Tynkkynen Oras
55 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Pääministeri Orpo sanoi, että viljelijöiden syyllistäminen saisi jäädä vähän vähemmälle. No, itse en usko syyllistämiseen noin muutenkaan ja vielä vähemmän viljelijöiden syyllistämiseen, mutta ei se tosiasioiden ääneen sanominen ole kenenkään syyllistämistä. Esimerkiksi se, että maatalouden ilmastopäästöt eivät ole kokonaisuutena juurikaan laskeneet 2000-luvulla, ei ole viljelijöiden vika. [Anne Kalmari: Ei, se on laskentatavan vika!] Eivät viljelijät päätä niistä pelisäännöistä, niistä laeista ja tuista, jotka määrittävät ehdot, kuinka mahdollista viljelijöiden on vähentää päästöjä, saatikka kuinka kannattavaa tai houkuttelevaa se on. Se on poliitikkojen vastuulla. Sen takia ajattelen, että kun tunnistetaan vielä tekemistä ja haasteita maataloudessa, niin se ei ole viljelijöiden syyllistämistä, vaan se on ennen kaikkea meille poliittisille päättäjille tehtävälista, jotta me laitamme ne asiat kuntoon, jotta viljelijät voivat jatkaa sitä hyvää työtä, jota he tähänkin asti ovat tässä maassa tehneet.
Kiitos, puhemies! Aika monessa puheenvuorossa pohdittiin aika paljon sitä, millaisia tukia tarvittaisiin enemmän ja kuinka paljon. Sitten olemme kuitenkin tässä maassa siinä tilanteessa, että valtio velkaantuu sen yli 12 miljardia euroa vuodessa, ja voi olla, että hallituspohjasta riippumatta on hankalaa löytää kovin paljon lisää valtion kassasta rahaa uusiin tukiin. Sen takia toivoisin ehkä hieman enemmän pohdiskelua siitä, millä muilla keinoilla voimme kestävää ruuantuotantoa tässä maassa turvata ja maanviljelijöiden kannattavuutta parantaa. Tästä kiitos muun muassa edustaja Östmanille, joka puheenvuorossaan aika paljon omisti juuri tälle. Nostan yhden esimerkin. Nyt EU on päättänyt väliaikaisesti pysäyttää brasilialaisen naudanlihan maahantuonnin EU:n sisämarkkinoille, mikä on erittäin hyvä uutinen, mutta kannan huolta siitä, miten meidän kotimaiset maanviljelijämme pystyvät kilpailemaan halpatuonnin kanssa, jos se tuonti ei täytä niitä samoja ehtoja, mitä me omalta tuotannoltamme edellytämme. [Pertti Hemmilä: Hyvä puheenvuoro!]
Arvoisa puhemies! Turpeen vahvuus polttoaineena on sen kotimaisuus ja varastoitavuus. Se on myös polttoteknisesti aika käypä polttoaine, sopii moniin vanhoihinkin voimaloihin, mutta siihen turpeen hyvät puolet sitten loppuvatkin. Turpeen kaivu kuormittaa vesistöjä, ja me suomalaiset maksamme turpeen käytöstä samentuneina ja saastuneina järvinä ja jokina. [Juha Mäenpää ja Hannu Hoskonen: Ei pidä paikkaansa!] Turpeen kaivu tärvelee suomalaista suoluontoa, ja se on tietysti väärä suunta tilanteessa, jossa Suomen suoluontotyypeistä yli neljäsosa on vaarantuneita, viidesosa erittäin uhanalaisia ja noin joka kolmastoista suoluontotyyppi peräti äärimmäisen uhanalainen. Turpeen poltto tunnetusti kuormittaa ilmastoa tuotettua energiayksikköä kohti. Turve on itse asiassa haitallisempikin polttoaine kuin kivihiili. Vaikka sinänsä turve uusiutuu, niin se ei suinkaan uusiudu millään mielekkäällä aikajänteellä, niin kuin biopolttoaineet — puhutaan kymmenistä vuosista — vaan turpeessa uusiutumiseen menee tuhansia vuosia. Mutta se, mikä keskustelussa helposti unohtuu, on se, että turve ei ole Suomen energiajärjestelmässä mitenkään välttämätön. Turpeen osuus kaukolämmön tuotannosta oli viime vuonna 4 prosenttia Suomessa. Sähköntuotannossa sen osuus oli vielä vaatimattomampi eli 0,6 prosenttia. Turve on siis jo nykyään Suomessa marginaalinen energiamuoto, ja sen osuus on jatkanut laskuaan jo pitkään, hallituskaudesta toiseen. Voisin ymmärtää turpeen perään haikailua, jos turve sentään olisi edullinen polttoaine. Sitähän se ei suinkaan ole. Turpeen käyttö on vähentynyt Suomessa ennen kaikkea siksi, että se on niin kallis polttoaine. [Hannu Hoskonen: Voi hyvänen aika!] Energiayhtiöt ovat valinneet edullisempia ratkaisuja, koska haluavat tuottaa energiaa asiakkailleen kohtuuhintaan, ja siinä turpeesta ei ole apua siitä huolimatta, että turvetta edelleen tuetaan Suomessa verotuilla. Turvetta ei siis veroteta samoilla periaatteilla kuin muita kiinteitä polttoaineita. En siis kannata turpeen käytön tekohengitystä, mutta en voi kannattaa tätä kansalaisaloitetta muistakaan syistä. Keskustelussa edellä moni kollega kannatti sitä, että turve luokiteltaisiin uusiutuvaksi. Taisi olla edustaja Mehtälä, joka ensimmäisenä muistutti, että se uusiutuvaksi luokitteleminen ei sinänsä vielä muuta yhtään mitään. Se ei tee turpeesta yhtään sen kilpailukykyisempää polttoainetta kuin mitä se nykyään on. Aloitteessa vaaditaan rajaamaan turve kansallisesti päästökaupan soveltamisalan ulkopuolelle. Aloitteessa ei kerrota, miten tämä tehtäisiin, mikä on ymmärrettävää, koska sitä ei voi tehdä. Suomi sen paremmin kuin mikään muukaan maa ei voi kansallisesti rajata turvetta päästökaupan soveltamisalan ulkopuolelle, eikä siihen myöskään olisi mitään perusteita. On vain oikein ja järkevää, että kun turve kuormittaa merkittävästi ilmastoa, niin siitä myös päästökaupassa maksetaan, niin kuin muistakin ilmastoa kuormittavista polttoaineista. Aloitteessa myös vaaditaan muuttamaan energiaverolain 3 §:n liite 1 siten, että turve siirretään uusiutuvien veroluokkaan. Oletan, että tällä aloitteen energiaverolailla viitataan lakiin sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta, jossa turpeen verotuksesta määrätään. Tämän kyseisen lain 3 § kuuluu kokonaisuudessaan näin: ”Toimivaltaisiin viranomaisiin sovelletaan, mitä valmisteverotuslain 4 §:ssä säädetään.” Siis tässä pykälässä ei alkuunkaan päätetä siitä, mitä aloitteessa väitetään tai kuvitellaan, että siinä päätetään, eikä siinä myöskään ole aloitteessa mainittua liitettä. Myöskään aloitteen perustelut eivät kestä lähempää tarkastelua. Aloitteessa viitataan siihen, että Ruotsissa turvetta kohdellaan Suomea hövelimmin, mutta jätetään jostain syystä mainitsematta, että Ruotsissa turve on vielä Suomeakin marginaalisemmassa asemassa energiajärjestelmässä. Se, että Ruotsissa turvetta on kohdeltu hövelimmin, ei ole johtanut siihen, että turvetta siellä energiantuotannossa käytettäisiin, koska turve ei vain siinä kisassa muiden energiamuotojen kanssa pärjää. Aloitteessa mainitaan, että Ruotsissa turvetta verotetaan kevyemmin kuin fossiilisia polttoaineita, mutta jätetään mainitsematta, että myös Suomessa turvetta verotetaan kevyemmin kuin fossiilisia polttoaineita, mutta tälläkään verotuella turpeen polttoa ei ole saatu kannattavaksi ja kilpailukykyiseksi. Aloitteessa väitetään, että turpeen käytön vähentäminen on lisännyt riippuvuutta tuontienergiasta. Tosiasiat eivät tue väitettä. Fossiilisilla polttoaineilla tuotettiin viime vuonna Suomessa kaukolämmöstä enää 7 prosenttia ja sähköstä vaivaiset 1,1 prosenttia. Suomi on onnistunut vähentämään sekä fossiilisten tuontipolttoaineiden että turpeen käyttöä yhtä aikaa sähkön ja lämmön tuotannossa. Miten se on tehty? Se on tehty lisäämällä tuuli- ja aurinkovoimaa, biomassaa, sähkökattiloita, lämpöpumppuja ja muita kotimaiseen uusiutuvaan energiaan perustuvia ratkaisuja. Satun tietämään tämän myös omakohtaisesti sen takia, että tulen Tampereelta, joka on ollut yksi Suomen suurimpia turpeen energiakäyttäjiä, ja olen nähnyt sen murroksen, mikä Tampereella on tehty, kun turpeen poltto on korvattu kotimaisilla puhtailla, uusiutuvilla energianlähteillä. [Mikko Savola: Siellä ei muuten ole montaa keskustalaista päättäjää!] Kansalaisaloite on siis esitetyssä muodossaan haitallinen, se on toteuttamiskelvoton ja heikosti perusteltu. Turve on menneisyyden polttoaine, joka ei tule takaisin riippumatta siitä, miten se määritellään, uusiutuvaksi tai uusiutumattomaksi, riippumatta siitä, kuinka paljon veronmaksajien rahaa käytetään sen tukemiseen. Sen perään haikailemisen sijaan kannattaa hyväksyä tosiasiat ja edetä kohti tulevaisuutta, joka perustuu kotimaiseen, kohtuuhintaiseen ja puhtaaseen energiaan.
Arvoisa puhemies! Putinin diktatuurin verenhimoinen imperialismi on väärin. Hädänalaisten ihmisten väärinkäyttäminen ja välineellistäminen hybridivaikuttamisen pelinappuloina on myös väärin. Sitä pitää torjua, ja sitä vastaan pitää toimia määrätietoisesti. Siitä olemme kaikki samaa mieltä. Eri mieltä olemme vain siitä, miten se pitää tehdä. Kun edustaja Tuppurainen kuvasi, että sosiaalidemokraateille ei ole kyse Suomen turvapaikkapolitiikasta, niin te voitte kutsua sitä politiikkaa millä nimellä haluatte, mutta lopputulos on se, että jos turvapaikanhakijalta evätään rajalla oikeus hakea turvapaikkaa, niin hän siitä lopulta maksaa, ja mahdollisesti joissakin tapauksissa elämällään.
Arvoisa puhemies! Kaksi vuotta sitten hallitus totesi: ”Hallituksen esityksen mukaista yhden vuoden voimassaoloaikaa voidaan pitää perustuslain esitöissä tarkoitetulla tavalla ajallisesti rajoitettuna.” Vuosi sitten hallituksen esityksessä luki: ”Lain kokonaisvoimassaoloajaksi muodostuvaa kahta ja puolta vuotta voidaan pitää kohtuullisena.” Ja nyt tänään keskusteltavassa hallituksen esityksessä esitetään: ”Lain kokonaisvoimassaoloaika pitenisi noin neljään ja puoleen vuoteen. Ehdotettua voimassaoloaikaa voidaan pitää perusteltuna ja välttämättömänä.” Kysyisin ministeriltä: Kuinka pitkään poikkeuslaki voi oikein näin jatkua? Kuinka monta kertaa voidaan ketjuttaa käännytyslakia, ja missä vaiheessa alkaa olla kyse perustuslain kiertämisestä? [Sanna Antikainen: Niin kauan kuin Suomen turvallisuus sitä vaatii!]
