Lyly Lauri
120 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Aloitan tämän, kun tämä on välikysymyskeskustelu, niin että kannatan tässä yhteydessä edustaja Rantasen tekemää epäluottamuslause-ehdotusta. Arvoisa puhemies! Itsekin olen maalta lähtöisin, ja ensimmäiset ansaitsemani pennoset ovat tulleet sokerijuurikkaan harvennuksesta ja perunapellolta, niin että hyvin on sieltä lähdetty maailmalle näistä lähtökohdista. Minua huolettaa tässä erityisen paljon se, mistä tässä iltapäivällä jo kyselin, näistä tilojen määrien kehityksestä ja henkilöitten määrän kehityksestä. Ne ovat todella dramaattisia, kun niitä katsoo lukujen valossa, jos vuonna 2000 meillä oli 78 000 tilaa, 2010 niitä oli enää pikkasen vajaa 60 000 ja nyt vähän vajaa 40 000, eli dramaattinen pudotus koko ajan, joka vuosi noin kolme prosenttia nyt viime vuosina vähentynyt tilojen määrä. Tämä samalla johtaa siihen, että maaseudun elinvoimaisuus vähenee, koska ihmisiä on vähemmän maatalouden piirissä. Ne viljelijät itse ja heidän perheidensä jäsenet muodostavat kaksi kolmasosaa siitä työvoimasta, joka siellä on, ja yksi kolmasosa on palkkatyössä siellä. Luken tilastojen mukaan heitä oli 2023 noin 118 000, joista 83 000 oli näitä viljelijöitä ja perheenjäseniä ja 35 000 palkattua työvoimaa. Täällä on aika paljon osa-aikatyötä, kun henkilötyövuosia nämä tekevät kuitenkin vain noin 55 000. Tämä on muistettava sieltä taustalta. Tämä on yksi osa sitä, kun katsotaan meidän maaseutua, kuinka elinvoimaisena se pysyy — siellä ensin pitää olla ihmisiä, ja jos ihmiset lähtevät pois, niin sitten lähtevät myös palvelut. Tavallaan tämä menee siinä järjestyksessä, ja tämä meidän pitäisi muistaa. Sen takia se maaseudun elinvoimaisena pitäminen on todella tärkeätä, ja tämä huoli on korkea. Sitten jos mietitään, minkälaista ammattitaitoa ja minkälaista osaamista ja minkälaista yritystoimintaa siellä pitää tehdä, että siellä menestytään, niin siihen varmasti pitää tehdä aika paljon toimenpiteitä, että pärjätään sitten jatkossa. Täällä on moni puheenvuoron käyttänyt huoltovarmuusmielessä ja ruuantuotantomielessä, jotka ovat erittäin tärkeitä meille, ja ilmastonmuutoksen ja muitten tekijöitten johdosta vielä enempi korostuu tämä kotimainen tuotanto ja se puoli. Mutta se maaseutu ei elä, jos me ei saada niille tuotteille asianmukaista hintaa, ja siksi kysyin ministeriltä myös siitä, kun valtion tuen osalta meillä ei ole varmaan tässä valtiontalouden tilanteessa mahdollisuuksia lisätä kovin paljon niitä tukia, vaan käytännössä pitää muilla keinoilla saada sille tuottajalle oikea hinta niistä tuotteista. Tämä on yksi tärkeä näkökohta. Toivon mukaan tämä elintarvikemarkkinalain tulo auttaa siinä, mutta vielä ilmeisesti ei ole hirveästi tuloksia sen perusteella nähtävissä. Toivon, että se tuo tullessaan aika paljon uutta. Arvoisa puhemies! Vielä sellainen asia, joka liittyy tähän henkilöstömäärän kehitykseen, liittyy siihen, että valtio on aika isossa roolissa: Kun me sanotaan, että noin miljardi maataloustukia ja muita maksetaan, niin valtio maksaa myöskin ison määrän MYELin kautta eläkkeisiin, yli 800 miljoonaa tämän lisäksi vielä, mikä on todella iso määrä valtion budjetista, kun me tiedetään, kuinka tiukka tilanne valtion budjetissa on. Tässä on vielä se, että kun maksajien määrä koko ajan vähenee ja sitten eläkkeiden meno kasvaa, miten täytämme tämän aukon. Se tulee olemaan varmasti tulevien vuosien isoimpia haasteita. Näitä eläkemaksuja on jo helpotettu niin, että alle 33 000:n tuloista maksetaan 13 prosenttia ja sitten vasta melkein 52 000:n tuloista 24 prosenttia, se mikä työmarkkinoilla yleisestikin työeläkkeistä maksetaan. Eli näitä on jo helpotettu, mutta tosiasia on, että sieltä tulee semmoinen asia, josta aika vähän on tässä salissa puhuttu, ja kun me puhutaan eläkejärjestelmistä yksityisellä puolella, yrittäjien osalta ja maatalouden puolella, niin varmasti eläkejärjestelmät tulevat olemaan semmoisia asioita, joita joudutaan tässä tarkastelemaan. Siinä mielessä tämän huolen halusin vielä tähän ministerille myöskin tuoda esille. — Kiitoksia.
Arvoisa rouva puhemies! Tämä kotitalousvähennyksen muuttaminen ja matkakuluvähennyksen muuttaminen kuvastaa hallituksen tämänhetkistä politiikkaa. Se ei ole mitenkään ennakoivaa. Kotitalousvähennys oli vuonna 24 vielä 3 500 euroa ja 60 prosenttia oli korvaus. Sitten hallitus laski vuoden 2025 alusta sen 1 600 euroon, ja nyt hallitus nostaa sen 2 100 euroon. Kun tässä edellisessä puheenvuorossa oli niin, että tämä on ollut hyvin pitkä ja ennakoitava, niin tämä ei ole ollenkaan ennakoitavaa. Oli 3 500, laskettiin 1 600:aan ja nyt palautetaan 2 100:aan. Sitten työkorvaus pudotettiin — se oli 60, pudotettiin 35:een — ja nyt palautettiin viisi prosenttia, eli nyt nostettiin 40:een. Nämä veivaukset tässä ovat olleet turhia. Oppositio on koko ajan puhunut siitä, että kotitalousvähennys pitäisi olla, koska työttömyystilanne ja taloustilanne on ollut aneeminen myöskin 2025 ja 2026. Eli tässä mielessä tämän veivaaminen on tässä ollut turhaa. On hyvä, että ovat tulleet opposition linjalle ja kuunnelleet niitä viestejä, mitä tämän asian osalta on nyt tässä tapahtunut. Arvoisa rouva puhemies! Tässä on vielä toinenkin näkökohta, joka liittyy tähän omavastuun muuttamiseen liikenteen osalta. Meillä oli omavastuu 900, nyt se pudotettiin 800:aan — satasella alaspäin — ja sitten tämän osalta yläraja pysyy 7 000 eurossa, kun se on aiemmin ollut 8 400 euroa. No, mitä tarkoittaa tämä 7 000 euron omavastuu näillä kulkemisilla, mitä työmatkoilla on? Jos omalla autolla kulkee, niin noin 60 kilometrin työmatkasivu eli 120 kilometriä päivässä autolla tarkoittaa, että 7 000 tulee hyvin nopeasti täyteen tässä tilanteessa ja 8 400 olisi tuonut siihen suhteessa pitempiä työmatkoja. Kun nyt juuri pitäisi työn perässä liikkua, niin tämän ylärajan olisi pitänyt olla 8 400. Eli sitä kautta oltaisiin edesautettu sitä, että liikkumista tuolla syrjäseudulla, jossa oman auton käyttö on tarpeellista ja liikkuminen pitemmillä matkoilla on tarpeellista, olisi tuettu, ja se olisi ollut ihan tarpeellinen muutos. Eli se jää tässä nytten todella vajaaksi, ja työmatkavähennykset ovat aika pieni muutos niissä. Ne eivät kovin isoa muutosta tässä tee. Ja kun katsoo nykyistä polttoaineen hintaa, niin voi sanoa, että ne menevät kyllä hyvin nopeasti tässä mielessä. Arvoisa rouva puhemies! Täällä on myöskin liikunta- ja kulttuuritoiminnan tavallaan indeksimuutos sieltä 400 eurosta 540 euroon. Se on monta vuotta ollut tuossa 400:ssa. Nyt se nostetaan 540 euroon, ja sitä toimintaa laajennetaan. Siihen käytetään noin viisi miljoonaa, on verovaikutus sillä. Se on hyvä asia, koska liikkuminen pitää terveyttä yllä ja erilaiset harrastukset ja työstä irtaantuminen niitten myötä auttavat pitämään fyysistä ja henkistä kuntoa yllä. Siinä mielessä se on kannatettava esitys. Kokonaisuudessaan hallitus on peruuttanut aikaisemmasta tilanteesta vähän. Todennäköisesti tulemme tätä kannattamaan toisessa käsittelyssä, mutta koska nämä meidän muutosesitykset eivät menneet ensimmäisessä käsittelyssä läpi, niin otamme tämän pienen positiivisen muutoksen tässä vastaan. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tärkein asia ostovoiman osalta on tässä keskustelussa unohtunut, ja se on nämä palkankorotukset. [Heikki Vestman: Ne ovat tärkeitä!] Ne ovat kuitenkin nyt se pääostovoiman tekijä. Sitten se, kuinka palkansaajan ostovoima voi kehittyä, riippuu myöskin inflaatiosta. Me tiedämme hyvin, että vuonna 22 Venäjän hyökättyä Ukrainaan meillä inflaatio nousi energiakriisin seurauksena sinne 6—7 prosenttiin. Jokainen ymmärtää, että palkankorotuksesta ei ole seurannut sitä inflaation kehitystä sinä vuonna vaan ne on sovittu etukäteen, ja ostovoiman heikko kehitys siellä vuosina 22—23 johtuu siitä, että inflaatio oli todella korkea ja palkankorotukset olivat siellä noin kahden prosentin tasolla. Nyt inflaatio on ollut rauhallisempi ja palkankorotukset ovat olleet pikkasen parempia, ja nämä pieni- ja keskituloisten veronkevennykset ovat tukeneet myös sitä ostovoiman kehitystä. Toivon, että jatkossakin ostovoiman kehitystä pieni- ja keskituloisilla voidaan veroilla tukea. Mutta pääasia on kuitenkin, että ammattiliitot ja työnantajat pystyvät neuvottelemaan semmoiset palkkaratkaisut tuottavuuden kehityksen kautta, joilla ostovoimaa pystytään tekemään. Meidän pitää rakentaa tuottavuutta erilaisiin yhteisöihin, mikä antaa sitten meille myöskin palkankorotusvaraa jatkossa. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tuli vain mieleen tästä edustaja Koskelan puheenvuorosta, kun hän puhui suhdannevaihtelusta ja että tässä on suhdannetäsmäisku: Täytyy muistaa, että 2025 alusta te leikkasitte kotitalousvähennyksen 3 500:sta 1 600 euroon siinä suhdanteessa. Silloin 2025 olisi tarvittu kotitalousvähennystä, ja tänäkin vuonna jo heti alkuvuodesta, koska työllisyys ja muu tilanne on ollut todella heikko. Tavallaan tämä palauttaminen 2 100 euroon siitä 1 600:sta on oikeansuuntainen, mutta olisi kannattanut palauttaa sinne alkuperäiseen, mistä lähdettiin liikkeelle. Tätä kritisoin tässä suhdannepuheenvuorossa, koska suhdanne on ollut aika huono tässä myöskin 2025 ja olisi kannattanut säilyttää tämä kotitalousvähennys siinä yhteydessä vahvasti mukana. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Viitanen tuossa hyvin perusteli tätä työnantajan tarjoamaa omaehtoista liikunta- ja kulttuuritoimintaa, mitä se tuo tullessaan. Toisaalta kun tässä on tämä noin viiden miljoonan euron panostus, eli tämä nosto vähentää verotuloja tällä määrällä, niin täytyy muistaa, että se lisää varmaan hyvinvointia ja terveyttä liikkumisen lisääntymisenä, ja kun näitä harrastusmahdollisuuksia laajennetaan, niin sitä työstä irtautumista tapahtuu enempi. Varmasti ne säästöt sitten siellä terveyden ja hyvinvoinnin alueella ovat sellaisia, että tämä veromenetys tulee tässä korvatuksi, ja siinä mielessä tämä on hyvä asia. Arvoisa rouva puhemies! Pyysin tämän puheenvuoron oikeastaan sen takia, kun tätä 7 000 euron ylärajaa tässä pohditaan, mitä se käytännössä tarkoittaa oman auton käyttöä koskien. Silloin kun julkista liikennettä ei ole, voi käyttää omaa autoa — kävelymatka on yli kolme kilometriä, odotusaikaa tulisi päivässä olemaan meno- ja paluumatkalla vähintään kaksi tuntia tai matka päättyy yöllä 00:n ja viiden välissä. Silloin oman auton käyttö on mahdollista. Nopeasti tuossa laskin, paljonko tämä 7 000 euron yläraja tarkoittaa, ja se tarkoittaa käytännössä semmoista 60 kilometrin työmatkaa sivu käytännössä, ja kun arvatenkin syrjäseudulla ja monessa paikassa kuljetaan paljon pitemmältä matkalta kuin 60 kilometrin päästä työpaikalle, niin aika nopeasti tulee täyteen tämä työmatkavähennyksen yläraja, ja siinä mielessä se rajan nostaminen sinne 8 400:aan olisi ollut paikallaan. Tässä mielessä tässä työllisyystilanteessa, kun toivotaan, että ihmiset liikkuisivat työn perässä, se olisi ollut myös semmoinen toimenpide, joka edesauttaisi tätä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tässä on mielenkiintoinen tilanne meneillään sen takia, että hallitus unohtaa omat tekemisensä. Kotitalousvähennys oli 3 500 euroa aiemmin, sitten se pudotettiin vuoden 25 alusta 1 600 euroon, ja nyt sitä palautetaan 2 100 euroon. Tämä historia unohtui äskeisissä puheenvuoroissa kokonaisuudessaan. Samalla leikattiin työkorvausta 60 prosentista 35 prosenttiin. Nyt hiukan palautetaan näitä lukuja takaisinpäin, joka on oikea suunta. Nyt on kuunneltu sitä opposition pitkään puhumaa ääntä, että kotitalousvähennystä pitäisi käyttää tämän aneemisen taloustilanteen kääntämisessä niin, että kotitaloudet tekisivät niitä töitä kotona ja kunnostaisivat kotiaan ja muita asioita. Tämä suunta on tässä oikea, mutta nyt palautetaan vain osa siitä, minkä hallitus aiemmin leikkasi. Nyt tämä ajankohta on vielä se, että tämän olisi pitänyt olla 2025 eteenpäin koko ajan käytössä, koska meillä on ollut rakentamisessa ja kotitaloustöissä ja työllisyydessä todella heikko tilanne. Tässä mielessä nyt kun täällä todetaan, että nyt on suuri uudistus tehty, niin korjataan omaa leikkausta. Arvoisa puhemies! Nämä muutokset ovat siinä mielessä hyviä. SDP esittää sen takia vähän isompia, työkorvausvähennyksiä 60 prosenttiin tästä 40 prosentista ja niin poispäin, että me saataisiin vähän enempi vaikuttavuutta vielä tämän osalta. Arvoisa puhemies! Vielä tämän osalta, mitä puhutaan: Meillä tänään salissa puhuttiin aika paljon matkakuluista ja polttoainehinnoista tuossa kyselytunnilla, ja voi sanoa, että tuolla maaseudulla kuitenkin kun liikutaan työn perässä aika pitkälle, tämä matkakuluvähennys, 7 000 euroa maksimissaan, tulee aika nopeasti täyteen ja sen korottaminen 8 400:aan olisi nimenomaan palvellut näillä polttoainehinnoilla niitä pitemmälle työn perässä liikkuvia, ja siihen olisi pitänyt mennä. Meillä on myös hieman suurempi tämä vähennyksen omavastuun pienennys kuin hallituksella, eli omavastuu tulisi alentaa 750 euroon ja vähennyksen enimmäismäärä nostaa 8 400 euroon. Tässä mielessä nämä eroavat. Tämä hallituksen omaehtoisen liikunta- ja kulttuuritoiminnan nosto on hyvä asia ja oikeastansa tähän vuosikausia olleeseen tilanteeseen auttaa kustannusten nousua vastaavasti käytännössä, ja siinä mielessä ollaan hyvällä tiellä sen osalta. Se liikuttaa ihmisiä ja tuo kulttuuritarjontaa paremmin esille. Arvoisa puhemies! Kannatan edustaja Viitasen tekemää vastalauseen 1 mukaista ehdotusta.
Arvoisa puhemies! Vielä näitä työttömyyslukuja voi käydä, koska niitä juuri viime viikolla tuli. Meillä on 362 000 työtöntä työnhakijaa, ja avoimia työpaikkoja ei ole kuin 30 000 kuun lopussa. Tämä kertoo sen mittaluokan, missä liikutaan. Nyt kun on puhuttu, että siellä jo rupeaa näkymään avoimia työpaikkoja, niin se on käytännössä pysynyt noin 30 000:n luokassa viimeiset pari kuukautta. Siellä ei isoa muutosta ole tapahtunut, ja toivoisin, että siellä muutosta rupeaisi näkymään, jolloin ehkä tuo työttömyys tuosta hieman rupeaisi sulamaan. Kaikkein huolestuttavin tilanne siellä on se, että meillä on 146 000 pitkäaikaistyötöntä eli yli vuoden työttömänä olleita, ja niistä yli kaksi vuotta työttömänä olleita on lähes 80 000, ja se joukko vain kasvaa koko ajan. Tämä työttömyyden kova ydin, joka tästä jää jäljelle, sulaa todella hitaasti, ja vie vuosia, ennen kuin se sitten korjaantuu. Tämä on myös yksi osasyy, miksi kunnilla menee aika huonosti, koska työttömyys näkyy kunnissa myös sillä tavalla, että verotulot ovat pienemmät, kun ihmiset eivät ole töissä, ja sitten näistä kuntien sakkomaksuista 80 prosenttia tulee yli 400 päivää työttömänä olevista. Näitä pitkäaikaistyöttömiä on paljon, ja tämä heijastuu tässä mielessä. Siinä mielessä toivoisi, että nyt kun hallitus budjettiriiheä käy tässä läpi ja rupeaa miettimään, mitä pitäisi tehdä, tähän pitkäaikaistyöttömyyden sulattamiseen lähdettäisiin. Siihen pitäisi lähteä nyt jo ja miettiä, miten me saadaan ne ihmiset takaisin työmarkkinoille. Se on se meidän kova haasteemme lähiaikoina, miten se taitetaan toiseen suuntaan.
Arvoisa puhemies! Kiitos pankkivaltuuston puheenjohtajalle esittelystä. — Minua kiinnostaa, kun täällä on erittäin hyvät taulukot, että täällä hyvin voi verrata sitä, mitä Suomessa tapahtuu, kun katsotaan tätä euroaluetta. Mielenkiintoisia kriisejä, joita meillä on ollut tässä: koronakriisi näkyy meillä täällä kokonaistuotannossa, inflaatio näkyy korkeana Ukrainan sodan myötä. Nämä sattuivat viime hallituskaudelle molemmat, ja siellä ostovoima sen takia sakkasi tämän inflaation osalta. Mutta se, mikä täällä on mielenkiintoista, on se, että kun katsotaan näitä korkoja suhteessa muiden maiden ja euroalueen korkoihin, niin voi tietyllä tavalla sanoa, että valtion kymmenen vuoden korko on aika lailla sama kuin Saksassa ja euroalueella, eli sillä tavalla Suomessa on vielä pysytty sillä tasolla, mikä Euroopassa noin kokonaisuudessaan on. Mutta sitten kun katsotaan kotimarkkinoiden asuntolainojen hintoja ja asuntojen hintoja ja sitten asuntolainakannan muutosta, niin lainakannan muutos tapahtui euroalueella alaspäin samaan aikaan kuin Suomessa, ja kaikilla tuli alaspäin, mutta siellä on nopeampaa nousua siitä. Mielenkiintoista on ollut, että euroalueella asuntojen hinnat eivät ole laskeneet, mutta Suomessa ne ovat tulleet alas. Tässä on aika iso ero euroalueessa, ja tässä on semmoinen luottamuskysymys siitä, voiko omasta asunnosta saada minkälaisen hinnan. Se vaikuttaa varmasti siihen, että meillä kotimarkkina ei toimi asuntojen osalta vielä pitkään aikaan. Syy ei ole koroissa. Kun katsotaan meidän uusien asuntolainojen korkoja, niin ne ovat jopa matalammat kuin tuolla euroalueella. Siinä mielessä emme voi tätä määritellä. Sitten yrityslainakannan osalta voi myös todeta, että meillä uusien yrityslainojen korko on aika lailla sama kuin Euroopassa ja Saksassa. Sitten korkotason osalta liikutaan samoissa luvuissa. Tässä mielessä emme anna kilpailuetua muille, vaan meillä on aika lailla toimintaympäristö sama. Mutta tuo asuntojen hintakehitys on se, joka varmasti lyö semmoisen iskun, että asuntoihin ei kovin äkkiä tulla sijoittamaan. Ihmiset miettivät aika pitkään, haluaako asua vuokralla vai omistusasunnossa, ja pitää varmaan olla aika vakiintunut olotila, että omistusasuntoja ruvetaan hankkimaan. Se hidastaa meidän talouskasvua, kun rakentaminen sakkaa näin voimakkaasti. Tässä on yksi syy. Täällä on mielenkiintoiset tilastot, kun katsotaan euroaluetta, ja näitä kannattaa hyödyntää. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Muutama huomio aluksi ja sitten muutama vertaus Nokia-areenaan, koska se on täällä aika ajoin mainittu, ja sitten lopuksi muihin kysymyksiin. Arvoisa rouva puhemies! Garden Helsinki -hanke näyttää siirtyvän taas eteenpäin ja siirtyy seuraavalle hallitukselle, niin kuin tältä hallitukselta nyt aika moni asia jää kesken. Työttömyys on ennätyslukemissa. Tänään tulivat KEHA-keskuksen viimeisimmät luvut: 352 000 työtöntä, 31 000 enemmän kuin vuosi sitten, eli todella synkkä tilanne. Velka kasvaa ennätysmäisesti, alijäämä valtiolla, julkisella taloudella, on todella iso, eli paljon asioita siirtyy seuraavalle, ja tämäkin näyttää menevän sinne eteenpäin. Valtio on sanonut monille hankkeille, että rahaa ei ole, ja varmasti se yksi osa tämän asian osalta on ollut se, että kun tässä on aika monia asioita leikattu sosiaaliturvasta, annettu alennuksia hyväosaisten verotukseen, yritysveroja lasketaan ja niin poispäin, niin oikeudenmukaisuuskysymys tulee olemaan tässä se keskustelun kohde, minkä takia kansalaiset tästä ovat erityisen kiinnostuneita — myös siitä, mikä täällä ei ole kovin paljon ollut esillä: miksi tämä meni ohi muiden hankkeiden, ja mitä olivat ne muut hankkeet, jotka silloin puolitoista vuotta sitten ovat olleet esillä. Sitten mielenkiintoinen kysymys: Kun valtio osallistuu tämmöisiin urheiluareenoiden hankkeisiin, niin yleensä kunnat ovat niissä mukana. Tässä hankkeessa Helsinki ei ole ollut mukana muuta kuin kaavoittamassa tätä tilaa ja sillä tavalla edesauttamassa, mutta he eivät ole olleet rahallisesti mukana tässä. Toisaalta olisi kuvitellut, että kun se on tämmöinen aluetalouskysymys, niin myös Helsingin olisi pitänyt olla siinä mukana. Ehkä keskeinen syy on se, että talousasiat eivät ole kunnossa tässä hankkeessa ja se vaatii kehittämistä. Jotain hyvää tästä varmaan voi seurata. Toivottavasti tämä Garden-hanke kehittyy siihen suuntaan, että siitä joskus tulee jotain. Läpinäkyvyyttä ja yhdenvertaisuutta tässä kaivataan. Arvoisa rouva puhemies! Nokia-areenaan vertailuna täytyy sanoa, että hanke kesti kymmenen vuotta, kun se saatiin eteenpäin. Tampereen kaupunki on siinä 40 prosentilla osakkaana, ja 60 prosenttia on yksityistä pääomaa. Tampere on siihen sijoittanut osakepääomaa, antanut juniorilainaa 22 miljoonaa ja sitten rakentanut kannen ja osallistunut infraan. Noin 60 miljoonaa on se koko potti, mitä siihen on laitettu. Yksityinen puoli on antanut juniorilainan, osakaspääoman, ja sitten valtio antoi 18 miljoonaa euroa. Loppu on lainattu markkinoilta. Sitten tärkeintä on ollut se, että kun tämä koko projekti on ollut kuitenkin erittäin avoin ja kaikki on ollut käsittelyssä laskelmineen, niin tämä myöskin notifioitiin 2017, ja tammikuussa 2018 rakentamispäätös tehtiin, ja tätä kautta saatiin läpinäkyvä hanke. Minua vähän harmittaa tässä se, että puhutaan kansainvälisen tason areenasta. Nokia-areena on kansainvälisen tason areena, ja se aina unohtuu tässä. Se oli modernein areena silloin, kun se valmistui. Pelkästään se, että pääkaupunki tarvitsee areenan, ei ole varmaan se syy. Ei Köln ole pääkaupunki, ja sielläkin on kansainvälisen tason areena. Täytyy muistaa, että niitä voi olla myös muualla. Nokia-areenalla on ollut puolitoista miljoonaa kävijää vuositasolla, 120—160 tapahtumaa vuosittain, ja noin kahden vuoden myynti tiedetään etukäteen. Tässäkin aina pitää muistaa se, että myös siellä muut... Tässä puhutaan kansainvälisistä artisteista. Myös kotimaiset artistit ja kotimainen kulttuuri tarvitsevat areenoita, ja ne jäävät tässä taka-alalle. Se työllistää satoja ihmisiä joka päivä ja sitä kautta tuo tapahtumateollisuutta. Tässä yhteydessä olisi hyvä ollut käydä läpi, miten Nokia-areena tai Veikkaus-areena ovat noin 15 000:n areenoita, käytännössä niiden vaikutukset tässä tulevat. Arvoisa rouva puhemies! Kysyisin vielä tässä lopuksi pääministeriltä, että nyt kun täällä on 20 kysymyksen lista oikeuskanslerilta tulossa teille vastattavaksi, niin miten ne vastaukset tulevat eduskunnan käsiteltäväksi jatkossa, kun nämä asiat tulevat sitten kirjallisesti vastattuina? — Kiitos.
Arvoisa puhemies! On erinomainen asia, että taloudessa on pieniä viriämisen merkkejä. Talouslukuja ja kasvulukuja voidaan hieman korottaa, ja se on hyvä asia, mutta valitettavasti nämä luvut eivät näy meillä vielä työllisyysluvuissa. Ne tulevat varmaan viiveellä jossain kohtaa, vaikka tässä hetkessä näyttää siltä, että koko ajan työttömyys on jokainen kuukausi vuoden takaiseen vastaavaan mennyt kaikilla mittareilla huonompaan suuntaan. Siinä kokonaistyöttömyys on kasvanut, pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut, nuorisotyöttömyys on kasvanut, ja palveluissa on entistä vähemmän ihmisiä. Tämä on se huolestuttava piirre, että meiltä puuttuu aktiivinen työllisyyspolitiikka. Nyt tässä lisätalousarviossa tulee nuorten työllistämiseen 20 miljoonaa, mikä on hyvä asia nuorisosetelin osalta, ja muitakin aktivointitoimia lisätään, mutta ongelma on, että ne tulevat aika myöhään. Täällä eduskunnassa kuultiin noin viikko sitten ministeriltä laskelma: noin 500 nuorisoseteliä oli mennyt alkuvuoden aikana, puolen vuoden aikana, ja meillä kohderyhmä on 76 000 alle 30-vuotiasta työtöntä, joihin tämä seteli voisi kohdistua — 500 ja 76 000. Tässä mielessä se nuorisoseteli on palkkatuettua työtä, ja se olisi ehkä ollut parempi heti alun perin laittaa palkkatuetuksi työksi ja sillä tavalla saada se nopeammin käyntiin, ja se olisi ollut siellä käytössä, kun aktivointiasteet ovat tosi alhaalla. Se myös kertoo näissä työttömyys- ja työllisyystilanteissa, että meidän avoimien työpaikkojen määrä on edelleen ollut huonompi kuin on ollut aikaisempi, vuosi sitten oleva tilanne. Me ei olla sielläkään vielä nähty merkkejä. Minulle käänne tapahtuu siinä, kun työttömyystilanteessa mennään parempiin lukuihin kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, ja sitten voidaan sanoa, että jotain käännettä on tapahtunut. Niin kauan tässä ollaan aika huolestuttavassa tilanteessa. Työttömyys on meille muutenkin kansantaloudellisesti tosi iso asia, inhimillisesti jokaisen työttömän osalta, mutta meidän työttömyysturvamenot ovat noin neljä miljardia euroa vuodessa, eli puhutaan valtavasta summasta. Arvoisa puhemies! Näistä hallituksen talouspolitiikan kolmesta isosta tavoitteesta — talouskasvun aikaansaamisesta, velan taittamisesta, alijäämän alentamisesta siihen yhteen prosenttiin — ollaan vielä tosi kaukana, niistä alkuperäisistä tavoitteista. Alijäämä on noin neljän prosentin luokkaa. Meillä on 13 400 miljoonaa valtion budjetin alijäämä, ja nämä lisäbudjetit, ensimmäinen ja tämä toinen lisäbudjetti, ovat kasvattaneet velanottoa 1,6 miljardilla eurolla. Eli vielä tässä julkisessa taloudessa, niin kuin edustaja Lohi tässä hyvin toi esiin, ei näy näitä hyviä lukuja. Toivoisin, että ne pystytään näyttämään. Sitten nämä työllisyystoimet: Nyt kotitalousvähennyksen kasvattaminenkin — tavallaan se oli 2 350 euroa, hallitus pudotti sen 1 600:aan ja nyt palautti 2 100:aan — on ollut semmoinen toimenpide, joka tulee myöhään. Ja miksi yleensä tiputettiin, koska rakennusalan työttömyyteen sillä voidaan jonkin verran vaikuttaa, koska 75 prosenttia kotitalousvähennyksistä menee rakentamiseen ja kunnossapitoon liittyviin vähennyksiin? Eli tässä mielessä toimet ovat aika pieniä siihen nähden, mikä ongelma on, ja tarvittaisiin enemmän aktiivista politiikkaa työllistämisen edistämiseksi ja työllisyyden parantamiseksi. Nyt ne toimet ovat tällä kertaa puuttuneet. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Teen tässä tärkeimmän osion: kannatan edustaja Lindénin hylkäysehdotusta ja näitä kolmea lausumaehdotusta. Arvoisa puhemies! Meillä on tässä käsittelyssä tämä lainsäädäntö, joka nyt tuli mutkien kautta tänne. Täytyy sanoa, että sosiaali- ja terveysvaliokunta teki siitä erittäin kattavan mietinnön: siellä oli veromerkkiä ja oli rekisteröintivelvoitetta, eli verojen perintään oli kiinnitetty huomiota, ketkä saavat toimittaa, ikärajat ja velvollisuus tarkistaa, minne toimitetaan ja mainonnan rajoitteet. Siellä oli kaikki keskeiset asiat yritetty laittaa kuntoon, ja nyt tällä muutoksella, mitä nyt tästä suuren valiokunnan kautta on tullut, nämä rajoitteet ovat käytännössä poissa. Tämä on erittäin huono tilanne. On mielenkiintoista, että tänään muun muassa tähän verokäsittelyyn, joka tässä nyt on yhtenä kokonaisuutena, myös Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ilmaisi mielipiteenään, että nykyinen tilanne heikentää kotimaisen valmistavan teollisuuden, maahantuojien ja kaupan kilpailuasemaa samalla, kun valtiolta jää merkittäviä verotuloja saamatta. Sitten he myös korostavat sitä, että tässä yhteydessä olisi pitänyt päättää tilattavien alkoholien verovalvonnasta, verojen perinnästä ja vastuiden kohdentamisesta ja myöskin näistä juomapakkauksista. He olivat arvioineet veromenetykseksi yli 285 miljoonaa euroa ja arvonlisäverotuotoista 87 miljoonaa, eli melkein 400 miljoonasta puhutaan heidän laskelmansa mukaan. Täällä on ollut mietinnössä 61:stä 285 miljoonaan euroon. Täytyy ihmetellä. Me ollaan puhuttu paljon tämän valtion alijäämästä, joka on 13 400 miljoonaa tällä hetkellä, ja me katsomme tällä tavalla hallituspuolueitten toimesta näitä verotoimia. Tässä olisi ollut mahdollisuus korjata sitä verotuottoa ja rakentaa tähän mallia. Nyt me tällä lausumalla yritämme sitä viedä eteenpäin, mutta se olisi pitänyt, niin kuin edustajat Sarkkinen ja Lindén hyvin tässä puhuivat, tuoda jo tähän esitykseen, niin kuin se oli tuossa mietinnössä. Tässä mielessä voi sanoa, että tämä on todella huono esitys, ja sen takia tätä ei pitäisi viedä eteenpäin. Alkoholia Suomessa on saanut erittäin hyvin tälläkin hetkellä, se ei ole ollut tässä ongelma. Kysymys on, kuinka sitä toimitetaan, mistä sitä saa. Nyt tilanne on se, että Alkot, jotka ovat nyt käytännössä kaikissa ostoskeskuksissa, ovat siellä kauppareissulla saavutettavissa, mutta kyllä Alkojen asema tulee muuttumaan todella vahvasti tämän muutoksen myötä, ja voi olla, että meillä alkoholimonopolia tästä eteenpäin ei ole. Sen lisäksi, että tämä vie näitä asioita kummalliseen suuntaan, tämä kotimaisten ja ulkomaalaisten toimittajien eriarvoinen tilanne on tässä todella iso. Eli paljon heikennyksiä nykyiseen tilanteeseen, ja yhtään parannusta siihen, mitä olisi tarvittu, ei ole tehty. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tässä on hyvin tuotu esiin näitä hyvinvointialueitten ongelmia. Kun oikein katsotaan tätä hyvinvointialueitten rahoitusta kokonaisuutena, niin täällä aika monta kertaa tuolta oikealta laidalta tuodaan esiin, että noin miljardi vuodessa on nostettu sitä hyvinvointialueitten rahoitusta, mutta koko ajan unohdetaan se sanoma, että kun jo pelkästään se hyvinvointialueindeksi on ollut siinä vähän yli kolmen prosentin tasossa, niin siellä puhutaan 800—900 miljoonan tasosta, plus sitten palvelutarve, joka on ollut noin yhden prosentin luokkaa. Nämä jo tekevät nykyisen rahoituslain mukaisesti sitä nousua. Mutta sitä on leikattu, ja tämä 388 miljoonaa euroa, joka on tässä nytten käsittelyssä, tarkoittaa sitä, että nyt tätä nousukulmaa on noin äkkiä arvioiden noin tuhannella miljoonalla leikattu siitä, mitä se on ollut lähtötasossa. Kyllähän kovaa taloudellista ohjausta tehdään hyvinvointialueitten osalle, ja sitä tehdään monella tavalla. Pelkästään tällä leikkaamisella, asiakasmaksuilla ja muilla hyvinvointialueindeksi on jo aika tiukka senkin vuoksi, että se ottaa yleisen palkkakehityksen huomioon, ja hyvinvointialueilla ovat nämä palkkaohjelmat ja muut, ja ne ovat olleet korkeampia. Jälkikäteistarkastukset, niin kuin edustaja Lindén tuossa hyvin toi esiin, menevät aika lailla sen mukaan kuin päärahoituksen jako on tehty, ja nyt sitten lisätään vielä palvelutarpeen osalta sitä. Se oli 80 prosenttia, eli jos on prosentin kasvu, niin siitä korvataan noin karkeasti ottaen 0,8, ja nyt sitä vielä tiukennetaan. Eli tätä rahoitusohjausta kyllä tässä tehdään todella voimallisesti, ja koko ajan kaipaisi sitä, miten sisältöihin ja palveluihin liittyviä asioita käsitellään. Kaikki nämä leikkaukset, mitä tässä on... Meillä on nytten kuusi hyvinvointialuetta arviointimenettelyssä, ja voi tavallaan kertoa, että koko ajan heidän ja monen muun hyvinvointialueen osalta sopeutustoimet ovat olleet nimenomaan yt:itä, henkilökunnan vähentämistä ja hoitoonpääsyn vaikeuttamista tietyllä tavalla tai hidastamista oikeastansa. Eli me ollaan tällaisella tiellä, ja nyt pitäisi miettiä, miten tätä pystytään korjaamaan. Yksi hyvä asia on tässä tullut matkan aikana, kun tätä alijäämän kattamisaikataulua on pidennetty, mitä oppositio on vaatinut vuodesta 23 lähtien. Eli tässä on ollut paljon eri suuntiin olevia asioita työn alla. Hyvinvointialueitten osalta toivoisi, että sitä työrauhaa ja ennustettavuutta tulisi. Nytkin kun tässä katsotaan eri hyvinvointialueita, miten tämä leikkaus tapahtuu, niin esimerkiksi kotihyvinvointialueelleni Pirkanmaalle tämä 388 miljoonaa tarkoittaa 36 miljoonan vähennystä. Mielenkiintoista on ollut huomata, että niiltä alueilta, jotka ovat päässeet kohtuullisesti alijäämän kattamisessa ja toimintojen tehostamisessa, leikattiin eniten tässä nyt, ja sekin tietyllä tavalla on kannustavuuden kannalta huono asia. Siinä mielessä tässä lakiesityksessä jatketaan sitä hallituksen käytännössä tekemää työtä, jossa leikkauksia tehdään aika voimallisesti. Arvoisa rouva puhemies! Tämä STEA-rahoitus on tässä nytten isossa leikkauksessa ollut, ja se alkuperäinen rahoitus on tainnut tippua puoleen nyt kun hallituksen leikkaukset, mitä nytten on kaavailtu, ovat kokonaisuudessaan. Se kävelee suoraan hyvinvointialueitten palveluihin. Ne ovat olleet osa hyvinvointialueitten palveluja tukevia toimintoja, mitä hyvinvointialueet eivät itse tee ja mitä kolmas sektori tekee. Me saamme tästä kyllä vielä semmoisen pommin, joka sitten tulee hyvinvointialueitten osalta hoidettavaksi, ja tämä vielä vaikeuttaa tätä tilannetta. Nyt ollaan todella huolestuttavalla tiellä. Arvoisa rouva puhemies! On varmasti hyvä, että näitä rahoitusmalleja käydään läpi ja yritetään löytää uusia malleja, mutta toisaalta tämmöinen tempoilevuus pitäisi nyt uusissa rahoitusmalleissa pystyä estämään ja vähän pitemmälle sitä ennustettavuutta rakentamaan. Sillä tavalla me myöskin rauhoittaisimme hyvinvointialueitten työtä. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Suomen sähkönkulutus kasvaa, ja me olemme sikäli onnellisessa asemassa, että me ollaan tehty sähköenergian tuotannon osalta viisaita ratkaisuja. Meillä on puhdasta sähköenergian tuotantoa, 95-prosenttisesti puhdasta sähköä. 40 prosenttia siitä tulee ydinvoimalla, noin 28 prosenttia tuulella, 16 prosenttia vedellä ja sitten biolla loput, niin että ollaan sillä tasolla. Me ollaan hyvässä tilanteessa tässä mielessä. Nyt kun tässä tuulivoiman rakentaminen on aika lailla hiljaista ollut viime aikoina, niin on erittäin hyvä, että me avaamme näitä reittejä ja luomme ennustettavuutta tuulivoimainvestoinneille. Tälläkin veroratkaisulla näytetään se, minkälainen verokohtelu tuulivoiman osalta on, kun sitä rakennetaan, ja se on tässä hyvä asia. Meidän pitää edesauttaa niitä hankkeita myös tällä tavalla. Toinen asia, joka tässä on tärkeä energiahuollon kannalta, liittyy siihen, että meillä on eri puolilla Suomea erilaiset tuuliolosuhteet. On hyvä, että niitä on joka puolella Suomea, ja merellä yleensä tuulee tasaisemmin. Se pienentää säätövoiman tarvetta myös tätä kautta, jos me saadaan tuulivoimaa vietyä merelle. Tuulivoiman rakentaminen merelle on varmasti kalliimpaa kuin maalle rakentaminen, ja siinä mielessä ymmärrän tämän kevennetyn jälleenhankinta-arvoasian, mikä tässä esityksessä on. Eli mielestäni tämä tuo verotukseen ennustettavuutta ja voi katsoa, että tällä edesautetaan hankkeille investointivarmuutta. Meillä ei ole käytännössä yhtään tämäntyyppistä voimalaitosta vielä. Toivoisin, että nämä lähtevät liikkeelle. Tämä on hyvä esitys siihen tahtotilaan nähden ja sähköenergian tulevaan tarpeeseen nähden. Me tarvitsemme siihen voimalaitoksia. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Täällä on ollut erinomaisia puheenvuoroja — edustaja Räsäseltä ja Lohelta — joissa on perusteltu hyvin tätä nykyistä tilannetta, kun on jouduttu liiallisen alijäämän menettelyyn tämän hallituskauden aikana. Arvoisa rouva puhemies! Nämä syyt ovat siinä, että hallitus itse on epäonnistunut keskeisimmissä talouspolitiikan tavoitteissaan: työllisyysasteen nostamisessa, velkasuhteen vakauttamisessa ja sitten alijäämän painamisessa korkeintaan yhteen prosenttiin. Alijäämässä mennään noin neljän prosentin tasolla tällä hetkellä, velkaa otetaan tällä hallituskaudella todennäköisesti yli 60 miljardia euroa — enemmän kuin mikään hallitus on koskaan ottanut. Tämä on tämänhetkinen tilanne. Nyt tämänkin vuoden kaksi lisäbudjettia ovat tarkoittaneet, että on tullut 1,6 miljardia euroa velkaa lisää. Tässä mielessä talouspolitiikan linja ei ole kyllä ollut kovin onnistunut, ja nyt ollaan tässä liiallisen alijäämän menettelyssä. Kuten edustaja Lohi hyvin totesi, niin 2,7 miljardin sopeutustarve vuonna 28 on juuri se, mikä nyt on arvioitu tämän hallituksen nettosopeutuksen tasoksi, ja se voi kertoa siitä, että kun yhdessä vuodessa pitää tehdä näin iso sopeutus jatkossa, niin ollaan todella kovissa asioissa. Sen vuoksi pitäisi tehdä niin kuin asiantuntijakuulemisissa ja valiokunnan mietinnössä hyvin tuodaan esille, että vuodelle 2027 tarvittava lisäsopeutus, noin 600 miljoonaa euroa eli noin 0,2 prosenttia bkt:stä, olisi syytä huomioida ja tehdä sille tämmöinen lisäsopeutustarve, niin että päästäisiin takaisin tälle nettosopeutuspolulle ja päästäisiin hoitamaan sitä. Yhdellä ainoalla toimenpiteellä, esimerkiksi pelkästään tällä yhteisöveron kevennyksellä — sen staattinen vaikutus on noin 800 miljoonaa euroa vuodessa — voitaisiin tämä hoitaa. Erityisen tärkeää siinä on huomioida, että tässä uudessa hallituksen esitysluonnoksessa tämän yhteisöveron alennuksen itserahoitusasteeksi arvioidaan 34—46 prosenttia, niin että se ei tule rahoittamaan itseään. Tässä mielessä ollaan sillä tiellä, että nyt ovat hanskat pudonneet, siltä näyttää, ja se on tässä ongelma. Me ollaan täällä kuultu alkoholiverotuksesta ja kaikesta muusta, missä olisi ollut veronkantoa mahdollista tehdä. Tällä hallituksella sana ”vero” tuntuu olevan semmoinen, että sitä ei pidä sanoa, ja he eivät siihen lähde ollenkaan mukaan, vaikka veroa olisi ihan tarpeellista kantaa tietyistä haitta-asioista. Arvoisa rouva puhemies! Kannatan edustaja Räsäsen tekemää vastalauseen 1 mukaista kannanottoehdotusta.
