Ojala-Niemelä Johanna
47 puheenvuoroa
Arvoisa herra puhemies! Tunnen jonkinlaista lukkarinrakkautta Kansaneläkelaitosta kohtaan, koska edesmennyt isäni teki siellä pitkän päivätyön Kelan paikallisjohtajana tuolla syrjäseudulla, Muonion toimipisteessä. Muistan, kuinka hän silloin 60-, 70-, 80-luvuilla kiersi talosta taloon auttamassa ihmisiä erilaisten etuuksien hakemisessa, eläke-etuuksien ja perhe-etuuksien hakemisessa. Voi sanoa, että nykypäivään verrattuna se näyttää kyllä aika kaukaiselta, että silloin se asiakaspalvelu oli noin henkilökohtaista, kun olen katsonut tuota syrjäseutujen tilannetta nyt tällä hetkellä. Ensin Kela supisti aukioloaikoja muutamaan päivään viikossa, ja minusta tuntuu, että nyt niitä ei ole enää kuin ehkä muutama tunti päivässä, muutamana päivänä viikossa. Aika paljon on ihmisiä siirtynyt sähköisen asioinnin pariin, mutta täytyy muistaa se, että meillä on kuitenkin arviolta miljoona kansalaista, joilla on puutteelliset digitaidot. Olen kyllä huolissani heistä, miten he saavat nämä etuudet ja pääsevät sen asiakaspalvelun piiriin. Toivonkin Kelassa tästä huolehdittavan. Tuossa edellä myös edustaja Elomaa käytti tästä asiasta hyvän puheenvuoron, siitä, että asiakaspalvelua Kelassa saisi myös jatkossa. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Sotilastiedustelusta annettu laki tuli voimaan 1.6.2019, ja tämä tiedustelulainsäädännön kokonaisuus on toiminut tarkoitetulla tavalla. Lainsäädännön myötä uhkiin liittyvän tilannekuvan voidaan katsoa parantuneen jopa merkittävästi, ja kuitenkin toiminnan käynnistyminen, teknologia ja globaalin toimintaympäristön muutos ovat tuoneet esiin muutostarpeita, joita ei ole pystytty voimassa olevan lain yhteydessä tunnistamaan. Tässä esityksessä on lukuisia muutoksia. Siinä esitetään muutettavaksi sotilastiedustelusta annettua lakia, puolustusvoimista annettua lakia, rajavartiolakia ja rikoslakia sekä viittä muuta lakia. Hallituksen esityksen tavoitteet ovat lähtökohtaisesti kannatettavia, mutta esitys on käytävä huolellisesti läpi valiokuntakäsittelyn aikana myös perustuslakivaliokunnassa, jotta tätä sitten voidaan siellä syynätä perusoikeuksien toteutumisen kannalta.
Arvoisa herra puhemies! Eduskunnan tilintarkastajat ovat antaneet tilintarkastuskertomuksensa Ulkopoliittisen instituutin tilinpäätöksestä, toimintakertomuksesta ja kirjanpidosta sekä hallinnosta vuodelta 25. Valiokunta toteaa, että tilintarkastus on suoritettu hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Instituutti käytti myönnetyistä määrärahoista 3,5 miljoonaa euroa ja lisäksi edelliseltä vuodelta siirtynyttä erää 0,7 miljoonaa euroa. Seuraavalle vuodelle siirtyi 1,3 miljoonaa euroa. Siirtyvän erän kasvuun vaikutti se, että ulkoista rahoitusta oli käytettävissä poikkeuksellisen paljon vuonna 2025. Vuoden 2025 lopussa Ulkopoliittisen instituutin palveluksessa olevan henkilöstön määrä oli 60, josta tutkijoita oli 39. Valiokunta toteaa, että eduskunnan tilintarkastajien lausunnon mukaan tilinpäätös ja toimintakertomus antavat viraston tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot Ulkopoliittisen instituutin toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat yhdenmukaisia. Tarkastusvaliokunnan päätösehdotus on, että eduskunta hyväksyy kannanoton kertomuksen K 14/26 vp johdosta, ja valiokunnan kannanottoehdotus on, että eduskunnalla ei ole huomautettavaa kertomuksen johdosta. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Eduskunnan tilintarkastajat ovat antaneet tilintarkastuskertomuksensa Valtiontalouden tarkastusviraston tilinpäätöksestä, toimintakertomuksesta ja kirjanpidosta sekä hallinnosta vuodelta 2025. Valiokunta toteaa, että tilintarkastus on suoritettu hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Tarkastusvirasto käytti myönnetyistä toimintamenomäärärahoista 13,8 miljoonaa euroa ja lisäksi 4 miljoonaa euroa edelliseltä vuodelta siirtynyttä erää. Seuraavalle vuodelle siirtyy 3,7 miljoonaa euroa. Viime vuosina siirtyvän erän suuruuteen ovat vaikuttaneet strategiaan kytkeytyvien kehittämismenojen ja esimerkiksi digitalisaatiokehittämisen siirtyminen. Vuonna 2025 kehittämishankkeet ovat edenneet ja siirtyvä erä pienentyi noin 0,2 miljoonan euron verran. Vuoden 2025 lopussa tarkastusviraston palveluksessa olevan henkilöstön määrä oli 151. Ydintoiminnan osuus tehollisesta työajasta kasvoi edellisvuodesta noin kahdella prosenttiyksiköllä 71,6 prosenttiin. Tarkastusvirasto ei vielä saavuttanut tavoitteeksi asetettua 75 prosentin osuutta, mutta valiokunta pitää hyvänä, että kehitys on oikeansuuntaista. Valiokunta toteaa, että eduskunnan tilintarkastajien lausunnon mukaan tilinpäätös ja toimintakertomus antavat viraston tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot Valtiontalouden tarkastusviraston toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat yhdenmukaisia. Tarkastusvaliokunnan päätösehdotus on, että eduskunta hyväksyy kannanoton kertomuksen K 13/2026 vp johdosta, ja valiokunnan kannanottoehdotus on, että eduskunnalla ei ole huomautettavaa kertomuksen johdosta.
Arvoisa herra puhemies! Eduskunnan tilintarkastajat ovat antaneet tilintarkastuskertomuksensa eduskunnan tilinpäätöksestä, toimintakertomuksesta ja kirjanpidosta sekä hallinnosta vuodelta 25. Valiokunta toteaa, että tilintarkastus on suoritettu hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Eduskunta käytti myönnetyistä määrärahoista 113,3 miljoonaa euroa ja lisäksi 3,8 miljoonaa euroa edelliseltä vuodelta siirtynyttä erää. Siirtyvä erä liittyy tietohallinnon laitehankintoihin ja kehittämishankkeisiin, joihin käytettäväksi siirtyi seuraavalle vuodelle 4,1 miljoonaa euroa. Eduskunnan kanslian sisäisen tarkastuksen yksikkö tarkastaa vuosittain ryhmäkansliarahan käyttöä ja kirjanpitoa. Vuoteen 2024 kohdistuneessa tarkastuksessa ryhmäkansliarahan käyttö oli pääosin hyväksyttyjen periaatteiden mukaista. Merkittävimmät havainnot säädösten ja periaatteiden vastaisesta käytöstä koskivat kansanedustajien tapaamisilmoituksia ja niiden tekstejä sekä julkaisuaikoja. Valiokunta pitää hyvänä, että poikkeamien määrä on pysynyt vähäisenä ja että eduskuntaryhmät ovat sitoutuneet tarkistamaan toimintatapojaan, jotta havaittuja puutteita ei jatkossa esiintyisi. Lopuksi valiokunta toteaa, että eduskunnan tilintarkastajien lausunnon mukaan tilinpäätös ja toimintakertomus antavat eduskunnan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot eduskunnan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat ristiriidattomia. Tarkastusvaliokunnan päätösehdotus on, että eduskunta hyväksyy kannanoton kertomuksen K 12/2026 vp johdosta. Valiokunnan kannanottoehdotus on, että eduskunnalla ei ole huomautettavaa kertomuksen johdosta.
Arvoisa puhemies! Valtiontalouden tarkastusviraston lakisääteisenä tehtävänä on valvoa puoluerahoitusta. Tarkastusviraston valvottavia ovat puoluelain perusteella puoluerekisteriin merkityt puolueet, puolueiden lähiyhteisöt sekä puoluetukea koskevassa valtionavustuspäätöksessä mainitut puolueiden piiri- ja naisjärjestöt. Vuonna 2025 tarkastukset kohdistuivat yhteensä 61 valvottavaan. Tarkastusviraston mukaan tarkastetut puolueet ja puolueyhdistykset ovat noudattaneet puoluelain rahoitusta koskevia säännöksiä pääosin hyvin, vaikkakin tarkastusten aikana havaittiin myös puutteita. Vuonna 2025 tarkastetut valvottavat lisäsivät ilmoitusrekisteriin vuosille 21—24 kohdistuneita ajantasaisia ilmoituksia yhteensä noin 189 000 euron edestä. Tarkastusviraston mukaan ajantasaiset ilmoitukset ovat täydennysten jälkeen olennaisilta osin oikein ja ne antavat tarkastettujen yhteisöjen saamasta tuesta olennaisilta osin oikeat tiedot. Tarkastusvirasto toimii myös puoluelain tarkoittaman valtionavustuksen eli puoluetuen valvojana. Valtionavustusta maksetaan eduskunnassa edustettuina oleville puolueille. Tarkastusviraston mukaan valvonnassa havaittiin vain yksittäisiä puutteita valtionavustustilityksissä ja valtionavustusten käytössä yhtä valvottavaa lukuun ottamatta. Kyseinen puolue ei ollut täyttänyt kaikkia valtionavustuspäätöksen ehtojen mukaisia velvoitteitaan, joten sen oli palautettava saamastaan valtionavustuksesta valtioneuvoston kanslialle 4 085 euroa. Puoluetuen sopimusehtoihin on sisältynyt vuodesta 23 alkaen kirjaus siitä, että valtionavustusta saavan tahon tulee varmistua, ettei mitään varoja tai taloudellisia resursseja mene suoraan tai välillisesti pakoteluettelossa lueteltujen tahojen saataville tai hyödynnettäväksi. Valiokunta pitää erittäin tärkeänä sitä, että tarkastusvirasto on edellisvuoden tavoin myös vuonna 25 kohdentanut valtionavustuksen valvontaa Venäjän ja Valko-Venäjän vastaisten pakotteiden noudattamiseen. Valiokunta kiinnittää huomiota myös siihen, että edelleen on ollut valvottavia, jotka eivät olleet tienneet velvollisuudestaan huomioida pakotteet. Valiokunta painottaa, että puolueiden, puolueyhdistysten, lähiyhteisöjen sekä puoluetoimintaa lähellä olevien tahojen tulee perehtyä puoluelakiin, sitä täydentäviin määräyksiin ja ohjeisiin sekä valtionavustuspäätökseen ja sen ehtoihin ja noudattaa niitä. Tarkastusvirasto nostaa puoluerahoituksen valvontakertomuksessaan esiin myös puoluelain uudistustarpeita sekä valvontavaltuuksiensa rajoituksia. Tarkastusvirasto nostaa muun muassa esiin tarpeen ulkomaisen poliittisen rahoituksen lisäsääntelylle ja katsoo, että olisi perusteltua asettaa täyskielto ulkomaisille lainoille. Lisäksi viraston näkemyksen mukaan sen valvontatehtävää tulisi laajentaa koskemaan myös paikallisyhdistyksiä. Valiokunta on käsitellyt tätä asiaa aiemminkin ja suhtautunut myönteisesti viraston valvontaoikeuden laajentamiseen mutta korostaa laajentamista harkittaessa sitä, että byrokratiaa ei pidä lisätä ja tulee huolehtia myös siitä, että osallistumisen kynnys paikallispolitiikkaan ei nouse. Tarkastusvaliokunnan päätösehdotus: ”Eduskunta hyväksyy kannanoton kertomuksen K 6/26 johdosta. Valiokunnan kannanottoehdotus: ”Eduskunnalla ei ole huomautettavaa kertomuksen johdosta.”
