Kaarisalo Riitta

Arvoisa herra puhemies! Olemme tänään keskustelleet suomalaisen maatalouden kriisistä, ja hyvä niin. Kuten me kaikki tiedämme, suomalaisen maatalouden kannattavuus on tällä hetkellä Euroopan heikoin, ja ainakaan toistaiseksi tässä maassa ei ole vielä tehty riittävän väkeviä toimia tämän tilanteen ratkaisemiseksi. Tässä salissa on tämän päivän keskustelun aikana nostettu esille hyvin erilaisia yksityiskohtia, toki tärkeitä sellaisia, mutta mielestäni tässä maailmanajassa olisi tärkeää pohtia nimenomaan kotimaisen ruuantuotannon merkitystä myös kriisinsietokyvyn ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Omavaraisuuden merkitys on tässä, kuten niin monessa muussakin asiassa, aivan keskeisessä roolissa. Arvoisa puhemies! Huoltovarmuus ei tarkoita sitä, paljonko Suomessa tuotetaan ruokaa tänä vuonna ja mihin hintaan. Kyse on ennen kaikkea siitä, säilyykö meillä riittävä tuotantokapasiteetti silloin, jos kriisi osuu kohdalle. Nyt kannattavuuskriisin keskellä olisi ensinnäkin varmistettava, että esimerkiksi viljelijällä on taloudellinen mahdollisuus ylläpitää ja jatkaa tuotantoa nyt ennen, mutta myös mahdollisen kriisin aikana. Alkutuottajan on tultava työllään toimeen, aivan kuten kaikkien muidenkin suomalaisten. Kun puhumme tässä salissa usein suomalaisesta väestönkehityksestä ja esimerkiksi maaseudun autioitumisesta, on hyvä muistaa, että myös nämä asiat liittyvät kiinteästi viime sijassa turvallisuuteen. Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri, Huoltovarmuuskeskus määrittelee elintarvikehuoltoa kokonaisuutena, jossa maatalous on kytkeytynyt muun muassa energiaan, logistiikkaan ja muihin kriittisiin toimintoihin. Mielestäni yksi relevantti kysymys, johon meillä myös on oltava vastaus, on hyvin yksinkertainen: jos kävisi niin, että kansainväliset toimitusketjut häiriintyisivät vakavasti, kuinka nopeasti me tosiasiallisesti pystymme Suomessa korvaamaan niiden menetyksiä? On huomionarvoista, että lannoitteet, energia, polttoaineet, koneet, varaosat, rehut, kuljetukset ja elintarviketeollisuus muodostavat yhden ison ketjun, ekosysteemin. Jos tuotantoedellytykset heikkenevät jo nykyään normaaliolosuhteissa, mahdollisuutemme selvitä vakavasta kriisistä heikkenevät olennaisella tavalla. En ole tämän päivän keskustelun aikana kuullut vielä, onko hallituksella kokonaisarvio siitä, mikä on Suomen kriittinen vähimmäistaso maatalouden tuotantokapasiteetille, ja miten hallitus aikoo varmistaa, että tuo kapasiteetti säilyy mahdollisen kriisin aikana, jos jo tällä hetkellä tilat lopettavat toimintansa kannattamattomuuden takia.

Arvoisa herra puhemies! Kiitos ministerille asian esittelystä. Tällä esityksellä tosiaan muutettaisiin siis kokonaan säätely, mikä koskee lääkärin velvollisuutta ilmoittaa työsuojeluviranomaisille ammattitaudista tai muusta työperäisestä sairaudesta, ja kyse on siis ihan merkittävästä uudistuksesta kokonaisuudessaan. Tämän esityksen mukaan jatkossa tosiaan lääkärin ilmoitusvelvollisuus koskisi vain näitä ammattitauteja, ja vaikka tämä oikeus ilmoittaa myös muista työperäisistä sairauksista eteenpäin säilyy, niin oleellista on nimenomaan, että tämä ei ole velvoittava vaan nimenomaan oikeus. Näissä lausunnoissa, mitä tähän lakiesitykseen liittyen on annettu, on nostettu nimenomaan duubioita ja tuotu esille huolta siitä, mihin edustaja Viitalakin tässä aikaisemmin viittasi, eli tästä ilmoitusvelvollisuuden koskettamisesta nimenomaan näitä ammattitauteja. Huoli liittyy ennen kaikkea siihen, että sitten näistä muista työperäisistä sairauksista, jotka voivat olla aidosti ihan merkittäviäkin, ilmoittamisen määrä vähenisi. Eli kysyisin myös osaltani ministeriltä — ja toivon, että harkitaan sitä — voisiko olla perusteltua, että myös velvollisuus koskisi näitä ammattitautiepäilyjä ja nimenomaan työperäisiä sairauksia laajemminkin. — Kiitoksia.

Arvoisa puhemies! Kiitos puolestani ministerille asian esittelystä. Kun otetaan huomioon se tosiasia, että ikävä kyllä monet niistä esityksistä, joita hallitus on tällä kuluneella kaudella eduskuntaan tuonut ja läpi vienyt, ovat pääsääntöisesti heikentäneet naisten asemaa työmarkkinoilla ja Suomessa ylipäätään, tasa-arvoerot ovat kasvaneet, niin tämän kyseisen tärkeän direktiivin kansallisen toimeenpanon on nimenomaan syytä olla täsmällistä ja asianmukaista. Täällä on tuotu jo esille, että Suomessa miesten ja naisten välinen palkkaero on selkeästi EU:n keskiarvon yläpuolella. Siksi on jotenkin vaikea ymmärtää, että nyt kun tämä esitys täällä vihdoin ja viimein on, niin miksi se on tehty tavalla, joka nippa nappa edes täyttää näitä avoimuusdirektiivin vähimmäisedellytyksiä. Eli siitä puuttuu nimenomaan esimerkiksi tämän aivan keskeisen käsitteen eli samanarvoisen työn määritelmä. Kysyisin ministeriltä: [Puhemies koputtaa] miksi näin on käynyt?

Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitokset myös ministerille tämän asian esittelypuheenvuorosta. On tosissaan ihan tärkeää, että tässä hyvin nopeastikin muuttuvassa toimintaympäristössä pidetään huolta siitä, että meidän lainsäädäntömme on aidosti ajantasainen. Tätähän itse asiassa eduskuntakin on tiedustelulainsäädännön osalta aika painokkaastikin edellyttänyt, että seurataan sen toimivuutta ja vaikutuksia ja nimenomaan näitä mahdollisia muutostarpeita. Täällä on jo painotettu ja tuotu esille se, että kyllähän meillä Suomessa täytyy ihan aidosti olla kyky torjua myös näitä uhkia, jotka tässä ajassa ihan todellisia ovat, mutta tässä nimenomaan nämä lainsäädännön tarvittavat muutokset ovat aivan keskeisiä. Kuten tässä hallituksen esityksessä kuitenkin itsessäänkin todetaan, tällä esityksellä on myös vaikutuksia, jotka ulottuvat ihan näihin perustuslaillisiin oikeuksiinkin. Siitä syystä on arvokasta, että jo tässä lainvalmisteluvaiheessa näihin asioihin on kiinnitetty erityistä huomiota, [Puhemies koputtaa] mutta tärkeää on siitä huolimatta, että käsittely on perusteellista niin puolustusvaliokunnassa kuin muissakin substanssivaliokunnissa.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Ja hyvät edustajakollegat, näin ensi alkuun haluan toivottaa teille kaikille oikein hyvää alkanutta syysistuntokautta! Mielestäni on erittäin arvokasta, että pääsemme aloittamaan työmme tänään käsittelemällä eduskunnan oikeusasiamiehen kertomusta vuodelta 2025. Tässä kertomuksessa käsitellään totuttuun tapaan kymmentä keskeistä suomalaista perus- ja ihmisoikeusongelmaa. Oikeastaan koko tämän raportin sisältö on luonteeltaan sellaista, että se tuottaa paitsi meille poliitikoille mutta myös valmistelusta vastaaville virkamiehille äärettömän arvokasta ja hyvää tietoa. Tässä kun selasin tätä raporttia todella ihan ajatuksella läpi, niin panin merkille, että kyllähän nämä keskeiset huolenaiheet ja puutteet palauttavat meidät monella tapaa aivan ydinkysymysten äärelle. Tässä sivuilla 110—115 kiinnitetään erityistä huomiota esimerkiksi puutteisiin vanhusten oloissa ja kohtelussa, terveydenhuollon palvelujen saavutettavuudessa, lastensuojelun toteutumisessa, vammaisten henkilöiden oikeuksien toteutumisessa, koulutuksen yhdenvertaisuuden haasteisiin tai esimerkiksi oikeusprosessien keston toteutumisessa esiintyviin puutteisiin ja ongelmiin. No, tässä olisi paljonkin asioita, joihin erityisesti pureutua, mutta nostan esille nyt oikeastaan kolme. Ensiksi, tässä vanhusten oloja ja kohtelua käsittelevässä kokonaisuudessa todetaan aivan yksiselitteisen selkeästi, että viime vuonna havaittiin useita sellaisia tilanteita, joissa esimerkiksi asukkaiden hyvä hoito ja huolenpito ei ollut joko toteutunut tai oli selkeästi vaarantunut. Selkeästi tuodaan esille, että asiakkaiden hoivan tarpeisiin nähden riittämätön henkilöstömäärä, hoiva- ja hoitohenkilökunnan puute on ollut keskeinen tekijä, joka on laskenut nimenomaan esimerkiksi hoivakotien ja vanhusten saamien palvelujen laatua. Tässä yhteydessä on pakko kiteyttää edelleenkin se viesti, että kyllä kysymys on nimenomaan tällä hallituskaudella säädetystä laista, jolla ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoitusta laskettiin. Tämä on asia, joka tässä raportissakin selkeästi tuodaan esille. Eräs semmoinen itseänikin hieman hätkäyttänyt lause liittyy siihen, että edes saattohoidon aikana henkilöstöä ei ole lisätty. Tiedämme varmasti, että siinä on taustalla ennen kaikkea paitsi osaavan hoitohenkilöstön saaminen myös ne taloudelliset haasteet, joiden kanssa tällä hetkellä hyvinvointialueilla painiskellaan. Lastensuojelun osalta kiinnitän huomiota siihen, että erityisesti kaikkein huonoimmin voiville ja vaikeimmin hoidettaville lapsille ja nuorille ei ole aina saatavilla oikeanlaisia sijaishuoltopaikkoja. Tämä ongelma kytkeytyy erityisesti niihin lapsiin ja nuoriin, jotka kärsivät erityisen vakavista joko päihdeongelmista tai mielenterveysongelmista tai molemmista. Me ollaan todella paljon käsitelty tässäkin salissa kuluneiden kahden vuoden aikana pahenevaa päihde- ja huumeongelmaa Suomessa. Samalla olisi kyllä hyvä ymmärtää se, että näistä ongelmista kärsivät entistä useammin myös lapset ja nuoret. Samaan aikaan tiedämme, että päihde- ja mielenterveysongelmat usein kytkeytyvät yhteen, ja jos se on näin aikuisilla, niin se koskettaa myös lapsia. Äärimmäisen tärkeää on silloin huolehtia siitä, että nämä kaikkein vaikeimmin oirehtivat lapset ja nuoret saavat asianmukaista hoitoa silloin, kun he ovat sijoitettuina kodin ulkopuolelle. Sitten tässä kiinnitän vielä huomiota lopuksi siihen, että kun lapsen kodin ulkopuolelle tapahtunut sijoittaminen päättyy — puhutaan jälleenyhdistämisestä — niin se on aidosti asia, joka vaatii vielä tulevaisuudessa enemmän huomiota, koska nykyisellään sitä ei lähtökohtaisesti suunnitella. Totean vielä, kun täällä edustajakollega nosti esille myös tämän vieraannuttamisen, että se on tässä yhteiskunnassa ikävä kyllä aivan todellinen ilmiö ja myös sen tunnistamiseen meidän tulisi kiinnittää tulevaisuudessa enemmän huomiota. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Nyt käytävän keskustelun ytimessä ei ole Helsinki Garden yksittäisenä investointihankkeena. Väittely siitä, onko sen kaltaisille tapahtuma-areenoille Suomessa tarvetta, vie huomion pois vakavasta ydinkysymyksestä, siitä, miten Suomessa käytetään poliittista julkista valtaa. Kyse on ennen kaikkea siitä, miten ja millä perusteella hallitus päätyi tukemaan hanketta. Pääministeri kysyi juuri, mitkä ovat avoimia kysymyksiä. Esimerkiksi seuraavat: Mikä viranomainen on vastannut asian valmistelusta? Kuka asian esitteli hallituksen kehysriihessä? Millaisia asiakirjoja hallituksella oli käytössään päätöstä tehdessä? Mihin ja minkä tahon tekemiin laskelmiin hankkeen vaikuttavuusarvioinnit, mukaan lukien arviot hankkeen työllisyysvaikutuksista, perustuivat? Tämä on ihan relevantti kysymys erityisesti, kun hanketta on perusteltu nimenomaan kasvutoimena. Oikeuskanslerin tavoin monet suomalaiset odottavat vastauksia näihin kysymyksiin, kuten myös moni täällä eduskunnassa, ja on hyvä, että niihin tullaan pikaisella aikataululla vastaamaan. Arvoisa puhemies! Suomessa on totuttu siihen, että julkisessa päätöksenteossa asioiden valmistelulla on ennalta säädetty järjestys. Tämän tietävät kaikki kunnallispolitiikassa toimineet, sen tietävät kaikki valtakunnan politiikassa toimineet. Täällä asiat valmistellaan ministeriöissä virkavastuulla. Vaikutukset arvioidaan tai ainakin tulisi arvioida perusteellisesti. Virkamiehet tekevät työnsä. Päätöksenteko on avointa, riippumatonta, ja perustelut kestävät päivänvalon. Juuri tästä syystä Suomi on ollut maa, jossa ihmiset voivat luottaa siihen, ettei ratkaisuja tehdä suljettujen ovien takana yksittäisiä intressiryhmiä suosien. Kun tämä luottamus horjuu, kansalaiset eivät lopulta enää kysy, mitä on päätetty, vaan keitä varten asioista on päätetty. Tällä kuluneella hallituskaudella tätä on joutunut pohtimaan harmillisen monta kertaa. On selvää, että eri tahot harjoittavat edunvalvontaa, eikä siinä ole mitään väärää, mutta on haitallista, jos sen seurauksena lopulta hämärtyy raja siitä, ketkä päätöksistä lopulta eniten hyötyvät ja miksi niitä todellisuudessa tehdään. On aivan aiheellista kysyä, oliko esimerkiksi alkoholilainsäädännön muutosten taustalla todella suomalaisten etu, yhteinen hyvä, vai lopulta ensi sijassa kaupan alan etu ja intressit. Arvoisa puhemies! Käymme tätä keskustelua täällä eduskunnassa, koska Helsinki Gardenin kohdalla virallinen valmistelu on ohitettu, normaalit menettelyt sivuutettu ja ratkaisuja valmisteltu tavalla, jota adjektiivi hähmäinen kuvaa osuvasti. Erilaisia kytköksiä on suorastaan kiusallisen paljon. Tämä on syy, miksi myös juuri tällaisesta menettelystä syntyy mielikuva kaverikapitalismista, ja sitä suomalaiset eivät voi sietää. Arvoisa puhemies! Pääministeri kantaa erityisen vastuun siitä, että valtioneuvoston vallankäyttö on avointa, hyvän hallintotavan mukaista, viime kädessä lainmukaista. Hän myös vastaa siitä, että koko hallituksen toiminta vahvistaa eikä murenna kansalaisten luottamusta edustukselliseen demokratiaan. On aivan pakko todeta, että kaikkien ministeri Rydmanin tempausten jälkeen alkaen STEA-avustusten kriteereistä sosiaalialan tutkimusrahoitukseen ja lopulta esimerkiksi UKK-instituuttiin tilanne ei aivan hallinnassa ole. Nyt kyse on siitä, että jos asianmukaiset valmistelukanavat voidaan sivuuttaa, syntyy epäilys, että toiset pääsevät sisään takaovesta samalla, kun muut odottavat vuoroaan etuovella. Se on demokratialle vaarallista, koska se romuttaa pohjaa kansalaisten luottamukselta ja toiminnan hyväksyttävyydeltä. Ajatus siitä, että poliittinen tahto voi syrjäyttää ne menettelytavat, joiden tarkoitus on nimenomaan suojata avoimuutta, yhdenvertaisuutta, riippumattomuutta ja parlamentaarista päätöksentekoa, ei ole yksinkertaisesti hyväksyttävissä. Arvoisa puhemies! Nyt käytävää keskustelua Helsinki Garden -sopasta ei kuitenkaan voi rajata koskemaan vain pääministeriä, sillä myös valtiovarainministeri Riikka Purra on keskeinen vastuuhenkilö tässä vyyhdessä. Tosiasia on, että hän on poliittisen valmistelun ja päätöksenteon yhteydessä hyväksynyt rahoituksen myöntämisen ja itse menettelyn. Hänen puolustuksensa julkisuudessa on ollut, ettei hän ole vastaanottanut lobbareita. Mutta hänen oma ministeriönsä on sitten sitäkin enemmän, ja ministerin on ollut pakko olla tietoinen tavasta, jolla päätöksentekoa on valmisteltu, ettei hanketta ole puoltanut OKM saati valtiovarainministeriö, ettei kunnollisia vaikuttavuusarviointeja ole. Olennainen kysymys Purralle onkin, missä vaiheessa hän muutti kantansa. Oliko menettely hyväksyttävissä päätöstä tehdessä, ja se muuttui ongelmalliseksi vasta, kun asiasta nousi julkinen kohu? — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Valtiovarainministeri Purra on koittanut tämän skandaalin keskellä turvata selustaansa toistelemalla, että hän ei ole tavannut lobbareita — no, hänen johtamansa ministeriön virkamiehet sitten sitäkin ahkerammin — ja on selvää, että Purran oli pakko olla tietoinen tavasta, jolla päätöksentekoa valmisteltiin, ettei hanketta puolla OKM, saati VM, ja siitä huolimatta hän hyväksyi riiheen tuodun rahoituspäätöksen. Pääministeri Orpo, kun Purra on nyt poistunut paikalta, niin kysyisin teiltä: Osaatteko te kertoa, missä vaiheessa Purran kanta asiaan muuttui? Oliko menettely hyväksyttävissä silloin, kun asiasta päätettiin, ja ongelmallinen vasta, kun asiasta tuli julkinen kohu? Ja pääministeri, tuleeko tästä nyt uusi normaali, että jos kosahtaa, jos niin sanotusti jäädään kiinni, päätös perutaan ja vedotaan laadittaviin toimintaohjeisiin? Kaiken tämä tämän jälkeen, jos oikeuskanslerin käsittelyssä tulee nuhteleva päätös, oletteko valmis eroamaan?

