisyys- tai tuotantovaikutuksia.” Samalla kotitalousvähennykseen tehtävät muutokset kuitenkin vähentävät verotuloja ja syventävät alijäämää 77 miljoonaa euroa vuodessa vuosilta 26—27 kumulatiivisesti yhteensä 154 miljoonaa euroa. Näin ollen kotitalousvähennyksen määräaikainen korotus ei vaikuta erityisen kustannustehokkaalta keinolta työllisyyden elvyttämiseen. Arvoisa puhemies! Mitä tulee rakennusalan ahdinkoon, joka on kiistämätön, suuri ongelma, joka on jatkunut jo monta vuotta, vasemmistoliitto on esittänyt useita huomattavasti tehokkaampia toimia, joilla rakennusalan elpymistä voisi tukea. Vaihtoehtobudjetissa on esitetty esimerkiksi 100 miljoonaa euroa rakennusalan suhdanneavustusta asuinyhteisöille sekä 100 miljoonaa euroa väliaikaista suhdanneavustuspakettia kunnille ja hyvinvointialueille tarpeellisten rakennushankkeiden toteuttamiseen. Näiden lisäksi emme olisi lakkauttaneet Valtion asuntorahastoa vaan pikemminkin kasvattaneet siitä jaettavia valtuuksia, kuten energia-avustusta, erityisryhmien investointiavustusta sekä hissi- ja esteettömyysavustusta. Näillä toimilla voitaisiin työllisyyttä elvyttää huomattavasti tehokkaammin ja suoremmin kuin kotitalousvähennyksen määräaikaisella korotuksella. Arvoisa puhemies! Kotitalousvähennyksen jatkuvat muuttamiset ovat kuin narulla työntämistä. Olisikin syytä muiden työkalujen käytön lisäksi harkita kotitalousvähennysjärjestelmän kokonaisvaltaista remontoimista. Ruotsissa on ymmärtääkseni käytössä järjestelmä, jossa kotitalousvähennys ja remonttivähennys toimivat niin, että vähennys näkyy asiakkaalle heti laskulla alennettuna hintana. Asiakas maksaa vain oman osuutensa, ja palveluntarjoaja hakee loppuosan suoraan Ruotsin verovirastolta. Ruotsin malli olisikin sikäli parempi, että suoraan laskulla näkyvä hyöty kannustaisi todennäköisesti enemmän käyttämään palveluita ja se auttaisi paremmin myös pienituloisia. Jälkikäteen tuleva verohyöty on heikolta tuntuva kannustin suoraan alennettuun hintaan verrattuna. Mutta joka tapauksessa: mikäli eduskunta on tosissaan julkisen talouden sopeuttamispyrkimysten kanssa, ei jatkuviin veropohjaa nakertaviin erilaisiin verovähennyksiin yksinkertaisesti enää ole varaa. Arvoisa puhemies! Kannatan edustaja Hyrkön tekemää esitystä.
Arvoisa puhemies! Suomen luonto on maamme vanhin hyvinvointikeskus — avoinna 24/7 — jonka ovet ovat olleet avoinna suomalaisille metsästäjille ja kalastajille jo yli 11 000 vuotta. Pidän tätä hallituksen esitystä erittäin tervetulleena ja kannatettavana. On erittäin myönteistä, että työnantajan tarjoaman verovapaan liikunta- ja kulttuuriedun enimmäismäärää korotetaan nykyisestä 400 eurosta 540 euroon. Suomalaisten arki on muuttunut. Luontainen hyötyliikunta on vähentynyt. Monella on luontosuhde katkennut, kun on joutunut muuttamaan kaupunkiin koulutuksen ja työn vuoksi. Työntekijät on vangittu istumaan penkkeihinsä palkkaa vastaan, ja samalla liikkumattomuuden ongelmat ja terveysongelmat ovat kasvaneet huolestuttavasti. Siksi jokainen kannustin, joka auttaa ihmisiä liikkumaan enemmän ja huolehtimaan omasta hyvinvoinnistaan, on askel oikeaan suuntaan. Ihmiset ovat erilaisia. Kaikille hyvinvointia ei tuo kuntosali tai liikuntahalli. Joku löytää tasapainon juoksupolulta, toinen kulttuurista tuijottamalla taulua museossa ja kolmas Suomen luonnosta ruskavaelluksella tai telttaretkellä erämaajärven rannalla. Työntekijät voivat käyttää tätä etua aiempaa monipuolisemmin juuri niihin harrastuksiin, jotka parhaiten tukevat heidän omaa hyvinvointiaan. Arvoisa puhemies! Erityisen iloinen olen siitä, että tämä korotettu rahallinen tuki ulotetaan koskemaan kalastusta ja metsästystä. Nämä ovat monille suomalaisille paljon enemmän kuin harrastuksia. Ne ovat osa suomalaista elämäntapaa, kulttuuria ja luontosuhdetta. Suomessa on metsästetty ja kalastettu yli 11 000 vuotta, ennen kuin yhtäkään museota oli vielä perustettu mielenterveyden ylläpitämiseksi. Kalastus ja metsästys vievät ihmiset pois ruutujen äärestä metsään, vesille ja luonnonrauhaan. Samalla ne pakottavat liikkumaan jalkaisin, viettämään aikaa ulkona sekä ylläpitämään sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia. Tutkimustiedonkin mukaan luonnossa oleskelu vähentää stressiä, parantaa mielialaa, tukee mielenterveyttä ja vahvistaa kokonaisvaltaista terveyttä. Tätä taustaa vasten tekisi mieli kysyä, miten taideteosten tuijottelu lisää fyysistä työkykyä keski-iän ylittäneillä istumatöitä tekevillä henkilöillä. Uudistus tukee samalla myös kotimaista luonto- ja erämatkailua. Kun työhyvinvointirahaa voidaan käyttää laajemmin erilaisiin luontoharrastuksiin, syntyy kysyntää palveluille, joita tarjoavat kalastusmatkailun yrittäjät, opaspalvelut, eräalan yritykset ja monet muut paikalliset toimijat maaseudulla ja syrjäseudulla ympäri Suomen. Tämä tuo elinvoimaa kaupunkien ulkopuolelle, vahvistaa yritystoimintaa ja luo taloudellista aktiivisuutta sinne, missä sen rakentaminen on kaikkein haasteellisinta. Pidänkin tätä uudistusta samanaikaisesti sekä hyvinvointi- että kasvutoimena. Se vahvistaa työssäjaksamista, kannustaa aktiiviseen elämäntapaan, tukee suomalaisten luontosuhdetta ja luo kaupunkien kulttuuritarjonnan sijaan mahdollisuuksia myös kotimaiselle matkailu- ja palveluelinkeinolle. Arvoisa puhemies! Suomalaiset tulee kannustaa pois neljän seinän sisältä, tulee katkoa kahleet toimistotuolista ja ohjata kohti kaikille tarjolla olevaa luontoa ja hyvinvointia. Tämä esitys tukee juuri sitä. Muistetaan, mistä olemme lähtöisin: kaupungista siis nyt kalastamaan, metsiin liikkumaan ja luonnon äärelle palautumaan. Siksi kannatan lämpimästi tätä hallituksen esitystä.
Arvoisa puhemies! Taiteen perusopetus toteuttaa parhaimmillaan lapsen oikeutta osallistua taiteeseen ja kulttuuriin. Kaikki lapset eivät ole kuitenkaan tässäkään samalla viivalla: meillä on alueelliseen saavutettavuuteen ja myös perheiden taloudelliseen tilanteeseen liittyviä esteitä. Siksi vasemmistoliitto on ehdottanut, että taiteen perusopetuksen valtionosuusrahoitukseen olisi lisättävä tasa-arvoraha, jolla vahvistetaan sosioekonomista ja alueellista saavutettavuutta. Myös hallituksen esityksessä yksi tavoite on saavutettavuuden parantaminen, ja todella hyvä näin, mutta ongelmaksi nousee, että tälle tärkeälle tavoitteelle ei ole osoitettu tässä kohdennettua lisärahoitusta, vaikka lakia valmisteleva työryhmä esitti kymmenen miljoonan euron lisäpanostusta. Toinen huolenaihe on, että uudistus kohtelee eri tavoin valtionosuuteen oikeutettuja taideoppilaitoksia ja muita taideoppilaitoksia. On varmistettava, että uudistus ei lisää myöskään VOSien ulkopuolella olevien taideoppilaitosten kustannuksia, koska tämä kustannusten nousu [Puhemies koputtaa] lisäisi painetta korottaa asiakasmaksuja, ja se kääntyisi kyllä tätä saavutettavuustavoitetta vastaan.
Arvoisa herra puhemies! Vaikka talous lähtisi erityisen voimakkaastikin kasvuun, niin meillä on silti se erittäin mittava valtiontalouden tasapainottamisen urakka edessä. Toisin kuin edustaja toteaa, kaikista heikoimmassa asemassa olevat ovat myöskin kaikista voimakkaimmin turvattuja tässä. Asiakasmaksukatot tulevat ensinnäkin vuositasolla hyvin nopeasti vastaan, niitä kattoja ei ole nytten tässä yhteydessä korotettu, voidaan hakea vapautusta ja kohtuullistamista ja, kuten ministeri Partanen totesi, myöskin toimeentulotuessa voidaan huomioida. Nyt on syytä ymmärtää, mistä tässä asiakasmaksujen korottamisessa on kyse. Eli oletetaan, että hyvinvointialueet korottavat asiakasmaksuja, mutta heidän ei ole pakko tehdä niin. Rahoituksesta lähtee sen verran pois, ja sitten vastaavasti oletetaan, että he keräävät tulot asiakasmaksujen kautta. Mutta se summa, joka tästä leikkautuu pois, on paljon pienempi kuin se summa, mitä sosiaalidemokraattien edustaja Lindén on esittänyt, joka oli miljardiluokassa. [Timo Harakka: Neljäs kerta! — Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Antaa Lindénin vastata!] Eli sen takia tämä on aika epäuskottava. Toki tiedän sen, että meillä on yhtä monta sosiaalidemokraattista linjaa kuin on edustajaa, ja linja riippuu aina siitä, keneltä kysytään. [Välihuutoja — Puhemies koputtaa]
Arvoisa puhemies! Ministeri Partanen, te tässä ensimmäisessä puheenvuorossanne kerroitte, kuinka Suomi lähtee nyt kasvuun ja meillä on odotettavissa niitä uusia työpaikkoja. Minä kysyn aivan lyhyesti: kun meillä on kerran hallituksen mukaan näköpiirissä hieno tulevaisuus — niin kuin minäkin uskon siihen — mutta nyt kun te olette tekemässä näin ikäviä päätöksiä nimenomaan koskien kaikkein heikoimmassa asemassa olevia, niin voitteko te perua nämä suunnitellut asiakasmaksujen korotukset, koska teillä on näköpiirissä Suomen erinomaisen hieno kasvu?
Arvoisa puhemies! En ihan pääse siitä jyvälle, mistä ryhmistä ja kenestä me nyt aina puhutaan, kun me puhutaan ihmisistä, keillä on hätä, mutta sen haluan sanoa, että mikäli näitä asiakasmaksuja ei pysty maksamaan ja jos ei saa esimerkiksi vapautusta niistä maksuista ja on toimeentulotuen varassa, niin nämä maksut pystytään aina ottamaan myös niissä toimeentulopäätöksissä huomioon ja otetaankin. Totta kai me kannetaan tästäkin asiasta huolta, ja siksipä nämä maksut voidaan siellä hyvin ottaa huomioon. [Tytti Tuppurainen: Onko oikeuskansleri väärässä?]
Arvoisa puhemies! Suomalaisten arjen turvallisuudentunnetta murtaa huoli hoitoonpääsystä, ja jo nyt korkeat terveydenhuollon asiakasmaksut ovat monelle pienituloiselle este hakeutua hoitoon. Edelleen viime viikon budjettiriihessä te olette päättänyt nostaa näitä asiakasmaksuja, ja muun muassa poliklinikkamaksu on tällä vaalikaudella kaksinkertaistunut 80 euroon. SDP pitää näitä korotuksia kohtuuttomina, ja me olemme huolissamme siitä, että monelle pienituloiselle tulee aito este hakeutua hoitoon. [Juho Eerola: SDP:llä on se reilumpi Lindénin lista!] Maksukatto ei auta, jos se vuoden ensimmäinenkin maksu esimerkiksi päiväkirurgiasta on yli kaksi- ja puolisataa euroa. Aika moni asiantuntija on SDP:n kanssa samalla tavoin huolissaan. Esimerkiksi Kelan pääjohtaja on todennut, että jotain kerta kaikkiaan pitäisi tehdä. Lääkäriliitto on esittänyt huolen ja myös oikeuskansleri. Käytännössä nämä asiakasmaksut uhkaavat rajata osan suomalaisista ulos terveydenhuollon palveluista. Me kysymme teiltä, pääministeri Orpo: Miten te voitte luvata suomalaisille pääsyn terveydenhuollon palveluihin? [Puhemies koputtaa] Miten te takaatte ihmisten yhdenvertaisuuden näiden korotusten jälkeen?
Arvoisa herra puhemies! On tietysti imartelevaa, että kaikki henkilöityy minuun. Aiemmin oli ”Rydmanin kriteereitä”, nyt on jo ”Rydmanin hinnastoa”, mitä vielä? Mutta yhtä kaikki, kysehän on nyt siis siitä, kun te sanotte, että leikkaatte palveluita ja korotatte asiakasmaksuja. No, ensinnäkin tämä hallitus, kuten pääministeri aiemmin totesi, on joka vuosi lisännyt miljardin hyvinvointialueiden rahoitukseen, [Minja Koskela: Ei palvelutarpeen kasvun mukaisesti! — Timo Harakka: Hänhän sanoi neljä!] ja siis ollaan neljä miljardia... — Niin, aivan oikein, edustaja Harakka, neljä vuotta kuluu hallituskaudessa, ja kun lisätään miljardi joka vuosi, siitä tulee tämä neljän miljardin nousutaso kokonaisuudessaan. [Timo Harakka: Pääministeri sanoi äsken, että neljä miljardia vuodessa! — Välihuutoja oikealta] Kyllä tänä vuonna se on neljä miljardia enemmän kuin mitä se oli neljä vuotta sitten. Todellakin on näin, että olemme siis lisänneet hyvinvointialueiden rahoitusta. Totta kai tietysti pyrimme rajaamaan sitä kasvua, [Vasemmalta: Eli leikkaatte!] että se ei kasvaisi niin paljon kuin mitä se kasvaisi, jollei tehtäisi yhtään mitään. Mutta mitä tulee asiakasmaksujen korotuksiin, niin kaikkein suurimmat asiakasmaksujen korotukset ovat varakkaiden, hyvätuloisten henkilöiden ympärivuorokautisessa palveluasumisessa. Siellä ovat ne kaikista isoimmat. Ne kohdistuvat ennen kaikkea hyvätuloisiin, jotka ovat muutenkin jo maksaneet veroja, [Puhemies koputtaa] joten tämä vasemmistoliiton antama kuva ei vastaa kyllä tosiasioita. [Aki Lindén: Meille hyvätuloinen on 3 000 euroa kuukaudessa ansaitseva!]
Arvoisa puhemies! Sairastamisen kuluissa on Suomessa uusi hinnasto, ja sen nimi on ”Rydmanin hinnat”: terveyskeskusmaksut nousevat, poliklinikkamaksut nousevat, päiväkirurgian maksut nousevat. Te olette, ministeri Rydman, perustellut tätä uutta hinnastoanne sillä, että valtiontalous on huonossa jamassa, ja myöskin sillä, että mieluummin korotetaan näitä asiakasmaksuja kuin leikataan palveluista. Mutta kun te teette molempia: toisella kädellä korotatte asiakasmaksuja, toisella kädellä leikkaatte palveluista. Ja mitä tulee tähän valtiontalouteen, niin kiinnostava asia on se, kun te sillä ratsastatte, että vuoden 27 budjetti heikentää valtiontaloutta — ei vahvista, ministeri Rydman, vaan heikentää. Te laitatte köyhät ja sairaat maksamaan rikkaiden veroalet. Minä kysyn teiltä: millaisia terveisiä te, ministeri Rydman, lähetätte pienituloisille suomalaisille, jotka empivät hoitoon hakeutumista Rydmanin hintojen vuoksi, ja onko teistä kohtuullista, että yli 500 000 asiakasmaksua on tällä hetkellä ulosotossa?
Arvoisa herra puhemies! Edustaja muotoili sen niin, että julkisuudessa on esitetty väite, että eläkeläistenkin pitäisi osallistua julkisen talouden talkoisiin. [Ben Zyskowicz: Ja vielä kuolemansa jälkeen!] En ihan tarkkaan tiedä, mihin väitteeseen te tässä viittasitte, mutta jos katsomme tämän hallituksen politiikkaa, niin mitään yksittäistä ihmisryhmää hallitus ei ole suojannut niin tehokkaasti leikkauksilta kuin juuri eläkeläisiä, ja se on ollut tältä hallitukselta arvovalinta. [Välihuutoja vasemmalta] Toki ollaan tietysti sellaisessa tilanteessa, että säästöpaine on iso ensi kaudellakin, ja on erinomaisen tärkeää kuulla, että tässä salissa kaikki muut puolueet vasemmistoliittoa lukuun ottamatta ovat sitoutuneet siihen ensi kauden mittavaan säästöurakkaan. Mukavaa on ollut sekin, että sosiaalidemokraattienkin riveistä, joiltain osin, on kuulunut ehdotuksia siitä, mistä leikataan, esimerkiksi mainittu Lindénin miljardileikkaus hyvinvointialueille. [Aki Lindén: Kolmas kerta jo nimi mainittu! — Juho Eerola: Lindénin lista!] Minä toivotan tämän hyvin tervetulleeksi. Toivottavasti tällaisia avauksia tulee useampiakin, että voidaan vertailla, [Puhemies koputtaa] mikä on kunkin hallituspuoluetarjokkaan [Puhemies koputtaa] vaihtoehto siihen ensi kauden leikkausurakkaan. [Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Eiköhän vaihdeta Lindén sinne aitioon!]
Arvoisa puhemies! Me puhumme nyt täällä asiakasmaksuista, ja valitettavasti hallitus tuntuu jatkavan tätä leikkauslinjaansa, joka kohdistuu kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleviin ihmisiin ja pienituloisiin ihmisiin. Julkisuudessa on esitetty merkillinen väite, että eläkeläistenkin pitäisi osallistua leikkaustalkoisiin, ikään kuin he eivät osallistuisi. Tilannehan on sen kaltainen, että kun puhumme asiakasmaksuista perusterveydenhuollossa, suomalaisissa terveyskeskuksissa yli puolet asiakkaista on yli 65-vuotiaita. Ministeri Rydman, oletteko te tietoisia siitä, että nämä asiakasmaksujen korotukset kohdistuvat kaikkein painavimmin nimenomaan suomalaisiin eläkkeensaajiin?
Arvoisa puhemies! Se hinta ei ole hallituksen leikkauspolitiikan, vaan hinta on siitä, että Suomessa ei ole pidetty huolta meidän julkisesta taloudesta. Vuosikymmenten aikana on päästetty paisumaan sen kokoiseksi tämä meidän julkinen talous, että meillä ei ole siihen enää varaa. Velkojen korot räjähtivät käsiin jo hallituskauden alussa perintönä aikaisemmilta ajoilta, ja sen lisäksi meidän väestön ikääntyminen kasvattaa kuluja, puolustusmenot, kaikki nousee. [Juha Mäenpää: Vihreä ilmastoideologia!] Silloin on ollut välttämätöntä säästää, ja niin kuin tekin, vihreät, olette sitoutuneet siihen, että myös ensi kaudella säästetään — ja vielä enemmän kuin tällä kaudella. Siis tämä on se syy. Samaan aikaan, kun puhutaan sosiaali- ja terveyspalveluista, vaikka te sen aina kiistätte, niin rahaa on lisätty neljä miljardia vuositasolla verrattuna siihen tasoon, kun me aloitettiin. [Oikealta: Hyvä! — Ben Zyskowicz: Kuulitteko, oppositio?] Siis neljä miljardia lisätty rahaa — ei leikattu — ja se on tehty siksi, että suomalaisten hoivasta ja hoidosta pidetään huolta, jotta heikoimmille on huolenpitoa. Näissä puitteissa me toimitaan. Mutta niin kuin ministeri Rydman on monta kertaa sanonut, meillä on maksukatto ja meillä pidetään takuuvarmasti huolta ihmisten hoivasta, [Puhemies koputtaa] hoitoonpääsystä ja varsinkin vaikeimmissa tapauksissa.
Arvoisa puhemies! Olen miettinyt tätä keskustelua kuunnellessani, että ymmärtääkö hallitus täysin, kuinka vaikea tilanne monella pienituloisella tällä hetkellä on. Asiakasmaksujen korotukset iskeytyvät erityisesti kaikkein pienituloisimpiin, pitkäaikaissairaisiin ja ikäihmisiin, joilla on paljon palveluntarvetta. Samaan aikaan hallitus on kuitenkin tehnyt muuallakin leikkauksia, jotka iskeytyvät näihin samoihin ihmisryhmiin. On leikattu sosiaalituista elikkä etuuksista, on leikattu järjestöiltä, on leikattu tosi paljon niistä hyvinvointivaltion perustuksista, joilla on ollut tavoite auttaa juuri heikossa asemassa olevia ihmisiä. Nyt täältä hallituksen riveistä tulee kuitenkin viesti, että ei muka olisi näillä ihmisillä huolta, vaikka meille kaikille tulee niitä huoliviestejä tähän saliin. Olisinkin kysynyt, arvoisa pääministeri Orpo: mikä viesti sinulla on näille kaikille ihmisille, jotka ovat joutuneet maksamaan hallituksen leikkauspolitiikan hinnan?
Arvoisa herra puhemies! Kuten olen täällä todennut moneen kertaan, sellaisessa tapauksessa, jossa ihminen on todella huomattavan varaton, tai ollaan sellaisessa tilanteessa, että asiakasmaksu vaarantaa, sanotaanko, ruuan, lääkkeet tai perheen edes jotenkin säällisen toimeentulon, on mahdollista anoa asiakasmaksujen alentamista tai on mahdollisuus jopa vapauttaa asiakasmaksusta kokonaan. Tämä on hirvittävän olennainen asia, ja toivon, että täältä salista myöskin lähtee se viesti, myös sieltä opposition riveistä, näille tavallisille suomalaisille ihmisille, että kyllä on mahdollisuuksia kaikissa tilanteissa, myöskin äärimmäisimmässä taloudellisessa ahdingossa ja erityisesti siinä, [Juho Eerola: Ei ne tätä halua kertoa!] hakea näihin kohtuullistamisia ja tiukassa tapauksessa jopa vapauttamista. Eli ei Suomessa tarvitse olla huolissaan: kyllä täällä saa hoivaa ja turvaa myöskin ja erityisesti sellaisessa tilanteessa, [Anne Kalmari: Miksi niitä on ulosotossa?] jossa hätä on erityisen suuri.
Arvoisa puhemies, ärade talman! Hallitus on jälleen korottamassa terveydenhuollon asiakasmaksuja. Jo nykyisillä maksuilla yli puoli miljoonaa sosiaali-, terveys- ja varhaiskasvatuksen asiakasmaksua päätyi viime vuonna ulosottoon. Maksukatto tuo vähän suojaa paljon palveluja käyttäville, mutta se ei auta siinä vaiheessa, kun ihmisellä ei ole varaa ensimmäiseenkään lääkärikäyntiin, eikä tavallisen lääkärikäynnin tasasuuruista maksua ole pääsääntöisesti pakko alentaa, vaikka maksu vaarantaisi henkilön itseänsä ja hänen perheensä toimeentulon. Ministeri Rydman, onko hallitus selvittänyt maksujen korotusten vaikutukset hoitoon hakeutumiseen, ja miten hallitus varmistaa, ettei pienituloinen jätä menemättä lääkäriin vain siksi, ettei hänellä ole varaa maksuihin, kun hänen pitää miettiä, onko lääkärimaksu vai onko ruoka se, mihin hän rahansa kyseisellä viikolla laittaa?
Arvoisa herra puhemies! Ihminen on politiikan ytimessä, mutta ne palvelut, joita ihminen tarvitsee, maksavat, ja ne rahoitetaan verorahoin. Sen takia meidän on, jos me haluamme ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntaa, huolehdittava siitä, että maksukykyistä väkeä ja verotuloja ja kannattavaa yritystoimintaa ja uutteraa suomalaista työntekoa riittää jatkossakin, jotta tämä kaikki olisi mahdollista. Siksi juuri, sen ihmisen takia, ihmisen hyvinvoinnin takia, on tärkeää pitää huolta taloudesta. Jotta suurellekin yleisölle tulisi selväksi, mitä te oikeastaan tarkoititte sekä hyvinvointialueiden rahoituksen että asiakasmaksujen korotusten suhteen, niin tosiaankin, kysehän näissä asiakasmaksujen korotuksissa on siitä, että ne korotukset mahdollistetaan hyvinvointialueille [Suna Kymäläinen: Pakotetaan!] ja hyvinvointialueilta jää vastaava määrä rahoitusta valtiolta saamatta, koska oletetaan, että he korottavat niitä asiakasmaksujaan. [Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Juuri näin!] Mutta kun sosiaalidemokraattien riveistä on ehdotettu jopa miljardiluokan leikkausta hyvinvointialueiden rahoitukseen, niin tuntuu kovin kummalliselta, [Puhemies koputtaa] että te tästä asiakasmaksuihin liittyvästä rahoitusleikkauksesta olette niin huolissanne, [Puhemies koputtaa] kun teiltä itseltänne edustaja Lindén esittää paljon suurempaa leikkausta hyvinvointialueiden rahoitukseen. [Aki Lindén: Tämä taitaa olla jonkun ihan muun kyselytunti kuin hallituksen! — Juho Eerola: No niin, touché!]
Herra puhemies! Muistutan nyt ministeri Purraa ja Rydmania, että samaan aikaan, kun te olette tehneet niitä mielestänne mieluisimpia valintoja asiakasmaksujen nostamisesta, te olette leikanneet sen lasketun määrän hyvinvointialueiden rahoituksesta. Eli tämä on ollut puhdas leikkauslaki. Teitte siis molemmat. [Arto Satonen: Joka vuosi lisätty!] Mutta haluan jotenkin ajatella niin, että on surullista, että politiikan kieli keskittyy tällä hetkellä vain taloudesta puhumiseen, exceleistä ja sen kaltaisista asioista. Itse se tärkein asia, ihminen, unohtuu. Politiikkahan on väline sille, että voimme tehdä päätöksiä, jotta ihminen voi hyvin. Kun ihminen sairastuu, niin ensimmäisenä ajatuksena pitäisi olla luottamus siihen, että pääsen hoitoon ja tulen hoidetuksi. Nyt pienituloinen ihminen miettii ensimmäisenä, onko minulla varaa siihen. [Ben Zyskowicz: Te nakerratte sitä luottamusta!] Moni jättää menemättä, mikä johtaa pitkällä aikavälillä sitten kalliimpiin erikoissairaanhoitoihin. Se ei siis ole taloudellisesti kestävä, tämä asiakasmaksujen nostamistie. [Puhemies: Ja kysymys!] Milloin ihminen siirtyy jälleen politiikan kielen ja tekojen ytimeen? [Arto Satonen: Vastaako Lindén? — Juho Eerola: Lindén voi vastata!]
Arvoisa herra puhemies! Kyllä me nimenomaan olemme tehneet toimenpiteitä sen hoitoon pääsemisen helpottamiseksi, ja siksi me panostamme erittäin voimakkaasti tähän omalääkäri-, omahoitaja- ja omatiimimalliin, johon panostetaan nyt 40 miljoonaa euroa hyvinvointialueille, jotta hyvinvointialueet voivat sitten kehittää omanlaisiaan hoidon jatkuvuuden malleja. Siinähän olennaista on juuri se, että kun varmistetaan, että jokaisella suomalaisella mahdollisuuksien mukaan on se omalääkäri tai omahoitaja, omatiimi, niin se hoitaja, hoivahenkilökuntaan kuuluva ihminen, tuntee jo valmiiksi potilaan tilanteen. Tällöin säästetään valtavasti aikaa, pystytään kohdentamaan resursseja järkevämmin, ja silloin vältetään myöskin turhia tutkimuksia ja turhaa kitkaa siinä hoidon jatkuvuudessa, ja erikoissairaanhoitoon pääsee nopeammin sitten myöskin sieltä perusterveydenhuollon puolelta tarvittaessa. Kun potilas on tuttu, niin se mahdollistaa myöskin varhaisemmassa vaiheessa erilaisiin riskitekijöihin puuttumisen, ja tämä kaikki on nimenomaan viemässä palveluiden saatavuutta parempaan suuntaan. Ja iloinen juttu on se, että jo noin puolelletoista miljoonalle suomalaiselle [Puhemies koputtaa] omalääkäri on pystytty nimeämään.
Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksuja on korotettu tällä hallituskaudella jo useaan otteeseen, ja nyt te olette päättäneet näistä lisäkorotuksista. Terveydenhuollon maksukorotukset ja uudet maksut saivat myös lausuntokierroksella kovaa kritiikkiä siitä, että ne siirtävät palveluita niitä tarvitsevien ulottumattomuuteen. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies piti nousevia maksuja ongelmallisina jopa perustuslain kannalta ja varoitti, että palvelut siirtyvät tarvitsijoiden käsiltä pois, ja te, ministeri Rydman, vetositte nyt äsken maksukattoon. Terveydenhuollon maksukatto on tosiaan noussut tämän hallituskauden aikana 692 eurosta nykyiseen 815 euroon vuodessa. [Keskustan ryhmästä: Toisin kuin ministeri sanoi!] Kysynkin: Vaikka tämä ei ole päätösperäistä vaan indeksiperäistä, niin toisissa asioissa, kuten näissä pienituloisten etuuksissa, hallitus on jäädyttänyt indeksit, mutta näissä maksujen korotuksissa ne ovat teidän mielestänne aivan perusteltuja. Uskotteko, ministeri Rydman, Lääkäriliiton näkemykseen [Puhemies koputtaa] siitä, että palveluita tarvitsevat eivät enää pääse hoitoon?
Arvoisa puhemies! Kun keskustelemme hallituksen sosiaali‑ ja terveyspolitiikasta, olisi mielestäni perusteltua keskustella siitä, mitä nämä päätökset tekevät suomalaiselle hyvinvointivaltiolle. Koko ydinajatus on ollut se, että tulotasosta riippumatta saa ajoissa hoitoa. Silloin kun heikennetään ensin sitä kansanterveyden ehkäisypuolta, matalan kynnyksen apua ruohonjuuritasolla ja järjestöissä ideologisesti ja sen jälkeen aiheutetaan niin mittavat säästöpaineet hyvinvointialueille, että joudutaan karsimaan perusterveydenhuollosta ja henkilöstöstä, niin on aivan selvää, kun tähän vielä lisätään asiakasmaksujen korotukset ja hoitotakuu on leikattu pois, että hoitoonpääsy vaikeutuu ja kynnys hakeutua hoitoon nousee. Silloin on mielestäni paikallaan kysyä, onko tämä samaan aikaan tietoista hyvinvointivaltion rapauttamista, [Ben Zyskowicz: Kyllä se varmaan sitä on!] koska tällä tavalla kun palvelut heikkenevät, suomalaisten luottamus niihin heikkenee ja veronmaksuhalukkuus heikkenee, me tiedämme, että silloin se hyödyttää ennen kaikkea tiettyjä oikeistopuolueita. Joten kysyn ministeri Rydmanilta: oletteko te sitä mieltä, että tekemänne päätökset vahvistavat suomalaista hyvinvointivaltiota, vai rapauttavatko ne sitä? [Ben Zyskowicz: Katsokaa viimeisiä investointeja ja kysykää sitten uudestaan!]
Arvoisa herra puhemies! Ministeri Rydman tuossa edellä ja aiemmalla kyselytunnilla useaan kertaan on korostanut sitä, minkä takia, vaikka ikävää on korottaa asiakasmaksuja, se on kuitenkin pienempi paha kuin tämä muu kokonaisuus, mihin palveluihin näitä voitaisiin kohdistaa. Jos katsotaan hyvinvointialueiden kokonaisrahoitusta, niin se on lisääntynyt tällä hallituskaudella yli neljä miljardia euroa. [Timo Harakka: Tulihan se sieltä!] Hyvinvointialueiden rahoituksen kasvu, korkomenot, puolustusmenot, turvallisuusmenot ovat ne kokonaisuudet, jotka selittävät sitä, että me olemme niin kaukana niistä tavoitteista, joihin meidän olisi pitänyt päästä. Vastaavalla tavalla minun on pakko sanoa, edustaja Lindén, että te tuossa kesällä ehdotitte, että hyvinvointialueiltakin pitää tulevina vuosina pystyä säästämään, ja te ehdotitte muistaakseni miljardin euron säästöjä hyvinvointialueille. [Timo Heinonen: Siis leikkausta!] Se toki aiheutti teidän omassa puolueessanne sen, että siellä järjestettiin kriisikokouksia [Jani Mäkelä: Pelisääntökeskustelua!] tästä teidän kuitenkin aika järkevästä ehdotuksestanne, koska kyllä, me olemme sellaisessa tilanteessa, että kaikkia sektoreita valitettavasti pitää pystyä tarkastelemaan, [Puhemies koputtaa] jotta julkinen talous saadaan parempaan jamaan.
Arvoisa herra puhemies! Luulen, että me kaikki ymmärtäisimme kohtuulliset, esimerkiksi inflaation mukaiset, maksujen korotukset, mikä tarkoittaisi tällä hallituskaudella yhteensä noin kymmenetä prosenttia. Mutta kun katson tätä korotusten tahtia, niin tällä hallituskaudella näyttää siltä, että terveyskeskusmaksun korotus sieltä 21 eurosta 36:een on 75 prosenttia. Sairaalan poliklinikkamaksun korotus 42 eurosta 78 euroon on 87 prosenttia. Ambulanssin omavastuumaksu nousee 25 eurosta 42:een. Sitten on kokonaan uusi maksu, leikkausmaksu, joka osin korvaa aiemman päiväkirurgisen maksun mutta laajenee kaikkiin muihin leikkauksiin. Ja ihan uusi maksu, erityistutkimusmaksu magneettitutkimuksista. [Suna Kymäläinen: Kuolleen säilyttäminen!] Ei tämä ole kohtuullista. Sen vaihtoehtona ei ole palvelujen leikkaaminen vaan muut fiskaaliset toimenpiteet. Siksi, valtiovarainministeri Purra, ettekö te ole arvioineet, että se suuryritysten verohelpotus tai rikkaimpien verohelpotukset olisivat sellainen vaihtoehto, [Puhemies koputtaa] jolloin ei tarvitsisi sitten korottaa näitä maksuja, jos jätettäisiin ne verohelpotukset tekemättä?
Arvoisa herra puhemies! Ihmisen lompakko ei ratkaise Suomessa sitä, uskaltaako hoitoon hakeutua. Suomessa on edelleen erittäin hyvä julkinen terveydenhuolto, ja siitä haluammemyöskin pitää kiinni. Haluamme myös varmistaa hyvinvointiyhteiskunnan kestävyyden sillä, että pala palalta siirrämme taloutta kohti tasapainoista suuntaa, ja se edellyttää myöskin valintojen tekemistä. Tällä hetkellä elämme erittäin kouriintuntuvasti velaksi, ja teidänkin puolueenne on sitoutunut velkajarruun. [Timo Harakka: No te ette!] Kyse on nyt siitä, mitä valintoja teemme: jatkammeko velkaantumista kuin mitään ei olisi tapahtunut, [Timo Harakka: Niin teette!] karsimmeko palveluista vai korotammeko asiakasmaksuja. [Timo Harakan välihuuto — Juha Mäenpää: Harakka, seinästä tuloo rahaa!] Eivät asiakasmaksujen korotukset ole miellyttäviä päätöksiä, mutta ne ovat joka tapauksessa sieltä miellyttävimmästä päästä niiden kaikkien ikävien vaihtoehtojen välillä, mitä meillä on. Edelleenkin alleviivaan sitä, että jos tulee paljon hoitokäyntejä, niin vuosittainen maksukatto tulee hyvin nopeasti vastaan, ja sitä hallitus ei ole korottanut. Edelleenkin on niin, että jos asiakas, potilas, [Puhemies koputtaa] on hyvin vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, niin maksuja voidaan kohtuullistaa tai niistä [Puhemies koputtaa] voidaan jopa vapauttaa.
Arvoisa puhemies, arvoisa ministeri! Minuun otti yhteyttä julkisella puolella työskentelevä lääkäri. Hän kertoi, että potilaat soittavat nyt vastaanotolle huolissaan siitä, miten he selviävät asiakasmaksuista: voiko maksua alentaa, voiko sen saada kokonaan pois, kun rahat eivät yksinkertaisesti riitä. Tämä on pysäyttävää. Lääkärin vastaanotolla pitäisi voida keskittyä ihmisten terveyteen, ei siihen, onko hänellä varaa tulla hoidetuksi. Vielä vakavampaa on se, että korkeat maksut voivat johtaa siihen, että hoitoon hakeutumista lykätään. Pieni vaiva ehtii kasvaa suureksi, inhimillinen kärsimys lisääntyy, ja lopulta myös yhteiskunnan lasku kasvaa. Arvoisa ministeri: pitääkö hallitus todella hyväksyttävänä tilannetta, jossa ihmisen lompakko ratkaisee sen, uskaltaako hän hakeutua ajoissa julkiseen terveydenhuoltoon?
Puheenjohtaja! Niin ikäviä kuin nämä asiakasmaksujen korotukset sinänsä ovatkin, niin rohkenen vähän epäillä sitä, että jos on oikeasti vakavasti sairas, niin nekään asiakasmaksujen korotukset, jotka ovat olleet suurimpia, estäisivät ketään hakeutumasta jonoon. Mutta nyt tässä täytyy muistaa edelleenkin se, että ensinnäkin jos on kyse vakavasta sairaudesta ja sellaisesta terveydellisestä ongelmasta, joka edellyttää hyvin paljon hoitoja ja siis useita eri käyntejä, ehkä isompia operaatioita, niin vuosittaiset maksukatot tulevat hyvin nopeasti vastaan. Eli oikeastaan nämä asiakasmaksujen korotukset näkyvät enemmänkin lähinnä niillä, jotka harvoin käyvät näissä palveluissa [Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Ei pidä paikkaansa!] tai joilla ei tule kovin montaa terveyskeskusmaksua vuoden mittaan, mutta vakavimmin sairaiden kohdalla todennäköisesti nämä eivät niinkään näy. Sitten täytyy muistaa sekin, että kaikista heikoimmassa asemassa olevilla näitä voidaan kohtuullistaa tai jopa voidaan kokonaan vapauttaa maksusta silloin, kun on erityisen hankalasta taloudellisesta tilanteesta asiakkaalla kyse.
Herra puhemies! Tehän estätte näiden asiakasmaksujen nostamisella osaa ihmisistä edes hakeutumasta sinne jonoihin. Haluan konkretisoida tätä myös toisella tosielämän esimerkillä: Nuori sosiaalialalle kesätöitä saanut työntekijä sairastui vakavasti ja joutui hakeutumaan päivystykseen kesätöidensä aikana. Pelkästään päivystyskäynneistä kertyi huomattava lasku, yli 200 euroa, ja tämän päälle vielä lääkkeistä tulleet kulut. Ja kun jo yksi sairastuminen voi tarkoittaa satojen eurojen menoja monelle pienituloiselle, kynnys hoitoon hakeutumisesta kasvaa tai se voi johtaa siihen, että hoitoon ei edes hakeuduta. Ja kun tilanne on vakavampi, niin hoito on myös jatkossa yhteiskunnalle paljon kalliimpaa. Mitä te sanotte tälle nuorelle tai niille ihmisille, jotka eivät nyt uskalla hoitoon hakeutua? Kuinka monen suomalaisen pitää jättää hakeutumatta hoitoon teidän tekemienne terveyskeskusmaksujen korotuksien vuoksi?
Arvoisa herra puhemies! Asiakasmaksujen korotukset eivät luonnollisestikaan ole miellyttäviä päätöksiä, mutta jos on valittava sen välillä, korotetaanko asiakasmaksuja, leikataanko palveluista [Vasemmalta: Teette molempia! Tehän leikkasitte!] vai jatketaanko velkaantumista, niin kyllä näistä epäilemättä asiakasmaksujen korotukset, niin ikäviä kuin ne ovat, ovat sitten kuitenkin sieltä parhaimmasta päästä. Edustaja otti esille nimenomaan syöpäpotilaat. Syöpäpotilaiden tilanne on tietysti hyvin vaikea, ja tulee paljon hoitojaksoja ja paljon hoidettavia operaatioita. Juuri sen takia todennäköisesti nämä asiakasmaksujen korotukset eivät itse asiassa juuri syöpäpotilaiden tilanteessa näy, koska vuosittaiset maksukatot tulevat niin nopeasti vastaan. Tätä vuosittaista maksukattoa hallitus ei ole korottanut eikä korottamassa. Eli hyvin todennäköisesti ollaan tilanteessa, että juuri siinä asiakasryhmässä, jonka edustaja otti esille, asiakasmaksujen korotukset eivät tule näkymään käytännössä millään tavalla.
Herra puhemies! Suomen Syöpäpotilaat ry kysyi keväällä syöpään sairastuneilta ja heidän läheisiltään, miten sairauden aiheuttamien kulujen kanssa pärjätään nykyisellään ja millaisia ajatuksia hallituksen esittämät terveydenhuollon maksujen korotukset herättävät. Vastausten mukaan korotukset uhkaavat estää syöpään sairastuneita hakeutumasta hoitoon. Joka neljäs tinkii ruuasta tai muista välttämättömistä menoista, ja kyselyn mukaan maksujen korottaminen voi johtaa hoitoon hakeutumisen viivästymiseen, hoitokäyntien peruuntumiseen ja välttämättömistä menoista tinkimiseen. Tästä huolimatta hallitus nostaa jälleen terveydenhuollon maksuja ja kasaa siis näin kuluja niille, joiden tilanne on jo nyt kaikkein vaikein. Ministeri Rydman, onko todella oikein tasapainottaa valtiontaloutta niiden ihmisten kustannuksella, jotka ovat jo kaikkein vaikeimmassa tilanteessa?
Arvoisa herra puhemies! Kiitän ministeri Merta tämän esityksen tuomisesta ja erityisesti siitä, että nyt ollaan tähän rikoslain ihmiskauppasäännökseen tuomassa teon tarkoitukseksi myös sijaissynnyttäminen, siis seksuaalisen hyväksikäytön, pakkotyön, pakkoavioliiton tai esimerkiksi elimien tai kudoksien poistamisen lisäksi, niiden rinnalle. Tämä on erittäin hyvä asia. Meillähän sinänsä sijaissynnytys on käytännössä kielletty vuonna 2007 voimaan tulleella hedelmöityshoitolailla, ja lainsäädäntö estää hedelmöityshoitojen käytön tilanteessa, jossa tarkoituksena on luovuttaa syntyvä lapsi toiselle henkilölle, joten myös sijaissynnytykseen tähtäävät lääketieteelliset hoidot ovat Suomessa laittomia. Tämä on siinä mielessä tärkeää, että jos esimerkiksi osapuolten näkemykset muuttuvat raskauden aikana tai raskauteen tai sikiöön liittyy terveysongelmia, voi jäädä epäselväksi, kenellä on päätösvalta raskauteen ja lapseen liittyvissä kysymyksissä, mikä voi taas johtaa ristiriitatilanteisiin, jotka eivät ole lapsen edun mukaisia ja joista on ulkomailta lukuisia esimerkkejä. Lisäksi Suomen lainsäädännön lähtökohta, jonka mukaan lapsen äiti on synnyttänyt nainen, tukee tätä oikeudellisen aseman selkeyttä ja suojaa lapsen alkuperään liittyviä oikeuksia. Nyt tietenkin on erityisen tärkeää, että juuri näihin ihmiskauppatilanteisiin kytketään vielä sitten tämä oma säännös ja tehdään se siltä osin rangaistavaksi. Kaiken kaikkiaan sijaissynnytykseen sisältyy merkittävä eettinen riski siitä, että naisen kehoa ja raskautta kohdellaan välineenä. Kansainväliset kokemukset osoittavat, että erityisesti kaupallisessa sijaissynnytyksessä on riski taloudellisesti heikommassa asemassa olevien naisten hyväksikäytöstä. Pidän erittäin tärkeänä, että nyt myös rikoslain ihmiskauppasäännöksiin selkeytetään, että sijaissynnyttäminen on yksi mahdollinen teon tarkoitus.
Arvoisa puhemies! Kiitos tästä keskustelusta. Kuten tässä on tullut jo moneen otteeseen esiin, niin haluan kyllä alleviivata sitä, että tämä on yksi osa tätä meidän monikanavaista varoitusjärjestelmää, ja näin on syytä olla jatkossakin. Kaikki meillä eivät kuitenkaan edelleenkään, esimerkiksi ikääntynyt väestö, välttämättä käytä matkapuhelimia, ja tällöin on hirvittävän hyvä, että tätä tietoa tulee myöskin esimerkiksi radion ja television välityksellä. No, sitten tässä esitettiin kysymys siitä, minkä takia tämä on kestänyt niin kauan. Ensinnäkin Euroopan unioni antoi tämän EECC-direktiivin. Se annettiin vuonna 2018, ja tämän mukaisesti väestön varoittamisen järjestelmien, jotka siis tavoittavat helposti, olisi tullut olla voimassa 21.6.2022. Suomi on päättänyt tuossa vaiheessa sen, että me menemme tällä 112-sovelluksella, ja tuossa vaiheessa ei katsottu tarpeelliseksi ottaa käyttöön tätä EU-Alert-järjestelmää, jonka me nyt otamme käyttöön. Se on ollut valinta siinä vaiheessa. Tämä hallitus on valinnut toisin. Me ensinnäkin rahoitimme tätä jo 2025, kun lisätalousarviossa laitoimme rahaa tähän väestön varoittamisen järjestelmän parantamiseen. Mielestäni tässä on toimittu kyllä varsin nopeasti siihen nähden, jos me katsotaan, että direktiivi on vuodelta 2018 ja se on pitänyt vuonna 22 saada voimaan. No nyt me sitten tätä järjestelmää parannamme, ja jos ajatellaan, niin mielestäni siitä keväästä, milloin keskustelua käytiin, Suomi on toiminut tässä erinomaisen nopeasti. Valtaisa kiitos niille henkilöille, jotka tätä työtä ovat nyt tehneet niska limassa niin että me saamme aikataulussa meille tämän yhden osion vielä tähän meidän varoitusjärjestelmään. Sitten täällä esitettiin kysymys siitä, onko kansalaisille tuotettu ohjeita siitä, miten näissä vaaratilanteissa pitää toimia. Ja kyllä, näistä meidän tapahtumistamme on tietenkin otettu opiksi. Se on tietenkin selvää, että jokaiselle yksilölle me emme pysty tuottamaan ohjetta jokaiseen tilanteeseen, missä meidän kansalaiset ovat. Mutta olemme kuitenkin lisänneet tänne meidän varautumissivustoille uusia ohjeita esimerkiksi drooniasioihin. Sen lisäksi olemme tekemässä tätä varautumisopasta, joka kansalaisille sitten lähetetään kotiin, ja se on varmasti nyt sitten se seuraava vaihe. Mutta selvää on se, että tässä on tehty kyllä töitä tuon toukokuun jälkeen. Nimenomaisesti yhteistyössä eri ministeriöiden kanssa on pystytty tuottamaan ohjeistusta myös kuntiin ja hyvinvointialueille. Hyvässä yhteistyössä tätä on tehty, ja toivotaan, että seuraavan kerran ollaan valmiimpia. Mutta ehkä tässä yhteydessä haluan sanoa myös sen, että on valtaisan tärkeää se, että suomalaiset, meidän koko väestö, ymmärtäisivät sen, että me elämme aika jännitteisessä maailmassa ja tämäntyyppisiä tilanteita voi tulla jatkossakin ja meidän kaikkien täytyy pystyä sietämään sitä, että me ollaan vähän tällaisessa heiluvassa tilanteessa. Näitä tilanteita voi totta tosiaan jatkossakin tulla, ja siinä mielessä kaikkien pitää myös henkisesti valmistautua siihen, että täytyy siinä kohtaa osata katsoa ohjeet, mitä annetaan, ja pystyä soveltamaan niitä omaan elämään, ja tämä on äärimmäisen tärkeätä. Tässä laissa ei muuteta vaaratiedotelain kieliä. Nämä annetaan suomeksi, ruotsiksi ja saameksi. Ja totean tässä vaiheessa, että varmasti jossain kohtaa kannattaa pohtia sitä, kannattaisiko nämä kännykkäviestit antaa englanniksi, mutta onneksi meillä on tänä päivänä varsin hyviä käännösohjelmia, joihin tämän viestin voi laittaa ja kääntää. Tällä tavoin itsekin ulkomailla toimin, kun varoitukset ovat tulleet vaikkapa kreikan kielellä. Siitähän en ymmärrä mitään, mutta sen saa käännettyä käännösohjelmassa. Sitten täällä kysyttiin tästä Peto-mediasta, pelastustoimen tiedottamisesta. Totean vain sen, että ehkä se oli syytäkin jo lakkauttaa. Ei nimittäin jokaista tehtävää ja keikkaa ole tarpeen laittaa julkisesti näkyville. Se, mikä on tärkeätä silloin, kun tapahtuu jotain onnettomuuksia, on se, että niistä tiedotetaan, kun niistä aiheutuu vaaraa ulkopuolisille ihmisille tai väestöä pitää varoittaa siitä, että on vaikkapa kemiallinen vuoto jossain. Siinä mielessä olen pitänyt vähän erikoisenakin sitä, että meillä on yksi paikka, jossa kaikki tehtävät näkyvät osoitteineen päivineen. Se ei ole mielestäni tänä päivänä kyllä asiallista.
