Eerola Juho
89 puheenvuoroa
Arvoisa rouva puhemies! Kun tuossa hetkeä aikaisemmin kuuntelin ministeri Essayahin vastaukset, joita hän on tänään antanut, niin on pakko todeta, että tällä kaudella on viimeinkin tehty paljon sellaisia maataloutta tukevia toimenpiteitä, jotka pikkuhiljalleen sitten parantavat kauan kärsinyttä alaa. Viime kaudella nämä toimenpiteet, joita nyt vaaditaan tehtäväksi, jäivät hyvin pitkälti tekemättä. Kuten edustaja Simula tuossa hetkeä aikaisemmin osuvasti totesi, silloista hallitusta tuntuivat täällä salikeskustelussa kiinnostavan enemmän sukupuolen kuin sukupolven vaihtamiseen liittyvät seikat ja kysymykset. [Veronika Honkasalon välihuuto — Mai Kivelän välihuuto] No, kaikki ei tietenkään ole vieläkään hyvin. Sikarutto ja energian hinnannousu, tämäntyyppiset kysymykset, vaikeuttavat entisestään. Mutta nämä nyt tehdyt toimenpiteet, mitä tässä on tänään käyty läpi, ovat kuitenkin sellaisia, että ne ovat alkaneet kääntämään tätä suuntaa, ja se näkyy nyt tällä hetkellä luottamusta ja uskoa mittaavissa kyselyissä, joita maatalousalan työntekijöille ja yrittäjille on tehty, ja siitä kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Mäenpää tuossa oikeastaan sanoi hyvin pitkälti sen, mitä itsekin ajattelin sanoa. Vuodesta 2011 lähtien olen täällä ollut ja katsellut tätä tilannetta ja huomannut, että täällä on suunnilleen kaksi puoluetta, jotka kannattavat sitä, että turve määriteltäisiin uusiutuvaksi energiamuodoksi, ja ne ovat keskustapuolue ja perussuomalaiset. Aina tilanne kääntyy siihen, että keskenään aletaan riitelemään tästä, kun voisi pikemminkin tehdä yhteistyötä eikä syytellä siitä, mitä toinen on jättänyt tekemättä tällä kaudella ja mitä toiset ovat jättäneet tekemättä viime kaudella ja sitä edellisellä kaudella. Siitä on kohta suunnilleen 25 vuotta aikaa, kun suunnilleen arvalla ratkaistiin täällä, onko turve uusiutuvaa vaiko ei, ja sitten kuitenkin samalla leveysasteella on muita maita, joissa turve määritellään uusiutuvaksi. On tämä surullista. Täällä on muutama vihreä paikalla, mutta muuten on lähinnä perussuomalaisia ja keskustalaisia keskustelemassa tästä aiheesta, ja sitten me aletaan riitelemään tässä keskenämme, kun pikemminkin pitäisi löytää yhteinen sävel. Turve on minun näkemykseni mukaan tässä rauhattomassa maailmantilanteessa kaikin puolin semmoinen, että se pitäisi hyvin äkkiä määritellä huoltovarmuuden kannalta uusiutuvaksi energiamuodoksi.
Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Meri ja läsnä olevat kansanedustajat! Tämä kyseinen esitys iskee suoraan sinne, missä konnan sydän sykkii, eli lompakkoon, setelitukkuihin ja prameisiin statussymboleihin. Nämä jengiläisten kultakellot ja kaikennäköiset rahasäkit on saatava valtiolle, jotta rikollisen elämäntavan houkuttelevuus romahtaisi. Nyt tehdään lopputili siitä periaatteesta, että rikos kannattaisi. Tähän asti ammattirikolliset ovat voineet naureskella viranomaisille ja esitellä verottomia luksusautojaan ilman päivänkään rehellistä työkokemusta. Kun poliisi on kysynyt näitten varojen alkuperästä, niin vastaukseksi on riittänyt ylimielinen olan kohautus. Tämän esityksen myötä tuo röyhkeys loppuu. Hallitus tuo lakiin selittämättömän omaisuuden menettämisseuraamuksen. Jatkossa näyttökynnystä alennetaan sillä tavoin, että jos kotietsinnässä löytyy säkeittäin rahaa eikä rehellistä tulonlähdettä ole olemassa, omaisuus takavarikoidaan valtiolle varsinaiseksi rosvoveroksi ilman, että viranomaisten täytyy osoittaa yhtä tiettyä sekunnilleen yksilöityä rikoshetkeä. Tämä on merkittävää etenkin tänä päivänä, kun rikollisuus ja rikoshyöty liikkuvat rajojen yli aiempaa paljon helpommin ja samoin myöskin noitten tietoliikenneyhteyksien avulla. Erityisen ylpeä olen siitä, että perussuomalaisen ministerin johdolla Suomen hallitus ei tyydy pelkästään EU-direktiivin minimitasoon ja harmaaseen virkamiesmukavuuteen. Nyt käytetään kansallista liikkumavaraa täysimääräisesti ja mennään EU-vaatimuksia pidemmälle, kuten ministeri tuossa aiemmin kuvasi. Laki ulotetaan koskemaan laajasti eri rikoksia, kuten muun muassa laittomaan tuontitavaraan ryhtymistä, ja sillä halutaan putsata katumme ja varjoyhteiskuntamme rikoshyödystä sataprosenttisesti. Jos Brysselistä meille annetaan talikko, niin nyt me hitsataan siihen muutama lisäpiikki, jotta järjestäytynyt rikollisuus saadaan sinne talikon nokkaan. Ja niille ketkuille, jotka luulevat välttävänsä oikeutta juoksemalla haastemiehiä karkuun, on luvassa kylmää kyytiä. Omaisuuden menettämisvaatimus voidaan jatkossa antaa tiedoksi kuuluttamalla, jos rikollinen leikkii näkymätöntä miestä vaikkapa anomalla turvapaikkaa Venäjältä. Voit juosta, mutta rahojasi et saa mukaan, vaan valtio viepi ne. Laki palauttaa tavallisten, rehellisten veronmaksajien oikeustajun. Rikollisten rahoilla paikataan jatkossa valtion kassaa ja parannetaan markkinoiden tasapuolisuutta. Arvoisa rouva puhemies! Tänään on ministeri Meren kanttiinista tullut monta hyvää esitystä tänne käsiteltäväksi. Pidän tämän hallituksen oikeuspoliittisesta linjasta, joka on ”rajat kiinni, rosvot kiinni, naama kiinni”.
Arvoisa herra puhemies, arvoisa ministeri ja läsnä olevat kansanedustajat! Kuten on aiemminkin todettu, nämä pitkät käsittelyajat heikentävät meidän oikeusjärjestelmän uskottavuutta. Ministeri Meri päätti oman puheenvuoronsa äsken jotenkin siihen tapaan, että on kaikkien asianosaisten — ja minun mielestäni vielä ennen kaikkea sen rikoksen uhrin — etu, että tämä rikosprosessi etenee ripeästi. Tämä sujuvampi rikosprosessi lisää oikeudenmukaisuutta ihan kaikille osapuolille, jotka tässä sitten mukana ovat. Meillä perussuomalaisilla onkin tässä hallituksessa ollut selkeä linja: puheet sikseen, byrokratia romukoppaan ja vauhtia asioitten hoitamiseen. Nykyisellään yksinkertaistenkin rikosasioitten käsittely on voinut venyä kohtuuttomasti tämän vanhanaikaisen lainsäädännön vuoksi, jota nyt toki tällä kaudella on korjattu ja nyt korjataan edelleen. Viranomaisten kädet on ollut sidottu pyörittämään paperisotaa, joka ei yleensä oikein johtanut mihinkään tai ainakaan mihinkään toivottuun. Hallitus karsii nyt esitutkintavaiheesta tyhjänpäiväisen työn ja antaa tutkinnanjohtajille aiempaa enemmän toimivaltaa. Viranomaisten rajalliset resurssit on kohdistettava sinne, missä niitä eniten tarvitaan, eli vakavimpien rikosten ja vaativampien kokonaisuuksien hoitamiseen. Erityisen hieno ja odotettu uudistus tässä nyt käsittelyssä olevassa lakiesityksessä on tämä saatavillaolohaasteen korjaaminen, mitä ministeri tuossa valaisi. Nyt tehdään loppu siitä älyttömyydestä, että rikoksesta epäilty voi piileskelyllään pysäyttää koko suomalaisen oikeuslaitoksen, tai jos nyt ei koko suomalaista oikeuslaitosta, niin ainakin oman asiansa käsittelyn. Tähän asti haastemiehiä pakoilevat konnat ovat voineet leikkiä viranomaisten kanssa kuurupiiloa ja luulla, että oikeus ei heitä saavuta, jos vain vetää verhot kiinni ja peiton korville. Jatkossa tämä oikeuden pakoilu ja tämmöinen kuvailemani kuurupiilo loppuu, sillä haaste voidaan antaa tiedoksi jo esitutkinnan yhteydessä. Oikeussaleissa ei enää jatkossa katsella tyhjiä tuoleja, kuten minä nyt katselen tätä puhetta pitäessäni. Oikeussaleissa ei tulla näin tekemään siksi, että joku on päättänyt ryhtyä tavoittelemattomaksi. Lisäksi näille käräjäoikeuksille annetaan mahdollisuus asettaa määräaika näitten todisteitten esittämiselle, eli niin kuin ministeri äsken kuvasi, tämä todisteprekluusio. Se sitten estää sen, että asioita viivytetään tahallaan vetämällä viime hetkellä joitain ässiä hihasta kuin Kummelin sketsissä konsanaan taannoin. Tämä esitys on täysin perussuomalaisten muinaistenkin vaaliohjelmien ja ajaman linjan mukainen, eli puretaan turhaa sääntelyä ja annetaan viranomaisille työrauhaa ja vahvistetaan rikosvastuun toteutumista. Nopeampi prosessi säästää myöskin veronmaksajien rahoja, kun valtion ei tarvitse maksaa näitä kalliita viivästymishyvityksiä. — Kiitokseni.
Arvoisa puhemies, ministeri Meri ja läsnä olevat kansanedustajat! Tämä esitys näkemykseni mukaan palauttaa vankiloihimme sitä jämäkkyyttä ja järjestystä, jota suomalainen yhteiskunta oikeutetusti vaatii. Vankilan tehtävähän on panna rangaistukset täytäntöön turvallisesti eikä niinkään mahdollistaa rikollisen toiminnan jatkamista muurien sisäpuolelta tai sitten muurien ulkopuolelta vankilomien aikana. Esityksen tärkein viesti on hyvinkin selvä: vaarallisten vankien paikka ei ole vankilomilla. Hallitus tiukentaa poistumislupien turvallisuusarviointia huomattavasti. Jatkossa on oltava täysi varmuus siitä, ettei vanki vaaranna kenenkään turvallisuutta tai jatka rötöstelyjään loman aikana. Kansalaisten turvallisuus menee aina rikollisten lomaoikeuksien edelle. Toiseksi hallitus iskee lujaa järjestäytyneeseen rikollisuuteen vankiloissa. Näitten jengipomojen ja jr-vankien vaikutusmahdollisuuksia rajoitetaan eristämällä heidät muista vangeista tehostetun valvonnan osastoille. Selkeyttämällä ja yhtenäistämällä vartijoiden valvontatoimivaltuuksia varmistetaan se, että henkilökunnalla on vihdoinkin selkeät työkalut ja valtuudet pitää nämä jengit kurissa ja herran nuhteessa. Kun säännöt ovat selvät, paranevat sekä vankilaturvallisuus että henkilökunnan ja vankienkin oikeusturva. Me eletään maailmassa, jossa meidän on varauduttava myös pahimpaan. Siksi onkin erinomaista, että tässä nyt tällä lailla säädetään Rikosseuraamuslaitokselle selkeitä toimivaltuuksia vakaviin yhteiskunnallisiin häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin. Jos kriisi iskee, voidaan vankien oikeuksia, tapaamisia ja toimintoja supistaa tai jopa keskeyttää. Turvallisuus ja rangaistusten täytäntöönpano eivät saa vaarantua sekunniksikaan, oli tilanne sitten mikä hyvänsä. No, ettei kuulostaisi liian raa’alta ja kovalta, niin samaan aikaan, kun tässä esityksessä kuitenkin tehdään välttämättömät ja huomattavat kiristykset tähän turvallisuuteen, hallitus kuitenkin tukee vankien tällaista todellista kuntoutumista ja rikoksetonta elämää vapauttamisen jälkeen, kuten ministeri Meri tuossa esittelypuheenvuorossakin kertoi. Tämä on erittäin tärkeää ja järkevää kaikin tavoin ja auttaa näitten vankien siviiliin sopeutumisessa. Kaiken kaikkiaan tämä esitys lisää turvallisuutta ja parantaa meidän seuraamusjärjestelmämme uskottavuutta ilman, että tämäkään esitys mitään merkittäviä lisäkustannuksia meille veronmaksajille aiheuttaa, siitä kiitokseni.
Arvoisa herra puhemies! Arvoisa ministeri Meri, tosiaan lakivaliokunnan puheenjohtajana ja perussuomalaisena kansanedustajana, ihan Suomen kansalaisena muutenkin totean heti alkuun, että ihmiskauppa on vastenmielistä, usein kansainvälistä ja järjestäytynyttä rikollisuutta, johon Suomessa on puututtava kovalla kädellä. Meillä on kotipuolesta Kotkan akkumateriaalitehtaalta nyt karmivia esimerkkejä ihan viime ajoilta. Toivottavasti näissä Googlen investoinneissa, mitä nyt Haminan suuntaan on tulossa, voidaan nämä välttää. No, tällä esityksellä hallitus justiinsa tekee niin, että vältettäisiin: annetaan viranomaisille järeämmät työkalut rikollisen toiminnan repimiseksi juurineen. No, ennen kaikkea ihan uutenakin asiana tässä ovat nämä sijaissynnytykset ja niitten epäkohtiin puuttuminen. Kuten ministeri Meri tuossa totesi, niin tavallaan tällaisiin perusteltuihin laillisiin sijaissynnytyksiin ei sitten niinkään puututa, mutta tämmöisiin sijaissynnytyksiin, joiden voidaan todeta olevan ikään kuin ihmiskauppaa niin että sitä kohtua ikään kuin jollain lailla pakotetaan käyttämään tähän, ollaan nyt puuttumassa. Kaksi merkittävää parannusta, mitä tämä minun näkemykseni mukaan tuo: Ensinnäkin kriminalisoidaan ihmiskaupan uhrin palvelujen tietoinen hyväksikäyttö. Se iskee minun näkemykseni mukaan suoraan kysyntään. Eli viesti on selvä sekä yksityishenkilöille että myöskin tälleen moraalittomasti toimiville yrityksillekin: ihmisarvon polkemisella tienatut eurot tai halvat palvelut tuovat jatkossa ankarat rikosoikeudelliset seuraukset. Suomessa ei jatkossa tulla katsomaan sormien lävitse sitä, että joku hyötyy toisen ihmisen hädästä ja orjuuttamisesta. Toisekseen viranomaisille annetaan tehokkaat ja modernit tutkintakeinot: pakkokeinolaki, poliisilaki. Rikolliset käyttävät nykyisellään, niin kuin on nähty, surutta hyväkseen avoimia rajoja ja digitaalisia alustoja. Siksi poliisin ja Rajavartiolaitoksen tiedonhankintaa on entisestään vahvistettava. Meidän pitää suojella näitä yhteiskunnan heikompia, haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä ja etenkin lapsia. Se onnistuu vain siten, että poliisilla on valtuudet toimia eikä pelkästään seurata vierestä. On ensiarvoisen tärkeää, että Suomi on turvallinen maa, jossa laki määrittää yhteiskuntajärjestyksen. Ei saa päästää syntymään sellaista tilannetta Suomeen, meidän omaan kotimaahan, että syntyisi erilaisia varjoyhteiskuntia, joissa ihmisiä kohdellaan kauppatavarana. Tämä esitys vahvistaa turvallisuutta ja suojelee viattomia ihmisiä ilman, että se aiheuttaa merkittäviä lisäkustannuksia meille veronmaksajille. Tämä on mielestäni erittäin vastuullista oikeuspolitiikkaa. — Kiitokset.
Arvoisa herra puhemies! Arvoisa rouva ministeri, tämä esitys rikostiedustelulainsäädännöksi on pitkään odotettu suunnanmuutos, jossa poliisille viimeinkin annetaan tarvittavat työkalut torjua rikollisuutta ennen kuin veri virtaa ja luodit viuhuvat. Poliisin toimintalogiikassa siirrytään tällaisesta vanhanaikaisesta — tai ei pelkästään vanhanaikaisesta, vaan vähän jälkeenjääneestä — rikosten jälkiselvittelystä nykyaikaiseen uhkaperusteiseen rikostiedusteluun. Tämä nykytilanne on ollut aika kestämätön, jos näin uskallan sanoa. Poliisin on pitänyt odottaa kädet sidottuina — siis silleen kuvaannollisesti sidottuina — että rikollisverkoston suunnitelmat etenevät riittävän pitkälle ennen kuin pakkokeinoihin on voitu tarttua, ja se on nykytilanteessa hölmöläisen hommaa. Kun järjestäytynyt rikollisuus, katujengit ja etenkin vielä tämä digitaalinen rikollisuus kolmantena kehittyvät koko ajan niin suurella vauhdilla, ettei perässä meinaa pysyä, niin sen tähden pitää mennä sinne edelle. Poliisi ei voi tässä tilanteessa seurata tilannetta pelkästään vierestä ja odottaa, että jotain tapahtuu. Meidän ei tarvitse muuta kuin katsoa lahden yli naapuriin, Ruotsin suuntaan, jotta voidaan nähdä, mitä tapahtuu, jos silmiä liian pitkään ummistetaan tai koetetaan katsoa sormien välistä. Ruotsin jengikehitys ja sieltä meille rantautuva rikollisuus on varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun rikollisrakenteiden annetaan pitkän aikaa juurtua yhteiskuntaan. Sekä Ruotsin viranomaiset että ministerit ja muut poliitikot ovat varoittaneet meitä ihan julkisestikin jo, että toimikaa ennen kuin on liian myöhäistä. Suomen strategia ei voi olla pelkästään tulipalojen sammuttaminen, vaan niitten syttymisen estäminen. Tämä esitys ei anna suojaa edes kaikkein härskeimmille rikollisille työtavoille. Siihen tarvitaan vielä lisää työkaluja. Ruotsista tiedetään, että jengit käyttävät tietoisesti hyväkseen alle 15-vuotiaita lapsia, koska heillä ei ole rikosoikeudellista vastuuta. No, tämän esityksen myötä rikollisorganisaatiot eivät saa tiedustelusuojaa käyttämällä lapsia juoksupoikinaan. Tietyissä tilanteissa nämä rikostiedustelukeinot voidaan kohdistaa myös alaikäiseen, mikäli oikein tämän esityksen tutkailin. Tässä myös suojataan suomalaista yhteiskuntaa, oikeusvaltiota ja kansalaisten, meidän ihan kaikkien, turvallisuutta, kun tätä lainsäädäntöä viedään eteenpäin. Toivotaan, että valiokunnassa käsittely menee nopeasti. Kannatan lämpimästi ja vielä kerran kiitän.
Arvoisa herra puhemies! Tämä hallituksen esitys on eläinten hyvinvoinnin kannalta historiallinen ja jämäkkä teko eläintensuojelun puolesta. Kuten oikeusministeri Leena Meri — joka muuten on monessa yhteydessä kunnostautunut eläinten oikeuksien vankkana puolestapuhujana — on todennut, eläimet ovat puolustuskyvyttömiä ja ne eivät voi suojella itse itseään, vaan se on meidän ihmisten tehtävä. Eläimiä kaltoin kohtelevat ihmiset eivät yksinkertaisesti ansaitse pitää eläimiä. Näin on ministeri Meri todennut, ja tässäkin istunnossa edustaja Sarkomaa tätä jo aiemmin siteerasi. Tämä uudistus iskee suoraan ongelman ytimeen. Ensinnäkin rangaistukset kovenevat. Eläintenpitokielto määrätään jatkossa lähes poikkeuksetta jo perusmuotoisesta eläinsuojelurikoksesta. Sen vähimmäiskesto kolminkertaistetaan yhdestä vuodesta kolmeen vuoteen, ja törkeässä rikoksessa minimikielto on sitten se viisi vuotta. Nykyisin näitä kieltoja on ollut lähes mahdotonta valvoa, kun on ollut tämä kotirauha ja sen piiri. Nyt korjataan tätä rangaistusasteikkoa niin, että poliisille annetaan kotietsintäoikeus, kun eläintenpitokiellon rikkomista epäillään. Kiinnijäämisriski kasvaa ratkaisevasti, eikä eläimiä enää piilotella viranomaisilta olohuoneissa. Tämä uudistus, niin kuin ministeri Meri tuossa jo aiemmin totesi, ei alun perin ollut hallitusohjelmassa, mutta sinnikkäiden, asiaansa uskovien edustajien ja etenkin ministerin itsensä toimesta, heidän aloitteestaan ja tahdonvoimallaan, tämä tosiaan viime vuonna saatiin mukaan. Sitten oppositiosta, erityisesti vihreiden ja vasemmistoliiton suunnalta — joita muuten nyt ei näy salissa yhtään, vaikka heille ikään kuin tärkeää asiaa täällä käsitellään, ei näy kiinnostavan — on vuosien aikana kuultu paljon puhetta ja kauniita korulauseita eläinten oikeuksista, mutta silloin, kun he itse viime kaudella istuivat hallituksessa, he eivät saaneet aikaiseksi yhtikäs mitään eläintenpitokieltojen tehostamiseksi tai rangaistusten koventamiseksi, ja nyt tosiaan eivät ole täällä salissa edes kiittämässä tätä hallitusta, joka asian panee kuntoon. No, samoin on totta — oppositiosta sentään edustaja Kallio hienosti istuu paikalla ja osallistuu keskusteluun — että nämä ongelmat, joita, edustaja Kallio, kuvasitte lihakarjataloudessa ja jotka viljelijöitä koskettavat, ovat täysin totta, ja pitää valiokuntakäsittelyssäkin kiinnittää huomiota siihen, että tilanne tältä osin ei sitten siinä pahene karjankasvattajien osalta. Mutta nämä ongelmat, mitä te kuvasitte, ovat sellaisia, mitä on ollut. Niitä oli olemassa viime kaudella. Keskustalla oli asiasta vastaava ministeri sitä edellisellä kaudella, kun keskusta oli hallituksessa. Nämä kaikki samat ongelmat olivat olemassa jo silloin, ja niitä ei silloinkaan laitettu kuntoon. Teot ratkaisevat, eivät tyhjät puheet tai mielikuvat. Tämä hallitus tekee sen, minkä edelliset jättivät tekemättä. — Kiitokset.
Arvoisa herra puhemies! Kiitos, ministeri Meri, mainio esitys jälleen kerran. Toivottavasti kukaan ei suotta nyt pahoita mieltään tästä uuskielestä, kun tämä mies-sana putoaa pois ja jatkossa puhumme vain välitysmenettelystä emmekä välimiesmenettelystä. Joskus on tämmöisistäkin tullut riitaa. Tämä on kuitenkin muuten kaikilta osin oikein mainio. Tämä hallituksen esitys nimittäin tästä uudesta välimenettelylaista on paitsi oikeuspolitiikkaa myös täysveristä talous- ja kilpailukykypolitiikkaa. Siksi se on mielestäni nopeasti saatava voimaan. Tällä uudistuksella ei nimittäin vain päivitetä lakikirjaa, vaan sillä parannetaan Suomen asemaa kansainvälisessä talouskilpailussa. Kun yritykset riitelevät, kuten ministeri Meri tuossa edellä kertoi, niin kyse saattaa olla miljoonista euroista, ja vanha, kankea lainsäädäntömme on tarkoittanut sitä, että kansainväliset suuryritykset ovat yleensä kiertäneet Suomen kaukaa ja vieneet riitansa joko Tukholmaan tai Lontooseen tai muille maille vierahille. Silloin myös tästä riidanratkaisusta syntyvät miljoonatulot ja asiantuntijapalkkiot ynnä muut verotulot ovat valuneet muiden maiden kassoihin. Tämä on mielestäni ollut ihan hölmöläisen hommaa, ja tälle nyt onneksi saadaan piste aikaiseksi. Tämä esitys antaa selvän suuntaviivan. Teemme Suomesta houkuttelevan ja dynaamisen investointikohteen. Byrokratiaa puretaan mahdollistamalla sähköiset tuomiot ja etäkuulemiset, yritysten hallinnollista taakkaa myöskin kevennetään, ja riidanratkaisun kustannuksia alennetaan. Tällä kaikella teemme sääntely-ympäristöstämme niin vetovoimaisen, että kansainväliset toimijat haluavat oikein kilvan jättää rahansa Suomeen. Tässä on todellinen vetovoimatekijä, ja voidaan oikein mainostaa kansainvälisille yrityksille, että tulkaa tänne Suomeen riitelemään. — Kiitokset.
Arvoisa herra puhemies! Tässä esityksessä, mitä nyt käsitellään, meillä on järkevää ja tehokasta ja vastuullista oikeuspolitiikkaa, jota toki olemme aiemminkin ministeri Meren kanttiinista tottuneet tänne saliin saamaan. Tällä kyseisellä uudistuksella puretaan byrokratiaa ja lyhennetään käsittelyaikoja, vaarantamatta kuitenkaan kenenkään oikeusturvaa. Julkiset varat ja myöskin oikeuslaitoksen resurssit kohdistetaan oikein sinne, missä niitä eniten tarvitaan. Rutiiniasiat tullaan jatkossa ratkaisemaan kevyemmässä kokoonpanossa, jotta tuomareiden aikaa vapautuu oikeudellisesti vaativien ja vähän monimutkaisempien asioiden ratkomiseen. Toive näistä uudistuksista on tullut kentältä, sieltä suorittavasta portaasta, joten on siinäkin mielessä ilo päästä tämän kaltaista lainsäädäntöä täällä toteuttamaan. Erityisen merkittävä muutos koskee näitä ulkomaalaisasioita. Kuten edustaja Garedew tuossa edellä mainiossa puheessaan saman totesikin, niin vuosina 2020—2025, tällä vuosikymmenellä, esimerkiksi kansainvälistä suojelua koskevat valitusluvat ovat muodostaneet peräti puolet korkeimman hallinto-oikeuden koko asiakaskannasta, ja tämä on tietenkin, niin kuin kaikki ymmärtävät, sitonut valtavasti resursseja. Nyt kun laajennetaan kahden jäsenen kokoonpanon käyttöä näissäkin asioissa, nopeutetaan käsittelyä ja vähennetään sumia ja säästetään meidän tavallisten suomalaisten veronmaksajien rahoja. Uudistus tekee hallintotuomioistuinten toiminnasta sujuvampaa ja vahvistaa meidän kaikkien oikeusturvaa entistä vahvemmaksi. Kannatan siis lämpimästi tätä hallituksen esitystä ja odotan innolla, että pääsemme tähän lakivaliokunnassa pureutumaan.