Kiitos, arvoisa herra puhemies! Alkoholilain 1 §:n mukaan alkoholilain tarkoituksena on vähentää alkoholipitoisten aineiden kulutusta rajoittamalla ja valvomalla niihin liittyvää elinkeinotoimintaa alkoholinkäyttäjille, muille ihmisille ja koko yhteiskunnalle aiheutuvien haittojen ehkäisemiseksi. Pidän erittäin valitettavana, että Orpon hallitus asettaa tässä asiassa markkinatalouden, kaupanalan intressit, suomalaisten terveyden ja lasten ja nuorten hyvinvoinnin edelle nyt niinkin räikeällä tavalla kuin tässä nyt käsillä olevassa alkoholin myynnin ja markkinoinnin rajoituksia purkavassa esityksessä tehdään, sillä kuten tässä edellisessäkin, varsin ansiokkaassa puheenvuorossa todettiin, niin siitähän tässä nyt tosiasiallisesti ja loppuviimein on kysymys. Taustalla toki vaikuttaa myös kokoomuksen pitkäaikainen tavoite purkaa Alkon monopoli ja saattaa vahvat alkoholijuomat ruokakauppoihin, mutta tätä nyt tuskin sellaisenaan olisi varmaan hallitusohjelmaan saatu kirjattua. Mutta on aivan selvää, että Alkon monopolille tämä mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulee olemaan se niin sanottu viimeinen niitti. Arvoisa puhemies! Kiinnitän nyt edustajien huomiota siihen, että sosiaali- ja terveysvaliokunta kuuli lukuisia asiantuntijoita esitystä käsitellessään. Erityisesti elinkeinoelämän edustajat suhtautuivat esitykseen luonnollisesti neutraalisti tai kannattivat tuoden esille sen, että sillä voi olla elinkeinoelämää edistäviä positiivisia vaikutuksia. Suuri osa kuultavista ja erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntemusta edustavat tahot toivat kuitenkin esille ja suhtautuivat esitykseen kriittisesti katsoen, että esityksellä lisätään alkoholin saatavuutta, mikä lisää alkoholinkäyttöä ja siten alkoholihaittoja, kuten alkoholiriippuvuutta ja väkivaltaa sekä yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia. Lisäksi nostettiin esiin huoli esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan resursseista sekä vaikutuksista erityisesti lasten ja ikääntyneiden asemaan. Arvoisa puhemies! Noin kolme neljäsosaa kaikesta Suomessa juodusta alkoholista liittyy riskikäyttöön. Alkoholisairauksiin ja -myrkytyksiin kuolee Suomessa asukaslukuun suhteutettuna ihmisiä yli kolminkertainen määrä Ruotsiin ja Norjaan verrattuna. Yleisimpiä alkoholinkäyttöön liittyviä terveyshaittoja ovat alkoholin vaikutukset erilaisiin syöpäsairauksiin, mielenterveyden ongelmiin ja uniongelmiin sekä verenkierto- ja ruuansulatuselimistön sairauksiin. Lisäksi alkoholi on yleisin vaikuttava tekijä väkivallan, onnettomuuksien ja tapaturmien taustalla. Mielestäni on älyllisesti epärehellistä rinnastaa alkoholi puhtaasti tavalliseksi kulutustuotteeksi, koska sen haitat kohdistuvat usein myös sivullisiin ja usein nimenomaan lapsiin. Tutkimukset osoittavat, että saatavuuden kasvaessa lisääntyy myös kulutus, mutta esimerkiksi sosiaaliset haitat eivät jakaudu tasaisesti vaan kasautuvat nimenomaan perheisiin ja kotitalouksiin, joissa on jo ennestään ongelmia. Alkoholipolitiikka ei koskaan ole eikä se koskaan voi olla vain elinkeino- tai kuluttajapolitiikkaa, vaan kyse on mitä suurimmassa määrin myös terveyspolitiikasta sekä lapsi- ja perhepolitiikasta. Arvoisa puhemies! THL:n rekisteritutkimuksen mukaan lähes 90 000 alaikäisellä lapsella on ollut lapsuuden aikana tilanne, jossa vanhemmista ainakin toisella on vakava päihdeongelma. Tällä hetkellä tällaisissa olosuhteissa elää lähes 42 000 lasta. Nuorille tehdyissä kyselyissä jopa joka neljäs on kärsinyt vanhemman liiallisesta alkoholinkulutuksesta. Arvoisa puhemies! Olen 25 vuoden aikana lastensuojelun kentällä toimineena joutunut näkemään, miten raadollisia muotoja vanhempien päihteidenkäyttö saa ja miten kestämättömällä tavalla päihteet ja erityisesti alkoholi sävyttävät suomalaisten lasten ja nuorten elämää, jotka joutuvat kasvamaan niitä runsaasti kuluttavien aikuisten kanssa. Lastensuojelun, poliisin ja päihdetyön tutkimuksissa alkoholi yhdistyy vahvasti perheiden riitoihin, väkivaltaan, turvattomuuteen ja kotihälytyksiin. Noin 40—70 prosentissa lähisuhdeväkivaltatapauksista ainakin toinen osapuoli on ollut alkoholin vaikutuksen alaisena. Vakavissa pahoinpitelyissä ja henkirikoksissa osuus on tätäkin suurempi, poliisin kotihälytyksissä niin ikään. Ongelmat kuormittavat julkisin verovaroin rahoitettavia palveluja, oikeuslaitosta ja viranomaisia. Kiitän niitä hallituspuolueen edustajia, jotka asiantuntijavaliokunnassa ymmärsivät tilanteen vakavuuden ja olivat mukana tekemässä tarvittavia muutoksia, mutta kuten tiedämme, kokonaisuudessaan tämä käsittelyprosessi on saanut farssin mittasuhteet tässä eduskunnassa kaikkine käänteineen. Arvoisa puhemies! Tässä ajassa, kun yhteiskunnassa vallitsee massatyöttömyys, ihmisten pahoinvointi kasvaa, nuorten tulevaisuudenusko on romahtanut ja suomalaisten kyky ja mahdollisuudet käsitellä pettymyksiä, surua ja ahdistusta ovat tänäkin päivänä monin paikoin rajoittuneita, niin kuin ne ovat olleet tässä maassa iän kaiken, sukupolvesta toiseen, tässä maassa ei tarvita lisää viinaa, eikä lisää viinaa ainakaan suoraan kotiovelle. Kannatan edustaja Lindénin tekemää hylkäysesitystä ja lausumia. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa puhemies! Meillä on nyt tosiaan käsittelyssä hallituksen esitys hyvinvointialueiden rahoituslain muuttamiseksi. On kiistatta totta se, että nykyisin voimassa olevaan rahoituslakiin jäi erinäisiä korjaustarpeita, ja kuten edustaja Lindén aikaisemmassa puheenvuorossaan erinomaisesti totesi, niiden korjaamiseen olisi kyllä ollut ihan aihetta ja syytäkin ryhtyä jo heti siinä vaiheessa, kun ongelmia rupesi esille tulemaan. Oli paljon sellaista, johon ei alun alkaen osattu eikä yksinkertaisesti kaikkeen voitukaan varautua, ja nyt oikeastaan vasta tämän hyvin laajan valtakunnallisen keskustelun seurauksena kolme vuotta myöhemmin tässä salissa tämä esitys ylipäätään on. Kyllä, siltä on odotettu paljon, ja on pakko todeta, että pettymyskin on melkoisen suuri, sillä kyllähän tämä laki on käytännössä leikkauslaki, jonka kautta hyvinvointialueilta vähennetään rahoitusta yhteensä noin 390 miljoonaa euroa vuodessa vuoteen 2029 mennessä. Hallitushan itse kutsuu tätä kustannusten kasvun hillinnäksi, mutta alueiden näkökulmasta kyse on rahoituksen leikkaamisesta samaan aikaan, kun todellisuudessa palvelutarve kasvaa. Ja kansalaisten näkökulmasta kyse on ennen kaikkea siitä, että asuinpaikka määrittää yhä voimakkaammin sen, millaista hoitoa ja apua saa, kun niille on tarve, vai saako niitä lainkaan. Tämän lakiesityksen ydinhän on siinä, että hyvinvointialueiden rahoituksessa huomioitaisiin jatkossa palvelutarpeen kasvusta vain 60 prosenttia nykyisen 80 prosentin sijasta ja lisäksi poistettaisiin palvelutarpeen kasvun määräaikainen lisäkorotus. Eli käytännössä valtio voi siis tietoisesti päättää, ettei se enää korvaa täysimääräisesti edes ennakoitua palvelutarpeen kasvua. Samaan aikaan järjestökenttää ajetaan alas, ja tämä yhtälö on kyllä nimenomaan apua ja tukea tarvitsevien tavallisten suomalaisten näkökulmasta aika kestämätön. Tässä yhteydessä on pakko kyllä todeta myös edellisistä puheenvuoroista se, että nykyinen hallitushan on jo romuttanut hoitotakuun ja perusterveydenhuollon sijasta se kohdistaa satoja miljoonia euroja veronmaksajien rahoja tosiaan yksityisen terveysbisneksen edistämiseen ja tukemiseen. Ehkä se suurin ongelma tässä on mielestäni nimenomaan se, että näillä toimilla ei ole pystytty lyhentämään hoitojonoja eikä nopeuttamaan hoitoonpääsyä. Siinä mielessä se koko peruste sille, miksi näitä toimia on tehty, on kyllä mielestäni pudottanut pohjan jo hyvin kauan aikaa sitten. Arvoisa puhemies! Olen ennen kaikkea huolissani siitä, että tällä hetkellä hyvinvointialueet itsessään eriytyvät hyvin voimakkaasti. Eli meillä on tällä hetkellä Suomessa hyvinvointialueita, joilla suomalaisten ei tarvitse maksaa edes terveyskäynnin käyntimaksuja, ja toisaalla maksut ovat aivan tapissa eikä vapaita aikoja yksinkertaisesti ole eikä hoitoon pääse. Tämä tarkoittaa sitä, että suomalaiset eivät ole yhdenvertaisessa asemassa suhteessa perustuslain takaamien oikeuksien toteutumiseen. Se, että suomalaisten kansalaisten välillä terveyserot repeävät, on paitsi inhimillisesti myös kansantaloudellisesti ajatellen aika kestämättömällä tolalla. Tässä salissa on käytetty puheenvuoroja, joissa kukin edustaja on nostanut esille esimerkiksi oman hyvinvointialueensa tilannetta. Oikeastaan minusta se kertoo nimenomaan siitä, että tämä eriytyminen näyttäytyy nyt hyvin voimakkaasti. Esimerkiksi mitä tulee diagnoositietojen kirjaamiseen liittyviin ongelmiin, niin onhan se aivan kestämätöntä, että samaan aikaan jotkut alueet ovat virheellisillä diagnoositiedoilla saaneet perusteettomasti alueille rahaa samaan aikaan, kun taas sitten toisilta alueilta on voinut jäädä jopa kymmeniä miljoonia euroja resursseja saamatta ihan pelkästään siitä syystä, että ihan aidosti olemassa olleita aitoja diagnooseja ei vain yksinkertaisesti ole järjestelmiin kirjautunut oikein. On selvää, että tällaista tilannetta ei saisi päästä syntymään. Arvoisa puhemies! Tämä tilanne on haastava, koska tällä esityksellä jälleen heikennetään alueiden toimintaedellytyksiä. Minusta olisi äärimmäisen tärkeää se, että pelisäännöt olisivat kaikilla alueilla samat. Tähän alueiden eriytymiseen tulisi suhtautua aidosti hyvin vakavasti. On yksiselitteisen selvää, että tämä nykyinen esitys ei tätä tilannetta itsessään korjaa. Kannatan edustaja Lindénin tekemää hylkäysesitystä. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Ehkä tähän keskusteluun se huomio vielä, että on totta kai, edustaja Peltokangas, aivan selvää, että hallituspuolueiden edustajat ovat sitoutuneet hallitusohjelmansa noudattamiseen ja vievät sitä eteenpäin myös käytännön tasolla tässä talossa tehtävässä lainsäädännössä. Kyllä ehkä kuitenkin haluaisin nostaa esille sellaisenkin huomion, että olen aina ajatellut, että vastuulliseen lainsäädäntötyöhön liittyy myös kyky ja valmius tehdä tarvittaessa myös pykälä‑ ja lakitasolla viilauksia ja muutoksia. Sitä vartenhan tämä eduskuntalaitos nimenomaan on olemassa, että kun kulloinenkin hallitus aina esityksiään antaa, niin sitten kun tässä talossa kansanedustajat asiantuntijoita kuulevat, jos tulee selkeästi esille, että lainsäädäntöön, esitykseen, on jäänyt epäkohtia, jotka on syytä korjata, niin kyllä yleensä tapana on ollut, että silloin myös sellaisia pieniä muutoksia voidaan tehdä lakiesityksiin, kun ne eivät kokonaisuudessaan hallitusohjelman vastaisia ole. Näin esimerkiksi toimittiin tässä talossa myös viime kaudella, kun lainsäädäntötyötä tehtiin hyvin rivakalla aikataululla ja sitä oli varsin runsaasti. Siinä mielessä en oikein yksiselitteisesti hyväksy sellaista vastausta, että hallitusohjelmaa noudatetaan. Ehkä tässä digitalisaatiokokonaisuudessa kyse on myös siitä, että totta kai kehitys kehittyy ja asiat menevät eteenpäin ja digitalisaatiokin etenee suomalaisessa yhteiskunnassa, mutta ehkä mielestäni se oleellinen kysymys on se, edistetäänkö sitä hallitusti ja pysyykö tämä kokonaisuus ja järjestelmä sillä tavalla hallinnassa, että se on myös kansalaisille yksiselitteisen selkeä ja helppo käyttää ja omaksua. Kun tässä salissa juuri hetki sitten käsiteltiin hallituksen lakiesitystä, jossa jo vietiin digitalisaatiota hyvin voimakkaasti eteenpäin, niin nythän kyse on siitä, että tämän järjestelmän päälle ollaan jälleen tuomassa ikään kuin uusia kerroksia, uusia toimijoita, jotka tätä kokonaiskuvaa voivat sitten hämmentää ja heikentää palvelujen käyttäjien silmissä. Kyllä tämä on aivan aito ongelma ja kysymys myös siitä, että sitä myötä, kun meidän palveluja ja toimintoja ja viranomaistoimintaa, tässä tapauksessa tätä tiedoksi saattamista ja viestintää, viedään digitalisaation puolelle, meillä on yli puoli miljoonaa suomalaista, joilla digitaidot ovat syystä tai toisesta heikot. Kysehän ei ole pelkästään ikäihmisistä, vaan ihmisillä voi olla hyvin erilaisia syitä lähtien oppimisvaikeuksista, erilaisista hahmottamishäiriöistä, joidenka takia esimerkiksi näitten digitaalisten palvelualustojen käyttö on hyvin haastavaa. Niin kauan kuin me ei pystytä asianmukaisesti varmistamaan, että kukaan ihminen ei ikään kuin jää yksin ja pulaan näitten asioitten kanssa, mielestäni sitä harkintaa tässäkin työssä tarvitaan. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Tässä nyt käsillä olevassa esityksessä on lopulta kyse siitä, miten ja mitä kautta kansalainen jatkossa saa viranomaisilta tiedon häntä koskevista päätöksistä ja miten luotettavasti hänen oikeusturvansa toteutuu. Digitaalisen asioinnin helpottaminen ja edistäminen viranomaistoiminnassa on tavoitteena sinänsä kannatettava, ja tästä meillä varmasti melko lailla laaja yhteisymmärrys onkin, mutta siihen liittyy myös sellaisia haasteita, joita ei vastuullisessa päätöksenteossa yksinkertaisesti tule sivuuttaa. Kiinnitänkin nyt huomiota huoliin, joita asiantuntijakuulemisten yhteydessä on tuotu esille tähän hallituksen esitykseen ja siihen jääneisiin epäkohtiin liittyen. Hallitus on jo aiemmin siirtänyt viranomaisviestintää voimakkaasti digitaaliseen suuntaan. Nyt samaan järjestelmään ollaan lisäämässä uusia yksityisiä toimijoita ja uusia katselukanavia ennen kuin on edes saatu kokemuksia nykyisen järjestelmän toimivuudesta. Mielestäni yksi relevantti kysymys on, tekeekö tämä nyt tehtävä muutos järjestelmästä kansalaisille selkeämmän vai entistä sekavamman. Eduskunnan oikeusasiamies ja oikeusministeriö ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että sähköisen tiedoksiannon kokonaisuuden pitäisi olla mahdollisimman helposti ymmärrettävä. Jos viranomaisviestit voivat löytyä Suomi.fi-viesteistä tai yhdestä tai useammasta yksityisestä palvelusta, kasvaa kiistatta riski, ettei kansalainen tiedä, mitä kanavaa hänen pitäisi ensisijaisesti seurata. Vastuu siirtyy siis yhä enemmän yksilöille, vaikka kyse on nimenomaan viranomaisen tiedoksiantovelvollisuudesta ja sen toteuttamisesta. Arvoisa puhemies! Digitalisaatio voi olla erinomainen asia silloin, kun se helpottaa ihmisten arkea ja asiointia, mutta esimerkiksi tämän nyt käsiteltävän asian yhteydessä digitalisaatiosta tulee ongelma, kun kansalaisen on itse selvitettävä, missä hänen viranomaisviestinsä ovat, kuka niiden toimittamisesta vastaa ja milloin esimerkiksi oikeusvaikutukset alkavat. Tähän vaadittavia taitoja ei kaikilla yksinkertaisesti ole, ja ei voida pitää kohtuullisena vaatia niiden opettelua, eikä aina ole edes mahdollista, että nämä taidot olisi otettavissa haltuun. Kuten olemme kuulleet, puutteelliset digitaidot ovat jopa yli puolella miljoonalla suomalaisella. Eli samaan aikaan, kun hallitus vie jälleen eteenpäin ratkaisuja, joiden arvioidaan lisäävän sähköisen asioinnin monimutkaisuutta, on enemmän kuin perusteltua nostaa esiin digisyrjäytyminen, mikä on todellinen ja vakava ongelma. Emme voi hyväksyä tilanteita, että kukaan jäisi palvelujen ulkopuolelle tai asianmukaisen tiedonsaantioikeuden ulkopuolelle puutteellisten digitaitojen vuoksi. Myös hallituspuolueiden rivistä on kuultu näitä huolenaiheita. Juuri siksi on vaikea ymmärtää, miksi lainsäädännössä kuljetaan samaan aikaan päinvastaiseen suuntaan. Jos olemme aidosti huolissamme digisyrjäytymisestä, meidän pitäisi tehdä järjestelmistämme yksinkertaisempia, selkeämpiä ja helpommin saavutettavia, ei rakentaa uusia kerroksia jo valmiiksi monimutkaisen kokonaisuuden päälle. Arvoisa puhemies! Viranomaisviestinnän tärkein tehtävä on varmistaa, että viesti todella tavoittaa vastaanottajan. Jos tästä ei voida riittävällä varmuudella huolehtia, vaarantuvat oikeusturva, yhdenvertaisuus ja luottamus julkiseen hallintoon. Siksi kyseenalaistan vahvasti, onko nyt oikea aika lisätä järjestelmään uusia toimijoita ja uusia vastuurakenteita, vai pitäisikö ensin varmistaa, että nykyinen järjestelmä ylipäätään toimii kansalaisen näkökulmasta selkeästi, turvallisesti ja ymmärrettävästi. Näistä syistä osoitan tukeni SDP:n ryhmän esittämälle vastalauseelle ja kannatan hylkäysesitystä.

Arvoisa puhemies! Nuorten tulevaisuudenusko ei synny juhlapuheista. Se syntyy siitä, että nuori ylipäätään kokee olevansa tärkeä ja tarpeellinen, että se oma paikka ja tehtävä tässä maailmassa ylipäätään löytyy, että on aito mahdollisuus kouluttautua, saada töitä, työllistyä ja elää ja rakentaa omaa itsenäistä elämäänsä. Tällä hetkellä aivan liian moni nuori kuitenkin kokee mittavaa epävarmuutta, syvää yksinäisyyttä ja toivottomuutta. Hallitus on leikannut nimenomaan nuorilta, nuorten osallisuutta ja syrjäytymisen ehkäisyä tukevista palveluista samaan aikaan kuin yhä useampi nuori jää työelämän, koulutuksen ja yhteiskunnallisen osallisuuden ulkopuolelle. Hyvä hallitus, yhteiskunnan eettiset arvot mitataan nimenomaan sillä, miten pidämme huolta kaikkein heikoimmassa asemassa olevista nuorista. Kysyisin hallitukselta: oletteko te ymmärtäneet sen, että nuorten tulevaisuudenusko on romahtanut nimenomaan tällä nykyisellä hallituskaudella, [Puhemies koputtaa] ja mikä on konkreettinen suunnitelmanne erityisesti heikoimmassa asemassa olevien nuorten tulevaisuudenuskon parantamiseksi?

Arvoisa rouva puhemies! Kyllähän tämä julkisen talouden suunnitelma aidosti osoittaa ja tekee täysin läpinäkyvästi selväksi sen, että tässä maassa paitsi on, myös ennen kaikkea jää todella, todella paljon tehtävää ja työsarkaa tämän hallituksen jäljiltä, sillä tämä velka- ja työttömyysperintö, minkä te nyt ihan aidosti jälkeenne jätätte, on kyllä ihan historiallisen merkittävä ja vertaansa vailla. Tosiaan kaiken tämän kolme vuotta kestäneen pullistelun ja henkseleiden paukuttamisen jälkeen tämä tosiasiallinen nettosopeutuskin jää alle kolmeen miljardiin, ja sitten huomioidaan vielä tämä aivan käsittämätön työttömyystilanne. Ehkä mielestäni se onnettomin asia tässä kokonaisuudessa on se, että te olette systemaattisesti sulkeneet silmät ja korvat asiantuntijoiden kehotuksilta tehdä tietyntyyppisiä toimenpiteitä. [Arto Satonen: No, no, no!] Olette tehneet omia intressiryhmiänne suosivaa politiikkaa ja nimenomaan tavallisten suomalaisten ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten kustannuksella. Tänään tulivat tuoreimmat tiedot: sosiaalialalle vastavalmistuvista nuorista 14 prosenttia jää suoraan työttömäksi. Räjähdysmäinen työttömyyden kasvu — en hirveästi kehuisi tällä tilanteella.

Arvoisa herra puhemies! Tämä hallituksen esitys työperäistä hyväksikäyttöä koskevan lainsäädännön muuttamiseksi ja siis pyrkimykset puuttua työelämässä tapahtuvaan kiskontaan ovat tervetulleita ja esitys itsessään kannatettava ja osin myös varsin hyvä. Mutta on sääli, että siitä puuttuu edelleen tämä alipalkkauksen kriminalisointi. Eli on siis helppo sinänsä kannattaa näitä nyt ehdotettavia muutoksia, mutta samalla on todettava se tosiasia, että sellaisenaan ne ovat riittämättömiä, jotta tähän todella vaikeaan ongelmaan voitaisiin aidosti ja tiukasti puuttua. Tämä kiskonta työelämässä ‑säännös mahdollistaa puuttumisen nimenomaan osaan alipalkkaustapauksista, mutta kyllä se iso ongelma liittyy nimenomaan siihen, että suuri osa näistä tapauksista jää edelleen rikosoikeudellisen vastuun ulkopuolelle, ja tätähän ei voi pitää tarkoituksenmukaisena. Tässä kiskonta työelämässä ‑säännöksessä on se haaste, että sen soveltaminen edellyttää nimenomaan erityisten olosuhteiden, kuten esimerkiksi uhrin riippuvuussuhteen tai ymmärtämättömyyden tai esimerkiksi taloudellisen ahdingon, täyttymistä, joita alipalkkauksen kriminalisoinnissa ei tarvitsisi vaatia. Kyllä tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että se kynnys myös todellisuudessa sitten puuttua tähän itse ongelmaan jää useamman lukon taakse. Eli siis jos alipalkkaus kriminalisoitaisiin, niin palkan tai sen osien maksamatta jättäminen olisi jo itsessään rangaistava teko. Arvoisa puhemies! Tästä syystä kyllä nyt vielä tässäkin tilanteessa tulisi ryhtyä lainvalmisteluun alipalkkauksen kriminalisoimiseksi ja arvioida tosiaan ainakin tämä Norjan malli palkkavarkauden taklaamisessa. Siellähän tämä kriminalisoiminen on tosiaan toteutettu nimenomaan työehtosopimuksiin pohjaavassa järjestelmässä. Arvoisa puhemies! Loppuun totean sen, että kyllä tässä on myös kyse tietynlaisesta periaatteellisesta epäkohdasta, siitä vakavuudesta tai sen vakavuuden puutteesta, jolla alipalkkaukseen suhtaudutaan. Se, että tätä ei ole Suomessa nimenomaisesti kriminalisoitu, tekee näkyväksi tietynlaiset rikosoikeuden kaksoisstandardit, eli vähäinenkin anastaminen työnantajalta voi tulla arvioiduksi näpistyksenä, mutta työntekijälle kuuluvan palkan anastaminen on usein edelleen vain riita-asia. Kyllä näkemykseni on, että mikäli tähän halutaan aidosti puuttua ja laittaa stoppi, niin se edellyttää myös alipalkkauksen kriminalisointia.

Arvoisa herra puhemies! Pääministeri Orpo, te olette koko kautenne perustellut tätä Suomen onnetonta tilaa pelkästään edellisen hallituksen toimilla, maailmanpoliittisella tilanteella ja heikolla suhdanteella. Te olette jotenkin täysin sokea sille tosiasialle, että te olette omalla toiminnallanne myös vaikuttanut hyvin merkittävästi paitsi romuttamalla tätä yleistä luottamusta myös sitten heikentämällä merkittävällä tavalla tätä yksityistä kulutuskysyntää, mikä on aivan keskeinen kasvun tekijä. Kyllä tässä hienoinen ristiriita on myös suhteessa siihen, että jos mikään tästä kurjuudesta ei ole ollut teidän syytänne tai teidän vastuullanne, niin nyt sitten kaikki nämä positiiviset merkit olisivat nimenomaan teidän ansiotanne. Pääasia on se, että nyt vihdoin ja viimein tämä suunta olisi tietyssä mielessä helpottamassa, mutta on hyvin vaikea ymmärtää, miksi te perustelette kasvutoimina sellaisia veroratkaisuja, jotka nimenomaan asiantuntijoiden näkökulmasta eivät kasvua tuo. [Juho Eerola: Väärin sammutettu!]

Arvoisa puhemies! Kolme vuotta sitten pääministeri Orpon johdolla hallitus asetti itselleen kaksi keskeistä tavoitetta: Vakautatte julkisen talouden velkasuhteen vaalikauden loppuun mennessä ja käännätte sen laskuun. Lupasitte, että kautenne aikana suomalaisiin yrityksiin syntyy satatuhatta uutta työpaikkaa. Niiden piti vahvistaa julkista taloutta kahdella miljardilla, mutta nyt olemme saman verran pakkasella. Tämä on hallituksen työllisyyspolitiikan täydellinen haaksirikko, josta suomalaiset nyt kärsivät. Hallitus on hokenut, että on pakko leikata ja kun oikein kovasti leikataan ja poljetaan työntekijöiden oikeuksia, kasvu käynnistyy ja työpaikkoja syntyy. Kun muualla suhdanteen ollessa sama talous on kasvanut hyvän tovin, OECD:n mukaan Suomen kasvu oli viime vuonna kehittyneiden maiden heikoin. Eurostatin mukaan työttömyys on Euroopan korkein, velkaannumme eniten ja vauhti vain kiihtyy. Kasvuun pääsemme nyt viimeisenä kiinni. Nyt olemme tilanteessa, jossa joudumme käsittelemään hallituksen selontekoa eduskunnalle Suomen joutumisesta EU:n liiallisen alijäämän menettelyyn. VM:n tuoreiden lukujen mukaan 90 prosentin velka-aste rikotaan tänä vuonna ja vuosikymmenen loppuun mennessä se kipuaa lähemmäs sataa prosenttia. Tosiasia on, että Orpon hallitus tehtailee nyt Suomen historian velkaennätyksiä ja valtiovarainministeri Purra on todennut, ettei talouden tavoitteita saavuteta. Arvoisa puhemies! Suomi on sitoutunut noudattamaan EU:n finanssipoliittisia sääntöjä. Julkisessa keskustelussa huomio on kiinnittynyt eduskuntaryhmien välisen parlamentaarisen työn tuloksena hyväksyttyyn "velkajarruun". Olennaisempaa on, että tällä hetkellä EU-säännöt edellyttävät tulevina vuosina suurempaa julkisen talouden sopeutusta kuin mitä kansallinen finanssipoliittinen laki velvoittaisi. SDP on kritisoinut perustellusti hallituksen päätöstä alentaa jo ennestään pohjoismaisittain kilpailukykyisen yleisen yhteisöveron alentamista. Sen vaikutukset ovat lyhyellä aikavälillä olemattomat ja pidemmälläkin heikot. Viime päivinä valtionvarainministeriö on tarkentanut laskelmiaan, ja sen sijaan, että veroale rahoittaisi itse itsensä, se tulee julkiselle taloudelle vielä arvioituakin kalliimmaksi. Kasvun sijasta se lyö vuosittaisen lähes miljardin euron loven valtion kassaan. Pääministeri Orpo, tilanteessa, jossa Suomi on jo joutunut talouden tarkkailuluokalle ja meille on asetettu tiukka nettomenojen kasvu-ura, päätös yhteisöveron alennuksesta ja sen ajoittamisesta ensi vuodelle on vastuuton. Valtiovarainministeri Purra, te tiedätte kyllä, mitä tämä toimi tarkoittaa käytännössä, ja kerrotaan se nyt muillekin. Ministeriönne arvion mukaan Suomi noudattaa nettomenopolkua vielä tänä vuonna puolustuspoikkeuslausekkeen turvin. Mutta ensi vuonna, alennuksen tultua voimaan, putoamme siltä dramaattisella tavalla. Suomeksi sanottuna: Suomessa on tehtävä poikkeuksellisen raju sopeutus jo vuonna 28. Eli tietoisen laiminlyöntinne takia uusi hallitus joutuu ensimmäisessä budjetissaan, ensi töikseen, päättämään jopa 2,7 miljardin lisäsopeutuksesta. Arvoisa puhemies! Hyvä hallitus, kyllä, näin synkkä on huomenlahja, jonka te olette jättämässä jälkeenne. Arvoisa puhemies! Keväällä eduskunnassa päästiin parlamentaariseen sopuun — vasemmistoliittoa lukuun ottamatta — vahvistaa julkista taloutta vastuullisesti ja pitkäjänteisesti. On aivan kohtuullista odottaa, että puolueet pitävät yhteisistä linjauksista kiinni. Mutta, hyvä hallitus, eihän se nyt voi olla niin, että samaan aikaan, kun te suureen ääneen vaaditte oppositiolta sopeutustoimia ja leikkauslistoja, itse viis veisaatte nettomenopolusta, parlamentaarisesta sovusta saati siitä hallitusvastuusta, jota kannatte. Arvoisa puhemies! Tulevat vuodet eivät anna taloudessa paljon liikkumavaraa, mutta se ei tarkoita, etteikö politiikkaa voisi tehdä kestävämmin ja jakaa sopeutuksen taakkaa maksukyky huomioiden. SDP on esittänyt joka vuosi perustellun ja reilumman vaihtoehdon, jossa velkaa otetaan vähemmän. Jokaiselle leikkaukselle, jota olemme vastustaneet, olemme esittäneet korvaavan keinon. Arvoisa hallitus, teillä on vielä aikaa muuttaa Suomen suuntaa. Perukaa suunniteltu yhteisöveron alennus, korjatkaa listaamattomien yritysten osinkoverotus ja luopukaa yksityisen puolen Kela-korvauksien nostosta. Ne ovat kaikki, ministeri Purra, asiantuntijoiden esittämiä ratkaisuja. Nyt on viimeinen aika toimia, mikäli ette halua jäädä historiaan hallituksena, joka jättää jälkeensä katteettomien lupausten ohella ennätyksellisen velkataakan muiden maksettavaksi.