Arvoisa puhemies! Osa ihmisistä ei ymmärrä sitä, että tässäkin hallituksen esityksessä puhumme eläimistä eikä esineistä. On tieteellisesti todettu, että eläin tuntee esimerkiksi iloa, surua ja kipua. Tämä on kiistatonta. Vuosien mittaan käsitys eläinten pidosta, hoidosta ja kohtelusta on muuttunut. Mahatma Gandhin tunnettu sitaatti kuuluu: ”Kansakunnan suuruus ja sen moraalinen kehitys voidaan arvioida sen mukaan, miten se kohtelee eläimiään.” Kritiikkinä eläinten kohtelun parantamiseksi usein esitetään, että se olisi jotenkin pois köyhien, sairaiden, vanhojen tai vammaisten ihmisten kohtelusta. Tämä ei pidä paikkaansa. Nämä asiat eivät ole vaihtoehtoja toisilleen. Eläinten kohtelun parantaminen ei ole ihmisiltä pois, ja nyt tänään käsitellään tätä hallituksen esitystä eläinsuojelurikoksista. Kritiikkinä eläinten kohtelun parantamiseksi usein esitetään, että tämä olisi jotenkin pois, niin kuin minä äsken sanoin, mutta se ei todella ole sitä, vaan me haluamme, että eläimiä kohdeltaisiin paremmin. Ja kiitoksia edustaja Harakalle tästä huomiosta. Meillä on paljon niitä edustajia, jotka katsovat, että tähän eläinten pitämiseen pitää tulla korjauksia, ja nyt tämä hallituksen esitys niitä esittää. Syyt eläinten huonoon kohteluun ovat moninaisia. Joskus kyseessä on eläinten omistajan sairaus, mutta usein taustalla ovat taloudelliset syyt. Meillä on pilvin pimein tapauksia, joissa eläimiä on kohdeltu järkyttävän huonosti. Pakettiautolla on kuljetettu satoja koiranpentuja, jotka on riistetty emoiltaan heti synnyttyään. Rikoksia voi tapahtua paitsi lemmikkien myös tuotantoeläinten ja villieläinten kohdalla. Lainsäädännön pitää olla kohdallaan, mutta kaikkein tärkeintä on vaikuttaminen asenteisiin, jotka usein lähtevät lapsuudesta. Eläimistä on ihmiselle valtavasti hyötyä hyvin monilla tavoilla: tuotantoeläimistä tietysti, mutta myös vaikkapa koirien hyödyntämisestä erilaisissa tehtävissä, kuten opaskoirana, rajalla, huumekoirana, ruumiskoirana, erilaisten sairauksien tunnistajana, homekoirana ja niin edelleen. On myös kiistatonta, että lemmikkien ja eri eläinten vaikutus monen ihmisen hyvinvointiin, niin henkiseen kuin fyysiseenkin, on keskeinen. Jokaisella ihmisellä on elämässään vastoinkäymisiä. Koirieni läsnäolo on auttanut minua henkisesti kestämään monia koettelemuksia. Kiitän koiriani myös siitä, että lenkkeilyn myötä peruskunto on pysynyt kohtuullisena, niin kuin monen muunkin. Suomessa tuotantoeläimiä kohdellaan suhteellisen hyvin. Laiminlyöntejäkin tapahtuu, mutta syy on usein taloudellinen. Tuottajilla on tiukkaa, varsinkin tänä päivänä, tai tilallinen terveydentila aiheuttaa sen, ettei enää jaksa ja pysty pitämään tuotantoeläimistään ja niiden hyvinvoinnista huolta. Tuotantoeläinten hyvinvoinnin edistäminen kuuluu mielestäni myös lihataloille ja teurastamoille, ei yksin tuottajille. Meidän täytyy muistaa, että eläintuotteita käyttäessämme eläinten hyvinvoinnin edistäminen ei voi olla ainoastaan tuottajien vastuulla, kuten totesin, ja kustannettavana. Kuluttajan olisi tärkeää saada tietää, että eläinten hyvinvointi on otettu tuotannossa huomioon. Luonnoneläimetkään eivät saa jäädä eläinten hyvinvointilain ulkopuolelle. Lapinlahden Savukukko-vyyhdin, salametsästysvyyhdin, kaltaista toimintaa meillä ei saa enää koskaan tapahtua. Tällainen toiminta pilaa tarpeellisten, tärkeiden metsästäjien mainetta. Tässä kohtaa totean, että hallituksen esitys on valtavan hyvä, ja tässäkin puheenvuorossani kiitän eritoten ministeri Leena Merta.
Kiitos, arvoisa puhemies! Arvostan sitä, että täällä ovat varmasti paikalla ne ihmiset, joita tämäkin asia kiinnostaa. Tosiaan eläintenpitokiellosta on nyt muistettava, että kysymys on siitä turvaamistoimesta, että se eläin on turvassa ihmiseltä, joka on väkivaltainen tai pahoinpitelee tai on itse niin huonossa kunnossa, että hän tarvitsee terveydellistä tukea, kuntoutusta itse, jolloin on täysin ymmärrettävää, että hän ei voi silloin huolehtia eläimestä. Sitten taas toisaalta, jos kunto paranee tai tilanne muuttuu, eläintenpitokielto päättyy, siihen voi hakea kumoamista. Elikkä on ratkaisukeinoja, mutta tässä suojellaan sitä puolustuskyvytöntä eläintä, joka ei itse voi pirauttaa jonnekin ja sanoa, että minä haluaisin täältä nyt pois. Se on meidän tehtävä. Nyt on hyvä muistaa, että tämä on rikosoikeusmuutos, elikkä tässä ei nyt ole kysymys valvontaeläinlääkärien toimenkuvan muutoksesta tai sen tyyppisistä asioista. Ne kuuluvat maa- ja metsätalousministeriöön, mutta tiedän, että Ruokavirasto on kiinnittänyt huomiota koulutukseen, ohjaa siis näitä valvontaeläinlääkäreitä koulutukseen ja yhdenmukaisiin ohjeisiin, koska totta kai pitää selkeästi kirjata asiat ja ei voi mitään ylilyöntejä tulla. Mutta se viesti, mitä itse saan ja mitä mediasta luen, on kyllä se, että ei puututa, että käydään kymmeniä kertoja, annetaan ohje ja ohje ja ei mikään muutu. Enemmän tämäntyyppistä palautetta tulee, ja tämä on se asia, mihin puututaan. Jotta vältytään siltä ajatukselta, että tämä rangaistus tästä rikkomisesta olisi kiristetty mistään muusta syystä kuin sen takia, että pelkkä sakko ei ole enää oikeudenmukaisessa suhteessa siihen menettelyyn: vanhastaan on ollut sakko, mutta ajattelu eläimistä on muuttunut niin paljon, että sitä ei voi enää pitää asianmukaisena. Ja kun vertaa vielä muihin turvaamistoimiin ja niiden rikkomiseen, esimerkiksi liiketoimintakieltoon tai muihin, niin se on siinä mielessä oikeassa suhteessa. Tänään on hieno päivä tuoda tämä, tänään oli nimittäin Hevosvaltiopäivät. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! ”Eläimet ovat puolustuskyvyttömiä eivätkä voi suojella itse itseään. Siksi se on meidän ihmisten tehtävä. Eläimiä pahoinpitelevät tai muuten kaltoinkohtelevat ihmiset eivät ansaitse pitää eläimiä, ja eläinten hyvinvointi pitää siksi varmistaa riittävän pitkillä eläintenpitokielloilla ja riittävän ankarilla rangaistuksilla kiellon rikkojille.” Näin sanoi oikeusministeri Leena Meri tiedotteessaan, jossa ilmoitettiin tämän käsittelyssä olevan hallituksen esityksen etenemisestä eduskuntaan. Näihin ministerin sanoihin on helppo yhtyä. Hallituksen esityksen myötä eläintenpitokiellon käyttöä lisätään ja kiellosta tulee selkeä pääsääntö eläinsuojelurikoksissa. Vähimmäiskesto pitenee kolmeen vuoteen perusmuotoisessa rikoksessa ja viiteen vuoteen törkeässä rikoksessa. Vähimmäiskeston pidentymisen lisäksi myös rangaistukset kiellon rikkomisesta kovenevat. Jatkossa eläintenpitokiellon rikkomisesta voidaan tuomita jopa vuodeksi vankeuteen. Nämä ovat erittäin tärkeitä uudistuksia. Olemme valitettavan usein saaneet kuulla ja nähdä näitä tapauksia, joissa kodin lemmikit tai tuotantoeläimet — nautakarja, hevoset, kissat, koirat, lampaat ja monet muut — kokevat kaltoinkohtelua, laiminlyöntejä ja jopa järkyttävää väkivaltaa. Syitä näihin kaltoinkohteluihin on monia. Syynä voi olla taloudellisen hyödyn tavoittelu. Syynä voi olla myös terveydellinen, henkinen tai taloudellinen romahdus, joskus riitaisan avioeron kosto, joskus pelkkä välinpitämättömyys tai sairas mieli, jossa joku saa tyydytystä viattomien eläinten kiduttamisesta. Toivottavaa olisikin, että myös kansalaisten ilmoituskynnys viranomaisille olisi matalampi, kun he näkevät eläinten huonoa kohtelua tai siitä herää aito huoli. Arvoisa puhemies! Esityksen myötä saadaan siis paremmin puututtua eläintenpitokiellon rikkojiin, kun heille tulee kunnollinen rangaistus. Kiellon määräajan pidentäminen tulee myös vähentämään eläinten kohtaamaa epäinhimillistä kohtelua. Kannatan lämpimästi ministeri Meren erinomaista esitystä, jonka on tarkoitus tulla voimaan keväällä 2027. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Ruokaviraston mukaan alueellisten ja paikallisten eläinten hyvinvoinnin valvontaviranomaisten tehtävänä on valvoa, että eläimiä kohdellaan eläinten hyvinvointisäädösten mukaisesti. Eläinten hyvinvointilain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista valvotaan eläinten hyvinvoinnin tarkastuksissa. Tarkastuksen tekijällä on oikeus päästä tiloihin, joita tarkastuksen tekeminen edellyttää, ja ottaa maksutta valvontaa varten tarvittavia näytteitä sekä tallentaa ääntä ja kuvaa. Hänellä on oikeus tarkastaa eläin, eläimenpitopaikka ja muut eläintenpitoon liittyvät tilat, eläintä varten tarkoitettu ravinto, juotava, varusteet ja välineet sekä eläintenpitoon liittyvät tiedot ja asiakirjat sekä muut valvonnan kannalta merkitykselliset asiat. Arvoisa puhemies! Julkisuuteen tulee säännöllisen epäsäännöllisesti tapauksia, joissa kotieläintuotantoa harjoittava viljelijä on kokenut, että valvontaeläinlääkäri on toiminut hänen etujensa vastaisesti. Lisäksi on huomioitava, että kaikki eivät halua tuoda asiaansa julkisesti esille. Keväällä uutisoitiin tapauksesta, jossa Vaasan hallinto-oikeus kumosi valvontaeläinlääkärin määräyksen sikalan tyhjentämiseksi. Oikeuden määräys tuli kuitenkin liian myöhään, ja tilallisen siat oli ehditty hävittää. Uutisen mukaan valvontaeläinlääkärin määräys perustui yhdellä valvontakäynnillä tehtyihin havaintoihin eläintenhoidon laiminlyönnistä. Lisäksi valvontaeläinlääkäri oli perustellut päätöstä aiemmin tehtyjen terveydenhuoltokäyntien raporteilla. Tila valitti päätöksestä ja vaati sikalan tyhjentämisen täytäntöönpanon kieltämistä. Perusteena oli muun muassa, että päätöksessä mainittuja puutteita ei ollut tai ne eivät olleet laajoja. Myös väite ruokinnan puutteellisuudesta oli tilan mukaan perusteeton. Uutisissa haastateltu eläinsuojeluvalvontoihin liittyviin tapauksiin erikoistunut juristi totesi, että kyseinen tapaus ei ole poikkeuksellinen ja että vastaavanlaisia yhteydenottoja tulee hänelle hyvinkin usein. Valvontaeläinlääkäreiden tekemien virheellisten päätösten seuraukset viljelijöille ovat merkittäviä niin henkisesti kuin taloudellisestikin. Osa tiloista on päätynyt valvonnan myötä jopa konkurssiin. Haastatellun juristin näkemyksen mukaan oikaisuja valvontaeläinlääkäreiden virheellisiin päätöksiin saadaan hyvin harvoin, koska viranomainen tukee usein toista viranomaista ja oikeuden kautta asian korjaamiseen ei viljelijöillä ole sen enempää taloudellisia kuin henkisiä resursseja. Arvoisa puhemies! Keskeinen ongelma valvontatapahtumissa on, ettei niistä tehdä tallennetta tai että tilallisella ei ole paikalla puolueetonta todistajaa, koska valvontatilanne tapahtuu yleensä ennalta ilmoittamatta. Todistajien tai nauhoitettujen tallenteiden avulla olisi mahdollista osoittaa, miten valvontatilanteessa on toimittu, mitä sanottu ja mitä todellisuudessa tehty. Nyt tilallisen asema on usein erittäin heikko, kun tapahtuman todentaminen jää käytännössä kokonaan valvontaeläinlääkärin harkinnan ja toimintatavan varaan. Tallentaminen on mahdollista, mutta sitä ei viranomaisen taholta ilmeisesti juurikaan tehdä. On viljelijän oikeusturvan kannalta ehdottoman tärkeää, että valvontaeläinlääkärin tarkastuksessa hänellä on tukena alan tunteva ammattilainen puolueettomana edustajana. Arvoisa puhemies! Tuotantoeläinten hyvinvointia edistetään lähes aina parhaiten huolehtimalla tuottajien jaksamisesta ja tuotannon kannattavuudesta. Nämä asiat harvoin tulevat kuntoon vain rangaistuksia koventamalla. Ei sillä, eläinten huonosta pidosta on täydet perusteet rangaista. Mutta kuitenkin tämän esityksen valiokuntakäsittelyssä tulee kiinnittää huomiota myös seuraaviin seikkoihin: millä toimenpiteillä turvataan viljelijöiden oikeusturva eläinten hyvinvoinnin tarkastuksissa, miten varmistetaan, etteivät valvontaeläinlääkärin virheelliset päätökset aiheuta viljelijöille sen enempää taloudellista kuin henkistä vahinkoa, millä lainsäädännöllisillä toimenpiteillä turvataan viljelijän asema valvontatapahtumissa nykyistä tasapuolisemmin, millä tavoin valvontaa suorittavien viranomaisten koulutusta voidaan kehittää, jotta valvontatapahtumissa ei jatkossa tapahtuisi virheitä, ja millä tavoin varmistetaan valvontaa suorittavien viranomaisten ja valvonta-asioita käsittelevien tuomioistuinten osaaminen kotieläintuotantoon liittyen? — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Tämä on hyvä ja perusteltu esitys. Tässä yhteydessä haluan kiittää hallitusta myös siitä, että se on puuttumassa niin sanottujen sarjavalittajien aiheuttamiin ongelmiin ja haittoihin. Tarkoitan tietysti tilanteita, joissa aiheettomalla valittamisella aiheutetaan vahinkoa muille ihmisille, yrityksille ja eri toimijoille. Toivon, että ne ajatukset, mitkä hallituksen piirissä on siitä, millä puututaan näiden sarjavalittajien aiheuttamaan ongelmaan, todella tehokkaasti puuttuvat tähän ongelmaan, ja elleivät ne ajatukset puutu, niin toivon, että hallituksella on valmius miettiä muita, tehokkaampia keinoja saattaa nämä sarjavalittajat kuriin. Herra puhemies! Itse koen, että ongelmana näissä valituksissa eivät ole pelkästään sarjavalittajat. Ongelmana on myös se, että yksittäinen ihminen voi käytännössä ilman minkäänlaista taloudellista riskiä jarruttaa valittamisillaan esimerkiksi yksimielisen, valtuuston hyväksymän kaavan toteutumista, valittamalla valittaa, viivästyttää vaikka vuosiksi eteenpäin. Ja kun sanoin, että ilman minkäänlaista taloudellista riskiä, tarkoitin sitä, että esimerkiksi hallinto-oikeuteen valittaminen maksaa, kun se osoittautuu aiheettomaksi — siis vain silloin, kun valitus osoittautuu aiheettomaksi — valittajalle 310 euroa. Se on mielestäni naurettavan pieni summa. Se pitäisi välittömästi ainakin kymmenkertaistaa. Tällainen aiheettomien valitusten hinnan kymmenkertaistaminen esimerkiksi tästä 310 eurosta saattaisi myös pikkasen rajata tällaisia aiheettomia valituksia. Vielä kiinnitän huomiota siihen, että jos henkilö on tuloton ja varaton, hän ei ymmärtääkseni joudu edes tätä maksua maksamaan, ja samoin ymmärtääkseni jotkut sosiaali‑ ja terveyspuolen asiat on jätetty tämän maksun ulkopuolelle. Eli tavallinen ihminen, jolla on varoja ja tuloja, joka jarruttaa valituksillaan joitakin esimerkiksi kaupungin tai kunnan kannalta tärkeitä päätöksiä ja niiden edistymistä, pääsee 310 eurolla, kun hän viivästyttää kuukausilla tai vuosilla yhdessä päätettyjen asioiden toteuttamista. Nostakaa se maksu nyt ainakin kymmenkertaiseksi, jos ei satakertaiseksi. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan toimintakertomusta käsitellessä on hyvä pysähtyä sen kaikkein tärkeimmän kysymyksen äärelle: miksi pohjoismainen yhteistyö on juuri nyt tärkeämpää kuin ehkä koskaan aikaisemmin? Vastaus on minusta hyvin selvä: Maailma ympärillämme on muuttunut. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, Itämeren turvallisuustilanne, kasvavat hybridiuhat ja epävarmuus kansainvälisessä toimintaympäristössä ovat muuttaneet myös meidän käsitystämme turvallisuudesta. Tässä tilanteessa Pohjoismaiden merkitys Suomelle on kasvanut. Pohjoismaat ovat meille läheisimmät kansainväliset yhteistyökumppanit. Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyksien myötä olemme myös turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa tiiviimmin yhdessä kuin koskaan aiemmin. Arvoisa puhemies! Turvallisuus ei ole vain sitä, kuinka monta panssarivaunua meillä on tai kuinka paljon Puolustusvoimien suorituskykyä pystymme rakentamaan. Turvallisuus on myös sitä, että yhteiskunta toimii kriisissä, että meillä on ruokaa ja energiaa, että tietoliikenneyhteydet toimivat, että kriittinen infrastruktuuri on suojattu, että terveydenhuolto toimii, että ihmisillä on luottamus yhteiskuntaan ja toisiinsa ja että kansalaiset pystyvät tunnistamaan väärän tiedon ja vaikuttamisyritykset. Tästä syystä pidän erittäin tärkeänä Suomen ja Ahvenanmaan vuoden 2026 puheenjohtajuusohjelmaa, jonka keskiössä on pohjoismainen kokonaisturvallisuus. Minusta juuri on tämä asia, jossa Pohjoismaat voivat näyttää esimerkkiä koko Euroopalle. Meillä on vahvat demokraattiset instituutiot, korkea yhteiskunnallinen luottamus ja pitkät perinteet yhteistyössä. Näitä vahvuuksia meidän pitää nyt käyttää hyväksi. Arvoisa puhemies! Kokonaisturvallisuuteen kuuluu myös sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys. Yhteiskunta, jossa ihmiset kokevat tulevaisuutensa epävarmaksi, jossa eriarvoisuus kasvaa ja jossa luottamus yhteiskuntaan rapautuu, on myös turvallisuuden kannalta heikompi. Siksi meidän on ymmärrettävä turvallisuus laajana kokonaisuutena. Puolustuskyky on välttämätön, mutta yhtä välttämätöntä on pitää huolta siitä yhteiskunnasta, jota puolustamme. Tämä on mielestäni yksi tärkeimmistä viesteistä, jonka voimme pohjoismaisesta yhteistyöstä tuoda myös tähän eduskuntaan.
Arvoisa puhemies! Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan toimintakertomuksen ehkä tärkein viesti on se, että turvallisuus ei enää ole vain puolustus- tai ulkopolitiikkaa eikä sitä rakenneta yksin. Pohjoismaissa turvallisuutta tarkastellaan yhä vahvemmin kokonaisturvallisuuden näkökulmasta, jossa puolustuksen rinnalla korostuvat huoltovarmuus, rakennettu ympäristö, terveysturvallisuus, varautuminen, kyberturvallisuus ja kansalaisten kriisinkestävyys. Näin kuuluukin olla. Arvoisa puhemies! Erityisen merkittävää on, että Pohjoismaat ovat alkaneet rakentaa turvallisuutta entistä tiiviimmän yhteistyön kautta. Kertomuksessa korostuvat Nordefco-yhteistyö, Nato-jäsenyyden tuomat mahdollisuudet sekä yhteinen varautuminen kriiseihin. Keskeisiä teemoja olivat sotilaallinen liikkuvuus, huoltovarmuus, kriittisen infrastruktuurin suojaaminen, meriturvallisuus ja kyky torjua hybridi- ja kyberuhkia. Pohjoisen Suomen näkökulmasta on erityisen tärkeää, että kertomuksessa nostetaan esiin arktinen alue, Pohjois-Atlantti ja Itämeri. Näiden alueiden turvallisuus ja logistiikka eivät ole vain alueellisia kysymyksiä vaan koko Euroopan turvallisuuden kannalta keskeisiä. Arvoisa puhemies! Tässä kertomuksessa korostetaan myös sitä, että kokonaisturvallisuus rakentuu yhteiskunnan sisältä. Henkinen kriisinkestävyys, koulutus, kulttuuri, medialukutaito ja demokratian toimivuus ovat tärkeä osa turvallisuutta. Tämä on tärkeä viesti aikana, jolloin informaatiovaikuttaminen ja yhteiskunnan polarisoituminen ovat osa nykyaikaisia turvallisuusuhkia. Tästä myös Suomi on puhunut omalla puheenjohtajuuskaudellaan tänä vuonna. Tavoite yhteisestä pohjoismaisesta visiosta yhteisen kokonaisturvallisuuden vahvistamisesta on merkittävä. Arvoisa puhemies! Pohjoismaat ovat pieniä valtioita, mutta yhdessä ne muodostavat vahvan alueen, jonka turvallisuus perustuu luottamukseen, yhteistyöhön ja yhteisiin arvoihin. Juuri näitä vahvuuksia meidän on edelleen vahvistettava. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Arvoisa puhemies! [Hälinää — Puhemies koputtaa] Euroopassa soditaan, geopoliittiset jännitteet kasvavat ja samalla demokraattisia instituutioita haastetaan. Varautuminen ja kokonaisturvallisuus ovatkin ymmärrettävästi nousseet pohjoismaisen yhteistyön keskiöön. Juuri tällaisina aikoina pohjoismaisen yhteistyön merkitys korostuu. Olemme läheisiä kumppaneita, joita yhdistävät yhteiset arvot ja vahva keskinäinen luottamus. Siksi meille on luonnollista yhdistää voimamme myös tuleviin haasteisiin varautuessamme. Demokratia, oikeusvaltio, ihmisoikeudet, tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja kestävyys ovat yhteisiä arvojamme. Näitä puolustaen varmistamme sen, että Pohjolassa on myös jatkossa hyvä elää, tehdä työtä ja rakentaa tulevaisuutta. Viime vuonna Suomi ja Ahvenanmaa johtivat Pohjoismaiden ministerineuvostoa ohjelmalla ”yhtenäinen ja vahva Pohjola”, jonka keskeisiä teemoja olivat yhteiskunta, turvallisuus, siviilivalmius ja resilienssi. Tänä vuonna puolestaan johdamme parlamentaarista yhteistyötä Pohjoismaiden neuvostossa. Puheenjohtajuusvuoden kohokohta on lokakuussa eduskunnassa järjestettävä Pohjoismaiden neuvoston täysistunto. Tänään käsittelyssämme kuitenkin on Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan vuoden 2025 toimintakertomus. Valtuuskunnan puheenjohtajana on ollut ilo seurata jäsentemme aktiivista osallistumista ja sitoutumista Pohjoismaiden neuvoston työhön niin puheenjohtajistossa, valiokunnissa kuin täysistunnoissakin. Tämän merkitys on korostunut entisestään, kun saamme tänä vuonna johtaa työtä Pohjoismaiden neuvostossa. Haluankin kiittää valtuuskunnan jäseniä erinomaisesta ja rakentavasta yhteistyöstä. Erityiskiitos valtuuskuntamme varapuheenjohtajalle, edustaja Bergille, jonka kanssa on aidosti ilo tehdä tätä työtä. Kansallisesti valtuuskunta on käynyt rakentavaa keskustelua useiden ministereiden kanssa Pohjoismaiden yhteistyön ajankohtaisista teemoista. Tästä kiitos myös ministereille. Lisäksi yhteistyömme viranomaisten, järjestöjen ja muiden sidosryhmien kanssa on hyvää ja toimivaa. Vuonna 2025 Pohjoismaiden neuvostoa veti Ruotsi, jonka puheenjohtajuusohjelma rakentui yhteenkuuluvuuden, konkreettisen pohjoismaisen hyödyn ja rajaesteiden poistamisen ympärille. Taustalla oli ajatus muuttuneesta turvallisuusympäristöstä ja tarpeesta kyetä toimimaan entistä tiiviimmin yhdessä kansalaisten arjen turvaamiseksi. Nämä painotukset näkyivät vahvasti myös Helsingissä keväällä järjestetyssä Pohjoismaiden neuvoston teemaistunnossa, jonka aiheena oli pohjoismaisen turvallisuuden ja varautumisen uusi aika. Keskusteluissa korostuivat yhteinen varautuminen, huoltovarmuus, kyberturvallisuus ja kriittisen infrastruktuurin suojaaminen sekä ennen kaikkea kykymme vastata yhdessä erilaisiin häiriö- ja kriisitilanteisiin. Pääpuhujana toiminut tasavallan presidentti Alexander Stubb muistutti pohjoismaisen yhteistyön perusarvoista: demokratiasta, oikeusvaltiosta, luottamuksesta ja ihmisoikeuksista. Myös lokakuussa Tukholmassa järjestetyssä Pohjoismaiden neuvoston täysistunnossa keskustelujen keskiössä olivat Ruotsin puheenjohtajuusohjelman teemat turvallisuus, varautuminen ja pohjoismainen yhteenkuuluvuus. Istunnon pääpuhuja, Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen korosti Pohjoismaiden merkitystä turvallisuuden, kriisinkestävyyden ja demokraattisten arvojen vahvistajana Euroopassa. Turvallisuus- ja puolustuskysymykset, Ukrainan tukeminen sekä Pohjoismaiden tiivistyvä yhteistyö olivat vahvasti esillä myös pohjoismaisten pääministereiden, ulkoministerien ja puolustusministerien keskusteluissa. Kansainväliset sekä ulko- ja turvallisuuspoliittiset kysymykset näkyvät aiempaa vahvemmin Pohjoismaiden neuvoston työskentelyssä. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ja arktisen alueen kasvanut merkitys ovat muuttaneet turvallisuusympäristöämme. Tämä on luonut tarpeen tiivistää yhteistyötä niin Pohjoismaissa kuin laajemminkin lähialueilla. Neuvosto on ilmaissut yksimielisesti ja toistuvasti tukensa myös Grönlannille ja Tanskalle sekä näiden kiistattomalle oikeudelle päättää omasta tulevaisuudestaan. Aktiivinen yhteistyö Baltian maiden, Itämeren alueen parlamentaaristen toimijoiden, Euroopan neuvoston sekä arktisen alueen yhteistyöelinten kanssa jatkui tiiviinä. Pohjoismaiden neuvoston kansainvälisessä työssä painotettiin demokratian, oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien puolustamista. Arvoisa puhemies! Rajaesteiden poistaminen ja kansalaisten arkea helpottavat ratkaisut ovat yksi Pohjoismaiden yhteistyön keskeisistä tehtävistä. Vaikka pohjoismainen integraatio perustuu vapaaseen liikkuvuuteen, erilaiset lainsäädännölliset, hallinnolliset ja tekniset esteet sekä hieman yllättäen digitalisaatio vaikeuttavat edelleen kansalaisten ja yritysten toimintaa yli rajojen. Viime vuonna Pohjoismaiden neuvosto kiinnitti erityistä huomiota näiden esteiden tunnistamiseen ja poistamiseen. Keskeisiä kysymyksiä olivat muun muassa verotus, digitaalinen tunnistautuminen, sähköiset ajokortit, terveydenhuollon tietojenvaihto, lääkkeiden saatavuus rajat ylittävässä tilanteessa sekä rajatyöntekijöiden kohtaamat haasteet. Rajaesteitä tarkasteltiin myös uudesta näkökulmasta: mikä on niiden vaikutus yhteiskuntien toimintakykyyn kriisitilanteessa. Samalla vahvistettiin rajaestetyötä ja Suomen kansallinen rajaesteverkosto käynnistettiin uudelleen, jotta eri viranomaisten ja asiantuntijoiden yhteistyö voisi jatkua tehokkaasti. Helsingin sopimuksen päivittäminen on ollut viime vuosien keskeisiä Pohjoismaiden yhteistyön kysymyksiä. Vuonna 1962 allekirjoitettu sopimus muodostaa pohjoismaisen yhteistyön perustan, mutta muuttuva maailma on nostanut esiin tarpeita arvioida sen sisältöä uudelleen. Pohjoismaiden neuvosto on esittänyt sopimuksen päivittämistä nykyistä vahvemmin vastaamaan tätä päivää. Päivitystä toivottiin yksimielisesti muun muassa turvallisuus- ja puolustuspolitiikan, varautumisen, yhteiskuntaturvallisuuden ja rajaesteiden osalta. Samalla esille nostettiin Ahvenanmaan, Färsaarten ja Grönlannin aseman vahvistaminen poliittisessa yhteistyössämme. Neuvoston suositusten pohjalta hallitukset asettivatkin tänä vuonna komitean tarkastelemaan nimenomaan itsehallintoalueiden asemaa Helsingin sopimuksessa. Pohjoismaiden neuvosto on tukenut komitean asettamista mutta samalla korostanut, että tarkastelun tulisi ulottua kaikkiin neuvoston ehdottamiin uudistusteemoihin, jotka ministerineuvosto on toistaiseksi jättänyt ottamatta käsittelyyn. Seuraamme komitean työskentelyn etenemistä mielenkiinnolla. Valtuuskunnan viime vuoden toiminnan keskiössä oli Suomen tulevaan Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajuusvuoteen valmistautuminen. Valmistelutyö käynnistettiin jo vuoden 2024 puolella, mutta vuonna 2025 siitä tuli valtuuskunnan keskeinen tehtävä. Työvaliokunta kokoontui useita kertoja ja laati yhdessä Ahvenanmaan kanssa puheenjohtajuusohjelman, joka hyväksyttiin Pohjoismaiden neuvoston täysistunnossa Tukholmassa lokakuussa. Puheenjohtajuusohjelman otsikkona on ”Pohjoismainen kokonaisturvallisuus”. Sen lähtökohta on ajatus siitä, että turvallisuus ei ole vain puolustusta vaan kokonaisuus, joka rakentuu yhteiskunnan toimivuudesta kaikilla sen sektoreilla ja toimialoilla. Lisäksi tavoitteenamme on laatia yhteispohjoismainen kokonaisturvallisuuden visio, joka vahvistaisi Pohjoismaiden yhteistä strategista suuntaa tulevaisuuden kriiseihin varautumisessa. Puheenjohtajuusohjelmassa korostamme myös pohjoismaisen yhteistyön kansallista jalkauttamista. Pyrimme vahvistamaan yhteyttä Pohjoismaiden neuvoston työn ja kansallisten parlamenttien välillä sekä tekemään pohjoismaista yhteistyötä näkyvämmäksi kansalaisten arjessa. Kansainväliset valtuuskunnat ovat tärkeä osa parlamentaarista työtä. Viime aikoina on ilmennyt harmillisia päällekkäisyyksiä eduskuntatyön ja kansainvälisten velvoitteiden välillä. Tämä on aiheuttanut turhan paljon viime hetken tempoilua ainakin Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan työskentelyyn. Valtuuskunnan puheenjohtajana toivonkin asetettavan entistä tarkempaa huomiota sille, että kansainvälisen työn arvostuksesta ja sitoumuksista pidetään kiinni myös parlamentaarisella tasolla. Arvoisa puhemies! Pohjoismainen yhteistyö vastaa uuden ajan haasteisiin. Suomella on tässä yhteistyössä tärkeä ja aktiivinen rooli. Yhteistyömme vahvuus on aina perustunut luottamukseen. Luotamme toisiimme etenkin haastavina aikoina. Yhteiskuntamme ovat vakaita, ja demokraattiset instituutiomme luovat kestävän perustan yhteistyöllemme. Luottamuksen ilmapiiri heijastuu myös kansalaisiin. SuomiAreenan ja Pohjoismaiden ministerineuvoston toteuttaman kyselyn keväällä julkistetut tulokset välittivät vahvan viestin: pohjoismaalaiset luottavat enemmän Pohjoismaihin yhdessä kuin yhteenkään yksittäiseen Pohjolan maahan, edes omaansa. Yhdessä siis olemme todellakin vahvempia. Yhteistyössä on vielä kuitenkin syvennettävää, ja se kannattaakin nyt hyödyntää kaikella potentiaalillaan. Lopuksi haluan vielä kertaalleen kiittää Suomen Pohjoismaiden neuvoston valtuuskunnan jäseniä ja varajäseniä sitoutuneesta ja aktiivisesta työstänne. Odotan innolla sitä, että pääsemme isännöimään Pohjoismaiden neuvoston täysistuntoa eduskunnassa lokakuussa sekä viemään puheenjohtajuusohjelmamme tavoitteet maaliin yhdessä pohjoismaisten kumppaneidemme kanssa. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Hallituksen mielestä on siis pakko tehdä leikkauksia sotejärjestöihin, koska taloudellinen tilanne on niin paha, mutta samaan aikaan rahaa löytyy suuryrityksille. Olemme kaikki kuulleet sotejärjestöiltä tärkeitä hätähuutoja, ja heidän toiveensa oli, että hallitus kohtuullistaisi leikkauksia. Mutta ei, hallitus piti kiinni näistä lyhytnäköisistä leikkauksista. Hyvä ministeri, miten selitätte tätä arvovalintaa esimerkiksi Autismiliitolle tai Kehitysvammaliitolle? Mikä on viestinne heille? Ja kun puhuitte fuusioista, niin mietin, kenen kanssa katsotte, että kattojärjestöjen pitäisi yhdistyä.
Arvoisa puhemies! Hyvinvointialueitten rahoitusmalli toimii tällä hetkellä niin, että siinä otetaan huomioon myöskin nämä kielikysymykset, ja pidän sitä tärkeänä. Me olemme maa, jossa ihmiset puhuvat eri kieliä, ja on tärkeää, että jokainen voi asioida suomen kielellä, ruotsin kielellä ja näin edelleen, pärjätä niillä. Meillä on keinoja tätä huomioida paitsi rahoitusmallissa myöskin niin, että me ohjaamme alueita tähän ja pidämme huolta tällä ohjauksella siitä, että alueet ottavat näitä erilaisia tarpeita huomioon. Jos tiiviisti vastaan tähän teidän kysymykseenne, niin pidän asiaa tärkeänä. Ensisijaisena välineenä näen tämän ohjauksen hyvinvointialueille. Mutta myöskin nämä kielikriteerit ovat yksi tärkeä elementti osana sitä hyvinvointialueitten rahoituksen turvaamista. Niin kuin täällä on nyt tänään kuultu, niin hyvinvointialueitten rahoitushan on kasvanut tällä kaudella noin neljä miljardia euroa. Se on nyt ensi vuonna jo 27,2 miljardia, eli se nousee vielä ensi vuonnakin tässä kokonaisuudessa, ja sen sisällä huolehdimme erilaisista tarpeista, mitä eri puolilla maata on. — Kiitoksia.
Siksi on hyvä, että hallitus riihessä on päättänyt edistää uutta kielikohtaamisjärjestelmää. Sillä varmistetaan, että suomen- tai ruotsinkielinen potilas kohtaa samankielisen lääkärin tai hoitajan. Hoitoa ja hoivaa on saatava omalla äidinkielellä. Mutta olisin kysynyt ministeri Ikoselta: pitäisikö meidän tämän lisäksi muuttaa alueiden rahoitusta niin, että alueita palkittaisiin siitä, että palvelu hoidetaan hyvin suomen ja ruotsin kielellä?
Arvoisa puhemies! On selvää, että maksujen korotukset tuntuu, ja jos on pienet tulot, niin silloin ne pienetkin korotukset tuntuu. Mutta hyvinvointialueiden rahoituspohjaa meidän on vahvistettava, ja onneksi kuitenkin meillä on järjestelmät, joissa on maksukatot, ja kaikkein pienituloisimpia pystytään auttamaan näissä tilanteissa. Mutta hyvinvointialueiden rahoitus on valtavan kokoinen kysymys, ja hallitus on todellakin tehnyt sen eteen paljon. Me ollaan lisätty noin neljä miljardia tällä vaalikaudella hyvinvointialueiden rahoitusta kaiken tämän leikkaamisen keskellä. Se on mielestäni merkittävä summa ja osoittaa sen, että me todella välitetään siitä, että ihmiset pääsevät hoitoon sosiaali- ja terveyspalveluissa. Sitten edelleen palaan siihen: hallituksen päätökset vahvistavat julkista taloutta kokonaisuudessaan ensi vuonna 3,1 miljardia. Luultavasti — tunnen logiikan — saan toistaa tämän noin sata kertaa teille, mutta näin se nyt kuitenkin on. Lisäksi on kaksi eri asiaa — aidosti. Veropolitiikka on se, millä me luomme edellytyksiä kasvulle ja työllisyydelle ja hyvinvoinnille Suomessa, ihmisten työpaikoille ja toimeentulolle. Niistä syntyvillä verorahoilla me sitten pidämme yllä tätä koko hyvinvointia. Minusta se on hieman ikävä rinnastus, kun te pistätte näitä tällä tavalla rinnakkain.
Arvoisa puhemies! Arvoisa pääministeri, tässä ei ole kyllä mitään naurun tai hymyn aihetta. Tätä täytyy katsoa nimenomaan arvovalintojen näkökulmasta. [Hälinää — Puhemies koputtaa] Teille on niin tärkeää laskea esimerkiksi pankkien ja suurten kauppajättien verotusta, että te olette valmiit tekemään budjetin, joka heikentää julkista taloutta, ja samaan aikaan te rahan puutteeseen vedoten leikkaatte järjestöiltä ja nostatte jo ennestään kovinkin korkeita asiakasmaksuja: terveyskeskusmaksuja, poliklinikkamaksuja, vanhustenhoivamaksuja. Kyllä nämä korotukset iskevät kaikkein eniten pienituloisiin, eläkkeensaajiin, sairaisiin, työttömiin. Te siis pyydätte sairaita, eläkkeensaajia osallistumaan talkoisiin samaan aikaan, kun te jaatte sitten suuryrityksille näitä jättiveronkevennyksiä. Pääministeri, minä kysyn nyt teiltä: kun te välttämättä haluatte keventää suuryritysten ja niiden osingonsaajien verotusta ja lähettää tämän laskun pienituloisille, niin tiedättekö te, miltä tuntuvat sen pienituloisen rahakukkarossa rajut asiakasmaksujen korotukset?
Arvoisa herra puhemies! Edustaja totesi, että jopa Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan kritisoi oikeistohallituksen politiikkaa. Jo on aikoihin eletty! [Naurua oikealta] Tällaista ei ole varmaan koskaan aiemmin nähty, [Hälinää — Puhemies koputtaa] mutta kun kerran tällainen historiallinen tapaus on päässyt tapahtumaan, niin luetaanpa, mitä Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan kirjoittaa: ”Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman on linjannut, millaista järjestötoimintaa valtio rahoittaa. Tavoitteena on selvästi kaventaa järjestöjen työ vain konkreettiseen auttamiseen ja viedä niiltä roolia ihmisten vaatimusten ja tarpeiden välittäjänä poliittiseen päätöksentekoon.” [Oikealta: Onpa julmaa!] Juuri näin, Helsingin Sanomat on täysin oikeassa: Tämä on hallituksen tahtotila. Me haluamme suojata konkreettista, kohtaavaa, auttavaa työtä ja leikata sen sijaan poliittiselta, ideologiselta rälssiltä, jota myöskin järjestökenttä hyvän tarkoittavan tarkoituksen varjossa on harjoittanut. [Välihuutoja] Löysät pois, rahat konkreettiseen auttamiseen.
Arvoisa puhemies! Koko hallitus, nyt myös kokoomus ja RKP, on siis pitämässä kiinni näistä jättimäisistä sotejärjestöjen leikkauksista, leikkauksista, joita jopa Hesarin pääkirjoitussivulla kutsuttiin täysin ”kohtuuttomiksi”. Iso osa järjestöistä joutuu todennäköisesti lopettamaan, ja tästä tulevat kärsimään jo valmiiksi vaikeassa asemassa olevat ihmiset, kuten esimerkiksi vammaiset tai asunnottomat. Jälleen kerran hallitus on siis päättänyt tehdä täysin ideologisen päätöksen, jolla viedään niiltä, joilla on jo valmiiksi kaikista vähiten. Samaan aikaan te olette tehneet politiikkaa, jossa yhä useampi ihminen tulee tarvitsemaan apua. Miten nähdään, että näin isoilla leikkauksilla järjestökenttään on myös laajempi vaikutus? Tämä on suoranainen hyökkäys kansalaisyhteiskuntaa ja koko suomalaista demokratiaa kohtaan, mutta samaan aikaan kuitenkin niin vaalirahoittajille, niin kaikista rikkaimmille kuin vaikka golfaajille riittää tukea. Pääministeri, onko näin kohtuuton tilanne teidän tavoitteenne?
Arvoisa puhemies! Onhan tämä ollut falskia kuunneltavaa, että te edelleen perustelette vaikkapa näitä järjestöleikkauksia ja asiakasmaksujen korotuksia välttämättömyydellä ja talouden tasapainotuksella samaan aikaan, kun rahaa kuitenkin on näihin massiivisiin veroalennuksiin. Tämä hallitus, kokoomus etunenässä, on rakentanut itsestään mielikuvaa tarkan talouden vartijana, mutta todellisuudessa se hinku jakaa rahaa ja veroetuja etenkin rikkaimmille ja suuryrityksille ajaa yli kaiken huolen julkisesta taloudesta tai mistään muustakaan. Hallituksen perinnöksi jää Suomen luisu lasten luokkayhteiskunnaksi, polvilleen isketty järjestökenttä, roihuava ilmastokriisi. Teidän päätöstenne seurauksena tosiaan Suomessa yli 26 000 lasta lisää elää köyhyydessä, ja me tiedämme hyvin, että lapsena koetulla köyhyydellä voi olla hyvin pitkä varjo. Inhimillinen hintalappu on suuri, mutta niin voi olla myös taloudellinen hinta. Pääministeri, kysyisin teiltä: onko teidän mielestänne kohtuullista, että nämä lapset joutuvat kantamaan taakkaa tästä talouden tilanteesta ja teidän hallituksenne halusta jakaa veroalennuksia suuryrityksille?
Arvoisa puhemies! Eihän siitä nyt pääse mihinkään, että hallituksen talouspolitiikka on epäonnistunut. Te ette ole lunastaneet lupauksianne velkasuhteen vakauttamisesta ettekä sadastatuhannesta uudesta työllisestä. Sen sijaan te laitatte sairaat ja köyhät ihmiset maksamaan suuryrityksille suunnatun lähes miljardin veroalen ja annatte suurtyöttömyyden jyllätä. Budjetin tiedotustilaisuudessa sekä valtiovarainministeri että pääministeri kieltäytyivät lisäksi molemmat vastaamasta kysymykseen budjetin nettosopeutusvaikutuksesta. Media teki onneksi työnsä ja kysyi asiaa valtiovarainministeriöstä, jonka mukaan hallituksen tekemät päätökset heikentävät julkista taloutta vuonna 27. Pääministeri Orpo, hallituksenne tuo siis eduskunnalle syksyllä budjetin, jossa leikataan sotepalveluita ja korotetaan asiakasmaksuja, jossa annetaan suuryrityksille vappumiljardi ja joka heikentää julkista taloutta. Mitäpä luulette, onko tämä kansalaisten näkökulmasta oikeudenmukaista?
Arvoisa puhemies! Hallitus on tosiaan onnistunut ajamaan Suomen talouden EU-tarkkailuluokalle, ja on tietenkin surullinen tilanne, että ollaan tässä, mutta on unohtunut, että hallitus on myös onnistunut ajamaan Suomen toisellekin EU:n tarkkailuluokalle, nimittäin sosiaalisen kehityksen tarkkailuluokalle. Siellä kaikki viisi mittaria ovat punaisella: työttömyys kasvaa, työllisyysaste laskee, pitkäaikaistyöttömyys kasvaa, kotitalouksien tulokehitys takkuaa, terveyspalveluihin pääsy vaikeutuu. Nyt kun kuuntelee näitä puheita, niin tulee mieleen, onko ihan aidosti niin, että teillä, arvoisa pääministeri, ainoa, minkä te voitte sanoa niille irtisanotuille hyvinvointialueen sairaanhoitajille tai järjestökentän ammattilaisille, on, että odottakaa, kyllä se talous sieltä kasvaa ja teidät pelastaa. Eikö mitään muuta näille ihmisille ole sanottavaa?
Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin näissä asiakasmaksuissa on edelleenkin vuotuinen katto. Sellaisissa tapauksissa, että henkilöt tarvitsevat näitä palveluita erityisen paljon, myöskään nämä nostetut asiakasmaksut eivät sitä vuosittaista kattoa pääse ylittämään. Se toki edellyttää omaa aktiivisuutta, mutta eivät nämä kohtuuttomia ole. Eivät ne siinä mielessä tietysti miellyttäviä päätöksiä ole, että miellyttävämpää olisi jättää tekemättä tällaiset asiakasmaksukorotukset, mutta kysymys on siitä, pyrimmekö valtiontalouden tasapainoon vai emme. Jos pyrimme — tiedän kyllä, että vasemmalla sitäkin on kyseenalaistettu — niin silloin tarvitaan jotain toimenpiteitä, ja sitten tulee se kysymys, leikkaammeko palveluista vai korotammeko maltillisesti asiakasmaksuja. [Pia Lohikoski: Te teette molempia!] Maltilliset asiakasmaksun korotukset ovat varmaan epäilemättä kuitenkin miellyttävämpiä. Lisäksi on huomioitava, että itse asiassa monet näistä asiakasmaksuista esimerkiksi ympärivuorokautisen palveluasumisen puolella kohdistuvat nimenomaisesti siihen kaikkein maksukykyisimpään osaan väestöstä, jossa nämä korotukset näkyvät kaikista selkeimmin. Se, onko se oikein, on oma kysymyksensä, mutta tämä on hallituksen arvovalinta.
Arvoisa puhemies! Tänä massatyöttömyyden aikana hallituksen budjettiriihi ei tuonut helpotuksia pienituloisimpien suomalaisten arkeen, päinvastoin. Terveyskeskusmaksujen enimmäismäärä on nousemassa tällä hallituskaudella lähes kaksinkertaiseksi, kahdestakympistä yli 36 euroon. Niin ikään lähes tuplaatte poliklinikkakäynnin ja päiväkirurgian enimmäismaksun. Samalla olette heikentäneet julkisia terveyspalveluita ja ohjanneet verorahoja terveysjäteille niin, että niistä hyötyvät he, joilla on jo ennestään varaa käyttää yksityisiä lääkäripalveluita. [Ben Zyskowicz: Soteen maksetaan neljä miljardia enemmän!] Nämä Rydmanin hinnat ovat pienituloisille liian kovat, kun jo ennestään ulosotossa on yli viisisataatuhatta asiakasmaksua. Ministeri Rydman, pitkäaikaissairaat, esimerkiksi syöpää sairastavat pienituloiset, joutuvat jo nyt tekemään valintoja lämpimän aterian tai hoitoon menon välillä. Miksi te, ministeri Rydman, haluatte yhä nostaa terveyspalvelujen hintoja samalla kun hallituksella kuitenkin riittää rahaa suuryritysten veroaleen?
Arvoisa puhemies! Keväällä, kun me vihreät varoitimme järjestöleikkausten tarkoittavan sitä, että suomalaisilta viedään apua ja tukea, ministerin suusta väitettiin minun valehtelevan. Mutta kun minulla ei ole tapana valehdella. Jopa 40 prosenttia järjestöistä arvioi, että toiminta saattaa loppua kokonaan. Lähes 1 400 työntekijää järjestöistä on nyt jo irtisanomisten tai lomautusten piirissä — aika isoja lukuja. On ilmiselvää, että nämä osuvat sinne kohtaavaan työhön. Kutsun toki ministerin vaikka minun kanssani kiertämään järjestökenttää, niin voidaan käydä yhdessä katsomassa, mitä nämä leikkaukset konkreettisesti tarkoittavat. Pääministeri Orpo, asiantuntijatkin varoittavat, että jos perussuomalaisten annetaan ideologisesti ajaa kansalaisjärjestökenttää alas, se voi heijastua jopa demokratiaan. Kysyn, pääministeri Orpo: kun te kerrotte saaneenne hallituksen kanssa Suomen hallituksen jaloilleen ja samaan aikaan tämän salin ulkopuolella todellisuus on sitä, että kymmeniätuhansia lapsia lisää putoaa köyhyyteen ja hallituksen sakset vievät suomalaisilta työpaikkoja sotessa, järjestökentältä, kulttuurista, niin keiden Suomen te olette saaneet jaloilleen?
Arvoisa puhemies! Suomi on todellakin Euroopan kärkimaa työttömyydessä, ja se on äärimmäisen valitettava kärkisija. Erityisen surullista on nuorisotyöttömyyden raju ja pitkittynyt kasvu, ja, arvoisa pääministeri, näillä nuorilla ei ole aikaa odottaa. Nyt tarvitaan välittömiä, radikaalejakin ratkaisuja, kuten keskustan esittämä nuorten takuutyö. Edes korkeakoulutus ei enää näytä suojaavan työttömyydeltä. Esimerkiksi korkeakoulutettujen naisten työttömyys on noussut hälyttäviin lukemiin. Yhteensä naisia on työttömänä nyt 14 000 enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan. Tätä kasvua selittävät esimerkiksi hallituksen tekemät toistuvat sotesäästöt — seurauksena siis työttömyyttä, vaikka Suomi tarvitsisi kipeästi näidenkin naisten osaamisen ja ammattitaidon. Arvoisa pääministeri, kun tavoitteenne oli plus 100 000 työllistä mutta saldo tällä hetkellä on miinus 70 000 työllistä, niin oletteko hallituksessa laskeneet, paljonko tämä jättityöttömyys on nostanut [Puhemies koputtaa] jo entisestään kovaa sopeutustarvetta? [Ben Zyskowicz: Soteen annettu neljä miljardia enemmän kuin silloin, kun te olitte hallituksessa!]