Arvoisa puhemies! Meillä on yhteinen asia. Tämä on niin tärkeä kysymys, kun katsotaan nuorten tulevaisuutta ja mietitään sitä, miten pystytään tulevaisuudenuskoa nuorilla kasvattamaan. Tässä on paljon ympärillä olevia kriisejä ja epävarmuutta ja suomalaisen yhteiskunnan haasteita ja tiettyjä nuorten kokemia suoritus- ja pärjäämispaineita ja niin poispäin. Tulevaisuudenusko vaikuttaa laajasti nuorten asioihin: hyvinvointiin, mielenterveyteen, koulutuspolkuihin, työllistymiseen, osallisuuteen ja niin poispäin, ja sitten heikko tulevaisuudenusko voi lisätä syrjäytymistä, epäluottamusta ja yhteiskunnallista näköalattomuutta, ja siihen meidän pitää vastata. Arvoisa rouva puhemies! Tänään tuli valtiovarainministeriön talouskatsaus, jossa ennustettiin kasvua 0,8 prosenttia tälle vuodelle, ensi vuodelle 1,6 ja seuraavalle 1,7. Ne ovat hyvä suunta, mutta työllisyyteen nämä vaikuttavat viipeellä, todella hitaasti. Siinä katsauksessa sanottiin myöskin, että alkuvuonna työllisten määrä laski ja työttömyys kasvoi odotettua enempi. Eli talouden alkuvuoden kasvuluvut eivät näy vielä millään tavalla työttömyydessä. Talouskasvusta on kuitenkin aina muistettava, että se on meidän päätyöllistämiskeino. Ei ole sen parempaa työllistämiskeinoa kuin tämä asia, ja sinänsä on tärkeä näkökulma, että sitä kasvua on siellä jossain näkyvissä. Nuorisotyöttömyys on todella korkealla tasolla, ja se on täällä tullut monta kertaa sanottua. Alle 30-vuotiaita on tarkkaan ottaen huhtikuussa ollut 75 858 työtöntä työnhakijaa, ja 16 600 heistä oli yli vuoden ollut työttömänä. Aktivointiaste on laskenut. Se oli tässä pari vuotta sitten niin, että joka kolmas oli jonkinlaisessa aktivointitoimessa. Nyt alle joka viides pääsee aktivointitoimiin, ja tämä oli sellainen näkökulma, joka meidän kannattaisi muistaa, että meidän pitää kantaa tämän sillan yli nytten ja yrittää löytää nuorille erilaisia aktivointitoimia. Työllistymisen kynnystä pitää madaltaa, jotta silloin, kun sitä työtä tarjotaan, ollaan pääsemässä siihen, että he työllistyvät myös nopeammin, ja työttömyysaikaa pitää käyttää näihin toimenpiteisiin. Työllistämissetelistä oli tämänhetkinen arvio, että sillä tulisi työllistymään 6 000—7 000 niillä 50 miljoonalla, joka on hyvä luku, mutta sitten kun katsotaan se 76 000, joihin se kohdistuu, niin se on alle kymmenen prosenttia siitä kokonaismäärästä, eli se vaikuttaa vain osaan. On harmillista, että tavallaan sen käyttöönotto venyy, kun tässä olisi tarvittu nopeampia toimenpiteitä. Tässä on puoli vuotta mennyt, se on se ongelma. Siinä mielessä ehkä olisi ollut parempi, että olisi käytetty suoraan palkkatuettua työtä, jossa järjestelmät olisivat olleet valmiina. Olisi vain kohdennettu se raha ja sillä tavalla päästy eteenpäin. Työvoimapalveluitten osalta, arvoisa puhemies, varmaan kannattaa miettiä, ovatko meidän työvoimapalvelut sillä tasolla, että ne auttavat riittävästi. Siellä on selvästi byrokraattisia elementtejä. Tarvitaan lisää liikkumatilaa, mitä ministeri Marttinenkin tässä sanoi, mutta myös ohjaamista. Nuo molemmat puolet pitää muistaa, olen siitä samaa mieltä. Sitten kyllä miettisin koulutuksesta työttömille, että silloin kun työtön kouluttautuu työttömyysturvalla, niin sen pitäisi olla aika vapaata, kunhan pitää sen mahdollisuuden, että menee töihin, jos työpaikka löytyy. Eli tähän suuntaan meidän pitäisi viedä. Sitten palkkatuetussa työssä tämä työllistämisehdon poistuminen alle vuoden työsuhteissa pitäisi kyllä miettiä uusiksi. — Arvoisa rouva puhemies! Totean tähän lopuksi, että — otan seuraavan puheenvuoron, kun aika tuli täyteen. Kiitos.
Arvoisa puhemies! Vastakkainasettelusta talouskasvun ja näitten toimien välillä ei täällä pitäisi sanoa. Kaikki haluavat, että talous kasvaa, mutta meillä on paljon ongelmia. Niin kuin tänään VM itse totesi, alkuvuonna työllisten määrä on kääntynyt uudelleen laskuun ja samalla työttömyys on kasvanut odotettua enemmän. Eli meillä on todellinen ongelma olemassa. Nyt kun katsotaan nuorisotyöttömiä, alle 30-vuotiaita on 76 000 tällä hetkellä, mistä yli vuoden on ollut 16 600, eli meillä on todelliset luvut näitä. Minua tässä huolestuttaa erityisen paljon se, että meidän koko aktivointiaste on laskenut nuorten parissa, alle 25-vuotiaissa, ja alle joka viides saa jonkinlaista aktivointitoimea työttömänä. Meillä ovat laskeneet työkokeilu, starttirahat, omaehtoinen opiskelu, palkkatuettu työ, valmennukset ja tämä työtoiminta ja niin poispäin. Nämä kaikki ovat laskeneet. Meidän työllisyyspalveluissa on joku ongelma: eivät starttirahat ole auttaneet eivätkä työllistämissetelit. Millä tämä kokonaisuus käännetään toiseksi? [Puhemies koputtaa] Työttömyysaikana pitäisi kehittää, ja nyt sitä ei tapahdu.
Arvoisa puhemies! Maahanmuuttajien kotoutuminen on erityisen paljon kielitaidosta kiinni, ja sen takia kielitaitoon pitäisi satsata joka vaiheessa paljon. Erityisesti jos työperäistä maahanmuuttoa haetaan, niin kyllä silloin niillä yrityksillä, jotka haluavat työperäistä maahanmuuttoa tänne, myöskin kielen opettamista olisi ja pitäisi olla enemmän vastuuta kuin tänä päivänä. Kotouttamiseen ja maahanmuuttoon liittyvissä asioissa, miten täällä Suomessa menetellään, kielitaito on erittäin isossa roolissa. Nyt tämä laki mukaan lukien kotouttamiseen liittyviä määrärahoja on leikattu noin 120 miljoonaa euroa, ja kaikki ne kohdistuvat kuntien tarjoamiin kotouttamispalveluihin käytännössä, jolloin ei voida olettaa, että kotouttaminen tässä paranee, kun näitä leikkauksia tehdään ja itsestään näitä kielitaitoja ei tule. Tässä mielessä suunta näillä keinoilla on väärä. Pitäisi nyt sitten satsata, jos halutaan kotouttaa kunnolla, ja nyt viedään toiseen suuntaan. Arvoisa puhemies! Kannatan edustaja Viitasen tekemää hylkäysehdotusta.
Arvoisa rouva puhemies! Tämän väliaikaisen kokeilun, käytännössä muutaman vuoden aikana, kun ilman opiskelupaikkaa olevien osalta on mahdollista tämä 30 opintopisteen opiskelu, nyt nähdään sitten... Kun toisaalta yli 21 000 ylioppilastutkinnon suorittanutta jää korkeakoulutuksen ulkopuolelle hakuprosesseissa ja sitten ammatillisesta opiskelusta 3 200 henkilöä, niin tämä opintoseteli voi olla näille erittäin hyvä polku pitää opiskelua yllä ja pitää se opiskelun tahti päällä ja se samalla hyödyttää sitä, kun näitä pisteitä sitten myöhemmin korkeakouluissa voi hyödyntää. Kyllä tässä on hyviä tavoitteita tämän osalta tehty. Ymmärrän aikaisempia puheenvuoroja näistä koulutuksen leikkauksista, mutta kun meillä on nyt tässä käsittelyssä sellainen asia, jolla voidaan vähän avata nuorten osalta tilannetta, niin pitäisin tätä hyvänä tapana viedä asiaa eteenpäin. Meillä on nyt avoimen korkeakoulutuksen avulla myös yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoilla mahdollisuus opiskella, ja siinä pikkasen sekoittuu toista kautta, kun he ovat työttöminä työnhakijoina samaan aikaan, ja tämä polku tulee nyt täältä opintosetelin kautta, niin että nyt tähän kohderyhmään meillä on näitä välineitä, ja katsotaan, miten tämä toteutuu. Kohtuullisen iso satsaus tähän tehdään. Toivon mukaan tämä antaa polkua siihen, että me saamme tämän nykyisen korkeakoulutettujen määrän noin 40 prosentista nousemaan sinne 50 prosentin paremmalle puolelle. Se on meidän kaikkien yhteinen tavoite, ja siihen meidän pitäisi päästä. Tässä on yksi väline, ja tähän liittyvä lausuma, joka on tässä mietinnössä, on sinänsä hyvä. Toivon, että tämä menee eteenpäin ja pystytään hyödyntämään näitä kokemuksia sitten jatkossa. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Juuri tuohon lausumaan, jota edustaja Pekonen tässä toi esiin: kyllä tämä verokysymys minua tässä erityisen paljon hämmästyttää koko ajan. Vaikka tässä jonkin verran sitä sivutaan, niin ei oikein vastata siihen kysymykseen, mitä tehdään, että me pystytään näitä veroja kantamaan paremmin kuin nyt. Niitä toimenpiteitä tässä ei ole yhtään tullut esiin, vaan selitetään, kuinka Ruotsissa ja tuolla ja tuolla, mutta ei yhtään toimenpiteitä haeta siltä osin. Meillä on 13 400 miljoonaa alijäämä tässä Suomen valtiontaloudessa, ja me annetaan verojen mennä tuolta vaan ohi. Ihmettelen erittäin paljon.
Arvoisa rouva puhemies! Täytyy sanoa, että kun katsoo Suomen yhteiskuntaa, alkoholin saaminen ei ole täällä tänä päivänä ollut mikään ongelma, ja sen vuoksi tätä lakiesitystä tässä muodossa ei ole tarvittu — ehkä selkeyttämään näitä etämyynnin verokohteluja ja muita, siinä suhteessa ehkä olisi tarvetta. Arvoisa rouva puhemies! StV:n mietintö oli tasapainoinen. Siinä oli otettu hyvin huomioon nämä rajat, ikärajat ja sitten nämä ulosmyyntirajat, prosenttirajat. Siinä oli myöskin se, ketkä saavat toimittaa, minkälaisilla edellytyksillä, minne sitä saadaan toimittaa. Mainostaminen oli määritelty, ja sitten siellä oli tämä verokysymys, josta oli myös näytetty, miten voidaan tarkistaa, onko verot tuotteista maksettu. Tämä olisi ollut sillä tavalla erittäin tärkeä kysymys, että kun haitat tuontialkoholista ja kotimaasta ostetusta alkoholista jäävät joka tapauksessa yhteiskunnalle, niin se verokohtelu olisi pitänyt tässä varmistaa. Ihmettelen erityisen paljon, että hallitus ei tarttunut nimenomaan tähän verojen kantoon tällaisessa tilanteessa, jossa valtion budjetin alijäämä on 13 400 miljoonaa euroa — 13 400 miljoonaa euroa — ja tässä olisi ollut mahdollisuus edes pienesti tilkitä sitä. 61—285 miljoonaa euroa olisi ollut mahdollisuus tilkitä, koska nämä haitat jäävät. Ja täällä on tullut hyvin esille se, että sosiaaliturvasta on leikattu ja palveluja tarvittaisiin ja nämä ihmiset, jotka ovat alkoholin sairauksien piirissä, tarvitsevat erityisen paljon palveluja. Tämä minua erityisen paljon ihmetyttää. Vaikka tätä nyt sitten työnnetään todella kovalla vauhdilla eteenpäin, niin tätä kohtaa tässä ei haluttu edes kuunnella, ei edes kaivettu sitä esiin, vaikka luulisi, että tämän yhteiskunnan ja tämän eduskunnan näkemys olisi se, että kun kerran haitat lisääntyvät, niin sitten pitäisi pystyä hoitamaan niille myöskin rahoitusta. Ja eritoten, kun tämä talous on näin huonossa kunnossa julkisen talouden osalta, ei edes tätä verotuottoa haluttu hakea, niin kuin olisi pitänyt tehdä. Minusta tämä on kyllä luvattoman huono esitys, ja tämä varmasti toisessa käsittelyssä on hylättävä.
Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta on ihan asiallinen ja hyvä esitys, mutta kun muistetaan, mistä tässä on tultu, niin ensinnäkin kotitalousvähennys oli 2 250 euroa vuonna 23 ja se pudotettiin siitä 1 600 euroon ja nyt palautettiin 2 100 euroon ja vähän rajoja muutettiin, mutta ei palautettu siihen tasoon, mikä se oli aikoinaan. Nämä perusteet, juuri niin kuin täällä on tullut esiin, että sillä halutaan edesauttaa kotimaista kysyntää ja perheitten mahdollisuuksia ostaa tiettyjä palveluja ja ehkäistä harmaata taloutta, ovat juuri näitä asioita, mistä oppositio on tässä koko ajan puhunut, ja nyt hallitus onneksi on ne kuunnellut, mutta ei palauttanut sitä siihen määräänsä, mikä se oli 23 ja 24:kin vielä. Eli tässä mielessä vedetään takaisin sitä leikkausta, mikä aikaisemmin tehtiin, ja olisi ollut hyvä, että se olisi ollut voimassa tässä koko ajan, koska työllisyystilanne on koko ajan ollut erittäin erittäin huono. Tässä mielessä tämä on semmoinen asia, ja onneksi nyt vihdosta viimein tätä korjataan. Arvoisa puhemies! Tämä toinen esitys koskee työmatkakuluvähennystä, jolla omavastuuta alennettaisiin väliaikaisesti 800 euroon, ja siinäkin kannattaa muistaa se, että vuonna 2023 se alaraja oli 750 euroa ja yläraja 8 400 euroa. Nyt sitä alarajaa, 900, pudotettiin 800 euroon ja sitten yläraja pysyy edelleen 7 000 eurossa. Olisi ollut aika kohtuullista, että näitä pidempiä työmatkoja ja työn perässä liikkumista olisi tuettu ja nostettu tätä ylärajaa ylemmäs tästä 7 000:sta, sellaiseksi kuin se oli aikoinaan 2023. Tässä mielessä työn perässä liikkumista olisi kannustettu ja sen työn vastaanottamista vähän pitemmältä. Nämä olisivat olleet oikeita toimia, mutta kun näitäkin rajoja leikattiin silloin alussa ja nyt palautetaan yhdellä sadalla eurolla tuota alarajaa, niin käytännössä viedään asioita takaisinpäin siitä, miten ne olisi pitänyt viedä. Arvoisa puhemies! Sitten tämä liikunta- ja kulttuurisetelin enimmäismäärän nosto 540 euroon: Totta on, että se on vuodesta 2009 saakka ollut samalla 400 euron tasolla, ja nyt se on niin kuin inflaatiotarkistettu ja nostettu siihen 540 euroon, ja sitä myös on laajennettu koskemaan luonto-, kalastus- ja metsästystoimintaa. Tässä mielessä tämä on aiheellinen korjaus, ja tämähän on pysyvä muutos siihen. Nämä kaksi muuta ovat väliaikaisempia muutoksia ja kestävät vain tietyn ajan. Eli olisi kannattanut kuunnella jo aikaisemmin, näillä hyvillä perusteilla, mitä täältä nyt on tuotu näitten vaikutuksista, kotitalousvähennyksen ja erityisesti tämän matkakuluvähennyksen osalta niitä viestejä, mitä oppositiosta tuli, ja tämä ylärajan nosto olisi huomioitava tässä matkakuluvähennyksessä. Arvoisa puhemies! Edustaja Viitanen puhui myös kotitalousvähennyksen laajentamisesta siihen suuntaan, että asuntoyhtiöissä voisi sitä myöskin käyttää. Se kannattaisi ottaa valikkoon, kun mennään eteenpäin. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Kiitos edustaja Peltokankaalle valiokunnan mietinnön esittelystä. — Uudistuksen, joka tässä on meillä käsittelyssä, seurauksena yritetään kielitaitoa ja koulutusten kokonaisuutta uudistaa. Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla toimiva vapaan sivistystyön, kotoutumiskoulutuksen ja lukutaitokoulutuksen ohjaus- ja valtionosuusjärjestelmä purettaisiin tällä uudistuksella lähes kokonaan. Rahoitus koottaisiin yhteen kanavaan kunnan peruspalvelujen valtionrahoitukseen. Jatkossa myös lukutaitokoulutuksen järjestäminen olisi työvoimaviranomaisten vastuulla. Vaikka esityksen tavoitteet muun muassa maahanmuuttajien työllisyyden ja oman vastuun lisäämisestä ovat kannatettavia, voi olla tarpeellista selkiyttää ja koota kotouttamisen rahoitusta, ja työelämälähtöisyyden lisääminen ei saa tarkoittaa, että kotoutumisen ja koulutuksen perusta katoaa. Kotoutuminen ei tarkoita vain työllistymistä vaan muutakin osaamista ja osallisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa. Rahoituksen siirtyminen kuntien yleiskatteelliselle momentille ja jälleen uusien vastuiden lisääminen haastavat kuntia, niin kuin tässä aiemmin tuli esille, ja vasta hiljattain toimintansa aloittaneiden työllisyysalueiden mahdollisuuksia hoitaa lakisääteisiä tehtäviä, jos riittävästä rahoituksesta ei huolehdita työmäärää vastaavasti. Lisääntyvät tehtävät ovat myös pois työllisyysalueiden pääasiallisista tehtävistä eli työnvälityksestä ja työttömien auttamisesta. Nämä muutokset, jotka tässä tehtiin, liittyvät siihen, että nyt tässä myös otetaan paljon rahoitusta pois. Arvoisa rouva puhemies, esitykseen sisältyy 46,8 miljoonan euron leikkaus kotoutumisen edistämisen rahoitukseen. Se on valtava summa. Kotoutuksen edistämiseen on tehty tämän hallituskauden aikana useita muitakin leikkauksia. Tähän esitykseen sisältyvän 46,8 miljoonan euron ja muiden leikkausten kokonaissuuruus on arviolta noin 124 miljoonaa euroa vuoden 2027 tasolla. Suuruusluokkansa vuoksi leikkaukset vaikeuttavat väistämättä kotoutumisen edistämisessä tehtävää työtä ja siten kotoutumista. Tämä rahamäärä kun on pienentynyt näin paljon, niin kunnat ovat erittäin isossa vastuussa, ja ne kotouttamiseen liittyvät asiat ovat niitten samojen kuntien palvelujen rahoituksen jakoperusteiden piirissä. Kun sitten ruvetaan katsomaan perusopetusta ja ruvetaan katsomaan vaikka työllisyyspalveluja ja kotouttamista, niin kaikkia niitä pitää arvottaa siellä jokaisessa kunnassa erikseen, ja ne ovat niukemmat, kun nämä leikkaukset ovat näin merkittäviä. Tähän nimenomaan asiantuntijakuulemisissa aika paljon duubioita tämän esityksen osalta on tullut. Hallitus tavoittelee parempaa kotouttamista mutta vie samalla rahat pois, ja tässä mielessä se vaikeuttaa työllistymistä, kielen oppimista ja ylipäätään kotoutumista Suomeen. Kaikki ymmärtävät, että kielitaito on erittäin tärkeä kotoutumisen edellytys ja yhteiskuntaan sisälle pääsemisen edellytys ja siihen pitäisi satsata, mutta sen satsauksen pitää olla todellista. Nämä hallinnolliset muutokset eivät sitä yksinomaan auta. Sitten kun työllisyysalueita katsotaan, niin kun sinne viedään asioita, kohta ne ovat enempi sosiaalitoimistoja kuin siihen työnvälitykseen liittyviä palvelujen tarjoajia. Arvoisa rouva puhemies! Toisessa käsittelyssä tulee tähän lakiesitykseen hylkyesitys. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! EU-sääntelyä tältä osin ei voi sivuuttaa. Kun täälläkin viitattiin EU-sääntelyyn hallituspuolueitten edustajien osalta, niin olisiko ollut hyvä, että tätä olisi selvitetty myöskin tältä osin, koska näistä rajoista ja muista on täällä epäselvyyttä? Ja jos laki edellyttää notifiointia, se olisi tehtävä asianmukaisesti ennen kuin eduskunta tekee lopulliset ratkaisunsa. Myös perustuslakivaliokunta on eri yhteyksissä todennut, että mietintövaliokunnan tehtävänä on selvittää, ovatko nämä sopusoinnussa EU-sääntelyn kanssa. Tämä tilanne on tässä nyt selvästi auki. Minua ihmetyttää, että tähän kysymykseen ei oikein meinaa vastausta löytyä, ja se, kuinka tämä on täällä salissa tällä hetkellä ilman tätä notifiointia. [Vilhelm Junnila: Koskettaa vain StVM:n mietintöä!] Onko tämmöistä ollut? Onko tällaisia ilman notifiointia olevia lakiesityksiä ollut täällä salissa aiemmin? [Välihuuto] Tässä mielessä tilanne on mielestäni auki. Se, mitä täällä nyt ajatellaan, on se, että tässä mietinnössä on tehty korjauksia niin, että etämyyntiin sovelletaan samoja prosenttirajoja kuin kotimaiseen vähittäismyyntiin ja se myöskin rinnastetaan kotimaiseen vähittäismyyntiin. Samat pelisäännöt on oltava kaikille toimijoille riippumatta siitä, kuinka alkoholia myydään, Suomesta vai ulkomailta. Nämä ovat niitä perusasioita, jotka tässä on korjattu. Arvoisa rouva puhemies! Minua edelleen huolettaa tämä aika huoleton suhtautuminen tähän veromenetykseen, joka tässä on ilmeinen. Jos me puhumme lähes 300 miljoonan euron vuosittaisesta veromenetyksestä tältä osin, niin sen annetaan mennä, ja meidän valtiontalous on 17 000 miljoonaa alijäämäinen julkisen talouden suunnitelmassa 2030, nyt jo 14 000 miljoonaa. On käsittämätön tilanne, että tämän annetaan mennä tällä tavalla. Täällä on erittäin hyviä ehdotuksia sen osalta, millä sitä voitaisiin varmistaa ja saada tämä veromenetys hoidettua. Julkinen valta joutuu huolehtimaan näistä alkoholihaitoista, on se alkoholi tullut tänne etämyyntinä tai kotimaan myyntinä. Joka tapauksessa kaikesta on huolehdittava näitten osalta. Sitten jos katsotaan suomalaista alkoholitarjontaa, alkoholin myyntiä, Alko on melkein jokaisessa isommassa ostoskeskuksessa tällä hetkellä, niin että kauppareissulla sieltä alkoholia saa. Eli alkoholin saanti Suomessa ei ole ongelma niin että se olisi se pääsyy, minkä takia tätä pitäisi tällä hetkellä korjata. Mielestäni tässä on syytä edetä tämän mietinnön mukaisesti. Tälle on erittäin hyvät perusteet tullut monessa puheenvuorossa. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Meillä on mielenkiintoinen lakiesitys ja mietintö tässä käsittelyssä, kun puhutaan alkoholin etämyynnistä. Voi sanoa, että nyt tässä on valiokunta korjannut mietinnöllään monesta kohtaa hallituksen esitystä, joka pahimmillaan olisi varmaan tarkoittanut sitä, että wolttikuskit olisivat 80-prosenttista, vahvaa viinaa tuoneet, sitä olisi saatu mainostaa verkossa ja 300 miljoonaa veromenetyksiä olisi saman tien tullut. Eli tämä on se toinen ääripää, mitä tässä valiokunnan mietinnössä nyt on erinomaisesti korjattu, ja siihen on tehty hyviä korjauksia. On laitettu alkoholin tilavuusrajoitteet, jotka ovat 5,5 ja 8 tilavuusprosenttia, ja sillä tavalla rajoitettu sen alkoholin väkevyyttä, mitä voidaan myydä ulos, myös Alkosta, jolle se rajataan koskemaan näitä tietyissä tilanteissa. Voidaan ajatella myös niin, että tätä valvontaa saadaan näillä muutoksilla tehostettua. Erityisen tärkeää tässä on se, että alkoholijuomien toimittaja saa luovuttaa alkoholijuoman vastaanottajalle eli juomien ostajalle vain, jos lähetyksessä on myyjän verojen maksamista osoittava tunniste. Tämä on se iso asia, joka tässä yritetään laittaa kuntoon myös yhtä aikaa. Tässä on myös ostajan velvollisuus todistaa ikänsä alkoholijuomien toimitusta ostaessaan, ja sitä jopa vahvalla sähköisellä tunnisteella tehdään. Aina kun tätä tehdään, sen joka kerta joutuu todistamaan. Myös siihen, minne voidaan viedä, on tehty rajoitteita, myös toinen aste on tuotu tänne rajoitettujen paikkojen joukkoon. Ikärajoihin on tullut tarkennukset, myyntiajat on täällä määritelty hyvin tarkasti, ja siinä mielessä tätä lakiesitystä on korjattu sillä tavalla, että nyt sitten kotimaiset ja ulkomaiset toimijat ovat samalla tasolla, mikä on hyvä asia. Tässä mielessä alkoholin etämyyntiä on ratkaistu erittäin vastuullisesti näillä muutoksilla. Nyt kun tiedämme, kuinka paljon alkoholista on haittoja Suomessa — ihmisiä kuolee alkoholin seurauksena noin 1 600 vuodessa, puhutaan todella isosta ongelmasta, puhumattakaan sitten muista ongelmista — niin kannatan tätä mietintöä, ja toivottavasti tämä menee sen mukaisesti lävitse. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tässä kun on kuunnellut näitä valiokunnan puheenjohtajan mietinnön esittelyjä, täytyy sanoa, että on tehty asianmukaisia ja hyviä muutoksia siihen, että laki olisi hyväksyttävissä. Voi kyllä ihmetellä erityisen paljon sitä, että hallituspuolueilla on varaa heittää 61—285 miljoonaa euroa verotuloja menemään hetkellä, kun hallitus on esitellyt julkisen talouden suunnitelman, joka on 17 miljardia euroa alijäämäinen — 17 000 miljoonaa alijäämäinen — ja ei kun vaan tehdään veroaukkoja koko ajan lisää tähän julkiseen talouteen. Tämä on ehkä käsittämättömin kysymys tässä, että miten tätä Suomea hoidetaan — tällaisella alueella, jossa haittoja halutaan verottaa, tulisi katsoa asioita niin, että julkinen talous saisi tästäkin tuloja. Mutta ei, kun vaan vapautetaan. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! On erittäin hienoa, että edustajat Zyskowicz ja Autto ovat täällä paikalla, kun tätä keskustelua käydään. Täällä oli vähän aikaa niin, ettei ollut ketään hallituspuolueista, ja nyt on paikalla. Ensinnäkin tässä on kysymys tietenkin niistä valinnoista, mihin kohdennetaan toimenpiteitä ja millä on vaikuttavuutta. Niin kuin edustaja Lohi tuossa hyvin toi esiin, näillä työllistämistoimilla sitä ei ole pystytty näyttämään, ja jos jotain pystytään näyttämään, niin se on vuonna 2030. Muistan, kuinka paljon tässä salissa syksyllä 23 luvattiin, että seuraavana vuonna on 60 000—65 000 työpaikkaa syntynyt. Sitten keskustelu muuttui sellaiseksi, että no, keskipitkällä aikavälillä, ja nyt puhutaan, että pitkällä aikavälillä. Kukaan ei pysty enää tulevaisuudessa sanomaan, millä toimenpiteillä mikäkin työpaikka on syntynyt. Sitten oli panostuksia työllistymiseen ja osaamisen nostamiseen. Kysymys on, laitetaanko me niihin esimerkiksi nyt tämä yhteisöveron lasku, joka tehtiin vuoden pikavipillä vuotta 27 koskien, ja sen jälkeistä rahoitusta ei ole: onko se oikea toimenpide? Toinen esimerkki: YEL-uudistus, joka laitettiin niin, että sille tulee 90 miljoonaa vuodessa, valtion menot kasvavat. 600 miljoonasta 700 miljoonaan euroon vuositasolla tulevat olemaan YELin kulut. Kun tehtiin toinen eläkeuudistus, niin piti saada julkiseen talouteen tasapainotusta, ja sitä tuli kaksi miljardia euroa pitkällä juoksulla eli TyELin osalta. Miksi ei toteuteta samalla tavalla kaikkia uudistuksia, kun haetaan eläkeuudistuksia? Tällaisista asioista nämä näkemyserot varmasti tulevat. Näin niukassa tilanteessa, missä valtio on tällä hetkellä, pitäisi jokainen euro ja verokohdentaminen tehdä niin, että sillä oikeasti saataisiin aikaiseksi semmoisia tuloksia, että ihmiset työllistyvät eikä vietäisi pienituloisten ja muitten elämisen mahdollisuuksia. Nytkin taisivat Kelan tiedot olla, että 600 miljoonaa olivat Kelan menot kasvaneet. Se kertoo, että toimeentulotuella ja työttömyysturvalla on entistä enempi ihmisiä, ja se kertoo tästä politiikan epäonnistumisesta, että kun toisaalta leikattiin, niin sitten he siirtyivät toiselle luukulle. Tällaisista asioista me täällä varmasti väittelemme, mitkä ovat oikeita kohdennuksia ja mitkä eivät. Sitten on se, luvataanko seuraavalle kaudelle nuo toimenpiteet, joita tässäkin on ohjelmissa luvattu, että perintö‑ ja lahjaveroa pitää vapauttaa ja laskea ja niin poispäin: onko rahaa siellä seuraavalla kaudella tällaisia asioita tehdä, vai olisiko tärkeämpiä asioita yhteiskunnassa?
Arvoisa rouva puhemies! Olin Garedew’lle sanomassa, kun hän tästä kuuden miljardin korkopotista sanoi, että se on edellisten hallitusten syytä: Täytyy kerrata se, että tämä velkatilanne on semmoinen, että noin 200 miljardia on tällä hetkellä valtionvelka, josta ennen Marinin hallitusta oli yli 100 miljardia velkaa, Marinin hallituksen jälkeen pikkasen yli 150 miljardia ja tällä hetkellä noin 200 miljardia euroa. Tämä Orpon hallituksen velkataakka, velkataso valtiolla, tulee olemaan varmasti sitten noin 210 miljardia euroa, vähän yli. Ja näillä luvuilla kun katsotaan, niin puolet velasta oli ennen Marinin hallitusta, vajaa yksi neljäsosa Marinin hallituksen aikana ja tämän hallituksen aikana reilusti yli yksi neljäsosa. Nämä ovat faktalukuja, ja varmasti myös se korkokin jakaantuu suurin piirtein näitten lukujen mukaan. Tätä olisin edustajalle halunnut tässä todistaa myöskin, ja niistä luvuista ei pääse karkuun, ne ovat tätä päivää. Arvoisa rouva puhemies! Se, mikä tässä huolestuttaa, on se, kun tämä julkisen talouden alijäämä on näin iso ja on laskettu myöskin työllisyyden kohentumiselle aika iso merkitys. Hallitus itse on laskenut noin 105 000 työllistä näillä toimenpiteillä, ja sen pitäisi vahvistaa julkista taloutta noin kahdella ja puolella miljardilla eurolla. Nyt tässä julkisen talouden suunnitelmassa sille ei ole voitu laskea mitään, ja näyttää siltä, että sitä toteutumaa ei tule näkyviin. On erittäin vaikeaa myöskin jatkossa todistaa, mikä tulee talouskasvusta tai mikä tulee joistain leikkaustoimenpiteistä, ja siitäkin varmaan tieteellisesti sitten jossain kohtaa käydään vääntöä. Mutta tällä hetkellä niitä työpaikkoja ei ole tullut. Työllisyysaste on kaksi ja puoli prosenttiyksikköä alempana kuin silloin, kun hallitus on aloittanut, ja tämä on tällä hetkellä sen osalta tilanne. Tämän vähän yli vuoden, karkeasti ottaen, aikana, mitä hallituskautta on jäljellä, toivon mukaan se kaksi ja puoli prosenttia palautuisi edes entiselle tasolle, mutta nyt näyttää siltä, ettei se palaudu sillekään tasolle, jolloin tämä sopeuttamistoimi ei tule toteutumaan. Sitten jos katsotaan näitä työttömyyden lukuja, mistä vähän aiemmin jo kerkesin puhua. Nuorisotyöttömyys: Tällä hetkellä alle 30-vuotiaita nuorisotyöttömiä on alle 80 000, tarkkaan ottaen taitaa olla 76 000 ja pikkasen päälle. Nuorisoseteleiden osalta, joita on lisätty kehysriihessä, niin että yhteensä niitä on nyt 50 miljoonaa euroa, se tarkoittaa vajaan 80 000 nuorisotyöttömän osalta toimenpiteitä, joissa 5 000—7 000 nuorta voisi saada jotain apua sillä setelillä. Totta kai sekin on hyvä, mutta ne mittaluokat ovat pieniä. Sitten jos katsotaan pitkäaikaistyöttömiä: On 140 000 pitkäaikaistyötöntä, ja siihen ryhmään laitetaan 20 miljoonan panostus osaamissetelin osalta. No, miten montaa tämä 20 miljoonan osaamisseteli voi koskea? Jos laskisi vaikka 2 000 euron osaamissetelin mukaan, joka on aika pieni, niin se tarkoittaisi noin 10 000:ta pitkäaikaistyötöntä, ja niitä on 140 000 tällä hetkellä. Näitä mittaluokkia tässä haluan korostaa, että meidän pitäisi tehdä aktiivisempaa työllisyyspolitiikkaa ja koko ajan miettiä sitä, miten näiden 340 000 työttömän osaamistasoa voitaisiin nostaa työttömyyden ollessa ylöspäin ja madaltaa työllistämisen kynnystä, kun toivottavasti se talous lähtee kasvuun ja työpaikkoja syntyy. Se, mikä tässä talouspolitiikassa on myös ollut ongelmallista, on se, että niitä avoimia työpaikkoja on todella vähän. Jokaista avointa työpaikkaa kohden on vähintään kymmenen työtöntä työnhakijaa, ja se on se suhde tällä hetkellä. On vaikea työllistyä työmarkkinoille, kun ei ole talouskasvua eikä ole ollut avoimia työpaikkoja. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Kannatan Laine-Nousimaan esitystä heti tässä aluksi. Se oli hyvä esitys. Arvoisa rouva puhemies! Kun katsoo tämän hallituksen kolmen vuoden toiminnan perintöä, josta tässä nyt käytännössä on kysymys, kun katsotaan julkisen talouden suunnitelmaa lähivuosille, niin kuten eilen todettiin, tämän vuoden alijäämä on 13,4 miljardia euroa. Se nousi, ja lainanottoa tarvitsee lisää. Ensi vuodelle ennustetaan 13,2:ta, vuodelle 28 16,2:ta, vuodelle 29 17,1:tä ja vuodelle 2030 17,4:ää. 17 miljardia euroa on sama luku kuin pahimpana koronavuonna 2020 on ollut. Nyt kun katsotaan tämän hallituksen täällä puhuttua — nyt ei ole edustajia paikalla hallituspuolueista yhtäkään puolustamassa omaa julkisen talouden suunnitelmaa — niin tämä on se perintö, kun katsotaan julkisen talouden alijäämää. Puhutaan valtavista summista Orpon—Purran hallitukselta. Sitten kun katsotaan alijäämien kattamista, niin tämä hallitus tulee ottamaan enemmän velkaa kuin mikään hallitus tähän mennessä ja jättää seuraavalle hallitukselle todella synkän perinnön. Sitten kun täällä sanotaan, että edellinen hallitus on ottanut velkaa, niin palautetaanpa mieliin ne velkamäärät: Silloin kun Sanna Marinin hallitus ja Rinteen hallitus aloitti, velkaa oli noin 106 miljardia euroa, kun aloitettiin, ja tällä hetkellä mennään lähellä 200:aa miljardia. Eli noin puolet velasta on ollut ennen sitä hallitusta. Sanna Marinin hallituksen jälkeen velka oli siellä vähän yli 150 miljardia, ja nyt mennään kohta yli 200 miljardin euron, ja tämä hallitus jättää 210 ja 220 miljardin välillä olevan velkavuoren. Eli puolet velasta on ollut ennen Marinin hallitusta, vajaa yksi neljäsosa Marinin hallituksen aikana ja runsas yksi neljäsosa tämän hallituksen aikana. Ja kun täällä puhutaan siitä kuuden miljardin korkomenosta, niin nämä luvut ovat myöskin aika suoraan korkomenoja tässä suhteessa eri hallituskausien aikana. Tämä unohtuu näissä keskusteluissa. Siinä mielessä tämä kokonaisuus, joka on tämän alijäämän osalta, on todella synkkä, ja tämä perintö tässä mielessä on iso. Toinen iso perintö, minkä tämä hallitus tulee jättämään — koska en usko, että tätä pystytään korjaamaan — on tämä työttömyys. Työttömyyden taso on nytten noin 340 000 työtöntä työnhakijaa meidän kuntien työnvälitystoiminnassa hakemassa töitä. Kun meidän työikäisen väestön määrä on noin 2,9 miljoonaa, niin se on pitkälti toistakymmentä prosenttia, ja tässä mielessä ollaan todella huonoissa luvuissa. Tämän lisäksi on vielä 90 000 erilaisissa työllistymispalveluissa, eli todellinen työttömyys on siinä yli 400 000. Nyt tätä työttömyyden tasoa ei ole tässä taitettu ollenkaan. Joka kuukausi on ollut aina korkeammat työttömyysluvut kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Itse toivoisin, että ensimmäinen luku tulisi menemään kokonaistyöttömyydessä alle viime vuoden vastaavan ajan. Silloin uskon, että taite olisi tapahtunut. Siihen asti nämä taittamiset eivät ole näkyvissä. Pitkäaikaistyöttömiä on 140 000, ja viimeisin luku on vielä sellainen ikävä, että kun pitkäaikaistyöttömät ovat vuoden tai pitempään olleet työttömänä, niin kaksi vuotta pitempään olleita työttömiä on 25 prosenttia enempi kuin vuosi sitten. Eli ollaan todella synkissä luvuissa, puhumattakaan nuorisotyöttömyydestä: alle 30-vuotiaita on lähes 80 000 työtöntä. Ja hallituksen toimet, aktiiviset työllistämistoimet, puhuvat muutaman tuhannen nuoren auttamisesta nuorisosetelillä, ja pitkäaikaistyöttömillä sama asia. Ei tehdä oikeita työllistämistoimia, ja tämä on se perintö, minkä oikeistohallitus tänä päivänä jättää.