Arvoisa herra puhemies! Kiitos Vigeliukselle tästä kommenttipuheenvuorosta. Viittasin tuossa äskeisessä puheenvuorossa lähinnä edustaja Lehtisen puheenvuoroon, jossa hän aikaisemmin totesi kutakuinkin näin, että koska maahanmuutto on merkittävin Suomen sisäistä turvallisuutta uhkaava asia ja kun siihen voidaan vaikuttaa, niin siksi se on niin tärkeässä osassa ja keskiössä tässä nykyisin tehtävässä politiikassa. Minä lähinnä totesin sen, että vaikka totta kai meillä on tässä yhteiskunnassa sellaisia ilmiöitä, joihin on suhtauduttava vakavasti ja kiihkottomasti ja joissa on tehtävä toimenpiteitä ja joiden juurisyihin on myös pyrittävä puuttumaan, niin samaan aikaan on ymmärrettävä, että myös kaikella sillä muulla politiikalla, mitä tässä yhteiskunnassa tehdään, on hyvin merkittävä vaikutus siihen, millä tavalla tämä yhteiskunta pysyy vakaana, eheänä, ja millä tavalla ihmisten osallisuus ja hyvinvointi ja tulevaisuudenusko ja toivo tässä maassa kehittyvät. Viittasin myös siihen, että jos tällainen yleinen poliittinen keskustelu niin mediassa kuin tässä salissakin, tässä talossa, kulminoituu ikään kuin vasemmistoliiton ja perussuomalaisten väliseksi nokitteluksi ilta toisensa jälkeen, niin en henkilökohtaisesti usko, että se aidosti vie näitä asioita eteenpäin. Sanon tämän kaikella kunnioituksella. Tarkoitukseni ei ole tässä ilkeillä, vaan olen ihan aidosti tätä mieltä. Ja ehkä juuri sen takia, että jos tässä ajassa tämä yleinen polarisaatio ylipäätään ja tietynlainen kahtiajakautuneisuus etenee ja julkinenkin keskustelu pahimmassa tapauksessa äityy tämmöiseksi tietynlaisten poliittisten ääripäiden väliseksi, niiden sävyttämäksi keskusteluksi ja se vie ylipäätään ilmatilan näiden asioiden käsittelyltä, niin kyllä silloin sitä suurempi vastuu on meillä poliittisilla päättäjillä. Kuten täällä aikaisemmin todettiin, on aivan selvää se, että esimerkiksi meidän keskeisillä sisäisestä turvallisuudesta vastaavilla viranomaisilla tulee olla riittävät resurssit, meidän oikeusvaltiosta vastaavilla toimijoilla tulee olla riittävät resurssit, mutta sen lisäksi on ymmärrettävä ja kyettävä käymään entistä enemmän keskustelua myös siitä, millaisin poliittisin päätöksin ja arvovalinnoin me kykenemme turvaamaan ja ylläpitämään omaa yhteiskunnallista vakautta ja kansalaisten henkistä kriisinsietokykyä. Kun nyt kokonaisturvallisuudestakin on paljon puhuttu, niin kyllä henkisen kriisinsietokyvyn eli suomeksi sanottuna kansalaisten toimintakyvyn varaan loppuviimein meidän sisäinen turvallisuutemme kestävällä tavalla rakentuu.

Kiitos, arvoisa herra puhemies! Meillä on tosiaan käsittelyssä sisäisen turvallisuuden selonteko, josta hallintovaliokunta on nyt antanut mietintönsä. Selonteossa kuvataan sisäisen turvallisuuden toimintaympäristössä tapahtunutta muutosta ja määritellään keskeisimmät sisäisen turvallisuuden politiikan painopisteet ja tavoitteet. Aivan olennaista tässä talossa on tosiaan tiedostaa keskeiset lainsäädäntöön liittyvät muutostarpeet ja toisaalta oleelliset toimet viranomaisten toimivaltuuksien kehittämiseksi. Tämä selonteko tosiaan eroaa merkittävästi edeltäjästään, vuonna 21 käsitellystä, ja se on täysin perusteltua, koska maailma ympärillämme on muuttunut aivan perustavanlaatuisella tavalla ja on selvää, että sen vaikutukset säteilevät voimakkaasti myös Suomeen, paitsi ulkoiseen turvallisuuteemme myös sisäiseen turvallisuuteemme. Kaikki kolme keskeistä turvallisuuspoliittista selontekoa, ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko, sisäisen turvallisuuden selonteko ja puolustusselonteko, muodostavat kokonaisturvallisuuden keskeisen viitekehyksen, ja on ensiarvoisen tärkeää, että näiden tilannekuva meitä ympäröivistä keskeisistä uhista on mahdollisimman yhteinen ja kollektiivisesti jaettu, toki huomioiden sen, että jokaisessa selonteossa huomio ja painopisteet eroavat substanssi ja toimiala huomioiden. Arvoisa puhemies! Nyt käsiteltävänä oleva sisäisen turvallisuuden selonteko painottuu perustellusti niin sanottuun kovaan turvallisuuteen, mutta sisäinen turvallisuus ei kuitenkaan ole, aivan kuten selonteossakin todetaan, vain turvallisuusviranomaisten toimintaa. On tärkeää, että kovan sisäisen turvallisuuden ohella tuodaan esille myös se, että ihmisten kokema hyvinvointi yhteiskunnassa, demokratia, luotettava hallinto, oikeusvaltio ja toimivat instituutiot luovat todellista pohjaa yhteiskunnalliselle vakaudelle ja sitä kautta myös sisäiselle turvallisuudelle. Tämä on ollut ja tulee olemaan myös tulevaisuudessa se keskeinen tekijä, mikä erottaa meidät lukuisista muista maailman valtioista. Nostan tässä yhteydessä esille esimerkiksi Yhdysvallat, jossa pääsääntöisesti lapset eivät voi kulkea ilman aikuisia itsenäisesti kouluun kävellen tai pyöräillen tai jossa iso osa väestöstä, erityisesti sen varakkain osa, joutuu suojaamaan kotinsa teräsaidoilla, hälytysjärjestelmillä ja jopa vartijoilla. Mielestäni me täällä Suomessa pysähdymme aivan liian harvoin miettimään, miksi oma maamme ja yhteiskuntamme on niin turvallinen ja vakaa kuin se todella on. Mielestäni on tärkeää ymmärtää se, että sisäistä turvallisuutta ylläpidetään ja varmistetaan ensi sijassa huolehtimalla, etteivät kansalaiset syrjäydy ja köyhdy, että esimerkiksi alkoholi- ja päihdepolitiikkamme tukee eikä heikennä kansalaisten hyvinvointia ja että ihmiset saavat tarvitsemansa avun ja tuen silloin, kun sitä aidosti tarvitaan. Kokemusta oikeudenmukaisuudesta ei myöskään voida tässä kokonaisuudessa millään lailla väheksyä. Huomionarvoista on myös se, että syrjäytymiseen liittyy usein myös yksinäisyys, ja mikäli ihmiset eivät koe olevansa merkityksellinen osa yhteiskuntaa, eivät koe osallisuutta vaan sen sijaan toivottomuutta, niin sillä on väistämättä aivan kriittinen vaikutus ja merkitys siihen, mihin suuntaan kokonaisturvallisuutemme kehittyy. Tätä asiaa mielestäni meidän ei yksinkertaisesti ole varaa sivuuttaa, ja ehkä juuri tästä syystä on niin hämmentävää, että perussuomalaiset ikään kuin ideologisista syistä sulkevat tältä tosiasialta silmänsä ja korvansa. Tässä yhteydessä on kyllä annettava erityiskiitos edustaja Ronkaiselle. Tänään hän piti erinomaisen ja rakentavan, asiallisen puheenvuoron. Samalla haluan kyllä edustaja Lehtiselle sanoa siitä, että on totta ja on välttämätöntä, että tiettyihin ilmiöihin suhtaudutaan vakavasti ja kiihkottomasti. On tehtävä toimenpiteitä ja etsittävä samalla ratkaisuja juurisyihin, mutta ei maahanmuuttopolitiikka voi olla se ainoa ja keskeinen asia poliittisella agendalla, koska on aivan selvää, että silloin kun toimitaan hallitusvastuussa, niin se, millä on erityisen suuri merkitys ihmisten hyvinvoinnille tässä yhteiskunnassa, liittyy siihen, minkälaista sosiaali- ja terveyspolitiikkaa tässä maassa tehdään, minkälaista koulutuspolitiikkaa tässä maassa tehdään, minkälaista työllisyyspolitiikkaa tässä maassa tehdään. Nämä ovat juuri niitä asioita, joihin hallituspuolueet omalla kaudellaan aina pyrkivät mahdollisimman hyviä ratkaisuja aikaansaamaan. Maahanmuuttopolitiikka ei suinkaan ole se ainoa tai pääasia, jolla ihmisten hyvinvointia ylläpidetään. Mutta yhtä kaikki, tässä ajassa tarvitaan mielestäni päämäärätietoisuutta ja ennen kaikkea tietynlaista kiihkottomuutta, koska mielestäni huonoin tilanne on se, että tässä yhteiskunnassa poliittinen keskustelu polarisoituu tiettyjen ääripäiden väliseksi nahisteluksi. En usko, että se ainakaan tuo tullessaan mitään hedelmällistä ja hyvää. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Nyt käsiteltävänä olevan esityksen keskeisenä sisältönä on tosiaan antaa hyvinvointialueille tietyissä tapauksissa mahdollisuus kattaa kertyneitä alijäämiä voimassa olevaa lainsäädäntöä pidemmän ajan kuluessa. Tämän ehdotetun sääntelyn mukaan valtiovarainministeriö voisi sitten tietyin edellytyksin myöntää mahdollisuuksia kattaa alijäämiä vuoden 2027 ja 2028 loppuun mennessä niille hyvinvointialueille, joilla se on välttämätöntä lainsäädännön noudattamiseksi. Lähtökohtaisesti ajatus tämän lainsäädännön tavoitteista on erittäin kannatettava, siis se, että sillä pyritään konkreettisesti helpottamaan hyvinvointialueiden tilannetta, joka tiedetysti ja tunnetusti on ollut hyvin vaikea näinä ensimmäisinä vuosina hyvinvointialueiden toiminnan käynnistymisen jälkeen. Tässäkin talossa on paljon puhuttu niistä syistä, jotka niihin vaikeuksiin ovat johtaneet, ja täällä jo edustaja Lyly toikin esille esimerkiksi nämä: hoiva- ja hoitohenkilöstön hyvin ansaittu palkkaratkaisu, toisaalta sitten tämä aivan valtava kustannusten nousu, mikä inflaation kasvusta aiheutui, ja sitten toisaalta se koronan perintönä jäänyt hoiva- ja hoitovelka. Oikeastaan näistä hyvinvointialueiden alkuvaikeuksista huolimatta alueet ovat nyt joutuneet näiden mittavien leikkausten ja tämän liian kireän aikataulun takia tekemään myös hyvin lyhytnäköisiä sopeutustoimia, ja kysymyksenä on nimenomaan se, pystytäänkö ylipäätään palveluja enää tuottamaan tämän nykyisen lainsäädännön puitteissa. Mielestäni ehkä tällä hetkellä se suurin yksittäinen ongelma on siinä, että tällä hetkellä Suomessa hyvinvointialueet eriytyvät hyvin voimakkaasti, ja se tarkoittaa sitä, että erityisesti kansalaisten kokemat terveyserot, se kuilu, uhkaavat nyt revetä todella vakavalla tavalla, ja samalla myös sitten vaarantuu suomalaisten ihan perusoikeuksien toteutuminen, mitä näitten palvelujen saatavuuteen tulee. Tämä on ehkä se suurin yksittäinen kysymys ja ongelma, johon meidän on kyettävä löytämään ratkaisut, koska tämä nykytilanne on kestämätön. Ehkä ensimmäinen kritiikki nyt sitten tätä lakiesitystä kohtaan liittyy siihen, että tämähän ei ensinnäkään kosketa kaikkia alueita. Sitten kun otetaan huomioon se tosiasia, että meillä on tällä hetkellä Suomessa sellaisia hyvinvointialueita, joissa tilanne on äärimmäisen haastava, ja pakko on esimerkkinä mainita Keski-Suomi, jossa on tehty hyvin mittavia leikkauksia ja säästötoimenpiteitä, mutta siitä huolimatta kertynyttä alijäämää on noin 300 miljoonaa. Vaikka tällä hetkellä lähdettäisiin ajatuksesta, että tämän vuosikymmenen loppuun mennessä nämä alijäämät saataisiin katettua, niin se merkitsee siitä huolimatta noin 50 miljoonan euron vuosittaista leikkausta, ja on ihan relevantti kysymys pohtia myös sitä, voidaanko tätä ylipäätään pitää realismina ottaen huomioon, että meillä on kuitenkin perustuslain turvaamat oikeudet tässä yhteiskunnassa. Tähän yhteyteen on todettava myös se, että on tietenkin erittäin hyvä, että nytten tätä rahoituslakia pyritään korjaamaan, mutta ikävä kyllä sekään ei nyt näillä erityisillä alueilla näitä erityisiä ongelmia kykene korjaamaan, ja tämä koskee myös sitten Keski-Suomea. Mutta ehkä se keskeinen lopputulema nytten sen jälkeen, kun tämä esitys tuolla sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on ollut, että ensinnäkin tällä esityksellä tulisi turvata kaikille hyvinvointialueille lain edellyttämät toimintaedellytykset, ja sen takia nimenomaan kaikille hyvinvointialueille tulisi mahdollistaa tämän lisäajan hakeminen alijäämän kattamisvelvollisuuteen. Tätä määräaikaa tulisi pidentää nyt sinne 2030-luvun loppuun saakka sen sijaan, että tämä oikeus päättyisi kahden vuoden kuluttua. Tällaisenaan tätä ei mielestäni voi hyväksyä. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Mielestäni on erittäin tärkeää se, että sisäisen turvallisuuden selonteon osalta tuodaan esille se, että ihmisten kokema hyvinvointi yhteiskunnassa, demokratia, luotettava hallinto, oikeusvaltio ja toimivat instituutiot luovat todellisen pohjan yhteiskunnalliselle vakaudelle ja sitä kautta myös sisäiselle turvallisuudelle. On aivan itsestään selvää, että keskeisillä sisäisestä turvallisuudesta huolehtivilla viranomaisilla on riittävät resurssit, että oikeusvaltiota ylläpitävillä toimijatahoilla on riittävät resurssit, ja että lainsäädäntömme on kunnossa. Mutta on ymmärrettävä se, että sisäistä turvallisuutta ylläpidetään ensi sijassa huolehtimalla, että kansalaiset eivät syrjäydy, köyhdy, ja että esimerkiksi alkoholi- ja päihdepolitiikkamme tukee kansalaisten hyvinvointia eikä heikennä sitä, ja että yhdenvertaisuus toteutuisi mahdollisimman hyvin. Toivoisin, että myös perussuomalaiset puhuisivat näistä asioista.

Arvoisa rouva puhemies! Oikeastaan kiinnitän tässä huomiota nyt palveluvalikoiman periaatteiden osalta kahteen asiaan, ja kun ministerikin on paikalla vielä toivottavasti kolmen minuutin ajan, niin haluan muutaman seikan tuoda esille. Ensinnäkin tästä tarveperiaatteesta: Tämähän on keskeinen osa jo nykyään voimassa olevaa järjestelmää, ja ihan arkijärki mutta myös tutkittu tieto ovat todistaneet meille sen, että mitä paremmin tarpeisiin vastaavat, oikeaan aikaan annetut palvelut toteutuvat, niin ne tuovat sitten myös todellista säästöä pidemmällä aikavälillä, kun ne vähentävät näitten raskaampien palvelujen tarvetta. Tiedetään, että esimerkiksi tänä päivänä sosiaalipalveluissa tämmöistä toteutumatonta palvelujen tai tuen tarvetta on erityisesti lapsiperheitä tukevien palvelujen, sosiaalityön ja toisaalta myös ikäihmisten arjen palvelujen osalta. Tässä yhteydessä haluan nostaa esille sen huolen, että nyt kun esimerkiksi sosiaalipalveluihin kohdennetaan tämä 100 miljoonan leikkaus, niin on aidosti olemassa vakava riski esimerkiksi näiden perheneuvoloiden osalta, jos niistä todella poistuu tämä lakisääteisyys. Kun me tiedetään se, että hyvinvointialueilla nykyiselläänkin leikataan ja karsitaan käytännössä nimenomaan niitä ei-lakisääteisiä palveluja, kun ne rahat eivät meinaa riittää edes näihin lakisääteisiin, niin kun ajatellaan sitä todennäköisyyttä, ettei sitten tämänkaltaista palvelua nimenomaan lakkautettaisi sen takia, että se ei ole lakisääteistä, vaikka se lakkauttaminen voisi olla kuinka järjetöntä tahansa, mutta nämä talouden realiteetit ovat tällaisia, niin tämä riski on ihan aito. Toivoisin, että sitä mietitään. Sitten toinen koskee tätä turvallisuusperiaatetta. Haittatapahtumiahan esiintyy Suomessa joka kymmenennellä hoitojaksolla, ja on arvioitu, että lähes 20 prosenttia potilaista altistuu nimenomaan lääkehaitalle sairaalahoidon aikana ja että nämä lääkehaitat aiheuttavat jopa neljänneksen iäkkäiden potilaiden erikoissairaanhoidon päivystyskäynneistä. Tämä myös aiheuttaa ihan merkittäviä kustannuksia myös tänne terveydenhuollon kentälle. Jäin miettimään sitä, että kun tämä turvallisuusperiaate on jo nykyiselläänkin käytössä, niin mikä se ajatus on siitä, millä tavalla nyt tämä uudistettava lainsäädäntö tätä tilannetta nykyisestä parantaisi.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Aivan ensi alkuun kiitokset ministerille tämän lainsäädännön esittelystä. Tämän esityksen mukaanhan tosiaan terveydenhuoltolaissa ja sosiaalihuoltolaissa säädettäisiin periaatteista, joiden mukaan palvelujen ja menetelmien kuuluminen palveluvalikoimaan ja niiden pois rajaaminen toteutetaan julkisessa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Kuten todettiin, palveluvalikoimaan kuulumisen ja kohdentamisen periaatteet edistäisivät palvelujen vaikuttavuutta ja yhdenvertaisuutta. Tämän lainsäädännön tavoitteenahan on todella lisätä palveluvalikoimaa koskevien valintojen avoimuutta ja hyväksyttävyyttä sekä kansallisesti että palvelujen järjestämisen ja toteuttamisen tasolla, ja näitä tavoitteitahan sinänsä voidaan pitää aivan kannatettavina. Kyllä minun mielestäni ihan relevantti huomio ja tosiasia on sekin, että kyllä meidän täytyy kyetä myös keskittämään resursseja esimerkiksi sellaisiin hoitomuotoihin ja palveluihin, joiden vaikuttavuus on aidosti todennettavissa, koska tämä on tietenkin ihan taloudellisten resurssien kustannusvaikuttavuudenkin näkökulmasta aivan oleellista. Mutta on muutama yksityiskohta, joihin tässä vaiheessa haluaisin kiinnittää huomiota: Ensinnäkin näiden taloudellisten vaikutusten suuruus riippuu olennaisesti siitä, miten periaatteita sitten käytännössä tullaan soveltamaan. Eli tämä periaatteiden säätäminen itsessään ei laukaise merkittäviä välittömiä muutoksia julkistaloudellisiin menoihin ja tuloihin. Täällä hallituksen esityksessähän arvioidaan, että mahdolliset palveluvalikoiman rajaamisen seurauksena vapautuvat resurssit todennäköisesti käytetään painotusten muutoksena muuhun palveluvalikoimaan kuuluvaan toimintaan ja siten ehdotettujen periaatteiden soveltaminen voi muuttaa resurssien kohdentamista mutta todennäköisesti ei tuota suoria säästövaikutuksia, ja on todettava, että on erinomaista, jos näin todella on, sillä muussa tapauksessahan periaatteet uhkaavat heikentää julkista sotepalvelujärjestelmää ja sen rahoitusta, ja tämä ei tietenkään ja toivottavasti ole tämän lainsäädännön lähtökohtana. Mutta sitten muutama huomio toimeenpanoon. Siinä on nähtävissä riskejä, jos eri asiakas- ja potilasryhmien ominaisuuksia ja erityistarpeita ei kansallisessa tai alueellisessa soveltamisessa tunnisteta. Palveluvalikoimaa saatetaan tällöin rajata tai kohdentaa epätarkoituksenmukaisella tavalla. Tähän voi sisältyä myös se riski, että jollakin hyvinvointialueella periaatteita ei sovelleta kokonaisharkintaan perustuen vaan nimenomaan kustannusten perusteella. Näiden riskien välttämiseksi olisikin keskeistä myös tunnistaa, ettei tätä tarveperiaatetta ja vaikuttavuuden periaatetta tule tulkita yksioikoisesti, vaan niin, että myös tosiasiallisesti kaikkia palveluvalikoiman periaatteita eli tarveperiaatetta, turvallisuutta, vaikuttavuutta, kustannusvaikuttavuutta sekä yhdenvertaisuutta ja ihmisarvon loukkaamattomuutta tulisi myös soveltaa tämän palveluvalikoiman määrittelyä koskevassa kokonaisharkinnassa. Kyllä tämä tarveharkinnan huomioiminen esimerkiksi myös sosiaalipalvelujen osalta on mielestäni aivan keskeistä, kun tiedetään se, että vaikuttavuuden toteaminen sinänsä voi olla haasteellista, koska tarpeet ovat hyvin pitkälti yksilöllisiä ja se, mikä on vaikuttavaa yhdellä, ei välttämättä ole sitä sitten toisella. Mutta ehkä viimeisenä huomiona totean vielä sen, että nämä periaatteet itsessään eivät tuota lisäarvoa, mikäli tämä vastuunjako, päätöksentekotasot ja periaatteiden keskinäinen punninta jäävät soveltaville epäselviksi, ja ilman tämmöistä kansallista sisältöohjausta, konkreettisia soveltamisohjeita sekä riittäviä rakenteita näiden periaatteiden käytännön merkitys jää vähäiseksi. Mutta oikeastaan, arvoisa rouva puhemies, tällaisilla huomioilla. — Kiitoksia.

Arvoisa rouva puhemies! Kiitos minunkin puolestani ministerille esittelypuheenvuorosta. Nyt näillä esitettävillä uusilla säännöksillä tavoitellaan tosiaan luonnonarvomarkkinoiden kehittymisen vauhdittamista Suomessa sekä yksityisen rahoituksen ohjaamista luonnontilan parantamiseen, ja tätä on helppo pitää myönteisenä kehityksenä. Lienee selvää myös, että tästä asiasta säätäminen laissa itsessään on tarpeen. Tässä yhteydessä haluaisin kiinnittää huomiota siihen, että kun Suomen elinkeinoelämän näkemyksiä luonnon monimuotoisuuden merkityksestä selvitettiin maaliskuussa 23, niin suurin osa elinkeinoelämän toimijoista näkee luontokadon pysäyttämisen omassa toiminnassaan pääasiassa riskienhallintakysymyksenä ja tulevaisuuden toimintaedellytysten turvaamisena ja edelläkävijäyritykset tunnistavat luonnonarvokaupan ja ekologisten kompensaatioiden yleistymisessä uusia liiketoiminta- ja ansaintamahdollisuuksia maanomistajille, konsulttitoimistoille ja välittäjäorganisaatioille. Eli on nähtävissä, että tästä on myös talouden toimeliaisuudelle mahdollisesti etuja näiden luontoarvojen edistämisen myötä. On erinomaista, että valiokunta pääsee nyt [Puhemies koputtaa] tähän esitykseen huolellisesti perehtymään.

Arvoisa rouva puhemies! Kiitos ministerille tämän lakiesityksen esittelystä. Vesilain uudistamisesta ja vaelluskalakantojen elvyttämisestä oli tosiaan kirjaus jo viime hallituskaudella hallitusohjelmassa, ja tämän hankkeen valmisteluhan silloisessa oikeusministeriössä myös aloitettiin. Tämä vesilain uudistaminen itsessään on ollut SDP:n tavoitteena jo pitkään, ja on hyvä, että asia nyt etenee, koska joitain parannuksia tämän säännöksen myötä olisi tulossa, mutta haluan kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että myös merkittävää kritiikkiä on esitetty sen suhteen, että vesilain uudistamisen alkuperäinen tavoite, joka oli siis vaelluskalakantojen elvyttäminen, ei näillä säännöksillä nyt toteutuisi. Pidän kyllä tärkeänä sitä, että täällä eduskunnassa valiokuntakäsittelyssä tarkasti sekä ympäristö- että huoltovarmuusnäkökohdista tätä esitystä arvioidaan ja mietitään myös sitä, voitaisiinko näitä asetettuja tavoitteita vielä joillakin muutoksilla edistää.

Arvoisa puhemies! Nyt on kyllä todettava, että hyvin poikkeuksellisia ovat hallituksen ja hallituspuolueen edustajien puheenvuorot ja käytös ja kovia ovat syytökset oppositiota kohtaan. Aivan kuten te kuvittelisitte, että tulostenne peittämiseksi hyökkäys on paras puolustus. Pääministeri Orpo, kyllä tosiasia on se, että te vastaatte päätöksistänne ja niiden tuloksista ja tulevat hallitukset sitten omistaan. Talous ja työllisyys jäävät jäljiltänne järkyttävään kuntoon, ja ilman talouskasvun ihmettä me olemme todella syvässä suossa. Pääministeri, oman julkisen talouden suunnitelmanne viesti on karu, ja merkittävin sopeutustarve siirtyy nyt tulevalle hallitukselle. Kaiken tämän keskellä te romutatte valtion tulopohjaa, eikä yksikään, ainakaan julkisesti annettu lupaus toteudu. Pääministeri, millä perusteella väitätte politiikkaanne onnistuneeksi?

Arvoisa puhemies! Kyllähän johdonmukaista nyt olisi se, että hallituspuolueet tässä salissa pystyisivät edes puolustamaan oman työnsä tuloksia, mutta ymmärrän, miksi näin ei ole, sillä hallitus on epäonnistunut kaikissa tavoitteissaan, koskivat ne sitten velkaa, työllisyyttä tai kasvua. Kaikkein rikkaimmat tässä maassa saavat velkarahalla valtavat veronkevennykset, ja kaikkein heikoimmat ottavat ne suurimmat iskut vastaan. Pääministeri antoi sanansa, ettei kenenkään tarvitse kärsiä kohtuuttomasti, ja perussuomalaisille nyt ei tällaisen menon pitänyt alun alkaenkaan sopia, mutta tässä olemme. Ministeri Purra, onko nyt kuitenkin niin, että hallitus on aivan itse omilla toimillaan, veroratkaisuillaan romuttanut mahdollisuudet saada tämä velkaantuminen kuriin ja hidastanut kasvun käynnistymistä kotimaista kysyntää heikentävillä toimilla, vai ovatko nekin maailmanpoliittisen tilanteen aikaansaannoksia?