Arvoisa puhemies! Jos joku vielä kaipasi lisää perusteluja sille, minkä takia ilmastokriisi pitää ottaa vakavasti ja Suomenkin pitää terhakoitua sen torjunnassa, niin tämä kesä niitä todella tarjosi. Euroopan metsäpaloissa tuhoutui satojatuhansia hehtaareja, ja niitten alta evakuoitiin satojatuhansia ihmisiä. Euroopan toistuvat äärihelteet tänä keväänä ovat tappaneet arviolta yli 35 000 ihmistä, ja nyt tuoreen arvion mukaan yksin näitten helteiden vaikutus Euroopan talouteen saattaa olla suuruusluokkaa 180 miljardia euroa. Se vastaa suunnilleen prosenttia Euroopan bruttokansantuotteesta ja myös suunnilleen koko Euroopan vuotuista kasvua. Eli yksin näitten helteiden takia on saatettu menettää koko tämän vuoden kasvun verran. Kun sitten on arvioitu, mikä rooli ihmisen aiheuttamalla ilmaston kuumenemisella näiden nyt tänä kesänä havaittujen äärihelteiden ja metsäpalojen kanssa on, niin viesti on hyvin selvä: jos nyt kesällä koetun kaltainen äärihelle olisi osunut 50 vuotta sitten, arvioidaan, että se olisi toteutunut noin 3,5 astetta viileämpänä, ja totta kai 3,5 astetta viileämpi helle olisi aiheuttanut paljon vähemmän tuhoja. Metsäpaloista taas on arvioitu, että Lounais-Ranskan alueella ihmisen aiheuttama ilmaston kuumeneminen on tehnyt niihin johtaneista olosuhteista yli tuplasti niin todennäköisiä kuin ennen ihmisen aiheuttamaa ilmaston kuumenemista, ja Keski-Espanjan alueella nämä olot ovat muuttuneet jopa noin 20 kertaa todennäköisemmiksi. Tämä on tietysti vasta esimakua. Se on nähty tähänastisella kuumenemisella, ja jos ilmaston kuumenemista ei saada kuriin, niin paljon, paljon pahempaa on vielä luvassa. Tässä puheenvuorossa halusin palata kollegoiden hyviin puheenvuoroihin ja tukea monia niissä esitettyjä ajatuksia. Edustaja Hänninen useampaan otteeseen toi esiin sen, että ilmastotoimet ovat myös turvallisuustekoja, ja sehän on juuri näin. Ilmaston kuumeneminen johtaa yhteiskunnassa moniin sellaisiin haittoihin ja vahinkoihin, jotka myös heikentävät meidän turvallisuutta joko suoraan tai välillisesti, ja sen takia ilmastotyö on myös meidän oman kokonaisturvallisuutemme vahvistamista. Edustaja Kallio puhui hyvin siitä haastavasta tilanteesta, jonka edessä suomalaiset maanviljelijät ovat. Kannattavuus on ollut jo pitkään heikkoa ja nyt viime aikoina vielä muun muassa energian kohonneiden hintojen ja lannoitteiden kohonneiden hintojen takia vielä pahemmin koetuksella. Meidän täytyy hakea sellaiset ratkaisut kestävään, ilmastoa säästävään maatalouteen, jotka tukevat meidän kotimaista ruuantuotantoamme ja viljelijöiden jaksamista ja kannattavuutta. Edustaja Bergbom puhui hyvin siitä, että Suomen keskeisin voimavara on teknologinen osaaminen. Katson, että Suomi voi vaikuttaa maailmanlaajuisesti monellakin tavalla, mutta koska meillä on todella niin paljon teknologista aivan maailmanluokan osaamista ja meillä on niin monta yritystä, jotka kehittävät näistä ilmastoratkaisuja maailmanmarkkinoille, niin siinä meidän kädenjälki voi todella olla huomattavan suuri ja paljon tämän pienen kansakunnan kokoa suurempi. Edustaja Bergbom esitti myös hyvän kysymyksen siitä, kuka maksaa. Itse toivoisin, että ilmastokeskustelussa päästäisiinkin enemmän pohtimaan sitä, miten ilmastopolitiikkaa voidaan tehdä sosiaalisesti oikeudenmukaisella ja taloudellisesti tehokkaalla tavalla, eikä väitellä siitä, pitääkö sitä ilmastopolitiikkaa harrastaa ja ilmastotekoja tehdä. Vihreissä olemme yrittäneet toistuvasti esittää sellaisia ratkaisuja, joilla me pystymme yhtä aikaa vähentämään päästöjä reippaasti ja pitämään kaikki suomalaiset mukana, on sitten kyse maaseudulla ja haja-asutusalueilla asuvista ihmisistä, jotka tarvitsevat omassa arjessaan autoa, tai pienituloisista ihmisistä, joille pienetkin lisäkustannukset voivat olla hyvin ratkaisevia. Toivoisin, että tähän keskusteluun voisimme käyttää enemmänkin välillä aikaa. Useassakin puheenvuorossa kollegat pohdiskelivat sitä, minkälaisia epävarmuuksia liittyy nielulaskentaan ja minkä takia Ruotsissa on niin paljon parempi nielutilanne ainakin lukujen perusteella. No, ilahduttavasti hallituksen oma ilmastovuosikertomus viittaa hallituksen itse tilaamaan selvitykseen, jossa myös tähän kysymykseen on pyritty ainakin osittain vastaamaan. Jos eivät kaikki kollegat ehtineet ihan koko ilmastovuosikertomusta lukea, niin lainaan tähän loppuun vielä sieltä otetta. Vuosikertomuksessa todetaan, että tammikuussa 26 julkaistu HILE-hankkeen, siis hiilinielulaskennan epävarmuusanalyysi, raportti korostaa, että Suomen metsien hiilinielulaskenta on epävarmuuksista huolimatta tällä hetkellä paras käytettävissä oleva väline ilmastotoimien suunnitteluun ja kohdentamiseen. Selvitys vahvistaa, että kasvihuonekaasuinventaario on toteutettu asianmukaisesti ja kansainvälisten ohjeiden mukaisesti. Analyysi tuo esiin myös sen, että mallintamiseen perustuva hiilinielulaskenta on Suomen olosuhteissa perusteltua ja vertailukelpoista muiden maiden, kuten Ruotsin, käyttämiin menetelmiin. Suomessa ei esimerkiksi ole saatavilla samanlaisia aikasarjoja maaperän mittauksissa kuin Ruotsissa. Eli hallituspuolueiden edustajien huoliin hallitus on jo hyvin vastannut, ja tuen myös sitä hallituksen lisäsatsausta hiilinielulaskennan kehittämiseen. Koska siihen on tosiaan liittynyt merkittäviä epävarmuuksia, niin on syytä niitä epävarmuuksia pyrkiä mahdollisuuksien mukaan vähentämään ja laskentaa kehittämään, jotta päätöksenteko voi todella perustua mahdollisimman kattavaan ja ajantasaiseen tietoon.
Arvoisa puhemies! On taas se aika vuodesta, kun saamme käsitellä täällä eduskunnassa hallituksen vuotuista ilmastovuosikertomusta. Valitettavasti viesti on jälleen kerran sama kuin lukuisissa aiemmissakin vuosikertomuksissa, nimittäin olemme kaukana siltä polulta, jolla voisimme saavuttaa myös tämän istuvan hallituksen hyväksymän ja vahvistaman hiilineutraaliustavoitteen. Itse asiassa tämän hallituskauden aikana hiilineutraaliustavoite on lipunut kauemmaksi, ei lähemmäksi, ja mikä kaikkein lohduttominta, se on lipunut kauemmaksi hallituksen tietoisten päätösten takia — ei pelkästään sen takia, että hallitus on istunut kättensä päällä ja jättänyt tekemättä kaikki ne välittömät, tarvittavat lisätoimet, joilla päästöjä voidaan vähentää ja nieluja kasvattaa, vaan myös sen takia, että hallitus on tehnyt valinnan tietoisesti kasvattaa Suomen päästöjä omilla päätöksillään. Tästä jää karu taakka seuraavalle hallitukselle, jos — ja niin kuin toivon, kun seuraava hallitus kuitenkin jatkaa työtä hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisen eteen. Se työ on kahta vaikeampaa ja kalliimpaa sen takia, että neljä vuotta on tässä välissä menetetty. Se hankaloittaa huomattavasti urakkaa. Hallitus ei voi vetäytyä sen taakse, etteikö tiedettäisi, mitä pitää tehdä, jotta hiilineutraaliuspolulla voitaisiin pysyä, koska ne tarvittavat toimet on kuvattu paitsi lukuisissa asiantuntijatahojen, kuten ilmasto- ja luontopaneelien ja Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen, raporteissa myös itse asiassa hallituksen omissa asiakirjoissa. Hallituksen omista ilmastopolitiikkaa koskevista suunnitelmista löytyvät jo kaikki ne toimet, joilla pystyttäisiin merkittävästi päästöjä vähentämään ja nieluja kasvattamaan, tai ainakin kutakuinkin kaikki. Hallitus siis täysin tietää, mitä pitäisi tehdä, mutta valitsee olla tekemättä. Tänään keskustelussa on livetty jonkun verran myös tämän varsinaisen ilmastovuosikertomuksen ulkopuolelle käsittelemään laajemmin ilmastokriisiä ja Suomen osuutta siihen, ja ajattelin itse tätä esimerkkiä myös noudattaa. Perussuomalaisen puolueen kollegat edeltävässä keskustelussa toistivat ajatusta, että koska Suomen osuus maailman päästöistä on varsin pieni, niin sen takia Suomen ei tarvitse tehdä kovinkaan paljoa. [Miko Bergbom: Totta! — Enempää!] Jos tätä samaa ajatusta haluaa johdonmukaisesti soveltaa, niin voi ajatella, että vaikka Eirassa asuvien ihmisten osuus Suomen verotuloista on huomattavan pieni. Emme silti ajattele, että eiralaiset voisivat jättää veronsa maksamatta sen takia, että heitä on kovin vähän ja he kattavat vain pienen osan valtion verotuloista. [Miko Bergbom: Ne maksaa verot!] Minun osuuteni valtion verotuloista on hyvin pieni. En silti jätä veroja maksamatta vain sen takia, että siihen, että yksin minä en maksaisi veroja, tämä valtiontalous ei kaatuisi. Itse lähden päinvastoin siitä, että tarvitaan kaikkia. Kaikkien on tehtävä voitavansa. Kaikkien on ennen kaikkea tehtävä oma, oikeudenmukainen osuutensa, ja siinä Suomi voi tehdä vielä paljon nykyistä enemmänkin. Perussuomalaisen puolueen poliitikot edellä väittivät myös, että koska Suomen päästöt ovat kohtuullisen pieniä maailman mitassa, niin niillä ei ole vaikutusta. Tässä pieni ilmakehäfysiikan kertaus: hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n kuudennessa arviointiraportissa muistutetaan, että ihmiskunnan tuottamien kumulatiivisten hiilidioksidipäästöjen ja siitä seuraavan ilmaston kuumenemisen välillä on lineaarinen eli suora yhteys. Eli jokainen ilmakehään päästetty hiilidioksiditonni kuumentaa ilmastoa ihan yhtä paljon riippumatta siitä, päästetäänkö se ilmakehään Suomessa vai Kiinassa vai Yhdysvalloissa vai Intiassa vai Saksassa. Myös käänteinen on totta: jokainen hiilidioksiditonni, joka onnistutaan pitämään pois ilmakehästä, jarruttaa ilmaston kuumenemista ihan yhtä paljon riippumatta siitä, missä se päästövähennys onnistutaan tekemään. Sen takia jokaisella vähennetyllä päästötonnilla on väliä. Jokaisella tonnilla, jonka me onnistumme vähentämään täällä Suomessa päästöjä, on väliä, koska se jarruttaa ilmaston kuumenemista maailmanlaajuisesti. Edustaja Keskisarja tyylilleen lennokkaassa puheenvuorossa esitti — täältä yritän kaivaa muistiinpanoista — että ilmestyskirjan petoja ovat muun muassa nälkä ja kansainvaellukset. Hän jätti sanomatta sen, että jos ilmaston kuumenemista ei saada kuriin, meillä on tulevaisuudessa maailmassa huomattavasti enemmän nälkää ja huomattavasti enemmän kansainvaelluksia, ja se se vasta kalliiksi tuleekin.
Kiitos, puhemies! Välillä sitä miettii, luetteko te hallituksessa näitä teidän omia asiakirjojannekaan. Ilmastovuosikertomus vuonna 23 sanoi, että ”hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen edellyttää lisätoimia maankäyttösektorilla sekä muilla sektoreilla”. Ilmastovuosikertomus vuotta myöhemmin sanoi: ”Tavoitteen saavuttaminen edellyttää lisätoimia maankäyttösektorilla sekä muilla sektoreilla.” Vuotta myöhemmin: ”Tavoitteen saavuttaminen edellyttää lisätoimia maankäyttösektorilla sekä muilla sektoreilla.” Ja nyt tämä tänään meillä käsittelyssä oleva tämän vuoden ilmastovuosikertomus sanoo: ”Hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen vaatii lisätoimia kaikilla sektoreilla.” Voisi olettaa, että kun hallitus näitä vuosikertomuksia tosiaan vielä ainakin toistaiseksi kerran vuodessa tänne eduskunnan käsittelyyn tuo, niin te olisitte tämän yli kolmen vuoden aikana tuoneet niitä merkittäviä lisätoimia, joilla päästöjä saadaan vähennettyä. Todellisuudessa kuilu Suomen hiilineutraaliustavoitteen ja nyt tällä politiikalla tiedossa olevan polun välillä on kasvanut teidän hallituskautenne aikana.
Arvoisa puhemies! Tähänastisessa keskustelussa Garden Helsinki -hankkeen rahoituksesta ja sitä koskevasta päätöksenteosta hallituspuolueiden edustajilla vaikuttaa olleen suuria vaikeuksia päättää. Yhtäältä on haluttu sanoa, että hanke ja sille myönnetty rahoitus on ollut erinomaisen kannatettava ja perusteltu, ja saattaa olla sitä edelleen. Toisaalta on sanottu, että onpa hyvä, että se rahoituspäätös peruttiin. Yhtäältä on tuotu esiin, miten tärkeää on, että tänään olemme kokoontuneet tänne käymään tätä keskustelua. Toisaalta on harmiteltu, että onpa turhaa ajan ja rahan käyttöä ja kesäteatteria, että tällainen keskustelu pitää järjestää. Tämä itse rahoituspäätös ja sen ympärillä ollut prosessi ansaitsevat perusteellisen keskustelun, mutta näen tässä tilaisuuden myös tarkastella vähän laajemmin Suomen korruptionvastaista toimintaa ja hyvää hallintoa, koska niissä on kehitettävää. Tähän meille antavat vetoapua lukuisat kansainväliset arviot, joita meillä on päättäjinä käytettävissä. Luin esimerkiksi Euroopan neuvoston korruptionvastaisen toimielimen eli Grecon arviointiraporttia Suomelle. Siinä todettiin muun muassa, että ministerit ja valtion ylimmät virkamiehet ovat viime kädessä niitä, joiden tehtävänä on päättää julkishallinnon ja yleisemmin koko julkisen elämän toimintatavoista ja — alleviivaan tätä — näyttää esimerkkiä toisille. Te hallituksessa olette siis näyttämässä esimerkkiä hyvästä ja avoimesta hallinnosta koko yhteiskunnalle. Samaisessa raportissa todettiin myös, että Grecon Suomessa käymissä keskusteluissa nousi esiin huoli julkista elämää tahraavista hyvä veli -verkostoista eli keskinäiseen luottamukseen perustuvista, toistensa eduista huolehtivista pienistä poliittisista tai yhteiskunnallisista eliittiryhmistä. Vaikka tämänkaltainen toiminta ei ole sinänsä laitonta, menettelysääntöjen perusteella se ei ole hyväksyttävää. Kuulostaako tutulta? Vastaavia Suomen hallinnon toimivuutta arvioivia raportteja on lukuisia muitakin. Vaikkapa OECD on julkaissut tuoreen raportin, josta käy itselleni ehkä vähän yllätyksenä jopa ilmi, että aika monella mittarilla Suomi on itse asiassa hallinnon avoimuudessa ja korruptionvastaisessa toiminnassa OECD:n keskiarvon alapuolella. Ajattelen, että ehkä yksi oppi tästä keskustelusta voi olla irtautua sellaisesta vähän ylimielisestä kuvitelmasta, että Suomessa kaikki on valmiiksi niin erinomaisesti, että ei tarvitse jatkaa ja vahvistaa työtä muun muassa korruptiota vastaan. Tästä OECD:n raportista käy muun muassa ilmi, että jos tarkastellaan lobbaamista eli vaikuttamista koskevaa työtä, niin siinä tässä käytännön toimeenpanossa Suomi itse asiassa jää nykyisellään OECD-maiden keskiarvon alapuolelle. Vastaavasti jos tarkastellaan julkisen tiedon saatavuutta, niin siinä Suomi on myös keskiarvon alapuolella tässä toimeenpanoa tarkasteltaessa. Toivoisinkin, että tänään ja ennen kaikkea tämän päivän jälkeen päästään myös keskustelemaan niistä toimenpiteistä, joilla voidaan vahvistaa Suomen hallinnon avoimuutta, luotettavuutta ja korruptionvastaista toimintaa. Yksi juonne tässä vahvistamisessa on vaalirahoitus ja siihen liittyvä avoimuus. Tänäänkin on keskusteltu paljon siitä, missä tilanteissa vaalirahoitus antaa perusteet jäävätä itsensä päätöksenteosta, ja toivottavasti oikeuskanslerin tarkastelu antaa tähän meille lisää eväitä. Mutta vaalirahoituksessa ja sitä koskevassa lainsäädännössä on nähdäkseni paljon kehitettävää. Nyt kun katson siellä aitiossa istuvia ministereitä, niin haluan erikseen kiittää ministereitä Meri, Multala, Talvitie, joka juuri on vielä hetken aikaa seuranamme, ja Essayah, koska te olette ne ministerit, jotka tällä hetkellä ovat paikalla, jotka jätitte viime eduskuntavaalien alla vapaaehtoisen ennakkoilmoituksen vaalirahoituksesta. Se tarkoitti, että äänestäjät mennessään antamaan sen ainoan äänensä tiesivät, minkälaista vaalirahoitusta te olette ottaneet vastaan. Kiitos teille tästä. Mutta esitän hallitukselle kysymyksen: Voitteko sitoutua siihen, että vaalirahoituslakia kehitetään niin, että tämän ennakkoilmoituksen tulisi vastedes olla lakisääteinen, niin että aina, kun äänestäjä menee vaaliuurnalle, hän pystyy tietämään hänen ehdokkaansa vaalirahoituksesta siellä äänestystilanteessa? Ja voitteko te, paikalla olevat ministerit, sitoutua jättämään tämän vapaaehtoisen vaalirahoituksen ennakkoilmoituksen seuraavissa eduskuntavaaleissa?