Arvoisa herra puhemies! Olemme kokoontuneet näin heinäkuussa vakavan asian ääreen. Kiitän puhemiestä, että hän kutsui eduskunnan koolle keskustelemaan Garden Helsingin valtiontuesta, ja pääministeriä kiitän tästä tiedonannosta. SDP on ollut muun opposition kanssa eturintamassa vaatimassa selvitystä hallitukselta 35 miljoonan euron valtiontuesta ja pääministeri Orpon roolista tuen myöntämisessä. Kokoomus omassa ryhmäpuheenvuorossaan yritti silmänkääntötemppua. Helsinki varmasti koko maan veturina tarvitsee hallinsa, ja sen tarpeellisuutta ei kiistetä. Emme kuitenkaan tulleet tänään tänne keskustelemaan hallihankkeen tarpeellisuudesta vaan salailusta valtiontuen ympärillä. Erikoista on ollut se, että tämän hankkeen ympärillä on vallinnut radiohiljaisuus. Vaikka tavallisesti poliitikot yrittävät kerätä irtopisteitä edistämistään hankkeista, ei tälle hankkeelle ei tahtonut löytyä äitiä tai isää, vaan vaikenemisen muuri nousi kuin seinä vastaan eikä kukaan halunnut tunnustaa omistajuutta asiaan. Kun veronmaksajien rahoja käytetään ylipäänsä yhtään mihinkään, tulee päätöksenteon olla läpinäkyvää ja avointa ja hakuprosessien kunnossa ja kaikkien tiedossa tasavertaisen kohtelun varmistamiseksi. Asiat ovat politiikassa usein sitä, miltä ne näyttävät. Samaan aikaan kun liikuntapaikoilta on valtakunnassa leikattu, yhdelle hankkeelle löytyi rahaa kymmeniä miljoonia euroja ohituskaistalta, kun vähän runtataan ja junaillaan. Asiat yleensä etenevät virkavalmistelun kautta poliittiseen päätöksentekoon, mutta tässä tehtiin päinvastoin. Pääministeri Orpon sanoin tehtiin poliittinen linjaus ja asia lähti sitten virkavalmisteluun. Kun tätä hanketta ja sen taustalla hääriviä henkilöitä tarkastelee, ei voi välttyä ajatukselta, että annetulle vaalirahalle saa kokoomuksessa vastinetta. Hankkeen taustalla olevat henkilöt ovat avokätisesti rahoittaneet sekä pääministeriä itseään että kokoomusta puolueena. Myöskin yhteisesti sovitut pelisäännöt, että lobbausrekisteriin merkitään vaikuttaminen, ovat vaipuneet unholaan, ja avoimuusrekisteriin ei ole merkitty tarvittavia tietoja. On paikallaan, että Valtiontalouden tarkastusvirasto on oma-aloitteisesti tarttunut asiaan ja selvittää tätä kysymystä. Arvoisa puhemies! On hyvä, että tässä yhteydessä syynätään myös omistus- ja rahoitusjärjestelyjä koskien Automotivea. Siihen laitettiin 120 miljoonaa euroa, joista 35 miljoonaa euroa uutta pääomaa. Hallitus perusteli tätä teollisuuden turvaamisella Suomessa, autoteollisuuden ahdingon helpottamisella sekä huoltovarmuuskysymyksillä ja puolustusteollisuuden tarpeilla. Sattumaa tai ei, sama vaalirahoittaja häärii tämänkin hankkeen takana 20 prosentin osuudella, joten yhdyn Itä-Suomen yliopiston julkisoikeuden professori Voutilaisen näkemykseen siitä, että tässä pääministeri olisi mahdollisesti ollut jäävi. Siteeraan suoraan Voutilaista: ”Hallintolain perusteella, jos yksittäisen asian käsittelyssä asianosaisena tai välittömänä hyödynsaajana on vaalirahoittaja, niin silloin tulee tulla heräte siitä, että ministerin pitää tehdä esteellisyysarviointi.” Tätä koskevat hallintolain 27 ja 28 §:t, niin sanottu yleisjääviys, sekä ministereiden osalta valtioneuvostosta annetun lain 17 a §. Summa summarum: vaalirahoitus ei itsessään tee jääviä, mutta pitäisi tehdä arviointi ja sen nojalla arvioida, kumpaan vaaka kallistuu. Kysynkin, pääministeri Orpo: oletteko te omalta kohdaltanne tehnyt tämän arvioinnin? Jos esteellisyys myöhemmin todetaan, niin seuraava kysymys: voidaanko pääministerin todeta toimineen huolimattomasti vai onko kyseessä tahallisuus tai törkeä huolimattomuus? Juristina pääministerin asemassa olisin jäävännyt varovaisuusperiaatteen nojalla itseni. On hyvä, että myös oikeuskansleri on tarttunut toimeen ja ryhtynyt selvittämään asiaa. Harmillista vain, että aikataulullisista syistä meillä ei luottamusäänestyksessä ole vielä käytettävissä kumpaakaan, ei VTT:n tai OKAn selvitystä. Se, että hallitus eilen päätyi perumaan hallihankkeen rahoituksen, ei muuta sitä seikkaa, että nämä asiat on selvitettävä juurta jaksaen.
Arvoisa rouva puhemies! Suomi on joutunut EU:n tarkkailuluokalle, ja Suomen talouden haasteet eivät ratkea yhdessä vaalikaudessa, vaan sopeutustoimia tarvitaan myös tulevalla vaalikaudella. Orpon—Purran hallituksen perintö tulevalle vaalikaudelle on sysimusta. On aivan kohtuutonta, että Purran perintönä Suomelta edellytetään 2,7 miljardin euron sopeutustoimia vuonna 2028, kun tämä hallitus on kyennyt samansuuruisiin säästötoimiin koko vaalikautena eli neljän vuoden aikana. Leikkauksia tältä hallitukselta on riittänyt, mutta verokomponentti on huutanut poissaolollaan. Tulevalla vaalikaudella tarvitaan molempia: paitsi sopeutustoimia myös veronkorotuksia sopivassa suhteessa. Talouden tasapainottamisen rinnalla tarvitsemme toimia, jotka vahvistavat ennen kaikkea työllisyyttä, investointeja ja talouskasvua. Tässä tilanteessa on syytä jättää yhteisöveron alennus tekemättä. Tämä säästäisi 830 miljoonaa euroa. Kansainvälisesti vertaillen Suomessa on jo nykyisellään alhainen yhteisöverokanta, ja se on varsin kilpailukykyinen. Tämä on tehoton toimi, josta on syytä luopua. Lopuksi haluan toivottaa, arvoisa puhemies, sekä toveri Skinnarille että virkakunnalle oikein hyvää juhannusta.
Arvoisa puhemies! Tässä selonteko kuvaa osuvasti turvallisuusympäristön nopeaa muutosta, kuten edustaja Skinnarikin tuossa edellä totesi. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa jatkuu, suurvaltakilpailu kiristyy, ja Euroopan turvallisuusjärjestys on murroksessa. Näissä oloissa Suomen on pidettävä kiinni vahvasta puolustuskyvystä, kansallisesta yhtenäisyydestä sekä tiiviistä yhteistyöstä liittolaistemme kanssa. Selonteon keskeinen viesti on, että Suomen turvallisuus rakentuu entistä vahvemmin Nato-jäsenyyden, pohjoismaisen yhteistyön, Euroopan unionin sekä oman uskottavan puolustuksen varaan. Samalla meidän on huolehdittava kokonaisturvallisuudesta ja huoltovarmuudesta sekä yhteiskunnan kriisinkestävyydestä, siitä kuuluisasta resilienssistä. Pidän tärkeänä, että Suomi jatkaa vahvaa tukeaan Ukrainalle. Ukrainan menestys on samalla koko Euroopan turvallisuuden puolustamista. Meidän tulee myös aktiivisesti vahvistaa sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää ja puolustaa demokratian, oikeusvaltion, ihmisoikeuden, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteita. Arvoisa puhemies! Tämä selonteko antaa realistisen kuvan toimintaympäristön haasteista, mutta samalla se osoittaa, että Suomella on vahvat lähtökohdat vastata niihin. Yhteistyö liittolaisten kanssa, oma puolustuskykymme sekä kansalaisten luottamus yhteiskuntaan muodostavat turvallisuutemme perustan myös tulevina vuosina.
Arvoisa puhemies! Tässä meillä on käsittelyssä ajankohtaisselonteko ulko- ja turvallisuuspoliittisesta toimintaympäristön muutoksesta, ja on hyvä, että se on tuotu meille tänne käsiteltäväksi. Siinä ovat nämä toimintaympäristön muutokset kyllä suuret kaiken kaikkiaan. Sitä kuvaavat minusta hyvin muun muassa nämä arktisen alueen muutokset ja Grönlannin asema. Siltä osin olisin toivonut ne tässä huomioitavan paremmin. Ja tietenkin Palestiinan tunnustaminen on yksi semmoinen asia, mitä tulee tulevalla vaalikaudella edesauttaa.
Arvoisa rouva puhemies! Haluan vielä todeta sen verran, että on selvää, että tämä oli valtava, Suomen suurin, hallinnollinen uudistus, jossa puristettiin nämä palvelut siis yli 200:sta sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäjästä 21:n järjestämisvastuulle. Tässä rahoituslaissahan laitettiin loppukaneetti, että tätä uudistusta on seurattava ja toimenpiteisiin on ryhdyttävä, jos tämä ei toteudu, mutta valitettavasti näin ei ole käynyt. Eli kyllä tässä voi sanoa, että valtiovalta ja hallitus ovat aikailleet liian pitkään tämän kanssa, niin että tässä suistuttiin sille tielle, mille Lapin hyvinvointialuekin joutui. No, nyt on nimetty kolme uutta aluetta — Etelä-Karjala, Etelä-Pohjanmaa ja Kymi — tähän mukaan. Toivon tietenkin, että tältä osin tähän rahoituslakiin saataisiin seuraavalla vaalikaudella myös semmoinen remontti, että toimenpiteestä tulisi kestävä. On totta, kuten edustaja Laiho tässä edellä totesi, että kyllä tämä taloudenpitoa on jäntevöittänyt, kun ministeriöstä on ollut sitä sparrausapua tässä talouden kuntoon saattamisessa.
Arvoisa rouva puhemies! Itse toimin Lapin hyvinvointialueen valtuuston puheenjohtajana, ja Lapin hyvinvointialue oli ensimmäisiä hyvinvointialueita, jotka nimettiin tähän arviointimenettelyyn Keski-Suomen ja Itä-Uudenmaan kanssa. Siinä suhteessa olen toiminut koko valtuuston kanssa vähän kuin miinanpolkijoina tässä järjestelmässä, että miten tämä arviointimenettely toimii. Lapin hyvinvointialueella arviointiryhmä sai nyt kesäkuussa työnsä päätökseen. Kotoisammin Lapha nimettiin arviointimenettelyyn vuosi sitten vakavien taloudellisten vaikeuksien vuoksi. Alijäämää oli kertynyt 180 miljoonaa euroa, ja näitten alijäämien syntymisen syynä oli poikkeuksellisen korkea inflaatio ja palkkaratkaisu sekä vuokratyövoiman menojen kasvu. No, laki velvoittaa kattamaan nämä alijäämät tämän vuoden loppuun mennessä, ja Laphalla oli vaikeuksia tehdä tämä lain edellyttämässä aikataulussa. Arviointiryhmä laati toimenpideohjelman ja esityksiä palveluiden turvaamiseksi ja talouden tasapainottamiseksi. Esitykset koskivat erikoissairaanhoitoa, perusterveydenhuoltoa, sosiaali- ja pelastustointa sekä yhteistoiminta-alueen työn tiivistämistä. Päättäjät onnistuivat virkamiesvalmistelun pohjalta tekemään tarvittavat päätökset talouden tasapainottamiseksi ja talouden oikealle uralle saamiseksi hyväksymällä taloussuunnitelman vuosille 26—31. Arviointimenettelyn aikana aluevaltuuston päätösvaltaa oli lain nojalla rajusti kavennettu. Se ei saanut tehdä päätöksiä, jotka olivat arviointiryhmän esitysten vastaisia tai taloudellisia päätöksiä, joilla olisi merkittäviä tai pitkäaikaisia vaikutuksia hyvinvointialueen talouteen tai jotka syventäisivät entisestään Laphan alijäämää. Kun rahat tulevat valtiolta eikä Orpon—Purran hallitukselta ollut lisärahoitusta saatavissa, menot ja tulot oli saatava tasapainoon kotikutoisin toimenpitein. Arviointimenettelyn aikana valtuutetut joutuivat tekemään erittäin raskaita päätöksiä supistaessaan Länsi-Pohjan sairaalan erikoissairaanhoitoa ja lopettamalla vuodeosastoja. Lapissa on vuodeosastoja vähennetty 50 prosenttia siitä, kun hyvinvointialueet aloittivat. Jaoin tätä tuskaa valtuutettujen kanssa, eikä yksikään valtuutettu tehnyt näitä päätöksiä kevein sydämin. Sosiaali- ja terveysministeriön vastuulla on ollut varmistaa, että perustuslain takaamat riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut tulevat Lapissa turvatuiksi. Johtopäätöksenä arviointiryhmä myönsi Lapille lisäaikaa alijäämien kattamiseen vuoteen 31 saakka. Tämä oli tärkeää, jotta saamme aikaa tehdä sopeutustoimet pitkäjänteisesti eikä palveluja tarvitse leikata hallitsemattomasti. Arviointiryhmä ei myöskään esittänyt valtiovarainministeriölle aluejakoselvittäjän asettamista, vaan sitä, että Lapin hyvinvointialue pystyy nykyisten vastuiden puitteissa jatkamaan itsenäisesti toimintaansa. Arviointimenettely päättyi, mutta ministeriöt seuraavat talouden ja sopeuttamistoimenpiteiden toteutumista, joten tiukka valtionohjaus jatkuu. Muutoin ohjat saadaan arviointimenettelyn jälkeen takaisin valtuuston käsiin. Se, että Lapista muodostui ylipäänsä oma hyvinvointialue, ei ollut itsestäänselvää, vaan se oli poliittinen päätös. Jos Lapha olisi yhdistetty Pohteeseen, sen pinta-ala olisi kattanut 51 prosenttia Suomen pinta-alasta. Tämä olisi todennäköisesti johtanut entistä suurempaan keskittämiseen sekä palveluiden ja päätöksenteon etääntymiseen. Myös nuppilukukohtainen rahoitus olisi alentunut. Menettelyn aikana olen kokenut rahoituslain erittäin epäreiluksi esimerkiksi siirtymätasauksen osalta. Siirtymätasaus leikkaa meiltä kymmeniä miljoonia euroja rahoitusta, ja emme oikeastaan koskaan pääse sitä alijäämää kattamaan, koska tämä siirtymätasaus syö rahat. Orpon—Purran hallitus istui tämän vaalikauden käsiensä päällä eikä ryhtynyt muuttamaan rahoituslakia riittävästi, ja muutokset ovat olleet lähinnä kosmeettisia. Toivottavasti seuraava hallitus korjaa nämä lain valuviat.
