Harkimo Harry
36 puheenvuoroa
Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Valtiovarainministeriö ennusti, että talous kasvaa 1,6 prosenttia, mutta lisäsi myös siihen, että on epävarmuustekijöitä, kuten polttoaineen hinta ja sähkön hinta. Jos polttoaineen hinta nousee kolmeen euroon ja sähkön hinta nousee, niin se varmaan tukahduttaa kuluttajien luottamuksen. Pääministeri lupasi, että sähköä riittää ja hinta ei nouse. Kysyin tätä asiaa, että mikä on se hinta, mistä se ei enää saisi nousta. Kun kysyin kokoomuksen ryhmäpuheenjohtaja Kopralta, mikä se hinta olisi, niin hän ilmoitti, että 14 senttiä kilowatilta on se perushinta, mistä pääministeri on puhunut, että se ei saa nousta. — No, se varmasti pitää paikkansa, kun teidän puheenjohtajanne on sanonut sen. — Mutta kysyisin pääministeriltä ja valtiovarainministeriltä: mitä meinaatte tehdä, jos nämä hinnat nousevat ja tukahduttavat talouskasvun?
Kiitos, arvoisa puhemies! Ärade talman! Kuten olemme nyt kuulleet, niin ongelmia meillä riittää. Siksi en enää toista niitä, vaan esitän ratkaisuja. Ja ratkaisu ei nyt ole se, että perustetaan parlamentaarinen ryhmä. Nyt kaikki energia menee liikaa siihen, että yritetään vain säästää ja leikata ja ajaa alas, kun kaikki energia pitäisi suunnata siihen, että tehdään rohkeita valintoja ja uudistuksia niin, että saadaan talous pysyvään kasvuun. Vain kuihduttamalla ja kuluja leikkaamalla ja veroja korottamalla emme tästä selviä — niitä pitää kuitenkin tehdä. Tarvitsemme myös elinvoimaa lisääviä toimia ja verokannustimia ja investointeja. Liike Nyt on ainoana puolueena tehnyt kattavan säästöohjelman ja selkeät suunnitelmat rakenneuudistuksista ja talouskasvusta. Suomi tarvitsee toimitusjohtajan. Mallia pitää ottaa liiketoiminnasta. Pitää olla selkeät tavoitteet, pitävät aikataulut, ja niitä pitää johtaa numerot edellä. Suomelta puuttuu strateginen ajattelu. Meidän on keskitettävä voimavaroja kaivos- ja puolustusteollisuuteen. Suomen on panostettava korkean katteen tuotteisiin ja palveluihin tietoliikenteessä, tekoälyssä, teollisuuden digitalisaatiossa sekä terveys- ja koulutusteknologiassa. Koko julkinen sektori on mahdollista rakentaa tekoälyn avulla sellaisille digitaalisille alustoille niin, että palvelusta syntyy varma vientituote. Osaamista meillä on. Onko meillä tahtoa? Arvoisa puhemies, ärade talman! Pienen Humppilan kunnan pystyvä kunnanjohtaja hoitaa tekoälyn avulla kolmen ihmisen työt. Meillä pitää olla tavoitteena sata kuntaa Tanskan mallin mukaan. Julkisella sektorilla työskentelee 700 000 ihmistä, ja heistä 100 000 jää eläkkeelle seuraavan neljän vuoden aikana. Jos meillä on kokonaissuunnitelma tekoälyn hyödyntämisestä, on meillä ilman irtisanomisia mahdollista samaan aikaan säästää kustannuksia merkittävästi ja parantaa palveluita. Nyt olemme amerikkalaisten digijättien monopolihinnoittelun armoilla ja julkiset palvelut, esimerkiksi sotessa, ovat hajallaan kuin varpusparvi. Tästä on mahdollista päästä irti tekoälyn ja uusien alustojen avulla. Arvoisa puhemies! Meidän pitää panostaa kotimaiseen kaivosteollisuuteen, sillä nyt ruotsalaiset ja kanadalaiset kaivavat arvokkaat mineraalit maaperästämme ja tekevät satojen miljoonien eurojen voitot ja maksavat minimaaliset verot Suomeen. Kanadalaiset ovat kaivaneet Kittilästä tuhansia ja tuhansia kiloa kultaa ja ostivat lisää esiintymiä 2,3 miljardilla eurolla toisilta kanadalaisilta. Kaivosteollisuus kertoo, että 110 miljoonan euron vuotuisella investoinnilla pystyisimme kattamaan kaivosteollisuuden tarpeet — ja tätä pidetään niin suurena, vaikka pelkästään kanadalaisten maksama 2,3 miljardia olisi 20 vuoden investoinnit. Nyt kannattaa herätä. Nyt voitot ja kalleudet menevät muihin maihin. Kun kanadalaisten maksamia summia katsoo, olisi kotimainen investointi kannattanut tehdä aikoja sitten. Länsimailla tulee olemaan vaikeata saada riittävästi raaka-aineita tuulivoimaloihin ja sähköautoihin. Suomi tuottaa ainoana maana EU:ssa kobolttia, nikkeliä, platinaa, palladiumia ja fosfaattikiveä. Lisäksi Suomi alkaa ainoana EU-maana tuottaa litiumia. Varsinkin koboltin ja litiumin kysyntä kasvaa moninkertaiseksi tulevina vuosina. Tähän kehitykseen Suomen pitää päästä kiinni ja hyötymään siitä kunnolla. Pitää panostaa myös siihen, että suomalaiset yritykset ovat mukana koko tuotantoketjussa ja saavat sen jalostusarvosta osansa. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen etu pitää ottaa aina huomioon luvituksessa, sääntelyssä, verotuksessa ja yritysten tukemisessa. Kaikessa pitää ottaa myös ympäristöasiat huomioon. Tarvitsemme useita uusia suomalaisia kaivosyhtiöitä. Arvoisa puhemies, ärade talman! Yhteisöveron alennuksesta sen verran, että miljardin euron panostus olisi pitänyt selkeämmin kohdistaa yritysten kasvuun ja alentaa yhteisöveroa enemmän silloin, kun yritys investoi. Vain yritysten kasvu ja investoinnit tuovat lisää työpaikkoja ja palkkoja, joilla ihmiset tulevat paremmin toimeen. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Maatalouden tuottajien tilanne on kohtuuton. Tilanne vaatii nopeita toimenpiteitä ja vastuunkantoa. Se vaatii vastuunkantoa niin hallitukselta, teollisuudelta kuin kaupaltakin, ja se vaatii vastuuta myös kuluttajilta. Hallitus ei näytä ymmärtävän maataloustuottajien tilannetta ollenkaan. Lannoitteet maksavat yhä enemmän, polttoaineet kallistuvat jatkuvasti, ja voi vain arvailla sähkön hintaa ja sitä, miten kohtuuhintaista sähköä riittää kotitalouksille, maatiloille ja yrityksille. Kaikki tämä näkyy lopulta myös kuluttajan kukkarossa, koska kauppa pitää kiinni satojen miljoonien eurojen voitoistaan. Eli maataloudessa tuottajien kustannukset kasvavat mutta korvaus tuotteesta ei. Liiketoiminnan näkökulmasta yhtälö on mahdoton. Tuottajien edunvalvonta on uskomattoman tehotonta varsinkin, kun tuottajien edustajia on paljon omistajina elintarviketeollisuudessa. Ruokakauppa on Suomessa aivan liian keskittynyttä. Kilpailua puuttuu. Kesko ja S-Ryhmä määräävät tahdin, eikä siinä saksalaisen Lidlin markkinaosuus riitä muuttamaan menoa. Ruuan hinta nousee, tuottajat ovat vaikeuksissa, mutta kauppa tekee ennätystuloksia. Ei se näin voi mennä. Eli kysymys kuuluu, mikä on kaupan vastuu siitä, että meillä jatkossakin on varaa tuottaa kotimaista ruokaa ja kuluttajilla varaa sitä ostaa. Arvoisa puhemies, ärade talman! Suomen ruuantuotanto on kansallinen turvallisuuskysymys. Omavaraisuuden rapautuminen ja tuonnin lisääntyminen lisäävät haavoittuvuutta. Konfliktit maailmalla ja myös Itämeren kriisiytynyt tilanne ja kuljetusten epävarmuus korostavat oman ruuantuotannon merkitystä. Suomi tuo ruokaa seitsemällä miljardilla eurolla ja vie vain kahdella miljardilla. Maidossa ja lihassa omavaraisuus on jo menetetty. Oma lukunsa omavaraisuudessa ja huoltovarmuudessa ovat lannoitteet. Suomen viljat ovat kasvaneet pelloilla pitkälti venäläisen ammoniakin voimalla. Ammoniakki on lannoitetuotannon välttämätön raaka-aine. Lannoitteista on pulaa maailmalla, ja hinnat kallistuvat. Suomessa ei ole omaa ammoniakkitehdasta. Kemira myytiin aikanaan norjalaiselle Yaralle. Naantaliin on suunnitteilla vihreän ammoniakin tuotantolaitos, joka käynnistyy aikaisintaan 2030-luvulla. Kysymys kuuluu: olisiko lannoitteiden koko tuotantoketju pitänyt ottaa paremmin valtion haltuun? Ja vastaus on: kyllä olisi pitänyt. Arvoisa puhemies, ärade talman! Maatalouden kannattavuus on palautettava kiireellisesti. Byrokratiaa on purettava ja tuet suunnattava niille, jotka tuottavat ruokaa ja elintärkeitä hyödykkeitä. Tavoitteena pitää Suomessa olla maatalous, joka pärjää tulevaisuudessa myös ilman tukia. Suomi pystyy ruokkimaan suomalaiset, jos tuotanto säilyy kannattavana. Julkinen talous on siinä tilanteessa, että kaikki yhteiskunnan tuet on käytävä läpi eikä mitään voi tässä tilanteessa jättää tarkastelujen ulkopuolelle. Maatalous ja elintarvikkeet ovat tietysti erityisessä asemassa yritystukien joukossa, koska kyse on viime kädessä huoltovarmuudesta eli siitä, riittääkö mahdollisesti kriisitilanteessa suomalaisille ruokaa omavaraisesti. [Hannu Hoskonen: Ei riitä millään!] — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Arvoisa pääministeri, sanoitte eilen, että sähköä kyllä riittää tulevaisuudessakin. Teimme eilen kaupat Googlen kanssa ja saimme datakeskuskauppaa Suomeen, mikä tietysti on hyvä, mutta Suomella on viisi yksikköä ydinvoimaa käytettävissä, ja niistä me olemme myyneet nytten ulkomaalaisille, Googlelle 22 vuoden ajaksi yhden yksikön kokonaan. Se on huoltovarmuuden kannalta myös tärkeää. Se on meidän perusvoimaa, ja tuntien Fortumin edelliset kaupat ei voi paljon odottaa tästäkään kaupasta. Eli tietääkö pääministeri, millä hinnalla tämä myytiin? Mitä tapahtuu, jos tulee katkos, etteivät he pystykään toimittamaan sitä, niin mistä se sähkö silloin otetaan? Ja jos rakennetaan uusi ydinvoimala niiden kanssa yhdessä, niin kenen se ydinvoimala tulee olemaan? Onko se valtion omistaman Fortumin vai kenen se on? Tässä herää monta kysymystä siitä, että onkohan tämä asia mietitty ihan loppuun asti. [Puhemies koputtaa] Mutta varmaan kuulemme valaisevan vastauksen, pääministeri, että tämä on mietitty loppuun asti.
Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Kuka tätä maata johtaa? Pääministeri teki pakon edessä ainoan mahdollisen ratkaisun. Paineessa tehty päätös kertoo kaiken hallituksen ja pääministerin toimintakyvystä. Pääministeri ei voi olla tuoreen päätöksen jälkeen sitä mieltä, että kaikki on tehty oikein ja vain viestintä on epäonnistunut. Ja edelleen jäävät kysymykset erityisesti kokoomuksen toiminnasta. Kuka lähtee rahoittamaan 35 miljoonalla eurolla yhtiötä, jolla on 26 miljoonaa velkaa ja tase yli miljoonan pakkasella eli joka on selvitystilassa, koska ei ole mitään tuloja? Kuka lähtee rahoittamaan 35 miljoonalla hanketta, joka ei ole saanut rahoitusta 15 vuoteen? Kuka lähtee rahoittamaan 35 miljoonalla hanketta, jota ei ole mahdollista saada kannattavaksi? Kuka lähtee rahoittamaan 35 miljoonalla hanketta, jota Helsinki ei tarvitse? Kuka lähtee rahoittamaan 35 miljoonalla hanketta, josta ei ollut tehty minkäännäköistä ulkopuolista arviota? Vastaus on tämä hallitus, mutta se joutui perumaan päätöksen. Olen rakentanut kaksi omaa hallia ja yhden jalkapallostadionin ja konsultoinut useita halliprojekteja Euroopassa. Pääministeri Orpo sanoi tiedotustilaisuudessa, että Garden-projekti hoidettiin samalla tavalla kuin Tampereen halli ja Hartwall-areena-projekti. Se ei pidä paikkaansa. Hartwall-areena-projektin rahoitus kulki valtion liikuntaneuvoston sekä opetus‑ ja kulttuuriministeriön kautta — pääministeri Lipponen muuten vastusti hanketta — ja niin olisi pitänyt toimia myös Gardenin tapauksessa, eikä kuten kokoomus on nyt toiminut. Onko kukaan nähnyt laskelmia siitä, miten projekti rahoitetaan ja areena saadaan kannattavaksi? Ei niitä kukaan ole nähnyt, koska sellaisia laskelmia ei kukaan pysty uskottavasti tekemään. Kun hankkeelle on luvattu 35 miljoonan euron ehdollinen tuki, niin eikö silloin olisi pitänyt selvittää jo aikoja sitten, onko areenalla edes mahdollisuus olla taloudellisesti kannattava? Arvoisa puhemies, ärade talman! Hallitus antoi Garden-hankkeelle 35 miljoonaa euroa puutteellisin tiedoin. Ainoastaan on kerrottu, että Helsinki tarvitsee 20 000 katsojan areenan, jotta maailmantähdet ja suuret urheilutapahtumat tulisivat Suomeen. Tämä on täyttä pötypuhetta. Otetaan esimerkiksi Taylor Swift ja Tukholma: Hän konsertoi Tukholmassa mutta ei tullut Helsinkiin. Tukholmassa hän myi kolme kertaa 60 000 katsojan Strawberry Arenan loppuun — eli 180 000 katsojaa. Sellaista areenaa Suomessa ei ole. Samantyyppinen meillä voisi olla, jos Olympiastadionin yläkanttiin paisuneen remontin 340 miljoonaa euroa olisi suunnattu toisin. Olympiastadionista ei tullut modernia areenaa. Siitä tuli maailman kallein ulkoilmamuseo. Veikkaus-areenalla on ensi vuonna yli sata tapahtumaa. Nyt hallitus alkaa selvittää 20 000 yleisön areenan tarvetta. Miksi täysin selvää asiaa edes selvitetään? Kahta samankokoista areenaa Helsinki ei tarvitse, ja Veikkaus-areenaa voidaan kasvattaa 18 000 katsojalle. Lisäksi Veikkaus-areena on tehnyt 20 vuoden sopimuksen maailman suurimman konserttijärjestäjän kanssa, eli toista samankokoista areenaa on mahdotonta pyörittää kannattavasti. Samankokoisia areenoita on vain Lontoossa ja Manchesterissa, mutta on siellä myös yleisöä enemmän. Meillä on jo kaikki suuret urheilutapahtumat, mitä voidaan saada. Maailmantähdet tulevat kyllä Suomeen nykyisille areenoille, jos tulevat, ja jos konsertti myy heti loppuun, voidaan järjestää toinen tai kolmaskin konsertti, niin kuin Lady Gagan ja Céline Dionin kanssa tehtiin Veikkaus-areenalla. Kun Venäjä aloitti sodan ja raja meni kiinni, juuttui Helsinki entistä enemmän pussinpohjalle, kun kyse on maailmantähtien kiertueista. Logistiikka menee niin, että jos kiertue ei pääse Pietariin, ei kannata tulla myöskään Helsinkiin. Gardenin katsomo verrattuna Veikkaus-areenaan tai Tampereen Nokia-areenaan ei tuo mitään kilpailuetua. Arvoisa puhemies, ärade talman! Pääministeri ja kokoomus ovat sitä mieltä, että kyse on vain heikosta viestinnästä. On erittäin pelottavaa, jos pääministeri on oikeasti sitä mieltä, että kaikki on tehty oikein. Silloin pahin ongelma on se, että aidosti uskotaan, ettei ongelmaa olisi olemassa, tai ettei ongelmaa tunnisteta. Jos verovaroja käytetään laajemmin näin runttaamalla ja junailemalla ja virheitä ei tunnusteta eikä tunnisteta, on politiikan uskottavuus mennyttä. Ei voi olla niin, että kokoomus jyrää tällaisia päätöksiä läpi ja kuvittelee kaiken olevan sallittua. Politiikan uskottavuuden mittarina pitää laillisuuden lisäksi olla moraali ja avoimuus. Ei voi olla niin, että yhden puolueen pieni sisäpiiri jakaa verorahoja miten haluaa. Näyttää yhä siltä, että pääministerin mielestä kaikki on mennyt oikein. Vain viestinnässä on ollut vähän vikaa. Pääministeri on sanonut ymmärtävänsä ihmisiä, joiden mielestä tämä näyttää hämärältä. Pääministeri Orpo, tämä ei näytä hämärältä. Tämä on hämärää. Pääministeri Orpo, kuka johtaa tätä maata? — Kiitos.
Arvoisa puhemies, ärade talman! Paras tapa saada nuorisotyöttömyys vähenemään on saada talous kasvuun. [Jenna Simula: Kyllä!] Jos nykyinen meno ei muutu, vie talouskunnon kasvun käynnistäminen vuosia. Nyt ei ole aikaa tuhlattavaksi. Tilanteeseen pitää tarttua heti, ja silloin katseet kääntyvät kaikkiin yhteiskunnan toimijoihin, niin yrityksiin kuin kuntiin ja kaupunkeihin. Yritykset pitää saada kasvuun, ja ne tarvitsevat ammattitaitoista työvoimaa. Yhteiskunta kaipaa veronmaksajia. Suomella ja suomalaisilla ei ole varaa menettää yhtään ikäluokkaa, ja asialla on nyt todellinen kiire. Luvut ovat aivan karmeita. Nyt pitää kaikkien herätä ja alkaa toimia. 76 000 alle 30-vuotiasta työttömänä, alle 25-vuotiaista joka viides on työtön — nämä ovat pysäyttäviä lukuja ja vetävät kyllä hiljaiseksi. Vielä pahempaa on, että jokaisen luvun takaa löytyy nuori ihminen, jolla on elämä edessään. Tähän meillä ei ole varaa. Meillä ei ole varaa menettää yhtään ikäluokkaa, ja vielä vähemmän meillä on varaa menettää kokonaista sukupolvea. Arvoisa puhemies, ärade talman! Nuoren ihmisen elämä voi lähteä vinoon jo hyvin varhain, itse asiassa jo varhaiskasvatuksessa tai peruskoulun alaluokilla. Jos kotona, koulussa tai harrastuksissa ei lapselle tule auktoriteettia vastaan, voi ensimmäinen auktoriteetti olla poliisi, ja silloin ollaan liian myöhässä. On selvää, ettei ensimmäisenä ole mielessä perheen ja kodin perustaminen, jos ei ole töitä ja turvaa taloudesta. On erittäin vaikeaa päästä elämään kiinni, jos sitä ensimmäistä kesätyötä ei löydy. On yhtä vaikeaa löytää vakituista työpaikkaa, jos edes opiskeluun liittyvää harjoittelupaikkaa ei löydy. Elämä pysähtyy, kun ei ole työtä, ja sitoutuminen yhteiskuntaan on vaikeaa. Valmistuminen ammattiin viivästyy, kun edes harjoittelupaikkaa ei löydy. On erittäin valitettavaa ja vaarallista, jos nuoret eivät enää luota eläkejärjestelmäämme. Silloin nuoret eivät luota muutenkaan tulevaisuuteen. Ei tarvitse elää monta vuotta ilman työtä ja uskoa tulevaan, kun ihminen alkaa kuvitella olevansa hyödytön ja tarpeeton, vaikka se ei mitenkään pidä paikkaansa. Arvoisa puhemies, ärade talman! Yritysten ja ammatillisen koulutuksen on välittömästi ryhdyttävä parempaan yhteistyöhön. Yritysten pitää tunnistaa tulevan työvoiman tarpeet, ja koulutuksen on vastattava huutoon niin räätälöidyillä koulutuksilla kuin alueellisesti. Mallia voi ottaa Saksan oppisopimuskoulutuksesta. Monen ammattilaisen työt oppii vain tekemällä ja tekemällä työtä ammattitaitoisessa ohjauksessa. Olemme siirtymässä nelipäiväiseen työviikkoon. Kyllä, kuulitte oikein. Viides päivä on koulutusta. Digitaalisuus ja tekoäly tuovat lähes joka alalle niin paljon uutta, että ilman jatkuvaa koulutusta emme pysy kehityksessä mukana ja pysty säilyttämään ja myös lisäämään työpaikkoja. Suomen yritykset pitää saada kestävään kasvuun. Olemme ainoana puolueena esittäneet yli kahdeksan miljardin euron säästötoimet, toimivan kasvuohjelman ja selkeän pitkän tähtäimen suunnitelman rakenneuudistuksista. Eli asioihin voi vaikuttaa, ja nyt niihin pitää ruveta vaikuttamaan. Viivyttely on kohtuutonta nuorille, ja myös hyvin kallista. Vain talouskasvu voi vähentää nuorisotyöttömyyttä. Tärkein lupaus kaikille nuorille on antaa heille aito mahdollisuus rakentaa omaa tulevaisuuttaan. Arvoisa puhemies! Meidän on pystyttävä parempaan. Emme voi jättää tällaista perintöä nuorille. Liike Nyt yhtyy keskustan välikysymykseen. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Yksi kysymys tähän, ennen kuin kysyn oman kysymykseni: Sanoitte, että erikoissairaanhoitoon pääsee nopeammin tänä päivänä. Miten se on mahdollista, koska kun sinnehän ei pääse muuten kuin terveyskeskusten ja muiden lähetteillä, niin miten sinne voi päästä — onko teillä joku ohituskaista siihen, miten terveyskeskukseen mennään? [Eduskunnasta: Hyvä kysymys!] Minä en voi ymmärtää tätä. Mutta kysymykseni kuuluu siihen, että nyt kuitenkin meillä on neljä aluetta — Etelä-Karjala, Kymenlaakso, Satakunta ja Pohjois-Savo — jotka ovat tehneet isot tappiot. He eivät saa yhtään lisärahaa valtiolta ensi vuonna, ja kun kuitenkin tulee viiden prosentin palkankorotukset sekä tulee inflaatiot, niin millä tavalla tämä hoitoonpääsy nopeutuu, koska ainoa tapa, millä he voivat säästää, on irtisanoa henkilökuntaa? Voitteko selittää minulle, ministeri Rydman, millä tavalla tämä hoitoonpääsy nopeutuu?
Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Pääministeri näkee valonpilkahduksia taloudessa. Niitä pilkahduksia on näkynyt kaksi vuotta jo — tätä hallitusta voisi kutsua valonpilkahdushallitukseksi. [Naurua] Nuorisotyöttömyys kuitenkin vaatii tulevaisuudenuskoa ja sitä, että talous lähtee käyntiin. Ennen kuin me saadaan talouskasvua, me ei saada nuorisotyöttömyyttä taltutettua. Se on ihan selvä. Työllisyysseteli on hyvä asia, mutta kun 1 500 euroa joutuu yritys maksamaan ja kouluttamaan sen työntekijän, niin se on tosi iso ongelma sille yritykselle palkata se nuori sinne töihin. Kysyisinkin ministeri Marttiselta: kuinka monta tämmöistä seteliä on tähän päivään mennessä annettu? Saksan malli on semmoinen, että koulutuksen yhteyteen kuuluu työharjoittelu. Siellä 50 prosenttia nuorista koululaisista pääsee töihin kiinni. [Puhemies koputtaa] Eikö tämä olisi parempi ratkaisu kuin tämä seteleillä pulaaminen?