Arvoisa rouva puhemies! Kiitos minunkin puolestani ministerille tämän lakiesityksen esittelypuheenvuorosta. Käsittelemme tosiaan hallituksen esitystä rakennuslain muuttamiseksi, ja on hyvä, niin kuin tuossa debattipuheenvuoron aikana jo totesin, että tätä nykyistä lainsäädäntöä päivitetään vastaamaan muuttuvaa asumisen ja rakentamisen todellisuutta vastaavaksi. On aivan selvää, että lyhytvuokraamisessa on paljon myönteistä ja hyviäkin puolia. Tästähän ei ole suinkaan kyse, ja tasapainoahan tähän nykytilanteeseen tietenkin pyritään hakemaan, mutta tosiasia on todella se, että lyhytvuokraus ei ole enää nykyisellään Suomessa moninkaan paikoin marginaalinen ilmiö, vaan se on paitsi muuttunut ammattimaiseksi myös muuttanut kokonaisia asuinalueita tavalla, jossa asuntoja siirtyy pysyvästä asumisesta matkailu- ja majoituskäyttöön, vuokratasot nousevat, tavallisille paikallisille asukkaille tai opiskelijoille ei enää asuntoja riitä ja myös taloyhtiöiden arki on voinut muuttua merkittävässä määrin levottomammaksi. Eli kyse ei ole vain yksittäisistä häiriöistä vaan laajemmasta rakenteellisesta muutoksesta asuntomarkkinoilla. Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen esityksessä tosiaan tunnistetaan tarve selkeyttää nykyistä sääntelyä, jota siis käytännössä tämän lyhytvuokraamisen osalta ei juurikaan ole, mutta kysymys todella kuuluu, ovatko nämä esitetyt keinot nyt riittäviä, ja toivon, että tässä talossa, valiokuntakäsittelyssä näitä tullaan aidosti pohtimaan. Jos sääntely nojaa jatkossakin pitkälti tapauskohtaiseen arviointiin ja jälkikäteiseen puuttumiseen, on olemassa se riski, että silloin epäselvä vastuu jää nimenomaan taloyhtiöille, naapureille ja kunnille eli niille, joilla voi olla paitsi vähiten resursseja aidosti valvoa tätä ilmiötä ja toimintaa myös vähiten keinoja puuttua näihin tilanteisiin. Monissa Euroopan kaupungeissa on jo nähty, mihin tämä johtaa, eli asuinalueet voivat hiljalleen niin sanotusti hotellisoitua, yhteisöllisyys heikkenee ja pysyvä asuminen väistyy lyhytaikaisen tuoton tieltä. Suomessa me olemme todella nyt vielä tilanteessa, jossa tähän kehitykseen voidaan vaikuttaa, ja siksi tämä lainsäädäntö on niin tärkeää. Arvoisa rouva puhemies! Jäin pohtimaan sitä, olisimmeko me kuitenkin vielä tarvinneet ensinnäkin selkeämmän rajanvedon siihen, milloin lyhytvuokraus on satunnaista ja milloin se on käytännössä majoitustoimintaa, sillä jos tämä raja on epäselvä, niin sääntelykin saattaa jäädä harmaalle alueelle tavalla, jota on hyvin vaikea lopulta sitten valvoa. Toiseksi on tärkeää varmistaa se, että kunnilla on myös todellisesti toimivat työkalut. Siis pelkkä mahdollisuus puuttua ei riitä, jos käytännön keinot jäävät hitaiksi ja raskaiksi. Tämä koskee toisaalta myös taloyhtiöitä. Niiden aseman on oltava riittävän vahva. Nykytilanteessahan yksittäinen osakas on voinut käytännössä muuttaa asunnon jatkuvaan lyhytvuokrauskäyttöön, vaikka se aiheuttaisi merkittävää haittaa muille asukkaille. Pohdittavaksi voisi tulla sellainenkin, että kun puhutaan esimerkiksi uusista, rakennettavista taloyhtiöistä, niin voisiko esimerkiksi tämmöisellä kahden kolmasosan määräenemmistöllä kieltää sitten lyhytvuokrauksen, mikäli se yhtiöjärjestykseen näin kirjattaisiin. Tällöin ei välttämättä tämmöistä omaisuudensuojaan taannehtivasti koskevuuden ongelmaa olisi — pohdinnaksi ehkä tämäkin. On siis täysin perusteltua, että ihmiset voivat vuokrata omaa asuntoaan tilapäisesti, mutta se ei ole kestävää, jos nämä asunnot siirtyvät pysyvästi pois nimenomaan asumiskäytöstä ilman selkeää kokonaiskuvaa siitä, kuinka tämä tilanne on mahdollista pitää hallinnassa. Asuntopolitiikan keskeisenä tavoitteenahan on nimenomaan turvata kohtuuhintainen ja vakaa asuminen. Arvoisa puhemies! Joka tapauksessa tämä esitys itsessään on askel oikeaan ja toivottavaan suuntaan, ja toivon sille todella perusteellista valiokuntakäsittelyä, jotta saamme todella sitten parhaan mahdollisen muodon lainsäädännöstä tästä talosta ulos. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! On hyvä, että lainsäädäntöä päivitetään vastaamaan muuttuvaa asumisen ja rakentamisen todellisuutta, sillä lyhytvuokraus ei todella Suomessakaan enää ole marginaalinen ilmiö. Se on monin paikoin muuttanut kokonaisia asuinalueita: asuntoja siirtyy pysyvästä asumisesta matkailumajoituskäyttöön, vuokrataso nousee, asuntoja ei riitä paikallisille asukkaille tai opiskelijoille, ja taloyhtiöiden arki muuttuu levottomaksi monin paikoin. Kyse ei ole vain yksittäisistä häiriöistä, vaan laajemmasta rakenteellisesta muutoksesta asuntomarkkinoilla. Arvoisa ministeri, hallituksen esityksessä tosiaan tunnistetaan kyllä tarve selkeyttää sääntelyä, mutta kysymys kuuluu, ovatko nämä nyt esitetyt keinot tosiaan riittäviä. Me olemme Suomessa vielä tilanteessa, jossa kehitykseen voidaan vaikuttaa, ja siksi lainsäädännön pitäisi olla myös ennakoivaa, ei pelkästään reagoivaa. Eli jos sääntely nojaa edelleen pitkälti tapauskohtaiseen arviointiin ja jälkikäteiseen puuttumiseen, on vaarana, että vastuu jää taloyhtiöille, naapureille ja kunnille, eli juuri niille tahoille, joilla on vähiten resursseja valvoa ja vähiten myös keinoja puuttua näihin ongelmiin. Mitenkä ministeri näkee tämän asian?

Arvoisa herra puhemies! Käsittelemme tosiaan selontekoa aluekehittämisen ja EU:n aluepolitiikan lainsäädännöstä. Tämän esityksen mukaanhan toimeenpanolain mukaan vastuu alueiden kehittämisestä on valtiolla ja kunnilla. Kyllä tätä lähtökohtaa voidaan pitää aivan perusteltuna, sillä mikään taho ei voi tietenkään yksin vastata aluekehityksestä, mutta ihan oleellista on huomioida, että toimiva vastuunjako valtion ja kuntien kesken korostuu entisestään tulevaisuudessa. Ehkä tässä yhteydessä, vaikka on syytäkin huomioida ja nostaa esille kuntien painoarvo tässä aluekehitystyössä, on myös selvää, että esimerkiksi maakuntien liitot ovat lakisääteisiä kuntayhtymiä ja toimivat kuntia edustavina aluekehittämisviranomaisina maakunnissa. Nämä liitot vastaavat aluekehittämisen suunnittelusta ja toteutuksesta alueellaan sekä koordinoivat eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Arvoisa puhemies! Tässä selonteossa katsotaan, että maakunnan liiton edunvalvontarooli ja rooli aluekehittämisviranomaisena ovat alueen ulkopuolisten kumppanien näkökulmasta joissakin tilanteissa keskenään ristiriitaisia. Ymmärrän sinänsä, mitä tällä haetaan takaa, mutta sen verran tätä näkemystä opponoin, että esimerkiksi Keski-Suomessa yhteistyö muiden maakuntaliittojen kanssa on ollut jo vuosikausia erinomaista. Länsi-Suomen maakuntaliittojen yhteistyö on tiivistä ja koordinoitua niin maakuntavaltuuston kuin maakuntahallitusten puheenjohtajien kesken, Länsi-Suomen vaalipiirien kansanedustajien kesken ja maakuntajohtajien kesken. Olemme itse asiassa juuri sopineet Länsi-Suomen yhteisistä edunvalvontatavoitteistakin ensi kautta ajatellen, ja kyllä tätä mielestäni voidaan pitää nimenomaan merkittävänä esimerkkinä yli maakunnan rajat ylittävästä yhteistyöstä sen riitelyn sijasta. Arvoisa puhemies! Suomalainen aluekehittäminen on jo useamman vuosikymmenen perustunut nimenomaan aluelähtöisyyteen sekä omien voimavarojen ja mahdollisuuksien hyödyntämiseen ja siten kehittämistavoitteiden asettamiseen. Aluekehittämisen vaikuttavien toimijoiden kenttä on moninaistunut, ja hyvinvointialueet ja työllisyysalueet ovat aloittaneet toimintansa. Tämän kuluvan vuoden alussa ovat aloittaneet myös uudet elinvoimakeskukset ja Lupa- ja valvontavirasto. Tässä ympäristössä maakuntien liittojen koordinoiva rooli ja niiden aluetuntemuksen lisäarvo korostuvat, ja maakuntien liitot ovat yhteistyön kokoajia, joita johtavat demokraattisesti valitut päättäjät. Olen täysin samaa mieltä kuin hallintovaliokunta omassa mietinnössään, joka katsoo, että maakuntien liittojen roolia tulee tukea ja vahvistaa. Arvoisa puhemies! Lopuksi: Kuten hallintovaliokunta nostaa esille, viittaa selonteon mainintaan siitä, että aluekehittäjän rooli ei edellytä hankerahoittajan roolia, mutta selonteossa ei kuitenkaan tarkemmin avata sitä, mihin tällä viitataan ja mitä tällä haetaan takaa. On aivan selvää, että käytännön kokemuskin osoittaa, että ilman rahoitusvälineitä mahdollisuus edistää vaikuttavien kehittämiskokonaisuuksien syntyä on rajallinen. Mutta ennen kaikkea, arvoisa puhemies, korostan sitä, että jatkossa on äärimmäisen arvokasta ja tärkeää huolehtia nimenomaan kumppanuuden toteutumisesta kansallisen ja EU:n alue- ja rakennepolitiikan uudistusten valmistelussa ja toimeenpanossa. Tämä on aivan ensisijaisen tärkeää. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Mielestäni on tärkeää nostaa esille myös toimet junakuuluvuuden parantamiseksi, sillä yhteyksien toimivuudessa raideliikenteessä on yhä edelleen vakavia puutteita, ja toimet niiden hoitamiseksi ovat olleet riittämättömiä. Tiedän tämän henkilökohtaisesti itsekin. Kun tuolta Keski-Suomesta tänne pääkaupunkiseudulle tulee, niin käytännössä Jyväskylä—Jämsä-välillä yhteyksiä ei ole lainkaan ja Jämsä—Tampere- välillä hyvin, hyvin niukalti. Yhtä lailla näitä haasteita ja ongelmia on ympäri Suomen raideliikenteen yhteydessä. Nämä toimivat viestintäyhteydet, internetyhteys etunenässä, ovat totta kai tärkeitä niin sanotun palvelukokemuksen ja matkustusmukavuuden näkökulmasta, kuten valiokunta omassa mietinnössään toteaa. Mutta kyllä henkilökohtaisesti ehkä tätäkin olennaisempana seikkana pidän nimenomaan junakuuluvuuden merkitystä tämän päivän työelämässä, jossa esimerkiksi työmatkat ovat mahdollisuuksien mukaan hyödynnettävissä myös varsinaiseen työntekoon. Ilman toimivia yhteyksiä tämä käy likipitäen mahdottomaksi. Tämä on mielestäni ihan relevantti seikka ja huomio siinä mielessä, että tänä päivänä me kannamme todella paljon huolta siitä, että työn tuottavuus ei kasva. Mielestäni on hieman surkuhupaisaa, että tällaista asiaa emme saa kuntoon. Yhdyn liikenne- ja viestintävaliokunnan näkemykseen siitä, että nyt, kun raideliikenteen kilpailu avautuu, ei yksittäinen operaattori voi olla yksin vastuussa myöskään kuuluvuuden varmistamisesta. Tältä osin jatkossa tulisi pohtia myös valtion roolia asian ratkaisemiseksi. Huomautan, että tämän hallituskauden alkaessa liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla oli muistaakseni tätä työtä varten varattuna lähes 20 miljoonan euron määräraha mutta se on nyttemmin sitten näiden leikkausten yhteydessä sieltä karsiutunut pois. Kyllä tästä aika vaitonaisia on oltu ja vastuuta on siirretty melko lailla niin VR:n ja Traficomin kuin sitten näiden operaattoreidenkin vastuulle. Toivon ihan vilpittömästi, että tulevaisuudessa tämä olisi asia, jota ihan yhteistyössä mietittäisiin. Selväähän se on, että ei tämä ilman valtion osallisuutta etene. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Käsittelemme siis valtioneuvoston selontekoa valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta vuosille 2026—2037. Viime kaudella Suomeen rakennettiin SDP:n johdolla ensimmäinen valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma, jossa linjattiin muun muassa periaatteet ja askelmerkit liikennejärjestelmän kehittämiselle ja toisaalta myös rahoitukselle seuraavan 12 vuoden aikana. Suunnitelman piti olla Suomen liikennepolitiikan pitkäjänteinen selkäranka. Sen tehtävänä on kirkastaa valtion tahtotila, prioriteetit ja vastuut. Juuri siksi on mielestäni huolestuttavaa, että tämä päivitys ei nyt ratkaise liikenteen rahoituksen perusongelmia vaan siirtää niitä eteenpäin jälleen. Mielestäni hallitus on heikentänyt parlamentaarista valmistelua tehden esimerkiksi aikaisemmasta todellisesta työryhmästä lähinnä seurantaryhmän. Liikenne 12 -työn piti perustua tutkittuun tietoon, virka-arvioihin ja parlamentaariseen valmisteluun. Orpon hallitus kuitenkin heikensi tätä perustaa jo hallitusohjelmassaan, kun se julkaisi oman investointiohjelmansa hankelistauksineen. Kyse on siitä, että hallitus näin romuttaa pohjaa viemällä eteenpäin hankkeita ohi virkatyönä valmistellun investointiohjelman. Pidän tätä henkilökohtaisesti tosiaan huolestuttavana kehityssuuntana. Alueilla onkin perustellusti koettu, että pitkäjänteinen pullonkaulojen purkaminen jäi poliittisten listausten varjoon. Suomi tarvitsee liikennepolitiikkaa, jossa valtio kantaa vastuunsa, korjausvelka pysäytetään, raideliikenteelle luodaan suunta ja rahoitus rakennetaan kestävälle pohjalle. Kuntien näkökulmasta yksi viesti on ollut selvä: valtion liikennevastuut on pidettävä valtiolla. Kunnat toki tarvitsevat toimivaa yhteistyötä valtion kanssa, mutta ne eivät voi olla yksin valtion rahoitusvajeen paikkaajia. Arvoisa puhemies! Samaan aikaan korjausvelka nyt kuitenkin kasvaa edelleen. Huonokuntoisten teiden ja siltojen määrä lisääntyy, eikä rahoitus riitä kattavasti edes väyläverkon kunnossapidon tarpeisiin. Hallitus myös puolittaa kehittämishankkeiden kehysrahoituksen kautensa aikana ja paikkaa tätä kokonaisuutta valtion omaisuuden myynnillä. Se ei ole kestävää politiikkaa. Tosiasia on, että korjausvelan on arvioitu nousevan yli viiteen miljardiin euroon vuoteen 30 mennessä ja noin kuuden miljardin euron tasoon vuoteen 37 mennessä. Olemme, hyvät kollegat, kuulleet, että tässäkin salissa vastuuministeri on todennut, että korjausvelan kasvu saadaan kuriin tällä hallituskaudella, mutta nämä kommentit eivät ikävä kyllä pidä paikkaansa. Arvoisa puhemies! Kun valtiontalouden tilanne ja kantokyky rajoittaa liikennejärjestelmän kehittämistä, on entistäkin tärkeämpää parantaa Suomen saantia eurooppalaisesta rahoituksesta. Kuten valiokunta peräänkuuluttaa, meillä on vakava tarve hyödyntää täysimääräisesti Euroopan unionin rahoitusmahdollisuuksia ja mahdollisesti myös Natosta saatavaa rahoitusta ja keinoja myös sijoituspääoman saamiseksi liikennesektorin hankkeisiin ja kehittämiseen. Arvoisa puhemies! Yhdyn myös täysin liikenne- ja viestintävaliokunnan näkemykseen siitä, että sekä huoltovarmuuden että ilmastotavoitteiden kannalta on keskeistä tehdä sellaista liikennepolitiikkaa, joka nimenomaan vähentää Suomen liikennejärjestelmän riippuvuutta fossiilienergiasta. Totean vielä lopuksi, että Liikenne 12 -suunnitelman merkitys ei ole hävinnyt mihinkään. Päinvastoin sen merkitys korostuu. Peräänkuulutan kuitenkin vastuunkantoa siitä, että parlamentaarisesta, yli hallituskausien ulottuvasta sopimisesta pidetään kiinni, ja toisaalta siitä, että me kunnioitamme asiantuntijatietoon pohjautuvaa, valmisteltua tietoa liikenneinfran kehittämisestä. Tämä on edellytys sille, että kehitämme omaa liikennejärjestelmäämme kestävästi, pitkäjänteisesti ja vastuullisesti. Aivan lopuksi: Tässä vaiheessa kuitenkin liikenne- ja viestintäministerille kiitos siitä, että tosiaan nämä sotilaallisen liikkuvuuden äärimmäisen arvokkaat ja tärkeät hankkeet lähtevät nyt toden teolla liikkeelle. Tässä yhteistyö ministeriöiden sekä Puolustusvoimien välillä on ollut hyvin tiivistä ja toimivaa. Toivotan näille pyrkimyksille kaikkea onnea ja menestystä. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Meillä on tosiaan käsittelyssä nyt talousvaliokunnan mietintö koskien ”Krääsätalous kuriin — suomalaisyritysten ja kuluttajien oikeuksien puolesta” ‑kansalaisaloitetta, ja tässä yhteydessä on myös sitten käsitelty edustaja Elon erinomaista toimenpidealoitetta. Ihan ensi alkuun lämmin kiitos sekä aloitteen tekijöille että allekirjoittaneille ja myös edustaja Elolle. Olen pitkään henkilökohtaisesti ja myös edustamani kansanliike SDP on painottanut kaikkien niiden toimien tärkeyttä, joilla vähäarvoisten tuotteiden pakettiralliin voidaan puuttua. Olen henkilökohtaisesti iloinen siitä, että talousvaliokunnan mietintö oli yksimielinen ja nyt sitten näillä neljällä lausumalla myös hallitusta kiritetään jatkotoimiin. Talousvaliokunnan tavoin koen, että tässä ei ole kyse vain yksittäisestä kuluttajakysymyksestä vaan nimenomaan laajasta talous-, kilpailu-, verokertymä-, ympäristö- ja turvallisuuskysymyksestä. Näillä aloitteilla on ollut todella merkittävä rooli tärkeinä keskustelunavaajina, sillä tämä ilmiö on ihan aidosti vakava ja ajankohtainen. Nykyiset ongelmat kohdistuvat todellakin erityisesti EU:n ulkopuolelta verkkokaupan kautta suoraan kuluttajille toimitettaviin vähäarvoisiin tuotteisiin, ja tämä nykytilanne on täysin kestämätön. Nostan esimerkiksi Tullin tilanteen. Pelkästään vuonna 25 näitten EU:n ulkopuolelta tulevien tavaraerien määrä nousi Suomessa yli 40 miljoonaan, ja siis näistä 98,5 prosenttia tulee Kiinasta. Kyllähän tämä kertoo, että tämä tilanne on täysin kestämätön, ja kuten täällä on jo aikaisemmissa puheenvuoroissakin tuotu esille, näihin tuotteisiin liittyy myös vakavia turvallisuusriskejä. Arvoisa puhemies! Tosiaan samanaikaisesti tämän kansalaisaloitteen eduskuntakäsittelyn kanssa on työministeri Marttisen asettama työryhmä kartoittanut näitä keinoja erityisesti halpatuontiin liittyvien ongelmien ratkaisemiseksi. Työryhmän tehtävänä oli tunnistaa kansallisia ja EU-tason toimenpiteitä sekä tehdä myös ehdotuksia ensisijaisista jatkotoimista. Osallistuin tämän asian käsittelyyn talousvaliokunnan varajäsenenä osin näiden kuulemisten myötä, ja niiden perusteella rohkenen todeta, että ikävä kyllä tuli ja jäi semmoinen vaikutelma, että hyvin paljon voimavaroja ja energiaa on jälleen käytetty kuvaamaan itse ongelmaa ja ennen kaikkea kertomaan meille kansanedustajille, mitä ei voida tehdä ja miksi ei voida tehdä. Kun näin 26 vuoden kokemuksella poliittisena päättäjänä rohkenen väittää, että eihän tämä ilmiö ihan satunnainen tai täysin uusi tai harvinainen ole, niin tästä syystä kyllä kannustan nyt tässä jatkotyöskentelyssä keskittymään ja käyttämään hyvin paljon voimavaroja ja energiaa ja huomiota kiinnittämään nimenomaan siihen, mitä ne keinot ovat, joita sitten todella eteenpäin viemme ja saamme asioita vietyä suotuisalla tavalla eteenpäin. Arvoisa puhemies! Tähän loppuun totean vielä sen, että vaikka talousvaliokuntakin katsoi, etteivät nämä aloitteiden ehdottamat suorat ratkaisut sellaisenaan ole toteuttamiskelpoisia, niin näihin aloitteessa esitettyihin ongelmiin on yhtä kaikki syytä puuttua. Tästä syystä tämä mietintö sisältääkin nämä neljä lausumaa. Näistä ehkä keskeisin mielestäni on tämä ensimmäinen, joka siis edellyttää, että valtioneuvosto selvittää kansallisia toimia halpatuontiin puuttumiseksi ja valmistelee viipymättä tähän liittyvät ehdotukset lainsäädännön muuttamiseksi. Ehkä nostan vielä esille sen ajatuksen, että näiden lainsäädännön lopputulemien täytyy aidosti olla sillä tavalla vaikuttavia, että ne todella muuttavat sitten tätä kuluttajakäyttäytymistä. Tämä on sinänsä myös haastava kysymys, koska tiedämme, että esimerkiksi Temusta tilataan paljon tuotteita sen takia, että ihmisillä ei ole muuhun varaa. Ehkä siitä syystä en pidä hedelmällisenä sitä, että kuluttajia kovin paljon tästä toiminnasta sinänsä syyllistettäisiin, enkä väitä, että kukaan nyt täällä olisi näin varsinaisesti tehnytkään. Tämä korostaa sitä tarvetta kuitenkin tälle lainsäädännölle. Jos siinä onnistutaan, niin se on myös tehokas keino sitten osaltaan vaikuttamaan tähän kulutuskäyttäytymiseen. — Kiitoksia.

Arvoisa rouva puhemies! Olen itse sitä mieltä, että digitalisaation hyödyntäminen mahdollisimman laajasti on perusteltua silloin, kun se hyödyttää aidosti kansalaisia ja koko yhteiskuntaa niin toiminnallisesti kuin taloudellisestikin, silloin, kun tämä hyödyntäminen tapahtuu turvallisesti, kansalaisten perusoikeudet toteuttavasti ja varmistavasti ja yhteiskunnallista kriisinkestävyyttä vaarantamatta. Tämä nyt esitettävä muutos on hyvin merkittävä, sillä sen mukaan viranomaisen sähköiset tiedoksiannot olisivat tulevaisuudessa mahdollisia Suomi.fi-palvelun ohella myös yksityisen toimijan tarjoamassa digitaalisessa palvelussa. Kyse on siis avustavan julkisen hallintotehtävän siirtämisestä yksityiselle toimijalle sopimusperusteisesti. Tämä on asia, joka ihan aidosti vaatii huolellista arviointia. Nyt käsittelyssä olevalla esityksellä luodaan ensi sijassa edellytyksiä uusille digitaalisille liiketoimintamalleille eikä tavoitella sinänsä taloudellisia säästöjä. Tässä yhteydessä puheenvuorossani haluaisin nostaa esille muutaman huomion. Ensinnäkin kannan edelleen huolta siitä, miten eri väestöryhmät pysyvät mukana tässä digitalisaatioon liittyvässä kehityksessä, koska yhä tänäkään päivänä ei ole realismia odottaa, että kaikilla olisi riittäviä digitaitoja. Näinhän ei ole. Esimerkiksi mitä tulee tähän katseluohjelman valintamahdollisuuteen, niin siihen voi myös liittyä riskejä oikeusturvan toteutumisen kannalta, koska henkilön tulee ymmärtää, että katseluohjelmaa koskevan valinnan ja siitä viestinvälityspalvelun käyttäjärekisteriin seuraavan merkinnän tekeminen todella tarkoittaa sitä, että henkilön on jatkossa seurattava valitsemaansa palvelua vastaanottaakseen viranomaisten lähettämät sähköiset tiedoksiannot ja muut viestit. Näiden epävarmuuksien ja oikeusturvaankin liittyvien kysymysten johdosta SDP ei esimerkiksi tukenut aikaisemmin keväällä eduskunnan hyväksymää lakiesitystä liittyen sähköisen tiedoksiannon ensisijaisuuteen viranomaistoiminnassa. Oikeastaan se toinen huolenaihe koskee sitä, miten näitä henkilötietoja ja viranomaispäätöksiä koskevia tietoja ylipäätään liikutetaan verkossa aidosti turvallisesti. Tämä kysymys on otettava vakavasti, sillä teknologian kehittyessä kehittyvät myös mahdollisuudet erilaiseen rikolliseen toimintaan. Meillä on tästä esimerkkejä jo tänä päivänä, mutta todellisuudessa tämä teknologian kehitys ja siinä tapahtuvat loikat ovat sitä tasoa, että meidän voi olla hyvin hankala ja haasteellista ennakoida ja arvioida niitä askeleita, joita rikolliset näissä asioissa pystyvät meitä huomattavasti nopeamminkin ottamaan. Tänä päivänä digitalisaatioon liittyy myös paljon erilaisia vaaranpaikkoja yhteiskunnallisen huoltovarmuuden kannalta, joten tästä syystä todella painotan, että tätä hallituksen esitystä on nyt käytävä huolellisesti läpi valiokuntatyössä. — Kiitoksia.