Arvoisa puhemies! Kokoomus ja perussuomalaiset pääsivät valtaan pelottelemalla suomalaisia, miten velkaantuminen on yli äyräiden, ja nyt se loppuu. Lopputulos on se, että tällä vaalikaudella otatte velkaa enemmän kuin mikään hallitus Suomen historiassa ja viimeisessä budjettiriihessänne lisäätte velkaantumisen vauhtia. Julkisen talouden tasapaino heikkenee, ja pitkäaikaistyöttömyys on Suomessa 1990-luvun laman tasolla. Silti teillä on varaa tehdä satojen miljoonien yhteisöveroalennus suurimmille yrityksille. Järjestörahoitus puolittuu tällä vaalikaudella, ja jopa 200 000 vapaaehtoista uhkaa olla vähemmän järjestöjen piirissä tulevina vuosina. Tietysti myös tuhansia ihmisiä irtisanotaan järjestöistä. 40 prosenttia järjestöistä ilmoittaa, että heidän toimintansa uhkaa loppua kokonaan. Arvoisa pääministeri, sanoitte juuri, että hallitusohjelma ja hallituskausi on kokonaisuus. Kun järjestöistä nyt näin suuri osa on jäämässä pois, ymmärrättekö, että se palvelutarve ja kustannuspaine siirtyy hyvinvointialueille? Oletteko ottaneet tätä millään tavalla huomioon, [Puhemies koputtaa] kun olette neuvotelleet näistä leikkauksista?
Arvoisa puhemies! On aidosti yllätys — on varmasti ollut ministereille vaikeaa vastata asiaa koskeviin kysymyksiin — että tämä hallitus viimeisessä budjettiriihessään omilla päätöksillään heikentää julkista taloutta, siis lisää velkaantumista. Siis tämä hallitus, joka on kaiken aikaa uhonnut, että velaksi eläminen lopetetaan, että tehdään mittavia leikkauksia, ja suurilla saksilla on heiluttu. Nyt velkaantumista kiihdytetään, julkista taloutta heikennetään. Tämä on jo itsessään murheellista, mutta vielä surullisemmaksi tämän asian tekee se, että samassa riihessä teitte päätöksiä muun muassa näihin elintärkeisiin kansalaisjärjestöihin, sosiaali- ja terveysalan järjestöihin, jotka tarjoavat kansalaisille vertaisapua. Juuri näitä leikkauksia te olette perustelleet velkaantumisen hillitsemisellä. Kuinka tässä nyt näin käy, että te annatte mittavat veronalennukset velaksi suuryrityksille ja samaan aikaan leikkaatte esimerkiksi Kehitysvammaliiton, Autismiliiton ja vaikkapa Mannerheimin Lastensuojeluliiton [Puhemies koputtaa] lasten ja nuorten auttavan puhelimen työn? Pääministeri Orpo, ovatko tässä nyt arvovalinnat aivan kohdallaan? [Eduskunnasta: Ei ole!]
Arvoisa puhemies! Tämä Kelan valtuutettujen toimintakertomus kuvaa hyvin täällä eduskunnassa tehtyjä päätöksiä, sitä, miten ne vaikuttavat käytännössä tuolla tukipuolella. Erityisesti täällä kiinnittää huomiota se, että asumistuen vähentyminen on ollut aika merkittävää — voi sanoa, että noin 400 miljoonaa. Sitten kun täältä katsotaan näitä muutoksia kaiken kaikkiaan, niin voi sanoa, että toinen iso muutos on ollut perustoimeentulotuen kasvu 800 miljoonasta 1 000 miljoonaan vuodesta 24 vuoteen 25, ja nyt tänä vuonna siihen tulee varmaan vielä vähintään noin 100 miljoonaa lisää. Tässä on olennaista se, että tästä noin puolet maksaa kunnat, ja tämä tulee olemaan kunnille aika iso rasitus jatkossakin. Siinä mielessä, kun kunnilla ei ole välttämättä tähän niitä välineitä, nyt tämä toimeentulotuen maksu kuntien kautta tulee olemaan aika iso haaste. Käytännössä voi sanoa, että siitä kunnat kyllä heittävät monta kysymystä, että miksi pitää maksaa, kun ei ole niitä välineitä. Arvoisa puhemies! Sitten tässä kiinnittää huomiota se, että kuntoutukseen liittyvät korvaukset ovat pienentyneet. Täälläkin sanotaan, että hyvinvointialueiden ja kuntien haasteet heijastuvat erityisesti Kelan kuntoutuspalveluihin ja ne ovat pienentyneet. Sekin on tässä iso ongelma sen takia, että kun katsotaan hyvinvointialueitten ja kuntien asiakaskuntaa, niin työllisyyspalveluissa on siitä aika iso osa, ja siellä pitäisi olla kuntoutusta enemmän kuin tänä päivänä. Siellä kuntouttava työtoiminta on laskenut koko ajan, ja siellä pienenee koko ajan kuntoutusalue, ja hyvinvointialueet eivät tee sitä kuntoutusta niin paljon kuin pitäisi tehdä. Jos me haetaan työvoimaa, joka on työkykyinen, niin kuntoutukseen pitäisi satsata. Tässä mennään väärään suuntaan. Meillä on tässä 360 000 työttömässä varmasti semmoisia ihmisiä, jotka tarvitsisivat kuntoutusta ja työkyvyn palauttamista ja niitä toimenpiteitä. Täällä tämä suunta on tässä mielessä väärä. Arvoisa puhemies! Tämä on mielenkiintoinen myöskin rahoituksen osalta. Valtio rahoittaa kaksi kolmasosaa Kelan toiminnasta, mutta valtion määrä on pienentynyt tässä viime vuosina, ja vakuutetut ja kunnat ovat tulleet entistä enempi Kelan rahoittajiksi. Se näkyy myös täällä, ja näyttää siltä, että tulevaisuudessakin. Siinä mielessä tämä raportti on erittäin hyvä läpileikkaus siitä, miten meidän tuet toimivat ja mihin niitä kohdistuu enemmän. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Kiitän aluksi valtuutettujen puheenjohtaja Niemistä hyvästä ja kattavasta avauspuheenvuorosta tässä keskustelussa. Todellakin, niin kuin täällä on kerrottu, Kelan etuusmenot olivat viime vuonna 17,5 miljardia euroa. Suurin kokonaisuus on sairausvakuutus: 5,5 miljardia. Seuraavaksi suurimpana ovat sitten työttömyysturvaan liittyvät korvaukset. Sitten tämä 5,5 miljardia sairausvakuutuksessa jakautuu käytännössä niin, että hieman alle 2 miljardia siitä on lääkekorvauksia ja sitten hieman yli 2 miljardia on yhteensä päivärahakorvauksia jakautuen sairauspäivärahoihin ja vanhempainpäivärahoihin. Sitten siellä on matkakorvauksia ja sitten näitä julkisuudessa usein keskusteltuja Kela-korvauksia, joita itse asiassa on noin 200 miljoonaa euroa. Se tarkoittaa käytännössä korvauksia lääkäripalveluiden käytöstä, suun terveydenhuollon palveluista sekä fysioterapiasta, kuvantamisesta ja laboratoriopalveluista. Meillä aika ajoin keskustellaan meidän terveydenhuoltomme monikanavaisesta rahoituksesta, ja haluaisin tässä yhteydessä ottaa esille sen, että Suomen koko terveydenhuollon rahoitus on noin 30 miljardia euroa. Se ei ole siis se luku, joka valtion budjetissa on hyvinvointialueiden rahoitusta, vaikka se sattuu olemaan suunnilleen samansuuruinen, vaan tarkoitan nimenomaan terveydenhuollon rahoitusta. Siitä hyvinvointialueiden kautta tulee noin 20 miljardia ja, kuten äsken totesin, Kelassa sairausvakuutuksen kautta hieman yli 5 miljardia, ja sitten viimeinen 5 miljardia on suoraan taskusta eli omavastuu, ne asiakasmaksut, mitä meillä terveydenhuollossa maksetaan. On varmasti niin, että meillä erilaisissa arvioinneissa, mitä on määräajoin tehty ja joissa pohditaan tätä monikanavaisuutta, siihen liittyy tietynlaista tehottomuutta. Nyt aivan viimeisenä asiana eduskunta päättikin tässä kevätkauden lopuksi siirtää matkakorvauksista ambulanssilla tapahtuvat matkakorvaukset sinne hyvinvointialueiden rahoituksen piiriin. Minun mielestäni koko matkakorvaus olisi siirrettävissä hyvinvointialueille, koska se poistaisi sen vääristyneen insentiivin, mikä hyvinvointialueilla voi olla, että lakkautetaan pitkien matkojen päästä toimipisteitä, kun ajatellaan, että Kelahan ne korvaukset maksaa. Samaa keskustelua voidaan käydä toki muistakin sairausvakuutusetuuksista, esimerkiksi lääkekorvauksista ja eräistä muista, mutta se on laaja keskustelu, ja tässä nyt paikaltaan käytettävässä puheenvuorossa en lähde yksityiskohtaisemmin sitä ruotimaan. Tämä on yksi Suomen terveydenhuollon tehokkuuden kehittämisen asioista, että me vähennämme tätä monikanavaista rahoitusta.
Arvoisa puhemies! Kelan valtuutettujen puheenjohtaja esitteli valvontakertomuksemme perusteellisesti — kiitos siitä. Nostan puheenvuorossani esiin muutamia huomioita Kelan valtuutettujen tehtävästä ja myöskin käsittelyssä olevasta valvontakertomuksesta. On hyvä sanoa aina silloin tällöin täällä eduskunnassakin se, mikä Kelan valtuutettujen tehtävä on. Se on myöskin tärkeää, että kansalaiset tietävät sen, kun ottavat yhteyttä. Kelan valtuutettujen tehtävä on valvoa Kelan hallintoa ja toimintaa, ja tuo valvonta ulottuu Kelan kaikkeen toimintaan, mutta siihen ei kuulu Kelan keskeisten päätöksentekoelinten, erityisesti hallituksen ohjaaminen eikä muiden toimeenpanoelinten toimivaltaan puuttuminen. Valtuutettujen suorittama laillisuusvalvonta on lähinnä jälkikäteistä ja keskittyy nimenomaan laillisuuden valvontaan. Mielestäni huomionarvoista kertomuksessa on se, että valtuutettujen aloitteesta tehtyjen selvitysten ja parlamentaarisen työn pohjalta Kelan hallintoa koskevaa lainsäädäntöä on uudistettu merkittävästi. Lainsäädännössä on täsmennetty Kelan toimivaltasuhteita ja muun muassa sitä, miltä osin virkamieslakia sovelletaan Kelan johtajiin. Kelaa koskeva lainsäädäntö oli monin tavoin jäänyt jälkeen ja aikansa elänyt. Samalla kun lainsäädäntöä on uudistettu, on sujuvoitettu Kelan mahdollisuuksia toimia tehtävässään, ja haluan tässä antaa kiitoksen nykyiselle hallitukselle siitä, että nämä pitkään odotetut ja Kelan valtuutettujen esittämät lakimuutokset ovat nyt edenneet. Mielestäni seuraavalla hallituskaudella on perusteltua käynnistää parlamentaarinen työ. Itse asiassa parlamentaarisessa työssäkin on ehdotettu tätä, minkä nyt tässä nostan esille, eli on tärkeää arvioida Kelan asemaa ja valvontaa sekä sitä, onko valtuutettujen sinänsä toimiva ja hyvä valvontarooli nykymuodossaan perusteltu. Kela toimii kuitenkin valtaosin valtion budjettirahoituksella. Tätä selvitystä ollaan parlamentaarisesti esitetty, ja se on selkeästi looginen askel eteenpäin seuraavalla eduskuntakaudella, tästä haluan muistuttaa. Kelan valtuutetut ovat olleet hyvin aktiivisia monessa asiassa. Yksi esimerkki on vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelu, jossa valtuutettujen rooli oli aivan keskeinen, kun Kelan ohjeita muutettiin syrjimättömiksi. Pidän erinomaisena sitä, että Kela on aloittanut tulkkauspalveluiden muutostarpeiden tarkastelun, koska nykyinen lainsäädäntö ei enää ole ajanmukainen. Kelan valtuutettujen puheenjohtaja nosti esille myöskin vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen ja terapioiden hankinnat. Ne ovat olleet toistuvasti valtuutettujen tarkastelussa, eikä syyttä. Kelahan on hankkinut palvelut kilpailuttamalla ne neljän vuoden välein, ja me valtuutetut tuemme vahvasti sitä, mikä on valvontakertomuksessakin, että hankinnoissa siirryttäisiin rekisteröitymismenettelyyn. Tämä tarkoittaisi sitten sitä, että yrittäjät voisivat tulla pitkin vuotta tarjoamaan palveluita, jos kykenevät vastaamaan sitä laatua, mitä Kela edellyttää. Eli tämä rekisteröitymismenettely olisi palvelun käyttäjille parempi. Se lisäisi alueellista saavutettavuutta asiakkaille ja joustavuutta palvelun tuottajille. Pidän tärkeänä, että myöskin jatkossa ammatinharjoittajien osaaminen ja laatu kyetään ottamaan nykyistä paremmin huomioon hankinnoissa. Jotta rekisteröitymismenettely kaikessa laajuudessaan voidaan ottaa käyttöön, se edellyttää sitä, että lainsäädäntö saadaan valmisteltua, ja se on viimeistään sitten seuraavan hallituksen alkumetreillään tehtävä. No, Eepos-ohjelma on Kelan strateginen kehittämisohjelma, jolla uudistetaan etuuskäsittelyn vaativat toimintatavat, alustat ja tietojärjestelmät, ja olemme edenneet tässä erittäin tarkkaan. Tämä on myöskin rahallisesti hyvin merkittävä ja Kelan toimintaan aivan perustavanlaatuisesti vaikuttava. Mutta tuon ohjelman toimeenpano kohdistuu pääasiassa seuraavalle vaalikaudelle, ja siksi on tärkeää saada keskeiset lakimuutokset seuraavan hallituksen ohjelmaan. Se on Kelan asiakkaiden kannalta aivan välttämätöntä. Mutta samalla kun valvomme tämän massiivisen hallinnollisen ja digitaalisen järjestelmäuudistuksen etenemistä, meidän valtuutettujen on varmistettava, ettei teknologia aja ihmisten ohi. Vaikka näitä taustajärjestelmiä tehostetaan ja digitalisaatio etenee, niin puhelinpalvelujen ja fyysisten toimipisteiden saatavuus on turvattava niitä tarvitseville, kuten tuossa ansiokkaasti valtuutettujen puheenjohtajakin puheessaan nosti esille. Kelan palvelut koskettavat jotakuinkin jokaista suomalaista. Kela palvelee suomalaisia vauvasta vaariin. Ja haluan nostaa esille sen, että Kelan toiminnassa aivan ensisijaista on henkilöstö, josta kaksi kolmasosaa työskentelee suorassa asiakaspalvelussa palvelu‑ ja ratkaisuasiantuntijoina. Edellisessä puheenvuorossa nostettiin asiakastyytyväisyys, joka on korkealla tasolla. Haluan tässä todeta sen, että uudistetun henkilöstötutkimuksen tulosten perusteella työntekijät pitävät työtään merkityksellisenä. 90 prosenttia kertoo työn tavoitteiden olevan selkeät, ja 89 prosenttia pitää työyhteisön vuorovaikutusta arvostavana. Tiedonkulku ja yhteistyö tukevat aiempaa paremmin ammatillista kasvua. Tämä tarkoittaa sitä, että Kelassa on johtamista kehitetty, mutta johtamisselvityksen pohjalta, joka on valmistunut ja julkaistu, on johtamista kehitettävä edelleen. Kela on asiantuntijaorganisaatio, ja on tärkeää, että johtaminen on kaikin tavoin kunnossa, jotta jokainen Kelan henkilöstössä oleva, Kelassa työskentelevä, voi antaa parhaimpansa. Ja haluan tässä kiittää valtuutettujen puheenjohtajaa ja valtuutettuja yhteistyöstä ja Kelan henkilöstöä suunnattoman hienosta työstä. Ihan lopuksi, puhemies, sanon sen, että olemme pyrkineet tekemään Kelan valvontakertomuksesta informatiivisen ja kattavan, ja toivon, että myöskin kertomusta käsittelevät valiokunnat antavat palautetta, tuleeko siitä riittävä kuva siitä työstä, mikä meille Kelan valtuutetuille on annettu. Ehkä tässä rohkenen sanoa vielä sen, että kun sosiaali‑ ja terveysvaliokunta tätä käsittelee, niin olisi toivottavaa tehdä niin kuin monena vuonna on tehty aiemmin, että kertomus on lähetetty myöskin vielä tarkastusvaliokuntaan. Se ei olisi asialle pahitteeksi.
Arvoisa rouva puhemies! Pyysin vielä toisen puheenvuoron sen takia, että nyt on uusi eduskunnan oikeusasiamies ja edellisen viranhaltijan kanssa kävimme tässä muutaman kerran keskustelua, jossa pyysin kiinnittämään huomiota siihen, mitä tälle arvokkaalle kertomukselle tulee tehdä tämän salin ulkopuolella. Kun itse työskentelin terveydenhuollon tehtävissä, niin silloisena aikana, jolloin sähköiset työvälineet eivät olleet niin yleisiä kuin nykyisin vaan oli tämä printtiversio, tein sillä tavalla sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä että Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä, että otatin tästä terveydenhuollon osiosta kopiot — yleensä 10—15 sivua oli niitä — ja se jaettiin siellä sitten sanotaan tuollaiselle 30—40 esimiestason henkilölle, jotta he lukisivat ja perehtyisivät siihen, koska tässä on erittäin arvokas kooste siitä, miten lakeja tulee tulkita Suomessa. Laithan ovat asioita, jotka tunnetaan terveydenhuollossa, ja sitten tietysti niille on perustelut, mutta juuri tätä kautta saadaan tietoa siitä, kuinka niitä tulisi soveltaa. Mielestäni nyt kun meillä on ollut jo vuosia tietysti käytössä sähköinen mahdollisuus, tulisi kiinnittää huomiota siihen, jos virastolla suinkin on siihen resursseja, että siellä kentällä, missä käytännössä toteutetaan tätä palvelua, myös muut kuin ne, jotka saavat jonkun huomautuksen tai joiden tekemisiin kiinnitetään huomiota, perehtyisivät siihen kokonaisuuteen, joka on sen kyseisen toimialan kooste näistä, koska tällä on erittäin suuri merkitys siinä, kuinka tulee toimia. — Kiitoksia.
Arvoisa puhemies! Kiitoksia oikeusasiamiehelle ja koko oikeusasiamiehen toimistolle varsin kattavasta ja monipuolisesta raportista. Se, että kanteluita on raportin mukaan saapunut yli 7 000, mikä on toiseksi suurin luku verrattuna esimerkiksi koronavuosiin, varmasti kyllä kertoo siitä, että kansalaisten huoli omista oikeuksistaan, palveluiden saatavuudesta ja oikeuden toteutumisesta suomalaisessa yhteiskunnassa on tällä hetkellä suuri, varsinkin kun näyttää siltä, että kanteluista merkittävä osa kohdistuu sosiaalihuoltoon ja terveyspalveluihin, mikä varmasti kyllä korostaa näiden palveluiden merkitystä kansalaisille. Ja täällä on jo monia hyviä puheenvuoroja pidetty nimenomaan siitä, miten hoitoonpääsyn heikkeneminen on yksi esimerkki siitä, miten kansalaisen oikeudet ovat uhattuina. Itse ehkä myös nostaisin esille kohdasta 3.6.1 Kymmenen keskeistä suomalaista perus‑ ja ihmisoikeusongelmaa heti jo ensimmäisinä mainitut puutteet vanhusten oloissa ja kohtelussa. On hyvä, että oikeusasiamiehen kanslia on tehnyt tarkastuskäyntejä eri vanhuspalveluiden yksiköihin ja selvittänyt tilannetta, mutta kuten raportissakin todetaan, puutteita on useita eikä pelkästään siinä, että hoitohenkilöstöä on liian vähän, vaan muun muassa myös siinä, että heidän ammattitaidossaan on puutteita ja aikaa, mitä voidaan yhteen vanhukseen, hänen hoivaansa ja turvaansa, käyttää, on liian vähän. Tukipalvelut eivät nähtävästi toimi monessakaan yksikössä riittävästi, jotta siihen hoitotyöhön varattua aikaa pystyttäisiin oikeasti siihen hoitotyöhön käyttämään. Toivottavasti tulevaisuudessa saadaan lainsäädäntöä tässä suhteessa vietyä eteenpäin, sillä kyllähän tämä asia on sellainen. Oikeusasiamiehen kanslia on huomauttanut, että muun muassa vanhusten rajoitustoimenpiteiden käytön edellytyksistä ja menettelytavoista sekä seurannasta ei edelleenkään ole lainsäädäntöä. Kun ehkä tässä viimeisen vuoden aikana on tullut uutisia niistä laiminlyönneistä, mitä vanhuspalveluissa on tapahtunut muun muassa juuri näissä rajoitustoimenpiteissä, joissa vanhuksien terveys on ollut jopa uhattuna, niin ehkä tämä asia on sellainen, joka tulevaisuudessa ansaitsee tulla kuntoon nimenomaan sen lainsäädännön kautta. Mutta vielä kerran kiitokset oikeusasiamiehen kanslialle hyvästä raportista ja työstä.
Arvoisa rouva puhemies! Minulla on ollut tapana tässä yhteydessä käyttää puheenvuoro sen takia, että tässä on aina erittäin kattava näkemys siitä, minkälaisia perusoikeuksiin liittyviä ongelmia suomalaisessa yhteiskunnassa on, ja varmasti sellaista ihanneyhteiskuntaa, jossa niitä ei olisi lainkaan, ei pystytä luomaan. Mutta se, kuinka paljon niitä ongelmia raportoidaan, niin kuin täällä oikeusasiamies on kertonut, kertoo painotetusti, mihin yhteiskunnan lohkoihin ne tuntuvat tällä hetkellä erityisesti liittyvän. Otan konkreettisesti esimerkeiksi tässä nyt hoitoonpääsyn perusterveydenhuoltoon ja toisaalta ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoivan. Ne molemmat ovat täällä esillä. Jos puhutaan hoitoonpääsystä, niin meillä on ollut voimassa hoitotakuu. Siitä on tässä salissa käyty poliittista debattia ja äänestettykin, mikä on se kohtuullinen jonotusaika, mutta itse edustan ja puolueeni edustaa sitä näkökulmaa, että meillä myös kiireettömässä hoidossa tulisi olla mieluummin lyhyt kuin pitkä tämä hoitotakuuaika. On puhuttu viikosta ja kahdesta, mutta tällä hetkellä näyttää Suomessa valitettavasti siltä, että ihan siinä perusasiassa terveydenhuollossa eli perusterveydenhuollon lääkärin vastaanotolle pääsyssä on edelleen merkittäviä puutteita. Tämä tuli vähän mutkan kautta esille myös viime keväänä siinä yhteydessä, kun keskusteltiin sellaisesta vakavasta aiheesta, että miksi suomalaisten syövänhoitotulokset poikkeavat epäedulliseen suuntaan muiden Pohjoismaiden tuloksista, ja vähän sen jälkeen samaa keskustelua käytiin eräiden sydänsairauksien osalta. Kummassakin tapauksessa kävi ilmi, että ne hoidot siellä erikoissairaanhoidossa ovat periaatteessa aivan samoja kuin muuallakin, mutta meillä hoitoonpääsyn viive — kun se kuitenkin perusterveydenhuollon kautta tapahtuu sinne erikoissairaanhoitoon — on se syy. Eli kyllä olen sitä mieltä, että tässä saatiin lisää perustelua sille, että meidän täytyy tiukentaa hoitotakuuta ja sitten osoittaa sille tarvittava rahoitus. Toinen on tämä ympärivuorokautinen hoiva. Täällä jo mainittiinkin — olin sillä hetkellä tässä salissa kuulemassa — että eivät nämä niin sanotut desimaalit tässä mitään pelkkiä laskennallisia ole, vaan 0,6:n ja 0,7:n välinen ero on 5 000 työntekijää, mikä käytännössä näkyy siinä, kuinka paljon resursseja voidaan osoittaa kulloiseenkin työvuoroon siellä ympärivuorokautisessa hoivassa, missä ihmiset ovat tällä hetkellä toimintakyvyltään yhä rajoittuneempia verrattuna aikaisempaan. Nämä kaksi halusin nostaa esille, ja kiitän eduskunnan oikeusasiamiestä siitä, että myös tässä raportissa nämä ovat painotetusti esillä. — Kiitoksia.
Arvoisa rouva puhemies! Käytän vielä toisen puheenvuoron. Täällä on käyty hyvin läpi tätä resurssikysymystä ja myös hoitoonpääsyä. Itse asiassa juuri kävin tuossa valtiosalin puolella keskustelun puhelimessa. Henkilö on käynyt tämmöisessä — hän on sen ikäinen, että pääsee tämmöiseen — seulontatutkimuksessa, ja siellä on todettu, että tarvitsee tehdä tähystystoimenpide, mutta vasta marraskuussa pääsisi siihen. Yksityiselle pääsee nopeastikin, mutta puhutaan nelinumeroisesta luvusta, johonka kaikilla ei välttämättä ole sitten mahdollisuutta. Voi vain kuvitella sen odotusajan siinä, useampi kuukausi, että onko mahdollisesti jotakin löydöstä. Sali on varsin tyhjä, mutta meillä ovat vähän niin kuin vakiojäsenet heti ensimmäisenä päivänä täällä paikalla. Arvoisa puhemies! Tosiaan tämän oikeusasiamiehen kertomuksen perusteella siinä esitettyjen ongelmien ratkaiseminen edellyttää ennen kaikkea sitä, että lainsäädännön velvoitteet ja niiden toteuttamiseen osoitetut voimavarat saadaan paremmin vastaamaan toisiaan elikkä ne ovat tasapainossa. Monissa kertomuksessa esiin nostetuissa ongelmissa yhteinen nimittäjä on tämä henkilöstö- ja resurssivaje, ja se on varmasti meille kaikille yhteinen ongelma ratkaistavaksi. Tämä koskee niin vanhuspalvelujen, lastensuojelun, mielenterveyspalvelujen ja Maahanmuuttoviraston käsittelyaikoja kuin oikeuslaitoksenkin toimintakykyä, ja näistä on puhuttu täällä moneen kertaan lakimuutosten käsittelyn yhteydessä. Jos ja kun palveluille ja viranomaisille asetetaan kunnianhimoisia velvoitteita ilman riittäviä voimavaroja niiden toteuttamiseen, jäävät perus- ja ihmisoikeudet käytännössä toteutumatta. Tämä tulee valiokuntakäsittelyssä käytännössä vastaan — ei varmaan montaa semmoista hallituksen esitystä ole, jossa tämä ei tulisi vastaan. Koska eduskunta käyttää budjettivaltaa, sillä on myös keskeinen vastuu varmistaa, että viranomaisilla on todelliset mahdollisuudet hoitaa niille säädetyt tehtävät, vaikka täällä kaikki päätökset tehdäänkin hallituksen esitysten mukaisesti ja pääsääntöisesti, tai käytännössä aina, ne menevät sellaisenaan sitten läpi. Kertomus osoittaa myös, että osa ongelmista johtuu puutteellisesta tai vanhentuneesta säätelystä. Pelkkä ongelmien tunnistaminen ei enää kuitenkaan riitä, vaan tarvitaan konkreettisia lakimuutoksia ja niiden toimeenpanoa, olipa se hallituksen kokoonpano tai eduskunnan kokoonpano minkälainen tahansa. Lisäksi kertomus nostaa esiin tarpeen vahvistaa olemassa olevien velvoitteiden valvontaa. Useissa tapauksissa kyse ei olekaan siitä, että sääntöjä tai oikeuksia ei olisi olemassa, vaan siitä, etteivät ne toteudu käytännössä riittävän hyvin. Eduskunnan tulisikin seurata... — Tämä konditionaalin käyttö, anteeksi, johon minäkin alan jo oppia, on jotenkin tympeätä, koska siinähän vastuu sysätään aina jollekin muulle: tulisi, pitäisi, olisi; olisi kiva, jos joku muu tekisi jotakin. — Eduskunnan tulee seurata nykyistä järjestelmällisemmin esimerkiksi vanhuspalvelujen, lastensuojelun, mielenterveyspalvelujen ja hyvinvointialueiden palveluiden toteutumista sekä edellyttää hallitukselta säännöllistä raportointia havaittujen puutteiden korjaamisesta. Näin oikeusasiamiehen kertomuksessa vuodesta toiseen toistuvien ongelmien käsittely ei jää — olen kirjoittanut tänne ”jäisi” — pelkän keskustelun tasolle. Arvoisa puhemies! Eduskuntakeskustelun kannalta kertomuksen keskeinen johtopäätös on, että suomalainen oikeusvaltio kuitenkin toimii edelleen vahvasti ja kansainvälisesti arvioituna hyvin. Samalla kertomus muistuttaa, että kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten, kuten vanhusten, lasten, vammaisten henkilöiden, mielenterveyspotilaiden ja vapautensa menettäneiden henkilöiden, oikeudet eivät toteudu riittävän hyvin. Ongelmat eivät useinkaan johdu yksittäisten viranomaisten virheistä vaan resurssi- tai rakenteellisista puutteista, joiden ratkaiseminen edellyttää poliittisia päätöksiä. Oikeusasiamiehen kertomuksen keskeinen viesti eduskunnalle onkin, että Suomen suurimmat perus- ja ihmisoikeusongelmat eivät enää johdu puutteellisista oikeuksista laissa vaan siitä, ettei niiden toteuttamiseen kaikissa tilanteissa ole riittävästi henkilöstöä, aikaa tai rahoitusta. Siksi eduskunnan tärkein tehtävä ei ole enää tunnistaa ongelmia vaan varmistaa, että lainsäädäntö, resurssit ja valvonta vastaavat niitä oikeuksia, jotka perustuslaissa jokaiselle luvataan ja taataan. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Eerolan puheenvuoroon olisin kommentoinut kahdella tavalla: Ensimmäinen koskee sitä, että hän toi esille sen, että on ollut aika pitkään tietyt asiat tällä kymmenen listalla, jotka ovat olleet ongelmia, ja vanhustenhuolto on ollut yksi niistä. Toisaalta kun näin on ollut vanhustenhuollon osalta, niin eikö sen vuoksi juuri lisätty hoitajamitoitusta, että niistä ongelmista päästäisiin eroon? Sen vuoksi tuntuukin aika oudolta, että juuri kun se oli saatu nostettua siihen tasolle, jolla paremmin turvattaisiin vanhusten huoltoa ja hoitoa, niin se laskettiin, ja taas meillä on se sama ongelma täällä esillä. Ja täällä henkilöstömitoituksesta on erikseen vielä raportoitu, mitä ne laskemisen vaikutukset ovat olleet: työn kuormittavuus on kasvanut henkilöstön osalta, hoidon laatu on heikentynyt, ulkoilu- ja viriketoiminnassa on isoja puutteita, asukkaiden turvallisuudessa on ollut ongelmia riittämättömän henkilöstön määrän johdosta, itsemääräämisoikeus sillä tavalla, että henkilöstövoimavarojen riittämättömyys ei ole hyväksyttävä peruste, kun wc-käyntejä ja muita vastaavia ei ole pystytty hoitamaan, suun terveydenhuolto on jäänyt heikoksi, ja saattohoidossa on täälläkin esiin tulleita ongelmia, että henkilöstöä ei ole ollut riittävästi siellä. Eli näihin juurikohtiin ne tekevät kädet olisivat tässä olleet tarpeellisia, ja nyt tämä hallitus on nimenomaan pienentänyt sen hoitajamitoituksen, joka tässä on ollut yhtenä keskiössä, niin että oltaisiin tätä vanhusten osalta pystytty korjaamaan. Arvoisa rouva puhemies! Kiinnitän vielä huomiota noitten osalta siihen, mistä alueilta näitä kanteluja on tullut: Sosiaalihuolto ja terveydenhuolto ovat täällä kaksi pääryhmää, joista erityisen paljon tulee. Ne yksistään ovat 2 200 kantelua aiheuttaneet, ja poliisi on siinä välissä vajaalla 960:llä, eli siinä mielessä kyllä nämä meidän keskeiset, turvallisuus ja sosiaaliturva ja hoito, ovat saaneet tässä kanteluita osakseen, ja siinä mielessä on hyvä, että oikeusasiamies on näitä hyvin pystynyt käsittelemään ja suhteellisen nopeassa aikataulussa saanut niistä ratkaisuja aikaiseksi. Erityisesti toivoisin, että niitä tarkastuskäyntejä pystyttäisiin resurssien puitteissa lisäämään. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2025 on aika kovaakin luettavaa. Otan sieltä esiin muutaman kohdan. Sivulla 110 lukee seuraavaa: ”Puutteet vanhusten oloissa ja kohtelussa. Vuonna 2025 tehdyillä tarkastuksilla havaittiin useita tilanteita, joissa asukkaiden hyvä hoito ja huolenpito ei toteutunut tai oli selvästi vaarantunut. Asiakkaiden hoivan tarpeisiin nähden riittämätön henkilöstömäärä, hoiva- ja hoitohenkilökunnan puute sekä osaamisen ja johtamisen ongelmat heikentävät hoivakotien palvelun laatua. Hoitajien työaika ei ole riittänyt kaikkiin heille kuuluviin tehtäviin, ja henkilöstömitoituksen laskeminen on vaikuttanut hoidon laatuun sitä heikentävällä tavalla. Perushoitoon liittyviä tehtäviä jäi tekemättä, hoitajilla ei ollut aikaa läsnäoloon, mielekkään tekemisen tai ulkoilun järjestämiseen. Edes saattohoidon aikana henkilöstöä ei ole lisätty. Ravinnon, kuntoutuksen, wc:ssä käyttämisen, vaippojen vaihdon ja muun hygienian hoidon, sosiaalisen vuorovaikutuksen ja ulkoilun puutteet ovat olleet ongelmia.” Tässäkin todetaan, että ”edes saattohoidon aikana henkilöstöä ei ole lisätty”. Arvoisa rouva puhemies! Vielä sivulla 111 on myös tärkeitä kirjauksia, jotka tässä tuon esiin: ”Puutteita lastensuojelun toteutumisessa. Hyvinvointialueiden lastensuojelun yleinen voimavarojen puute ja erityisesti pätevien työntekijöiden huono saatavuus ja työntekijöiden suuri vaihtuvuus heikentävät lastensuojelupalveluiden laatua.” ”Suuria ongelmia on esiintynyt pitkään lastensuojelun sijaishuollon ja psykiatrisen hoidon välisessä yhteistyössä, mutta myös esimerkiksi oppilas- ja opiskelijahuollon, vammaisille lapsille tarkoitettujen palveluiden sekä lastensuojelun välisessä yhteistyössä. Lapsen tarvitsemien hoidon ja palveluiden yhteensovittamattomuus heikentää hoidon tuloksia ja voi johtaa lapsen oireiden pahenemiseen. Lapsen vakava oirehtiminen tai vammaisuus saattaa myös jäädä kokonaan hoitamatta tai huomaamatta lastensuojelussa.” ”Erityisesti kaikkein huonoimmin voiville ja vaikeimmin hoidettaville lapsille ei ole aina saatavilla oikeanlaisia sijaishuoltopaikkoja.” Lastensuojeluun on viittaus vielä sivulla 213, joka kuuluu seuraavasti: ”Lasten tekemät kantelut. Kanteluita tekivät useimmiten lapset, jotka oli otettu huostaan ja sijoitettu sijaishuoltoon. Aiheena olivat yleensä rajoitustoimenpiteet, lapsen kohtelu sijaishuoltopaikassa tai yhteydenpito lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän kanssa. Sijaishuollossa olleet ja hiljattain aikuistuneet nuoret kantelivat myös jälkihuollostaan ja oikeudestaan itsenäistymisvaroihin.” Arvoisa rouva puhemies! On hienoa, että me saamme käytyä tätä eduskunnan oikeusasiamiehen kertomusta vuodelta 2025 läpi, ja on hienoa, että saadaan myös tuotua julki näitä epäkohtia, mitkä liittyvät nimenomaan heikossa asemassa oleviin henkilöihin, niin vanhuksiin kuin lastensuojelun piirissä oleviin lapsiin ja nuoriin. Mutta vielä tärkeämpää olisi, arvoisa rouva puhemies, se, että tässä talossa esimerkiksi näihin huomioihin, joita tässä toin esille, saataisiin tehtyä aidosti korjauksia ja parannuksia. Nämä heikossa asemassa olevat henkilöt, niin lapset kuin vanhukset, ansaitsevat parempaa. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Ja hyvät edustajakollegat, näin ensi alkuun haluan toivottaa teille kaikille oikein hyvää alkanutta syysistuntokautta! Mielestäni on erittäin arvokasta, että pääsemme aloittamaan työmme tänään käsittelemällä eduskunnan oikeusasiamiehen kertomusta vuodelta 2025. Tässä kertomuksessa käsitellään totuttuun tapaan kymmentä keskeistä suomalaista perus- ja ihmisoikeusongelmaa. Oikeastaan koko tämän raportin sisältö on luonteeltaan sellaista, että se tuottaa paitsi meille poliitikoille mutta myös valmistelusta vastaaville virkamiehille äärettömän arvokasta ja hyvää tietoa. Tässä kun selasin tätä raporttia todella ihan ajatuksella läpi, niin panin merkille, että kyllähän nämä keskeiset huolenaiheet ja puutteet palauttavat meidät monella tapaa aivan ydinkysymysten äärelle. Tässä sivuilla 110—115 kiinnitetään erityistä huomiota esimerkiksi puutteisiin vanhusten oloissa ja kohtelussa, terveydenhuollon palvelujen saavutettavuudessa, lastensuojelun toteutumisessa, vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumisessa, koulutuksen yhdenvertaisuuden haasteisiin tai esimerkiksi oikeusprosessien keston toteutumisessa esiintyviin puutteisiin ja ongelmiin. No, tässä olisi paljonkin asioita, joihin erityisesti pureutua, mutta nostan esille nyt oikeastaan kolme. Ensiksi, tässä vanhusten oloja ja kohtelua käsittelevässä kokonaisuudessa todetaan aivan yksiselitteisen selkeästi, että viime vuonna havaittiin useita sellaisia tilanteita, joissa esimerkiksi asukkaiden hyvä hoito ja huolenpito ei ollut joko toteutunut tai oli selkeästi vaarantunut. Selkeästi tuodaan esille, että asiakkaiden hoivan tarpeisiin nähden riittämätön henkilöstömäärä, hoiva- ja hoitohenkilökunnan puute on ollut keskeinen tekijä, joka on laskenut nimenomaan esimerkiksi hoivakotien ja vanhusten saamien palvelujen laatua. Tässä yhteydessä on pakko kiteyttää edelleenkin se viesti, että kyllä kysymys on nimenomaan tällä hallituskaudella säädetystä laista, jolla ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoitusta laskettiin. Tämä on asia, joka tässä raportissakin selkeästi tuodaan esille. Eräs semmoinen itseänikin hieman hätkäyttänyt lause liittyy siihen, että edes saattohoidon aikana henkilöstöä ei ole lisätty. Tiedämme varmasti, että siinä on taustalla ennen kaikkea paitsi osaavan hoitohenkilöstön saaminen myös ne taloudelliset haasteet, joiden kanssa tällä hetkellä hyvinvointialueilla painiskellaan. Lastensuojelun osalta kiinnitän huomiota siihen, että erityisesti kaikkein huonoimmin voiville ja vaikeimmin hoidettaville lapsille ja nuorille ei ole aina saatavilla oikeanlaisia sijaishuoltopaikkoja. Tämä ongelma kytkeytyy erityisesti niihin lapsiin ja nuoriin, jotka kärsivät erityisen vakavista joko päihdeongelmista tai mielenterveysongelmista tai molemmista. Me ollaan todella paljon käsitelty tässäkin salissa kuluneiden kahden vuoden aikana pahenevaa päihde- ja huumeongelmaa Suomessa. Samalla olisi kyllä hyvä ymmärtää se, että näistä ongelmista kärsivät entistä useammin myös lapset ja nuoret. Samaan aikaan tiedämme, että päihde- ja mielenterveysongelmat usein kytkeytyvät yhteen, ja jos se on näin aikuisilla, niin se koskettaa myös lapsia. Äärimmäisen tärkeää on silloin huolehtia siitä, että nämä kaikkein vaikeimmin oirehtivat lapset ja nuoret saavat asianmukaista hoitoa silloin, kun he ovat sijoitettuina kodin ulkopuolelle. Sitten tässä kiinnitän vielä huomiota lopuksi siihen, että kun lapsen kodin ulkopuolelle tapahtunut sijoittaminen päättyy — puhutaan jälleenyhdistämisestä — niin se on aidosti asia, joka vaatii vielä tulevaisuudessa enemmän huomiota, koska nykyisellään sitä ei lähtökohtaisesti suunnitella. Totean vielä, kun täällä edustajakollega nosti esille myös tämän vieraannuttamisen, että se on tässä yhteiskunnassa ikävä kyllä aivan todellinen ilmiö ja myös sen tunnistamiseen meidän tulisi kiinnittää tulevaisuudessa enemmän huomiota. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2025 nostaa esiin vakavia ongelmia suomalaisessa yhteiskunnassa. Niitä ei pidä vähätellä. Samalla on kuitenkin syytä katsoa myös sitä, mitä näille ongelmille on tällä hallituskaudella jo tehty. Kertomuksessa todetaan, että monet ongelmat ovat rakenteellisia ja toistuvat vuodesta toiseen. Ne eivät ole syntyneet tämän hallituksen aikana, ja samaan aikaan on myös tällä hallituskaudella saatu tehtyä monia hyviä lainsäädäntömuutoksia, jotka helpottavat kertomuksessa esiin tuotujen puutteiden ratkaisua. Arvoisa puhemies! Nostan ensimmäisenä esiin koulut ja lapset. Olen itse toiminut koulupoliisina ja nähnyt käytännössä, mitä tapahtuu, kun koulun työrauha katoaa ja kiusaamiseen tai väkivaltaan ei puututa ajoissa. Turvallisen koulun pitää olla lapselle arkipäivää. Oikeusasiamies nostaa kertomuksessaan esiin puutteet turvallisessa opiskeluympäristössä, erityisesti kiusaamisen ja väkivallan. Tässä hallitus on vienyt asioita oikeaan suuntaan. Oppimisen tuen uudistus vahvistaa oppilaiden mahdollisuuksia saada apua ajoissa. Mobiililaitteiden käytön rajoittaminen puolestaan vahvistaa työrauhaa, vähentää kiusaamista, lisää turvallisuutta kouluissa sekä lisää sosiaalisia kontakteja. Tämän olen myös itse saanut huomata, kun olen lainsäädäntöuudistuksen jälkeen käynyt kotikaupungissani Oulussa kouluvierailuilla. Välituntien puheensorina on iloa korville, kun aiemmin saatettiin käytävällä istua tuppisuina älylaite kasvojen edessä. Positiivista palautetta tästä kännyköiden rajoittamisesta on tullut niin opettajilta kuin oppilailtakin. Myös peruskouluun tällä kaudella laitetut lisämiljoonat ovat tarpeen. Meidän pitää pystyä varmistamaan, että jokainen lapsi oppii perustaidot ja saa tarvitsemansa tuen. Jos koulussa ei opita lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan eikä siellä ole työrauhaa, ongelmat näkyvät myöhemmin paljon suurempina. Perusopetusta vahvistamalla halutaan vähentää myös koulupudokkaitten määrää toisella asteella ja vahvistaa selviytymistä toisen asteen opinnoista. Haluan vielä lisätä lainsäädännöllisten korjausten ja peruskoulussa tehtävän työn lisäksi vanhempien vastuun ja velvollisuuden huolehtia lapsensa kasvatuksesta. Sitä ei voi ylikorostaa, koska kasvatusvastuu on ensisijaisesti vanhemmilla, ei koululla tai viranomaisilla. Tätä tulee edelleen korostaa. Sosiaalista mediaa tänäkin kesänä seuranneena olen nähnyt eri poliisilaitosten viestejä ja kehotuksia vanhemmille: hakekaa lapsenne pois. Nämä nuoret ovat päihtymyksen vuoksi aiheuttaneet häiriötä ja olleet kykenemättömiä huolehtimaan itsestään. Arvoisa puhemies! Toinen tärkeä asia on lastensuojelu. Oikeusasiamies nostaa esiin lastensuojelun resurssi- ja henkilöstöpulan. Tämä ongelma ei ole uusi. Siksi on hyvä, että hallitus on uudistanut ja uudistamassa myös lastensuojelulakia. Lastensuojelussa pitää päästä tilanteeseen, jossa lapsi saa apua silloin, kun sitä tarvitsee, ja viranomaisilla on oltava tarvittavat oikeudet. Sijoitusyksiköt tarvitsevat myös työkaluja ja resursseja kasvatustyöhön. Viime vuosina on korostettu enemmän lasten oikeuksia. Koulupoliisina näin, kuinka tärkeää on poliisin ja koulun yhteistyö. Poliisin pitää päästä puuttumaan ongelmiin ajoissa. Tämä on myös lastensuojelua. Tarvitsemme riittävät ja selkeät toimivaltuudet. Ei voi olla niin, että viranomainen tietää ongelmista mutta kädet ovat sidotut. Tässäkin asiassa lainsäädäntö on viranomaisten välisen tiedonsiirron osalta edennyt tällä hallituskaudella. Arvoisa puhemies! Kertomuksessa nostetaan esiin myös oikeusprosessien pitkät käsittelyajat ja muut oikeusturvan ongelmat. Riita-, rikos- ja hakemusprosessien sujuvoittaminen on tärkeää, ja on hyvä, että niitä on kehitetty. Oikeusturvan kannalta on kestämätöntä, jos päätöstä joutuu odottamaan kohtuuttoman pitkään. Myös digitalisaatioon liittyvät ongelmat on syytä ottaa vakavasti. Sähköinen asiointi helpottaa ihmisten elämää, mutta se ei saa samalla sulkea osaa ihmisistä palveluiden ulkopuolelle. Tämä koskee erityisesti ikäihmisiä, joiden tarpeet on syytä huomioida lainsäädännössä paremmin, kun digitalisaatio etenee. Arvoisa puhemies! Oikeusasiamiehen kertomuksessa on paljon asioita, jotka vaativat edelleen työtä. Vanhustenhoito, terveyspalveluiden saatavuus, vankiloiden tilanne ja monet muut asiat on otettava vakavasti. Mutta yhtä tärkeää on tunnistaa se, mikä on jo mennyt eteenpäin. Tämä hallitus on monessa kertomuksessa esiin nostetussa asiassa jo tarttunut ongelmiin. Lastensuojelulakia on uudistettu, oppimisen tukea on vahvistettu, peruskouluun on lisätty resursseja, koulujen työrauhaa on parannettu, oikeusprosesseja on lähdetty sujuvoittamaan. Suunta on oikea, vaikka työtä on vielä paljon. Turvallinen koulu, toimiva lastensuojelu, inhimillinen vanhuus ja riittävät viranomaisten toimivaltuudet ovat asioita, joista ei ole varaa tinkiä. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Niin kuin täällä on jo vähän tuotu esille, tämä eduskunnan oikeusasiamiehen vuoden 2025 noin 300-sivuinen kertomus antaa aika lailla tämmöisen kaksijakoisen kuvan suomalaisen oikeusvaltion tilanteesta. Toisaalta kertomus osoittaa, että oikeusasiamiehen toiminta on ollut vaikuttavaa ja tehokasta, myös kasvaneen työmäärän keskellä. Toisaalta se muistuttaa, että erityisesti kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten oikeuksien toteutumisessa on edelleen vakavia puutteita, ja kuten edustaja Eerola toi esille, nämä monet puutteet ovat jatkuneet jo hyvin pitkään ja aivan liian pitkään. Myönteistä on se, että oikeusasiamiehen kanslia onnistuu käsittelemään tosiaankin ennätyksellisen suuren määrän kanteluita. Tietysti ei voida pitää hyvänä sitä kehitystä, että tämä määrä on niin suuri, vaan se on vakava oire jostakin. Myönteinen viesti liittyy myös ihmisoikeuksien valvontaan laajemmin: Suomen kansallinen ihmisoikeusinstituutio sai jälleen kansainvälisen A-statuksen. Toki sielläkin on tehtävää, mutta se osoittaa, että Suomen ihmisoikeusjärjestelmä täyttää korkeimmat kansainväliset riippumattomuutta ja vaikuttavuutta koskevat vaatimukset. Lisäksi oikeusasiamiehen ratkaisut ovat johtaneet viranomaisten korjaaviin toimenpiteisiin, mikä kertoo laillisuusvalvonnan käytännön vaikuttavuudesta, koska jos näin ei olisi tapahtunut, niin sitten järjestelmässä olisi vielä suurempia ongelmia. Arvoisa puhemies! Tosiaan kertomuksen vakavin viesti koskee näitä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisessa havaittuja rakenteellisia ongelmia. Erityisen huolestuttavana oikeusasiamies pitää vanhusten palveluissa esiintyviä puutteita. Henkilöstövajeet, kotihoidon ongelmat, hoitoonpääsyn vaikeudet sekä puutteet omavalvonnassa ovat edelleen merkittäviä ongelmia. Nämä havainnot herättävät kysymyksen siitä, toteutuvatko ikääntyneiden ihmisten oikeudet tosiasiallisesti yhdenvertaisesti eri puolilla Suomea, ja vastaus siihen on, että eivät toteudu. Myös lastensuojelu nousee kertomuksessa esiin keskeisenä ongelma-alueena, ja tästäkin on kuultu täällä hyviä puheenvuoroja. Siellä on sijaishuoltopaikkojen riittämättömyys, henkilöstöpula, palvelujen yhteensovittamisen vaikeudet sekä valvonnan puutteet, jotka heikentävät lasten oikeuksien toteutumista. Oikeusasiamiehen havainnot viittaavat siihen, että kyse ei ole enää yksittäisestä epäkohdasta vaan pitkäaikaisesta rakenteellisesta haasteesta. Tämä on sellainen kysymys, joka vaatii meiltä kaikilta puolueeseen katsomatta nopeita käytännön ratkaisuja. Arvoisa puhemies! Vammaisten henkilöiden oikeuksien osalta kertomus nostaa esille esteettömyyden, saavutettavuuden ja palvelujen saatavuuden ongelmat sekä itsemääräämisoikeuden toteutumiseen liittyvät puutteet, joista niistäkin on täällä jo tänään kuultu. Oikeusasiamiehen mukaan nämä kysymykset vaikuttavat edelleen merkittävästi vammaisten henkilöiden mahdollisuuksiin osallistua yhteiskuntaan yhdenvertaisina kansalaisina. Terveydenhuollossa huolta aiheuttavat erityisesti hoitojonot, mielenterveyspalveluiden saatavuus sekä itsemääräämisoikeutta koskevan lainsäädännön puutteet. Arvoisa puhemies! Kertomuksessa korostuu myös laajempi huoli oikeusvaltioresursseista. Samassa yhteydessä en malta olla mainitsematta sitä uutista, jonka joku aika sitten kuulin, että ylipäätään maailmassa oikeusvaltion määritelmän täyttäviä valtioita on noin kymmenkunta — siis kymmenkunta. Niitä oli 15 vielä jokunen aika sitten, mutta huonompaan päin näytetään vain menevän. Onneksi Unkari näytti esimerkkiä, että voidaan päästä parempaan. Nämä pitkät käsittelyajat viranomaisissa ja tuomioistuimissa heikentävät kansalaisten oikeusturvaa, ja apulaisoikeusasiamies toteaa, että monien viiveiden taustalla ovat resurssiongelmat, joihin ei voida vastata pelkästään hallinnollisilla toimenpiteillä. Lopulta kysymys palautuu tänne eduskunnan budjettivaltaan ja siihen, ovatko viranomaisille osoitetut voimavarat suhteessa niille asetettuihin velvoitteisiin. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Oikeusasiamiehen vuosittainen kertomus kuvaa sitä, miten ihmisoikeudet toteutuvat täällä Suomessa. Suurimpien ongelmien lista on pysynyt melko samana jo vuodesta 2013 lähtien. Yksi listan kohdista on lastensuojelun epäkohdat. Kertomuksen mukaan lastensuojelun palveluiden laatua ovat heikentäneet yleinen voimavarojen puute ja pätevien työntekijöiden huono saatavuus. Myös monialaisten palveluiden järjestämisessä on ollut puutteita esimerkiksi sijaishuollon ja psykiatrisen hoidon välillä. Lapsille ei ole ollut saatavilla lastensuojelulaitoksia, joissa he voisivat saada tehokasta apua päihde- ja mielenterveysongelmiin. Tällä kaudella onneksi tähän epäkohtaan nyt viimein puututaan. Lastensuojelulain uudistuksen ensimmäinen osa astuu voimaan nyt lokakuun alussa. Siinä lakiin lisätään viittaukset hybridiyksiköihin. Lisäksi yhteistoiminta-alueita ohjeistetaan perustamaan jokaisen yliopistosairaalan lähistölle vähintään yksi hybridilaitos, jonne yliopistosairaalan tulee tarjota psykiatrista palvelua ja tukea. Näiden laitosten perustamiseen on osoitettu tälle vuodelle puolen miljoonan valtionavustus. Arvoisa puhemies! Kaikkein heikoimmassa asemassa olevien eli juuri näiden lastensuojelun piirissä olevien lasten perusoikeudet on saatava paremmalle tolalle täällä Suomessa. Sama koskee toki laitoshoidossa olevia vanhuksia ja vammaisia, joihin kohdistuvat epäkohdat ovat olleet oikeuskanslerin huolilistalla jo toistakymmentä vuotta. Erityiskiitos meidän perussuomalaiselle sosiaali- ja terveysministerille Wille Rydmanille sekä lastensuojelun välttämättömien korjausten edistämisestä että toimista, joita on vielä tällä kaudella tulossa myös vanhusten paremman hoivan turvaamiseksi esimerkiksi hoitajien kielitaitovaatimuksia kiristämällä ja luomalla järeämpiä työkaluja valvontaan. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Aivan ensiksi on todettava, että on todella arvokasta, että eduskunnan syyskausi alkaa keskustelulla ihmisoikeuksien toteutumisesta. Tämä oikeusasiamiehen kertomus antaa meille varsin kattavan kuvan ihmisoikeuksien toteutumisesta ja ennen kaikkea tietysti yhteiskunnan epäkohdista. Samalla se antaa vakavan viestin, ja näistä on käytetty täällä ansiokkaita puheenvuoroja. Tartun minäkin nyt muutamaan. Suomessa lapsen oikeudet eivät toteudu yhdenvertaisesti eikä lastensuojelu kykene kaikilta osin vastaamaan kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien lasten tarpeisiin. Oikeusasiamies nostaa puutteet lasten oikeuksien toteutumisessa kymmenen merkittävimmän perus- ja ihmisoikeusongelman joukkoon Suomessa. Erityisen huolestuttavaa on, että lastensuojelun yleinen resurssipula, pätevien sosiaalityöntekijöiden saatavuusongelmat ja suuri henkilöstön vaihtuvuus heikentävät palvelujen laatua ja jatkuvuutta. Lapsen oikeuksien kannalta vakavimpia ongelmia ovat palvelujen yhteensovittamisen puutteet. Kertomuksesta käy hyvin ilmi, että lastensuojelun, lastenpsykiatrian, koulun ja muiden palvelujen yhteistyö ei toimi riittävällä tavalla. Seuraukset ovat raskaita. Lapsen oireilu voi pahentua, hoito viivästyä ja jopa jäädä kokonaan toteutumatta. Sen inhimillinen hinta on kova. Erityisen huolestuttava on kaikkein vaikeimmin oireilevien lasten tilanne. Oikeusasiamiehen mukaan lastensuojelun ja lastenpsykiatrian yhteisestä palvelurakenteesta ovat puuttuneet vielä viime vuonna tarkoituksenmukaiset sijoituspaikat niille lapsille, jotka tarvitsevat samanaikaisesti sekä vahvaa sijaishuoltoa että psykiatrista hoitoa. Näiden lasten tarpeisiin ei pystytä vastaamaan riittävästi sen enempää lastenkodeissa kuin sairaaloissakaan. Myös sijaishuoltopaikoista on ollut puutetta. Erityisen tuen tarpeessa olevat lapset voivat joutua odottamaan jopa kuukausia, ehkä jopa vuoden, päästäkseen heille soveltuvaan sijaishuoltoon tai erityisen huolenpidon jaksolle. Lastensuojelulakiin tämän kertomuksen jälkeen tehdyt muutokset eivät itsessään auta, jos hyvinvointialueiden resursseja ei turvata. Arvoisa puhemies! Huolta herättävää on myös se, että huostaan otettujen lasten yhteydenpitoa läheisiinsä rajoitetaan toisinaan ilman lain edellyttämiä menettelyjä ja että lasten oikeusturva ei aina toteudu päätöksenteossa. Lapsille ei aina ole esimerkiksi laadittu asiakassuunnitelmia, päätöksiä on jätetty tekemättä, tai niitä on perusteltu puutteellisesti. Oikeusasiamies korostaa lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän keskeistä merkitystä. Sijoitettu lapsi tarvitsee aikuisen, joka tuntee hänen tilanteensa, valvoo hänen etuaan ja kuulee häntä, ja lapsen tulee tietää oikeuksistaan esimerkiksi tavata sosiaalityöntekijää henkilökohtaisesti. Lapsen oikeuksien toteutuminen ei saa riippua asuinpaikasta, palvelujärjestelmän sattumanvaraisuudesta tai hyvinvointialueen taloudellisesta tilanteesta. Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, riittävään suojeluun, oikea-aikaiseen hoitoon ja aidosti toimiviin palveluihin — ja varsinkin silloin, kun yhteiskunta on ottanut lapsen huostaan. Tämä kertomus osoittaa, että lastensuojelu tarvitsee lisää koulutettuja työntekijöitä, parempaa yhteistyötä palvelujen välillä ja riittäviä resursseja. Arvoisa puhemies! On ilmeistä, että myös vanhustenhuollossa on vakavia puutteita. Täällä onkin käytetty siitä aivan erinomaisia puheenvuoroja, ja on selvää, että henkilöstömitoituksen alentaminen viime vuoden alussa on heikentänyt monin paikoin hoidon laatua. Se on lisännyt henkilöstön kuormitusta ja vaarantanut iäkkäiden ihmisten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Useissa hoivayksiköissä henkilöstön määrää vähennettiin suoraan lain sallimaan minimiin ilman, että asukkaiden todellista hoidon ja avun tarvetta arvioitiin uudelleen. Asukkaat siis olivat samoja, mutta heidän toimintakykynsä ei ollut parantunut, ja silti henkilöstöä oli vähemmän. Tämä on vastoin vanhuspalvelulain perusajatusta, jonka mukaan henkilöstömitoituksen tulee perustua asukkaiden tarpeisiin. Hoitajat kertovat, ettei aika riitä aina edes perushoitoon. Asukkaiden ulkoilu, viriketoiminta ja inhimillinen kohtaaminen ovat vähentyneet. Joissakin tilanteissa henkilökuntaa ei ollut riittävästi auttamaan asukkaita edes vuoteesta ylös päivän aikana. Henkilöstön vähäisyys voi johtaa myös tarpeettomaan rajoittamiseen ja itsemääräämisoikeuden kaventumiseen. Mitoituksissa ei ole kyse henkilöstöpolitiikasta tai taloudesta vaan ihmisarvosta ja perusoikeuksista. Oikeusasiamies muistuttaa, että riittämätön henkilöstö vaarantaa vanhusten turvallisuutta sekä heidän oikeutensa laadultaan hyvään hoitoon ja huolenpitoon. Suomessa jokaisella ikääntyneellä ihmisellä on oikeus huolenpitoon, turvalliseen ja arvokkaaseen vanhuuteen, niin ikäihmisillä kuin lapsilla. Siksi oikeusasiamiehen havaintoihin on suhtauduttava suurella vakavuudella. Hoitajamitoituksen vaikutuksia on arvioitava avoimesti ja suuntaa korjattava niin, että perusoikeudet toteutuvat koko maassa. Meille kansanedustajille tämä kertomus on arvokas kuvaus näistä epäkohdista, joihin meidän tässä talossa ja aivan erityisesti nyt tietysti tänään alkavassa budjettiriihessä on tartuttava.