Arvoisa puhemies! Jos kirjanpitoni pitää paikkansa, niin, pääministeri Orpo, te alatte olla jo aika korkealla Suomen pitkäaikaisimpien ministereiden listalla, ja sen takia teiltä voi odottaa enemmän. Teiltä voi myös odottaa, että tunnette ainakin asiakirjan nimeltään Ministerin käsikirja. Siinä todetaan, että ”ministeri on esteellinen, jos”, ja sitten luetellaan pitkä liuta syitä ja viimeisenä kohtana: ”jos luottamus hänen puolueettomuuteensa muusta erityisestä syystä vaarantuu”. Kysyisinkin teiltä, pääministeri Orpo: harkitsitteko missään vaiheessa hallituksen päätöksenteossa, että toteaisitte esteellisyytenne sen takia, että puolueettomuutenne uhkaa vaarantua? Nyt vahvasti näyttää kansalaisten silmissä siltä, että nämä päätökset ovat kyseenalaisia, koska siellä taustalla on arveluttavia kytköksiä. [Ben Zyskowicz: Siis missä asiassa hän oli esteellinen? Gardenissako?]
Kiitos, puhemies! Pääministeri Orpo, eilen tiedotustilaisuudessa te sanoitte: ”Olen äärettömän pahoillani siitä, että tämä kohu on syntynyt.” Jos tämä herätti monessa kuulijassa kysymyksen, että oletteko pahoillanne ainoastaan tästä kohun syntymisestä ettekä alkuunkaan omasta toiminnastanne ja kokoomuslaisten ministerien toiminnasta ja koko hallituksen toiminnasta, te varmemmaksi vakuudeksi vielä siinä samassa tiedotustilaisuudessa sanoitte: ”Koen aidosti, että tässä ei ole tehty mitään väärää.” Itse olin toivonut, että jo viime viikolla A-studiossa olisitte nähnyt sen, mikä kaikki tässä on mennyt pieleen, tai viimeistään eilen tiedotustilaisuudessa tai edes tänään täällä tiedonantoa käsiteltäessä hahmottanut, minkä takia niin moni suomalainen on niin vilpittömän pahoillaan tästä toimintatavasta. Te ette ole sitä kyennyt vieläkään tekemään, ja sen takia tuen epäluottamuksen myöntämistä.
Arvoisa puhemies! Ministeri Poutala, te sanoitte, että nuorille ei voi jättää perinnöksi vain velkaa, mutta juuri siihenhän teidän hallituksenne politiikka on johtamassa. Te olette leikanneet opiskelijoiden sosiaaliturvasta ja lisänneet opintotuen lainapainotteisuutta, ja tulokset näkyvät. Opintolainaa on ulosotossa nyt ennätysmäärä, ja samalla lainataakka opiskelijaa kohti on kasvanut rajusti. Nuorille ei pitäisi todellakaan jättää perinnöksi vain velkaa, niin kuin te, ministeri Poutala, sanoitte, mutta velka on juuri se perintö, joka tältä hallitukselta aivan liian monelle nuorelle tässä maassa on jäämässä.
Arvoisa puhemies! Saan aika ajoin yhteydenottoja kansainvälisiltä toimittajilta, joita kiinnostaa ydinvoiman tilanne Suomessa. Kun heille kuvaa suomalaista ympäristöä, niin se, mikä ehkä on vaikeinta ulkopuolisille selittää, on se, miten laaja konsensus Suomessa poliittisesti vallitsee ydinvoimasta. Se on kansainvälisesti hyvin poikkeuksellista, ja se on näkynyt myös tässä ydinenergialain kauan odotetun kokonaisuudistuksen käsittelyssä. Talousvaliokunnassa on vallinnut laaja yhteisymmärrys uudistuksen tavoitteista ja myös valtaosasta sen tarkempia piirteitä. Tässä yhteydessä on paikallaan kiittää talousvaliokuntaa asiallisesta ja perusteellisesta käsittelystä, jossa on otettu aikaa riittävästi tämänkaltaisen jättiuudistuksen käsittelemiseen ja on kuultu monipuolisesti eri näkökulmia. Särön tähän laajaan yhteisymmärrykseen on valitettavasti loppusuoralla tuonut se, että hallitus on halunnut sotkea myös toisen ydinenergialain uudistuksen, joka koskee ydinaseiden sallimista Suomen maaperällä, tähän samaan prosessiin. Se nähdäkseni tahraa tätä hyvin laajaa yhteisymmärrystä, joka vallitsee tästä ydinenergialain energiaosasta, enkä pidä tätä hallituksen valitsemaa linjaa tältä osin onnistuneena. Vihreiden poliittisessa ohjelmassa vuonna 2022 asetettiin tavoitteeksi uudistaa ydinenergialakia niin, että erityisesti pienydinreaktoreiden luvittamista helpotetaan turvallisuudesta tinkimättä, ja nyt tämä tavoite on toteutumassa tällä ydinenergialain uudistuksella. Se mahdollistaa aiempaa paremmin uuden teknologian soveltamisen, asettaa pienet ja suuret reaktorit samalle viivalle ja sujuvoittaa viranomaisprosesseja, mikä on perusteltua ja kannatettavaa. Valitettavasti hallitus on ehkä mennyt joiltakin osin turhan pitkälle tässä uudistuksessa ja pyrkinyt myös sujuvoittamaan prosesseja tinkimällä kansalaisten osallistumisesta ja tiedonsaannista. Talousvaliokunnassa jättämässämme vastalauseessa pyrimme korjaamaan näitä puutteita. Ensinnäkin siinä missä hallitus on esittänyt, että periaatepäätös siirtyisi suurissa reaktoreissa eduskunnalta valtioneuvostolle ja pienissä reaktoreissa peräti työ‑ ja elinkeinoministeriölle, me haluamme pitää suurista reaktoreista päättämisen eduskunnan käsissä entiseen malliin ja pienet reaktorit voisivat sopia sitten valtioneuvoston pöydälle. Tällä pyritään varmistamaan se demokraattinen kate ja yhteiskunnallinen hyväksyttävyys, joka tämänkaltaisissa, hyvin kauaskantoisissa ja vaikutuksiltaan merkittävissä hankkeissa on tarpeen. Periaatepäätösvaiheessa olisi nykyiseen tapaan syytä edelleen edellyttää Säteilyturvakeskuksen alustavaa turvallisuusarviota, sijaintikunnan puoltoa ja ympäristövaikutusten arviointia. Tämän myös vastalauseessa haluaisimme varmistaa. Uraani‑ ja toriumkaivosten luvituksen haluaisimme pitää Tukesin sijaan valtioneuvostolla. Tämän takia esitän, että lakiehdotukset hyväksytään vastalauseen 2 mukaisesti.
Kiitos, puhemies! Olen vuosien varrella saanut olla mukana tekemässä kohtuullisen määrän julkisia hankintoja ja tarjoamassa julkisiin hankintoihin, ja sitä kautta aivan ruohonjuuritasolta on tullut nähtyä julkisten hankintojen merkitys. Hankinnathan ovat tärkeitä kansantaloudellisesti — niin kuin edellisissä puheenvuoroissa on tuotu esiin, niissä pyörii vuositasolla ei vain miljardeja vaan kymmeniä miljardeja euroja — ja sen takia pienetkin hyödyt, mitä voidaan saada hankintojen tehokkuudessa, voivat olla julkisen talouden kannalta aivan olennaisia ja ehdottoman tervetulleita, mutta julkiset hankinnat ovat valtavan tärkeitä myös sen takia, mitä niillä hankitaan. Niillä hankitaan meille kaikille suomalaisille hyvin tärkeitä palveluita, on sitten kyse erikoissairaanhoidosta tai vaikka oman kunnan ruokahuollosta. Hallituksen esityksessä hankintalain uudistamiseksi tavoitteet ovat hyvinkin kannatettavia — pyritään edistämään vapaata kilpailua ja pk-yritysten asemaa markkinoilla ja saamaan myös taloudellisia hyötyjä hankintoja tekeville julkisille yksiköille — mutta valitettavasti monessa suhteessa hallituksen esitys ei näitä tavoitteita tasapainoisella tavalla pysty edistämään. Tosiaan, niin kuin edeltävissä puheenvuoroissa on hyvin tuotu esiin, se isoin kiistakysymys on aika selvästi tämä kymmenen prosentin vähimmäisomistusosuus sidosyksiköille, kun halutaan niiltä hankintoja tehdä. Se johtaa käytännössä, niin kuin talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisissakin on hyvin tullut esiin, aika kohtuuttomiin ja tarpeettoman hankaliin tilanteisiin ennen kaikkea pienille kunnille ja pienille hyvinvointialueille. Toki isommillekin saattaa päänvaivaa jonkin verran aiheutua. Tämä kymmenen prosentin vähimmäisomistusosuuden edellytyksen ongelma olisi mahdollista ratkaista aika monellakin eri tavalla. Itse asiassa hallituksen esitys suhteessa siihen lausuntokierrokselle lähteneeseen versioon oli parannus siinä suhteessa, että siinä tehtiin sektoreiden perusteella tiettyjä rajauksia. Se oli kannatettavaa ja järkevää. Vesihuolto ja jätehuolto ovat molemmat esimerkkejä sellaisista sektoreista, joilla tämän kaltainen kymmenen prosentin kaavamainen, jäykkä raja aiheuttaisi paljon enemmän ongelmia kuin mitä se pystyisi ratkaisemaan. Periaatteessa olisi voitu lähteä rajaamaan lisää sektoreita tämän kymmenen prosentin rajan ulkopuolelle. No, toinen vaihtoehto on tietysti luopua kokonaan tästä kymmenen prosentin rajasta ja antaa julkisia hankintoja tekeville yksiköille vapaus valita, missä tilanteessa on tarkoituksenmukaista hyödyntää sidosyksiköitä ja missä taas ei. Tässä vihreiden vastalauseessa päädyttiin kuitenkin kolmanteen ratkaisutapaan, ja siinä sinänsä pidetään edelleen tämä kymmenen prosentin raja laissa mukana mutta rajataan sen soveltaminen vain tilanteisiin, joissa sen sidosyksikön vuotuinen liikevaihto ylittää 15 miljoonaa euroa. Tästä seuraisi se, että ensinnäkin tämän hallituksen esityksen mukaisesti pystyttäisiin lisäämään kilpailua sellaisissa tilanteissa, joissa ne sidosyksiköt ovat todella huomattavan suuria ja niissä pyörii merkittäviä määriä veronmaksajien varoja ja joissa myös ehkä on odotettavissa, että ainakin osassa tapauksista tällaisia korvaavia, yksityisiä markkinoita olisi mahdollista luoda. Mutta sitten kun puhutaan vaikka Ylä-Karjalan kuntien hankkimista ict-palveluista tai vaikka ruokahuollosta, niin huoli on, että välttämättä näitä korvaavia palveluita ei syntyisi, ja sen takia olisi edelleen paikallaan sallia näitten pienempien sidosyksiköiden toiminnan jatkuvan nykyiseen malliin. No, ihan tällä yhdellä eurorajan muuttamisella kaikkia näitä hallituksen esityksen ongelmia ei pystyttäisi ratkaisemaan, ja sen takia tässä vastalauseessa on myös esitetty, että hallituksen esitykseen sisältyviä siirtymäaikoja pidennettäisiin nykyisestä, jolloin ensinnäkin hankintayksiköillä olisi enemmän aikaa sopeutua näihin uuden lain velvoitteisiin ja hakea ne toimivat uudet mallit mutta myös olisi aikaa seurata sen lain etenemistä ja siinä matkan varrella tarvittaessa tehdä muita tarvittavia tarkennuksia. Uskon, että näillä vastalauseen mukaisilla korjauksilla pystyttäisiin varjelemaan sitä, mikä tässä hallituksen esityksessä on hyvää ja kannatettavaa mutta korjaamaan niitä merkittäviä ylilyöntejä ja ongelmia, mitä siihen nykymuodossaan sisältyy. Sen takia kannatan edustaja Harjanteen edellä tekemää esitystä.
Kiitos, puhemies! Ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjuminen on tärkeää. Kysyttäessä, mihin kolmeen asiaan Suomen tulisi keskittyä juuri nyt, tämä nousi lasten ja nuorten keskuudessa selvästi tärkeimmäksi. Tämä käy ilmi tänään julkaistusta kansliapäälliköiden virkapuheenvuorosta, jossa sivutaan myös nuorten tulevaisuususkoa tai tässä tapauksessa pikemminkin sen puutetta. Kun te hallituksessa olette tehneet tietoisia päätöksiä, joilla olette kasvattaneet ilmastopäästöjä, ja kun te hallituksessa olette vesittäneet omatkin luontolupauksenne muun muassa valtion vanhojen metsien suojelemisesta, niin miten, pääministeri Orpo, te arvioitte: oletteko todella vahvistaneet nuorten uskoa tulevaisuuteen?
Kiitos, puhemies! Kansanmurhaa suorittavat Israelin edustajat [Perussuomalaisten ryhmästä: Ei ole todisteita!] eivät kuulu puolustuskonferenssiin Helsingissä, he eivät kuulu Euroviisuihin Wienissä, he kuuluvat kansainväliseen tuomioistuimeen Haagissa. Pääministeri Orpo, te mainitsitte pakotteet laittomista siirtokunnista ja assosiaatiosopimuksen uudelleenarvioinnin. Ne ovat tarpeellisia ja tervetulleita toimenpiteitä, mutta ne eivät alkuunkaan riitä, kun Israel on vuosia harjoittanut kansanmurhaa ja käynyt oikeudetonta sotaa Palestiinassa. [Välihuutoja — Puhemies koputtaa] Pääministeri, voisiko hallitus vihdoin alkaa ajaa tiukkoja, kattavia taloudellisia pakotteita Israelia vastaan?
Arvoisa puhemies! Edustaja Vähämäki arvioi, että hallitus on onnistunut loistavasti. Miltä se loistava onnistuminen oikein sitten käytännössä näyttää? No, työttömyys on kasvanut, asunnottomuus on kasvanut, lapsiperheköyhyys on kasvanut, konkurssit ovat kasvaneet ja velkaantuminen on ennätyslukemissa. Jos tämä todella on hallitukselta loistava onnistuminen, niin kuin perussuomalaisen puolueen edustaja väittää, niin kauhistuttaa ajatella, millainen mahtaisikaan olla epäonnistuminen. Edustaja Partanen omassa puheenvuorossaan totesi, että emme ole ilmastonmuutoksesta vastuussa. Aina välillähän käy poliittisessa keskustelussa niin, että vahingossa sanotaan ääneen se, mitä ei kuulunut sanoa ääneen. Kyllä ajattelen, että tämä kuvaa hyvin hallituksen linjaa. Ilmastovastuuta tosiaan ei ole ollut tällä hallituksella erityisen suurta halua kantaa.