Arvoisa rouva puhemies! Tässä muutetaan hyvinvointialueitten rahoitusmallia tavalla, joka käytännössä vähentää alueiden käytettävissä olevaa rahoitusta tulevina vuosina. Esityksen tavoitteena on hillitä kustannusten kasvua, mutta samalla se siirtää kasvavaa painetta henkilöstöön ja hyvinvointialueen palveluihin. Julkista taloutta on hoidettava vastuullisesti, mutta talouden tasapainottaminen ei kuitenkaan saa tapahtua sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannuksella. Jokaisella ihmisellä on oikeus saada tarvitsemansa hoito-, hoiva- ja pelastustoimen palvelut asuinpaikasta riippumatta. Esityksessä palvelutarpeen kasvua huomioidaan nykyistä vähemmän hyvinvointialueiden rahoituksessa, ja samalla hallitus tavoittelee kymmenien ja myöhemmin satojen miljoonien eurojen säästöjä alueiden rahoituksesta. Tämä lisää riskiä sille, että alueet joutuvat tekemään uusia leikkauksia palveluihin, pidentämään hoitojonoja ja vähentämään henkilöstöä, ja näitä yt-menettelyjä onkin jo hyvinvointialueilla ympäri maata käynnissä. Hyvinvointialueiden rahoituksen on perustuttava todelliseen palvelutarpeeseen. Ikääntyvä väestö, kasvavat hoidon tarpeet ja alueelliset erityispiirteet eivät katoa säästötavoitteita kirjaamalla. Päinvastoin, jos ongelmiin ei puututa ajoissa, kustannukset kasvavat myöhemmin entistä suuremmiksi. Hyvinvointialueiden rahoitusratkaisujen lähtökohtana tuleekin olla palveluiden turvaaminen ja perusoikeuksien toteutuminen. Talouden kestävyyttä on vahvistettava uudistamalla palveluita ja parantamalla niiden vaikuttavuutta, ei heikentämällä ihmisten oikeutta hoitoon.
Arvoisa rouva puhemies! Valtioneuvoston selonteko liiallisen alijäämän korjaamisesta nostaa esiin vakavan mutta välttämättömän kysymyksen julkisen talouden kestävyydestä. Suomen velkaantuminen on jatkunut parikymmentä vuotta, eikä nykyistä kehitystä voida jättää tulevien sukupolvien kannettavaksi. Orpon—Purran hallitus on täysin epäonnistunut talouspolitiikassa. Hallitus lupasi taittaa velkaantumisen noustessaan valtaan, mutta kehyskauden lopussa valtio ottaa velkaa jopa 17 miljardia euroa lisää. Nyt velkaa otetaan jopa enemmän kuin Marinin kaudella, vaikka silloin syynä oli korona, Ukrainan sota, energiakriisi ja korkea inflaatio. Nyt ei ole näitä ulkoisia tekijöitä, ja siitä huolimatta velkaantuminen kasvaa. Julkisen talouden tasapainottaminen on tärkeää ennen kaikkea siksi, että pystymme turvaamaan hyvinvointiyhteiskunnan palvelut myös tulevaisuudessa. Kestävä talous luo perustan laadukkaalle koulutukselle, sosiaali- ja terveyspalveluille sekä turvallisuudelle. Talouden vahvistaminen ei ole itseisarvo vaan väline näiden tavoitteiden saavuttamiseksi, mutta samalla on kuitenkin huolehdittava siitä, että se tapahtuu oikeudenmukaisesti. Erityistä huomiota tulee kiinnittää niihin ihmisiin ja alueisiin, joihin taloudelliset muutokset kohdistuvat voimakkaimmin. Tällä kaudella leikkaukset ovat liikaa kohdistuneet samoille ihmisille, ja tämä kumulaatio on ollut valtaisa sen kohdalla, kenelle se on sattunut. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Kansainvälisesti vertaillen suomalaiset lapset ja nuoret voivat keskimäärin hyvin, mutta samaan aikaan niin alueellinen, sosioekonominen kuin sukupuolten välinenkin eriarvoistuminen on huolestuttavaa. Sadan yläkouluikäisen nuoren joukossa kahdeksan ei pysty juuri koskaan keskustelemaan vanhempiensa kanssa asioistaan ja neljä näkee vanhempansa humalassa viikoittain. Oikeansuuntaista kehitystä on ollut siinä, että fyysinen kuritusväkivalta ja muu kaltoinkohtelu ovat vuosien myötä vähentyneet, mutta niiden kitkeminen pois vaatii edelleen toimenpiteitä. Suomessa myös sijoitetaan lastensuojelutoimena enemmän lapsia kotinsa ulkopuolelle kuin missään muussa Pohjoismaassa. Ongelmat periytyvät usein sukupolvelta toiselle. Tämän vuoksi on tärkeää, että sen sijaan, että sijoitamme vuosittain satoja miljoonia euroja jälkihuoltoon, saisimme käännettyä kampea niin, että pystyisimme vahvistamaan ennaltaehkäiseviä toimia. Vanhempien saatavilla tulisi olla apua, kun omat voimat ehtyvät. Arjen kiire, työelämän paineet ja stressi aiheuttavat vaikeuksia myös muuten hyvinvoivissa perheissä. Syntyvyys on tällä hetkellä Suomessa historiallisen alhaista, ja perheellistymisen kynnys on korkein heikoimmassa taloudellisessa asemassa oleville. Vanhemmuus koetaan usein liian vaativaksi tehtäväksi. Monilla vanhemmilla ei ole toimivia läheisverkostoja, joilta saa apua ja tukea. Vanhemmuutta onkin pyrittävä tukemaan sekä sivistys‑ että sosiaali‑ ja terveystoimen menetelmillä. Suomessa haettiin mallia joitakin vuosia sitten maailmalla puhuttaneesta Islannin ihmeestä, jolla nuorison hyvinvointi oli parantunut valtavasti ja lapsiperheiden elämä helpottunut. Syrjäytymisen syyt ja oireet vaihtelevat maasta toiseen, eikä malleja tule sellaisenaan kopioida suoraan muualta meille. Myös Suomessa tarvitsemme kuitenkin uudistuksia, jotka lisäävät harrastamisen tasa-arvoa, vähentävät nuorten kokemaa yksinäisyyttä ja helpottavat työn ja perheen yhdistämistä. Tämän innoittamana luotiin harrastamisen Suomen malli, jossa jokaiselle Suomen nuorelle pyritään saamaan yksi harrastus. Tämä on lähtenyt hyvin käyntiin eri puolilla Suomea, ja monet urheiluseurat ovat mukana järjestämässä harrastuksia nuorille ja lapsille koulupäivän yhteyteen. Harrastuksen järjestäminen koulupäivän yhteydessä ehkäisee sitä, että lapsi joutuu viettämään iltapäivän yksin kotona, ja perheille vapautuu yhteistä aikaa iltaisin, kun ei tarvitse lapsia kuljetella eri harrastuksiin. Harrastamisen Suomen malliin on panostettava jatkossakin. Päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten ympärille on luonnollista rakentaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin tuki. Muita lapsiperheiden arkeen myönteisiä päätöksiä on se, että viime hallituskaudella oppivelvollisuus laajennettiin jatkumaan toiselle asteelle 18 ikävuoteen asti. Samalla toisen asteen opinnoista tehtiin maksuttomia. Orpon—Purran hallitus on suunnannut massiiviset 120 miljoonan euron leikkaukset ammatilliseen koulutukseen. Ne ovat johtaneet aloituspaikkojen leikkauksiin, lähiopetuksen karsimiseen, koulutuksen laadun heikkenemiseen ja opettajien irtisanomisiin. Tulevaisuutta rakennetaan erityisesti lapsille ja nuorille. Siksi erityisen huolestuttavaa on, että alle 30-vuotiaita työttömiä työnhakijoita on jo lähes 80 000 tässä maassa. Pitkittynyt nuorisotyöttömyys jättää jäljen koko yhteiskuntaan, osaamiseen, hyvinvointiin, tulevaisuudenuskoon, ja juuri siksi talouspolitiikka ei voi olla pelkkiä leikkauksia. On kysymys siitä, millaista tulevaisuutta me rakennamme. On toteutettava nuorisotakuu, joka ulottuu aina varhaislapsuudesta ensimmäiseen työpaikkaan asti. Nuorisotakuu ei ole vain tukipaketti vaan väline nuorille itselleen heidän etsiessään tietä koulutukseen, työelämään ja yhteiskunnan osallisuuteen. [Pertti Hemmilä: Hyvä puhe oli sekin!]
Arvoisa rouva puhemies! Näkisin niin, että alkoholin saanti ei ole ollut tässä maassa ongelma kyllä tähänkään asti. Meillä on kattava Alkon verkosto, ja syrjäseuduilla alkoholia voi tilata postitse. Lisäksi myös monet Alkot sijaitsevat kauppojen yhteydessä, jolloin kauppareissulla onnistuu se Alkosta juomien hakeminen, jos näin haluaa. Tämä on nyt päinvastaiseen suuntaan menevä esitys, jossa helpotetaan edelleen alkoholin saantia, ja en kauhean ilolla tätä tervehdi. Voi sanoa näin, että alkoholi heikentää harkintakykyä, lisää tapaturmien ja väkivallan riskiä sekä voi aiheuttaa riippuvuutta, ja lisäksi se kyllä kuormittaa meidän jo ennestään kuormittunutta terveydenhoitoa ja vaikuttaa haitallisesti perheisiin ja läheisiin. Lisäksi tässä ovat vielä nämä kansanterveydelliset näkökohdat: pitkäaikainen alkoholin käyttö lisää riskiä sairastua muun muassa maksasairauksiin, sydän- ja verisuonitauteihin sekä useisiin syöpiin, ja haittoja voi myös syntyä silloin kun käyttö ei tunnu omasta mielestä erityisen runsaalta. Olisin toivonut tiukkaa harkintaa tämän lain suhteen.
Arvoisa rouva puhemies! Sosiaali- ja terveysvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa nostettiin esille merkittäviä verovalvontaan liittyviä ongelmia alkoholin etämyynnissä, ja valtiovarainvaliokunta esittikin yksimielisesti lausunnossaan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle muutoksia, joilla tätä veronkiertoa pyrittäisiin estämään tehokkaammin. Lausunnossa ehdotettiin muun muassa ilmoitusvelvollisuutta ulkomaisille etämyyjille sekä järjestelmää, jossa alkoholilähetyksen luovuttaminen asiakkaalle estettäisiin, mikäli lähetyksestä puuttuu Verohallinnon kuljetustunniste tai veroedustajan valmisteveronumero. Valtiovarainvaliokunta katsoi yksimielisesti, että verovälttelylle on saatava loppu ja hallituksen alkuperäisessä esityksessä ei näitä toimia esitetä. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön mukaan alkoholin etämyynnin suosio on perustunut pitkälti siihen, että tuotteista ei ole maksettu Suomeen kuuluvia alkoholiveroja ja juomapakkausveroa. Valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan näiden maksamattomien verojen määrä voi olla vuosittain jopa 61—285 miljoonaa euroa, eli kyse ei ole mistään pienestä yksityiskohdasta, puhumme kymmenien, jopa satojen miljoonien eurojen veromenetyksistä. Jos hallitus todella haluaa avata alkoholin etämyynnin, niin kyllä samalla pitäisi huolehtia siitä, että verot myös maksetaan Suomeen.
Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Berner uudisti tuolloin vuonna 2018 järjestelmää, joka ei ollut rikki. Se oli maailman luotettavin taksijärjestelmä. Hintojen piti halpua, mutta kävikin päinvastoin. Ennen uudistusta valtaosa suomalaisista oli tyytyväisiä taksipalveluihin kotipaikkakunnillaan. Syyksi tyytyväisyydelle he ilmoittivat sen, että taksin voi tilata helposti ja milloin tahansa. Suomalaiset arvostavat myös taksien laadukkaita ajoneuvoja ja taksien nopeaa saapumista. Taksiuudistuksen jälkeen tyytymättömien määrä on selkeästi kasvanut. Hinnoittelu on epäselvää, palvelua ei saa enää kaikkialla Suomessa yöaikaan, kun päivystys- ja asemapaikkavelvoitteesta luovuttiin. Taksinkuljettajien alttius palvella erityisryhmiä, kuten näkövammaisia, vanhuksia ja liikuntarajoitteisia asiakkaita, on heikentynyt eikä apua aina saa, vaikka tarvetta olisi. Uusia lupia myönnettiin paljon, ja kun samaan aikaan voimaan tuli hinnoittelun muutos, niin kuskit ovat aiheestakin huolissaan siitä, riittääkö toimeentulo kaikille ja onko ajoja riittävästi. Uuden mallin koettiin myös mahdollistavan harmaan talouden lisääntymisen, mikä on epäreilua asiansa säntillisesti hoitavia yrittäjiä kohtaan. Tervehdin ilolla tätä korjaussarjaa. Siinä on hyviä asioita: esitys tiukentaa luvan saamisen edellytyksiä, palautetaan pakollinen koulutus uusille kuljettajille, valvontaa ja tunnistettavuutta parannetaan eli nämä värilliset rekisterikilvet otetaan käyttöön ja taksamittarin käyttö ehkäisee harmaata taloutta. Tämä on askel oikeaan suuntaan.
Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä oleva hallituksen esitys sisältää muutoksia sakon täytäntöönpanoa koskevaan lainsäädäntöön. Esityksen tavoitteena on selkeyttää sakon muuntorangaistusta ja menettämisseuraamusten täytäntöönpanoa koskevaa sääntelyä sekä parantaa viranomaisten mahdollisuuksia hoitaa näitä tehtäviä tehokkaasti. Lisäksi maksuajan hakemista helpotetaan mahdollistamalla nykyistä laajempi sähköinen asiointi. Tämä toimiva seuraamusjärjestelmä on tärkeä osa oikeusvaltiota. Lainsäädännön tulee olla selkeää sekä viranomaisille että kansalaisille, ja prosessien tulee olla sujuvia ilman tarpeetonta hallinnollista taakkaa. Sähköisten palveluiden kehittäminen on perusteltua, kun se samalla helpottaa asiointia ja parantaa viranomaisten toimintakykyä. On myös tärkeää huolehtia siitä, että seuraamusten täytäntöönpano tapahtuu oikeudenmukaisesti, tehokkaasti ja perusoikeuksia kunnioittaen. Tässä suhteessa tämä esitys vie lainsäädäntöä oikeaan suuntaan.
Arvoisa rouva puhemies! Tämän hallituksen esityksen tavoitteena on sujuvoittaa rikosprosesseja ja nopeuttaa rikosasioitten käsittelyä, ja esityksessä tätä sakkomenettelyn soveltamisalaa laajennetaan, jotta nykyistä useampia lievempiä rikosasioita voitaisiin ratkaista tehokkaasti ilman raskasta tuomioistuinkäsittelyä. Nopea ja toimiva oikeusjärjestelmä on sekä kansalaisten että viranomaisten etu. Kun yksinkertaiset ja selvät rikosasiat voidaan ratkaista nykyistä joutuisammin, voidaan poliisin, syyttäjien ja tuomioistuimien voimavaroja kohdentaa vakavimpien rikosten tutkintaan ja käsittelyyn. Samalla on kuitenkin tärkeää varmistaa oikeusturvan toteutuminen. Menettelyn tulee olla selkeää, läpinäkyvää ja sellaista, että jokaisella on mahdollisuus saattaa asiansa tuomioistuimen arvioitavaksi silloin, kun siihen on tarvetta. Pidän tätä esitystä ja sen tavoitteita kannatettavina, ja näen sen yhtenä keinona tehdä oikeudenhoidosta tehokkaampaa kuitenkaan tinkimättä oikeusvaltion keskeisistä periaatteista.
Arvoisa rouva puhemies! Yhdyn kyllä näkemykseen myös edellä puhuneen edustaja Paasin kanssa siitä, että kyllä meillä tässä datainfrastruktuurissa on puutteita, katvealueita, kaiken kaikkiaan aukkoja, mitkä tarvitsisivat paikkaamista. Muun muassa näitä pitkittäisaineistoja puuttuu. Meillä ei esimerkiksi ole tietoa siitä, kuka meidän lapsia opettaa. Minusta olisi tuiki tärkeää ja tarpeellista, että meillä olisi opettajarekisteri käytössä. Toivottavasti ensi hallituskaudella saadaan sitä asiaa edistettyä, jotta meillä olisi tieto, minkä verran meillä on missäkin aineessa päteviä opettajia ja mihin he sijoittuvat näin valtakunnallisesti. Auttaisi myös tuossa koulutuksen ennakoinnissa — kun opettajia koulutetaan — se tieto, mihin heitä on tarve kouluttaa. Sitten ratkaisuksi näitten oppimistulosten parantamiseksi on myös esitetty näitä kansallisia päättökokeita ja tasokokeita. Varmaan nämä kansalliset päättökokeet ainakin joissakin oppiaineissa voisivat olla perusteltuja, ja siitä voisi suorittaa pilotointia. Ymmärrän toki, että siihen ei ole halua mennä, jos syntyy sitten tämmöisiä koulukohtaisia rankinglistoja ja tavallaan alkaa koulushoppailu vanhempien taholtakin siitä, mihin kouluun halutaan lapsi laittaa ja mihin ei. Mutta esimerkiksi Tanskassa on sellainen malli, että nämä päättökokeitten tulokset ovat pelkästään vain viranomaisten käytössä, ne on muuten salattu, jotta tämmöinen rankinglistojen syntyminen ehkäistään. No, sitten jos tätä datainfrastruktuuria parannetaan, niin tietenkään kouluja ja opettajia ei tule kuormittaa tällä tiedonkeruulla, eli se ei saa lisätä koulujen ja opetuksen järjestäjien hallinnollista työtä, ja kustannukset luonnollisesti tulisi siinä tapauksessa korvata täysimääräisesti.
Arvoisa herra puhemies! Tarkastusvaliokunta on myös tänä talvena tehnyt tutkimusta opetuksesta ja mahdollisuuksien tasa-arvosta, ja siellä asiantuntijakuulemisissa tuli esille juurikin tämä, että toinen aste joutuu paikkaamaan perusopetuksen puutteita. Mutta tämä ei ole toki arvostelu opettajia kohtaan, minkä tässä edustaja Siponen otti edellä esille. Opiskelijoiden lähtövalmiudet vaihtelevat aikaisempaa enemmän. Osa tarvitsee opintojen alussa tukea kirjoittamiseen, luetun ymmärtämiseen, matematiikkaan, kieliin, tiedonhakuun, lähdekritiikkiin ja itsenäiseen opiskeluun. Ongelma on juurikin myös se, että saman osaamistason oppilailla voi olla usean numeron ero oppiaineen päättöarvosanoissa. Perusopetuksesta on paljon dataa, mutta selkeä ja keskitetty datainfrastruktuuri puuttuu meiltä täysin. Tietopohjainen perusopetuksen kehittäminen on tärkeää, jotta opetuksen vaikuttavuutta voidaan arvioida luotettavasti ja opetusta, oppimisen tukea sekä resursseja kohdentaa oikea-aikaisesti. Nämä perusopetuksen panostukset eivät tällä hetkellä linkity kattavasti oppilaisiin ja oppimistuloksiin, oppimistulosarviointia ei toteuteta systemaattisesti ja monipuolisesti, eikä eri toimenpiteiden vaikutuksia voida seurata pitkittäisaineistolla riittävällä tavalla. Minusta on tärkeää, että tuota tietopohjaa tullaan vahvistamaan, mutta samalla on pidettävä kiinni siitä, että tiedonkeruun tarkoituksena on oppimisen ja koulutuspolkujen kehittäminen, ei koulujen, opettajien tai oppilaiden arvottaminen. Tieto siitä, missä vaiheessa nämä oppimisen erot syntyvät, millaiset tukitoimet toimivat ja mitkä nivelvaiheet katkaisevat näitä koulutuspolkuja, olisi ensiarvoisen tärkeää. Tällä hetkellä meillä liikaa kiinnitetään huomiota aloituspaikkoihin, tutkintomääriin ja valmistumisaikoihin. Tuntuu, että nämä ovat ainoat mittarit.
Arvoisa herra puhemies! Meillä on käsiteltävänä täällä osaamistakuu. On totta, että maailmanlaajuisesti suomalainen koulutusjärjestelmä on vielä hyvällä tasolla, mutta kun katsotaan taaksepäin, niin trendinomaisesti meillä ovat jo parikymmentä vuotta osaamistulokset ja nämä Pisa-tulokset laskeneet. Siihen on monia syitä: lukutaidon ja lukemisen vähentyminen, pitkäjänteisen työskentelykyvyn heikentyminen, mobiililaitteiden käytön lisääntyminen ja niin edelleen ja niin edelleen. On hyvä, että tämä peruskoulun osaamistakuu on nyt lanseerattu, ja valiokunta korostikin tässä tarvetta määritellä kansallinen vähimmäisosaamisen taso. Tällä hetkellä tilanne on se, että toinen aste joutuu liian paljon paikkaamaan näitä osaamisvajeita, mitä peruskoulussa on syntynyt. Meidän täytyy kiinnittää huomiota myös opettajien täydennyskoulutukseen. Nyt se on liian hajanaista. Opettajien jatkuvan oppimisen tasalaatuistaminen on keskeinen asia perusopetuksen laadun varmistamisessa. Jos Suomen tavoite on korkeakoulutettujen osuuden kasvattaminen, niin se myös edellyttää, että perusopetus antaa kaikille riittävät perustaidot ja toinen aste puolestaan sitten vahvistaa oppijan osaamista.
Arvoisa herra puhemies! Käsittelemme hallituksen esitystä elintarvikemarkkinalaiksi, jonka tavoitteena on parantaa elintarvikemarkkinoiden toimivuutta ja vahvistaa erityisesti alkutuottajien asemaa elintarvikeketjussa. Suomalainen ruokaketju rakentuu viljelijöiden, tuottajien, elintarviketeollisuuden ja kaupan yhteistyöllä. Ketju toimii kuitenkin kestävällä tavalla vain silloin, kun sen osapuolten väliset suhteet ovat oikeudenmukaisia ja neuvotteluvoima ei johda kohtuuttomiin käytäntöihin. Vahva alkutuotanto on osa Suomen huoltovarmuutta, alueellista elinvoimaa ja kotimaisen ruuan saatavuutta. Siksi on perusteltua, että lainsäädännöllä luodaan reilummat pelisäännöt koko elintarvikeketjuun.
Arvoisa rouva puhemies! Olette kipanneet satoja miljoonia euroja Kela-korvauksiin, mutta samaan aikaan sillä samalla rahalla, jos se olisi osoitettu hyvinvointialueille, olisi saatu perusterveydenhuolto kuntoon ja omalääkäri kaikille suomalaisille sen sijaan, että se on nyt puolellatoista miljoonalla suomalaisella. Hoitotakuusta on luovuttu, ja seurauksena ovat jonot pidentyneet. Meillä Lapin hyvinvointialueella on omalääkärijärjestelmä käytössä. Meillä on väestö jaettu alueittain, tiimeittäin, ja siellä samalle lääkärille ja hoitajalle, ja se on johtanut jonojen lyhentymiseen. Eli se on aivan oikea suunta. On selvää, että kun omaa sairaushistoriaa ei tarvitse kertoa kerta toisensa jälkeen eri ihmiselle, vaan siellä on vastassa sama ihminen, joka tuntee suvun historian sairauksien osalta, niin se helpottaa ja nopeuttaa sitä käyntiä. Milloin saatte lanseerattua tämän omalääkärijärjestelmän noille lopuillekin kuin tuolle puolelletoista miljoonalle suomalaiselle?
Arvoisa puhemies! Tulevaisuutta rakennetaan erityisesti nuorille ja lapsille. Siksi on erityisen huolestuttavaa, että alle 30-vuotiaita työttömiä työnhakijoita on jo lähes 80 000. Pitkittynyt nuorisotyöttömyys jättää jäljen koko yhteiskuntaan, osaamiseen, hyvinvointiin ja tulevaisuudenuskoon. Ja juuri siksi talouspolitiikka ei voi olla pelkkiä leikkauksia. On kysymys siitä, millaista tulevaisuutta me rakennamme. Lisäksi meillä on tässä maassa kymmeniätuhansia nuoria, jotka ovat teillä tietämättömillä. Nämä yhteiskuntamme ulkoreunalla olevat nuoret eivät ole töissä, koulutuksessa tai armeijassa. Heidän työllistymistään heikentää pitkittynyt työttömyys, alhainen koulutus ja vähäinen työhistoria. SDP haluaa pitää kaikki nuoret mukana. Miksi hallitus ei toimi näin? Säästettäisiin paitsi inhimillisesti myös taloudellisesti. Kuten tiedetään, yksi syrjäytynyt nuori maksaa tälle yhteiskunnalle yli miljoona euroa.
