politiikka.app

Garedew Kaisa

Perussuomalaisten eduskuntaryhmäKeski-Suomen vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

84 puheenvuoroa

01020helmikuu 2026: 9helmaaliskuu 2026: 13maahuhtikuu 2026: 20huhtoukokuu 2026: 8toukesäkuu 2026: 19kessyyskuu 2026: 15syy

Arvoisa puhemies! Kansalaisaloite turpeen puolesta on täsmälleen asian ytimessä. Turvetta koskevassa sääntelyssä ilmastohulluus eli ideologia on ajanut terveen järjen edelle. Kansalaisaloitteessa esitetään, että turve siirrettäisiin uusiutuvien veroluokkaan ja että huoltovarmuuslakiin turve määriteltäisiin strategiseksi kotimaiseksi ja uusiutuvaksi varmuusenergialähteeksi. Turve on käytännössä uusiutuvaa, koska sitä muodostuu koko ajan lisää. Lisäksi Suomessa turvetta muodostuu koko ajan enemmän kuin sitä nostetaan. On siis täysin pähkähullua, ettei sitä ole pystytty luokittelemaan uusiutuvaksi luonnonvaraksi. Turvetta tarvitaan sekä energiakäyttöön että paljon muuhunkin, kuten turvallisen ja puhtaan suomalaisen ruuan tuotantoon. Turpeen saatavuus kaikkeen muuhun välttämättömään on täysin riippuvaista siitä, että energiaturpeen nostaminen on kannattavaa. Siksi kyse ei ole vain siitä, kuinka suuri osa Suomen lämmöntuotannosta on turpeesta. Se on vain yksi osa, mutta juuri se elintärkeä osa, turpeen säilyttämisen kokonaisuudessa. Olen jättänyt jo aiemmin eduskunnalle toimenpidealoitteen turveveron poistamisesta sekä SGEI-järjestelyn valmistelemisesta. Hallitus on ryhtynyt toimiin turpeen huoltovarmuusroolin vahvistamiseksi. Toisessa lisätalousarviossa Huoltovarmuusrahastolle myönnettiin kymmenen miljoonaa euroa turpeen varmuusvarastointiin, ja uusi turpeen tukimalli on nyt valmisteilla. Arvoisa puhemies! Kiitos tämän toimenpidealoitteen tekijöille ja allekirjoittajille. Tämä kannattaa nyt käsitellä valiokunnassa huolellisesti. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja
16.9.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVK 5/2026 vpKoulutusYmpäristöMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Suomalainen ruoka on suomalaisille elinehto. Sen tuotanto täytyy turvata ja maaseutu pitää asuttuna. Omavaraisuus on kultaakin arvokkaampaa kriisin sattuessa. Maatalous ja maanviljely on raskasta työtä, jota tehdään säiden armoilla. Ruoka-ala työllistää Suomessa suoraan tai välillisesti jopa 320 000 henkeä. Työpaikkojen säilymisen sekä riittävän ja monipuolisen ruuantuotannon kannalta on todella tärkeää jatkaa työtä maatalouden kannattavuuden parantamiseksi. Suomen pohjoiselle sijainnille ja lyhyelle satokaudelle emme voi mitään, mutta esimerkiksi kilpailulainsäädännön ja elintarvikelainsäädännön keinoin alan kannattavuutta voi parantaa, kuten tällä kaudella on jo tehtykin, [Anne Kalmari: Missä kilpailulaki?] ja alkutuottajien asemaa on parannettu. Hiljattain hoidettiin kuntoon myös kaksi akuuttia viljelijöiden minullekin esittämää ongelmaa. Ensinnäkin viljelijöiden perustulotuen ja uudelleenjakotulotuen maksatusta aikaistettiin joulukuulta syys—lokakuulle. Tämä parantaa maksuvalmiutta ostaa muun muassa lannoitteita. Toisena Euroopan alhaisimpiin kuulunutta kadmiumrajaa nostettiin elokuun alusta, mikä ratkaisee fosforilannoitteiden saatavuus- ja hintaongelmia. Myös ruokaviennin lisääminen on todella tärkeää, ja on hieno uutinen, että se onkin kasvussa. Suomen tulisi aina suosia suomalaista. Tätä periaatetta tulisi noudattaa myös julkisissa ruokahankinnoissa. Esimerkiksi kouluruuan tulisi olla mahdollisimman paljon rehtiä suomalaista perinteistä lähiruokaa. Tällä vahvistetaan sekä kotimaista tuotantoa että suomalaista ruokakulttuuria. Arvoisa puhemies! Lopuksi muistutan erityisesti vihervasemmistoa, että Suomen maataloutta ei saa tappaa pähkähulluilla, kalliilla ja merkityksettömillä ilmastovaatimuksilla. Suomalaisten lehmien pieruilla ei ole mitään vaikutusta globaaliin ilmastoon, eikä lihan ja maidon demonisoinnista ole muuta kuin haittaa. Suomalaisten on syötävä joka päivä. Jos Suomi ei tuota ruokaa itse, sitä tuotetaan ja tuodaan tänne jostain, missä ympäristön kunnioittaminen, eläinten hyvinvointi ja ruuan puhtaus ovat kaukana siitä korkeasta tasosta, jolla Suomessa toimitaan. Se ei ole kenenkään etu. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja
15.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 109/2026 vpTalousMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Vihdoin saatiin suunta kohti maahanmuuttajien sosiaaliturvan eriyttämistä ja veronmaksajien kannalta oikeudenmukaisempaa Suomea: nyt maahanmuuttajille säädetään yleistukea matalampi kotoutumistuki. Lakimuutoksen myötä alle 3 vuotta Suomessa oleskellut työtön työnhakija, jonka työssäoloehto ei ole täyttynyt, ei enää saisi täyttä yleistukea, vaan pienempää kotoutumistukea, jonka taso vastaa toimeentulotuen perusosaa. Poikkeuksen muodostavat ne henkilöt, jotka ovat opetelleet suomen kielen. Heille maksetaan jatkossakin normaalia yleistukea, ei tätä alempaa uutta kotoutumistukea. Perussuomalaisille ei sovi, että Suomeen tullaan hyvän sosiaaliturvan perässä näkemättä vaivaa oman toimeentulonsa ja sopeutumisensa eteen. Koska kotoutuminen tapahtuu käytännössä pitkälti kielen oppimisen ja työnteon kautta, niin kannuste niihin on oltava tuntuva. Maahanmuuttajien omaa vastuuta on lisätty tällä kaudella monella muullakin tavalla, ja myös kansalaisuuden saamisen ehtoja on kiristetty esimerkiksi niin, että kansalaisuutta ei voi saada, jos hakijan toimeentulo ei ole turvattu työn tai yrittämisen kautta. Arvoisa puhemies! Vuonna 2025 Kelan maksamista työttömyyskorvauksista kolmasosa maksettiin vieraskielisille, siis kolmasosa. Toimeentulotuesta maksetaan yli 40 prosenttia vieraskielisille. Yhteensä maahanmuuttajien sosiaaliturvaan kului noin 2 miljardia euroa. Siis aivan käsittämätöntä. Summa on yhtä paljon kuin koko sisäministeriön budjetti. Kun nämä kuluerät ovat näin merkittäviä ja taloustilanteemme on mikä on, olisi tietenkin järkevintä muuttaa koko sosiaaliturva kansalaisuusperusteiseksi, jotta pystyisimme tulevaisuudessakin turvaamaan suomalaisten tarvitsemat hyvinvointiyhteiskunnan palvelut. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, budjetti)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, kansalaisuus, kotoutuminen)Pöytäkirja
8.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 148/2026 vpTurvallisuusKoulutusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Rajojemme koskemattomuus ja valta päättää, ketkä niiden yli tänne saavat tulla ja millä perusteella, ovat äärimmäisen tärkeä osa Suomen itsenäisyyden kivijalkaa. Rajaturvallisuuslaki tuli voimaan kesällä 2024 sen jälkeen, kun Venäjä oli edellisenä syksynä aloittanut Suomea vastaan hybridioperaation ja työntänyt suuren joukon kolmansien maiden kansalaisia itärajallemme. Silloin emme valitettavasti vielä olleet varautuneet siihen riittävästi, minkä seurauksena osa yli tuhannesta Suomeen päässeestä ulkomaalaisesta katosi turvapaikkaprosessin aikana ties mihin, eivätkä viranomaiset pystyneet seuraamaan, millaisen turvallisuusriskin he Suomelle muodostavat. Venäjä ei ole muuttunut, ja jos se katsoo uuden hybridioperaation aloittamisen omaksi edukseen, sen on mahdollista järjestää kolmansista maista ihmismassat Suomen rajalle jo muutamassa vuorokaudessa. Siksi rajanylityspisteet on edelleen pidettävä suljettuina, turvapaikanhaku lentokentille keskitettynä, ja erityisesti tämä rajalaki on pidettävä voimassa myös jatkossa, kuten perussuomalainen sisäministerimme Mari Rantanen nyt esittää. Myös itärajalle valmistunut 200 kilometrin pituinen esteaita, rajavartijoiden kouluttaminen sekä teknisen valvonnan lisääminen ja droonit ovat tärkeä osa tätä turvallisuuskokonaisuutta, johon olemme tällä kaudella paljon panostaneet. Arvoisa puhemies! Rajavartiolaitos on täysin riippuvainen siitä, että lainsäädäntö antaa sille riittävät toimivaltuudet tilanteessa kuin tilanteessa. Emme saa sallia sitä, että turvapaikkajärjestelmäämme käytettäisiin hyväksi meitä vastaan. Siksi Suomen kansallisen turvallisuuden vuoksi kaikkiin pahimpiinkin skenaarioihin on varauduttava ja riittävä keinovalikoima pidettävä viranomaistemme käytettävissä. Sen takia Suomen turvallisuuden on oltava kaikista tärkein ja rajat on pidettävä kiinni. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, rajaturvallisuus, rajavartio, itäraja)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (turvapaikka)Pöytäkirja
8.9.2026VastauspuheenvuoroHE 148/2026 vpTurvallisuusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Venäjä ei ole muuttunut, eikä tilanne rajalla. Jos Venäjä katsoo uuden hybridioperaation aloittamisen omaksi edukseen, sen on mahdollista järjestää kolmansista maista ihmismassat Suomen rajalle jopa muutamassa vuorokaudessa. Emme saa sallia sitä, että turvapaikkajärjestelmäämme käytettäisiin hyväksi meitä vastaan. Suomen turvallisuuden on oltava kaiken etusijalla, ja siksi raja on pidettävä kiinni.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (turvapaikka)Pöytäkirja
8.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 122/2026 vp

Arvoisa puhemies! Ampuma-aselakia on tällä kaudella kiristetty ja päivitetty. Tällä kertaa siihen tehdään maalaisjärjen mukainen lievennys. Jatkossa kaappiin ei enää tarvitse lukita sellaisia aseita, jotka on tehty pysyvästi ampumakelvottomiksi. Tähän asti siis täällä byrokratian ihmemaassa myös sellaiset ampuma-aseet, joilla ei enää pysty ampumaan tai jotka ovat käytännössä ainoastaan koriste- ja muistoesineitä, on pitänyt lukita asekaappiin yhdessä toimintakuntoisten pyssyjen kanssa. Onneksi tähän saadaan nyt järki ja jatkossa sellaisen voi ripustaa vaikka kotinsa seinälle. Arvoisa puhemies! Normien purkaminen on osoittautunut loputtomaksi työmaaksi, mikä ei sinällään ole yllätys. Maaliskuuhun mennessä olemme saaneet purettua 243 turhaa, ihmisten ja yritysten toimintaa täysin perusteettomasti hankaloittavaa normia. Tällaista ylikireää sääntelyä kuitenkin edelleen riittää, joten sen korjaamiseen ei valitettavasti yksi hallituskausi riitä. Toivottavasti tätä samaa järkevää työtä päästään jatkamaan myös tulevalla hallituskaudella. — Kiitos.

8.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 121/2026 vpTalousTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Poliisin tehtävät ovat muuttuneet erityisesti järjestäytyneen ja kansainvälisen rikollisuuden yleistymisen myötä. Siksi myös poliisilain on nyt muututtava. Poliisien ja muiden viranomaisten toimintavaltuuksia on päivitetty jo lukuisin eri tavoin, mutta työ jatkuu edelleen. Nyt on vuorossa tiedustelun tehostaminen. Lakiin lisätään uusi luku, jossa säädetään rikostiedustelun keinoista ja niiden käytöstä uhkaperusteisessa rikostiedustelussa. Lisäksi salaisia tiedonhankintakeinoja käsittelevään lukuun tulee rikostorjuntaa vahvistavia muutoksia. Nämä muutokset ovat tärkeä painotus ennakoivaan työhön: poliisi ei voi ainoastaan reagoida jo tehtyihin rikoksiin, vaan sen on pystyttävä puuttumaan jo pelkkään vakavan rikoksen uhkaan, ennen kuin jotain kamalaa pääsee tapahtumaan. Ruotsissa peli on jo pitkälti menetetty, koska rikollisten rakenteet ja vaikutukset ovat jo niin laajoja. Suomessa vastaavaa kehitystä pyritään nyt näilläkin keinoilla estämään, ennen kuin se vakiintuu tännekin. Poliisille annettavan rikostiedusteluoikeuden kohde tulee tietysti olemaan tarkasti rajattu. Mitään valvontayhteiskuntaa tänne ei tietenkään olla luomassa, vaan kyse on oltava vakavasti turvallisuutta uhkaavasta rikoksen uhasta. Arvoisa puhemies! Poliisin työ on muuttunut yhä haastavammaksi. He kohtaavat jatkuvasti huumeiden vaikutuksen alaisuudessa olevia sekä terä- tai ampuma-asein varustautuneita rikollisia, ja monet heistä ovat ulkomaalaisia, joiden kanssa ei pysty kommunikoimaan suomeksi. Siksi myös poliisien resursseista ja toimintavaltuuksista on pidettävä huolta vaikeassakin taloustilanteessa, koska he kannattelevat katujemme ja kotiemme rauhaa. — Kiitos ministeri Rantaselle tästä hyvästä esityksestä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
8.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 130/2026 vpTalousTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Eläimiä on kohdeltava hyvin, joten jatkossa laiminlyönneistä seuraa tiukempi rangaistus. Minkä vihreät tekemättä jättää, sen perussuomalaiset edestään löytää ja korjaa. Vihreät kyllä puhuvat paljon eläinten puolustamisesta ja ovat ehdottaneet jopa toimeentulotuen, eli ihmisen viimeiseksi hätäoljenkorreksi tarkoitetun, muiden veronmaksajien pussista maksettavan tuen, myöntämistä eläinlääkärilaskuihin, mutta hallituksessa ollessaan eivät he silti saaneet perustavanlaatuisiakaan eläinten hyvinvointiin liittyviä epäkohtia korjattua. Sen sijaan perussuomalaisten oikeusministeri Leena Meri toimii eikä vain puhu ja on antanut eduskunnalle nyt esityksen, jolla eläinten oikeuksia saadaan parannettua. Jatkossa perusmuotoisesta eläinsuojelurikoksesta seuraa aina eläintenpitokielto, ellei ole painavia syitä jättää kieltoa määräämättä. Aikaisemmin näin on ollut vasta törkeän rikoksen kohdalla. Samalla kieltojen vähimmäiskestoja pidennetään: Perusmuotoisesta rikoksesta seuraa jatkossa kolmen vuoden eläintenpitokielto, kun se on ollut vain yksi vuosi. Törkeän rikoksen jälkeen kielto on jatkossa vähintään viisi vuotta. Aiemmin maksimirangaistus on ollut pelkät sakot. Nyt lakia tiukennetaan niin, että rangaistuksena voi olla enintään vuosi vankeutta. Eläintenpitokiellon noudattamisen valvominen on ollut vaikeaa, koska kotirauhan suoja on niin vahva. Perustuslakivaliokunnan linja on ollut, että jos kyseessä on rikos, josta voi saada vain sakkorangaistuksen, ei se riitä perusteeksi tehdä tarkastusta kotirauhan piirissä oleviin tiloihin. Nyt kun enimmäisrangaistus kiristetään vankeusrangaistukseksi, mahdollistuu myös kieltojen parempi valvonta. Toisaalta lakiin lisätään myös ihmisten oikeusturvaa parantava mahdollisuus kumota eläintenpitokielto tarvittaessa. Arvoisa puhemies! Väkivaltaisesti eläimiä kohtaan käyttäytyminen osoittaa selkeää empatiakyvyttömyyttä. Tutkimustieto osoittaa myös, että eläimiä pahoinpidelleet kohdistavat herkemmin väkivaltaa myös ihmistä kohtaan. Hyvinvointivaltion ja inhimillisen käyttäytymisen periaatteisiin kuuluu sekä ihmisten että eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen. Siksi tällä kaudella myöskään eläinten oikeuksia ei olla unohdettu. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Pöytäkirja
8.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 103/2026 vpTalousTurvallisuusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Turvapaikkahakemusten tehtailu ja valituskierrokset sekä ulkomaalaisten tekemät rikokset ovat vakava ja kasvava ongelma paitsi suomalaisten turvallisuudelle myös oikeuslaitoksen kuormittumiselle. Vuosina 2000—2025 ulkomaalaisasiat ovat muodostaneet jopa puolet korkeimman hallinto-oikeuden asiakaskunnasta. On aivan käsittämätön vääryys suomalaisia kohtaan, että näin suuri osa yhteiskunnallisista resursseista kuluu aivan muuhun kuin suomalaisten asioiden hoitamiseen. Siksi nyt laajennetaan korkeimman hallinto-oikeuden kahden jäsenen kokoonpanon käyttöä kaikkiin ulkomaalaisoikeudellisiin asioihin, kuten turvapaikkapäätösten valituksiin. Tämä vähentää ulkomaalaisten tapauksiin tarvittavia resursseja ja nopeuttaa asioiden käsittelyä. Arvoisa puhemies! Veronmaksajien rahojen käytön tulee olla vastuullista, tehokasta ja vaikuttavaa. Nyt annettu lakiesitys on yksi hyvä esimerkki siitä, miten monin eri tavoin tehostamme julkisten rahojen käyttöä. Tämä on juuri oikea linja. Kiitos siitä oikeusministeri Merelle.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (turvapaikka)Pöytäkirja
8.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 149/2026 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Puolustustarvikkeiden vientiä koskevaa lakia päivitetään vastaamaan nykyaikaa. Valitettavasti tässä esityksessä on eräs erittäin huolestuttava piirre: siinä on jostain syystä lähdetty vasemmistolaiselle ideologiselle linjalle. [Vasemmalta: Hienoa!] Lakiesityksen mukaan ”Puolustusteollisuuden yritysten vastuu ihmisoikeuksien ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden toteutumisesta on nähty viime vuosina yhä olennaisemmaksi erityisesti kansainvälisessä vienti‑ ja asevalvontakeskustelussa.” Valvonnan osalta todetaan seuraavasti: ”Vientivalvonnassa on tärkeää tunnistaa, milloin viennissä olisi mahdollinen kansainvälisen tai humanitaarisen oikeuden loukkaamisen riski.” Ja edelleen sanotaan: ”Vaara ihmisoikeusloukkauksista tai humanitaarisen oikeuden rikkomisesta velvoittaa vientiluvan epäämiseen.” Nyt kun tällaisia lakimuutoksia näköjään kokoomusvetoisessa ministeriössä tehdään, on Suomen kannalta äärimmäisen tärkeää, ettei tässä lähdetä juuri sille linjalle, josta selväsanaisesti irtisanouduttiin silloin, kun käsiteltiin kansalaisaloitetta puolustushankintojen sääntelystä humanitäärisin perustein. Israel on Suomelle äärimmäisen tärkeä puolustustarvikekumppani. Toki sieltä tuodaan enemmän puolustustarvikkeita Suomeen kuin Suomesta viedään sinne, mutta näinkin päin kauppaa käydään. Suomi saa siitä kipeästi tarvitsemiaan tuloja ja vahvistaa maidemme hyviä välejä. Nyt kun tällaisia perusteita ollaan sittenkin näköjään viemässä osaksi lupaprosesseja, niin on varmistettava, ettei vientiä Israeliin rajoiteta ideologisin ja vääristellyin perustein. Esimerkiksi mitkään YK:n päätöslauselmat ja syytöskirjeet eivät saa vaikuttaa vientilupien myöntämiseen, koska on vuosikymmeniä ollut päivänselvää, että YK ja kansainvälinen yhteisö ovat ottaneet Israelin silmätikukseen eivätkä tunnusta sen oikeutta puolustaa kansalaisiaan ja sen turvallisuutta joka puolelta jatkuvasti hyökkääviltä terroristeilta. Arvoisa puhemies! Suomen uusima puolustusyhteistyösopimus Israelin kanssa on tehty vuoteen 2034 saakka. Nyt on varmistettava, etteivät tällaiset epämääräisesti muotoillut vientivalvontavaatimukset pysty vaikuttamaan tämän yhteistyön jatkumiseen ja kehittämiseen tulevaisuudessa. — Kiitos. [Jouni Ovaska pyytää vastauspuheenvuoroa — Johannes Koskinen: Vasemmiston puheenvuoro! — Timo Heinosen välihuuto]

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Vaikka ilmastotavoitteissa ja koko päästövähennystouhussa ei ole yhtään mitään järkeä, olemme loukussa kansainvälisten sitoumusten ja Marinin vihervasemmistohallituksen, jossa on keskusta ollut mukana, säätämien vaatimusten kanssa. Vuoden 2026 ilmastokertomuksen luku 3 listaa nämä Suomea sitovat ilmastotavoitteet. Niistä kaikista Suomen tulisi ehdottomasti irtaantua pikimmiten, koska ne ovat suomalaisille haitallisia, kalliita ja ilmastollekin täysin turhia ja tehottomia. Ensimmäinen ja pahin on Pariisin ilmastosopimus eli sitova kansainvälinen sopimus pysäyttää koko maapallon lämpeneminen. Tämä on aivan hulluuden huipentuma. Ihminen ei voi sitä tehdä. On hyvä huomioida, että Pariisin sopimuksen ovat allekirjoittaneet käytännössä kaikki valtiot, myös kaikki Aasian ja Afrikan maat, joiden päästöt kasvavat edelleen jatkuvasti. Millään näillä ilmastotoimilla ei ole mitään vaikutusta globaaliin ilmastoon, mutta kun nyt valitettavasti suurin osa täälläkin olevista päättäjistä tähän ideologiaan uskoo, niin siitäkin uskomuksesta käsin Suomen on täysin turhaa ja järjetöntä jatkaa mitään ilmastotoimia, ennen kuin nämä muut isot päästömaat ovat päässeet samoihin lukuihin Suomen kanssa, mikä ei siis tietenkään koskaan tule toteutumaan. Lisäksi Pariisin sopimuksessa on toinenkin Suomelle haitallinen puoli: ilmastosopimuksen osapuolena Suomi on sitoutunut rahoittamaan ei vain omia vaan myös kehitysmaiden ilmastotoimia. Hukkaan ovat menneet nekin rahat, pois suomalaisilta tarvitsevilta. Pariisin ilmastosopimuksesta irtaantuminen olisi helppoa, kuten Amerikan presidentti Trump on osoittanut, jos sille vain saataisiin täällä eduskunnassa enemmistön kannatus. Toinen sitoumus on Marinin hallituksen — keskusta mukana — säätämä ilmastolaki, joka tietenkin tulisi välittömästi perua ja kumota. Siihen kirjattu vuoden 2035 hiilineutraalisuustavoite on täysin epärealistinen ja reippaasti EU:nkin tavoitetta kireämpi. Ammumme silläkin omaan nilkkaamme, ja kilpailukykymme kärsii. Kolmas kertomuksessa listattu sitoumus on EU:n taakanjakoasetus. EU on siis asettanut jäsenmailleen vuosittaiset pienenevät päästökiintiöt ja vahtii niiden noudattamista. Tästä vaatimuksesta on valitettavasti vaikea päästä eroon, jos emme pääse eroon koko EU:sta, mitä minä kyllä todellakin kannatan, ja toivon, että tässäkin asiassa silmät aukeavat ja päästään EU:n hulluudesta eroon. Neljäntenä kohtana on maankäyttösektorin oma ilmastosuunnitelma, joka siis perustuu ilmastolakiin ja EU:n vaatimuksiin. Maankäyttösektoriin sisältyvät esimerkiksi metsät, pellot ja suot. Suomi on Euroopan metsäisin maa, joten on täysin naurettavaa vaatia meitä vähentämään hakkuita ja olemaan hyödyntämättä niitä elintärkeitä luonnonvaroja, joita maallamme on ja teollisuutemme ja huoltovarmuutemme vaatii, mukaan lukien turve. Arvoisa puhemies! Siinäpä kerrakseen vaatimuksia, joista kaikista pitäisi päästä eroon. Onneksi edes nyt perussuomalaisten kaudella hallitusohjelmaan kirjattiin, ettei tämä hallitus omilla ilmastotoimillaan heikennä yritysten kilpailukykyä tai lisää arjen kustannuksia. Ilman tätä kirjausta olisimmekin aivan mahdottomassa suossa. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, ilmastolaki, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Päästöjen laskentakaavat ovat täysin hatusta temmattuja sekoiluja. Varsinkin maankäyttösektorin eli muun muassa metsien ja peltojen isoin ongelma näissä ilmastotavoitteissa ja ‑vaatimuksissa on se, että päästöjen ja hiilinielujen laskenta on täyttä huuhaata ja vaihtelee eri maissa. Otetaan nyt esimerkki: Suomessa kivennäismaametsä sitoo muka kolme kertaa vähemmän hiiltä kuin täysin sama maaperä Ruotsin puolella. Siis miksi? Koska suomalaiset käyttävät erilaista laskentamallia. Sekä Ruotsin että Suomen laskentamallit ovat hyväksyttyjä virallisissa laskentatavoissa, mutta lopputulos on täysin eri. Päästöjen arvioiminen on pelkkää arvailua ja kikkailua, ja silti tavoitteista lipsumisesta voivat seurata miljardien kustannukset. Siis tämä on aivan pähkähullua toimintaa. No, nyt on vähän valopilkahduksia. Onneksi 2.9. Helsingissä vieraillut EU:n ilmastokomissaari Wopke Hoekstra tosin lupaili, että Suomen hiilinielulaskentaan olisi nyt tulossa joustoa, koska joudumme kaatamaan enemmän omaa metsää Venäjän tuonnin pysähdyttyä. Tämä on se valonpilkahdus kaiken tämän todella epäloogisen sekoilun keskellä. Arvoisa puhemies! Nyt on hyvä erottaa toisistaan kaksi eri asiaa. On eri asia maltillinen luonnon suojeleminen. Me emme tietenkään halua meidän luontoa tuhota oikeilla saasteilla, viedä sinne hirveästi tuulivoimaa, vaan se on meille rakas isänmaan perintö, Suomen luonto ja metsät, sitä suojelemme maltillisesti. Sitten taas on globaali ilmasto, mihin ihmisen päästöt eivät voi vaikuttaa millään tavalla. Ilmasto on aina muuttunut ja tulee aina muuttumaan. Ilmastoon vaikuttavat aurinko, valtameret, pilvet ja vaikka mitkä muut, monet tekijät. Nyt tästä hiilidioksidista on tehty valheellisesti päävihollinen ja lanseerattu se nimellä ”saaste”, vaikka todellisuudessa hiilidioksidi on elämälle välttämätön kaasu. Kysyin jo aikaisemminkin, ymmärtävätköhän täällä kaikki sen, että ilmakehään vapautuvasta hiilidioksidista 96 prosenttia on suoraan luonnosta, siis 96 prosenttia, ja ihmisen toiminnasta on vain neljä prosenttia. Nyt tämä neljä prosenttia tästä hiilidioksidista on sitten muka tämän ilmastonmuutoksen syy ja kaiken pahan alku ja juuri. Sen takia ainoat järkevät ja hyödylliset ilmastotoimet olisivat sellaisia, että me täällä varaudutaan sopeutumaan näihin maapallon keskilämpötilan muutoksiin, joita tapahtuu ja aina on tapahtunut, joita tapahtuu joka tapauksessa täysin ihmisten toiminnasta riippumatta ja täysin meidän päästöistä riippumatta. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (tuulivoima)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, hiilinielu, luonto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja
3.9.2026Varsinainen puheenvuoroK 19/2026 vpTalousYmpäristö

