politiikka.app

Strandman Jaana

Perussuomalaisten eduskuntaryhmäKaakkois-Suomen vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

131 puheenvuoroa

01937helmikuu 2026: 20helmaaliskuu 2026: 37maahuhtikuu 2026: 34huhtoukokuu 2026: 16toukesäkuu 2026: 9kessyyskuu 2026: 15syy
17.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 132/2026 vpTalous

Arvoisa rouva puhemies! Hallitus esittää työneuvoston ja yhteistoiminta-asiamiehen toimiston lakkauttamista osana valtionhallinnon rakenteellista tehostamista. Tehtäviä siirrettäisiin suurempiin olemassa oleviin organisaatioihin, ja muutosten on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2027 alussa. Työneuvoston tehtäviin kuuluu työoikeudellisten lausuntojen antaminen. Esityksen mukaan osa tehtävistä siirtyisi työtuomioistuimelle. Yhteistoimintalainsäädännön valvonta ja neuvonta siirtyisivät työsuojeluviranomaiselle. Henkilöstörahastojen valvonta ja rekisteri siirtyisivät Patentti- ja rekisterihallitukselle. Tehtävien sijoittaminen nykyisiin organisaatioihin antaa mahdollisuuden hyödyntää valmista asiantuntemusta ja olemassa olevia rakenteita. Samalla henkilöstön osaamista voidaan käyttää laajemmissa kokonaisuuksissa. Muutosten toteutuksessa tarvitaan selkeät vastuut, toimiva tiedonkulku ja riittävä perehdytys. Työneuvoston lausuntoja on annettu viime vuosina keskimäärin noin neljä vuodessa. Lausuntojen määrä antaa perusteen arvioida erillisen organisaation tarvetta suhteessa sen tehtäväkokonaisuuteen. Samalla pitää varmistaa, että työoikeudelliseen neuvontaan ja oikeusturvaan liittyvät palvelut säilyvät helposti saavutettavina. Uudistus tarjoaa myös mahdollisuuden tarkastella valtionhallinnon muita pieniä virastoja ja toimistoja. Kun tehtäviä arvioidaan kokonaisuuksina, voidaan löytää tilanteita, joissa toimintojen yhdistäminen tai keskittäminen selkeyttäisi työnjakoa ja vähentäisi päällekkäistä työtä. Kun tarkastelemme pieniä valtionhallinnon yksiköitä, myös niiden toiminnan kustannukset ja henkilöstömäärät pitää tuoda avoimesti esiin. Tasa-arvovaltuutetun toimiston vuoden 2025 talousarviomääräraha oli noin reilu miljoona euroa. Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistolle vastaava summa oli 2,72 miljoonaa euroa. Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistossa työskentelee noin 40 henkilötyövuoden verran henkilöstöä. Näiden lukujen rinnalla tarvitaan arvio toiminnan tuloksista ja vaikutuksista. Huomiota pitää kiinnittää siihen, mitä palveluja kansalaisille tuotetaan, kuinka paljon asioita käsitellään ja millaisia konkreettisia tuloksia resursseilla saavutetaan. Samalla voidaan arvioida, löytyisikö joillekin tehtäville tehokkaampi tapa järjestää toiminta yhdessä muiden viranomaisten kanssa. Pelkkä henkilöstömäärä tai budjetin suuruus ei kerro toiminnan tarpeellisuudesta. Olennaista on arvioida, mitä resursseilla saadaan siis aikaan ja vastaavatko tehtävät käytettävissä olevia resursseja. Jokaiselle julkiselle eurolle pitää löytyä selkeä tehtävä, perusteltu tarve ja näkyvä hyöty. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, talousarvio, budjetti)Pöytäkirja
17.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 145/2026 vpSoteEnergia

Arvoisa rouva puhemies! Hallitus esittää muutosta tupakkalakiin. Tavoitteena on vähentää altistumista tupakansavulle ja parantaa asumisviihtyvyyttä. Parveketupakointi vaikuttaa myös muihin talon asukkaisiin. Tupakansavu voi kulkeutua parvekkeelta toisiin asuntoihin ja sisätiloihin. Asukas voi siis altistua savulle omassa kodissaan ilman omaa tupakointia. Tupakansavu sisältää terveydelle haitallisia aineita, ja passiivinen tupakointi lisää esimerkiksi sydän‑ ja hengityselinsairauksien riskiä. Tupakointi aiheuttaa myös paloturvallisuusriskin. Lakimuutoksen myötä asuntoyhteisö voisi päättää tupakointikiellosta itse. Päätös tehtäisiin kahden kolmasosan määräenemmistöllä. Nykyisessä järjestelmässä kunta tekee päätöksen asuntoyhteisön hakemuksesta, ja prosessi voi kestää pitkään. Tämä esitys siis vapauttaa myös kuntien resursseja. Perussuomalaisten näkökulmasta päätösvaltaa tuodaan lähemmäksi taloyhtiöitä ja asukkaita, mikä on erittäin järkevää. Taloyhteisö tuntee oman rakennuksensa, sen rakenteet ja asumisolosuhteet. Samalla asukkaiden oikeusturvasta ja kuulemisesta tulee huolehtia. Tupakointikielto koskee siis parvekkeita, huoneistojen hallinnassa olevia ulkotiloja sekä tietyin edellytyksin huoneistojen sisätiloja. Kielto koskisi myös sähkötupakointia. Kiinteistöliitto on kuitenkin nostanut esiin huolen sääntelyn tulkinnanvaraisuudesta. Selkeät kriteerit ovatkin tärkeät, jotta päätöksenteko pysyy yhdenmukaisena ja asukkaiden oikeudet toteutuvat. Tämä esitys on erinomainen esitys savuttoman Suomen edistämiseksi. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Pöytäkirja
17.9.2026VastauspuheenvuoroHE 145/2026 vpEnergia

Arvoisa puhemies! Tämä tupakkalain muutos on erittäin hyvä. Tavoitteena on vähentää altistumista tupakansavulle ja parantaa asumisviihtyisyyttä. Lakimuutoksen myötä asunto-osakeyhtiö voi päättää tupakointikiellosta itse. Perussuomalaisten näkökulmasta päätösvaltaa tuodaan lähemmäs taloyhtiöitä ja asukkaita, ja taloyhteisö tuntee oman rakennuksensa, sen rakenteet ja asumisolosuhteet. Samalla asukkaiden oikeusturvasta ja kuulemisesta tulee huolehtia. Tupakointikielto koskettaa parvekkeita, huoneistojen hallinnassa olevia ulkotiloja sekä tietyin edellytyksin huoneistojen sisätiloja, ja kielto koskisi myös sähkötupakointia. Erinomainen esitys savuttoman Suomen edistämiseksi. Haluan kuitenkin tuoda huoleni siitä, että ovathan kriteerit sellaiset, että sääntely ei tuo tulkinnanvaraisuutta. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Pöytäkirja
17.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 144/2026 vpSote

Arvoisa puhemies! Työelämä muuttuu, ja lainsäädännön täytyy pysyä muutoksessa mukana. Yhä useampi suomalainen yhdistää palkkatyötä yrittäjyyteen. Työtä voidaan tehdä usealle työnantajalle yrittäjänä, palkansaajana tai eri muodoissa eri aikoina. Hallitus esittää yhdistelmävakuutusta, jonka avulla palkkatulo ja yritystoiminnan tulot voidaan huomioida yhdessä työttömyysturvaa kerryttäessä. Tämä tuo turvaa ihmisille, joiden toimeentulo muodostuu useasta lähteestä. Yhdistelmävakuutus olisi vapaaehtoinen. Henkilö voisi itse päättää, mitkä tulonlähteensä hän haluaa vakuuttaa työttömyyden varalta. Palkkatyön ja yrittäjyyden ei tarvitse tapahtua samanaikaisesti, sillä eri työmuodot voivat vuorotella. Työssäoloehto täyttyisi, kun henkilö kerryttää 28 kuukauden tarkastelujaksolla yhteensä 12 työssäoloehtokuukautta palkkatulosta ja yritystoiminnan vakuutustulosta. Samalla huolehditaan siitä, että aiemmin kertyneet oikeudet säilyvät tilanteessa, jossa yhdistelmävakuutuksen ehdot eivät työttömyyden alkaessa täyty. Yhdistelmävakuutus on tarkoitettu monimuotoisesti työllistyville henkilöille. Myös henkilöt, jotka saavat työskentelyapurahaa, kuten taiteilijat, tai toimivat perhehoitajina palkkatyön tai yrittäjyyden ohessa, voivat ottaa yhdistelmävakuutuksen. Arvoisa puhemies! Esityksen vaikutukset julkiseen talouteen ovat maltilliset. Samalla parempi työttömyysaikainen toimeentulo voi vähentää tarvetta toimeentulotuelle ja yleiselle asumistuelle. Omaishoitajien asema on arvioitu esityksen valmistelussa erikseen. Valmistelussa selvitettiin mahdollisuutta vakuuttaa omaishoidon palkkio työttömyyden varalle. Arvion perusteella tämän ratkaisun katsottiin voivan heikentää omaishoitajien asemaa, joten omaishoidon palkkiota ei tässä esityksessä liitetä yhdistelmävakuutukseen. Omaishoitajat tekevät yhteiskunnalle erittäin arvokasta työtä huolehtimalla läheisistään ja mahdollistamalla heidän asumisensa omassa kodissaan. Heidän työnsä tukee hoidettavien ihmisten arkea ja vähentää osaltaan sosiaali- ja terveyspalvelujen tarvetta. Omaishoitajien jaksamisesta ja toimeentulosta huolehtiminen on tärkeää myös tulevaisuudessa. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu)Pöytäkirja
10.9.2026Varsinainen puheenvuoroLA 27/2026 vpEnergia

Arvoisa rouva puhemies! Kiitän edustaja Vestmania tästä erinomaisesta ja hyvin ajankohtaisesta lakialoitteesta. Olen itsekin tämän aloitteen allekirjoittanut, ja sillä on laajaa kannatusta yli puoluerajojen, ja asia on yhteisesti tiedostettu kotimaamme paras huomioiden. Suomalaisten sähkön riittävyys on taattava, ja sähkön hinnan tulee olla kohtuullista jokaiselle suomalaiselle hänen arjessaan. Datakeskukset tuovat Suomeen investointeja, työpaikkoja ja kasvua. Samalla niiden nopeasti kasvava sähkönkulutus pitää huomioida Suomen sähköjärjestelmässä. Säännöt ja ehdot tulee olla selvät kaikissa näissä investoinneissa. Tässä aloitteessa esitetään, että suuret datakeskukset eivät saa verkkoliityntää ennen kuin niiden käyttöön on järjestetty riittävästi uutta joustoa. Jouston pitää kestää yhtäjaksoisesti vähintään kaksi viikkoa. Tämä on tärkeää erityisesti kylmien ja vähätuulisten jaksojen aikana. Suurimmilta datakeskuksilta edellytettäisiin lisäksi uutta sähköntuotantoa niiden vuosittaista sähkönkulutusta vastaavasti. Tuotanto voi olla datakeskuksen omaa tai perustua uuteen sähköntuotantoon tehtyyn sähkönostosopimukseen. Aloitteessa edellytetään myös, että joustava tuotanto ja mahdollinen kulutusjousto tarjotaan sähkömarkkinoille. Näin datakeskukset voivat osallistua sähköjärjestelmän tasapainottamiseen. Myös sähköverkkojen kapasiteetti huomioidaan. Kantaverkon järjestelmävastaavalle annettaisiin mahdollisuus estää liittyminen tietyssä paikassa, jos suuri uusi kulutus uhkaisi sähköjärjestelmän toimintavarmuutta. Sähkön tuotannon ja kulutuksen pitää kohdata joka hetki. Suomi tarvitsee lisää tuotantoa, joustoa ja toimivia sähkömarkkinoita. Arvoisa rouva puhemies! Aihe on ajankohtainen myös eilisen Google-uutisen vuoksi. Google ilmoitti 13 miljardin euron investoinnista Suomeen sekä 22 vuoden sähkönostosopimuksesta, joka kattaa jopa puolet Loviisan ydinvoimalan kapasiteetista. Suomi tarvitsee investointeja. Samalla meidän pitää huolehtia siitä, että sähköä riittää kotitalouksille ja yrityksille kohtuuhintaan. Hallitus on myös tuomassa sähkön hintakattoa kriisitilanteita varten. Näin kuluttajia voidaan suojata tilanteissa, joissa sähkön hinta nousee poikkeuksellisen korkeaksi. Suomalaisten etu tulee olla aina ensin, ja siitä on pidettävä huoli. Tämä aloite on yksi sellainen. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (ydinvoima, sähkö, sähkövero)Pöytäkirja
10.9.2026Varsinainen puheenvuoroKAA 1/2026 vpEnergiaTurvallisuus

Arvoisa rouva puhemies! Nyt tehdään turpeesta asiaa, ja se on kirvoittanut täällä jo tänä iltana monia merkittäviä puheenvuoroja. Kiitos aloitteen tekijälle tästä. Turve on määriteltävä uusiutuvaksi, ja se on turvattava kotimaisena energiana. Turpeella on Suomessa tärkeä rooli ruoantuotannossa, huoltovarmuudessa ja energiantuotannossa sekä monissa muissa eri käyttötarkoituksissa. Kuiviketurpeen saatavuus on turvattava erityisesti siipikarjataloudessa. Turve sitoo tehokkaasti kosteutta ja ammoniakkia, parantaa tuotantotilojen ilmanlaatua ja tukee eläinten hyvinvointia. Energiahuollossa turve on säävarma, varastoitava ja kotimainen energiamuoto. Se on uusiutuva, kotimainen raaka-aine. Se tuo varmuutta tilanteisiin, joissa energiaa tarvitaan kovalla pakkasella ja muiden energialähteiden saatavuus vaihtelee. Hallitus on jo päättänyt jatkaa turpeen varmuusvarastointia vuoteen 2030 ja osoittanut siihen 10 miljoonaa euroa kuluvana vuonna. Lisäksi energiaturpeen tuotannon huoltovarmuutta vahvistetaan uudella tukimallilla vuodesta 2027 alkaen. Turpeella on myös mahdollisuuksia korkeamman jalostusasteen tuotteissa, kuten kasvualustoissa ja aktiivihiilessä, ja turpeen tutkimukseen kannattaa panostaa. On mainiota, että turpeella on myös vientipotentiaalia, ja sitä tulee meidän ehdottomasti lisätä merkittävästi. Nyt tarvitaankin turpeelle kunnianpalautus.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Pöytäkirja
10.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 94/2026 vp

Arvoisa rouva puhemies! Työllisyyspalveluissa tarvitaan parempaa tietoa siitä, mitkä palvelut todella edistävät työllistymistä. Tässä esityksessä työvoimaviranomaiset saisivat nykyistä laajemman oikeuden käyttää omien asiakkaidensa tulorekisteritietoja työvoimapalvelujen suunnittelussa, kohdentamisessa, kehittämisessä, seurannassa ja arvioinnissa. Tavoitteena on, että palveluja voidaan tarjota paremmin oikeille ihmisille oikeaan aikaan. Kun tietoa on enemmän käytettävissä, työllisyysalueet pystyvät arvioimaan palveluiden vaikuttavuutta ja kohdentamaan resursseja paremmin. Tämä auttaa myös vähentämään turhaa hallinnollista työtä. Työllisyyspalveluissa on vuosien aikana ollut paljon paperinpyörittelyä. Nyt tietoa voidaan hyödyntää tehokkaammin ja keskittyä paremmin palveluiden toimivuuteen. Tulorekisteritietojen käyttö rajataan työvoimapalvelujen järjestämisen kannalta tarpeellisiin tietoihin. Työvoimaviranomainen toimii tietojen rekisterinpitäjänä, ja tiedot poistetaan neljän vuoden kuluttua asiakkuuden päättymisestä. Valiokunta esittää lisäksi, että hallitus selvittää tulorekisterin hyödyntämistä jatkossa myös työttömyysturva-asioissa ja työvoimaviranomaisten päätöksenteossa. Tämä on järkevä jatkosuunta, jos tiedot voivat helpottaa asioiden käsittelyä ja päätöksentekoa. Esityksessä korjataan myös palkkatukea koskeva sääntely. Alentuneesti työkykyisen palkkaamiseen myönnettävän palkkatuen enimmäismääräksi täsmennetään 1 770 euroa kuukaudessa. Jo alkaneisiin palkkatukijaksoihin sovelletaan vanhoja sääntöjä koko tukijakson ajan. Lisäksi KEHA-keskukselle annetaan oikeus käyttää tulorekisteritietoja lakisääteisten valtionavustustehtävien hoitamiseen. Tavoitteena on vähentää sekä avustusten hakijoiden että viranomaisten hallinnollista työtä, ja tämä on hyvä suuntaus.

Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä tehdään useita tärkeitä suoraan suomalaisten arkeen liittyviä veromuutoksia. Kotitalousvähennystä korotetaan määräaikaisesti vuosiksi 2026 ja 2027. Enimmäismäärä nousee 2 100 euroon ja yritykselle maksetuista työkorvauksista tehtävä vähennys 40 prosenttiin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos kotitalous teettää esimerkiksi 3 000 eurolla remontti- tai siivoustöitä, verovähennys kasvaa nykyisestä 900 eurosta 1 050 euroon. Hyötyä tulee siis 150 euroa. Suurimmillaan vähennyksen kasvu voi tarkoittaa 500 euron lisähyötyä kotitaloudelle tavallisen ihmisen arkeen. Määräaikainen korotus tukee kotitalouksien palvelujen ostamista ja samalla rakentamisen ja remontoinnin kysyntää. Talouden epävarmassa tilanteessa tämä tukee kulutusta ja työllisyyttä. Myös matkakuluvähennyksen omavastuun alentaminen 900 eurosta 800 euroon helpottaa työmatkoista aiheutuvia kustannuksia. Tämä on merkittävää erityisesti niille, jotka tarvitsevat autoa työssäkäyntiin. Liikunta- ja kulttuuriedun enimmäismäärä nousee 400 eurosta 540 euroon. Erityisen hyvänä pidän sitä, että edun piiriin tulevat myös metsästys ja kalastus. Metsästyskortin suorittaneita on Suomessa noin 300 000. Kyse on suuresta joukosta suomalaisia. Myös kalastus on monelle suomalaiselle tärkeä harrastus ja tapa liikkua luonnossa. Kokonaisuutena esitys tukee kotitalouksien ostovoimaa, palveluiden kysyntää ja työllisyyttä. Arvoisa puhemies! Erikoista jälleen tässä salissa on, että tämäkään esitys ei SDP:lle käy, vaan pitäisi saada enemmän sitä, tätä ja tuota kertomatta, mistä se raha otetaan. Tämä on hyvin tyypillistä SDP:n toimintaa — suomalaisten veronmaksajien rahoja käytetään vastuuttomasti.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsästys, metsä)Pöytäkirja
10.9.2026Varsinainen puheenvuoroHE 115/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies, kunnioitettu ministeri! Taiteen perusopetus on kotimaassamme ainutlaatuista. Se tarjoaa noin 130 000 lapselle ja nuorelle mahdollisuuden pitkäjänteiseen harrastamiseen, oman ilmaisun kehittämiseen ja eri taiteenalojen oppimiseen. Nykyisestä yleisestä ja laajasta oppimäärästä siirryttäisiin tämän esityksen mukaisesti yhteen 50 opintopisteen kokonaisuuteen. Rahoituksessa huomioitaisiin opetustuntien lisäksi oppilasmäärä, tutkinnon suorittaneet ja alueellinen saatavuus. Näin voidaan vastata myös väestönmuutoksen ja alueellisen eriytymisen tuomiin haasteisiin. Alle 18-vuotiailla olisi etusija oppilasvalinnassa tilanteissa, joissa hakijoita on enemmän kuin paikkoja, ja tämä on perusteltua. Opetussuunnitelman perusteiden uudistamisessa on syytä tarkastella myös opetuksen arvopohjaa. Taiteen perusopetuksen keskiössä tulee olla taiteellisten taitojen oppiminen, luovuus, oma ilmaisu ja erityisesti suomalaisen elämäntavan ja kulttuurin tuntemus. Uusien opetussuunnitelman perusteiden valmistelussa on syytä pitää huolta myös siitä, että suomalainen kulttuuriperintö, historia ja taide saavat niille kuuluvan aseman. Suomeen kasvamiseen kuuluu oman yhteiskuntamme kulttuurin tunteminen. Tämä koskee jokaista Suomessa kasvavaa lasta ja nuorta. Uudistuksessa tarvitaan myös taloudellista vastuullisuutta. Eri toimijoiden yhteistyöllä voidaan hyödyntää tehokkaammin opettajia, tiloja ja välineitä sekä parantaa opetuksen saatavuutta eri puolilla Suomea. Uudistuksen tavoitteena tulee olla laadukas ja toimiva taiteen perusopetus, joka palvelee lapsia ja nuoria eri puolilla Suomea ja eri taidelajeissa. Monet löytävät ammattinsa taiteesta. Luova ala on noin 13,5 miljardia euroa, ja siinä on myös huomattavat mahdollisuudet suomalaiseen vientiin.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (oppiminen)Pöytäkirja
10.9.2026VastauspuheenvuoroHE 115/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Taiteen perusopetus tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden pitkäjänteiseen harrastamiseen, oman ilmaisun kehittämiseen ja eri taiteenalojen oppimiseen. Opetussuunnitelman perusteiden uudistamisessa on syytä tarkastella myös opetuksen arvopohjaa. Taiteen perusopetuksessa keskiössä tulisi olla taiteellisten taitojen oppiminen, luovuus, oma ilmaisu ja erityisesti suomalaisen elämäntavan ja kulttuurin tuntemus. Arvoisa ministeri, kuinka tässä uudistuksessa voidaan taata se, että taiteen perusopetusta voidaan järjestää eri puolilla Suomea? — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (oppiminen)Pöytäkirja
8.9.2026VastauspuheenvuoroHE 148/2026 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies, kunnioitettu sisäministeri! Suomalaisten ja Suomen turvallisuus vaatii edelleen toimivia lakeja ja vahvaa viranomaisvalmiutta itärajalla. Venäjä käyttää hybridivaikuttamista, ja välineellistetty maahantulo kuuluu tähän keinovalikoimaan. Suomi on rakentanut itärajalle raja-aitaa, vahvistanut valvontaa ja lisännyt viranomaisten valmiutta. Myös lainsäädännön pitää kestää vakavat turvallisuustilanteet. Rajaturvallisuuslain jatkaminen vuoteen 2028 antaa kotimaallemme tarvittavat keinot varautua nopeisiin muutoksiin. Lain merkitys korostuu juuri silloin kun turvallisuustilanne muuttuu nopeasti. Rajan takana on sotaa käyvä valtio. Tällaisessa tilanteessa Suomen pitää pystyä suojaamaan oma rajansa ja kansansa, ja tämän pitäisi olla selvä kaikille tässä salissa istuville. Suomen turvallisuus kuuluu Suomen valtion vastuulle. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä vieraili rajalla kolme viikkoa sitten, ja asia on päivän selvä, että itärajan on oltava kiinni. Kiitän sisäministeri Mari Rantasta erinomaisesta työstä Suomen rajaturvallisuuden vahvistamiseksi. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, rajaturvallisuus, itäraja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomen osuus maailman kasvihuonekaasupäästöistä on noin yksi promille. Suomen päästöt ovat laskeneet. Siksi ilmastotoimien pitää olla Suomen kannalta järkeviä, eivätkä ne saa nostaa kansalaisten arjen kustannuksia tai ajaa tuotantoa, työpaikkoja ja investointeja ulkomaille. Maatalous tuottaa ruokaa ja ylläpitää huoltovarmuutta. Ilmastotoimien pitää tukea viljelijöiden työtä ja maatalouden kannattavuutta. Suomalaisen ruuan tuotantoedellytykset on turvattava, eikä ilmastopolitiikka saa lisätä viljelijöiden kustannuksia. Metsienhoidossa on vahvistettava kasvua ja hiilinieluja ilman, että metsätalouden toimintaedellytyksiä heikennetään. Energiassa on turvattava huoltovarmuus. Turpeella on merkitystä kotimaisena ja säästä riippumattomana energialähteenä sekä varautumisessa. Turve on kotimainen luonnonvara, joka on hyödynnettävä. Liikenteessä biopolttoaineiden tuotantoa ja käyttöönottoa tulee edistää eri liikennemuotojen tarpeisiin. Suomen kansan ja kotimaamme edun tulee olla aina ensin kaikessa päätöksenteossa, ja tämä on jokaisen edustajan muistettava.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, hiilinielu, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja
2.9.2026Varsinainen puheenvuoroK 10/2026 vpTalousKoulutusMaahanmuutto

Arvoisa herra puhemies! Kelan etuusmenoihin käytettiin vuonna 2025 noin 17,5 miljardia euroa. Se tarkoittaa lähes 48 miljoonaa euroa päivässä, kaksi miljoonaa euroa tunnissa ja noin 33 000 euroa minuutissa. Tämä tarkoittaa, että rivikansanedustajana minun vuoden veroeuroni on minuutissa käytetty. Kysymys kuuluu: kuinka pitkään suomalainen veronmaksaja pystyy rahoittamaan kasvavia menoja tilanteessa, jossa työikäisen väestön määrä vähenee ja kotimaamme julkinen talous on alijäämäinen? Kelan toimintakuluihin kohdistuu vuosina 2025—2027 yhteensä 45 miljoonan euron säästövaatimus. Lisäksi päätettiin 50 miljoonan euron kertaluontoisesta valtionrahoituksen leikkauksesta. Näissä säästöissä pitää keskittyä toiminnan tehostamiseen. Siksi hallituksen tekemät ratkaisut sosiaaliturvan menojen hillitsemiseksi ovat välttämättömiä. Vuonna 2025 kansaneläkkeen maksaminen ulkomaille päättyi. Yleiseen asumistukeen palautettiin varallisuusharkinta. Opiskelijat siirtyivät yleisestä asumistuesta opintotuen asumislisän piiriin. Yleisen asumistuen menot vähenivät lähes 450 miljoonaa euroa. Arvoisa puhemies! Maahanmuuton vaikutus sosiaalietuuksien kustannuksiin näkyy erityisesti toimeentulotuessa. Pitkällä aikavälillä vaikutus julkisiin menoihin on erittäin suuri. Sadasta toimeentulotuen tuen saajasta 41 puhuu äidinkielenään muuta kuin kotimaisia kieliä. Vuonna 2017 vieraskielisille maksettiin toimeentulotukea 172 miljoonaa euroa, mikä vastasi 24:ää prosenttia kaikista toimeentulotukimenoista. Vuonna 2025 summa oli noussut jo 408 miljoonaan euroon ja osuus 41 prosenttiin. Kahdeksassa vuodessa vieraskielisille maksettujen toimeentulotukien määrä on siis yli kaksinkertaistunut. Kun kehitystä tarkastellaan pidemmällä aikavälillä, kustannusten vaikutukset voivat nousta erittäin suuriksi. Kelan takaisinperinnässä on huomattavia summia. Vuoden lopussa etuuksiin liittyviä saatavia oli 147 miljoonaa euroa. Opintolainojen takausvastuusaatavia oli perinnässä 343 miljoonaa euroa. Määrä kasvoi vuodessa lähes 28 prosenttia. Nämä rahat kuuluvat suomalaisille veronmaksajille. Takaisinperinnän pitää toimia tehokkaasti, ja perusteettomien etuuksien maksamista pitää ehkäistä. Arvoisa puhemies! Myös lääkekorvaukset ovat suuri menoerä. Vuonna 2024 korvattavia lääkkeitä ostettiin noin 2,5 miljardilla eurolla. Kela maksoi lääkekorvauksia noin 1,9 miljardia euroa. Lääkekustannuksiin on löydettävä ratkaisuja, joilla julkisten varojen käyttö pysyy kestävällä tasolla. Kelan palveluiden pitää toimia käytännössä kaikkialla Suomessa. Kela-taksien toiminnassa on ollut alueellisia ongelmia ja palvelun saatavuudessa on ollut eroja. Ihmisten pitää päästä lääkäriin ja hoitoon myös silloin, kun siihen tarvitaan Kela-kuljetusta. Hallitus vahvisti kesällä 2025 laajan taksilain uudistuksen, jonka tavoitteena on kitkeä harmaa talous ja parantaa asiakasturvallisuutta. Nämä tiukennukset vaikuttavat suoraan myös Kela-kuljetuksia ajaviin takseihin. Kela-kuljetuksessa palvelun pitää toimia silloin, kun sitä tarvitaan. Kela-taksin pitää tulla sovittuna aikana, ja asiakkaan pitää päästä turvallisesti hoitoon. Samalla veronmaksajan rahaa pitää käyttää vastuullisesti. Kela uudistaa parhaillaan etuuskäsittelyn ja asioinnin tietojärjestelmiä Eepos-ohjelmassa. Uudistuksen pitää parantaa palvelun toimivuutta ja samalla vähentää kustannuksia. Arvoisa puhemies! Suomen sosiaaliturvan rahoitus perustuu työhön. Työntekijät, yrittäjät ja yritykset rahoittavat verojen ja maksujen kautta yhteiskunnan palveluita ja etuuksia. Siksi jokainen etuus pitää arvioida sen alkuperäisen tarkoituksen kautta. Sosiaaliturvan pitää turvata suomalaisen toimeentulo silloin, kun siihen on todellinen tarve. Työkykyisen ihmisen kohdalla työn vastaanottamisen pitää olla kannattavaa, ja työn tekemisen pitää aina olla etuuksilla elämistä vahvempi vaihtoehto.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, leikkaus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (opintotuki)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja
2.9.2026VastauspuheenvuoroHE 104/2026 vpEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Tämä käsittelyssä oleva esitys sotilastiedustelun lainsäädännön päivittämisestä parantaa kykyä havaita Suomeen kohdistuvia uhkia paremmin. Tavoitteena pitää olla mahdollisimman ajankohtainen tieto siitä, mitä Suomen turvallisuuteen vaikuttavassa toimintaympäristössä tapahtuu. Tietoliikennetiedustelu on osoittautunut tässä merkittäväksi. Haluan nostaa tässä esiin datakeskuksiin liittyvät kansalliset turvallisuuden haasteet. Suojelupoliisi ja turvallisuusviranomaiset ovat nostaneet esiin useita datakeskuksiin liittyviä riskejä, jotka kytkeytyvät muun muassa geopoliittisiin jännitteisiin, omistajuuteen ja sähköverkon kestävyyteen. Pidän erittäin tärkeänä, että turvallisuusviranomaisten toimintaedellytyksistä pidetään kaikin tavoin kiinni ja tunnistetaan riskit sekä toimintakyky nopeasti turvallisuustilanteen niin edellyttäessä. Tämä esitys on erittäin kannatettava.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö, sähkövero)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
1.9.2026Varsinainen puheenvuoroK 20/2026 vpTalousEnergia