Arvoisa herra puhemies! Olen toiminut Pohjoismaiden neuvostossa vuodesta 2011 saakka, tosin neljä vuotta olin varajäsenenä, mutta kuitenkin aika pitkään. Silloin joskus noin 15 vuotta sitten joku saattoi vielä sanoa, että vmp, mutta tällä vuosikymmenellä niin ei enää kukaan sano, ja yhteistyön merkitys on vain vahvistunut, vähintään siitä syystä, että ollaan kaikki nykyään Naton jäseniä. Nämä ulko- ja turvallisuuspoliittiset kysymykset ovat tulleet myös keskusteluun Pohjoismaiden neuvostossa, kun ne aikaisemmin olivat lähinnä haram, että niitä ei paljon käsitelty siellä. Tätä Ruotsin puheenjohtajuuskautta leimasi keskustelu tämän Helsingin sopimukseen liittyvän päivityksen vaikutuksista, kuten varapresidentti Berg tuossa edellä kertoi, ja etenkin näitten itsehallintoalueitten tulevasta asemasta. Kävi myös niin, että Grönlanti yhtenä näistä itsehallintoalueista nousi osaksi jopa maailmanpolitiikkaa ja keskustelua. Edustaja Kokko — joka poistui jo salista — tuossa aikaisemmin kiinnitti huomiota ja osui naulan kantaan itse asiassa sellaisessa asiassa, josta itsekin olen vähän kantanut huolta, eli nämä Pohjoismaiden neuvoston suositukset ja se, kuinka vähälle huomiolle ne jäävät tässä meidän eduskuntatyössä. En itsekään lähellekään kaikkia niitä suosituksia, mitä sieltä tulee, todellakaan kannata, mutta toivoisin sitä, että ne saisivat jonkunnäköistä suurempaa painoarvoa täällä meidän valiokunnissa eikä pelkästään merkittäisi niitä aina tiedoksi. Niistä on kuitenkin osa jopa melkein hyviäkin. En pitkitä tätä keskustelua nyt pidempään, että ehkä kenties joku muukin vielä ehtisi puhumaan, mutta omalta osaltani tähän loppuun haluan kiittää paitsi meidän sihteeristöä, josta osa istuu tuolla lehterillä, erityisesti Suomen valtuuskunnan puheenjohtajaa, presidentti Väyrystä ja varapresidentti, varapuheenjohtaja Kim Bergiä. Väyrysen ja Kimin viitoittamalla tiellä on hyvä kulkea. [Naurua — Ben Zyskowicz: Kuulostaa hyvältä yhteistyöltä!]
Arvoisa rouva puhemies! Kiitän edustajia tästä rikkaasta keskustelusta, jota täällä valiokunnan mietintöön liittyen käytiin, ja kiitän myös siitä keskustelusta, edustajat Lehtinen, Holopainen, Viitala — onko muita paikalla? — mitä valiokunnassa käytiin. Oli haastava työ, mutta saatiin jollain tavalla kuitenkin maaliin, ja on totta, että tämä ei ehkä ollut kaikista helpoin asia valiokunnalle tällä kaudella käsitellä. En tässä nyt käy riitelemään, mutta toinen paikalla olevista oppositiopuolueita edustavista lakivaliokunnan jäsenistä, edustaja Holopainen, omassa puheenvuorossaan otti työturvallisuuden yhteydessä esiin vankiloitten yliasutustilanteen eli sen, että vankeja on enemmän kuin heille on paikkoja. Tämä on totta. No, tämä tilanne tulee paranemaan kyllä tulevaisuudessa, ollaan saamassa lisää vankipaikkoja. Mutta edustaja Holopainen kertoi syyksi tälle yliasutustilanteelle harjoitetun kriminaalipolitiikan, mikä on varmasti totta, mutta minulle jäi vähän epäselväksi, tarkoittiko hän nyt tämän hallituksen kriminaalipolitiikkaa vai edellisen hallituksen kriminaalipolitiikkaa. Kun nyt olen katsonut näitä tilastoja, niin hyvin pitkälti nämä vankimäärät ylittivät sen paikkamäärän käytännössä sen takia tai siitä syystä, kun tehtiin viime kaudella sinänsä erittäin hyviä muutoksia seksuaalirikollisuutta koskeviin asioihin. Eli raiskauslainsäädäntö ja tämän tämmöinen kun muutettiin, niin se on ollut yksi merkittävimmistä tekijöistä, jotka ovat tätä vankimäärää lisänneet. Edustaja Lehtinenhän tuossa edellä kertoikin muun muassa, miten se on vaikuttanut ulkomaalaistaustaisten vankien määrään. — Kiitos.
Jatkan totuuden puhumista nyt. — Tämä kyseessä oleva hallituksen esitys, mistä siis valiokuntamme on tämän mietinnön sorvannut, sisältää rikosseuraamusalaa koskevia säännösehdotuksia, joista keskeisimmät koskettavat rikosseuraamusalan koulutusjärjestelmän tulevaa uudistamista. Lakivaliokunta puoltaa hallituksen esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomioin ja muutosehdotuksin: Ensimmäiseksi mennään tähän rikosseuraamusalan ammatilliseen tutkintoon, joka aika paljon meitä valiokunnassa puhututti, kuten paikalla olevat edustajat Holopainen ja Viitala hyvin muistavat: Eli rikosseuraamusalan ammatillinen tutkinto suoritetaan nykyisellään Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksessa tuolla Vantaalla — jossa käytiin vierailullakin. Vartijan ammatillisen tutkinnon suorittaneiden määrän lisäämiseksi tässä esityksessä nyt ehdotetaan, että tämän ammatillisen tutkinnon suorittamistavan — ja jäljempänä tulen käyttämään nimitystä opiskelijamalli — rinnalle otetaan käyttöön sen tyyppinen malli, jossa tämän vartijan ammatillisen tutkinnon voi sitten suorittaa myös työn ohella opiskellen, ja siitä käytän jäljempänä nimitystä työssäoppimismalli. Tähän työssäoppimismalliin voivat hakeutua sellaiset Rikosseuraamuslaitoksessa vartijan määräaikaisessa virkasuhteessa toimivat henkilöt, jotka ovat jo suorittaneet jonkin muun ammatillisen tutkinnon ja jotka on sitten arvioitu näin ollen tälle alalle soveltuviksi. Tässä meidän lakivaliokunnan tekemässä mietinnössä ilmenee, että Rikosseuraamuslaitoksen tilanne on käytännössä ollut hyvinkin pitkään haasteellinen ja henkilöstöä on liian vähän suhteessa vankimäärään, joka taas on ennätyksellisen suuri tällä hetkellä. Ehdotettu työssäoppimismalli koskettaa alustavien arvioiden mukaan muutamia kymmeniä henkilöitä vuositasolla, joten se ei yksin tule ratkaisemaan tätä käsillä olevaa vartijapulaa. No, valiokunta kuitenkin katsoo, että se on tärkeä lisäkeino nostaa näitten koulutettujen vartijoitten määrää nykyisen opiskelijamallin opiskelijamäärän lisäämisen rinnalla, eli valiokunta siis puoltaa tämän työssäoppimismallin käyttöönottoa. Valiokunta pitää ehdotetussa työssäoppimismallissa myönteisenä erityisesti sitä, että se mahdollistaa rikosseuraamusalan tutkinnon suorittamisen laajastikin eri puolilla laajaa Suomenmaata vankilaverkostoa hyödyntäen. Tässä nykyisessä opiskelijamallissa koulutus on maantieteellisesti pitkälti keskitettyä, sillä tämä opetus tapahtuu käytännössä siellä Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksessa Vantaalla, minkä jo mainitsinkin, mikä voi sitten maantieteellisesti kauempana asuvien kannalta eri syistä ehkä vähentää koulutuksen houkuttelevuutta tai sitten jopa kokonaan estää siihen osallistumisen. No, sivistysvaliokunta sitten meille kirjoitti lausunnon, ja siinä he nostavat esille pedagogisen osaamisen ja tasalaatuisuuden turvaamisen haasteen tämän työssäoppimismallin mukaisessa koulutuksessa. Sivistysvaliokunta pitääkin tärkeänä varmistaa, että myös työssäoppimisväylän kautta suoritettavan tutkinnon sisällöt määritellään selkeästi huolellisella valmistelulla. Lisäksi tässä lausunnossa tuodaan esiin huoli siitä, että kahden opintoväylän välille voi syntyä eriarvoisuutta myös opintososiaalisten etujen, ohjauksen ja opintosuoritusten arvioinnin osalta. Näitä edellä mainittuja seikkoja käsitellään vähän tarkemmin siinä meidän mietinnössä, mutta tiivistäen voisin todeta tässä yhteydessä, kun aikakin juoksee, että myös tässä työssäoppimismallissa opiskelu on tutkintosäännön ja opetussuunnitelman mukaista. Lisäksi Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen opettajilla on pedagogista osaamista hyvinkin paljon, ja he vastaavat opiskelijoiden opettamisesta sekä heidän osaamisensa arvioinnista molemmilla väylillä. Sitten toinen iso kokonaisuus, mikä meillä oli, on tämä Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen asema, joka pikkasen nyt muuttuu: Tämäkin keskustelutti meitä paljon. Tähän hallituksen esitykseen siis sisältyy muutosehdotuksia myös tähän koulutuskeskuksen asemaan, ja koulutuskeskuksesta säädetään nykyisin tästä koulutuskeskuksesta annetussa laissa. No, sen mukaan koulutuskeskuksessa on ollut tämmöinen laajapohjainen johtokunta, jonka tehtävänä on kehittää ja seurata ja tukea tämän koulutuskeskuksen toimintaa sekä ratkaista oikaisuvaatimukset ja muut sen toimivaltaan säädetyt asiat. Sitten lisäksi tässä koulutuskeskuksella on yksikönpäällikkö, jonka tehtävänä on muun muassa ollut johtaa ja kehittää koulutuskeskuksen toimintaa sekä ratkaista koulutuskeskukselle kuuluvia asioita. Vuonna 22, neljä vuotta sitten, voimaan tulleessa rikosseuraamusalan organisaatiouudistuksessa tämä koulutuskeskus liitettiin osaksi tätä Rikosseuraamuslaitoksen kehittämisen ja ohjauksen vastuualuetta, ja nyt käsittelyssä olevassa esityksessä sitten taas ehdotetaan, että tämä koulutuskeskuksen hallinto yhtenäistettäisiin Rikosseuraamuslaitoksen muun organisaation kanssa. Tämän toteuttamiseksi ehdotetaan, että koulutuskeskuksen hallintoa koskevat säännökset siirretään Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksesta annetusta laista ja valtioneuvoston asetuksesta tähän Rikosseuraamuslaitoksesta annettuun lakiin ja valtioneuvoston asetukseen. No, valiokunta on päätynyt pitämään tätä esitystä myös tältä osin hyväksyttävänä. Ottaen kuitenkin huomioon valiokunnan asiantuntijakuulemisissa esiin tulleen laajan huolen Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen johtokunnan lakkauttamisesta ja sen vaikutuksista, se katsoo, että koulutuskeskuksen ja rikosseuraamusalan koulutuksen monipuolisen asiantuntijuuden turvaamiseksi on aiheellista perustaa laajapohjainen yhteistyöelin. Tämän vuoksi lakivaliokunta ehdottaa säädettäväksi neuvottelukunnasta, joka toimii koulutuskeskuksen yhteydessä. Neuvottelukunnan tehtävänä on kehittää, seurata ja tukea Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen toimintaa. Sitten vielä voisin muutaman sanan sanoa tästä seurannasta, jos arvoisa puhemies vielä sallii: Rikosseuraamusalan koulutusjärjestelmän uudistus on erittäin merkittävä, minkä vuoksi lakivaliokunta edellyttää, että sen toimivuutta ja vaikutuksia seurataan tarkoin ja jos aihetta ilmenee, ryhdytään välittömästi korjaaviin toimenpiteisiin. Seurattava on muun muassa uudistuksen vaikutuksia koulutettujen vartijoiden määrään, koulutuksen ja osaamisen laatuun sekä opiskelijoiden asemaan eri koulutusväylillä. Myös työpaikkaohjaajien osaamista ja mahdollisuuksia ohjata opiskelijoita tulee seurata. Niin ikään Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen taloudellisten resurssien riittävyyttä sekä uudistuksen vaikutuksia Rikosseuraamusalan veto- ja pitovoimaan sekä koulutusyhteistyöhön, opintopolkujen jatkumoihin sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovointitoimintaan tulee seurata, ja myöskin on seurattava Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen hallintoa koskevien muutosten toimivuutta ja vaikutuksia. Näistä seikoista johtuen tulee antaa lakivaliokunnalle selvitys vuoden 2030 loppuun mennessä. Valiokunnan päätösehdotus on, että eduskunta hyväksyisi muuttamattomana hallituksen esitykseen HE 25/2026 sisältyvät 3., 4. ja 6.—10. lakiehdotuksen ja sitten muutettuna hallituksen esitykseen HE 25/2026 sisältyvät 1., 2. ja 5. lakiehdotuksen ja että eduskunta hyväksyisi tämän 12. lakiehdotuksen ja sitten hylkäisi hallituksen esitykseen 25/2026 sisältyvän 11. lakiehdotuksen. — Näin. Olkaapa hyvät.
Arvoisa herra puhemies! Tämän lain päivityksellä tosiaan on iso kiire, ainakin tarve. Tämä alkuperäinen laki vuodelta 2019, mihin tässä on moni edustaja omassa puheenvuorossaan viitannut, ei enää riitä. Tällaiset tekniset ja myös maantieteelliset oletukset ja asetukset ovat siitä jo ehtineet muuttua. Tämä nykyinen kyberympäristö, jossa eletään, ei enää jakaudu kovin selkeästi Suomen sisäiseen tai Suomen ulkopuolelta tulevaan liikenteeseen. Näin nopeasti on seitsemässä vuodessa asia muuttunut. Tällaiset pilvipalvelut, hajautetut infrastruktuurit ja datakeskukset, mitkä ministerikin mainitsi, ja tällaiset kansainväliset palvelinketjut tekevät tästä maantieteellisestä rajauksesta, mikä tässä aiemmassa laissa oli, keinotekoisen. Tästä syystä kyllä kannatan tätä ja kiitän ministeri Häkkästä, että olette tämän tänne tuonut.
Arvoisa rouva puhemies! Taidan pitää puheeni tästä omalta paikaltani, kun eduskunnan oikeusasiamies istuu siinä virkamiesaitiossa. Tuntuisi oudolta puhua selkä häneen päin ja kiittää hyvästä työstä, mitä olette nyt tämän vuoden aikana tehnyt — ja kiitokset välitätte myös edelliselle kollegalle Petri Jääskeläiselle, jonka työn pohjalta tietysti tämäkin raportti on tehty, tai yhteistyössä koko toimiston kanssa. Edustaja Garedew tuossa edellä totesi, että vuodesta 2013 saakka ovat nämä samat asiat olleet tässä listalla. Olen itse lukenut näitä vuodesta 2011 saakka, mitä olen täällä eduskunnassa ollut, ja minun mielestäni top kymppi — ihmisoikeusongelmat pienin variantein — on pysynyt käytännössä valitettavasti aivan samana. Jotenkin tuntui tuossa aiemmin, kun tästä samasta asiasta täällä keskusteltiin — vai onko jotenkin värittynyt tämä, miten kuuntelen näitä asioita — että syyllistettiin nykyhallitusta siitä, että näitä ongelmia on ikään kuin luotu. Ei niitä varmaan ole pystytty ratkaisemaan, ja ehkä jotkut asiat ovat jopa pahentuneet, mutta käytännössä tämä lista on ollut aivan sama. On ollut ainakin omassa muistissa, että nämä oikeuskäsittelyn pitkät ajat ovat olleet suunnilleen sieltä vuodesta 2011 saakka. Vanhustenhoidon ongelmat ovat olleet ihan siellä kärjessä, lastensuojelun ongelmat, kaikki nämä ovat pysyneet. Ehkä uutena sitten ovat tulleet vielä nämä digitalisaatioon liittyvät haasteet. Nyt kuitenkin tällä kaudella, viime vuonna ja, niin kuin Garedew tuossa äsken sanoi, ihan vasta nyt, on tulossa voimaan näitä tiettyjä asioita, lastensuojelun puutteisiin ja sitten oikeusprosessin ja rikosprosessin käsittelyaikoihin liittyviä juttuja, mitä meilläkin lakivaliokunnassa on käsitelty. Niitä on vasta nyt muutettu tai vuonna 2025 tullut voimaan, niin että ne eivät millään ole tähän kertomukseen sitten kaikki ehtineet. Olen tottunut pettymään monennäköisissä asioissa, mutta toivon, että nämä nyt ainakin omalta osaltaan sitten jollain lailla vähän parantaisivat tilannetta. Vaikka tapaus- ja juttumäärät ovat sinänsä nousseet, niin sitten ne, mitkä laajempaan käsittelyyn ja jatkotoimenpiteisiin ovat lähteneet, eivät ole nousseet, joten se on sentään positiivista. Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta oli silloin Juha Sipilän kaudella hyvä uudistus, mikä silloin 2019 tuli voimaan, ja minun mielestäni se laki on hyvä. Toki siinäkin on parantamisen varaa varmaan vielä, mutta isoin ongelma on, että se lain henki ja ne käytännöt eivät ole sinne suorittavaan portaaseen vielä kaikilta osin päätyneet, ja esimerkiksi vieraannuttamiseen liittyvät ongelmat ja vuoroasumiseen liittyvät haasteet ovat vielä säilyneet. Arvoisa oikeusasiamies, mitä näille ongelmille tulisi tehdä?
Herra puhemies! Tämä välikysymys tosiaan puuttuu vakaviin ongelmiin eli nuorisotyöttömyyteen ja nuorten tulevaisuudenuskon heikkenemiseen. Se, mitä tehdään tänään, vaikuttaa tulevaisuudessa. Terapiatakuu, harrastamisen Suomen malli, työllistymisseteli, jopa kännykkärajoitukset ja sitten etenkin tämä talouden nyt alkanut piristyminen parantavat nuorisotyöttömyyttä ja tätä tulevaisuudenuskoa sitten tulevaisuudessa. Sitten taas se, mitä tehtiin aiemmin, vaikuttaa luonnollisesti tähän päivään. Tämän vuosikymmenen alun koronarajoitukset laittoivat lapsilta sekä koulut että harrastuspaikat säppiin aivan liian pitkiksi ajoiksi, ja se ei voinut olla vaikuttamatta. Nämä korona-ajan lapset ovat tämän päivän nuoriso, se nuoriso, jolta tulevaisuudenusko silloin vietiin. Onni on se, että nykyään näkymät ovat huomattavan paljon paremmat.
Arvoisa rouva puhemies! Yleensä on tapana, että mietintö esitellään ensimmäisessä käsittelyssä, ja olen pitänyt kunnia-asiana aina oman valiokuntani mietinnöt esitellä, mutta kun viime viikolla sattui sitten sellainen tilanne, etten päässyt, niin esittelenpä sen siis nyt. Tässä nimenomaisessa esityksessä on kyse suullisen todistelun tallentamisesta ja vastaanottamisesta yleisissä tuomioistuimissa koskevan uudistuksen voimaanpanosta. Esityksessä ehdotetaan, että uudistus tulisi voimaan lokakuun 1. päivä tänä vuonna. Lisäksi esityksessä ehdotetaan eräitä selkeytyksiä erityisesti määräaika- ja vireilletulosäännöksiin yleisten tuomioistuinten osalta. Esityksen taustalla on se, että eduskunnan vuoden 2022 alussa hyväksymillä laeilla oikeudenkäyntimenettelyä yleisissä tuomioistuimissa uudistettiin siten, että käräjäoikeudet tekevät jatkossa vastaanottamastaan suullisesta todistelusta kuva- ja äänitallenteen, jolta sitten todistelu lähtökohtaisesti otetaan vastaan muutoksenhakuasiain käsittelyssä sekä hovioikeudessa että myöskin korkeimmassa oikeudessa, jos sinne saakka mennään. Uudistuksen tavoitteena on muun muassa parantaa muutoksenhaussa tapahtuvan näytön arvioinnin oikeellisuutta ja tehostaa muutoksenhakumenettelyä sekä edelleen myöskin vähentää muutoksenhausta näille asianosaisille ja todistajille aiheutuvia kustannuksia sekä muuta haittaa. Tähän uuteen menettelyyn, arvoisa puhemies, siirtyminen edellytti kuitenkin kuva- ja äänitallenteiden tekemiseen ja esittämiseen käytettävän videotallennusjärjestelmän suunnittelua ja rakentamista, ja siksi lakien voimaantulo jätettiin säädettäväksi erikseen lailla. Tässä nyt käsiteltävässä hallituksen esityksessä ehdotetaan uudistuksen voimaantuloa, kuten sanoin, 1.10.2026. Lakivaliokunnan saaman selvityksen valossa nämä tekniset ja muut uudistuksen voimaantulon edellyttämät valmiudet ja toimet tulisivat olemaan kunnossa siten, että uudistus voi tällöin tulla voimaan. Lakivaliokunta pitää tarkoituksenmukaisena tämän uudistuksen voimaantuloa esityksen mukaisesti ja puoltaa esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä muuttamattomina. — Kiitokset.
Arvoisa rouva puhemies! Tämä on ihan totta, minkä edustaja Räsänen tuossa sanoi, että THL on vähän muuttanut tätä tilastointitapaansa ja nyt arvioidaan tämä ulkomailta tuotu määrä, mutta siinä on tosiaan ongelma se, että ne eivät ole vertailukelpoisia aikaisempiin. Eihän me tiedetä myöskään sitä, mitä 10—15 vuotta sitten kenties on ulkomailta tullut. Tästä oli puhetta, että alkoholisairaudet eivät ole vähentyneet — vaikka ehkä se virallisesti tilastoitu kulutus sitten olisikin laskenut, niin alkoholisairaudet eivät ole — mutta siihen yksi selitys on ilmeisesti se, että alkoholin kulutus on noussut vanhenevissa ikäluokissa, eli iäkkäämmät ihmiset juovat enemmän kuin iäkkäät ihmiset 20 tai 30 vuotta sitten, kun he eivät juoneet juuri ollenkaan. Eli nämä niin sanotut suuret ikäluokat ovat tottuneet käyttämään paljon alkoholia, ja he ovat nyt eläkepäivillä alkaneet juomaan enemmän, mutta itseni ikäisistä ja itseäni nuoremmista ja näin samaa ei ole havaittu, vaan nuoremmat polvet käyttävät alkoholia viisaammin.
Arvoisa rouva puhemies! Tässä on tällä kaudella ja tässä kuussa ja tänä iltanakin ollut paljon näitä sakkoasioihin liittyviä esityksiä, mietintöjä joko ensimmäisessä tai toisessa käsittelyssä, jotka ovat hyvin pitkälti toisilleen sukua ja tosiaan palvelevat sitä tavoitetta, mistä edellisessä aiheessa edustaja Lylykin puhui, että isoimpana ongelmana on ollut tämä oikeusprosessin kesto — se pituus, kuinka kauan se on vienyt, on vain kasvanut ja kasvanut. Näillä esityksillä, mitä tässä tehdään, on koetettu nimenomaan sujuvoittaa tätä prosessia, jotta ihmiset saisivat oikeutta nopeammin. Kuten edustaja Hänninen tuossa edellä totesi, tässä on myös tästä kokonaisturvallisuudesta selkeästi kyse — aivan totta. Tämän esityksen tosiasiallinen tavoite on siis selkeyttää ja yhtenäistää sakon täytäntöönpanosta annetun lain nojalla täytäntöönpantavien seuraamusten toimeenpanosäännöksiä. Siltä osin erittäin kannatettava esitys. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tässä esityksessä ja mietinnössä on kyse sakkomenettelyn käytön laajentamisesta. Sakkomenettelyssä on kyse rangaistuksen määräämisestä tuomioistuimen ulkopuolella eli käytännössä poliisimiehen toimesta. Sakkomenettelyssä poliisi tai syyttäjä määrää sakkorangaistuksen. Sakkomenettely on nykyiselläänkin mahdollinen, jos rikoksesta voidaan tuomita sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. Esityksessä sakkomenettelylain soveltamisalaa on tarkoitus laajentaa sillä viisiin, että lain mukaisessa menettelyssä voidaan käsitellä rikosasiat, joista voi seurata sakkoa tai sitten enintään kaksi vuotta vankeutta. Soveltamisalan ulkopuolelle on tarkoitus rajata kuitenkin tietyt rikokset, kuten henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset, seksuaalirikokset sekä myöskin terrorismirikokset. Soveltamisalan laajennus ei myöskään koske semmoisia tilanteita, joissa on kyse alaikäisen tekemäksi epäillystä rikoksesta. Tämän esityksen mukaan viranomaisten toimivallan jakoa on tarkoitus muuttaa siten, että poliisi voi ratkaista sellaiset asiat, joista säädetty ankarin rangaistus on enintään sakkoa tai kuusi kuukautta vankeutta. Poliisi voi esityksen mukaan määrätä enintään 60 päiväsakon suuruisen sakkorangaistuksen, ja loput asiat sitten ratkaisee syyttäjä. Nykyisin poliisilla on ratkaisuvalta tietyissä laissa nimenomaisesti luetelluissa asioissa ja poliisi voi määrätä seuraamukseksi enintään 20 päiväsakon suuruisen sakkorangaistuksen. Esityksestä poiketen lakivaliokunta kuitenkin ehdottaa tässä yksimielisessä mietinnössä, että oikeusturvaan kytkeytyvistä syistä poliisin määräämä seuraamus rajattaisiin enintään 40 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen. Esityksessä ehdotetaan myös sakkomenettelyssä määrättävän menettämisseuraamuksen enimmäismäärän korottamista 1 000 eurosta 5 000 euroon. Esityksessä ehdotetaan myöskin, että sakkomenettelyssä voidaan määrätä päihdetutkimuskustannusten korvausvelvollisuus sekä edelleen ratkaista asianomistajan riidaton, enintään 5 000 euron suuruiseen rikokseen perustuva yksityisoikeudellinen vaatimus. Rouva puhemies! Lakivaliokunta pitää tätä esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta pitää myös esityksen tavoitteita rikosprosessin sujuvoittamisesta erittäin tärkeinä. Lakivaliokunta puoltaa esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä eräin pienin muutoksin, joista sisällöllisesti keskeisin on ehkä tämä edellä mainittu poliisin määräämän sakkorangaistuksen rajaaminen enintään siihen 40 päiväsakon suuruiseen sakkoon. — Kiitokset.
Kiitokset, arvoisa herra puhemies! Tässä esityksessä on sitten kyse puolestaan viranomaisten välisen tiedonvaihdon sujuvoittamisesta rikosten torjumiseksi ja myös ennaltaehkäisemiseksi. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Rikosseuraamuslaitoksen henkilötietolakia, ulosottokaarta, verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annettua lakia sekä työsuojelun valvonnasta ja vielä työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annettua lakia. Risen eli Rikosseuraamuslaitoksen henkilötietolakiin tehtävien muutosten keskeisenä tavoitteena on, että vakavaan ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvien tietojen vaihtaminen poliisin ja Rikosseuraamuslaitoksen välillä parantaa viranomaisten mahdollisuuksia puuttua järjestäytyneen rikollisuuden vaikutusmahdollisuuksiin, vankiloihin ja vankiturvallisuuteen. Esityksessä ehdotetaan myöskin lainmuutoksia, jotka liittyvät erityisesti työperäisen hyväksikäytön — mistä äsken puhuttiin — ja ihmiskaupan torjunnan tehostamiseen. Muutosten tavoitteena on esityksen mukaan osaltaan toteuttaa hallitusohjelman kirjauksia työperäisen hyväksikäytön ja ihmiskaupan torjunnan tehostamisesta parantamalla tietojenvaihtoa viranomaisten välillä sekä mahdollistamalla oma-aloitteinen tietojen luovuttaminen. Yksimielisessä mietinnössään lakivaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena, ja valiokunta puoltaa esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä eräin huomioin ja muutosehdotuksin. — Kiitoksia.