Arvoisa puhemies! On oikeastaan sama asia, puhummeko sovitusta velkajarrusta vai puhummeko EU:n velkasääntöjen noudattamisesta, kuten tässä selonteossa. Tärkeintä on saada tämä velkaralli loppumaan, ja se on Suomen ja suomalaisten asia. Ei sitä velkajarru tee eikä EU, vaan meidän se on tehtävä: Meidän on tehtävä pitkän tähtäimen suunnitelma siitä, missä Suomi haluaa olla 15 vuoden päästä. Meidän on tehtävä nyt ne päätökset, jotka Suomi tarvitsee, ja Suomi tarvitsee toimitusjohtajan. Yrittäjä haluaa jättää yrityksensä seuraavalle sukupolvelle aina paremmassa kunnossa, ja siitä tässä on kyse. On häpeällistä jättää Suomi tässä kunnossa seuraaville sukupolville. Olen aivan varma siitä, että tällä nykyisellä ”soutaa ja huopaa” -mallilla neljän vuoden välein ei tule mitään muutosta parempaan. Puhutaan yleisestä sitoutumisesta julkisen talouden tervehdyttämiseen, mutta ei kerrota, miten se tehdään. On turha mennä Iranin ja muiden kriisien taakse. Ne vaikuttavat myös muihin, mutta kaikki muut selviävät paremmin kuin me. Pistää kysymään, miksi hallitus jätti hommansa kesken jo nyt. Seuraavan puolentoista vuoden aikana ei tule muuta kuin yli 20 miljardia euroa lisää syömävelkaa. Suomi tarvitsee aivan erilaista johtamista kuin nyt on nähty. Suomen pitää pitää puolensa. Suomen pitää vetää kunnolla kotiinpäin, kun se paikka on. Arvoisa puhemies! Otetaan muutama esimerkki, kun olisi pitänyt vetää rohkeasti kotiinpäin: Helsingin kaupunki on väkisin tilaamassa raitiovaunut Sveitsistä, vaikka olisi voinut valita aiemman valmistajan ja työllistää satoja Kainuussa. Nyt Kajaanin tehtaalta on päinvastoin 200 työntekijää saamassa potkut. UPM-Kymmenelle maksetaan kymmenien miljoonien yritystuet vuodessa, vaikka pörssiyhtiö tekee satojen miljoonien voitot vuodessa. Samoin varustamoja tuetaan kymmenillä miljoonilla, ja sitten ne myyvät alennuslippuja matkustajille, jotka rahtaavat halpaa, verotonta alkoholia Suomeen. Samat rahat pitäisi panostaa kotimaiseen kaivosteollisuuteen, kun nyt ruotsalaiset ja kanadalaiset kaivavat arvokkaat mineraalit maaperästämme ja tekevät satojen miljoonien eurojen voitot ja maksavat minimaaliset verot Suomeen. Suomen talous pitää saada kestävään kasvuun. Terve kasvu syntyy vain yrittäjistä ja yrityksistä, ja niitä pitää tukea kannustavilla veroratkaisuilla. Kasvu vaatii aivan uutta otetta ja asennetta niin poliittisilta päättäjiltä kuin yrityksien johdolta ja omistajilta. Ongelmia meillä on riittävästi. Nyt tarvitaan tekijöitä ja ratkaisuja. Suomi tarvitsee uusia menestystarinoita. Suomelta puuttuvat niin aito omistajuus kuin toimitusjohtaja. Arvoisa puhemies, ärade talman! Meidän on saatava talous pysyvään kasvuun. On tehtävä valintoja ja keskitettävä voimavaroja esimerkiksi tekoälyyn, digitaalisuuteen ja kaivos- ja puolustusteollisuuteen. Olemme esittäneet laajan ohjelman talouskasvun puolesta, eli kyllä niitä keinoja on, kun ne vain otetaan käyttöön. Eläkeyhtiöiden sijoituksia pitäisi merkittävästi enemmän sijoittaa kotimaisiin kasvuyrityksiin. Vain viidesosa eläkeyhtiöiden varoista on sijoitettu Suomeen. Se on aivan liian vähän. Kaksisataa miljardia euroa eläkevaroja on sijoitettu ulkomaille. Suomen julkinen talous on velkakriisissä. Suomen julkisen talouden osuus bruttokansantuotteesta on 60 prosenttia, kun se esimerkiksi Ruotsissa on alle 50 prosenttia. Yritykset pitää saada kasvuun, investoimaan ja palkkaamaan lisää ihmisiä töihin paremmalla palkalla. Ihmisten pitää tulla toimeen paremmin. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Fortum perusti Fortum Financen Irlantiin vuonna 2012. Samoihin aikoihin se myi sähköverkon Carunalle ja siirsi rahat Irlantiin välttyäkseen veroilta. Nyt heillä on yhtiössä kuusi miljardia rahaa tällä hetkellä. Yhtiö teki viime vuonna 333 miljoonaa voittoa, ja heillä on viisi työntekijää paikalla, eli aika tuottava yhtiö. He ovat menneet Irlantiin kiertääkseen yhteisöveroa, joka Suomessa on 20 ja Irlannissa 12,5 prosenttia. Miksi suomalaisten, valtion, omistama enemmistöyhtiö saa tehdä tätä veronkiertoa Irlannissa? Sitä voi tietysti aina puolustella sillä, että siellä on muitakin osakkeenomistajia, mutta se on huono selitys, koska ainakin kaikissa niissä yhtiöissä, joissa minä olen ollut, enemmistöosakas päättää.
Arvoisa puhemies, ärade talman! Kaikki nämä uutiset, joita mainittiin tänään, ovat hyviä uutisia Suomen taloudesta. Kuitenkin Nordea jätti kasvuennusteensa yhteen prosenttiin bruttokansantuotteesta, ja se on aina joka vuosi ollut ylimitoitettu. Jos siitä voi iloita noin paljon, että Suomen talous nousee yhteen prosenttiin, joka on utopiaa vieläkin, niin ihmettelen. Jos katsotaan näitä kasvuennusteita tai millä te olette saaneet talouden kasvuun: Junaradat maksavat itsensä takaisin 36 vuodessa. Yhteisöveron alennus, kaksi prosenttia, kaikki yritysjohtajat sanovat, että ei lisää investointeja, [Vasemmalta: Kyllä!] ja puolet niistä rahoista menee ulkomaalaisille sijoittajille. Ja sitten tämä viimeinen veronalennus: Jos katsotte sitä taulukkoa, mitä keskivertosuomalaiset tienaavat enemmän sen taulukon mukaan, niin siinä on kymppejä ja satasia. Eivät kai ne nyt kulutusta lisää? [Puhemies koputtaa] Ja suurtuloisille oleva veronalennus kyllä menee omaan taskuun ja tuskin menee kulutukseen. Ei ainakaan näytä siltä. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Suomi pitää laittaa kuntoon nyt, ja se tarkoittaa aivan erilaista johtamista kuin nyt on nähty. Suomen pitää pitää puolensa. Suomen pitää vetää kunnolla kotiin päin, kun sen paikka on. Suomen talous pitää saada kestävään kasvuun. Terve kasvu syntyy vain yrittäjistä ja yrityksistä, ja niitä pitää tukea kannustavilla veroratkaisuilla. Kasvu vaatii aivan uutta otetta ja asennetta niin poliittisilta päättäjiltä kuin yritysten johdolta ja omistajiltakin. Otetaan muutama esimerkki: Helsingin ja Vantaan kaupungit ovat väkisin tilaamassa miljardilla raitiovaunuja Sveitsistä, vaikka olisivat voineet valita aiemman valmistajan ja työllistää satoja Kainuussa. UPM-Kymmenelle maksetaan kymmenien miljoonien yritystuet vuodessa, vaikka pörssiyhtiö tekee satoja miljoonia voittoa vuodessa. Samoin varustamoja tuetaan kymmenillä miljoonilla, ja sitten ne myyvät alennuslippuja matkustajille, jotka rahtaavat halpaa, verotonta alkoholia Suomeen. Samat rahat pitäisi panostaa kotimaiseen kaivosteollisuuteen, kun nyt ruotsalaiset ja kanadalaiset kaivavat arvokkaat mineraalit maaperästämme ja tekevät satojen miljoonien eurojen voitot ja maksavat niistä minimaaliset verot Suomeen. [Eduskunnasta: Just näin!] Ongelmia meillä on riittävästi. Nyt tarvitaan tekijöitä ja ratkaisuja. Suomi tarvitsee uusia menestystarinoita. Suomelta puuttuu toimitusjohtaja. Suomelta puuttuu aito pitkän tähtäimen suunnitelma, mihin tätä maata pitäisi viedä. Arvoisa puhemies, ärade talman! Liike Nyt on valmistellut monivuotisen suunnitelman niin kasvulle, rakennemuutoksille kuin säästöillekin. Säästöistä olemme ottaneet esiin indeksikorotusten jäädyttämisen, julkisen puolen henkilöstön tehostamisen mallin, yritystukien karsimisen ja yhteisöveron alennuksen peruuttamisen, mitkä yhdessä neljän vuoden päästä tuovat kuuden miljardin euron säästöt ilman irtisanomisia tai veronkorotuksia. Nämä on hyvä kirjata muistiin, koska viimeistään ensi syksynä ne kelpaavat varmasti muillekin puolueille. Ensimmäisenä ratkaisuna muut kuin eläkkeisiin liittyvät indeksikorotukset jäädytetään. Ensimmäisenä vuotena säästyy 500 miljoonaa euroa, toisena 1,1 miljardia euroa, kolmantena 1,8 miljardia euroa ja neljäntenä vuotena 2,2 miljardia euroa, mitkä jäävät pysyviksi. Toinen ratkaisu koskee julkisen puolen henkilöstöä. Kaupungeissa, kunnissa, hyvinvointialueilla ja valtiolla työskentelee noin 600 000 ihmistä, ja heistä 100 000 jää eläkkeelle seuraavan neljän vuoden aikana. Kun puolet eläkkeelle jäävistä jätetään julkisella puolella korvaamatta, säästyy kaksi miljardia euroa vuodessa — ja siis ilman irtisanomisia. Yritystuista karsitaan miljardi euroa vuodessa ja ensi vuoden alkuun suunniteltu miljardin euron yhteisöveron alennus perutaan. Yhteisövero voidaan laskea 15 prosenttiin, kun yritys kertoo, mihin se investoi. Ulkomaalaisen yrityksen ei tarvitse maksaa yhteisöveroa viiteen vuoteen, kun se investoi Suomeen. Sotessa erikoissairaanhoito ja perusterveydenhuolto pitää keskittää viiden yliopistosairaalan alueiden hoidettaviksi. [Vasemmalta: Vastustan!] Perusterveydenhuolto hoidetaan omalääkärimallilla yrittäjäpohjalta joko alueelta tai Kelan kautta. Yliopistosairaalat vastaavat alueellaan muusta sairaalahoidosta. Nykyinen hallintohimmeli puretaan. Valtion suora rahoitus näille viidelle alueelle. Sosiaalitoimi ja vanhustenhuolto hoidetaan sadassa aluekunnassa — tämä on keskustalle riemu-uudistus. Kuntauudistuksessa Suomeen perustetaan noin sata aluekuntaa Tanskan mallin mukaan niin, että aluekunnassa on minimissään 30 000 asukasta muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Aluekunnilla on verotusoikeus valmiina kuntamallin pohjalta. Arvoisa puhemies! Meidän on saatava talous pysyvään kasvuun. On tehtävä valintoja ja keskitettävä voimavaroja esimerkiksi tekoälyyn, digitalisaatioon ja kaivos‑ ja puolustusteollisuuteen. Eläkeyhtiöiden sijoituksia pitäisi keskittää enemmän kotimaisiin kasvuyrityksiin. Kuka tämän sotkun siivoaa? Minä takaan, että Liike Nyt siivoaa. [Kokoomuksesta: Kova lupaus!] Siksi olemme mukana tässä välikysymyksessä. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Meillä on tällä hetkellä 330 000 yli 80-vuotiasta, ja heidän määränsä lisääntyy reilussa kymmenessä vuodessa yli puoleen miljoonaan. Ympärivuorokautisen hoidon tarve tulee lisääntymään voimakkaasti, ja varautumisen pitäisi olla jo käynnissä. Miten te olette ajatelleet varautua tulevaisuuteen ilman, että tuhannet vanhukset jäävät heitteille? Oletteko ajatelleet, että lapset hoitavat itse vanhempansa, vai mikä teillä on ratkaisu tulevaisuuteen nähden?