Arvoisa puhemies! Huomattavan moni sekä hallitus- että oppositiopuolueista näyttää tänään haluavan puhua täällä Espanjasta, mutta jos sopii, niin hetkeksi puhuisin välillä myös Suomesta. Palaisin pääministeri Orpon alkupuheenvuoroon, kun hän totesi hallituksen tavoitteena olevan rakentaa Suomesta puhtaan siirtymän suurvalta. Sehän on siis tavoite, jonka käsittääkseni valtaosa eduskuntapuolueista jakaa, ainakin vihreät pääministerin tavoin. Elinkeinoelämän keskusliiton ylläpitämän dataikkunan mukaan meillä on erilaisia vihreän siirtymän teollisia investointeja vireillä Suomeen yli 300 miljardin euron edestä, ja se on tämän kokoisessa kansantaloudessa aivan valtava mahdollisuus, itse asiassa mahdollisesti suurin potentiaali, mikä meillä näköpiirissä on. Tämä vetoomus ei ole pelkästään nykyisille hallituspuolueille vaan itse asiassa kaikille eduskuntapuolueille, kuka nyt sitten seuraavassa hallituksessa istuukaan. Ehdottaisin, että mitä jos seuraava hallitus aloittaisi työnsä isolla vihreän siirtymän teollisten investointien paketilla, jossa jatkettaisiin sitä luvituksen helpottamista, mitä tämä hallitus on tehnyt, ja käännettäisiin vielä viimeisetkin kivet, että saataisiin nämä investoinnit kotiutettua.
Kiitos, puhemies! [Välihuutoja — Puhemies koputtaa — Sanna Antikaisen välihuuto] — Ja kiitos, edustaja Antikainen, jos saan pitää puheenvuoron. — Kiitos myös, pääministeri Orpo, kun te... [Sanna Antikaisen välihuuto — Puhemies koputtaa] — Voidaanko jatkaa, edustaja Antikainen, tuolla kahvilan puolella tätä kahdenvälistä? [Sanna Antikainen: Joo, jatketaan — teetä mieluummin, vihreää teetä!] — Olin kiittämässä pääministeri Orpoa siitä, että annoitte tunnustuksen. Kun tällaiselle yrittäjälle sanotaan, että siinä oli yritystä, niin se on melkein paras tunnustus, minkä voi saada, joten arvostan sitä. En puhukaan omasta puolestani, kun olen harmissani siitä, miten te jaksatte toistaa sitä väitettä, että täällä ei esitettäisi vaihtoehtoja. Minä kuuntelin tarkkaan edustaja Tuppuraisen ja edustaja Lylyn ja edustaja Viljasen puheenvuorot, ja kuulin niissä paljon vaihtoehtoja ja erilaisia ratkaisuja. Te voitte olla niistä eri mieltä, ja se on aivan ok demokratiassa, mutta siellä oli vaihtoehtoja ja ratkaisuja. Toivoisin, että pääministerin asemassa te ottaisitte ne vakavasti. Ja kun te sanoitte, että tarvitaan apua Putinilta, niin ymmärrän, mitä ajatte sillä takaa, mutta itse ajattelen, että tarvitsemme enemmän apua Zelenskyiltä: kun Ukraina päihittää Venäjän, niin siitä saadaan myös Suomen talouteen vetoapua.
Lopulta ratkaisevaa on se, onnistummeko luomaan riittävästi uutta ja uudistamaan riittävästi vanhaa. Vihreiden talouspaketissa esitimme liki 60 ratkaisua talouden vahvistamiseksi neljässä korissa: osaamisen lisääminen, vihreän siirtymän vauhdittaminen, kansainvälisten osaajien värvääminen ja talouden uudistaminen. Nostan jokaisesta korista yhden esimerkin. Mitä jos käynnistäisimme tässä maassa avoimen ammatillisen opetuksen? Mitä jos ulottaisimme vihreän siirtymän verokannustimen pienempiinkin investointeihin? Mitä jos lisäisimme kielenopetusta Suomeen rekrytoitaville työntekijöille jo lähtömaassa? Entä jos kohdistaisimme tk-kannustimen selvemmin myös kasvuyrityksille? Viidessä minuutissa en valitettavasti ehdi luetella enempää vihreitä ratkaisuja. Niistä voi onneksi lukea lisää muun muassa vihreiden talouspaketista, vaihtoehtobudjeteista, talouspoliittisesta ohjelmasta, hiilineutraaliuspaketista, työelämäohjelmasta ja tietysti lukuisista yksittäisistä avauksista. Pääviesti on kuitenkin selvä: ratkaisuja on, vaihtoehtoja on. Ja koska hallitus ei valitettavasti ole tarttunut reiluihin ja kestäviin vaihtoehtoihin talouspolitiikassa, joudun tukemaan edustaja Tuppuraisen epäluottamusesitystä.
Arvoisa puhemies! Haluan kiittää edellä puhuneita kollegoita, jotka ovat ottaneet hyvin painokkaasti kantaa Ukrainan tukemiseen. Edustaja Antikainen perussuomalaisten puheenvuorossa kuvasi Venäjän muodostamaa uhkaa hyvin osuvasti ja painotti aivan oikein sitä, että Ukrainaa pitää tukea kaikissa tilanteissa. Edustaja Eerola perustellusti nosti esiin tarpeen kääntää kaikki kivet, jotta Venäjän Itämerellä seilaavaan varjolaivastoon voidaan puuttua. Ehkä tässä tarvitaan myös pientä luovuutta, jotta löydetään ne oikeat, vaikuttavat keinot kansainvälisen oikeuden puitteissa. Haluan erityisesti nostaa esiin edustaja Vikmanin kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa tuoman tärkeän muistutuksen siitä, että Venäjän jäädytetyt varat pitää saada ohjattua Ukrainan tueksi. Kun komission esitys tästä kaatui Eurooppa-neuvostossa, niin tietynlainen tappiomieliala valtasi Euroopan. Ajattelen, että siihen ei ole aihetta ja ennen kaikkea siihen ei ole varaa. Näen, että keskustelua Venäjän jäädytettyjen varojen ohjaamisesta pitää pitää yllä ja Suomen pitää sitä ajaa edelleen. [Ben Zyskowicz: Hyvä puheenvuoro! — Juho Eerola: Kyllä!]
Arvoisa puhemies! Ministeri Valtonen, te kuvasitte, että tilannekuva tässä selonteossa on realistisella pohjalla, ja edustaja Vikman kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa kiitteli selonteon realistisesta kuvauksesta, mutta onko kiitoksiin todella aihetta? Samalla kun olemme lukeneet selontekoa ja sieltä muun muassa väitteen siitä, että Yhdysvallat ei ole vetäytymässä Euroopasta, niin olemme saaneet lukea uutisia, joiden mukaan Yhdysvallat on vetäytymässä Euroopasta ainakin siinä suhteessa, että se uhkaa vähentää joukkoja Saksassa. Alkuun puhuttiin 5 000 henkilöstä, sitten presidentti Trump sanoi, että puhutaan paljon suuremmasta määrästä. Kun meidän ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtotähtenä nyt tällä kaudella on arvopohjainen realismi, niin kysyn, ministeri Valtonen: Olemmeko todella realisteja sen suhteen, millä tolalla transatlanttinen yhteistyö nykyään on? Kuinka paljon Euroopan ja Suomen pitää vahvistaa omaa riippumattomuuttaan ja itsenäisyyttään?
Kiitos, puhemies! Perustuslain muuttaminen hallituksen esittämällä tavalla olisi osin hyvin ongelmallista kansalaisvapauksien kannalta, mutta hyvin ongelmallinen on myös se tapa, jolla hallitus yrittää ajaa näin isoa ja periaatteellista muutosta läpi. Hallitus haluaisi tosiaan muuttaa perustuslakia kiireellisessä menettelyssä, niin kuin ministeri Meri edellä kuvasi, vaikka perustuslakivaliokunta on todennut, että kiireellistä menettelyä ei tule käyttää, ellei muutokselle ole poikkeuksellisesti välttämätöntä tarvetta, ja vaikka perustuslakivaliokunta on todennut, että kiireellistä menettelyä voi käyttää vain pakottavissa tilanteissa. On tärkeää huomata, että perustuslain kiireelliselle muuttamiselle ei piisaa se, että on perustelut, eikä se, että on hyvät perustelut, eikä edes se, että on erinomaisen hyvät perustelut. Pidän sen takia erittäin ongelmallisena nyt yrittää saada tätä isoa periaatteellista muutosta kiireellisessä menettelyssä läpi. Perustuslaki on lain ja järjestyksen peruskallio, jota kuuluukin muuttaa vain harkiten ja ajan kanssa. Sen takia en voi tätä hallituksen esitystä tukea.
Kiitos, puhemies! Hallitus haluaa tosiaan mahdollistaa ydinaseet Suomen maaperälle, ja, ministeri Häkkänen, te perustelitte tätä esitystä sillä, että jokainen julki tuotu rajoite ydinaseille heikentää pelotteen uskottavuutta. Samaan aikaan te kuitenkin esitätte, että ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa me poliittisesti asetamme erinäisiä rajoitteita ja reunaehtoja ydinaseille, mistä ainakin itselleni herää kysymys, että jos näitä rajoitteita todella voi olla ja jopa halutaan, että niitä on, niin minkä takia niitä ei sitten voi olla lain tasolla. Pidän tätä nyt valittua hallituksen linjaa ristiriitaisena. Itse ajattelen, että Suomen maaperälle ei tule tuoda ydinaseita, ja sen mukaisesti myös rajoitteet tulee säilyttää, ja ne pitää säilyttää nimenomaan lain tasolla, enkä siksi kannata tätä hallituksen esitystä.
Kiitos, puhemies! Teidän hallituksenne päätti leikata sosiaali- ja terveystyötä tekeviltä järjestöiltä jälleen lisää, ja kun te leikkaatte näiltä järjestöiltä jälleen lisää, niin te leikkaatte niiltä sadoiltatuhansilta suomalaisilta, jotka näiltä järjestöiltä apua ja tukea saavat. Te leikkaatte siis syöpäpotilailta, päihdeongelmaisilta, eläkeläisiltä, hiv-positiivisilta, oppimisvaikeuksista kärsiviltä, muistisairailta, asunnottomilta, vammaisilta ihmisiltä, lapsilta, mielenterveysongelmaisilta, henkirikosten uhrien läheisiltä, omaishoitajilta, ukrainalaisilta, syömishäiriöisiltä, lapsettomilta, romaneilta, lähisuhdeväkivaltaa kokeneilta ihmisiltä, ja niin edelleen ja niin edelleen. Kysyn teiltä, hallituksen edustajat: Mitä te sanotte niille ihmisille, jotka teidän leikkaustenne jälkeen nyt jäävät ilman tätä järjestöjen tukea ja turvaa? Sanotteko, että tuli sentään turvepaketti ja kompostitarkastajista päästiin eroon? [Välihuutoja]
Arvoisa puhemies! Edeltävissä aloitetta arvostelevissa puheenvuoroissa on yhtäältä väitetty, että nykyinen hankintaprosessi on jo riittävän perusteellinen ja siinä riittävästi otetaan huomioon ihmisoikeuksien kaltaisia tekijöitä. Toisaalta on väitetty, että jos nyt sitten ihmisoikeuksien huomioon ottaminen kirjattaisiin ihan lain tasolle, niin se sitoisi Suomen käsiä kohtuuttomasti ja heikentäisi meidän puolustustamme. Ajattelen, että molemmat väitteet eivät oikein yhtä aikaa voi pitää paikkaansa. Joko ihmisoikeusharkinta on perusteltua ja tarpeellista ja järkevää tai sitten se ei ole. Itse ajattelen, että se ilman muuta sitä on. Edustaja Ronkainen totesi, että ihmisoikeudet eivät voi olla puolustushankinnoissa ainoa kriteeri, ja eihän tässä aloitteessa sellaista esitetäkään vaan sitä, että se ihmisoikeusseulonta on nykyistä vahvempaa. Edustaja Heinonen peräänkuulutti EU:ssa yhteisiä pelisääntöjä. Kannatan tätä lämpimästi. Useinhan EU-lainsäädäntö etenee sitä kautta, että jäsenmaat tekevät kansallisesti joitakin aloitteita, jotka sitten ruokkivat EU-tason keskustelua. Jonain päivänä meillä on ehkä tämän kansalaisaloitteen kaltainen laki koko EU-tasolla.
Arvoisa puhemies! Yle uutisoi tänään: ”Yhdysvallat keskeyttää asetoimitukset Viroon. Keskeytys jatkuu niin kauan kuin sota Irania vastaan.” Vaikka tänäänkin tässä aloitteessa ehkä lähestytään sitä siitä näkökulmasta, miten voidaan varmistaa, että Suomi ei omilla puolustushankinnoillaan tue sellaisia maita, jotka loukkaavat räikeästi ihmisoikeuksia, niin tässä on mitä suurimmassa määrin kyse myös Suomen oman puolustushankintojen varmuuden ja luotettavuuden turvaamisesta. Jos on kyse sellaisista toimittajamaista, jotka polkevat johdonmukaisesti ihmisoikeuksia ja vähät piittaavat kansainvälisistä sopimuksista, niin tämän kaltaisten maiden tapauksessa on myös suurempi riski, että Suomi ei saa sitä, mitä me tilaamme. Sen takia katson, että itse asiassa tällaisen harkinnan tuominen vahvemmin lainsäädäntöön mukaan voi jopa päinvastoin tukea Suomen turvallisuutta. Sen takia kannatan tämän aloitteen hyväksymistä.
Kiitos, puhemies! Tiukka taloustilanne ja sosiaaliturvan heikentäminen ovat johtaneet siihen, että seksipalveluja myyvien määrä lisääntyy, näin kertoi Aamulehti viime viikolla. Seksityötä tekevien ihmisten parissa työskentelevä Pro-tukipiste sanoo: ”Joka vuosi palveluihimme on hakeutunut noin satakunta uutta ihmistä enemmän kuin edellisinä vuosina. Opiskelijoita alkoi tulla seksipalveluiden myyjiksi tavallista enemmän, kun opiskelijat siirtyivät viime vuonna yleisestä asumistuesta opintotuen asumislisään.” Ja Pro-tukipiste kantaa jutun mukaan huolta myös siitä, että etenkin parikymppiset lastensuojelun entiset asiakkaat ovat alttiita hyväksikäytölle, sillä heidän saamaansa tukea on heikennetty. Hyvät ministerit, millaisia ajatuksia teissä herättää tieto siitä, että ihmisiä näyttää ajautuvan tekemään seksityötä tekemienne sosiaaliturvan leikkausten takia?