Arvoisa puhemies! Tämä ilmastoagenda on täynnä ideologiaa, rahanmenoa ja laskelmia vailla mitään logiikkaa. Joka vuosi ilmastovuosikertomus kertoo, miten Suomen päästöt ovat kyllä vähentyneet mutta edelleen lisätoimia vaaditaan. Huh huh, ei mikään rahasumma tule riittämään, koskaan. [Mai Kivelän välihuuto] Tämä ilmastouskonto määrää myös uskomattomia katumusharjoituksia, jotka eivät koskaan tule loppumaan. Sehän onkin koko ilmastoidean juoni: kurjistaa tavallisen ihmisen elämää. Suomen hiilidioksidipäästöt ovat 0,8 promillea maailman päästöistä. Koska näin pienillä päästöillä ei ole mitään vaikutusta globaaliin ilmastoon, niin vaikka me täällä lakkaisimme kokonaan olemasta, silti varmasti vaadittaisiin vieläkin lisää toimia. Muutenkin koko ilmastoideologian agenda on todellisuudessa varainsiirto rikkaille, koska sen maksajiksi joutuvat tavalliset veronmaksajat ja yritykset ja taas hyötyjiä ovat lähinnä uusia teknologioita kehittävät ja valmistavat ulkomaiset yhtiöt, kuten kiinalaiset aurinkopaneelifirmat. [Aki Lindénin välihuuto] Hyvä esimerkki tästä on EU:n F-kaasuasetus, joka tämänhetkisessä muodossaan vaatii kaikkia kauppoja vaihtamaan vuoteen 2030 mennessä kylmälaitteensa sellaisiin, jotka toimivat ympäristöystävällisemmillä kylmäaineilla kuin nykyisin käytössä olevat. Tämä vaatimus on kuolinisku kyläkaupoille. Päivittäistavarakauppa ry:n selvityksen mukaan kustannus tulee olemaan noin 190 000 euroa per kauppa. Maaseudun pienten myymälöiden tulos on keskimäärin alle 10 000 euroa, ja osaan näistä kaupoista jouduttaisiin tekemään jopa kalliita peruskorjauksia ennen kuin uusien laitteiden asentaminen olisi edes mahdollista. Niillä ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä tämän sekoiluilmastotoimen kustannuksista, joten monien kyläkauppojen toiminta tulee loppumaan. Arvoisa puhemies! Tämä on todella järkyttävä isku maaseutujen elinvoimalle. Suomen tulisi tehdä kaikkensa, että tämä järjettömyys saataisiin peruttua. Tämä ilmastoagenda iskee koviten maaseutuun, kyliin ja siihen, että maalla voisi vielä asua. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, päästö)Pöytäkirja
3.9.2026VastauspuheenvuoroK 19/2026 vpYmpäristö

Arvoisa puhemies! Ilmasto on aina muuttunut ja muuttuu tulevaisuudessakin. Ilmastoon vaikuttavat aurinko, valtameret, pilvet ja vaikka mitkä muut, monet tekijät. Hiilidioksidista on tehty valheellinen päävihollinen, vaikka se on elämälle välttämätön kaasu. Ymmärtävätköhän täällä kaikki, että ilmakehään vapautuvasta hiilidioksidista 96 prosenttia on peräisin suoraan luonnosta ja ihmisten toiminnasta vain 4 prosenttia? Nyt tämä 4 prosenttia olisi muka syy ilmastonmuutokselle. Siksi ainoat järkevät ja hyödylliset ilmastotoimet olisivat sellaisia, joilla varaudutaan sopeutumaan näihin maapallon keskilämpötilojen muutoksiin, joita tapahtuu joka tapauksessa ja täysin ihmisten toiminnasta riippumatta. — Kiitos.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja
1.9.2026Varsinainen puheenvuoroK 15/2026 vpSoteKoulutus

Arvoisa puhemies! Oikeusasiamiehen vuosittainen kertomus kuvaa sitä, miten ihmisoikeudet toteutuvat täällä Suomessa. Suurimpien ongelmien lista on pysynyt melko samana jo vuodesta 2013 lähtien. Yksi listan kohdista on lastensuojelun epäkohdat. Kertomuksen mukaan lastensuojelun palveluiden laatua ovat heikentäneet yleinen voimavarojen puute ja pätevien työntekijöiden huono saatavuus. Myös monialaisten palveluiden järjestämisessä on ollut puutteita esimerkiksi sijaishuollon ja psykiatrisen hoidon välillä. Lapsille ei ole ollut saatavilla lastensuojelulaitoksia, joissa he voisivat saada tehokasta apua päihde- ja mielenterveysongelmiin. Tällä kaudella onneksi tähän epäkohtaan nyt viimein puututaan. Lastensuojelulain uudistuksen ensimmäinen osa astuu voimaan nyt lokakuun alussa. Siinä lakiin lisätään viittaukset hybridiyksiköihin. Lisäksi yhteistoiminta-alueita ohjeistetaan perustamaan jokaisen yliopistosairaalan lähistölle vähintään yksi hybridilaitos, jonne yliopistosairaalan tulee tarjota psykiatrista palvelua ja tukea. Näiden laitosten perustamiseen on osoitettu tälle vuodelle puolen miljoonan valtionavustus. Arvoisa puhemies! Kaikkein heikoimmassa asemassa olevien eli juuri näiden lastensuojelun piirissä olevien lasten perusoikeudet on saatava paremmalle tolalle täällä Suomessa. Sama koskee toki laitoshoidossa olevia vanhuksia ja vammaisia, joihin kohdistuvat epäkohdat ovat olleet oikeuskanslerin huolilistalla jo toistakymmentä vuotta. Erityiskiitos meidän perussuomalaiselle sosiaali- ja terveysministerille Wille Rydmanille sekä lastensuojelun välttämättömien korjausten edistämisestä että toimista, joita on vielä tällä kaudella tulossa myös vanhusten paremman hoivan turvaamiseksi esimerkiksi hoitajien kielitaitovaatimuksia kiristämällä ja luomalla järeämpiä työkaluja valvontaan. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (yliopisto)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 74/2026 vpMaahanmuuttoMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Kotoutumisen perusta on kielitaito, työn tekeminen ja suomalaisen yhteiskunnan periaatteiden ja sääntöjen ymmärtäminen. Kotoutumislaki uudistetaan vahvistamaan näiden periaatteiden toteutumista. Tähän mennessä kotoutuminen ei ole ollut menestyksekästä, joten tarve linjanmuutoksille on ilmeinen. Esimerkiksi Suomessa suurempi osa ulkomaalaisista on työttömänä kuin muissa Pohjoismaissa. Kolmasosa valtion maksamista takuueläkkeistä maksetaan jo nyt ulkomailla syntyneille — siis aivan järkyttävää. Kotoutumispalveluiden ei kuulu mahdollistaa mahdollisimman helppoa elämää ilman vastuita vaan tarjota tulijoille tehokkaat keinot, joilla heidät saadaan nopeasti ja täysipainoisesti mukaan suomalaisen yhteiskunnan elämään. Maahanmuuttajilla on oltava vastuu omasta elämästään. Tämän tulisi olla tietenkin itsestään selvää, mutta selvästikään se ei ole ollut. Kieli on opeteltava, jos täällä haluaa asua. Sitä helpommin ja paremmin täällä pärjää. Se vaatii omaa vaivannäköä ja sitä, että hakeudutaan tekemisiin kantasuomalaisten kanssa sen sijaan, että vietetään suurin osa ajasta omissa porukoissa ja järjestöissä, saatikka sitten joissain jengeissä. Samoin myös työtä on haettava, niin että myös maahanmuuttajat voivat elättää itsensä. Kotoutumiskoulutuksessa tullaan siksi jatkossa painottamaan enemmän työelämäkoulutusta ja tavoitellaan työllistymistä. Se, että pääkaupunkiseudun kaupungeissa jo noin puolet toimeentulotuesta maksetaan vieraskielisille, on täysin kestämätön tie. Siis puolet toimeentulotuesta maksetaan vieraskielisille. Suomella ei kerta kaikkiaan ole tällaiseen varaa. Sosiaaliturva tulisi muuttaa täysin kansalaisperusteiseksi, koska sitä on jo liian pitkään käytetty hyväksi näiden tulijoiden toimesta. Tosiasia on myös se, ettei yksikään Euroopan maa ole onnistunut kotouttamaan muslimimaista tulleita. Siksi meidän on tehtävä kaikkemme sen eteen, että saamme kiristettyä maahantulon kriteereitä, kuten nyt hallitus tekee, ja että jokainen tänne tulija ymmärtää yhteiskuntamme arvot ja pelisäännöt ja että me itse pidämme kiinni omasta kulttuuristamme emmekä lähde mukautumaan tulijoiden mukanaan tuomiin epätasa-arvoisiin, rikollisiin kulttuureihin, jotka eivät sovellu tänne länsimaihin, ja piilottelemaan omaa arvopohjaamme ja kulttuuriperintöämme. Arvoisa puhemies! Suomi ei kerta kaikkiaan voi olla koko maailman elättäjä ja laskujen maksaja — ei Suomen rajojen sisällä eikä myöskään kehitysavun kautta. Nyt on pakko keskittyä suomalaisten tarpeisiin ja lakisääteisten palveluiden turvaamiseen ensin. Loputon määrä rahojen lappamista kotoutumispalveluihin ei ole tuottanut toivottua tulosta, joten nyt laitetaan kotouttamiskulut kuriin ja maahanmuuttajien velvoitteet kohdilleen. — Kiitos.

Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, kotoutuminen)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 93/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Ilmainen opintoseteli avoimiin korkeakouluopintoihin on tärkeä väylä tulevaisuuteen niille toisen asteen opiskelijoille, jotka yrityksistään huolimatta jäivät yhteishaussa ilman jatko-opiskelupaikkaa. Itselle sopivimman työn ja koulutuksen löytäminen ei aina ole helppoa. Ja vaikka jo nuorena tietäisikin, mitä haluaa tehdä työkseen, niin ei aina opiskelupaikka aukea ensimmäisellä yrittämällä. Tähän avuksi hallitus on tuonut alle 29-vuotiaille tarkoitetun opintosetelin, jolla on mahdollista päästä tekemään 30 opintopisteen verran ilmaisia kursseja avoimessa yliopistossa tai avoimessa ammattikorkeakoulussa. Opintoseteli on voimassa kaksi vuotta, ja sitä voi käyttää suomen- ja ruotsinkielisiin kursseihin. Opintomahdollisuus ehkäisee väliinputoamisia ja auttaa hahmottamaan, mikä olisi itselle se sopivin ala, ilman että tarvitsee aloittaa kokonaisen tutkinnon suorittaminen heti. Kun jatko-opintoihin pääsee käsiksi heti lukion tai ammattikoulun jälkeen, niin opiskelumotivaatiokaan ei pääse yhtä helposti lopahtamaan siinä välissä. Arvoisa puhemies! Korkeakoulutus on monille väylä monipuolisempiin työmahdollisuuksiin, innostaviin ja itselle sopiviin työtehtäviin sekä toki parempaan palkkatasoon. Jokainen nuori ansaitsee parhaan mahdollisen perustan elämälleen, ja sujuva koulutuspolku on tärkeä osa sitä. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu, yliopisto)Pöytäkirja
15.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 182/2025 vpTurvallisuusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Maailma muuttuu vauhdilla ja rikolliset ovat valitettavasti usein askeleen edellä, ja siksi myös rikosten torjunnan tapoja on päivitettävä. Poliisille tullaan nyt turvaamaan tiedonsaantioikeudet, joita tarvitaan rikosten ratkaisemiseen. Poliisilakiin saadaan pian voimaan muutokset, jotka tulevat tehostamaan poliisin ja muiden viranomaisten välistä tietojenvaihtoa. Muutos on tarpeen rikosten ennalta estämiseksi, paljastamiseksi ja selvittämiseksi. Rikollisjengit liikkuvat helposti Euroopan maiden rajojen yli. Ruotsalaiset järjestäytyneen rikollisuuden ryhmät pyörittävät pian Suomen huumekauppaa lähes täysin. Lisäksi osa rikollisuudesta ja huumekaupasta on jo siirtynyt verkkoon. Jotta poliisi pystyy seuraamaan, ennaltaehkäisemään ja ratkaisemaan näitä rikoksia, on poliisille ensiarvoisen tärkeää taata pääsy tarvittaviin tietoihin esimerkiksi Rajavartiolaitokselta ja Tullilta. Ja tietenkin myös toisin päin: poliisien tiedoista voi olla merkittävää hyötyä rajavalvojille. Lisäksi Maahanmuuttovirastolle tulee oikeus saada tieto eräistä etsintäkuulutuksista sekä velvollisuus ilmoittaa poliisille, jos etsintäkuulutettu henkilö ilmaantuu Migrin toimitiloihin. Arvoisa puhemies! Tässä, kuten lukemattomissa muissakin perussuomalaisten sisäministeri Rantasen erinomaisissa lakimuutoksissa, on pohjimmiltaan kyse kansallisen turvallisuuden ja kriisinkestävyyden parantamisesta. Suomalaiset todellakin ansaitsevat turvallisen maan. Tällä hetkellä olemme maailman turvallisimpien maiden listalla numero yhdeksän, yhtä pykälää korkeammalla kuin vuonna 2025. Pohjoismaista ainoastaan Islanti on meitä edellä. Ruotsi puolestaan on sijalla 40 — arvatkaapa, minkä takia? Täysin epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan takia, ja meillä on Ruotsin kanssa avoin raja. Siksi jokainen viranomaisten toimintaedellytysten parannus, rikoslain tiukennus ja maahanmuuttopolitiikan kiristys on tässä ajassa aivan välttämätöntä. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, rajavartio)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kehysriihen päätöksiä laitetaan nyt vauhdilla voimaan. Tämä hallituksen esitys sisältää kolme kansalaisten arjen kannalta erittäin tärkeää lakimuutosta: Kotitalousvähennystä korotetaan tälle ja ensi vuodelle. Työmatkakulujen verovähennyksen omavastuu alenee tälle vuodelle. Virkistyssetelien käyttömahdollisuudet laajenevat metsästykseen ja kalastukseen, ja samalla niiden arvo nousee. Kotitalousvähennys siis nousee tämän ja ensi vuoden ajaksi 500 eurolla 1 600 eurosta 2 100 euroon. Suomalaiset siivous-, remontti- ja hoivayrittäjät tekevät tärkeää työtä. Kotitalousvähennystä parannetaan, jotta heille saataisiin paremmin kysyntää, nyt kun suomalaisten ostovoima on onneksi alkanut kasvamaan. Työmatkakulujen omavastuualennus puolestaan on yksi keino kompensoida työmatkailijoille korkeita bensan hintoja. Vähennyksen omavastuuosuus laskee 900 eurosta 800 euroon. Oman kodin ja työpaikan välisistä matkakustannuksista saa siis tälle vuodelle vähentää verotuksessa nykyistä suuremman osan. Töissä käymisen on oltava kannattavaa ja autoilun kulujen pysyttävä kohtuullisina. Siksi hallitukselta on saatu jälleen tämä uusi toimenpide autoilijoiden hyväksi, sen lisäksi, että aiemmin ollaan muun muassa kohtuullistettu jakeluvelvoitteen nousua sekä laskettu bensaveroa ja ajoneuvoveroa. Sen jakeluvelvoitteen, senkin olisi saanut poistaa kyllä poistaa aivan kokonaan. Se on täysin ilmasto-huuhaa-vaatimus. Siitä ei ole muuta kuin haittaa eikä mitään vaikutusta mihinkään ilmastoon, varsinkaan mitkään suomalaisten minimaaliset päästöt eivät vaikuta mihinkään globaaliin ilmastoon millään tavalla. Kolmas tähän hallituksen esitykseen sisältyvä parannus on liikunta- ja kulttuurietuun tehtävät muutokset. Edun enimmäisarvoa korotetaan 400 eurosta 540 euroon vuodessa. Tällä huomioidaan hintojen kehitys, sillä tuen määrään ei ole koskettu kertaakaan vuoden 2009 jälkeen. Erittäin hienona asiana pidän sitä, että virkistysseteleitä saa jatkossa käyttää myös fyysistä aktiivisuutta edellyttäviin luontoharrastuksiin, siis käytännössä esimerkiksi kalastus- tai metsästysluvan hankintaan tai eräoppaiden palveluihin. Arvoisa puhemies! Tärkeitä lakimuutoksia nämä kaikki, ja hyvä, että ne saadaan nyt voimaan ja vaikuttamaan heti tämän vuoden verotuksessa. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (jakeluvelvoite)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, luonto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsästys, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tulevina vuosina Suomen budjettivajetta selittää vahvimmin kaksi teemaa: välttämättömät turvallisuusmenot, koska meidän on yksinkertaisesti pakko varautua puolustautumaan vihamielistä rajanaapuriamme vastaan, ja velkojen korot, jotka osittain johtuvat siitä, että aiemmat hallitukset ovat ottaneet surutta lisää velkaa tasapainottamatta valtion menoja. Vuonna 2030 pelkästään nämä kaksi osa-aluetta kattavat kaksi kolmannesta alijäämästä. Tärkein talouspoliittinen kysymys on siis pohjimmiltaan se, mitä teemme kaikille muille menoille, jotta saamme säilytettyä Suomen itsenäisyyden ja taloudellisen itsemääräämisoikeuden. Tällä hallituskaudella on viimein aloitettu sopeuttaminen ja rakenteelliset uudistukset, jotka olisi pitänyt, ja tietenkin kannattanut, tehdä jo aikoja sitten. Niiden rinnalla tarvitsemme kipeästi kasvua. Onneksi merkit ja arviot näyttävät nyt tällä hetkellä siltä, että kasvu on todellakin alkanut. Alkuvuonna 2026 Suomen kasvu oli nopeampaa kuin EU-maissa keskimäärin: investoinnit kasvoivat, vienti kasvoi ja myös yksityinen kulutus kasvoi. Arvoisa puhemies! Julkisen talouden suunnitelma on nyt tehty vuoteen 2030 saakka, mutta siihen liittyvät yksityiskohtaiset päätökset jäävät pitkälti seuraavan hallituksen toimeenpantaviksi. Vasemmistopuolueiden rakastamat veronkorotukset eivät millään tapaa ole järkevä ratkaisu valmiiksi korkean verotuksen maassa, koska työn tekemisen on oltava kannattavaa ja kannustavaa ja arjen kulujen tulee olla kohtuulliset. Arvoisa puhemies! Siksi myös ensi kaudella tulisi jatkaa toissijaisista menoista, kuten kehitysavusta, pähkähulluista ilmastotoimista ja maahanmuuton kuluista, leikkaamista ja laittaa suomalaisten pitkän aikavälin etu ensimmäiselle sijalle. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, velka, budjetti, leikkaus)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja
3.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 100/2026 vp

Arvoisa puhemies! Passien voimassaolon pidentäminen on ollut perussuomalaisten pitkäaikainen tavoite, joka pian toteutuu. Käytännössä jokainen suomalainen tarvitsee henkilöllisyystodistuksen. Sitä tarvitaan matkustamisen lisäksi arkisten virallisten asioiden hoitamiseen esimerkiksi pankissa. Nykyinen viiden vuoden voimassaoloaika on ollut liian lyhyt aika tällaiselle dokumentille. Jos vaikka olet käynyt muutaman vuoden välein ulkomailla, niin lähes joka kerta on ollut passin uusiminen edessä. Voimassaoloaika lyhennettiin 20 vuotta sitten samalla, kun passeihin lisättiin tämä mikrosiru. Tällainen teknologia oli silloin vielä uutta, joten passien voimassaoloa päätettiin lyhentää, jotta sen pysyminen ajan tasalla pystyttiin varmistamaan ja ihmisten tunnistettavuutta passikuvasta parantamaan. Tuon muutoksen jälkeen on vuosien saatossa käyty paljon keskustelua siitä, voitaisiinko voimassaoloa jälleen pidentää. Nyt on tartuttu toimeen ja lakiin saadaan vihdoin muutos. Arvoisa puhemies! Suomi on ollut byrokratian luvattu maa, mutta sitä mainetta halutaan nyt aktiivisesti romuttaa. Hallitus on jo purkanut ja on parhaillaan purkamassa erittäin paljon turhia normeja. Asioinnin tulisi olla suoraviivaista ja kustannustehokasta. Turhat kulut ja ylimääräiset lomakekierrokset on aika heittää roskakoriin ja tehdä sekä yritysten että kansalaisten elämästä sujuvampaa. Myös passien voimassaolon pidentäminen on yksi tällainen toimi muiden joukossa. — Kiitos.

3.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 98/2026 vpMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Vuonna 2024 ulkomaalaisten rikollisten osuus törkeistä huumeainerikoksista oli 53 prosenttia, siis yli puolet. Vuonna 2025 osuus oli 79 prosenttia — siis aivan hirvittävä kasvu. Suurin kansallisuusryhmä näissä on ruotsalaiset, ja syynä on tietenkin se, että huumeiden hinta on korkeampi täällä Suomessa. Ruotsissa järjestäytyneen rikollisuuden verkostoissa 60 prosentilla rikollisista vähintään toinen vanhemmista on maahanmuuttaja, joten kyllä tässä maksetaan nyt järkyttävän suurta hintaa naapurimaamme epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta. Siitä onneksi nyt Suomessa otetaan opiksi, ja Ruotsista saadaan myös tietoa siitä, mitä keinoja järjestäytyneen rikollisuuden laittamiseksi kuriin kannattaa ottaa käyttöön. Suomessa mahdollistetaan nyt salainen kotietsintä, jolla päästään tutkimaan rikollisten käyttämiä huoneistoja ilman, että he saavat asiasta tiedon etukäteen. Myös Ruotsissa on ollut hiljattain samantyyppinen lakimuutos, samoin Norjassa, Tanskassa ja Virossa on jo käytännössä vastaavanlainen mahdollisuus. Eli tämä on nyt tärkeä lakimuutos, että Suomessakin saadaan tämä keinovalikoimaan. Arvoisa puhemies! Vakavien rikosten estäminen vaatii järeitä toimia. Järjestäytyneen rikollisuuden kanssa meillä ei ole enää yhtään varaa leikkiä. Kiitos oikeusministeri Leena Merelle näistä lakimuutoksista, joiden avulla huumerikolliset voidaan saada tehokkaammin telkien taakse ja edesauttaa sitä, että huumeet eivät pääsisi tuhoamaan yhtään enempää suomalaisten nuorten ja lasten tulevaisuutta. — Kiitos.

Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Äitiysloma, vanhempainvapaat ja hoitovapaa ovat kaikki yhtäläisen tärkeitä lapseen ja perheellistymiseen liittyviä poissaoloja työelämästä. Kenenkään ei tule joutua pelkäämään oman työpaikkansa puolesta perheellistymisen vuoksi. Siksi lakiin tullaan nyt vahvistamaan erityinen suoja raskaus- ja perhevapaasyrjintää vastaan. Samoin kuin perhemyönteisyyttä, olisi hyvin tärkeää luoda imetysmyönteistä ilmapiiriä äideille ja koko yhteiskuntaan. Raskaussyrjintään puuttumisen ohella tulisi varmistaa, ettei Suomessa enää tapahtuisi myöskään imetyksen syrjintää, sillä sitä on ollut pitkään valloilla ja on edelleenkin. Yksi esimerkki tästä on se, että Suomessa annettu imetyssuositus on paljon Maailman terveysjärjestön suositusta lyhyempi. Suomessa täysi-imetystä suositellaan 4—6 kuukauden ikään asti ja tämän jälkeen imetystä yksivuotiaaksi. WHO taas suosittelee täysi-imetystä kuuden kuukauden ikään saakka ja sen jälkeen jatkamaan imettämistä kaksivuotiaaksi tai pidempään. Tämä on erittäin iso ero pienen vauvan elämässä. Näillä suosituksilla on suuri vaikutus erityisesti nuorten äitien toimintaan. Monet heistä kokevat epävarmuutta eivätkä saa tukea imetyksen jatkamiseen esimerkiksi omilta vanhemmiltaan, vaikka sitä haluaisivat. Suosituksien johdosta neuvolan tädit puheillaan ohjaavat uusia äitejä imetyksen lopettamiseen, vaikka moni haluaisi imettää pidempään ja tarvitsisi kannustusta näiden tärkeiden valintojen tekemissä. WHO edellyttää vahvaa kansallista sitoutumista imetyksen suojeluun ja tukemiseen. Suomessa imettämisen hyviä puolia ei nosteta riittävästi esiin. Imetyksen hyödyistä tulisi uskaltaa puhua enemmän. Imetys tuottaa lyhyt- ja pitkäkestoisia terveydellisiä ja taloudellisia hyötyjä lapsille, naisille ja koko yhteiskunnalle sekä myös ympäristölle. Rintamaito on parasta, täydellistä ravintoa vastasyntyneelle sekä hyvää vähän vanhemmallekin vauvalle. Imetyksellä on valtava määrä kiistattomia hyötyjä, joiden vuoksi siihen tulisi tukea ja kannustaa nykyistä vahvemmin, sillä se vähentää vauvojen sairastumisia ja kuolleisuutta myös täällä länsimaissa. Imetys pienentää kätkytkuoleman vaaraa, edistää suoliston hyvän bakteerikannan kehittymistä ja ehkäisee 72 prosenttia ripulitaudeista ja 57 prosenttia hengitystieinfektioista johtuvista sairaalahoidoista. Imetys antaa vauvoille infektiosuojan keuhkokuumetta, korvatulehduksia ja virtsatieinfektioita vastaan. Imetys tukee suun alueen motoriikan kehittymistä. Imetyksellä on myönteisiä vaikutuksia vauvan keskushermostoon, ja sillä on todettu hyvä vaikutus vuorokausirytmin vahvistamisessa. Imetys suojaa myöhemmällä iällä ylipainoa sekä useita vakavia sairauksia kuten atopia- ja aineenvaihduntasairauksia, leukemiaa, diabetesta, korkeaa kolesterolia, kohonnutta verenpainetta ja keliakiaa vastaan. Lisäksi on tehty tutkimuksia, missä on havaittavissa pitkän imetyksen lisäävän älykkyyttä. Lisäksi imetys vahvistaa vuorovaikutusta ja antaa läheisyyttä ja ihokontaktia. Hyvä kiintymyssuhde vauvana on tasapainoisten ihmissuhteiden perusta ja pohja koko psyykkiselle terveydelle, mutta on huomioitava, että vaikka imetys ei olisikaan onnistunut, se ei estä vahvan kiintymyssuhteen kehittymistä eikä vauvan tervettä kasvua. Imetys helpottaa koko perheen elämää, koska vauvan ruoka on aina valmiina, puhtaana, oikean lämpöisenä ja tuoreena. Imetys lisää äidissä oksitosiinia, joka vähentää pelkoa ja ahdistusta. Imetys tuo äidille vahvan äitiyden ja onnistumisen tunteen, joka vahvistaa vanhemmuutta. Pitkä imetys suojaa äitejä rintasyövältä, munasarjasyövältä sekä tyypin 2 diabetekselta. Pitkällä imetyksellä on vaikutus äitien vähäisempään masennusoireiluun. Imetettyjen vauvojen vanhempien on todettu olevan öisin lyhyempiä aikoja hereillä ja nukkuvan enemmän syvää unta. Tämä helpottaa perheen jaksamista pikkuvauva-arjessa. Imetys on ekologista ja taloudellista, sillä äidinmaidonkorvikkeet eivät ole ilmaisia. Imetyksessä saatu infektiosuoja vähentää imeväisen sairaalahoidon tarvetta, millä saadaan siis taas suuret säästöt. Imetyksen kuuluisi olla vahva osa suomalaista äitiyttä ja siten vahvistaa perheiden yhteenkuuluvuutta. Arvoisa puhemies! Perhe on yhteiskunnan perusta. Siksi perheitä ja parisuhteita tulisi tukea tehokkaammin. Tutkimuksen mukaan lapsiperheiden taloudellinen tukeminen lisää syntyvyyttä. Avioerojen määrä tulisi saada laskuun, sillä turvallinen biologinen perhe on lapsen paras kasvualusta. Hyvinvoiva parisuhde ja tasapainoinen taloustilanne antavat mahdollisuuden perheille toteuttaa toivomansa lapsien määrä. Lapsiperhemyönteinen politiikka sekä päätökset lasten ja perheiden tukemiseen maksavat itsensä pitkällä tähtäimellä moninkertaisesti takaisin. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden, sairaala)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
3.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 39/2026 vpMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Raskaana olevien ja pienten lasten äitien syrjimiseen on tärkeää puuttua työpaikoilla, kuten tehdään tässä hallituksen esityksessä, jonka mietintöä nyt käsittelemme. Yhtä lailla äitien oikeuksia ja perheiden valinnanmahdollisuuksia tulisi vahvistaa myös koko yhteiskunnassa, muuallakin kuin vain työelämässä. Jotta Suomi pysyisi jatkossakin kansakuntana ja ylipäätään maailmankartalla, Suomi tarvitsee lisää suomalaisia vauvoja ja syntyvyyden nostamista eikä missään tapauksessa lisää maahanmuuttajia. Meidän on luotava Suomeen raskaus- ja perheystävällinen ilmapiiri. Pidän erittäin tärkeänä sitä, että myös vanhempainvapaiden jälkeen perheitä tuetaan taloudellisesti niin, että he voivat halutessaan hoitaa omia lapsiaan kotona, kun lapset ovat vielä pieniä. STM:n työryhmä antoi hiljattain aivan käsittämättömän ehdotuksen kotihoidon tuen lakkauttamisesta. Työryhmän mukaan nykyinen tuki tulisi lopettaa ja pidentää sen sijaan vanhempainvapaita muutamalla kuukaudella, jotta äidit saataisiin aikaisemmin mukaan työelämään ja lapset varhaiskasvatuksen piiriin. Minusta tämä on sairasta ja surullista. Vastustan esitystä jyrkästi, en voi millään tavalla sitä kannattaa. Onneksi se ei tässä esityksessä millään tavalla ole mukana tietenkään. Ehdotus, minkä tämä STM:n työryhmä antoi, on täysin sosialistista politiikkaa ja ajatusmaailmaa, missä lapset halutaan liian aikaisin erottaa läheisistä suhteista ja viedä pois perheiltä valtion kasvatettaviksi megapäiväkoteihin. Ei siis ihme, että SDP kannattaa esitystä ja on ajanut samaa jo aiemmin. Myös kokoomus on ilmaissut hyväksyntänsä työryhmän ehdotukselle. He eivät taas näe pienen lapsen inhimillisiä tarpeita, vaan keskittyvät kylmästi ja lyhytnäköisesti suuryritysten menestykseen, markkinoihin ja uraputkiin. Päätökset tulisi aina ehdottomasti tehdä lapsen etu edellä. Se on pitkällä aikavälillä myös koko kansakunnan etu. Alle 3-vuotiaan lapsen paras paikka on kasvaa kotona eikä todellakaan missään hälyisissä päiväkodeissa tiheästi vaihtuvine hoitajineen. Lapsi kuormittuu liian suurissa päiväkotiryhmissä, joihin heidät laitetaan liian varhaisessa vaiheessa. Stressi purkautuu esimerkiksi aggressiivisuutena. Hoitajilla ei ole aina aikaa huomioida jokaisen lapsen tarpeita riittävän nopeasti, mikä luo turvattomuutta ja on vahingollista lapsen kiintymyssuhteen muodostumiselle. Erityisesti alle 3-vuotiaat eivät tarvitse edes mitään pedagogista ohjelmaa, vaan tiiviin suhteen omaan läheiseensä. Tutkimukset osoittavat, että varhainen vanhemman läsnäolo tukee lapsen sosioemotionaalista kehitystä ja luo pohjan myös tulevalle oppimiselle. Ensimmäisten ikävuosien aikana luodaan pohja ihmisen perusturvallisuudelle, minäkuvalle ja tuleville ihmissuhteille. Pienen lapsen ja omien vanhempien välinen läheinen ja pysyvä suhde, jossa lapsen tarpeisiin vastataan, on äärimmäisen tärkeä lapsen kehitykselle. Turvallisesti kiintynyt vauva voi luottaa siihen, että häntä kuunnellaan ja autetaan, kun hän ilmaisee tunteensa. Vauvana turvallisesti kiintynyt kykenee aikuisena luottamaan muihin ihmisiin, ilmaisemaan tunteitaan sekä kestämään oman lapsensa tarvitsevuutta ja avuttomuutta sekä toimimaan tämän parhaaksi. Mitä tasapainoisempia ja terveempiä aikuisia haluamme nähdä, sitä enemmän meidän tulisi panostaa siihen, että suomalaisten lasten elämän alku tukisi mahdollisimman hyvin heidän tasapainoista kehitystään ja terveyttään. Vielä muutama sana taloudesta. Lasten hoitaminen päiväkodeissa maksaa paljon enemmän kuin kotihoidon tuen maksaminen niille perheille, jotka haluavat kasvattaa itse lapsensa kotona. Yhden lapsen kustannus jyväskyläläisessä päiväkodissa on 15 500 euroa vuodessa. Kustannus kotihoidon tuesta vuoden ajalta on noin kolmasosa siitä. Jos vielä useammat perheet valitsisivat hoitaa pienet lapset kotona, voitaisiin vähentää varhaiskasvatuspaikkoja sekä painetta rekrytointeihin ja muihin investointeihin, mistä saataisiin taas lisää säästöjä. Arvoisa puhemies! Sen sijaan, että edes puhutaan kotihoidon tuen lakkauttamisesta, tulisi siis suunnan olla täysin toinen. — Kiitos.

Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja
2.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 51/2026 vpTurvallisuusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Tämän karkotuksia tehostavan ja ennakollisen maahantulokiellon mahdollistavan esityksen lisäksi ulkomaalaislakiin on tehty useita muitakin muutoksia ja kiristyksiä tällä kaudella. Finlexin mukaan vireillä on viisi ulkomaalaislakiin liittyvää hallituksen esitystä tältä ja viime vuodelta. Lisäksi vuosien 2024 ja 2025 aikana on jo viety useita muutoksia lakiin. Tämä puhuu selvää kieltä siitä, miten paljon korjattavaa Suomen maahanmuuttopolitiikassa on ollut. Eikä tämä tietenkään ole ainoa laki, johon näitä maahanmuuttopolitiikan kiristämisen muutoksia on jouduttu tekemään, vaan niitä on viety esimerkiksi kansalaisuuslakiin ja vastaanottolakiin. Perussuomalaiset ovat ainoana puolueena uskaltaneet nostaa esiin tilastollisia tosiasioita maahanmuuton kielteisistä vaikutuksista maallemme, sen turvallisuudelle ja taloudelle. Tämä on tosiseikkojen tunnustamista, jotta Suomi voisi tehdä niitä muutoksia, joiden avulla se voisi säilyä sellaisena hyvinvointivaltiona, jollaiseksi isovanhempamme sen kovalla työllä sotien jälkeen rakensivat. Arvoisa puhemies! Työn Suomen paremman tulevaisuuden eteen on jatkuttava edelleen, koska arvostamme tätä maata ja saamaamme perintöä. Ongelmia voidaan ratkaista vain, jos ne ensin tunnustetaan. Valitettavasti se tuntuu olevan kaikkein suurin este muutosten tiellä, mutta nyt vihdoin perussuomalaiset hallituksessa ovat muuttaneet maahanmuuttopolitiikan suunnan tiukemmaksi. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, kansalaisuus)Pöytäkirja
2.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 51/2026 vpSoteTurvallisuusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Laittomasti maassa olevien karkotusten tehostaminen jatkuu. Suomessa ei kerta kaikkiaan voi asua kuka tahansa ja tehdä mitä tahansa. Tänne tullaan vain laillisilla hakemuksilla, ja jos oleskelulupaa ei myönnetä tai täällä vaarantaa suomalaisten hengen ja terveyden, siitä seuraa pikainen palautus takaisin lähtömaahan. Nyt käsittelyssä oleva hallintovaliokunnan mietintö 9 liittyy sekä hallitusohjelmakirjausten että Euroopan unionin muuttoliike- ja turvapaikkapaktin toteuttamiseen. Karkotuksia on tehostettu jo aiemminkin, ja sen seurauksena niiden määrä on saatu kasvamaan merkittävästi. Tällä esityksellä karkotusten toimeenpanoa nopeutetaan. Lisäksi, jos henkilö tekee poistamispäätöksen valitusprosessin aikana uuden turvapaikkahakemuksen, se hakemus lähtökohtaisesti hylätään. Ei uusintahakemusrallia. Lakimuutoksilla poistetaan myös tarvetta moninkertaisille maastapoistamispäätöksille. Toinen erittäin tärkeä lakimuutos, joka sisältyy tähän esitykseen, on ennakollinen maahantulokielto. Se voidaan määrätä kolmannen maan kansalaiselle, jonka arvioidaan muodostavan vakavan uhan yleiselle järjestykselle tai kansalliselle turvallisuudelle. Tällaisia henkilöitä voivat olla tunnetut terroristit tai väkivaltaisiin ääriliikkeisiin kuuluvat henkilöt. Vastaavia ennaltaehkäiseviä maahanmuuttotulokieltoja on säädetty muissakin EU-maissa, joten on aika saada ne voimaan myös täällä Suomessa. Kyse on myös koko Euroopan yhteisestä turvallisuudesta, koska nämä henkilöt usein pyrkivät siirtymään EU:n sisällä maasta toiseen. Arvoisa puhemies! Ilman toimivaa ja tehokasta maastapoistamisjärjestelmää koko luvanvarainen maahantuloprosessi romahtaa. Suomessa asumiseen vaaditaan ihan syystä oleskelulupapäätös. Meidän on tiedettävä, keitä täällä on ja millä perusteella he ovat maassa. Tällä taataan Suomen turvallisuuden ja järjestyksen säilyminen.— Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, oleskelulupa, turvapaikka)Pöytäkirja
2.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 52/2026 vpTurvallisuusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! EU:n muuttoliike- ja turvapaikkasopimus mahdollistaa koko turvapaikkaprosessin ulkoistamisen turvallisiin kolmansiin maihin. Tämä on aivan mahtava muutos, johon Suomikin tietysti tulee pyrkimään kaikin voimin. Lisäksi erittäin hienoja uutisia: Eilen 1.6. unionissa syntyi sopu siitä, että EU:n ulkopuolelle voitaisiin perustaa palautuskeskuksia. Keskuksiin on tarkoitus tulevaisuudessa lähettää kielteisen turvapaikan saaneita hakijoita. Myös tämä tulee vähentämään turvapaikkajärjestelmien kuormitusta ja ehkäisemään paperittomien eli näiden laittomien pakoilua EU:n sisällä. Arvoisa puhemies! Laittomat siirtolaiset ovat valtava Euroopan laajuinen ongelma, jonka ratkaisemiseksi on viimein tartuttu toimeen sekä yhdessä että kansallisella tasolla. Monet näistä tulijoista ovat rikolliset houkutelleet matkaan valheellisilla lupauksilla. Jotkut ovat lähteneet tännepäin, koska ovat kuulleet, että tänne on helppo päästä ja täältä saa hyvät taloudelliset etuudet. Osaa hyväksikäytetään hybridivaikuttamisen ja yhteiskuntarauhan horjuttamisen välineinä, ja jotkut ovat liikkeellä puhtaasti rikollisin aikein. Suomen nykyinen linja on huolehtia suomalaisten turvallisuudesta ja tarpeista aina ensin ja puuttua järjestelmämme väärinkäytöksiin erittäin tiukasti. Jos joku aidosti suojelun tarpeessa olisi ja olisi tulossa elämään tänne itsensä elättäen ja lakeja noudattaen, on sitä varten olemassa omat prosessinsa, joita tulee kunnioittaa. Niiden ohi tänne ei ole tulemista. Tämä on se viesti, jonka toivon leviävän niihin maihin, joista tänne laittomasti eniten pyritään. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (turvapaikka)Pöytäkirja
2.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 52/2026 vpTurvallisuusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Euroopan unioni on viimeinen hyväksynyt sen tosiasian, että laittomat siirtolaistulvat eivät lopu eivätkä kolmansien maiden ongelmat ratkea sillä, että kaikille Eurooppaan haluaville tarjotaan tänne kultainen avain kaikkiin yhteiskunnan palveluihin ja tukiin. EU:ssa vuonna 2024 hyväksytty uusi muuttoliike- ja turvapaikkasopimus eli pakti edellyttää jäsenmailta muutoksia kansalliseen lainsäädäntöön, ja ne muutokset eduskunta on nyt tässä hyväksymässä. Tämä on historiallista. Kerrankin EU:sta on tullut sellainen päätös, jota voimme kannattaa ja joka on myös Suomelle hyödyksi. Turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttöä tullaan estämään tehokkaammin, kielteisen päätöksen saaneiden palautuksia tehostetaan, ja turvapaikkaa hakevat seulotaan rajoilla tarkemmin, jotta pystytään estämään esimerkiksi terroristien ja väärällä henkilöllisyydellä tänne pyrkivien pääsy EU:n alueelle. Tähän asti EU:n rajat ovat vuotaneet kuin seula. Kukaan ei ole tiennyt, keitä tänne tulee ja mihin he ovat lopulta päätyneet — vaarallista ja vastuutonta. Komission arvion mukaan vain 20 prosenttia kielteisen päätöksen saaneista on onnistuttu tosiasiallisesti poistamaan EU-maista. Euroopan maissa oleskelee tälläkin hetkellä arviolta kolmisen miljoonaa paperitonta eli siis suomeksi sanottuna laitonta henkilöä. Tämä on erittäin haastavaa Euroopan kokonaisturvallisuudelle. Arvoisa puhemies! EU on avannut silmänsä ja kääntynyt perussuomalaisten linjalle. Euroopan turvallisuus vaatii tiukkaa asennetta ja tehokasta lainsäädäntöä. Siksi tämä muuttoliikepakti on iso harppaus juuri oikeaan suuntaan. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (turvapaikka)Pöytäkirja
2.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 54/2026 vpMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Kansalaisuuskoe on tärkeä lisä kansalaisuuden saamisen uusien edellytysten joukossa. Kokeen perimmäisenä tarkoituksena on mitata tänne kotoutumisen onnistumista. Koe on aiheellinen, sillä ei ole mitään syytä myöntää kansalaisuutta henkilölle, joka ei vielä vuosien täällä asumisenkaan jälkeen ole ollut halukas perehtymään siihen, miten suomalainen yhteiskunta toimii. Kokeen avulla siis selvitettäisiin, mitä hakija tietää yhteiskuntamme perusperiaatteista sekä yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista, kuten naisten tasa-arvosta ja siitä, miten he ovat yhdenvertaisia täällä Suomessa meidän kulttuurissa. Myös muissa maissa on käytössä vastaavia kokeita, eikä tämäkään maahanmuuttopolitiikan tiukennus siis ole kansainvälisestä näkökulmasta mitenkään poikkeuksellinen. Suomessa on vain totuttu aivan käsittämättömään vasemmistolaiseen lepsuun linjaan, kunnes onneksi perussuomalaiset pääsivät hallitukseen laittamaan asioita oikeille raiteille. Arvoisa puhemies! Suomi on maailman paras maa jopa monen virallisen mittapuun mukaan: maailman onnellisin, maailman vapain sekä yksi turvallisimmista ja vähiten korruptoituneista maista. Koska me arvostamme Suomea, haluamme, että myös tänne muualta muuttavat oppivat arvostamaan rakasta isänmaatamme. Suomen kansalaisuuden tulee olla arvokas etuoikeus, jonka saamiseksi tulee nähdä vaivaa, ja onneksi kansalaisuuslain kokonaisuusuudistuksen myötä se sellaiseksi muuttuukin. — Kiitos.

Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, kansalaisuus)Pöytäkirja
2.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 54/2026 vpTalousMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Kansalaisuuslain kokonaisuudistus ollaan vihdoin saamassa maaliin. Kolmannen eli viimeisen osan mietintö on nyt valmis ja astumassa voimaan vuoden 2027 alussa. Kansalaisuuslain uudistus on ollut pitkä ja erittäin tärkeä urakka. Vihreät ja vasemmisto demareineen varmaan pitävät tätäkin maahanmuuttajien kiusaamisena, koska he ovat jättäneet kaikkiin uudistusta koskeviin mietintöihin vastalauseen. Heidän mukaansa siis asumisaikavaatimusta ei olisi saanut pidentää Pohjoismaiselle linjalle, tulijoilta ei saisi edellyttää itsensä elättämistä ja lakien mukaan elämistä, eikä heiltä ilmeisesti nyt saisi myöskään vaatia kielen oppimista tai ymmärrystä suomalaisen yhteiskunnan tavoista ja kulttuurista, kuten ymmärrystä naisen yhdenvertaisuudesta. Kysynpä vaan, että millä varjoyhteiskuntia sitten torjutaan ja maahanmuuttajat saadaan motivoitua kotoutumaan, jos ei juuri näillä hallituksen toimilla? Arvoisa puhemies! Suomalaisen kansallisvaltion arvojen säilyttäminen ja valtion rahojen riittäminen hyvinvointiyhteiskunnan välttämättömiin palveluihin vaativat tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa. Vieraskielisille maksettaviin Kelan tukiin kuluu suomalaisten työtä tekevien veronmaksajien rahoja jo yli miljardi euroa joka vuosi. Vantaalla ja Espoossa noin puolet toimeentulotuen saajista on ulkomaalaistaustaisia. Suomen valtion ensisijainen tehtävä on pitää huolta suomalaisista. Kukaan muu ei tule rakkaan isänmaamme taloutta pelastamaan tai ylläpitämään suomalaisia kulttuuriperinteitä ja kieltä. Se on tämän maan hallituksen toimien varassa, ja siksi nämä lakimuutokset ovat nyt äärimmäisen tärkeitä. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, kansalaisuus)Pöytäkirja
2.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 15/2026 vpTurvallisuusKoulutusLiikenne

Arvoisa puhemies! Huhtikuussa poliisi piti Helsingissä taksien tehovalvontapäivän. 36 tarkastetusta taksista puutteita havaittiin 21 taksissa. 12 kuskia ei pystynyt esittämään ajopäiväkirjaa, tai se oli puutteellinen. Jos melkein 60 prosentissa tapauksista ilmeni jokin puute ja joka kolmannessa taksissa oli ongelmia lakisääteisen ajopäiväkirjan pitämisessä, niin ei siis ole kahta sanaa siitä, tarvitaanko takseihin taksamittarit ja lupiin tiukempi seula. Ehdottomasti tarvitaan. Ja tästä suuri kiitos liikenne- ja viestintäministerille Lulu Ranteelle, joka on tuonut tämän valtavan upean esityksen nyt eduskuntaan, ja sitä täällä käsitellään. Taksilain uudistus on merkittävä korjaustoimenpide sekä matkustajien turvallisuuden että harmaan talouden kitkemisen näkökulmasta. Uusi laki on tarkoitus saada voimaan jo tänä syksynä. Bernerin taksiuudistuksen jälkeen taksin ottaminen on ollut suorastaan pelkästään venäläistä rulettia. Naiset ovat joutuneet pelkäämään raiskatuksi tulemista, ja mitään takeita ei ole ollut siitä, löytääkö kuski edes perille, sillä paikallistuntemustakaan ei ole enää vaadittu. Nyt näihin kaikkiin massiivisiin ongelmiin tullaan puuttumaan: taksamittarit jokaiseen taksiin, tunnistettavat rekisterikilvet, luvan saannin esteeksi se, jos on syyllistynyt tiettyihin rikoksiin, uusille kuskeille pakollinen 21 tunnin koulutus ja nykyisille kuljettajille täydennyskoulutus ajoluvan uusimisen edellytykseksi. Arvoisa puhemies! Yhdyn tähän liikenne- ja viestintävaliokunnan kaneettiin siitä, mitä taksialan kuuluu olla ja millaiseksi se nyt muutetaan: ”Taksinkuljettaja toimii asiakaspalveluammatissa. Taksinkuljettajan ammattitaitoon kuuluvat kielitaito, asiakkaiden kohtaaminen, rehellisyys, liikennekäyttäytyminen, paikallistuntemus ja kaluston laadun varmistaminen.” Tässä kiteytetään tämän uudistuksen tavoitteet. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja
2.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 15/2026 vpLiikenne

Arvoisa puhemies! Takseilla täytyy pystyä kulkemaan Suomessa ilman, että tulee raiskatuksi ja huijatuksi. Täysin epäonnistunut edellinen taksiuudistus saadaan nyt vihdoin korjattua perussuomalaisten liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen johdolla. Nyt taksiliikenneluvan saamisen edellytyksiä muutetaan siten, että hyvämaineisuuden arviointiin tulee jatkossa vaikuttamaan henkilön syyllistyminen seksuaalirikoksiin, maksuvälinerikoksiin ja ‑petoksiin sekä henkeen ja terveyteen kohdistuviin rikoksiin. Aikaisemmin edes lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset eivät olleet este taksiluvan saamiselle. Että sellaista hyvämaineisuuden arviointia on tähän asti tehty — aivan uskomatonta. Sen seurauksena, eli tämän Bernerin taksilain voimaantulosta, vuodesta 2018 lähtien taksikuskit ovat syyllistyneet reilusti yli sataan seksuaalirikokseen: hirvittävä määrä inhimillistä kärsimystä, jolle täytyy saada todellakin loppu. Toinen iso osa tehtävästä taksiuudistuksesta on pimeisiin takseihin ja huijauksiin puuttuminen. Takseihin tulee jatkossa värilliset rekisterikilvet ja taksamittarit. Kuten valiokunnan mietinnössäkin nostetaan esiin, taksamittari on luotettavin ajotietojen kerääjä ja säilyttäjä, ja siksi se on välttämätön apuväline harmaan talouden kitkemisessä. Värilliset taksikyltit puolestaan auttavat sekä taksien käyttäjiä että takseja valvovia poliiseja tunnistamaan luvanvaraiset ajoneuvot, ja ne ovat myös yksi lisäkeino alan luotettavuuden palauttamiseksi. Arvoisa puhemies! Taksien kilpailun avaaminen oli valtava virhe, joka romutti luottamuksen taksialaa kohtaan, aiheutti raiskatuille tytöille elinikäiset traumat, muutti Helsingin Rautatientorin taksitolpat aggressiiviseksi kaaokseksi, nosti taksimatkojen hintoja 7—15 prosenttia kunnasta riippuen ja vei suomalaisilta käytännössä mahdollisuuden saada tarvitsemaansa suomenkielistä turvallista taksipalvelua. Tämä sotku oli tärkeä korjata, ja onneksi sen vaatimat lakimuutokset on nyt viimein tehty. Tästä lämmin kiitos Lulu Ranteelle, liikenne- ja viestintäministerille. — Kiitos.

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja
2.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 100/2026 vp

Arvoisa puhemies! Pian passi on taas voimassa 10 vuotta. Nyt saadaan järkeä tähän paperirumbaan, kun passien ja henkilökorttien voimassaolo pidennetään takaisin 10 vuoteen. Tämä helpottaa suomalaisten arkea, kun ei tarvitse olla hakemassa uutta passia aina 5 vuoden välein. Samalla se vähentää passihakemuksista aiheutuvaa työmäärää ja ruuhkaa poliisin lupapalveluissa. Alaikäisten passit ovat jatkossakin voimassa vain 5 vuotta, koska heidän piirteensä muuttuvat niin merkittävästi kasvaessa. Tämä onkin todella järkevää säilyttää näin, koska olisi mahdotonta arvioida, onko 10-vuotias sama lapsi kuin passikuvassa oleva vauva. Lasten passeihin tulee kuitenkin se muutos, että niihin lisätään tiedot hänen huoltajistaan. Tällä on tarkoitus sekä ehkäistä lapsikaappauksia että sujuvoittaa perheiden matkustamista. Arvoisa puhemies! Passilain muutos on hyvä esimerkki siitä, miten hallitus purkaa turhaa byrokratiaa ja normeja. Tämä laki saadaan voimaan arviolta viimeistään vuonna 2028, mutta toivottavasti jo aiemmin. — Kiitos.