Arvoisa puhemies! Pankkivaltuuston kertomus Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan toiminnasta nostaa esiin suomalaisen talouden kannalta tärkeitä kysymyksiä. Suomen pankit ovat hyvässä kunnossa. Pankkien talous kestää vaikeitakin aikoja. Samaan aikaan yritykset ja kotitaloudet kohtaavat taloudellisia vaikeuksia. Kotitalouksien ostovoima on kuitenkin kohentumassa. Suomen talouden suurin haaste liittyy tällä hetkellä kasvuun. Hintojen nousu on hidastunut, ja korot ovat laskeneet. Uusimpien tietojen mukaan Suomen talous kasvoi vuonna 2025 aiemmin arvioitua enemmän. Kasvu on jatkunut myös vuonna 2026, ja positiivisia talousuutisia saamme lähes päivittäin niin viennistä kuin teollisuudestakin. Tästä täytyy meidän kaikkien iloita ja jatkaa toimia, joilla kasvu jatkuu ja sitä kautta myös työllisyys tulee kohenemaan. Arvoisa puhemies! Yritysten toimintaedellytykset vaativat huomiota. Erityisesti pankkipalveluiden saatavuudessa on ongelmia. Pienen yrityksen pitää pystyä avaamaan pankkitili kohtuullisessa ajassa. Jos yrittäjä joutuu odottamaan tilin avaamista viikkoja tai toimittamaan pankille kerta toisensa jälkeen uusia selvityksiä, yritystoiminnan käynnistäminen vaikeutuu. Pahimmillaan yritys ei pääse hoitamaan laskuja, palkkoja tai veroja normaalisti. Pankkien pitää arvioida yrityksen tilanne kokonaisuutena. Säännöt eivät saa muodostua esteeksi yritysten kasvulle, investoinneille ja uusille työpaikoille. Arvoisa puhemies! Käteinen on monelle suomalaiselle edelleen tärkeä maksutapa. Kaikki ihmiset eivät pysty käyttämään digitaalisia pankkipalveluita. Käteisellä voi maksaa ilman älypuhelinta, verkkopankkia tai toimivaa tietoliikenneyhteyttä. Käteinen on tärkeä myös kriisivalmiudessa. Sähkökatko, tietoliikennehäiriö, kyberhyökkäys tai maksujärjestelmän häiriö voivat estää kortti- ja mobiilimaksamisen, ja silloin käteinen tarjoaa toimivan vaihtoehdon. Pankkiautomaattien ja konttorien väheneminen vaikeuttaa käteisen saatavuutta. Digitaalisiin palveluihin siirtyminen voi myös nostaa kustannuksia ihmisille, jotka eivät pysty käyttämään niitä. Digitaaliset maksut yleistyvät nopeasti. Suomen on samalla varauduttava tilanteisiin, joissa sähköiset maksujärjestelmät eivät toimi. Arvoisa puhemies! Suomen talous tarvitsee yrityksiä, investointeja ja uusia työpaikkoja sekä kansalaisten luottamusta kasvuun. Pankkipalveluiden saatavuus kuuluu yritystoiminnan perusedellytyksiin. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kehysriihen päätöksiä laitetaan nyt napakasti toimeen, mikä on erinomaisen hyvä asia maamme taloudellisessa tilanteessa. Hallituksen esityksessä tehdään muutoksia, jotka näkyvät tavallisten ihmisten arjessa. Kotitalousvähennystä korotetaan vuosiksi 2026 ja 2027, liikunta- ja kulttuurietua laajennetaan sekä työmatkojen matkakuluvähennyksen omavastuuta alennetaan. Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä nousee 1 600 eurosta 2 100 euroon. Samalla yritykselle maksetusta työstä saatava vähennys kasvaa ja myös palkatun työn vähennys paranee. Tämä helpottaa remonttien, siivouspalvelujen, hoivapalvelujen ja muiden kotitalouksien tarvitsemien palvelujen ostamista. Kotitalousvähennys tulee voimaan kuluvana vuonna takautuvasti, ja sitä voi hyödyntää myös vuonna 2027. Rakennusala on ollut pitkään vaikeuksissa. Moni yritys ja yrittäjä on joutunut odottamaan töitä, ja kotitaloudet ovat siirtäneet remontteja myöhemmäksi. Korotettu kotitalousvähennys kannustaa tilaamaan työtä juuri nyt, kun talous tarvitsee lisäkysyntää. Kotitalousvähennystä ei palauteta aikaisemmalle tasolle, vaan korotus koskee rajattua aikaa. Tarkoitus on tukea taloutta nykyisessä tilanteessa ja auttaa palvelualoja sekä rakentamista pääsemään vahvempaan vauhtiin. Arvoisa puhemies! Liikunta- ja kulttuuriedun enimmäismäärä nousee 540 euroon vuodessa. Samalla etua voi käyttää aiempaa useampaan harrastukseen, kuten kalastukseen ja metsästykseen, liittyviin palveluihin, kuten vaikkapa eräopaspalveluun. Liikunta ymmärretään usein melko kapeasti, vaikka suomalaisille luonto on tärkeä paikka liikkua ja harrastaa. Kalastus ja metsästys edellyttävät liikkumista, luonnontuntemusta ja aktiivista harrastamista. Ne ovat monelle elämäntapa, joka siirtyy sukupolvelta toiselle. Metsästyksellä on merkitystä myös riistakantojen hoidossa. Kalastus kuuluu Suomen vanhimpiin harrastuksiin, ja sitä harrastetaan eri puolilla maata rannikoilta sisävesille. Luontoharrastusten sisällyttäminen liikunta- ja kulttuurietuun tunnistaa paremmin suomalaiset harrastustavat ja kohtelee erilaisia liikuntamuotoja tasapuolisemmin. Näillä liikunta- ja kulttuurieduilla lisätään myös henkistä huoltovarmuutta. Arvoisa puhemies! Työmatkojen matkakuluvähennyksen omavastuu laskee väliaikaisesti 900 eurosta 800 euroon. Monella paikkakunnalla oma auto on välttämätön työssäkäynnin vuoksi harvaan asutussa ja pitkien välimatkojen maassamme, jossa polttoaineen ja liikkumisen kustannukset vaikuttavat suoraan toimeentuloon. Talouden kasvu on käynnistynyt, ja nämä nykyhallituksen päätökset ja toimet tukevat ja vauhdittavat tätä kasvua. Nyt kannattaa siis suomalaisten hyödyntää nämä esityksen toimet arjessaan. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen, rakennusala)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (luonto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsästys, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Suomalainen ruoka syntyy pellolla ja navetassa, ja sen merkitys näkyy jokaisen arjessa joka päivä. Kun kotimainen tuotanto toimii, kauppojen hyllyt täyttyvät ja koko maa pysyy liikkeessä. Maatalous kantaa samalla vastuuta huoltovarmuudesta, joka turvaa ruokahuollon myös vaikeina aikoina. Nyt käsillä oleva esitys tukee tätä tärkeää kokonaisuutta. Energiakustannusten nousu on kuormittanut monia tiloja. Lisäpalautus antaa helpotusta tilanteessa, jossa kustannukset ovat kasvaneet nopeasti. Tuki kohdennetaan toteutuneen polttoöljyn kulutuksen perusteella, joten se menee sinne, missä tarve on konkreettinen. Kyseessä on kymmenen miljoonan euron lisämääräraha, joka maksetaan vuoden 2026 aikana ammattimaisille maataloudenharjoittajille ja vesiviljelijöille. Taustalla on tavoite varmistaa, että kotimainen ruuantuotanto säilyy elinvoimaisena koko maassa. Kun tuotanto toimii, myös työpaikat ja yrittäjyys maaseudulla säilyvät. Hallitus on pitänyt kiinni linjasta, jossa alkutuottajien kustannuksia ei kasvateta omilla päätöksillä. Samalla on vahvistettu tuottajien asemaa markkinoilla, jotta oikeudenmukainen tulonmuodostus toteutuu paremmin. Tämä lisää luottamusta tulevaan ja kannustaa jatkamaan työtä, joka pitää Suomen omavaraisena. Velkaa joudutaan ottamaan lisää, ja kokonaisuus on hyvä tiedostaa. Silti panostus kotimaiseen ruokaan ja huoltovarmuuteen tuo turvaa, jota ei voi mitata pelkästään euroissa. Kyse on kyvystä pitää maa toiminnassa kaikissa oloissa. Arvoisa puhemies! Suomalainen maaseutu ansaitsee teot, jotka näkyvät arjessa. Tämä esitys tukee viljelijää, yrittäjää ja koko Suomea.

Talous: sääntöpohjainen osuma (velka)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Hallituksen erittäin hyvä esitys koskee alkutuottajan asemaa elintarvikeketjussa. Ruokaketjun toiminta alkaa maatilalta ja päättyy kuluttajalle, mutta neuvotteluvoima ei jakaudu tasaisesti ketjun sisällä. Suomessa päivittäistavarakauppa on keskittynyt harvoille toimijoille. Tämä näkyy alkutuottajan arjessa siten, että sopimusehdot, toimitusvaatimukset ja hinnoittelu määräytyvät ostajapuolella. Tuottajan mahdollisuus vaikuttaa omaan tulokseensa jää rajalliseksi, [Hälinää — Puhemies koputtaa] vaikka vastuu tuotannosta on täysi. Alkutuottaja kantaa keskeiset tuotannon riskit. Sääolosuhteet, energian ja rehujen hinnat sekä maailmanmarkkinoiden vaihtelut vaikuttavat suoraan tilan talouteen. Näihin tekijöihin ei voi vaikuttaa, mutta vaikutus kohdistuu suoraan tuottajan tulokseen. Arvoisa puhemies! Heikko neuvotteluasema siirtää riskit tuotannon alkuun. Tämä heikentää mahdollisuuksia suunnitella toimintaa, tehdä investointeja ja ylläpitää tuotantoa pitkällä aikavälillä. Kotimainen maatalous muodostaa Suomen huoltovarmuuden perustan. Ruokahuolto kriisitilanteissa riippuu siitä, että kotimaista tuotantoa on riittävästi ja tilat pysyvät elinkelpoisina myös normaalissa markkinatilanteessa. Esityksessä puututaan sopimuskäytäntöihin, joissa vahvempi osapuoli määrittää ehtoja yksipuolisesti tai siirtää riskejä heikommalle. Tavoite on lisätä tasapainoa sopimussuhteisiin ja parantaa ennakoitavuutta. Markkinoiden keskittyminen vähentää vaihtoehtoja alkutuottajille. Kun ostajia on vähän, tuottajan asema heikkenee ja riippuvuus yksittäisistä toimijoista kasvaa. Tämä voi ohjata tuotantoja ostajan tarpeiden mukaan, vaikka tuotannon lähtökohdat olisivat toiset. Arvoisa puhemies! Kaupan omien tuotemerkkien kasvu on muuttanut kilpailutilannetta. Se vaikuttaa siihen, millaisia tuotteita markkinoille pääsee ja millä ehdoilla brändituotteet kilpailevat hyllytilasta. Tämä kehitys korostaa selkeitä ja tasapuolisia pelisääntöjä koko ketjussa. Alkutuottajan aseman vahvistuminen tarkoittaa parempaa mahdollisuutta suunnitella tuotantoa, tehdä pitkäjänteisiä investointeja ja kehittää toimintaa ilman jatkuvaa epävarmuutta sopimusehdoista tai niiden muutoksista. Kotimaisen alkutuotannon edellytykset ratkaisevat suomalaisen ruokahuollon tulevaisuuden. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja
9.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 21/2026 vpMaahanmuutto

Arvoisa rouva puhemies! Työperäinen hyväksikäyttö loukkaa vakavasti työntekijöiden oikeuksia ja vääristää rehellistä työelämää. Siksi hallituksen esitys on tarpeellinen ja perusteltu. Esityksessä rikoslain kiskonnan tapaista työsyrjintää koskeva sääntely korvataan selkeämmällä kiskontaa työelämässä koskevalla rikoksella. Samalla säädetään uutena rikoksena törkeä kiskonta työelämässä, josta voidaan tuomita jopa neljän vuoden vankeusrangaistus. Rangaistuksia kiristetään ja viranomaisille annetaan nykyistä tehokkaampia keinoja puuttua vakaviin väärinkäytöksiin. Suomessa pitää voida tehdä työtä turvallisesti ja lainmukaisissa oloissa. Työntekijöiden hyväksikäyttö, alipalkkaus, uhkailu ja ihmisten riippuvaisen aseman hyödyntäminen eivät kuulu suomalaiseen työelämään. Lakivaliokunta toteaa, että nykyinen sääntely on ollut osittain hajanaista. Tämän vuoksi rikosten tunnistaminen ja tutkinta ovat olleet vaikeita. Selkeämpi lainsäädäntö helpottaa viranomaisten työtä ja parantaa myös uhrien oikeusturvaa. Arvoisa rouva puhemies! Esityksessä on tärkeää myös se, että työelämässä tapahtuva kiskonta voi jatkossa johtaa liiketoimintakieltoon. Yrityksille pitää tulla todellisia seurauksia vakavista väärinkäytöksistä. Rehellisesti toimivien yritysten kilpailuasemaa pitää suojella. Törkeän kiskonnan lisääminen telekuuntelun mahdollistavien rikosten joukkoon antaa poliisille lisää keinoja puuttua järjestelmälliseen hyväksikäyttöön. Vakava ja suunnitelmallinen rikollisuus vaatii tehokkaita tutkintakeinoja. Työperäinen hyväksikäyttö liittyy monesti ulkomaalaisen työvoiman väärinkäyttöön, jossa työntekijä on heikossa asemassa kielitaidon, oleskeluluvan tai taloudellisen tilanteen vuoksi. Juuri siksi lainsäädännön pitää suojata heikommassa asemassa olevia nykyistä paremmin. Suomessa työnteon kuuluu perustua reiluihin sääntöihin, laillisiin työehtoihin ja siihen, että työntekijöitä kohdellaan ihmisarvoisesti. — Kiitos.

Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (oleskelulupa, työperäinen)Pöytäkirja
9.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 54/2026 vpKoulutusMaahanmuutto

Arvoisa rouva puhemies! Suomen kansalaisuus on arvokas asia. On täysin kohtuullista vaatia, että kansalaisuutta hakeva tuntee suomalaisen yhteiskunnan perusasiat, lait, oikeudet ja velvollisuudet sekä osaa suomen tai ruotsin kieltä riittävällä tasolla. Esityksessä kansalaisuuden saaminen edellyttää jatkossa kansalaisuuskokeen suorittamista tai vastaavien tietojen osoittamista opinnoilla. Kansalaisuuskokeessa mitataan tietoja suomalaisesta yhteiskunnasta, lainsäädännöstä, tasa-arvosta, oikeuksista ja velvollisuuksista sekä Suomen historiasta ja kulttuurista. Samalla hakijan pitää osoittaa riittävä suomen tai ruotsin kielen taito. Kansalaisuuskoe kuuluu laajempaan kansalaisuuslain uudistukseen, jossa ehtoja on jo kiristetty asumisajan, nuhteettomuuden ja toimeentulon osalta. Tavoitteena on vahvistaa kotoutumista, työntekoa ja suomalaisen yhteiskunnan sääntöjen noudattamista. Suomeen muuttavan pitää ymmärtää, miten suomalainen yhteiskunta toimii. Pitää tuntea suomalaiset lait, sananvapaus, tasa-arvo ja yhteiset pelisäännöt. Kansalaisuuden mukana tulee vastuu. Kansalaisuutta ei pidä myöntää henkilölle, joka ei kykene osallistumaan yhteiskuntaan tai joka rikkoo jatkuvasti suomalaisen yhteiskunnan sääntöjä. Hyvä ratkaisu on myös se, että suomalaisen ylioppilas- tai korkeakoulututkinnon suorittanut voi osoittaa osaamisensa sitä kautta. Jos henkilö on jo opiskellut Suomessa suomeksi tai ruotsiksi, uusia kokeita ei tarvita. Vastaavat vaatimukset ovat käytössä monissa Euroopan maissa. Norjassa ja Tanskassa kansalaisuuskoe kuuluu jo järjestelmään, ja myös Ruotsi valmistelee vastaavaa mallia. Suomessa tehdään samansuuntaisia ratkaisuja kuin muualla Pohjoismaissa. Kansalaisuuskokeen tulee olla selkeä, tasapuolinen ja käytännöllinen. Kysymysten tulee liittyä tavalliseen elämään ja suomalaisen yhteiskunnan perusteisiin. Suomen kansalaisuuden pitää perustua siihen, että ihminen osaa kieltä, tuntee maan tavat ja lait, käy töissä tai pyrkii töihin sekä haluaa aidosti olla osa Suomea. Suomen kansalaisuus on palkinto onnistuneesta kotiutumisesta.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (korkeakoulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (kansalaisuus)Pöytäkirja
9.6.2026VastauspuheenvuoroHE 108/2026 vpMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Esitys toteuttaa valkoposkihanhea ja merimetsoa koskevat hallitusohjelman kirjaukset. Tavoitteena on vähentää ja hallita runsastuneiden lintukantojen aiheuttamia vahinkoja maa- ja kalataloudelle sekä turvata elinkeinotoiminta. Keväisin etenkin valkoposkihanhien aiheuttamat vahingot ovat merkittäviä ja nousevat useisiin miljooniin euroihin. Vuonna 2022 viljelysvahingot olivat noin neljä miljoonaa euroa. Lajit lisätään metsästyslain riistalajeihin, ja samalla niiden rahoituksesta säädetään ympärivuotisesti. Poikkeaminen mahdollistetaan suojametsästyksellä kohteiden suojaamiseksi. Saaliin käyttö ravintona sallitaan ei-kaupallisesti. Toisessa lisätalousarviossa vuodelle 2026 esitetään Suomen riistakeskukselle 227 000 euron määrärahaa poikkeuslupien käsittelyyn ja tietojärjestelmiin. Riistakeskuksen rinnalle tuleva ilmoitusmenettely helpottaa käytännön toimintaa ja nopeuttaa toimia vahinkotilanteissa. Tämä esitys on erittäin hyvä.

Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsästys, metsästyslaki, metsä)Pöytäkirja
2.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 100/2026 vpTurvallisuusLiikenne

Arvoisa puhemies, kunnioitettu sisäministeri! Hallituksen esitys passien ja henkilökorttien enimmäisvoimassaoloajan pidentämisestä viidestä vuodesta kymmeneen vuoteen on tervetullut ja perusteltu uudistus. Se vastaa sekä kansalaisten toiveisiin että kansainväliseen kehitykseen ja tekee asioinnista sujuvampaa ilman, että turvallisuudesta tingitään. Nykyinen viiden vuoden voimassaoloaika tarkoittaa suomalaisille säännöllisiä käyntejä lupapalveluissa, hakemusmaksuja sekä aikaa vievää asiointia. Monelle perheelle tämä merkitsee huomattavia kustannuksia erityisesti silloin, kun useita passeja tai henkilökortteja uusitaan samanaikaisesti. Kun asiakirjan käyttöikä kaksinkertaistuu, myös uusimistarve harvenee merkittävästi. Uudistus hyödyttää myös viranomaisia. Lupapalveluissa käsitellään vuosittain suuri määrä passien ja henkilökorttien uusimisia. Kun hakemusten määrä pitkällä aikavälillä vähenee, viranomaisilla on paremmat mahdollisuudet kohdentaa resurssejaan muihin tehtäviin ja vastata ruuhkatilanteisiin tehokkaammin. Arvoisa puhemies! Esitys perustuu myös eurooppalaiseen käytäntöön. Valtaosassa Euroopan maita passin enimmäisvoimassaoloaika on jo kymmenen vuotta. Suomi palaa malliin, joka oli käytännössä myös ennen vuoden 2006 muutosta. Samalla on syytä huomata, että matkustusasiakirjojen teknologia, valmistusmenetelmät ja turvallisuusratkaisut ovat kehittyneet merkittävästi viime vuosikymmenten aikana. Turvallisuuskysymykset on huomioitu huolellisesti. Alaikäisten passit ja henkilökortit säilyvät enintään viisi vuotta voimassa, mikä on perusteltua lasten nopean kasvun vuoksi. Lisäksi kasvokuvien toimittamista koskevia menettelyjä tarkennetaan ja asiakirjojen turvallisuutta seurataan jatkuvasti kansainvälisen yhteistyön kautta. Esitykseen sisältyvä huoltajatietojen merkitseminen alaikäisen passiin voi myös helpottaa perheiden matkustamista ja tukea lapsikaappausten ehkäisemistä kansainvälisessä liikenteessä. Arvoisa puhemies! Tämä uudistus vähentää kansalaisten kustannuksia, helpottaa arkea, sujuvoittaa viranomaisasiointia ja yhdenmukaistaa Suomen käytäntöjä muun Euroopan kanssa. Kiitän lämpimästi sisäministeri Rantasta tästä esityksestä.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja
2.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 99/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies, kunnioitettu ministeri! Tämän esityksen tavoitteena on nykyaikaistaa tuomioistuinten toimintaa, nopeuttaa oikeusprosesseja ja vahvistaa oikeusturvan toteutumista. Suullisen todistelun tallentaminen käräjäoikeudessa ja tallenteiden hyödyntäminen muutoksenhaussa ovat merkittäviä uudistuksia suomalaisessa oikeudenhoidossa. Nykyisin todistajia ja asianosaisia voidaan joutua kuulemaan useaan kertaan eri oikeusasteissa. Tämä kuormittaa sekä oikeusjärjestelmää että oikeudenkäyntien osapuolia. Tallenteiden hyödyntäminen mahdollistaa sen, että käräjäoikeudessa annettu kertomus voidaan vastaanottaa hovioikeudessa alkuperäisessä muodossaan. Näin todistelun sisältö säilyy mahdollisimman tarkkana ja luotettavana. Uudistus tukee hallitusohjelman tavoitetta sujuvammista ja tehokkaammista oikeusprosesseista. Samalla se voi lyhentää käsittelyaikoja, vähentää päällekkäistä työtä ja helpottaa todistajien osallistumista oikeudenkäynteihin. Erityisen tärkeää tämä on tilanteissa, joissa kuuleminen koskee rikoksen uhria, lasta tai muuta henkilöä, jolle toistuvat oikeuskäsittelyt voivat olla raskaita. On kuitenkin tärkeää, että uudistus toteutetaan hallitusti. Esityksessä korostetaan perustellusti sitä, että videotallennusjärjestelmän tulee olla luotettava ennen sääntelyn voimaantuloa. Tuomioistuimilla on oltava käytössään toimivat tekniset ratkaisut, asianmukaisesti varustellut istuntosalit sekä riittävä koulutus järjestelmien käyttöön. Oikeudenhoidon uskottavuus edellyttää, että teknologia tukee oikeudenkäyntiä kaikissa tilanteissa ilman häiriöitä. Arvoisa puhemies! Esitetty voimaantuloajankohta antaa tuomioistuimille mahdollisuuden valmistautua muutokseen huolellisesti. Samalla varmistetaan, että siirtyminen uuteen menettelyyn tapahtuu mahdollisimman sujuvasti sekä henkilöstön että oikeudenkäyntien osapuolten näkökulmasta. Kyseessä on siis merkittävä uudistus, joka yhdistää oikeusturvan, tehokkuuden ja teknologian mahdollisuudet. Se tukee oikeudenhoidon laatua ja auttaa rakentamaan entistä toimivampaa tuomioistuinjärjestelmää tulevaisuuden tarpeisiin. Tämä on kokonaisturvallisuuden kannalta erittäin merkittävä esitys. Jälleen kiitän oikeusministeri Merta esityksen tuomisesta tänne eduskuntaan. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
2.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 98/2026 vpSoteTurvallisuus

Arvoisa puhemies, kunnioitettu ministeri! Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut. Järjestäytynyt rikollisuus, katujengit ja huumausainekauppa ja kansainväliset rikollisverkostot toimivat entistä ammattimaisemmin ja käyttävät hyväkseen teknologian tarjoamia mahdollisuuksia sekä lainsäädännön aukkoja. Viranomaisten on pystyttävä vastaamaan tähän kehitykseen tehokkailla ja ajanmukaisilla keinoilla. Hallituksen esityksellä vahvistetaan poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen mahdollisuuksia selvittää vakavia rikoksia ja estää niiden aiheuttamia haittoja. Tavoitteena on varmistaa, että pakkokeinolaki tukee rikostorjuntaa nykyistä paremmin tilanteessa, jossa rikollisuus muuttuu jatkuvasti vaikeammin havaittavaksi ja tutkittavaksi. Merkittävä uudistus on mahdollisuus käyttää salaista paikkaan kohdistuvaa etsintää. Rikollisverkostot hyödyntävät toiminnassaan esimerkiksi varastoja, piilopaikkoja ja muita tiloja, joissa säilytetään huumeita, aseita tai rikoshyötyä. Viranomaisilla tulee olla mahdollisuus päästä käsiksi tällaiseen toimintaan silloin, kun rikoksen selvittäminen sitä edellyttää ja tuomioistuin arvioi toimenpiteen lainmukaisuuden. Arvoisa puhemies! Esityksessä mahdollistetaan myös osallistuvan tietolähteen käyttö. Tämä antaa viranomaisille aiempaa paremmat mahdollisuudet saada tietoa rikollisryhmien torjunnassa. Sisäpiiritiedolla on usein ratkaiseva merkitys, sillä vakavat rikokset suunnitellaan suljetuissa verkostoissa, joihin viranomaisten on muuten vaikea päästä käsiksi. Lisäksi vangitsemisen edellytyksiä täydennetään uudella perusteella liittyen tilanteisiin, joissa on syytä epäillä henkilön aiheuttavan vaaraa toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle. Tämä parantaa viranomaisten mahdollisuuksia puuttua vakaviin uhkatilanteisiin ajoissa ja ehkäistä rikoksia ennen kuin vahinkoa on tapahtunut. Esityksessä on samalla huolehdittu oikeusturvasta. Salaisten pakkokeinojen käyttö sidotaan vakaviin rikoksiin, niiden käytölle asetetaan tiukat edellytykset ja päätöksenteko kuuluu pääsääntöisesti tuomioistuimelle. Arvoisa puhemies! Jälleen kiitos oikeusministeri Merelle tämän asian tuomisesta eduskuntaan. On Suomen etu, että meillä on perussuomalainen asiantunteva ja ahkera ministeri Meri ja ministeriöstä tulee lähes viikoittain maamme turvallisuutta lisääviä esityksiä ja työkaluja viranomaisille puuttua rikoksiin.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, rajavartio)Pöytäkirja
29.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 40/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Täällä on käyty erittäin hyvää ja varsin yksimielistä keskustelua tästä uudistuksesta. Tämä uudistus on erittäin hyvä ja perusteltu, erityisesti myös nuorten osalta. Tämä vahvistaa talouttamme, sijoitustuottoja, ja tämän esityksen tiimoilta pystytään turvaamaan eläkejärjestelmä tulevillekin sukupolville. On erinomaista, että Suomen talouskasvu on alkanut viimein. Monet eri osa-alueet kasvavat niin matkailun, teollisuuden, korjausrakentamisen kuin investointien osalta. Myös suomalaisen ostovoima on kohentumassa. Kokonaisuudessaan tämä uudistus on erittäin tärkeä, ja sitä on jatkossa tarkasteltava.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Pöytäkirja
26.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 33/2026 vpEnergia

Arvoisa rouva puhemies! Hallitus uudistaa huoneenvuokralainsäädäntöä vastaamaan tämän päivän tarpeita. Nykyinen laki on lähes 30 vuotta vanha, ja vuokramarkkinat ovat muuttuneet merkittävästi digitalisaation, sähköisen viestinnän ja uusien asumismuotojen myötä. Esityksen tavoitteena on selkeämpi ja toimivampi järjestelmä, jossa sekä vuokralaisen että vuokranantajan oikeudet ja velvollisuudet ovat nykyistä tarkemmin määriteltyjä. Sähköinen asiointi tuodaan lain tasolle, mikä helpottaa sopimusten tekemistä ja ilmoitusten toimittamista. Tämä nopeuttaa arkea ja tekee käytännöistä sujuvampia. Arvoisa rouva puhemies! Uudistuksessa täsmennetään myös purkuperusteita tilanteissa, joissa asuminen aiheuttaa vakavaa häiriötä tai jatkuvia ongelmia naapureille ja vuokranantajalle. Käytännössä kyse on siitä, että pitkittyneisiin ja kohtuuttomiin tilanteisiin voidaan puuttua nykyistä tehokkaammin. Vuokravakuuksiin liittyvät pelisäännöt selkeytetään. Vakuus on palautettava tai pidätettävä määräajassa, ja pidätyksestä on annettava kirjallinen perustelu. Tämä lisää oikeusvarmuutta molemmille osapuolille. Myös vuokrankorotuksia koskevia käytäntöjä täsmennetään. Vuokranantajan on ilmoitettava korotuksesta kirjallisesti hyvissä ajoin eikä takautuvia perintöjä sallita. Lisäksi uusissa vuokrasuhteissa tupakointi kielletään lähtökohtaisesti, mikä tukee asumisrauhaa ja terveellisempää asumisympäristöä. Moni pieni vuokranantaja kantaa suurta vastuuta omalla riskillään. Siksi tarvitaan lainsäädäntöä, joka antaa mahdollisuuden puuttua ongelmatilanteisiin ajoissa ja turvaa samalla reilut pelisäännöt kaikille.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Pöytäkirja
26.5.2026VastauspuheenvuoroHE 93/2026 vpKoulutus