Arvoisa puhemies! Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus viime vuodelta on erittäin hyvä koonti julkisen hallinnon ja julkisten tehtävien hoidon tilasta, miten siinä on onnistuttu ja miten perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen Suomessa toimii. Siinä mielessä se, että on tämmöinen suvereeni, itsenäinen virkahenkilö, joka arvioi tätä toimintaa, on kyllä erittäin hyvä. Siinä, miten julkinen hallinto toimii, on myös se, miten meidän politiikka on tehnyt oikeita valintoja. Se näkyy myöskin tässä oikeusasiamiehen kertomuksessa. Itseäni tässä erityisesti havahdutti tämä kymmenen keskeistä suomalaista perus- ja ihmisoikeusongelmaa, jotka täällä on koottuna tuotu meidän eteen. Siinä mielessä siellä on niitä kohtia, joissa voidaan arvioida kyllä hyvin sitä, miten tämä tilanne Suomessa oikeasti on ja mihin meidän resursseja on ohjattu ja mistä niitä on otettu pois. Puutteet vanhusten oloissa ja kohtelussa on nostettu tähän ensimmäisenä, ja siellä nimenomaan on palvelujen laatu, hoitajien työaika ei ole riittänyt ja asiakkaiden hoivan tarpeeseen nähden on ollut riittämätöntä ja niin poispäin. Eli siellä on ihan perusasioita, jotka ovat jääneet toteutumatta. Toinen asia on ollut täällä puutteita lastensuojelun toteutumisessa, ja täällä nimenomaan on voimavarojen puutteesta, ja erityisesti pätevien työntekijöiden huono saatavuus ja työntekijöiden suuri vaihtuvuus ovat olleet täällä keskiössä. Kolmantena vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumisen puutteet. Siellä osallistumismahdollisuudet eivät toteudu, ja toimitilojen esteettömyyttä ja kaikkea digitaalista asiointien vaikeutta on siellä esillä. Neljäntenä Maahanmuuttoviraston pitkät käsittelyajat, ja täällä on selkeästi, että ei pysty noudattamaan ulkomaalaislaissa säädettyjä turvapaikkahakemusten käsittelyaikoja. Viidentenä vankien ja tutkintavankien olojen ja kohtelun epäkohdat, ja keskeisenä ongelmana on Rikosseuraamuslaitoksen niin sanottu yliasutus, eli vankeja ja tutkintavankeja on enemmän kuin vankiloissa on heille paikkoja. Kuudentena terveyspalveluiden saatavuuden ja lainsäädännön puutteet. Hoitoon ei pääse, ja tässä näkyy tämä hoitotakuun kahden viikon pidentäminen kolmeen kuukauteen. Se on täällä suoraan esillä. Seitsemäntenä opiskeluympäristön turvallisuudessa ja koulutuksen yhdenvertaisuudessa on puutteita, eli kuinka lapset ja nuoret kokevat koulussa tilanteen. Siellä on kiusaamista, väkivaltaa ja häirintää ja tämän tyyppisiä ongelmia. Kahdeksantena oikeusprosessien pitkä kesto ja oikeuslaitoksen rakenteellisen riippumattomuuden puutteet. Eli pitkään vievät meidän oikeuskäsittelyt, ja ne ovat myöskin oikeudenkäyntimaksujen ja oikeudenkäyntien kulujen osalta ongelmallisia. Sitten yhdeksäntenä hyvän hallinnon ja julkisuuden toteutuminen ei sillä tavalla toteudu kuin me ollaan täällä lainsäädännössä sitä ajateltu. Ja kymmenentenä perus- ja ihmisoikeuksien ennalta ehkäisyssä ja hyvittämisessä on puutteita. Kun näitä otsikoita katsotaan, niin kyllä voi kysyä, kuinka meillä hallinto toimii ja kuinka me ollaan resursseja täällä ohjattu näitten asioitten osalle. Siinä mielessä voin sanoa, että oikeusasiamies on tuonut tässä nytten meille semmoisen listan, jota täällä sitten jatkokäsittelyssä valiokunnissa tulee nostaa esiin, miten näitä asioita ratkaistaan ja mitkä ovat olleet niitten ongelmien juurisyitä, koska niitä meidän täällä täytyy kaivaa esiin. Sillä tavalla sitten voimme kehittää jatkossa toimintoja. Minusta tämä lista on sellainen, että voimme sanoa, että emme ole oikein onnistuneet näitten asioitten hoitamisessa. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Tämän kertomuksen mukaan sosiaali- ja terveydenhuolto on tietosuojavaltuutetun toimiston suurin toimiala, kun huomioidaan vireille tulleiden asioiden määrä, eli vuonna 2025 noin 4 000 asiaa eli neljäsosa kaikista vireille tulleista asioista koski sosiaali- ja terveydenhuoltoa, ja se ei ole ihme, koska juuri näissä asioissa tietosuojalla on erittäin tärkeä merkitys. Meillähän on sosiaali- ja terveysvaliokunnassa edelleenkin käsiteltävänä lakiesitys teknologian hyödyntämisestä sosiaalihuollon palveluissa, ja muun muassa tästä tietosuojavaltuutettu on antanut oman lausuntonsa, ja tähänkin liittyy monia haasteellisia kysymyksiä. On tärkeää, että tietosuojasta huolehditaan hyvin, kun on juuri kysymys ihmisten tärkeistä ja hyvin intiimeistä palveluista. Mutta nostan esiin asian, jonka olen aikaisemminkin tässä samassa yhteydessä nostanut esiin, eli ongelmat, joita, voi sanoa, hyvin tiukan tietosuojan vuoksi tulee nimenomaan lasten vanhemmille. Olen itse saanut tästä erittäin paljon yhteydenottoja vanhemmilta, jotka ovat joutuneet vaikeisiin tilanteisiin, kun esimerkiksi 12-vuotiaan lapsen terveystietojen saaminen, terveysasioiden hoitaminen on tehty käytännössä hankalaksi. OmaKannassa tai hyvinvointialueiden sähköisissä palveluissa huoltaja ei pääse näkemään lapsen tietoja ilman erillisiä sopimuksia, vaikka lapsi itse ei osaisi hoitaa asioita eikä lainkaan vastustaisi vanhemman osallistumista asioiden hoitoon. Eli suostumuksen antaminen voi edellyttää vahvaa sähköistä tunnistautumista, mihin lapsella ei ole esimerkiksi mitään pankkikortteja tai muita keinoja, tai sitten tosiaan lapselta itseltään monimutkaisten palvelujen käyttöä. Tästä asiasta on tullut paljon yhteydenottoja, ja toivoisin, että jossakin yhteydessä tietosuojavaltuutettu paneutuisi tähän kysymykseen tai että valiokunnassa paneuduttaisiin. Samalla kiinnitän huomiota siihen, että meillähän on myös sosiaali- ja terveyspalveluissa ollut ongelmia siinä, että on käyty katsomassa asiattomasti näitä tietoja. Tietosuojavaltuutetun toimiston verkkosivuille onkin nyt kesällä 2025 täydennetty ohjausta näiden lokitietojen tarkastusoikeudesta, mikä on tärkeä ja hyvä asia.
Arvoisa puhemies! Vielä muutama yksityiskohtaisempi nosto aloituspuheenvuoroni jälkeen. Yksi on se, että kun tässä uudessa saamelaiskäräjälaissa on lisätty näitä saamelaiskäräjien tehtäviä mutta kuitenkaan resurssit eivät ole pysyneet sen mukana, niin on selvää, että jos kulttuuri-itsehallintoon kuuluvat varat eivät ole riittävät, niin myös koko kulttuuri-itsehallinto voi silloin vaarantua. Tietenkin me elämme haastavassa taloudellisessa tilanteessa ja joudumme tekemään tässä valtakunnassa lähivuosina menosopeutuksia ja sopeutusta ylipäänsä, mutta ajattelen kuitenkin, että kun kyse on valtion budjetissa suhteellisesti melko pienistä rahoista, niin tällaisten asioiden turvaaminen tulevaisuutta ajatellen olisi äärimmäisen tärkeää, niin että varmistamme sen, että kulttuuri-itsehallinto ja oikeudet toteutuvat tai eivät ainakaan jää resursseista kiinni. Toinen asia on saamelaisten perinteisten elinkeinojen tulevaisuus ja siihen liittyvät haasteet tällä hetkellä saamelaisten kotiseutualueella. Tiedämme, että erityisesti ilmastonmuutos vaikuttaa jo nyt merkittävästi poronhoitoon jopa Ylä-Lapissa asti, ja se haaste tulee tietenkin vain lisääntymään tulevina vuosina. On tärkeää pystyä tekemään tässä, yhteistyössä saamelaiskäräjien ja Suomen valtion kanssa, sellaista ilmastonmuutokseen sopeutumisen toimintaa, että meidän luonto pystyy parhaalla tavalla sopeutumaan tähän kuumenemisen aiheuttamaan poronhoidon vaikeutumiseen, mutta myöskin niin, että saamelaisten poronhoito voi jollakin tavalla jatkua myös uudessa tilanteessa. Lisäksi ehkä tässä edustaja Auttokin viittasi näihin monenlaisiin hankkeisiin, mitä Lapissa ja saamelaisten kotiseutualueella on käynnissä, ja on syytä todella tiedostaa, että ne voivat olla ristiriidassa saamelaisten oman näkemyksen kanssa siitä, mitä kotiseutualueella, niin sanotuilla perinteisillä saamelaisten mailla, pitäisi voida tapahtua. Esimerkiksi kaivosteollisuus, tuulivoima, energiahankkeet ylipäänsä voivat olla räikeässäkin ristiriidassa poronhoidon kanssa, joten tässäkin on oltava herkkänä ja tarkkana ja tiedettävä, mitä tapahtuu. Kolmanneksi vielä sanon näistä saamenkielisistä palveluista, jotka eivät nykyisin toteudu yhdenvertaisesti. Suuri haaste on tietenkin se, että saamelaisten asuinkunnat ovat hyvin hajanaiset, mutta ajattelisin, että meillä on kuitenkin siinä mahdollisuuksia korjata tilannetta. Esimerkiksi aikuiskoulutustuki on aikaisemmin ollut semmoinen tuki, jonka avulla on myös saamen kieltä jo taitavia ihmisiä pystytty kouluttamaan aloille, tai ihmisille on myös opetettu saamen kieltä sitä kautta. Tietooni on tullut myöskin, että usein edes työnantajat, vaikka sote-puolella, [Puhemies koputtaa] eivät tunnista saamenkielisiä ammattilaisia, jotta heitä voitaisiin ohjata näihin tehtäviin, missä saamenkielisille palveluille olisi tarve. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Olemme siinä mielessä historiallisen hetken äärellä, että tämä saamelaiskäräjien kertomus on nyt ensimmäistä kertaa täällä eduskunnassa lähetekeskustelussa. Tämä kertomus arvioi saamelaisten itsehallinnon, perus- ja ihmisoikeuksien, kielellisten oikeuksien, perinteisten elinkeinojen sekä palveluiden ja kulttuurin tilaa vuonna 2025. Tietenkin merkittävä muutos, mikä saamelaisten osalta on tapahtunut, minkä me täällä salissa olemme toteuttaneet, on se, että pitkään odotettu uudistus saamelaiskäräjälain osalta on saatu maaliin ja se on voimaantullut elokuussa 2025 eli tämän kertomuksen vuonna. Tästä kertomuksesta selviää se, että saamelaiskäräjät pitää tätä uudistusta tärkeänä edistysaskeleena mutta katsoo silti, etteivät saamelaisten itsehallinnon tosiasialliset edellytykset edelleenkään toteudu täysimääräisesti, ja siitä on meidän hyvä eduskunnassa todella olla tietoisia. Tämän kertomuksen mukaan yksi läpileikkaavista ongelmista on ero lainsäädännössä tunnustettujen oikeuksien ja niiden käytännön toteuttamisen välillä. Keskeisiä ongelmia ovat saamelaiskäräjien aliresursointi sekä saamenkielisten palveluiden ja henkilöstön puute sekä viranomaisten vaihtelevat neuvottelukäytännöt sekä puutteet saamelaisten oikeuksiin kohdistuvien vaikutusten arvioinnissa. Saamelaiskäräjät esittää tässä kertomuksessa laajan joukon toimenpiteitä, mitä me voisimme toteuttaa. Niihin kuuluvat muun muassa saamelaiskäräjien pysyvän rahoituksen turvaaminen, saamen kielilain uudistaminen, rahoituksen vahvistaminen saamen kielten etäopetukseen saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolelle, saamelaisten sote- ja koulutuspalveluiden vahvistaminen, saamelaisen poronhoidon erityisaseman tunnustaminen sekä saamelaisten oikeuksien nykyistä vahvempi huomioiminen maankäytössä ja ympäristöä koskevassa päätöksenteossa. Meillä eduskunnallahan on tietenkin vastuu huolehtia siitä, että perustuslaissa sekä kansainvälisissä ihmisoikeuksissa turvatut saamelaisten oikeudet myös käytännössä toteutuvat. Se edellyttää meiltä lainsäädännön toimeenpanon aktiivista seurantaa, riittäviä ja ennakoitavia resursseja sekä saamelaisten itsehallinnon johdonmukaista kunnioittamista kaikessa julkisessa päätöksenteossa. — Ehkä muutamia asioita nostan vielä tässä keskustelussa erikseen esille yksityiskohtaisemmin.
Arvoisa puhemies! Kiitos eduskunnan oikeusasiamiehelle kattavasta kertomuksesta. Kertomus vuodelta 2025 on tärkeä muistutus siitä, mitä perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen tarkoittaa käytännössä. Kertomuksessa toistuu yksi hyvin vakava viesti: ihmisen oikeudet eivät saa jäädä järjestelmän ongelmien, kiireen, henkilöstövajeen tai hallinnollisten prosessien jalkoihin. Oikeusasiamiehen ratkaisuissa on kyse hyvin konkreettisista asioista: lapsesta, joka jää ilman hänelle kuuluvaa tukihenkilöä, vanhuksesta, joka joutuu odottamaan tarvitsemaansa palvelua, vammaisesta ihmisestä, jonka henkilökohtaista apua ei järjestetä päätöksen mukaisesti, ihmisestä, jonka apuvälineen saaminen viivästyy kohtuuttomasti. Kaikkiaan pysäyttävimmillään kyse on aivan perustavanlaatuisista asioista, oikeudesta päästä vessaan silloin, kun siihen on tarve, oikeudesta saada hoitoa ja huolenpitoa ihmisarvoa kunnioittaen, oikeudesta koskemattomuuteen ja itsemääräämiseen. Oikeusasiamies joutui kertomusvuonna huomauttamaan hyvinvointialueita toistuvasti siitä, että hakemusten käsittely oli viivästynyt. Joissakin tapauksissa hakemusta ei oltu toimitettu edes oikean tahon käsiteltäväksi. Lisäksi oikaisuvaatimuksia oli käsitelty kuukausia, vaikka ne olisi pitänyt käsitellä kiireellisinä. Silloin kun päätöksessä on kyse esimerkiksi henkilökohtaisesta avusta, tukihenkilöstä, asumispalvelusta tai välttämättömästä hoidosta, jokainen odotuspäivä voi tarkoittaa sitä, että ihminen ei pysty elämään normaalia elämää: käymään koulua, opiskelemaan, tekemään työtä tai osallistumaan yhteiskuntaan. Meidän on pidettävä kiinni periaatteesta, että ihmisen elämä ei voi odottaa järjestelmän korjaamista. Arvoisa puhemies! Toinen kertomuksesta nouseva tärkeä asia on päätöksen antaminen ja siitä tiedottaminen. Jos ihminen ei saa hakemaansa palvelua, hänellä pitää olla oikeus tietää, miksi. Jos palvelua myönnetään vähemmän kuin on haettu, siitä on tehtävä asianmukainen ja muutoksenhakukelpoinen päätös. Tämä ei ole turhaa byrokratiaa, se on oikeusturvaa. Ihmisen on saatava tietää, mihin päätös perustuu ja millä tavalla siihen voi hakea muutosta. Hänen pitää myös tulla kuulluksi, ja hänen näkemyksensä pitää ottaa tosissaan. Erityisen tärkeää tämä on silloin, kun kyse on lapsista, vammaisista henkilöistä tai ikääntyneistä ihmisistä, jotka ovat jo lähtökohtaisesti haavoittuvassa asemassa. Arvoisa puhemies! Kertomuksessa on myös tapauksia, joissa ihmisen fyysistä koskemattomuutta ja yksityisyyttä on loukattu tavalla, jota ei voi hyväksyä. Kehitysvammaisen henkilön henkilöntarkastuksessa on edellytetty riisuutumista tavalla, joka ei ole perustunut lakiin. Psykiatrisen potilaan sitomista on jatkettu tilanteessa, jossa se ei enää ole ollut välttämätöntä. Näissä tilanteissa meidän on muistettava yksi asia: ihmisarvo ei riipu ihmisen toimintakyvystä. Se ei riipu siitä, tarvitseeko ihminen paljon apua. Se ei riipu siitä, onko hän muistisairas, kehitysvammainen, psykiatrisessa hoidossa tai täysin muiden ihmisten avun varassa. Juuri silloin, kun ihminen on kaikkein riippuvaisin muiden avusta, meidän velvollisuutemme kohdella häntä kunnioittavasti on kaikkein suurin. Arvoisa puhemies! Oikeusasiamiehen kertomusta ei pidä lukea vain luettelona virheistä. Se pitää nähdä myös työkaluna muutokseen. Meidän on kysyttävä jokaisen tällaisen ratkaisun kohdalla, mitä tästä opitaan ja mitä muutetaan, jotta sama ei tapahdu uudelleen. Tarvitsemme toimivat prosessit, riittävän henkilöstön, selkeän vastuunjaon ja ennen kaikkea toimintakulttuurin, jossa asiakas ei joudu toistuvasti taistelemaan omien oikeuksiensa puolesta. Tarvitsemme myös aidosti ihmisiä kuulevaa päätöksentekoa. Vammaisten ihmisten ja heidän järjestöjensä osallistuminen palveluiden suunnitteluun ei voi olla muodollinen kuulemistilaisuus, joka järjestetään sen jälkeen, kun päätökset ovat käytännössä jo tehty. Ihmistä itseään pitää kuunnella silloin, kun hänen elämästään ja tarvitsemistaan palveluista päätetään. Arvoisa puhemies! Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan mittari ei lopulta ole se, kuinka hyvin pärjää henkilö, joka pystyy pitämään puolensa. Mittari on se, miten kohtelemme ihmistä silloin, kun hän tarvitsee muiden apua. Näissä tilanteissa meidän on pystyttävä takaamaan sekä lainmukaiset palvelut että ihmisarvoinen kohtelu. Meidän tehtävämme täällä eduskunnassa on huolehtia siitä, että oikeudet eivät jää kauniiksi kirjauksiksi lakiin. Niiden pitää toteutua ihmisen arjessa oikea-aikaisesti, yhdenvertaisesti ja kunnioittavasti. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa herra puhemies, ja kiitos oikeusasiamiehelle kattavasta kertomuksesta ja ennen muuta sen esittelystä! Haluan myös heti alkuun sanoa kiitokset monille kollegoille. On erittäin ilahduttavaa, että selvästikin tätä on luettu laajasti, ja ehkä kaino toive on, että se tieto ja tilannekuva, joka tästä saadaan, myös johtaa jonkinlaisiin toimenpiteisiin, ei ainoastaan puheisiin siitä, mikä on tärkeää tai hyvinvointivaltiossa arvostettavaa. Edustaja Kvarnström edellä kuvasi erittäin hyvin tilannetta, jonka ajattelin itsekin nostaa esiin. Tässä kertomuksessahan on 17. kertaa mukana myös kymmenen keskeistä suomalaista perus- ja ihmisoikeusongelmaa, joista yksi on nimenomaan puutteet vanhusten oloissa ja kohtelussa. Nimenomaan vuonna 25 tarkastuksilta raportoitiin aika monenlaisia puutteita, kuten on jo mainittu, esimerkiksi riittämätön henkilöstömäärä ja myös perushoidon ja aivan sen perusarjen laiminlyönnit. Jokainen niistä on aika vakava, ja luulen, että täälläkin moni meistä tuntee ihmisiä, jotka ovat itse joutuneet kohtaamaan seuraukset siitä, että esimerkiksi henkilöstömäärä on riittämätön tai henkilöstön osaaminen ei ole sillä tasolla kuin sen tarvitsisi olla. Toivoisin, että kiinnitätte huomiota niin ikään sivuun 110, jossa tätä vanhuspalvelujen henkilöstömitoitusta ja ennen muuta sen laskemisen vaikutuksia käydään ansiokkaasti läpi. Täällähän välillä on pohdittu, onko sillä tosiasiassa merkitystä, onko se 0,6, 0,65 vai 0,7. Edustaja Lindén, joka täällä salissa myös istuu, on minusta tämän hyvin konkretisoinut aiemmin niin, että jos me katsomme esimerkiksi 30-paikkaista yksikköä, niin käytännössä se ero 0,6:n ja aiemmin tavoitellun 0,7:n välillä on yksi hoivahenkilö sekä aamu- että iltavuorossa, ja siinä puhutaan siis aidosti ja oikeasti merkittävästä resurssista. No, mitä tässä todella kävi, on se, että 1.1.2025 alkaen tämä istuva oikeistohallitus päätti henkilöstömitoitusta alentaa, ja sen seuraukset voitte lukea tästä kertomuksesta. Ilmeisesti moni hallituspuolueen kansanedustaja on näin onneksi jo tehnytkin. Tarkastusten perusteella tämä hoitajamäärän alentaminen on paitsi heikentänyt henkilöstön jaksamista myös vaikuttanut heikentävästi esimerkiksi palveluiden laatuun, ja minusta se on se viesti, joka teidän kannattaisi nyt ottaa vakavasti. Myös eduskunta käsitellessään tätä mitoitusta aiemmin korosti nimenomaisesti, että tämän tulisi olla hyvinvointialueilla se minimi, ei missään nimessä maksimi, ja kuten on käynyt ilmi, näin ei ole tapahtunut. Ymmärrettävästi myös hyvinvointialueilla on sellaiset taloudelliset paineet, että niillä ei ole varaa laittaa lakisääteisen yli kovinkaan paljoa resurssia, ja koska täällä eduskunnassa on yhteisesti ymmärretty tämä tarve siitä, että ei voida tavoitella pelkästään minimiä, niin toivon, että se jonkinlaisiin toimiin myös ohjaa meitä. Kiitos tästä kertomuksesta, ja hallituspuolueille toivon oikein paljon viisautta näiden huomioiden eteenpäinviemiseen.
Arvoisa puhemies, ärade talman! Ihan aluksi haluan kiittää tästä laajasta ja monipuolisesta kertomuksesta tärkeän instituution toiminnasta viime vuonna. — Oikeusasiamiehen kanslian työ on erittäin arvokasta ja tärkeää demokratiassamme. On ilahduttavaa, että keskeiset käsittelyaikatavoitteet saavutettiin, vaikka työmäärä kasvoi. Kertomusvuonna ratkaistiin yli 7 000 kantelua, ja on merkittävää ja kertovaa, että suurimmat kantelumäärät kohdistuivat muun muassa sosiaalihuoltoon ja terveydenhuoltoon. Näitä kanteluita oli yhteensä yli 2 000. Tämä kertoo kyllä paljon sosiaali- ja terveydenhuollon nykyisistä haasteista ja ongelmista. Arvoisa puhemies! Vuosi 2025 oli vuosi, jolloin henkilöstön vähimmäismäärää vanhuspalvelujen ympärivuorokautisissa palveluyksiköissä laskettiin heti vuoden alusta lähtien. Tästä vanhuspalvelulain muutoksesta käytiin vilkasta keskustelua täällä eduskunnassa, ja me sosiaalidemokraatit toimme esiin perusteluja tätä heikennystä vastaan. Muutoksen myötä henkilöstömitoituksen on oltava vähintään 0,6 työntekijää asiakasta kohden, kun se sitä ennen oli 0,65. Se, mikä näyttää pieneltä erolta, vaikuttaa käytännössä merkittävästi konkreettisiin palveluihin ja hoivaan. Kuten kertomuksessa todetaan, lain mukaan yksikön henkilöstömitoituksen on kuitenkin oltava vähimmäismitoitusta korkeampi kaikkina vuorokaudenaikoina, jos asukkaiden palvelutarve sitä edellyttää. Debatissa väitettiin usein, että tämä uusi vähimmäistaso olisi vain minimitaso ja että hyvinvointialueet saisivat ja voisivat ja välillä niiden jopa pitäisi ylläpitää parempaa tasoa. Tämän kertomuksen mukaan kaikissa kertomusvuonna tarkastetuissa yksiköissä henkilöstömitoitusta oli lainmuutoksen jälkeen laskettu uuteen minimiin tai lähelle sitä. Tämä ei ole kovin yllättävää, kun otetaan huomioon kaikki hyvinvointialueisiin kohdistuneet leikkaukset. Ennen kuin tehdään näin suuria muutoksia, pitäisi tietenkin tehdä vaikutusten arviointi. Kertomuksessa kuitenkin todetaan, että tarkastuksilla saatujen tietojen ja tehtyjen havaintojen mukaan asukkaiden palvelujen tarvetta tai toimintakykyä ei ollut arvioitu ennen henkilöstömitoituksen laskemista, ja tämä on vakava asia. Hoidon tarve oli sama vuoden vaihtuessa, mutta henkilöstön määrä alennettiin uuteen minimiin. Tässä on hyvä muistaa ne hyvät perustelut, joiden vuoksi henkilöstömitoituksesta aikoinaan säädettiin. Kertomuksessa todetaan, että oikeusasiamiehen mukaan henkilöstömitoituksen laskeminen ilman asianmukaista asukkaiden hoivan ja palvelutarpeen arviointia on lainvastaista. Lohdullista on se, että oikeusasiamiehen kannanotot ovat johtaneet muutoksiin. Kertomuksessa tuodaan esiin muun muassa, että eräällä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen toimipisteellä, hoivakoti Lehmuskartanossa, on ryhdytty toimenpiteisiin, kuten henkilöstöresurssien lisäämiseen. Ongelma on se, että hyvinvointialueiden tilanne ei saisi olla niin vaikea, että toiminta olisi jopa lainvastaista. Lain pitäisi myös olla sellainen, joka turvaa kaikille riittävät palvelut tilisaldoa katsomatta. Arvoisa puhemies! Kertomukseen sisältyy myös tärkeä Ihmisoikeuskeskuksen toiminta. Siinä nostetaan esiin seuraavaa: ”Ihmisoikeusinstituution huolenaiheita olivat vammaisjärjestöjen rahoitusleikkaukset, sosiaaliturvaleikkausten vaikutukset vammaisiin henkilöihin, palvelujen heikentyminen sekä esteettömyyden, saavutettavuuden ja työllisyyden edistämisen puutteet.” Tämä on huoli, jonka myös me sosiaalidemokraatit olemme johdonmukaisesti nostaneet esiin koko tämän vaalikauden ajan. Hallituksen talouspoliittiset painotukset ja haavoittuvassa asemassa oleviin ihmisiin kohdistuvat leikkaukset ovat epäinhimillisiä. Hallituksen linja on ristiriidassa YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien komitean suositusten kanssa. Näinä päivinä on käynyt ilmi, että tilanne voi ensi vuonna muuttua vieläkin vaikeammaksi, jos hallitus ei peruuta sotejärjestöjen valtionavustuksiin suunniteltuja uusia leikkauksia. Järjestöt, kuten Kehitysvammaliitto, voivat joutua erittäin vaikeaan tilanteeseen. Mediassa olleiden tietojen mukaan ministeriön STEA-avustuksia koskevia kriteerejä ollaan hieman muuttamassa, mutta perusongelma säilyy, jos leikkausten mittakaavaa ei korjata. On kummallista, kuinka samat puolueet, jotka sanovat kannattavansa sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja sitä, ettei kenenkään pitäisi joutua kohtuuttoman vaikeaan asemaan, voivat väittää, että näin suuret kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin kohdistuvat leikkaukset ovat taloudellinen välttämättömyys, samalla kun yhteisöveroa ollaan alentamassa useilla sadoilla miljoonilla euroilla. Meidän on pystyttävä parempaan tässä maassa.
Arvoisa puhemies! Turvallisuudesta puhuttaessa puolustus, rajaturvallisuus ja viranomaisten valmius toimia kriiseissä ovat tärkeitä, mutta yhtä tärkeä osa turvallisuutta on se, että ihmiset voivat luottaa yhteiskuntaan, viranomaisiin ja siihen, että heidän oikeutensa toteutuvat. Juuri tästä näkökulmasta eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus vuodelta 2025 on tärkeä. Se muistuttaa meitä siitä, että kokonaisturvallisuus rakentuu myös oikeusvaltiosta. Jos ihminen ei saa tarvitsemaansa palvelua, jos käsittelyajat venyvät kohtuuttomiksi tai jos viranomaispäätöksiä ei tehdä lain edellyttämällä tavalla, luottamus yhteiskuntaan heikkenee. Siihen meillä ei ole varaa. [Tuomas Kettunen: Ei edes Itä-Suomessa!] Arvoisa puhemies! Oikeusasiamiehen kertomuksen keskeinen viesti on, että perusoikeuksien toteutumisesta on pidettävä huolta myös silloin, kun julkinen hallinto toimii vahvan paineen alla. Oikeusvaltion vahvuus mitataan juuri vaikeina aikoina. Silloin nähdään, pystyykö järjestelmä huolehtimaan ihmisistä yhdenvertaisesti ja lainmukaisesti. Erityisen tärkeää on huolehtia heistä, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa. Ikääntyneet, lapset, vammaiset henkilöt sekä erilaisia sosiaali- ja terveyspalveluja tarvitsevat ihmiset eivät saa joutua tilanteeseen, jossa oikeuksien toteutuminen riippuu asuinpaikasta, resursseista tai kyvystä vaatia niitä itse. [Tuomas Kettunen: Myös Itä-Suomessa!] Oikeusasiamiehen työ muistuttaa meitä siitä, että turvallinen yhteiskunta ei synny vain suojelemalla rajoja. Se syntyy myös siitä, että jokainen voi luottaa tulevansa kohdelluksi oikeudenmukaisesti. Arvoisa puhemies! Kertomuksesta nousevat esille digitaalisen yhteiskunnan haasteet. Sähköiset palvelut helpottavat asiointia ja tekevät hallinnosta tehokkaampaa. Samalla on kuitenkin huolehdittava siitä, ettei kukaan jää palveluiden ulkopuolelle. Yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että meistä jokainen suomalainen voi käyttää oikeuksiaan ja saada tarvitsemansa palvelut. Tämä näkökulma korostuu erityisesti harvaan asutuilla alueilla. [Tuomas Kettunen: Myös itäisessä Suomessa!] — Myös Itä-Suomessa. — Meidän on pidettävä huolta siitä, että perusoikeudet toteutuvat samalla tavalla niin Pohjois-Suomessa, Itä-Suomessa kuin etelän kasvukeskuksissa. Pitkät välimatkat eivät saa muodostua esteeksi oikeusturvalle tai hyvälle hallinnolle. Arvoisa puhemies! Oikeusasiamiehen kertomus ei ole vain arvio viranomaisten toiminnasta. Se on myös viesti meille lainsäätäjille. Meidän vastuullamme on huolehtia siitä, että säätämämme lait ovat käytännössä toteutettavissa, että viranomaisilla on riittävät resurssit tehtäviensä hoitamiseen ja että oikeusvaltion perusta säilyy vahvana myös muuttuvassa toimintaympäristössä. Haluan kiittää oikeusasiamiestä ja hänen toimistoaan tärkeästä työstä. Hyvät edustajat, Nyt on meidän vuoromme tehdä työmme hyvin ja huolehtia. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Arvoisa puhemies, värderade talman! Haluan ensiksi toivottaa kaikille edustajakollegoille oikein hyvää syysistuntokautta, ja kiitos oikeusasiamiehelle hyvästä selvennyksestä tässä itse asian käsittelyn alkuun. Itse näen, että tämä oikeusasiamiehen kertomus on aika hyvä kuvailu siitä, miten suomalaiset voivat ja mikä on myöskin meidän yhteiskunnan tilanne. Itse olen ennen kaikkea perehtynyt niihin tapauksiin, jotka liittyvät sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Siellä on selkeästi nähtävissä, että on suurta huolta varsinkin liittyen ikääntyneiden palveluihin, on haasteita niin kotihoidossa mutta ennen kaikkea asumispalveluissa. Toinen asiakokonaisuus, minkä myöskin oikeusasiamies nosti esiin, liittyy digitaalisuuteen. Itse kannan syvää huolta siitä, että meillä Suomessa edelleen lähes kolmasosa kaikista suomalaisista ei pysty käyttämään digitaalisia työvälineitä, kaikilla ei ole pankkitunnuksia, ja on todella väärin, että pitää olla nämä pankkitunnukset, jos haluaa olla täysjäsen tässä yhteiskunnassa. Etenkin ikääntyneissä mutta myöskin nuorissa ja muissa haavoittuvissa ryhmissä löytyy heitä, joille digitaalinen asiointi ei ole vaihtoehto. Tässä meidän yhteiskunnassamme pitää huolehtia siitä, että kaikki pysyvät mukana ja että pystyy asioimaan riippumatta siitä, osaako käyttää näitä digitaalisia työvälineitä vai ei. Tämä koskee esimerkiksi hyvinvointialueita, jotka hyvin ansioituneesti ovat ottaneet käyttöön digitaalisia asiointikanavia, mutta on tärkeää muistaa, että täytyy edelleen löytyä niin puhelinvälityksen kautta tapahtuvia yhteydenottoja kuin myöskin fyysisiä palveluita. Toinen asiakokonaisuus, mikä itseäni huolestuttaa tässä raportissa, liittyy siihen, millä tavalla kielelliset oikeudet toteutuvat. Etenkin mitä tulee ruotsinkielisiin palveluihin, niin on selkeästi nähtävissä, että vaikkapa ikääntyneen hoidossa on ollut tilanteita, joissa äidinkielenään ruotsia puhuvalle henkilölle on ohjattu paikka suomenkielisessä ikääntyneiden asumisyksikössä, vaikka ei näin saisi toimia. Näin on siinä kohtaa toimittu, ja paikka on vaikkapa otettu vastaan, koska muutoin olisi joutunut hännille odotuslistassa. Tässä on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että tämä ongelma näkyy ennen kaikkea suurissa kaupungeissa, kuten Varhan hyvinvointialueella Turussa. Itse näen todella tärkeänä, että tähän kiinnitetään huomiota, ja myöskin lainsäädännön kautta mietitään vaihtoehtoja siihen, mitä me voidaan tehdä, jotta palvelut saadaan tarjottua molemmilla kansalliskielillä, sekä suomeksi että ruotsiksi.
Arvoisa puhemies! Kiitos oikeusasiamiehelle esittelystä. Oikeusasiamiehen päätösten ja kannanottojen vaikuttavuus on säilynyt hyvänä. Valvottavat ryhtyvät lähes poikkeuksetta tarvittaviin korjaaviin toimenpiteisiin. Se kertoo oikeusasiamiehen työn vaikuttavuudesta oikeusvaltion puolesta. Nostan kertomuksesta kaksi teemaa esille: vammaiset henkilöt ja ikäihmiset. Eduskunnan oikeusasiamies valvoo vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumista kaikissa viranomaisissa ja kaikissa julkista tehtävää hoitavissa yksityisissä toimijoissa. Vammaisille ihmisille esteetön ympäristö ja saavutettavuus ovat itsenäisen elämän ja yhdenvertaisten mahdollisuuksien edellytyksiä. Haluan lisäksi tuoda esille viranomaispuolen ulkopuoliset sektorit vammaisten suomalaisten näkökulmasta. Saamassani kansalaispalautteessa pyörätuolilla liikkuva henkilö toivoo, että myös hänellä olisi maksavana asiakkaana mahdollisuus nähdä festivaaleilla, urheilutapahtumissa ja teattereissa esiintymislava ja esiintyjät kohtuullisen etäisyyden päästä joutumatta lähes aina takariviin. Lainsäädäntö ei yleensä velvoita tapahtumajärjestäjiä osoittamaan tiettyä määrää erillisiä paikkoja liikuntarajoitteisille. Järjestäjien tulee kuitenkin huolehtia palvelujen yhdenvertaisesta saavutettavuudesta. Käytännössä kyse on usein pienistä järjestelyistä ja tahdosta, ei suurista investoinneista. Ennakoivalla suunnittelulla voidaan varmistaa, että myös liikkumisesteiset henkilöt voivat osallistua tapahtumiin yhdenvertaisesti ja saada saman kokemuksen kuin muutkin. Kyse ei ole erityiskohtelusta vaan siitä, että kaikilla ihmisillä pitäisi olla mahdollisuus nähdä, kuulla ja kokea tapahtuma yhdenvertaisesti muiden asiakkaiden kanssa. Arvoisa puhemies! Sitten ikäihmisten oikeuksista ja erityisesti iäkkäiden pariskuntien oikeudesta asua yhdessä. Kun kaksi ihmistä on jakanut yhteisen elämän vuosikymmenten ajan, yhteiskunnan tehtävänä ei ole erottaa heitä toisistaan. Puolisoiden lakisääteisestä oikeudesta yhteiseen asumiseen on kerrottava aktiivisesti, ja määräajoista on pidettävä kiinni. Hyvinvointialueiden on varmistettava, että laki toteutuu myös käytännössä. Eri asumisyksiköihin ohjaaminen on henkistä väkivaltaa. Kyse on ihmisarvosta, rakkaudesta ja oikeudesta viettää elämänsä viimeiset vuodet tutun ja läheisen ihmisen rinnalla. Inhimillinen kohtelu ei saa jäädä sattuman tai omaisten sinnikkään vaatimisen varaan. Myös oikeus liikkumiseen ja ulkoiluun on turvattava. Aivan liian usein iäkkäitä pidetään sairaaloissa useita kuukausia jonottamassa pääsemistä asumispalveluun. Samalla laiminlyödään heidän oikeutensa ja mahdollisuutensa liikkua ja ulkoilla. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Ymmärrän myös hyvin, että nyt olisi jo aika päästä kohta äänestämään, mutta haluan myöskin puuttua samaan asiaan kuin edustaja Zyskowicz viimeksi, koska tässä edustaja Koskelan puheenvuorossa jäi minuakin niin paljon mietityttämään tämä asia, onko tosiaan näin, että tätä asiaa ei voida ihmisille avata. Nyt kun edustaja Lyly on pyytänyt puheenvuoron, niin minä pyydän, että vastaatte, kun tiedän, että te olitte yhdessä ministeri Ikosen kanssa keskeisiä henkilöitä tässä Tampereen Nokia-areenan päätöksessä. Oliko niin, että kun siihen Tampereen Nokia-areenaan Tampere pisti — oliko se peräti 60 miljoonaa? — kovan panoksen omilla rahoillaan, niin ihmiset, päätöksentekijät... Minä luulen, että kukaan niistä päätöksentekijöistä, jotka siellä olivat, mistään puolueesta ei ollut sitä mieltä, että se areenan rakentaminen on tärkeämpää kuin huolehtia terveydenhoidosta tai koulutuksesta, vaan se raha annettiin siihen areenaan sen takia, että se areena tuo työpaikkoja. Kun niitä turisteja käy, se tuo hotelleille, ravintoloille, kaupoille työpaikkoja. Sitä kautta se tuo verotuloja myös Tampereen kaupungille ja Suomen valtiolle, ja näin on Tampereella käynyt. Nyt on enemmän rahaa laittaa terveydenhoitoon ja koulutukseen. Tästä siinä oli kyse. Tämä on se investoinnin ja käyttömenon välinen ero, ja minä nyt toivoisin, että sen jokainen täällä jo vähitellen ymmärtäisi. [Minja Koskela pyytää vastauspuheenvuoroa]
Arvoisa rouva puhemies! Ymmärrän hyvin, että keskustelun jatkuminen jo vähän ärsyttää itse kutakin, mutta minun on kiitettävä edustaja Heinosta siitä, että hän avaa näitä asioita. Nimittäin kahdeksan tuntia täällä on tuntunut olevan jotenkin jaettu totuus se, että eihän tätä missään käsitelty — tämä tuli vain sieltä jostain sivukujilta Vapaavuoren sähköpostin ansiosta. Tätähän te olette nyt antaneet tuntitolkulla ymmärtää, ja nyt te ette jaksa kuunnella, kun kerrotaan, että ei ymmärretä, ja kerrotaan, miten tämä oikeasti on ollut käsittelyssä jo sitä ennen. Mitä sitten tulee tähän omaan lyhyeen puheenvuorooni edustaja Koskelan puheenvuoron johdosta, niin edustaja Koskela, sanoitte suunnilleen, että tämmöinen herättää kansalaisissa kysymyksiä, miten täällä yhtäältä sanotaan, että nyt pitää säästää kymmenen miljoonaa jostain menosta, oli se asumistuki tai sairaala, laitos tai joku muu, ja sitten täältä toisaalta voidaan antaa 35 miljoonaa jollekin hankkeelle. Edustaja Koskela, minä uskon, että se on totta, että tämä herättää kansalaisissa kysymyksiä, ja minä jopa uskon, että kansalaiset eivät tätä oikein voi ymmärtää. Minäkin kohtaan näitä kansalaisia vähintään kerran kuussa Hakaniemen markkinoilla. Luulen, että joskus tekin olette siellä ollut. Mutta minä ainakin koen, että meidän poliitikkojen tehtävä on kansalaisille avata näitä asioita ja yrittää korjata väärinkäsityksiä. Te koette näköjään päinvastoin, että teidän pitää lietsoa lisää näitä väärinkäsityksiä ja yrittää selittää, että joo, en minäkään ymmärrä, miten voidaan tuolta säästää kymmenen miljoonaa ja sitten antaa tänne 30 miljoonaa. Se on aivan eri asia, minkä te hyvin ymmärrätte. Luulisi, että tässä salissa jokainen — en ole ihan varma edustaja Merisen viimeisimmän puheenvuoron johdosta — ymmärtää, että se, miksi investoidaan vaikka tämmöiseen areenaan, on juuri se, että saadaan sitä kasvua, saadaan työllisyyttä, saadaan sitä kautta ihmisille toimeentuloa, saadaan sitä kautta verotuloja, niitä verotuloja, joilla sitten voidaan jatkossa toivottavasti välttää näitä säästöjä. Edustaja Lyly tai ministeri Ikonen, kun Tampere päätti nyt laittaa rahaa sinne teidän areenaan — en muista, mistä miljoonista, mutta kymmenistä miljoonista ilmeisesti oli kyse — niin luulen — en tiedä, mutta luulen — että samaan aikaan Tampereellakin oli varmaan erilaisia tarpeita vähän yrittää hillitä kaupungin menoja. Miksi te laitoitte sitten kymmeniä miljoonia tähän areenaan? Ettekö te laittaneet juuri sen takia, että sen lisäksi saadaan elämyksiä ihmisille siellä ja elinvoimaa laajasti alueelle, että ihmisille saadaan työtä ja toimeentuloa ja tätä kautta kaupungillekin sitten verotuloja, kun kaupungin elinvoima ja aluetalous vahvistuvat? Kai te näin ajattelitte, että samaan aikaan, kun säästitte ehkä jostain, piti panostaa tänne, jotta jatkossa olisi niitä verotuloja, jatkossa olisi ihmisille työtä ja toimeentuloa? Edustaja Koskela, tämän te voisitte avata näille ihmisille, jotka tulevat tätä ihmettelemään, koska tämä on totuus näiden kahden eri menon erilaisuudesta.