Arvoisa rouva puhemies! Lyhyesti vielä näistä valtionavustuksista: Tarkastusvirasto on kiinnittänyt huomiota siihen, että valtionavustuksia hallinnoivien viranomaisten käytännöt vaihtelevat, ja suositti, että viranomaiset tehostavat toimiaan käytäntöjen yhtenäistämiseksi. Viraston syksyllä 25 tehdyn jälkiseurannan perusteella tarkastuksen kohteet olivat kehittäneet avustusprosesseja ja avustusten valvontaa suositusten suuntaan osallistumalla erilaisiin avustuskäytänteitä yhtenäistäneisiin työryhmiin. Myös valiokunnan kuulemat asiantuntijat toivat esille, että avustusprosesseja on eri työryhmissä yhtenäistetty ja yhteistyö valtionapuviranomaisten välillä on säännöllistä. Toimenpiteistä huolimatta sekä tarkastusvirasto että valiokunnan kuulemat järjestöt tuovat kuitenkin esiin sen, että avustuskäytännöt eri hallinnonaloilla vaihtelevat edelleen ja valtionapuviranomaisten toisistaan poikkeavat avustuskäytännöt ja järjestelmät tuottavat hallinnollista lisätaakkaa. Valiokunta pitää tärkeänä, että avustuskäytäntöjä tarkastellaan sen aiheuttaman hallinnollisen taakan osalta kriittisesti ja pyritään välttämään epätarkoituksenmukaisia ja resursseja vieviä menettelyitä. Valiokunta katsoo, että avustuskäytäntöjä kehitettäessä tulee harkita, onko avustusjärjestelmää mahdollista tehostaa ottamalla käyttöön laajemmin monivuotisia avustuksia ja purkamalla ylimääräistä raportointia heikentämättä kuitenkaan tilivelvollisuutta. Valiokuntaa kiinnosti valtionavustusten valvonnan yhteydessä havaitut avustusten väärinkäytökset. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan valtionapuviranomaiset valvovat tarkasti avustusten käyttöä ja edellyttävät raportointia rahoituksen käytöstä ja tuloksista sekä mahdollisista väärinkäytösepäilyistä. Tarkastusviraston tarkastusten mukaan valtionapuviranomaisten valtionavustusten käytön valvonnassa on kuitenkin havaittu joitain puutteita. Havaintojensa perusteella virasto suositti, että ulkoministeriön tulisi dokumentoidusti selvittää ulkopuolisten asiantuntijoiden riippumattomuus ja tarvittaessa eriyttää eri toimijoiden avustusvaiheeseen liittyvät tehtävät ja käytön valvonta. Valiokunnan saaman tiedon mukaan ulkoministeriö huomioi tarkastusvirastolta saamansa suositukset osana säännönmukaista kehittämistyötä. Aiemmin tarkastusvirasto myös suositti, että opetus- ja kulttuuriministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö terävöittävät kustannusten tukikelpoisuuden ja avustusehtojen valvontaa, ja viraston tekemän jälkiseurannan mukaan kyseiset valtionapuviranomaiset ovat kehittäneet valvonta- ja tarkastustoimintaansa. Valiokunta yhtyy tarkastusviraston ilmaisemaan kantaan ja korostaa, että valtionavustusten riittävään valvontaan on syytä edelleen kiinnittää huomiota avustusprosesseja kehitettäessä. Valtionavustuslaki velvoittaa valtionavustuksia myöntävät tahot arvioimaan säännöllisesti valtionavustusten käytön tuloksellisuutta, tarkoituksenmukaisuutta, vaikutuksia kilpailuun, eri väestöryhmien asemaan ja ympäristöön ja muita vaikutuksia sekä valtionavustusten tarpeellisuutta ja kehittämistarpeita. Valiokunnan saaman tiedon mukaan valtionapuviranomaiset ovat viime vuosina kehittäneet muiden toimien ohella myös vaikutusten ja tuloksellisuuden seurantaa. Tiedon hyödyntämisessä on kuitenkin havaittu puutteita. Valiokunta pitää tärkeänä, että avustustoimintaan kohdistuu säännöllisesti seurantaa ja tarkastuksia. Järjestöjen toiminnan tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta tulee arvioida vastaavalla tavalla kuin muutakin julkisilla varoilla tuettua toimintaa. Valiokunta korostaa tässä yhteydessä sitä, että arvioinnin yhteydessä kertyvän aineiston tulee olla sellaista, että sen avulla on mahdollista tuottaa käyttökelpoista tietoa järjestöjen ydintoiminnan kehittämiseen. Seuranta-aineistojen keruusta eri osapuolille aiheutuvat suorat ja välilliset kustannukset tulee myös arvioida ja ottaa huomioon arviointitoimintaa kehitettäessä. Järjestöjen toiminnan läpinäkyvyyden ja kustannustietoisuuden lisäämiseksi valiokunta pitää tärkeänä myös sitä, että järjestökohtainen tieto avustusten käytöstä on keskitetysti, julkisesti ja vertailukelpoisesti saatavilla jaoteltuna hallintokustannuksiin, kohtaavan auttamistyön kustannuksiin ja muihin kustannuksiin. Tarkastusvaliokunnan päätösehdotus onkin, että eduskunta hyväksyy kannanoton K 18/2025 vp johdosta, ja eduskunnalla ei ole huomautettavaa kertomuksen johdosta.
Arvoisa rouva puhemies! Valtiontalouden tarkastusviraston vuosikertomus vuodelta 25 käsittelee monipuolisesti valtiontalouden hoidon riskejä ja valtion tukemaa toimintaa. Kertomuksessa nostetaan esiin useita tärkeitä teemoja, mutta valiokunta kiinnitti erityistä huomiota nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluihin ja valtionavustuksiin. Nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut siirtyivät vuoden 23 alusta hyvinvointialueiden, Helsingin kaupungin ja HUS-yhtymän järjestämisvastuulle. Valtiontalouden tarkastusvirasto arvioi tarkastuksessaan nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelujen saatavuutta, saavutettavuutta ja yhteensovittamista perustasolla, erikoissairaanhoidossa, opiskeluhuoltopalveluissa ja sosiaalihuollossa. Pääasiallinen huomio oli perustason mielenterveys- ja päihdepalveluissa sekä nuorisopsykiatrisessa erikoissairaanhoidossa. Valiokunta on käsitellyt nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelujen tarjontaa useasti aiemmin tarkastellessaan nuorten syrjäytymisen ehkäisyn palveluja. Mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat usein merkittävässä roolissa syrjäytymisriskissä olevien nuorten elämässä. Tätä mietintöä valmistellessaan valiokuntaa kiinnostivat toimenpiteet, joita tarkastusviraston tarkastuskertomuksen jälkeen on tehty nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelujen parantamiseksi, samoin kuin näiden toimenpiteiden vaikutukset ja millaisena syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parissa toimivat näkevät nämä palvelut. Tarkastusviraston mukaan alueelliset erot nuorten perustason mielenterveys- ja päihdepalvelujen saatavuudessa, resursseissa, palvelurakenteissa ja palveluvalikoimassa olivat tarkastuksen aikaan huomattavia. Erityisesti nuorille kohdennetuissa päihdepalveluissa oli suuria eroja ja puutteita. Viraston mukaan hyvinvointialueiden tulisi varmistaa, että nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelujen valikoima on jatkossa alueellisesti nykyistä yhdenmukaisempi ja palveluihin pääsee terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain edellyttämällä tavalla. Asiantuntijoiden mukaan nuorten mielenterveyspalvelujen parantamiseksi on tehty sekä lainsäädännöllisiä että eritasoisia muita kehittämistoimia niin valtakunnallisesti kuin hyvinvointialueilla. Toimenpiteistä keskeisin on toukokuun alussa 25 voimaan astunut lasten ja nuorten terapiatakuu, joka velvoittaa hyvinvointialueet järjestämään alle 23-vuotiaiden nuorten pääsyn tiettyihin psykososiaalisiin hoitoihin ja sosiaalihuollon maksuttomaan tukeen viimeistään kuukauden kuluessa tarpeen toteamisesta. Asiantuntijoiden mukaan terapiatakuun tuloksellinen toteutus edellyttää hyvin toimivia alueellisia palvelurakenteita. Hyvinvointialueilla on käynnissä eritasoisia toimenpiteitä palveluiden yhtenäistämiseksi, kuten hoitoketjujen porrastaminen, eri toimijoiden välisen yhteistyön parantaminen ja vastuusuhteiden selkeyttäminen. Valiokunta pitää myönteisenä arviota siitä, että toimenpiteet ovat parantaneet hoidon saatavuutta ja nopeuttaneet hoitoonpääsyä. Valiokunta on kuitenkin huolissaan siitä, että sosiaali- ja terveysministeriön arvion mukaan mielenterveysongelmia koskevat ja päihteitä käyttävien lasten ja nuorten tarvitsemat sosiaali- ja terveyspalvelut ovat edellisen vuoden tavoin edelleen vakavasti vaarantuneet. Nuorten parissa toimivat valiokunnan kuulemat asiantuntijat kiinnittivät huomiota myös siihen, että alaikäisten nuorten vaikeita päihdeongelmia hoidetaan edelleen usein lastensuojelun toimenpiteillä ja etenkin huostaanotoilla. Päihdetyön osaaminen lastensuojelun avohuollossa ja sijaishuoltopaikoissa on edelleen vaihtelevaa. Valiokunta korostaa, että nuorilla tulee olla tarjolla asianmukaiset terveydenhuollon tarjoamat päihdepalvelut niitä tarvitseville. Myös henkilöstön osaamisesta tulee huolehtia. Päihdesairauden hoito ei kuulu sosiaalihuollon tehtäviin. Hoitotakuun osalta tarkastusvirasto havaitsi, että sen tulkinta ja toteutus vaihtelivat eri hyvinvointialueilla. Tarkastuksen jälkeen sosiaali- ja terveysministeriö on täsmentänyt hoitotakuun tulkintaa ja yhdenmukaista soveltamista ohjauskirjeellään. Valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan hoitotakuun tulkinnassa ja toteutumisessa on kuitenkin edelleen epäyhtenäisyyttä alueiden välillä. Valiokunta tukee asiantuntijoiden esittämää tulkintaa, jonka mukaan hoitotakuu tulee katsoa alkaneeksi siinä vaiheessa, kun nuoren hoito tosiasiallisesti alkaa. Hoidon tulisi myös sisältää selkeä interventio sellaisten satunnaisten tapaamisten sijaan, jotka johtavat tarpeettomaan palautumiseen perusterveydenhuoltoon. Tarkastusviraston mukaan hyvinvointialueiden välillä oli hyvin paljon eroja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelujen kohdentamiseen käytetyissä ikärajoissa, eivätkä ne useimmissa tapauksissa perustuneet lääketieteellisiin syihin. Ikärajoja perusteltiin esimerkiksi niukoilla resursseilla ja vanhoilla kuntaikärajoilla. Virasto suositti, että ikärajat ovat jatkossa nykyistä yhdenmukaisemmat ja perustuvat terveydenhuollon palveluissa lääketieteelliseen näkemykseen nuoruusiästä. Valiokunta pitää myönteisenä, että monilla hyvinvointialueilla nuorten perustason mielenterveyspalvelujen ikärajaa on nostettu vuoden 25 alun jälkeen. Asiantuntijoiden mukaan ikärajan nosto edellyttää resurssien lisäämistä nuorten palveluihin. Valiokunta katsoo, että olemassa olevien resurssien siirrot tarkoituksenmukaisella tavalla toteutettuna on kustannustehokas keino lisätä koordinaatiota nuorten ja aikuisten mielenterveyspalvelujen välillä ja hyödyntää niukkaa psykiatrian lääkäriresurssia. Yhteenvetona valiokunta toteaa, että nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittäminen on käynnistynyt hyvinvointialueilla, Helsingissä ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä. Kehittämistyön tuloksena on havaittavissa myönteistä kehitystä, ja nuorten hoitoonpääsy on jonkin verran parantunut. Työ tällä alueella on kuitenkin vielä kesken, ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluissa on edelleen samoja puutteita, joita valiokunta on aiemmissa mietinnöissään nostanut esille. Valiokunta pitää aiemmin lausumansa tavoin ensiarvoisen tärkeänä, että lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut saadaan toimiviksi perustasolla ja matalalla kynnyksellä, jolloin ongelmiin voidaan puuttua varhemmin eikä erikoissairaanhoito kuormitu nykyisessä määrin. Sekä inhimilliset että taloudelliset perusteet puoltavat tätä. Arvoisa puhemies! Lyhyesti vielä valtionavustuksista. Valiokuntaa kiinnostivat valtion talousarviosta rahoitettavat valtionavustukset, niiden myöntäminen, käytön valvonta sekä vaikutuksen ja tuloksellisuuden arviointi. Valiokunta kuuli valtionavustuksia myöntäviä viranomaisia ja vastaanottavia järjestöjä valtionavustuskokonaisuuden toimivuudesta. Painopisteenä olivat erityisesti yleishyödyllisille yhteisöille suunnatut valtionavustukset, joita myönnettiin vuonna 25 noin 964 miljoonaa euroa. Suurimpia näitä avustuksia hallinnoivia valtionapuviranomaisia ovat Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA, opetus- ja kulttuuriministeriö ja ulkoministeriö. Vuoden 25 vuosikertomuksessaan tarkastusvirasto raportoi tarkastuksesta, joka käsitteli ulkoministeriön kansalaisjärjestöille myöntämiä valtionavustuksia kehitysyhteistyötä varten. Yleishyödyllisille yhteisöille suunnatuilla valtionavustuksilla tuetaan yleisen edun mukaista ei-taloudellista toimintaa, joka täydentää julkisia palveluja ja tukee valtioneuvoston sekä hallinnonalojen strategisia tavoitteita. Ne muodostavat keskeisen politiikkavälineen hyvinvoinnin, osallisuuden, kulttuurin, demokratian ja kestävän kehityksen edistämisessä. Avustukset myönnetään valtionavustuslain mukaisesti harkinnanvaraisina, ja ne ovat keskeinen väline kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksen turvaamisessa. Vuoden 24 alusta yleishyödyllisille yhteisöille suunnatut valtionavustukset siirtyivät valtion yleiskatteellisesta talousarviosta jaettaviksi, kun ne aiemmin olivat sidoksissa rahapelitoiminnan tuotoista saatuihin voittoihin. Pääministeri Orpon hallituskaudella näihin avustuksiin on kohdistettu leikkauksia vastaavalla tavalla kuin muuhunkin valtion talousarviotalouteen. Yleishyödyllisille yhteisöille valtionavustuksia myöntävien valtionapuviranomaisten toimintaan kohdistuneissa tarkastuksissa tarkastusvirasto on todennut avustusten hallinnointiprosessin toimivan olennaisilta osiltaan säädösten mukaisesti.