Arvoisa rouva puhemies! Kyllähän tämä alijäämä, joka suunnittelukaudella nousee sinne 17 miljardiin euroon, on todella synkkää luettavaa, ja tämä kertoo oleellisen siitä, miten tämä talouspolitiikka on onnistunut. Piti taittaa velkaa ja piti kääntää menojen ja tulojen suhde toisenlaiseksi kuin ne tänä päivänä ovat. Kaikki ne ovat nyt jääneet taka-alalle, ja kaiken huipuksi tällä kaudella velkaan on valtuutta haettu ensin 35 miljardia ja nyt 65 miljardia, eli sata miljardia euroa tämä hallitus on hakenut valtuutta nostaa velkaa — kertoo siitä, mihin suuntaan tässä Suomessa on menty. Nämä luvut eivät ole kyllä hallituksen talouspolitiikan onnistumisia. Ne ovat käytännössä hallituksen epäonnistumisia. Suurin epäonnistuminen tapahtuu työttömyyden osalta. Se vain jatkaa kasvuaan, ja näköpiirissä ei ole yhtään kuukautta, joka olisi pienempi kuin viime vuonna vastaavana aikana.
Arvoisa puhemies! Täällä on aika paljon puhuttu tästä 0,9 prosentin kasvusta. Tuossa kävin läpi 2020-luvun kvartaalien kasvulukuja. Vuoden 21 kvartaali kakkosessa oli puolentoista prosentin kasvu, kvartaalissa 3 samana vuonna oli 1,1 prosentin kasvu ja 2024 kvartaalissa 2 oli 0,8 prosentin kasvu. Itse toivoisin, että näitä kasvulukuja tulisi tässä koko ajan enempi, mutta tämä 0,9 ei ole mitenkään poikkeuksellinen, kun katsotaan tässä taaksepäin. Kun jollain kyselytunnilla mainittiin, että tällaisia lukuja ei ole nähty pitkään aikaan, niin niitä on nähty 2020-luvullakin jo. Näkökulma on, että toivoisin niitten seuraavienkin kvartaalien olevan todella positiivisia, jotta päästäisiin työttömyydestä pikkuhiljaa taittamaan sitä kulmaa. Täällä lisätalousarviossa sanotaan, että työttömyys pysyy viime vuoden tasolla ja tässä ei ole tapahtumassa mitään isoa muutosta. Sitten nämä työllisyystoimet, jotka koskevat tätä nuorille annettavaa 20:tä miljoonaa euroa. Se 3 300 nuorta voi saada tästä apua, mutta unohdetaan, että näitä alle 30-vuotiaita työttömiä nuoria on 76 000, ja tämä 3 300 on aika pieni osa, jos halutaan aktivoida laajemmin sitä porukkaa. Aika pientä osaa tämä koskee. Jos lasketaan se aikaisempi 30 miljoonaa siihen, niin puhutaan 5 000—7 000 nuoresta, ei edes kymmenestä prosentista nuorista siinä ikäryhmässä. Sama koskee pitkäaikaistyöttömiä, jonne laitetaan 20 miljoonan euron osaamisseteli kokonaisuudessaan. Jos se olisi vaikka 2 000 euroa, se osaamisseteli per työtön, se tarkoittaisi noin kymmentätuhatta maksimissaan, ja kun meillä on 140 000 pitkäaikaistyötöntä, niin tämä toimenpide on aika pieni tässä synkässä työttömyystilanteessa. Olisi toivonut, että olisi satsattu enempi tähän aktiiviseen työvoimapolitiikkaan. Se on tältä hallitukselta puuttunut. Onneksi nyt laitetaan rakentamishankkeita liikkeelle, ja toivon mukaan se näkyy työttömyyden vähentymisenä. Kaiken kaikkiaan tämä ei isoa muutosta tuo tähän nykytilanteeseen. Velkaa otetaan enempi, ja alijäämä kasvaa. Pientä peruutusta arvonlisäveron tuotossa, mutta muuten ollaan aika aneemisessa julkisen talouden tilanteessa edelleen. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Meillä oli tuossa iltapäivällä valtiovarainministerin esittely toiseksi lisätalousarvioksi, ja siinä yhteydessä tuotiin esille niitä näkökohtia, mitä tämän sisältönä on. Ensimmäinen asia, johon tässä kiinnitti huomiota, oli se, että hän erittäin voimakkaasti myös painotti sitä, että yrittäjän eläkelakia ollaan uudistamassa, mutta hän ei maininnut sitä, että yrittäjän eläkelakia uudistetaan niin, että siitä tulee valtiolle vähintään 90 miljoonaa kustannuksia vuositasolla, eli se YELin valtionosuus kasvaa 600 miljoonasta noin 700 miljoonaan tämän uudistuksen myötä. Juuri tehtiin toinen eläkeuudistus eli työeläkejärjestelmän uudistus. Sille asetettiin julkiseen talouteen 0,4 prosentin julkisen talouden tasapainottamisen vaatimus, ja siitä tuli 0,8 prosenttia eli noin kaksi miljardia euroa pitkällä aikavälillä julkisen talouden tasapainottamisesta. Tämä näkökulma jäi huomiotta, että osa eläkejärjestelmän uudistuksesta tehdään niin, että valtio sen rahoittaa, ja toinen osa pitää tehdä niin, että se toteutetaan valtion kuluilla, ja toinen pitää tehdä säästäen näitä julkisen talouden menoja. Arvoisa puhemies! Tässä myöskin velan määrä on kasvanut. Ensimmäisessä lisätalousarviossa tuli vähän vajaa 1 400 miljoonaa, ja nyt tulee 289 miljoonaa euroa, eli 1,6 miljardia euroa velkamäärä kasvaa näillä lisätalousarvioilla siitä alkuperäisestä budjetista, ja alijäämä on nyt 13,4 miljardia euroa kaiken kaikkiaan. Ollaan todella syvällä tässä valtiontaloudessa tältä osin. Verotuloja korjattiin onneksi vähän positiivisesti ylöspäin. Kun niitä ensimmäisessä lisätalousarviossa pudotettiin 323 miljoonaa, niin nyt niitä palautettiin 122 miljoonaa, mutta verotulojen osalta ollaan 200 miljoonaa euroa miinuksella. Tässä mielessä voi sanoa, että toivon mukaan tämä käänne on tapahtunut, että verotulotkin alkavat pikkuhiljaa kasvaa ja päästään siinä eteenpäin. Työttömyydestä ja niistä toimenpiteistä, joita täällä on työttömien, nuorten työttömien ja pitkäaikaistyöttömien osalta: nämä toimenpiteet ovat aika pieniä siihen määrään nähden, miten paljon heitä tällä hetkellä on. Arvoisa puhemies! Tässä on sellaisia esityksiä, joita vielä toisessa puheenvuorossa tarkennan. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Meillä taitaa kaikilla olla kokemus tästä nykytaksiliikenteestä, kun katsoo sitä eri puolilla Suomea, ja voi sanoa, että nykytilanne on huonompi kuin se oli silloin kymmenen vuotta sitten. Siinä mielessä tämä uudistus on tarpeen. Tässä on keskiössä luottamuksen palauttaminen siihen, että me tiedetään, että voi luottaa kuljettajaan ja myöskin siihen, millä hinnalla se matka tehdään, että tiedetään etukäteen ainakin ne perusteet, millä se syntyy. Siinä mielessä nämä ovat niitä perimmäisiä asioita siinä heti lähtötilanteessa. Itse näen tärkeänä myös harmaan talouden torjunnan taksiliikenteen osalta. Nyt kun mittarit tulevat, niin tulee verot huolehdittua paremmin, ja sitten näillä värillisillä rekisterikilvillä tunnistettavuutta, sitä valvontakuviota saadaan paremmaksi. Tässä mielessä tiedetään nämä taksit paremmin ja myöskin se, ketkä toimivat taksiyrittäjinä ja minkälaisilla olosuhteilla he tekevät sitä työtä. Täydennyskoulutukseen ja koulutukseen panostaminen auttaa tietenkin kohtaamaan näitä erilaisia asiakasryhmiä, ja sitten toivon mukaan myös paikallistuntemusta parannetaan, ettei pelkästään asiakkaan tarvitse neuvoa sitä polkua tai tietä sinne, minne haluaa mennä. Arvoisa rouva puhemies! Olisin kaivannut tähän lisäksi vielä yhtä asiaa, jolla oltaisiin vielä varmistettu taksien saatavuus eri alueilla, muun muassa harvaan asutuilla alueilla. Siihen tässä esityksessä ei nyt ole mitään lisäkeinoja, ja sen osalta olisi toivonut, että olisi löytynyt keinoja, millä sitä varmistetaan. Arvoisa rouva puhemies! Tämä on myös semmoinen uudistus, jota kuluttajat odottavat. Tämä on monelle semmoinen, että kun tämä aikanaan sitten käytännössä kunnolla toteutuu kaikessa taksiliikenteessä, niin minä luulen, että tämä luottamus aikanaan tässä saadaan takaisin. Täällä edustaja Paasi hyvin totesi, että tätä uudistusta on seurattava, kun myös liikkuminen muuttuu kovin paljon — tuolla maailmalla on jo takseja, jotka ovat ilman kuljettajia ja niin poispäin. Tällaisia muutoksia tässä tapahtuu, ja sen takia tämän lain toimeenpanoa ja toteutusta on seurattava, myös tätä teknistä kehitystä. Itse kannatan tätä lakiehdotusta ja hyvää mietintöä, joka tältä osin on tehty. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! On hyvä, että tällaista keskustelua käydään täällä tilanteesta, missä ollaan. Niin kuin olen aiemminkin täällä sanonut, kyllä tähän velan ottamiseen on syyllistynyt aika moni hallitus tätä ennen. Jos katsotaan niitä lukuja, niin puolet velasta oli otettu ennen Marinin hallituskauden aikaa, alle yksi neljäsosa tuli Marinin aikana, ja nyt on tullut Orpon aikana noin yksi neljäsosa. Tämä on se kokonaisuus, miten tämä velka on otettu valtiolle, ja se meidän kaikkien täytyy täällä tunnustaa. Minun mielestäni se on se alku, kun lähdetään liikkeelle, miten tästä päästään eteenpäin, ja edustaja Eestilä tuossa hyvin pohdiskeli eri asioita, mitä pitää hoitaa. Toinen asia, joka tässä pitää myös tunnustaa ja jota pitäisi katsoa, on nämä sopeutustoimet. Niistä edustaja Lohi puhui tuolta pöntöstä, että ne olisivat noin 10 miljardia euroa, ja Valtiontalouden tarkastusvirasto oli katsonut toteutuneeksi niistä 3,5 miljardia euroa. Kun me näistä lähdetään sitten liikkeelle, todetaan ne, mitkä ovat nämä faktat tässä ympärillä lukuina, niin siitä on helpompi päästä eteenpäin. Varmasti tarvitaan julkisen talouden tuottavuutta. Varmasti iso juttu olisi se, että meidän työllisyys paranisi. Esimerkiksi kunnissa käy tänä päivänä niin, kun myöskin he ovat osa julkista taloutta, että nyt kun työttömyys kasvaa, niin verotulot pienenevät ja menot kasvavat. Työttömyys on tänä päivänä kunnille todella iso kustannustekijä. Tulot vähenevät ja menot lisääntyvät samaan aikaan, ja se heilauttaa kuntien taloutta todella voimakkaasti. Tämä on yksi osa julkista taloutta, joka tässä tämän tekee. Valtion mittakaavassa käy samalla tavalla, että menot kasvavat ja tulot pienenevät, kun työttömyyttä on. Eli kun meillä on 340 000 työtöntä työnhakijaa plus 90 000 ihmistä erilaisissa työllisyyspalveluissa, meillä on 430 000 ihmistä, jotka oikeasti ovat työtä tarvitsemassa, ja kun me siihen asiaan löydämme ratkaisuja — siihen liittyvät kasvu ja osaamisen kehittämiset ja kaikki muut asiat, joilla me pidetään mahdollisuuksia yllä — me tätä taloutta käännetään kasvusuuntaan. Se on ihan keskeisiä keinoja, jos me aiotaan tästä velkavuoresta joskus selvitä. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tämä lainanottovaltuuden nostaminen 65 miljardilla eurolla on aivan poikkeuksellinen tilanne. Tämän hallituskauden aikana jo toisen kerran lainanottovaltuutta nostetaan: ensimmäisen kerran ensin 35 miljardilla eurolla noin pari vuotta sitten ja nyt 65 miljardilla eurolla. Lainanottovaltuutta nostetaan 100 miljardilla eurolla tämän hallituskauden aikana. Kyllä tällä haetaan näkymässä olevaan tulevaisuuteen lainanottotarvetta, mutta kyllä voi sanoa, kun hallitusohjelmassa sanottiin, että tullaan taittamaan velkasuhdetta, ja julkinen talous laitetaan tasapainoon, ja kasvua haetaan, että tosiasiassa niistä luvuista, jos katsotaan julkisen talouden suunnitelmaa lähivuosille, tulee noin 60 miljardin alijäämä, ja pahimmillaan siellä puhutaan 17 miljardin alijäämästä vuositasolla, eli puhutaan aivan järkyttävän isoista luvuista, ja sitten täällä todetaan, että nyt ohjataan näitä ja noita toimenpiteitä hyväosaisille, ja sitten leikataan huono-osaisilta. Tässä pitäisi kaikkien osallistua paremmin näihin talkoisiin. Nyt voidaan jo todeta, että kun tämä hallitus on ottanut velkaa ja kun se nousi siihen 205 miljardiin, niin taitaa olla niin, että se raja mennään tänä vuonna yli, ja sitten kun vielä tulee ensi vuosi, niin hallitus tulee ottamaan tämän neljän vuoden aikana yli 60 miljardia euroa velkaa — yli 60 miljardia euroa velkaa — ja tämän hallituksen piti olla juuri se, joka rupeaa taittamaan velanottoa. Ei ole taittamassa. Tämä on se tosiasia, ja sen takia me ollaan täällä lisälainanottovaltuuksia tekemässä. Velkaperintö ja poliittinen perintö on aika iso seuraavalle hallituskaudelle. Kaikki velvoitteet on laitettu seuraavan hallituksen hoidettavaksi, niin puolustuksen osalta kuin kaikkien muittenkin asioitten osalta. Alijäämä kasvaa vain vuosi vuodelta enemmän. Tässä mielessä totta kai tämä valtuus pitää antaa, mutta tosiasiassa ei ole tämä politiikka toiminut, että se kasvu olisi tullut. Kasvuluvut ovat nollan pinnassa, ja jos 23—25 kasvuluvut olisivat olleet puolitoista prosenttia korkeammat, niin velkasuhde olisi pysynyt suurin piirtein tällä tasolla, mikä se oli hallituskauden alussa, noin 76 prosenttiyksikössä. Kasvua ei ole ollut. Se on ollut yksi isoimpia syitä, että tämä menee näin huonoon suuntaan. Tämän laskun on myöskin pääministeri Orpo tuosta sanonut, kun olen sitä kysynyt. — Kiitoksia.
Arvoisa puhemies! Tämä työsuojeluviranomaisten resurssikysymys on olennainen osa tätä kuviota, jotta pystytään valvontaa tekemään. Äskeisessä kohdassa puhuimme työperäisestä hyväksikäytöstä ja kiskonnasta ja muusta, ja tavallaan siellä myös tuli esille aika hyvin tämä, kuinka tärkeää viranomaisten välinen yhteistyö on. Tämä tietojen saaminen, esimerkiksi verottajalta, on yksi olennainen osa kokonaisuutta, millä työsuojeluviranomaiset pystyvät valvomaan yrityksiä menemättä vielä paikalle ja ehkä pystyvät kohdentamaan niitä valvontaiskuja sellaisiin tilanteisiin, joissa nähdään, että näitten tietojen perusteella asiat näyttäisivät olevan rempallaan, ja silloin vähäiset resurssit voidaan kohdentaa. Tässä mielessä tämä viranomaisten välisen tietojenvaihdon lisääminen on myöskin kannatettavaa, ja me saamme ehkä tehokkaampaa viranomaisvalvontaa aikaiseksi, kun tätä työtä tehdään. Siinä mielessä tämä lakiesitys on myös työperäisen hyväksikäytön osalta hyvä asia ja torjuu tiettyjä asioita ja vahvistaa tätä valvontatyötä ja antaa työkaluja näille ihmisille, jotka tekevät sitä.
Arvoisa puhemies! Mehän tehdään täällä lainsäädäntöä, tätäkin lainsäädäntöä, sellaista tilannetta varten, että me pystyttäisiin ehkäisemään tätä työperäistä hyväksikäyttöä ja tunnistamaan ne keinot, millä niihin puututaan, ja sitten mahdollisesti pystytään suojelemaan näitä hyväksikäytön uhreja ja saamaan heille oikeutta. Erityisesti myös vastuullisesti toimivien yritysten tila tässä paranee, koska ne saavat niitä urakoita ja töitä sitten, kun asiat hoidetaan kunnolla, ja ne vastuuttomasti toimivat yritykset eivät pärjää näissä asioissa. Arvoisa puhemies! Tämä on kokonaisuus, johon liittyy moni asia. Edustaja Rantanen toi hyvin esiin tämän hankintalain. Kyllä meidän siinäkin kokonaisuudessa varmasti pitäisi miettiä sitä, että kun meillä on näitä ketjuja aika lailla näissä julkisissakin hankinnoissa olemassa, niin kuinka pitkiä ketjuja ja muita me siellä katsotaan. Myös julkinen hankkija, niin valtio kuin kunnat, varmaan voi katsoa peiliin niin, että voi laittaa niihin kilpailutilanteisiin niitä ehtoja, joissa edellytetään tiettyjä asioita, jolloin päästään katsomaan sen ketjun sisälle sitä, hoidetaanko siellä asiat oikein, hoidetaanko työehdot ja hoidetaanko sosiaalimaksut ja verot asianmukaisesti. Myös sellaisilla tavoilla pystytään jo velvoittamaan ja pystytään näkemään sitä toimintaa. Sitten vielä tärkeä asia, joka liittyy tähän yleiseen valvontaan, on tämä tulorekisterin käyttö. Se on erittäin tärkeä työkalu myös viranomaisille katsoa, kuinka asiat tulevat hoidettua. Sieltä nähdään aika reaaliaikaisesti, jos asiat toimivat oikein, onko siellä hoidettu asioita kunnolla ja millä tasolla ne ovat menneet. Ainut puute siellä on se, että siellä ei tiedetä, kuinka pitkistä työajoista on kyse, kun siellä tuloja määritellään, mutta sieltä saadaan aika hyvin näkyville näitä. Meillä on keinoja näitä tehdä, ja onneksi tulorekisterinkin tietoja on nyt vähän avattu muille viranomaisille, niin että sitä seurantaa pystytään tekemään paljon. Mutta sitten huoli on siitä, että valtion säästötoimien myötä esimerkiksi työsuojeluviranomaisten työpaikoilla käyminen vähenee, kun he eivät enää pysty niitä tekemään, koska resursseja pienennetään. Myös toisesta päästä tapahtuu tällaisia asioita. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tämä lakiesitys, joka käsittelee työeläkejärjestelmän uudistamista ensi vuoden alusta, koskee osakepainon kasvattamista sijoituksissa ja indeksijarrun laittamista sellaiseen tilanteeseen, jossa inflaatio on korkeampi kuin palkkakehitys. Nämä molemmat asiat vahvistavat sitä tilannetta, että meidän eläkemaksun taso tiedetään jatkossa hyvin. Se ei puutu eläke-etuuksiin, ja sitten tässä pystytään varmistamaan se, että me pidämme tästä järjestelmästä huolta. Tämä jatkaa sitä perinnettä, että noin kymmenen vuoden välein tehdään Suomessa eläkejärjestelmään uudistuksia, joilla pidetään se ajantasaisena. Erityisen tärkeätä tässä on huomata myös se, että tämä eläkejärjestelmä uudistettiin neuvotellen, ja tälle asetettiin 0,4 prosentin tavoite pitkässä juoksussa vaikuttaa julkiseen talouteen. Tämä neuvottelutulos tarkoittaa 0,8:aa prosenttia, noin kahta miljardia euroa, eli tehtiin erittäin hyvä ratkaisu myöskin julkisen talouden kannalta. Tämä TyEL-järjestelmän uudistaminen tältä osin on hyvä, toisin kuin YEL-järjestelmän uudistaminen, jota tässä nyt ollaan tekemässä, kun sieltä tulee sadan miljoonan kulu valtiontalouteen. Tässä mielessä se ei tätä julkista taloutta ole vahvistava, kuten tämä pitkässä juoksussa on. Erityisen tyytyväinen tässä täytyy olla siihen, että kun tätä rahastointiastetta kasvatetaan, niin nuorten eläkkeet varmistetaan tällä myöskin osiltaan, ja nimenomaan se on tässä hyvä asia. Nuorille tätä eläkejärjestelmää pitää avata. Meillä on hyvä eläkejärjestelmä, ja se on maailman mittakaavassa erittäin korkealle arvostettu. Itse luotan siihen, että tämä eläkejärjestelmä toimii erittäin hyvin jatkossakin. Se toinen iso uudistus, jota tässä tehtiin, on tämä indeksijarru tai ‑rajoitin, niin kuin täällä sanotaan. Se tarkoittaa sitä, että kun esimerkiksi nyt 2022—2023 oli korkea inflaatio energiakriisin ja muitten seurauksena, niin tällaisessa tilanteessa eläkkeiden noston nousukulmaa leikataan. Se leikkaus olisi ollut noin yhdellä kolmasosalla tällaisessa tilanteessa eläkkeiden nostossa, eli puhutaan merkittävästä asiasta. Kokonaisuudessaan se olisi ollut eläkemenoissa, jos se olisi toteutunut silloin tällaisella tavalla kuin tässä on, noin miljardi euroa vuositasolla. Puhutaan erittäin merkittävistä muutoksista. Onneksi tämä tilanne kohdistuu aika harvoin, noin 7—10 vuoden välein. Tämä järjestelmä on hyvä, ja tätä kannattaa viedä eteenpäin. Kannatan tämän hyväksymistä.
Arvoisa puhemies! Tässä on puhuttu aika paljon valtiontaloudesta ja sen osalta kaikista niistä kysymyksistä. Ehkä kaikkein tärkein asia on, kun tässä käydään läpi tätä hallituksen vuosikertomusta viime vuodelta, että siellä tosiasiassa on käynyt niin, että työllisiä on vähemmän kuin aikaisemmin ja työttömiä on noin 40 000 enempi kuin aikaisempana vuotena. Että kyllä tämä suunta on ollut tämän hallituksen omankin raportin mukaan sellainen, että siellä paljon korjattavaa on. Sitten jos ajatellaan, että työllisyys on ollut tässä se keskeinen keino, millä valtiontaloutta tasapainotetaan sen kahden miljardin euron verran, niin nyt ollaan tosi kaukana siitä, ollaan melkein päinvastaisessa luvussa, kun katsotaan tätä tilannetta. Eli tämä kokonaisuus. Sitten pääministeri tuossa esittelypuheenvuorossaan mainosti tätä YEL-uudistusta, jossa korjataan viime kauden toimenpiteitä. Täällä on tullut edustaja Lohelta monta kertaa, että viime kaudella tarkistettiin paria pykälää. Tosiasiassa se on vanha järjestelmä. Siellä pienituloiset yrittäjät maksavat vähän liikaa ja isompi- ja keskituloiset yrittäjät alivakuuttavat itseään, ja se järjestelmän ongelma on käytännössä siinä. Sitä alapäätä nyt tässä saadaan korjattua, mutta se tulee valtiolle aika kalliiksi, noin 100 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä on aika iso osa, ja se siirtyy seuraavalle hallitukselle. — Nämä ovat sellaisia kohtia, joita tässä nyt halusin nostaa. Vielä yksi erittäin mielenkiintoinen osa tässä raportissa liittyy sivuun 145, jossa käsitellään verovajetta. Arvonlisäverovaje vuonna 2024 oli 670 miljoonaa euroa, ja se on todella iso määrä. Se sisältää verovelkoja, ja valtaosa on sitten ilmoitusvirheistä johtuvaa arvonlisäveron vajetta. Eli 670 miljoonaa euroa ja sitten ansio- ja pääomatulojen verotuksen verovajetta on 200 miljoonaa euroa. Yhteensä tämä verovaje on 870 miljoonaa euroa, ja voi sanoa, että tämä meidän veronkantosysteemi ei ole ihan aukoton, koska näin isoista määristä puhutaan. Eurooppalaisittain meidän arvonlisäverokanto on parempi kuin Euroopassa, mutta silti meilläkin vuotoa on aika paljon. Täällä varmasti on osa sitä harmaata taloutta, ja sitten kun nämä ovat satunnaisotantoja, me ei voida tietää ihan tarkkaa, oikeata lukua näitten osalta. Sen takia olisi hyvä, että rehelliset yrittäjät ja palkansaajat pärjäisivät tässä kilpailussa, mitä työn osalta taistellaan. Tämän halusin tässä nyt nostaa esiin. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Täällä puhutaan aika usein tästä julkisten menojen suhteesta bruttokansantuotteeseen. Se on nimenomaan suhde bruttokansantuotteeseen, tämä 55—60 prosenttia, mikä luku täällä aina kulloinkin esiintyy, eli siihen bruttokansantuotteen arvonlisäykseen julkisen sektorin osuus on ehkä 20—25 prosenttia, siihen bkt:hen noin arvonlisäysmielessä, koska tulonsiirrot ja sosiaalietuudet eivät suoraan kasvata bkt:tä. Täytyy tämä ero aina muistaa, kun puhutaan tästä. Jossain nämä julkisen puolen toiminnot on rahoitettu yksityisellä puolella, ja ne ovat sen takia siellä puolella sitten. Se vertailu kansainvälisesti on aika vaikeata. Arvoisa puhemies! Miksi pyysin puheenvuoron? Tosiasioissa pitää pitäytyä, niin kuin Hoskonen tässä toi esiin. Kun katsotaan meidän valtionvelkaa, joka on nyt aika tarkkaan kohta 200 miljardia tällä hetkellä, niin siitä 106 miljardia oli ennen Sanna Marinin hallitusta, ja sitten Sanna Marinin hallituksen jälkeen se oli noin 156 miljardia, ja nyt ollaan siellä 200 miljardissa, ja se nousee sinne 215—220 miljardin luokkaan tällä hallituskaudella. Käytännössä puolet velasta on ollut ennen näitä kahta hallitusta. Sanna Marinin hallituksen aikana otettiin vajaa yksi neljäsosa, ja tämä hallitus tulee ottamaan velkaa reilusti yli yksi neljäsosan. Nämä mittaluokat pitää muistaa, kun täällä puhutaan, kuka mitäkin on tehnyt. Tämä aina täällä minua ärsyttää erittäin paljon, kun väännetään aina väärin niitä asioita. Sitten tämä velkasuhde on todella kasvanut kovalla kädellä. Siinä mielessä tämä on meidän yhteinen ongelmamme, ja tässä porukassa kaikki täällä salissa käytännössä ovat olleet ottamassa velkaa vuosikymmenten aikana. Siinä mielessä on semmoista ylen määrin syyttelyä ja sanomista siitä, että nyt tämä on saatu kääntymään, kun tosiasiassa Orpon—Purran hallitus tulee olemaan historian eniten velkaa oleva hallitus, kun katsotaan miljardeja euroja, näitä lukuja. Nämä luvut ovat todella isoja, ja siinä mielessä nämä luvut ovat faktoja. Mutta eihän kukaan haluaisi, että näin olisi. Me haluamme, että talous kasvaisi ja työllisyys kasvaisi ja niitä asioita tehdään, millä työllisyyttä ja taloutta saadaan kasvuun. Tämä välillä unohtuu. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kun tässä kuuntelee puheenvuoroja, jää kysymään, että mikähän hallitus se oli, joka vei meidät tähän liiallisen alijäämän menettelyyn. Ensinnäkin tilanne on se, että tämä hallitus lupasi omassa ohjelmassaan, että ”hallituksen tärkein talouspoliittinen tavoite on saada aikaan kestävää kasvua. Hallitus kuroo umpeen kuilua julkisen talouden tulojen ja menojen välillä sekä kääntää Suomen velkaantumisen laskuun.” Tämä oli hallitusohjelman kirjaus, ja tosiasiat kertovat nytten aivan muuta. Kun hallitus aloitti, julkisen talouden velkasuhde oli vuoden 2023 lopussa 76 prosenttiyksikköä. Viime vuoden lopussa se oli 88,5 prosenttiyksikköä, ja nyt se menee yli 90 prosentin, ja tässä mielessä noin 15 prosenttiyksikköä on kasvanut velkasuhde. Tässä äsken todistettiin, että nyt on kääntynyt syvemmälle tämä laiva. Sitten kun katsotaan valtiontalouden alijäämää hallituskauden aikana, jos vertaa sitä edelliseen hallitukseen, jolla oli 18 miljardia se korona, niin koko hallituskauden alijäämä oli 43 miljardia euroa sen neljän vuoden aikana. Nyt tämän Orpon—Purran hallituksen alijäämä tulee olemaan ensi vuoden loppuun mennessä vähintään 51 miljardia euroa — vähintään 51 miljardia euroa — ja perintö on tätäkin suurempi. Tässä todistetaan, että nyt on saatu aikaan käänne. Tosiasiassa meillä on menty syvemmälle, ja velkasuhteen muutos on vienyt sitä näillä luvuilla, että nähdään, kuinka syvälle on menty. On jouduttu liiallisen alijäämän menettelyyn tämän osalta. Sitten näistä sopeutustoimista: Valtiontalouden tarkastusvirasto sanoo tästä kuudesta ja puolesta miljardista, joka tässä selonteossa mainitaan, sillä tavalla, että hallituksen toimien julkista taloutta vahvistava vaikutus supistuu viraston mukaan noin kolmeen ja puoleen miljardiin euroon, mikäli työllisyystoimien arvioitu kahden miljardin euron vaikutus sekä hyvinvointialueiden noin yhden miljardin euron säästöt otetaan tarkastelun ulkopuolelle. Niitä työllisyysvaikutuksia ei tule tämän hallituskauden aikana, jolloin voi heti suoraan sanoa, että on menty toiseen suuntaan näitten osalta. Sitten kun katsotaan tätä alijäämää, 17 miljardia euroa, ja täällä todistettiin, että kaksi kolmasosaa on korkoja ja puolustukseen liittyviä menoja, niin kuusi miljardia euroa jää vielä muuta alijäämää, mikä on jopa suurempi kuin alijäämä oli Sanna Marinin hallituskauden lopulla, kun sieltä otetaan korot pois samalla tavalla. Eli tässä mielessä nämä toimenpiteet eivät ole olleet niin vaikuttavia kuin aina annetaan ymmärtää. Hyvä olisi, jos tämä käänne tapahtuisi työllisyydessä ja näkyisi kotimaisessa kulutuksessa. Kotimainen kulutus on noin puolet bkt:stä, ja kun se on ollut nollan pinnassa ja kuluttajien luottamus on todella epävarmaa, niin sitä ei ole näkynyt. Vienti ei yksin vedä Suomea kasvuun, siihen tarvitaan myöskin kotimarkkinaa. Pääministeri Orpo sanoi tuossa aiemmin, kun kysyin, minkälaista kasvua vuonna 2023, 2024 ja 2025 olisi pitänyt olla, kun tällä hetkellä siinä todelliset luvut olivat vuodelle 23 miinus 1,3, vuonna 24 oli 0,4 plussaa ja viime vuonna 0,2 plussaa, että näitten tilalla olisi pitänyt olla noin puolitoista prosenttiyksikköä korkeammat luvut, niin että silloin meidän velkasuhde olisi taittunut. Eli tämä on varmasti siitä kiinni, että kun meidän bkt:stä puolet on kotimarkkinaa ja kotimarkkina on ollut aneeminen, niin se on osaltaan myöskin vaikuttanut siihen, että Suomen talous ei ole kääntynyt nousuun ja tätä velkasuhdetta ei ole saatu kääntymään. Siitä, että niin sanottuun velkajarruun ei ole vasemmistoliitto sitoutunut: He ovat sitoutuneet myös tähän EDP:n, EU:n velkasäännösten, mukaisiin toimiin, ja meidän vaalikaudesta kaksi kolme vaalikautta eteenpäin nämä EU-säännökset tulevat ohjaamaan niitä sopeuttamislukuja. Tämä 8—11 miljardia euroa tulee suoraan niistä säännöistä, ei meidän omista velkajarrusäännöistä. Ne tulevat siellä sitten myöhemmin, kahden kolmen vaalikauden päättyessä. Nyt siinä EU:n velkajarrusopimuksessa on tämä menettelytapa siitä, miten näitä asioita käsitellään. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tämä taitaa olla ollut tämän viimeisen kolmen vuoden aikana semmoinen asia, josta täällä on käyty vähän väliä keskustelua: kuinka hyvinvointialueitten rahoitusta hoidetaan ja kuinka pitkä alijäämän kattamisaika niille annetaan. Asia on ollut keskustelussa syksystä 2023 asti, ja siitä asti SDP on esittänyt, että tätä alijäämän kattamisaikaa pitäisi pidentää, koska se alijäämä vuodesta 23 ja vuodesta 24 on niin iso, että sitä ei pystytä kattamaan vuoden 26 loppuun mennessä. Tässä lakiesityksessä sitä nyt pidennetään tuonne vuoteen 29, ja meidän ajatus oli, että sitä olisi pitänyt pidentää vuoden 30 loppuun saakka ja sillä tavalla antaa tilaa, että hyvinvointialueet olisivat pystyneet paremmin sopeuttamaan toimintaansa. Siellä on nyt tehty semmoisia asioita, jotka ovat olleet lyhytnäköisiä, siellä on paljon yt-menettelyjä ja muita ollut, ja tätä sopeutusta on tehty nyt aika kovalla kädellä rahoituksien osalta. Sitä ovat vielä lisänneet myöskin hallituksen toimenpiteet hyvinvointialueitten rahoituksen osalta, joissa on tapahtunut monta askelta tässä vuosien aikana, ja nyt viimeisin on käytännössä noin 390 miljoonan euron leikkauspaketti. Meillä oli eilen Pirkanmaan hyvinvointialueen talousseminaari, jossa kerrottiin hyvinvointialueen tilanteesta ensi vuoden osalta, ja kyllä haasteet tulevat olemaan erittäin isot. Vaikka Pirkanmaakin on ollut yksi niistä alueista, joka todennäköisesti pääsee tämän vuoden lopussa siihen alijäämän kattamistavoitteeseen, mikä on nyt se alkuperäinen alijäämän kattamistavoite, niin kyllä meillä tulee olemaan aika tiukka ensi vuosi tämän osalta. Siinä mielessä olisi ollut kyllä paikallaan, että tätä kattamisaikaa olisi nyt annettu. Se olisi myös pitänyt tehdä ennemmin. Hyvä, että tehtiin nytkin, mutta vähän alamittaisena ja liian lyhyenä. Kuitenkin tämä on parempi kuin että sitä ei olisi tehty, ja tässä mielessä on uskoakseni niin, että me tulemme tätä lakiesitystä tässä toisessa käsittelyssä sitten puoltamaan, vaikka yritimme saada sille vähän pitempää aikaa tuossa käsittelyn yhteydessä. Tässä mielessä tämä keskustelu varmasti tulee jatkumaan tästä vuosia eteenpäin, koska hyvinvointialueet ovat erittäin haastavassa taloudellisessa tilanteessa tällä hetkellä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tässä voi tätä yleiskeskustelua tämänkin osalta käydä, ja kun katsotaan tätä eläkejärjestelmän kehitystä sieltä 60-luvun alusta, niin silloin eläkettä alle 23-vuotiaat eivät ansainneet ollenkaan, karttuma oli yksi prosenttiyksikkö ja lyhyistä työsuhteista, alle kolmen kuukauden, ei tullut eläkettä ollenkaan. Nyt ollaan siinä, että on koko työura ja ensimmäisistä kympeistä lähtien, kun palkkaa saa, rupeaa kerryttämään eläkettä. Tässä mielessä tämä on muuttunut. Sitten erilaiset karttumat, joita oli julkisella puolella ja yksityisellä puolella, ovat nyt yhdenmukaiset. Kyllä me ollaan aika pitkä matka kuljettu tässä. Myös eläkeikää on tässä nyt sitten muutettu. Vuoden 2017 ratkaisussa, jota olin itse neuvottelemassa, eläkeikää nostettiin niin, että käytännössä ensin siihen 65:een ja nyt sen jälkeen sitten sen mukaan, miten keskimääräinen elinaika kehittyy, niin kaksi kolmasosaa siitä käytetään työntekoon ja yksi kolmasosa käytetään sitten eläkkeelläoloaikaan, niin että siellä tämmöinen automaatti käytännössä on. Edustaja Lindén puhui tässä hyvin työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisistä ja siitä, mitä syitä siellä on taustalla. Sitten tässä järjestelmässä, jos näitä ongelmia haetaan, meidän järjestelmän tilanne on se, että työkyvyttömyyseläkkeiden taso on noin 1 200 euroa, kun normieläkkeet ovat noin 2 000 euroa. Siinä näkee sen aika ison osan, mikä tässä on. Sitä korjattiin silloin vuoden 2017 ratkaisussa jonkin verran, mutta se edelleen pysyy alempana. Tässä mielessä joka joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle, saa aika pienen eläkkeen. Se on vielä tämmöinen meidän haaste. No, sitten jos tästä indeksirajoittimesta puhutaan, niin silloin kun meillä oli inflaatio korkealla 23—24, se olisi tarkoittanut, että eläkkeiden nostosta noin yksi kolmasosa olisi leikkaantunut siinä vaiheessa pois. Jos olisi ollut noin satasen nousu eläkkeelle niillä prosenteilla, mitä siinä oli, niin olisi leikkaantunut kolmasosa siitä pois, niin että nousukulma olisi otettu aika lailla pois. Se on merkittävä silloin kun se istuu kohdalleen. Tämän osalta, mitä edustaja Satonen sanoi tästä maahanmuutosta, tosiasia on, että se on nimenomaan näin kuin hän kuvasi sitä, miten me saadaan työperäistä maahanmuuttoa ja sitä kautta tehtyä, niin että he ovat oikeasti töissä täällä. Meillä on tällä hetkellä aika paljon omaa työvoimaa nytten työttömänä, ja maahanmuutto ei ole tässä se akuutein tarve, työperäisen osalta, mutta tiettyihin ammatteihin on, ja toivottavasti jatkossa sitten pystytään sitä hallitsemaan asianmukaisesti. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Taitaa olla tämän illan yksi suurimpia asioita käsittelyssä, kun katsotaan näitä työeläkejärjestelmän muutoksia, mitä tässä ollaan siihen tekemässä. Täällä työmarkkinajärjestöjen keskinäisiin neuvotteluihin on saatu aikaiseksi työeläkejärjestelmää koskeva muutos, jossa osakepainoa kasvatetaan sijoituksissa ja tehdään indeksivakautta tänne järjestelmään, ja siinä mielessä on aika isoja muutoksia tältä osin. Nyt kun sijoitustuottojen osuutta kasvatetaan, niin se mahdollistaa myöskin sen, että on mahdollista saada eläkemaksuakin pitkässä juoksussa tasoitettua, ja tämä iso kuva tässä on se, että nyt kun tätä eläkejärjestelmän uudistusta tehtiin, niin tällä asetettiin tavoite, että 0,4 prosenttia julkiseen talouteen pitäisi olla tällä positiivisia vaikutuksia. Neuvottelutulos oli 0,8, eli tämä vaikuttaa kaksi miljardia euroa pitkällä aikavälillä julkiseen talouteen positiivisesti eli säästävästi. Näin voidaan sanoa, että tälle paketille saatiin lopputulos, joka on erinomainen tältäkin osin. Kun tehtiin YEL-uudistus, niin siellä julkiselle taloudelle tulee 100 miljoonaa lisää kuluja, ja silti se järjestelmä jää vajaaksi. Siellä ehkä pienempituloisten YEL-maksuja saadaan kohtuullistettua ja maksetaan niitä niin, ettei makseta yli sen vakuutuksen. Sitten isotuloisimmat ja keskituloiset yrittäjät alivakuuttavat itseään, ja se jää edelleen voimaan. Tässä mielessä tämä lakiesitys on parempi, että tämä parantaa julkista taloutta, ja se heikentää julkista taloutta, mutta se lakiesitys tänne tulee. Sitten on tämä indeksivakauttaja täällä. Jos palkat ja inflaatio kehittyvät eri tahtiin ja jos inflaatio on kovin korkea, niin tämä inflaatiovakauttaja leikkaa siitä noususta, jos ne ovat kaksi peräkkäistä vuotta, ja niillä on merkittäviä vaikutuksia eläkkeiden korotukseen tällaisessa tilanteessa. Ne aika harvoin esiintyvät, mutta silloin kun ne esiintyvät, niin siinä tulee aika iso vaikutus. Tämä lakiesitys kokonaisuudessaan on kannatettava, ja toivon, että tämä menee läpi tässä järjestyksessä, mitä tässä on esitetty. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Minä tykkään, että puhutaan oikein, niin kuin asiat on, ja täällä on hallitusohjelmassa sanottu, että käännetään velkaantuminen laskuun. Täällä lukee näin, ja tosiasiassa nämä luvut ovat sellaisia, että tämän hallituskauden aikana velkaantuminen tulee olemaan Suomen historian korkeinta. Luvut ovat 156 miljardista nousemassa tänä vuonna yli 205 miljardiin, ja vielä ensi vuosi lisäksi, niin tullaan yli 60 miljardia ottamaan velkaa tämän hallituskauden aikana. Se on nyt tosiasia. Mutta toinen kysymys, arvoisa rouva puhemies, liittyy kotimarkkinaan. Kotimarkkina on noin puolet meidän bkt:stä, ja sen kasvusta on aika paljon kiinni, miksi Suomessa nämä kasvuluvut ovat näin pieniä. Kysyisinkin pääministeri Orpolta, kuinka monta prosenttiyksikköä korkeammat kasvuluvut olisi pitänyt olla 2023, 2024 ja 2025, että velkaantuminen olisi pysynyt suunnilleen sillä 76 prosentin tasolla, minkä hallitus sai.