Arvoisa puhemies! Jos alkuun tästä Vantaan hankkeesta: Vuonna 2025 syksyllä Suomen Kuvalehti kirjoitti pitkän, seikkaperäisen jutun Vantaan hankkeen tilanteesta. Ainakin siinä vaiheessa se herätti lukuisissa vantaalaisissa päättäjissä, muun muassa sosiaalidemokraattistaustaisissa päättäjissä, kysymyksiä. Hankkeen rahoituksesta emme tiedä vieläkään ihan hirveästi. En ehkä pitäisi myöskään täysin vertailukelpoisina hankkeita, joista toinen sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa ja toinen Kehä kolmosen ulkopuolella lentoradan kaarella, jossa lähivaikutusalue on huomattavasti pienempi. Eli en ehkä näitä kahta laittaisi vierekkäin. Yleisesti tähän keskusteluun: Itse en pidä politiikassa sellaisesta piirteestä, että vihjaillaan toisten poliitikkojen motiiveilla, vihjaillaan korruptiolla ja vihjaillaan valehtelulla. Minusta ne ovat semmoisia asioita, jotka eivät kuulu tähän saliin eivätkä kuulu politiikkaan myöskään. Olisi tärkeätä, että pysytään tosiasioissa ja argumentoidaan asia-argumentein näitä kysymyksiä. Täällä on tänään herätetty erikoista keskustelua vaalirahoituksesta. Tässä salissa varmaan kaikille vaalirahoitus on suunnilleen tuttua. Vaalirahoitus Suomessa ei ole vastikkeellista, eli sellainen henkilö, joka pyytää jotain vastikkeellista vaalirahoitusta vastaan, syyllistyy lahjonnan yritykseen. Se on kiellettyä. Suomessa on ehdokasvetoinen vaalijärjestelmä. Jos me halutaan, että täällä talossa istuu muitakin kuin rikkaita tai somejulkkiksia, niin me tarvitaan vaalirahoitusjärjestelmä, joka on legitiimi. Meillä on Suomessa pitkät perinteet siitä, miten eri tahoilta vaalirahoitetaan poliitikkoja odottamatta palveluksia, vaan tukeakseen demokratiaa. Ainakin itse puolustan sitä, että vaalirahoituksen pitää olla läpinäkyvää, mutta myös sitä, että älkäämme me itse luoko kuvaa, että siinä on jotain hähmäistä tai että pitäisi odottaa joitain vastapalveluksia vaalirahoittajilta, ei missään nimessä. Toinen kysymys on se, että täällä on vihjailtu erinäisten alojen tai toimialojen suosimisesta. Erityisesti tämä kaupanala jäi pohdituttamaan. Kuka ihme on sellainen poliitikko, joka haluaa suosia kahta Suomen suurta kauppaketjua? En itse ainakaan tunne yhtään sellaista, ehkä S-ryhmän hallinnossa istuvat pois lukien, jos hekään. Kauppaan liittyvät päätökset tässä maassa liittyvät kuluttajiin mitä suurimmalta osin. Täällä on varmaan viitattu apteekkiin ja alkoholiin, ja nämähän ovat kuluttajavetoisia päätöksiä. En usko, että kenelläkään on ollut mielessä kaupan suurliikkeiden suosiminen. [Johannes Koskisen välihuuto] Mitä tulee terveysalan etuihin, niin Terveystalo ilmoitti viime viikolla laskevansa tulosohjeistusta loppuvuodelle heikon kysynnän vuoksi, ja tiedetään myös, että vuokralääkäribisnes tässä maassa on romahtanut. Kyllä siellä terveysalalla odotetaan ennemmin sitä, että lainsäädäntö kiristyy ja tulee velvoitteita, jotka pakottavat ostamaan palveluita yksityiseltä alalta. Myös syytökset korruptiosta ovat melkoisen kovia. Korruptio on siis vaikutusvallan väärinkäyttöä edun tavoittelemiseksi, ja kyllä sellainen vihjailu ja syytökset ovat erittäin kovia syytöksiä. Ministeriöissä ja päätöksenteon alla käy kaikenlaisia karvalakkilähetystöjä. Varmasti tässäkin salissa jokaista on tavannut erinäköisiä lobbareita, on arrogantteja ja tökeröitä ja on hyviä ja kohteliaita. Eihän nyt kukaan meistä ota lobbarin agendaa sellaisenaan, vaan jokaisen poliitikon vastuulla on itse käydä se harkinta ja kantaa vastuu päätöksestään. Eli toivon, että keskustelu pysyy asioissa ja asiallisena. Tämä prosessi ei ole ollut täydellinen. Siinä on ollut paljonkin virheitä, ja on hyvä, että se arvioidaan nyt uudelleen ja saadaan sitten jatkossa näille hankkeille läpinäkyvämmät ja paremmat prosessit.
Arvoisa herra puhemies! Kyse ei ole siitä, etteikö urheiluhalleja ja erilaisia hankkeita pitäisi tehdä, ja niitä pitää tehdä, ympäri Suomea. Jyväskylän Hippos ei saanut lainkaan rahoitusta. Kyse ei ole kuitenkaan tästä asiasta, vaan kyse on siitä, voiko poliitikkoihin luottaa. Ei ole oikein, jos jonkun omatunto kolkuttaa, että nyt vähän vedetään alta lipan asioita. Ollaan keskusteltu tahojen kanssa, jotka pyytävät ohituskaistaa, ollaan runnottu ja ollaan käytetty väyliä, jotka eivät ole terveellä pohjalla. Siitä tässä on kyse. Vähintä, mitä mielestäni tämä hallitus voisi tehdä, on pyytää anteeksi sitä, mikä on hyvin ilmeistä, että suuret vaikuttajatahot vaikuttavat ohi valmistelun päätöksentekoon, jos näin on. Jos näin ei ole, se pitää hyvin selvästi pystyä todistamaan. Vähintä, mitä voidaan tehdä, on se, että avataan nyt kaikki ne vaikuttamiskanavat, mitä tässä tämän hallituskauden aikana on tehty. Itse asiassa nostin jo tuossa debatissakin sen, että meistä on aika monesti tuntunut, luulen, yli puoluerajojen hallituksen ja opposition puolella, että tiettyihin asioihin ollaan vaikutettu hyvin vahvasti omaa yritystoimintaa tai omaa sijoitustoimintaa edistäen. Tulee mieleen esimerkiksi terveysbisnes. Tulee mieleen esimerkiksi kauppojen vahva tukeminen tämän hallituksen toimesta. Voisin luetella ehkä kuusi erilaista lainsäädäntöhanketta tai ‑ehdotusta, jotka ovat sataneet kauppojen laariin ja heikentäneet muitten asemaa. Tulee mieleen myös muita tämäntyyppisiä toimintoja. Vetoaisinkin ihan kaikkiin meihin kollegoihin, että silloin kun tuntuu, että joku asia ei ole oikein, siihen ei pidä lähteä, vaikka siitä olisi seurauksena rahoitusta seuraavissa vaaleissa tai vähän kiitollisuudenvelkaa edellisistä vaaleista. Näillä töillä ei ole pitkät kantimet, ja jossain kohtaa kosahtaa. Toivotan menestystä hallitukselle, mutta toivon myös avoimuutta ja pahoittelua, ei ylenkatsomista tai asioitten kiistämistä.
Arvoisa herra puhemies! Hyvä, että Helsinki Garden käsitellään avoimesti. Samalla on hyvä todeta, että hankkeelle ei ole annettu euroakaan eikä olisi annettu ilman huolellista virkamiesvalmistelua. Koska täällä on nyt oikeastaan Helsinki Gardeniin liittyen kaikkiin kysymyksiin jo saatu vastaukset ainakin minun ymmärrykseni mukaan, niin ajattelin tuoda omia näkemyksiäni poliitikon työhön etenkin, kun täällä on puhuttu paljon prosesseista, lobbauksesta, valtion roolista investoinneissa ja virkamiesvalmistelusta. Olen äärimmäisen ylpeä työstäni ja siitä, että saan rakentaa vahvempaa Suomea ja ennen kaikkea puolustaa omaa aluettani ja sen asukkaita, ja siksi toivon, että tämä puheenvuoroni kasvattaa luottamusta meitä kaikkia edustajia kohtaan. Tähän työhön kuuluu lobbaaminen ja vaikuttaminen. Ilman niitä poliitikko ei välttämättä saisi riittävällä tavalla viestejä eri kohteista, jotka ovat tärkeimpiä saada kuntoon. Eikä se vaikuttaminen ole aina mitään organisoitua, se voi olla vaikka keskustelua kaupan hyllyjen välissä, viestin saamista ja sen eteenpäinviemistä. Viestin viemisessä tulee esiin myös politiikka eli se, mitkä kohteista ovat minun tai minun puolueeni mielestä Suomelle tärkeimpiä, siis eteenpäinviemisen arvoisia. Tämä on sitä poliittista harkintaa, mitä äänestäjätkin kai toivovat. He äänestävät tänne Arkadianmäelle niitä ihmisiä, joiden kokevat olevan oikeita tekemään heitä koskevia päätöksiä, siis edustuksellista demokratiaa. Virkamiesvalmistelun rooli tässä työssä luonnollisesti on tärkeä, mutta päätöksen tekee ja vastuun kantaa poliitikko. Arvoisa puhemies! Tunnustan, että olen itsekin ollut vaikuttamisen kohteena ja sen tekijänä. Siksi ajattelin ottaa omalta edustajauraltani muutaman esimerkin, joissa yhdistyvät lobbaus, virkamiesvalmistelu ja poliittinen harkinta, ja koska täällä on hieman menty muissakin puheenvuoroissa aiheen ohi, niin saattaa sitä esiintyä omassakin puheessani. Aikoinaan Sipilän hallitus keskustalaisen ministeri Rehulan johdolla päätti antaa Kouvolan Ratamokeskuksen yöpäivystykselle vain määräaikaisen poikkeusluvan vuosille 2018—2024. Siis virkamiesvalmistelun kautta syntyi poliittinen päätös. Seurannut Sanna Marinin hallitus päätti poliittisesti olla ottamatta tähän asiaan kantaa ja päätti siten olla korjaamatta tätä poikkeuslupaa pysyväksi. Kääntäen siis vastusti kouvolalaisten oikeutta pysyvään yöpäivystykseen, kun heidän oma hallituskautensa on päättynyt. Orpon hallituksen alkutaipaleella virkamiestyöryhmä laati selvityksen, jonka mukaan Ratamokeskuksen yöpäivystys piti lopettaa ja Kotkan—Kymenlaakson keskussairaala ehdotettiin myöhemmässä vaiheessa supistettavaksi. Siis virkamiesselvitys esitti näin toimittavan. Tämä heiltä hyväksyttäköön, mutta tässä huomaa sen todellisuuden, josta tänäänkin on täällä keskusteltu ja asiaa pyöritelty. Toistan siis itseäni: virkamiesvalmistelu on tärkeää, mutta poliitikot tekevät päätökset ja kantavat niistä vastuun. Vaikka joku voi Orpon hallituksen prosessia tässä yöpäivystysasiassa kritisoida, lopputulos oli, että Kymenlaakson keskussairaala jatkaa toimintaansa ja Ratamon yöpäivystys sai pysyvän toimintaluvan. Lobbauksen roolia päätökseen voidaan vain arvailla, mutta lujaa se oli. Tätä on politiikka: valintoja, välillä vaikeita, välillä helppoja, välillä vastoin virkamiesnäkemystä. [Jouni Ovaskan välihuuto] Otan toisen, vastaavanlaisen esimerkin poliitikkojen roolista omalla työurallani. Marinin hallitus eli SDP ja keskusta pääroolissa äänestivät useana vuonna Kymenlaakson valtatie 15:n määrärahoja vastaan. He siis poliittisesti totesivat, että itäisen Suomen kannalta yksi keskeisimmistä vientiä mahdollistavista väylistä ei tarvinnut parantamista. Tämä oli heidän poliittinen valintansa. Tämä investointi ei heidän mielestään ollut niin tärkeä, että sille olisi kannattanut ohjata määrärahoja. Oppositiosta käsin jouduin tätä viime kaudella vain arvailemaan, miksi. Yleisesti voi todeta, että investoinnit, kuten esimerkiksi tiehankkeet, ovat hyvä esimerkki siitä, miten vaikeaa on virkamiespohjalta laskea vaikutus- ja hyötyarvioita. Mitä tuottaa, että vientimme pärjää tämän tien kunnostamisen ansiosta paremmin, tai mitä tuottaa, että Pohjois-Kymenlaaksosta pääsee turvallisemmin ja nopeammin keskussairaalaan? Arvoisa puhemies! Olen tavannut edustajavuosieni aikoina satoja alueeni yrityksiä ja yrittäjiä. He ovat lobanneet minua, kertoneet siis omaa tarinaansa esimerkiksi tämän tien merkityksestä heidän yritystoiminnalleen. Olen ollut hyvinvointialueen, kaupunkien, elinkeinoyhtiöiden lobattavana asiasta, kuunnellut, [Puhemies koputtaa] lisännyt omaa tietomäärääni ja lobannut asiaa eteenpäin, vaikuttanut, kuten oletan äänestäjienkin toivovan. Ja oletan, että näin me kaikki tässä salissa toimimme. Toisin kuin Marinin hallitus, Orpon hallitus päätti, että rahat tielle myönnetään. Tämä oli poliittinen päätös, joka perustui siihen uskoon, [Puhemies koputtaa] että elinkeinoelämä tarvitsee tien kunnostuksen, [Anne Kalmari: Voisiko kertoa tieasioista jossain muualla?] että kymenlaaksolaiset ansaitsevat turvallisen tien sotepalveluiden ääreen. Vaikutusarvioista huolimatta tai niiden takia. [Puhemies koputtaa] Tulevaisuus näyttää, miten arviot osuivat. [Puhemies: Edustaja Kaunisto, nyt aika on loppunut!] Arvoisa puhemies, lopetan tähän. Asiat pitää käsitellä avoimesti. Virkamiestyötä pitää arvostaa. Vaikutusarvioita on vaikea tehdä. Lopulta poliitikkojen tehtävä on päättää. [Puhemies: Edustaja Kaunisto! Aika on nyt käytetty!] Helsinki ja laajemmin myös Suomi hyötyisivät suuren kulttuuri- ja urheiluareenan rakentamisesta Suomeen. Valitettavasti sen aika ei ollut vielä. [Puhemies: Edustaja Kaunisto!] — Anteeksi, herra puhemies, minulla olisi yksi lause jäänyt. [Puhemies: Aika on nyt käytetty!] — Sitten totean, että lopetan tähän. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Ensiksi muutama sana näistä halleista yleensä. Turkuhalli rakennettiin aikanaan niin, että se valmistui vuonna 1991. Sillä on ollut monta nimeä historiansa aikana. Tietenkin Turku eli silloin jääkiekkobuumia, mutta itselläni on sieltä erittäin monta myönteistä muistoa kulttuuritapahtumista. Olen nähnyt maailman sen ajan merkittävimmät oopperatähdet, rock- ja poptähdet, kaikki siellä Turkuhallissa, ja nimenomaan omalla rahalla, ainakaan niihin aikoihin ei niitä kutsuja juuri tullut. No, yleensä se halli, joka on aina suurin Suomessa, pystyy keräämään nämä tähdet, ja sen jälkeen valmistui Hartwall-areenan nimellä käynnistynyt halli Helsinkiin, ja samalla tavalla siellä on tullut vierailtua. Paul McCartney, Tina Turner, Eric Clapton ja monet muut ovat olleet niitä, joita olen siellä käynyt katsomassa ja kuuntelemassa. Sen jälkeen valmistui Nokia-areena Tampereelle. Siellä olen käynyt muutamissa urheilutapahtumissa, ja on se hieno halli. On aivan varma, että jos pääkaupunkiseudulle tulee vielä merkittävämpi, 20 000 henkilöä vetävä halli, niin siitä tulee sillä hetkellä Suomen ykköshalli. Edustajakollega Lauri Lyly kävi yksityiskohdittain läpi, miten Tampereella halli rahoitettiin. Itse, vaikka olen ollut Turun kaupunginvaltuustossa aikanaan päätöstä tekemässä, jouduin kertaamaan, miten se Turkuhalli rahoitettiin. Googlesta löytyi, että se oli 145 miljoonaa markkaa, joka on 26 miljoonaa euroa, ja siitä 95 miljoonaa markkaa, siis kaksi kolmasosaa, Turun kaupunki rahoitti. Sitten aitioita myymällä saatiin 35 miljoonaa, ja myös valtio tuli mukaan teettämällä juhlarahan, jolla saatiin 25 miljoonaa, joka oli kuitenkin aika merkittävä osuus siitä kokonaisuudesta. No, se siitä historiasta. Nyt olemme käsittelemässä tätä Garden-hanketta ja ennen kaikkea sen valmistelua ja käsittelyä valtioneuvostossa ja ennen kaikkea siellä runsas vuosi sitten käydyssä kehysriihessä. Onhan tämä ollut surullinen tarina, ja minusta täällä nyt on varmasti kaikki se tärkeä kritiikki moneen kertaan esitetty, ja en voi nyt muuta kuin tiivistää omin sanoin, että kaverisuhmuroinnillahan yritettiin se valtion rahoitus saada hankkeeseen, jonka rahoitus varmasti muuten oli ja on edelleen todella sekaisin. Luulenpa, että tällä hetkellä näyttää siltä, ettei tästä koko hankkeesta kenties mitään tulekaan. En sano siihen, että se on hyvä tai huono asia, vaan katsotaan, mitä siinä tulee tapahtumaan. Täällä on tämä sana ”runttaus” ollut esillä, ja olen sen ikäinen, että minulle se tuo väistämättä mieleen sen hetken, kun silloinen tasavallan presidentti ilmoitti joulukuussa 1975, että ”olen kutsunut puolueet tänne runtatakseni tähän maahan hätätilahallituksen” [Johannes Koskinen: Runnatakseni!] — ”runnatakseni”. Täällä paremman muistin omaava kollega Koskinen korjasi, että ei se ollutkaan ”runtata” vaan ”runnata”. No, niin tai näin, mutta kaikki on täällä nyt käyty läpi. Syy, miksi itse pyysin tähän nyt puheenvuoron — en suinkaan muistellakseni menneitä tai vakuuttaakseni, että kollegat ovat tässä käyttäneet hyviä puheenvuoroja — on se, mitä siinä samassa kehysriihessä päätettiin. Sen verran näin vaivaa, että kaivoin asiakirjat esille. Hallituksen kehysriihessähän 22.—23.4. tehtiin päätöksiä muun muassa leikkaamalla kuntien valtionosuutta 75 miljoonalla eurolla, sitten alennettiin yli 9 000 euroa tienaavien verotusta noin 500 miljoonalla eurolla, myös alle 9 000 euroa tienaavien verotusta vähennettiin yhteensä noin 500 miljoonalla, mutta kun heitä sattui olemaan 40 kertaa enemmän, niin tästä tuli todella paljon mojovammat veronalennukset tietysti varakkaimmille. Sitten tehtiin tietenkin tämä yhteisöveropäätös, joka koskee vuotta 27. Eli noin puolellatoista miljardilla eurolla heikennettiin itse asiassa valtion velkaantumiskehitystä, joka olisi muuten jäänyt pienemmäksi, jos nämä verotulot olisi saatu kerättyä, mutta siellä tehtiin erittäin merkittäviä leikkauksia. Kävin niitä läpi. Vammaispalveluista leikattiin 3,6 miljoonaa euroa, sotepalveluista 10 miljoonaa, myös sairaalapäivystysten hännistä 4,3 miljoonaa, hoitajamitoituksesta 15 miljoonaa, seulonnoista 2 miljoonaa, vanhustenhuollon kotihoidosta 16 miljoonaa, sosiaalihuollosta päätettiin leikata 50 miljoonaa, työllisyydestä sosiaalihuollossa 12,5 miljoonaa, lastensuojelusta 5 miljoonaa, sosiaalityöntekijöiden velvoitteista 5 miljoonaa, kuntouttavasta työtoiminnasta 1,6 miljoonaa ja niin edelleen. Eli kyllähän tämä on se kysymyksenasettelu, minkä ihmiset asettavat tällä hetkellä, [Puhemies koputtaa] että johonkin löytyi kaverisuhmuroinnin kautta rahaa mutta samaan aikaan vietiin merkittävästi pienituloisilta ihmisiltä.
Arvoisa herra puhemies! Kiitos tästä tiedonannosta, ja kiitos siitä, että ministerit ovat täällä paikalla vielä kuuntelemassa tätä keskustelua. Suomi tarvitsee tapahtuma-alaa, liikuntapaikkoja ja investointeja. Kyse ei todellakaan ole tässä keskustelussa ollut siitä missään vaiheessa, vaan siitä, miten julkisia varoja Suomessa jaetaan ja voimmeko luottaa siihen, että päätökset tehdään tasapuolisesti, avoimesti ja samoilla säännöillä kaikille. Juuri tämä on se kysymys, joka itse asiassa kansalaisiakin nyt askarruttaa. Samaan aikaan kuitenkin ihmisille on kerrottu, että rahaa ei oikein ole sosiaali- ja terveyspalveluihin, koulutukseen eikä moniin muihin tärkeisiin kohteisiin. Sitten löytyy tämä 35 miljoonaa euroa tai se ehdollinen valtiontuki hankkeelle, jonka valmistelusta on noussut vakavia kysymyksiä. Myöskään VM ei puoltanut hanketta, eivätkä vastuuministerit, ei nykyinen tai entinen, olleet tietoisia hankkeesta. OKM:n virkamiehet eivät myöskään tienneet Gardenin tuesta ennen puoliväliriihtä. Median selvitykset ovat nostaneet esiin poikkeuksellisia piirteitä valmistelussa. Siksi on aiheellista myös kysyä, olisiko tätä päätöstä koskaan peruttu ilman riippumatonta journalismia. Tässä yhteydessä haluan myös kiittää mediaa siitä työstä, jota se on tehnyt. Vapaan median tehtävä on valvoa vallankäyttöä, aivan kuten eduskunnan tehtävä on valvoa hallituksen toimintaa. Arvoisa puhemies! Tässä tapauksessa kansalaisten korvaan on erityisesti särähtänyt yksi asia. Näyttää siltä, että ensin tehtiin päätös ja vasta sen jälkeen alettiin valmistella kriteerejä ja menettelytapoja. Tämän olisi pitänyt tapahtua toisinpäin. Hallitus on nyt ilmoittanut käynnistävänsä kyllä selvityksen siitä, miten tällaisia valtiontukia jatkossa myönnetään, ja se on kyllä sinänsä hyvä asia, mutta juuri siksi moni kysyy, miksi tätä työtä ei tehty ennen kuin 35 miljoonan euron tukilupaus annettiin. Päätösten pitäisi perustua huolelliseen valmisteluun, vaikutusten arviointiin ja avoimiin kriteereihin. Ei niin, että kriteerit ja prosessi rakennetaan jälkikäteen päätöksen ympärille. Arvoisa puhemies! Oikeuskanslerin pääministerille esittämät kysymykset osoittavat, että kyse ei ole pienestä asiasta eikä poliittisesta kesäteatterista. Kyse on siitä, onko päätöksenteko ollut asianmukaista, onko esteellisyyksiä arvioitu riittävästi ja, ajattelen, onko niitä arvioitu riittävästi myös moraalisesti ja onko eduskunnalle annettu oikeat tiedot. Siksi nämä kysymykset eivät katoa sillä, että rahoituspäätös myöhemmin perutaan. Kansalaiset haluavat tietää, kuka toi Garden-hankkeen kehysriiheen. Kuka oli se, joka sen sinne toi, millä tiedoilla päätös tehtiin, mitkä olivat ne kriteerit, joilla juuri tämä hanke valittiin, ja olivatko samat mahdollisuudet myös muilla hankkeilla? Arvoisa puhemies! Luottamus demokratiaan syntyy siitä, että jokainen voi uskoa päätösten perustuvan yhteisiin sääntöihin eikä suhteisiin. Siksi tässä salissa on uskallettava kysyä myös vaikeita kysymyksiä. Ei siksi, että tuomitsisimme ketään etukäteen, vaan siksi, että avoimuus suojaa kansalaisia, sekä päätöksentekoa että sen tekijöitä. Samalla on uskallettava käydä myös laajempaa keskustelua vaalirahoituksesta. Kansalaisten on voitava luottaa siihen, että julkisia varoja ei jaeta sen perusteella, kuka on rahoittanut mitäkin puoluetta tai ketä tuntee. Päätösten on oltava riippumattomia vaalirahoituksesta, ja niiden on oltava avoimia, ja myös prosessin on kestettävä päivänvaloa. Nyt on palautettava luottamus siihen, että Suomessa ei saa ohituskaistaa julkiseen rahaan siksi, että tuntee oikeat ihmiset, on lähettänyt runttaus- tai junailusähköposteja tai on rahoittanut oikeaa puoluetta. Juuri siksi tämä asia on käsiteltävä perusteellisesti, ei hallituksen eikä opposition vuoksi vaan suomalaisen demokratian, avoimen päätöksenteon ja kansalaisten luottamuksen vuoksi. Jäämme siis odottamaan näitä pääministerin vastauksia oikeuskanslerin kysymyksiin. Lisäksi sanon tästä vaalirahoituksesta, että tuen kyllä sitä ehdotusta, mikä tänään on täällä salissa kuultu vaalirahoituskatosta ja myös siitä, että vaalirahoituksen ennakkoilmoitus olisi pakollinen, jotta kansalaiset tietävät jo äänestäessään, mitkä tahot ovat ehdokkaita tukeneet. — Kiitos.
Herra puhemies! Asiat usein ovat juuri niin, kuin miltä ne näyttävät. Kysymyksiä on tänäänkin jäänyt rutkasti ilmaan, ja yksi niistä on se, voiko päätöksiä tästä talosta ostaa rahalla. Tänään kuuntelin Oskari Onnisen haastattelua, jossa Karoliina Partanen, ministeri Partanen, vastaa, että keinot löytyvät, jos poliittista tahtoa on. Ja juuri siitähän tässä on kyse. Kyllä ne keinot löytyvät, jos on poliittista tahtoa. Tässä haastattelussa puhuttiin tasa-arvoasioista, mutta kyse on nimenomaan siitä samasta asiasta. Siinä puhuttiin siitä, että jos halutaan ohittaa EU-lainsäädäntöä, niin kyllä keinot löytyvät, jos poliittista tahtoa on. Kysymys on tässä kokonaisuudessa siitä, olisiko Garden-hankkeelle löytynyt 35 miljoonaa rahoitusta, jos Vapaavuori ei olisi sitä ollut lobbaamassa. Olisiko se raha löytynyt? Tähänhän voi vastata vain hallitus, kokoomus, pääministeri. Olisiko tälle hankkeelle tässä riihessä tullut rahaa, jos Jan Vapaavuori ei olisi ollut sitä lobbaamassa? Tätä pääministerin ja kokoomuksen on syytä miettiä aivan itse. Tätä vielä perustellaan työllisyysvaikutuksilla ja rakennusalan elvyttämisellä. Tänään saimme työttömyysluvut, joissa Keski-Suomi on maamme pahimmassa tilanteessa työttömyyden suhteen. Olisiko siinä kohtaa voinut miettiä, onko tämä se kaikista tärkein 35 miljoonan euron työllisyyshanke ja rakennusalan edistämisen keino? Oikeuskanslerin kysymykset ovat aidosti vakavia, ja vastaukset tulevat aikanaan, mutta itseäni kiinnostaa tässä kokonaisuudessa erittäin kovasti se, aikooko pääministeri Orpo tämän jälkeen tehdä johtopäätökset, ja jos moitteita tulee, niin aikooko hän erota tehtävästään itse. On aivan päivänselvää, että täällä halutaan hyökätä ja halutaan puhua vaikka SDP:stä ja SAK:sta. Tässä edustaja Koulumies aiemmin tänään, niin kuin edustaja Kaumakin, halusi selvittää, kuinka SDP ja SAK ovat sopineet asioista. Otetaanpa tämä ammattiyhdistysliikkeen verohuojennus, -vähennys. Me olemme puhuneet tästä vuosi ennen vaaleja. Vaaleihin, tuleviin vaaleihin, on tällä tietoa vielä melkein vuosi aikaa. Me olemme kertoneet tämän tahtotilamme ennen kuin yhtäkään euroa on jaettu. Tämä on meidän sydämen asia, ja emme olisi kuuna päivänä sitä päätöstä tehneet. On todellakin eri asia puhua siitä, että nyt vaalirahoittajanne ovat saaneet yksittäiseen hankkeeseen tällaisen tuen. Muistan, kun lapsena meillä kotona tehtiin sellaista, että kämmeneen pyöritettiin ja harakka huttua keittää. Tässä voisi sanoa, että Orpo huttua keittää, antaa EK:lle, antaa SY:lle, antaa Kokkilalle, mutta eipä annakaan työntekijöille eikä oikeudenmukaisuudelle. [Kokoomuksen ryhmästä: Voi luoja! — Pia Kauma: Ollaanko nyt eduskunnassa tosiaan? — Kokoomuksen ryhmästä: Lastentarhassa! — Välihuuto vasemmalta] — Juuri näin. Mutta kun puhutaan vaalirahoituksesta, eihän se ole yksi kerta, kun meillä vaikka valiokunnassa ovat joutuneet virkamiehet sanomaan, että tämä on ollut poliittinen päätös. Virkamiehet eivät ole voineet ottaa kontolleen kaikkia hallituksen esityksiä, kun on ollut poliittinen päätös. Ja juuri siitähän tässä kokonaisuudessa on kyse. On tehty poliittisia päätöksiä: jos tahtoa löytyy. Ja tahtoa on löytynyt tehdä leikkauksia sotejärjestöihin, leikata hoitoonpääsystä, leikata työntekijöitten oikeuksista, ja kun poliittista tahtoa on, niin kääntyvät vaikka uppoavat laivat.
Arvoisa rouva puhemies! Esitin tässä aiemmin keskustelun lomassa kysymyksen pääministeri Orpolle ja työministeri Marttiselle koskien toista niin sanottua kuumaa perunaa, joka tässä salissa tänään on esille noussut, nimittäin tätä Uudenkaupungin autotehtaan pelastusta. Siihen ei työministeriltä eikä pääministeriltä vastausta saatu. Ilmeisesti omistajaohjausministeri Strand oli tähän vastannut jotain, mutta edelleenkään sitä oleellista vastausta kysymykseen ei ole saatu, joten uusin kysymykseni ja kysyn, miksi Tesin eli valtion hybridilainan korot mitätöitiin, mikä oli epäedullista valtiolle mutta edullista juuri Pontokselle. Tässä edelleenkään ei ole kyse siitä, ettei autotehdasta olisi tullut pelastaa. Näin varsinaissuomalaisena olen tismalleen sitä mieltä, että tuli pelastaa, mutta se, kuka siitä hyötyy, on tässä nyt se oleellisin kysymys ja se, miten se pelastettiin. Tähän kaipaisin vastausta, ja mielellään korjatkaa, jos olen saanut väärää tietoa tästä. Mutta sitten myös tähän toiseen kuumaan perunaan, josta on enemmän keskusteltu, nimittäin tähän Garden Helsinki ‑hankkeeseen: On hyvä, että pääministeri ja hallitus ovat nyt vihdoinkin ottaneet tämän asian vakavasti ja tähän valtiontukeen liittyvät epäselvyydet pyritään nyt tuomaan esiin myös oikeuskanslerin kautta. Julkisuudessa esiin tulleet tiedot ovat herättäneet aiheellisia kysymyksiä siitä, miten tällaisia päätöksiä valmistellaan ja millä perusteella veronmaksajien rahaa kohdennetaan. Oikeuskanslerinkin reagointi myös tähän asiaan osoittaa, että kaikki ei näyttäisi olevan mennyt tämän hankkeen osalta ihan kuten pitää. Siitä osoituksena on myös se, että hallitus eilen tosiaan veti tämän esityksensä tai tukensa pois tältä hankkeelta. Tämä hallituksen eilinen ilmoitus ei kuitenkaan poista niitä kysymyksiä, miltä koko jupakka näyttää, ja kuten sanonta kuuluu, niin politiikassa moni asia on sitten juuri niin kuin miltä se näyttää. Tavallisen suomalaisen silmissä tilanne näyttää edelleen siltä, että hallituksessa runtataan ja junaillaan rahaa yksittäisen urheiluhankkeeseen tavalla, joka ohittaa normaalin virkavalmistelun ja asiantuntija-arvioiden painoarvon. Juuri tällaiset mielikuvat nakertavat luottamusta päätöksentekoon. Tämän hankkeen osalta näyttää vahvasti siltä, että kyse ei ole pelkistä mielikuvista. Tavallisen suomalaisen oikeudentajua saattaa myös koetella se seikka, että hallitus on leikannut huonoon taloustilanteeseen vedoten huomattavasti pienempiäkin summia milloin mistäkin, mutta jotka ovat osuneet todella kipeästi muun muassa lapsiperheiden, työttömien ja opiskelijoiden toimeentuloon ja sosiaali- ja terveyspalveluihin. Yhtä lailla tavallinen suomalainen ihmettelee sitäkin seikkaa, että samaan aikaan, kun hallitus on valmis myöntämään huomattavan summan yhdelle hankkeelle epäselvin perustein, se on leikannut noin puolet koko maan liikuntapaikkarakentamisen avustusmäärärahasta. Tämä on hallituksen hehkuttaman Suomi liikkeelle ‑ohjelmankin näkökulmasta erikoinen arvovalinta, sillä me kaikki tiedämme, miten paljon meillä olisi tehtävää saada suomalaiset liikkeelle, ja se tarvitsee eri olosuhteita, ei jättihalleja. Tämä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoima liikuntapaikkarakentamisen tuki, josta nyt puolet eli 15 miljoonaa leikattiin, on nimenomaan läpinäkyvä, tasapuolinen ja selkeisiin kriteereihin perustuva järjestelmä. Sen kautta tuetaan kuntien ja yhteisöjen hankkeita ympäri Suomen: uimahalleja, jäähalleja, palloiluhalleja, kuntoratoja, lähiliikuntapaikkoja ja muita liikuntapaikkoja, joissa liikkuvat tavalliset suomalaiset lapset, nuoret, perheet ja ikäihmiset. Siksi on aiheellista kysyä, miksi hallitus on tehnyt tällaisen arvovalinnan. Miksi toisella kädellä leikataan tavallisten suomalaisten liikuntapaikoista ja toisella kädellä ollaan valmiita ohjaamaan huomattavasti suurempi summa yksittäiseen hankkeeseen? Tässä keskustelussa tällaisina aikoina ei ole kyse ainoastaan liikuntapaikoista vaan myös työpaikoista. Rakennusala on kärsinyt viime vuosina poikkeuksellisen vaikeasta tilanteesta. Yrityksiä on kaatunut eri puolilla Suomea, työmaita on jäänyt käynnistymättä, ja alan työllisyys on heikentynyt merkittävästi. Siksi on aiheellista pohtia myös sitä, miten julkisella rahalla voitaisiin saada mahdollisimman laaja vaikutus rakentamiseen ja työllisyyteen, jos esimerkiksi Helsinki Garden ‑hankkeen kaltainen 35 miljoonan euron suuruinen tukipaketti olisikin annettu näille koko maan liikuntapaikkarakentamisen kohteille.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Hallitus on runtannut tällä kaudella erinäisiä asioita. Hallitus on runtannut toteuttamalla esimerkiksi EK:n toivelistan työelämäheikennyksistä. Samoin hallitus on runtannut leikkaamalla työttömiltä ja pienituloisilta lisäten merkittävästi köyhyyttä maassamme tilanteessa, jossa työttömyys vain kasvaa. Hallitus on runtannut ja leikannut sotepalveluista, ja tämän runttauksen alle jäivät esimerkiksi Varkauden ja Iisalmen ympärivuorokautiset päivystykset. Nyt viimeisin runttaus oli ohi virkavalmistelun 35 miljoonan euron tuki Helsingin hallihankkeelle tilanteessa, jossa hallitus on perustellut pienituloisilta leikkaamista valtion huonolla taloustilanteella. Arvoisa hallitus, miten koette, luottaako Suomen kansa tapaanne toimia runttaamalla ja junttaamalla tilanteessa, jossa moni pienituloinen miettii päivittäin, miten saada ruokaa pöytään? Arvoisa rouva puhemies! Olemme puhemiehen kutsusta tänään poikkeuksellisesti kesken istuntotauon keskustelemassa suurta kohua herättäneestä hallihankkeesta. Tämän koko kohun keskellä on herännyt ensinnäkin kysymys siitä, miten virallinen valmistelu on edennyt, ja toiseksi, kohteleeko valtio kaikkia Suomen alueita yhdenvertaisesti. Kun selkeitä, avoimia ja ennakolta tiedossa olevia kriteerejä ei ole, tulee selväksi, että hallituksen päätös hallihankkeessa perustuu suoraan sanottuna runttaukseen ja junailuun eikä tasapuolisiin pelisääntöihin. On myös huomionarvoista, että hallitus itse myöntää tiedonannossaan, ettei valtiontuen ehtoja ollut valmisteltu puoliväliriihessä. Ensin tehtiin poliittinen päätös rahasta, vasta sen jälkeen ryhdyttiin pohtimaan pelisääntöjä. Tällainen järjestys ei vahvista luottamusta julkisen vallan toimintaan. Arvoisa rouva puhemies! Suomen kilpailukyky ei synny vain yhdestä maailmanluokan areenasta, se syntyy siitä, että koko maa voi kehittyä. Jos valtiolla on mahdollisuus käyttää kymmeniä miljoonia euroja yksittäiseen hankkeeseen, on voitava perustella, miksi juuri tämä hanke palvelee koko Suomea paremmin kuin vaihtoehtoiset investoinnit muualla maassa. Meidän tulee rakentaa Suomea, jossa myös maakuntakeskuksilla ja kasvavilla kaupunkiseuduilla on mahdollisuus menestyä ja saada valtion tukea tasapuolisin perustein. Siksi tarvitaan valtakunnalliset, läpinäkyvät ja yhdenvertaiset kriteerit kaikille suurille investoinneille. Suomen menestys rakentuu koko maan menestyksestä, ei siitä, että pääkaupunki saa erityisaseman muiden kustannuksella. Arvoisa rouva puhemies! On selvää, että kansalaiset eivät tällaista hallituksen kymmenien miljoonien eurojen junttaus- ja runttausjakoa ymmärrä tilanteessa, jossa köyhyys, työttömyys ja epätoivo ovat kasvaneet. Luottamus hallitusta kohtaan ymmärrettävästi joutuu jälleen koetukselle. Haluan vielä lopuksi todeta seuraavaa: Hallitus ottaa tänäkin vuonna reippaasti uutta velkaa. Velkarahaa pitää käyttää ensisijaisesti uusien lisätulojen saamiseen, ja nämä lisätulot pitäisi saada esimerkiksi vientituloista, koska vientitulot kasvattavat käytettävissämme olevia rahoja. Muut hankkeet ovat taskusta toiseen siirtoja. Puolustusmenot ovat toki suuressa merkityksessä lainanotossa, mutta niidenkin myötä voimme saada vientituloja. Pääministeri kertoi seuraavaksi käynnistyvän selvityksen siitä, millaiselle areenalle Suomessa olisi tarvetta. Meidän pikimmiten tulee tehdä toimia, millä tavoin vientiteollisuuden toimintaedellytyksiä parannetaan. Näitä ovat esimerkiksi teiden ja rautateiden peruskorjaukset, ja varsinkin Itä-Suomessa näille on huutava tarve. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Ilmaisen tässä puheenvuorossa huoltani niin sanotusta maan tavasta tehdä päätöksiä ja varsinkin siitä, kuinka tämä Garden-hankkeenkin edistämisestä päättäminen on edennyt. Toimintakulttuurin ilmiasu tiivistyi Iltalehdessä 8. heinäkuuta 2026 julkaistuun Garden-hankkeen lobbarin Jan Vapaavuoren viestiin pääministeri Petteri Orpolle. Viesti kuuluu näin: ”Luotan siihen, että saatte runtattua tämän Garden-hankkeen tuen pian alkavassa puoliväliriihessä.” Puoliväliriihen päätöksen jälkeen Vapaavuori kiitti sähköpostitse pääministerin erityisavustajia päätöksen selvittyä: ”Suurkiitos vielä teille asian junailusta.” Se, miksi tuon asiaa esille, on kokemukseni siitä, että tämä ylimielinen runttauskulttuuri vaikuttaa ottavan laajemminkin sijaa päätöksenteossa. Suhmuroinnin ilmapiiri puolueiden kavereiden kesken tuo hiljaisesti hyväksyntää ja samoja tapoja myös laajemmin ympäri maatamme. Koska tämäkin tapaus viestii siitä, että poikain kanssa lähetetyt viestit menevät ohi tai yli hyvän valmistelun, niin valmistelusta vastaavat viranhaltijat voivat kokea, että jokaista kiveä ei tarvitse kääntää ja lopulta laskelmien tarkkuutta voi väljentää, koska niillä ei ole niin väliäkään, tai että niille vastaillaan, jotka ovat sisäpiiriä mutta ei tavan kansalaisille. Tavallaan roti häviää, roolit sekoittuvat. Olen huolissani. Tämä on lopulta demokratian ja Suomen tappio. Käännän siksi katsettani tässä ilmapiirikysymyksessä pääministeriä enemmän valtiovarainministerin ja ‑ministeriön suuntaan ja kysyn, onko hyvinvointialueille viestintä yhtä ylimielistä, vai mistä johtuu, että joillain hyvinvointialueilla laskelmia voisi verrata pienimpiin Garden-tapauksiin. Esimerkiksi Kainuun hyvinvointialue ei saa vastattua kysymykseen Puolangan palvelujen lakkauttamisen vaihtoehtoiskustannuksista, ei senkään jälkeen, kun päätös on jo tehty, ei senkään jälkeen, kun sitä täältä eduskunnasta kysytään. Tai Pohde ei saa vastattua Kainuun rintasyöpäleikkausten keskittämispyrkimyksien vaikutuksista. Lista pitenee Oulaskankaan vajaisiin laskelmiin ja niin edelleen. Runttauksen kulttuuri kukoistaa. Olkoot tämän päivän keskustelu ja kokoontuminen istuntovapaalta esimerkki siitä, että vastaukset vaaditaan ja ne myös saadaan — vaikka lusikkahaarukkayhdistelmällä kaivamalla, jos demokratia sitä vaatii. On lupa saada tiedot taustoista. Toivon, että tämä johtaisi vahvempaan kuvaan ja toimintaan, jossa pysyy kirkkaana se, kuka tässä demokratiassa on ja ketä varten.
Arvoisa rouva puhemies! Kolme vuotta me ollaan tässä salissa kuunneltu, miten hallituksen toimesta on välttämätöntä säälimättä leikata pienituloisilta, lapsiperheiltä ja eläkeläisiltä ja kyykyttää tavallista palkansaajaa lukuisilla työelämäheikennyksillä. Rahat ovat loppu, vaihtoehtoja ei ole. Rahaa kuitenkin näyttää löytyvän, kun kokoomuksen kaveri kysyy. Hallituksen kasvuriihessä tehtiin tämä kyseenalainen päätös Garden Helsingin 35 miljoonasta eurosta samaan aikaan, kun leikattiin Suomen sairaalaverkkoa 26 miljoonalla eurolla. Arvoisa puhemies! Suhmurointi suututtaa. Hallituksen toiminta murentaa suomalaisten luottamusta ja uskoa poliittiseen toimintaan sekä edistää demokratian heikkenemistä. Päätöksenteon uskottavuus, avoimuus ja luottamus murenevat hallituksen junailulla ja runttaamisella. Helsinki Gardenin osalta rahoituspäätöksen valmistelu on epäselvä, ja avoimia kysymyksiä on paljon: Millainen valmisteluprosessi asiaan liittyi ennen kehysriihessä tehtyä päätöstä? Mikä viranomainen vastasi valmistelusta? Kuka asian esitteli hallitukselle kehysriihessä? Mitä asiakirjoja valtioneuvostolla oli hankkeeseen liittyen kehysriihessä käytettävissään? Hallitus runnoo pohjamutiin kansalaisten uskon demokraattisiin prosesseihin ja instituutioihin ja siten osaltaan edistää demokratian heikkenemistä. Päätös Garden Helsingin valtiontuesta tuli opetus- ja kulttuuriministeriön virkamiehelle yllätyksenä. Epäselvää on, miten rahoituspäätös on valmisteltu ja miten ylipäätään on päädytty 35 miljoonaan euroon. Avoimia kysymyksiä on paljon, tässä niistä osa: Mihin ja minkä tahon tekemiin laskelmiin hankkeen vaikutusarvioinnit, mukaan lukien arviot hankkeen työllisyysvaikutuksista, perustuivat? Onko asiassa kuultu valtion liikuntaneuvostoa ennen kehysriihessä tehtyä rahoituspäätöstä tai sen jälkeen? Onko asiassa käsityksenne mukaan noudatettu EU:n valtiontukia koskevaa lainsäädäntöä? Hähmäisille hankkeille ei ole sijaa eikä tule olla sijaa päätöksenteossa. Hallituksen kasvuriihi keväällä 2025 johti kummalliseen suurituloisten veroaleen, jonka maksajiksi joutuivat pienituloiset ja keskituloinen, tavallinen suomalainen työläinen. Kuten pääministeri vastauspuheenvuorossaan muistutti, Orpon hallitus teki nämä kasvuriihen päätökset yhdessä. Politiikka on tosiaan arvovalintoja. Poliittisessa päätöksenteossa ei pidä saada parempaa kohtelua suhteella tai lahjoittamalla rahaa jollekin puolueelle tai poliittiselle toimijalle. On poikkeuksellista, että eduskunta joudutaan kutsumaan koolle keskellä kesää, keskellä istuntotaukoa. Me, sosiaalidemokraatit, joka tapauksessa jaamme yhdessä käsityksen siitä, että nyt on kyse äärimmäisen vakavista kysymyksistä, puhemies Halla-ahoa lainatakseni korruptioepäilyistä ja veronmaksajien rahan kyseenalaisesta käytöstä ja siitä, onko pääministeri puhunut totta tähän asiaan liittyvissä keskusteluissa. Eduskunnan koolle kutsuminen oli ainoa oikea ratkaisu. Suomalainen päätöksenteko on saanut nauttia kansainvälisesti vertaillen korkeasta kansalaisten luottamuksesta. Tämä on arvo, jota tulee kaikin keinoin suojella ja vaalia myös tulevaisuudessa.
