politiikka.app

Hopsu Inka

Vihreä eduskuntaryhmäUudenmaan vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

77 puheenvuoroa

0918helmikuu 2026: 17helmaaliskuu 2026: 11maahuhtikuu 2026: 18huhtoukokuu 2026: 14toukesäkuu 2026: 10kesheinäkuu 2026: 2heisyyskuu 2026: 5syy
22.9.2026VastauspuheenvuoroHE 175/2026 vpTalousKoulutusYmpäristö

Arvoisa puhemies! Hyvä pääministeri, Helsingin kokoomuslainen pormestari todella hoiti tämän aborttioikeuden tasapuolisen toteuttamisen teitä hallitusta paremmin eli lupasi, ettei erilaisten aborttien välille kasvateta juopaa. Kyseessä on siis vain 100 henkilöä vuodessa, eli tämä ei todellakaan ole talouskysymys vaan poliittinen erimielisyys hallituksen sisällä. Arvoisa puhemies! Vihreiden mielestä talouden vahvistamisen täytyy toteuttaa kahta tavoitetta: se tulee toteuttaa ympäristön asettamien raamien sisällä ja sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta toteuttaen. Sopeutuksilla ei saa syödä tulevan menestyksen mahdollisuuksia. Siksi esimerkiksi koulutusta kannattaa suojella leikkauksilta. Koulutuksesta ja työllisyydestä pudonneiden nuorten mahdollisuudet kuntouttavaan työtoimintaan, sosiaaliseen kuntoutukseen ja työpajoihin pitäisi turvata. [Puhemies koputtaa] Nuorisotakuussa nuorille luvataan pääsy palveluiden piiriin kolmessa kuukaudessa. Kuinka olette omasta mielestänne [Puhemies koputtaa] onnistuneet tässä?

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, leikkaus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Hallitus, lupasitte ottaa koulutuksen erityissuojelukseen, mutta olette kautenne aikana leikanneet lähes jokaisesta koulutusasteesta. Tässäkin budjetissa leikataan käytännössä päiväkodeista, perusopetuksesta ja lukioista, kun kuntiin ja kuntien valtionosuuksiin kohdistuu 110 miljoonan euron leikkaus. Ja kun tämä tapahtuu korkeassa... [Puhujan mikrofoni sulkeutuu] Anteeksi. — Kun tämä tapahtuu korkeassa työttömyystilanteessa, niin näille keinoille ei jää muuta kohdetta jäljelle siellä kuntataloudessa kuin nämä koulutuksen säästöt. Tämä TE-uudistuksen lisälasku on ollut 300—400 miljoonaa kunnille. Talouden kasvu on kyllä lähtenyt liikkeelle, mutta tarvittaisiin uudistus- ja vauhdittamistoimia entistä enemmän, nimenomaan näitä panostuksia koulutukseen ja osaamiseen, vihreän siirtymän vauhdittamista, työhön johtavaa maahanmuuttoa ja talouden uudistamista ja uuden luomista. Näistä tarpeista huolimatta olette kuitenkin laskeneet fossiilisten polttoaineiden verotusta, kiristäneet työperäisen maahanmuuton ehtoja ja esimerkiksi leikanneet kulttuurista ja luovilta aloilta, joissa meillä olisi tätä kasvupotentiaalia.

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero, budjetti, kuntatalous, leikkaus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Pöytäkirja
22.9.2026VastauspuheenvuoroHE 175/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! On tietenkin hienoa, että työllisyystilanne on vähän parantunut, mutta meillä on yhä yli 200 000, pitkälti yli 200 000, työtöntä. Pitkittyneen työttömyyden seuraukset näkyvät perheissä, ne näkyvät lasten elämässä pitkälle tulevaisuuteen. Hallituksen sosiaaliturvaleikkausten yhteisvaikutukset taas kasautuvat myös erityisesti lapsiperheille, yksinhuoltajille ja yksin asuville. Hallituksen toimien muodossa meille on tullut 26 000 uutta köyhää lasta tähän maahan. Hallituksen veroalet taas ovat syventäneet tuloeroja. Eikö teistä tämä maa jakaannu ihan liikaa jo ilman tällaisia lisääviä toimia? Velka ei tällä budjetilla vähene. Yhteisöveroaleen näyttää olevan varaa, mutta heikoimpien palveluista, kuten järjestöiltä, ollaan valmiita leikkaamaan. Ministeri Rydman, SOSTEn kyselyssä järjestöt kertovat, että kolmanneksella on irtisanomisia, kolmannes on lopettanut kokonaisia toimintamuotoja [Puhemies koputtaa] ja yli puolet on joutunut supistamaan toimintamuotoja, siis muuta kuin hallintoa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, velka, budjetti, yhteisövero, leikkaus)Pöytäkirja
10.9.2026VastauspuheenvuoroHE 115/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Taiteen perusopetus on kansainvälisestikin uniikki instituutio, ja voisi sanoa, että se on yksi tämmöinen suomalaisen koulutusjärjestelmän helmi. On hienoa, että sitä on päästy nyt uudistamaan. Jaan ihan saman huolen, joka täällä on nostettu aikaisemminkin, että kun tätä uudistusta valmisteltiin, oli tavoitteena saada siihen 10 miljoonan lisärahoitus, jolla sitten turvattaisiin se, että saadaan nyt muita taiteenaloja vielä vahvemmin mukaan, kun tällä hetkellä 90 prosenttia opetuksesta painottuu sinne musiikkiin. Se halutaan tietysti säilyttää ja myös siellä halutaan säilyttää ne yksilöopetuksen mahdollisuudet. Eli ei haluta rikkoa sitä, mikä jo toimii, mutta halutaan mahdollistaa taiteen perusopetus yhä useammalle nuorelle ja yhä laajemmalla skaalalla. Tämä raha sinne kyllä tarvittaisiin, ettei olemassa olevaa rikottaisi. Sitten haluan kysyä siitä, että oppilaitokset, joilla ei ole tätä OKM:n järjestämislupaa, ovat kantaneet huolta tästä siirtymäajasta. Eli näitä uusia malleja ei ole vielä, mutta kuinka turvataan, että toiminta jatkuu tässä katkeamatta?

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
10.9.2026Varsinainen puheenvuoroSKT 120/2026 vpTalousKoulutus

Arvoisa puhemies! Pisa-tulokset ovat heikentyneet koko 2000-luvun niin matematiikassa, luonnontieteissä kuin lukutaidossa. Yhteiskunnan muutokset näkyvät koulussa: sosiaaliseen mediaan käytetyn ajan kasvu, unen ja keskittymiskyvyn heikkeneminen ja samaan aikaan koulutuksen ja pinnistelyn arvostuksen lasku yhteiskunnassa. Nämä haastavat koulujen arkea. Niin lahjakkaiden kuin heikkojen oppilaiden tulokset tippuivat. Kaikille oppilaille pitäisi pystyä koulussa tarjoamaan niin tukea kuin haastetta. Jo kolmannes pojista on heikkoja lukijoita, vaikka lukutaito on juuri se ja sellainen perustaito, jota tarvitaan kaikkeen muuhun oppimiseen. Budjettiriihessä hallitus leikkasi jälleen kuntien valtionosuuksia, nyt 110 miljoonalla eurolla, vaikka sivistystoimi on noin kolme neljäsosaa kuntien taloudesta. Arvoisa opetusministeri: miten varmistatte, ettei kunnissa tehdä [Puhemies koputtaa] leikkauksia varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen, kun hallitus kohdentaa [Puhemies koputtaa] sinne näin merkittävät leikkaukset?

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti, leikkaus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
21.7.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNT 1/2026 vpRakentaminen

Arvoisa puhemies! Garden Helsinki -hankkeen rahoituksen käsittely hallituksessa näyttää surullisen hähmäiseltä. On hyvä, että niin eduskunta kuin oikeuskansleri käsittelevät sitä. Olisi ihan vähintä, että kun liikuntapaikkarahoitusta leikataan hallituksen toimesta, olisi hallihankkeesta, jota sitten aiotaankin samaan aikaan tukea, kunnolliset, avoimet tausta-arviot tehtynä. Jos tavoite oli tukea rakentamista ja työllisyyttä, on pääkaupunkiseudullakin jo käynnissä pidemmällä olevia hankkeita, ainakin Vantaan Kivistön hallihanke ja meillä Espoossa Espoon stadion -hanke, joissa nämä rakentamisen työllisyysvaikutukset olisivat olleet nopeammin saatavissa. Mistä löytyy tällainen alueellinen vertailu eri hankkeista hyötyineen, kustannuksineen ja kannattavuusarvioineen? Täällä edustaja Harkimo nosti varsin hyvin esiin sen, miten vaikeaa usean hallihankkeen on mahdollista pärjätä samalla alueella. Tukipäätösten pitäisi olla hyvin harkittuja, sillä niillä on myös kilpailuvaikutuksia. Tästä puhui myös edustaja Vuornos. Valitettavasti ilman perusteluja ja vertailuja näyttää todellisuus siltä, että kaverin hanke kiilasi jonon ohi. Helsingin päättäjiä on täällä salissa hallituspuolueista spinnattu kantamaan vastuuta tuesta Garden Helsinki -hankkeelle. On kuitenkin aivan eri asia, hyvät kollegat, tukea hanketta paikallisessa päätöksenteossa kuin jakaa sille valtion rahoitusta — ja nimenomaan yksittäiselle hankkeelle ilman vertailuja muihin vastaaviin hankkeisiin. Kyllä tämä tiedetään, ja siksi tämä keskustelu näyttää tällaiselta harhautukselta. Kuten debattipuheenvuorossani totesin, tarvitsisimme demokratiaa ja luottamusta poliittiseen päätöksentekoon vahvistavia toimia. Siksi teimme yhtenä kiireellisenä toimenpide-esityksenä lakialoitteen vaalirahoituksen ennakkoilmoituksen pakolliseksi muuttamisesta. Valitettavasti nyt suunta on ollut vaalirahoituksen osalta jopa päinvastainen, kun alinta ilmoitettavaa summaa on päätetty nostaa. Kannatan myös edustaja Honkasalon puheenvuorossaan nostamaa vaalirahoituskattoehdotusta. Näemme maailmalta, mitä suuriksi kasvaneet vaalirahoitukset demokratialle viime kädessä tarkoittavat. Arvoisa puhemies! Seuraavaksi luen kappaleen rakenteellisesta korruptiosta ja korruptiosta Suomessa. Tämän on kirjoittanut oikeusministeriö, sillä oikeusministeriölle kuuluu meillä korruption vastaisen työn koordinointi: ”Kuten monissa muissakin maissa, korruptio on myös Suomessa esiintyvä ongelma. Tutkimusten mukaan Suomessa esiintyy katutason lahjonnan sijasta suuremman mittaluokan rakenteellista ja vaikeammin havaittavaa korruptiota, joka usein ilmenee elinkeinoelämän ja viranomaisten toiminnan rajapinnassa. Korruption keskeisinä riskialueina pidetään rakennusalaa, julkisia hankintoja ja tarjouskilpailuja, yhdyskuntasuunnittelua, poliittista päätöksentekoa ja puolue- ja vaalirahoitusta. Korruptio esiintyy usein oikeudettomien etuuksien antamisena ja ottamisena, eturistiriitoina ja suosimisena.” Oikeusministeriö on koostanut myös kansallisen korruptionvastaisen strategian ja toimenpideohjelman. Siellä on hyviä toimenpidesuosituksia, ja suosittelen hallitusta tarttumaan niihin nopeasti. On huolestuttavaa, että pääministeri ja hallitus eivät näytä näitä riskejä tunnistavan päätöksenteossa. Jääviyskysymys on kuitenkin aina viime kädessä meidän päättäjien omissa käsissä.

Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen, rakennusala)Pöytäkirja
21.7.2026VastauspuheenvuoroVNT 1/2026 vp

Arvoisa puhemies! Jätin tänään lakialoitteen vaalirahoituksen avoimuuden lisäämisestä eli ennakkoilmoituksen pakollisuudesta kaikille. Toivon, että allekirjoitatte sen. Tämä antaisi äänestäjille nykyistä paremman mahdollisuuden arvioida ehdokkaiden kytköksiä jo ennen äänestyspäätöstä. Tämä vapaaehtoisuus, joka tällä hetkellä on käytäntö, on johtanut siihen, että muun muassa pääministeri itse ei ole ehtinyt tai ei ole halunnut tätä vapaaehtoista ennakkoilmoitusta tehdä. Nyt olisi syytä, että hallitus tekisi aitoja, konkreettisia toimia, joilla poliittisen päätöksenteon uskottavuutta, luotettavuutta vahvistettaisiin. Se on se, mitä meidän, eduskunnan, pitäisi tehdä, mitä hallituksen pitäisi tehdä. Oletteko valmis esimerkiksi tätä lakialoitetta edistämään?

23.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 102/2026 vp

Arvoisa puhemies! Teen lisätalousarvioaloitteen 7 Taidetestaajat-toiminnan jatkon turvaamisesta. 65 000 kahdeksasluokkalaista on saanut vuodesta 2017 lähtien mahdollisuuden vierailla kulttuuriesityksissä. Toiminta on tavoittanut lähes koko ikäluokan. Taidetestaajat-toiminta on ollut monelle nuorelle ensimmäinen mahdollisuus tutustua taiteen maailmaan. Tällaista vastaavaa toimintaa on järjestetty hyvin monessa maailman maassa, ja Pohjoismaista esimerkiksi Ruotsissa usealla ikäluokalla on mahdollisuus vastaaviin taidevierailuihin. Ennen lisätalousarvion valmistelua vaadimme opposition kansanedustajien Razmyarin, Siposen ja Lohikosken, eri puolueiden edustajien, kesken tämän rahoituksen jatkon turvaamista. Taustalla on säätiörahoitus, jonka on ilmoitettu päättyvän, ja se tieto on ollut ajoissa käsittelyssä, mutta nyt neljä miljoonaa rahoituksen jatkosta puuttuu, ja tämän vuoksi on ajateltu, että tämä esitys on hyvä tehdä erillisenä esityksenä, jotta kaikki puolueet pystyvät ottamaan kantaa eduskunnassa siihen, haluammeko Taidetestaajat-toiminnan jatkon turvata.

17.6.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNS 2/2026 vpTalousTurvallisuusYmpäristö

Arvoisa puhemies! Maailmaa muokkaavat tällä hetkellä samanaikaisesti geopoliittinen murros, sääntöpohjaisen järjestyksen mureneminen, demokratian taantuma sekä ympäristö- ja ilmastokriisit. Näihin kaikkiin vastaamiseen tarvitaan laajaa turvallisuuskäsitystä ja aktiivista diplomatiaa. Selonteon ensisijainen päämäärä oli päivittää Suomen kantoja ydinaseisiin. Valitettavasti perinteinen parlamentaarinen konsensuksen haku merkittävissä ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä sivuutettiin tämän selonteon valmistelussa. Tämä erimielisyys laajeni valiokunnassa nyt myös muihin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin. Pienen maan etu on mielestäni hakea mahdollisimman yhtenäistä linjaa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, ja toivottavasti näin jatkossa pystytään tekemään paremmin. Arvoisa puhemies! Selonteon poliittinen sitoumus olla sijoittamatta ydinaseita alueellemme rauhan aikana ei ole vihreille riittävä. Poliittinen sitoumus on helppo muuttaa hallitusten vaihtuessa. Olisimme halunneet säilyttää laintasoisen linjauksen, johon oltiin myös DCA-sopimusta tehtäessä sitoutuneita. Tältä osin vastalauseemme yhtyy SDP:n vastalauseeseen — ja nyt siinä vastalauseen kannanottoesityksessä toivottavasti pystytään tekemään tekninen korjaus, koska tämä osuus siitä on nyt jäänyt puuttumaan. Arvoisa puhemies! Erityisen vähälle käsittelylle selonteossa jää Lähi-idän tilanne. Valiokunnan mietintö ei myöskään juurikaan käsittele Palestiinan ja Lähi-idän kysymyksiä, vaikka niiden moraalinen ja poliittinen ja taloudellinen globaali vaikutus on ilmeinen. Israelin väkivalta palestiinalaisia kohtaan, Palestiinalaisalueen laiton miehittäminen ja Gazaan suunnatun humanitäärisen avun pääsyn estäminen, laittomat siirtokunnat ja palestiinalaisia epätasa-arvoisesti kohteleva apartheidpolitiikka, josta uusi, palestiinalaisten kuolemantuomiot salliva laki on tuorein esimerkki, ovat jatkuneet Israelin Gazaan kohdistamien sotatoimien ja tulitauon jälkeen. Gazaan kohdistettujen sotatoimien mahdolliset sotarikokset sekä rikokset ihmisyyttä vastaan, kuten kansanmurha, ovat vieläkin tutkimatta. Ainoa tie väkivallan lopettamiseksi ja kestävän rauhan saavuttamiseksi on konfliktin juurisyiden selvittäminen. Tämä tarkoittaa Palestiinalaisalueen laittoman miehityksen lopettamista ja palestiinalaisten itsemääräämisoikeuden tunnustamista. Suomen ja Euroopan unionin tulee käyttää kaikki mahdolliset poliittiset ja taloudelliset keinot painostaakseen Israelia lopettamaan jo vuosikymmeniä jatkunut Gazan saarto ja palestiinalaisiin kohdistuva vaino. Niiden tulee toimia päättäväisemmin painostaakseen osapuolia käynnistämään neuvottelut, joiden tulisi tähdätä alueella kahden valtion malliin, johon Suomikin on ollut pitkään sitoutunut. Yhdysvaltojen ja Israelin kansainvälisen oikeuden vastainen hyökkäys Iraniin on aiheuttanut Hormuzinsalmen kriisin. Maat hyökkäsivät Iraniin ilman YK:n turvallisuusneuvoston oikeutusta, konsultoimatta liittolaisia ja välinpitämättöminä kansainvälisen oikeuden edellytyksistä. Hyökkäyksen jälkeen Israel on hyökännyt myös Libanoniin. Israelin hyökkäykset ovat tappaneet tuhansia libanonilaisia sekä ajaneet yli miljoona ihmistä kodeistaan pommituksia pakoon. Libanonin jo alkujaan hauras yhteiskunta on joutunut yhä syvenevään kriisiin. Sen lisäksi, että sotatoimet niin Gazassa, Länsirannalla, Iranissa ja Libanonissa ovat oikeudettomia ja moraalisesti tuomittavia, ne ovat myös räikeästi vastoin kansainvälistä monenkeskistä sääntöpohjaista järjestelmää, jonka puolustaminen on Suomen selkeä etu. Suomen tulisi ajankohtaista maailmanpoliittista tilannetta käsittelevässä selonteossa ja sen mietinnössä ottaa kantaa kansainvälisen oikeuden rikkomuksiin. Suomi on vihreiden mielestä myös aivan liian kauan pantannut palestiinalaisten valtion tunnustamista, ja tässä selonteko olisi antanut tähän luontevan tilaisuuden hallituksen erimielisyyksistä huolimatta. Valtioneuvoston ajankohtaista ulko- ja turvallisuuspoliittisen toimintaympäristön muutosta käsittelevä selonteko nostaa useita tilanteessa tapahtuneita muutoksia. Globaalien kriisien ja konfliktien tunnistamista ja Suomen roolia kriiseihin vastaamisessa tulisi kuitenkin selonteossa vahvistaa. Mittavat kehitysyhteistyön, ulkoasiainhallinnon ja kriisinhallinnan leikkaukset haastavat Suomen mahdollisuutta vastata näihin. Valtioneuvoston näkemys jää Yhdysvaltoja koskevalta osaltaan myös liian kapeaksi. Valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden näkemys transatlanttisen suhteen ja Yhdysvaltojen nykytilasta ja tulevaisuudesta on selontekoa skeptisempi. Yhdysvaltojen liittolaisuuteen sisältyy tällä hetkellä huolestuttavan paljon epävarmuuksia ja ennakoimattomuutta. Teen vastalauseen 3 mukaisen kannanoton, ja todellakin toivomme, että siinä huomioidaan tämä tekninen korjaus, [Puhemies koputtaa] että yhdymme vastalauseen 1 perusteluihin ja päätösehdotuksiin.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, dca)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto)Pöytäkirja
17.6.2026VastauspuheenvuoroVNS 2/2026 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Vihreille selonteon poliittinen sitoumus olla sijoittamatta ydinaseita alueellemme rauhan aikana ei ole riittävä. Poliittinen sitoumus on liian helppo muuttaa hallitusten muuttuessa ja vaihtuessa. Olisimme halunneet säilyttää laintasoisen kirjauksen, johon oltiin myös DCA-sopimusta tehtäessä sitoutuneita. Lisäksi esitimme ponsiosassa, että eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto valmistelee kiireellisesti Palestiinan valtion tunnustamisen — valitettavasti tästä ei vielä yksimielisyyttä löytynyt — ja että valtioneuvosto toimii EU-vaikuttamisessa aktiivisesti Israelin palestiinalaisiin kohdistuvan kansanmurhan estämiseksi, Länsirannan laittoman miehityksen purkamiseksi sekä kahden valtion mallia haastavien toimien torjumiseksi. Ilmeisesti näitä vastalauseita pitää esittää varsinaisessa puheenvuorossa, mutta tässä avattuna vihreiden esitykset.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (dca)Pöytäkirja
16.6.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVK 4/2026 vpTalousKoulutusMaahanmuuttoYmpäristö