2.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 98/2026 vpSote

Arvoisa puhemies! Perussuomalaiselta oikeusministeri Mereltä on jälleen saatu eduskuntaan esitys, jolla järjestäytynyttä rikollisuutta päästään estämään tehokkaammin. Nyt pakkokeinolakia uudistetaan vastaamaan nykyrikollisten toimintatapoihin. Lakiin tehdään neljä erittäin tärkeää muutosta: Ensinnäkin poliisille lisätään oikeus suorittaa salainen kotietsintä, niin että esimerkiksi huumekauppiaiden käyttämät Airbnb-kämpät pystytään käymään tutkimassa ennen kuin rikolliset saavat mahdollisuuden hävittää todistusaineet. Toiseksi rikollisten joukkoon soluttautuville poliisien peitehenkilöille annetaan laajemmat oikeudet tehdä jopa pieniä rikoksia, jotta henkilö voisi saavuttaa huumepomon luottamuksen. Sillä tavalla poliisi saa tietoja, joiden perusteella nämä rikolliset voidaan ottaa kiinni. Kolmas lakimuutos liittyy tietoihin, joita salaisilla pakkokeinoilla on saatu. Aiemmin tietoa on saanut hyödyntää lähinnä vain rikoksen ratkaisemiseen, jota varten kuuntelulupa on saatu, poikkeuksena jotkin hyvin vakavat ilmi tulleet rikosaikeet. Jatkossa tietoa saa käyttää hyödyksi myös ampuma-aserikosten selvittämisessä. Tämä on hyvin tärkeää, koska aseet ja varsinkin laittomat aseet ovat yleistyneet todella paljon. Neljäs muutos parantaa mahdollisuuksia pitää vaarallinen henkilö vangittuna. Vangitsemisperusteisiin lisätään epäily siitä, että henkilön oletetaan vaarantavan jonkun toisen ihmisen hengen tai terveyden. Arvoisa puhemies! Maailma on muuttunut, ja siksi myös lainsäädännön on muututtava. Kiitos ministeri Merelle näistäkin lakimuutoksista, jotka parantavat mahdollisuuksia selvittää rikollisverkostojen tekemiä rikoksia ja pitää suomalaiset tavalliset ihmiset paremmin turvassa.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Pöytäkirja
28.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 39/2026 vpTalousSote

Arvoisa puhemies! Suomen tulee pyrkiä olemaan mahdollisimman lapsi- ja perheystävällinen maa. On hienoa, että nyt puututaan raskaus- ja perhevapaasyrjintään. Se on jälleen yksi erittäin tärkeä askel kohti parempaa perheystävällisyyttä, jota on jo aiemmin tällä kaudella edistetty muun muassa palauttamalla lapsivähennys työtulon verotukseen, korottamalla tiettyjä lapsilisiä ja äitiyspakkauksen arvoa sekä alentamalla vaippojen arvonlisäveroa. Tämän esityksen tavoitteena on varmistaa, ettei ketään syrjitä työelämässä sen perusteella, että hän on raskaana tai jäänyt perhevapaalle. Syrjintäkielto koskee selväsanaisesti myös määräaikaisia työsuhteita. Yksi hallitusohjelman tärkeistä tavoitteista on perheen ja työn yhteensovittamisen mahdollistaminen. Pienen lapsen äitien kannalta imettämisen mahdollistaminen on yksi tärkeimmistä siihen vaikuttavista teemoista. Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee täysimetystä kuuden kuukauden ikään saakka ja sen jälkeen jatkamaan imettämistä kiinteän ruuan rinnalla kaksivuotiaaksi tai sitä pidempään. Imetyksen hyödyt ovat kiistattomat. WHO:n mukaan imetetyt lapset menestyvät paremmin älykkyystesteissä, heillä on pienempi riski ylipainoon sekä pienempi alttius sairastua diabetekseen myöhemmin elämässään. Imettäneillä naisilla puolestaan on pienempi riski sairastua rinta- ja munasarjasyöpään. Tavoitteena tulisi olla, ettei töihin paluu sanele imetyksen lopettamisen ajankohtaa. Työnantajien tulisi pyrkiä mahdollistamaan imetys- tai maidonpumppaustauot töissä tai mahdollisesti etätyöt pienen lapsen äidille. Pidän erittäin surullisena, että THL lopetti sairaaloiden imetysmyönteisyysohjelman koordinoimisen vuodenvaihteessa. THL vetosi säästösyihin, vaikka työryhmä työskenteli osittain omalla ajallaan ja oman työnsä ohessa. Vauvamyönteisyyden edistäminen, eli esimerkiksi perhehuoneiden lisääminen synnytyssairaaloihin sekä vauvan varhaisen ihokontaktin ja imetyksen tukeminen, jää nyt käytännössä hyvinvointialueiden oman halukkuuden varaan. Toivottavasti alueet ymmärtävät jatkaa tätä äärimmäisen tärkeää perheiden hyvinvoinnin edistämistä ilman ulkopuolista koordinaattoria. Arvoisa puhemies! Vuonna 2025 Suomessa syntyi 45 832 lasta, mikä on vajaat viisi prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Suunta on nyt siis oikea, joten tehdään kaikkemme, että se myös pysyy sellaisena. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, hyvinvointialue, sairaala)Pöytäkirja
26.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 93/2026 vpTalousKoulutus

Arvoisa puhemies! Nyt on hienoja uutisia: Syksyllä saadaan voimaan uusi apukeino nuorille, jotka ovat jääneet ilman korkeakoulupaikkaa — ilmainen opintoseteli avoimiin opintoihin. On todella tärkeää luoda nuorille monipuolisia opiskelumahdollisuuksia, joiden kautta he pääsevät rakentamaan itselleen kiinnostavaa tulevaisuutta ja etenemään elämässä. Vuonna 2025 kevään korkeakoulujen yhteishaussa suomen- ja ruotsinkielisiin tutkintoihin oli 148 000 hakijaa mutta ainoastaan 55 000 aloituspaikkaa. Lähes kaksi kolmasosaa hakijoista joutui siis miettimään seuraavan vuoden suunnitelmansa uusiksi, kun opiskelupaikka ei auennutkaan. Ilman korkeakoulupaikkaa jääminen lukion tai ammattikoulun jälkeen voi pahimmillaan pudottaa nuoren tyhjiöön, josta voi olla vaikea nousta ja hakea opiskelumotivaatiota taas uudelleen. Siksi syksystä 2026 alkaen otetaan käyttöön uusi opintoseteli, joka mahdollistaa opintojen aloittamisen ilmaiseksi avoimessa yliopistossa tai ammattikorkeassa. Kyseessä on kokeilu, jonka aikana opintoseteli mahdollistaa alle 29-vuotiaille nuorille 30 opintopisteen edestä maksuttomia suomen- ja ruotsinkielisiä kursseja. Opintoseteliä voi hyödyntää kahden vuoden ajan. Kokeilu on voimassa kolme vuotta. Opintosetelillä suoritetut opinnot toimivat väylänä, jonka kautta voi päästä hakeutumaan tutkinto-opiskelijaksi tai testata, onko se haluttu itselle sopiva ala. Näin korkeakouluopintoihin kiinni pääseminen helpottuu ja varsinaiseen tutkintoon valmistuminen myös nopeutuu, kun osa opintopisteistä on saatu kasaan jo etukäteen. Lisäksi korkeakoulut järjestävät ohjausta, jolla tuetaan opintojen suorittamista sekä kokonaiseen tutkintoon johtavaan koulutukseen hakeutumista. Arvoisa puhemies! Kyseessä on siis erittäin kannatettava esitys, jolla lisätään nuorten hyvinvointia ja uskoa hyvään tulevaisuuteen, ehkäistään väliinputoamisia ja syrjäytymisiä sekä samalla luodaan edellytyksiä Suomen tulevalle talouskasvulle ja osaamistason nostamiselle. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu, yliopisto)Pöytäkirja
26.5.2026Varsinainen puheenvuoroK 3/2026 vpTurvallisuusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Hallituksen viime vuoden vuosikertomus sisältää yli kolmesivuisen listauksen hallituksen toteuttamia maahanmuuttoon ja kotoutumiseen liittyviä toimia, siis kolme sivua, ja ne eivät ole höllennyksiä. Perussuomalaisen sisäministeri Rantasen johdolla on siis tehty erittäin tehokasta työtä ja saatu aikaan merkittävä määrä erittäin tärkeitä tiukennuksia ja tehostustoimia maahanmuuttopolitiikkaan, koska suomalaisten edun ja turvallisuuden tulee olla aina ensin. Yksi näistä toimista on ollut maasta poistamisen ja karkotusten tehostaminen. Erityisesti rikoksiin syyllistyvät ulkomaalaiset on saatava mahdollisimman nopeasti ulos maasta. Tiukka linja osoittaa tulijoille, että Suomessa on elättävä lakien mukaan tai täältä on lähdettävä. Valitettava tosiasia on, että poliisin tilastojen mukaan ulkomaalaistaustaiset syyllistyvät esimerkiksi raiskauksiin kuusi kertaa todennäköisemmin kuin suomalainen. Irakilainen syyllistyy raiskaamiseen 16 kertaa todennäköisemmin kuin suomalainen. Aiempi hallitus ei tähän uskaltanut puuttua vaan keskittyi sen sijaan haalimaan tänne mahdollisimman paljon lisää maahanmuuttajia — tilastojen mukaan ilmeisesti äänestäjikseen — mutta perussuomalaisten hallituskaudella tähän on puututtu ja lakimuutokset purevat: viime vuonna Suomesta karkotettiin 30 prosenttia enemmän rikollisia kuin edeltävänä vuonna, eniten irakilaisia. Arvoisa puhemies! Rakkaan isänmaamme sisäinen turvallisuus on kaiken hyvinvoinnin perusta. Siksi turvallisuuspolitiikkaa ja maahanmuuttopolitiikkaa ei käytännössä voi koskaan erottaa toisistaan. Hallituksen ensisijainen tehtävä on huolehtia suomalaisten turvallisuudesta, ja maahanmuuttopolitiikan kiristykset ovat välttämätön osa sitä. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja
13.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 149/2025 vpTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Valitettavasti joidenkin lasten ja nuorten elämä on jo Suomessakin lähtenyt niin vaarallisille teille, että lastensuojelulakiin on lisättävä uudet hybridi- ja suljetut laitokset, ja ne tulevat todella tarpeeseen näiden erittäin vakavasti oireilevien lasten suojelemiseksi ja pelastamiseksi. Esimerkiksi huhtikuussa uutisoitiin Vuosaaren tyttöjengistä, jota johtaa 11-vuotias tyttölapsi. Tyttöjoukko on pahoinpidellyt sekä tuttuja että tuntemattomia lapsia ja aikuisia sekä kuvannut ja julkaissut näitä tekoja Snapchatiin. Samaan aikaan Ruotsissa huostaanotettiin 11-vuotias poika, joka oli värvätty tekemään murha. Onneksi kyseinen poika ei lopulta toteuttanut tätä järkyttävää tekoa vaan perääntyi siitä saamistaan uhkailuista huolimatta. Suomessa vuosina 2021—2023 ilmoitettujen pahoinpitelyiden epäiltyjen yleisin ikä oli 14 vuotta. Siis kahdeksasluokkalaiset tekivät Suomessa eniten pahoinpitelyitä, enemmän kuin mikään aikuisten ikäryhmä. On todella käsittämätöntä ja äärimmäisen surullista, miten tämä asia voi olla näin. Vuonna 2023 alle 15-vuotiaita epäiltiin pahoinpitelyistä yhteensä vajaat 4 600 kertaa. Vuonna 2023 Suomi oli nuorten huumekuolemien surullisessa kärjessä koko Euroopassa. 366 alle 25-vuotiasta menetettiin huumeille. Nyt hallituksella on käynnissä huumekuolemien vastainen toimenpideohjelma, jolle on 10,9 miljoonan euron rahoitus vuosille 2025—2027. OTKES käynnisti näiden kuolemien taustasyitä koskevan tutkinnan ja nosti johtopäätöksessään esiin esimerkiksi sen, että neurokirjon piirteet ja mielenterveysongelmat nivoutuvat yhteen päihderiippuvuuden kanssa eikä niitä tulisi hoitaa toisistaan erillään. Juuri tämä huomio ja nämä vakavat nuorten tulevaisuuden vaarantavat ongelmat kulkevat käsi kädessä. Tämä on syy sille, miksi lastensuojelun palveluihin tarvitaan nyt kaksi lakiin kirjattavaa aivan uutta laitosmuotoa. Näistä tämä ensimmäinen, suljettu kuntouttava laitos, on tarkoitettu yli 12-vuotiaille vakavasti väkivaltaisille ja rikoksia tehneille nuorille, esimerkiksi juuri näille katujengien jäsenille. Se sisältää pidempiaikaista liikkumisvapauden rajoittamista ja yhteydenpidon rajoittamista vaarallisen käytöskierteen katkaisemiseksi, minkä vuoksi lapsen saa sijoittaa sinne vain, jos mikään muu ei ole auttanut. Tällainen sijoitus ei ole mihinkään määräaikaan sidottu, vaan jatkuu yksinkertaisesti niin pitkään kuin se on välttämätöntä tämän lapsen kuntouttamiseksi ja pelastamiseksi. Laitoksen palvelut ovat moniammatillisia, koska väkivaltaisuuden, kuten päihdeongelmienkin, taustalla voi vaikuttaa juuri mielenterveyden häiriöt tai neurokirjon piirteet. Suljettua laitoshoitoa saa tarjota ainoastaan julkisena palveluna, laitos ei siis voi olla yksityinen. Sitten ovat taas nämä hybridiyksiköt. Nämä ovat lastensuojelulaitoksia, joihin sisällytetään tarvittavat psykiatrian palvelut avohoitona. Nämä hybridiyksiköt parantavat merkittävästi lapsen tarvitsemien hoitotahojen yhteistyötä. Esimerkiksi nämä itsetuhoiset lapset tarvitsevat tällaista yhdistelmää todella kipeästi sen sijaan, että heitä retuutettaisiin erikoissairaanhoidon osastojaksojen ja vaihtuvien lastensuojelulaitosten välillä. Näitä nyt on jo muutama olemassakin, ja nyt nämä tullaan määrittelemään lakiin. Todennäköisesti näitä tullaan perustamaan lisää näitten yliopistosairaaloiden lähelle. Arvoisa puhemies! Kaikkein vaikeimmin väkivallalla, rikoksilla ja päihderiippuvuuksilla oireilevat lapset ja heidän perheensä tarvitsevat kaiken mahdollisen tuen yhteiskunnalta, jotta heidän tulevaisuutensa voidaan vielä pelastaa. Hanskojen heittäminen tiskiin heidän kohdallaan ei todellakaan ole vaihtoehto. Siksi kannatan lämpimästi näitä uusia ratkaisuja, joilla tuetaan samalla kertaa sekä yksittäisen lapsen ja perheen hyvinvointia että parannetaan koko yhteiskunnan sisäistä turvallisuutta. — Kiitos. [Aki Lindén pyytää vastauspuheenvuoroa]

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (yliopisto)Pöytäkirja
13.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 81/2026 vpSote

Arvoisa puhemies! Saattohoito on aitoa vanhuksista ja kärsivistä välittämistä toisin kuin mikään eutanasia, joka on ihmisen murhaamista. Kiitos perussuomalaisten ministeri Wille Rydmanille, joka on antanut eduskunnalle tämän saattohoidon saatavuutta ja potilaiden valinnanvapautta parantavan esityksen. Lakia täsmennetään niin, että palliatiivinen hoito ja saattohoito lisätään selkeästi hyvinvointialueiden lakisääteisiin tehtäviin. Lakiesityksen mukaan palliatiivisella hoidolla tarkoitetaan parantumattoman ja etenevän sairauden aktiivista hoitamista, jolla vähennetään kipuja, rauhoitetaan psykologista kärsimystä, turvataan sairaan henkilön ihmisarvo sekä annetaan tukea hänen läheisilleen. Saattohoito puolestaan on tämän palliatiivisen hoidon viimeinen vaihe, jossa erityisesti keskitytään kärsimyksen lievittämiseen ja elämän viimeisen vaiheen arvokkuuden turvaamiseen. Samassa hallituksen esityksessä potilaille annetaan oikeus valita oma hoitopaikkansa, eli käytännössä tietty terveyskeskus, kolmen kuukauden välein, kun aiemmin mahdollisuus siihen oli vain kerran vuodessa. Elämä on arvokas lahja, jota tulee kaikin puolin vaalia. Jokaisen sairauksia ja oireita tulee hoitaa parhaan kyvyn mukaan, myös silloin, kun elämä lähestyy loppuaan. Nykylääketieteessä kärsimyksiä pystytään lievittämään monin keinoin. Psykologisen ja sosiaalisen tuen merkitys siinä rinnalla on valtava. Ihminen ei myöskään missään tapauksessa saa kokea, että hän olisi taakka, josta on päästävä eroon. Jokaisella elämällä on merkitys ja tarkoitus, ihan elämän loppuun asti. Näistä syistä juuri palliatiivisen ja saattohoidon laadun varmistaminen on paras ja ainoa oikea tie. Missään nimessä en kannata eutanasiaa, jota koskeva kansalaisaloite on täällä eduskunnassa myös vireillä. Eutanasian salliminen on vakava virhe, joka on kaikissa sen laillistaneissa maissa avannut tien sen soveltamiselle yhä laveampiin kohderyhmiin, esimerkiksi lapsiin ja masentuneisiin. Arvoisa puhemies! Suomessa kuolee vuosittain noin 60 000 ihmistä, joista moni tarvitsee palliatiivista hoitoa, käytännössä siis jokainen, jolla on esimerkiksi jokin kuolemaan johtava sairaus, syöpä, tai joka kuolee vanhuuden vaivoihin. Laadukas saattohoito on osa sairaanhoitoa, jonka kuuluu olla jokaisen suomalaisen saatavilla riippumatta siitä, millä hyvinvointialueella asuu. Nykytilanne on valitettavasti ollut hyvin vaihteleva eri alueiden välillä, joten tämä lakimuutos tulee nyt erittäin tarpeeseen. Hyvä, että tämäkin tällä kaudella nyt korjataan ja suomalaisten alueellista tasa-arvoa parannetaan tämän osalta. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, hyvinvointialue, sairaala)Pöytäkirja
7.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 149/2025 vpTalous

Arvoisa puhemies! Tässä lastensuojelulain uudistuksen ensimmäisessä vaiheessa selkeytetään ja korjataan myös erityisen huolenpidon jaksoa koskevaa sääntelyä. Kuten tässä mietinnössä kerrotaan, erityisellä huolenpidolla, eli EHOlla, tarkoitetaan suljettua sijaishuoltoa, jonka aikana lapsen liikkumisvapautta ja muita oikeuksia voidaan rajoittaa. Jakso voidaan toteuttaa, jos lapsi omalla käytöksellään vaarantaa henkeään, terveyttään tai kehitystään. Tärkein ja suurin muutos koskee jakson pituutta. Se pidennetään 180 vuorokauteen eli noin puoleen vuoteen. EHO-jaksoon liittyvä määräaikainen sijoituspäätös tehtäisiin ensin enintään 90 vuorokaudeksi, ja sen jälkeen välttämättömistä syistä sitä voitaisiin jatkaa vielä maksimissaan toiset 90 vuorokautta. Peruste voi olla esimerkiksi vakavan rikos- ja päihderiippuvuuden katkaiseminen, mikä usein tarvitsee aikaa useita kuukausia. Aiempi laki mahdollisti vain 30 plus 60 vuorokautta, mikä on todettu aivan liian lyhyeksi ajaksi lapsen todelliseksi auttamiseksi. Päätös vaatii jatkossakin aina moniammatillisen arvion. Lisäksi lapselle saa jatkossa tehdä suunniteltuja henkilönkatsastuksia EHOn aikana eli tehdä päihdetestejä sen varmistamiseksi, ettei lapsi käytä mitään kiellettyjä aineita ja pysyy päihteettömänä. Lakimuutosten onnistunut toteutuminen vaatii luonnollisesti riittävästi laitospaikkoja. Hallituksen esityksen mukaan paikkoja on tällä hetkellä 70. EHOn tarve on viime vuosina ollut tätä suurempaa, ja lapset ovat joutuneet odottamaan jaksolle pääsemistä pitkäänkin. Uusi sääntely ei enää vaadi pitämään päällekkäistä hoitopaikkaa lapselle varattuna EHOn ajan, mutta aiemman sijaishuoltopaikan irtisanomisessa on huomioitava lapsen kokonaistilanne eikä irtisanomiseen velvoiteta. On hyvä, että jatkossa EHO-jakso on mahdollista toteuttaa myös lapsen nykyisessä laitoksessa, mikäli järjestämisen edellytykset täyttyvät tässä laitoksessa. Parasta tietenkin olisi, mikäli lapsen sijoituspaikka pystytään pitämään samana. Lapset tarvitsevat pysyvyyttä, jotta luottamussuhde heitä hoitaviin ihmisiin voisi rakentua. Luottamuksellinen suhde on tärkein osa sitä, miten lapset saadaan avautumaan, luottamaan ja voimaan paremmin ja millä ehkäistään näitä hatkoja ja pahoinvointia. Haavoittuvassa asemassa olevien lasten riepottelu paikasta toiseen ei todellakaan ole kenenkään etu. Arvoisa puhemies! Lastensuojelulain muutokset ovat todella tärkeä alku suuremmalle uudistukselle. Nyt on ensin korjattu pahimpia porsaanreikiä, jotka koskevat näitä hatkanuoria, vaikeimmin väkivallalla ja päihteillä oireilevia lapsia, sekä selkeytetty sijaishoitajien oikeutta asettaa lapsille kasvatuksellisia rajoja, vaikka lapset olisivat siitä eri mieltä. Toista uudistuksen vaihetta koskeva hallituksen esitys on tällä hetkellä lausuntokierroksella. Siinä tullaan puuttumaan kokonaisuuteen paljon laajemmin. Lastensuojelun eri osa-alueet, perheiden tukeminen sekä huostaanottojen toteutuminen oikea-aikaisesti ja oikeudenmukaisesti on saatava kuntoon, jotta Suomi voi kutsua itseään lapsiystävälliseksi yhteiskunnaksi. Lastensuojelun kasvavat kulut ovat haaste tässä taloustilanteessa. Niihin menee jo yli puolitoista miljardia euroa joka vuosi. Siksi pidän tärkeänä, että uudistuksen seuraavassa vaiheessa muistetaan, että ennaltaehkäiseminen tulee halvemmaksi kuin sijaishuolto ja perhehoito tulee edullisemmaksi kuin raskaat laitospalvelut. Varhainen tuki on aina myös inhimillisesti kaikkein paras ratkaisu lapselle ja koko perheelle. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Pöytäkirja
7.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 149/2025 vpSote