Arvoisa rouva puhemies! Opintosetelikokeilu on erinomainen ja varsin hyvä uutinen näin lakkiaisviikonloppuun valmistauduttaessa. Kokeilu kuuluu hallituksen laajempaan kokonaisuuteen, jolla nostetaan koulutustasoa ja lisätään korkeakoulujen aloituspaikkoja. Hallitus on varannut uudistukseen lähes 56 miljoonaa euroa. Tavoitteena on, että tuhannet nuoret pääsevät jatkamaan opintojaan ilman pitkää odottamista. Myös nuorten palaute on ollut erittäin myönteistä. Lukiolaisista lähes kaikki suhtautuivat opintoseteliin positiivisesti, ja ammatillisessa koulutuksessa opiskelevista suuri enemmistö arvioi hyödyntävänsä mahdollisuutta. Suomi tarvitsee osaajia, yrittäjiä ja tekijöitä. Nuorissa on tulevaisuus, ja siksi heidän mahdollisuuksiinsa kannattaa panostaa juuri nyt.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies, kunnioitettu pääministeri! Suomen tulevaisuus rakentuu osaamisen, toimivien palveluiden ja vastuullisen talouden varaan. Hallitus on vaikeasta taloustilanteesta huolimatta kyennyt tekemään ratkaisuja, jotka vahvistavat suomalaisten arkea, koulutusta, turvallisuutta ja terveyspalveluiden saatavuutta pitkällä aikavälillä. Suomen julkinen talous tarvitsee määrätietoisia ratkaisuja, ja nykyhallitus kantaa vastuunsa. Orpon—Purran hallitus on tehnyt miljardiluokan päätöksiä velkaantumisen hillitsemiseksi, jotta hyvinvointiyhteiskunnan perusta kestää myös tulevaisuudessa. Perussuomalaisille tärkeää on kohdistaa säästöjä toissijaisiin menoihin, jotka eivät kuulu valtion ydintehtäviin. Kehitysapuun, hallintoon ja tehottomiin tukirakenteisiin tehdyt leikkaukset suojaavat suomalaisia palveluita ja työnteon edellytyksiä. Työn ja yrittämisen verotusta on samalla kevennetty kasvun vahvistamiseksi. Tehdään YEL-eläkevakuutusuudistus, joka vahvistaa erityisesti pienyrittäjien arkea. Arvoisa puhemies! Vuonna 2025 perusopetusta on kehitetty selkeästi ja käytännönläheisesti. Koulujen ja virastojen rakennetta on uudistettu, jotta työ sujuu paremmin ja palvelut toimivat yhtenäisesti. Peruskouluun on lisätty opetustunteja lukemiseen ja matematiikkaan, mikä antaa enemmän aikaa oppia perustaidot kunnolla. Oppimisen tukea on parannettu, jotta jokainen oppilas saa apua oikeaan aikaan. Koulupäivien aikana mobiililaitteiden käyttöä on rajoitettu, jotta keskittyminen opetukseen paranee. Varhaiskasvatuksen palveluja on tehty joustavammiksi, ja perheille on enemmän valinnan mahdollisuuksia. Osaamisen vahvistamiseen on kiinnitetty erityistä huomiota, jotta oppimistulokset paranevat ja erot oppilaiden välillä vähenevät. Tavoitteena on, että jokainen lapsi Suomessa saa hyvät perustaidot ja tasavertaiset mahdollisuudet jatko-opintoihin ja elämään. Kokonaisuus tukee lasten oppimista, arjen sujuvuutta ja koulun laatua koko maassa. Arvoisa puhemies! Myös terveyden palveluiden saatavuutta on parannettu konkreettisilla toimilla. Kela-korvausten valinnanvapauskokeilu on helpottanut yli 65-vuotiaiden pääsyä lääkäripalveluihin kohtuullisilla kustannuksilla, ja kokeilua laajennetaan edelleen. Nykyhallitus uudisti vuonna 2025 keliakiaa sairastavien tukea siten, että yli 16 vuotta täyttäneen keliakiaa sairastavan ylimääräisiä ruokamenoja voidaan huomioida toimeentulotuessa. Uudistuksella turvataan kaikkein pienituloisimmille mahdollisuus saada tukea keliakiasta aiheutuviin kustannuksiin. Hallitus on lisäksi vastannut maaseudun ihmisten pitkäaikaiseen huoleen hyväksymällä suden kiintiömetsästyksen. Tällä turvataan ihmisten turvallisuutta, vähennetään vahinkoja ja vahvistetaan luottamusta suurpetopolitiikkaan erityisesti niillä alueilla, joilla susikanta aiheuttaa jatkuvaa huolta kotieläimille ja ihmisten arjen keskelle. Arvoisa puhemies! Suomi tarvitsee päätöksiä, jotka vahvistavat turvallisuutta, osaamista ja luottamusta tulevaisuuteen. Näitä ratkaisuja hallitus on vienyt eteenpäin vastuullisesti ja määrätietoisesti. Nykyhallituksen toimet ovat alkaneet purra. Monilta sektoreilta on tullut kasvulukuja, ja suomalaisten ostovoima on kohentunut. Tämä on erinomaista.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero, velka, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden, terveyspalvelu)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (susi, susikanta)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies, kunnioitettu ministeri! Hallituksen vuoden 2025 kertomus osoittaa laajaa työtä Suomen talouden, turvallisuuden ja palvelujen vahvistamiseksi. Julkista taloutta on sopeutettu, ja samalla on lisätty panostuksia tutkimukseen, kehitykseen ja investointeihin. Puhtaan siirtymän hankkeita sekä teknologian kehitystä ja kilpailukykyä on edistetty. Sosiaali- ja terveyspalveluissa on vahvistettu hoidon jatkuvuutta ja kehitetty palveluja. Koulutuksessa on lisätty perustaitojen opetusta, uudistettu oppimisen tukea ja parannettu saavutettavuutta sekä parhaillaan käyttöön ollaan ottamassa opintoseteli. Työmarkkinoita on uudistettu, mistä teollisuudenalat jakavat kiitosta. Maahanmuuttoon ja kansalaisuuteen liittyviä linjauksia on tarkistettu ja järjestelmää tehostettu Suomen turvallisuuden parantamiseksi. Liikenteessä ja energiassa on panostettu huoltovarmuuteen, verkkojen kunnossapitoon ja uusiutuviin ratkaisuihin. Maatalous on vahvistanut ruokaturvaa ja alueiden elinvoimaa. Yrittäjien YEL-vakuutus uudistetaan, mikä on erityisesti pienyrittäjille tärkeä ja odotettu päätös. Koko kokonaisuus tukee Suomen pitkän aikavälin kasvua ja vakautta.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, kansalaisuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Käsittelemme tänään hallituksen esitystä, jolla toimeenpannaan EU:n ennallistamisasetusta, kehitetään luonnonarvomarkkinoita sekä päivitetään suden suojeluasemaa vastaamaan EU:n luontodirektiivin muutoksia. Merkittävä ja tervetullut osa esitystä liittyy suteen. On tärkeää, että suden suojelustatus muuttuu ja että suden kannanhoidollinen sääntely siirtyy selkeästi metsästyslainsäädännön piiriin. Tämä tuo suurpetojen hallintaan enemmän realismia ja huomioi paremmin suomalaiset olosuhteet. Arvoisa puhemies! Suomessa maaseudun ihmiset ovat jo pitkään joutuneet elämään tilanteessa, jossa susikanta on kasvanut paikoin hallitsemattomasti. Se on aiheuttanut vakavaa huolta kotieläimistä, metsästyskoirista, elinkeinotoiminnasta ja ihmisten turvallisuudentunteesta. Kansalaisten luottamus viranomaisiin ja koko susikysymyksen hoitoon on kärsinyt. Siksi on erittäin tärkeää, että menneenä talvena 2026 toteutettu suden kiintiömetsästys tuotti hyviä tuloksia. Se vähensi paikallisia ongelmia, lisäsi hyväksyttävyyttä ja osoitti, että hallittu kannanhoidollinen metsästys toimii käytännössä. Samalla nähtiin, että tavoitteena on tasapaino luonnonsuojelun ja ihmisten arjen välillä. Nykyhallitus erityisesti perussuomalaisten vahvasti vaikuttaessa on onnistunut suurpetoasiassa, ja jatkoa on luvassa karhun kannanhoidollisen metsästyksen osalta. Valkoposkihanhi ja ilves tulee ottaa myös tarkasteluun ja päätöksentekoon pikimmiten. Suurpetokysymyksissä on kuunneltava maaseudun ihmisiä, eikä päätöksiä pidä tehdä yksin Brysselissä tai virastoissa kaukana paikallisesta todellisuudesta. Arvoisa puhemies! Ennallistamistoimissa on lisäksi huolehdittava siitä, etteivät toimenpiteet vaaranna suomalaisten elinkeinojen toimintaedellytyksiä. Metsätalous, maanomistajien oikeudet ja alueellinen elinvoima on turvattava. Talousmetsissä tehtävä monimuotoisuustyö ei saa johtaa pitkällä aikajänteellä kohteiden käytännön suojeluun takaoven kautta. Ennallistamisen tulee perustua ekologisen kestävyyden lisäksi myös taloudelliseen ja sosiaaliseen kestävyyteen. Suomen ei pidä toteuttaa EU-velvoitteita tavalla, joka heikentää maamme kilpailukykyä, investointeja tai maaseudun tulevaisuutta. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (luonto, monimuotoisuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsästys, metsästyslaki, susi, susikanta, metsä)Pöytäkirja
19.5.2026VastauspuheenvuoroHE 91/2026 vpMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Edustaja Kettunen täällä nosti esille perussuomalaisten viemän asian tässä suurpetoasiassa ja sudessa, ja haluan vastata, että käytin tässä minuutin debattipuheenvuoron juurikin tähän suden asemaan liittyen ja ihmettelen sitä, että edustaja Kettunen toi täällä esille, että susiasia on jo käsitelty. Luulenpa vaan, että kun tämäkin asia tänne vielä tuodaan toisen kerran, niin täältä tulee taatusti äänestys käyntiin, ja sitten katsotaan, mitä keskustakin tässä asiassa äänestää. — Odotan tässä juuri pidempää puheenvuoroa, niin että pääsen tämän esityksen muihin tärkeisiin kohtiin sitten käyttämään puheenvuoron.

Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (susi)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Esityksen tärkein osa koskee suden suojeluaseman muuttamista. Suomessa susikannan kasvu on lisännyt huolta ihmisten turvallisuudesta, kotieläimistä ja maaseudun arjesta. Monilla alueilla ihmiset kokevat pelkoa omassa elinympäristössään, ja nämä kokemukset on otettava vakavasti. Tammikuussa 2026 toteutettu suden metsästys onnistui ja toteutui hyvin. On hyvä, että suden suojelua koskeva sääntely siirtyy metsästyslainsäädäntöön. Muutos mahdollistaa joustavamman kannanhoidon ja helpottaa ongelmayksilöihin puuttumista. Suomessa tarvitaan nykyistä enemmän kansallista päätösvaltaa suurpetopolitiikkaan, sillä suomalaiset olosuhteet poikkeavat monista muista Euroopan maista. Suomen metsästäjät toimivat vastuullisesti ja huomioivat kaikessa toiminnassaan suomalaisen luonnon. Susiasiassa on kuunneltava maaseudun asukkaita. Brysselistä ja täältä pääkaupunkiseudulta, kaukana paikallisesta todellisuudesta, on katsottava maaseudun suuntaan.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsästys, metsästyslaki, susi, susikanta, metsä)Pöytäkirja
19.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 89/2026 vpTalousSote

Arvoisa puhemies, kunnioitettu ministeri! Käsittelyssä oleva hallituksen esitys koskee sosiaaliturvaetuuksien valtionosuuksien maksamisen selkeyttämistä ja hallinnon keventämistä. Uudistuksiin, jotka vähentävät raskasta byrokratiaa, nopeuttavat maksuliikennettä ja parantavat julkisen talouden ennakoitavuutta, on syytä suhtautua myönteisesti. Nykyisessä järjestelmässä sosiaali- ja terveysministeriössä tehdään vuosittain kymmeniä erillisiä päätöksiä ennakoista, tarkistuksista ja lopullisista maksuista. Työ sitoo virkamiesten aikaa ja kasvattaa hallinnollisia kustannuksia. Esityksen myötä maksaminen perustuisi toimeenpanijoiden toimittamiin selvityksiin ja kuukausittaisiin ilmoituksiin. Menettely siis kevenee, rahaliikenne nopeutuu, ja käytännöt selkiytyvät. Tärkeää on veronmaksajien rahoista huolehtiminen. Jokainen tarpeeton hallintokerros lisää kustannuksia ilman hyötyä kansalaisille. Kun päätöksentekoa yksinkertaistetaan, julkinen sektori toimii tehokkaammin ja resurssit voidaan kohdentaa tarkoituksenmukaisemmin. Esityksessä korostuu myös käytännönläheisyys. Maksupäivien muuttaminen pankkipäiviksi vastaa nykyistä maksuliikennettä ja vähentää epäselvyyksiä. Se kuuluu terveeseen hallintoon ja nykyaikaisiin toimintatapoihin. On myös tärkeää todeta, että uudistus koskee hallinnollisia menettelyjä. Etuudensaajien asema säilyy ennallaan. Kansalainen saa tukensa kuten tähänkin asti, samalla kun taustalla oleva järjestelmä toimii sujuvammin. Tämä on oikein kannatettava esitys. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kiitos ministeri Merelle tästä tärkeästä esityksestä. Vesilain uudistuksessa haetaan nyt ratkaisuja ongelmaan, joka on ollut tiedossa jo pitkään. Monilta vanhoilta vesivoimalaitoksilta puuttuvat kokonaan kalatalousvelvoitteet, vaikka niiden vaikutukset vaelluskaloihin ovat merkittäviä. Suomalaiset arvostavat puhtaita vesistöjä ja kotimaista kalaa. Kun lohi ja taimen pääsevät jälleen nousemaan jokiin, hyötyvät samalla luonto, kalastus ja matkailu. Monilla paikkakunnilla kalastusmatkailu tuo työtä ja elinvoimaa alueille. Samalla on pidettävä huolta siitä, ettei uudistus kohtele kohtuuttomasti pieniä voimalaitoksia tai heikennä huoltovarmuutta. Vesivoimalla on tärkeä rooli sähköjärjestelmän vakaudessa. Siksi tarvitaan järkeviä, tapauskohtaisia ratkaisuja sekä toimiva korvausmalli niille toimijoille, joille muutoksista syntyy merkittäviä kustannuksia. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (luonto, vesistö)Pöytäkirja
13.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 68/2026 vpTalousSote

Arvoisa puhemies, kunnioitettu ministeri! Haluan ensin tässä kiittää ministeriä perehtyneisyydestä ja paneutumisesta keliakiaan sairautena. Tänään on eduskunnassa vietetty keliakiapäivää, joka toteutuu vuosittain eduskunnan keliakiaverkoston ja Keliakialiiton yhteistyönä. Kiitän kaikkia edustajia, jotka olette tänään siinä tilaisuudessa vierailleet. On tärkeää puhua sairaudesta, joka koskettaa tuhansia suomalaisia lapsia, nuoria ja aikuisia. Keliakia on vakava, joka päivä arjessa mukana oleva elinikäinen autoimmuunisairaus, jossa gluteeni vaurioittaa ohutsuolen limakalvoa. Ihokeliakiassa sairaus ilmenee voimakkaana ihottumana. Näihin sairauksiin löytyy yksi hoitomuoto: täysin gluteeniton ruokavalio koko elämän ajan. Gluteeniton ruokavalio tuo sairastuneille ja heidän perheilleen ylimääräisiä kustannuksia joka päivä, jopa kolminkertaiset kustannukset tavalliseen ruokaan verrattuna. Siksi hallituksen esitys keliakiakorvauksen palauttamisesta alaikäiselle tukee sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja helpottaa monien perheiden arkea. Keliakiakorvauksen palauttamista on pidetty tärkeänä tavoitteena jo pitkään, koska pitkäaikaissairaita lapsia ja heidän perheitään tulee kohdella oikeudenmukaisesti tämänkin sairauden yhteydessä. Erityisen merkittävää on ollut, että hallitusohjelmassa keliakiakorvaus on kirjattuna, ja tämäkin esitys liittyy siihen. Nykyhallitus on jo toimeenpannut alemman tulotason henkilöille keliakiakorvauksen toimeentulotuen yhteydessä maaliskuusta 2025 alkaen. Arvoisa puhemies! Esityksen mukaan alle 18-vuotiaat keliaakikot ja ihokeliaakikot voivat jatkossa saada lapsen perusvammaistukea. Tämä tuo merkittävän parannuksen monille perheille. Samalla 16—17-vuotiaiden ravintomenot siirtyvät toimeentulotuesta vammaistukeen, mikä tekee järjestelmästä selkeämmän ja inhimillisemmän. Pidän erityisen tärkeänä sitä, että keliakia tunnustetaan pysyväksi sairaudeksi myös etuuksien myöntämisessä. Kun sairaus kestää koko elämän, myös alaikäisille myönnettävän tuen tulee olla lähtökohtaisesti toistaiseksi voimassa oleva. Näin vähennetään turhaa byrokratiaa, lääkärikäyntejä ja hallinnollista kuormaa perheiltä, terveydenhuollolta ja Kelalta. Lisäksi esitys keventää lääketieteellistä selvitystä poistamalla pakollisen C-lausunnon vaatimuksen sekä laajentaa erityishoitorahan koskemaan myös 16—17-vuotiaiden vanhempia. On tärkeää huolehtia, että toimeenpano ja viestintä ovat selkokielisiä ja saavutettavia, jotta jokainen hakija ymmärtää oikeutensa ja myöntämisperusteet. Kyse on oikeudenmukaisuudesta, arjen turvasta ja siitä, ettei yksikään lapsi joudu sairautensa vuoksi eriarvoiseen asemaan. Arvoisa ministeri, kuinka etenee hallitusohjelman kirjauksen mukainen pienituloisten keliakiakorvaus? Saadaanhan se syksyn 2026 budjettiriiheen ja käyttöön vuoden 2027 alusta alkaen? — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (budjetti)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Pöytäkirja
13.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 67/2026 vp

Arvoisa puhemies! Kunnioitettu ministeri! Hallituksen esitys sosiaaliturvan toimeenpanon selkeyttämisestä ja sujuvoittamisesta on tärkeä osa laajempaa sosiaaliturvan uudistamista. Tavoitteena on rakentaa järjestelmää, joka toimii nykyistä selkeämmin, tehokkaammin ja oikeudenmukaisemmin niin asiakkaiden kuin viranomaisten näkökulmasta. Esityksen keskeisiä tavoitteita ovat byrokratian vähentäminen, liikamaksujen ja takaisinperintöjen ehkäiseminen, etuuksien käsittelyn nopeuttaminen sekä työhön kannustaminen. Nämä ovat tavoitteita, joita tarvitaan, jotta sosiaaliturvajärjestelmä pysyy ymmärrettävänä ja luotettavana. Kuntoutusrahan maksukausien selkeyttäminen helpottaa etuudensaajien arkea. Kun maksuerät ovat ennakoitavampia, ihmisten on helpompi suunnitella omaa talouttaan ja arkeaan. Samalla myös Kelan toimeenpano yksinkertaistuu. Sairausvakuutuslakiin tehtävät muutokset mahdollistavat päivärahaetuuden maksamisen väliaikaisen keskeyttämisen tai vähentämisen tilanteissa, joissa olosuhteet muuttuvat. Tämä vähentää virheellisiä etuusmaksuja ja ehkäisee tilanteita, joissa ihmisille kertyy suuria takaisin perittäviä summia. Kyse on sekä hallinnollisesti että inhimillisesti tärkeästä uudistuksesta. Arvoisa puhemies! Pidämme tärkeänä myös asiavirheen korjaamista koskevan sääntelyn yhtenäistämistä. Jos päätöksessä on ilmeinen virhe, sen korjaamisen tulee olla mahdollista tehokkaasti ja yhdenmukaisesti. Samalla on tärkeää, että asiakkaan oikeusturva säilyy vahvana. Tässä esityksessä oikeusturva turvataan valituskelpoisella päätöksellä ja muutoksenhakuoikeudella. Työttömyysturvan sovitellun etuuden sääntelyn selkeyttäminen helpottaa myös asiakkaiden ymmärrystä siitä, miten sovittelu käytännössä tapahtuu. Muutos ei vaikuta etuuden määrään mutta tekee järjestelmästä läpinäkyvämmän ja helpommin hahmotettavan. Arvoisa puhemies! On myös hyvä, että lausuntokierroksen jälkeen nuoren kuntoutusrahan ja harkinnanvaraisen kuntoutusavustuksen lakkauttamista koskevat ehdotukset poistettiin. Tämä osoittaa, että valmistelussa on aidosti kuunneltu palautetta. Kiitän ministeriä tästä esityksestä.

13.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 64/2026 vp

Arvoisa puhemies, kunnioitettu ministeri! Hallituksen esitys työkyvyttömyyseläkkeen ja työn yhteensovittamisen uudistamisesta on tärkeä uudistus, joka purkaa kannustinloukkuja ja tukee osatyökykyisten mahdollisuuksia osallistua työelämään omien voimavarojensa mukaan. Monella työkyvyttömyyseläkettä saavalla ihmisellä on halua ja kykyä tehdä työtä, ainakin osittain. Nykyinen järjestelmä on kuitenkin ollut monimutkainen ja jäykkä. Pienikin ansioiden ylitys on voinut aiheuttaa epävarmuutta ja pelkoa eläkkeen menettämisestä. Tämä on käytännössä estänyt monia vastaanottamasta työtä tai lisäämästä työpanostaan. Uusi joustomalli tuo järjestelmään ennakoitavuutta ja kohtuullisuutta. Mallissa eläkkeensaajalla olisi kuukausittainen suojaosa, jonka verran voisi ansaita ilman vaikutusta eläkkeeseen. Lisäksi käytössä olisi kalenterivuosikohtainen jousto, joka mahdollistaa satunnaiset tulorajojen ylitykset ilman välittömiä seurauksia. Tämä on tärkeää erityisesti nykyisessä työelämässä, jossa yhä useampi tekee osa-aikatyötä, keikkatyötä tai pienimuotoista yrittäjyyttä. Tulot voivat vaihdella kuukausittain, ja juuri tällaisessa tilanteessa joustava malli toimii paremmin kuin vanha jäykkä järjestelmä. Esitys huomioi myös sen, että työkyky voi vaihdella. Ihmisellä voi olla hyviä ja vaikeampia jaksoja. Mahdollisuus tehdä töitä oman jaksamisen mukaan tukee osallisuutta, toimeentuloa ja hyvinvointia. Arvoisa puhemies! Pidämme tärkeänä myös sitä, että suojaosan satunnaiset ylitykset eivät johda eläkeoikeuden muuttamiseen tai lakkauttamiseen. Malli antaa mahdollisuuden kokeilla työntekoa turvallisemmin ilman jatkuvaa pelkoa tukien menettämisestä. Lisäksi OmaKelan kautta tapahtuva seuranta helpottaa työansioiden ja joustosumman seuraamista sekä lisää avoimuutta ja ennakoitavuutta. Valtiovarainministeriön arvioiden mukaan uudistus voi lisätä työntekoa jopa tuhannen henkilötyövuoden verran ja vahvistaa samalla julkista taloutta miljoonilla euroilla. Arvoisa puhemies! Tämä esitys on nykyhallituksen linjauksen mukainen, jossa työnteon tulee aina olla kannustavaa ja kannattavaa. Työ tuo myös mielelle hyvää ja merkitystä elämään. Tämä on siis erinomainen uudistus, ja kiitän ministeriä tästä esityksestä.

7.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 63/2026 vpSoteTurvallisuus

Arvoisa puhemies, kunnioitettu ministeri! Tämä hallituksen esitys uudesta laista on erittäin tärkeä uudistus lapsen oikeuksien ja turvallisuuden näkökulmasta. Esityksen keskiössä on lapsen etu, lapsiystävällisempi oikeusprosessi sekä viranomaisten nykyistä tiiviimpi yhteistyö tilanteissa, joissa lapseen kohdistuu väkivaltaa tai muuta vakavaa rikollisuutta. Lapsiin kohdistuvalle väkivallalle kuuluu olla nollatoleranssi. Jokainen epäily on tutkittava tehokkaasti, nopeasti ja lapsen turvallisuus edellä. Esityksessä nykyinen laki uudistetaan vastaamaan paremmin tämän päivän tarpeita. Soveltamisala laajenee koskemaan myös muita rikoksia kuin seksuaali- ja pahoinpitelyrikoksia. Lisäksi laki huomioi alle 18-vuotiaat rikoksesta epäillyt lapset sekä tilanteet, joissa lasta kuullaan rikoksen todistajana. Tämä vahvistaa lapsen oikeusturvaa kaikissa vaativissa tilanteissa. Arvoisa rouva puhemies! Uudistuksen keskeinen osa on moniammatillinen yhteistyö. Poliisi, syyttäjä, sosiaali- ja terveydenhuolto sekä muut asiantuntijat kokoavat tietoa yhteen lapsen edun turvaamiseksi. Tarkoituksena on vähentää tilanteita, joissa lapsi joutuu kertomaan traumaattisista kokemuksistaan yhä uudelleen eri viranomaisille. Myös ensivaiheen psykososiaalinen tuki lapselle ja hänen läheisilleen on erittäin tärkeä osa kokonaisuutta. Kun apua saadaan nopeasti, voidaan ehkäistä ongelmien syvenemistä ja tukea lapsen toipumista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Esitys vahvistaa lisäksi lasten kanssa työskentelevien ammattilaisten osaamista väkivallan tunnistamisessa sekä lapsen kuulemiseen liittyvissä tilanteissa. Tämä parantaa viranomaisten valmiuksia toimia vaikeissa ja herkissä tapauksissa. Yhteiskunnan velvollisuus on suojella lapsia tehokkaasti ja puuttua väkivaltaan määrätietoisesti. Kiitän ministeriä erittäin paljon tämän tärkeän asian valmistelusta ja tuomisesta eduskuntaan.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
7.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 69/2026 vpTalousSoteKoulutusMaahanmuutto

Arvoisa puhemies, kunnioitettu ministeri! Hallituksen esitys lasten kotihoidon tuen muuttamisesta on merkittävä uudistus suomalaisessa maahanmuutto- ja kotouttamistyössä. Esityksen tavoitteena on vahvistaa Suomeen muuttaneiden vanhempien, erityisesti naisten, integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan sekä tukea lasten mahdollisuuksia oppia suomen tai ruotsin kieltä jo varhaisessa vaiheessa. Esityksessä kotihoidon tuen saaminen sidottaisiin lähtökohtaisesti vähintään kolmen vuoden asumisaikaan Suomessa. Lisäksi tuki maksettaisiin lapsen pääasialliselle hoitajalle. Suomalaisen sosiaaliturvan tulee kannustaa osallistumiseen, työntekoon ja kotoutumiseen. Kun ihminen pääsee kiinni työelämään, arjen verkostoihin ja yhteiskunnan toimintaan, vahvistuvat samalla sekä oma tulevaisuus että koko yhteiskunnan vakaus. Kun maahantulija tulee Suomeen, naisen asema on maamme lakien ja asetuksien mukaisesti tasa-arvoinen, jolloin maahanmuuttajanaisten on tärkeää oppia kieli ja työllistyä. Pitkät poissaolot työelämästä voivat hidastaa kielen oppimista ja vaikeuttaa kiinnittymistä suomalaiseen yhteiskuntaan. Erityisesti maahan muuttaneiden naisten kohdalla on tärkeää, että mahdollisuudet koulutukseen, työelämään ja itsenäiseen toimeentuloon toteutuvat mahdollisimman varhain. Taloudellinen itsenäisyys lisää yhdenvertaisuutta ja vahvistaa myös perheiden hyvinvointia. Arvoisa puhemies! Tämä esitys tukee myös lasten etua. Varhaiskasvatukseen osallistuminen vahvistaa lasten kieltenoppimista, sosiaalisia taitoja ja yhteiskuntaan kiinnittymistä. Varhaiskasvatus antaa lapsille valmiuksia koulupolulle ja myöhempään elämään Suomessa. Erityisesti vieraskielisille lapsille varhainen osallistuminen varhaiskasvatukseen voi olla erittäin tärkeää myöhemmän oppimisen ja integroitumisen kannalta. Esitys on rajattu koskemaan lain voimaantulon jälkeen Suomeen muuttavia henkilöitä. Se ei vaikuta nykyisiin kotihoidon tuen saajiin eikä jo maksussa oleviin tukiin. Lisäksi kunnille aiheutuvat lisäkustannukset korvataan valtionosuuksien kautta. Arvoisa puhemies! Perussuomalaisille on tärkeää, että suomalainen sosiaaliturva rakentuu maahantulijan omalle vastuulle, työn arvostukselle ja yhteiskuntaan osallistumiselle. Veronmaksajien rahoja tulee käyttää tavalla, joka tukee onnistunutta kotoutumista, vahvistaa yhteiskunnan eheyttä ja kannustaa aktiiviseen osallistumiseen. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (hoitaja)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja
7.5.2026Varsinainen puheenvuoroHE 73/2026 vpTalousSoteTurvallisuus

Arvoisa puhemies, kunnioitettu ministeri! Käsittelyssä on sopimus, joka liittyy Suomen Nato-jäsenyyden käytännön järjestelyihin ja laajentaa sekä täydentää Pariisin sopimusta. Sopimus koskee sitä, miten Naton esikunnat ja niiden henkilöstö voivat toimia Suomessa silloin, kun tänne sijoitetaan liittokunnan toimintoja tai henkilöstöä. Käytännössä kyse on pelisäännöistä. Niillä sovitaan esimerkiksi siitä, miten maahantulo, verotus, tulliasiat, terveydenhuolto, työskentely ja virkatehtävien hoito järjestetään, kun Naton henkilöstö toimii Suomessa. Samalla sovitaan tilojen käytöstä ja muista käytännön asioista, jotta toiminta sujuu selkeästi ja ennakoitavasti. Tavoitteena on varmistaa, että yhteistyö Naton kanssa toimii mahdollisimman joustavasti ja että liittokunnan yhteiset tehtävät voidaan hoitaa Suomessa ilman turhia esteitä tai epäselvyyksiä. Tulen Etelä-Savosta Mikkelistä, päämajakaupungista, jossa Naton alaesikunta on osa liittokunnan johtamisrakennetta ja merkittävä osa Suomen roolia Naton yhteisessä puolustuksessa. Sen sijoittuminen Suomeen kuvastaa Suomen asemaa aktiivisena ja vastuuta kantavana liittokunnan jäsenenä. On hyvä todeta, että tämä esitys ei tarkoita automaattisia pysyviä tukikohtia Suomeen. Se ei myöskään vie Suomelta päätösvaltaa siitä, milloin ja millä tavalla ulkomaisia joukkoja tai toimintoja tänne voidaan sijoittaa. Päätösvalta säilyy siis Suomella. Kyse on siitä, että jo tehtyä Nato-jäsenyyspäätöstä viedään käytännön tasolle ja varmistetaan, että yhteistyö toimii arjessa sujuvasti ja turvallisesti. Suomi on osa liittokuntaa, jossa yhteinen puolustus perustuu siihen, että jokainen maa kantaa vastuunsa ja pystyy toimimaan yhdessä muiden kanssa. Tämä sopimus on yksi osa sitä kokonaisuutta. Tämä esitys on erittäin tärkeä ja kannatettava ja osa Suomen turvallisuuden lisäämistä. Arvoisa puolustusministeri, kysyn: kuinka Naton sotilasesikuntien järjestelyt ovat sujuneet tähän mennessä Mikkelissä, Rovaniemellä ja Riihimäellä? — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus)Pöytäkirja
28.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 11/2026 vpTurvallisuusLiikenne