Arvoisa rouva puhemies! Jatkan vielä hieman tuota edellistä puheenvuoroani. Totesin tosissaan, että ulko- ja turvallisuuspoliittisten tekijöiden huomioiminen puolustushankinnoissa on välttämätöntä, mutta se ei siis todellakaan aina ole kovin helppoa tai yksinkertaista. On realismia todeta se, että esimerkiksi tietystä maasta tulevan toimittajan maariskiä ei ole uskottavalla tavalla mahdollista arvioida koko hankinnan elinkaarta koskien. Ja vaikka riskejä ei pystytä täysin poistaa, on niitä siitä huolimatta pyrittävä hallitsemaan mahdollisimman pitkälti, ja juuri siksi erityisesti kriittisten järjestelmien osalta olennaista on luoda elinjaksoaikaiset ylläpidon järjestelyt, joissa muihin maihin kohdistuvien kriittisten riippuvuuksien syntymistä voitaisiin näin ollen ehkäistä. Mutta sitten, arvoisa rouva puhemies, vielä strategisten riippuvuuksien osalta on hyvä huomioida se, että vaikka esimerkiksi puolustushankinnoissa keskeistä on lopulta aina se todellinen suorituskyky ja esimerkiksi pelkkä tuotteen alkuperän eurooppalaisuus ei voi olla hankinnan ainoa peruste, voidaan eurooppalaisten Nato-maiden merkittäviä panostuksia puolustusteollisen sektorin kehittämiseen pitää kuitenkin äärimmäisen tervetulleena ja hyvänä kehityksenä, sillä se nimenomaan avaa uusia mahdollisuuksia eurooppalaisten asejärjestelmien ostolle, ja tämä edelleen nimenomaan vähentäisi myös riippuvuuttamme esimerkiksi EU:n ulkopuolisista toimijoista ja maista. — Kiitoksia.

Arvoisa rouva puhemies! Käymme tänään keskustelua puolustushankintojen sääntelyä koskevasta kansalaisaloitteesta. Ensi alkuun siis kiitos aloitteen tehneille ja sen allekirjoittaneille, koska pidän erittäin arvokkaana sitä, että kansalaisaloite on osaltaan lisännyt keskustelua puolustushankintojen periaatteista sekä niiden suhteesta kansainväliseen oikeuteen ja Suomen ulko‑ ja turvallisuuspoliittisiin tavoitteisiin. Totean aivan aluksi, että puolustushankinnat ovat jo nykyisin tiukan sääntelyn alaista toimintaa, mikä paitsi perustuu omaan kansalliseen lainsäädäntöön, mutta sen lisäksi meitä sitovat esimerkiksi kansainvälisten järjestöjen sitovat päätökset ja velvoitteet. Olemme sitoutuneet kansainväliseen oikeuteen ja kansainvälisiin pakotteisiin. On myös hyvä huomata, ettei nykyinen sääntely millään tavoin estä ottamasta ulkopoliittisia kysymyksiä huomioon tai puntaroimasta hankintamaan vallitsevaa ihmisoikeustilannetta, kun hankintoja valmistellaan. Arvoisa puhemies! Kuten ulkoasiainvaliokunta lausunnossaan toteaa, Puolustusvoimien materiaalihankinnat perustuvat pitkäjänteiseen suunnitteluun, jossa arvioidaan erityisesti asejärjestelmien suorituskykyä Suomen olosuhteissa ja poikkeusoloissa, sotilaallista huoltovarmuutta, elinkaarikustannuksia sekä järjestelmien soveltuvuutta reserviläisarmeijalle. Ulkoasiainvaliokunta toteaa niin ikään, että Suomen ulko‑ ja turvallisuuspolitiikan tärkeimpänä päämääränä on turvata Suomen itsenäisyys ja alueellinen koskemattomuus, estää Suomen joutuminen aseelliseen konfliktiin ja taata suomalaisten turvallisuus ja hyvinvointi. Näiden tavoitteiden saavuttaminen edellyttää, että Suomi kykenee kehittämään puolustuksensa suorituskykyjä ja ylläpitämään uskottavaa puolustuskykyä. Puolustushankintoja sekä niihin mahdollisesti kohdistuvaa lisäsääntelyä on valiokunnan mielestä tarkasteltava tästä lähtökohdasta. Arvoisa puhemies! Myös puolustusvaliokunta omassa mietinnössään korostaa, että myös jatkossa uskottavan puolustuskyvyn edellyttämät materiaalihankinnat toteutetaan ensisijaisesti aina suorituskykyperusteisesti eli silloin, kun Suomi ja Puolustusvoimat tekevät hankintoja, hankitaan vain sellaista, mikä aidosti vastaa sotilaallisen maanpuolustuskyvyn tarpeisiin. Hankinnoissa tulee pyrkiä turvaamaan myös sotilaallinen huoltovarmuus ja hankittujen järjestelmien toimintakyky kaikissa olosuhteissa Materiaalihankintoja toteuttaessaan puolustushallinto arvioikin erilaisia elinkaaren aikaisia riskejä niin järjestelmien toimitusten kuin elinkaaren aikaisten tuen, ylläpidon ja jatkokehittämisen osalta. Tämä vaatii kuitenkin jatkuvaa kehitystyötä. Ulko‑ ja turvallisuuspoliittisten tekijöiden huomioiminen puolustushankinnoissa on välttämätöntä, mutta se ei aina ole kovin helppoa tai yksinkertaista. Ensinnäkin hankittavien järjestelmien käyttöikä on usein hyvin pitkä, jopa 50 vuotta. On realismia todeta, että tietystä maasta tulevan toimittajan maariskiä ei ole uskottavalla tavalla mahdollista arvioida koko edellä mainittua ajanjaksoa koskien, ja juuri siksi erityisesti kriittisten järjestelmien ollessa kyseessä olennaista on luoda elinjakson aikaiset ylläpidon järjestelyt, joissa muihin maihin kohdistuvia kriittisiä riippuvuuksia pyritään mahdollisimman hyvin hallitsemaan, joskaan niitä ei pystytä täysin poistamaan. Puolustusvaliokunta korostaa, että hankintoihin sisältyvää maariskiä on mahdollista pienentää kehittämällä systemaattisesti Suomen puolustuksen teollista ja teknologista perustaa. Esimerkiksi tällä hetkellä olemme yhä tilanteessa, jossa ohjusaseistus on ostettava ulkomailta. Valiokunta katsookin, että ohjusten lisenssivalmistuksen, kokoonpanon ja yhteistuotannon mahdollisuudet tulisi arvioida viipymättä osaksi Suomen puolustusteollista kehitystä. Arvoisa puhemies! Erityisesti ulkoasiainvaliokunta tarkasteli kansalaisaloitetta käsitellessään kysymystä siitä, onko Suomen liittolaismailla vastaavaa sääntelyä kuin mitä kansalaisaloitteessa Suomelle esitetään. Saadun esityksen mukaan vastaavaa lainsäädäntöä ei ole Suomen verrokkimailla tai muilla Pohjoismailla. Arvoisa puhemies! Yhdyn näkemyksessäni sekä ulkoasiain‑ että puolustusvaliokunnan arvioon siitä, että voimassa oleva EU-direktiiviin perustuva hankintalainsäädäntö sekä SEUT 346 artiklan suojaama kansallisen turvallisuuden poikkeus tarjoavat riittävät oikeudelliset puitteet turvallisuus‑ ja ulkopolitiikan kannalta keskeisten näkökohtien huomioon ottamiselle tapauskohtaisesti ja riskiperusteisesti, sillä siitähän nyt on nimenomaan kyse, tarvitsemmeko me erillistä lisäsäätelyä vai emme. Luotan vahvasti siihen, että Suomessa puolustushankintoja toteutetaan vastuullisesti ja kestävällä tavalla. Valppautta ja valvontaa meidän on kuitenkin ylläpidettävä, sillä hankintaprosessien kehittäminen on jatkuvaa. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Tämä kansalaisaloite on tarjonnut meille arvokkaan mahdollisuuden käydä eduskunnassa keskustelua Suomen sotilaallisen puolustuksen hankintaa koskevista periaatteista. Uskottavan puolustuskyvyn materiaalihankinnat perustuvat aina ensisijaisesti suorituskykyperusteisuuteen. Silloin kun ostamme, meidän on ostettava sellaista, mikä aidosti vastaa puolustuskykymme tarpeisiin ja edellytyksiin. Vaikka laki julkisista puolustushankinnoista ei velvoita huomioimaan esimerkiksi hankintamaan ihmisoikeustilannetta tai ulko- ja turvallisuuspoliittisia kysymyksiä laajemmin, on selvää, että näin me siitä huolimatta teemme, sillä aivan kuten kaikkien muidenkin EU- ja Nato-maiden myös Suomen on noudatettava kansainvälistä oikeutta, kansainvälisiä pakotteita sekä EU:n kansainvälisten järjestöjen sitovia päätöksiä. Tämä tarjoaa mielestäni erittäin hyvän viitekehyksen, jota vasten myös me hankintojamme toteutamme. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Käsittelemme nyt tosissaan hallituksen esitystä yleistukilain ja työttömyysturvalain muutoksista, ja nyt meillä on tämän käsittelyn yhteydessä käytössämme sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö. Nostan siitä esille seuraavat huomiot: Ensimmäinen koskee tarveharkintaa, johon ei siis esitetä muutoksia yleistuen osalta. Valiokunnan asiantuntijakuulemisen yhteydessä nousi kuitenkin esille kysymys nimenomaan osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen huomioon ottamisesta yleistuen tarveharkinnassa. Osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen tavoitteenahan on se, että työntekijät ja yrittäjät voivat jatkaa pidempään työelämässä ja osittain varhennetun vanhuuseläkkeen saaja voi eläkkeellä ollessaan myös työskennellä. Uusi yleistuki korvaa nyt 1.5.2026 alkaen työmarkkinatuen ja peruspäivärahan. Valiokunta kiinnitti työskentelyssään huomiota erityisesti siihen, että hallituksen esityksessä yleistukilaiksi ei ole erikseen käsitelty osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen vaikutuksia yleistukeen tai ikääntyneiden toimeentuloon. Tämähän tarkoittaa sitä, että tällöin myöskään muutoksen vaikutuksia osittaista varhennettua vanhuuseläkettä saaviin henkilöihin ei ole voitu ottaa huomioon eduskuntakäsittelyn yhteydessä. Arvoisa rouva puhemies! Valiokunta piti erityisen ongelmallisena sitä, että yleistuen tarveharkintaa sovelletaan myös niihin osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen saajiin, jotka ovat tehneet päätöksen osittaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle siirtymisestä ennen kuin on ollut tietoa sen vaikutuksista yleistuen tasoon. Osittaista varhennettua vanhuuseläkettä ei voi lakkauttaa tai keskeyttää, eikä päätöstä osittaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle siirtymisestä voi enää peruuttaa kolmen kuukauden jälkeen päätöksen antamisesta. Arvoisa rouva puhemies! Tästä syystä onkin todella välttämätöntä, että valtioneuvosto selvittää yleistuen tarveharkinnan vaikutukset niihin henkilöihin, jotka ovat tehneet päätöksen siirtyä osittaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle, ja mikäli tarve niin on, niin se myös tuo viipymättä kevätistuntokauden aikana eduskunnan käsiteltäväksi tarvittavat lait näiden muutosten ennakoimattomien vaikutusten korjaamiseksi. Tämän asian tärkeyttä sosiaali- ja terveysvaliokunta on painottanut nimenomaan tämän yksimielisesti jätetyn lausuman kautta. Itsekin henkilökohtaisesti peräänkuulutan sitä, että tätä tilannetta on aidosti seurattava hyvin tarkkaan ja tarvittaessa lainsäädäntöä on viivytyksettä muutettava, ettei se epäoikeudenmukaisesti rankaise ikään kuin takautuvasti jo aikaisemmin päätöksen tehneitä suomalaisia. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Ministeri Meri, ihan vain hyvin tiivis tähdennys siitä, että kukaan ei todellakaan ole pöyristynyt, siitä ei ole kysymys. Tämän aikaisemman keskustelun yhteydessä niissä puheenvuoroissa, joissa vaadittiin nimenomaan yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston lakkauttamista, se kritiikki kyllä kohdistui nimenomaan siihen — mikä nähdään voimakkaasti — että kyseessä on vahvasti politisoitunut virkamies, joka ei tarkastele asioita objektiivisesti. Tuotiin pettymys siihen, että siellä kritisoidaan harjoitettua maahanmuuttopolitiikkaa ja niinpäin pois. Eli kyllä se kritiikin kärki oli ennen kaikkea siinä, että koettiin, että virkamies ei ole puolueeton. Tämä on tietenkin yhtä lailla keskustelu, jota on kaikki mahdollisuudet ja oikeudet käydä. Se, mikä siinä ehkä hieman omaan korvaani loppuviimein särähti, oli nimenomaan se, että viranomaisia kovin kovasanaisesti syytetään tapauksissa, joissa he eivät jaa esimerkiksi tiettyä näkemystä jonkun tietyn poliittisen puolueen kanssa, ja siitä vedetään johtopäätöksiä, että viranomaistyö on kyseenalaistettavaa. Tämä oli ehkä se, mikä siinä... Jos nyt joku pikkasen kulmia kohotti, niin ehkä se oli tämä sivuseikka. Mutta olen kyllä kanssanne täysin samaa mieltä siitä, että näitä tehtävänkuvia ja tarvittaessa päällekkäisyyksiäkin on ihan aiheellista ajoittain pohtia. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Kiitos puolestani ministerille esittelypuheenvuorosta. Se oli varsin selkeä ja kattava. Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan siis muutettavaksi yhdenvertaisuusvaltuutetusta annettua lakia, tasa-arvovaltuutetusta annettua lakia, yhdenvertaisuuslakia, naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annettua lakia sekä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnasta annettua lakia. Näillä ehdotetuilla muutoksilla on tarkoitus tosiaan toimeenpanna direktiivit, joilla vahvistetaan vähimmäisvaatimukset koskien yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten toimintaa. Yleisesti ottaen on hyvä todeta, että paitsi nämä direktiivin tavoitteet ovat äärimmäisen kannatettavia myös nämä esitetyt lainsäädäntömuutokset ovat pääsääntöisesti erinomaisia nekin. Tässä aikaisemmassa puheenvuorossa itse asiassa edustaja Lyly toikin jo esille esimerkiksi yhdenvertaisuusvaltuutetun tekemää tärkeää ja arvokasta työtä esimerkiksi syrjinnän ehkäisemiseksi työelämässä ja myös vammaisten oikeuksien parantamiseksi. Tämä on huomionarvoista, sillä valtaosa esimerkiksi yhdenvertaisuusvaltuutetun syrjintäyhteydenotoista koskee nimenomaan työelämässä esiintyvää syrjintää. Kun näitä yhteydenottoja tuossa taannoin, kun käsittelimme yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomusta, puitiin tarkemmin läpi, niin siellä käy selväksi, että yleisimpiä syrjintäperusteita ovat nimenomaan muut henkilöön liittyvät syyt, terveydentila, vammaisuus ja ikä. Työelämää koskevissa yhteydenotoissa ovat korostuneet myös rekrytointiin liittyvät kysymykset. Esimerkiksi monet vammaiset henkilöt kohtaavat työelämässä syrjintää, joka tavanomaisesti ilmenee jo työhönottovaiheessa. Tämän seurauksena merkittävä osa työkykyisistä vammaisista henkilöistä jää työvoiman ulkopuolelle, ja tätä voidaan pitää monella tapaa kestämättömänä tilanteena. Tätä taustaa vasten ajatellen olinkin todella yllättynyt siitä, että nimenomaan perussuomalaisten edustajat reagoivat hyvin voimakkaasti esimerkiksi yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomuksen yhteydessä ja useammassa puheenvuorossa nimenomaan edellytettiin ja jopa vaadittiin yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston lakkauttamista kokonaisuudessaan. Tämä kyllä herättää sen kysymyksen, mitenkä perussuomalaiset tulevat nyt tähän käsillä olevaan lakiesitykseen suhtautumaan, kun sillä nimenomaan parannetaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoelinten toimintaa. Mutta tämä jää nähtäväksi, ja edelleenkin tässä vaiheessa kuitenkin lämpimät kiitokset ministeri Merelle tämän esityksen tuomisesta eduskuntaan, ja toivomme sille suotuisaa käsittelyä. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Keskustelemme tänään siis suomalaisten köyhyydestä ja suomalaisten kokemasta köyhyydestä. Mielenkiintoinen keskustelu meillä on tosiaan kyllä tässä käynnissä, ja kyllä edustaja Garedewille täytyy todeta, että sellaista asiaa ei näiden kolmen vuoden aikana ole tässä salissa käsitelty, jossa perussuomalaiset eivät tavalla tai toisella voisi maahanmuuttajia syyttää. Mutta tässä ajassa, jossa Suomen talous on todella sakannut ja velkaantuminen on kirjaimellisesti lähtenyt käsistä, hallituksen suurituloisia suosiva linjaus ja linjaukset ylipäätään ovat kestämättömiä niin oikeudenmukaisuuden kuin taloudenkin näkökulmasta. Ja kyllä edustaja Garedewille täytyy sitäkin tässä nyt hieman terästää, että tosiasiassa tämä nykyinen hallitus on jo nyt kasvattanut velkaa enemmän kuin paljon parjattu Marinin hallitus koko viime kaudella yhteensä. Enkä saata uskoa, että poliittinen muistinne on kerta kaikkiaan niin lyhyt, että unohdatte myös sen, että te itse asiassa puolsitte tätä otettavaa velkaa lähes täysimääräisesti ja vaaditte myös, että sitä jopa otetaan lisää. Mutta nyt te olette jäämässä historiaan eniten velkaa kasvattaneena hallituksena, ja kaiken lisäksi te vielä ehdoin tahdoin jatkatte tätä kehitystä räätälöimällä kalliin ja tehottoman yhteisöveron alennuksen ja toki näiden ylimpien marginaaliverojen alentamisen, ja sen te teette velkarahalla. Eli tiivistäen: kaikkein varakkaimpien veronkevennykset rahoitetaan velalla, siis velkataakkaa kasvattamalla, vaikka todellista talouskasvua nämä toimet eivät tuo tullessaan. Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri Grahn-Laasonen, sanon aivan suoraan sen, että mielestäni on älyllisesti epärehellistä se, että te tältä salilta peräänkuulutatte toistuvasti rehellisyyttä, jos te ette itse noudata tätä omaa kehotustanne. Olen jo pitkään ollut huolissani tästä vallitsevasta keskustelukulttuurista, ja olisi aidosti äärimmäisen arvokasta ja tärkeää, jos valtioneuvoston jäsenet itse edesauttaisivat tätä tarvittavaa muutosta. Kukaan ei väitä, että suhdanteet olisivat tämän nykyisen hallituksen vika. Mutta tosiasia on se, että teidän talous- ja työllisyyspoliittiset toimet ja ratkaisut ovat syventäneet suhdanteen kielteisiä vaikutuksia talouskasvuun — kulutuskysynnän kyykkääminen, työttömyyden kasvu, pitkäaikaistyöttömyyden kasvu, lapsiperheköyhyys, asunnottomuus — ja ihmisten kokemaan turvaan ja hyvinvointiin, ja tätä me, oppositio, kritisoimme ja olemme esittäneet vaihtoehtoisia toimia, joilla tätä tilannetta voisi yrittää korjata. Kyllä tässä kehysriihessä teillä on nyt aivan viimeinen mahdollisuus niihin tarttua. Arvoisa puhemies! On tärkeää keskustella siitä, miksi köyhyys Suomessa kasvaa, mutta toivon, että meillä olisi aidosti kyky myös muodostaa yhteinen ymmärrys siitä, mitä köyhyyden ja huono-osaisuuden kasvu merkitsee yhteiskunnallisen vakauden, turvallisuuden, talouden ja henkisen kriisinkestävyyden kannalta, koska tässä on ihan aidosti kyse vakavasta asiasta. Kun me puhumme turvallisuudesta, me puhumme yleensä meidän vastuunkannosta, mikä tulee sotilaallisen puolustuskyvyn vahvistamisesta, ja näin on ilman muuta oltava. Mutta mikään rauta rajalla ei auta, jos tämän kansakunnan henkinen kriisinsietokyky romahtaa. Tämä on oikeasti sellainen asia, johon meidän tulee suhtautua vakavasti. Mutta minä päätän tämän puheenvuoroni siteeraamalla laajasti arvostettua taloustieteilijä Sixten Korkmania. Hän toteaa näin: ”Petteri Orpon hallituksen ohjelman otsikko on ’Vahva ja välittävä Suomi’. Hallitusohjelman sisällöstä ja toteutuksesta voi olla montaa eri mieltä, mutta otsikko on hyvä. Sitä voisivat käyttää myös seuraavat hallitukset, jotka toivottavasti pystyvät muuttamaan sanan lihaksi.” Eli päätöksiä on tehtävä järjellä ja sydämellä. Siitä on kyse, ja tässäpä meillä todella sitä sarkaa piisaa. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Keskustelemme tänään tosiaan suomalaisesta köyhyydestä. Tähän aivan alkuun haluan esittää sen huomion, että olen huolissani pannut merkille, kuinka julkisessa keskustelussa on paikoin jopa vähätelty esitettyjä arvioita lapsiperheköyhyyden ja huono-osaisuuden kasvusta, etenkin jos näitä arvioita ovat esittäneet asiantuntijajärjestöt. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että nimenomaan sosiaali- ja terveysministeriön omien arvioiden mukaan hallituksen leikkaukset voivat sysätä jopa 31 000 lasta köyhyysrajan alle. Tällä hetkellä tilanne on se, että miljoona suomalaista elää köyhyysriskin keskellä. Hallituspuolueet ovat suureen ääneen ihmetelleet, miten tilanne on nyt näin huono. Mielestäni tämä on aivan uskomatonta ottaen huomioon sen, että sillä on koko ajan ollut nämä vaikutusarviot tiedossaan, kun näitä päätöksiä on tehty. Lasten ja nuorten osalta tilanne on lohduton. Osallisuuden ja oppimistulosten laskun ohella kyse on siitä, että ruoka ei riitä. Pienituloisten perheiden lapsista 19 prosenttia kokee, ettei saa riittävästi ruokaa kotona. Suomessa vahvistuu myös ilmiö, jonka tutkijat ovat nimenneet ruokaturvattomuudeksi, eli on esimerkiksi tilanteita, joissa vanhempi jättää syömättä, jotta lapsi saisi ruokaa. Lapsiperheköyhyyden kasvaessa myös ylisukupolvinen syrjäytyminen uhkaa lisääntyä, mikä voi heikentää pitkäaikaisesti yhteiskunnan sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä. Arvoisa puhemies! Hallitus on leikannut työttömyysturvan suojaosan, asumistuen suojaosan ja lopulta myös toimeentulotuesta sen vähäisen suojaosan. On siis viety käytännössä massatyöttömyyden keskellä kaikki kannusteet vähäisellekin työnteolle. Oli kieltämättä hieman häkellyttävää seurata pääministeri Orpon takeltelua suorassa tv-lähetyksessä. On käsittämätöntä, että hallituksessa ei ymmärretä sitä, mistä on päätetty ja millaisia vaikutuksia sillä on. Teillä on ollut matkanne aikana monia ongelmia ja kriisejä, mutta suurin niistä tuntuu olevan se, että te ette tunnista omien päätöstenne seurauksia. Arvoisa puhemies! Niissä kodeissa, joissa ylimääräistä rahaa on, säästetään pahan päivän varalle, sillä ihmiset eivät luota enää tulevaan. Toisissa kodeissa taas tingitään välttämättömyyksistä, ruokaostoksista ja hankinnoista. Säästöön ei yksinkertaisesti jää rahaa. Mantran tavoin hallituksesta toistetaan, että veronkevennykset rikkaille luovat talouskasvua, mutta tällä väitteellä on hyvin hatara pohja. Kuten tutkimukset ja tutkijat itsekin toteavat, jotta esimerkiksi yhteiskunnan kaikkein rikkaimmille tehtävät mittavat veronkevennykset aidosti loisivat kasvua, meidän tulisi elää vähintään noususuhdanteen aikaa, mutta nyt näin ei ole. Arvoisa puhemies! Välikysymyskeskustelun aikaan erityisen huolestuttava ja suorastaan pöyristyttävä oli kuitenkin ministeri Grahn-Laasosen puheenvuoro, jossa todettiin näin: ”Järjestelmän pitää olla reilu myös niille, jotka aamulla heräävät pienipalkkaiseen työhön” — välihuomio: tästä olemme kaikki varmasti samaa mieltä, mutta jatko — ”kun naapuri jää kotiin nukkumaan.” Siis mitä ihmettä? Tässä maassa on pitkälle yli 300 000 työtöntä, koska tässä maassa ei yksinkertaisesti ole työtä. En usko, että tällä hetkellä yksikään köyhä tai työtön omasta tahdostaan jää aamulla sänkyyn nukkumaan, sillä toisin kuin rikkailla, heillä ei tätä valinnanvapautta ja -mahdollisuutta ole. Jos kyse on siitä, että järjestelmä ei ole reilu, tehkää siitä reilu ja palauttakaa nämä suojaosat. [Aino-Kaisa Pekonen: Aivan!] — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Kyllä mielestäni niin pääministerin kuin kokoomuksenkin olisi nyt hyvä muistaa se fakta, että tässä ajassa te kevennätte kaikkein rikkaimpien verotusta velaksi, siis velaksi, ja se on aika uskomatonta. Tilanne on se, että tässä maassa ei tällä hetkellä yksinkertaisesti ole työtä, ja sillä on iso merkitys, miten hallituksen ministeri työttömistä puhuu. Tässä maassa köyhät ja työttömät eivät jää oma-aloitteisesti ja omasta tahdosta aamulla kotiin nukkumaan. Toisin kuin rikkailla, heillä tätä valinnanvapautta ei ole. Toivon, että olisimme yhteisymmärryksessä edes siitä, mitä köyhyyden ja huono-osaisuuden kasvu merkitsee yhteiskunnallisen vakauden, turvallisuuden, talouden ja henkisen kriisinkestävyyden näkökulmasta, koska se on aidosti vakava asia.