Arvoisa rouva puhemies! Yhdyn tuossa edellä puhuneen edustaja Kallion näkemyksiin siitä, että on hankalaa, että näitä esityksiä palastellaan. Täällä on nyt muun muassa tätä lyhytvuokrausta koskien useita eri esityksiä talossa käsiteltävänä, pääosin tässä rakentamislaissa mutta sitten myös tässä asunto-osakeyhtiölain muuttamisessa. Hyvää tässä on se, että huoneiston häiriöön on mahdollista puuttua aikaisempaa paremmin tämän lain nojalla, mutta edelleen näkisin tärkeänä, että tämä lyhytvuokrauksen rekisteröinti olisi välttämätöntä. Asunto-osakeyhtiöiden, paloviranomaisten, verottajan ja valvontaviranomaisten tulee tarvittaessa saada tieto, missä asunnossa lyhytvuokrausta harjoitetaan ja keitä asunnoissa majoittuu. Rekisteri on välttämätön myös palveluita käyttävien asiakkaiden turvallisuuden vuoksi, ja rekisteröinti ja asianmukainen asiakkaiden henkilötietojen kirjaaminen ja tietojen säilyttäminen on tärkeää myös kansalliselle turvallisuudelle. Turvallisuusviranomaisten tulee tarvittaessa saada tietoa siitä, keitä lyhytvuokrausasunnoissa oleskelee.
Arvoisa rouva puhemies! Meillä on rajalliset mahdollisuudet lisätä vesivoiman määrää Suomessa. Kollaja on koskiensuojelulailla suojeltu, ja Vuotos on monen tuomioistuimen lukon takana. Nykyisin on kuitenkin vireillä Kemijärvelle monta pumppuvoimahanketta, ja lähestulkoon kaikissa nykyisissä voimalaitoksissa on tehonnostot jo tehty. Tämä kala-asia on sellainen, että on juuri näin, niin kuin tässä edellä on kuultu, että nämä luonnonmukaiset vaellusyhteydet on tärkeää palauttaa. Myös tekniikka on tulossa avuksi. Esimerkiksi Taivalkoskella on käytössä Kalasydän, jonka toimivuutta on nyt useampana kesänä seurattu. Tämä vie minusta oikeaan suuntaan. Vähän vaatimaton tämä esitys kyllä vielä on, mutta hyvä, että se on saatu kuitenkin tähän pisteeseen, ja kiitän ministeriä siitä, että se on meillä täällä käsiteltävänä.
Arvoisa herra puhemies! Hallituksen päätösperusteiset finanssipolitiikan keventävät toimet ovat heikentäneet julkista taloutta. Välittömien verotulojen kasvu hidastuu tänä vuonna ansiotuloverotuksen kevennyksen vuoksi ja ensi vuonna yhteisöveroalennuksen vuoksi. Eri tahojen esittämät arviot sopeutuksen julkista taloutta vahvistavasta nettovaikutuksesta vaihtelevat tarkastusviraston esittämästä 3,5 miljardista eurosta 6—7 miljardiin euroon vuonna 27. Olipa niin tai näin, tuo luku 3,5 miljardia tai 7 miljardia, niin kauas tavoite jää tuosta 10 miljardin euron sopeuttamisesta. Kuluvan vaalikauden sopeutustoimista huolimatta hallituksen asettamia tavoitteita julkisen talouden tasapainottumisesta ja velkasuhteen kasvun taittamisesta vuoteen 27 mennessä ei näin ollen tulla saavuttamaan. Tilastokeskuksen kevään 2026 ennakkotietojen mukaan julkisyhteisöjen EDP-velka oli vuoden 25 lopussa jo 88,5 prosenttia, ja ennusteiden mukaan se nousee kuluvana vuonna yli 90 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen. Kriisien aikana velan kasvu on asiantuntijoiden mukaan ollut nopeampaa kuin normaalioloissa, ja velka on myös jäänyt korkealle tasolle. Jatkuva velkaantuminen on erittäin huolestuttavaa. Pitkään jatkunut tilanne edellyttääkin määrätietoisia ja pitkällä aikavälillä vaikuttavia toimia velkaantumisen taittamiseksi. Hallitus on moukaroinut työntekijöiden suojaksi tehtyä lainsäädäntöä oikein urakalla tällä vaalikaudella. Työnteon kannustimia lisäävät toimet voivat edistää työllisyyttä, mutta vain, jos työllä on kysyntää. Heikko suhdannetilanne on johtanut siihen, ettei työvoiman kysyntää ole ollut riittävästi. Vaikeasti työllistyvien henkilöiden työllistäminen puolestaan edellyttää konkreettisia työn etsintää ja löytymistä helpottavia toimia. Talous on kohdannut useita peräkkäisiä kriisejä, viimeisimpänä Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäys Iraniin helmikuun lopussa ja erityisesti Hormuzinsalmen tilanne. Keväällä 26 riskit ennusteita huonommasta kehityksestä ovat asiantuntijoiden mukaan jälleen huomattavia. Heikon suhdannekehityksen lisäksi Suomen talouskehitystä ovat jo vuosikymmenien ajan hidastaneet pitkän aikavälin rakenteelliset ongelmat, kuten tuottavuuden kasvun pysähtyminen ja väestön ikääntymisen myötä heikkenevä huoltosuhde. Nykyisellään puskuria tulevia kriisejä varten ei juuri ole, ja samanaikaisesti olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää kyetä turvaamaan tulevan kasvun edellytykset. Tulevan kasvun turvaaminen edellyttää panostuksia erityisesti koulutukseen ja tutkimukseen. Suomen kaltaiselle pienelle, avoimelle taloudelle keskeinen kysymys on se, miten korkeakoulujen ja yritysten kykyä hyödyntää pääosin muualla tuotettua tekoälyteknologiaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa voidaan vahvistaa. Julkisen talouden vahvistaminen edellyttääkin johdonmukaista, vaalikaudet ylittävää lähestymistapaa. Siksi on hyvä, että syksyllä 2025 saavutettiin parlamentaarinen sopu niin sanotusta velkajarrusta eli kansallisesta finanssipoliittisesta säännöstöstä. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Ministeri otti tuossa esille, että arvostus on järjestöjä kohtaan hyvä, mutta se ei näy teillä teoissa, se on vain puheissa. Tapasin parikymmentä sote-alan järjestön edustajaa, ja heillä kyllä oli se sanoma, että tämä on vihamielisin hallitus järjestökenttää kohtaan koskaan. Te luotte mielikuvia kalliista toimitiloista Mannerheimintien varrella, ja kun toista ministeriä pyydettiin kertomaan, mikä toimitila sijaitsee Mannerheimintiellä, niin hän ei pystynyt nimeämään yhtäkään. Te luotte mielikuvaa kovapalkkaisista toimitusjohtajista, siitä, että järjestöillä on niin paljon varallisuutta, että sitä on jopa sijoittaa, ja vapaaehtoiset tekevät työt, ja siellä on poliittisia nimityksiä ja poliittisia rälssejä, mikä ei pidä paikkaansa. Te olette niistäneet 400 miljoonan euron tasosta järjestöiltä puolet, 200 miljoonaa euroa. Järjestöt tekevät aivan erinomaista työtä hyvinvointivaltion jatkeena: esimerkiksi vertaistukea sairastuessa eri sairauksiin, perheväkivaltaa kohtaan ensi- ja turvakodit tekevät hyvää työtä, perheväkivallan vastaista työtä, [Puhemies koputtaa] ja esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton tyyppiset järjestöt lasten suojelemiseksi tässä maassa.
Arvoisa rouva puhemies! Julkisen talouden tila on heikentynyt nopeasti monesta eri syystä: talouskasvu ja työllisyyden heikentyminen, verokertymät ovat kasvaneet hitaammin kuin veropohjat, ja hyvinvointialueet ovat eriytyneet hyvin voimakkaasti. Osa tekee hyvää tulosta, mutta osa tekee suurta alijäämää. Tarvitaan nopeaa julkisen talouden vakauttamista. Suomi ei selviä vain leikkaamalla. Tarvitaan talouskasvun edellytysten merkittävää ja nopeaa parantamista. Tässä kyllä tuo hallituksen tavoite 100 000 uudesta työpaikasta on kääntynyt nurin perin, ja tulikin 100 000 uutta työtöntä. Tämä valittu linja ei tue julkisen talouden sopeutusta lyhyellä aikavälillä, ja velkaantumisen taittamista koskeva tavoite on vaikea saavuttaa pelkästään lisäleikkauksilla. Myöskään veronkorotusten ei pitäisi olla mörkö. Niitten välttäminen ei saa vaarantaa julkisen talouden kestävyyttä. Samoin hallitus on esittänyt, että investointiohjelman 4 miljardin euron lisäys tehtäisiin omistusta myymällä. Sitäkään en pidä järkevänä, ainakaan sellaisena ajankohtana, [Puhemies koputtaa] jossa näistä omistuksista ei saada riittävää tuloa.
Arvoisa herra puhemies! Finanssipolitiikan valvonnan raportti vuodelta 2025 sisältää arvion hallituksen finanssipolitiikan tavoitteiden saavuttamisesta, valtiontalouden kehysten noudattamisesta sekä suhdannetilanteesta ja finanssipolitiikan mitoituksesta. Raportissa tarkastellaan myös valtiovarainministeriön talousennusteen realistisuutta ja EU:n finanssipolitiikan sääntöjen noudattamista. Hallituksen talous- ja finanssipolitiikka on ollut valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan pääosin oikeansuuntaista. Sekä tarkastusviraston että valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan hallituksen finanssipolitiikka kiristyi selkeästi vuonna 25. Asiantuntijoiden mukaan finanssipolitiikan kiristyminen osui melko heikkoon talouden suhdanteeseen, mutta on epätodennäköistä, että hallitus olisi voinut ajoittaa finanssipolitiikkaa kiristäviä toimia olennaisesti nyt nähtyä paremmin. Hallituksen päätösperäiset finanssipolitiikkaa keventävät toimet ovat toisaalta heikentäneet julkista taloutta. Välittömien verotulojen kasvu hidastuu vuonna 26 ansiotuloveron kevennyksen vuoksi ja vuonna 27 yhteisöveroalennuksen vuoksi. Tarkastusvirasto kiinnittää raportissaan huomiota siihen, että laskennallisessa julkisen talouden 10 miljardin sopeutuskokonaisuudessa ei ole huomioitu hallituksen samanaikaisesti tekemiä julkista taloutta heikentäviä toimia. Eri tahojen esittämät arviot sopeutuksen julkista taloutta vahvistavasta nettovaikutuksesta vaihtelevat viraston esittämästä 3,5 miljardista eurosta noin 6—7 miljardiin euroon vuonna 27. Valiokunta kiinnittää huomiota tämänkaltaisiin arviointeihin liittyvään epävarmuuteen. Kuluvan vaalikauden sopeutustoimista huolimatta hallituksen asettamia tavoitteita julkisen talouden tasapainottamisesta ja velkasuhteen kasvun taittamisesta vuoteen 27 mennessä ei tulla saavuttamaan. Tilastokeskuksen kevään 26 ennakkotietojen mukaan julkisyhteisöjen EDP-velka oli vuoden 25 lopussa jo 88,5 prosenttia, ja ennusteiden mukaan se nousee kuluvana vuonna yli 90 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen. Kriisien aikana velan kasvu on asiantuntijoiden mukaan ollut nopeampaa kuin normaalioloissa, ja velka on myös jäänyt korkealle tasolle. Jatkuva velkaantuminen on valiokunnan mielestä erittäin huolestuttavaa. Valiokunta katsoo, että pitkään jatkunut tilanne edellyttää määrätietoisia ja pitkällä aikavälillä vaikuttavia toimia velkaantumisen taittamiseksi. Julkista taloutta vahvistavien meno- ja tulotoimien lisäksi hallitus on toimeenpannut työvoiman tarjonnan kannustimien parantamiseen tähtääviä toimia. Työnteon kannustimia lisäävät toimet voivat edistää työllisyyttä, jos työllä on kysyntää. Heikko suhdannetilanne on johtanut siihen, ettei työvoiman kysyntää ole ollut riittävästi. Vaikeasti työllistyvien henkilöiden työllistäminen puolestaan edellyttää konkreettisia työn etsintää ja löytymistä helpottavia toimia. Valiokunta pitää näitä näkökohtia tärkeinä ottaa huomioon työllisyystoimien suunnittelussa ja toimeenpanossa tulevina vuosina. Hallitusohjelman laatimisen jälkeen talouden suhdanne on ollut heikko. Suhdannekäänne ja talouden toipuminen ovat viivästyneet, kun talous on kohdannut useita peräkkäisiä kriisejä, viimeisimpänä Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäys Iraniin helmikuun lopussa ja erityisesti Hormuzinsalmen tilanne. Keväällä 26 riskit ennusteita huonommasta kehityksestä ovat asiantuntijoiden mukaan jälleen huomattavia. Talouden tilannekuvan seuraaminen ja päivittäminen muuttuvassa ympäristössä on valiokunnan mielestä erityisen tärkeää. Julkisen talouden vakauttamiseksi sopeutustoimia on välttämätöntä tehdä myös jatkossa, mutta toimenpiteiden vaikutuksia tulee aina arvioida pitkällä aikavälillä. Valiokunta katsoo myös, että julkisen talouden vakauttamisessa on tärkeää kiinnittää huomiota suhdanneluonteisten tekijöiden sijasta Suomen pysyviin ongelmiin. Heikon suhdannekehityksen lisäksi Suomen talouskehitystä ovat jo vuosikymmenien ajan hidastaneet pitkän aikavälin rakenteelliset ongelmat, kuten tuottavuuden kasvun pysähtyminen ja väestön ikääntymisen myötä heikkenevä huoltosuhde. Julkiset menot ovat olleet tuloja suuremmat jo lähes 20 vuotta suhdanteesta riippumatta. Tämä korostaa valiokunnan mielestä tarvetta pitkäjänteiselle, julkisen talouden kestävyyttä vahvistavalle talous- ja finanssipolitiikalle. Nykyisellään puskuria tulevia kriisejä varten ei juuri ole, ja samanaikaisesti olisi ensiarvoisen tärkeää kyetä turvaamaan tulevan kasvun edellytykset. Tulevan kasvun turvaaminen edellyttää panostuksia erityisesti koulutukseen ja tutkimukseen. Valiokunta on toistuvasti kiinnittänyt näihin näkökohtiin huomiota. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa nostettiin esiin myös tekoälyn merkitys tulevan kasvun kannalta. Valiokunta katsoo, että tekoälyn tuomat mahdollisuudet on erittäin tärkeää hyödyntää täysimääräisesti. Tästä on tärkeää huolehtia myös kuntien ja hyvinvointialueiden toiminnassa. Suomen kaltaisella pienelle ja avoimelle taloudelle keskeinen kysymys on se, miten korkeakoulujen ja yritysten kykyä hyödyntää pääosin muualta tuotettua tekoälyteknologiaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa voidaan vahvistaa. Julkisen talouden vahvistaminen edellyttää johdonmukaista vaalikaudet ylittävää lähestymistapaa. Siksi on hyvä, että syksyllä 25 saavutettiin parlamentaarinen sopu niin sanotusta velkajarrusta eli kansallisesta finanssipoliittisesta säännöstä. Valiokunta katsoo, että uuden sääntelyn toimeenpanossa tulee huolehtia siitä, että laissa talouspolitiikan arviointineuvostosta edellytetty finanssipolitiikan valvojan riippumattomuus ja tiedonsaanti tosiasiallisesti toteutuvat. Finanssipolitiikan valvojan tulee myös aktiivisesti toimia vahvan roolinsa mukaisesti. Valiokunnan päätösehdotus: Eduskunta hyväksyy kannanoton kertomuksen K 23/2025 vp johdosta. Valiokunnan kannanottoehdotus: Eduskunnalla ei ole huomautettavaa kertomuksen johdosta.