Kiitos, arvoisa puhemies! Otin vielä tähän lyhyen puheenvuoron keskustelun ikään kuin kauniiksi lopuksi. Kun nyt tätä kuuntelin, niin haluan kiittää kaikkia edustajia, ketkä keskusteluun osallistuivat, siitä huomiosta, jonka tämä meidän lakivaliokunnan mietintö sai aikaiseksi. Sitten näihin, mitä toiveita vastalauseessa oli — että oltaisiin otettu näitä askeleita vielä pidemmälle — niin jo silloin, kun tämä asia oli täällä lähetekeskustelussa muutamia kuukausia sitten, sanoin SDP:n jäsenille ja muutenkin vasemmisto-opposition edustajille, että jos tämä ammattiliittojen kanneoikeus ja alipalkkauksen kriminalisointi näin tärkeitä asioita ovat, niin kyllä nämä ongelmat ovat olleet tiedossa siihen liittyen jo ennen kuin Teittinen joutui tekemään Pitkän vuoron. Eli näitä olisi voitu korjata periaatteessa jo viime kaudellakin, mutta ei tällaista tapahtunut. No, tämä on turhaa saivartelua. Silloin edustaja Suhosen kanssa sen lähetekeskustelun jälkeen käytiin keskusteluja. Siellä selvisi, minkä tähden viime kaudella näitä asioita ei oltu viety eteenpäin. Käytännössä sama syy on se, miksi ei nyt ole otettu askeleita yhtään pidemmälle. En halua tämän asian kanssa käydä pidempään tässä saivartelemaan, vaan kiittäisin tätä hyvää harmoniaa ja yhteishenkeä, mikä tässä nyt on ollut keskustelussa yllä, ja erityisesti on ollut liikuttavaa huomata, kun oma puolueeni ja StV ovat tässä kysymyksessä lähestyneet toisiaan.
Arvoisa herra puhemies! Esittelen tosiaan tämän lakivaliokunnan ei-yksimielisen mietinnön liittyen työperäistä hyväksikäyttöä koskevan sääntelyn muuttamiseen. [Hälinää — Puhemies koputtaa] — Kiitos. — Tämän esityksen keskeisimmät muutokset, herra puhemies, liittyvät rikoslain työrikoksia koskevaan 47 lukuun. Esityksessä ehdotetaan, että kiskonnan tapaista työsyrjintää koskeva rikoslain säännös korvattaisiin uudella kiskontaa työelämässä koskevalla säännöksellä. Lisäksi tässä ehdotetaan säädettäväksi uutena rikoksena törkeä kiskonta työelämässä. Myös oikeushenkilön rangaistusvastuu ulotetaan kiskontaan työelämässä ja myöskin törkeään kiskontaan työelämässä. Näitten lainmuutosten tavoitteena on selkeyttää työperäisen hyväksikäytön rangaistavuuden edellytyksiä, tehostaa työperäiseen hyväksikäyttöön puuttumista sekä edelleen kiristää väärinkäytöksistä määrättäviä rangaistuksia. Näillä pyritään vahvistamaan heikomman osapuolen suojaa, myös omaisuuden suojaa ja oikeutta hankkia toimeentulo valitsemallaan työllä. Lakivaliokunnan mukaan työperäinen hyväksikäyttö on työntekijöitten oikeuksia vakavasti loukkaavaa toimintaa. Työperäistä hyväksikäyttöä koskevan lainsäädännön tulee olla toimivaa ja selkeää sekä hyväksikäytön uhrien suojelemiseksi että työperäisen hyväksikäytön ennalta ehkäisemiseksi. Mietinnössään lakivaliokunta katsoo, että hallituksen esityksessä ehdotettavilla muutoksilla voidaan tehostaa työperäiseen hyväksikäyttöön puuttumista sekä parantaa hyväksikäytön vaarassa olevien henkilöitten asemaa ja oikeusturvaa sekä edelleen vaikuttaa laajemminkin työmarkkinoiden lainmukaisen toiminnan edellytyksiin. Lakivaliokunta pitää esitystä oikein tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena, ja niin kuin tosiaan sanoin, tässä ei-yksimielisessä mietinnössä valiokunta puoltaa esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä eräin huomioin ja myös muutosehdotuksin. — Kiitokset.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Esittelen tosiaan lakivaliokunnan yksimielisen mietinnön 12/2026 rikosprosessin keventämisestä. Tässä esityksessä siis ehdotetaan muutettavaksi sakon täytäntöönpanosta annettua lakia ja kymmentä muutakin lakia. Tässä sakon täytäntöönpanosta annetussa laissa säädetään rahamääräisten seuraamusten ja sitten eräitten muittenkin omaisuuteen kohdistuvien seuraamusten täytäntöönpanosta, josta huolehtii Oikeusrekisterikeskus. Tämä kyseinen esitys on jälkimmäinen osa sakon täytäntöönpanosta annetun lain uudistusta ja sisältää muun muassa sellaisia lainmuutoksia, jotka edellyttävät muutoksia Oikeusrekisterikeskuksen tietojärjestelmään. Nämä tietojärjestelmämuutokset tehdään osana käynnissä olevaa tietojärjestelmähanketta. Tämän esityksen tavoitteena on ennen kaikkea selkeyttää ja yhtenäistää sakon täytäntöönpanosta annetun lain nojalla täytäntöön pantavien seuraamusten täytäntöönpanosäännöksiä. Tavoitteena on myös yksinkertaistaa näitten saatavien perintämenettelyä. Näitä säännöksiä pyritään muuttamaan sillä tavoin, että sähköinen täytäntöönpanomenettely on tulevaisuudessa mahdollista. Maksuajan myöntämistä koskevilla muutoksilla parannetaan sitten Oikeusrekisterikeskuksen mahdollisuuksia hyödyntää automaattista päätöksentekoa selvissä maksuaikaa koskevissa asioissa. Edelleen vastaavalla tavalla tavoitteena on selkeyttää myöskin muuntorangaistusmenettelyä ja menettämisseuraamusten täytäntöönpanoa. Erityisesti näitten menettämisseuraamusten täytäntöönpanossa myös eri viranomaisten tehtävänjakoa selvennetään. Muutoksilla parannetaan viranomaisten edellytyksiä huolehtia täytäntöönpanotehtävistään ja muutetaan näitten viranomaisten välisiä tehtävänjakoja nykykäytäntöä tarkoituksenmukaisemmiksi. Tämän sääntelyn selkeyttämisen lisäksi tavoitteena on parantaa maksuvelvollisten oikeusturvaa muun muassa säätämällä muutoksenhakuoikeudesta Oikeusrekisterikeskuksen päätöksiin ja edelleen täsmentämällä esimerkiksi maksuajan myöntämistä koskevaa sääntelyä. Tässä mietinnössään lakivaliokunta pitää esityksen tavoitteita erittäinkin perusteltuina ja kannatettavina. Myöskin viranomaisten toiminnan tehostaminen tietojärjestelmiä ja teknologiaa sekä mahdollisuuksien mukaan myös automaatiota hyödyntäen on nähty kannatettavaksi. Valiokunta puoltaa tähän esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä muutamin huomioin. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Myös omasta puolestani kiitän hallitusta. Kiitos kuuluu, oikeusministeri Leena Meri, erityisesti teille. Tällä kaudella on tullut valtavan paljon hyvää lainsäädäntöä tänne käsiteltäväksi, ja tätä on ollut sitten ilo meillä lakivaliokunnassa käsitellä. Ollaan monelta osin Suomen lainsäädäntöä, rikoslainsäädäntöä ja niinpäin pois, saatu paremmalle tolalle, ja myöskin tämä pakkokeinolain uudistus osuu siihen samaan sarjaan. Kiinnitin itsekin huomiota tuohon lausuntopalautteeseen, jota tästä asiasta oli annettu, ja se oli erittäin positiivista. Käytännössä kaikki tämän asian parissa työskentelevät henkilöt pitävät tätä uutta lainsäädäntöä tarpeellisena ja nimenomaan sen osalta, että saadaan taklattua tätä järjestäytynyttä rikollisuutta. — Kiitokset.
Arvoisa herra puhemies! Kiitokset ministerille. Tämä asia ei millään lailla liity niihin valiokuntiin, missä itse työskentelen, mutta olen kuitenkin aika paljon seurannut omaishoitajien tilannetta, verraten läheltäkin jossain vaiheessa. Se, minkä takia pidän tästä esityksestä, on se, että tämä nimenomaan helpottaa tulevaisuudessa omaishoitajien tilannetta ja mahdollisuuksia huolehtia ja tehdä sitä omaa työtään aiempaa paremmin. Kun näitä Kanta-palveluja kehitetään, niin parannetaan nimenomaan lääkehoitojen turvallisuutta. Se monasti on ehkä saattanut olla vaikeaa joissain omaishoitoon liittyvissä tapauksissa. Lääkitysturvallisuuden parantaminen ja tämmöinen ajantasainen tieto lääkityksestä on keskeistä paitsi omaishoitajille myös potilaan itsensä sekä myöskin sitten ihan ammattilaisten kannalta. Tämä esitys tulee minun käsitykseni mukaan hyvinkin parantamaan näitten ammattilaisten mahdollisuutta saada sellainen selkeä kokonaiskäsitys potilaan lääkityksestä, missä on ollut tähän mennessä välillä puutteita, kun ne tiedot tosiaan ovat olleet hyvin sirpaleisesti. Nyt ne tulevat näkymään samanlaisina kaikille potilaan hoitoon osallistuville tahoille ja myös erityisesti sille potilaalle itselleen. Sitten, kun katsoin, niin jopa tämän muutoksen taloudelliset hyödyt tulevat olemaan merkittäviä, eli kaikin puolin hyvä esitys. — Kiitokset.
Kiitokset, arvoisa rouva puhemies! Kiitokset myös ympäristövaliokunnalle ja edustaja Perholehdolle mietinnön esittelystä. — Tämä pyörähti nopeasti myöskin lakivaliokunnassa lausunnon muodossa, ja sen pohjalta uskallan muutaman sanan sanoa. Vaikka tässä nyt oli vastalausetta esitetty, itse kyllä pidän näitä esitettyjä muutoksia ihan kaikilta osin hyvinä. On ollut paljon juttua näistä kammovuokralaisista, joista sitten vuokranantajat ovat joutuneet kärsimään, ja omaisuus on ollut siinä sitten vaakalaudalla. Tämä kyllä jonkun verran enemmän ehkä parantaa, totta, vuokranantajan asemaa, mutta en pidä sitä ollenkaan välttämättä huonona asiana, ja kyllä täältä nyt tosiaan vuokralaisellekin jotain hyvää löytyy. Tämä sähköinen asiointi on tässä erinomaisen hyvä juttu, että nämä tiedoksiannot perinteisen kirjeen ja kirjatun kirjeen rinnalle saadaan viimein. Se on ainakin ihan nykyaikaa. Sitten jatkossa nämä vuokrasopimukset ja lain tarkoittamat ilmoitukset voidaan tehdä sähköisesti ihan lain tasolla, ja käyttöön otetaan uusia tiedoksiantotapoja, kuten vaikka tämmöinen tekstiviestimenettely. Tätä, mitä edustaja Perholehto vähän kritisoi, todellakin pidän ihan hyvänä, että vuokranantajan irtisanomisaika lyhenee kuudesta kuukaudesta neljään kuukauteen, kun vuokrasuhde on sen yli kaksi vuotta kestänyt. Purkamisperusteita täsmennetään ja laajennetaan — tässäkin se ”erittäin painava syy”, niin kuin vähän muuallakin. Ei luoda uutta purkuperustetta, vaan sitä nykyistä purkusääntelyä täsmennetään ja laajennetaan ja annetaan tuomioistuimille ja muille, ketkä lakia soveltavat, selkeämpi kriteeristö. Tämä erittäin painava syy ei laajennu tavalliseksi purkuperusteeksi, mutta sen käyttöalaa ollaan sitten täsmentämässä sillä viisiin, että aidosti kestämättömät vuokrasuhteet voidaan päättää ilman mitään kohtuuttomia viiveitä. Vakuus on palautettava tai pidätettävä 14 päivän määräajassa vuokrasuhteen päättymisestä, ja sitäkin pidän tervetulleena uudistuksena. Tästä pidätyksestä on aina annettava kuitenkin kirjallinen, perusteltu ilmoitus, ja aiheettomasta pidättämisestä sitten seuraisi myöskin korvausvastuuta. Vuokralaisen on tulevaisuudessa ilmoitettava huoneistossa asuvat henkilöt, heidän yhteystiedot ja asumisen peruste. Alaikäisten tietoja sitten rajataan kuitenkin tietosuojasyistä, ja vuokralaisen ei siis tarvitse ilmoittaa alaikäisten nimiä eikä henkilötunnuksia, syntymäaikoja ynnä muuta tämän tällaista. Riittää, että vuokranantajalle kerrotaan huoneistossa asuvat alaikäiset ja heidän määrä. — Arvoisa puhemies, pikkasen tulee vielä lisää asiaa, niin että vaihdan paikkaa ja astun muutaman askelen ylöspäin, [Puhemies: No niin, selvä pyy. — Puhuja siirtyy puhujakorokkeelle] ja kun olen saapunut korokkeelle, niin jatkan sitten puhettani täältä. Tästä vuokran tarkistamisesta nimittäin halusin vielä muutaman sanan sanoa: Eli vuokranantajan on aina ilmoitettava kirjallisesti vuokrankorotuksesta, ja korotus voi jatkossa tulla voimaan aikaisintaan kuukauden kuluttua siitä, kun se on ilmoitettu, ja nämä takautuvat perinnät sitten kielletään. Eli kyllä tässä myös vuokralaisellekin jotain tulee, eikä pelkästään vuokranantajalle. Sitten tupakointiin, mitä jotkut harrastavat vielä, tulee muutoksia: Eli lähtökohtana on, että tupakointikielto uusissa vuokrasuhteissa on voimassa, ellei sitten siitä erikseen toisin olla sovittu. Tätä kieltoa ihan oikein perustellaan sekä terveydellä että myöskin asumisrauhalla ja muiden ihmisten viihtyisyydellä. Tavoitteena tosiaan on, niin kuin kuultiin, että nämä lait tulevat voimaan nyt jo tulevana syksynä 2026, suunnilleen sitten kolmen kuukauden kuluttua, kun ne on tässä talossa hyväksytty ja vahvistettu. — Kiitokset.
Arvoisa rouva puhemies! Kiitokset ministerille myös. Tämä hallituksen mainio esitys pyrkii tosiaan tuomaan tukea suomalaisille nuorille haastavassa elämänvaiheessa, kun on isoja päätöksiä ja valintoja tehtävänä. Nuorilta, niin kuin monessa puheenvuorossa on kuultu, on saatu paljon hyvää palautetta tästä kokeilusta, ja haluan ainakin itse jatkossakin olla tukemassa nuoria, jotka rakentavat tätä maata tulevaisuudessa entistäkin paremmaksi. Lisäksi tällä opintosetelikokeilulla pyritään tarjoamaan yhä useammalle suomalaiselle nuorelle tietä korkeakoulutukseen. Tämä opintoseteli voi myös madaltaa kynnystä lähteä opiskelemaan ja pienentää erilaisia siihen liittyviä kustannuksia. Esitys on tietysti osa tätä laajempaa pakettia ja kokonaisuutta, jolla hallitus pyrkii määrätietoisesti nostamaan suomalaisten koulutustasoa. Toivotaan tosiaan, että toiveet täyttyvät, kun nyt elokuusta päästään tätä kokeilua tekemään. — Kiitokset.
Arvoisa rouva puhemies! Täällä aikaisemmin, kun tänään salissa käsiteltiin tätä liiallista alijäämää, debatin alkuun totesin, että hallituksen toimet ovat viimein tänä keväänä alkaneet purra, ja saman leikkisän sloganin voin tässäkin yhteydessä heittää, kun tosiaan talous on alkanut viimein kasvamaan. Teollisuuden tilauskirjat täyttyvät, ja kasvu on Euroopan nopeimpien joukossa ellei peräti sitten tosiaan nopeinta. Kotimainen kulutuskin on viimein kääntynyt nousuun, kun tiedetään, että suomalaisten tileillä on maannut enemmän rahaa kuin koskaan aikaisemmin, melkein 120 miljardia. Nyt on hienoa, että sekin on lähtenyt sieltä liikkeelle. On ihan totta, että ollaan tehty paljon ikäviä — joidenkin mielestä hyvinkin ikäviä — päätöksiä, leikkauksia, sopeutustoimia, jotka ovat tiettyyn väestönosaan sattuneet, mutta nämä ovat niitä samoja, mitä meidän verrokkimaissa monasti on tehty jo vuosikymmenien aikana, ja siellä näillä toimenpiteillä on aina ollut positiivista vaikutusta. Se tulee ehkä vähän viipeellä, mutta jaksetaan uskoa siihen, että niin se tulee käymään Suomessakin.
Arvoisa herra puhemies! On oikein hienoa, että hallituksen toimet ovat nyt viimeinkin tänä keväänä alkaneet purra ja talous sitten sitä myöten kasvaa. Hallituksen työtä on hankaloittanut paitsi aina välillä oppositio myös se, että talouskehitystä ovat haastaneet lukuisat ikään kuin hallituksesta riippumattomat kriisit ja sitten tämän heikon suhdannetilanteen pitkittyminen. Kuitenkin ilman näitä hallituksen tekemiä toimia, joita täälläkin aina moititaan, kun ne eivät ilmeisesti ole tarpeeksi salonkikelpoisia, tämä velanotto olisi merkittävästikin nykyistä suurempaa. Olen tyytyväinen ja iloinen paitsi siitä, että nyt viimeinkin talous kasvaa ja on positiivisia signaaleja edessä, myös siitä, että tässä selonteossa, jota nyt ollaan saatu lukea, painotetaan sitä, että sopeutusta on järkevämpää tehdä menojen kasvua hillitsemällä veronkorotusten sijaan, vaikka täältä nyt toisenlaistakin ääntä välillä kuuluu. [Aki Lindén: Kasvun hillintä on eri kuin leikkaukset!]
Arvoisa herra puhemies! On tosiaan hienoa kuulla, kuinka yksimielinen tämä sali on Ukrainan tukemisen suhteen. Jokainen täällä tuntuu ymmärtävän sen, että syyllinen tähän sotaan on Venäjä ja että niin kauan kuin Ukraina kestää, se on myös meidän kaikkien etu. Olen itse Ukrainan tukemisen vankka kannattaja, ja niin on Suomen kansakin. Pirullisen kiusallinen asia ovat kuitenkin nämä Ukrainan droonit, joita tässä on syystäkin kehuttu mutta joita myös on harhautunut etenkin meidän Kaakkois-Suomen taivaalle ja maahankin. En ole siitä huolissani, että tämmöinen omaan otsaan kopsahtaa, mutta siitä olen huolissani, miten tämä pidemmällä tähtäimellä kenties sitten vaikuttaa suomalaisten asenteisiin, jos tätä kauemmin jatkuu. Yhä enemmän valitettavasti kuulee nykyään sellaista puhetta, että me ikään kuin ostetaan Ukrainalle näitä drooneja, jotka he sitten lähettävät tänne, ja toivoisinkin nyt meiltä kaikilta entistäkin vahvempaa viestiä tämän tuen tarpeellisuuden puolesta ja sitten myös jotain ratkaisuja siihen, että tänne harhautuneet droonit jotenkin saataisiin puhallettua sinne oikeaan osoitteeseen. [Timo Heinonen: Droonimuuria, droonimuuria!]
Arvoisa rouva puhemies! Olen itse Kymijoen suistoalueen ja sen jokivarren kasvatti ja koko ikäni sen vaikutuspiirissä asunut, ja sen tähden minulle on ollut aina selvää, että vesivoima on merkittävä paikallinen, kotimainen puhtaan energian tuotantomuoto, mutta toisaalta minulle on aina myöskin ollut ihan yhtä selvää kalojen, etenkin tämmöisten suurten vaelluskalojen, merkitys. Se on tärkeää paitsi matkailuelinkeinon kannalta myöskin ihan paikallisten ihmisten perinteisen kotitarvekalastuksen muodossa. Molempia minun mielestäni tarvitaan, ja harmillisen usein nämä intressit ovat olleet vastakkain. Kuluneina vuosikymmeninä ovat nämä voimalaitokset ja energiantuotanto ehkä olleet niskan päällä, mutta nyt sitten jonkun verran paranevat luonnon ja kalastajien apajat — jos näin sanotaan. Toivotaan, että tekniikka kehittyy tulevaisuudessa ja mahdollistaa entistä paremmin sekä lohennousun näitten tehokkaampien kalaportaitten muodossa että sitten myöskin [Puhemies koputtaa] tehokkaamman energiantuotannon.
Arvoisa herra puhemies! Tämä saattaa olla eduskunnan historian yksi lyhyimpiä valiokunnan mietinnön esittelypuheenvuoroja eikä pelkästään siksi, että tämä on aivan yksimielinen, vaan myös siksi, että tämä esiteltiin oikeastaan jo viime syksynä ja meni läpi kaikin puolin. Sitten huomattiin valitettava valuvika, joka tässä ositusasiassa nyt siis liittyi tähän siirtymäaikaan, eli on nytten sitten sovittu, että tähän tällainen viiden vuoden siirtymäaika tulee. Kun laki tulee voimaan 1. päivä kesäkuuta 2026, niin ensimmäisen kerran tähän uuteen lakiin voidaan vedota 1.6. vuonna 2031. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Vuosina 27—30 bkt:n kasvun on arvioitu olevan noin 1,5 prosenttia vuodessa, ja arvioidaan, että tätä kasvua tukee erityisesti investointien lisääntyminen, mutta sitten myöskin yksityisen kulutuksen piristyminen. Tämä yksityinen kulutus on se, mihin haluan tässä nyt kiinnittää enemmän huomiota. Eli Suomen Pankin mukaan suomalaisten tileillä makaa nyt enemmän rahaa kuin on ehkä koskaan ollut — muistaakseni se on melkein 120 miljardia, mitä siellä on. Jos tämä raha nyt saataisiin liikkeelle, ja liikkeelle ennen kaikkea siten, että se tulisi tähän kotimaiseen kulutukseen, niin sillä olisi positiivinen vaikutus sekä työllisyyteen että sitten myös työttömyyteen, eli se sataisi ikään kuin jokaisen laariin siinä. Toivoisin sitä, että tässä salissa, kun täällä puhutaan ja keskustelua käydään, ikään kuin rohkaistaisiin tähän kotimaisen kulutuksen kasvuun eikä peloteltaisi, niin kuin nyt on käynyt. Kysyisin tästä ministereiden näkemystä: millä tätä kotimaista kulutusta saataisiin vielä piristettyä?
Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies! Tätä mietintöä ei ole aikaisemmin täällä esitelty, toisin kuin tuo äskeinen — toki se ei nyt ollut vielä se mietintö vaan uusi lähete. Mutta siis asiaan. Tässä esityksessä ehdotetaan semmoista lainsäädäntöä, joka koskee näitten sähköisten todisteiden rajat ylittävää hankkimista eli esimerkiksi niin sanottua eurooppalaista sähköisten todisteiden esittämis- ja säilyttämismääräystä. Kyse on siis asiaa koskevaa EU-asetusta täydentävästä kansallisesta lainsäädännöstä ja asiaa koskevan direktiivin kansallisesta täytäntöönpanosta. Tämä asetus yhdessä tämän direktiivin kanssa muodostaa tämmöisen uudenlaisen menettelyn rajat ylittävän sähköisen todistusaineiston hankinnassa. Tämän lainsäädäntökokonaisuuden tarkoituksena on tehostaa ja edelleen myös nopeuttaa toimivaltaisten viranomaisten rajat ylittävää pääsyä tähän sähköiseen todistusaineistoon. Asetuksen mukainen menettely perustuu pääosiltaan suoran yhteydenpidon malliin sen soveltamisalaan kuuluvien yksityisten palveluntarjoajien kanssa. Tämän esityksen ykköslakiehdotuksella, arvoisa puhemies, ehdotetaan annettavaksi asetusta täydentävät kansalliset säännökset. Eurooppalaisen esittämismääräyksen ja eurooppalaisen säilyttämismääräyksen antamiseksi esityksessä ehdotetaan toimivaltaisiksi viranomaisiksi Suomessa pääsääntöisesti esitutkintaviranomaisia. Ehdotuksen mukaan syyttäjä tai sitten vaihtoehtoisesti tuomioistuin vahvistaa määräykset tietoluokasta riippuen. Tämän asetuksen edellytyksenä on, että muiden kuin oikeusviranomaisten osalta määräyksien antaminen edellyttää sitten joko syyttäjän tai tuomioistuimen vahvistuksen. Suomeen tulevien määräysten täytäntöönpanomenettelyssä toimivaltainen viranomainen olisi pääsääntöisesti poliisi, mutta ehdotuksen mukaan oikeusviranomaisten osallistuminen tähän menettelyyn olisi varmistettu tarvittavilta osin. Sitten tämän esityksen kakkoslakiehdotuksessa ehdotetaan säädettäväksi palveluntarjoajille kuuluvista direktiivin mukaisista velvoitteista ja vastuista, jotka varmistaisivat muun ohella asetuksessa säädetyn menettelyn mukaisen yhteistyön toimivaltaisten viranomaisten kanssa sähköisten todisteiden hankkimiseksi rajat ylittävästi. Tämän direktiivin mukaiseksi keskusviranomaiseksi Suomessa ehdotetaan tässä nyt sitten Liikenne- ja viestintävirastoa eli tuttujen kesken Traficomia. Keskusviranomainen sitten muun muassa varmistaisi, että direktiiviä sovelletaan johdonmukaisella ja edelleen myöskin oikeasuhtaisella tavalla. No, tässä mietinnössään lakivaliokunta sitten toteaa, että teknologinen kehitys on muuttanut rikollisuuden muotoja — niin kuin kaikki olette huomanneet ja täällä on monessakin yhteydessä todettu — ja sitten vaikuttanut samalla merkittävästi myös rikosten selvittämismahdollisuuksiin. Valiokunta pitääkin tärkeänä tämän sääntelykokonaisuuden mukaisen sähköisten todisteiden rajat ylittävän hankkimismenettelyn nopeuttamista ja tehostamista tässä kovastikin muuttuneessa toimintaympäristössä. Ja valiokunta pitää edelleen myös esityksen sisältämää kansallista ratkaisua toimivaltaisista viranomaisista, jotka äsken kerroin, ja niiden tehtävistä oikeinkin perusteltuina. Mietinnössään, arvoisa rouva puhemies, lakivaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä muutamin huomioin ja muutosehdotuksin. Keskeisimmät muutosehdotukset liittyvät lähinnä perustuslakivaliokunnan esityksestä antamassaan lausunnossa tekemiin huomioihin koskien seuraamussääntelyn täsmentämistä tämän kakkoslakiehdotuksen osalta. Ehkä tämä tässä yhteydessä riittää. — Kiitokset.
Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Hänninenhän tuossa oikeastaan käytännössä kävi läpi sen, mistä tässä on kyse, eli kyse on osituksesta. Tämä tosiaan oli meillä valiokunnassa jo viime syksynä, ja tämä meni silloin ihan yksimielisesti ja kaikin puolin hyvin läpi ja täälläkin hyväksyttiin, mutta sitten huomattiin sellainen pieni valuvika tai lapsus — pieni puute oli unohtunut tähän siirtymäsääntöön. Tässä nyt siis täsmennetään sitä 2025 hyväksyttyä, mikä tulee voimaan kesäkuun 1. päivä. Tämä avioliittolain 86 §:n muutos koskee näitten vallinnanrajoitusten vanhentumista kymmenen vuoden kuluttua avioerosta tai avioliiton purkautumisesta, jos puoliso sattuu siirtymään ajasta iäisyyteen. Eli jatkossa avioliittolain 38 ja 39 §:ssä säädettyjä puolisoitten yhteisenä asuntona käytetyn asunnon myyntiä koskevia rajoituksia ei enää sovelleta, jos lainvoimaisen avioeron tai avioliiton kumoamista koskevan päätöksen antamisesta tai avioliiton purkautumisesta puolison kuoleman johdosta on kulunut se kymmenen vuotta. No, tämähän silloin sovittiin ja muutokset haluttiin saattaa voimaan taannehtivasti, mutta sitten haluttiin tähän jo hyväksyttyyn lakiin tällainen siirtymäsäännös, jonka tarkoituksena on taata viiden vuoden vähimmäisaika tämän lain voimaantulosta. Tästä on nyt kysymys siinä, että tämä jo hyväksytty asia on täällä uudestaan. Eli yksinkertaistettuna, rautalangasta sanottuna: kun tämä laki tulee voimaan 1. päivä kesäkuuta 2026, niin ensimmäisen kerran tuohon kymmenen vuoden määräajan täyttymiseen saa vedota vasta 1. päivä kesäkuuta vuonna 2031. — Kiitoksia.