Arvoisa puhemies! Oman nuoruuteni Eurooppa yhdistyi: Berliinin muuri kaatui. Erasmus-ohjelma houkutteli suuren määrän opiskelijoita oppimaan kieltä ja eurooppalaista kulttuuria yliopistoihin ympäri Euroopan. Kriisit näyttivät olevan takanapäin ainakin Euroopassa, ja myös perheet koti-Suomessa vaurastuivat laman jälkeen. Nyt valmistuvilla nuorilla heidän elämänpolulleen mahtuneet maailmantapahtumat ovat synkempiä: sota Euroopassa, globaali pandemia ja kiihtyvä ilmasto‑ ja luontokriisi. Päälle tulevat kiristynyt tahti, jota opinnoissa vaaditaan, heikentyneet opintoetuudet, kasvava lainamäärä, nuorten suuri työttömyys, sosiaalisen median luomat paineet ja turhautuminen. Kaksi kolmasosaa nuorista kokee säännöllisesti yksinäisyyttä tässä maailmassa Suomessa tällä hetkellä. Joka viides 16—24-vuotias kertoo kokeneensa yksinäisyyttä vähintään viiden vuoden ajan. Yksinäisyydellä taas on mielestäni vahva yhteys näihin mielenterveyshaasteisiin, joista useammassa puheenvuorossa täällä on jo puhuttu. Espoon nuorten hyvinvointilukuja katsoessa maahanmuuttajataustaisten poikien yksinäisyys korostuu siellä kokonaisuudessa vielä enemmän. Nostan yksinäisyysteeman ja yhteisöllisyyden tarpeen tähän puheen alkuun, sillä pidän niitä erittäin merkittävänä tekijänä nuorten hyvinvoinnille, ja tässä ne toimenpiteet eivät välttämättä ole niin kalliita, joilla sitä hyvinvointia voitaisiin edistää. Valitettavasti nuoret eivät odota sitä, että meidän talous kasvaa. Heidän nuoruus kulkee koko ajan eteenpäin. Lisää toimia nuorten tueksi ja työllistymiseksi tarvitaan enemmän ja olisi tarvittu jo. Hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset osuvat korostetusti nuoriin. Opiskelijoiden toimeentulo laskee pahimmillaan jopa 170 euroa kuukaudessa. Ansioturvan suojaosien poisto heikentää työn vastaanottamisen kannustimia. Suojaosat ovat auttaneet monia nuoria saamaan työn syrjästä kiinni ja ottamaan osa-aikatyötä vastaan. Juuri nuoret ovat yksi ryhmä, joka on osa-aikatyötä voinut hyödyntää. Nuorten hyvinvointiin panostaminen on ratkaisevaa sekä inhimillisesti että taloudellisesti. Mielenterveysongelmien ja syrjäytymisen kustannukset ovat valtavia koko yhteiskunnalle. Yksi syrjäytynyt nuori maksaa suomalaiselle yhteiskunnalle yli miljoona euroa ja mielenterveyden ongelmat jopa noin 11 miljardia vuodessa. Hallitus on kuitenkin päätynyt leikkaamaan nuorten kuntoutustuesta, nuorisotyöstä, esimerkiksi järjestöjen rahoituksesta — juuri siitä, missä on tehty arvokasta työtä nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja harrastustoiminnan järjestämiseksi. Harrastukset ja vapaaehtoistyö kerryttävät taitoja ja osaamista, mitkä ovat usein työllistymiselle ja työssä pärjäämiselle oleellisia. Tosiaan olemme koonneet sekä edustaja Hanna Holopaisen että vihreiden nuorten kanssa ehdotuksia nuorten työllistämiseen, ja esittelen seuraavaksi joitain näistä. Ensinnäkin asetetaan nuoret työllisyyspalveluiden keskiöön. Lisätään matalan kynnyksen elämänhallinnan vahvistamiseen keskittyviä palveluita, kuten starttivalmennusta ja Ohjaamo-palveluita. Niitä tulisi olla saatavilla kaikkialla Suomessa, ja niille olisi turvattava riittävät resurssit. Varmistetaan sujuva ohjaus Ohjaamoista matalan kynnyksen mielenterveys‑ ja päihdepalveluihin ja laajennetaan hyväksi todettua Vamos-toimintaa. Asetetaan nuoret etusijalle TE-palveluiden alkuhaastatteluissa, jotta tämä nuorisotakuun mukainen kolmen kuukauden ehto työn, opiskelun tai muun työllistymistä tukevan paikan löytymisestä tulisi mahdollisimman hyvin toteutettua. Otetaan joka kunnassa käyttöön kesätyöseteli 15—18-vuotiaille. Kaikilla kunnilla sitä ei vielä ole. Varmistetaan, että nuoret hyötyvät työkokeiluista. Huomioidaan siis kunnissa toteutettavien työkokeiluiden kohderyhmissä erityisesti alle 29-vuotiaat nuoret ja tarjotaan heille tarvittaessa lisätukea työkokeilupaikan löytämisessä esimerkiksi juuri Ohjaamojen kautta. Tarjotaan maahanmuuttajanuorille parempaa tukea työllistymiseen. Satsataan erityisesti heidän kielen oppimiseen ja oppisopimuskoulutuspaikkojen löytymiseen ja siihen, että sitä kielen oppimista voi tapahtua myös työn yhteydessä. Vahvistetaan nuorisotakuun seurantaa eli kerätään valtakunnallisia tietoja ja kohdennetaan meidän politiikkatoimia sitten tämän tiedon pohjalta, missä onnistutaan ja missä ei. Tässä kohtaa kiitos tästä koulutussetelikokeilun aloittamisesta. Siinä on yksi hyvä toimi, jonka hallitus on käynnistänyt. Laajennetaan harjoittelutuki koskemaan kaikkia korkeakouluopiskelijoita. [Puhemies koputtaa] Perutaan hallituksen hölmöt leikkaukset nuorten kuntoutukseen. Kuntouttava työtoiminta lakkaa, sosiaalinen kuntoutus lakkaa. Juuri nämä ovat auttaneet nuoria töihin. [Puhemies koputtaa] Arvoisa puhemies! Toimia, joita voisi tehdä, on paljon, ja niitä ei ole tehty riittävästi. Siksi kannatan edustaja Alametsän esitystä epäluottamuslauseeksi.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, leikkaus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu, yliopisto)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, luonto)Pöytäkirja
16.6.2026VastauspuheenvuoroVK 4/2026 vp

Arvoisa puhemies! Suomen lainsäädännössä on yhä kirjattuna nuorisotakuu, siis vakuutus siitä, että kolmen kuukauden sisällä työttömyydestä nuoren pitäisi saada joko työtä, opiskelupaikka tai paikka työllisyyttä edistäviin palveluihin. No, nyt olemme kuulleet, että pitkäaikaistyöttömyys nuorilla on kaksinkertaistunut hallituskauden aikana. Kuinka meni noin niin kuin omasta mielestä? Olemme tänään koonneet vihreiden nuorten kanssa listan esityksiä siitä, kuinka nuorten työllistymistä voisi edistää. Käykää ihmeessä katsomassa, siellä on paljon hyviä ehdotuksia. Muun muassa esitämme, että kuntien sakkomaksuja voisi helpottaa niissä kunnissa, jotka käyttäisivät tämän resurssin nuorten työllistämiseen. On ehdotettu myös, että TE-palveluissa näihin alkuhaastatteluihin nuoret voitaisiin nostaa jonon ohi, jolloin nopeutettaisiin sitä prosessia nuorten osalta. Näitä keinoja on paljon, jos on tahtoa niihin tarttua.

9.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 35/2026 vpTalousSoteKoulutus

Arvoisa puhemies! Tämän lisäksi, että on ollut näitä kuntarahoituksen leikkauksia, niin VM:n arvio siitä, mikä TE-uudistuksen lisälasku kunnille on ollut sen kompensaation lisäksi, joka kunnille siis tehtiin uudistusta tehtäessä, on ollut 300—400 miljoonaa, eli se on aika iso summa sieltä kuntien rahoituksesta. Tämä on siis näitä nousseita työttömyysturvakuluja ja sakkomaksuja. Tähän ei ole tullut mitään uutta kompensaatiota eikä myöskään uutta mallia, jolla niitä sakkomaksuja voitaisiin tämmöisessä suhdannetilanteessa keventää. Sitä olen kyllä oppositiosta itse myös peräänkuuluttanut. Toinen asia, mistä halusin sanoa, on opettajien kohtaama väkivalta. Sen lisäksi, kun tässä puhuttiin tästä, miten pienissä kouluissa pystytään puuttumaan kiusaamiseen tai se nähdään paremmin, yleistynyt ilmiö on, että myös opettajaa kohtaan on väkivaltaa enemmän kuin ennen. Siinä myös tiedettäisiin ne keinot, joilla voitaisiin auttaa. Eli jos tiedetään, että luokassa on opiskelijoita tai oppilaita, jotka eivät ole täysin koulukuntoisia tai ovat aggressiivisia, niin sitä yksittäistä aikuista ei saa jättää yksin. Siellä pitäisi aina olla henkilöstöä, on se sitten koulunkäynninohjaaja tai avustaja tai erityisopetusresurssia, tai jos joku ei todellakaan ole koulukuntoinen, niin sitten sairaalakoulupaikkaa tai erityisluokkapaikkaa tarpeesta riippuen. Näitä ei pystytä tällä hetkellä riittävän nopeasti turvaamaan. Kyllä ammattihenkilöstö tietää sen, että tällaisessa tilanteessa itse asiassa koko luokan opetus kärsii, eivät ainoastaan ehkä ne kiusatut opiskelijat. Nämä ovat semmoisia tekijöitä, että kun väkivalta ja työn haastavuus kohdentuu myös opettajiin, niin alan houkuttelevuus kärsii. Palkkakehitys ei ole ollut hyvä. Me tiedetään, että tällä kaudella tuli vientivetoinen palkkamalli, joka sitoo sen palkkakehityksen vientialojen kehitykseen. Iso huoli on siitä, millä me koko opetussektorin, kasvatussektorin, houkuttelevuus turvataan myös jatkossa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sairaala)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Pöytäkirja
9.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 35/2026 vpTalousKoulutus

Arvoisa puhemies! On ilo kuulla, että meillä on tämmöinen yhteinen huoli meidän koulutuksen laadusta, ja tuntuu siltä, että jaetaan se täällä. Oppimistuloksista tässä oli puhetta. Ne ovat todellakin laskeneet myös muualla Euroopassa kännyköiden tulon kanssa samassa aikasyklissä, mutta suhteellisesti se Suomen pudotus on isompi ja monet Aasian maat taas ovat nousseet näissä vertailutuloksissa Euroopan ohi. Eli kyllä tässä varmasti osa selittyy kännyköillä, mutta tässä suhteellisessa pudotuksessa meillä on varmasti myös tämmöisiä omia kotimaisia tekijöitä. Tässä aikaisemmin puhuttiin opettajarekisteristä ja sen tarpeesta. Ihmettelen oikeastaan, että vaikka tämä on kustannuksiltaan noin miljoonan esitys ja sitä jo edellinen hallitus ja tämä hallitus ovat pyörittäneet pitkään, niin jostain syystä sitä ei olla saatu vietyä maaliin. Se olisi kyllä todella tärkeä tieto, kuinka meillä riittävät pätevät opettajat. Yksi iso huoli, mikä tällä hallituskaudella on tapahtunut, on että opettajien täydennyskoulutus on ajettu lähes kokonaan alas, eli sieltä ovat resurssit hävinneet. Juuri kun tässä puhuttiin vaikka tekoälyn hyödyntämisestä kouluissa, niin opettajat kertoivat suorasanaisesti viestin, että he eivät asiaa osaa riittävästi, opiskelijat menevät ohi, mutta mitään täydennyskoulutusta ei ole tarjolla julkisesti, ellei kunta sitten hanki jotain yksittäistä koulutuspäivää. Mutta sisältö on tosi iso, ja tarve olisi myös. Myös nämä kuntien leikkaukset, joita hallitus on tehnyt, osuvat suoraan koulutukseen, varhaiskasvatukseen. Valitettavasti se on näin. Eli vaikka meillä on ollut yksimielisiä mietintöjä sivistysvaliokunnassa siitä, mihin suuntaan asioita pitää kehittää, niin sitten kun katsoo vaihtoehtobudjetteja, niin niistä kyllä löytyy eroa siinä, kuinka paljon koulutukseen ollaan valmiita satsaamaan. Toivoisin, että seuraavalla hallituskaudella päästäisiin semmoiseen suunnitelmaan, jossa koulutuksen rahoituksessa edetään kohti pohjoismaista tasoa. En millään usko, että sillä, että me tiputaan koko ajan koulutuksen rahoituksessa, me voisimme pärjätä, olla yhtä kilpailukykyisiä. Kustannukset ovat täällä kuitenkin suunnilleen samaa luokkaa. Tämä koulutuksen investointirooli pitäisi nähdä. Olen tässä ihan samaa mieltä kuin edustaja Paasi täällä kuvasi, että kun on pieni maa, niin meillä eivät luonnonvarat riitä elättämään meitä pitkään, vaan se osaaminen on se, minkä varaan meidän pitää tulevaisuutta rakentaa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
9.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 35/2026 vpTalousKoulutus

Arvoisa puhemies! Tätä mittaamista Suomen kouluissa on kyllä tehty paljon, meillä tehdään valtakunnallisia kokeita — tässä edustaja Paasi peräänkuulutti sitä, että pitäisi mitata paremmin. Mielestäni opettajilla, kasvatusalan henkilöstöllä, on ollut tämä huoli ja viesti on ollut yhtenäinen jo pitkän aikaa, mutta valitettavasti kunnissa taloustilanne on ollut sellainen, että niitä kaikkia keinoja, mitä toivottaisiin, ei olla pystytty turvaamaan ja toteuttamaan. Kuten täällä useampi on jo kertonut, samaan aikaan, kun resurssit ovat vähentyneet tai resurssit ovat kohdentuneet enemmän tilakustannuksiin, it-kustannuksiin kuin itse siihen opettamiseen, nämä opiskelija- ja oppilasryhmät ovat paljon heterogeenisempiä, tarpeet ovat moninaisia. Ihan varmasti myös kännykät ja ruudulla vietetyn ajan lisääntyminen ovat vaikuttaneet lasten ja nuorten keskittymiskykyyn, ihan siihen virkeystilaan, jos illat menevät puhelimella valvoessa. Nämä kaikki vaikuttavat oppimisen edellytyksiin. Mittaamisen ja valtakunnallisten kokeiden lisäämisessä on haasteensa. Me tiedetään esimerkiksi brittiläisestä koulujärjestelmästä tutkimustuloksia siitä, kuinka se usein johtaa ei semmoisen laajan ymmärryksen ja sivistyksen syntymiseen vaan enemmän siihen, että pistemäisesti ulkoa opetellaan tietoja, joita sitten mitataan. Ei sekään ole huono, että sitäkin tehdään, mutta sellaisesta pelkästä kokeita varten opiskelusta jo hyvin nuorella iällä ei ole maailmanlaajuisesti tutkimuksissa hyviä tuloksia, enkä toivo, että tämä osaamistakuu meillä semmoiseen johtaisikaan. Pienet koulut, joita tässä edustaja Rasinkangas nosti, ovat todella tärkeitä. Viesti, joka tulee usein sekä vanhemmilta että opettajilta, on, että toivottaisiin, että ne pysyisivät eikä niitä lakkautettaisi. Tässä se pienen koulun koko eroaa kyllä hyvin paljon, puhutaanko maakunnista vai puhutaanko kaupungeista, sillä kaupungeissa 100—200 oppilaan kouluja pidetään jo pieninä ja niitä joudutaan lakkauttamaan, kun investointiresursseja ei ole korjata esimerkiksi niitä koulutiloja. Tänään viimeksi keskusteltiin kuntien parlamentaarisessa työryhmässä siitä, kuinka tätä koulutuksen laatua pystyttäisiin jatkossa... — Mikrofonista lähti ääni. — Eli miten ne resurssit kohdentuisivat niin, että koulutuksen laatu turvataan sekä siellä, missä meidän lasten määrä vähenee, että siellä, missä meillä on kasvava määrä lapsia ja nuoria, jotka ovat meidän tulevaisuuden työntekijöitä. Mitkä ovat ne kriteerit, joilla me saadaan se turvattua ja vahvistettua?

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
9.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 35/2026 vpTalousKoulutus

Arvoisa puhemies! Suomessa ollaan syystä huolissaan laskeneista oppimistuloksista. Viime vuosina on haluttu panostaa peruskouluissa perustaitoihin: lukemiseen, kirjoittamiseen ja laskemiseen. Oppimisen tuen uudistuksella taas haluttiin vahvistaa tukea tarvitsevien oppimista ja toisaalta tukea sitä muuta opetusryhmää saamassaan opetuksessa. Kuntien leikkaukset kuitenkin jättävät nämä uudistukset huteralle pohjalle. Koulujen vaikeutuneesta tilanteesta ja heikenneistä oppimistuloksista huolimatta arvosanat ovat säilyneet ennallaan. Vaatimustasoa on monien tutkimusten perusteella helpotettu. Osaamistakuun ajatus riittävän osaamisen saavuttamisesta ja yhdenvertaisesta arvioinnista on kaunis. Todellisuudessa monet muut tekijät kuin osaamistakuu vaikuttavat oppimistuloksiin kuitenkin merkittävästi enemmän. Näitä ovat koulujen ja luokkien ryhmäkoko, opettajien riittävä koulutus ja ammatin ja ylipäätään koulutuksen arvostuksen vahvistaminen. Tässä on tapahtunut merkittävää laskua suomalaisessa yhteiskunnassa. Lasten ja nuorten hyvinvointi, laadukkaiden oppimateriaalien turvaaminen, oppimisen tuen ja riittävän kieliopetuksen saatavuus ja niin edelleen — nämä tekijät yhdessä ratkaisevat. Ajattelen niin, että pelkästään luokallejättö ei auta, jos opetuksessa ja oppimisessa ei tapahdu selkeää muutosta ja jos ei saada riittävää oppimisen tukea turvattua tai toisaalta niitä oppimisen esteitä ratkottua. Esteet voivat toki johtua muistakin syistä kuin mitä kouluissa pystytään hoitamaan. Tässä laissa opetussuunnitelmien sisällöt aiotaan vuosiluokkaistaa, ja tästä asiasta olen kuullut huolenaiheita. Vuosiluokkaistaminen ja arvosanojen kriteereiden tarkentaminen tarkoittaa sitä, että opetussuunnitelman tavoitteita jaetaan täsmällisemmin vuosiluokkakohtaisesti ja sitten tähän arviointiin lisätään määrittelyjä. Tämä on valtavan iso urakka tehtäväksi ja vaativa työ. Opetussuunnitelmatyötä on Suomessa totuttu tekemään laajan asiantuntijajoukon voimin. Siihen on vakiintuneet, hyvät prosessit, joista on ihan maailmanlaajuisesti otettu oppia, mutta nyt näyttää siltä, että koko tälle vuosiluokkaistamistyölle kaikkien oppiaineiden osalta on varattu aikaa yksi vuosi ja resursseja tähän työhön ei ole varattu ollenkaan. Tästä syntyy iso huoli, minkälaista laatua pystymme sitten tässä osaamistakuussa turvaamaan. Toivoisin — nyt täällä ei ole ministeriä paikalla — että kertoisitte, miten tämä työ on ajateltu toteuttaa, sillä Opetushallitukseen, joka tätä opetussuunnitelmatyötä tekee, on tehty merkittävät leikkaukset tämän hallituskauden aikana, ja ne haastavat tätä valmistelutyötä entisestään. Sitten tämän vuoden jälkeen, kun koko tämä suunnittelu-uudistus tapahtuu, seuraava vuosi olisi aikaa näillä oppimateriaalin valmistajilla saada kaikki oppimateriaalit päivitettyä. Tässä pelkään taas sitä, että oppimateriaaliuudistukset usein johtavat siihen, että niistä syntyy lisäkustannuksia kunnille eli opetuksen järjestäjille, jotka joutuvat uusia oppimateriaaleja hankkimaan. Eli toivon, että näitä siirtymäaikoja pidettäisiin riittävän pitkinä ja resurssit tämän työn valmisteluun turvattaisiin.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
4.6.2026Varsinainen puheenvuoroSKT 98/2026 vpTalousKoulutus