Kunnioitettu rouva puhemies! Kyllä me suhtaudumme tähän asiaan vakavasti, siksi me täällä olemme. Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä jokaisesta veroeurosta saa ja pitää Suomessa vaatia perustelut, ja hyvä pääministeri on aina valmis vastaamaan, ja niin hän on vastannut. Kun tässä talossa olen aika monta vuotta ollut ja tätä keskustelua olen tässä nyt kuunnellut, niin alkaa olla sellainen tunne, kun katselen tätä salia, että taitaapa olla jo kaikkiin kysymyksiin vastattu, jos ei kahta kertaa, niin vähän useammin. Ja niin täytyy ollakin, kertaus on opintojen äiti. Oli hyvä, että pääministerimme Petteri Orpo pyysi kutsumaan eduskunnan koolle, jotta saamme tämän asian täysin selväksi. Puhemies! Muutama asia vielä tähän keskusteluun. Haluan alleviivata sitä, että Garden Helsingin ehdollista tukea koskeva poliittinen päätös tehtiin kasvun ja työllisyyden edistämiseksi, ja siinä ei ole mitään salattavaa. Mutta koska tämä hanke on viivästynyt ja rahoitus on epäselvä, hallitus päätti siitä luopua. Mutta haluan alleviivata sitä, että kasvun ja kansainvälisten tapahtumien tavoitteista ei luovuta. Nämä ovat kaksi eri asiaa. On hyvä meidän kaikkien huomata se, että aina kun suuri tapahtuma päätetään järjestää maamme rajojen ulkopuolella, mukana valuvat myös tapahtumat, matkailijat, työpaikat ja verotulot. Kokoomukselle on aivan selvää, että on Suomen etu, että saamme tänne kansainvälisen, maailman mittaluokan areenan, jossa voidaan järjestää kansainvälisiä urheilu- ja kulttuuritapahtumia. Puhemies! Olen helsinkiläisten kansanedustaja ja toimin myöskin Helsingin kaupunginhallituksessa ja valtuustossa, ja haluan sanoa sen, että Helsingin kaupunginvaltuustossa hyväksyimme Helsinki Gardenin mahdollistavan asemakaavan selvällä enemmistöllä. Tukemassa yhteistä tavoitetta oli myöskin valtuutettuja sosiaalidemokraateista, vihreistä ja vasemmistoliitosta. Näin on tehty, ja se oli tärkeä päätös. Haluan nyt kysyä opposition edustajilta — täällä on paljon helsinkiläisiä, mutta ajattelen, että kun puhutaan pääkaupungista, se on meidän yhteinen pääkaupunkimme, Helsinki on monella tavalla kasvun veturi: olettehan te valmiita myöskin jatkossa tekemään työtä, edistämään niitä toimia, joita me tarvitsemme kansainvälisen tason tapahtuma-areenan saamiseksi mieluusti Helsinkiin? Itse haluan katsoa jo tulevaisuuteen ja löytää tähänkin asiaan ratkaisuja. Sehän on tässä keskustelussa ollut yksi osa, mutta näin kun halutaan kasvua, työpaikkoja ja hyvinvointia maahamme, niin tämä on tärkeä kysymys. Haluan kiittää myöskin pääministeriä ja hallitusta. On toivoa tuovaa se, että hallitus käynnisti selvitystyön, jonka tavoitteena todellakin on Garden Helsinki -mittaluokan hankkeiden valtiontuen hakemiselle määritellyt selkeät väylät. Tällaista väyläähän tarkkaan ottaen ei ole ollut, ja tässä myöskin sitten Orpon hallitus mahdollisuuksien mukaan ja toivottavasti onnistuu myöskin siinä, että korjataan tämä epäkohta, että tällaista ei aikaisemmin ole ollut, niin kuin pääministeri puheenvuorossaan totesi. Pidän tärkeänä, että yhteinen pääkaupunkimme Helsinki voisi kilpailla suurista tapahtumista tasavertaisesti muiden Pohjoismaiden pääkaupunkien kanssa, ja siksi mielestäni Helsinki tarvitsee nykyaikaisen suuren tapahtuma-areenan. Siinä täytyy ottaa askelia, ja se on sitten tulevien vuosien tilanne, miten tässä edetään, mutta tämän tässä halusin sanoa vielä helsinkiläisenä päättäjänä ääneen. Puhemies! Kokoomus puolustaa sitä ja tekee työtä sen eteen, että Suomeen kannattaa rakentaa ja investoida, että Suomen ei todellakaan tarvitse olla aina se perää pitävä Pohjoismaa, olipa kysymys sitten työelämästä, sosiaali- ja terveyspalveluista, tapahtumista tai taloudesta. Päätän puheenvuoroni siihen, että sanon, että pääministeri Orpo ja koko hallitus nauttivat vahvaa luottamustani. Kiitos työstänne.
Arvoisa puhemies! Eduskunta kutsuttiin koolle keskellä kesää melkein puolitoista vuotta sitten kehysriihessä tehdyn 35 miljoonan euron ehdollisen tukipäätöksen takia. Euroakaan ei siis maksettu, mutta lisäselvityksiä vaadittiin hankkeesta, ja siitä oli tarkoitus päättää myöhemmin. Kun hankkeen taustasta nyt sitten viime viikkoina on noussut epäilyksiä, niin asiakirjat on saatettu kaikkien nähtäville. Pääministeri on useaan otteeseen eri paikoissa, mediassa, kirjallisten kysymysten kautta ja nyt täällä eduskunnassa ollut kertomassa, mitä on tapahtunut. Pääministeri on myös itse pyytänyt oikeuskansleria selvittämään asiaa mahdollisimman pian. Onkin tärkeää, että veronmaksajien ja suomalaisten rahoista pidetään hyvää huolta. Kesällä 22 tilanne oli aivan toinen. Fortumin Uniper-omistuksesta aiheutui lähes kuuden miljardin euron tappio suomalaisille veronmaksajille. Kyse ei ollut tuolloin ehdollisesta varauksesta vaan toteutuneesta menetyksestä. Siitä huolimatta silloinen pääministeri Sanna Marin ei keskeyttänyt bilelomaansa eikä eduskuntaa kutsuttu koolle. Niin paljon Marinin hallitus arvosti eduskunnan tiedonsaantia. Eilen valtioneuvostossa linjattiin, että 35 miljoonan euron poliittinen tuki poistetaan Garden-hankkeelta, koska hanke on viivästynyt, sen rahoitus on tässä vaiheessa epäselvä, hallihankkeiden tilanne on muuttunut ja projektin koko on myös pienentynyt. Gardeniin ei siis ole toistaiseksi päätetty laittaa euroakaan. Mainittakoon kuitenkin, että edellisen, Marinin hallituksen Uniperiin menetettyjä miljardeja suomalaiset eivät tule saamaan enää takaisin. [Tytti Tuppurainen: Pystytte parempaan!] Kokoomukselle on tärkeää, että Suomi pystyy houkuttelemaan suuria urheilu- ja kulttuuritapahtumia ja kilpailemaan niistä muiden Pohjoismaiden ja Baltian maiden kanssa. Siksi hallitus on käynnistänyt työn, jolla tämän kokoluokan hankkeille luodaan avoimet, yhtenäiset ja kaikkia tasapuolisesti kohtelevat tukikriteerit. Tämän selvityksen on määrä valmistua kevään 27 loppuun mennessä, jolloin se on käytössä seuraavissa hallitusneuvotteluissa eduskuntavaalien jälkeen. Arvoisa puhemies! Suomi tunnetaan maailmalla avoimesta päätöksenteosta ja hallinnosta. Se on asia, josta ei tietenkään tule tinkiä. Hähmäisyydelle tai epämääräisyydelle ei ole eikä tule jatkossakaan olla tilaa. Meillä on myös käytössä avoimuusrekisteri, jonka noudattamista on tärkeää valvoa. Mutta vaikka kansainvälisesti arvioituna Suomen päätöksenteko on varsin avointa ja muun muassa vaalirahoitusta valvotaan, on meillä myös parantamisen varaa. Tämä liittyy kaikkiin hallituksiin. Tämä liittyy kaikkiin puolueisiin ja poliittisiin toimintatapoihin, toimintakulttuuriin. Hallituksessa ollessa valta voi sokaista, ja aina välttämättä Suomen etu ei pysy ensisijaisena, vaan oman vaalipiirin tai vaalirahoittajien intressit voivat alkaa johtaa epätarkoituksenmukaisiin ratkaisuihin ja päätöksentekoihin. Meillä on historiassa monenlaista esimerkkiä tästä. Mainitsin tuon Uniper-sotkun, on keskustan pandasuhmuroinnit, Kuortaneen halli, sotealueiden määrä, jossa ei virkamiehiä kuultu, Kaikkosen Nuorisosäätiön vaalirahoitus ja varmasti monia muita. Meidän on tarpeen tarkastella poliittista toimintakulttuuria. Demokratiaan kuuluu poliittinen ohjaus, mutta jokaisen edustajan ja vallankäyttäjän on pystyttävä vetämään rajat eri tahojen edunvalvonnan edistämisen ja Suomen ja suomalaisten veronmaksajien ja yhteiskunnan edun välille. On myös erittäin tärkeää huolehtia siitä, että valta ja sen mukana tuleva vastuu säilyy suomalaisten demokraattisesti valitsemilla päättäjillä eikä se valu muille tahoille. Haluan ja me kokoomuksessa haluamme ja tavoitteenamme on, että Suomeen kannattaa rakentaa ja investoida ja Suomi nähdään luotettavana, korkeaan teknologiaan ja osaamiseen sekä tutkimukseen satsaavana maana, jossa on hyvä tehdä työtä, yrittää, opiskella ja elää. Hallituksen on pystyttävä tekemään päätöksiä Suomen kasvun, työpaikkojen ja paremman huomisen puolesta ja luotava uskoa ja toivoa tulevaan, ja sitä juuri Orpon hallitus on tehnyt. Tämä hallitus on ajanut Suomen etua vaikeina aikoina sekä taloudellisesti haastavassa toimintaympäristössä että sotaa käyvän naapurimaan vieressä ja kantanut raskasta vastuuta Suomen etu edellä. Hallitus on vahvasti luottamuksen arvoinen.
Arvoisa puhemies! Pääministeri Orpon ilmoitus Garden Helsinki ‑hankkeen poliittisen tuen päättymisestä ei ollut tyylikäs linjanveto, se oli hätäjarrutus. Se on poikkeuksellinen perääntyminen ja sen suora myöntäminen, että hallituksen ytimessä tehtiin suuria virheitä. Tätä päätöstä ei kuitenkaan peruttu siksi, että hallitus olisi löytänyt moraalinsa. Ei, se peruttiin siksi, että media ja oppositio paljastivat härskin kaverikapitalismin ja viikkoja jatkunut paine kävi sietämättömäksi. Arvoisa puhemies! Tämän sotkun vakavin ja synkin ongelma tiivistyy edelleenkin mielestäni eduskunnan harhaanjohtamiseen. Pääministeri antoi 3.7. eduskunnalle kirjallisen vastauksen. Siinä hän salasi valtiovarainministeriön virkamiesten jyrkän kielteisen kannan, varoitukset vakavista riskeistä ja täydellisen vaikutusarvioiden puutteen. Kun maamme ylin päättäjä pimittää virkamiesten varoitukset ja ajaa miljoonahanketta nojautuen yksinomaan hyvä veli ‑tietoon, liikutaan alueella, joka näyttää rakenteelliselta korruptiolta. Päätöksiä tehtiin pelkkien lobbareiden lukujen pohjalta virkamiesmuistiot sivuuttaen. Luottamus päätöksenteon rehellisyyteen ja demokratiamme instituutioihin on ajettu kriisiin. Kyse on järjestelmällisestä kaverikapitalismista. Miten muuten olisi mahdollista, että valtion kassasta löytyi yllättäen 35 miljoonaa euroa juuri tälle hallihankkeelle samaan aikaan kun kaikesta muusta — sosiaaliturvasta, terveydenhuollosta, koulutuksesta kuten myös kulttuurista ja muilta liikuntahankkeilta — on leikattu surutta? Arvoisa puhemies! Julkisuuteen nousseet viestit paljastavat, miten Vapaavuori kannusti runttaamaan hankkeen läpi ja kiitteli jälkikäteen Orpon avustajia asian junailemisesta. Tämä on oppikirjaesimerkki kaverikapitalismista, jossa veronmaksajien miljoonia suhmuroidaan vaalirahaveljille ohi normaalin valmistelun. Ja jos tämä hanke kerran oli niin mahtava ja työllisyysvaikutukset huikeat, kuten tänäänkin on perusteltu, niin miksi tämä tuki lopetettiin nyt? Miksi se loppui eilen, kun valokeila osui riittävän syvälle hankkeeseen? Pääministeri varmasti tietää, mutta ei vastaa. Kun tähän yhdistyy oikeuskanslerin pöydällä oleva selvitys pääministerin toiminnasta Valmet Automotiven tapauksessa ja kokoomuksen keskeisen vaalirahoittajan roolista, ei voi kuin ihmetellä. Pääministeri kantaa vastuun paitsi omasta toiminnastaan myös avustajiensa suhmuroinnista. Tuen vetäminen hankkeelta juuri eduskunnan luottamusäänestyksen kynnyksellä on mitä ilmeisimmin poliittinen lehmänkauppa. Perussuomalaiset todennäköisesti vaativat hankkeen hautaamista vastineeksi siitä, että he pitävät hallituksen pystyssä. Mutta hätäinen perääntyminen ja rahahanan sulkeminen eivät pyyhi pois tehtyjä virheitä. Ne eivät pese puhtaaksi sitä jälkeä, jonka tämä salailukulttuuri jättää. Arvoisa puhemies! Ulkoministeri Valtonen ei ollut vielä ulkoministeri, mutta hän kirjoitti vuonna 2018, että kokoomuksessa päätökset suhmuroi pieni porukka, joka mahtuisi tilataksiin. Tältä se kieltämättä näyttää jälleen kerran. Kaikkivoipaisuuden keskellä normimenettelyt unohtuivat ja konsultit pääsivät kuskin paikalle. Demokratia ei kestä sitä, että eduskuntaa johdetaan harhaan ja valtion rahoja jaetaan takaoven kautta kabineteissa omille sidosryhmille. Arvoisa puhemies! Pääministeri Orpo kiisti äsken kysymykseeni vastauksessaan, että olisi antanut vääriä tietoja eduskunnalle, mutta katsotaanpa vastausta eduskunnalle 3.7. Siinä lukee näin: ”Hankkeen toimijat ovat hakeneet valtiolta joko suoraa tukea tai valtiontakausta vieraalle pääomalle. Eri vaihtoehtoja on arvioitu esimerkiksi vuonna 2024 valtiovarainministeriössä. Keväällä 2025 Garden Helsinki ‑hankkeen suunnitelmat olivat täsmentyneet noin 850 miljoonan euron kehityshankkeeksi, jossa nykyisen jäähallin peruskorjauksen ja uuden monitoimiareenan osuus olisi 350 miljoonaa euroa. Avustusta pidettiin perusteltuna, koska sillä arvioidaan olevan myönteisiä talous- ja työllisyysvaikutuksia.” Kyllähän tämä virke viittaa [Puhemies koputtaa] valtiovarainministeriön viranhaltijoiden muistioon, joka juuri tätä ennen oli sanottu, joten en osta tätä äskeistä pääministerin vastausta.
Arvoisa puhemies! On todella tärkeää, että asiaa tosiaan selvitetään täällä tänään ja avoimesti kerrotaan, mitä asiassa on tapahtunut. Tässä on nyt useampi edustaja ottanut esille oikeuskanslerin roolin ja sen, että oikeuskansleri on esittänyt asiassa kysymyksiä — millä muulla tavalla oikeuskansleri voi selvittää asiaa kuin kysymällä? Sehän on juuri se tapa, millä tätä asiaa voidaan vain ja ainoastaan selvittää, että saadaan vastaukset kysymyksiin, ja näin on toimittu aina. Kun se nyt nostetaan ikään kuin asiaksi, joka olisi huono, että oikeuskansleri selvittää ja kysyy, niin tämähän on se toimintatapa, millä asiaa pitää selvittää. [Krista Kiuru: Mutta miten tämä sosiaaliturvaministerille kuuluu?] Useampi edustaja on kysynyt myös sitä, miksi investoidaan samaan aikaan kun sopeutetaan. Me sopeutamme sen takia, että julkista taloutta on tasapainotettava. Suomen suurin haaste on se, että meidän julkinen sektorimme on paisunut niin suureksi, ja tätä tullaan myös jatkamaan seuraavalla hallituskaudella, on täällä vastuussa kuka tahansa, [Krista Kiuru: Pidetään vaalit ensin!] koska Suomella on vastuu ja velvollisuus myös meidän finanssipoliittisten sääntöjemme mukaan sopeuttaa ensi kaudella. No, miksi me sitten investoimme? Me investoimme, jotta työpaikkoja syntyy, jotta syntyy verotuloja, jotta syntyy työpaikkoja, jotta ihmiset voisivat päästä töihin, ja siitähän tässä on kaiken kaikkiaan kyse. [Timo Harakka: Puhutaan vähän sotesta välillä!] Sitten tässä on koko ajan kysytty sitä, mikä ero on investoinneilla ja näillä pysyvillä, jokavuotisilla budjettimenoilla. No, niillä on... [Välihuutoja vasemmalta] — Saisinko, puhemies, puhua, kun tässä nyt huudetaan niin paljon päälle, ettei pysty oikeasti puhumaan? [Timo Harakka: Puhukaa siitä teidän asiastanne! — Välihuutoja vasemmalta] Kiitos, puhemies. — Minusta on hyvä, että me puhumme näistä eroista, koska se on selvästi vieras asia tälle salille. [Krista Kiuru: Ei todellakaan ole!] Istuin viime kevään finanssipoliittisessa ryhmässä, ja siellä meidän asiantuntijat nostivat suureksi huoleksi sen, että esimerkiksi viime hallituskaudella ei ymmärretty sitä, mikä ero on investoinneilla ja pysyvillä julkisilla menoilla. [Krista Kiuru: Ei hyvänen aika! — Välihuutoja vasemmalta — Puhemies: Aika!] Kun te esimerkiksi käytitte viime hallituskaudella 208 miljoonaa euroa kehitysapuun ja sanoitte, että se on tämmöinen tulevaisuusinvestointi, niin mitkä olivat niitten investointien työllisyysvaikutukset? [Välihuutoja]
Arvoisa puhemies! Kansalaisilta leikataan, kerrotaan, että peruspalveluihin ei ole varaa. Asiakasmaksuja nostetaan: lapsiperheköyhyys, kodittomuus, leipäjonot räjähtävät käsiin. Tässä tilanteessa kokoomus oli puhaltamassa 35 miljoonaa euroa omien vaalirahoittajien taskuun, kunnes jäädään kiinni. Vertailun vuoksi: Helsingin sosiaali- ja terveysrahoituksesta hallitus leikkaa vastaavat 35 miljoonaa euroa. Se vastaa muun muassa 300 000:ta terveyskeskuslääkärikäyntiä. Haluaisin kysyä pääministeriltä: Onko tämä teidän mielestänne moraalisesti oikein? Onko tämä toiminta ollut reilua Suomen kansalle? Onko tässä taloustilanteessa vastuullista tehdä tällainen hanke ja samalla leikata kansalaisilta näin rajusti?
Arvoisa puhemies! Kaverikapitalismi kuvaa, pääministeri Orpo, teidän hallituksen koko taivalta. Koko hallitusohjelma on EK:n märkä uni. Terveysjätit hurraavat avokätisistä ja tehottomista Kela-korvauksista, ja rikkaat kokoomuksen kannattajat kiittävät mittavista veroalennuksista. Tiedättekö, pääministeri Orpo, äänestäjät ovat kerta kaikkiaan kyllästyneitä tähän politiikkanne ohjenuoraan, jossa rahalla saa. Se, miten rumasti Garden Helsinki on runnottu ja junailtu läpi kokoomuksen vaalirahoittajien toimesta, sai kansan kupin nurin lopullisesti. Ja mikä vakavinta, pääministeri Orpo, epäeettinen toimintanne syö uskottavuutta koko poliittiselta järjestelmältä, ja siitä kärsimme me kaikki. En tiedä, ymmärrättekö te, pääministeri, että kansa on saanut mittansa täyteen tästä suhmuroinnista samaan aikaan, kun pienituloisilta leikataan ja heitä kuritetaan. [Puhemies koputtaa] Siitä tässä kaikessa on kyse.
Arvoisa rouva puhemies! Minua pitkän linjan poliitikkona huolestuttaa se, voivatko kansalaiset luottaa päätöksentekoon tulevaisuudessa. Meistä on monesti tällä kaudella tuntunut, että päätöksien takana on jotain hähmäistä. On tuntunut, että terveydenhuoltojätit ohjailevat tai kaupat, kaupan keskusliikkeet, ohjailevat päätöksentekoa, ja nyt sitten on erilaisilla instansseillakin tutkimukset tästä päällä. Parasta mielestäni, pääministeri Orpo ja valtiovarainministeri Riikka Purra, olisi, että te irtisanoutuisitte korruptiosta ja kertoisitte, että vaalirahoittajilla ei ole pääsyä teidän päätöksentekoonne suhmuroinnilla.
Arvoisa puhemies! Suomalaiset todellakin ansaitsevat asiallista asioiden hoitoa. Tämä keskustelu on varmasti herättänyt paljon kysymyksiä. Voin toistaa tämän, mitä olen aikaisemminkin sanonut, mutta haluan nytkin vakuuttaa, että kun tämän asian käy läpi ja tämän perkaa, niin tämä on hoidettu asiallisesti — tämä on hoidettu asiallisesti. Ja vaikka edustaja Koskela ehti jo tämän nonsaleeraamaan, niin sana ”ehdollisuus” on kaiken ydin, sitä ei voi sivuuttaa tässä keskustelussa. Euroakaan ei ole maksettu eikä olisi maksettu ennen kuin hanke olisi ollut aloitusvalmis, ennen kuin kaikki siihen liittyvät vaikutusarviot olisi käyty huolellisesti läpi, tehty virkavalmistelussa virkavastuulla normaalin tavan mukaan. Tässä ei ole mitään kummallista. Edelliset lukemattomat hallitukset ovat tehneet poliittisia päätöksiä, joilla käynnistetään valmistelu erilaisista investointihankkeista, ja niin tulevat tekemään muuten seuraavatkin hallitukset. Sen jälkeen aloitetaan virkavalmistelu, jonka pohjalta tehdään lopullinen päätös. Me olisimme tehneet päätöksen Gardenista talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa syyskuussa, mutta koska tätä keskustelua on nyt nopeutetulla tahdilla käyty tämän kesän ajan, olemme käyneet tätä asiaa läpi nopeutetummin ja tulleet siihen tulokseen yhdessä, että koska hanke on muuttunut, hanke ei ole lähtenyt liikkeelle ja sen rahoitus on auki, niin me emme edistä nyt tätä kehysriihen päätöstä. Mutta edelleen sanon, että toivon, että Garden tai vastaava meidän maamme pääkaupunkiin tulee. Suomalaiset ansaitsisivat tällaisen kansainväliset mitat täyttävän hallin. [Suna Kymäläinen: Siitä ei nyt ole kysymys!] Mutta, edustaja Harkimo, se tulee sitten sen kautta, saako se hanke sen yksityisen rahoituksen, pystyykö virkavalmistelu puoltamaan tätä. Ja jos te olette oikeassa — niin kuin varmaan kaikki tuntevat teidän hallihistorianne, todella tiedätte paljon näistä asioista — niin silloinhan se ei toteudu eikä yhtään euroa veronmaksajien rahaa käytetä minnekään. Tämä on aivan päivänselvä asia, ja luulisi se ymmärrettävän. No, oliko sitten vaalirahoituksella jotain merkitystä tässä päätöksessä? Ei ollut. Me haimme vain ja ainoastaan suomalaisten etua, sitä, että Suomeen tulee työpaikkoja, niitä tuhansia työpaikkoja, joita rakennusaikana näin massiivinen hanke olisi laittanut liikkeelle, ja niitä valtavia määriä työpaikkoja, jotka syntyisivät pitkällä aikavälillä, kun Suomessa olisi tapahtumia, olisi tilaisuuksia, olisi kulttuuria, urheilua, liikuntaa. Se toisi matkailutuloja, turismia. Sitä me haettiin. Ei kai siinä ole mitään väärää, sen on täällä moni sanonutkin. Minusta tämä kannattaa kaikkien muistaa. Sitten se, että sotketaan tarkoituksellisesti käyttömenot ja investoinnit. Sitä minä en voi hyväksyä. Annetaan tarkoituksella ihmisille sellainen kuva, että jos me leikkaamme pysyviä menoja, [Eduskunnasta: Työpaikoilla ei niin väliä!] niin se olisi verrattavissa siihen, että me annetaan kertaluonteinen investointi, joka rahoitetaan valtion omaisuustuloilla. Ne ovat kaksi eri asiaa. Tämä 35 miljoonaa, jos se olisi annettu, ei olisi pois yhdestäkään sosiaali- ja terveystoimen palvelusta. Päinvastoin, sen mukanaan tuomilla verotuloilla ja kasvulla rahoitettaisiin niitä ihmisten palveluita. Tämä meillä on mielessä. Minä voin vakuuttaa teille, [Perussuomalaisten ryhmästä: Ei demarit ymmärrä tuommoista!] että ei itselläni eikä hallituksella ole mitään muita motiiveja, kun me tämän päätöksen olemme tehneet. Sitten tähän selvitykseen ja jatkotyöhön. Kuinkahan moni teistä ylipäänsä on lukenut sen selvityksen, mihin täällä viitataan? [Perussuomalaisten ryhmästä: Ei kukaan!] Ilmeisesti ei kukaan, koska se selvitys ei anna vastauksia niihin kysymyksiin, joita me haluamme tässä selvittää. Me haluamme tietää kapasiteettiarvioita näiden areenoiden rakentamisesta, kv-vertailua, kilpailutilannetta, kriteeristöä. Ei siitä selvityksestä löydy näihin vastauksia, arvon edustajat, niin että älkää silloin asettako näitä näin rinnakkain. Se on harhaanjohtamista ja väärän tiedon antamista. Ei sieltä löydy näihin vastauksia. Mutta on selvää, että nyt kun kilpailutilanne on muuttunut, areenahankkeita on useampia, [Puhemies koputtaa] niin kannattaa tehdä kriteerit, kun tähän nyt jatkoaika tulee, kannattaa tehdä selvitys, koska toivon, että Suomeen tällainen areena syntyy.
Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää hyvänä, että valtioneuvosto antaa tiedonannon, jotta eduskunta saa läpinäkyvästi haluamansa tiedot Garden Helsinki ‑hankkeen päätöksenteosta. Julkisen rahan käyttöä pitää voida arvioida kriittisesti. Päätösten perusteiden on oltava avoimia, valmistelun läpinäkyvää ja päättäjien valmiita vastaamaan vaikeisiinkin kysymyksiin. Se on demokratian perusta. Mutta samalla on syytä pitää mittasuhteet mukana. Tänään eduskunta ei kokoonnu siksi, että valtion rahaa olisi kadonnut, ei siksi, että Garden Helsingille olisi maksettu euroakaan, eikä siksi, että päätös olisi jo toteutettu, vaan kokoonnumme keskustelemaan keväällä 25 tehdystä ehdollisesta investointivarauksesta — ehdollisesta investointivarauksesta. Kysymysten esittäminen on politiikkaa parhaimmillaan, vihjailu, syylliseksi julistaminen ja ajojahti eivät ole. Arvoisa puhemies! Suomi tarvitsee investointeja, työpaikkoja, matkailua ja kansainvälisiä tapahtumia. Siksi hallitus on tehnyt riihissään talouskasvun ja työllisyyden vahvistamiseksi lukuisia investointeja ja toimenpiteitä, joilla vauhditetaan uutta kasvua. Hallituksen mittavassa investointiohjelmassa tuetaan laajasti erilaisia investointeja kaikkialla Suomessa, liittyen myös muun muassa huoltovarmuuteen ja liikenneinfrastruktuuriin. Garden Helsinki ‑hankkeen ehdollinen tukipäätös oli yksi näistä monista toimista, joilla talouskasvua on pyritty vauhdittamaan. Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että valtioneuvosto käynnistää selvitystyön, jonka tavoitteena on, että suuren kokoluokan hankkeiden valtiontuen hakemiselle määritellään selkeät menettelyt ja kriteerit. Garden Helsinki ‑hankkeeseen liittyvässä julkisessa keskustelussa kyse on ollut ennen kaikkea siitä, että on puuttunut polku ja prosessi erittäin suuren kokoluokan rakennushankkeiden tukemiseen. [Timo Harakka: Ei puutu!] Sitä ei ole tällä hetkellä, eikä sitä ole ollut myöskään aiempien hallitusten aikana. [Timo Harakka: Kyllä oli!] Liikuntapaikkahankkeet tulee käsitellä läpinäkyvästi ja yhdenvertaisen menettelyn kautta. On tärkeää, että tässä yhteydessä selvitetään, millainen kapasiteettitarve Suomessa on, millaisia vastaavia esimerkkejä Suomen lähialueilla on ja millaisia hankkeita Suomessa on parhaillaan suunnitteilla. Selvitys tarjoaa hyvän pohjan hallitusneuvotteluihin ja tulevaisuutta ajatellen. Suurten urheilutapahtumien ohella tarvitsemme suomalaisille lisää liikuntapaikkoja. Kristillisdemokraatit ovat esittäneet, että seuraavalla hallituskaudella tulisi toteuttaa liikuntapaikkarakentamisen korjauspaketti. Hyvät olosuhteet luovat pohjan liikunnalliselle elämäntavalle, paikallisille urheiluseuroille ja menestyvälle urheilulle ja terveyden ja hyvinvoinnin edistämiselle. Taloudellisesti tiukkana aikana tässä työssä tulee yhä vahvemmin hyödyntää yhteistyötä ja EU-rahoitusta. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Poutalan vastuualueella onkin parhaillaan käynnissä selvitys, miten EU-rahoitusta voidaan hyödyntää entistä paremmin liikuntapaikkarakentamisessa. Arvoisa puhemies! On hyvä edelleen muistaa, että Helsinki Garden ‑hankkeessa kyse oli ehdollisesta tukipäätöksestä — euroakaan veronmaksajien rahaa ei ole maksettu. Garden Helsinki ‑hankkeen uudelleenarvioinnille oli siis selkeä tarve, kun hanke on viivästynyt ja pienentynyt, rahoitustilanne on auki ja hallihankkeiden kilpailutilanne on muuttunut. Siksi valtioneuvostossa eilen tehty päätös olla tukematta hanketta oli oikea. Mitään uutta ei ole siinä, että oppositio pyrkii kritisoimaan hallitusta etenkin vaalien lähestyessä. Osa epäilyistä ja syytöksistä on ollut vakavia. Siksi onkin oikein hyvä, että oikeuskansleri ja Valtiontalouden tarkastusvirasto selvittävät osiltaan päätöksentekoprosessia ja siihen liittynyttä vaikuttamistyötä. Arvoisa puhemies! Suomi ei nouse syyttelyllä eikä jakolinjoja syventämällä. Suomi on aikanaan noussut ja tulee myös tulevaisuudessa nousemaan työllä ja yhteishengellä. Toivon, että puoluerajat ylittäen keskittäisimme voimavaramme ongelmien ja syyttelyn sijaan ratkaisujen ja kasvutoimien etsimiseen yhdessä. Pääministeri Orpolla on KD:n eduskuntaryhmän luottamus. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Garden Helsinki -jupakka kulminoitui eilen siihen, että Petteri Orpo ilmoitti, että hallitus ei enää edistä hankkeen valtiontukea. Näin Orpo yrittää päästä pälkähästä tilanteessa, jossa hallitus on keittänyt niin pahanmakuisen sopan, että sitä eivät niele edes kokoomuksen omat äänestäjät. Ilmoittamalla, että valtiontukea ei enää edistetä, Orpo ja kokoomus käytännössä myönsivät toimineensa asiassa väärin. Tämä on paradoksaalista, sillä viimeisten viikkojen kuluessa Orpo on yrittänyt osoittaa, että mitään väärää ei olla tehty. Pääministeri ei edelleenkään myönnä virheitä omassa toiminnassaan. Virheitä nähdään vain Jan Vapaavuoren ja Garden Helsingin lobbareiden toiminnassa. Hallituksen tiedonannon mukaan valtiolla ei ole tähän asti ollut selkeää polkua Garden Helsingin mittakaavaan kuuluvien hankkeiden prosessiin. Nyt Orpo lupasi, että tämän kokoluokan hankkeille luodaan selkeät kriteerit ja hakumenettely. Kiinnostavan tästä lupauksesta tekee se, että Iltalehden uutisen mukaan valtiovarainministeriö on julkaissut valtionavustusten hallinnoinnin kehittämiseksi yli 200 sivuisen oppaan jo syyskuussa 23. Ja tiedättekö, kuka valtionavustusten kehittämishankkeen käynnisti maaliskuussa 2019? Silloinen valtiovarainministeri Petteri Orpo. Orpo antoi tuolloin virkamiehille tehtäväksi lisätä hankkeisiin muun muassa läpinäkyvyyttä, avoimuutta ja vuorovaikutteisuutta. Peilatkaamme nyt siis Orpon itsensä asettamia kriteereitä vasten, miten Garden Helsinki -hanke noin niin kuin omasta mielestä meni. Arvoisa puhemies! On olemassa sanonta: jos se näyttää ankalta ja liikkuu kuin ankka, se todennäköisesti on ankka. Palaan tähän sanontaan hieman myöhemmin. Aloitetaan kuitenkin siitä, että hallitus päätti kokoomuksen esityksestä junailla Garden Helsinki -hankkeelle 35 miljoonaa euroa veronmaksajien rahaa, vaikka virkamiesnäkemys oli kielteinen. Hanke ei edennyt normaalissa valmistelussa, vaan päätyi hallituspuolueiden puheenjohtajien pöytään takaoven kautta. 35 miljoonaa on iso raha, ja erityisen ison summasta tekee se, että tällä hallituskaudella kaikki muut paitsi kokoomuksen kaverit on pakotettu kiristämään vyötä. Sosiaali- ja terveyspalveluista on leikattu. Sosiaaliturvasta on leikattu. Koulutuksesta on leikattu. Ainoa, mistä ei olla leikattu, on kokoomuksen rikkaiden äänestäjien elintaso: suuryrityksille ja kaikkein hyväosaisimmille suomalaisille on leikkausten keskellä onnistuttu jakamaan miljardiluokan veroaleja. Kokoomus kuitenkin päätti kaverikapitalismin hengessä esittää 35 miljoonaa euroa hankkeelle, jota lobbasi kokoomuksen entinen ministeri Jan Vapaavuori. Vertailun vuoksi: Sairaalaverkon karsimisella säästettiin 26 miljoonaa euroa. Toimenpide oli kuulemma valtiontalouden näkökulmasta välttämätön. Sosiaalityön tutkimushankkeista leikkaamisella säästettiin neljä miljoonaa euroa. Se oli kuulemma valtiontalouden näkökulmasta vastuullinen ratkaisu. Mutta kun puoluekaveri pyytää 35 miljoonaa talousvaikeuksissa rypevälle hankkeelle, silloin fläppitaululle kirjoitetaan, että rahaa on. Arvoisa puhemies! Tässä vaiheessa pääministeri varmasti haluaa huomauttaa, että Garden Helsingin rahoituksessa oli alkujaankin kyse ehdollisuudesta. 35 miljoonaa oli tarkoitus lähettää puoluekaverin lobbaamalle hankkeelle vasta siinä vaiheessa, kun kuokka on maassa. Ehdollisuudesta puhuminen on viestinnällisesti taitavaa, mutta kokonaisuuden kannalta yhdentekevää. Ehdollista tai ei, hallitus ehti lyödä nuijaa sen puolesta, että kokoomusvetoista helsinkiläishanketta kannattaa tukea samaan aikaan, kun helsinkiläisiä yksinhuoltajia pakotetaan asumistuen leikkauksen seurauksena muuttamaan kodeistaan pois. Köyhiltä voidaan kyllä viedä tuet ja pistää heidät muuttamaan halvemmille alueille. Mitäpä eivät hoitaneet omaa talouttaan! Samaan aikaan hyväosaisen kaverin lobbaama hallihanke ansaitsee tuen, vaikka hanke ei olisikaan hoitanut omaa talouttaan. Kyse oli alun perinkin huonosta hallinnosta, rahoituksen läpinäkyvyyden puutteesta ja omien eturyhmien taloudellisesta suosimisesta. Käsittääkseni juuri nämä olivat asioita, joita vuoden 2019 Petteri Orpo karsasti. Mutta kun vuonna 2025 virkamiesvalmistelu katsoi, että valtiontakausta ei voida myöntää, niin Jan Vapaavuoren kokoomuslainen haippirinki katsoi, että kyllä nyt jonkinlaista tukea pitää silti myöntää. Kannatti, sillä lopuksi Jan Vapaavuori viestitti: "Suurkiitos vielä teille asian junailusta puoliväliriihen yhteydessä." Arvoisa puhemies! Hallihankkeen suhmuroinnissa ylitettiin raja, jota on vaikea perustella edes kokoomuksen omille äänestäjille. Se ei ole ihme, sillä suomalaiset arvostavat suoraselkäisyyttä ja rehellisyyttä. Garden Helsingin tapauksesta ei löydy kumpaakaan. Kokoomuksen välinpitämättömyydestä kertoo myös se, että pääministeri pysyi huomattavan pitkään medialta piilossa. Piilottelu kertoo siitä, että pääministeri ei tuntunut edes ymmärtävän, miten vakavia korruptiosyytökset ovat. Kävi myös ilmi, että Garden Helsinki -hanke ei ollut tapauksena ainoa laatuaan: Garden Helsingin lisäksi oikeuskansleri on lähettänyt pääministeri Orpolle selvityspyynnön koskien Valmet Automotiven pelastamista. Näitä tapauksia yhdistää kokoomuksen ja Petteri Orpon avokätinen vaalirahoittaja Ilpo Kokkila. Valmet Automotiven eli Uudenkaupungin autotehtaan osalta kyse on siitä, että valtio pelasti yhtiön viime syksynä. Autotehtaan pelastamisessa oli pointtinsa, mutta tapa, jolla se tehtiin, ei kaikilta osin kestä päivänvaloa. On näet niin, että yhtiön pelastamisen jälkeen valtio on omistanut Valmet Automotivesta 79 prosenttia ja Ilpo Kokkilan Pontos-yhtiö 21 prosenttia. Kokkilalla on yhteys myös Garden Helsinkiin, sillä suurelta osin Kokkilan omistuksessa oleva rakennusyhtiö SRV on hankkeeseen osallinen. Oikeuskansleri selvittää nyt muun muassa sitä, onko Orpo ollut esteellinen suhteessa Valmet Automotiveen liittyvään päätöksentekoon ja mitkä ovat Garden Helsinki -hankkeen kytkökset vaalirahoitukseen. Johtopäätös koko sopasta voisi olla vaikkapa se, että jos se näyttää ankalta ja liikkuu kuin ankka, se on todennäköisesti kokoomuksen kaverikapitalismia. Arvoisa puhemies! Kannatan edustaja Hyrkön tekemää epäluottamuslausetta sekä edustaja Koskisen tekemää epäluottamuslausetta.
Arvoisa puhemies! Orpon hallitus on epäonnistunut keskeisissä talouspolitiikan tavoitteissaan. Pienituloisuus, eriarvoisuus, asunnottomuus ja työttömyys ovat kasvaneet tällä hallituskaudella. Suomen työttömyystilanne on EU:n huonoin, ja myös työllisyysaste on heikentynyt. Samaan aikaan julkisen talouden velkasuhde on kasvanut, osittain koska hallituksen harjoittama finanssipolitiikka on pitkittänyt talouden matalasuhdannetta heikentämällä kotimarkkinakysyntää. Hallitus on myös rapauttanut julkisen talouden tulopohjaa, syventänyt alijäämää ja lisännyt velkaantumista keventämällä suurituloisten yritysten verotusta. Vaikka taloudessa on näkymässä myönteisiä merkkejä, kasvu ei ole vielä näkynyt työllisyydessä tai julkisen talouden tilassa, päinvastoin. Hallitus on ajanut erityisesti pienituloiset kotitaloudet ahtaalle leikkauspolitiikallaan. Toisaalta hallituksen toimet Euroopan pahimpaan työttömyyskriisiin vastaamiseksi ovat riittämättömät. Pitkäaikaistyöttömyys on Suomen suurin työvoimapoliittinen ongelma. Sitä ei ratkaista työttömyysturvaa leikkaamalla tai sen ehtoja kiristämällä vaan henkilökohtaisella ohjauksella, tuella, työllisyyspalveluilla, riittävillä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluilla ja tarvittaessa koulutuksella. Työttömille pitäisi säätää työtakuu eli taata oikeus palkkatuettuun työpaikkaan 12 kuukauden työttömyyden jälkeen. Työttömien palveluprosessiin liittyvästä yksityiskohtaisesta sääntelystä tulisi luopua ja resurssit kohdistaa aidosti yksilöiden tarpeita vastaaviin palveluihin. Esitämme lisätalousarvion vastalauseessamme useita työllisyystilanteeseen ja työntekijöiden oikeuksiin liittyviä lausumia. Arvoisa puhemies! Taidetestaajat ovat Suomen suurin kulttuurikasvatusohjelma, jonka kautta kaikki kahdeksasluokkalaiset eli noin 70 000 nuorta ja heidän 5 000 opettajaansa pääsevät kokemaan yhden tai kaksi taide-elämystä. Kaikilla lapsilla ja nuorilla on oikeus taiteeseen ja kulttuuriin. Mitä kauemmaksi isoista kaupungeista mennään, sitä vähemmän ammattimaisia kulttuuripalveluita kuitenkaan on tarjolla. Taidetestaajat-ohjelman kautta kokonaiselle ikäluokalle ympäri Suomea tarjotaan pääsyliput ja kuljetukset esimerkiksi oopperaan, teatteriin, sirkukseen, konserttiin tai taidenäyttelyyn. Taidetestaajien kautta voidaan siis puuttua moneen kulttuurin ja taiteen saavutettavuuteen liittyvään tekijään ja vähentää eriarvoistumista. Taidetestaajat-toiminta on kuitenkin vaarassa loppua, joten esitämme lisämäärärahaa toiminnan jatkon turvaamiseksi. Arvoisa puhemies! Valtion metsät ovat avainasemassa metsäluonnon monimuotoisuuskadon pysäyttämisen kannalta. Hallitus aikoo nyt tulouttaa Metsähallituksen liiketoiminnasta vielä kymmenen miljoonaa euroa lisää jo aiemman tuloutuksen päälle, mikä on liian paljon kestävän metsänhoidon näkökulmasta. Valtion omistamia metsiä tulisi hoitaa luonnon monimuotoisuutta ja hiilinielun elvyttämistä huomioivalla tavalla, minkä vuoksi Metsähallituksen tuloutustavoitetta tulee kohtuullistaa. Tämän vuoksi ehdotamme, että lisätalousarviosta poistetaan Metsähallituksen kymmenen miljoonan euron lisätuloutus. Lisäksi ehdotamme, että hallituksen kehysriihessä päättämään turvepakettiin varattu kymmenen miljoonan euron lisäys poistetaan lisätalousarviosta. Arvoisa puhemies! Teen siis vastalauseen 4 mukaiset muutosehdotukset ja lausumaehdotukset, eli esitän, että käsittelyn pohjaksi otetaan vasemmistoliiton vastalause.
Arvoisa herra puhemies! Kannatan edustaja Räsäsen tekemiä tärkeitä ja hyviä ehdotuksia. Puhemies! Todellakin kun puhumme nyt tästä julkisesta taloudesta ja tästä lisätalousarviosta, mistä parhaillaan keskustelemme, on syytä huomata, että valitettavasti tässäkin se velkavuori kasvaa. Liki 300 miljoonaa velkavuorta lisää tämä hallitus lapioi, ja ei se tulostaulu tässä suhteessa erityisen hyvältä näytä. Puhemies! Toinen asia, mihin edustaja Räsänen tuossa aiemmin viittasi, oli tämä työllisyyskehitys. Meillä on valitettavan huonot työttömyyslukemat, Euroopan surkeiten hoidettu työllisyys, ja myös se maksaa. Se maksaa muutaman miljardin, kun emme ole päässeet niihin tavoitteisiin, mitä hallitus asetti lisätyöllisyyden puolesta. Puhemies! Tämä tulostaulu on siis heikko, ja sen lisäksi kiinnitän huomiota siihen, että hallituksen talouspolitiikka kokonaisuudessaan on ollut varsin epäreilua. Tyyppiesimerkki on tässä tämä yhteisöveron alennus, johon hallitus yhtäkkiä löysi rahaa liki miljardin. Tämä alennus on muuten siinäkin mielessä aika pelottava, että se vaarantaa meidän pysymisemme tässä nettomenopolulla, mutta se on myös epäreilu siinä suhteessa, että hallituksella kyllä riitti rahaa liki miljardi tähän suuryritysten veronkevennykseen. Se auttaa suuryrityksiä ja niiden osingonsaajia, ja samaan aikaan samassa kehysriihessä hallitus teki asiakasmaksukorotuksia, jotka iskevät eniten työttömiin, sairaisiin ja vanhuksiin. Eli tällaisella maksumoukarilla nyt sitten näitä ihmisiä rangaistaan hallituksen huonosta taloudenpidosta, huonoista työllisyysluvuista ja siitä, että hallituksella on kuitenkin rahaa sitten liki miljardi näihin suuryritysten veronkevennyksiin. Mutta, puhemies, sanon, että onhan tässä lisätalousarviossa muutamia ihan kannatettaviakin asioita ja tärkeitä asioita. Sitä en kiistä. Yksi sellainen, minkä haluan tässä puheenvuorossa mainita, on esimerkiksi tämä korjausrakentamisen tukeminen. Se on toivottavaa, että näin tapahtuu, mutta SDP esitti sitä jo kolme vuotta sitten. Olimme sitä mieltä, kun näimme, että rakennusteollisuus on erittäin huonossa tilassa, että sinne tarvittaisiin hieman apuja ja myös ihmisten kodit tarvitsevat korjausta, ja esitimme korjausavustuksia, ja mitä silloin hallituspuolueet tekivät? Jyrkästi vastustivat näitä SDP:n esityksiä ja kertoivat, että ei niitä nyt tarvita ja niistä ei ole mitään hyötyä ja SDP:llä siis ei ole mitään vaihtoehtoja. Sinänsä, puhemies, on tietenkin positiivista, että nyt sitten tähän SDP:n esitykseen on tartuttu. Toinen hyvä puoli on se, että hallitus yrittää iskeä myös nuorisotyöttömyyteen ja sinne budjetoi lisää rahaa, mutta kuten edustaja Räsänen tuossa edellä mainitsi, meidän ongelmamme nyt on se, että nämä toimet eivät ole olleet tehokkaita, ja meidän täytyy kyllä hanakammin tehdä työtä nuorisotyöttömyyden poistamiseksi. Näillä sanoilla, arvoisa puhemies, siis kannatan edustaja Räsäsen esityksiä.