Arvoisa puhemies! Toivon todella, että työttömyys kääntyy laskuun ja työllisyys nousuun. Toivottavasti huomisessa tilastossa tulee pitkäaikaistyöttömien käänne. Tähän asti joka ikinen kuukausi edelliseen vuoteen nähden on ollut huonompi koko hallituskauden ajan. Vielä ei ole sellaista merkkiä näkynyt työttömyydessä, että voidaan sanoa, että olisi käänne tapahtunut. Arvoisa puhemies! Nämä kovat luvut: kun tämä hallitus aloitti, vuoden 23 lopussa velkasuhde oli 76 prosenttia, noin, ja tällä hetkellä se on 88,5 prosenttia, ja menee yli 90:n. Tämä on se kova luku, joka tässä meitä nyt puhuttaa, ja tämä on tämän alijäämämenettelyn yksi isoimpia lukuja, siellä se nettomenopolku, jota meidän pitää toteuttaa. Tässä mielessä alijäämät ovat koko ajan kasvaneet. Jos katsotaan budjettitalouden menoja ja tuloja, niin alijäämät ovat suurempia kuin edellisellä kaudella. Ei tämä ole kääntynyt vielä yhtään minnekään tällä hetkellä.
Arvoisa rouva puhemies! Ylen rooli Suomessa tänä päivänä, kun katsotaan tätä mediaympäristöä ja sitä, kuinka paljon sen ympärillä on sosiaalista mediaa ja kaikkea näitä valetietoja ja muuta, mitä tässä ympärillämme aina aika ajoin esiintyy, on erittäin tärkeä. Siinä mielessä tässä valiokunnan mietinnössä katsotaan Ylen roolia kokonaisuudessaan, miten se kykenee tuottamaan julkisen palvelun tehtävän muuttuvassa mediaympäristössä laadukkaasti, riippumattomasti ja koko maan kattavasti. Nämä ovat niitä ydinkysymyksiä. Sitten kun katsotaan, kuinka me pystytään tekemään tällä tällaista kansallista yhtenäisyyttä vahvistavaa ja yhteiskunnallista luottamusta lisäävää toimintaa, myös nämä ovat tärkeitä. Nyt kun tätä mietintöä katsoo, niin täällä kuitenkin aika isojakin toimenpiteitä on tehty: resurssien leikkausta, 2 000 työntekijää on ollut muutosneuvottelujen kohteena, säästötoimia on tehty aika paljon ja supistuvilla varoilla ja toimintamahdollisuuksilla pitää kyetä laadukkaaseen ja monipuoliseen tuotantoon. Kun sitten katsotaan, minkälaista laajuutta Yle esittää tällä alueella, niin se on tosi tärkeätä. Arvoisa rouva puhemies! Tämän mietinnön ehkä tärkein kohta liittyy kohtaan 11, jossa kiinnitetään huomiota luotettavan tiedon merkitykseen tilanteessa, jossa tekoäly mahdollistaa myös väärän ja harhaanjohtavan sisällön nopean tuottamisen ja levittämisen. On hyvä, että meillä on tämmöinen toimija, joka katsoo näitä asioita ja vie niitä sillä tavalla, että me voidaan luottaa niihin tietoihin. Kun tämä ympäristö on tältä osin niin isossa muutoksessa, on tärkeätä, että meillä on tämmöinen erittäin laadukas mediatalo. Täällä on sitten myös korostettu näitten mediatalojen yhteistyötä, ja se on tosi tärkeätä. Sitten tämä valiokunnan tärkeä loppukaneetti: ”Luotettavan tiedonvälityksen, moniäänisyyden, huoltovarmuuden ja kotimaisen mediakentän toimintaedellytysten merkitys korostuu entisestään teknologisen murroksen ja kansainvälisen kilpailun lisääntyessä.” Tähän on helppo yhtyä, ja olen tosi tyytyväinen tähän yksimieliseen mietintöön, joka tässä on tehty. Tässä on läpivalaistu hyvin Ylen toimintaa. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Kun tässä vielä vähän muistellaan, niin tosiasia on, että tämä on jo toinen kerta tällä kaudella, kun nostetaan velkakattoa. Normaalisti on juuri noin kuin edustaja Vähämäki sanoi, että se on kerran kaudessa katsottu niin, että se seuraavan kauden kattaisi, ja nyt tässä nostetaan jo toista kertaa. Vähän näitä lukuja: Ennen Marinin hallitusta Suomen valtiolla oli velkaa 106 miljardia euroa vuoden 2019 lopussa, 106 miljardia euroa, ja Marinin kauden jälkeen, vuoden 2023 lopussa, se oli 156 miljardia noin karkeasti ottaen. Nyt ollaan menossa 205 miljardiin tällä hetkellä, eli 50 miljardia on tullut, ja se ei jää tähän. Kun vielä ensi vuosi tulee mukaan, niin ollaan siellä 215—220 miljardin euron tasolla. Tämä hallitus tulee ottamaan yli 60 miljardia euroa velkaa — yli 60 miljardia euroa velkaa. Sitten jos katsotaan näitä lukuja, niin ennen Marinin hallitusta tämänhetkisestä velasta noin puolet ovat ottaneet ne hallitukset, jotka olivat sitä ennen, ja Marinin hallitus on ottanut noin yhden neljäsosan velasta, vähän alle, ja tämä hallitus tulee ottamaan reilusti yli yhden neljäsosan. Nämä ovat ne kokonaisluvut, jotka tässä salissa aina unohtuvat, kun syytellään eri hallituskausia. Kyllä tässä on aika moni hallitus ollut tämän velkavuoren kasvattajana ja jokainen omalla kuormallaan, ja se aina kannattaisi muistaa. Sama pitää muistaa myös, että ne korot täällä on kaikista lainoista myöskin. Ne eivät ole erilaisia korkoja siellä, kymmenen vuotta vanhoja, koska niitä koko ajan täällä kierrätetään lainakantaan. Ne korkotasot seuraavat kaikista lainoista, ja tämä koko kuorma on tässä mielessä todella iso. Siinä mielessä tämäkin aina pitää muistaa tässä sanoa. Se, minkä takia pyysin tämän toisen puheenvuoron, liittyy tähän Valtiontalouden tarkastusviraston vuosikertomukseen viime vuodelta, jossa on erittäin hyvä kuvio sivulla 54, jossa on bruttovelka ja nettovelka, ja sitten katsotaan, kuinka paljon meillä on omaisuutta, mitä vasten tätä otetaan. Meillä oli aika hyvä tilanne vielä ennen finanssikriisiä, että meillä oli nettovelka siellä nollan kohdalla suurin piirtein, siellä pyöri se tilanne, mutta sen jälkeen se on pikkuhiljaa noussut. Myöskin tämä nettovelka on noussut samassa suhteessa kuin tämä bruttovelka on noussut, ja tavallaan tilanne on molemmilla käyrillä mennyt samalla polulla aivan. Tässä mielessä meille ei ole tullut sitä omaisuutta, kun on velkaa otettu, samassa suhteessa kuin pitäisi olla. Tässä mielessä meidän tämä näkökulma pitää unohtaa. Mutta onneksi meillä on kuitenkin tässä kohtuullisen hyvä varallisuus, mitä vastaan me myöskin voidaan ottaa velkaa. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Odotin tässä esittelyä. Mutta tässä mielessä, kun katsotaan tätä lakiesitystä, joka tässä tulee meille vastaan, ja katsotaan sitä miljardimäärää, jolla tässä lainavaltuutta ollaan kasvattamassa, voi kysyä tietenkin sitä, kuinka hyvin tämä valtion tilanne talouden osalta on tässä kehittynyt viime vuosina. Ei siitä kauaa ole, kun tämä lainavaltuus nostettiin 205 miljardiin, ja nyt se ollaan nostamassa 270 miljardiin euroon. Kun katsottiin sitä, miten tämä hallitus aloittaessaan sanoi, että velkaantuminen tässä taitetaan ja saadaan hallintaan, niin nyt näyttää siltä, että nyt otetaan todella isoja lainavaltuuksia tässä tämän politiikan seurauksena. Toivoisin, että näitten osalta sitten mietitään, mitä kaikkea tässä pitäisi tehdä, kun katsotaan tämän lainoituksen osalta. Sitten jos mietitään, että meidän valtionvelka menee tänä vuonna yli 200 miljardin euron, [Tuomas Kettunen: Ohhoh!] yli 200 miljardin euron, ja aloittaessa se taisi olla noin 156 miljardia euroa. Sitten menee loppuvuonna tämänkin esityksen mukaan yli 205 miljardin euron. Siellä on noin 50 miljardia euroa ja vielä vuosi tässä jäljellä. Tämä hallitus tulee ottamaan todella paljon velkaa. Sinänsä kokonaisuudessaan voi sanoa, että me kaikki toivomme, että talous lähtisi tässä kasvuun ja valtion toimenpiteet johtaisivat siihen, että työllisyys ja muut asiat paranisivat ja sitä kautta saataisiin tilannetta parannettua, että näin järkyttävän korkeita valtion lainanottovaltuuksia ei tarvitsisi tehdä. Me olemme tämän politiikan seurauksena nyt tässä tilanteessa, ja se on nyt tämä tosiasia. Tämä valtuus varmaan pitää myöntää, mutta tietenkin voisi toivoa, että me saamme tämän laivan kääntymään niin, että näitä lainoja ei tarvitsisi nostaa tätä määrää, mitä tässä valtuudessa nyt on esitetty. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tässä lakiesityksessä määritellään näitä periaatteita — tarveperiaate, turvallisuus, vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus ja sitten läpileikkaavina asioina yhdenvertaisuus ja ihmisarvon loukkaamattomuus — ja kun ne on lainsäädännössä määritelty, totta kai on lähtökohtaisesti kannatettavaa ja hyvä rakentaa sitä kautta, koska isosta kuvasta mennään eteenpäin tämän osalta. Sitten kun katsotaan tätä meidän hyvinvointipalvelujen järjestelmää, niin nythän tämä pitäisi olla helpompaa toteuttaa, kun meillä on nyt rajatulla määrällä hyvinvointialueita tämä kokonaisuus kokonaan käsillä, eli siinä mielessä tämä helpottaa — yksityinen puoli tämän lisäksi vielä. Ensinnäkin tätä miettisin kyllä, kun tässä nyt sosiaali- ja terveyspalvelut ovat hyvin mukana ja sitten tätä ruvetaan katsomaan sillä tavalla, miten tämä toteutuu yhdenmukaisesti eri hyvinvointialueitten ja muitten välillä. Nämä lähtökohdat ovat tässä erittäin hyviä. No, sitten rupeaa miettimään tässä tätä konkreettisuutta, miten nämä isot periaatteet nyt sitten polutetaan käytäntöön ja miten ne sitten tulevat ohjaamaan käytäntöä tästä eteenpäin. Se on minusta se iso kysymys. Luulen, että näistä isoista tavoitteista ollaan yhtä mieltä, mutta miten tämä polku jatkuu sitten niin, että ne johtavat siihen, että me arvioidaan näitten perusteella, kun tämä on puitelainsäädäntö, mitkä palvelut ovat vaikuttavia ja mitkä eivät ja mitkä kuuluvat palveluvalikkoon? Nämä ovat niitä kysymyksiä. Tämä puitelainsäädäntö antaa mahdollisuuden tehdä nyt näitä kysymyksiä ja panna ammattilaiset miettimään. Kuuntelin tässä erittäin hyviä puheenvuoroja lääkäreiltä ja muilta, jotka ovat tässä itse kädet savessa tehneet tätä, niitä näkökulmia, jotka tässä ovat. Mielestäni tässä on hyvä lähtökohta. Sitten isossa kuvassa, kun meillä on tämmöinen tilanne, että julkinen talous on erittäin huonossa tilanteessa ja meidän pitää priorisoida asioita ja pitäisi pystyä säästämään, tämä antaa kyllä työkaluja sen osalta. Tämän palvelulupauksen pitäisi olla meillä niin konkreettinen, että me pystytään sitä vasten kertomaan ihmisille, että tähän tämä hyvinvointiyhteiskunta nyt pystyy, tämä on se ja tämä me toteutetaan, että he pystyvät saamaan sen lupauksen mukaiset palvelut. Tämä on tärkeä asia. Arvoisa ministeri, kysyisin vielä tässä lopuksi: miten arvelette nyt näiden isojen periaatteiden ohjaavan tätä käytännön jatkotyötä, ja miten nopeasti tulee olemaan käytännössä se seuraava askel sitten tämän perusteella? — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tämä Valtiontalouden tarkastusviraston vuosikertomus vuodelta 2025 kuvaa hyvin näitä meidän toimintoja, ja on erittäin hyvä, että näitä käydään nyt tällä lailla systemaattisesti läpi. Edustaja Ojala-Niemelä tuossa hyvin esitteli tätä mielenterveyspuolta, ja totean vain, että täällä raportissa on erittäin pelkistävästi käyty läpi myös sen kasvua ja kaikkea muuta. Se on tässä erittäin iso asia. Toinen, joka on täällä raportissa ja joka liittyy tähän meidän nykyiseen tilanteeseemme, liittyy tähän, kuinka meillä brutto- ja nettovelka ovat kehittyneet tässä viime vuosina. Nettovelka on huomattavasti alemmalla tasolla — tietenkin, kun siellä on se varallisuus taustalla — mutta kuitenkin käyrät menevät niissä samaan suuntaan. Tämä nettovarallisuus ei ole kasvanut niin paljon, että se olisi syönyt tätä velan nousua, ja johtopäätös on tässä sillä tavalla senkin jälkeen aivan sama. Mutta se on hyvä, että meillä on tätä varallisuutta, ja täällä sivulla 54 on siitä erittäin kuvaava käyrä. Täällä sitten todetaan myöskin, että ”Suomen kohonnut velkasuhde edellyttää julkisen talouden tilaa parantavia menoleikkauksia, veronkorotuksia sekä hitaammin vaikuttavia rakenteellisia toimia”. Näin tarkastusvirasto toteaa meidän julkisesta taloudesta ja sen kuntoon saattamisesta. Arvoisa rouva puhemies! Se, minkä takia erityisesti pyysin tämän puheenvuoron, liittyy tähän valiokunnan mietintöön, jossa on käsitelty näitä yleishyödyllisten yhteisöjen avustuksia. Tämä on sillä tavalla mielenkiintoista, että muutokset yleishyödyllisten yhteisöjen avustusten osalta tulevat aika nopeasti ja ne ovat aika ennakoimattomia periaatteessa näitten osalta. Nyt kun esimerkiksi STEA-avustukset ovat vuonna 2024 olleet 383 miljoonaa euroa, vähän päälle, niin siitä se määrä on tippunut niin, että 2025 oli 304 miljoonaa ja 2026 oli 273 miljoonaa, ja nyt ensi vuodelle ennustetaan, että se on 190 miljoonaa euroa, eli tämä STEA-avustusten määrä puolittuu. Täällä aivan oikein on valiokunta mietinnössään kuullut siitä asiantuntijoita, ja nyt kun nämä järjestöt yrittävät sopeuttaa omaa toimintaansa tilanteeseen, niin heillä on tässä kaksi toivetta. Toinen liittyy siihen, että kun näitä erilaisia avustushakemuksia on monenlaisia, niin siirryttäisiin yhteiseen yleisavustuskaavakkeeseen, jotta saataisiin hallinnossa taakkaa pienemmäksi ja selkeämmäksi. Ja sitten toinen asia on, että tämä toiminta pitäisi pidentää vuotta pidempiin aikoihin. Nyt jos ajatellaan, että STEA-avustukset putoavat esimerkiksi 273 miljoonasta 190 miljoonaan, niin se on valtava pudotus, ja järjestöt eivät voi tietää sitä kuin vasta joulukuussa, saavatko ne minkälaiseen toimintaan sitä avustusta. Siinä mielessä tämmöinen pitempikestoinen avustuksen jakaminen olisi perusteltua, ja sitten siellä puolessavälissä, jossain sen jälkeen, katsottaisiin seuraavaa kautta. Tätä olisi viisasta viedä eteenpäin, koska jokainen ymmärtää, että jos joulukuussa tulee tieto, että ensi vuodelle on tämä määräraha, niin jos järjestöllä on palkattua työvoimaa, se ei pysty irtisanomaan sitä — siinä on irtisanomisajat ja muut vähintään puoli vuotta. Sitten jos on joku kiinteistö, niin ei pääse siitä irti, tai jos on joitain muita sopimuksia, niin niistä ei päästä heti irti. Voi olla, että jos rahat loppuvat, niin ne eivät pysty hoitamaan näitä velvoitteitaan siinä yhteydessä, kun rahoitus menee pieneksi. Sitten tärkeintä olisi tässä huomioida, että näitä avustuksia ohjattaisiin sellaiseen toimintaan, joka edesauttaa sitä kohtaavaa työtä, joka tässä nyt uhkaa vähentyä — se on ollut tärkeä osa. Sitten valiokunta hienosti otti tässä huomioon myöskin sen, että pitäisi olla tätä vertailtavuutta näitten järjestöjen välillä siinä, kuinka paljon niillä saadaan aikaiseksi, ja tietynlaista kustannusvastaavuutta pitäisi lisätä. Siinä mielessä, kun ollaan todella niukkojen avustusten piirissä, nämä kehityssuunnat on tässä hyvä ottaa huomioon. Siinä mielessä valiokunta on tähänkin jo kiinnittänyt huomiota. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tämä, että avoimia työpaikkoja ei ole, kyllä johtuu isosti tästä talouspoliittisesta linjasta, joka tällä hetkellä on meneillään. Se vaikuttaa siihen, että kotimarkkina on niin aneeminen kuin se on, ja kun se kotimarkkinoiden luottamus on mennyt, niin ei ole kulutusta eikä sitä kautta myöskään työllisyys lähde liikkeelle. Kansainväliset suhdanteet vaikuttavat tietenkin osan, mutta kyllä kotimarkkinoillakin voidaan tehdä enemmän. Tähän, syntyykö tästä määräaikaisia työsuhteita enempi: Hallituksen omissa perusteluteksteissä mainitaan, että tämä lisää määräaikaisia työsuhteita, ja myös tässä valiokunnan mietinnössä sanotaan, että muutoksen arvioidaan lisäävän määräaikaisten työsuhteiden käyttöä. Eli kyllä täällä itsekin on todettu hallituksen puolelta, että tämä tulee lisäämään niitä — ja kun meidän pitäisi suunta saada juuri toiseen kohtaan kuin tämä esitys nyt vie. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Kysyisin nyt kun ministeri on paikalla täällä: Tämä esitys vaikuttaa sillä tavalla järkevältä ja sujuvoittaa tätä maksatuskäsittelyä, mutta kun tätä perustelutekstiä yritän täältä kaivaa, niin kun tässä on 40—50 päätöstä, jotka viranhaltijat tekevät STM:ssä, niin kuinka monta henkilötyövuotta tässä säästyy työpanosta, vai onko tämä muuten sen tyyppinen päätös? Kun ne tulevat sieltä valtion budjetista, niin jotain laskujen käsittelyä siitäkin tarvitsee tehdä, eli mikä on tämä todellinen byrokratian vähentyminen tässä tilanteessa? Sinänsä on ymmärrettävää, että tämmöistä tehdään. Sitten toinen kysymys liittyy siihen, onko tässä nykyjärjestelmässä ollut jotain sellaista, kun nämä toimeenpanevat näitä etuuksien maksatuksia, eli onko näissä ollut joitain eroja STM:n ja näitten toimeenpanijoitten tietojen välillä, niin että niitä on sitten jouduttu tekemään ja selvittelemään enempi? Eli vähän taustaa, kun tämä eläkejärjestelmä jollain tavalla kiinnostaa. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tässä vielä unohtuu koko ajan, kun aina verrataan Eurooppaan ja muualle, että me ollaan viidenneksi korkeimmalla määräaikaisten työsuhteitten määrässä Euroopassa. [Vasemmalta: Jo nyt!] Eli meillä on liikaa määräaikaisia työsuhteita tällä hetkellä, ja meidän pitäisi pyrkiä toiseen suuntaan. Nämä tämän suuntaiset esitykset ovat viemässä senkin takia ihan väärään suuntaan. Sitten tähän työsuhteitten synnyttämiseen: Kun meillä perusteen mukaisesti voi synnyttää määräaikaisen työsuhteen, niin se on se oikea tapa, jos haluaa tätä kautta ottaa joksikin aikaa työsuhteen, mutta siinä pitää olla peruste. Yleensä ottaen kaikkein suurin syy tähän, että ei ole niitä määräaikaisia työsuhteita tai mitään työsuhteita, on tämä aneeminen taloustilanne, jossa hallitus on itse mokannut tilanteen niin, että meillä ei ole työpaikkoja. Meillä on avoimia työpaikkoja todella vähän koko ajan, ja ei edes niitä määräaikaisia ole käytännössä ollenkaan. Kyllähän pääsyy on siellä, että yleensä talous ei vedä, eikä se, etteikö voisi palkata tällä hetkellä.
Arvoisa rouva puhemies! Kiitos ministerille tästä katsauksesta. Haastaisin vähän tätä kuntatalouden vahvistumista, koska nyt juuri kehysriihessä taisitte tehdä indeksin noston jäädytyksen yhdestä prosentista 2,8 prosenttiin, taisi olla 90 miljoonaa kuntataloudessa. Sen lisäksi piditte tämän 75 miljoonan säästön myöskin sinne kuntatalouteen, ja kaiken kukkuraksi kun tiedetään, että alimitoitettu työllisyysalueiden hoito kunnille vuosi sitten, vähän reilu, on noin 200 miljoonaa euroa alijäämäinen siitä, mitä ajateltiin siinä siirron kohdalla. Eli me ollaan kuntataloudessa tosi tiukilla, ja nämä muutokset, mitä tässä on todellisuudessa tapahtunut, eivät vahvista kuntataloutta. Arvoisa rouva puhemies! Vielä se, että nuoria, alle 30-vuotiaita, on 80 000 työttömänä, ja työllistämisseteli koskee noin 5 000—7 000:ta, vaikka tämä korotettu rahakin siihen laitetaan. Eli me puhutaan aika pienestä [Puhemies koputtaa] postimerkinomaisesta palvelusta näitten nuorten osalta. Pitäisi olla suurempia lukuja, jos halutaan vaikuttavuutta. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Hallitusohjelmassa hallitus ilmoitti: ”Hallitus toteuttaa uudistuksia työllisyyden nostamiseksi vähintään 100 000 työllisellä. Työllisyyden kasvulla tavoitellaan julkisen talouden vahvistumista yli kahdella miljardilla eurolla.” Tämä oli hallitusohjelman kirjaus. Nyt kun katsotaan sitten tilastoista, kuinka työttömyys on kehittynyt tässä koko hallituskauden ajan, ja nämä uudistukset ovat olleet jo voimassa, monet aika pitkäänkin, niin jokainen kuukausi vuotta aikaisempaan on huonompi koko hallituskauden ajan. Tämä ei näy millään tavalla täällä työllisyydessä. Pitkäaikaistyöttömiä on 140 000, alle 30-vuotiaita nuoria työttömiä on 80 000. Nämä ovat niin vakavia lukuja, että tämä on hallituksen suurin epäonnistuminen tuon velan hoitamisen ohella. Meillä on työttömyyskriisi. No, se saattaa johtua siitä, että hallituksella ei ole ollut aktiivista työllisyyspolitiikkaa ja keinoja miettiä, miten tätä voidaan leikata pienemmäksi. Se voi olla, että hallitus on sitoutunut ja hakeutunut vain näihin laskelmiinsa, joissa he ilmoittavat, että 100 000 uutta työllistä syntyy, mutta kun ne työllistymisen syntymisen taustat ovat tällaisia: aikuiskoulutustuen lakkauttaminen 10 000 työllistä, lapsikorotusten poistaminen työttömyysturvasta 10 000 työllistä, työttömyysturvan työssäoloehdon pidentäminen 12 kuukauteen 5 700 työllistä, ansiopäivärahan tason porrastus 12 800 työllistä. Nämä ovat hallituksen keinoja, joilla työllisyys kääntyy. Kun me mietitään, mistä se 100 000 tulee, niin työttömyysturvassa on yli 30 000 ja sitten on vielä tämä aikuiskoulutustuki. Kun katsotaan tätä aikuiskoulutustukea, niin kuin tässä edustaja Elo on hyvin puhunut aikuiskoulutustuen tarpeesta, niin sillä kouluttautuu työelämässä yli 30 000 seuraavalle tasolle, muuttaa omaa ammattiansa, päivittää ammattiansa. Nyt sitä ei enää ole. Ja sitten lapsikorotuksen lakkauttaminen työttömyysturvasta: työttömyysturvan lapsikorotus on ollut parasta köyhyyden torjuntaa, ja se on poistettu täältä. [Mira Nieminen: Työ on parasta köyhyyden torjuntaa!] — Tämä on sosiaaliturvassa parasta köyhyyden torjuntaa. Tämä keinoista. Täytyy sanoa, että me tulemme tarvitsemaan osaamista tulevassa tekoälyn muuttamassa työelämässä enemmän kuin vähemmän. Osaamisen vahvistamisen ja tuottavuuden kasvun hakemisen pitäisi olla nytten kaikilla työlistan kärjessä. Tarvitsemme panostuksia työuran aikaisen osaamisen kehittämiseen ja työttömyysoloajan osaamisen ja kouluttautumisen kehittämiseen. Niihin asioihin pitäisi panostaa koko ajan. Nämä ovat jääneet hallitukselta taka-alalle, ja niistä on leikattu. Työllisyydestä ja talouskasvusta ja kuluttajien luottamuksesta lähtevät asiat liikkeelle. Myös niitä tässä kaivataan. Nämä ovat avaintekijöitä taloudellisen kasvun toteuttamisessa. Luottamus on parasta valuuttaa. Epävarmuus tulevaisuudesta ja korkea työttömyys näkyvät tänä päivänä kuluttajien arjessa, säästämisessä ja Suomen taloudessa. Nämä ovat niitä asioita, joissa hallituksen olisi pitänyt toimia. Meillä on maailmanpolitiikan myllerryksiä, ilmastonmuutosta ja vaikeata talous‑ ja työllisyystilannetta tässäkin ympäristössä, mutta nämä kotimarkkina-asiat ovat jääneet taka-alalle. Sen vuoksi olemme siinä tilanteessa, että meidän talouskasvu on ollut nollan pinnassa. Nyt on ensimmäisiä orastavia merkkejä siitä, että talouskasvu lähtisi liikkeelle, mutta kun me ollaan nollan pinnassa oltu kolme vuotta, niin siitä on helppo ponnistaa liikkeelle. Lähtöluvut ovat todella matalalla. Tässä kaikki toivomme, että talouskasvu lähtisi liikkeelle, koska sitä kautta me myöskin voitaisiin saada jakovaraa ja velanhoitovaraa tänne talouteen, mutta hallitus on viivytellyt kaikissa näissä toimenpiteissä ja [Puhemies koputtaa] tehnyt vääriä toimenpiteitä tämän osalta. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Ajattelin tämän puheenvuoron käyttää lähinnä kommentoidakseni tässä kollegoiden puheenvuoroja. Kun täällä on niin paljon väittämiä ilmassa, niin on pakko yrittää vähän niin kuin koota nytten faktoilla, mitä tässä on tapahtumassa, ja se on tässä tilanne. Arvoisa puhemies! Ensinnäkin tästä espanjantaudista, josta täällä nyt on paljon puhuttu: Täytyy muistaa, että mikähän hallitus tässä nyt on vienyt Suomea Espanjan suuntaan, kun on määräaikaisia työsopimuksia lisätty, irtisanomista helpotettu, sosiaaliturvaa on heikennetty. Onko se sitä Espanjan suuntaa nyt sitten tässä mielessä, kun täällä haikaillaan niitä näkökulmia? Tosiasiassa Suomen työmarkkinoita on sotkettu ja viety sellaiseen suuntaan, johon ei ole viisasta viedä. Meillä on ollut yhteistyön ja sopimisen työmarkkinat, ja nyt niitä on yksipuolisesti muutettu. Arvoisa puhemies! Sitten tästä velasta täällä puhutaan todella paljon. Kun katsotaan näitä velkalukuja, valtionvelka on huhtikuun lopussa tarkalleen 196,6 miljardia euroa valtion velanhoitajien mukaan ja 200 miljardin euron raja menee nyt tänä vuonna rikki. Ja kuka tätä velkaa sitten on ottanut 200 miljardia euroa? Orpon—Purran hallitus tulee ottamaan yli 50 miljardia euroa velkaa eli vähintäänkin yhden neljäsosan tästä valtionvelasta, Marinin hallituksen velka on noin yksi neljäsosa, pikkasen alle, ja sitten puolet tästä velasta on edellisten hallitusten ottamaa velkaa. Täällä koko ajan käy keskustelu, että edellisellä hallituksella olisi se velan ottamisen ennätys. Tämä hallitus tulee olemaan suurin velanottaja Suomen historiassa. Ja sitten: Kai näistä kaikista lainoista, joita valtiolla on, korkomenoja on, myöskin niitten edellisten hallitusten lainoista ja sitten Orpon hallituksen lainoista. Kyllä nämä korkomenot, jotka tässä nyt kasvavat, kun velan määrä kasvaa niin voimakkaasti — eli yksi neljäsosa, yksi neljäsosa ja puolet — on se syntisäkki, joka kaikilla hallituksilla tähän mennessä on, ja se kannattaa aina tässä muistaa. Nyt mennään liian helposti tilanteeseen, että se on vain edellinen hallitus. Arvoisa puhemies! Sitten puhutaan aika paljon näistä alijäämistä. Jos katsotaan valtiovarainministeriön omassa julkisen talouden suunnitelmassa olevia lukuja ja katsotaan niitä budjettitalouden alijäämiä vuosina 20—23 ja sitten 24—27, niin tosiasia on, että Marinin—Rinteen hallitusaikana alijäämä on ollut 43 miljardia euroa, josta 18 miljardia euroa on ollut koronavelkaa, korona-alijäämää. Eli tämä on se tilanne, 43. Nyt Orpon hallituksen aikana tulee vähintäänkin 51 miljardia euroa, kahdeksan miljardia euroa enemmän kuin Marinin hallituksen aikana oli alijäämä. Tästä eteenpäin, kun piti laittaa taloutta kuntoon, näyttää siltä, että se alijäämä tulee nousemaan voimakkaasti ylöspäin, jopa sinne lähelle 18:aa miljardia euroa vuodessa. Täällä sanotaan, että kaksi kolmasosaa siitä on puolustusta ja korkomenoja. No, mitäs se yksi kolmasosa on? Se on alijäämää, kuusi miljardia euroa alijäämää, ja tämä talous piti laittaa tasapainoon. Ei ole toiminut. Nämä luvut ovat suoraan näistä tilastoista, jotka VM itse on laittanut. Sitten täällä on todella voimakkaita menojen lisäyksiä myöskin tulevalle kaudelle tehty. Yrittäjäeläkeuudistusta mainostetaan täällä kovasti, mutta se otetaan käyttöön ensi vaalikaudella. Sieltä tulee 100 miljoonaa euroa julkiseen talouteen kuluja, 600 miljoonan euron päälle. Tämä eläkeuudistus on tehty valtion kassan kautta. Tosiasiassa toinen eläkeuudistus tehtiin tässä vähän aiemmin, TyELin uudistus, ja siinä vaadittiin julkisen talouden tasapainottamista 0,4 prosenttiyksiköllä eli miljardilla ja toteutus oli kaksi miljardia euroa. Näin näitä eläkejärjestelmiä pitäisi uudistaa, ei niin, että se tehdään valtion kassan kautta. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Kasvusta on puhuttu aika paljon täällä, ja meidän kasvuluvut ovat olleet 2023 miinus 1,3, vuonna 2024 ne olivat 0,4 ja viime vuonna 0,2. Kasvuluvut ovat todella pieniä, ja ennusteet ovat olleet kaikille vuosille noin prosenttiyksikköä korkeampia aina, kun niitä on katsottu. Jos ne olisivat toteutuneet prosenttiyksikön korkeampina, niin kuin oli ennustettu näinä aikoina, niin meillä olisi aivan toisenlainen tilanne. Meillä verotuloa olisi tullut 7 miljardia enempi tänä kautena. Meidän valtionvelka, joka on nyt 88,5 prosenttia, olisi ollut 83,5 prosenttia tällä hetkellä. Tässä vain näkyy se, kuinka tärkeitä nämä kasvuluvut ovat ja kasvun aikaansaaminen. Siinä tämä hallitus on epäonnistunut. Kasvua ei ole saatu aikaan kolmen vuoden aikana, ja se on tässä se ongelma.
Arvoisa puhemies! Totta kai oppositiossa iloitaan kaikista tilauksista ja kaikista talouskasvuluvuista, [Juho Eerolan välihuuto] koska se on, totta kai, tärkeätä suomalaisille, että suomalaisille tulee työtä. Mutta tämä kolmen vuoden taantuma-aika on ollut aika pitkä, kun ajattelee sitä työttömien tai muitten osalta tavallisessa arjessa. Jos ei ole työtä, niin kyllähän olisi toimenpiteitä pitänyt tehdä jo aiemmin, eli tämä hallitukselle kyllä isona miinuksena, ja kuinka paljon näistä toimenpiteistä sitten on tullut muitten toimenpiteitten antamina kuin hallituksen tekeminä. Kun katsoo tätä tuloslistaa alijäämän osalta, [Puhuja näyttää paperia] niin tällä hallituskaudella alijäämä tulee olemaan yli 51 miljardia euroa näitten lukujen mukaan. Edellinen hallituskausi oli 43 miljardia, ja siitä oli 18 miljardia koronamenoja. Eli kyllähän tässä hallituksessa on epäonnistuttu myös talouspolitiikassa. Se näkyy näissä alijäämäluvuissa. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Suomen tilanne on nyt tämä: Euroopan korkein työttömyys ja heikoin työllisyyskehitys, kehittyneiden maiden heikoin talouskasvu, valtion velkaantuminen ennätystahtia, valtiontalouden alijäämä yli neljä prosenttia, ennätysmäärä yritysten konkursseja, rakennusala romahdutettu, työmarkkinoiden toimintaa sotkettu yksipuolisesti, lapsiperheköyhyys kasvaa kymmenillätuhansilla. Arvoisa puhemies! Kesäkuussa 2023 hallituspuolueet asettivat itselleen hallitusohjelmassaan tavoitteita taloudesta ja työllisyydestä: ”Hallituksen tärkein talouspoliittinen tavoite on saada aikaan kestävää kasvua. Hallitus kuroo umpeen kuilua julkisen talouden tulojen ja menojen välillä sekä kääntää Suomen velkaantumisen laskuun.” ”Hallitus toteuttaa uudistuksia työllisyyden nostamiseksi vähintään 100 000 työllisellä. Työllisyyden kasvulla tavoitellaan julkisen talouden vahvistumista yli kahdella miljardilla eurolla.” Kolme vuotta myöhemmin Orpon—Purran hallitus on tilanteessa, jossa valtion velkaantuminen on ennätysmäisen hurjaa, alijäämätavoite ei toteudu, talouskasvu on nollan pinnassa ja uusien työllisten sijaan on aiheutettu 100 000 uutta työtöntä lisää. Hallitus on myös toistuvasti puhunut kymmenen miljardin euron sopeutustoimistaan. Vuoden 2025 VTV:n finanssipolitiikan raportissa ja eduskunnan tarkastusvaliokunnan mietinnössä todennettavien sopeutusten määrä on kuitenkin vain kolme ja puoli miljardia euroa. [Arto Satonen: Paljonkos Marinin hallituksella oli?] Orpon—Purran hallitus on epäonnistunut itse asettamissaan tavoitteissaan. Arvoisa puhemies! Tämän hallituksen kaudella työttömyys on noussut 1990-luvun alun lamavuosien lukemiin. Olemme työttömyyskriisissä. Jokainen kuukausi on ollut huonompi kuin vuotta aiemmin vastaava kuukausi koko hallituskauden ajan. Viimeisimmän KEHA-keskuksen tilaston mukaan työttömiä työnhakijoita on yli 340 000. Heistä pitkäaikaistyöttömiä on 140 000. Hallituksen aloituksesta heidän määränsä on lisääntynyt yli 50 000:lla. Alle 30-vuotiaita nuoria on työttömänä 80 000. Työllisten määrä on laskenut teidän hallituksenne kaudella yli 60 000:lla. Työllisyysaste on tällä hetkellä kaksi ja puoli prosenttiyksikköä alempana kuin aloittaessanne. Hallitus ei tule pääsemään kautensa aikana asettamaansa 100 000:n työllisyystavoitteeseen. Orpon—Purran hallitukselta on puuttunut aktiivinen työllisyyspolitiikka. Panostuksia työllisyyden hoitoon ja palveluihin ei ole tehty. Työttömyyden on annettu vain pahentua. Työllisyystoimina on käytetty pääosin sosiaaliturvaleikkauksia. Arvoisa puhemies! Tulemme tarvitsemaan enemmän osaamista tulevassa tekoälyn muuttuvassa työelämässä. Osaamisen vahvistamisen ja tuottavuuden kasvun hakemisen pitäisi olla kaikilla työlistan kärjessä. Tarvitsemme panostuksia työuran aikaiseen osaamisen kehittämiseen ja työttömyyden aikaiseen kouluttautumiseen. SDP on esittänyt tähän aneemiseen taloustilanteeseen muun muassa keinopaketin tuottavuuden vauhdittamiseksi ja paketin ammatillisen koulutuksen ja aikuiskoulutuksen kehittämiseksi, ja olemme esittäneet työttömyysturvan suojaosan palauttamista työllistymiskynnyksen madaltamiseksi. Jokainen vaihtoehtobudjetti kolmen vuoden aikana on ollut tasapainoisempi ja sosiaalisesti oikeudenmukaisempi kuin istuvalla hallituksella. SDP on esittänyt toistasataa yksittäistä keinoa talouden kohentamiseksi. Onneksi olette nyt vihdoin viimein tarttuneet osaan niistä kehysriihessä. Panostuksia vihreään siirtymään, puhtaaseen energiaan ja kasvuyrityksiin olisi lisättävä. Tarvitsemme myös työmarkkinoiden yhteistyön palauttamista. Arvoisa puhemies! Nyt on käsittelyssä todellakin aiheellinen välikysymys. [Puhemies koputtaa] Hallituksen toimet ovat vieneet kuluttajien luottamuksen. Ei ihme, että ihmiset ovat epävarmoja tulevaisuudesta. Tarvitsemme suunnanmuutoksen. [Aki Lindén: Veti salin hiljaiseksi!]