Arvoisa rouva puhemies! Ajokorttilain uudistuksen tavoitteena on parantaa liikenneturvallisuutta, vastata yhteiskunnan muutoksiin ja varmistaa, että ajokorttijärjestelmä on oikeudenmukainen, toimiva ja kansalaisten arkea tukeva. Liikenneympäristömme on muuttunut merkittävästi: ajoneuvoteknologia kehittyy, liikkumisen muodot monipuolistuvat ja samalla ikärakenteemme vanhenee. Näihin muutoksiin tarvitaan lainsäädäntöä, joka ei ainoastaan reagoi ongelmiin jälkikäteen vaan myös ennaltaehkäisee riskejä ja tukee turvallista liikkumista kaikissa ikäryhmissä. Keskeistä tässä uudistuksessa on liikenneturvallisuus. Erityisesti nuorten kuljettajien kohtuuton onnettomuusriski edellyttää, että kuljettajaopetuksen laatuun, harjoitteluun ja asenteisiin kiinnitetään nykyistä enemmän huomiota. Samalla on huolehdittava siitä, ettei kustannuksia tai byrokratiaa sysätä kohtuuttomasti nuorten tai heidän perheidensä harteille. Nuorten yöaikaisen ajamisen kielto on erittäin perusteltu. Arvoisa rouva puhemies! Uudistuksessa on tärkeää myös turvata ajokortin merkitys työssäkäynnin, opiskelun ja arjen sujuvuuden kannalta erityisesti harvaan asutuilla alueilla. Ajokortti ei ole kaikille vain oikeus vaan välttämättömyys. Tästä syystä sääntelyn tulee olla joustavaa ja alueelliset erot tunnistavaa, kuitenkaan siitä turvallisuudesta tinkimättä. Lisäksi ikääntyvien kuljettajien osalta on löydettävä tasapaino yksilön toimintakyvyn arvioinnin ja ihmisten yhdenvertaisen kohtelun välillä. Ikä ei itsessään saa olla este ajamiselle, mutta samalla meidän on huolehdittava siitä, että ajokykyä arvioidaan riittävän ajoissa ja yksilöllisesti. Ajokorttilain uudistus on kokonaisuus, jossa onnistuminen mitataan lopulta tieliikenteessä: onko liikenne turvallisempaa, onko järjestelmä oikeudenmukaisempi ja kokevatko kansalaiset sen selkeäksi ja toimivaksi. Näihin tavoitteisiin meidän tulee pyrkiä yli hallitus- ja oppositiorajojen. Kannatan tätä ajokorttilain uudistusta, joka perustuu tutkittuun tietoon, kuulee asiantuntijoita ja kansalaisia ja jossa liikenneturvallisuus asetetaan etusijalle ilman tarpeetonta byrokratiaa.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja
23.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 54/2026 vpTurvallisuusMaahanmuutto

Arvoisa rouva puhemies, kunnioitettu sisäministeri! On Suomen onni, että meillä on perussuomalainen sisäministeri. Kiitos ministerille näistä tänä hallituskautena tehdyistä maahanmuuton kiristyksistä, jotka luovat maahamme turvallisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Tässä esityksessä otetaan käyttöön kansalaisuuskoe, jolla varmistetaan, että Suomen kansalaisuuden saava henkilö tuntee yhteiskuntamme perusperiaatteet, oikeudet ja velvollisuudet. Kansalaisuus on osoitus sitoutumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan, lakien ja asetuksien noudattamiseen sekä suomalaiseen elämäntapaan ja suomen kielen osaamiseen. Viime vuosina kansalaisuuden ehtoja on kevennetty liikaa. Tämän seurauksena kansalaisuus on voitu myöntää myös henkilöille, joiden kiinnittyminen yhteiskuntaan on jäänyt heikoksi. Nyt suuntaa korjataan. Kansalaisuus tulee nähdä päätepisteenä onnistuneelle kotoutumiselle, ja tästä kotoutumisesta on vastuussa maahantulija. On perusteltua edellyttää, että hakija hallitsee kielen lisäksi keskeiset tiedot yhteiskunnastamme. Kun Suomeen tullaan, täällä opetellaan kieli, lait ja kulttuuri. Tämä on keskeinen osa Suomeen tuloa, ja esitys vahvistaa Suomen kansalaisuuden arvoa ja merkitystä. Suomen kansalaisuus on ansaittava ja osoitettava. Arvoisa sisäministeri, kysyn kansalaisuuskokeen suorittamisesta: kuinka se käytännössä luotettavasti tehdään ja suoritetaan, ja mitä tapahtuu, jos henkilö ei saa suoritettua koetta? — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, kansalaisuus)Pöytäkirja
23.4.2026VastauspuheenvuoroHE 54/2026 vpMaahanmuutto

Arvoisa rouva puhemies! Kunnioitettu ministeri! Suomen kansalaisuus on ansaittava ja osoitettava. Se on yhteiskunnan keskeinen sopimus, joka määrittää oikeudet ja velvollisuudet. Esityksessä ehdotetaan kansalaisuuskoetta, jonka avulla varmistetaan, että hakijalla on riittävä ymmärrys suomalaisesta yhteiskunnasta, laeista, asetuksista ja suomalaisesta elämäntavasta sekä suomen kielestä. Koe mittaa tietoja muun muassa päätöksenteosta, oikeusjärjestelmästä sekä perusoikeuksista. Tavoitteena on vahvistaa sitä, että kansalaisuus perustuu todelliseen tietoon yhteiskuntamme toiminnasta. Kansalaisuuden myöntämisen tulee edellyttää sitoutumista yhteisiin sääntöihin ja kykyä toimia osana yhteiskuntaa. Monissa maissa vastaava koe on käytössä, ja Suomi yhtyy tähän kansainväliseen linjaan. Tarkoitus on lisätä kansalaisuuden painoarvoa ja varmistaa, että sen saavat henkilöt ovat perehtyneet yhteiskuntaamme riittävällä tasolla. Suomessa eletään, asutaan, yritetään ja tehdään työtä.

Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (kansalaisuus)Pöytäkirja
23.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 35/2026 vpKoulutus

Arvoisa puhemies, kunnioitettu ministeri! Käsittelyssä oleva osaamistakuu on yksi tärkeimmistä perusopetuksen uudistuksista tällä hallituskaudella. Sen tavoitteena on varmistaa, että jokainen oppilas saavuttaa riittävät taidot ja tiedot peruskoulun aikana. Tämä on erityisen ajankohtaista tilanteessa, jossa Suomen lasten ja nuorten oppimistulokset ovat heikentyneet ja kansainväliset vertailut osoittavat osaamisen laskua. Nämä ovat johtuneet koulumaailmassamme siitä, että suomalainen koulu ei ole pysynyt perustehtävässään vaan lähtenyt mukaan erilaisiin ideologioihin ja seinättömiin kouluihin. Nyt on tehty jo tällä hallituskaudella muun muassa kännykkäkielto, mikä on auttanut koulujen työrauhassa ja kasvattanut vuorovaikutustaitoja oppilailla. Arvoisa puhemies! Osaamistakuussa keskeistä on se, että yksikään oppilas ei siirry eteenpäin ilman riittävää osaamista. Tämä edellyttää sitä, että vähimmäisosaamistaso tulee määritellä selkeästi eri oppiaineissa ja sen toteutumista on seurattava erityisesti koulupolun nivelvaiheessa eli siirryttäessä alkuopetuksesta kolmannelle luokalle, kuudennelta luokalta yläkouluun ja perusopetuksen päättöarvioinnissa. Näissä siirtymissä ratkaistaan, pysyykö oppilas mukana vai jääkö hän jälkeen. Siksi arvioinnin on oltava selkeää, oikeudenmukaista sekä tavoitteiden mukaista, ja sen on mitattava sitä, mitä on tarkoituskin mitata. Usein paperilla ja kynällä tehtävät kokeet mittaavat esimerkiksi kynän käyttöä, hienomotorisia taitoja, ja silloin varsinainen osaaminen ei pääse esiin. Tarkkaa huomiota on kiinnitettävä siis siihen, mitä osaamista mitataan ja millä menetelmillä ja keinoilla. Arvoisa puhemies! Jokainen oppilas on yksilö, ja siksi opettajien oppilastuntemus on keskeisessä roolissa. Tämä edellyttää kasvatus- ja opetushenkilöstöltä vastuunkantoa ja kykyä huomioida oppilaita myös yksilöinä. Jokaiselle oppilaalle on turvattava riittävät perustaidot: lukeminen, kirjoittaminen, laskeminen sekä vuorovaikutustaidot. Kodin ja koulun yhteistyö on ratkaisevaa. Huoltajien tuki vahvistaa koulumyönteisyyttä ja auttaa saavuttamaan oppimistavoitteet yhdessä koulun kanssa. Oppimista tapahtuu myös muualla kuin koulussa, joten lapsen ja nuoren kokonaisvaltainen kehittyminen on tärkeää huomioida. Arvoisa puhemies! Osaamistakuulla luodaan suunta kohti laadukkaampaa ja tasa-arvoisempaa perusopetusta, joka mahdollistaa oppilaiden jatko-opinnot ja työelämän. Osaamistakuu edellyttää myös opettajankoulutuksen, opetussuunnitelmien ja koulujen toimintakulttuurien tarkastelua. Opetussuunnitelmia tulee selkeyttää, ja tulee karsia tavoitteita, sisältöä ja arviointia. Suomen tulevaisuus rakentuu osaamiselle. Siksi perustaitojen on oltava kunnossa jokaisella lapsella ja nuorella. Maamme tarvitsee jokaisen tekijän työelämäämme nyt ja tulevaisuudessa. Arvoisa opetusministeri, miten hallitus konkreettisesti varmistaa, että lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen taso todella nousee eikä uudistus jää pelkäksi sääntelyn tarkennukseksi? Toiseksi kysyn: mitä tapahtuu niille oppilaille, jotka eivät saavuta vähimmäisosaamistasoa? Kolmantena tiedustelen: tulisiko maassamme ottaa kansalliset tasokokeet käyttöön, ja miten opetussuunnitelmaa tullaan karsimaan? — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Pöytäkirja
23.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 29/2026 vpTalousEnergiaMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies, kunnioitettu ministeri! Esityksessä selkeytetään Suomen talousvyöhykkeellä tapahtuvan merituulivoiman verotusta. Tavoitteena on varmistaa, että merellä sijaitsevat tuulivoimalat ja niihin liittyvä toiminta kuuluvat Suomen verotuksen piiriin nykyistä selkeämmin. Samalla merituulivoiman kiinteistöverotusta kevennetään lähemmäs maatuulivoiman tasoa. Näin luodaan tasapainoisempi ja ennakoitavampi verokohtelu eri tuotantomuotojen välille ja parannetaan investointien kannustavuutta. Esityksessä myös määritellään verotulojen jako. Pääosa talousvyöhykkeen kiinteistöverosta ohjautuu valtiolle, mutta osa kohdennetaan rannikkokunnille, joihin hankkeiden käytännön vaikutukset kohdistuvat. Tämä lisää järjestelmän hyväksyttävyyttä paikallisesti. Nykytilanteessa verotukseen liittyy epäselvyyttä, mikä heikentää ennakoitavuutta ja hidastaa investointipäätöksiä. Selkeä sääntely parantaa yritysten toimintaympäristöä ja vahvistaa julkisen talouden veropohjaa. Tuulivoima on miljardiluokan liiketoimintaa. On perusteltua, että Suomen talousvyöhykkeellä harjoitettava toiminta tuottaa myös selkeää verohyötyä Suomelle. Samalla on tärkeää, että järjestelmä on oikeudenmukainen ja ennustettava. Rannikkokunnille kohdennettu osuus tukee hankkeiden paikallista hyväksyttävyyttä ja huomioi niiden alueelliset vaikutukset. Tämä vahvistaa kokonaisuuden tasapainoa. Merituulivoima tarjoaa mahdollisuuksia puhtaaseen energiantuotantoon, mutta siihen liittyy myös haasteita, kuten sääriippuvuus ja infrastruktuurin vaativuus. Siksi on tärkeää, että sääntely tukee sekä investointeja että järjestelmän toimivuutta. Juuri annettu alueidenkäyttölaki tuo tähän esitykseen huomion myös siitä, että tuulivoimaa ei rakenneta liian lähelle asutusta, ja tuulivoimaa kannattaa rakentaa sinne, missä tuulee. Arvoisa puhemies! Esitys vahvistaa Suomen veropohjaa, selkeyttää sääntelyä ja luo vakaamman pohjan merituulivoiman investoinneille, ja tästä hyötyy myös Itä-Suomi.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, tuulivoima)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
22.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 203/2025 vpTurvallisuusMaa- ja metsätalous

Arvoisa rouva puhemies! Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Luonnonvarakeskuksesta annettua lakia sekä ruoka- ja luonnonvaratilastoista annettua lakia. Lakia päivitettäisiin vastaamaan paremmin nykyistä toimintaa muuttamalla tehtäviä, organisaatiota ja johtamista sekä ratkaisuvallan käyttöä koskevaa sääntelyä. Ruoka- ja luonnonvaratilastoista annettua lakia täsmennettäisiin riistatalouden ja metsästyksen tilastoinnin osalta. Kyse on pitkälti nykytilan kirjaamisesta lainsäädäntöön, sillä Luonnonvarakeskus tuottaa näitä tilastoja jo nyt. Esityksen tavoitteena on selkeyttää sääntelyä ja varmistaa, että se vastaa käytännön toimintaa. Esityksessä on myös huomioitu tietosuojaan liittyvät kysymykset. Tietosuojavaltuutetun toimisto on lausunnossaan korostanut henkilötietojen käsittelyn riskejä ja perusoikeuksien turvaamista. Näitä arvioita on täsmennetty jatkovalmistelussa, ja Luonnonvarakeskus on määritelty aineiston rekisterinpitäjäksi. Lisäksi on painotettu, että aineiston keräämiseen osallistuminen on vapaaehtoista. Arvoisa rouva puhemies! Luonnonvarakeskus on valtion tutkimuslaitos, joka tuottaa tietoa maa- ja metsätaloudesta, kalataloudesta, riistasta sekä luonnonvarojen kestävästä käytöstä. Sen tehtävä on tuottaa tutkimustietoa ja tilastoja poliittisen päätöksenteon tueksi sekä yhteiskunnan eri toimijoiden käyttöön. Käytännössä sen tuottama tieto vaikuttaa suoraan siihen, millaisia ratkaisuja tehdään esimerkiksi metsien käytöstä, maataloudesta ja riistapolitiikasta. Kun Luonnonvarakeskuksen roolia vahvistetaan ja sen tuottamaa tietoa hyödynnetään suoraan päätöksenteon pohjana, korostuu erityisesti tutkimustiedon luotettavuus ja avoimuus. Viime vuosina on nähty tilanteita, joissa keskeiset arviot ovat muuttuneet jälkikäteen merkittävästi. Tällaiset muutokset herättävät kysymyksiä siitä, miten arviot on alun perin laadittu ja kuinka hyvin ne ovat kestäneet tarkempaa tarkastelua. Erityisesti riistakantoihin liittyvissä arvioissa kentältä tuleva palaute on ollut toistuvasti ristiriidassa virallisten lukujen kanssa. Metsästäjien ja paikallisten toimijoiden havainnot viittaavat paikoin suurempiin kantoihin kuin mitä tilastoissa esitetään. Kun näihin arvioihin perustuen tehdään rajoituksia ja linjauksia, vaikutukset kohdistuvat suoraan ihmisten arkeen, turvallisuuteen ja elinkeinoihin. Tämä asettaa korkeat vaatimukset tutkimuksen laadulle. Tarvitaan läpinäkyviä menetelmiä, parempaa vuoropuhelua kentän väen kanssa sekä kykyä reagoida nopeasti, jos arviot eivät vastaa todellisuutta. Lisäksi on syytä tarkastella, miten tutkimustyötä ohjataan, ja varmistaa, että se on aidosti riippumatonta ja tieteellisesti kestävää. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsästys, metsä, tuottaja)Pöytäkirja
22.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 72/2025 vpTurvallisuus

Arvoisa rouva puhemies! Pidän erittäin tärkeänä myös uudistusta, jossa koko 17-vuotiaiden ikäluokalle järjestetään jatkossa yhteinen kutsuntainfopäivä ennen varsinaisia kutsuntoja. Uudistus tuo maanpuolustusta koskevan tiedon jokaisen nuoren ulottuville ja tasapuolisesti. Kutsuntainfopäivä on osa laajempaa kutsuntajärjestelmän kehittämistä, jonka tavoitteena on vastata nuorten toimintakykyyn liittyviin haasteisiin sekä vahvistaa koko yhteiskunnan kriisinkestävyyttä. Kutsuntainfopäivät otetaan käyttöön valtakunnallisesti vuosina 2027—28, ja ensimmäiset kokeilut käynnistyvät jo ensi syksynä Espoossa, Iisalmessa ja Jyväskylässä. On erittäin tärkeää, että koko ikäluokka tavoitetaan ajoissa ja nuorille annetaan kattava kuva maanpuolustuksesta, asevelvollisuudesta ja kokonaisturvallisuudesta. Tieto lisää ymmärrystä ja vahvistaa vastuunkantoa maastamme. Infopäivien aikana nuorille tarjotaan tietoa vapaaehtoisesta asepalveluksesta naisille sekä laajemmin yhteiskunnan varautumisesta ja turvallisuudesta. Lisäksi esillä ovat nuorten hyvinvointiin ja toimintakykyyn liittyvät kysymykset. Suomessa maanpuolustustahto on korkealla tasolla, ja siitä on pidettävä huolta. Ikäluokkien pienentyessä meidän on varmistettava, että jokainen nuori löytää paikkansa osana kokonaismaanpuolustusta. Kaikille riittää tehtävää, ja jokaisen panos on arvokas.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
22.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 72/2025 vpTurvallisuus

Arvoisa rouva puhemies! Esityksen keskeisenä tavoitteena on selkeyttää asevelvollisuutta koskevaa oikeustilaa kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin kyse on Ahvenanmaan kotiseutuoikeuden omaavien miesten asemasta. He ovat vapautettuja asevelvollisuudesta, mutta lainsäädäntö ei ole selkeästi mahdollistanut vapaaehtoista hakeutumista palvelukseen. Esityksen myötä tähän tulee selkeä menettely: halukas voi hakea vapautuksen kumoamista ja suorittaa asepalveluksen. Tämä mahdollistaa myös hakeutumisen Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen sotilasvirkoihin. Toinen osa koskee tilanteita, joissa henkilö vahvistaa juridisen sukupuolensa kesken palveluksen tai sen jälkeen. Nykytilanne on ollut epäselvä. Esityksen mukaan palvelusta voi jatkaa normaalisti ja reserviin kuuluminen säilyy. Ratkaisu, jossa henkilö ilmoittaa muutoksesta itse Puolustusvoimille, tukee samalla yksityisyydensuojaa. Arvoisa rouva puhemies! Selkeä ja johdonmukainen lainsäädäntö on tärkeä osa toimivaa asevelvollisuusjärjestelmää. Nykyisessä turvallisuustilanteessa maanpuolustuksen merkitys korostuu entisestään. Toimiva järjestelmä edellyttää, että säännöt ovat yksiselitteisiä, ja että kaikki, jotka haluavat osallistua maanpuolustukseen, voivat tehdä sen selkeiden pelisääntöjen mukaisesti. Tämä esitys parantaa järjestelmän toimivuutta, poistaa tulkinnanvaraisuuksia ja vahvistaa kokonaisuutta.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, rajavartio)Pöytäkirja
22.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 23/2026 vpKoulutus

Arvoisa rouva puhemies! Juurikin haluan korostaa sitä, että erillisiä neuvostoja ei tarvita, vaan hallintoa keventämällä pystytään satsaamaan perustehtävään, ja tässä tapauksessa se on liikkumisen edistäminen. Haluan tarkentaa edustaja Polviselle sitä, mihin nämä nykyhallituksen satsaukset, esimerkiksi Suomi liikkeelle -ohjelmasta, harrastamisen Suomen mallista ja perusopetuslain muuttamisesta tulevat. Nämä tulevat suoraan sinne koulujen arkeen. Siinä ei ole liikuntaneuvostolla tekemistä mitään. Tällä hetkellä muutetaan perusopetuslakia, ja Opetushallitus antaa sieltä ohjeistuksen liikkumisen malleista, kuinka liikunnallinen elämäntapa perusopetuksessa toteutetaan, ja tämä otetaan käyttöön 1.8. Ei siihen tarvittu liikuntaneuvostoa erikseen. Kouluilla on erinomaisia liikuntapaikkoja. Siellä on monissa liikuntasalit, liikuntakentät, huippuopettajat, liikunnanopettajat ohjaamaan, ja sillä tavoin pyritään siihen, että jokainen perusopetusikäinen muodostaa itselleen liikunnallisen elämäntavan ihan tulevaisuutta varten.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Pöytäkirja
22.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 23/2026 vpKoulutus

Arvoisa rouva puhemies! Liikkumattomuus ei ole valtion syy. Vastuu liikkumisesta tulee ottaa myös jokaisen itse. Kuntien ja kaupunkien ja valtion toimintaa ei ole se, että hallinnollisesti käydään tätä keskustelua. Edustaja Polvinen oli vielä vajaa vuosi sitten hallituksessa ja sävel oli erilainen. [Jari Ronkainen: Kyllä!] Polvinen peräänkuulutti tässä äskeisessä puheenvuorossa toimia. Kerrataanpa, mitä nykyhallitus on tehnyt liikkumisen edistämiseksi: Hallitus on vastannut haasteeseen Suomi liikkeelle -ohjelmalla — 20 miljoonaa joka hallitusvuosi, eli yhteensä 80 miljoonaa; harrastamisen Suomen malli — 19,1 miljoonaa — ja harrastamisen Suomen mallilla pyritään siihen, että jokaiselle lapselle peruskouluaikana tulee jokin harrastus; sekä juuri 1.8.2026 peruskoululain muutoksella, joka tuo liikunnallisen elämäntavan osaksi koulujen arkea. Nämä toimet vahvistavat liikettä siellä, missä ihmiset jo ovat: kodeissa, kouluissa ja arjessa. [Jari Ronkainen: Eikä tarvittu liikuntaneuvostoa!] — Eikä tarvittu liikuntaneuvostoa.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Pöytäkirja
22.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 23/2026 vpTurvallisuus

Arvoisa rouva puhemies! Olen erittäin kiitollinen, että tästä tärkeästä asiasta, liikunnasta, virisi näin mainio keskustelu tässä salissa. Liikuntaneuvostojen kokouksissa ei liikkuvuutta ja liikuntaa, fyysistä kuntoa kehitetä. Tämä hallituksen esitys on perusteltu ja erittäin oikeansuuntainen. Sitten mitä liikkumattomuuteen tulee, niin se on tällä hetkellä yksi Suomen suurimmista uhkista kansantaloudelle ja väestön hyvinvoinnille. Sen kustannukset ovat tällä hetkellä jo 4,5 miljardia euroa vuodessa, ja siihen liittyvät myös mielenterveyden haasteet, joidenka kokonaiskustannukset nousevat jopa 11 miljardiin euroon. Näihin lukuihin meillä ei ole varaa olla vastaamatta määrätietoisesti. Liikkuminen ja toimintakyky eivät ole vain yksilön valintoja vaan yhteiskunnan rakenteisiin kytkeytyviä tekijöitä. Ne vaikuttavat lasten oppimiseen, työikäisten työkykyyn ja puolustuskykyyn sekä huoltovarmuuteen. Toimintakykyinen väestö on osa kansallista turvallisuutta. Nuorten heikkenevä fyysinen kunto näkyy jo varusmiesten peruskunnossa. Kun peruskunto laskee, vaikutukset ulottuvat koko yhteiskuntaan. Siksi liikkumisen edistäminen on nähtävä osana ennaltaehkäisevää ja pitkäjänteistä politiikkaa. [Timo Suhonen: Samaa mieltä!]

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Pöytäkirja
22.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 23/2026 vpSoteKoulutus

Arvoisa rouva puhemies! Tässä kokonaisuudessa valtion aluehallintouudistus ja liikuntaneuvostojen lakkauttaminen on perusteltu ja oikeansuuntainen ratkaisu. Liikuntaneuvostojärjestelmä on aikanaan luotu hyvään tarkoitukseen, mutta vuosien varrella hallintorakenteet ovat monimutkaistuneet ja päällekkäisyydet lisääntyneet. Liikkumisen edistäminen ei tarvitse erillisiä neuvotteluelimiä vaan selkeät vastuut, toimivat rakenteet ja vaikuttavaa toimeenpanoa. Aluehallintouudistus mahdollistaa sen, että liikkumisen edistäminen integroidaan osaksi laajempaa hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn kokonaisuutta ilman erillisiä hallinnollisia rakenteita. Näin resursseja voidaan siirtää suunnittelusta ja kokoustamisesta suoraan käytännön toimiin, sinne, missä vaikutukset syntyvät. Arvoisa rouva puhemies! Tarvitsemme siis vähemmän hallintoa ja enemmän liikettä, vähemmän rakenteita ja enemmän tekoja. Liikkumisen edistäminen onnistuu parhaiten, kun vastuut ovat selkeät ja toimenpiteet kiinnittyvät kuntien, koulujen, järjestöjen ja ihmisten arkeen. Liikkumattomuuden ratkaisu löytyy osin päätöksestä mutta myös meistä jokaisesta. Puoli tuntia liikettä päivässä tukee fyysistä kuntoa, mielen hyvinvointia ja jaksamista. Yhteiskunnan tehtävä on luoda kannusteet ja mahdollisuudet. Aluehallintouudistus ja liikuntaneuvostojen lakkauttaminen tukevat tätä tavoitetta.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Pöytäkirja
22.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 23/2026 vpSoteKoulutusLiikenneYmpäristö

Arvoisa rouva puhemies! Puheenjohtajiston ollessa estynyt esittelen sivistysvaliokunnan mietinnön 2/2026 liikuntalain 7 §:n kumoamisesta. Esitys liittyy tämän vuoden alussa voimaan tulleeseen valtion aluehallinnon uudistukseen, jolloin toimintansa aloittivat valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto sekä kymmenen alueellista elinvoimakeskusta. Samalla aiemmin toimineiden kuuden aluehallintoviraston, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ja viidentoista elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toiminta on päättynyt. Ennen aluehallintouudistuksen voimaantuloa liikuntalaissa säädettiin siitä, että liikunnan aluehallinnon tehtävistä vastaavat aluehallintovirastot ja että aluehallintovirastossa on asiantuntijaelimenä alueellinen liikuntaneuvosto, jonka maakunnan liitto asettaa. Tällä hetkellä voimassa olevassa liikuntalaissa säädetään, että liikunnan alueellisesti hoidettavista valtionhallinnon tehtävistä vastaa Lupa- ja valvontavirasto ja että Lupa- ja valvontavirastossa on asiantuntijaelimenä alueellinen liikuntaneuvosto, jonka liitto asettaa. Nyt käsiteltävänä olevassa hallituksen esityksessä alueellista liikuntaneuvostoa koskeva säännös ehdotetaan kumottavaksi. Lupa- ja valvontavirastolle ei ole tarpeellista luoda yhtä alueellista eli käytännössä valtakunnallista liikuntaneuvostoa, koska valtion liikuntaneuvosto, josta säädetään liikuntalain 6 §:ssä, toimii jatkossakin opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelimenä. Lupa- ja valvontavirastolle ei myöskään ole mahdollista luoda useita alueellisia liikuntaneuvostoja, koska uusi virasto on valtakunnallinen eikä sillä ole aluerakenteita. Arvoisa rouva puhemies! Muutama sana alueellisen näkökulman turvaamisesta. Alueellisten liikuntaneuvostojen keskeisin tehtävä on aiemmin ollut lausuntojen antaminen liikuntapaikkojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelmista, mutta tämä tehtävä on poistunut opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslakiin tehdyllä muutoksella vuoden 2025 alusta lukien. Käytännössä muutos on merkinnyt sitä, että alueellisten liikuntaneuvostojen toiminta on supistunut ja niiden rooli viranomaistoiminnassa on vähentynyt merkittävästi jo ennen valtion aluehallintouudistusta. Osa lausunnonantajista on valiokunnan asiantuntijakuulemisessa vastustanut alueellisten liikuntaneuvostojen lakkauttamista, koska neuvostoilla on ollut merkittävä rooli paikallistuntemuksen ja yhteistyön edistämisessä. Muutamissa lausunnoissa on myös esitetty huoli siitä, että alueellinen osallisuus heikkenee ja liikunnan kehittämistyö etääntyy paikallisista toimijoista. Sivistysvaliokunta toteaa mietinnössään, että alueellisten toimijoiden on mahdollista perustaa tarpeellisiksi katsomiaan asiantuntijaverkostoja ja yhteistyömekanismeja myös ilman lainsäädännön velvoitetta. Lisäksi hallituksen esityksen liitteenä olevan asetusluonnoksen mukaan liikunnan edistämisestä annettua valtioneuvoston asetusta on tarkoitus täydentää siten, että siitä ilmenee alueellisen näkökulman huomioon ottaminen myös uudessa virastorakenteessa. Asetuksessa tullaan säätämään siitä, että Lupa- ja valvontavirastoon on pyydettävä ja saatava maakuntien liitoilta lausunto kunkin maakunnan alueen kuntien liikuntapaikkarakentamisen hankkeesta ennen kuin virasto antaa lausuntonsa opetus- ja kulttuuriministeriön toimivaltaan kuuluvista liikuntapaikkarakentamisen perustamiskustannuksiin myönnettävistä avustuksista. Sivistysvaliokunta toteaa mietinnössään kannattavansa muutoksia, joilla alueellisen näkökulman huomioon ottaminen on tarkoitus turvata. Alueellisten liikuntaneuvostojen lakkauttamisen ei arvioida heikentävän Lupa- ja valvontaviraston mahdollisuuksia huomioida alueellisia olosuhteita ja liikuntapoliittisia tarpeita. Lupa- ja valvontaviraston tehtäviin kuuluu muun muassa kuntien ja liikunnan sidosryhmien informointi ja koulutuksen järjestäminen liikuntapoliittisista tavoitteista, toimenpiteistä ja resursseista. Sivistysvaliokunnan saaman selvityksen mukaan liikuntatoimen viranhaltijat sijoittuvat Lupa- ja valvontavirastossa ympäri Suomea monipaikkaisesti ja heillä on vankka alueellinen asiantuntemus, jota hyödynnetään viranomaistyössä. Sivistysvaliokunta on todennut pitävänsä tärkeänä, että ymmärrys kuntien ja alueiden tilanteesta säilyy Lupa- ja valvontavirastossa vahvana. Lisäksi valiokunta pitää myönteisenä, että liikuntatoimen valtionavustusten käsittelyprosessit on arvioitu ja yhdenmukaistettu, jotta voidaan turvata eri puolilta Suomea tulevien ja erityyppisten hankkeiden yhdenvertainen ja tasapuolinen käsittely. Arvoisa rouva puhemies! Sivistysvaliokunta kannattaa hallituksen esitykseen sisältyvää lakiehdotusta ja puoltaa sen hyväksymistä muuttamattomana. Mietintöön sisältyy yksi vastalause.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
22.4.2026Varsinainen puheenvuoroVNS 5/2025 vpEnergiaTurvallisuus