Arvoisa rouva puhemies! Sen verran löytyy itsestänikin vihreää, että pidän tämän esityksen tavoitetta oikein hyvänä, sillä tässä on keskeisenä ideana just se, että ehkäistään syntyvän pakkausjätteen määrää ja sitten edistetään myöskin sitä kierrätystä ja pakkausten uudelleenkäyttöä, mikä on aina tietenkin toivottavaa. Tässä myös säädetään muun muassa pakkauksia koskevista tuotevaatimuksista, kuten nimenomaan siitä kierrätettävyydestä. Lisäksi sitten, mikä on myöskin merkittävää, jatkossa arvioidaan nämä kaikki tarpeelliset toimet ja erinäköiset lainsäädäntöehdotukset näitten ikään kuin sitovien pakkausjätteen kierrätystavoitteitten ja pakkausjätteen määrän vähentämistavoitteiden saavuttamiseksi sekä sitten arvioidaan asetuksen sallimissa rajoissa edelleen tällaisten mahdollisten kansallisten poikkeamien tai erinäköisten joustojen tarkoituksenmukaisuus. Jatkossa, tai ainakin lähitulevaisuudessa, tulee voida sallia myös tämmöiset hyvät kansalliset joustot ja käytännöt, mitä meillä on tähän liittyen ollut, kuten vaikka nyt se edustaja Hännisen mainitsema pullonpalautusasia. — Kiitokset.
Arvoisa rouva puhemies! Oikeastaan tuossa debatin aikana sain sen ydinviestini verraten lyhyesti ja ytimekkäästi tuotua, mutta nyt kun puheenvuoron vielä sain, niin hyvin lyhyesti. Muutama edustaja täällä kritisoi tätä ja puuttui näihin ongelmiin, lähinnä etenkin rovaniemeläiset ja sitten edustaja Hoskonen, ja en ollenkaan kiistä niitä ongelmia, joita tähän toimintaan, lyhytvuokraukseen, liittyy. Ne ovat olemassa olevia, aivan todellisia ongelmia. Mutta jos tätä lainsäädäntöä nyt ei tehtäisi, niin sittenhän ne ongelmat toki jäisivät sellaisenaan olemassa oleviksi. Nyt näen, että nyt kun selkeytetään tätä lainsäädäntöä ja yhtenäistetään käytäntöjä, mitä eri puolilla maata on, niin ikään kuin tilanne paranee. No sitten, oliko edustaja Hoskonen vai kuka oli, joka sanoi, että pitäisi peräti kieltää tämä. No, itse en ihan oikeastaan usko siihen, että nykypäivän maailmassa, mihinkä on menty, pystyttäisiin kieltämään, tai vaikka kiellettäisiinkin, niin viranomaisilla ei olisi mitään kapasiteettia valvoa sitä, milloin nyt kukakin harjoittaa tätä lyhytvuokrausta. Sen valvonta ainakin veisi ihan hirmuiset määrät rahaa ja energiaa kaikelta muulta, ja sitä rahaa ja työvoimaa ja muuta koneistoa meillä ei ole. En pitäisi tätä ollenkaan fiksuna välttämättä. Se jos mikä tulisi lisäämään entisestään sitä harmaata taloutta, mihin tässä moni puuttui, että tämä toiminta saattaa nostaa esiin myös tätä harmaata taloutta. Jos me todellakin kiellettäisiin tämä toiminta, mitä en siis kannata, niin aivan varmasti silloin myös tämä harmaa talous nousisi. Tämä olisi ikään kuin kieltolaki silloin sata vuotta sitten. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Niin kuin tässä on moni todennut, tämä asuntojen lyhytvuokraus on voimakkaasti yleistynyt viime vuosina ja sitten ei ole ollut oikein selkeää lainsäädäntöä tässä. Hyvä, kiitos ministeri, nyt se sitten saadaan aikaan. Lisäksi eri kunnissa, eri alueilla ovat vähän vaihdelleet nämä käytännöt, mitkä ovat tuoneet epäselvyyttä. Nyt tämä villi käytäntö, mikä on ollut, selkiytyy ilman, että se haittaa sitä lisäarvoa, jota tämä lyhytvuokraus sesonkiaikoina on eri alueille heidän tarpeisiinsa tuonut. Esimerkiksi meillä Kotka—Hamina-seudulla on se määrä hotellihuoneita, mitä on, ja suurimmaksi osaksi ne ovat tyhjillään, mutta ensi kesänä, kun siellä samanaikaisesti on Jukolan viesti, Meripäivät ja Hamina Tattoo tai kaiken maailman pienempiä, Dark River Festival, Lohisoitto ynnä muuta, ja sitten kun ne menevät osittain päällekkäin, niin ei meidän hotellikapasiteettimme riittäisi. Mutta vähän samalla tavalla kuin edustaja Kivelä tuossa kysyi aikaisemmin, tämä on minulle vähän epäselvää, miten tämän 90 päivän määräajan valvonta sitten tapahtuu.
Arvoisa rouva puhemies! Tosiaan suuret kiitokset ministeri Rantaselle tästä erinomaisesta esityksestä. Itse aikoinani tein työuraa, joskus reilut 20 vuotta sitten, tämän kotoutuksen parissa, ja pieleen meni, tulokset ovat kaikkien nähtävillä. Nyt kun olen täällä, pois sieltä kentältä, niin suunta on onneksi parempaan päin. Maahanmuuttajien työttömyys on kantaväestöä korkeampaa, niin kuin tiedetään, ja työllisyys vastaavasti matalampaa. Osa Suomen korkeista työttömyysluvuistakin itse asiassa osittain selittyy sillä, että monet uudistukset ovat tuoneet lisää maahanmuuttajia työttömiksi työnhakijoiksi. Kun ennen ihmisiä siivottiin kortistoista kursseille, niin nyt on suunta toisinpäin, kursseilta kortistoon, mikä minun näkemykseni mukaan kotouttaa paremmin. Erityisen huolissani olen silti toisen polven maahanmuuttajista, siis jopa täällä syntyneistä, joita varsinaisesti ei edes kotouteta. Nyt näyttää siltä, että joissain väestöryhmissä heillä on kotoutuminen ja ikään kuin työllistyminen jopa heidän omia vanhempiaan heikompaa. Mistä tämä johtuu, ja mitä tälle voitaisiin tehdä?
Arvoisa rouva puhemies! Meillä Kaakkois-Suomen taivaalla on tänä keväänä ollut muuttolintujen lisäksi aika paljon muutakin katseltavaa: droonit ja Hornetit, ja sitten savua sieltä Koiviston sataman suunnasta, vähän niin kuin smoke on the water. Mutta eritoten siinä Suomenlahden rannalla kun olen käyskennellyt, olen huolissani tästä Venäjän varjolaivastosta. Iran, niin kuin tiedetään, on saanut Hormuzinsalmen kiinni ihan merikelpoisiltakin aluksilta, mutta sitten Tanskan salmista tulee läpi sellaista purnukkaa sellaisen miehistön luotsaamana, että on ihan vain ajan kysymys, milloin vesillämme tapahtuu vakavaakin vakavampi öljyvahinko. Tiedän tämän kansainvälisen merilain ja mitä se edellyttää, mutta olisiko meillä mitään mahdollisuuksia edes nyt täälläkin mainitun pohjoismaisen yhteistyön ja ympäristönsuojelun nimissä tehdä jotain, niin että saataisiin edes vähän torpattua tätä vaarallista liikennettä? — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Eli tosiaan lakivaliokunnan mietintö 9/2026 hallituksen esitykseen 187/2025: syyteneuvottelujen käyttöalojen laajentaminen on tässä otsikkona. Tämän esityksen tausta ja tavoitteet ovat, niin kuin ehkä muistetaan, että syyteneuvottelu on ollut Suomessa käytössä jo reilut 10 vuotta vuodesta 2015 lähtien. Tämän menettelyn käyttöönotolla pyrittiin tehostamaan näitten rikosasioitten esitutkintaa, syyteharkintaa ja edelleen tuomioistuinkäsittelyä. Syyteneuvottelua on käytetty kuitenkin merkittävästi vähemmän kuin järjestelmää, silloin 2015 käyttöönotettaessa arvioitiin, joten myös nämä kustannussäästöt ovat jääneet arvioitua jonkun verran tai aika paljonkin vähäisemmiksi. Syyteneuvottelulla on kuitenkin ollut myönteisiä vaikutuksia rikosprosessiin, ja siihen suhtaudutaan laajasti ottaen alan ammattipiireissä oikein myönteisesti. Tämän syyteneuvottelun soveltamisala on rajattu. Esityksessä nyt ehdotetaan sen laajentamista oikeusprosessin nopeuttamiseksi ja sujuvoittamiseksi oikeusturva ja perusoikeudet tietenkin huomioiden. Perustuslakivaliokunnalta saaman selvityksen mukaan tämä esitys voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Lakivaliokunta onkin antanut esityksestä yksimielisen mietinnön, jossa se puoltaa esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä mietinnöstä tarkemmin ilmenevin huomioin ja muutosehdotuksin. Lakivaliokunta pitää, rouva puhemies, esityksen tavoitteita tärkeinä ja erittäinkin kannatettavina. Oikeusprosessin kohtuuton kesto on jo pitkään ollut yksi Suomen vakavimpia perus-, ihmisoikeus- ja oikeusvaltio-ongelmia. Erityisesti näitten rikosasioiden käsittely voi kestää pitkään, ja käsittelyyn kuluva aika on huolestuttavasti vain kasvanut ja kasvanut vuosien aikana. Tilanne on ongelmallinen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja asioitten viivytyksettömän käsittelyn kannalta. Oikeusprosesseja on tästä syystä välttämätöntä nopeuttaa ja sujuvoittaa. Lakivaliokunnan mielestä syyteneuvottelun käytön lisääminen on yksi hyvä keino edistää tämän tavoitteen toteutumista. Sitten muutama sana syyteneuvottelun ja tunnustamismenettelyn soveltamisalan laajentamisesta näihin uusiin rikosnimikkeisiin liittyen. Tässä esityksessä ehdotetaan syyteneuvottelun ja tunnustamismenettelyn soveltamisalan laajentamista siis kolmeen uuteen rikosnimikkeeseen, eli törkeään huumausainerikokseen, törkeään ryöstöön ja törkeään ihmiskauppaan. Lakivaliokunta puoltaa ehdotettuja laajennuksia mietinnöstä ilmenevin huomioin ja korostuksin. Tässä hallituksen esityksessä ei varsinaisesti ole arvioitu syyteneuvottelun soveltamisalan laajentamista uusiin rikosnimikkeisiin alaikäisten tekijöiden kannalta. Lakivaliokunta käsittelee asiaa tilastotietojen sekä poliisin, syyttäjien ja tuomioistuinten edustajilta eli ihan sieltä kentältä saamien käytännön tietojen perusteella. Valiokunnan saamien selvitysten valossa vaikuttaa epätodennäköiseltä, että nämä ehdotetut soveltamisalan laajennukset lisäisivät alaikäisten epäiltyjen ja vastaajien tai asianomistajien määrää näissä syyteneuvotteluissa. Erityistä huomiota on kuitenkin aiheellista kiinnittää näihin nyt yleistyneisiin ryöstörikoksiin, joissa on alaikäisiä sekä rikoksesta tuomittuina että myöskin valitettavan usein sitten rikoksen uhreina. Lakivaliokunta korostaakin, että jos tämä syyteneuvottelu tulee harkittavaksi alaikäisen rikoksesta epäillyn tai vastaajan kohdalla, niin viranomaisen tehtävänä on näissä tapauksissa huolehtia sitten siitä, että lapsen etu sekä alaikäisen epäillyn tai vastaajan sekä asianomistajan nuoresta iästä johtuva erityinen haavoittuvuus otetaan huomioon syyteneuvottelua harkittaessa. Muutosten vaikutuksia on jatkossa erittäinkin aiheellista seurata. Arvoisa rouva puhemies! Sitten tässä esityksessä vielä ehdotetaan, että syyteneuvottelussa voidaan jatkossa neuvotella myöskin liiketoimintakiellosta sekä edelleen rikoshyödystä semmoisissa tilanteissa, joissa syyttäjän vaatimus tämän rikoshyödyn määrästä ylittää asianomistajan vahingonkorvausvaatimuksen. Edelleen niin ikään ehdotetaan sitäkin, että neuvotella voidaan myös tämmöisestä yhteisösakosta. Tätä saatua selvitystä kokonaisuutena kun arvioidaan ja kun on arvioitu, niin lakivaliokunta on päätynyt puoltamaan näitä ehdotuksia myös näiltä osin yhteisösakon osalta mietinnöstä tarkemmin ilmenevin muutosehdotuksin. Täällä on nyt perustuslakivaliokunnankin jäseniä ilmaantunut saliin paikalle. Perustuslakivaliokunnan tavoin lakivaliokunta pitää tärkeänä, että tämän ehdotetun säätelyn vaikutuksia siis seurataan jatkossa tarkalla silmällä ja tarkalla kädellä. Ja kuten alkuun totesin, tämäkin lakivaliokunnan mainio mietintö on yksimielinen. — Kiitos.
Joo, kiitos, arvoisa puhemies! Kiitos tosiaan tästä keskustelusta, mikä käytiin. Se ei sinänsä minua yllättänyt, että oma joukkue, joka nyt just poistui paikalta, oli hyvin vahvasti sen takana. Tämähän on ollut tietysti perussuomalaisten pitkän linjan tavoite, että tätä lainsäädäntöä tältä osin on saatu kuntoon. Mutta erityiskiitos paikalla olleille opposition kansanedustajille ja erityisesti myöskin niille, jotka olivat valiokunnassa. Meillä on lakivaliokunnassa koko tämän ajan ollut hirmuisen hyvä yhteistyö yli hallitus—oppositio-rajojen, molemmin puolin pöytää, ja siitä yhtenä osoituksena oli just tämäkin mietintö, mikä saatiin yksimielisenä hyvässä harmoniassa läpi. Nämä kysymykset, jotka edustaja Lyly nosti tässä lopussa esiin, ovat tietenkin se iso haaste, mutta Suomella on hyvä poliisiyhteistyö yli rajojen. Etenkin Euroopan unionin maitten kesken on hyvää poliisiyhteistyötä tehty jo pitkään, mutta sitten myöskin sitä tehdään... Nämä ovat tietysti hankalia alueita, tällaiset syyriat ja somaliat ja irakit ja näinpäin pois, niin että siellä ei välttämättä kovin hyvin tai helposti sitä tietoa ole aina saatavilla. Mutta sitten on laajaa tiedusteluyhteistyötä yli rajojen eri maiden viranomaisten kanssa, ja tämä tulee kehittymään. Samantyyppistä lainsäädäntöähän on tehty monissa Euroopan maissa. On useita Euroopan maita, mistä vertailukohtia on haettu tässä lainsäädännössä ja missä on samankaltaista lainsäädäntöä tehty. Tämä kertoo vain siitä, että tämäntyyppinen yhteistyö yli rajojen leviää — samalla tavalla kuin rikollisuus ja terrorismikin leviävät yli rajojen, niin samalla lailla myös poliisiyhteistyö, oikeusviranomaisten yhteistyö leviää. Sitten on just tämä rajanveto siinä, milloin ollaan oltu lähinnä vain kokkaamassa perheille puuroa ja kenties pesemässä pyykkiä, jolloin ollaan lähinnä normaalien perhe-elämään kuuluvien asioitten parissa. Mutta sitten on eri asia, jos koko komppanialle siellä ruokaa keitetään töpinässä.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Esittelen tosiaan lakivaliokunnan yksimielisen mietinnön 8/2026 hallituksen esitykseen 163/2025 liittyen. Tässä esityksessä siis ehdotetaan muutettavaksi rikoslakia, pakkokeinolakia, poliisilakia sekä 17:ää muuta eri lakia. Rikoslain terrorismirikoksia koskeva 34 a luku korvattaisiin terroristisia rikoksia koskevalla luvulla. Tässä esityksessä on nyt kyse terrorismirikoksia koskevan rangaistussääntelyn kokonaisuudistuksesta. Tässä esityksessä ehdotetaan sääntelyn selkeyttämistä, kattavuutta, rangaistavuuden alan laajentamista sekä vielä ankarampaa rangaistuskäytäntöä koskevia muutoksia. Ehdotusten mukaan pakkokeinolain 10 luvun mukaisten salaisten pakkokeinojen ja poliisilain 5 luvun mukaisten salaisten tiedonhankintakeinojen käyttöala myöskin laajenisi terrorististen rikosten estämisessä, paljastamisessa ja edelleen selvittämisessä, osin rangaistusasteikkomuutosten vuoksi. Lisäksi ehdotetaan teknisluonteisia muutoksia useisiin muihin lakeihin. Tämän kyseisen esityksen mukaan, rouva puhemies, rikoslain terroristisia rikoksia koskevaan uuteen lukuun ehdotettavilla lainsäädäntömuutoksilla edistettäisiin sitä, että rangaistussäännökset ovat riittävän kattavia suhteessa sääntelyn tavoitteeseen eli yhteiskunnan perustoimintoja, oikeusjärjestystä sekä ihmisten henkeä, terveyttä ja turvallisuutta hyvin vakavasti uhkaavan rikollisuuden torjumiseen. Näitä rangaistusasteikkoja koskevien muutosten osalta tavoitteena on, että asteikot ovat asianmukaisessa suhteessa toisiinsa ja myös rikoslaissa rangaistavaksi säädettyjen muiden tekojen asteikkoihin nähden. Lakivaliokunta pitää tässä mietinnössään tärkeänä sitä, että Suomen terrorismirikoksia koskevan lainsäädännön selkeyttä, edelleen kattavuutta ja rangaistustasoa koskeva kokonaistarkastelu on toteutettu perusteellisessa lainvalmisteluprosessissa. Tässä mietinnössään valiokunta korostaa, että terrorismirikoksia koskevan lainsäädännön tulee olla toimivaa ja kattavaa ottaen huomioon terrorismirikollisuuden erittäinkin vakavan luonteen. Arvoisa puhemies! Lakivaliokunta pitää tätä esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Tässä yksimielisessä mietinnössä valiokunta puoltaa esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä muutamin huomioin ja muutosehdotuksin. — Kiitokset.
Arvoisa rouva puhemies! Kiitokset tosiaan valiokunnalle tästä mainiosta mietinnöstä, mikä tämän mainion lakiesityksen pohjalta on tehty. Tosiaan, niin kuin tässä on monessa puheenvuorossa aikaisemmin kuultu, tämän esityksen vaikutukset kohdistuvat nuoriin, erityisesti näihin 17-vuotiaisiin, ketkä poikkeusluvalla sitten tätä ajokorttia ajavat. Tämä nuorten liikenneturvallisuushan on meidän koko yhteiskunnan asia, ja tämäkin muutamassa puheenvuorossa aikaisemmin jo kuultiin, että Suomen tavoitteena, oikein hallitusohjelmaan kirjoitettuna, on se, että on nolla liikennekuolemaa ja vakavaa loukkaantumista vuonna 2050. Vuoden 2050 17- ja 18-vuotiaathan eivät ole vielä tänä päivänä edes syntyneet, joten meillä on vielä aikaa toteuttaa tämä hyvä tavoite. No, tähän pääsemiseksi tarvitaan ehkä nämä lakimuutokset... [Puhemies: Mikrofoni hävisi!] — Ei hävinnyt mikrofoni mutta ääni. [Puhemies: No, ääni mikrofonista!] — No niin, nyt löytyi myös äänioikeus minullekin, hyvä. — Eli tosiaan, niin kuin olin sanomassa, tämä lakimuutos varmaan tähän tarvitaan, mutta tarvitaan muitakin toimia, niin kuin vaikuttavaa liikennekasvatusta, sekä kotona että kouluissa ja yhteiskunnassa muutenkin. Edeltävä puhuja, edustaja Hoskonen, kuvasi tilannetta, kun hänet oli ohitettu, ja sitä, minkälaiseksi käytös liikenteessä on mennyt. Näitä tapauksia tosiaan näkee, en sitä kiistä, mutta tilastojen mukaan kuitenkin on menty parempaan suuntaan, niin että näitä liikennekuolemia tapahtuu kuitenkin vähemmän kuin menneinä vuosikymmeninä. Se on hyvää kehitystä. Mutta sitten nuorten eli nyt tässä tapauksessa 15—24-vuotiaitten liikenneturvallisuus ei ole parantunut toivotusti. Huomattavaa on myös nuorten liikennerikosten voimakas kasvu vuoden 2018 tehdyn ajokorttilain uudistuksen jälkeen, jolloin ikäpoikkeusluvan ja opetusluvan saamista helpotettiin ja ajokortin hankkimisprosessia kevennettiin huomattavasti. Melkein yhtä paljon tästä on tullut kritiikkiä ja palautetta kuin taksilaistakin. Tosin myös positiivista palautetta on tullut, että nuoret pääsevät helpommin harrastuksiin ja kouluun pitempien matkojen takaa. Se myönnettäköön myös. No, Suomi on sitoutunut niin sanottuun nollavisioon, jonka mukaan kenenkään ei tarvitsisi kuolla tai loukkaantua liikenteessä. Hallituksen esitys on oikeansuuntainen askel — tai ehkä ei nyt askel, mutta jonkunnäköinen ratinkääntö — tämän liikenneturvallisuuden parantamiseksi ja alaikäisten kuljettajien suojelemiseksi. Tässä ehdotuksessa esitetyt muutokset kohdentuvat hyvin onnettomuustutkinnassa todettuihin keskeisiin riskitekijöihin, mitä on havaittu. Poikkeusluvan myöntämisehtojen kiristäminen on siksi mielestäni oikeinkin perusteltua, sillä puolet näistä onnettomuuksista tapahtuu yöaikaan ja lähes yksinomaan tällaisilla vapaa-ajan matkoilla, joilla ei todennäköisesti ollut minkäännäköistä yhteyttä poikkeusluvan perusteena oleviin tarpeisiin eli siis harrastuksiin ja koulunkäyntiin ja tämän tämmöiseen. Eli kaikin puolin hyvä esitys, mutta se ainoa pieni duubio, niin kuin nykyään hienosti sanotaan, kun jotain asiaa epäillään, on se, että näille tulisi jonkunnäköinen merkintä. En ole ihan nyt niin tarkkaan selannut tätä mietintöä tai esitystä yleensäkään, minkälainen merkintä siihen autoon sitten tulisi näille poikkeusluvalla ajaville. Ainakin itse muistan omasta hurjasta nuoruudestani sen, että jos jollain oli kahdeksankympin lätkä siinä autossa, niin se sitten aiheutti niissä, jotka olivat juuri päässeet eroon siitä kahdeksankympin lätkästä, sellaisen reaktion, että lähdettiin vähän kiihdyttelemään ja haastamaan sitten sitä kahdeksankympin lätkäläistä. Se sitten saattoi johtaa kaikennäköisiin riskitilanteisiin, mutta se oli tosiaan silloin omassa nuoruudessani. Nykyiset nuorethan ovat tietenkin kaikin puolin paljon fiksumpia kuin me entiset nuoret. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tosiaan kiitokset hallitukselle ja erityisesti ministeri Ranteelle tästä esityksestä ja myöskin tietysti liikenne- ja viestintävaliokunnalle mainiosta mietinnöstä aiheeseen liittyen. Tämä kabotaasiliikenteeseen liittyvä ongelma, tai oikeastaan kabotaasiliikenteeseen liittyvät ongelmat, on ollut hyvinkin viheliäinen. Ne ovat rasittaneet suomalaista kuljetusyrittäjää ja muuta ratinkääntäjää jo vuosien ajan, ja siksi onkin oikein hyvä, että nyt saadaan viimein monien vuosien vääntämisen jälkeen suomalaista työtä ja yrittäjyyttä palveleva ratkaisu ja edes hieman kuria näille muilta mailta vierahilta tuleville kuljetuksille. Mutta ihan niin kuin edustaja Lyly tuossa edellä kantoi huolta tästä valvonnasta, niin ehkä suurin ongelma on, että vaikka meillä on mainio poliisilaitos tässä maassa, niin sen jälkeen kun liikkuva poliisi on lakkautettu ja näin, niin tämä valvonnan puoli ei ole pysynyt perässä. Kannan tästä huolta ihan samalla tavoin, siitä, miten poliisi sitten tuolla kentällä tien päällä pystyy tunnistamaan nämä tulevaisuudessa. Tähän vaaditaan kyllä sitten koulutusta. Tähän samaan mietintöön liittyy myös tämä ajokorttilain uudistus, se, millaisella kortilla saa ajaa minkäkin painoista ja milläkin voimanlähteillä kulkevaa ajoneuvoa. Myös tämä puoli tässä esityksessä on oikeinkin kannatettava. — Kiitokset.
Arvoisa rouva puhemies! Tosiaan kiitokset jälleen kerran ministeri Rantaselle tästä mainiosta maahanmuuttopolitiikkaa kiristävästä esityksestä. Kyllä tässä taas on... [Puhujan mikrofoni sulkeutuu] — Hävisikö mikrofoni? No, nyt tuli mikrofonin ääni takaisin. Otetaan vettä, niin tulee itsellenikin. [Puhuja juo vettä] Hyvä. — Tässä on positiivisia kaikuja. Muistan, kun silloin vuonna 2010 sitä Nuivaa Vaalimanifestia tehtiin, ja tämä kyllä haisee positiivisesti siltä, kuten tällä vaalikaudella useatkin ministeri Rantasen tänne tuomat esitykset ovat tehneet. Julkisuudessa — ja tuossa edelläkin edustaja Hopsu, joka juuri poistui salista — on kritisoitu uutta kansalaisuuslakia ja siihen liittyvää koetta, ja erityisesti erinäköisissä nettikeskusteluissa on tätä kritisoitu. Mutta kuten äsken tuossa debatissakin kerroin, niin tänään aamulla sattumalta Kymen Sanomat ‑nimisessä aviisissa oli pohjustettu tätä keskustelua ja nyt muutenkin tätä esillä olevaa lakiesitystä ja siihen oli laitettu malliksi — tämähän on siis aika monessakin Euroopan maassa käytössä, ja yksi niistä maista tosiaan on Tanska, jossa tämä on ollut jo käytössä — viime syksystä, marraskuusta, käytössä ollut Tanskan kansalaisuuskoe eli ihan vastaava, mikä on tänne Suomeen nytten siis tulossa. Toki se oli siinä sitten suomen kielellä. Minä päätin ihan kokeeksi itse siis tehdä sen testin. Siinä oli 46 kysymystä, ja 35 oli sitten Tanskassa pitänyt saada oikein, että saa Tanskan kansalaisuuden. Ja vaikka minä en ole siis koskaan asunut Tanskassa enkä ole muutenkaan, mitä nyt Pohjoismaiden neuvoston tähden, siellä paljon käynyt, niin minun ihan tällaisilla perustiedoillani 30 kysymystä niistä 46:sta tiesin oikein. Loppuja 16:ta, mitä en tiennyt, kokeilin arvata, ja silleen suht sopivasti kuusi kappaletta niistäkin meni sitten ihan tsägällä oikein, niin että hahaa, olisin Tanskan kansalainen. Toki siellä Tanskassa se pitää suorittaa sitten tanskan kielellä, joka on minulle umuligt. Mutta jos olisin saanut suomen kielellä sen tehdä, niin olisin läpäissyt tämän Tanskan kansalaisuuskokeen. Eli nyt niille henkilöille — edustaja Hopsulle, joka siis poistui jo salista, ja muillekin — ketkä tätä ovat kritisoineet, kyllä sanon, että se voisi minun puolestani olla vaikka huomattavasti vaikeampi. Kyllä jokainen sellainen maahanmuuttaja, joka täällä Suomessa useamman vuoden asuu, tietää tämäntyyppiset perustiedot, kuka nyt on kova urheilija tai kuka on kultalevyn voittanut laulaja täällä. Jos pikkasenkin lukee lehtiä ja seuraa mediaa, niin tämäntyyppiset tiedot oppii, entiset pääministerit ynnä muut. Ei ole liian mahdoton, minun puolestani voisi olla vaikeampi. Toki jos minä sinne Tanskaan muuttaisin ja sitten jossain suomalaisyhteisössä siellä vain rypisin koko sen aikani, niin enhän minä siitä Tanskan kulttuurista ja menosta mitään oppisi, mutta se olisi sitten ihan oma häpeä, enkä ansaitsisi sitten sitä Tanskan kansalaisuutta. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Kiitokset tosiaan ministerille. Tänä aamuna luin Kymen Sanomat -nimistä lehteä, ja siinä oli pohjustettu tätä kansalaisuuskoetta julkaisemalla vastaava Tanskassa käytössä oleva testi, toki onneksi suomen kielelle käännettynä. Siinä oli 46 kysymystä, ja muistaakseni 35 piti saada oikein, ja huvikseni sitten testasin itse tätä testiä. Vaikka en edes asu Tanskassa, niin tiesin varmasti oikein 30 niistä kysymyksistä, ja loput 16 sitten koetin arvata sopivasti. Just ne viisi, itse asiassa kuusi, meni läpi, joten olisin jopa minä saanut Tanskan kansalaisuuden sen kokeen perusteella. Nyt kun julkisuudessa tästä on keskusteltu ja nettipalstoilla jotkut ovat kritisoineet, että tämä on liian vaikea ja että kaikki suomalaisetkaan eivät läpäisisi tätä, niin jos minä, Suomessa asuva peruspersu, saisin Tanskan kansalaisuuden tämmöisen kokeen perusteella, niin ihmettelen suuresti, jos täällä Suomessa vuosia asunut maahanmuuttaja ei halutessaan vastaavia tietoja Suomesta hankkisi.