Arvoisa puhemies! Tämä valiokunnan mietintö on tässä erittäin tärkeä dokumentti siitä, miten nämä sopeutustoimet ja valtiontalouden tasapainottaminen ovat tällä hallituskaudella tähän mennessä onnistuneet. Tavoitteeksi asetettiin alijäämäksi korkeintaan yksi prosentti suhteessa bruttokansantuotteeseen ja se, että velkasuhde vakautuu vaalikauden lopussa. Ne luvut velkasuhteesta olivat sellaisia, että siellä olisi noin 82 prosentin luokkaa tämä velkasuhdetavoite, ja nyt ollaan 88,5 prosentissa, ja nousua on koko ajan näkyvissä — 90 prosentin raja rikotaan aivan kohta. Alijäämälle oli tämä yhden prosentin tavoite, ja nyt liikutaan tämän raportin mukaan noin 3,9 prosentissa, eli ollaan todella, todella kaukana näitten keskeisten tavoitteitten osalta. No sitten siitä, miten tässä näitä sopeutustoimia arvioidaan: niiden kokonaisuudessa puhutaan 10 miljardista eurosta sopeutustoimien määrässä. Täällä on puhuttu nettovaikutuksissa noin 6,5 miljardista, ja niistäkin sitten pitää ottaa tämä 2 miljardia euroa työllisyyden vaikutusta, joka on epämääräinen. Se tarkoittaa sitä, että pitäisi se 100 000 uutta työllistä tulla, ja sitä ei tämän vaalikauden loppuun mennessä tule. Myöskin hyvinvointialueiden miljardin euron säästö on epävarmuuden vuoksi jätetty pois, eli ollaan siellä 3,5 miljardissa eurossa eli varsin kaukana siitä tavoitteesta, missä piti olla. Kokonaisuutena näissä kasvuluvuissa, mitä täällä ennustettiin, kasvua ovat hidastaneet nämä sopeutustoimet ja sitten tietenkin nämä maailman kriisit, Hormuzinsalmet ynnä muut. Ne ovat hidastaneet näitä kasvulukuja. Se kasvu on meillä se ydinkysymys nyt sitten jatkossa, että miten me pystytään rakentamaan kasvua tästä eteenpäin. Edustaja Ojala-Niemelä tässä hyvin kuvasi osaa niistä keinoista, mistä se kasvu jatkossa syntyy. Työvoiman tarjontaa meillä on nytten todella vahvasti: yli 400 000, jos otetaan palveluissa olevat mukaan; 350 000 työtöntä työnhakijaa. Että tarjontaa olisi, mutta niitä avoimia työpaikkoja meillä on todella vähän. Eli tässä mielessä kyllä tämä raportti kertoo tämänhetkisen tilanteen. Toivottavasti saadaan talouskasvua aikaan ja sitten oikeudenmukaisempaa sopeutusta, että päästään parempiin tuloksiin. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tämä lakiesitys ansaitsee ainakin yhden puheenvuoron täällä, koska tämä on todella hyvä lakiesitys harmaan talouden torjunnan osalta. On hyvä, että tällaisia asioita viedään tässä ja yksimielisesti eteenpäin. Harmaa talous on kuitenkin meillä semmoinen ilmiö, että satoja miljoonia euroja verotuloja jää saamatta ja menee ohi kokonaan julkiselta taloudelta. Tässä mielessä kaikki toimenpiteet, mitä sen osalle tehdään, ovat hyviä. Tässä Verohallinnon selvitysyksikölle annetaan mahdollisuuksia tehdä näitä ilmiöselvityksiä, joissa nähdään pimeän työn tekemistä ja nostetaan esiin harmaata työtä, erilaisia kevytyrittäjien malleja, virtuaalivaluutoilla tehtäviä asioita, yritetään löytää keinoja torjua niitä. Sitten näitä velvoitteidenhoitoselvityksiä laajennetaan, joilla pystytään viranomaisyhteistyötä tekemään. Tässä mielessä tämä lakiesitys on hyvä. Tämä vie Suomea tavallaan terveempään suuntaan. Rehelliset yritykset pärjäävät paremmin, ja rehelliset palkansaajat saavat tässä myöskin sitten oikeudenmukaisen korvauksen. — Kiitoksia.
Arvoisa rouva puhemies! Olen täällä monena iltana ollut, ja täytyy sanoa, että aina nämä illan viimeiset keskustelut ovat muodostuneet aika hyviksi, ja niitä on kiva kuunnella. Täällä käydään semmoista rakentavaa keskustelua monista asioista, niin tänäänkin, ja on ollut kiva olla paikalla. Se suuruusluokka, mikä tässä sopeutuksessa nyt on, on siellä 2,6 prosenttiyksikön luokassa bkt:stä, noin suuruusluokkana. Tällaisia sopeutuksia on tehty Kataisen ja Urpilaisen hallituksen aikana. Silloin tehtiin tämän kokoluokan sopeutuksia, eli kyllähän niitä on tehty tässä lähimenneisyydessäkin. Siinä mielessä koko ajan näitä suuruusluokkia täytyy pitää mielessä. Kaikki joutuvat miettimään niitä sopeutuksia, rakenteellisia uudistuksia, veroja, mitä tässä tuli esiin, ja kasvutoimia. Ennen kaikkea tarvitsemme työtä. Mutta sitten jos ajattelee, missä asioissa meillä voisi olla vielä semmoista uutta, jota me ei ole tässä käytetty, niin kyllä minä sanoisin, että esimerkiksi tämän liikenteen verotuksen osalta, joka täällä nyt on laskenut koko ajan tässä viime vuosina. Voi kysyä, että jos me ajatellaan, että me haluttaisiin tiestöä ja muuta laittaa kuntoon, niin me varmaan joudutaan miettimään liikenteen verotuksen uudistamista koko ajan. On ollut erilaisia paikantamiseen liittyviä veroratkaisumalleja ja kaikkia muita. Varmaan joudutaan hakemaan uutta kulmaa sen osalta. No sitten se asia, jonka edustaja Räsänen toi tässä hyvin esiin: puolustusmenot sinne kolmeen ja puoleen prosenttiyksikköön nostetaan tässä lähitulevaisuudessa. Tutkija Salonius-Pasternak televisiossa heitti kyllä semmoisen kysymyksen eräässä keskustelussa, että jos meidän koulut ja päiväkodit rupeavat ränsistymään, niin onko meillä sitten koko ajan se ykkösprioriteetti, että puolustuksen menot ovat siellä kolme ja puoli ja viisi prosenttiyksikköä. Ruvetaanko johonkin aikaan miettimään, missä aikataulussa ne nostetaan sille tasolle? Sehän liittyy tietenkin turvallisuustilanteeseen ja maailmanpoliittiseen tilanteeseen ja näin poispäin. Ja sitten tietenkin se, miten vaikuttavia toimenpiteitä me saadaan sillä rahalla aikaiseksi, drooneja ja muita. Niillä kaikilla pitää olla merkitystä, kun tätä arvioidaan, ja se on semmoinen kokonaisuus, jota joudutaan varmaan miettimään. Sitten vielä, arvoisa rouva puhemies, kyllä miettisin sitäkin, että meillä on monissa kriiseissä työmarkkinoilla sopimalla sovittu kriisiratkaisuja, ja sillä tavalla on viety ennustettavasti eteenpäin, ja se työkalu meidän pitäisi myös käyttää. Viimeiseksi sitä tehtiin paljon puhutussa Sipilän hallituksen kilpailukykysopimuksessa, jota olin itsekin neuvottelemassa. Täytyy sanoa, että se palautti kilpailukykyä, ja sillä oli nimenomaan se tarkoitus. Kustannuskilpailukyky parani sillä ratkaisulla. Siinä tehtiin vaikeita ja isoja ratkaisuja, ja palkansaajille tuli paljon rasitusta siitä lisää, mutta siitä se lähti liikkeelle, ja nyt niitä vaikeampia asioita siitä on korjattu sitten sopimalla. [Tuomas Kettunen: Sopimalla!] Minä luulen, että meidän pitäisi tämä kortti vielä käyttää paremmin. — Kiitoksia.
Arvoisa rouva puhemies! Korjaan äskeisessä puheenvuorossani yhtä vuosilukuvirhettä: Sanoin, että YEL tulee 2028 ja se tulee 90 miljoonalla. Se tulee vasta 2030 90 miljoonalla. Korjaan sen, tarkistin sen tuossa vielä. Arvoisa rouva puhemies! Me tulemme tarvitsemaan enemmän osaamista, emme vähemmän, työelämässä tulevaisuudessa. Eli osaamisen vahvistamisen ja tuottavuuden kasvun hakemisen pitäisi olla kaikilla meillä työlistan kärjessä, jos Suomeen halutaan kasvua saada aikaiseksi. Minä olen pohtinut aika monta kertaa tätä kysymystä, että yrityksissä pitäisi tehdä yhtä tarkka henkilöstötilinpäätös osaamisesta, sen tulevasta tarpeesta, olemassa olevasta potentiaalista, kuin yrityksissä nyt tehdään aineellisesta pääomasta eli niistä härpäkkeistä ja kaikista muista, euron tarkkuudella, sentin tarkkuudella. Ne käydään kyllä läpi, mutta sitä potentiaalia, joka siellä ihmisissä on, ei käydä samalla tavalla läpi. Tavallaan, jos se pystyttäisiin käymään yhtä hyvin läpi, niin henkilöstössä ja siinä olevassa osaamispääomassa on tuottavuuden kasvun ydin. Jos nähdään, että on puutteita, joitain osaamistarpeita tulevaisuudessa, niihin satsattaisiin. Tavallaan sen tyyppistä toimintaa meidän pitäisi tukea tavalla tai toisella, koska nyt kun me olemme tehneet koulutuksen osalta esimerkiksi tämän aikuiskoulutuksen lopettamisen, niin se tarkoittaa, että sitä työelämän sisällä olevaa työuran aikaista kehittämistä ei päästä tekemään, ja se oli yksi isku siihen tilanteeseen. Jos ajatellaan, että me halutaan pitkässä juoksussa kehittää toimintaa, niin se kulminoituu siihen osaamiseen, siihen, mitä ihmiset osaavat siellä eri tasoilla. Se koskee kaikkia työpaikkojen tasoja jo tässä mielessä. Sitten kun katsotaan näitä kysymyksiä, miten meillä tänä päivänä menee työllisyyden osalta, niin kyllä tuo kasvu on siellä taustalla. Meillä on nuorisotyöttömyys todella korkealla, pitkäaikaistyöttömyys todella korkealla, ja ne toimenpiteet, mihin äsken viittasin, ovat olleet aika pieniä, ja sen osalta tarvittaisiin laajempia toimia. No, sitten jos katsotaan näitä sopeutuksia ja muita, niin mehän tarvitaan erityisesti kasvuun liittyviä mahdollisuuksia. Meidän pitää hyödyntää vihreä siirtymä, kasvuyritykset, startupit täysimääräisesti, jotta me saadaan kasvua aikaiseksi, ja siellä rahoituskysymykset ovat avainasemassa. Me ollaan täällä salissa monta kertaa keskusteltu yrityksen rahoituksesta, kuinka tiukkaa se on tälläkin hetkellä, ja siihen pitäisi päästä enemmän vaikuttamaan. Arvoisa rouva puhemies! Nyt tähän sopeutukseen. SDP:kin on sitoutunut tähän ihan samalla tavalla kuin nämä muut puolueet täällä. Myös vasemmistoliitto on sitoutunut näihin velkatavoitteisiin EU-tavoitteiden kautta, ja niin kuin valtiovarainministeri tässä kyllä hyvin sanoi, alkupään kaikki sopeutukset tulevat EU:n säännöksistä, fipo-säännöksistä, nettomenopolusta ja muista, joista ne tulevat — tämä, ensi vaalikausi ja varmaan seuraavakin vaalikausi vielä — ja sitten nämä omat velkajarrusääntömme tulevat siellä 2040-luvun lähellä, kun ollaan saatu velkaa jo taittumaan. Tämä aina unohtuu tässä kokonaisuudessa. Arvoisa rouva puhemies! Minä luulen, että jokainen puolue oikealta vasemmalle joutuu tarkemmin määrittelemään sopeutus- ja kasvutoimet viimeistään siinä vaiheessa, kun viimeisimmät talousluvut tulevat ensi marras—joulukuussa julki. Kaikki joutuvat sen jälkeen miettimään, mitä toimia pitää tehdä seuraavalla vaalikaudella. Se on se asia, että täällä varmaan huudellaan nytten puoli vuotta vielä, että ei ole teilläkään vaihtoehtoa, mutta tosiasiassa kaikki joutuvat siinä vaiheessa oikeasti sen vaihtoehdon tuomaan eteen. Minun mielestäni siihen tilanteeseen meidän pitää kaikkien tähdätä, että meillä silloin kaikilla on joku vaihtoehto olemassa, miten se tehdään, että äänestäjillä on oikeasti vaihtoehtoja ratkoa, kenen kanssa näitä asioita seuraavalla vaalikaudella tehdään. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Jatkan vähän tuosta edustaja Räsäsen hyvästä puheenvuorosta. — Kun katsotaan tätä julkisen talouden suunnitelmaa, niin voi tietenkin kysyä, että onko tämä hallituksen suunnitelma seuraavalle kaudelle, miten pitäisi asioita hoitaa. Tässä mielessä, kun katsotaan, mitä tänne on tullut, niin nämä puolustusmenot oli hyvin tuossa mainittu. Sitten täällä salissa on tullut aika monta kertaa myöskin tämä YEL eli yrittäjäeläkkeitten uudistus. Meillä vastikään oli täällä lähetekeskustelussa, ja nyt se on valiokuntakäsittelyssä, TyEL-uudistus, jossa vaadittiin 0,4 prosentin bkt:hen vaikuttava, julkiseen talouteen vaikuttava säästötavoite. Neuvottelijat tekivät 0,8. Siellä oli selkeä säästötavoite. Nyt nämä YEL- eli yrittäjäeläkkeet uudistetaan valtion rahoilla. 90 miljoonaa euroa tulee lisää menoja sen 600 miljoonan päälle, mikä tänä päivänä menee, 90 miljoonaa euroa ja vuoden 28 tasolla. Jotenkin olisi kuvitellut, että kun kaikilta vaaditaan ratkaisuja, jotka julkista taloutta oikaisevat, niin sitten tehdään tällaisia ratkaisuja yrittäjäeläkkeitten kautta ja joissa ihan oikein yritetään korjata sitä, että pienituloiset yrittäjät maksavat liikaa ja isotuloiset laistavat, ja edelleen se mahdollistuu tässä jatkossa. Pienituloiset ehkä saavat korjauksen, mutta isompituloiset yrittäjät laistavat. Eläkejärjestelmä ei tule kuntoon, kun tämmöinen tilanne on. Ei tule yrittäjäeläkejärjestelmä kuntoon, ja se tasapaino ei siellä tule jatkossa. Tämä on minun mielestäni semmoinen asia, jota pitäisi tässä käydä, että kaikille sitten samanlaiset säännöt. Kyllä tämä kokonaisuus pitää muistaa. Seuraavalle hallituskaudelle laitetaan kuormaa lisää. Ammattidiesel tuli täällä esille, autoveron alentaminenkin taisi olla 28 vuodelle, ja kaikkea muuta. Eli kyllä niitä mainostetaan, ja niitä tässä yritetään viedä eteenpäin. Kun katsoo näitä alijäämälukuja, niin nämä ovat todella karmaisevia. Tämä vuoden 2030 taso, 17,4 miljardia, on sama kuin koronavuonna oli se alijäämä. Täällä valtiovarainministeri Purra sanoi, että kaksi kolmasosaa on puolustusmenoja ja korkomenoja. No, sitten se kuusi miljardia, joka jää siihen jäljelle, on sitä alijäämää, joka on samalla tasolla kuin silloin, kun Marinin hallitus lopetti. Eli mihinkäs on pienentynyt alijäämä tässä julkisessa taloudessa, jos nämä korkomenot otettaisiin vaikka pois? Oli Marinin kauden lopussa niitä korkomenoja myöskin. Eli tämä hallituskausi ei ole parantanut julkista taloutta, niin kuin tässä on puhuttu, vaan se on aika lailla pysynyt samalla tasolla. Se on tässä se tosiasia, kun katsotaan numeroita. Tämä minua tässä erityisen paljon mietityttää, miksi täällä tuodaan sellainen näkökulma, että koko ajan tässä olisi saatu paljon parannuksia aikaan. Arvoisa rouva puhemies! Isoin epäonnistuminen on tässä työllisyystilanteessa. Jos meillä on työttömiä satatuhatta enemmän kuin hallituskauden alussa ja sille työllistymiselle, lisätyöpaikoille laskettiin kahden miljardin sopeutus, talouden tasapainottaminen, niin nyt ollaan siitä tosi kaukana. Se on yksi osasyy, miksi julkinen talous on näin huonossa kantimessa. Sen vuoksi kotimarkkinan toimivuudesta olisi pitänyt pystyä huolehtimaan toisella tavalla, ja siinä hallitus kyllä joutuu katsomaan peiliin. Kun kuuntelin arviointineuvoston puheenjohtajan lausuntoja aamulla televisiossa, niin kyllä hän sanoi, ja siinä toinenkin ekonomisti oli, että näitten ajoituksessa olisi pitänyt miettiä sitä, että näissä tilanteissa, joissa ulkoapäin tulee suhdanne sellaiseksi, että se hidastaa muutenkin kasvua, niin nämä vielä lisäävät ja heikentävät sitä tilannetta, mutta hallitus ei ole muuttanut mitään, vaan ne ovat seisseet alkuperäisten päätöksien takana, ja mitään ei tarvitse muuttaa. Hallitus ei ole reivannut politiikkaansa, ja tänään pyydettiin, että hallitus reivaisi politiikkaa siihen, että me saataisiin kasvua aikaiseksi. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tässä on paljon puhuttu talouskasvusta ja muusta, ja kun katsotaan näitä viimeisiä vuosia, meidän bruttokansantuotteen kasvu taisi olla vuonna 2023 miinus 1,3, vuonna 2024 se oli 0,4 ja viime vuonna 0,2, ja tälle vuodelle ennustetaan 0,6:ta, niin että aika pienet nämä kasvuluvut ovat. Ihan tähän alkuun: Tein tuossa viikonloppuna sormiharjoitelman ja katsoin, kuinka tärkeä se talouskasvu on tässä yhteydessä. Jos nämä luvut olisivat olleet yhtä prosenttiyksikköä korkeammat nämä viimeiset kolme vuotta, niin se olisi tarkoittanut sillä tavalla, että jaksona 2023—25 meille olisi tullut 7 miljardia euroa verotuloja lisää, koko jakson aikana, se olisi noin 3,5 miljardia ollut vuoden 2025 tasossa, eli alijäämä olisi ollut sen verran pienempi. Ja sitten, mikä mielenkiintoista, bkt olisi ollut noin 9 miljardia korkeampi. Sitten se velkajarrukeskustelu. Nyt kun se on 88,5 prosenttia tällä hetkellä, se EDP-velkasuhde, niin se olisi pelkästään tällä bkt:n kasvulla pudonnut 85,9:ään, ja jos oletetaan tämä verotulo, mikä tänä aikana olisi tullut — 7 miljardia vähemmän olisi tarvinnut ottaa velkaa — niin se olisi tuonut sen siihen, että se olisi 83,5 prosenttiyksikköä. Minä tämän sen takia laskin, että pystymme näkemään, miten tärkeätä on, että me pystymme tekemään tähän maahan talouskasvua. Nythän tämän tilanteen osalta on selvästi nähtävissä se, että vaikka vienti on vetänyt nytten kohtuullisen hyvin, kahden ja kolmen prosenttiyksikön vauhtia, koko ajan, niin kotimarkkina on tässä se, joka ei ole lähtenyt ollenkaan liikkeelle. Kotimarkkinassa meillä on iso ongelma, ja siihen nämä hallituksen toimet ovat erityisen kovasti vaikuttaneet, ja se kotimarkkinoiden luottamus on tässä tilanteessa menetetty. Siihen luottamukseen meidän pitäisi pystyä puuttumaan. Arvoisa rouva puhemies! Meillä on tällä hetkellä 343 000 työtöntä työnhakijaa, ja niistä yli vuoden työttömänä on 140 000 työtöntä. Nyt hallitus on tässä sanonut, että on tullut työllisiä paljon, ja sitten kun minä hain eduskunnan tietopalvelusta näitä tietoja, niin meidän työllisyysaste on noin 2,5 prosenttiyksikköä alemmalla tasolla kuin tämän hallituksen alkaessa. Kaikissa ikäryhmissä, kun katsotaan, 15—64 tai 20—64, siellä on noin 2,5 prosenttiyksikköä alempana. Jos 2,5 prosenttiyksikköä otetaan siitä 2,85 miljoonan työvoimasta, niin siellä tulee 50 000—60 000 hyvin nopeasti. Eli tosiasiat ovat tässä tilanteessa. No, sitten hallitus, arvoisa rouva puhemies, on tehnyt näitä työllistämistoimia, ja pitkäaikaistyöttömien osalta on päättänyt laittaa 20 miljoonaa euroa tähän työllistymisseteliin, jolla täydennyskoulutetaan ihmisiä. No, mitä tämä 20 miljoonaa euroa tarkoittaa? Se tarkoittaisi 10 000 työttömälle 2 000:n seteliä. Jokainen ymmärtää, kun on 2 000 euron seteli, kuinka paljon sillä saa täydennyskoulutusta aikaiseksi. No, 10 000 on se lukumäärä, ja jos meillä on 140 000 pitkäaikaistyötöntä, niin se ei ole kovin iso osa siitä pitkäaikaistyöttömien määrästä, eli se vaikutus ei ole kovin suuri. Sama tässä nuorten työllistymissetelissä, jossa 20 miljoonaa tuli lisää: se nostaa lisää sitä 3 300—4 000:n määrää niin, että se nousee noin 5 500—7 000:een — mutta kun se nuorten, alle 30-vuotiaitten, määrä on 80 000, niin nämä hallituksen toimet ovat ihan oikeita otsikoltaan ja ihan hyviä otsikoltaan, mutta vaikutus on viidestä seitsemään prosenttia siihen kohdejoukkoon, mihin ne on tarkoitettu. Eli ne eivät ole niin vaikuttavia toimia, mitä tehdään, kuin tässä tarvittaisiin työttömyyden osalta. Eli siinä mielessä meidän pitäisi uskaltaa satsata aika paljon työttömien osaamisen päivittämiseen ja niihin kysymyksiin. Nämä suuruusluokat aina häviävät tässä taustalta, ja sen takia minä niitä aina täällä tuon esiin. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Kokoomus ja perussuomalaiset nousivat vallan kahvaan 2023 vaaleissa lupaamalla muun muassa lopettaa valtion velaksi elämisen, supistaa valtiontalouden alijäämää ja luoda 100 000 uutta työllistä. Kolme vuotta myöhemmin ollaan tilanteessa, jossa valtion velkaantuminen on ennätysmäisen hurjaa, alijäämätavoite ei onnistu ja työllisten sijaan on aiheutettu 100 000 uutta työtöntä lisää. Kaikki kolme keskeistä tavoitetta jäävät toteutumatta. Onneksi syyllisetkin tähän tilanteeseen ovat valmiina: suhdanteet ja edellinen, Marinin hallitus, kuitenkin silloin olleen globaalin pandemian, Venäjän aloittaman hyökkäyssodan ja energiakriisin ja sen seurauksena inflaation nousun täysin unohtaen. Näiden keskellä toiminut Marinin hallitus otti valtiolle velkaa neljän vuoden aikana saman summan kuin Orpon—Purran hallitus on ottamassa nyt kolmessa vuodessa. Orpon hallitus jättää valtavan velkavuoren taakseen. Valtionvelassa ylitetään tänä vuonna 200 miljardin euron raja. Marinin hallitus on ottanut siitä velasta alle neljäsosan. Sitä ennen toimineet hallitukset ja sen jälkeinen Orpon hallitus ovat ottaneet pääosan velasta. Tämä on se kokonaisuus, missä elämme. Nyt kun katsomme tätä julkisen talouden suunnitelmaa, missä budjettitalouden menojen ja tulojen pitäisi olla tasapainossa, niin kun me katsomme täältä jatkovuosia — 13,2 miljardia vuonna 27, 16,2 vuonna 28, 17,1 vuonna 29 ja 17,4 vuonna 30 — alijäämältään nämä neljä vuotta ja menneet kolme vuotta, mitä Orpon hallitus on vienyt Suomea eteenpäin, kaikki nämä seitsemän vuotta, ovat koronavuotta syvempiä alijäämävuosia, mitä tässä maassa on nähty Marinin hallituksen aikana. Nämä seitsemän vuotta, kaikki, ovat huonoimpia vuosia, koronavuotta lukuun ottamatta, ja tämä on perintö Orpon—Purran hallitukselta. Tämä on se, mikä näissä luvuissa näkyy. Ne ovat faktoja. On ennätysvelkaantuminen, korkea työttömyys, talouskasvu on lähes nollassa, työmarkkinasuhteet on sotkettu ja työsuhde- ja sosiaaliturvaa on heikennetty. Hallituksen leikkausten myötä lapsiperheköyhyys lisääntyy kymmenillätuhansilla. Hyvinvointialueiden rahoitusleikkauksilla on heikennetty kansalaisten yhdenvertaista hoitoonpääsyä ja niitten tuottamia palveluja. Leikkauslistojen kovuuden näyttävät leikkaus-Suomessa nämä painotukset. Julkista terveydenhuoltoa leikataan ja rahaa siirretään yksityisille terveysjäteille Kela-korvausten muodossa. Heikompiosaisilta leikkausten keskellä veronalennuksia annetaan hyväosaisille ja rikkaimmille, mikä kaiken kukkuraksi katetaan velalla. Oikeistohallitus on heikentänyt myös kuntien rahoitusta. Alimitoitettu työllisyysasioiden siirto kunnille korkean työttömyyden keskellä on siitä hyvä esimerkki. Valtionosuusjärjestelmä piti myös uudistaa, mutta sitä ei saatu tehtyä. Oikeistohallitus on tällä talouskuripolitiikallaan vienyt Suomea taantumaan ja pitkittänyt sitä omilla toimenpiteillään. Tämä on tämä perintö, joka tällä hetkellä meitä vaivaa. Arvoisa puhemies! On tosiasiat, jotka ovat tässä pöydällä, ja nyt pitäisi miettiä, miten tästä menemme eteenpäin. — Tämä oli viiden minuutin puheenvuoro, ja minulla taitaa tässä päättyä puheenvuoro. Arvoisa puhemies, jatkan seuraavassa tämän toisen puoliskon. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Minua häiritsee täällä koko ajan sellainen keskustelu näistä valtionvelkaluvuista. Katsoin juuri valtionvelan huhtikuun lopussa: 196,6 miljardia euroa. Tänä vuonna mennään yli 200 miljardin euron, ja siitä valtionvelasta Sanna Marinin hallitus on ottanut alle neljäsosan. Kolme neljäsosaa ovat ottaneet edelliset hallitukset tai tämä nykyinen. Nämä suuruusluokat kannattaa muistaa, kun katsotaan, mistä ne korkomenot ja muut tulevat. Tämä Orpon hallitus on ottanut kolmessa vuodessa saman määrän velkaa kuin Sanna Marinin hallitus otti edellisellä kaudella. Nämä ovat ne suuruusluokat, missä nyt liikutaan. Tässä on syyllisiä tämä sali täynnä. Joskus toivoisi nöyryyttä myös hallitukselta myöntää, että tämä koko velkalaiva on tämän porukan aiheuttama, ja nyt pitäisi löytää ratkaisuja, miten siitä mennään. Kun katsoo näitä alijäämälukuja tässä julkisen talouden suunnitelmassa, [Puhemies koputtaa] niin puhutaan 15—17 miljardista eurosta. Ei ole kovin helppo näkymä. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Kielikoulutuksen kaikki ymmärtävät, kuinka tärkeä asia se on kotoutumisessa ja maahan sijoittumisessa. Se on työllistymisen kannalta ensisijaisen tärkeä ja myöskin maassa oleskelun kannalta tosi tärkeä asia. Kun tässä esityksessä nyt kuitenkin 47 miljoonalla eurolla vähennetään näitä palveluja, niin varmasti se jossakin näkyy, se on selvä asia. Ja kun tämä ei ole ainut leikkaus — kokonaissäästöt ovat tähän mennessä 124 miljoonaa, kun tämä lasketaan mukaan — kyllä sieltä on nyt leikattu. Vähemmällä rahalla ei yleensä saa enemmän palveluja, ja tämä kotouttaminen on tässä tärkeässä roolissa. Sitten voisi kyllä kysyä, että myös yrityksillä pitäisi olla joku vastuu, kun työperäistä maahanmuuttoa on. Siinä kielikoulutuksessa pitäisi yrityksienkin olla nykyistä enempi mukana. Sitten sellainen asia, joka tähän liittyy: kun tämä siirretään työllisyysalueelle, jonka päätehtävä on työn välittäminen eikä pedagogiset puolet, niin tässä tulee sinne myöskin sellainen tehtävä, joka tekee lisätyötä sille ja vie pois siitä työnvälitystyöstä resursseja. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Aina muistetaan nämä suuruusluokat näistä kokouspalkkioista ja palkkioista noin yleisestikin ottaen. Tuommoisesta vajaan 3 000 miljoonan budjetista ne ovat 0,1 prosenttia suuruusluokaltaan, niin että aina pitää tämä suuruusluokka muistaa. Edustaja Lindén tuossa kuvasi sitä, mitä se aikaisemmin oli. Kyllähän tosiasia on, että myöskin niillä luottamushenkilöillä on aika paljon tehtäviä. Jos katsoo 20 000:n henkilön organisaatiota missä tahansa, niin kyllä siellä on kokouksia ja asioita pitää käsitellä hyvin monessa paikassa. Esimerkiksi Pirkanmaalla tilanne on se, että siellä on niin sanottu valiokuntamalli, joka myöskin käsittelee jo etukäteen asioita ja tekee mietintöjä niistä, mitä asioita tulee valmisteluun. Se on vähän toisenlainen käsittelymalli kuin muilla hyvinvointialueilla ja on todettu hyväksi. Me pienennettiin niitä toimielimiä tässä vaalien jälkeen jo, ja se todettiin, että se siirtotilanne oli hyvä, että siellä oli paljon. Samalla me myöskin, kun näitä valiokuntia on siellä, katsotaan niin, että jokaisesta kunnasta on edustus sitten saatu. Vaikka tämä ei enää kuntapohjainen järjestelmä ole, niin on pystytty tätäkin asiaa huomioimaan, että saadaan koko alue hallinnossa jollain tavalla mukaan näitä asioita käsittelemään. Sitten näistä palkkioiden suuruuksista: Pirkanmaan hyvinvointialueen palkkioiksi käytännössä tuli Tampereen kaupungin palkkiot, kokouspalkkiot, ja meillä ei ole mitään kertautuvaa palkkiota. Se on yksi palkkio siitä kokouksesta, siellä ei ole mitään 50 prosentin korotuksia ja muita. Meillä on tämmöinen malli. Sitten täytyy sanoa, että sairaanhoitopiirin palkkataso oli siellä hyvinvointialueiden palkkatason taustalla, kun johtajien ja muitten asioitten osalta tehtiin. Näitten järjestöjen rahoituksen osalta sanoisin, että järjestöjen rahoitus oli 380 miljoonaa pari vuotta sitten, ja nyt sitä leikataan 130 miljoonalla, sitä leikataan alas, että ollaan 250 miljoonassa. Siellä noin puoli miljoonaa ihmistä tekee vapaaehtoista työtä. Sen järjestötyön arvo on yli kolme miljardia euroa Helsingin yliopiston laskelman mukaan, eli 300 miljoonalla, vähän yli, saadaan yli kolmen miljardin euron työpanos tältä osin, vapaaehtoistyötä. Sekin kannattaa muistaa, että se järjestötyö tukee tätä sosiaali- ja terveyspalvelua ja hyvinvointialueitten työtä todella paljon. Se kolme miljardia on suurin piirtein sama työpanos kuin koko Pirkanmaan hyvinvointialue on tällä hetkellä. Täytyy nämä mittaluokat aina muistaa. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Kyllähän se alkuperäinenkin sotemalli on rakennettu sillä tavalla, tämä rahoitusmalli, kun siellä tämä 0,8 oli tästä palvelutarpeesta, johon edustaja Lindén hyvin luetteli näitä vähän yli prosentin olevia palvelutarvekasvulukuja. Olisinkin kysynyt edustaja Väyryseltä, mutta hän jo ehkä ehtii lähtemään pois, mitä... [Ville Väyrynen: Katsotaan, onko hyvä kysymys!] — Mitä lukuarvoa te arvioitte palvelutarpeelle olevan tästä vuodesta eteenpäin? Onko se siellä yhden prosentin tasolla, vai onko se joku muu tästä eteenpäin? Se on se, minkä takia tässä pitäisi myöskin tätä näkökulmaa katsoa. THL on arvioinut sen varmaan noin yhden prosentin tasolle. Arvoisa rouva puhemies! Tämä eri alueitten osalta oleva tilanne: Kun täällä aika moni taho on jo aina välillä väläyttänyt, että pitäisi olla alueilla verotusoikeus, niin voisi ajatella, minkähänlaiset verotukset näillä eri alueilla olisi, jos tässä olisi verotuksella katettu näitä alijäämiä eri alueilla. Tämä olisi aika iso kysymys, kun sitä mietitään. Siinä mielessä itse pidän tätä valtion rahoittamaa sotejärjestelmää parempana, koska valtio kerää rahoja tuloveroista, pääomaveroista, arvonlisäveroista ja kaikista muista. Se on oikeudenmukaisempi kantotapa kuin se, että se olisi jakoperuste siellä alueella, joka olisi tavallaan tämän kuntaveron kaltainen verotus. Siinä mielessä nämä alueiden isot erot vain kertovat siitä, että ainakaan tässä vaiheessa, ennen kuin tämä rahoitus ja tilanne tasoittuvat alueiden välillä, ei ole alueelliselle verotukselle tilaa. Siinä mielessä tämäkin kysymys tässä varmasti, kun rahoitusta jatkossa mietitään, on katsottava. Mutta en saanut vastausta tähän, kasvaako tämä palvelutarve prosentin vai joitain muita lukuja jatkossa. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Satonen avasi tästä hyvän keskustelun. Tiedetään kuntien taloudellinen tilanne tällä hetkellä, ja se ei ole kovin häävi, jos näin suoraan sanotaan. Taitaa kuntakentässä olla keskimäärin noin yhden prosenttiyksikön veronkorotuspaine, kun katsotaan noin laajasti ottaen kokonaisuutena. Siinä mielessä ajankohta olisi mitä otollisin rakentaa, koska nyt on rakentamisen lama ja rakentamista on todella vähän ja kuntien ja valtion pitäisi tehdäkin vastasyklistä politiikkaa rakentamisen avulla erityisesti. Kun markkinassa ei ole rakentamista, niin silloin pitäisi julkisen puolen olla tekemässä sitä rakentamista, ja se tässä olisi tosi tärkeätä. Esimerkiksi Tampereella nyt on kohtuullisen paljon urheilurakentamista harrastettu ja tehty tässä viime vuosina ja jatketaan sen tekemistä, ja siellä sinänsä on hyviä kokemuksia siitä, että kun meillä urheilurakentamisen osalta on koko ajan pidetty mielessä, että harrastajille tiloja tehdään ja sitten pelialustoja ja muita uudistetaan. Hiekkakenttiä muutetaan tekonurmikentiksi sen takia, että siellä pystyy harrastamaan jalkapalloa ja muuta paremmin ja niin poispäin. Tämähän on semmoinen kokoaikainen projekti, jota pitää tehdä, ja sitten kun lajikirjo kasvaa, niin se vaatii tekemään liikuntapaikkarakentamista enempi. Mutta sanoisin, arvoisa rouva puhemies, että tällä hetkellä sitä haastaa kyllä tämä taloudellinen tilanne. Jos me nyt pystyttäisiin tekemään tällä hetkellä, niin se auttaisi kyllä tässä kokonaisuudessa maankin taloutta ja teknistä rakennuskauppaa ja muuta, jos rakentaminen lähtisi liikkeelle. Hyvä olisi, jos lähtisi, mutta taloudellinen tilanne on kunnissa todella huono, ja verotulot ovat jopa pienentyneet kunnissa, ja sekin on viesti siitä, että maan taloudessa menee todella huonosti.