Arvoisa puhemies! Suomalaisen yhteiskunnan iso lupaus on ollut, että koulutus on maksutonta. Kaikille avoimella koulutuksella on ollut valtavan suuri merkitys siinä, että kaikenlaisista taustoista tuleville on ollut tarjolla mahdollisuus opiskella niin pitkälle kuin tahtoa ja kykyä on. Nyt, hallitus, kuitenkin leikkaatte kunnilta ammatillisesta koulutuksesta, korkeakoulujen perusrahoituksesta ja opintotukietuuksista, lisäätte opintotuen lainapainotteisuutta, rajoitatte toisen tutkinnon suorittamisoikeutta ja lanseeraatte avoimen korkeakoulun maksullisen tutkinnon. Samaan aikaan keskustelu lukukausimaksuista on pulpahtanut pinnalle. Tiedämme maailmalta, että lukukausimaksut vähentävät vähävaraisista perheistä tulevia opiskelijoita eivätkä aidosti tuo lisäeuroja koulutukseen. Arvoisa tiede- ja kulttuuriministeri, onko hallitus sitoutunut maksuttomaan koulutukseen? Mitä teette sen eteen, että maksuton koulutus säilyy Suomessa? [Pia Lohikoski: Hyvä kysymys!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu, opintotuki)Pöytäkirja
26.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 93/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Suomi on jäänyt auttamattomasti jälkeen verrokkimaiden koulutustasosta. OECD-maiden kärjessä korkeakoulutus on 60 prosentin luokkaa nuorten aikuisten ikäluokasta. Suomessa korkeakoulutuksen suorittaneiden nuorten aikuisten osuus on vain 39 prosenttia. Suomi on sijalla 31 eli 38 maan tilaston hännillä. Meidän pitää myöntää, ettemme enää ole koulutuksen kärkimaa. Nykyisillä toimilla saamme tasoa nostettua siihen puoleen ikäluokasta, joka on tällä hetkellä tavoitteeksi asetettu taso, aikaisintaan 2030-luvun lopulla tai 2040-luvulla. Se on aivan liian myöhään kilpailukykymme nostotavoitetta ajatellen. Opintosetelikokeilun lähtökohdat ovat varsin kannatettavat. On hyvä, että ilman opintopaikkaa jääneet nuoret saavat avoimen korkeakoulun kautta tuntumaa korkeakouluopintoihin. Koulutukseen kiinni pääseminen on tärkeää aikana, jolloin työllistyminen on poikkeuksellisen vaikeaa. Haluan siis kiittää hallitusta, kun tässä on siihen syytä. Me vihreät olemme pitkään kannattaneet avointen korkeakoulujen opintojen tekemistä maksuttomiksi, etenkin juuri ilman opiskelupaikkaa jääneille. Seuraavana askeleena vastaavaa voisi tarjota kaikille, joilla ei vielä ole korkeakoulututkintoa suoritettuna, esimerkiksi tutkintojen puuttuvien opintokokonaisuuksien tekemiseen. Arvoisa puhemies! Opiskelu avoimessa yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa ei ole kuitenkaan sama asia kuin tutkintokoulutukseen osallistuminen, eikä tämä saa olla ovenavaus koulutuksen maksullisuudelle tai lukukausimaksuille Suomessa. Tutkinnonanto-oikeus ei siis vihreistä saa siirtyä maksullisen toiminnan piiriin. Oleellista olisi turvata sujuvat siirtymät avoimista korkeakouluista ja yliopistoista tutkinto-opiskelijoiksi. Nyt näissä on paljon vaihtelevuutta. Avoimessa opiskelevat nuoret jäävät myös paitsi esimerkiksi opintososiaalisista etuuksista, opiskelijaterveydenhuollosta ja korkeakoulujen tarjoamasta yhteisöstä. Päätavoitteen tulisi siis edelleen olla se, että korkeakoulujen ovet avautuisivat mahdollisimman monelle nuorelle. Hallituksen koulutusasteen korottamiseen varaama kertaluontoinen sadan miljoonan euron summa on auttamattomasti liian vähän, sillä tämä sama raha jakautuu opintosetelikokeilun lisäksi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen aloituspaikkojen lisäämiseen. Jotta korkeakoulujen koulutusaste saataisiin nousemaan yli puoleen ikäluokasta ja tulevaisuudessa siihen 60 prosenttiin eli OECD-maiden kärkeen ja tällä hetkellä olemassa oleva nykyinen hakijasuma saataisiin purettua, tarvittaisiin seuraaville kymmenelle vuodelle noin miljardin panostuksia. Tämä lisäpanostus varmistaisi myös, että korkeakoulutuksen laatu pystyttäisiin pitämään kansainvälisestikin korkeana. Nyt meidän opiskelijakohtainen rahoitus on jäänyt muiden Pohjoismaiden taa. Eli tässä on nyt kolmelle vuodelle rahoitus, joka käytännössä tarvittaisiin vuosittain. Osasta korkeakouluista on myös kuulunut huolta siitä, ettei kokeilussa maksettava korjaus, 20 euroa per opintopiste, kata opetuksen eikä ohjauksen todellisia kustannuksia. Eli lisääntyneestä koulutuksesta saattaa valua kuluja korkeakoulujen maksettavaksi muuten. Tämä on tietysti aina riski sille, miten sitä laatua saadaan pidettyä yllä. Arvoisa puhemies! Haluan kysyä myös, löytävätkö ammatillisen tutkinnon suorittaneet nuoret kokeilun pariin. Jotta Suomen korkeakoulutusastetta saadaan korotettua puoleen ikäluokasta tai korkeammalle, tulee myös ammatillisen koulutuksen tarjota yhtäläinen mahdollisuus korkeakoulutuksen piiriin pääsyyn. Tämä edellyttää lisää ohjausta, kannustusta ja riittävää lähiopetusta myös ammattioppilaitosten puolelle. Ihmettelen myös sitä, että tässä on rajattu nyt englanninkieliset ja muunkieliset opinnot avoimen korkeakoulun osalta pois kokeilun piiristä ja tämä seteli mahdollistuu ainoastaan suomen- ja ruotsinkielisiin opintoihin. Korkeakoulut ovat kuitenkin panostaneet siihen, että varsin laadukkaita ja hyviä kursseja on tarjolla myös englannin kielellä. En ymmärrä tätä rajausta. Lisäksi vapaan sivistystyön oppilaitokset, kuten kesäyliopistot, ovat jääneet tässä kokeilussa pahasti sivuun. Opintosetelietuuden käyttö toteutetaan Opin.fi-palvelun kautta, johon vapaan sivistystyön oppilaitoksilla ei ole pääsyä, eikä sitä ole mahdollista myöskään tarjota tämän kokeilun aikataulussa. Mutta kun kokeilu on kolmevuotinen, niin toivoisi, että tässä valiokunta katsoisi, onko mahdollista, että tulevina vuosina vapaan sivistystyön oppilaitokset pääsisivät tähän mukaan. Vielä viimeisenä nostan aiheen, joka on tämä, että Suomessa 77 prosenttia nuorista pitää välivuosia ennen korkeakoulussa aloittamista. OECD-maissa vastaava keskiarvo on 44 prosenttia. Opintojen aloitusikä on Suomessa keskimäärin 24 vuotta, ja OECD-maiden keskiarvo on 22 ikävuotta. Ensikertalaiskiintiön piti olla tämmöinen toimi, jolla näitä välivuosia ehkäistään, mutta nyt näyttää siltä, että nuoret eivät ota saamaansa koulutuspaikkaa aina vastaan, jos ei ole se ensimmäinen suosikki, opintoala, korkeakoulu tai yliopisto, vaan he panttaavat näitä tärkeäksi koettuja ensikertalaispisteitä, jotta voisivat sitten seuraavana vuonna hakea uudestaan. Olemme ehdottaneet, että näitä ensikertalaispisteitä ei menettäisi ensimmäiseen 60 opintopisteeseen mennessä, vaikka ottaisi tällaisen toissijaisen paikan vastaan, eli voisi sitten keskimäärin sellaisen vuoden verran opiskella ja katsoa, olisiko se oma ala mahdollisesti sittenkin se oma toissijainen tai kolmassijainen valinta tai alkaako sitä mahdollisesti viihtymään siellä toisella opiskelupaikkakunnalla. Toivon, että valiokunta tätä käsitellessään pohtii tätäkin.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu, yliopisto)Pöytäkirja
26.5.2026Varsinainen puheenvuoroK 3/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Tänään kerrottiin Helsingin Sanomissa Cuporen ensimmäisestä laajasta kulttuurin tilaa koskevasta raportista, Kulttuuripolitiikan tila 2025, ja sen viesti oli varsin dramaattinen. Meidän totuttu kulttuurimallimme natisee liitoksistaan tämän selvityksen mukaan, ja siinä ovat taustasyynä sekä nämä leikkaukset, teknologinen murros että arvomyllerrys, jotka — nämä kaikki kolme — ovat yhtä aikaa meidän yhteiskunnassamme tekeillä. Jopa 45 prosenttia kulttuurialan tekijöistä kertoi vuonna 24 joko vaihtaneensa ammattia tai harkinneensa sitä, ja se on kyllä iso luku. Näitä leikkauksia on tehty monesta kohdasta, ja yhteisvaikutuksia on vaikea laskea. Kulttuurialan työntekijöiden tilanne on päätynyt sellaiseksi, että heille on tarjolla pätkätöitä, pienyrittäjyyttä, työttömyyttä ja epävarmuutta, ja sitten meidän työttömyyskorvauksen ehdot vielä usein ovat sen tyyppisiä, että kulttuurialan tekijöillä ei ole sinne pääsyä. Jos antaa yhdeltä alalta, kirjailijoista, esimerkin, niin siellä lainauskorvaukset, jotka ovat iso tulonlähde kirjailijoille, ovat laskeneet 5,6 miljoonaa euroa, jos sitä ansiotasoa vertaa vuoteen 2016. Eli siellä olisi paljon korotustarvetta myös, jos haluttaisiin nämä ammatit pitää sellaisina, että niillä tuloilla voi pärjätä. Kuitenkin tuossa edellisessäkin asiakohdassa keskusteltiin siitä, missä meillä olisi kasvupotentiaalia Suomessa, ja varsin uskottavat laskelmat kertovat, että luovan talouden osuus voisi hyvin helpostikin kaksinkertaistua, jos sen tekemisen lähtökohdat saataisiin kuntoon. Esimerkiksi tässä teknologisen murroksen kohtaamisessa kulttuurialalla me voitaisiin ottaa Tanskasta esimerkkejä, joissa oppositio ja hallitus ovat yhdessä löytäneet keinon pitää yllä alan toimintaedellytyksiä. Siellä on myös kasvava luova talous, ja tässä olisi kyllä esimerkkiä Suomellekin.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, leikkaus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Selonteossa hallitus tosiaan vastaa, miten se aikoo vastata EU-suosituksiin ja korjata talouden tilannetta. Jo debatissa vaadin hallitusta mahdollistamaan paremmin työllisyystoimia kunnille, jotta tämän kasvaneen velkataakan lisäksi emme jättäisi ja kerryttäisi pitkäaikaista pahoinvointia. Selonteko vahvistaa sen, että julkisen talouden tilanne ei korjaannu hallituksen nykyisillä päätöksillä, eikä mielestäni kannata tehdä ilmastokriisistä syntipukkia hallitukselle. Riskit ilmastokriisin osalta ovat todellisia ympäri maailman ja myös velvoitteet toimiin tarpeen kaikkialla. Elinkeinoelämän mukaan myös vihreässä siirtymässä on juuri sitä kasvupotentiaalia, jota Suomi tarvitsisi. Datakeskustenkin osalta on mielestäni syytä varmistaa, ettei tämä kasvanut energiantarve sitten tule täytetyksi fossiilisin polttoainein. Hallitus katsoo tässä selonteossa ja sen toimissa seuraavaan hallituskauteen. Olisin debatissa halunnut kysyä hallitukselta, kuinka aktiivisesti EU-tasolla hallitus on valmis ajamaan tätä puolustusmenopoikkeuksen jatkoa, koska se tässä tilanteessa helpottaa Suomea, mutta miten on jatkon laita? Puolustusmenojen kasvu, joka näyttää jatkossakin kuitenkin jatkuvan Naton tavoiteprosentteja tavoitellessa, voi antaa puolentoista prosenttiyksikön jouston nettomenopolulta. Ajattelen niin, että rajamaana Suomi voittaa myös siinä, kun muut EU-maat ryhtyvät vahvistamaan omaa puolustustaan. Siksi lämpimästi toivoisi, että hallitus nyt aktiivisesti ajaa sitä, että tämä puolustusmenopoikkeus myös jatkuisi.

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (nato, puolustus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja
26.5.2026Varsinainen puheenvuoroKAA 8/2023 vp

Arvoisa puhemies! Esittelen perustuslakivaliokunnassa tehtyä vastalausetta ja lausumaehdotusta: Nykyisen lainsäädännön puitteissa eläinten voidaan katsoa olevan suojeltuja esineitä, joita ihminen voi omistaa, ostaa ja myydä. Eläinsuojelusääntely merkitsee tietynlaisia rajoituksia perustuslaissa säädettyihin ihmisen omistusoikeuteen sekä elinkeinovapauteen, kuten eläinten pitoon, kuljetukseen ja teurastukseen kohdistuvia erilaisia minimivaatimuksia. Nämä minimirajoitukset omaisuudensuojaan ja elinkeinovapauteen eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että eläinten suojelu olisi riittävällä tasolla ja turvaisi edes eläinten perustarpeiden toteutumisen. Perustuslaissa on aukko koskien Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 13 artiklassa tunnustetun tuntevien eläinten hyvinvoinnin turvaamista. Kyseisen artiklan mukaan unioni ja jäsenvaltiot ottavat eläinten, jotka ovat tuntevia olentoja, hyvinvoinnin vaatimukset täysimääräisesti huomioon kunnioittaen samalla erityisesti uskonnollisiin rituaaleihin, kulttuuriperinteeseen ja alueelliseen perintöön liittyviä jäsenvaltioiden lakeja ja hallinnollisia määräyksiä sekä tapoja. Eläimistä sekä eläinten kohtelusta ja suojelusta on sääntelyä useiden eri EU-jäsenvaltioiden sekä muiden maiden perustuslaeissa. Valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan sille ei ole estettä, että eläinten oikeuksia turvattaisiin nykyistä paremmin myös Suomen perustuslain tasolla. Asiantuntijalausunnoissa todettiin, että nykyisen perustuslain tarjoama suoja eläimille on parhaimmillaankin välillistä, satunnaista, toissijaista sekä välinearvoista eikä se riitä turvaamaan eläinten hyvinvointia tavallisen lain ja perustuslailla suojattujen perusoikeuksien välisissä punnintatilanteissa. Varsin tuore, perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella säädetty laki eläinten hyvinvoinnista osoittaa selvästi, että sellaisen eläinten hyvinvointiin tähtäävän lain säätämiselle, joka asettaa ihmisille ja heidän toiminnalleen hyvinkin pitkälle meneviä eläinten kunnioittavaa ja hyvää kohtelua koskevia velvoitteita ja rajoituksia, ei ole nykyisinkään valtiosääntöistä estettä. Asiantuntijalausunnoissa kuitenkin tuotiin esille, ettei hyvinvointilain säätäminen poista tarvetta arvioida myös perustuslain muutostarpeita eläinten aseman, hyvinvoinnin ja hyvän kohtelun edistämiseksi ja että eläinten hyvinvointi on yhä alisteinen taloudellisille, tuotannollisille, uskonnollisille ja kulttuurillisille intresseille, mikä aiheuttaa ongelmia myös hyvinvointilakia tulkittaessa. Tämän osoittaa myös eduskunnassa parhaillaan käsittelyssä oleva hallituksen esitys porsaiden kirurgisen kastraation kiellon poistamisesta taloudellisten syiden perusteella. Hyvinvointilaki sisältää myös muita merkittäviä ongelmia, kuten eläinten liikkumista rajoittavien parsinavetoiden ja porsitus- ja tiineytyshäkkien käytön jatkamisen sekä eläimille kärsimystä aiheuttavien toimenpiteiden, kuten naudan ja vuohen sarvenaiheen tuhoamisen ja sterilisaation, sallimisen. Arvoisa puhemies! Tieto ja ymmärrys eläinten hyvinvoinnista ja käyttäytymisestä ja tarpeista ovat kasvaneet merkittävästi ajan myötä, minkä vuoksi eläinten hyvinvoinnin ja oikeudet paremmin tunnistavalle lainsäädännölle on selkeä tarve. Myös oikeustieteellinen tutkimus eläinten oikeuksista on lisääntynyt, ja oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että eläinten hyväksikäyttö on sekä järjestelmällistä että institutionalisoitua. Vaikka nyt käsittelyssä oleva kansalaisaloite ei asiantuntijalausuntojen perusteella ole sellaisenaan valtiosääntöoikeudellisesti toteuttamiskelpoinen, katsoivat asiantuntijat, ettei eläinten asemasta säätämiselle perustuslain tasolla ole estettä. Osa asiantuntijoista esitti valiokunnalle lausumaa koskien perustuslain muutoksen valmistelua eläinten aseman vahvistamiseksi perustuslaissa. Näillä perustein katsomme, että perustuslaissa on säätelyaukko koskien eläinten oikeuksia. Eläinten suojelusta säätäminen pelkästään tavallisen lain tasolla ei suojaa eläimiä riittävästi, koska eläinten oikeudet ovat punnintatilanteissa rakenteellisesti alisteisia ihmisten perustuslaissa turvatuille perusoikeuksille. Näin ollen katsomme, että eläinten asemasta ja suojelusta tulee säätää vahvemmin perustuslain tasolla huolellisesti tehdyn jatkovalmistelun jälkeen, ja siksi esitän vastalauseen lausumaehdotuksen: ”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto ryhtyy valmistelemaan perustuslain muutosta eläinten aseman ja suojelun vahvistamiseksi perustuslaissa.”

26.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 45/2026 vp

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusdirektiivin täytäntöönpanoa koskevaksi lainsäädännöksi noudattaa asetettuja vähimmäisehtoja. Meistä Suomen tulisi kuitenkin olla kunnianhimoisempi ja tehdä enemmän tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusongelmien ratkaisemiseksi. Vastalauseessa, johon yhdyimme — ja kannatan tässä edustaja Lylyn tekemää esitystä — ehdotetaan parannettavaksi lakia miesten ja naisten tasa-arvosta ja myös yhdenvertaisuuslakia. Ja kuten edustaja Lyly esitteli, lakien tulisi sisältää yhtenevät säädösmuutokset. Myös työntekijöiden oikeussuojakeinoja tulisi parantaa, jotta kynnys syrjintätilanteiden eteenpäinviemiseksi helpottaisi. Valitettavasti Suomelta kunnianhimoa näyttää puuttuvan myös siinä, että palkka-avoimuusdirektiivin implementoinnin määräaika alkaa tulla vastaan ja hallituksen esitystä tästä direktiivin suomalaisesta implementoinnista ei ole vielä tullut. En tiedä, osaisivatko hallituksen edustajat täällä vastata, ollaanko me saamassa se tämän hallituskauden aikana.

26.5.2026VastauspuheenvuoroHE 93/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Kiitos ensinnäkin siitä, että saadaan opintoseteli tänne käsittelyyn. Vihreät ovat pitkään esittäneet, että kun meillä näin iso osa nuoria jää ilman sitä ensimmäistä opiskelupaikkaa, niin me voisimme tarjota maksuttomat opinnot avoimessa korkeakoulussa — ovat ne sitten yliopisto- tai amk-opintoja — ja näin saada tämän nuorten korkeakouluopiskelupolun nopeasti käyntiin. Meillä jää useampi vuosi väliin. Suomessa keskimääräinen aloitusikä on 24 vuotta, ja me ollaan muita OECD-maita perässä siinä, milloin opinnot päästään aloittamaan. Mutta ei olla missään vaiheessa vihreissä ajateltu niin, että tämä opinnonanto-oikeus siirtyisi avoimille korkeakouluille ja näin muodostuisi tällainen maksullinen korkeakouluväylä Suomeen. Tästä kysyisin vielä hallituksen ajatuksia: minkä vuoksi sellainen ajatus tuntuu olevan nyt, että maksullista väylää rakennetaan rinnakkain?

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (korkeakoulu, yliopisto)Pöytäkirja
26.5.2026VastauspuheenvuoroVNS 5/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Liiallinen alijäämä, talouden velkataakka — sen lisäksi meillä Suomessa kertyy pahoinvointia, joka jättää kauaskantoiset jäljet. Suomi on yhä EU:n korkeimman työttömyyden maa, ja pitkäaikaistyöttömyyden määrä lähentelee 1990-luvun laman aikaa. Samaan aikaan kuntien mahdollisuus hoitaa työttömyyttä on heikennyt. TE-uudistuksen lisälasku kunnille on ylittänyt valtion tarjoaman kompensaation 300—400 miljoonalla. Työttömyyden kasvavat sakkomaksut syövät resursseja työllisyystoimista tällä hetkellä, kuten työllisyyskoulutuksista ja palkkatuesta. TEMin mukaan maksettu palkkatuki on tippunut lähes puoleen vuodesta 23 vuoteen 25 verrattuna, ja samaan aikaan meillä on kuitenkin työttömyys kasvanut ja niitä toimia olisi tarvittu entistä kipeämmin. Kuntien mahdollisuuksia työllisyystoimiin pitäisi nyt vahvistaa, ja ehdotankin teille, että palkkatuetun työn pitäisi katkaista nämä sakkomaksut, kuten aikaisemmin. [Puhemies koputtaa] Tähän tarvitaan muutos, ja ylipäätään tällaisessa suhdanteessa näitä sakkomaksuja pitäisi keventää.

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka)Pöytäkirja
21.5.2026VastauspuheenvuoroSKT 85/2026 vpSote

Arvoisa puhemies! Gazan sodassa on raportoitu kuolleen 18 000—21 000 lasta. Gazan humanitäärinen tilanne on yhä kriittinen. Puhdasta vettä ja ruokaa puuttuu, ja huomattava osa väestöstä kärsii aliravitsemuksesta. Niin sairaalat kuin asunnot ovat laajasti tuhoutuneet, ja jälleenrakennus ei ole päässyt millään tavalla liikkeelle. Lääkkeistä on pulaa, sairaanhoitokapasiteetti toimii aivan äärimmillään. Jätehuolto ei onnistu, hygieniaolosuhteet ovat erittäin huonot, ja myös rottaongelma laajenee. Gazan alueen rajalle on tuotu paljon apua, se odottaa siellä, mutta Israel ei päästä sitä läpi. Voisimmeko me painostaa Israelia päästämään avun alueelle läpi, toimia EU:ssa aktiivisesti tämän puolesta, ja voisimmeko me, ministeri Tavio, vahvistaa myös omaa apuamme, humanitääristä apua, alueelle?

Sote: sääntöpohjainen osuma (sairaala)Pöytäkirja
6.5.2026VastauspuheenvuoroVNS 3/2026 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! OECD:n mukaan Suomen kasvu oli vuonna 25 kehittyneiden maiden heikointa. On hyvä, että tässä päätöksessä pienyrittäjien eläkemallia helpotetaan — ehkä sieltä saadaan aikaan uutta elinvoimaa ja uusia työpaikkoja. Nyt tarvittaisiin kuitenkin näkymää siihen, kuinka Suomessa ja Euroopassa saadaan aikaan kestävää kasvua. Osaaminen on se, johon panostamalla Suomi voi pitkällä jänteellä pärjätä. Arvoisa puhemies! Nyt kun eurooppalaista itsenäisyyttä ja riippumattomuutta pitäisi puolustuksen lisäksi rakentaa myös muilla sektoreilla, niin löytyisikö Suomesta osaamista esimerkiksi digiratkaisuissa, tietojärjestelmien ja asiakasapplikaatioiden kehittämisessä? Eilen kävimme Kelalla vierailulla, ja siellä keskustellessa he ehdottivat, että Kanta-järjestelmän päälle voisi hyvin edullisestikin rakentaa toimivia digipalveluita. Tällaiset vaihtoehdot voisivat olla tuomassa niin säästöjä kuin helpottamassa riippuvuuksia Yhdysvalloista ja saattaisivat olla sitten vientituotteitakin jatkossa.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Pöytäkirja
6.5.2026VastauspuheenvuoroVNS 3/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Tilastokeskuksen mukaan pitkäaikaistyöttömien määrä lähestyy jo 1990-luvun laman tasoa. Alle 30-vuotiaita työttömiä työnhakijoita on lähes 80 000. Ylipäätään tämä työttömyystilanne on valtavan huolestuttava. Kuntien pitäisi tässä tilanteessa nyt onnistua tätä työttömyystilannetta hoitamaan ja ratkomaan, mutta, hallitus, te ette helpota kuntien työtä tässä ollenkaan. Kuntatalouteen tulee 60 miljoonan lisäleikkaukset. Eilen keskusteltiin kotoutumisesta: yli 40 miljoonan lisäleikkaus juuri sinne, missä kielen oppimista ja työn edellytyksiä voisi hankkia. Kuntouttava työtoiminta ja sosiaalinen kuntoutus lakkautetaan kokonaan. Kunnilta puuttuvat työkalut. Olisiko hallitus tässä kohtaa valmis jäädyttämään nämä sakkomaksut määräajaksi tässä taloustilanteessa, [Puhemies koputtaa] jotta kunnat voisivat satsata näihin työllisyystoimiin?

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, kuntatalous)Pöytäkirja
5.5.2026VastauspuheenvuoroHE 74/2026 vpTalousKoulutus