Arvoisa rouva puhemies! Tämä ennallistamisasetus on esimerkki siitä, miten Euroopan unionin päätöksenteko on kaukana siitä, mitä demokratia on. Senhän piti kaatua siinä vaiheessa, kun Itävalta oli tehnyt kannanoton, että he eivät kannata tätä, ja näin ollen koko homma olisi kaatunut, mutta Itävallan ministeri söi sanansa ja petti kansansa, ja tässä sitä sitten ollaan. Tämä koko ennallistamisprosessihan on demokratian irvikuva. Ei Suomi ole koskaan antanut Euroopan unionille oikeutta tulla määräilemään, miten tässä maassa eletään. Siihen, mitä liittymissopimuksessa luovutimme Euroopan unionille siirrettyä toimivaltaa, ei tämä paketti sisälly. Ja nyt ollaan käymässä suomalaiseen omaisuuteen kiinni härskisti, ensinnäkin täysivaltaisuuteen, eli Euroopan unionilla ei tässä oikeasti ole mitään valtuutta tehdä, vaan niin se vain tapahtuu, sitten samoin budjettisuvereniteettiin, kymmeniä miljardeja pistetään rahaa tämmöiseen hulluuteen, ja samaan aikaan meillä alkaa olla Suomessa tilanne, että vanhukset eivät pääse enää sairaalaan tai lääkärissäkäynnille, koska ei ole rahaa, ja yhteiskunnalla sitä on vielä vähemmän. Sitten täällä me viisastelemme, että on olemassa joku systeemi, jolla pääsee yksityiseen lääkäriin. Miten se vanha ihminen, jolla on rahat loppu ja pieni eläke, pääsee yleensä minnekään? Sitten mätetään rahaa tämmöisiin hulluuksiin. Mikä on sitten Suomen valtion yleinen tilanne, että kun tällaiseen lähdetään mukaan ja 200 miljardia on velkaa ja olemme jo tarkkailuluokalla EU:ssa, niin vielä työnnämme rahaa tämmöisiin hulluuksiin? Mikä on sitten ennallistamisasetuksen lopputulos? Kun suot ennallistetaan ja vesi päästetään sinne suolle ja ojat pannaan tukkoon, niin tehdään muka ilmastopolitiikkaa. Missä on vihervasemmiston luonnontieteen osaaminen? Teillähän, ymmärrykseni mukaan, on maistereita ja taitaa olla tohtoreitakin porukassa niin paljon, että en edes muista, paljonko niitä on. Mutta siinähän tapahtuu vanha kemiallinen reaktio: kun vesi päästetään suolle, niin alkaa kehittyä valtava määrä metaania. Se metaanin syntyminen ilmakehään kestää kymmeniä vuosia, ja metaani on 40 kertaa pahempi kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi. Te haluatte nyt tehdä metaanipumput suoraan ilmakehään — muka ilmastopolitiikkaa. Se on aivan yhtä paljon ilmastopolitiikkaa kuin Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle tuleva Italian jäte. Voi tavaton sentään! Sieltä tulee Suomeen jätettä, joka pilaa ilmakehää, ja miten sitten on oikeastaan muu laillisuus, kun jäte tulee sellaisilta alueilta, joilla ammattilaisrikolliset hoitavat nämä hommat, ja Helsingin kaupunki ja Vantaan kaupunki osallistuvat siihen aktiivisina toimijoina? Olen tehnyt siitä kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle. Missä on Suomen oikeusvaltio oikeasti olemassa? Tällaista tehdään, ja vielä veronmaksaja maksaa, ja sitten emme pysty omia lapsiamme ja vanhuksiamme huoltamaan enää. Katsotaan sitten ennallistamisasetuksen jälkiä: Kun kuuntelee ympäristöaktivisteja, niin tuntuu, että koko Suomi pelastuu. Ei varmasti pelastu. Perustuslakivaliokunnalle voin sanoa, vaikka siellä istunkin, että olen onnellinen ja ylpeä siitä, että perustuslakivaliokunta antoi tästä asiasta erittäin jämäkän lausunnon, jossa todetaan, että yksityisille maille ei ole mitään asiaa. Mutta huomautan teille, arvoisat edustajakollegat, sen, että myös valtion maat ovat suomalaisten ihmisten omaisuutta. Omistamme sen jokainen omalta osaltamme. Euroopan unionilla ei pitäisi olla mitään tekemistä siihen omaisuuteen. Kun tällä keinoin tämä moraalirappio etenee Euroopan unionissa ja jos tällä keinoin me jatkamme, niin ollaan kohta tilanteessa, että koko unioni menettää olemisen oikeutuksen. Kuunnelkaapa vaikka Italian... [Hanna Sarkkinen hymyilee] — Ehkä edustaja Sarkkista naurattaakin, mutta kuunnelkaapa vaikka Italian pääministeri Melonin kannanottoja tai Saksan johtaja Friedrich Merzin kannanottoja asiassa. Ei kovin paljon ainakaan minua naurata. Ja se elvytyspaketti, jota moni tässä salissa diggaa ja äänesti sen puolesta: 200 miljardia on Italiassa rahaa häveissä, 200 miljardia euroa, koko se sama määrä, minkä Suomi on ottanut jo nyt velkaa. Nauratteko te tällekin? Kyllä on aika kummallinen huumorintaju, jos tällainen naurattaa. Suomalaisena veronmaksajana en ikinä voi tällaista hyväksyä. Mutta kun tähän hulluuteen nyt on kerran lähdetty mukaan, niin kai se jollakin keinoin pitää sietää, mutta oikeuspohjaa tällä ei ole. Toivon, että jonain päivänä Euroopan unionissakin löytyy järki, että Euroopan unioni, joka on jäämässä kaikissa kilpailukykymittauksissa muuta maailmaa jälkeen koko ajan byrokratiaa kasvattamalla, kuluja kasvattamalla ja tekemällä oikean työnteon ja yrittämisen yhä vaikeammaksi... Meille käy huonosti. Ei mene montaa kuukautta tai montaa vuotta aikaa siihen päivään, kun meiltä aletaan kysellä sitä, minnekä nämä teidän eläkesäästönne laitetaan, laitetaanko ne Suomen velkojen vakuudeksi. Sitäkin ovat jotkut viisaat jo esittäneet, että olemme sillä tiellä, minkä Italia on nyt jo nähnyt: valtavat velat ja valtava ristiriitainen maa, ja meillä ollaan menossa samaan tahtiin. Metsät, pellot ja suot kuuluvat suomalaisille eivätkä Euroopan unionin byrokraateille, jotka edustavat tällaista sosialistista internationaalia, jossa muutama kaveri päättää, miten homma menee, ja muut sitten tyytyvät siihen kohtaloonsa ja kaivavat kuvetta, kun rahat ovat vähissä. On aikoihin eletty, mutta toivottavasti tämä hulluus jonain päivänä loppuu ja päästään ihan oikeisiin töihin.
Arvoisa rouva puhemies! Kiitokset kollega Valtolalle hyvästä puheenvuorosta, erityisesti tuosta, kun nostitte esiin, minkälainen on tämän päivän haasteinen ihminen, hän joka kamppailee sen alkoholismin kanssa. Ymmärtääkseni maksasairauksien suhteen nimenomaan tämäntyyppiset potilaat ovat siellä kärjessä, joista se ei ehkä näy ulospäin mutta jotka käyttävät alkoholia päivittäin tai useampaan kertaan viikossa, ja se on todella salakavala tauti. Olisin halunnut tästä asiasta myös vielä nostaa esiin, että Suomessahan nimenomaan alkoholinkäytön suhteen on tuo riskikäytön suuri osuus tyypillistä, ja on sanottu, että kolme neljäsosaa kaikesta Suomessa juodusta alkoholista liittyy riskikäyttöön. Jos ajatellaan, että humalatilaan liittyville riskeille altistui 12 kuukauden aikana 54 prosenttia 20—79-vuotiaasta väestöstä, se vastaa yli kahta miljoonaa henkilöä — tämä on THL:n raportista. Kun ajatellaan, että joka ikinen humalatila on sellainen, joka tuhoaa valtavan määrän aivosoluja, niin se on kyllä hirveä prosessi. Kun me ajatellaan sitten vaikka nuoria keski-ikäisiä dementoituneita, joita löytyy tuolta sairaaloiden osastoilta, niin ne ovat juurikin heitä, joilla humalatilaa on ollut kerta toisensa jälkeen ja aivosoluja on tuhoutunut. Tuohon Ruotsin tilanteeseen liittyen haluaisin vielä kommentoida, että Ruotsissahan perinteisesti tuo Systembolagetin eli sikäläisen Alkon asema on ollut hyvin vahva, ja edelleenkin yli 80 prosenttia alkoholista myydään sen kautta, ja toisaalta sitten siellä tavan ruokakaupassa saa ostaa vain 3,5-prosenttista. Me tietysti olisimme halunneet, että tilanne olisi säilynyt tämäntyyppisenä myös Suomessa. Mitä kollega Forsgrén sanoi KD:n asemasta ja siitä, miten olisi siellä valiokunnassakin voinut tietyllä tavalla vielä pysäyttää etenemistä, olen asiasta samaa mieltä, ja niin kuin tuossa aikaisemmin sanoin, omalta osaltani olen pahoillani, että tämäntyyppinen lakiesitys kaikkine vikoineen on täällä. Voin kyllä tunnustaa, että olen omalta osaltani myös yrittänyt vaikuttaa, että tilanne olisi toinen ja että olisimme pystyneet napakammin vaikuttamaan myös hallituksessa, mutta valitettavasti tässä olemme. Terveydenhuollon pitkän linjan ammattilaisena, myös sellaisena, joka siellä päivystysvastaanotolla on ollut, olen nähnyt monia lapsiperheitä ja heidän ongelmiaan, kun isä tai äiti ryyppää, tai mikä on poliisien tilanne tai pelastajien tilanne. Meillähän Suomessa ei olisi pulaa terveydenhuollon henkilökunnasta, ei poliiseista, ei pelastajista, jos kaikki nämä haasteet, mitä alkoholi tuo tullessaan, olisivat poissa. Tässä yhteydessä tietysti toivon, että alkoholinkulutus tosiaankin oikeasti vähenisi. Muistan, että ensimmäisellä kaudella tein semmoisen aloitteen, että jokaisessa pisteessä, missä myydään alkoholituotteita, pitäisi vastaavanlaisia tuotteita olla myös alkoholittomana vaihtoehtona. No, se ei silloin mennyt valitettavasti läpi, mutta todettakoon, että tänä päivänä hyviä, laadukkaita alkoholittomia tuotteita on kyllä huomattavasti paremmin saatavilla kuin kymmenen vuotta sitten. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Täällä on ollut tänä iltana salissa erittäin hyvää keskustelua tähän lakiesitykseen liittyen. Muutamia korjauksia tähän alkuun: Hallituspuolueiden vastalauseessa, joka nyt on suuren valiokunnan käsittelynkin perusta, on vaatimus ikärajatarkastuksesta aina, kun alkoholia kotiinkuljetuksesta luovutetaan. Eli ikärajatarkastus on aina olemassa. Sitten tähän EU-kehikkoon etämyynnin osalta. Täällä puhuttiin, että pystyttäisiin asettamaan jonkinlaisia määrällisiä rajoitteita. Tämähän ei todennäköisesti pidä paikkaansa. Sanon ”todennäköisesti”, kun tätä nyt ei olla EU-oikeudessa käsitelty ja lopullista päätöstä ei ole. Mutta esimerkiksi Ruotsissa, joka on laillistanut etämyynnin Suomea aikaisemmin, ei ole olemassa mitään rajoja. Siinä vaiheessa, jos Ruotsiin ruvetaan tilaamaan olutta tai väkeviä juomia lavoittain, herää epäilys, tulevatkohan nämä nyt omaan käyttöön, ja siinä vaiheessa voivat sitten viranomaiset siihen puuttua. Mutta mitään litrallisia rajoja ei tähän etämyyntiin ole Ruotsissa asetettu. Myöskin tämä prosenttiraja on siellä 80:ssä, niin kuin tässä hallituksen esityksessä oli olemassa. Edelleen muistutan tästä, että etämyynti ja etäosto ovat tälläkin hetkellä Suomessa oikeuskäytännön mukaan sallittuja, ja nyt on tärkeää, että nämä saadaan myös meidän lainsäädäntöön. Seuraava askel onkin se, että pidetään huoli, että verotus saadaan kohdilleen etämyynnin ja etäoston osalta. Siitä aiheutuu meille valtavia taloudellisia menetyksiä tällä hetkellä, ja se vääristää kilpailua meidän rajojemme sisällä [Aki Lindén: Miksei sitä sisällytetty tähän?] niin Alkon kuin sitten päivittäistavarakaupan osalta. Hallituksen esitys notifioitiin EU-komission toimesta ja EU:n toimesta sen laatuisena kuin se tänne eduskuntaan tuotiin. Käsitykseni on, että jos tätä verokäytäntöä olisi oleellisesti muutettu, se olisi vaatinut taas uuden notifikaation ja se kestäisi puoli vuotta ja tämä etämyyntilainsäädäntö jäisi sitten tulematta voimaan. Sen vuoksi on erittäin hyvä, että täällä on esitetty lausuma, joka on tosiaan samansisältöinen kuin hallituspuolueiden vastalauseessa sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, eli tämä verotus pitää hoitaa keinolla tai toisella kuntoon tulevaisuudessa. Sitten vielä lääkärinä haluan nostaa esille muutaman asian alkoholismiin, alkoholiriippuvuuteen ja alkoholinkäyttöön liittyen. Tällä hetkellä ei ole tietoa, että alkoholista nyt ihmiselle olisi muuta hyötyä kuin ehkä käsidesinä, eli pärjäämme ilman sitä, ja koko ajan tulee tietoa yhä selkeämmin alkoholin haitoista. Mutta jo tuhansia vuosia sitten joku nerokas keksi maistella auringonpaisteeseen jääneitä marjoja, ja niistä sai hyvän olon. Tästä alkoi alkoholin ja ihmiskunnan yhteinen taival myös päihteenä. Mutta oikeastaan tästä, miten me näemme alkoholiongelmaiset ihmiset yhteiskunnassamme: Se ei ole asunnoton rappiojuoppo, joka tarvitsee Minnesota-hoitoa, vaan hän voi aivan yhtä hyvin olla ihminen, joka käy töissä, hoitaa perheen, ei ole kertaakaan juonut alkoholia aamuisin, ei ole rattijuopumustuomioita eikä ole katkaisuhoitoja taustalla. Hän on ihminen, joka tästä huolimatta juo kuitenkin päivittäin, juo stressiinsä, ei voi lopettaa sovitusti tai suunnitellusti alkoholinkäyttöä, juo enemmän kuin aikoo illan aikana, tarvitsee alkoholia rentoutukseen, kaipaa alkoholia loppuviikkoa kohti ja jatkaa käyttöä, vaikka lähipiiri nämä haitat huomioisi. Eli alkoholismi on salakavala sairaus, jonka havainnointi terveydenhuollossa on vaikeaa. Ja sen takia, niin kuin Käypä hoito -suosituksessakin on, on tärkeää, että terveydenhuollossa kysytään alkoholinkäytöstä, tehdään AUDIT-C-seuloja. Jos siellä on korkeita pisteitä tai alkoholinkulutus vaikuttaa korkealta, niin käydään motivoivaa keskustelua, esitellään hoitovaihtoehtoja, etsitään motivaatio mennä eteenpäin, tarvittaessa sitten katkaisuhoidot ja psykososiaalinen kuntoutus eri muodoissaan, mistä ehkä raskaimpia voivat olla Minnesota-hoito tai muut tämmöiset laitoskuntoutukset, joita osa alkoholiongelmaisista tarvitsee. Kiitoksia hyvästä keskustelusta. Varmasti jatkamme tätä sitten, kun palataan verotusasioissa tähän aihepiiriin. — Kiitoksia.
Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Forsgrénillä oli äsken erittäin kattava, hieno puheenvuoro tästä asiasta. Nostan vielä tästä paikalta puhuen muutaman asian esille. Tuossa äskeisessä puheenvuorossa tulikin jo tuo niin sanottu valeosto- ja sakkoproblematiikka. Sakot ovat niin pienet ja valvontaresurssit ovat niin vähäiset, eikä minulla ole tiedossani, että tässä valvontaresursseja oltaisiin millään lailla lisäämässä. Jos nyt verrattaisiin vaikka tuonne liikenteen puolelle, niin kyllähän nämä ovat ihan, niin kuin sanotaan, todella hyttysen ininää. Tässä kuitenkin olisi mahdollisuus varmasti valvonnan avulla saada jotain ryhtiä ja kuria tähän asiaan, mutta olen tämän suhteen vähän pessimistinen. Toinen asia, mihin kiinnitän huomiota — toki uskon, että se oli yksittäinen puheenvuoro, niin kuin meillä täällä jokainen tietysti on puolueensa edustaja mutta myös yksittäinen kansanedustaja — on se, kun perussuomalaisten edustaja totesi, että hänen mielestään pitää saada väkevät sinne kauppoihin. Kyllähän siinä tuli nyt aika voimakkaasti tämä kaupan etu, eikä mikään muu tunnu sen rinnalla sitten millään tavalla painavan. Kolmas asia, jonka nostan esille, on se, että kun puhutaan tästä kulutuksesta ja sitten sen ympärillä spekuloidaan, miten se on kehittymässä, ja verrataan eri maita keskenään, niin tiedetään, että tähän liittyy kulttuurisia muutoksia. Jo parikymmentä vuotta sitten alkoi Ranskassa vähentyä aikaisempi erittäin korkea alkoholinkulutus. Se liittyy pitkälti työelämän muutoksiin ja moniin muihin tällaisiin asioihin. Edelleen se on korkea ja aiheuttaa siellä paljon sairauksia. Me saimme sosiaali- ja terveysvaliokunnassa minusta hyvää tietoa, itsellenikin uutta, vaikka olen pitkälti aiemman ammatin kautta näitä asioita seurannutkin. Eli kun sen muuttaa absoluuttiseksi alkoholiksi — mikä on tässä tärkeää, koska me joudumme vertaamaan olutta, mietoja viinejä, väkeviä viinejä ja väkijuomia keskenään ja sitten yhteismitallistamaan ne — niin tällä hetkellä näyttää siltä, että tilastoitu kulutus, joka kattaa Alkon, vähittäiskaupan ja ravintolat, on noin 8—9 litraa absoluuttista alkoholia yli 15-vuotiasta suomalaista kohti. Verkkomyynti, tai -osto, on 2,5 litraa ja matkustajatuonti 2,5 litraa. Siitä tulee yhteensä 13—14 litraa vuodessa absoluuttista alkoholia yli 15-vuotiasta suomalaista kohti, joita on siis suunnilleen neljä miljoonaa. Se tekee käytännössä sen, että siis keskimäärin yli 15-vuotiaat suomalaiset juovat koskenkorvapullon joka viides päivä — no, tietenkin tämä muutettuna keskiolueksi näyttää sitten taas kovin erilaiselta. Mutta kaikkein traagisinta on se, että koko tästä kulutuksesta 10 prosenttia ihmisistä eli 400 000 suomalaista kuluttaa puolet, ja siellä on se todellinen ongelma sitten tietysti.
Arvoisa rouva puhemies! Haluan korjata nyt tässä salissa olevan näkökulman, joka olisi leimannut sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön enemmistön kannan jotenkin holhoavaksi taikka etämyynnin tai kotiinkuljetuksen vastustamiseksi, koska näinhän ei ole ollut, vaan mehän olemme siellä valiokunnassa kannattaneet kotiinkuljetusta ja etämyyntiä mutta tietyin rajoituksin — tietyin rajoituksin. Kun täällä on ollut useampi puheenvuoro, joka on puhunut siitä, että ei olisi luottamusta kansalaisia kohtaan tai näin edespäin, niin tämähän ei pidä paikkaansa, vaan hallituksen esitys on ollut niin löyhä ja asiantuntijoitten mukaan johtanut sellaisiin ongelmallisiin tilanteisiin, että me olemme siellä enemmistön joukoissa halunneet korjata hallituksen esitystä. Hallituksen esitys siis olisi helpottanut alkoholin saatavuutta samaan aikaan kun hallitus leikkaa niiltä, jotka korjaavat alkoholin aiheuttamia vahinkoja, ja hyvinvointialueiden rahoitus niukkenee, minkä myötä päihdetyö, perheväkivallan ehkäisy ja lastensuojelu heikkenevät. Samaan aikaan hallitus leikkaa merkittävästi niiden sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuksista, jotka järjestävät juuri niitä matalan kynnyksen palveluita niitä tarvitseville ihmisille. Hallitus siis purkaa turvaverkkoja, kun samaan aikaan se lisää kuormaa niihin palveluihin, mitkä ovat jo tällä hetkellä erittäin vaikeassa tilanteessa. Hallituksen esityksen sisältö on siis ongelmallinen. Hallitus sallii jopa 80-prosenttisten alkoholijuomien etämyynnin Suomeen samaan aikaan, kun kotiinkuljetus olisi mahdollista esimerkiksi Woltin kautta ja väkevien verkkomarkkinointi tulisi mahdolliseksi. Samaan aikaan ikävalvonta jää puutteelliseksi, kun vastaanottajan ikä tarkistetaan vain vaadittaessa, siis vain vaadittaessa, kun taas opposition ja kristillisdemokraattien mietinnössä oli tällainen, että tarkistetaan aika. Ja se, mikä kertoo hallituksen esityksen kunnianhimottomuuden tasosta, on se, että siellä hallituksen esityksessä sanotaan, että rikkomuksista maksimisakko on tuhat euroa — tuhat euroa rikkomusmaksusakko. Kaikki tietävät, että yritykselle sellainen summa saattaa olla aika pieni raha. Mitä asiantuntijat esittivät? Asiantuntijat esittivät 20 000:ta euroa rikkomussakkomaksuksi, eli puhutaan 20-kertaisesta summasta. Tämä minun mielestäni kertoo siitä, että hallituksella ei ole edes pyrkimystä puuttua näihin epäkohtiin niin, että se toisi kyseisille toimijoille konkreettista painetta, rahallista painetta. Lisäksi hallitus asettaa suomalaiset ja ulkomaalaiset toimijat eriarvoiseen asemaan, kun ulkomaalaiset verkkokaupat voisivat tulevaisuudessa myydä suomalaisille väkeviä alkoholijuomia etämyynnillä, mutta suomalaiset yritykset eivät saa tätä tehdä. Se ei ole tietenkään reilua kilpailua. Ajattelenkin, että tämä on yksi tällainen kokonaisuus, minkä kautta kokoomus tulee seuraavassa vaiheessa vaatimaan myös suomalaisille yrityksille laajemmat toimintaedellytykset reilun kilpailun näkökulmasta. Periaatteessa tämän reilun näkökulman argumentin ymmärrän, mutta tämähän on ihan täysin koukku — koukku, jolla tullaan murentamaan alkoholimonopolin asema tulevaisuudessa. Koska hallitus on tällä kaudella tehnyt niin useita yksittäisiä alkoholipolitiikkaan liittyviä lakiesityksiä, joittenka kokonaisvaikutuksista ei ole minkäänlaista tietoa, niin olen kysynyt valiokunnassa asiantuntijoilta EU-oikeuden näkökulmasta, pystyykö heidän arvioidensa mukaan tällä hetkellä tunnistamaan, onko Alkon monopoliasema turvattu näitten hallituksen esitysten myötä. Heiltä on tullut suora vastaus, että koska niitä esityksiä on tullut niin paljon niin tipoittain, he eivät osaa arvioida, missä vaiheessa Alkon asema alkaa heikentyä jo pelkästään nykyisen hallituksen esitysten takia. Ehkä nyt, kun olen kovasti, monisanaisesti kritisoinut kokoomusta, minä kyllä kovasti myös ihmettelen, miten te kristillisdemokraatit olette hyväksyneet näin monta esitystä, jotka ovat aidosti heikentämässä Alkon monopoliasemaa. Se, että te äänestätte täällä salissa vastaan, ei muuta sitä, että te istutte hallituksessa, joka vie näitä asioita eteenpäin. Ja mitä tulee tähän sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyyn, niin teillä olisi ollut mahdollisuus äänestää sellaisen muotoilun puolesta, joka olisi johtanut siihen, mitä valiokunnan enemmistö kannatti, että se pohja olisi ollut alkoholin saatavuuden näkökulmasta huomattavasti tiukempi ja myös näitten rajoitusten näkökulmasta tiukempi, ja se olisi mennyt eteenpäin ministeriön lainvalmisteluun. Elikkä teillä oli mahdollisuus tällaiseen kokonaisuuteen, jossa oltaisiin pysäytetty tämä lainsäädäntö, eikä niin, että sitä päästetään ylipäätänsä tänne saliin ja te täällä sitten äänestätte sen kumoon. Elikkä nyt vähän myös KD:lle tästä näkökulmasta kritiikkiä, koska tämä näyttää vähän performoinnilta, että näennäisesti vastustetaan mutta tosiasiallisesti ei olla kyllä tehty sitten kuitenkaan kaikkia asioita, mitä oltaisiin voitu tehdä lakiesityksen pysäyttämiseksi. Mutta vielä muutama kokonaisuus. Alkoholi ei ole mikä tahansa kulutustuote. Alkoholi aiheuttaa Suomessa jopa 1,1 miljardin euron kustannukset vuosittain pelkästään terveydenhuollolle. Se kasvattaa tautitaakkaa, vie toimintakykyisiä vuosia ja aiheuttaa viisi prosenttia kaikista kuolemista. Kustannukset ulottuvat myös sosiaalipalveluihin, lastensuojeluun, poliisiin ja oikeusjärjestelmään. Erityisen tärkeä teema minulle on erityisesti lasten ja perheiden turvallisuus. Alkoholi on yksi yleisimmistä väkivallan taustatekijöistä Suomessa. Helpompi saatavuus voisi lisätä erityisesti lasten kokemaa haittaa tilanteessa, jossa vanhemman alkoholinkäyttö on jo ennestään ongelmallista. Kun puhumme alkoholin saatavuudesta, puhumme myös lapsista, jotka eivät itse ole valinneet elää päihdeongelman tai väkivallan keskellä. Alkoholipolitiikka ei ole vain elinkeinopolitiikkaa, ja ajattelenkin, että suomalaiset ansaitsevat vastuullisen alkoholipolitiikan, jossa ikärajat toimivat, verot maksetaan ja ihmisten hyvinvointi otetaan tosissaan. Erityisesti haluan vielä toistaa sen, että useissa asiantuntijalausunnoissa nousi esille se, että tällä hetkellä valtion kassaan ei keräänny niitä verovaroja, mitä sinne pitäisi, koska suurin osa niistä ihmisistä, ketkä tällä hetkellä tilaavat etänä, eivät maksa sitä veroa, mitä heidän pitäisi. Valitettavasti hallitus ei tee tällekään yhtään mitään, vaikka olisi voinut sen osuuden korjata. Eli siinä puhutaan 70—300 miljoonan euron taloudellisesta vajeesta, jota rahaa valtion kassaan ei tule. Tällaisessa taloustilanteessa ja ylipäätänsä periaatteellisesti tällainen pitäisi kyllä pistää kuntoon, mutta en ajattele, että meillä on ylipäätäänkään varaa tällaiseen tuhlailuun.
Arvoisa rouva puhemies! Kiitokset monille kollegoille hyvistä puheenvuoroista. Erityisesti haluaisin kiittää edustaja Forsgrénia hyvästä listauksesta eli siitä, millä tavoin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa yritettiin parantaa tätä hallituksen reikäistä esitystä. Valitettavasti se ei mennyt läpi. Todellakin lähes 90 000 lapsella on ollut vanhempi tai vanhemmat, joilla on ollut alkoholiongelmia — valtava määrä lapsia. Tälläkin hetkellä kymmeniätuhansia lapsia asuu kodeissa, joissa on alkoholiongelmaa. Se määrittää noiden lasten kasvua ja kehittymistä. Ja ajattelen, että jos ei muu, niin ainakin nämä vaikutukset lapsiin ja nuoriin ja lastensuojelun tilanne ovat sellaisia, minkä pitäisi pysäyttää edustajat tässä salissa. Ajattelen, että suomalaiset ansaitsevat paremman ja toimivamman alkoholilain kuin mitä meillä nyt on esillä. Kun tässä viitattiin myös KD:hen, hallituspuolueeseen, niin omalta osaltani haluan sanoa, että olen todella pahoillani, että tällainen alkoholilaki on täällä käsittelyssä. Olen pahoillani ja surullinen ja myös erittäin vihainen siitä, ettei ryhmämme saanut torpattua tällaista surkeaa esitystä, vaan se on kaikkine vikoineen täällä nyt käsittelyssä ja huomenna äänestyksessä. Mutta niin kuin tuossa ensimmäisessä puheenvuorossani jo vetosin kansanedustajiin — ja tarkoitan kaikkia kansanedustajia, myös hallituspuolueiden kansanedustajia — niin vetoan edelleen, että huomenna tämä surkea esitys äänestettäisiin nurin. Suomalaiset ansaitsevat paremman ja toimivamman alkoholilain. Ajattelen kyllä terveydenhuollon ammattilaisena, että kun me olemme valaehtoisesti luvanneet edistää terveyttä ja hyvinvointia ja me olemme luvanneet pyrkiä ehkäisemään haittoja, niin noiden valojen ja lupausten voimassaolo ei lopu siihen, kun meistä tulee kansanedustajia, vaan ne velvoittavat meitä edelleen tässä talossa ja tässä salissa, ja nimenomaan ne velvoittavat mielestäni niin, että meidän tulee arvioida esitysten sekä lyhyt- että pitkäaikaisia vaikutuksia. Ajattelen niin, että nämä lupaukset ja valat ovat kyllä kirkkaasti vahvempia ja voimakkaammin velvoittavia kuin minkään puolueen omat linjaukset. Me olemme kansanedustajia täällä, emme puolueiden edustajia. Edustaja Wallinheimo lähti tuossa jo salista. Hän on moneen kertaan maininnut tuosta alkoholin kokonaiskulutuksen laskusta, mutta niin kuin on tullut esiin, me emme tarkkaan tiedä, minkä verran on etäostoja tehty, minkä verran ulkomailta on tilattu ja minkä verran on mukana tuotu, joten tosiasiallista kulutusta emme varmuudella voi sanoa. Sen kuitenkin tiedämme, että alkoholihaitat, kun ajatellaan sitä, mitä tulee terveyteen, sairauksiin, syöpien lisääntymisiin, muihin alkoholiongelmiin, ovat erittäin merkittävä osa suomalaista yhteiskuntaa edelleen. Mainittiin myös tuo lausuma, mikä oli sosiaali- ja terveysvaliokunnan vastalauseen lopussa, että ”valtioneuvosto selvittää alkoholin etämyynnin rekisteröimismenettelyn ja verotunnisteen käyttöönoton toteuttamista sekä ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin verovalvonnan tehostamiseksi ja veronkierron ehkäisemiseksi etämyynnissä”. Sitä toivottiin, että se olisi ollut tässä esityksessä jo. Ja kerrottakoon, että suuren valiokunnan kokouksessa tätä nimenomaan kysyin, että kun se on siellä sosiaali- ja terveysvaliokunnan vastalauseen lopussa ja nimenomaan tuo vastalause oli meillä siellä suuressa valiokunnassa pohjana, niin kuuluuko tämä lausumakin automaattisesti siihen pohjaan. Silloin meille vastattiin, ja oli se ymmärrys, että se kuuluu sinne automaattisesti, mutta näin ei valitettavasti ollut. Jos olisimme silloin saaneet erilaisen tiedon, jos olisin saanut erilaisen vastauksen, niin olisin sitä siellä sinne kyllä silloin esittänyt, jolloin se olisi tullut jo suoraan tässäkin pohjaksi, ajatellen sitä, jos tämä huomenna hyväksytään. [Pertti Hemmilä: Ei mitään hätää!] Mutta jos laki huomenna menee läpi — toivottavasti ei — niin toivon mukaan heti välittömästi hallitus ryhtyy sitten tämän alkoholin etämyynnin rekisteröimismenettelyn ja verotunnisteen käyttöönoton selvittämiseen ja sen edistämiseen. Harmikseni kollega Wallinheimo tuossa lähti jo, mutta kun ovat monet nostaneet esiin ja myös hän selitti näitä rajoitteita, mitä tulee EU:n puolelta — mitä sallitaan ja mitä ei sallita — niin haluaisin muistuttaa siitä, että kuitenkaan näissä EU:n säädöksissä määrällisten rajoitusten kielto ei estä sellaista tuontia, vientiä tai kauttakuljetusta koskevia kieltoja tai rajoituksia, jotka ovat perusteltuja julkisen moraalin, yleisen järjestyksen tai turvallisuuden kannalta ihmisten, eläinten tai kasvien terveyden ja elämän suojelemiseksi. Eli ihmisten terveyden ja hengen suojaaminen on myös EU-tasolla erittäin merkittävää ja intresseistä tärkein, ja siksi jäsenvaltioissa me voimme päättää siitä tasosta, jolla haluamme suojella kansanterveyttä, ja siitä tavasta, jolla kyseinen taso on saavutettavissa. Eli kun koko tämän matkan ajan, kun ollaan alkoholilakia käsitelty, on vedottu siihen, että EU määrittelee, että emme saa sitä, tätä tai tuota tehdä, niin kyllä, kyllä saamme silloin, kun on ihmisten terveydestä ja hengestä ja sen suojelemisesta kyse. Samoin haluan nostaa vielä tietoon sen, että Euroopan unionin tuomioistuimesta on tullut oikeuskäytäntö, jonka mukaan siinä tilanteessa, kun on epävarmaa, kohdistuuko henkilöiden terveyteen riskejä tai ovatko tällaiset riskit merkittäviä — siellä on todettu näin — jäsenvaltio voi toteuttaa suojatoimia joutumatta odottamaan, että näiden riskien todellisuus on täysin osoitettu. Eli tällaisessa tilanteessa jäsenvaltio voi toteuttaa toimet, joilla vähennetään mahdollisimman paljon kansanterveyteen kohdistuvia riskejä. Eli tässäkin suhteessa tähän liittyvää tietoa on yritetty selittää suuntaan ja toiseen, mutta todettakoon, että EU ei voi kävellä meidän yli näissä asioissa. Kyse on siitä, mitä me tässä salissa haluamme päättää ja mitä olemme huomenna päättämässä.
Arvoisa puhemies! Tämä tilannehan kuulostaa aika ruusuiselta, kun kuuntelee edustaja Wallinheimon puheenvuoroa. [Sinuhe Wallinheimon välihuuto] Tosiasiallisesti me tiedetään, että tällä hetkellä hallitus leikkaa merkittävästi rahoitusta hyvinvointialueilta ja sosiaali- ja terveysjärjestöiltä, juuri niiltä tahoilta, joitten tehtävä on tuottaa näitä sosiaali- ja terveyspalveluita päihdeongelmaisille, ja samaan aikaan vapautetaan alkoholipolitiikkaa näin merkittävästi. Kaikkien asiantuntijoitten suorin mielipide oli se, että nämä pikatoimitukset ovat se keskeisin haaste, pikatoimitukset tilanteissa, joissa on kriisiperhe ja kotona on väkivaltatilanne tai muu tilanne. Nyt heidän tilanteensa tulee vain heikentymään entisestään, kun ei tarvitse edes ruokakaupassa käydä, kun saa kotiin sen toimituksen. Sitten tulee se, millä tavalla hallitus olisi voinut täsmentää tätä lakiesitystä: Olisi voitu tehdä ikärajatarkastukset kaikille. Ei tehdä näin. Oltaisiin voitu tehdä veroilmoitukset niin, että valtion kassaan tulee rahoitus silloin, kun se olisi tänne kuulunut. Ei tehdä näinkään. Ja, kolmantena, ei myöskään panosteta samaan aikaan sellaisiin palveluihin, joilla oltaisiin voitu ennakolta ehkäistä näitä kaikkein pahimpia surullisia tarinoita, joihin tämä hallituksen esitys tulee johtamaan.
Arvoisa rouva puhemies! Käsittelemme alkoholilakia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastotietojen mukaan suomalaisten alkoholin käyttö on viimeisten noin 20 vuoden aikana pääosin vähentynyt. Tästä kokonaiskulutuksen laskusta huolimatta alkoholi on kuitenkin edelleen suomalaisessa yhteiskunnassa merkittävä terveyteen, hyvinvointiin ja turvallisuuteen vaikuttava tekijä. Suomalaisessa alkoholin käytössä tyypillistä on se, että se jakautuu epätasaisesti ja siellä on riskikäytöllä suuri osuus, mutta suurin osa suomalaisista kuitenkin käyttää alkoholia kohtuullisesti ja vastuullisesti. Yleisimpiä alkoholin terveyshaittoja ovat alkoholin vaikutukset erilaisiin syöpäsairauksiin, mielenterveysongelmiin, uniongelmiin sekä verenkierto- ja ruuansulatuselimistön sairauksiin, ja tiedämme, että alkoholi ja ylipäätänsä päihteet ovat yleisin vaikuttava tekijä myös väkivallan, onnettomuuksien ja tapaturmien taustalla. Kun olemme keskustelleet etämyynnistä ja siitä on ollut hyvin erilaisia käsityksiä, niin kuitenkin viimeistään korkeimman oikeuden ratkaisun myötä vuonna 25 syksyllä on ollut selvää, että etämyynti on Suomessa sallittua, ja sen takia tarvitsemme lainsäädäntöä tätä etämyyntiä säätämään. Keskeistä tässä hallituksen esityksessä on se, että alkoholijuomien toimitus säädetään luvanvaraiseksi toiminnaksi, ja merkittävä asia tässä on toimituslupa, joka muodostaisi uuden lupamuodon vähittäismyynti- ja anniskelulupien rinnalle. Lisäksi kaikilta alkoholijuomia toimittavilta henkilöiltä edellytettäisiin erillistä toimituspassia, joka vastaisi anniskelupassia. Alkoholijuomien luovutustilanteisiin sovellettaisiin samoja luovutus- ja ikärajakiellon säännöksiä kuin vähittäismyynnissä ja anniskelussa. Eli alkoholijuomia ei saa luovuttaa alaikäisille eikä selvästi päihtyneille henkilöille, eikä väkeviä alkoholijuomia saisi luovuttaa alle 20-vuotiaille. On tärkeää huomata, että hallituksen esityksellä tuodaan alkoholin rajat ylittävä etämyynti nimenomaisesti toimitussääntelyn ja valvonnan piiriin. Tässä alkoholilain käsittelyn yhteydessä ollaan tehty valiokunnassa kuitenkin edelleen useita muutoksia. Yksi, minkä talousvaliokunta nosti esille, oli Alkon tilanne ja mahdollisuus aukioloaikojen laajentamiseen vastaavalla tavalla kuin on vähittäismyynnissä ja myös sitten etämyynnissä. Eli nyt Alkon aukioloaikoja olisi myös mahdollista laajentaa vastaavalla tavalla. On kuitenkin huomioitava, että Alko itse sitten näistä aukioloista päättää, miten tulevat sen tekemään. Alkoholijuomien kotiintoimituksen yhteydessä ikärajavalvonta on keskeinen keino ehkäistä alaikäisten pääsyä alkoholin käyttöön, ja siitä on tässä esityksessä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa meidän vastalauseessa tehty muutos, että ikäraja aina tarkistetaan luovutuksen yhteydessä. Tämän suuri valiokunta on siis myös mukaan ottanut, kun sen mietintö on ollut sosiaali- ja terveysvaliokunnan vastalauseen mukainen. Iän tarkastaminen jokaisen luovutuksen yhteydessä on selkeä, yhdenmukainen ja helposti valvottava toimintatapa, joka vahvistaa sekä ikärajavalvonnan uskottavuutta että alkoholilain tavoitteiden toteutumista käytännössä. Kun täällä keskusteltiin myös valvonnasta, niin ikärajavalvonta on nimenomaan mahdollista koeostojen kautta tarkistaa. Valvira ja myös perustuslakivaliokunta nimenomaan kiinnittivät huomiota tähän koeostoon ja sen luotettavuuteen, miten sitä voidaan toteuttaa, ja nyt kun siinä on tämä ikärajavalvonta luovutuksen yhteydessä, niin tämä voidaan myös koeostolla testata, että se oikeasti toimii. Täällä oli jo aikaisemmin myös keskustelua siitä, mihin alkoholijuomia voitaisiin toimittaa, ja olemme tässä StV:n vastalauseessa, jonka siis suuri valiokunta otti sisäänsä, laajentaneet kieltoa toimituspaikoista päiväkoteihin ja toiselle asteelle ja lukioihin. [Aki Lindén: Mahtava uudistus!] Eli se korjauksena, kun täällä on noussut virheellisiä väittämiä siitä, että toinen aste ei olisi mukana. Kyllä se siellä mukana on näissä paikoissa, mihin ei saa alkoholia toimittaa. [Aki Lindén: Oliko kova tiukennus?] No, sitten vielä näistä lausumista: Täällä suuri valiokuntahan on ottanut lausumaehdotuksen, että valtioneuvosto seuraa ehdotettujen muutosten vaikutuksia alkoholin kulutukseen, väestön terveyteen, alkoholihaittoihin sekä perheisiin ja lapsiin ja ryhtyy tarvittaessa korjaaviin toimenpiteisiin, ja lisäksi eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto antaa kahden vuoden kuluessa tämän lainsäädännön voimaantulosta eduskunnalle kattavan selvityksen lainsäädännön sosioekonomisista, hyvinvointipoliittisista ja julkisen talouden kokonaisvaikutuksista. Tämä on erittäin hyvä lausuma, ja sen lisäksi myös sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ehdotimme toista lausumaa, jonka täällä edustaja Hemmilä lausui ja ehdotti, ja sitä kannatan lämpimästi, niin että valtioneuvosto selvittää tämän etämyynnin rekisteröimismenettelyn ja verotunnisteen käyttöönoton toteuttamista sekä ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin verovalvonnan tehostamiseksi ja veronkierron ehkäisemiseksi etämyynnissä. On erittäin tärkeää, että veroeurot saadaan Suomen talouden käyttöön, ja se on myös tasavertaista ja yhdenvertaista meidän kotimaisten toimijoiden näkökulmasta. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Ajattelin, että tulen ihan tänne korokkeelle puhumaan vakavasta aiheesta: alkoholihaitoista ja sairaudesta nimeltä alkoholismi. Ajattelin, rouva puhemies, puhua asiasta, mikä on minusta suurin ongelma Suomessa politiikan osalta ja suomalaisessa yhteiskunnassa alkoholiin liittyen, ja se on mielestäni vielä laajempi asia kuin tämä alkoholilain muutos, joka täällä on toisessa käsittelyssä. Kuitenkin totean alkuun sen, että en kannata tätä lakiesitystä ja tämä tulisi hylätä. Me tarvitsemme modernia, maltillista, tietoperusteista alkoholilainsäädäntöä Suomessa, ja on myös tosiasia, että tämä kotiinkuljetuskysymys pitäisi Suomessa ratkaista. Meillähän on tässä tällainen EU-, eurooppaoikeudellinen ongelma, mutta tämä tapa, jolla hallitus nyt tätä asiaa pyrkii ratkomaan, on täysin yliampuva. Edustaja Mehtälä kuvasi sen minusta todella hyvin, ja moni muukin edustaja on kuvannut, mutta juuri tässä vähän aikaa sitten edustaja Mehtälä kuvasi erittäin hyvin, mikä se perusongelma on. On ihan eri asia se, jos tällä hetkellä tilataan ulkomailta esimerkiksi häihin, syntymäpäiväjuhliin, tällaiseen tapahtumaan isompi lasti alkoholia ja halutaan olutta, viiniä, kuohuviiniä tilata isompi määrä sadan hengen juhliin. Se on aivan eri asia kuin se, että nyt sitten tosiaan voi alustataloudessa työsuhteessa tai jossain palvelussuhteessa oleva henkilö, jolla ei välttämättä ole kovin kummoinen kielitaito, henkilö, jonka ylipäänsä oikeudellinen suoja ja suoja työelämässä on heikko, niitä sitten kuljettaa tilanteessa, jossa ollaan ehkä päihtyneitä. Rouva puhemies! Sanon nyt ihan kansanomaisesti jokaiselle edustajalle ja jokaiselle tätä keskustelua seuraavalle: kuka teistä, joka on Woltilla tilannut tai Foodorasta tai muista alustatalouden yhtiöistä ruokaa kotiin, oikeasti kuvittelee, että ne ruokalähetit tekevät yhtään mitään tarkistusta ikärajoista tai päihtymyksestä siellä ovella? Jos minä tai joku muu edustaja tilaa illan aikana sitä alkoholia, meistä jokainen tietää, että se lähetys heitetään siihen ovenpieleen ja lähdetään jatkamaan. Mitään tarkistusta ei siinä tule tapahtumaan. Tämä on ihan tämmöinen arkijärkinen juttu kaikkien kokemuksen mukaan. Mielestäni olisi ollut perusteltua, että hallitus olisi tuonut tähän esitykseen tällaista suojaa ja näitä suojamekanismeja ja hieman vastuullisuutta, mitä sosiaali- ja terveysvaliokunnan enemmistön, opposition, esityksissä oli. Sillä oltaisiin voitu ratkaista tämä kysymys kotiinkuljetuksesta, se, että tarvetta voi olla isompien alkoholilastien tilaamiselle, mutta olisi estetty se tilanne, että nyt meillä voi tosiaan ryyppyputkea jatkaa ruokalähettien tuomilla juomilla käytännössä ilman valvontaa. Me kaikki sen tiedämme. Minusta se on vastuutonta, enkä sitä voi hyväksyä. Mutta, rouva puhemies, se, mistä täällä halusin tulla ihan korokkeelle asti puhumaan, on sairaus nimeltä alkoholismi. Minä toivoisin, että eduskunnassa ei puhuttaisi alkoholipolitiikasta miltään laidalta, ei hallituksesta eikä oppositiosta, sellaisilla moralistisilla ja vähän tämmöisen sosiaalisen kurin näkökulmilla, sillä suurin ongelma on se, että Suomen ehkäpä yleisin, tai varmaan on yleisempiäkin sairauksia, mutta yksi yleisimpiä kansansairauksia on addiktiosairaus nimeltä alkoholismi eli addiktoituminen alkoholinkäyttöön. Se on hitaasti kuolemaan johtava sairaus, joka ennen loppuunsa viemistä tuhoaa ihmisen elämän täysin, vie häneltä työn, toimeentulon ja tuhoaa perhesuhteet ja aiheuttaa monenlaista kärsimystä. On valitettavaa, arvoisa puhemies, että vielä vuonna 2026:kaan Suomessa alkoholismia hyvin harvoin hoidetaan sellaisenaan sairautena, vaan sitä joko pidetään tällaisena elämäntapana, elämänvalintana, tai sitten se nähdään tällaisena sosiaalisena heikkoutena, moraalittomuutena, eettisenä ongelmana, mitä se ei ole, vaan kyse on addiktiosairaudesta. Samantyyppisiä addiktiosairauksia voi tulla myös rahapelaamiseen, huumausaineisiin, ilmeisesti myöskin seksuaaliseen käyttäytymiseenkin voi tulla tällainen addiktiosairaus, ja näitä tulisi kyetä hoitamaan. Arvoisa puhemies! Outokummun entinen toimitusjohtaja Jukka Rantanen teki valtavan siviilirohkean teon, kun hän antoi kasvot suomalaisille työelämässä menestyneiden ihmisten alkoholismille. Hän kertoi oman tarinansa, miten hän huippumenestyneenä, lahjakkaana ihmisenä ajautui alkoholistiksi, ja sen polun sieltä ulos. Hän toi esille sen epäkohdan, että meillä ei ole tarjolla alkoholisteille oikeaa, kunnollista hoitoa Suomessa riittävästi. Meillä on jopa täysin vääriä profeettoja lääkäreinä. Olen kuullut ystäviltä, tutuilta, jotka ovat kamppailleet alkoholismin kanssa, jotka ovat sanoneet, että kun ihmisellä on ihan selvä alkoholiongelma, tullut jo monenlaista sekoilua alkoholin kanssa, niin on sanottu, että kyllä sinä saunaoluen voit ottaa. Tällaisia kommentteja on tullut työterveyslääkäreiltä, ja pidän sitä suorastaan pöyristyttävänä, kun itsekin ihan arkijärjellä näkee, että ihmisellä on alkoholiongelma. Onneksi meillä on olemassa tapoja, sellaisia psykososiaalisen tuen tapoja, joilla ihminen voidaan parantaa sairaudesta nimeltä alkoholismi: raittius, täysraittius, se, että korkki laitetaan täysin kiinni, on tapa, millä ihminen voi tätä addiktiosairautta hoitaa. Yksi tehokkaimpia tapoja puuttua tämmöisiin addiktiosairauksiin on niin sanottu Minnesota-mallin mukainen hoito, joka tunnetaan myös kahdeksan askeleen hoitona. On kuitenkin ikävää, että edelleen todella heikosti meidän terveydenhuolto ohjaa ihmisiä tällaiseen Minnesota-mallin tyyppiseen täysraittiuteen tähtäävään hoitoon. Yksi osa tätä kurimusta, mikä on Suomen sotessa ja hyvinvointialueitten heikossa tilanteessa, on se, että monet hyvinvointialueet ovat leikanneet ostopalvelujen hankkimista, ja se on tarkoittanut osittain sitä, että on täysin näitä maksusitoumuksia jätetty myöntämättä henkilöille, joilla on alkoholiongelma. Pidän tätä aivan älyttömänä sosiaali- ja terveyspolitiikkana, kun me tiedämme, miten paljon kuluja ja ennen kaikkea inhimillistä kärsimystä alkoholismi, sairaus, aiheuttaa. On myös, rouva puhemies, todettava se, että tämä ministeri Wille Rydmanin ajama leikkaus sotejärjestöille kohdentuu myös tälle puolelle. Siellä on monia järjestöjä, jotka tekevät töitä alkoholismin kitkemiseksi, muiden päihdeongelmien kitkemiseksi, ja tämäkin osaltaan vie asioita väärään suuntaan. Rouva puhemies! Vastustan tätä käsillä olevaa lakiesitystä, mutta kannatan sitä, että eduskunta ja suomalainen hyvinvointiyhteiskunta antaisivat oikeaa apua alkoholisairaudesta kärsiville. Toivoisin, että tämä sali keskustelisi tästä asiasta fiksummilla perusteilla kuin minusta täällä yleensä tavataan keskustella.
Arvoisa herra puhemies! Tänään käymme keskustelun ja huomenna äänestämme mahdollisuudesta alkoholin kotiinkuljetukselle. Suomessa alkoholipolitiikan lähtökohta on ollut haittojen ehkäisy ja vastuullisuus. Nyt alkoholin saatavuutta lisätään jälleen yhdellä uudella tavalla ilman, että kukaan osaa vielä kertoa, mitä vaikutuksia muutoksella on esimerkiksi nuorten alkoholinkäyttöön, perheiden hyvinvointiin tai terveydenhuollon kustannuksiin. On selvää, että alkoholi ei ole ongelma kaikille. Monet eivät käytä sitä lainkaan, ja useimmat osaavat käyttää sitä kohtuudella, mutta yhteiskunnan tehtävä on huolehtia myös niistä ihmisistä ja perheistä, joille alkoholi aiheuttaa ongelmia. Päätöksiä pitää arvioida myös heidän näkökulmastaan. Erityisen erikoiseksi ja kummalliseksi tämänhetkisen tilanteen tekee se, että samaan aikaan, kun hallitus etsii säästöjä sosiaali- ja terveyspalveluista, se on valmis tekemään päätöksiä, joiden seurauksena alkoholihaittojen riski todennäköisesti kasvaa. Kysymys ei ole siitä, saako aikuinen ihminen ostaa alkoholia; kysymys on siitä, millaista yhteiskuntaa rakennamme ja kuka lopulta maksaa laskun, jos haitat kasvavat. Terveempi ja turvallisempi Suomi on tavoite, jonka pitää näkyä myös lainsäädännössä. Minun on vaikea nähdä, miten alkoholin kotiinkuljetus vie meitä kohti näitä edellä lausuttuja tavoitteita. Näistä syistä kannatan edustaja Mehtälän tekemää hylkäysesitystä. Jos alkoholin kotikuljetus huomenna hyväksytään, eduskunnan pitää edellyttää, että tämän päätöksen vaikutuksia seurataan erittäin tarkasti ja mahdollisiin ongelmiin tullaan reagoimaan välittömästi ja viivytyksettä.