Arvoisa puhemies! Lastensuojelulain korjaamisen ensimmäisen vaiheen mietintö on nyt vihdoin valmis, ja samalla käsiteltiin neljä tekemääni toimenpidealoitetta: hatkanuorten kiinniotto-oikeuksista, ruutuajan rajoittamisesta laitoksissa kansallisten suositusten mukaisesti, nikotiinituotteiden pois ottamisesta sekä käyttövarojen eli sijoitusnuorille maksettavien viikkorahojen keskeyttämisestä hatkan ajalta. Olen iloinen, että jokainen näistä tärkeistä teemoista on jollain tasolla huomioitu lakimuutoksissa. Esimerkiksi lasten ruutuajan rajaamista koskevan tavoitteeni osalta mietinnön yksityiskohtaisiin perusteluihin saatiin viittaukset THL:n ja Opetushallituksen kansallisten älylaitteiden käyttösuosituksien käytöstä. Lisäksi nämä hyvät ja tarpeelliset digisuositukset tullaan kirjaamaan myös lastensuojelun kansallisiin suosituksiin. Mietinnössä korostetaan valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden kannan mukaisesti, että näitä digitaalisten laitteiden vapaa-ajan käytön kansallisia suosituksia voidaan soveltaa myös lastensuojelun sijaishuollossa. On erittäin tärkeää, että näitä älylaitesuosituksia tullaan noudattamaan kaikissa lastensuojelun sijaishuoltopaikoissa, laitoksissa sekä perhehoidossa yhdenvertaisesti. Lisäksi mietintöön kirjattiin, että laite eli puhelin tai tabletti voidaan ottaa pois, mikäli tavanomainen sanallinen rajaaminen ei riitä. Toinen hyvä lisäys on se, että laissa tullaan huomioimaan, että nuori saattaa oman puhelimensa välityksellä vaarantaa jonkun toisen sijoitusnuoren terveyden, esimerkiksi hankkia tälle päihteitä, ja myös sen perusteella puhelin voidaan takavarikoida, ei pelkästään siis nuoreen itseensä kohdistuvien haittojen perusteella. Nämä lakimuutokset ovat erittäin tärkeitä ja ajankohtaisia, sillä kaikki me tiedämme kännyköiden kautta tulevat somen vaarat ja sen, miten paljon ne heikentävät lasten yleistä oppimiskykyä ja hyvinvointia, sekä sen, miten nuoret saavat kännyköiden kautta somesta huumeita ja voivat järjestää näitä hatkamatkoja. Kansalliset suositukset ovat asiantuntijoiden paras arvio siitä, mikä määrä ruutuaikaa on vielä terveellistä eikä vahingoita näitä lapsia. Juuri heikoimmassa asemassa olevien ja monin tavoin oireilevien eli sijoitettujen lasten kohdalla näiden suositusten noudattaminen on siis erityisen tärkeää. Arvoisa puhemies! Tupakkatuotteiden osalta haluan todeta vielä, että perustuslakivaliokunnan lausunnon vuoksi niiden absoluuttisesta pois ottamisen vaatimuksesta jouduttiin valitettavasti peruuttamaan. Hallitus oli esittänyt, että tupakka- ja alkoholituotteet tulee ottaa pois. Tämä oli tietenkin lähtökohta myös omassa aloitteessani, sillä tupakan ja alkoholin hallussapito on laissa alaikäisiltä kiellettyä. Kun se on rikos laitoksen ulkopuolella, niin sen on oltava rikos myös laitoksen sisäpuolella. Perustuslakivaliokunta kuitenkin valitettavasti vaati muuttamaan pykälän muotoon ”voidaan ottaa pois”. Nyt olisikin tärkeää, että tästä huolimatta käytännöksi muodostuisi se, että tupakkatuotteet otetaan lähtökohtaisesti aina pois. Parannuksena nykytilaan saatiin kuitenkin se, että vain epäily mistä tahansa tupakkalaissa lapsilta kielletystä tuotteesta, eli myös nämä vapet, lisättiin selväsanaisesti perusteeksi suorittaa lapselle henkilöntarkastus. Arvoisa puhemies! Lapset tarvitsevat elämäänsä turvalliseen kasvatukseen kuuluvia rajoja ja ohjausta. Siksi lastensuojelulain on oltava selkeä sen suhteen, että näitä rajoja voidaan ja kuuluu asettaa myös näissä sijaishuoltopaikoissa. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Pöytäkirja
7.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 149/2025 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Nyt hatkanuoren saa ottaa kiinni. Äärimmäisen tärkeät ja kaivatut lastensuojelulain uudistuksen osat ovat hatkanuorten palauttamista koskevat lakimuutokset. On käsittämätöntä, että tähän asti kenelläkään ei ole ollut kunnollisia toimivaltuuksia ottaa hatkanuoria kiinni, vaikka he ovat todella suuressa vaarassa pakoillessaan sitä suojelua ja hoivaa, joka heille lakisääteisesti kuuluu turvata. Nyt lakia selkeytetään niin, että laitoksen henkilökunnalle ja sosiaalihuollon viranhaltijalle kirjataan sinne selväsanaiset oikeudet ottaa lapsi kiinni, pitää lapsesta kiinni niin, että hänet saadaan autoon, tehdä hänelle henkilöntarkastus, ottaa vaaralliset esineet ja aineet lapselta pois sekä käyttää tarvittaessa voimakeinoja. Lakimuutoksen myötä jatkossa laitoksen henkilökuntaan kuuluva henkilö voi suoraan itse pyytää virka-apua poliisilta, jos lapsen palauttamista ei muuten pystytä turvallisesti toteuttamaan. Aikaisemmin apua on voinut pyytää vain sosiaalihuollon viranomainen, mikä on hidastanut avun saamista. Yksi kohta, johon mietinnössä olisin toivonut vielä tiukennusta, on juuri tämä poliisin avunantovelvollisuus. Hallituksen esityksen mukaan työntekijät ovat kokeneet, että virka-apua ei ole ollut riittävästi saatavilla. Siksi poliisille tulisi saada vahvempi velvoite ryhtyä heti toimiin, sillä nämä tilanteet voivat eskaloitua nopeasti, lapsi voi olla väkivaltainen, ja hän voi ehtiä kadota uudelleen, mikäli poliisilta ei saada tarpeeksi nopeasti tai sitten ei ollenkaan lastensuojelun työntekijöiden tilanteeseen tarvitsemaa virka-apua. Lakiuudistuksen myötä luvattomia poistumisia koskeva ohjeistus, mikä on ministeriön, Poliisihallituksen ja hätäkeskuksen yhteinen, on tarkoitus päivittää, joten toivottavasti siihen saadaan nyt niitä kirjauksia, jotka nopeuttavat ja varmistavat virka-avun saamisen nykyistä paremmin. Hyvänä ja tärkeänä muutoksena pidän hätäpaikannuksen kynnyksen madaltamista. Sijaintitiedot voidaan saada, jos lapsen tunteva työntekijä arvioi hänen olevan vaarassa, eli jos lapsi on aiemminkin käyttänyt päihteitä tai saattaa tehdä rikoksen tai on vaarassa joutua rikoksen uhriksi, kuten hatkanuoret usein ovat. Huumeiden käyttö on aina vaarallista. Myös pelkästään sellaisessa seurassa liikkuminen, jossa huumeita käytetään, altistaa aina vakaville terveyttä ja henkeä uhkaaville riskeille. Arvoisa puhemies! Lasten suojeleminen vaatii sitä, että myös nämä järeämmät keinot on selkeästi määritelty laissa ja niiden käyttö on mahdollista, mikäli ennaltaehkäiseminen ja puhuminen eivät riitä. Valitettavasti tilanne on se, että yhä useampien sijoitettujen lasten käytös vaarantaa vakavasti sekä heidän oman terveytensä että muiden turvallisuuden. Tästä kertoo se, että esimerkiksi Keski-Suomessa joudutaan enenevissä määrin sijoittamaan lapsia näihin vaativan tason laitoksiin. Nämä kokonaisuudistuksen ensimmäisen vaiheen lakimuutokset ovat siis todella tarpeen ja odotettuja, ja onneksi mietinnön mukaan lakimuutokset astuvat voimaan mahdollisimman pian. — Kiitos paljon.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tuulivoimaloille tulee vihdoin suojaetäisyys. Nyt säädetään uusi alueidenkäyttölaki, johon sisällytetään kauan kaivattu kansallinen etäisyysvaatimus tuulivoimaloiden ja asutuksen välille. Etäisyyspäätöksen mitta oli valitettavasti pettymys ja kompromissi. Perussuomalaiset ainoana hallituspuolueena ymmärsi sen merkityksen ja vaati siitä pidempää. Kansallinen etäisyysvaatimus saatiin siis perussuomalaisten ansiosta viimein lakiin, mutta ei ihan sellaisena, jota alun perin vaadimme, riittävän pitkänä. Lopullisessa, nyt käsiteltävässä hallituksen esityksessä vaadittava minimietäisyys on 1,25 kilometriä. Vielä luonnosversiossa ennen lausuntokierrosta etäisyydeksi oli ehdotettu kahdeksan kertaa pyyhkäisykorkeus, mikä olisi ollut hieman pidempi välimatka, vähän alle tai vähän yli kaksi kilometriä voimalasta riippuen. Omassa toimenpidealoitteessani etäisyydeksi ehdotetaan kymmenen kertaa pyyhkäisykorkeus tai minimissään kaksi ja puoli kilometriä, eli kaksinkertaista mittaa tästä esityksestä. Pyyhkäisykorkeus tarkoittaa sitä korkeutta, mihin voimalan lavat korkeimmillaan ulottuvat. Suojaetäisyyden linkittäminen voimalan pyyhkäisykorkeuteen ottaisi huomioon voimaloiden koko ajan kasvavan korkeuden. Tällä hetkellä suuret tuulivoimalat ovat noin 200 metriä korkeita, mutta suunnitteilla on jopa 300-metrisiä jättiläisiä. Kahden ja puolen kilometrin suojaetäisyysehdotus perustuu myös eurooppalaisiin tutkimuksiin, joiden perusteella voimalan etäisyys vaikuttaa negatiivisesti kiinteistön arvoon erityisesti 2,5—3 kilometriin saakka. Pidemmälle suojaetäisyydelle olisi siis ollut erittäin vahvat perusteet. Surullista, että niitä ei nyt kuunneltu. Erittäin tärkeä seikka on, että kunnille jätetään edelleen jatkossakin vapaus päättää pidemmästä etäisyydestä tai kieltää tuulivoiman rakentaminen kokonaan. Kuntapäättäjillä on nyt siis suuri vastuu varmistaa omien kuntalaistensa oikeuksien toteutuminen tässä asiassa. Kunnat ovat siis jo aiemminkin saaneet tehdä omia linjauksiaan vähimmäissuojaetäisyyksistä. Suurimmassa osassa kuntia se on kaksi kilometriä, Evijärvellä jopa järkevät neljä kilometriä, joka on tosi hyvä. Näistä ei nyt kannata lähteä yhtään peruuttelemaan, vaan pitää rohkeasti kiinni laajemmista suojavyöhykkeistä, koska tuulivoiman haittavaikutukset eivät todellakaan rajoitu siihen, että kiinteistöjen arvo laskee. Massiiviset tuulivoimalat näkyvät ja kuuluvat kauas ja vaikuttavat niin ihmisiin, eläimiin kuin ympäristöönkin. Tuulivoiman tuottama ääni on laajakaistaista ääntä. Korvin kuultavan äänen lisäksi se sisältää myös pieniä taajuuksia ja infraääniä. Pyörivien lapojen aiheuttama ääni voi häiritä lähellä asuvien unta, vähentää asukkaiden viihtyvyyttä ja aiheuttaa huolia mahdollisista terveysvaikutuksista. Arvoisa puhemies! Alueidenkäyttölain tuulivoimaa koskevilla muutoksilla tavoitellaan hallitusohjelman mukaista tuulivoiman hyväksyttävyyden vahvistamista. Etäisyyden säätäminen oli tärkeä askel oikeaan suuntaan, mutta pidemmällä etäisyysvaatimuksella tavoitteeseen oltaisiin päästy paremmin. Kuitenkin tässä hallituksen esityksessä on paljon hyvää. Suomeen tulee joka tapauksessa nyt yksi Euroopan kireimmistä sääntelyistä. Etäisyysvaatimuksen myötä tuulivoimaloiden etäisyys kasvaa 50 prosentilla nykyisin keskimäärin toteutuneesta 800 metristä. Ympäristövaikutuksen arviointivelvollisuuden rajaa suunnitellaan laskettavaksi kymmenestä viiteen voimalaan. Lisäksi maisemavaikutusten huomioimista vahvistetaan. Onneksi perussuomalaiset ovat hallituksessa muistuttamassa, että suomalaisten etu on laitettava myös ulkomaisten tuulivoimayritysten tuottohaaveiden edelle. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Energia: sääntöpohjainen osuma (tuulivoima)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentaminen)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Ilmastopolitiikan tulee perustua realismiin ja faktoihin, ei epäluotettaviin laskelmiin ja ideologisiin tavoitteisiin. Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa eli KAISUssa käydään läpi keinoja, joilla pyritään vähentämään päästöjä. Ilmasto muuttuu ja aina tulee muuttumaan, jatkossakin. Syyt ovat monet, mutta ei hiilidioksidi, eikä ainakaan juuri suomalaisten tuottama hiilidioksidi. Suomen hiilidioksidipäästöillä ei ole mitään vaikutusta mihinkään ilmastonmuutokseen, koska Suomen päästöt ovat vain 0,8 promillea koko maailman päästöistä, joten uskon, että on päivänselvää meille kaikille, ettei tästä päästövähennyspuuhastelusta ole mitään hyötyä, pelkkiä haittoja ja lisäksi mittavia kustannuksia. Tällaisesta päästöhulluudesta ei tulisi missään tapauksessa kuormittaa yrityksiä, kuntia tai kansalaisia ollenkaan. Hallitus on onneksi kyllä linjannut, ettei se omilla ilmastopäätöksillään nosta kansalaisten arjen kustannuksia tai heikennä yritysten kilpailukykyä, mutta silti olemme pahasti jumissa aiemmissa kansainvälisissä sitoumuksissa ja EU:n yhä kammottavammissa päästövähennysvaatimuksissa sanktioineen. Jos nyt joku oikeasti uskoo hiilidioksidin vaikuttavan ilmaston lämpenemiseen ja sitten haluaa oikeasti vaikuttaa koko maailman hiilidioksidipäästöihin, niin toimet tulisi tietenkin tehdä niissä maissa, jotka tuottavat hiilidioksidipäästöjä eniten. Ne ovat Kiina, Yhdysvallat ja Intia, ei siis Suomi. Katsotaan nyt vähän, minkälaista ilmastopolitiikkaa on näissä maissa tehty: Kiina on 2020-luvun aikana lisännyt päästöjään noin sata kertaa sen määrän, mitä Suomi on vähentänyt omiaan. Yhdysvallat on toiminut esimerkillisen järkevästi ja irtaantunut Pariisin ilmastosopimuksesta — siitä pitäisi muuten Suomen ottaa mallia. Sen ympäristövirasto EPA on oikein linjannut, etteivät kasvihuonepäästöt uhkaa kansalaisten terveyttä ja ympäristöä, ja presidentti Trumpin hallinto on kumonnut polttomoottoriautojen päästörajoitukset — hienoa. Ja jotenkin tuntuu siltä, että Intiassa ei olla esimerkiksi lehmien hengityksen ja suolikaasujen päästöistä yhtä huolissaan kuin täällä meillä Suomessa. Pyhiä lehmiä on siellä noin 195 miljoonaa ja Suomessa reilusti alle miljoona, noin 800 000. Suomen ainoa pyhä lehmä on tämä ilmastoideologia. Arvoisa puhemies! Ilmastosuunnitelman laatiminen, tämä pähkähullu, on yksi viime kaudella säädetyn ilmastolain täysin turhista, aikaa vievistä ja hallinnollista taakkaa lisäävistä vaatimuksista. Samoin epärealistinen vuoden 2035 hiilineutraalisuustavoite on peräisin sieltä. Jos saisin yksin päättää, niin ilmastolaki kumottaisiin välittömästi, hiilineutraalisuustavoitteista irtauduttaisiin ja Suomessa keskityttäisiin edistämään oman kansan hyvinvointia, huoltovarmuutta ja talouden kilpailukykyä. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, ilmastolaki, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Ilmasto on aina muuttunut ja tulee jatkossakin muuttumaan. Jos joku nyt oikeasti uskoo hiilidioksidin vaikuttavan ilmaston lämpenemiseen ja haluaa oikeasti vaikuttaa koko maailman hiilidioksidipäästöihin, niin toimet olisi tietenkin tehtävä niissä maissa, jotka tuottavat hiilidioksidia eniten. Suomi ei todellakaan ole yksi niistä. [Mai Kivelä: Kaikkien pitää tehdä osansa!] Suomen osuus koko maailman hiilidioksidipäästöistä on mitättömät 0,8 promillea. Niillä ei ole mitään merkitystä mihinkään ilmaston lämpenemiseen. Kiina, Intia ja Yhdysvallat sen sijaan tuottavat yhdessä lähes puolet koko maailman hiilidioksidipäästöistä. Suomen tulisikin siis unohtaa koko ilmastoleikki tai, sanoisinko, ilmastofeikki tavoitteineen ja keskittyä yksinomaan suomalaisten hyvinvointiin, huoltovarmuuteen ja yritysten kilpailukyvyn parantamiseen.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
28.4.2026VastauspuheenvuoroK 4/2026 vp

Arvoisa puhemies! Ylen haaste uutisoinnissa on se, että se muuttaa tämmöiset ideologiat totuudeksi, ja sen kautta he tuovat ahdistusta, mielenterveysongelmia ja aivan vääriä väittämiä meidän kansakuntamme lapsille ja nuorille, ja siksi tämä on erittäin vastuutonta toimintaa. — Kiitos.

28.4.2026VastauspuheenvuoroK 4/2026 vpYmpäristö

Arvoisa puhemies! Vastauspuheenvuoro tähän valheelliseen, väärään väitteeseen, että olisin näin sanonut. Nostin esille, että ilmaston lämpenemisellä pelottelu on viety äärimmäisyyksiin. Eli se, millä tavalla Yle pelottelee lapsia, nuoria ilmastonmuutoksella, on täysin vastuutonta, koska he ovat itse laittaneet sen tavoitteen, että he haluavat kasvattaa nuorten tulevaisuususkoa. Tämä pelottelun strategia ei tuo sitä tulevaisuususkoa lapsille ja nuorille vaan tuo enemmän ahdistusta, mielenterveysongelmia ja tuo enemmän haasteita lasten elämään. — Kiitos.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja
28.4.2026Varsinainen puheenvuoroK 4/2026 vpTalousTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Yleisradion puolueellisuutta ei olla saatu kuriin pelkällä asian esillä pitämisellä, joten olisiko nyt korkein aika kokeilla jotain uutta lähestymistapaa. Jyväskylän perussuomalaisissa vaikuttava Leevi Ruotsalainen sai erinomaisen idean tähän liittyen. Hän ehdotti, että Yle tulisi jakaa kahdeksi yhtiöksi. Toinen keskittyisi yhteiskunnalliseen tiedottamiseen ja toinen viihteeseen. Yhteiskunnallisen Ylen toiminta kattaisi huoltovarmuusroolin sekä uutis- ja ajankohtaisohjelmat. Se rahoitettaisiin verorahoilla, kuten Ylen toiminta nyt. Budjetiksi sille voisi ehkä riittää alle 100 miljoonaa tai edes puolet sen nykyisestä lähes 600 miljoonasta. Samalla kansalaisten ostovoima kohentuisi hieman, koska se alentaisi suoraan tuloverojen yhteydessä perittävää Yle-veroa. Yle Viihde puolestaan ottaisi hoitaakseen nykyisen viihdesisällön tarjoamisen. Koska ulkomaisten sarjojen esittäminen ja muu hömppä ei ole yhteiskunnallisesti välttämätöntä toimintaa, Yle Viihde hankkisi varat toimintaansa ainakin suurimmilta osin itse, esimerkiksi maksullisten tilauspalveluiden kautta, ehkä myös mainoksilla. Arvoisa puhemies! Ylen toiminnassa, rahojen käytössä ja puolueettomuudessa on paljon kehittämisen varaa. Välillä isompi rakenteellinen uudistus on ainoa tie, jolla pystytään tehokkaasti purkamaan vanhat haitalliset toimintamallit. Siksi aikomuksenani on tehdä tämän Leevi Ruotsalaisen ehdotuksen pohjalta toimenpidealoite eduskunnalle. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, budjetti)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Pöytäkirja
28.4.2026Varsinainen puheenvuoroK 4/2026 vpTalousYmpäristö

Arvoisa puhemies! Yleisradio, vai pitäisikö sanoa vasemmistoradio, on yksi niistä verovarojen syöpöistä, joka tulisi saada keskittymään ainoastaan ydintehtäväänsä puolueettomana tiedonvälittäjänä. Ylen hallintoneuvoston, jonka vuosikertomusta nyt käsittelemme, tehtävänä on valvoa, että Ylelle määrätyt tehtävät tulevat suoritetuiksi. Vuonna 2025 hallintoneuvoston tehtäviin lisättiin myös sen valvominen, että tähän julkiseen palveluun osoitetut varat käytetään tehokkaasti ja niiden käytöstä tiedotetaan avoimesti. Tämä oli tärkeä lisäys, sillä suomalaisilla on oikeus tietää, mihin heidän varojansa Ylessä käytetään, ja esimerkiksi se, miten suuret palkat Ylen johtajilla on. Suurin ongelma Ylen kanssa on sen kallellaan olo vasemmalle, vaikka se toki itse vakuuttaa olevansa tasapuolinen ja riippumaton. Esimerkiksi Evan kyselytutkimukseen vastanneista suomalaisista 40 prosenttia oli sitä mieltä, että Yle uutisoi korostavasti vasemmistolaista näkökulmaa. Eli ei tämä painotus todellakaan mitenkään tuulesta temmattu väite ole. Ylen on todettu valikoivan mielellään haastateltaviksi, niin kutsutuiksi asiantuntijoiksi sekä kolumnisteiksi, vihervasemmiston arvomaailmaa edustavia henkilöitä, esimerkiksi hallitusvastaisia kolumneja kirjaileva entinen vihreiden ehdokas Heikki Hiilamo tai Israel-vastaisuudestaan tunnettu Lähi-idän tutkija Timo R. Stewart. Woketus on viety niin pitkälle, että toimittajaa kritisoitiin siitä, että hänen jutuissaan esiintyi liikaa heteromiehiä. Pride-sisällöillä mässäilyn ja vähemmistöjen ylikorostamisen lisäksi Yle osallistuu innokkaasti myös ilmastoaktivismiin. Ilmaston lämpenemisellä pelottelu on viety äärimmäisyyksiin. Jos katsoo esimerkiksi tämän hetken hakutuloksia Ylen artikkeleista sanalla ”ilmastonmuutos”, niin huomaa otsikoiden huutavan kauhuskenaarioita toisensa perään. Tässä esimerkkejä: ”YK:n ympäristöjohtaja varoittaa EU:ta.” ”Ilmastonmuutoksen vuoksi allergikot joutuvat kärsimään aiemmin.” ”Merivirrat voivat romahtaa luultua aikaisemmin.” ”Ilmastonmuutos voimistuu entisestään.” Ja niin edelleen. Todella vastuutonta toimintaa etenkin nuorten tulevaisuususkon palauttamisen näkökulmasta, koska hallintoneuvoston kertomuksen mukaan yksi Ylen itselleen määrittelemä tavoite on vahvistaa sisällöllään nuorten uskoa tulevaan. Arvoisa puhemies! Yleisradion kuuluu olla riippumaton koko kansan tiedotusväline, ei vihervasemmiston vaaliorganisaatio. Kiitos hallintoneuvoston perussuomalaisille jäsenille, edustajat Ronkainen, Keskisarja, Strandman, Vigelius ja Juvonen, työstänne hallintoneuvostossa tasapuolisuuden ja avoimuuden lisäämiseksi sekä epäkohtiin puuttumisen eteen.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto)Pöytäkirja
28.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 163/2025 vpTurvallisuusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Tämä terrorismilainsäädännön selkiyttäminen ja tiukentaminen on todella tärkeä lakihanke. Suomalaisten turvallisuuden vahvistaminen on yksi valtion päätehtävistä. Tällä hallituskaudella se onkin pidetty prioriteettilistan kärkipäässä ja siihen liittyen on tehty lukuisia korjauksia esimerkiksi rikoslakiin, tiedustelulakeihin ja rajalakiin. Meidän on varmistettava, ettei omaa nuorisoamme pystytä radikalisoimaan ja houkuttelemaan rikolliselle tielle. Huonosti voivat nuoret, kuten syrjäytyneet ja hatkanuoret, ovat järjestäytyneelle rikollisuudelle ja terroristiryhmille valitettavasti helppo kohderyhmä. Radikaalit ajatukset leviävät internetissä kuin kulovalkea. Myös poliisin 27.4. tiedotteen mukaan erityisesti 15—17-vuotiaat rikoskierteeseen ajautuneet lapset ovat usein rikoksen tehdessään karkumatkalla sijoituspaikastaan. Nämä nuoret ovat valmiita tekemään rikoksia myös saadakseen rahaa hatkassa ollessaan. He ajautuvat huonoon seuraan ja voivat pahimmillaan omaksua myös radikaaleja aatteita näiltä ihmisiltä, joiden kanssa he viettävät aikaa. Pitkällä tähtäimellä terrorismin torjunta on siis todella monialaista: siihen kytkeytyvät myös lastensuojelu, syrjäytymisen ehkäisy ja sosiaalisen median sääntely sekä hallituksen nuoriso- ja jengirikollisuuden toimenpideohjelma. Arvoisa puhemies! Luonnollisesti yksi tärkeimmistä terrorismin torjunnan keinoista rikoslain muutosten lisäksi on suomalaisten edun mukainen maahanmuuttopolitiikka. Sen tiukentamisessa on perussuomalaisilla ollut suuri työmaa tällä hallituskaudella. Suomen on säilyttävä turvallisena suomalaisille, eikä meillä ole mitään velvoitetta ottaa maahamme ketään, joka saattaisi vaarantaa omien kansalaistemme hengen. Siksi eduskunnassa on käsittelyssä nyt myös ennakollinen maahantulokielto, joka tulee koskemaan jokaista sellaista kolmannen maan kansalaista, joka taustansa tai tiedustelutiedon perusteella saattaisi aiheuttaa uhkaa täällä. Terroristeilla ei siis ole tänne mitään asiaa. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja
28.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 163/2025 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Terrorismi on yksi hirvittävimmistä yhteiskunnan turvallisuutta ja kansalaisten turvallisuudentunnetta horjuttavista rikoksista, minkä vuoksi sitä on välttämätöntä torjua erittäin tehokkaasti, ennen kuin mitään karmeaa pääsee tapahtumaan. Suomessa valitettavasti on päässyt toteutumaan yksi surullinen islamistinen terrori-isku, Turussa vuonna 2017. Muut terrori-iskusuunnitelmat, luojan kiitos, on pystytty estämään ennalta. Asteikolla yhdestä viiteen Suomessa terrorismin uhkataso on tällä hetkellä kolme. Viranomaisten on siis pysyttävä koko ajan askeleen edellä. Siksi hallitus ja perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri on sitoutunut tehostamaan terrorismin torjuntaa toteuttamalla terrorismilainsäädännön kokonaisuudistuksen. Lakia selkiytetään, terrorismin määritelmää laajennetaan ja rangaistuksia ankaroitetaan. Myös salaisia tiedonhankintakeinoja parannetaan terroristien suunnitelmien vielä tehokkaammaksi estämiseksi. Samalla mahdollistetaan myös muun muassa Isis-vaimojen saaminen telkien taakse, koska rangaistavuus ulotetaan koskemaan myös terroristien perheenjäseniä sekä henkilöitä, jotka edistävät jonkun toisen terroristista toimintaa tai matkustavat toiseen maahan edistääkseen terrorismia. Supon mukaan radikaali-islamistinen terrorismi on edelleen suurin uhka Euroopassa. Iranin hallinto on ollut merkittävä rahoittaja monien sellaisten terroristiryhmien takana, jotka toimivat myös Euroopassa. Esimerkkinä tässä ovat Hamas ja Hizbollah. Alkuvuodesta EU julisti Iranin vallankumouskaartin terroristijärjestöksi, sen jälkeen kun se oli osallistunut jopa kymmenientuhansien rauhanomaisesti mieltään osoittaneiden iranilaisten murhaamiseen. Israelin ja USA:n isku Iraniin ja sen johtajien eliminoiminen iski suoraan terrorismin rahahanoihin, ja sitä kautta se on palvelus myös koko Euroopalle. Arvoisa puhemies! Nyt meidän tulisi tehdä oma osuutemme sitä kautta, että perkaisimme suomalaisten moskeijoiden yhteydet Iranin vallankumouskaartiin ja lakkauttaisimme välittömästi ne tahot, jotka osoittavat mitään sympatiaa islamistisia pyrkimyksiä ja arvoja kohtaan. Erityisesti lapset ja nuoret on saatava turvaan radikaaleilta islamistisilta opeilta. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
23.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 35/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Jos koulusta pääsee läpi ilman, että siellä oppii edes perusasioita, niin koko oppivelvollisuuden perusta romuttuu. Nyt käsittelemme osaamistakuuta, perussuomalaisesta näkökulmasta äärimmäisen tärkeää uudistusta, joka onneksi nyt saadaan lakiin. On aivan välttämätöntä varmistaa, että yhdeksän vuotta suomalaista peruskoulua käyneet lapset osaavat lukea, kirjoittaa ja laskea niin hyvin, että heillä on edellytyksiä pärjätä jatko-opinnoissa ja työelämässä — muuten nämä lapset ja koko tämä maa ovat pian aivan hukassa. Miten voi olla edes mahdollista, että tähän ei ole puututtu aiemmin? Nyt oppilaiden arviointiin ja luokalta seuraavalle siirtymisen edellytyksiin luodaan yhtenäiset kriteerit. Armovitosten aika on ohi, ja kouluissa aletaan toimia lasten edun mukaisesti. Aiheeseen liittyvät vahvasti myös älylaitteet. Niiden käyttöä on tällä hallituskaudella rajoitettu peruskouluissa oppituntien aikana. Monet kunnat ovat lisäksi vapaaehtoisesti tehneet koko koulupäivistä kännykättömiä, mitä itsekin edelleen ajan lain tasolle, ja olen jättänyt tästä myös toimenpidealoitteen, jonka moni edustaja allekirjoitti. Se, mihin ei olla vielä puututtu, on digitaaliset oppimateriaalit. Erityisesti toisella asteella niiden käytöstä on muodostunut mittava ongelma, joka vaikeuttaa oppimista, ei tue sitä. Suomen Kustannusyhdistyksen mukaan lukion oppimateriaalihankinnoista 87,6 prosenttia oli viime vuonna digitaalisia. Joissain kunnissa lukiossa käytetään pelkästään digitaalisia oppimateriaaleja. Jo vuonna 2016 julkaistun norjalaistutkimuksen mukaan muistiinpanojen kirjoittaminen käsin edistää oppimista paremmin kuin asioiden kirjaaminen tietokoneella. Myös Tanskassa on tehty tutkimus, joka ei löytänyt mitään näyttöä sille, että tietokoneista olisi hyötyä opetuksessa. Helsingin kaupungin selvityksen mukaan sekä opiskelijat että opettajat kokevat oppimisen tehokkaammaksi painetuilla materiaaleilla kuin digitaalisilla. Opiskelijoista 45 prosenttia keskittyy paremmin painettuun materiaaliin, kun taas vain 7 prosenttia suosii digitaalista. Onneksi jotkut opettajat ovat myös käytännössä huomanneet, ettei oppimisesta tule mitään pelkkien tietokoneiden välityksellä, ja ovat alkaneet palata takaisin perinteisiin oppivälineisiin. Kun siis peruskoulu ja osaamistakuu laitetaan nyt kuntoon, tulee myös varmistaa, etteivät toisen asteen opetuskäytännöt sabotoi hyvin alkanutta koulutuspolkua. Arvoisa puhemies! Suomi on ollut koulutuksen kärkimaita, josta on tultu ottamaan oppia. Nyt on aika palauttaa oppimisen taso kansainväliselle huipputasolle, ja kaikki lähtee juuri siitä, että koulussa ei päästetä etenemään ennen kuin lapsi osaa ne välttämättömät asiat, joita kyseisellä luokka-asteella on tarkoitus oppia. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, oppivelvollisuus)Pöytäkirja
22.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 8/2026 vp

Arvoisa puhemies! Suomi ei saa päätyä enää yhtään pidemmälle Ruotsin tiellä. Nuoriso- ja jengirikollisuuteen puututaan nyt yhä useammilla keinoilla. Nuorten ajautuminen väärille teille ja värvääminen rikoksentekijöiksi on pysäytettävä heti alkuunsa, jotta heidän tulevaisuutensa voidaan pelastaa. Nuorisorangaistus on yksi näistä keinoista. Se on ollut teoriassa olemassa jo aiemminkin ja on tutkitusti hyvin tehokas, mutta sitä ei olla juurikaan käytetty, koska laki on ollut niin epäselvä. Onneksi perussuomalaisten oikeusministeri Leena Meri on nyt tehnyt lakiin muutokset, joilla se saadaan tehokkaammin käyttöön. Nuorisorangaistus on erityinen rangaistusmuoto 15—17-vuotiaille rikoksiin syyllistyneille. Sen kesto on aiemmin ollut neljästä kuukaudesta yhteen vuoteen, mutta nyt hallitus pidentää sen kahteen vuoteen. Samalla korostetaan enemmän teon vakavuuden huomioimista ja parannetaan mahdollisuuksia määrätä rangaistus jo ensimmäisestä kerrasta, kun nuori syyllistyy rikokseen. Rangaistuksella on vahva kuntouttava painotus. Nämä nuoret on saatava pelastettua pois jengeistä ja päihderiippuvuuksista ja heitä on tuettava kohti parempaa tulevaisuutta. Siksi rangaistus ei koskaan ole pelkkää vankeutta, vaan siihen sisältyy viranomaisyhteistyötä, opintojen pariin ohjaamista, työn tekemiseen perehdyttävää yhteiskuntapalvelua sekä tarvittaessa päihdehoitoa. Arvoisa puhemies! Alaikäisten tekemät väkivalta- ja huumerikokset ovat äärimmäisen surullinen ilmiö, jonka taltuttamiseksi nyt onneksi tehdään hartiavoimin töitä. Kyse on lapsista, joita meidän tulee suojella ja auttaa. Valitettavasti pelkät niin sanotut pehmeät keinot eivät tässä nyt enää riitä, vaan myös kovempia rangaistuksia tarvitaan. Rajat ovat rakkautta niin perheiden sisällä kuin yhteiskunnankin tasolla. — Kiitos.