Arvoisa rouva puhemies, kunnioitettu ministeri! Kiitän elinkeinoministeri Puistoa puheenvuorosta ja siitä, että olette paikalla tässä keskustelussa ja vastaamassa kysymyksiin. — Aluekehittämisen keskeinen tarkoitus on tukea tasapainoisen ja kilpailukykyisen Suomen rakentumista. Sen tulee edistää kasvua, vahvistaa kilpailukykyä ja ennen kaikkea turvata suomalaisten hyvinvointi koko maassa. On tärkeää, että alueita kehitetään niiden omista lähtökohdista käsin. Jokaisella alueella on omat vahvuutensa, osaamisensa ja elinkeinorakenteensa, joita tulee hyödyntää. Tämä tarkoittaa sitä, että toimet tukevat alueiden erikoistumista ja antavat tilaa paikallisille ratkaisuille. Viime vuosina on korostettu vahvojen kaupunkien roolia kasvun moottoreina ja innovaatioiden keskuksina. Tämä on perusteltua. Samalla on kuitenkin muistettava, että vahvat kaupungit ja elinvoimainen maaseutu kulkevat rinnakkain ja tukevat toisiaan. Arvoisa rouva puhemies! Suomi koostuu kasvukeskuksista ja laajoista maaseutualueista. Koko Suomi, myös maaseutu, on pidettävä asuttuna. Maaseudulla eletään, asutaan ja yritetään. Maalla tuotetaan ruokaa, hoidetaan metsiä, luodaan yritystoimintaa ja pidetään yllä yhteiskunnan kannalta välttämätöntä huoltovarmuutta ja varautumista. Aluekehittäminen on sidoksissa Euroopan unionin rahoituskehyksiin, jotka ohjaavat varojen käyttöä muun muassa innovaatioihin, sähköisiin palveluihin ja kilpailukykyyn. Tämä kaventaa kansallista liikkumavaraa. Siksi on tärkeää varmistaa, että myös harvaan asutut alueet huomioidaan riittävästi. On todennäköistä, että tulevalla rahoituskaudella aluekehitysrahoitus vähenee. Tämä lisää paineita erityisesti niillä alueilla, jotka ovat jo valmiiksi haavoittuvampia. Muuttunut geopoliittinen tilanne korostaa rajaseutujen merkitystä. Itäisen Suomen kehitys liittyy suoraan koko maan turvallisuuteen ja kestokykyyn. Tämän vuoksi alueiden, kuntien ja maakuntien yhteistyötä on tiivistettävä ja hallintoa kevennettävä, niin kuin ministeri on täällä jo tuonut esiin. Näin varmistetaan, että Suomi kehittyy tasapainoisesti ja että jokaisella alueella on mahdollisuus elinvoimaan ja tulevaisuuteen. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Pöytäkirja
22.4.2026VastauspuheenvuoroVNS 5/2025 vpTurvallisuus

Arvoisa rouva puhemies, kunnioitettu ministeri! Aluekehittämisen tulee olla oikeudenmukaista ja koko maata huomioitavaa. Näin varmistetaan, että Suomi kehittyy tasapainoisesti ja että jokaisella alueella on omista lähtökohdistaan mahdollisuus elinvoimaan ja tulevaisuuteen. Arvoisa ministeri Puisto, väestön merkittävä väheneminen on haaste. Perusopetusikäisten lasten määrä vähenee vuoteen 2032 mennessä lähes sadallatuhannella. Tämä väistämättä tuo palvelurakenteeseen muutoksia. Samoin myös valtionosuudet jakautuvat hyvin epäoikeudenmukaisesti kuntien kesken tällä hetkellä. Kuinka voimme konkreettisesti turvata ja taata, [Hannu Hoskosen välihuuto] että joka puolella Suomea eletään, asutaan ja yritetään? Tämä on huoltovarmuuden ja turvallisuuden kannalta erittäin tärkeää, ja siksi toimia on tehtävä.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Suomessa, pitkien välimatkojen maassa, tarvitsemme yhteydet kuntoon raiteilla ja teillä. Tieverkko mahdollistaa liikkumisen, kuljetukset ja yhteydet koko maassa. Työmatkat, elinkeinoelämän kuljetukset ja palveluihin pääsy edellyttävät sujuvia yhteyksiä, jotta yhteiskunta toimii häiriöttä. Huomio kohdistuu siihen, että yhteydet kattavat koko maan ja säilyvät käyttökelpoisina myös harvaan asutuilla alueilla. Yritystoiminta, maatalous ja paikallinen elinvoima tukeutuvat tieyhteyksien varaan, jotka kestävät sekä raskasta liikennettä että vaihtelevia sääoloja. Liikenteen turvallisuus ja ennakoitavuus paranevat, kun verkkoa ylläpidetään järjestelmällisesti ja korjaukset tehdään oikea-aikaisesti. Tämä vähentää katkoksia ja parantaa liikkumisen sujuvuutta. Arvoisa puhemies! Hyvin toimiva tieverkko vahvistaa alueiden kehitystä, taloudellista toimintaa ja yhteiskunnan toimivuutta pitkällä aikavälillä. Asfaltti on tuoksunut tämän nykyhallituksen, kumipyörähallituksen, toimesta jo useana kesänä, ja hyvä niin. Panostukset ovat olleet merkittävät. Pääväylät, valtatiet, alkavat olla kunnossa. Seuraavaksi tulee toimet kohdentaa alempaan tieverkkoon. Maallakin asutaan, eletään ja yritetään. Metsäteollisuus tarvitsee puut metsästä jalostukseen, ja maatiloilta tarvitaan ruoka pöytiimme. Haluan nostaa esille myös suunnittelun määrärahan, jotta saamme kokonaiskuvan eri alueista ja kehittämistoimenpiteistä. Seuraavalle hallitukselle riittää siis puuhaa.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, tieverkko)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsästys, metsä)Pöytäkirja
22.4.2026VastauspuheenvuoroVNS 10/2025 vpTurvallisuusLiikenne

Arvoisa rouva puhemies! Suomen vahvuus rakentuu siitä, että yhteydet toimivat maalla, merellä ja ilmassa. Kun yritykset investoivat ja kasvavat, ne tarvitsevat yhteydet raaka-aineille, työvoimalle ja markkinoille. Liikennejärjestelmä, tiet, raiteet, satamayhteydet ja logistiikkaketjut määrittävät, kuinka sujuvasti tavarat ja ihmiset liikkuvat. Yhteyksien sujuvuus ja ennakoitavuus pitävät yritysten kustannukset hallinnassa ja vahvistavat kilpailukykyä. Liikenneverkon kehittäminen liittyy suoraan investointeihin, kasvuun ja alueiden elinvoimaan. Liikenneverkkoa tulee kehittää koko Suomessa. Haluan nostaa esiin erityisesti alemman tieverkon, joka mahdollistaa asumisen, työnteon ja elinkeinot eri puolilla maata. Huoltovarmuus, turvallisuus ja saavutettavuus kytkeytyvät suoraan toimivaan infrastruktuuriin. Tämän vuoksi jatkossa tulee erityisesti panostaa maaseudun teihin.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, tieverkko)Pöytäkirja
22.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 52/2026 vpMaahanmuutto

Arvoisa rouva puhemies, kunnioitettu ministeri! Euroopan unionin uusi muuttoliike- ja turvapaikkasopimus luo yhteiset säännöt, joilla turvapaikkajärjestelmää tiukennetaan ja käsittelyä nopeutetaan. Säädösten soveltaminen alkaa laajemmin vuoden 2026 aikana. Tavoitteena on nopeammat menettelyt, tiukempi ulkorajavalvonta ja toimivampi palautusjärjestelmä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ilman maahantulon edellytyksiä olevat henkilöt seulotaan heti, taustat tarkistetaan ja hakemukset käsitellään aiempaa ripeämmin. Osa hakemuksista voidaan ratkaista nopeutetussa menettelyssä. Euroopan turvapaikkatilanne on muuttunut olennaisesti viime vuosina. 2010-luvulla nähtiin voimakas turvapaikanhakijoiden määrän kasvu, ja järjestelmät joutuivat laajasti koetukselle. Samalla on käynyt ilmi, että liian väljä toteutus johtaa viiveisiin ja vaikeuttaa kielteisten päätösten toimeenpanoa. Arvoisa rouva puhemies! Aikaisempien hallituksien aikana Suomen maahanmuuttolinja on ollut liian kevyt suhteessa Euroopan kehitykseen. Se on tarkoittanut hitaita palautuksia ja heikkoa kontrollia järjestelmän väärinkäytöksiin. Tähän on tullut nyt muutos. Suomi hyödyntää EU-paketin mahdollistamat tiukennukset täysimääräisesti. Viranomaisten toimivaltuuksia selkeytetään ja seulontaa vahvistetaan, jotta järjestelmä toimii eikä vuoda. Palautusten toimivuus ratkaisee koko järjestelmän uskottavuuden. Liian usein kielteisen päätöksen saaneet jäävät EU:n alueelle, mikä rapauttaa luottamusta ja heikentää järjestelmän toimivuutta. On tärkeää, että Suomi kulkee nyt samaan suuntaan muun Euroopan kanssa, jossa maahanmuuttopolitiikkaa kiristetään ja järjestelmää palautetaan hallintaan. Arvoisa puhemies! Hallittu maahanmuutto edellyttää selkeitä sääntöjä, niiden johdonmukaista toimeenpanoa ja uskottavaa järjestelmää. Näin turvataan toimivuus ja kansalaisten luottamus siihen. — Kiitos.

Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, turvapaikka)Pöytäkirja
22.4.2026VastauspuheenvuoroHE 52/2026 vpMaahanmuutto

Arvoisa rouva puhemies, kunnioitettu ministeri! EU:n muuttoliike- ja turvapaikkasopimus uudistaa järjestelmää, jossa Suomi päivittää kansallista sääntelyä vastaamaan uutta kokonaisuutta. Tavoitteena on nopeammat menettelyt, tiukempi ulkorajavalvonta ja toimivampi palautusjärjestelmä samalla, kun EU-tason yhteiset pelisäännöt vahvistuvat. Suomi sovittaa täytäntöönpanon hallitusohjelman linjaan ja hyödyntää EU:n sääntelyn mahdollistamat kiristykset. Keskeistä on, että järjestelmä toimii tehokkaasti ja yhtenäisesti eikä jätä jäsenmaita yksin paineen keskelle. EU:n uudistuksen myötä seulonta ja rajamenettelyt selkeytyvät, päätöksenteko nopeutuu ja palautusten toimeenpano tehostuu. Samalla vahvistetaan yhteistä vastuunjakoa ja pyritään vähentämään järjestelmän väärinkäyttöä. Tavoitteena on, että rajavalvonta pysyy tiukkana ja palautukset toteutuvat tehokkaasti, jotta kokonaisuus säilyy hallittuna ja oikeudenmukaisena. — Erinomaista työtä jälleen, sisäministeri Rantanen.

Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (turvapaikka)Pöytäkirja
22.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 51/2026 vpTurvallisuusMaahanmuutto

Arvoisa rouva puhemies ja kunnioitettu sisäministeri Rantanen! Perussuomalaisten vahtivuorolla maahanmuuttopolitiikkaa on kehitetty entistä johdonmukaisempaan ja kansallista turvallisuutta painottavaan suuntaan. Järjestelmän on toimittava selkeästi, ennakoitavasti, ja viranomaisille on turvattava riittävät välineet tilanteisiin, joissa maassa oleskelun edellytykset eivät täyty. Keskeinen kokonaisuus koskee maasta poistamisen ja karkottamisen menettelyjen sujuvoittamista. Esityksellä täsmennetään sääntelyä erityisesti rikoksiin syyllistyneiden ja turvallisuusuhkaa aiheuttavien henkilöiden osalta. Tarkoituksena on vähentää tulkinnanvaraa ja varmistaa, että päätöksenteko perustuu yhtenäisiin ja selkeisiin kriteereihin. Arvoisa rouva puhemies! Jos Suomessa oleskelee ja toimii lainvastaisesti tai toistuvasti rikkoo yhteiskunnan sääntöjä, seurauksena on maasta poistaminen. Järjestelmän on oltava sellainen, että siihen voi luottaa ja että säännöillä on myös käytännön merkitys. Samalla pyritään nopeuttamaan täytäntöönpanoa tilanteissa, joissa maastapoistamispäätös on tehty. Hallinnollisten vaiheiden pitkittyminen on johtanut siihen, että osa päätöksistä jää pitkäksi aikaa odottavaan tilaan, mikä heikentää järjestelmän toimivuutta. Arvoisa rouva puhemies! Suomi on myös yhdenmukaistamassa sääntelyä EU-tason kehityksen kanssa, jossa maahanmuuton hallintaa ja palautusjärjestelmiä uudistetaan useissa jäsenmaissa. Painopiste on siirtymässä aiempaa selkeämpään ja toimeenpanokeskeisempään suuntaan. Aiemmin järjestelmässä on korostunut varovaisuus ja tapauskohtainen harkinta, mikä on osin pidentänyt prosesseja ja lisännyt epävarmuutta päätösten toimeenpanossa. Nyt tavoitteena on vahvistaa järjestelmän ennakoitavuutta ja toimivuutta. Maasta poistamisten määrä on viime vuosina kasvanut, mutta edelleen on tilanteita, joissa vakaviin rikoksiin syyllistyneiden tai turvallisuusuhkaa aiheuttavien henkilöiden poistaminen maasta ei toteudu riittävän tehokkaasti. Näihin tilanteisiin tarvitaan nyt selkeämpiä ja vaikuttavampia ratkaisuja. Tavoitteena on kokonaisuus, jossa päätösten toimeenpano on tehokasta, viranomaisten toimivalta selkeää ja järjestelmä kestää myös vaikeimmat tapaukset. Edellisen hallituksen löperö maahanmuuttolinja avasi Suomen portit myös rikollisille maahanmuuttajille. Nykyhallitus sisäministeri Rantasen johdolla laittoi portin kiinni ja poistaa maasta ne, jotka täällä eivät osaa käyttäytyä. Tässä maassa ei ole tilaa milanjaffeille. Suomen ykkösasia on turvata suomalaisten turvallisuus. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja
22.4.2026VastauspuheenvuoroHE 51/2026 vpTurvallisuusMaahanmuutto

Arvoisa rouva puhemies, kunnioitettu ministeri! Aiemmilla hallituskausilla maahanmuuttopolitiikka ja sen linja on ollut löperö, mikä on osaltaan mahdollistanut sen, että järjestelmän kautta on maahamme päässyt henkilöitä, jotka ovat syyllistyneet rikoksiin tai muodostaneet turvallisuusuhan. Tämä on heikentänyt kansalaisten luottamusta maamme turvallisuuteen. Tämän hallituskauden ja perussuomalaisten esityksillä linjauksien painopiste siirtyy selvästi toiseen suuntaan: karkottamispäätösten täytäntöönpanoa nopeutetaan, muutoksenhaun vaikutusta selkiytetään ja viranomaisten keinovalikoimaa vahvistetaan. Tavoitteena on, että Suomessa oleskelu edellyttää sääntöjen noudattamista ja Suomen lakien ja asetuksien kunnioittamista. Suomessa lain ja järjestyksen tulee toteutua. — Kiitän erityisesti ministeri Rantasta tästä esityksestä.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Pöytäkirja
17.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 72/2025 vp

Arvoisa puhemies! Täällä on erittäin hyviä puheenvuoroja käytetty. — Asevelvollisuuslain muutos on selkeä, ja on erittäin tärkeää, että molemmat sukupuolet osallistuvat kutsuntoihin, jolloin maanpuolustustahto ja ‑halukkuus tuodaan ja saadaan esiin ja sitä korostettua. Maanpuolustustyössä on monia mahdollisuuksia. Täällä on nostettu esille myös se, että diabeetikot pääsisivät myös asepalvelukseen. Toki haluan tässä nostaa myös muita vastaavan tyylisiä sairauksia, sillä meidän tulee varsinkin näin ikäluokkien pienetessä hyvin tarkoin miettiä se, ettei me rajata maanpuolustuksesta ja asevelvollisuudesta ulos sellaisia henkilöitä ja nuoria, jotka pystyisivät siellä monia toimia tekemään. — Kiitos.

17.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 42/2026 vpEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Suomen turvallisuus ei enää rajoitu sotilaalliseen puolustukseen, se rakentuu arjessa: energiassa, elintarvikehuollossa, logistiikassa, digitaalisessa infrastruktuurissa ja yritysten toimintakyvyssä. Tästä kokonaisuudesta on kyse, kun puhutaan kokonaisturvallisuudesta. Huoltovarmuuskeskus on tämän järjestelmän keskiössä. Sen tehtävä on varmistaa, että Suomi toimii myös kriiseissä. Juuri siksi sen hallinnollinen asema, ohjaus ja vastuut eivät voi olla epäselviä. Nykyisessä tilanteessa Huoltovarmuuskeskus kantaa merkittävää operatiivista vastuuta, ja sen paikka osana kansallista turvallisuusjohtamista on tärkeä. Arvoisa puhemies! Hallinnon selkeyttäminen on välttämätöntä. Huoltovarmuuskeskuksen asema on määriteltävä niin, että se vastaa sen todellista roolia osana kansallista turvallisuutta. Huoltovarmuus on yhteiskunnan vakuutus. Vakuutuksen arvo mitataan vasta silloin, kun sitä tarvitaan, siksi sen järjestäminen ei voi perustua epäselvään ohjaukseen. Tarvitsemme kirkkaan hallinnon, selkeän johdon ja vahvan luottamuksen. Se on Suomen kokonaisturvallisuuden ydinkysymys. Tämä esitys on erittäin hyvä ja edennyt erinomaisesti eduskunnassa. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Pöytäkirja
16.4.2026VastauspuheenvuoroSKT 62/2026 vp

Arvoisa puhemies! Tähän keskusteluun on nostettava yrittäjyys. Yrittäjyys kantaa tätä maata ja työllistää, mutta sen tulee olla kannattavaa. Hallitus on tehnyt lukuisia yrittäjien elämää helpottavia uudistuksia, kuten ensimmäisen työntekijän palkkaamisen helpottaminen ja paikallisen sopimisen edistäminen. Yksi yrittäjien elämää hankaloittavista epäkohdista kaipaa kuitenkin vielä korjaamista. Edellisen, keskusta-vasemmistohallituksen luoma YEL-malli on asettanut yrittäjiä kohtuuttoman maksutaakan alle. Nykyhallitus linjasi puoliväliriihessä, että YEL-järjestelmään tehdään muutoksia siten, että yrittäjien eläkemaksu määräytyy nykyistä selkeämmin yrittäjän todellisten tulojen mukaan. Perussuomalaiset pitävät välttämättömänä, että YEL-järjestelmä muutetaan oikeudenmukaisemmaksi. Kysyn sosiaaliturvaministeriltä: miten hallituksen työ YEL-katastrofin korjaamiseksi edistyy?

14.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 48/2026 vpKoulutus

Arvoisa rouva puhemies, kunnioitettu ministeri! Hallituksen esitys eläinten tunnistamisesta ja rekisteröinnistä annetun lain muuttamiseksi tuo tarvittavia päivityksiä kansalliseen lainsäädäntöön vastaamaan EU:n eläinterveyssäännösten vaatimuksia. Muutokset koskevat erityisesti lemmikkieläinten ja hevoseläinten tunnistusmerkintää sekä rekisteröintiä, ja samalla selkeytetään viittauksia EU-säädöksiin. Esityksessä ehdotetaan, että koirien, kissojen ja frettien mikrosirujen asettaminen edellyttää jatkossa valtuutusta silloin, kun toimenpiteen suorittaa muu kuin eläinlääkäri. Valtuutus voitaisiin myöntää yhteisölle, joka vastaa koulutuksesta ja toiminnan laadusta. Tämä hyödyntää alan toimijoiden osaamista. Vastaava menettely ulotettaisiin hevoseläimiin, joiden osalta valtuutus voidaan antaa kantakirjaa pitäville toimijoille. Samalla teuraskuljetukseen luovutettavien sekaeläinten merkitsemisvaatimuksia kevennetään eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi sekä hallinnollisen työn vähentämiseksi. Esitys tarkentaa myös valvontaa ja seuraamuksia koskevaa sääntelyä. Seuraamusmaksun käyttöalaa laajennetaan, mikä tukee tehokasta ja oikeasuhtaista puuttumista laiminlyönteihin. Tavoitteena on järjestelmä, joka ohjaa toimijoita noudattamaan sääntöjä ja turvaa eläinten jäljitettävyyden kaikissa tilanteissa. Arvoisa rouva puhemies! Uudistus liittyy laajempaan kokonaisuuteen, jossa eläintautien torjunta, eläinten hyvinvointi ja elintarviketurvallisuus muodostavat yhtenäisen perustan. Toimiva tunnistus- ja rekisteröintijärjestelmä tukee näitä tavoitteita. Tietojärjestelmiä tulee kehittää siten, että ne palvelevat toimijoita sujuvasti ja mahdollistavat ajantasaisen tiedonhallinnan. Esitys on kannatettava. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies, kunnioitettu ministeri! Kotimainen ruoka on tärkein osa Suomen huoltovarmuutta ja tulevaisuutta. Tulen Etelä-Savosta, Euroopan luomumaakunnasta, jossa syödään paljon muikkua, riistaa sekä metsän antimia. Ruoka on maakunnan keskeinen kärkiteema. Kotimainen ruoka on keskeinen osa varautumista kriiseihin ja poikkeusolosuhteisiin. Sen tuotantoedellytyksistä on huolehdittava pitkäjänteisesti. Alkutuottajien asemaa ja kannattavuutta on vahvistettava ja tasapainotettava ruokaketju pellolta pöytään. Samalla meidän on hyödynnettävä paremmin suomalaisia, puhtaissa vesissä kasvavia järvikaloja — mikä onkaan hienompaa kuin kesäillassa istua laiturilla ongella ja yrittää napata ahvenia. Kaupassakin kannattaa valita sen norjalaisen lohen tilalle kotimainen kirjolohi. Se on kestävä, terveellinen ja kotimainen ravinnonlähde, jonka käyttöä voidaan lisätä merkittävästi. Arvoisa ministeri, miten järvikalojen käyttöä voidaan vahvistaa? — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Yhdenvertaisuusvaltuutettu on virallisesti itsenäinen ja riippumaton viranomainen. Sen näkemykset eivät kuitenkaan ole kritiikin yläpuolella, vaan niitä on voitava arvioida avoimesti. Tällä hetkellä meillä on täällä käsittelyssä yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomus, ja nyt tässä salissa on paikka sen käsittelylle. Olisin toivonut, että yhdenvertaisuusvaltuutettu olisi ollut paikalla kuulemassa tätä keskustelua. Valitettavasti käsittelyssä olevan kertomuksen näkökulma herättää vakavia kysymyksiä. Kertomuksessa käytetty kieli, kuten ”tosiasiallinen yhdenvertaisuus” ja viittaukset rakenteellisiin ongelmiin, ei ole neutraalia viranomaiskieltä vaan heijastaa tiettyjen poliittisten liikkeiden retoriikkaa. On myös syytä huomata, että vaikka kertomuksessa nostetaan esiin monia aitoja ongelmia, kuten työelämän epäkohtia, kokonaiskuva kallistuu tietyiltä osin poliittisesti painottuneeseen suuntaan. Tämä näkyy erityisesti maahanmuuttopolitiikkaa koskevissa linjauksissa. Arvoisa puhemies! Kertomuksen viesti on tältä osin käytännössä ”raja auki”. Se korostaa turvapaikkaprosessiin pääsyn ehdottomuutta kaikissa tilanteissa ja suhtautuu kriittisesti rajavalvonnan kiristyksiin sekä maasta poistamisten tehostamiseen. Samalla sivuutetaan se, että valtiolla on oikeus ja velvollisuus suojata omia rajojaan ja kansalaistensa turvallisuutta. Kun samaan aikaan kyseenalaistetaan rajamenettelyt, arvostellaan palautusten tehostamista ja vaaditaan lisää velvoitteita viranomaisille, kokonaisuus johtaa siihen, että maahanpääsy helpottuu ja maasta poistaminen vaikeutuu. Arvoisa puhemies! On ristiriitaista, että viranomainen, jonka tehtävä on toimia riippumattomasti, ottaa näin voimakkaasti kantaa poliittisesti kiistanalaisiin kysymyksiin. Samalla suuri osa sen omista yhteydenotoista liittyy muihin teemoihin, kuten vammaisuuteen ja ikäsyrjintään. Juuri näihin kysymyksiin tulisi keskittyä ensisijaisesti. Suomessa yhdenvertaisuutta tulee edistää lain pohjalta tasapuoliset ja yhteiskunnan kokonaisetu huomioiden. Viranomaisen tehtävä on tuottaa tasapainoista ja objektiivista tietoa päätöksenteon tueksi. Arvoisa puhemies! Luottamus viranomaisiin rakentuu puolueettomuudesta ja erityisesti maan kokonaiskuva siinä huomioiden. Siksi on perusteltua arvioida kriittisesti yhdenvertaisuusvaltuutetun toimintaa ja roolia.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, turvapaikka)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kotimaisen sianlihantuotannon jatkuvuuden turvaaminen on keskeistä Suomen ruokaturvan ja kansalaisten hyvinvoinnin kannalta. Vakaa ja ennakoitavissa oleva alkutuotanto varmistaa, että kriisitilanteissakin ruokaa on saatavilla, vienti säilyy mahdollisena ja kansallinen huoltovarmuus vahvistuu. Tämä on yksi merkittävimmistä keinoista ennakoida tulevia haasteita ja varmistaa Suomen elintarvikeketjun kestävyys. Esityksessä ehdotetaan kastraatiokiellon kumoamista. Tämä estää merkittävät kustannukset ja tuotannon esteet, jotka voisivat vaarantaa alan elinkelpoisuuden. Lihateollisuuden arvion mukaan kielto olisi aiheuttanut satojen miljoonien eurojen kustannukset seuraavan 10 vuoden aikana ja vaikeuttanut vientiä Aasiaan ja Yhdysvaltoihin. Samalla eläinten lääkitsemistä koskeva muutos mahdollistaa paikallispuudutteen luovuttamisen myös tiloille, jotka eivät kuulu valtakunnalliseen eläinten terveydenhuolto-ohjelmaan Tämä varmistaa porsaille asianmukaisen kivunlievityksen kirurgisen kastraation yhteydessä ja tukee tuottajien mahdollisuuksia hoitaa alkutuotantoa tehokkaasti. Suomalainen siantuotanto eroaa monista muista maista, sillä sikojen hännät säilytetään. Tämä korostaa kansallisen tutkimuksen ja paikallisten tuotantotapojen merkitystä. Muutokset tukevat alan sopeutumista kansainvälisiin markkinoihin ja varmistavat, että vienti säilyy kilpailukykyisenä. Arvoisa puhemies! Esityksellä toteutetaan hallitusohjelman kirjauksia, jotka vahvistavat maa- ja metsätalouden elinvoimaisuutta, tukevat kotimaisen ruokaketjun kestävyyttä ja edistävät alkutuotannon tehokkuutta. Suomalainen sianlihantuotanto pysyy kilpailukykyisenä, kestävänä ja turvattuna myös tulevaisuuden kriisitilanteissa, ja eläimistä pidetään huolta.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä, tuottaja)Pöytäkirja
9.4.2026VastauspuheenvuoroK 2/2026 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Yhdenvertaisuusvaltuutettu on itsenäinen ja riippumaton viranomainen, ja se ei ole kritiikin ulkopuolella. Tämän vuoksi tämä kertomus on täällä salissa ja siitä voidaan kritiikkiä esittää. Olisin toivonut toki, että tämä yhdenvertaisuusvaltuutettu olisi ollut täällä paikalla keskustelemassa ja vastaamassa näihin meidän kysymyksiin. Tässä käsittelyssä olevassa kertomuksessa herättää vakavia kysymyksiä käytetty kieli, kuten ”tosiasiallinen yhdenvertaisuus”, ja viittaukset rakenteellisiin ongelmiin. Tämä ei ole siis neutraalia viranomaiskieltä vaan heijastaa tiettyjen poliittisten liikkeiden retoriikkaa. Kertomus viestii käytännössä raja auki ‑linjasta, korostaa maahanpääsyn ehdottomuutta ja suhtautuu kriittisesti rajavalvontaan sekä maasta poistamiseen, samalla kun se sivuuttaa valtion velvollisuuden suojata rajojaan ja kansalaisten turvallisuutta. On ristiriitaista, että riippumattoman viranomaisen rooliin kuuluu näin voimakkaasti kannan ottaminen poliittisiin kysymyksiin. [Puhemies koputtaa] Luottamus viranomaisiin rakentuu puolueettomuudesta, ja siihen tulee aina pyrkiä tasapuolisesti ja lainmukaisesti. [Mauri Peltokangas: Hyvä kysymys! Missä on yhdenvertaisuusvaltuutettu?]