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Alkoholilain 1 §:n mukaan alkoholilain tarkoituksena on vähentää alkoholipitoisten aineiden kulutusta rajoittamalla ja valvomalla niihin liittyvää elinkeinotoimintaa alkoholinkäyttäjille, muille ihmisille ja koko yhteiskunnalle aiheutuvien haittojen ehkäisemiseksi. Pidän erittäin valitettavana, että Orpon hallitus asettaa tässä asiassa markkinatalouden, kaupanalan intressit, suomalaisten terveyden ja lasten ja nuorten hyvinvoinnin edelle nyt niinkin räikeällä tavalla kuin tässä nyt käsillä olevassa alkoholin myynnin ja markkinoinnin rajoituksia purkavassa esityksessä tehdään, sillä kuten tässä edellisessäkin, varsin ansiokkaassa puheenvuorossa todettiin, niin siitähän tässä nyt tosiasiallisesti ja loppuviimein on kysymys. Taustalla toki vaikuttaa myös kokoomuksen pitkäaikainen tavoite purkaa Alkon monopoli ja saattaa vahvat alkoholijuomat ruokakauppoihin, mutta tätä nyt tuskin sellaisenaan olisi varmaan hallitusohjelmaan saatu kirjattua. Mutta on aivan selvää, että Alkon monopolille tämä mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulee olemaan se niin sanottu viimeinen niitti. Arvoisa puhemies! Kiinnitän nyt edustajien huomiota siihen, että sosiaali- ja terveysvaliokunta kuuli lukuisia asiantuntijoita esitystä käsitellessään. Erityisesti elinkeinoelämän edustajat suhtautuivat esitykseen luonnollisesti neutraalisti tai kannattivat tuoden esille sen, että sillä voi olla elinkeinoelämää edistäviä positiivisia vaikutuksia. Suuri osa kuultavista ja erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntemusta edustavat tahot toivat kuitenkin esille ja suhtautuivat esitykseen kriittisesti katsoen, että esityksellä lisätään alkoholin saatavuutta, mikä lisää alkoholinkäyttöä ja siten alkoholihaittoja, kuten alkoholiriippuvuutta ja väkivaltaa sekä yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia. Lisäksi nostettiin esiin huoli esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan resursseista sekä vaikutuksista erityisesti lasten ja ikääntyneiden asemaan. Arvoisa puhemies! Noin kolme neljäsosaa kaikesta Suomessa juodusta alkoholista liittyy riskikäyttöön. Alkoholisairauksiin ja -myrkytyksiin kuolee Suomessa asukaslukuun suhteutettuna ihmisiä yli kolminkertainen määrä Ruotsiin ja Norjaan verrattuna. Yleisimpiä alkoholinkäyttöön liittyviä terveyshaittoja ovat alkoholin vaikutukset erilaisiin syöpäsairauksiin, mielenterveyden ongelmiin ja uniongelmiin sekä verenkierto- ja ruuansulatuselimistön sairauksiin. Lisäksi alkoholi on yleisin vaikuttava tekijä väkivallan, onnettomuuksien ja tapaturmien taustalla. Mielestäni on älyllisesti epärehellistä rinnastaa alkoholi puhtaasti tavalliseksi kulutustuotteeksi, koska sen haitat kohdistuvat usein myös sivullisiin ja usein nimenomaan lapsiin. Tutkimukset osoittavat, että saatavuuden kasvaessa lisääntyy myös kulutus, mutta esimerkiksi sosiaaliset haitat eivät jakaudu tasaisesti vaan kasautuvat nimenomaan perheisiin ja kotitalouksiin, joissa on jo ennestään ongelmia. Alkoholipolitiikka ei koskaan ole eikä se koskaan voi olla vain elinkeino- tai kuluttajapolitiikkaa, vaan kyse on mitä suurimmassa määrin myös terveyspolitiikasta sekä lapsi- ja perhepolitiikasta. Arvoisa puhemies! THL:n rekisteritutkimuksen mukaan lähes 90 000 alaikäisellä lapsella on ollut lapsuuden aikana tilanne, jossa vanhemmista ainakin toisella on vakava päihdeongelma. Tällä hetkellä tällaisissa olosuhteissa elää lähes 42 000 lasta. Nuorille tehdyissä kyselyissä jopa joka neljäs on kärsinyt vanhemman liiallisesta alkoholinkulutuksesta. Arvoisa puhemies! Olen 25 vuoden aikana lastensuojelun kentällä toimineena joutunut näkemään, miten raadollisia muotoja vanhempien päihteidenkäyttö saa ja miten kestämättömällä tavalla päihteet ja erityisesti alkoholi sävyttävät suomalaisten lasten ja nuorten elämää, jotka joutuvat kasvamaan niitä runsaasti kuluttavien aikuisten kanssa. Lastensuojelun, poliisin ja päihdetyön tutkimuksissa alkoholi yhdistyy vahvasti perheiden riitoihin, väkivaltaan, turvattomuuteen ja kotihälytyksiin. Noin 40—70 prosentissa lähisuhdeväkivaltatapauksista ainakin toinen osapuoli on ollut alkoholin vaikutuksen alaisena. Vakavissa pahoinpitelyissä ja henkirikoksissa osuus on tätäkin suurempi, poliisin kotihälytyksissä niin ikään. Ongelmat kuormittavat julkisin verovaroin rahoitettavia palveluja, oikeuslaitosta ja viranomaisia. Kiitän niitä hallituspuolueen edustajia, jotka asiantuntijavaliokunnassa ymmärsivät tilanteen vakavuuden ja olivat mukana tekemässä tarvittavia muutoksia, mutta kuten tiedämme, kokonaisuudessaan tämä käsittelyprosessi on saanut farssin mittasuhteet tässä eduskunnassa kaikkine käänteineen. Arvoisa puhemies! Tässä ajassa, kun yhteiskunnassa vallitsee massatyöttömyys, ihmisten pahoinvointi kasvaa, nuorten tulevaisuudenusko on romahtanut ja suomalaisten kyky ja mahdollisuudet käsitellä pettymyksiä, surua ja ahdistusta ovat tänäkin päivänä monin paikoin rajoittuneita, niin kuin ne ovat olleet tässä maassa iän kaiken, sukupolvesta toiseen, tässä maassa ei tarvita lisää viinaa, eikä lisää viinaa ainakaan suoraan kotiovelle. Kannatan edustaja Lindénin tekemää hylkäysesitystä ja lausumia. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Alkoholi ei ole vain yksilön valinta, sillä on myös yhteinen hintalappu. Kun puhumme alkoholipolitiikasta, emme puhu vain siitä, että yksittäinen ihminen ostaa kaupasta tai verkkokaupasta sen tuotteen tai tuotteita. Puhumme myös siitä, mitä seurauksia alkoholinkäytöllä on terveydenhuollolle, lastensuojelulle, poliisille ja koko yhteiskunnalle. Alkoholin kustannukset pelkästään terveydenhuollolle ovat jopa 1,1 miljardia vuodessa, joka on aikamoinen summa. Alkoholinkulutus kasvattaa tautitaakkaa, vie toimintakykyä vuosia ja aiheuttaa viisi prosenttia kaikista kuolemista. Tämähän on todellakin aika vakavaa puhetta. Sitten kun miettii, mikä on alkoholin vaikutus lähisuhde- ja perheväkivallan näkökulmasta ja lasten turvallisuuden näkökulmasta, ollaan vielä vakavammissa aiheissa. Alkoholi on yksi yleisimmistä väkivallan taustatekijöistä Suomessa. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä todettiinkin alkoholin olevan yleinen väkivallan, onnettomuuksien ja tapaturmien taustatekijä. Valiokunnan kuulemisessa nostettiin esille huoli myös siitä, että alkoholin saatavuus tulee lisääntymään tämän hallituksen esityksen mukana ja tämä tulee vaikeuttamaan entisestään erityisesti lasten kokemaa tilannetta erityisesti näissä kyseisissä perheissä, joissa on näitä päihdeongelmia. Se, mikä minua harmittaa tosi paljon tässä käsittelyssä, on se, että tässä hallituksen esityksessä olevia tavoitteita oltaisiin pystytty edistämään myös säädellymmällä, tarkkarajaisemmalla lainsäädännöllä, mitä me mietinnössä esitettiin enemmistön turvin. Minä haluankin käydä nyt kohta kohdalta vähän läpi, mitä eroavaisuuksia tässä kokonaisuudessa oli, koska tämä paketti on niin iso ja kaikki eivät välttämättä aidosti tiedä, mitä asiaa siellä on käsitelty. No, ekanakin hallituksen esityksessä mahdollistetaan etämyynti ulkomailta 80 prosenttin alkoholijuomille. 80 prosenttia on tosi korkea arvo. Tässä meidän mietinnössä oltaisiin mahdollistettu etämyynti niin, että se rajataan samoihin rajoihin kuin kotimaan vähittäismyynti: enintään kahdeksan prosenttia käymisteitse valmistettuna ja 5,5 muulla tavoin valmistettujen osalta. Sitten olisi ollut tämä etämyynnin rekisteröitymisvelvollisuus. Elikkä hallituksen esityksessä ei ole tällaista velvoitetta rekisteröityä, vaan tämä on mahdollista ilman rekisteröintiä, ja tämä on tavallaan yksi keskeisimpiä haasteita. Toinen on tämä verotunniste toimitusehdon edellytyksenä. Elikkä hallituksen esityksessä ei ole nimenomaan velvollisuutta tarkistaa verotunnistetta ennen luovuttamista ja meidän mietinnössä on. Yhdistettynä nämä kyseiset veronyanssit johtaisivat siihen, että ne, ketkä tällä hetkellä... Meillähän tällä hetkellä on tilanne, että ihmiset saattavat verkosta ostaa aika isojakin määriä, mutta he eivät maksa Suomen valtiolle niitä veroja, mitä heidän pitäisi maksaa. Tällä verotunnisteella ja tällä etämyynnin rekisteröitymisvelvollisuudella oltaisiin huolehdittu siitä, että joka ikinen euro, joka Suomen valtiolle kuuluisi, sinne kolahtaisi. Mietin ihan hirmuisesti — tiedän, että yksittäiset miljoonat eivät valtiontaloutta nyt millään tasolla vielä pelasta, mutta tässä oli kuitenkin erilaisia arvioita 70 miljoonasta aina 300 miljoonaan, eli se haitari oli tosi iso, mitä verokertymää me menetetään tällä hetkellä — minkä takia tätä kyseistä kohtaa suuri valiokunta ei ottanut omassa mietinnössään mukaan, koska tämä oli sellainen asia, missä oli kyllä hallitus—oppositio-rajat ylittävää ymmärrystä siihen, että tämä nykytilanne ei ole hyvä ja tämä pitäisi korjata. Juuri tässä vaikeassa valtiontalouden tilanteessa ajattelen, että yksittäisetkin sadat miljoonat olisivat kyllä tervetulleita. Sitten mitä tulee tähän alkoholin kotiinkuljetukseen, niin tässä opposition enemmistön luomassa mietinnössähän ei ollut ajatusta siitä, että kotiinkuljetus ei olisi mahdollista, mutta meillä olisi ollut tällainen aikaraami, mikä tässä esityksessä oli 24 tuntia. Joissakin toisissa koalitioissa se olisi voinut olla 12 tuntia. En välttämättä ajattele, että se 24 on se, mutta se perustui siihen huoleen, mikä asiantuntijoilla oli, että kaikkein ongelmallisimpia kotiinkuljetuksissa ovat nämä pikatoimitukset, niin että yksittäinen ihminen, jolla saattaa olla alkoholiongelma, saattaisi pystyä tilaamaan tämän hallituksen esityksen mukaisesti saman tien kotiinsa lisää alkoholia. Tässä hallituksen esityksessä olevat suojalausekkeet, millä perusteella tämän ei pitäisi toteutua, ovat todella kevyet. Meillä on tällä hetkellä ihan täysin tiedossa, millä mahdollisuuksilla esimerkiksi tällainen wolttikuski pystyisi... Tässä nousee kysymys ja huoli, millä hän pystyy estämään sen alkoholituotteen siirtymisen sille toiselle ihmiselle, joka on tilannut ja maksanut sen, kun hänellä ei ole virka-apua käytössä. Elikkä tässä hallituksen esityksessä virka-apua saisi vain maksullisesti, kun meidän enemmistön mietinnössä virka-apu olisi kuulunut ihan ilmaisena, koska ihmiset ajattelevat kuitenkin, että he tekevät lainsäädäntöön liittyvää tulkintaa, ja silloin poliisin tulisi sitä virka-apua antaa, mutta tässä hallituksen esityksessä se tosiaan lähtee siitä näkökulmasta, että virka-apua tulisi vain maksullisesti apuun ja käyttöön. Sitten yksi esimerkki myös tästä hallituksen esityksen sisällöstä, missä oikeasti olisi pitänyt korjata niitä omia esityksiä, on se, että tässä on tällainen ajatus, että sitä kotiinkuljetusta voi toimittaa ihan julkisille paikoille puistoihin, ja tässä ei rajattu muuta kuin peruskoulu ja varhaiskasvatus sieltä pois. Eli meillä saattaa tulla tilanne, missä meillä on vaikka toisen asteen kouluissa ihmisiä, ketkä ovat alaikäisiä, ketkä ovat ammatillisessa tai lukiossa, ja sitten heidän 18—19-vuotiaat kollegansa, lapsoset, saavat teknisesti tilata sitä sinne toiselle asteelle, mutta sitten sitä ei saisi jollain tasolla kuitenkaan luovuttaa niille alaikäisille. Tässä opposition enemmistön mietinnössä lähdettiin siitä, että toinen aste olisi pitänyt kokonaan sulkea pois tästä kotiinkuljetuksen mahdollisuudesta. Sitten on tavallaan tämä, että täällä ei ole minkäänlaisia rajoituksia, kuinka paljon sitä alkoholia voi enimmäismääräisesti ylipäätänsä lähteä kuljettamaan. Elikkä sekin oli sellainen, missä olisi ehkä voinut antaa lupaviranomaisille jonkinlaista sääntelymahdollisuutta. Ehkä viimeisenä nostan esille, kun aika loppuu, tämän ikärajavalvonnan. Elikkä hallituksen esitys lähtee siitä, että ikärajan voi halutessaan tarkistaa, mutta se ei ole välttämättömyys. Eli ei ole esimerkiksi tällaista pakkoa tarkistaa jokaisessa luovutustilanteessa eikä tällaista vahvaa tunnistautumista. Kyllä nämä ovat hyviä esimerkkejä siitä, [Puhemies koputtaa] että kyllä tämä lainsäädäntö on löyhää ja lepsua.
Arvoisa puhemies! On ollut todella surullista seurata Orpon hallituksen alkoholipolitiikkaa. Meillä on tässä maassa valtavasti ihmisiä, jotka kärsivät päihdeongelmista, mutta hallitus keskittyy vapauttamaan ja helpottamaan alkoholin myyntiä ja leikkaa samaan aikaan sosiaali- ja terveyspalveluista sekä ennaltaehkäisevää päihdetyötä tekeviltä sote-järjestöiltä. Tässä sivuutetaan nyt laaja joukko sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuulemia asiantuntijoita, jotka ovat vastustaneet tätä lakiesitystä nimenomaan kansanterveydellisin perustein. Sen sijaan esitystä ovat kannattaneet lähinnä kaupanalan edustajat, siis tahot, jotka tekevät tulosta alkoholia myymällä. On karua, että hallitus on puskemassa läpi vastoin sotevaliokunnan enemmistön kantaa suuren valiokunnan kautta lakia, joka mahdollistaa sen, että Wolt-kuskit voivat jatkossa kuljettaa alkoholia ihmisten kotioville. Kuskeille jää kohtuuton vastuu varmistaa, ettei alkoholi päädy alaikäiselle tai päihtyneelle. Tässä on edellisissä puheenvuoroissa hyvin kuvattu sitä, mitä se käytännössä tarkoittaa, kun alkoholia saa välittömästi, kun sitä tarvitsee, suoraan kotiin. Valiokunnan enemmistön tekemät tiukennukset olisivat tehneet tästä esityksestä vastuullisemman, mutta se tosiaan nyt sitten jyrättiin suuressa valiokunnassa. Toinen huoli on, että tällä ja hallituksen muilla esityksillä romutetaan Alkon monopoliasemaa. Itse pidän tätä kehitystä vastuuttomana ja kannatan sitä, että Alkon monopoli säilytetään nimenomaan kansanterveyden edistämisen näkökulmasta. Arvoisa puhemies! Alkoholi ei ole tavanomainen kulutustuote vaan miljardiluokan haitat aiheuttava päihde, joka rikkoo koteja ja perheitä. Aivan liian monella lapsella ja nuorella on tässä maassa lasinen lapsuus. Yli 89 000 lasta elää ennen täysi-ikäisyyttään kodissa, jossa arkea varjostaa vakava päihdeongelma. Siksi alkoholipolitiikkaa on perusteltua tarkastella ensisijaisesti sosiaali- ja terveyspoliittisena kysymyksenä, mutta hallitus on nyt käsitellyt alkoholia lähes yksinomaan kilpailu- ja elinkeinopolitiikkana. Asiantuntijoiden mukaan tämä laki uhkaa kärjistää ja lisätä alkoholista syntyviä haittoja Suomessa samalla, kun taloudelliset hyödyt kohdentuvat yksityisille alkoholin myyjille ja tuottajille sekä alkoholikauppiaille ulkomailla. Tämä esitys uhkaa vesittää tutkitusti vaikuttavat ja kustannustehokkaat keinot, joilla alkoholihaittoja voidaan väestötasolla vähentää. Todella toivon, että tässä vielä käänne voisi tapahtua ja että tämä laki ei tästä salista etenisi. Kannatan edustaja Lindénin hylkäysesitystä ja hänen esittämiään lausumia.
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin haluan sanoa, että kannatan Päivi Räsäsen tekemää hylkäysehdotusta samoin kuin edustaja Hemmilän tekemää lausumaehdotusta. Myös kollega Aki Lindénin lausumaehdotukset olivat mielestäni niin hyviä, osin myös sellaisia, joita kannatin suuressa valiokunnassa, että kannatan myös niitä. Suuressa valiokunnassa kannatin myös jo aiemmin edustaja Hemmilän tekemää lausumaehdotusta, mutta ymmärsin, että se on siellä suuren valiokunnan mietinnön pohjassa. Erittäin hyvä lausuma. Arvoisa puhemies! Niin kuin monet tietävät ja muistavat, toimin nyt kolmatta kautta kansanedustajana, pian 12 vuotta kansanedustajuutta. Tätä ennen toimin terveydenhuollon ammattilaisena yli 25 vuotta lääkärinä ja tuosta ajasta noin kymmenen vuotta erikoislääkärinä. Terveydenhuollon ammattilaisen identiteetti on se keskeinen osa omaa identiteettiäni myös kansanedustajana. Se tarkoittaa, että kun esityksiä arvioin, niin arvioin niitä hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen näkökulmasta. Olipa sitten kyse ihmisten hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta, yhteisöjen, järjestöjen, toimintaympäristön tai yhteiskunnan hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisestä, niin se on toimintani keskiössä. Hyvät kollegat, meidät on valittu tänne kansanedustajiksi. Meitä ei ole valittu tänne puolueiden edustajiksi vaan nimenomaan kansan edustajiksi. Meillä on myös vastuu ensisijaisesti äänestäjillemme eli kansalaisille siitä, miten täällä toimimme. Ajattelen, että kun meidät on tänne kansanedustajiksi valittu, niin meidän velvollisuus on arvioida joka ikistä esitystä ja esitysten vaikutuksia niin lyhyellä tähtäimellä kuin pitkällä tähtäimelläkin. Meillä on nyt käsittelyssä esitys uudeksi alkoholilaiksi. Alkoholilain mukaan alkoholilain tarkoituksena on vähentää alkoholipitoisten aineiden kulutusta alkoholin aiheuttamien haittojen vähentämiseksi. Kun arvioidaan tätä alkoholilain tehtävää ja arvioimme nyt käsillä olevan alkoholilakiesityksen sisältöä, niin mielestäni ei tarvitse olla kovin pitkän linjan terveydenhuollon ammattilainen, kun voi ymmärtää, että tässä esityksessä on erittäin paljon epäkohtia, siinä on erittäin paljon heikkoja kohtia. Sen vuoksi minä haluankin vedota kaikkiin kansanedustajiin ihan riippumatta puoluetaustasta: Näkisin, että meidän kaikkien velvollisuus on arvioida ja toimia oikein ja olemme nimenomaan vastuussa kansalaisille. Ajattelen, että jos ja kun toivon mukaan kaikki näin arvioimme tätä esitystä, niin ei voi tulla muuhun loppupäätelmään kuin siihen, että tämä esitys on hylättävä. Tämä alkoholilakiesitys ei olisi koskaan saanut tulla tähän saliin tällaisena kuin se tuli. Se lähti ministeriöstä lausuntokierrokselle ja tuli myös tähän taloon sellaisena, että se sisältää erittäin paljon epäkohtia, ja sen vuoksi tällaisena sitä ei saa päästää eteenpäin. Me tiedämme hyvin, mitä kaikkea alkoholi aiheuttaa. Se aiheuttaa paljon ja merkittäviä terveyshaittoja. Se lisää syöpäsairauksia, maksa-, aivosairauksia, mielenterveyden ongelmia. Se lisää väkivaltaa, perheväkivaltaa, onnettomuuksia ja tapaturmia. Alkoholiperäisiin tauteihin ja myrkytyksiin kuolee vuosittain yli 1 500 ihmistä. Me emme tarvitse lisää viinan koteihin rahtaamista. Tämä esitys mahdollistaisi jopa 80-prosenttisen viinan tilaamisen ulkomailta kotiin. Sitä voisi tilata kuka vain, ei tarvitse vahvaa tunnistautumista. Sitä voisi tilata kuinka paljon vain, pullon, kaksi, 20 tai jopa rekkalastillisen, ja sitä voisi tilata kuinka usein vain, useita kertoja päivässä, tunnin, muutaman välein. Siinä vaiheessa, kun äiti tai isä herää sammumispisteestään, ei tarvitse enää ruveta soittelemaan kavereille, löytyisikö vähän lisää viinaa, vaan voi pirauttaa ja tilata lisää. Ja niin edelleen. Ja myöskin se, että me emme tosiasiallisesti tiedä, kuka tuota alkoholia myy. Myyjän ei tarvitse ilmoittautua tai rekisteröityä. Kuinka voidaan epäkohtia valvoa tai niihin puuttua, jos myyjän yhteistietoja ei todellisuudessa ole tiedossa? Ostajan ei myöskään tarvitse aina tunnistautua, ei tarvitse henkilökortteja esittää, jotta voitaisiin todentaa, että hän ei ole alaikäinen. Hyvä puhemies! Jatkan seuraavassa puheenvuorossa, jos viisi minuuttia on tässäkin istunnossa rajana. Jos on seitsemän minuuttia, niin sitten voin vielä jatkaa. Jos me ajatellaan, että meidän tehtävänä on pyrkiä parantamaan terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta kaikkien kansalaisten kohdalla, niin kun tuolla takana on Työ ja tulevaisuus -patsaat, toivoisimme, että meidän miehet — jos nyt eivät ihan noin hyvässä kunnossa kuin patsaina — olisivat hyvässä kunnossa kuitenkin tulevaisuudessakin. Ja tuo naisen, äidin ja lapsen patsas muistuttaa ainakin itseäni aina siitä, että meidän tulisi toimia niin, että meidän lapset ja nuoret voivat hyvin ja tulevat sukupolvet voivat hyvin. Mitä tämä lakiesitys tuo tullessaan? Se tuo tullessaan myös sen, että verkossa voi mainostaa. Myös nämä influensserit, vaikuttajat voivat verkossa mainostaa jopa vahvoja viinoja. Siellä meillä on paljon lapsia ja nuoria. Heihinkö me haluamme olla tällä tavalla vaikuttamassa? Ja sitten tuo Alkon kansanterveydellinen asema. Alkon kansanterveydellinen asema on sellainen, josta todellakin meidän hallitusohjelmaan on kirjattu, että sitä ei saa heikentää. Nyt meillä tulee etämyynnin ja kotiinkuljetusten myötä toimipisteitä erilaisiin paikkoihin. Näitä pisteitä tulee niin valtavasti, että on aivan selvää, että Alkon kansanterveydellinen asema ei jää koskemattomaksi. Puhumattakaan, että sitä asemaa pitäisi vahventaa, niin kuin esimerkiksi naapurimaassa Ruotsissa Systembolagetin asema on huomattavasti Alkoa parempi. Jatkan seuraavassa puheenvuorossa. — Kiitos.
Herra puhemies! Käsittelemme taas tänään alkoholilakia, tällä kertaa suuren valiokunnan mietinnön pohjalta. Kuten muistamme, eduskunta äänesti reilu viikko sitten tämän salikeskustelun pohjaksi hallituspuolueiden edustajien jättämän vastalauseen. Tämä ohjasi lain suuren valiokunnan syyniin. Haluan heti aluksi palata siihen keskusteluun, jota kävimme tästä samasta asiasta torstaina 11. päivä kesäkuuta. Toin jo tuolloin esille painokkaan huoleni perinteisten arvojen, kansanterveyden ja yhteiskuntamme vakauden puolesta. Totesin silloin, ja toistan sen tänään, että alkoholilainsäädännön laajamittaiset löysennykset, kuten alkoholin kotiinkuljetus ja hallitsematon etämyynti, kantavat mukanaan suuria ja arvaamattomia riskejä. Emme voi sivuuttaa niitä sosiaalisia ja terveydellisiä kuluja, joita tästä markkinoiden avaamisesta väistämättä seuraa. Vastuullisen lainsäätäjän velvollisuus olisi asettaa kansalaisten hyvinvointi ja yhteiskunnan kokonaisetu aina etusijalle. Kritiikkini tätä lakimuutosta kohtaan ei ole ollenkaan hälventynyt. Toimin itse aktiivisesti suuressa valiokunnassa ja esitin siellä lausumaa, koska katsoin, ja katson edelleen, että uusi laki vaatii poikkeuksellisen tiukat raamit ja tarkat reunaehdot. Meidän on pystyttävä estämään alkoholin saatavuuden laajentamisesta syntyvät hallitsemattomat lieveilmiöt. Arvoisa herra puhemies! Tehtyjen muutosten myötä on välttämätöntä, että eduskunnalla on käytössään kaikki mahdolliset mekanismit haittojen minimoimiseksi ja tilanteen seuraamiseksi. Tästä syystä aion tänään esittää toisen lausuman. Tämä lausuma ei ole mikään uusi tai irrallinen keksintö, se on sanamuodoltaan täsmälleen sama lausuma, jonka hallituspuolueiden edustajat sisällyttivät vastalauseeseensa jo sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Kyseessä on siis linjaus, jonka samanmielisyyden ja tarpeellisuuden myös hallituspuolueiden valiokuntajäsenet tunnistivat. Katson, että tämän nimenomaisen lausuman sisällyttäminen eduskunnan päätökseen on aivan välttämätön työkalu, jolla edes yritämme suitsia kotiinkuljetuksen ja etämyynnin tuomia kielteisiä vaikutuksia. Jos kerran lainsäädäntöä ollaan viemässä vauhdilla eteenpäin, meidän on velvoitettava hallitus seuraamaan ja reagoitava viipymättä, jos kansanterveydellinen tilanne sitä vaatii. Herra puhemies! Me emme saa sulkea silmiämme siltä todellisuudelta, että alkoholi on edelleen yksi suurimmista yhteiskunnallisista kipupisteistämme. Kun sääntelyä puretaan, on valvontaa ja seurantaa vastaavasti tiukennettava. Eduskunnan on kannettava oma vastuunsa herkästi ja viisaasti. Pyydänkin teitä, arvoisat kollegat, yli puoluerajojen tukemaan tätä esittämääni lausumaa. Varmistetaan yhdessä, että maassamme säilyy edes jonkinlainen hallittu, vastuullinen ja ennakoitava linja alkoholipolitiikassa. Vielä lopuksi, arvoisa herra puhemies, tämä lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto selvittää alkoholin etämyynnin rekisteröimismenettelyn ja verotunnisteen käyttöönoton toteuttamista sekä ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin verovalvonnan tehostamiseksi ja veronkierron ehkäisemiseksi etämyynnissä.” Tämä on siis se sama lausuma, joka sisältyi StV:n mietinnön vastalauseeseen Mia Laiholta ynnä muilta. — Kiitoksia.
Arvoisa puhemies! Teen tässä tärkeimmän osion: kannatan edustaja Lindénin hylkäysehdotusta ja näitä kolmea lausumaehdotusta. Arvoisa puhemies! Meillä on tässä käsittelyssä tämä lainsäädäntö, joka nyt tuli mutkien kautta tänne. Täytyy sanoa, että sosiaali- ja terveysvaliokunta teki siitä erittäin kattavan mietinnön: siellä oli veromerkkiä ja oli rekisteröintivelvoitetta, eli verojen perintään oli kiinnitetty huomiota, ketkä saavat toimittaa, ikärajat ja velvollisuus tarkistaa, minne toimitetaan ja mainonnan rajoitteet. Siellä oli kaikki keskeiset asiat yritetty laittaa kuntoon, ja nyt tällä muutoksella, mitä nyt tästä suuren valiokunnan kautta on tullut, nämä rajoitteet ovat käytännössä poissa. Tämä on erittäin huono tilanne. On mielenkiintoista, että tänään muun muassa tähän verokäsittelyyn, joka tässä nyt on yhtenä kokonaisuutena, myös Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ilmaisi mielipiteenään, että nykyinen tilanne heikentää kotimaisen valmistavan teollisuuden, maahantuojien ja kaupan kilpailuasemaa samalla, kun valtiolta jää merkittäviä verotuloja saamatta. Sitten he myös korostavat sitä, että tässä yhteydessä olisi pitänyt päättää tilattavien alkoholien verovalvonnasta, verojen perinnästä ja vastuiden kohdentamisesta ja myöskin näistä juomapakkauksista. He olivat arvioineet veromenetykseksi yli 285 miljoonaa euroa ja arvonlisäverotuotoista 87 miljoonaa, eli melkein 400 miljoonasta puhutaan heidän laskelmansa mukaan. Täällä on ollut mietinnössä 61:stä 285 miljoonaan euroon. Täytyy ihmetellä. Me ollaan puhuttu paljon tämän valtion alijäämästä, joka on 13 400 miljoonaa tällä hetkellä, ja me katsomme tällä tavalla hallituspuolueitten toimesta näitä verotoimia. Tässä olisi ollut mahdollisuus korjata sitä verotuottoa ja rakentaa tähän mallia. Nyt me tällä lausumalla yritämme sitä viedä eteenpäin, mutta se olisi pitänyt, niin kuin edustajat Sarkkinen ja Lindén hyvin tässä puhuivat, tuoda jo tähän esitykseen, niin kuin se oli tuossa mietinnössä. Tässä mielessä voi sanoa, että tämä on todella huono esitys, ja sen takia tätä ei pitäisi viedä eteenpäin. Alkoholia Suomessa on saanut erittäin hyvin tälläkin hetkellä, se ei ole ollut tässä ongelma. Kysymys on, kuinka sitä toimitetaan, mistä sitä saa. Nyt tilanne on se, että Alkot, jotka ovat nyt käytännössä kaikissa ostoskeskuksissa, ovat siellä kauppareissulla saavutettavissa, mutta kyllä Alkojen asema tulee muuttumaan todella vahvasti tämän muutoksen myötä, ja voi olla, että meillä alkoholimonopolia tästä eteenpäin ei ole. Sen lisäksi, että tämä vie näitä asioita kummalliseen suuntaan, tämä kotimaisten ja ulkomaalaisten toimittajien eriarvoinen tilanne on tässä todella iso. Eli paljon heikennyksiä nykyiseen tilanteeseen, ja yhtään parannusta siihen, mitä olisi tarvittu, ei ole tehty. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Teen tärkeimmän asian ensin eli ehdotan tämän mietinnön hylkäämistä. Teen myös seuraavat lausumaehdotukset, jotka on myös toimitettu etukäteen sähköisesti edustajille, ja niitä on kolme: 1) ”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto selvittää alkoholin etämyynnin rekisteröimismenettelyn ja verotunnisteen käyttöönoton toteuttamista sekä ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin verovalvonnan tehostamiseksi ja veronkierron ehkäisemiseksi etämyynnissä.” 2) ”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto tekee arvioinnin tehtyjen alkoholilakimuutosten vaikutuksista Alkon asemaan ja ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin, jotta hallitusohjelman kirjaus Alkon kansanterveydellisen tehtävän ja aseman säilyttämisestä toteutuu.” 3) ”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto varmistaa ehkäisevän päihdetyön sekä alkoholihaittojen korjaamiseen riittävän valtion rahoituksen tai selvittää ja ottaa käyttöön mallin, jolla haittaveroja korvamerkitään suoraan haittojen ennaltaehkäisyn ja korjaamisen rahoitukseen.” Tässä varsinaiset ehdotukset. En käytä nyt laajempaa perustelupuheenvuoroa näiden puolesta, mutta tässä paikaltani käytettävissä olevan ajan puitteissa totean lyhyesti seuraavat asiat: Minulla oli tänään tänne liikennöidessäni autoradio päällä, ja kuulin pienen otteen käydystä radiokeskustelusta, jossa edustaja Tanus sanoi minusta erinomaisella tavalla, että alkoholin saatavuus ei ole Suomessa kenellekään ongelma tänä päivänä, ja olen siitä aivan ehdottoman samaa mieltä. Edelleen kuulin hänen myös sanovan, että tämän lain koko valvonta on reikäinen, joka oli hyvin valittu sana tähän yhteyteen. Täällä on mainittu edustaja Räsäsen puheenvuorossa äsken kuultuna verkkomainonnan tulo myös väkeviin, ja sitten tässä on tietysti kaiken kaikkiaan tämä verojen menetys, jota edustaja Sarkkinen äsken erinomaisella tavalla valotti. Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa kun oli laaja kuuleminen, niin saimme tuoreinta tietoa alkoholinkulutuksesta Suomessa, ja sen voisi esittää yhteenvetona muutettuna absoluuttiseksi ja yli 15-vuotiasta suomalaista kohti niin, että on 8—9 litraa tilastoitua alkoholinkäyttöä. Siinä on mukana silloin Alkon myynti, ravintolamyynti ja vähittäiskaupan myynti. Sitten on noin kaksi ja puoli litraa verkkomyyntiä ja toiset kaksi ja puoli litraa matkustajatuontia eli siis noin 13—14 litraa absoluuttiseksi alkoholiksi muunnettuna yli 15-vuotiaasta kohti. Tämä jakaantuu vielä erittäin epätasaisesti, ja osalle väestöä tästä on ihan valtavat haittaseuraukset, joita me sitten verorahoilla hoidamme niin siellä poliisin työssä kuin sairaaloissa. Senkin takia kohtuullinen verotus tässä olisi enemmänkin kuin paikallaan.
Arvoisa puhemies! Arvioin esitystä nyt lähinnä verovalvonnan näkökulmasta. Hallituksen esitys ei sisällä riittäviä keinoja sen varmistamiseksi, että ulkomailta Suomeen toimitettavista alkoholijuomista maksetaan Suomeen kuuluvat verot. Veromenetykset tulevat todennäköisesti kasvamaan suhteessa nykytilaan, kun etätilaaminen yleistyy. Usein tilaukset tulevat ulkomailta, ja ulkomailta tilattaessa verot jäävät usein maksamatta. Siihen ulkomaisten kauppojen edullisuus paljolti perustuukin, verojen maksamatta jättämisen vuoksi halvempiin alkoholin hintoihin. Lakiin ei sisälly konkreettisia säännöksiä verojen valvonnasta tai keräämisestä. Jos verojen maksamista ei riittävän tehokkaasti valvota, jää lain edellyttämä verojen maksu käytännössä kuolleeksi kirjaimeksi. Kotimyyntiesityksessä on paljon ongelmia, ja suhtaudun itse kriittisesti alkoholin wolttaamiseen ja tähän hallituksen esitykseen. Vaikka alkoholin kotiin tilaaminen kuitenkin sallittaisiinkin, tulisi esitykseen lisätä vähintään selkeät ja käytännössä toimivat säännökset ulkomailta tilattavan alkoholin verovalvonnasta, verojen perinnästä sekä vastuiden kohdentumisesta. Näin suojeltaisiin valtion verotuloja, joilla osittain rahoitetaan alkoholin kulutuksesta syntyvien haittojen hoitamista. Lisäksi on epäreilua, jos ulkomaiset myyjät voivat käytännössä kiertää veroja, jotka tulevat vastaavissa ostoissa suomalaisten toimijoiden kannettavaksi. Kilpailu siis uhkaa vääristyä kotimaisten toimijoiden tappioksi. Kun Suomessa ylläpidetään korkeaa alkoholiverotusta, on samalla huolehdittava siitä, että verot myös tosiasiallisesti kannetaan kaikilta markkinoilla toimivilta tahoilta. Arvoisa puhemies! Verotusnäkökulmaa tarkastellut valtiovarainvaliokunta toteaa lausunnossaan seuraavasti: ”Valiokunta pitää tärkeänä, että sosiaali- ja terveysvaliokunta esitystä käsitellessään lisäisi myös alkoholilakiin työkaluja, joilla voidaan osaltaan varmistaa, että etämyyjä huolehtii veronmaksu- ja muista velvoitteistaan, sekä tehostaa myös verovalvontaa. Tältä osin valiokunta nostaa esille kuulemisessa esille tuodun etämyyjien rekisteröitymisvelvollisuuden. Valiokunta esittää ostajan tai myyjän verojen maksamista osoittavan tunnisteen lisäämistä toimitettavaan alkoholierään ja alkoholierän toimittajalle velvoitteen tarkistaa tunnisteen olemassaolon ennen kuljetukseen ottamista mahdolliset valmisteverotusdirektiivin mukaiset rajoitukset kuitenkin huomioon ottaen. Valiokunta on arvioinut mahdollisia verovaikutuksia etämyynnin osalta. Valiokunta toteaa, että myös esityksessä ehdotetulla sääntelykokonaisuudella voi olla vaikutusta verokertymään.” Näin totesi siis valtiovarainvaliokunta laajalla joukolla hyväksymässään lausunnossa, ja siis hallituspuolueiden edustajat olivat myös tämän lausunnon takana. Arvoisa puhemies! On myönteistä, että ilmeisesti hallituspuolueet ovat täällä tänään esittämässä lakiesityksen hyväksymisen ohella hyväksyttäväksi lausumaa, jossa eduskunta edellyttää valtioneuvostoa selvittämään alkoholin etämyynnin rekisteröitymismenettelyn ja verotunnisteen käyttöönoton toteuttamista sekä ryhtyvän tarvittaviin toimenpiteisiin verovalvonnan tehostamiseksi ja veronkierron ehkäisemiseksi. Tämä on hyvä lausuma, mutta asia olisi pitänyt toteuttaa jo ennen esityksen tuomista eduskuntaan tai viimeistään eduskuntakäsittelyn aikana. [Sari Tanus: Samaa mieltä!] Nyt asia jää mahdollisen jatkovalmistelun varaan, mutta mitään takeita lausuman esittämän asian toteutumisesta ei ole. Veropohja olisi tullut varmistaa jo nyt käsittelyn aikana. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Esitän, että eduskunta hylkää tämän lakiesityksen. Tämä esitys on muutaman vuoden sisällä kuolettava isku kansanterveyslähtöiselle alkoholipolitiikalle. Se tulee muuttamaan suomalaisen alkoholipolitiikan suunnan kansanterveyspainotteisuudesta elinkeinopainotteiseksi. Tässä avataan väylät kuljettaa lasteittain ilman mitään rajaa väkevää viinaa aina 80 prosentin vahvuuteen asti kotioville, puistoihin, nuorisotaloille, festarialueiden, ravintoloiden lähelle, melkein minne tahansa, muutamia erikseen mainittuja osoitteita lukuun ottamatta. On täysin naiivia uskotella, että tämän jälkeen Alkolla ja kotimaisella alkoholijuomakaupalla olisi tosiasiallisia mahdollisuuksia kilpailla ulkomaisen etämyynnin kanssa. Alko voisi tämän esityksen mukaan siis viedä kotioville vahvoja juomia, mutta muut alkoholijuomakaupan yrittäjät joutuvat noudattamaan 8:n ja 5,5:n prosentin rajaa. Onkin tiedossa, että kotimaiset yrittäjät ovat jo lähtökuopissa siirtämään alkoholikauppaa Tallinnaan, josta kuljetukset toimivat pikalähetyksinä Suomeen. Tätäkö siis halutaan — sitä, että yritykset ja verotulot siirtyvät ulkomaille? Kysyn: uskooko tässä salissa kukaan, että meillä on muutaman vuoden kuluttua enää väkevien juomien myynnin yksinoikeusjärjestelmää? Se on ollut pohjoismaisen kansanterveyttä edistävän alkoholipolitiikan kulmakivi, jolla on pystytty hillitsemään myös alkoholihaittoja. Hiljattain Maailman terveysjärjestö nosti Pohjoismaiden — Norjan, Ruotsin, Suomen — alkoholimonopolit esikuvaksi maailmalle onnistuneesta alkoholipolitiikasta, jolla on pystytty alkoholin kulutusta ja haittoja torjumaan. Aika usein tässäkin salissa puhutaan siitä, että Suomen pitäisi päästä jonkinlaisiin eurooppalaisiin juomakulttuuriin ja juomatapoihin. Ensinnäkin se on siinä mielessä täysin epäonnistunut ajatus, että Eurooppa on alue, jossa on hyvin monenlaisia erilaisia juomakulttuureita ja juomatapoja. Toiseksi meillä Pohjoismaissa on monessa suhteessa myös onnistuttu. Me ei sitä aina huomata. Esimerkiksi Ranskassa vaikkapa, viinimaassa, on maksakirroosien määrä todella suuri ja alkoholikuolleisuuden määrä suuri. Tämä esitys on myös hallitusohjelman vastainen. Hallitusohjelman mukaan Alkon kansanterveydellistä asemaa ja tehtävää ei muuteta. Ja kuka täällä voi sanoa, ettei tämä esitys muuta Alkon kansanterveydellistä asemaa ja tehtävää? Se on lisäksi ristiriidassa eduskunnan vuoden 2017 yksimielisen lausuman — huomautan, yksimielisen lausuman — kanssa, jonka mukaan etämyyntiä koskeva lainsäädäntö ei saa vaarantaa vahvojen juomien yksinoikeutta eikä suomalaisen elinkeinoelämän yhdenvertaisuutta ulkomaisiin kilpailijoihin nähden. No, vaarantaako tämä nyt suomalaisen elinkeinoelämän yhdenvertaisuuden ulkomaisiin kilpailijoihin nähden? Ulkomaisilla kilpailijoilla on tuo 80 prosentin vahvuus rajana, kotimaisilla 8 ja 5,5 prosenttia. Onko se yhdenvertaisuutta? Tähänhän myös perustuslakivaliokunta muuten kiinnitti huomiota katsoen, että perustuslain yhdenvertaisuussäännöksen ja elinkeinovapauden kannalta olisi perustellumpaa, että etämyyjiä ja kotimaan vähittäismyyjiä kohdeltaisiin samoin. Tiedän, että kokoomuksella on puoluekokouspäätös Alkon monopolista luopumisesta, mutta tällaista tavoitetta nimenomaisesti ei ole kirjattu hallitusohjelmaan. [Sari Tanus: Päinvastoin!] Hallituksen esitys lisää merkittävällä tavalla alkoholin saatavuutta. Siis se lisää valtavan paljon niitä paikkoja, itse asiassa aivan rannattoman määrän niitä paikkoja, mihin alkoholia voidaan myydä. Se lisää kulutusta. Se lisää myös haittoja. Tämä on ollut erittäin, voi sanoa, yksimielinen näkemys kansanterveyden asiantuntijoilta. Se on ollut laajasti sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuulemisessa esiin tuotu näkemys. Tällä esityksellä valitettavasti myös käynnistetään väkevien alkoholijuomien verkkomarkkinointi sekä nuoria houkutteleva sosiaalisen median vaikuttajien mainonta, vaikka lausunnolle lähteneessä hallituksen esityksessä alun perin oli tämä sosiaalisen median vaikuttajien mainonta kielletty. Sitten lausuntopalautteen jälkeen se oli ainoa asia, mikä korjattiin, eli tämä somevaikuttajienkin mainonta sallittiin. Tähän esitykseen, siis suuren valiokunnan mietintöön, ei ole hyväksytty mukaan mitään niitä ehdotuksia, mitä sosiaali- ja terveysvaliokunta mietinnössä teki ja joilla pystyttäisiin verotuloja saamaan paremmin haltuun, esimerkiksi etämyyjien rekisteröitymisvelvoitetta, erilaisia sanktioita, valvontaa, joilla tätä alkoholin verkkokaupan veronkiertoa saataisiin kuriin. Etäostoksina tälläkin hetkellä käydään alkoholin rajat ylittävää verkkokauppaa ilman, että siitä käytännössä lainkaan maksetaan veroja. 98—99 prosenttia ei maksa veroja. [Sinuhe Wallinheimo: Etämyynti vai etäosto?] Ainoastaan niissä tilanteissa, kun tehdään pistotarkastuksia, niitä veroja maksetaan. Suomalaiset tilasivat vuonna 2025 ulkomaisista verkkokaupoista 46 miljoonaa litraa alkoholijuomia. Näiden tilausten seurauksena Suomi menetti valmiste- ja juomapakkausverotuloja noin 285 miljoonaa euroa ja arvonlisäverotuloja noin 87 miljoonaa euroa eli yhteensä 372 miljoonaa euroa. Hallituksen esitys ei sisällä toimivia ja konkreettisia keinoja sen varmistamiseksi, että ulkomailta Suomeen toimitettavista alkoholijuomista maksettaisiin Suomeen kuuluvat verot.
Arvoisa puhemies! Ajattelin vielä tämän keskustelun lopuksi palauttaa tämän tähän keskusteluun hyvinvointialueiden rahoituksesta — toki en tiedä, poikiiko tämä minun puheenvuoroni sitten lisää puheenvuoroja. Kun täällä niin monelta taholta todetaan aika yksiniittisesti, että rahoituslaki on huono, niin olen tässä nyt parin kolmen vuoden ajan kuunnellut, että alkaisi sitten tulla niitä esityksiä, millä tavalla se pitäisi sitten muuttaa. Periaatteessa, niin kuin täällä eräässä puheenvuorossa todettiin, tämä rahoituslain malli on hyvin samanlainen kuin mitä edellinen hallitus, Sipilän hallitus, esitti. Ero on se, että siinä siirryttiin viidessä vuodessa kuntaperusteisuudesta tarveperusteisuuteen, kun tässä nykyisessä on seitsemän vuoden siirtymäaika. Toinen ero on se, että sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksesta 80 prosenttia tulee tässä nykyisessä tarveperusteisesti, kun Sipilän mallissa tuli 100 prosenttia. Nämä ovat ne merkittävimmät erot. Kolmas ero on se, että silloin arvioitiin palvelutarpeen vuotuiseksi kasvuksi 2,4, mistä fiskaalisesti leikattiin 1,5 prosenttiyksikköä pois, jolloin jäljelle jäi 0,9, ja tässä oli 1,0 prosenttia — eli lähes sama kuin 0,9 — lähtökohtana mukana palvelutarpeen arvioinnissa. Eli tässä on niin monta muuttujaa, että toivoisin poliittisilta ryhmiltä — pitkälti tämä keskustelu varmaan käydään siellä parlamentaarisessa ryhmässä, ainakin niin toivon — että esittäisitte niitä muutoksia, joita pitäisi tehdä. Olen ihan tarpeeksi itse kuullut sitä, että ne alueet, joilla tarve on suurin, haluaisivat sieltä pois sen 13 prosenttia, joka määräytyy pelkän asukasluvun perusteella ilman tarvetta, ja taas ne alueet, joilla on nuori, terve väestö, haluaisivat, että sitä kasvatettaisiin, ja haluaisivat vähemmäksi sitä tarveperusteisuutta. Eli tässä on näitä alueellisia eroja. Tähän on ihan helppo, tai, sanotaan, mahdollista, rakentaa ne tärkeimmät korjaukset, jotka liittyvät ennen kaikkea nyt tietysti eräiden alueiden kohdalla jo syntyneisiin ongelmiin, joista edustaja Valtola ei minusta ollenkaan huonommin sanonut, että arviointimenettelyn kautta nyt on saatu esimerkiksi paljon pidemmät tasapainotusajat kuin oli alkuperäisessä laissa. Itse esitin omassa puheenvuorossani eräitä lisäkeinoja tähän. Ja sitten pitäisi käydä tietenkin nämä kriteerit läpi, mutta eivät ne yleensä näissä tämänkaltaisissa laeissa hirveän paljon poikkea siitä, mitä tähän nyt on rakennettu. Minusta yksi suurin ongelma tässä on tämä diagnoosien nykyisenkaltainen vääränlainen käyttö — sen totesin jo aikaisemmin puheenvuorossani. Toinen on jälkikäteistarkastuksen jakoperiaate. Siinä on ongelmia, mutta tämän olen jo aiemmin todennut. — Kiitoksia.
Arvoisa herra puhemies! Kun edustaja Mari Holopainen kysyi, tekevätkö järjestöt hallitusedustajien mielestä tärkeää työtä, niin ilman muuta tekevät, tekevät äärimmäisen tärkeää työtä. En itse kuulu minkään järjestön hallintoon, mutta olen läheltä seurannut monen potilasjärjestön työtä. Esimerkiksi vaikkapa Diabetesliitto tekee todella tärkeää työtä paikaten sellaista tuki- ja vertaistoimintaa, jota hyvinvointialueilla ei ole mahdollista tehdä. Esimerkiksi lapsidiabeetikkojen perheet ovat ihan tutkitustikin todella uupuneita ja tarvitsevat monenlaista apua ja tukitoimintaa, missä esimerkiksi tällä järjestötyöllä on varmasti monella tavalla sekä terveyttä että sosiaalista hyvinvointia edistävä merkitys. Mutta juuri sen takia mielestäni se juustohöylä ei ole hyvä väline, koska ei ole hyvä, että kaikkialta leikataan tasasuuruisesti vaan se, että käydään läpi ikään kuin nämä kriteerit, jotta se tukisumma, mikä meillä on käytettävissä, voitaisiin kohdentaa juuri siihen tärkeään, äärimmäisen tärkeään, kohtaavaan työhön. Sen takia on myös erittäin hyvä juuri tämä, minkä edustaja Laiho nosti esiin, että 25 miljoonaa euroa tätä järjestöavustusta menee hyvinvointialueiden kautta, koska alueilla voidaan tarkemmin ja lähempää nähdä, mihin juuri sillä alueella tarvitaan julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tukitoimintaa ja täydentävää työtä. On ikävää, että näitä leikkauksia joudutaan tekemään, mutta se on välttämätöntä, jotta tämä hyvinvointiyhteiskunta pystytään myös tuleville sukupolville turvaamaan. Sen takia mielestäni se kaikkein paras väline ylipäänsä erilaisten sopeutustoimien tekemiseen ovat erilaiset rakenteelliset uudistukset, ei niinkään se juustohöyläväline.