Kiitos, arvoisa herra puhemies! Käsittelyssämme on siis todella yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomus, ja tässä yhteydessä olisi mahdollista esittää moniakin eri huomioita, mutta ehkä ihan tässä ensimmäiseksi, riippumatta niistä puheenvuoroista, mitä tänään on aikaisemmin kuultu, mieleni tekee kuitenkin yhä todeta, että tässä salissa ei ole äärivasemmiston tai äärioikeiston edustajia. Tästä haluan lähteä ja tähän myös luottaa. Sen takia ehkä pidän hieman erikoisena, että tämäntyyppistä vastakkainasettelua niin kovin aktiivisesti ylläpidetään. En ole henkilökohtaisesti itse tällaiseen keskusteluun oikein vihkiytynyt, mutta aina sitä vanhakin voi uutta oppia. Keskityn nyt kuitenkin tekemään muutaman noston nimenomaan työelämässä esiintyvästä syrjinnästä, sillä valtaosa yhdenvertaisuusvaltuutetun syrjintä- ja yhdenvertaisuusyhteydenotoista koskee nimenomaan sitä. Huomionarvoista on, että samalla kun työelämäyhteydenotot ovat yli kaksinkertaistuneet, myös työsuojeluviranomaisen saama syrjintäyhteydenottojen määrä on jatkanut kasvamistaan. Kun näitä yhteydenottoja tarkastellaan lähemmin, käy selväksi, että yleisimpinä syrjintäperusteina työelämässä tulevat korostuneesti esille muut henkilöön liittyvät syyt: terveydentila, alkuperä, vammaisuus ja ikä. Kun puhutaan esimerkiksi muusta henkilöön liittyvästä syystä, tarkoitetaan esimerkiksi työntekijän ammatillista toimintaa. Ammatillinen toiminta onkin syrjintärikoksen tunnusmerkistössä yksi erityisesti mainituista syrjintäperusteista. Siinä voi olla kyse esimerkiksi työntekijän oikeuksien puolustamisesta ilman varsinaista liitäntää ammattiyhdistystoimintaan. Arvoisa herra puhemies! Työelämää koskevissa yhteydenotoissa ovat korostuneet myös rekrytointiin liittyvät asiat. Perinteisesti viranomaisen tietoon, kuten tuomioistuinten käsiteltäväksi, on tullut erityisesti työsuhteen päättämistä koskevia syrjintätapauksia. Myös monet vammaiset henkilöt kohtaavat työelämässä syrjintää, joka tavanomaisesti ilmenee jo työhönotossa. Merkittävä osa työkykyisistä vammaisista henkilöistä jää työvoiman ulkopuolelle, ja tätä voidaan pitää inhimillisesti kestämättömänä tilanteena. Syrjinnällä on kielteisiä vaikutuksia vammaisten henkilöiden yhteiskunnalliseen asemaan, heidän hyvinvointiinsa ja myös taloudelliseen tilanteeseen. Arvoisa puhemies! Kuten totesin, on arvokasta, että käsittelemme tätä viranomaiskertomusta, mutta tähdennän, että yhdenvertaisuusvaltuutetun kehotukset on aidosti kyettävä viemään myös käytäntöön. Ei riitä, että me tässä salissa yksin käymme keskustelua, vaikka se arvokasta onkin. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa herra puhemies! Käsittelemme siis paraikaa tosiaan Valtiontalouden tarkastusviraston kertomusta eduskunnalle puoluerahoituksen valvonnasta vuodelta 2025. Haluan tässä puheenvuoroni alussa aivan ensimmäiseksi painottaa, että silloin kun poliittisten toimijoiden tukeminen on läpinäkyvää ja avointa, se on yksi toimivan länsimaisen demokratian kulmakivistä. Keskeinen kysymys koskee nimenomaan poliittisen toiminnan ja toimijoiden saamaa taloudellista tukea, ja siksi siitä säädetäänkin niin sanotulla puoluelailla. Lainsäädännön keskeinen tavoite on ehkäistä korruptiota sekä taata riittävät voimavarat poliittisen järjestelmän toiminnalle ja ehkäistä erityisesti väärinkäytöksiä. Valvomalla puoluelain noudattamista ja julkaisemalla siihen perustuvia ilmoituksia tarkastusvirasto luo osaltaan edellytyksiä puolueiden rahoituksen avoimuudelle. Puolueille, puolueyhdistyksille ja lähiyhteisöille onkin puoluelaissa asetettu rahoituksen avoimuutta edistäviä velvoitteita. Niiden on julkistettava vaalirahoituksensa, saamansa merkittävä ulkopuolinen tuki sekä toimitettava Valtiontalouden tarkastusvirastoon kirjanpitonsa, tilinpäätöksensä ja muita varojen käyttöä koskevia asiakirjoja. Viime vuonna Valtiontalouden tarkastusvirasto tarkasti kaikkiaan 61 valvottavan toimintaa koskien käytännössä kaikkia yhdeksää valtionavustusta saavaa puoluetta, muita puolueita sekä puolueiden piirijärjestöjä, joita on 50. Arvoisa puhemies! Korostan, että avoimessa demokratiassa tulee olla mahdollista tukea myös rahallisesti haluamaansa aatesuuntaa tai poliittista toimijaa, mutta sen on todella tapahduttava läpinäkyvästi ja vallitsevien sääntöjen mukaisesti. Avoimuuden merkitystä demokratialle ei voida väheksyä, sillä niin kansalaisten kuin viranomaistenkin on mahdollisimman läpinäkyvää tietoa puolueiden saamasta tuesta saatava ja tätä kautta myös heidän taustaryhmistään. Arvoisa puhemies! Suomi on pitkään pärjännyt hyvin monissa kansainvälisissä vertailuissa koskien oikeusvaltion toimintaa ja korruption vähäisyyttä. Meilläkin on kuitenkin yhä kehitettävää, ja se vaatii edelleen jatkuvaa toimintaa ja valppautta, jotta lainsäädäntöä arvioidaan ja kehitykseen voidaan tarvittaessa puuttua läpinäkyvyyden turvaamiseksi. Mielestäni olennaista on löytää sellainen tasapaino, jossa rahoituksen taso tai sen saatavuus ei muodostu demokratiaa ja julkista keskustelua kaventavaksi tekijäksi. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Tässä edustaja Rostila käytti oletettavasti aika lailla tarkoituksellisesti provosoivan puheenvuoron, jossa hän kysyi sitä, miksi veronmaksajien tulisi kustantaa yhdenvertaisuusvaltuutetun kaltaista viranomaistyötä. Kyllä minusta yksi ihan periaatteellisesti olennainen vastaus tähän kysymykseen on se, että kun tarkastellaan esimerkiksi tätä kertomusta ja sen sisältöä, niin valtaosa näistä yhdenvertaisuusvaltuutetun syrjintäyhteydenotoista koskee nimenomaan suomalaista työelämää ja siinä tapahtuvaa syrjintää, ja kun näitä yhteydenottoja tarkastellaan lähemmin, niin käy selväksi, että yleisimpiä syrjintäperusteita työelämässä ovat nimenomaan terveydentila, vammaisuus ja ikä. Kyllä minä ihmettelen sitä, mitenkä tämä työ voidaan kokonaisuudessaan mitätöidä tämänkin tärkeän osa-alueen osalta, vain jotta tästä saadaan polarisoiva ja vastakkainasetteleva maahanmuuttokeskustelu.

Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Pitkon pääsääntöisesti erinomaista puheenvuoroa kuitenkin opponoin ehkä siltä kantilta, että ei tietenkään ole tarkoitus liioitella tämmöiseen suomalaiseen kaavoitusprosessiin liittyvää problematiikkaa, mutta ei se nyt ole mitenkään tavatonta, että tämmöisten erityisesti isojen teollisuusinvestointien prosesseihin saattaa kyllä helposti mennä se kymmenen vuotta, jos lähdetään liikkeelle siitä, että kaavoitus kuntakentällä saadaan aluilleen ja että se menee asianmukaisesti kaikki lainsäädännön mukaiset kuulemiset, ja erityisesti siis silloin, jos niistä valitetaan. [Jaana Strandman: Juuri näin! — Miko Bergbom: Kiitos!] Kun tähän vielä mahdollisesti lasketaan päälle poliittiset erimielisyydet näistä hankkeista, niin kyllä silloin, kun nämä kaikki riskit oikeasti realisoituvat, ne ovat todella pitkissä kantimissa. Ja sitten kun puhutaan tämän kokoluokan, esimerkiksi tämän Porin TNT-tehtaan mittakaavan, puolustusteollisista investoinneista, niin ne erityisesti vaativat tarkkuutta ja harkintaa. En usko, että kukaan tässä salissa on väittänyt sellaista, että aina nämä kaavoitusprosessit kestäisivät kymmenen vuotta, mutta kyllä niissä tapauksissa, kun yhtä aikaa moni asia menee pieleen ja kun niistä valitetaan ja kun meidän oikeuslaitoksella ei ole riittäviä resursseja käsitellä näitä valituksia kohtuullisessa ajassa, äkkiä hupsahtaa kyllä vuosikausia. [Mika Kari: Näin se menee!]

Arvoisa rouva puhemies! Kiitän osaltani tästä keskustelusta, jota salissa on käyty. Se on ollut erinomaista ja myös hyvin rakentavaa, mihin olemme tietenkin näiden asioiden äärellä tottuneetkin, ja hyvä niin. Kuten tuossa äsken totesin, tämä nykyinen lupaprosessi ja lupajärjestelmä on tosiaan monimutkainen ja valitusprosessit voivat hidastaa hankkeiden toteuttamista vuosia. Tosiaan esimerkiksi Porissa on parhaillaan käynnissä tämä 200 miljoonan euron hanke, jossa Forcit rakentaa mittavaa TNT-tuotantolaitosta. Tämä TNT:hän, jota käytetään siis nimenomaan ammuksissa ja kranaateissa, on kriittisen tärkeä ammustuotannon kannalta. Huomionarvoista on esimerkiksi se, että tällä hetkellä Euroopassa on vain yksi tuotantolaitos — sijaitsee Puolassa — jossa tätä räjähdettä tuotetaan. Eli kyse on puolustuskyvyn ja sotilaallisen huoltovarmuuden kannalta aivan kriittisestä aineesta. Tämä tosiasia, että Porin TNT-tehtaan lupapäätöksistä on valitettu Turun hallinto-oikeuteen ja tämä oikeusprosessi tulee merkittävästi hidastamaan tämän tehtaan valmistumista, on toki aidosti vakava ja kriittisen oleellinen kysymys. Tämä on osittain yksi esimerkki siitä, minkä takia tämäntyyppistä lainsäädäntötyötä tässä talossa tarvitaan.

Arvoisa rouva puhemies! Käsittelemme nyt esitystä, jolla muutetaan vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annettua lakia, niin sanottua kemikaaliturvallisuuslakia ja rakentamislakia. Mainittuihin lakeihin lisätään maanpuolustukselle tärkeitä tuotantolaitoksia koskevat säännökset. Ehdotettujen muutosten kautta voimme nopeuttaa maanpuolustukselle ja varautumiselle tärkeiden tuotantolaitosten sijoittamista ja lupamenettelyä. Lisäksi kemikaaliturvallisuuslakiehdotuksessa ehdotetaan rajoitettavaksi tietojen luovuttamista yleisölle siltä osin kuin rajoittaminen on välttämätöntä kansallisen turvallisuuden ja kansainvälisten sopimusten kannalta. Tiivistäen tämän lainsäädännön tavoitteena on siis parantaa Suomen sotilaallista huoltovarmuutta sujuvoittamalla maanpuolustukselle tärkeiden tuotantolaitosten sijoittamista. Muutosehdotusten taustalla on heikentynyt kansainvälinen turvallisuustilanne ja tarve vahvistaa Suomen puolustusteollista perustaa. Arvoisa rouva puhemies! Olen tätä lakiesitystä osaltani ollut käsittelemässä puolustusvaliokunnassa, jossa laadimme kuulemisten perusteella lausunnon ympäristövaliokunnalle. Saamamme selvityksen perusteella nykyinen säätely on rakennettu pääosin siviilitoiminnan ja avoimuuden lähtökohdista. Tämä tarkoittaa, että vaarallisia kemikaaleja ja räjähteitä käsittelevien laitosten hankkeissa korostuvat laajat kuulemiset ja tiedonsaanti, mikä on tärkeää ympäristön ja turvallisuuden kannalta, mutta tämä voi joissakin puolustukseen liittyvissä hankkeissa olla ongelmallista kansallisen turvallisuuden näkökulmasta. Esityksellä on pyritty löytämään tasapaino siten, että osallistumis- ja muutoksenhakuoikeudet säilyvät, mutta kaikkein arkaluonteisimpien tietojen levittämistä voidaan rajoittaa, jos se nähdään välttämättömäksi maanpuolustuksen kannalta. Käytännössä esitys luo mahdollisuuden hankkeiden lupien nopeampaan käsittelyyn, luo uuden erityisen sijoittamisluvan, jolla laitoksia voidaan tietyin edellytyksin sijoittaa myös ilman asemakaavaa, sekä mahdollistaa sen, että kansallisen turvallisuuden kannalta arkaluonteisia tietoja voidaan rajoittaa tulevaisuudessa. Rakentamislakiin lisättävän poikkeusmenettelyn osalta on painotettava, että edellytyksenä poikkeuksen soveltamiselle olisi nimenomaan puolustusministeriön lausunnon perusteella laitoksen olennaiseksi katsottava merkitys maanpuolustukselle sekä se, että luvanhakija olisi asettanut hyväksyttävän vakuuden. Puolustusvaliokunta korosti, että itse turvallisuusvaatimuksista ei tingitä. Laitosten on edelleen täytettävä kemikaaliturvallisuutta ja rakentamista koskevat vaatimukset. Arvoisa rouva puhemies! Puolustusvaliokunta yhtyi kuultujen asiantuntijoiden arvioon siitä, että nykyinen lupajärjestelmä on monimutkainen ja valitusprosessit voivat hidastaa hankkeiden toteuttamista vuosikausia. Tätä voidaan nykyinen turvallisuustilanteen muutos huomioiden pitää kestämättömänä, sillä sotilaallinen huoltovarmuus on keskeinen osa kansallista puolustuskykyä. Se tarkoittaa kykyä turvata Puolustusvoimien ja muiden turvallisuustoimijoiden materiaalinen, logistinen ja infrastruktuurinen toimintakyky kaikissa turvallisuustilanteissa, ja tämä edellyttää myös omavaraisuutta. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan ei ole poissuljettua sekään, että nykyistä laajaa valitusoikeutta voidaan tietoisesti käyttää Suomeen vihamielisesti suhtautuvien tahojen toimesta maanpuolustuksen kannalta tärkeiden laitosten rakentamisprosessien viivyttämiseen. Tällöin kyse olisi selvästi hybridivaikuttamisesta. Nyt esitetyllä sääntelyllä osaltaan varmistamme, että jatkossa maanpuolustukselle tärkeiden tuotantolaitosten rakentaminen saadaan käyntiin ilman viiveitä. Arvoisa rouva puhemies! Ympäristövaliokunta teki kuitenkin lakiin sellaisia pykälämuutoksia, jotka ovat mielestäni olleet kyseenalaisia, ja tästä syystä sen käsittelyn yhteydessä on myös jätetty vastalause. Hallituksen esitys sisältää siis maanpuolustuksen kannalta tärkeitä muutoksia rakentamislakiin ja kemikaaliturvallisuutta koskevaan lakiin, ja ne ovat itsessään perusteltuja mutta valiokunnan tekemät pykälämuutokset eivät. Siksi vastalauseessa muun muassa esitetään, että toinen lakiesitys hyväksytään hallituksen alkuperäisen esityksen mukaisena. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Eläkejärjestelmän ympärillä käytävä keskustelu tuntuu ainakin tuolla sosiaalisessa mediassa ajoittain kiihtyvän melko lailla, ja tähän kokonaisuuteen luonnollisesti liittyy toki myös poliittisia intohimoja, ja sekin varmaan asiaa osaltaan selittää. Mutta tässä yhteydessä, niin kuin tässä keskustelussa nyt on jo tämän päivän aikana aikaisemmissakin vaiheissa todettu, ensinnäkin se, että suomalainen eläkejärjestelmä on kuitenkin kansainvälisestikin vertailtuna varsin kestävällä pohjalla. Sinänsä pidän tärkeänä, että tätä tosiasiaa ei kaiken muun tiimellyksessä sitten unohdeta. Mutta tosiasia on kuitenkin se, että Suomessakin tilannetta haastaa tulevina vuosina erityisesti väestön ikääntyminen, ja se suurin kysymys liittyy nimenomaan erityisesti syntyvien ikäluokkien pienenemiseen. Siksi on tärkeätä, että me itse vastuullisesti kehitämme tätä järjestelmää siten, että kykenemme paitsi turvaamaan sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden myös varmistamaan tämän oman järjestelmämme taloudellisen kestävyyden ja kantokyvyn. Arvoisa puhemies! Haluaisin nostaa esille erityisesti kaksi asiaa. Ensinnäkin tässä nyt tehtävien merkittävien muutosten rinnalla meidän on edelleen tehtävä työtä sen eteen, että kykenemme vähentämään esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeelle joutuvien ihmisten määrää. Tässä meillä on aidosti haasteita, sillä esimerkiksi mielenterveysongelmat näkyvät tässä kokonaisuudessa taustavaikuttajina hyvin selkeästi, mitä tulee erityisesti nuoriin. Jos katsomme tätä asiaa myös tässä laajemmassa yhteydessä, niin tämä on yksinkertaisesti sellainen kysymys, mitä me ei voida sivuuttaa. Eli siis näitten nuorten, tulevien työntekijöiden mielen haasteiden äärellä meidän on oltava hereillä. Sitten toiseksi minä haluan kuitenkin korostaa sitä, että nyt tämä käsillä oleva esitys on aivan erinomainen esimerkki siitä, miten hyvää jälkeä tulee ja mitä saadaan aikaiseksi silloin, kun otetaan kaikki osapuolet saman pöydän ääreen tekemään aidosti yhteistä työtä, toimivaa ratkaisua hakien. Tässähän on taustalla nimenomaan työmarkkinajärjestöjen, työmarkkinaosapuolten yhteinen kolmikantainen työ. Pidän erittäin arvokkaana sitä, että Suomessa meidän eläkejärjestelmää kehitetään nimenomaan laajalle yhteistyölle pohjautuen, laajaan asiantuntijatietoon pohjautuen ja nimenomaan myös perusteelliseen harkintaan pohjautuen. Toivoisin kyllä, että tämä on sellainen asia, johon nykyinen hallitus mahdollisesti vielä tarttuisi tämän loppukauden aikana. Uskallan väittää, että moni asia tässä yhteiskunnassa olisi tällä hetkellä eri tolalla, jos tämän kolmikantaisenkin yhteistyön merkitys olisi aidosti ymmärretty.

Arvoisa herra puhemies! Tämä hallituksen tavoite siitä, että raskaus- ja perhevapaasyrjintää tulee kitkeä suomalaisessa työelämässä, on erinomainen ja kannatettava itsessään, mutta kun tässä tarkastelee tätä kokonaisuutta, niin se on juuri se, mikä tässä hämmentää ja on enemmän kuin erikoinen. On äärettömän vaikea ymmärtää, minkä ihmeen takia hallitus tuo tähän eduskuntaan esityksiä, joilla ensin nimenomaan heikennetään tätä yleistä tilannetta, lisätään sitä syrjintää siellä työmarkkinoilla ja vaikeutetaan tätä ennestään haastavaa tilannetta, mikä suomalaisilla työmarkkinoilla tämän syrjintämuodon osalta on olemassa, ja sitten sen jälkeen yritetään ikään kuin paikkailla näitä pahentuneita ongelmia muuta lainsäädäntöä korjaamalla. Erityisen omituistahan tässä on esimerkiksi se, että kun tarkastellaan näitten perusteettomien määräaikaisuuksien lisäämistä suomalaisessa työelämässä, niin tiedetään se, että sillä ei ole todennettavissa olevia työllisyysvaikutuksia eikä sillä lakiesityksellä tavoiteta niitä tavoitteita, mitä hallitus sanoo sillä ajavansa ja haluavansa, joten sitä suuremmalla syyllä on äärettömän vaikea ymmärtää, miksi tällaisia esityksiä tähän taloon tuodaan. Nyt sitten kun tarkastellaan tätä tasa-arvolain muuttamista sinänsä, niin ne toimethan ovat ihan oikeansuuntaiset, mutta käytännössä nämä toimenpiteet kuitenkin jäävät edelleen puuttumaan siinä mittasuhteessa kuin pitäisi eli nämä esitetyt muutokset eivät vastaa tätä ilmiön laajuutta ylipäätään, mikä työmarkkinoilla on, ja toisaalta ne eivät myöskään vastaa nykyisellään näihin työelämän piirissä tunnistettuihin ongelmiin. Olennaista on, että tällä hetkellä tähän hallitusohjelmaan kirjatut tavoitteet koskien syrjinnän tehokasta ehkäisyä eivät tällä lakiesityskokonaisuudella toteudu. Oikeastaan tuossa edellä kollega mainitsikin jo ihan konkreettisen toimen eli edustaja Gebhardin erinomaisen lakialoitteen raskaus- ja perhevapaasyrjinnän torjumisesta. Kyllä totisesti minäkin toivon, että tähän esitykseen suhtauduttaisiin vakavasti ja tarkastelu ulotettaisiin nyt tämän kokonaisuuden yhteydessä myös siihen aloitteeseen. Sillä aloitteellahan ihan aidosti puututtaisiin tähän syrjintään ja nimenomaan sen ehkäisemiseen, kun perhevapaalta palaavalle osoitettaisiin tehostettu irtisanomissuoja, kuusi kuukautta perhevapaalta palaamisen jälkeen.

Arvoisa rouva puhemies! Kiitos minunkin puolestani ministerille tämän kokonaisuuden esittelystä. Elintarvikemarkkinalain uudistamisessa tosiaan markkinoiden toimivuus ja reiluus ovat aivan avainasemassa. Yksi merkittävä ongelma Suomessa, aivan kuten täällä on jo todettukin, on se, että meidän elintarvikemarkkinamme ovat ihan kansainvälisestikin vertailtuna poikkeuksellisen keskittyneet, ja on aivan välttämätöntä, että näitä pelisääntöjä paitsi täsmennetään ja selkeytetään myös alkutuottajien asemaa sitten tätä kautta kohennetaan. Elintarvikeketjun pienillä toimijoilla ei useinkaan ole riittävää neuvotteluvoimaa puolustautua hyvän kauppatavan vastaisia käytäntöjä vastaan ja niiden varalta. Siksi pidän erittäin hyvänä, että tällä lainsäädännöllä erityisesti kielletään ja rajoitetaan käytäntöjä, jotka heikentävät viljelijöiden ja tavarantoimittajien asemaa suhteessa näihin suurempiin ostajiin. Ja huomionarvoista on sekin, että vahvistamalla viljelijöiden asemaa edistetään myös markkinoiden vakautta, ja pidän tätä erittäin tärkeänä.

Arvoisa herra puhemies! Nyt kun ministeri on paikalla, niin käytän tilanteen hyväkseni siltä osin, että kerron siitä, kuinka tässä muutama vuosi takaperin erään kollegani kanssa todistimme tämmöistä tilannetta, jossa tämmöistä itkevää, huutavaa, potkivaa hatkanuorta, nuorta tyttöä, poliisiautoon, sinne takaosaan, nostettiin. Päädyttiin siinä sitten käymään keskustelua siitä, mihinkä ylipäätään tämä kasvava pahoinvointi tässä yhteiskunnassa johtaa, miten se säteilee lasten ja nuorten elämään ja miten tärkeää ylipäätään on pitää huolta siitä, että vanhemmuutta tuetaan ja perheitä tuetaan. Tämä minun kollegani sitten totesi minulle näin, että se nyt vain on niin, että kaikkia ei voida pelastaa. Jäin tätä mielessäni miettimään — itse asiassa olen sitä muutaman vuoden tässä miettinyt — ja ajattelin kysyä teiltä: kun te nyt katsotte tätä lastensuojelun kokonaisuutta, tätä kenttää, ja kun te pohditte mahdollisia leikkauksia, niin miten te ajattelette, ajatteletteko te, että on aina niitä, joita ei loppuviimein voida pelastaa, [Puhemies koputtaa] vai ajatteletteko te, että lähtökohtaisesti aivan joka ikinen tulee yrittää pelastaa?

Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitos myös minun puolestani edustaja Suhoselle tästä tärkeästä keskustelualoitteesta. Lastensuojelun tehtävä on lopulta hyvin yksinkertaisesti kiteytettävissä: se pelastaa lapsia ja nuoria elämälle. Toimiessaan se pelastaa konkreettisesti henkiä mutta luo myös mahdollisuuksia päästä kiinni turvalliseen, vakaaseen ja terveeseen kasvupolkuun ja tulevaisuuteen silloin, kun lähtökohdat ovat haastavat, joskus jopa mahdottomat. Tässä ajassa mielestäni meidän on hyvä muistaa, että lastensuojelun tarve kasvaa myös silloin, kun aikuisten pahoinvointi kasvaa. Ministeri Rydman, me kaikki tiedämme, mitä silloin tapahtuu, kun lastensuojelun resurssit ja palvelut pettävät, kun tehdään päätöksiä, jotka lisäävät köyhyyttä, pahoinvointia ja päihdeongelmia. Kun me tässä talossa päivittäin painiskelemme julkisen talouden haasteiden kanssa, niin toivoisin, että pitäisimme kiinni edes siitä, että tapahtuupa mitä tahansa, kaikkein heikoimmassa asemassa olevista lapsista ja nuorista me pitäisimme huolta.