Arvoisa puhemies! Olisi kiva keskustella tästä laista niin, että tätä taustaa tunnettaisiin vähän paremmin. Lain on tehnyt nyt joku, joka tuntee koulutusjärjestelmää hyvin huonosti. Kansanopistojen tekemä kotoutumiskoulutus ei ole, ministeri, kuten te olette sanonut, pilipalikoulutusta, vaan se on sitä laadukasta. Siellä meillä on pätevät opettajat, jotka koulutusta antavat, ja tulokset ovat hyviä verrattuna näihin kilpailutettuihin koulutuksiin, joissa lopputulos on ollut se, että yksi viidestä saavuttaa sen kielitaidon, joka on tavoitteena, jolla ammatillisessa koulutuksessa voisi pärjätä. Eli nyt ajamme alas sitä osaa koulutuksesta, joka on toiminut, ja ajamme samalla alas myös mahdollisia opettajan tehtäviä ympäri Suomea. Nämä samat opettajat, jotka ovat voineet työllistyä kansanopistoihin, ovat meillä lukio-opettajia, ammatillisen koulutuksen opettajia, ja näin ovat saaneet kokonaisen työpaikan meillä seuduilla, joilla väki vähenee. Tämä on erittäin huono esitys, 47 miljoonan leikkausesitys, jonka käytännössä kunnat joutuvat kompensoimaan.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
5.5.2026VastauspuheenvuoroVNS 2/2026 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Edustaja Vikmanille piti sanoa, että kyllä Yhdysvalloissa on tapahtunut muutos kausien välillä suhtautumisessa liberaaleihin demokratioihin ja suhtautumisessa EU:hun, [Sofia Vikman: Ei kukaan ole kiistänyt Yhdysvaltain muutosta!] ja se pitäisi avoimemmin sanoa. Venäjä tulee säilymään naapurinamme, ja on tärkeää, että tarkastelemme pitkäjänteistä linjaamme maahan. Selonteko toteaa, että ”Suomi korostaa tarvetta vastata Venäjän muodostamaan pitkäkestoiseen uhkaan”, ja selonteko toteaa, että ”Suomi edistää kestävää ja oikeudenmukaista rauhaa Ukrainaan” ja ”Suomi tukee Ukrainaa myös mahdollisen rauhan ja tulitauon saavuttamisen jälkeen ja maan länsi-integraatiossa”. Rauhan aikaansaamiseksi tarvitaan painetta Venäjää kohtaan. Sen tulee tarkoittaa Ukrainan pitkäjänteistä tukea ja tiivistä sitomista EU-rakenteisiin. Se tarkoittaa EU-alueen puolustuksen vahvistamista. Se paineen luonti tarkoittaa talouden pakotteita ja paineen luomista Venäjän taloudelle. Näitä kaikkia toimia tarvitaan.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Pöytäkirja
5.5.2026VastauspuheenvuoroVNS 2/2026 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Suomen tulee puolustaa vahvasti sääntöpohjaista monenkeskistä sopimusjärjestelmää. Järjestelmä tarkoittaa yhdessä sovittuja pelisääntöjä ja seuraamuksia niiden rikkojille. Sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan kaikkialla maailmassa — Ukrainassa, Gazassa, Iranissa, Sudanissa — tulee tutkia, ja niihin syyllistyneet tulee saattaa vastuuseen. Tutkintoja odottaessa kansainvälisen yhteisön, mukaan lukien EU:n, on luotava riittävää painetta vääryyksien lopettamiseksi. Tässä on meidän sukupolvemme aika kantaa vastuuta. Sääntöpohjaisen järjestelmän puolustaminen tarkoittaa paitsi YK:n tukemista myös YK-järjestelmän kehittämistä toimivammaksi ja globaalisti tasa-arvoisemmaksi. Tähän työhön Suomen tulee lähteä mukaan aloitteellisesti. Erityisesti YK:n erillisjärjestöjen tärkeä työ ja toimintaedellytykset on turvattava, ja tähän tarvitaan myös Suomelta rahoitusta.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Pöytäkirja
5.5.2026RyhmäpuheenvuoroVNS 2/2026 vpTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Kouluissa historiaa opiskellessa sitä mietti, mitä aikalaiset ymmärsivät kulloinkin käsillä olleista murroksista. Mikseivät he pontevammin pyrkineet estämään kansanmurhia tai vähemmistöjä sortavien vallanpitäjien nousua? Se maailma, jossa me 70-luvulla syntyneet saimme kasvaa, on murroksessa. Demokratian globaali heikkeneminen on jatkunut lähes kaksi vuosikymmentä, ja yli 70 prosenttia maailman väestöstä elää nyt autoritäärisissä valtioissa tai demokratiakehityksen taantumassa. Ilmiö näkyy kansalaisoikeuksien rajoittamisena, populismin nousuna ja keskinäisen luottamuksen murenemisena. Tämä muutos ei tapahdu itsestään. Niin Kiinassa kuin USA:ssa on vallassa ajattelu, jossa liberaali demokratia nähdään heikkoutena tai vastustuksen kohteena. Sääntöpohjaista maailmanjärjestystä murennetaan. Esimerkistä käy, kuinka Kiina vielä Venäjän anneksoidessa Krimin 2014 ilmaisi syvän huolen ja vaati diplomaattisia toimia. Täysimittaisen hyökkäyssodan alkaessa Ukrainaan samaa reaktiota ei enää nähty. Kuten selonteko toteaa, maailmaa määrittävät yhä enemmän valta, voima ja kilpailu. USA on antanut Israelille lähes vapaat kädet Palestiinan tuhoamisessa ja Etelä-Libanonin pommittamisessa. Se ei ole edes pyrkinyt hakemaan YK:n mandaattia toimilleen Iranissa tai Venezuelassa. Puheet Grönlannin ja Kuuban valloittamisesta osoittavat yhteisistä sopimuksista piittaamatonta omien intressien ajamista. Selonteon arvio Yhdysvaltojen muuttuneesta toimintalogiikasta presidentti Trumpin toisella kaudella kuvaa todellisuutta aiempaa suoremmin mutta yhä diplomaattisesti. Emme saa nojata liian toiveikkaaseen ajatukseen siitä, että Yhdysvaltojen ja Euroopan suhde olisi ennallaan. Näin ei ole. Yhdysvaltojen nykyistä suuntaa ja sen vaikutuksia Euroopan ja koko maailman turvallisuuteen ja vakauteen pitäisi arvioida vielä realistisemmin. Liittolaisemme on ennalta arvaamaton ja Euroopan turvallisuutta osin haastava.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Pöytäkirja
29.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 50/2026 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Ymmärrämme vihreissä sääntelytarpeen siviili- ja sotilastiedustelun osalta, ja pidämme esitystä lähtökohtaisesti perusteltuna. Toimivaltuuksien säätäminen parantaisi mahdollisuuksia hankkia tietoa sotilaallisesta toiminnasta ja kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavasta toiminnasta ja torjua valtion suvereniteettiin kohdistuvia uhkia. Toimivaltuudet on kuitenkin rajattava vakavimpiin ja välttämättömimpiin tilanteisiin. Arvoisa puhemies! Suhtaudumme kuitenkin erittäin kriittisesti esitettyihin muutoksiin niin sanotun uhkaperusteisen rikostiedustelun osalta. Sen osalta katsomme, ettei ole esitetty riittävän painavia perusteita, jotta esitettyä merkittävää yksityisyydensuojan rajoitusta voitaisiin pitää välttämättömänä. Jatkossa rikostiedustelu ei enää edellyttäisi konkreettista rikosepäilyä. Nykyisin rikostiedustelu kytkeytyy konkreettiseen rikosepäilyyn, ja tiedustelulla pyritään luomaan edellytyksiä rikosten estämiseen ja paljastamiseen. Koska perusteet perustuslain muuttamiselle eroavat merkittävästi siviili- ja sotilastiedustelun ja rikostiedustelun osalta, olemme prosessin aiemmissa vaiheissa esittäneet, että ne tulisi käsitellä erikseen. Esityksen yksityiskohtaiset vaikutukset riippuvat viime kädessä ehdotetun perustuslain säännöksen nojalla säädettävän tavallisen lainsäädännön sisällöstä ja siinä säädetyistä viranomaisten — tarkoittaa pääasiassa poliisia — toimivaltuuksista. Vihreissä korostamme, että perustuslakia ei tulisi muuttaa tavallisen lain tarpeista käsin, kuten tässä tapauksessa ollaan tekemässä. Menettelyn osalta kritisoimme myös sitä, että näin tärkeä asia pyritään viemään läpi kiireellisenä ilman riittävän painavia perusteita. Käynnissä on kuitenkin vaalikauden viimeiset valtiopäivät, joten perustuslain muutokset olisi mahdollista saada verrattain nopeasti säädettyä, vaikka ne jätettäisiin lepäämään vaalien yli.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
29.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 72/2026 vpEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Näen merkittäviä riskejä globaalille turvallisuudelle, jos ydinsulkusopimusta heikennetään ja ydinaseiden leviämistä sallitaan myös ei-ydinasevaltioiden kautta. Tätä kehitystä tulisi kyllä ehkäistä. Tavoitteemme tulisi olla selvä: maailma ilman ydinaseita. Siksi on tärkeää edistää ydinaseiden kieltosopimusta ja vahvistaa kansainvälisiä aserajoitussopimuksia. Esimerkiksi kemiallisten aseiden kieltosopimus osoittaa, että tällaiset sopimukset voivat toimia, ja sen myötä ilmoitetut kemiallisten aseiden varastot on saatu hävitettyä. Asekieltosopimuksilla suojellaan erityisesti siviiliväestöä aseilta, joiden vaikutukset ovat laajamittaisia ja tuhoisia. Humanitäärinen oikeus kieltää jo siviileihin kohdistuvat hyökkäykset, ja siksi on johdonmukaista kieltää myös aseet, jotka väistämättä kohdistuvat siviileihin. Meidän ei tulisi avata ovia yhtään enempää tällaisten aseiden käytölle. Suomen turvallisuus ei perustu pelkästään sotilaalliseen pelotteeseen, vaan myös sääntöihin perustuvaan kansainväliseen järjestelmään. Ajattelin lukea teille tiedoksi vihreiden ulko- ja turvallisuuspoliittisen ohjelman linjauksen ydinaseita koskien. Tämä linjaus on tehty Natoon liittymisen jälkeen, niin että ymmärrätte myös position, ja hallituksella on tämä linjaus ollut toki luettavissakin etukäteen: ”Ydinpelotteen idea on, että vastaiskun pelko estää ydinaseiden käytön. Teknisten virheiden tai väärinkäsitysten seurauksena tämä kauhun tasapaino voi kuitenkin pettää, ja läheltä piti -tilanteita on ollut useita. Ydinaseet muodostavat eksistentiaalisen uhan ihmiskunnalle, ja siksi niiden hävittäminen maailmasta on välttämätöntä. Natoon liittyessään Suomi on hyväksynyt liittouman ydinaseluonteen. Tämä ei kuitenkaan ole este ydinaseriisunnan edistämiselle esimerkiksi yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa. Suomella ei ole velvollisuutta osallistua sotaharjoituksiin, joissa harjoitellaan ydinhyökkäystä, eikä ottaa ydinaseita Suomen maaperälle. Naton jäsenenä Suomi osallistuu kuitenkin ydinaseiden käytön suunnitteluun. Epävakaa poliittinen kehitys on lisännyt riskiä ydinaseiden käytön kynnyksen madaltumisesta ja lisännyt huolta ydinaseiden joutumisesta vääriin käsiin. Ydinenergialain mukaan ydinräjähteiden maahantuonti samoin kuin niiden valmistaminen, hallussapito ja räjäyttäminen Suomessa on kielletty. Laki tulee tältä osin pitää voimassa muuttumattomana. Edistetään aktiivisesti kaikkien osapuolten turvallisuushuolet huomioivaa tasapuolista ydinaseriisuntaa Natossa ja muilla kansainvälisillä foorumeilla. Suomi edistää osaltaan pyrkimystä kokonaan ydinaseettomaan maailmaan. Vihreiden pitkäaikainen kanta on selkeä: ajamme ydinaseetonta Suomea ja Pohjolaa.” Tästä linjauksesta on edelleen hyvät perusteet pitää kiinni. Siksi emme voi kannattaa hallituksen esitystä sellaisenaan. Ydinaserajoitukset tulisi jatkossakin kirjata lakiin. Tässä on aika pitkä perustelu, ja tiedätte, miten poliittiset ohjelmat koostuvat, että siellä on tällaisia erilaisia kappaleita ja näkökulmia sovitettu yhteen, mutta hyvin selvä kanta. Arvoisa puhemies! On siis varsin selvää, että vihreät toivovat laintasoista linjausta, eikä hallituksen esitystä tällaisenaan voi kannattaa. Tämän lakiesityksen valmistelussa olisi voitu varmistaa myös se, että Suomen linja on ankkuroitu lähelle muiden Pohjoismaiden linjaa. Islannissa on tiukka lainsäädäntökielto ydinaseiden käytölle ja sijoittamiselle maahan. Se muistuttaa Suomen nykytilaa. Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa on joko suoraan Nato-sopimuksiin asetettu rajoitusehto tai sitten kansallisiin parlamentin kannanottoihin tehty rajoitusehto siitä, että ydinaseita ei voi sijoittaa maahan rauhan aikana. Tässä arvioinnissa olisi ollut syytä arvioida, että olemassa olevan lainsäädännön muuttaminen ydinasekäytön helpottamiseksi on jo itsessään riskialtis ja strateginen toimi, ja sen vuoksi tämä prosessi on myös oleellinen. Toivon, että tätä ulko- ja turvallisuuspoliittista laajempaa harkintaa pystytään täällä eduskunnan käsittelyssä vielä laajentamaan. Pelkkä hallituksen selonteko ei meille riitä turvaksi. Tarvitsemme selkeän ja sitovan lainsäädännön, emme vain poliittisia linjauksia, jotka voivat nopeasti myös muuttua ja jäädä ajan saatossa tyhjiksi.

Energia: sääntöpohjainen osuma (ydinenergia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato)Pöytäkirja
29.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 72/2026 vpEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Olen samaa mieltä siitä, kuten täällä oli aiemmin käytettyjä puheenvuoroja, joissa todettiin, että Natoon liittyessä ydinenergialain voimassaolo oli tietoinen osa sitä päätöksentekoa ja sitä keskustelua käytiin. Samoin kun DCA-sopimusta hyväksyttiin, meillä oli ymmärrys siitä, että ydinenergialaki pidetään voimassa. Tämän on täällä useampi muun muassa SDP:n riveistä todennut. Myöskään, kun meillä on ollut käsittelyssä ulko‑ ja turvallisuuspoliittinen selonteko ja puolustuspoliittinen selonteko, näiden selontekojen käsittelyssä ei ole todettu tai otettu kantaa ydinenergialain avaamista varten eikä avaamistarpeesta siinä yhteydessä ole keskusteltu. Eli kyllä on ollut varsin tietoinen valinta Suomelta pitää ydinenergialaki tällaisenaan olemassa. Nyt kun eduskunnassa tämä prosessi alkaa ja meillä ei ole tätä parlamentaarista työstöä ollut täällä taustalla, niin kysymyksiä tästä esityksestä on paljon. Yksi, joka mielessäni on ja johon en ole saanut vastausta, liittyy tähän rauhanajan linjaukseen. Suomen maaperälle ei tuoda ydinaseita rauhanaikaan. Täällä jo käytettiin puheenvuoro siitä, miten tämä rauhan ja sodan määrittely tässä kohtaa tapahtuu, mutta toinen kysymys on tämä maaperä. Mitä se tarkoittaa ilmatilan tai merialueen osalta, ja olisiko sitä syytä määritellä sinne myös, jos ajatus on se, että se rauhanaikana koskee näitä kaikkia? No, entä sitten, kun siellä puhutaan myös ydinaseiden suunnittelun tarpeesta puolustusyhteistyön osalta ja sotatilassa myös maa-alueen, ilman, meren käytön osalta nimenomaan puolustusyhteistyön suhteen, eli tarkoittaako se silloin vain Suomen ja liittolaisten puolustukseen käytettävää tai olevaa tarvetta, vai onko mahdollista, että tämä puolustusyhteistyö on myös jotain muuta puolustusyhteistyötä kuin Suomen ja liittolaisten puolustustarvetta? — Otan ehkä toisen puheenvuoron, niin että voin tulla sinne eteen jatkamaan.

Energia: sääntöpohjainen osuma (ydinenergia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus, dca)Pöytäkirja
29.4.2026VastauspuheenvuoroHE 72/2026 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys on poikkeuksellisen suuri muutos. Käytännössä ydinaseita koskevat rajoitteet poistetaan laista ja jäljelle jäisivät vain rikoslain minimisuojat. Tämä on merkittävä turvallisuuspoliittinen linjanmuutos, ja sitä ei olisi pitänyt tehdä ilman parlamentaarista valmistelua. Nyt hallitus on valinnut toisen tien, ja se on mielestäni virhe. Ydinaseista ei pitäisi keskustella samalla tavalla kuin perinteisestä sotilaallisesta varustautumisesta ja sen riskeistä. Keskustelu vaatisi puolustusnäkökulman lisäksi laajaa analyysiä niin kansainvälisen politiikan vaikutuksista kuin rauhan ja aseistariisunnan näkökulmista. On valitettavaa, että myös täällä eduskunnan käsittelyssä päädyttiin siihen, että puolustusvaliokunta on mietintövaliokunta eikä ulkoasiainvaliokunta, jossa tämä laajempi näkökulma tulisi paremmin esiin. Mielestäni tämä valinta kuvaa myös sitä meidän yhteiskunnallisen turvallisuuspoliittisen keskustelun muutosta.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Pöytäkirja
23.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 54/2026 vpTalousKoulutusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Maahanmuuttajien perehtyminen suomalaiseen yhteiskuntaan on tärkeää. Riittävät ja laadukkaat resurssit kotoutumiseen ovat tärkeitä tämän yhteiskuntatiedon saavuttamiseksi. Valitettavasti juuri kotoutumistyöstä on kunnilta leikattu. Järjestötyö, tukiperheet, arjen kulttuuriin tutustuminen ovat tärkeitä. Työskennellessäni opettajana useat maahanmuuttajaperheet kysyivät hyvin arkeen liittyvissä asioissa tukea. Esimerkiksi veroilmoituksen täyttäminen oli sellainen, joka ei ole tuttu, ja varsinkin kun se ilmoitus on vieraalla kielellä, niin olisihan sille syytä, että olisi joku taho, joka voisi opastaa tässä ja tämäntyyppisissä arjen asioissa. [Sanna Antikaisen välihuuto] Opettajan ammattitehtävään ei tämä kuulu, mutta totta kai suomalaisena kansalaisena halusin, että se veroilmoitus tulee oikein täytettyä, ja siinä autoin. Mutta tämäntyyppiset opit, tämäntyyppinen tuki olisivat niitä, jotka varmistaisivat sen, että kotoutuminen onnistuu. Suomen kansalaisuuden ehdot ovat jo nyt tiukat, ja muuhun... [Sanna Antikainen: Ei pidä paikkaansa!] — Anteeksi, jos täällä voisi huutelua olla vähemmän, niin voin keskittyä paremmin. Joo. — Suomen kansalaisuuden ehdot ovat nyt tiukat, ja meillä on ruuhkaa kansalaisuushakemusten käsittelyssä. Tämä jono on pitkä, Migrin mukaan normaalitilanteessa 34 kuukautta. Aiemmin tästä käsittelyajasta sai arvion Migriltä, siitä, kuinka kauan käsittelyyn ja päätökseen on menossa aikaa. Nykyisin tätä tietoa ei enää hakijoille anneta. Tiedossa on, että yli kymmenen vuotta Suomessa jo asuneet, myös perheelliset, odottavat yhä näitä kansalaisuuspäätöksiä. Näin pitkät odotusajat eivät todellakaan ole kohtuullisia, jos elämä on jo tänne rakennettu. Esimerkiksi Kauppakamari nosti lausunnossaan tästä esityksestä esiin, että on riskinä, että tästä syntyy prosessiin jälleen uusi pullonkaula. Haluaisin muistuttaa hallituspuolueita myös siitä, että juuri kehysriihen yhteydessä tuotiin esitys siitä, että valtionhallinnosta leikataan 60 miljoonaa euroa lisäsäästöjä jo aiemmin tehtyjen säästöjen päälle. Mutta tämä on selvästi hallituksen valinta, että tätä byrokratiaa halutaan lisätä, vaikka aika usea näistä lausunnonantajista toteaa, että jo nämä aiemmin lainsäädäntöön tehdyt muutokset, joissa on pidennettyä asumisaikaa, kielivelvoitteiden pidentämistä, tulorajoja, todennäköisesti täyttävät jo kaikki nämä hallituksen esityksessä asetetut tavoitteet. Esimerkiksi Suomen Asianajajat nosti esiin, että tämä muutos on todennäköisesti aivan tarpeeton. Jyväskylän yliopisto huomautti lausunnossaan esityksen pohjautuvan hyvin ohueen tutkimustietoon. Yliopisto epäilee, onko koe oikeasti vastaus kotoutumisen ongelmiin, vai onko kyse enemmän symbolisesta eleestä. Ja tässä taloustilanteessa mielestäni tällaisiin symbolisiin eleisiin ei pitäisi satsata vaan ennemmin siihen aitoon kielen oppimiseen, aitoon kotoutumiseen. Niitä resursseja ja keinoja sen saavuttamiseen ei tule. Mutta sen verran positiivistakin palautetta pitää antaa, että on hyvä, että tässä esityksessä on päädytty siihen, että tämä koe mittaa yleistietoa, ei arvoja. Yhteiskunnan tällaiset perusperiaatteet, oikeudet ja velvollisuudet ovat hyviä tietää, ja näiden kautta näiden kansalaisuutta hakevien ihmisten osallisuus meidän suomalaisessa yhteiskunnassa voi vahvistua. Siksi meidän pitää varmistaa, että hakijoilla on hyvät edellytykset nämä tiedot ja taidot saada.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (yliopisto)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, kansalaisuus, kotoutuminen)Pöytäkirja
23.4.2026VastauspuheenvuoroSKT 69/2026 vpTalousKoulutus

Arvoisa puhemies! On surullista jälleen nähdä hallituksen arvovalintoja: velka kasvaa, mutta köyhimmät maksavat. Leikataan heikoimpia tukevilta järjestöiltä, joita ministeri tuntuu oikein inhoavan. Lakkautetaan kuntouttava työtoiminta, leikataan kehitysyhteistyöstä ja lakkautetaan sosiaalinen kuntoutus. Mihin näitä ihmisiä aiotaan sitten siirtää, minkälaisen tuen piiriin? Myös opiskelijoille pyllistetään jälleen. Hallitusohjelmassa luvattiin tehdä opintotuen kokonaisuudistus, jossa opiskelijoiden toimeentulo piti turvata. Viimeinen hallituksen riihi on käsillä, eikä rahoitusta tähän kokonaisuudistukseen näy. Perheellisille opiskelijoille luvataan lisätukea. Tuleeko se muiden opiskelijoiden pussista — tässä tilanteessa, jossa opiskelijoiden asumistuesta on jo säästetty, opiskelijoiden toimeentulo on heikentynyt, opiskelijoiden lainamäärät vain kasvavat? Mihin oikein kuivui tämä opintotuen kokonaisuudistus?

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (opintotuki)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Ajattelin tähän loppuun nostaa näitä lukuja muualtakin kuin keskustan ohjelmasta. Täällä EK sanoo, että tavoitteena on sen mukaan vähintään 45 000 työperäisen nettomaahanmuuttajan vuositaso, ja tässä on Ilkka Oksalan perusteita: ”Väestökehitys ja huoltosuhde heikkenevät nopeasti, koska syntyvyys on laskussa. Yrityksissä on suurta huolta, miten osaavaa työvoimaa on saatavilla, kun nousukausi alkaa. Työhön johtavan maahanmuuton lisääminen ja maahanmuuttajien kotouttaminen ovat yksi ensi vaalikauden tärkeimmistä toimista”, toteaa EK:n johtaja. Sitten Etlan lukuja: Etlan tutkimuksen mukaan työikäisen väestön vakauttaminen vaatisi noin 44 000 hengen vuotuista nettomaahanmuuttoa, mikä on selvästi enemmän kuin nykytaso. Tässä on näitä Etlan perusteita: ikääntyminen heikentää talouden kasvua sekä työvoiman määrän vähenemisen että tuottavuuskehityksen hidastumisen kautta. Suomalaisen ja kansainvälisen tutkimuksen mukaan suurin osa ikääntymisen vaikutuksesta syntyy nimenomaan tuottavuuden heikkenemisestä, kun työvoima siirtyy matalan tuottavuuden aloille ja uutta teknologiaa omaksutaan aiempaa hitaammin. Maahanmuutto ei voi ratkaista koko ikääntymisestä aiheutuvaa taloudellista haastetta, mutta sen on oltava osa ratkaisua. Eli täällä on varsin selkeitä perusteita siihen, että jos haluamme tätä Suomen taloutta vahvistaa, niin meidän on tämä meidän ikääntyminen otettava vakavasti, myös maahanmuuttajien tänne tulo ja täällä se kotoutuminen, koulutuksen saaminen ja työllistyminen. Tämä tällainen syyttelevä keskustelu ei Suomea kyllä nousuun saa.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, kotoutuminen)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
22.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 51/2026 vpMaahanmuutto

Kiitos, arvoisa puhemies! Esitys sisältää muutoksia, joilla pyritään tehostamaan maasta poistamista, rajoittamaan muutoksenhaun vaikutuksia täytäntöönpanoon ja ehkäisemään niin kutsuttua laitonta oleskelua. Lisäksi esitetään muutoksia säilöönottoon ja siihen liittyvään menettelyyn sekä ennakollisen maahantulokiellon määräämisen mahdollistamista myös henkilölle, joka ei oleskele sillä hetkellä Suomessa. Jatkossa muutoksenhaku karkottamispäätökseen ei lykkäisi automaattisesti päätöksen täytäntöönpanoa siihen asti kunnes tuomioistuin ratkaisee valituksen. [Miko Bergbom: Loistavaa!] Karkottamispäätökset voitaisiin panna täytäntöön 30 päivän kuluttua tiedoksisaannista eli valitusajan päättymisen jälkeen. [Miko Bergbom: Loistavaa!] Jos päätöksistä valitettaisiin, valitus ei estäisi päätöksen täytäntöönpanoa, mutta hallintotuomioistuin voisi hakemuksesta kieltää tai keskeyttää päätöksen täytäntöönpanon. Kun tämä lausuntoluonnos oli esillä, niin tästä tuomioistuimet ottivat kantaa, että tämä tulee lisäämään hyvin paljon heidän kuormaansa. Maastapoistamispäätökseen liittyvän valitusprosessin aikana tehty uusi oleskelulupahakemus johtaisi lähtökohtaisesti hakemuksen hylkäämiseen riippumatta siitä, millä perusteilla tai missä tilanteessa uusi hakemus tehtäisiin. [Miko Bergbom: Hyvä!] Painopiste on tässä laissa maasta poistamisen nopeuttamisessa ja muutoksenhaun vaikutusten rajaamisessa. Tämä siirtää sääntelyn tasapainoa tehokkuusnäkökulman suuntaan tavalla, joka voi merkittävästi heikentää yksilön oikeusturvaa. [Miko Bergbom: Hyvä!] Muutokset kohdistuvat pääsääntöisesti erityisen haavoittuvassa asemassa oleviin ihmisiin, joiden suhteen oikeusturvan vaatimukset korostuvat. Päätöksenteon kiirehtiminen lisää virheellisten päätösten ja ihmisoikeusloukkausten riskiä. Oikeussuojakeinojen tosiasiallinen toimivuus voi vaarantua, jos henkilö poistetaan maasta ennen tuomioistuimen ratkaisua. Vaikka tuomioistuimella säilyy mahdollisuus kieltää täytäntöönpano, on vastuu täytäntöönpanokiellon hakemisesta yksilöllä. On kyseenalaista, turvaako esitetty malli riittävällä tavalla oikeuden tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin käytännössä. Kun täytäntöönpanoa nopeutetaan, korostuu riski siitä, että palauttamiskiellon arviointi jää puutteelliseksi tai tapahtuu kiireessä. Tässä toisessa esityksessä, joka tänään on salissa käsittelyssä, myös oikeusapua heikennetään, mikä entisestään lisää riskejä sen suhteen, että päädytään virheellisiin päätöksiin. Täytäntöönpanon nopeuttaminen voi käytännössä kaventaa myös mahdollisuuksia varmistaa lapsen edun ensisijaisuus kaikissa karkotustilanteissa. Tämä lapsen edun huomioiminen on sellainen, jonka tämä maahanmuuttopakti erityisen hyvin mahdollistaisi ja oikeastaan sitä edellyttää, ja myöskään tässä ei Suomi eikä hallitus ole tarttunut niihin mahdollisuuksiin, joita pakti tarjoaa.

Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, oleskelulupa)Pöytäkirja
22.4.2026VastauspuheenvuoroHE 51/2026 vpMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Nämä muutokset kohdistuvat pääsääntöisesti erityisen haavoittuvassa asemassa oleviin ihmisiin, joiden suhteen oikeusturvavaatimukset korostuvat. Päätöksenteon kiirehtiminen lisää virheellisten päätösten ja ihmisoikeusloukkausten riskiä. Tämä hallituksen valitsema toimintatapa, jossa näitä maahanmuuton ja ulkomaalaislain kiristyksiä tuodaan aina yksi kerrallaan, johtaa siihen, että tätä kokonaisarviointia ei tehdä ja myös tulkintaa on vaikea tehdä. Yhdenvertaisuusvaltuutettu suositteli, että näistä laeista tehtäisiin kokonaisarviointi, ja tätä olen myös itse aiemmin esittänyt. Tästä laista tuomioistuimet totesivat lausuntokierroksella, että esitys lisää niiden työmäärää merkittävästi. Tämä tapahtuu tilanteessa, jossa tuomioistuimet ovat jo valmiiksi ylikuormittuneita ja käsittelyajat ovat venyneet kestämättömän pitkiksi. Tämä on aivan väärä suunta. Mutta vielä lopuksi haluaisin kysyä ministeriltä tätä konkreettista säilöönoton pitenemisaikaa. Onko niin, että pisin aika pitenee 78 vuorokaudesta yli 160 vuorokauteen?

Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja
21.4.2026Varsinainen puheenvuoroKAA 4/2025 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Laki särmään ‑kansalaisaloite esittää, että myös puolustushankinnoissa huomioidaan jatkossa ihmisoikeudet, kansainvälinen humanitäärinen oikeus sekä ulko- ja turvallisuuspoliittiset lähtökohdat. Kannatan aloitetta, ja mielestäni iso osa aloitteen vaatimuksista toteutuu jo, ainakin osittain. Ulkopoliittista harkintaa tehdään. Emme esimerkiksi harkitse hankintojen tekemistä vaikka Iranista tai Pohjois-Koreasta. Suorituskyvyt näyttäytyvät ostoissa silti pääkriteereinä. Myös vihreän ryhmän mielestä aloitteen esitykset ovat kannatettavia. Suomen turvallisuus ei perustu vain sotilaalliseen pelotteeseen vaan vahvasti myös sääntöihin perustuvaan kansainväliseen järjestelmään. Omilla toimillamme voimme vahvistaa sääntöpohjaisen järjestelmän vahvuutta ja uskottavuutta. On meidän eurooppalaisten arvojen mukaista, ettemme osta aseita hyökkäyssotaa käyviltä, kansaansa sortavilta tai esimerkiksi kansanmurhaan syyllistyviltä mailta. Kuten ulkoasiainvaliokunta lausunnossaan totesi, yhtenäinen lainsäädäntö EU-maissa mahdollistaa myös yhteishankintojen toteuttamisen EU:n sisällä. Suomen onkin omalla toiminnallaan syytä pyrkiä vaikuttamaan ja valmistautumaan myös EU-tason sääntelyyn ja standardeihin. Euroopan unioni on jo aiemmin asettanut muiden pakotteiden ohella puolustustarvikkeiden tuontikieltoja maille, joiden toimet rikkovat kansainvälistä humanitääristä oikeutta. EU on esimerkiksi asettanut Venäjän asekauppakieltoon sen hyökättyä Ukrainaan. Ja jo vuonna 2002 Euroopan parlamentti äänesti myös sen puolesta, että Israel ja Palestiina asetetaan asekauppakieltoon. Liiallinen riippuvuus yksittäisistä toimittajista on jo nyt tunnistettu riski. Eurooppalaisten puolustuspanostusten kasvu voi jatkossa avata uusia ja luotettavampia hankintakanavia. Euroopan puolustuksen kestävyyden ja itsenäisyyden vahvistamisen tulee olla tavoitteina. Edustaja Holopaisen lausumissa esitetään, että hallitus arvioisi jatkossa puolustushankintojen pitkäaikaisia vaikutuksia Suomen huoltovarmuuteen ja ulko- ja turvallisuuspoliittiseen liikkumatilaan. Tulisi myös arvioida tilanteita, joissa toimittajamaahan liittyvät poliittiset, oikeudelliset tai kansainväliset kriisit voivat vaikuttaa hankintojen elinkaaren aikaiseen toimitusvarmuuteen, ylläpitoon ja tekniseen tukeen. Lausumassa 3 esitetään, että hallitus ottaa puolustushankintojen valmistelussa huomioon sen, että tiettyjen kehittyneiden asejärjestelmien osalta riippuvuus vain muutamasta toimittajamaasta voi olla merkittävää. Liiallisten toimittajariippuvuuksien huoltovarmuutta heikentävät vaikutukset olisi huomioitava hankintakilpailuissa. Tässä edellä edustaja Garedewin puhe oli mielestäni esimerkki sellaisesta silmien sulkemisesta, jossa riskejä ei huomioida, ja se ei kyllä vahvista Suomen turvallisuutta. Arvoisa puhemies! Nykyinen hankintalainsäädäntö painottaa suorituskykyä, hintaa ja huoltovarmuutta. Juuri huoltovarmuuden näkökulmasta on kuitenkin olennaista, millaisista maista hankintoja tehdään. Puolustushallinnon hankintojen on poliittisten linjausten ohella syytä perustua selkeästi määriteltyihin lainsäädännöllisiin periaatteisiin, Suomen puolustusjärjestelmän suorituskykyvaatimuksiin ja sotilaallisen huoltovarmuuden turvaamiseen, kuten myös ulkoasiainvaliokunnan lausunnossa todetaan. Nyt laissa julkisista puolustushankinnoista ei säädetä velvollisuudesta huomioida hankintamaan ihmisoikeustilannetta tai ulko- ja turvallisuuspoliittisia kysymyksiä laajemmin. Ulkoasiainvaliokunnan lausunnossa kuitenkin todetaan, että nykyinen lainsäädäntö ei estä ulko- ja turvallisuuspoliittisten arvioiden tekemistä. Tämän nyt jo useimmiten toteutuvan harkinnan edellyttäminen on aloitteen tärkeä ydin. Jos toimittajamaa rikkoo kansainvälistä oikeutta ja joutuu pakotteiden kohteeksi, vaarantuvat myös Suomen toimitusketjut. Kuten puolustusvaliokunnan mietinnössä ja ulkoasiainvaliokunnan lausunnossa todetaan, olemme riippuvaisia globaaleista toimitusketjuista jo nyt. Arvoisa puhemies! Kansalaisaloite puolustushankintojen sääntelystä on arvokas keskustelunavaus. Nykylaissa ei velvoiteta huomioimaan ihmisoikeustilannetta, silti Suomea sitovat kansainvälinen oikeus, pakotteet ja EU-päätökset. Käytännössä nämä kysymykset ovat jo osa toimintaympäristöämme. Oma-aloitteinen toiminta olisi sekä Suomen maakuvan mukaista että antaisi meille mahdollisuuden toimia ennakoivasti ja kansallisin ehdoin sen sijaan, että muutokset tehtäisiin myöhemmin ulkoisen sääntelypaineen alla. Arvoisa puhemies! Vihreät tukevat kansalaisaloitetta. Vastuullinen ja kestävä puolustuspolitiikka edellyttää, että emme vahvista toimillamme kansainvälisen oikeuden rikkomista. Tämä ei ole vain arvokysymys. Kun sitoudumme hankinnoilla vuosikymmeniksi, meidän on arvioitava toimittajien luotettavuutta, syntyviä riippuvuuksia ja niiden ulko- ja turvallisuuspoliittisia vaikutuksia. Edellä olevan perusteella kannatan edustaja Hyrkön esitystä, että eduskunta hyväksyy kansalaisaloitteen ja edellyttää hallituksen ryhtyvän tarvittaviin lainsäädäntötoimiin.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Pöytäkirja
21.4.2026VastauspuheenvuoroKAA 4/2025 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Kiitos kansalaisaloitteen tekijöille. — On tärkeää, että voidaan käydä yhteiskunnallista keskustelua puolustuksesta, kasvavasta puolustusteollisuuden alasta ja tästä kaikesta nopean ulko- ja turvallisuuspoliittisen muutoksen aikana. Keskustelun ei soisi olevan politisoitunutta ja kärjistynyttä. Kaikilla lienee yhteinen maali Suomen ja globaalin turvallisuuden vahvistumisessa. [Vasemmalta: No ei ole!] — Aivan varmasti on. [Oikealta: Teilläkö ei ole? — Vasemmalta: Teillä! — Oikealta: Miksei ole?] Suomen turvallisuus pohjaa niin vahvaan puolustukseen kuin sääntöpohjaiseen järjestelmään. On selvää, että valikoiva suhtautuminen kansainvälisten normien soveltamiseen syö sääntöpohjaisen järjestelmän uskottavuutta ja näin myös meidän turvallisuutta. Puolustusvaliokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan on todennäköistä, että EU:n puolustusvalmiushankkeita koskeva sääntely edellyttää jatkossa laajempaa kestävyyteen, vastuullisuuteen ja riskienhallintaan liittyvää arviointia kuin mitä Suomessa tällä hetkellä tehdään. Aloitteen ehdottamaan lainvalmisteluun ryhtymällä voimme vaikuttaa ja valmistautua juuri tähän. [Puhemies koputtaa] On tärkeää vahvistaa EU:n puolustuksen itsenäisyyttä.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Pöytäkirja
9.4.2026VastauspuheenvuoroK 2/2026 vp

Arvoisa puhemies! Jo EU-oikeus tekee yhdenvertaisuuselimistä käytännössä pakollisia EU-maihin, ja lähes kaikissa EU-maissa on yhdenvertaisuusvaltuutettua vastaava toimija. Suomi on ollut esimerkki yhdenvertaisuusvaltuutetun toiminnassa, ja täällä on käyty toimintaan myös tutustumassa. On oikeasti murheellista, että tällainen keskustelu täällä pitää käydä valtuutetun toiminnasta ja olemassaolosta. Tässä kertomuksessa on paljon, niin kuin täällä on todettu, hienoja, tärkeitä huomioita työelämän yhdenvertaisuudesta, vähemmistöjen asemasta, vammaisista, naisiin kohdistuvasta väkivallasta, ja kuulostaa tämä keskustelu salin siltä laidalta, että täällä on yksi yhden asian puolue, jota nämä muut esitykset ja huomiot eivät kiinnosta. Itse ajattelen niin, että kun meillä on rahasta tiukkaa Suomessa, tässä on esityksiä, jotka eivät maksa kovasti. Niitä kymmeniä lakiesityksiä, joita tuo sisältää, olisi järkevää viedä eteenpäin. On paljon isompi se kustannus, että yhteiskuntaa jaetaan ja yhdenvertaisuus kärsii, että vähemmistöjä ei oteta mukaan yhteiskuntaan.

9.4.2026VastauspuheenvuoroK 2/2026 vp

Arvoisa puhemies! Nämä kaksi alun puheenvuoroa, joita kuultiin, olivat kyllä surullista kuultavaa ja juuri suomalaisia ja Suomea jakavaa keskustelua. Sitä en toivoisi tähän saliin, enkä toivoisi sitä keltään puolueelta. Se on se työ, mitä meidän yhdenvertaisuusvaltuutettu, riippumaton viranomainen, pyrkii tekemään, [Perussuomalaisten ryhmästä: Se ei ole riippumaton!] vahvistamaan yhdenvertaisuutta Suomessa ja nimenomaan purkamaan sitä syrjintää, jota Suomessa on. Hän on esittänyt nyt kertomuksensa ja suositukset, joissa nostetaan huomioita siitä, että esimerkiksi ulkomaalaislakiin ja muihin ulkomaalaisia koskeviin säännöksiin on tullut niin paljon yksittäisiä muutoksia, että näitä pitäisi tarkastella kokonaisuutena. Tämän voi hallitus kokea kritiikiksi, että ei ole tätä tarkastelua tehnyt ennen kuin on näitä lakeja säätänyt, mutta kyllä hallituksen pitää pystyä ottamaan kritiikkiä vastaan, eikä arvioida, että silloin lakkautetaan se viranomainen, joka tällaisia huomioita kehtaa ja uskaltaa sanoa.

9.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 191/2025 vpKoulutus

Kiitos, arvoisa puhemies! Vähintäänkin sieltä kysyttiin — jos nyt muistan sanasta sanaan — kuinka monta tutkintoa ja ammattia valtion tulee kustantaa. Tämä kysymys on kuultu tämän lakiesityksen käsittelyn yhteydessä moneen kertaan, ja tämä on iso yhteiskunnallinen keskustelu, jota meidän pitäisi avoimesti avoimin kortein käydä. Jos pyrkimys on siinä, että meidän korkeakoulutuksen maksuttomuutta aiotaan muuttaa, niin sanokaa se ääneen, että se on se tavoite. Ja jos aiotaan alanvaihdosta tehdä vaikeampaa, niin on mahdollisuus jatkossa sitten ilmeisesti osan puolueista mielestä tehdä yksi tutkinto, ja jos haluat vaihtaa alaa, niin se ei enää sitten maksuttomasti ole mahdollista. Olisi hienoa, että kävisimme avoimin kortein tämän keskustelun.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (korkeakoulu)Pöytäkirja
9.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 191/2025 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Jatkan vielä tuosta edellisestä. Eli on mahdollista, että tällä uudistuksella nyt aiheutetaan päinvastaista kuin mitä tavoitellaan, eli opiskeluajat saattavat pidentyä heillä, jotka haluavat tehdä kahden alan tai tämmöisen poikkitieteellisen opiskelukokonaisuuden. Suomi on sen verran pieni maa, että meillä ei ole jokaista tällaista poikkitieteellistä mahdollisuutta samalla tavalla tarjolla kuin vaikka Briteissä tai Ranskassa, joissa on tämmöisiä yhdistelmiä enemmän jo siinä vaiheessa, kun tutkintoa haetaan. Ajattelen niin, että opiskelualan vaihtaminen ei myöskään helpotu tällä yhtään, että sinä et voi kokeilla useampaa tutkintoalaa yhtä aikaa, vaan sinun täytyy sitten lopettaa se ensimmäinen opiskelusi, jos haluat alaa vaihtaa. Eikä tähän myöskään ole tehty semmoista joustoaikaa, joka olisi vielä ollut mahdollista lisätä, että sinulla olisi jonkun aikaa mahdollista pitää kahta tutkinto-oikeutta yhtä aikaa, viimeistellä ne opinnot ja sitten jatkaa siitä toisesta saamastasi opiskelupaikasta. Eli riski on, että opiskeluajat pitenevät entisestään. Tosiaan tässä mainittiin jo meidän esitys, jota on myös esimerkiksi SYL tukenut, että ensikertalaiskiintiö kuluisi vasta vuoden kuluttua siitä, kun olet opinnot aloittanut, tai 65 opintopisteen, tai sitä rajausta voisi tietysti yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa katsoa, missä kohtaa olisi hallinnollisesti järkevää, että katsottaisiin sen kiintiön kuluneen. Näin se mahdollistaisi sen, että alan vaihtaminen voisi tapahtua jo opintojen alkuvaiheessa, eikä tarvitsisi lykätä sen opiskelupaikan vastaanottamista, koska nyt tapahtuu se, että näiden ensikertalaispisteiden kuluttamista ei haluta tehdä, koska ne ovat monelle niin ratkaisevia korkeakouluun päästessä, että niitä säästääkseen ei oteta sitä toissijaista saatua opiskelupaikkaa vastaan vaan haetaan sitten seuraavana vuonna opintoihin uudestaan. On hienoa, että tämä opintoseteli hallituksella etenee avoimeen korkeakouluun ja avoimiin yliopistoihin. Toivottavasti saadaan se voimaan jo täksi syksyksi, niin että se oikeasti auttaisi nyt opiskelupaikkaa hakevia, näitä paikkoja jo useana vuonna hakeneita, tässä sumassa. Valitettavasti se on ilmeisesti astumassa voimaan ainoastaan näiden uusien kirjoittajien osalta, eli se ei isoa joukkoa vielä tulee auttamaan, mutta toivottavasti jatkuu niin, että sitten se joukko laajenee, joka tätä seteliä pystyisi jatkossa käyttämään. Olen samaa mieltä siitä, että tutkinnonanto-oikeuden pitäisi kuitenkin säilyä korkeakouluilla. On merkittävää, että siinä, missä se tutkimus ja lopputyö tehdään, on tämä tiedeyhteisö ja tutkimusyhteisö mukana.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (korkeakoulu, yliopisto)Pöytäkirja
9.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 191/2025 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä tosiaan rajataan opinto-oikeus korkeakouluissa vain yhteen opiskelupaikkaan kerrallaan. Perustelu, tai se tavoite, minkä hallitus kertoo, että tällä saataisiin lisää aloituspaikkoja, on ihan tarpeellinen ja hyvä. Me ollaan OECD-tilastoissa tiputtu keskiarvon alapuolelle meidän osaamistasossa, korkeakoulutustasossa, ja sitä todella pitäisi saada nousuun, mutta sitten kun kuulemisessa kuultiin korkeakouluja, niin he kertoivat, että he näkevät, että tällä syntyy lähinnä lisää byrokratiaa sen suhteen, että tarkastetaan opintopaikkojen määrää, ja uusiin aloituspaikoihin tästä ei vapaudu rahoitusta, sillä tällä hetkellä jo sisäänotoissa otetaan sen verran enemmän opiskelijoita sisään, että huomioidaan tämä, että osalla esimerkiksi lapsensaannin, armeijan, vaihto-opiskeluvuoden takia sinne syntyy näitä tyhjiä vuosia. Eli tällaista lisäpaikkamäärää tästä ei ole syntymässä. Uudet aloituspaikat tarvitsisivat lisärahoituksen, jotta sitten sitä korkeakoulutuksen laatua pystyttäisiin myös pitämään yllä. No, tästä syntyy myös sellaisia ongelmia, että jos on halunnut tehdä monialaisia opintoja tällä hetkellä, niin tämä nykyinen rahoitusmalli ei kannusta yliopistoja ja korkeakouluja niitä kovasti tarjoamaan, ja tämän vuoksi jotkut ovat hakeutuneet lukemaan kahta tutkintoa yhtä aikaa. Tämä määrä, joka näin toimii, ei myöskään ole kovin hurja, mutta niillä, joilla rahkeita on tehdä kahta tutkintoa yhtä aikaa, pitäisi mielestäni se mahdollisuus olla. Olisi myös ollut syytä tuoda tämäntyyppisen esityksen kanssa yhtä aikaa esitys siitä, miten kannustetaan jatkossa korkeakouluja tarjoamaan lisää sivuaineopintoja mahdollisesti toisesta korkeakoulusta, toisesta tiedekunnasta, mahdollisesti myös ammattikorkeakoulusta, koska siellä se mahdollisuus on vielä vähäisempi kuin yliopistoissa. Näiden pienien opintokokonaisuuksien, joita myös täydennyskoulutuksessa tarvitaan enemmän, rahoitusmallia pitäisi kehittää sitten siihen suuntaan, että näitä olisi mahdollista edistää. Nyt tehdään ainoastaan tämä rajaus, joka rajaa sen mahdollisuuden, että teet esimerkiksi kahdesta tiedekunnasta tai kahdesta yliopistosta opintoja yhtä aikaa. Itse aikoinaan tein sekä valtiotieteellisiä opintoja että opettajankoulutusta, ja varsin hyödylliseksi olen nähnyt, että näitä molempia opintoja pystyi edistämään. No, sitten jos katsoo vähän pidemmälle ja vaikka Sitran juuri tekemää avausta siitä, että korkeakoulutuksesta pitäisi tehdä maksullista, niin näen tässä kyllä ison riskin siihen, että tässä valmistellaan sitä, että tämä toinen korkeakouluopiskelupaikka voidaan tehdä maksulliseksi, ja olisi ihan tärkeää kuulla esityksen tekijöiltä, että tästä irtisanouduttaisiin, tai sitten suoraan kerrotaan, että tämä maksullinen korkeakoulutus on se tavoite, [Puhemies koputtaa] joka hallituksella on.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (korkeakoulu, yliopisto)Pöytäkirja
9.4.2026VastauspuheenvuoroHE 32/2026 vp

Arvoisa puhemies! On hieman hämmästyttävää kuunnella tätä, miten Suomessa sikatalous ei pärjäisi kastraatiokiellon kanssa, tai sitä, että Suomessa siat eivät osaisi käyttäytyä, jos kastraatiota ei toteutettaisi. Kansainvälisessä vertailussa sanotaan, että Alankomaissa kastraatio on lopetettu 70 prosentilla sioista ja Briteissä 90 prosenttia tuotetaan ilman kastraatiota. Ja sitten tästä kivunlievityksestä: Sveitsissä ja Saksassa ei saa tehdä kastraatiota ilman yleisanestesiaa, mikä on vahvempi kivunlievitys kuin tämä, mitä nyt Suomessa on tulossa. On surullista, että ollaan menossa sellaiseen tilanteeseen, jossa eläinten oikeuksien kohdalta heikennetään niitä seuraavissa hallituksissa, puretaan niitä päätöksiä, joita ollaan saatu tehtyä aiemmissa hallituksissa. Meidän tulisi edetä kohti parempaa eläinten kohtelua, ei purkaa aikaansaatuja edistysaskelia talouden ja viennin nimissä.

9.4.2026VastauspuheenvuoroSKT 55/2026 vpTalousMaahanmuutto

Arvoisa puhemies! Tilanne ruoka-avussa on huolestuttava. Ruokajonot kasvavat samaan aikaan kun jaettavaa ruokaa on entistä vähemmän. Ruoka-aputoimijoiden mukaan yhä useampi jää ilman ruoka-apua. Ruoka-avun tarpeen kasvun taustalla ovat elinkustannusten nousu, pienituloisuus, työttömyys ja sosiaaliturvaan tehdyt leikkaukset. Jonossa on myös entistä enemmän opiskelijoita ja kansainvälisiä, tänne väärin lupauksin houkuteltuja opiskelijoita. [Perussuomalaisten ryhmästä: Maahanmuuttajia! — Välihuutoja] Köyhyyteen tarvitaan rakenteellisia ratkaisuja, mutta myös ruoka-aputoimintaa tarvitaan. On hienoa, että kauppojen hävikin määrä on saatu laskuun, mutta miten varmistamme, että ruoka-aputoiminta pystyy jatkossakin vastaamaan avun tarpeeseen eikä joudu sulkemaan oviaan ruuan puutteen vuoksi? Auttaisiko Ranskan mallin kielto kaupalle ja ravintola-alalle hävittää syömäkelpoista ruokaa? Miten saisimme teollisuuden ja ravitsemuspalveluiden hävikkiä paremmin kiertoon? Miten varmistamme, että ruoka-aputoiminta jatkuu?