Arvoisa herra puhemies! Käsiteltävänä on vaalirahoituksen valvonta vuoden 25 kuntavaaleissa. Tuossa edellisessä asiakohdassa aluevaaleista lukemani soveltuu myös tähän kohtaan, joten en käy sitä toistamaan. Sanon sen verran, että kuntavaaleissa ilmoitusvelvollisia oli yhteensä 16 388 henkilöä ja vaalirahoitusilmoitusten perusteella ilmoitusvelvollisten yhteenlaskettu vaalirahoitus oli noin 10,2 miljoonaa euroa. Ulkopuolista tukea ilmoitusvelvolliset saivat vaalikampanjoihinsa 4,1 miljoonaa euroa eli 40 prosenttia kokonaisrahoituksesta. Vaalirahoitusilmoitusten perusteella kampanjoiden kokonaiskulut olivat 10 miljoonaa euroa. Keskimääräiset kampanjakulut ilmoitusvelvollista kohden olivat siten noin 614 euroa. Edellisiin kuntavaaleihin verrattuna keskimääräiset kampanjakulut kuitenkin kasvoivat noin 36 prosenttia. Tarkastusvaliokunnan päätösehdotus on, että eduskunta hyväksyy kannanoton kertomuksen K 22/2025 vp johdosta, ja valiokunnan kannanottoehdotus: ”Eduskunnalla ei ole huomautettavaa kertomuksen johdosta.” — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Meillä on käsiteltävänä vaalirahoituksen valvonta vuoden 2025 aluevaaleissa — Valtiontalouden tarkastusviraston kertomus. Ilmoitusvelvollisen on eriteltävä Valtiontalouden tarkastusvirastolle tehtävässä vaalirahailmoituksessa vaalikampanjansa rahoitus ja kulut. Aluevaaleissa samoin kuin kuntavaaleissa ilmoitusvelvollisia ovat valtuutetuiksi ja varavaltuutetuiksi valitut. Aluevaalit ja kuntavaalit järjestettiin 13. huhtikuuta 2025 ensimmäistä kertaa samanaikaisesti. Jos ehdokas oli ehdolla sekä aluevaaleissa että kuntavaaleissa ja tuli valituksi vain jommassakummassa, hänen piti kuitenkin vaalirahoituslain mukaisesti ilmoittaa vaalirahoituksensa molemmista vaaleista. Tällaisessa tilanteessa ilmoitusvelvollinen tekee vain yhden vaalirahoitusilmoituksen, jossa on tiedot molempien vaalien vaalirahoituksesta. Vuoden 25 aluevaaleissa ilmoitusvelvollisia oli yhteensä 5 209 henkilöä. Vaalirahoitusilmoitusten perusteella ilmoitusvelvollisten yhteenlaskettu vaalirahoitus oli 6,6 miljoonaa euroa. Ulkopuolista tukea ilmoitusvelvolliset saivat vaalikampanjoihinsa 2,6 miljoonaa euroa eli 39 prosenttia kokonaisrahoituksesta. Vaalirahoitusilmoitusten perusteella kampanjoiden kokonaiskulut olivat 6,6 miljoonaa euroa. Keskimääräiset kampanjakulut ilmoitusvelvollista kohden olivat siten noin 1 261 euroa. Edellisiin aluevaaleihin verrattuna keskimääräiset kampanjakulut pienentyivät. Johtopäätöksenään Valtiontalouden tarkastusvirasto toteaa, että ilmoitusten tarkistamisen, ilmoitusvelvollisten toimittamien lisäselvitysten ja tehtyjen täydennysten jälkeen tarkastusviraston tietoon ei ole tullut seikkoja, joiden perusteella sillä olisi syytä epäillä vastaanottamiensa ilmoitusten oikeellisuutta. Vaalirahoituslakia muutettiin viime vuonna. Muutokset tulivat voimaan 1.7.2025, joten ne eivät koskeneet vielä vuoden 25 alue- ja kuntavaaleja. Lakimuutoksen myötä jatkossa myös lainan myöntäjä tulee ilmoittaa vaalirahoitusilmoituksessa, jos laina on merkittävä. Kuntavaaleissa merkittävänä pidetään vähintään 1 100 euron lainaa ja muissa vaaleissa 2 000 euron lainaa. Valiokunta on käsitellyt lainan antaneiden nimien julkistamista mietinnössään 11/2022 vp sekä lausunnossaan 7/2022 vp ja 1/2025 vp. Valiokunta piti tuolloin ehdotettua muutosta hyvänä vaalirahoituksen läpinäkyvyyden lisäämisen kannalta ja on nyt tyytyväinen siitä, että muutos vaalirahoituslakiin on tältä osin saatu tehdyksi. Vaalirahoituslakia muutettaessa korotettiin vaalirahoitusilmoituksessa erikseen ilmoitettavan tuen vähimmäismääriä. Vaalirahoitusilmoituksessa on jatkossa ilmoitettava erikseen jokainen yksittäinen tuki ja sen antaja, jos tuen arvo on kuntavaaleissa vähintään 1 100 euroa ja muissa vaaleissa vähintään 2 000 euroa. Aiemmat tuen vähimmäisarvot olivat kuntavaaleissa 800 euroa ja muissa vaaleissa 1 500 euroa. Tarkastusvirasto toteaa valiokunnalle antamassaan lausunnossa, että poliittista rahoitusta sääntelevien lakien tarkoitus on lisätä vaalirahoituksen avoimuutta, antaa tietoja ehdokkaiden mahdollisista sidonnaisuuksista, estää epäasiallisten sidonnaisuuksien syntymistä sekä rajoittaa vaalikampanjoiden kasvua. Tarkastusviraston näkemyksen mukaan vaalirahoituksen tulisi olla mahdollisimman läpinäkyvää ja erikseen ilmoitettavan tuen rajoja tulisi pikemminkin laskea. Myös valiokunta on eri yhteyksissä nostanut esiin vaalirahoituksen läpinäkyvyyden edistämisen ja katsoo sen olevan edelleen tärkeää. Tarkastusvaliokunnan päätösehdotus: Eduskunta hyväksyy kannanoton kertomuksen K 21/2025 vp johdosta. Valiokunnan kannanottoehdotus: Eduskunnalla ei ole huomautettavaa kertomuksen johdosta.
Arvoisa rouva puhemies! Historiantutkijat ovat olleet myös allekirjoittaneeseen yhteydessä huolesta Kansallisarkiston toiminnassa viime aikoina tapahtuneista muutoksista. Kansallisarkisto on hiljattain tehnyt sellaisia linjanvetoja, jotka ovat vaikuttaneet dramaattisesti suomalaiseen historiantutkimukseen, sukututkimukseen ja kaikkien niiden viranomaisten ja yksityishenkilöiden työhön, jotka käyttävät Kansallisarkiston palveluja. Tiivistettynä kyse on kahdesta isosta muutoksesta: digitaalisuuteen siirtymisestä ja Kansallisarkiston toimipisteiden huomattavasta supistamisesta. Näillä linjanvedoilla on vaikutuksia sekä aluepoliittisiin että koulutus- ja tiedepoliittisiin linjauksiin. Kansallisarkisto on linjannut lopettavansa Helsingin ulkopuolisista toimipisteistä Hämeenlinnan, Oulun, Jyväskylän ja Joensuun, ja tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Oulun ja Pohjois-Suomen historiaa koskevat aineistot tulisivat jatkossa olemaan pääosin Mikkelissä ja niitä saisi tilattua käytännössä vain digitaalisesti. Teoriassa digitaaliset aineistot lisäävät saavutettavuutta, mutta käytännössä tilanne on se, että Kansallisarkiston digitaalisen toimittamisen malli hidastaa aineiston saamista. Kansallisarkisto veloittaa nopeammasta palvelusta isoja summia, joten valmistuakseen opiskelijoiden ja väitöskirjatutkijoiden pitäisi maksaa palvelusta, jonka pitäisi olla tutkimuksen ja tiedonvapauden perusteella ilmaista. Iso ongelma on myös siinä, että osa aineistoista ei digitaalisenakaan päädy avoimesti luettavaksi. Jos aineistoon sisältyy käyttörajoituksia, digitoituja aineistojakin voi lukea vain Kansallisarkiston toimipisteessä. Lapin ja Oulun yliopiston tutkijoiden pitäisi siis matkustaa lukemaan digitoituja aineistoja Inariin, Mikkeliin tai Helsinkiin. Historiantutkijayhteisö on yrittänyt käydä vuoropuhelua Kansallisarkiston johdon kanssa, mutta he eivät ole ottaneet tutkijoiden huolia riittävän vakavasti. Nämä uudistukset ovat käytännössä tuhoamassa historian tutkimuksen ja opetuksen edellytykset Suomessa, mutta kyse ei ole vain tutkimuksesta ja opetuksesta vaan koko meidän suomalaisen yhteiskunnan yhteisestä muistista ja kulttuuriperinnöstä ja niiden tulevaisuudesta, ja sen vuoksi näitä olisi suuri syy vaalia.
Arvoisa rouva puhemies! Tämä lyhytvuokraus on mahdollistanut Rovaniemellä matkailun kasvun, mutta siihen liittyy myös paljon lieveilmiöitä. Asukkaiden näkökulmasta se aiheuttaa levottomuutta, meteliä ja epäsiisteyttä. Roskapusseja ja liinavaatteita heitellään rappukäytäviin, ja tämä tietenkin harmittaa asukkaita. Hotelliyrittäjien kannalta he joutuvat hotellihuoneen varustamaan 3 000 eurolla, niin että on paloturvalliset tekstiilit, sprinklerit ja paloturvalliset ovet, mutta viereisessä kerrostalossa tätä samaa toimintaa harjoitetaan parinkympin palovaroittimella. Tässä on myös epäsuhta. No, sijoittajat ovat rynnineet Rovaniemelle, ja se nähdään vuokrien kallistumisena ja sillä, että tosiaan opiskelijat eivät löydä asuntoja eivätkä Lappiin töihin tulevat. Yhdyn niihin näkemyksiin, että tämä esitys on aika vaatimaton. Hyvä alku, mutta olisin toivonut tähän rekisteröitymistä, joka olisi suitsinut myös harmaata taloutta, ja sitten sitä, että olisi rajoitettu asuntojen määrää per nuppiluku, niin että sijoitusasuntoja olisi voinut olla vain tietty määrä. Kiinteistöliitto esitti viittä asuntoa per henkilö.