Arvoisa rouva puhemies! Kiitos puheenvuorosta. — Ensinnäkin toteaisin edustaja Ronkaiselle vain, että veropäätöksiä voidaan tehdä kesken vuottakin, eli tämähän ei ole ongelmallista. Ja siihen viittasin, että jos työmatkavähennystä tehdään, niin sen voisi tehdä kesken vuottakin ja saada sen aika nopeastikin voimaan. Näyttää siltä, että tämä kriisi tästä vain jatkuu eikä tämä kovin helposti tule sammumaan, ja nämä vaikutukset jatkuvat tästä tämänkin jälkeen aika pitkään. Sitä tarkoitin. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Kiitän valiokunnan puheenjohtajaa ja ministeriä esittelyistä. Meillä on tapahtumassa eriarvoistumista ympäri Suomea monella tavalla, ja se näkyy esimerkiksi kuntien tilanteessa. Kun katsotaan kuntien verotuloja per asukas, niin siinä on huomattavia eroja, ja se näkyy tällä tavalla, ja sieltä saa aika nopeasti niitä kriteereitä. Arvoisa ministeri Puisto, kysyisin teiltä nyt tähän liittyen siitä, kun meillä nyt on aluekehitysrahoja ja muita ollut tässä käytössä ja edustaja Riipi tuossa hyvin kuvasi sitä, mitä on tässä tehty. Kysyisin siitä tilanteesta: Nyt kun näitä aluekehitysrahoja kuntien kanssa ja muitten toimijoitten kanssa on käytetty, niin kuinka hyvin ne ovat onnistuneet muuttamaan niitten alueitten tai kuntien kehityssuuntaa? Mitkä ovat olleet niitä onnistuneimpia kokemuksia, ja mitkä ovat menneet sitten siihen suuntaan, että ne eivät ole tuoneet sitä tulosta, mitä on tavoiteltu? — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Ollaan erittäin tärkeän asian äärellä, kun tehdään liikennejärjestelmäsuunnitelmaa vuosille 2026—2037. Täällä debatissa tuli esiin puheenvuoroja siitä, että pitäisi saada sitoutettua paremmin tätä liikennejärjestelmäsuunnitelmaa yli hallituskausien. Olen siitä samaa mieltä, mutta muistuttaisin, että tämä hallitus oli ensimmäinen hallitus, joka ensimmäisen liikennejärjestelmäsuunnitelman sai käsiinsä ja sitten muutti sitä. Kyllähän tätä tavallaan... [Sheikki Laakson välihuuto] — Niin, mutta tällä kaudella oli ensimmäinen liikennejärjestelmäsuunnitelma 21, ja tässä mielessä tilanne on se kokonaisuus. [Sheikki Laakso: Ei ole yhtään eri!] Mutta kaikilla meillä on yhteinen ongelma. Meidän korjausvelka on todella korkealla tasolla, ja siihen pitäisi pystyä vastaamaan. Meidän korjausvelka on ratojen osalta 1,6 miljardia ja 2,6 miljardia teiden osalta, eli ollaan todella korkealla tasolla, ja sitten vesiliikenteessä 30 miljoonaa euroa. Nyt pitäisi miettiä sitä, että kun tämä korjausvelka näyttää kasvavan 5 miljardiin vuoteen 2030 mennessä ja 6 miljardiin vuoteen 2037 mennessä, niin miten me tämä yhtälö ratkaistaan. Tämä valiokunnan mietintö on erittäin ansiokas mietintö sillä tavalla, että siellä on aika hyvin kaivettu esiin ne keskeiset kohdat, mitä meidän liikennejärjestelmässä ja teiden ja ratojen ja muitten osalta pitäisi tehdä, ja myöskin joukkoliikenteen osalta niitä ongelmakohtia ja liikenteen solmukohtien korjaamista. Nyt me ollaan nämä kyllä pystytty tässä hyvin nostamaan esiin, mutta sitten varmaan se, miten ratkaistaan näitten osalta rahoitus, tulee olemaan tämän eduskunnan ehkä isoimpia kysymyksiä myöskin ensi kaudella, se, kuinka paljon liikennettä itseään tähän rahoitukseen sitoutetaan, kuinka paljon se rahoitus tulee sitten yleisistä verovaroista ja niin poispäin ja miten sitä tulee erilaisista veromuodoista. Tämä keskustelu meidän pitäisi käydä. Muuten me ei pystytä vastaamaan näihin isoihin haasteisiin, mitä meillä on. Varmasti jostain pitää niitä tuloja saada aikaiseksi. Arvoisa rouva puhemies! Olisin kiinnittänyt tässä huomiota vielä tähän pääratakysymykseen ja sen tärkeään merkitykseen Suomen kehityksen kannalta ja pääradan pullonkaulakohtiin erityisesti Tampereen ympärillä. Se vaikuttaa koko Suomen joukkoliikenteeseen, ja sen alueen osalta pitäisi tehdä jotain. Se on eniten matkustettu väylä: viisi miljoonaa, melkein kuusi miljoonaa, matkustajaa Tampereen ja Helsingin välillä, ja siitä ylöspäinkin kolme ja puoli miljoonaa matkustajaa. Eli todella suurista matkustajamääristä puhutaan, ja sitten myöskin teollisuuden liikenteessä on iso määrä, joten se väylä pitäisi viedä, niin kuin täällä aikaisemminkin olen sanonut, Helsingistä Tampereen, Seinäjoen, Oulun kautta, Tornion kautta Narvikin satamaan saakka. Silloin me päästäisiin semmoiseen tilanteeseen, että meillä olisi raideyhteys suoraan myöskin tuonne Atlantin rannalle. Se olisi huoltovarmuutta, se olisi elinkeinorata ja turvallisuusrata kaiken kaikkiaan. Siihen meidän pitäisi satsata. Se olisi semmoinen iso juttu. Sitten kun pääradan varressa kuitenkin tietyllä etäisyydellä on 60 prosenttia Suomen bkt:stä, niin ollaan aika isossa osassa. Arvoisa rouva puhemies! Vielä yhteen asiaan tässä kiinnittäisin huomiota, tähän liikenteen ja rahoituksien muuttamiseen sillä tavalla, että myöskin MAL-sopimuksia ja kuntien rahoittamista entistä enempi on tullut tässä joukkoliikennejärjestelmässä. Entistä isompia hankkeita viedään sinne kuntien rahoituksien osalle. Sitten joukkoliikenteen osalta tämä selonteko ei kovin paljon lupaa. Tässä jäädään aika lailla pieniin lukuihin. Sitten kun muistetaan, että joukkoliikenteeseen tuli neljän prosenttiyksikön alvin korotus tässä, niin se vaikuttaa erittäin paljon joukkoliikenteen kehitykseen jatkossa. Toivoisin, että tästäkin kysymys tehdään, koska sillä siirretään aika isoja määriä ihmisiä, ja se on myöskin ympäristöteko, ja sillä tavalla pystytään myöskin ruuhkia ja muita hoitamaan. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Kiinnitin edustaja Kauniston puheessa yhteen lauseeseen huomiota, kun hän mainitsi, että hallitus on paljon lisännyt tällä kaudella puolustusmenoja. Kun tuossa kävin tarkemmin läpi, mitä puolustusbudjetin koko on tällä kaudella ollut, niin 2022 se on ollut noin neljä miljardia, 23 se oli noin kuusi miljardia, hiukan yli, ja sen jälkeen se on ollut kuusi miljardia, nyt tälle vuodelle 6,3 miljardia. Se on kyllä totta, että hallitus on lisännyt puolustusmenoja, antanut valtuuksia seuraavalle hallituskaudelle, kyllä. Sitä kyllä on tehty. Kun täällä on arvioitu, että puolustusmenojen suuruusluokka pitäisi nousta sinne kolmeen ja puoleen prosenttiin, niin ruvetaan puhumaan yli kymmenen miljardin budjetista, ja me ollaan tosi korkealla. Sen vuoksi tämä keskustelu, mitä täällä käydään, on erittäin tärkeää, ja täytyy sanoa, että se on valtava summa meidän budjetista. Sitten ne, kuinka paljon siitä me pystytään kotimaisesta puolustusteollisuudesta hankkimaan, ovat ihan avainkysymyksiä, ja Euroopan sisältä ja niin poispäin. Tässä mielessä, niin kuin tuossa puheessa viittasin, meidän täytyy Suomen ja Euroopan puolustuskykyä ja puolustusteollisuutta ja tätä materiaalihankintaa pystyä ohjaamaan siihen suuntaan, niin että me vältytään tältä keskustelulta aika pitkälti. Me puhumme valtavista summista, kun katsotaan, että puolustusbudjetti alkaa olla jatkossa yli kymmenen miljardia, kun meillä on noin 90 miljardin budjetti. Meidän budjetista menee valtava osa nytten puolustukseen, [Puhemies koputtaa] ja sen takia tämä keskustelu on ollut paikallaan. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Pariin asiaan, jotka tässä ovat keskustelun yhteydessä eri tahoilta tulleet esille, haluaisin puuttua. Avauspuheenvuorossa taisi tulla tämä ostovoimakeskustelu ja se, kuinka tällä kaudella ja edelliseen kauteen nähden ostovoima kehittyy eri tavalla, ja kyllä, näin on. Tässä jää aina sanomatta se tärkein ero, mikä näillä kausilla on ollut keskenään: Vuonna 2022—2023 inflaatio oli pahimmillaan yli yhdeksän prosenttia. Joka ikinen ymmärtää, että kun palkankorotukset liikkuvat noin kahden prosentin tasossa, niin silloin kuin nytkin, niin tällaiset inflaatioluvut vievät ostovoimaa. Se ei tullut maan sisäisten ratkaisujen johdosta, vaan se tuli siitä energiakriisistä, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Tavallaan tämä on siinä taustalla — kerrottaisiin aina myöskin tämä suhdanne, joka vaikuttaa tältä osin näitten ostovoimaratkaisujen taustalla, edellisellä kaudella ja sitten tällä kaudella. Edellisellä kaudella myöskin palkankorotukset ovat olleet keskeisessä osassa, niin että yleensä ostovoimaa voi syntyä myös tällä kaudella. Äsken kun mainitsin näitä verovaikutuksia kahden vuoden välillä, niin en huomioinut ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistoa enkä työhuonevähennyksiä enkä muita tekijöitä, jotka tässä ovat olleet, eli ne euromäärät pienenevät kuukausitasolla muutamiin kymppeihin sen jälkeen, kun ne otetaan huomioon. Joka tapauksessa niilläkin on ollut osa vaikutusta, mutta tämä todellinen iso muutos tässä on ollut täällä ulkoisessa tekijässä eli inflaatiossa, joka tuli Ukrainan sodan seurauksena. Toinen asia, jota täällä korostetaan koko ajan, on se, että edellisen kauden aikana otettiin niin paljon velkaa. Tosiasia on nyt kuitenkin se, että vuoden 2023 lopusta tämän vuoden loppuun tämä hallitus ottaa 45 miljardia euroa velkaa. Me menemme valtionvelassa yli 200 miljardin euron. Tämä määrä on suurin piirtein se, mitä Sanna Marinin hallituksen ja Rinteen hallituksen neljän vuoden aikana otettiin velkaa. Eli kun ensi vuonna tämä hallitus jatkaa ja ottaa velkaa, se tulee olemaan hallitus, joka ottaa paljon enempi velkaa kuin edellinen. Sitten kun tässä näistä korkojutuista koko ajan sanotaan, kuinka ne syövät tätä meidän liikkumatilaa — niin ne tekevätkin. Täytyy muistaa, että siellä Sanna Marinin aikaa aikaisemminkin on hallituksella ollut velkaa jo yli 100 miljardia, 106 muistaakseni. Eli tosiasiassa tämän hallituskauden velat ovat noin 20—25 prosenttia kokonaisvelasta, Marinin on noin 20 prosenttia kokonaisvelasta, ja sitä aikaisempaakin on. Nämä pitäisi aina muistaa, kun me keskustelemme näistä kokonaisuuksista. Nämä jäävät aina tuonne taka-alalle. Tässä mielessä halusin ne tässä tuoda esiin, koska tämä on keskustelu. Arvoisa puhemies! Vielä tästä työttömyydestä, joka on täällä taustalla. Käyn näitä tilastoja aika ajoin aina täällä läpi ja voin sanoa, että jokainen kuukausi, kun tämän hallituskauden aikana katsotaan työttömyyslukuja, ne ovat olleet aina suuremmat kuin edellisen vuoden vastaava aika, koko hallituskauden ajan, ja tämä on ollut tilanne. Avoimien työpaikkojen osalta on aivan sama tilanne: niitä on ollut aina vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Tämä on faktaa täällä tilastossa. Sitten työllisyysaste, kun katsotaan vuoden takaisiin vastaaviin aikoihin, on ollut tähän asti koko ajan huonompi kuin se aikaisempi työllisyysaste on ollut, ja työllisiä on ollut vähemmän töissä kuin vuotta aikaisemmin. Nyt on pientä merkkiä siitä, että voi käänne tapahtua työllisissä, mutta tähän asti se on ollut koko ajan aina huonompi. Tämä on se tilanne. Niitä avoimia työpaikkoja ei ole. Ei ole töitä mihin mennä, ja tämä on tämän hallituksen suurin epäonnistuminen. Tässä tulokset ovat todella huonot, ja tässä mielessä pitäisi miettiä, onko politiikka ollut oikeita valintoja täynnä, koska tähän suuntaan on koko ajan menty. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Me ollaan tänään puhuttu paljon köyhyydestä ja siitä tilanteesta, mikä Suomessa tällä hetkellä on. Varmasti kaikkein suurin köyhyyden aiheuttaja on se, että ihmisiä on aika paljon työttömänä. Voi sanoa ihan suoraan, että vaikka me puhumme 350 000 työttömästä työnhakijasta, niin tosiasiassa meillä on 438 000 työtöntä. 80 000—90 000 on palveluissa, he olisivat muuten näiden työnhakijoiden joukossa. Jos meillä on, niin kuin avauspuheenvuorossa tuli esiin, noin 2,5 miljoonaa henkilöä työllisinä, niin se on hyvä, mutta jos meillä on yli 400 000 sellaista henkilöä, jotka haluaisivat työskennellä ja olla töissä, niin se on aika iso ongelma tällä hetkellä, ja se on meidän köyhyyden ehkä isoimpia syitä tällä hetkellä. Sitten meidän työttömyysturvaa on leikattu erittäin voimakkaasti ja siitä on poistettu lapsikorotukset, jotka olivat parasta köyhyyden torjuntaa, nimenomaan työttömien osalta. Sitten sieltä on poistettu tämä suojaosuus, joka tarkoittaa sitä, että kun lähtee töihin vähänkin työtä tekemään, niin soviteltu päiväraha leikkaa siitä turvasta puolet. Mutta tässä olisi ollut se 300 euron suojaosuus, jolla olisi se kynnys saatu vielä paremmaksi ja kaiken kaikkiaan hyväksi. Tein laskelmia tuossa pääsiäisen aikana, kun katselin, kuinka nämä valtion veroratkaisut ovat tässä toimineet, ja kävin niitä eri tuloluokkien osalta läpi. Varmasti aika monelle on yllätys se, että kun katsotaan esimerkiksi 10 000 vuosiansion saavia henkilöitä, palkkatyöstä siitä ei mene veroa yhtään. Työttömiltä menee 1 550 euroa siitä kokoluokasta. Eläkeläisiltä ei mene vielä veroa siinä yhteydessä ensinkään. Jos mennään 20 000:een, palkkatyöntekijä maksaa siitä noin kolme ja puolisataa euroa veroa, työtön maksaa 4 400 euroa siitä määrästä veroa ja eläkeläinen 2 600. Nämä unohtuvat aina tuolla taustalla, ja sen vuoksi, kun katsotaan tätä työttömän työllistymistä, siinä se kannuste tulee myöskin toista kautta. Jos meillä olisi tämä 300 euron suojaosuus, se kynnys lähteä töihin olisi merkittävästi pienempi, jos niitä töitä on. Sitten kun katsotaan tätä tilannetta myöskin niin, että hänelle tulee vaikka 2 000 euroa työtuloja ja sitten työttömyysturvaa on vähemmän, niin tosiasiassa, vaikka tästä 10 000:sta tulisi 8 000 työttömyysturvana ja 2 000 palkkatulona, niin työttömän osalta se 2 000 euroa olisi aika merkittävä. Se lisäisi käteenjäävää osuutta sellaiset 600—700 euroa siihen nähden, jos on 10 000 tuloja työttömyydessä. Eli sitä kautta saadaan aika monta vaikutusta, ja työtön tältä osin pystyisi sitten omaa tilannettaan parantamaan hyvin paljon. Eli täällä taustalla on aika paljon tämäntyyppisiä asioita, jotka jäävät näissä keskusteluissa taka-alalle. Itse uskon, että täällä ei kaikki vielä ymmärrä, kuinka kova tämä verotus täällä alapäässä on. No, näitä veroratkaisuja kun katsotaan, niin kyllä tässä isoja muutoksia on tapahtunut. Kyllä. Kun 2025 ja 2026:n välillä vertaillaan, niin noin 30 000 euron suuruusluokassa noin 400 euroa on palkkatyöntekijä saanut enemmän euroja käteen vuodessa. 80 000 euron suuruusluokassa se on noin 800 euroa, ja sitten kun mennään 120 000:een, niin se on 2 500 euroa, ja sitten jos mennään ministerin tuloluokkaan, 180 000 euroon, niin se on 5 500 euroa. Kyllä tätä progressiota on tässä lievennetty todella paljon. Voi kysyä, onko juuri nyt oikea aika kannustaa hyvätuloisia tähän, kun katsotaan, minkälainen tilanne meillä on täällä työttömien osalta ja pienituloisten osalta, joille näitä veronkevennyksiä ei tule. Heille se veronkevennys, se muutamankin tunnin työ, olisi tärkeää. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Kannattaa katsoa tämä valtuutetun sisällysluettelo tästä raportista, joka on 280 sivua. Täällä puhutaan esteettömyydestä ja saavutettavuusasioista, vammaisten oikeuksista, koulutuksen yhdenvertaisuudesta, peruspankkipalveluiden saatavuudesta ja näin poispäin. [Veronika Honkasalo: Lähisuhdeväkivallasta!] Niin että täällä puhutaan paljon paljon muustakin, ja tämä toimialue on varsin laaja. Minusta tämä saa väärän kulman, kun ruvetaan nostamaan yksittäisiä rikosjuttuja tässä. Kaikki me tuomitsemme nuo rikostapahtumat, mitä tuossa ensimmäisessä puheenvuorossa oli. Tämä raportti kuvaa tätä tilannetta, että meillä kaikki asiat eivät ole kunnossa, ja meidän viranomaistenkin pitää pystyä tuomaan niitä esiin ja sitten tekemään suosituksia, miten niitä voidaan korjata. Onneksi meillä on lainsäädäntö, jolla voidaan niitä korjata. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Niin kuin tuossa aiemmissa puheenvuoroissani totesin, olen ollut tätä eläkejärjestelmää neuvottelemassa, joka on tällä hetkellä voimassa, ja tämä on sillä tavalla minulle tuttu aihe. Arvostan suomalaista eläkejärjestelmää erittäin paljon nimenomaan siksi, että sitä on vuosikymmenten aikana, sen jälkeen kun se on perustettu 1962, aina kerran vuosikymmenessä uudistettu. Se on lähtenyt tosi vaatimattomista lähtökohdista silloin liikkeelle: karttuma oli yksi prosentti palkoista 23-vuotiaista eteenpäin ja lyhyistä työsuhteista ei kertynyt ollenkaan. Julkisella puolella karttuma oli myöhemmin 2,2 prosenttia eli paljon parempi. Nyt ne on yhdenmukaistettu 2000-luvulla, ja nyt tällä hetkellä olemme semmoisessa karttumassa, jossa kaikilla on puolitoista prosenttia 17 ikävuodesta eteenpäin. Tämä on aika iso muutos. Koko työura on tässä tarkastelussa, ja se, miksi koko työura on tarkastelussa, liittyy siihen, että siellä eri vaiheissa on erilaisia ansioita. Nuorena kaikilla on aika pienet ansiot, mutta jossain työntekijäammateissa, esimerkiksi rakennusalalla, kolme—nelikymppisillä on erilaisia urakkatöitä ja urakkapohjia saatavilla, ja siellä ansiot ovat korkeammat. Sitten taas työuran loppupäässä ne laskevat. Sen vuoksi pitää tarkastella koko työuran ansioita ja jokaista vuotta erikseen. Virkahenkilöillä palkkakehitys on ollut pääasiassa niin, että se on siellä viimeisinä vuosina korkein. Kun aikaisempi eläkejärjestelmä otti neljä viimeistä vuotta ja niistä kaksi keskimmäistä, niin viranhaltijat hyötyivät tästä, ja sitten kun oli vielä korkeammat karttumat, niin he saivat ihan hyvät eläkkeet silloin. Nyt kaikilla tämä on sama koko 40 vuotta. Tässä mielessä ollaan todella hyvässä yhteistilanteessa nyt kaiken kaikkiaan. Eläkeikä nousee säännönmukaisesti tästä eteenpäin niin, että jokaisesta vuodesta, jonka elinikä kasvaa keskimäärin, kahdeksan kuukautta käytetään työntekoon ja neljä kuukautta eläkkeellä oloon. Tämä käytännössä toimii tällä tavalla noin karkeasti ottaen. Eli tämä perusta on sillä tavalla kunnossa. Arvoisa puhemies! Työeläkeindeksin ja palkkakertoimen käyttäminen indeksirajoittimessa, indeksivakauttajaksi sitä sanotaan, on tässä erittäin iso muutos. Se hidastaa tätä indeksin kehittymistä, koska palkkakerroin on sellainen, jolla tuodaan sinun palkkasi siihen eläkehetkeen. Siinä on 80 prosenttia palkkoja ja 20 hintoja, ja sitten työeläkeindeksi on siitä eläkehetkestä eteenpäin 80 prosenttia hintoja ja 20 prosenttia palkkoja. Tämä on se niitten indeksien ero. Kun minä katsoin tässä näitten indeksien kehitystä 20 vuotta taaksepäin, niin mielenkiintoista on, että kun palkkakerroin tuotiin, niin se oli noin 2,4—2,5 prosenttiyksikköä keskimäärin se kehitys ja työeläkeindeksi oli noin kaksi prosenttiyksikköä, ja siinä ovat nämä korkeatkin vuodet mukana. Tässä näkee sen, että kohtuullisen hyvin tämä seuraa tätä hintojen kehitystä ja palkankorotukset ovat olleet aika pieniä viimeiset 20 vuotta. Kun tähän peilataan, niin se ero ei ole kauheasti kasvanut tältä osin. Eli nämä indeksit toimivat kyllä erittäin hyvin. Tämä leikkaaminen, joka tässä tapahtui vuoden 23 osalta: Jos arvioidaan sitä, että se työeläkeindeksi oli noin kolme prosenttiyksikköä korkeampi kuin palkkakerroin — tuossa esityksessä puhutaan 2,8 prosentista — niin jokainen voi laskea jostain eläkkeestä 2,8 prosenttia, ja siitä saa aika hyvin sen. Jos laskee tämän nykyisen 2 138 euroa, niin se on 60 euroa. Sen verran se niistäisi korotuksesta, ja se on pysyvä. Tässä mielessä tämä muutos, mitä tässä tehdään, on todella iso. Sitten tämä osakepainon kasvattaminen on hyvä asia, koska se tätä eläkemaksun nousupainetta tässä pienentää todella voimakkaasti. Kaiken kaikkiaan tämä eläkejärjestelmän runko on kunnossa, ja kun nämä indeksit on tällä tavalla rakennettu, niin sen vuoksi näihin indekseihin ja tähän eläkejärjestelmän sisältöön ei pitäisi paljon puuttua. Eläkejärjestelmä ja eläkkeiden tasot määräytyvät työuran perusteella, ja se unohtuu aina näissä keskusteluissa. Se, minkälainen työura on ihmisellä taustalla, määrää eläketason. Äskeiseenkin keskusteluun liittyen siihen liittyy se, että miehillä ja naisilla on eritasoiset eläkkeet, ja tässä mielessä se eläke tulee suoraan sieltä palkoista, ja se näkyy tässä mielessä näin. Sitten kun tässä katsotaan eläkkeen määrää, niin se elinaikakerroin sitä leikkaa, mutta jos nykyiseen tavoite-eläkeikään asti työskentelee, niin se elinaikakerroin saadaan sieltä pois ja käytännössä pystytään se työskentelyllä korvaamaan. Jokainen kuukausi, jonka työskentelet alimman eläkeiän ylitse, nostaa 0,4 prosenttiyksikköä omaa eläkettä, eli 4,8 prosenttiyksikköä vuodessa, ja se on aika iso muutos, ja se on se kannuste. Me emme tarvitse verokannusteita eläkeläisten työntekoon, koska tämä on todella iso kannuste ja siellä on isot euromäärät, kun niitä lasketaan käytännössä. Jos kahden tuhannen eläkkeellä työskentelee vuoden pitempään ja saa kolmen tonnin palkan sen vuoden ajan, niin se henkilö saa yli 30 000 euroa 20 vuoden eläkkeen aikana, josta käteen saa 24 000 euroa. Se on aika iso kannuste olla vuosi pitempään töissä. Tällaisia kannusteita tässä eläkejärjestelmässä on. Niistä vain ei tiedetä, niistä pitäisi puhua enempi. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tämä lakiesitys, jossa valmistuspaikalta tapahtuvaa myyntiä halutaan lisätä, on periaatteessa tämmöinen byrokratian yksinkertaistaminen ja tiettyjen asioiden selkeyttäminen, ja varmasti maaseudulla, missä nämä pääasiassa sijaitsevat, tämä on matkailulle hyvä asia, ja tuo sinne työtä. Kun katsoo näitä työllistäviä vaikutuksia, niitä ei tässä ole hirveästi arvioitu. Mutta se, mitä tässä ajattelin pohtia, liittyy siihen, että kun on arvioitu, että 770 000 litraa on myyty, kokonaismyynti on ollut tämmöisistä paikoista, vuonna 24 se on 0,1 prosenttia kokonaismyynnistä, ja voi tosiasiassa ajatella, että kun näitä myyntipaikkoja nyt tulee varmasti lisää ja niillä aukioloajat ovat laajemmat kuin Alkolla, niin tämä määrä varmasti tulee kasvamaan näitten osalta. Tämä on minusta aika varovaisesti arvioitu, miten kokonaismyynti jatkossa sitten on. Mistä kokonaismyynti sitten on pois, jos ajatellaan, että alkoholin kokonaiskulutus laskee? Onko se Alkon tuotteista pois, vai onko se muualta tuotettujen tuotteista pois ja niin poispäin? Se on varmasti semmoinen asia, joka tulee jatkossa seurattavaksi, ja kaiken kaikkiaan tilanne on tässä mielessä haasteellinen. Se, mitä tässä itse vielä mietin, on se, että nyt kun tämä on satatuhatta litraa alkoholia puhtaaksi alkoholiksi muutettuna, niin se periaatteessa nostaa näitä rajoja aika lailla ylöspäin. Kun katsoo näitä panimoiden ja muiden litramääriä, niin 12-prosenttista tuotetta 830 000 litraa, eli näiltä tuotantolaitoksilta tulee enemmän tavaraa ulos kuin mitä tulee tänä päivänä. Nämä rajat tässä, kun ovat puhtaaksi alkoholiksi muutettuna, nostavat sitä, ja sekin puoltaa sitä, että tämä varmasti lisää myyntiä sieltä. Alkon monopolin osalta: Kyllähän tämä Alkon monopolia leikkaa myöskin siltä osin, että Alkon aukioloajat ovat paljon säädellymmät. Ne eivät ole lauantai-iltaisin auki eivätkä sunnuntaisin, ja nämä voivat olla 9:stä 21:een auki joka päivä, ja tämäkin vie varmasti sieltä Alkon myynneistä tällaisiin tuotantotilojen yhteydessä oleviin ostoihin. Eli kyllä tässä tapahtuu aika iso muutos, ja tämä selkiyttää lainsäädäntöä, mutta myöskin pitää nähdä, että tämä muuttaa sitä käyttäytymistä, ja määrät tulevat olemaan monta kertaa isommat kuin nyt tässä on arvioitu. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tämä huoltovarmuus on lähellä entistä elämääni, koska olin Huoltovarmuusneuvoston jäsen pitkään, ja tämä asia aina puhuttaa, kun tätä pääsee täälläkin käsittelemään. Täytyy sanoa, että Suomessa tämä huoltovarmuusasia on hoidettu julkisten ja yksityisten toimijoiden osalta erittäin hyvin ja tämä on hoidettu esimerkillisesti kaiken kaikkiaan. Siinäkin mielessä tämä lakiesitys — joka on nyt tietyllä tavalla aika paljon tekninen mutta käsittelee aika tärkeätä osaa, koska tämä Huoltovarmuusrahasto on se, missä tämä liiketoiminta pääasiassa tehdään, ja siihen liittyviä toimintoja tehdään paljon yksityisten toimijoiden kanssa — on sillä tavalla looginen, että tätä erotetaan tästä viraston toiminnasta ja myöskin tämä verokohtelu ja muut yhdenmukaistetaan tässä mielessä. Tämä toimii kyllä tässä mielessä hyvin. Siitä, miten virasto nyt sitten jatkossa tulee toimimaan: Virasto ilmeisesti on tuottavuusvaatimusten ja muitten osalta samojen kriteerien piirissä kuin muukin valtionhallinto, ja toivon mukaan Huoltovarmuusviraston resurssit turvataan myöskin jatkossa. Se on meille kaikille tärkeätä, että tämä kokonaisuus pyörii tuolla taustalla. Me tehdään todella paljon semmoista näkymätöntä työtä, joka ei täällä näy. Arvoisa puhemies! Tätä puheenvuoroa pyytäessäni ajattelin, että ministeriltä olisi saanut vastauksen. Kun Huoltovarmuusrahaston varat kerätään huoltovarmuusmaksulla, olisin ministeriltä kysynyt — ja toivon mukaan jatkokäsittelyssä tämä sitten selvitetään — miten paljon näitä rahoja tässä voidaan saada ja miten paljon niillä voidaan varautua varastointiin ja omavaraisuuden rakentamiseen ja missä kohtaa ne suurimmat kipukohdat tällä hetkellä ovat ja miten niihin pitäisi vastata, koska se on semmoinen asia... Edustaja Harjanne toi täällä erittäin hyvin esiin sen, että pitäisi kuitenkin tätä omavaraisuutta vahvistaa monella tapaa, ja huoltovarmuusrahastoinnilla ja sitä kautta ostettavilla jutuilla voidaan sitä omavaraisuutta myös jatkoa varten rakentaa. Siihenkin liittyviä toimenpiteitä on. Ja sitten se omavaraisuuden laajempikin rakentaminen. Meillä on sähkössä hyvä esimerkki siitä, että me ollaan aika omavaraisia, mutta on aika monta aluetta, joilla me ei olla. Siinä mielessä tämä huoltovarmuustoiminta auttaa myöskin tässä. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tässä on tullut hyviä puheenvuoroja. Kertoisin vain, että vuodesta 1997 lähtien, kun osakepaino otettiin eläkejärjestelmään mukaan, keskimäärin reaalinen tuotto on ollut pikkasen vaille neljä prosenttiyksikköä yli ajan, ja tässä on ollut kaikennäköisiä aikoja. Nettotuotto on ollut siellä noin kuuden prosentin luokassa, 5,8 prosenttia, eli se on ollut iso osaamisen näyttö siitä, mitä eläkejärjestelmä osaa tehdä ja sijoittaa näitä yhteisiä varoja. Sitten nämä varat ovat sillä lailla hyviä, että ne eivät ole yritysten rahoja, ne eivät ole valtion rahoja, vaan ne ovat tulevien eläkeläisten rahoja käytännössä, ja silläkin lailla tämä järjestelmä on rakennettu hyvin. Tässä muutamia asioita: Meidän tämä eläkevarallisuus, joka on noin kolmasosa meidän eläkevastuista, on 290 miljardia. Jännä huomio, että meidän eläkevarallisuus on meidän bkt:n suuruinen tällä hetkellä käytännössä. Se on ollut joskus 30 prosenttia bkt:stä, ja se on noussut tässä vuosien varrella koko ajan ylöspäin, ja siinä mielessä ollaan hyvässä tilanteessa. Sitten kannattaa muistaa, kun tuossa mainitsin, että 1945—49 syntyneet ikäluokat olivat 100 000 silloin suurimmillaan, vähän yli 100 000, ja nyt he ovat noin 80-vuotiaita tällä hetkellä, siinä 80:n molemmilla puolilla. Se porukka on nyt eläkkeellä, joka oli se suurin ikäluokka. Mainitsin tuossa sen, että se puoli miljoonaa eläkeläistä on tullut 2000-luvulla lisää, ja tämä järjestelmä on sen hyvin kantanut. Arvoisa rouva puhemies! Mielestäni eläkejärjestelmää haastavat ihan muut asiat kuin tämä eläkejärjestelmä itsessään. Tämä järjestelmä on sinänsä erittäin hyvässä kunnossa. Kyllä aika paljon liittyy siihen, miten tämä työelämä jatkossa kehittyy, minkälainen on työurien kehitys jatkossa, minkälaisia työuria me tehdään, kuinka yhtenäisiä työuria, minkälainen talouskasvu on. Työikäisen väestön ja syntyvyyden kehitys on siellä taustalla ja sitten työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä ennen alinta eläkeikää. Se määrä on muuten pienentynyt tässä 2000-luvulla lukumääräisesti, mutta se on noin 17 000 vuodessa tälläkin hetkellä, ja noin 30 prosenttia ei pääse alimpaan eläkeikäänsä saakka. Silloin kun tehtiin 2000-luvulla näitä eläkeuudistuksia, sitä eläkeikää pudotettiin 63:een—68:aan just sen takia, että silloin oli aika paljon semmoisia järjestelmiä, joissa mentiin aiemmin eläkkeelle, ja nyt se sitten nostettiin 65:een, ja nyt tästä se nousee hitaasti ylöspäin. Eli meillä on automaatti sillä tavalla, että keskimääräinen elinikä kun kasvaa vuodella, niin kahdeksan kuukautta käytetään siitä työntekoon ja neljä kuukautta eläkkeelläoloon. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Kiitän ministeriä hyvästä esittelystä. — Täytyy sanoa, että työeläkejärjestelmää on uudistettu Suomessa aina noin kymmenen vuoden välein ja sillä tavalla on pidetty se erittäin hyvässä kunnossa. Tässä viikonloppuna taisi olla aika monta uutista tästä suomalaisen työeläkejärjestelmän sisällöstä, kuinka se vertautuu eurooppalaisella tasolla ja pohjoismaisella tasolla. Olemme siellä keskitasossa, ja olemme tällä rahastoivalla mallilla tehneet erittäin toimivan eläkejärjestelmän, joka tässä taas neuvotellen osoitti toimivuutensa. Täytyy kiittää ministeriä ja työmarkkinajärjestöjä, että neuvotellen on haettu ratkaisu, ja ratkaisu on jopa kaksinkertainen siihen tavoitteeseen, mitä bruttokansantuotteeseen tällä oltiin hakemassa: 0,4 prosenttia, noin miljardi, oli se pitkäaikainen tavoite, ja tästä tuli 0,8 prosenttia eli noin kaksi miljardia. Sillä lailla hyvässä tilanteessa ollaan. Itse olin neuvottelemassa vuoden 2017 eli nyt käytössä olevaa työeläkeuudistusta, ja sillä lailla tämä on semmoinen läheinen asia itselleni, kun olen päässyt tekemään ihan konkreettisesti tätä sisältöä. Silloin tehtiin aika isot muutokset eläkejärjestelmään ja rakennettiin eläkejärjestelmä niin, että se ottaa huomioon tämän keskimääräisen eliniän kasvun. Meillä eläkeikä nousee systemaattisesti tässä ylöspäin, niin että esimerkiksi 40-vuotiailla alin eläkeikä on 67 vuotta kaksi kuukautta tällä hetkellä ja tavoite-eläkeikä heillä on 69 vuotta neljä kuukautta. Eläkejärjestelmä on osoittanut sillä tavalla toimivuutensa, että työurat ovat jatkuneet 2000-luvulla erittäin hyvin. Noin neljä vuotta on tullut työuriin lisää, ja 60—64-vuotiaitten työllisyysaste on noussut 25 prosenttiyksiköstä 66 prosenttiyksikköön, eli on todella tehty isoja muutoksia, ja sieltä on paljon työtä tullut nyt sitten suomalaiseen yhteiskuntaan tästä porukasta. Sitten täytyy sanoa, että 65—69-vuotiaitten työllisyysaste on jo 20 prosenttiyksikköä, ja tässä mielessä ollaan hyvässä tilanteessa. Tässä noin lyhyesti eläkejärjestelmää, eli sitä neuvotellen tehdään ja rakennetaan ennustettavasti. Sitä ei voi vaalikausittain muuttaa, vaan pitää tehdä pitkäjänteisesti sitä työtä. Arvoisa rouva puhemies! Näistä indekseistä ensinnäkin: Tämä indeksirajoitin tai ‑vakauttaja, kuinka sitä halutaan sanoa, on aika merkittävä muutos tässä mielessä. Jos meillä olisi ollut tämmöinen vuosina 23—24, kun meillä oli aika korkea inflaatio ja palkat kehittyivät huonommin, niin tämä olisi äkkiä laskien tämän esityksen pohjalta tarkoittanut sitä, että nyt kun meidän keskieläke on 2 138 euroa, niin 2,8 prosenttia olisi leikkaantunut nousua ja se olisi tarkoittanut noin 60 euron nousun leikkaantumista tässä, jos oltaisiin tilanteessa, että tämmöinen tulisi vastaan. Tämä on aika merkittävä muutos, ja tämä tosiasiassa tarkoittaisi sitä, että kun täällä esityksessä on käytetty 1 800:aa euroa ja 2,8:aa prosenttia, niin siellä eläkemeno oli vähän vajaa 900 miljoonaa pienempi, kun tämmöinen tulee. Siitä tulee pysyvä muutos eläkkeeseen, ja tämä on merkittävä asia. Tässä mielessä kannattaa tämä kokonaisuus huomioida. Sitten tämä osakepainon kasvattaminen tällä puolella prosentilla on erittäin hyvä asia. Tätä eläkemaksujen nousua leikataan, ja käytännössä on nyt niin, että tämänhetkiset arviot ovat, että tämä 24,4 prosentin eläkemaksutaso säilyy tästä lähivuosikymmenet eteenpäin, jos ei mitään kummallista tapahdu. Tässä mielessä sekin vain tukee sitä, että tätä kasvua tehdään. Kolmas tärkeä asia on tämä rahastointiasteen kasvattaminen, joka tarkoittaa sitä, että nuoret ikäluokat voivat vielä varmemmin odottaa saavansa eläkkeen. Sitten kaikkein tärkein asia on, kun tätä katsotaan meidän eläkejärjestelmästä tämän 2000-luvun osalta, mikä jää aika paljon vähemmälle. Meidän eläkemeno meidän bruttokansantuotteesta on noin 12—13 prosentin luokkaa, ja meillä on 2000-luvun aikana tullut puoli miljoonaa eläkeläistä lisää, ja tämä bruttokansantuotteeseen liittyvä meno on pysynyt samalla tasolla. Niin että tässä mielessä tämä eläkejärjestelmä on ottanut vastaan aika ison määrän eläkeläisiä ja isot ikäluokat ovat eläkkeellä ja meillä silti eläkejärjestelmä on tämän hyvin kestänyt. Tämä aina unohtuu tuolla taustalla, kun meidän eläkejärjestelmää arvioidaan. — Tässä olisi monta muutakin asiaa vielä, joita voisin tässä käydä läpi, mutta se vaatii vähän lisää aikaa. Kiitoksia.