Arvoisa herra puhemies! Tämän hallituksen esityksen tarkoituksena on, että helpotetaan kansainvälisen avun vastaanottamista kriisi- ja häiriötilanteissa mahdollistamalla ulkomaisten terveydenhuollon ammattilaisten eli todellisten kansainvälisten moniosaajien työskentely Suomessa ilman kansallisia ammatinharjoittamislupia, rekisteröintiä tai muutakaan viranomaisvalvontaa. Muutos, kuten tässä ollaan tänään jo moneen kertaan kuultu, koskee tilanteita, joissa Suomi on virallisesti ihan itse pyytänyt apua EU:lta, liittolaisilta tai kansainvälisiltä järjestöiltä. Samalla tehdään valtion aluehallinnon uudistuksen edellyttämät tekniset muutokset. Tässä on tavoitteena siis nopeuttaa avunsaantia poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriöissä, joissa potilasturvallisuus ja terveydenhuollon toimintakyky turvataan silloin, kun kotimaiset resurssit eivät riitä. Tämän lain on tarkoitus tulla voimaan 1. päivänä maaliskuuta 2026. Perussuomalaiset on aina sitoutunut varautumisen ja kokonaisturvallisuuden vahvistamiseen, ja byrokratia ei saa hidastaa elintärkeää apua. Terveydenhuollon rooli osana puolustuskykyä on, kuten kaikki ymmärtävät, hyvinkin keskeinen. — Kiitokset.
Arvoisa herra puhemies! Oikeastaan näissä aiemmin kuulluissa puheenvuoroissa käytännössä koko tämä talousvaliokunnan mietintö tuli esiteltyä. Erityisesti edustaja Ronkaisen puheenvuorossa käsiteltiin se asia, minkä tähden itse meinasin tätä puheenvuoroa pitää. Mutta alleviivataan se nyt vielä kerran: Tämä muutoshan on käytännössä tekninen ja liittyy ainoastaan näihin verotusteknisiin asioihin. Eli mikäli tätä rahaston verovelvollisuutta ei nyt muutettaisi tässä, niin sitä saatettaisiin joutua vastaisuudessa sitten pääomittamaan. Tämän muutoksen myötä, sen avulla, tälle Huoltovarmuusrahastolle tulee oikeus vähentää niitten hankintojen arvonlisävero, jotka kohdistuvat tämän liiketoiminnan muodossa tapahtuvaan materiaaliseen huoltovarmuustoimintaan. Nämä ehdotetut lait olisivat tulossa voimaan vappupäivänä eli 1.5., mutta koska tämän Huoltovarmuuskeskuksen organisaatiomuutos taas on astunut voimaan jo 1.4. eli aprillipäivänä, niin olisi mielekästä, että myös tämä alv-lain 7 §:n soveltaminen aloitettaisiin tuosta hetkestä alkaen, vaikka toki tiedetään, että tämä saattaa sitten veroviranomaisille tuottaa sinne Verohallintoon vähän ylimääräistä taakkaa. Mutta muuten olisi kyllä toivottava käytäntö, jos tähän päästäisiin. — Kiitokset.
Kiitokset, arvoisa rouva puhemies! Tässä hallituksen esityksessä on kyse nuorisorangaistuksen käytön ja vaikuttavuuden lisäämisestä aivan hallitusohjelmakirjauksen mukaisesti. Nuorisorangaistus on alle 18-vuotiaana rikoksensa tehneille tarkoitettu intensiivinen yhdyskuntaseuraamus, jolla pyritään puuttumaan vähäistä vakavampiin rikoksiin ja ehkäisemään uusintarikollisuutta. Tämä nuorisorangaistus on ollut osa Suomen rangaistusjärjestelmää jo vuodesta 2005 lähtien, eli ne nuorisolaiset, jotka ovat sinä vuonna syntyneet, ovat jo pois tämän piiristä, ovat jo täysi-ikäisiä. Siitä huolimatta, että ikää on näin paljon, tätä on käytetty varsin vähän. Viime vuosina näitä tuomioita on annettu vain noin 5—10 kappaletta vuodessa. Syyksi on arvioitu muun muassa lainsäädännön epäselvyyttä, haasteita nuorisorangaistuksen tuomitsemiseen liittyvän prosessin sujuvuudessa sekä viranomaiskäytännön muotoutuminen osittain vähän niin kuin erilaiseksi kuin mitä lakia säädettäessä on ehkä ollut alun perin tarkoitus. Kokemukset nuorisorangaistuksesta ovat kuitenkin olleet oikein myönteisiä. Lakivaliokunta on antanut esityksestä yksimielisen mietinnön, jossa se suhtautuu esitykseen oikein myönteisesti ja pitää sen tavoitteita kannatettavina. Valiokunta siis puoltaa esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä mietinnöstä tarkemmin ilmenevin huomioin ja muutosehdotuksin. Nuorisorangaistuksen käytön ja vaikuttavuuden lisääntymisestä seuraavaksi. Nuorisorangaistuksen käytön lisäämiseksi tässä esityksessä ehdotetaan nuorisorangaistuksen enimmäiskeston pidentämistä yhdestä vuodesta kahteen vuoteen ja muun muassa rikoksen vakavuuden määrittämistä itsenäiseksi lajivalintaperusteeksi. Lakivaliokunta kannattaa ehdotettuja muutoksia, sillä nuorisorangaistus voi olla nykyistä vakavammissakin tapauksissa soveltuvin rangaistus sen mahdollistamien intensiivisten tuki- ja kontrollimuotojen tähden. Nykyistä pidempi kesto tarjoaa myös mahdollisuuden nuorten entistä vaikuttavampaan tukemiseen. Tällä tosiaan sitten on pyrkimys siihen, että ennaltaehkäistään uusintarikollisuutta. Nuorisorangaistuksen kahden vuoden enimmäiskesto vastaa ehdollisen vankeuden enimmäiskestoa, mutta valiokunta ei pidä tätä rinnasteisuutta mitenkään ongelmallisena vaan pikemminkin katsoo, että nuorisorangaistuksen käyttö on perusteltua mahdollistaa koko ehdollisen vankeuden soveltamisalalla, jotta nuorisorangaistusta voidaan käyttää nykyistä laajemmin ehdollisen vankeuden vaihtoehtona vakavammissakin tapauksissa. Valiokunta korostaa, että nuorisorangaistus ja ehdollinen vankeus eroavat sisällöltään ja velvoittavuudeltaan toisistaan ja nuorisorangaistus on jo nykyisin lähtökohtaisesti tuntuvampi rangaistus kuin ehdollinen vankeus muun muassa siihen liittyvine kaikkine valvontoineen. Tarkoitus ei siten ole muuttaa tätä lähtökohtaa eikä myöskään määrittää ehdolliselle vankeudelle ja nuorisorangaistukselle mitään tällaista kaavamaista suhdetta. Nuorisorangaistuksen enimmäiskeston pidentämisen vastapainoksi esityksessä ehdotetaan, että nuorisorangaistuksen täytäntöönpanoon kuuluvia valvontatapaamisia ja tilaisuuksia voidaan tietyn ajan kuluttua ja tietyin edellytyksin vähentää. Valiokunta puoltaa tätä ehdotettua joustavuuden lisäämistä. Sitten, arvoisa rouva puhemies, osana nuorten rikosprosessia Rikosseuraamuslaitos tekee nykyisin syyttäjän pyynnöstä seuraamusselvityksen, jos rikoksesta tai samalla kertaa käsiteltäviksi tulevista rikoksista on odotettavissa ankarampi rangaistus kuin vain sakkoa. Seuraamusselvityksessä arvioidaan, miten seuraamuksen avulla voidaan edistää rikoksesta epäillyn sosiaalista selviytymistä ja estää häntä syyllistymästä enää mihinkään uusiin rikoksiin. Esityksessä ehdotetaan, että seuraamusselvityksen laatimista ja sisältöä selkeytetään ja seuraamusselvitykseen lisätään säännönmukaisesti arvio siitä, onko nuori nuorisorangaistukseen sisältyvän intensiivisen tuen tarpeessa. Valiokunta pitää tätäkin esitystä myös tältä osin kannatettavana nuorisorangaistuksen käytön edelleen lisäämiseksi. Hypätäänpäs vähän yli, ettei mene aikakin yli. — No, päihde- ja riippuvuushoitopalveluista sanotaan sen verran, että tämän nuorisorangaistuksen sisältöön ehdotetaan lisättäväksi rikoksetonta elämää tukevaa toimintaa ja opiskeluun ohjaamista. Lisäksi nuorisorangaistukseen voi jatkossa nuoren suostumuksella sisältyä enintään 30 tuntia päihde- ja riippuvuushoitoa tai -palvelua. Lakivaliokunta pitää mahdollisuutta päihde- ja riippuvuushoitoon ja palveluihin tärkeänä osana tätä nuorisorangaistusta, mutta valiokunta kuitenkin kantaa vakavaa huolta päihdehoitojen ja palveluiden riittävyydestä ja alueellisen saatavuuden yhdenmukaisuudesta kautta koko Suomen, sillä asiantuntijakuulemisissa on kiinnitetty huomiota kyseisten palvelujen eroihin eri hyvinvointialueilla. Edellä esitetyn valossa valiokunta pitääkin tärkeänä, että päihde- ja riippuvuushoidon ja -palveluiden riittävyyttä ja tätä alueellista saatavuutta seurataan ja jos näissä suhteissa ilmenee ongelmia, ryhdytään toimiin tilanteen parantamiseksi. Sitten nuorten rikosoikeudellinen seuraamusjärjestely ja lastensuojelutoimet sekä nuorten oikeusprosessin kesto. Oikeusprosessin kestohan on yleinen ongelma tässä maassa. Lakivaliokunnan mietinnössä siis käsitellään myös nuorten rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmän ja lastensuojelutoimien suhdetta, sillä alaikäisten rikoskäyttäytymiseen puututaan sekä rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmän että myöskin lastensuojelun keinoin. Nämä järjestelmät toimivat rinnakkain, ja ne ovat toisistaan riippumattomia. Järjestelmien piirissä on kuitenkin osittain samoja nuoria, ja tähän on tarkoitus hakea tässä nytten parannusta. Lastensuojelun ja rikosoikeusjärjestelmän suhde ei näyttäydy aina aivan selkeältä, kun kyse on vakavimpiin rikoksiin syyllistyneistä alaikäisistä. Valiokunta pitääkin tärkeänä, että tilannetta ja sen kehittymistä jatkossa seurataan ja tarvittaessa arvioidaan mahdollisuuksia selkeyttää ja yhteensovittaa lastensuojelu- ja rikosoikeusjärjestelmiä nykyistä paremmin. Muutenkin lakivaliokunta kiinnittää huomiota nuorten seuraamusjärjestelmän kokonaistarkastelun tarpeeseen. Sitten ihan lopuksi, arvoisa rouva puhemies! Aika rientää. — Tästä sähköisestä valvonnasta osana tätä nuorisorangaistusta. Tässä mietinnössä käsiteltiin myös sitä puolta, ja valiokunta pitää tärkeänä, että asiaa arvioidaan myöhemmin sitten sopivassa yhteydessä, sillä tähän sähköiseen valvontaan voidaan arvioida liittyvän erityisenkin hyviä puolia, koska sillä voidaan esimerkiksi edistää nuorisorangaistukseen sisältyvien velvoitteiden toteutumista. Sähköisen valvonnan lisääminen osaksi tätä nuorisorangaistusta olisi kuitenkin merkittävä muutos, sillä se merkitsisi yksityisyyteen voimakkaasti puuttuvaa valvontaa sekä sitä, että nuorisorangaistus lähenisi sisällöllisesti tämän ehdottoman vankeuden sijasta tuomittavaa valvontarangaistusta. Tällainen muutos edellyttää siten perusteellista ja laaja-alaista pohdintaa. Mutta kuten sanoin, yksimielisiä oltiin. Esitys on, että eduskunta hyväksyy muuttamattomana tämän hallituksen esitykseen HE 8/2026 sisältyvät 1 ja 3 lakiehdotuksen ja sitten tuohon 2 lakiehdotukseen nämä esitetyt muutokset. — Kiitokset.
Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Hänninen tuossa edellä totesi pistämättömästi, että kotimainen ruoantuotanto on huoltovarmuuden ydintä ja ilman viljelijää ei ole ruokaa ja ilman ruokaa ei ole arjen turvallisuutta. Oli niin hienosti sanottu, että tämän halusin toistaa. Tämä Euroopan unionin yhteinen uusi maatalouspolitiikka on edelliseen rahoituskauteen verrattuna entistä vahvemmin tulosperusteista, ja politiikassa huomioidaan paikalliset olosuhteet, mikä erityisesti täällä pohjan perukoilla on merkittävää. Politiikassa huomioidaan paikalliset olosuhteet ja myös tarpeet sekä samalla lisätään kestävyyttä. Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteena on älykäs, kestävä, kilpailukykyinen ja monipuolinen maataloussektori, joka varmistaa pitkällä tähtäimellä tämän ruokaturvan. Euroopan unionin yhteisellä maatalouspolitiikalla edistetään muun muassa ilmastotoimia, luonnonvarojen suojelua sekä luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä. Esityksellä ei ole suoranaisia valtiontaloudellisia vaikutuksia. — Kiitokset.
Arvoisa rouva puhemies! Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja, edustaja Elomaahan tuossa jo ansiokkaasti esitteli tämän mietinnön, mutta kun eivät kuitenkaan kaikki kuunnelleet tai ehkä edes ymmärtäneet, niin kerrataan hieman jo sanottua. Eli tässä esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Luonnonvarakeskuksesta annettua lakia ja ruoka- ja luonnonvaratilastoista annettua lakia. Tämän esityksen mukaan Luonnonvarakeskuksesta annettua lakia muutettaisiin nykyistä paljon paremmin vastaamaan Luonnonvarakeskuksen tarpeita ja etenkin nykyistä toimintaa, joka on aikojen saatossa vähän muuttunut. Lisäksi tähän lakiin lisättäisiin maatilojen kestävyyttä koskevan tietoverkon yhdyselimenä toimimista koskeva tehtävä. Myöskin ruoka- ja luonnonvaratilastosta annettua lakia päivitettäisiin vastaamaan paremmin Luonnonvarakeskuksen nykyistä toimintaa riistataloutta ja metsästystä koskevan tilastoinnin osalta, joka on vähän ollut puutteellinen, niin kuin olemme näistä metsästäjälehdistä saaneet lukea. Ehdotuksen mukaan jatkossa Luonnonvarakeskuksen strategisen johtamisen tueksi ei asetettaisi uutta Luonnonvarakeskuksen johtokuntaa nykyisen johtokunnan toimikauden päättymisen jälkeen. Luonnonvarakeskuksen on otettava toiminnassaan huomioon johtokunnan toimikauden päättyminen ja uuden neuvottelukunnan perustamiseen liittyvät muutokset Luonnonvarakeskuksen organisaatiossa. Nämä olivat ne kohdat, jotka halusin tästä mietinnöstä alleviivata. — Kiitokset.
Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Ronkainen tuossa edellä ja sitä aiemmin edustaja Hänninen jo tärkeimmät kohdat tästä esityksestä kertoivatkin, mutta alleviivataan pikkasen vielä. Eli tämän esityksen tavoitteenahan tosiaan on selkeyttää oikeustilaa ensinnäkin niitten ahvenanmaalaisten kotiseutuoikeuden omaavien miesten osalta, jotka vapaaehtoisesti haluavat hakeutua suorittamaan asevelvollisuuslain mukaista palvelusta. Sitten toisekseen tämän esityksen tavoitteena on selkeyttää nykyistä oikeustilaa sekä parantaa sukupuolten välistä tasa-arvoa ensinnäkin mahdollistamalla reserviin kuuluminen niille reserviläisille, jotka ovat vahvistaneet sukupuolensa naiseksi, sekä toiseksi mahdollistamalla palveluksen jatkaminen naisten vapaaehtoisena asepalveluksena niille miehille, jotka vahvistavat sukupuolensa naiseksi ollessaan varusmiehiä. — Meniköhän oikein? No, hallituksen esityksen päätavoitteena on siis korjata ja selkeyttää yksittäisiä oikeudellisia epäkohtia tässä nykyisessä asevelvollisuutta koskevassa lainsäädännössä. Näitä muutostarpeita on tuonut etenkin vuonna 2023 voimaan tullut sukupuolen vahvistamista koskeva laki. Tämä nykytilanne on ollut epäselvä niiden kohdalla, jotka vaihtavat juridista sukupuoltaan kesken varusmies-, jos nyt tällainen sana... — no, sanotaan nyt mieluummin, että kesken asepalveluksen tai sitten sen jälkeen. Hallituksen esityksen muutosten myötä tämä henkilö voi jatkaa normaalisti palvelustaan sukupuolen vahvistamisen jälkeen, ja hänen asemansa määräytyy sitten tämän vahvistetun sukupuolen mukaisesti. Lisäksi henkilö säilyy reservissä. Näillä muutoksilla pyritään varmistamaan asevelvollisten kohtelu tämän juridisen sukupuolen mukaisesti. No, sitten takaisin Ahvenanmaalle, tillbaka till Åland. Eli Ahvenanmaan kotiseudun omaavat miehet, kuten tiedetään, on vapautettu asevelvollisuudesta. Korostan tässä yhteydessä, että puolustusvalmius ja puolustustahto kuitenkin ahvenanmaalaisten miesten ja naisten ja sukupuoltaan vaihtavienkin kesken ovat erittäin korkealla tasolla. Just tuli tutkimus, minkä mukaan ammunnan harrastajiakin on Ahvenanmaalla keskimäärin enemmän kuin täällä Manner-Suomen puolella. Kaikenmoista hanhenampujaa sieltä löytyy. Asevelvollisuuslaissa ei ole ennen ollut selkeää sääntelyä näitten ahvenanmaalaisten miesten vapaaehtoisesta asepalveluksesta. Tätä asevelvollisuuslakia ehdotetaankin nyt muutettavaksi sillä viisiin, että siinä säädettäisiin ahvenanmaalaisten kotiseutuoikeuden omaavien miesten oikeudesta hakea asevelvollisuuden suorittamisesta vapauttamisen kumoamista. Eli lakiin ehdotetaan muutettavaksi ensinnäkin lain soveltumisalaa koskeva säännös, jonka mukaan asevelvollisuuslaissa säädettäisiin jatkossa näitten oolantilaisten oikeudesta hakeutua vapaaehtoisesti suorittamaan tätä asevelvollisuuslain mukaista palvelusta. Sitten asevelvollisuuden suorittaminen mahdollistaisi jatkossa näille ahvenanmaalaisille hakeutumisen Puolustusvoimien ja myöskin Rajavartiolaitoksen sotilasvirkoihin, mikä nyt ei ole ollut niin mahdollista. Samalla tällä uudella säätelyllä selkeytetään Ahvenanmaan itsehallinnon ja asevelvollisuuden suhdetta. No, sitten, arvoisa rouva puhemies, asia, joka ei nyt justiinsa tähän kohtaan liity mutta osittain liittyy ja on epäkohta, jonka haluan tuoda esille ja joka olisi periaatteessa voitu tässäkin kohtaa melkein korjata. Eli siviilipalveluksen suorittaneet henkilöt eivät voi toisiin ajatuksiin tultuaan käydä asepalvelusta ja täten sitten siirtyä reserviin. Miksi tämä on epäkohta? Tämä on epäkohta siksi, että toisinpäin tämä kuitenkin on mahdollista eli asepalveluksen käynyt voi siirtyä reservistä sivariin. Tämän tahdon jonain päivänä muuttuvan. — Kiitokset.
Arvoisa rouva puhemies! Tässä esityksessähän on suurimmaksi osaksi kyse — mikäli olen nyt ihan oikein ymmärtänyt — tosiaan lähinnä sellaisesta täsmennyksestä nykykäytäntöön ilman juurikaan uusia velvoitteita ja edelleen resurssien järkevämmästä käytöstä sekä tietynlaisesta ennaltaehkäisystä, jota on aina syytä kannattaa. Tämä hallituksen esitys täsmentää hyvinvointialueiden terveydenhuoltolain mukaisia tehtäviä ennakoivassa terveydenhuollossa, kuten vaikka terveystarkastuksissa, seulonnoissa, terveysongelmien varhaisessa tunnistamisessa ja hoidon seurannassa, sekä sitten edelleen mahdollistaa potilastietojen analysoinnin teknologian avulla asiakkaan palvelutarpeen ennakoimiseksi ja varhaiseksi puuttumiseksi, niin kuin jo taisi edustaja Lindén aiemmin vähän tuosta esimerkkiä ottaakin. Edustaja Hänninen omassa puheenvuorossaan korosti terveiden elämäntapojen merkitystä ja muuta seurantaa ja ennaltaehkäisyä. En ala toistamaan hänen sanomaansa, mutta yhdyn näkökantaan.
Arvoisa rouva puhemies! Tuossa luonnollisesti kun ministeri tämän jo esitteli, pääkohdat tulivatkin siinä, ja vielä Strandman täydensi. Alleviivaan itse tässä nyt yhtä, mikä on ehkä mielestäni se kaikkein tärkein tässä: Tämän eläinterveyssäännöstön ikään kuin se tavoite on eläinten välillä tarttuvien ja sitten erityisesti eläimestä ihmiseen tarttuvien eläintautien ehkäiseminen ja torjunta. Eli tässä eläinterveyssäännöstössä tulee olemaan lajikohtaiset eläinten tunnistamista ja sitten myös jäljitettävyyttä ja vielä sitten näitten pitopaikkojen jäljitettävyyttä koskevat säännökset, ja se on tässä mielestäni ehkä se tärkein pihvi, jos tämmöinen kuvainnollinen ilmaisu nyt sitten sallitaan. No, sitten tämän esityksen mukaan tähän lakiin lisättäisiin myös nämä EU:n eläinterveyssäännöstön muutosten edellyttämät täsmennykset lemmikkieläinten — edustaja Hänninen, joka nyt poistui, erään toisen keskustelun yhteydessä käytti näistä lemmikeistä hauskaa termiä pörröiset perheenjäsenet — tunnusmerkintöjä koskeviin vaatimuksiin ja vastaavat täsmennykset sitten myös hevoseläinten tunnusmerkintöjä koskeviin vaatimuksiin sekä päivitettäisiin nämä EU-säädöksiin kohdistuvat viittaussäännökset tämän päivän vaatimusten mukaiseksi. Sitten mitä tulee näihin teuraskuljetuksiin, niin teuraskuljetukseen luovutettavien sikaeläinten merkitsemistä koskevia vaatimuksia kevennettäisiin, ja tätä pidän hyvänä. Etenkin nimenomaan niin kuin ministeri tuossa kuvasi noita kaikkia tatuointeja — kun itsellänikin kerran on tatuointi, ja kyllä se pikkasen kivuliasta on — niin eläinten hyvinvoinnin tähden on tärkeää, ettei nyt sitten liikoja piikitetä. — Kiitokset.
Arvoisa herra puhemies! Myös minä omalta osaltani edustaja Heinosen tavoin haluan kiittää, ministeri Meri, tästä erinomaisesta ja kauan kaivatusta lakiesityksestä, mikä meille nyt on viimein tänne saatu. Tämä on hyvä sekä vuokralaisen että erityisesti vuokranantajan kannalta. Tämä helpottaa ja parantaa molempien tilanteita ja oikeuksia niissä kohdin, missä on aikaisemmin nähty ongelmia olevan. Me ollaan saatu kaikki lukea juttuja kauhujen vuokralaisista, ja meihin varmaan aika moneen on oltu niistä yhteydessäkin, kuinka on ollut hankala purkaa vuokrasopimusta. Nyt olen ilahtunut tästä, että tässä tätä purkamisperustetta ikään kuin helpotetaan, jos todetaan, että vuokralainen on uhkaillut tai on jotain huumeenviljelyä siellä huoneistossa ollut. Myös nämä tupakointiin tulevat rajoitteet ja selkeytykset, millä lailla sitä voidaan kontrolloida, ovat kyllä kaikki ihan hyviä ja tervetulleita, ja tämän sähköisen ilmoitusmenettelyn helpottaminen myös. — Kiitokset.