22.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 52/2026 vpTurvallisuusKoulutusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Vihdoin on EU:ssakin herätty siihen, että siirtolaisvirrat on pysäytettävä. Euroopan unionin tuore maahanmuutto- ja turvapaikkapaketti on merkki heräämisestä siihen tosiasiaan, että jopa miljoona turvapaikanhakijaa vuodessa uhkaa Euroopan turvallisuutta, yhteiskuntajärjestystä ja sosiaalijärjestelmiä. Pakti sisältää selkeän viestin kolmansista maista tänne laittomasti pyrkiville: Eurooppaan pääsee jatkossa ainoastaan laillisia väyliä pitkin. Ulkorajojen valvontaa tehostetaan, luodaan nopeita turvapaikka- ja palauttamismenettelyjä ja vahvistetaan EU-maiden välistä taakanjakoa, eli ei jätetä yhtään jäsenvaltiota selviämään yksin siirtolaisvyöryn alla. Auttamisvelvoite ei onneksi kuitenkaan velvoita sillä tavalla ottamaan näitä tulijoita Suomeen, vaan apua voi tarjota monin eri tavoin. Laittomat tulijat ja heidän henkilöllisyytensä tarkastetaan jatkossa huolella ja tehdään arvio siitä, voivatko he olla riski Euroopan turvallisuudelle. Uusille turvapaikanhakijoille asetetaan velvollisuuksia, joilla pyritään estämään järjestelmän hyväksikäyttöä. Näiden periaatteiden mukaiset säädökset tuodaan nyt Suomen omaan lainsäädäntöön, ja perussuomalaisten linjan mukaisesti otamme luonnollisestikin käyttöön EU-paketin sallimat tiukennukset. Lisäksi Suomi tulee hyödyntämään täysimääräisesti mahdollisuudet siirtää turvapaikkaprosessi EU:n ulkopuolelle. Tätä Suomi edistää samanmielisten jäsenvaltioiden kanssa, ja on todella tärkeää, että tämä saadaan käytännössä toimimaan mahdollisimman nopeasti. Arvoisa puhemies! On aivan käsittämätöntä, miten pitkälle muiden kulttuurien invaasion on jo annettu edetä Euroopassa, ennen kuin asialle on alettu tehdä yhtään mitään. Sille on suorastaan avattu ovet ja tehty anteeksi pyydellen tilaa tulijoiden länsimaisten arvojen kanssa täysin yhteensopimattomille elämäntavoille. Tämä on sopinut erityisen hyvin islamille, joka tavoittelee omien arvojensa levittämistä kaikkiin yhteiskuntiin. Suuri osa Eurooppaan tulleista pakolaisista on peräisin muslimimaista. Mitä tämän pitäisi kertoa meille? Eikö juuri sen, että erityisesti niissä maissa elintaso ja ihmisoikeudet ovat niin huonolla tolalla, ettei meidän tule antaa tuumaakaan periksi länsimaisten arvojen noudattamisesta, jos haluamme, että vapautemme ja hyvinvointiyhteiskuntamme vielä säilyy? Islamin tavoite näkyy selvästi siinä, millaisia paineita länsimaihin kohdistetaan tulijoiden taholta: Naiset pitäisi hunnuttaa piiloon, jopa lapset; rukoushuoneita pitäisi saada työpaikoille ja kouluihin, ja maahanmuuttajajärjestöjen pitäisi saada valtion rahalla pitää yllä vain heille suunnattuja kerhojaan. Jopa oikeuslaitoksemme on saatu uskomaan, että islamin arvomaailman epätasa-arvosta ja ongelmista puhuminen olisi vihapuhetta, ja sen perusteella on jaettu tuomioita kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Pahimmillaan islamin vaikuttaminen ilmenee väkivaltana ja terrori-iskuina. Arvoisa puhemies! Suomalaista ja eurooppalaista kulttuuria on suojeltava. Sen ei saa antaa hukkua siirtolaisvirtojen mukanaan tuomien elämäntyylien ja turvallisuusriskien alle. Siksi meidän on sekä rajoitettava maahanmuuttajien määrää että tehtävä selväksi periaatteet, joiden mukaan täällä tulee elää: maassa maan tavalla, lakeja noudattaen ja omasta elannostaan huolehtien. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, turvapaikka)Pöytäkirja
22.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 51/2026 vpTurvallisuusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Suomessa maahanmuuttajan joko tulee olla luvallisesti ja elää maamme lakien mukaan tai sitten yksinkertaisesti täältä on lähdettävä. Rikolliset poistetaan pikavauhtia. Tästä pitävät huolen perussuomalaisen sisäministeri Rantasen aikaansaamat lakimuutokset. Tämänkertaisessa hallituksen esityksessä maasta karkottamisia tehostetaan entisestään. Prosessia sujuvoitetaan monin eri tavoin ja esimerkiksi muita kuin turvapaikanhakijoita koskevat karkotukset saa jatkossa panna täytäntöön aiempaa nopeammin. Muutoksenhaku ei enää automaattisesti lykkää karkottamista, ja maastapoistamispäätökseen liittyvän valitusprosessin aikana tehty uusi oleskelulupahakemus johtaa jatkossa tämän hakemuksen hylkäämiseen. Maasta poistamiset ovat jo aikaisempien lakimuutosten myötä lisääntyneet merkittävästi. Vuonna 2025 maasta poistettiin 643 kielteisen päätöksen saanutta turvapaikanhakijaa, mikä on lähes 200 henkilöä enemmän kuin edellisenä vuonna. Poliisin mukaan tämä on näkynyt katujengiläisten tekemien vakavien rikosten vähenemisessä. Hallituksen toimet siis purevat. [Perussuomalaisten ryhmästä: Erinomaista!] Suomen etu on nyt aidosti laitettu sinisilmäisen, vaarallisen ja epäisänmaallisen maailmansyleilyn edelle. Samalla tässä lakiesityksessä säädetään ennakollisesta maahantulokiellosta. Eli EU:n ulkopuolelta tuleva henkilö, jonka katsotaan rikostuomioiden ja tiedustelutiedon perusteella aiheuttavan vakavaa uhkaa yleiselle järjestykselle tai kansalliselle turvallisuudelle, voidaan määrätä jo etukäteen pysymään poissa Suomesta eikä hänelle myönnetä oikeutta tulla maahan. Lakimuutoksen myötä päätarkoituksena on torjua terroristien maahanpääsy. Arvoisa puhemies! Perussuomalaisten politiikan positiiviset vaikutukset näkyvät siis nyt konkreettisesti poliisin tilastoissa. Mitä kireämpi maahanmuuttopolitiikka ja mitä tehokkaammin karkotusprosessit saadaan toimintaan, sitä turvallisempi maa Suomesta tulee suomalaisille. Juuri tällaista linjaa Suomi tarvitsee jatkossakin. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, oleskelulupa, turvapaikka)Pöytäkirja
21.4.2026Varsinainen puheenvuoroKAA 4/2025 vpTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Israel on Suomen tärkeimpiä puolustustarvikekumppaneita ja ystävä, jota meillä ei ole missään tapauksessa varaa menettää. Onneksi puolustusvaliokunta hylkäsi ideologisen kansalaisaloitteen, jolla haluttiin lakkauttaa Suomen puolustustarvikeostot Israelista. Aloitteen tavoite oli Suomen turvallisuudelle erittäin vaarallinen, ja selvästi sillä haettiin vain Israelin boikotoimista ja tuomitsemista eikä mitään aitoa universaalia ihmisoikeuksien edistämistä. Valtamedia ja kansainvälinen yhteisö ovat niin pitkään olleet puolueellisesti Israelia vastaan joka tilanteessa, että valitettavasti totuus ja historia Lähi-idän tilanteesta ovat monilta osin täysin kadonneet. Arabimaiden ja terroristijärjestöjen ympäröimää Lähi-idän ainoaa demokraattista yhteiskuntaa uhataan ja syytellään joka puolelta, kun se ainoastaan pyrkii pysymään hengissä. Hamasin peruskirjan tavoite Palestiinan vapauttamisesta joelta merelle kuvaa hyvin sitä asennetta, joka Israelia kohtaan sen lähialueilla vallitsee. Heillä ei siis ole halua elää rinnakkain israelilaisten kanssa, vaan heidän päätavoitteenaan on pyyhkiä maailman ainoa juutalaisvaltio kokonaan pois maailmankartalta. Surullista on, että myös YK, länsimaat ja erityisen vahvasti vasemmisto ovat lähteneet mukaan tähän juutalaisvastaiseen agendaan, jonka jatkumoa tämä kansalaisaloite oli. Hopeareunuksena on, että tämän pitkään jatkuneen puolustautumispakon vuoksi Israel on kehittänyt maailman huippuluokan puolustusjärjestelmät. Sillä on monikerroksinen ilmapuolustus ja erityisosaamista kriittisen infrastruktuurin suojaamisesta, ja se on nopea kehittämään ja ottamaan käyttöön uusia puolustustapoja ja siten sopeutumaan muuttuviin uhkiin — siis kaikkea sitä, mitä Suomi kipeästi tarvitsee varmistaakseen oman turvallisuutensa ja itsenäisyytensä säilymisen arvaamattoman ja vallanhimoisen Venäjän naapurina. Koska Suomella on mahdollisuus ostaa näitä keksintöjä, kuten ilmapuolustusjärjestelmä Daavidin linko, olisi todella vastuutonta jättää tämä tilaisuus hyödyntämättä. Onneksi Suomi on tämän ymmärtänyt, ja Israelista on tähän mennessä tehty puolustusmateriaalihankintoja kaiken kaikkiaan noin 75 miljoonan euron edestä. Suomen kannattaa ehdottomasti myös tutustua ja ottaa myös lisää oppia Israelin kokemuksista Iran-operaatiossa — erityisesti mitä tulee reagointinopeuteen, eri puolustusjärjestelmien yhteistyöhön sekä toiminnan koordinoimiseen liittolaisten kanssa kriisin aikana. Arvoisa puhemies! Kuten mietinnössä todetaan, Suomen puolustusmateriaaleja koskevat hankintapäätökset tehdään niin, että ne tukevat puolustuksen tarpeita, huoltovarmuutta, Nato-yhteensopivuutta sekä kustannustehokkuutta. Suomalaisten suojeleminen tulee jatkossakin perustumaan operatiivisiin tarpeisiin — ei näihin lyhyen aikavälin poliittisiin trendeihin tai vasemmistolaisiin ideologioihin. On kaikin tavoin isänmaamme etu, että pidämme hyvät ja lämpimät suhteen Israeliin ja jatkamme hyvää yhteistyötä sen kanssa monella eri taholla, niin puolustuksen kuin koulutuksen, teknologian ja muunkin yritysyhteistyön saralla. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
21.4.2026VastauspuheenvuoroKAA 4/2025 vpTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Kuten tässä mietinnössä todetaan, Suomessa puolustusmateriaaleja koskevat hankintapäätökset tehdään niin, että ne tukevat puolustuksen tarpeita, huoltovarmuutta, Nato-yhteensopivuutta sekä kustannustehokkuutta. Suomalaisten suojaaminen tulee jatkossakin perustumaan operatiivisiin tarpeisiin, ei näihin lyhyen aikavälin poliittisiin trendeihin ja vasemmistolaisiin ideologioihin. On kaikin tavoin isänmaamme etu, että pidämme lämpimät suhteet Israeliin ja jatkamme hyvää yhteistyötä sen kanssa monella eri taholla, kuten puolustuksen, koulutuksen, teknologian ja yritysyhteistyön saralla. On tärkeää, että tämä kansalaisaloite hylätään. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (nato, puolustus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
15.4.2026Varsinainen puheenvuoroVK 2/2026 vpTalousSote

Tukien varassa elämisen syyt ovat monet. On työttömyyttä, on työkyvyttömyyttä, sairautta, päihderiippuvuutta ja mielenterveyden haasteita — pahimmillaan myös ideologisia syitä. Siksi pelkkä tukisummien nostaminen ei aina ole pitkällä tähtäimellä toimivin ratkaisu köyhyyteen, vaan Suomeen on saatava kasvua, joka luo lisää työpaikkoja ja työkykyisille kansalaisille sitä oikeaa työtä. Samalla sosiaali- ja terveyspalvelut on järjestettävä niin, että ne kykenevät jatkossakin auttamaan heikoimmassa asemassa olevia. Kaikkien haasteidenkin keskellä on hyvä tietää, että toimeentulotukea saavien lapsiperheiden määrä oli viime vuonna selvästi pienempi kuin viime vuosikymmenellä ja itse asiassa myös pienempi kuin vielä vuonna 2021. Suomen perusturva on hyvällä tasolla verrattuna moniin muihin eurooppalaisiin maihin. Eurostatin tilaston mukaan Suomessa köyhyys- ja syrjäytymisriski on lähellä Euroopan matalimpia, eikä Suomessa onneksi esiinny absoluuttista köyhyyttä eli sitä, että elämän vähimmäisedellytykset eivät täyttyisi. Arvoisa puhemies! Myös tulevat hallitukset joutuvat etsimään sopeutuskohteita valtion budjetista. Vaaleihin on vielä vuosi aikaa, eikä oppositio ole esittänyt mitään järkeenkäyviä vaihtoehtoja nykyiselle linjalle, vaikka vastustaakin kaikkia toimia, mitä nyt on tehty. Toivon todella, että lapsiperheiden kokonaistilanteen eteen tullaan silti tekemään vaikuttavia toimia myös tulevaisuudessakin. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Köyhyys — ja erityisesti lapsiperheköyhyys — on todella surullinen ja monisyinen ongelma. Juuri sen takia Suomen on saatava taloutensa tasapainoon, ettei kansalaistemme viimeiseksi oljenkorreksi ja turvaverkoksi luotu sosiaalijärjestelmä romahda tulevaisuudessa. Vaikka huolemme köyhistä on yhteinen, on oppositiolta kokonaiskuva täysin hukassa. Tällä kaudella on tehty todella monia päätöksiä, joilla on nimenomaan helpotettu lapsiperheiden taloudellista tilannetta. Lapsiperheiden hyväksi on tänä vuonna varattu enemmän kuin koskaan aiemmin: 11,4 miljardia euroa. Tällä kaudella lapsiperheiden verotukseen palautettiin työtulovähennyksen lapsikorotus, mitä ei Marinin kaudella ollut laisinkaan. Myöhemmin tämä vielä tuplattiin, niin että esimerkiksi kolmilapsisen perheen tulovero on nyt 630 euroa pienempi. Äitiyspakkauksen arvo nostettiin 170 eurosta 210 euroon ja vaippojen verotusta laskettiin 12 prosenttiyksiköllä. Opintorahan huoltajakorotusta nostettiin. Lapsilisään on tehty monta eri korotusta: alle kolmivuotiaista maksettavaan lapsilisään, monilapsisten perheiden lapsilisään sekä lapsilisän yksinhuoltajakorotukseen. Lisäksi lapsiperheet hyötyvät siitä, että hallitus on parantanut työnteon kannattavuutta ja keventänyt liikkumisen verotusta — eli keventänyt työn verotusta 1,8 miljardilla, polttoaineveroa 270 miljoonalla ja vanhempien autojen ajoneuvoveroa 50 miljoonalla. Jostain kumman syystä oppositio unohti välikysymyksessään kiittää hallitusta näistä toimenpiteistä. Kummallista. [Aki Lindén: Ei ihme, että valtionvelka kasvaa!] Se ero meissä perussuomalaisissa ja oppositiossa on, että vasemmisto vaatii koko ajan kireämpää ilmastopolitiikkaa ja maahanmuuton lisäämistä suomalaisten kustannuksella. Samalla he ovat sokeita sille, miten suuret kustannukset näillä kaikilla on Suomen kansalaisille. Jo tälläkin hetkellä edellisen hallituksen tänne haalimat ulkomaalaiset opiskelijat perheenjäsenineen valitettavasti vievät leivän suomalaisten köyhien käsistä leipäjonoissa. Arvoisa puhemies! Nyt sitten joudutaan korjaamaan näitä maahanmuuttopolitiikan virheitä, tehdään vihdoin sellaisia ilmastopäätöksiä, jotka eivät nosta kansalaisten kustannuksia, ja samalla tässä taiteillaan korkojen ja vaikeiden suhdanteiden kanssa. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Usein joudun miettimään, onko ilmastohulluudella mitään rajoja. No, eipä taida olla. Esimerkiksi silloin, kun lehmän pierujen ja hengityksen vuoksi kielletään ja rajoitetaan kotimaista naudanlihaa ja maitoa — aivan älytöntä. On älyttömyyden huippu pelotella sillä, että Suomen lehmät pilaisivat globaalin ilmaston. Ilmasto on aina muuttunut ja tulee aina muuttumaan, olipa Suomessa sitten naudanlihan tuotantoa vai ei. Kaikki me täällä varmasti tiedämme ja ymmärrämme, että Suomen päästöt ovat alle promillen koko maailman päästöistä eikä niillä ole yhtään mitään merkitystä millekään ilmaston lämpenemiselle. Onneksi perussuomalaiset ovat nyt hallituksessa, niin että ilmastopolitiikka ei ole ihan yhtä vauhkoa kukin vihervasemmiston valtakaudella. Toivottavasti tulevatkin hallitukset ymmärtävät laittaa Suomen edun, omavaraisuuden ja huoltovarmuuden ideologioiden edelle. Haluan nostaa tämän ruokapoliittisen selonteon käsittelyn yhteydessä esiin kouluruokailun. Monella paikkakunnalla, valitettavasti myös Jyväskylässä, on päätetty vähentää lihan osuutta kouluruuasta, aivan järkyttävää. [Pia Sillanpää: Sairasta!] Eli on alettu tehdä päätöksiä lasten ruokailusta ensisijaisesti ilmastoideologia edellä sivuuttaen lasten todelliset tarpeet ja terveyden. — Tämä on kyllä oikeasti sairasta toimintaa. — Kouluruokailun ensisijainen tehtävä olisi ravita lasta. Sen tulee tukea lapsen kasvua, oppimista, jaksamista ja terveyttä. Tosiasia on, että eläinperäiset tuotteet, kuten liha, kala, kananmuna ja maitotuotteet, ovat monipuolisia ja tehokkaita ravintolähteitä. Niistä saadaan korkealaatuista proteiinia, B12-vitamiinia, rautaa, D-vitamiinia, kalsiumia ja omega-3-rasvahappoja — niitä ravintoaineita, joita kasvava lapsi tarvitsee aivan joka päivä. Ne vaikuttavat suoraan lapsen kehitykseen, vointiin, koulumenestykseen ja terveyteen. Näiden ravintoaineiden saaminen yksinomaan kasvisruokavaliosta on vaikeaa ja usein edellyttää tarkkaa ruokasuunnittelua ja lisäravinteita, joihin usein ei ole kotona mahdollisuuksia. Kannatan monipuolisuutta ja valinnanvapautta enkä sitä, että vähennetään eläinperäisten ruokien tarjoamista ja vaarannetaan lasten ja nuorten ravintoaineiden saanti. Jokaisella lapsella olisi oikeus syödä myös lihaa ja maitoa koulussa niin kuin kotona on totuttu — ilman syyllistämistä, leimaamista tai pakkoa. Monelle lapselle kouluruoka on päivän ainoa lämmin ateria. Meillä on hyvin tiedossa, että jos kouluruoka ei maistu, se jää syömättä. Hyväksi todettu keino on osallistaa oppilaat ruokalistan suunnitteluun. Makuraadit, toiveruokapäivät ja palautekanavat lisäävät ruuan menekkiä, vähentävät ruokahävikkiä ja tekevät ruokailusta myönteisen kokemuksen. Arvoisa puhemies! Lapsille tulee opastaa suomalaisen ruuantuotannon arvostamista, ei hiilidioksidi- ja ilmastoideologiaa. Suomalainen liha ja suomalainen lehmä ovat ilmasto- ja huoltovarmuustekoja. Soijan rahtaaminen ulkomailta ei todellakaan ole mikään ilmastoteko. Ruuan omavaraisuus kertoo siitä, miten hyvin valtio kykenee itse tuottamaan tarvittavan määrän ravintoa väestölleen. Meillä ei ole varaa tehdä sitä koskevia päätöksiä ideologia edellä, sillä olemme riippuvaisia siitä, että myös tulevilla sukupolvilla on lapsia, jotka haluavat isona maanviljelijöiksi. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
14.4.2026Varsinainen puheenvuoroVNS 1/2026 vpEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Suomalaisille on saatava suomalaista ruokaa myös tulevaisuudessa. Ruokapoliittinen selonteko on nyt annettu eduskunnalle ensimmäistä kertaa vuoden 2017 jälkeen. Ruokapolitiikan kärkitavoitteeksi on nostettu kannattavuus ja reiluus, huoltovarmuus, luonnon kantokyky sekä ruokakulttuuri ja hyvinvointi. Näiden eteen on jo tehty merkittävää työtä tällä hallituskaudella. Suomalainen ruoka on maailman puhtaimpia ja turvallisimpia. Kauran hyvinvointivaikutukset ja käyttömahdollisuudet ovat laajoja. Peruna on monipuolinen ja ravinteikas perinneruoka. Kotimainen liha on antibiootti- ja salmonellavapaata. Vesi ja ilma ovat puhtaampia kuin missään muualla maailmassa. Olemme tottuneet hyvään, ja saamme olla kiitollisia siitä. Toimivaa ja riittävää ruuantuotantoa ei kuitenkaan voida pitää itsestäänselvyytenä. Ruuantuotanto on säiden armoilla, ja sen kannattavuus on usein heikkoa. Maanviljely ei myöskään ole turvassa globaaleilta vaikutuksilta. Siksi energian kohtuullinen hinta ja lannoitteiden saatavuus on turvattava. Myöskään osuuskaupat eivät saa ryöstää alkutuottajien tuloja poljetuilla ostohinnoilla. Tätä koskeva hallituksen esitys on nyt eduskunnassa työn alla. Alkutuottajalle kuuluu riittävä palkka tehdystä työstä, ja tämän lakimuutoksen tarkoitus on osoittaa arvostusta suomalaisia viljelijöitä kohtaan. Selonteon mukaan ruokasektori on Suomen neljänneksi suurin teollisuudenala. Se työllistää suoraan ja välillisesti yhteensä noin 320 000 henkilöä. Valtavalla määrällä suomalaisia elanto on siis suoraan riippuvainen alasta. Huoltovarmuuden turvaamiseksi turpeen käyttöä on lisättävä ja saatavuutta parannettava [Tuomas Kettunen: Hyvä!] sekä energiaksi että sen kaikkiin muihin käyttötarkoituksiin kasvu-, lannoite- ja jatkojalostetuotteina. Myös selonteossa nostetaan jälleen esille, että turve on määritelty strategisesti tärkeäksi raaka-aineeksi, minkä vuoksi sen saatavuus on turvattava. Jotain siis on tehtävä, ja pian. Olen itse jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen turveveron poistamiseksi sekä SGEI-järjestelyn valmistelemisesta energiaturpeen huoltovarmuusroolin turvaamiseksi. [Tuomas Kettunen: Hyvä! Kannatettavaa!] — Hyvä. — Emme voi olla muun maailman tai vaihtelevan tuulivoiman varassa, jos jokin kriisitilanne syttyy. Arvoisa puhemies! Ruoka on elintärkeää ravintoa mutta myös osa kulttuuria. Vaikka tortillat ja sushit ovat osittain jo tuttuja suomalaisten ruokapöydässä, on tärkeää saada välitettyä nuorille sukupolville rakkaus perinteisiin suomalaisiin ruokiin, riisipuuroon ja riisipiirakoihin. Makumuistojen luominen ja ruokaperinteiden jatkuminen on omissa käsissämme. Hauen nappaaminen mökkirannasta päivällispöytään, marjaretki suvun salaiselle apajalle, makkaran paistoa nuotiolla tai korvapuustien leipominen yhdessä ja joulukinkun paistaminen joulutorttuineen — ne hetket osa muistaa omasta lapsuudestaan ja jakaa niitä eteenpäin omille lapsilleen ja lastenlapsilleen Tämä on erottamaton osa suomalaisuutta, juuriemme arvostusta ja ruokapolitiikan pehmeä puoli, mistä haluan myös tulevien sukupolvien saavan nauttia. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, tuulivoima)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Huoltovarmuus on sisäisen turvallisuuden ja yhteiskuntarauhan säilyttämisen kannalta yksi tärkeimmistä osatekijöistä. Jos kriisi iskee, meillä on oltava ratkaisut ja raaka-aineet jo valmiina. Huoltovarmuuslain muutoksilla luodaan parempaa vakautta kriisinkestävyyteen sekä vahvistetaan ja selkeytetään Huoltovarmuuskeskuksen asemaa viranomaisena. Samalla huoltovarmuustoimenpiteiden rahoitusmallia uudistetaan. Huoltovarmuus koostuu monesta eri osa-alueesta. Kriittinen infra, kuten kaapelit, vesi, energia ja tärkeimmät kulkuväylät, on suojattava ja kyettävä tarvittaessa korjaamaan nopeasti. Huoltovarmuusvarastojen ylläpitäminen puolestaan on materiaalista varautumista: esimerkiksi sairaanhoidon tarvikkeita, viljaa ja polttoaineita. Tässäkin yhteydessä on tarpeen nostaa esiin turve, joka on määritelty strategisesti tärkeäksi raaka-aineeksi. Jos turpeen käyttö on kannattamatonta, silloin sitä ei nosteta riittävästi, sen saatavuus heikkenee ja sen myötä riittävien varmuusvarastojenkin ylläpitäminen vaikeutuu entisestään. Turpeen tärkeys ja monipuolisuus on tunnustettava ja Suomen ajettava EU:ssa sellaista politiikkaa, jolla turpeen kannattavuus saadaan palautettua, koska iso osa ongelmista on peräisin EU:sta ja päästölaskelmatavoista, joilla ei ole mitään tekemistä tosiasioiden kanssa. Samalla Suomessa on varmistettava, että yhtään turpeenpolttokattilaa ja turvekonetta ei enää poisteta käytöstä tai romuteta. Sellainen politiikka on ollut erittäin vaarallinen virhe. Arvoisa puhemies! Suomessa tehdään esimerkillistä työtä niin puolustuskyvyn kuin huoltovarmuudenkin eteen. Silti emme voi tuudittautua sen varaan, mitä on joskus tehty, vaan koko ajan on oltava kartalla siitä, mitkä ovat juuri tässä ajassa todennäköisimmät riskit. Samalla tavalla lainsäädännön on pysyttävä ajan tasalla ja reagoitava muuttuvaan maailmaan. Siksi tämäkin lakimuutos on nyt saatu maaliin ja sen myötä Huoltovarmuuskeskuksen tärkeälle työlle lisää selkeyttä ja vahvuutta osana viranomaiskenttää. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (sairaala)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Pöytäkirja
26.3.2026VastauspuheenvuoroKA 1/2025 vpSoteTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Lastensuojelun päätehtävä on suojella lapsia ja varmistaa heidän hyvinvointinsa. Tästä huolimatta tammikuussa alle 16-vuotias hatkanuori kuoli Pirkanmaalla. Kolmasosa tytöistä tulee raiskatuksi hatkan aikana. Tällä hetkellä lastensuojelun tavoite ei hatkanuorten kohdalla toteudu. Lastensuojelulain uudistuksen myötä lastensuojelun työntekijöiden ja viranomaisten toimivaltuuksiin saadaan merkittäviä parannuksia. Jatkossa hatkanuoren saa sentään ottaa kiinni. Kannan kuitenkin edelleen huolta poliisin avunantovelvollisuuden jäämisestä puutteelliseksi. On riski, että tilanteita saatetaan esimerkiksi arvioida hitaamman virka-apuprosessin kautta, vaikka lapsen turvallisuuden takaaminen vaatisi poliisilta ripeitä kiinniottotoimenpiteitä. Jokaisen hatkanuoren henki ja terveys ovat akuutissa vaarassa. Lakiin ei saa jäädä porsaanreikiä.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
24.3.2026Varsinainen puheenvuoroLA 1/2026 vpSote