Kiitos, arvoisa puhemies! Tässä salissa on yksi yhteinen piirre. Kaikki syyttävät toisiaan ja haluavat säästöjä, mutta kukaan ei kerro, ei hallitus eivätkä oppositiopuolueet, mitkä ovat ensi kauden säästöt. Haluaisin kuulla niistä. Mutta haluaisin kysyä pääministeriltä, joka puolustaa näitä datakeskuksia aina puheissaan, mikä on se syy, miksi Suomi tarvitsee niitä datakeskuksia. Sähköntuonnista en viitsi alkaa riitelemään pääministerin kanssa, mutta sen voin todeta, että rahaa se ei tuota Suomeen. Verohallinnon pääjohtaja Heikura on kertonut, että suurin tuotto, mikä on tullut datakeskuksista, on 11 miljoonan yhteisöveron tuotto ja suurin menoerä on alvin palautus, 240 miljoonaa. Eli ei vaikuta tuottoisalta bisnekseltä. On 40 datakeskusta, joista seitsemän datakeskusta työllistää yli 20 henkeä. Eli missä tässä on bisnes, ja miksi näitä Suomessa halutaan? [Puhemies koputtaa] Esimerkiksi Alankomaissa on päätetty, että niitä ei saa enää rakentaa, koska ne kuluttavat niin paljon sähköä ja vettä.
Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Meidän on saatava talous pysyvään kasvuun. On tehtävä pitkän tähtäimen suunnitelma, on tehtävä valintoja ja keskitettävä voimavaroja esimerkiksi tekoälyyn, digitalisaatioon, kaivos- ja puolustusteollisuuteen. Eläkeyhtiöiden sijoituksia pitää keskittää enemmän kotimaisiin kasvuyrityksiin. Vain viidesosa eläkeyhtiöiden varoista on sijoitettu Suomeen, ja se on liian vähän. 200 miljardia euroa eläkevaroja on sijoitettu ulkomaille. Kun tässä salissa ei säästöistä kukaan puhu, niin puhun minä niistä sitten kuitenkin. Kerron tässä viiden miljardin säästöt: Muut kuin eläkkeisiin liittyvät indeksikorotukset jäädytetään. Ensimmäisenä vuotena säästyy 500 miljoonaa, toisena 1,1 miljardia, kolmantena 1,8 miljardia ja neljäntenä vuotena 2,2 miljardia euroa, mikä jää pysyväksi niin kauan kuin sitä halutaan pitää. Toinen ratkaisu koskee julkisen puolen henkilöstöä. Kaupungeissa, kunnissa, hyvinvointialueilla ja valtiolla työskentelee yli 600 000 ihmistä, ja heistä 100 000 jää eläkkeelle seuraavan neljän vuoden aikana. Kun puolet eläkkeelle jäävistä jätetään julkisella puolella korvaamatta, säästyy noin kaksi miljardia euroa. Digitaalisuus, tekoäly ja kuntien ja muiden tehtävien yhdistäminen tuovat tehokkuutta. Tärkeintä on keskittyä palveluiden laatuun ja riittävyyteen. On erittäin tärkeätä huomata, että tässä mallissa ei myöskään tarvita irtisanomisia ja pitkän työuran tehneet ihmiset pääsevät ansaitsemalleen eläkkeelle. Ensi vuoden alkuun suunniteltu kaavamainen yhteisöveron alennus pitää perua. Olen puhunut tästä varmaan kymmeniä kertoja, mutta ei näytä menevän perille. Toinen ratkaisu on datakeskukset. Ne ovat todella sähkösyöppöjä. Sähkö on datakeskuksille erittäin edullista, ja suomalaiset veronmaksajat maksavat, maksavat sekä sähkönkulutuksissa että veroina. Suomi tarvitsee totta kai investointeja, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Datakeskusten sähkövero on palautettu normaalille tasolle, mutta nyt niille suunnitellaan erityistä tukea. Miksi meille tällaisia investointeja edes halutaan? Ja viimeksi sen sanoi ääneen Verohallituksen pääjohtaja, eli datakeskukset ovat jopa haitallisia valtiontaloudelle. Ja verottajalla on tässä faktat hallussa. Ei synny yhteisöveroa, kun yhtiöt myyvät palveluitaan konsernin sisällä ja ulkomaille. Valtio maksaa yhtiöille enemmän verovähennyksiä kuin ne maksavat veroja. Suomessa on 44 datakeskusta, ja seitsemän niistä työllistää yli 20 henkilöä. Ei näin synny Suomeen kasvua tai tekoälyosaamista. Ei tässä ole mitään järkeä. Pakko sanoa, että nämä datakeskukset ovat kuin droonit. Kokonaisuus ei ole kenelläkään hallussa, ja se on erittäin huono juttu. Suomelta puuttuu toimitusjohtaja. Suomi tuottaa ainoana maana EU:ssa kobolttia, nikkeliä, platinaa, palladiumia ja fosfaattikiveä. Lisäksi ensi vuonna Suomi alkaa ainoana EU-maana tuottaa litiumia. Varsinkin koboltin ja litiumin kysyntä kasvaa monikymmenkertaiseksi tulevina vuosina. Tähän kehitykseen Suomen pitää päästä kiinni ja hyötymään tästä. Pitää panostaa siihen, että suomalaiset yritykset ovat mukana koko tuotantoketjussa ja hyötyvät sen jalostusarvosta. Tämä tarkoittaa paljon itsekkäämpää toimintaa luvituksessa, sääntelyssä, verotuksessa ja yritysten tukemisessa. Tarvitsemme useita suomalaisia kaivosyhtiöitä. Nyt on viimeinen hetki alkaa vetää kotiin päin. Arvoisa puhemies, ärade talman! Datakeskusten ja kaikki muut suorat tai epäsuorat yritystuet pitäisi saada minimiin ja panostaa yritysverotukseen. Annan esimerkin: UPM-Kymmene on saanut viimeisen kolmen vuoden aikana 139 miljoonaa euroa yritystukea, vaikka yhtiö tekee 700 miljoonaa voittoa vuonna 25. Miksi tämmöinen yritys tarvitsee yritystukea? Yhteisövero olisi pitänyt alentaa 15 prosenttiin ja kohdistaa se niihin yrityksiin, jotka investoivat. Suomi on kaukana markkinoista ja syrjäinen, pieni maa, joka tarvitsee jonkin erityisen syyn, että tänne kannattaa tulla, ja niitä me tarvitaan. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Tässä selonteossa sanotaan näin: ”Suomi on täysimääräisesti sitoutunut Naton yhteiseen pelotteeseen ja puolustukseen sekä osallistuu Naton ydinpelotetta koskevaan työhön. Suomi ei aio sijoittaa alueelleen ydinaseita rauhan aikana. Suomi on sitoutunut ydinsulkusopimukseen ja muihin kansainvälisiin velvoitteisiinsa, eikä Suomesta siten tule ydinasevaltiota.” Tämä on täysin yksiselitteistä. Sotilaallinen pelote on rakennettu niin, ettei sitä pidä tarkemmin avata varsinkaan sille, jonka takia tällainen pelote on olemassa. Suomen ulkopoliittisen linjan pitää olla selkeä ja yhdenmukainen. Linja ei voi muuttua sen mukaan, mitkä puolueet ovat vuorollaan hallituksessa. Tämä nyt käytävä keskustelu ydinasepelotteesta on täysin suomalaista tekoa, ja sen pitää nyt rauhoittua. Suomi on mukana siinä, mihin Nato-jäsenyydessä on sitouduttu. Puolustusliitto Natoon liittyminen toi mukanaan oikeuksia mutta myös velvollisuuksia. Suomi teki isoimman ratkaisunsa ydinasepelotteen suhteen liittymällä Natoon ja solmimalla sen jälkeen keskinäisen DCA-sopimuksen Yhdysvaltojen kanssa. Yksi syy, miksi Suomi meni Natoon mukaan, oli ydinasepelote. Ydinasepelotteen ylläpito vaatii suunnittelua ja harjoittelua, ja silloin yksittäisen Nato-valtion lainsäädäntö tai poliittiset linjaukset eivät voi olla niissä esteenä. Ydinaseet ovat pelottava asia ja jakavat ymmärrettävästi mielipiteitä voimakkaasti, mutta ydinasepelotteella ei pidä tehdä puolue- tai vaalipolitiikkaa. Suomen ja suomalaisten turvallisuus on kaikkein tärkeintä, eikä sitä pidä lyhytnäköisellä oman edun tavoittelulla vaarantaa. Maailma hakee nyt uutta asentoa niin turvallisuudessa kuin taloudessa. Ensisijaisesti on pidettävä omista asioista huoli, koska ei niistä kukaan muu pidä huolta. Eurooppa on liian hajanainen ja heikko. Yhdysvallat ja Kiina ajavat teknologian kehityksessä Euroopan ohi, ja se vaikuttaa merkittävästi myös talouteen. Ukrainan auttaminen on kestävyyslaji. Ukrainan rahoittaminen, aseellinen auttaminen ja poliittinen sitoutuminen ovat jatkuvassa Venäjän paineessa. Niistä ei voi luovuttaa. Ukrainassa taistellaan koko Euroopan turvallisuudesta. Arvoisa puhemies, ärade talman! Ukrainan sota on kestänyt neljä vuotta ja sitä käydään yhä enemmän drooneilla, mutta tuntuu siltä, ettei Suomessa olla opittu asiasta yhtään mitään. Ensin putosi drooneja syvälle Suomen mantereelle, ja viimeksi uutisoitiin ilmatilan loukkauksista samalla suunnalla. Nämä ovat viimeinen herätys. Meillä on paljon parantamista. On kummallista, miksei Suomi ole mukana kansalaisten varoitusjärjestelmässä, jonka muut Euroopan maat ovat yhdessä kehittäneet. Yhtä erikoista on, ettei Suomi ole mukana myöskään Ukrainan johtamassa droonien torjuntaa kehittävässä ryhmässä, jossa muun muassa Pohjoismaat ovat mukana. Siksi tuoreet uutiset Puolustusvoimiin perustettavista drooniyksiköistä tai Ukrainan presidentin ehdotukset droonien yhteistuotannosta ovat erittäin tervetulleita. Toivottavasti näihin laitetaan vauhtia. On hyvä mahdollisuus samalla tukea Ukrainaa, parantaa Suomen omaa puolustuskykyä ja tukea kotimaista puolustusteollisuutta. On hyvä huomata, että Norja ja Saksa ovat jo sopineet vastaavasta kumppanuudesta ja yhteistuotannosta Ukrainan kanssa. Ukrainalla on sodasta johtuen erityisen tuoretta ja aitoa tietotaitoa siitä, mitä rintamalla tapahtuu, ja tätä on hyödynnettävä myös kotimaisessa puolustusteollisuudessa hyväksi. Puolustusteollisuutta pitää tukea nopeasti ja voimakkaasti, koska siellä on paljon kasvumahdollisuuksia myös muualla kuin droonien tuotannossa. — Kiitos.