Arvoisa herra puhemies! Tässä kyseisessä hallituksen esityksessä on kyse niin sanotun SLAPP-direktiivin täytäntöönpanosta. Direktiivin tarkoitus on ehkäistä rajat ylittäviä strategisia häirintätarkoituksessa nostettuja kanteita eli näitä niin sanottuja SLAPP-kanteita. Niissä on kyse siviilikanteista, jotka eivät perustu aitoon oikeussuojan tarpeeseen, vaan niillä pyritään rankaisemaan julkiseen keskusteluun osallistumisesta tai ehkäisemään siihen osallistumista. Kohteina ovat tyypillisesti toimittajat ja kansalaisyhteiskunnan toimijat, ja nyt on ratkaiseva askel heidän tilanteensa parantamiseksi. Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan direktiivin täytäntöönpanemiseksi erillislain säätämistä. Tämä ehdotettu laki sisältää oikeusjärjestyksemme kannalta uusia oikeussuojakeinoja. Lakivaliokunta puoltaa esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen hyväksymistä mietinnöstä ilmenevin huomioin. Lisäksi lakivaliokunta ehdottaa sääntelyn täydentämiseksi yhden uuden lakiehdotuksen hyväksymistä. No, muutama sana soveltamisalasta. Tätä ehdotettua uutta lakia sovelletaan siis siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa, joilla on tällaisia rajat ylittäviä vaikutuksia, jotka perustuvat osallistumiseen julkiseen keskusteluun. Sitä ei ehdoteta sovellettavaksi kansallisiin asioihin eikä myöskään muihin kuin edellä mainittuihin riita- tai rikosasioihin. Tämä soveltamisala on verraten kapea, mikä todennäköisesti merkitsee sitten sitä, että uusi laki tulee sovellettavaksi verratenkin aika harvoin. Lakivaliokunta pitää tätä ehdotettua soveltamisalaa kuitenkin ihan perusteltuna ja tarkoituksenmukaisena. Esityksestä ilmenee, että Suomessa ei tiettävästi ole nostettu tällaisia kanteita, jotka täyttäisivät tämän SLAPP-kanteen edellytykset. No, tätä selittää osaltaan se, että suomalainen riitaprosessi on jo entuudestaan sisältänyt hyviä suojakeinoja ja suojaavia tekijöitä, joita kaikissa muissa unionin jäsenvaltioissa ei ole ollut. Lisäksi SLAPP-tyyppisissä asioissa on Suomessa yleensä kyse rikosasioista. No, nämä edellä esitetyt seikat puoltavat valiokunnan mielestä sitä, ettei uuden lain soveltamisalaa uloteta kansallisiin riita-asioihin. Soveltamisalaa ei myöskään ole perusteltua ulottaa rikosasioihin, sillä se olisi merkittävä direktiivin täytäntöönpanoa laajempi muutos tähän meidän olemassa olevaan tilaan ja edellyttäisi perusteellista ja huolellista harkintaa ja valmistelua. Eli tämä siitä soveltamisalasta. Häirintäkannemaksun osalta todetaan, että ehdotetussa laissa säädetään siitä siten, että tuomioistuin voi tuomita kantajan maksettavaksi häirintäkannemaksun, siis jos kantaja panee vireille väärinkäyttöön perustuvan oikeudenkäynnin. Häirintäkannemaksun määrä on vähintään 1 000 ja enintään 50 000 euroa. Häirintäkannemaksu täydentää muita oikeussuojakeinoja ja vahvistaa osaltaan kieltoa käyttää oikeudenkäyntimenettelyä vääriin tarkoituksiin. Tämä on mielestämme erittäin konkreettinen parannusehdotus. Perustuslakivaliokunta on meille lähettämässään lausunnossa kiinnittänyt huomiota siihen, ettei esitykseen sisälly häirintäkannemaksun täytäntöönpanoa koskevia säännöksiä. Lakivaliokunta ehdottaa mietinnössään ehdotetun sääntelyn täydentämistä häirintäkannemaksun täytäntöönpanoa sekä sen raukeamista koskevilla säädöksillä. Lakivaliokunta siis ehdottaa, että eduskunta hyväksyisi muuttamattomana hallituksen esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen ja hyväksyisi uuden kakkoslakiehdotuksen. — Näillä sanoin, herra puhemies, kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Kiitokset ministerille tämän lain esittelystä, ja kiitokset myös niistä kahdesta kuvaavasta esimerkistä, jotka nyt tästä sääntö-Suomesta meille kerroitte. Tässä on nyt monessakin puheenvuorossa kuultu tämän lakiesityksen ne hyvät puolet, mitä on tulossa, eli ehdotetaan pienpanimoiden ulosmyynnin helpottamista, ja tavoitteena tosiaan on kohentaa paikallistaloutta ja matkailumyyntiä. Lyhyesti sanottuna suomalaisen työn ja yrittäjyyden puolellahan tässä ollaan, ja sitä ei voi pitää muuta kuin kannattavana, että tämmöistä sääntelyä puretaan. Ehkä ainoa huolenaihe tai pikemminkin kysymys liittyy pikkuisen samaan, mitä edustaja Räsänen paljon syvemmin tuossa kuvasi, eli tähän Alkon asemaan. En kysy tätä nyt ainoastaan siitä syystä, että olen itse Alkon hallintoneuvoston puheenjohtaja, kyllä minä tällä kaudella kerkeän siellä kokouspalkkioni nauttimaan, mutta laajemmin ottaen Alkon asemasta tulevaisuudessa: Miten ministeri sen näkee, ja miten sitä on ajateltu? Nyt kun ollaan saatu lukea näitä vuosikatsauksia tuloksesta ja näin, niin Alkon myyntihän vuosi vuodelta heikkenee, ja koko ajan pienenee se summa, mitä Alko tälle yhteiskunnalle tuottaa. En lähde ottamaan kantaa siihen, mitä edustaja Merinen on sanonut siitä, pystytäänkö sillä sitten korvaamaan se kaikki, mitä alkoholihaitoista tulee, vai ei, mutta kun tässä nyt suomalaista työtä ja yrittäjyyttä tuetaan ja kasvatetaan ja tällaista matkailumyyntiä ja näin poispäin, niin onko sieltä sitten ulosmitattavissa tulevaisuudessa kaikki se raha, mikä tällä hetkellä sitten saadaan Alkon kautta, vaiko ei? Tämä on ehkä se suurin kysymys, mikä minulla tässä on. Tässähän valmistelun aikana harkittiin semmoistakin vaihtoehtoa, jossa tämä ulosmyyntioikeus olisi ikään kuin rajattu koskemaan tietyntyyppisiä alkoholijuomia, siis sitä valmistustapaa. Mielestäni tämä vaihtoehto olisi ollut rajoitetumpi kuin nyt valittu sääntelymalli, ja sillä olisi ollut ehkä vähemmän vaikutusta sitten Alkon tilanteeseen. En sano, olisiko se ollut hyvä vai paha, mutta miten ministeri näkee Alkon aseman tulevaisuudessa? Pystytäänkö sillä lisärahalla, mitä nyt tulee matkailuelinkeinon myötä ja paikallistuotannon ja tämän myötä... Onko se rahamäärä kenties sama tai jopa suurempi kuin minkä Alko tällä hetkellä tälle yhteiskunnalle tulouttaa? — Kiitokset.
Arvoisa herra puhemies! Tosiaan hyvin lyhyesti puhun omalta paikaltani. — Itse asiassa muutama päivä sitten ensimmäisessä käsittelyssä tämän asian tarkemmin esittelin, ja aikomuksenani oli vain muutamalla sanalla alleviivata niitä tärkeitä kohtia, mitä tämä esitys tuo tullessaan, mutta koska esimerkiksi edustaja Lyly ja edustaja Hänninen tuossa jo aiemmin ne painokkaasti kertoivat, niin jätän oman puheenvuoroni tähän ja annan tilaa edustaja Zyskowiczille.
Arvoisa herra puhemies! Vaikka tämä muutos onkin verraten tekninen, niin kuten aiemmissa puheenvuoroissa on kuultu, sen taustalla on hyvin konkreettinen tavoite estää näitten vaarallisten eläintautien leviäminen tänne Suomeen. Tämä on siis sekä kansanterveyden että näitten eläinten hyvinvoinnin kannalta ihan välttämätöntä. Tämä rabies eli raivotauti eli vesikauhu — rakkaalla taudilla on monta nimeä — on edelleen vakava uhka, ja sitä esiintyy joissain EU-maissa vieläkin, samaten kuin tätä afrikkalaista sikaruttoa, joka onkin ihan sikapaha rutto. Siksi on tärkeää, että viranomaisilla on selkeä toimivalta puuttua näihin tilanteisiin riittävän nopeasti. Kun kyse on tällaisista hengenvaarallisista taudeista, niin silloin ei minkään näköiselle epäröinnille saa jättää tilaa. Tässä lakiesityksessä selkeytetään näitten viranomaisten oikeutta toimia siis tämänkaltaisissa tilanteissa, joissa se eläin tai siitä eläimestä valmistettu tuote ei täytä näitä vaatimuksia. Sitten kaikille lemmikinomistajille, niin kuin edustaja Hänninen osuvasti totesi niille, joilla on näitä pörröisiä perheenjäseniä: tässä esityksessä ei lisätä tavallisten lemmikkien omistajien velvollisuuksia vaan lähinnä selkeytetään tätä sääntelyä. — Kiitokset.
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Esittelen nyt tosiaan lakivaliokunnan mietinnön, joka edellisen mietinnön tapaan on yksimielinen. Lakivaliokunta siis pitää tätä esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena sekä puoltaa esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä mietinnössä tarkemmin ilmenevin huomioin ja vähäisin, pienin muutosesityksin, eli kyse on siis rikos- ja riita-asioiden sovittelun järjestämisvelvollisuudesta. Tässä esityksessä nimittäin ehdotetaan, että rikos- ja riita-asioiden sovittelun järjestämisvelvollisuus siirrettäisiin nykyiseltä sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalta nyt oikeusministeriön hallinnonalalle. Lakivaliokunta kannattaa tätä ehdotettua muutosta, kuten jo äsken sanoinkin. Valiokunnan mielestä nämä sovittelupalvelut ovat luonteva osa meidän oikeusjärjestelmää ja myöskin rikosten torjuntaa, ja Oikeuspalveluvirastoa voidaan pitää erittäinkin luontevana toimijana myös sovittelupalveluun kuuluvissa tehtävissä. Tämän hallinnonalan siirron voidaan myös arvioida parantavan entisestään mahdollisuuksia kehittää sovittelutoimintaa suhteessa näitten tuomioistuinten toimintaan ja tehtäviin. Tämän esityksen valmistelussa on arvioitu sovittelupalvelun valtiollistamisen mahdollisuuksia, mutta esityksessä on kuitenkin päädytty sitten siihen, että sovittelutoiminta jatkuu toimeksiantopohjaisena, koska valtiollistaminen edellyttäisi merkittävääkin lisärahoitusta. Valiokunnalla ei ole huomauttamista ehdotettuun ratkaisuun, vaan se käy meille oikein hyvin. Tämän sovittelutoiminnan valtiollistamisen mahdollisuuksia on kuitenkin aiheellista arvioida tulevaisuudessa myöhemmin uudestaan sitten, kun tästä hallinnonalan siirrosta on saatu enemmän kokemusta. No sitten, arvoisa herra puhemies, tämän Oikeuspalveluviraston organisaatiosta muutama sanainen huomio: Valiokunta edelleen kannattaa myös ehdotettua Oikeuspalveluviraston organisaatiomuutosta, jossa talous- ja velkaneuvonta ikään kuin eriytetään oikeusaputoimistoissa sillä tavoin, että Oikeuspalveluvirastossa on oikeusaputoimistojen ja edelleen edunvalvontatoimistojen lisäksi talous- ja velkaneuvontatoimistoja. Tämä eriyttäminen on perusteltua muun muassa talous- ja velkaneuvonnan kehittämisen samoin kuin edelleen julkisia oikeusavustajia koskevien esteellisyyssäännösten kannalta. Lakivaliokunta siis lopulta ehdottaa, että eduskunta hyväksyy muuttamattomana hallituksen esitykseen sisältyvän kakkoslakiehdotuksen, ja sitten edelleen ehdottaa, että eduskunta hyväksyy pikkaisen muutettuna hallituksen esitykseen sisältyvän ykköslakiehdotuksen.
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Esittelen nyt lakivaliokunnan mietinnön, jonka aiheena on pienten riita-asioiden menettely. Mietintö oli lakivaliokunnassa yksimielinen, niin kuin usein on, eli ei tullut tästä suurta eikä pientä riita-asiaa meillä valiokunnassa. Tässä hallituksen esityksessä siis ehdotetaan uutta, tällaista pienten riita-asioiden menettelyä. Kyse on uudenlaisesta oikeudenkäyntimenettelystä, jossa käsitellään asuinhuoneiston vuokrasuhteeseen perustuvat riita-asiat, jos riita on enintään 10 000 eurosta tai jos riidalla ei edes ole mitään rahamääräistä arvoa. Asia tulee käsitellä edelleen täysimittaisessa riita-asian menettelyssä, jos sen käsittely näitten pienten riita-asioiden menettelyssä ei ole asian laadun tai laajuuden vuoksi soveliasta, eli jos se siis ei ole pieni. Tämä ehdotettu uusi menettely muuttaa asuinhuoneiston vuokrasuhdetta koskevien asioiden käsittelyä käräjäoikeudessa. Kyse on siis täysimittaista riita-asian oikeudenkäyntiä kevyemmästä ja yksinkertaisemmasta menettelystä, jossa asianosainen voi ajaa asiansa ilman juristin apua ja jossa asianosaisen oikeudenkäyntikuluriski on verraten matala. Lakivaliokunta pitää näitä ehdotettuja muutoksia ihan perusteltuina ja oikeinkin tarpeellisina. Tässä esityksen taustalla on tehdyt havainnot siitä, että Suomessa näihin tuomioistuimiin saatetaan kansainvälisesti katsoen vähän riitaisia riita-asioita. Erityisesti pienehköjen riita-asioiden määrä on vähentynyt vähentymistään. Samaan aikaan riita-asioiden oikeudenkäyntikulut ovat kuitenkin merkittävästi kasvaneet. Oikeudenkäyntiä saatetaan siten siis välttää tämän kuluriskin vuoksi. Lisäksi tähän halukkuuteen saattaa riita-asia tuomioistuimen ratkaistavaksi arvioidaan vaikuttavan se, että nämä oikeudenkäynnit kestävät Suomessa tolkuttoman pitkään. Perustuslakivaliokunta, joka antoi meille lakivaliokuntaan lausunnon, kiinnitti esityksestä sanoessaan huomiota siihen, että tämä ehdotettu lainsäädäntö koskee hyvin, hyvin kapeaa asiaryhmää. Perustuslakivaliokunta pitääkin erittäin tärkeänä, että pienten riita-asioiden menettelyn soveltamisalaa pyritään mahdollisimman pian tulevaisuudessa nyt ehdotetusta menettelystä saadut kokemukset huomioon ottaen laajentamaan muillekin sektoreille. Myös lakivaliokunnassa kiinnitettiin huomiota tähän ihan samaan asiaan eli suppeaan soveltamisalaan. Lakivaliokunta myös pitää tärkeänä, että pienten riita-asioiden menettelyn soveltamisalan laajentamista selvitetään ja soveltamisalaa mahdollisimman joutuisasti koetetaan laajentaa myöskin sitten muihin asiaryhmiin. Tämän myötä valiokunta ehdottaa edellä esittämästäni lausuman hyväksymistä. No, koska kyse on periaatteellisesti ja käytännön kannalta merkittävästäkin uudistuksesta, sen toimivuutta ja vaikutuksia tulee jatkossa seurata ja toimittaa asiasta meille lakivaliokuntaan selvitys — sille tulevalle lakivaliokunnalle, keitä siellä sitten istuukaan — vuoden 2030 loppuun mennessä. Erityistä huomiota tulee kiinnittää muun muassa pienten riita-asioiden menettelyn soveltamisalaan, oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan kelpoisuutta ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevien säännösten toimivuuteen sekä uudistuksen vaikutuksiin oikeuden saatavuuteen, asioiden käsittelyaikoihin sekä vielä tuomioistuinten asiamääriin ja voimavaroihin. Tässäkin valiokunta ehdottaa lausuman hyväksymistä. Se on se meidän lausumaehdotus kakkonen. No sitten, arvoisa puhemies, oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan kelpoisuusvaatimuksista muutama sananen. Tässä esityksessä ehdotetaan, että pienten riita-asioiden menettelyssä asianosaisen oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana voi toimia rehellinen ja muutoin kyseiseen tehtävään sopiva ja kykenevä täysi-ikäinen henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimintakelpoisuutta ei ole millään lailla rajoitettu, eli on täysi-ikäinen ja täysivaltainen. Siten myös mainitut edellytykset täyttävä ihan tavallinen maallikko tai esimerkiksi joku oikeustieteen ylioppilas saa toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana. Ehdotus siis poikkeaa riita-asian oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan nykyisistä kelpoisuusvaatimuksista, joissa siis edellytetään toimimista asianajajana, julkisena oikeusavustajana taikka sitten luvan saaneena oikeudenkäyntiavustajana. Lakivaliokunta kannattaa hallituksen esittämää ratkaisua. Valiokunnan mielestä pienten riita-asioiden menettelyssä käsiteltävien asioiden ja menettelyn tällainen yksinkertaisuus sekä tuomarin aktiivinen prosessijohto vähentävät tämän avustajan tarvetta. Sitten muutama sana oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Tässä esityksessä ehdotetaan, että hävinnyt asianosainen voidaan velvoittaa korvaamaan tämän voittaneen asianosaisen oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeudessa enintään 500 eurolla, tai jos asiassa on toimitettu pääkäsittely, sitten enintään tonnilla. Lakivaliokunta pitää tätä korvauskatosta säätämistä ihan perusteltuna, vaikka se voi merkitä, ettei voittanut asianosainen aina saa ihan täyttä korvausta näistä oikeudenkäyntikuluistaan. Valiokunta katsoo, että jos korvausvelvollisuutta ei rajoiteta, asianosaisen korvattavaksi tulevien oikeudenkäyntikulujen määrään liittyvä taloudellinen riski ei pienene eikä oikeuden saatavuus siitä parane. Tämän hallituksen esityksen mukaan ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.4.2026, aprillipäivänä, mutta voimaantulo lykkääntyy esityksen eduskuntakäsittelyn vaatiman ajan vuoksi. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan näitten ehdotettujen lakien onkin sitten tarkoitus tulla voimaan vasta joskus syyskuussa 2026. Tämä ehkä tässä vaiheessa riittänee. — Kiitoksia.
Arvoisa herra puhemies! Nyt tulee yksi hurskasteleva puheenvuoro lisää. Tarkoituksenani ei ollut tähän keskusteluun ottaa itse millään lailla osaa vaan lähinnä kuunnella viisaampien näkemyksiä ja mielipiteitä, mutta tässä kun nousivat monessakin puheenvuorossa esille vanhukset ja heidän digiosaamattomuutensa, kykenemättömyytensä käyttää näitä laitteita, niin semmoinen puoli, mikä tässä kuitenkin unohtuu ja mikä pitää tulevaisuudessa sekä nykyisten että tulevien hallitusten ja päättäjien kuitenkin huomioida, on se, että vaikka me nuoremmat ollaan olevinamme fiksuja ja osataan käyttää näitä digilaitteita — minäkin tämän talven aikana olen kirjautunut sisään tähän Suomi.fi-palveluun ja jopa oppinut käyttämään sitä, ja ihan tyytyväinen olen — niin kun me kaikki kuitenkin vanhetaan, niin vaikka tässä elämänvaiheessa kenties osataankin käyttää niitä digilaitteita, niin sitten kun näkö heikkenee, sormet alkavat vispaamaan ja kenties tulee muistisairauksia ja näinpäin pois, niin vaikka jossain vaiheessa elämää olisikin oppinut käyttämään näitä nyt käyttöön otettavia palvelumuotoja, niin se ei välttämättä meillä tulevaisuudessa enää kenties onnistukaan. Mutta tämä ei kosketa pelkästään näitä digipalveluita. Meillä on hirmuinen määrä yksinäisiä vanhuksia, mielenterveyspotilaita ynnä muita, vähän vajaakykyisiä ihmisiä, jotka myös näitten vanhojen palvelujen aikana eivät ole kyenneet... Siellä löytyy esimerkkejä, kuinka kirjepinot kasvavat pöydällä, niitä kukaan ei avaa ja lue, vaikka ovat ihan perinteisellä etanapostilla lähetettyjä, ja sitten jää moni tärkeä asia heiltä huomaamatta. Riippumatta siitä, mikä on se palvelun muoto, millä se toteutetaan, meillä on joukko ihmisiä ja tulee tulevaisuudessa olemaan aina, joita nämä tietyt palvelumuodot eivät tavoita. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tässä esityksessä ehdotetaan muutettavaksi esitutkintalakia, oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettua lakia sekä sitten vielä oikeudenkäymiskaarta. Tämä kyseinen esitys sisältää useita esitutkintaan ja myös syyteharkintaan sekä sitten vielä rikosasioiden tuomioistuinkäsittelyyn liittyviä muutoksia, joilla pyritään sujuvoittamaan rikosprosessia. Tämän esityksen mukaan esitutkinnan ja syyteharkinnan osalta muutetaan asianomistajan yksityisoikeudellisen vaatimuksen selvittämistä ja käsittelyä sekä rikosilmoituksen kirjaamisvelvollisuutta ynnä toimenpiteistä luopumista, esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän yhteistyövelvollisuutta, vielä loppulausuntomenettelyä sekä edelleen päätösten perusteluvelvollisuutta. Näin montaa asiaa siinä siis muutetaan. Lainsäädäntöön lisätään säännökset oikeuksien ja velvollisuuksien ilmoittamisesta kuulusteltavalle sekä tiedottamisesta esitutkinnassa. Lisäksi mahdollistetaan yleistiedoksiannon käyttö ja rikosilmoituksen liittäminen samasta rikoksesta tehdylle aikaisemmalle ilmoitukselle. Rikosasioitten tuomioistuinkäsittelyn osalta mahdollistetaan haasteen puhelintiedoksianto silloin, kun asia voidaan lopulta käsitellä kirjallisessa menettelyssä tai jopa vastaajan poissaolosta huolimatta. Sitten tätä vastaavaa menettelyä voidaan esityksen mukaan käyttää myös haastemiehen tavatessa sattumalta jonkun haastettavan, vaikka ihan tuolla kadulla. Kirjallisen menettelyn ja poissaolokäsittelyn soveltamisaloja laajennetaan korottamalla enimmäisrangaistuksia ja sujuvoittamalla näiden menettelyjen käyttöä. Tämän esityksen perusteluista sitten ilmenee, että rikosprosessin kesto on viime vuosina huolestuttavalla tavalla pidentynyt, mikä vaarantaa oikeusturvan toteutumista ja sen tehokasta saatavuutta. Ainakin omasta mielestäni tämä on, jos nyt ei suurin, niin yksi suurimpia oikeusvaltio-ongelmia, mitä tässä maassa on, eli tämä prosessin kesto. Nyt esityksen keskeisenä tavoitteena onkin rikosoikeudenhoidon resurssien nykyistä oikeudenmukaisempi ja tarkoituksenmukaisempi kohdentaminen. Tavoitteena on, että tätä rikosprosessia näin sujuvoittamalla voidaan antaa oikeusturvaa tehokkaammin ja nimenomaan lyhentää näitä käsittelyaikoja, jotka siis ongelmana ovat olleet. Lakivaliokunta pitää tämän esityksen tavoitteita erittäin kannatettavina, ja tässä yksimielisessä mietinnössään lakivaliokunta pitää esitystä oikeinkin tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa tähän esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä eräin huomioin ja muutosehdotuksin. — Kiitokset.
Arvoisa puhemies! Joo, lopetetaan tämä syyttävien sormien osoittelu ja kivien heittäminen. Syyllistyin siihen itsekin, kun olin teidän puheitanne aikani tässä salissa kuunnellut ja aloin ihmettelemään, että kun kanneoikeus ja alipalkkauksen kriminalisointi tuntuvat olevan niin tärkeitä, niin miksei niitä sitten ole aiemmin tehty. Mutta oikeastaan tuossa äskeisessä omassa puheenvuorossani sen syyn paljastinkin, kun mainitsin, että olivatko ne keskusta ja RKP sitten, ketkä estivät sen viime kaudella. Te tiedätte hyvin itsekin, että niin kauan kuin yksikään puolue ei saa 50 prosentin kannatusta ja muodosta yksin hallitusta, niin silloin täytyy ottaa niiden muidenkin puolueiden kannat ja näkemykset huomioon. Oppositiossa on sikäli helpompaa, että silloin pääsee esittämään vain ja ainoastaan ne omat ehdottoman oikeat kannat.