Arvoisa puhemies! Ehdottoman tärkeä lakialoite edustaja Seppäseltä tämä sosiaalisen median kieltäminen alle 16-vuotiailta. Olen myös jättänyt sosiaalisen median kieltämistä koskevan toimenpidealoitteen eduskunnalle yli vuosi sitten. Lasten ja nuorten älylaitteiden käytön rajoittamistarve on vihdoin noussut yhteiskunnalliseen keskusteluun. Olen iloinen, että keskustelemme siitä myös täällä, ja toivon, että lakialoite käsitellään huolellisesti. Valitettavasti pelit, some ja sen algoritmit ovat jo saaneet yliotteen kokonaisesta sukupolvesta, joten lakimuutoksilla on jo kiire. Tutkimustieto ja kokemukset kertovat, että liiallinen ruutuaika on haitallista. Jatkuva informaatiotulva vahingoittaa aivoja ja keskittymiskykyä. TikTokin runsaan käytön on todettu aiheuttavan muutoksia nuorten aivorakenteessa. Lapsilla korkean näyttöajan on todettu olevan yhteydessä muun muassa suppeampaan sanavarastoon, heikompiin verbaalisiin kykyihin sekä heikommin järjestäytyneisiin aivoratoihin alueilla, jotka liittyvät kieleen, kirjallisiin taitoihin ja toiminnanohjaukseen. Lasten sosiaalisen median käyttö heikentää myös ystävyyssuhteiden muodostumista. Tuntikausien istuminen lisää liikkumattomuutta. Koukuttavat algoritmit ja näytön sininen valo iltaisin vaikeuttavat nukahtamista ja sekoittavat vuorokausirytmin. Nukkumisvaikeudet puolestaan voivat laukaista ahdistus‑ ja masennusoireita sekä heikentää immuunipuolustusta. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tämän lisäksi sosiaalinen media on täynnä ahdistavaa ja haitallista sisältöä: kiusaamista, huijauksia, huumekauppaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Lapset altistuvat julman väkivallan ja sairaan pornografian näkemiselle, mistä voi seurata pitkäaikaisia traumoja ja ajattelun vääristymiä. Nuori ei ainoastaan ole riskissä joutua rikoksen uhriksi, vaan hän saattaa päätyä ja tulla värvätyksi tekemään rikoksia, esimerkiksi ostamaan tai myymään huumeita tai toteuttamaan väkivaltarikoksia. Myös ääriryhmät levittävät aatettaan ja rekrytoivat somessa uusia jäseniä. Somekieltoja on jo asetettu esimerkiksi Australiassa. Siitä keskustellaan EU-tasolla. Myös Suomessa on käynnissä selvitys lasten suojelemiseksi sosiaaliselta medialta. Lisäksi Suomessa on hiljattain julkaistu 0—13-vuotiaiden kansalliset ruutuaikasuositukset. Suosituksiin sisältyy se, että alle 13-vuotiaille ei tulisi hankkia älypuhelinta laisinkaan. Tämä on erittäin kannatettava kehotus, ja toivon, että Suomessa se otetaan valtakunnallisesti vakavasti. Arvoisa puhemies! Algoritmit ohjailevat käyttäytymistä ja vaikuttavat mielipiteisiin. Vanhempien ote lastensa kasvattamisesta on jo mennyt somejäteille. Siksi kannatan lämpimästi edustaja Seppäsen aloitteen mukaista somekieltoa alle 16-vuotiaille. Samalla on kehitettävä myös ratkaisut siihen, miten lasten pääsy sosiaaliseen mediaan tosiasiallisesti estetään, esimerkiksi jonkinlaista tunnistautumista vaativalla tavalla. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (sairaala)Pöytäkirja
17.3.2026Varsinainen puheenvuoroVNS 10/2025 vpTurvallisuusLiikenne

Arvoisa puhemies! Saavutettavuus, turvallisuus ja toimivuus — siinä Liikenne 12 ‑suunnitelman päätavoitteita seuraaville kahdelletoista vuodelle. Yli tuhat kilometriä pitkässä maassa ovat toimivat liikenneyhteydet elinvoiman edellytys niin tavallisten kansalaisten kuin liike-elämänkin kannalta. Lisäksi ne ovat välttämättömyys huoltovarmuuden ja sotilaallisen turvallisuuden näkökulmasta. Keski-Suomen kannalta tärkeimpiä tavoitteita on sujuvien kansallisten ja kansainvälisten liikenneyhteyksien turvaaminen. Tähän sisältyy kolmen tunnin saavutettavuustavoite Helsinki-Vantaan lentokentälle. Jyväskylän yritysten pääsy kansainvälisille markkinoille on siitä riippuvainen. Valtio on jo sitoutunut tukemaan maakuntalentoja, mukaan lukien Jyväskylä, alkuvuoteen 2028 saakka. Lämmin kiitos tästä meidän perussuomalaiselle liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteelle, joka on muiltakin osin tehnyt loistavaa työtä sen varmistamiseksi, että Suomessa liikenne toimisi entistä paremmin ja turvallisemmin. Maakuntalentojen jatkosta päätettäessä olisi erittäin tärkeää huomioida lentoliikenteen suuri merkitys Keski-Suomen liike-elämälle sekä Puolustusvoimien tarpeet Tikkakosken lentokentän osalta. Se on joka tapauksessa pidettävä hyvässä kunnossa maamme turvallisuuden ja puolustettavuuden vuoksi. Keski-Suomen halki kulkeva Helsinki—Jyväskylä—Oulu—Lappi-välin valtatie 4, E75, eli Nelostie on osa TEN-T-verkostoa eli EU:n määrittelemää Euroopan laajuista liikenneverkkoa. Liikennesuunnitelmaa koskevassa selonteossa luvataan, että TEN-T-verkon pullonkaulaosuuksiin kiinnitetään erityistä huomiota. Yksi tällainen on valtatie 4:n Vaajakosken kohta, jota koskeva hanke olisi tärkeää saada käynnistettyä mahdollisimman pian. Hanke on joka tapauksessa toteutettava vuoteen 2030 mennessä, koska TEN-T-asetus näin vaatii. Hankkeen kustannusarvio on 225 miljoonaa, mistä Jyväskylän kaupungin rahoitusosuus olisi 18 miljoonaa. Väylähankkeita on Keski-Suomessa meneillään yhteensä 82,5 miljoonan euron edestä: valtatie 4:llä Leivonmäen pohjoispuoli Joutsassa, Jyväskylän Oravasaaren eritasoliittymä ja Palokka, valtatie 9:llä Lievestuoreen kohta sekä Äänekosken silta. Vielä näiden lisäksi rahoitus valtatie 4:n Vestonmäen parantamiseen Toivakassa on tarkoitus myöntää vuonna 2026 lisätalousarviosta. Arvoisa puhemies! Selonteon mukaan Suomen logistiikasta 90 prosenttia kulkee kumipyörillä. Juuri tämä Keski-Suomen halki kulkeva Nelostie on yksi Suomen merkittävimmistä raskaan liikenteen väylistä, joista teollisuus ja liike-elämä ovat riippuvaisia. Keski-Suomeen tehdyt väylähankepanostukset ovat siis olleet täsmälleen oikea linja ja välttämättömyys koko Suomen saavutettavuuden säilyttämistä ajatellen, joten kiitos vielä ministeri Ranteelle niiden huomioimisesta nyt ja seuraavia rahoituspäätöksiä tehtäessä. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja
17.3.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNS 10/2025 vpTurvallisuusLiikenne

Arvoisa puhemies! Nyt käsiteltävässä Liikenne 12 ‑suunnitelmassa huomioidaan niin tieverkon kuin raide-, lento- ja vesiliikenteenkin tarpeet tuleville vuosille. Ensisijaista kaikessa liikennettä koskevassa päätöksenteossa on turvallisuus ja saavutettavuus. Keski-Suomessa valtatie 4:n lisäksi raideliikenne on Jyväskylän saavutettavuudelle ja teollisuudelle äärimmäisen tärkeää. Tällä hetkellä tärkein ratayhteys on Tampere—Jyväskylä-rata, mutta se ei välttämättä pitkän päälle ole nopein ja kannattavin yhteys. Olen jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen koskien uutta suoraa raideyhteyttä Helsingistä Lahden ja Jyväskylän kautta Ouluun. Se voitaisiin rakentaa esimerkiksi siinä vaiheessa, kun Suomen rataverkkoa joka tapauksessa uudistetaan eurooppalaisen raideleveyden mukaiseksi. Selonteon mukaan valtio laatii raideleveyden muutossuunnitelman vielä tällä kaudella. Ehdotukseni olisi hyvä huomioida siinä. Nyt jo on suunnitelmana rakentaa eurooppalaisten standardien mukainen raideyhteys Ruotsin Haaparannasta Ouluun. Oulun ja Helsingin välillä lyhin ja paras yhteysväli kulkisi nykyisen Tampereen sijaan Jyväskylän kautta. Uutta rataa voitaisiin rakentaa ilman, että liikenne nykyisellä pääradalla häiriintyisi. Tampere on jo ruuhkautunut ja muodostunut koko maan raideliikenteen pullonkaulaksi, koska sen kapasiteetti on alkanut junaliikenteen kasvun myötä ylittyä ja useat Tampereelta lähtevät rataosuudet ovat yksiraiteisia. Lisäksi on äärimmäisen vaarallista, että tällä hetkellä Tampere on käytännössä ainoa piste, jonka kautta kaikki raideliikenne eri puolille Suomea kulkee — helppo kohde viholliselle, jos haluaa pysäyttää Suomen junaliikenteen ja tuhota huoltovarmuuden. Tähän toivon kiinnitettävän erityistä huomiota tulevaisuudessa. Toinen merkittävä puute Suomessa on itä—länsi-suuntaisten yhteyksien puute. Raideleveysselvityksessä tullaan huomioimaan yhteystarpeet tärkeisiin satamiin. Pori—Parkano—Haapamäki-radan kunnostaminen voisi olla yksi ratkaisu Porin sataman saavutettavuuden tehostamiselle. Poikkirata jatkuisi ja loisi kaivatun kehäradan halki Suomen. Haapamäeltä se jatkuisi Jyväskylään ja sieltä edelleen Pieksämäen ja Savonlinnan kautta itärajalle Parikkalaan. Iso osa näistä raideosuuksista on jo nyt käytössä. Arvoisa puhemies! Tarpeita olisi enemmän kuin resursseja. Tämä on valitettava tosiasia. Liikenneverkko on kuitenkin välttämättömyys kaikille yhteiskunnan osa-alueille, siksi korjausvelan purkamiseen on nyt panostettu, ja toivottavasti tätä jatketaan myös seuraavilla hallituskokoonpanoilla. Lisäksi Suomen kannattaa ehdottomasti ottaa EU:sta ja Natosta irti kaikki rahoitus, jota niiden kautta on haettavissa. Suomi on joutunut maksamaan EU:lle niin paljon kaikesta mahdollisesta, että olisi oikeus ja kohtuus saada sieltä jotain välillä kotiinkin päin, varsinkin kun pidämme täällä pystyssä ja kunnossa EU:n ja Naton itärajaa. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, itäraja, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, tieverkko, raideliikenne, korjausvelka)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Elinvoimaiset kylät ja niissä säilytettävät kyläkoulut ovat vetovoimatekijöitä varsinkin lapsiperheille. Sen sijaan, että kouluverkkoa karsitaan ja lapset pyritään säästöjen nimissä keskittämään keskustojen jättikouluihin, tulisi kuntien kääntää ajattelunsa toisin päin ja järjestää kaupunkilaislapsille koulukuljetukset kyläkouluihin. Tämä olisi kaikille paljon järkevämpi ratkaisu. Kyläkouluissa lapset voivat paremmin, ja pienempien luokkakokojen ansiosta jokainen tulee nähdyksi. Näissä pienemmissä kouluissa henkilökunta tulee lapsille tutummaksi, ja jos kiusaamista sattuisi tapahtumaan, siihen olisi helpompi puuttua. Myös herkempien lasten aistikuormitus pysyy kyläkouluympäristössä maltillisempana kuin suurissa, hälyisissä megakouluissa. Samoin kaavoituksessa ja tonttisuunnittelussa kuntien tulisi uskaltaa miettiä järkevämpiä ratkaisuja kuin tiiviisti tungettuja, korkeita kerrostaloja täynnä tyhjiksi jääviä yksiöitä. Tontteja ja monipuolista asuinrakentamista pitäisi suunnitella kyläkoulujen lähistölle. Maalla ei aina tarvitse olla kyse isoista omakotitaloista, niitäkään eivät kaikki tarvitse. Niiden lisäksi tarvitaan kohtuukokoisia ja -hintaisia erillistaloja ja vaikkapa senioreille soveltuvia asumismuotoja. Palveluiden osalta joillain alueilla on jo lanseerattu fiksuja ja kustannustehokkaita liikkuvia sotepalveluita, jotka voidaan viedä kauempana asuvien ihmisten luokse. On sanomattakin selvää, että myöskään kohtuuhintaisen autoilun ja hyväkuntoisen tiestön merkitystä ei tule aliarvioida. Hallitus on omilla toimillaan laskenut polttoaineiden hintoja useaan otteeseen: perunut ja kohtuullistanut Marinin hallituksen suunnittelemia jakeluvelvoitteen hirmunostoja sekä alentanut veroja. Vuosien 2024 ja 2025 aikana teitä on päällystetty jo noin 7 000 kilometrin edestä, mutta samalla linjalla on jatkettava myös tulevaisuudessa, koska tiestö kuluu jatkuvasti. Arvoisa puhemies! Tämän nyt käsiteltävän maaseutupoliittisen selonteon mukaan Suomen pinta-alasta yli 95 prosenttia määritellään maaseutualueiksi. Kuitenkin jo 72 prosenttia väestöstä asuu kaupunkialueilla. Selonteon mukaan tämä osittain selittyy sillä, että maahanmuuttajat tulevat kaupunkeihin ja päätyvät vain hyvin harvoin maaseudulle. Suomen Kylät ry:llä on itseasiassa tällä hetkellä meneillään kaksivuotinen EU:n rahoittama hanke maahanmuuttajiin liittyen. Sillä pyritään edistämään maahanmuuttajien asettumista maaseudulle sekä yrittäjäksi ryhtymistä siellä. Siihen liittyy verkostoitumisen tukemista, koulutuksia sekä toimintamallien kehittämistä. Näin pyritään saamaan maahanmuuttajia kotoutumaan maaseudulle ja elättämään itsensä. Samalla tällä edistetään maaseutualueiden elinvoimaa sekä toivottavasti löydetään jopa maaseutuyrittäjille toiminnanjatkajia. Arvoisa puhemies! Maaseutu peltoineen, metsineen ja järvineen on kuitenkin edelleen suomalaisuuden ja suomalaisen kulttuurin sydämessä. Tätä yhteyttä meidän tulee vaalia myös tulevaisuudessa ja ehkäistä siitä vieraantumista, sillä maaseudun merkitys hyvinvoinnin luojana, puhtaan ruoan tuottajana ja monipuolisena huoltovarmuuden varmistajana on Suomelle korvaamaton. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (kaavoitus, kaavoituksen)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine, jakeluvelvoite)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
11.3.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNS 12/2025 vpYmpäristöMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Koko Suomi ja sen kylät ja maaseudut on pidettävä elinkelpoisina. Tämä on selvitysten mukaan suomalaisille tärkeää, sillä vuoden 2023 maaseutubarometrin ja Kansalaispulssin mukaan kiinnostus muuttaa maaseutumaisempaan ympäristöön on lisääntynyt viime vuosina. Yhä harvempi haaveilee kaupunkiin muuttamisesta. Lähes kymmenen prosenttia niistä vastaajista, jotka nyt asuvat kaupungissa, asuisivat mieluummin maaseudulla tai saaristossa. Yhä useampi tavallinen suomalainen ei siis todellakaan haaveile asumisesta missään Agenda 2030 ‑tavoitteiden mukaisessa 15 minuutin betoniviidakkokaupungissa, missä kaikki palvelut olisivat saavutettavissa 15 minuutin kävelymatkan sisällä. En lainkaan ihmettele, että ihmiset haluavat tässä maailmanajassa pois jatkuvasta kiireestä, hälystä ja monikulttuurisista lähiöistä. Etätyön mahdollisuus ja nopeat internetyhteydet ovat tärkeitä yksittäisiä tekijöitä, jotka ovat laajentaneet ihmisten mahdollisuuksia asua kauempana työpaikoistaan. Kuntien tulisi tiedostaa tämä ja panostaa maaseutujensa markkinointiin ja palveluihin. Moni tutkimus on osoittanut, että maaseudulla asuvat ihmiset ovat onnellisempia kuin kaupunkilaiset. Eläminen maan suurimmassa metropolikeskuksessa, Suomen tapauksessa Helsingissä ja Uudellamaalla, vaikuttaa koettuun hyvinvointiin kielteisesti. Tanskalaisen tutkijan mukaan tämä johtuu siitä, että ympärillä on vähemmän luontoa ja ihmisten välillä on heikommat sosiaaliset siteet. MIELI ry:n tutkimuksien mukaan luonto vaikuttaa positiivisesti terveyteen ja mielenterveyteen. Luonnossa oleminen auttaa parantamaan mielialaa. Jo viiden minuutin oleskelu metsässä laskee stressihormonitasoja, verenpainetta ja lihasjännitystä. Luonnosta etääntynyt elämäntapa sen sijaan on suomalaisen tutkimuksen mukaan yhteydessä allergioiden ja astman mutta jopa diabeteksen ja Alzheimerin taudin lisääntymiseen. Maaseutujen pitäminen asuttuina ja elävinä on siis myös kansanterveydellinen ja taloudellinen kysymys, koska krooniset sairaudet ja mielenterveysongelmat tulevat yhteiskunnalle kalliiksi. Arvoisa puhemies! Eli kun puhumme täällä salissa usein suomalaisten hyvinvoinnista, niin maalla asumisen edellytysten helpottaminen on aivan oleellinen osa sen parantamista. — Kiitos.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, luonto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja
5.3.2026Varsinainen puheenvuoroLA 31/2025 vp

Arvoisa puhemies! Tätä eheytyshoitojen kieltämistä ajavaa lakialoitetta ei tule missään tapauksessa hyväksyä. Nyt tässä lakialoitteessa oman seksuaalisuuden pohtiminen perinteisestä raamatullisesta näkökulmasta kiellettäisiin. Otetaan nyt ihan yksi konkreettinen esimerkki siitä, — koska tätä on täällä salissa myös epäilty — minkä takia tämä on erittäin vaarallinen lakiesitys, joka rajoittaisi uskonnon- ja sananvapautta. Kristillisen seurakunnan tehtävä on opettaa ja julistaa Jumalan sanaa eli Raamattua. Nyt jos Suomessa olisi Raamattuun uskova seurakunta ja siellä opetettaisiin Raamatun mukaisesti, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi eikä ihminen voi itse muuttaa sukupuoltaan, sekä Raamatusta se, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen on syntiä, niin jos pastori toteuttaisi Jumalan sanaa opettamalla, että Jeesus parantaa särkyneet sydämet ja on lähellä niitä, joilla on murtunut mieli, ja että Jumala haluaa eheyttää, parantaa ja vahvistaa, ja jos seurakunnassa tarjottaisiin rukouspalvelua ja vertaistukiryhmää niille, jotka haluavat luopua homoudesta tai elää biologisen sukupuolensa mukaan ja näin seurata Raamatun esimerkkiä, niin silloin tämän seurakunnan pastorien tai kenen tahansa Raamattuun uskovan ihmisen puheet tulkittaisiin tämän lakialoitteen mukaan rikollisiksi eli toisin sanoen estettäisiin Raamatun mukainen opetus lailla. Jos seurakunta tarjoaa kenelle tahansa vertaistukea ja esirukousta, se toteuttaa omaa raamatullista tehtäväänsä, eikä sitä tule eikä voikaan missään nimessä kieltää. Arvoisa puhemies! Olen hämmästynyt, että tämän aloitteen on allekirjoittanut yli puolet kokoomuslaisista ja yli kolmannes keskustalaisista. Se taas ei niinkään paljon hämmästytä, että kaikki sosiaalidemokraatit ja kaikki vihreät sekä lähes kaikki RKP:n ja vasemmiston edustajat ovat siinä mukana. Kaikki tätä aloitetta kannattavat edustajat asettuvat uskonnonvapautta ja sananvapautta vastaan mutta samalla myös Raamattua vastaan. Haluan jatkaa tästä, sillä saman porukan, joka haluaa näitä eheytyshoitoja kieltää, mielestä lapsille saa vapaasti syöttää vaarallista ja haitallista woke-ideologiaa, jolla ei ole minkäänlaista biologista todellisuuspohjaa. Sillä sekoitetaan vielä kehittyvien ja kasvavien lasten päät niin, että transklinikat ovat ruuhkautuneet ja sukupuolenmuutoshoitoihin haluavien määrä moninkertaistuu. Arvoisa puhemies! Täällä myös edustaja Honkasalo on esittänyt ja väittänyt vääriä väitteitä, että olisin jollain tavalla täällä puhunut, että transihmisellä ei olisi oikeutta olla olemassa ja elää Suomessa. Aivan käsittämätöntä. Tämä ei millään tavalla pidä paikkaansa. Jokainen ihminen on yhtä arvokas, jokaisella ihmisellä on oikeus elää, myös transihmisten ja homoseksuaalien. Semmoista en ikinä ole sanonut. Myös edustaja Tynkkyselle vastaus siitä, että tämä henkinen väkivalta on jo nyt rikoslaissa rangaistava teko ja se riittää suojelemaan kaikkia ihmisiä. — Kiitos.

5.3.2026Varsinainen puheenvuoroLA 31/2025 vpSote

Arvoisa puhemies! Mitä on eheytyshoito? Kuka sen määrittää? Jos eheytyshoitokielto kirjattaisiin lakiin, sinne pitäisi määritellä yksiselitteisesti, mitä on eheytyshoito. Tämä taas on mahdoton tehtävä ilman että sillä kajottaisiin hyvin perustavanlaatuisesti uskonnonvapauteen. Miten voidaan kieltää jotain, mitä ei voida edes määrittää? Varoittava esimerkki kriminalisoinnin seurauksista löytyy Maltalta, missä entinen homoseksuaali joutui kriminalisoinnin seurauksena oikeuteen syynä eheytyshoitojen ”mainostaminen”. Häntä uhkaa nyt vankeus tämän vuoksi, kun hän kertoi julkisesti eheytymisestään. Myös häntä haastatelleet toimittajat saivat syytteet. Tuon kaltaista kontrollia ja sananvapauden rajoittamista ei missään tapauksessa voi hyväksyä. Uskonnonvapauden lisäksi eheytyshoitojen kieltäminen vaarantaisi myös transklinikoille hakeutuvien ihmisten oikeuden saada tarvitsemaansa apua mielenterveysongelmiinsa. Kun henkilö hakeutuu hoitoihin, soteammattilaisten täytyy uskaltaa selvittää sukupuolenmuutostoiveen taustalla vaikuttavat mielenterveystekijät. Jos potilas ei saa toivomaansa diagnoosia eikä pääse sukupuolenmuutoshoitoihin, hän voisi kriminalisoinnin myötä helposti syyttää psykiatriaan eheyttämisyrityksestä. Näin on jo käynyt ainakin Australiassa ja Yhdysvalloissa. Psykologit ja terapeutit eivät kenties enää uskaltaisi ottaa näitä seksuaalisuuttaan pohtivia asiakkaikseen tai arvioida heidän mielenterveyttään asianmukaisesti, koska voisivat tulla syytetyksi rikoksesta. Näin ollen tämä laki romuttaisi sukupuoli- ja seksuaalikysymysten kanssa kamppailevien ihmisten auttamisen ja hoitoonpääsyn mahdollisuuksia. Arvoisa puhemies! On täysin järkyttävää väittää, että eheytyshoidoksi kutsuttu toiminta olisi haitallista, kun se tehdään oikein. On paljon ihmisiä, jotka ovat saaneet apua elämäänsä. Henkistä ja tai hengellistä väkivaltaa ei tietenkään hyväksytä. Se on jo kriminalisoitu. Siksi emme tarvitse tällaista laittomaksi julistamista, uskonnon harjoittamisen kieltämistä ja yksilönvapauden rajoittamista. Suomessa tulee säilyttää sananvapaus. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote)Pöytäkirja
5.3.2026Varsinainen puheenvuoroLA 31/2025 vp

Arvoisa puhemies! Suomi ei ole diktatuuri. Täällä pätee uskonnon- ja sananvapaus, eikä niitä tule rajoittaa eheytyshoitojen kieltämisellä. Tämä lakialoite kieltäisi homoseksuaalien tai transseksuaalien tukemisen ja auttamisen, jos hän haluaa alkaa elää heterona tai biologisen oman sukupuolensa mukaisesti naisena tai miehenä. Eheytyshoitojen kriminalisointi ei ole hallitusohjelmassa, eivätkä perussuomalaiset sitä hyväksy. Asian toistuvasti esille nostaminen ei ole hyödyllistä. Tämä lakialoite pyrkii pohjimmiltaan siihen, että perinteisiä arvoja ja näkemyksiä kannattavat ihmiset saataisiin hiljennettyä. En ole yllättynyt, että vihervasemmisto on täällä ensimmäisenä esittämässä tätä laittomaksijulistamista, mutta siihen olen pettynyt, että myös kokoomuksen liberaalisiipi ja keskusta ovat lähteneet mukaan tähän isänmaan arvoperustan tuhoamiseen. Aloite on jälleen yksi todiste siitä, miten Seta on onnistunut yhteiskunnallisessa lobbauksessaan niin hyvin, että yksittäinen hyvin pieni vähemmistöryhmä on nostettu erityisasemaan kaikkien muiden ihmisten yläpuolelle. Jos et kumarra Setan arvoja, olet foobikko ja väärässä. Lainsäätäjinä meidän ei tule alistua tällaiselle manipuloinnille. Aloitteen allekirjoittajat ovat vahvasti sitä mieltä, että ihminen itse voi vaihtaa sukupuoltaan ja seksuaalista suuntautumistaan. Kysynpä vaan: niin miksi se pitäisi sitten kriminalisoida vain toiseen suuntaan? Tässä ei ole mitään logiikkaa. Oman identiteetin korjaaminen eli eheytyminen heteroksi tai omaan todelliseen biologiseen eli alkuperäiseen sukupuoleen palautuminen naiseksi tai mieheksi halutaan kieltää, mutta taas toiseen suuntaan oman alkuperäisen biologisen sukupuolen vaihtamista ei-biologiseen sukupuoleen ihannoidaan. Eli jos haluat elää heterona, Setan ja lakialoitteen allekirjoittajien mielestä sinut on selvästi aivopesty ja siksi se pitää kieltää, mutta jos ilmoitat haluavasi muuttua homoseksuaaliksi tai muuttaa biologista sukupuoltasi — mikä ei kyllä todellisuudessa ole edes mahdollista muuta kuin paperilla — muutokseen kannustetaan ja rohkaistaan. Arvoisa puhemies! Eheytyshoitojen kieltäminen olisi todella vaarallista ja rajoittaisi ihmisoikeuksia ja uskonnon- ja sananvapautta. Henkinen väkivalta on jo nyt rikoslaissa rangaistava teko. Sitä ei tulekaan hyväksyä. Siitä me kaikki olemme samaa mieltä. Mikäli jotain tahdonvastaista ja pahaa tapahtuu, niin siitä voi jo nyt saada tuomion. Tämä nähtiin käytännössä Pirkanmaan käräjäoikeudessa viime vuonna, kun pariskunta tuomittiin sakkoihin todella vääränlaisesta rikkovasta toiminnasta, jota he kutsuivat eheyttämiseksi, vaikka se ei aidosti sitä ollut. Nykyinen lainsäädäntö on siis jo riittävä. — Kiitos.

3.3.2026Varsinainen puheenvuoroVNS 9/2025 vpYmpäristö

Arvoisa puhemies! Hiilineutraalisuuden hyödyt ovat täyttä utopiaa. Edellisessä puheenvuorossani arvioin, onko ilmastotoimiin satsaaminen kannattavaa touhua tavallisten suomalaisten tai koko maailman näkökulmasta: ei ole, pikemminkin vaarallista. Lisäksi voidaan arvioida sitä, onko ilmastotoimiin satsaaminen kannattavaa yritysten kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten kannalta. Arvatkaapa mitä? Ei ole hyödyllistä siitäkään näkökulmasta. Päästötavoitteet romuttavat suomalaisten yritysten kilpailukyvyn ja tehokkuuden. Otetaan esimerkkinä Finnair: Vuonna 2024 Finnair ilmoitti halpalentojen aikakauden päättyvän, koska kasvavat kestävyyskustannukset ovat nousseet niin massiiviksi. Erityisesti ongelmana on EU:n hiilivero ja päästökauppa. Kun vuonna 2023 Finnairin hiilidioksidikustannus oli 38 miljoonaa, niin vuodelle 2026 ennakkotieto oli 100 miljoonaa maksettavaa — siis yli 60 miljoonaa lisäkuluja pelkkien täysin turhien hiilidioksidivaatimusten täyttämiseksi. Lisäksi päästövähennykset vaativat tietysti suuria investointeja uudenlaisiin ratkaisuihin, joiden kulut jäävät käytännössä kuluttajien maksettaviksi. EU:n päästövaatimukset myös tuovat koko ajan uusia raportointi- ja laskentavelvoitteita yrityksille, mikä lisää hallinnollista taakkaa, vaikka tavoitteena olisi tietenkin sen vähentäminen. Arvoisa puhemies! Lopputulemana voidaan todeta, että ilmastotoimista ei ole hyötyä kenellekään. Sen sijaan ilmastovaatimuksista kärsivät niin valtiontalous, yritykset kuin tavalliset kansalaisetkin. Jos nyt jotain ilmastoon liittyviä toimia on väkisin pakko tehdä — vaikka omasta mielestäni niissä ei ole mitään järkeä — niin ilmaston ääri-ilmiöihin sopeutuminen olisi halvempaa ja järkevämpää kuin se, että EU-jäsenmaat pakotetaan yhä kireämpiin päästövähennyksiin, joilla ei saavuteta yhtään mitään konkreettista. Ilmasto muuttuu ja tulee aina muuttumaan, ihmisten päästöistä huolimatta. Suomen tulisi vihdoin irtaantua kaikista turhista ilmastotavoitteistaan kokonaan. — Kiitos.

Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kuten olen täällä jo usein sanonut, näistä aivan pähkähulluista hiilineutraalisuustavoitteista tulisi jo vihdoin luopua kokonaan. Jos, ja näköjään, niitä nyt aivan välttämättä halutaan pitää, niin ne pitäisi tietenkin arvioida hyödyn ja kustannustehokkuuden näkökulmasta. Tehdäänpä nyt vähän tätä arviointia. Kumpaan on pitkällä tähtäimellä hyödyllisempää laittaa rahaa: ilmastotoimiin vai suomalaisten arjen ja yritysten kilpailukyvyn parantamiseen? Ilmastotoimet maksavat Suomelle arvioiden mukaan miljardeja. Tarkkoja todellisia kustannuksia ei ole edes laskettu. Täysin vastuutonta. Olen jättänyt toimenpidealoitteen hiilineutraalisuustoimien kustannusten laskemisesta ja hiilineutraalisuustavoitteiden siirtämisestä. Jos nyt joku vielä haluaa uskoa ihmisten aiheuttaman hiilidioksidin vaikuttavan jollakin tapaa tähän ilmaston lämpenemiseen, niin silti tosiasiana säilyy se, että edes koko EU:n saati sitten Suomen hiilineutraalisuus ei muuttaisi maailmanlaajuista ilmastoa mihinkään suuntaan, koska Suomen päästöt ovat koko maailman päästöistä vain 0,8 promillea — niin pienet. Eli me kaikki täällä ymmärrämme, että ilmastonmuutoksen vuoksi ilmastotoimiin ei ole kenellekään hyödyksi laittaa penniäkään. Suomen valtion ensisijainen tehtävä on varmistaa, että Suomella on varaa pitää huolta kansalaistensa turvallisuudesta ja hyvinvoinnista sekä taata suomalaisille yrityksille kilpailukykyiset kasvualustat. Myös kohtuulliset autoilun kustannukset ovat merkityksellisiä pitkien etäisyyksien Suomessa. Samoin huoltovarmuuden on tultava ensin: fossiiliset polttoaineet ja turve ovat tarpeellisia täällä pohjoisessa ja kylmissä normaalioloissa mutta myös välttämättömiä kriisiajan energialähteinä, joiden käytön romuttaminen on äärimmäisen vaarallista. Entä onko vihreisiin energiahankkeisiin investoiminen ja fossiilisista polttoaineista luopuminen kustannustehokkaampaa, ja kenties siitä syystä niitä kannattaisi edistää? Usein fossiilittomat ratkaisut perustuvat enemmän ideologiaan kuin niiden todelliseen ylivertaisuuteen. Vain EU:n asettamien tavoitteiden ja päästökaupan takia esimerkiksi turpeen poltto tulee kalliiksi ja on pakko siirtyä hätäisesti tällä hetkellä tarjottaviin vaihtoehtoihin, vaikka investointitarpeet ovat kuinka mittavat ja vaikka kehitteillä olisi parempiakin ratkaisuja. Esimerkkinä sähköautomania ja kaupunkien investoinnit sähköbusseihin. Sähköajoneuvot ovat järjettömän kalliita hankkia ja korjata ja myös erittäin huono valinta tänne Suomen talviolosuhteisiin ja pitkiin välimatkoihin. Edullinen sähkö tosin voi nyt houkuttaa sähköautojen käyttöön halvoilla käyttökustannuksilla. Ei ole kuitenkaan tervettä kehitystä eikä tue edes vapaan liikkumisen mahdollisuutta, että olemme täysin riippuvaisia sähköstä myös liikkumisen mahdollistajana. Ukrainassa Venäjä on systemaattisesti iskenyt sähköinfraan. Samaan pitäisi varautua täällä Suomessa. Arvoisa puhemies! Vastaus siis on, että Suomen ilmastotoimet ovat täysin hyödyttömiä. Niillä ei ole mahdollista saavuttaa niiden ideologista tavoitetta eli ilmaston lämpenemisen pysäyttämistä. Ilmastotoimet ovat turhia ja kalliita ja monin eri tavoin suomalaisille haitallisia, jopa vaarallisia. Huoltovarmuuteen sekä kriisin ja katastrofien kestävyyteen panostaminen sen sijaan on aina järkevää. Hiilihulluuteen haaskattavaksi suunnitellut varat kannattaisi mieluummin suunnata niihin. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Pöytäkirja
3.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 61/2025 vp

Arvoisa puhemies! Lapsiporno ja raaka väkivalta ovat syvintä pimeyttä, mitä maa päällään kantaa. Varsinkin lapsia on suojeltava pedofiileiltä ja väkivallan näkemiseltä. Siksi rikoslakia tiukennetaan nyt kuvien hallussapidon rankaisemisen osalta. Ensinnäkin lasta seksuaalisesti esittävän kuvan hallussapidolle lisätään törkeä tekomuoto. Tämä mahdollistaa ankarammat, jopa neljän vuoden rangaistukset siitä, jos henkilön laitteelta tai hallusta löytyy tällainen lapsipornokuva. Tähän asti rangaistus on ollut maksimissaan kaksi vuotta. Ankaroittamisperusteita ovat muun muassa lapsen erityisen nuori ikä, lapseen kohdistuva väkivalta ja nöyryyttävä kohtelu. Tällaisten kuvien törkeästä levittämisestä puolestaan voi nykylainsäädännön mukaan saada enimmillään kuusi vuotta vankeutta. Lisäksi raakaa väkivaltaa esittävän kuvamateriaalin hallussapito muuttuu jatkossa rangaistavaksi. Rikoksesta voisi saada sakkorangaistuksen. Lakimuutoksen tarkoituksena on kieltää sellainen erityisen raakaa väkivaltaa sisältävä kuvamateriaali, jonka itsetarkoituksena on kärsimyksen aiheuttaminen ihmiselle tai eläimelle tai raa'an väkivallan kuvaaminen. Poikkeuksina ovat tiedonvälitystarkoitukseen vaikkapa sodassa kuvattu aineisto tai todistusaineistoksi talletetut materiaalit sekä esimerkiksi kauhuelokuvat. Mielestäni on sairasta esittää väkivaltaista kidutusta ja vaikka ihmisuhraamista niin kutsuttuna taiteena. Raa’an väkivallan katsominen kauhuelokuvissa on haitallista ja jopa vaarallista myös aikuisille. Tällä tavalla epänormaalin ja täysin brutaalin väkivallan katsominen normalisoituu eikä tunnu enää pahalta. Nämä elokuvat eivät ole haitallisia pelkästään katsojille, vaan traumatisoivat myös näyttelijät, kuten Ilta-Sanomissa juuri tänään kerrottiin käyneen kotimaisen kauhuelokuvan Maa on syntinen laulu -kuvausten seurauksena. Mielenterveysongelmia ja väkivaltarikollisuutta on jo aivan tarpeeksi, eikä ole mitään tarvetta lietsoa niitä tällaisilla elokuvilla. Taustalla tässä muutoksessa on kuitenkin halu suojella paremmin erityisesti lapsia näkemästä tällaista sairasta kuva- ja videomateriaalia. Somen ja älypuhelinten valtakausi on tuonut lasten silmille aivan liikaa kaikkea sellaista, mikä vaarantaa heidän hyvinvointinsa ja kehityksensä. Siksi haitallisten kuvien hallussapitoon puuttumisen lisäksi on tärkeää, että hallituksella on tekeillä myös laajempia toimenpiteitä lasten suojelemiseksi sosiaalisen median vaaroilta. Itsekin olen tehnyt aloitteen sosiaalisen median ikärajan nostamisesta 15 vuoteen, ja kannatan kansallista suositusta siitä, että alle 13-vuotiaille ei tulisi hankkia omaa älypuhelinta. Arvoisa puhemies! Lapset ansaitsevat kasvurauhan. Pidän hyvänä, että lakivaliokunta jätti lisäksi mietintöönsä lausuman, jossa se kehottaa hallitusta arvioimaan vielä erikseen, tulisiko lapsiin kohdistuvaa raakaa väkivaltaa esittävän materiaalin hallussapidolle säätää itsenäinen rangaistussäännös ja vankeusrangaistus. Valtiovallan ja aikuisten tehtävänä on tehdä kaikkensa, ettei yksikään lapsi joutuisi kokemaan tai näkemään väkivaltaa, olipa se sitten seksuaalista, fyysistä tai henkistä. Yksikin hyväksikäytetty lapsi on liikaa. Sillä on tuhoavat vaikutukset koko loppuelämään. — Kiitos.

3.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 14/2026 vpSoteTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Vuonna 1995 porvoolainen mies murhasi vaimonsa ja yritti samalla tappaa kaksi muuta henkilöä. Mies sai elinkautisen tuomion, jonka jälkeen pääsi koevapauteen. Vain puoli vuotta vapautumisensa jälkeen mies ampui kylmäverisesti kolme ihmistä kuoliaaksi pikaruokaravintolan autokaistalla. Tämä ei voi jatkua näin — eikä jatkukaan, kun perussuomalaiset ovat hallituksessa. Vihdoin saadaan vaaralliset vangit pysyvästi lukkojen taakse: elinkautinen voi jatkossa olla aidosti elinkautinen. Perussuomalainen oikeusministeri Leena Meri on tehnyt äärimmäisen hienoa työtä rikoslain uudistusten parissa. Monta todella isoa uudistusta on jo viety tällä kaudella maaliin aina naisten sukuelinten silpomisen kriminalisoinnista jengi- ja aserikosten rangaistusten kiristämiseen. Nyt eduskuntaan on saatu tämä varmuusvankeutta koskeva esitys, mikä on jälleen yksi lisäkeino suomalaisen yhteiskunnan turvallisuuden lisäämiseksi. Nyt siis esitetään, että muiden hengen, terveyden tai vapauden suojelemiseksi Suomessa otettaisiin käyttöön varmuusvankeus. Tämä koskisi sellaisia rikollisia, joiden kohdalla on ilmeinen riski sille, että henkilö syyllistyisi vapautumisensa jälkeen uuteen henkeä, terveyttä tai vapautta loukkaavaan rikokseen. Ihmisellä, joka kykenee esimerkiksi murhaamaan toisen ihmisen, on usein päihderiippuvuutta ja psyykkisiä ongelmia. Hallituksen esityksen mukaan vakavan rikoksen uusineista rikoksentekijöistä 93,7 prosentilla oli persoonallisuushäiriö. Persoonallisuushäiriö ei kuitenkaan ole mahdollistanut pakkohoitoon määräämistä, minkä vuoksi heidät on pakko vapauttaa takaisin yhteiskuntaan vankeusrangaistuksen päättymisen jälkeen. Tyypillisesti elinkautisen pituus on nykyään 14,8 vuotta. Tuona aikana, tai sen paremmin minään muunakaan aikana, persoonallisuushäiriö ei katoa mihinkään. Sen vuoksi todennäköisyys vakavien rikosten uusimiselle on ilmeinen ja varmuusvankeus ainoa keino suojella muita ihmisiä tällaisilta henkilöiltä. Varmuusvankeuteen sisältyisi myös kuntoutusta, joka voi osalle vangeista mahdollistaa vapautumisen jossain vaiheessa elämää, sitten kun se katsotaan riittävän turvalliseksi ratkaisuksi. Arvoisa puhemies! Turvallisuus on kaiken hyvinvoinnin perusta. Tässä ollaan siis täsmälleen oikealla linjalla, kun rikoslakia kiristetään ja rangaistuksia tiukennetaan sen varmistamiseksi, että kaduillamme voisi jatkossa kävellä entistäkin turvallisemmin. Jatkossa siis sarjamurhaajat ja muut vaaralliset rikolliset saavat pysyä telkien takana, mihin he kuuluvatkin. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
18.2.2026Varsinainen puheenvuoroK 1/2026 vpTurvallisuusKoulutusYmpäristö

Arvoisa puhemies! Lapsiasiavaltuutetun kertomus nostaa esiin tärkeitä teemoja suomalaisten lasten hyvinvoinnista. Lapsemme ansaitsevat turvallisuutta. Raportin mukaan se on ollut tärkeä teema lasten mielissä viime vuosina. Uutiset sodista, rikollisuus ja huumeidenkäytön yleistyminen ovat aiheuttaneet lapsissa pelkoa. Pelkoa lisäsi koronapandemian aika sekä kaikki lietsomiset ilmastonmuutoksesta. Kyse on aiheista, joista meidän aikuisten on kannettava vastuu ja osoitettava lapsille, että heillä ei ole mitään hätää. Hallitus on tehnyt lukemattomia toimenpiteitä ja lakimuutoksia parantaakseen sekä ulkoista että sisäistä turvallisuutta. Suomi on ollut erityinen maa siinä mielessä, että täällä lasten on ollut aina turvallista kulkea itsenäisesti kouluun ja viettää aikaa ulkona ilman pelkoa vaikkapa kidnappauksista. Meidän on varmistettava, että tämä turvallisuus säilytetään tulevaisuudessakin. Ilmastoideologia pitäisi saada kokonaan pois oppimateriaaleista ja lasten elämästä. Tällaiset haitalliset ja syyllistävät ideologiat eivät kuulu lasten elämään. Kouluissa lapset ovat kertomuksen mukaan kaivanneet parempaa ruokaa, toimivampia tilaratkaisuja ja työrauhaa. Myös kiusaaminen nousee edelleen esiin monen lapsen kertomuksessa. Tässäkin lapset ovat valitettavasti joutuneet kantamaan seurauksia paikallispoliitikkojen vääristä priorisointipäätöksistä. Monissa kunnissa on tingitty kouluruuan rahoituksesta, jolloin laatu kärsii ja yhä useampi lapsi jättää epämieluisan lounaan syömättä. Jyväskylässä soppaan sotkettiin jopa ilmastotavoitteet. Lapset tarvitsevat lihaa lautasilleen eivätkä mitään hiilijalanjälkilaskureita. Kouluverkon osalta trendi on ollut kohti valtavia kampuksia, jättikouluja, joissa pahimmillaan ei ole luokissa edes seiniä. Kyläkoulut ja keskittymisrauha tukisivat lasten hyvinvointia ja oppimista paljon paremmin. Suurissa megakouluissa on myös riski sille, että kiusaaminen jää huomaamatta ja sitä ei nähdä. Erityisesti sydäntä särkevää on lukea, miten lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmat sekä itsemurhat ja huumekuolemat ovat lisääntyneet. Hallitus on viime vuonna saanut voimaan lasten ja nuorten terapiatakuun sekä käynnistänyt nuorten huumekuolemien vastaisen toimenpideohjelman. Työtä itsemurhien ehkäisemiseksi on jatkettu myös tällä kaudella. Maailman onnellisimmassa maassa ei tulisi olla yhtään ainoaa sellaista lasta, joka kokee olonsa niin epätoivoiseksi, ettei näe mitään muuta ratkaisua tilanteeseensa. Tärkeä osaltaan tähän liittyvä uudistus on lastensuojelulain uudistus. Kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat lapset ansaitsevat parhaan suojelun. Myös lapsiasiavaltuutettu nostaa esiin uudistuksen loppuunsaattamisen tarpeellisuuden. Yksikään hatkanuori ei enää saisi kuolla tai tulla raiskatuksi. Siksi heidän etsimiseensä ja kiinni ottamiseensa tullaan viranomaisille ja lastensuojelulaitoksen työntekijöille antamaan nykyistä merkittävästi paremmat toimivaltuudet ja hätäpaikannusmahdollisuus. Arvoisa puhemies! Suomen tulisi pyrkiä olemaan mahdollisimman lapsi- ja perheystävällinen maa. Jos tänne ei synny lapsia, niin Suomen kansalla ei ole tulevaisuutta. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Jatkan vielä tästä turveteemasta. Selonteossa nostetaan esiin myös se näkökulma, että ruoantuotannon kannalta tärkeää kasvu- ja kuiviketurvetta tuotetaan yhä pääsääntöisesti energiaturpeen noston yhteydessä. Tulisi tiedostaa, miten valtava merkitys ja vientimarkkina kasvuturpeelle ja turpeen uusille käyttötavoille olisi. Esimerkiksi kasvihuoneviljelyyn tarvittavien kasvualustojen tarpeen odotetaan jopa kolminkertaistuvan maailmalla vuoteen 2050 mennessä. Turve on tosiaan aivan käsittämättömän ihmeaine, jonka potentiaalia ei olla osattu tunnustaa. Sitä pystytään Suomessa jalostamaan eläinrehuksi, joka parantaa eläinten terveyttä, tai biostimulantiksi parantamaan maaperää niin, että siitä saa enemmän satoa. Siitä valmistetaan jopa aktiivihiiltä, jolla puhdistetaan vettä. Jos turvetta ei ole tarjolla, niin seuraavaksi paras vaihtoehto esimerkiksi kasvualustaksi olisi alkaa rahdata kookoskuituja maailman toiselta laidalta. Siitäkö ilmasto kiittäisi? Turpeenpolton kannattavuuteen lämmöntuotannossa vaikuttavat eniten EU:n päästökauppa sekä energiayhtiöiden hiilineutraalisuusstrategiat, koska päästökaupan takia kaikesta ei-uusiutuvasta energiantuotannosta tulee liian kallista. Etenkin lämmöntuotannossa turve on tärkeä osa Suomen huoltovarmuutta. Pohjoinen sijaintimme pakottaa meidät laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen ja huolehtimaan energian ja lämmön tuotannostamme kaikissa olosuhteissa. Paljon puhutaan tästä ilmaston lämpenemisestä mutta ei juurikaan siitä, että viimeisten kuukausien aikana Suomi on ollut maailman kylmin maa suhteessa pitkän ajan keskiarvoon. Jotta turvetta olisi huoltovarmuusvarastoissa, sen kotimainen tuotanto on säilytettävä ja tuotantokoneiston on oltava kunnossa. Energiaturpeen huoltovarmuusroolin varmistamiseksi konkreettisia toimia olisivat esimerkiksi turveveron poistaminen sekä SGEI-järjestelyn valmistelu. SGEI-menettelyn kautta voitaisiin huoltovarmuusperusteisesti antaa tietyille tahoille tehtäväksi tuottaa kaukolämpöä nimenomaan turpeella. Käytännössä yrityksille tulisi julkisen palvelun velvoite, jolloin sitä voitaisiin rahoittaa julkisista varoista. Turve on kotimainen ja monikäyttöinen luonnonvara, jonka potentiaalia ei tule väheksyä, ja sen rooli energiahuoltovarmuuden osalta on todellakin turvattava. Onneksi Orpon hallitusohjelmaan on kirjattu, että turvepeltoja tullaan jatkossakin käyttämään huoltovarmuuden ja ruokaturvan varmistamiseksi. Jätin jo aiemmin eduskunnalle usean muun kansanedustajan allekirjoittaman toimenpidealoitteen turveveron poistamiseksi sekä SGEI-järjestelyn valmistelemiseksi. Toivon, että tämä toimenpidealoite todella etenisi. Arvoisa puhemies! Meillä on raaka-ainetta omasta takaa, turve, meillä on osaamista ja innovaatioita, ja meillä tarvitaan talouskasvua ja lisää energian huoltovarmuutta. Tätä tilaisuutta meidän ei kannata hukata. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, kaukolämpö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
17.2.2026Varsinainen puheenvuoroVNS 8/2025 vpEnergiaTurvallisuusYmpäristö

Arvoisa puhemies! Turve on tuotava takaisin ja nostettava sille kuuluvaan arvoon. Kiitos elinkeinoministeri Sakari Puistolle, joka on myös ottanut julkisuudessa kantaa turpeen puolesta, ja tästä aiheesta nyt keskustellaan yhteiskunnassa. Turve jää kuitenkin tässä energia- ja ilmastostrategiassa valitettavan pieneen osaan. On täysin käsittämätöntä, että turvetta ei luokitella uusiutuvaksi luonnonvaraksi, vaikka sitä muodostuu maaperässä koko ajan. Muutenkaan turpeen demonisointi ei perustu faktoihin, vaan vääriin laskelmiin. Esimerkiksi päästölaskelmissa ei huomioida sitä, että kasvuturpeen hiilimäärästä valtaosa säilyy maassa jopa sata vuotta, ja se pieni määrä, mikä haihtuu ilmaan, haihtuu erittäin hitaasti. Itse toki en olisi koko hiilidioksidiagendaan ja -laskemiseen ikinä lähtenyt mukaan. Toisekseen tunnutaan unohtavan, että myöskään suot eivät jää lopullisesti tuhotuiksi turpeen noston jäljiltä, vaan ne ennallistetaan ja niistä tulee erinomaisia luonnon monimuotoisuutta lisääviä elinalueita ja uusia hiilinieluja. Tämä pitäisi huomioida, jos halutaan uskoa, että hiilinielut pelastavat ilmaston. Turpeen rooli lämpöenergian lähteenä on tällä hetkellä melko pieni. Tämä ei ole mikään ihme, koska sen käyttöä on aiemmin niin raivokkaasti ajettu alas ilmaston nimissä. On kuitenkin huoltovarmuuden näkökulmasta äärimmäisen tärkeää, että turvekoneita ja turpeenpolttokattiloita ei enää tuhottaisi. Pieni valmis varmuusvarasto ei luonnollisesti riitä kriisien varalle, mutta turvetta pitää pystyä nostamaan ja polttamaan myös jatkossa koko ajan. Arvoisa puhemies! Tämä tammikuu oli kylmin 40 vuoteen. Oli tuuletonta, ja tuulivoimaloiden lavatkin jäätyivät. Meillä olisi mahdollisuus nostaa omasta takaa turvetta, mitä juuri talvikuukausina olisi tarpeellista käyttää, mutta on erittäin surullista, että EU on tehnyt sen käytön niin kalliiksi ideologisen päästökaupan takia. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, tuulivoima)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, hiilinielu, monimuotoisuus, päästö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomi tuottaa vain 0,8 promillea koko maailman hiilidioksidipäästöistä. Me kaikki täällä olevat varmasti ymmärrämme sen, että tällä ei ole yhtään mitään todellista vaikutusta mihinkään ilmaston lämpenemiseen. Tämä kaikki ilmastokiihko täällä on tällaista ilmastoideologista poseeraamista. Hirttäytyminen kaikenlaiseen niin sanottuun vihreään energiaan ja ilmastoagendaan on aiheuttanut kuluja suomalaisille veronmaksajille, heitteleviä sähkönhintoja ja maatalouden kannattavuuden rapautumista. Sen sijaan Suomi tarvitsee vakaata toimintaympäristöä teollisuudelle, teknologianeutraalia innovaatioiden edistämistä, huoltovarmuuden priorisoimista sekä arjen kustannusten pysymistä kohtuullisina. Jokainen ihminen ja yritys tarvitsee energiaa, joten ei ole yhdentekevää, miten sen lähteisiin suhtaudutaan. Jos ilmastoideologian annetaan rajoittaa energiantuotantoa ja teollisuutta, ymmärrämme täällä varmasti, että teemme itsellemme ja Suomen kilpailukyvylle hallaa. Maailmassa on monta suurta maata, joissa tuotanto on merkittävästi halvempaa ja paljon vähemmän säädeltyä. Ilmasto muuttuu ja tulee aina muuttumaan. Uutta tutkimustietoa tästä ilmastonmuutoksesta saadaan jatkuvasti, esimerkiksi siitä, miten merten ominaisuus varastoida lämpöä valtavan pitkiä aikoja vaikuttaa eri mittausasemilta mitattuihin lämpötilatrendeihin. Ilmasto on maailmanlaajuinen, ja Suomen päästöt ovat mitättömät. Silti Marinin hallitus sääti tänne maailman kireimmät ilmastotavoitteet ja täysin ilman kustannusarvioita — aivan vastuutonta. Olen jättänyt toimenpidealoitteen hiilineutraalisuustoimien kustannusten laskemiseksi ja ilmastolain hiilineutraalisuustavoitteen siirtämiseksi eteenpäin. Sen ehdotuksia olisikin nyt hyvä käsitellä tämän selonteon yhteydessä. Suomen tulisi aina kaikissa päätöksissään huomioida ensin tietenkin Suomen kansallinen turvallisuus ja sitten toiseksi kustannukset valtiolle, yrityksille ja tavallisille Suomen kansalaisille. Suomi on Euroopan metsäisin ja soisin maa, ja silti EU painostaa meitä hakkuiden ja turpeen käytön rajoittamiseen. Nyt on kuitenkin käynyt ilmi, että metsät ovat kuin ovatkin hiilinielu — apua, mitä sekoilua — ja että turvekoneita ei olisikaan kannattanut romuttaa, koska turvetta todella tarvitaan huoltovarmuussyistä ja lämmitysenergiaksi, myös kasvuturpeeksi ja moniin muihin käyttötarpeisiin, joihin se on täysin ylivoimainen ainesosa, Suomen myyntivaltti. Tällä kaudella olemme onneksi saaneet jo peruttua joitain pahimpia ilmastoideologisia pakkopaitoja, kuten jakeluvelvoitteen merkittävää nousua ja kuntien ilmastosuunnitelma-pakkoa. Seuraavaksi Suomi voisi ottaa mallia Yhdysvalloista, missä kumottiin viime viikolla polttomoottoriautoja koskevat päästörajoitukset. Samoin Yhdysvallat on vetäytynyt Pariisin ilmastosopimuksesta, siitä, missä sitoudutaan rajoittamaan maailman keskilämpötilan nousua. Suomi on tietysti siihenkin mennyt aikoinaan liittymään mukaan, vaikka ei tietenkään olisi kannattanut. Arvoisa puhemies! On ainoastaan tosiasioiden tunnustamista ja realismia todeta, että tarvitsemme myös fossiilisia polttoaineita sekä säistä riippumatonta energiaa ja ydinvoimaa. Tarvitsemme metsiemme puita ja maaperämme raaka-aineita oman hyvinvointimme kasvattamiseen. Oman kansan edun on tultava aina ensin. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine, jakeluvelvoite)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, ilmastolaki, hiilinielu, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja
17.2.2026Varsinainen puheenvuoroKAA 2/2024 vpSote

Arvoisa puhemies! Olisin tullut vastaamaan edustaja Tynkkyselle tästä hyvästä huomiosta ja kiittämään hänen huomioistaan erityisesti alkoholin haitoista. Tässä asiassa olen hänen kanssaan samaa mieltä. Itse ajattelen niin, että jos alkoholi tulisi nyt markkinoille, se olisi todennäköisesti tarkasti säännelty tai jopa kielletty aine. Se on vaarallinen tuhoava aine, sillä etanoli on solumyrkky, ja se todella voi aiheuttaa myrkytyksiä, vaurioittaa maksaa, ja tiedetään, että nämä vieroitusoireetkin ovat hengenvaarallisia. Eli nämä haitat yhteiskunnalle ja terveydenhuollon kustannukset ovat merkittäviä. Ilman tätä historiallista hyväksyntää alkoholi tuskin olisi ruokakauppatuote ja olisi kielletty, mutta kun se on historiallisesti hyväksytty, niin enää emme voi tehdä sitten takaperoisia päätöksiä. Mutta ollaan viisaita, katsotaan tulevaisuuteen eikä päästetä kannabista meidän lasten ja nuorten elämää tuhoamaan. Itse en kannata huumeiden enkä alkoholin vapauttamista millään määrin. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Pöytäkirja
Näytä lisää (4)