Arvoisa herra puhemies! Kiitos ministerille tästä esittelypuheenvuorosta. — Tarve poliisin reserville on tosiaan ollut esillä useita vuosia, ja Poliisihallitus on nimenomaan korostanut reservin olevan tarpeellinen yllättävissä, runsaasti henkilöstöresursseja sitovissa ja ajallisesti pitkittyvissä turvallisuustilanteissa poliisin valmiuden sääntelymekanismina. Kuten täälläkin on jo tuotu esille, yksi tällainen tilanne oli tosiaan covid-19-pandemiaan liittyneen Uudenmaan sulkuoperaation yhteydessä. Sisäministeriö asetti tosiaan jo huhtikuussa 22 tämän esiselvityshankkeen, jonka valmistelusta vastasi tuolloin sisäministeriön poliisiosaston, puolustusministeriön, Poliisihallituksen ja Pääesikunnan edustajista koostunut työryhmä. Työryhmä arvioi itse, että turvallisuusympäristön muutosten johdosta tarve poliisireserville on entisestään korostunut. Siksi esitys siitä, että poliisilla on käytössään reservi, jolla turvataan voimavarat aivan kaikissa tilanteissa, on lähtökohtaisesti kannatettava. Esimerkiksi hyvin vakaviin häiriötilanteisiin, joiden hoitamisessa poliisin olemassa olevat normaalit voimavarat eivät riitä, on syytä varautua nykyisessä turvallisuustilanteessa. Korostan kuitenkin sitä, että reservin käyttökynnyksen on tosiaan oltava korkea ja sitä tulee käyttää vain poikkeuksellisissa häiriötilanteissa. Tässä yhteydessä mielestäni huomionarvoista on se, että aina ensisijaisesti on huolehdittava poliisin normaaleista resursseista ja voimavaroista, joilla turvataan viranomaisten toimintaa mahdollisimman pitkälle myös erilaisissa häiriötilanteissa, ja tämä on nimenomaan se asia, josta ehkä tässä nykytilanteessa olen erityisen huolissani. SDP:ssä on korostettu nimenomaan poliisien määrän kasvattamisen tarvetta. Tämän työn me käynnistimme viime hallituskauden aikana, ja nyt Orpon hallitus tätä työtä on jatkanut. Mutta kun on asetettu tavoite tästä 8 000 poliisin määrästä tämän vaalikauden loppuun mennessä, niin ollaan vielä epävarmoja, tullaanko sitä ylipäätään saavuttamaan. Viitaten tähän aiempaan keskusteluun on liian yksinkertaistettua todeta, että kyse on vain seinistä. Kyllä se niin on, että silloin kun etäisyydet kasvavat, niin paitsi se koettu turvallisuus heikkenee myös ihan aidosti todellisuudessa turvallisuus heikkenee, koska me olemme pitkien etäisyyksien ja välimatkojen maa. Arvoisa puhemies! Nyt esitetty malli, hallituksen esityksen malli poliisin reservistä, on kuitenkin huomattavasti paljon parempi, tai sanotaanko näin, että se on ottanut askeleita eteenpäin edellisestä esityksestä, Sipilän hallituksen esityksestä, joka tuolloin todettiin perustuslakivaliokunnassa toteuttamiskelvottomaksi. On erinomaista, että reservipoliisit otettaisiin tämän esityksen mukaan nyt määräaikaisiin virkasuhteisiin ja he toimisivat määräaikaisissa virkasuhteissa. Mutta luonnollisesti kyse on silti hyvin perusoikeusherkästä sääntelystä, jossa on kyse rikosasioissa toimivaltaisten lainvalvontaviranomaisten toimivaltuuksien käytöstä, ja siksi tämä esitys on luonnollisesti myös tässä talossa hyvin perusteellisesti ja huolellisesti valiokunnissa käsiteltävä. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Kiitos minunkin puolestani ministerille tämän esityksen esittelystä. Tavoite on ilman muuta tärkeä ja laajasti kannatettu, mutta samalla on aivan keskeistä, että maanomistajien oikeudet turvataan ja lainsäädäntö on ennen kaikkea niin selkeä, että jokainen maanomistaja paitsi tietää omat velvoitteensa myös ymmärtää omat oikeutensa. Näissä useissa lausunnoissa on nostettu esille nimenomaan huoli siitä, että esityksen sääntely voi jäädä joissakin tilanteissa tulkinnanvaraiseksi, erityisesti jos maankäyttöä rajoitetaan tai uusia rajoitteita asetetaan. Tämä epäselvä lainsäädäntö voi johtaa erilaisiin käytäntöihin eri puolilla maata, ja tuskin kukaan ajattelee, että tämä on tarkoituksenmukaista maanomistajien saati lintujenkaan kannalta. Kysynkin ministeriltä: onko tämä esityksen mukainen säätely mielestänne riittävän selkeää ja yksiselitteistä, että se turvaa maanomistajien oikeudet yhdenvertaisesti koko maassa, niin että tulkinnanvaraisuus ei johda epävarmuuteen tai kohtuuttomiin tilanteisiin yksittäisille maanomistajille?

Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssä on tosiaan oikeuskanslerin kertomus vuodelta 2024. Kertomukseen sisältyy vakiintuneen käytännön mukaisesti sekä oikeuskanslerin että apulaisoikeuskanslerin puheenvuoro. Oikeuskansleri Pöysti käsittelee muun muassa digitalisaation vaatimuksia lainsäädännölle, kun taas apulaisoikeuskansleri Puumalainen keskittyy puheenvuorossaan ylimmän laillisuusvalvonnan itsenäisyyttä ja asemaa koskevaan osuuteen. Haluaisin kiinnittää kansanedustajien erityistä huomiota siihen, että vaatimukset hallitukselle lainvalmistelun laatua ja tasoa koskien ovat varsin tiukat, ja selkeitä tulee olla menettelytapojen myös täällä eduskunnassa, kun erilaisten päätösten perustuslainmukaisuutta arvioidaan. Koko tämän kuluneen kauden valiokunnissa on ollut käsiteltävänä monia sellaisia esityksiä, joissa vaikutuksia kansalaisten perusoikeuksien toteutumiseen on ollut välttämätöntä arvioida. Näin siksi, että monet esityksistä ovat olleet niin sanottuja leikkauslakeja, joiden vaikutukset kansalaisiin ja heidän hyvinvointiinsa ovat suoria, siis välittömiä. Perustuslakivaliokunta on selvyyden vuoksi todennut, että lainvalmistelun laatua kehitettäessä huomion tulisi ensisijaisesti keskittyä itse säädökseen ja sitten säädösehdotusten perusteluihin ja ehdotuksen valtiosääntöoikeudelliseen arviointiin. Tässä yhteydessä on todettava, että vastuullinen lainsäädäntötyö tässä talossa lähtee ensisijaisesti siitä, että ne hallituksen esitykset, jotka tähän taloon tuodaan, ovat jo itsessään asiallisesti ja laadukkaasti valmisteltuja. Ei voi olla niinkään, että valiokunnat joutuvat toistuvasti tilanteisiin, joissa nämä lähtökohdat ovat puutteellisia. Se johtaa siihen, että valiokunnat itsessään ylikuormittuvat, tämän talon henkilökunta kuormittuu, ja se johtaa myös siihen, että perustuslakivaliokunta kuormittuu. Kertomukseen sisältyy tosiaan teema-artikkeli, jossa käsitellään kysymystä siitä, milloin hallituksen esityksessä on suotavaa pyytää perustuslakivaliokunnan lausuntoa, ja siitä, miten oikeuskansleri tätä valvoo. Kuten perustuslakivaliokunnan mietinnössä todetaan, se pitää artikkelin teemaa tärkeänä, ja valiokunta kiinnittää huomiota seuraaviin artikkelin teemaan liittyviin näkökohtiin: Lainsäädäntö tulee ensinnäkin valmistella perustuslain mukaiseksi ja muuhun oikeusjärjestykseen sopivaksi sekä selkeäksi että ymmärrettäväksi. Perustuslakivaliokunta on joutunut viime aikoinakin kiinnittämään huomion muun muassa lakiehdotusten epäselvyyteen ja säätämisjärjestysperustelujen puutteeseen, ja tätä voidaan ihan aiheellisesti pitää huolestuttavana. Oikeuskansleri on lainvalmisteluun kohdistuvassa laillisuusvalvonnassa tuonut esiin myös, että perustuslakivaliokunnan käsittelyn tarpeellisuutta arvioitaessa on samalla tarpeen nostaa esille ne perustuslain tulkintakysymykset, joihin perustuslakivaliokunnan kannanotto olisi aikaisempi tulkintakäytäntö huomioon ottaen tarpeellista. Arvoisa puhemies! Nämä eivät ole merkitykseltään vähäpätöisiä asioita. Se, että tässä maassa tehtävä lainsäädäntötyö on laadukasta ja täyttää sille asetetut kriteerit, on asia, joka meidän yksinkertaisesti on pidettävä kunnossa. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Tänä päivänä suomalaisesta työelämästä kuuluu surullisia uutisia vähän väliä, ja mekin puhumme tänään tässä salissa työperäisestä hyväksikäytöstä, siis vakavista rikkomuksista työntekijöiden oikeuksia kohtaan, epäasiallisesta kohtelusta ja, kyllä, nimenomaan todellisesta työntekijöiden riistämisestä. Nämä ongelmat eivät suomalaisessa yhteiskunnassa ole todellakaan mitään uusia ilmiöitä, ja muun muassa siksi SDP on jo pitkään esittänyt toimia ongelmien ratkaisemiseksi. On hyvä, että tätä lainsäädäntömuutosta tosiaan tänään myös täällä eduskuntasalissa käsittelemme. Ne ovat pääsääntöisesti ehdottomasti kannatettavia, mutta kuten nyt on jo tuotu aikaisemmissakin puheenvuoroissa esille, ne ovat riittämättömiä aidosti vastaamaan tähän vallitsevaan tilanteeseen suhteessa siihen, mikä tämä tilanne työelämän puolella todellisuudessa on. Tiivistäen voisi sanoa, että näillä toimilla tässä vaiheessa pääsemme vasta raapaisemaan pintaa. On selvää, että enemmän on tehtävä, ja huomionarvoista on se, että enemmän nimenomaan olisi myös tehtävissä työperäisen hyväksikäytön estämiseksi. On aivan selvää — toivon, että varmasti kaikille meille on selvää — että Suomessa ei pidä käydä kilpailua palkkoja polkemalla, liian pitkiä työpäiviä teetättämällä tai muutenkaan työntekijöiden oikeuksia heikentämällä. Uhrien lisäksi työperäinen hyväksikäyttö haavoittaa nimenomaan tervettä kilpailua ja on erittäin haitallista myös nimenomaan työnantajavastuunsa kantaville rehellisille yrityksille ja yrittäjille. Selvää on sekin, että yhteiskunta häviää silloin, kun verotuloja jää saamatta ja lailliset markkinat vääristyvät. Tällä hetkellä työperäinen hyväksikäyttö on liian kannattavaa, sillä kiinnijäämisen riski on matala ja sanktiot pieniä. Arvoisa rouva puhemies! Työperäisen hyväksikäytön tapauksia tulee jatkuvasti enemmän ja enemmän julki. Asiakkuuksien määrät myös ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmässä ja Rikosuhripäivystyksen palveluissa ovat kasvaneet, ja tämä nimenomaan kertoo siitä, että Suomi ei ole kansainvälisestikään poikkeustapaus, vaan meillä on laajasti työperäistä hyväksikäyttöä. Se, että kiskontaa työelämässä koskevaa sääntelyä ajantasaistetaan, ei edelleenkään poista tarvetta esimerkiksi palkkavarkauden kriminalisoimiselle eikä ammattiliittojen kanneoikeudelle. Alipalkkaus on yleisimpiä työperäisen hyväksikäytön muotoja, ja on todella ongelmallista, että ehdotetun sääntelyn ulkopuolelle jää edelleen suuri osa alipalkkaustapauksista. On huomionarvoista, että kiskonta työelämässä ‑säännös mahdollistaa puuttumisen osaan alipalkkaustapauksista, mutta suuri osa niistä jää edelleen tämän ja siten koko rikosoikeudellisen vastuun ulkopuolelle, ja tämä tekee siitä erityisen haitallista ja kestämätöntä. Samassa yhteydessä on todettava, että kiskonta työelämässä ‑säännöksen soveltaminen edellyttää erityisten olosuhteiden, kuten uhrin taloudellisen ahdingon, riippuvuussuhteen tai ymmärtämättömyyden täyttymistä, jota alipalkkauksen kriminalisoinnissa ei tarvitsisi taas tehdä. Ja edelleen: jos alipalkkaus kriminalisoitaisiin, niin palkan tai sen osien maksamatta jättäminen olisi itsessään rangaistava teko, eli alipalkkauksen kriminalisoinnilla tehdään rikolliseksi itse alipalkkaus. Arvoisa rouva puhemies! Kanneoikeudella taas tarkoitetaan sitä, että ammattiliitto voisi nostaa oikeudessa kanteen työntekijän puolesta, ja tämä mahdollistaa epäkohtiin puuttumisen myös silloin, kun työntekijä ei itse uskalla tai osaa tuoda asiaansa esille. Tässä yhteydessä on sanottava, että olen kyllä ihmetellyt hyvin paljon nimenomaan perussuomalaisten nuivaa, jollei suoraan kielteistä, kantaa tähän asiaan, sillä vielä viime vaalien alla he itse kannattivat tämän kanneoikeuden myöntämistä ja säätämistä hyvin laajasti. Oma ministeri Meri on puoltanut tätä. [Pia Sillanpää: Miksi demarit ei tehnyt viime kaudella?] Siinä mielessä kyllä minusta on ihan aiheellista odottaa, että nyt kun teillä on mahdollisuus ja valta tähän asiaan vaikuttaa, niin te ennättäisitte vielä viemään tätä asiaa esille tämän hallituskauden aikana. — Kiitos.

Arvoisa puhemies! Kiitos tosiaan edustaja Haataiselle tämän tärkeän keskustelualoitteen laatimisesta. Tekoälyn käyttö tosiaan yleistyy valtavaa vauhtia, ja on syytä todellakin korostaa tekijänoikeuksien roolia luovan talouden perustana. Kuten on tuotu esille, tekoäly voi olla mahdollisuus, mutta se myös uhkaa luovien alojen ansaintaa. Arvioidut tulonmenetykset luovien alojen toimijoille voivat olla jopa 22 miljardia, ja se on kyllä aivan valtava summa. Kun kysytään toimijoilta itseltään, niin he ovat sitä mieltä, että tekoälyä kehittävien yritysten tulisi olla läpinäkyvämpiä siinä, mitä aineistoja ne ovat käyttäneet tekoälyn kouluttamisessa, ja päättäjien on asetettava selkeät säännöt tekijänoikeuksien suojaamien sisältöjen käytölle tässä tekoälyn kehittämisessä. Myös tekijänoikeuksien suojaamaa sisältöä hyödyntävien tahojen tulee maksaa korvaus tekijänoikeuden haltijoille. Mitä ministeri ajattelee tästä?

Arvoisa rouva puhemies! Maaseutupoliittisen selonteon aikajänne ulottuu 2040-luvulle ja ylittää kuluvan vaalikauden. Sen tavoitteena on turvata kestävä elinvoimaisuus vahvistamalla asuttavuutta, osallisuutta ja toimintaedellytyksiä eri maaseutualueilla. Kun tätä selontekoa luki, tuli mieleen, että maaseutupolitiikassa olisi nyt palattava perusasioihin. Kaikki alkaa elinvoiman ja työllisyyden varmistamisesta. Elinvoimasta, kuten yritysten toimintaedellytyksistä ja työpaikoista, huolehtimisen tulee siis olla myös maaseutupolitiikan keskiössä. Työpaikat ovat avain siihen, että ihmiset ja palvelut pysyvät maaseudulla ja nuorilla on myös mahdollisuus palata kotiseudulleen työhön opiskelujensa jälkeen. Vetovoiman ohella pitovoima on maaseudulle erityisen tärkeää, koska siellä työpaikat seuraavat väestöä, kun taas kaupunkeihin muutetaan työn perässä. Aluekehityksen merkitys elinvoiman rakentamisessa on niin ikään tärkeä. Sitä tehdään alueiden vahvuuksien pohjalta. Tavoitteena on elinvoiman lisääminen, poikkihallinnolliseen toimintaan kannustaminen ja alueellisten voimavarojen kokoaminen yhdessä määriteltyjen tavoitteiden edistämiseksi. Kasvukeskusten, seutukaupunkien ja maaseudun yhteistyön on perustuttava erilaisten alueiden tunnustettuihin vahvuuksiin ja strategisiin valintoihin. Alueiden ääntä on kuunneltava, sillä tämänkaltaisia päätöksiä ei voida tehdä yksin Helsingistä käsin. Todettakoon, että elinvoimaan kytkeytyy myös rahoituspolitiikka. Jos ihmiset ja yritykset eivät saa lainaa, maaseutujen elinvoima ei pääse kehittymään. Toiseksi, liikenneinfran ohella digitaalinen saavutettavuus on yksinkertaisesti varmistettava. Niin sanottu digitaalinen kuilu maaseudun ja kaupunkien välillä on hälyttävällä tavalla kasvanut. Esimerkiksi mobiiliverkon kattavuus on heikointa harvaan asutulla seudulla ja ydinmaaseudulla. Traficomin arvion mukaan siis noin 50 000 kotitaloutta on täysin nopean yhteyden ulkopuolella, siis yhä 2020-luvulla elettäessä. 3G-verkon purkaminen ja valokuituyhteyksien hidas rakentuminen vaikuttavat voimakkaasti paitsi elinvoimaan ja työllisyyteen myös suoraan turvallisuuteen. Meillä on katvealueita niin, että eivät puhelimetkaan kuulu. Kolmanneksi, palvelujen fyysisen saatavuuden merkitystä ei voi väheksyä. Peruspalvelujen merkitys niin terveydelle ja hyvinvoinnille kuin esimerkiksi maaseudun elinkelpoisuudelle on korvaamaton. Sotepalvelujen ohella olennaisia ovat välttämättömyyspalvelut, viranomaistoiminta. Viimeksi tänään äänestimme sähköisestä tiedoksiannosta. On täysin kestämätöntä, että esimerkiksi verotukseen liittyvä asiointi muuttuisi pääosin sähköiseksi. On myös muistettava, että Suomessa on yli 600 000 ihmistä, joilla valmiudet käyttää digitaalisia palveluja ovat heikot. Ylipäätään, jos palvelut puuttuvat, häviävät asukkaat ja sen perässä myös työpaikat. Jos näin pääsee käymään, on näivettymisen kierrettä vaikea katkaista. Nostan esille viimeiseksi huoltovarmuuden ja turvallisuuden. Koko Suomi, erityisesti itäinen Suomi, on syytä pitää mahdollisimman pitkään ja hyvin asuttuna. Kotimaisen ruokatuotannon edellytystenkin on oltava kunnossa. Tämä on aidosti vakava asia. Huomionarvoista on myös se, että maaseudulla yhteisöillä ja kansalaistoimijoilla on erityinen rooli myös turvallisuuden ylläpitämisessä. He ylläpitävät monia sellaisia yhteiskunnallisia tehtäviä, joista kaupungissa vastaavat joko julkinen sektori tai elinkeinoelämän toimijat. Kuten on helppo huomata, maaseudun elinvoiman osalta monet asiat kietoutuvat toisiinsa, eikä päätösten vaikutuksia ole aina helppo ennakoida tai nähdä selvästi. Siksi pidän tärkeänä, että päätöksenteon yhteydessä on panostettava aikaisempaa enemmän myös kokonaisvaikutusten arviointiin, sillä tämä on aidosti yhteinen asia, asuipa ihminen sitten kaupungissa tai harvaan asutulla alueella. Tämä on päättäjien yhteinen tehtävä asuinpaikasta riippuen, ja me tarvitsemme aidosti vaikuttavia toimia. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Kiitos ministerille tämän ilmastolain edellyttämän suunnitelman esittelystä. Tältä osalta toki tämän lain velvoitteet nyt täyttyvät, mutta vaikka työtä tehdään, niin olen huolissani varsinaisten ilmastotavoitteiden toteutumisesta. Yksi tärkeä askel kohti aidosti vaikuttavaa ilmastopolitiikkaa on teknologinen kehitys, jolla mahdollistetaan erilaiset hiilen hallintakeinot. Tekniset hiilinielut, kuten hiilidioksidin suora talteenotto ilmasta, bioperäisen hiilen talteenotto ja pysyvä varastointi, luovat näkymää hiilinielujen kestävälle vahvistamiselle. Tämä työ edellyttää kuitenkin, että meillä Suomessa on selkeä lainsäädäntö ja luvituspolku hiilidioksidin talteenotolle, nesteytykselle, varastoinnille ja hyödyntämiselle. Me tarvitsemme oman strategian ja selkeät tavoitteet näiden teknisten nielujen kehittämiselle. Olisin kysynyt ministeriltä: mitä olette tehneet tämän asian hyväksi, koska mielestäni tämä työ on meillä pahasti kesken?

Arvoisa rouva puhemies! Ensin edustaja Wallinheimolle: Te kerroitte, että viime vuonna uusia yrityksiä tuli runsaasti, uusien yritysten määrä kasvoi, mutta niin kasvoi konkurssienkin määrä, 34 prosentilla. Pelkästään joulukuussa oli 360 konkurssia, 1 200 ihmistä kilometritehtaalle. Arvoisa pääministeri, te sanoitte pontevasti, että olette pelastaneet Suomen. Kyllä tämä statement on aika irrallaan tästä todellisuudesta, millä mittarilla tahansa tätä tilannetta arvioidaan. On aivan yksiselitteisen selvää, että suunta on väärä. Teidän yksikään tavoite ei toteudu, ja perintö, jonka te jätätte, on järkyttävä. Jokaisen hallituksen on kannettava vastuunsa, hoidettava leiviskänsä, myös tämän nykyisen. Nämä laskennalliset säästöt eivät auta, laskennalliset työpaikat eivät auta. Konkretia on se, mikä merkitsee. Ja nyt kehysriihi lähestyy. Pääministeri, jos te olette sitoutunut tähän parlamentaariseen sopuun, niin te perutte hyödyttömän ja poskettoman kalliin yhteisöveron alennuksen. Oletteko te sitoutunut?