Arvoisa rouva puhemies! Minun on pakko vielä tästä, että ikääntyneet ihmiset osallistuvat enempi työelämään, ja itse käyttäisin sanontaa, että he ovat kuluttaneet nuoruutta vähän enempi ja sen takia jaksavat tätä tehdä pitempään, niin kuin täällä nyt ollaan. Eläkejärjestelmästä täytyy sanoa se, että siellä on aika hyviä kannusteita, jotka jäävät aina taka-alalle. Esimerkiksi jos työskentelee alimman eläkeiän ylitse vaikka vuoden, niin 2 000 euron eläkkeestä saa jokaista kuukautta kohti, kun työskentelee, 0,4 prosenttiyksikköä eläkkeeseen nousua, ja jos on vuoden, niin se on kahdeksan euroa kuussa eli 96 euroa vuodessa, ja sitten työskentelyajalta kertyy eläkettä, eli jos olisi vaikka kolmella tonnilla töissä, niin yhteisvaikutus näillä olisi, että 140 euroa nousisi pysyvästi eläke — 140 euroa tällä vuoden työskentelyllä — ja sitten jos ajatellaan, että elää 20 vuotta, niin 240 kertaa tämä 140, siitä tulee yli 30 000, 33 000—34 000 euroa eläkeajalle lisää rahaa, ja siitä käteen jää 26 000 noin pyöreästi, riippuen vähän veroprosentista. Tavallaan mikään veroporkkana ei pysty tällaiseen kannusteeseen, ja minua harmittaa erityisen paljon, että ei markkinoida enempää tätä, että ihmiset työskentelisivät pitempään ja samalla nostaisivat omaa eläkettään merkittävästi tällaisella työskentelyllä. Aika moni on sen huomannut ja käyttää sitä hyväksi, ja se on meidän eläkejärjestelmän yksi hienoimpia piirteitä. Tämä järjestelmä on sillä tavalla hyvä, että se kuitenkin syö pois sitä elinaikakertoimen vaikutusta, ja sillä tavalla se pääoma on laskettu. Kun elinikä on kasvanut, niin siellä vaikuttaa sitten se elinaikakerroin siihen, ja se pienentää sitä, kun ollaan vähemmän aikaa eläkkeellä todennäköisesti, kun ollaan töissä vähän aikaa siitä. Eli tämän tyyppiset asiat siellä taustalla ovat. Sitten kun meidän keskimääräinen elinikä nousee, niin noin lyhyesti voi sanoa, että jos keskimääräinen elinikä nousee vuodella, niin kaksi kolmasosaa siitä siirtyy eläkeiän nousuun ja yksi kolmasosa ollaan eläkkeellä. Nämä ovat niin kuin tämmöisiä nyrkkisääntöjä tässä eläkejärjestelmässä. Tämä eläkejärjestelmä on sinänsä, niin kuin edustaja Kiljunen hyvin tässä toi esiin, erittäin hyvä järjestelmä kansainvälisesti vertailtuna. Me ollaan siellä viiden joukossa kansainvälisesti, avoimuudessa ihan ykkösiä, ja harvalla järjestelmällä on tällaista avoimuutta kuin meillä tässä järjestelmässä on. Siitä kruununjalokivestä meidän kannattaa pitää kiinni, ja sitä toimivaa eläkejärjestelmää ei kannata rikkoa — tämä on viestini tälle salille — koska se on sellainen järjestelmä, joka on vuosikymmen kerrallaan aina uudistettu, [Puhemies koputtaa] ja sitä ei ole huutokaupattu erilaisissa tilanteissa, vaan sitä on kehitetty koko ajan. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Vaikka tässä on käytännössä teknisestä muutoksesta kysymys — siitä, että siirretään tämä sovittelutoimi STM:stä oikeusministeriön alueelle — niin taustalla on kuitenkin isompikin asia, koska ehkä tämänkin siirron taustalla myöskin se ammatillinen taustaosaaminen näihin liittyviin kysymyksiin on siellä oikeusministeriön hallinnonalalla vähän laajempaa kuin STM:n alalla. Siinä mielessä voi olettaa, että tällä siirrolla myöskin voidaan saada taustatyöhön sitä laatua parannettua ja näitä käsittelyjä tehtyä paremmin. Sitten mielenkiintoista tässä on ollut se, että on myöskin selvitetty sitä, että kun tämä on siirretty oikeusministeriön hallinnonalalle, niin jos tätä sovittelua valtiollistettaisiin ja nyt määrärahakysymyksien takia sitä ei viedä eteenpäin, niin täällä on kuitenkin aika iso määrä ihmisiä tekemässä tätä sovittelua: 1 200—1 500 ihmistä eri vuosina. Puhutaan aika isosta määrästä sovittelijoita tuolla taustalla, ja varmasti erilaisia. Sinänsä uudistus on eteenpäin vietävissä, ja sitä on hyvä viedä eteenpäin. Täällä on tämä organisaatiomuutos, joka liittyy toiseen osaan tätä lakiesitystä. Esityksen taustalta kaivoin vähän lukuja, että sielläkin puhutaan aika isosta määrästä. Jos katsotaan meillä olleita oikeusavun ja edunvalvontapiirien päämiehiä ja käsiteltyjä asioita, niin vuonna 24 edunvalvonnan päämiehiä oli 45 600, oikeusavussa 40 800 ja talous- ja velkaneuvonnassa käsiteltyjä asioita noin pyöreästi 33 100. Eli me puhutaan aika isosta juttumäärästä, mitä täällä menee. Sitten kun katsotaan henkilöstöä sillä taustalla, niin edunvalvonnassa on 633 henkilötyövuotta, oikeusavussa 411 ja talous- ja velkaneuvonnassa 219. Eli me puhutaan aika isosta osasta tätä julkista hallintoa, joka on tämän lakiesityksen taustalla ja liittyy tähän oikeuskäsittelyyn, kun näitä muutoksia tehdään. Kaiken kaikkiaan tässä on kyse organisaation selkiyttämisestä. Toivottavasti saadaan parempaa taustalaatua ja sitten näitä sovitteluprosesseja kehitettyä sillä tavalla, että se ratkoo monia näitä erimielisiä kysymyksiä ja sitten tämä organisaatio tulee parempaan paikkaan ja tulee selkeyttä rakenteeseen. Kannatettava esitys. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Meillä on valtiovarainvaliokunnan kunta‑ ja hyvinvointijaostossa omana asiana tämä hyvinvointialueitten rahoituksen selvittäminen, miten on tultu vuodesta 2023 tänne vuoteen 26, ja tuosta voi sanoa ihan suoraan, miten tämä miljardimäärä, joka täällä aina heiluu, tämä neljä miljardia, on noussut: hyvinvointialueindeksi on ollut yli kolme prosenttia vuodessa, ja sitten palvelutarpeen kasvu on ollut noin prosentin vuodessa. Eli noin neljä prosenttiyksikköä kun otetaan sieltä 23—25 miljardin budjetista, niin sieltä tulee pelkästään siitä suuruusluokaltaan noin tuhat miljoona vuodessa niitä korotuksia, ja sitten sen jälkeen on vielä alijäämän kattamista ollut. Nämä ovat ihan sieltä vanhasta lainsäädännöstä ja vuonna 23 käyttöön otetusta lainsäädännöstä tulleita lukuja, ja tämä aina tässä unohtuu. Sitä nousupainetta on sitten nykyhallituksen toimesta 600 miljoonalla leikattu. Arvoisa puhemies! Tämä tausta pitäisi aina muistaa, kun tätä katsotaan: Silloin 22, kun tätä on säädetty, ei ole tiedetty inflaatiota etukäteen, ei ole tiedetty kustannuspaineita, ei tiedetty energiakriisin seuraamuksia, kun Ukrainan sota toi sen inflaatiopiikin sinne — niistä ei tiedetty. Sitten tämä alimitoitettu siirto siinä vaiheessa myöskin toi yllätyksiä. Kaikki tiesivät, että tämä vaatii korjaamista. Arvoisa puhemies! Tässä kuitenkin aina vähän väliä tulee esille se, että alueilla pitäisi olla verotusoikeus, ja sitä aikoinaan on selvitetty. Tosiasia on se, että alueilla, jotka nyt saavat enemmän tämän tarveharkinnan pohjalta, olisi ollut vielä suurempi jakovero, olisi ollut korkeat verot, ja ne maksaisivat niistä palveluista siellä vielä enempi kuin mitä tämän yhteisen rahoituksen kautta tässä tulee. Aina kannattaa muistaa, että tämä yhteinen rahoitus, joka tehdään sen tarveharkinnan pohjalta, 4 000:sta 6 000:een asukasta kohden, tulee meidän valtionverotuksen kautta. Siellä on olemassa pääomaveroa, tuloveroa, arvonlisäveroa ja niin poispäin, joista sitä on kerätty oikeudenmukaisesti, ja se on varmasti oikeudenmukaisempi tapa nytten se rahoittaa. Väittäisin, että kuitenkin tästä yhteisesti rahoitetusta mallista on ollut myös se hyöty, että kustannusten nousutahti on pienentynyt siitä, mitä se oli kuntajärjestelmässä. Niin että kyllä tässä myöskin tällaisia tuloksia on olemassa. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tässä ovat todella merkittävät asiat nyt vastakkain, kun tätä keskusteluakin kuuntelee, kun meillä puhutaan talousmetsien hyödyntämisestä ja luonnonsuojelusta pesimäaikana. Nämä molemmat tekijät ovat fundamentteja tietyllä tavalla, ja nyt näitten yhteensovittamisesta tässä pitäisi olla kyse. EU-direktiivi tuo tähän nyt meille pakon keskustella tästä asiasta ja laittaa ne rajat, missä kohtaa on järkevää toteuttaa niitä, ja direktiivi antaa meille aika paljonkin ohjeita siitä. Mutta ennen kaikkea, kun tähän tutustuin, niin lausuntopalautteissa on yllättävän paljon näkemyseroja, ja ihan fundamenttisista kysymyksistä, kun katsoo täällä näin. Täällä arvioidaan, että eniten kritiikkiä sai linnuston arviointivelvoite — jossa katsotaan, kuinka paljon niitä on — ja kuinka se tehdään, ja puunkorjuun pitkäaikaiset rajoitusalueet, kuinka laajoja ne ovat ja mihin asioihin siinä vaikutetaan. Pesimäaikana säästettävien rakennepiirteiden turvaamista ja maankäytön ilmoituksiin liitettävää pesimäaikaisten hakkuiden ilmoitusvelvollisuutta pidettiin tarpeellisena, mutta hallinnollisesta taakasta siinäkin taas todetaan. Mutta erityisen iso näkemysero tulee täällä luonnonsuojelulain 82 §:n yleispoikkeussäännöstä koskevasta muutoksesta, jossa metsäala kannatti ja luonnonsuojelujärjestöt ja tutkijat vastustivat. Niin että siellä on isoja näkemyseroja, joita tässä on nyt käsiteltävänä. Toivonkin, että nyt kun tätä käsittelyä täällä meillä talossa tehdään eri valiokunnissa, niin on tämä mahdollisuus, että me voidaan metsiä hyödyntää mutta säästetään luontoa. Tämähän ei ole ainutkertaista, onhan meillä näitä erilaisia luontorajoitteita olemassa, joista ehkä kaikkein tunnetuin on saimaannorppa, joka on suojeltu hyvin tarkasti ja niin poispäin. Siinäkin on tietynlainen taloudellinen rajoite olemassa niille kalastajille, mutta silti halutaan, että tämmöisiä tehdään. Kyllä luonto on monella tavalla ainutkertainen, ja nyt tämä tasapainotus pitää tässä valiokuntakäsittelyssä saada sellaiseksi, että tämä voi toteutua direktiivin mukaisena mutta myöskin niin, että me pystytään näitä molempia elementtejä hyödyntämään: sitä taloudellista puolta ja sitten luontoarvoja. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tulin tänne korokkeelle, kun täällä ei tarvitse koko aika tuijottaa kelloa. Kun seisoo tuolla, niin pitää katsoa aina kelloa niin tarkasti. Arvoisa rouva puhemies! Vielä pari semmoista näkökulmaa, joita tässä ei ole tullut. Kun me rakennetaan tässä nytten kovempia sanktioita ja seuraamuksia, jos tekee tällaisia rikoksia, niin täytyy sitten katsoa, että meillä on se alkupää kunnossa. Siellä esimerkiksi nyt tämä työehtosopimusjärjestelmä on aika isossa roolissa, kun katsotaan, minkälaisilla palkoilla täällä tehdään. Edustaja Satonen hyvin tuossa kuvasi, että Suomessa tehdään suomalaisilla työehdoilla, ja työehtosopimukset ovat niissä keskeisessä roolissa. Sen vuoksi työehtosopimuksen kattavuuskysymys on tässä yhtenä semmoisena isona asiana, se, että me saamme levitettyä työehtosopimuksia laajasti ja saadaan niitten kautta määriteltyä työehdot ja sitä kautta päästään näihin asioihin kiinni. Sitten tässä on myös sellainen näkökulma, että nyt kun tätä käsitellään, niin siellä myöskin syntyy tilanteita, että palkkaturvaan tulee vaatimuksia. Nyt kun tässä tulee todettu syyllisyys, niin silloin henkilölle, joka on menettänyt palkan, palkkaturvassa tätä aikaa pidennetään, että on mahdollisuus saada sieltä palkkaturvasta korvauksia, jos työnantaja ei sitä kykene tekemään. Sitten tämä tuo siihen sellaisen näkökulman, että tämä madaltaa kynnystä, että tästä asiasta puhutaan yhteiskunnassa. Enää pitää madaltaa kynnystä puuttua näihin kysymyksiin, ja se on tässä myös tärkeä asia. Se, mistä tänään ei ole kauheasti puhuttu, on se, että meillä on verrokkimaita tässä aika paljon, ja olisi hyvä katsoa, mitä siellä tapahtuu näitten asioitten osalta. Ja sitten on se, että kun tämä on yli rajan menevää rikollisuutta, yli rajojen menevää toimintaa, niin kuinka paljon tässä pystytään tekemään yli rajojen yhteistyötä. Se alue on näitten asioitten esille nostamisessa myöskin tärkeä. Arvoisa rouva puhemies! Tämä lakiesitys on tässä tarpeellinen, ja se tulee hyvään kohtaan tässä, kun näitä rangaistuksia kovennetaan ja liiketoimintakieltoja on mahdollista määrätä. Tässä päästään eteenpäin. Sitten tämän osalta voi sanoa, että palkkojen näyttämisessä meillä on vielä töitä, ja niiden näkyväksi saattaminen on tärkeä osa. Itse näen, että työehtosopimustoiminta on tässä mielessä avainasemassa. Sitten kun katsotaan ammattiliittoja — kun edustaja Satonen puhui ammattiliitoista — niin minä tiedän kaksi isoa ammattiliittoa, joissa on ihan yksiköt tätä varten, että ne seuraavat tätä toimintaa ja valvovat näitä ja sillä tavalla auttavat suomalaista yhteiskuntaa myös sillä, että ne verot ja sosiaaliturvat tulevat maksettua, mutta ennen kaikkea ne auttavat niitä ihmisiä, jotka niissä olosuhteissa työskentelevät, ja samalla sitten rehellisiä yrittäjiä, tekevät siitä sellaisen, että puliveivarifirmat eivät pärjäisi. Tämä on tärkeä kokonaisuus tässä näin. Sitten huolta kannetaan työsuojeluviranomaisten ja poliisin resursseista. Toivottavasti poliisi laittaa näitä erikoistoimintoja sellaisiin yksiköihin, joissa tieto jakaantuu, niin ne pääsevät paremmin kiinni, koska tämä on semmoista rikollisuutta, johon on aika vaikea päästä kiinni, ja sitten on se, että se saadaan näkyväksi. Hyvä lakiesitys, ja vielä lisää tarvitaan. Minä luulen, että täällä eduskunnassa kun tätä käsitellään nytten työelämä‑ ja tasa-arvovaliokunnassa ja sitten lakivaliokunnassa, joka on mietintövaliokunta, niin me saadaan tähän hyvää taustoitusta. Toivon mukaan niitä asioita, joita tässä lakiesityksessä ei ole vielä huomattu, me saadaan vielä täällä korjattua. Sen verran hyvää yhteistyötä tämän osalta on ollut, että toivon, että me pystymme tätä myös yhdessä tarkentamaan niiltä osin kuin se on tarpeellista. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Harmaan talouden torjuntaohjelmia on ollut meillä vuodesta 1996 saakka, ja jokaisella hallituskaudella on aina pala viety eteenpäin. Kun rikollisketjut menevät aina siellä edellä, niin meidän pitää koko ajan tätä lainsäädäntöä ja muuta päivittää ja viranomaisyhteistyötä lisätä. Tässä on siitä kysymys, ja tämäkin on erittäin tärkeää. Myös täytyy muistaa, että nyt kun tämä torjuntaohjelma on tälle kaudelle tehty, niin myös seuraavalla kaudella pitää olla torjuntaohjelma ja pitää viedä tätä asiaa eteenpäin. Me emme saa tässä jäädä laakereillemme lepäämään. Arvoisa rouva puhemies! Kirjailija-toimittaja Paavo Teittinen teki hyvän kirjan, joka nosti tämän taas hyvin kansakunnan puheisiin ja myöskin tietoisuuteen, mikä on hyvä asia. Ammattiliitot ovat tästä harmaasta taloudesta puhuneet todella paljon, ja täällä vanhemmat muistavat Markku Hirvosen Verohallinnosta, joka laittoi silloin 90-luvulla tätä asiaa liikkeelle, ja sieltä asti tätä on tehty. Tämä on semmoinen ilmiö, jossa yhteiskunta menettää paljon veroja ja sosiaaliturvamaksuja ja muita asioita, ja sitten epäterve yritystoiminta saa jalansijaa ja rehelliset yrittäjät jäävät taka-alalle, ja ennen kaikkea ne palkansaajat, jotka tästä kärsivät, eivät saa oikeita palkkojaan siihen työhön nähden, mitä on tehty. Arvoisa rouva puhemies! Työperäiseen hyväksikäyttöön liittyvien rangaistusten kiristäminen on todella hyvä asia, ja sitten todella hyvällä katson tätä, että tämä liiketoimintakielto on tähän tuotu mukaan, koska kun sen oikeushenkilön eli yrityksen tilanne on myöskin tässä mukana, silloin tulee tämmöinen ennalta ehkäisevä lainsäädäntö tässä eteen, koska rangaistusten kiristyminen tuo mukanaan sen, että tällaiselle tielle ei kannata lähteä ja sieltä seuraa sitten aika paljon semmoisia ongelmia, joita on vaikea myöhemmin kääntää toiseksi. Eli tämä on tässä hyvä kokonaisuus. Sitten tässä lakiesityksessä, kun lähdetään siitä, että päästään tämmöisen kiskontatilanteen ja törkeän kiskontatilanteen ja muun näyttämiseen, tämä työsuhteen tunnusmerkistö pitää saada näkyväksi. Eli siellä katsotaan, onko oikea työnantaja, onko siellä palvelutarjonta sillä tavoin, että se on laajaa ja menee muihinkin asioihin, onko alvit hoidettu, ovatko rekisterit kunnossa, onko yrittäjävakuutukset tehty ja muuta, niin että se kokonaisuus tulee, ja sitten se työntekijän aseman avaaminen on myös siellä. Tässä mielessä tämän lähtökohdan pitää tulla esiin, ja se tässä lainsäädännössä on myös tuotu esiin. Sitten kun tätä ruvetaan vertailemaan tietokantoihin, niin me päästään tästä eteenpäin, ja silloin me katsotaan, syntyykö siellä tämä palvelussuhteen tunnusmerkistö. Meillä on erilaisia kevytyrittäjiä ja pakkoyrittäjyyttä, ja sitten on alistetussa asemassa olevia tilanteita, niin että tässä pitää päästä eteenpäin ja sillä tavalla näyttää tämä lähtötilanne oikeaksi. Vaikka näitä rangaistuksia on nyt kiristetty ja ollaan tässä kiristämässä näitä toimenpiteitä, niin tässä on koko ketju, miten tätä sitten tehdään, ja täällä alkupäässä pitää päästä siihen työhön kiinni. Siellä pitää viranomaisresurssien olla riittävän isot niin työsuojelun puolella kuin poliisin puolella, ja sitten tässä prosessissa tulevat Syyttäjälaitokset ja muut mukaan ja tätä pitää tarkastella koko loppupäähän asti. Tämä kokonaisuus vielä tässä vaatii meiltä lisää. Täällä puhutaan aika paljon ulkomaalaisista työntekijöistä ja ulkomaalaisiin kohdistuvista, ja se kohderyhmä varmasti on tässä isolta osalta olemassa, mutta kyllä tämä kotimaisiakin toimijoita koskee. Kun katsoo tätä lakiesitystä, kuinka kiskontatapauksia tässä on ollut ja kuinka ajankohtainen tämä on, niin nämä tapaukset ovat nousseet sieltä vuodesta 2014 vuoteen 23 moninkertaiseksi. Tässä mielessä lain perusteluissa näkyy hyvin se. Sitten myös ihmiskaupassa on ihan sama tilanne, kuinka on esitutkintaan tuotu asioita ja kuinka paljon niitä rikoksia on syyksiluettu, eli niissä on kasvua merkittävästi. Tältä osin tätä työtä täytyy viedä eteenpäin. — Arvoisa rouva puhemies, olikos tässä seitsemän minuuttia vai viisi? [Puhemies: Seitsemän.] — Hyvä, saan sitten vielä vähän jatkaa. — Tämän osalta tilanne on tärkeä, että me puututaan nyt semmoiseen ongelmaan, joka on tuolla, ja me ei nähdä ehkä kuin jäävuoren huippu tässä. Toivottavasti tämä vaikuttaa sitten muuhun. Mitä täällä on hyvin kirjoitettu kiskontaan liittyen, niin ehdotuksen mukaan kiskontaan työelämässä syyllistyisi työnantaja tai tämän edustaja, joka käyttämällä hyväksi työntekijän taloudellista tai muuta ahdinkoa, riippuvaista asemaa, ymmärtämättömyyttä, ajattelemattomuutta tai tietämättömyyttä palvelussuhteen yhteydessä hankkii tai edustaa itselleen tai toiselle taloudellista etua, joka on selvästi epäsuhteessa vastikkeeseen, eli siihen työpanokseen ja siitä saatuun korvaukseen. Tässä on hyvä luettelo niistä asioista, jotka täällä sisällä ovat, ja sitten kun mennään törkeään kiskontaan, niin se on vielä vahvempaa tekstiä. Molemmissa on sitten rangaistukset perässä. Voi sanoa, että tämä lain teksti on hyvä ja sen osalta varmasti saadaan työkaluja nyt sitten myöskin siellä loppupäässä. — Palaan tähän alkupään työskentelyyn vielä toisessa puheenvuorossa. Kiitos tässä vaiheessa.
Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Viitanen hyvin kuvasi tätä tilannetta, mikä tämän asian ympärillä on. Kyllä voi sanoa, että ymmärrämme hyvin, että on varmasti hyvä, että tätä paperipostin lähettämistä viranomaisilta eteenpäin yritetään vähentää, mutta tiedetään, että sen paperipostin toisessa päässä on sellaisia ihmisiä, jotka pystyvät käsittelemään niitä tietoja, mitkä tulevat paperilla, paremmin kuin näissä digitaalisissa muodoissa. Tässä mielessä tämä toimenpide, jota nyt viedään tässä ilman henkilön omaa suostumusta eteenpäin, on liian nopea ja suoraviivainen toimenpide, ja tässä mielessä sitä vastaanottavaa päätä pitäisi kuunnella enemmän. Sitä tässä ei nyt tehdä. Me ymmärrämme, että siellä toisessa päässä ovat digitaidot aivan erilaisia, ja se määrä on aika iso, siellä voi olla muistisairaita ja muita ihmisiä. Tässä tulee sellaisia tilanteita, mihin edustaja Viitanen viittasi. Muun muassa kun verottajasta on kysymys, niin siellä on myös taloudellisia kysymyksiä, jotka tulevat sitten vastaan ja jotka heijastuvat. Kun tämä liittyy siihen laajempaan viranomaistoimintaan, jossa Suomi.fi-järjestelmää käytetään paremmin ja enemmän, niin myös siellä, kun käytiin tätä yleislakikeskustelua tämän osalta, tämä sama ongelma tuotiin esiin. Siellä vaadittiin myöskin, että tämmöisistä viesteistä olisi vähintään pitänyt tulla tekstiviestimuistutus, jos asiakas siellä toisessa päässä niin haluaa. Eli tässä on monia tällaisia ongelmia. Ymmärrämme sen, ja varmaan siellä vastaanottavassakin päässä arvioidaan sitä, että jos postin saannissakin on joskus, aika ajoin ongelmia, ja se tulee aika harvoinkin jossain vaiheessa, niin tässä mielessä ei sekään ole täysin aukoton järjestelmä, mutta tämä pakottaa nyt siirtymään sellaiseen järjestelmään, jonka lopputulemassa tulee, niin kuin edustaja Viitanen tässä hyvin toi esiin, monia ongelmia. Siinä mielessä tämä on nytten liian yksioikoisesti viety eteenpäin, ja olisi kuunneltava nyt sitä vastaanottavaa päätä enemmän.
Arvoisa puhemies! Meillä on tässä erittäin hyvä käsitellä tätä yhteistä selontekoa, joka on meillä käsittelyssä. Voi sanoa, että kun tällainen 12-vuotinen valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma tehdään, se on hyvä asia, koska tämä on ylivaalikautista työtä. Sen takia tällainen asia on tärkeä. Hyvä, että se syntyi viime kaudella. Nyt sitä pitäisi jalostaa ja viedä eteenpäin. Mehän korjaamme tässä liikennejärjestelmässä vähän myös vanhoja virheitä. Jos pitäisi puhtaalta pöydältä piirtää Suomen tiestö ja rataverkosto, niin ne eivät varmaan olisi tämmöisiä kuin ne tänä päivänä ovat. Me joudutaan niitä asioita tässä varmasti korjaamaan, ja se vaikuttaa tähän meidän tilanteeseen. Kun me ollaan maantieteellisesti iso maa, pieni kansa ja harvaan asuttu, niin tämä tekee meille aika isoja haasteita kaiken kaikkiaan. Arvoisa puhemies! Täällä paljon puhutaan näistä erilaisista hankkeista. Minä nostan nyt yhden hankkeen ihan keskiöön tässä sen takia, että kyllä päärata Suomessa on tämmöinen elinvoimarata ja sen ylläpito on tässä tärkeätä. Meidän pitäisi pystyä viemään Helsingin, Tampereen, Seinäjoen ja sieltä Pohjanmaan kautta Ouluun ja Tornioon asti tätä päärataa. Sen vaikutuspiirissä asuu noin 70 prosenttia suomalaisista, ja 75 prosenttia viennistä on pääradalla kulkevaa. Siinä mielessä näin voidaan sanoa. On isoja liikennemääriä: puhutaan, että Helsinki—Tampere-välillä on kuusi miljoonaa matkustajaa ja Tampere—Seinäjoki-välillä yli kolme miljoonaa matkustajaa. Se on kuitenkin valtaväylä, ja sen ylläpitäminen on tärkeää. Ja jos katsotaan Tampereeltakin ylöspäin, niin se on yksiraiteinen rata siinä ja junat odottelevat ohituksia ja näin poispäin. Siihen meidän pitää löytää panostuksia. Se on semmoinen valtaväylä, joka vaikuttaa koko Suomeen erityisen paljon. Tämä on semmoinen asia, jota me emme voi jättää sivuun. Arvoisa puhemies! Täällä on paljon puhuttu rahoituksesta. Kun näitä rahoituslukuja katsotaan — minä tosiaan kaivoin näitä Väyläviraston lukuja — nämä miljoonamäärät, mitä peruskorjauksiin on laitettu, plus sitten kehittämisraha eivät ole hirveästi muuttuneet 2020-luvulla. Puhutaan siellä puolentoista miljardin luokassa, ja niihin tulee semmoisia 100 miljoonan heittoja. Mutta suuruusluokka on koko ajan se puolitoista miljardia, ja se ei ole valtavasti muuttunut. Tässä on rahoituskanavia käytetty, ja tässä mielessä meidän pitää löytää jatkoon rahoituskeinoja. Se, mitä täällä aina puhutaan, on se, että meidän liikennemäärät ovat kasvaneet. Jos me katsotaan tieliikenteen ja muita verotuloja, niin ne ovat pudonneet vuodesta 2018 noin viiden miljardin tasosta reilusti alle neljään miljardiin, noin 3,7—3,8 miljardiin. Eli me ollaan myöskin liikenteestä otettu aika paljon sitä tulovirtaa, jota me voitaisiin käyttää tieverkon ylläpitoon ja muuhun. Tämä täällä puolella aina jää vähän vähemmälle huomiolle, koska tämä tosiasia on tässä tapahtunut. Me varmaan joudumme tekemään liikennejärjestelmään tai liikenteeseen yleisesti ottaen veroratkaisuja ja valmistautumaan uudistamaan verokertymää, koska jos liikenne sähköistyy, niin sieltä ei enää polttoaineesta tule verotuloja ja muita. Me joudumme miettimään, miten me korvaamme tämän asian jatkossa, koska se on kaikkien etu, että sieltä tulee sitten rahoja, joilla me voimme rahoittaa näitä keskeisiä hankkeita, joita tarvitaan. Kaikki ovat yhtä mieltä, että tämä verkko rapautuu ja siihen on löydyttävä rahaa. Arvoisa puhemies! Vielä tässä nostaisin esiin joukkoliikenteen merkityksen isoilla kaupunkiseuduilla. Siihen tuli semmoinen tilanne, että vaikka keskimäärin joukkoliikenne on hieman kasvanut, niin voidaan sanoa, että Tampereen seudulla joukkoliikenne on kasvanut koronaa edeltävästä ajasta 38 prosenttia. Helsingissä se on pysynyt ennallaan, ehkä vähän laskenut koronaa edeltävästä ajasta, ja Turussa se on noin 6—7 prosenttia kasvanut. Eli meillä on tämmöinen iso muutos tässä tapahtunut, ja nyt siihen tuli tämä alvin neljän prosenttiyksikön nousu, ja se on vaikuttanut lipunhintoihin. Me tarvitaan kuitenkin joukkojen liikkumiseen myöskin tämä huomio, että siitä ei tule kohtuuttoman kallista, koska se on työmatkaliikennettä erittäin paljon. Muuten sitä liikennejärjestelmää ei kasvukeskuksissa voida hoitaa. — Kiitoksia.
Arvoisa rouva puhemies! Ymmärrämme hyvin tämän, että paperipostin määrää vähennetään ja yritetään siirtyä entistä enempi tähän sähköiseen viestinvälitykseen myös viranomaiskäytännöissä. Varmasti se on monelta osin myöskin turvallisempaa, kun katsotaan esimerkiksi Postin tämänhetkistä jakeluaikataulua ja sitten myöskin sitä, kuinka varmistetaan se postin kautta tuleva kirje perille. Se pitää kirjattuna kirjeenä lähettää, jos haluaa lopullisesti varmistua, mutta siinäkin on epävarmuustekijöitä. Mutta selvää on, että nyt kun tämä ensisijaisuusmenettely menee niin, että se menee periaatteessa sen asiakkaan tietämättä, näinpäin tehdään, ja sitten siitä pitää hakea ne poikkeukset. Ja sitten tätä laajennetaan nyt myöskin kuolinpesien, yhteisöjen, yhtymien ja yhteisetuuksien osalta, eli tämä käyttö laajenee. Ehkä yhteisöjen osalta on enempi tätä digiosaamista ja muuta, niin että sen jollain tavalla ymmärtää paremmin. Mutta kyllä tämä yksittäisten ihmisten osalta on aika lailla iso tilanne, jota ei pystytä varmasti hallitsemaan, ja sitten nämä seuraamukset, kun tässä verottamisesta on kyse, voivat olla aika isoja. Tässä mielessä tämä sosiaalidemokraattien, vihreitten ja vasemmistoliiton kanta kiinnittää huomiota nimenomaan tähän näkökulmaan, minkä edustaja Lindén tuossa juuri luki. Eli meillä on paljon ihmisiä, jotka eivät kykene tätä sillä tavalla tekemään, että he voisivat varmistua näistä posteista. Sitten kun tämä liittyy tähän Suomi.fin käyttöön laajasti, niin sitten se tarkoittaa, että kun sen Suomi.fin on ottanut käyttöön, niin silloin hoituu koko viranomaiskenttä. Vaikka haluaisikin jonkun osan tehdä Postin kautta, niin se ei ole nyt mahdollista, ainakaan minun käsittääkseni, kun näitä katsotaan. Muutama päivä sitten, taisi olla eilen tai toissa päivänä, me kävimme tästä samasta asiasta keskustelua, ja siellä tulivat nämä samat ongelmat esiin, ja nämä duubiot silloinkin esitettiin. Eli tässä on ongelmia. Tämä on hyvä suunta, mutta tässä pitäisi sen vastaanottavan olla ratkaisemassa, kuinka hän haluaa itse ottaa nämä vastaan. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Meillä on käsittelyssä valtioneuvoston maaseutupoliittinen selonteko, ja se on sinänsä erittäin tarpeellinen, koska on todella pitkä aika tästä edellisestä ja siitä, kun tätä on täällä salissa käsitelty. Arvoisa rouva puhemies! Ensin lähtevät ihmiset ja sitten palvelut. Tämä on semmoinen polku, mikä tuolla maaseudulla kohdataan hyvin useasti. Se, miten voimme tämän kehityspolun muuttaa, on sitten iso kysymys. Kun katsotaan tätä suomalaisen yhteiskunnan kehitystä, tulee yhtä aikaa monenlaisia ongelmia: voidaan ajatella julkisen talouden rakennetta, elinkeinorakenteen ja palvelurakenteen muutoksia, ja sitten väestö ikääntyy erityisesti maakuntien reuna-alueilla. Meillä on tällaisia monia yhtäaikaisia haasteita, joihin pitäisi pystyä vastaamaan, ja erityisesti näihin vastaaminen on hankalinta tuolla maaseudulla. No, miten niitä mahdollisuuksia voitaisiin tässä nostaa esiin? Ensinnäkin työpaikka on yksi keskeinen pitovoima, myös maaseudulla. Silloin kun on työpaikka, niin silloin siellä yleensä pysytään ja voidaan ajatella, että sitä elämistä sinne tehdään. Tämä pitäisi mahdollistaa, ja kun täällä aiemmin esillä ollutta työmatkojen verovähennysoikeutta pienennettiin pari vuotta sitten, niin nyt se varmasti heijastuu siihen, että kun työn perässä maaseudulta on yleensä lähdetty vähän pitemmällekin, niin se on vähän hankalampaa tämän johdosta. Arvoisa rouva puhemies! Resurssit ovat maaseudulla. Siellä ovat metsät, ruokatuotanto, mineraalit, luonto ja niin poispäin. Meillä on paljon asioita maaseudulla, ja voisi ajatella, että se on myöskin meidän semmoinen resurssilähde, josta meidän pitää pitää huolta. Se on myöskin meidän energiaomavaraisuutemme keskeisimpiä asioita. Siellä on tuulivoima, siellä on biokaasu, puu, aurinkovoimalakeskittymät ovat maaseudulla, ja tämä on myöskin huoltovarmuuskysymys. Kun siinä mielessä katsomme Suomea, niin maaseutu muodostaa meille tässä erittäin ison resurssiasian, joka meidän pitää huomioida, kun me ajatellaan, miten maata kehitetään. Arvoisa rouva puhemies! Sitten kun katsotaan, voidaanko me tähän jotenkin yhteiskunnassa vaikuttaa, niin varmasti nämä hyvät tekijät, julkinen toimija, kunnat ja hyvinvointialueet ja niiden palveluverkko, ovat myöskin avainasemassa siinä, miten ihmiset päätöksiä tekevät, missä he pysyvät, ja niin poispäin. Tavallaan tämä asia on myöskin olemassa. Kouluverkko on ilmeisen iso vaikuttava tekijä siihen, miten lapsiperheet pysyvät paikkakunnalla. Arvoisa rouva puhemies! Meillä on täällä talossa käsittelyssä hankintalakikokonaisuus, joka erityisesti seutukunnalla ja pienten kuntien osalta tulee muodostamaan aika isoja haasteita. Tässäkin mielessä pitäisi myöskin ymmärtää, että kuntarakenne on hyvin erilainen, ja siellä pitäisi mahdollistaa monenlaiset yhteistoiminnan muodot kuntien välillä. Tätä in-house-yhtiömallia, jolla kunnat hoitavat palvelujaan ja tekevät yhdessä, pitäisi katsoa niin, että se koskee kipeimmin juuri maaseutuun ja pieniin kuntiin. Arvoisa puhemies! Täällä on myöskin puhuttu kiinteistöistä ja kiinteistöjen hinnasta. Voi sanoa, että tämä on iso haaste sen vuoksi, että arvo koko ajan putoaa niitten osalta, kun väki vähenee ja lainoitusta ei saa pankeilta. Tässäkin on sellainen kokonaisuus, joka meidän pitäisi pystyä tekemään niin, että maaseudulla pystytään asuminen ja asumisen olot myöskin jatkossa hyvin hoitamaan. Täällä puhuttiin yhteyksistä, tieverkosta. Tietoliikenneyhteydet ovat ihan keskiössä. Voidaan sanoa, että etätyö on maaseudulle mahdollisuus, ja silloin se vaatii tietoliikenneyhteyksiä. Monia tämmöisiä keskeisiä asioita voidaan täällä hoitaa, mutta ehkä kaikkein tärkein asia on, että meidän pitäisi pystyä, arvoisa rouva puhemies, antamaan maaseudulle myöskin tämmöinen näkymä siitä, että maaseutu on tärkeässä roolissa meidän tulevaisuudessa. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tämä on yksi osa meidän energiavarautumistamme, ja sinänsä tässä puhutaan käytännössä LNG-varastoinnista Suomeen. Voi ajatella niin, että kun Inkoon satamassa tämä laiva on ollut, niin se on ollut tätä tehtävää varten, mistä tässäkin nyt juuri puhutaan. Arvoisa rouva puhemies! Miksi pyysin puheenvuoron? Täytyy puhua tästä kokonaisuudesta enemmän. Kun tässä meillä on nyt lähinnä kaasu tässä keskustelussa nyt se yksi keskeinen asia, niin täytyy yrittää miettiä tätä meidän energiaverkkoamme ja energiankäyttöämme. Näissä pitää pystyä rakentamaan myöskin sellaisia puskureita myös muihin osiin energiasektoria, että me pystymme tällaisia tekemään. Ja sitten meidän pitää olla joustavia sillä tavalla, että me voidaan kaasun sijasta käyttää jotain muuta polttoainetta eli meillä on myöskin vaihtelua tässä. Nämä kysymykset on myöskin täällä talousvaliokunnan mietinnössä otettu esiin. Sillä tavalla tämmöisiin tuotantopiikkeihin ja tämmöisiin polttoainetuotannon keskeytyksiin pystytään varautumaan monella tapaa. Eli Suomen energiapuoli on tässä mielessä hyvin monipuolinen. Me tehdään monella tavalla sähköä. Se on meidän vahvuutemme, ja sitä tehdään monessa paikassa Suomea. Sillä tavalla me ollaan kaikkein varmimmin hoidettu tämä oma tehtävämme tuottaa sähköä ja lämpöä kansalaisille ja teollisuuteen.
Arvoisa puhemies! Orpon hallituksen keskeinen lupaus oli kääntää velkaantuminen laskuun. Siitä huolimatta tässä velkatilanteessa rahoitatte ison veroalen suuryrityksille velaksi. Samaan aikaan, kun valtion verotulot ovat dramaattisesti laskemassa, te olette laskemassa yhteisöveroa kasvattaen velkavuorta yli 800 miljoonaa euroa. Ja nyt, kun olemme saaneet aikaan yhteisen parlamentaarisen velkajarrusovun, silti te toimitte täysin sen tavoitteen vastaisesti. Vai aiotteko kehysriihessä kantaa vastuunne yhdessä sovitusta? Arvoisa pääministeri Orpo, koetteko, että tämä tehoton ja kallis yhteisöveron alennus on linjassa sen kanssa, mitä yhdessä sovimme velkajarrusta?
Arvoisa puhemies! Orpon hallituksella on ollut monia kunnianhimoisia tavoitteita. Säätytalolla lupasitte, että julkisen talouden alijäämä olisi hallituskautenne jälkeen korkeintaan yksi prosentti. Valtiovarainministeriön mukaan se on tällä hetkellä neljä ja puoli prosenttia. Lupasitte myös 100 000 uutta työllistä, mutta saimmekin ennätystyöttömyyden. Viimeinen tavoite, mistä hallitus on pitänyt kiinni, on velkasuhteen vakauttaminen. Nyt näyttää siltä, ettei edes pikavippi Valtion Eläkerahastosta vakauta velkasuhdetta. Arvoisa pääministeri Orpo, teillä on ollut kolme suurta lupausta ja nyt kolme suurta epäonnistumista. Median edessä kiertelitte, mutta nyt eduskunnan edessä teidän on vastattava. Myönnättekö vihdoin, että olette epäonnistuneet myös velkatavoitteessanne?
Arvoisa puhemies! Tämä keskustelu menee mustavalkoiseksi. Pieniä lukuja: 2010 Suomen kaukolämmön tuotannossa meillä oli valtaosin maakaasua, kivihiiltä, öljyä ja turvetta. Niillä tuotettiin, ja nyt kun katsotaan sitä, niin aika paljon nämä tuotantotavat ovat muuttuneet. Tämä, mikä tässä on tapahtunut, on ollut vähän pitemmän aikavälin muutos. Se ei ole tapahtunut vain viime kaudella, vaan tämä on hitaasti tapahtunut kaukolämmön tuotannossa, [Perussuomalaisten ryhmästä: Verotuksella!] ja nyt turpeella on enää viennin osuus siellä kaukolämmössä ja sähköntuotannossa käytännössä ei ollenkaan. Arvoisa puhemies! Tosiasia on, että turpeella on merkitys huoltovarmuudessa ja sen varmistamisessa, että meillä on silloin lämpöä tarjolla niissä paikoissa, joissa meillä on polttokattiloita, huippujen tasaamisessa silloin, kun on pakkaskausi. Mutta sitten voi kysyä, kuinka paljon me satsaamme kasvuturpeeseen ja näihin aktiivihiiliratkaisuihin, mitä täälläkin tuli esiin. Voi kysyä, onko turve oikea polttoaine poltettavaksi, [Puhemies koputtaa] vai pitäisikö sitä kehittää muullakin tavalla.