Arvoisa rouva puhemies! Tämä hallituksen esitys on tärkeä, niin kuin tietysti kaikki hallituksen esitykset ovat aina tärkeitä, mutta tämä on oikein erityisen tärkeä, kun tässä ollaan parantamassa duunarin asemaa, mitä monasti on täällä salissa kuultu, että ollaan oltu heikentämässä. Nyt ainakin sitten vähän parannetaan. Tämä työperäinen hyväksikäyttö ei ole mikään pieni yksittäinen ongelma, niin kuin tässä on kuultu, vaan oikein vakava ilmiö, jossa työntekijöitä riistetään taloudellisen hyödyn vuoksi. Heille maksetaan liian vähän, teetetään liian pitkiä päiviä, jätetään lisät maksamatta, peritään jopa kynnysrahoja työpaikasta, ja joskus työsuhde yritetään vielä naamioida yrittäjyydeksi. Tässä esityksessä todetaan myös se, että tätä ilmiötä esiintyy erityisesti siivous-, ravintola-, rakennus-, puutarha- ja kausityöaloilla eli erityisesti tällaisilla maahanmuuttajavaltaisilla aloilla, ja se on tässä keskustelussa usein tullut sanottua, mutta se on vähän unohtunut kertoa, että monasti myös nämä työnantajat ovat maahanmuuttajataustaisia yrityksiä, kuten ravintoloita, joissa sitten omia maanmiehiä sorretaan. Tämä nykyinen kiskonnan tapainen työsyrjintä on ollut käytännössä ongelmallinen, koska siihen liittyvä tämmöinen syrjintäelementti on sitten vaikeuttanut puuttumista aivan epätarkoituksenmukaisella tavalla. No, nyt tilanteeseen ehdotetaan kahta selkeämpää rikosnimikettä: kiskonta työelämässä ja sitten törkeä kiskonta työelämässä. Samalla rangaistuksia kiristetään, oikeushenkilön rangaistusvastuuta laajennetaan, liiketoimintakielto mahdollistetaan suoremmin ja vakavimmissa tapauksissa myös jopa telekuuntelu tulee mahdolliseksi. Tämä on juuri sellaista lainsäädännön selkeyttämistä ja koventamista, jota on tarvittu. Arvoisa rouva puhemies! Tässä nyt kannattaa nähdä myös isompi kuva: Tämä työperäinen hyväksikäyttö on yksi työperäisen maahanmuuton vakavista lieveilmiöistä. Kun ulkomailta tuotua työvoimaa voidaan painaa heikommille ehdoille, sillä ei poljeta vain ja ainoastaan maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä vaan samalla luodaan painetta heikentää myöskin suomalaisten palkkoja ja työehtoja. Tämä on väärin ihan kaikkia kohtaan. [Timo Suhonen: Kyllä!] Sinä aikana, kun vuodesta 2011 saakka täällä olen ollut, perussuomalaiset ovat olleet tässä asiassa hyvinkin johdonmukaisia: Suomeen ei pidä rakentaa halpatyömarkkinoita, joilla rehellinen työnteko muuttuu hyväksikäytön välineeksi. Tänne saa ja on aina saanut minun mielestäni ja meidän mielestä laajemminkin tulla rehellisiin töihin, mutta täällä on myös elettävä Suomen sääntöjen mukaan, ja työnantajien, myös näiden maahanmuuttajataustaisten työnantajien, on noudatettava Suomen lakeja. Tässä kohtaa onkin hyvä kysymys, miksi ne puolueet, jotka ovat vuosikausia tässä salissa vaatineet lisää tätä työperäistä maahanmuuttoa, eivät ole puuttuneet riittävän vakavasti aiemmin niihin ongelmiin, joita siihen on käytännössä liittynyt. Nyt tämä hallitus tekee sen, mitä olisi pitänyt tehdä jo paljon aiemmin, mutta silti tuntuu monia puheita kuunnellessa, että vaikka tehdään enemmän kuin on tehty aiemmin, niin silti ei tehdä riittävästi. Täällä on tänään ammattiliittojen kanneoikeus tullut monessa puheenvuorossa, ja sitten se, että alipalkkaus pitäisi nytten sitten kriminalisoida. No joo, varmaankin näin, mutta tämä puhe on tullut erityisesti SDP:n mutta myös äsken vihreitten ja sitten vasemmistoliitonkin puolelta, ja edellisellä hallituskaudella te kaikki kolme puoluetta — nyt täällä salissakin suurin osa muista ihmisistä on näistä puolueista — olitte kolmestaan hallituksessa. No, siinä oli sitten toki pari muutakin, ja nekö, keskusta ja RKP, sitten estivät silloin, niin että alipalkkausta ei kriminalisoitu tai tätä ammattiliittojen kanneoikeutta ei toteutettu? Heistäkö se jäi viime kaudella kiinni? — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Monasti tässä salissa olen lausunut kiitokseni ministeri Merelle, kun hän on tuonut hyviä esityksiä tänne käsittelyyn, ja nyt taas on oikein erityisen kiitoksen aika. Tästä työperäisestä hyväksikäytöstä on tässä huoneessa, tässä salissa puhuttu vuosikaudet, mutta tosiaan tarvittiin perussuomalainen oikeusministeri ennen kuin saatiin asia nytkähtämään oikein kunnolla eteenpäin. No, viime syksynähän tämä samainen asia nousi julkiseen keskusteluun monessakin mediassa muistaakseni tämän toimittaja Paavo Teittisen kirjan myötä. Tässä julkisessa keskustelussa, mitä käytiin, aika usein korostui se, kuinka nimenomaan maahanmuuttajia sorretaan työpaikoilla, mutta valitettavan usein jäi mainitsematta sitten se tosiseikka, että myös nämä hyväksikäyttäjät ovat usein näitten uhrien maanmiehiä eli maahanmuuttajataustaisia yritysten omistajia nimenomaan ravintola-, rakennus- ja sitten erityisesti siivousalalla. Kiitos, että viette tätä eteenpäin.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Kuten mainitsitte, esittelen nyt lakivaliokunnan yksimielisen mietinnön 2/2026 hallituksen esitykseen 71/2025. Kansankielellä tämä tunnetaan sinivilkkusabotaasina — jota ei tule sotkea Sini Sabotageen, joka on iskelmälaulaja. Tässä kyseisessä esityksessä rikoslain rikoksia viranomaisia kohtaan koskevaa 16 lukua ehdotetaan muutettavaksi sillä tavoin, että lakiin lisätään poliisi- tai hälytystoiminnan vaikeuttamista koskeva rangaistussäännös. Rangaistavaa poliisi- tai hälytystoiminnan vaikeuttamisena on poliisin, ensihoidon tai pelastustoiminnan henkilökuntaa kohtaan kohdistuva väkivalta ja uhkaaminen sekä näiden toimijoiden välineistöön ja ajoneuvoihin kohdistuvat teot, kuten anastaminen — koskettaa myös koiria ja hevosia, joita näissä tehtävissä myös käytetään. Lisäksi rikoslakiin lisätään poliisi- tai hälytystoiminnan haittaamista koskeva rangaistussäännös. Poliisi- tai hälytystoiminnan haittaaminen on poliisi- tai hälytystoiminnan vaikeuttamista lievempi tekomuoto. Esityksen mukaisilla poliisi- tai hälytystoiminnan vaikeuttamista ja haittaamista koskevilla uusilla säännöksillä pyritään esityksen perustelujen mukaan tehostamaan yhteiskunnan reagointia poliisi- ja hälytystoiminnan henkilöstöön kohdistuneen väkivallan ja tällä väkivallalla uhkailun varalta sekä vahvistamaan täten siis poliisi- ja hälytystoiminnassa työskentelevien henkilöiden rikosoikeudellista suojaa. Tässä esityksessä tuodaan esiin, että esimerkiksi ensihoitotehtävissä ei tyypillisesti käytetä julkista valtaa. Uudet poliisi- tai hälytystoiminnan vaikeuttamista ja haittaamista koskevat säännökset eivät pidä sisällään kriteeriä siitä, että tämä teko kohdistuu julkisen vallan käyttöön liittyvään virkatoimeen. Nämä uudet säännökset laajentavat täten säännöksen soveltamisalaan kuuluvien henkilöryhmien rikosoikeudellista suojaa. Rikoslain 16 lukuun lisättävien säännösten tavoitteena on taata erityinen suoja poliisi- ja hälytystoiminnassa työskenteleville henkilöille väkivallan ja sen uhan varalta myös niissä tapauksissa, joissa tehtäviä ei hoideta virkasuhteessa tai siihen rinnastettavassa asemassa, sekä myöskin silloin, kun teon kohteena olevaan toimeen ei liity tämmöistä julkisen vallan käyttöä. Näillä nyt ehdotetuilla uusilla säännöksillä pyritään esityksen perustelujen mukaan lisäksi painottamaan yhteiskunnallisesti merkittävien toimintojen eli tässä yhteydessä poliisin, pelastustoimen ja ensihoidon kulkuneuvoihin ja välineistöön kohdistuvien tekojen moitittavuutta. Ja äsken mainitsin myös ne koirat ja hevoset. Tavoitteena on turvata toiminnan häiriötön hoitaminen suojaamalla näiden toimijoiden tehtävien edellyttämää omaisuutta. Arvoisa rouva puhemies! Lakivaliokunta pitää esityksen tavoitteita erittäinkin perusteltuina. Kuten esityksen perusteluissa on tuotu esiin, on ehdotetussa säännöksessä kriminalisoitava toiminta kuitenkin pääosittain jo ennestäänkin rangaistavaa rikoslain 16 luvun perusteella sekä rikoslain yleisten rangaistussäännösten perusteella esimerkiksi pahoinpitelynä tai laittomana uhkauksena, vahingontekona, varkautena, moottorikulkuneuvon käyttövarkautena, ryöstönä tai vaikka tuhotyönä. Meidän valiokunnan saaman selvityksen perusteella lakivaliokunta katsoo tästä huolimatta olevan kuitenkin selvää, että yhteiskunnan kannalta tärkeän viranomaistoiminnan suojaamiselle on sellainen painava yhteiskunnallinen tarve, joka voi perustella asiaa koskevaa erityistä rikosoikeudellista lainsäädäntöä. Vaikka näiden ehdotettujen uusien rikostunnusmerkistöjen säätämisen taustalla oleva yhteiskunnallinen tarve ei kaikilta osin ole ehkä täysin ilmeinen, voidaan sääntelyn taustalla olevaa pyrkimystä oikeustilan selkeyttämiseen ja moitittavuuden korostamiseen tällä erilliskriminalisoinnilla pitää täysin perusteltuna. Tässä yksimielisessä mietinnössään lakivaliokunta puoltaa esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen hyväksymistä eräin huomioin. Valiokunta on mietinnössään kiinnittänyt huomiota muun muassa kokoontumisvapauteen ja korostaa, että ehdotettua sääntelyä tulkittaessa tulee ottaa huomioon perusoikeudet ja relevantti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tulkintakäytäntö erityisesti tämän kokoontumisvapauden osalta. — Kiitokset.
Arvoisa rouva puhemies! Lähes jokaisella meistä suomalaisista on mielipide takseista. Monella on myös omakohtainen kokemus, joko hyvä tai huono, ja usein ehkä molempia. Taksit ovat suomalaisessa arjessa erittäin tärkeä palvelu, ja joillekin ne täydentävät joukkoliikennettä, mutta esimerkiksi monille ikäihmisille tai muille erityisryhmille taksi on usein ainoa käytännöllinen tapa liikkua. Erityisesti juuri siksi taksipalveluissa tämä luottamus on aivan keskeinen asia. Taksilaista käydyn keskustelun yhteydessä, silloin kun siitä täällä keskusteltiin ja julkisuudessa keskusteltiin, oma eduskunta-avustajani päätti ihan omasta mielenkiinnostaan selvittää, mitä taksinkuljettajan ajoluvan hankkiminen Suomessa silloin vaati. Hän teki, vapaa-ajallaan toki, minun suostumuksellani, tämän taksinkuljettajan kokeen, ja hänen luvallaan tästä nyt sitten kerron, miten se meni: No, koe maksoi 138 euroa, ja ajolupahakemus päälle 57 euroa. No, varsinaiseen kokeeseen hän ei lukenut käytännössä lainkaan, mutta toki hänellä oli sitten taustalla noin 15 vuoden kokemus muusta ammattiliikenteestä. Tämä koe silloin koostui 50 monivalintakysymyksestä, ja aikaa sen suorittamiseen oli 45 minuuttia. Hän kertoi, että koe oli haastava mutta ei ollenkaan mahdoton. Koetilanne sinänsä oli ihan tarkka. Kaikki älylaitteet oli pitänyt jättää sinne koetilan ulkopuolelle, kelloa myöten. Koe piti tehdä joko suomeksi tai ruotsiksi, eikä siinä tulkkia saanut käyttää, ja näin haluttiin varmistaa, että kuljettajalla on riittävä kielitaito. Mutta tämä oli justiinsa se, mikä herätti kysymyksen ja epäilyn, niin kuin tässäkin edellinen puhuja Rintamäki kertoi, että kun ei osaa kieltä, ja moni muukin on täällä sen sanonut, että ei osaa kieltä, ja kun tätä asiaa sitten lähdettiin selvittämään tarkemmin, niin internetistä löytyi sivu, josta pystyi opettelemaan ulkoa kaikki tässä kokeessa käytetyt kysymykset, ja siellä oli myös oikeat vastaukset. Eli ne pystyi opettelemaan sieltä, eli kuka tahansa pystyi pänttäämään nämä vastaukset ulkoa, vaikka ei olisi ymmärtänyt suomea tai ruotsia sanaakaan. Eli jos tämän kokeen pystyi läpäisemään ymmärtämättä edes näitä kysymyksiä, niin järjestelmä ei enää käytännössä mitannut osaamista, vaan ehkä muistia. No, onneksi nämä sivut ovat nyt sittemmin, aivan äskettäin, kadonneet sieltä internetin ihmeellisestä maailmasta — varmaan joku edellisessä keskustelussa käsitelty tekoäly ne sieltä vielä löytäisi, mutta ihan julkisesti ne eivät enää sieltä löydy — ja tässä kohtaa en ole nyt aivan varma, pitääkö kiittää Traficomia, liikenneministeriä vai servereitä vai mitä, mutta joka tapauksessa tähän epäkohtaan nyt on selvästi haluttu puuttua. Nyt on hienoa, että tähän taksilakiin kaikessa muussakin mielessä puututaan ja korjataan, ja siitä tosiaan ministeriä kiitän. Kuljettajien koulutusvaatimus, rikostaustan tarkempi huomiointi sekä taksien tunnistettavuuden ja valvonnan paraneminen ovat tärkeitä seikkoja, ja hienoa, että nyt tosiaan tämä tilanne korjataan. — Kiitokset.
Arvoisa puhemies! Myös omasta puolestani kiitän ministeri Rannetta. — On erittäin hyvä, että nyt käsittelyssä oleva esitys pyrkii palauttamaan nimenomaan luottamusta taksialaan, joka tässä välissä kerkesi menemään. Eli tämä kuljettajien koulutusvaatimus, rikostaustan tarkempi huomiointi sekä sitten tämä taksien tunnistettavuuden ja valvonnan parantuminen ovat askeleita oikeaan suuntaan, tai eivät mitään askeleita vaan ajokilometrejä oikeaan suuntaan. Taksinkuljettajan työ on palveluammatti. Asiakkaalla pitää olla oikeus luottaa siihen, että kuljettaja osaa työnsä ja ymmärtää asiakkaan puhumaa kieltä ja pystyy huolehtimaan matkasta turvallisesti. Tosiaan, niin kuin edellä edustaja Lindén kuvasi, olen osasyyllinen. Olin silloin itse hallituspuolueen kansanedustaja, vaikka kuinka koetettiin keskustalaiselle ministeri Bernerille puhua, että ei tämä teidän ajama asia nyt mene kovin hyvin [Juha Hänninen: Meidänkin ryhmässä koetettiin!] — ja kyllä, oli muistakin ryhmistä siellä kannattajia idealla. Se kaikki, mitä silloin ennakoitiin, että tulee käymään, kävi. Nyt se onneksi korjataan.
Arvoisa herra puhemies! Lakivaliokunnan puheenjohtajana kiitän minäkin edustaja Hopsua ja muita tämän lakialoitteen allekirjoittajia tästä lakialoitteesta, joka meille lakivaliokuntaan nyt tulee ja jolla siis pyritään kieltämään pakottava kontrolli. Minullakaan ei todellakaan ole yhtään mitään sitä vastaan, etteikö tämä pakottava kontrolli tulisi kieltää. Päinvastoin tämä on valitettavan yleinen ilmiö erityisesti tietyissä maahanmuuttajaryhmissä — erityisesti tietyissä maahanmuuttajaryhmissä, jotka myös kuuluvat fundamentaalisiin uskonnollisiin ryhmiin. Myöskin romanivähemmistössä, mikä meillä on, tämä on ollut valitettavan pitkä perinne — ja muussakin yhteiskunnassa, muissakin väestöryhmissä. No se, minkä tähden kuitenkin olen hieman epäilevä ja epävarma, että saataisiin laiksi säädetyksi tämän pakottavan kontrollin kieltäminen, liittyy eniten ehkä siihen, että tämä olisi hirmuisen hankala määrittää tarkkarajaisesti siten kuten lainsäädännössä yleensä on ollut tarkoitus. Tämä pakottava kontrolli, niin kuin tuossa esittelytekstissä kuultiin, koostuu lukuisista yksittäisistä, verraten hyvinkin pienistä teoista, joista mikään ei yksinään täyttäisi minkään rikoksen tunnusmerkkiä, vaan ne seuraavat toisiaan epämääräisen ajanjakson kuluessa, ja niitä on tosiaan sitten hankala näyttää toteen. Se olisi ainakin hyvin hankalaa ja sitten söisi valtavat määrät viranomaisten resursseja. Ja siltikään ei välttämättä saataisi näytettyä toteen, että aukottomasti tällaista pakottavaa kontrollia olisi nytten tapahtunut. Eli tässä olisi vaarana sitten ehkä se, että muodostuisi tämmöinen kuollut kirjain, että meillä olisi joku tämmöinen rikos, joka olisi siis rikokseksi määritelty, mutta sitten sitä ei pystyttäisi näyttämään toteen. Törmäsin tähän ilmiöön silloin aikanaan, kun muutamaankin kertaan tässä eduskunnassa on yritetty kieltää vieraannuttaminen, siis lapsen vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta. Aina vastaus on sitten ollut se, että kun tämä on niin vaikea määritellä tarkkarajaisesti, milloin tästä ilmiöstä on kyse, niin sen tähden tätä ei voida tehdä, vaikka se sitten lakitekstissä lukeekin, että tämä on haitallista, ja hallitusohjelmissa ynnä muualla. No, meillä on esimerkki kuitenkin muun muassa just Skotlannista, niin kuin kuultiin, että siellä tämä on onnistuttu tekemään, ja kun tämä lakivaliokuntaan tulee, jos tätä päästään käsittelemään, täytyy siellä sitten kansainvälistä vertailua tehdä, kuinka paljon Skotlannissa on saatu sitten tuomioita tällä uudella lainsäädännöllä aikaiseksi ja onko tämä ilmiö vähentynyt.
Arvoisa herra puhemies! Tässä vihreiden ja vasemmistoliiton vastalauseessa, mikä tähän on tehty ja mitä edustaja Pitko tuossa just edellä kuvasi, minun näkemykseni mukaan — mutta tietysti vähän maallikko olen — annetaan jotenkin hieman sellainen kuva, että Suomi olisi tässä nyt jotenkin luovuttamassa lainsäädäntövaltaansa OECD:lle, kun todellisuudessa tässä on kyse enemmänkin EU-direktiivin toimeenpanosta ja kansainvälisestä järjestelmästä, johon Suomi on jo aikaisemmin sitoutunut. Elikkä siis jos nyt ymmärrän oikein, niin jos nämä päivitykset jätettäisiin tekemättä, seurauksena ei olisi suurempi kansallinen liikkumavara vaan päinvastoin se, että muitten maitten säännöt ja erilaiset tulkinnat alkaisivat käytännössä ohjata näitä meidän suomalaisia konserniyksiköitä. Sitten lisäksi vielä on hyvä huomata, että juuri tässä hallituksen esityksessä tehdään myös näitä kansallisia ratkaisuja. Eli tämä ennakkoratkaisumenettely, mitä ilmeisesti edustaja Hänninen tuossa ensin kuvasi, parantaa tätä oikeusvarmuutta, ja myöskin tämä veronkiertosäännös torjuu tämmöistä aggressiivista verosuunnittelua. Eli jos nyt olen ihan oikein ymmärtänyt, niin jos joku puolustaa tätä reilua veropohjaa ja suomalaisen veronmaksajan asemaa, niin se on nimenomaan tämä hallituksen esitys eikä vastalause. Mutta jos olen ymmärtänyt väärin, niin edustaja Hopsu seuraavassa puheenvuorossa sitten korjaa näitä ehkä erheellisiä näkemyksiä.
Arvoisa rouva puhemies! Tämän Huoltovarmuusrahaston rahoituksessa ehkä kaikkein keskeisintä on se, että tämä rahoitus on kestävällä pohjalla. Eli tässä esityksessä, mikä nyt on meillä käsittelyssä, tämä huoltovarmuusmaksun määräytymisperuste muutetaan ainakin minun näkemykseni mukaan selkeämmäksi sitomalla se polttoaineiden energiasisältöön. Samalla tämä Huoltovarmuusrahaston rahoitus nostetaan sellaiselle tasolle, että se vastaa ikään kuin tämän päivän turvallisuusympäristöä. Minun mielestäni on aika tärkeää todeta se, että vaikka sähkön huoltovarmuusmaksun prosentuaalinen muutos näyttääkin ehkä jonkun silmissä suurelta, niin sitten tämä euromääräinen vaikutus kuitenkin kotitalouksille on verraten pieni. Kyse on ehkä käytännössä muutamien eurojen muutoksesta vuositasolla. Tärkeää on tämän lisäksi myöskin se, että nämä maksun tuotot eivät mene mihinkään valtion yleisiin menoihin vaan suoraan tosiaan tähän Huoltovarmuusrahastoon. Tällä sitten tullaan varmistamaan se, että tämä kerätty raha, mikä saadaan, käytetään nimenomaan Suomen varautumiseen. Omasta näkökulmastani ja perussuomalaistenkin näkökulmasta on aika keskeistä, että Suomen huoltovarmuus pidetään kunnossa ja sitä kehitetään, niin että järjestelmä on selkeä ja johdonmukainen. Oman näkemykseni mukaan tämä esitys kyllä tätä tavoitetta tukee.
Arvoisa rouva puhemies! Tosiaan kiitokset hallintovaliokunnalle tästä mietinnöstä, joka oli meillä lakivaliokunnassa lausunnolla ja josta saatiin, jos oikein muistan, yksimielinen lausunto. Täällä on muitakin lakivaliokunnan jäseniä ollut paikalla, niin ehkä he muistavat tarkemmin. Mutta silloin, kun tämä oli tosiaan meillä käsittelyssä lakivaliokunnassa, heräsin itse tähän asiaan ja päätin olla kerrankin näin konservatiivina edistyksellinen ja aloin harjoittelemaan ja kirjauduin tähän Suomi.fi-palveluun, ja olen siitä lähtien sitä nyt sitten käyttänyt, ja jopa minun vajavaisilla digitaidoillani varustettu henkilö on tässä onnistunut. Mutta kuten tuossa aikaisemmin, kun puhuttiin tästä digilompakosta ja siinä otin tämän esille, niin olen kuitenkin hieman huolissani — enkä pelkästään ihan hieman vaan vähän enemmänkin huolissani — ikäihmisistä tai muuten tietyllä tapaa vajaakykyisistä henkilöistä. Ja kun me kaikki kuitenkin jossain vaiheessa vanhetaan, ellei siis tosiaan kuolla nuorina, niin sitten kun näkökyky menee ja alkavat sormet tärisemään, niin vaikka periaatteessa oltaisiin jossain vaiheessa osattukin käyttää näitä digilaitteita, niin sittenpä ei siinä vaiheessa enää onnistukaan. Mutta tosiaan, niin kuin edellisessä puheenvuorossa edustaja Lehtinen muistutti, tässä on kuitenkin huomioitu se, että kun henkilöt, joilla on määrätty edunvalvoja, ovat tällä tavoin vajaavaltaisia, niin heille ei sitten enää tätä Suomi.fi-palvelua suotaisi tai otettaisi käyttöön, vaan periaatteessa tulisi se vanha kirjeposti. Mutta kuten edustaja Lehtinen senkin sanoi aikaisemmin, ja taisi olla edustaja Lylykin, joka puhui tästä asiasta, niin myöskään tämä posti ei ole tänä päivänä enää kovinkaan varma ja luotettava toimija. Posti hukkaa kirjeitä aika hurjaan tahtiin, ja silloinkin, kun ei hukkaa, kulkee erittäin harvoin eivätkä nämä tärkeät kirjeet tule toivotussa ajassa. Ja edelleen, nämä tällaiset mielenterveyspotilaat, muistisairaat, vanhukset, muuten vajaakykyiset ihmiset eivät avaa niitä kirjeitäänkään. Eivät ne avaa niitä kirjeitä, eikä niitä kirjeitä heidän puolestaan avaa kukaan muukaan. Meillä on paljon tarinoita siitä, kuinka ulosottokulut ja kaikki kasvavat, kun on avaamattomia kirjeitä pöydänkulmat täynnä. Eli riippumatta siitä, mikä meillä on järjestelmä milloinkin — onko se nyt tämä uusi Suomi.fi-järjestelmä vai perinteinen postijärjestelmä — isoin ongelma on se, että meillä on ihmisiä, jotka eivät kykene itse huolehtimaan omista asioistaan, ja vielä suurempana ongelmana se, että ei heidän asioistaan oikein kukaan muukaan tahdo huolehtia.
Arvoisa rouva puhemies! Kiitokset tosiaan ministerille esittelystä. Suurimmalta osin suhtaudun tähän esitykseen oikeinkin positiivisesti. Kyllähän tämä nimittäin hyvin toimiessaan, silloin kun kaapelit eivät ole Suomenlahdella poikki, tulee helpottamaan viranomaispalveluiden toteutumista erityisesti sellaisissa tilanteissa, kun ollaan rajat ylittävissä yhteyksissä. Silloin tämä helpottaa paljon. Mutta monikin puhuja täällä minua ennen tähän tietoturvallisuuteen puuttui, ja minun mielestäni ainakin edustaja Aittakumpu siteerasi näitä lausuntopalautteita. Niissähän tätä kannatettiin, ja erityisesti näitä kansallista vahvan sähköisen tunnistamisen turvallisuutta edistäviä muutoksia. Siellä painotettiin sitä ja pidettiin tärkeänä, että tätä turvallisuutta pyritään parantamaan. Toinen seikka, minkä haluan ottaa esille ja painottaa, on se, että huomioidaan tässä käytössä ja tätä järjestelmää rakennettaessa myös tämmöiset ikääntyvät henkilöt tai muuten ehkä jollain tapaa vajaakykyiset. Vaikka nyt kenties, ainakin omasta mielestäni, me ollaan kovinkin diginatiiveja ja hallitaan nämä kaikki laitteet, niin jokainen meistä jossain vaiheessa ikääntyy, paitsi jos kuollaan nuorena: näkö heikkenee, sormet alkavat tärisemään, ja tämän digilompakon käyttö saattaa sitten hankaloitua, vaikka nyt vielä nämä asiat hallittaisiinkin. Tämä ongelma toki on olemassa jo nykyistenkin digipalveluitten aikana, mutta nyt kun edustaja Kiljunen ei ole salissa näistä asioista muistuttamassa, kuten yleensä aina muistuttaa, halusin tulevana vanhuksena tämän teille kertoa. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Pidän erittäin hämmästyttävänä oikeastaan, että tässä talossa suuressa valiokunnassa on kuulemma aikanaan noin neljännesvuosisata sitten arvalla ratkaistu, onko turve uusiutuva vai uusiutumaton luonnonvara. Suomihan on maailman soisimpia maita, ja jopa maamme nimen on joskus väitetty johtuvan suosta ja maasta. Nyt onkin pakko suomia Suomea siitä, että aikanaan on arvottu turpeen olevan tällainen uusiutumaton luonnonvara. Turpeen avulla, niin kuin tässä on kuultu monessa puheenvuorossa, voitaisiin olla energian suhteen nykyistä omavaraisempia. Tällä olisi paljon merkitystä myös huoltovarmuuden kannalta. Turve tuo turvaa. Lisäksi pitää mainita tämä, mikä on myös mainittu moneen kertaan, eli tämä kuivike- ja kasvuturve, jolla on merkitystä sitten ruuantuotannon, maatalouden ja puutarhatalouden suhteen ja joka voisi tuoda jopa vientituloja. Keskustan ja perussuomalaisten tässä loppujen lopuksi on turha mitenkään riidellä. Meillä on ihan sama tavoite. [Puhemies koputtaa] Eiköhän me saada tämä kuntoon, kun sovitaan vaan, että kumpikaan ei enää koskaan jätä tyhjää paperia hallitusneuvotteluissa. [Naurua — Tuomas Kettunen: Se oli kova lupaus!]