Arvoisa puhemies, ärade talman! Ilmastonmuutoksen torjunta on meidän suurin yhteinen tavoitteemme erityisesti lapsiamme ja jälkipolvia ajatellen. Suomen on oltava edelläkävijä ilmastonmuutoksen torjunnassa, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Meidän ei tule heikentää kilpailukykyämme tai tehdä ratkaisuja, jotka ajavat kansalaisia ahtaalle. Sen sijaan meidän tulee kannustaa ilmasto- ja ympäristöystävällisiin ratkaisuihin ja tehdä siitä vientituote. Vain toimivan talouden avulla voimme luoda kestävää ilmastopolitiikkaa. Tarvitsemme talouskasvua ja menestyviä yrityksiä. Tarvitsemme investointeja ja tarvitsemme innovaatioita. Parhaita ratkaisuja saamme, kun luomme yrityksille kannattavan toimintaympäristön. Arvoisa puhemies, ärade talman! Suomessa on satojatuhansia metsänomistajia, ja totta kai he osaavat pitää omaisuudestaan huolta parhaalla mahdollisella tavalla, ja sekin on ilmastoteko. Keskustelu metsien hiilinieluista on mennyt väärään suuntaan. Miten nielut voivat yhtäkkiä muuttua päästäjiksi? Koko ajan tulee uusia laskelmia. Mihin niistä voi luottaa? Esimerkiksi ojittamattomia soita meillä on neljä miljoonaa hehtaaria, mutta niitä ei lasketa nieluiksi. Miksi? Nämä nielut vastaavat meidän kaikkien henkilöautojen päästöjä. Kaikissa päätöksissä pitää ottaa huomioon myös niiden vaikutus talouteen, työllisyyteen, yrityksiin ja kotitalouksiin. On tehtävä pitkäaikaista politiikkaa ja päätöksiä, joihin ihmiset ja yritykset voivat luottaa. Oma lukunsa on kantaverkkoa ylläpitävä Fingrid, minkä merkitykseen on herätty aivan liian myöhään. Länsirannikolle rakennettiin paljon uutta tuulivoimaa, kun yhtäkkiä tajuttiin, ettei Fingridin kantaverkko pysy perässä. Suunnitelmissa on tuplata sähköntuotanto, ja Fingridin kantaverkko tarvitsee monen miljardin investoinnit. Siitä huolimatta Fingrid on jakanut samaan aikaan avokätisesti miljardiosingot omistajilleen, kuten pankeille ja vakuutusyhtiöille. Onko tässä sähköntuotannossa pitkän tähtäimen suunnitelma hallussa kenelläkään? Arvoisa puhemies, ärade talman! Ei voi olla niin, että suomalaiset kuluttajat, veronmaksajat ja yrittäjät maksavat päättäjien virheet. Ei voi olla niin, että meidän sähköntuotantomme ja hinnat ovat kiinni siitä, tuuleeko täällä vai paistaako aurinko. Tuulivoimaloiden teoreettinen teho alkaa olla merkittävä, mutta niiden ongelma on se, että tyynellä tehot putoavat. Sähköverkko tarvitsee jatkuvasti tasaisen tehon. Tarvitaan säätövoimaa niin, että sähköverkon teho pysyy tasaisena. Tuulivoiman ongelma on se, että laskennallinen teho on aivan muuta kuin todellinen. Ja sähköverkko tarvitsee tasaisen tehon. Joka tapauksessa olemme rakentaneet itsellemme vuosien epävarmuuden, jonka maksavat sähkölaskuissaan suomalaiset kuluttajat ja yrittäjät. Arvoisa puhemies, ärade talman! Sitten ovat nämä datakeskukset, jotka ovat todellisia sähkösyöppöjä. Ne työllistävät rakennusvaiheessa, mutta valmiina hyvin vähän. Ja sähkö on datakeskuksille erittäin edullista, ja suomalaiset veronmaksajat maksavat, maksavat sekä sähkölaskuissa että veroina. Suomi tarvitsee totta kai investointeja, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Sama kysymys kuin sähköverkoissa, eli onko näiden datakeskusten kokonaisuus kenelläkään hallussa? Datakeskukset pitäisi lupien yhteydessä velvoittaa rakentamaan itselleen saman verran varavoimaa kuin tarvitsevat tehoa. Datakeskuksista puhutaan miljardien investointeina, mutta osaako kukaan sanoa, mikä osuus jää Suomeen? No, ei kauhean suuri. Arvoisa puhemies, ärade talman! Ilmastonmuutoksen vaikutuksia ei voi jälkipolvien tulevaisuuden kannalta aliarvioida. Yksittäinen ihminen ja myös Suomi voi johtaa esimerkillään. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Me haluamme pienipalkkaiset ja kaikki ihmiset töihin, ja kun suojaosa on otettu pois, niin työttömyysedusta otetaan 50 senttiä joka eurolta pois. Mutta jos ajatellaan nytten sitä, että polttoaineen hinta on noussut 1,7 eurosta 2,4 euroon litralta ja valtio on saanut tällä nostolla pelkästään 0,4 senttiä litralta enemmän veroa itselleen. Polttoaineita myydään 14 miljoonaa litraa päivässä. Miksi te ette voi antaa — sen, mitä te olette saaneet — nyt tämän sodan aikana alennusta, jotta ihmiset pääsisivät töihin ja voisivat kuluttaa? Jos ajatellaan, että tämä lisää inflaatiota, tämä lisää kaikkia kustannuksia, niin tämä koko asia tulee joku päivä vielä kintuille inflaationa, hinnannousuna, koronnousuna. Miksei polttoaineveroa voi laskea vain sen ajan, koska te saatte niin paljon lisää, niin kuin minä sanoin, [Puhemies koputtaa] 0,4 senttiä litralta?
Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Me kaikki tiedämme, että tilanne on vaikea ja rahaa ei ole, mutta jos Lähi-idän kriisi jatkuu pitkään ja polttoaineen hinnat nousevat paljon, se vaikuttaa kuljetuskustannuksiin. Inflaatio nousee, nytten jo, prosentin kuukaudessa, mikä tarkoittaa sitä, että korot nousevat, ja silloin ostovoima pienenee huomattavasti. Ymmärrän sen, että se, että polttoaineen hintojen ja ainakin kuljetusliikkeiden polttoaineiden hintoja pitäisi laskea, maksaa paljon. Mutta oletteko te laskeneet, kuinka paljon se maksaa, jos talous ei kasva ja joudumme semmoiseen tilanteeseen, että verot vähenevät niin että tuloja tulee paljon vähemmän? Mikä on se piste, jolloin polttoaineita voisi laskea?
Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Miljoona suomalaista elää köyhyys- ja syrjäytymisriskissä. Se on pysäyttävä tieto ja noloa meille kaikille tässä salissa. Näin ei voi jatkua, tai kohta samassa kohtuuttomassa tilanteessa on toinenkin miljoona suomalaisia. Meidän on laitettava talous kasvuun ja julkinen talous tasapainoon. Suomalaiset ansaitsevat parempaa. Meidän on tehtävä pitkän tähtäimen suunnitelma ja saatava talous pysyvään kasvuun. On tehtävä valintoja ja keskitettävä voimavaroja esimerkiksi tekoälyyn, digitaalisuuteen ja kaivos- ja puolustusteollisuuteen. Olen esittänyt laajaa ohjelmaa talouskasvun puolesta, eli kyllä keinoja löytyy, jos ne vain otetaan käyttöön. Eläkeyhtiöiden sijoituksia pitäisi keskittää enemmän kotimaisiin kasvuyrityksiin. Vain viidesosa eläkeyhtiöiden varoista on sijoitettu Suomeen, ja se on aivan liian vähän. 200 miljardia euroa eläkevaroja on sijoitettu ulkomaille. Kasvuyrityksiä voidaan rahoittaa myös valtion omaisuutta fiksusti myymällä. Hallitus on epäonnistunut pienten ja keskisuurten yritysten kasvun tukemisessa. Esimerkiksi YEL on edelleen korjaamatta. Arvonlisäveron alaraja pitäisi laittaa 40 000 euroon ja sitten porrastaen 80 000 euron liikevaihtoon asti. Yhteisöveroa olisi pitänyt alentaa viisi prosenttia, ja vain silloin kun yritys investoi. Vain talouden kasvu kuittaa velat. Yritykset pitää saada kasvuun palkkaamaan lisää ihmisiä töihin ja ihmisten pitää tulla palkallaan paremmin toimeen. Työn tuottavuutta pitää parantaa selvästi niin yksityisellä kuin julkisella puolella. Vahva julkinen talous on edellytys sille, että voimme auttaa heitä, jotka apua tarvitsevat. Arvoisa puhemies, ärade talman! Ilman kasvua ei mistään tule mitään, mutta pakko on myös säästää. Ratkaisuna esimerkiksi muut kuin eläkkeisiin liittyvät indeksikorotukset jäädytettäisiin. Ensimmäisenä vuotena säästyisi 500 miljoonaa, toisena 1,1 miljardia, kolmantena 1,8 miljardia ja neljäntenä 2,2 miljardia euroa, mikä jäisi pysyväksi. Toinen ratkaisu koskee julkisen puolen henkilöstöä. Kaupungeissa, kunnissa, hyvinvointialueilla ja valtiolla työskentelee noin 500 000 ihmistä, ja heistä 100 000 jää eläkkeelle seuraavan hallituskauden aikana. Kun puolet eläkkeelle jäävistä jätetään julkisella puolella korvaamatta, säästyy kaksi miljardia euroa vuodessa. Digitaalisuus, tekoäly ja kuntien ja muiden tehtävien yhdistäminen tuovat lisää tehokkuutta. Tärkeintä on keskittyä palveluiden laatuun ja riittävyyteen. Tässä mallissa ei myöskään tarvita irtisanomisia ja pitkän työuran tehneet ihmiset pääsevät ansaitsemalleen eläkkeelle. On täysin uskomatonta, että hyvinvointialueilta irtisanotaan ihmisiä ja suomalaiset eivät saa hoitoa. Kun yritystukia karsitaan pysyvästi miljardilla eurolla ja ensi vuoden alkuun suunniteltu, kaavamainen yhteisöveron alennus perutaan, on meillä kasassa jo kuuden miljardin säästöt. Arvoisa puhemies, ärade talman! Ukrainan ja Iranin kriisit nostavat energian hintaa. Ja mitä tekee hallitus? Hallitus omien sanojensa mukaan ”seuraa tilannetta”. Mitä tekevät Ruotsi ja Saksa? Molemmat reagoivat välittömästi ja pudottivat polttoaineiden verotusta. Lisäksi Ruotsissa maksetaan korotettua sähkötukea kaikille kotitalouksille. Ruotsi laski myös ruuan arvonlisäveroa viiteen prosenttiin. Suunnan pitäisi olla meillä sama, kun ruoka kallistuu koko ajan. Meillä hallitus seuraa tilannetta ja sanoo, ettei ole varaa reagoida. Silloin ei ole myöskään varaa väittää, että veronmaksajan ostovoima paranee. Ostovoima ei todellakaan parane, kun kaikki kallistuu. Ja sen huomaa jokainen suomalainen omassa kukkarossaan. Polttoaineiden ja maakaasun hintojen nousu vaikuttaa laajasti talouteen, kun kuljetuskustannukset nousevat ja muidenkin tuotteiden hinnat nousevat. Inflaatio kiihtyy ja korot nousevat. Kulutus tyrehtyy ja tappaa talouskasvun. Siksi ehdotamme, että hallitus laskee polttoaineiden hintoja määräaikaisesti. Nyt hallitus hätäpäissään valmistautuu vaaleihin ja suunnittelee kotitalousvähennyksen määräaikaista korotusta ja varainsiirtoveron väliaikaista poistamista, kun se olisi pitänyt tehdä jo kolme vuotta sitten. Arvoisa puhemies, ärade talman! Vain talouskasvun, julkisen talouden tasapainon ja uusien työpaikkojen avulla saamme suomalaisia pois köyhyys- ja syrjäytymisriskistä. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Suomen ruuantuotanto on kansallinen turvallisuuskysymys. Omavaraisuuden rapautuminen ja tuonnin lisääntyminen lisäävät haavoittuvuutta. Ilmastonmuutoksen torjunta pitää myös ottaa maatalouden kannalta vakavasti. Jos Golfvirta ehtyy, ei täällä viljellä maata eikä kasvateta kotieläimiä ja hyvä jos asutaan iglussa. Konfliktit maailmalla ja myös Itämeren kiristynyt tilanne ja kuljetusten epävarmuus korostavat oman ruuantuotannon merkitystä. Suomi tuo ruokaa seitsemällä miljardilla eurolla ja vie vain kahdella miljardilla. Maidossa ja lihassa omavaraisuus on jo menetetty. Maito- ja kotieläintilojen määrä on pudonnut vauhdilla. Tämä kehitys vaikuttaa suoraan myös viljan kulutukseen, kun suurin osa siitä käytetään kotieläinten rehuna. Maatalous on vaikeuksissa, vaikka ruuan arvonlisäveroa kerätään enemmän kuin maksetaan maataloustukea. Oma lukunsa omavaraisuudessa ja huoltovarmuudessa ovat lannoitteet. Suomen viljat kasvavat pelloilla pitkälti venäläisen ammoniakin voimalla. Ammoniakki on lannoitetuotannon välttämätön raaka-aine. Lannoitteista on pulaa maailmalla, ja hinnat kallistuvat. Suomessa ei ole omaa ammoniakkitehdasta. Kemira myytiin aikanaan norjalaiselle Yaralle. Naantaliin on suunnitteilla vihreän ammoniakin tuotantolaitos, joka on käynnissä aikaisintaan 2030-luvulla. Kysymys kuuluu: olisiko lannoitteiden koko tuotantoketju pitänyt ottaa paremmin valtion haltuun? Ja vastaus on: kyllä olisi pitänyt. Arvoisa puhemies, ärade talman! Tämä Kansallinen ruokastrategia 2040 on hyvä lähtölaukaus. Suunnitelmia tarvitaan, mutta tärkeintä on tehdä päätöksiä ja panna asioita toimeksi. Ruokasektori on Suomen neljänneksi suurin teollisuudenala ja työllistää välillisesti 320 000 henkilöä, mikä vastaa 12:ta prosenttia kaikista työllisistä. Tilakoot kasvavat, mutta kannattavuus ei. Maatalouden tuottajien tilanne on kestämätön. Tilanne vaatii nopeita toimenpiteitä ja vastuunkantoa. Se vaatii vastuunkantoa niin hallitukselta, teollisuudelta, kuin kaupalta, ja se vaatii vastuuta myös kuluttajilta. Mutta hallitus ei näy ymmärtävän maataloustuottajien tilannetta ollenkaan. Lannoitteet maksavat yhä enemmän, polttoöljy kallistuu jatkuvasti, ja sähkön hintaa voi vain arvailla. Eli tuottajien kustannukset kasvavat, mutta korvaus tuotteesta ei kasva. Ruokakauppa on Suomessa aivan liian keskittynyttä. Kilpailu puuttuu. Kesko ja S-ryhmä määräävät tahdin, ja niillä on aina samat hinnat kaikissa tuotteissa, eikä siinä saksalaisen Lidlin markkinaosuus riitä muuttamaan menoa. Ruuan hinta nousee, ja tuottajat ovat vaikeuksissa, mutta kauppa tekee ennätystuloksia. Ei se näin voi mennä. Eli kysymys kuuluu: mikä on kaupan vastuu siitä, että meillä jatkossakin on varaa tuottaa kotimaista ruokaa ja kuluttajilla varaa sitä ostaa? Arvoisa puhemies, ärade talman! Kansallisen ruokastrategian toimeenpanon ja seurannan keskeiseksi toimijaksi asetetaan ruokaneuvosto. Mallia haetaan Irlannin ruokavision toteuttamista seuraavasta korkean tason neuvostosta. Ruokaneuvoston keskeinen tehtävä on varmistaa ruokastrategian tavoitteiden toteutuminen ja huolehtia toimeenpanosuunnitelman edistymisestä. On myös tärkeää pitää huolta, että maatalousyrittäjien, teollisuuden ja kaupan ääni kuuluu toteutuksessa. Maatalouden kannattavuus on palautettava kiireellisesti. Byrokratiaa on purettava ja tuet suunnattava niille, jotka tuottavat ruokaa, elintärkeitä hyödykkeitä. Tavoitteena pitää olla, että Suomessa on maatalous, joka pärjää tulevaisuudessa myös ilman tukia. Suomi pystyy ruokkimaan suomalaiset, jos tuotanto säilyy kannattavana. — Kiitos.