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja
9.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 191/2025 vpKoulutus

Arvoisa rouva puhemies! Edelleen sieltä vasemmalta laidalta tulee sellaisia väitteitä, joita voidaan analysoida hyvin monella tavalla, ja näkemyksiä. Edustaja toi esille, että hallituksen toimet esimerkiksi perusopetukseen ovat, että toisella kädellä annetaan, toisella otetaan. Tänään olen järjestänyt Pikkuparlamentissa erittäin merkittävän koulukeskustelun, jossa käytiin keskustelua oppimisen tuesta, osaamistakuusta. Yksikään kansanedustaja ei ollut paikalla, yksikään avustaja ei ollut paikalla, mutta onneksi siellä oli merkittävä määrä huippuasiantuntijoita myös suoraan koulujen arjesta. Nimenomaan meillä oli kysymys siitä, miten oppimisen tuen uudistus on toteutunut, miten hallituksen toimet ovat perusopetuksessa toteutuneet, ja lähes poikkeuksetta kaikki kertoivat, että nämä ovat olleet erinomaisia uudistuksia, niin kolme vuosiviikkotuntia lukemiseen, laskemiseen ja kirjoittamiseen, kännykkäkielto, terapiatakuu, koulupoliisitoimintaan satsaaminen, kiusaamisen vastainen työ, harrastamisen Suomen malli kuin tuo oppimisen tuen uudistus, jolla pyritään nimenomaan sitä osaamistasoa nostamaan. Nyt haluan kyllä myös täällä nostaa keskustelua siitä, kuinka monta ammattia valtion tulee kustantaa. Tällä esityksellä, mikä tänään on ollut käsittelyssä, nimenomaan pyritään opiskelun tavoiteaikaan, joka nyt monissa korkeakouluissa venyy yli puolella opiskelijoista. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu, korkeakoulu)Pöytäkirja
9.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 191/2025 vpKoulutus

Arvoisa rouva puhemies! Täytyy hämmästellä tässä keskustelussa jälleen sieltä vasemmalta laidalta tulevaa kritiikkiä, koska nyt tämä hallitus on tehnyt merkittäviä koulutuspoliittisia linjauksia niin perusopetukseen kuin sinne jatko-opintoihin ja korkeakouluihinkin. Meillä on parlamentaarinen korkeakoulupoliittinen työryhmä, jossa ollaan tehty mittavia linjauksia. Samoin hallitus on lisännyt korkeakoulupaikkoja, tulee lisäämään reilulla tuhannella ja juurikin niille kasvualoille, joita me Suomessa tarvitaan. Hallitus on satsannut merkittävästi perusopetukseen, koska perusopetuksessa luodaan pohja näille perustaidoille — lukemiselle, laskemiselle, kirjoittamiselle — ja erityisesti haluaisin nostaa sinne vielä vahvan itsetunnon ja vuorovaikutustaidot. Näillä perustaidoilla on sitten tarkoitus edetä jatko-opintoihin ja sitä kautta myös sitten työelämään sijoittumiseksi. Yksikään nuori ei saa tippua, ja tällä esityksellä juurikin pyritään siihen: osaamistason nostoon, osaamistakuuseen ja työelämään sijoittumiseen. Sitten vielä hallitus on tehnyt tämän opintosetelikokeilun, jolla nuoret pääsevät kokeilemaan avoimia korkeakouluopintoja. Kyllähän tässä on merkittäviä satsauksia. Nyt meidän täytyy antaa uskoa ja luottamusta siihen myös tässä talossa, nuoriin ja opiskeluasioihin, että myös nuorille syntyy se tulevaisuudenusko.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu)Pöytäkirja
9.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 191/2025 vpTurvallisuusKoulutus

Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä oleva esitys ehdottaa opiskeluoikeuden päättymistä tilanteissa, joissa opiskelija valmistuu, luopuu opiskeluoikeudestaan tai ottaa vastaan uuden tutkintoon johtavan opiskelupaikan. Tavoitteena on selkeyttää korkeakoulujärjestelmää ja kohdentaa opiskelupaikat tehokkaammin niille, joilla ei vielä ole tutkintoa. Ehdotetut säännökset vähentävät korkeakouluissa vailla aktiivista käyttöä olevien opiskeluoikeuksien määrää ja kannustavat opiskelijoita suunnitelmalliseen opintojen suorittamiseen. Tämä tukee tavoitteena olevaa tutkintojen valmistumista tavoiteajassa. Maanpuolustuskorkeakoulun ja Poliisiammattikorkeakoulun tutkinnot jäävät ehdotetun sääntelyn ulkopuolelle. On tärkeää korostaa, että uudistuksen vaikutus perustuu hakukäyttäytymisen muutokseen. Tarkoitus on ohjata opiskelijat hakemaan paikkoja suunnitelmallisesti ja sitoutuneesti, mikä kohdentaa opiskelupaikat entistä paremmin niille, jotka ovat ensikertalaisia ja tutkintoa tavoittelevia. Arvoisa rouva puhemies! Tämä muutos on osa laajempaa kokonaisuutta, jolla pyritään nostamaan maamme koulutustasoa. Keskeisiä toimia ovat korkeakoulutuksen aloituspaikkojen lisääminen, kelpoisuuksien ja koulutuspolkujen kehittäminen sekä joustavien siirtymien ja opetusyhteistyön vahvistaminen. Lisäksi käynnissä on yliopistojen siirtohakumenettelyjen kehittämishanke, ja suunnitteilla on hallituksen esitys avoimen korkeakouluopetuksen opintosetelikokeilusta, joka tarjoaa nuorille mahdollisuuden suorittaa maksutta 30 opintopisteen laajuiset opinnot. Kokonaisuudessaan ehdotetut säännökset tukevat koulutusjärjestelmän oikeudenmukaista ja tarkoituksenmukaista toimintaa. Opiskelupaikat kohdentuvat niille, joilla ei vielä ole tutkintoa, ja samalla järjestelmä kannustaa suunnitelmalliseen opiskeluun sekä tutkintojen suorittamiseen tavoiteajassa. Tämä vahvistaa korkeakoulutuksen vaikuttavuutta ja edistää nuorten mahdollisuuksia löytää itselleen sopiva koulutuspolku. Koulutus ja sivistys ovat osa Suomen turvallisuutta.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu, yliopisto)Pöytäkirja
9.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 3/2026 vpTurvallisuusRakentaminen

Arvoisa rouva puhemies! Tämä esitys vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta sekä rakentamislain muutoksista vahvistaa Suomen kansallista turvallisuutta. Muutokset mahdollistavat maanpuolustukselle tärkeiden tuotantolaitosten sijoittamisen ja käyttöönoton tehokkaasti turvaten kansainväliset velvoitteemme ja luottamuksellisen tiedon suojan. Nykyisessä turvallisuustilanteessa, jossa rajanaapurimme käy sotaa ja uhka lähestyy, kriittiset tuotantolaitokset, erityisesti kemikaaleja ja räjähteitä käsittelevät laitokset, täytyy saada toimintavalmiuteen nopeasti. Lainmuutokset mahdollistavat lupa- ja ilmoitusmenettelyjen joustavan käsittelyn, jotta merkitykselliset laitokset saadaan käyttöön tehokkaasti. Puolustusministeriön lausuntojen perusteella laitosten lupahakemukset käsitellään etusijalla, mikä nopeuttaa toiminnan käynnistymistä kriisitilanteessa. Rakentamislain muutokset tukevat tätä tavoitetta. Poikkeamislupien ja sijoittamisvaatimusten joustavuus mahdollistaa puolustuksellisesti tärkeiden tuotantolaitosten sijoittamisen alueille, joilla ei ole voimassa asemakaavaa. Kunnan rakennusviranomainen voi myöntää luvan rakentamisen aloittamiseen ennen poikkeuslupien lainvoimaisuutta, mikä varmistaa kriittisen tuotannon käynnistymisen ilman viiveitä. Tämä laki vahvistaa Suomen ennakoivaa varautumista. Se turvaa kriittisten resurssien saatavuuden ja toimintakyvyn etukäteen, jotta puolustuskyky pysyy toimintavalmiudessa muuttuvassa turvallisuusympäristössä. Ennakoimalla voimme suojata kansalaisten hyvinvoinnin ja Suomen turvallisuuden pitkäjänteisesti. Esitys on erittäin kannatettava. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen, rakentamislaki)Pöytäkirja
7.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 42/2026 vpTalousEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies, kunnioitettu ministeri! Tänään käsiteltävänä on muutos, joka koskee Huoltovarmuuskeskuksen ja Huoltovarmuusrahaston verotusta. Muutoksen tarkoituksena on selkeyttää toimintaa ja varmistaa, että Huoltovarmuuskeskuksen muutos valtion virastoksi sekä Huoltovarmuusrahaston toiminta toteutetaan johdonmukaisesti myös verotuksen näkökulmasta. Aiemmin Huoltovarmuuskeskusta on kohdeltu erillisenä verovelvollisena, mikä on mahdollistanut muun muassa vähennykset materiaalisesta huoltovarmuustoiminnasta. Nyt Huoltovarmuuskeskus muuttuu valtion virastoksi ja sen toimintamenot katetaan suoraan valtion talousarviosta. Samalla Huoltovarmuusrahasto siirtyy erilliseksi verovelvolliseksi liiketoiminnan muodossa harjoittamastaan toiminnasta. Tällä järjestelyllä verotuskäytännöt selkiytyvät. Huoltovarmuusrahaston osalta uusi säännös mahdollistaa, että rahasto voi harjoittaa liiketoimintaa ilman epäselvyyksiä valtion verovelvollisuudesta. Vastaavasti Huoltovarmuuskeskuksen kohdalla poistuu erillinen verovelvollisuus ja sen toimintaan sovelletaan valtion virastojen verosääntöjä. Muutoksen taloudellisia vaikutuksia arvioidaan maltillisiksi. Materiaalisen varautumisen liiketoimien määrää on vaikea ennakoida. Muutos mahdollistaa sen, että Huoltovarmuusrahaston toiminnan kirjanpito ja verotus voidaan hoitaa hallitusti ja johdonmukaisesti. Tämä esitys on oikein kannatettava. Arvoisa puhemies! Huoltovarmuuden tehtävänä on turvata Suomen toimintakyky häiriötilanteissa, ja Huoltovarmuuskeskuksen työ on keskeistä tässä. Keskus suunnittelee, kehittää ja ylläpitää materiaalista varautumista sekä vastaa kriittisten raaka-aineiden ja tuotteiden hankinnasta, varastoinnista ja jakelusta. Se koordinoi myös yhteistyötä viranomaisten ja yritysten kanssa, jotta yhteiskunta pystyy vastaamaan kriiseihin tehokkaasti ja kriittiset resurssit ovat käytettävissä silloin kun niitä tarvitaan. Muutoksen myötä verotus ja hallinto voidaan hoitaa selkeästi ja yhdenmukaisesti, mikä tukee koko yhteiskunnan turvallisuutta. Arvoisa puhemies! Muutama sana vielä Suomen huoltovarmuudesta ja varautumisesta. Suomen on pidettävä sähkö, vesi, lämpö ja ruoka omissa käsissään ja päätösvallassaan. Yhteiskunta on haavoittuva, jos se ei hallitse omia perusresurssejaan. Omavaraisuus on vastuullista varautumista, ja päätehtävämme tässä talossa on tehdä toimia, jotta maamme pärjää tässä maailmantilanteessa. Kaikilla päätöksillä, kaikilla tasoilla tulee Suomen edun olla aina ykkösasia. Omavarainen ja huoltovarma Suomi luo arjen turvaa. Kyse on turvallisuudesta, itsenäisyydestä ja tulevaisuudesta. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, verotus, vero, talousarvio)Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Pöytäkirja
26.3.2026Varsinainen puheenvuoroLA 8/2026 vpKoulutus

Arvoisa rouva puhemies! Haluan nostaa tämän lakialoitteen käsittelyssä myös kädentaitojen, käsityön opetuksen ja käsityöperinteen merkityksen. Tutkimukset osoittavat selkeästi, että käsillä tekeminen ei ole vain mukavaa puuhastelua. Se on neurologisesti erittäin vaativaa ja kehittävää. Kädentaidot aktivoivat samanaikaisesti useita aivoalueita, mukaan lukien motoriset alueet, aivokuoren suunnittelukeskukset ja tunteita säätelevät osat. Käsityöt parantavat keskittymiskykyä, koska käsillä tekeminen sitoo huomiota ja vaatii rauhallista tarkkaavaisuutta. Se vahvistaa ongelmanratkaisutaitoja, kun oppilas suunnittelee, kokeilee ja korjaa. Kädentaidot kehittävät käden ja silmän yhteistyötä, mikä on tärkeää myöhemmissä opinnoissa ja ammateissa aina teknologian käyttöön saakka. Kädentaidot edistävät luovuutta ja mielikuvitusta, kun materiaaleista syntyy jotain konkreettista. Kädet ovat aivojen jatke, ja kun kädet toimivat, aivot aktivoituvat. Arvoisa puhemies! Käsityö motivoi erityisesti monia poikia. Kouluissa näemme toistuvasti, kuinka käsityön tunneilla moni poika syttyy oppimiselle tavalla, joka ei näy aina teoreettisissa aineissa. Käsityö tarjoaa konkreettisen toiminnallisen oppimisympäristön, mahdollisuuden oppia tekemisen kautta, mikä on monille pojille luontaisin tapa oppia. Käsityöt tarjoavat selkeitä, näkyviä tavoitteita ja lopputuloksia, jotka vahvistavat onnistumisen kokemuksia, tavan oppia myös matemaattisia ja luonnontieteellisiä taitoja käytännössä: mittaamalla, arvioimalla, suunnittelemalla. Kun nuori kokee olevansa hyvä jossain, hänen itsetuntonsa vahvistuu ja se heijastuu positiivisesti myös muihin oppiaineisiin ja koulumyönteisyyteen. Elämme maailmassa, jossa luova ongelmanratkaisu, tekninen ymmärrys ja kyky yhdistää käsin tekeminen digitaaliseen ajatteluun ovat yhä tärkeämpiä taitoja. Käsityön opetus tarjoaa juuri näiden taitojen perustan. Kun vahvistamme käsityön opetusta, me voimme odottaa parempia koulutuloksia, ja me rakennamme kokonaisvaltaisesti tasapainoisempia, motivoituneempia ja taitavampia nuoria.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
26.3.2026EsittelypuheenvuoroLA 8/2026 vpKoulutus

Arvoisa rouva puhemies! Kiitän aluksi kaikkia, jotka ovat allekirjoittaneet tämän aloitteen ja tukeneet sen käsittelyä, ja erityisesti kiitän edustajia Rintamäki ja Rasinkangas, jotka ovat täällä myös keskustelemassa tästä lakialoitteesta. Tekemäni lakialoite ehdottaa, että nykyinen käsityön oppiaine jaetaan kahdeksi erilliseksi oppiaineeksi: tekninen työ ja teknologia sekä tekstiilityö. Nykyinen yhdistelmä ei enää palvele opetuksen tavoitteita, sillä tekninen työ ja tekstiilityö vaativat erilaisia oppimisympäristöjä, työmenetelmiä ja pedagogista asiantuntemusta. Oppilaiden on saatava perustiedot materiaaleista, valmistuksesta, koneiden ja laitteiden käytöstä sekä teknisten järjestelmien toiminnasta. Arvoisa rouva puhemies! Teknologian merkitys Suomen taloudelle on suuri. Valtaosa teollisuuden jalostusarvosta perustuu teknisiin aloihin, ja yli puolet viennistä ja työllisyydestä rakentuu näille osaamisalueille. Perusopetuksessa annettava teknologinen perusosaaminen muodostaa tärkeän jatkumon peruskoulusta toiselle asteelle ja korkeakouluihin ja sitä kautta työelämään. Varhaiset kokemukset teknisestä työstä voivat vaikuttaa oppilaiden kiinnostukseen tekniikan aloja kohtaan ja valmiuksiin tulevaisuuden työelämässä. Lakialoitteessa ehdotetaan perusopetuslain 11 §:n 1 momentin muuttamista siten, että käsityön oppiaine korvataan kahdella erillisellä oppiaineella. Muutos voidaan toteuttaa nykyisen tuntijaon puitteissa. Oppiaineiden erottaminen mahdollistaa opetuksen paremman suunnittelun ja teknisen työn opettajankoulutuksen uudelleenorganisoinnin. Opettajilla tulee olla riittävä koulutus ja sen tulee kohdentua yliopistoihin, joissa on jo tekniikan ja pedagogian osaamista. Arvoisa rouva puhemies! Teknisen työn ja teknologian opetuksen tavoitteena on, että oppilaat saavat käytännön kokemuksia, oppivat ongelmanratkaisua, luovuutta ja projektityöskentelyä ja tutustuvat turvallisesti eri teknisiin aloihin. Selkeät, erilliset oppiaineet auttavat myös varmistamaan yhdenvertaiset oppimismahdollisuudet eri puolilla Suomea ja tukevat teknologiaosaamisen jatkumoa.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu, korkeakoulu, yliopisto)Pöytäkirja
26.3.2026Varsinainen puheenvuoroLA 5/2026 vpTalousYmpäristö

Arvoisa puhemies! Erittäin hyvää keskustelua tältä viideltä edustajalta tänään salissa. Toivon, että tämä keskustelu saataisiin tästä hyvin tallennettua. Tulen Etelä-Savosta, joka tunnetaan ikääntyneenä maakuntana. Ikärakenne on poikkeuksellinen, eli yli 65-vuotiaiden osuus on maan korkeimpia, ja väestöennusteet kertovat, että kehitys jatkuu. Tämä nähdään monesti haasteena, mutta itse olen halunnut tämän nyt nostaa vahvuutena esille niin kaupunkien kuin kuntienkin strategioissa. Ikääntyneiden suuri määrä tarkoittaa, että meillä on laaja joukko myös aktiivisia, osaavia ja elämänkokemuksella varustettuja ihmisiä, jotka ovat valmiita osallistumaan alueen kehittämiseen, ja tämä näkyy. He tekevät vapaaehtoistyötä, tukevat järjestötoimintaa, auttavat lapsiperheitä ja vahvistavat yhteisöllisyyttä tavoilla, joita mikään järjestelmä ei pysty korvaamaan. Sen vuoksi olisi tärkeää, että monet maakunnat, joissa tämä sama ikääntyminen on näkyvissä, profiloituisivat ikäystävällisiksi maakunniksi. Ikäystävällinen maakunta houkuttelee myös osaajia ja perheitä, jotka arvostavat toimivaa, turvallista ja yhteisöllistä ympäristöä. Se on imagotekijä mutta myös taloudellinen mahdollisuus palvelujen, asumisen ja hyvinvointiteknologian kehittämiseen — voi syntyä alueilla uutta työtä ja yritystoimintaa. Haluan tähän lopuksi vielä sanoa sen, että jos olisi työmahdollisuuksia eläkeaikana ja siinä verotuksen keventäminen, me pystyttäisiin myös tätä meidän työvoimapulaa sitten handlaamaan. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Lakialoitteen tarkoituksena on vahvistaa ennakoivaa terveyden edistämistä seniorineuvolamallin avulla. Tavoitteet liittyvät toimintakyvyn tukemiseen sekä sellaisten palvelujen kehittämiseen, jotka tukevat hyvää arkea pitkälle ikään. Samalla on tärkeää tarkastella, millä tavoin edetään kestävästi talouden ja rakenteiden kannalta. Hyvinvointialueilla on jo lainsäädännön mukainen vastuu ikääntyneiden hyvinvoinnin edistämisestä, ja jokaisella alueella on mahdollisuus muotoilla toimintamalli omien olosuhteiden mukaan. Esimerkiksi Etelä-Savon hyvinvointialueella Eloisassa on jo käytössä ikäneuvola, jossa painottuu ennalta ehkäisy, varhainen tuki ja ongelmien tunnistaminen, ja tämä toimii erittäin hyvin. Ikäystävällinen kunta tarkoittaa arjen sujuvuutta, osallisuutta, liikkumisen mahdollisuuksia, yhteisöllisiä ympäristöjä sekä helposti saavutettavia harrastuksia ja kohtaamispaikkoja. Ikääntyneet tukevat kuntien elinvoimaa monella eri tavalla — vapaaehtoisina, kulttuuritoimijoina, lastenlasten arjen apuna sekä monien yhdistysten ja yhteisöjen aktiivisina jäseninä, ja he käyttävät paikallisia palveluja ja osallistuvat yhteisen ympäristön rakentamiseen. Arvoisa rouva puhemies! Teknologian kehitys vahvistaa terveyden seurantaa ja toimintakyvyn tukemista. Tekoäly, etäpalvelut ja ikäteknologia mahdollistavat ennakoivaa toimintaa, jossa terveysriskit tunnistetaan ajoissa. Näiden ratkaisujen avulla tuetaan myös turvallisuutta sekä arjen sujuvuutta ilman raskaita lisärakenteita. Samaan aikaan on tärkeää hyödyntää ikääntyneiden osaamista ja kokemusta entistä laajemmin. Sukupolvien yhteistyö, yhteisölliset asumisratkaisut, senioriyrittäjyys sekä osaamisen jakaminen vahvistavat paikallista työvoimaa ja alueiden elinvoimaa. Arvoisa puhemies! Suomen väestörakenne muuttuu, ja muutos tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia. Ikäihmiset muodostavat merkittävän voimavaran, joka rakentuu tiedosta, kokemuksesta ja yhteisöllisestä sitoutumisesta. Näiden vahvuuksien avulla rakennetaan elinvoimaista sekä kestävää tulevaisuutta. Kuntien strateginen suunnittelu hyötyy siitä, että ikääntyneiden panos tunnistetaan osaksi kehitystyötä palvelutarpeiden rinnalla. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden, hyvinvointialue)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies, kunnioitettu ministeri! Hallitus esittää merkittäviä uudistuksia Rikosseuraamuslaitosta koskevaan lainsäädäntöön. Tärkein muutos liittyy koulutusjärjestelmän uudistamiseen, jonka tarve on selkeä ja kiireellinen. Nykyinen koulutusmalli tuottaa liian vähän osaavaa henkilöstöä vastaamaan tulevaisuuden tarpeisiin. Vankimäärä on kasvussa, ja samaan aikaan henkilöstön vaihtuvuus ja eläköityminen lisäävät rekrytointipainetta merkittävästi. Tulevina vuosina arvioidaan tarvittavan noin 200 uutta vartijaa vuosittain, kun taas tutkintokoulutuksesta valmistuu keskimäärin noin 154 vartijaa. Tämä näkyy jo käytännössä lisääntyneenä kuormituksena, kouluttamattomien osuutena ja henkilöstön työkuormana. Uudistuksen tärkeä osa on työssäoppimisen väylän käyttöönotto nykyisen tutkintokoulutuksen rinnalle. Sen avulla muun ammatillisen tutkinnon suorittaneet voivat täydentää osaamistaan työn ohessa ja pätevöityä rikosseuraamusalalle. Tämä mahdollistaa olemassa olevan osaamisen tehokkaan hyödyntämisen ja nopeuttaa uusien työntekijöiden kouluttautumista. Samalla nykyistä tutkintokoulutusta kehitetään joustavammaksi ja saavutettavammaksi. Verkko-opintoja lisätään merkittävästi, koulutus alkaa jatkossa kahdesti vuodessa, ja opiskelijoiden aiemmin hankittu osaaminen tunnistetaan ja tunnustetaan nykyistä paremmin. Käytännön taitoja vaativat osa-alueet, kuten tarkastustoiminta, voimakeinojen käyttö, ensiapu ja palo- ja pelastuskoulutus, säilyvät lähiopetuksessa, mikä takaa koulutuksen laadun. Työssäoppimisen ohjausta vankiloissa kehitetään ja opetushenkilöstölle tarjotaan mahdollisuus päivittää käytännön taitoja säännöllisten työskentelyjaksojen avulla. Uudistuksen myötä voidaan varmistaa, että eri puolilla Suomea on riittävästi koulutettua ja pätevää henkilöstöä. Tämä vahvistaa rikosseuraamusalan toimintakykyä, lisää turvallisuutta ja tukee henkilöstön työhyvinvointia. Kyse on käytännön ratkaisuista, jotka turvaavat alan tulevaisuuden ja varmistavat, että tehtävät hoidetaan osaavasti ja turvallisesti. Siksi uudistus on tarpeellinen ja sen toteuttaminen on kiireellistä. Kiitos, oikeusministeri Meri, tästäkin esityksestä koko Suomen parhaaksi. On erittäin arvokasta, että meillä on Suomessa tällä hetkellä oikeusministeri, joka tuo viikoittain lakiuudistuksia sujuvoittamaan ja järkevöittämään oikeudellisia toimia maassamme. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
26.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 26/2026 vpEnergiaTurvallisuusLiikenne

Arvoisa rouva puhemies, kunnioitettu ministeri! Nyt käsittelyssä oleva hallituksen esitys uudistaa sakon muuntorangaistusmenettelyä, menettämisseuraamusten täytäntöönpanoa sekä rahamääräisten saatavien maksuajan myöntämistä. Esitys liittyy hallitusohjelman tavoitteeseen sujuvoittaa oikeusprosesseja ja tehostaa omaisuuteen kohdistuvien seuraamusten täytäntöönpanoa. Uudistukset mahdollistavat sähköisten välineiden laajemman hyödyntämisen, selkeyttävät eri viranomaisten tehtäväjakoa ja vähentävät merkittävästi manuaalista työtä. Sakon muuntorangaistusasioiden käsittely muuttuu sähköiseksi, mikä poistaa nykyisen manuaalisen paperityön ja parantaa tietojen saatavuutta. Ulosottolaitoksen tehtävät vankilaan määräämisessä siirtyvät Rikosseuraamuslaitokselle, ja menettämisseuraamusten osalta Ulosottolaitos vastaa jatkossa eräiden omaisuuserien, kuten kiinteistöjen, täytäntöönpanosta. Nykyisin muuntorangaistuksen määrääminen on hidasta ja vaatii useiden viranomaisten työpanosta, mutta esityksen uudistukset selkeyttävät prosessia ja mahdollistavat sähköisen käsittelyn kautta nopeamman ja ennakoitavamman toiminnan. Lisäksi maksuajan myöntäminen rahamääräisissä saatavissa voidaan automatisoida nykyistä laajemmin, mikä nopeuttaa prosessia ja tuo ennakoitavuutta kansalaisille. Arvoisa rouva puhemies! Vuonna 2024 saapuneista täytäntöönpantavista asioista suurin osa oli liikennevirhemaksuja ja rikosuhrimaksuja, mutta merkittävä osa muodostui myös sakkomääräyksistä, tuomioistuimen määräämistä sakkorangaistuksista sekä valtiolle tuomituista korvauksista. Rahamääräisesti suurimmat kokonaisuudet olivat sakkomääräykset ja rangaistusmääräykset sekä erilaiset korvaukset ja menettämisseuraamukset. Nykyjärjestelmässä tiedonkulussa ja prosessinhallinnassa esiintyy ajoittain haasteita erityisesti tilanteissa, joissa omaisuuteen kohdistuu pantti- tai vakuusoikeuksia. Esityksen uudistukset selkeyttävät vastuuta ja mahdollistavat tehokkaamman, yhdenmukaisen ja oikeudenmukaisen täytäntöönpanon kaikissa tapauksissa. Arvoisa rouva puhemies! Kokonaisuudessaan esitys viimeistelee yli 20 vuotta vanhan sakon täytäntöönpanolain uudistuksen, tuo järjestelmät nykyaikaan ja säästää pitkällä aikavälillä sekä viranomaisten resursseja että kansalaisten aikaa. Moderni sähköinen käsittely parantaa läpinäkyvyyttä ja turvallisuutta, tehostaa päätöksentekoa ja vahvistaa oikeusjärjestelmän luotettavuutta. Haluan kiittää oikeusministeriä hänen johdonmukaisesta ja määrätietoisesta työstään tämän merkittävän esityksen suhteen.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja
26.3.2026VastauspuheenvuoroKA 1/2025 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Kunnioitettu ministeri, on erittäin arvostettavaa, että olette paikalla tässä tärkeässä keskustelussa. Lastensuojelu on keskeinen osa hyvinvointiyhteiskuntaamme, ja tavoitteenamme on turvata jokaisen lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön niin koulussa kuin kodissa. Vuonna 2024 lastensuojeluilmoitusten määrä pysyi korkealla, ja alle kouluikäisten lasten kohdalla ilmoitukset ovat nousseet. Tämä korostaa tarvetta varhaiselle tuelle ja perheiden sekä vanhemmuuden tukemiselle. Parhaillaan tehdään lastensuojelulain kokonaisuudistusta. Hallitus on edistänyt sekä avohuollon että perhehoidon palveluita ja kehittää kuntouttavia suljettuja palveluja niille lapsille, joille mikään muu tuki ei enää riitä. Myös jälkihoito nuorille on järjestetty, jotta he saavat tarvitsemaansa tukea itsenäistymisen alkuvaiheessa. Tärkeää on varmistaa, että lastensuojelun henkilöstöresurssit, koulutus ja moniammatillinen yhteistyö tukevat lapsen etua, pysyvyyttä ja yhdenvertaista palvelua koko maassa. Tiedonkulun ammattilaisten välillä on oltava sujuvaa, jotta lapsen asioita voidaan hoitaa viipymättä lapsen eduksi.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
25.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 28/2026 vpEnergiaTurvallisuusLiikenne

Arvoisa puhemies! Pahoittelut, salissa oli sen verran hälinää, että en kuullut, että minun puheenvuoroni on. Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva hallituksen esitys tullilain muuttamisesta mahdollistaa asioinnin Tullin kanssa entistä laajemmin sähköisesti. Tämän muutoksen myötä tiedoksiannot ja hallinnolliset prosessit voidaan hoitaa tehokkaasti, digitaalisesti ja keskitetysti. Samalla asiakkaiden valinnanvapaus säilyy. Halutessaan he voivat edelleen saada tiedoksiannot kirjeitse. Sähköinen asiointi vähentää paperityötä, vapauttaa resursseja hallinnollisiin tehtäviin ja tehostaa Tullin toimintaa. Arvoisa puhemies! Tulli valvoo tavaravirtoja, ehkäisee ja paljastaa rikoksia, [Hälinää — Puhemies koputtaa] varmistaa tullimaksujen asianmukaisen maksamisen ja tukee rajaturvallisuutta. Se toimii keskeisenä viranomaisena, joka yhdistää hallinnollisen työn ja käytännön valvonnan. Tulli hoitaa tehtävänsä valtakunnallisesti ja monipuolisesti, ja sen henkilöstön ammattitaito on korvaamatonta kaikissa työvaiheissa. Tullin merkitys on tärkeä, koska se ylläpitää Suomen sisäistä turvallisuutta. Paikan päällä työskentelevä henkilöstö varmistaa, että valvonta ja rikosten ehkäisy toimivat käytännössä, eikä sähköinen asiointi tähän yksin riitä. On olennaista, että Tullin ammattilaiset pysyvät töissä ja heidän osaamisensa on käytettävissä siellä, missä sitä tarvitaan. Jo heidän läsnäolonsa tuo turvaa. Näin voimme turvata tavaroiden laillisen liikenteen, ehkäistä rikollisuutta ja varmistaa valvonnan jatkuvuuden. [Hälinää — Puhemies koputtaa] Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys tullilain sähköistämisestä ja henkilöstön merkityksen huomioimisesta osoittaa, miten hallitus yhdistää hallinnon tehostamisen ja turvallisuuden. Meillä on mahdollisuus tehdä päätöksiä, jotka tukevat yrityksiä, tehostavat hallintoa ja turvaavat Suomen sisäistä turvallisuutta kokonaisuutena. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, rajaturvallisuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja
18.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 21/2026 vpMaahanmuutto

Arvoisa rouva puhemies! Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi kaksi uutta rikosnimikettä: kiskonta työelämässä ja törkeä kiskonta työelämässä. Tavoitteena on puuttua nykyistä tehokkaammin työperäiseen hyväksikäyttöön ja selkeyttää rikosoikeudellista sääntelyä. Kiskonta työelämässä kattaisi tilanteet, joissa työn ja siitä maksettavan palkan välillä on selvä epäsuhta. Kyse voi olla alipalkkauksen lisäksi myös muusta hyväksikäytöstä, kuten perusteettomien maksujen perimisestä työntekijältä. Törkeä tekomuoto koskisi vakavimpia ja suunnitelmallisia tapauksia, joissa tavoitellaan merkittävää taloudellista hyötyä tai aiheutetaan työntekijälle suurta haittaa. Rangaistus olisi vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta vankeutta. Nykyinen kiskonnan tapainen työsyrjintä korvataan näillä säännöksillä. Uudistus selkeyttää rangaistavuuden edellytyksiä ja kiristää seuraamuksia. Arvoisa rouva puhemies! Työperäinen hyväksikäyttö on todellinen ongelma. Viranomaiset ovat havainneet alipalkkausta, perusteettomia maksuja työnsaannista, puutteita työaikakirjanpidossa sekä tilanteita, joissa työntekijä on tosiasiassa työsuhteessa mutta häntä kohdellaan yrittäjänä. Hyväksikäyttö kohdistuu usein ulkomaalaisiin työntekijöihin, joiden suomen kielen taito ja tietämys oikeuksista ovat rajalliset. Ilman riittävää kielitaitoa ja perehdytystä työelämän pelisääntöihin työntekijät eivät pysty vaatimaan oikeuksiaan. Suomeen saa tulla töihin, mutta sen täytyy tapahtua sääntöjen ja lakien mukaisesti. Suomen kielen opettelu ja työelämän sääntöihin perehtyminen vähentävät haavoittuvuutta ja turvaavat reilut työmarkkinat kaikille. On myös syytä huomata, että laajamittainen työperäinen maahanmuutto ilman riittäviä suojamekanismeja voi lisätä hyväksikäyttötapauksia. Sitä perussuomalaiset eivät voi hyväksyä, etenkin kun suomalaisia on edelleen laajalti työttömänä. Arvoisa rouva puhemies! Esityksessä vahvistetaan myös viranomaisten keinoja puuttua vakaviin tapauksiin. Törkeä kiskonta työelämässä lisätään rikoksiin, joissa telekuuntelu on mahdollista. Lisäksi oikeushenkilön rangaistusvastuu ulotetaan uusiin rikosnimikkeisiin, mikä mahdollistaa yhteisösakon määräämisen yrityksille. Kyse on työntekijöiden suojelusta, reilujen työmarkkinoiden turvaamisesta ja rikollisen toiminnan kitkemisestä. Lainsäädännön tulee antaa viranomaisille riittävät keinot puuttua väärinkäytöksiin tehokkaasti ja ajoissa. Kiitän, oikeusministeri Leena Meri, tästä tärkeästä esityksestä. Tähänkin tarvittiin perussuomalaiset ja perussuomalainen ministeri.

Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto, työperäinen)Pöytäkirja
18.3.2026Varsinainen puheenvuoroLA 2/2026 vpSoteTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Kiitän tästä arvokkaasta keskustelusta. Oppilas- ja opiskelijahuoltolain 13 § velvoittaa laatimaan jokaiselle oppilaitokselle opiskeluhuoltosuunnitelman, jossa määritellään opiskeluhuollon toteuttaminen, arviointi ja kehittäminen. Suunnitelma laaditaan yhteistyössä oppilaitoksen henkilöstön, oppilaiden sekä heidän huoltajiensa kanssa, ja sen tulee olla huoltajien nähtävissä. Suunnitelma päivitetään vuosittain samassa aikataulussa lukuvuosisuunnitelman kanssa. Opiskeluhuoltosuunnitelma sisältää muun muassa arvion oppilashuollon kokonaistarpeista ja käytettävissä olevista palveluista, yhteisöllisen oppilashuollon toimintatavat, yksilökohtaisen oppilashuollon järjestämisen, yhteistyön oppilaiden ja huoltajien kanssa sekä suunnitelman toteuttamisen ja seurannan. Oppilashuolto toteutuu monialaisena yhteistyönä. Koulupsykologit ja kuraattorit osallistuvat koulujen oppilashuoltotyön suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin sekä tekevät yhteistyötä opetushenkilöstön kanssa. Myös kouluterveydenhuolto tukee oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä säännöllisten terveystarkastusten, terveysneuvonnan ja varhaisen tuen kautta. Tavoitteena on tunnistaa tuen tarpeet mahdollisimman varhain ja vahvistaa koko kouluyhteisön hyvinvointia. Oppilashuollon tehtävä on turvata jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuus oppia, kasvaa ja voida hyvin. Siksi tiedonkulun on toimittava sujuvasti kuntien ja hyvinvointialueiden välillä lapsen ja nuoren parhaaksi. Arvoisa puhemies! Koulumaailmassa tapahtuu lasten ja nuorten kanssa monenlaisia tilanteita päivittäin. Kun tähän lisätään vielä kotien tilanteet ja roolit, on lainsäädännön oltava aukotonta. Nostan tässä tiedonkulun ongelmasta esille valitettavan ja järkyttävän kouluampumisen, jossa ampuja sai aika pitkän aikaa teon jälkeen kulkea ennen kuin hänet saatiin kiinni. Tieto ampumisesta ei saavuttanut poliisia riittävän nopeasti. Ennaltaehkäisevässä työssä tiedonkululla on merkittävä rooli. Tässäkin tapauksessa viitteitä esimerkiksi kouluampumisesta oli ollut ennen tapahtumaa. Tässäkin lapsen ja nuoren kanssa tekemisissä olevien ammattilaisten ja huoltajien yhteistyö ja tiedonkulku on avainasemassa. Tämä lakialoite on siten myös merkittävä turvallisuustoimenpide.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, hyvinvointialue)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
18.3.2026Varsinainen puheenvuoroLA 2/2026 vpSoteKoulutus

Arvoisa puhemies! Kiitän viime perjantain keskustelusta edustajia, jotka olivat jo silloin tuomassa tähän asiaan näkemyksiä. Lakialoitteeni vahvistaa opiskeluhuollon ammattilaisten oikeuden saada opetuksen järjestäjältä ne tiedot, joita he tarvitsevat opiskelijan tuen arvioimiseksi, tukitoimien toteuttamiseksi ja yhteistyön vahvistamiseksi. Soteuudistuksessa opiskeluhuollon palvelut siirrettiin hyvinvointialueille, mutta tiedon luovutusta koskevaa lainsäädäntöä ei päivitetty vastaamaan uutta hallintorakennetta. Tämä johtaa erillisiin pyyntöihin ja vaihteleviin tulkintoihin, mitkä hidastavat tuen käynnistymistä ja heikentävät huoltajayhteistyötä. Käytännössä psykologit ja kuraattorit eivät monilla alueilla pääse tarkastelemaan pedagogisia asiakirjoja, seuraamaan poissaoloja tai viestimään opettajien ja huoltajien kanssa samoilla kanavilla kuin muu koulun henkilöstö. Tämä vaikeuttaa kokonaiskuvan muodostamista ja hidastaa ennaltaehkäisevän työn vaikuttavuutta. Lähipalveluperiaatteen vahvistaminen on keskeistä. Kun opiskeluhuollon ammattilaiset työskentelevät oppilaitoksen arjessa, yhteys oppilaaseen, opetukseen ja huoltajiin on välitön. Selkeä tiedonsaantioikeus tukee myös teknisiä ratkaisuja, kuten katseluyhteyksiä, jotka varmistavat tietoturvallisen ja oikea-aikaisen tiedonkulun. Järjestämisvastuun palauttaminen kunnille ei poista tiedonsaannin ongelmia, koska työ perustuu sotelainsäädäntöön organisaatiorakenteesta riippumatta. Arvoisa puhemies! Tämän lakialoitteen avulla varmistamme opiskeluhuollon jatkuvuuden, parannamme tiedonkulkua ja tuemme sitä, että jokainen lapsi ja nuori saa tarvitsemansa tuen ja avun oikea-aikaisesti. — Kiitos.

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, hyvinvointialue)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Pöytäkirja
18.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 193/2025 vpTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva esitys koskee poliisilaissa ja pakkokeinolaissa säädettävää peitetoiminnan laajentamista tietoverkossa. Tavoitteena on varmistaa, että salaisia tiedonhankintakeinoja ja salaisia pakkokeinoja koskeva sääntely on mahdollisimman yhdenmukaista eri viranomaisten välillä. Tämä on keskeistä, jotta rikostorjunta toimii tehokkaasti ja selkeästi myös jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Verkossa tehtävällä peitetoiminnalla pyritään pääsemään sisälle suljettuihin rikollisryhmiin, huumekauppaan, asekauppaan sekä seksuaalirikosten valmisteluun, joita tapahtuu anonyymeillä keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa. Peitetoiminta mahdollistaa poliisille esimerkiksi valeoston, jossa laittomia aineita tai palveluita ostetaan peitehenkilöllisyyttä käyttäen rikoksen paljastamiseksi. Esitys ei laajenna peitetoiminnan aineellisia edellytyksiä, vaan täsmentää niiden soveltamista ja yhdenmukaistaa sääntelyä poliisin, Tullin ja Rajavartiolaitoksen välillä. Yhdenmukaisuus selkeyttää toimivaltuuksia, vahvistaa viranomaisten välistä yhteistyötä ja tehostaa toimintaa rikostorjunnan rajapinnoissa. Esityksellä ei samalla arvioida olevan merkittäviä vaikutuksia yksityiselämän suojaan tai muihin perusoikeuksiin verrattuna voimassa olevaan lainsäädäntöön. Arvoisa puhemies! Tietoverkoissa tapahtuva rikollisuus on voimakkaassa kasvussa, ja sen torjuminen edellyttää moderneja ja toimivia keinoja. Peitetoiminnan täsmentäminen ja yhdenmukaistaminen antaa viranomaisille riittävät valtuudet puuttua vakaviin rikoksiin, paljastaa rikollisia verkostoja ja suojella uhreja myös tilanteissa, joissa rikos tapahtuu verkossa ilman fyysistä kontaktia. Hallintovaliokunta on pitänyt esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Lainsäädäntövarmuus, selkeät toimivaltuudet ja viranomaisten yhteistyön tehostaminen ovat avainasemassa, jotta rikostorjunta pysyy tehokkaana, ennakoivana ja ajantasaisena. Arvoisa puhemies! Tämä esitys vahvistaa Suomen kykyä torjua tietoverkoissa tapahtuvaa rikollisuutta ja varmistaa, että viranomaisilla on käytettävissään modernit, toimivat ja lainmukaiset välineet tehtäviensä hoitamiseen. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (rajavartio)Pöytäkirja
18.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 23/2026 vpTalousSoteKoulutus

Arvoisa puhemies! Kunnioitettu ministeri! Käsittelyssä oleva esitys on osa laajempaa valtionhallinnon uudistusta, jossa uusi Lupa- ja valvontavirasto on aloittanut toimintansa vuoden 2026 alussa. Tässä yhteydessä hallitus esittää kumottavaksi liikuntalaista säännöksen, joka koskee alueellisia liikuntaneuvostoja. Kyse on hallinnon rakenteiden päivittämisestä vastaamaan uutta tilannetta. Aiemmin aluehallintovirastojen yhteydessä toimineet neuvostot olivat osa alueellista rakennetta, mutta valtakunnallisessa virastossa tällainen järjestelmä ei enää ole tarkoituksenmukainen. Kyse on toiminnan tehostamisesta vaikeassa taloustilanteessa. Julkisia varoja on käytettävä vastuullisesti. Vaikka säästö on vain noin 25 000 euroa vuodessa, se vie kehitystä oikeaan suuntaan. Samalla on tärkeää varmistaa, että alueelliset näkökulmat säilyvät. Hallitus esittää kevyempiä ja joustavampia yhteistyömuotoja, kuten lausuntomenettelyjä maakuntien liittojen kanssa. Arvoisa puhemies! Liikunnan merkitys on keskeinen ihmisten hyvinvoinnille ja yhteiskunnan kantokyvylle. Säännöllinen liikkuminen ehkäisee sairauksia, parantaa työkykyä ja tukee jaksamista arjessa. Liike on todellakin lääke. Liikkumattomuus aiheuttaa yhteiskunnallemme arviolta jopa neljän ja puolen miljardin euron kustannukset vuosittain, mikä näkyy sekä terveydenhuollossa että menetettyinä työpanoksina. Siksi on tärkeää, että hallinnon uudistamisen rinnalla edistetään ihmisten liikkumista ja toimintakykyä. Suomi liikkeelle -ohjelma on esimerkki toimista, joilla liikuntaa voidaan vahvistaa laajasti eri hallinnonaloilla. Nykyhallitus on tehnyt myös perusopetuslain muutoksen niin että 1.8.2026 tulee kouluihin liikunnallinen elämäntapa. Alueellinen asiantuntemus voidaan turvata osaavan henkilöstön, yhteistyöverkostojen ja paikallisten toimijoiden kautta. Päätöksenteossa on tärkeää kuulla kenttää ja huomioida eri alueiden tarpeet. Arvoisa puhemies! Esitys on osa laajempaa kokonaisuutta, jossa hallinnon tulee toimia tehokkaasti ja selkeästi yhteisen päämäärän hyväksi. Samalla on huolehdittava siitä, että Suomi liikkuu enemmän — jokainen meistä omalla tavallaan. Liikkuminen ei usein maksa mitään. Se on myös asennoitumista liikunnalliseen elämäntapaan. Arvoisa ministeri, onko liikuntareseptien myöntäminen mahdollista lääkärien määräyksellä, jotta Suomi saadaan liikkeelle? — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveyden)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Pöytäkirja
18.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 22/2026 vp

Arvoisa puhemies, kunnioitettu ministeri! Käsittelyssä oleva esitys on merkittävä erityisesti yritysten rahoituksen näkökulmasta. On keskeistä, että suomalaisilla yrityksillä säilyvät vahvat edellytykset saada rahoitusta kasvuun, investointeihin ja uudistumiseen. Esitys vahvistaa pankkisektorin vakautta ja luottamusta. Tämä on yritysrahoituksen perusta. Vain vakaa ja hyvin valvottu rahoitusjärjestelmä pystyy turvaamaan pitkäjänteisen ja ennakoitavan luotonannon myös epävarmoina aikoina. Vaikka sääntely lisää velvoitteita, se samalla vähentää järjestelmäriskejä ja ehkäisee kriisejä, jotka heikentäisivät rahoituksen saatavuutta laajasti. Yrityksille tärkeintä on ennakoitava, ketterä ja luotettava toimintaympäristö. On kuitenkin tärkeää varmistaa, ettei sääntely tarpeettomasti kiristä erityisesti pk-yrityksien rahoituksen saatavuutta. Vaikutuksia on seurattava tarkasti ja tarvittaessa reagoitava nopeasti.

Arvoisa puhemies, kunnioitettu ministeri! Liikennejärjestelmäsuunnitelma määrittää pitkälle, miten arki maassamme toimii ja miten saavutettavuus, elinvoima ja turvallisuus toteutuvat pitkien etäisyyksien maassamme. Suomen eri alueiden yritystoiminta, teollisuus, matkailu, maa- ja metsätalous ja palvelut tarvitsevat toimivia ja ennakoitavia yhteyksiä. Kuljetuskustannukset, tieverkon kunto ja yhteyksien jatkuvuus heijastavat suoraan kilpailukykyyn ja työvoiman saatavuuteen. Nykyhallitus on tehnyt merkittävät pääteiden ja ‑ratojen parannukset. Seuraavaksi tulee korostaa alemman tieverkon merkitystä. Suuri osa tavara- ja palveluliikenteestä syntyy haja-asutusalueilla, ja alueiden elinvoima perustuu siihen, että liikkuminen ja kuljetukset toimivat vuoden ympäri. Myös monipaikkainen asuminen ja vapaa-ajan asutus lisäävät tämän verkon käyttöä. Liikennejärjestelmän kehittäminen on osa koko maan tasapainoista kehitystä ja kokonaisturvallisuutta. Yhteyksien toimintavarmuus, saavutettavuus ja asutuksen säilyminen koko maassa vahvistavat huoltovarmuutta ja kriisinkestävyyttä. Erityisen ilahtunut olen liikenneturvallisuuteen panostamisesta niin nuorten kuljettajien kuin taksienkin osalta. Kiitos, ministeri Ranne.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, tieverkko)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja
17.3.2026Nopeatahtinen puheenvuoroVNS 13/2025 vpTurvallisuus

Arvoisa rouva puhemies! Suomen osallistuminen Naton rauhan ajan yhteisen puolustuksen tehtäviin on osa liittolaisena toimimista ja kansainvälistä puolustusyhteistyötä. Toiminta kattaa useita eri tehtäväkokonaisuuksia, mutta Suomen panos painottuu merelliseen toimintaympäristöön ja erityisesti lähialueiden turvallisuuteen. Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut merkittävästi, kun rajanaapurimme Venäjä jatkaa hyökkäyssotaa Ukrainassa. Tämä kehitys korostaa liittokunnan yhteisen puolustuksen, valmiuden ja yhteistyön merkitystä myös Suomen näkökulmasta. Suomen Nato-roolia vahvistavat myös kansalliset rakenteet. Mikkelissä toimiva Naton alaesikunta tukee liittokunnan suunnittelua ja johtamista, ja Rovaniemelle sijoittuvat maavoimajoukot ovat osa liittokunnan läsnäoloa Suomen alueella. Arvoisa puhemies! Vuonna 2027 Suomi osallistuu Naton pysyvän laivasto-osaston tehtäviin enintään 40 henkilöllä. Lisäksi Suomi osallistuu pysyvän miinantorjuntaosaston toimintaan 50 henkilöllä. Käytännössä tämä voi tarkoittaa osallistumista alusten miehistöihin, esikuntatehtäviin sekä erikoistuneisiin tehtäviin, kuten raivaajasukeltajatoimintaan. Tehtävät sisältävät merivalvontaa, merireittien turvaamista sekä merimiinojen raivaamista. Toiminta-alue ulottuu Itämereltä Pohjanmerelle ja edelleen Pohjois-Atlantille. Nämä merialueet ovat keskeisiä sekä kansainvälisen kaupan että alueellisen turvallisuuden näkökulmasta. Naton pysyvät merivoimaosastot muodostavat keskeisen osan liittokunnan merellisestä valmiudesta. Ne ovat jatkuvassa käytössä ja mahdollistavat nopean reagoinnin erilaisiin tilanteisiin. Tarvittaessa ne voidaan liittää osaksi laajempia sotilaallisia kokonaisuuksia. Osallistumiseen liittyy myös riskejä, jotka ovat pääosin samankaltaisia kuin muussa meripalveluksessa. Näitä ovat esimerkiksi vaativat sääolosuhteet, tapaturmat ja sairastumiset. Lisäksi toimintaan kohdistuu jatkuva tiedustelullinen kiinnostus. Arvoisa puhemies! Osallistumisen kustannukset ovat arviolta 5,8 miljoonaa euroa, ja ne katetaan puolustusministeriön hallinnonalalta. Päätökset tehdään kansallisen lainsäädännön mukaisesti tasavallan presidentin päätöksellä valtioneuvoston esityksestä. Suomen osallistuminen jatkaa aiempien vuosien toimintaa, jossa Puolustusvoimat on ollut mukana Naton merivoimaosastoissa, ilmavalvonnassa ja muissa tehtävissä. Toiminta on vakiintunut osaksi normaalia puolustusyhteistyötä liittolaisten kanssa.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus)Pöytäkirja
17.3.2026VastauspuheenvuoroVNS 13/2025 vpTurvallisuus

Arvoisa rouva puhemies! Rauhan ajan tehtävien keskiössä ovat ennakointi, valmiuden ylläpito erityisesti reserviläisten toimesta, yhteistoimintakyvyn kehittäminen sekä liittolaisten välinen tiedonvaihto ja suunnittelu. Suomelle keskeistä on kyetä toimimaan saumattomasti liittolaisten kanssa. Tämä tarkoittaa muun muassa yhteisiä harjoituksia, tiedustelu- ja tilannekuvayhteistyötä, yhtenäistä puolustussuunnittelua sekä kokonaisturvallisuustavoitteita. Näin varmistetaan, että Suomi toimii osana suurempaa kokonaisuutta. Historialliseen päämajakaupunki Mikkeliin sijoittuva Nato-alaesikunta vahvistaa Suomen roolia liittokunnan alueellisissa rakenteissa. Alaesikunta sijoittuu osaksi Suomen vakaata turvallisuusarkkitehtuuria ja tukee koko Itämeren alueen puolustuksen suunnittelua. Samalla se vahvistaa Mikkelin asemaa turvallisuusosaamisen keskuksena ja luo tiiviitä yhteyksiä kansallisten ja kansainvälisten toimijoiden välille. Arvoisa ministeri, vierailin eilen Mikkelin Ihastjärven maanpuolustustalolla, jossa tehdään kansallisesti arvokasta maanpuolustustyötä reserviläisten toimesta ja lisäksi tärkeää drone-kehittelyä. Miten näette kansallisen drone-kehittämistyön osana Natoa?

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, nato, puolustus)Pöytäkirja
13.3.2026EsittelypuheenvuoroLA 2/2026 vpSoteTurvallisuusKoulutus

Arvoisa puhemies! Ensiksikin haluan kiittää aloitteen allekirjoittajia, edustajia Rydman, Rintamäki, Niemi, Rasinkangas, Reijonen ja Laiho. Tekemäni lakialoite vahvistaa opiskeluhuollon ammattilaisten oikeuden saada opetuksen järjestäjältä ne tiedot, joita he tarvitsevat opiskelijan tuen arvioimiseksi, tilanteen seuraamiseksi, tukitoimien toteuttamiseksi ja yhteistyön vahvistamiseksi. Soteuudistuksessa opiskeluhuollon palvelut siirrettiin hyvinvointialueille, mutta tiedon luovutusta koskevaa lainsäädäntöä ei päivitetty vastaamaan uutta hallintorakennetta. Tämän seurauksena tiedonkulku perustuu erillisiin pyyntöihin, suostumuksiin ja alueittain vaihteleviin tulkintoihin, mikä heikentää tuen oikea-aikaisuutta ja luo eroja opiskelijoiden asemaan. Käytännön arjessa tämä näkyy siinä, että psykologit eivät monilla alueilla pääse tarkastelemaan pedagogisia asiakirjoja, vaikka ovat osallistuneet niiden laadintaan. Monin paikoin ei ole myöskään mahdollisuutta seurata poissaoloja tai viestiä opettajien ja huoltajien kanssa samoilla kanavilla kuin muu koulun henkilöstö. Tämä hidastaa tuen käynnistymistä, vaikeuttaa kokonaiskuvan muodostumista ja heikentää huoltajayhteistyötä. Arvoisa puhemies! Koulutuksen järjestäjän ja hyvinvointialueen yhteistyö muodostaa opiskeluhuollon yhteisöllisen perustan. Opetushallituksen selvityksessä todettiin, että oppilaitoskohtaisissa opiskeluhuoltotyöryhmissä käsitellään edelleen yksittäisten opiskelijoiden asioita, jotka on tarkoitus käsitellä monialaisissa asiantuntijaryhmissä. Tämä kertoo rakenteellisista epäselvyyksistä. Tietoa tarvitaan, mutta sitä haetaan välineillä, jotka eivät sovi nykyiseen sääntelyyn. Samalla ammattilaiset kuormittuvat menettelyistä, jotka eivät palvele opiskelijan etua. Tilannetta monimutkaistaa ennalta ehkäisevän ja yhteisöllisen työn kirjaaminen. Lainsäädännön näkökulmasta jokainen oppilas, jonka asioissa psykologi on mukana, tulkitaan potilaaksi, ja tästä avataan potilaskertomus. Terveydenhuollon tietojärjestelmät ja ohjelmat on rakennettu yksilökohtaisia potilastietoja varten, eivätkä ne huomioi esimerkiksi luokkien ristiriitojen selvittämistä, ryhmien hyvinvoinnin tukemista tai opettajan konsultaatiota ilman oppilaan tapaamista. Ilman selkeitä ohjeita ennalta ehkäisevä työ jää näkymättömäksi, vaikka juuri sen vaikuttavuus näkyy poissaolojen vähenemisenä, oppimisen sujuvoitumisena ja varhaisena tukena ennen yksilökohtaisia toimia. Arvoisa puhemies! Lähipalveluperiaatteen vahvistaminen on tässä keskeistä. Kun opiskeluhuollon ammattilaiset työskentelevät oppilaitoksen arjessa, yhteys opetukseen, oppilaan kokonaistilanteeseen ja huoltajiin on välitön. Tällä hetkellä tämä toteutuu vasta osassa oppilaitoksia, mikä lisää alueellista vaihtelua. Selkeä tiedonsaantioikeus tukee myös teknisiä ratkaisuja, kuten katseluyhteyksiä, joilla varmistetaan, että ammattilaiset näkevät välttämättömät tiedot tietoturvallisesti. Järjestämisvastuun palauttamista kunnille on esitetty mahdollisena ratkaisuna, mutta tämä ei poista tiedonsaannin haasteita, koska psykologien ja kuraattorien työ perustuu sotelainsäädäntöön organisaatiorakenteista riippumatta. Siksi ratkaisu on tehtävä lainsäädäntöön. Opiskeluhuollon ammattilaisten tiedonsaantioikeuden tulee olla selkeä, yhdenmukainen ja opiskelijan oikeuksia turvaava koko maassamme. Samalla on annettava valtakunnalliset ohjeet ennalta ehkäisevän ja yhteisöllisen työn kirjaamisesta, jotta työ näkyy, on arvioitavissa ja siirtyy tarvittaessa oikeille toimijoille oikea-aikaisesti. Arvoisa puhemies! Tällä lakialoitteella vahvistamme opiskeluhuollon jatkuvuutta, parannamme tiedonkulkua ja varmistamme, että jokainen lapsi ja nuori saa tarvitsemansa tuen oikeassa hetkessä. Tällä lakialoitteella on myös merkittävä turvallisuusrooli.

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, terveyden, hyvinvointialue)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
13.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 202/2025 vpTalous

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys koskee käsityö- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen suojan kansallista toimeenpanoa. Taustalla on uusi EU-asetus, jonka tarkoituksena on suojata tuotteita, joiden laatu, maine tai ominaisuudet liittyvät niiden alkuperäiseen maantieteelliseen sijaintiin. Suomessa ei ole ollut erillistä järjestelmää näille merkinnöille, vaan tuotteita on suojattu tavaramerkkien kautta. Esityksen tavoitteena on antaa kansalliset säännökset, jotka täydentävät EU-asetusta ja mahdollistavat järjestelmän sujuvan käyttöönoton ilman turhaa hallinnollista taakkaa. Yritykset hakevat suojaa suoraan EU-tasolta, mutta tarvitaan kansallinen yhteyspiste ja valvova viranomainen. Hallitus ehdottaa Patentti- ja rekisterihallitusta yhteyspisteeksi ja Tukesia valvontaan. Talousvaliokunta katsoo ratkaisun perustelluksi, vaikka Tukes on esittänyt, että valvonta voisi kuulua Kilpailu- ja kuluttajavirastolle. Esityksessä säädetään myös markkinavalvonnasta ja rekisteröintimenettelystä. Kansallisten viranomaisten tehtävien arvioidaan aluksi olevan vähäisiä, koska kiinnostus järjestelmän käyttöön saattaa Suomessa olla rajallista. Resurssit voidaan kohdentaa olemassa oleviin tehtäviin, ja myöhemmin tarvetta voidaan arvioida uudelleen kokemusten perusteella. EU-asetuksen tavoitteena on kannustaa valmistajia investoimaan paikallisiin tuotteisiin, lisätä niiden näkyvyyttä markkinoilla ja parantaa suojaa väärentämiseltä. Kansallinen sääntely varmistaa, että yritykset saavat tarvittavan tuen ja että viranomaiset voivat valvoa järjestelmää tehokkaasti.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Pöytäkirja
12.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 19/2026 vpEnergiaLiikenneYmpäristö

Arvoisa rouva puhemies, kunnioitettu ministeri! Kuljetusala on kriittinen osa Suomen toimivaa infraa, ja sen on pyörittävä sujuvasti vuorokauden ympäri. Kun tavaraa kuljetetaan maanteitse, kuljettajien ja yritysten on voitava toimia selkeiden ja johdonmukaisten sääntöjen mukaisesti. Nyt käsillä oleva esitys tuo kaivattua selkeyttä kabotaasiliikenteeseen ja kuljettajien ajokorttikäytäntöihin. Tällä kabotaasilla tarkoitetaan tavaraliikenteessä maan sisäistä kuljetusta toiseen maahan rekisteröidyllä kulkuneuvolla. Esityksessä siis tarkennetaan kabotaasisääntelyä niin, että säännöt ovat selkeitä yrityksille ja valvojille ja että luvattoman liikenteen seuraamukset voidaan määrätä tehokkaasti hallinnollisina maksuina. Samalla määritellään, kuinka monta kuormaus- ja purkupaikkaa yksi kabotaasimatka voi sisältää, jotta yrityksissä voidaan toteuttaa kuljetukset johdonmukaisesti ja tienvarsivalvonta tehostuu. Näillä toimilla varmistetaan, että kabotaasisääntelyä noudatetaan ja että liikenne pysyy turvallisena. Arvoisa rouva puhemies! Esitys tukee myös ympäristöystävällisiä kuljetuksia. B-luokan ajokortilla voidaan jatkossa kuljettaa enintään 4 250 kiloa painavia ajoneuvoja, mikäli ne toimivat vaihtoehtoisella polttoaineella. Tämä mahdollistaa sähkö- ja kaasutavara-autojen käytön tavaraliikenteessä ja tukee hallituksen tavoitteita vähäpäästöisemmästä liikenteestä. Samalla esitys keventää ajokokeiden vastaanottajien vaatimuksia ja yksinkertaistaa kuljettajantutkintotoimintaa, mikä parantaa tutkintojen saatavuutta lähivuosina. Uudet säädökset mahdollistavat myös seuraamusmaksujen määräämisen kabotaasiliikenteen sääntelyn rikkomisesta ja kuljettajatodistusten laiminlyönneistä. Arvoisa rouva puhemies! Tämä hallitus on todellinen kumipyörähallitus. Tavara liikkuu kumipyörien avulla kaikkialle Suomeen ympäri Suomen teitä. Näillä toimenpiteillä varmistamme, että kuljetusala toimii tehokkaasti, turvallisesti ja ennakoitavasti. Kiitos, liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne, hienosta työstä ja siitä, että kumipyörät pysyvät pyörimässä.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja
12.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 15/2026 vpTurvallisuusKoulutusLiikenne

Arvoisa rouva puhemies! Kunnioitettu ministeri! Taksipalvelu on monelle suomalaiselle tärkeä osa arjen liikkumista. Kun ihminen nousee taksiin, hänen on voitava olla täysin varma siitä, että matka on turvallinen ja että hän pääsee perille luotettavasti. Luottamus on koko taksialan perusta. Nyt käsiteltävänä oleva esitys vahvistaa taksialan turvallisuutta, luotettavuutta ja läpinäkyvyyttä. Taksamittarin pakollisuus sekä erityinen taksirekisterikilpi helpottavat kuluttajien mahdollisuutta tunnistaa luvallinen taksi ja lisäävät samalla viranomaisten valvonnan tehokkuutta. Selkeä tunnistettavuus tekee taksipalvelun käytöstä turvallisempaa ja auttaa torjumaan harmaata taloutta. Arvoisa rouva puhemies! Merkittävä osa uudistusta on kuljettajien koulutusvaatimusten vahvistaminen. Jatkossa taksinkuljettajaksi aikovan on suoritettava vähintään 21 tunnin mittainen koulutus ennen kuljettajakokeeseen osallistumista. Lisäksi jo alalla toimiville kuljettajille säädetään velvoite suorittaa seitsemän tunnin täydennyskoulutus, jotta myös heidän osaamisensa pysyy ajan tasalla. Koulutuksen tavoitteena on varmistaa, että jokaisella kuljettajalla on riittävät perustaidot toimia vastuullisesti ja ammattimaisesti. Koulutuksessa käsitellään muun muassa liikenneturvallisuutta, asiakaspalvelua, kuljettajan oikeuksia ja velvollisuuksia sekä erilaisten asiakasryhmien kohtaamista. Taksinkuljettaja kohtaa työssään hyvin erilaisia matkustajia ja tilanteita, joten ammattitaidon merkitys korostuu. Arvoisa rouva puhemies! Selkeät pelisäännöt, toimiva valvonta ja ammattitaitoiset kuljettajat ovat edellytys sille, että taksipalveluihin voidaan luottaa. Kun ihminen astuu taksiin, hänen ei pitäisi joutua epäilemään, onko kuljetus turvallinen tai onko kuljettajalla oikeus toimia tehtävässään tai mitä matka tulee maksamaan. Taksin tulee olla palvelu, johon voi nousta turvallisin mielin — palvelu, jossa voi luottaa siihen, että matka sujuu turvallisesti ja että perille pääsee varmasti. Kiitän liikenne- ja viestintäministeri Rannetta tämän esityksen valmistelusta. Tämä on myös yksi perussuomalaisten tärkeä arjen uudistus ja tavoite tälle hallituskaudelle. Turvallinen taksipalvelu on luottamusta suomalaisen arjen toimivuuteen.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja
12.3.2026VastauspuheenvuoroHE 15/2026 vpKoulutus