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja
26.3.2026VastauspuheenvuoroKA 1/2025 vp

Arvoisa puhemies! Suomi on poikkeuksellinen huostaanottojen ja kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrässä. Sijoitukset kestävät pitkään niin lasten kuin perheiden näkökulmasta, ne ovat usein myös rankkoja koko perheelle, ja ne tulevat myös yhteiskunnallisesti kalliiksi. En tarkoita sitä, etteikö niitä joskus tarvittaisi, mutta minkä vuoksi meillä niitä tehdään tilastollisesti näin paljon? Ensisijaisesti pitäisi vahvistaa perheiden varhaista tukea, kotipalveluita, perhetyötä, neuvolayhteyttä ja matalan kynnyksen palveluja sekä turvata järjestöjen tarjoamat palvelut. Pitäisi panostaa avohuoltoon, turvata päteviä sosiaalityöntekijöitä ja kohtuullinen asiakasmäärä, vahvistaa mielenterveys- ja päihdepalveluja, jotta lastensuojelu ei joudu korvaamaan näitä puuttuvia hoitoja sekä tunnistaa nepsy-lasten ja ‑perheiden tarpeet ja samoin monikulttuuristen perheiden tarpeet. Mitkä näistä toimista etenevät nyt?

12.3.2026VastauspuheenvuoroKA 2/2026 vpMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Luvatta tuotettu tekoälysisältö kilpailee suoraan ihmisten tekemien teosten kanssa. Pahimmillaan se tarkoittaa, että tekoäly syrjäyttää markkinoilta ihmisten tekemiä teoksia ja tuottaa voittoa tekoäly-yhtiöille, joista monet ovat ylikansallisia teknologiajättejä. EU:n monivuotisen rahoituskehyksen kuulemisissa kulttuuriala ehdotti tämmöistä mallia, että kun näille teknologiajäteille määrätään tekijänoikeusrikkomuksista sakkoja, niin näitä sakkomaksuja voitaisiin tulevaisuudessa ohjata kulttuurin rahoitukseen. No, joka tapauksessa uusia rahoitusmekanismeja alalle tarvitaan. Taiteilijapalkkaa tai Ruotsissa käytössä olevaa allianssimallia pitäisi selvittää. Me vihreät tuetaan myös perustulon käyttöönottoa, se tukisi tässä työn murroksessa, jota tekoäly tuo alalle jos toiselle.

Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
12.3.2026VastauspuheenvuoroKA 2/2026 vp

Arvoisa puhemies! Tekoälymurros on käynnissä myös media-alalla. Se ei ole tulevaisuuden ilmiö vaan meneillään oleva muutos, joka vaikuttaa samanaikaisesti journalismin tuotantoon, jakeluun, ansaintalogiikkaan, yleisösuhteeseen ja journalistiseen työhön. Osa vaikutuksista parantaa työn tehokkuutta ja saavutettavuutta, osa puolestaan uhkaa journalismin perusarvoja: riippumattomuutta, luotettavuutta ja juuri näitä tekijänoikeuksia. Luovat alat muodostavat 6,9 prosenttia EU:n bruttokansantuotteesta. Kyse ei ole siis mistään marginaalisesta talouden osa-alasta. Kasvupotentiaalia on meillä Suomessakin, ja luovan talouden kasvustrategia tähtää osuuden kaksinkertaistamiseen vuoteen 2030 mennessä. Tekoäly on erittäin haastava sääntelyalue sen nopean kehityksen vuoksi, ja tämä korostaa erityisesti sitä, että nämä luovien alojen omat näkemykset tulee ottaa tiiviisti mukaan sääntelyn valmisteluun. Tämä on viesti myös sinne opetusministeriöön.

12.3.2026VastauspuheenvuoroKA 2/2026 vp

Arvoisa puhemies! Kyse ei ole vain tekijänoikeudesta, kyse on siitä, arvostammeko me luovaa työtä oikeana työnä. Meille vastaus on selvä: arvostamme. Siksi haluamme pelisäännöt, jotka suojaavat tekijää, vahvistavat reiluja markkinoita ja varmistavat, että suomalainen kulttuuri syntyy jatkossakin ihmisistä, ei pelkästä tekoälyn generoimasta keskiarvosta. Tekoälyllä tuotetun musiikin ja av-sisällön markkinan arvioidaan kaksinkertaistuvan tulevina vuosina. Samalla luovan alan tekijöiden tulot voivat kuitenkin laskea neljänneksellä, ja esimerkiksi kuvittajista 32 prosenttia on jo menettänyt toimeksiantoja AI-generoinnin vuoksi. Ilman toimivaa oikeuksiensuojaa, läpinäkyvyyttä, käyttölupia ja korvauksia heikkenevät sekä tekijöiden toimeentulo että kannusteet luoda uutta kulttuuria, sisältöjä ja innovaatioita, ja niitä me Suomessa tarvitsemme.

10.3.2026Varsinainen puheenvuoroLA 35/2025 vp

Arvoisa puhemies! Kiitoksia puheenvuoron käyttäneille ja kiitoksia aloitteen allekirjoittaneille. Tässä oli selkeästi semmoista yhteistä tahtotilaa, että saataisiin tämä asia etenemään meidän Suomen lainsäädännössä. Skotlannin lisäksi voin tuoda esimerkin Tanskasta, jossa psykologinen väkivalta kriminalisoitiin rikoslain muutoksella vuonna 2019. Tanskan malli mahdollistaa rikosoikeudellisen puuttumisen jatkuvaan ja alistavaan käyttäytymiseen, joka ei täytä muita rikosnimikkeitä. Tanskassa tämä laki on auttanut tunnistamaan erityisesti tapauksia, joissa uhri ei ole aiemmin saanut tukea, ja on mahdollistanut paremman yhteistyön sosiaaliviranomaisten, poliisin ja oikeuslaitoksen välillä. Koska pakottavaa kontrollia esiintyy usein silloin, kun tekijän ja uhrin välillä on kiinteä vuorovaikutussuhde, jolloin uhrin on vaikea irrottautua tilanteesta, on suojan tarve korostunut. Pakottavan kontrollin kriminalisointi mahdollistaa varhaisemman puuttumisen. Kun väkivalta voidaan tunnistaa ja siihen voidaan reagoida ennen fyysisen väkivallan puhkeamista, estetään vakavampia rikoksia, kuten pahoinpitelyjä, raiskauksia ja henkirikoksia. Lisäksi kriminalisointi lähettää selkeän yhteiskunnallisen viestin siitä, että myös psyykkinen väkivalta on väkivaltaa ja siihen suhtaudutaan vakavasti. Se tukee tasa-arvoa, ihmisoikeuksia ja väkivallattoman yhteiskunnan perusperiaatteita. Kriminalisointi antaa uhrille oikeussuojan silloinkin, kun väkivalta ei näy fyysisinä vammoina. Tämä vahvistaa väkivallan uhrien asemaa ja madaltaa kynnystä hakea apua. Samalla se antaa viranomaisille työkalun puuttua ilmiöön nykyistä tehokkaammin. Yhteiskunnalliset kustannukset vähenevät, kun väkivalta tunnistetaan ajoissa. Tässä kohtaa tosiaan haluan muistuttaa, että näitä Suomessakin esimerkiksi MOTin esiin nostamia tapauksia on liittynyt vammaisten ihmisten asemaan, on liittynyt ikäihmisten asemaan ja heidän lähiomaistensa toimintaan, itsemääräämisoikeuden vientiin, eli joukko, jota tämä koskisi, on hyvin moninainen. Lapsuudessa koettu väkivalta on yhteydessä muun muassa oppimisvaikeuksiin, somaattisiin sairauksiin, mielenterveyden ongelmiin ja syrjäytymiseen. Kun pakottava kontrolli kriminalisoidaan, saadaan myös nämä tilanteet näkyväksi ja tuen piiriin. Kriminalisointi täydentää muuta lähisuhdeväkivaltaa koskevaa lainsäädäntöä, erityisesti pakkoavioliiton kriminalisointia ja Istanbulin sopimuksen toimeenpanoa. Se lisää rikosoikeudellisen järjestelmän yhdenmukaisuutta ja parantaa oikeussuojan saatavuutta. Vaikka pakottavaa kontrollia esiintyy usein lähisuhteissa, ei rikoksen tunnusmerkistöä tosiaan ole syytä rajata vain lähisuhteisiin, sillä kontrollia esiintyy myös muissa tilanteissa. Vainoamisrikoksen tunnusmerkistön tapaan uhrin ei tarvitse aina olla teon varsinaisena kohteena, vaan esimerkiksi uhka tai väkivalta voi kohdistua myös kolmanteen henkilöön, kuten uhrin lapseen. ”On omiaan” -kriteeri tuo lain tulkintaan joustavuutta ja mahdollistaa oikeudellisen arvioinnin tekijän teon perusteella ilman, että edellytetään todellista näyttöä seurauksen aiheutumisesta. Tämä on erityisen tärkeää väkivaltatilanteissa, joissa konkreettisia seurauksia on vaikea todistaa. Kriteeri myös yhtenäistää lain tulkintaa suhteessa muihin rikoksiin, kuten vainoon, jossa vastaavaa arviointitapaa käytetään. Ehdotetun lain vaikutuksia, erityisesti uhrien oikeusturvan toteutumista, tulisi seurata ja tarvittaessa tarkentaa säännöstä kokemusten perusteella. Vielä haluan tuoda terveiset Australian parlamentista. Siellä edustaja ja apulaisministeri Ged Kearney kirjoitti 9.3. kirjoituksen omista kokemuksistaan: ”Hän ei koskaan lyönyt, mutta vangitsi minut hiljaisuudella ja kontrollilla.” Tämä Australian apulaisministeri kuvaili, että nyrkkien sijaan hänet suljettiin suvun ja ystävien piiristä. Pankkitilit siirtyivät miehen hallintaan. Välillä mies lukitsi hänet sisään tai ulos omasta kodista, välillä jätti ruuatta, ja kuitenkin samalla sai hänet uskomaan, että hän on itse syyllinen tähän tilanteeseen jollain tapaa, kunnes sitten pääsi lähtemään tilanteesta ja pääsi elämässään eteenpäin. Eli täältä tietysti lämmin tuki sille, että ihmiset uskaltavat kertoa näitä kokemuksiaan ja myös osoittaa sen, että elämässä voi päästä eteenpäin ja saada apua, oli se tilanne sitten aivan toisella puolella maailmaa tai täällä meillä Suomessa.

10.3.2026EsittelypuheenvuoroLA 35/2025 vpSoteKoulutus

Arvoisa puhemies! Lakialoite on laiksi rikoslain 25 luvun muuttamisesta koskien pakottavaa kontrollia. Lakialoitteen tarkoituksena on säätää rikoslakiin uusi rikosnimike: pakottava kontrolli. Säännöksellä kriminalisoitaisiin pitkäkestoinen, toistuva ja prosessimainen psyykkinen väkivalta. Pakottava kontrolli on eräs vakavimmista psyykkisen väkivallan muodoista ja usein osa lähisuhdeväkivallan jatkumoa. Se koostuu lukuisista teoista ja laiminlyönneistä, joilla pyritään kontrolloimaan uhrin elämää, rajoittamaan hänen sosiaalisia suhteitaan, hallitsemaan arkea ja murtamaan itsemääräämisoikeutta. Väkivallan vaikutukset voivat olla vakavia ja pitkäaikaisia, ja usein uhreilla esiintyy masennusta, ahdistusta, dissosiaatiohäiriöitä, itsetuhoisuutta ja sosiaalista eristyneisyyttä. Pakottavan kontrollin pitkäaikaiset vaikutukset voivat näkyä esimerkiksi uhrin fyysisessä sekä psyykkisessä terveydessä tai heikentyneenä taloudellisena asemana. Pakottavaa kontrollia voi ilmetä muun muassa jatkuvana tarkkailuna, yhteydenpidon rajoittamisena, rahankäytön kontrollina, toisen liikkumisen estämisenä, uhkailuna, vähättelynä, nöyryyttämisenä tai itsenäisten päätösten estämisenä. Pakottava kontrolli ilmenee usein tilanteissa, joissa tekijällä ja uhrilla on nykyinen tai aiempi läheinen ja jatkuva vuorovaikutussuhde, kuten perhe- tai seurustelusuhde, omaishoitosuhde, hoito- tai kasvatussuhde, tai kun tekijä toimii uhrin elämään syvästi vaikuttavassa yhteisössä tai auktoriteettiasemassa. Ilmiö ei aina näyttäydy ulospäin selkeänä väkivaltana, vaan se kietoutuu uhrin jokapäiväiseen elämään niin, että uhri menettää vähitellen kykynsä toimia itsenäisesti tai tehdä omia valintojaan. Pakottava kontrolli on siis väkivaltaa, joka muodostuu prosessimaisesti lukemattomista alistavista, painostavista ja kontrolloivista teoista. Pitkäaikaisvaikutukset näkyvät erityisesti henkilöillä, jotka ovat kasvaneet suljetuissa yhteisöissä, kuten joissain uskonnollisissa, romani- tai maahan muuttaneissa yhteisöissä — nämä esimerkit ovat tutkimustiedosta, ja samat on mainittu siellä lakialoitteessa. Tällöin henkilö on saattanut kasvaa pakottavaan kontrolliin lapsesta asti sekä nähnyt ilmiötä tapahtuvan ympärillään. Pakottavasta kontrollista on muodostunut normi, jolloin myös uhrilla saattaa olla vaikeuksia tunnistaa kokemaansa väkivallaksi. Kontrolli vaikuttaa myös yhteiskunnallisiin rakenteisiin ja tasa-arvoon. Se ylläpitää ja uusintaa sukupuoleen perustuvaa vallankäyttöä ja tukee rakenteita, jotka sallivat toisen ihmisen hallinnan ja alistamisen erityisesti naisten ja tyttöjen kohdalla. Se voi olla yksi tekijä, joka estää naisia osallistumasta täysipainoisesti työelämään, koulutukseen tai poliittiseen toimintaan. Suomessa psyykkistä väkivaltaa arvioidaan nykylainsäädännössä rikosoikeudellisesti erillisinä tekoina, kuten pahoinpitelynä, vainoamisena, pakottamisena, uhkauksena tai vapaudenriistona. Nämä eivät kuitenkaan sellaisinaan kata koko pakottavan kontrollin kokonaisuutta, joka on toistuvaa, usein matalan intensiteetin väkivaltaa. Eli yksittäinen teko ei vielä usein ylitä tuomioon johtavaa rajaa eikä anna kuvaa koko kamalan ja pitkään jatkuneen tilanteen todellisuudesta. Myöskään vainoamisen tunnusmerkistö ei sovellu hyvin tilanteisiin, joissa uhri ja tekijä asuvat tai työskentelevät yhdessä. Samoin esimerkiksi pahoinpitelyn rangaistavuus edellyttää konkreettisten seurausten osoittamista, mikä tekee rikosprosessista haastavan erityisesti tilanteissa, joissa väkivalta ei ole fyysistä. Psyykkinen väkivalta tuleekin Suomessa rangaistavaksi äärimmäisen harvoin. Petteri Orpon hallitusohjelmassa on kirjaus pakottavan kontrollin kriminalisoimisen tarpeen selvittämisestä. Asiaa on jo selvitetty oikeusministeriön toimesta: oikeusministeriön vuonna 23 julkaisema selvitys ehdottaa nykytilan parantamiseksi ja uhrien suojelemiseksi uuden rikosnimikkeen säätämistä. Selvityksessä tuodaan esille, että nykyinen rikoslain sääntely ei ole riittävää, koska se ei tunnista tai tunnusta väkivallan jatkumonomaista luonnetta. Eli tämä lakialoitteeni perustuu myös tähän oikeusministeriön selvitykseen. Arvoisa puhemies! Erillisen säännöksen lisääminen vastaisi myös kansainvälisiin suosituksiin. Myös yhdenvertaisuusvaltuutettu on todennut, että lähisuhdeväkivallan kohteena olevien rikosoikeudellista suojaa on laajennettava. Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan asiantuntijakomitea GREVIO on huomauttanut, että Suomen lainsäädäntö ei täytä Istanbulin sopimuksen artiklan 33 vaatimuksia, koska se ei huomioi jatkuvaa ja yksittäisinä tekoina vähäiseltä näyttävää psyykkistä väkivaltaa. Tällainen väkivalta voi kuitenkin olla uhrin näkökulmasta kaikkein tuhoisinta. Lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut useita ratkaisuja lähisuhteessa tapahtuvasta väkivallasta, joissa jäsenvaltion ei ole katsottu ryhtyneen tarvittaviin toimenpiteisiin lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi. Tarvitaan myös merkittävästi enemmän viranomaisten osaamista pakottavan kontrollin ennalta ehkäisemiseksi ja nopeaksi ratkaisemiseksi. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on huomauttanut, että monet kansalliset rikoslain säännökset keskittyvät vakaviin väkivaltatapauksiin mutta eivät riittävästi kata psykologisen väkivallan jatkuvia ja toistuvia muotoja. Kansainvälisiä esimerkkejä pakottavan kontrollin lainsäädännöstä löytyy: Esimerkiksi Skotlanti sääti vuonna 2018 Domestic Abuse Act ‑lain, joka määrittelee lähisuhdeväkivallan jatkumona. Laki kattaa fyysisen, psyykkisen, taloudellisen ja seksuaalisen väkivallan ja keskittyy nimenomaan uhrin kokemaan hallintaan ja pelkoon. Laki mahdollistaa myös sen, että lapset tunnistetaan väkivallan uhreiksi, vaikka teko ei kohdistuisikaan heihin. Tämä lähestymistapa on vahva esimerkki siitä, miten väkivallan todellinen ulottuvuus voidaan tunnistaa ja ottaa huomioon. Skotlannin laki velvoittaa myös hallitusta laatimaan säännöllisesti raportteja lainsäädännön vaikutuksista. Raporteista arvioidaan tuomioiden määriä, uhrien kokemuksia oikeusprosessista, lasten tilannetta sekä sitä, onko laki johtanut väkivallan ennalta ehkäisyyn ja parempaan viranomaisyhteistyöhön. Tämä malli vahvistaa lainsäädännön vaikuttavuuden arviointia ja voi toimia esikuvana myös Suomelle.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
10.3.2026EsittelypuheenvuoroLA 28/2025 vpTalousKoulutus

Arvoisa puhemies! Lakialoitteessani esitetään muutettavaksi arvonlisäverolakia. Esityksen mukaan nykyisin alennettuun 14 prosentin suuruiseen verokantaan kuuluvista hyödykkeistä kirjoille luodaan oma arvonlisäverokanta, joka asetetaan nollaan prosenttiin. Esitys liittyi valtion vuoden 2026 talousarvioesitykseen ja sisältyi vihreiden vaihtoehtobudjettiin. Suomalainen kirjallisuus on yksi kulttuurimme ja sen kehityksen kulmakiviä. Pienellä kielialueella omankielinen kirjallisuus on tärkeää luku‑, kirjoitus‑ ja kielitaidon kannalta mutta myös sivistyksen ja kulttuurisen ymmärryksen kannalta. Me päättäjät emme voi katsoa vain sivusta, kun kirjallisuusala supistuu. Kulttuurin suojeleminen ja säilyttäminen vaativat tekoja sen tekijöiden toimintaedellytyksien säilyttämiseksi. Suomesta tuli viime vuoden alun arvonlisäverokannan korotuksen myötä Euroopan raskaimmin kirjallisuutta verottava valtio, eli Suomessa tehtiin korotus 10 prosentista 14 prosenttiin kirjallisuuden alvin osalta. Tämä korotus on aivan väärä suunta, kun meidän pitäisi vahvistaa lukutaitoa, vahvistaa osaamista ja oppimista. Veronkorotus osuu lukijoiden lisäksi koko kirjallisuusalaan, kirjailijoihin ja kääntäjiin, joista suuri osa toimii freelancereina ja yrittäjinä. Syksyllä 2025 Tanska päätti luopua kirjojen myyntiverotuksesta kokonaan. Kirjat on vapautettu arvonlisäverosta tai vastaavasta verosta myös Norjassa, Irlannissa, Isossa-Britanniassa, Tšekissä ja painettujen kirjojen osalta myös Kanadassa. Tämän Tanskan ison muutoksen myötä — heillä oli siis aikaisemmin korkeampi alvi — Suomen verotus on myös Euroopan kovin, ja tämä heikentää suomalaisen kirjallisuusalan myyntiä ja asemaa ja on suorassa ristiriidassa hallituksen itse asettaman tavoitteen kanssa vahvistaa lukutaitoa. Kirjojen arvonlisäveron laskeminen nollaan olisi tehokas keino tukea kirjallisuusalaa ja alentaa kirjojen hintoja, mikä tukisi erityisesti lapsiperheiden ja nuorten kirjahankintoja. Kirjallisuusala on muutenkin joutunut käymään läpi useita murroksia. Tiedämme, että äänikirjojen ja digikirjojen suosio on siellä yhtenä taustavaikuttajana. Koventuva kilpailu kansainvälisten menestyskirjailijoiden kanssa on myös vaikuttanut kotimaisten kirjojen myyntiin. Arvonlisäveron korotuksen arvioitiin siinä esityksessä, kun korotus tehtiin, tuovan valtion kassaan vuositasolla 19 miljoonaa euroa lisätuloja. Valtiovarainministeriön verokartoituksen perusteella kirjojen alv-tuotot ovat nyt yhteensä noin 56 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä esitys sisältyi sinne vihreiden vaihtoehtobudjettiin. Vaikka Kirjakauppaliiton mukaan painettujen kirjojen myynti jälleenmyyjille nousi viime vuonna noin 1,7 prosenttia, kaunokirjallisuuden myynti kuluttajille putosi 5,6 prosenttia. Erityisesti myynnin lasku osui kotimaiseen kirjallisuuteen. Kotimaisen kaunokirjallisuuden haastavasta asemasta kertoo, että sen myynti laski 6,7 prosenttia, kun taas käännetyn kirjallisuuden myynti kasvoi 5,3 prosenttia. Näistä luvuista ja kotimaisesta kirjallisuudesta meidän pitäisi todella olla huolissamme. Arvoisa puhemies! Meidän on syytä olla huolissaan myös suomalaisten lukutaidon heikkenemisestä ja tarttua toimeen kehityksen kääntämiseksi. Viimeisimmän PIRLS-tutkimuksen mukaan niiden lasten osuus, joiden lukutaito on huono, on kymmenen vuoden aikana tuplaantunut. Erittäin huonosti lukevien määrä on tuplaantunut viimeisessä viidessä vuodessa. Ylipäätään heikkoja lukijoita on aiempaa enemmän, ja samaan aikaan myös erinomaisten lukijoiden määrä on vähentynyt. Tämä ongelma pitää ottaa tosissaan niin kodeissa, kouluissa kuin yhteiskunnassa ja meidän täällä eduskunnassa. Luku‑ ja kirjoitustaito ovat edellytyksiä tulevaisuuden työelämässä pärjäämiselle. Tutkimustieto näyttää, että jo 30 minuutin päivittäinen lukeminen parantaa merkittävästi lukutaitoa. Enemmän lukevilla on laajempi sanavarasto ja kielitaito myös omassa äidinkielessä. On lisäksi vahvaa näyttöä, että lapsuudessa kotoa opittu lukeminen kantaa läpi elämän. Tämän takia kirjojen saattaminen perheiden sekä lasten ja nuorten saataville on erityisen tärkeää. Hallitus on myös ohjelmassaan nostanut painopisteeksi lasten ja nuorten lukutaidon vahvistamisen. Kirjojen myynnistä oppikirjoja on 44 prosenttia, ja myös näistä voidaan joutua säästämään kirjojen hintojen noustessa alvin korotuksen myötä. Kuntien tiukka taloustilanne on osoittanut myös sen, että nämä oppimateriaalihankinnat ovat niitä, joihin säästöt kohdistuvat. Tämä vaikutus lukutaitoon on ilmeinen. EU:ssa vuonna 22 hyväksyttiin arvonlisäverodirektiivi, ja sen mukaisesti EU-jäsenmaat voivat laskea kirjojen arvonlisäveron nollaan. Tämä mahdollistaa Suomessa suomalaisen kirjallisuusalan ja lukemisen tukemiseksi saman valinnan, mikä Tanskassa tehtiin. Tämän perusteella esitän lakialoitteessani, että seuraamme tätä esimerkkiä ja laskemme kirjojen arvonlisäveron nollaan.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero, talousarvio)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Pöytäkirja
10.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 196/2025 vp

Arvoisa puhemies! Ajattelin kuitenkin vain kannattaa edustaja Pitkon tekemiä esityksiä tässä kohtaa. En ole valiokunnan käsittelyyn itse osallistunut, joten annan asiantuntijoiden vastata Eerolan hyviin kysymyksiin.