Arvoisa puhemies, ärade talman! Korot ovat nousseet, eurobor on noussut, ja asuntojen omistajat joutuvat maksamaan enemmän korkotuloja, vaikka asuntojen hinnat laskevat. Mutta valtionlainojen korot ovat nousseet 2,2 prosentista 2,9 prosenttiin tammikuusta. Tänään otettiin esimerkiksi 385 miljoonaa lisälainaa, ja loppuvuodesta joudutaan ottamaan noin 45 miljardia lainaa, 30 miljardia uusitaan ja 15 miljardia uutta lainaa. Tämä tarkoittaa tällä 0,7 prosentin koronnousulla sitä, että meille tulee lisäkustannuksia noin 400 miljoonaa. Mitä te meinaatte tehdä tälle? Meinaatteko säästää 400 miljoonaa, vai meinaatteko ottaa lisää lainaa?
Kiitos, arvoisa puhemies! Talouskasvu on ainoa, joka lisää työllisyyttä. Jos katsomme, mitä muut maat ovat tehneet, niin esimerkiksi Ruotsi on tehnyt päinvastoin: kotitalousvähennystä nostettiin, keskituloisten verotusta kevennettiin, kun täällä taas suurituloisten verotusta kevennettiin, mikä todistettavasti ei lisää kulutusta. Mitä muuta te olette tehneet? Te laskette yhteisöveroa kahdella prosentilla. Otetaan esimerkiksi OP-ryhmä: se tekee voittoa 2 263 miljoonaa euroa ja saa lisäksi nyt 44 miljoonaa euroa osinkotuloja, yhteisöveroa, lisää — ei varmasti vaikuta mihinkään, ei lisää investointeja. Olette rakentaneet junaratoja. Takaisinmaksu on 36 vuotta. Lisääkö talouskasvua? No, ei lisää talouskasvua. Kaikki teidän isot toimenne eivät lisää talouskasvua. Te syytätte koko ajan ulkomaailmaa, että se on se, joka vaikuttaa talouskasvuun, [Puhemies koputtaa] mutta miten muissa maissa sitten talous kasvaa koko ajan? Kertokaa se, ministeri Purra.
Arvoisa puhemies, ärade talman! Öljyn hinta nousee koko ajan, ja tänä päivänä kuljetukset ovat historian vaikeimmat. Se lisää myös kuljetuskustannuksia, se lisää lentojen rahteja, se lisää laivojen rahteja, ja elintarvikkeiden hinnat nousevat. On ilmoitettu jo, että esimerkiksi jauhelihan hinta nousee, ja myös muiden elintarvikkeiden hinnat nousevat. Tulevaisuudessa, jos sota jatkuu pitkään, se tulee aiheuttamaan inflaation, joka vaikuttaa korkojen nousuun. Arvoisa hallitus, arvoisa pääministerin sijainen, miten olette varautuneet tähän, ja mitä meinaatte tehdä tälle asialle?
Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Maaseudun elinvoima on koko Suomen elinvoimaa. Elinkelpoinen maatalous ja kotimainen ruoka muodostavat maaseudun elinvoiman tukijalat. Suomi on EU:n maaseutumaisimpia valtioita, ja erityinen huomio tässä ajassa pitää kiinnittää Itä-Suomeen ja saaristoalueisiin, koska niiden pitää pysyä asuttuina ja niiden elinvoimassa on kyse tärkeästä huoltovarmuudesta. Maatalous ja kaupungit elävät riippuvuussuhteessa. Kaupunkilainen tarvitsee ruokaa joka päivä ja maatalous asiakkaan tuotteilleen. On hyvä muistaa, että maatalous työllistää 300 000 suomalaista joko suoraan tai välillisesti. Maatalouden on oltava kannattavaa yrittäjyyttä eikä kituuttamista tukiverkoissa. Kaikki tuet pitää kohdistaa kotimaiseen ruuantuotantoon. Terve maatalous pitää koko Suomen asuttuna ja takaa huoltovarmuuden. Maatilat pitävät yllä yksityisiä teitä, tarjoavat rakennuksia, koneita ja energiaa. Arvoisa puhemies, ärade talman! Kotimainen ruuantuotanto ja sen omavaraisuus ovat kansallista turvallisuutta. Kotimaista ruokaa pitää suosia julkisissa hankinnoissa. Myös kuluttajat voivat valinnoillaan tukea omaa ruokatuotantoamme. Tämän selonteon rinnalla on valmisteilla myös kansallinen ruokastrategia 2040, ja hyvä niin — sille on tarvetta. Suunnitelmia tarvitaan, mutta tärkeintä on tehdä päätöksiä ja panna asioita toimeksi. Maatalouden tuottajien tilanne on kestämätön. Tilanne vaatii nopeita toimenpiteitä ja vastuunkantoa. Se vaatii vastuunkantoa niin hallitukselta, teollisuudelta kuin kaupaltakin, ja se vaatii vastuuta myös kuluttajilta. Hallituksen vastuulla on vaikuttaa EU:n maatalouspolitiikkaan niin, että täysin omavarainen ruuantuotanto on edes mahdollista. Kotimaisessa maatalouspolitiikassa tukia pitää kohdistaa niihin tuottajiin, jotka aidosti kehittävät toimintaansa. Mutta hallitus ei näytä ymmärtävän maataloustuottajien tilannetta ollenkaan. Lannoitteet maksavat yhä enemmän, polttoöljy kallistuu jatkuvasti, ja sähkön hintaa ei voi kuin arvailla. Eli tuottajan kustannukset kasvavat, mutta korvausta tuotteesta ei tule samanaikaisesti lisää. Ruokakauppa on Suomessa aivan liian keskittynyttä. Kilpailu puuttuu. Kesko ja S-ryhmä määräävät tahdin, eikä siinä saksalaisen Lidlin markkinaosuus riitä muuttamaan menoa. Suurin ongelma on se, että Kilpailuvirasto on alkujaan antanut K- ja S-ryhmän ostaa ketjussa, vaikka ne ovat monta erilaista erillistä yritystä. Viljelijöillä ei ole samaa mahdollisuutta, kun he myyvät. Ruuan hinta nousee, tuottajat ovat vaikeuksissa, mutta kauppa tekee ennätystuloksia. Ei se näin voi mennä. Eli kysymys kuuluu: mikä on kaupan vastuu siitä, että meillä jatkossakin on varaa tuottaa kotimaista ruokaa ja kuluttajilla varaa ostaa sitä? On niin tuottajien, teollisuuden kuin kaupan etujen mukaista ja vastuullista, että suomalaiset pystyvät tuottamaan ja ostamaan kotimaista ruokaa ja sitä kautta omavaraisuus säilyy. Suomalaiset syövät noin 80-prosenttisesti kotimaisia elintarvikkeita, ja huoltovarmuuden kannalta luku on pidettävä vähintään siinä. Siihen voimme kaikki vaikuttaa, kun käymme ruokakaupassa. Vaadi ja osta kotimaista ruokaa. Se on huoltovarmuutta, johon jokainen voi vaikuttaa. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Taloudesta puhutaan koko ajan. Te selitätte, että me joudutaan näistä syistä, eli ulkomaalaisista syistä meidän talous ei kasva. Mutta miten on mahdollista, että se kasvaa esimerkiksi Ruotsissa? Ruotsissa oli viime vuonna 1,7 prosenttia bruttokansantuotteen nousua, ja ensi vuonna, sanotaan, se on 2—3 prosenttia. Nyt te puhutte tästä yhteisöverosta ja kerrotte meille ihan kirkkain silmin, että se kannattaa ja se on semmoinen, joka lisää investointeja. Olen puhunut kymmenen toimitusjohtajan kanssa isoista yrityksistä ja kysynyt heiltä, vaikuttaako kahden prosentin lasku yhteisöveron investointeihin. Se on nolla, ei vaikuta. Mutta tiedättekö te, mihin se vaikuttaa? Se vaikuttaa siihen, että 53 prosenttia osakeyhtiöistä, pörssiyhtiöistä, omistaa ulkomaalaiset ja se kaksi prosenttia valuu suoraan ulkomaille siitä, mitä te annatte. [Keskeltä: Voitonjakoa!] Eli siinä ei ole mitään järkeä. Se ei lisää talouskasvua millään tavalla. [Puhemies koputtaa] Kysyisin nyt: [Puhemies koputtaa] miten on mahdollista, että te voitte päivästä toiseen selittää, [Puhemies koputtaa] että se lisää talouskasvua, kun se ei... [Puhemies keskeyttää puheenvuoron]
Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Me kaikki tiedämme, että vanhukset eivät saa kunnon hoitoa ja ihmiset eivät pääse joka paikassa lääkäriin. Me olemme kannattaneet pitkään perhelääkärimallia, jotta hoito saadaan järjestettyä tehokkaasti ja kokonaisvaltaisesti. Ehdotan lisäksi teille, että panostatte paljon enemmän tekoälyyn ja teette lääkäreille tulospalkkion myös julkisella puolella. Tämä kannustaa vastaanottamaan enemmän potilaita. Mutta rahoitukseen: Velkajarrutyöryhmä esitti 25.2., että tarvitaan 8—11 miljardin euron sopeutustoimet. Tämä tarkoittaa hyvinvointialueiden osalta 2,6—3,5 miljardia euroa uusia sopeutustoimia vaalikauden aikana. Se tarkoittaa vuonna 2023 syntyneiden 2,4 miljardin alijäämien kanssa, että tästä eteenpäin hyvinvointialueet joutuvat sopeuttamaan vuoteen 2031 mennessä 4—6 miljardia euroa. [Vasemmalta: Aivan!] Kun teidän hallituksenne esittää vielä palvelutarpeen kasvun leikkaamista niin, että se korvataan vain 60-prosenttisesti, tilanne huononee tästä vielä paljon enemmän. Nyt perustetaan parlamentaarinen ryhmä, mutta kun kuuntelee näitä puheita täällä, niin on vaikea kuvitella, että me saataisiin niin radikaaleja muutoksia, että tämä saataisiin korjattua. Jos me halutaan korjata tämä, niin puolueiden pitää antaa periksi omista periaatteistaan ja ideologioistaan. Koska meillä on suuri urakka edessä ja puhutaan niin monesta miljardista, niin minä toivon, että kaikki, jotka lähtevät siihen parlamentaariseen ryhmään, ymmärtävät, että niitä omia periaatteita ei voi aina pitää esillä.