Arvoisa rouva puhemies! Fingridiin täytyy sanoa, että onneksi valtiolla oli tämmöinen etuosto-oikeus siinä asiassa, niin että päästiin myöskin näin päin tekemään tätä ostoa. Sen osalta vielä muistutan siitä noin viiden miljardin investointitarpeesta siellä. Se on todella iso, ja toivon mukaan ne pystyvät sen siellä yhtiössä tekemään, niin että valtion ei tarvitse siihen lähteä mukaan. Arvoisa rouva puhemies! Pyysin tämän puheen sen vuoksi, että meillä talouspolitiikan arviointineuvosto on arvioinut yleistä valtion toimintaa ja sitten VTV on tehnyt arvion siitä, mitä meidän sopeutukset ovat valtiontaloudessa tuoneet ja mitä ne ovat jättäneet käteen, ja kun kymmenen miljardin sopeutuksista on täällä puhuttu, niin VTV:n mukaan tällä hetkellä noin kolme ja puoli miljardia voidaan niistä todentaa niin, että se tasoittaa ja tasapainottaa valtiontaloutta. No, sitten talouspolitiikan arviointineuvosto on todennut, että ei olla saavuttamassa julkisen talouden vahvistamista, niitä keskeisiä tavoitteita eli alijäämää ja velkasuhdetta, ne on todettu. Tämä velkasuhteen kasvu ei taitu. Siinä mielessä on hyvä, että löytyy yhteisymmärrys velkajarrusta, josta haetaan sitten vähän ylivaalikautisten ratkaisujen kautta tuloksia, joilla taitetaan se velka. Veropäätöksistä ne toteavat aika mielenkiintoisesti, että kokonaisuutena tehdyt veropäätökset eivät ole kovin johdonmukaisia, sillä hallitus keventää myös työllisyyden ja investointien kannalta vähemmän haitallisia veroja. Eli tavallaan tämäntyyppisiä kommentteja, ja että julkisen talouden kannalta olisi ollut perusteltua tehdä myös enemmän veronkiristyksiä, esimerkiksi uudistamalla listaamattomien yritysten osinkoverotusta ja karsimalla verohelpotusten muodossa annettuja yritystukia. Sitten yksi keskeinen syy siihen, että näitten tavoitteiden, mitä tuossa äsken luettelin, se kolme ja puoli miljardia, saavuttaminen on ollut ongelmallista, on se, että hallitusohjelman sopeutustoimet ovat jo lähtökohtaisesti olleet aika lailla epävarmoja, ja siinä mielessä ollaan aika kaukana. Esimerkiksi työllisyydelle, sille sadalletuhannelle, oli laskettu noin kaksi miljardia, ja nyt ollaan 60 000 työllisyysasteessa alapuolella. Se on ehkä kolme miljardia sitten käytännössä, jos yksinkertaistaa hirveästi tätä laskentaa. Arvoisa rouva puhemies! Tässä on varmasti riittävästi tullut tästä lisätalousarviosta jo puhuttua. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Ensinnäkin kannatan edustaja Räsäsen tekemiä vastalauseen mukaisia ehdotuksia. Sitten toteaisin tähän tilanteeseen, joka liittyy tähän yhteisöveroon. Kaivelin vähän tuossa vanhoja muistiinpanoja ja muistin, että kun tässä koko ajan viitataan siihen, että ei 17 vuoteen ole kasvua ollut, niin minä kertaan tässä, mitä yrityksille on tässä tehty tämmöisiä isompia pumpseja, joilla on yritetty saada kasvua aikaiseksi. 2009—2010 poistettiin Kela-maksu yrityksiltä. Se oli noin miljardi euroa. Sitten yhteisöveroa laskettiin vuonna 2014. Se teki noin miljardi euroa myöskin. Sitten sosiaaliturvaan liittyviä maksuja eli eläkemaksuja ja sairausvakuutusmaksuja siirrettiin yhteensä kaksi miljardia palkansaajille. Neljä miljardia euroa on siirretty tämän 17 vuoden jakson aikana, tällaisia isoja muutoksia yritysten tilanteeseen, ja ei ole tullut kasvua, niin miksi nyt tämä 800 miljoonan yhteisöveron lasku toisi sitä kasvua? Eli tavallaan meillä on käytännössä kokemus, ja nyt taas esitetään uudestaan sitä samaa vanhaa lääkettä, joka ei ole toiminut aikaisemmin. Siinä mielessä hallituksen kannattaisi perua se yhteisöveron lasku, olletikin, kun se tehdään velkarahalla. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tämä lisätalousarvioesitys näyttää hyvin sen, kuinka vakavassa tilanteessa Suomen talous tällä hetkellä on, ja se näyttää myöskin sen, kuinka huonosti hallitus on onnistunut talouspolitiikassaan. Se kertoo kaiken oleellisen, kun katsotaan sitä, että työllisyystavoite, 100 000 uutta työpaikkaa, ei ole lähelläkään, vaan ollaan 60 000 toisessa suunnassa, eli tavoite on erittäin kaukana. Velkaantuminen on edelleen erittäin kovaa, ja siitä kertovat nämä luvut, jotka tässä lisätalousarviossa ovat tämän vuoden lopussa: Suomen valtiolla on velkaa 201 miljardia, ja se on kasvanut 45 miljardilla tämän kolmen vuoden aikana, kun sitä oli 156 miljardia vuoden 23 lopussa. Kolmen vuoden aikana on otettu velkaa enempi kuin Sanna Marinin ja Rinteen hallitus otti neljän vuoden aikana yhteensä. Eli tämä kertoo sen, kuka on ottanut velkaa erittäin paljon. Siinä mielessä ollaan velanoton kannalta erittäin huolestuttavassa tilanteessa. Sitten toinen huolestuttava tilanne tässä on sen osalta, että tuloarviot ovat joutuneet alennettavaksi 952 miljoonalla, ja erityisen huolestuttavaa on, että ansio- ja pääomatuloveron tuottoarviota alennetaan 629 miljoonaa ja arvonlisäveron tuottoa arvioidaan 323 miljoonaa. Kun joulukuussa on hyväksytty tämä talousarvio tälle vuodelle, niin näin nopeasti tämä tilanne on mennyt näin huonoon suuntaan. Se kertoo tästä talouden ennustamisesta todella paljon. Tässä mielessä nämä luvut ovat pysäyttäviä. Sitten uutta velkaa otetaan melkein 1,4 miljardia euroa. Nämä luvut ovat todella huonot. Kaikki menee väärään suuntaan. Siinä mielessä tässä lisätalousarviossa olisi erittäin paljon pitänyt kiinnittää huomiota siihen, miten saadaan talous kasvuun, ja niitä toimia täällä on aika vähän. Olisi pitänyt katsoa, mitä voitaisiin tehdä, että pieniä kasvuyrityksiä saataisiin alvin alarajan nostoon, miten näitä kasvurahoituksia olisi pystytty tekemään niin, että saadaan liikkeelle kasvuyritystoimintaa, miten rakennetaan tukipaketti rakennusalalle ja niin poispäin. Sitten on monta osaa, jotka liittyvät tähän vihreään siirtymään, ja niitä olisi pitänyt tehdä enempi. Sitten työmarkkinoilla olisi pitänyt hakea ratkaisuja, joilla mennään työmarkkinoilla aitoon vuoropuheluun, ja sitä kautta oltaisiin haettu niitä elementtejä, millä kasvua saadaan yhdessä rakennettua. Tässä mielessä nämä osiot tästä puuttuvat kokonaan, ja toivonkin, arvoisa rouva puhemies, että näitä kehysriihessä alkaa ilmestyä, koska niitä todella, todella tarvitaan. Arvoisa rouva puhemies! Täällä on tämä Fingridin osto, 400 miljoonaa, vähän yli. Sinänsä on ymmärrettävää, että se ostetaan valtiolle, ja se toivon mukaan tekee siitä sillä tavalla ennustettavan, että kun Fingridilläkin on erittäin iso investointipanos tulemassa valtakunnan verkkoon, kantaverkkoon, niin se pääomitus sitten — kun tämä omistus tulee, tuleeko sieltä sitten valtiolle joitain pääomitustarpeita vielä — on vielä arvattavissa ja kysyttävä tässä yhteydessä. Siinä mielessä tämä lisätalousarvio on kyllä, näin nopeasti kuin se tulee budjetin jälkeen, surullista luettavaa. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! En tiedä, kuinka pitkään jatkan, mutta kiitän edustaja Kettusta tämän välikysymyksen ensimmäisenä allekirjoittajana — hyvä aihe ja erittäin tärkeä asia, että ollaan tätä tänään puitu, ja varmaan vielä puidaan joitakin puheenvuoroja. Ensinnäkin tässä Orpon hallituksen tilanteessa oli se, että kun täällä syksyllä 2023 käytiin talouspoliittista keskustelua ja valtion budjettia käsiteltiin vuodelle 24, niin silloin täällä salissa sanottiin, että 60 000—65 000 työpaikkaa tulee ensi vuonna eli vuonna 24 ja sitten loput hallituskauden aikana. Silloin puheet olivat näin. Sen jälkeen vuonna 24 sanottiin, että keskipitkällä aikavälillä, ja nyt viime vuonna ja tänä vuonna puhutaan, että pitkällä aikavälillä niitä sieltä tulee, mutta ei ole vielä näkynyt niitä työpaikkoja. Eli tämä sadantuhannen tavoite on jäänyt kyllä näkymättä ja keinot eivät ole purreet, kun on työttömyysturvaa leikattu ja työsuhdeturvaa heikennetty ja sillä tavalla yritetty työllistää, ja ne toimenpiteet eivät ole johtaneet siihen, mitä puheissa on ollut. Tämä keinovalikoima on ollut tässä mielessä väärä. Tosiasiassa tässä on myös käynyt niin, että talouskasvua ei ole myöskään sen takia, että kotimainen kulutus sakkaa. Ihan järkisyistä ihmiset laittavat säästöön pahan päivän varalle. Siellä taustalla on työttömyyden pelko, palvelujen puutteen pelko, onko osaaminen tulevassa työelämässä riittävä, ja sitten käyttäytyminen: asuntosäästäminen ei ole ensimmäinen, mihin säästetään, vaan sitä laitetaan johonkin muuhun. Koska asuntojen arvonmuutokset ovat olleet niin isoja, niin se ei ole enää semmoinen säästämisen kohde, eli käyttäytyminen on muuttunut. Monia tekijöitä on vaikuttanut tähän, että säästämisaste kasvaa ja toisella tavalla on ruvettu tekemään asioita. Nämä kaikki heijastuvat siihen, että palvelualan työpaikkoja varmasti jää syntymättä, kun niitä palveluja ei käytetä, kun laitetaan sivuun rahaa, ja kun isolla osalla työttömistä ja toimeentulotuella elävistä kaikki menee kulutukseen ja se raha on pienentynyt, kun on työttömyysturvaa leikattu ja on säästetty noista toimeentulojutuista, niin se kaikki heijastuu niin, että kulutuksessa eivät ne näy. Tämä näkyy sitten kokonaisuutena Suomen taloudessa, että uusia työpaikkoja ei ole ja avoimia työpaikkoja on todella vähän ja työnhakijoita avoimia työpaikkoja kohti on todella iso määrä. Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Autto puhui tässä hyvin puolustusteollisuudesta, ja varmasti niin on, että jos me ajatellaan Suomen talouskasvua, niin kahden asian pitäisi maailmalla ratketa meidän kannalta hyvin nopeasti: Ukrainan sodan lopettaminen pitäisi saada aikaiseksi, ja Grönlannin tilanne pitäisi saada ratkaistua. Nämä antaisivat semmoista näkymää siihen, että me pärjäämme tässä eteenpäin. Se on semmoinen kysymys, jonka takia toivoisin näihin maailmanpolitiikan tilanteisiin hyviä ratkaisuja ja että päästäisiin niitten osalta eteenpäin. Se toisi ehkä näkymää myöskin tulevaisuuteen. Se heijastuu myös meidän työmarkkinatilanteeseen. Arvoisa rouva puhemies! Sitten kuntien osalta täällä on viitattu siihen, että kunnat halusivat nämä työllisyyspalvelut itselleen. Kyllä, mutta hallitus siirsi nämä työllisyyspalvelut 200 miljoonaa alimitoitettuna viime vuoden alussa. Se ensimmäinen sata miljoonaa tuli siitä, että palveluista leikattiin — kuntouttavasta työtoiminnasta, palkkatuetusta työstä ja niin poispäin lähti sata miljoonaa — ja sitten 85 miljoonaa tarkkaan ottaen on se, mitä työttömyysturvamenot olivat siirtoa suuremmat nytten viime vuonna. Eli noin parisataa miljoonaa alimitoitettuna nämä on tehty, ja tämä vaikuttaa kuntien talouteen erittäin voimakkaasti. Esimerkiksi Tampereella tämä työttömyysturvan osuus on noin 50 miljoonaa, ja Tampereen yksi veroprosentti on 60 miljoonaa, eli se näkyy sitten kuntataloudessa erittäin suuresti ja myöskin kertoo siitä kokonaisuudesta. Eli toimenpiteitä pitää tehdä, jotta saadaan talouskasvua aikaan ja sitä kautta työllisyyttä, ja sitten näillä palvelutoiminnoilla me pehmennämme polkuja sinne työelämään ja yritämme saada kaikki osallistumaan Suomen rakentamiseen. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies, iso kiitos! Minulla on monta kysymystä tähän tilanteeseen, kun huomasin, että nyt alkaa ilta mennä siihen tulokseen, että ehkä ministerien vastauksia ei enää saada kaikkiin kysymyksiin. — Ensinnäkin tämä yleinen tilanne: Työttömyyden pitäisi olla aina väliaikainen olotila, ja siihen joutumista ei pitäisi pelätä, koska niitä tulee työuralla silloin tällöin, ja se pitäisi pystyä tekemään niin, että se talous ei romahda silloin kun työttömyysturvalle joudutaan. Tämä tavallaan niin kuin lähtökohtaisesti. Se, mikä meitä huolestuttaa, on se, että kuluttajien luottamus laski tammikuussa Tilastokeskuksen mukaan, ja suurin syy on työttömyyden pelko. Kotimarkkina ei lähde liikkeelle tässä sen vuoksi. Arvoisa työministeri, meillä on pöytälaatikossa niin sanottuja piilotyöpaikkoja, ja nyt pitäisi yrittää saada työnvälitykseen myös ne työpaikat näkyväksi sen takia, että vaikka niitä töitä ei haettaisi sitä kautta, niin tiedettäisiin, minkälaisia osaamistarpeita työmarkkinoilla on. Mitä aiotte tehdä sen eteen, että nämä niin sanotut piilotyöpaikat sieltä tulisivat näkyviin? Sitten kun katsotaan työllisyyspalveluja, niin niistä on tulossa nytten sosiaalitoimistoja aika pitkälle, kun 25—30 prosenttia siellä on sellaisia työttömiä, jotka tarvitsevat muuta palvelua kuin työnvälityspalvelua. Miten aiotte sitä asiaa käydä lävitse työllisyysalueitten kanssa? Siellä tarvitaan sosiaaliosaajia ja muita asioita, niin että miten sitten tehdään? Sitten olen huolestuneena kuullut, että kuntouttava työtoiminta ollaan ajamassa alas — ainakin semmoisia raportteja on näkyvissä, että siellä olisi menossa huonompaan suuntaan. Vielä kun se on hyvinvointialueilla sellaisessa roolissa, että se ei ole siellä kovin tärkeässä roolissa, niin mitä ajattelette, miten hyvinvointialueita painostettaisiin enemmän satsaamaan niihin asioihin, jotka tässä tarvitaan? No, sitten se, että meillä ei ole välityömarkkinoita ja me tarvittaisiin välityömarkkinoita, käytännössä sosiaalialan järjestöistä ja muista — onko sille alueelle tulossa joitain uusia asioita? Sitten kun mietitään tätä kokonaisuutta vielä, niin työttömyydessä meillä on semmoinen ongelma, että kun satatuhatta työpaikkaa luo noin kaksi miljardia tähän yhteiskuntaan — niin kuin hallituskin on laskenut — ja kun meillä on 400 000 työtöntä, niin siellä on kahdeksan miljardin potti käytännössä menetettyä työpanosta, ja meillä olisi hoitovelkaa, infravelkaa ja ympäristövelkaa. Miten me tämä yhtälö ratkaistaan? Tämä on se iso ongelma, jota meidän pitäisi purkaa, niin että me päästään siihen, että ihmiset ovat työelämässä. No, sitten vielä työllisyysalueitten osalta se tilanne, että miten niitä työllisyysalueen sääntöjä voisi kehittää, jotta työllisyysalueet voisivat tehdä vapaammin niitä päätöksiä palkkatuetusta työstä ja niiden jaksojen pituuksista tai sitten voisivat lähettää työvoimapula-ammatteihin opiskelemaan ihmisiä, ja tavallaan sitä kautta osaamistasoa nostetaan — ja tämä on myös opetusministeriössä, työvoimapoliittisessa koulutuksessa. Siihen odottaisin panostuksia. Sitten ehkä tässä suhteessa voisi miettiä sitä, että ainakin väliaikaisesti miettisi sitä, että jos kunta laittaa ihmisiä koulutukseen, niin siltä osin, kun ollaan siellä koulutuksessa, sitä niin sanottua sakkomaksua ei menisi, niin että olisi tämmöinen panostus, jolla me saataisiin kuntia tekemään niitä asioita. Sitten voisi ajatella, että meidän pitäisi näitä työllisyysalueiden työllistämistoimenpiteitä arvottaa sitä taustaa vasten, kuinka ne vaikuttavat, ja meidän pitäisi tutkimustietoa saada myöskin siitä. Sitten kaikkein tärkein asia: Vaikka me tehtäisiin työllisyysalueilla mitä, niin työvoiman tarve ratkaisee, kuinka moni sitten työllistyy. Yritykset viime kädessä ratkaisevat sen, onko heillä tarvetta, ja se on se, minkä kautta se tulee. Tällä osaamistason parantamisella ja muulla pehmennetään joitain portaita, mutta siihen puoleen meidän pitää saada talouskasvua aikaiseksi. — Kiitoksia. Jatkan seuraavassa, mutta odotan näihin vastauksia.
Arvoisa rouva puhemies! On kiva täällä käydä keskustelua, kun ei ole paljon keskustelua käynytkään pitkiin aikoihin täällä. En tarkoita, että yhteisöveroa pitäisi nostaa. Se on kilpailukykyinen nyt tällä nykyiselläkin tasolla, jo Euroopan tasolla ja muutenkin. Siinä mielessä se ei ollut se ensimmäinen kohde, johon pitää panostuksia tehdä. Varmasti enemmän pitäisi miettiä sitä, miten me saadaan pieni ja keskisuuri yrityskanta saamaan lainaa markkinoilta, pankeista. Pitäisi miettiä heidän kasvurahoituksensa tukemisesta ja niin poispäin. Ehkä enempi panostukset olisi pitänyt tehdä sille sektorille kuin näille suuryrityksille, jotka siitä eniten hyötyvät tässä näin. Minä en ole ihan varma, kuinka paljon Nordea tai Osuuspankki lisää lainakantaansa siitä, että niiden yhteisöverolla tulee niille suurin piirtein semmoinen 80 miljoonaa, 70—80 miljoonaa, enemmän tilaa. Tässäkin mielessä voi sanoa, että se kohdennus on tässä se erityisen huono asia. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Muistan tämän hyvin, ja täytyy sanoa, että se yhteisöveron lasku ei tuottanut semmoista buustia, mitä silloinkin myytiin sen osalta, ja sen voi katsoa suoraan niistä lukusarjoista. Me ollaan tehty aika isoja muutoksia tässä viimeisen 15 vuoden aikana: On poistettu Kela-maksu yrityksille, se oli miljardi euroa. Tämä yhteisövero oli suuruusluokaltaan noin miljardi euroa, ja sitten kaksi miljardia euroa siirrettiin työnantajien sosiaalimaksuja palkansaajapuolelle kiky-neuvottelujen seurauksena. Me tehtiin aika isoja muutoksia. Neljä miljardia euroa on siirretty suoraan yrityksille. Me ollaan oltu vuodesta 2008 lähtien tähän asti semmoisessa, että kasvua ei ole tullut. Nämä neljä miljardiakaan ei ole tuonut siihen kasvua, niin että kyllä tässä vähän muunlaisia toimenpiteitä pitää miettiä, millä tavalla se tulee. Sähkön hinnasta olen samaa mieltä. Se on sellainen asia, joka meidän pitää pystyä pitämään Euroopan halvimpana, niin kuin meillä nyt tällä hetkellä on. Sähkön hinta on ollut vuosikymmeniä Suomessa se, jolla me ollaan pärjätty. Meillä on sähköä kuluttavaa teollisuutta ollut aika paljon, ja se on ollut meillä semmoinen kilpailutekijä, yksi tuotantotekijä puun ja metsän ohella. Tietyllä tavalla se on, mutta siihen liittyy monipuolinen tuotanto ja vahvat verkot ja niin poispäin, niin että me pystytään sitä tekemään. Mutta siinäkin on nyt paljon haasteita, miten me vastataan näihin isoihin sähköhankkeisiin, joita meillä datakeskuksien ja muitten osalta tulee tässä olemaan. Kyllä silläkin puolella töitä tarvitsee tehdä. Kun tämä 800 miljoonaa euroa otetaan velalla Valtion Eläkerahastosta — tehtiin se miljardin euron vippaus siinä, että se pystyttiin rahoittamaan — niin tosiasiassa se velkasuhde kasvaa siitä huolimatta vuodenvaihteen 2026—2027:nkin yli, eli ei se sitä tuonut mukanaan. Kyllä tässä tarvitaan monenlaisia toimia, ja työllisyyteen meidän pitäisi saada panostuksia. Se 100 000 työllistä, kaksi miljardia euroa kokonaisuutena on hyvä laskentatapa. Meillä on 350 000 nyt työvoiman ulkopuolella, ja kuinka iso työpanos siinäkin menetetään? Meillä on kuitenkin hoivavelkaa, infravelkaa ja ympäristövelkaa, niin että työtäkin varmasti olisi, kun me vain saadaan talouden rattaat pyörimään. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Arvostelin tuossa äsken sitä, että on puhuttu paljon 10 miljardista, mutta VTV arvioi niitten tulokseksi tällä hetkellä 3,5 miljardia. Tätä arvostelin. Sitten toisaalta niillä reformeilla, mitä tässä esimerkiksi työmarkkinoihin ja muihin on tehty, piti olla työllisyysvaikutuksia kymmeniätuhansia. Niillä ei ole tullut semmoisia vaikutuksia. Meidän työttömyys kertoo sen tilanteen tässä yhteydessä. Varmasti kaikki hallitukset tästä eteenpäin seuraavat kaksi vaalikautta joutuvat miettimään, miten tehdään sopeutustoimia, miten tuodaan tuloja lisää sinne, eli verotukseen, ja miten saadaan kasvua aikaiseksi. Näiden kaikkien kolmen tekijän, ja tiettyjen rakenneratkaisuiden, pitää olla mukana tässä. Kyllä me joudumme tässä työskentelemään aika ison työkalupakin kanssa, että me saadaan tämä talous vakautettua. Ja silti nyt voi kysyä, että kun täällä 45 miljardia on otettu velkaa tämän hallituskauden aikana ja nyt 800 miljoonaa annetaan muun muassa yhteisöveron laskuun ensi vuoden alusta, niin onko siinä mitään järkeä, koska se menee tämmöisille isoille yhtiöille pääosin, kuten Nordea tai Osuuspankki tai kaupan isot liikkeet, S-ketju ja K-ketju. Painopisteissä on varmaan semmoisia asioita, joita pitää tulla miettimään aivan uudella tavalla. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tästä raportista vielä sellainen huomio, että kun täällä sivulla 31 tämä velkasuhde on matalammalla tasolla kuin mikä se todellisuus tänä päivänä on. Se vain kertoo tästä huolestuttavasta tilanteesta. 88 prosenttia on tälle vuodelle arvioitu, ja mennään jo yli 90 prosentin, eli tämä tilanne on tässä mielessä huonompi. Täällä aika yksiselitteisesti sanotaan, että ennusteiden valossa hallitus ei saavuta tavoitteitaan julkisen talouden alijäämästä eikä velkasuhteen kääntämisestä laskuun. Eli tietyllä tavalla tämä summaa tämän tilanteen. Nyt tämä velkajarrutyöryhmä pohtii yhdessä — onneksi täällä eduskunnassa enemmistö on sitoutunut siihen, että haetaan yhteisiä ratkaisuja — ja seuraavissa vaaleissa varmaan keskustelu käydään siitä, miten tämä sopeutus tehdään siihen tapaan, että asiat tulevat kuntoon. Arvoisa rouva puhemies! Työeläkelaitokset ovat ainut sektori, joka täällä on plussalla. Siitä voisi kertoa yhden asian, joka meiltä on jäänyt tässä huomaamatta, ja se liittyy siihen, että meidän työeläkemenot olivat vuonna 2000 bruttokansantuotteesta 11,9 prosenttia ja 2013 noin 13 prosenttia, se oli noussut noin prosentilla, mutta nyt viime vuonna se oli 12,9 prosenttia. Se oli tullut vähän alaspäin siitä korkeimmasta luvusta. Samaan aikaan meillä eläkkeelle siirtyneitä ihmisiä oli yli puoli miljoonaa enempi. Eläkkeellä olevia ihmisiä oli vuosituhannen vaihteessa 1 150 000, ja nyt tällä hetkellä heitä on 1 670 000. Eli puoli miljoonaa eläkeläistä on tässä tullut. Heitä on paljon. Meidän osuus eläkemenoista on kasvanut vain prosentilla siitä vuosituhannen alusta, ja nyt se on pienesti laskenut. Eli meidän eläkejärjestelmä toimii aika hyvin, ja se on aika iso puskuri tässä julkisen talouden hoitamisessa. Tämä jää usein aina taka-alalle, ja se kannattaisi täällä huomioida. Täällä puhutaan aina, että eläkeläisten pitäisi osallistua kovasti tähän talouden tasapainottamiseen, mutta tämä järjestelmä on jo aika hyvin huomioinut tämän tilanteen. Se on tällä hetkellä kunnossa, ja sitä koko ajan evaluoidaan paremmaksi. Nytkin tänne tulee kohta työmarkkinajärjestöjen keskenään sopima inflaatiovakauttaja ja osakepainon kasvattaminen. Sitä koko ajan tehdään lisää. Tässä mielessä on onneksi yksi julkisen talouden alue, joka on kunnossa. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tämä on tietynlainen tilinpäätös siitä, miten hallitus on onnistunut keskeisissä finanssipolitiikan tavoitteissaan ja tavoitteissaan yleensä. Keskeisiä olivat, että velkasuhde taitetaan ja velkaa ei enää oteta siinä määrin kuin aiemmin, julkisen talouden alijäämä pienennetään yhteen prosenttiin, ja työllisyyteen tulee 100 000 uutta työllistä. Kuinka hallitus on näissä onnistunut? Tulokset näyttävät tosi huonoilta. Hallituksen julkisen talouden toimenpiteet ovat olleet sellaisia, että nämä toimenpiteet, mitä nyt hallitus on tehnyt, ovat hidastaneet kasvua, ja joidenkin arvioiden mukaan noin prosenttiyksiköllä meidän kasvu on matalampi kuin se ilman näitä toimenpiteitä olisi. Velkasuhde: Vuoden 2023 lopussa valtiolla oli velkaa 156 miljardia euroa, ja nyt tämän vuoden lopussa lisätalousarvion mukaan 201 miljardia euroa. Hallitus on ottanut 45 miljardia euroa kolmessa vuodessa velkaa. Se on enemmän kuin Rinteen—Marinin hallitus on ottanut neljän vuoden aikana. Eli tilanne on mennyt vain huonompaan suuntaan, ja tässä on yksi keskeinen hallituksen epäonnistuminen. Työttömyyden osalta voidaan sanoa, että on menty vielä pahemmin metsään. Luvattiin 100 000 uutta työllistä, nyt se työllisyyskuoppa on 60 000, työllisyysaste on kaksi prosenttiyksikköä alempana kuin hallituksen aloittaessa, ja työttömiä on 80 000 enemmän kuin hallituksen aloittaessa. Eli käytännössä voidaan sanoa, että se luku on todella huonossa tilanteessa. Sitten kun katsotaan näitä hallituksen toimia, niin täällä on edelleen hyvä taulukko suhdannetilanteesta. Täällä suhdannetilannetaulukossa sininen osoittaa kylmää tilannetta — ei talous kehity ja toimenpiteet ovat hyvin kylmiä — ja sitten punainen on sellainen, joka näyttäisi, että toimenpiteissä nähdään pientä valoa. Kun täältä katsotaan, niin avoimet työpaikat: sinistä. Kapasiteetin käyttöaste: se on nollan pinnassa. Kuluttajan luottamus: sinistä ja miinusta. Palkkasumman kuvaaja: Sitä viimeistä tilastoa tässä ei ole, mutta varmaan siinä pitäisi olla pientä plussaa. Tämä viimeinen on elokuulta viime vuonna. Palveluitten luottamus: sinistä. Rakentaminen: sinistä. Teollisuuden luottamus on pikkuhiljaa alkanut palautua, ja siellä on pientä punaista näkyvissä. Työllisyysasteen muutos on sinistä, työttömyysaste sinistä. Vähittäiskaupalla oli luottamus jo korkeampi tuolla viime vuoden puolessavälissä, mutta nyt loppuvuotta kohti se on pienentynyt, mutta on vielä lievällä punaisella. Yhdistelmäindikaattori, joka kuvaa näitä kaikkia, on sinisellä. Eli meillä on tämä talouden tila aika lailla aneeminen, ja näitä toimenpiteitä, mitä tässä hallitus on tehnyt, tämä raportti hyvin avaa. Erityisen huolissani olen tästä tilanteesta, jossa meidän velkaantuminen on noussut näin voimakkaasti. Silloin kun tämä hallitus aloitti ja kävi vaaleja, sanottiin, että velalla eläminen lopetetaan, ja tämä tilanne on nytten muuttunut erilaiseksi. Sitten kun arvioidaan vielä näitä kymmenen miljardin säästötoimia, mitä hallitus tässä useasti tuo meille eteen, niin sitten kun VTV on niitä arvioinut, niin siellä ovat noin kolme ja puoli miljardia euroa ne oikeat säästöt, mitä tässä on saatu, ja siellä on toteutumattomia vaikutuksia tosi paljon. Esimerkiksi tuo äsken kuvaamani työttömyys: sille 100 000:lle oli laskettu kahden miljardin merkitys näissä toimissa, ja nyt sitten ollaan se 60 000 miinuksella, eli sen vaikutus on ehkä noin kolme miljardia yhteensä tällä hetkellä, jos ajatellaan sitä, jos oltaisiin siellä 100 000 uudessa työpaikassa. Arvoisa rouva puheenjohtaja! Tässä muutamia kommentteja.
Arvoisa rouva puhemies! Täytyy sanoa, että tämä Lapsiasiavaltuutetun kertomus eduskunnalle on erittäin hyvä, kun tämä on useamman vuoden tapahtumista koottu kertomus ja kertoo hyvin ytimekkäästi sen, mitä tässä on tapahtumassa. Niin kuin edustaja Lohikoski tässä äsken totesi, niin erittäin iso suositus on myös kaikille muille, että tätä kannattaa lukea. Tämän raportin sisällä on paljon asiaa. Arvoisa rouva puhemies! Kiinnittäisin aluksi ensin siihen asiaan huomiota, paljonko meillä yleensä on lapsia. Tämä syntyvyyden lasku on täällä raportissa tuotu vain tämmöisenä vähän oheishuomiona, että se on pudonnut sieltä 60 000:sta tuonne 44 000—45 000:een — eli 15 000 viimeisen 15 vuoden aikana. Tässä todetaan, että syntyvyyden trendinomainen lasku vuoden 2010 jälkeen on tullut yllätyksenä. Tietyllä tavalla olisi ollut hyvä, jos tässä lapsiasiavaltuutetun raportissa olisi myös pohdittu tätä, mitä tämän taustalla on. Varmaan nämä ilmiöt, joita tässä kuvataan, avaavat siihen osasyyn, mutta olisi ehkä ollut hyvä saada siihen vastauksia. No, sitten jos katsotaan tätä syntyvyyden laskua, niin tietenkin se siirtää palvelutarvetta sinne ikäihmisten puolelle, mutta toisaalta taas voisi nyt kysyä, että nyt kun nuo ikäluokat ovat pienempiä, niin eikö meillä juuri nyt pitäisi olla mahdollisuus panostaa lapsiin enemmän, kun heidän osaltaan tässä kaivataan erilaisia palveluja. Kouluissa pitäisi olla enempi aikaa, koska meillä pitäisi koulujen osalta päästä siihen tilanteeseen, että jokainen lapsi on tärkeä. Sitten jos katsotaan, mitä ilmiöitä täällä on, niin lapsiperheköyhyys ja lapsiköyhyys ovat kasvaneet 27 000:lla. Täällä salissa on monta kertaa tämä luku tullut jo esiin, ja siinä työttömyysturvan leikkaukset, suojaosien poistamiset ja lapsikorotuksen poistaminen työttömyysturvasta ovat osasyinä. Silloin kun tätä poistoa täällä salissa tehtiin, tuotiin esiin, että lapsikorotukset työttömyysturvassa ovat parasta köyhyyden torjuntaa, ja nyt se on täällä raportissakin selkeästi näkyvissä. Tämä ei silloin mennyt perille. No, jos katsotaan tämän raportin asioita, niin täällä on osaamistason lasku Pisa-tulosten perusteella. Sitten erittäin isona tulee tämä eriytymiskehitys, se, että polarisaatio kasvaa, että hyvin menestyvät lapset pärjäävät, heitä on vähän vähemmän, ja sitten huonommin menestyviä on täällä taustalla entistä enempi. Tämä tilanne myöskin näkyy täällä koko ajan kaiken kaikkiaan — puhumattakaan näistä älylaitteista, lapsien liikkumattomuuksista ja muista asioista, jotka täällä raportissa hyvin tuodaan esiin. Mielenkiintoinen kohta oli tämä edustaja Lohikoskenkin äsken lukema kohta lasten terveisistä. Olisin saman kohdan lukenut, mutta en nyt toista sitä tässä, koska se tuli täällä esille kaiken kaikkiaan, ja sen osalta viesti on tullut. Korostaisin sitä, mitä kertomus pitää sisällään, mitä lapsiasiavaltuutettu kertoo. Se sisältää neljä ehdotusta, joihin meidän eduskunnassa pitäisi ottaa kantaa: 1) ”Lapsen edun ensisijaisuus on sisällytettävä perustuslain perusoikeussäännöksiin.” 2) ”Lasten ja nuorten päihde- ja mielenterveyspalveluihin on luotava yhtenevät rakenteelliset ratkaisut ja työnjako kansallisella lainsäädännöllä.” 3) ”Suomeen on perustettava lapsipolitiikan arviointineuvosto, määriteltävä lapsipolitiikan seurannan indikaattorit ja luotava niitä varten tietokanta.” 4) ”Lastensuojelulain kokonaisuudistus on koottava palasista taitavasti ja viivytyksettä.” Eli täällä on nyt myöskin selkeitä suosituksia, mitä eduskunnan pitäisi tehdä, ja näihin kysymyksiin eduskunnan pitää vastata, kun tätä kertomusta sitten tässä aikanaan paremmin vielä käsittelemme. — Kiitoksia.
Arvoisa puhemies! Kiitos ministerille hyvästä esittelystä. Tässä ollaan tosi tärkeän kysymyksen äärellä, koska asuntomarkkinat ovat hyytyneet käytännössä täydellisesti ja asuntorakentaminen on pudonnut sieltä reilusta 30 000:sta noin 20 000:een vuodessa eli asuntoja valmistuu todella vähän — taitaa olla pienimpiä lukuja vuosikymmeniin. Tässä mielessä kaikki toimet, millä asuntomarkkinoita yritetään elvyttää, ovat hyvästä, koska ne näkyvät meillä heti työllisyydessä ja taloudessa. Rakentaminen on siitä hyvä toimiala, että kaikki toimenpiteet näkyvät aika nopeasti sitten, kun niitä päätöksiä tehdään. Asuntojen osalta mielenkiintoista tässä on se, kun me paljon puhutaan täällä velasta, että kun asuntoihin liittyviä velkoja on suomalaisilla noin 150 miljardia tällä hetkellä ja valtionvelka on tämän vuoden lopussa 201 miljardia, niin me näemme tämän mittaluokan, kuinka isoista summista tässä puhutaan käytännössä, ja siinä mielessä liikutaan aika isolla pensselillä. Kotitalouksilla velkaa on 106 miljardia ja asuntoyhtiöillä 45 miljardia, eli tämä jakautuu tällä tavalla. Suomalaisista 23 prosentilla on asuntovelkaa, kotitalouksista — kun katsotaan kotitalouksien kautta — 29 prosentilla. Eli tämä sinänsä on aika montaa ihmistä koskettava asia. Nyt kun tässä on tämä tausta näissä isoissa luvuissa näin, niin sitten vielä se, mikä jää tässä esityksessä vähän vähemmälle, on tietenkin se, että ihmisten käyttäytyminen on muuttunut aika paljon. Nykyään asutaan vuokralla entistä enemmän. Isoissa kaupungeissa taitaa olla jo niin, että asuntokunnista yli puolet asuu vuokralla. Eli tämä koskee nyt yhtä osaa asumista, kun omistusasujille nyt näitä aikoja pidennetään käytännössä. Eli tämä on hyvä lakiesitys, mutta täytyy muistaa tämä kokonaisuus, missä tässä ollaan. Nämä pidemmät laina-ajat madaltavat tietenkin lainan kuukausierää, ja siinä mielessä se tuottaa tavallaan sen vaikutuksen, mitä tässä tavoitellaankin, eli sen, että se asumisen kulu kuukausitasolla saataisiin alemmas. Tämän tietenkin pitää myöskin tulla käytännöksi, eli pankkien pitää nyt sitten ruveta ottamaan näitä käytäntöjä jatkossa vastaan. Tämä on mielestäni se seuraava kysymys: miten me valvotaan, että tämä muuttuu sitten käytännöksi? Arvoisa puhemies! Tämä on hyvä esitys, mutta tämä olisi tarvinnut välttämättä kylkeensä sen sysäyksen asuntomarkkinoille, että olisi laitettu ensiasuntojen varainsiirtoveron huojennus tähän mukaan. Silloin me oltaisiin saatu ensimmäiset asunnot liikkeelle, koska aina ketjut synnyttävät uusia asuntokauppoja. Me oltaisiin tätä saatu vietyä tällä tavalla. Että tämä tästä, tätä olisi kaivattu tämän esityksen yhteydessä. Mutta muuten nämä esitykset ovat oikeansuuntaisia, ja näitä on helppo kannattaa. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Nämä ilmiöselvityksethän ovat julkisia, mutta sitten viranomaisten lisäksi voidaan näitä velvoitteidenhoitoselvityksiä antaa toimiville juridisoikeudellisille laitoksille. Se antaa niille vähän lisää työkaluja katsoa, kuinka velvoitteet on hoidettu näillä toimijoilla, joitten kanssa he tekevät sopimuksia. Harmaasta taloudesta me ollaan kaikki samaa mieltä, että meidän pitää siihen puuttua kaikilla tavoilla mitä vain pystytään, koska se tarkoittaa sitä, että joku varastaa tästä yhteiskunnan pöydästä ja käy niin, että joittenkin muitten pitää maksaa ne velvoitteet, mitkä jäävät hoitamatta, ja sitten tässä epärehelliset yritykset pärjäävät, ja se ei ole kenenkään etu. Meidän pitäisi puolustaa rehellistä yritystoimintaa, ja toivoisi, että kaikki nämä työnantajajärjestöt ja yritysjärjestötkin koko ajan puhuisivat tästä puolesta, kun näitä asioita käydään läpi, ja miettisivät itsekin, mitä tässä pitää tehdä. Se tuo varmasti jotain tämmöistä hallinnollista taakkaa, kun asioita selvitetään, mutta muutenhan niitä ei pystytä selvittämään, ja niitä pitää tehdä. Sitten työsuojeluviranomaiset tarvitsevat lisää oikeuksia puuttua näihin asioihin ja laiminlyönteihin, ja jonkinlaisia sanktioita heidän pitäisi voida antaa näille toimijoille. Liiketoimintakieltoakin pitäisi pystyä harkitsemaan. Arvoisa rouva puhemies! Minkä takia pyysin tämän puheenvuoron, niin jäi sanomatta se, että kun täällä on ammattiyhdistysliikettä aika paljon moitittu siitä, että se hoitelee tätä työntekijöitten edunvalvontaa ja palkka-asioita, ja kun täällä on puhuttu siitä, että pitää tätä verovähennysoikeutta kaventaa, niin tässä yhteydessä ammattiyhdistysliikkeessä esimerkiksi Teollisuusliitto ja Rakennusliitto ovat ihan perustaneet yksikön sitä varten, että ne katsovat ulkomaalaisten työntekijöiden työehtoja ja ovat viranomaisten apuna näissä selvityksissä, jotta me saadaan ne verotulot ja sosiaaliturvamaksut yhteiskunnalle niitten palkkojen ohessa. Tämäkin asia jää täällä aina vähän taka-alalle, ja he tekevät sellaista tärkeää työtä, joka meiltä jää usein huomaamatta. Koko ajan tämä kysymys laajenee tuolla ay-liikkeen piirissä, koska halutaan tehdä myöskin niitten työntekijöitten, jotka eivät ole niitten jäseniä, [Puhemies koputtaa] puolesta sitä valvontaa, että he saisivat asianmukaiset työehdot, jotka tässä maassa pitäisi kaikille taata. — Kiitos.