Arvoisa puhemies! Pääministeri Orpo kiisti hallituksen olevan arjesta vieraantunut, ja hän sanoi: ”Meillä on tuttavia, meillä on ystäviä, meillä on läheisiä, joista me kyllä tiedämme, mitä maailmassa tapahtuu.” No, minullakin on köyhiä tuttavia, ystäviä ja läheisiä, mutta sen lisäksi olen itse kasvanut lapsuuteni köyhyydessä ja muistan, miltä tuntui mennä kouluun siinä vähän nololta näyttävässä puserossa, jonka äitini oli ommellut sen takia, että meillä ei ollut varaa ostaa kaupasta uusia vaatteita. Ja muistan, miten äitini itki keittiön pöydän äärellä, kun hän mietti, miten saisi laskut maksettua. Jos te hallituksessa todella ette olisi vieraantuneita köyhien suomalaisten arjesta, jos te todella ymmärtäisitte kaikkien suomalaisten hätää tässä vaikeassa tilanteessa, niin luulen, että te ette pystyisi tekemään näitä leikkauksia kaikkein köyhimmiltä suomalaisilta. Ja koska te olette valinneet tehdä nämä leikkaukset, niin uskon, että ainakin osa siellä hallituksessa ei kykene näkemään tätä köyhien suomalaisten hätää, ei siinä koko kauheudessaan ja laajuudessaan. Ministeri Grahn-Laasonen perusteli jo puheenvuoronsa kärkeen vaikeita päätöksiä sillä, että tavoitteena on turvata hyvinvointiyhteiskunta. Minua ei lakkaa hämmästyttämästä se ajatus, että hyvinvointiyhteiskunta pitää turvata murentamalla hyvinvointiyhteiskuntaa. Hyvinvointiyhteiskunnan kantava ajatus on ollut se, että kaikkia ihmisiä kannatellaan vaikeiden elämänvaiheiden yli kattavalla sosiaaliturvalla, ja se, että kaikille turvataan heidän tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut. Ja nyt tämä hallituksen ratkaisu hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseen on leikata juurikin näistä hyvinvointiyhteiskunnan keskeisistä rakennuspuista. Toistuvasti hallituspuolueiden edustajat ovat tässä keskustelussa painottaneet, että työn pitää aina kannattaa, ja kuitenkin juuri tämä hallitus on lopettanut tästä maasta sosiaaliturvan suojaosat, joiden tarkoitus on ollut mahdollistaa se, että työn vastaanottaminen kannattaa silloinkin, kun ei ole mahdollista syystä tai toisesta ottaa vastaan kokopäiväistä työtä tai sitä ylipäätään ei ole tarjolla. Se ei alkuunkaan tee työn vastaanottamisesta kannattavaa. Ministeri Grahn-Laasonen myös esitti toiveikkaan ajatuksen, että kun talouskasvu käynnistyy, työttömyys lähtee nopeaan laskuun. Kuitenkin meillä on tuoreita arvioita siitä, että huolestuttavan suuri osa nykyisestä työttömyydestä on sen kaltaista, että työttömillä ihmisillä on yksi tai useampia vaikean työttömyyden tunnusmerkkejä, jotka tulevat hankaloittamaan sen työpaikan saamista silloinkin, kun suhdanne jossain vaiheessa selvästi kääntyy. Sekin askarrutti ministeri Grahn-Laasosen puheenvuorossa, kun hän toi esiin sen, että Suomi on onnistunut asunnottomuuden vähentämisessä, mikä on totta, ja jätti häveliäisyyttään sanomatta: paitsi sitten, kun tämä hallitus aloitti työnsä ja tämä onnistuminen asunnottomuuden vähentämisessä päättyi ja kääntyi asunnottomuuden kasvuun. Edustaja Fagerström sanoi puheenvuorossaan, että työnteko kannattaa aina, koska ihminen saa muun muassa kokemusta, sosiaalisia taitoja ja ystäviä. Itse ajattelen niin, että työnteon pitäisi kannattaa aina, koska siitä saa palkkaa, josta jää käteen jotain. Se, että siitä saa myös kokemusta, sosiaalisia taitoja ja ystäviä, on toki hyvä asia, mutta työnteon pitäisi ehkä johtaa myös parempaan toimeentuloon. Edustaja Hänninen peräänkuulutti köyhille ihmisille uskoa, toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Itse ajattelen, että köyhät suomalaiset tarvitsevat uskoa, toivoa ja lähimmäisenrakkautta enemmän työtä, yrittäjyyttä ja turvaa. Ja ehkä hieman vähemmällä uskomisella pärjäisimme, jos saisimme hieman enemmän tekoja tämän maan köyhimpien suomalaisten puolesta.
Arvoisa puhemies! Kun hallitus leikkaa kaksin käsin suomalaisten perusturvasta ja palveluista, niin perussuomalaisen puolueen poliitikkojen ainoa patenttivastaus on yrittää kääntää keskustelu maahanmuuttoon, [Pia Sillanpää: Ei ole ainoa!] mutta, edustaja Rintamäki, kuka leikkasi suomalaisten toimeentulotuesta? Oliko se maahanmuuttajat, vai oliko se teidän hallituksenne? [Välihuutoja] Kuka leikkasi suomalaisten työttömyysturvasta? Oliko se maahanmuuttajat, vai oliko se teidän hallituksenne? Kuka täällä on tehnyt ne päätökset, joitten takia Suomessa 31 000 lasta tipahtaa köyhyyteen? Oliko se maahanmuuttajat, vai oliko se teidän hallituksenne?
Kiitos, puhemies! Ministeri Grahn-Laasonen peräänkuulutti oppositiolta rehellisyyttä tunnustaa, mikä osa Suomen vaikeuksista on hallituksen omissa käsissä ja mikä ei. Yritän vastata tähän ministerin pyyntöön. Hallituksen käsissä ei ole ratkaista Hormuzinsalmen sulkemista tai Trumpin tulleja tai Ukrainan sotaa, ei ainakaan kokonaan. Mutta on ihan kokonaan hallituksen käsissä valita leikata työttömiltä, pitkäaikaissairailta, opiskelijoilta ja pienituloisilta työntekijöiltä. Ja on ihan kokonaan hallituksen omissa käsissä valita antaa veronalennuksia suurituloisille, fossiilisille tuontipolttoaineille ja suuryrityksille. On kokonaan teidän käsissänne valita kasvattaa suomalaisten köyhyyttä ja eriarvoistumista. [Eduskunnasta: Erittäin hyvä puheenvuoro!]
Kiitos, puhemies! Muistutan, että siinä hallituksen alkuperäisessäkin esityksessä tosiaan esitettiin, että asuntolainojen enimmäisaikoja pidennettäisiin. Eli kaikkia niitä hyviä vaikutuksia, joita edeltävissä puheenvuoroissa on toivottu asuntomarkkinoille ja talouteen laajemminkin, olisi ollut mahdollista saavuttaa sillä alkuperäisellä hallituksen esitykselläkin siinä määrin kuin nyt tällä esityksellä niihin ylipäätään voidaan yltää. Edustaja Autto viittasi Ruotsin kokemuksiin. Ehkä on vaan hyvä muistaa, että Ruotsin asuntomarkkinathan ovat siis monessa suhteessa hyvin erilaiset kuin Suomessa, ja sen takia kauhean suoraviivaisten johtopäätösten tekeminen niitten perusteella ei ehkä välttämättä ihan sellaisenaan toimi, mutta sinänsähän pidempi laina-aika tarkoittaa sen laina-ajan yli korkeampia kokonaiskustannuksia, eli pitkällä aikavälillä näitten pitkien laina-aikojen ansiosta kotitalouksilla jää vähemmän rahaa muuhun kuin siihen oman asunnon hankintaan. Asiantuntijalausunnoissa on tuotu esiin myös se huoli, että laina-aikojen pidentäminen ei välttämättä johdakaan mitenkään siihen, että kotitalouksilla olisi käytettävissä enemmän rahaa, jota voisi kohdentaa vaikkapa sijoituksiin vaan pikemminkin suurempiin asuntolainoihin. Eli jos haluaa tällä uudistuksella vaikka piristysruisketta siihen, että suomalaiset harrastaisivat enemmän kansankapitalismia ja sijoittaisivat kotimaisten yritysten osakkeisiin tai rahastosäästämiseen, niin ainakin asiantuntijat suhtautuvat tähän vaikutukseen epäillen. Kun monissa valiokunnan enemmistön kantaa puoltavissa puheenvuoroissa on ajateltu nyt tätä vielä hallituksen esityksestäkin pidennettyä asuntolainojen enimmäisaikaa kasvutoimena, niin haluan vain muistuttaa siitä, että jos jokin on myrkkyä kasvulle ja taloudelle tässä maassa, niin se on erilaiset rahoitusvakauteen liittyvät kriisit. Luonnollisestikaan kukaan ei voi varmasti sanoa, onko tällainen riski suuri vai keskinkertainen vai pieni pitkällä aikavälillä, mutta se on asiantuntijalausuntojen perusteella jokseenkin kiistatonta, että tämä valiokunnan enemmistön nyt valitsema kanta kasvattaa näitä rahoitusvakautta koskevia riskejä olennaisesti vielä siitä hallituksen esityksestä.
Kiitos, puhemies! Alkuperäisessä hallituksen esityksessähän ehdotettiin, että asuntolainojen enimmäisaika pidennettäisiin 30:stä 35 vuoteen. Mitä tästä sanoivat asiantuntijat? Esimerkiksi Finanssivalvonta: Finanssivalvonnan käsityksen mukaan ehdotettu sääntelymuutos on siten omiaan heikentämään rahoitusvakautta tilanteessa, jossa ehdotetun sääntelymuutoksen hyödyt ovat epävarmat. Suomen Pankki: enimmäistakaisinmaksuajan pidentäminen esitetysti voisi kasvattaa rahoitusjärjestelmän vakautta uhkaavia riskejä erityisesti sellaisissa tilanteissa, joissa asuntojen voimakkaasti nousevat hinnat alkavat ruokkia itseään ja asuntomarkkinat ylikuumenevat. Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV on huolissaan siitä, että ehdotetut toimenpiteet eivät olisi tasapainossa asetettujen tavoitteiden ja kotitalouksien velkaantumista todennäköisesti lisäävien vaikutusten välillä. Rahoitusvakausvirasto RVV näkee riskinä, että esitykselle asetettuja, sinänsä täysin perusteltuja yhteiskuntapoliittisia tavoitteita ei tulla saavuttamaan nyt ehdotetuilla sääntelymuutoksilla. Sen sijaan on hyvin todennäköistä, että muutokset lisäävät kotitalouksien ja asunto-osakeyhtiöiden velkaantumista ja lisäävät näihin liittyviä taloudellisia ja rahoitusvakaudellisia kriisejä. Ja vielä vaikkapa professori Panu Kalmi: ”Sääntely on alun perin luotu hyvästä syystä: finanssikriisien ehkäisemiseksi ja kotitalouksien ylivelkaantumisen rajoittamiseksi. Vaikka luottovetoista finanssikriisiä ei juuri nyt ole näköpiirissä, ei ole syytä purkaa sen torjumisen mekanismeja.” No, nämä asiantuntijalausunnot koskivat siis hallituksen alkuperäistä esitystä, jossa ehdotettiin asuntolainojen enimmäisajan pidentämistä 30:stä 35 vuoteen. Mitä kävi talousvaliokunnassa? Siellä hallituspuolueet sosiaalidemokraattien ja keskustan tuella päättivät, että tätä asuntolainojen enimmäisaikaa pitäisi pidentää vielä tästä hallituksen esittämästä eli 35:stä 40 vuoteen. Kaikki ne samat ongelmat, joihin monet asiantuntijat ja viranomaistahot kiinnittivät huomiota valiokuntakäsittelyssä, pätevät tietysti myös tähän valiokunnan enemmistön esittämään laajennettuun pidennykseen, mutta merkittävästi suuremmassa laajuudessa. Lopulta valiokunnassa päädyttiin ainakin omalla eduskuntaurallani ehkä aika poikkeukselliseen tilanteeseen, että ainoina hallituksen esitystä puolustivat siis minä ja edustaja Yrttiaho, eli kaksi oppositiopuolueiden edustajaa. No, selvyyden vuoksi on syytä todeta, että näistä edellä mainituista riskeistä huolimatta voi sinänsä olla ihan perusteltua hallituksen esityksen esittämällä tavalla pidentää asuntolainojen enimmäisaikaa, mutta juuri näitten tunnistettujen riskien takia parempi olisi edetä siinä alkuperäisessä hallituksen esityksessä kuvatulla tavalla, kerätä kokemuksia, seurata vaikutuksia ja näitten kokemusten perusteella tarvittaessa seuraavassa vaiheessa laajentaa vielä enemmän tätä enimmäisaikaa nyt valiokunnan enemmistön hahmottelemalla tavalla, mutta ei tällä tavalla, ei näin hätiköiden. Sen takia teen vastalauseen mukaisen esityksen.
Kiitos, puhemies! Pääministeri Orpo ja valtiovarainministeri Purra, te olette nähdäkseni aivan perustellusti muistuttaneet siitä, että tässä julkisen talouden tukalassa tilanteessa mahdolliset toimet energiakriisin vaikutusten helpottamiseksi pitää punnita hyvin tarkkaan. Me vihreissä katsomme, että mahdollisten tukien pitää täyttää ainakin kaksi ehtoa: Ensinnäkin niitten pitää kohdentua juuri niille ihmisille, jotka sitä tukea eniten tarvitsevat — siis kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville, pienituloisille ihmisille — ei suurituloisille, jotka pärjäävät ilmankin. Toiseksi, toimien pitää kiihdyttää irtaantumista fossiiliriippuvuudesta, joka on tämän energiakriisin, tämänkin energiakriisin, juurisyy. [Perussuomalaisten ryhmästä: Turve takaisin!] Sen takia muun muassa ehdotukset kotimaisten uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitteen heikentämisestä päinvastoin syventäisivät ja pahentaisivat tätä fossiiliriippuvuutta ja sitä myötä energiakriisiä. Kysyisin hallituksen edustajilta: miten arvioitte, kannattaako pelkkiä oireita eli kohonneita fossiilisten tuontipolttoaineiden hintoja lähteä lievittämään tavalla, joka pahentaa taustalla olevaa tautia eli fossiiliriippuvuutta?
Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä oleva esitys on iso, tärkeä ja kauan odotettu, ja kauan odotettu se ei ole siksi, että hallitus olisi jotenkin viivytellyt, vaan sen takia, että kyseessä on erittäin iso urakka ja on vaatinut paljon vaivaa ja perehtyneisyyttä saada tämä esitys valmiiksi. Esityksessä on monta monessa, mutta varmastikin se aihe, joka meitä monia täällä erityisesti kiinnostaa, koskee pieniä modulaarisia ydinreaktoreita eli SMR:iä, joissa on kehittyvää teknologiaa ja markkinat. Potentiaalia näen itse Suomen olosuhteissa erityisesti lämmöntuotannossa, joko yhdyskuntien kaukolämmöntuotannossa tai teollisuuden prosessilämmöntuotannossa. Toki aika näyttää, voiko SMR:illä olla jokin rooli myös sähköntuotannon puolella. Erityisesti SMR:t ovat kiinnostava vaihtoehto sen takia, että siinä missä Suomen sähköntuotanto on jo nyt yli 95-prosenttisen päästötöntä, lämmöntuotannon puolella tekemistä riittää vielä enemmän. Vaikka sinänsä yhdyskuntien kaukolämmön tuotannossa fossiilisten polttoaineiden ja turpeen käyttöä on onnistuttu vähentämään merkittävästi, niin toistaiseksi aika iso osa siitä korvaamisesta on tapahtunut hyödyntämällä biomassaa, johon liittyy omat kestävyyshaasteensa. Teollisuuden prosessilämmön puolella taas ne tarvittavat lämpötilat ovat sen verran korkeita, että se rajoittaa vielä ainakin nykyään joitakin sähköistämisen mahdollisuuksia, ja silloin tarvitaan ainakin jonkin aikaa vielä muita kilpailukykyisiä teknologioita. On myös ihan uskottavia perusteluja sille, että SMR:t voivat ratkaista osan isomman kokoluokan ydinvoimaloihin liittyvistä haasteista, joihin muun muassa edustaja Harjanne edellisessä puheenvuorossa viittasi. On siis itse ydinvoimasta mitä mieltä tahansa, niin itse näen, että lainsäädännön pitää olla teknologianeutraalia, ajantasaista ja mahdollistavaa, ja koska meillä on luonnollisesti Suomessa ydinenergialaki, joka lähtee siitä, että Suomeen voidaan ydinvoimaa rakentaa, niin sen pitää olla sellainen, että se ei aseta uusia tekniikoita heikompaan asemaan tai estä niitten edistämistä, jos yrityksillä on kiinnostusta niitä viedä eteenpäin. Itselläni tässä vaiheessa, kun vielä ihan jokaista hallituksen esityksen 556 sivusta en kai ole lukenut, isoin kysymys liittyy päätöksenteon tasoihin. Hallitushan esittää nyt, että periaatepäätös siirtyisi eduskunnan käsistä valtioneuvostoon. Valtioneuvosto toisi edelleen selontekona asian tänne eduskuntaan, jolloin eduskunnalla olisi mahdollisuus käydä keskustelua, mikä on nähdäkseni ihan arvokasta demokratiassa, mutta pohtisin edelleen sitä, takaako itse asiassa ydinvoiman hyväksyttävyyden paremmin nykyisen kaltainen menettely, jossa eduskunta myös lopulta päättää periaatepäätöksestä. Voiko itse asiassa olla ydinvoiman edistämisen kannalta eduksi se, että tämä aika perusteellinen ja joskus vähän aikaakin vievä prosessi täällä eduskunnassa käydään. Ymmärrän, että osa ehkä ajattelee, että tällä hallituksen esityksellä pystytään nopeuttamaan käsittelyä tai vähentämään poliittista riskiä, mutta sitten on kuitenkin niin, että Suomessahan eivät periaatepäätökset ole kaatuneet eduskuntaan. Vuonna 1992 Matti Vanhasen kuuluisa ponsi sinänsä linjasi, että ydinvoimaa ei haluta rakentaa, mutta kaikki ne ydinvoimahankkeet, jotka tässä maassa ovat kaatuneet, ovat kaatuneet joko valtioneuvostossa tai markkinoilla, koska yhtiöt ovat päättäneet, että niitä hankkeita ei kannata myönteisestä periaatepäätöksestä huolimatta viedä eteenpäin, joten sitä poliittista riskiä, jota eduskunnan harteille tässä sälytetään, pidän Suomen oloissa minimaalisen pienenä. Ajattelen, että myös sillä perusteellisella käsittelyllä, jonka nykyisen kaltainen periaatepäätöksen päätösprosessi eduskunnassa takaa, on ehkä hieman paremmat edellytykset myös punnita sitä ydinenergialain perinteistä ajatusta yhteiskunnan kokonaisedusta. Ajattelen nyt vaikka sitä keskustelua, mitä käytiin Fennovoiman eli toisin sanoen Rosatomin ydinvoimahankkeen ympärillä, jossa huolet eivät niinkään liittyneet ydinvoimateknologiaan tai ydinvoimaan ratkaisuna, vaan niihin geopoliittisiin riippuvuuksiin, mitä se hanke olisi toteutuessaan Suomelle aiheuttanut. Toinen päätöksenteon muutoksen taso, joka itseäni mietityttää, on hallituksen esityksen ajatus siitä, että uraanin louhinnan kaivoslupa siirtyisi valtioneuvostolta viranomaiselle. Jälleen kerran ajattelen, että valtioneuvosto on kuitenkin se paikka, jossa pystytään laajemmin ja kattavammin pohtimaan yhteiskunnan etua kuin ehkä viranomaisen käsissä. Nämä ovat erityisesti sellaisia kysymyksiä, joita toivon, että myös sitten talousvaliokunnan käsittelyssä voidaan vielä pohtia.
Kiitos, puhemies! Ministeri Grahn-Laasonen, te edellä kuvasitte velkaantumista vaaralliseksi, mutta tiedättekö, mikä on myös vaarallista? Nuorten pitkäaikaistyöttömyys. Kolmessa vuodessa nuorten pitkäaikaistyöttömyys on tässä maassa lähes tuplaantunut. Ja jos pitkäaikaistyöttömyys on kova paikka ihan kenelle tahansa meistä, niin ajatelkaa sitä nuorta, joka ei ole vielä edes saanut jalkaansa työmarkkinoiden ovenrakoon. Miten pitkäaikaisia vaikutuksia sillä on, jos nuorten pitkäaikaistyöttömyyteen ei toden teolla puututa? Te, ministeri Marttinen, olette vastauksissanne yrittänyt kuvata sitä, miten hallitus on jo tehnyt joitakin toimia, mutta täytyy kysyä: kun te katsotte näitä nuorten pitkäaikaistyöttömyyden lohduttomia lukuja, niin riittävätkö ne, vai voidaanko odottaa, että te otatte tämän, sanoisinko, kansallisen kriisin vakavasti ja tuotte välittömästi tänne lisää toimia?
Arvoisa puhemies! Koetan puheenvuorossani vastata edustaja Garedewin väitteisiin. Ensinnä edustaja Garedew väitti, että tämä nyt käsittelyssä oleva lakialoite kieltäisi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten auttamisen, ja tämähän ei tietenkään pidä alkuunkaan paikkaansa. Lakialoite ei millään tavalla puuttuisi psykologiseen tukeen tai keskusteluapuun eikä myöskään sellaiseen uskonnollisten yhteisöjen tarjoamaan tukeen, jota monet vähemmistöihin kuuluvat ihmiset voivat itsekin haluta. Sen sijaan tavoitteena on kieltää sellainen puoskarointi ja väkivalta, jolla pyritään muuttamaan toisen ihmisen perustavanlaatuista identiteettiä. Edustaja Garedew perusteli kielteistä kantaansa myös sillä, että tämä niin sanottujen eheytyshoitojen kriminalisointi ei ole hallitusohjelmassa mukana, niin kuin ei toki olekaan, mutta meillä Suomessa lait säätää eduskunta, ja eduskunnassa on toistuvasti tälle eheytyshoitojen kieltämiselle ollut selvä enemmistö. Demokratiassa toivoisi, että tätä kansanedustajien selvän enemmistön kantaa kunnioitettaisiin, sanoo hallitusohjelma sitten mitä tahansa. Edustaja Garedew koki myös, että lakialoite yrittäisi hiljentää perinteisiä arvoja kannattavat. Se on kyllä vähän paljon vaadittu yhdeltä lakialoitteelta, että sellaiseen pystyttäisiin. Täällä salissakin edelleen edustaja Garedew omia näkemyksiään esittää, niin kuin kaikki suomalaiset tietysti tässä vapaassa maassa saavat. Tällä lakialoitteella ei yhtään pyritä hiljentämään toisia ihmisiä. Se ei ole alkuunkaan sen tavoite eikä oikein muutenkaan. Edustaja Garedew puhui, että kyseessä olisi hyvin pieni vähemmistöryhmä, joka yritettäisiin asettaa erityisasemaan — ei alkuunkaan näin. Kysehän on siitä, että pyritään suojelemaan kaikkia suomalaisia sellaiselta puoskaroinnilta, joka aiheuttaa vakavia haittoja ja traumoja, niin kuin edustaja Hyrkkö edellä kuvasi. Kysymys siitä, miten ihmiset voivat muuttaa identiteettiään tai miten se identiteetti voi muuttua, on erittäin hyvä ja iso, ja edustaja Garedew sitä myös omassa puheenvuorossaan sivusi. Itse ajattelen, että pohjimmiltaan sen voi kiteyttää kuitenkin siihen, että jokaisella ihmisellä on oikeus muuttua, mutta kenelläkään ihmisellä ei ole oikeutta muuttaa toista ihmistä, ja tähän myös tämä lakialoite tähtää. Ihmisten identiteetti voi eri elämänvaiheissa elää. Se on tietysti aivan sallittua, ja sitä tämä lakialoite ei edelleenkään mitenkään rajoittaisi. Edustaja Garedew katsoi myös, että nykyinen lainsäädäntö olisi riittävä. Sinänsä on totta, että joissakin ainakin hyvin ilmeisissä ja ehkä äärimmäisissä tapauksissa eheytyshoitoihin voidaan puuttua myös nykyisen lainsäädännön antamin työkaluin, mutta tätä argumenttia te ette, edustaja Garedew, tainnut kuitenkaan käyttää vaikka silloin, kun erikseen kriminalisoitiin tyttöjen ja naisten sukupuolielinten silpominen. Silloin olimme hyvin laajalti yhtä mieltä siitä, että on tärkeää, että Suomen lainsäädäntö on hyvin yksiselitteinen ja tämänkaltaisiin äärimmäisen väkivallan muotoihin selvästi puututaan. Meillä on useissakin tapauksissa lainsäätäjien selvän enemmistön tahto ollut varmistaa, että lainsäädäntö hyvin selvästi puuttuu tämänkaltaisiin väkivallan muotoihin. Aivan vastaavalla tavalla tällä lakialoitteella varmistettaisiin, että kun eheytyshoidoilla tehdään toisille ihmisille väkivaltaa, niin kaikilla oikeuslaitoksessa, poliisissa, sosiaalihuollossa on selvät sävelet siitä, että tätä ei voida hyväksyä ja tämä on yksiselitteisesti väärin. Itse toki kannatan tätä lakialoitetta hyvin lämpimästi edustaja Hyrkön puheenvuorosta hyvin esille tulleista syistä ja katson, että on korkea aika, että me Suomessa otamme tämän välttämättömän askeleen ihmisten yhdenvertaisuuden turvaamisessa eteenpäin.
Kiitos, puhemies! Te, pääministeri Orpo, kuvasitte niitä hallituksen päätöksiä, joilla olette yrittäneet hillitä velkaantumista, mutta te jätitte kuvaamatta kaikki ne hallituksen päätökset, joilla te kiihdytätte velkaantumista. Valtiovarainministeri Purra, luen teille muutaman lainauksen. Ensinnäkin: ”Tiukassa taloustilanteessa veronalennukset pitää punnita erityisen tarkasti.” Toiseksi: ”Veronalennus hyödyttää eniten suuria, jo valmiiksi kannattavia yrityksiä ilman mitään takeita Suomeen tulevista uusista investoinneista tai työpaikoista.” Ja kolmantena: ”Yhteisöveroale on typerä, kallis ja tehoton.” Tiedättekö, kuka on sanonut näin? Perussuomalainen Nuoriso ‑järjestö. Haluaisin kysyä nyt teiltä, valtiovarainministeri Purra: voisitteko tulla tässä oman puolueenne nuorisojärjestön linjoille ja perua tämän yhteisöveroalen, joka on todella typerä, kallis ja tehoton? [Vasemmalta: Nuorissa on tulevaisuus!]
Kiitos, puhemies! Pääministeri Orpo, te sanoitte pitävänne Erholan raportin johtopäätöksiä monelta osin oikeina, ja se on hyvä tieto, koska siellä Suomen ehkä etevimmät asiantuntijat ovat tehneet tosissaan hyvää työtä ja käyneet näitä meidän nykyisen mallin haasteita ja kehittämistarpeita läpi. Arviointiryhmä muun muassa esitti, että rahoitusmallin kannustimia ennalta ehkäiseviin ja kustannusvaikuttaviin toimiin tulisi lisätä, ja kun tekin olette kiinnittänyt huomiota siihen, että nykyisellä menolla kustannuspaineet kasvavat aika hallitsemattomiksi, niin tämä ennaltaehkäisyyn satsaaminen on varmasti aivan välttämätöntä, jotta tulevaisuudesta selvitään. Asiantuntijat tässä arviointiryhmässä myös esittivät, että alueiden omaa rahoitusvastuuta lisätään ottamalla käyttöön verotusoikeus. Kun te, pääministeri, ja teidän puolueenne olette suhtautuneet aika nihkeästi tähän hyvinvointialueiden omaan verotusoikeuteen, niin nyt kun näin suopean kannanoton lausuitte tästä Erholan työryhmän raportista, oletteko valmiita arvioimaan tätä kantaanne uudelleen?