Arvoisa puhemies, ärade talman! Liike Nyt teki kirjallisen kysymyksen ministeri Multalalle sähkön hinnasta. Kiitos vastauksesta, se lämmitti. Se ei kuitenkaan lämmitä kuluttajia ja yrittäjiä, jotka maksavat taas tulevina talvina käsittämättömiä sähkölaskuja, kun ei tuule ja potkurit jäätyvät. Ministeri Multala sanoo vastauksessaan, että hallitus selvittää perinteisen ydinvoimalan rakentamista. Kysymys kuuluukin: tuleeko se Olkiluotoon vai Loviisaan, ja koska se on valmis, ja miten se ydinvoimalan suunnittelu etenee?
Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen on otettava vakavasti, ja tavoitteiden on oltava korkealla. Ilmastonmuutoksen torjunta on meidän suurin yhteinen tavoitteemme erityisesti lapsiamme ja jälkipolviamme ajatellen. Muutoksen vaikutusta ei voi heidän tulevaisuutensa kannalta millään tavalla aliarvioida. Yksittäinen ihminen ja pienikin kansakunta voi johtaa esimerkillään. Suomen on oltava edelläkävijä ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Meidän ei tule heikentää kilpailukykyämme tai tehdä ratkaisuja, jotka ajavat kansalaisia ahtaalle. Sen sijaan meidän tulee kannustaa ilmasto‑ ja ympäristöystävällisiin ratkaisuihin ja tehdä niistä vientituote. Kuitenkin vain toimivan talouden avulla voimme luoda kestävää ilmastopolitiikkaa. Tarvitsemme talouskasvua ja menestyviä yrityksiä. Tarvitsemme investointeja ja tarvitsemme innovaatioita. Parhaita ratkaisuja saamme, kun luomme yrityksille kannattavan toimintaympäristön. Ilmastoa ja taloutta ei tule asettaa vastakkain, vaan tehdä tehokkaita toimia, jotka tukevat molempia. Meidän pitää kuitenkin muistaa, että elämme maassa, missä on pohjoisen ilmasto ja pitkät välimatkat. Tehdessämme ilmastopolitiikkaa tulee huomioida kokonaisvaikutukset. Ei voi olla niin, että laskemme sähköntuotantomme tuulivoiman varaan ja maksamme kohtuuttoman hinnan, kun ei tuule ja siivetkin ovat jäässä. Arvoisa puhemies, ärade talman! On väliä, millaisen maapallon jätämme lapsillemme ja heidän lapsilleen. Isot yhteiskunnalliset asiat vaikeuttavat nuorten elämää ja heikentävät heidän tulevaisuudenuskoaan. Ilmastonmuutos on tässä merkittävässä asemassa — samoin näkemys siitä, onko mahdollisuuksia kouluttautua ja löytää työpaikkaa. Suomessa ilmastonmuutos on toistaiseksi näkynyt suoraan vain vähän. Kuumat kesäpäivät ja vaihtelevan luminen talvi eivät vaikuta kovin vaarallisilta, mutta ei tarvitse mennä kuin Etelä-Eurooppaan, jossa kuivuus ja maastopalot koettelevat ihmisten elämää ja rankkasateiden aiheuttamat tulvat tuhoavat koteja. Sään ääri-ilmiöillä on vakavat vaikutukset etenkin kehittyvissä maissa, kuten Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa ja Aasiassa. Globaalissa maailmassa emme voi katsoa vain omaa takapihaamme. Vaikka meillä olisi puhdasta juomavettä, ruokaa ja sopiva ilmasto, elintilan kapeneminen ja puutteelliset resurssit muualla ajavat ihmisiä pois kodeistaan, johtavat pakolaisuuteen ja tuottavat levottomuutta. Jos emme saa ilmastonmuutosta pysymään kohtuullisella tasolla, tulee se tarkoittamaan entistä rajallisempia resursseja ja kilpailua niistä — maailmaa, jollaista emme halua nähdä. Arvoisa puhemies, ärade talman! Meillä Suomessa on maailman puhtain ilma. Siitä saamme olla ylpeitä. Meidän tulee huolehtia, että näin on myös jatkossa. Puhdas ilma ja luonto ovat paitsi edellytykset hyvinvoinnille myös esimerkiksi matkailuvaltteja. Meillä on paljon mahdollisuuksia, jos osaamme hyödyntää ne. Vaikka meillä on puhtain ilma, on meillä yksi saastuneimmista meristä: Itämeri. Itämeren suurin ongelma on rehevöityminen, ja sitä uhkaa myös ilmastonmuutos. Varmaan jokainen Itämeren äärellä aikaa viettänyt on nähnyt kuumien hellejaksojen tuomat sinileväesiintymät. Itämeren tilan parantamiseksi on tehty toimia, mutta tavoitteet ovat huomattavasti jäljessä. Olen purjehtinut Itämerellä koko elämäni ja huomannut, miten se on muuttunut. Arvoisa puhemies, ärade talman! Töitä ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi on tehtävä. Meillä ei ole varaa katsoa, toteutuvatko pahimmat skenaariot. Vaikka Suomen osuus maapallon päästöjen osalta on pieni, on roolimme ilmastonmuutoksen torjunnassa merkittävämpi muun muassa teknologian, osaamisen ja innovaatioiden kautta.
Kiitos, arvoisa puhemies! Eilen sovittiin velkajarrusta, ja puhutaan nyt näillä teidän tuhansilla: 8 000—11 000 miljardia — kuulostaa hienommalta myös, kun otetaan pois, ei vain, kun annetaan. Tämä tarkoittaa sitä, että hyvinvointialueilta joudutaan leikkaamaan, noin 2 600—3 500 miljardia euroa pitää sopeuttaa ensi kaudella. [Eduskunnasta: Miljoonaa!] 2023—2027 alijäämä oli 2,4 miljardia euroa, joten yhteinen sopeutus vuoteen 2031 mennessä tulee olemaan noin 4—6 miljardia euroa. Kysynkin teiltä, ministeri Rydman, kun te tuskailette sen 100 miljardin säästön kanssa [Sinuhe Wallinheimo: Miljoonaa!] ja mielestäni pitäisi jo vuonna 2027 säästää rahaa, miten te näette tämän asian.
Kiitos, arvoisa puhemies! Tänään julkistimme velkajarrun, niin kuin kaikki tietävät, ja siinä vuodesta 27 eteenpäin pitäisi säästää 8—11 miljardia euroa. Kun näitä lukuja on käyty läpi siellä velkajarruryhmässä, on todettu, että tämän hallituskauden säästöt yltävät noin 5—7 miljardiin, ja te puhutte koko ajan 10 miljardista kuin papukaijat, [Vasemmalta: Totta!] vaikka semmoista ei ole toteutunut. Ja kun te puhuitte tästä, että jos jotain ei toteudu, niin teemme uusia säästöjä — niin te olette sanoneet meille koko ajan tässä eduskunnassa — mitkä ovat ne uudet säästöt sitten? Totta kai se 8—11 miljardia on se oikea luku, mutta se alkaa vuodesta 2027. Minä ihmettelen, jos te ette tee siihen riittäviä säästöjä. Me tarvitaan niitä säästöjä. Ei me pystytä säästämään 8—11:tä miljardia sitten seuraavan hallituskauden aikana. Se on täysin mahdotonta. [Puhemies koputtaa] Se pitää aloittaa nyt heti. Kysynkin pääministeriltä tai valtiovarainministeriltä: meinaatteko te aloittaa sen säästämisen?
Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Luottamus tulevaan syntyy tekojen kautta. Puhetta kyllä riittää. Meidän työmme täällä on tehdä rohkeita päätöksiä. Meidän pitää saada nykyiseen menoon uskottava muutos. Vain se luo luottamusta tulevaan. Meidän on tehtävä pitkän tähtäimen suunnitelma ja saatava talous pysyvään kasvuun. Niin kuin urheilussa myös taloudessa on keskityttävä määrättyihin lajeihin, joissa meillä on parhaat mahdollisuudet menestyä. On tehtävä valintoja ja keskitettävä voimavaroja esimerkiksi tekoälyyn, digitaalisuuteen, vihreään siirtymään ja kaivosteollisuuteen. Vain talouskasvu antaa mahdollisuuden saada holtiton velkaantuminen loppumaan ja päästä kohti julkisen talouden tasapainoa. Olen esittänyt laajan ohjelman talouskasvun puolesta, eli kyllä keinoja löytyy, jos ne halutaan ottaa käyttöön. Eläkeyhtiöiden sijoituksia pitäisi keskittää enemmän kotimaisiin kasvuyrityksiin. Hallitus on epäonnistunut yritysten kasvun tukemisessa. Esimerkiksi YEL on edelleen korjaamatta. Siitä syystä satoja yrityksiä menee konkurssiin tämänkin vuoden aikana. YEL on saatava korjattua heti vastaamaan todellisia tuloja. Pieniä yrityksiä pitää auttaa arvonlisäveron alarajan nostamisella 40 000:een. Yhteisöveroa pitäisi alentaa viisi prosenttia, kun yritys investoi. Tämä yhteisöveron alennus, jonka hallitus tänä päivänä tekee, ei johda investointeihin. Olen kymmenien yritysjohtajien kanssa puhunut, eikä kukaan pidä sitä mahdollisena, että kahden prosentin alennus johtaisi investointeihin. Puolustukseen on panostettava. Kaikkea muuta on pakko käydä läpi. Vain säästämällä ja leikkaamalla se ei onnistu. Vain kasvu kuittaa velat. Olen hyvin huolissani siitä, että suomalaiset veronmaksajat eivät luota saavansa hoitoa ja hoivaa, kun he sitä tarvitsevat. Tuoreessa tutkimuksessa kaksi kolmasosaa ei luota vanhusten hoivan turvallisuuteen. Tämä on viimeinen hälytys meille päättäjille. Suomessa pitää tehdä soteremontti. Erikoissairaanhoito ja perusterveydenhuolto pitää keskittää viiden yliopistosairaalan alueiden hoidettaviksi. Perusterveydenhuolto hoidetaan omalääkärimallilla yrityspohjalta. Yliopistosairaalat vastaavat alueillaan muusta sairaalaverkosta. Yliopistosairaalat voivat kukin keskittyä vaikeiden sairauksien hoitoon ja pitää Suomen maailmanluokassa hoidon tasossa. Nykyinen hallintomalli puretaan. Valtion suorat rahoitukset kohdistetaan näille viidelle alueelle asukasluvun, väestön iän ja työttömyyden perusteella. Pitkän tähtäimen suunnitelmana pitäisi myös vähentää kuntia. Sosiaalitoimi ja vanhustenhuolto pitäisi hoitaa sadassa aluekunnassa. Kuntauudistuksessa Suomen pitäisi katsoa muita maita Viron ja Tanskan mallin mukaan. Tanskan mallin mukaan tehtiin niin, että jos kunnassa ei asu 30 000:ta ihmistä, pitää se yhdistää — tietysti pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta Lapissa ja saaristokunnissa. Aluekunnilla on verotusoikeus valmiina kuntamallin pohjalta. Suomalaisten veronmaksajien on luotettava siihen, että saavat hoitoa ja hoivaa, kun sitä tarvitsevat. Arvoisa puhemies! Suomeen ovat kaikki ja mistä tahansa tervetulleita, kun on työpaikka tiedossa ja pystyy työllään elättämään itsensä. Mutta meillä on yli puoli miljoonaa työikäistä joko kokonaan ilman työtä tai etsimässä kokoaikaista työtä tai sijoitettuna uudelleenkoulutukseen. Ei meillä enää ole varaa ottaa maahanmuuttajia Suomeen sillä vauhdilla kuin on viime vuosina tullut. Maahanmuuttoa pitää kiristää tuntuvasti. Arvoisa puhemies, ärade talman! Nyt on viimeinen hetki ottaa homma omiin käsiin. Tyhjät lupaukset ja katteettomat puheet saavat riittää. Meidän työmme on tehdä päätöksiä. Vain rohkeat päätökset luovat suomalaisille luottamusta tulevaan.