Arvoisa herra puhemies! Kysymys on perustuslain 10 §:n, jossa säädetään yksityiselämän suojasta, uudistamisesta, ja tästä on hallitusohjelmakirjaus, jota hallitus nyt toteuttaa. Myös hallintovaliokunta on ottanut kantaa, että poliisin toiminnan tueksi tarvitaan nykyistä selkeämpää lainsäädäntöä, joka mahdollistaa vakavampiin rikoksiin ja turvallisuusuhkiin puuttumisen jo aikaisessa vaiheessa. Puolustusvaliokunta pitää tätä tärkeänä, ja perustuslakivaliokunta on vuodesta 2016 alkaen kaikkiaan 14 kertaa huomauttanut, että perustuslain 10 §:n muutostarpeita pitäisi arvioida. Tarve syntyy turvallisuusympäristön ja vakavan rikollisuuden lisääntymisestä sekä teknologian kehityksestä. Pidän tärkeänä, että tämä esitys on täällä käsiteltävänä ja tämä lakiehdotus kohdistuu vain rajattuun määrään tilanteita, jotka hallituksen esityksessä on määritelty. Näen tärkeäksi, että tämä tänne tuodaan, mutta sitten tästä kiireellisyydestä meillä nyt toistaiseksi on eriävä näkemys, eli nähdään, että sitä ei olisi tarpeen käsitellä kiireellisenä. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tämä oli vuosisadan hallinnollinen suuri uudistus, ja loppukaneettina tähän rahoituslakiin tuli kirjaus, että lain toimivuutta on seurattava. No, mitä on tehty? Kolme vuotta on kulunut, ja nyt meillä on tämmöinen esitys, joka ei korjaa tätä tilannetta juurikaan vaan vie päinvastaiseen suuntaan. Itse olen siinä onnellisessa asemassa, että tulen yhdeltä niistä kolmesta alueesta, jotka ovat tässä saajina, plus kaksi miljoonaa euroa, mutta kun alijäämä on 180 miljoonaa euroa, niin voin sanoa, arvon ministeri, että se ei paljon lämmitä. Me ollaan jouduttu arviointimenettelyyn, ja kyllä siinä asemassa päättäjät on pantu saneeraajan rooliin. Joudutaan leikkaamaan erikoissairaanhoidosta, perusterveydenhuollosta, vuodeosastoista, jopa päivystyksistä. Samaan aikaan on kyllä löytynyt, kun ei ole löytynyt hyvinvointialueille lisää rahoitusta, Kela-korvauksiin yli 500 miljoonaa euroa. Sillä rahalla olisi pantu perusterveydenhuolto tässä koko maassa kuntoon. Tämä on se arvovalinta. Ja asiakasmaksuja nostatte samaan aikaan, kun meillä on puoli miljoonaa ihmistä, [Puhemies koputtaa] joilla ovat asiakasmaksut jo tällä hetkellä sosiaali- ja terveydenhuollossa ulosotossa.
Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen tavoitteena oli 100 000 uuden työpaikan luominen, mutta kävikin päinvastoin: tuli 100 000 uutta työtöntä. Samaan aikaan asumis‑, työttömyys‑ ja toimeentulotukia on leikattu, kun asumisen ja liikenteen kulut ovat myös lisäksi kasvussa. Monelle tuli yllätyksenä se, kuinka pian työttömyysturva leikkaantuu ja kuinka nopeasti pennin venyttäminen alkaa, kun työttömyys kohtaa. Häädöt ovat lisääntyneet ja asunnottomuus kasvanut. Voudilla riittää ulosmitattavaa ja myytävää vuosiksi eteenpäin. Samalla sosiaali‑ ja terveydenhuollon asiakasmaksut ovat joutuneet monella ulosottoon. Osa joutuu turvautumaan ruoka-apuun. Jonot kasvavat samaan aikaan, kun hävikkiruuan määrä on vähentynyt. Jonoissa on nuoria, yksinhuoltajia ja ikäihmisiä. Teidän politiikkanne seurauksena 31 000 lasta on sysätty köyhyyteen. Samalla kun viette pienituloisilta leivän suusta, on teillä riittänyt kylvää rahaa hyväosaisten veronalennuksiin. Haastankin teidät, [Puhemies koputtaa] että menette tutustumaan ruokajonoihin ja keskustelette siellä ihmisten kanssa, jotta ymmärtäisitte, mitä on olla köyhä tämän päivän Suomessa, [Puhemies koputtaa] kun puutetta on kaikesta.
Arvoisa herra puhemies! Kiitos ministerille siitä, että on tuonut tämän asunto-osakeyhtiölain muutoksen meille käsiteltäväksi. Esityksessä ehdotetaan, että osakehuoneiston hallintaanoton perusteita täydennettäisiin lyhytaikaisen vuokraustoiminnan havaittuihin ongelmiin ja muihin taloyhtiöiden häiriötilanteisiin puuttumisen helpottamiseksi. Lisäksi tässä esityksessä ehdotetaan lisättäväksi 2 §:n 1 momenttiin uusi 4 kohta, jonka perusteella yhtiö voisi puuttua lyhytvuokrauksesta yhtiölle, osakkeenomistajille ja/tai asukkaille aiheutuviin haittavaikutuksiin. On totta, että tämä lyhytvuokraus on mahdollistanut myös Lapin ja Rovaniemen matkailun suuren kasvun. Meillä miljoonan turistin raja nyt viime kaudella meni rikki, mutta tällä on ollut kyllä lieveilmiöitä. Kun ihmiset tulevat ja menevät, se asunto-osakeyhtiö on niin kuin hollitupa eikä kukaan tiedä, ketä siellä on vuokraajina. Samoin sitten epäsiisteys on lisääntynyt, pyykipusseja ja roskapusseja heitellään rappukäytävään [Puhemies koputtaa] ja häiriökäyttäytyminen on lisääntynyt. Uskon, että tämä laki tuo siihen parannusta. — Kiitos siitä.
Arvoisa herra puhemies! Haluan myös kiittää oikeusministeriä tästä esityksen tuomisesta tänne meille käsiteltäväksi. Tuo laki on vanha ja kaipasi kovasti päivittämistä ja selkeyttämistä. Parveketupakoinnin kieltämistä ilolla tervehdin. Onpa tainnut itsellenikin käydä joskus niin, että en ole vuokrasopimuksessa huomannut sitä kieltää, ja onhan siitä tullut sitten jälkeen nokkapokkaa, voiko niin tehdä vai ei. Takuuvuokran maksamisesta on kanssa hyvä, että siitä tulee selkeät pelisäännöt, että se on 14 vuorokautta tai sen aikana se pitää pidättää, jos siihen on syytä. Omalta osaltani myös, kun tulen Rovaniemeltä, odotan kovasti tuota lyhytvuokrausta koskevaa esitystä — joka sitten taitaa olla ministeri Multalan näpeissä — että sekin saatettaisiin tänne nytten kevätistuntokauden aikana vielä eduskuntaan käsiteltäväksi. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Meillä on käsillä mittaushistorian pitkäaikaisin talouskasvun pysähtyneisyyden aika. Tuo historia ulottuu aina vuoteen 1860 saakka. Työttömyys on Euroopan korkeinta, konkurssien määrä ennätyslukemissa, 90-luvun alun lukemissa, asuntokauppa romahtanut ja rakentaminen pysähtynyt, ja velka sen kuin lisääntyy. Sitä ei ole saatu taitettua. Talouskasvu syntyy innovaatioista, uusien tuotteiden keksimisestä, ja investointeja pitäisi saada liikkeelle, mutta keinot, millä te tähän pyritte, ovat väärät. Tämä yhteisöveron alennus on kuin tuuleen heitettyä rahaa, joka ei tule nostamaan Suomea talouden suosta. Kello käy, mutta Hakulista ei näy. Missä viipyvät, pääministeri Orpo, täsmätoimet talouskasvun aikaansaamiseksi?
Arvoisa rouva puhemies! Tässä tuli hallituksen puolelta kovaa hypetystä, mutta jotta totuus ei unohtuisi, niin kyllä tämä hallituksen tavoite on karannut kauas: 100 000 uudesta työllisestä on tullut 100 000 uutta työtöntä. Me myös loppuvuodesta kirimme Espanjan ohi, ja Suomessa on tällä hetkellä Euroopan korkein työttömyys: 350 000 työtöntä ja 80 000 aktiivitoimien piirissä ja erityisesti nuorisotyöttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys ovat kääntyneet kasvuun. Kyllä voi sanoa, että näihin lukuihin nähden hallituksen toimet ovat olleet ponnettomia. Eri meininki oli vuonna 1975, kun Urho Kaleva Kekkonen runnoi kasaan Miettusen hätätilahallituksen, ja syynä oli silloin työttömyyden nousu yli 60 000 hengen. Tämän päivän lukuja vasten luku oli pieni, mutta tuolloin se oli vakava yhteiskunnallinen kriisi. Voikin kysyä, missä viipyvät Marttisen hätätilatoimet tässä tilanteessa.
Arvoisa rouva puhemies! Meillä on ollut julkisissa rakennuksissa paljon erilaisia sisäilmaongelmia, ja Terveet tilat 2028 toimenpideohjelma luotiin taklaamaan näitä ongelmia. Ohjelman päätavoitteena on ollut julkisten rakennusten tervehdyttäminen ja sisäilmasta oireilevien hoidon ja kuntoutuksen tehostaminen sekä myös osaamisen lisääminen sisäilmatilanteiden ennalta ehkäisemisessä ja ratkaisemisessa. On harmillista, että valtiontalouden säästösyistä tätä ohjelmaa lyhennettiin merkittävästi. Tässä toimenpideohjelmassa saatiin aikaan terveet tilat -toimintamalli sekä erilaisia sitä täydentäviä oppaita, selvityksiä ja raportteja. Terveet tilat -toimintamalli kokoaa yhteen tutkittua tietoa, ohjeita ja hyviksi havaittuja käytäntöjä julkisten rakennusten ennakoivasta kiinteistönpidosta sekä hyvään sisäilmaan tähtäävistä toimenpiteistä. Ohjelman puitteissa on perustettu myös kuntien terveet tilat -verkosto, joka on toiminut kuntien sisäilma-asioiden tiedonvaihtokanavana, ja verkostossa on voinut jakaa hyviä käytäntöjä ja oppia onnistumisista. Kun tehtiin tutkimusta, niin tämän ohjelman seurauksena merkittävät sisäilmaongelmat ovat vähentyneet kuntien omistamassa kiinteistökannassa ja sisäilmasta oireita kokevien määrä on vähentynyt. Minusta tämä on tärkeä tieto tämän ohjelman vaikuttavuudesta. Tämän toimenpideohjelman ennenaikainen päättyminen heikentää kuitenkin tavoitteen saavuttamista ja vaikeuttaa laadittujen toimintamallien ja ohjeiden vakiinnuttamista käytäntöön. Huolena on, että ohjelmalla saavutetut vaikutukset voidaan menettää ja jonkin ajan kuluttua sisäilmaongelmissa ollaan taas lähtöpisteessä. Huolena on myös ohjelmassa tuotettujen materiaalien ajantasaisuuden varmistaminen sekä ohjeiden testaus ja ylläpito jatkossa. Kaiken kaikkiaan voi sanoa ohjelmasta, että tällä on onnistuttu lisäämään tietoisuutta ja tutkittua tietoa sisäilmakysymyksistä sekä se on saanut aikaan toimivan asiantuntijaverkoston. Toimenpideohjelmassa tuotetun tiedon jalkauttaminen jää kuitenkin kesken, koska tämä ohjelma on päätetty lopettaa ennenaikaisesti. Tätä tarkastusvaliokunta piti erittäin valitettavana.
Arvoisa herra puhemies! Meillä on työttömiä tässä maassa 350 000 ja lisäksi 80 000 aktiivitoimien piirissä eli yhteensä 430 000 työtöntä, ja joulukuussa teimme kyseenalaista historiaa nousemalla kyseenalaisella ranking-listalla kärkeen, eli ohitimme Espanjan, ja nyt meillä on korkein työttömyys koko Euroopassa. Voisi sanoa, että te olette voimalla purkaneet työntekijöitten suojaksi tehtyä lainsäädäntöä tällä vaalikaudella, ja tämä on sitä samaa sarjaa. Eli tässä mahdollistetaan määräaikaisten työsopimusten tekeminen vuodeksi ilman perusteltua syytä myös vakituiseen työhön. Tämä tulee lisäämään epävarmuutta, pätkätöitä, raskaussyrjintää ja heikentää entisestään kotitalouksien uskallusta kuluttaa ja perustaa perheitä, jolloin syntyvyys romahtaa jopa ennusteita enemmän. Tätä ei voi tämän vuoksi kannattaa.