Arvoisa puhemies! Nämä tänään käsittelyssä olevat hallituksen kaksi ilmastosuunnitelmaa ja aiemmin täällä salissa keskusteltu hallituksen energia- ja ilmastostrategia kaikki osoittavat selvästi, että hallitus on luovuttanut hiilineutraaliustavoitteen suhteen siitä huolimatta, että se on kirjattu hallituksen omaan ohjelmaan. Tänäänkin ministeri Multala ja monet hallituspuolueiden edustajat yrittivät vakuutella, että edelleen hiilineutraaliustavoitteesta pidetään kiinni, mutta se on onttoa puhetta tilanteessa, jossa hallitus ei edes yritä esittää riittäviä toimenpiteitä, jotta tähän tavoitteeseen voitaisiin päästä. Tämän ristiriitaisuuden kuvaamiseksi voi ehkä hakea verrokkia muilta politiikan osa-alueilta. Ajatellaanpa, että hallitus lupaisi satatuhatta uutta työpaikkaa ja työttömyys itse asiassa kasvaisikin maassa kymmenillätuhansilla. Tai ajatellaanpa sellaista, että hallitus lupaisi laittaa velkaantumisen kuriin ja itse asiassa velkaantuminen jatkuisi 13 miljardin euron tasolla vuodessa. Näiden esimerkkien kuvitteleminen ei toki ole erityisen vaikeaa, koska näinhän hallitus on toiminut myös muissa lupauksissaan suomalaisille. Monessa puheenvuorossa, muun muassa edustaja Seppäsen ryhmäpuheenvuorossa, on korostettu omavaraisuuden ja huoltovarmuuden tarvetta, ja se on erinomaisen hyvä ja laajasti jaettu tavoite. Sitten on kuitenkin niin, että hallituksen oma politiikka heikentää Suomen omavaraisuutta ja huoltovarmuutta. Hallitushan on tunnetusti alentanut sekä fossiilisten tuontipolttoaineiden että saastuttavien vanhojen autojen verotusta, mikä tarkoittaa sitä, että Suomessa kulutetaan enemmän fossiilisia tuontipolttoaineita kuin ilman näitä hallituksen päätöksiä. Samalla hallitus on korottanut sekä sähköautojen että joukkoliikenteen verotusta, mikä jälleen kerran tarkoittaa sitä, että Suomi on riippuvaisempi fossiilisista tuontipolttoaineista kuin ilman näitä hallituksen päätöksiä. Jos joku on tarvinnut muistutuksen siitä, mihin tällainen fossiiliriippuvuus voi johtaa, ei tarvitse kuin katsoa uutisia Iranista ja Lähi-idästä. Hormuzinsalmen kautta kulkee viidennes maailman öljystä. Jos Iran uhkaustensa mukaisesti onnistuu salpaamaan sen liikenteen, öljyn maailmanmarkkinahinta tulee kohoamaan rajusti ja me maksamme tästä fossiiliriippuvuudesta ja hallituksen fossiiliriippuvuutta ylläpitävästä politiikasta Suomen taloudessa kovan hinnan. Edustaja Seppänen myös totesi, että sähköauto on monelle suomalaiselle aivan liian kallis, ja näinhän se on. Silloin toki odottaisi, että hallitus ei itse korottaisi sähköautojen verotusta, niin kuin se nyt on tehnyt. Jos kantaa huolta siitä, että suomalaisilla ei ole varaa hankkia sähköautoja, niin ei ehkä ensimmäisenä kannata lähteä sähköautojen verotusta kiristämään. Monessa puheenvuorossa on tänään kiinnitetty huomiota maankäyttösektorin päästöjen ja nielujen laskentaan liittyviin epävarmuuksiin. Nehän ovat olleet ihan merkittäviä, niin kuin kaikki tätä laskentaa seuranneet ovat hyvin voineet todeta. Sitten on kuitenkin samaan aikaan niin, että näistä sinänsä ihan merkittävistä epävarmuuksista huolimatta muutamat perusasiat ovat ja pysyvät. Ne ovat sen kaltaisia, että maankäyttösektorin nettonielu on Suomessa heikentynyt merkittävästi jo pitemmän aikaa, ja tämä trendi ei missään näissä laskennan tarkistuksissa ole matkan varrella muuttunut. Samoin on ihan selvää se, että hakkuumäärien ja maankäyttösektorin nettonielun välillä on suora suhde: mitä enemmän metsiä hakataan, sitä heikompi on maankäyttösektorin nettonielu. Vastaavasti jos hakkuumääriä kohtuullistetaan, niin silloin pystytään elvyttämään tätä heikentynyttä nettonielua. Ehkä vielä yhtenä poikkileikkaavana asiana tämän päivän keskustelusta tarttuisin siihen, mitä edustaja Sillanpää edellä sanoi ilmastopolitiikan suhteesta talouden ja teollisuuden menestyksen edellytyksiin. Ajattelen, että asia on kutakuinkin juuri päinvastoin kuin mitä edustaja Sillanpää edellä esitti. Me tiedämme Elinkeinoelämän keskusliiton vihreän siirtymän hankeikkunasta, että Suomeen on vireillä erilaisia vihreän siirtymän teollisia investointeja eri hankevaiheissaan yli 300 miljardin euron edestä. Jos ajattelee Suomen talouden mahdollisuuksia menestyä tässä globaalissa kilpailussa tulevaisuudessa, niin on vaikea löytää mitään muuta yksittäistä tekijää, jolla olisi niin suuri ja ratkaiseva merkitys sen kannalta, pärjäämmekö me vai uppoammeko me. Silloin aivan avainkysymyksen kaikelle politiikalle pitäisi olla se, miten nämä vihreän siirtymän teolliset investoinnit saadaan kotiutettua tähän maahan. Voin vakuuttaa, että se konsti ei ole soutaa ja huovata. Se konsti ei ole peruuttaa ilmastotavoitteissa, koska se luo vain epävarmuutta markkinoille ja se heikentää yritysten mahdollisuuksia tehdä näitä Suomen talouden ja työllisyyden kannalta välttämättömiä investointeja.
Arvoisa puhemies! Hallituksen talous‑ ja finanssipolitiikka on raa’asti epäonnistunut myös hallituksen omien tavoitteiden ja itse käyttämien mittarien suhteen. Sinänsä tämä lisätalousarvioesitys ei valtavan mullistavia muutoksia tähän isoon kuvaan tuo mutta joitakin sinänsä ihan merkityksellisiä tarkennuksia. Kun edustaja Hyrkkö tuossa edellä teki perusteltuja esityksiä ja myös esitti hyvät syyt sille, minkä takia ne olisi paikallaan ottaa eduskunnan kannaksi, niin kannatan edustaja Hyrkön tekemiä esityksiä.
Arvoisa puhemies! Hallituksen kaksi ilmastosuunnitelmaa voi tiivistää kahteen viestiin. Ensimmäinen on se, että nämä ilmastosuunnitelmat osoittavat selvästi, että hallitus on luovuttanut hiilineutraaliustavoitteen suhteen. Kun vuonna 2035 meidän pitäisi olla Suomena hiilineutraaleja ilmastolain mukaan, hallituksen politiikalla juopaa jää 34 miljoonan tonnin verran ja hallitus kykenee esittämään uusia ilmastotoimia vain yhden miljoonan tonnin verran. Toinen olennainen viesti näistä kahdesta ilmastosuunnitelmasta on se, että hiilineutraalius on Suomessa edelleen täysin mahdollista saavuttaa, ja se käy ilmi näistä hallituksen omista suunnitelmista, jos ne malttaa lukea läpi. Luonnollisesti se edellyttäisi lisää merkittäviä ilmastotoimia kaikilla toimialoilla, ja siitähän se sitten kinnaakin, koska hallitus on ollut joko haluton tai kyvytön tai molempia näitä tarvittavia ilmastopäätöksiä tekemään.
Kiitos, arvoisa puhemies! Luitte ajatuksiani, vaikka en nappia ollut painanutkaan. Olisin halunnut vielä palata ihan tämän keskustelun alkuun... [Puhemies: Te näytitte siltä.] — Aivan oikein, puhemies tuntee minut erinomaisen hyvin. Olisin halunnut palata vielä ihan tähän keskustelun alkuun, kun pääministeri Orpo aivan oikein puhui luonnosta Suomen voimavarana. Tämä on sellainen asia, josta me olemme luonnollisesti tismalleen samaa mieltä, mutta kannan huolta siitä, että tämä teidän arvokas puheenne luonnosta ei kyllä taida oikein heijastua hallituksen toimiin. Kun katsoo hallituksen saldoa luontoasioissa, niin sehän tarkoittaa sitä, että erittäin uhanalaisia susia ammutaan, valtion vanhoja metsiä laitetaan sellukattilaan ja nyt, kun teillä olisi tilaisuus laajentaa saimaannorppien suojelua, te siitäkin mahdollisuudesta näytätte hallituksena kieltäytyvän, vaikka silloin kun te, pääministeri Orpo, olitte oppositiojohtaja, te itse sitä oppositiosta käsin vaaditte. Näytöt tästä Suomen luonnon vaalimisesta voimavarana eivät ole kovinkaan kummoiset, valitettavasti.
Kiitos, puhemies! Pääministeri Orpo peräänkuulutti yritystukien listaa nähtäväkseen. Ymmärrän, että kysymyksenne oli osoitettu ensisijaisesti sosiaalidemokraattiselle eduskuntaryhmälle, mutta jos sallitte, niin voin yrittää omalta osaltani siihen vastata. Vihreät on esittänyt vaihtoehtobudjetissaan yritystuki yritystuelta ja euro eurolta listan, mistä yritystuista me leikkaisimme, ja vaikka vaihtoehtobudjetissa tarkastellaan aina vain sitä seuraavaa budjettivuotta, niin sen ohella olen itse moneen otteeseen luetellut pitkän liudan yritystukia, joista voitaisiin hyvinkin lähteä karsimaan. No, sitten on tietysti hyvä tunnustaa se, että kun puhutaan sen mittakaavan sopeutustarpeesta, joka nyt tässä parlamentaarisessakin työryhmässä on yhtä puoluetta vaille yhdessä suuruusluokaltaan sovittu, niin pelkillä yritystuillahan sitä summaa ei tietenkään saada kasaan. Mutta kun ollaan tilanteessa, jossa suomalaisten perusturvasta ja palveluista on leikattu niinkin ankarasti, niin siinä valintatilanteessa kyllä aloittaisin niistä yritystuista. Vaikka yritystuilla on hyötyjä, ne ovat kuitenkin vähemmän välttämättömiä kuin suomalaisten perusturva ja palvelut.
Kiitos, puhemies! Edustaja Kopra, te sanoitte, että työn tekemisen pitää kannattaa aina, ja olen siitä samaa mieltä. Te sanoitte myös, että ahkeruudesta pitää palkita, ja olen siitäkin samaa mieltä. Mutta miten hallituksen päätösten jäljiltä työn tekeminen kannattaa työttömälle, kun te olette poistaneet sosiaaliturvasta suojaosan, [Sari Sarkomaa: Kyllä se silti kannattaa! Lukekaa tutkimuksia!] joka tarkoittaa sitä, että jos sille työttömälle olisi edes vähän työtä tarjolla, niin hänen kannattaisi ottaa se vastaan? Te tämän mahdollisuuden ja kannustimen poistitte. Ja miten hallituksen päätösten jäljiltä ahkeruudesta palkitaan niitä suomalaisia, jotka joutuvat turvautumaan toimeentulotukeen, kun pienimmätkin tulot, jotka tämä toimeentulotuen varassa elävä köyhä voi jollain tavalla hankkia, niistetään pois? Te puhutte kokoomuksessa mielellänne siitä, että työn tekemisen pitää kannattaa ja ahkeruudesta pitää palkita, mutta teidän johdollanne hallitus tekee juuri päinvastaisia päätöksiä.
Kiitos, puhemies! Tätä hallitusta ei todellakaan siunattu helpoilla ajoilla. Maailma elää nyt ehkä vaarallisimpia vaiheita sitten Kuuban ohjuskriisin vuonna 1962. Talousnäkymät Suomessa ovat monessa suhteessa synkempiä kuin edes eurokriisin huipulla, ja samalla ilmastokriisi ja luontokato lähestyvät mahdollisesti kohtalokkaita keikahduspisteitä. Hallituksen osaa ei käykään kateeksi, eikä päätösten tekeminen näissä oloissa olisi helppoa millekään hallituspohjalle. Ei, vaikka oppositiossa voi välillä tulla houkutus antaa ymmärtää muuta. Jatkuvat synkät uutiset maailmalta luovat ihmisiin epävarmuutta, mutta ennen kaikkea epävarmuutta luovat arjen huolet. Pienituloinen yksinhuoltajaäiti murehtii sitä, miten saa laskut maksettua, kun ensin on leikattu asumistukea ja sitten vielä toimeentulotukea. Järjestöstä leikkausten takia irtisanottu murehtii sitä, mistä saa uusia töitä, kun kesätyöpaikkoihinkin tulee satoja hakemuksia. Yksinyrittäjä Itä-Suomessa murehtii sitä, päätyykö yhdeksi luvuksi tuhansien muiden joukossa, kun konkurssit ovat ennätyslukemissa. Lapsen hankkimista harkitseva myyjä murehtii sitä, menettääkö ehkä työpaikkansa, kun irtisanomisesta on tehty helpompaa. Ja vientiteollisuudessa työskentelevä insinööri murehtii sitä, saako iäkkäälle äidille hoitopaikan, kun hyvinvointialueelta leikataan taas lisää. Arjen murheiden kanssa kamppaileville suomalaisille ei ole epäselvää, mikä on talouden tuntematon ja näkymätön jarru. He näkevät sen elämässään joka päivä. Se on talouden, työn ja turvan läpi kaikkialle tunkeva epävarmuus. Mitä vaikeammat ajat ovat, sitä tärkeämpää on huolehtia siitä, että kaikki pysyvät mukana eikä keneltäkään vaadita kohtuuttomuuksia, aivan niin kuin te, pääministeri Orpo, itse osuvasti sanoitte, mutta kohtuus — juuri se on tämän hallituksen toiminnasta kaukana. Te olette ottaneet niiltä, joilla alun perinkin on ollut kaikkein vähiten, ja te olette antaneet niille, joilla alun perinkin on ollut kaikkein eniten. Te olette leikanneet rajusti työttömiltä, opiskelijoilta, nuorilta, pienituloisilta eläkeläisiltä, pitkäaikaissairailta ja lapsiperheiltä, ja samalla te olette alentaneet suurituloisten, suuryritysten ja fossiilisten tuontipolttoaineiden verotusta. Hallituksen kauden voisikin historiankirjoja varten kiteyttää näin: Te saitte kantaaksenne raskaan taakan, mutta sen sijaan, että olisitte jakaneet tuota taakkaa kantokyvyn mukaan, te päätitte sysätä ison osan siitä kaikkein köyhimpien, kaikkein hauraimpien ja kaikkein haavoittuvimpien tämän yhteiskunnan jäsenten kannettavaksi. Ja se jos jokin on läpeensä kohtuutonta. Aika käy vähiin tässä puheenvuorossa, ja niin se käy vähiin hallitukselta ja Suomeltakin, mutta räikeimmät kohtuuttomuudet silti ehditään vielä korjata. Siksi esitän hallitukselle kolme korjausliikettä, jotka voitte vielä tehdä kautenne lopussa: Ensinnäkin perukaa tehoton ja kallis yhteisöveron alennus. Rajalliset eurot talouden vahvistamiseen pitää käyttää siellä, missä niistä saadaan suurin mahdollinen hyöty, ja yhteisöveroale ei todellakaan näihin keinoihin kuulu. Toiseksi hylätkää lisäleikkaukset sosiaali- ja terveyspalveluista. Hyvinvointialueilla on jo nyt jouduttu irtisanomaan hoitajia, korottamaan asiakasmaksuja ja karsimaan palveluja. Lisäleikkauksiin ei nyt todellakaan ole varaa. Kolmantena palauttakaa edes suojaosat. Sosiaaliturvan suojaosat ovat kannustaneet ottamaan vastaan osa-aikaista työtä, mikä auttaa etenkin vaikeassa työllisyystilanteessa pysymään työmarkkinoiden syrjässä kiinni. Se, arvoisa hallitus, on todellinen työn linja.
Kiitos, puhemies! Tilanne Tynkkysten kotiseudulla ja muualla Itä-Suomessa on todella tukala, ja ratkaisuja tarvitaan nyt pikaisesti. Itä-Suomen tilanteen helpottamiseksi on tehty monia aika kiinnostavia ehdotuksia, joita monia tässä keskustelussa on edellä sivuttu. Yksi tällaisista ehdotuksista on tämä niin sanottu vihreä vallihauta eli ajatus siitä, että ennallistamalla soita ja metsiä itärajan tuntumassa voidaan vahvistaa estevaikutusta itäistä hyökkääjää vastaan, [Hannu Hoskonen: Ei pidä paikkaansa! Mitä hyötyä siitä olisi?] luoda työpaikkoja ja myös samalla saada luontohyötyjä. Toinen esitys, joka Itä-Suomen toimijoilta on tullut, on toistuva toive siitä [Hannu Hoskonen pyytää vastauspuheenvuoroa] — edustaja Hoskonen, jos saan kuitenkin pitää tämän puheenvuoron tässä ensin — että ratkaistaisiin Itä-Suomessa Puolustusvoimien tutkaeste, mikä voisi mahdollistaa miljardien eurojen tuulivoimainvestoinnit Itä-Suomen maakuntiin rajan tuntumaan ja sitten samalla tuottaa myös puhdasta, vihreää sähköä. [Puhemies koputtaa] Miten hallituksessa suhtaudutte näihin ehdotuksiin?