Kiitos, arvoisa puhemies! Ensinnäkin pitää sanoa ministeri Marttiselle, että teidän työmarkkinauudistukset ovat ihan hyviä, mutta ne eivät tuota mitään ilman kasvua. Sen ymmärtää jokainen yrittäjä. [Keskustan ryhmästä: Näin se on! — Arto Satonen: Ei pidä paikkaansa!] Me tarvitaan kasvua, että ne hyödyntävät jotain. Toiseksi pitää sanoa, että tammikuussa 385 yritystä meni konkurssiin — viimeksi on mennyt yhtä monta yritystä konkurssiin 1997 — ja se on kauhea määrä. Suurin osa yksinyrittäjistä ja pienyrittäjistä menee konkurssiin, koska he eivät pysty maksamaan YELiä, mikä pystytään perimään heiltä. Ja mitä te olette tehneet? Neljä vuotta teidän edustajat valittavat Facebookissa YEListä, että se pitää korjata, mutta mitään ei tapahdu. Ettekö te ymmärrä, että kohta niitä ei mene enää noin montaa konkurssiin, kun niitä yrityksiä ei yksinkertaisesti ole? Tehkää nyt hyvänen aika sille YELille jotain. [Laura Huhtasaari: Ainoa järkevä kritiikki! — Ben Zyskowicz: Eikös sekin ole kepun tekemä viime hallituksessa?]
Pulinat pois! [Hälinää — Puhemies koputtaa] — Arvoisa puhemies, ärade talman! Suomessa ei ole pulaa työvoimasta. Suomessa on pulaa työpaikoista. Meiltä puuttuu kokonaan pitkän tähtäimen suunnitelma siitä, mihin meidän pitäisi keskittyä ja panostaa ja saada sitä kautta talous kasvuun. Vain yritysten kasvun avulla suomalaiset saavat töitä ja tulevat paremmin toimeen. Eläkeyhtiöiden sijoituksia pitäisi keskittää enemmän kotimaisiin kasvuyrityksiin. Pitäisi malttaa odottaa eikä myydä yrityksiä pois liian aikaisin, kuten kävi esimerkiksi älysormusyhtiö Ouran kanssa. Näin kasvun hyödyt ja työpaikat säilyvät Suomessa. Yrittäjien tyytyväisyys hallituksen toimintaan on laskenut selvästi viimeisen puolen vuoden aikana. Tuoreen yrittäjägallupin mukaan Orpon ja Purran hallitus on täysin epäonnistunut yritysten kasvun tukemisessa. Ensi vuoden alussa voimaan tuleva yhteisöveronalennus valuu osinkoina pörssiyhtiöiden omistajien taskuihin. Yhteisöveroa pitäisi laskea viidellä prosentilla vain niille, jotka investoivat seuraavan vuoden aikana. YEL pitää saada kuntoon, niin että se vastaa todellisia tuloja. Arvonlisäverovelvollisuutta pitää nostaa 40 000:een ja siitä alkaen porrastaa 80 000:een asti. Vain kasvu tuo työtä ja toimeentuloa. Arvoisa puhemies, ärade talman! Meillä on Suomessa noin 700 000 vieraskielistä, ja viime vuosina heitä on tullut keskimäärin 50 000 lisää joka vuosi. Uusimaa ja erityisesti Vantaa ja Espoo ovat esimerkkejä siitä, mihin Suomi on menossa, jos tälle asialle ei tehdä mitään. Vantaalla ja Espoossa joka kolmas ei puhu suomea tai ruotsia äidinkielenään. Maahanmuuton osuus työttömyyden kasvusta on 40 prosenttia. Ulkomaalaisia työnhakijoita oli viime vuoden lopussa 100 000, mikä on noin neljäsosa vieraskielisestä työikäisestä väestöstä. Kela maksoi vieraskielisille erillisiä tukia 1,1 miljardia vuonna 2024, ja summa on kasvanut viime vuonna, koska työttömien määrä on kasvanut merkittävästi. Vantaalla yli puolet kaikista Kelan tuista maksetaan vieraskielisille. Toimeentulotukea Suomessa maksetaan saman verran kuin Ruotsissa, vaikka siellä asukkaita ja maahanmuuttajia on tuplamäärä. Arvoisa puhemies, ärade talman! Nämä luvut ovat sellaisia, että tätä menoa ei voi yksinkertaisesti jatkaa. Maahanmuutolle on tehtävä jotain. On selvää, että suurin osa työttömistä haluaisi tehdä töitä, mutta kun työpaikkoja ei vain ole. Orpon ja Purran hallituksen talouspolitiikka on täysin epäonnistunutta. Työllisiä piti tulla 100 000 lisää, mutta tuli saman verran työttömiä. Työttömyysmenojen piti laskea ja verotulojen vastaavasti kasvaa. Työttömän työnhaun kaavamainen velvollisuus työllistää vain työnantajia, joilla ei ole töitä tarjolla. Neljä pakollista hakemusta kuukaudessa tarkoittaa 17 miljoonaa hakemusta vuodessa. Mitä tässä on järkeä? Ei yhtään mitään. Budjetin veropohja pettää myös tänä vuonna. Verotuloja ansiotuloista ja arvonlisäverosta kertyy lähes miljardi euroa vähemmän kuin viime kesänä budjettiin kirjattiin. Ja velkaralli sen kuin kiihtyy. Tukia leikattiin, kuten ansiosidonnaista työttömyyskorvausta, mutta toimeentulotuki kasvoi saman verran. Esimerkiksi työttömyysturvan suojaosan poisto on ihan käsittämätön. Kyllä työhön pitää aina kannustaa. Opiskelijoiden tuloraja pitäisi poistaa. Kotitalousvähennystä alennettiin, kun sitä olisi pitänyt nostaa. Niinhän Ruotsissa tehtiin. Arvoisa puhemies! Suomessa ei ole pulaa työvoimasta. Suomessa on pulaa työpaikoista. Siksi tämä välikysymys keskustan kanssa on aiheellinen. — Kiitos.
Arvoisa puhemies, ärade talman! Tässä selonteossa sanotaan sanatarkasti näin: ”Huoltovarmuuden kannalta hajautetun tuuli- ja aurinkosähkön etuna on, että tuotantolaitokseen kohdistuva mahdollinen tuhotyö ei tuhoa koko laitosta, vaan ehjänä pysyneet osat voidaan kytkeä verkkoon melko nopeilla kytkennöillä.” No, ei tullut tuhotyötä eikä muuta sabotaasia, tuli Suomen talvi. Ei ollut tuulta, ja lisäksi tuulivoimaloiden potkurit jäätyivät. Energiateollisuus jankuttaa, että sähkö Suomessa on Euroopan halvinta, ja media komppaa. Liian vähälle huomiolle jää, että Energiateollisuus on sähköntuottajien edunvalvoja. Tällainen keskiarvosta höpöttäminen hämärtää koko sähkömarkkinan ongelman. Sähkö on erittäin kallista silloin, kun sähköä eniten tarvitaan ja käytetään. Ei kai ketään kiinnosta, mitä sähkö maksaa juhannusyönä. Tälle sähkömarkkinan toimivuudelle pitäisi tehdä jotain. Sähkö, lämpö ja vesi ovat sellaisia perusasioita, ettei niillä pitäisi tehdä lyhytnäköistä liiketoimintaa. Niin yritysten, niiden investointien kuin kuluttajien kannalta hintojen pitäisi olla ennustettavia. Oma lukunsa on kantaverkkoa ylläpitävä Fingrid, minkä merkitykseen on herätty liian myöhään. Länsirannikolle rakennettiin paljon uutta tuulivoimaa, kun yhtäkkiä tajuttiin, ettei Fingridin kantaverkko pysy perässä. Suunnitelmissa oli tuplata sähköntuotanto, ja Fingridin kantaverkko tarvitsee monen miljardin investoinnit. Siitä huolimatta Fingrid on jakanut samaan aikaan avokätisesti miljardiosingot omistajilleen, kuten pankeille ja vakuutusyhtiöille. Onko tässä sähköntuotannossa pitkän tähtäimen suunnitelma hallussa kenelläkään? Ei voi olla niin, että suomalainen kuluttaja, veronmaksaja ja yrittäjä maksavat päättäjien virheet. Ei voi olla niin, että meidän sähköntuotantomme ja -hinta ovat kiinni siitä, tuuleeko täällä vai paistaako aurinko. Tuulivoimaloiden teoreettinen teho alkaa olla merkittävä, mutta niiden ongelmana on se, että tyynellä tehot putoavat ja sähköverkko tarvitsee jatkuvasti tasaista tehoa. Nyt pakkasella on tullut uusi ongelma eteen: tuulivoimaloiden lavat jäätyvät eivätkä pyöri. Silloin tarvitaan säätövoimaa niin, että sähköverkon teho pysyy tasaisena. Eli, kiitos, Ruotsi! Ilman ruotsalaista vesivoimaa meillä olisi kylmää ja pimeää. Meillä pitäisi olla enemmän ydinvoimaa. Valtio omistaa enemmistön Fortumista, ja Fortum oli edellisellä kerralla hakemassa lupaa Loviisaan, mutta lupaa ei jostain käsittämättömästä syystä myönnetty. Fortumilta voi nyt kysyä, että eivätkö ne samat laskelmat, mitkä silloin teitte, enää päde. Sama Fortum myi aikanaan luonnollisen monopolin eli sähkön siirtoverkot Carunalle ja sen jälkeen kulutti saadut rahat Venäjälle ja Saksaan. Arvoisa puhemies! Sitten ovat nämä datakeskukset, jotka ovat todellisia sähkösyöppöjä. Ne työllistävät rakennusvaiheessa, mutta valmiina ne työllistävät vartijan ja koiran. Ja hyvä kysymys on, kuinka paljon rakennusvaiheen työntekijöistä on yleensäkään suomalaisia. Sähkö on datakeskuksille erittäin edullista, ja suomalaiset veronmaksajat maksavat, maksavat sekä sähkölaskuissa että veroina. Suomi tarvitsee totta kai investointeja, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Hallituksen ohjelmassa tavoitteena on nostaa Suomi puhtaan energian edelläkävijäksi Euroopassa. Maali on hyvä, mutta sitä pitää tavoitella itsekkäästi ja vain Suomen omien etujen mukaisesti. Ei voi olla niin, että tavoitteemme on tuottaa halpaa energiaa Saksan teollisuudelle ja luvata ikuisesti halpaa sähköä datakeskuksille.
Arvoisa puhemies, ärade talman! Meillä on tällä hetkellä 500 000 työnhakijaa, joista 355 000 on työttömiä, 100 000 osa-aikaisia työllisiä, jotka hakevat kokopäivätyötä, ja 50 000 on koulutuksessa. Näistä työttömistä 19 prosenttia on ulkomaalaisia. Suomessa on noin 700 000 maahanmuuttajaa, joista 400 000 on työikäisiä, tai pystyvät tekemään töitä, ja näistä 25 prosenttia on työttömiä, eli noin 100 000 hakee töitä tällä hetkellä. Suomeen tulee 50 000 uutta maahanmuuttajaa joka vuosi, eli se työttömyys lisääntyy koko ajan. Mitä te, ministeri Marttinen, meinaatte tehdä tälle asialle?