Arvoisa puhemies! Tuossa pääministerin prioriteettien, turvallisuuden ja kilpailukyvyn, rajapinnassa ovat hyvin vahvasti ilmastotoimet, ja se on mitä tärkein EU:n yhteinen agenda. Sen olisin toivonut, että pääministeri olisi omaan listaukseensa nostanut. Eurooppa on edelleen Afrikan suurin kumulatiivinen ulkomainen sijoittaja. Sen osuus Afrikan kaupasta on kuitenkin pienentynyt viimeisen vuosikymmenen aikana. Afrikka-strategioiden laatimisesta huolimatta Kiina ja Persianlahden valtiot kasvattavat osuuttaan. Afrikassa on kasvava potentiaali eurooppalaisille yrityksille ja kasvava tarve investoinneille puhtaaseen energiaan, koulutukseen ja teolliseen kehitykseen. Merkittävistä uusiutuvan energian mahdollisuuksista ja resursseista huolimatta Afrikka on saanut vain kaksi prosenttia maailmanlaajuisista uusiutuvan energian investoinneista viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Tässä olisi sitä yhteistyön potentiaalia ja myös talouskasvun potentiaalia niin EU:lle kuin Suomelle.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja
5.3.2026VastauspuheenvuoroKA 4/2025 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Mario Draghi korostaa Euroopan kilpailukykyraportissa, että EU:n on kurottava kiinni Yhdysvaltojen ja Kiinan innovaatioetumatka. Tämä vaatii merkittäviä investointeja tutkimukseen, teknologiaan ja uusiin ratkaisuihin. Euroopan haasteita ovat jähmeä teollinen rakenne, heikko polku innovaatioista markkinoille sekä liian rajallinen tutkimuslaitos- ja korkeakouluverkosto innovaatioiden kehittämiseksi. Siksi tarvitsemme enemmän panostuksia koulutukseen, korkeakouluihin, tutkimuksen laatuun. Tämä kaikki on myös Suomen etu. Rahoituksen turvaamiseksi on tarkasteltava myös yhteistä eurooppalaista lainanottoa ja omien varojen kehittämistä, joilla voidaan vauhdittaa niin Euroopan varautumista, josta täällä jo useat hyvin puhuivat, kuin investointeja vihreään siirtymään ja uuteen teknologiaan.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu)Pöytäkirja
4.3.2026VastauspuheenvuoroPI 2/2026 vpSoteMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Pääministeri, te olette todennut, että soterahoitusmalli on susi ja vaatii korjausta, [Ben Zyskowiczin välihuuto] mutta sitten korjausliikkeenne, ministeri Ikosen uusin soteleikkausesitys, vain lisää ongelmalliseksi todetun diagnoosipohjaisuuden painoarvoa tarveperustaisuuden mittarina ja vähentää samalla asukasperustaisuutta. Tämä osuu kasvaville alueille, joilla palvelutarve kasvaa lasten ja nuorten palveluissa mutta yhtä lailla hoitoonpääsytarve myös normaalityöikäisillä ja ikäihmisillä. Lisäleikkausten kohteena ovat nyt siis alueet, jotka ovat saaneet säästöjä aikaan. Luotto alueiden mahdollisuuksiin vaikuttaa omilla toimilla rahoitukseen heikkenee entisestään. Hallitukselta on tuntunut koko kauden puuttuvan visio siitä, miten soterahoitusmallia pitäisi uudistaa, ja valitettavasti tässä pääministerin puheessa sitä visiota ei kuulunut nytkään.

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (susi)Pöytäkirja
27.2.2026Varsinainen puheenvuoroLA 12/2025 vpSote

Arvoisa puhemies! Kiitos edustaja Jokelaiselle hyvästä lakialoitteesta. — Heräsin itse aiheeseen yli 20 vuotta sitten, kun sain oman esikoiseni. Juttelin saamastamme hyvästä neuvolapalvelusta ranskalaisten ja belgialaisten ystävien kanssa, jotka automaattisesti synnytyksen jälkeen ohjattiin äitiysfysioterapiaan. Muistaakseni 3—5 kertaa oli se perusstandardi. Meillä tämäntyyppistä palvelua ei ollut Suomessa oikeastaan ollenkaan. Ehkä kysymällä olisi varmasti saanut, mutta sitä tietoa siitä, että pitää kysyä, ei kaikilla ollut. Aktiiviset äitiys- ja lantiopohjafysioterapeutit ovat kuitenkin tehneet Suomessa hyvää työtä. Esimerkiksi meillä Espoossa yksittäiset fysioterapeutit kokosivat opinnäytetyönä tällaisen ohjevihon, jota sittemmin jaettiin kaikille synnyttäneille, ja me otettiin Länsi-Uusimaan käyttöön tämä sama työ. He ovat kehittäneet myös palveluketjumallia, jolla tämä saataisiin systematisoitua, mutta viesti tuntuu olevan, että jotta nämä hyvät ohjeistukset saataisiin kunnolla käyttöön, niin se vaatii poliittista tukea, ja sen takia tämmöisen lakialoitteen ja lain tarve on ilmeinen. Kyse on tasa-arvosta ja naisten terveydestä. Synnytyksen jälkeiset oireet, kuten lantiopohjan toimintahäiriöt, kipu, erkauma, pidätysongelmat, eivät ole osa normaalia äitiyttä, vaan ne ovat hoidettavia terveysongelmia. Se on tasa-arvokysymys. Naisten kehoon liittyvät terveysongelmat jäävät systemaattisesti liian vähälle huomiolle. Neuvolajärjestelmä on meidän ylpeyden aihe, mutta kuten täällä jo edustaja Lohikoskikin sanoi, niin usein se keskittyy siihen lapseen enemmän kuin äitiin, joka pystyttäisiin siinä samalla varsin hyvin hoitamaan. Synnyttäneiden kuntoutus on varsin vähällä tällä hetkellä. Inhimillinen ja taloudellinen vaikutus olisi iso. Hoitamaton oireilu näkyy työpoissaoloina, mielialahaasteina, uupumuksena, perheiden kuormittumisena myöhempinä, kalliimpina hoitokustannuksina. Varhainen ohjaus ja seulonta on ennaltaehkäisevää terveyspolitiikkaa parhaimmillaan. Ennaltaehkäisy on inhimillisesti ja myös julkisen talouden näkökulmasta tervetullutta. — Toivottavasti lakialoite etenee sujuvasti täällä.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden)Pöytäkirja
25.2.2026VastauspuheenvuoroPI 1/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Ensin ministeri Talvitielle kiitoksia siitä, että tämä avoimen korkeakoulun opintoseteli etenee toivottavasti jo ensi syksyksi avuksi. Säilyttäisin kuitenkin siinä tutkinnonanto-oikeuden korkeakouluilla ja yliopistoilla. Sitten näihin sosiaalihuollon uudistusten pariin, valmistelusta tuli juuri mittavia muutosehdotuksia. Ehdotettu uudistus riskeeraa asiantuntijoiden mukaan lastensuojelun avohuollon. Lastensuojelulakiin olisi jäämässä vain kallis sijaishuolto, kun juuri ennaltaehkäisyyn pitäisi ensisijaisesti panostaa. Laskitte myös jo aikaisemmin jälkihuollon ikärajaa, ja nyt näissä lisäsäästöehdotuksissa on ikärajan pudotus entisestään 21 tai 22 vuoteen. Olisin kysynyt ministeriltä: voisivatko hallitus ja ministeri tässä kohtaa jo torpata tämän kaikista hauraimmilta ja haavoittuvimmilta lisäleikkaamisen?

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (korkeakoulu, yliopisto)Pöytäkirja
25.2.2026VastauspuheenvuoroPI 1/2026 vpSote

Arvoisa puhemies! OECD:n mukaan tyydyttämätöntä hoidon tarpeeseen vastaamista on Euroopan maista eniten Suomella. Pääministeri äsken väitti, että on parannettu hoitoonpääsyä, mutta Suomella on Kreikan ohella eniten tyydyttämätöntä hoidon tarvetta. Te, hallitus, ette ole asian suhteen tehneet mitään. Päinvastoin heti alkuun romutitte soteuudistuksen yhden parhaan elementin eli hoitotakuun. Pidensitte sitä kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen. Oletteko nyt valmiita myöntämään tämän virheen ja aloittamaan valmistelun siitä, että hoitoonpääsyä parannetaan?

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, hoitotakuu)Pöytäkirja
24.2.2026VastauspuheenvuoroVK 1/2026 vp

Arvoisa puhemies! Tarvitsemme niin kotimaista kuin kansainvälistä pääomaa potentiaalisille kasvualoille, kuten vihreään siirtymään ja kiertotalouteen. Fokusta pitäisi laittaa ensisijaisesti meidän pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Alle kymmenen henkilön yrityksiä on kuitenkin 95 prosenttia Suomen yrityksistä, ja siellä olisi sitä työllistämispotentiaalia ja ‑mahdollisuuksia. Valitettavasti kuitenkin esimerkiksi Business Finlandilta on leikattu juuri niitä tukia, joilla nämä pienet yritykset, nopeasti kasvavat yritykset, ovat voineet skaalata toimintaansa ja ovat voineet kansainvälistyä. Täällä on puhuttu kotitalousvähennyksestä paljon, mutta toinen vaihtoehto, josta on kansalaisaloitekin vireillä, koskee korjausalan yrityksiä, joista esimerkiksi suutareista ja ompelimoista meillä on jo iso pula tällä hetkellä. Sinne jos tehtäisiin alvin alennus, voitaisiin parantaa alan kannattavuutta.

24.2.2026VastauspuheenvuoroVK 1/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Hyvä työministeri, kyllä oppositiollakin on sellaisia hyviä ehdotuksia, joita kannattaa kuunnella ja tukea. Toivottavasti tosiaan saadaan vastauksia, mitkä ehdotuksistamme otatte käyttöön. Poikkeuksellisen heikko työllisyystilanne näkyy nyt jokaisessa kunnassa ja paisuttaa kuntien työttömyysmenoja. Kuntien niukat resurssit ja kasvavat pitkäaikaistyöttömyyden sakkomaksut vähentävät kunnissa suoraan työllisyyspalveluita. Melko järjetön tilanne, että silloin kun palvelutarve kasvaa, niin näiden sakkomaksujen vuoksi on nyt useassa kunnassa esimerkiksi työllisyyskoulutuksista jouduttu leikkaamaan. Meillä ei siis todellakaan ole Tanskan mallia, jossa työttömiä tuetaan riittävällä tavalla. Pitkäaikaistyöttömyyden sakkomaksu on nyt noin 100 miljoonaa euroa miinuksella siitä, mitä se uudistusta tehdessä oli kuntien näkökulmasta katsottuna. Olisi todella järkevää tässä kohtaa helpottaa kuntien tilannetta ja mahdollistaa tätä palvelun lisäämistä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Pöytäkirja
24.2.2026RyhmäpuheenvuoroVK 1/2026 vpKoulutusMaahanmuutto

Vielä muutamia vuosia sitten olimme edelläkävijöitä myös vihreässä siirtymässä. Nämä olivat meidän vahvuuksia ja näitä heikentämällä hallitus kaivaa Suomelle entistä syvempää kuoppaa. Juuri nyt kannattaisi varmistaa, ettei kukaan putoa kelkasta. Vihreät ovat vaatineet suojaosien palauttamista, jotta myös osa-aikatyön vastaanottaminen olisi kannattavaa. Olemme vaatineet kotoutumiskoulutuksen laadun vahvistamista, kielikoulutuksen jatkomahdollisuuksien tukemista myös työssäkäyville maahanmuuttajille, mentorimallia, jotta vieraalla kielellä työtään aloittava saisi tukea ja häntä auttava tästä korvauksen. Olemme vaatineet kuntouttavan työtoiminnan, työkokeilujen ja palkkatuen vahvistamista, jotta työelämään pääsy ja sinne paluu onnistuisivat. Olemme esittäneet korkeakoulujen aloituspaikkojen merkittävää lisäämistä tukemaan nuorten vaikeaa tilannetta ja vaatineet valtiota mukaan nuorten harjoittelupaikka- ja kesätyötalkoisiin. Ylipäätään oleellista on nyt kaikin keinoin tukea yksilön aktiivisuutta. Pitkäaikainen vihreiden vaatimus on perustulon käyttöönotto. Se toimisi lääkkeenä nykyisenlaisessakin tilanteessa. Työvoimaviranomaisen ei tarvitsisi käyttää aikaansa sen valvomiseen, onko näyttelijä kuvannut työnhakuvideon tai muusikko soittanut kitaraa pitääkseen ammattitaitoaan yllä, ei tarvitsisi harkita, onko yrittäjän tekemä yrityksen markkinointi uusia toimeksiantoja saadakseen liikaa työtekoa, tai kyseenalaistaa seurakunnan vapaaehtoistyöhön osallistumista työllistymisen esteenä. Kaikkien näiden vapauttamista työttömille pidämme järkevänä. On vaikea nähdä, että minkään opintojen rajoittamisessa työttömiltä olisi perusteita, jos työnhakukelpoisuus samalla säilyy. Tarvitsemme nopeasti myös uuden aikuiskoulutustuen, jota vihreistä olemme esittäneet. Työllisyysvastuiden siirto kuntiin oli yhteisesti hyväksi nähty ratkaisu. Näillä työttömyysluvuilla kunnat ovat kuitenkin pulassa sakkomaksujen kanssa. Kasvaneet sakkomaksut syövät kunnan resurssia etsiä uusia työpaikkoja, tehdä yhteistyötä yritysten ja oppilaitosten kanssa ja kehittää työllisyyspalveluita. Olisi vain järkevää kohtuullistaa sakkomaksuja tässä tilanteessa. Arvoisa puhemies! Kansalaisten varovaisesta kulutuksesta on haettu syytä talouden takapakkiin. Kansalaisten lisäksi myös yritykset ovat olleet varovaisia, varovaisia investoimaan kasvuun ja sitä kautta uusiin työpaikkoihin. Mikro- ja yksinyrittäjät julkaisivat syksyllä selvityksen, jossa jopa 11 prosenttia olisi valmis palkkaamaan uuden työntekijän vuoden sisällä. Se tarkoittaisi 30 000 uutta työpaikkaa. Olemme vaatineet hallitusta huomioimaan teollisuuden rinnalla juuri pienten- ja keskisuurten yritysten potentiaalin. Olemme esittäneet myös keinoja ensimmäisen työntekijän palkkauksen helpottamiseen. Arvoisa puhemies! Hallitus ei ole reagoinut riittävällä vakavuudella ja nopeudella työttömyyskriisiin, eikä se ole tarttunut ehdotettuihin työttömyyttä helpottaviin toimiin. Se ei ole mahdollistanut työttömyyden hoidon kehittämistä ja toimivaa tukea yksilöille muutoksessa. Edellä mainitun perusteella esitän, ettei hallitus nauti eduskunnan luottamusta.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (korkeakoulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja
19.2.2026Varsinainen puheenvuoroK 21/2025 vpEnergiaMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Myös minä olen suhtautunut joskus aikaisemmin sähköiseen äänestykseen hyvin optimistisesti ja nähnyt sen mahdollisuuden, mutta kyllä meillä nyt on kansainvälisiä esimerkkejä myös siitä, kuinka riskialtis ja manipulaatiolle altis se on. En ehkä tässä tilanteessa, kun me nähdään, että erilaista häirintää ja vaalivaikuttamista on aika paljon, olisi valmis sitä edistämään. Olen ollut myös — ennen kuin olen aikoinaan ehdolle lähtenyt — ääniä laskemassa ja jonkun kolme neljä tuntia yhtä kadoksissa ollutta ääntä metsästänyt, kunnes se löytyi patterin välistä, jonne avoinna olleesta ikkunasta tuuli oli sen lennättänyt. Kyllä toki tähän paperiäänestykseenkin pieniä riskejä liittyy, mutta ne ovat kuitenkin marginaalisempia ja pienempiä kuin nämä sähköisen äänestyksen riskit. Olisin vielä nostanut, että viime hallituskaudella valmisteltiin parlamentaarisesti muutoksia vaalirahoituksen sääntelyyn, mutta esitystä ei valitettavasti ehditty käsitellä. Siinä vaali- ja puoluerahoituksen avoimuutta ja läpinäkyvyyttä olisi merkittävästi lisätty ja selkeytetty ja nykyistä sääntelyä täsmennetty. Nämä muutokset tulisi toteuttaa mahdollisimman pian. Esityksessä ehdotettiin muun muassa sitä, että vaalirahoitusta saisi kerätä kampanja-ajan päättymiseen saakka ja että vaalikampanjalle 1 500 euron — kuntavaaleissa 800 euron — ja sitä suuremman lainan antaneiden nimi tulisi myös julkistaa. Ehdotuksessa oli myös, että jokaisella eduskunta-, presidentin- ja europarlamenttivaaliehdokkaalla olisi näihin eri vaaleihin erillinen pankkitili, johon tukisuoritukset tulisi laittaa. Tämä lisäisi rahoituksen läpinäkyvyyttä. Lisäksi ehdotettiin, että vaalirahoituksen ylittäessä vaalikampanjan kulut myös yli jäävä vaalirahoitus tulisi ilmoittaa sekä lisäksi se, siirtyykö se yli jäävä rahoitus ehdokkaan omiin varoihin vai ehdokkaan tukiryhmän tai muun yksinomaan ehdokkaan tukemiseksi toimivan yhteisön varoihin. Nämä voivat kuulostaa pieniltä muutoksilta, mutta kaikki tällainen selkeys olisi minusta kyllä tervetullutta.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsästys, metsä)Pöytäkirja
19.2.2026Varsinainen puheenvuoroK 21/2025 vp

Arvoisa puhemies! Täällä on ollut ihan hyvää keskustelua ja analyysiä siitä, kuinka aluevaalit menivät, ja hyvä, että nyt on tämmöinen yksityiskohtainen valvonta saatu, ja siellä on näitä samoja huomioita. Jos espoolaisia palautteita ja kokemuksia kuuli, niin siellä oli juuri niillä paikoilla, joissa molemmat laput annettiin yhtä aikaa, sitten kuitenkin huomattavasti enemmän näitä sekaannuksia, ja niissä, missä oli järjestetty vaalit niin, että saa yhden lapun kerrallaan, ei ollut niin paljon näitä hylättyjä ja virheellisiä äänestyksiä. Eli selkeästi sitä pystyy selkeyttämään. No, sitten oli myös pitkiä jonoja paikoitellen, eli prosessi kesti kauemmin kuin ennen. Tähän huoleen, mikä nousee siitä, löytyykö vaalivirkailijoita riittävästi jatkossa: Itse ajattelen niin, että siinä on pulaa tiedotuksesta, eli kyllä nuoria työhaluisia löytyisi vaalivirkailijoiksi, jos he vain tämän tiedon siitä saavat. Kun ainakin meillä on ollut jonoksi asti tulijoita, eikä olla voitu edes kaikkia halukkaita ottaa tehtäviin, niin kyllä luulen, että tähän ratkaisuja on löydettävissä. Se, mistä olen huolissani, on siitä, että oli isoja eroja äänestysaktiivisuudessa kaupungin sisälläkin ja toki maassa vastaavasti. Sieltä erottuvat alueet, joissa on vieraskielistä väestöä paljon ja selkeästi heikompi tietämys ja tuntemus esimerkiksi siitä, minne voi mennä äänestämään. Sitten muutama sana siitä, miten vaalirahoitus vaaleihin vaikuttaa. Me ollaan nähty yhdysvaltalainen esimerkki, jossa vaalirahoituksella on alkanut olla, voisi sanoa, demokratiaa murentava merkitys, ja tällaista vastaavaa kehitystä ei kyllä Suomeen haluta. Me nähdään nyt se, että kuitenkin jo nyt vaalirahoituksen määrä korreloi hyvin paljon ehdokkaiden vaalimenestyksen kanssa — minusta jo enemmän kuin olisi suotavaa. Me ollaan esitetty vihreistä, että saataisiin tällaiset kampanjakatot. Myös tämä Lauri Tarastin vetämä komitea vuonna 2009 ehdotti vaalirahoitukselle kuntavaaleissa 10 000 euron, eduskuntavaaleissa 50 000 euron ja europarlamenttivaaleissa 80 000 euron kattoa, ja minun mielestä nämä olisivat ihan sopivia kattosummia yhäkin. Noin puolessa Euroopan unionin jäsenvaltioista on käytössä myös tämmöinen puoluekohtainen kampanjakatto, eli myös sitä voisi harkita tämän ehdokaskohtaisen kampanjakaton rinnalla. Ehdokaskohtainen kampanjakatto on noin kahdessa kolmasosassa EU-jäsenvaltioista, eli kyllä tämän suhteen voisi Suomessakin edetä.