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Ennen kuin aloitin muutamia vuosia sitten työni täällä Helsingissä kansanedustajana, tein itse asiassa töitä työllisyydenhoidon kentällä likipitäen kymmenkunta vuotta ja pääsääntöisesti nimenomaan pidempään työttöminä olleiden ihmisten kanssa. Palveluprosessien kehittämisen lisäksi tein totta kai myös varsinaista ohjaustyötä ja työskentelin niin ikään akateemisen koulutuksen saaneiden kanssa, ammatillisen koulutuksen saaneiden kanssa, sitä vailla olevien kanssa, nuorten, yli 55-vuotiaitten kanssa ja myös maahanmuuttajataustaisten työttömien työnhakijoiden kanssa. Kyllä nämä työelämässä vietetyt vuodet oikeastaan osoittivat sen, että silloin, kun työttömyys pitkittyy, siellä taustalla on hyvin moninaisia erilaisia syitä. Kyse voi olla, totta kai, ja hyvin usein onkin, myös osaamisen puutteesta tai siitä, että se olemassa oleva osaaminen ei yksinkertaisesti vastaa työelämän tarpeisiin, mutta läheskään aina asia ei ole näin, vaan sen lisäksi tai sen rinnalla työllistymisen esteistä puhuttaessa esimerkiksi työelämävalmiudet eivät suinkaan ole mikään itsestäänselvyys. Nehän rakentuvat nimenomaan arkea tukevissa palveluissa, yhteisöissä, usein konkreettisesti tekemällä, harjoittelemalla sellaisissa tehtävissä, joissa kokee olevansa tärkeä ja merkityksellinen. Ihmisen kokemus siitä, että minua tarvitaan, minä pystyn ja minulla on merkitystä, on aivan keskeinen osa myös vaikuttavaa työllisyyspolitiikkaa. Se nyt vain on niin, että ilman näitä niin sanottuja pehmeitä keinoja myöskään työttömyyden kovaan ytimeen ei ole mahdollista päästä kiinni. Siksi niitä tarvitaan eikä niitä tule väheksyä. Silloin, kun pitkittyneen työttömyyden taustalla on varsinainen sairaus tai vamma, on selvää, että tukea tarvitaan vielä enemmän. Ihmiset, jotka kamppailevat esimerkiksi erilaisten mielenterveysongelmien kanssa, todella tarvitsevat erityistä tukea ja palveluja. Ilman niitä minkäänlaiset kannustimet tai sanktiot eivät toimi. Arvoisa puhemies! Näistä tarvittavista toimista: Me tiedämme sen, että palveluja tarjoavat tänä päivänä sekä kuntien johtamat työllisyysalueet että hyvinvointialueet, mutta tiedetään myös se, mikä taloudellisten resurssien tilanne näiden molempien osalta on. Jos ajatellaan, että hyvinvointialueiden tulisi tarjota työttömille tarvittavat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ja sitten taas työllisyysalueet vastaavat nimenomaan perinteisistä työllisyyspalveluista — käytännössä siis tehdään työtä ihmisten kanssa, jotka ovat työllisyyspalveluissa niin sanotusti läpikulkumatkalla — niin kyllähän näiden pitäisi olla riittävällä tavalla resursoituja, ja niiden pitäisi myös pelata yhteen. Tässä aikaisemmin mainittiin kuntouttava työtoiminta. Ministerikin mainitsi, että lakia ollaan uudistamassa. On sinänsä ihan perusteltua ja hieno asia, että esimerkiksi kuntouttavaa työtoimintaa kehitetään. Mutta samalla toivon, että muistettaisiin se, että silloin kun puhutaan aidosti kuntouttavasta työtoiminnasta, niin se on hyvin pitkälti nimenomaan sosiaalipalvelua, koska silloin tehdään työtä niitten ihmisten kanssa, jotka ovat kaikkein heikoimmassa hapessa, näin arkikieltä käytettäessä. Tietenkin se, että sitten siihen tuotaisiin työllisyyspalveluja rinnalle, voi olla ihan perusteltua, mutta tätä sosiaalityömäistä otetta ei voida missään tapauksessa tässä kokonaisuudessa vähätellä tai siirtää sivuun, koska tätä sosiaalialan ammatillista osaamista ei ainakaan tänä päivänä hirveän paljon vielä siellä työllisyysalueilla ole. Sitten lopuksi haluan todeta vielä sen, että olen huolestuneena katsonut KEHA-keskuksen tilastoja viime vuoden lopulta, kun ne selkeästi osoittavat sen, että nyt näistä työttömistä ihmisistä entistä harvempi on minkään palvelujen piirissä. Se on siis laskenut lähes 15 prosentilla vuoden takaiseen. Tämä on asia, josta meidän oikeasti pitäisi puhua ja miettiä, mitä sille tehdään, koska tässä ajassa, kun pitkäaikaistyöttömyys on näissä lukemissa, työttömyys ylipäätään on näissä lukemissa, nämä palvelut ovat niitä, joihin pitäisi erityisesti panostaa. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Olemme tänään äärimmäisen tärkeän asian äärellä, kun keskustelemme tästä massatyöttömyydestä, jonka keskellä Suomessa tällä hetkellä eletään. Totesin jo tuossa aikaisemmin, että 90-luvun lama opetti meille yhden keskeisen asian. Silloin kun työttömyys pitkittyy, markkinat eivät yksin ratkaise ongelmaa. Silloin tarvitaan aktiivista, ihmislähtöistä ja julkisen vallan vastuullista työllisyyspolitiikkaa. Tätä on perinteinen suomalainen ja pohjoismainen työllisyyspolitiikka nimenomaan parhaimmillaan ollut. Tällä hetkellä Suomessa on lähes 140 000 pitkäaikaistyötöntä. Se siis tarkoittaa, että lähes 140 000 ihmistä on ollut vähintään vuoden työttömänä, ja tämä määrä on käsittämättömän korkea. Asia on vakava paitsi tietenkin inhimillisen kärsimyksen ohella, niin myös sen takia, että kun me tiedämme sen, että suhdanne ja suhdanteet eivät korjaa nimenomaan pitkäaikaistyöttömyyden, rakenteellisen työttömyyden, vakavaa ongelmaa, niin juuri sen takia julkiselta vallalta, valtiolta, tarvitaan näitä vahvoja täsmätoimia. On äärettömän huolestuttavaa, että juuri tähän ydinongelmaan hallitus ei ole puuttunut. Työllisyyspolitiikan ytimessä on ollut ajatus siitä, että työtön on ihminen, jolla on paitsi velvollisuus mutta myös oikeus osallistua työelämään, ja siksi on rakennettu välityömarkkinoita, palkkatuettua työtä, kuntouttavaa työtoimintaa ja vahvaa aikuiskoulutusta, ei siksi, että haluttaisiin ylläpitää tilastoja, vaan siksi, että halutaan ylläpitää ihmisen työkykyä, osallisuutta ja uskoa tulevaisuuteen. Välityömarkkinat ovat olleet kantava silta. Ne ovat estäneet ihmistä putoamasta työelämän ja syrjäytymisen väliseen kuiluun. Kuntouttava työtoiminta on monelle ollut mahdollisuus palauttaa arjen rytmi, elämänhallinta, usko omiin voimavaroihin ja mahdollisuuksiin. Se on ollut mahdollisuus palauttaa tai rakentaa työelämävalmiuksia. Koulutus on taas reitti uuteen ammattiin silloin, kun vanha ala katoaa, tai kun omaa osaamista on välttämätöntä päivittää pärjätäkseen työelämässä. On hyvin vaikea ymmärtää, miksi hallitus sivuuttaa nämä elementit työllisyyspolitiikassaan, vaikka muut Pohjoismaat ovat juuri niihin panostaneet. Arvoisa puhemies! Pohjoismaisen työllisyyspolitiikan tulokset ovat olleet selviä: korkea työllisyysaste, matalampi pitkäaikaistyöttömyys ja vahva työmarkkinoiden dynamiikka. Malli on myös ollut selkeä: vahva sosiaaliturva mutta myös vahvat palvelut ja aktiiviset toimet. Velvoitteita totta kai on ja pitääkin olla, mutta samaan aikaan työttömille suunnattuihin palveluihin on käytetty merkittäviä taloudellisia resursseja. Turva ja velvoitteet kulkevat käsi kädessä, mutta niin kulkevat myös oikeudet ja mahdollisuudet. Tämä eroaa olennaisesti nykyhallituksen linjasta, jossa on keskitytty ensi sijassa syyllistämään ja rankaisemaan työttömiä omasta onnettomasta tilanteestaan myös silloin, kun avoimia työpaikkoja ei yksinkertaisesti ole. Arvoisa puhemies! Pitkäaikaistyöttömyys ei synny yhdessä yössä. Se syntyy, kun ensimmäinen työttömyysjakso pitkittyy, kun koulutusmahdollisuutta ei tule, kun palkkatukea ei ole saatavilla, ja kun ihminen jää yksin. Siksi perinteinen suomalainen malli on ollut ennaltaehkäisevä: puututaan ajoissa, tarjotaan tukea ja vahvistetaan osaamista, mutta tämä ei tapahdu ilmaiseksi. Arvoisa puhemies! Juuri nyt massatyöttömyyden ja kasvavan pitkäaikaistyöttömyyden aikana meidän on palattava siihen, mikä Suomessa ennenkin on toiminut, siis oikeudenmukaiseen, ihmisiä aidosti tukevaan ja vahvistavaan ja aktiiviseen työllisyyspolitiikkaan. Toivon vilpittömästi, että hallitus ottaisi opikseen siitä, mitä muissa Pohjoismaissa tehdään, eikä vain noukkisi sieltä omaan ideologiaansa sopivia ratkaisuja. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! 90-luvun laman keskeinen oppi oli se, että kun työttömyys pitkittyy, markkinat eivät yksin riitä vaan tarvitaan nimenomaan valtion vastuullista, ihmistä vahvistavaa ja aktiivista työllisyyspolitiikkaa. Juuri nyt meillä on Suomessa lähes 140 000 pitkäaikaistyötöntä — siis lähes 140 000 ihmistä, jotka ovat olleet vähintään vuoden työttömänä — ja tämä määrä on aivan järkyttävä. Se syy, miksi tämä on niin vakava asia, kuten varmasti työministerikin tietää, on se, että suhdanne ei tule tätä tilannetta korjaamaan, ja juuri sen takia näitä valtion täsmätoimia tarvitaan. Työministeri Marttinen, te puhutte paljon pohjoismaisesta mallista, mutta miksi te ette toteuta sitä edes näin kriisin keskellä? Kysyn: mitä konkreettisia toimia te tuotte kehysriiheen pitkäaikaistyöttömyyden taklaamiseksi?

Arvoisa rouva puhemies! Tässä nyt käsillä olevassa asiakohdassa ja seuraavassa käsitellään tosiaan Valtiontalouden tarkastusviraston kertomuksia vaalirahoituksen valvonnasta vuoden 25 alue- ja kuntavaalien osalta. Ihan ensiksi totean sen, että on äärettömän arvokasta ja tärkeää, että me täällä eduskunnassa tätä tietoa saamme, koska se tuottaa meille hyvää pohjaa arvioida myös sitä, onko nykyinen lainsäädäntö tämän vaalirahoituksen osalta riittävän hyvällä tolalla. Ehkä toteaisin näin, että kun me puhutaan ylipäätään avoimista ja rehellisistä vaaleista, niin silloin me puhutaan kyllä siitä, mikä on länsimaisen demokratian yksi tärkeimpiä kulmakiviä. Meille suomalaisille tämä nyt sinänsä on itsestäänselvyys, mutta näemme maailmalta lukuisia esimerkkejä siitä, että näin ei kaikkialla ole. Oikeastaan se, miksi tämä säätely ylipäätään on tärkeää, on se, että kun puhutaan poliittisen toiminnan rahoittamisesta, niin läpinäkyvyys tässä vaalirahoituksessa vahvistaa nimenomaan kansalaisten luottamusta politiikkaan ja poliittisiin toimijoihin, ja toisaalta valvonta myös osaltaan sitten ehkäisee mahdollisia väärinkäytöksiä. On äärettömän tärkeää, että äänestäjillä on todella aito mahdollisuus saada tietää, mistä puolueet tai sitten tahot, jotka ehdokkaita asettavat, ovat saaneet kampanjaansa rahoitusta. Oikeastaan uskoisin, että tässä keskustelussa tullaan aika paljon kiinnittämään huomiota näihin huomioihin, joita tarkastusvirasto näissä kertomuksissaan nostaa esille. Itse haluan korostaa edelleenkin sitä huolta, mikä liittyy tarkastusviraston rajallisiin tiedonsaantioikeuksiin, eli nykytilanteessa tarkastusvirastolla ei ole oikeuksia saada lisätietoja kampanjan tukea antaneilta ja kampanjalle palveluita tai tuotteita toimittaneilta tahoilta. Sitten toisaalta taas omanlaisia huoliaan liittyy niin sanottuun jälki-ilmoitukseen, mikä tulee vaalikampanjaa varten otettuun lainaan. Semmoisena yleisenä kokoavana huomiona haluan tuoda esille sen, että VTV todella katsoo, että tätä vaalirahoituslakia tulisi edelleen harmonisoida ja selkeyttää erityisesti samanaikaisesti järjestettävien alue- ja kuntavaalien osalta, ja tähän työhön kyllä henkilökohtaisestikin kannustan.

Arvoisa herra puhemies! Kiitos ensinnäkin ministerille tästä esittelypuheenvuorosta. Esityksen keskeisenä tavoitteena on tosiaan kerrottu olevan se, että nostetaan väestön koulutustasoa, erityisesti korkeakoulutettujen nuorten aikuisten osuutta, koulutuksen ja oppimistulosten korkeaa laatua laskematta. Tässä vaiheessa lienee ihan rehellistä todeta, että tämä alkuperäinen 60 prosentin tavoite ei enää nykytiedon valossa ole niinkään realistinen. Meillä on todella paljon tehtävissä ylipäätään tämän osaamistason nostamisen kanssa tässä yhteiskunnassa ihan näistä oppimistuloksista lähtien, mutta siitä huolimatta tästä 50 prosentin tavoitteesta on ehdottomasti pidettävä edelleen kiinni ja sitä tulee aktiivisesti tavoitella. Tämä todella edellyttää merkittävää osaamistason nostoa nykyisestä. Tavoitteen saavuttamiseksi esityksessä on ajatuksena tarjota mahdollisuus korkeakoulututkinnon suorittamiseen mahdollisimman monelle sellaiselle henkilölle, jolla tutkinto- tai opiskeluoikeutta ei vielä ole, ja tätä tavoitetta voidaan sinänsä pitää kannatettavana. Esityksen tavoitteena on myös vähentää korkeakouluissa vailla aktiivista käyttöä olevia opiskeluoikeuksia ja niistä koituvaa tarpeetonta hallinnollista ja opetussuunnitteluun liittyvää työtä. Hallitus myös lähtee siitä ajatuksesta, että korkeakoulut voisivat tällöin kohdentaa mahdollisesti näitä säästyviä voimavaroja koulutustarjontaan ja koulutuksen laadun vahvistamiseen. Arvoisa puhemies! Pidän kuitenkin erittäin tärkeänä, että valiokunta kuulee lakiesitystä käsitellessään tarkalla korvalla asiantuntijoita. Lausuntokierroksen aikana esitykseen kohdistettiin myös merkittävää ja painavaakin kritiikkiä, jota mielestäni ei tule sivuuttaa. Lausunnoissa kannatettiin yleisesti esityksen tavoitteita koulutustason nostamisesta, ensikertalaisten aseman parantamisesta, koulutuksen kasautumisen vähentämisestä ja korkeakoulujen resurssien tehokkaammasta käytöstä, mutta monet lausunnonantajat kuitenkin epäilivät, että esitys ei käytännössä johda tavoitteiden saavuttamiseen ja resurssien vapautumiseen automaattisesti ensikertalaisten hyväksi. Useimmat korkeakoulut esimerkiksi arvioivat, että esitys on korkeakouluille hallinnollisesti raskas eikä vaikuta merkittävästi keskeisten sille asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen. Monissa lausunnoissa pidettiin opiskelijoiden useampia opiskeluoikeuksia myös loppuviimein hyvin marginaalisena ilmiönä eikä niiden rajoittamisella nähty merkittävästi vaikutettavan tavoitteiden saavuttamiseen. Nostan esille myös huolen siitä, että esitettyä avoimen korkeakouluopetuksen maksullisuutta ei missään tapauksessa voida pitää tarkoituksenmukaisena kehityssuuntana, vaikka uusi — nyt on pakko suoraan se tässä ääneen todeta — ei tavoite, erityisesti kokoomuksen, ylipäätään korkeakoulutuksen maksullisuudesta suinkaan ole. Tässä on kyse kuitenkin suomalaisessa koulutuspolitiikassa hyvin merkittävästä muutoksesta, mikä vaikuttaisi pienessä maassa perustavanlaatuisella tavalla yhdenvertaisiin mahdollisuuksiin kouluttautua ja nostaa nimenomaan kollektiivisesti, laaja-alaisesti osaamistasoa yhdenvertaisella tavalla, ja mielestäni tätä kehityssuuntaa ei tule edistää edes asteittaisella hivutuksella. Mutta luotan siihen, että valiokunta kuulee asiantuntijoita ja punnitsee tarkoin tehtäviä ratkaisuja, jotta nämä asetetut tavoitteet itsessään toteutuisivat. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Me tarvitsemme kokonaisvaltaisia investointeja, osaamista ja kestävää kasvua edistävää politiikkaa, jossa myös teollisuuspolitiikalla edistetään vihreää siirtymää, joka luo työpaikkoja ja kasvua ja tekee myös siirtymästä oikeudenmukaisemman. Siksi hieman ihmettelen sitä, että tässä strategiassa näkemys teollisuuspolitiikasta on kuitenkin verrattain kapea, jos huomioidaan, että esimerkiksi kansainvälisesti teollisuuspolitiikkaan kuuluvat myös t&k-osaaminen ja alue-, ilmasto- ja datapolitiikka. Hieman mietin sitä, eikö näin tulisi olla myös meillä täällä Suomessa. Huomiota on myös kiinnitettävä nimenomaan osaamisen ja koulutuksen rooliin. Tässä strategiassa ei juuri puhuta suomalaisten osaamis- ja koulutustasosta tai kotimaisen työvoiman saatavuudesta. Korkeakouluista löytyy hyvin niukat kirjaukset, ja yliopistoja ei mainittane lainkaan. On vähän vaikea ymmärtää, millä tämä selittyy. Osaisiko ministeri vastata tähän?

Arvoisa rouva puhemies! On ikävä todeta, että tähän taloon on jälleen tuotu käsiteltäväksi lakiesitys, joka on saanut osakseen poikkeuksellisen paljon perusteltua kritiikkiä jo ennen kuin sitä aletaan käsitellä: 700 lausuntoa, joista pitkälle yli 80 prosenttia on ollut kielteisiä. Pidän näin lainsäätäjänä hieman kohtuuttomana sitä, että valiokuntien tehtäväksi on sysätty vastuu korjata valuvikaisen esityksen lukuisia heikkouksia, kun vastuuhan on nimenomaan hallituksella siitä, että se antaa sellaisia esityksiä, jotka ylipäätään ovat kohtuullisesti käsiteltävissä. Miksi asianmukainen valmistelu olisi ollut tärkeää? Tämän lakiesityksen muutokset ovat merkittäviä, ja niillä on valtavia vaikutuksia niin julkiseen talouteen, palvelujen saatavuuteen, niiden turvallisuuteen kuin kuntien perustuslailliseen oikeuteen harjoittaa itsehallintoaan. Olen sitä mieltä, että lakiesitys itsessään ja sen tavoitteet ovat kannatettavia — siis nimenomaan tavoitteet ovat kannatettavia ja uudistustarpeita on, se on täysin totta — mutta ongelma on nimenomaan se, että tällä esityksellä näitä tavoitteita ei tulla saavuttamaan. Päinvastoin, seurauksia voidaan pitää Suomen ja suomalaisen yhteiskunnan kokonaisedun vastaisina, eikä ole liioiteltua todeta, että kustannusten noustessa tämä esitys on loppuviimein myös suomalaisten veronmaksajien edun vastainen. Arvoisa puhemies! Hallitusohjelmassa esitetyn kymmenen prosentin vähimmäisomistusosuuden seuraukset kohdistuvat erityisesti pieniin ja keskisuuriin kuntiin sekä hyvinvointialueisiin. Näiden palvelujen tuottamiskustannukset nousisivat kestämättömällä tavalla. Niillä ei välttämättä ole edes mahdollisuuksia hyödyntää markkinoita siten, että aitoa kilpailua olisi, saati että sitä syntyisi. Todellisuudessa alueilla ja kunnissa voi olla vain yksi palvelujen tarjoaja ja suurella todennäköisyydellä vielä suuryritys, eikä mitään todellista tai aitoa, tervettä markkina-asetelmaa ole. On selvää, että joka tapauksessa lähes kaikki kunnat ja kaupungit joutuvat tekemään huomattavia omistusjärjestelyjä ja turvautumaan markkinoihin silloinkin, kun taloudellista perustetta ei ole. Arvioidut kustannukset julkiselle taloudelle ovat järkyttäviä. Kuntaliitto ja valtiovarainministeriö itse ovat arvioineet hintalapuksi lähes puolta miljardia. FCG:n arvion mukaan muutoskustannukset huomioiden kyse on jopa 600 miljoonasta. On aivan selvää, ettei talousvaikeuksissa rypevä kuntakenttä, hyvinvointialueista puhumattakaan, selviä näistä kustannuksista. Arvoisa puhemies! Kiinnitän lopuksi huomiota siihen, että elämme, ikävä kyllä, aikaa, jossa turvallisuusympäristömme on muuttunut perustavanlaatuisella tavalla, ja elämme jo nyt hybridivaikuttamisen keskellä. Odotettavissa on, että tämänkaltainen vaikuttaminen tulee vain lisääntymään entisestään, ja tämä tarkoittaa myös sitä, että kyberturvallisuuden ja tietoturvan merkitys kasvaa ennennäkemättömällä tavalla. Siksi on merkille pantavaa, että valtion turvallisuusjohtaja Paananen on varoittanut, että hallituksen valmistelema hankintalain uudistus voi toteutuessaan heikentää vakavasti Suomen kyberturvallisuutta. Erityisesti tässäkin ongelma koskee sidosyksiköitä koskevaa kymmenen prosentin vähimmäisomistusvaatimusta. Se Paanasen mukaan uhkaa romahduttaa nykyiset toimivat ict- ja kyberturvallisuusrakenteet, joihin erityisesti kunnat, hyvinvointialueet mutta myös osa valtionhallinnosta nojaavat. Palvelujen siirtyminen pois in-house-yksiköistä myös moninkertaistaisi kyberturvan kustannukset, sillä kuten hankintalakiehdotuksen taustalla olevat markkinaselvitykset osoittavat, kyberturvapalvelujen kustannukset voivat nousta jopa kolme- tai nelinkertaisiksi, mikäli palvelut siirretään sidosyksiköiltä kokonaan yksityisille toimijoille. Paanasen mukaan käytettävissä olevan kyberturvallisuuden osaamis- ja tietotaso heikkenisi merkittävästi, mikäli sidosyksiköiden roolia kavennetaan. Arvoisa puhemies! Suuri huoli koskee siis sitä, että uuden, tiukkenevan kilpailutuspakon nojalla Suomen kyberturvallisuuden ulkoistaminen kansainvälisille pääomille kiihtyisi. Tämä paitsi uhkaa suomalaista yrittäjyyttä myös voi muodostaa todella aidon turvallisuusuhan. Tätä taustaa vasten pidän käsittämättömänä, ettei hallitus ole tehnyt vaikutusarviota hankintalakiesityksen vaikutuksista Suomen turvallisuuteen. Arvoisa puhemies! Lopuksi totean, että mielestäni tätä lakiesitystä ei tulisi tässä muodossaan hyväksyä. Se on raakile, ja sitä ei olisi ylipäätään pitänyt tähän taloon tuoda, mutta jos hallitus ei ole vetämässä sitä pois, on tämän talon valiokuntakäsittelyssä kyettävä korjaamaan niitä valuvikoja, joita siinä kiistatta on, ja toivon tähän myös valmiutta hallituspuolueiden edustajilta. Se olisi osoitus vastuullisesta lainsäädäntötyöstä. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Olen erittäin iloinen, että tästä tärkeästä asiasta tänään tässä salissa keskustellaan, vaikka nyt ministeri ei ollutkaan tätä varsinaista lakiesitystä erikseen täällä esittelemässä. On todellakin niin, että harmaa talous on aito yhteiskunnallinen vitsaus, tarkasteltiinpa tilannetta sitten kansantalouden kestävyyden näkökulmasta, reilun ja rehdin yrittäjyyden toimintaedellytysten näkökulmasta tai sitten työntekijöiden oikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Meillä on viime aikoina ollut julkisuudessa esillä hyvin räikeitä tapauksia, joissa esimerkiksi työntekijöitä on käytetty törkeällä tavalla hyväksi ja riistetty, mutta pakko on kuitenkin tuoda esille se fakta, että kyllä nämä julkisuuteen esille tulleet tapaukset ovat kuitenkin vasta jäävuoren huippu ja ongelma koskee nimenomaan sitä valvontaa ja siihen liittyvien resurssien puutetta. Tästä syystä on ihan aidosti syytä kiinnittää huomiota siihen, että tällä hallituskaudella kuitenkin nimenomaan tätä valvontaa koskevia resursseja on vähennetty. SDP on systemaattisesti ajanut nimenomaan vaikuttavia toimia harmaan talouden kitkemiseksi, ja voi ihan suoraan sanoa, että sen torjunta ja esimerkiksi verovälttelyn ehkäisy on ollut tietyllä tapaa keskeinen osa myös meidän talouspolitiikkaa. Tämä oikeastaan perustuu siihen, että erilaisten arvioiden mukaan harmaan talouden myötä vuosittain valtio menettää verotuloja 300:sta lähes 500 miljoonaan, ja tässä puhutaan siis todella merkittävistä summista. Totta kai nyt tämä lakiesitys on tervetullut ja oikeansuuntainen, mutta kuten on todettu, se ei vielä varsinaisesti pureudu näihin juurisyihin. Kuten esimerkiksi edustaja Lyly toi erinomaisella tavalla esille, niin kyllä meidän on ehdottomasti kyettävä vahvistamaan tätä tilaajavastuuta. Alihankintaketjujen vastuullisuus on voitava varmistaa huomattavasti nykyistä paremmin. Sitten on puhuttu siitä, että kyllä tämä varsinainen alipalkkaus ja palkkavarkaus on kyettävä kriminalisoimaan tässä yhteiskunnassa, koska kyllähän tällaisesta rikollisesta toiminnasta on seurattava myös konkreettinen rangaistus, jos ajatellaan, että aidosti voidaan sitä estää. Näitä kaikkia keinoja olemme oppositiosta nyt esittäneet, ja toivon kyllä vakavasti, että hallitus ottaisi myös näistä esityksistä vaarin.

Kiitos, arvoisa puhemies! Vaikka tavoitteet ovat hyvät ja uudistustarpeita on, kuten tiedetään, niin tosiasia on se, että tällaisenaan tämä esitys on susi. On kyllä vaikea ymmärtää, miten hallitus voi sulkea silmänsä tämän esityksen kielteisiltä vaikutuksilta, jotka ovat hyvin vakavia. Jatkossa kunnat voisivat tosiaan tehdä hankintoja sidosyksiköiltään vain, mikäli niiden omistus ylittää tämän kymmenen prosenttia. Tämä muutos on kyllä todella merkittävä, ja sen seuraukset kohdistuvat erityisesti pieniin ja keskisuuriin kuntiin ja hyvinvointialueisiin. Esimerkiksi Keski-Suomen pienten kuntien kannalta tämä muutos olisi katastrofi. Mutta muutokset nimenomaan julkiseen talouteen ovat kestämättömät. VM, kuten todettiin, on arvioinut, että kyse on puolesta miljardista. FCG arvioi, että muutoskustannukset huomioiden puhutaan jopa 600 miljoonasta. Eivät kunnat ja hyvinvointialueet tule selviämään näistä kustannuksista. Kysyisin ministeriltä: miten te olette ajatelleet, [Puhemies koputtaa] että tämä rahoitetaan?

Arvoisa rouva puhemies, arvoisa ministeri! Tällä asetuksen toimeenpanoa koskevalla lainsäädännöllä on tarkoitus tosiaan parantaa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta, kun käytössä ja markkinoilla on aikaisempaa tietoturvallisempia laitteita ja ohjelmistoja. Tämä asetus koskee laajasti kaikkia valmistajia ja maahantuojia, joiden laitteet, ohjelmistot ja sovellukset ovat yhteydessä verkkoon, ja näitä ovat esimerkiksi tv:t, jääkaapit, kahvinkeittimet ja niin edelleen. Eli tällä asetuksella sinänsä on myös laaja-alaisia vaikutuksia kuluttajiin. Suomen avoimien tietojärjestelmien keskus COSS ry on tuonut selkeästi esille, että se vastustaa kansallista lisäsääntelyä eli tätä asetusta kireämpää sääntelyä, mikä uhkaa heidän näkemyksensä mukaan avoimen lähdekoodin toimintaedellytyksiä Suomessa, ja näkee sen myös haitaksi kilpailukyvylle. Tämä on näkemys, joka on saanut myös verraten laajaa tukea. Kysyisin ministeriltä, miten te näette tämän asian, ja miten olette tähän kritiikkiin vastannut tai miten aiotte siihen vastata. Tämä on ehkä kuitenkin sellainen asia, jota tässä talossa, eduskunnassa, valiokuntatyöskentelyssä, on sitten vielä syytä tarkastella enemmän. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Kyllä minusta on sinänsä huolestuttavaa ja murheellista, että jälleen kerran hallitus tuo tähän saliin esityksen, jonka vaikutukset niin talouteen kuin työllisyyteenkin ovat vähäisiä. Kuitenkin näillä muutoksilla voi olla merkittäviä negatiivisia vaikutuksia sekä yhteiskuntaan että sitten tietenkin työntekijöille. Tämä lakiesitys herättää paljon erilaisia kysymyksiä. Oikeastaan itse haluaisin kysyä työministeriltä: Miten hallitus varmistaa sen, ettei määräaikaisia työsopimuksia ketjuteta lainvastaisesti? Ja toisaalta, miksi hallitus esittää määräaikaisten työsuhteiden lisäämistä myös julkiselle sektorille? Kuten te itsekin näissä perusteluissa toteatte, niin julkisella sektorilla käytetään jo nyt yksityistä sektoria enemmän määräaikaisia työsuhteita.