Arvoisa puhemies! Kiitos kollegoille tähänastisesta keskustelusta, joka on monta pykälää asiallisempi kuin monet aiemmat huumepoliittiset keskustelut tässä maassa, joita muistelen vaikka 20 tai 30 vuoden takaa. Osasyy tähän saattaa olla se, että näitten vuosikymmenten aikana myös maailmalla suhtautuminen huumepolitiikassa on muuttunut ihan olennaisesti ja meillä on kasvava joukko maita ja osavaltioita, joissa vaikka kannabis on joko laillistettu tai depenalisoitu tai dekriminalisoitu. Nykyisellään suuruusluokkaa puoli miljardia ihmistä elää maailmassa jo alueilla, joilla kannabiksen käyttö on jossain suhteessa laillistettu tai vapautettu, ja näihin kuuluvat meille läheisistä verrokkimaista muun muassa keskustelussa jo mainitut Saksa ja Kanada ja käsittääkseni jo reilusti yli 20 Yhdysvaltain osavaltiota. Se, mikä keskustelussa ei ihan kauhean paljon ole näinä vuosikymmeninä kuitenkaan edennyt, on se, että edelleen joko tahattomasti tai tahallisesti keskustelussa sekoitetaan nyt tässä kansalaisaloitteen kohteena oleva kannabis ja huumeet yleisesti. Kuuntelin vaikka edustaja Castrénin puheenvuoroa, jossa hän puhui lääkkeiden väärinkäytöstä — tarkoitti ehkä opiaattien väärinkäyttöä, hän ei sitä siinä puheenvuorossaan täsmentänyt — joka on aika lailla eri kysymys kuin nyt käsittelyssä oleva kannabis. Monessa muussakin puheenvuorossa on viitattu laajaan kirjoon erilaisia huumeita, vaikka tämä aloite koskee nimenomaan vain kannabista eikä mitään muuta. Edustaja Garedew ensimmäisessä puheenvuorossaan totesi, että kannabis on vaarallinen huume, ja olen tästä pitkälle samaa mieltä. Niin on tosin alkoholikin, ja silti kuka tahansa aikuinen ihminen voi kävellä lähimpään kauppaan ja ostaa sieltä alkoholia, jota voi nauttia sellaisissa määrin, että se voi aiheuttaa joko akuutin alkoholimyrkytyksen tai pitkäaikaisessa käytössä kroonisia terveyshaittoja. Silti, edustaja Garedew, teidän puolueenne on tämän hallituskauden aikana ajanut läpi alkoholilakiin useita muutoksia, jotka lisäävät tämän terveydelle vaarallisen ja haitallisen aineen saatavuutta ympäri maata. Te, edustaja Garedew, myös totesitte, että kannabis aiheuttaa riippuvuutta, mikä sekin pitää pitkälle paikkansa, ja niin aiheuttaa myös alkoholi. Toivoisin kollegoilta johdonmukaisuutta, eli jos te täällä pidätte painavia puheenvuoroja kannabista vastaan, niin soveltaisitte näitä samoja ajatuksia myös alkoholiin, joka väestötasolla aiheuttaa aivan dramaattisia terveyshaittoja ja sosiaalisia ongelmia ja rikollisuutta tässä maassa. Tätä johdonmukaisuutta en tämänpäiväisessä keskustelussa valitettavasti ole vielä kuullut. Edustaja Rintamäki totesi, että turvallinen Suomi ei synny päihteiden saatavuutta lisäämällä, ja juuri niin tämä hallitus toimii, lisää päihteiden saatavuutta. Lukuisissa tämän hallituskauden alkoholilain muutoksissa lisätään sitä, että alkoholia voi saada mahdollisimman helposti mahdollisimman monesta paikasta mahdollisimman moneen vuorokaudenaikaan. Olisin toivonut, että tämä huoli turvallisesta Suomesta ja päihteiden saatavuuden rajoittamisesta olisi edustaja Rintamäellä ja muilla hallituspuolueiden kansanedustajilla ollut mielessä silloin, kun kirjoititte hallitusohjelmaa ja kun olette näitä lukuisia alkoholilain muutosesityksiä tänne eduskuntaan tuoneet. Edustaja Hänninen peräänkuulutti hoitoonpääsyn parantamista. Edustaja Rasinkangas totesi, että huumeongelmiin vastataan ennaltaehkäisyllä ja hoidolla, ja edustaja Valtola sanoi, että varhainen puuttuminen ja päihde- ja mielenterveyspalvelujen vahvistaminen ovat avainasemassa. Olen näistä kaikista puheenvuoroista luonnollisesti samaa mieltä. Sitten on kuitenkin niin, että teidän edustamanne hallitus on leikannut suomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluista, mukaan lukien päihdepalveluista ja hoitoonpääsystä, lukuisin eri tavoin, joita tässä salissa on moneen otteeseen kerrattu. Nostan tässä vain yhden esimerkin, joka koskee sosiaali- ja terveysalan kansalaisjärjestöjen rahoituksen merkittävää leikkaamista. Juuri sosiaali- ja terveysalan kansalaisjärjestöt ovat ne, jotka tekevät tässä maassa paljon työtä päihdeongelmaisten parissa, ja teidän edustamanne hallitus leikkaa näiden kansalaisjärjestöjen työstä ja vaikeuttaa päihdeongelmien ratkaisemista, ei helpota sitä. Näitten leikkausten jälkeen te tulette tänne pönttöön sanomaan, että ratkaisu on päihdepalvelujen parantaminen. Näettekö, arvoisat kollegat, tässä mitään ristiriitaa? Sitten haluan vielä kiinnittää huomiota edustaja Mattilan nähdäkseni hyvään kysymykseen, jonka hän esitti ehkä mahdollisesti retorisesti osana puheenvuoroaan. Hän esitti kysymyksen, toimiiko nykyinen huumepolitiikka. Täällä on lukuisissa edeltävissä puheenvuoroissa hyvin tuotu esiin kannabiksen käyttöön liittyviä terveyshaittoja ja riskejä, jotka ovat todellisia. Aika vähän on tuotu esiin sitä, että tämän nykyisen kannabiksen kieltävän lainsäädännön aikana kannabiskokeilut ovat lisääntyneet 5 prosentista 30 prosenttiin. 15—69-vuotiaista suomalaisista nykyään jo 30 prosenttia on THL:n tilastojen mukaan kokeillut kannabista, tilanteessa, jossa kannabis on kielletty. Jos te pidätte tätä kannabiksen kieltolakia erityisen onnistuneena ja vaikuttavana tapana torjua kannabiksen käyttöä, niin minkä takia kannabiksen käyttö on niin yleistä Suomessa silloin, kun se on kielletty? Ja jos tämä kieltolaki on toiminut näin huonosti, niin kannattaisiko silloin hieman avoimemmin harkita myös muita malleja, joita maailmalla kasvavassa määrin sovelletaan?
Arvoisa puhemies! Jos hallituksen energia- ja ilmastostrategia pitäisi jotenkin havainnollistaa, niin kuvaisin sitä valkoiseksi lipuksi — valkoiseksi lipuksi, jonka hallitus nostaa antautumisen merkkinä, kun se selvästi on päättänyt luovuttaa hiilineutraaliustavoitteen suhteen. Enkä yhtään ujostele sanoa, että hiilineutraalius on haastava tavoite, enkä mitenkään sitäkään kainostele sanoa, että se vaatisi isoja ja osittain vaikeitakin toimenpiteitä. Minulla olisi jopa ymmärrystä sille, jos tämä hallitus ensin kaikkensa antaen yrittäisi tosissaan tehdä voitavansa hiilineutraaliustavoitteen saavuttamiseksi ja sitten siellä loppusuoralla todettaisiin, että vähän jäisi vajaaksi, mutta kun te ette edes yritä. Tällä hallituksen politiikalla kuilua Suomen hiilineutraaliustavoitteen ja toteutuvan päästömäärän välillä on 34 miljoonaa tonnia. Se on hurja määrä, ja se osoittaa, että te hallituksessa olette luovuttaneet.
Arvoisa puhemies! Olen ollut aikoinaan sekä tekemässä julkisia hankintoja että tarjoamassa niihin, joten yritän vähän pohdiskella tätä lakiesitystä molemmista näkökulmista. Hankintalaki on siis itsessään kiistatta merkittävä laki, ei vähiten sen takia, että julkisten hankintojen kautta liikkuu niin valtavia rahasummia, niin kuin tänään on moneen otteeseen todettu, mutta hankintalaki on myös hyvin kiistanalainen laki, koska siihen liittyy jossain määrin sovittamaton ristiriita hankkijoiden ja tarjoajien välillä, ja se tekee tästä hankintalain uudistuksesta jännitteisen ja haastavan harjoituksen. Vihreät allekirjoittavat hallituksen esityksen tavoitteet, joiden mukaan tavoitellaan enemmän kilpailua markkinoilla ja kustannussäästöjä julkisissa hankinnoissa meille veronmaksajille. Oma arvioni on se, että nykyinen laki tai ainakin se, miten sitä on monessa tapauksessa sovellettu, on johtanut ylilyönteihin. Sidosyksikköjä on hyödynnetty tavalla, jota voi pitää ongelmallisena, ja kilpailuttamista on yritetty kiertää keinolla, jota voi luonnehtia ehkä lähinnä kikkailuksi. Voi hyvin nähdä, että vaikka hyvinvointialueilla pesulapalveluiden kilpailuttaminen on tarpeellista ja perusteltua, ja sen takia pidän lain uudistamista aivan kohdallisena. Huoleni on se, että hallituksen esitys vaikuttaa johtavan meidät osin ojasta allikkoon ja lääkkeestä saattaa tulla itse sairautta pahempi. Hallituksen esityksestä on matkan varrella viisaasti rajattu pois sekä jäte- että vesihuolto ja kirjastojen tietojärjestelmät, mutta ne samat syyt, joitten takia nämä alueet on rajattu hankintalain uudistuksen ulkopuolelle, kyllä taitavat päteä myös monissa muissa tapauksissa. Jos ottaa ihan pari käytännön esimerkkiä, yksi on Waltti-lippujärjestelmä: Suomalaiset kunnat ovat panneet hynttyyt yhteen ja pyrkineet yhdessä kehittämään kustannustehokkaasti lippu- ja maksujärjestelmää joukkoliikenteeseen. Jos nyt tämä hankinta on tulevaisuudessa pakko kilpailuttaa, niin kaupungeissa ympäri Suomea voidaan joutua vaihtamaan lippu- ja maksujärjestelmiä — ei joukkoliikenteen tarpeesta, ei kuntien tarpeesta eikä etenkään veronmaksajien tai joukkoliikenteen käyttäjien tarpeesta käsin, vaan ainoastaan tämän hallituksen esityksen takia. Toinen esimerkki on Sydänsairaala, joka tuolla debatissa jo jossain sivulauseessa vilahtikin. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelu-uudistuksessa korostettiin tarvetta saada palveluiden järjestämisen taakse riittävän leveät hartiat. Hyvinvointialueita on patistettu ja välillä vähän pakotettukin tekemään säästöjä ja parantamaan tuottavuutta, ja samalla alueita on kannustettu yhteistyöhön. No, mitä sitten, kun hyvinvointialueet tekevät juuri niin kuin niiltä on odotettu ja pyydetty, tässä tapauksessa vaikka järjestävät sydäntautien erikoissairaanhoitoa Sydänsairaalan kautta? No, sitten tulee tämä hallituksen esitys, joka sanoo, että tulevaisuudessa Kanta-Hämeen hyvinvointialue ei voi enää käyttää Sydänsairaalan palveluja, koska se ei silloin täytä näitä hankintalakiesityksen ehtoja. Kuitenkin hyvin vaativa sydäntauti- ja erikoissairaanhoito on sellainen osa-alue, josta ei kyllä löydy vapailta markkinoilta ihan tuosta vain korvaavia palveluita, ei nyt eikä ehkä tulevaisuudessakaan. Hallituksen esitys kuuluu sen merkittävyyden takia käsitellä perusteellisesti ja tarkkaan valiokunnissa, ja katson myös, että se kuuluu käsitellä myös perustuslakivaliokunnassa, koska se leikkaa ihan olennaisesti myös kuntien itsehallintoa. Itse odotan talousvaliokunnan jäsenenä hyvin kiinnostuneena asiantuntijakuulemisia ja valiokunnassa käytäviä keskusteluja, mutta niitä odotellessa kuitenkin muutama alustava ajatus siitä, miten näitä hallituksen esitykseen sisältyviä ongelmia ja riskejä voisi yrittää ratkaista: No, ongelmien ytimessähän on, niin kuin monessa puheenvuorossa on jo todettu, tämä kaavamainen, keinotekoinen ja aika kohtuutonkin vaatimus, jossa kuntien ja hyvinvointialueiden pitäisi omistaa vähintään kymmenen prosenttia in-house-yhtiöistä, jotta hankintoja voisi tehdä suoraan. Etenkin pienimpien kuntien kannalta tätä rajaa olisi tarpeen kohtuullistaa. Mikä se raja sitten järkevästi olisi, sitä en uskalla tässä sanoa, mutta varmastikin alempi kuin tämä kymmenen prosenttia. No toiseksi, jos nyt sattuisi olemaan niin, että hallituspuolueet, joiden edustajia ei täällä arvoisaa puhemiestä lukuun ottamatta salissa enää kyllä näykään, eivät olisi valmiita tarkastelemaan tätä kymmenen prosentin rajaa uudelleen, niin vähimmillään pitäisi sitten miettiä, onko joitakin muitakin toimintoja kuin nämä mainitut jäte- ja vesihuolto ja kirjastojen tietojärjestelmät, jotka pitäisi sulkea tämän uudistuksen velvoitteiden ulkopuolelle. Täällä on tänään puhuttu muun muassa kyberturvallisuudesta. Toinen voisi olla vaikkapa juuri lääketieteen erikoisalat, joissa niitä korvaavia palveluita vapailta markkinoilta tuskin on ihan heti löytymässä. Kolmantena ja viimeisenä, arvoisa puhemies, pidän keskeisenä, että näitten velvoitteiden siirtymäaikaa pitää pidentää nyt esitetystä. Se on oikeastaan vähintä, mitä voi odottaa ja vaatia. Sotepalveluissahan annettiin jo pitempi siirtymäaika. Sekään tuskin riittää, vaan sitä olisi paikallaan pidentää, mutta näkisin, että kaikkiin hankintalain kattamiin palveluihin pitäisi sallia nyt esitettyä pitempi siirtymäaika.