17.2.2026Varsinainen puheenvuoroHE 197/2025 vpSoteKoulutus

Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksen mukaan ammattikorkeakoululakia muutettaisiin siten, että ensihoitajakoulutus, kätilökoulutus ja terveydenhoitajakoulutus olisivat erilliseen sääntelyyn perustuvia koulutuksia, jotka suoritettaisiin sairaanhoitajakoulutuksen lisäksi. Mielestäni uudistuksen lähtökohdat ovat hyvät, sillä on sekä yksilön että julkisten resurssien käytön kannalta viisasta, että opiskelijoita ei laiteta opiskelemaan pätevöitymisen vuoksi päällekkäisiä samantasoisia tutkintoja, vaan he voivat erikoistua suorittamalla tarvittavat täsmäopinnot. Myös esitykset ammatillisen koulutuksen opetuksen osalta vaikuttavat järkeviltä. Esityksen pohdintaa herättäväksi kohdaksi muodostuu kuitenkin koulutuksista pisin eli kätilökoulutus. Se sisältäisi jatkossa kolmen ja puolen vuoden sairaanhoitaja (AMK) -tutkinnon ja puolentoista vuoden pätevöitymiskoulutuksen kätilöksi. Tosiaan tästä puolestatoista vuodesta on jo useampi taho todennut, että siihen ei kyllä se harjoitteluaika tunnu millään mahtuvan. Tämän esityksen mukaan tämä olisi yhteensä viiden vuoden mittainen, sisällöltään vaativa mutta ei antaisi suorittajalle silti ylempää ammattikorkeakoulututkintoa vaan kaksi alempaa korkeakoulututkintoa. Kätilöliitto on painottanut, että kätilökoulutuksen pituus ja laajuus ilman ylemmän tutkinnon statusta heikentävät kätilön ammatin ja koulutuksen vetovoimaa. Vaatimukset ovat kyllä todella kovat: viiden vuoden opiskelu ja sen lisäksi vielä kahden vuoden työkokemusvelvoite siihen väliin ennen kuin voi tätä erikoistumista lähteä tekemään, eli se vastaa aivan korkeakoulujen, yliopistojen maisteritutkintojen kestoa. Esimerkiksi Ruotsissa kätilökoulutus on puolitoistavuotinen, 90 opintopisteen ylemmän tason jatkokoulutus sairaanhoitajan tutkinnon suorittaneille. Ruotsissa tutkintoa tarjotaan ammattiin tähtäävänä ylemmän tason korkeakoulututkintona, joka vastaa tätä Bolognan prosessin toisen portaan tutkintoa. Se ei kuitenkaan ole maisterin tutkinto eli vastaa pitkälti suomalaista ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Hallituksen esitys vaikuttaa mukailevan pitkälti Ruotsin tutkintomallia sillä poikkeuksella, että tosiaan kätilötutkintoa ei lasketa ylemmäksi ammattikorkeakoulututkinnoksi. Meidän on mahdollista Ruotsin mallin mukaisesti pitää tutkintoa ylempänä korkeakoulututkintona, ja oikeastaan haluaisin kysyä hallitukselta, miksi tähän ratkaisuun ei ole päädytty. Voisin kysyä myös, voisiko tätä koulutukseen hakeutumisen kahden vuoden työssäoloehtoa muuttaa tai voisiko sen poistaa. Ruotsissa ammattipätevyysdirektiivin C-mallissa työssäoloehto on Suomesta poiketen vain vuoden mittainen. Asiantuntijalausunnoissa HUS on nostanut esiin myös sellaisen vaihtoehdon, että meillä olisi tällainen alempi AMK-tutkinto, joka olisi kätilötutkinto erikseen, ja sitten siitä voisi vielä jatkaa kätilötutkinnon ylempään AMK-tutkintoon. He nostavat tätä vaihtoehtoa sen vuoksi, että pulaa kätilöistä on, ja on huoli siitä, että nämä pidentyneet tutkinnot entisestään lisäävät tätä kätilöpulaa. Suomalainen kätilökoulutus täyttää tänä vuonna 210 vuotta. Vuonna 1816 Turkuun perustettiin ensimmäinen kätilökoulu, ja sen myötä Suomessa on pitkä kätilökoulutuksen historia. Se oli myös ensimmäinen naisille suunnattu ammatillinen koulutus. Tämän juhlavuodenkin kunniaksi toivon, että meillä tätä kätilöiden pätevyyttä ja osaamista naisvaltaisessa asiantuntija-ammatissa todella arvostetaan ja pohditaan vielä sitä, voisiko tästä tutkinnosta hyvin kevyesti kehittää myös sen ylemmän korkeakoulututkinnon. Vielä loppuun haluan nostaa huolen uusien kätilöiden valmistumisen esteistä. Eilen Helsingin Sanomista saimme lukea kahdesta kätilöopiskelijasta, jotka kertoivat, millaista on, kun harjoittelupaikat menevät sekunneissa ja kilpailu on kovaa erityisesti täällä pääkaupunkiseudulla. Opiskelijat tunnistavat, miten tärkeitä harjoittelut ovat täyden ammattipätevyyden saamiselle. Harjoittelupaikkojen pulan ohella haasteita ovat tuoneet hankaluus sovittaa niitä osaksi opintoja. Tosiaan muun muassa Tehy on nähnyt tämän esityksen ongelmana sen, että tähän puoleentoista vuoteen näitä harjoitteluaikoja ei pysty sovittamaan, koska harjoittelujen ohjausta ei ole kesäisin kätilöopiskelijoille tarjolla, ja sen takia käytännössä tämä opintojen pituus tulee olemaan se kaksi vuotta, tai näin on arvioitu. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene teki tämmöisen isommankin selvityksen sosiaali- ja terveysalan harjoittelupaikkojen pulasta, ja sen selvityksen mukaan on 3 500 opiskelijan valmistuminen viivästynyt sen takia, että näitä harjoittelupaikkoja sotealalle ei löydy, ja toivon, että hallitus kyllä lähtee tätä myös ratkomaan.

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, terveys, terveyden, sairaala)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu, yliopisto, ammatillinen)Pöytäkirja
17.2.2026Varsinainen puheenvuoroHE 191/2025 vpSoteKoulutus

Arvoisa puhemies! Hallitus perustelee tutkinto-oikeuden rajaamista yhteen tutkintoon kerrallaan sillä, että näin saataisiin korkeakoulujen resurssia kohdennettua ensikertalaisten opiskelupaikkoihin. Korkeakoulut kuitenkin kertovat lausunnossaan, etteivät lakkautetut opinto-oikeudet muutu uusiksi aloituspaikoiksi. Käytännössä hallituksen esitys siis rajoittaa nuorten mahdollisuuksia etsiä omaa polkuaan ja sopivaa alaa. Hallituksen viesti on, että se ei näe tarpeelliseksi mahdollistaa opiskelualan vaihtoa ja monimuotoista, poikkitieteellistä kouluttautumista. Esityksessä kuvataan, että hallituksen tavoite on nostaa korkeakoulutettujen nuorten aikuisten osuus mahdollisimman lähelle 50:tä prosenttia vuoteen 2030 mennessä, mikä on ollut yhteinen tavoite jo pitkään ja mistä toimet valitettavasti ovat puuttuneet. Tulevaisuudessa meillä olisi tarve päästä lähemmäs OECD:n kärkimaita ja 60 prosentin korkeakoulutusastetta nuorten aikuisten osalta. Koulutustaso ei kuitenkaan nouse keinoilla, joilla oman mielekkään opiskelualan etsimistä rajataan ja vaikeutetaan. Nuorilla on jo nyt aiempaa kovemmat paineet valita heti alussa oikea opiskeluala, ja ensikertalaisuuden painottaminen opiskelijavalinnoissa yhdessä tämän esityksen kanssa on omiaan lisäämään paineita. Myös hallituksen aiemmat toimet jatkuvan oppimisen ja aikuiskoulutuksen rajaamisesta luovat vielä entisestään painetta siihen, että ensimmäisellä valintakerralla pitäisi osua oikeaan. Tilanteessa, jossa opiskelija todella haluaa suorittaa ja kykenee suorittamaan kahta tutkintoa yhtä aikaa, joutuu hän nyt hallituksen esittämässä mallissa opiskelemaan ne peräjälkeen, eli opintoajat pitenevät. On vaikea ymmärtää, mikä lisähyöty saavutetaan sillä, että opintoja ei pystyisi suorittamaan lainkaan limittäin. Arvoisa puhemies! Vain alle kolmella prosentilla opiskelijoista on useita opinto-oikeuksia. Näiden taustalla on lukuisia erilaisia elämäntilanteita ja työllistymiseen liittyviä opiskelijan arvioita. Pelkkä opinto-oikeus ei myöskään kuluta korkeakoulujen resursseja. Olennaista on se, suorittavatko opiskelijat näitä opintoja. Esityksen perusteluissa viitataan Suomen ylioppilaskuntien liiton ja Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otuksen vuonna 2019 tekemään tutkimukseen, jonka tulosten mukaan useamman opiskeluoikeuden hankkiminen on yleisemmin kytköksissä 1) omien kiinnostuksen kohteiden selkiytymättömyyteen ensimmäisiin opintoihin haettaessa tai niiden muotoutumiseen ensimmäisten opintojen aikana, 2) valmistumisen lähestyessä tärkeiksi nouseviin työllistymiseen liittyviin pohdintoihin ja lisäopintoihin, joita ne edellyttävät, 3) opintoihin liittyviin tekijöihin, kuten opiskeluvaikeuksiin ja lisäksi 4) elämäntilanteeseen, itsenäistymiseen, perheeseen, sosiaalisiin suhteisiin sekä terveyteen liittyviin tekijöihin, jotka vaikuttavat oleellisesti siihen, millaiseksi kunkin opiskelijan opintopolku muodostuu. Korkeakoulut siis osaavat tällä hetkellä mitoittaa annettavan opetuksen ja aloituspaikat sillä perusteella, kuinka paljon niihin todellisuudessa osallistuu opiskelijoita. Tiukennusten sijaan tarvittaisiin opintojen ohjausta, tukea opintoihin, riittävää opintotukea — työssäkäynti on usein yksi tekijä, joka hidastaa opintojen etenemistä — riittäviä resursseja tukipalveluihin ja opiskelijoiden terveydenhuoltoon. Jo nykyään moni nuori pitää välivuosia, koska he haluavat saada opinto-oikeuden juuri haluamastaan koulutusohjelmasta, siis opintojen välivuosia toisen asteen ja korkeakoulutuksen aloituksen välissä, ja he säästävät näitä ensikertalaispisteitä. Me ollaan vihreissä esitetty, että ensimmäisen vuoden korkeakouluopinnot 60 opintopisteen suorittamiseen saakka eivät vielä kuluttaisi tätä opiskelijan ensikertalaiskiintiötä, eli silloin olisi kannattavampaa ottaa vastaan se opiskelupaikka, jonka haussa saa, vaikka se ei välttämättä olisi se ensimmäinen ja suosittu vaihtoehto. Tällöin tämä vastaanottamisen kynnys siis madaltuisi ja opiskelija pääsisi tutustumaan korkeakouluopintoihin ja voisi sitten vuoden jälkeen halutessaan hakeutua vielä uudestaan sille haluamalleen alalle, tai jos vaikka lääkäriksi haluavalle kemian opinnot osoittautuvatkin vuoden aikana mielenkiintoisiksi, niin sitten jatkaa sillä alalla. Lisäksi olemme esittäneet merkittävää lisäpanostusta uusiin aloituspaikkoihin, painottuen juuri tuleviin vuosiin, jolloin sitä hakijasumaa, joka meille on kertynyt näistä opiskelijoista, jotka kerta toisensa jälkeen pyrkivät korkeakouluihin, päästäisiin purkamaan. Tässä työllisyystilanteessa uudet aloituspaikat myös mahdollistaisivat nuorille järkevän opiskelupaikan sen sijaan, että he odottavat työttömyyskorvauksella.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu, opintotuki)Pöytäkirja
11.2.2026VastauspuheenvuoroHE 189/2025 vpTalousSote

Arvoisa puhemies! On tosiaan hyvä, että viimein on tullut tätä lisäaikaa alijäämien kattamiseen, ja on hyvä, että viimein kelpaa hallitukselle myös tämä parlamentaarinen yhteistyö, jota useamman vuoden ajan on ehdoteltu. Mutta haluaisin kysyä ministeriltä näistä uudemmista ehdotuksista. Kun tätä valmiiksi ongelmallista diagnoosipohjaista rahoitusta nyt tässä hallituksen uudessa esityksessä entisestään lisätään, sitä diagnoosipainotteisuutta, niin jostain syystä hallitus näkee myös näin, että kun menet yksityiselle, niin ne jatkokustannukset, mitkä siitä diagnoosista syntyvät, eivät päätyisi sinne hyvinvointialueelle, vaan se rahoitus poistetaan hyvinvointialueilta. Edustaja Zyskowicz, eivät nämä hallituksen uudet esitykset rahoitusmallin korjaamiseksi kauhean järkeviltä ja järkeenkäyviltä vaikuta. Tässä leikkaus kohdistuu niihin, jotka ovat onnistuneet säästöä tekemään.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Pöytäkirja
5.2.2026Varsinainen puheenvuoroHE 199/2025 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Suomessa määräaikaisissa työsuhteissa olevien palkansaajien osuus on jo entuudestaan korkeampi kuin useimmissa muissa EU-maissa. Määräaikaisten työsuhteiden hyödyntäminen on Suomessa kasvanut voimakkaasti viimeisten 15 vuoden aikana. Suomen määräaikaisten osuus, 15,8 prosenttia, on EU-maista viidenneksi korkein, kun EU:n keskiarvo on 13,5 prosenttia. Olisin ministeriltä kysynyt, tavoitellaanko tässäkin EU:n kärkisijaa, kuten työttömien määrän suhteen on tehty? Esitys tosiaan keskittyy pääasiassa julkisen sektorin naisvaltaisille aloille, ja esimerkiksi Opettajien ammattijärjestön lukujen mukaan noin 20 prosenttia opetusalalla työskentelevistä työskentelee määräaikaisessa työsuhteessa. Määräaikaisuus on yleisintä uran alkuvaiheessa kaikilla sopimusaloilla. Esimerkiksi alle 30-vuotiaista opettajista 59 prosenttia on määräaikaisessa työ- tai virkasuhteessa kunta-alalla. Yliopistoissa tutkimus- ja opetushenkilöstöstä yli 60 prosenttia on määräaikaisessa työsuhteessa, ja tässä luvussa ei ole mukana väitöskirjatutkijoita, joista työsuhteessa olevat ovat säännönmukaisesti määräaikaisia. Koitin ministeriltä kysyä, harkitsiko hallitus sellaista lakiesitystä, jossa julkinen sektori olisi rajattu pois ja lakiesitys olisi kohdentunut tältä osin vain yksityiseen, kun kuulosti siltä, että ministerin perustelut koskivat sitä, että hyödyt, nämä mahdolliset uudet työpaikat, syntyisivät juuri sinne yksityiselle sektorille. No, tässä esityksessä työsopimuslain nykyistä sääntelyä määräaikaisesta työsopimuksesta muutetaan siten, että jatkossa työsopimus olisi mahdollista tehdä määräaikaisena myös ilman erityistä perustetta vuodeksi. Määräaikaisen työsopimuksen voisi tehdä ilman perusteltua syytä myös silloin, jos työnantajan ja työntekijän välisen edellisen työsuhteen päättymisestä on kulunut sopimuksen alkamishetkellä vähintään kaksi vuotta. Ymmärtääkseni tässä lausunnolla olleessa versiossa tämä kesto oli vielä viisi vuotta kahden vuoden sijaan. Tämäkin olisi jo auttanut kitkemään tätä perhevapaan aiheuttamaa raskaussyrjintää perhevapaan pitäjiä kohtaan. Olisin kysynyt ministeriltä: Mitä harkintaa ja sellaista palautetta tuli, mikä muutti tätä hallituksen lakiesitystä kahden vuoden mittaiseksi tämän viiden vuoden sijaan? Semmoinen parannus toivottavasti sentään voitaisiin täällä eduskunnassa vielä tehdä, mutta ylipäätään en kannata esitystä.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (yliopisto)Pöytäkirja
5.2.2026Varsinainen puheenvuoroHE 170/2025 vpTalous

Arvoisa puhemies! Jos nopeasti voin vastata edustaja Eerolalle, ja ministeri voi toki ottaa tähän kantaa myös: Oikeusministeriö usein ihan hyviinkin ehdotuksiin sanoo niin, että hyvä ehdotus, mutta meillä ei ole resurssia tätä valmistella eteenpäin. Siellä on useita ehdotuksia, joissa meillä on ollut yhteinen näkemys myös perussuomalaisten kanssa, joissa tämä valmisteluresurssipula on tullut vähintään hidasteeksi jos ei esteeksi. Ajattelen niin, että on tosi oleellista ja tärkeätä, että me varmistetaan, että vaikka meidän ministeriöihin nyt on tehty todella paljon hallinnon säästöjä, niin me pystytään oikeusministeriön valmistelu turvaamaan. Siitä kyllä hallitukselle kiitoksia, että se ei tälläkään kertaa leikkauskohteeksi valikoitunut, mutta kyllä siellä lisäresurssin tarvetta aidosti olisi.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Pöytäkirja
5.2.2026Varsinainen puheenvuoroHE 170/2025 vp

Kiitos, puhemies! Vielä mietin: Viime kaudella Euroopan neuvostossa käsittelimme raporttia liittyen näihin SLAPP-kanteisiin, ja siellä oli aika vahva poliittinen yksimielisyys siitä, että tällä nimenomaan sananvapautta pystyttäisiin turvaamaan, ja tehtiin aika tiukatkin suositukset siitä, mitä kansallisissa parlamenteissa toivottiin otettavan käyttöön. Myös Euroopan neuvoston ministerineuvosto on tehnyt tällaiset jäsenmaita koskevat suositukset, joissa kehotetaan luomaan kattava lainsäädäntö suojaamaan julkista osallistumista ja varmistamaan, että lainsäädännöllä ja muilla keinoilla pystytään estämään julkiseen osallistumiseen kohdistuva oikeudellinen häirintä. Eli tässä on tehty jo paljon eurooppalaista ja Euroopan tasoista työtä, josta tätä ohjeistusta voi ottaa, ja toivottavasti tätä jatkokehitystä Suomenkin kansallisen lainsäädännön osalta voidaan tehdä.

5.2.2026Varsinainen puheenvuoroHE 170/2025 vpEnergia

Arvoisa puhemies! SLAPP ei vielä ehkä ole Suomessa kovin tuttu termi, ja nyt meillä olisi mahdollisuus varmistaa, ettei näin olisi jatkossakaan. Kyse on siis häirintäkanteista, ja SLAPP tulee sanoista strategic lawsuit against public participation. Niillä tarkoitetaan hiljentämis- tai kiusaamistarkoituksessa nostettuja kanteita. Valitettavasti nämä ovat tuttuja ja yleisiä jo monissa Euroopan maissa, esimerkiksi kansalaisaktivisteille, toimittajille, luonnonsuojelijoille tai jopa oppositiopoliitikoille. Esimerkiksi Serbiassa käydessäni olen tavannut luonnonsuojelijoita, jotka sanovat, että heidän työstään ja mahdollisuudestaan sitä luonnonsuojeluasiaa viedä eteenpäin iso energia kuluu siihen, että oikeussaleissa istutaan ja näitä kanteita käsitellään, ja juridista osaamista ja rahoitusta joudutaan käyttämään tähän. Sananvapautta pyritään siis näillä kanteilla rajoittamaan. Lainvalmistelu liittyy EU-direktiiviin, joka pitää saattaa voimaan kaikissa jäsenmaissa viimeistään toukokuussa tänä vuonna, eli on tervetullutta, että meillä tämä lakiesitys on. Mutta tästä uudesta lakiesityksestä ei kuitenkaan ole mittavassa määrin apua, sillä Suomen hallitus on valinnut toteuttaa vain direktiivin minimitason, eli laki koskisi vain siviili- ja kauppaoikeudellisia asioita, joilla on rajat ylittävä vaikutus. Sitä ei siis sovellettaisi rikosasioihin eikä sellaisiin riitajuttuihin, joilla ei ole rajat ylittävää vaikutusta ja jotka olisivat siis kansallisia. Haluaisin arvoisalta ministeriltä vielä kysyä — toki tuossa alkupuheenvuorossa tuli jo jotain perustelua lainsäädännön monimutkaisuudesta ja siitä, että Suomessa tätä tarvetta tälle kansallisen tason säätelylle ei ole — miksi on valittu minimitaso, miksei myöskin haluta lainsäädännöllä ennaltaehkäistä sitä, ettei tämä jo Euroopassa oleva käytäntö valu tänne Suomeen, ulkopuolelle kun jäävät nyt sitten ne kanteet, joilla ei ole rajoja ylittäviä vaikutuksia. Työryhmä kertoo pohtineensa kyllä, että pitäisikö myös kansallisia SLAPP-kanteita varten olla suojakeinoja, mutta koska nämä eivät ole Suomessa vielä yleisiä, niin olivat päätyneet tähän ratkaisuun. Jos pohtii sitä, miten suomalaiset ovat näitä kohdanneet, niin kansainvälisiä ja ulkomailta esimerkkejä meillä on: Esimerkiksi Finnwatchin tutkijaa kohtaan on nostettu SLAPP-kanne Thaimaassa. Myös toimittaja Susanna Reinboth Helsingin Sanomissa on nostanut esimerkiksi sen, kun venäläinen liikemies nosti kanteen Yleä vastaan. Toki tämä valitsi oikeuspaikaksi Monacon — tässä on myös tällainen haaste, että tämän oikeuspaikan voi valita. Tässä Helsingin Sanomien jutussa sitten näistä kansallisista mahdollisista esimerkeistä toimittaja nostaa mahdollisiksi SLAPP-kanteeseen viittaaviksi tapauksiksi esimerkiksi Johanna Vehkoon kunnianloukkaussyytteen sekä Kari Uotin tekemät rikosilmoitukset, kun hänen menneisyyteensä viitataan, vaikka hän on itse käsitellyt samaa aihetta kirjoittamassaan kirjassa. No sitten positiivisena nostona tästä lakiesityksestä: tässä esitetään tämmöistä häirintäkannemaksua, jonka maksimimäärää vielä kuulemisen vaiheessa nostettiin 10 000:sta 50 000 euroon, jos on pääteltävissä, että on tämmöinen SLAPP-häirintäkanne kyseessä. Mutta tosiaan tässä tehdään vain välttämättömät direktiivin vaatimat lainsäädäntömuutokset, ja se ei mielestäni suojaa riittävästi ihmisoikeuspuolustajia, toimittajia, kansalaisjärjestöjä tältä riskiltä, joka meillä voi tulevaisuudessa olla kasvussa. Amnestyn lausunnossa esimerkiksi viitataan, että vaikka toimittajien, tutkijoiden ja muiden julkiseen keskusteluun osallistuvien hiljentämiseen on tähän mennessä pyritty useammin muilla keinoilla, kuten vaikka sosiaalisessa mediassa tapahtuvalla häirinnällä, myös häirintäkanteet voivat yleistyä, etenkin jos niiden estämiseksi ei tehdä tarpeeksi.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Pöytäkirja
5.2.2026VastauspuheenvuoroHE 199/2025 vp

Arvoisa puhemies ja arvoisa ministeri! Perustelette tätä määräaikaisuuksien helpottamista juuri yritysten näkökulmasta. Heikennys kuitenkin tulee koskemaan merkittävästi enemmän juuri julkisen sektorin naisvaltaisia aloja, ja tuntuu, että näistä aloista teillä ei ehkä ole tuntemusta, kun näitä lakiesityksiä täällä kuuntelee, esimerkiksi vaikka vientivetoisesta palkkamallista. Haluaisin kysyä: selvitittekö sitä mahdollisuutta, että tämä lakiesitys olisi rajattu koskemaan vain yrityksiä eikä ollenkaan julkista sektoria? Tai sitten luitteko lain tasa-arvovaikutuksia tai edes lain esitöitä, joissa nostetaan tämä raskaussyrjinnän todennäköinen lisääntyminen, joka täällä on mainittu jo useamman kerran? Jo tällä hetkellä yleisin raskaus- ja perhevapaasyrjinnän muoto on määräaikaisten työsuhteiden jatkamatta jättäminen. Tätä pitäisi vähentää, ei lisätä.

5.2.2026VastauspuheenvuoroSKT 2/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Nuorten työttömyysluvut ovat hurjia. Allianssin mukaan alle 30-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli joulukuussa 80 000. Nuorten tosiaan pitäisi olla ennemmin opiskelemassa tai työelämässä, ei ainakaan pitkäaikaistyöttöminä. Oma tyttäreni ajeli tänään penkkarirekassa ystäviensä kanssa, ja tietenkin äitinä pohdin, että miten hänen tulevat opiskelumahdollisuudet: aukeaako opiskelupaikka, löytyykö kesätyöpaikka? Entä kuinka tämmöinen optimistinen elämänasenne säilyy maailman kriisien keskellä? Me ollaan vihreissä esitetty nuorten työllisyystilannetta helpottamaan myös opiskelupaikkojen merkittävää lisäämistä korkeakouluihin. Tämä olisi keino, joka toimisi myös siihen, miten Suomen taloutta saataisiin pitkällä aikajänteellä vahvistettua. Aikooko hallitus tarttua tähän ja tässä tilanteessa lisätä korkeakoulujen aloituspaikkoja?

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (korkeakoulu)Pöytäkirja