Arvoisa rouva puhemies, kunnioitettu ministeri! Turvallinen taksipalvelu on luottamusta suomalaiseen arkeen. Esitys vahvistaa myös läpinäkyvyyttä. Taksamittarin pakollisuus sekä erityinen taksirekisterikilpi ja julkiset luvanhaltijatiedot helpottavat luvallisen taksin tunnistamista ja tehostavat viranomaisten valvontaa. Tämä auttaa torjumaan harmaata taloutta. Merkittävä uudistus on se, että jatkossa taksinkuljettajaksi aikovan on suoritettava vähintään 21 tunnin koulutus ennen kuljettajakokeeseen osallistumista. Lisäksi jo alalla toimiville kuljettajille tulee velvoite suorittaa seitsemän tunnin täydennyskoulutus. Kuljettajalle tulee myöskin hyvämaineisuusvaatimus. Arvoisa ministeri, kuinka näette suomen kielen vaatimuksen takseissa ja taksien saatavuuden haja-asutusalueilla? — Kokonaisuudessaan kiitän lämpimästi ministeri Rannetta tästä taksilain korjaussarjasta.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Maaseudulta tulee kotimainen ruoka, vahva maatalous, metsätalous, osaaminen ja yrittäjyys, ja ne tukevat Suomen taloutta ja turvallisuutta sekä koko maan varautumista, huoltovarmuutta ja vientiä. Maaseudulla toimii paljon osaavia yrittäjiä. Yrityksiä löytyy maa- ja metsätaloudesta, matkailusta sekä biotaloudesta. On tärkeää, että yrittämisen edellytykset säilyvät kannattavina ja työpaikkoja syntyy eri puolille maata. Suomi menestyy, kun koko maa pidetään asuttuna. Maaseutu on hyvä ja puhdas paikka elää — itsekin olen saanut viimeisen kymmenen vuotta elää keskellä metsää järven rannalla. Maalla asutaan, eletään ja tehdään työtä. Metsät ja luonto ovat lähellä, ja monille metsästys ja luonnossa liikkuminen kuuluvatkin arkeen. Suurpetoasiaa tämä hallitus on vienyt sudenmetsästyksen kautta eteenpäin, ja jatkoa on tulossa karhun ja ilveksen osalta. Myöskin valkoposkihanhien ja merimetsojen suojametsästys on tarkoitus tuoda kevään aikana eduskuntaan. Elinvoimainen maaseutu tukee koko Suomen taloutta. Arvoisa rouva puhemies! Maaseudulla, kansalaisjärjestöillä ja vapaaehtoistoiminnalla on erittäin tärkeä rooli. Väestöön suhteutettuna järjestöjä toimii paljon erityisesti harvaan asutulla ja ydinmaaseudulla. Vapaaehtoiset ylläpitävät monia yhteiskunnalle välttämättömiä toimintoja. Esimerkiksi sopimuspalokunnat ja meripelastus osallistuvat pelastustoimintaan, tieosuuskunnat huolehtivat yksityisteistä ja vesiosuuskunnat turvaavat paikallista vesihuoltoa. Myös riistanhoitoyhdistykset auttavat viranomaisia suurriistatehtävissä. Kyläyhdistykset vahvistavat paikallista turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä esimerkiksi kyläturvallisuus- ja varautumistoiminnan kautta. Lisäksi ne ylläpitävät luontoreittejä, liikuntapaikkoja ja yhteisiä tiloja. Urheiluseurat, nuorisoseurat ja metsästysseurat tarjoavat harrastusmahdollisuuksia ja tukevat hyvinvointia. Maaseudun yhteisöllisyys syntyy ihmisten aktiivisuudesta ja yhteistyöstä. Arvoisa rouva puhemies! Suomi on metsien maa, ja maaseutumme vahvuus on aina ollut metsässä. Metsät tarjoavat työtä, toimeentuloa ja vakautta monille paikkakunnille. Metsäteollisuus on yksi kansantaloutemme tärkeimmistä aloista, ja se pitää maaseudun elinvoimaisena. Puusta valmistetaan monenlaisia tuotteita: paperia, kartonkia, pakkauksia sekä rakennusmateriaaleja. Puu on monipuolinen raaka-aine, jota voidaan käyttää niin teollisuudessa kuin rakentamisessakin. Se on myös tulevaisuuden erinomainen vientituote, ja puun jatkojalostamista tulee vahvasti kehittää maassamme. Metsät ovat siis tärkeä, arvokas resurssi, jota tulee hoitaa järkevästi ja pitkäjänteisesti. Kun panostamme metsäteollisuuteen, varmistamme työpaikkoja, vahvistamme maaseudun taloutta ja hyödynnämme kotimaista raaka-ainetta. Metsät ovat Suomen vahvuus, ja niiden vastuullinen käyttö tukee koko kansakunnan hyvinvointia. Kun puuta jalostetaan pidemmälle kotimaassa, syntyy enemmän osaamista ja lisäarvoa suomalaiselle taloudelle. Metsien kestävä ja pitkäjänteinen käyttö on keskeistä tulevaisuudessa. Metsät kasvavat, uusiutuvat ja tuottavat hyvinvointia, kun niitä hoidetaan vastuullisesti. Arvoisa rouva puhemies! Haluan nostaa esille rehtorina ja erityisopettajana kyläkoulujen merkityksen tässä tulevaisuuden tilanteessa, jossa perusopetusikäisiä vähenee vuoteen 2032 mennessä 90 000 lasta. Kyläkoulujen lopettaminen on virhe, joka tulee muuttamaan yhteiskunnan rakennetta korjaamattomasti. Koko Suomi on pidettävä asuttuna turvallisuuden ja omavaraisuuden vuoksi. Tämä edellyttää, että kuntien tärkein peruspalvelu, koulutus, turvataan, jotta lapsemme ja nuoremme saavat vahvat perustaidot ja -tiedot jatko-opintoihin ja elämään. Kun suomalainen maaseutu elää, Suomikin voi elää.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (luonto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsästys, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Tulen Etelä-Savosta, Suomen metsäisimmästä maakunnasta ja vapaa-ajan asutuksen Järvi-Suomesta. Monipaikkaisuus tulee huomioida alueen ominaispiirteenä ja kohdistaa toimia muun muassa vapaa-ajan asunnon muuttamiseen vakituiseksi. Perusopetusikäisten lasten määrän väheneminen vuoteen 2032 lähes 90 000 lapsella haastaa koulutuksen. Kyläkouluilla tulee olemaan vielä merkittävä rooli tässä. Kotimainen puhdas ruoka tulee maaseudulta, ja siksi sen on oltava kannattavaa alkutuottajille. Tähänhän onneksi tuleva elintarvikemarkkinalaki vastaa. Maalla asutaan, eletään ja yritetään. Suomi menestyy, kun koko maa pidetään asuttuna, turvallisena ja omavaraisena. Maalla on mukavaa.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja
10.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 17/2026 vpEnergiaTurvallisuusYmpäristö

Arvoisa rouva puhemies, kunnioitettu ministeri! Suomessa valmistellaan uutta digitaalinen lompakko -sovellusta, joka helpottaa sähköistä asiointia sekä viranomaisten että erilaisten palvelujen kanssa. Sovellus toimisi älypuhelimessa, ja sen avulla käyttäjä voisi tunnistautua turvallisesti verkossa, hallita omia henkilötietojaan sekä tehdä sähköisiä allekirjoituksia. Tavoitteena on tehdä digitaalisesta asioinnista sujuvampaa ja turvallisempaa sekä kansalaisille että organisaatioille. Lompakon käyttö olisi vapaaehtoista, eikä se korvaisi perinteisiä henkilöllisyystodistuksia. Digitaalinen henkilöllisyystodistus perustuisi kuitenkin voimassa olevaan passiin tai henkilökorttiin. Sovellusta ei voisi käyttää matkustusasiakirjana, mutta sitä voisi hyödyntää monissa sähköisissä palveluissa henkilöllisyyden todentamiseen. Arvoisa rouva puhemies! Palvelun tarjoamisesta Suomessa vastaisi Digi- ja väestötietovirasto. Samalla myös yksityiset yritykset voisivat kehittää ja tarjota vastaavia ratkaisuja. Tämä mahdollistaisi kilpailun ja uusien innovaatioiden syntymisen digitaalisissa tunnistautumispalveluissa. Lisäksi eri viranomaisilla olisi omat roolinsa järjestelmän toiminnassa, esimerkiksi tietojen myöntämisessä ja palvelujen valvonnassa. Uudistuksen tarkoituksena on myös parantaa rajat ylittävää asiointia Euroopassa. Kun sähköinen tunnistautuminen toimii yhtenäisten sääntöjen mukaisesti eri maissa, kansalaiset voivat käyttää digitaalisia palveluja helpommin myös muissa Euroopan maissa. Tämä voi helpottaa esimerkiksi opiskelua, työntekoa tai viranomaisasiointia ulkomailla. Samalla uudistuksessa korostetaan turvallisuutta ja tietosuojaa. Käyttäjällä olisi enemmän mahdollisuuksia hallita omia tietojaan ja päättää, mitä tietoja hän jakaa eri palveluille. Viranomaiset puolestaan valvoisivat järjestelmää ja huolehtisivat siitä, että palvelu täyttää turvallisuusvaatimukset. Digitaalinen lompakko -sovellus edistää sujuvampaa ja turvallisempaa digitaalista yhteiskuntaa. Sen tavoitteena on helpottaa arjen asiointia, vahvistaa luottamusta sähköisiin palveluihin ja tukea kansalaisten mahdollisuuksia toimia digitaalisessa ympäristössä. Arvoisa ministeri, miten varmistetaan, että uusi digitaalinen lompakko -sovellus on turvallinen ja että kaikkien kansalaisten yksityisyys sekä henkilötiedot pysyvät suojattuina? — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Kunnioitettu ministeri! Radioviestintä ja satelliittipaikannus ovat nyky-yhteiskunnassa keskeisiä. Niitä käytetään muun muassa liikenteessä, pelastuspalveluissa, viranomaistoiminnassa sekä monissa digitaalisissa palveluissa. Myös metsästyksessä satelliittipaikannus on tärkeä, sillä metsästyskoiria seurataan usein GPS-pannoilla. Jos näitä yhteyksiä häiritään, seuraukset voivat olla vakavia. Käytännössä niin sanottuja häirintälaitteita eli jammereita käytetään esimerkiksi matkapuhelintaajuuksien, GPS-paikannuksen ja jopa lentoliikenteen signaalien häiritsemiseen. Itämeren alueella on viime aikoina havaittu runsaasti tällaisia häiriöitä. Arvoisa rouva puhemies! Nykytilanteessa ongelmana on ollut se, että vaikka häirintälaitteen käyttäminen on laitonta, itse laitteen hallussapito ei ole ollut selvästi rangaistavaa. Tämä on tehnyt viranomaisten työstä vaikeampaa. Esityksen myötä viranomaisilla olisi paremmat keinot puuttua tilanteeseen jo ennen kuin laitteita käytetään. Radioviestintä ja satelliittipaikannus ovat kriittisiä yhteiskunnan toiminnalle. Niiden häiriöt voivat vaikuttaa esimerkiksi liikenneturvallisuuteen, pelastustoimintaan ja kansalaisten arjen turvallisuuteen. On myös tärkeää, että samalla varmistetaan viranomaisten, tutkimuksen ja teollisuuden mahdollisuus käyttää tällaisia laitteita silloin, kun se on laissa säädettyjen tehtävien hoitamiseksi välttämätöntä. Esitys parantaa viranomaisten mahdollisuuksia puuttua häirintään jo ennalta ja vähentää laitteiden väärinkäyttöä. Erittäin merkittävä esitys, josta iso kiitos ministeri Ranteelle. On Suomen ja suomalaisten etu, että maassamme on aktiivinen ja ahkera liikenne- ja viestintäministeri.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsästys, metsä)Pöytäkirja
5.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 11/2026 vpTurvallisuusKoulutusLiikenne

Arvoisa rouva puhemies! Kunnioitettu ministeri! Hallituksen esityksen tavoitteena on parantaa erityisesti nuorten liikenneturvallisuutta. Tämä on tärkeä tavoite. Suomessa on tehty pitkään määrätietoista työtä liikenneturvallisuuden eteen, ja tuloksia on saatu. Silti nuoret kuljettajat näkyvät onnettomuustilastoissa edelleen liian usein. Tilastot kertovat selvästi, miksi asiaan on syytä puuttua. 15—24-vuotiaat muodostavat noin 11 prosenttia väestöstä, mutta lähes kolmannes liikenteessä loukkaantuneista ja kuolleista kuuluu tähän ikäryhmään. Siksi on perusteltua tarkastella ajokorttisääntelyä ja sitä, miten nuoria kuljettajia voidaan ohjata turvalliseen ajamiseen. Esityksessä ehdotetaan useita muutoksia. Riskientunnistamiskoulutusta lisättäisiin, jotta uudet kuljettajat oppivat paremmin tunnistamaan vaaratilanteita ja ennakoimaan liikennettä. Ajokieltokoulutusta laajennettaisiin koskemaan nykyistä useampia ajoneuvoluokkia, jotta ajokieltoon määrätyt nuoret kuljettajat saavat tarvittavaa lisäopetusta. Arvoisa rouva puhemies! Merkittävä muutos koskee myös 17-vuotiaita kuljettajia. Esityksen mukaan alaikäisten henkilöautonkuljettajien ajo-oikeutta rajoitettaisiin yöaikaan kello 00—05 välillä. Onnettomuustutkinnat osoittavat, että suuri osa vakavista onnettomuuksista tapahtuu juuri yöaikaan ja usein vapaa-ajan matkoilla. Tämän vuoksi rajoitus on turvallisuuden kannalta perusteltu. Samalla tarkennetaan myös 17-vuotiaiden ajokortin poikkeuslupaa. Poikkeusluvan tarkoituksena on mahdollistaa liikkuminen silloin, kun siihen on todellinen ja jatkuva tarve esimerkiksi opiskelun, työn tai pitkien välimatkojen vuoksi. Esityksessä halutaan varmistaa, että lupa käytetään juuri tähän tarkoitukseen. Lisäksi alaikäisen kuljettajan ajoneuvo merkittäisiin tunnuksella, mikä helpottaa valvontaa ja muistuttaa myös muita tienkäyttäjiä siitä, että ratissa on nuori kuljettaja. Arvoisa rouva puhemies! On erityisen tärkeää, että nuorten turvallisuuteen panostetaan. Liikenneturvallisuus rakentuu lainsäädännön lisäksi liikennekasvatuksesta kotona, kouluissa ja autokouluissa. Jokaisen tienkäyttäjän vastuu on suuri. Suomi on sitoutunut tavoitteeseen, että liikenteessä ei menetetä ihmishenkiä vuonna 2050. Tämän tavoitteen saavuttaminen edellyttää jatkuvaa työtä. Tämä esitys vahvistaa nuorten kuljettajien turvallisuutta ja vie liikenneturvallisuutta oikeaan suuntaan. Suuret kiitokset, liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne, siitä, että nuorten liikenneturvallisuus on otettu vahvasti huomioon tällä hallituskaudella, ja kiitos myös muuten tekemästäsi merkittävästä työstä.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja
5.3.2026VastauspuheenvuoroKA 4/2025 vpKoulutus

Arvoisa puhemies! Euroopan unionissa on periaate, että yritykset ja sijoitukset voivat liikkua vapaasti maasta toiseen. Käytännössä tämä ei kuitenkaan ole aina yksinkertaista. Kun yritys tai sijoittaja lähtee toiseen maahan, vastaan tulee nopeasti kieli. Usein keskeiset asiat, kuten konkurssilainsäädäntö, omaisuudensuoja ja erilaiset lupaprosessit, löytyvät käytännössä vain maan omalla kielellä. Lakitekstit eivät myöskään ole kovin kansantajuisia. Ne sisältävät paljon erikoissanastoa, jonka ymmärtäminen vaatii perehtymistä. Tämä voi tehdä toisessa maassa toimimisesta vaikeampaa ja hidastaa pääomien liikkumista. Vieraan maan kielen oppiminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta pystyy sijoittumaan uuteen maahan ja ymmärtämään maan tavat. Siksi on hyvä ja tärkeä tunnistaa, että kieli ja paikallisen toimintaympäristön ymmärtäminen ovat edelleen käytännön kysymyksiä, kun puhutaan pääomien liikkumisesta Euroopassa.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (oppiminen)Pöytäkirja
4.3.2026Varsinainen puheenvuoroLA 34/2025 vpTurvallisuusKoulutus

Arvoisa rouva puhemies! Lakialoitteessa esitetään muutosta vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annettuun lakiin siten, että Maanpuolustuskoulutusyhdistys voisi käyttää valtionavustusvaroja nykyistä joustavammin julkisen hallintotehtävänsä hoitamiseen. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että rahoitusta voitaisiin käyttää toimintamenojen lisäksi myös hankintoihin ja harjoitustoimintaan. Vapaaehtoinen maanpuolustus on keskeinen osa Suomen kokonaisturvallisuutta. Muuttunut turvallisuusympäristö on lisännyt kansalaisten kiinnostusta koulutukseen, varautumiseen ja maanpuolustustaitoihin. Samalla MPK:n toimintaan kohdistuvat paineet ovat kasvaneet, kun kysyntä on lisääntynyt ja kustannustaso noussut. MPK hoitaa laissa säädettyä julkista hallintotehtävää. Se järjestää sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta, turvallisuus- ja varautumiskoulutusta sekä tukee viranomaisia ja Puolustusvoimia koulutustoiminnassa. MPK:n kursseille osallistuu vuosittain suuri määrä suomalaisia eri ikäryhmistä. Toiminta perustuu vahvaan vapaaehtoisuuteen, mutta samalla se on kiinteä osa kansallista varautumista. Jotta yhdistys voisi toteuttaa tehtäväänsä asianmukaisesti, sillä on oltava käytössään tarkoituksenmukaiset koulutusvälineet, varusteet ja mahdollisuus järjestää harjoituksia. Nykyinen sääntely on aiheuttanut tilanteita, joissa yhdistyksen on täytynyt hakea ulkopuolista rahoitusta sellaisiin menoihin, jotka liittyvät suoraan sen lakisääteiseen tehtävään. Tämä ei ole tarkoituksenmukaista eikä hallinnollisesti selkeää. Arvoisa rouva puhemies! Lakialoitteen tavoitteena on lisätä toiminnan ennakoitavuutta ja kestävyyttä poistamalla rahoituksen käyttöön liittyviä kapeikkoja. Kun valtionavustusta voidaan käyttää laajemmin julkisen hallintotehtävän toteuttamiseen, toiminta selkeytyy ja hallinnollinen taakka kevenee. Vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimintaedellytyksistä huolehtiminen on tärkeää nykyisessä turvallisuustilanteessa. On perusteltua arvioida, vastaako nykyinen lainsäädäntö käytännön tarpeita ja mahdollistaako se MPK:n tehtävien tehokkaan ja tarkoituksenmukaisen hoitamisen. Tämä lakialoite nostaa esiin tärkeän kysymyksen rahoituksen joustavuudesta ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen vahvistamisesta osana Suomen kokonaisturvallisuutta. [Mika Kari: Kiitos!]

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Pöytäkirja
4.3.2026Varsinainen puheenvuoroLA 33/2025 vpKoulutus

Arvoisa rouva puhemies! Kiitän myös tästä erittäin hyvästä keskustelusta. Tuon tähän muutaman lisänäkökulman. Tutkimusten mukaan, niin kuin täällä ollaan jo todettu, koulujen väliset erot Suomessa ovat kasvaneet ja myös oppimistulokset laskeneet. Tämä näkyy myös oppimateriaalien laadussa ja saatavuudessa eri puolilla. Eriarvoistumista kuvaavat tutkimukset osoittavat, että koulujen resurssit, oppilaiden taustat ja kuntien taloudellinen tilanne vaikuttavat suoraan opetuksen laatuun ja oppimisympäristöihin. Esimerkiksi tuoreessa tutkimuksessa todetaan, että koulujen väliset erot ovat suuria koko Suomessa eikä tasa-arvoinen peruskoulu toteudu kaikkialla. Haluan nostaa tässä esille väestökehityksen eriytymisen. Lasten määrän lasku osassa kuntia ja monikielisyyden kasvu vaikuttavat opetuksen järjestämiseen ja resursseihin, mikä osaltaan lisää eroja oppimateriaaleissa ja opetustarjonnassa. Jos esimerkiksi Mikkelissä kaupungin perusopetuksessa puhutaan 40:tä eri kieltä, on sanomattakin selvää, että haasteita tulee. Suomen kielen tulee olla perusopetuksen oppimateriaalien pääkieli, ja se on parasta integroitumista Suomeen ja kulttuuriin. Arvoisa rouva puhemies! Perusopetuksesta on pidettävä kaikin keinoin huolta, ja sitä nykyhallitus tekee mittavilla panostuksilla. Perusopetuksessa luodaan pohja tulevaisuudelle, niin jatko-opintoihin kuin koko elämään.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Pöytäkirja
4.3.2026Varsinainen puheenvuoroLA 33/2025 vpKoulutus

Arvoisa rouva puhemies! Viime vuosina kouluissa on siirrytty vauhdilla digitaalisiin materiaaleihin. Kaikki kehitys ei kuitenkaan ole ollut oppimisen eikä lapsen kehittymisen ja kasvun kannalta perusteltua. Ruutu ei korvaa kirjaa, kynää eikä opettajaa. Lukemaan oppii lukemalla, laskemaan laskemalla. Fyysinen kirja kädessä auttaa keskittymään ja ymmärtämään syvällisemmin kuin ruudulta selaaminen. Erityisesti pienille lapsille käsin kirjoittaminen ja paperinen kirja ovat tärkeitä ajattelun, motorisen kehityksen sekä oppimisen kannalta. Lapset viettävät vapaa-ajallaan jo paljon aikaa ruutujen ääressä. Koulujen tehtävä on tarjota tasapainoa ja tukea rauhallista keskittymistä. Digitaalisia välineitä voidaan käyttää silloin kun niistä on selkeää hyötyä ja tavoitteita, mutta niiden ei tule syrjäyttää perinteisiä oppikirjoja ja ‑materiaaleja.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Pöytäkirja
4.3.2026Varsinainen puheenvuoroLA 33/2025 vpKoulutus

Arvoisa rouva puhemies! Lakialoitteessa esitetään, että oppivelvollisuuslakiin lisätään säännös, joka turvaa jokaiselle oppivelvolliselle oikeuden ammattimaisesti kustannettuihin oppimateriaaleihin. Tämä on kannatettava aloite. Haluan kuitenkin tässä yhteydessä nostaa esiin opettajan pedagogisen vapauden, ja siksi myös oppimateriaaleja tulisi tarkastaa. Nyt oppimateriaalit ovat maksuttomia, mutta niiden laatu vaihtelee. Kaikilla oppilailla ei ole samanlaisia kirjoja tai välineitä. Tämä ei ole oikein. Jokaisella lapsella tulee olla käytössään laadukkaat, opetussuunnitelman mukaiset oppikirjat riippumatta siitä, missä kunnassa hän asuu. Oppikirjojen pitää perustua tutkittuun tietoon, ja koulun tehtävä on opettaa faktoja ja antaa vahva perusta elämää varten. Materiaalien tulee olla selkeitä, asiantuntijoiden tekemiä ja opettajan työtä tukevia, ja ideologia täytyy jättää oppimateriaaleista syrjään. Kun oppimistulokset ovat heikentyneet ja erot eri alueiden välillä kasvaneet, on tärkeää nimenomaan tämä asia varmistaa. — Kiitos.

Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu, oppivelvollisuus)Pöytäkirja
4.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 194/2025 vpEnergiaTurvallisuus

Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Hoskonen käytti erittäin hyvän puheenvuoron täällä. Todellakin Suomen perusta rakentuu neljän kulmakiven varaan: sähkö, vesi, lämpö ja ruoka. Nämä ovat arjen turvallisuuden ja kansallisen vakauden ydinasioita. Siksi niiden on pysyttävä suomalaisessa päätösvallassa, ja kaikilla päätöksillä, kaikilla tasoilla tulee Suomen edun olla aina ykkösasia. Maailma ympärillämme on muuttunut epävarmemmaksi, ja energiakriisit, geopoliittiset jännitteet, tullit ja toimitusketjujen häiriöt ovat osoittaneet, kuinka haavoittuva yhteiskunta on, jos se ei hallitse omia perusresurssejaan. Omavaraisuus ja varautuminen on vastuullista juurikin tässä ajassa.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Esityksellä vahvistetaan Suomen huoltovarmuutta muuttuneessa turvallisuustilanteessa. Huoltovarmuusmaksun peruste sidotaan jatkossa energiasisältöön, mikä tekee järjestelmästä johdonmukaisemman ja läpinäkyvämmän. Samalla huoltovarmuusrahaston rahoitusta vahvistetaan tilanteessa, jossa polttoaineisiin perustuvat tulot vähenevät ja varautumisen tarpeet kasvavat. Huoltovarmuusmaksu on selkeästi veroluonteinen maksu, jossa kerätyt varat ohjataan suoraan huoltovarmuusrahastoon kansallisen varautumisen rahoittamiseksi. Näillä varoilla turvataan kriittisiä toimintoja, varastoja ja järjestelmiä, joihin yhteiskunta nojaa poikkeusoloissa. Korotus kohdistuu pääosin sähköön. Vaikka muutos näyttää prosentuaalisesti suurelta, vaikutus yksittäisen kotitalouden arkeen jää maltilliseksi. Rahoituspohjaa laajennetaan ja tasapainotetaan niin, että huoltovarmuuden kustannukset voidaan kattaa kestävällä tavalla. Turpeen osalta sääntelyä selkeytetään. Turve tuodaan nimenomaisesti huoltovarmuusmaksun piiriin, ja tilanteissa, joissa siitä ei kanneta energiaveroa, siitä ei peritä myöskään huoltovarmuusmaksua. Kyse on lainsäädännön täsmentämisestä ja yhdenmukaistamisesta. Ehdotetut muutokset vahvistavat merkittävästi huoltovarmuusrahaston rahoituspohjaa tulevina vuosina. Tämä on vastuullista varautumista ajassa, jossa epävarmuudet ovat lisääntyneet ja omavaraisuuden merkitys korostunut. Valtiovarainvaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja puoltaa sitä eräin täsmennyksin. Huoltovarmuus on kansallisen turvallisuuden ydintä, ja sen rahoituksen tulee olla turvattu kaikissa oloissa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä oleva esitys vie Suomea määrätietoisesti kohti sujuvampaa ja nykyaikaisempaa viranomaisasiointia. Tavoitteena on, että viranomaisten tiedoksiannot lähetetään ensisijaisesti sähköisesti niille asiakkaille, joille se on mahdollista. Käytännössä tämä tarkoittaa siirtymistä paperipostista Suomi.fi-viesteihin. Muutos helpottaa kansalaisten arkea. Sähköinen tiedoksianto on nopea, paikkariippumaton ja turvallinen. Viestit ovat saatavilla ajasta ja paikasta riippumatta, eikä tärkeä asiakirja ole riippuvainen postin kulusta. Samalla viranomaismenettelyt tehostuvat, käsittelyajat lyhenevät ja hallinnollinen työ vähenee. Arvoisa rouva puhemies! Esityksen keskeinen sisältö on, että täysi-ikäiselle henkilölle voidaan avata viranomaisaloitteisesti viestinvälityspalvelutili silloin, kun hän tunnistautuu julkishallinnon sähköiseen palveluun. Erillistä suostumusta sähköiseen tiedoksiantoon ei jatkossa aina tarvita. Tämä tekee järjestelmästä selkeämmän ja yhdenmukaisemman sekä vahvistaa sähköisen viestinnän asemaa ensisijaisena kanavana. Samalla turvataan oikeus paperipostiin. Jos henkilö ei käytä sähköisiä palveluita tai ei halua asioida verkossa, viestit toimitetaan edelleen perinteisesti. Uudistus huomioi erilaiset elämäntilanteet ja varmistaa, että palvelut säilyvät kaikkien saavutettavissa. Lainsäädäntöä päivitetään laajasti vastaamaan digitaalista toimintaympäristöä. Muutoksia tehdään sähköistä asiointia, digitaalisia palvelu- ja useita oikeudenkäyntimenettelyjä koskeviin lakeihin. Sähköinen tiedoksianto mahdollistetaan entistä laajemmin myös esitutkinnan ja poliisitutkinnan yhteydessä. Lisäksi tarkennetaan määräaikoja, ilmoitusmenettelyjä ja viranomaisten velvoitteita viestinvälityspalvelun käytössä. Arvoisa rouva puhemies! Julkisen hallinnon toimijoiden on varauduttava siihen, että tämä sähköinen tiedoksianto muodostuu pääsäännöksi. Tämä edellyttää teknisiä ratkaisuja, henkilöstön koulutusta ja toimivia prosesseja. Hyvin toteutettuna uudistus parantaa tiedonkulkua, vähentää kustannuksia ja vapauttaa resursseja varsinaiseen palvelutyöhön. Digitaalisten palvelujen ensisijaisuus tukee julkisen talouden kestävyyttä ja vahvistaa hallinnon tuottavuutta. Samalla se vastaa kansalaisten odotuksiin ajanmukaisista ja sujuvista palveluista. Kyse on hallinnon kehittämisestä niin, että se palvelee paremmin sekä ihmistä että yhteiskuntaa kokonaisuutena. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Nuoruudessa työskentelin turvesuolla. Aamut alkoivat varhain, ja työpäivät rytmittyivät sään mukaan. Siellä oppi, kuinka paljon osaamista, sitkeyttä ja investointeja tämä elinkeino vaatii Suomen lyhyellä kesäkaudella. Edellisellä hallituskaudella turve ajettiin alas keskustan, SDP:n ja vihreiden toimesta väärillä perusteilla ja ideologialla. Turpeella on tärkeä strateginen rooli Suomen huoltovarmuudessa ja omavaraisuudessa. Se on kotimainen uusiutuva varastoituva polttoaine, jota voidaan käyttää silloin, kun tarve on. Se tukee lämmön ja sähkön tuotantoa kylminä talvina ja tasapainottaa järjestelmää tilanteissa, joissa muut tuotantomuodot eivät riitä. Samalla turve on keskeinen ja kriittinen raaka-aine kasvuturpeissa ja kuivikkeissa, joilla on suora yhteys maa- ja metsätalouteen ja kotimaiseen ruuantuotantoon. Turve merkitsee työtä, omavaraisuutta ja varautumista, ja se tulee ottaa käyttöön kaikissa muodoissaan ja kasvattaa sitä kautta Suomen vientiä. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja
Näytä lisää (21)