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Ja kiitos myöskin oikeusministeri Meri, joka aiemmin tänään esittelitte tämän hallituksen esityksen meille tässä salissa. Tämä on sarja niitä hyviä esityksiä, joita on oikeusministeriöstä tällä kaudella tullut pitkin kautta oikein sarjatulella. Tämän esityksen yksityiskohdathan tulivat hyvin pitkälti esitellyiksi ministerin esittelypuheenvuorossa. Kun niitä on täällä lukuisa joukko edustajia kerrannut tämän päivän aikana, niin en lähde niitä itse enää toistamaan, vaan pidän lähinnä tällaisen moraalisaarnan tyyppisen puheen. Omasta mielestäni tässä on ennen kaikkea kyse arvovalinnasta. Se tärkein kysymys kuuluu, kumman oikeus painaa enemmän: sen, joka on toistuvasti osoittanut piittaamattomuutta lähimmäistensä hengestä ja terveydestä, vaiko niiden tavallisten ihmisten, jotka haluavat elää turvallisessa yhteiskunnassa? Itselleni vastaus on täysin selvä: uhrin oikeus elämään ja turvallisuuteen menee rikollisen kalenterivapauden edelle. Suomessa on jo pitkään ollut järjestelmä, jossa kaikkein vaarallisimmatkin voivat vapautua tietyn ajan kuluttua yhdistelmärangaistuksen jälkeen, vaikka asiantuntija-arviot pitäisivätkin heitä edelleen ilmeisen vaarallisina. Tämä on ollut aukko tässä meidän järjestelmässämme. Pieni joukko rikoksentekijöitä ei ole kertamurhaajia tai hetken hairahtujia vaan toistuvasti ja vakavasti väkivaltaisia, ja heidän takiaan meitä muita tulee suojella. Tässä uudistuksessa, mikä nyt sitten ensi vuoden alusta tulee, keskeistä on se, että vankeutta voidaan jatkaa vain, jos vaara on ilmeinen ja arvioitu, eli ei siis mitenkään mielivaltaisesti eikä myöskään automaattisesti, vaan harkinnan ja asiantuntija-arvioiden perusteella. Se kaikille kriitikoille nyt todettakoon, että mistään mielivallasta ei ole kyse. Tilanne arvioidaan säännöllisesti. Kyse ei ole toivon poistamisesta vaan siitä, että turvallisuus asetetaan etusijalle silloin, kun riski on todellinen, niin kuin esimerkiksi edellisessä puheenvuorossa edustaja Reijosen kuvaamassa sarjakuristajan tapauksessa. Usein sanotaan, että rangaistusten koventaminen ei vähennä rikollisuutta. On maita, joissa on kovat tuomiot, mutta silti on paljon rikollisuutta. No, nämähän eivät välttämättä ole korrelaatiossa keskenään, vaan näissä maissa, vaikka niissä ei olisi minkäännäköisiä tuomioita, saattaa olla muita tekijöitä, jotka aiheuttavat sitten vakavaa rikollisuutta muista syistä. Mutta tosiaan tämän väitteen kuulee usein täällä Suomessa ja tässä salissakin sanotaan, ettei pidä koventaa rangaistuksia, koska sillä ei poisteta rikollisuutta. Mutta näitten kaikkein vaarallisimpien henkilöitten kohdalla kyse on myöskin ja ennen kaikkea siitä yhdestä yksinkertaisesta asiasta, että jos tämä henkilö on siellä kaltereiden takana, niin hän ei voi samaan aikaan vahingoittaa muita ihmisiä kaltereiden tällä puolen. Eli vaikka mikään kokonaisrikollisuus ei sinänsä vähenisikään, niin tämän yksittäisen sarjakuristajan kohdalla rikollisuus vähenee sinä aikana, kun hän on kiven sisässä. Eli meidän tehtävämme ei ole ottaa riskejä muitten ihmisten hengellä, vaan meidän tehtävämme on pikemminkin suojella. Perussuomalaiset ovat ajaneet tätä uudistusta pitkään, niin kuin esimerkiksi tuolla kävelevä edustaja Kilpikin jo viime kaudella. Tänään otetaan askel lähemmäs järjestelmää, ihan kuten edustaja Kilpi ottaa askeleita lähemmäs kohti puhujakoroketta, koska kohta on hänen vuoronsa astua estradille. Mutta nyt siis otetaan askeleita kohti järjestelmää, jossa nämä kaikkein vaarallisimmatkaan henkilöt eivät pääse vapaiksi vain siksi, että aika on kulunut, vaan vasta silloin, kun he eivät enää ole vaarallisia. Ainoa negatiivinen seikka tässä on ehkä se, että tämä laki tulee voimaan vasta ensi vuonna eikä siis ehdi koskettaa näitä tämän päivän sarjakuristajia. — Kiitokset.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tässä nimenomaisessa esityksessä rikoslakia ehdotetaan muutettavaksi sillä viisiin, että raakaa väkivaltaa esittävän kuvamateriaalin hallussapito säädetään rangaistavaksi. Lisäksi vielä lasta seksuaalisesti esittävän kuvan hallussapidolle säädetään törkeä tekomuoto, ja tämän törkeän tekomuodon säätäminen ankaroittaa vastaisuudessa lasta seksuaalisesti esittävän kuvan hallussapidon rangaistuksia. Näiden lainmuutosten tavoitteena on vahvistaa lasta seksuaalisesti esittäviin kuviin ja väkivaltakuvauksiin liittyvää rikoslainsäädäntöä. Ehdotetuilla muutoksilla pyritään muun muassa vaikuttamaan lasta seksuaalisesti esittävien kuvien ja edelleen myöskin siis raakaa väkivaltaa esittävien kuvien kysynnän ja tarjonnan vähentymiseen ja siihen, ettei kukaan, ei yksikään, joutuisi seksuaaliväkivallan tai raa’an väkivallan kohteeksi, kun tämäntyyppistä kuvamateriaalia valmistetaan. Lakivaliokunta pitää esityksen tavoitteita erittäin kannatettavina. Tässä mietinnössään lakivaliokunta puoltaa esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen hyväksymistä eräin huomioin, ja nyt niitä huomioita: Perustuslakivaliokunta on esityksestä meille antamassaan lausunnossa todennut, että suhteellisuusvaatimuksen osalta kysymyksiä herättää se, että väkivaltakuvauksen hallussapitoa koskevan saman tunnusmerkistön alla on kriminalisoitu sekä ihmisiä että myöskin eläimiä koskevan väkivaltakuvauksen hallussapito. No, lakivaliokunta kuitenkin pitää lasten häiriöttömän kehityksen kannalta olennaisena myöskin sitä, etteivät lapset joutuisi katselemaan eläimiinkään kohdistuvaa itsetarkoituksellista ja raakaa väkivaltaa. Lakivaliokunnan näkemyksen mukaan myös eläimiin kohdistuvaa raakaa väkivaltaa esittävän kuvamateriaalin hallussapidon kriminalisoinnilla voidaan siten katsoa olevan kytkentä lapsen terveyttä, koskemattomuutta ja häiriötöntä kehitystä koskeviin erilaisiin oikeushyviin. Lisäksi rikoslain nyt jo voimassa olevan 17 luvun 17 §:ssä tarkoitetun väkivaltakuvauksen levittämisrikoksen soveltamisalaan voi kuulua vastaavalla tavalla eläimeen kohdistuvaa raakaa väkivaltaa esittävä kuvamateriaali. Näin ollen myös siis rikoslain sääntelyn johdonmukaisuussyyt perustelevat meille sitä, että väkivaltakuvauksen levittämis- ja hallussapitorikokset ovat soveltamisalaltaan mahdollisimman samanlaiset. Lakivaliokunnan käsityksen mukaan ehdotettu säännöksen kattama rangaistavan käyttäytymisen ala ei ole suhteellisuusvaatimuksen kannalta mitenkään ongelmallinen. Hieman keskustelussa sitten herätti kummastusta se, tuleeko vastaisuudessa sitten tämmöiseen metsästykseen, kalastukseen ja kenties karjatalouteen ja tämmöiseen liittyvä kuvamateriaali myöskin kielletyksi, mutta tästä todettiin, että näin ei tule olemaan. Sen toiminnan, mikä yhteiskunnassa on laillista noin muutenkin, kuvaaminen on myös sitten laillista jatkossakin. Arvoisa puhemies! Tämän väkivaltakuvauksen hallussapitoa koskeva uusi rangaistussäännös kattaa sekä ihmisiin että eläimiin kohdistuvaa raakaa väkivaltaa esittävät kuvat ja kuvatallenteet, ja siitä voidaan tuomita sakkoon. Lakivaliokunta katsoo ehdotetun sakkorangaistuksen olevan perusteltu huomioiden muun muassa ehdotetun säännöksen soveltamisalan. Lakivaliokunta kuitenkin katsoo, että lapsiin kohdistuvaa raakaa väkivaltaa esittävän materiaalin hallussapitoa voidaan pitää ehdotetun sääntelyn soveltamisalaan kuuluvista teoista kaikkein vahingollisimpana ja kaikkein vaarallisimpana. Valiokunta näin ollen ehdottaakin tähän liittyen hyväksyttäväksi lausumaa, jonka mukaan eduskunta edellyttää, että hallitus arvioi rikoslain 17 luvun 17 a §:ssä tarkoitetun väkivaltakuvauksen hallussapitoa koskevan rangaistussäännöksen osalta, tuleeko lapsiin kohdistuvaa raakaa väkivaltaa esittävän materiaalin hallussapidon osalta säätää itsenäinen rangaistussäännös ja sen osalta säätää mahdolliseksi seuraamukseksi vankeusrangaistus. Arvoisa puhemies! Väkivaltakuvauksen hallussapitoa koskevan rangaistussäännöksen osalta perustuslakivaliokunta on esityksestä meille antamassaan lausunnossa kiinnittänyt huomiota esityksen perusteluissa esiin nostettuihin esimerkkeihin tällaisen raa’an väkivallan sisällöstä ja kiinnittänyt sääntelyn täsmällisyyden ja ennustettavuuden osalta huomiota myös siihen, että tämän eläimiin kohdistuvan väkivaltakuvauksen osalta lienee jossain määrin epäselvempää, milloin väkivaltaa voidaan pitää säännöksessä tarkoitettuna raakana väkivaltana. Perustuslakivaliokunta on todennut, että lakivaliokunnan on valtiosääntöisistä syistä syytä täsmentää sääntelyä. Lakivaliokunta on mietintönsä perusteluissa sitten käsitellyt tarkemmin ehdotetun säännöksen soveltamisalaan kuuluvia tilanteita mutta katsonut, ettei eläimiäkään koskevan kuvamateriaalin osalta väkivallan raakuutta koskevin osin sääntelyä ole käytännössä mahdollista tai perusteltua täsmentää, vaan ehdotettu säännös on myös tältä osin ihan asianmukainen. Lakivaliokunta korostaa, että eläimeen kohdistuvaa raakaa väkivaltaa esittävän materiaalin kohdalla olennaista on kuvamateriaalin kokonaisuus ja väkivallan esittämistapa, samoin kuin tämän raa’an väkivallan eli edellytyksen kohdalla noin muutenkin. Ehkä tämä tästä mietinnöstä. — Kiitokset.
Kiitokset, arvoisa puhemies! Edustaja Werning tuossa omassa puheenvuorossaan hieman kyseenalaisti tämän nuorisorangaistuksen toimivuutta, mutta hänen ilokseen ja muidenkin iloksi voin sanoa, että näissä tutkimuksissa, mitä tästä on tehty, sen on todettu olevan todella toimiva malli, ja nyt näillä muutoksilla, mitä tehdään, siitä tehdään vielä entistäkin toimivampi. Mutta tuo on tosiaan ongelma, mikä tuli tuossa edustaja Werningin puheenvuorossa, että ainoastaan suunnilleen viisi—kymmenen tapausta on vuodessa ollut, mitä näitä on tuomittu. Edustaja Nieminen omassa aiemmassa puheenvuorossaan puhuikin tästä täytäntöönpanosta ja siitä, että saadaan kentälle jalkautettua. En sinänsä tämän lain sisällöstä ole huolissani, mutta tämä on semmoinen, miten saadaan tuonne käytäntöön sitten tämä jalkautettua, jotta näin toimivalla ja hyvällä mallilla kuin tämä, joka on olemassa ja joka nyt vielä paranee, saadaan enemmän näitä tuomioita aikaiseksi kuin tämä viisi—kymmenen vuodessa. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Tällä kaudellahan on tehty paljon kovia mutta samalla myös oikeita päätöksiä. Päätöksiä, jotka olisi tullut tehdä jo vuosia ja ehkä vuosikymmeniäkin sitten, sellaisia päätöksiä, jotka meidän verrokkimaissa, naapurimaissa, on tehty jo aiemmin. Samalla on sitten käynyt ilmi, että tämä ei vielä riitä, vaan seuraava hallitus saa jatkaa näiden kovien päätösten tekoa eikä toisaalta tule perumaan montaakaan opposition nyt arvostelemaa päätöstä. No, vaikka monella suomalaisella, niin kuin tässäkin salissa on kuultu, on nyt vaikeaa, niin laajasti ottaen suomalaisten ostovoima on kuitenkin parantunut, ja edelleen suomalaisten tileillä makaa nyt keskimäärin enemmän rahaa kuin on maannut koskaan aikaisemmin. Tässä on minun mielestäni yksi suurimmista syistä, minkä takia tämä meidän kotimainen talouskasvu ja kulutus eivät ole vielä kunnolla lähteneet nousuun, kun ihmiset ovat vähän varovaisia. Tähän minä haluaisin ainakin itse kannustaa, mutta kysyisin sieltä ministeripuolelta: [Puhemies koputtaa] mikä olisi teidän mielestänne paras tapa, jolla me voitaisiin tätä kotimaista kulutusta saada rohkaistua?
Arvoisa herra puhemies! Tässä käsiteltävänä olevassa hallituksen esityksessä, niin kuin tässä moneen kertaan moni edeltävä puhuja on sanonut, rikos- ja riita-asioitten sovittelun järjestämisvastuu siis siirretään sosiaali- terveysministeriön hallinnonalalta oikeusministeriön hallinnonalalle ja sinne Oikeuspalveluvirastoon. Kyse ei ole siis sovittelun sisällön muuttamisesta vaan sen hallinnollisen sijoittumisen selkeyttämisestä. Se, mikä tässä on ehkä hyvä todeta, on se keskeinen asia, että nämä sovittelun edellytykset eivät muutu, sovittelun vapaaehtoisuus ei muutu eivätkä sovittelijoina toimivat vapaaehtoisetkaan muutu mihinkään ja myöskään tätä sovittelun käyttöalaa ei tällä esityksellä laajenneta. Käytännössä puhumme siitä, missä hallinnollisessa kodissa tämä nyt jo vakiintunut toiminta vastaisuudessa jatkuu. Lakivaliokunnan näkökulmasta tämä nyt tehtävä muutos on varsin luonteva. Sovittelu on jo vuosien aikana kiinnittynyt yhä selvemmin osaksi rikosprosessin kokonaisuutta. Se liittyy rikosten ehkäisyyn, se liittyy myös uhrin asemaan, seuraamusjärjestelmään ja ennen kaikkea siihen, mitenkä tämä meidän yhteiskunta reagoi rikoksiin oikeudenmukaisesti mutta myös tarkoituksenmukaisesti. Tässä mielessä sen sijoittuminen siis tänne oikeusministeriön hallinnonalalle on erittäinkin johdonmukaista. No, lausuntokierroksen perusteella, kun katselin niitä, tällä esityksellä on hyvin laaja asiantuntijoitten tuki. Sekä nykyinen järjestämisvastuussa ollut Terveyden ja hyvinvoinnin laitos että uhrien näkökulmaa edustavat toimijat ovat kaikki arvioineet, ettei tämä hallinnonalan siirto heikennä mitenkään sovittelun keskeisiä arvoja tai mitään muutakaan tämmöistä käytännön toimintaa. Tämä on ehkä se tärkein havainto, koska sovittelun vahvuus on juuri siinä luottamuksellisuudessa, dialogissa ja sitten tässä, voisiko sanoa, inhimillisessä luonteessa. Samalla toki on hyvä tunnistaa myöskin ne kysymykset, joihin tässä valiokuntakäsittelyssä on vielä syytä ehkä paneutua hieman tarkemmin. Näissä asiantuntijalausunnoissa nimittäin on nostettu jonkun verran esiin tätä sovittelun valtakunnallisen neuvottelukunnan asemaa sekä edelleen myös korvausten jakoperusteisiin liittyvää tilastopohjaa. Nämä ovat luonteeltaan ehkä enemmän rakenteellisia ja säädösteknisiä kuin mitenkään periaatteellisia seikkoja, mutta niillä on sitten kuitenkin merkitystä tämän toiminnan jatkuvuuden ja ohjauksen kannalta. Arvoisa puhemies! Tämä rikosvastuu jatkossakin ratkaistaan tuomioistuimessa, mutta konfliktit ratkaistaan usein ihmisten kesken. Sovittelulla on tässä oma paikkansa, ja tämän esityksen jälkeen sovittelulla on myöskin tämmöinen selkeä hallinnollinen paikka. — Kiitokset.
Arvoisa herra puhemies! Kiitos, ministeri Meri, myös tästä hyvästä esityksestä, jonka tuot tänne keskusteluun ja käsittelyyn meille. Tällä sovittelullahan on suomalaisessa oikeusjärjestelmässä pitkä ja vakiintunut perinne, ja se on toimiva osa näitten rikosasioitten käsittelyn kokonaisuutta. Missään tapauksessa sovittelu ei korvaa tätä rikosoikeudellista vastuuta, mutta se voi tietyllä tapaa täydentää sitä sellaisella tavalla, joka edistää nimenomaan uhrin asemaa — ja sitähän me kaikki halutaan edistää — ja edelleen vähentää tällaisten konfliktien kärjistymistä ja sitten parhaimmillaan myös ehkäisee uusintarikollisuutta, mikä on tietenkin aina tavoiteltavaa — siis se ehkäisy. Hallinnollisesti tämä nyt esitetty muoto on paljon selkeämpi, kun se sijoittuu nytten siihen kokonaisuuteen, mihinkä se ikään kuin kuuluukin.
Arvoisa herra puhemies! Rikosprosessien käsittelyajat ovat viime vuosina pidentyneet oikein merkittävästi. Tässä on taustalla toisaalta se, että rikokset ovat monimutkaistuneet, ja sitten myöskin tosiaan se, että oikeudenhoidon resurssit ovat olleet niukat — vaikka niitä on nyt koetettu edes vähän nostaa, nostaa nokkaa pinnan yläpuolelle, mutta silti siihen rikosmäärään nähden ehkä niukat. Tässä tilanteessa on siksi ihan perusteltuakin tarkastella, missä asioissa tämmöinen raskas prosessi on välttämätön ja missä sitten tämmöinen nyt esitetty kevyempi malli riittää oikeudenmukaisen lopputuloksen saavuttamiseen. Tämä sakkomenettely ei ole korvaamassa oikeusprosessia vaan lähinnä pikemminkin rajaa sitä, ja se erottaa ne asiat, joissa yhteiskunnan kannalta keskeistä on nopea ja varma seuraamus, ja sitten taas sen, missä asioissa tarvitaan ehkä tämmöinen täysimittainen tuomiokäsittely.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Esittelen nyt tosiaan siis aiheeseen liittyen lakivaliokunnan mietinnön, mutta sitä ennen kiitän kansalaisaloitteen tekijöitä. Näitä on aina virkistävää käsitellä, olipa itse mitä mieltä tahansa itse asiasta. Tässä mainitussa kansalaisaloitteessa ehdotetaan ryhtymistä lainvalmisteluun, jolla kannabiksen laittomuus kumottaisiin ja se korvattaisiin siten, että kannabiksen käyttö, hallussapito, omatarveviljely, valmistus ja myynti sallittaisiin ikärajoin. Valmistukselle ja myynnille ehdotetaan luotavaksi muihin, jo ennestään laillisiin päihteisiin rinnastuva sääntelyjärjestelmä. Lisäksi tämä kansalaisaloite sisältää kannabiksen osalta ehdotuksia liittyen verotukseen, maatalouteen ja rekisterimerkintöihin. Lakivaliokunta toteaa, että kansalaisaloite on sinänsä ajankohtainen ja kytkeytyy maailmalla käytävään keskusteluun kannabiksen asemasta ja huumausainepolitiikan mahdollisista muutostarpeista. Lakivaliokunta ei kuitenkaan kannata kansalaisaloitteessa tarkoitettua laillistamista ja aloitteen mukaisen sääntelyjärjestelmän luomista, eikä laillistamisen tarkempaan arviointiin ja selvittämiseen ole valiokunnan näkemyksen mukaan perusteltua nyt ryhtyä. Valiokunta ei pidä todennäköisenä, että kannabiksen saatavuutta lisäämällä voitaisiin vähentää kokeilijoiden ja käyttäjien määrää. Päinvastoin saatavuuden kasvu voi johtaa kulutuksen ja sitä myöten myös haittojen kasvuun väestötasolla. Edelleen lakivaliokunta katsoo, että aloitteen tavoitteet haittojen vähentämisestä ja lasten ja nuorten suojelemisesta tulee pyrkiä tavoittamaan muilla keinoin. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan kansalaisaloitteessa tarkoitettu laillistaminen ei olisi myöskään nykyisen EU-lainsäädännön mukaista. Lakivaliokunta ehdottaa, että kansalaisaloitteeseen sisältyvä ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä siis hylätään. Siltä osin kuin kyse olisi kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamisesta lakivaliokunta toteaa, että se on melko hiljattain arvioinut tätä asiaa aiemman kansalaisaloitteen yhteydessä, jossa siis ehdotettiin kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamista. No, tuolloin muutamia vuosia sitten lakivaliokunta ei puoltanut tässäkään kansalaisaloitteessa ehdotettua. Valiokunta ei pitänyt myöskään tarpeellisena ryhtyä selvittämään yleisesti kaikkien huumeiden rangaistavuudesta luopumista. Lakivaliokunta siis katsoo, että yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa nyt ollaan, ei ole sittemmin tapahtunut tältä kannalta sellaisia merkittäviä muutoksia, joiden myötä kannabiksen tai sitten muidenkaan huumeiden käytön rangaistavuutta olisi perusteltua arvioida eri tavoin kuin tässä valiokunnan aiemmassa mietinnössä. Rouva puhemies! Lakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että huumeiden käytön ja siitä aiheutuvien haittojen vähentämisessä on keskeisessä asemassa tietenkin myös tämä ennaltaehkäisevä työ, valistus ja varhainen puuttuminen. Syrjäytymisen estäminen eri käytettävissä olevin keinoin on myöskin tärkeää. Lakivaliokunta näkee ja katsoo, että on täysin selvää, että huumeiden käytön haittojen vähentämisessä on joka tapauksessa keskeisessä roolissa ennen muuta muu kuin rikoslainsäädäntö. Keskeistä on hoitoonpääsyn mahdollisuudet ja sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuus. Sitten lopuksi, arvoisa rouva puhemies, mainitsen, että tämä käsittely lakivaliokunnassa tämän asian osalta, niin kuin aina muittenkin asioitten osalta, oli oikein rakentavaa, mukaan lukien nämä asiantuntijakuulemiset, joita meillä runsaasti oli. Lopputulos ei ollut täysin yksimielinen, vaan vasemmistoliitto ja vihreät tekivät tähän mietintöön vastalauseen, ja niitä perusteita varmaan sitten tulevissa puheenvuoroissa kenties kuulemme. — Kiitokset.
Arvoisa rouva puhemies! Tässä hallituksen esityksessä on lähinnä pohjimmiltaan kyse oikeastaan yhdestä asiasta eli siitä, että viranomaiset pystyvät jatkossa tekemään työnsä ajoissa eikä vasta sitten jälkikäteen. Tämä vakava ja järjestäytynyt rikollisuus, josta tässä on nyt melkein joka puheenvuorossa puhuttu, ei noudata näitä hallinnon rajoja, jos noudattaa yleensä yhtään mitään rajoja. Työperäinen hyväksikäyttö tai sitten tämmöinen ihmiskauppa ei tule viranomaisille siististi valmiina rikosilmoituksina. Siksi onkin mielestäni oikein perusteltua, että tämä tieto kulkee silloin, kun viranomaisella on laillinen tarve ja edelleen vastuut toimia. Toisin kuin jotkut ovat jossain yhteydessä väittäneet, tämä esitys ei murenna tietosuojaa vaan päinvastoin. Se kirjoittaa toimivaltuudet selkeästi lakiin, juuri niin kuin perustuslakivaliokunta ja korkein oikeus ovat myöskin edellyttäneet. Tämä on hallittu, tämä on rajattu, tämä on kohdennettu uudistus, jolla puututaan harmaaseen talouteen, rikollisiin rakenteisiin ja hyväksikäyttöön. Siksikin tämä esitys ansaitsee kaiken lämpimän tukemme. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies, kunnioitettu ministeri Meri! Tänään tässä ja nyt käsittelemme hallituksen esitystä, jonka tavoite on hyvin yksinkertainen: rikosprosessin on toimittava nopeammin, voimakkaammin ja korkeampitasoisesti, melkein niin kuin citius, altius, fortius -hengessä näin olympialaisten kunniaksi, eli paremmin kuin aiemmin kaikin puolin. Tosiasia, kuten muutamassa aiemmassa puheenvuorossa on kuultu, on se, että näitten rikosasioitten käsittelyajat ovat venyneet vuosien mittaan aivan kohtuuttomiksi, ja se ei ole kenenkään etu. Se ei ole ensinnäkään sen uhrin etu, no ei se ole myöskään sen epäillyn etu eikä viranomaisten eikä loppujen lopuksi koko yhteiskunnankaan etu, että nämä käsittelyajat ovat venyneet nyt tämmöisiksi kuin on nähty. Oikeusturva ei parane sillä, että asia makaa siellä jonossa. Tässä esityksessä pureudutaan nimenomaan tähän turhaan byrokratiaan. Ilmeisen vähäisiä rikoksia ei siis enää pidetä väkisten hengissä vain siksi, että joku esittää sellaisen nimellisen vaatimuksen. Näitä rikosilmoituksia voidaan käsitellä järkevämpinä kokonaisuuksina, eikä tämmöisiä, voinko sanoa, pilailu- ja häirintäilmoituksia enää tarvitse välttämättä kirjata sitten rikosilmoituksiksi. No, samalla syyttäjän roolia tullaan vahvistamaan jo esitutkinnan yhteydessä, jotta asiat tehdään kerralla oikein eikä niitä korjata sitten myöhemmin kalliisti tuomioistuimissa. Myöskin tätä kirjallista menettelyä ja sitten äsken mainittuja poissaolokäsittelyjä, missä on ollut ongelmia, laajennetaan näissä tilanteissa, joissa se on erikseen perusteltua. Puhemies! Tämä ei ole, niin kuin olen vähän pahojen kielien kuullut väittävän, mikään oikeusturvan heikennys, vaan päinvastoin tämä on oikeusturvan vahvistamista järjen avulla. Eli resurssit kohdistetaan näihin vakaviin rikoksiin, ja ihmiset saavat ratkaisut asioihinsa nopeammin. Siksi tämä esitys ansaitsee tulla käsitellyksi asiallisesti ja ilman turhaa viivyttelyä, eli tavallaan samalla lailla kuin tässä on nyt tavoitteena, että myös ne oikeusprosessit tulevaisuudessa menisivät. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Tosiaan kiitokset ministeri Merelle tämän esityksen esittelystä, jota minäkin edellisen puhujan tapaan lämpimästi kannatan. Kaikki se, mitä tämä esitys pitää sisällään, tuli tuossa ministerin esittelypuheenvuorossa jo kerrottua, ja sitä seuraavissakin puheenvuoroissa, mutta se, minkä takia erityisesti pyysin puheenvuoron, on se, että tässä esityksessä ei ole kyse siitä, niin kuin on muutamissa lehtijutuissa julkisesti väitetty, että näistä vakavista rikoksista jotenkin pääsisi sitten vastaisuudessa helpommalla, vaan siitä, että tämä rikosprosessi tosiaan saadaan toimimaan nopeammin ja järkevämmin oikeusturvasta yhtään tinkimättä. Ja kuten sanottua, tämä asianomistajan suostumus edelleenkin vaaditaan. Tämä syyteneuvottelu ei mitenkään sido tuomioistuinta eikä rangaistuksia jaeta automaattisesti siis millään alennuksella. Tuomari käyttää tuomiovaltaa, kuten on käyttänyt aina ennenkin, ja tunnustus on vain yksi rangaistuksen mittaamiseen vaikuttava tekijä, kuten se on ollut tässä maassa jo pitkään. Esitys vastaa mielestäni ihan todelliseen ongelmaan eli laajoihin ja hyvinkin raskaisiin rikosprosesseihin, jotka sitovat näitten viranomaisten resursseja välillä jopa vuosikausiksi. Kun nyt aiempaa useampi osa asioista voidaan ratkaista hallitummin ja nopeammin, niin sitten viranomaisilta vapautuu aikaa ja voimia muitten rikosten selvittämiseen, eli myös uhrin näkökulmasta tilanne paranee. Eli kyse on, vielä kerran sanottuna, prosessin sujuvoittamisesta eikä mistään rikospolitiikan löysentämisestä ja löperöittämisestä. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Kiitokset ministeri Merelle, että tuotte tämän esityksen tänne. Olen ehdottomasti itsekin sen kannalla, että tätä viedään eteenpäin. Tämä on todella tärkeä asia, mutta kun edustaja Hopsu rohkeni tuossa ottaa viime kauden puheeksi, niin sitten rohkenen itsekin tarttua siihen viime kauteen. Kerroitte, että Euroopan neuvostossa oli oikein annettu suosituksia siitä, miten näitä SLAPP-kanteita tulisi viedä kansallisella tasolla eteenpäin, ja kun se kerran viime kaudella tapahtui, niin nyt kritisoitte sitä, että ei viedä tarpeeksi pitkälle. Ihmettelen vain, että jos tämä näin on, niin tärkeä seikka on, että tätä vietäisiin eteenpäin tai oltaisiin viety vielä pidemmälle kuin mitä nyt tullaan viemään, niin miksi tätä ei sitten tapahtunut viime kaudella, kun te olitte hallitusvastuussa? Sama koskee myöskin tätä maalittamista, mistä kuulin, että siellä vihreiden puolella puhuttiin. Miksi myöskään tätä ei edistetty viime kaudella, jos tämä nyt on niin tärkeää, että tämä vain nyt pitäisi tehdä? — Ei muuta.